Schildtin lukion musiikki-ilmaisu opetussuunnitelma
|
|
- Aino Lahtinen
- 4 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 Schildtin lukion musiikki-ilmaisu opetussuunnitelma Yleistä musiikki-ilmaisun erityislukiosta Schildtin lukiolla on musiikin (musiikki-ilmaisu) valtakunnallinen erityistehtävä, joka tarjoaa harrastuksessaan edenneille opiskelijoille mahdollisuuden tavoitteellisten musiikki-ilmaisun opintojen ja lukion yhdistämiseen. Opiskelu musiikki-ilmaisulukiossa auttaa opiskelijoiden persoonallisuuden kehittymistä tukemalla heidän lahjakkuuttaan ja ohjaa heitä omalla yksilöllisellä opinpolullaan. Schildtin lukio tuottaa ja luo kulttuuritarjontaa, kuten konsertteja ja esityksiä, omalle alueelleen sekä toimii yhteistyössä muiden Jyväskylän alueen kulttuurilaitosten kanssa. Linja on myös osa koulun laajaa kansainvälistä toimintaa, ja maailmalla ollessaan ryhmät toimivat omalta osaltaan kulttuurilähettiläinä Jyväskylälle ja Suomelle. Musiikin opiskelu syventää oman ja muiden kulttuurien tuntemusta. Se auttaa arvostamaan kulttuurien monimuotoisuutta ja ymmärtämään kulttuurien- ja taiteidenvälistä vuorovaikutusta. Opintojen tavoitteena on, että Schildtin lukiolaisista kasvaa aktiivisia kulttuuripalveluiden käyttäjiä, kehittäjiä ja tuottajia. Opintojensa aikana opiskelija kehittää valmiuksiaan taiteelliseen työskentelyyn, aktiiviseen kulttuurivaikuttamiseen, teknologian hyödyntämiseen musiikillisessa ilmaisussa sekä median tuottaman musiikkimaiseman tarkasteluun. Koulun arjessa musiikki ja ilmaisu näkyvät vahvasti, ja niillä on merkittävä tehtävä koulun yhteisöllisyyden rakentajana ja yhteishengen luojana. Musiikista ja ilmaisusta ammennetaan Schildtissä iloa itselle ja muille. Musiikki-ilmaisuopintojen suorittamisesta Opetusministeriön Schildtin lukiolle myöntämän musiikin erityistehtävän päätöksen mukaisesti Schildtin lukion opiskelijat, jotka suorittavat vähintään 12 kurssia musiikin erityisen koulutustehtävän mukaisia opintoja, ovat oikeutettuja vähentämään valtioneuvoston asetuksen (942 / 2014) 9 :ssä säädetystä valtakunnallisen tuntijaon pakollisten kurssien määrästä kahdeksan kurssia. Opiskelijan tulee kuitenkin suorittaa vähintään puolet lukion jokaisen pakollisen oppiaineen kursseista. Niissä oppiaineissa, joissa opiskelija osallistuu ylioppilastutkintoon, hänen tulee suorittaa kaikki valtakunnallisen tuntijaon mukaiset pakolliset kurssit. Musiikkilukiolaisen tulee suorittaa pakollisia yleislukion kursseja 38-42, joista yksi on pakollinen valtakunnallinen musiikin kurssi. Lisäksi opiskelijan tulee suorittaa musiikin erityisen koulutustehtävän mukaisia opintoja 12 kurssia (5 pakollista + 4 syventävää + 3 soveltavaa kurssia). Edellisten lisäksi musiikkilukion kursseja voi opiskella haluamansa määrän. Kaikki musiikkilukion kurssit (MUI 01-MUI 40) arvioidaan suoritettu - hylätty -arvioinnilla. Arvioinnissa painotetaan sanallista palautetta, ja siinä tärkeässä osassa ovat opiskelijan ja ohjaajan väliset arviointikeskustelut. Opiskelijan henkilökohtainen musiikki-ilmaisun opinto-ohjelma täydentyy Wilmaan jokaisen arviointikeskustelun yhteydessä.
2 Opiskelijalla on keskeinen osa ja vastuu omannäköistensä opintojen räätälöinnissä. Opettaja ja opintoohjaaja tukevat ja ohjaavat nuorta hänelle parhaiten sopivalle polulle. Yrittäjämäisen asenteen omaksuminen on tärkeä osa kaikkea tekemistä. Schildtin lukio on osa Suomalaista musiikkikampusta, johon kuuluu Jyväskylän yliopiston taiteen ja kulttuurintutkimuksen keskus, Jyväskylän ammattikorkeakoulun musiikin koulutus sekä GRADIAn taiteen perusopetus ja musiikkialan perustutkinto. Jyväskylän koulutuskuntayhtymän, Jyväskylän ammattikorkeakoulun ja Jyväskylän yliopiston muodostama EDUFUTURA -yhteistyö luo uudenlaisen mahdollisuuden toisen asteen ja korkea-asteen yhteistyölle. EDUFUTURA -yhteistyön ensimmäiseksi painopistealueeksi on valittu taiteen ja kulttuurin opetuksen vahvistaminen Jyväskylän seudulla. EDUFUTURA -yhteistyön kautta vahvistetaan opiskelijoiden opintopolkuja ja rakennetaan yhteisiä ohjelmakokonaisuuksia. Schildtin lukiossa musiikki-ilmaisun opiskelijat ovat vahvasti mukana vuosittaisten tapahtumien ja projektien suunnittelussa ja kunkin lukuvuoden toiminta on tekijöidensä näköistä. Alueen erilaiset kulttuuritoimijat tuovat lisäksi kursseihin ja muuhun toimintaan oman asiantuntemuksensa ja osaamisensa. Musiikkilinjalaisten pakolliset musiikin kurssit on suunnattu linjan omille opiskelijoille. Musiikkilinjalaisten syventäville ja soveltaville kursseille voivat osallistua myös muut oman lukion opiskelijat, jos kursseilla on tilaa. Musiikkilinjalla on pitkät perinteet Schildtin lukion musiikkilinjalla on pitkät ja vankat perinteet. Se on tuottanut laadukasta ja monipuolista musiikinopetusta ensin Cygnaeus-lukion nimellä ja sen jälkeen Schildtin lukiona. Schildtin lukio kuuluu Jyväskylän koulutuskuntayhtymän Gradia-lukioihin. Jyväskylä on Keski-Suomen kulttuurikeskus, joka vaikuttaa ihmisten hyvinvointiin niin kaupungissa kuin koko Keski-Suomen talousalueella. Kaupungin laaja musiikillinen omaleimaisuus näkyy valtakunnallisesti mm. laadukkaana ja monipuolisena kuorotoimintana, opetus- ja kulttuurikasvatuksena sekä elävän musiikin yhdistys- ja konserttitoimintana. Kaupungin kouluilla ja oppilaitoksilla on suuri musiikkikasvatuksellinen merkitys. Schildtin lukion musiikkilinjalle valitaan vuosittain 30 opiskelijaa valintakokeen kautta. Musiikkilinjalle haetaan toisen asteen yhteishaussa. Kokeeseen kutsutaan kaikki musiikkilinjalle hakeneet. Valintakoe pidetään toukokuussa. Schildtin lukion musiikkilinjan opiskelijat pääsevät toteuttamaan musiikillista luovuuttaan laajasti. Linja antaa hyvät valmiudet musiikin opiskeluun ja harrastamiseen, vaikka opiskelija ei haluaisikaan siitä ammattia itselleen. Musiikin opetus antaa vankan tietopohjan, joka yhdistyy monipuoliseen musiikin tekemiseen. Yhteismusisointi luo pohjan monipuoliselle osaamiselle Yhteismusisointi on olennainen osa musiikinopiskelua ja siihen kuuluvat orkesteri, kuorot, pienyhtyeet ja bändit. Yhteismusisointi kehittää monipuolisesti erilaisia taitoja, kuten musiikinkuuntelua, harmoniatajua ja musiikillista hahmottamista sekä nuotinlukutaitoa ja rytmiikkaa. Se opettaa esiintymistaitoja ja yhdessä
3 toimimista sekä musiikillista kommunikointitaitoa muiden soittajien ja laulajien kanssa. Yhteismusisointi kehittää myös kykyä pitkäjänteiseen työskentelyyn ja vastuunottoon. Kuorot Schildtin lukiossa toimii tällä hetkellä suurkuoro, johon kaikki musiikkilinjalaiset osallistuvat lukioaikana vähintään yhden kurssin verran. Sen lisäksi perusteilla on kamarikuoro sekä mies-/naiskuoro. Kuorolaulukursseihin kuuluu viikoittaisten harjoitusten lisäksi äänenmuodostusta, esiintymisiä ja harjoitusleirejä. Kuoron harjoitukset pidetään tiistaisin 8. -palkissa. Kuorot esiintyvät koulussa ja koulun ulkopuolella. Orkesteri Orkesterisoittimen soittajat osallistuvat koulun orkesteriin vähintään yhden kurssin verran lukioaikanaan. Soveltuvin osin orkesteriin kuuluu myös bändisoittimia. Ohjelmiston suunnittelussa pyritään monipuolisuuteen - esitettäväksi valikoituu musiikkia barokista rockiin. Orkesteri esiintyy koulun tapahtumissa ja omissa konserteissa. Orkesteriharjoitukset järjestetään torstaisin 8. - palkissa tai tarvittaessa muulloinkin. Bändit Bändikurssien tavoitteena on koota toimivia kokoonpanoja ja edistää niiden kehitystä erilaisten musiikkityylien parissa. Opiskelijat voivat suunnitella itse kurssin ohjelmistoa ja näyttää omaa osaamistaan mahdollisimman monipuolisesti. Kursseilla opitaan lisäksi äänentoistolaitteiden toimintaa sekä kiinnitetään huomiota kuulonhuoltoon. Ilmaisusta itsetuntemusta ja esiintymisvarmuutta Ilmaisutunneilla omien ilmaisuvarojen kartuttaminen ja vahvistaminen nousee keskeiseksi tavoitteeksi. Ilmaisun avulla vahvistetaan itsetuntemusta ja luottamusta. Musiikin tekijän on tärkeää tiedostaa ilmaisun merkitys kaikessa tekemisessä. Ilmaisu- ja esiintymistaidot ovat merkittäviä työelämätaitoja ja siksi niihin keskitytään ilmaisutunneilla. Harjoittelun kohteena ovat niin yksilö- kuin ryhmätaidotkin. Tunneilla harjoitellaan ilmaisun eri osa-alueita, ja niillä tehdään omatoimisesti ja ohjatusti erilaisia esityksiä omien tai toisten tekstien pohjalta. Teatteriprojekteissa harjaannutaan laajojen projektien hallintaan ja tekemiseen ja työtä tehdään tiimeissä. Ilmaisun opiskelu integroituu luontevasti muihin oppiaineisiin. Yhteistyötä tehdään myös alueen teatteritoimijoiden ja muiden kulttuuritahojen kanssa. Soiva koulu! Schildtissä soi aamusta iltaan kaikkialla. Schildtin lukion musiikkilinjan opiskelijat konsertoivat ahkerasti koko kouluvuoden ajan. Jokaisella musiikkiluokalla niin syksyisin kuin keväisin on omat vuosittaiset luokkakonsertit, yhteinen syyskonsertti ja
4 joulukonsertti sekä lukemattomia pienyhtyekonsertteja. Sokerina pohjalla ovat musiikin lukiodiplomikonsertit, jotka ovat taidonnäyte musiikin kaikkien osa-alueitten hallinnasta. Kevyesti keskellä päivää -hetket Musiikkitoiminnassa olennaisena osana on soiva keskipäivä, jolloin erilaiset kokoonpanot esiintyvät koulumme aulassa. Kevyesti keskellä päivää-hetkeen voi tulla esiintymään vapaasti. Ilmaisun saralla hetket tarjoavat Improvisaatioita, runokonetta, minidialogeja, speakers corner -puheita, Kirjan ja ruusun -päivän sekä luma-päivän minidraamoja, spontaaneja esityksiä teemoista ja vuotuisista juhlapäivistä irrotellen Musiikkiteatteri ja musikaali Jokaisella linjan opiskelijalla on mahdollisuus opintojensa aikana osallistua musiikkiteatteri tai musikaaliproduktioon. Produktioissa tehdään yhteistyötä keskisuomalaisten kulttuuritoimijoiden kanssa. Muut projektit Vuosittain järjestetään monitaiteellisia kursseja, joihin ilmoittaudutaan kouluvuoden alkaessa. Tällaisia monitaiteellisia ja alueen muita kulttuuritoimijoita hyödyntäviä projekteja ovat esimerkiksi seuraavanlaiset musiikkikollaasit: hyväntekeväisyys-projektit, lähialueen asukkaat ja yhteisöt huomioivat esiintymiset (esim. Akseli ja Elina koti, alueen päiväkodit ja koulut), musa stand up keikat, tanssiteatteriesitykset jne. Musiikin workshopit Workshop-kurssien aihe vaihtelee vuosittain opiskelijoiden suuntautuneisuuden ja kiinnostuksen mukaan. Workshoppien/työpajojen aiheina voi olla esimerkiksi latinalaisamerikkalainen tai elektroninen musiikki ja erilaiset soitinklinikat sekä demonstraatiot. Lukiodiplomien suorittaminen Musiikkidiplomi MULD6, vastaa MU17 Musiikin lukiodiplomin tarkoituksena on antaa laajemmin informaatiota opiskelijan erityisosaamisesta. Musiikin lukiodiplomi on näytesalkku ja sen perustana on opiskelijan koko lukioaikainen musiikinopiskelu. Lukiodiplomi voi tehdä kahdella tapaa. Se voi olla lukioaikana toteutettu musiikkiprojekti tai näytesalkku lukioaikaisesta musiikkitoiminnasta. Musiikin lukiodiplomin suorittaminen edellyttää vähintään neljän musiikin kurssin suorittamista. Arvioinnissa käytetään asteikkoa 4-10, kurssista saa suoritusmerkinnän.
5 Musiikin lukiodiplomiohjeet löytyvät osoitteesta Teatterin lukiodiplomi TELD8 Opiskelijalla on mahdollisuus suorittaa opintojensa päätteeksi Teatterin lukiodiplomi, jonka suoritustapa on määritelty Opetushallituksen lukiodiplomeista annetuissa ohjeissa ja määräyksissä Teatterin lukiodiplomiohjeet pdf). Teatterin lukiodiplomi -kurssin tavoitteena on, että opiskelija antaa erityisen näytön lukioaikaisesta osaamisestaan ja harrastuneisuudestaan teatterissa. Teatterin lukiodiplomin tavoitteena on vahvistaa draamallisia ja teatteri-ilmaisullisia taitoja sekä kartuttaa vuorovaikutuksen ja itsearvioinnin taitoja. Kurssin keskeisiä sisältöjä ovat opiskelijan itse määrittelemä työn aihe joltakin teatterin alalta, siihen liittyvä esitys ja työskentely- ja arviointiprosessi. Teatterin lukiodiplomi on esityksen ja portfolion muodostama kokonaisuus. ITK03 Teatterihistorian kurssi (OPH:n edellyttämä pohjakurssi teatteridiplomin tekijöille) Kurssin suorittamiseen liittyy analyyttisen katsojapäiväkirjan/-blogin pitäminen kahden vuoden aikana. Tavoitteena on tutustua monipuolisesti teatterin eri traditioihin. Päiväkirjaan/blogiin tulee saada merkintöjä vähintään 12 näytelmästä tai näytelmän filmatisoinnista. Katsojakokemuksen kirjaamisen avuksi opetushallituksen sivuilla (OPH.fi) on Internet-aineisto ja kurssin suorittaja saa opettajalta seurantalomakkeen. Kurssin päätteeksi opiskelija joko kirjoittaa kokoavan esseen siitä, mitä on oivaltanut teatterin eri traditioista tai suunnittelee jonkin taiteellisen lopputyön (sarjakuvan, pantomiimin, laulun...). Tanssin lukiodiplomi TALD7 Opiskelijalla on mahdollisuus suorittaa opintojensa päätteeksi Tanssin lukiodiplomi, jonka suoritustapa on määritelty Opetushallituksen lukiodiplomeista annetuissa ohjeissa ja määräyksissä Tanssin lukiodiplomiohjeet Tanssin lukiodiplomi - kurssin tavoitteena on, että opiskelija antaa erityisen näytön lukioaikaisesta osaamisestaan ja harrastuneisuudestaan tanssissa. Tanssin lukiodiplomin suorittamisen tavoitteena on tukea ja kuvata opiskelijan pitkäaikaista tanssin opiskelua lukion aikana. Kurssin keskeisiä sisältöjä ovat opiskelijan valitsema tanssillinen tehtävä, sen valmistelu ja kirjallinen työ. Tanssillisen tehtävän opiskelija voi suorittaa joko esiintymällä tanssijana tai tekemällä koreografian. Tehtävä voi olla soolo- tai ryhmäteos. Tanssin lukiodiplomi on tanssillisen tehtävän ja tutkielman muodostama kokonaisuus, joka sisältää myös portfolion.
6 Musiikin ja ilmaisun opiskelun järjestelyistä Osa musiikki-ilmaisulukion opetuksesta järjestetään 8. palkissa tai oppituntien ulkopuolella sekä joskus myös iltaisin ja viikonloppuisin. Kiireisinä konsertti- ja esitysaikoina opiskelijat joutuvat joskus olemaan poissa muilta oppitunneilta. Heillä on kuitenkin velvollisuus ilmoittaa poissaoloistaan kyseisen kurssin opettajalle ja heidän on sovittava poissaoloaikaisten tehtävien tekemisestä. Schildtin lukion musiikki-ilmaisun kurssitarjotin Ensimmäisen vuoden opiskelijat suorittavat kurssitarjottimen pakolliset kurssit MUI 1 ja MUI 2. Lisäksi heidän ohjelmassaan on valtakunnallinen kaikille pakollinen MU 1. Toisen vuoden opiskelijoiden ohjelmassa on pakollisista kurssit MUI 3 ja MUI 4. Kolmannen vuoden opiskelijan tulee valita kurssi MUI 5. Loput kursseista opiskelija valitsee syventävistä ja erilaisista soveltavista kursseista niin, että hänelle kertyy vähintään 12 musiikkilinjan kurssia lukion päätteeksi. Syventävien kurssien osalta noudatetaan ns. vuorovuositarjontaa, joka perustuu osittain keväällä tehtävän esivalinnan tuloksiin sekä opettajien harkintaan kurssien suunnittelussa. Kaikille opiskelijoille suositellaan valittavaksi koulun Kuorokurssi MUI 6. Orkesterisoittimen soittajien on lisäksi suositeltavaa ottaa Orkesterikurssi MUI 11. Tarvittaessa orkesterissa on mukana myös bändisoittajia. Molemmille kursseille tulisi osallistua ainakin yhden lukuvuoden ajan. Pakolliset kurssit (5 kurssia) 1.Taidemusiikki (MUI 01) (1. vuositaso) Kurssilla tutustutaan länsimaisen taidemusiikin aika- ja tyylikausiin antiikin ajoista tähän päivään asti. Kuuntelu- ja musisointiesimerkkien kautta saadaan tietoa musiikin kehityksestä ja tärkeimmistä säveltäjistä sekä heidän teoksistaan. Konserttikäynti on osa kurssisuoritusta. 2. Ilmaisutaito I (MUI 2) (1. vuositaso), vastaa ITK01 ITK01 Ilmaisutaidon peruskurssi Kurssilla tehdään perusharjoituksia, joiden tavoitteena on etsiä omia ilmaisuvaroja (äänenkäyttö ja kehon kieli), kasvattaa esiintymisrohkeutta sekä vahvistaa kykyä toimia ryhmässä, ottaa kontaktia ja reagoida toisten antamiin impulsseihin. Kurssi valmentaa myös teatterin tekemisiin mutta on tarkoitettu erityisesti myös niille, jotka kaipaavat rohkaisua esiintymiseen ja ryhmässä toimimiseen. Musiikki-ilmaisuryhmäläisille tarkoitetulla kurssilla musiikki on tärkeässä osassa. (Arviointi: suoritettu/hylätty.) 3. Musiikki meillä (MUI 03) (2. vuositaso)
7 Kurssilla tutustutaan suomalaisen musiikin kehittymiseen kansanmusiikista nykyaikaan, iskelmästä suomirockiin sekä etnisiin musiikki- kulttuureihin. Opiskelijat valitsevat itse ne musiikkikulttuurit, joihin perehdytään musisoimalla ja kuuntelemalla. 4. Rock ja jazz / Populaarimusiikki (MUI 04) (2. vuositaso) Kurssilla syvennetään tietämystä jazzmusiikin synty- ja kehitysvaiheista osana populaarimusiikin ja - kulttuurin syntyä. Rockmusiikin ilmiöihin perehdytään soittamalla, laulamalla ja kuuntelemalla monipuolista ohjelmistoa. 5. Projektikurssi (3. vuositaso) (MUI 05) Kurssilla kehitetään omia musiikillisia vahvuus- ja kehittämisalueita. Suunnitellaan, harjoitellaan ja esitetään yhdessä konsertti tai show-ohjelma. Syventävät kurssit (valittava vähintään 4 kurssia) 6. Cygnus-kuoro (MUI 06) (1. Vuositaso) Kuorossa opiskellaan äänenmuodostusta sekä hengitys- ja rentoutustekniikkaa. Tavoitteena on löytää luonnollinen ja terve äänenkäyttö erilaisilla harjoituksilla. Kurssilla opitaan, kuinka lauletaan moniäänisessä (SATB) kokoonpanossa ja miten löydetään hyvä sointi. Ohjelmisto on monipuolista. Kuoro esiintyy koulun juhlissa ja konserteissa. Kuoroon osallistutaan vähintään yhden lukuvuoden ajan Kuoro-opinnot (MUI 07-08) Kuorokurssi II ja kuorokurssi III (7-8), vastaa MU14 Kuorossa opiskellaan äänenmuodostusta sekä hengitys- rentoutustekniikkaa. Tavoitteena on löytää luonnollinen ja terve äänenkäyttö erilaisilla harjoituksilla. Kurssilla opitaan, kuinka lauletaan moniäänisessä (SATB) kokoonpanossa ja miten löydetään hyvä sointi. Ohjelmisto on monipuolista. Kuoro esiintyy koulun juhlissa ja konserteissa. 9. Cygnus cygnus kamarikuoro (MUI 09) Kuoron tavoitteena on löytää yhteinen vahva kuorosointi. Kamarikuoro harjoittelee monipuolista ja vaativaa ohjelmistoa sekakuorokokoonpanossa(satb). Kamarikuoro esiintyy koulussa ja koulun ulkopuolella erilaisissa projekteissa. Kuorossa saa myös ohjausta kuoronjohtamiseen. 10. Nais-/mieskuoro (MUI 10)
8 Kuoroissa opiskellaan äänenmuodostusta, hengitys- ja rentoutustekniikkaa. Tavoite luonnollinen ja terve äänenkäyttö. Kursseilla opitaan, kuinka lauletaan mieskuorossa (TTBB) ja naiskuorossa (SSAA). Ohjelmisto on kuorotyypinmukainen. Esiintymiset koulun juhlissa ja konserteissa Orkesterit / pienyhtyeet (MUI 11-12), vastaa MU13 Orkesteriin osallistuvat orkesterisoittimen soittajat vähintään yhden kurssin verran lukioaikana. Orkesteriin kuulu soveltavin osin myös bändisoittimia. Ohjelmisto on monipuolista barokista rockiin. Orkesteri esiintyy koulun eri tapahtumissa ja omissa konserteissa. Orkesteri harjoittelee torstaisin 8- palkissa tai tarvittaessa muulloinkin. Pienyhtyeitä ovat esimerkiksi jousikvartetit ja -kvintetit sekä erilaiset duo- ja trio-kokoonpanot. Yhtyeet harjoittelevat ja esittävät eri aika- ja tyylikausien keskeisten säveltäjien tuotantoa. Myös mahdolliset säestystehtävät kuuluvat kurssin suoritukseen Bändisoitto (MUI 13-14), vastaa MU Bändikurssi (MUI 13) Bändikurssien tavoitteena on koota toimivia kokoonpanoja ja edistää niiden kehitystä eri musiikkityylien parissa. Opiskelijat voivat vaikuttaa itse kurssien ohjelmiston valintaan. Ohjelmisto esitetään kurssin päätteeksi konsertissa tai sopivassa koulun tilaisuudessa. Kursseilla tutustutaan PA-laitteistoon ja vahvistimien ominaisuuksiin. Esiintymiseen valmistautumisessa kiinnitetään huomiota myös lavalla olemiseen, itsevarmuuden löytämiseen ja toimivien spiikkien valmisteluun yhdessä ilmaisun opettajien kanssa. 14. Bändisoiton jatkokurssi (MUI 14) Bändisoiton jatkokurssilla (MUI14) syvennetään valmiuksia yhtyesoittamiseen ja esiintymiseen. Ohjelmiston puitteissa voidaan soveltuvin osin opiskella myös reaalisointumerkkejä, laajempia sointumuotoja, improvisoinnin perusteita ja skaaloja sekä harjoitella komppilappujen ja transkriptioiden laatimista käytännössä. Myös tämä kurssi pitää sisällään esiintymisen. 15. Vapaan säestyksen perusteet (MUI 15) vastaa MU8 Haluaisitko osata soittaa tuttuja kappaleita laulukirjoista tai ns. sointulapuista kitaralla tai pianolla? Tai laulajana säestää itseäsi? Vapaa säestys on ennen kaikkea työkalupakki, jolla pääset toteuttamaan sekä säestyksiä että solistista ohjelmistoa ilman pilkuntarkasti uloskirjoitettua nuotitusta. Kurssilla tutustutaan kitaran erilaisiin säestysmalleihin ja komppaustapoihin, ja perehdytään kitaran avo-, barre- ja kvinttisointuihin sekä riffeihin. Käydään läpi yksinkertaisia säestystapoja pianolla. Soveltuvin osin voidaan myös tutustua muiden kielisoitinten (sähköbasso, mandoliini) perusteisiin. 16. Pop / jazz -musiikin teoria (MUI 16) Kurssilla opiskellaan nuotit, yleisimmät asteikot ja reaalisointumerkit. Tutustutaan laajempiin sointumuotoihin sekä improvisaatiossa tarvittaviin skaaloihin. Kurssilla opetellaan tekemään toimivia
9 komppilappuja bänditoimintaa varten. Sointukorvaa ja musiikin hahmottamiskykyä kehitetään erilaisin kuuntelu-, blokkaus- ja analyysiharjoittein sekä valmistamalla transkriptioita. Kurssilla omaksuttuja asioita kokeillaan ja testataan myös käytännössä soittaen pienissä kokoonpanoissa, miksei myös esiintyen! 17. Musiikkiteknologia (live / studio) (MUI 17) Kurssilla tutustutaan laajasti äänentoistossa tarvittaviin laitteisiin. Lisäksi opetellaan suunnittelemaan ja toteuttamaan erilaisten tilaisuuksien ja konserttien äänentoisto. Musiikkiteknologiassa opitaan äänittämään ja miksaamaan musiikkia erityisesti studiossa. Kurssin kiitettävästi suorittanut opiskelija voi saada nimityksen studiomestariksi. Studiomestari on henkilö, jolla on oikeus toimia lukion äänitysstudiossa äänitystilanteessa itsenäisesti äänittäjänä ja samalla koko nauhoituksen vastuuhenkilönä. 18. Sävellyskurssi (MUI 18), vastaa MU16 Kurssilla opiskellaan omien sävellyksien tuottamista erilaisten pienimuotoisten sävellyksien kautta. Sävellyksinä ovat mm. mainosmusiikki, musiikkivideo, kuvakollaasi, kuunnelmamusiikki. Sävellykset tuotetaan joko livenä tai studioäänitteenä. Opiskelija voi itse valita sävellyksien teeman Musiikkiteatteri (1-2 kurssia) (MUI 19-20) Musiikkiteatteriopetuksen tavoitteena on yhdistää äänellinen, draamallinen, verbaalinen, visuaalinen ja liikkeellinen toiminta musiikkiteatteriesitykseksi. Musiikkiteatteriopetuksessa kehitetään opiskelijan luovaa musiikillista ilmaisua eri taiteiden yhteydessä sekä annetaan valmiuksia taiteidenväliseen työskentelyyn. Musiikkiteatteriesitysten lähtökohtina voivat olla opiskelijoiden omat ideat, joita työstetään sävellyksiksi, sovituksiksi, teksteiksi, dramaturgiaksi, koreografiaksi ja visuaaliseksi muodoksi. Musiikkiteatteriopetukseen kuuluvat myös erilaisten musiikkiteatterimuotojen kuten musikaali, musiikkinäytelmä, kabaree, tanssiteatteri, performanssi, työstäminen esitykseksi. Musiikkiteatteriesityksiä voidaan tehdä myös yhteistyössä eri tahojen kanssa Laulukurssi I-II (MUI 21-22), vastaa MU Laulukurssi I Laulukurssilla opiskelija ohjataan löytämään oma terve ja persoonallinen äänenkäyttötapansa. Laulutekniikan perusteisiin tutustutaan monipuolisin hengitys- ja äänenkäyttöharjoituksin. Laulukurssin ohjelmisto koostuu pop-, rock- ja jazz-musiikista eri tyylilajeineen. Myös mikrofonitekniikan hallintaan kiinnitetään huomiota. Kurssilla opiskelija saa paljon esiintymiskokemusta laulamisen kautta, jota tarvitaan oman kokonaisilmaisun löytämisessä. Esiintymisiä koulun juhlissa sekä kevyesti keskellä päivää-tapahtumissa. 22. Laulukurssi II Laulamisen jatkokurssilla opitaan äänenkäyttöä ja esiintymistä kokonaisilmaisun kautta.
10 Kurssilla toteutetaan pienimuotoinen musiikkiprojekti, jossa esitettävät kappaleet sisältävät tarinan, joka esitetään pienoismusikaalin tapaan, esim. hittejä meiltä ja muualta. Opiskelijat voivat itse vaikuttaa lauluohjelmistoon. Kurssilla kappaleet säestetään pianolla tai pienellä bändillä. Soveltavat (valittava vähintään 3 kurssia) Musikaali (MUI 23-25) (2-3 kurssin kokonaisuus) Musikaali toteutetaan mahdollisuuksien mukaan kerran kolmessa vuodessa yhteistyötahojen kanssa Projektit (1-6 kurssia) (MUI 26-31) Opiskelijalle voi kertyä ns. projektikursseja lukiovuosien aikana monenlaisista musiikkitehtävistä, kuten jonkin konsertin tekniikan hoitamisesta tai omatoimisista konserteista ja keikoista. 32. Workshopit (MUI 32) (maailman musiikki, etno, rap ym.) Workshop-kurssin aihealueet vaihtelevat vuosittain opiskelijoiden suuntautuneisuuden ja kiinnostuksen mukaan. Työpajojen aiheina voi olla esimerkiksi latinalaisamerikkalainen musiikki, suomalainen kansanmusiikki, elektroninen musiikki ja erilaiset soitinklinikat sekä demonstraatiot. Musiikin työpaja Elektronisen musiikin kurssi voidaan hyväksyä valtakunnalliseksi syventäväksi teemaopintojen TO2- kurssiksi (Tutkiva työskentely teknologialla) Soitinopetus mentorina tuleva pedagogi (MUI 33-34) Kurssi järjestetään yhteistyötahojen kanssa (suunnitteilla). 35. Ammatiksi musiikki / Muusikko yrittäjänä Kurssi on osa Schildtin lukion yrittäjä-opintoja ja se järjestetään yhdessä yhteistyötahojen kanssa (suunnitteilla). 36. Ilmaisutaito II (MUI 35) Teatteriproduktiokurssi (mahdollisuus suorittaa 1 3 kurssin laajuisena) Kurssilla tutustutaan teatterin tekemisen eri puoliin käytännön työskentelyn kautta tiimeissä, usein valmistamalla jokin näytelmä. Kukin kurssilainen osallistuu teatteriprojektin valmistelun eri vaiheisiin. Keskeistä on työskenteleminen ryhmän jäsenenä ja vastuun kantaminen omasta tehtävästä sekä huolehtiminen aikataulussa pysymisestä, joka teatteria tehdessä on olennaista.
11 37-40 Integraatiokurssit (MUI 37-40), (suunnitteilla) 37. Improvisaatiokurssi (MUI 37) (musiikki+ilmaisu+tanssi+sirkus) Kurssilla harjoitellaan tilanteiden, tarinan, liikkeen ja äänen kutomista esitykseksi ilman ennalta suunniteltua käsikirjoitusta. Harjoituksissa toimitaan vuorovaikutuksessa parin kanssa sekä ryhmänä. Kurssilla on mahdollista tuottaa improvisoitu kokonaisuus myös näyttämöesitykseksi. Yhteistyökurssi paikallisten kulttuuritoimijoiden kanssa. 38. Biisintekokurssi (MUI 38) Kurssi toteutetaan yhteistyönä paikallisten kulttuurin ammattilaisten, kuten säveltäjien ja sanoittajien/kirjoittamisen ammattilaisten kanssa. 39. Omasta tekstistä esitykseksi (MUI 39) Kurssilla ideoidaan ja käsikirjoitetaan teksti tai dramatisoidaan jokin valmis teksti esitettäväksi näyttämölle. Kurssisuoritukseen voi lisäksi kuulua myös oman tekstin ohjaaminen näyttämölle. Kurssin ohjaajina toimivat kirjoittamisen ja draaman opettajat. 40. Liikettä (MUI 40) Liikunnan, tanssin ja musiikin integraatiokurssi.
6.16 Musiikki. Opetuksen tavoitteet
6.16 Musiikki Lukion musiikinopetus perustuu ajatukselle, että musiikki on olennainen osa kulttuuria ja inhimillistä toimintaa. Musiikinopetus tähtää siihen, että opiskelija tiedostaa musiikkisuhteensa
LisätiedotRAUMAN LUKION MUSIIKIN KURSSITARJONTA
N MUSIIKIN KURSSITARJONTA SISÄLTÖ MU1 JA MINÄ MU2 MONIÄÄNINEN SUOMI MU3 OVET AUKI MUSIIKILLE MU4 VIESTII JA VAI- KUTTAA MU5 PROJEKTIKURSSI MU6 LUKIODIPLOMI MU9/KU12 ÄÄNIVEISTOS MU10 STUDIOTEKNIIKKA MU7
LisätiedotMu2 MONIÄÄNINEN SUOMI, jaksoissa 2, 3 ja 5 Mikä on suomalaista musiikkia, millaista musiikkia Suomessa on tehty ja harrastettu joskus
MUSIIKIN KURSSIT, jaksomerkinnät koskevat lukuvuotta 2015-2016 Mu2 MONIÄÄNINEN SUOMI, jaksoissa 2, 3 ja 5 Mikä on suomalaista musiikkia, millaista musiikkia Suomessa on tehty ja harrastettu joskus pari
LisätiedotOulun Suomalaisen Yhteiskoulun lukio
Oulun Suomalaisen Yhteiskoulun lukio Meillä on mahdollista suorittaa seuraavat lukiodiplomit. Kuvataide Liikunta Musiikki Teatteri Lukiodiplomit suoritetaan yleensä 3. vuonna Niistä on hyötyä ko. alojen
LisätiedotMusiikki MU (2007-2008)
Musiikki MU (2007-2008) Opetuksen tavoitteet Musiikinopetuksen tavoitteena on, että opiskelija tiedostaa oman suhteensa musiikkiin ja kykenee arvioimaan sitä sekä oppii arvostamaan erilaisia käsityksiä
LisätiedotMusiikkipainotuksen opetussuunnitelma Mainingin koulussa
Musiikkipainotuksen opetussuunnitelma Mainingin koulussa Mainingin koulun musiikkipainotuksen opetussuunnitelman pohjana on musiikin yleisopetuksen opetussuunnitelma (Opetushallituksen perusopetuksen opetussuunnitelman
LisätiedotVALINNAINEN MUSIIKKI -OPPIAINEEN YLEINEN KUVAUS VUOSILUOKALLA 4-6
VALINNAINEN MUSIIKKI -OPPIAINEEN YLEINEN KUVAUS VUOSILUOKALLA 4-6 Oppiaineen tehtävä Syventää ja laajentaa oppilaiden musiikillista osaamista. Luoda edellytykset monipuoliseen musiikilliseen toimintaan
LisätiedotLUKUVUOSI LIIKUNTA (4.-6.-luokat) MUSIIKKI (4.-6.-luokat)
Haminan koulu 4.-6.-luokkien VALINNAISAINEOPAS lv. 2017-2018 LUKUVUOSI 2017-2018 Uudessa opetussuunnitelmassa 1.8.2016 alkaen valinnaisaineita opetetaan neljännellä vuosiluokalla yksi 45 min. viikkotunti.
LisätiedotPakolliset kurssit. Musiikki ja mina (MU01)
Pakolliset kurssit Musiikki ja mina (MU01) Opiskelija kehittaä a a nenkaÿtto a a n ja soittotaitoaan musiikillisen ajattelun ja ilmaisun va lineena. Kurssilla syvenneta a n musiikin ja musiikkika sitteiden
LisätiedotMUSIIKIN LUKIODIPLOMIN OHJEET. lukio-opintonsa jälkeen aloittaneille opiskelijoille. Määräykset ja ohjeet 2017:6a
MUSIIKIN LUKIODIPLOMIN OHJEET lukio-opintonsa 31.7.2016 jälkeen aloittaneille opiskelijoille Määräykset ja ohjeet 2017:6a Opetushallitus Määräykset ja ohjeet 2017:6a ISBN 978-952-13-6364-1 (pdf) ISSN-L
LisätiedotValintakoekuvaus, YAMK Musiikki 2016
Valintakoekuvaus, YAMK Musiikki 2016 Valintakoe järjestetään 7.-9.6.2016. Valintakokeessa on kolme osaa: 1. Opinnäytetyön alustava suunnitelma 2. Haastattelu 3. Musiikillinen työnäyte. Valintakokeeseen
LisätiedotMUSIIKKI JA MUSIIKKITEATTERI Hatanpään lukion valtakunnallisen erityistehtävän mukainen painotettu opetus
MUSIIKKI JA MUSIIKKITEATTERI Hatanpään lukion valtakunnallisen erityistehtävän mukainen painotettu opetus Valtakunnallisen erityistehtävän mukaista painotettua opetusta järjestetään Musiikkilinjalla sekä
Lisätiedotasdfghjklöäzxcvbnmqwertyuiopåasdf ghjklöäzxcvbnmqwertyuiopåasdfghjk löäzxcvbnmqwertyuiopåasdfghjklöäz
qwertyuiopåasdfghjklöäzxcvbnmqwe rtyuiopåasdfghjklöäzxcvbnmqwertyu iopåasdfghjklöäzxcvbnmqwertyuiopå Taiteen perusopetus asdfghjklöäzxcvbnmqwertyuiopåasdf Lempäälä-opisto, Nokian Työväenopiston, Pirkkala-opisto
LisätiedotHARMONIKKA. TASO 1 - laajuus 70 tuntia YLEISET TAVOITTEET. Oppilas
HARMONIKKA TASO 1 - laajuus 70 tuntia YLEISET TAVOITTEET Oppilas löytää luontevan soittoasennon ja soittotavan oppii lukemaan helppoa nuottitekstiä oppii harjoittelun peruselementtejä: mm. säännöllisyyttä,
LisätiedotMUSIIKKI PÄÄAINEENA MUSIIKIN JA ILMAISUN LINJALLA OPISKELLAAN
MUSIIKKI PÄÄAINEENA MUSIIKIN JA ILMAISUN LINJALLA OPISKELLAAN VÄHINTÄÄN 8 KURSSIA MUSIIKKIA, JOISTA 7 TULEE OLLA LUKION OMASTA OPETUSSUUNNITELMASTA. KAHDEKSAS KURSSI VOI OLLA TEHTYNÄ ESIMERKIKSI KONSERVATORIOSSA
Lisätiedot5.19 Musiikki. Opetuksen tavoitteet. Musiikinopetuksen tavoitteena on, että opiskelija. Musiikin merkitys ja hyvinvointi
5.19 Musiikki Lukion musiikinopetus perustuu ajatukselle, että musiikki on olennainen osa kulttuuria ja inhimillistä toimintaa. Musiikinopetus tähtää siihen, että opiskelija tiedostaa musiikkisuhteensa
LisätiedotAjankohtaista. Taidelukioviikko 21.1. 25.1.
Ajankohtaista Taidelukioviikko.. 5.. Lopputyönäyttely Muutos.. alkaen, näyttelyyn voi tutustua koulupäivien aikana 8.. saakka Promenadikonsertti ti.. klo 8:0 Melartinsalissa, vapaa pääsy, ohjelma 0 Kevyen
LisätiedotMadetojan musiikkilukio PL 45, (Leevi Madetojankatu 1), OULU Puh / Rehtori /Kanslia / Opo
Madetojan musiikkilukio PL 45, (Leevi Madetojankatu 1), 90015 OULU Puh. 044-7039861 / Rehtori 050 316 6683 /Kanslia 044 703 9074 / Opo HAKIJAN OPAS 2018 Madetojan musiikkilukion toiminta-ajatus Koulu antaa
LisätiedotOULUNSALON KIRKONKYLÄN KOULUN valinnaiset aineet lv
OULUNSALON KIRKONKYLÄN KOULUN valinnaiset aineet lv. 2016-17 Valinnaisaineet oppilas valitsee yhdessä huoltajan kanssa kaksi valinnaisainetta mikäli 5. luokan oppilaan valinta kohdistuu A2-kieleen muuta
LisätiedotTampereen perusopetuksen musiikkiluokkien opetussuunnitelma
Tampereen perusopetuksen musiikkiluokkien 7.-9. opetussuunnitelma 7-9-luokkien kursivoidut lisätään valtakunnallisen OPS:n tavoitteiden perään Oppiaineen tehtävä Vuosiluokkien 7-9 painotetussa musiikinopetuksessa
Lisätiedot(Luonnos Ulvilan lukion musiikin erityisen koulutustehtävän opetussuunnitelmaksi)
7.19.2 Musiikkilinja (Luonnos Ulvilan lukion musiikin erityisen koulutustehtävän opetussuunnitelmaksi) Musiikkilinja tarjoaa aktiiviselle musiikin harrastajalle innostavan ja luovan ympäristön lukio-opintojen
LisätiedotValinnaisopas Lukuvuosi
Valinnaisopas Lukuvuosi 2017 2018 6.luokka Johdanto Uuden opetussuunnitelman mukaisesti Veromäen koulussa opiskellaan valinnaisaineita alakoulun neljänneltä luokalta alkaen. Valinnaisten opintojen opiskelu
Lisätiedot7.16. Musiikki. MU1 Musiikki ja minä. pakollinen
1 7.16. Musiikki Lukion musiikinopetus perustuu ajatukselle, että musiikki on merkittävä osa ihmisen kulttuuria. Musiikinopetus tähtää siihen, että opiskelija tiedostaa musiikkisuhteensa ja syventää sitä.
LisätiedotKanteleen vapaa säestys
Suomen musiikkioppilaitosten liitto ry Kanteleen vapaa säestys Tasosuoritusten sisällöt ja arvioinnin perusteet 2013 Työryhmä: Anna-Karin Korhonen Päivi Ollikainen Satu Sopanen, Kanteleensoiton opettajat
LisätiedotAseman koulun valinnaiset aineet lukuvuonna
Aseman koulun valinnaiset aineet lukuvuonna 2016-2017 Piirros Mika Kolehmainen Aseman koulun valinnaisuudesta info-tilaisuus 4.-5. lkn huoltajille ja oppilaille 6.4 klo 18 valinnat tehdään huoltajan WILMAssa
LisätiedotLUKIODIPLOMIT. Kuvataide. K i rjallisuus. Media Musiikki Liikunta.
LUKIODIPLOMIT Kuvataide K i rjallisuus Media Musiikki Liikunta http://www.edu.fi/lukiodiplomit TAIDEPAINOTUS taito- ja taideaineet valokuvaus elokuvaus taidehistoria musiikkiprojekti steel band kuoro Kuvataiteen
LisätiedotOsaavat luovat MAAILMOJA
Osaavat luovat MAAILMOJA SASKY koulutuskuntayhtymä YLÄ-SATAKUNNAN MUSIIKKIOPISTON OPETUSSUUNNITELMA (tiivistelmä) 1 Sisällysluettelo 1. Ylä-Satakunnan musiikkiopisto... 2 1.1. Oppilaitoksen toiminta-ajatus,
LisätiedotMUSIIKKI JA MUSIIKKITEATTERI Hatanpään lukion valtakunnallisen erityistehtävän mukainen painotettu opetus
MUSIIKKI JA MUSIIKKITEATTERI Hatanpään lukion valtakunnallisen erityistehtävän mukainen painotettu opetus Valtakunnallisen erityistehtävän mukaista painotettua opetusta järjestetään Musiikkilinjalla sekä
Lisätiedot1. Opinnäytetyön alustava suunnitelma (korkeintaan 10 minuuttia)
Musiikin koulutusohjelma/ Ylempi AMK tutkinto Valintakoekuvaus kevät 2012 Valintakokeessa on kolme osaa: 1. Opinnäytetyön alustava suunnitelma 2. Haastattelu 3. Musiikillinen työnäyte. Alla on tarkemmat
LisätiedotMusiikki (OPS2018) Seudullinen opetussuunnitelma: Opiskeluympäristö ja -menetelmät
Musiikki (OPS2018) Lukion musiikinopetus perustuu ajatukselle, että musiikki on olennainen osa kulttuuria ja inhimillistä toimintaa. Musiikinopetus tähtää siihen, että opiskelija tiedostaa musiikkisuhteensa
LisätiedotSML - Suomen musiikkioppilaitosten liitto ry. Laulu. Tasosuoritusten sisällöt ja arvioinnin perusteet 2005. www.musicedu.fi
SML - Suomen musiikkioppilaitosten liitto ry Laulu Tasosuoritusten sisällöt ja arvioinnin perusteet 2005 www.musicedu.fi LAULUN TASOSUORITUSTEN SISÄLLÖT JA ARVIOINNIN PERUSTEET Suomen musiikkioppilaitosten
LisätiedotTanssin yleinen ja laaja. oppimäärä. Eija Kauppinen, Opetushallitus
Tanssin yleinen ja laaja oppimäärä Eija Kauppinen, Opetushallitus Aluehallintovirasto, Pohjois-Suomi Taiteen perusopetus ja uusi OPS Muhos, 20.10.2017 Tanssin laaja ja yleinen oppimäärä Perusteiden taiteenalakohtaisten
Lisätiedot5.26 MUSIIKKI JA MUSIIKKITEATTERI Hatanpään lukion valtakunnallisen erityistehtävän mukainen painotettu opetus
5.26 MUSIIKKI JA MUSIIKKITEATTERI Hatanpään lukion valtakunnallisen erityistehtävän mukainen painotettu opetus Valtakunnallisen erityistehtävän mukaista painotettua opetusta järjestetään Musiikkilinjalla
LisätiedotMusiikkilinjan kurssit
Musiikkilinjan kurssit MUMU Musiikin peruskurssit MUMU01 Taidemusiikki Kuvaus Taidemusiikin historia konserttikäynti Tavoitteet Länsimaisen taidemusiikin säveltäjien ja tyylisuuntien tuntemuksen lisääminen.
Lisätiedot6.24 Urheilulinja. Johdanto. Arvoperusta
6.24 Urheilulinja Johdanto Orimattilan Erkko-lukio tarjoaa innokkaille ja urheilussa eteenpäin pyrkiville sekä tavoitteellisesta harjoittelusta kiinnostuneille urheilijoille urheiluvalmennuskursseja. Urheilulinjalle
LisätiedotTEATTERIN LUKIODIPLOMIN OHJEET. lukio-opintonsa jälkeen aloittaneille opiskelijoille. Määräykset ja ohjeet 2017:8a
TEATTERIN LUKIODIPLOMIN OHJEET lukio-opintonsa 31.7.2016 jälkeen aloittaneille opiskelijoille Määräykset ja ohjeet 2017:8a Opetushallitus Määräykset ja ohjeet 2017:8a ISBN 978-952-13-6366-5 (pdf) ISSN-L
LisätiedotMUSIIKKIOPISTOTASON VALINTAKOEOPAS 2013
5.4.2013 OULUN KONSERVATORIO Postiosoite: PL 20 90015 Oulun kaupunki puh. 044 703 9162 Opintotoimiston käyntiosoite: Lintulammentie 1 L Nettisivut: www.oulunkonservatorio.fi MUSIIKKIOPISTOTASON VALINTAKOEOPAS
LisätiedotJoensuun steinerkoulun valinnaisaineopas lukuvuodelle
Joensuun steinerkoulun valinnaisaineopas lukuvuodelle 2017-2018 VALINNAISAINEIDEN VALINTA Valinnaisaineet ovat pakollinen osa oppilaiden oppimäärää. Opetussuunnitelmamme tarjoaa erilaisia valinnanmahdollisuuksia
LisätiedotAINEOPETUSSUUNNITELMA VARHAISIÄN MUSIIKKIKASVATUS
AINEOPETUSSUUNNITELMA VARHAISIÄN MUSIIKKIKASVATUS Hyväksytty sivistyslautakunnassa ( 71/2011) 01.08.2015 OPETUKSEN PAINOPISTEALUEET (HTM)... 2 SUORITETTAVAT KURSSIT (MUSIIKKILEIKKIKOULUN RYHMÄT), NIIDEN
LisätiedotHamulan koulun valinnaisainetarjonta
Hamulan koulun valinnaisainetarjonta LUKUVUOSI 2016-2017 Sisällysluettelo ILMAISUTAITO... 3 KUVATAIDE... 4 MUSIIKKI... 5 LIIKUNTA... 6 OHJELMOINTI JA ROBOTIIKKA... 7 TEKNINEN TYÖ... 8 2 ILMAISUTAITO 5.
LisätiedotKLASSINEN KITARA. TASO 1 laajuus 105 tuntia YLEISET TAVOITTEET. Oppilas
KLASSINEN KITARA TASO 1 laajuus 105 tuntia löytää luontevan soittoasennon ja soittotavan oppii lukemaan helppoa nuottitekstiä oppii harjoittelun peruselementtejä: mm. säännöllisyyttä, monipuolisuutta ja
LisätiedotJatko-opintoja musiikista kiinnostuneille
Jatko-opintoja musiikista kiinnostuneille Opiskeluvaihtoehtoja yliopistossa (n.5v.) ja ammattikorkeakoulussa (n. 3,5v.) Sekä yliopistoon että ammattikorkeakouluun haettaessa ennakkotehtäviä ja/tai soveltuvuuskoe
LisätiedotKommenttipuheenvuoro Musiikinopetuksen oppimisympäristön kehittämishanke
Kommenttipuheenvuoro Musiikinopetuksen oppimisympäristön kehittämishanke 2008-2010 TeknoDida 5.2.2010 Eija Kauppinen Opetushallitus Eija.kauppinen@oph.fi Otteita opetussuunnitelmien perusteista 1 Oppimiskäsitys
LisätiedotMusiikki. 1-2. luokat 3-4. luokat. Tavoitteet
Musiikki Musiikin opetuksen tehtävänä on auttaa oppilasta löytämään musiikin alueelta kiinnostuksen kohteensa sekä rohkaista oppilasta musiikilliseen toimintaan, antaa hänelle musiikillisen ilmaisun välineitä
LisätiedotVASKISOITTIMET (TRUMPETTI, BARITONITORVI, KÄYRÄTORVI, PASUUNA, TUUBA)
VASKISOITTIMET (TRUMPETTI, BARITONITORVI, KÄYRÄTORVI, PASUUNA, TUUBA) Baritonitorvi Noudatetaan trumpetille tehtyjä sillä tavalla että transponointi korvataan f avaimen opiskelulla Käyrätorvi Noudatetaan
LisätiedotPerustiedot - Kaikki -
KMO 13+ RTF Report - luotu 27.05.2015 15:22 Nimi Vastaaja Vastaamassa Vastanneet final 13+ 73 40 23 Yhteensä 73 40 23 Perustiedot 1. Ikäni on (39) Ikäni on 2. Olen ollut oppilaana (36) Olen ollut oppilaana
LisätiedotMetsokankaan koulu Alakoulun valinnaiset aineet luokat Valinnat tehdään Wilmassa
Metsokankaan koulu Alakoulun valinnaiset aineet 2017-2018 5.-6. luokat Valinnat tehdään Wilmassa 20.3.-2.4.2017 Piirros Mika Kolehmainen Yleistä Oppilas valitsee kaksi valinnaista ainetta 5.luokalle 4.luokan
LisätiedotViljakkalan Yhtenäiskoulu. Valinnaisaineiden valinta
Viljakkalan Yhtenäiskoulu Valinnaisaineiden valinta lukuvuodeksi 2017 2018 Valinnaiset opinnot 3.-4. luokkalaisilla on kaksi tuntia taide- ja taitoaineiden valinnaisia opintoja viikossa. Lukuvuoden aikana
LisätiedotMEDIAN LUKIODIPLOMIN OHJEET. lukio-opintonsa jälkeen aloittaneille opiskelijoille. Määräykset ja ohjeet 2017:5a
MEDIAN LUKIODIPLOMIN OHJEET lukio-opintonsa 31.7.2016 jälkeen aloittaneille opiskelijoille Määräykset ja ohjeet 2017:5a Opetushallitus Määräykset ja ohjeet 2017:5a ISBN 978-952-13-6363-4 (pdf) ISSN-L 1798-887X
LisätiedotOpiskelija valitsee 1-2 pakollista kuvataiteen kurssia. Ensimmäisen pakollisen kurssin jälkeen (KU1 Minä, kuva ja kulttuuri) voi valita muita
Tapiolan lukiossa Opiskelija valitsee 1-2 pakollista kuvataiteen kurssia. Ensimmäisen pakollisen kurssin jälkeen (KU1 Minä, kuva ja kulttuuri) voi valita muita kursseja mielenkiintonsa mukaan vapaassa
LisätiedotAINEKOHTAINEN OPETUSSUUNNITELMA KANSANMUSIIKKI HARMONIKKA
AINEKOHTAINEN OPETUSSUUNNITELMA KANSANMUSIIKKI HARMONIKKA Porvoon kaupungin sivistyslautakunta 12.3.2019 1 KANSANMUSIIKKI-HARMONIKKA KANSANMUSIIKKI-HARMONIKAN VALMENNUSOPETUS Soiton ilo, kiinnostuksen
LisätiedotSML - Suomen musiikkioppilaitosten liitto ry. Tuuba. Tasosuoritusten sisällöt ja arvioinnin perusteet 2005. www.musicedu.fi
SML - Suomen musiikkioppilaitosten liitto ry Tuuba Tasosuoritusten sisällöt ja arvioinnin perusteet 2005 www.musicedu.fi TUUBANSOITON TASOSUORITUSTEN SISÄLLÖT JA ARVIOINNIN PERUSTEET Suomen musiikkioppilaitosten
LisätiedotILMAJOEN TANSSIKOULU
ILMAJOEN TANSSIKOULU Ilmajoen tanssikoulu Taiteen perusopetuksen yleisen oppimäärän opetussuunnitelma, Tanssi 2018 1 SISÄLTÖ 1. Ilmajoen tanssikoulun toiminta, tehtävät ja arvot 2. Opetuksen tavoite, oppimisympäristö
LisätiedotMetsokankaan koulu Alakoulun valinnaiset aineet luokat Valinnat tehdään Wilmassa
Metsokankaan koulu Alakoulun valinnaiset aineet 2018-2019 5.-6. luokat Valinnat tehdään Wilmassa 3.-10.4.2018 Piirros Mika Kolehmainen Yleistä Oppilas valitsee kaksi valinnaista ainetta 5.luokalle 4.luokan
LisätiedotRIIHIMÄEN LUKION KURSSITARJOTIN 2015-2016
RIIHIMÄEN LUKION KURSSITARJOTIN 2015-2016 Lukujärjestyksen suunnittelu Palauta mieleesi omat esivalintasi. Ne eivät näy Wilmassa, joten sinun on pitänyt laittaa ne itsellesi ylös. Jos tarvitset oman valintakorttisi,
LisätiedotKÄSITYÖN TAITEEN PERUSOPETUKSEN YLEISEN OPPIMÄÄRÄN OPETUSSUUNNITELMA LAPSILLE JA NUORILLE
KÄSITYÖN TAITEEN PERUSOPETUKSEN YLEISEN OPPIMÄÄRÄN OPETUSSUUNNITELMA LAPSILLE JA NUORILLE Hiiden Opisto 2006 Perustuu lakiin taiteen perusopetuksesta 633/1998, 5 sekä sitä täydentävään asetukseen 813/1998,
LisätiedotAINEOPETUSSUUNNITELMA. PIRKAN OPISTO Musiikin taiteen perusopetus / Pirkan musiikkiopisto
AINEOPETUSSUUNNITELMA MUSIIKIN PERUSTEET PIRKAN OPISTO Musiikin taiteen perusopetus / Pirkan musiikkiopisto Tämä aineopetussuunnitelma koskee Pirkan opistossa annettavan musiikin taiteen perusopetuksen
LisätiedotOPISKELIJAN MUISTILISTA
Kuvataiteen lukiodiplomin tukimateriaali opiskelijalle OPISKELIJAN MUISTILISTA Kuvataiteen lukiodiplomi muodostuu teoksesta sekä työskentelyprosessia, itsearviointia ja kuvataiteen tuntemusta kuvaavasta
LisätiedotOpetussuunnitelman perusteiden yleinen osa. MAOL OPS-koulutus Naantali Jukka Hatakka
Opetussuunnitelman perusteiden yleinen osa MAOL OPS-koulutus Naantali 21.11.2015 Jukka Hatakka Opetussuunnitelman laatiminen Kaikki nuorten lukiokoulutuksen järjestäjät laativat lukion opetussuunnitelman
LisätiedotTAITEEN PERUSOPETUKSEN MUSIIKIN YLEISEN OPPIMÄÄRÄN OPETUSSUUNNITELMA
Muonion kansalaisopisto TAITEEN PERUSOPETUKSEN MUSIIKIN YLEISEN OPPIMÄÄRÄN OPETUSSUUNNITELMA Sivistyslautakunta 12.10.2011 63 Sisällys 1. TOIMINTA-AJATUS... 3 2. ARVOT JA OPETUKSEN YLEISET TAVOITTEET...
LisätiedotTaiteen perusopetuksen arvioinnin kriteerit. Eija Kauppinen Opetushallitus
Taiteen perusopetuksen arvioinnin kriteerit Eija Kauppinen Opetushallitus 16.4.2018 Mikä arviointikriteeri on ja mihin sitä käytetään? Arviointikriteeri määrittelee osaamisen (tietojen ja taitojen) tason.
LisätiedotAlakoulun 5.ja 6. luokkien valinnaiset aineet Länsituulen koulu
Alakoulun 5.ja 6. luokkien valinnaiset aineet Länsituulen koulu Matematiikan syventävä kurssi Matematiikan syventävissä opinnoissa tutustutaan esimerkiksi salakirjoitusmenetelmiin, pulmatehtäviin ja matemaattisiin
LisätiedotPORVOON KAUPUNKI. yleisen oppimäärän
PORVOON KAUPUNKI Taiteen perusopetuksen yleisen oppimäärän opetussuunnitelma Porvoon kaupunki / Sivistyslautakunta 4.9.2007 1. TOIMINTA-AJATUS... 2 2. ARVOT JA OPETUKSEN YLEISET TAVOITTEET, OPPIMISKÄSITYS,
LisätiedotLimingan seudun musiikkiopisto Opetussuunnitelma 2012
1 Limingan seudun musiikkiopisto Opetussuunnitelma 2012 Taiteen perusopetus, lasten tanssi- ja balettiopetus Yleinen oppimäärä Limingan kunta Sivistyslautakunta Voimassa 1.8.2012 alkaen 2 1. Toiminta-ajatus
LisätiedotRYTMILAULU. TASO 1 - laajuus 70 tuntia YLEISET TAVOITTEET. Oppilas
RYTMILAULU TASO 1 - laajuus 70 tuntia Oppii käyttämään ääntä terveellä tavalla Tutustuu laulamisen perustekniikoihin oppii harjoittelun perusteita: säännöllisyyttä, itsenäisyyttä ja monipuolisuutta saa
LisätiedotSML - Suomen musiikkioppilaitosten liitto ry. Piano. Tasosuoritusten sisällöt ja arvioinnin perusteet 2005. www.musicedu.fi
SML - Suomen musiikkioppilaitosten liitto ry Piano Tasosuoritusten sisällöt ja arvioinnin perusteet 2005 www.musicedu.fi PIANONSOITON TASOSUORITUSTEN SISÄLLÖT JA ARVIOINNIN PERUSTEET Suomen musiikkioppilaitosten
Lisätiedot6.15 Liikunta. Opetuksen tavoitteet
6.15 Liikunta Liikunnanopetuksen tehtävänä on opettaa opiskelijalle sellaisia taitoja ja tietoja, joiden avulla hän pystyy ylläpitämään ja kehittämään fyysistä, sosiaalista ja psyykkistä toimintakykyään
LisätiedotMusiikkiteatteri-ilmaisun opetussuunnitelma
Vantaan musiikkiopisto 1 Musiikkiteatteri-ilmaisun opetussuunnitelma Musiikkiteatteri-ilmaisu on oppiaine, jonka tavoitteena on oppilaan musiikkikäsityksen monipuolistuminen sekä esiintymisvarmuuden ja
LisätiedotAlbert Edelfeltin koulun valinnaisaineet lukuvuodelle
Albert Edelfeltin koulun valinnaisaineet lukuvuodelle 2017-2018 9. -luokat Nykyiset kahdeksasluokkalaiset valitsevat 9. -luokkaa varten yhden uuden valinnaisaineen (2 viikkotuntia) 8. -luokalla päättyvän
LisätiedotValintakoekuvaus, Musiikin YAMK
Valintakoekuvaus, Musiikin YAMK Valintakoe järjestetään 1.-4.6.2015. Valintakokeessa on kolme osaa: 1. Opinnäytetyön alustava suunnitelma 2. Haastattelu 3. Musiikillinen työnäyte. Valintakokeeseen on hyvä
LisätiedotValinnaisopas Lukuvuosi
Valinnaisopas Lukuvuosi 2017 2018 7.luokka Johdanto Valinnaisina aineina voidaan opiskella yhteisten oppiaineiden syventäviä tai soveltavia oppimääriä, useasta oppiaineesta muodostettuja kokonaisuuksia,
LisätiedotPiirros Mika Kolehmainen
Piirros Mika Kolehmainen Liikunnan syventävä kurssi Liikunnan tarkoitus on tuottaa iloa, virkistystä ja hyvinvointia. Tavoitteena on motoristen perustaitojen vahvistaminen ja monipuolistaminen sekä liikunnallisten
LisätiedotValinnaisopas Lukuvuosi 2015 2016 Veromäen koulu
Valinnaisopas Lukuvuosi 2015 2016 Veromäen koulu 7.luokka Johdanto Valinnaisina aineina voidaan opiskella yhteisten oppiaineiden syventäviä tai soveltavia oppimääriä, useasta oppiaineesta muodostettuja
LisätiedotMUUTOS AIKUISTEN LUKIOKOULUTUKSEN OPETUSSUUNNITELMAN PERUSTEISIIN 2015
MÄÄRÄYS 18.5.2017 OPH-662-2017 Aikuisten lukiokoulutuksen järjestäjille Voimassaoloaika 18.5.2017 alkaen Säännökset, joihin toimivalta määräyksen antamiseen perustuu Lukiolaki 629/1998, 10 2 ja 4 mom.
LisätiedotHaukiputaan koulun 5. ja 6. luokkien valinnaiset aineet
Haukiputaan koulun 5. ja 6. luokkien valinnaiset aineet Piirros Mika Kolehmainen Haukiputaan koulun 5. luokan valinnaiset aineet A2- kieli (2 h) saksa ranska ruotsi Liikunnan syventävä (2h) Musiikin syventävä
LisätiedotValinnaiset aineet Paulaharjussa
Valinnaiset aineet Paulaharjussa 2016-2017 30.3.2016 Piirros Mika Kolehmainen Yleistä 1) Valinnaisten aineiden laajuus: 1 vvt sanallinen arviointi 38 tuntia > ei mennä kovin syvälle, opettajien osaaminen
LisätiedotTaiteen perusopetuksen valmentavia opintoja antava musiikkileikkikoulu
Taiteen perusopetuksen valmentavia opintoja antava musiikkileikkikoulu Pähkinätie 6 01710 Vantaa Puh. (09) 530 1100 muskari.musike@kolumbus.fi www.kolumbus.fi/muskari.musike Hämeenkylän musiikkileikkikoulun
LisätiedotKoulutuspäivä Ammatillisen koulutuksen opettajien koulutus 9-12, 245
Koulutuspäivä 9.8.2016 Ammatillisen koulutuksen opettajien koulutus 9-12, 245 Osaamisperusteisuus Pakollisten tutkinnon osien ammattitaitovaatimukset eperusteet.opintopolku.fi/, linkki Wilman etusivulla
LisätiedotALAKOULUN VALINNAISAINEET
ALAKOULUN VALINNAISAINEET 2019-2020 A2-KIELET VALITTAVISSA 5.LK ALKAEN kieltä opiskellaan 5.-9.luokilla (2,2,2,3,3 tuntia) myös kuvataideluokkalainen voi valita kielen tarjolla meillä: -RANSKA -SAKSA -ESPANJA
LisätiedotAINEKOHTAINEN OPETUSSUUNNITELMA KANSANMUSIIKKI KANTELE
AINEKOHTAINEN OPETUSSUUNNITELMA KANSANMUSIIKKI KANTELE Porvoon kaupungin sivistyslautakunta 12.3.2019 1 KANSANMUSIIKKI - KANTELE KANSANMUSIIKKI-KANTELEEN PERSUSOPINNOT Soiton ilo, kiinnostuksen herättäminen
LisätiedotOPINTO-OPAS 2007 2008. Lahden ammattikorkeakoulu Musiikin laitos. Musiikin koulutusohjelma Tutkintoon johtava aikuiskoulutus Erikoistumisopinnot
OPINTO-OPAS 2007 2008 Lahden ammattikorkeakoulu Musiikin laitos Musiikin koulutusohjelma Tutkintoon johtava aikuiskoulutus Erikoistumisopinnot 2 ERIKOISTUMISOPINNOT LUKUVUONNA 2007-2008 Lukuvuonna 2007-2008
LisätiedotMadetojan musiikkilukio PL 45, (Suvantokatu 1), OULU Puh / Rehtori /Kanslia / Opo
Madetojan musiikkilukio PL 45, (Suvantokatu 1), 90015 OULU Puh. 044 703 9861 / Rehtori 050 316 6683 /Kanslia 044 703 9074 / Opo HAKIJAN OPAS 2016 Madetojan musiikkilukion toiminta-ajatus Koulu antaa saman
Lisätiedot2. tai 3. opintovuosi Menetelmät Ryhmätunnit, itsenäinen harjoittelu, orkesterien ja/tai kuorojen harjoitusten ja konserttien seuraaminen
MUSIIKKIALAN PERUSTUTKINTO 2010, MUSIIKIN KOULUTUSOHJELMA OPETUSSUUNNITELMA TUTKINTOKOHTAINEN OSA PAIKALLISESTI TARJOTTAVAT TUTKINNON OSAT / täydennys Hyväksytty Helsingin Konservatorion johtokunnassa
LisätiedotUnajan koulun valinnaisaineet
Unajan koulun valinnaisaineet Liikunta 5. luokalla Syvennetään liikkumisen perustaitoja: liikkuvuutta, voimaa, nopeutta ja kestävyyttä. Opitaan yhteistyötaitoja, ryhmässä ja yksilönä toimimista. Liikkumisen
LisätiedotG. Musiikkialan perustutkinto. Opetussuunnitelma 2013-14 1. AMMATILLISET OPINNOT 90 OV. 1.1. Työtehtävän suunnittelu 10 ov
G. Musiikkialan perustutkinto Opetussuunnitelma 2013-14 1. AMMATILLISET OPINNOT 90 OV 1.1. Työtehtävän suunnittelu Yrittäjyysosaaminen ja työelämätaidot Yrittäjyyden perus 3 ov - yrittäjyys ja yrittäjyyden
LisätiedotOPS 2016 Alakoulun valinnaiset aineet
OPS 2016 Alakoulun valinnaiset aineet Kiviniemen ja Takkurannan koulujen valinnaisaineet sekä ohjeet valinnan suorittamiseen Wilmassa lukuvuotta 2016-2017 varten Piirros Mika Kolehmainen Valinnaisuus perusopetuksessa
LisätiedotMusiikin lukiodiplomin sisältöä
Lukiodiplomi Musiikki 2007-2008 Musiikin lukiodiplomin sisältöä Yleistä 3 Musiikin lukiodiplomin muoto 3 A Näytesalkku lukioaikaisista töistä 3 B Näytesalkku projektityöstä 3 Näytesalkun sisältö 4 1 Musiikillinen
LisätiedotMusiikki ja tanssi. Valintakoeopas 2013 Aikuiskoulutus
Musiikki ja tanssi Valintakoeopas 2013 Aikuiskoulutus 1 Musiikin koulutusohjelma, Tutkintoon johtava aikuiskoulutus, Musiikkipedagogi (AMK) Tutkinnon laajuus 270 op Opiskeluaika 2-4 vuotta Varhaisiän musiikkikasvatuksen
LisätiedotMusiikki ja tanssi. Valintakoeopas 2014 Tutkintoon johtava aikuiskoulutus
Musiikki ja tanssi Valintakoeopas 2014 Tutkintoon johtava aikuiskoulutus 1 Musiikin koulutus, Tutkintoon johtava aikuiskoulutus, Musiikkipedagogi (AMK) Tutkinnon laajuus 240 op Opiskeluaika 2-4 vuotta
LisätiedotAINEOPETUSSUUNNITELMA LAULU
AINEOPETUSSUUNNITELMA LAULU Hyväksytty sivistyslautakunnassa ( 71/2011) 01.08.2012 OPETUKSEN PAINOPISTEALUEET (HTM)... 2 SUORITETTAVAT KURSSIT, NIIDEN TAVOITTEET JA SISÄLLÖT... 3 (OPS 6)... 3 TASOSUORITUSTEN
LisätiedotMetsokankaan koulu Alakoulun valinnaiset aineet luokat Valinnat tehdään Wilmassa
Metsokankaan koulu Alakoulun valinnaiset aineet 2018-2019 5.-6. luokat Valinnat tehdään Wilmassa 26.3.-7.4.2019 Piirros Mika Kolehmainen Yleistä Oppilas valitsee kaksi valinnaista ainetta 5.luokalle 4.luokan
LisätiedotILMOITTAUTUMINEN LUKUVUODELLE 2015 2016
ILMOITTAUTUMINEN LUKUVUODELLE 2015 2016 Muskattilaisten ilmoittautuminen ensi lukuvuoden ryhmiin on ajankohtaista. Ilmoittautuminen tapahtuu ohessa jaettavalla ilmoittautumiskaavakkeella. Kaavakkeeseen
LisätiedotJyväskylän ammattikorkeakoulun HARJOITUSMUSIIKKIOPISTO
Jyväskylän ammattikorkeakoulun HARJOITUSMUSIIKKIOPISTO Opas oppilaille, opetusharjoittelijoille ja ohjaaville opettajille 2014-2015 Sisällys YLEISTÄ TIETOA HARJOITUSMUSIIKKIOPISTOSTA HAKU VALINTAPERUSTEET
LisätiedotValinnaisaineet. kahdeksannella luokalla 2007-2008. Kahden lukuvuoden valinnaisainekurssit: RANTAKYLÄN YHTENÄISKOULU.
RANTAKYLÄN YHTENÄISKOULU Mikkelin kaupunki Valinnaisaineet kahdeksannella luokalla 2007-2008 Kahden lukuvuoden valinnaisainekursseista valitaan kaksi. Kurssilla opiskellaan kaksi tuntia viikossa 8.- ja
LisätiedotViestintää opiskellaan 7. luokalla kaksi tuntia ja muilla luokka-asteilla neljä tuntia viikossa.
Äidinkieli ja kirjallisuus / viestintä Viestintäpainotteinen luokka Johdanto Viestintäpainotteisella luokalla oppilailla on mahdollisuus syventää viestintätaitojaan ja harjoitella viestintävälineiden käyttöön
LisätiedotMääräykset ja ohjeet 2010: 13. ISSN-L 1798 887X ISSN 1798 8888 (verkkojulkaisu)
Lukiodiplomi Kuvataide 2010 2011 Määräykset ja ohjeet 2010: 13 ISSN-L 1798 887X ISSN 1798 8888 (verkkojulkaisu) Kuvataiteen lukiodiplomin sisältö 1 Lukiodiplomin muoto, rakenne ja laajuus 3 2 Lukiodiplomikurssi
LisätiedotLUKIODIPLOMIN YLEISET SUORITUSOHJEET 2014 2015
Etunimi Sukunimi JULKAISUN OTSIKKO TULEE TÄHÄN Tässä on julkaisun otsikon mahdollinen alaotsikko tasaus vasemmalle LUKIODIPLOMIN YLEISET SUORITUSOHJEET 2014 2015 Määräykset ja ohjeet 2014:6 Opetushallitus
LisätiedotKARKKILAN MUSIIKKIKOULUN OPETUSSUUNNITELMA 22.03.2013
1 KARKKILAN MUSIIKKIKOULUN OPETUSSUUNNITELMA 22.03.2013 1.Taiteen perusopetuksen yleisen oppimäärän tehtävä Karkkilan musiikkikoulu on yksityinen, kannatusyhdistyksen ylläpitämä oppilaitos. Musiikkikoulussa
LisätiedotSivistyslautakunta 22.5.2013 38 ASIKKALAN SEUDUN MUSIIKKIOPISTON OPETUSSUUNNITELMA
Sivistyslautakunta 22.5.2013 38 ASIKKALAN SEUDUN MUSIIKKIOPISTON OPETUSSUUNNITELMA 1. TOIMINTA-AJATUS Toiminta-alue ja ylläpitäjä Tehtävät Tavoitteet Kulttuuripalvelujen tuottaminen 2. OPPIMISKÄSITYS 3.
LisätiedotKurssien suorittamisen ajoitus
Kurssien suorittamisen ajoitus Katso taulukosta, missä vaiheessa eri aineiden kurssit suositellaan suoritettaviksi. Tutustu etenkin syventävien kurssien sisältöihin Pedanetin avulla, jotta tulet valinneeksi
Lisätiedot