(Luonnos Ulvilan lukion musiikin erityisen koulutustehtävän opetussuunnitelmaksi)

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "(Luonnos Ulvilan lukion musiikin erityisen koulutustehtävän opetussuunnitelmaksi)"

Transkriptio

1 Musiikkilinja (Luonnos Ulvilan lukion musiikin erityisen koulutustehtävän opetussuunnitelmaksi) Musiikkilinja tarjoaa aktiiviselle musiikin harrastajalle innostavan ja luovan ympäristön lukio-opintojen ja monipuolisten musiikkiopintojen yhdistämiseen. Opiskelijan tulee suorittaa vähintään 12 musiikin kurssia. Viisi ensimmäistä kurssia ovat kaikille pakollisia, loput seitsemän kurssia opiskelija valitsee vapaasti musiikkilinjan muista kursseista. Musiikkilinjan pakolliset ja syventävät kurssit yksilöopetuskena annettavia kursseja lukuunottamatta arvioidaan numeroarvioinnilla ja soveltavat kurssit suoritusmerkinnällä. Muiden musiikkiopintojen hyväksilukua koskeva yksityiskohtainen liite laaditaan erityisen koulutustehtävän myönteisen lupapäätöksen jälkeen yhteistyössä musiikkioppilaitoksen kanssa. Pakolliset kurssit 1. Musiikin tuntemus 1 (MUP1) Kurssin tavoitteena on, että opiskelija löytää oman tapansa toimia musiikin alueella. Hän pohtii oman musiikkisuhteensa kautta musiikin merkitystä ihmiselle ja ihmisten väliselle vuorovaikutukselle. Hän tutkii omia mahdollisuuksiaan musiikin tekijänä ja tulkitsijana, kuuntelijana sekä kulttuuripalvelujen käyttäjänä. Opiskelija kehittää äänenkäyttöään ja soittotaitoaan musiikillisen ilmaisun välineenä. Kurssilla opiskellaan rytmin, melodian, harmonian, sointivärin ja muodon ilmiöitä osana musiikin rakenteita. Opiskelija oppii tarkkailemaan ääniympäristöään ja perehtyy kuulonhuoltoon. Kurssi vastaa valtakunnallisen opetussuunnitelman MU1 -kurssia. 2. Musiikin tuntemus 2 (MUP2) Kurssin tavoitteena on oppia musiikin historian perustiedot. Kurssilla tarkastellaan musiikin kehitystä antiikin ajan musiikista romantiikan ajan musiikkiin saakka. Lisäksi esitellään lyhyesti 1900-luvun taidemusiikin keskeiset tyylit. Tyylien ja säveltäjien lisäksi kurssilla tutustutaan musiikin esityskokoonpanoihin ja soittimistoon sekä sävellystekniikoihin. Keskeisenä työtapana on musiikin kuuntelu ja kirjalliset työt sekä konserttikäynnit. 3. Musiikin tuntemus 3 (MUP3) Kurssilla perehdytään rytmimusiikin historiaan ja kehitykseen bluesin synnystä 2000-luvun populaarimusiikkiin. Käsiteltäviin tyyleihin lukeutuvat blues-, jazz-, rock-, pop-, ja viihdemusiikki. Tarkastellaan populaarimusiikin moniulotteista tyylien kirjoa ja kiinnitetään huomiota sen yhteiskunnallisiin merkityksiin. Työtapoina ovat kuuntelu, musisointi ja kirjalliset työt sekä konserttikäynnit.

2 4. Musiikin tuntemus 4 (MUP4) Kurssin tavoitteena on muodostaa kokonaiskuva suomalaisen musiikin kehityksestä. Kurssilla perehdytään suomalaisen taidemusiikin historiaan ja kehitykseen kokonaisuudessaan sekä suomalaisen kansanmusiikin kehitysvaiheisiin. Lisäksi tutustutaan suomalaisen jazz-, rock-, pop-, ja viihdemusiikkiin. Työtapoina ovat kuuntelu, musisointi ja kirjalliset työt sekä konserttikäynnit. 5. Musiikin perusteet 1 (MUP5) Kurssin tavoitteena on perehtyä musiikin teorian ja säveltapailun sisältöihin musiikkioppilaitosten musiikin perusteet 2 -tutkintovaatimusten mukaisesti. Työtapoina ovat musiikin teorian ja säveltapailun opiskelussa vakiintuneet kuuntelu-, kirjalliset-, ja suulliset tehtävät. Kurssin voi hyväksilukea musiikkioppilaitoksen vastaavalla hyväksytysti suoritetulla opintosuorituksella. Syventävät kurssit 6. Musiikin perusteet 2 (MUP6) Kurssin tavoitteena on perehtyä musiikin teorian ja säveltapailun sisältöihin musiikkioppilaitosten musiikin perusteet 3 -tutkintovaatimusten mukaisesti. Työtapoina ovat musiikin teorian ja säveltapailun opiskelussa vakiintuneet kuuntelu-, kirjalliset-, ja suulliset tehtävät. Kurssin voi hyväksilukea musiikkioppilaitoksen vastaavalla hyväksytysti suoritetulla opintosuorituksella. 7. Musiikin perusteet 3 (MUP7) Kurssin tavoitteena on perehtyä musiikin teorian sisältöihin musiikkioppilaitosten D -tutkintovaatimusten mukaisesti. Kurssilla edetään duuri-mollitonaalisen musiikkianalyysin perusteisiin; sointuoppiin, sointu- ja melodia-analyysiin sekä vakiintuneisiin merkintätapoihin. Kurssin voi hyväksilukea musiikkioppilaitoksen vastaavalla hyväksytysti suoritetulla opintosuorituksella. 8. Musiikin perusteet 4 (MUP8) Kurssin tavoitteena on perehtyä säveltapailun sisältöihin musiikkioppilaitosten D -tutkintovaatimusten mukaisesti. Työtapoina ovat säveltapailun opiskelussa vakiintuneet kuuntelu-, kirjalliset-, ja suulliset tehtävät. Kurssilla harjoitellaan duuri-mollitonaalisen musiikin ymmärtämistä ja hallintaa kuullun perusteella sekä laulamalla. Lisäksi harjoitellaan rytmiin liittyviä vastaavia taitoja. Kurssin voi hyväksilukea musiikkioppilaitoksen vastaavalla hyväksytysti suoritetulla opintosuorituksella. 9. Musiikin perusteet 5 (MUP9) Kurssilla perehdytään harmoniaopin ja äänenkuljetuksen perusteisiin. Tavoitteena on duuri-mollitonaalisen neliäänisen kudoksen tuottaminen

3 sointuasteiden ja reaalisointumerkkien sointuoppia soveltaen. Työtapoina kudoksen tuottaminen nuottikirjoituksen ja pianonsoiton avulla. Edeltävänä suorituksena musiikin perusteet 3. Kurssin voi hyväksilukea musiikkioppilaitoksen vastaavalla hyväksytysti suoritetulla opintosuorituksella. 10. Musiikin tuntemus 5 (MUP10) Kurssilla perehdytään 1900-luvun taidemusiikin keskeisimpiin tyyleihin. Tavoitteena on muodostaa kokonaisvaltainen kuva modernin taidemusiikin tyylien synnystä, keskeisistä piirteistä ja kehityksestä sekä suhteesta aikaisempaan musiikkiin. Keskeisenä työtapana on musiikin kuuntelu ja kirjalliset työt sekä konserttikäynnit. 11. Maailmanmusiikki (MUP11) Kurssin tavoitteena on tutustua etnisiin musiikkikulttuureihin. Työtapoina musisointi, kuuntelu sekä konserttikäynnit ja työpajavierailut. Lisäksi kurssilla voidaan syventyä jonkin yksittäisen etnisen musiikkikulttuurin keskeisiin sisältöihin Yksinlaulu ja äänenmuodostus sekä soitinopinnot (MUP12-MUP17) Soitinopintojen kurssit koostuvat pää- ja sivusoittimien (myös laulu) yksilöopetuksena opiskelluista opinnoista. Soitinopintojen kurssit suoritetaan ensisijaisesti hyväksiluettavina musiikkioppilaitosten soitinopintoina tasosuoritusten mukaan. Edellä mainittujen hyväksiluettavien soitinopintojen puuttuessa lukio järjestää soitinopinnot yksilöopetuksena. Lukion järjestämää soitinopetusta annetaan pääsääntöisesti yleisimmissä populaarimusiikin yhtyesoittimissa (piano, akustinen kitara, sähkökitara, basso, rumpusetti) ja laulussa sekä pianon vapaan säestyksen opetuksena. Opiskelija ei voi saada opetusta soittimessa, jota hän opiskelee jossain muussa oppilaitoksessa. Opiskelija voi suorittaa soitinopintoja lukioaikana enintään kuusi kurssia. Musiikkioppilaitoksissa suoritettujen soitinopintojen kurssimäärä määritellään muiden musiikkiopintojen hyväksilukua käsittelevässä liitteessä. Lukion järjestämänä soiton tai laulun yksilöopintojen kursseja kertyy yksi lukuvuodessa. Yksinlaulun ja äänenmuodostuksen opetuksessa perehdytään laulamisen tekniikkaan ja tulkintaan. Tavoitteena opiskelijalähtöinen, kokonaisvaltaisesti etenevä ja tavoitteellinen laulutaidon ja -ohjelmiston opiskelu. Työtapana yksilöopetus sekä lukuvuosittaiset esiintymiset opiskelijan edistyminen huomioiden. Opiskelijalla on velvollisuus soveltaa lukion soiton ja laulun yksilöopinnoissa saavuttamiaan taitoja lukion kuoro- ja orkesteritoiminnassa. Oikeus soiton tai laulun yksilöopintoihin voidaan keskeyttää toistuvien poissaolojen seurauksena.

4 Soveltavat kurssit Yleiskuoro (MUP18-MUP20) Yleiskuorokurssien tavoitteena on harjoitella kuoro-ohjelmistoa esitettäväksi koulun tilaisuuksissa sekä julkisissa konserteissa ja muissa esiintymisissä. Kursseilla harjoitellaan laulutekniikan perustaitoja ja kehitetään moniäänisen laulun perustaitoa. Yleiskuoron ohjelmisto on pääosin piano- ja yhtyesäesteistä populaarimusiikkia. Esiintymisiin ja harjoitusjaksoihin voi sisältyä ilta- ja Kamarikuoro (MUP21-MUP26) Kamarikuorokurssien tavoitteena on harjoitella yleiskuorokursseja haasteellisempaa, osin säestyksetöntä sekä akustisin soittimin säestettyä kuoroohjelmistoa esitettäväksi koulun tilaisuuksissa sekä julkisissa konserteissa ja muissa esiintymisissä. Kurssille osallistuvien opiskelijoiden tulee hallita säestyksettömään lauluun tarvittava riittävän sävelpuhdas laulutaito. Kurssilla harjoitellaan äänenmuodostuksen perustaitoja ja syvennetään moniäänisen, laulun taitoa. Esiintymisiin ja harjoitusjaksoihin voi sisältyä ilta- ja Bändityöskentely (MUP27-MUP31) Kurssien tavoitteena on opiskelijan yhtyemusisointitaitojen kehittäminen. Musiikkityyleinä kursseilla ovat esim. pop, rock, jazz ja latin sekä vapaavalintaiset tyylit. Kursseilla sovelletaan pop-jazz-teorian ja bändisovituksen perusteita käytännössä sekä perehdytään yhtyelaitteiston käytön perusteisiin ja harjoitellaan esiintymistilanteissa toimimista Orkesterisoitto (MUP32-MUP34) Lukion sotitinyhtyeessä harjoitetaan ohjelmistoa konsertteihin ja muihin esiintymisiin sekä lukion tilaisuuksiin. Soitinyhtye esiintyy yksin sekä yhdessä lukion ja musiikkiluokkien kuorojen kanssa. Lukion ulkopuolisiin orkesteri- ja kuoro-opintoihin osallistuvat opiskelijat voivat saada lukioaikaisesta osallistumisestaan hyväksiluettavia kurssisuorituksia yhteensä kolme kurssia. Lukion ulkopuolisesta kuorotoiminnasta kursseja voi saada enintään lukion omina opintoina suoritettujen kuorokurssien verran, kuitenkin enintään kolme. Orkesteri- ja kuorotoimintakurssit voi suorittaa musiikkioppilaitosten ja muiden vastaavien yhteistyötahojen toimintaan osallistumalla. Kurssisuorituksen saamisen perusteena on lukuvuosittainen opetusaika, pääsääntöisesti 1 kurssi/lukuvuosi. Edellytyksenä on säännöllinen toimintaan osallistuminen ja toiminnan tavoitteellisuus sekä lukioaikaisilta opinnoilta ja opetukselta vaadittava riittävän korkea musiikillinen taso. Toiminnan tulee sisältää myös esiintymisiä. Musiikkioppilaitosten osalta suoritukset todetaan

5 opintorekisteriotteesta. Muiden yhteistyötahojen osalta suoritusmerkintää haetaan erillisellä hakemuksella. 35. Sävellys ja improvisointi (MUP35) Perehdytään säveltämisen perusteisiin. Sovelletaan melodian, harmonian, rytmin, sointivärin ja muodon käsitteitä ja käytäntöä opiskelijoiden omissa pienimuotoisissa sävellysharjoituksissa. Lisäksi kurssilla tutustutaan improvisointiin opettelemalla luovaa, nuottikuvasta vapaata musisointia. 36. Musiikin sovittaminen (MUP36) Kurssilla perehdytään melodian soinnuttamiseen, reharmonisointiin, laulustemmojen ja soitinäänten sovittamiseen sekä erilaisten kokoonpanojen erityispiirteisiin sovittamisen näkökulmasta. Lisäksi tutustutaan soitinoppiin ja sovelletaan äänenkuljetuksen perusteita käytännön harjoitteiden avulla. Opiskelijat laativat kurssilla omia pienimuotoisia sovitusharjoituksia. 37. Äänentoisto (MUP37) Kurssin tavoitteena on puheen, laulun ja soiton äänentoiston perusteiden sekä äänentoistolaitteiden perustoimintojen oppiminen pääosin käytännön työskentelyn avulla koulun tapahtumissa. Kurssiin voi sisältyä ilta- ja 38. Musiikin tietotekniikka (MUP38) Kurssin tavoitteena on tutustua audio- sekvensseri- ja notaatio-ohjelmistoihin ja miditeknologian perusteisiin sekä erilaisiin pienohjelmistoihin. Kurssiin voi sisältyä ilta- ja 39. Äänityskurssi (MUP39) Kurssin tavoitteena on perehtyminen musiikin äänittämisen perusteisiin ja studiotyöskentelyyn tutustuminen. Kurssi sisältää pääosin projektiluonteista ilta- ja Edeltävänä suorituksena MUP tai vastaavat tiedot ja taidot Valo- ja esitystekniikka (MUP40-41) Kurssien tavoitteena on erilaisten valo- ja esitystekniikkalaitteiden toimintaan, asennuksiin ja käyttömahdollisuuksiin perehtyminen. Kursseilla suunnitellaan ja toteutetaan koulun konserttien ja tapahtumien valaistuksia sekä esitystekniikkarakenteita. Kursseilla on mahdollisuus tutustua DJ-laitteiston käyttöön. Kurssit sisältävät pääosin projektiluonteista ilta- ja

6 42. Kitaran vapaa säestys (MUP42) Kurssin tavoitteena on, että opiskelija saavuttaa kitaran vapaansäestyksen perustaidon. Kurssilla harjoitellaan avokieli- ja barreesointuja sekä melodian soittoa pääosin tabulatuureista sekä tavoitellaan kitaralla säestämisen perustaitoa yksin ja osana yhtyettä. 43. Musiikkiprojekti (MUP43) Kurssin tavoitteena on, että opiskelija oppii suunnittelemaan ja toteuttamaan ryhmässä tai itsenäisesti musiikillisen kokonaisuuden, jossa hän käyttää aiemmin hankkimiaan tietoja ja taitoja. Kyseessä voi olla esimerkiksi pienimuotoinen konsertti, ohjelma koulun juhliin, äänite tai taiteiden välinen projekti. 44. Yhtyelaulu (MUP44) Kurssin tavoitteena on, että opiskelija tutustuu moniäänisen yhtyelaulun eri tyyleihin ja kokoonpanoihin. Kurssilla syvennetään laulutekniikkaa sekä perehdytään yhtyeessä laulamisen tapoihin ja yhtyelaulusovitusten perusteisiin laulaen, analysoiden ja sovittaen. 45. Musiikin lukiodiplomi (MUP45) Opiskelija valmistaa nauhoittamalla, kirjoittamalla, organisoimalla tai esiintymällä suuntauksensa mukaan diplomityön kattavan opinnäytteen. Kurssi suoritetaan osittain tai kokonaan itsenäisesti. Diplomi arvioidaan valtakunnallisten ohjeiden mukaisesti ja toinen arvioijista on koulun ulkopuolinen henkilö. Diplomin suorittamisesta saa erillisen kurssitodistuksen. Lukiodiplomikurssin aloittaminen edellyttää neljää suoritettua musiikinkurssia.

Musiikki MU (2007-2008)

Musiikki MU (2007-2008) Musiikki MU (2007-2008) Opetuksen tavoitteet Musiikinopetuksen tavoitteena on, että opiskelija tiedostaa oman suhteensa musiikkiin ja kykenee arvioimaan sitä sekä oppii arvostamaan erilaisia käsityksiä

Lisätiedot

6.16 Musiikki. Opetuksen tavoitteet

6.16 Musiikki. Opetuksen tavoitteet 6.16 Musiikki Lukion musiikinopetus perustuu ajatukselle, että musiikki on olennainen osa kulttuuria ja inhimillistä toimintaa. Musiikinopetus tähtää siihen, että opiskelija tiedostaa musiikkisuhteensa

Lisätiedot

5.19 Musiikki. Opetuksen tavoitteet. Musiikinopetuksen tavoitteena on, että opiskelija. Musiikin merkitys ja hyvinvointi

5.19 Musiikki. Opetuksen tavoitteet. Musiikinopetuksen tavoitteena on, että opiskelija. Musiikin merkitys ja hyvinvointi 5.19 Musiikki Lukion musiikinopetus perustuu ajatukselle, että musiikki on olennainen osa kulttuuria ja inhimillistä toimintaa. Musiikinopetus tähtää siihen, että opiskelija tiedostaa musiikkisuhteensa

Lisätiedot

VALINNAINEN MUSIIKKI -OPPIAINEEN YLEINEN KUVAUS VUOSILUOKALLA 4-6

VALINNAINEN MUSIIKKI -OPPIAINEEN YLEINEN KUVAUS VUOSILUOKALLA 4-6 VALINNAINEN MUSIIKKI -OPPIAINEEN YLEINEN KUVAUS VUOSILUOKALLA 4-6 Oppiaineen tehtävä Syventää ja laajentaa oppilaiden musiikillista osaamista. Luoda edellytykset monipuoliseen musiikilliseen toimintaan

Lisätiedot

7.16. Musiikki. MU1 Musiikki ja minä. pakollinen

7.16. Musiikki. MU1 Musiikki ja minä. pakollinen 1 7.16. Musiikki Lukion musiikinopetus perustuu ajatukselle, että musiikki on merkittävä osa ihmisen kulttuuria. Musiikinopetus tähtää siihen, että opiskelija tiedostaa musiikkisuhteensa ja syventää sitä.

Lisätiedot

Musiikkipainotuksen opetussuunnitelma Mainingin koulussa

Musiikkipainotuksen opetussuunnitelma Mainingin koulussa Musiikkipainotuksen opetussuunnitelma Mainingin koulussa Mainingin koulun musiikkipainotuksen opetussuunnitelman pohjana on musiikin yleisopetuksen opetussuunnitelma (Opetushallituksen perusopetuksen opetussuunnitelman

Lisätiedot

RAUMAN LUKION MUSIIKIN KURSSITARJONTA

RAUMAN LUKION MUSIIKIN KURSSITARJONTA N MUSIIKIN KURSSITARJONTA SISÄLTÖ MU1 JA MINÄ MU2 MONIÄÄNINEN SUOMI MU3 OVET AUKI MUSIIKILLE MU4 VIESTII JA VAI- KUTTAA MU5 PROJEKTIKURSSI MU6 LUKIODIPLOMI MU9/KU12 ÄÄNIVEISTOS MU10 STUDIOTEKNIIKKA MU7

Lisätiedot

MUSIIKKIOPISTOTASON VALINTAKOEOPAS 2013

MUSIIKKIOPISTOTASON VALINTAKOEOPAS 2013 5.4.2013 OULUN KONSERVATORIO Postiosoite: PL 20 90015 Oulun kaupunki puh. 044 703 9162 Opintotoimiston käyntiosoite: Lintulammentie 1 L Nettisivut: www.oulunkonservatorio.fi MUSIIKKIOPISTOTASON VALINTAKOEOPAS

Lisätiedot

Madetojan musiikkilukio PL 45, (Leevi Madetojankatu 1), OULU Puh / Rehtori /Kanslia / Opo

Madetojan musiikkilukio PL 45, (Leevi Madetojankatu 1), OULU Puh / Rehtori /Kanslia / Opo Madetojan musiikkilukio PL 45, (Leevi Madetojankatu 1), 90015 OULU Puh. 044-7039861 / Rehtori 050 316 6683 /Kanslia 044 703 9074 / Opo HAKIJAN OPAS 2018 Madetojan musiikkilukion toiminta-ajatus Koulu antaa

Lisätiedot

Vakka-Suomen musiikkiopisto

Vakka-Suomen musiikkiopisto Vakka-Suomen musiikkiopisto MUSIIKIN PERUSTEIDEN AINEOPETUSSUUNNITELMA Hyväksytty Vakka-Suomen musiikkiopiston johtokunnassa 15.9.2015. Voimassa 1.10.2015 alkaen. 1 INTRO Tämä aineopetussuunnitelma koskee

Lisätiedot

MUSIIKKI PÄÄAINEENA MUSIIKIN JA ILMAISUN LINJALLA OPISKELLAAN

MUSIIKKI PÄÄAINEENA MUSIIKIN JA ILMAISUN LINJALLA OPISKELLAAN MUSIIKKI PÄÄAINEENA MUSIIKIN JA ILMAISUN LINJALLA OPISKELLAAN VÄHINTÄÄN 8 KURSSIA MUSIIKKIA, JOISTA 7 TULEE OLLA LUKION OMASTA OPETUSSUUNNITELMASTA. KAHDEKSAS KURSSI VOI OLLA TEHTYNÄ ESIMERKIKSI KONSERVATORIOSSA

Lisätiedot

Musiikki (OPS2018) Seudullinen opetussuunnitelma: Opiskeluympäristö ja -menetelmät

Musiikki (OPS2018) Seudullinen opetussuunnitelma: Opiskeluympäristö ja -menetelmät Musiikki (OPS2018) Lukion musiikinopetus perustuu ajatukselle, että musiikki on olennainen osa kulttuuria ja inhimillistä toimintaa. Musiikinopetus tähtää siihen, että opiskelija tiedostaa musiikkisuhteensa

Lisätiedot

AINEOPETUSSUUNNITELMA. PIRKAN OPISTO Musiikin taiteen perusopetus / Pirkan musiikkiopisto

AINEOPETUSSUUNNITELMA. PIRKAN OPISTO Musiikin taiteen perusopetus / Pirkan musiikkiopisto AINEOPETUSSUUNNITELMA MUSIIKIN PERUSTEET PIRKAN OPISTO Musiikin taiteen perusopetus / Pirkan musiikkiopisto Tämä aineopetussuunnitelma koskee Pirkan opistossa annettavan musiikin taiteen perusopetuksen

Lisätiedot

Oulun Suomalaisen Yhteiskoulun lukio

Oulun Suomalaisen Yhteiskoulun lukio Oulun Suomalaisen Yhteiskoulun lukio Meillä on mahdollista suorittaa seuraavat lukiodiplomit. Kuvataide Liikunta Musiikki Teatteri Lukiodiplomit suoritetaan yleensä 3. vuonna Niistä on hyötyä ko. alojen

Lisätiedot

Madetojan musiikkilukio PL 45, (Suvantokatu 1), OULU Puh / Rehtori /Kanslia / Opo

Madetojan musiikkilukio PL 45, (Suvantokatu 1), OULU Puh / Rehtori /Kanslia / Opo Madetojan musiikkilukio PL 45, (Suvantokatu 1), 90015 OULU Puh. 044 703 9861 / Rehtori 050 316 6683 /Kanslia 044 703 9074 / Opo HAKIJAN OPAS 2016 Madetojan musiikkilukion toiminta-ajatus Koulu antaa saman

Lisätiedot

Turun konservatorion taiteen perusopetuksen musiikin laajan oppimäärän opetussuunnitelma. Turun konservatorio 2010 Taitto: Tommi Saalas

Turun konservatorion taiteen perusopetuksen musiikin laajan oppimäärän opetussuunnitelma. Turun konservatorio 2010 Taitto: Tommi Saalas Turun konservatorion taiteen perusopetuksen musiikin laajan oppimäärän opetussuunnitelma. Turun konservatorio 2010 Taitto: Tommi Saalas 2 SISÄLLYS JOHDANTO 4 VARHAISIÄN MUSIIKKIKASVATUS 5 PERUSTASO 7 MUSIIKKIOPISTOTASO

Lisätiedot

AINEOPETUSSUUNNITELMA VARHAISIÄN MUSIIKKIKASVATUS

AINEOPETUSSUUNNITELMA VARHAISIÄN MUSIIKKIKASVATUS AINEOPETUSSUUNNITELMA VARHAISIÄN MUSIIKKIKASVATUS Hyväksytty sivistyslautakunnassa ( 71/2011) 01.08.2015 OPETUKSEN PAINOPISTEALUEET (HTM)... 2 SUORITETTAVAT KURSSIT (MUSIIKKILEIKKIKOULUN RYHMÄT), NIIDEN

Lisätiedot

Jyväskylän ammattikorkeakoulun HARJOITUSMUSIIKKIOPISTO

Jyväskylän ammattikorkeakoulun HARJOITUSMUSIIKKIOPISTO Jyväskylän ammattikorkeakoulun HARJOITUSMUSIIKKIOPISTO Opas oppilaille, opetusharjoittelijoille ja ohjaaville opettajille 2014-2015 Sisällys YLEISTÄ TIETOA HARJOITUSMUSIIKKIOPISTOSTA HAKU VALINTAPERUSTEET

Lisätiedot

Tampereen perusopetuksen musiikkiluokkien opetussuunnitelma

Tampereen perusopetuksen musiikkiluokkien opetussuunnitelma Tampereen perusopetuksen musiikkiluokkien 7.-9. opetussuunnitelma 7-9-luokkien kursivoidut lisätään valtakunnallisen OPS:n tavoitteiden perään Oppiaineen tehtävä Vuosiluokkien 7-9 painotetussa musiikinopetuksessa

Lisätiedot

SML - Suomen musiikkioppilaitosten liitto ry. Piano. Tasosuoritusten sisällöt ja arvioinnin perusteet 2005. www.musicedu.fi

SML - Suomen musiikkioppilaitosten liitto ry. Piano. Tasosuoritusten sisällöt ja arvioinnin perusteet 2005. www.musicedu.fi SML - Suomen musiikkioppilaitosten liitto ry Piano Tasosuoritusten sisällöt ja arvioinnin perusteet 2005 www.musicedu.fi PIANONSOITON TASOSUORITUSTEN SISÄLLÖT JA ARVIOINNIN PERUSTEET Suomen musiikkioppilaitosten

Lisätiedot

Musiikkiopistotaso Musiikin perusteet Yhteinen osa. Yleiset lähtökohdat ja tavoitteet

Musiikkiopistotaso Musiikin perusteet Yhteinen osa. Yleiset lähtökohdat ja tavoitteet Musiikkiopistotaso Musiikin perusteet Yhteinen osa Yleiset lähtökohdat ja tavoitteet Musiikkiopistotasolla oppiminen rakentuu perustasolla saavutettujen tietojen ja taitojen varaan. Musiikkiopistotason

Lisätiedot

Osaavat luovat MAAILMOJA

Osaavat luovat MAAILMOJA Osaavat luovat MAAILMOJA SASKY koulutuskuntayhtymä YLÄ-SATAKUNNAN MUSIIKKIOPISTON OPETUSSUUNNITELMA (tiivistelmä) 1 Sisällysluettelo 1. Ylä-Satakunnan musiikkiopisto... 2 1.1. Oppilaitoksen toiminta-ajatus,

Lisätiedot

KESKI-VANTAAN MUSIIKKIOPISTON OPETUSSUUNNITELMA (voimassa 1.1.2014 alkaen)

KESKI-VANTAAN MUSIIKKIOPISTON OPETUSSUUNNITELMA (voimassa 1.1.2014 alkaen) KESKI-VANTAAN MUSIIKKIOPISTON OPETUSSUUNNITELMA (voimassa 1.1.2014 alkaen) SISÄLLYSLUETTELO: 1. OPPILAITOKSEN TOIMINTA-AJATUS --------------------------------------------- 2 2. OPPIMISKÄSITYS JA OPISKELUYMPÄRISTÖ-----------------------------------

Lisätiedot

SML - Suomen musiikkioppilaitosten liitto ry. Tuuba. Tasosuoritusten sisällöt ja arvioinnin perusteet 2005. www.musicedu.fi

SML - Suomen musiikkioppilaitosten liitto ry. Tuuba. Tasosuoritusten sisällöt ja arvioinnin perusteet 2005. www.musicedu.fi SML - Suomen musiikkioppilaitosten liitto ry Tuuba Tasosuoritusten sisällöt ja arvioinnin perusteet 2005 www.musicedu.fi TUUBANSOITON TASOSUORITUSTEN SISÄLLÖT JA ARVIOINNIN PERUSTEET Suomen musiikkioppilaitosten

Lisätiedot

KLASSINEN KITARA. TASO 1 laajuus 105 tuntia YLEISET TAVOITTEET. Oppilas

KLASSINEN KITARA. TASO 1 laajuus 105 tuntia YLEISET TAVOITTEET. Oppilas KLASSINEN KITARA TASO 1 laajuus 105 tuntia löytää luontevan soittoasennon ja soittotavan oppii lukemaan helppoa nuottitekstiä oppii harjoittelun peruselementtejä: mm. säännöllisyyttä, monipuolisuutta ja

Lisätiedot

Musiikkilinjan kurssit

Musiikkilinjan kurssit Musiikkilinjan kurssit MUMU Musiikin peruskurssit MUMU01 Taidemusiikki Kuvaus Taidemusiikin historia konserttikäynti Tavoitteet Länsimaisen taidemusiikin säveltäjien ja tyylisuuntien tuntemuksen lisääminen.

Lisätiedot

Kanteleen vapaa säestys

Kanteleen vapaa säestys Suomen musiikkioppilaitosten liitto ry Kanteleen vapaa säestys Tasosuoritusten sisällöt ja arvioinnin perusteet 2013 Työryhmä: Anna-Karin Korhonen Päivi Ollikainen Satu Sopanen, Kanteleensoiton opettajat

Lisätiedot

Turun konservatorio 2010, päivitetty Taitto: Tommi Saalas

Turun konservatorio 2010, päivitetty Taitto: Tommi Saalas Turun konservatorion taiteen perusopetuksen musiikin laajan oppimäärän opetussuunnitelma. Turun konservatorio 2010, päivitetty 13.9.2016 Taitto: Tommi Saalas 2 SISÄLLYS JOHDANTO 4 VARHAISIÄN MUSIIKKIKASVATUS

Lisätiedot

MUSIIKKIOPISTOTASON VALINTAKOEOPAS 2015

MUSIIKKIOPISTOTASON VALINTAKOEOPAS 2015 päivitetty 4.5.2015 OULUN KONSERVATORIO Postiosoite: PL 20 90015 Oulun kaupunki puh. 044 703 9162 Opintotoimiston käyntiosoite: Leevi Madetojan katu 1 Nettisivut: www.oulunkonservatorio.fi MUSIIKKIOPISTOTASON

Lisätiedot

RYTMILAULU. TASO 1 - laajuus 70 tuntia YLEISET TAVOITTEET. Oppilas

RYTMILAULU. TASO 1 - laajuus 70 tuntia YLEISET TAVOITTEET. Oppilas RYTMILAULU TASO 1 - laajuus 70 tuntia Oppii käyttämään ääntä terveellä tavalla Tutustuu laulamisen perustekniikoihin oppii harjoittelun perusteita: säännöllisyyttä, itsenäisyyttä ja monipuolisuutta saa

Lisätiedot

KARKKILAN MUSIIKKIKOULUN OPETUSSUUNNITELMA 22.03.2013

KARKKILAN MUSIIKKIKOULUN OPETUSSUUNNITELMA 22.03.2013 1 KARKKILAN MUSIIKKIKOULUN OPETUSSUUNNITELMA 22.03.2013 1.Taiteen perusopetuksen yleisen oppimäärän tehtävä Karkkilan musiikkikoulu on yksityinen, kannatusyhdistyksen ylläpitämä oppilaitos. Musiikkikoulussa

Lisätiedot

Musiikkioppilaitosten tehtävä. Kasvattaa aktiivisia musiikin harrastajia ja konserttiyleisöä Antaa valmiudet musiikkialan ammattiopintoihin

Musiikkioppilaitosten tehtävä. Kasvattaa aktiivisia musiikin harrastajia ja konserttiyleisöä Antaa valmiudet musiikkialan ammattiopintoihin MUSIIKKIOPISTOTASO Musiikkioppilaitosten tehtävä Kasvattaa aktiivisia musiikin harrastajia ja konserttiyleisöä Antaa valmiudet musiikkialan ammattiopintoihin Kaikille yhteisissä opinnoissa jokaisesta sisältöalueesta

Lisätiedot

MUSIIKIN YKSILÖLLISTETTY OPETUS TASO 1. Sisällön kuvaus:

MUSIIKIN YKSILÖLLISTETTY OPETUS TASO 1. Sisällön kuvaus: MUSIIKIN YKSILÖLLISTETTY OPETUS TASO 1 Sisällön kuvaus: Oppilas tutustuu instrumenttinsa perustekniikkaan, opiskelee ohjelmistoa ja löytää musiikillisia ilmaisukeinoja henkilökohtaisten edellytystensä

Lisätiedot

Musiikin opetussuunnitelma Taiteen perusopetuksen yleinen oppimäärä 2006

Musiikin opetussuunnitelma Taiteen perusopetuksen yleinen oppimäärä 2006 Musiikin opetussuunnitelma Taiteen perusopetuksen yleinen oppimäärä 2006 LINNALAN OPISTO Opetushallitus on vahvistanut taiteen perusopetuksen yleisen oppimäärän mukaiset opetussuunnitelman perusteet 30.3.2005.

Lisätiedot

Mu2 MONIÄÄNINEN SUOMI, jaksoissa 2, 3 ja 5 Mikä on suomalaista musiikkia, millaista musiikkia Suomessa on tehty ja harrastettu joskus

Mu2 MONIÄÄNINEN SUOMI, jaksoissa 2, 3 ja 5 Mikä on suomalaista musiikkia, millaista musiikkia Suomessa on tehty ja harrastettu joskus MUSIIKIN KURSSIT, jaksomerkinnät koskevat lukuvuotta 2015-2016 Mu2 MONIÄÄNINEN SUOMI, jaksoissa 2, 3 ja 5 Mikä on suomalaista musiikkia, millaista musiikkia Suomessa on tehty ja harrastettu joskus pari

Lisätiedot

Valinnaisopas Lukuvuosi

Valinnaisopas Lukuvuosi Valinnaisopas Lukuvuosi 2017 2018 6.luokka Johdanto Uuden opetussuunnitelman mukaisesti Veromäen koulussa opiskellaan valinnaisaineita alakoulun neljänneltä luokalta alkaen. Valinnaisten opintojen opiskelu

Lisätiedot

PORVOONSEUDUN MUSIIKKIOPISTO BORGÅNEJDENS MUSIKINSTITUT OPETUSSUUNNITELMA. Taiteen perusopetuksen musiikin laaja oppimäärä

PORVOONSEUDUN MUSIIKKIOPISTO BORGÅNEJDENS MUSIKINSTITUT OPETUSSUUNNITELMA. Taiteen perusopetuksen musiikin laaja oppimäärä PORVOONSEUDUN MUSIIKKIOPISTO BORGÅNEJDENS MUSIKINSTITUT OPETUSSUUNNITELMA Taiteen perusopetuksen musiikin laaja oppimäärä Hyväksytty sivistyslautakunnassa ( 71/2011) 01.08.2014 1. TOIMINTA-AJATUS... 2

Lisätiedot

SALON MUSIIKKIOPISTO LÄNSIRANTA 4 B, 24100 SALO KANSLIA 02-778 4640 REHTORI 02-778 4642 OPAS MUSIIKKIOPISTON OPPILAALLE LUE TUTUSTU JA SÄILYTÄ!

SALON MUSIIKKIOPISTO LÄNSIRANTA 4 B, 24100 SALO KANSLIA 02-778 4640 REHTORI 02-778 4642 OPAS MUSIIKKIOPISTON OPPILAALLE LUE TUTUSTU JA SÄILYTÄ! SALON MUSIIKKIOPISTO LÄNSIRANTA 4 B, 24100 SALO KANSLIA 02-778 4640 REHTORI 02-778 4642 OPAS MUSIIKKIOPISTON OPPILAALLE LUE TUTUSTU JA SÄILYTÄ! SALON MUSIIKKIOPISTO Salon musiikkiopisto on Salon kaupungin

Lisätiedot

12. TOIMINNAN KEHITTÄMINEN 1. TOIMINTA-AJATUS. 1.1 Toiminta-alue ja ylläpitäjä 1.2 Tehtävät ja tavoitteet 1.3 Kulttuuripalvelujen tuottaminen

12. TOIMINNAN KEHITTÄMINEN 1. TOIMINTA-AJATUS. 1.1 Toiminta-alue ja ylläpitäjä 1.2 Tehtävät ja tavoitteet 1.3 Kulttuuripalvelujen tuottaminen 1. TOIMINTA-AJATUS 1.1 Toiminta-alue ja ylläpitäjä 1.2 Tehtävät ja tavoitteet 1.3 Kulttuuripalvelujen tuottaminen 2. ARVOT JA OPPIMISKÄSITYS 2.1. Oppilaitoksen arvot 2.2. Oppimiskäsitys 3. OPPIMISYMPÄRISTÖT

Lisätiedot

Sivistyslautakunta 22.5.2013 38 ASIKKALAN SEUDUN MUSIIKKIOPISTON OPETUSSUUNNITELMA

Sivistyslautakunta 22.5.2013 38 ASIKKALAN SEUDUN MUSIIKKIOPISTON OPETUSSUUNNITELMA Sivistyslautakunta 22.5.2013 38 ASIKKALAN SEUDUN MUSIIKKIOPISTON OPETUSSUUNNITELMA 1. TOIMINTA-AJATUS Toiminta-alue ja ylläpitäjä Tehtävät Tavoitteet Kulttuuripalvelujen tuottaminen 2. OPPIMISKÄSITYS 3.

Lisätiedot

HARMONIKKA. TASO 1 - laajuus 70 tuntia YLEISET TAVOITTEET. Oppilas

HARMONIKKA. TASO 1 - laajuus 70 tuntia YLEISET TAVOITTEET. Oppilas HARMONIKKA TASO 1 - laajuus 70 tuntia YLEISET TAVOITTEET Oppilas löytää luontevan soittoasennon ja soittotavan oppii lukemaan helppoa nuottitekstiä oppii harjoittelun peruselementtejä: mm. säännöllisyyttä,

Lisätiedot

Länsi-Pohjan musiikkiopisto

Länsi-Pohjan musiikkiopisto Länsi-Pohjan musiikkiopisto Oppilaan opas 2014-2015 OHJEITA MUSIIKKIOPISTOSSA OPISKELEVILLE SEKÄ NYT OPISKELUNSA ALOITTAVILLE OPPILAILLE Musiikkikasvatus lienee eräs arvokkaimmista nuorisotyön muodoista.

Lisätiedot

Vakka-Suomen musiikkiopisto Taiteen perusopetuksen musiikin laajan oppimäärän Opetussuunnitelma

Vakka-Suomen musiikkiopisto Taiteen perusopetuksen musiikin laajan oppimäärän Opetussuunnitelma Vakka-Suomen musiikkiopisto Taiteen perusopetuksen musiikin laajan oppimäärän Opetussuunnitelma Voimassa 1.1.2011 alkaen Sisällys 1 VAKKA-SUOMEN MUSIIKKIOPISTON TOIMINTA-AJATUS... 3 1.1 TAITEEN PERUSOPETUKSEN

Lisätiedot

MUSIIKKI JA MUSIIKKITEATTERI Hatanpään lukion valtakunnallisen erityistehtävän mukainen painotettu opetus

MUSIIKKI JA MUSIIKKITEATTERI Hatanpään lukion valtakunnallisen erityistehtävän mukainen painotettu opetus MUSIIKKI JA MUSIIKKITEATTERI Hatanpään lukion valtakunnallisen erityistehtävän mukainen painotettu opetus Valtakunnallisen erityistehtävän mukaista painotettua opetusta järjestetään Musiikkilinjalla sekä

Lisätiedot

Musiikin lukiodiplomin sisältöä

Musiikin lukiodiplomin sisältöä Lukiodiplomi Musiikki 2007-2008 Musiikin lukiodiplomin sisältöä Yleistä 3 Musiikin lukiodiplomin muoto 3 A Näytesalkku lukioaikaisista töistä 3 B Näytesalkku projektityöstä 3 Näytesalkun sisältö 4 1 Musiikillinen

Lisätiedot

KIRKKONUMMEN MUSIIKKIOPISTO. Perusopetus

KIRKKONUMMEN MUSIIKKIOPISTO. Perusopetus 1 KIRKKONUMMEN MUSIIKKIOPISTO Kirkkonummen musiikkiopisto on kaksikielinen kunnallinen musiikkioppilaitos, joka antaa opetusta kirkkonummelaisille ja siuntiolaisille lapsille ja nuorille. Musiikkiopistossa

Lisätiedot

OPPILAITOKSEN TOIMINTA-AJATUS

OPPILAITOKSEN TOIMINTA-AJATUS OPPILAITOKSEN TOIMINTA-AJATUS Länsi-Pohjan musiikkiopisto on Kemin kaupungin ylläpitämä kunnallinen musiikkiopisto, joka tarjoaa toiminta-alueellaan taiteen perusopetusta musiikin laajan oppimäärän mukaan.

Lisätiedot

KESKI-VANTAAN MUSIIKKIOPISTON OPETUSSUUNNITELMA (voimassa 1.8.2008 alkaen)

KESKI-VANTAAN MUSIIKKIOPISTON OPETUSSUUNNITELMA (voimassa 1.8.2008 alkaen) KESKI-VANTAAN MUSIIKKIOPISTON OPETUSSUUNNITELMA (voimassa 1.8.2008 alkaen) SISÄLLYSLUETTELO: 1. OPPILAITOKSEN TOIMINTA-AJATUS --------------------------------------------- 2 2. OPPIMISKÄSITYS JA OPISKELUYMPÄRISTÖ-----------------------------------

Lisätiedot

OPETUSTARJOTIN

OPETUSTARJOTIN OPETUSTARJOTIN 2017 2018 Taiteen perusopetus Soitinvalmennus Karuselli Musiikkileikkikoulu Avoin opetus Lyhytkurssit Muut maksut Ilmoittautuminen TAITEEN PERUSOPETUS Perusopetus - laaja oppimäärä Laaja

Lisätiedot

SML - Suomen musiikkioppilaitosten liitto ry. Laulu. Tasosuoritusten sisällöt ja arvioinnin perusteet 2005. www.musicedu.fi

SML - Suomen musiikkioppilaitosten liitto ry. Laulu. Tasosuoritusten sisällöt ja arvioinnin perusteet 2005. www.musicedu.fi SML - Suomen musiikkioppilaitosten liitto ry Laulu Tasosuoritusten sisällöt ja arvioinnin perusteet 2005 www.musicedu.fi LAULUN TASOSUORITUSTEN SISÄLLÖT JA ARVIOINNIN PERUSTEET Suomen musiikkioppilaitosten

Lisätiedot

SALON MUSIIKKI- OPISTO LÄNSI- RANTA 4B 24100 SALO

SALON MUSIIKKI- OPISTO LÄNSI- RANTA 4B 24100 SALO SALON MUSIIKKI- OPISTO LÄNSI- RANTA 4B 24100 SALO SALON MUSIIKKIOPISTO Musiikkiopiston Nohterin ja Kärjen talot Musiikkiopiston kirjastotalon tilat Musiikkiopiston toimitilat sijaitsevat Salon keskustassa

Lisätiedot

Perustiedot - Kaikki -

Perustiedot - Kaikki - KMO 13+ RTF Report - luotu 27.05.2015 15:22 Nimi Vastaaja Vastaamassa Vastanneet final 13+ 73 40 23 Yhteensä 73 40 23 Perustiedot 1. Ikäni on (39) Ikäni on 2. Olen ollut oppilaana (36) Olen ollut oppilaana

Lisätiedot

Musiikkikoulu Ilonen. Opetussuunnitelma

Musiikkikoulu Ilonen. Opetussuunnitelma Opetussuunnitelma Sisällysluettelo Sisällysluettelo... 2 1. Toiminta-ajatus... 3 2. Arvot... 3 3. Yleiset tavoitteet... 3 4. Oppimiskäsitys... 4 5. Opiskeluympäristö... 4 6. Oppilaaksi ottaminen... 4 7.

Lisätiedot

Kotkan seudun musiikkiopisto on musiikkiin erikoistunut taideoppilaitos, joka järjestää musiikin ja siihen liittyvien muiden taidemuotojen opetusta.

Kotkan seudun musiikkiopisto on musiikkiin erikoistunut taideoppilaitos, joka järjestää musiikin ja siihen liittyvien muiden taidemuotojen opetusta. 1 Oppilaitoksen toiminta-ajatus Kotkan seudun musiikkiopisto on musiikkiin erikoistunut taideoppilaitos, joka järjestää musiikin ja siihen liittyvien muiden taidemuotojen opetusta. Musiikkiopiston ensisijainen

Lisätiedot

Jyväskylän ammattikorkeakoulun HARJOITUSMUSIIKKIOPISTO

Jyväskylän ammattikorkeakoulun HARJOITUSMUSIIKKIOPISTO Jyväskylän ammattikorkeakoulun HARJOITUSMUSIIKKIOPISTO Opas oppilaille, opetusharjoittelijoille ja ohjaaville opettajille 2016-2017 Sisällys YLEISTÄ TIETOA HARJOITUSMUSIIKKIOPISTOSTA HAKU VALINTAPERUSTEET

Lisätiedot

Hamulan koulun valinnaisainetarjonta

Hamulan koulun valinnaisainetarjonta Hamulan koulun valinnaisainetarjonta LUKUVUOSI 2016-2017 Sisällysluettelo ILMAISUTAITO... 3 KUVATAIDE... 4 MUSIIKKI... 5 LIIKUNTA... 6 OHJELMOINTI JA ROBOTIIKKA... 7 TEKNINEN TYÖ... 8 2 ILMAISUTAITO 5.

Lisätiedot

KIVALO-OPISTO Musiikin perusopetuksen opetussuunnitelma

KIVALO-OPISTO Musiikin perusopetuksen opetussuunnitelma KIVALO-OPISTO Musiikin perusopetuksen opetussuunnitelma Sisällysluettelo TAITEEN PERUSOPETUKSEN MUSIIKIN YLEISEN OPPIMÄÄRÄN 1 OPETUSSUUNITELMA 1 Kivalo-opiston toiminta-ajatus 1 TAITEEN PERUSOPETUKSEN

Lisätiedot

KESKI-VANTAAN MUSIIKKIOPISTOYHDISTYS RY

KESKI-VANTAAN MUSIIKKIOPISTOYHDISTYS RY KESKI-VANTAAN MUSIIKKIOPISTOYHDISTYS RY TAITEEN PERUSOPETUKSEN OPETUSSUUNNITELMAN PERUSTEET MUSIIKIN LAAJA OPPIMÄÄRÄ OPETUSHALLITUS 2002 SISÄLLYSLUETTELO OPPILAITOKSEN TOIMINTA-AJATUS 3 OPPIMISKÄSITYS

Lisätiedot

asdfghjklöäzxcvbnmqwertyuiopåasdf ghjklöäzxcvbnmqwertyuiopåasdfghjk löäzxcvbnmqwertyuiopåasdfghjklöäz

asdfghjklöäzxcvbnmqwertyuiopåasdf ghjklöäzxcvbnmqwertyuiopåasdfghjk löäzxcvbnmqwertyuiopåasdfghjklöäz qwertyuiopåasdfghjklöäzxcvbnmqwe rtyuiopåasdfghjklöäzxcvbnmqwertyu iopåasdfghjklöäzxcvbnmqwertyuiopå Taiteen perusopetus asdfghjklöäzxcvbnmqwertyuiopåasdf Lempäälä-opisto, Nokian Työväenopiston, Pirkkala-opisto

Lisätiedot

4. 1900 luvun monet musiikit (MuKu4) Kulttuurin pirstaloituminen teknologian, teollistumisen ja kaupan sekä sotien seurauksena.

4. 1900 luvun monet musiikit (MuKu4) Kulttuurin pirstaloituminen teknologian, teollistumisen ja kaupan sekä sotien seurauksena. MUSIIKKI JA KULTTUURI (MuKu) Musiikki ja kulttuuri kurssit muodostavat käytännön musisoimista tukevan yleissivistävän, eheyttävän kokonaisuuden. Ne auttavat hahmottamaan eri musiikkikultturien ja aikakausien

Lisätiedot

Jyväskylän ammattikorkeakoulun HARJOITUSMUSIIKKIOPISTO

Jyväskylän ammattikorkeakoulun HARJOITUSMUSIIKKIOPISTO Jyväskylän ammattikorkeakoulun HARJOITUSMUSIIKKIOPISTO Opas oppilaille, opetusharjoittelijoille ja ohjaaville opettajille 2013-2014 Sisällys YLEISTÄ TIETOA HARJOITUSMUSIIKKIOPISTOSTA HAKU VALINTAPERUSTEET

Lisätiedot

Huittisten musiikkiopiston opetussuunnitelma Liite 1

Huittisten musiikkiopiston opetussuunnitelma Liite 1 Huittisten musiikkiopiston opetussuunnitelma 13.6.2018 Liite 1 HUITTISTEN MUSIIKKIOPISTON MUSIIKIN PERUSOPINTOJEN SISÄLLÖLLISET TAVOITTEET TAVOITEALUEITTAIN EKAT SÄVELET myönteisten tunnekokemusten saaminen

Lisätiedot

ILMOITTAUTUMINEN LUKUVUODELLE 2015 2016

ILMOITTAUTUMINEN LUKUVUODELLE 2015 2016 ILMOITTAUTUMINEN LUKUVUODELLE 2015 2016 Muskattilaisten ilmoittautuminen ensi lukuvuoden ryhmiin on ajankohtaista. Ilmoittautuminen tapahtuu ohessa jaettavalla ilmoittautumiskaavakkeella. Kaavakkeeseen

Lisätiedot

TAITEEN PERUSOPETUKSEN MUSIIKIN YLEISEN OPPIMÄÄRÄN OPETUSSUUNNITELMA

TAITEEN PERUSOPETUKSEN MUSIIKIN YLEISEN OPPIMÄÄRÄN OPETUSSUUNNITELMA Muonion kansalaisopisto TAITEEN PERUSOPETUKSEN MUSIIKIN YLEISEN OPPIMÄÄRÄN OPETUSSUUNNITELMA Sivistyslautakunta 12.10.2011 63 Sisällys 1. TOIMINTA-AJATUS... 3 2. ARVOT JA OPETUKSEN YLEISET TAVOITTEET...

Lisätiedot

Mupe Ops. Musiikkitaito 1. Tavoitteet:

Mupe Ops. Musiikkitaito 1. Tavoitteet: Mupe Ops Musiikkitaito 1 Tavoitteet: Nuotinluvun ja musiikin kielen alkeiden ymmärtäminen ja integroiminen omaan soittimeen. Helppojen laulujen ja rytmien oppiminen ja säveltapailutaitojen vahvistaminen.

Lisätiedot

Aseman koulun valinnaiset aineet lukuvuonna

Aseman koulun valinnaiset aineet lukuvuonna Aseman koulun valinnaiset aineet lukuvuonna 2016-2017 Piirros Mika Kolehmainen Aseman koulun valinnaisuudesta info-tilaisuus 4.-5. lkn huoltajille ja oppilaille 6.4 klo 18 valinnat tehdään huoltajan WILMAssa

Lisätiedot

Taiteen perusopetuksen valmentavia opintoja antava musiikkileikkikoulu

Taiteen perusopetuksen valmentavia opintoja antava musiikkileikkikoulu Taiteen perusopetuksen valmentavia opintoja antava musiikkileikkikoulu Pähkinätie 6 01710 Vantaa Puh. (09) 530 1100 muskari.musike@kolumbus.fi www.kolumbus.fi/muskari.musike Hämeenkylän musiikkileikkikoulun

Lisätiedot

Musiikki. 1-2. luokat 3-4. luokat. Tavoitteet

Musiikki. 1-2. luokat 3-4. luokat. Tavoitteet Musiikki Musiikin opetuksen tehtävänä on auttaa oppilasta löytämään musiikin alueelta kiinnostuksen kohteensa sekä rohkaista oppilasta musiikilliseen toimintaan, antaa hänelle musiikillisen ilmaisun välineitä

Lisätiedot

SALON MUSIIKKIOPISTO

SALON MUSIIKKIOPISTO SALON MUSIIKKIOPISTO SALON MUSIIKKIOPISTO Musiikkiopiston Nohterin ja Kärjen talot Musiikkiopiston kirjastotalon tilat Musiikkiopiston toimitilat sijaitsevat Salon keskustassa kirjaston läheisyydessä.

Lisätiedot

Musiikin perusteiden opetus. Mupe-OPAS. oppilaille, opettajille ja vanhemmille

Musiikin perusteiden opetus. Mupe-OPAS. oppilaille, opettajille ja vanhemmille Musiikin perusteiden opetus Mupe-OPAS oppilaille, opettajille ja vanhemmille 2018-2019 Tämä esite opastaa matkalle Valkeakosken musiikkiopiston musiikkitunnin (mutu) ja musiikin perusteiden (mupe) opintoihin.

Lisätiedot

ILMOITTAUTUMINEN MUSIIKKIOPISTOON

ILMOITTAUTUMINEN MUSIIKKIOPISTOON ILMOITTAUTUMINEN MUSIIKKIOPISTOON Hakuaika Perusopetukseen Ilmoittautuminen testeihin 9.4. 13.5.2011 Testipäivät Keskustassa ma ke 30.5. 1.6.2011 Veikkolassa to 26.5.2011 Hakuaika Avoimelle osastolle 9.4.

Lisätiedot

PIANO > Kandidaatin tutkinto (180 op) PÄÄAINEOPINNOT (SISÄLTÖKOKONAISUUDET) op min. op. max. HUOMIOITA

PIANO > Kandidaatin tutkinto (180 op) PÄÄAINEOPINNOT (SISÄLTÖKOKONAISUUDET) op min. op. max. HUOMIOITA PIANO 1.8.2018 -> Kandidaatin tutkinto (180 op) PÄÄAINEOPINNOT (SISÄLTÖKOKONAISUUDET) op min. op. max. HUOMIOITA S-IP001 Instrumentti- ja yhteissoittotaidot 3pk Pianonsoitto (kandi) (28+28+28, yht.84 op)

Lisätiedot

MUSIIKIN LUKIODIPLOMIN OHJEET. lukio-opintonsa jälkeen aloittaneille opiskelijoille. Määräykset ja ohjeet 2017:6a

MUSIIKIN LUKIODIPLOMIN OHJEET. lukio-opintonsa jälkeen aloittaneille opiskelijoille. Määräykset ja ohjeet 2017:6a MUSIIKIN LUKIODIPLOMIN OHJEET lukio-opintonsa 31.7.2016 jälkeen aloittaneille opiskelijoille Määräykset ja ohjeet 2017:6a Opetushallitus Määräykset ja ohjeet 2017:6a ISBN 978-952-13-6364-1 (pdf) ISSN-L

Lisätiedot

SAKSOFONI PERUSOPINNOT. "Klarinetti soimaan"

SAKSOFONI PERUSOPINNOT. Klarinetti soimaan SAKSOFONI PERUSOPINNOT "Klarinetti soimaan" TAVOITTEET Esittäminen ja ilmaiseminen löytää luonteva soittotapa saada valmiuksia musiikin ilmaisuun sekä teknisiin ja taiteellisiin perustaitoihin Äänenmuodostus,

Lisätiedot

Näkökulmia ja työskentelytapoja

Näkökulmia ja työskentelytapoja Näkökulmia ja työskentelytapoja Oppilas osaa jäsentää kuultua ja nuotinnettua musiikkia, on tietoinen sointujen käytön ja äänenkuljetuksen lainalaisuuksista On saanut valmiuksia itsenäisesti analysoida

Lisätiedot

RYTMIPIANO. TASO 1 - laajuus 70 tuntia YLEISET TAVOITTEET. Oppilas

RYTMIPIANO. TASO 1 - laajuus 70 tuntia YLEISET TAVOITTEET. Oppilas RYTMIPIANO TASO 1 - laajuus 70 tuntia YLEISET TAVOITTEET Oppilas oppii lukemaan helppoa nuottitekstiä kahdella avaimella oppii harjoittelun peruselementtejä: mm. säännöllisyyttä, monipuolisuutta ja itsenäisyyttä

Lisätiedot

Valinnaisopas Lukuvuosi

Valinnaisopas Lukuvuosi Valinnaisopas Lukuvuosi 2017 2018 7.luokka Johdanto Valinnaisina aineina voidaan opiskella yhteisten oppiaineiden syventäviä tai soveltavia oppimääriä, useasta oppiaineesta muodostettuja kokonaisuuksia,

Lisätiedot

OULUJOKI-OPISTON MUSIIKKIKOULUOSASTON OPETUSSUUNNITELMA LAAJAN OPPIMÄÄRÄN MUKAAN SYYSLUKUKAUDESTA 2004 ALKAEN (viim.päivitys 12.2.

OULUJOKI-OPISTON MUSIIKKIKOULUOSASTON OPETUSSUUNNITELMA LAAJAN OPPIMÄÄRÄN MUKAAN SYYSLUKUKAUDESTA 2004 ALKAEN (viim.päivitys 12.2. Oulujoki-Opiston Musiikkikoulu OULUJOKI-OPISTON MUSIIKKIKOULUOSASTON OPETUSSUUNNITELMA LAAJAN OPPIMÄÄRÄN MUKAAN SYYSLUKUKAUDESTA 2004 ALKAEN (viim.päivitys 12.2.2016) 1. Yleistä Muhoksen Musiikkikoulu

Lisätiedot

Musiikin perusteet ja taiteen perusopetuksen opetussuunnitelman perusteiden uudistaminen. Opetusneuvos Eija Kauppinen OPETUSHALLITUS

Musiikin perusteet ja taiteen perusopetuksen opetussuunnitelman perusteiden uudistaminen. Opetusneuvos Eija Kauppinen OPETUSHALLITUS Musiikin perusteet ja taiteen perusopetuksen opetussuunnitelman perusteiden uudistaminen Opetusneuvos OPETUSHALLITUS Terveisiä Opetushallituksesta MUSIIKIN PERUSTEIDEN TEEMAVUOSISEMINAARIIN 12.2.2011 2

Lisätiedot

Luokilla 4-6 musiikkiluokkien opetus tapahtuu Vuorentaustan koulussa ja 7.-9.-luokilla Soppeenharjun

Luokilla 4-6 musiikkiluokkien opetus tapahtuu Vuorentaustan koulussa ja 7.-9.-luokilla Soppeenharjun MUSIIKKIPAINOTTEISTEN LUOKKIEN OPETUSSUUNNITELMA Yleistä musiikkiluokkien opetussuunnitelmasta Musiikkiluokkatoiminta alkaa Ylöjärvellä 4. vuosiluokalta. Oppilaat valitaan musiikkiluokalle 3. luokan keväänä

Lisätiedot

MUSIIKKI. Oppiaineen tehtävä

MUSIIKKI. Oppiaineen tehtävä 1 MUSIIKKI Oppiaineen tehtävä Musiikin opetuksen tehtävänä on luoda edellytykset monipuoliseen musiikilliseen toimintaan ja aktiiviseen kulttuuriseen osallisuuteen. Opetus ohjaa oppilasta tulkitsemaan

Lisätiedot

Opetussuunnitelma Muutokset hyväksytty 07.10.2013

Opetussuunnitelma Muutokset hyväksytty 07.10.2013 Turun seudun musiikkiopisto-åbonejdens musikinstitut Opetussuunnitelma Muutokset hyväksytty 07.10.2013 1. Toiminta-ajatus... 2 2. Oppimiskäsitys... 2 3. Opiskeluympäristö... 2 4. Oppilaitoksen rakenne

Lisätiedot

VALINTAPERUSTEET MUSIIKKIKASVATUKSEN OPETETTAVAN AINEEN KOKONAISUUTEEN (SIVUAINE 75 op) v. 2017

VALINTAPERUSTEET MUSIIKKIKASVATUKSEN OPETETTAVAN AINEEN KOKONAISUUTEEN (SIVUAINE 75 op) v. 2017 KASVATUSTIETEIDEN TIED EKUNTA 1(5) VALINTAPERUSTEET MUSIIKKIKASVATUKSEN OPETETTAVAN AINEEN KOKONAISUUTEEN (SIVUAINE 75 op) v. 2017 I HAKUKELPOISUUS Hakukelpoisia ovat henkilöt, joilla on voimassa oleva

Lisätiedot

MUSIIKKI JA MUSIIKKITEATTERI Hatanpään lukion valtakunnallisen erityistehtävän mukainen painotettu opetus

MUSIIKKI JA MUSIIKKITEATTERI Hatanpään lukion valtakunnallisen erityistehtävän mukainen painotettu opetus MUSIIKKI JA MUSIIKKITEATTERI Hatanpään lukion valtakunnallisen erityistehtävän mukainen painotettu opetus Valtakunnallisen erityistehtävän mukaista painotettua opetusta järjestetään Musiikkilinjalla sekä

Lisätiedot

Pakolliset kurssit. Musiikki ja mina (MU01)

Pakolliset kurssit. Musiikki ja mina (MU01) Pakolliset kurssit Musiikki ja mina (MU01) Opiskelija kehittaä a a nenkaÿtto a a n ja soittotaitoaan musiikillisen ajattelun ja ilmaisun va lineena. Kurssilla syvenneta a n musiikin ja musiikkika sitteiden

Lisätiedot

Oppilas harjoittelee toimimaan musiikillisen ryhmän jäsenenä ja saa onnistumisen kokemuksia.

Oppilas harjoittelee toimimaan musiikillisen ryhmän jäsenenä ja saa onnistumisen kokemuksia. Kankaantaan koulun musiikkiluokkien 3.- 6. opetussuunnitelma 2016 Toiminta-ajatus Nokian musiikkiluokkien opetussuunnitelma pohjautuu opetussuunnitelman perusteiden tavoitteisiin ja sisältöihin sekä Tampereen

Lisätiedot

LUKIODIPLOMIT. Kuvataide. K i rjallisuus. Media Musiikki Liikunta.

LUKIODIPLOMIT. Kuvataide. K i rjallisuus. Media Musiikki Liikunta. LUKIODIPLOMIT Kuvataide K i rjallisuus Media Musiikki Liikunta http://www.edu.fi/lukiodiplomit TAIDEPAINOTUS taito- ja taideaineet valokuvaus elokuvaus taidehistoria musiikkiprojekti steel band kuoro Kuvataiteen

Lisätiedot

JOUSET > Kandidaatin tutkinto (180 op) PÄÄAINEOPINNOT (SISÄLTÖKOKONAISUUDET) op min. op. max. HUOMIOITA

JOUSET > Kandidaatin tutkinto (180 op) PÄÄAINEOPINNOT (SISÄLTÖKOKONAISUUDET) op min. op. max. HUOMIOITA JOUSET 1.8.2018 -> Kandidaatin tutkinto (180 op) PÄÄAINEOPINNOT (SISÄLTÖKOKONAISUUDET) op min. op. max. HUOMIOITA S-IJ001 Instrumentti- ja yhteissoittotaidot 3ok- Orkesterisoitin (kandi) (26+26+22op) 74

Lisätiedot

AINEKOHTAINEN OPS/MUSIIKKI

AINEKOHTAINEN OPS/MUSIIKKI AINEKOHTAINEN OPS/MUSIIKKI Oppiaineen tehtävä vuosiluokilla 1-2 Musiikin opetuksen tehtavana on luoda edellytykset monipuoliseen musiikilliseen toimintaan ja aktiiviseen kulttuuriseen osallisuuteen. Opetus

Lisätiedot

KÄYRÄTORVI TAITOTAULU. Rakentava palaute -hanke Musiikkiopisto Avonia Musikinstitutet Kungsvägen Musiikkiopisto Juvenalia

KÄYRÄTORVI TAITOTAULU. Rakentava palaute -hanke Musiikkiopisto Avonia Musikinstitutet Kungsvägen Musiikkiopisto Juvenalia KÄYRÄTORVI TAITOTAULU Rakentava palaute -hanke Musiikkiopisto Avonia Musikinstitutet Kungsvägen Musiikkiopisto Juvenalia JOHDANTO Tässä taitotaulussa kuvaamme käyrätorvensoiton eri osa-alueita musiikkiopistossa.

Lisätiedot

Vantaan musiikkiluokkien ainekohtainen opetussuunnitelma

Vantaan musiikkiluokkien ainekohtainen opetussuunnitelma Vantaan musiikkiluokkien ainekohtainen opetussuunnitelma Sisältö Musiikkiluokat Vantaalla - Mitä tarkoitetaan musiikkiluokilla? - Ainekohtaisen OPS:n rakenteen esittely ja tarkistuspisteet - arviointi

Lisätiedot

ORIVEDEN SEUDUN KANSALAISOPISTO TAITEEN PERUSOPETUS

ORIVEDEN SEUDUN KANSALAISOPISTO TAITEEN PERUSOPETUS ORIVEDEN SEUDUN KANSALAISOPISTO TAITEEN PERUSOPETUS MUSIIKIN YLEINEN OPPIMÄÄRÄ 2006 2(17) SISÄLTÖ 1. TOIMINTA-AJATUS 2. MUSIIKIN YLEISEN OPPIMÄÄRÄN OPETUKSEN TEHTÄVÄ, ARVOT JA YLEISET TAVOITTEET 2.1. TEHTÄVÄ

Lisätiedot

G. Musiikkialan perustutkinto. Opetussuunnitelma 2013-14 1. AMMATILLISET OPINNOT 90 OV. 1.1. Työtehtävän suunnittelu 10 ov

G. Musiikkialan perustutkinto. Opetussuunnitelma 2013-14 1. AMMATILLISET OPINNOT 90 OV. 1.1. Työtehtävän suunnittelu 10 ov G. Musiikkialan perustutkinto Opetussuunnitelma 2013-14 1. AMMATILLISET OPINNOT 90 OV 1.1. Työtehtävän suunnittelu Yrittäjyysosaaminen ja työelämätaidot Yrittäjyyden perus 3 ov - yrittäjyys ja yrittäjyyden

Lisätiedot

VASKISOITTIMET (TRUMPETTI, BARITONITORVI, KÄYRÄTORVI, PASUUNA, TUUBA)

VASKISOITTIMET (TRUMPETTI, BARITONITORVI, KÄYRÄTORVI, PASUUNA, TUUBA) VASKISOITTIMET (TRUMPETTI, BARITONITORVI, KÄYRÄTORVI, PASUUNA, TUUBA) Baritonitorvi Noudatetaan trumpetille tehtyjä sillä tavalla että transponointi korvataan f avaimen opiskelulla Käyrätorvi Noudatetaan

Lisätiedot

Länsi-Pohjan musiikkiopisto

Länsi-Pohjan musiikkiopisto Länsi-Pohjan musiikkiopisto Oppilaan opas 2016-2017 OHJEITA MUSIIKKIOPISTOSSA OPISKELEVILLE SEKÄ NYT OPISKELUNSA ALOITTAVILLE OPPILAILLE Musiikkikasvatus lienee eräs arvokkaimmista nuorisotyön muodoista.

Lisätiedot

VALINTAPERUSTEET MUSIIKKIKASVATUKSEN OPETETTAVAN AINEEN KOKONAISUUTEEN (SIVUAINE 75 op) v. 2016

VALINTAPERUSTEET MUSIIKKIKASVATUKSEN OPETETTAVAN AINEEN KOKONAISUUTEEN (SIVUAINE 75 op) v. 2016 KASVATUSTIETEIDEN TIED EKUNTA VALINTAPERUSTEET MUSIIKKIKASVATUKSEN OPETETTAVAN AINEEN KOKONAISUUTEEN (SIVUAINE 75 op) v. 2016 I HAKUKELPOISUUS Hakukelpoisia ovat henkilöt, joilla on 1(5) voimassa oleva

Lisätiedot

OPETUSSUUNNITELMA VANTAAN MUSIIKKIOPISTO

OPETUSSUUNNITELMA VANTAAN MUSIIKKIOPISTO OPETUSSUUNNITELMA VANTAAN MUSIIKKIOPISTO VANTAAN MUSIIKKIOPISTO OPETUSSUUNNITELMA Opetussuunnitelman päivitys on hyväksytty Vantaan kaupungin Vapaa-ajan ja asukaspalvelujen lautakunnassa 1.10.2012. Opetussuunnitelma

Lisätiedot

VANHA MUSIIKKI > Kandidaatin tutkinto (180 op) PÄÄAINEOPINNOT (SISÄLTÖKOKONAISUUDET) op min. op. max. HUOMIOITA

VANHA MUSIIKKI > Kandidaatin tutkinto (180 op) PÄÄAINEOPINNOT (SISÄLTÖKOKONAISUUDET) op min. op. max. HUOMIOITA VANHA MUSIIKKI 1.8.2018 -> Kandidaatin tutkinto (180 op) PÄÄAINEOPINNOT (SISÄLTÖKOKONAISUUDET) op min. op. max. HUOMIOITA S-VM001 Instrumentti- ja yhteissoittotaidot 3ck- Instrumentti (kandi) (26+26+22op)

Lisätiedot

AINEOPETUSSUUNNITELMA LAULU

AINEOPETUSSUUNNITELMA LAULU AINEOPETUSSUUNNITELMA LAULU Hyväksytty sivistyslautakunnassa ( 71/2011) 01.08.2012 OPETUKSEN PAINOPISTEALUEET (HTM)... 2 SUORITETTAVAT KURSSIT, NIIDEN TAVOITTEET JA SISÄLLÖT... 3 (OPS 6)... 3 TASOSUORITUSTEN

Lisätiedot

URUT. Opintokokonaisuus 1. Oppimaan oppiminen ja harjoittelu

URUT. Opintokokonaisuus 1. Oppimaan oppiminen ja harjoittelu URUT Opintokokonaisuus 1 1 vuosi Soittimeen tutustuminen - Urkujen rakenteeseen tutustuminen, erilaiset pillit, puhallin, soittopöydän rakenne - Miten ääni syntyy - Äänikertoihin tutustuminen ja niiden

Lisätiedot