TOIMINNAN ILMOITUSVELVOLLISUUS JA VIRANOMAISEN TOIMIVALTA
|
|
- Elsa Heikkinen
- 6 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 PÄÄTÖS Annettu julkipanon jälkeen Dnro ESAELY/552/2018 ASIA Ympäristönsuojelulain (527/2014) 136 :n mukainen päätös pilaantuneen maaperän puhdistamiseksi tehdystä ilmoituksesta ASIAN VIREILLETULO Asia on tullut vireille Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskukseen ILMOITUKSEN TEKIJÄ Yhteyshenkilö Senaatti-kiinteistöt Lintulahdenkatu 5 A Helsinki Asko Taskila Puh: asko.taskila@senaatti.fi TOIMINNAN ILMOITUSVELVOLLISUUS JA VIRANOMAISEN TOIMIVALTA Ympäristönsuojelulain 136 :n mukaisesti pilaantuneen maan puhdistamiseen voidaan ryhtyä tekemällä siitä ilmoitus alueelliselle elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskukselle. ILMOITUS Pilaantuneen alueen sijainti Mikkelin kaupunki Koivikontie 7, Mikkeli Kiinteistötunnus: Kiinteistön omistaja Senaatti-kiinteistöt Lintulahdenkatu 5 A Helsinki ETELÄ-SAVON ELINKEINO-, LIIKENNE- JA YMPÄRISTÖKESKUS Kutsunumero PL Mikkeli Jääkärinkatu Mikkeli
2 Käyttöhistoria alueella ja nykytilanne Kiinteistöllä on toiminut Koivikon koulukoti 1800-luvulta vuoteen Kiinteistöstä ollaan lohkomassa tontti myyntiä varten. Tontti rajautuu alkuperäiseen kiinteistöön Kohdealuetta ympäröi metsä. Tontin alueella ei ole rakennuksia. Alueen maaperässä on todettu jätetäyttöä. Jätetäytön paksuus on 0 7 m. Jäte on puutarha-, talous- ja rakennusjätettä ja on peräisin koulukodin toiminnasta. Täyttö ulottuu paikoin maanpinnalle asti. Jätetäyttöalueen tuleva käyttö on joutomaa. Kunnostuskohteen maaperän, pohja- ja pintavesitietojen kuvaus Puhdistussuunnitelma Alueen maaperä on hiekkamoreenia ja kallio on lähellä maanpintaa. Alue ei sijaitse luokitellulla pohjavesialueella. Lähin pintavesistö on n. 300 m päässä lännessä sijaitseva Verijärvi. Tutkimukset Alueella tehtiin ympäristöteknisiä tutkimuksia elokuussa ja marraskuussa Alueelle asennettiin pohjaveden tarkkailuputkia. Tulokset Elokuun tutkimuksissa todettiin yhdessä näytepisteessä VNa 214/2007 alemmat ohjearvot ylittävä pitoisuus öljyhiilivetyjen keskitisleitä ja fenantreenia. Lisäksi todettiin kynnysarvotasot ylittäviä pitoisuuksia raskasmetalleilla, PAH-yhdisteillä ja öljyhiilivetyjen raskailla jakeilla. Marraskuun tutkimuksissa todettiin yhdessä kokoomanäytteessä ylemmän ohjearvon ylittävä pitoisuus sinkkiä sekä alemman ohjearvon ylittävä pitoisuus lyijyä. Lisäksi todettiin kahdessa kokoomanäytteessä kynnysarvotason ylittävä pitoisuus bentso(a)pyreeniä. Pohjavesinäytteissä havaittiin juomavesiraja-arvot ylittäviä pitoisuuksia raskaita öljyjakeita sekä PAH-yhdisteistä bentso(a)pyreeniä, bentso(a)fluoranteenia ja bentso(ghi)peryleeniä. Oja- ja järvivesistä ei havaittu analysoituja haitta-aineita määritysrajan ylittäviä pitoisuuksia. Riskinarviointi Kohteen alueelle ei ole suunniteltu toimintaa vaan sen annetaan metsittyä. Kohteessa ei todettu helposti haihtuvia ja kulkeutuvia haitta-aineita. Pohja- tai pintavedessä ei ole havaittu sellaisia pitoisuuksia, jotka viittaisivat haitta-aineiden kulkeutumiseen alueelta. Kulkeutumisriski ei ole merkittävä. Kohteen maaperässä todetuista sinkin, lyijyn, öljyhiilivetyjen ja fenantreenin pitoisuuksista ei aiheudu arvion mukaan terveysriskiä tai haittaa. Kohteen maaperässä havaituista haitta-aineista ei aiheudu myöskään ekologista riski. Jätetäytön vesistöön aiheuttama ravinnekuorma on vähäinen eikä aiheuta käsittelytarvetta. Olosuhteet jätetytössä ovat mittausten perusteella hapelliset eikä alueella ole kunnostustarvetta kaasupäästöjen osalta. Peittämätön jätetäyttö voi aiheuttaa hygieniaja esteettistä haittaa sekä jätteiden leviämistä ympäristöön.
3 Esitys kunnostuksen tavoitteiksi Alueella ei ole pilaantuneen maaperän kunnostustarvetta. Riskinhallintatoimiksi esitetään jätetäyttöalueen peittämistä ylijäämämaista rakennettavalla pintakerroksella. Kunnostuksen toteutus Kunnostusmenetelmä Jätettä sisältävää maata ei poisteta. Jätetäyttöalue peitetään soveltuvalla pilaantumattomalla täyttömaakerroksella 0,3-0,5 metrin paksuudelta. Rakennettava pintakerros tehdään alueelle, jossa esiintyy jätetäyttöä pintakerroksessa. Alueella sijaitsevat pohjavesiputket säilytetään. Selvitys kunnostustavoitteen toteamisesta ja laadunvalvonnasta Loppuraportti toteutuneista töistä toimitetaan Etelä-Savon ELY-keskukselle ja Mikkelin kaupungin ympäristönsuojeluviranomaiselle peittotyötä seuraavan vuoden maaliskuun loppuun mennessä. Jätetäytön pohja- ja pintavettä tarkkaillaan ennen pintakerroksen rakentamista sekä rakentamisen jälkeen 3 vuoden ajan kerran vuodessa. Tarkkailuohjelma laaditaan erikseen. Tarkkailutulokset toimitetaan tiedoksi Etelä-Savon ELY-keskukselle ja Mikkelin kaupungin ympäristönsuojeluviranomaiselle kuukauden kuluessa tulosten valmistumisesta. Tarkkailuraportti tehdään kerran vuodessa ja toimitetaan Etelä-Savon ELY-keskukselle ja Mikkelin kaupungin ympäristönsuojeluviranomaiselle tarkkailuvuotta seuraavan maaliskuun loppuun mennessä. ILMOITUKSEN KÄSITTELY Tiedottaminen ja lausunnot Ilmoitusta ei ole kuulutettu eikä siitä ole pyydetty lausuntoja. ETELÄ-SAVON ELY-KESKUKSEN RATKAISU Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus hyväksyy Senaatti-kiinteistöjen jättämän, Mikkelin kaupungin alueella sijaitsevan kiinteistön (Koivikontie 7) pilaantuneen maaperän puhdistamista koskevan ilmoituksen ja antaa siinä esitetyn lisäksi kiinteistöjen puhdistamista varten seuraavat määräykset: Maaperän puhdistaminen 1. Jätetäytön alue tulee eristää vähintään 0,5 metrin paksuisella pilaantumattomalla maakerroksella. Kunnostustyön aikana syntyvät jätteet on toimitettava asianmukaiseen käsittelyyn. (YSL 7, 16, 133 ) 2. Alueen pohja- ja pintavesien laatua on seurattava kunnostussuunnitelman mukaisesti vähintään kolmen vuoden ajan. Hakijan tulee laatia tarkkailuohjelma ja toimittaa se Etelä-Savon ELY-keskukselle
4 hyväksyttäväksi. Jätteen käsittely ja kuljetus Puhdistushankkeen seuranta 3. Poistettava pilaantunut maa-aines voidaan käsitellä asianmukaiset luvat omaavalla pilaantuneiden maiden käsittelypaikalla. Muu jätemateriaalisiksi luokiteltava jäte tulee myös toimittaa asianmukaiseen käsittelyyn tai loppusijoitukseen kaatopaikalle. (YSL 52, 136 ) 4. Kunnostustyön yhteydessä tulee kunnostuksesta vastaavan varautua esittämään tiedot, joista ilmenee, että pilaantuneiden maiden vastaanottajalla ja/tai käsittelijällä on lupa ja kapasiteettia käsitellä ko. pilaantuneet massat. Tämän lisäksi lupa- ja kapasiteettitiedot on esitettävä kohdan 12 tarkoittamassa loppuraportissa. Jätteiden kuljetuksesta on sovittava ennen kuljetukseen ryhtymistä jätteet vastaanottavan laitoksen kanssa. (YSL 52 ) 5. Jätteet on kaivettava ja kuljetettava siten, ettei niistä aiheudu vaaraa ympäristölle. Työ on suunniteltava ja toteutettava siten, että maan ja haitta-aineiden leviäminen ympäristöön kaivun ja kuljetuksen aikana sekä pölyäminen estetään. Poistettavat maamassat on peitettävä kuljetuksen ajaksi. Mikäli poistettuja massoja joudutaan välivarastoimaan, tulee välivarastoalueiden maaperän puhtaus varmistaa ja tarvittaessa kunnostaa maaperä välivarastojen purun jälkeen. (YSL 7, 52 ) 6. Toteutuneista kunnostustoimenpiteistä on laadittava loppuraportti asetettujen kunnostustavoitteiden saavuttamisen jälkeen. Loppuraporttiin on sisällyttävä tutkimusraportit, työn aloitus- ja lopettamisilmoitus, siirtoasiakirjat ja mahdolliset työmaapöytäkirjat. Loppuraportti on toimitettava kirjallisena Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskukseen sekä Mikkelin kaupungin ympäristönsuojeluviranomaiselle viimeistään kolme kuukautta kunnostustyön päättymisen jälkeen. Loppuraportista tulee toimittaa valvontaviranomaiselle tiivistelmä julkishallinnon sähköistä lomakepalvelua käyttäen ( Pilaantuneen maaperän puhdistamisen loppuraporttitiivistelmä YM027) (YSL 172 ) 7. Jos tehtävä seuranta osoittaa tai muutoin ilmenee, että tehdyt kunnostustoimenpiteet ovat olleet riittämättömiä ja alueelle on jäämässä kohdassa 1 esitettyjä pitoisuuksia suurempia pitoisuuksia pilaantunutta maata, on alueen puhdistamisesta vastaavan esitettävä riskinarviointi tai tarkistettu suunnitelma puhdistuksen jatkamiseksi Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskukselle. (YSL 133, 134 ) Päätöksen perustelut Etelä-Savon Elinkeino-, Liikenne- ja Ympäristökeskuksen käsityksen mukaan kiinteistöillä olevan pilaantuneen maan käsittely ilmoituksessa esitetyllä tavalla ja edellä
5 mainituin ehdoin täyttää ympäristönsuojelulain ja jätelain pilaantuneen maaperän puhdistamiselle asettamat vaatimukset eikä työstä tai kiinteistöjen maaperästä aiheudu jatkossa terveyshaittaa tai vaaraa ympäristölle tässä päätöksessä kunnostettavaksi määrätyillä alueilla. Pilaantuneen maaperän kunnostamiseen sovelletaan ympäristönsuojelulain (527/2014) 14 luvun säännöksiä. Valtioneuvoston asetuksessa /214 on määrätty eri maankäyttötarkoituksiin hyväksyttäviä maaperän haitallisten aineiden suurimpia pitoisuuksia. Kunnostustoimenpiteet poistavat huomattavan osan maaperän haitta-aineista, eikä maaperään jäävistä, pitoisuuksiltaan ohjearvot alittavista haitta-ainepitoisuuksista ennalta arvioiden aiheudu haittaa jatkossa ympäristölle tai terveydelle. Asianmukaisen jätehuollon ja viranomaisvalvonnan järjestämiseksi on tarpeen määrätä kunnostustyön aloittamisen ja lopettamisen ilmoittamisesta, kunnostustyöstä vastaavista ja toteuttavista henkilöistä, heidän yhteystietojensa ja asiantuntemuksensa selvittämiseen liittyvien tietojen toimittamisesta sekä jätteiden käsittelystä ja kuljetuksesta. Samoin on ollut tarpeen määrätä jätteiden kuljetuksesta tiedottamisesta vastaanottavalle laitokselle (Määräykset 2-6). Jätehuolto on mahdollisuuksien mukaan hoidettava siten, että jätteet voidaan käyttää uudelleen tai muutoin hyödyksi ja ettei jätteistä aiheudu haittaa ympäristölle. Syntyvien jätteiden toimittaminen alueille tai laitoksiin, joilla on asianmukaiset luvat käsittelylle, varmistavat, ettei jätteistä aiheudu haittaa tai vaaraa ympäristölle. Jätehuollon järjestämiseksi siten, ettei jätteistä aiheudu haittaa ympäristölle, on ollut tarpeen määrätä kunnostusalueella tapahtuvasta sekä loppusijoitukseen ja muualle käsittelyyn menevien jätteiden laadun ja määrän seuraamisesta. Loppuraportointi on osa seurantaa. ONGELMAJÄTTEEN (NYK. VAARALLINEN JÄTE) SIIRTOASIAKIRJA Etelä-Savon Elinkeino-, Liikenne- ja Ympäristökeskus toteaa, että hakijan on huomioitava jäteasetuksen (179/2012) 24, jonka mukaan toimitettaessa ongelmajätettä, kuten pilaantuneita maamassoja, hyödynnettäväksi tai käsiteltäväksi on ongelmajätteen haltijan (luovuttajan) laadittava ongelmajätettä koskeva siirtoasiakirja. Siirtoasiakirjan on oltava mukana jätteen siirron aikana ja se on luovutettava jätteen vastaanottajalle. Siirtoasiakirjasta tulee ilmetä seuraavat asiat: ongelmajätteen tuottajan, haltijan (luovuttaja), kuljetuksen suorittajan ja vastaanottajan nimi ja yhteystiedot; kuljetusajankohta sekä pakkaus- ja kuljetustapa; ongelmajätteen nimi, tunnusnumero, määrä, koostumus, olomuoto ja ominaisuudet; jätteen hyödyntämis- ja käsittelypaikka sekä käsittelymenetelmä; ongelmajätteen haltijan vakuutus annettujen tietojen oikeellisuudesta ja allekirjoitus ja päiväys. Ongelmajätteen vastaanottajan on vahvistettava jätteen vastaanotto asiakirjaan tehdyllä päivätyllä allekirjoituksellaan. Luovuttajan ja vastaanottajan on säilytettävä allekirjoittamansa siirtoasiakirja tai sen jäljennös kolmen vuoden ajan allekirjoituksesta. JÄTTEENKULJETTAJIEN REKISTERÖINTI Etelä-Savon Elinkeino-, Liikenne- ja Ympäristökeskus muistuttaa, että jätteeksi luokiteltavaa pilaantunutta maata saa luovuttaa kuljetettavaksi vain Jätelain 94 :n
6 mukaisesti rekisteröityneille toimijoille. Rekisteriote on saatavissa Etelä-Savon ELY - keskukselta. SOVELLETUT OIKEUSOHJEET Ympäristönsuojelulaki (527/2014) Ympäristönsuojeluasetus (713/2014) Laki ympäristölainsäädännön voimaanpanosta (113/2000) 22 Valtioneuvoston asetus maaperän pilaantuneisuuden ja puhdistustarpeen arvioinnista (214/2007) Jätelaki (646/2011) Jäteasetus (179/2012) Valtioneuvoston asetus elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskusten sekä työ- ja elinkeinotoimistojen maksullisista suoritteista vuonna 2018 (1066/2017) MAKSU 440 euroa Valtioneuvoston asetuksessa elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskusten sekä työ- ja elinkeinotoimistojen maksullisista suoritteista säädetään, että pilaantuneen maaperän puhdistamisesta tehtävän ilmoituksen käsittelystä peritään maksua 55 euroa/h. Tämän päätöksen käsittelyyn on kulunut aikaa 8 tuntia. PÄÄTÖKSEN JAKELU Päätös Tiedoksi Senaatti-kiinteistöt laskutetaan myöhemmin Mikkelin kaupunki, kaupunginhallitus Mikkelin kaupungin ympäristönsuojeluviranomainen Etelä-Savon ELY:n valvoja Suomen ympäristökeskus, sähköisesti MUUTOKSEN HAKU Ilmoittaminen kunnan ilmoitustaululla Päätös kuulutetaan Mikkelin kaupungin ilmoitustaululla. Tähän päätökseen saa hakea muutosta valittamalla Vaasan hallinto-oikeuteen. Valitusoikeus päätöksestä on luvan hakijalla ja niillä, joiden etua asia saattaa koskea, sekä kunnanhallituksella ja viranomaisilla, joiden tehtävänä on valvoa asiassa yleistä etua. Muutosta voidaan hakea myös pelkästään käsittelymaksua koskevaan päätökseen. Käsittelymaksun muutosta haetaan Vaasan hallinto-oikeudelta liitteenä olevan valitusosoituksen mukaisesti. Valitusosoitus on liitteenä.
7 LIITTEET Liite 1 Valitusosoitus LIITE 1 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne ja ympäristökeskuksen päätökseen Dnro ESAELY/552/2018 VALITUSOSOITUS Valitusviranomainen Tähän päätökseen tyytymätön saa hakea siihen muutosta kirjallisella valituksella Vaasan hallinto-oikeudelta. Valitusaika Päätös on annettu Valitusaika on 30 päivää päätöksen antopäivästä, sitä määräaikaan lukematta. Jos määräajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, lauantai, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, jouluaatto tai juhannusaatto, valitusaika jatkuu vielä seuraavana arkipäivänä. Tämän päätökseen valitusaika päättyy Valituksen toimittaminen Valitus on jätettävä Vaasan hallinto-oikeuden kirjaamoon. Käynti- ja postiosoite: Korsholman puistikko 43, PL 204, Vaasa Telefax: Puhelin: Sähköposti: vaasa.hao@oikeus.fi Aukioloaika: klo Valituksen on oltava perillä viimeistään valitusajan viimeisenä päivänä ennen viraston aukioloajan päättymistä. Lähettäjän vastuulla asiakirjat saadaan lähettää myös postitse tai lähetin välityksellä. Asiakirjat on jätettävä postiin niin ajoissa, että ne ehtivät perille ennen valitusajan ja viraston aukioloajan päättymistä. Hallinto- ja erityistuomioistuimet ovat ottaneet käyttöön sähköisen asioinnin palvelun, jossa kansalaiset ja yritykset voivat asioida hallinto- ja erityistuomioistuimien kanssa. Palvelu toimii osoitteessa Palvelun kautta kansalainen ja yritys voi toimittaa hallinto- ja erityistuomioistuimelle esimerkiksi valituksen tai hakemuksen sekä selvityksiä, vastata tuomioistuimen lähettämiin kuulemispyyntöihin, esittää kysymyksiä ja saada tiedoksi päätöksiä. Valituskirjelmän sisältö ja allekirjoittaminen Valitus on tehtävä kirjallisesti. Valituskirjelmässä on ilmoitettava: valittajan nimi ja kotikunta postiosoite ja puhelinnumero, joihin asiaa koskevat ilmoitukset valittajalle voidaan toimittaa päätös, johon haetaan muutosta muutos, joka päätökseen vaaditaan tehtäväksi sekä muutosvaatimuksen perustelut Valittajan, hänen laillisen edustajansa tai asiamiehensä on allekirjoitettava valituskirjelmä. Jos valittajan puhevaltaa käyttää hänen laillinen edustajansa tai asiamiehensä tai jos valituksen laatijana on joku muu henkilö, valituskirjelmässä on ilmoitettava myös tämän nimi ja kotikunta. Valituskirjelmän liitteet Valituskirjelmään on liitettävä:
8 1. päätös, johon haetaan muutosta valittamalla, alkuperäisenä tai jäljennöksenä; 2. todistus siitä, minä päivänä päätös on annettu tiedoksi, tai muu selvitys valitusajan alkamisen ajankohdasta; sekä 3. asiakirjat, joihin valittaja vetoaa vaatimuksensa tueksi, jollei niitä ole jo aikaisemmin toimitettu viranomaiselle Asiamiehen, jollei hän ole asianajaja tai yleinen oikeusavustaja, on liitettävä valituskirjelmään valtakirja, jollei valittaja ole valtuuttanut häntä suullisesti valitusviranomaisessa. Oikeudenkäyntimaksu Muutoksenhakijalta peritään Vaasan hallinto-oikeudessa muutoksenhakuasian käsittelystä oikeudenkäyntimaksuna 250 euroa.
9 Tämä asiakirja ESAELY/552/2018 on hyväksytty sähköisesti / Detta dokument ESAELY/552/2018 har godkänts elektroniskt Hyväksyjä Kilpeläinen Marjukka :58 Esittelijä Hämäläinen Jyrki :33
TOIMINNAN ILMOITUSVELVOLLISUUS JA VIRANOMAISEN TOIMIVALTA
PÄÄTÖS Annettu julkipanon jälkeen 29.05.2017 Dnro ESAELY/456/2017 ASIA Ympäristönsuojelulain (527/2014) 136 :n mukainen päätös pilaantuneen maaperän puhdistamiseksi tehdystä ilmoituksesta ASIAN VIREILLETULO
TOIMINNAN ILMOITUSVELVOLLISUUS JA VIRANOMAISEN TOIMIVALTA
PÄÄTÖS Annettu julkipanon jälkeen 05.06.2017 Dnro ESAELY/466/2017 ASIA Ympäristönsuojelulain (527/2014) 136 :n mukainen päätös pilaantuneen maaperän puhdistamiseksi tehdystä ilmoituksesta ASIAN VIREILLETULO
Päätös ympäristönsuojelulain 60 mukaisen ilmoituksen johdosta. Yhteyshenkilö: Jari Jakonen, p
Etelä-Savo PÄÄTÖS Annettu julkipanon jälkeen 03.02.2010 Dnro ESAELY/49/07.00/2010 ASIA Päätös ympäristönsuojelulain 60 mukaisen ilmoituksen johdosta. VIREILLETULO 15.1.2010 HAKIJA Mikkelin Urheiluautoilijat
PÄÄTÖS. Ympäristönsuojelulain (86/2000) 78 :n mukainen päätös pilaantuneen maaperän puhdistamiseksi tehdystä ilmoituksesta
PÄÄTÖS Annettu julkipanon jälkeen 21.4.2011 Dnro ESAELY/52/07.00/2011 ASIA Ympäristönsuojelulain (86/2000) 78 :n mukainen päätös pilaantuneen maaperän puhdistamiseksi tehdystä ilmoituksesta ASIAN VIREILLETULO
PÄÄTÖS. Ympäristönsuojelulain (86/2000) 78 :n mukainen päätös pilaantuneen maaperän puhdistamiseksi tehdystä ilmoituksesta
PÄÄTÖS Annettu julkipanon jälkeen 4.5.2011 Dnro ESAELY/62/07.00/2011 ASIA Ympäristönsuojelulain (86/2000) 78 :n mukainen päätös pilaantuneen maaperän puhdistamiseksi tehdystä ilmoituksesta ASIAN VIREILLETULO
Etelä-Savon ELY-keskus Ympäristönsuojelulaki (86/2000) 60
Etelä-Savo 21.1.2011 Dnro ESAELY/6/07.00/2011 ASIA Päätös ympäristönsuojelulain 60 mukaisen ilmoituksen johdosta. VIREILLETULO 14.1.2011 HAKIJA Mikkelin Urheiluautoilijat ry Lekatie 2 50170 Mikkeli Yhteyshenkilö:
PÄÄTÖS. Ympäristönsuojelulain (86/2000) 78 :n mukainen päätös pilaantuneen maaperän puhdistamiseksi tehdystä ilmoituksesta
PÄÄTÖS Annettu julkipanon jälkeen 25.3.2011 Dnro ESAELY/43/07.00/2011 ASIA Ympäristönsuojelulain (86/2000) 78 :n mukainen päätös pilaantuneen maaperän puhdistamiseksi tehdystä ilmoituksesta ASIAN VIREILLETULO
PÄÄTÖS TOIMINNAN ILMOITUSVELVOLLISUUS JA VIRANOMAISEN TOIMIVALTA
PÄÄTÖS Annettu julkipanon jälkeen 16.03.2017 Dnro ESAELY/150/2017 ASIA Ympäristönsuojelulain (527/2014) 136 :n mukainen päätös pilaantuneen maaperän puhdistamiseksi tehdystä ilmoituksesta ASIAN VIREILLETULO
PÄÄTÖS. Ympäristönsuojelulain (86/2000) 78 :n mukainen päätös pilaantuneen maaperän puhdistamiseksi tehdystä ilmoituksesta
PÄÄTÖS Annettu julkipanon jälkeen 20.1.2011 Dnro ESAELY/4/07.00/2011 ASIA Ympäristönsuojelulain (86/2000) 78 :n mukainen päätös pilaantuneen maaperän puhdistamiseksi tehdystä ilmoituksesta ASIAN VIREILLETULO
PÄÄTÖS. Ympäristönsuojelulain (86/2000) 78 :n mukainen päätös pilaantuneen maaperän puhdistamiseksi tehdystä ilmoituksesta
PÄÄTÖS Annettu julkipanon jälkeen 08.05.2012 Dnro ESAELY/46/07.00/2012 ASIA Ympäristönsuojelulain (86/2000) 78 :n mukainen päätös pilaantuneen maaperän puhdistamiseksi tehdystä ilmoituksesta ASIAN VIREILLETULO
TOIMINNAN ILMOITUSVELVOLLISUUS JA VIRANOMAISEN TOIMIVALTA
PÄÄTÖS Annettu julkipanon jälkeen 16.06.2017 Dnro ESAELY/221/2016 ASIA Ympäristönsuojelulain (527/2014) 136 :n mukainen päätös pilaantuneen maaperän puhdistamiseksi tehdystä ilmoituksesta ASIAN VIREILLETULO
Rakennus- ja ympäristövaliokunta kokouspäivämäärä pykälät 39-54
Muutoksenhakuohjeet Rakennus- ja ympäristövaliokunta kokouspäivämäärä 13.4.2016 pykälät 39-54 Muutoksenhakukiellot Kieltojen perusteet Seuraavista päätöksistä ei saa tehdä kuntalain 91 :n mukaan oikaisuvaatimusta
Kohteen maaperän pilaantuminen ei ollut etukäteen tiedossa.
Päätös annettu julkipanon jälkeen 14.5.2013 POSELY/166/07.00/2013 Pohjois-Savo ASIA YMPÄRISTÖNSUOJELULAIN 78 :N MUKAINEN ILMOITUS. PILAANTUNEEN MAAPERÄN PUHDISTAMINEN, IISALMEN PRISMA, PARKATINTIE 2, IISALMI
PÄÄTÖS. Ympäristönsuojelulain (86/2000) 78 :n mukainen päätös pilaantuneen maaperän puhdistamiseksi tehdystä ilmoituksesta
PÄÄTÖS Annettu julkipanon jälkeen 10.01.2014 Dnro ESAELY/267/07.00/2013 ASIA Ympäristönsuojelulain (86/2000) 78 :n mukainen päätös pilaantuneen maaperän puhdistamiseksi tehdystä ilmoituksesta ASIAN VIREILLETULO
PÄÄTÖS. Ympäristönsuojelulain (86/2000) 78 :n mukainen päätös pilaantuneen maaperän puhdistamiseksi tehdystä ilmoituksesta
PÄÄTÖS Annettu julkipanon jälkeen 15.05.2015 Dnro ESAELY/381/2015 ASIA Ympäristönsuojelulain (86/2000) 78 :n mukainen päätös pilaantuneen maaperän puhdistamiseksi tehdystä ilmoituksesta ASIAN VIREILLETULO
PÄÄTÖS. Ympäristönsuojelulain (86/2000) 78 :n mukainen päätös pilaantuneen maaperän puhdistamiseksi tehdystä ilmoituksesta
PÄÄTÖS Annettu julkipanon jälkeen 27.04.2012 Dnro ESAELY/429/07.00/2010 ASIA Ympäristönsuojelulain (86/2000) 78 :n mukainen päätös pilaantuneen maaperän puhdistamiseksi tehdystä ilmoituksesta ASIAN VIREILLETULO
PÄÄTÖS. Ympäristönsuojelulain (86/2000) 78 :n mukainen päätös pilaantuneen maaperän puhdistamiseksi tehdystä ilmoituksesta
PÄÄTÖS Annettu julkipanon jälkeen 28.02.2013 Dnro ESAELY/186/07.00/2012 ASIA Ympäristönsuojelulain (86/2000) 78 :n mukainen päätös pilaantuneen maaperän puhdistamiseksi tehdystä ilmoituksesta ASIAN VIREILLETULO
PÄÄTÖS. Nro 29/2014/1 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/126/04.08/2013 Annettu julkipanon jälkeen
PÄÄTÖS Nro 29/2014/1 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/126/04.08/2013 Annettu julkipanon jälkeen 18.2.2014 ASIA HAKIJA Aitolan Autopurkaamo Ky:n ympäristöluvan raukeaminen Keski-Suomen elinkeino-, liikenne-
Päätös ympäristönsuojelulain 78 :n mukaisesta pilaantuneen maan puhdistamista koskevasta ilmoituksesta.
PÄÄTÖS KASELY/176/07.00/2013 Kaakkois-Suomi 30.5.2013 Annettu julkipanon jälkeen ASIA ILMOITUKSEN TEKIJÄ Päätös ympäristönsuojelulain 78 :n mukaisesta pilaantuneen maan puhdistamista koskevasta ilmoituksesta.
Ympäristönsuojelulain mukainen hakemus, joka koskee ylijäämämaiden käsittelyä ja varastointia Vuosaaren satamakeskuksen alueella, Helsinki.
Etelä-Suomi Päätös Nro 110/2013/1 Dnro ESAVI/24/04.08/2012 Annettu julkipanon jälkeen 4.6.2013 ASIA Ympäristönsuojelulain mukainen hakemus, joka koskee ylijäämämaiden käsittelyä ja varastointia Vuosaaren
Sikalan laajentamista koskeva ympäristölupahakemus, Somero.
Etelä-Suomi Päätös Nro 25/2011/3 Dnro ESAVI/400/04.08/2010 Annettu julkipanon jälkeen 16.5.2011 ASIA Sikalan laajentamista koskeva ympäristölupahakemus, Somero. HAKIJA Antti ja Taru Välttilä Jaatilantie
Jätevesilietteen mädätyslaitos Topinojan lietteenkäsittelyalue Pitkäsaarenkuja, Turku
Etelä-Suomi Päätös Nro 29/2010/2 Dnro ESAVI/484/04.08/2010 Annettu julkipanon jälkeen 1.7.2010 ASIA Ympäristönsuojelulain (86/2000) 35 :n mukainen ympäristölupahakemus Biovakka Suomi Oy:n Topinojan jätevesilietteiden
PÄÄTÖS Annettu julkipanon jälkeen Dnro ESA 2007 Y
PÄÄTÖS Annettu julkipanon jälkeen Dnro 14.9.2007 ESA 2007 Y 207 115 ASIA Päätös ympäristönsuojelulain 60 mukaisen ilmoituksen johdosta. VIREILLETULO 28.8.2007 HAKIJA Mikkelin Urheiluautoilijat ry Kasarminkatu
Päätös ympäristönsuojelulain 60 mukaisen ilmoituksen johdosta. Yhteyshenkilö: Kilpailunjohtaja Pentti Kangas, p
Etelä-Savo PÄÄTÖS Annettu julkipanon jälkeen 03.02.2010 DNro ESAELY/20/07.00/2010 ASIA Päätös ympäristönsuojelulain 60 mukaisen ilmoituksen johdosta. VIREILLETULO 11.1.2010 HAKIJA Autoliiton Kangasniemen
Asia on tullut vireille aluehallintovirastossa
Etelä-Suomi Päätös Nro 165/2013/1 Dnro ESAVI/98/04.08/2013 Annettu julkipanon jälkeen 5.9.2013 ASIA Southwest Trade Oy:n jätelain 120 :n mukainen suunnitelma, joka koskee Hämeenlinnan kaupungissa sijaitsevan
Päätös ympäristönsuojelulain 78 :n mukaisesta pilaantuneen maan puhdistamista koskevasta ilmoituksesta.
PÄÄTÖS KASELY/99/07.00/2013 Kaakkois-Suomi 19.4.2013 Annettu julkipanon jälkeen ASIA ILMOITUKSEN TEKIJÄ Päätös ympäristönsuojelulain 78 :n mukaisesta pilaantuneen maan puhdistamista koskevasta ilmoituksesta.
PÄÄTÖS Ympäristönsuojelulain 78 :n mukainen päätös pilaantuneen maaperän puhdistamiseksi tehdystä ilmoituksesta.
PÄÄTÖS 17.2.2004 Dnro ESA-2003-Y-274-18 ASIA Ympäristönsuojelulain 78 :n mukainen päätös pilaantuneen maaperän puhdistamiseksi tehdystä ilmoituksesta. ASIAN VIREILLETULO ILMOITUKSEN TEKIJÄ Asia on tullut
PÄÄTÖS. Ympäristönsuojelulain (86/2000) 78 :n mukainen päätös pilaantuneen maaperän puhdistamiseksi tehdystä ilmoituksesta
PÄÄTÖS Annettu julkipanon jälkeen 07.09.2012 Dnro ESAELY/64/07.00/2011 ASIA Ympäristönsuojelulain (86/2000) 78 :n mukainen päätös pilaantuneen maaperän puhdistamiseksi tehdystä ilmoituksesta ASIAN VIREILLETULO
Hakemus, joka koskee PMA-Yhtymä Oy:n käytöstä poistetun teollisuuskaatopaikan (kiinteistö ) tarkkailusuunnitelman hyväksymistä, Humppila.
Etelä-Suomi Päätös Nro 60/2011/1 Dnro ESAVI/119/04.08/2011 Annettu julkipanon jälkeen 27.7.2011 ASIA Hakemus, joka koskee PMA-Yhtymä Oy:n käytöstä poistetun teollisuuskaatopaikan (kiinteistö 103 402-45-1)
Etelä-Suomen aluehallintovirasto Ympäristönsuojeluasetuksen 5 :n 1 momentin kohdat 13 c ja f
Etelä-Suomi Päätös Nro 220/2013/1 Dnro ESAVI/473/04.08/2010 Annettu julkipanon jälkeen 6.11.2013 ASIA Ympäristölupahakemus, joka koskee Hevosopisto Oy:n kuivikelantaa käyttävää lämpökeskusta, Ypäjä LAITOS
TOIMINNAN ILMOITUSVELVOLLISUUS JA VIRANOMAISEN TOIMIVALTA
PÄÄTÖS Annettu julkipanon jälkeen 24.03.2017 Dnro ESAELY/247/2017 ASIA Ympäristönsuojelulain (527/2014) 136 :n mukainen päätös pilaantuneen maaperän puhdistamiseksi tehdystä ilmoituksesta ASIAN VIREILLETULO
Päätös. Ympäristönsuojelulain mukainen hakemus, joka koskee autopurkamon toimintaa, Heinola.
Päätös Etelä-Suomi Nro 23/2013/1 Dnro ESAVI/41/04.08/2011 Annettu julkipanon jälkeen 5.2.2013 ASIA Ympäristönsuojelulain mukainen hakemus, joka koskee autopurkamon toimintaa, Heinola. LAITOS Heinolan Autopurkaamo
Päätös. Ympäristönsuojelulain mukainen hakemus, joka koskee autopurkamon toimintaa, Helsinki.
Päätös Etelä-Suomi Nro 169/2013/1 Dnro ESAVI/170/04.08/2010 Annettu julkipanon jälkeen 10.9.2013 ASIA Ympäristönsuojelulain mukainen hakemus, joka koskee autopurkamon toimintaa, Helsinki. LAITOS Auto-pläkkärit
Päätös ympäristönsuojelulain 78 :n mukaisesta pilaantuneen maaperän puhdistamista koskevasta ilmoituksesta.
PÄÄTÖS KASELY/680/07.00/2010 Kaakkois-Suomi 23.12.2010 Annettu julkipanon jälkeen ASIA Päätös ympäristönsuojelulain 78 :n mukaisesta pilaantuneen maaperän puhdistamista koskevasta ilmoituksesta. ILMOITUKSEN
PÄÄTÖS. Ympäristönsuojelulain (527/2014) 136 :n mukainen päätös pilaantuneen maaperän puhdistamiseksi
PÄÄTÖS Annettu julkipanon jälkeen 21.12.2015 Dnro ESAELY/427/07.00/2010 ASIA Ympäristönsuojelulain (527/2014) 136 :n mukainen päätös pilaantuneen maaperän puhdistamiseksi tehdystä ilmoituksesta ASIAN VIREILLETULO
2 ILMOITUKSEN VIREILLE TULO Ilmoitus on tullut vireille Pohjois-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksessa (myöhemmin ELY-keskus).
Pohjois-Savo Päätös annettu julkipanon jälkeen 13.12.2013 POSELY/408/07.00/2013 ASIA YMPÄRISTÖNSUOJELULAIN 78 :N MUKAINEN ILMOITUS PILAANTUNEEN MAAPERÄN PUHDISTAMISESTA 1 ILMOITUKSEN TEKIJÄ Leppävirran
OIKAISUVAATIMUS. Oikaisuvaatimuskielto
OIKAISUVAATIMUS Oikaisuvaatimuskielto VALITUSOSOITUS Valituskielto Pöytäkirjan 10, 11, 14, 15, 22 ja 23 : tehdystä päätöksestä ei kuntalain 91 mukaan saa tehdä oikaisuvaatimusta, koska päätökset koskevat
PÄÄTÖS Annettu julkipanon jälkeen
PÄÄTÖS Annettu julkipanon jälkeen 17.1.2008 Dnro ESA 2007 Y 298 115 ASIA Päätös ympäristönsuojelulain 60 mukaisen ilmoituksen johdosta. VIREILLETULO 18.12.2007 HAKIJA Autoliiton Kangasniemen osasto ry.
TOIMINNAN ILMOITUSVELVOLLISUUS JA VIRANOMAISEN TOIMIVALTA
PÄÄTÖS Annettu julkipanon jälkeen 30.7.2018 Dnro ESAELY/556/2018 ASIA Ympäristönsuojelulain (527/2014) 136 :n mukainen päätös pilaantuneen maaperän puhdistamiseksi tehdystä ilmoituksesta ASIAN VIREILLETULO
YMPÄRISTÖNSUOJELULAIN 78 :N MUKAINEN ILMOITUS PILAANTUNEEN MAAPERÄN PUHDISTAMISESTA, KARTTULANTIE 1409, PIELAVESI
Päätös annettu julkipanon jälkeen 7.11.2012 POSELY/395/07.00/2012 Pohjois-Savo 7.11.2012 ASIA YMPÄRISTÖNSUOJELULAIN 78 :N MUKAINEN ILMOITUS PILAANTUNEEN MAAPERÄN PUHDISTAMISESTA, KARTTULANTIE 1409, PIELAVESI
PÄÄTÖS. Ympäristönsuojelulain (86/2000) 78 :n mukainen päätös pilaantuneen maaperän puhdistamiseksi tehdystä ilmoituksesta
PÄÄTÖS Annettu julkipanon jälkeen 16.07.2010 Dnro ESAELY/348/07.00/2010 ASIA Ympäristönsuojelulain (86/2000) 78 :n mukainen päätös pilaantuneen maaperän puhdistamiseksi tehdystä ilmoituksesta ASIAN VIREILLETULO
PÄÄTÖS. Ympäristönsuojelulain 78 :n mukainen päätös pilaantuneen maaperän puhdistamiseksi tehdystä ilmoituksesta
PÄÄTÖS Annettu julkipanon jälkeen 8.6.2007 Dnro ESA-2006-Y-301-114 ASIA Ympäristönsuojelulain 78 :n mukainen päätös pilaantuneen maaperän puhdistamiseksi tehdystä ilmoituksesta ASIAN VIREILLETULO ILMOITUKSEN
PÄÄTÖS. Ympäristönsuojelulain (86/2000) 78 :n mukainen päätös pilaantuneen maaperän puhdistamiseksi tehdystä ilmoituksesta
PÄÄTÖS Annettu julkipanon jälkeen 24.05.2013 Dnro ESAELY/121/07.00/2013 ASIA Ympäristönsuojelulain (86/2000) 78 :n mukainen päätös pilaantuneen maaperän puhdistamiseksi tehdystä ilmoituksesta ASIAN VIREILLETULO
MERKINTÄ. Päätös. Nro 53/2010/2 Dnro ESAVI/540/04.08/2010. Annettu julkipanon jälkeen
Etelä-Suomi Päätös Nro 53/2010/2 Dnro ESAVI/540/04.08/2010 Annettu julkipanon jälkeen 6.10.2010 ASIA Ympäristönsuojelulain (86/2000) 61 :n mukainen ilmoitus koeluonteisesta toiminnasta, joka koskee pilaantuneen
Päätös. Polttoaineiden jakeluasemaa ja aseman jätevedenpuhdistamoa koskevan hakemuksen raukeaminen, Espoo.
Etelä-Suomi Päätös Nro 25/2011/2 Dnro ESAVI/233/04.08/2010 Annettu julkipanon jälkeen 23.3.2011 ASIA Polttoaineiden jakeluasemaa ja aseman jätevedenpuhdistamoa koskevan hakemuksen raukeaminen, Espoo. LUVAN
PÄÄTÖS. Ympäristönsuojelulain (86/2000) 78 :n mukainen päätös pilaantuneen maaperän puhdistamiseksi tehdystä ilmoituksesta
PÄÄTÖS Annettu julkipanon jälkeen 21.06.2012 Dnro ESAELY/85/07.00/2012 ASIA Ympäristönsuojelulain (86/2000) 78 :n mukainen päätös pilaantuneen maaperän puhdistamiseksi tehdystä ilmoituksesta ASIAN VIREILLETULO
Päätös. Ympäristönsuojelulain 28 :n 1 momentti ja 2 momentin kohta 4 Ympäristönsuojeluasetuksen 1 :n 1 momentin kohta 13 f
Päätös Etelä-Suomi Nro 55/2013/1 Dnro ESAVI/78/04.08/2011 Annettu julkipanon jälkeen 14.3.2013 ASIA Ympäristönsuojelulain mukainen hakemus ongelmajätteiden vastaanottokeskuksen toimintaa koskevan ympäristölupapäätöksen
Hakemus on tullut vireille Ympäristönsuojelulaki 28 :n 1 momentti ja 58 Ympäristönsuojeluasetuksen 1 :n 1 momentin 3 b)
Etelä-Suomi Päätös Nro 27/2010/1 Dnro ESAVI/516/04.08/2010 Annettu julkipanon jälkeen 6.7.2010 ASIA Ympäristönsuojelulain 58 :n mukainen hakemus Varissuon Lämpö Oy:n lämpökeskuksen ympäristöluvan (Lounais-Suomen
Valitusoikeus Päätöksestä saa valittaa se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa.
VALITUSOSOITUS Valitusviranomainen Päätökseen saa hakea muutosta valittamalla sille hallinto-oikeudelle, jonka tuomiopiirissä pääosa tässä päätöksessä tarkoitetusta alueesta sijaitsee. Toimivaltainen hallinto-oikeus
Pilaantuneen alueen puhdistamista koskeva ympäristönsuojelulain 78 :n mukainen ilmoitus.
K A I N U U N Y M P Ä R I S T Ö K E S K U S Kainuun ympäristökeskus PÄÄTÖS PL 115 Annettu julkipanon jälkeen 28.1.2008 87101 Kajaani Dnro KAI-2007-Y-147 puh. 08-61631 ASIA Pilaantuneen alueen puhdistamista
PÄÄTÖS. Nro 1/2013/1 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/48/04.08/2012 Annettu julkipanon jälkeen
PÄÄTÖS Nro 1/2013/1 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/48/04.08/2012 Annettu julkipanon jälkeen 23.1.2013 ASIA Jätteiden hyödyntämis- tai käsittelytoimintaa koskevan ympäristölupahakemuksen raukeaminen,
ASIA Ekoport Turku Oy:n dieselpolttoaineen valmistuslaitoksen koetoimintaa koskevan päätöksen (HAM-2008-Y-323 115, nro YSO/134/2008) muuttaminen,
Etelä-Suomi Päätös Nro 27/2011/2 Dnro ESAVI/32/04.08/2011 Annettu julkipanon jälkeen 11.4.2011 ASIA Ekoport Turku Oy:n dieselpolttoaineen valmistuslaitoksen koetoimintaa koskevan päätöksen (HAM-2008-Y-323
MELUA AIHEUTTAVA TOIMINTA Enduromoottoripyöräkilpailu SE-Team Enduro
Päätös 1 (4) ASIA Päätös ympäristönsuojelulain (527/2014) 118 :n mukaisesta tilapäistä melua koskevasta ilmoituksesta ILMOITUKSEN TEKIJÄ Keravan Motoristiseura ry Piikiventie 7 04250 Kerava MELUA AIHEUTTAVA
Sikalan perustamista koskeva ympäristölupahakemus, Rusko.
Etelä-Suomi Päätös Nro 71/2010/3 Dnro ESAVI/405/04.08/2010 Annettu julkipanon jälkeen 30.11.2010 ASIA Sikalan perustamista koskeva ympäristölupahakemus, Rusko. HAKIJA Arto Heikkilän perikunta Timo Heikkilä,
Päätös ympäristönsuojelulain 78 :n mukaisesta pilaantuneen maaperän puhdistamista koskevasta ilmoituksesta.
PÄÄTÖS KASELY/243/07.00/2010 Kaakkois-Suomi 27.4.2010 Annettu julkipanon jälkeen ASIA Päätös ympäristönsuojelulain 78 :n mukaisesta pilaantuneen maaperän puhdistamista koskevasta ilmoituksesta. ILMOITUKSEN
PÄÄTÖS. Nro 8/2013/1 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/101/04.08/2011 Annettu julkipanon jälkeen
PÄÄTÖS Nro 8/2013/1 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/101/04.08/2011 Annettu julkipanon jälkeen 31.1.2013 ASIA Kemikaalien varastointi- ja käsittelytoimintaa harjoittavan laitoksen ympäristölupahakemuksen
PÄÄTÖS. Ympäristönsuojelulain (86/2000) 78 :n mukainen päätös pilaantuneen maaperän puhdistamiseksi tehdystä ilmoituksesta
PÄÄTÖS Annettu julkipanon jälkeen 12.03.2012 Dnro ESAELY/76/07.00/2011 ASIA Ympäristönsuojelulain (86/2000) 78 :n mukainen päätös pilaantuneen maaperän puhdistamiseksi tehdystä ilmoituksesta ASIAN VIREILLETULO
PÄÄTÖS. Nro 87/2013/1 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/156/04.08/2011 Annettu julkipanon jälkeen
PÄÄTÖS Nro 87/2013/1 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/156/04.08/2011 Annettu julkipanon jälkeen 11.6.2013 ASIA HAKIJA Jätteiden hyödyntämistä koskeva ympäristölupahakemus, Kokkola. CrisolteQ Oy PL 286
Päätös 1 (3) Turvallisuus- ja kemikaalivirastoon (Tukes) on saapunut malminetsintäluvan siirtoa koskeva hakemus. Sijainti: Sodankylä
Päätös 1 (3) Annettu julkipanon jälkeen 21.10.2015 ML2012:0219 Pelkosenniemen Malminetsintä Oy c/o Prunus Asianajotoimisto Oy Ville Salonen Aleksanterinkatu 29 A 27 33100 TAMPERE MALMINETSINTÄLUVAN SIIRTOA
Päätös 1 (3) Turvallisuus- ja kemikaalivirastoon (Tukes) on saapunut 11.2.2015 valtausoikeuden siirtoa koskeva hakemus.
Päätös 1 (3) Annettu julkipanon jälkeen KaivNro 19.3.2015 8982, 9095 Geologian tutkimuskeskus PL 77 96101 ROVANIEMI VALTAUSOIKEUDEN SIIRTOA KOSKEVA PÄÄTÖS Hakemus Turvallisuus- ja kemikaalivirastoon (Tukes)
Turvallisuus- ja kemikaalivirastoon (Tukes) on saapunut malminetsintäluvan siirtoa koskeva hakemus.
Päätös 1 (3) Annettu julkipanon jälkeen 12.8.2016 ML2012:0168 FQM FinnEx Oy Kevitsantie 730 99670 PETKULA MALMINETSINTÄLUVAN SIIRTOA KOSKEVA PÄÄTÖS Hakemus Turvallisuus- ja kemikaalivirastoon (Tukes) on
PÄÄTÖS. KSU 2003 Y 240/111 Telefaksi (014)
PÄÄTÖS PL 110, Ailakinkatu 17 Pvm 25.11.2008 40101 JYVÄSKYLÄ Annettu julkipanon jälkeen Puh. 020 490 110 Dnro KSU 2003 Y 240/111 Telefaksi (014) 614 273 ASIA Ympäristöluvan siirtäminen HAKIJA Skanska Asfaltti
PÄÄTÖS. Päätös ympäristönsuojelulain 62 :n mukaisesta ilmoituksesta, Ristiina. Ympäristönsuojelulaki 62 2 momentti.
PÄÄTÖS Annettu julkipanon jälkeen 22.11.2007 Dnro ESA 2005 Y 110 11 ASIA Päätös ympäristönsuojelulain 62 :n mukaisesta ilmoituksesta, Ristiina ILMOITUKSEN TEKIJÄ UPM Kymmene Wood Oy Pelloksen vaneritehtaat
Päätös Isosuon jäteaseman toiminnan muuttamista koskevan ympäristölupahakemuksen
PÄÄTÖS Nrot 1) 9/2013/1 2) 10/2013/1 Etelä-Suomi Dnrot 1) ESAVI/501/04.08/2010 2) ESAVI/275/04.08/2011 Annettu julkipanon jälkeen 17.1.2013 ASIA HAKIJA Päätös Isosuon jäteaseman toiminnan muuttamista koskevan
Turvetuotantotoimintaa Saaralan ja Välikankaan tiloilla koskeva ympäristölupahakemus, Karstula
PÄÄTÖS Nro 67/07/1 Dnro ISY-2007-Y-141 Annettu julkipanon jälkeen 25.6.2007 ASIA Turvetuotantotoimintaa Saaralan ja Välikankaan tiloilla koskeva ympäristölupahakemus, Karstula HAKIJA Eero Suomäki Suomäentie
Muutoksenhakukiellot :t 35-36, Valmistelua tai täytäntöönpanoa koskevaan päätökseen ei saa hakea muutosta. Sovellettava lainkohta: Kuntalaki 91.
, Faksi 013 411 342 Muutoksenhakuohje Viranhaltija/lautakunta Ympäristölautakunta Päivämäärä 12.4.2017 Pykälä 35-46 Pöytäkirjan nähtävänä pitäminen 13.4.2017 Muutoksenhakukiellot :t 35-36, 40-46 Valmistelua
Oulu-Koillismaan pelastuslaitos ei ole antanut asiasta lausuntoa
PÄÄTÖS KAIELY/425/2018 Kainuu 3.10.2018 ASIA Raasakan voimalaitoksen kalatien rakentamiseen liittyvän työpadon luokittelu, Ii PADON OMISTAJA PVO-Vesivoima Oy Voimatie 23 91100 Ii ASIAN VIREILLETULO Raasakan
Tampereen kaupungissa kiinteistörekisteritunnus H
HAKIJA As. Oy Kyläsepänkatu 9 Kyläsepänkatu 9 33270 TAMPERE KIINTEISTÖ Tampereen kaupungissa kiinteistörekisteritunnus 837-207-1124-12-H VIREILLETULOPERUSTE Ympäristönsuojelulaki 78 VIREILLETULOAIKA 10.5.2010
PÄÄTÖS. Ympäristönsuojelulain (86/2000) 78 :n mukainen päätös pilaantuneen maaperän puhdistamiseksi tehdystä ilmoituksesta
PÄÄTÖS Annettu julkipanon jälkeen 18.5.2011 Dnro ESAELY/70/07.00/2011 ASIA Ympäristönsuojelulain (86/2000) 78 :n mukainen päätös pilaantuneen maaperän puhdistamiseksi tehdystä ilmoituksesta ASIAN VIREILLETULO
Sähkö- ja elektroniikkaromun käsittelyä koskevan ympäristöluvan raukeaminen, Maaninka.
Itä-Suomi PÄÄTÖS Nro 110/2013/1 Dnro ISAVI/79/04.08/2013 Annettu julkipanon jälkeen 11.12.2013 ASIA HAKIJA Sähkö- ja elektroniikkaromun käsittelyä koskevan ympäristöluvan raukeaminen, Maaninka. Pohjois-Savon
Pohjankurun sataman ruoppausmassan kuivatusta koskeva ympäristönsuojelulain (86/2000) mukainen ympäristölupahakemus, Raasepori
Etelä-Suomi Päätös Nro 23/2012/1 Dnro ESAVI/74/04.08/2010 Annettu julkipanon jälkeen 3.2.2012 ASIA Pohjankurun sataman ruoppausmassan kuivatusta koskeva ympäristönsuojelulain (86/2000) mukainen ympäristölupahakemus,
ASIA LUVAN HAKIJA. LUPAPÄÄTÖS Nro 128/10/1 Dnro PSAVI/293/04.08/2010 Annettu julkipanon jälkeen
1 LUPAPÄÄTÖS Nro 128/10/1 Dnro PSAVI/293/04.08/2010 Annettu julkipanon jälkeen 27.12.2010 ASIA LUVAN HAKIJA Laivakankaan kaivoksen ympäristöluvassa nro 84/09/2 määrätyn jätehuoltosuunnitelman määräajan
Päätös Nro 87/2018/2 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/8132/2018. Sähkö- ja valokuitukaapelien rakentaminen Pälkäneveden Siltasalmen alitse, Pälkäne
Päätös Nro 87/2018/2 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/8132/2018 Annettu julkipanon jälkeen 19.11.2018 ASIA Sähkö- ja valokuitukaapelien rakentaminen Pälkäneveden Siltasalmen alitse, Pälkäne HAKIJA Elenia
Etelä-Suomen aluehallintovirasto Ympäristönsuojeluasetuksen 5 :n 1 momentin kohta 13 f)
Etelä-Suomi Päätös Nro 61/2013/1 Dnro ESAVI/387/04.08/2010 Annettu julkipanon jälkeen 20.3.2013 ASIA Päätös JR-Osa Oy:n autojen ja koneiden purkamotoimintaa koskevan ympäristölupahakemuksen raukeamisesta,
Päätös 1 (3) Turvallisuus- ja kemikaalivirastoon (Tukes) on saapunut 02.02.2012 valtausoikeuksien siirtoa koskeva hakemus.
Päätös 1 (3) Annettu julkipanon jälkeen KaivNro 8.3.2012 8212, 8549, 8559 Magnus Minerals Oy PL 3 33211 Tampere VALTAUSOIKEUDEN SIIRTOA KOSKEVA PÄÄTÖS Hakemus on (Tukes) on saapunut 02.02.2012 valtausoikeuksien
Punkalaitumen kunnassa osoitteessa Lauttakyläntie 6, PUNKA- LAIDUN kiinteistörekisteritunnus
HAKIJA Oy Teboil Ab PL 102 00121 HELSINKI KIINTEISTÖT Punkalaitumen kunnassa osoitteessa Lauttakyläntie 6, 31900 PUNKA- LAIDUN kiinteistörekisteritunnus 619-425-2-17 Kiinteistön omistaa Oy Teboil Ab. VIREILLETULOPERUSTE
PÄÄTÖS ILMOITUKSEN JOHDOSTA. Annettu julkipanon jälkeen 27.9.2012. Päätös ympäristönsuojelulain 60 :n mukaisesta meluilmoituksesta
Lappi PÄÄTÖS ILMOITUKSEN JOHDOSTA Annettu julkipanon jälkeen 27.9.2012 LAPELY/152/07.00/2012 07.00.03 10/2012 ASIA Päätös ympäristönsuojelulain 60 :n mukaisesta meluilmoituksesta ILMOITUKSEN TEKIJÄ AA
Päätös Nro 145/2012/1 Dnro ESAVI/193/04.08/2012. Annettu julkipanon jälkeen 21.9.2012
Etelä-Suomi Päätös Nro 145/2012/1 Dnro ESAVI/193/04.08/2012 Annettu julkipanon jälkeen 21.9.2012 ASIA Ympäristönsuojelulain 57 :n mukainen hakemus, joka koskee Lassila & Tikanoja Oyj:n Savion jätehuoltoalueen
PÄÄTÖS. Ympäristönsuojelulain (86/2000) 78 :n mukainen päätös pilaantuneen maaperän puhdistamiseksi tehdystä ilmoituksesta
PÄÄTÖS Annettu julkipanon jälkeen 07.01.2013 Dnro ESAELY/254/07.00/2012 ASIA Ympäristönsuojelulain (86/2000) 78 :n mukainen päätös pilaantuneen maaperän puhdistamiseksi tehdystä ilmoituksesta ASIAN VIREILLETULO
Päätös ympäristönsuojelulain 60 mukaisen ilmoituksen johdosta. Yhteyshenkilö: Jari Jakonen, p
Etelä-Savo PÄÄTÖS annettu julkipanon jälkeen 27.1.2012 Dnro ESAELY/9/07.00/2012 ASIA Päätös ympäristönsuojelulain 60 mukaisen ilmoituksen johdosta. VIREILLETULO 17.1.2012 HAKIJA Mikkelin Urheiluautoilijat
Länsi ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/2685/
Länsi ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/2685/2016 15.7.2016 Kuulutus Vesilain mukainen päätös Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintovirasto 15.7.2016 antanut päätöksen nro 56/2016/2. Hakija Asia Sähkökaapelin rakentaminen
MERKINTÄ. Päätös Nro 14/2010/1 Dnro ESAVI/133/04.08/2010. Annettu julkipanon jälkeen ASIA
Etelä-Suomi Päätös Nro 14/2010/1 Dnro ESAVI/133/04.08/2010 Annettu julkipanon jälkeen 7.5.2010 ASIA Ympäristönsuojelulain (86/2000) 35 :n mukainen ympäristölupahakemus Santahaminan keskusampumarata-alueen
Vestia Oy esittää, että vakuuden määrä olisi 312 000 euroa.
PÄÄTÖS Annettu julkipanon jälkeen 28.8.2008 Dnro PPO 2005 Y 294 111 ASIA LUVAN HAKIJA Päätös ympäristönsuojelulain 35 :n mukaisesta hakemuksesta, joka koskee kaatopaikkatoimintaa. Vestia Oy PL 66, 84101
Ympäristönsuojelulaki 57. Etelä-Suomen aluehallintovirasto
Etelä-Suomi Päätös Nro 34/2014/1 Dnro ESAVI/39/04.08/2014 Annettu julkipanon jälkeen 17.2.2014 ASIA Päätös FinnHEMS Oy:n Turun lentoasemalla sijaitsevan lentopetrolin tankkauspaikan toimintaa koskevan
Oikeuksien aikaisempi haltija: Dragon Mining Oy (Y-tunnus: )
Päätös 1 (3) Annettu julkipanon jälkeen 20.12.2016 KaivNro:t 9129, 9275, 9202, ML2016:0002, ML2016:0026, ML2016:0033 Dragon Mining Oy Kummunkuja 38 38200 Sastamala VALTAUKSIEN JA MALMINETSINTÄLUPAHAKEMUSTEN
ASIA LUVAN HAKIJA. PÄÄTÖS Nro 34/2014/1 Dnro PSAVI/40/04.08/2014 Annettu julkipanon jälkeen
1 PÄÄTÖS Nro 34/2014/1 Dnro PSAVI/40/04.08/2014 Annettu julkipanon jälkeen 24.4.2014 ASIA Eläinsuojan toimintaa koskeva ympäristölupa, Kärsämäki LUVAN HAKIJA Lehtorannan Liha Oy Luonuanojantie 50 86710
PÄÄTÖS. Nro 143/2012/1 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/66/04.08/2012 Annettu julkipanon jälkeen 5.10.2012
PÄÄTÖS Nro 143/2012/1 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/66/04.08/2012 Annettu julkipanon jälkeen 5.10.2012 ASIA Hakemus, joka koskee Tampereen Lakkamestarit Oy:lle myönnetyn ympäristöluvan rauettamista,
ASIA HAKIJA. PÄÄTÖS Nro 136/12/1 Dnro PSAVI/117/04.08/2012 Annettu julkipanon jälkeen 18.12.2012
PÄÄTÖS Nro 136/12/1 Dnro PSAVI/117/04.08/2012 Annettu julkipanon jälkeen 18.12.2012 1 ASIA HAKIJA ON Kuusamo-työhönvalmennuskeskus ry:n ympäristöluvan rauettaminen, Kuusamo Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-,
Airisto - Velkua Maanmittauslaitos, Esri Finland Liite ELY -keskuksen päätökseen VALITUSOSOITUS Varsinais-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen päätökseen saa hakea muutosta valittamalla kirjallisesti
1) Hakemus, joka koskee Aikkalan kaatopaikan tarkkailuohjelman muuttamista,
Etelä-Suomi Päätös Nro:t 1) 51/2010/2 2) 52/2010/2 Dnro:t 1) ESAVI/554/04.08/2010 2) ESAVI/569/04.08/2010 Annettu julkipanon jälkeen 1.10.2010 ASIA 1) Hakemus, joka koskee Aikkalan kaatopaikan tarkkailuohjelman
Kiinteistö Oy Rajasampaanranta 2 c/o Keskinäinen työeläkevakuutusyhtiö Varma PL 4 00098 Varma Y-tunnus: 1047504-2
Etelä-Suomi Päätös Nro 13/2010/2 Dnro ESAVI/288/04.08/2010 Annettu julkipanon jälkeen 16.4.2010 ASIA Ympäristönsuojelulain (86/2000) 28 :n mukaisen pilaantuneen maaperän kunnostamista koskevan ympäristölupahakemuksen
Ympäristönsuojelulain mukainen hakemus, joka koskee Solvik Holdingsin autopurkamotoimintaa Tattarisuolla, Helsinki.
Etelä-Suomi Päätös Nro 101/2013/1 Dnro ESAVI/26/04.08/2013 Annettu julkipanon jälkeen 29.5.2013 ASIA Ympäristönsuojelulain mukainen hakemus, joka koskee Solvik Holdingsin autopurkamotoimintaa Tattarisuolla,
KUULUTTAMINEN JA NÄHTÄVILLÄOLO
1 (1) 1.11.2017 Kittilä Valtatie 15 99100 KITTILÄ KUULUTTAMINEN JA NÄHTÄVILLÄOLO (Tukes) toimittaa oheisena malminetsintälupahakemuksen perumista koskevan päätöksen kuulutusasiakirjat. Kuulutus on oltava
ASIA Ympäristönsuojelulain (YSL 527/2014) 80 :n 3 momentin nojalla annettu määräys
Päätös UUDELY/1912/2016 23.1.2018 ASIA Ympäristönsuojelulain (YSL 527/2014) 80 :n 3 momentin nojalla annettu määräys VELVOITETTAVA Vantaan Energia Oy, Lentokentän lämpökeskus Vantaan Energia Oy:n Lentokentän
PÄÄTÖS. ASIA Eläinsuojan ympäristölupa, maidontuotanto, Veteli
PÄÄTÖS Länsi- ja Sisä-Suomi Nro 204/2019 Dnro LSSAVI/12329/2018 Annettu julkipanon jälkeen 26.8.2019 ASIA Eläinsuojan ympäristölupa, maidontuotanto, Veteli HAKIJA Tapio Ylelä Mustikkaharjuntie 108 69280
Päätös. Päätös ympäristönsuojelulain 35 :n mukaisen jätevesilietteen kalkkistabilointia koskevan ympäristölupahakemuksen raukeamisesta, Kouvola
Etelä-Suomi Päätös Nro 75/2010/2 Dnro ESAVI/282/04.08/2010 Annettu julkipanon jälkeen 10.11.2010 ASIA Päätös ympäristönsuojelulain 35 :n mukaisen jätevesilietteen kalkkistabilointia koskevan ympäristölupahakemuksen
Päätös LAINVOIMAISET YMPÄRISTÖLUVAT JA LUPIEN MUKAISET TARKISTUSAJANKOHDAT
Päätös Etelä-Suomi Nro 92/2013/1 Dnro ESAVI/80/04.08/2013 Annettu julkipanon jälkeen 20.5.2013 ASIA Hakemus, joka koskee Neste Oil Oyj:n Haminan terminaalin ympäristöluvassa A 1027/KAS-2005-Y-29-111 määrätyn
Päätökseen tyytymätön voi jäljempänä esitetyllä tavalla tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen.
OIKAISUVAATIMUSOHJEET Oikaisuvaatimusoikeus Päätökseen tyytymätön voi jäljempänä esitetyllä tavalla tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Oikaisuvaatimuksen saa tehdä se, johon päätös on kohdistettu tai
PÄÄTÖS. Nro 2/2012/1 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/172/04.08/2011 Annettu julkipanon jälkeen 19.1.2012
PÄÄTÖS Nro 2/2012/1 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/172/04.08/2011 Annettu julkipanon jälkeen 19.1.2012 ASIA HAKIJA Kivilammen maankaatopaikan laajennusta koskevan ympäristölupahakemuksen raukeaminen,
KUULUTTAMINEN JA NÄHTÄVILLÄOLO
29.3.2018 ML2017:0030 Kalajoki Kalajoentie 5 85100 Kalajoki KUULUTTAMINEN JA NÄHTÄVILLÄOLO Turvallisuus- ja kemikaalivirasto (Tukes) toimittaa oheisena päätöstä koskevan kuulutuksen. Kuulutuksen on oltava