Porvoon Kirjatyöntekijäin Yhdistys ry. Toimintakertomus

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Porvoon Kirjatyöntekijäin Yhdistys ry. Toimintakertomus"

Transkriptio

1 Porvoon Kirjatyöntekijäin Yhdistys ry Toimintakertomus 2014

2

3 1. YLEISTÄ - puheenjohtajalta Viime vuosi 2014 ei tuonut helpotusta alaamme vaikuttaneeseen taantumaan. Taantuma on meidän alalla ollut jopa poikkeuksellisen kova, johtuen Baltian maista tulevasta kovasta hintakilpailusta, eikä ole syytä unohtaa jatkuvaa digitalisointiakaan. Tämän taantuman aiheuttamista seurauksista on joutunut moni jäsenemme kärvistelemään taloutensa kanssa. Työpaikoilla on tehty erilaisia työaikamalleja, on lomautettu ja on irtisanottu. Nämä edellä kuvatut toimenpiteet eivät yleensä auta mitenkään muuten kuin, että niillä saadaan ostettua lisää aikaa yritystoiminnan tervehdyttämiseksi tai uudelleen järjestelemiseksi. Nyt jälkiviisaana on helppo sanoa, että kannattiko jotain tehdä tai olla tekemättä. Ohjenuorana näissä kiperissäkin tilanteissa olen aina pitänyt sitä, että jos voidaan järkevällä tasolla jotain tehdä, niin lienee parempi yrittää muuttaa asioita ja ainakin minimoida tappiot, kuin näivettyä paikoilleen. Työehtosopimuskin saatiin sovittua viime vuoden aikana. Poikkeuksellisesti siinä on kahdet työaikamääräykset koskien kirjatyöntekijöitä. Siirtymisestä uusiin määräyksiin, jotka sisältävät muutoksia mm. yötyöstä, palkanmaksusta, tyly- päivistä, talvilomasta yms., tulisi sopia työpaikoilla. Tämän sopimisen edellytyksenä näen hyvän ja avoimen neuvottelukulttuurin. Asian näen omasta näkökulmastani siten, että jos tuli paikalliseen sopimukseen joku kohtuuttomuus sovittua, niin sitä täytyy pystyä neuvotteluosapuolen kanssa muuttamaan. Mikäli tällainen ei ole mahdollista vastapelurin kanssa, saattaa olla aika vaikeaa yrittää sopia sellaista, mitä ei sitten enää jälkikäteen muutellakaan. Monena vuotena olen ollut näissä teksteissä huolestunut meidän toimiston vajaakäytöstä. Siihen on nyt tullut muutos. Jos olet käynyt toimistolla, silmiisi on varmasti osunut jotain tavaraa joka kuuluu PAM:lle. PAM Porvoon seudun osasto on pitänyt kokouksiaan viime vuoden toimistolla ja jatkaa ainakin vuoden 2015 loppuun asti. Yhteiselämä toisen ammattiosaston kanssa on edennyt mallikkaasti, kiitos siitä erityisesti PAM:in Porvoon seudun osaston puheenjohtajalle. Lopuksi haluan kiittää kaikkia toiminnassa mukana olleita jäseniä, te teette tämän toiminnan mahdolliseksi ja mielekkääksi. Kevättä kohti Ari Nyman puheenjohtaja

4 2. YHDISTYKSEN TOIMINTA JA KOKOUKSET 2.1 Hallituksen kokoukset Vuodeksi 2014 valittu hallitus on kokoontunut vuoden aikana 12 kertaa (v krt). Pöytäkirjaan merkittyjen pykälien määrä on 210 (v ). Kokouksissa käytetyksi ajaksi on merkitty 14 tuntia 37 minuuttia (v h 42 min). Syyskokouksessa valittiin yhdistyksen puheenjohtajaksi Ari Nyman, joka on osallistunut 12 hallituksen kokoukseen. Hän on myös toiminut liiton asiamiehenä ja yhdistyksen kirjeenvaihtajana. Yhdistyksen taloudenhoitajaksi päätettiin kutsua hallituksen ulkopuolelta Jari Pischow; hän oli läsnä kymmenessä kokouksessa. Hallituksen kokoonpano vuonna 2014 (syyskokouksessa 2013 valitut): Varsinaiset jäsenet: Nimi Tehtävä hallituksessa Osallistunut kokouksiin kertaa Alasalmi (Ainola) Tiina sihteeri, tiedotus-, talousjaosto, 12 työvaliokunta Laosmaa Seija 9 Ulmanen Esko Mäkipää Tomi opinto- ja harrastusjaoston vetäjä, varasihteeri Varapuheenjohtaja, tiedotussihteeri, lipunkantaja, talousjaosto, työvaliokunta, tiedotusjaosto 10 8 Park-Björklund Sari toimistonhoitaja 11 Pesonen Niko Hirvonen Jimi nuorisojaosto, opinto- ja harrastusjaosto nuorisoasiamies, tiedotusjaosto, nuorisojaosto 9 5 Harri Rahikainen opinto- ja harrastusjaosto 6 Varajäsenet: Räsänen Maaret Siponmaa Tarja lipunkantaja,tiedotusjaosto, valokuvakansion ja leikekirjan hoitaja opintosihteeri, Opinto- ja harrastusjaosto 6 7

5 2.2. Jäsenkokoukset Toimikauden 2014 aikana on pidetty kolme jäsenkokousta. Kevätkokous pidettiin 12. huhtikuuta PKY:n toimistolla. Tässä kokouksessa oli läsnä 7 yhdistyksen jäsentä (v-13 14) sekä Jari Pichow. Kokouksessa hyväksyttiin sääntömääräisesti edellisen vuoden toiminta ja tilit. Ehdokasasettelukokous pidettiin 11. lokakuuta. Kokouksessa oli läsnä 8 jäsentä (v ). Kokouksessa asetettiin ehdokkaat syyskokousvalintoja varten. Syyskokous pidettiin 8. marraskuuta PKY:n toimistolla ja tässä kokouksessa oli läsnä 8 jäsentä sekä Jari Pichow (v hlö). Kokouksessa valittiin jäsenet yhdistyksen eri tehtäviin sekä päätettiin vuoden 2014 toiminnasta ja talousarviosta. Jäsenkokouksissa merkittyjen pykälien määrä on 42 (v ) ja aikaa niihin käytettiin 1 tunti 18 minuuttia (v.-13 1h 9min) Yhdistyksen toiminnantarkastajat Varsinaisina toiminnantarkastajina ovat toimineet Pirkko Sandelin ja Mauri Mannonen, varatoiminnantarkastajina Jan Bremer ja Ari Purho Lipunkantajat Yhdistyksen lipunkantajina ovat vuonna 2014 toimineet Tomi Mäkipää ja Maaret Räsänen.

6 2.5. Yhdistyksen jaostot Opinto- ja harrastusjaosto Jaoston vetäjänä on toiminut Esko Ulmanen, muut jäsenet olivat Tarja Siponmaa, Harri Rahikainen ja Niko Pesonen sekä eläkeläisille oli yksi paikka Tiedotusjaosto Tiedotussihteeri Tomi Mäkipää, muut jäsenet Maaret Räsänen, Jimi Hirvonen ja Tiina Alasalmi Nuorisojaosto Nuorisoasiamies Jimi Hirvonen, muut jäsenet Niko Pesonen sekä ammattioppilaitoksen edustajat Työehtosopimusjaosto Työpaikkojen pääluottamusmiehet ja työsuojeluvaltuutetut sekä PKY:n puheenjohtaja. Koollekutsuja oli Ari Nyman Talousjaosto Koollekutsuja oli Ari Nyman, lisäksi Tomi Mäkipää, Tiina Alasalmi ja Jari Pischow Työvaliokunta Työvaliokunnan ovat muodostaneet Ari Nyman, Tomi Mäkipää, Tiina Alasalmi ja Jari Pischow Yhdistyksen piirissä toimineet kerhot Laitosmieskerho 74 Eläkeläiskerho Painajienkerho Kerhot ja jaostot tekevät omat toimintakertomuksensa, jotka on liitetty yhdistyksen toimintakertomuksen loppuosaan.

7 3. EDUSTUKSET 3.1 Teollisuusalojen ammattiliitto TEAM-liiton valtuustossa on toiminut puheenjohtajana Seija Laosmaa ja jäsenenä Ari Nyman. Kirjatyöntekijäin TES-jaostossa on toiminut Ari Nyman ja Nuorisojaostossa Jimi Hirvonen. Hallituksen yleisvarajäsenenä on toiminut Esko Ulmanen. 3.2 SAK SAK:n valtuuston jäsenenä on toiminut Seija Laosmaa. 3.3 SAK:n Porvoon paikallisjärjestö Hallitus SAK:n Porvoon paikallisjärjestön hallituksessa varsinaisena jäsenenä on toiminut Tomi Mäkipää ja varalla Ari Nyman Edustajisto Varsinaiset jäsenet; Jimi Hirvonen Niko Pesonen Janne Outila Varajäsenet; Tiina Alasalmi Sari Park-Björklund Disa Kuhlberg

8 4. LUOTTAMUS- JA TYÖSUOJELUHENKILÖT TT Urex Oy Asiamies; Helin Teuvo Painoyhtymä Oy Pääluottamusmies; VaraPLM; Työsuojeluvaltuutettu; Hovi Pasi Silvala Mike Silvala Mike 1. Varavaltuutettu; Hovi Pasi Suomen Lehtiyhtymä Oy / Kirjapaino Uusimaa Pääluottamusmies; Rahikainen Harri VaraPLM; Tuominen Ilkka Työsuojeluvaltuutettu; Rahikainen Harri 1. Varavaltuutettu; Tuominen Ilkka

9 Bookwell Oy Pääluottamusmies; Nyman Ari VaraPLM; Laosmaa Seija Työosastojen luottamusmiehet; - Esivalmistus; Sandelin Pirkko - Paino; Purho Ari - Sitomo; Mäkipää Tomi Työsuojeluvaltuutettu; Mannonen Mauri 1. Varavaltuutettu; Alasalmi Tiina asti, Jukka Forsblom alkaen 2. Varavaltuutettu; Huuhtanen Eeva Porvoon Kirjakeskus Oy Pääluottamusmies; VaraPLM; Työsuojeluvaltuutettu; Park-Björklund Sari Siponmaa Tarja Blom Satu 1. Varavaltuutettu; Sirkka Miia 2. Varavaltuutettu; Outila Janne

10 5. JÄSENISTÖ 5.1. Jäsenhuoltajat Jäsenhuoltajina ovat toimineet työpaikkojen luottamushenkilöt ja työsuojeluvaltuutetut Toimisto Sibeliuksenbulevardi 36:ssa sijaitseva yhdistyksen toimisto on palvellut jäsenistöä kokous-, kurssi- ja kerhotoimintatilana. Taloyhtiön kokouksessa on yhdistystä edustanut Tiina Alasalmi. Toimiston siivouksesta on vastannut kukin hallituksen jäsen omalla vuorollaan listan mukaan Adressit Yhdistys on huomioinut kuluneenakin vuonna 50 vuotta täyttäneitä tai muuten ansioituneita jäseniään onnitteluadresseilla. Niiden postituksesta on vastannut yhdistyksen taloudenhoitaja. Edellisten lisäksi taloudenhoitajalta on ostettavissa yhdistyksen suru- ja onnitteluadresseja.

11 5.4. Liiton jäsenet Vuoden 2014 päättyessä oli yhdistyksen jäseniä (suluissa v.-13) yhteensä 719 (759), joista oli naisia 418 (439) ja miehiä 301 (320). Kokonaisjäsenmäärästä oli ns. normaalijäseniä työelämässä 273 (285), työssä olevia vapaajäseniä 3, ja eläkeläisiä 416 (422). Oppilasjäseniä oli 23 (43). Uusia jäseniä oli liittynyt osastoon 18 (13), toisesta osastosta siirtyneitä oli 3 (3). Eronneita jäseniä oli 53 (42) (joista 1 siirtyi toiseen ammattiosastoon ja edesmenneitä oli 19 henkilöä). Kuoleman kautta ovat joukostamme poistuneet tietomme mukaan seuraavat yhdistys- ja ammattitoverit: Heikkilä Kyllikki, Heino Sirkka, Janhunen Helga, Järvinen Markku, Laine Ritva, Laitinen Kaarina, Lindfors Max, Lindroos Raimo, Lindroos Stig, Lönnström Maj-Britt, Petäjäinen Mauri, Piela Hannu, Rasi Ruth, Sainio Pentti, Salonen Raine, Seppänen Anja, Sorri Raija, Stengård Hilkka ja Träskelin Raimo Toimintakertomuksen lopuksi haluaa vuoden 2014 hallitus esittää parhaat kiitokset kaikille, jotka ovat edesauttaneet hallituksen työtä. Samalla toivomme yhdistyksen uudelle hallitukselle menestystä kaikissa töissä ja tehtävissä. Hallitus

12 6. YHDISTYKSEN JAOSTOJEN TOIMINTAKERTOMUKSET 6.1. Opinto- ja harrastusjaosto Jaoston vetäjinä ovat toimineet Esko Ulmanen (harrastusjaosto) ja Tarja Siponmaa (opintojaosto), muut jäsenet olivat Harri Rahikainen ja Niko Pesonen. Eläkeläisille varattua paikkaa ei täytetty. Käydyt kurssit, seminaarit ja kokoukset vuonna 2014: Mauri Mannonen kävi työsuojelulainsäädännön kurssin Kiljavalla Tomi Mäkipää puheenjohtaja- ja sihteerikurssilla Kiljavalla Esko Ulmanen Kansan sivistysrahaston hoitokunnan kokouksessa Satu Blom ja Miia Sirkka työsuojelun peruskurssilla Kiljavalla Seija Laosmaa ja Ari Nyman Tes- jaoston kokouksessa liiton toimistolla TEAM ajankohtaispäivät Aulangolla Hämeenlinnassa. Mukana Tomi Mäkipää ja Seija Laosmaa 4.4. Jimi Hirvonen nuorisojaoston kokouksessa Helsingissä liiton toimistolla Sari Park-Björklund osallistui työaikamääräyskoulutukseen Jukka Forsblom kävi työsuojelun peruskurssin Kiljavalla Ari Nyman ja Seija Laosmaa osallistuivat TEAMin valtuuston kokoukseen Tampereella Seija Laosmaa ja Ari Nyman osallistuivat TEAM 120-vuotisjuhliin Paasitornissa Helsingissä Tomi Mäkipää kävi kuukauden kurssin 1. jaksolla Kiljavalla Jimi Hirvonen osallistui nuorisojaoston kokoukseen liiton toimistolla PKY tarjosi TEAM:in 120v. juhlakakkukahvit eri työpaikoilla Ari Nyman osallistui oppilasinfoon Porvoon Amistolla Tomi Mäkipää kuukauden kurssin 2. jaksolla Kiljavalla

13 5.11 Seija Laosmaa ja Ari Nyman Tes-jaoston kokouksessa liiton toimistolla 5.11 Seija Laosmaa osallistui Metalliliiton, Paperiliiton ja TEAM:in yhteiseen yhteistyöseminaariin Seija Laosmaa ja Ari Nyman osallistuivat TEAM:in valtuuston kokoukseen Riihimäellä Tapahtumat ja harrastustoiminta: TEAM Talvipäivät pidettiin Kuopion Rauhalahdessa. Samassa yhteydessä olivat TEAM:in 5. keilamestaruuskisat Rauhalahti Bowling- keilahallissa. Porvoosta oli mukana 5 keilaajaa ja he sijoittuivat aika mukavasti Tomi Mäkipää esiintyi Valkeakosken Työväenmusiikkijuhlilla TEAM 120-vuotisjuhlaristeily Baltic Queen-laivalla. Samassa yhteydessä vietettiin myös liiton kesäpäiviä. Meno oli hauskaa ja hulvatonta Tiedotusjaosto Tiedotusjaostoon kuuluivat tiedotussihteeri Tomi Mäkipää, Tiina Alasalmi, Jimi Hirvonen ja Maaret Räsänen. Yhdistyksen tapahtumista ja kokouksista tiedotettiin työpaikkojen ilmoitustauluilla, yhdistyksen kotisivuilla sekä kevät- ja syystiedotteissa. Sääntömääräisistä kevät- ja syyskokouksista ilmoitettiin lisäksi Intiim -lehdessä ja TEAMin kotisivuilla. Porvoon Kirjatyöntekijäin yhdistyksen kotisivut saivat uuden ilmeen. Kotisivuille päivitettiin luettavaksi tulostettavaan muotoon yhdistyksen toimintakertomukset ja -suunnitelmat, kevät- ja syystiedotteet sekä kokous- ja tapahtumailmoitukset. Kotisivujen päivityksestä ja sisällön tuottamisesta vastasi Tomi Mäkipää 6.3. Nuorisojaosto Porvoon Kirjatyöntekijäin yhdistyksen nuorisojaostoon kuuluivat Jimi Hirvonen ja Niko Pesonen. Jimi Hirvonen on toiminut yhdistyksen nuorisoasiamiehenä. Mennyt vuosi oli nuorisojaoston kannalta hiljaiseloa, sillä paikallisia tapahtumia ei järjestetty. TEAMin järjestämiin nuorten tapahtumiin ei myöskään saatu osallistujia.

14 7. Bernhard Lehtisen rahasto Porvoon Kirjatyöntekijäin Yhdistyksen vuonna 1994 Kansan Sivistysrahaston Uudenmaan Maakuntarahaston, Veikko Helteen Rahaston yhteyteen perustaman erikoisrahaston tarkoituksena on apurahoja myöntämällä tukea ensisijaisesti PKY:n jäsenten ja heidän perheenjäsentensä opiskelua, omatoimisia taide- ja vapaa-ajan harrastuksia sekä porvoolaisten ja heidän järjestöjensä harjoittamaa kulttuuritoimintaa. Mahdolliset huomionosoitukset voidaan osoittaa tilille FI Hoitokuntaan v ovat kuuluneet Ari Nyman, Sari Park-Björklund ja rahaston puheenjohtajan tehtäviä hoitanut Esko Ulmanen. Veikko Helteen Rahaston asiamies oli Ulla Vuolanne.

15 LAITOSMIESKERHO 74 RS TOIMINTAKERTOMUS 2014 JOHDANTO Toimintakertomus Laitosmies-74 kolmeltakymmeneltä viidenneltä toimikaudelta. Se kuvaa lyhyesti kerhon tärkeimmät tapahtumat. Jäseniä kerhossa oli 15 kpl ja lisäksi eläkeläisiä. TOIMIKUNTA Puheenjohtajana on toiminut Rabbe Stenbäck, sihteerinä Raili Korpiluoma sekä rahastonhoitajana Heimo Halijoki. Muina varsinaisina jäseninä ovat toimineet Kim Henriksson, Risto Kuusimurto, Kari Johansson sekä Henry Branders. Tilintarkastajina olivat Hannu Hovi ja Simo Lehtonen. KOKOUKSET Kevätkokous pidettiin Tarmolassa Syyskokous pidettiin Tarmolassa. TALOUS Kerhon suurin tulonlähde oli jäsenmaksut. Kerhon pankkitili Nordeassa on lopetettu. MUUT Kerhon 40 v. päivät vietettiin Tallinnassa Lähtijöitä oli yhteensä 13 henkilöä. Rabbe Stenbäck Puheenjohtaja Raili Korpiluoma Sihteeri

16 Porvoon Painajainkerhon toimintakertomus vuodelta 2014 Yleistä Vuosi 2014 oli toiminnallisesti vaisua. Toimikunta Kerhon toimikunta vuodelle 2014 oli seuraava puheenjohtaja Jari Pajakoski sihteeri Markku Rauma rahastonhoitaja Seppo Mäkilä toimikunta Kari Arffman Harri Koistinen Keijo Nieminen Ari Nyman Toiminta Vuonna 2014 kerho ei kokoontunut kertaakaan eikä muutakaan toimintaa ollut. Porvoossa

17

18

19

20

21 Yhdistyksen jäsen! Työpaikkojen luottamusmiehet toimivat jäsenhuoltajina. Jotta jäsenasiasi olisivat kunnossa ja kaikki etuisuutesi toimisivat häiriöttömästi, ota aina yhteys jäsenhuoltajaasi tai yhdistyksen taloudenhoitajaan seuraavissa tapauksissa: - Vaihtaessasi työpaikkaa - Vaihtaessasi osoitetta - Jos nimesi vaihtuu - Lähtiessäsi äitiyslomalle - Palatessasi äitiyslomalta - Jäädessäsi hoitovapaalle - Jäädessäsi pitkälle sairaslomalle - Joutuessasi työttömäksi - Joutuessasi lomautetuksi - Lähtiessäsi opiskelemaan - Palatessasi opiskelemasta - Lähtiessäsi asepalvelusta suorittamaan - Palatessasi asepalvelusta suorittamasta - Lähtiessäsi eläkkeelle - ym. jäsenasioissa

22 Porvoon Kirjatyöntekijäin Yhdistyksen toimisto Osoite: Web: Sibeliuksenbulevardi 36, Porvoo Puhelin: (019) Päivystys: Toimiston numeroon arkisin klo Varaukset: Ulkopuoliset yhdistyksen puheenjohtajalta, kerhot ja jaostot toimistossa olevaan varauskirjaan Toimisto on käytettävissä opiskelu- ja kokoustoimintaan. Kahvinkeittomahdollisuus on ja kahvit talon puolesta.

Porvoon Kirjatyöntekijäin Yhdistys ry. Toimintakertomus

Porvoon Kirjatyöntekijäin Yhdistys ry. Toimintakertomus Porvoon Kirjatyöntekijäin Yhdistys ry Toimintakertomus 2013 1. YLEISTÄ - puheenjohtajalta Vuosi 2013 on nyt sitten virallisestikin pulkassa ja lienee jälleen kerran aika istahtaa alas miettimään, mitä

Lisätiedot

Porvoon Kirjatyöntekijäin Yhdistys ry. Toimintakertomus

Porvoon Kirjatyöntekijäin Yhdistys ry. Toimintakertomus Porvoon Kirjatyöntekijäin Yhdistys ry Toimintakertomus 2015 1. YLEISTÄ- puheenjohtajalta Vuosi 2015 on sitten lusittu ja lienee aika hengähtää ja miettiä mitä tuli tehdyksi. Mielestäni ammattiyhdistysliikkeen

Lisätiedot

Porvoon Kirjatyöntekijäin yhdistys ry. Toimintakertomus

Porvoon Kirjatyöntekijäin yhdistys ry. Toimintakertomus Porvoon Kirjatyöntekijäin yhdistys ry Toimintakertomus 2012 1. YLEISTÄ - puheenjohtajalta Vuosi on taas kerran vaihtunut, joten nyt on aika katsoa taaksepäin ja muistella mitä kaikkea on tapahtunut menneenä

Lisätiedot

PORVOON KIRJATYÖNTEKIJÄIN YHDISTYS RY

PORVOON KIRJATYÖNTEKIJÄIN YHDISTYS RY PORVOON KIRJATYÖNTEKIJÄIN YHDISTYS RY Toimintasuunnitelma 2016 - ammattiyhdistystoimintaa vuodesta 1896 - YLEISTÄ - puheenjohtajalta Arvoisat Porvoon Kirjatyöntekijäin Yhdistyksen jäsenet, vuosi on taas

Lisätiedot

Porvoon Kirjatyöntekijäin Yhdistys ry. Toimintasuunnitelma

Porvoon Kirjatyöntekijäin Yhdistys ry. Toimintasuunnitelma Porvoon Kirjatyöntekijäin Yhdistys ry Toimintasuunnitelma 2014 YLEISTÄ - puheenjohtajalta Arvoisat PKY:n jäsenet, on taas aika valmistella ensi vuoden tapahtumia sekä toimintaa. Mitähän mahtaa vuosi 2014

Lisätiedot

Porvoon Kirjatyöntekijäin Yhdistys ry

Porvoon Kirjatyöntekijäin Yhdistys ry Porvoon Kirjatyöntekijäin Yhdistys ry Toimintasuunnitelma 2015 YLEISTÄ - puheenjohtajalta Hyvät Porvoon Kirjatyöntekijäin Yhdistyksen jäsenet, on taas tullut aika suunnata katseet ensi vuoteen ja arvailla

Lisätiedot

SALON SEUDUN RAUHANTURVAAJAT ry 1/1 TOIMINTAKERTOMUS 2008

SALON SEUDUN RAUHANTURVAAJAT ry 1/1 TOIMINTAKERTOMUS 2008 SALON SEUDUN RAUHANTURVAAJAT ry 1/1 TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2008 YLEISTÄ Vuosi 2008 oli ry:n 17.toimintavuosi. Yhdistyksen jäsenmäärä vuoden lopussa oli 107 + 2 kannattajajäsentä. 21.9. järjestettiin

Lisätiedot

JYTY JÄMSÄ RY. Aktiivista ja valveutunutta yhdistystoimintaa jo vuodesta 1965 TOIMINTAKERTOMUS

JYTY JÄMSÄ RY. Aktiivista ja valveutunutta yhdistystoimintaa jo vuodesta 1965 TOIMINTAKERTOMUS JYTY JÄMSÄ RY Aktiivista ja valveutunutta yhdistystoimintaa jo vuodesta 1965 TOIMINTAKERTOMUS 2015 1 1. HALLINTO 1.1 Hallitus Puheenjohtaja Varapuheenjohtaja Sihteeri Ulla Mäkiaho Riitta Leiman Ulla Peltonen

Lisätiedot

HYVINKÄÄN SÄHKÖALANTYÖNTEKIJÄIN AMMATTIOSASTO RY 013

HYVINKÄÄN SÄHKÖALANTYÖNTEKIJÄIN AMMATTIOSASTO RY 013 HYVINKÄÄN SÄHKÖALANTYÖNTEKIJÄIN AMMATTIOSASTO RY 013 OSASTO-OPAS 2015 Hyvinkään Sähköalantyöntekijäin ammattiosasto ry Kokoustila: Kutomokatu 5 H 33-34, 05820 Hyvinkää E-Mail: ammattiosasto013@gmail.com

Lisätiedot

Tuusulan Metallityöväen ammattiosaston toimintakertomus vuodelta 2008

Tuusulan Metallityöväen ammattiosaston toimintakertomus vuodelta 2008 Tuusulan Metallityöväen ammattiosaston toimintakertomus vuodelta 2008 YLEISTÄ Vuosi 2008 oli Tuusulan Metallityöväen ammattiosaston 32. toimintavuosi. Ammattiosastomme toiminta on ollut jälleen kuluneena

Lisätiedot

Helsingin terveyskeskuksen henkilökunta JHL 015 ry

Helsingin terveyskeskuksen henkilökunta JHL 015 ry Helsingin terveyskeskuksen henkilökunta JHL 015 ry Toimintakertomus vuodelta 2013 Nykytila: Yhdistyksemme jäsenmäärä kasvoi 14.11.1013 lähes kaksinkertaiseksi, kun Helsingin sosiaaliviraston henkilöstö

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2001

TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2001 KANKAANPÄÄM SEUDUN TYKISTÖKILTA RY 38700 KANKAANPÄÄ 15.2.2002 1 TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2001 Kulunut vuosi oli kiltamme 37. Toimintavuosi SÄÄNTÖMÄÄRÄISET KOKOUKSET KILLAN HALLINTO Kevätkokous pidettiin

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS 2006

TOIMINTAKERTOMUS 2006 TOIMINTAKERTOMUS 2006 YLEISTÄ Vuosi 2006 oli OuLVI:n 44. toimintavuosi. Vuoden aikana järjestetty toiminta oli edellisten vuosien mukaista.tapahtumissa keskityttiin laatuun ja panostettiin tapahtumaympäristöön

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma. Joensuun seudun JHL 310

Toimintasuunnitelma. Joensuun seudun JHL 310 Toimintasuunnitelma 2012 Joensuun seudun JHL 310 TOIMIHENKILÖT 2012 2013 2 (10) (: etunimi.sukunimi@jns.fi tai poikkeavat mainittu erikseen) Puheenjohtaja Helena Timoskainen.............. 050 452 0013

Lisätiedot

Hei, korjaukset tehty vuoden 2010 toimintasuunnitelmaan. Ainoastaan maaliskuun ylimääräinen hallituksen kokouspöytäkirjaa ei ole (silloin oli

Hei, korjaukset tehty vuoden 2010 toimintasuunnitelmaan. Ainoastaan maaliskuun ylimääräinen hallituksen kokouspöytäkirjaa ei ole (silloin oli Hei, korjaukset tehty vuoden 2010 toimintasuunnitelmaan. Ainoastaan maaliskuun ylimääräinen hallituksen kokouspöytäkirjaa ei ole (silloin oli tilinpäätöksen tarkastus ja alllekirjoitus), Roby oli sihteerinä

Lisätiedot

Viuruniemen kyläyhdistys ry Toimintakertomus vuodelta 2015

Viuruniemen kyläyhdistys ry Toimintakertomus vuodelta 2015 Viuruniemen kyläyhdistys ry Toimintakertomus vuodelta 2015 Viuruniemen kyläyhdistyksessä oli 200 jäsentä (v.2014 jäseniä oli 181). Viuruniemen kyläyhdistyksen hallitukseen kuuluivat Saila Keronen puheenjohtaja,

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2015 VUOSI 2015 OLI YHDISTYKSEN 76. TOIMINTAVUOSI

TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2015 VUOSI 2015 OLI YHDISTYKSEN 76. TOIMINTAVUOSI Pohjois-Savon terveydenhoitajayhdistys ry TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2015 VUOSI 2015 OLI YHDISTYKSEN 76. TOIMINTAVUOSI YHDISTYKSEN HALLITUS JA TOIMIHENKILÖT HALLITUS Puheenjohtaja Fatima Moursad (Maaninka),

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS 2005

TOIMINTAKERTOMUS 2005 TOIMINTAKERTOMUS 2005 YLEISTÄ Vuosi 2005 oli OuLVI:n 43. toimintavuosi. Vuoden aikana järjestetty toiminta oli edellisten vuosien mukaista.tapahtumissa keskityttiin laatuun ja panostettiin tapahtumaympäristöön

Lisätiedot

JÄSENTIEDOTE 1/2012. Toimihenkilöt 2012 2. Ammattiosaston kevätkokous 20.04.2012, klo 16.00. Toimintakertomus vuodelta 2011 5 8

JÄSENTIEDOTE 1/2012. Toimihenkilöt 2012 2. Ammattiosaston kevätkokous 20.04.2012, klo 16.00. Toimintakertomus vuodelta 2011 5 8 Aalto-yliopiston ammattiosasto JHL ry JÄSENTIEDOTE 1/2012 Sisältö Sivu Toimihenkilöt 2012 2 Ammattiosaston kevätkokous 20.04.2012, klo 16.00 Kevätkokouksen esityslista 3 4 Toimintakertomus vuodelta 2011

Lisätiedot

HYVINKÄÄN SÄHKÖALANTYÖNTEKIJÄIN AMMATTIOSASTO RY 013

HYVINKÄÄN SÄHKÖALANTYÖNTEKIJÄIN AMMATTIOSASTO RY 013 HYVINKÄÄN SÄHKÖALANTYÖNTEKIJÄIN AMMATTIOSASTO RY 013 OSASTO-OPAS 2016 Hyvinkään Sähköalantyöntekijäin ammattiosasto ry Kokoustila: Kutomokatu 5 H 33-34, 05820 Hyvinkää E-Mail: ammattiosasto013@gmail.com

Lisätiedot

SÄÄNNÖT. Hyväksytty syyskokouksessa 23.11.1994 (sisältää muutokset)

SÄÄNNÖT. Hyväksytty syyskokouksessa 23.11.1994 (sisältää muutokset) SÄÄNNÖT Hyväksytty syyskokouksessa 23.11.1994 (sisältää muutokset) 1 1 Nimi ja kotipaikka 2 Tarkoitus 3 Toimintamuodot Yhdistyksen nimi on Lahden Seudun Insinöörit ry. Yhdistys on Insinööriliitto IL ry:n

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2015

TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2015 TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2015 YLEISTÄ Ammattiosasto on TEAM Teollisuusalojen ammattiliitto ry:n jäsen. Ammattiosasto valvoo ja seuraa, että työpaikoilla noudatetaan työsuhteiden ehtoja sekä työolosuhteita

Lisätiedot

tammi helmi joulu marras maalis OPAS ammattiosastossa loka huhti touko syys elo heinä kesä Ammattiosasto: Toimintavuosi:

tammi helmi joulu marras maalis OPAS ammattiosastossa loka huhti touko syys elo heinä kesä Ammattiosasto: Toimintavuosi: tammi helmi joulu marras OPAS maalis loka syys Toimintavuosi ammattiosastossa huhti touko elo heinä kesä Ammattiosasto: Toimintavuosi: SISÄLTÖ Osaston vuosi TOIMINTA KUUKAUSITTAIN Tammikuu...4 Helmikuu...

Lisätiedot

KESKI-SUOMEN RESERVIUPSEERIPIIRIN SYYSKOKOUKSEN 2015 PÖYTÄKIRJA

KESKI-SUOMEN RESERVIUPSEERIPIIRIN SYYSKOKOUKSEN 2015 PÖYTÄKIRJA www.ksrespiirit.fi 1 (5) KESKI-SUOMEN RESERVIUPSEERIPIIRIN SYYSKOKOUKSEN 2015 PÖYTÄKIRJA Aika: Keskiviikko 7.10.2015 klo 18.30. Paikka: Luonetjärven varuskuntakerho, Punainen paroni sali. Kokouskahvit

Lisätiedot

HYVINKÄÄN SÄHKÖALANTYÖNTEKIJÄIN AMMATTIOSASTO RY 013 OSASTO-OPAS 2017

HYVINKÄÄN SÄHKÖALANTYÖNTEKIJÄIN AMMATTIOSASTO RY 013 OSASTO-OPAS 2017 HYVINKÄÄN SÄHKÖALANTYÖNTEKIJÄIN AMMATTIOSASTO RY 013 OSASTO-OPAS 2017 Hyvinkään Sähköalantyöntekijäin ammattiosasto ry Kokoustila: Kutomokatu 5 H 33-34, 05820 Hyvinkää E-Mail: ammattiosasto013@gmail.com

Lisätiedot

SYYSKOKOUS

SYYSKOKOUS Leppävaaran palvelukeskus Armas Launiksenkatu 9 ESPOO SYYSKOKOUKSEN ESITYSLISTA 1. Kokouksen avaus 2. Kokouksen päätösvaltaisuus 3. Kokouksen toimihenkilöt 4. Kokouksen työjärjestys 5. Jäsenmaksu ja kannatusmaksu

Lisätiedot

Järvenpään Vasemmisto

Järvenpään Vasemmisto Toimintakertomus vuodelta 2013 1. Yleistä Järvenpään Vasemmisto onnistui 2012 kunnallisvaaleissa hyvin ja sai yhden lisäpaikan eli kolme valtuutettua kaupunginvaltuustoon. Onnistunut tekninen vaaliliitto

Lisätiedot

Toimintavuosi oli yhdistyksen kuudes. Jäseniä yhdistyksessä on tällä hetkellä yhteensä 220.

Toimintavuosi oli yhdistyksen kuudes. Jäseniä yhdistyksessä on tällä hetkellä yhteensä 220. 1 2 3 4 1 Järvenpään Yhteiskoulun ja Lukion Seniorit ry TOIMINTAKERTOMUS 1.7.2013 30.6.2014 YLEISTÄ Toimintavuosi oli yhdistyksen kuudes. Jäseniä yhdistyksessä on tällä hetkellä yhteensä 220. Toimintaa

Lisätiedot

SYYSKOKOUS

SYYSKOKOUS Leppävaaran palvelukeskus Armas Launiksenkatu 9 ESPOO SYYSKOKOUKSEN ESITYSLISTA 1. Kokouksen avaus 2. Päätösvaltaisuuden toteaminen 3. Valitaan kokouksen toimihenkilöt 4. Kokouksen työjärjestyksestä päättäminen

Lisätiedot

Esityslista 1.12.2015

Esityslista 1.12.2015 Sivu 1 / 6 Esityslista 1.12.2015 1. Kokouksen avaus 2. Kokouksen puheenjohtajan, sihteerin ja kahden pöytäkirjantarkastajan valinta 3. Nimenhuudon suorittaminen 4. Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden

Lisätiedot

Hallinto ja aluetoiminta

Hallinto ja aluetoiminta Hallinto ja aluetoiminta Suomen Reumaliiton hallitus 2018-2020? Liiton puheenjohtajat valittiin edustajakokouksessa 25.11.2017 Helsingissä. Valtuusto valitsi hallituksen jäsenet ja varajäsenet seuraavaksi

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2003

TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2003 KANKAANPÄÄM SEUDUN TYKISTÖKILTA RY 38700 KANKAANPÄÄ 19.02.2004 1 TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2003 Kulunut vuosi oli kiltamme 39. Toimintavuosi SÄÄNTÖMÄÄRÄISET KOKOUKSET KILLAN HALLINTO Kevätkokous pidettiin

Lisätiedot

Nuoret 14-alle 18v. 1. Mikko Saviaro 1056 g Kaamospilkki 81

Nuoret 14-alle 18v. 1. Mikko Saviaro 1056 g Kaamospilkki 81 Lapin Mestaruuspilkki 13.3.2010 Kemijärvi / Kaisanlahti Tulokset: Nuoret alle 12v. 1. Heidi Harju 780 g Ivalon Erämiehet 2. Ville Harju 287 3. Riikka Kumpula 250 Sodankylän Perhokalastajat 4. Jonna Harju

Lisätiedot

MAOL-Kuopio ry Vuosikokous 9.10.2014

MAOL-Kuopio ry Vuosikokous 9.10.2014 MAOL-Kuopio ry Vuosikokous 9.10.2014 Sisällys Esityslista...1 Toimintakertomus 1.8.2013 31.7.2014...2 Esitys toimintasuunnitelmaksi 2014 2015...4 Tilinpäätös 31.7.2014...5 Talousarvio toimikaudelle 1.8.2014

Lisätiedot

Turun Seudun Wanhat Toverit

Turun Seudun Wanhat Toverit Turun Seudun Wanhat Toverit TOIMINTAKERTOMUS 2012 Kerho kokoontumiset: > Aika: 9.1.2012. - V-S:n Sos.dem.piirin puheenjohtaja Juuso Alatalo - Piirin ajankohtaisista asioista, uuden puheenjohtajan ajatuksia

Lisätiedot

Uudenmaan ympäristönsuojelupiiri ry Nylands miljövårdsdistrik rf SÄÄNNÖT

Uudenmaan ympäristönsuojelupiiri ry Nylands miljövårdsdistrik rf SÄÄNNÖT Uudenmaan ympäristönsuojelupiiri ry Nylands miljövårdsdistrik rf Nämä sääännöt on hyväksytty piirin syyskokouksessa 28.10.2006 ja rekisteröity yhdistysreksiteriin 28.12.2006. SÄÄNNÖT Yhdistys ja sen tarkoitus

Lisätiedot

Lihavalmistealan ehdokkaat

Lihavalmistealan ehdokkaat Lihavalmistealan ehdokkaat Aki Ahonlinna logistiikkatyöntekijä, osaston varaluottamusmies, Jukka Alanko laitosmies, pääluottamusmies, Honkajoki Oy, Honkajoki Jari Eronen työsuojeluvaltuutettu, Jussi Granlund

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2012

TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2012 NASTOLAN KIRJATYÖNTEKIJÄT ry. 1 / 5 TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2012 YLEISTÄ Ammattiosasto on TEAM Teollisuusalojen ammattiliitto ry:n jäsen. Ammattiosasto valvoo ja seuraa, että työpaikoilla noudatetaan

Lisätiedot

Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL on hyvinvoinnin tekijöiden yhteinen edunvalvoja. Raahen JHL 055 on perustettu joulukuussa vuonna 1940 (KTV).

Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL on hyvinvoinnin tekijöiden yhteinen edunvalvoja. Raahen JHL 055 on perustettu joulukuussa vuonna 1940 (KTV). 22.3.2011 TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2010 YLEISTÄ Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL on hyvinvoinnin tekijöiden yhteinen edunvalvoja. Raahen JHL 055 on perustettu joulukuussa vuonna 1940 (KTV). Yhdistyksen

Lisätiedot

KoLVI Kouvolan LVI-yhdistys, KoLVI ry

KoLVI Kouvolan LVI-yhdistys, KoLVI ry Syyskokouksen pöytäkirja, verkkoversio 1. (3) SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN SYYSKOKOUS 2015 Aika: 11.11.2015 klo 17.30 Paikka: Ravintola Nevillen Kammari, Kouvola Läsnä: 15 jäsentä 1. Kokouksen avaus KoLVIn puheenjohtaja

Lisätiedot

TOIMINTA- JA EDUNVALVONTASUUNNITELMA VUODELLE 2014

TOIMINTA- JA EDUNVALVONTASUUNNITELMA VUODELLE 2014 TOIMINTA- JA EDUNVALVONTASUUNNITELMA VUODELLE 2014 Turun Seudun Sähkötyöntekijöiden ammattiosasto on perustettu 1956. Osastoon kuuluu tällä hetkellä yli 2000 jäsentä. Ammattiosasto on ns. sekaosasto. Osastoon

Lisätiedot

Yhdistyksen nimi Yhdistyksen nimi on Uudenmaan Noutajakoirayhdistys - UMN ry, ruotsiksi Nylands Retrieverförbund NRF rf ja sen kotipaikka on Helsinki.

Yhdistyksen nimi Yhdistyksen nimi on Uudenmaan Noutajakoirayhdistys - UMN ry, ruotsiksi Nylands Retrieverförbund NRF rf ja sen kotipaikka on Helsinki. 1 Yhdistyksen nimi Yhdistyksen nimi on Uudenmaan Noutajakoirayhdistys - UMN ry, ruotsiksi Nylands Retrieverförbund NRF rf ja sen kotipaikka on Helsinki. 2 Toiminnan tarkoitus Yhdistys toimii Helsingin

Lisätiedot

Laadittu Koulujen Musiikinopettajat ry:n Kevätkokouksessa 20.3. 2004

Laadittu Koulujen Musiikinopettajat ry:n Kevätkokouksessa 20.3. 2004 1 2 Laadittu Koulujen Musiikinopettajat ry:n Kevätkokouksessa.. 04 Esitysluonnos Koulujen Musiikinopettajat ry:n syyskokoukselle Riihimäellä.. 14 4 5 6 YHDISTYKSEN NIMI JA KOTIPAIKKA 1 Yhdistyksen nimi

Lisätiedot

Kokouksen esityslista

Kokouksen esityslista Kutsu sääntömääräiseen vuosikokoukseen Keski-Suomen Sukututkijat ry kutsuu jäsenensä sääntömääräiseen vuosikokoukseen, joka pidetään keskiviikkona 25.3.2015 klo 17.00 alkaen Jyväskylän maakunta-arkistossa.

Lisätiedot

Järvenpään Yhteiskoulun ja Lukion Seniorit ry. Yhdistyksen vuosikokous. Läsnä 14 yhdistyksen jäsentä, joiden nimiluettelo on pöytäkirjan liitteenä 1.

Järvenpään Yhteiskoulun ja Lukion Seniorit ry. Yhdistyksen vuosikokous. Läsnä 14 yhdistyksen jäsentä, joiden nimiluettelo on pöytäkirjan liitteenä 1. 1 Järvenpään Yhteiskoulun ja Lukion Seniorit ry Pöytäkirja Yhdistyksen vuosikokous Aika 13.10.2012 klo 12.00 12.25 Paikka Järvenpään lukio, Lukionkatu 1, Järvenpää Läsnä 14 yhdistyksen jäsentä, joiden

Lisätiedot

Kuopion Keilailuliitto 06.07.2016 Rauhalahti Bowling

Kuopion Keilailuliitto 06.07.2016 Rauhalahti Bowling Sivu 1 1. Sami Päiväniemi Veljmiehet 742 (3) + 732 (3) 1474 (6) 2. Samuli Haverinen Veljmiehet 750 (54) + 681 (54) 1431 (108) 3. Joonas Jehkinen Mainarit 719 (0) + 702 (0) 1421 (0) 4. Tomas Käyhkö Mainarit

Lisätiedot

SÄÄNNÖT: LIITE 1. Nimi, kotipaikka, kieli ja tarkoitus

SÄÄNNÖT: LIITE 1. Nimi, kotipaikka, kieli ja tarkoitus SÄÄNNÖT: Nimi, kotipaikka, kieli ja tarkoitus 1 nimi: Yhdistyksen, jota näissä säännöissä kutsutaan killaksi, nimi on Kemiantekniikan Kilta ry. 2 Kotipaikka Killan kotipaikka on Lappeenrannan kaupunki.

Lisätiedot

1(5) SF- CARAVAN YDIN-HÄME RY TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA YLEISTÄ

1(5) SF- CARAVAN YDIN-HÄME RY TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA YLEISTÄ 1(5) SF- CARAVAN YDIN-HÄME RY TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2012 1. YLEISTÄ SF-Caravan Ydin-Häme ry on perustettu Tuusulassa 19.11.2011 Kantele Caravan nimellä. Patentti- ja rekisterihallituksen yhdistysrekisteriin

Lisätiedot

Jäsen M alle 50v. Sijoitus Etunimi Sukunimi Paikkakunta Tulos (kg) 1 Lauri Rautaharkko Tampere 0,850 2 Veli-Pekka Oikarinen Kerava 0,798 3 Jari

Jäsen M alle 50v. Sijoitus Etunimi Sukunimi Paikkakunta Tulos (kg) 1 Lauri Rautaharkko Tampere 0,850 2 Veli-Pekka Oikarinen Kerava 0,798 3 Jari Jäsen M alle 50v. Sijoitus Etunimi Sukunimi Paikkakunta Tulos (kg) 1 Lauri Rautaharkko Tampere 0,850 2 Veli-Pekka Oikarinen Kerava 0,798 3 Jari Heikkinen Mikkeli 0,772 4 Antti Nurminen Jyväskylä 0,716

Lisätiedot

Espoon hyvinvointialojen henkilöstö JHL ry. 587 PÖYTÄKIRJA 8/20

Espoon hyvinvointialojen henkilöstö JHL ry. 587 PÖYTÄKIRJA 8/20 SYYSKOKOKOUS Tiistai 24. marraskuuta 2015 klo 18.00 Valtuustotalon kahvio, Espoon keskus KOKOUSILLAN AVAUS, Puheenjohtaja Anna-Maija Kukkonen avasi kokousillan. VIERAILIJAN PUHEENVUORO Juhana Harju, viestintäpäällikkö

Lisätiedot

Oikaristen Sukuseura Ry:n. toimintakertomus 2013

Oikaristen Sukuseura Ry:n. toimintakertomus 2013 Oikaristen Sukuseura Ry:n toimintakertomus 2013 Kuva: Sirpa Heikkinen 2013 OIKARISTEN SUKUSEURA RY TOIMINTAKERTOMUS 30.11.2013 Oikaristen 13-vuotiaan sukuseuran toiminta jatkui edelleen aktiivisena. Seuran

Lisätiedot

RAHAHUUTOKAUPPA SUOMEN FILATELISTISEURAN KERHOHUONEISTO HUUTOKAUPPA 07.10.2009 LÖNNROTINKATU 32 B, HELSINKI KOHTEET NÄHTÄVÄNÄ KLO 16.

RAHAHUUTOKAUPPA SUOMEN FILATELISTISEURAN KERHOHUONEISTO HUUTOKAUPPA 07.10.2009 LÖNNROTINKATU 32 B, HELSINKI KOHTEET NÄHTÄVÄNÄ KLO 16. HNY UUTISET 3/2009 26. VUOSIKERTA RAHAHUUTOKAUPPA 163 HUUTOKAUPPA 07.10.2009 SUOMEN FILATELISTISEURAN KERHOHUONEISTO LÖNNROTINKATU 32 B, HELSINKI KOHTEET NÄHTÄVÄNÄ KLO 16.45 Kokous klo 17.15 HUUTOKAUPPA

Lisätiedot

EHDOTELMA UUSIKSI SÄÄNNÖIKSI

EHDOTELMA UUSIKSI SÄÄNNÖIKSI EHDOTELMA UUSIKSI SÄÄNNÖIKSI Sääntömuutosehdotukset voidaan jakaa neljään kategoriaan: Rotujärjestöstatuksen vaatimat muutokset sääntöihin (merkitty punaisella) Oikeinkirjoitusasun korjaukset ja sääntöjen

Lisätiedot

THHL HÄMEEN PIIRI R.Y. TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2014 YLEISTÄ

THHL HÄMEEN PIIRI R.Y. TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2014 YLEISTÄ THHL HÄMEEN PIIRI R.Y. TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2014 YLEISTÄ Hämeen TE-toimisto on toiminut uudessa muodossaan kaksi vuotta. Toteutettujen uudistusten käyttöönotto on edelleen keskeneräinen. Henkilöstö

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJA VUOSIKOKOUS 3.3.2016. Yhdistyksen puheenjohtaja Sirkka Kyrö avasi kokouksen klo 19.06

PÖYTÄKIRJA VUOSIKOKOUS 3.3.2016. Yhdistyksen puheenjohtaja Sirkka Kyrö avasi kokouksen klo 19.06 1 (5) 1. KOKOUKSEN AVAUS Yhdistyksen puheenjohtaja Sirkka Kyrö avasi kokouksen klo 19.06 Kokouksen aluksi lahjoitettiin kolmelle eniten pienpetoja pyytäneelle jäsenelle loukku. Loukun saivat Vesa-Matti

Lisätiedot

(Varsinais-S) (Vaasa)

(Varsinais-S) (Vaasa) T 3 Yritysdemokratiatyöryhmä Eero Joutsijoki (1.11.1979 asti) Matti Lipiäinen (14.12.1979 lähtien) Martti Koivisto Aulis Alamattila Martti Salo (Satakunta) SÄÄN TÖVAL IOKUNTA Martti Hoffren (Kuopio) Esko

Lisätiedot

Yhdistyksen säännöt. 1 Nimi, kotipaikka ja toimialue Yhdistyksen nimi on Eläkeliiton Hämeen yhdistys ry. Yhdistyksen kotipaikka on Hämeen kunta.

Yhdistyksen säännöt. 1 Nimi, kotipaikka ja toimialue Yhdistyksen nimi on Eläkeliiton Hämeen yhdistys ry. Yhdistyksen kotipaikka on Hämeen kunta. ELÄKELIITON HÄMEEN YHDISTYS ry Yhdistyksen säännöt 1 Nimi, kotipaikka ja toimialue Yhdistyksen nimi on Eläkeliiton Hämeen yhdistys ry. Yhdistyksen kotipaikka on Hämeen kunta. 2 Tarkoitus Yhdistyksen tarkoituksena

Lisätiedot

YLEISTÄ - puheenjohtajalta

YLEISTÄ - puheenjohtajalta YLEISTÄ - puheenjohtajalta Ajan lyhyt historia Porvoon Kirjatyöntekijäin yhdistys täytti 2016 kunnialliset 120-vuotta. Historiaan mahtuu niin hyviä kuin haasteelisiakin aikoja. Suomi, pienenä kansakuntana,

Lisätiedot

VANAJAN METALLITYÖVÄEN 1(6) AMMATTIOSASTO 250 RY. 13.10.2014

VANAJAN METALLITYÖVÄEN 1(6) AMMATTIOSASTO 250 RY. 13.10.2014 VANAJAN METALLITYÖVÄEN 1(6) VANAJAN METALLITYÖVÄEN 2(6) TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2015 SISÄLLYS 1 AMMATTIOSASTO 250 2 EDUNVALVONTA 3 TYÖSUOJELU 4 SISÄISET JÄRJESTÖTEHTÄVÄT 5 NEUVOTTELUKUNTA 6 KONSERNIYHTEISTYÖ

Lisätiedot

A S I A L U E T T E L O :

A S I A L U E T T E L O : IMATRAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 3/2012 1 (8) A S I A L U E T T E L O : 22 Kokouksen avaus 23 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 24 Pöytäkirjan tarkastus 25 Ääntenlaskijoiden valinta 26 Työjärjestyksen

Lisätiedot

Seniori Cup 2018 Seniori 2 vakiot

Seniori Cup 2018 Seniori 2 vakiot Seniori 2 vakiot 1 Henry Hatakka - Terhi Virkki-Hatakka Tanssiurheilijat 15 15 2 Rene Öunväärt - Anneli Nommik Vakita 13 13 3 Marko Mäntyniemi - Tiina Kivelä Botafogo Seinäjoki 12 12 4 Hannu Heiskanen

Lisätiedot

ALA OUNASJOEN ERÄSTÄJIEN VUOSIKOKOUS 2010

ALA OUNASJOEN ERÄSTÄJIEN VUOSIKOKOUS 2010 Ala-Ounasjoen Erästäjät PÖYTÄKIRJA Johtokunta Rovaniemi 17.2.2010 ALA OUNASJOEN ERÄSTÄJIEN VUOSIKOKOUS 2010 AIKA 17.2.2010 klo 18.00 PAIKKA Toimitalo, Erästäjänpolku OSALLISTUJAT Seuran jäseniä 25 liitteenä

Lisätiedot

VANHUSTYÖN KESKUSLIITTO - CENTRALFÖRBUNDET FÖR DE GAMLAS VÄL RY

VANHUSTYÖN KESKUSLIITTO - CENTRALFÖRBUNDET FÖR DE GAMLAS VÄL RY SÄÄNNÖT 1 (5) VANHUSTYÖN KESKUSLIITTO - CENTRALFÖRBUNDET FÖR DE GAMLAS VÄL RY 1 Nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Vanhustyön keskusliitto - Centralförbundet för de gamlas väl ry. Yhdistyksen kotipaikka

Lisätiedot

EURAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA NRO 4/2011. Kirkkoneuvosto 28.3.2011 Sivu 1

EURAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA NRO 4/2011. Kirkkoneuvosto 28.3.2011 Sivu 1 NRO 4/2011 Kirkkoneuvosto 28.3.2011 Sivu 1 KOKOUSTIEDOT AIKA 28.3.2011 Maanantai klo 18 20.25 PAIKKA Kiukaisten seurakuntakoti SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET Kemppainen Jukka, puheenjohtaja Juhola Seppo Kerola

Lisätiedot

Kokouksen avasi hallituksen puheenjohtaja Jari Sutinen. Todettiin kokous laillisesti koolle kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi.

Kokouksen avasi hallituksen puheenjohtaja Jari Sutinen. Todettiin kokous laillisesti koolle kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi. VARPARANNAN VESIOSUUSKUNNAN VUOSIKOKOUS 15.3.2008 PÖYTÄKIRJA Paikka: Varparannan koulu Aika: 15.3.2008 klo 12.00 13.40 Osallistujat: Jari Sutinen, Silja Väyrynen, Toivo Juntunen, Urho Ruokolainen, Anja

Lisätiedot

Läsnä 15 yhdistyksen jäsentä, joiden nimiluettelo on pöytäkirjan liitteenä 1. Yhdistyksen puheenjohtaja Ville Savoranta avasi kokouksen.

Läsnä 15 yhdistyksen jäsentä, joiden nimiluettelo on pöytäkirjan liitteenä 1. Yhdistyksen puheenjohtaja Ville Savoranta avasi kokouksen. 1 Järvenpään Yhteiskoulun ja Lukion Seniorit ry Pöytäkirja Yhdistyksen vuosikokous Aika 12.10.2013 klo 12.00 12.30 Paikka Järvenpään lukio, Lukionkatu 1, Järvenpää Läsnä 15 yhdistyksen jäsentä, joiden

Lisätiedot

Yhdistyksen nimi on Gospel Riders moottoripyöräkerho ry, ja sen kotipaikka on Helsinki

Yhdistyksen nimi on Gospel Riders moottoripyöräkerho ry, ja sen kotipaikka on Helsinki Gospel Riders moottoripyöräkerho ry SÄÄNNÖT 1 NIMI JA KOTIPAIKKA Yhdistyksen nimi on Gospel Riders moottoripyöräkerho ry, ja sen kotipaikka on Helsinki 2 TARKOITUS JA TOIMINNAN LAATU Yhdistyksen tarkoituksena

Lisätiedot

Liittymiskaavake löytyy tämän asiakirjan lopusta sekä Kiurunetistä: Henkilöstöasiat -> Henkilökuntayhdistys -> Henkilökuntayhdistyksen asiakirjat

Liittymiskaavake löytyy tämän asiakirjan lopusta sekä Kiurunetistä: Henkilöstöasiat -> Henkilökuntayhdistys -> Henkilökuntayhdistyksen asiakirjat HENKILÖKUNTAYHDISTYS Keski-Pohjanmaan erikoissairaanhoito- ja peruspalvelukuntayhtymän henkilökuntayhdistys on perustettu huolehtimaan henkilökunnan virkistys-, vapaa-ajan ja harrastustoiminnan järjestämisestä.

Lisätiedot

Keski-Suomen Yrittäjänaiset:

Keski-Suomen Yrittäjänaiset: Tervehdys kaikille ihanat Yrittäjänaiset. Vuosi alkaa olla lopuillaan ja on aika pikkuhiljaa rauhoittua Joulun viettoon, kukin tavallaan. Mennyt vuosi yhdistyksellämme oli varsin vaiherikas lukuisine tapahtumineen

Lisätiedot

Eläkkeensaajien Keskusliitto EKL:n 20. liittokokous

Eläkkeensaajien Keskusliitto EKL:n 20. liittokokous Eläkkeensaajien Keskusliitto EKL:n 20. liittokokous Liittokokous pidettiin Lappeenrannassa 14. 15. kesäkuuta 2017 Holiday Club Saimaalla. Kuvakooste osa-5 ; 1 (9) Kokouksen neuvottelutauko. Kuvassa kokousvirkailijat

Lisätiedot

Yhdistyksen varsinaisia jäseniä ovat potilas- ja omaisjäsenet. Lisäksi yhdistyksellä voi olla kannattajajäseniä.

Yhdistyksen varsinaisia jäseniä ovat potilas- ja omaisjäsenet. Lisäksi yhdistyksellä voi olla kannattajajäseniä. Etelä-Karjalan neuroyhdistyksen säännöt 1 Yhdistyksen nimi, kotipaikka, kieli ja toiminta-alue Yhdistyksen nimi on Etelä-Karjalan neuroyhdistys. Sen kotipaikka on Lappeenranta. Pöytäkirja- ja rekisteröimiskielenä

Lisätiedot

KOUVOLAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 6/2010 1(7) Seurakuntaneuvosto. Seurakuntakeskus, Savonkatu 40, kirkkoneuvoston sali

KOUVOLAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 6/2010 1(7) Seurakuntaneuvosto. Seurakuntakeskus, Savonkatu 40, kirkkoneuvoston sali KOUVOLAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 6/2010 1(7) SEURAKUNTANEUVOSTON KOKOUS Aika Tiistai klo 17.00 Paikka Seurakuntakeskus, Savonkatu 40, kirkkoneuvoston sali Jäsenet Gärdström Keijo pj. Aaltonen Pirjo jäsen

Lisätiedot

1. Kokouksen avaus Kolhon kyläyhdistyksen puheenjohtaja Tuula Juurakko avasi kokouksen.

1. Kokouksen avaus Kolhon kyläyhdistyksen puheenjohtaja Tuula Juurakko avasi kokouksen. KOLHON KYLÄYHDISTYS RY PÖYTÄKIRJA Marko Lipsonen 2.1.2013 YHDISTYKSEN SYYSKOKOUS Aika 27.11.12, KLO 19.00 Paikka Osuuspankin kokoustilat Läsnä Läsnäolijoista erillinen liite Käsitellyt asiat: 1. Kokouksen

Lisätiedot

RovaniemenYrittäjät r.y.

RovaniemenYrittäjät r.y. RovaniemenYrittäjät r.y. TOIMINTAKERTOMUS 2005 PUHEENJOHT AJAN KATSAUS Kulunut toimintavuosi oli yhdistyksemme 18. Yrittäjyyden merkitystä yhteiskunnan hyvinvoinnille korostettiin niin kuntalaisille kuin

Lisätiedot

OIKARISTEN. sukuseura ry:n. Toimintakertomus vuodelta 30.11.2012

OIKARISTEN. sukuseura ry:n. Toimintakertomus vuodelta 30.11.2012 OIKARISTEN sukuseura ry:n Toimintakertomus vuodelta 2012 Kuva Sirpa Heikkinen 2012 OIKARISTEN SUKUSEURA RY TOIMINTAKERTOMUS 30.11.2012 Oikaristen 12-vuotiaan sukuseuran toiminta jatkui edelleen aktiivisena.

Lisätiedot

3. Kokous todettiin laillisesti koolle kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi.

3. Kokous todettiin laillisesti koolle kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi. Suomen hydrologian yhdistys (SHY) VUOSIKOKOUS 15.5.2014 klo. 17.30-18:43 Suomen ympäristökeskus, Mechelininkatu 34a, Helsinki Läsnäolijat: Johanna Korhonen, Hannu Marttila, Harri Koivusalo, Ari Jolma,

Lisätiedot

KUOPION KAUPPAKAMARIN SÄÄNNÖT 1 (5) 1 Kauppakamarin nimi ja kotipaikka

KUOPION KAUPPAKAMARIN SÄÄNNÖT 1 (5) 1 Kauppakamarin nimi ja kotipaikka KUOPION KAUPPAKAMARIN SÄÄNNÖT 1 Kauppakamarin nimi ja kotipaikka 1 (5) Kuopion kauppakamari Kuopio handelskammare toimii kauppakamarilaissa tarkoitettuna kauppakamarina Keskuskauppakamarin sille määräämällä

Lisätiedot

PAPERILIITON OSASTOJEN TYÖHUONEKUNNAN SÄÄNNÖT

PAPERILIITON OSASTOJEN TYÖHUONEKUNNAN SÄÄNNÖT PAPERILIITON OSASTOJEN TYÖHUONEKUNNAN SÄÄNNÖT 1 Nimi ja muodostaminen Työhuonekunnan nimi on:... ja sen muodostavat... työskentelevät... kuuluvat jäsenet. 2 Työhuonekunnan perustaminen, tarkoitus ja toimintamuodot

Lisätiedot

Aika: Vuosikokous tiistaina 25.2.2014 klo 17:30-19:13 Paikka: Allianssi-talo, Aktia-sali, Asemapäällikönkatu 1, 00520 Helsinki

Aika: Vuosikokous tiistaina 25.2.2014 klo 17:30-19:13 Paikka: Allianssi-talo, Aktia-sali, Asemapäällikönkatu 1, 00520 Helsinki Anarkistimartat ry Anarkistmarthorna rf rek.nro 198.144 Aika: Vuosikokous tiistaina 25.2.2014 klo 17:30-19:13 Paikka: Allianssi-talo, Aktia-sali, Asemapäällikönkatu 1, 00520 Helsinki VUOSIKOKOUKSEN PÖYTÄKIRJA

Lisätiedot

KÄPPÄRÄN KOULUN SENIORIT KÄPYSET RY SÄÄNNÖT

KÄPPÄRÄN KOULUN SENIORIT KÄPYSET RY SÄÄNNÖT KÄPPÄRÄN KOULUN SENIORIT KÄPYSET RY SÄÄNNÖT I Nimi, kotipaikka ja kieli 1 Yhdistyksen nimi on Käppärän koulun Seniorit - KäpySet ry. Yhdistyksen kotipaikka on Porin kaupunki. Yhdistyksen kieli on Suomi.

Lisätiedot

Vaalilautakuntien ja vaalitoimikuntien asettaminen eduskuntavaaleja varten. Valmistelija: hallintosihteeri Toini Heinonen, puh.

Vaalilautakuntien ja vaalitoimikuntien asettaminen eduskuntavaaleja varten. Valmistelija: hallintosihteeri Toini Heinonen, puh. Kaupunginhallitus 10 19.01.2015 Vaalilautakuntien ja vaalitoimikuntien asettaminen eduskuntavaaleja varten Kh 10 Valmistelija: hallintosihteeri Toini Heinonen, puh. 02 761 1110 Eduskuntavaalit toimitetaan

Lisätiedot

Suomen avantouintiliitto SM-Kisat 08.03.2008. A Naiset alle 20 v. Nimi Seura Lähtöaika Rata Aika sija

Suomen avantouintiliitto SM-Kisat 08.03.2008. A Naiset alle 20 v. Nimi Seura Lähtöaika Rata Aika sija A Naiset alle 20 v. Nimi Seura Lähtöaika Rata Aika sija Junila Sandra Tampereen Talviuimarit 13:20 4. 26,53 1 Virta Sini Katismaan Avantouimarit 13:20 2. 32,13 2 B Miehet 20-29 v. Heinämäki Janne Apian

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJA Suomen Pitkäkarvakerho ry Deutsch Langhaar Klub Finnland -yhdistyksen vuosikokouksesta 2015

PÖYTÄKIRJA Suomen Pitkäkarvakerho ry Deutsch Langhaar Klub Finnland -yhdistyksen vuosikokouksesta 2015 PÖYTÄKIRJA Suomen Pitkäkarvakerho ry Deutsch Langhaar Klub Finnland -yhdistyksen vuosikokouksesta 2015 Paikka: Wanha Karhunmäki, Lapua Aika: 14.11.2015 1. Kokouksen avaus Hallituksen jäsen Joni Riste avasi

Lisätiedot

ANOMUS RIIHIMÄKI ANON, ETTÄ MINULLE MYÖNNETÄÄN HARRRASTUSPALKINTO AKTIIVISESTA TOIMINNASTA RIIHIMÄEN YHDISTYKSESSÄ.

ANOMUS RIIHIMÄKI ANON, ETTÄ MINULLE MYÖNNETÄÄN HARRRASTUSPALKINTO AKTIIVISESTA TOIMINNASTA RIIHIMÄEN YHDISTYKSESSÄ. ANOMUS RIIHIMÄKI 21.12.2011 ANON, ETTÄ MINULLE MYÖNNETÄÄN HARRRASTUSPALKINTO AKTIIVISESTA TOIMINNASTA RIIHIMÄEN YHDISTYKSESSÄ. Riihimäen Autoteknillinen Yhdistys puheenjohtaja puh. 040/3305273 sähköposti

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS 1 TOIMINTAKERTOMUS Siilinjärvi

TOIMINTAKERTOMUS 1 TOIMINTAKERTOMUS Siilinjärvi TOIMINTAKERTOMUS 1 TOIMINTAKERTOMUS 2015 71800 Siilinjärvi siilinjarvenyrittajat@gmail.com 2 TOIMINTAKERTOMUS SISÄLLYS TOIMINTAKERTOMUS... 3 1. PERINTEISTÄ JA LIIKUNNALLISTA TOIMINTAA VUONNA 2015... 3

Lisätiedot

Syyskokouksen valinnat vuodelle 2013

Syyskokouksen valinnat vuodelle 2013 Syyskokouksen valinnat vuodelle 2013 :n sääntömääräinen syyskokous ja samalla osaston 40-vuotisjuhlakokous pidettiin lauantaina 20.10.2012 Viking XPRS:n päiväristeilynä Helsingistä Tallinnaan. Kokoukseen

Lisätiedot

SÄÄNNÖT. Satakissa ry. Nimi ja kotipaikka. Tarkoitus ja toiminta. Jäsenyys

SÄÄNNÖT. Satakissa ry. Nimi ja kotipaikka. Tarkoitus ja toiminta. Jäsenyys SÄÄNNÖT Satakissa ry Nimi ja kotipaikka 1 Yhdistyksen nimi on Satakissa ry, josta näissä säännöissä käytetään nimeä yhdistys ja sen kotipaikka on Porin kaupunki ja toimialueena koko Suomi. Yhdistyksen

Lisätiedot

Naisjärjestöjen Keskusliitto - Kvinnoorganisationernas Centralförbund ry. S ä ä n n ö t

Naisjärjestöjen Keskusliitto - Kvinnoorganisationernas Centralförbund ry. S ä ä n n ö t Naisjärjestöjen Keskusliitto - Kvinnoorganisationernas Centralförbund ry S ä ä n n ö t Merkitty yhdistysrekisteriin 9.12.2005 Nimi Yhdistyksen nimi on Naisjärjestöjen Keskusliitto - Kvinnoorganisationernas

Lisätiedot

Posti-ja logistiikka-alan unioni PAU ry. Osaston säännöt. (kaksi varsinaista kokousta)

Posti-ja logistiikka-alan unioni PAU ry. Osaston säännöt. (kaksi varsinaista kokousta) Posti-ja logistiikka-alan unioni PAU ry Osaston säännöt (kaksi varsinaista kokousta) Hyväksytty Posti-ja logistiikka-alan unioni PAU ry:n liittokokouksessa 5.-7.6.2013 1 Osaston nimi ja kotipaikka 1 1.

Lisätiedot

RHY:n hirvenhiihto - Tuloskooste

RHY:n hirvenhiihto - Tuloskooste RHY:n hirvenhiihto Juuka, 28.03.2015 Yksilökilpailut Kilpasarja Miehet alle 1. Nousiainen Jarno 102 Petrovaaran Metsästysseura (23:23) 290 (+3m/+2m) 588 (98) 1178 2. Hirvonen Jarkko 103 Vaikkojoen Erä

Lisätiedot

J. Kivelä,?, O. Rissanen, Juhani Mattila, Ossian Peltola, Antti Solja, Tapio Vuorinen?, Karl-Erik Ladau, Martti Siukosaari,?

J. Kivelä,?, O. Rissanen, Juhani Mattila, Ossian Peltola, Antti Solja, Tapio Vuorinen?, Karl-Erik Ladau, Martti Siukosaari,? TamRU:n hallitukset Kuvia hallituksista vuodesta 1959 vuoteen 2014. Tietoja lisätään, kun saadaan. Hallitus 1959 J. Kivelä,?, O. Rissanen, Juhani Mattila, Ossian Peltola, Antti Solja, Tapio Vuorinen?,

Lisätiedot

Turun Kirjatyöntekijäin Yhdistys ry. Toimintakertomus vuodelta 2015

Turun Kirjatyöntekijäin Yhdistys ry. Toimintakertomus vuodelta 2015 1 Turun Kirjatyöntekijäin Yhdistys ry. Toimintakertomus vuodelta 2015 KERTOMUS TURUN KIRJATYÖNTEKIJÄIN YHDISTYKSEN TOIMINNASTA 125. TOIMIKAUDELTA VUODELTA 2015 2 YHDISTYKSEN HALLINTO Puheenjohtaja: Yhdistyksen

Lisätiedot

1 Yhdistyksen nimi Yhdistyksen nimi on Lakeuden Noutajakoirayhdistys r.y. ja sen kotipaikka on Seinäjoki.

1 Yhdistyksen nimi Yhdistyksen nimi on Lakeuden Noutajakoirayhdistys r.y. ja sen kotipaikka on Seinäjoki. Lakeuden Noutajakoirayhdistys ry Säännöt 1 Yhdistyksen nimi Yhdistyksen nimi on Lakeuden Noutajakoirayhdistys r.y. ja sen kotipaikka on Seinäjoki. 2 Toiminnan tarkoitus Yhdistys toimii Etelä Pohjanmaan

Lisätiedot

SÄÄNNÖT. SuomenMinipossuyhdistys ry. Yhdistyksen tärkein tavoite on tietouden lisääminen minipossusta lajina ja lemmikkinä.

SÄÄNNÖT. SuomenMinipossuyhdistys ry. Yhdistyksen tärkein tavoite on tietouden lisääminen minipossusta lajina ja lemmikkinä. SÄÄNNÖT SuomenMinipossuyhdistys ry Yhdistyksen tärkein tavoite on tietouden lisääminen minipossusta lajina ja lemmikkinä. A: Yhdistyksen nimi, kotipaikka, tarkoitus ja toimintamuoto 1 Nimi, kotipaikka,

Lisätiedot

RHY:n hirvenhiihto - Tuloskooste

RHY:n hirvenhiihto - Tuloskooste RHY:n hirvenhiihto Juuka, 28.03.2015 Yksilökilpailut Kilpasarja Miehet alle Nimi Nro Seura Hiihto Arviointi Ammunta Pisteet 1. Nousiainen Jarno 102 Petrovaaran Metsästysseura (23:23) 290 (+3m/+2m) 588

Lisätiedot

Vaalivaliokunnan esitykset. Liittokokous

Vaalivaliokunnan esitykset. Liittokokous Vaalivaliokunnan esitykset Liittokokous Todettiin liittovaltuustossa Hämeenlinnassa käytävät vaalit 3 Arvotaan vaalivaliokuntaan 2015 kuuluvat yhdistykset Vaalivaliokuntaan 2015 arvottavat yhdistykset

Lisätiedot

Turun Seudun Pool ry. Tilinpäätös

Turun Seudun Pool ry. Tilinpäätös Turun Seudun Pool ry Tilinpäätös 1.6.2015 31.5.2016 Sisällys Sisällysluettelo...2 Toimintakertomus...3 Vuosikertomus...5 Taseet...7 Tilinpäätöksen allekirjoitukset...8 Toimintakertomus 2015-2016 YLEISTÄ

Lisätiedot

ITÄ-HELSINGIN RESERVIUPSEERIT R.Y.

ITÄ-HELSINGIN RESERVIUPSEERIT R.Y. ITÄ-HELSINGIN RESERVIUPSEERIT R.Y. TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2014 1. YHDISTYKSEN HALLITUS JA TOIMINNANTARKASTAJAT VUONNA 2014 Puheenjohtaja Varapuheenjohtaja Sihteeri Perinnetoimikunta Perinnetoimikunta

Lisätiedot

LAPIN MESTARUUSPILKKI 2015

LAPIN MESTARUUSPILKKI 2015 LAPIN MESTARUUSPILKKI 2015 Miehet Yleinen: 1. 55 Jouni Kokkonen Merilapin urheilukalastajat 3361 2. 51 Mika Jaako Merilapin urheilukalastajat 2935 3. 76 Mika Nampajärvi Koillisen kilpakalastajat 2914 4.

Lisätiedot

JÄSENTIEDOTE 2/2015 salonseudunrauhanturvaajat@gmail.com http://koti.mbnet.fi/kuso

JÄSENTIEDOTE 2/2015 salonseudunrauhanturvaajat@gmail.com http://koti.mbnet.fi/kuso JÄSENTIEDOTE 2/2015 salonseudunrauhanturvaajat@gmail.com http://koti.mbnet.fi/kuso PUHEENJOHTAJAN TERVEHDYS Hyvät Rauhanturvaajat, Liiton uusi strategia 2016-2020 hyväksytään 17.10. liittokokouksessa Raumalla.

Lisätiedot