faba helmikuu

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "faba helmikuu 2014 1"

Transkriptio

1 faba helmikuu

2 faba helmikuu helmiä tulossa Terhi Valkama. kuva: Juha Tanhua. faba FABAN JÄSeNlehTi Faba osk Pl 95 (korpikyläntie 77) hollola Puh Fax Toimitusjohtaja Antti latva-rasku Puh Gsm Jalostusjohtaja Pirkko Taurén Puh NTm on meidän oloissamme paras kokonaistaloudellisuuden mittari. luottamusta siihen lisäsi helsingin yliopiston tutkimus, jossa verrattiin kanadalais- ja pohjoismaistaustaisten ayrshire-lehmien menestystä Suomessa. Tulokset olivat melko murskaavat pohjoismaisten hyväksi. Näiden elinikäistuotos oli kiloa suurempi ja tuotospäiviä oli peräti 300 kanadalaisia enemmän. Tämä todistaa jälleen, että NTm-kokonaisjalostusarvo tuottaa kestäviä ja taloudellisia lehmiä. Toinen mieltä lämmittävä selvitys on Ruotsissa tehty kannattavuusvertailu SRB- ja holstein-lehmien välillä. Tulos on selkeä. eläinten hoito ja tilan johtaminen ratkaisevat kannattavuuden. Rotukysymys on lähinnä mielipideasia. kummallakin rodulla on omat hyvät piirteensä. meidän on syytä olla todella tyytyväisiä molemmista rodusta. erityistä ylpeyttä täytyy kuitenkin tuntea vahvasta VikingRed-populaatiosta. Sellaista ei muualta löydy. hyvä hedelmällisyys ja huippu eläinaines ovat Faballa tärkeitä. Faba onkin kiinnittänyt yhä enemmän huomiota hedelmällisyysasioihin. markkinoille on tuotu työtä helpottavia apuvälineitä ja palveluja. heatime-kiimanseuranjärjestelmä löytyy yhä useammasta navetasta. Sen menestys perustuu helppokäyttöisyyteen ja luotettavuuteen. Samat ominaisuudet ovat myös P4-Rapid pikaprogesteronitestin valtteja. Faban hedelmällisyysneuvonta on ollut todella suosittu palvelu. Nyt palvelu on uudistettu ja se on saanut nimekseen Fabahelmi. hyväksi havaitut käytännöt on säilytetty, mutta paljon uutta on tullut mukaan. Ja mikä tärkeintä, Fabahelmi-hedelmällisyyspalvelu sopii kaikille tiloille, jotka haluavat tehostaa eläinten tiinehtymistä. VikingGeneticsin sonneilla ja Faban palveluilla syntyy helmiä. Mikko Säynäjärvi Palvelujohtaja marja eskelinen Puh Markkinointipäällikkö maija Päivärinta Puh Lehden toimitus mikko Säynäjärvi Riina koivulahti Sähköpostiosoitteet etunimi.sukunimi@faba.fi Faba

3 Alkuperä merkitsee paljon Pohjoismaiset ayrshiret päihittävät kanadalaiset ayrshiret elinikäistuotoksellaan. Reilu kilon ero syntyy korkeammasta päivätuotoksesta ja peräti 300 päivää pidemmästä tuotantoiästä. NTM-kokonaisjalostusarvoon perustuvalla jalostuksella saamme tuottavia ja kestäviä lehmiä. Kyllä kelpaa olla pohjoismainen. Helsingin yliopiston tekemä tutkimus oli ensimmäinen Suomessa tehty tieteellinen tutkimus kanadalais- ja pohjoismaistaustaisten ayrshire-lehmien tuotoseroista. Tuontieläinten vaikutusta tuotosominaisuuksiin selvitettiin tuo tosseuran nan ja jalostuksen tietokantojen tietojen pohjalta. Mukana olivat vuosina poistetut ayrshire-rotuiset lehmät. Elinikäistuotoksen eroja tarkasteltiin neljän, alkuperältään erilaisen, eläinryhmän välillä. A-ryhmässä isä ja emänisä olivat kanadalaisia, B-ryhmässä isä ja emänisä olivat samasta pohjoismaasta, C-ryhmässä isä oli kanadalainen ja emänisä pohjoismainen ja D-ryhmässä isä sekä emänisä olivat joko samasta tai eri pohjoismaasta. Joka päivä kolme kiloa enemmän Kanadalaistaustaiset eläimet (A, C) tuottivat peräti kolme kiloa vähemmän maitoa elinpäivää kohden pohjoismaalaistaustaisiin eläimiin verrattuna. Lisäksi A-ryhmän eläimet poikivat ensimmäistä kertaa11-19 päivää muita ryhmiä vanhempina. Tutkimuksessa selvitettiin myös emien tuotosta. Ryhmän C eläinten emien keskimääräinen elinikäistuotos ja elinpäiväkohtainen tuotos olivat muita korkeammat. Kanadalaisia sonneja oli siis käytetty korkeatuottoisille pohjoismaisille eläimille, mikä paransi tyttärien tuloksia. Odotetut poistosyyt Poistosyissä ei ollut niin valtavia eroja kuin tuotoksissa. Kanadalaistaustaisia eläimiä poistettiin huonon tuotoksen tai jalostusarvon vuoksi kolmesta neljään prosenttia enemmän kuin pohjoismaalaistaustaisia eläimiä. Kanadalaistaustaisilla näytti olevan myös hieman heikompi lypsettävyys. Huonon lypsettävyyden takia niitä poistettiin yhdestä kahteen prosenttia pohjoismaalaistaustaisia enemmän. Utarerakenteen perusteella A-ryhmän eläimiä poistettiin sen sijaan vähiten. Tutkimuksen tulokset ovat varsin yksiselitteiset. Kanadalaisten sonnien tyttäret tuottavat huomattavasti vähemmän maitoa kuin pohjoismaalaisten sonnien tyttäret. Elinikäistuotoksessa ero on valtava kiloa. NTM toimii. Tutkimuksesta raportoi alun perin MTT:n julkaisema Maaseudun Tiede -liite 4/2013. Eri alkuperää olevien lehmien ja niiden emien keskimääräinen elinikäistuotos poikkeaa selvästi eri ryhmien välillä. LEHMÄT Maitoa (kg) Tuotantoikä (pv) Ikä 1. poikimisessa (pv) Maitoa (kg) / elinikä (pv) Maitoa (kg) / tuotantoikä ) Eläinten lkm Ryhmä Isä, emänisä: A Kanada ,0 21,5 646 B C D Pohjoismaa (sama) Kanada- Pohjoismaa Pohjoism. (myös eri) ,2 22, ,6 22, ,2 22, EMÄT Maitoa (kg) Tuotantoikä (pv) Ikä 1. poikimisessa (pv) Maitoa (kg) / elinikä (pv) Maitoa (kg) / tuotantoikä Ryhmä A:n emät ,1 23,8 Ryhmä B:n emät ,4 22,9 Ryhmä C:n emät ,3 25,4 Ryhmä D:n emät ,5 23,0 Faba

4 Fabahelmi tehostaa tiinehtymistä FabaHELMI-hedelmällisyyspalvelu sopii kaikille tiloille, jotka haluavat tehostaa eläinten tiinehtymistä. Hedelmällisyysasiantuntija toimii apuna kiimantarkkailun haasteissa. erityisesti hedelmällisyysneuvonnasta hyötyvät laajentaneet tilat ja parsinavetasta pihattoon siirtyneet: kiimanoireet ovat monesti huomaamattomia eläinten muutettua uusiin tiloihin, lauma hakee vielä sisäistä hierarkiaansa ja ostoeläinten käyttäytyminen saattaa olla erilaista kuin vanhojen tuttujen eläinten. Toimilupatiloille Fabahelmi tarjoaa lisävälineitä oman ammattitaidon kehittämiseen. Fabahelmi helpottaa karjanomistajan arkea eläinten hedelmällisyyden ylläpitämisessä ja parantamisessa. Suunnitelmallinen työ selkeyttää navettarutiineja ja antaa lisää vapaa-aikaa. Tilan taloudellinen tulos paranee Fabahelmi-palvelun avulla. kun tila saa lyhennettyä lehmien poikimaväliä 10 päivää, se säästää vuodessa jopa tuhansia euroja. Jokaisen tyhjäpäivän arvo on 2,5 euroa. 30 lehmää 30 x 10 x 2,5 eur = 750 euroa 60 lehmää 60 x 10 x 2,5 eur = 1500 euroa 120 lehmää 120 x 10 x 2,5 eur = 3000 euroa hedelmällisyysasiantuntijoiden ammattitaito on monipuolisesti karjanomistajien käytössä. Yhdessä asetetut hedelmällisyystavoitteet, vähintään kerran vuodessa tehtävä hedelmällisyystilanteen kokonaisvaltainen tarkastelu sekä säännöllisesti tehtävät lepokausi- ja tiineystarkistukset varmistavat, että eläimet tiinehtyvät ja poikivat oikeaan aikaan. FabaHELMI sisältää: - hedelmällisyystavoitteiden asettamisen yhdessä karjanomistajan kanssa - hedelmällisyystilanteen seurannan - hedelmällisyysraportin ja sen tarkastelun 1-2 kertaa vuodessa - säännölliset lepokausi- ja varhaistiineystarkastukset - toimenpidesuositukset sekä hedelmällisyyteen liittyvää ohjeistusta - hiehojen arvioinnin ensimmäistä siemennystä varten - tarvittaessa kuntoluokituksen Ota yhteyttä alueesi kenttäpäällikköön tai lähimpään hedelmällisyysasiantuntijaan! Faba

5 Genomitesti helposti ja edullisesti TEGOlla! Karjanomistaja voi ottaa genomitestin verinäytteet nyt itse: TEGO Card on menetelmä, jossa lansetilla tehdään pieni pisto eläimen korvasuoneen ja imeytetään muutama pisara, yhden euron kolikon kokoinen ala, verta imupaperiselle näytteenottoalustalle. Menetelmä on helppo ja nopea ja se säästää näytteenottokustannuksia. Uudistus hyödyttää koko näytteenottoketjua. Näytteen voi ottaa karjanomistaja itse opastuksen jälkeen, joten näytteenoton ajankohdan voi valita joustavasti. Näytteenottokuluja ei tule omaa työtä enempää. Myös näytteiden säilyttäminen ja postittaminen on helpompaa: ne säilyvät huoneenlämmössä ja näytteet voi postittaa tavallisessa kirjekuoressa minä viikonpäivänä tahansa. Uusi menetelmä on myös eläimelle miellyttävämpi kuin aiemmin käytössä olleet menetelmät. Eläimen stressi vähenee, kun näytteen ottaa tuttu hoitaja. Genomitestin kannalta TEGO Card -menetelmällä otettu näyte on tulosvarmuudelta parempi kuin sierainlimanäyte. Nyt genomitestejä kannattaa tehdä entistä laajemmalle joukolle lehmävasikoita ja hiehoja, sillä genomitestin hinta on edelleen laskenut: TEGO Cardilla otetun LD-genomitestin hinta on nyt 52,50 a (+ alv 24 %). Näytteenottokuluja ei siis tule, mikäli ottaa näytteet itse. Näytteenottovälineet sisältyvät hintaan. Uuden näytteenottomenetelmän käyttöönotto on alkanut vuodenvaihteessa. Ensimmäiset uudella menetelmällä otettavat näytteet olivat ASMO-hiehoehdokkaiden verinäytteet. Niiden jälkeen VG:n varaamien sonnivasikoiden testauksessa siirryttiin TEGOn käyttöön. Nyt myös yksityiset genomitestit voi ottaa itse TEGOlla. Näytteenotto-ohjeet ja video löytyvät Faban kotisivuilta osoitteesta Linkki genomitestin tilaukseen on Faban kotisivujen etusivulla (Tilaa genomitesti GenVikTEST). Lisätietoja: Fabalab/Pia Saxbäck , Minna Toivonen Siemennyskorttien postitus uudistuu Keväästä 2014 alkaen siemennys- ja terveyskortit toimitetaan automaattisesti kahdesti vuodessa kaikille tiettynä aikana syntyneille lehmävasikoille. Seuraava siemennyskorttipostitus tehdään huhtikuun lopulla. Kortit lähetetään silloin syntyneille lehmävasikoille, joiden käyttötarkoitukseksi on ilmoitettu maidontuotanto, emolehmä tai jalostus. Siemennys- ja terveyskortit postitetaan maksutta Faban siemennyspalveluja käyttäville, toimilupasiementäjille sekä emolehmätarkkailutiloille. Myös kantakirjatun astujasonnin jälkeläinen saa maksuttoman siemennys- ja terveyskortin, mikäli sen isä kuuluu tai on kuulunut kyseessä olevan karjan eläimiin. Muille eläimille siemennys- ja terveyskortit ovat maksullisia. Mikäli tila ei halua maksullisia siemennys- ja terveyskortteja, asiasta voi ilmoittaa Suomen Maatalouden Laskentakeskuksen asiakaspalveluun, puh tai sähköpostitse siemennyskorttitilaukset@faba.fi. Seuraa lisätietoja osoitteessa Faba

6 Tervetuloa Sofi a! Sofi a Rönn aloitti tammikuussa Faban jalostusasiantuntijana ruotsinkielisellä Pohjanmaalla. Sofi a on kotoisin uusikaarlepyystä ja hän asuu nykyisin Pedersören lillbyssä. Vaikka Sofi an, 26, juuret ovat kaupungissa on hänellä silti hyvä kokemus maataloustöistä. ennen agrologiopintoja hän on valmistunut hevoshoitajaksi, toiminut lomittajana ja ollut mukana koneurakointitöissä. Neljänä kesänä, harjoittelujakson ja syksyn 2013 hän on ollut töissä isolla lypsykarjatilalla. Työkokemuksen lisäksi Sofi a on saanut tutustua moniin karjanomistajiin. Joulu- ja tammikuussa Sofi a perehtyi tuleviin tehtäviinsä Faban ja VikingGeneticsin asiantuntijoiden opastuksella. intensiivistä. en olisi ikinä kuvitellut, että on näin paljon opittavaa, Sofi a totesi koulutuksen loppupuolella. Samalla hän odotti jo malttamattomana tositoimiin pääsyä. Oikea osoite? Uusitut kotisivumme osoitteessa 60 päivän uusimattomuusprosentti kertoo kuinka suurta osuutta aloitussiemennyksistä ei ole uusittu 60 vuorokauden sisällä Faba

7 Näytä väriä! Nyt Nyt FabaCollection-tekstiilit kätevästi ja nopeasti ja verkkokaupasta! Saat Saat tilattua tilattua laadukkaat ja hyvännäköiset ja Faba- Faba- ja VikingGenetics-merkityt ja vaatteet sujuvasti suoraan kotiin kotiin tai tai lahjaksi. Ostokset maksetaan tilauksen yhteydessä ja toimitetaan ja vastaanottajalle työpäivän 5 kuluessa. Katso Katso lisätiedot Yhdessä Yhdessä enemmän enemmän Kätevästi ja nopeasti ja verkkokaupasta: Osoite: Osoite: Toimitus Toimitus 4-54 työpäivässä - 5 Maksa Maksa sujuvasti sujuvasti verkkopankissa Faban Faban kumppani kumppani Kuvittele Kuvittele paras paras mahdollinen lehmä, lehmä, me hoidamme me loput. loput. Faba

8 NAV = tuottoa karjanomistajille Suomen, Ruotsin, Tanskan ja Norjan vuonna 2002 perustama yhteinen jalostusarvosteluyhteisö NAV on toiminut menestyksekkäästi jo toistakymmentä vuotta. Tänä aikana perustajaorganisaatiot ovat muuttaneet muotoaan, mutta NAV on jatkanut kehittymistään. Nykyisin NAV on itsenäinen, kansainvälinen toimija. NAVin laskemat jalostusarvostelut perustuvat pohjoismaisten viljelijöiden tuottamaan tietoon. Data on laadullisesti korkeatasoista ja se kerätään erittäin laajalta tuottajajoukolta, noin 80 prosenttia pohjoismaisista tuottajista kuuluu tuotosseurantaan ja lähettää myös terveysdataa. Tämä on erittäin arvokasta työtä ja luo pohjan yhteiselle arvostelulle. Luotettavaa vertailua NAV on interbull-jäsen ja NAVin arvostelut ovat interbullin testaamia. interbull onkin karjanomistajalle hyvä työkalu verrata kansainvälisesti eri maiden ja sonnifi rmojen tuloksia toisiinsa. Tuloksia voi tarkastella oman maan skaalassa, jolloin niiden tulkintakin on helpompaa. Yhteistyö on vaatinut paljon eri osa-alueiden arvostelujen harmonisointia sekä yhteisten tavoitteiden kehittämistä. NTm on pohjoismainen kokonaisjalostusarvo, joka kuvaa nimenomaan lehmän taloudellista potentiaalia jalostuksessa pohjoismaalaisiin olosuhteisiin ja taustamateriaaliin suhteutettuna. NTm on siis räätälöity meille viljelijöille täällä pohjolassa, meidän olosuhteisiimme ja taloudelliseen ympäristöömme. iso osa harmonisointiprosessia on ollut myös rakennearvostelujen ja niiden tekemisen käytännön harmonisointi samanlaiseksi kaikissa NAV maissa. eri maiden rakennearvostelijat ovatkin viime vuosina kokoontuneet ahkerasti kehittämään yhteisiä lineaarisia asteikkoja ja yhteistä tapaa toimia luokittajina. Toiveet huomioidaan NAV järjestää vuosittain workshop-tilaisuuksia, joihin kutsutaan sekä alan asiantuntijoita että karjanomistajia kaikista NAV-maista. Näissä tilaisuuksissa kerrotaan tutkimuksen ja tuotekehityksen uusimmista hankkeista, sekä pureudutaan ryhmissä viljelijöiden toiveisiin arvostelujen kehittämiseksi. Onko suomalaisilla sitten mahdollisuus vaikuttaa NAVin jalostustavoitteisiin? kyllä voidaan vaikuttaa, Anna-Stiina Niskanen sanoo ja kertoo esimerkin. hän toi Faban jalostusvaliokunnassa esiin karjanomistajilta kuulemiaan toiveita ayrshiren utarerakenneindeksin osatavoitteiden suhteen. Valiokunnan muillakin jäsenillä oli samanlaisia ajatuksia ja keskustelun päätteeksi muodostettiin yhteinen suomalainen mielipide jonka kanssa lähdettiin NAV-workshoppiin. kun workshop jätti NAVille ehdotuksensa utarerakenneindeksin kehittämiseksi, oli siinä vahva suomalainen kädenjälki. Jukka Pekka köngäs sanoo suomalaisten olevan päätöksenteossa yksi kolmesta. kompromisseihinkin on oltava valmiuksia, mutta päätöksentekijöinä olemme tasavertaisia. On enemmän itsestämme ja omasta valmistautumisestamme kiinni, kuinka paljon saamme aikaan. Yhteistyön voimaa Yhteistyö NAVissa on muodostanut meille suuremmat arvostelupopulaatiot, paremmat taloudelliset sekä henkilöresurssit ja paremmat mahdollisuudet uusienkin arvosteltavien ominaisuuksien, kuten viimeksi sorkkaterveysindeksin, kehittämiseen. Tuottoa karjanomistajille. Tiina mitikka Faba

9 Käytännössä ja tutkimuksessa hyväksi havaittu P4 Rapid progesteronitesti on saavuttanut suuren suosion. Faba on myynyt jo testiä. Käyttäjäkokemukset ovat hyviä ja testi on menestynyt myös pikatestivertailussa. Nopeita, helppokäyttöisiä ja luotettavia P4-testejä saat kaikilta Faban seminologeilta, jalostusneuvojilta ja SonniShopista. Pikatestit on suunniteltu nopeiksi rutiinityökaluiksi. Tarkan progesteroniarvon selville saaminen ei ole tavallisesti tarpeen. Karkea progesteronitason arvio riittää, mutta tulosten on oltava silti hyvin luotettavia. Nopeus ei yksin riitä. Nykyaikainen navettateknologia hanke testasi kahden valmistajan pikatestejä (Nauta 5/2013). Mukana olivat kanadalainen Bovipreg ja brittiläinen P4-Rapid. Kummatkin testit ovat meijerin progesteronitestin hintaisia. Tuloksen saa sekä Bovigrepillä että P4-Raidillä viidessä minuutissa. Testissä P4 sai selvän voiton useita virhetuloksia antaneesta Bovipregistä. P4-testitulokset olivat hyvin linjassa Valion analyysien kanssa. Tutkimusryhmä toteaakin testin toimivan hyvin. Tulosluokkien 0 ja 1välillä ei tosin voi havaita selkeitä eroja. Tällä ei kuitenkaan ole merkitystä, sillä progesteronitaso on alhainen myös luokassa 1. P4-testiä myydään 25 testin laatikoissa hintaan 99 euroa. Testiin voit tutustua myös ostamalla 25 euron hintaisen viiden testin tutustumiserän. P4-testejä voit ostaa Faban seminologeilta, jalostusasiantuntijoilta sekä Faban verkkokaupoista (SonniShop ja FabaPutiikki) Hintoihin lisätään alv 24 %. Uusia huomioita P4-testistä Testiliuskan alaviivan pitää olla yhtä tumma tai tummempi kuin kontrolliviivan. Mitä tummempi alaviiva, sitä varmemmin eläin on kiimassa. Testaushetkellä testin pitää olla lämmin. Kylmästä seminologin autosta otetulla testillä ei saa välttämättä oikeaa tulosta. Muita syitä testin toimimattomuudelle voivat olla liiallinen maidon määrä tai rasvan kertyminen pinnalle. Maito kannattaa sekoittaa huolella. Uusimattomuusprosentin kehitys Uusimattomuusprosentin kehitys päivän uusimattomuusprosentti kertoo kuinka suurta osuutta aloitussiemennyksistä ei ole uusittu 60 vuorokauden sisällä I II III IV V VI VII VIII IX X XI XII päivän uusimattomuusprosentti kertoo kuinka suurta osuutta aloitussiemennyksistä ei ole uus Faba vuorokauden sisällä.

10 Kenellä kiima? Heatime kertoo varmasti. SCR Heatime HR valvoo väsymättä lehmiäsi, jotta et menettäisi yhtään mahdollisuutta parantaa karjaasi. Heatime-järjestelmä välittää reaaliaikaista tietoa yksittäisten lehmien kiimoista ja terveydentilasta, jotta sinä tiedät milloin toimia. Paranna karjasi kokonaishedelmällisyyttä automaattisella kiimantunnistuksella. Heatime-järjestelmän edut: reaaliaikainen, eläinkohtainen seuranta ilmoittaa luotettavasti kiiman ajankohdan helppokäyttöinen järjestelmä, lehmäystävälliset anturit pienentää siemennys- ja hoitokuluja säästää aikaa karjanhoidossa Tarkenna karjasi seurantaa. Kysy lisätietoja tai Faba

11 Vuokraa säiliö Faba tarjoaa jälleen lihakarjatiloille vuokrasäiliöitä siemennyskauden ajaksi. Vuokrasäiliö on edullinen ja huoleton tapa varmistaa, että annokset ovat oikeassa paikassa ja oikeaan aikaan. Lisäksi kiinnitysmaksut jäävät pois. Vuosi sitten vuokrasäiliöt saivat hyvän vastaanoton. Myös säiliön ostoa harkitsevalle lihakarjanomistajalle vuokrasäiliö antaa hyödyllisiä kokemuksia. Säiliön vuokraus on yksinkertaista. Karjanomistaja ja Faba tekevät säiliösopimuksen ja säiliöasiakkuus asetetaan voimaan sovitulle ajalle. Faba toimittaa tilalle säiliön, typen ja siemenet. Kuukausivuokra on ainoastaan 30 euroa (+alv 24 %) kuussa. Karjanomistaja vastaa säiliön kunnosta ja täydennyksistä. Vuokra-aikaa voi myös jatkaa joustavasti. Vuokraus pähkinänkuoressa tehdään säiliösopimus tarvittavalle ajalle säiliö numeroidaan ja liitetään Faban kotiinkuljetusreitille karjanomistaja voi tilata annoksia säiliöön ennen säiliön toimitusta säiliö täytetään typellä ja tilatuilla annoksilla Hollolassa Faban kotiinkuljetusauto tuo säiliön ja annokset tilalle laskutus kokonaisilta kuukausilta 30 euroa/kk +alv 24 % vuokra-aikana typpi- ja annostäydennyksistä peritään hinnaston mukaiset maksut karjanomistaja vastaa säiliön kunnosta tilalla ja huolehtii säiliön typpitäydennyksestä neljän viikon välein vuokraaja tilaa typen ja tarvittavat annokset SonniShopista vuokra-ajan päättyessä karjanomistaja sopii säiliön palautuksesta ja toimittaa tyhjän säiliön kotiinkuljetusautoon Vuokrasäiliöön liittyy lakien ja asetusten määräämiä ehtoja: annoksia ei saa antaa, luovuttaa tai edelleen myydä muihin säiliöihin niitä ei voi palauttaa säiliössä Faban toimipisteisiin annokset ovat tarkoitettu vain tilan eläimille Jos annoksia jää käyttämättä, niin karjanomistaja voi jatkaa sopimusta tai palauttaa tyhjän säiliön. Vuokrasäiliöitä koskevissa asioissa sinua neuvoo Faban logistiikkavastaava Marjut Kangas p , marjut. kangas@faba.fi Mikset siementäisi? Siemennys sujuu myös meillä. Faba

12 Mikset siementäisi emolehmiäsi! Siemennyksellä saat käyttöösi laajaan ja huippuhyvän sonnivalikoiman Käytännön järjestelyt eivät vaadi suuria investointeja Siemennyksiin ei mene aikaa kohtuuttomasti Sonnillekin jää varmistajan tehtävä, joten se on tyytyväinen Faban runsaasta sonnivalikoimasta löydät juuri sopivia liharotusonneja lypsylehmille, emolehmille ja tietenkin huippuja puhdasjalostukseen. Käyttölistat löydät Faban kotisivuilta ja sieltä pääset myös SonniShoppiin tutustumaan koko valikoimaan. Mikäli olet kiinnostunut ulkomaisista sonneista, joita ei meillä ole vielä tarjolla, niin ota yhteyttä alueen jalostusneuvojaan tai jalostusagronomi Kaisa Sirkkoon. Seminologeilla on aina mukanaan risteytykseen sopivia sonneja. Emotiloille ja puhdasjalostukseen seminologit tilaavat annokset alueen tarpeen mukaan ja siksi on syytä olla ajoissa liikkeellä. Perehdy valikoimaan ja valitse sonnit joko itse tai Faban jalostusasiantuntijan kanssa. Tilaa valitut sonnit SonniShopista (www. sonnishop.fi), alueen seminologeilta tai jalostusasiantuntijoilta. Siemenet toimitetaan keskusvarastolta sovitulle seminologille tai alueen varasäiliöön. Uusia annoksia lähetetään seminologeille neljän viikon välein. Siemennystilaus Siemennyksen voit tilata siemennyspäivänä alueen päivystyksestä klo 7-8. Kerro päivystäjälle, mitä sonnia käytetään ja missä annos sijaitsee. Faban maksuttomat palvelut, kuten tekstiviestipalvelu ja lähestymissoitto, auttavat eläimen kiinnioton aikataulutuksessa. Käyntiaikapalvelulla voit suunnitella päiväsi vielä tarkemmin. Mitä siemennys edellyttää? Seminologin ja eläimen turvallisuuden takia siemennettävän eläimen on oltava päästään kiinni, eikä se saisi liikkua sivusuunnassa. Samassa karsinassa olevat eläimet on myös kiinnitettävä. Seminologin kannalta hyviä asioita ovat helppo kulku eläimen luo, puhdas taso siemennyslaukulle ja puhtaan veden saanti. Tiineystarkastus on ehdoton juttu! Teetä tiineystarkastukset aina kaikille siemennetyille ja sonnin astumille hiehoille sekä emoille. Voit tilata tarkastukset tilataan alueen päivystyksestä. Yli 10 samalla käynnillä tehtävää tarkastusta kannattaa tilata etukäteen. Näin voimme sopia sinulle parhaimman ajankohdan Faba

Jalostus on merkittävä tuotantopanos

Jalostus on merkittävä tuotantopanos Jalostus on merkittävä tuotantopanos Nuorsonnit poistuvat - genomisonnit tilalle Jalostusohjelma muuttuu Pirkko Taurén pirkko.tauren@faba.fi Jalostustyön vaiheet Seuranta (geneettinen edistyminen) ja muutokset

Lisätiedot

Sonnivalinnalla tehoa jalostukseen. Kaisa Sirkko Faba

Sonnivalinnalla tehoa jalostukseen. Kaisa Sirkko Faba Sonnivalinnalla tehoa jalostukseen Kaisa Sirkko Faba Sonnin merkitys on valtava! - Sonnivalinta on tilan tärkeimpiä karjaan liittyviä töitä aina. Mieti huolella, mitä haet! - Rotu - Ks-sonni vai astujasonni?

Lisätiedot

Ruokinnan teemavuosi

Ruokinnan teemavuosi Ruokinnan teemavuosi Ruokinnan teemavuosi Lisää maitoeuroja Halutaan säilyttää hyvä maitomäärä ja sen tasaisuus Rehukustannukset kohoavat, mutta maidon hinta on hyvällä tasolla hyvä maitotuotos kannattaa

Lisätiedot

Kokemuksia luomutuotannosta Muuruveden koulutilalla. Pentikäinen Marjo Karjanhoitaja Savon ammatti- ja aikuisopisto, Muuruvesi 10082010

Kokemuksia luomutuotannosta Muuruveden koulutilalla. Pentikäinen Marjo Karjanhoitaja Savon ammatti- ja aikuisopisto, Muuruvesi 10082010 Kokemuksia luomutuotannosta Muuruveden koulutilalla Pentikäinen Marjo Karjanhoitaja Savon ammatti- ja aikuisopisto, Muuruvesi 10082010 Luomumaitoa Muuruvedeltä 2 10.8.2010 M.Pentikäinen Luomumaitoa Muuruvedeltä

Lisätiedot

KARJATILAT PARANTAVAT KARJANSA JALOSTUKSELLISTA TASOA ALKIONSIIRRON AVULLA

KARJATILAT PARANTAVAT KARJANSA JALOSTUKSELLISTA TASOA ALKIONSIIRRON AVULLA HAKA-hanke KARJATILAT PARANTAVAT KARJANSA JALOSTUKSELLISTA TASOA ALKIONSIIRRON AVULLA Suomessa pohjoissavolaiset karjanomistajat ovat kehittäneet eläinainestaan määrätietoisesti. Työ jatku alueellisessa

Lisätiedot

Suomenkarjan nykytilanne ja tulevaisuus. Terhi Vahlsten, Faba osk.

Suomenkarjan nykytilanne ja tulevaisuus. Terhi Vahlsten, Faba osk. Suomenkarjan nykytilanne ja tulevaisuus Terhi Vahlsten, Faba osk. Itä-Suomen Karjanjalostusyhdistys, ISK Perustamiskokous 3.9.1898 Yhdistyksen keskeinen toimintamuoto oli kantakirjaus Kirjattiin mm. tyyppi,

Lisätiedot

Miten? 20.3.2015. Sorkkien ja jalkojen terveys jalostettavina ominaisuuksina. Terveysjalostus on haastavaa. Terveyden merkitys.

Miten? 20.3.2015. Sorkkien ja jalkojen terveys jalostettavina ominaisuuksina. Terveysjalostus on haastavaa. Terveyden merkitys. Sorkkien ja jalkojen terveys jalostettavina ominaisuuksina Jukka Pösö Faba/NAV Terveysjalostus on haastavaa Terveys- ja hedelmällisyysominaisuuksien periytymisasteet ovat alhaisia Erot eläinten välillä

Lisätiedot

Uutisia NAVin rutiiniarvostelu 14. elokuuta 2012

Uutisia NAVin rutiiniarvostelu 14. elokuuta 2012 Uutisia NAVin rutiiniarvostelu 14. elokuuta 2012 Uudet pohjoismaiset jalostusarvostelut on laskettu NTM-kokonaisjalostusarvolle, tuotos- ja rakenneominaisuuksille, hedelmällisyydelle, utareterveydelle,

Lisätiedot

Perustaa Hyvälle Hedelmällisyydelle. Virpi Kurkela Terveydenhuoltoeläinlääkäri ProAgria Oulu Iisalmi

Perustaa Hyvälle Hedelmällisyydelle. Virpi Kurkela Terveydenhuoltoeläinlääkäri ProAgria Oulu Iisalmi Perustaa Hyvälle Hedelmällisyydelle Virpi Kurkela Terveydenhuoltoeläinlääkäri ProAgria Oulu Iisalmi 28.3.2012 ProAgriassa ovat mukana ProAgria keskukset 20 kpl Faba ProAgria Maatalouden Laskentakeskus

Lisätiedot

Emojen kiimantarkkailu ja naudan kiimakierto. Eläinlääkäri Iris Kaimio Emovet Oy

Emojen kiimantarkkailu ja naudan kiimakierto. Eläinlääkäri Iris Kaimio Emovet Oy Emojen kiimantarkkailu ja naudan kiimakierto Eläinlääkäri Iris Kaimio Emovet Oy Kiimakierto Kiiman vaiheet ja oireet Kiimantarkkailu Siemennyksen ajoittaminen Kiimantarkkailun apuvälineet Naudan kiimakierto

Lisätiedot

faba Asiakasvastaava ottaa sinuun yhteyttä!

faba Asiakasvastaava ottaa sinuun yhteyttä! faba syyskuu 2013 3 faba syyskuu 2013 3 Asiakasvastaava ottaa sinuun yhteyttä! Heikki ja Matti Lounakoski. kuva:juha Tanhua faba FABAN JÄsENLEHTI Faba osk PL 95 (korpikyläntie 77) 15871 Hollola Puh. 020

Lisätiedot

Ruotsin meijeriyhdistys edistää maidontuotantoa ja maitotuotteiden kulutusta. www.svenskmjolk.se/english

Ruotsin meijeriyhdistys edistää maidontuotantoa ja maitotuotteiden kulutusta. www.svenskmjolk.se/english Ruotsin meijeriyhdistys edistää maidontuotantoa ja maitotuotteiden kulutusta www.svenskmjolk.se/english Ruotsin meijeriyhdistyksen asiantuntijatiedon ketju Ravitsemus & gastronomia Maidon laatu Ympäristöasiat

Lisätiedot

Hedelmällisyys ja talous

Hedelmällisyys ja talous Hedelmällisyys tuottamaan 7.10.2014 Toholampi Hedelmällisyys ja talous Juhani Taponen Helsingin yliopisto Kliinisen tuotantoeläinlääketieteen osasto Kotieläinten lisääntymistiede Hedelmällisyys heikentynyt

Lisätiedot

ProAgria Keskusten Liitto, Sanna Nokka ja Tuija Huhtamäki

ProAgria Keskusten Liitto, Sanna Nokka ja Tuija Huhtamäki ProAgria Keskusten Liitto, Sanna Nokka ja Tuija Huhtamäki Yhteistä työsarkaa Maitomäärän pysyminen ja tasaisuus Navettainvestointien onnistuminen Uudiseläimet, ruokinta, kokonaisuuden johtaminen Nurmiviljelyn

Lisätiedot

Uutisia NAVin rutiiniarvostelu 2. helmikuuta 2012

Uutisia NAVin rutiiniarvostelu 2. helmikuuta 2012 Uutisia NAVin rutiiniarvostelu 2. helmikuuta 2012 Uudet pohjoismaiset jalostusarvostelut on laskettu NTM-kokonaisjalostusarvolle, tuotos- ja rakenneominaisuuksille, hedelmällisyydelle, utareterveydelle,

Lisätiedot

HIEHON KASVATUS JUOTOLTAVIEROITUKSELTA POIKIMISEEN - ruokinta, hoito, kasvun seuranta ja valmentautuminen lehmäksi

HIEHON KASVATUS JUOTOLTAVIEROITUKSELTA POIKIMISEEN - ruokinta, hoito, kasvun seuranta ja valmentautuminen lehmäksi HIEHON KASVATUS JUOTOLTAVIEROITUKSELTA POIKIMISEEN - ruokinta, hoito, kasvun seuranta ja valmentautuminen lehmäksi Vasikka alle 3 kk Kolmena ensimmäisenä kuukautena lehmävasikkaa voidaan ruokkia täysin

Lisätiedot

INTERBULL - jalostusarvot

INTERBULL - jalostusarvot Elokuu 2017 INTERBULL - jalostusarvot Sisältö: Kansainväliset Interbull-jalostusarvot on julkaistu seuraaville roduille ja ominaisuuksille 8.8.2017: Jälkeläisarvostellut sonnit: Tuotos Rakenne Utareterveys

Lisätiedot

Tuotosseurannan näytepikarit muuttuvat Valion osuuskuntien tuottajilla 1.4.2015 alkaen - saranakannellinen pikari ja kuljetusteline

Tuotosseurannan näytepikarit muuttuvat Valion osuuskuntien tuottajilla 1.4.2015 alkaen - saranakannellinen pikari ja kuljetusteline Tuotosseurannan näytepikarit muuttuvat Valion osuuskuntien tuottajilla 1.4.2015 alkaen - saranakannellinen pikari ja kuljetusteline Valiolaisten maitotilojen tuotosseurannassa siirrytään käyttämään huhtikuusta

Lisätiedot

Maitovalmennus 2016 Onko lehmä tiine

Maitovalmennus 2016 Onko lehmä tiine Maitovalmennus 2016 Onko lehmä tiine Minna Norismaa ProAgria Pohjois-Karjala Huippuosaaja, ruokinta, terveys ja hyvinvointi CowSignals master p. 040 3012431, minna.norismaa@proagria.fi Poikimaväli 365-380

Lisätiedot

Simmental rotutavoitteita ja -ominaisuuksia. Katri Strohecker Finn Beef Ay

Simmental rotutavoitteita ja -ominaisuuksia. Katri Strohecker Finn Beef Ay Simmental rotutavoitteita ja -ominaisuuksia Katri Strohecker Finn Beef Ay Simmental Nuori liharotu Suomessa; ensimmäiset tuotu 1990 Alkuperä Sveitsissä; Simme-joen laakso Simmentaleja n. 40-60 miljoonaa

Lisätiedot

ETT:n Eläintautivakuutusseminaari 16.3.2016. Yli-tervalan Maatila Tuomo Anttila

ETT:n Eläintautivakuutusseminaari 16.3.2016. Yli-tervalan Maatila Tuomo Anttila ETT:n Eläintautivakuutusseminaari 16.3.2016 Yli-tervalan Maatila Tuomo Anttila Taustatietoa Hiehohotellitoimintaa vuodesta 2011 Asiakkaana 10 tilaa Tällä hetkellä 450 hiehoa Vasikat tulevat 3kk:n iässä

Lisätiedot

Uutisia - NAVin rutiiniarvostelu 2. toukokuuta 2013

Uutisia - NAVin rutiiniarvostelu 2. toukokuuta 2013 Uutisia - NAVin rutiiniarvostelu 2. toukokuuta 2013 Uudet pohjoismaiset jalostusarvostelut on laskettu NTM-kokonaisjalostusarvolle, tuotos- ja rakenneominaisuuksille, hedelmällisyydelle, utareterveydelle,

Lisätiedot

Liharoturisteytykset lypsykarjatilalla

Liharoturisteytykset lypsykarjatilalla Liharoturisteytykset lypsykarjatilalla AgriFuture - Katse tulevaisuuteen tapahtuma 29.10.2014, Iisalmi Arto Huuskonen MTT/Kotieläintuotannon tutkimus 29.10.201 MAILI -hanke (Kilpailukykyä ja ympäristötehokkuutta

Lisätiedot

INTERBULL - jalostusarvot

INTERBULL - jalostusarvot Huhtikuu 2016 INTERBULL - jalostusarvot Sisältö: 1. Tuotos 2. Rakenne 3. Solut ja utareterveys 4. Kestävyys 5. Poikimaominaisuudet 6. Hedelmällisyys 7. Lypsettävyys ja luonne 8. NTM 9. Muutoksia edellisen

Lisätiedot

NAV-jalostusarvojen julkaisu - Laskenta-aineisto ja julkaisukriteerit

NAV-jalostusarvojen julkaisu - Laskenta-aineisto ja julkaisukriteerit NAV-jalostusarvojen julkaisu - Laskenta-aineisto ja julkaisukriteerit Esitellään million eri eläinryhmät saavat julkaisukelpoiset NAVjalostusarvot 3 ryhmää: Ryhmä 1 Kaikki ks-sonnit, joiden jalostusarvojen

Lisätiedot

INTERBULL - jalostusarvot

INTERBULL - jalostusarvot Joulukuu 2014 INTERBULL - jalostusarvot Sisältö: 1. Tuotos 2. Rakenne 3. Solut ja utareterveys 4. Kestävyys 5. Poikimaominaisuudet 6. Hedelmällisyys 7. Lypsettävyys ja luonne 8. NTM 9. Muutoksia edellisen

Lisätiedot

INTERBULL - jalostusarvot

INTERBULL - jalostusarvot Huhtikuu 2017 INTERBULL - jalostusarvot Sisältö: 1. Tuotos 2. Rakenne 3. Solut ja utareterveys 4. Kestävyys 5. Poikimaominaisuudet 6. Hedelmällisyys 7. Lypsettävyys ja luonne 8. NTM 9. Muutoksia edellisen

Lisätiedot

Kansainvälisesti kilpailukykyinen sianlihantuotantoketju -hanke

Kansainvälisesti kilpailukykyinen sianlihantuotantoketju -hanke Kansainvälisesti kilpailukykyinen sianlihantuotantoketju -hanke Emakoiden uudistaminen ja ensikoiden kasvatus teemapäivä Tapahtumakalenteri Facebook Tavotteetsiemennysvalmiille ensikoille Genetiikka DanAvel

Lisätiedot

faba Satatonnariainesta faba

faba Satatonnariainesta faba faba syyskuu 2014 3 faba syyskuu 2014 3 Satatonnariainesta kristiina kymäläinen. kuva: Poul Bech sörensen. faba FABAN JÄsENLEHTI Faba osk PL 95 (korpikyläntie 77) 15871 Hollola Puh. 020 747 2020 Fax 040

Lisätiedot

1. Muutoksia edelliseen (huhtikuu 2014) arvostelun jälkeen:

1. Muutoksia edelliseen (huhtikuu 2014) arvostelun jälkeen: Elokuu 2014 INTERBULL - jalostusarvot Sisältö: 1. Muutokset edelliseen arvosteluun verrattuna 2. Tuotos 3. Rakenne 4. Solut ja utareterveys 5. Kestävyys 6. Poikimaominaisuudet 7. Hedelmällisyys 8. Lypsettävyys

Lisätiedot

INTERBULL - jalostusarvot

INTERBULL - jalostusarvot Huhtikuu 2015 INTERBULL - jalostusarvot Sisältö: 1. Tuotos 2. Rakenne 3. Solut ja utareterveys 4. Kestävyys 5. Poikimaominaisuudet 6. Hedelmällisyys 7. Lypsettävyys ja luonne 8. NTM 9. Muutoksia edellisen

Lisätiedot

Terveyden rahasyöpöt ProAgria Maitovalmennus Virpi Seppänen, Kalle Leino

Terveyden rahasyöpöt ProAgria Maitovalmennus Virpi Seppänen, Kalle Leino Terveyden rahasyöpöt ProAgria Maitovalmennus 5.9.2019 Virpi Seppänen, Kalle Leino Miksi eläinten terveyttä /hedelmällisyyttä hoidetaan? Eläin ei saa kärsiä. Ihmisiin ei saa tarttua tauteja. Maidon laatu

Lisätiedot

Rotuvalinta liharoturisteytyksissä. Jalostuskurssi 2014 Tahkoa tuottoa! 19.3.2014, Nilsiä, Tahkovuori Arto Huuskonen MTT/Kotieläintuotannon tutkimus

Rotuvalinta liharoturisteytyksissä. Jalostuskurssi 2014 Tahkoa tuottoa! 19.3.2014, Nilsiä, Tahkovuori Arto Huuskonen MTT/Kotieläintuotannon tutkimus Rotuvalinta liharoturisteytyksissä Jalostuskurssi 2014 Tahkoa tuottoa! 19.3.2014, Nilsiä, Tahkovuori Arto Huuskonen MTT/Kotieläintuotannon tutkimus 18.3.2014 MAILI -hanke (Kilpailukykyä ja ympäristötehokkuutta

Lisätiedot

faba joulukuu 2014 4

faba joulukuu 2014 4 faba joulukuu 2014 4 faba joulukuu 2014 4 Parresta pihattoon ja robotille kansi: Taru Vatanen ja jippii. kuva Mikko Säynäjärvi faba FABAN jäsenlehti Faba osk Pl 95 (korpikyläntie 77) 15871 Hollola Puh.

Lisätiedot

Uutisia NAVin rutiiniarvostelu 13. elokuuta 2013

Uutisia NAVin rutiiniarvostelu 13. elokuuta 2013 Uutisia NAVin rutiiniarvostelu 13. elokuuta 2013 Uudet pohjoismaiset jalostusarvostelut on laskettu NTM-kokonaisjalostusarvolle, tuotos- ja rakenneominaisuuksille, hedelmällisyydelle, utareterveydelle,

Lisätiedot

MaitoManagement 2020. Risteytysopas

MaitoManagement 2020. Risteytysopas Risteytysopas Lypsyrotujen risteytys on lisääntynyt maailmalla. Suomessa perimältään heikkotasoisia lypsylehmiä siemennetään yleisesti liharotuisten sonnien siemenellä, mutta eri lypsyrotujen risteyttäminen

Lisätiedot

faba joulukuu 2013 4

faba joulukuu 2013 4 faba joulukuu 2013 4 faba joulukuu 2013 4 osuustoimintayrittäjyys karjatilayritysten tukena jenni ja Tero uusitalo. kuva:mikko Säynäjärvi faba FAbAN jäsenlehti Nykyään karjatilat ovat yrityksiä. Yrityskoko

Lisätiedot

Palkokasvit ja puna-apila lehmien ruokinnassa. Mikko J. Korhonen

Palkokasvit ja puna-apila lehmien ruokinnassa. Mikko J. Korhonen Palkokasvit ja puna-apila lehmien ruokinnassa Mikko J. Korhonen Potentiaalisimmat valkuaiskasvit? Puna-apila Sinimailanen Rypsi Härkäpapu Herne Seoskasvustot Puituna tai säilörehuna Nurmi vs. apilasäilörehu

Lisätiedot

Uutisia NAVin rutiiniarvostelu 12. elokuuta 2014

Uutisia NAVin rutiiniarvostelu 12. elokuuta 2014 Uutisia NAVin rutiiniarvostelu 12. elokuuta 2014 Uudet pohjoismaiset jalostusarvostelut on laskettu NTM-kokonaisjalostusarvolle, tuotos- ja rakenneominaisuuksille, hedelmällisyydelle, utareterveydelle,

Lisätiedot

Tuotosseurannan tulokset 2014. Sanna Nokka, ProAgria Keskusten Liitto

Tuotosseurannan tulokset 2014. Sanna Nokka, ProAgria Keskusten Liitto Tuotosseurannan tulokset 2014 Sanna Nokka, ProAgria Keskusten Liitto Tuotosseuranta 2014 6 180 karjaa: 73 % kaikista, verrattuna ed. vuoteen -4,8%. Kokonaisuutena tilamäärä väheni 5,4 % ed. vuoteen verrattuna

Lisätiedot

Tuotosseurannan tulokset 2013

Tuotosseurannan tulokset 2013 Tuotosseurannan tulokset 2013 ProTuotos 2013 6 489 karjaa: 72 % kaikista, verrattuna ed. vuoteen -5,5%. Kokonaisuutena tilamäärä väheni 6,3 % ed. vuoteen verrattuna 228 954 lehmää: 81 % kaikista, lehmämäärän

Lisätiedot

INTERBULL - jalostusarvot

INTERBULL - jalostusarvot Elokuu 2015 INTERBULL - jalostusarvot Sisältö: 1. Tuotos 2. Rakenne 3. Solut ja utareterveys 4. Kestävyys 5. Poikimaominaisuudet 6. Hedelmällisyys 7. Lypsettävyys ja luonne 8. NTM 9. Muutoksia edellisen

Lisätiedot

Lypsykarjan tuotosseurannan tulokset 2015

Lypsykarjan tuotosseurannan tulokset 2015 Lypsykarjan tuotosseurannan tulokset 2015 Sanna Nokka, ProAgria Keskusten Liitto Tulosseminaari 5.4.2016 Tuotosseurannan raakadata rikastuu tiedoksi Asiakas Tiedon käsittely Laskenta Tilastot, tutkimus,

Lisätiedot

Ruokinnan talous, hyvä säilörehu kaiken pohjana, pellolta pöytään!

Ruokinnan talous, hyvä säilörehu kaiken pohjana, pellolta pöytään! Ruokinnan talous, hyvä säilörehu kaiken pohjana, pellolta pöytään! Huippuosaaja Sari Jussila ProAgria Etelä-Suomi Ikuinen unelma, paljon maitoa, edullisesti ja kestävät lehmät? Säilörehulla menetettyä

Lisätiedot

Hiehoterveiset Wisconsinista. Antti Juntunen Faba Palvelu

Hiehoterveiset Wisconsinista. Antti Juntunen Faba Palvelu Hiehoterveiset Wisconsinista Antti Juntunen Faba Palvelu Hiehologistiikka tilojen välillä Lypsykarjatilat pääosin ulkoistaneet uudistushiehojen kasvatuksen -sopimuskasvatusta -yksikkökoot suuria tilakoko

Lisätiedot

INTERBULL - jalostusarvot

INTERBULL - jalostusarvot Joulukuu 2015 INTERBULL - jalostusarvot Sisältö: 1. Tuotos 2. Rakenne 3. Solut ja utareterveys 4. Kestävyys 5. Poikimaominaisuudet 6. Hedelmällisyys 7. Lypsettävyys ja luonne 8. NTM 9. Muutoksia edellisen

Lisätiedot

INTERBULL - jalostusarvot

INTERBULL - jalostusarvot Elokuu 2016 INTERBULL - jalostusarvot Sisältö: 1. Tuotos 2. Rakenne 3. Solut ja utareterveys 4. Kestävyys 5. Poikimaominaisuudet 6. Hedelmällisyys 7. Lypsettävyys ja luonne 8. NTM 9. Muutoksia edellisen

Lisätiedot

faba Hallittua kasvua faba

faba Hallittua kasvua faba faba kesäkuu 2013 2 faba kesäkuu 2013 2 Hallittua kasvua kuva:elly Geverink. faba FABAN JäseNLeHTI Faba osk PL 95 (korpikyläntie 77) 15871 Hollola Puh. 020 747 2020 Fax 040 381 2284 Toimitusjohtaja Antti

Lisätiedot

Faban korvamerkit. tammikuu 2012 Hannu Myllymäki / Jalostusneuvojat

Faban korvamerkit. tammikuu 2012 Hannu Myllymäki / Jalostusneuvojat Faban korvamerkit tammikuu 2012 Hannu Myllymäki / Jalostusneuvojat FabaPutiikki tarjoaa erikoistuotteita eläinten merkintään, lisääntymiseen ja hoitoon Faban myynnissä olevat viralliset nautojen korvamerkit

Lisätiedot

Lihakarjan rakennearvostelu

Lihakarjan rakennearvostelu Lihakarjan rakennearvostelu LIHAKARJAN RAKENNEARVOSTELU Suomessa lihakarjaa rakennearvostelevat Faban emolehmätarkkailuun erikoistuneet jalostusasiantuntijat. He arvostelevat kaikkia Suomessa olevia liharotuja.

Lisätiedot

Stadium Team Sales seuramyynti, tervetuloa mukaan!

Stadium Team Sales seuramyynti, tervetuloa mukaan! LePa P03 varusteet Stadium Team Sales seuramyynti, tervetuloa mukaan! Parasta seurallesi Me Stadiumilla työskentelemme määrätietoisesti missiomme toteuttamiseksi; Haluamme inspiroida ihmisiä aktiiviseen

Lisätiedot

Uudistuneet tuotosseurannan palvelut

Uudistuneet tuotosseurannan palvelut Uudistuneet tuotosseurannan palvelut Kunnon Jalostuskurssi! Katinkulta Vuokatti 24.3.2015 ProAgria Keskusten liitto Tuotosseurannan kehittämisprojekti projektipäällikkö Heli Wahlroos Tuotosseurannan tavoite

Lisätiedot

Genetics for Life. Miten optimoin tiineystulokset seksatulla siemenellä? Anne Terpstra

Genetics for Life. Miten optimoin tiineystulokset seksatulla siemenellä? Anne Terpstra Genetics for Life Miten optimoin tiineystulokset seksatulla siemenellä? Anne Terpstra 1 Seksattu siemen???? Tärkeitä tekijöitä Normaali siemen Seksattu siemen Annoshinta Halvempi Kalliimpi Lehmävasikoiden

Lisätiedot

Suomalaiset verkkoasioimassa Tutkimus suomalaisten asiakaskokemuksista verkkokaupassa

Suomalaiset verkkoasioimassa Tutkimus suomalaisten asiakaskokemuksista verkkokaupassa Suomalaiset verkkoasioimassa Tutkimus suomalaisten asiakaskokemuksista verkkokaupassa Redera ja DiVia N=548 kuluttajaa, marraskuu 2011- tammikuu 2012 Joka toinen suomalainen asioi tänä jouluna verkkokaupoissa

Lisätiedot

HYVÄÄ SYYTÄ OSTAA 1000 KG MELLIÄ! TERÄKSINEN SYYSTARJOUS: MELLIEN OSTAJALLE ATERINSETTI KAUPAN PÄÄLLE

HYVÄÄ SYYTÄ OSTAA 1000 KG MELLIÄ! TERÄKSINEN SYYSTARJOUS: MELLIEN OSTAJALLE ATERINSETTI KAUPAN PÄÄLLE 24 HYVÄÄ SYYTÄ OSTAA 1000 KG Ä! TERÄKSINEN SYYSTARJOUS: EN OSTAJALLE ATERINSETTI KAUPAN PÄÄLLE www.rehuraisio.com TILAA 1000 KG MELLEJÄ, SAAT FISKARSIN ATERINSETIN KAUPAN PÄÄLLE LISÄÄ TEHOA PLUS-TUOTTEILLA

Lisätiedot

13/05/14. Emolehmien kestävyysominaisuudet. Tässä esityksessä. Mistä kestävyys? Emolehmäseminaari 2014 Ikaalinen 04.02.

13/05/14. Emolehmien kestävyysominaisuudet. Tässä esityksessä. Mistä kestävyys? Emolehmäseminaari 2014 Ikaalinen 04.02. Emolehmien kestävyysominaisuudet Emolehmäseminaari 2014 Ikaalinen 04.02.2014 Maiju Pesonen Tässä esityksessä Kestävyyden anatomia Kolme kotimaista aineistoa: ü Poiston syyt ü Poikimahelppous/ poikimavaikeus

Lisätiedot

faba Saumatonta yhteistyötä JOULUKUU 2015 sivu 4

faba Saumatonta yhteistyötä JOULUKUU 2015 sivu 4 faba JOULUKUU 2015 4 Saumatonta yhteistyötä sivu 4 faba JOULUKUU 2015 4 Terveyttä kaikille Saumatonta yhteistyötä sivu 4 Anna Niskala. Kuva: Mikko Säynäjärvi. faba FABAN JÄSENLEHTI Faba osk PL 95 (Korpikyläntie

Lisätiedot

+1,5 litraa. lypsylehmää kohden päivässä. Lue lisää suomenrehu.fi

+1,5 litraa. lypsylehmää kohden päivässä. Lue lisää suomenrehu.fi +1,5 litraa lypsylehmää kohden päivässä MAITOVAKUUTUS Lue lisää suomenrehu.fi MaitoPro-konseptilla kohti tulosta Suomen Rehu on kehittänyt uuden ruokintakonseptin takaamaan tehokkaamman maidontuotannon

Lisätiedot

faba Suoran toiminnan miehet SYYSKUU 2015 sivu 4

faba Suoran toiminnan miehet SYYSKUU 2015 sivu 4 faba SYYSKUU 2015 Suoran toiminnan miehet sivu 4 3 faba SYYSKUU 2015 Suoran toiminnan miehet page 04 3 Vain muutos on pysyvää Eeli, Matti ja Pasi Pennanen Kuva: Mikko Säynäjärvi faba FABAN JÄSENLEHTI Faba

Lisätiedot

1. Muutokset edelliseen (elokuu 2013) arvosteluun verrattuna:

1. Muutokset edelliseen (elokuu 2013) arvosteluun verrattuna: Joulukuu 2013 INTERBULL - indeksit Sisältö: 1. Muutokset edelliseen arvosteluun verrattuna 2. Tuotos 3. Rakenne 4. Solut ja utareterveys 5. Kestävyys 6. Poikimaominaisuudet 7. Hedelmällisyys 8. Lypsettävyys

Lisätiedot

Oivalluksia eri maiden karjamanagementista tavoiteltavat huiput ja varottavat sudenkuopat Maitovalmennus

Oivalluksia eri maiden karjamanagementista tavoiteltavat huiput ja varottavat sudenkuopat Maitovalmennus Oivalluksia eri maiden karjamanagementista tavoiteltavat huiput ja varottavat sudenkuopat Maitovalmennus 6.9.2018 Petri Koivisto projektipäällikkö MaitoLiideri-hanke ProAgria Oulu ASKELMERKKEJÄ, MaitoLiideri

Lisätiedot

INTERBULL - jalostusarvot

INTERBULL - jalostusarvot Joulukuu 2016 INTERBULL - jalostusarvot Sisältö: 1. Tuotos 2. Rakenne 3. Solut ja utareterveys 4. Kestävyys 5. Poikimaominaisuudet 6. Hedelmällisyys 7. Lypsettävyys ja luonne 8. NTM 9. Muutoksia edellisen

Lisätiedot

suurempi valoisampi halvempi helpompi pitempi kylmempi puheliaampi

suurempi valoisampi halvempi helpompi pitempi kylmempi puheliaampi TEE OIKEIN Kumpi on (suuri) suurempi, Rovaniemi vai Ylitornio? Tämä talo on paljon (valoisa) valoisampi kuin teidän vanha talo. Pusero on (halpa) halvempi kuin takki. Tämä tehtävä on vähän (helppo) helpompi

Lisätiedot

Essi Nikula. Genominen valinta mukaan sonnivalintaan

Essi Nikula. Genominen valinta mukaan sonnivalintaan Essi Nikula Genominen valinta mukaan sonnivalintaan Opinnäytetyö Syksy 2009 Maa- ja metsätalouden yksikkö Maaseutuelinkeinojen Koulutusohjelma Kotieläintuotanto SEINÄJOEN AMMATTIKORKEAKOULU Opinnäytetyön

Lisätiedot

Sami musea ja Davvi-Sámi luondduguovdda¹ SIIDA FIN-99870 Inari Tel. +358 (0)16 665 212 Fax. +358 (0)16 665 156

Sami musea ja Davvi-Sámi luondduguovdda¹ SIIDA FIN-99870 Inari Tel. +358 (0)16 665 212 Fax. +358 (0)16 665 156 1 KOULULAISTEHTÄVIÄ 7 7 7 7 7 7 78907890789012789078907890127890 78907890789012789078907890127890 789012345 789012345 789012345 789012345 789012345 789012345 789012345 789012345 789012345 789012345 789012345

Lisätiedot

Kivennäisruokinnan haasteet (= ongelmat, vaikeudet) ruokinnan suunnittelussa

Kivennäisruokinnan haasteet (= ongelmat, vaikeudet) ruokinnan suunnittelussa Kivennäisruokinnan haasteet (= ongelmat, vaikeudet) ruokinnan 4.9.2014 ProAgria maito valmennus ProAgria Kainuu/kotieläinasiantuntijat: Eila, Jaana, Voitto, Minna ja Helena Tilastoja Kainuusta: Tuotosseurantatilat

Lisätiedot

MobiAmmu 1.3.3.24 14.4.2014

MobiAmmu 1.3.3.24 14.4.2014 MobiAmmu 1.3.3.24 14.4.2014 MobiAmmu Maanantaina 14.4.2014 MobiAmmusta/- Pihvistä julkaistaan uusi versio Windows Phone 7.5, 7.8 ja 8.0 käyttöjärjestelmiin Uusi versio tulee MarketPlace kaupan kautta,

Lisätiedot

Lefkoe Uskomus Prosessin askeleet

Lefkoe Uskomus Prosessin askeleet Lefkoe Uskomus Prosessin askeleet 1. Kysy Asiakkaalta: Tunnista elämästäsi jokin toistuva malli, jota et ole onnistunut muuttamaan tai jokin ei-haluttu käyttäytymismalli tai tunne, tai joku epämiellyttävä

Lisätiedot

РУССКИЙ ЯЗЫК АУДИРОВАНИЕ LYHYT OPPIMÄÄRÄ KORT LÄROKURS 14.9.2011 YLIOPPILASTUTKINTOLAUTAKUNTA STUDENTEXAMENSNÄMNDEN

РУССКИЙ ЯЗЫК АУДИРОВАНИЕ LYHYT OPPIMÄÄRÄ KORT LÄROKURS 14.9.2011 YLIOPPILASTUTKINTOLAUTAKUNTA STUDENTEXAMENSNÄMNDEN РУССКИЙ ЯЗЫК АУДИРОВАНИЕ LYHYT OPPIMÄÄRÄ KORT LÄROKURS 14.9.2011 YLIOPPILASTUTKINTOLAUTAKUNTA STUDENTEXAMENSNÄMNDEN Vastaa kysymyksiin 1 30 valitsemalla kuulemasi perusteella sopivin vaihtoehto. Merkitse

Lisätiedot

{ NRO 02 KESÄKUU 2013 } LD-TESTILLÄ VAUHTIA JALOSTUKSEEN. Sivu 5

{ NRO 02 KESÄKUU 2013 } LD-TESTILLÄ VAUHTIA JALOSTUKSEEN. Sivu 5 { NRO 02 KESÄKUU 2013 } LD-TESTILLÄ VAUHTIA JALOSTUKSEEN Sivu 5 24 32 46 Ayrshire on syystä Suomen yleisin lypsykarjarotu. Rodun kestävyys ja helppohoitoisuus ovat tehneet siitä kestosuosikin karuissa

Lisätiedot

LIHAKARJAN RAKENNEARVOSTELU

LIHAKARJAN RAKENNEARVOSTELU LIHAKARJAN RAKENNEARVOSTELU Suomessa lihakarjaa rakennearvostelevat Faban emolehmätarkkailuun erikoistuneet jalostusasiantuntijat. He arvostelevat kaikkia Suomessa olevia liharotuja. Rakennearvostelu perustuu

Lisätiedot

Märehtijä. Väkirehumäärän lisäämisen vaikutus pötsin ph-tasoon laiduntavilla lehmillä 29.3.2012. Karkearehun käyttäjä Ruoansulatus.

Märehtijä. Väkirehumäärän lisäämisen vaikutus pötsin ph-tasoon laiduntavilla lehmillä 29.3.2012. Karkearehun käyttäjä Ruoansulatus. Märehtijä Karkearehun käyttäjä Ruoansulatus Pötsin ph Ruokinta Väkevyys Arja Korhonen Väkirehumäärän lisäämisen vaikutus pötsin ph-tasoon laiduntavilla lehmillä Tutkimus tehty MTT Maaningan tutkimuskoeasemalla

Lisätiedot

Lypsykarjan tuotosseurannan tulokset 2017

Lypsykarjan tuotosseurannan tulokset 2017 Lypsykarjan tuotosseurannan tulokset 2017 Kuva: Sanna Nokka Tuotosseuranta 2017 5028 karjaa: 72 % kaikista, verrattuna ed. vuoteen - 7%. 218 498 lehmää: 81 % kaikista, lehmämäärän vähennys verrattuna edelliseen

Lisätiedot

Limousin talvipäivä Mikkeli. Saara Rantanen

Limousin talvipäivä Mikkeli. Saara Rantanen Limousin talvipäivä 30.1.2019 Mikkeli Saara Rantanen Liharotuaste kasvu ja lihakkuus sonneilla E+ E E- U+ U U- R+ R R- O+ O O P+ P P- 15, 14,13, 12, 11,10, 9, 8, 7, 6, 5, 4, 3, 2, 1 Akselin otsikko Vaihteluvälejä

Lisätiedot

Kansainväliset interbull-indeksit on julkaistu seuraaville ominaisuuksille :

Kansainväliset interbull-indeksit on julkaistu seuraaville ominaisuuksille : Elokuu 2013 INTERBULL - indeksit Kansainväliset interbull-indeksit on julkaistu seuraaville ominaisuuksille 13.8.2013: Ominaisuus(ryhmä): Tuotos Rakenne Utareterveys Kestävyys Poikimaominaisuudet Hedelmällisyys

Lisätiedot

Teema toimitukset. Verkkokauppa Pohjoismaissa Vuoden 2015 ensimmäinen neljännes

Teema toimitukset. Verkkokauppa Pohjoismaissa Vuoden 2015 ensimmäinen neljännes Teema toimitukset it t Verkkokauppa Pohjoismaissa Vuoden 2015 ensimmäinen neljännes Pohjoismaista verkkokauppaa 36,5 miljardilla Ruotsin kruunulla vuoden ensimmäisellä neljänneksellä ESIPUHE Verkkokauppa

Lisätiedot

Asiakkaan infopaketti PAINETTU &VALMIS PAINETTU &VALMIS. Työvaateprofilointi Painettu & Valmis

Asiakkaan infopaketti PAINETTU &VALMIS PAINETTU &VALMIS. Työvaateprofilointi Painettu & Valmis Asiakkaan infopaketti PAINETTU &VALMIS PAINETTU &VALMIS Työvaateprofilointi Painettu & Valmis PAINETTU &VALMIS PAINETTU &VALMIS Nykyään yhä useampi yritys haluaa työvaatteisiin yrityksen logon. Ahlsell

Lisätiedot

Poron lisääntyminen. Nimeni:

Poron lisääntyminen. Nimeni: Poron lisääntyminen Nimeni: Luonto on tarkoituksenmukainen ja sen tapahtumat mielekkäitä. Eläinten lisääntymiskierron eri vaiheet tapahtuvat kokonaisuuden kannalta parhaaseen aikaan. Mieti poron lisääntymistä

Lisätiedot

Kestävä lehmä taloudellisia näkökulmia lypsylehmän tuotantoikään

Kestävä lehmä taloudellisia näkökulmia lypsylehmän tuotantoikään Kestävä lehmä taloudellisia näkökulmia lypsylehmän tuotantoikään Anna-Maija Heikkilä, MTT, Taloustutkimus Kestävä lehmä -teemapäivä, Äänekoski 20.4.2011 Sisältö Lypsylehmien poistot Harkinnanvaraiset vs.

Lisätiedot

Lypsykarjan tuotosseurannan tulokset 2018

Lypsykarjan tuotosseurannan tulokset 2018 Lypsykarjan tuotosseurannan tulokset 2018 Kuva: Sanna Nokka Sanna Nokka, ProAgria Keskusten Liitto Sanna.nokka@proagria.fi p. 040 167 6363 Vuosi 2018 oli Tuotosseurannan 120. toimintavuosi Suomessa Lypsykarjan

Lisätiedot

VILOLIX -NUOLUKIVET TERVE PÖTSI - TEHOKAS TUOTANTO. Helppo ja yksilöllinen annostelu

VILOLIX -NUOLUKIVET TERVE PÖTSI - TEHOKAS TUOTANTO. Helppo ja yksilöllinen annostelu VILOLIX-NUOLUKIVET TERVE PÖTSI - TEHOKAS TUOTANTO Helppo ja yksilöllinen annostelu AINUTLAATUISET VILOLIX-NUOLUKIVET Vilolix-nuolukivien valmistusmenetelmä on ainutlaatuinen, patentoitu ja sertifioitu.

Lisätiedot

Tuotosseurannan hyödyt. ProAgria Länsi-Suomi Riitta Pietilä 4.11. ja 24.11.2014

Tuotosseurannan hyödyt. ProAgria Länsi-Suomi Riitta Pietilä 4.11. ja 24.11.2014 Tuotosseurannan hyödyt ProAgria Länsi-Suomi Riitta Pietilä 4.11. ja 24.11.2014 Mitä karjan tuotosseuranta on? Otetaanko siitä se hyöty irti, mikä on saatavissa? Mitä tuotosseuranta on? = lypsykarjan tuotostietojen

Lisätiedot

Maatalouden Laskentakeskus Oy Minun Maatilani - ohjelmiston palvelusopimus

Maatalouden Laskentakeskus Oy Minun Maatilani - ohjelmiston palvelusopimus Minun Maatilani ohjelmiston palvelusopimus 23.12.2015 Page 1 of 5 Maatalouden Laskentakeskus Oy Minun Maatilani - ohjelmiston palvelusopimus Sisältö Käsitteet Tämä asiakirja on oikeudellisesti sitova sopimus

Lisätiedot

Lypsylehmän negatiivisen energiataseen hallinta. Annu Palmio KESTO-hankkeen loppuseminaari 16.12.2014

Lypsylehmän negatiivisen energiataseen hallinta. Annu Palmio KESTO-hankkeen loppuseminaari 16.12.2014 Lypsylehmän negatiivisen energiataseen hallinta Annu Palmio KESTO-hankkeen loppuseminaari 16.12.2014 19.12.2014 1 Tausta: poikimisen jälkeinen energiatase Ummessaolevan lehmän energiantarve noin 90 MJ

Lisätiedot

Liharoturisteytykset lypsykarjatilalla

Liharoturisteytykset lypsykarjatilalla Liharoturisteytykset lypsykarjatilalla Maitoseminaari KoneAgriassa 11.10.2013, Jyväskylä Arto Huuskonen MTT/Kotieläintuotannon tutkimus 14.10.201 MAILI -hanke (Kilpailukykyä ja ympäristötehokkuutta pohjoissavolaisille

Lisätiedot

Täytä tilauslomake ja toimita se minulle, siinä kaikki! Saatte loistavaa ja positiivista näkyvyyttä.

Täytä tilauslomake ja toimita se minulle, siinä kaikki! Saatte loistavaa ja positiivista näkyvyyttä. TILAUSLOMAKE Munblogi.fi / Juha arvostelee tilaajan haluaman asian, joka voi olla esimerkiksi tuote, verkkokauppa, palvelu, yritys, auto, nettisivu tai jokin muu asia. Arvostelu kirjoitetaan aina positiiviseen

Lisätiedot

MATERIAALIPAKETTI NUORTENILTAAN OLE HYVÄ!

MATERIAALIPAKETTI NUORTENILTAAN OLE HYVÄ! MATERIAALIPAKETTI NUORTENILTAAN OLE HYVÄ! Nuortenillan toiminta-ajatus ja tavoite Kahden eri seurakunnan nuoret kohtaavat toisiaan ja tutustuvat seurakuntien nuorisotoimintaan, jakavat kokemuksia, ideoita,

Lisätiedot

Hiehoprosessin tehostamisella säästöjä ja lisää maitoeuroja

Hiehoprosessin tehostamisella säästöjä ja lisää maitoeuroja Hiehoprosessin tehostamisella säästöjä ja lisää maitoeuroja Tulosseminaari 24.4.2013 Minna Norismaa Cow Signals adviser ProAgria huippuosaaja- Lypsylehmien ruokinta, hyvinvointi ja terveys ProAgria Pohjois-Karjala

Lisätiedot

Verkkokauppa Pohjoismaissa Vuoden 2014 kolmas neljännes TEEMA:JOULUN VERKKOKAUPPA

Verkkokauppa Pohjoismaissa Vuoden 2014 kolmas neljännes TEEMA:JOULUN VERKKOKAUPPA Verkkokauppa Pohjoismaissa Vuoden 2014 kolmas neljännes TEEMA:JOULUN VERKKOKAUPPA Pohjoismaista verkkokauppaa 34,5 miljardilla Ruotsin kruunulla ESIPUHE Pohjoismaiset kuluttajat arvioivat tehneensä verkko-ostoksia

Lisätiedot

Metsäteollisuus on syyskuun alusta lähtien ostanut yksityismetsien puuta

Metsäteollisuus on syyskuun alusta lähtien ostanut yksityismetsien puuta Puun ostot ja hinnat marraskuu 2000 Toimittaja: Martti Aarne 14.12.2000 558 Puukaupassa 16 prosentin kasvu Metsäteollisuus on syyskuun alusta lähtien ostanut yksityismetsien puuta reilun miljoonan kuutiometrin

Lisätiedot

DeLaval aktiivisuusmittaus älykäs tapa varmistaa hedelmällisyys ja pitää karja terveenä

DeLaval aktiivisuusmittaus älykäs tapa varmistaa hedelmällisyys ja pitää karja terveenä DeLaval aktiivisuusmittaus älykäs tapa varmistaa hedelmällisyys ja pitää karja terveenä Paranna karjasi terveyttä ja jalostuksen tehokkuutta Lehmien seuranta on osa nykyaikaista maidontuotantoa. Lehmän

Lisätiedot

Työterveys Akaasia. Asiakaskysely 2015 Sanallisten vastausten yhteenveto. 1 Akaa Akaa - Ikaalinen - Sastamala

Työterveys Akaasia. Asiakaskysely 2015 Sanallisten vastausten yhteenveto. 1 Akaa Akaa - Ikaalinen - Sastamala Työterveys Akaasia Asiakaskysely 2015 Sanallisten vastausten yhteenveto 1 Akaa Mistä ilmenee, että tth ei tunne toimialaanne? Ei tunneta työn vaatimuksia, työn riskit ovat vieraita Ei tiedetä, mitä työpaikalla

Lisätiedot

Kesän 2014 säilörehun laatu Artturi-tulosten pohjalta

Kesän 2014 säilörehun laatu Artturi-tulosten pohjalta Kesän 2014 säilörehun laatu Artturi-tulosten pohjalta Pekka Petäjäsuvanto, tuotantoasiantuntija, Osuuskunta Pohjolan Maito POHJOIS-SUOMEN NURMITOIMIKUNNAN TALVISEMINAARI 2015 Syötekeskus 2015 Mietteitä

Lisätiedot

Hyödyllinen puna-apila

Hyödyllinen puna-apila Hyödyllinen puna-apila Kaisa Kuoppala MTT Kotieläintuotannon tutkimus Valkuaiskasvien viljely- ja ruokintaosaamisen kehittäminen - tulevaisuustyöpaja Mustialassa 19.11.2013 Keinoja paremman valkuaisomavaraisuuden

Lisätiedot

Lehmän käyttäytymiseen perustuvien kiimanseurantajärjestelmien

Lehmän käyttäytymiseen perustuvien kiimanseurantajärjestelmien Lehmän käyttäytymiseen perustuvien kiimanseurantajärjestelmien vertailu Sari Kajava a, Martti Suvilehto b, Martta Niittynen a, Salla Ruuska a, Mikko Järvinen b, Jaakko Mononen ab a Itä-Suomen yliopisto,

Lisätiedot

polveutumistodistus sivu 1/2

polveutumistodistus sivu 1/2 EU-MERKKI Tulostettu Väri/Sarv Väri/Sarv M-A Onninen E Karjatiedot polveutumistodistus sivu 1/2 wwwfabafi Karjatunnus Tulopäivä ja -tapa Omistaja Tila Kunta Osoite 29112017 osto Tammela 42017 syntymä Tammela

Lisätiedot

Lypsykarjan tuotosseurannan tulokset 2016

Lypsykarjan tuotosseurannan tulokset 2016 Lypsykarjan tuotosseurannan tulokset 2016 Kuva: Sanna Nokka Sanna Nokka, ProAgria Keskusten Liitto 29.3.2017 ProAgria Maito tulosseminaari 2017 9:45 Tuotosseuranta-tilojen tuotokset vuodelta 2016, johtava

Lisätiedot

Verkkokauppa Pohjoismaissa Vuoden 2014 toinen neljännes TEEMA: MATKA VERKKO-OSTOKSEN TEKEMISEEN

Verkkokauppa Pohjoismaissa Vuoden 2014 toinen neljännes TEEMA: MATKA VERKKO-OSTOKSEN TEKEMISEEN Verkkokauppa Pohjoismaissa Vuoden 2014 toinen neljännes TEEMA: MATKA VERKKO-OSTOKSEN TEKEMISEEN Verkkokauppaa 33 miljardilla Ruotsin kruunulla ESIPUHE Pohjoismainen verkkokauppa on yhä voimissaan vuoden

Lisätiedot

Maidontuotantoa kannattaa esitellä

Maidontuotantoa kannattaa esitellä 2/2016 VH Ollien kotoa tulee robotille sopivia lehmiä Sorkkaterveyden edelläkävijä Kuriirilla uusinta uutta Rakennearvostelu kertoo totuuden Maidontuotantoa kannattaa esitellä 2/2016 faba 1 Parempaa tuottoa

Lisätiedot

rakennearvostelussa Suomen Hippos ry/jalostuspalvelut

rakennearvostelussa Suomen Hippos ry/jalostuspalvelut Lineaarinen profilointi hevosten rakennearvostelussa Suvi Mäkeläinen Suomen Hippos ry/jalostuspalvelut Esityksen sisältö Johdanto Perinteinen rakennearvostelu Lineaarisen profiloinnin periaate Lineaarisen

Lisätiedot