Kirja-arvio: Romanimusiikkia mahtilauluista tangoon
|
|
- Kari Mikkonen
- 9 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 Elore (ISSN ), vol. 16 1/2009. Pasi Enges Julkaisija: Suomen Kansantietouden Tutkijain Seura ry. [ Kirja-arvio: Romanimusiikkia mahtilauluista tangoon Åberg, Kai & Blomster, Risto (toim.) 2006: Suomen romanimusiikki. Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran Toimituksia Helsinki: SKS. 288 sivua. Pasi Enges Herderiläiset näkemykset kansanrunoudesta kollektiivisen kansansielun ilmentäjänä nousevat helposti mieleen, kun näkee korostettavan jokin kansan tai ryhmän poikkeuksellista kykyä ja herkkyyttä taiteelliseen itseilmaisuun. Suomen tällä hetkellä noin kymmentuhantinen romanivähemmistö edustaa kulttuuria, johon usein liitetään tällaisia vahvasti romanttisia mielikuvia. Romanilaulajien ja -soittajien esityksissä ollaan kuulevinaan jotakin tunteellisesti syvempää ja luonnollisempaa kuin valtaväestön lauluissa ja romaneja kuvataan tunteitaan estoitta ilmaiseviksi, laulu verissä syntyneiksi luonnonlapsiksi. Mihin tällaiset käsitykset perustuvat ja kenen näkökantaa ne edustavat? Muun muassa stereotypiaa romanien myötäsyntyisestä musikaalisuudesta käsitellään Kai Åbergin ja Risto Blomsterin toimittamassa artikkelikokoelmassa Suomen romanimusiikki, joka on lajissaan ensimmäinen tutkimukseen pohjautuva yleisesitys Suomen romanien musiikkikulttuureista. Kirjan viidestä kirjoittajasta kahden tekstit ovat aiemmin ilmestyneiden artikkelien uudelleenjulkaisuja. Uusista teksteistä vastaavat teoksen toimittajat joko yksin tai yhteistyössä. Kirjan aloitus- ja samalla eräänlaiseksi avaintekstiksi on valittu Pekka Jalkasen alun perin vuonna 1976 julkaistu ja nyt muuttamattomana painettu artikkeli Suomen mustalaisten musiikista. Tekstin sijoittamista erilleen kokoelman muista artikkeleista toimittajat perustelevat sen erityisellä, suuntaa antavalla merkityksellä myöhemmälle romanimusiikin tutkimukselle. Totta onkin, että suppeassa tekstissään Jalkanen onnistuu avaamaan monta langanpäätä. Hän esittää romanimusiikin suomalaisen ja kansainvälisen historian päälinjat, nykytilanteen ja valottaa hieman myös sen tulevaisuuden näkymiä 1970-luvulla. Romanimusiikki on sävelmistön ja tekstien osalta paljolti valtaväestöltä lainattua, eikä eri maiden romanimusiikkiperinteillä ole tässä 1
2 Romanimusiikkia mahtilauluista tangoon suhteessa paljon yhteistä. Esitystapansa ja monien tyylipiirteidensä puolesta se sen sijaan eroaa valtaväestön musiikista jyrkästi, mutta on läheistä muiden Euroopan maiden romanien musiikkitraditioille. Musiikki on tulkittavissa romanikulttuurissa yhtäältä vanhakantaiseksi vähemmistöidentiteetin ylläpitäjäksi, mutta toisaalta siinä heijastuu yhteiskunnallisia muutoksia myötäilevän vähemmistön sopeutumis- ja uudistumiskyky. Muistinvaraisia lauluja omasta elämästä Avausartikkelin jälkeen kirja jakautuu kolmeen osaan, joissa syvennetään Jalkasen esittämiä tai otetaan käsittelyyn hänen ohittamiaan aiheita ajantasaisen tutkimustiedon valossa. Kukin kirjan osista koostuu kolmesta artikkelista. Ensimmäisenä käsitellään Suomen romaniväestön perinnemusiikkia ja tarkastelun kohteina ovat romanilaulujen aiheet, melodiikka ja esitystyylit. Kokoelman sivumäärältään laajin teksti yli seitsemänkymmentä sivua on omistettu romanilaulujen aihepiirien erittelylle. Kai Åberg perustaa esityksen omiin kenttätöihinsä, joita hän on tehnyt lähinnä itäsuomalaisen romaniväestön parissa 1900-luvun viimeisellä kymmenellä ja uuden vuosituhannen alussa; käsittelyssä on siis elinvoimainen ja edelleen ajankohtainen laulukulttuuri. Romanilaulujen suhde suomalaiseen kansanlauluun, omakielisten laulujen asema, laulutekstien tyylipiirteet ja keskeiset lauluperinteen lajit ovat artikkelissa käsiteltyjä aiheita. Lauluista löytyy suoria yhteyksiä romanikulttuurin kokonaisuuteen: elinkeinot, työnjako sekä kulttuurin arvo- ja normijärjestelmä heijastuvat lauletussa. Haastatteluaineistosta poimitut, laulajien itsensä esittämät laulua ja laulamista koskevat tulkinnat tuovat tällaiseen tarkastelutapaan lisäsyvyyttä ja vakuuttavuutta. Åbergin lähestymistavassa laulujen aiheisiin korostuu sukupuolinäkökulma. Aiemman tutkimuksen tuottama näkemys romanikulttuurin selkeästä sukupuolien välisestä roolijaosta saa osittaista vahvistusta lauluperinteen kautta hevos-, viina-, vankila- ja mahtilaulut ovat luonteeltaan maskuliinisia ja kuuluvat miesten repertoaariin, naisten laulustossa taas rakkaus on keskeinen aihepiiri. Jako ei kuitenkaan ulotu tunteiden ilmaisuun, vaan romanikulttuurissa myös miehen on mahdollista ilmaista herkkiä emootioita, eivätkä tytöt ja naiset osoittaudu laulujensa valossa sen tunteellisemmiksi kuin pojat ja miehetkään. Risto Blomster analysoi artikkelissaan perinnelaulujen musiikillisia piirteitä 1970-luvulla tallennetun äänitemateriaalin pohjalta. Valtaosa traditionaaleista lauluista pohjautuu joko suomalaiseen rekilauluun tai venäläiseen romanssiin. Romanikulttuurin piirissä niihin on kuitenkin liitetty runsaasti omaperäisiä piirteitä siten, että laulujen melodiikka on romanisoitunut, samoin niiden esitystapa. Laulutyylin keskeisiä tyylipiirteitä käsittelevässä yhteisartikkelissaan Åberg ja Blomster toteavat erityisesti glissandon sekä omintakeisen ja helposti tunnistettavan vibraton säilyneen muutospaineissa. Tässä yhteydessä käsittelynsä saavat myös laulujen säestäminen kitaralla ja lauluperinteen välittymisessä tapahtuneet muutokset. 2
3 Pasi Enges Nykypäivän romanimusiikkia ja henkilökuvia Perinnelaulut kuuluvat romanimusiikin yksityiseen puoleen, julkista puolta edustavat esimerkiksi pääasiassa valtaväestölle esityksensä suuntaavat iskelmälaulajat. Kirjan toisen osan otsikkona on Vanhoja ja uusia ilmiöitä, ja se sisältää artikkelit romanien hengellisestä musiikista ja iskelmämusiikista sekä katsauksen romanimusiikkia koskevaan tutkimus- ja lehtikirjoitteluun. Erityisesti helluntaiherätys on vetänyt puoleensa Suomen romaniväestöä ja musiikilla on keskeinen asema myös uskonelämässä. Hengellisen musiikin konteksteissa ryhmärajat vähemmistön ja valtaväestön välillä hämärtyvät, koska yhteinen usko on ryhmänmuodostuksen perusta. Se myös tasoittaa kulttuuriin koodattua sukupuolten välistä eroa tehdessään naisille mahdolliseksi matkustamisen ja hengellisiin kokouksiin osallistumisen naisryhmissä tai jopa yksin. Julkisuudessa romanimusiikin epäilemättä tunnetuimman ja näkyvimmän osan muodostavat iskelmä- ja erityisesti tangolaulajat, joita on noussut esiintymislavoille ja levylistoille ja 1960-lukujen taitteesta alkaen. Iskelmälaulajuus on romanimusiikissa uusi ilmiö, jonka taustalla on suomalaisen yhteiskunnan murros 1950-luvulla. Kaupungistuminen ja maaseudun nopea koneellistuminen tekivät tarpeettomiksi romanien perinteiset ammatit, joilla oli ollut oma tärkeä tehtävänsä maalaisyhteisöissä. Erityisesti mustalaistangosta tuli tyypillisesti suomalainen estradeilla esitettävän romanimusiikin laji, joka tuli suosituksi myös valtaväestön parissa. Tähän suosioon ja siitä seuranneeseen romaniartistien julkisuuskuvaan liittyy vielä nykyäänkin sekä romantisoivaa eksotismia että eriarvoistavaa kulttuurirasismia. Risto Blomster käy läpi romaneista ja heidän musiikistaan kirjoitettua aina 1700-luvulta lähtien. Romantiikan ajan taiteet Euroopassa suuntautuivat salaperäiseen Itään ja samaa eksotiikkaa löytyi myös oman vähemmistön parista. Luotiin stereotyyppinen ja todellisuudelle vieras romanius eli mustalaisuus, jota luonnehtivat sellaiset adjektiivit kuin vapaa, aito, luonnollinen ja tulinen. Tutkimuksen näkökulmasta kysymys romanien alkuperästä oli keskeinen koko 1800-luvun ja 1900-luvun alkupuolen, ja vallalla oli näkemys kulttuurin intialaisista juurista. Evolutionistisen paradigman mukaisesti romanimusiikkia pidettiin alkukantaisena ja kehittymättömänä samoin kuin tuon perinteen kantajia! Romanistereotypiat olivat myös eri puolilla Eurooppaa kierrelleiden ammattimaisten orkesterien tietoisesti hyödyntämä keino yleisönsä suosion saavuttamiseksi. Kirjan kolmanteen osaan sisältyy kaksi aiemmin julkaistua henkilökuvaa, molemmat Pekka Laaksosen kynästä ja molemmat nyt laulutekstein täydennettyinä. Mustalaisparonina tunnettu Arthur Thesleff oli kasvitieteilijä, mutta myös monilla muilla aloilla kunnostautunut tutkija ja originelli, joka muistetaan ennen kaikkea romanikielen- ja kulttuurin tallentajana. Aiheesta innostuttuaan hän matkusti laajasti ympäri Eurooppaa ja Aasiaa laajentaakseen tietämystään eri maiden romaneista, julkaisi aiheesta useita artikkeleita sekä toimi kansainvälisen Gypsy Societyn presidenttinä. Artikkeliin on liitetty käännöksineen otteita Thesleffin Pohjanmaalta ja Kannakselta taltioimasta romanilaulukokoelmasta, joka nyt tulee ensimmäistä kertaa julkisuuteen. Toinen Laaksosen teksteistä esittelee Saska Borgin, johon kirjoittaja tutustui tehdessään kenttätöitä Sysmässä 1960-luvun lopulla. Artikkelissa tutustutaan sekä Saska 3
4 Romanimusiikkia mahtilauluista tangoon Borgin elämänvaiheisiin että repertoaariin. Sysmäläisen laulua voi kuulla Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran ja Love Recordsin alun perin vuonna 1972 julkaisemalla Kaale džambena Suomen mustalaiset laulavat -levyllä. Musiikin ja elämäntavan ykseys Kirjan artikkeleissa usein toistuva termi on romanius, jonka ymmärrän tarkoittavan sekä ryhmän sisällä tunnistettua olemassaolon ja elämisen tapaa, romanina olemista, että sitä kriteeristöä, jonka kautta erottaudutaan valtaväestöstä. Suhteessa romaniuteen musiikki näyttäytyy merkittävänä, itse asiassa keskeisenä etnisen identiteetin ilmaisijana. Artikkelikokoelmasta välittyy tekijöiden kunnioittava suhtautumistapa tutkimuskohteeseensa. Mustalaisista puhutaan uudelleenjulkaistuissa artikkeleissa vielä ongelmattomasti, mutta uusissa teksteissä käytetään systemaattisesti poliittisesti korrektia romania (omakielisen rom-sanan mukaisesti). Toisaalta käy ilmi, että etenkin vanhempi sukupolvi vierastaa uutta nimitystä heille tuttuja endonyymejä ovat kaale tai tumma. Identifioituminen voi tapahtua myös puhumalla yksinkertaisesti meistä ja meidän lauluistamme. Kaiken kaikkiaan Suomen romanimusiikki tarjoilee aiheestaan monipuolisen ja kattavan kuvan. Kirjan painopiste on selkeästi romanien laulumusiikissa, mikä on hyvin perusteltua, sillä arkaaisiakin piirteitä mukanaan kantavan musiikkikulttuurin pohjana on säestyksetön yksin- tai ryhmälaulu. Laulaminen osoittautuu erityisen tärkeäksi kulttuurisen itseilmaisun välineeksi, sillä laulaen on ollut ja on edelleen mahdollista käsitellä teemoja, joista puhuminen ei olisi kulttuurisen soveliaisuussäännöstön mukaista. Useissa kohdissa kirjaa käy ilmi, että romanilaulajat ovat itse hyvin tietoisia musiikkinsa erikoislaatuisuudesta ja pitävät sitä eräänlaisena toisena äidinkielenään. Lapsuudessa omaksuttu kouluttamaton ja luonnollinen musikaalisuus on arvostettua ja sitä pidetään kulttuurissa periytyvänä erityisominaisuutena. Kuvaavia ovat sitaatit Meillä mustalaisilla on geeneissä se musiikki - ja Se [laulaminen] on niin ku tämä romanikieli, se on niin ku meille valmiiks annettu. Rakenteellisesti kokoelma etenee sujuvasti vanhoista perinnelauluista nykypäivän romanimusiikin muotoihin. Hieman yllättävästi Risto Blomsterin, Raila Halmetojan ja Kai Åbergin yhdessä kokoama luettelo eri arkistoissa olevista romanimusiikkikokoelmista, julkaistuista äänitteistä ja tutkimuksista on sijoitettu kirjan viimeiseksi artikkeliksi, vaikka muista teksteistä poikkeavana sen paikka olisi pikemminkin ollut liitteessä. Luettelo on hyödyllinen apuväline niille, jotka haluavat perehtyä aihepiiriin syvällisemmin tai suunnittelevat tutkimusta siitä. Teoksen lopussa oleva henkilöhakemisto puolustaa paikkaansa; myös asiasanahakemisto olisi ollut tarpeellinen. Kirja sisältää kohtuullisesti nuottiesimerkkejä ja musiikkiterminologiaa, mutta avautuu lukijalle ilman näiden tuntemustakin. Artikkelikokoelman punaisena lankana on kuitenkin musiikin kytkeytyminen romanien historiaan, elämäntapaan ja sopeutumisprosesseihin yhteiskunnan muutoksissa. Maailman muuttuessa musiikkikulttuurikin 4
5 Pasi Enges muuttuu, mutta Suomen romanimusiikki -artikkelikokoelman perusteella juuri siksi laulamisen traditio jatkuu elinvoimaisena. Filosofian maisteri Pasi Enges on folkloristiikan päätoiminen tuntiopettaja Turun yliopistossa. 5
KATSAUSARTIKKELI: ROMANILAULUTAPA JA SOINTI-IHANNE ROMANIKULTTUURIN SISÄISIÄ NÄKÖKULMIA (1)
KAI ÅBERG ELORE (ISSN 1456-3010), vol. 14 2/2007. Julkaisija: Suomen Kansantietouden Tutkijain Seura ry. [http://www.elore.fi/arkisto/2_07/abe2_07.pdf] KATSAUSARTIKKELI: ROMANILAULUTAPA JA SOINTI-IHANNE
SML - Suomen musiikkioppilaitosten liitto ry. Laulu. Tasosuoritusten sisällöt ja arvioinnin perusteet 2005. www.musicedu.fi
SML - Suomen musiikkioppilaitosten liitto ry Laulu Tasosuoritusten sisällöt ja arvioinnin perusteet 2005 www.musicedu.fi LAULUN TASOSUORITUSTEN SISÄLLÖT JA ARVIOINNIN PERUSTEET Suomen musiikkioppilaitosten
Kivi leivässä vai manteli puurossa?
Kivi leivässä vai manteli puurossa? Itseoppineet perinteenkerääjät arkiston keruuideologian haastajina FT tutkijatohtori Kati Mikkola Helsingin yliopisto / SKS:n tutkimusosasto Esityksen kuvat: SKS ja
AINEOPETUSSUUNNITELMA VARHAISIÄN MUSIIKKIKASVATUS
AINEOPETUSSUUNNITELMA VARHAISIÄN MUSIIKKIKASVATUS Hyväksytty sivistyslautakunnassa ( 71/2011) 01.08.2015 OPETUKSEN PAINOPISTEALUEET (HTM)... 2 SUORITETTAVAT KURSSIT (MUSIIKKILEIKKIKOULUN RYHMÄT), NIIDEN
Musiikkipäiväkirjani: Lauletaan (S1) Lauletaan ja imitoidaan erilaisia ääniä tai musiikkityylejä (tallenteen tai karaoken kuuntelemisen jälkeen).
Musiikkipäiväkirjani: Lauletaan (S1) Lauletaan ja imitoidaan erilaisia ääniä tai musiikkityylejä (tallenteen tai karaoken kuuntelemisen jälkeen). Musiikkipäiväkirjani: Lauletaan (S1) Lauletaan ja imitoidaan
AINEOPETUSSUUNNITELMA LAULU
AINEOPETUSSUUNNITELMA LAULU Hyväksytty sivistyslautakunnassa ( 71/2011) 01.08.2012 OPETUKSEN PAINOPISTEALUEET (HTM)... 2 SUORITETTAVAT KURSSIT, NIIDEN TAVOITTEET JA SISÄLLÖT... 3 (OPS 6)... 3 TASOSUORITUSTEN
Kalevalaa monessa muodossa Kansalliskirjastossa
Kalevalaa monessa muodossa Kansalliskirjastossa Posted on 12.5.2010 by helehilt Kalevala on aina vaikuttanut vahvasti elämääni, ihan lapsuudesta saakka. Kalevalan päivä oli ehdottomasti lempijuhlapäiviä
SINKUT LOMALLA: Joka neljäs sinkku lähtisi sokkotreffilomalle tuntemattoman kanssa
Veikkaus toteutti matka-aiheisen kyselytutkimuksen ajalla 7.4. 15.4.2016 Kyselyyn vastasi 1 033 henkilöä Veikkauksen 1,8 miljoonasta kanta-asiakkaasta Yli tuhat asiakasta on kattava otos Veikkauksen kanta-asiakkaista.
Internet-tiedonlähteiden luotettavuuden arviointi
Kiravo - kirjasto avoimena oppimisympäristönä Biblär - biblioteket som ett öppet lärcentrum Internet-tiedonlähteiden luotettavuuden arviointi Luotettavuus Tietoa on arvioitava kriittisesti, jotta voi varmistua,
Suomi ennen demokratiaa minkälaiseen yhteiskuntaan eduskuntauudistus tuli?
Suomi ennen demokratiaa minkälaiseen yhteiskuntaan eduskuntauudistus tuli? 18.1.2016, dos., FT Helsingin yliopisto Valtiotieteellinen tiedekunta/ Poliittinen historia / 18.1.2016 1 Mitä demokratialla tarkoitetaan?
Vimpelin Puutyö Ky KIRPPUTORI. Jone ja Kroco = kaikkien kaveri show TEATTERI LAPUAN NÄYTTÄMÖLLÄ
! e l l i s Jone ja Kroco p a L = kaikkien kaveri show TEATTERI LAPUAN NÄYTTÄMÖLLÄ MURUSET, LAPUAN HELLUNTAISEURAKUNNAN KUORO & ORKESTERI - la klo 15.00 Muruset koostuu lapualaisista naisista, jotka haluavat
SUKUPUOLISUUDEN JA SEKSUAALISUUDEN MONIMUOTOISUUS. Hanna Vilkka
SUKUPUOLISUUDEN JA SEKSUAALISUUDEN MONIMUOTOISUUS Hanna Vilkka Mistä on pienet tytöt tehty? Sokerista, kukkasista, inkivääristä, kanelista. Niistä on pienet tytöt tehty. Mistä on pienet pojat tehty? Etanoista,
OHJELMA 2006 KAUNEIMMAT KAALEEN LAULUT
OHJELMA 2006 KAUNEIMMAT KAALEEN LAULUT Perheen kesken perinnelaulujen laulaminen oli usein yhteistä iltahuvia aikana, jolloin vain harvalla romanilla oli oma katto pään päällä, puhumattakaan radioista
Keskeiset toimijat ja kulttuuripoliittinen vaikuttaminen Sirpa Lahti & Hannu Tolvanen
Keskeiset toimijat ja kulttuuripoliittinen vaikuttaminen Sirpa Lahti & Hannu Tolvanen Toimijat Kansanmusiikin ja - tanssin alan toimijat voidaan jakaa kolmeen suurempaan kategoriaan, yksityiset toimijat,
Musiikki. 1-2. luokat 3-4. luokat. Tavoitteet
Musiikki Musiikin opetuksen tehtävänä on auttaa oppilasta löytämään musiikin alueelta kiinnostuksen kohteensa sekä rohkaista oppilasta musiikilliseen toimintaan, antaa hänelle musiikillisen ilmaisun välineitä
Terapeuttinen musiikki- kasvatus
Terapeuttinen musiikki- kasvatus Haapavesi 2.10.2013 Pia Kvist Terapeuttinen musiikkikasvatus Lähtökohtana ei opetussuunnitelman sisällöt sinänsä, vaan oppilaiden osallisuus ja sen kautta sisältöjen oppiminen
Näin syntyy Ulkopolitiikka. Yhteistyötä, hiljaisia signaaleja ja sinnikästä editointia
Näin syntyy Ulkopolitiikka Yhteistyötä, hiljaisia signaaleja ja sinnikästä editointia Joonas Pörsti / UP / 17.9.2014 Ulkopolitiikka on sitoutumaton kansainvälisiin suhteisiin erikoistunut aikakauslehti.
KULTTUURISET MUUTOKSET, ARKIELÄMÄ JA IDENTITEETTI. Akatemiaprofessori Pertti Alasuutari
KULTTUURISET MUUTOKSET, ARKIELÄMÄ JA IDENTITEETTI Akatemiaprofessori Pertti Alasuutari Mitä kulttuuriset muutokset ovat? Arkielämä reagoi hallintoon ja päinvastoin, ja hallinnon muodit ja mallit ovat osa
Katsomuskasvatus ja uskonnollisten tilaisuuksien järjestäminen
Katsomuskasvatus ja uskonnollisten tilaisuuksien järjestäminen Kuopio 15.5.2018 Kirsi Tarkka, Opetushallitus Uusi vasu otsikoissa! Päiväkodit sulkevat ovensa seurakunnalta Kristinusko menettää erityisasemaansa
Opettaja yhteiskunnallisena ja kulttuurivaikuttajana
Opettaja yhteiskunnallisena ja kulttuurivaikuttajana 1 2 3 SUOMEN KASVATUKSEN JA KOULUTUKSEN HISTORIAN SEURAN VUOSIKIRJA 2012 Opettaja yhteiskunnallisena ja kulttuurivaikuttajana KOULU JA MENNEISYYS L
Musiikkipäiväkirjani: Maalataan, kirjoitetaan ja luetaan musiikkia (PWR1) Valitaan värejä, kuvia tai symboleja erilaisille äänille.
Musiikkipäiväkirjani: Maalataan, kirjoitetaan ja luetaan musiikkia (PWR1) Valitaan värejä, kuvia tai symboleja erilaisille äänille. Musiikkipäiväkirjani: Maalataan, kirjoitetaan ja luetaan (PWR1) Valitaan
Politiikka-asiakirjojen retoriikan ja diskurssien analyysi
Politiikka-asiakirjojen retoriikan ja diskurssien analyysi Perustuu väitöskirjaan Sukupuoli ja syntyvyyden retoriikka Venäjällä ja Suomessa 1995 2010 Faculty of Social Sciences Näin se kirjoitetaan n Johdanto
ISÄKSI KASVAMASSA ISÄN JA VAUVAN VÄLINEN SUHDE
ISÄKSI KASVAMASSA ISÄN JA VAUVAN VÄLINEN SUHDE Tieto isäksi tulemisesta Isän ja vauvan välinen suhde saa alkunsa jo silloin kun pariskunta suunnittelee vauvaa ja viimeistään silloin kun isä saa tiedon
yksilökeskeisen suunnittelun työvälineitä
yksilökeskeisen suunnittelun työvälineitä Tämä kirjanen yksilökeskeisen ajattelun työvälineistä tarjoaa lukijalle tilaisuuden tukea ihmisiä tavoilla, joilla on heille todellista merkitystä. Opas tarjoaa
Lataa Seksuaalisuuden tabut suljetuissa yhteisöissä - Hanna Kiuru. Lataa
Lataa Seksuaalisuuden tabut suljetuissa yhteisöissä - Hanna Kiuru Lataa Kirjailija: Hanna Kiuru ISBN: 9789515795434 Sivumäärä: 320 Formaatti: PDF Tiedoston koko: 34.68 Mb Seksuaalisuus liittyy vahvasti
Artikkeli Sosiaalilääketieteellisessä aikakauslehdessä
Artikkeli Sosiaalilääketieteellisessä aikakauslehdessä Hoitotieteen valtakunnallinen tutkijakoulu 30.3.2010 Päivikki Koponen, TtT, erikoistutkija THL TA1: Hyvinvointi ja terveyspolitiikat toimiala VETO:
Elämänkumppani voi löytyä mistä vain ja miten vain
Elämänkumppani voi löytyä mistä vain ja miten vain Monikulttuuriset parisuhteet entistä arkipäiväisempiä Tilastojen valossa lisääntyvät jatkuvasti Parin haku kansainvälistyy Globalisaatiokehityksen vaikuttaa
Aikuiskoulutustutkimus 2006
Koulutus 2008 Aikuiskoulutustutkimus 2006 Aikuiskoulutukseen osallistuminen Aikuiskoulutuksessa 1,7 miljoonaa henkilöä Aikuiskoulutukseen eli erityisesti aikuisia varten järjestettyyn koulutukseen osallistui
Kallion musiikkikoulu 2014-2015
Kallion musiikkikoulu 2014-2015 Opetusta kaiken ikäisille ja tasoisille aloittelijoista edistyneisiin soittajiin. Kallion musiikkikoulu Kallion bändikoulu Musiikkileikkikoulu Pikkukarhu Kallion musiikkikoulu,
Palaute kirjasta: www.talentumshop.fi. Copyright 2011 Talentum Media Oy ja tekijät. Kansi: Sanna-Reeta Meilahti Taitto: NotePad Ay, www.notepad.
Talentum Helsinki 2011 Copyright 2011 Talentum Media Oy ja tekijät Kansi: Sanna-Reeta Meilahti Taitto: NotePad Ay, www.notepad.fi ISBN: 978-952-14-1723-8 ISBN: 978-952-14-1724-5 (sähkökirja) Kariston Kirjapaino
Fakta- ja näytenäkökulmat. Pertti Alasuutari Tampereen yliopisto
Fakta- ja näytenäkökulmat Pertti Alasuutari Tampereen yliopisto Mikä on faktanäkökulma? sosiaalitutkimuksen historia: väestötilastot, kuolleisuus- ja syntyvyystaulut. Myöhemmin kysyttiin ihmisiltä tietoa
TERVEYSTIETEIDEN KANDIDAATIN JA MAISTERIN TUTKINNON VALINTAKOE 15.5.2012
Turun yliopisto Lääketieteellinen tiedekunta Hoitotieteen laitos 1 TERVEYSTIETEIDEN KANDIDAATIN JA MAISTERIN TUTKINNON VALINTAKOE 15.5.2012 Vastaa selkeällä käsialalla kysymyspaperiin varattuun viivoitettuun
Heikki Salomaa 10.12.2013. Minustako auttajaksi?
Heikki Salomaa 10.12.2013 Minustako auttajaksi? Älä pakene. Täältä ei voi paeta. Tämä on maailma. Me olemme maailmassa. Heaven, that s so simple! Merkitysten etsintä Tieteen filosofian peruskysymykset
ASIAKASOSALLISUUS VARHAISKASVATUKSESSA LASTENSUOJELUPÄIVÄT 29.9.2011. Birgitta Vilpas ja Sylvia Tast
ASIAKASOSALLISUUS VARHAISKASVATUKSESSA LASTENSUOJELUPÄIVÄT 29.9.2011 Birgitta Vilpas ja Sylvia Tast Miksi lähdimme kehittämään toimintaamme tähän suuntaan? Mikä sai meidät pohtimaan asiakkaidemme osallistamista?
EDUTOOL 2010 graduseminaari
EDUTOOL 2010 graduseminaari tutkimussuunnitelma, kirjallisuus ja aiheen rajaaminen Sanna Järvelä Miksi tutkimussuunnitelma? Se on kartta, kompassi, aikataulu ja ajattelun jäsentäjä Tutkimussuunnitelma
TASA-ARVO JA SUKUPUOLI OPPIMATERIAALEISSA
TASA-ARVO JA SUKUPUOLI OPPIMATERIAALEISSA Muistiot 2011:1 1 Opetushallitus ja tekijät Muistiot 2011:1 ISBN 978-952-13-4639-2 (pdf) ISSN-L 1798-8896 ISSN 1798-890X (verkkojulkaisu) Taitto: Sirpa Ropponen
Globaali Suomi ja arvot olemmeko vaarassa?
Globaali Suomi ja arvot olemmeko vaarassa? VTT Anneli Portman, Helsingin Yliopisto 3.6.2016 1 Mistä vaarat tulevat? Koemme itsemme uhatuksi joko henkilökohtaisesti tai ryhmätasolla Uhatuksi tulemisen kokemus
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 4/2014 1 (7) Kulttuuri- ja kirjastolautakunta Kupo/Kultj/2 25.03.2014
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 4/2014 1 (7) 36 Kansainväliset matka-avustukset, 3. jako HEL 2014-003735 T 02 05 01 00 Päätös päätti myöntää kansainvälisiä matkaavustuksia seuraavasti: Hakija Kohdemaa Avustus
Avaus. Leena Nissilä Opetusneuvos, yksikön päällikkö Opetushallitus
Avaus Leena Nissilä Opetusneuvos, yksikön päällikkö Opetushallitus Esiopetuksen opetussuunnitelman perusteet 2010 Romanilasten esiopetuksessa otetaan huomioon romanikulttuurista johtuvat erityistarpeet
Lukutaitotutkimukset arviointiprosessina. Sari Sulkunen Koulutuksen tutkimuslaitos, JY sari.sulkunen@jyu.fi
Lukutaitotutkimukset arviointiprosessina Sari Sulkunen Koulutuksen tutkimuslaitos, JY sari.sulkunen@jyu.fi Kansainväliset arviointitutkimukset Arvioinnin kohteena yleensä aina (myös) lukutaito Kansallisista
Lataa Terveyspolitiikan perusta ja käytännöt. Lataa
Lataa Terveyspolitiikan perusta ja käytännöt Lataa ISBN: 9789522458155 Sivumäärä: 427 Formaatti: PDF Tiedoston koko: 30.18 Mb Suomessa terveyspolitiikan tavoitteiksi muotoiltiin jo 40 vuotta sitten väestön
Ilmaisun monet muodot
Työkirja monialaisiin oppimiskokonaisuuksiin (ops 2014) Ilmaisun monet muodot Toiminnan lähtökohtana ovat lasten aistimukset, havainnot ja kokemukset. Lapsia kannustetaan kertomaan ideoistaan, työskentelystään
tulkitsee musiikillisen muokkaa musiikkia esittämistä
ARVIOINNIN KOHDE 1. Työprosessin Musiikkiohjelmiston harjoittelu Musiikillisen ilmaisun yleisimpien tulkintatapojen tulkitseminen Musiikin muokkaaminen esitystä varten Itsearviointi ARVIOINNIN KOHDE 2.
Lefkoe Uskomus Prosessin askeleet
Lefkoe Uskomus Prosessin askeleet 1. Kysy Asiakkaalta: Tunnista elämästäsi jokin toistuva malli, jota et ole onnistunut muuttamaan tai jokin ei-haluttu käyttäytymismalli tai tunne, tai joku epämiellyttävä
Kysymyksiin on vastattava hyvällä asiasuomella, kokonaisin lausein. Jokaisen kysymyksen yhteydessä on kerrottu maksimipistemäärä.
Sukunimi Etunimet Henkilötunnus VALINTAKOKEEN KYSYMYKSET Vastaa kaikkiin kysymyksiin selkeällä käsialalla käyttäen ainoastaan kysymysten alla olevaa vastaustilaa. Vastausten tulee perustua kunkin kysymyksen
Paneelin 20 näkökulma. Sami Pihlström Tutkijakollegium & teologinen tdk, Helsingin yliopisto sami.pihlstrom@helsinki.fi
Paneelin 20 näkökulma Sami Pihlström Tutkijakollegium & teologinen tdk, Helsingin yliopisto sami.pihlstrom@helsinki.fi Tutkijakollegium/ Sami Pihlström/ JUFO-seminaari 3.2.2015 1 Taustaa Paneeli 20: Filosofia
VUOROVAIKUTUSKYLPY. Saara Jaskari. Turun ensi- ja turvakoti ry
VUOROVAIKUTUSKYLPY Saara Jaskari Turun ensi- ja turvakoti ry Yleistä Turun ensi- ja turvakoti ry organisoima projekti. Raha-automaattiyhdistyksen kehittämisavustus vuosille 2010-2013 Projektin tavoite
Education at a Glance 2013: Sukupuolten väliset erot tasoittumassa
Education at a Glance 2013: Sukupuolten väliset erot tasoittumassa Education at a Glance: OECD Indicators (EaG) on OECD:n koulutukseen keskittyvän työn lippulaivajulkaisu, joka kertoo vuosittain koulutuksen
Laulu 1. Laulutekniikka
Laulu 1 tutustuu terveen äänenkäytön perusteisiin oppii tunnistamaan rekisterialueet ja niiden vaihtamisen oppii muutamia helppoja ääniharjoituksia ja hengitysharjoituksia kotityöskentelyä varten kehittää
AVAINBIOTOOPPITIEDON SAATAVUUS
AVAINBIOTOOPPITIEDON SAATAVUUS LAINSÄÄDÄNNÖN TARKASTELUA AVOIMUUDEN NÄKÖKULMASTA Minna Pappila OTT, tutkijatohtori Itä-Suomen yliopisto Turun yliopisto ESITYKSEN RAKENNE: Ympäristötiedon avoimuuden merkitys
Järki & Tunne Mieli 2015 -päivät Verkossa tunteella ja järjellä Kriisiauttaminen verkossa
Järki & Tunne Mieli 2015 -päivät Verkossa tunteella ja järjellä Kriisiauttaminen verkossa Satu Raappana-Jokinen Verkkokriisityön päällikkö Suomen Mielenterveysseura Se mitä oikeasti haluan tietää on epäselvää.
Tutkiva toiminta luovan ja esittävän kulttuurin kehittämishaasteena. Pirkko Anttila 2006
Tutkiva toiminta luovan ja esittävän kulttuurin kehittämishaasteena Pirkko Anttila 2006 Tutkimus vs. tutkiva toiminta? Research = careful search Sana recercher (ransk.) jaettuna osiinsa on: re = intensiivisesti,
Fiktion käsitteet tutuiksi. Oppitunnit 1 4
Oppitunnit 1 4 Oppituntien kulku 1. oppitunti 2. oppitunti 3. oppitunti 4. oppitunti Fiktion käsitteet tutuiksi 1. Oppia fiktion käsitteiden hyödyntämistä kaunokirjallisten tekstien avaamisessa. 2. Oppia
Alussa oli MURHA JOHTOLANKOJA RIKOS KIRJALLISUUTEEN. Paula Arvas & Voitto Ruohonen
Alussa oli MURHA JOHTOLANKOJA RIKOS KIRJALLISUUTEEN Paula Arvas & Voitto Ruohonen Suomen tietokirjailijat ry on tukenut teoksen kirjoittamista. Paula Arvas on kirjoittanut luvut 1, 2, 4 ja 6 ja Voitto
TASA-ARVON EDISTÄMINEN JA PALKKAKARTOITUS
TASA-ARVON EDISTÄMINEN JA PALKKAKARTOITUS 1 5.5.2015 Naisten ja miesten tasa-arvo työelämässä Naisten ja miesten tosiasiallisissa oloissa tuntuvia eroja Työelämässä rakenteita, jotka ylläpitävät sukupuolten
OLETKO TUTUSTUNUT ROMANI- KULTTUURIIN? luokkalaisille
K SN RN- KRN? 3.-4. luokkalaisille Romanikulttuuri-vihkosarja koostuu 4 eri osasta: sikouluikäisille ja 1.-2. luokkalaisille 3.-4. luokkalaisille 5.-6. luokkalaisille pettajille ja kouluttajille vet uki
Moni-ilmeinen vanhenemisen tutkimus - tutkimuskavalkadi. J.P. Roosin Suomalainen elämä (1987)
Vanhenemisen tutkimuksen johdantokurssi 8.11.2016 Moni-ilmeinen vanhenemisen tutkimus - tutkimuskavalkadi J.P. Roosin Suomalainen elämä (1987) toi sukupolvet suomalaiseen yhteiskuntatutkimukseen Aineistona
EDUCA 29.-30.1.2010 SIVISTYS SIIVITTÄÄ, KOULUTUS KANTAA KESKIMÄÄRÄINEN TYTTÖ JA POIKA. VTT/Sosiologi Hanna Vilkka 30.1.2010
EDUCA 29.-30.1.2010 SIVISTYS SIIVITTÄÄ, KOULUTUS KANTAA KESKIMÄÄRÄINEN TYTTÖ JA POIKA VTT/Sosiologi Hanna Vilkka 30.1.2010 1) MIHIN LAPSELLA ON OIKEUS SUKUPUOLISENA? 2) MIHIN LAPSELLA ON OIKEUS SEKSUAALISENA?
MONOGRAFIAN KIRJOITTAMINEN. Pertti Alasuutari
MONOGRAFIAN KIRJOITTAMINEN Pertti Alasuutari Lyhyt kuvaus Monografia koostuu kolmesta pääosasta: 1. Johdantoluku 2. Sisältöluvut 3. Päätäntäluku Lyhyt kuvaus Yksittäinen luku koostuu kolmesta osasta
VAIN NAISASIAKKAITA VARTEN Asunnottomien naisten tulkintoja naiserityisestä asunnottomuustyöstä
VAIN NAISASIAKKAITA VARTEN Asunnottomien naisten tulkintoja naiserityisestä asunnottomuustyöstä Diakonian tutkimuksen päivä 7.11.2008 Riikka Haahtela, YTM, jatko-opiskelija sosiaalipolitiikan ja sosiaalityön
Tekstin referee-käsittely
Tekstin referee-käsittely Markku Kangaspuro 26.4.2006 Aleksanteri-instituutti markku.kangaspuro@helsinki.fi Referee julkaisut tiedeyhteisössä Vain referee-julkaisut tunnustetaan tieteellisiksi julkaisuiksi
Ontologisointi käytännön tasolla
Ontologisointi käytännön tasolla Tuomas Palonen KOKO-sisältökokous. Aalto-yliopisto 11.11.2011 Ontologisointiprosessi Asiasanasto sillataan automaattisesti YSOon. Kone etsii asiasanaston ja YSOn samannimiset
muusikoiden kaltaista marginaaliryhmittymää, vaan kansainvälisen menestyksen saavuttamiseksi artistin kuin artistin on tehtävä video.
1 1. JOHDANTO Tämä tutkimus käsittelee suomalaisia musiikkivideoita. Musiikkivideolla tarkoitan kaupalliseen (televisio)levitykseen tarkoitettua lyhyttä, yleensä 3-5 minuuttia kestävää audiovisuaalista
Lapsen kielen kehitys II. Kielen ja puheen kehityksen tukeminen. www.eksote.fi
Lapsen kielen kehitys II Kielen ja puheen kehityksen tukeminen www.eksote.fi Lapsi- ja nuorisovastaanotto Puheterapia 2010 PUHUMAAN OPPIMINEN Puhe on ihmisen tärkein ilmaisun väline. Pieni lapsi oppii
Kuvattu ja tulkittu kokemus. Kokemuksen tutkimus -seminaari, Oulu VTL Satu Liimakka, Helsingin yliopisto
Kuvattu ja tulkittu kokemus Kokemuksen tutkimus -seminaari, Oulu 15.4.2011 VTL Satu Liimakka, Helsingin yliopisto Esityksen taustaa Tekeillä oleva sosiaalipsykologian väitöskirja nuorten naisten ruumiinkokemuksista,
Suomalaisen muistitietotutkimuksen ydinkysymyksiä
Elore (ISSN 1456-3010), vol. 17 2/2010. Julkaisija: Suomen Kansantietouden Tutkijain Seura ry. [http://www.elore.fi/arkisto/2_10/ukkonen_2_10.pdf] Kirja-arvio Suomalaisen muistitietotutkimuksen ydinkysymyksiä
Feministisin teko minkä nainen voi tehdä on ottaa raha-asiat haltuun
RAHA & SIJOITTAMINEN Feministisin teko minkä nainen voi tehdä on ottaa raha-asiat haltuun Iina Artima Kyrki MeNaisten päätoimittaja ME NAISET Fiksua viihtymistä! - Se härömpi naistenlehti - Naisten puheenaihemedia
Feminismit. Syksy 2012.
Feminismit Syksy 2012. Eron politiikat Tasa-arvon maailma on laillistetun ja yksiulotteisen sorron maailma; eron maailma on maailma, jossa sorto heittää aseensa ja antautuu elämän moneudelle ja monimuotoisuudelle.
AINEOPETUSSUUNNITELMA. PIRKAN OPISTO Musiikin taiteen perusopetus / Pirkan musiikkiopisto
AINEOPETUSSUUNNITELMA MUSIIKIN PERUSTEET PIRKAN OPISTO Musiikin taiteen perusopetus / Pirkan musiikkiopisto Tämä aineopetussuunnitelma koskee Pirkan opistossa annettavan musiikin taiteen perusopetuksen
ROMANIKULTTUURI ELÄMÄÄ JA TAPOJA
ROMANIKULTTUURI ELÄMÄÄ JA TAPOJA Tämä on esite kaikille peruspalvelujen ammattilaisille. Esitteessä käsitellään erilaisia romaniyhteisön ja pääväestön välisiä eroja, jotka on hyvä ottaa huomioon käytännön
Koripallomuseosta Koripalloperinnekeskus
Koripallomuseosta Koripalloperinnekeskus Jari Toivonen, Projektipäällikkö Koripallomuseo-projekti käynnistyi Kotkassa vuonna 2008 tavoitteena luoda pysyvä, valtakunnallinen, koripalloon liittyvä erikoismuseo.
Asuntopolitiikan tutkimus ja julkinen keskustelu
Asuntopolitiikan tutkimus ja julkinen keskustelu ASU-vuosiseminaari, Lahti 23.-24.10.2014 Asuntopolitiikka muutoksessa konsortio Hanna Kettunen (sekä Tuula Laukkanen ja Christer Bengs) Konsortion hankkeiden
Yhteenveto Espoon ruotsinkielisen väestön kehityksestä alkaen vuodesta 1999
Yhteenveto Espoon ruotsinkielisen väestön kehityksestä alkaen vuodesta 1999 Sisältäen: Espoon ruotsinkielinen väestö vs. Helsingin ruotsinkielinen väestö. Olennaiset erot väestön kehityksessä. Lasten lukumäärän
STRATEGIA Hallituksen vahvistama esitys syysliittokokoukselle
STRATEGIA 2016-2018 Hallituksen vahvistama esitys syysliittokokoukselle 19.11.2015 1 STRATEGISET TAVOITTEET 2016-2018 VISIO 2020 MISSIO ARVOT RIL on arvostetuin rakennetun ympäristön ammattilaisten verkosto.
Rajatonta yhteistoimintaa - Kuntarakennemuutoksen vaikutukset Varsinais-Suomen kylätoimintaan
Rajatonta yhteistoimintaa - Kuntarakennemuutoksen vaikutukset Varsinais-Suomen kylätoimintaan Varsinais-Suomen Kylät ry:n 15-vuotisjuhlaseminaari 3.12.2015 Kuva-Tähti, Vehmaa FM, Niina Koskihaara Kansatiede,
Pääluvun tekstin jälkeen tuleva alaotsikko erotetaan kahdella (2) enterin painalluksella,väliin jää siis yksi tyhjä rivi.
KIRJALLISEN TYÖN ULKOASU JA LÄHTEIDEN MERKITSEMINEN Tämä ohje on tehty käytettäväksi kasvatustieteiden tiedekunnan opinnoissa tehtäviin kirjallisiin töihin. Töiden ohjaajilla voi kuitenkin olla omia toivomuksiaan
Laadunhallinta yliopistossa. Mikko Mäntysaari
Laadunhallinta yliopistossa Mikko Mäntysaari Luennon sisällöstä Luento on pidetty 28.10.2008 Jyväskylän yliopiston sosiaalityön yksikön kehittämispäivänä. Teemana on laadunhallinnan kehittäminen yliopistossa.
Vanhempien alkoholinkäyttö ja lasten kokemat haitat
Vanhempien alkoholinkäyttö ja lasten kokemat haitat Marja Holmila 18.9.2012 Marja Holmila: Vanhempien ja aikuisten alkoholinkäyttö lapsen näkökulmasta 1 Esityksen rakenne 1. Päihteitä ongelmallisesti käyttävien
Laulajan ilmaisu ja kuuntelijan kokemus
Esitelmä 29.3.2008 / Powerpoint -esityksen tekstit Musiikki ja tutkimus 2008 Esitys, kuulija ja musiikin välittyminen -symposium. Tampereen yliopisto, Musiikintutkimuksen laitos. Anne Tarvainen Tampereen
Taiteen perusopetuksen arvioinnin kriteerit. Eija Kauppinen Opetushallitus
Taiteen perusopetuksen arvioinnin kriteerit Eija Kauppinen Opetushallitus 16.4.2018 Mikä arviointikriteeri on ja mihin sitä käytetään? Arviointikriteeri määrittelee osaamisen (tietojen ja taitojen) tason.
ROMANILASTEN PERUSOPETUKSEN TUKEMISEN KEHITTÄMISSUUNNITELMA
ROMANILASTEN PERUSOPETUKSEN TUKEMISEN KEHITTÄMISSUUNNITELMA SISÄLLYSLUETTELO 1. Romanioppilaiden määrä ja opetuksen vastuutahot kunnassa 3 2. Romanioppilaan kohtaaminen 4 3. Suvaitsevaisuuden ja hyvien
Sukupuolijakauma. Työllisyys KOULUTUSPALAUTTEET. Sukupuoli. Työllisyys
KOULUTUSPALAUTTEET Koulutus Osallistujia Palautteita Elintapamuutokseen sitoutuminen 2.8.215 48 25 Miestyön abc 1.9.215 62 4 Syömishäiriöt 19.11.215 94 49 Poikatyö 14.1.216 5 9 Ikääntyneen ravitsemushoito
Kuvataiteesta kirjoittaminen ja Wikipedia
Kuvataiteesta kirjoittaminen ja Wikipedia Heikki Kastemaa Wikiathlon, Kiasma 28.3.2015 Viisi pilaria Wikipedian käytännöt perustuvat tietosanakirjan, neutraalin näkökulman, vapaan aineiston, toisten käyttäjien
Äi 8 tunti 6. Tekstin rakenne, sitaattitekniikka
Äi 8 tunti 6 Tekstin rakenne, sitaattitekniikka Tekstin kirjoittaminen on prosessi Ensimmäinen versio sisältää ne asiat, mitä tekstissäsi haluat sanoa. Siinä ei vielä tarvitse kiinnittää niin paljon huomiota
Poistetaan naisten ja miesten välinen palkkaero. http://ec.europa.eu/equalpay
Poistetaan naisten ja miesten välinen palkkaero Sisällys Mitä sukupuolten palkkaero tarkoittaa? Miksi sukupuolten palkkaerot säilyvät? Mitä EU tekee? Miksi asia on tärkeä? Sukupuolten palkkaero vaikuttaa
Kuinka laadin tutkimussuunnitelman? Ari Hirvonen I NÄKÖKULMIA II HAKUILMOITUS
Kuinka laadin tutkimussuunnitelman? Ari Hirvonen 15.9.2014 I NÄKÖKULMIA II HAKUILMOITUS I NÄKÖKULMIA Hyvä tutkimussuunnitelma Antaa riittävästi tietoa, jotta ehdotettu tutkimus voidaan arvioida. Osoittaa,
Tarja Pääjoki, JY. Kuva Hanna Nyman, Vantaan taikalamppukekus Pessi
Tarja Pääjoki, JY Kuva Hanna Nyman, Vantaan taikalamppukekus Pessi Taikalampun strategia, laadittu 2009 10 Kuva Lastenkulttuurikeskus Lastu Lapsen taiteellinen toimijuus Lapsi näkee kaiken uutena; hän
MUSIIKKIOPISTOTASON VALINTAKOEOPAS 2013
5.4.2013 OULUN KONSERVATORIO Postiosoite: PL 20 90015 Oulun kaupunki puh. 044 703 9162 Opintotoimiston käyntiosoite: Lintulammentie 1 L Nettisivut: www.oulunkonservatorio.fi MUSIIKKIOPISTOTASON VALINTAKOEOPAS
Kansainvälisen matkailun trendejä Suomen näkökulmasta
Pohjois-Savon matkailun tulevaisuus seminaari 26.01.2010, TahkoSpa, Nilsiä Kansainvälisen matkailun trendejä Suomen näkökulmasta MEGATRENDEJÄ Yeoman, Ian (2008). Tomorrow s Tourist. Scenarios and Trends.
Taideyliopiston kirjaston toimintasuunnitelma 2015 2017
TOIMINTASUUNNITELMAN TAUSTAT Luova ja energinen taideorganisaatio edellyttää kirjastoa, joka elää innovatiivisesti ajassa mukana sekä huomioi kehysorganisaationsa ja sen edustamien taiteen alojen pitkän
Osallisuus - vastaus kirkon kaikkiin ongelmiin? Seurakunnan tietoinen ja aktiivinen osallistuminen messussa
Osallisuus - vastaus kirkon kaikkiin ongelmiin? Seurakunnan tietoinen ja aktiivinen osallistuminen messussa Kirkko kantaa huolta siitä, etteivät kristityt olisi sivullisina ja mykkinä katselijoina tätä
KUVATAIDE KOULUN OPPIAINEENA PIIRUSTUKSESTA VISUAALISEEN KULTTUURIKASVATUKSEEN
KUVATAIDE KOULUN OPPIAINEENA PIIRUSTUKSESTA VISUAALISEEN KULTTUURIKASVATUKSEEN,,, Perusopetuksen yleiset valtakunnalliset tavoitteet ja perusopetuksen tuntijako -työryhmä 18.11.2009 Pirkko Pohjakallio
20-30-vuotiaat työelämästä
Sakari Nurmela Tutkimuksen toteuttaminen ja sisältö Tutkimuksen toteuttaminen Tutkimukseen vastanneet edustavat maamme 20-30-vuotiasta lapsetonta väestöä (pl. Ahvenanmaan maakunnassa asuvat). Kyselyyn
Lauttakylän koulu/ Lautta 1 Iltapäivätoiminnan lukuvuosisuunnitelma 2015-2016
auttakylän koulu/ autta 1 ltapäivätoiminnan lukuvuosisuunnitelma 2015-2016 YY J NEN ÄDENTDT EENEN T T E Tutustumisleikkejä asviksiin liittyvä askartelu asviksiin asviksiin runoja loruja asviksiin lauluja
PU:NC Participants United: New Citizens
PU:NC Participants United: New Citizens 2013 PU:NC Participants United: New Citizens * Kolmas Loimaan teatterin (Suomi) & County Limerick Youth Theatren (Irlanti) yhteinen Youth in Action projekti * CIMOn
Mainokset ja media. Elina Kivelä & Rosa Tervonen
Mainokset ja media Elina Kivelä & Rosa Tervonen Mainoslause itsestä Kirjoita lappuun ylistävä mutta totuudenmukainen mainoslause itsestäsi. Älä paljasta lappuasi muille! Mainoslause voi liittyä ulkonäköösi
Musiikkitieto. Vanhasta tiedosta jotakin uutta? leena.unkari-virtanen@metropolia.fi
Musiikkitieto Vanhasta tiedosta jotakin uutta? 2 Musiikin menneisyys Jotakin uutta? TIEDOT Tässä katsauksessa 3 Kysytään mitä musiikkitiedossa oikein pitäisi oppia: tietoa - entä taitoja? Luodaan katsaus
ARVO - verkkomateriaalien arviointiin
ARVO - verkkomateriaalien arviointiin Arvioitava kohde: Jenni Rikala: Aloittavan yrityksen suunnittelu, Arvioija: Heli Viinikainen, Arviointipäivämäärä: 12.3.2010 Osa-alue 1/8: Informaation esitystapa