OHJELMA 2006 KAUNEIMMAT KAALEEN LAULUT
|
|
- Teija Mäkinen
- 8 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 OHJELMA 2006 KAUNEIMMAT KAALEEN LAULUT Perheen kesken perinnelaulujen laulaminen oli usein yhteistä iltahuvia aikana, jolloin vain harvalla romanilla oli oma katto pään päällä, puhumattakaan radioista tai televisioista. Laulut kertovat romanien elämästä, lähimmäisen kaipuusta, vaeltamisesta, linnasta, markkinoista, hevoskaupoista sekä yhteydestä luontoon ja rakkaudesta. Laulujen vanhimmat piirteet viittaavat kauas Euroopan taakse Anatoliaan, Persiaan, mahdollisesti jopa Intiaan saakka. Laulajien venyttelevä, koristeellinen ja pakahtuen eläytyvä laulutapa on vanhaa itämaista perua. Uudemmat kaaleen laulut ovat saaneet vaikutteita pohjalaisesta rekilauluperinteestä. Kauneimmat kaaleen laulut -konsertissa kuullaan perinnelaulujen taitajia. HENGELLISTÄ ROMANIMUSIIKKIA Romanien Musiikkikoulun oppilaat Kyösti Rothin johdolla: Johnny, Kyösti Långström, Dimitry, FocusDuo; Mertzi Lindgren & Tenho Långström, Henry Friman, Vivian Lumberg sekä Roosa Grönfors & Benja TANGOTANSSIAISET Rainer Bollströmin ja Graniitti yhtyeen tahdittamana Pitkän linjan tanssimuusikko Rainer Bollström on esiintynyt Porvoon Romanimusiikin festivaaleilla aikaisemminkin ja vakuuttanut tanssiyleisön aina taitavana ja tunteisiin vetoavana tanssittajana. Bollströmiltä on ilmestynyt viisi soololevyä, joista tuorein Tää helpottaa syksyllä Tämän vuoden keikkakalenteri on ollut uuden suositun levyn myötä täynnä ja Porvoon Romanimusiikin festivaali oli onnekas saadessaan Raikun jälleen VPK:n lavalle.
2 ETNOROM Uusi unkarilaisyhtye Etnorom taitaa monipuolisesti Balkanin maiden musiikit. Yhtyeen ohjelmistoon kuuluu mm. romanien perinnelauluja ja -tansseja kotimaasta Unkarista, Romaniasta, Turkista, Espanjasta ja Venäjältä. Etnoromin muusikoista cimbalomvirtuoosi Kalman Balogh on yksi soittimensa parhaimmista taitajista koko Euroopassa. Laulajatar Agnes Künstler ja kitaristi Joszef Balog ovat puolestaan vanhoja Porvoon kävijöitä ja tuttuja entisestä Kalyi jag -yhtyeestä parinkymmenen vuoden ajalta. Etnoromissa esiintyvät heidän lisäkseen lyömäsoittaja Mihaly Rostas ja viulisti Laszlo Major. ZINGARA-KVARTETTI Zingara -kvartetti esittää perinteistä romanimusiikkia mm. Suomesta, Espanjasta, Venäjältä ja Moldaviasta. Musiikin on eri lähteistä koonnut ja alkuperäistä henkeä seuraten sovittanut kvartetin perustajajäsen, viulisti Jouko Heikkilä. Alkuperäinen Zingara -kvartetti toimi vuosina jäseninään Heikkilän sekä Marjatta ja Tero Airaksen lisäksi kitaristi Seppo Siirala. Kvartetilla oli kymmenittäin konsertteja mm. lukuisilla festivaaleilla ja se teki useita radionauhoituksia sekä lp-levyn ja kansainväliseen levitykseen edenneen tv-ohjelman. Heikkilän kuoltua auto-onnettomuudessa 1988 jäi hänen kokoamansa musiikki odottamaan uutta tulemistaan, kunnes vuonna 2002 nykyiset jäsenet yllättäen kohtasivat ja hetken oivalluksesta syntyi uusi Zingara. Vaikka kokoonpano on hieman erilainen kuin ennen, on sovituksissa edelleen pyritty säilyttämään alkuperäisesitysten luonne ja henki, alistetun kansan tukahdutettujen tunteiden lataus. Yhtyeeseen kuuluvat laulaja Marjatta Airas, kitaristi Ismo Eskelinen, kitaristi Jyrki Myllärinen, sellisti Tero Airas. Porvoon konsertissa Zingaran vieraana on oboetaiteilija Aale Lindgren.
3 RAJKO Rajko tarkoittaa mustalaislasta ja yhtyeessä on kahdeksan muusikkoa Budapestista. Kuusi viulistia, cimbalomin soittaja ja basisti. Yhtye soittaa taidemusiikkia eli klassista Unkarin romanien viuluprimaksille sovitettua ohjelmistoa. MARTIN LUBENOV ORKESTAR Martin Lubenovia on tituleerattu Balkanin Kimmo Pohjoiseksi, sillä tämä kolmikymppinen harmonikansoittaja osaa antaa soittimelleen vauhtia! Martin Lubenov Orkestarin soitossa yhdistyvät Balkanin romanirytmit, swing, moderni jazz, tango nuevo, salsa ja Astor Piazzola. Lubenov kävi pikavisiitillä Helsingissä syksyllä Hänen ensi esiintymisensä herätti suurta innostusta ja oli itsestään selvää, että se ei jäänyt ainoaksi. Martin Lubenov on tunnetun muusikkosuvun kasvatti ja kotoisin Sofian liepeillä olevasta Fakultetan lähiöstä, josta on kautta aikojen tullut paljon taitavia romanisoittajia. Hän on opiskellut Sofiassa ja Wienissä ja on perehtynyt mm. Bulgarian, Bosnian, Kreikan, Serbian, Turkin ja Makedonian perinnemusiikkiin, ranskalaiseen Musetteen, Argentiinalaiseen tangoon, klassiseen taidemusiikkiin ja jazziin. Lubenov on erittäin suosittu Balkanin romaneiden keskuudessa. Nuoresta iästään huolimatta hän on saanut mainetta osakseen ja päässyt soittamaan useiden keskeisten romanimuusikoiden kanssa. Martin Lubenov Orkestarissa soittavat Lubenovin lisäksi: Neno Iliev (laulu), Zivko Stoyanov (klarinetti), Ventislav Radev (lyömäsoittimet), Asen Radev (trumpetti ja saksofoni), Ateshghan Yuseinov (viulu) ja Nenad Vasilic (basso).
4 VALENTIN VAALA: MUSTALAISHURMAAJA Elokuva vuodelta 1929 Kesto 62 minuuttia Käsikirjoitus Theodor Tugai (Teuvo Tulio) ja Valentin Vaala Mustavalkea versio, elokuva on restauroitu vuonna 1995 värilliseksi Teuvo Tulio oli elokuvaa tehdessä 16-vuotias ja Valentin Vaala 18-vuotias Musiikki livenä Kai Palm & Romales orkesteri Manjardo on romanileirin johtaja, parantumaton hurmuri, joka häilyy kolme naisen välillä. Kohdatessaan Esmeraldan, hän sohaisee herhiläispesää ja joutuu vastaamaan teoistaan vastatusten haastajansa kanssa. Elokuvassa esiintyy runsaasti Helsingin alueen romaneja. Vaalan elokuva on yksi varhaisimmista kotimaisista elokuvista, joissa romanit ja romanikulttuuri on otettu keskeisiksi temaattisiksi ja juonellisiksi tekijöiksi. Samalla se huomioi modernilla tavalla romanien ja valtaväestön välisen ristiriidan.
5 SEMINAARI ROMANIPERINTEEN TALLENTAMISESTA Alustajina musiikintutkijat Risto Blomster (FT, tutkija Suomalaisen Kirjallisuuden seura) sekä FT, Kaj Åberg. Tilaisuudessa haastateltavana myös suomalaisen romaniperinteen veteraanitallentaja professori Pekka Laaksonen. Samassa yhteydessä julkaistaan myös kirja nimeltä Suomen romanimusiikki, jonka tekijöinä Kai Åberg & Risto Blomster (toim.), Kustantajana Suomalaisen Kirjallisuuden seura SKS Suomen romanimusiikki on ensimmäinen kokonaisesitys suomalaisesta romanimusiikista ja sen taustoista. Kirjassa käydään läpi romaneiden perinnelaulujen aiheet, melodiikka ja esitystavat - hengellistä musiikkia ja iskelmää unohtamatta. Mukana on myös henkilökuvat romanilaulaja Saska Borgista ja boheemitutkija Arthur Thesleffistä sekä katsaus varhaiseen romanimusiikkikirjoitteluun Suomessa. Nuotti- ja tekstiesimerkit, mustavalkoinen valokuvitus sekä kattava romanimusiikin aineistoluettelo täydentävät tekstiä. Kirjoittajat: Risto Blomster Pekka Jalkanen Pekka Laaksonen Kai Åberg Raila Halmetoja FT, tutkija, Suomalaisen Kirjallisuuden Seura FT, dosentti ja säveltäjä Professori FT, tutkija ja muusikko toimittaja MUUTA OHJELMAA Valokuvanäyttely Suomen romanien historiasta Grandin alakerrassa ja yläkerran vitriinissä SKS:n romaniaiheinen kirjanäyttely. Lisäksi Grandissa on esillä uusia romaninaisille suunniteltuja vaatemalleja.
6 Romanimusiikin festivaaleja tukemassa:
7
Kirja-arvio: Romanimusiikkia mahtilauluista tangoon
Elore (ISSN 1456-3010), vol. 16 1/2009. Pasi Enges Julkaisija: Suomen Kansantietouden Tutkijain Seura ry. [http://www.elore.fi/arkisto/1_09/kirjat_enges2_01_09.pdf] Kirja-arvio: Romanimusiikkia mahtilauluista
KONSERTIT KEVÄT 2014
KONSERTIT KEVÄT 2014 Sunnuntain toivotut Laulavat Hietaset su 2.3.2014 klo 15 la 22.3.2014 klo 18 Mari Palo ja Hannu Lehtonen, laulu Lasse Hirvi, piano Heini Hietanen, Pentti Hietanen, Iina Hietanen ja
MUSIIKKI. Lämmittely. Sanastoa
Lämmittely Millaista musiikkia vanhassa kotimaassasi kuunnellaan paljon? Nimeä lempiartistisi ja kerro, millaista hänen musiikkinsa on. Missä tilanteessa vanhassa kotimaassasi kuunnellaan musiikkia (kotona,
16.3.2015. Partiolippukunta Tampereen Kotkien Puhallinorkesteri 2015
Partiolippukunta Tampereen Kotkien Puhallinorkesteri 2015 Partiolippukunta Tampereen Kotkien Puhallinorkesteri Partiolippukunta Tampereen Kotkien puhallinorkesteri on pirkanmaalaisista musiikinharrastajista
YLEISTÄ TIETOA SOITONOPISKELUSTA
YLEISTÄ TIETOA SOITONOPISKELUSTA Soiton/laulunopiskelu konservatoriossa on tavoitteellinen harrastus, joka vaatii tunneilla käymisen lisäksi sitoutumisen säännölliseen kotiharjoitteluun. Oppilaan viikoittainen
PÄHEÄ -konserttisarja Euran koulukeskuksen auditoriossa
PÄHEÄ -konserttisarja Euran koulukeskuksen auditoriossa Sunnuntai 25.10.2015 klo 17, liput 10 PÄRE Ensimmäinen yhtye 200 vuoteen, tai koskaan, jossa on suomalainen säkkipilli! Yhtye tutkii rohkeasti soittimen
SALON MUSIIKKI- OPISTO LÄNSI- RANTA 4B 24100 SALO
SALON MUSIIKKI- OPISTO LÄNSI- RANTA 4B 24100 SALO SALON MUSIIKKIOPISTO Musiikkiopiston Nohterin ja Kärjen talot Musiikkiopiston kirjastotalon tilat Musiikkiopiston toimitilat sijaitsevat Salon keskustassa
SALON MUSIIKKIOPISTO
SALON MUSIIKKIOPISTO SALON MUSIIKKIOPISTO Musiikkiopiston Nohterin ja Kärjen talot Musiikkiopiston kirjastotalon tilat Musiikkiopiston toimitilat sijaitsevat Salon keskustassa kirjaston läheisyydessä.
TILAVARAUKSET 1 (5) Kansanmusiikki (pienet hanuristit) Anna-Mari
TILAVARAUKSET 1 (5) TANSSISALI KLO MAANANTAI 7.2. TIISTAI 8.2. KESKIVIIKKO 9.2. TORSTAI 10.2. 12-13 klo 13.30-14.15 klo 12.30-13.15 Tehtävä ja temppurata ML 2 Tehtävä ja temppurata ML 1 14.30-15.15 Eeva
Markus Ketola Ralf Nyqvist Antti Rissanen UUSIA SOVITUKSIA JUNIOR BIG BANDILLE BIG BANG
Markus Ketola Ralf Nyqvist Antti Rissanen UUSIA SOVITUKSIA JUNIOR BANDILLE SUOMEN BAND -YHDISTYS RY A A SUOMEN BAND -YHDISTYS RY Big Bang Markus Ketola (s. 1968) Suomen big band -yhdistyksen projekti big
PÄÄSYKOEOHJEITA 2015
1 / 7 Sisällys YLEISTÄ... 1 MUSIIKKILEIKKIKOULU... 1 KLASSINEN MUSIIKKI PIANO... 2 Vuonna 2006 JA SEN JÄLKEEN SYNTYNEET... 2 PIANO... 2 Vuonna 2005 JA TÄTÄ AIEMMIN SYNTYNEET... 2 LAULU... 3 URUT (KIRKKOURUT)...
PAULI NISULAN SOITTOHISTORIA
PAULI NISULAN SOITTOHISTORIA Muistojen tango Soitto on isänperintönä saatu ja Pihilajan soittokunnassa jalostettu. Elettiin vuotta 1945 tai 1946, kun noin 12-vuotiaana pyrin soittokuntaan. Menin kerran
Jatko-opintoja musiikista kiinnostuneille
Jatko-opintoja musiikista kiinnostuneille Opiskeluvaihtoehtoja yliopistossa (n.5v.) ja ammattikorkeakoulussa (n. 3,5v.) Sekä yliopistoon että ammattikorkeakouluun haettaessa ennakkotehtäviä ja/tai soveltuvuuskoe
EMO. Espoon musiikkiopisto EMO EMON MELUNTORJUNTAOHJELMA (MTO) PÄHKINÄNKUORESSA
EMO Espoon musiikkiopisto EMO EMON MELUNTORJUNTAOHJELMA (MTO) PÄHKINÄNKUORESSA EMON MELUNTORJUNTAOHJELMA (MTO) PÄHKINÄNKUORESSA Tiivistelmä Yleistä MTO on tehty meluasetuksen VNA85/2006 perusteella ja
Mu2 MONIÄÄNINEN SUOMI, jaksoissa 2, 3 ja 5 Mikä on suomalaista musiikkia, millaista musiikkia Suomessa on tehty ja harrastettu joskus
MUSIIKIN KURSSIT, jaksomerkinnät koskevat lukuvuotta 2015-2016 Mu2 MONIÄÄNINEN SUOMI, jaksoissa 2, 3 ja 5 Mikä on suomalaista musiikkia, millaista musiikkia Suomessa on tehty ja harrastettu joskus pari
YLEISTÄ TIETOA SOITONOPISKELUSTA
YLEISTÄ TIETOA SOITONOPISKELUSTA Soiton/laulunopiskelu konservatoriossa on tavoitteellinen harrastus, joka vaatii tunneilla käymisen lisäksi sitoutumisen säännölliseen kotiharjoitteluun. Oppilaan viikoittainen
Vaihto-oppilasvuosi Teatterikorkeakoulun näyttelijäntyön linjalla 2012-2013
Vilma Putro CV Teatterialalta Yhteystiedot: Gsm: 045-8036855 vilma.putro@hotmail.com www.vilmaputro.com Henkilötiedot: Syntymäaika: 1988 Pituus: 156cm Kielitaito: suomi (äidinkieli), venäjä, englanti Erityistaidot:
PÄÄSYKOEOHJEITA 2016 1 / 7
PÄÄSYKOEOHJEITA 2016 1 / 7 Sisällys YLEISTÄ... 2 MUSIIKKILEIKKIKOULU... 2 KLASSINEN MUSIIKKI... 2 PIANO... 2 LAULU... 3 URUT (KIRKKOURUT)... 3 VIULU... 3 ALTTOVIULU... 4 SELLO JA KONTRABASSO... 4 PUUPUHALTIMET...
http://www.youtube.com/watch?v=sugtzbcwtti&feature=related
Syyskuu no 55 /2012 http://www.youtube.com/watch?v=sugtzbcwtti&feature=related "Särkyneille on puhuttava hiljaa ja sanoin, jotka eivät lyö. Kuin tuuli, joka vaalii viljaa, kuin lempeä ja lämmin yö. Särkyneitä
Kumina Music Oy ohjelmat 2016
Kumina Music Oy ohjelmat 2016 COCKTAIL- TILAISUUDET JA JUHA- ILLALLISET JA KONSERTIT Tessa Virta ja Olli Peuhu duo (Piano/ laulu, kontrabasso) Tessa Virta Trio (Piano/laulu, kitara ja kontrabasso) Katso
Asteikot/tasosuoritusten tekninen osuus Keski-Karjalan musiikkiopistossa
Asteikot/tasosuoritusten tekninen osuus Keski-Karjalan musiikkiopistossa BASSO: Pt 1: duurit ja luonnolliset sekä harmoniset mollit 3b-3# Pt 2: duurit sekä luonnolliset, harmoniset sekä jazzmollit (sama
KEIKALLA-SIVUN VIIMEISET PÄIVITYKSET
2.1.2018 TAKAMETSIEN MEKATÄHDET 2007 (Kokkola) Marko Isolehto kitara Kari Pulkkinen kitara ja laulu Jouko Suonvieri rummut Jouni Rieskaniemi laulu Timo Lehtimäki basso ja laulu TAKAMETSIEN MEKATÄHDET 2008
TAIDE, KULTTUURI JA HYVINVOINTI - ROMANIKULTTUURI NÄKYVÄKSI ROMANIASIAIN NEUVOTTELUKUNTIEN VALTAKUNNALLISET NEUVOTTELUPÄI- VÄT
ISAVI/655/00.00.01/2015 KUTSU Itä-Suomi Peruspalvelut, oikeusturva ja luvat- vastuualue Romaniasiain neuvottelukunta 28.7.2015 TAIDE, KULTTUURI JA HYVINVOINTI - ROMANIKULTTUURI NÄKYVÄKSI ROMANIASIAIN NEUVOTTELUKUNTIEN
Meiltä löytyy kaikki!
Mikä soittimeksi? Meiltä löytyy kaikki! JOUSISOITTIMET Alttoviulu Viulu Sello Viulu ja alttoviulu Suositeltava aloitusikä on 5-7 vuotta. Viulun asennot on tuossa iässä helppo oppia leikin avulla. Myöhemminkin
KIRKKONUMMEN MUSIIKKIOPISTO. Perusopetus
1 KIRKKONUMMEN MUSIIKKIOPISTO Kirkkonummen musiikkiopisto on kaksikielinen kunnallinen musiikkioppilaitos, joka antaa opetusta kirkkonummelaisille ja siuntiolaisille lapsille ja nuorille. Musiikkiopistossa
MUSIIKKIOPISTOON! VANTAAN MUSIIKKIOPISTO - VMO 2017
MUSIIKKIOPISTOON! VANTAAN MUSIIKKIOPISTO - VMO 2017 VANTAAN MUSIIKKIOPISTO - VMO Tule oppilaaksi yhteen Suomen suurimmista musiikkiopistoista! Vantaan musiikkiopistossa yli 2000 oppilasta saa soiton ja
MUSIIKKIOPISTOON! VANTAAN MUSIIKKIOPISTO - VMO
MUSIIKKIOPISTOON! VANTAAN MUSIIKKIOPISTO - VMO VANTAAN MUSIIKKIOPISTO - VMO Tule oppilaaksi yhteen Suomen suurimmista musiikkiopistoista! Vantaan musiikkiopisto on Vantaan kaupungin oma oppilaitos, jossa
TOUKOTERVEHDYS ARXILTA
6.5.2019 TOUKOTERVEHDYS ARXILTA Kesäkausi jo häämöttää nurkan takana ja yhteinen toimintakautemme on lopuillaan. Suuret kiitokset kaikille mukana olleille! Vuosi on ollut täynnä upeita elämyksiä, tärkeitä
Perustiedot - Kaikki -
KMO 13+ RTF Report - luotu 27.05.2015 15:22 Nimi Vastaaja Vastaamassa Vastanneet final 13+ 73 40 23 Yhteensä 73 40 23 Perustiedot 1. Ikäni on (39) Ikäni on 2. Olen ollut oppilaana (36) Olen ollut oppilaana
KAMPRAATTTI ON OSALLISTUNUT SEURAAVIIN KUOROKILPAILUIHIN, -KATSELMUKSIIN JA -FESTIVAALEIHIN:
KAMPRAATTI, viralliselta nimeltään Ilmajoen musiikkikoulun kamarikuoro Kampraatti, on perustettu vuonna 1979. Kuoron on perustanut ja koko sen historian ajan johtanut Ilmajoen musiikkiopiston rehtori,
Pianonsoiton alkeet - opeta koko luokka soittamaan 2 kappaletta kahdeksassa viikossa.
Pianonsoiton alkeet - opeta koko luokka soittamaan 2 kappaletta kahdeksassa viikossa. Kurssilla koko luokka oppii pianonsoiton alkeet ja kaksi kappaletta. Kurssin voi suorittaa ilman pianonsoiton, musiikinteorian
KEIKALLA. Mauri Rautiainen - soitosta elämälle merkitys.
KEIKALLA Mauri Rautiainen - soitosta elämälle merkitys Toholampinen Mauri Rautiaianen luettelee orkestereita, joita on matkatessa perustanut ystäviensä kanssa. Näihin muisteloihin osuu jotain arvokastakin
SYMPATIA 1976 (Toholampi) Tapani Purontaka basso ja laulu Veijo Porkola kitara ja laulu Ari Hylkilä soolokitara Usko Lintinen rummut
MADS-YHTYE 1975 (Toholampi) Tapani Purontaka basso ja laulu, Veijo Porkola kitara ja laulu, Ari Hylkilä soolokitara, Usko Lintinen rummut, Jaakko Leppäaho kitara SYMPATIA 1976 (Toholampi) Tapani Purontaka
IV kansainvälinen musiikkifestivaali Kalevala Fest. Italia, Englanti, Suomi ja Venäjä
IV kansainvälinen musiikkifestivaali Kalevala Fest Italia, Englanti, Suomi ja Venäjä Blues, fusion, pop-jazz, latino, modern-mainstream 18. lokakuuta (perjantai ) 2. marraskuuta (lauantai) 2013 Petroskoi
OPETUSTARJOTIN
OPETUSTARJOTIN 2017 2018 Taiteen perusopetus Soitinvalmennus Karuselli Musiikkileikkikoulu Avoin opetus Lyhytkurssit Muut maksut Ilmoittautuminen TAITEEN PERUSOPETUS Perusopetus - laaja oppimäärä Laaja
Mitä on tehty ja mitä on suunnitteilla romaniaineistojen arkistoimiseksi?
Mitä on tehty ja mitä on suunnitteilla romaniaineistojen arkistoimiseksi? Mitä on tehty? Mitä ei ole tehty? Mitä on suunnitteilla? Risto Blomster SKS/Kansanrunousarkisto Risto.blomster@finlit.fi Romaniasiain
KONSERTIT VUONNA Kauneimmat joululaulut Temppeliaukion kirkko, Helsinki klo 18:00
KONSERTIT VUONNA 2018 Kauneimmat joululaulut Temppeliaukion kirkko, Helsinki 6.1.2018 klo 18:00 Spirituaaleja jazzin hengessä Hyvinkään kirkko 4.2.2018 klo 18:00 Vapaa pääsy, ohjelma 10 euroa Hyväntekeväisyyskonsertti
KONSERTIT VUONNA 2016
KONSERTIT VUONNA 2016 Afrikan tähden -Tukikonsertti Malawin auttamiseksi Savonlinna vapaaseurakunta lauantai 12.11.2016 klo 14:00 Olavinkatu 40, Savonlinna Anni-Eerikka Hämäläinen, piano Arto Boa, puhe
************************************* Mikä on LA-SO-LA-konsertti?
Hyvä peruskoulun opettaja, Syystervehdys Itä-Helsingin musiikkikoulusta IHMU:sta. Olemme tulossa esiintymään kouluunne marraskuussa, ja sitä ennen tarjoamme teille myös ennakkomateriaalia käytettäväksi
Crusell-viikko jatkuu fantasiamusiikilla ja konserttitansseilla
Tiedote 29.7.2019 Vapaa julkaistavaksi heti Crusell-viikko jatkuu fantasiamusiikilla ja konserttitansseilla Lauantaina 27.7. alkaneen Crusell-viikon fantasiateemaiset kamarimusiikkikonsertit jatkuvat Uudenkaupungin
Kallion musiikkikoulu 2014-2015
Kallion musiikkikoulu 2014-2015 Opetusta kaiken ikäisille ja tasoisille aloittelijoista edistyneisiin soittajiin. Kallion musiikkikoulu Kallion bändikoulu Musiikkileikkikoulu Pikkukarhu Kallion musiikkikoulu,
EFEKTI -työpajat ja -vierailut Orimattila
EFEKTI -työpajat ja -vierailut Orimattila Ilmoittautumisohjeet: EFEKTIn kautta tilattavat esitykset ja työpajat ovat kouluille ja päiväkodeille maksuttomia. Yksi henkilö voi hakea max. kolmea eri esityskokonaisuutta
PIRKAN OPISTO Musiikin taiteen perusopetus / Pirkan musiikkiopisto
AINEOPETUSSUUNNITELMA PIANON VAPAA SÄESTYS (pop/jazz-piano) PIRKAN OPISTO Musiikin taiteen perusopetus / Pirkan musiikkiopisto Tämä aineopetussuunnitelma koskee Pirkan opistossa annettavan musiikin taiteen
Soitinvalintaopas. Hyvinkäänkatu 1, 05800 HYVINKÄÄ, puh. 0207 569 660, www.hymo.fi
Soitinvalintaopas Hyvinkäänkatu 1, 05800 HYVINKÄÄ, puh. 0207 569 660, www.hymo.fi TIETOA SOITINVALINTAA VARTEN (esitetyt iät ovat suuntaa-antavia, eivät ehdottomia) Hyvinkään musiikkiopisto järjestää lukuvuosittain
ILMOITTAUTUMINEN LUKUVUODELLE 2015 2016
ILMOITTAUTUMINEN LUKUVUODELLE 2015 2016 Muskattilaisten ilmoittautuminen ensi lukuvuoden ryhmiin on ajankohtaista. Ilmoittautuminen tapahtuu ohessa jaettavalla ilmoittautumiskaavakkeella. Kaavakkeeseen
Oppikirjat oman aikansa ilmentyminä
Oppikirjat oman aikansa ilmentyminä 1 2 3 SUOMEN KASVATUKSEN JA KOULUTUKSEN HISTORIAN SEURAN VUOSIKIRJA 2014 Oppikirjat oman aikansa ilmentyminä KOULU JA MENNEISYYS LII 4 ISBN 978-952-67639-4-1 (pdf) ISSN
KULTTUURIKOULU JOS OLET KIINNOSTUNUT MUSIIKISTA, TAITEESTA, NYKYSIRKUKSESTA JA TEATTERISTA UPPLANDSVASBY.SE/KULTURSKOLAN
KULTTUURIKOULU JOS OLET KIINNOSTUNUT MUSIIKISTA, TAITEESTA, NYKYSIRKUKSESTA JA TEATTERISTA UPPLANDSVASBY.SE/KULTURSKOLAN upplandsvasby.se 08-590 970 00 MUSIIKKI TAIDE NYKYSIRKUS TEATTERI Kulttuuri-ilmaisun
Kesäkuun tilityksessä oikeudenomistajaasiakkaille
12.6.2015 Kesäkuun tilityksessä oikeudenomistajaasiakkaille 15,5 miljoonaa euroa Kesäkuun tilityksessä Teoston tekijä- ja kustantaja-asiakkaille maksetaan Kotimaasta vuonna 2014 kerättyjä esityskorvauksia
5. Huilu. Huilun peruskurssi 1/3 (SML 1991) Huilun peruskurssi 2/3 (SML 1991)
5. Huilu Huilun peruskurssi 1/3 (SML 1991) 2) kaksi etydiä, joista soitetaan lautakunnan valitsema 3) kaksi sävellystä (ohjelmistoluettelon n:o 7 osastosta 3 tai 5) tai sonaatin nopea ja hidas osa 4) prima
JULKAISUKATALOGI 2017
JULKAISUKATALOGI 2017 YKSINLAULUT JA DUETOT Joululaulukokoelma yksinlaulajalle SUOMALAINEN JOULU FINSK JUL Keskeisimpiä suomalaiseen joulunviettoon kuuluvia perinteisiä ja hartaita joululauluja alkuperäisin
Musiikkitalo Selkokielinen esite
Musiikkitalo Selkokielinen esite Tervetuloa Musiikkitaloon! Helsingin Musiikkitaloon ovat tervetulleita kaikki. Musiikkitalossa voi käydä kuuntelemassa konsertteja. Musiikkitalossa on kuusi salia konsertteja
1.Ensimmäisenä festivaalipäivänä mukana on Karjalan tasavallan sinfoniaorkesteri Karjalan Valtion Philharmonicorkesteri
Ruskeala Symphony -retki 10.8.2019 (Lähtö Joensuusta ja Paluu Joensuuhun) Tapahtuman viralliset nettisivut: https://ruskeala-symphony.com/en Ruskealan Symphony Music Festival. Ruskealan Mountain Park (Sortavalan
KANSANMUSIIKIN JA KANSANTANSSIN HARRASTAJAKENTTÄ (Päivi Ylönen- Viiri & Pia Pyykkinen)
KANSANMUSIIKIN JA KANSANTANSSIN HARRASTAJAKENTTÄ (Päivi Ylönen- Viiri & Pia Pyykkinen) NYKYTILANNE Kansanmusiikin ja kansantanssin harrastajakenttä on Suomessa laaja ja monimuotoinen. Harrastajien joukossa
Romanilasten, -nuorten ja - perheiden selvitys osana LAPE - muutosohjelmaa
Romanilasten, -nuorten ja - perheiden selvitys osana LAPE - muutosohjelmaa Tarja Boelius, selvityshenkilö Marja Heikkilä Johtaja / Keski-Suomen sosiaalialan osaamiskeskus 26.1.2017 Lapset kertovat se mikä
Etsi tiedot ja täydennä. Eläinten karnevaalin osat. Camille Saint Saëns: Eläinten karnevaali. Etsi kuva säveltäjästä.
Camille Saint Saëns: Eläinten karnevaali Etsi tiedot ja täydennä Camille Saint-Saëns oli säveltäjä. Etsi kuva säveltäjästä. Hän eli vuosina. Eläinten karnevaalin osat Yhdistä sävellyksen osa oikeaan soittimeen.
KANGASALAN SOITTOKUNTA R.Y:N TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2015
KANGASALAN SOITTOKUNTA R.Y:N TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2015 TOIMINTA Soittokunnan kevätmatinea pidettiin 12.4.2015 Kangasalan Pirtillä. Kapellimestarina toimi Raimo Hilden Valkeakoski-Opiston Kangasalan
Vimpelin Puutyö Ky KIRPPUTORI. Jone ja Kroco = kaikkien kaveri show TEATTERI LAPUAN NÄYTTÄMÖLLÄ
! e l l i s Jone ja Kroco p a L = kaikkien kaveri show TEATTERI LAPUAN NÄYTTÄMÖLLÄ MURUSET, LAPUAN HELLUNTAISEURAKUNNAN KUORO & ORKESTERI - la klo 15.00 Muruset koostuu lapualaisista naisista, jotka haluavat
Turun Kansantanssin Ystävät ry. Turku - Finland
Turun Kansantanssin Ystävät ry Turku - Finland Turun Kansantanssin Ystävät ry perustettiin vuonna 1970 päämääränään suomalaisen kansantanssin ja kansanperinteen vaaliminen ja tunnetuksi tekeminen. Kansantanssin
Kesäkuun tilityksessä oikeudenomistajille 16,0 miljoonaa euroa
Kesäkuun tilityksessä oikeudenomistajille 16,0 miljoonaa euroa 13.6.2013 Kesäkuun tilityksessä kotimaisille oikeudenomistajille maksetaan kaikkiaan Kotimaasta kerättyjä esityskorvauksia 12,4 miljoonaa
Kivi leivässä vai manteli puurossa?
Kivi leivässä vai manteli puurossa? Itseoppineet perinteenkerääjät arkiston keruuideologian haastajina FT tutkijatohtori Kati Mikkola Helsingin yliopisto / SKS:n tutkimusosasto Esityksen kuvat: SKS ja
Madetojan musiikkilukio PL 45, (Suvantokatu 1), OULU Puh / Rehtori /Kanslia / Opo
Madetojan musiikkilukio PL 45, (Suvantokatu 1), 90015 OULU Puh. 044 703 9861 / Rehtori 050 316 6683 /Kanslia 044 703 9074 / Opo HAKIJAN OPAS 2016 Madetojan musiikkilukion toiminta-ajatus Koulu antaa saman
Elokuvantekijän pieni tekijänoikeusopas musiikista
Elokuvantekijän pieni tekijänoikeusopas musiikista Published: 17.9.2013 Kuuntelet musiikkia, suljet silmäsi ja alat nähdä mielessäsi elokuvan kohtauksia. Päähäsi muodostuu vähitellen täydellinen lyhytelokuva
T Y Ö E H T O S O P I M U S 2012 2013
SAVONLINNAN OOPPERAJUHLAORKESTERIN JÄSENIÄ KOSKEVA T Y Ö E H T O S O P I M U S 2012 2013 Palkat vuonna 2013 SOPIJAPUOLET Savonlinnan Oopperajuhlien Kannatusyhdistys ry, jäljempänä kannatusyhdistys, ja
Usko Kemppi teki elokuvaan Minä ja mieheni morsian sekä käsikirjoituksen
Usko Kemppi ja elokuva Usko Kemppi kotiutui sodasta 1944. Uusikaupunkilainen Ilmari Unho oli ohjaajana Suomi-Filmissä, ja hän järjesti tuttavalleen Usko Kempille työpaikan. Ensimmäisenä työpäivänä Risto
Hyllyluokitus musiikkiaineisto
Hyllyluokitus musiikkiaineisto Sisällys Käsikirjasto... 1 Kasetit... 1 CD:t... 2 Kirjat... 4 Musiikkivideot... 5 Nuotit... 5 Käsikirjasto 01 Bibliografiat 78 Musiikki 78.03 Hakuteokset. Sanakirjat 78.3
PÄÄSYKOEOHJEITA / 7
PÄÄSYKOEOHJEITA 2018 1 / 7 Sisällys YLEISTÄ... 2 MUSIIKKILEIKKIKOULU... 2 PERUSOPINNOT JA SYVENTÄVÄT OPINNOT... 2 KLASSINEN MUSIIKKI PIANO... 2 LAULU... 3 URUT (KIRKKOURUT)... 3 VIULU... 3 ALTTOVIULU...
PÄÄSYKOEOHJEITA / 7
PÄÄSYKOEOHJEITA 2013 1 / 7 Sisältö YLEISTÄ... 1 MUSIIKKILEIKKIKOULU... 1 LAPSIKUORO... 1 KLASSINEN MUSIIKKI PIANO... 2 Vuonna 2004 JA SEN JÄLKEEN SYNTYNEET... 2 PIANO... 2 Vuonna 2003 JA TÄTÄ AIEMMIN SYNTYNEET...
juhli näyttävästi Lääkäriliitto JUHLAVUOSI
Vuosien 2007 09 ja nykyisen valtuuskunnan jäsenet kokoontuivat yhteiseen juhlakokoukseen. JUHLAVUOSI Lääkäriliitto juhli näyttävästi Lääkäriliitto juhli 100-vuotista taivaltaan 26.2. monin eri tavoin.
Musiikki. 1-2. luokat 3-4. luokat. Tavoitteet
Musiikki Musiikin opetuksen tehtävänä on auttaa oppilasta löytämään musiikin alueelta kiinnostuksen kohteensa sekä rohkaista oppilasta musiikilliseen toimintaan, antaa hänelle musiikillisen ilmaisun välineitä
Lauantai 4.5. Klo Espoon Musiikkiopiston lapsikuoro esiintyy, juhlasali Klo 14 Viiden pelin pelit, vet. Timo, juhlasali
Lehmusvalkaman kuukausiliite ajalle 1.- 31.5.2019 Karviaiskatu 7, 20720 Turku. Puh. 02-2625020. Liikenneyhteydet P1 Palvelulinja, 9,12,99 www.turku.fi/lehmusvalkama Keskiviikko 1.5. VAPPUPÄIVÄ - EI OHJELMAA!
Global Music Global Music 5,5 v GLOMAS 2,5 v yhteensä
Sibelius-Akatemiaan hakeneet ja hyväksytyt 2015-2018 2015 hak 2015 hyv 2016 hak 2016 hyv 2017 hak 2017 hyv 2018 hak 2018 hyv Arts Management Arts Management 2,5 v 106 14 ei hakua ei hakua 74 15 ei hakua
Suuri sinfoniaorkesteri tutuksi Porvoon koulujen kakkosluokkalaisille
KULTIS Suuri sinfoniaorkesteri tutuksi Porvoon koulujen kakkosluokkalaisille Porvoonseudun musiikkiopisto kutsuu kaikki Porvoon koulujen kakkosluokkalaiset tutustumaan sinfoniaorkesteriin keväällä 2018.
Klassisen musiikin instrumenttiopinnot alttoviulu 5,5 v
Sibelius-Akatemiaan hakeneet ja hyväksytyt 2013-2017 2013 2013 2014 2014 2015 2015 2016 2016 2017 2017 Global Music Global Music 5,5 v (uusi 2016) 41 8 42 5 GLOMAS 2,5 v 15 4 26 5 28 6 35 3 28 2 yhteensä
Kulttuurialan ammattikorkeakoulututkinto KEVÄT 2019
Kulttuurialan ammattikorkeakoulututkinto KEVÄT 2019 AMK-tutkintoon johtava koulutus Kulttuurialan ammattikorkeakoulututkinto medianomi (AMK) musiikkipedagogi (AMK) tanssinopettaja (AMK) Liiketalouden ammattikorkeakoulututkinto
FAUNIEN ILTA LYÖMÄSOITIN HITS. Ti klo 19 Tampere-talon Pieni sali
FAUNIEN ILTA LYÖMÄSOITIN HITS Ti 9.10.2018 klo 19 Tampere-talon Pieni sali 1 Ti 9.10.2018 klo 19 Tampere-talon Pieni sali FAUNIEN ILTA LYÖMÄSOITIN HITS Osuma Ensemblen levynjulkistamiskonsertti TIM FERCHEN
Musiikki toi iloa pimeyteen Kaamoksen Karkottajaisissa
Musiikki toi iloa pimeyteen Kaamoksen Karkottajaisissa Syksyn pimeyttä ja kylmyyttä karkotettiin jälleen koulumme taidokkaiden oppilaiden avulla. Tänä vuonna perinteiset Kaamoksen karkottajaiset oli jaettu
Etelä-Karjalan Klassinen kuoro. Suomalainen Kevät. Imatra 17.4.2010 klo 16, Vuoksenniska Kolmen ristin kirkko,
Etelä-Karjalan Klassinen kuoro Suomalainen Kevät Imatra 17.4.2010 klo 16, Vuoksenniska Kolmen ristin kirkko, Lappeenranta 18.4.2010 klo 16, Lappeenrannan Musiikkiopiston Helkiö-sali Ohjelma Jaakko Mäntyjärvi
РУССКИЙ ЯЗЫК АУДИРОВАНИЕ LYHYT OPPIMÄÄRÄ KORT LÄROKURS 11.9.2013 YLIOPPILASTUTKINTOLAUTAKUNTA STUDENTEXAMENSNÄMNDEN
РУССКИЙ ЯЗЫК АУДИРОВАНИЕ LYHYT OPPIMÄÄRÄ KORT LÄROKURS 11.9.2013 YLIOPPILASTUTKINTOLAUTAKUNTA STUDENTEXAMENSNÄMNDEN Vastaa kysymyksiin 1 25 valitsemalla kuulemasi perusteella sopivin vaihtoehto. Merkitse
Neljännen luokan opetettavat asiat
Neljännen luokan opetettavat asiat MTOIOS Rytinää LULMINN hyvä asento seisten ja istuen asennon vaikutus ääneen äänen synty äänen voimakkuuden säätely hengityksen voimakkuuden säätely selkeä artikulaatio
Pohjois-Karjalan museo
Venäjäteemoja 2014 Pohjois-Karjalan museo Karjala-sarja kevät ja kesä 2014 Pohjois-Karjalan museo partnerina kahdessa Karelian ENPI CBC hankkeessa, sitä kautta 2 valokuvanäyttelyä: Destination Karelia
Kouluorkesteri. Roudaus ja rutiinit. Virittäminen. Katse kapellimestariin
Kouluorkesteri Kouluorkesteri kannattaa perustaa heti, kun opitaan soittamaan ensimmäiset sävelet. Koulun tuntiresurssien mukaan voidaan valita, perustetaanko luokkaorkesteri vai koko koulun yhteinen orkesteri.
PKMO PIENI SOITINOPAS
PKMO PIENI SOITINOPAS 1 TUTUSTU HARKITSE - VALITSE Joskus oman soittimen valinta on helppoa, mutta toisinaan voi joutua harkitsemaan pidempäänkin. Lapsen soitinvalintaan vaikuttavat usein soittimen kauniiksi
PÄÄSYKOEOHJEITA / 7
PÄÄSYKOEOHJEITA 2019 1 / 7 Sisällys YLEISTÄ... 2 MUSIIKKILEIKKIKOULU... 2 PERUSOPINNOT JA SYVENTÄVÄT OPINNOT... 2 KLASSINEN MUSIIKKI PIANO... 2 LAULU... 3 URUT (kirkkourut)... 3 VIULU... 3 ALTTOVIULU...
David Gilmour - On An Island
David Gilmour - On An Island David Jon Gilmour on englantilainen kitaristi, joka on tullut tunnetuksi Pink Floydin kitaristina. Hän syntyi 6. maaliskuute 1946. David Gilmour teki ensimmäisen, nimikko sooloalbuminsa
Konserttisarja 2015. www.braheclassica.fi
Konserttisarja 2015 TRIO FRATRES Legendaarinen harmonikkatrio tekee paluun konserttilavoille. Raimo Vertainen, Heikki Jokiaho ja Toni Hämäläinen muodostavat kolmella harmonikalla virtuoosimaisen trion
RANTASALMEN PUHALLINORKESTERI HARRASTUKSENA
RANTASALMEN PUHALLINORKESTERI HARRASTUKSENA Rantasalmen puhallinorkesteriyhdistys tarjoaa lapsille, nuorille ja aikuisille oivan mahdollisuuden harrastaa musiikkia mukavassa porukassa. Toimimme yhteistyössä
Perustiedot. Koulun nimi, yhteystiedot. Pop & Jazz Konservatorio Käyntiosoite: Arabiankatu 2 00560 Helsinki. Rehtorin nimi, yht.
Perustiedot Koulun nimi, yhteystiedot Pop & Jazz Konservatorio Käyntiosoite: Arabiankatu 2 00560 Helsinki Rehtorin nimi, yht.tiedot Rehtori Janne murto sähköposti: janne.murto@popjazz.fi Apulaisrehtori
Musiikkipainotuksen opetussuunnitelma Mainingin koulussa
Musiikkipainotuksen opetussuunnitelma Mainingin koulussa Mainingin koulun musiikkipainotuksen opetussuunnitelman pohjana on musiikin yleisopetuksen opetussuunnitelma (Opetushallituksen perusopetuksen opetussuunnitelman
Laula kanssain Eläkeliiton laulujuhlat
Laula kanssain Eläkeliiton laulujuhlat 2.-3.8.2013 Joensuu Laula kanssain Eläkeliiton laulujuhlat 2.-3.8.2013 Joensuu Kutsumme kaikki ikäihmisten kuorot ja lauluryhmät kokemaan laulun voimaa Joensuun laulurinteelle,
SANNA MANSIKKANIEMI laulu, viulu, harmooni, urut, piano & CAMILO PAJUELO kitara, charango, quena, laulu
SANNA MANSIKKANIEMI laulu, viulu, harmooni, urut, piano & CAMILO PAJUELO kitara, charango, quena, laulu Sinisessä Tulessa kohtaavat suomalainen laulaja, viulisti ja pianisti Sanna Mansikkaniemi ja perulainen
Mitä testejä kuuluu klassisen muusikon valintakokeisiin?
Mitä testejä kuuluu klassisen muusikon valintakokeisiin? Valintakokeen osa-alueet ja maksimipisteet: klassinen muusikko tai klassinen kirkkomusiikkipainotus Mitä soitan tai laulan pääinstrumentin kokeessa?
MUSIIKKIOPISTOTASON VALINTAKOEOPAS 2013
5.4.2013 OULUN KONSERVATORIO Postiosoite: PL 20 90015 Oulun kaupunki puh. 044 703 9162 Opintotoimiston käyntiosoite: Lintulammentie 1 L Nettisivut: www.oulunkonservatorio.fi MUSIIKKIOPISTOTASON VALINTAKOEOPAS
Miksi liittyisin Teostoon?
Miksi liittyisin Teostoon? Miksi liittyisin Teostoon? TEOSTON asiakkaana saat kauttamme korvauksia, kun säveltämääsi, sanoittamaasi, sovittamaasi tai kustantamaasi musiikkia tallennetaan äänitteille tai
Musiikkipedagogi. Musiikkipedagogi
Musiikkipedagogi Musiikkipedagogi Tavoitteena on valmistaa musiikkialan eri tehtäviin aloite- ja yhteistyökykyisiä, laaja-alaisesti taiteita arvostavia ja persoonallisia musiikkipedagogeja. Tutkinto antaa
HANKASALMEN ASEMALLA 17.7.-19.7.2015
HANKASALMEN ASEMALLA 17.7.-19.7.2015 KIHVELIASEMA 040 680 3277 RATAKATU 7 41500 HANKASALMI AS www.kihvelisoikoon.com http://www.facebook.com/kihvelisoikoon @kihvelisoikoon #kihvelisoikoon Kihveliasemalta
Tapahtumakalenteri kevät 2008
2 nseudun musiikkiopisto 3 Tammikuu pe 18.1. 18.00 Vapaasti viululla ja huilulla Sipoo Artborg 35 la 19.1. 12.30 Vapaasti huilulla ja viululla 16.00 Romantiikan iltapäivä Pikkukirkko to 24.1. 18.00 Vihkiäisjuhlat,
TIEDOT KATSELMUSESITYKSESTÄ
Yhteyshenkilö tapahtumassa: Puhelin ja sposti: TIEDOT KATSELMUSESITYKSESTÄ Ryhmän nimi Esityksen nimi Ohjaaja Musiikkiryhmän nimi Seura Kesto Sommittelija tai koreografi Musiikkiryhmän ohjaaja Musiikkitiedot