Pohjois-Karjalan sairaanhoitopiirin kuntayhtymä. Sairaanhoitopalveluja henkilölle

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Pohjois-Karjalan sairaanhoitopiirin kuntayhtymä. Sairaanhoitopalveluja 60 000 henkilölle"

Transkriptio

1 Pohjois-Karjalan sairaanhoitopiirin kuntayhtymä 2005 Sairaanhoitopalveluja henkilölle

2 Sairaaanhoitopiirin johtajan katsaus Hoitotakuu oli yksi kansallisen median suosituimmista uutisaiheista kertomusvuonna. Laki kiireettömästä hoidosta tuli voimaan Lyhyesti tämä tarkoittaa sitä, että kansalaisten on päästävä lain määrittämissä aikarajoissa asianmukaiseen hoitoon. Vastuu hoidosta on sairaanhoitopiireillä. Sinällään asia ei ole valtakunnassa uusi, jonoja purettiin valtion erillisrahoituksella jo vuonna Jonojen purku toteutui Pohjois-Karjalassa valtakunnallisen keskiarvon mukaan. Jonot lyhenivät, mutta tietyillä erikoisaloilla lähinnä ortopedia ja neurologia kaikkia lain edellyttämiä toimenpiteitä ei saatu tehdyksi. Toimenpiteitä tehtiin omassa sairaalassa lisä- ja ylitöinä, mutta niitä ostettiin myös ulkopuolisilta palvelujen tuottajilta. Omassa sairaalassa jonon purkua rajoitti vuodeosastopaikkojen puute, terveyskeskukset eivät pystyneet ottamaan riittävästi potilaita vastaan erikoissairaanhoidosta. Pohjois-Karjalan sairaanhoitopiiri Keskussairaala Keskussairaalan psykiatrian yksikkö Mielenterveyspoliklinikka Kuntoutumis- ja päiväkeskus Valtimo Nurmes Hoitotakuun velvoitteet vaikuttivat niin kuntayhtymän toimintaan kuin talouteenkin. Lisääntyneet toimenpiteet kasvattivat mm. tutkimuksiin liittyvien laboratorio- ja röntgenpalvelujen sekä hoitotarvikkeiden määrää. Kuntien kanssa sovitun mukaisesti hoitotakuun vaikutusta ei budjetoitu. Sopimusohjaus ylittyikin kokonaisuudessaan 5,2 prosentilla, mikä on linjassa sen kanssa, että hoitotakuun kustannusvaikutukseksi arvioitiin etukäteen noin 5 prosenttia. Kuntakohtainen laskutus ylitti kolmea kuntaa lukuun ottamatta sopimusohjauksen vaihteluvälin. Sekä toimintakulujen että -tuottojen kasvu oli vahvaa, kumpikin noin 11 prosenttia. Hoitotakuun ohella tätä selittää kuntayhtymälle otettujen perusterveydenhuollon tehtävien hoito ja liikelaitosten uudet asiakkaat, joiden bruttokustannukset sisältyvät kuntayhtymän menoihin. Hoitotakuun kustannus vuositasolla oli tilinpäätöstietojen perusteella lopulta prosenttiyksikön etukäteisarviota pienempi eli noin 4 prosenttia. Vuonna 2005 ns. kalliiden hoitojen määrä oli selvästi arvioitua suurempi. Kehittyneet hoitomenetelmät ja uudet lääkkeet vaikuttivat siihen, että monen yksittäisen hoidon kustannus ylitti euron tasausrajan. Tasausrajan suuruutta onkin tarkasteltava kuluvan vuoden aikana, vastaako se tämän hetken tavoitteita yhteisvastuun toteutumisesta. Toinen keskusteluun otettava asia on jonopäivien hinta. Monissa sairaanhoitopiireissä ne on hinnoiteltu perushoitopäivää kalliimmaksi. Juuka Lieksa Kokonaisuutena sairaanhoitopiirille vuosi 2005 oli noin 0,6 miljoonaa euroa ylijäämäinen. Erikoissairaanhoito oli alijäämäinen, kiinteistö- ja röntgenliikelaitokset ylijäämäisiä ja laboratorioliikelaitos lievästi alijäämäinen. Tulos oli noin puolet alkuperäisen talousarvion mukaisesta. Kiinteistöliikelaitoksen tuloksesta hallitus esittää tehtäväksi investointivarauksen, joka kohdistetaan laajennus K:hon. Polvijärvi Eno Kontiolahti Outokumpu Joensuu Liperi Pyhäselkä Heinävesi Rääkkylä Tohmajärvi Ilomantsi Haluan kiittää kaikkia sairaanhoitopiirin luottamushenkilöitä sekä viran- ja toimenhaltijoita hyvästä ja tuloksekkaasta yhteistyöstä. Sairaaloiden tehokkuudesta tehty vertailu osoittaa Pohjois-Karjalan keskussairaalan olleen kustannustehokkain sairaala hoidettua potilasta kohti vuonna Vuosi 2005 jää viimeiseksi Pohjois- Karjalan sairaanhoitopiirin tilinpäätökseksi. Vuoden 2006 alusta olemme osa Pohjois-Karjalan sairaanhoito- ja sosiaalipalvelujen kuntayhtymää. 2 Kitee Pertti Palomäki Vs. sairaanhoitopiirin johtaja

3 Röntgenliikelaitoksessa tehtiin yhteensä tietokonetomografiatutkimusta vuonna Kuntayhtymä otti jäsenkuntien kanssa sovitun mukaisesti perusterveydenhuoltoon kuuluvia tehtäviä hoidettavakseen vuonna Uusia tehtäviä olivat puhelinpalvelu ja apuvälinepalvelu. Puhelinpalvelu ostettiin yksityiseltä palvelun tarjoajalta. Kuntayhtymä itse hoiti apuvälinepalvelun, joka sisälsi laitteiden huollon. Liikelaitokset saivat uusia asiakkaita. Liperin kunta ryhtyi ostamaan laboratoriopalvelut ja Pyhäselän kunta röntgenpalvelut kuntayhtymästä. Lääkehuoltoon tuli uutena asiakkaana Outokummun kaupunki. Perusterveydenhuollon päivystys laajeni vuoteen 2004 verrattuna. Hoitotakuu toi haastetta Olennaiseksi muutokseksi voidaan lukea myös hoitotakuun aiheuttamat muutokset toiminnassa ja taloudessa. Jonojen purku edellytti henkilöstön lisäja ylityötä. Palveluja ostettiin myös oman sairaalan ulkopuolelta. Jonojen purkuun kohdistuvan työpanoksen ja tarvikkeiden määrä ei ole yksiselitteisesti selvitettävissä oman toiminnan osalta. Jonojen purkuun kohdistuvia lisätyökorvauksia maksettiin sivukuluineen noin 0,9 miljoonaa euroa ja kyseisiä palveluja ostettiin noin 2 miljoonalla eurolla sairaalan ulkopuolelta. Lähetteillä sairaalaan tulevien määrä kasvoi lähes 3%. Mutta ilman lähetettä tulleiden potilaiden määrä väheni selvästi (-6,5%). Tämä tarkoittaa käytännössä yksinkertaisimpien tapausten karsiutumista perusterveydenhuollon tasolle, mikä on järkevää ja tavoitteiden mukaista. Toisaalta se tarkoittaa myös sairaalaan tulleiden potilaiden hoidon vaativuuden nousua, mikä saattaa heijastua jonkin verran kustannuksiin. Vasemman jalan lonkasta ja proteesista otettu röntgenkuva tarkastelun alla. 3

4 Vuonna 2005 ensiavussa oli päivystyskäyntejä noin , joista perusterveydenhuollon yökäyntejä noin Pääleikkaussalissa leikattiin 525 potilasta enemmän kuin vuonna 2004, lisäys oli 5,2 %. Jononpurkuleikkausia tehtiin sekä pääleikkaussalissa että lyhytkirurgian yksikössä 450. Ensiapu Erikoissairaanhoidon ensiapupoliklinikalle tuli ilman lähetettä suhteellisesti yhtä paljon potilaita kuin edellisenäkin vuonna. Kuitenkin vuoden 2003 tasosta lähetteettä tulleiden absoluuttinen vähenemä oli 5%. Odotusajat lääkärin tutkimukseen pysyivät entisellä tasolla. Henkilökunnan työn kuormittavuutta lisäsivät vuonna 2005 yöajan potilasmäärien lisääntyminen ja potilaiden väkivaltakäyttäytyminen. Kirurgia Toimintavuoden aikana keskityttiin hoitotakuun mukaiseen jonojen purkamiseen. Apuna käytettiin runsaasti asiantuntijapalveluita sekä ulkopuolisia päivystäjiä, jotka viikonloppupäivystysten yhteydessä purkivat myös avohoidon lähetejonoja perjantaisin ja maanantaisin. Lisäksi ostettiin palveluita sekä Ortonista että Reumasäätiöltä. Ulkopuolisia palveluita käytettiin myös plastiikkakirurgiassa. Korva-, nenä ja kurkkutaudit Aiempiin vuosiin verrattuna merkittävin ero oli hoitotakuun tuoma muutos joka korva-, nenä- kurkkutautien klinikalla tarkoitti luopumista koko vuodeksi yhdestä leikkauspäivästä viikossa ortopedien ja silmälääkäreiden hyväksi. Vuoden 2005 alussa klinikan leikkausjonotilanne oli paras kymmeneen vuoteen. Yhden leikkauspäivän menetys viikossa vastaa noin 120 leikkausta vuodessa leikkausjono pääleikkaussaliin kasvoi noin 40%. 4 Suu- ja hammassairaudet Uutena toimintamuotona oli koko vuoden 2005 kestänyt hammashoitajan oppisopimuskoulutus. Saadun myönteisen kokemuksen perusteella tullaan kouluttamiseen suhtautumaan jatkossakin myönteisesti. Yhteistyötä terveyskeskuksiin kehitettiin vuoden aikana mm. järjestämällä leikkausdemonstraatioita halukkaille. Alueellisia koulutuspäiviä pidettiin kertomusvuonna kaksi kertaa.

5 Lasten teho-osastolla keskimääräinen hoitoaika on 6,2 päivää. Sisätaudit Potilasjonotilanne saatiin pidettyä kohtuullisena ja hoitotakuun mukaisena, vaikka sisätautien poliklinikan lähetteiden määrä on merkittävästi lisääntynyt (vuosina 2003 ja 2004 noin 4700/vuosi, vuonna 2005 noin 5200/vuosi). Lasten astmatyöryhmä pohtii, kuinka varmentaa astman palveluketjun käyttöön otto. Lastentaudit Toimintaprosessien kehitystyötä tehtiin vuonna 2005 määrätietoisesti. Maakunnallisista palveluketjuista saatiin valmiiksi lasten astman hoito, joka on volyymiltaan kaikkein suurin. Iho- ja sukupuolitaudit Psoriasiksen uudet biologiset hoidot toivat uusia mahdollisuuksia ja vaatimuksia potilaiden hoitoon. Poliklinikalla saatiin käyttöön uusi huone sihteerien tilaksi. Tämä mahdollisti yhden lisähuoneen lääkärien käyttöön ja hoidon toteuttamiseen. Yleissairaalapsykiatria Yleissairaalapsykiatrian poliklinikka laati Depression Käypä Hoito -suosituksesta sovellutuksen, piti kymmenen osastotuntia ja osallistui kahteen alueelliseen koulutukseen depression tunnistamisesta ja hoitamisesta. Lisäksi yksikkö kehitti depressiivisen kipupotilaan hoitoprosessia. Depressiivisen potilaan hoitoketju selkiintyi. Tämä on osaltaan vaikuttanut siihen, että polikliinisten uusintakäyntien määrä on vähentynyt. Psykiatria Minerva projektin Mielenterveyspalvelujen verkostomainen kehittäminen loppuraportti valmistui syksyllä Työhön on osallistunut laaja joukko mielenterveystyön eri asiantuntijoita. Projekti on ollut yritys aikaansaada palvelujärjestelmä, joka takaa alueen väestölle laadukkaat mielenterveyspalvelut vuosikymmeniksi eteenpäin. Hankkeessa on esitetty toimenpidesuosituksia, joista poliittisia päätöksiä ei ole vielä tehty. Psykiatrian klinikassa vuosi 2005 sujui pääosin suunnitelmien mukaisesti. Lääkärivaje oli edelleen merkittävin pulmakohta. Psykiatrian klinikka Paiholassa. Suu- ja hammassairauksien yksikössä oppisopimuskoulutuksessa Sirpa Moilanen. 5

6 Vuonna 1953 rakennetussa Pohjois-Karjalan keskussairaalassa on yleissairaanhoidossa 391 sairaansijaa. Kätilö Neiti Nymanin työasu 1950 luvulta. Nuorisopsykiatria Nuorisopsykiatrian yksikkö on toiminut ensimmäisen vuoden Tikkamäellä somaattisten erikoisalojen välittömässä läheisyydessä. Tavoitteena vuonna 2005 oli talousarvion puitteissa hoitotakuun toteutuminen ja hoidon suunnitelmallisuuden lisääntyminen sekä poliklinikalla että osastolla. Tavoitteet toteutuivat osittain. Kertomusvuonna poliklinikalle ohjautui 273 nuorta ensikäynnille. Noin kolmannes nuorista ohjautui konsultaatiolähetteellä. Polikliinisia käyntejä kertyi suunnitellun sijasta. Anestesia- ja leikkaus Vaikka vuoden 2005 käyttösuunnitelma osoittautui hieman liian optimistiseksi, anestesia- ja leikkaustoiminnan palveluyksikön toiminta kasvoi vuonna 2005 lähes kaikilla osa-alueilla. Materiaalisissa hankkeissa edettiin tyydyttävästi: teho-osastolle valmistui eristystila, leikkausyksikössä otettiin käyttöön videoavusteiseen kirurgiaan erikoisesti varusteltu leikkaussali ja kipupoliklinikalle saatiin uudet tilat. Kliininen fysiologia ja isotooppilääketiede sekä kliininen neurofysiologia ovat erikoisaloja, jotka mittaavat elimistön toimintoja ja niiden häiriöitä uusimman lääketieteellisen teknologian avulla. Fysiologia ja neurofysiologia Hoitajien rooli eräissä ENMG -tutkimuksissa lisääntyi lääkärien aiemmin tekemien työvaiheiden siirtyessä hoitajille. Tämä mahdollisti osaltaan lääkärivajeen johdosta ulkoa ostettujen tutkimusten vähentymisen. Uutena toimintana aloitettiin FDG-PET -kuvaukset, joita uudella gammakameralla voidaan tehdä muiden tutkimusten ohella Yleissairaanhoidon lähetelukumäärät Yleissairaanhoidon ajanvarauslähetteet Päivystyslähetteet Ilman lähetettä päivystykseen

7 Sairaala-apteekissa vuonna 2005 valmistettujen lääke-erien lukumäärä oli ja sytostaattiannosten lukumäärä oli Röntgen Suurin, toiminnalliseen muutokseen vaikuttava hanke oli radiologian ohjausjärjestelmän (RIS) käyttöönotto. Järjestelmä otettiin käyttöön koko erikoissairaanhoidossa RIS ohjaa kuvaustoimintaa lähetteestä lausuntoon ja arkistointiin saakka. Röntgenliikelaitoksessa kehitettiin kuntien kanssa aiempaa laajempaa yhteistyötä kuvantamisen alueella. Näkymä keskussairaalasta. Sairaala-apteekki Sairaala-apteekki toimitti vuonna 2005 lääkkeitä oman sairaalan lisäksi Tohmajärven, Ilomantsin, Juuan, Pyhäselän, Enon, Kiteen, Rääkkylän, Kesälahden ja Outokummun ( alkaen) terveyskeskuksiin sekä Pohjois-Karjalan Sairaskotiin, Honkalammen kuntayhtymään, Kontiorannan varuskuntaan ja Onttolan rajavartiostoon. Lääkekustannukset olivat 8,1 miljoonaa euroa kasvaen 10,7 % edelliseen vuoteen verrattuna. Vuoden lopussa sairaala-apteekki sai lisätilaa liuosvaraston valmistuttua J-laajennuksen pohjakerrokseen. Hallinto- ja talous Hallinto- ja talouspalvelujen toiminnassa vuonna 2005 keskeisellä sijalla oli uuden kuntayhtymän toiminnan käynnistymiseen liittyvät asiat. Uuden hallintoorganisaation suunnittelussa lähtökohta oli se, että toiminnot pyrittiin mahdollisuuksien mukaan sijoittamaan Tikkamäelle. Toimistotilojen puute rajoitti tavoitteen toteutumista. Uusi hallintopäällikkö aloitti marraskuussa, ja hänen tehtäviin sisällytettiin kuntayhtymän lakiasioiden hoito Sairaanhoitopiirin oma toiminta Avohoitokäynnit Hoitopäivät Hoitojaksot

8 Syksyn perinteisessä valtuuston strategiaseminaarissa kymmenen työryhmää pohti ja linjasi keskeisiä tulevaisuuden kysymyksiä ja palveluita. Tahto oli selvästi se, että tulevaisuudessa sosiaali- ja terveyspalvelut tuotetaan yhteisvastuullisesti alueen väestölle. Kunnnan näkökulma Kriittinen menestystekijä/ päämäärä Mittari Tavoitetaso Toteutuma Laadukkaat palvelut Tuotamme pohjoiskarjalaisille ihmisille korkeatasoisia erikoissairaanhoidon palveluita ja siten edistämme heidän terveyttään. Peruskuntien tyytyväisyys sopimusohjausprosessissa Vähintään 13 kuntaa 16 kunnasta tyytyväisiä sopimusohjausprosessiin. Kysely tehdään vuonna Palveluiden saatavuus Palvelujen on oltava saatavilla kohtuullisessa ajassa ja palveluketjun eri toimijoiden on tiedettävä palvelujen saatavuudesta. Seuranta- ja raportointijärjestelmä Hoitotakuun vaatima järjestelmä on käytössä alkaen. Potilas pääsee sovitussa ajassa hoitoon. (Vrt. asiakkaan näkökulma) Saavutettu. Kustannustehokkuus ja luotettavuus Pohjois-Karjalan taloudelliset resurssit huomioiden sairaanhoitopiirin on oltava kustannustehokkuudessa Suomen parhaimpien yksiköiden joukossa. Kustannukset suhteessa DRG-pisteytykseen Talousarvion toteutuminen mukaan lukien kesken vuotta vahvistetut muutokset Sairaanhoitopiiri sijoilla 1 3 valtakunnallisessa vertailussa. Toiminta käyttösuunnitelman puitteissa vuonna Vuonna 2004 sijalla 1. Menot ylittyivät 2,5 %. Tulot ylittyivät 1,3 %. Kuntien on voitava luottaa siihen, että sairaanhoitopiiri hoitaa palvelut sovitulla tavalla ja kustannustasolla. Yhteistoimintasopimusten pitävyys Jäsenkuntalaskutus kuntayhtymätasolla toteutuu talousarvion mukaisesti +/- 1%. Ylitys 5,2 % sisältäen hoitotakuun, jota ei budjetoitu. 8

9 Ortopediassa jonot lyhenivät. Toimintavuoden aikana keskityttiin hoitotakuun mukaiseen jonojen purkamiseen. Suunnitellut oman toiminnan suoritteet ylittyivät sekä leikkausten että avohoitokäyntien osalta. Ortopediaan keskitettiin kaikki mahdollinen voimavara. Asiakkaan näkökulma Kriittinen menestystekijä/ päämäärä Mittari Tavoitetaso Toteutuma Oikea-aikaisuus ja sujuvuus Tutkimuksiin ja hoitoon pääsee kohtuullisessa ajassa. Tutkimus ja hoito on tehokasta. Sovitun jonotusajan toteutuminen Potilas pääsee sovitussa ajassa hoitoon. Lääkärin ensiarvio potilaan hoidosta on tehty kolmen viikon kuluessa lähetteen saapumisesta. Potilas pääsee hoitoon viimeistään kuuden kuukauden kuluessa. Toteuma 99 %. Ensi- ja uusintakäyntien suhde Ensi- ja uusintakäyntien suhde 1:2. Toteuma: 1:2,22. Toimintakyvyn paraneminen Tutkimus ja hoito on asiantuntevaa, yksilöllistä ja turvallista ja parantaa terveyttä ja toimintakykyä. Laatupainotteinen terveystulos GAS-tulos psykiatriassa kasvaa hoidon aikana. Muilla erikoisaloilla ei ole toistaiseksi käytettävissä luotettavaa mittaria. Tiedon saatavuus Potilas ja muut hoitoon osallistuvat saavat tiedon sairaudesta sekä tutkimusten ja hoidon etenemisestä. Asiakastyytyväisyyskysely Tiedon saatavuus tasolla Hyvä. Tavoite 9,3/10 (v taso 9,26,/10). 8,8/10 ei toteutunut: pkl 9,0/10 osastot 8,4/10 Asiakkaan vaikutusmahdollisuus Potilas osallistuu omaa sairauttaan koskeviin ratkaisuihin tasavertaisena toimijana ja voi antaa palautetta helpolla tavalla. Asiakastyytyväisyyskysely Asiakkaan vaikutusmahdollisuus tasolla Hyvä. Tavoite 8,8/10 (v taso 8,95/10). 8,8/10 toteutui: pkl 8,9/10 osastot 8,5/10 9

10 Röntgenliikelaitoksen henkilökuntaa on kannustettu ammattitaitoa kehittävään koulutukseen ja erityistaitojen hyödyntämiseen. Vuosi 2005 oli röntgenliikelaitoksen ensimmäinen vuosi tulospalkkauskokeilussa. Toimintamallien näkökulma Kriittinen menestystekijä/ päämäärä Mittari Tavoiteaso Toteutuma Erikoissairaanhoidon ja perusterveydenhuollon yhteistyö Erikoissairaanhoidon ja perusterveydenhuollon yhteistyö on sujuvaa. Käypä hoito - suosituksista alueellinen sovellus Uusista suosituksista alueellinen sovellutus vuonna Toimiva ja tavoitteellinen ohjaus- ja johtamisjärjestelmä Sosiaali- ja terveydenhuollon kokonaisjärjestelmä toimii tavoitteellisesti ja hallitusti. Toteutunut Kyllä/ei Kuntayhtymän strateginen suunnitelma päivitetty. Ei toteutunut, valmistuu Uusi valtuusto päättää. Kuntien mukaan lähteminen Sosiaali- ja terveydenhuollon kokonaisjärjestelmä toimii tavoitteellisesti ja hallitusti. Toteutunut Kyllä/ei Terveydenhuollon puhelinneuvonnan käynnistäminen vuonna Uuden terveydenhuollon ja erityishuollon kuntayhtymän perustaminen Sosiaali- ja terveydenhuollon kokonaisjärjestelmä toimii tavoitteellisesti ja hallitusti. Toteutunut Kyllä/ei Honkalammen ja sairaanhoitopiirin yhteisen ky:n valmistelutyö saadaan päätökseen vuonna Teknologian hyödyntäminen Antamamme hoito on tehokasta ja sujuvaa. Alueellinen sähköinen arkisto Pilotoidaan muutamassa terveyskeskuksessa vuoden 2005 aikana. Ei toteutunut. Tekninen valmius olemassa, kansalliset standardit puuttuvat. 10

11 Kuntayhtymän palveluksessa oli yhteensä viranhaltijaa ja työntekijää, mikä on 36 enemmän kuin vastaavana ajankohtana vuotta aikaisemmin. Toistaiseksi voimassa olevassa virka- tai työsuhteessa olevia oli 1 939, lisäystä 18 henkilöä Henkilöstön näkökulma Kriittinen menestystekijä/ päämäärä Määräaikainen, osa-aikatyö Määräaikainen, kokoaikatyö Vakinainen, osa-aikatyö Vakinainen, kokoaikatyö Mittari Tavoitetaso Toteutuma Henkilöstöresurssien saatavuus Kiristyvässä kilpailussa työvoimasta kuntayhtymän työpaikat koetaan kiinnostaviksi. Tämä turvaa osaavan työvoiman saatavuuden. Rekrytointisuunnitelma ja -strategia / ajantasaistettu henkilöstöstrategia Virkojen ja toimien täyttöaste Laaditaan vuoden 2005 loppuun mennessä. Täyttöaste vähintään samalla tasolla kuin Ei toteutunut. Toteuma 95,1 %. Heikkeni hieman edellisvuodesta (95,8 %). Henkilöstön osaaminen ja sitoutuminen Kuntayhtymän palveluksessa oleva ja palvelukseen tuleva henkilökunta pystyy vastaamaan muuttuvan työelämän osaamiselle asettamiin vaatimuksiin. Henkilöstö kokee olevansa tärkeä osa kuntayhtymän toimintaa. Sillä on mahdollisuus vaikuttaa omaan työhönsä ja sen kehittämiseen sekä työympäristöönsä ja työvälineisiinsä. Henkilöstön työkykyisyys Kehityskeskustelujen yleisyys Henkilöstökertomus toteutunut: Kyllä/ei Kannustava palkkausjärjestelmä toteutunut: Kyllä/ei Kehityskeskustelut käydään 90 %:ssa työyksiköistä. Esimiesvalmennus toteutuu suunnitellun mukaisesti vuonna Työhyvinvoinnin toimenpideohjelma toteutuu vuosina Yhdenvertaisuusohjelma valmiina vuonna Tulospalkkauksen kehittäminen Alstra-projektin tavoitteiden pohjalta. 13 yksikköä 100%. 9 yksikköä 80 95%. 5 yksikköä 25 65%. Neljässä ryhmäkeskustelut. Neljässä ei toteutunut. Työympäristö ja työmenetelmät kuntayhtymän työpaikoilla ovat sellaiset, että ne turvaavat henkilöstön hyvän henkisen ja ruumiillisen toimintakyvyn säilymisen mahdollisimman pitkään. Työtehtävät ja työolot vastaavat kunkin työntekijän henkisiä ja ruumiillisia kykyjä ja ominaisuuksia. Henkilöstökertomus Sairauspäivät/työntekijä Työhyvinvoinnin toimenpideohjelma toteutuu vuosina Alenee vuoden 2003 tasosta (20,39). Toteutui: 18,70 11

12 Johtamiskoulutus meneillään. Projektit vuonna 2005 Vuonna 2005 toteutuivat ja käynnistyivät Itä-Suomen lääninhallituksen ja sosiaali- ja terveysministeriön osaltaan rahoittamat projektit: ALADIN: Sähköisen arkiston kehittäminen -projektin II vaihe ( ) ALSTRA: Alueellisen strategisen johtamisen malli ( ) TULOSTA: Tulospalkkaus strategisen johtamisen välineenä ALSTRA -projektin tavoitteiden pohjalta. (Projektia rahoitettiin työministeriön TYKES-kehittämisohjelmasta) eresepti: Sähköinen lääkemääräys pilotointi Pohjois-Karjalan sairaanhoitopiirissä -projektin II vaihe ( ) KYS:n erityisvastuualueen aluetietojärjestelmä -yhteishanke ( ) Lasten- ja nuorten psykiatrinen hoito ja kuntoutus ( ) Linkki: Tukea niille kouluikäisille lapsille ja nuorille, joilla on oppimisvaikeuksia, ongelmia tarkkaavaisuudessa tai käytöksessä ( ) MINERVA: Mielenterveyspalvelujen verkostomainen kehittäminen ( ) PKI (Public Key Infrastructure): PKI-infrastruktuurin käyttöönotto Pohjois-Karjalan sairaanhoitopiirissä ( ) PÄIVI: Päivystyksen ajanvarauksen kehittäminen ( ) Ravitsemushoito- ja ravitsemusohjauspalvelut osana perusterveydenhuollon toimintaa ( ) Savuton elämä -projekti ( ) 12 Sairaanhoitopiirin 39 -jäsenisen valtuuston viimeinen kokous Paiholassa Edellä mainittujen lisäksi sairaanhoitopiiri on osallistunut seuraaviin, muiden toimijoiden vuonna 2005 hallinnoimiin yhteistyöprojekteihin: esoke: Sosiaalialan tietoteknologian käytön edistäminen ( ) HOIDOK: Hoitotyön ydintiedot sähköisessä potilaskertomuksessa Valtakunnallinen sähköisen hoitotyön dokumentoinnin kehittämishanke ( ) Hoidon seurannan ja potilaskontrollien kehittäminen -hanke ( ) KYS:n erityisvastuualueen laboratoriotoiminnan kehittämishanke ( ) lastenpsykiatrian yhteistyömalli ( ) Palliatiivisen hoidon kehittämishanke ( ) Sonetti-ohjelman KunNet Kuntoutuksen alueellisen yhteistoiminnan kehittämishanke ( ) TERVE2-osahanke: Kuntien ja kuntayhtymien tietotekniikan palvelukeskuksen kehittäminen -hanke ( )

13 10 8 Pohjois-Karjalan sairaanhoitopiirin kuntayhtymä Vuosikate Poistot Investointi varaus Kumul. yli-/alijäämä TULOSLASKELMA Toimintatuotot , ,19 Myyntituotot , ,41 Maksutuotot , ,39 Tuet ja avustukset , ,83 Muut toimintatuotot , ,56 Toimintakulut , ,75 Henkilöstökulut Palkat ja palkkiot , ,01 Henkilösivukulut Eläkekulut , ,25 Muut henkilösivukulut , ,91 Palvelujen ostot , ,54 Aineet, tarvikkeet ja tavarat Ostot tilikauden aikana , ,99 Varastojen lisäys (-) / vähennys (+) , ,26 Avustukset , ,78 Muut toimintakulut , ,53 TOIMINTAKATE , ,44 Rahoitustuotot ja -kulut , ,70 Korkotuotot , ,84 Muut rahoitustuotot , ,53 Korkokulut , ,07 Muut rahoituskulut 1 701, ,00 VUOSIKATE , ,74 Poistot ja arvonalentumiset , ,69 Suunnitelman mukaiset poistot , ,69 Arvonalentumiset 0,00 0,00 TILIKAUDEN TULOS , ,05 Poistoeron lisäys (-) tai vähennys (+) 0,00 0,00 Varausten lisäys (-) tai vähennys (+) ,00 0,00 Rahastojen lisäys (-) tai vähennys (+) , ,26 TILIKAUDEN YLIJÄÄMÄ ( ALIJÄÄMÄ ) , ,31 13

14 Joensuun ja sen lähikuntien perusterveydenhuollon päivystyskäynnit siirtyivät keskussairaalan yhteyteen vuonna RAHOITUSLASKELMA Varsinaisen toiminnan ja investointien kassavirta Tulorahoitus , ,50 Vuosikate , ,74 Satunnaiset erät 0,00 0,00 Tulorahoituksen korjauserät , ,24 Investoinnit , ,92 Käyttöomaisuusinvestoinnit , ,92 Rahoitusosuudet investointimenoihin ,00 0,00 Käyttöomaisuuden myyntitulot ,54 0,00 Varsinaisen toiminnan ja investointien nettokassavirta , ,42 Rahoitustoiminnan kassavirta Lainakannan muutokset , ,45 Pitkäaikaisten lainojen lisäys , ,00 Pitkäaikaisten lainojen vähennys , ,00 Lyhytaikaisten lainojen muutos , ,45 Muut maksuvalmiuden muutokset , ,94 Vaihto-omaisuuden muutos , ,26 Lyhytaikaisten saamisten muutos , ,72 Korottomien pitkä- ja lyhytaik. velkojen muutos , ,96 Rahoitustoiminnan nettokassavirta , ,49 Kassavarojen muutos , ,91 Kassavarat , ,68 Kassavarat , ,59 14

15 Uusi tähystyskirurgiaan suunniteltu leikkaussali otettiin käyttöön. Gastroenterologisessa, vatsan tähystys, kirurgiassa tehtiin lisätöinä jononpurkua. Gastroenterologiset jonot saatiin kokonaan purettua ja on pysytty hyvin hoitotakuun rajoissa. TASEVERTAILU VASTAAVAA Pysyvät vastaavat , ,63 Aineettomat hyödykkeet , ,34 Aineelliset hyödykkeet , ,91 Sijoitukset , ,38 Toimeksiantojen varat 0,00 0,00 Vaihtuvat vastaavat , ,31 Vaihto-omaisuus , ,13 Saamiset , ,50 Rahoitusarvopaperit 0,00 0,00 Rahat ja pankkisaamiset , ,68 YHTEENSÄ , ,94 VASTATTAVAA Oma pääoma , ,50 Peruspääoma , ,69 Liittymismaksurahasto 0,00 0,00 Arvonkorotusrahasto 0,00 0,00 Muut omat rahastot , ,05 Edell. tilikausien ylijäämä/alijäämä , ,55 Tilikauden ylijäämä/alijäämä , ,31 Poistoero ja vapaaehtoiset varaukset ,00 0,00 Pakolliset varaukset , ,65 Toimeksiantojen pääomat 0,00 0,00 Vieras pääoma , ,79 Pitkäaikainen , ,32 Lyhytaikainen , ,47 YHTEENSÄ , ,94 15

16 2005 Valtuusto Hallitus Tarkastuslautakunta Sairaanhoitopiirin johtaja Johtokunta Johtokunta Johtokunta Projektiyksikkö Talousjohtaja Johtajaylilääkäri Hallintoylihoitaja Liikelaitoksen johtaja Liikelaitoksen johtaja Liikelaitoksen johtaja Tukipalvelujen toiminta-alue Palveluyksiköt Hallinto- ja talouspalvelut Henkilöstöpalvelut Ravintopalvelut Siivous- ja vaatepalvelut Tietopalvelut Sairaanhoidon toiminta-alue Klinikat Fysiatria Iho- ja sukupuolitaudit Keuhkosairaudet Kirurgia Korva-, nenä- ja kurkkutaudit Kuntoutus Sairaanhoidon palveluyksiköt Anestesia- ja leikkaustoiminta Ensiapu Kliininen fysiologia ja neurofysiologia Patologia Röntgen Sairaala-apteekki Hoitotyön palveluyksiköt Konservatiivisen hoitotyön palvelut Operatiivisen hoitotyön palvelut Psykiatrian hoitotyön palvelut Kliininen kemia Kliininen mikrobiologia Tikkamäen kiinteistöliikelaitos Tilahallinta Kiinteistöjen hoito ja kunnossapito Sairaala- ja lääkintätekniikka Laboratorioliikelaitos Röntgenliikelaitos Röntgen Lastenneurologia Lastenpsykiatria Sairaanhoidon yhteiset palvelut Lastentaudit Naistentaudit ja synnytykset Neurologia Nuorisopsykiatria Psykiatria Silmätaudit Sisätaudit Suu- ja hammassairaudet Yleislääketiede Yleissairaalapsykiatria Pohjois-Karjalan sairaanhoitopiirin kuntayhtymä Idealmainos 6/2006 Kuvat: Sari Karttunen, Pirjo Kontio, Päivi Lång, Pekka Turtiainen

Forssan kaupungin vuoden 2016 tilinpäätös. Mediatiedote

Forssan kaupungin vuoden 2016 tilinpäätös. Mediatiedote Forssan kaupungin vuoden 2016 tilinpäätös Mediatiedote 6. huhtikuuta 2017 Vuoden 2016 tilinpäätös ennustettua parempi ja mahdollistaa jonkin verran myös varautumista tulevaan Tilinpäätös on 0,2 miljoonaa

Lisätiedot

RAPORTTI TOIMINNAN JA TALOUDEN TOTEUTUMASTA

RAPORTTI TOIMINNAN JA TALOUDEN TOTEUTUMASTA RAPORTTI TOIMINNAN JA TALOUDEN TOTEUTUMASTA TOUKOKUU 2017 Tavoiteprosentti tasaisella kehityksellä 41,7 % Näyttö: GL30 Kokkolan kaupunki Sivu: 1 Käyttäjä : SARLEP TOTEUTUMAVERTAILU KAUPUNKI ilman liikelaitoksia

Lisätiedot

Vuosivauhti viikoittain

Vuosivauhti viikoittain 1 3.6.215 Väestö Kesäkuun lopussa Pielisen Karjalan väkiluku oli 22.415, josta Lieksassa 12.9, Nurmeksessa 8.45 ja Valtimolla 2.361 asukasta. Juuan väkimäärä oli 5.117. Pielisen Karjalan väestökehitys

Lisätiedot

RAPORTTI TOIMINNAN JA TALOUDEN TOTEUTUMASTA

RAPORTTI TOIMINNAN JA TALOUDEN TOTEUTUMASTA RAPORTTI TOIMINNAN JA TALOUDEN TOTEUTUMASTA KESÄKUU 2019 Työttömyysaste/toukokuu: 2019 6,7 % 2018 7,4 % Tavoiteprosentti tasaisella kehityksellä 50,0 % Näyttö: GL30 Kokkolan kaupunki Sivu: 1 Käyttäjä :

Lisätiedot

1. Kunnan/kuntayhtymän tilinpäätöstiedot

1. Kunnan/kuntayhtymän tilinpäätöstiedot 1. Kunnan/kuntayhtymän tilinpäätöstiedot 1.1 Tuloslaskelma, ulkoinen Toimintatuotot Myyntituotot Maksutuotot Tuet ja avustukset Muut toimintatuotot Valmistevarastojen muutos +/- Valmistus omaan käyttöön

Lisätiedot

Kankaanpään kaupunki. Tilinpäätös kaupunginkamreeri

Kankaanpään kaupunki. Tilinpäätös kaupunginkamreeri Kankaanpään kaupunki Tilinpäätös 2016 1 Tilinpäätösaineisto 1. Tilinpäätös Tasekirja Toimintakertomus Toteutumisvertailu Tilinpäätöslaskelmat Liitetiedot Eriytetyt tilinpäätökset Allekirjoitukset ja merkinnät

Lisätiedot

LAPPEENRANNAN SEUDUN YMPÄRISTÖTOIMI TILINPÄÄTÖS 2013

LAPPEENRANNAN SEUDUN YMPÄRISTÖTOIMI TILINPÄÄTÖS 2013 TILINPÄÄTÖS 2013 TULOSLASKELMA 2013 2012 Liikevaihto 3 960 771 3 660 966 Valmistus omaan käyttöön 1 111 378 147 160 Materiaalit ja palvelut Aineet, tarvikkeet ja tavarat -104 230-104 683 Palvelujen ostot

Lisätiedot

LAPPEENRANNAN SEUDUN YMPÄRISTÖTOIMI TILINPÄÄTÖS 2016

LAPPEENRANNAN SEUDUN YMPÄRISTÖTOIMI TILINPÄÄTÖS 2016 TILINPÄÄTÖS 2016 TULOSLASKELMA 2016 2015 Liikevaihto 2 994 437 3 576 109 Valmistus omaan käyttöön 0 140 276 Materiaalit ja palvelut Aineet, tarvikkeet ja tavarat -56 436-115 284 Palvelujen ostot -344 363-400

Lisätiedot

LAPPEENRANNAN SEUDUN YMPÄRISTÖTOIMI TILINPÄÄTÖS 2015

LAPPEENRANNAN SEUDUN YMPÄRISTÖTOIMI TILINPÄÄTÖS 2015 TILINPÄÄTÖS 2015 TULOSLASKELMA 2015 2014 Liikevaihto 3 576 109 3 741 821 Valmistus omaan käyttöön 140 276 961 779 Materiaalit ja palvelut Aineet, tarvikkeet ja tavarat -115 284-96 375 Palvelujen ostot

Lisätiedot

Vuosikate Poistot käyttöomaisuudesta

Vuosikate Poistot käyttöomaisuudesta TULOSLASKELMA JA SEN TUNNUSLUVUT 2018 2017 2016 2015 2014 1 000 1 000 1 000 1 000 1 000 Toimintatuotot 8 062 8 451 7 781 7 800 7 318 Valmistus omaan käyttöön 60 56 47 67 96 Toimintakulut -53 586-51 555-51

Lisätiedot

Kankaanpään kaupunki. Tilinpäätös kaupunginkamreeri

Kankaanpään kaupunki. Tilinpäätös kaupunginkamreeri Kankaanpään kaupunki Tilinpäätös 2017 1 Tilinpäätösaineisto 1. Tilinpäätös Toimintakertomus Toteutumisvertailu Tilinpäätöslaskelmat Liitetiedot Eriytetyt tilinpäätökset Allekirjoitukset ja merkinnät Luettelot

Lisätiedot

Väestömuutokset, tammi kesäkuu

Väestömuutokset, tammi kesäkuu Iitin kunta 546/02.01.02/2015 Talouskatsaus 25.8.2015 Tammi kesäkuu Kunnanhallitus 7.9.2015 Väestön kehitys ja väestömuutokset 2015 Luonnollinen Kuntien välinen Netto Väestönlisäys Väkiluku väestön lisäys

Lisätiedot

Talousarvion toteuma kk = 50%

Talousarvion toteuma kk = 50% Talousarvion toteuma 1.1.-30.6.2019 6kk = 50% Verotulojen kertymä 30.6.2018 Talousarvio 30.6.2019 30.6.2019 Tot. % Kunnallisverot 3 846 943 3 456 000 3 727 292 53,9 Kiinteistöverot 35 134 373 500 8 904

Lisätiedot

Väestömuutokset, tammi-huhtikuu

Väestömuutokset, tammi-huhtikuu Iitin kunta Talouskatsaus Tammi-huhtikuu 715/.1./16 31.5.16 Kunnanhallitus 6.6.16 Väestön kehitys ja väestömuutokset 16 Luonnollinen väestön lisäys Syntyn Kuolleet eet vuosi15 63 15 tammi16 helmi16 6 Kuntien

Lisätiedot

TIEDOTE 23.3.2015 TIEDOTE: KARKKILAN KAUPUNGIN TILINPÄÄTÖS VUODELTA 2014. Yleistä

TIEDOTE 23.3.2015 TIEDOTE: KARKKILAN KAUPUNGIN TILINPÄÄTÖS VUODELTA 2014. Yleistä TIEDOTE 23.3.2015 TIEDOTE: KARKKILAN KAUPUNGIN TILINPÄÄTÖS VUODELTA 2014 Yleistä Karkkilan kaupungin tilikauden tulos vuodelta 2014 on 698 379,68 euroa ylijäämäinen. Tulos on 1 379 579,68 euroa talousarviota

Lisätiedot

UUDENKAUPUNGIN KAUPUNKI ENNAKKO- TILINPÄÄTÖS 2017

UUDENKAUPUNGIN KAUPUNKI ENNAKKO- TILINPÄÄTÖS 2017 UUDENKAUPUNGIN KAUPUNKI ENNAKKO- TILINPÄÄTÖS Kaupunginhallitus 12.2.2018 SISÄLLYSLUETTELO Sitovuustason olennaiset ylitykset... 1 Yhdistelmä... 2 Pitkä- ja lyhytaikaiset lainat... 3 Verotulot... 4 Palkat

Lisätiedot

TULOSLASKELMA VARSINAIS- SUOMEN ALUEPELASTUSLAITOS 2009

TULOSLASKELMA VARSINAIS- SUOMEN ALUEPELASTUSLAITOS 2009 TULOSLASKELMA VARSINAIS- SUOMEN ALUEPELASTUSLAITOS 2009 Liikevaihto 33 202 242,72 Valmiiden ja keskeneräisten tuotteiden varastojen lisäys (+) tai vähennys (-) Valmistus omaan käyttöön (+) Liiketoiminnan

Lisätiedot

Kuntien ja kuntayhtymien taloustilaston tilinpäätöstietojen tiedonkeruun sisältö tilastovuodesta 2015 alkaen

Kuntien ja kuntayhtymien taloustilaston tilinpäätöstietojen tiedonkeruun sisältö tilastovuodesta 2015 alkaen 1(16) Kuntien ja kuntayhtymien taloustilaston tilinpäätöstietojen tiedonkeruun sisältö tilastovuodesta 2015 alkaen 1. KUNNAN JA KUNTAYHTYMÄN TILINPÄÄTÖSLASKELMAT... 2 1.1. Kunnan ja kuntayhtymän tuloslaskelma,

Lisätiedot

Iitin kunta 45/ /2013 Talouskatsaus Tammi marraskuu Kh Nettomaahanmuutto. lähtömuutto

Iitin kunta 45/ /2013 Talouskatsaus Tammi marraskuu Kh Nettomaahanmuutto. lähtömuutto Iitin kunta 45/02.01.02/2013 Talouskatsaus 10.2.2014 Tammi marraskuu Kh. 17.2.2014 Väestön kehitys ja väestömuutokset 2013 Luonnollinen väestön lisäys Kuntien välinen muuttoliike Nettomaahanmuutto Väestönlisäys

Lisätiedot

4999 TOIMINTAKATE/JÄÄMÄ -16.363-12.018,66 73,5-13.391,54 1.372,88-3.933,38-17.325-15.952-15.610

4999 TOIMINTAKATE/JÄÄMÄ -16.363-12.018,66 73,5-13.391,54 1.372,88-3.933,38-17.325-15.952-15.610 00001000 TARKASTUSLAUTAKUNTA (02) 4001 Henkilöstökulut -3.060-1.318,92 43,1-1.487,56 168,64-738,33-2.226-2.057-2.660 4300 Palvelujen ostot -12.460-9.774,01 78,4-11.261,05 1.487,04-3.084,21-14.345-12.858-12.000

Lisätiedot

4999 TOIMINTAKATE/JÄÄMÄ ,05 94, , , ,

4999 TOIMINTAKATE/JÄÄMÄ ,05 94, , , , 00001000 TARKASTUSLAUTAKUNTA (02) 4001 Henkilöstökulut -1.920-1.045,81 54,5-1.286,61 240,80-1.055,48-2.342-2.101-1.920 4300 Palvelujen ostot -8.200-8.880,87 108,3-5.240,33-3.640,54-5.792,97-11.033-14.674-14.260

Lisätiedot

Mikkelin kaupungin tilinpäätös Kaupunginhallitus

Mikkelin kaupungin tilinpäätös Kaupunginhallitus 1 Mikkelin kaupungin tilinpäätös 2018 Kaupunginhallitus 1.4.2019 2 Merkittävimmät huomiot toteumasta Tilikauden 2018 alijäämä oli 13,3 miljoonaa euroa. Talouden tulos heikkeni 17,2 miljoonaa euroa. Talousarviota

Lisätiedot

Kankaanpään kaupunki. Tilinpäätös kaupunginkamreeri

Kankaanpään kaupunki. Tilinpäätös kaupunginkamreeri Kankaanpään kaupunki Tilinpäätös 2015 1 Tilinpäätösaineisto 1. Tilinpäätös Tasekirja Toimintakertomus Toteutumisvertailu Tilinpäätöslaskelmat Liitetiedot Eriytetyt tilinpäätökset Allekirjoitukset ja merkinnät

Lisätiedot

Rahan yksikkö: tuhatta euroa TP 2016 TA 2017 Kehys Tuloslaskelma TP 2016 TA 2017 Kehys

Rahan yksikkö: tuhatta euroa TP 2016 TA 2017 Kehys Tuloslaskelma TP 2016 TA 2017 Kehys Rahan yksikkö: tuhatta euroa 1 000 TP 2016 TA 2017 Kehys 2018 2019 2020 2021 2022 Tuloslaskelma TP 2016 TA 2017 Kehys 2018 2019 2020 2021 2022 TOIMINTATUOTOT 72 115 84 291 80 261 63 621 63 535 63 453 63

Lisätiedot

Väestömuutokset, tammi-syyskuu

Väestömuutokset, tammi-syyskuu Iitin kunta Talouskatsaus Tammi-syyskuu 71/2.1.2/216 2.1.216 Kunnanhallitus 31.1.216 Väestön kehitys ja väestömuutokset 216 Luonnollinen väestön lisäys Syntyn Kuolleet eet vuosi21 63 1 1 nelj. 16 2 nelj

Lisätiedot

Talousarvion toteuma kk = 50%

Talousarvion toteuma kk = 50% Talousarvion toteuma 1.1.-30.6.2018 6kk = 50% Verotulojen kertymä Kunnallisverot 3 859 476 3 300 000 3 846 943 58,3 Kiinteistöverot 9 718 367 500 35 134 4,8 Yhteisöverot 533 625 382 500 356 007 46,5 Yhteensä

Lisätiedot

Tilinpäätös Tilinpäätös 2009 Laskenta/TH

Tilinpäätös Tilinpäätös 2009 Laskenta/TH Tilinpäätös 2009 Yleinen kehitys Kouvolan kaupungin ja koko Kymenlaaksossa näkyi maailmantalouden taantuma ja kasvun epävarmuus. Kouvolaisia oli vuoden 2009 lopussa tilastokeskuksen ennakkotiedon mukaan

Lisätiedot

Väestömuutokset 2016

Väestömuutokset 2016 Iitin kunta 715/2.1.2/216 Talouskatsaus 21.11.216 Tammi-lokakuu Väestön kehitys ja väestömuutokset 216 Luonnollinen väestön lisäys Kuntien välinen muuttoliike Nettomaahanmuutto Väestönlisäys Väkiluku Syntyn

Lisätiedot

Väestömuutokset 2016

Väestömuutokset 2016 Iitin kunta 715/2.1.2/216 Talouskatsaus 29.12.216 Tammi-marraskuu Väestön kehitys ja väestömuutokset 216 Luonnollinen väestön lisäys Kuntien välinen muuttoliike Nettomaahanmuutto Väestönlisäys Väkiluku

Lisätiedot

UUDENKAUPUNGIN JÄTEHUOLTO LIIKELAITOS. Talouden ja tavoitteiden toteutuminen 1-4 / 2011

UUDENKAUPUNGIN JÄTEHUOLTO LIIKELAITOS. Talouden ja tavoitteiden toteutuminen 1-4 / 2011 UUDENKAUPUNGIN JÄTEHUOLTO LIIKELAITOS Talouden ja tavoitteiden toteutuminen 1-4 / Uudenkaupungin Jätehuollon johtokunta 24.5. Tuloslaskelma 1-4/ 1-4/2010 Arvio 1-4/ Poikkeama Käytön % Toteutuma arvio Liikevaihto

Lisätiedot

Forssan kaupungin vuoden 2014 tilinpäätös

Forssan kaupungin vuoden 2014 tilinpäätös Forssan kaupungin vuoden 2014 tilinpäätös Mediatiedote 8. huhtikuuta 2015 Vuoden 2014 tilinpäätös Tilinpäätös on 0,3 miljoonaa euroa ylijäämäinen. Kaupungin vuosikate on 5 miljoonaa euroa eli 283 euroa/asukas.

Lisätiedot

KUUKAUSIRAPORTTI LOKAKUU 2014

KUUKAUSIRAPORTTI LOKAKUU 2014 KUUKAUSIRAPORTTI LOKAKUU 2014 POHJOIS-KARJALAN SAIRAANHOITO- JA SOSIAALIPALVELUJEN KUNTAYHTYMÄ Hoitoon tull. potil. Loka 2014 tot % Loka 2013 muut% ajanvaraus 29 273 ei 29 811-1,8 päivystys 7 911 budje-

Lisätiedot

TALOUSARVION SEURANTA

TALOUSARVION SEURANTA TALOUSARVION SEURANTA 31.8.2018 Tuloslaskelma 1.1. -31.8.2018 Tuloslaskelma ulkoinen TP 2017 1-8/2017 TA 2018 1-8/2018 TA-tot Ylitys/alitus Limingan kunta liikelaitoksin Varsinainen toiminta Toimintatuotot

Lisätiedot

TP Väestö Työttömyys Tuloslaskelma Rahoituslaskelma Tase Aikasarjat: vuosikate, lainat, yli-/alijäämä. Alavieskan kunta 3.3.

TP Väestö Työttömyys Tuloslaskelma Rahoituslaskelma Tase Aikasarjat: vuosikate, lainat, yli-/alijäämä. Alavieskan kunta 3.3. TP 2016 Väestö Työttömyys Tuloslaskelma Rahoituslaskelma Tase Aikasarjat: vuosikate, lainat, yli-/alijäämä Alavieskan kunta 3.3.2017 JY Päivitetty 10.3.2017 ja 13.3.2017 Päivitetty 27.3.2017 Asukasluvun

Lisätiedot

Siilinjärven kunnan TILINPÄÄTÖS 2015

Siilinjärven kunnan TILINPÄÄTÖS 2015 Siilinjärven kunnan TILINPÄÄTÖS 2015 Keskeiset tunnusluvut 2015 TP 2014 TP 2015 TA 2016 Tuloveroprosentti 21,25 21,25 21,25 Kiinteistöveroprosentti, asunnoista 0,65 0,65 0,65 Kiinteistöveroprosentti, yleinen

Lisätiedot

TA 2013 Valtuusto

TA 2013 Valtuusto TA 2013 Valtuusto 12.11.2012 26.11.2012 www.kangasala.fi 1 26.11.2012 www.kangasala.fi 2 TALOUSARVIO 2013 Muutos % ml. vesilaitos TA 2013 TA 2012/ milj. TA 2013 Kokonaismenot 220,3 5,7 ulkoiset Toimintakulut

Lisätiedot

KÄYTTÖSUUNNITELMAT vuodelle 2013

KÄYTTÖSUUNNITELMAT vuodelle 2013 KÄYTTÖSUUNNITELMAT vuodelle 2013 Hallitus 11.1.2013 Sivut Käyttösuunnitelmat 1-5 Suoritteet 6-8 ERIKOISSAIRAANHOIDON VASTUUALUE Keskussairaalan käyttösuunnitelma 2013 10/2012 ENNUSTE 2012 enn121-ta13 Myyntituotot

Lisätiedot

Iitin kunta 45/ /2013 Talouskatsaus Tammi-elokuu. Nettomaahanmuutto. lähtömuutto

Iitin kunta 45/ /2013 Talouskatsaus Tammi-elokuu. Nettomaahanmuutto. lähtömuutto Iitin kunta 45/02.01.02/2013 Talouskatsaus 30.9.2013 Tammi-elokuu Väestön kehitys ja väestömuutokset 2013 Luonnollinen väestön lisäys Kuntien välinen muuttoliike Nettomaahanmuutto Väestönlisäys Väkiluku

Lisätiedot

Pielisen Karjalan suhteellinen vuotuinen väestömuutos (pl Juuka)

Pielisen Karjalan suhteellinen vuotuinen väestömuutos (pl Juuka) 1 31.5.2015 Väestö 0,00 Toukokuun lopussa Pielisen Karjalan väkiluku oli 22.448, josta Lieksassa 12.052, Nurmeksessa 8.049 ja Valtimolla 2.347 asukasta. Juuan väkimäärä oli 5.111. Toukokuussa Nurmeksen

Lisätiedot

RAPORTTI TOIMINNAN JA TALOUDEN TOTEUTUMASTA

RAPORTTI TOIMINNAN JA TALOUDEN TOTEUTUMASTA RAPORTTI TOIMINNAN JA TALOUDEN TOTEUTUMASTA MARRASKUU 2016 Tavoiteprosentti tasaisella kehityksellä 91,7 % Käyttäjä : SARLEP TOTEUTUMAVERTAILU KAUPUNKI ilman liikelaitoksia 13.12.2016 10:01:09 Tili(T)

Lisätiedot

Vesihuoltolaitoksen tilinpäätös 2014

Vesihuoltolaitoksen tilinpäätös 2014 5. Eriytetyt tilinpäätökset 5.1. Laskennallisesti eriytetyn vesihuoltolaitoksen tilinpäätöslaskelmat Leppävirran kunnan vesihuoltolaitoksen kirjanpito on eriytetty laskennallisesti. Liitteenä vesihuoltolaitoksen

Lisätiedot

Budjetti Bu-muutos Budjetti + Toteutuma Poikkeama muutos

Budjetti Bu-muutos Budjetti + Toteutuma Poikkeama muutos Heinäveden kunta Sivu 1 00001000 TARKASTUSLAUTAKUNTA (02) 4001 Henkilöstökulut -1.920-1.920-1.045,81-874,19 4300 Palvelujen ostot -8.200-8.200-8.880,87 680,87 4500 Aineet, tarvikkeet ja tavarat -370-370

Lisätiedot

5.5 Konsernituloslaskelma ja sen tunnusluvut

5.5 Konsernituloslaskelma ja sen tunnusluvut 5.5 Konsernituloslaskelma ja sen tunnusluvut 1000 1000 Toimintatuotot 81 901 80 382 Toimintakulut -234 338-223 246 Osuus osakkuusyht. voitosta (tappiosta) 33 7 Toimintakate -152 403-142 858 Verotulot 124

Lisätiedot

TALOUSARVIOMUUTOKSET 2014

TALOUSARVIOMUUTOKSET 2014 1 TALOUSARVIOMUUTOKSET 2014 Kaupunginhallitus 22.9.2014 Kaupunginvaltuusto 29.9.2014 2 KÄYTTÖTALOUS JA TULOSLASKELMA HALLINTOPALVELUKESKUS Vastuualue Tulosta parantavat (-) ja tulosta heikentävät (+) Kaupunginhallitus

Lisätiedot

Kuntayhtymän organisaatio ja esimiesten määrääminen vuodelle 2014. Organisaatioon ei esitetä muutoksia vuodelle 2014.

Kuntayhtymän organisaatio ja esimiesten määrääminen vuodelle 2014. Organisaatioon ei esitetä muutoksia vuodelle 2014. Yhtymähallitus 191 16.12.2013 Kuntayhtymän organisaatio ja esimiesten määrääminen vuodelle 2014 356/1.12.120/2013 Yhtymähallitus 191 Kuntayhtymän johtosäännön 2 :n mukaan yhtymähallitus määrää kuntayhtymän

Lisätiedot

ASIKKALAN KUNTA Tilinpäätös 2014

ASIKKALAN KUNTA Tilinpäätös 2014 ASIKKALAN KUNTA Tilinpäätös 2014 Historiallisen hyvä tulos Ylijäämää kertyi 5,5 miljoonaa euroa, jolloin kumulatiivista ylijäämää taseessa on noin 7,4 miljoonaa euroa. Se on enemmän kuin riittävä puskuri

Lisätiedot

TA Etelä-Savon sosiaali- ja terveyspalvelujen kuntayhtymä

TA Etelä-Savon sosiaali- ja terveyspalvelujen kuntayhtymä TA-2017 Etelä-Savon sosiaali- ja terveyspalvelujen kuntayhtymä TA17 LÄHTÖKOHDAT Perustamissuunnitelma 1/2016: Kuntayhtymän tavoitteena on saavuttaa keskiarvoisesti ennakoitavaan kustannuskehitykseen nähden

Lisätiedot

4999 TOIMINTAKATE/JÄÄMÄ ,04 44, ,72-673, ,

4999 TOIMINTAKATE/JÄÄMÄ ,04 44, ,72-673, , 00001000 TARKASTUSLAUTAKUNTA (02) 4001 Henkilöstökulut -3.050-1.997,66-1.998-1.998-2.100 4300 Palvelujen ostot -7.690-4.971,72 64,7-4.032,56-939,16-5.746,45-9.779-10.718-6.000 4500 Aineet, tarvikkeet ja

Lisätiedot

4999 TOIMINTAKATE/JÄÄMÄ ,87 58, ,13 884, ,

4999 TOIMINTAKATE/JÄÄMÄ ,87 58, ,13 884, , 00001000 TARKASTUSLAUTAKUNTA (02) 4001 Henkilöstökulut -3.050-1.286,61 42,2-1.338,83 52,22-658,83-1.998-1.945-2.100 4300 Palvelujen ostot -7.690-5.180,88 67,4-5.731,55 550,67-4.047,46-9.779-9.228-6.000

Lisätiedot

Siilinjärven kunnan TILINPÄÄTÖS 2011

Siilinjärven kunnan TILINPÄÄTÖS 2011 Siilinjärven kunnan TILINPÄÄTÖS 2011 Talousarvion tuloslaskelmaosan toteutumisvertailu 2011 osa I Sisältää liikelaitoksen, sisältää sisäiset erät, keskinäiset sisäiset eliminoitu Alkuperäinen Talousarvio-

Lisätiedot

Toimintakate , ,58-22,1

Toimintakate , ,58-22,1 Sairaanhoitopiiri yhteensä MK 1.1. - 31.12.2000 1.1. - 31.12.1999 Muutos Myyntituotot 1 638 734 148,85 1 539 127 273,53 Maksutuotot 103 910 751,60 105 268 535,84 Tuet ja avustukset 38 921 683,48 36 776

Lisätiedot

Siilinjärven kunnan TILINPÄÄTÖS 2014

Siilinjärven kunnan TILINPÄÄTÖS 2014 Siilinjärven kunnan TILINPÄÄTÖS 2014 Keskeiset tunnusluvut 2014 TP2013 TP 2014 TA 2015 Tuloveroprosentti 20,25 21,25 21,25 Kiinteistöveroprosentti, asunnoista 0,50 0,65 0,65 Kiinteistöveroprosentti, yleinen

Lisätiedot

TILIKAUDEN YLI-/ALIJÄÄMÄ

TILIKAUDEN YLI-/ALIJÄÄMÄ Tilinpäätös 2013 Tilinpäätös 2013 Tuloslaskelma Ta 2013 Vuoden alusta Tot % Tp 2012 Myyntituotot -135 528 704,00-134 707 632,37 99,4% -130 563 982,39 Maksutuotot -12 762 912,00-12 850 692,15 100,7% -12

Lisätiedot

TP Väestö Työttömyys Tuloslaskelma Rahoituslaskelma Tase Aikasarjat: vuosikate, lainat, yli-/alijäämä. Alavieskan kunta 3.3.

TP Väestö Työttömyys Tuloslaskelma Rahoituslaskelma Tase Aikasarjat: vuosikate, lainat, yli-/alijäämä. Alavieskan kunta 3.3. TP 2016 Väestö Työttömyys Tuloslaskelma Rahoituslaskelma Tase Aikasarjat: vuosikate, lainat, yli-/alijäämä Alavieskan kunta 3.3.2017 JY Päivitetty 10.3.2017 ja 13.3.2017 Päivitetty 27.3.2017 ja 19.5.2017

Lisätiedot

Pielisen Karjalan suhteellinen vuotuinen väestömuutos (pl Juuka)

Pielisen Karjalan suhteellinen vuotuinen väestömuutos (pl Juuka) prosenttia 12/ 1 (9) 31.12. Väestö Vuoden lopussa Pielisen Karjalan väkiluku oli 22 89, josta Lieksassa 11 77, Nurmeksessa 7998 ja Valtimolla 2.321 asukasta. Juuan väkimäärä oli 536. Pielisen Karjalan

Lisätiedot

Iitin kunta 45/ /2013 Talouskatsaus Tammi-syyskuu. Nettomaahanmuutto. lähtömuutto

Iitin kunta 45/ /2013 Talouskatsaus Tammi-syyskuu. Nettomaahanmuutto. lähtömuutto Iitin kunta 45/02.01.02/2013 Talouskatsaus 28.11..2013 Tammi-syyskuu Väestön kehitys ja väestömuutokset 2013 Luonnollinen väestön lisäys Kuntien välinen muuttoliike Nettomaahanmuutto Väestönlisäys Väkiluku

Lisätiedot

Mikkelin kaupungin tilinpäätös 2018

Mikkelin kaupungin tilinpäätös 2018 1 Mikkelin kaupungin tilinpäätös 2018 Kaupunginhallitus 1.4.2019 Kaupunginvaltuusto 17.6.2019 Merkittävimmät huomiot toteumasta Tilikauden 2018 alijäämä oli 13,3 miljoonaa euroa. Talouden tulos heikkeni

Lisätiedot

RAPORTTI TOIMINNAN JA TALOUDEN TOTEUTUMASTA

RAPORTTI TOIMINNAN JA TALOUDEN TOTEUTUMASTA RAPORTTI TOIMINNAN JA TALOUDEN TOTEUTUMASTA SYYSKUU 2016 Tavoiteprosentti tasaisella kehityksellä 75,0 % Käyttäjä : SARLEP TOTEUTUMAVERTAILU KAUPUNKI ilman liikelaitoksia 13.10.20169:55:18 Tili(T) +muutos

Lisätiedot

TILINPÄÄTÖS

TILINPÄÄTÖS Sivu 1/110 LAPIN LIITTO / LAPIN PELASTUSLAITOS TILINPÄÄTÖS 31.12.2015 Kansainvälinen Barents Rescue 2015 harjoitus (BR15) 30.9-1.10. 2015 Levillä. Lapin liitto/lapin pelastuslaitos ( Koko yritys (YR) )

Lisätiedot

kk=75%

kk=75% 1 Talousarvion toteutuminen 01.01. - 30.09.2017 9 kk=75% Kokonaisuutena syyskuun lopun toteuma näyttää varsin hyvältä. Viime vuoteen verrattuna vuosikate on toteutunut noin 800 000 euroa paremmin ja tilikauden

Lisätiedot

Eksote yhteensä 1000 EUR

Eksote yhteensä 1000 EUR EKSOTE Eksote yhteensä TP2018 Muutos, TP2017 2018 vs. 2017 Myyntituotot jäsenkunnilta 459 276 440 247 19 029 4,3 % 440 215 0,0 % Muut myyntituotot 14 961 14 813 148 1,0 % 13 765 7,6 % Myyntituotot yhteensä

Lisätiedot

Hämeenlinnan kaupunki Tiivistelmä vuoden 2013 tilinpäätöksestä

Hämeenlinnan kaupunki Tiivistelmä vuoden 2013 tilinpäätöksestä Tiivistelmä vuoden 2013 tilinpäätöksestä Asukasmäärä 31.12. 67 806 67 497 Verotuloprosentti 19,50 % 19,50 % Toimintakate -327,7 M -327,1 M Toimintakatteen kasvu 0,18 % 4,8 % Verotulot 254,3 M 237,4 M Verotulojen

Lisätiedot

ERIKOISSAIRAANHOITO TULOSLASKELMA

ERIKOISSAIRAANHOITO TULOSLASKELMA TULOSLASKELMA Suunnitelma Toteutunut Tot. % Toteutunut Muutos 2011 31.05.2011 31.05.2010 % SUORITTEET 1.1-31.5.2011 Hoitopäivät, yleissairaudet 52428 18504 35,3 20363-9,1 Hoitopäivät, psykiatria 15150

Lisätiedot

Siilinjärven kunnan TILINPÄÄTÖS 2012

Siilinjärven kunnan TILINPÄÄTÖS 2012 Siilinjärven kunnan TILINPÄÄTÖS 2012 Tuloslaskelma 2012 2011, ulkoinen koko kunta osa I 2012 2011 kasvu % Toimintatuotot Myyntituotot 51 644 46 627 10,8 % Maksutuotot 8 451 8 736-3,3 % Tuet ja avustukset

Lisätiedot

Mikkelin kaupungin tilinpäätös 2017

Mikkelin kaupungin tilinpäätös 2017 Saimaan rannalla. Mikkelin kaupungin tilinpäätös 2017 Kaupunginhallitus 26.3.2018 Kaupunginvaltuusto 11.6.2018 Keskeiset tapahtumat vuonna 2017 Uusi luottamushenkilöorganisaatio ja palvelualueorganisaatiomalli

Lisätiedot

Forssan kaupungin vuoden 2018 tilinpäätös. Mediatiedote

Forssan kaupungin vuoden 2018 tilinpäätös. Mediatiedote Forssan kaupungin vuoden 2018 tilinpäätös Mediatiedote 8. huhtikuuta 2019 Vuoden 2018 tilinpäätös Plussat: Hyvät palvelut säilyivät Talousarviossa pysyttiin, hyvää työtä toimialoilla Menojen kasvu alle

Lisätiedot

ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN

ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. 30.11.2016 Talous- ja hallinto-osasto 3.1.2017 ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. 30.11.2016 Ulvilan kaupungin toimintamenot ovat ajalla 1.1.

Lisätiedot

Budjetti Bu-muutos Budjetti + Toteutuma Poikkeama muutos

Budjetti Bu-muutos Budjetti + Toteutuma Poikkeama muutos Heinäveden kunta Sivu 1 00001000 TARKASTUSLAUTAKUNTA (02) 4001 Henkilöstökulut -3.050-3.050-3.050,00 4300 Palvelujen ostot -12.770-12.770-1.522,10-11.247,90 4500 Aineet, tarvikkeet ja tavarat -280-280

Lisätiedot

HELSINGIN KAUPUNKI 1/6 LIIKENNELIIKELAITOS

HELSINGIN KAUPUNKI 1/6 LIIKENNELIIKELAITOS HELSINGIN KAUPUNKI 1/6 TULOSLASKELMA 1.1.-31.12.2018 1.1.-31.12.2017 LIIKEVAIHTO Tuki kaupungilta 15 232 079,52 18 934 845,99 Liikennöintikorvaukset 96 887 065,70 91 199 717,21 Infrakorvaukset 76 680 586,12

Lisätiedot

Palvelualuekohtaiset alustavat kehykset

Palvelualuekohtaiset alustavat kehykset Palvelualuekohtaiset alustavat kehykset 2019-2023 29.5.2018 1 Järvenpään kaupunki ja Järvenpään Vesi yhteensä, tuloslaskelma TP 2017 TPE 2018 Kehys 2019 2020 2021 2022 2023 Tuloslaskelma TP 2017 TPE 2018

Lisätiedot

ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN

ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. 31.3.2018 3131.10.2017 Hallinto- ja talouspalvelut 17.4.2018 ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. 31.3.2018 Ulvilan kaupungin toimintatulot aikavälillä

Lisätiedot

Budjetti Bu-muutos Budjetti + Toteutuma Poikkeama muutos

Budjetti Bu-muutos Budjetti + Toteutuma Poikkeama muutos Heinäveden kunta Sivu 1 00001000 TARKASTUSLAUTAKUNTA (02) 4001 Henkilöstökulut -3.050-3.050-1.338,83-1.711,17 4300 Palvelujen ostot -12.770-12.770-8.144,47-4.625,53 4500 Aineet, tarvikkeet ja tavarat -280-280

Lisätiedot

TULOSLASKELMA

TULOSLASKELMA TULOSLASKELMA 1000 1.1.-31.12.2017 1.1.-31.12.2016 LIIKEVAIHTO Tuki kaupungilta 18 935 12 470 Liikennöintikorvaukset 91 200 81 885 Infrakorvaukset 67 110 65 482 Muut myyntitulot 3 392 656 180 637 160 493

Lisätiedot

ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN

ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. - 31.7.2017 Hallinto- ja talouspalvelut 12.9.2017 ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. 31.7.2017 Ulvilan kaupungin toimintamenot aikavälillä 1.1.

Lisätiedot

ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN

ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. - 31.8.2017 Talous- ja hallinto-osasto 26.9.2017 ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. 31.8.2017 Ulvilan kaupungin toimintamenot aikavälillä 1.1.

Lisätiedot

Lisätietoja: laskentapäällikkö Anna-Miia Liimatalta, puh.2071 tai talousjohtaja Pekka Kivilevolta, puh.2080.

Lisätietoja: laskentapäällikkö Anna-Miia Liimatalta, puh.2071 tai talousjohtaja Pekka Kivilevolta, puh.2080. HALLINTOKUNTIEN TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA Kunnanhallituksen antamat toimintakertomusta koskevat ohjeet Kuntalain 69 :n mukaan toimintakertomus on osa kunnan virallista tilinpäätöstä. Toimintakertomuksen

Lisätiedot

Keski-Suomi. Keski-Suomi on yksi Suomen 19 maakunnasta

Keski-Suomi. Keski-Suomi on yksi Suomen 19 maakunnasta Keski-Suomi Keski-Suomi on yksi Suomen 19 maakunnasta Metsien, vesistöjen ja vuorimaiden maakunta Vuosittaisen väestönkasvun maakunta Perusteollisuuden ja uuden teknologian maakunta Liikenteen ja logistiikan

Lisätiedot

Pielisen Karjalan suhteellinen vuotuinen väestömuutos (pl Juuka)

Pielisen Karjalan suhteellinen vuotuinen väestömuutos (pl Juuka) 1 28.2.2015 Väestö Helmikuun lopussa Pielisen Karjalan väkiluku oli 22.518, josta Lieksassa 12.097, Nurmeksessa 8.057 ja Valtimolla 2.364 asukasta. Juuan väkimäärä oli 5.131. Seudun väestömuutoksen vuosivauhti

Lisätiedot

Talousarvion toteumaraportti..-..

Talousarvion toteumaraportti..-.. Talousarvion toteumaraportti..-.. 4kk = 33,3% Kokonaisuutena huhtikuun lopussa talousarvio on toteutunut taloudellisesti ja toiminnallisesti pitkälti arvion mukaisesti. Viime vuoteen verrattuna vuosikate

Lisätiedot

Liite 3 UUDENKAUPUNGIN AMMATTIOPISTO NOVIDA LIIKELAITOS. Talousarvio 2010 ja taloussuunnitelma

Liite 3 UUDENKAUPUNGIN AMMATTIOPISTO NOVIDA LIIKELAITOS. Talousarvio 2010 ja taloussuunnitelma UUDENKAUPUNGIN AMMATTIOPISTO NOVIDA LIIKELAITOS Talousarvio 21 ja taloussuunnitelma 21-212 Uudenkaupungin ammattiopisto Novidan johtokunta 3.9.29 TULOSLASKELMA 21-212 1 euroa 22.9.29 14:9 TP 28 Liikevaihto

Lisätiedot

VAKKA-SUOMEN VESI LIIKELAITOS. Talousarvio 2015 ja taloussuunnitelma 2015-2017

VAKKA-SUOMEN VESI LIIKELAITOS. Talousarvio 2015 ja taloussuunnitelma 2015-2017 VAKKA-SUOMEN VESI LIIKELAITOS Talousarvio 2015 ja taloussuunnitelma 2015-2017 Vakka-Suomen Veden johtokunta 2.10.2014 1 Sisällysluettelo Tuloslaskelma 2015-2017... 2 Myyntituotot 2015-2017... 3 Rahoituslaskelma

Lisätiedot

Iitin kunta 45/02.01.02/2013 Talouskatsaus 1.7.2013 Tammi-toukokuu. Väkiluku maahan- Syntyn eet. muutto. lähtömuutto

Iitin kunta 45/02.01.02/2013 Talouskatsaus 1.7.2013 Tammi-toukokuu. Väkiluku maahan- Syntyn eet. muutto. lähtömuutto Iitin kunta 45/02.01.02/2013 Talouskatsaus 1.7.2013 Tammi-toukokuu Väestön kehitys ja väestömuutokset 2013 Luonnollinen Kuntien välinen Netto- Väestönlisäys Väkiluku väestön lisäys muuttoliike maahan-

Lisätiedot

Vakinaiset palvelussuhteet

Vakinaiset palvelussuhteet Konsernitilinpäätös ja sen tunnusluvut Kaupungin henkilöstömäärä käsitellään henkilöstökertomuksessa. Keskeisten konserniyhteisöjen henkilöstöpanoskuvaus on alla. Vakinaiset palvelussuhteet Tehty työpanos,

Lisätiedot

KESKI-POHJANMAAN ERIKOISSAIRAANHOITO -JA PERUSPALVELUKUNTAYHTYMÄ KIURU

KESKI-POHJANMAAN ERIKOISSAIRAANHOITO -JA PERUSPALVELUKUNTAYHTYMÄ KIURU KESKI-POHJANMAAN ERIKOISSAIRAANHOITO -JA PERUSPALVELUKUNTAYHTYMÄ KIURU ERIKOISSAIRAANHOITO SUORITTEET Suunnitelma Toteutunut Tot. % Toteutunut Muutos 2013 30.04.2013 30.04.2012 % Hoitopäivät, yleissairaudet

Lisätiedot

Lahden kaupunki. Tilinpäätös 2007

Lahden kaupunki. Tilinpäätös 2007 Lahden kaupunki Tilinpäätös 2007 Tilinpäätös 2007 LAHTI TP 2005 TP 2006 TP 2007 Asukasluku (31.12) 98 411 98 755 99 301 Veroprosentti 19,00 19,00 19,00 1000 euroa Verotulot 258 802 274 700 290 033 Vuosikate

Lisätiedot

TASEKIRJA 2014 POHJOIS-SAVON SAIRAANHOITOPIIRI KUNTAYHTYMÄHALLITUS

TASEKIRJA 2014 POHJOIS-SAVON SAIRAANHOITOPIIRI KUNTAYHTYMÄHALLITUS TASEKIRJA 2014 POHJOIS-SAVON SAIRAANHOITOPIIRI KUNTAYHTYMÄHALLITUS 16.3.2015 1 2 3 4 5 6 7 8 9 POHJOIS-SAVON SAIRAANHOITOPIIRIN KUNTAYHTYMÄ KUNTAYHTYMÄN TULOSLASKELMAOSAN TOTEUTUMISVERTAILU VUODELTA 2014

Lisätiedot

ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN

ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1.-30.6.2017 Hallinto- ja talouspalvelut 12.9.2017 ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. 30.6.2017 Ulvilan kaupungin toimintamenot olivat 1.1-30.6.2017

Lisätiedot

12.6. Konsernin tilinpäätöslaskelmat

12.6. Konsernin tilinpäätöslaskelmat Osa I: Toimintakertomus 12.6. Konsernin tilinpäätöslaskelmat 12.6.1. Konsernin tuloslaskelma ja sen tunnusluvut 2017 2 016 1 000 1 000 Toimintatuotot 84 053 81 643 Toimintakulut -159 229-154 656 Osuus

Lisätiedot

ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN

ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. 30.11.2017 3131.10.2017 Hallinto- ja talouspalvelut 2.1.2018 ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. 30.11.2017 Ulvilan kaupungin toimintamenot aikavälillä

Lisätiedot

Tilinpäätös Tilinpäätös 2010 Laskenta

Tilinpäätös Tilinpäätös 2010 Laskenta Tilinpäätös 2010 Yleinen kehitys Kouvolalaisia oli vuoden 2010 lopussa Väestörekisterikeskusken ennakkotiedon mukaan 88 089, asukasmäärä laski 85 henkilöllä. 0-18 vuotiaiden osuus väestöstä oli 19,7 prosenttia,

Lisätiedot

TOIMITUSJOHTAJAN KATSAUS

TOIMITUSJOHTAJAN KATSAUS Vuosikertomus 2017 TOIMITUSJOHTAJAN KATSAUS Servican kannalta vuotta 2017 voi kuvata mielenkiintoiseksi. Lähdimme vuoden alkaessa valmistelemaan yhdessä omistajien kanssa Servican yhtiöittämistä vuoden

Lisätiedot

KOTKA-KONSERNI TILINPÄÄTÖS 2017

KOTKA-KONSERNI TILINPÄÄTÖS 2017 ESITYKSEN SISÄLTÖ Kotka-konsernin suunta on oikea s.3 Mitä kriisikuntakriteereillä tarkoitetaan? s.4 Kaupungin liikkumavara ja tasapaino s.5-6 Kaupunki tunnuslukujen näkökulmasta s.7-9 Konsernissa laaja-alaista

Lisätiedot

Väestömuutokset 2017, kuukausittain

Väestömuutokset 2017, kuukausittain Iitin kunta 21/02.01.02/2017 Talouskatsaus 4.8.2017 Tammi-Kesäkuu, puolivuosiraportti Väestön kehitys ja väestömuutokset 2017 Luonnollinen väestön lisäys Kuntien välinen muuttoliike Nettomaahanmuutto Väestönlisäys

Lisätiedot

Talousarvion toteumisvertailu syyskuu /PL

Talousarvion toteumisvertailu syyskuu /PL 1 (17) Talousarvion toteumisvertailu syyskuu 2018 25.10.2018/PL Yleistä - vertailu tehty talousarvio-osittain (tuloslaskelma, rahoituslaskelma, käyttötalous, investoinnit) - toteutuma syyskuun lopussa,

Lisätiedot

Tilinpäät. Toteuma Käyttö% TA+muut Toteuma Käyttö% 2014 2014 01-08 2015 2015 01-08 SOSIAALIPALVELUT 3002 KÄYTTÖTALOUS 3007 TALOUS

Tilinpäät. Toteuma Käyttö% TA+muut Toteuma Käyttö% 2014 2014 01-08 2015 2015 01-08 SOSIAALIPALVELUT 3002 KÄYTTÖTALOUS 3007 TALOUS LAPUAN KAUPUNKI Sivu 1 SOSIAALIPALVELUT 3002 KÄYTTÖTALOUS 3007 TALOUS 3010 TOIMINTATUOTOT/TULOT 3310 MYYNTITUOTOT 23.867,02 4.882,82 20,5 156.000 23.270,00 14,9 3320 MAKSUTUOTOT 501.076,30 319.207,05 63,7

Lisätiedot

NASTOLAN KUNTA TILINPÄÄTÖS Kaupunginjohtaja Jyrki Myllyvirta

NASTOLAN KUNTA TILINPÄÄTÖS Kaupunginjohtaja Jyrki Myllyvirta TILINPÄÄTÖS 2015 Kaupunginjohtaja Jyrki Myllyvirta 14.3.2016 TOIMINTAYMPÄRISTÖ 2015 VÄESTÖ ASUKASLUKU ennakkotieto 14 829-76 (2014) NASTOLASSA ASUVA TYÖVOIMA 7 187-52 (2014) TYÖLLISYYS TYÖTTÖMYYSASTE keskiarvo

Lisätiedot

TALOUSARVION 2013 SEURANTARAPORTTI

TALOUSARVION 2013 SEURANTARAPORTTI SIIKAJOEN KUNTA TALOUSARVION 2013 SEURANTARAPORTTI 30.9.2013 Talousarvion seurantaraportti 30.9.2013 Tuloslaskelma: Tasaisen kertymän mukaan toimintatuotot ja toimintakulut saisivat olla syyskuun lopussa

Lisätiedot

ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN

ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. 31.10.2018 31.3.2013 131.10.2017 Hallinto- ja talouspalvelut 28.11.2018 ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. 31.10.2018 Ulvilan kaupungin toimintatulot

Lisätiedot

ERIKOISSAIRAANHOITO TULOSLASKELMA

ERIKOISSAIRAANHOITO TULOSLASKELMA K:\sairaala\Taloustoimisto\KPITO\raport\Talous kk-paketti.xls/5.6.2009 KESKI-POHJANMAAN -JA PERUSPALVELUKUNTAYHTYMÄ TULOSLASKELMA Suunnitelma Toteutunut Tot. % Toteutunut Muutos 2009 2009 2008 % SUORITTEET

Lisätiedot

Forssan kaupungin tilinpäätös 2013

Forssan kaupungin tilinpäätös 2013 Forssan kaupungin tilinpäätös 2013 8. huhtikuuta 2014 Vuonna 2013 kaupungin talous vahvistui lähinnä kertaluonteisten verotilitysmuutosten vuoksi Vuosi 2013 on 0,8 miljoonaa euroa ylijäämäinen. Pakollisen

Lisätiedot