KÄRSÄMÄEN SEURAKUNTA Kokouspäivämäärä Asia Sivu. Kirkkovaltuusto

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "KÄRSÄMÄEN SEURAKUNTA Kokouspäivämäärä Asia Sivu. Kirkkovaltuusto"

Transkriptio

1 Kirkkovaltuusto KOKOUKSEN AVAUS JA ALKUHARTAUS Kärsämäen seurakunnan kirkkovaltuuston työjärjestyksen mukaan kirkkovaltuuston kokouksen alussa pidetään alkuhartaus. P u h e e n j o h t a j a n e s i t y s : Puheenjohtaja avaa kokouksen. Pidetään alkuhartaus. Puheenjohtaja avasi kokouksen ja toivotti läsnäolijat tervetulleiksi, eritysesti rippikoululaiset, joita oli paikalla runsaasti. Kirkkoherra piti alkuhartauden. Puheenjohtaja kertoi Nivassa olleesta kokouksesta, jossa olivat kutsuttuina Kalajoen rovastikunnan ne seurakunnat, jotka ovat mukana mahdollisessa seurakuntayhtymähankkeessa.

2 Kirkkovaltuusto KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS Kirkkojärjestyksen 8. luvun 5. :n 1. mom. mukaan kirkkovaltuuston kutsuu koolle kirkkovaltuuston puheenjohtaja tai hänen estyneenä ollessaan varapuheenjohtaja. Saman pykälän 2. mom. mukaan kokouskutsussa on ilmoitettava kokouksen aika ja paikka ja siihen on liitettävä luettelo käsiteltävistä asioista. Kutsu asialuetteloineen on lähetettävä kirkkovaltuuston ja kirkkoneuvoston jäsenille viimeistään viikkoa ennen kokousta sekä pidettävä seurakunnan ilmoitustaululla viikon ajan ennen kokousta. Kärsämäen seurakunnan kirkkovaltuuston työjärjestyksen mukaan esittelylista liitteineen ja muut mahdolliset asiakirjat on, elleivät erityiset syyt ole esteenä, toimitettava valtuutetuille vähintään kolme päivää ennen kirkkovaltuuston kokousta. Kirkkolain 7. luvun 4. :n 1. mom. mukaan seurakunnan toimielin on päätösvaltainen, kun enemmän kuin puolet jäsenistä on saapuvilla. Kirkkovaltuuston työjärjestyksen mukaan mikäli valtuutetulla on tilapäinen este, on hänen ilmoitettava siitä valtuuston puheenjohtajalle, jolloin hänen varajäsenelleen on viipymättä lähetettävä kutsu kokoukseen. Kutsu on toimitettava, mikäli mahdollista, kirjallisena. Sen jälkeen kun kirkkovaltuusto on hyväksynyt esteen, varajäsen ryhtyy toimimaan estyneen tilalla. P u h e e n j o h t a j a n e s i t y s : Puheenjohtaja selostaa tapahtuneen kuulutusmenettelyn: Kirkkovaltuuston on kutsunut koolle puheenjohtaja. Kutsu ja esityslista on lähetetty kirkkovaltuuston jäsenille Asialista on lähetetty kirkkoneuvoston jäsenille Asialista on pidetty seurakunnan ilmoitustaululla Todetaan nimenhuudoin läsnä olevat kirkkovaltuuston jäsenet liitteenä olevan nimenhuutolistan mukaan. Todetaan kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus. Pidettiin nimenhuuto. Kokous todettiin lailliseksi ja päätösvaltaiseksi.

3 Kirkkovaltuusto KOKOUKSEN TYÖJÄRJESTYKSEN HYVÄKSYMINEN P u h e e n j o h t a j a n e s i t y s : Kirkkovaltuusto hyväksyy kokouksen esityslistan työjärjestykseksi.

4 Kirkkovaltuusto KOKOUKSEN PÖYTÄKIRJANTARKASTAJIEN VALINTA Kirkkojärjestyksen 7. luvun 6. :n 2. mom. mukaisesti pöytäkirja tarkastetaan toimielimen päättämällä tavalla, jollei tarkastamisesta ole määrätty ohje- tai johtosäännössä. Kirkkovaltuuston työjärjestyksen mukaan kirkkovaltuusto valitsee kaksi pöytäkirjantarkastajaa tarkastamaan kokouksen pöytäkirjan. Valtuuston tekemän päätöksen mukaan pöytäkirjantarkastuksessa noudatetaan aakkosjärjestystä. Valtuusto voi erikseen päättää, että pöytäkirja tai sen osa tarkastetaan heti. Pöytäkirjantarkastajat toimivat myös ääntenlaskijoina, mikäli tulee äänestyksiä. P u h e e n j o h t a j a n e s i t y s : Kirkkovaltuusto valitsee keskuudestaan kaksi pöytäkirjantarkastajaa. Vuorossa ovat Tiikkainen Marko ja Koponen Markku. Pöytäkirjan tarkastusajankohdasta sovitaan kokouksen jälkeen. Tarkastettu pöytäkirja pidetään nähtävänä kirkkoherranvirastossa Pöytäkirjantarkastajiksi valittiin yksimielisesti Laitila Seija ja Lapiolahti Marketta.

5 Kirkkoneuvosto Kirkkovaltuusto KIRKKOJEN KAUNISTAMISRAHASTON SÄÄNNÖT Kärsämäen seurakunta sai kuluvana vuonna testamenttilahjoituksen. Eevi Kiiskinen oli osoittanut rahavaroja seurakunnan kirkkojen kaunistamisrahastoon. Kirkkojen kaunistamisrahastolle on laadittu säännöt. Säännöt on laadittu kirkkohallituksen laatimaa ohjetta mukaillen. T a l o u s p ä ä l l i k ö n e s i t y s : Kirkkoneuvosto esittää kirkkovaltuustolle, että se hyväksyy rahaston säännöt. K i r k k o n e u v o s t o :

6 Kirkkoneuvosto Kirkkovaltuusto MUUTOS LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIOSÄÄNTÖÖN Kirkkovaltuustossa hyväksyttiin luottamushenkilöiden palkkiosääntö. Palkkiosäännön kohdassa 6. on ohjeena: Luottamushenkilöpalkkiot maksetaan puolivuosittain kesäkuussa ja joulukuussa. Koska Kirkon palvelukeskuksen palkkaaikataulut vaihtelevat, ohjetta tulisi muuttaa tältä osin. T a l o u s p ä ä l l i k ö n e s i t y s : Kirkkoneuvosto esittää kirkkovaltuustolle, että luottamushenkilöiden palkkiosääntö kohta 6. muutetaan seuraavaksi: Luottamushenkilöpalkkiot maksetaan Kirkon palvelukeskuksen palkka-aikataulun mukaisesti. K i r k k o n e u v o s t o :

7 Kirkkoneuvosto Kirkkovaltuusto TULOVEROPROSENTTI VUODELLE 2019 Kirkkovaltuuston tulee vahvistaa vuosittain seurakunnan tuloveroprosentti. Tuloveroprosentti vahvistetaan lähimpään 0,05 prosenttiyksikköön. Seurakunnan tuloveroprosentti on 1,80 %, ja taloussuunnitelma tuleville vuosille perustuu tälle veroprosentille. Kirkollisverotuloja on kertynyt elokuun 2018 loppuun mennessä ,43 euroa. Valtionrahoitusta on kertynyt ,92 euroa. Yhteensä verotuloja ja valtionrahoitusta on kertynyt ,35 euroa. Vuoteen 2017 verrattuna kirkollisverotulot ovat laskeneet 0,6 % ja valtionrahoitusta on saatu 0,4 % viime vuotta vähemmän. Verotuloja ja valtionrahoitusta on viime vuosina kertynyt seuraavasti: Vuosi Vuosi Vuosi Vuosi Vuosi Vuosi Vuosi Vuosi Vuonna 2017 verotulot laskivat peräti 4,57 %. Verotulojen lasku näyttää hidastuneen. Verohallinnon ennusteen mukaan kuluvana vuonna verotulojen lasku kokonaisuudessaan olisi kuitenkin 2,1 % mukaan luettuna kertymät edellisvuosilta. Pelkästään vuoden 2018 verotulojen osalta verotulot kasvaisivat 1 %. T a l o u s p ä ä l l i k ö n e s i t y s : Kirkkoneuvosto päättää esittää kirkkovaltuustolle, että seurakunnan tuloveroprosentiksi vuodelle 2019 määrätään 1,80 prosenttia.

8 Kirkkovaltuusto K i r k k o n e u v o s t o :

9 Kirkkovaltuusto MAHDOLLISET MUUT ASIAT JA KIIREELLISET ASIAT Puheenjohtaja otti esille seurakunnan työntekijöiden hartauksien pitämisen kunnan päiväkerhoissa. Viime aikoina seurakunnan työntekijät eivät ole käyneet pitämässä hartaushetkiä tai yleensäkään vierailleet kunnan päiväkerhoissa. Tästä ei ole pidetty neuvottelua seurakunnan ja kunnan kesken. Minkäänlaista kieltoa ei kunnan päättäjät ole asiassa tehneet. Kirkkoherra lupasi keskustella asiasta kunnanjohtajan kanssa.

10 Kirkkovaltuusto ILMOITUSASIAT Itsenäisyyspäivän juhlaan saattaa tulla se muutos, että juhla pidetään seurakuntakodissa. Aiemmin oli sovittu, että juhla olisi Frosteruksen koululla. Vuoden 2019 alusta aloittavan kirkkovaltuuston jäsenet siunataan tehtäväänsä jumalanpalveluksen yhteydessä klo Piispa Jukka Keskitalon virkaanasettaminen on ensi sunnuntaina , tilaisuus myös televisioidaan. Piispa Jukka Keskitalo tapaa Haapajärvellä klo 12 alkavassa tilaisuudessa Kalajoen rovastikunnan kirkkoherrat, taloudesta vastaavat viranhaltijat ja luottamushenkilöpuheenjohtajiston. Kalajoen rovastikunnan seurakuntayhtymähanke on edennyt siten, että Asko Vanhatupa (JHTT) tilintarkastusyhteisö BDO Audiator Oy:stä on laatinut laskelmia seurakuntien taloudesta. Tilannetta on vertailtu vuosien välillä ja vertailtu myös vuosia 2009 ja 2010 nykytilanteeseen. Taloustilanne on mm. vuosikatteen ja tilikauden tuloksen suhteen parempi nyt kuin vuosina 2009 ja Yhteenlaskettu taseen ylijäämä on ,29 euroa. Rahaa seurakunnilla on kohtalaisesti. Toisaalta jäsenmäärä on laskenut seitsemän vuoden aikana runsaat 3000 henkeä. Asko Vanhatuvan mukaan millään seurakunnalla ei ole toivoton tilanne. Seurakuntayhtymällä saataisiin kuitenkin säästöjä henkilöstömenoissa ainakin pidemmällä aikavälillä. Liitteenä on pidetyn tilaisuuden materiaali, jossa olivat kutsuttuina luottamushenkilöpuheenjohtajisto, kirkkoherrat ja taloudesta vastaavat viranhaltijat. Haapaveden seurakunta ja Kalajoen seurakunta eivät ole selvityksessä mukana.

11 Kirkkoneuvosto KOKOUKSEN PÄÄTÖS, LOPPUHARTAUS Puheenjohtaja päätti kokouksen klo Veisattiin virsi 548.

12

KÄRSÄMÄEN SEURAKUNTA Kokouspäivämäärä Asia Sivu. Kirkkovaltuusto

KÄRSÄMÄEN SEURAKUNTA Kokouspäivämäärä Asia Sivu. Kirkkovaltuusto Kirkkovaltuusto 25.1.2017 1 3 1 KOKOUKSEN AVAUS JA ALKUHARTAUS Kärsämäen seurakunnan kirkkovaltuuston työjärjestyksen mukaan kirkkovaltuuston kokouksen alussa pidetään alkuhartaus. Puheenjohtaja avaa kokouksen.

Lisätiedot

KÄRSÄMÄEN SEURAKUNTA Kokouspäivämäärä Asia Sivu. Kirkkovaltuusto

KÄRSÄMÄEN SEURAKUNTA Kokouspäivämäärä Asia Sivu. Kirkkovaltuusto Kirkkovaltuusto 31.5.2017 1 3 25 KOKOUKSEN AVAUS JA ALKUHARTAUS Kärsämäen seurakunnan kirkkovaltuuston työjärjestyksen mukaan kirkkovaltuuston kokouksen alussa pidetään alkuhartaus. Puheenjohtaja avaa

Lisätiedot

KÄRSÄMÄEN SEURAKUNTA Kokouspäivämäärä Asia Sivu. Kirkkovaltuusto

KÄRSÄMÄEN SEURAKUNTA Kokouspäivämäärä Asia Sivu. Kirkkovaltuusto Kirkkovaltuusto 22.3.2018 1 3 10 KOKOUKSEN AVAUS JA ALKUHARTAUS Kärsämäen seurakunnan kirkkovaltuuston työjärjestyksen mukaan kirkkovaltuuston kokouksen alussa pidetään alkuhartaus. P u h e e n j o h t

Lisätiedot

KÄRSÄMÄEN SEURAKUNTA Kokouspäivämäärä Asia Sivu. Kirkkovaltuusto

KÄRSÄMÄEN SEURAKUNTA Kokouspäivämäärä Asia Sivu. Kirkkovaltuusto Kirkkovaltuusto 28.11.2018 1 3 41 KOKOUKSEN AVAUS JA ALKUHARTAUS Kärsämäen seurakunnan kirkkovaltuuston työjärjestyksen mukaan kirkkovaltuuston kokouksen alussa pidetään alkuhartaus. P u h e e n j o h

Lisätiedot

KÄRSÄMÄEN SEURAKUNTA Kokouspäivämäärä Asia Sivu. Kirkkovaltuusto

KÄRSÄMÄEN SEURAKUNTA Kokouspäivämäärä Asia Sivu. Kirkkovaltuusto Kirkkovaltuusto 28.2.2018 1 3 1 KOKOUKSEN AVAUS JA ALKUHARTAUS Kärsämäen seurakunnan kirkkovaltuuston työjärjestyksen mukaan kirkkovaltuuston kokouksen alussa pidetään alkuhartaus. P u h e e n j o h t

Lisätiedot

KÄRSÄMÄEN SEURAKUNTA Kokouspäivämäärä Asia Sivu. Kirkkovaltuusto

KÄRSÄMÄEN SEURAKUNTA Kokouspäivämäärä Asia Sivu. Kirkkovaltuusto Kirkkovaltuusto 30.1.2019 1 4 1 KOKOUKSEN AVAUS JA ALKUHARTAUS Kirkkojärjestyksen 8. luvun 5. :n mukaan kirkkovaltuuston ensimmäisen kokouksen avaa iältään vanhin valtuutettu, joka johtaa puhetta, kunnes

Lisätiedot

KÄRSÄMÄEN SEURAKUNTA Kokouspäivämäärä Asia Sivu. Kirkkovaltuusto

KÄRSÄMÄEN SEURAKUNTA Kokouspäivämäärä Asia Sivu. Kirkkovaltuusto Kirkkovaltuusto 24.5.2018 1 3 21 KOKOUKSEN AVAUS JA ALKUHARTAUS Kärsämäen seurakunnan kirkkovaltuuston työjärjestyksen mukaan kirkkovaltuuston kokouksen alussa pidetään alkuhartaus. P u h e e n j o h t

Lisätiedot

RAUTALAMMIN SEURAKUNTA KIRKKOVALTUUSTO KUULUTUS

RAUTALAMMIN SEURAKUNTA KIRKKOVALTUUSTO KUULUTUS 1 KUULUTUS Rautalammin seurakunnan kirkkovaltuuston 13.6.2017 pidetyn kokouksen tarkastettu pöytäkirja pidetään yleisesti nähtävänä 19.6.2017-20.7.2017 Rautalammin seurakunnan kirkkoherranvirastossa viraston

Lisätiedot

KÄRSÄMÄEN SEURAKUNTA KOKOUSKUTSU Sivu. Kirkkovaltuusto KOKOUSAIKA Keskiviikko klo (kahvitus klo 18.

KÄRSÄMÄEN SEURAKUNTA KOKOUSKUTSU Sivu. Kirkkovaltuusto KOKOUSAIKA Keskiviikko klo (kahvitus klo 18. KÄRSÄMÄEN SEURAKUNTA KOKOUSKUTSU Sivu Kirkkovaltuusto 2.11.2016 1 KOKOUSAIKA Keskiviikko 16.11.2016 klo 19.00 (kahvitus klo 18.30) KOKOUSPAIKKA Seurakuntatalo KÄSITELTÄVÄT ASIAT Asia n:o Liite n:o 1. 2.

Lisätiedot

Kirkkovaltuusto N:o 1/2017 Sivu 1

Kirkkovaltuusto N:o 1/2017 Sivu 1 N:o 1/2017 Sivu 1 Aika: 18.1.2017 klo 19 19.35 Paikka: Seurakuntatalo Saapuvilla olleet Jäsenet Hintsala Kirsti Ikäläinen Kirsi Laukkanen Esko Laukkanen Jari poissa, ei varajäsentä Leskinen Antero Muhos

Lisätiedot

4/2018 LOHJAN SEURAKUNNAN KIRKKOVALTUUSTO. Tiistaina klo Mäntynummen seurakuntatalo Mäntynummentie 17, Lohja

4/2018 LOHJAN SEURAKUNNAN KIRKKOVALTUUSTO. Tiistaina klo Mäntynummen seurakuntatalo Mäntynummentie 17, Lohja 4/2018 LOHJAN SEURAKUNNAN KIRKKOVALTUUSTO Tiistaina 27.11.2018 klo 18.30 Mäntynummen seurakuntatalo Mäntynummentie 17, 08500 Lohja K O K O U S K U T S U Lohjan seurakunnan kirkkovaltuuston kokous pidetään

Lisätiedot

RAUTALAMMIN SEURAKUNTA KIRKKOVALTUUSTO KUULUTUS

RAUTALAMMIN SEURAKUNTA KIRKKOVALTUUSTO KUULUTUS 1 KUULUTUS Rautalammin seurakunnan kirkkovaltuuston 27.06.2016 pidetyn kokouksen tarkastettu pöytäkirja pidetään yleisesti nähtävänä 04.07.2016-05.08.2016 Rautalammin seurakunnan kirkkoherranvirastossa

Lisätiedot

SOMERON SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1/ Kirkkovaltuusto

SOMERON SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1/ Kirkkovaltuusto SOMERON SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2017 129 Kirkkovaltuusto Aika: 18.1.2017 klo 18.00 18.45 Paikka: Someron seurakuntakeskus, sali 2 Läsnä: Eino Pauli Haho Eevi vara Kankare Tarja Kujansuu Antti Känkänen

Lisätiedot

Vieremän seurakunta Kokouspöytäkirja 5/2016 Kirkkovaltuusto

Vieremän seurakunta Kokouspöytäkirja 5/2016 Kirkkovaltuusto 30.11.2016 1 KOKOUSKUTSU KOKOUSAIKA Keskiviikko 30. päivä marraskuuta 2016, klo 19.00 kahvitarjoilu 18.30 19.00 KOKOUSPAIKKA JÄSENET SEURAKUNTATALO Aho-Repo Päivi Haataja Markku Honkanen Viljo Huttunen

Lisätiedot

KÄRSÄMÄEN SEURAKUNTA Kokouspäivämäärä Asia Sivu. Kirkkovaltuusto

KÄRSÄMÄEN SEURAKUNTA Kokouspäivämäärä Asia Sivu. Kirkkovaltuusto Kirkkovaltuusto 17.5.2017 1 3 13 KOKOUKSEN AVAUS JA ALKUHARTAUS Kärsämäen seurakunnan kirkkovaltuuston työjärjestyksen mukaan kirkkovaltuuston kokouksen alussa pidetään alkuhartaus. P u h e e n j o h t

Lisätiedot

Pöytäkirjan allekirjoitus ja varmennus

Pöytäkirjan allekirjoitus ja varmennus Kokousaika Keskiviikkona 13.09.2017 klo 18.00 Kokouspaikka Säkylän seurakuntatalo Läsnä Aalto-Setälä Päivi Reko Anne Huhtinen Sari Silja Saveljef Elina Neittamo Kytövuori Tuula Lahti Sirpa Laine Pentti

Lisätiedot

SYSMÄN SEURAKUNTA 4/2008 KIRKKOVALTUUSTO 8.10.2008 1 ( 5 )

SYSMÄN SEURAKUNTA 4/2008 KIRKKOVALTUUSTO 8.10.2008 1 ( 5 ) 1 ( 5 ) Aika Keskiviikko klo 19.00 19.50 Paikka Olavin toimintakeskus, seurakuntasali Nuotta Läsnä Lauri Kirves puheenjohtaja Hannu Hyttinen Hannu Jolula Mari Kantola Pekka Koivisto Markku Kontinen Päivi

Lisätiedot

KÄRSÄMÄEN SEURAKUNTA Kokouspäivämäärä Asia Sivu. Kirkkoneuvosto

KÄRSÄMÄEN SEURAKUNTA Kokouspäivämäärä Asia Sivu. Kirkkoneuvosto Kirkkoneuvosto 12.9.2018 1 3 52 KOKOUKSEN AVAUS JA ALKUHARTAUS Puheenjohtaja avasi kokouksen ja luki Ef. 1:9-10. Kirkkoneuvosto 12.9.2018 2 4 53 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS Kirkkojärjestyksen

Lisätiedot

UTAJÄRVEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2017 Kirkkovaltuusto

UTAJÄRVEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2017 Kirkkovaltuusto Kokousaika Torstaina 19.1.2017 klo 18.00 18.45 Kokouspaikka Saapuvilla olleet jäsenet Seurakuntatalo Taisto Kokko Kyösti Kuisma Hannele Perttunen Anja Pinoniemi Pasi Pistemaa Tuovi Sipola Poissa olleet

Lisätiedot

Pöytäkirjan allekirjoitus ja varmennus

Pöytäkirjan allekirjoitus ja varmennus Kokousaika Keskiviikkona 25.04.2018 klo 18.30 Kokouspaikka Säkylän seurakuntatalo Läsnä Aalto-Setälä Päivi Huhtinen Sari Huitu Pertti Hulmi Merja Kytövuori Tuula Lahti Sirpa Laine Pentti Launto-Tiuttu

Lisätiedot

VESILAHDEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA. Kirkkovaltuusto Aika: klo (kokouskahvit alk. klo 18.30)

VESILAHDEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA. Kirkkovaltuusto Aika: klo (kokouskahvit alk. klo 18.30) Aika: klo 19.00 (kokouskahvit alk. klo 18.30) 20.45. Paikka: Seurakuntatalo Allekirjoitukset: Seppo Parkkila puheenjohtaja Harri Henttinen pöytäkirjanpitäjä Pöytäkirjan tarkastus: Vesilahti 31/5. 2016

Lisätiedot

UTAJÄRVEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 3/2016 Kirkkovaltuusto

UTAJÄRVEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 3/2016 Kirkkovaltuusto Kokousaika Torstai 29.9.2016 klo 17.30 18.12 Kokouspaikka Saapuvilla olleet jäsenet Poissa olleet jäsenet Muut saapuvilla olleet Seurakuntatalo Teuvo Ervasti, varajäsen Irmeli Juntunen Antti Koistinen

Lisätiedot

Vieremän seurakunta Kokouspöytäkirja 4/2015 Kirkkovaltuusto torstaina 3. päivänä joulukuuta 2015 klo alkaen tarjoilua

Vieremän seurakunta Kokouspöytäkirja 4/2015 Kirkkovaltuusto torstaina 3. päivänä joulukuuta 2015 klo alkaen tarjoilua 03.12.2015 39 KOKOUSKUTSU KOKOUSAIKA KOKOUSPAIKKA torstaina 3. päivänä joulukuuta 2015 klo 19.00 alkaen tarjoilua 18.30 19.00 SEURAKUNTATALO JÄSENET Aho-Repo Päivi Haataja Markku Honkanen Viljo Huttunen

Lisätiedot

KITEEN SEURAKUNTA ESITYSLISTA 1/2016 KIRKKOVALTUUSTON KOKOUS PÖYTÄKIRJA 1/2016 Sivu 1/7

KITEEN SEURAKUNTA ESITYSLISTA 1/2016 KIRKKOVALTUUSTON KOKOUS PÖYTÄKIRJA 1/2016 Sivu 1/7 Sivu 1/7 Aika Tiistai 14.06.2016 klo 19.00 19.41 Paikka Kiteen seurakuntakeskus, Kappelintie 4 Läsnä Kostamo Merja puheenjohtaja Tuhkanen Pauli varapuheenjohtaja Hirvonen Kirsi Hämäläinen Maarit Kankkunen

Lisätiedot

RAUTALAMMIN SEURAKUNTA KIRKKOVALTUUSTO KUULUTUS

RAUTALAMMIN SEURAKUNTA KIRKKOVALTUUSTO KUULUTUS 1 KUULUTUS Rautalammin seurakunnan kirkkovaltuuston 23.1.2017 pidetyn kokouksen tarkastettu pöytäkirja pidetään yleisesti nähtävänä 26.01.2017-27.02.2017 Rautalammin seurakunnan kirkkoherranvirastossa

Lisätiedot

MÄNTYHARJUN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA KIRKKOVALTUUSTO 2/

MÄNTYHARJUN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA KIRKKOVALTUUSTO 2/ Aika Torstai 14.6.2018 klo 18.00 18.55 Paikka Mäntyharjun seurakuntakeskus Läsnä Jäsenet: Kristiina Häkkänen Miia Hämäläinen Panu Karjalainen Matti Kemppainen Liisa Kuoksa Pertti Lahti Sari Lantta Jukka

Lisätiedot

SYSMÄN SEURAKUNTA 1/2009

SYSMÄN SEURAKUNTA 1/2009 7.1.2009 1 ( 7 ) Aika Keskiviikko 7.1.2009 klo 19.00 19.30 Paikka Olavin toimintakeskus, seurakuntasali Nuotta Läsnä Lauri Kirves puheenjohtaja Hannu Hyttinen Hannu Jolula Päivi Järvelä Mari Kantola Pekka

Lisätiedot

MUUT LÄSNÄOLIJAT Hiltunen Antti, kirkkoherra kirkkoneuvoston edustaja Salojärvi Kirsi, talouspäällikkö pöytäkirjanpitäjä

MUUT LÄSNÄOLIJAT Hiltunen Antti, kirkkoherra kirkkoneuvoston edustaja Salojärvi Kirsi, talouspäällikkö pöytäkirjanpitäjä VIITASAAREN SEURAKUNTA ESITYSLISTA 1/2019 4.1.2019 KIRKKOVALTUUSTO PÖYTÄKIRJA 13.1.2019 Kokousaika Sunnuntaina 13.1.2019 klo 16.15 17.15 Kokouspaikka Seurakuntatalo, pikkusali Jäsenet/varajäsenet 18/19

Lisätiedot

ÄHTÄRIN SEURAKUNTA KIRKKONEUVOSTO 7/2019 Sivu Sanni-Maiju Kantoniemi Pirkko Koiramäki

ÄHTÄRIN SEURAKUNTA KIRKKONEUVOSTO 7/2019 Sivu Sanni-Maiju Kantoniemi Pirkko Koiramäki ÄHTÄRIN SEURAKUNTA KIRKKONEUVOSTO 7/2019 Sivu 1 PÖYTÄKIRJA Aika: Sunnuntai klo 19.00-19.50 Paikka: Seurakuntakeskuksen kahvio Läsnä: Kalle Peltokangas, pj Pirkko Ahola Ulla Akonniemi Hannu Hautoniemi Sanni-Maiju

Lisätiedot

Vieremän seurakunta Kokouspöytäkirja n:o 4/2009 Kirkkovaltuusto KOKOUSPÖYTÄKIRJAN NUMERO 4/2009

Vieremän seurakunta Kokouspöytäkirja n:o 4/2009 Kirkkovaltuusto KOKOUSPÖYTÄKIRJAN NUMERO 4/2009 10.12.2009 39 KOKOUSPÖYTÄKIRJAN NUMERO 4/2009 KOKOUSAIKA torstaina 10. päivänä joulukuuta 2009 kello 19.00 KOKOUSPAIKKA JÄSENET VARAJÄSENET POISSA Seurakuntatalo Markku Haataja Markku Huttunen Eino Piippo

Lisätiedot

Pöytäkirja Esityslista 1/2017

Pöytäkirja Esityslista 1/2017 1 Salon seurakunnan kirkkovaltuusto Pöytäkirja Esityslista 1/2017 Aika: keskiviikko 25.1.2017 klo 18.00 18.20 Paikka: Salon seurakunta, Seurakuntatalo, Juhlasali, Kirkkokatu 6, 24100 Salo Osallistujat:

Lisätiedot

Kirkkovaltuusto Pvm Nro / 2017

Kirkkovaltuusto Pvm Nro / 2017 KOKOUSKUTSU Pvm Nro 2.1.2017 1 / 2017 KOKOUSAIKA Keskiviikko 11.1.2017 klo 18 KOKOUSPAIKKA Seurakuntatalo päätysali KÄSITELTÄVÄT ASIAT 1 KOKOUKSEN AVAUS JA ALKUHARTAUS...2 2 KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN

Lisätiedot

ESITYSLISTA 2/2019 KIRKKOVALTUUSTON KOKOUS PÖYTÄKIRJA 2/2019

ESITYSLISTA 2/2019 KIRKKOVALTUUSTON KOKOUS PÖYTÄKIRJA 2/2019 Aika Tiistai klo 18.11 18.25 1 Paikka Kiteen seurakuntakeskus, Kappelintie 4, Kitee Läsnä Kostamo Merja puheenjohtaja Koivuniemi Suvi varapuheenjohtaja Barck Pekka jäsen Hakulinen Hannu-Heikki Hirvonen

Lisätiedot

Pöytäkirjan allekirjoitus ja varmennus

Pöytäkirjan allekirjoitus ja varmennus Kokousaika Maanantaina 13.02.2017 klo 18.00 Kokouspaikka Säkylän seurakuntatalo Läsnä Aalto-Setälä Päivi Huhtinen Sari Huitu Pertti Karilainen Leena Kivineva Tiina Kytövuori Tuula Lahti Sirpa Laine Pentti

Lisätiedot

PUDASJÄRVEN SEURAKUNTA Kokouspäivämäärä Kirkkovaltuusto

PUDASJÄRVEN SEURAKUNTA Kokouspäivämäärä Kirkkovaltuusto 1 KOKOUSKUTSU KOKOUSAIKA Maanantai 7.1.2019 klo 16.30 KOKOUSPAIKKA Seurakuntakeskus/iso kahvio KOKOUKSESSA KÄSITELTÄVÄT JA PÄÄTETTÄVÄT ASIAT Asia no. 1 1 Kokouksen avaus 2 2 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus

Lisätiedot

UTAJÄRVEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2019 Kirkkovaltuusto

UTAJÄRVEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2019 Kirkkovaltuusto Kokousaika Torstai 10.1.2019 klo 18.00 19.11 Kokouspaikka Saapuvilla olleet jäsenet Poissa olleet jäsenet Seurakuntatalo Raili Karvonen Tarja Kinnunen Antti Koistinen Pirjo Leinonen Asko Merilä (paikalla

Lisätiedot

RAUTALAMMIN SEURAKUNTA KIRKKOVALTUUSTO KUULUTUS

RAUTALAMMIN SEURAKUNTA KIRKKOVALTUUSTO KUULUTUS 1 KUULUTUS Rautalammin seurakunnan kirkkovaltuuston 8.12.2014 pidetyn kokouksen tarkastettu pöytäkirja pidetään yleisesti nähtävänä 11.12.2014-12.01.2015 Rautalammin seurakunnan kirkkoherranvirastossa

Lisätiedot

KÄRSÄMÄEN SEURAKUNTA Kokouspäivämäärä Asia Sivu. Kirkkovaltuusto

KÄRSÄMÄEN SEURAKUNTA Kokouspäivämäärä Asia Sivu. Kirkkovaltuusto Kirkkovaltuusto 29.11.2017 1 3 34 KOKOUKSEN AVAUS JA ALKUHARTAUS Kärsämäen seurakunnan kirkkovaltuuston työjärjestyksen mukaan kirkkovaltuuston kokouksen alussa pidetään alkuhartaus. P u h e e n j o h

Lisätiedot

SYSMÄN SEURAKUNTA 1/ ( 7 ) KIRKKOVALTUUSTO

SYSMÄN SEURAKUNTA 1/ ( 7 ) KIRKKOVALTUUSTO SYSMÄN SEURAKUNTA 1/2012 1 ( 7 ) KIRKKOVALTUUSTO 9.1.2013 Aika Keskiviikko 9.1.2012 klo 19.00 19.24 Paikka Olavin toimintakeskus, seurakuntasali Nuotta Läsnä Lauri Kirves puheenjohtaja Jarmo Heinonen Ritva

Lisätiedot

KOKOUSPÖYTÄKIRJAN NUMERO 3/2010. KOKOUSAIKA maanantaina 12. päivänä heinäkuuta 2010 kello Kyrönniemen kappeli/opetustila.

KOKOUSPÖYTÄKIRJAN NUMERO 3/2010. KOKOUSAIKA maanantaina 12. päivänä heinäkuuta 2010 kello Kyrönniemen kappeli/opetustila. 12.7.2010 20 KOKOUSPÖYTÄKIRJAN NUMERO 3/2010 KOKOUSAIKA maanantaina 12. päivänä heinäkuuta 2010 kello 19.00 KOKOUSPAIKKA JÄSENET VARAJÄSENET Kyrönniemen kappeli/opetustila Sanna Eskelinen Markku Haataja

Lisätiedot

KOKOUSPÖYTÄKIRJAN NUMERO 3/2013. torstaina 3. päivänä lokakuuta 2013 klo alkaen

KOKOUSPÖYTÄKIRJAN NUMERO 3/2013. torstaina 3. päivänä lokakuuta 2013 klo alkaen 3.10.2013 33 KOKOUSPÖYTÄKIRJAN NUMERO 3/2013 KOKOUSAIKA KOKOUSPAIKKA JÄSENET torstaina 3. päivänä lokakuuta 2013 klo 19.00 alkaen Seurakuntatalo Eskelinen Sanna Haataja Markku Huuskonen Erkki Karppinen

Lisätiedot

HAAPAJÄRVEN SEURAKUNTA Kokouspäivämäärä Sivu. 19 Kirkkovaltuusto 29.10.2012

HAAPAJÄRVEN SEURAKUNTA Kokouspäivämäärä Sivu. 19 Kirkkovaltuusto 29.10.2012 19 17 KOKOUKSEN AVAUS SEKÄ LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS 17 KJ 8:5 KL 7:4 Kirkkovaltuuston työjärjestys 1 Kutsu asialuetteloineen on lähetettävä kirkkovaltuuston jäsenille viimeistään viikkoa ennen kokousta

Lisätiedot

1 (7) Kirkkovaltuusto 2/2017 Pöytäkirja Käsiteltävät asiat

1 (7) Kirkkovaltuusto 2/2017 Pöytäkirja Käsiteltävät asiat 1 (7) Käsiteltävät asiat 1 Kokouksen avaus ja alkuhartaus 2 Nimenhuuto ja kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 3 Työjärjestyksen hyväksyminen 4 ntarkastajien valitseminen 5 Luottamushenkilön ero 6

Lisätiedot

KIRKKOVALTUUSTO (13) Torstaina klo 17.00, kahvit klo Aatos, Ruovesi-sali KÄSITELTÄVÄT ASIAT

KIRKKOVALTUUSTO (13) Torstaina klo 17.00, kahvit klo Aatos, Ruovesi-sali KÄSITELTÄVÄT ASIAT KIRKKOVALTUUSTO 24.1.2019 1 (13). KOKOUSTIEDOT Aika Torstaina 24.1.2019 klo 17.00, kahvit klo 16.30 Paikka Aatos, Ruovesi-sali KÄSITELTÄVÄT ASIAT KV 1 KOKOUKSEN AVAUS 3 KV 2 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS

Lisätiedot

Pöytäkirjantarkastajien nimikirjaimet /

Pöytäkirjantarkastajien nimikirjaimet / PYHÄRANNAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 26.1.2017 1/2017 1 (6) KIRKKOVALTUUSTON KOKOUS Aika Torstaina 26.1.2017 klo 18.00 18:53 Paikka Seurakuntakoti Läsnä Aaltonen Sari Alhoranta Jukka puheenjohtaja 1 7 Huttela

Lisätiedot

KÄRSÄMÄEN SEURAKUNTA Kokouspäivämäärä Asia Sivu. Kirkkoneuvosto

KÄRSÄMÄEN SEURAKUNTA Kokouspäivämäärä Asia Sivu. Kirkkoneuvosto Kirkkoneuvosto 17.10.2018 1 3 66 KOKOUKSEN AVAUS JA ALKUHARTAUS Puheenjohtaja avasi kokouksen ja luki rukouksen. Kirkkoneuvosto 17.10.2018 2 4 67 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS Kirkkojärjestyksen

Lisätiedot

A S I A L U E T T E L O

A S I A L U E T T E L O IMATRAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 4/2016 1 (7) A S I A L U E T T E L O 32. Kokouksen avaus 33. Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 34. Pöytäkirjan tarkastajien valinta 35. Ääntenlaskijoiden valinta 36.

Lisätiedot

SOTKAMON SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA N:O 1 /2019 Kirkkovaltuusto 1 ( 5 ) Karjalainen Heikki jäsen. Kotilainen Heidi. Kämäräinen Jukka jäsen.

SOTKAMON SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA N:O 1 /2019 Kirkkovaltuusto 1 ( 5 ) Karjalainen Heikki jäsen. Kotilainen Heidi. Kämäräinen Jukka jäsen. Kirkkovaltuusto 1 ( 5 ) Kokouksen aika Torstai 24.1.2019 klo 18.00 18.35 Paikka Sotkamon kirkon alasali Läsnä Sarparanta Leena puheenjohtaja 1-4 Korhonen Aimo puheenjohtaja 5-10 Hartikainen Vilho Huttunen

Lisätiedot

HÄMEENKYRÖN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 5 /2017 KIRKKOVALTUUSTO

HÄMEENKYRÖN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 5 /2017 KIRKKOVALTUUSTO HÄMEENKYRÖN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 5 /2017 KOKOUSAIKA Maanantai 11.12.2017 klo 18.00-19.11 KOKOUSPAIKKA Torikatu, Olohuone KUTSUTUT Ahlgrén Merja Arhenius Päivi Autio Kauko Hannu Jouko Heinäsuo Jukka Ilottu

Lisätiedot

Kirkkovaltuusto / 2017 Sivu 1 KOKOUSAIKA Keskiviikko klo 19-19:57 KOKOUSPAIKKA

Kirkkovaltuusto / 2017 Sivu 1 KOKOUSAIKA Keskiviikko klo 19-19:57 KOKOUSPAIKKA KALAJOEN SEURAKUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA Kirkkovaltuusto 11.1.2017 1 / 2017 Sivu 1 KOKOUSAIKA Keskiviikko 11.1.2017 klo 19-19:57 KOKOUSPAIKKA Kalajoen seurakuntakoti, Ikhtys-Sali, Seurakuntatie 1, Kalajoki

Lisätiedot

UTAJÄRVEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2018 Kirkkovaltuusto

UTAJÄRVEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2018 Kirkkovaltuusto Kokousaika Tiistai 27.2.201 klo 18.00 19.12 Kokouspaikka Saapuvilla olleet jäsenet Poissa olleet jäsenet Seurakuntatalo Pirkko Hongisto Jouko Isoniemi Irmeli Juntunen Antti Koistinen Taisto Kokko Ahti

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJA ON TARKASTETTU KIRKKOHERRANVIRASTOSSA

PÖYTÄKIRJA ON TARKASTETTU KIRKKOHERRANVIRASTOSSA KIRKKOVALTUUSTO 1/2019 Sivu 1 PÖYTÄKIRJA Aika: Torstai kello 18.00-20.02 Paikka: Seurakuntakeskuksen kellosali Läsnä: Aspila-Renkola Kaija Hannuksela Juho Hautala Henry Hautala Jarkko Hautamäki Eero-Pekka

Lisätiedot

Pöytäkirjan allekirjoitus ja varmennus

Pöytäkirjan allekirjoitus ja varmennus Kokousaika Keskiviikkona 01.11.2017 klo 18.00 Kokouspaikka Köyliön seurakuntatalo Läsnä Aalto-Setälä Päivi Eskola Petri Huitu Pertti Hulmi Merja Kankare Tarja Karilainen Leena Krusberg Mauri Kytövuori

Lisätiedot

PYHÄRANNAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA / (5)

PYHÄRANNAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA / (5) PYHÄRANNAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 19.01.2017 1/2017 1 (5) KIRKKONEUVOSTON KOKOUS Aika perjantaina 20.1.2017 klo 18.00 19.12 Paikka seurakuntakodilla Läsnä Petri Laitinen kirkkoherra, kirkkoneuvoston puheenjohtaja

Lisätiedot

Salon seurakunnan kirkkovaltuusto. Pöytäkirja Esityslista 2/2016

Salon seurakunnan kirkkovaltuusto. Pöytäkirja Esityslista 2/2016 Salon seurakunnan kirkkovaltuusto Pöytäkirja Esityslista 2/2016 Aika: 9.2.2016 klo 19.00 19.30 Paikka: Salon seurakunta, Seurakuntatalo, Juhlasali, Kirkkokatu 6, 24100 Salo Osallistujat: Jäsenet Läsnä

Lisätiedot

HAAPAJÄRVEN SEURAKUNTA Kokouspäivämäärä Sivu. 1 Kirkkovaltuusto 1/

HAAPAJÄRVEN SEURAKUNTA Kokouspäivämäärä Sivu. 1 Kirkkovaltuusto 1/ 1 1 KOKOUKSEN AVAUS, LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS Kirkkovaltuusto 16.1.2017 1 KJ 8:5 KL 7:4 Kirkkovaltuuston työjärjestys 1 Kutsu asialuetteloineen on lähetettävä kirkkovaltuuston jäsenille viimeistään

Lisätiedot

Vieremän seurakunta Kokouspöytäkirja 1/2017 Kirkkovaltuusto

Vieremän seurakunta Kokouspöytäkirja 1/2017 Kirkkovaltuusto 16.1.2017 1 KOKOUSKUTSU KOKOUSAIKA Maanantai 16. päivä tammikuuta 2017, klo 19.00 kahvitarjoilu 18.30 19.00 KOKOUSPAIKKA JÄSENET SEURAKUNTATALO Aho-Repo Päivi Haataja Markku Honkanen Viljo Huttunen Markku

Lisätiedot

RUSKON SEURAKUNTA Kirkkovaltuusto Pöytäkirja /2015. Ruskon seurakuntakeskus (Vanhatie Rusko) kokoustila

RUSKON SEURAKUNTA Kirkkovaltuusto Pöytäkirja /2015. Ruskon seurakuntakeskus (Vanhatie Rusko) kokoustila KIRKKOVALTUUSTON KOKOUS Aika Keskiviikka 27.5.2015 klo 18.00-19.02 Paikka Rusk seurakuntakeskus (Vanhatie 7 21290 Rusko) kokoustila Kirkkovaltuusto 2015-2018: Lähteenmäki Antero puheenjohtaja Raikasniemi

Lisätiedot

PUDASJÄRVEN SEURAKUNTA Kokouspäivämäärä Kirkkovaltuusto PÖYTÄKIRJA Nro 1/2017

PUDASJÄRVEN SEURAKUNTA Kokouspäivämäärä Kirkkovaltuusto PÖYTÄKIRJA Nro 1/2017 1 PÖYTÄKIRJA Nro 1/2017 KOKOUSTIEDOT KOKOUSPAIKKA Seurakuntakeskus/iso kahvio KOKOUSAIKA Maanantai 9.1.2017 klo 16.30 17.00 OSALLISTUJAT Päätöksentekijät: Niskasaari Arvo puheenjohtaja 1 9 Puurunen Terttu

Lisätiedot

YLIVIESKAN SEURAKUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA 2/2015 15

YLIVIESKAN SEURAKUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA 2/2015 15 YLIVIESKAN SEURAKUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA 2/2015 15 KIRKKOVALTUUSTON KOKOUS Aika Tiistaina 19.5.2015 klo 18-19.20 Paikka Bäckman Läsnä Haaga Taru Haapakoski Paula, poissa Hannula Sirpa Hautala Jukka Herranen-Somero

Lisätiedot

KIRKKOVALTUUSTO PÖYTÄKIRJA 4/2016

KIRKKOVALTUUSTO PÖYTÄKIRJA 4/2016 1 (5) Limingan seurakunta Pappilantie 6, 91900 Liminka KIRKKOVALTUUSTO PÖYTÄKIRJA 4/2016 KOKOUSAIKA: 29.11.2016 ALKAMISAIKA: klo 18.00 PÄÄTTYMISAIKA: klo 19.52 KOKOUSPAIKKA: seurakuntatalo Heiskari Helli

Lisätiedot

UTAJÄRVEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2016 Kirkkovaltuusto

UTAJÄRVEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2016 Kirkkovaltuusto Kokousaika Tiistai 9.2.2016 klo 18.00 19.05 Kokouspaikka Saapuvilla olleet jäsenet Poissa olleet jäsenet Muut saapuvilla olleet Seurakuntatalo Irmeli Juntunen Antti Koistinen Taisto Kokko Anja Pinoniemi

Lisätiedot

Seurakuntatalo klo

Seurakuntatalo klo N:o 1/2015 Sivu 1 Seurakuntatalo 28.1.2015 klo 18-19.58 Saapuvilla olleet Jäsenet Hintsala Kirsti Ikäläinen Kirsi Laukkanen Esko Laukkanen Hanna-Maria Laukkanen Jari Leskinen Antero, poissa, varajäsen

Lisätiedot

FORSSAN EV.-LUT. SEURAKUNTA ESITYSLISTA 1/2019. Kirkkovaltuusto

FORSSAN EV.-LUT. SEURAKUNTA ESITYSLISTA 1/2019. Kirkkovaltuusto Kirkkovaltuusto 23.1.2019 1 KOKOUSKUTSU Forssan seurakunnan kirkkovaltuuston kokous pidetään keskiviikkona 23.1.2019 klo 18.00 Forssan seurakuntatalo, Kartanonkatu 16, 30100 Forssa ASIALISTA 1. Kokouksen

Lisätiedot

ILOMANTSIN EV.LUT.SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 3/2014 1/5 KIRKKOVALTUUSTO

ILOMANTSIN EV.LUT.SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 3/2014 1/5 KIRKKOVALTUUSTO ILOMANTSIN EV.LUT.SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 3/2014 1/5 KOKOUSAIKA 24.9.2014 klo 18-18.45 KOKOUSPAIKKA Seurakuntatalo, alasali Lipsanen Eila puheenjohtaja Kuivalainen Eila varapuheenjohtaja Hassinen Arja Puhakka

Lisätiedot

Kirkkovaltuusto N:o 2/2017 Sivu 14

Kirkkovaltuusto N:o 2/2017 Sivu 14 N:o 2/2017 Sivu 14 Kokousaika Keskiviikko 14.6.2017 klo 19.00 20.06 seurakuntatalo Saapuvilla olleet Jäsenet Hintsala Kirsti Ikäläinen Kirsi Jauhiainen Jaana Katainen Jaakko varajäsen poissa Laukkanen

Lisätiedot

Kalannin kappelineuvosto /7

Kalannin kappelineuvosto /7 Kalannin kappelineuvosto 22.1.2015 1/7 KALANNIN KAPPELINEUVOSTO PÖYTÄKIRJA 1 / 2015 Aika: To 22.1.2015 klo 18.30 20.00 Paikka: Kalannin seurakuntakoti OSALLISTUJAT: Päätöksentekijät: jäsenet: kappalainen

Lisätiedot

Vieremän seurakunta Kokouspöytäkirja 3/2016 Kirkkovaltuusto

Vieremän seurakunta Kokouspöytäkirja 3/2016 Kirkkovaltuusto 30.5.2016 1 KOKOUSKUTSU KOKOUSAIKA maanantaina 30. päivänä toukokuuta 2016 klo 19.00 kahvitarjoilu 18.30 19.00 KOKOUSPAIKKA JÄSENET SEURAKUNTATALO Aho-Repo Päivi Haataja Markku Honkanen Viljo Huttunen

Lisätiedot

Vieremän seurakunta Kokouspöytäkirja 4/2016 Kirkkovaltuusto

Vieremän seurakunta Kokouspöytäkirja 4/2016 Kirkkovaltuusto 22.9.2016 1 KOKOUSKUTSU KOKOUSAIKA torstaina 22. päivänä syyskuuta 2016 klo 19.00 kahvitarjoilu 18.30 19.00 KOKOUSPAIKKA JÄSENET SEURAKUNTATALO Aho-Repo Päivi Haataja Markku Honkanen Viljo Huttunen Markku

Lisätiedot

Anna-Mari Karppinen Puheenjohtaja Nelli Kauppi Läsnä Elsi Kemppainen Samuli Kolehmainen

Anna-Mari Karppinen Puheenjohtaja Nelli Kauppi Läsnä Elsi Kemppainen Samuli Kolehmainen TYRNÄVÄN SEURAKUNNAN KIRKKOVALTUUSTON ESITTELYLISTA-PÖYTÄKIRJA 3/2019 Kokousaika torstai 25.4.2019 klo 18.00 Kokouspaikka talo Veli-Matti Hietikko Henna-Leena Isokääntä Anita Junttila Anna-Mari Karppinen

Lisätiedot

PORNAISTEN SEURAKUNTA Kirkkovaltuusto Pöytäkirja 1 / 2013

PORNAISTEN SEURAKUNTA Kirkkovaltuusto Pöytäkirja 1 / 2013 Kokousaika Tiistai 8.1.2013 Klo 18.37 18.53 Kokouspaikka Osallistujat Kirkon Wanha Sali Asikanius Pertti Haapala Konsta Jokinen Eija-Sisko Kanerva Teemu Karhunen Otto poistui kokouksesta klo 18.51 Kippilä

Lisätiedot

Kirkkovaltuusto N:o 3/2017 Sivu 25

Kirkkovaltuusto N:o 3/2017 Sivu 25 N:o 3/2017 Sivu 25 Kokousaika Keskiviikko 6.9.2017 klo 19.00 20.00 Kokouspaikka Seurakuntatalo Saapuvilla olleet Jäsenet Hintsala Kirsti Ikäläinen Kirsi Jauhiainen Jaana Laukkanen Esko Leskinen Antero

Lisätiedot

HAAPAJÄRVEN SEURAKUNTA Kokouspäivämäärä Sivu. 1 Kirkkovaltuusto 1/

HAAPAJÄRVEN SEURAKUNTA Kokouspäivämäärä Sivu. 1 Kirkkovaltuusto 1/ 1 1 KOKOUKSEN AVAUS, LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS Kirkkovaltuusto 20.01.2015 1 KJ 8:5 KL 7:4 Kirkkovaltuuston työjärjestys 1 Kirkkovaltuuston kokouskutsu asialuetteloineen on lähetettävä kirkkovaltuuston

Lisätiedot

MÄNTYHARJUN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA KIRKKOVALTUUSTO 4/

MÄNTYHARJUN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA KIRKKOVALTUUSTO 4/ Aika Torstai 16.11.2017 klo 18.10 19.18 Paikka Mäntyharjun seurakuntakeskus, toimitushuone Läsnä Jäsenet: Kristiina Häkkänen Miia Hämäläinen Panu Karjalainen Matti Kemppainen Liisa Kuoksa Pertti Lahti

Lisätiedot

SYSMÄN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1/ ( 8 ) KIRKKOVALTUUSTO

SYSMÄN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1/ ( 8 ) KIRKKOVALTUUSTO SYSMÄN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2015 1 ( 8 ) Aika keskiviikko 14.1.2015 klo 19.00-19.55 Paikka Läsnä Olavin toimintakeskus, seurakuntasali Nuotta Jarmo Heinonen Ritva Heinonen Eeva Hirvikoski Kaija Honkanen

Lisätiedot

SOMERON SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 3/ Kirkkovaltuusto

SOMERON SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 3/ Kirkkovaltuusto SOMERON SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 3/2016 103 Kirkkovaltuusto Aika: 2.11.2016 klo 18.00 18.17 Paikka: Someron seurakuntakeskus, sali 2 Läsnä: Aaltonen Marketta Eino Pauli Hakamäki Raila vara Kallio Anja Kankare

Lisätiedot

RAUTALAMMIN SEURAKUNTA KIRKKOVALTUUSTO KUULUTUS

RAUTALAMMIN SEURAKUNTA KIRKKOVALTUUSTO KUULUTUS 1 KUULUTUS Rautalammin seurakunnan kirkkovaltuuston 05.10.2016 pidetyn kokouksen tarkastettu pöytäkirja pidetään yleisesti nähtävänä 10.10.2016-11.11.2016 Rautalammin seurakunnan kirkkoherranvirastossa

Lisätiedot

Ranuan seurakunta Pöytäkirja KV 1/2019 nettiversio 1. Ranuan seurakuntatalo, Pappilantie 11 A 1 sali

Ranuan seurakunta Pöytäkirja KV 1/2019 nettiversio 1. Ranuan seurakuntatalo, Pappilantie 11 A 1 sali Ranuan seurakunta Pöytäkirja KV 1/2019 nettiversio 1 Pappilantie 11 D 1 97700 Ranua 22.1.2019 KIRKKOVALTUUSTO Aika maanantai 21.1.2019 klo 18 Paikka Läsnä Ranuan seurakuntatalo, Pappilantie 11 A 1 sali

Lisätiedot

SOTKAMON SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA N:O1 /2015 Kirkkovaltuusto 1 ( 5 )

SOTKAMON SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA N:O1 /2015 Kirkkovaltuusto 1 ( 5 ) Kirkkovaltuusto 1 ( 5 ) Kokouksen aika Keskiviikko 21.1.2015 klo 18.10 20.13 Paikka Vuokatin kirkko Läsnä Mustonen Teuvo puheenjohtaja 1-4 Mustonen Tuomo puheenjohtaja 5-18 Diukman Sanna Juntunen Pirjo

Lisätiedot

Pöytäkirjan allekirjoitus ja varmennus

Pöytäkirjan allekirjoitus ja varmennus Kokousaika keskiviikkona 09.11.2016 klo 18.00 Kokouspaikka Säkylän seurakuntatalo Läsnä Aalto-Setälä Päivi Huhtinen Sari Huitu Pertti Kankare Tarja Krusberg Mauri Kytövuori Tuula Lahti Sirpa Launto-Tiuttu

Lisätiedot

MAANINGAN SEURAKUNTA ESITYSLISTA 7 Kirkkovaltuusto PÖYTÄKIRJA Hannu Luostarinen Pirkko Mensonen Marjut Niemelä Aira Pöllänen

MAANINGAN SEURAKUNTA ESITYSLISTA 7 Kirkkovaltuusto PÖYTÄKIRJA Hannu Luostarinen Pirkko Mensonen Marjut Niemelä Aira Pöllänen MAANINGAN SEURAKUNTA ESITYSLISTA 7 KIRKKOVALTUUSTON KOKOUS Aika Ke klo 19.00 21.15 Paikka Seurakuntakoti Läsnä Eevaliisa Tikkanen puheenjohtaja Kari Rytkönen varapuheenjohtaja Matti Loponen Hannu Luostarinen

Lisätiedot

Paikka ja päivämäärä

Paikka ja päivämäärä NIVALAN SEURAKUNTA Kokouspöytäkirja 2/2017 1 (11) Kirkkoneuvosto KOKOUSAIKA Maanantaina 20.3.2017 klo 18.00-18.53 KOKOUSPAIKKA Seurakuntakoti, Pieni sali SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET (ja merkintä siitä, kuka

Lisätiedot

Savonlinnan seurakunnan kirkkovaltuuston kokous pidetään seurakuntakeskuksen pikkusalissa, Kirkkokatu 17, tiistaina 15. tammikuuta 2019 kello

Savonlinnan seurakunnan kirkkovaltuuston kokous pidetään seurakuntakeskuksen pikkusalissa, Kirkkokatu 17, tiistaina 15. tammikuuta 2019 kello SAVONLINNAN SEURAKUNTA KIRKKOVALTUUSTO KOKOUSKUTSU Savonlinnan seurakunnan kirkkovaltuuston kokous pidetään seurakuntakeskuksen pikkusalissa, Kirkkokatu 17, tiistaina 15. tammikuuta 2019 kello 18.00. Kokouksen

Lisätiedot

HÄMEENKYRÖN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2019 KIRKKOVALTUUSTO

HÄMEENKYRÖN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2019 KIRKKOVALTUUSTO KOKOUSAIKA Maanantai 7.1.2019 klo 18.00 KOKOUSPAIKKA Torikatu 8, Kyröskoski KUTSUTUT Arhenius Päivi Hakala Pekka Hildén Ulla Ilottu Ari Immonen Anna-Kaisa Järvenpää Keijo Katajisto Erkki Korhonen Kirsti

Lisätiedot

HAAPAJÄRVEN SEURAKUNTA Kokouspäivämäärä Sivu. 32 Kirkkovaltuusto 4/

HAAPAJÄRVEN SEURAKUNTA Kokouspäivämäärä Sivu. 32 Kirkkovaltuusto 4/ 32 30 KOKOUKSEN AVAUS, LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS Kirkkovaltuusto 10.10.2016 30 KJ 8:5 KL 7:4 Kirkkovaltuuston työjärjestys 1 Kutsu asialuetteloineen on lähetettävä kirkkovaltuuston jäsenille viimeistään

Lisätiedot

Tyrnävän seurakuntatalo. Kirkkovaltuusto Esityslista/pöytäkirja 5/ / TYRNÄVÄN SEURAKUNNAN KIRKKOVALTUUSTON PÖYTÄKIRJA 5/2018

Tyrnävän seurakuntatalo. Kirkkovaltuusto Esityslista/pöytäkirja 5/ / TYRNÄVÄN SEURAKUNNAN KIRKKOVALTUUSTON PÖYTÄKIRJA 5/2018 TYRNÄVÄN SEURAKUNNAN KIRKKOVALTUUSTON PÖYTÄKIRJA 5/2018 Kokousaika torstai 29.11.2018 klo 18.00 19.58 Kokouspaikka Tyrnävän seurakuntatalo Varalla Airi Olsby talouspäällikkö kirkkoherra Veli-Matti Hietikko

Lisätiedot

ALLEKIRJOITUKSET Puheenjohtaja Pöytäkirjanpitäjä

ALLEKIRJOITUKSET Puheenjohtaja Pöytäkirjanpitäjä SYSMÄN SEURAKUNTA 1/2011 11 ( 8 ) KIRKKOVALTUUSTO 12.1.2011 Aika Keskiviikko 12.1.2011 klo 19.00 20.10 Paikka Olavin toimintakeskus, seurakuntasali Nuotta Läsnä Lauri Kirves puheenjohtaja 6-11 Jarmo Heinonen

Lisätiedot

MAANINGAN SEURAKUNTA ESITYSLISTA 5 Kirkkovaltuusto PÖYTÄKIRJA Hannu Luostarinen Marjut Niemelä. Aira Pöllänen Marjo Ruokolainen

MAANINGAN SEURAKUNTA ESITYSLISTA 5 Kirkkovaltuusto PÖYTÄKIRJA Hannu Luostarinen Marjut Niemelä. Aira Pöllänen Marjo Ruokolainen MAANINGAN SEURAKUNTA ESITYSLISTA 5 KIRKKOVALTUUSTON KOKOUS Aika Keskiviikkona klo 19.00 20.20 Paikka Seurakuntakoti Läsnä Eevaliisa Tikkanen puheenjohtaja Kari Rytkönen varapuheenjohtaja Pauli Hujanen

Lisätiedot

Vieremän seurakunta Kokouspöytäkirja n:o 1/2009 Kirkkovaltuusto KOKOUSPÖYTÄKIRJAN NUMERO 1/2009

Vieremän seurakunta Kokouspöytäkirja n:o 1/2009 Kirkkovaltuusto KOKOUSPÖYTÄKIRJAN NUMERO 1/2009 2.1.2009 3 KOKOUSPÖYTÄKIRJAN NUMERO 1/2009 KOKOUSAIKA perjantaina 2. päivänä tammikuuta 2009 KOKOUSPAIKKA JÄSENET VARAJÄSENET POISSA Seurakuntatalo Markku Haataja Markku Huttunen Maija Jakkula Eino Piippo

Lisätiedot

Salon seurakunnan kirkkovaltuusto Pöytäkirja Esityslista 1/2012

Salon seurakunnan kirkkovaltuusto Pöytäkirja Esityslista 1/2012 Salon seurakunnan kirkkovaltuusto Pöytäkirja Esityslista 1/2012 Aika: Maanantaina 13.2.2012 klo 18.00 18.55 Paikka: Salon seurakunta, Juhlasali, Torikatu 6, Salo Osallistujat: Jäsenet Läsnä Poissa Varajäsenet

Lisätiedot

AKAAN SEURAKUNTA ESITYSLISTA/ 3/2018 PÖYTÄKIRJA. Hakala Ellinoora Hämäläinen Sirpa. Kallioinen Saila Knuutila Heikki Koivisto Sirkka-Liisa

AKAAN SEURAKUNTA ESITYSLISTA/ 3/2018 PÖYTÄKIRJA. Hakala Ellinoora Hämäläinen Sirpa. Kallioinen Saila Knuutila Heikki Koivisto Sirkka-Liisa 1 KOKOUSAIKA keskiviikkona 12.12.2018 klo 18.00 19.15 Kahvitarjoilu 17.30 18.00 KOKOUSPAIKKA Akaan seurakuntasali, Sontulantie 1, Akaa OSALLISTUJAT Päätöksentekijät Poissa Bister Salla Hakala Ellinoora

Lisätiedot

Pöytäkirjan tarkastus: Vesilahti 12/ Vesilahti 12/

Pöytäkirjan tarkastus: Vesilahti 12/ Vesilahti 12/ VESILAHDEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1 Aika: klo 19.00-20.10 Paikka: Seurakuntatalo Allekirjoitukset: Maria Forsman puheenjohtaja ( 4 asti) Eija Nurmi pöytäkirjanpitäjä Seppo Parkkila puheenjohtaja ( 4 alkaen)

Lisätiedot

Kosonen Pekka jäsen Kääriäinen Marjaleena jäsen Kääriäinen Mirja jäsen poissa Lappi Mari jäsen poissa

Kosonen Pekka jäsen Kääriäinen Marjaleena jäsen Kääriäinen Mirja jäsen poissa Lappi Mari jäsen poissa KOKOUSTIEDOT Aika Tiistai 05.06.2018 klo 18.00 18.55 Paikka Seurakuntakeskuksen seurakuntasalit 2-3, Keskuskatu 27, 76100 PIEK- SÄMÄKI OSALLISTUJAT Nykänen Riitta puheenjohtaja Kovanen Mirja varapuheenjohtaja

Lisätiedot

KIRKKOVALTUUSTO PÖYTÄKIRJA 1/2017

KIRKKOVALTUUSTO PÖYTÄKIRJA 1/2017 1 (5) Limingan seurakunta Pappilantie 6, 90100 Liminka KIRKKOVALTUUSTO PÖYTÄKIRJA 1/2017 KOKOUSAIKA: 18.1.2017 ALKAMISAIKA: klo 18.00 PÄÄTTYMISAIKA: klo 18.34 KOKOUSPAIKKA: seurakuntatalo Ahola Seija jäsen

Lisätiedot

torstaina 10. päivänä tammikuuta 2013 klo alkaen

torstaina 10. päivänä tammikuuta 2013 klo alkaen 10.1.2013 3 KOKOUSPÖYTÄKIRJAN NUMERO 1/2013 KOKOUSAIKA KOKOUSPAIKKA torstaina 10. päivänä tammikuuta 2013 klo 19.00 alkaen Seurakuntatalo JÄSENET VARAJÄSENET POISSA Eskelinen Sanna Haataja Markku Huuskonen

Lisätiedot

JOULURUOKAILU KLO Todetaan kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus. 3. Työjärjestyksen hyväksyminen

JOULURUOKAILU KLO Todetaan kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus. 3. Työjärjestyksen hyväksyminen VIRTAIN SEURAKUNTA KOKOUSKUTSU KOKOUSAIKA 11.12.2017 klo 18.00 JOULURUOKAILU KLO 17.30. KOKOUSPAIKKA Seurakuntatalon yläsali, Rantatie 9, 34800 Virrat KÄSITELTÄVÄT ASIAT 1. Kokouksen avaus ja alkuhartaus

Lisätiedot

Isokääntä Arto Kaukoniemi Paula Kestilä Kalevi Leinonen-Simoska Johanna. Pirneskoski Toivo Simoska Kyllikki

Isokääntä Arto Kaukoniemi Paula Kestilä Kalevi Leinonen-Simoska Johanna. Pirneskoski Toivo Simoska Kyllikki 1 Kokoustiedot Aika Tiistai 13.2.2018 klo 19.00 19.28 Paikka Seurakuntakeskus Osallistujat Päätöksentekijät Aalto Ilkka Hamari Helena Isokääntä Arto Kaukoniemi Paula Kestilä Kalevi Leinonen-Simoska Johanna

Lisätiedot

Todistaa Utajärvellä kirkkoherranvirastossa

Todistaa Utajärvellä kirkkoherranvirastossa Kokousaika Torstai 2.5.2019 klo 18.00 19.41 Kokouspaikka Saapuvilla olleet jäsenet Poissa olleet jäsenet Muut saapuvilla olleet Seurakuntatalo Pirkko Hongisto Jari Leinonen, varajäsen Pirjo Leinonen Asko

Lisätiedot

KIRKKONEUVOSTO KOKOUSAIKA klo KOKOUSPAIKKA Pappilan neuvotteluhuone, Savilahdentie 18 C ASIALUETTELO

KIRKKONEUVOSTO KOKOUSAIKA klo KOKOUSPAIKKA Pappilan neuvotteluhuone, Savilahdentie 18 C ASIALUETTELO KIRKKONEUVOSTO KOKOUSAIKA 14.12.2017 klo 17.30 KOKOUSPAIKKA Pappilan neuvotteluhuone, Savilahdentie 18 C ASIALUETTELO ASIA LIITE N:O N:O 123 - Kokouksen avaus 124 - Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus

Lisätiedot