ESI- JA PERUSOPETUKSEN TUNTIKEHYS LUKUVUONNA OpVkltk päävastuualueen johtaja Juha Valta (puhelin ):

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "ESI- JA PERUSOPETUKSEN TUNTIKEHYS LUKUVUONNA OpVkltk päävastuualueen johtaja Juha Valta (puhelin ):"

Transkriptio

1 Opetus- ja varhaiskasvatuslautakunta ESI- JA PERUSOPETUKSEN TUNTIKEHYS LUKUVUONNA /4/40/402/2016 OpVkltk päävastuualueen johtaja Juha Valta (puhelin ): Muhoksen kunnan voimassa olevan hallintosäännön mukaan (92 14.kohta) opetus- ja varhaiskasvatuslautakunnan erityiseen ratkaisuvaltaan kuuluu koulujen opetuk sen vuotuisen kokonaistuntimäärän osoittaminen. Opetus- ja var hais kas va tuslau ta kun ta päättää lukuvuosittain koulujen käyttöön jaettavasta tun ti ke hyk ses tä. Opettajan palkanmaksun perusteena on tuntimäärä, jonka opettaja käyttää vii kos sa opetustunteihin, tukiopetukseen, kerhoihin ja virkaehtosopimuksen mu kai siin erityistehtäviin. Nämä tunnit yhteenlaskettuna muodostavat koulun tun ti ke hyk sen. Tuntikehys tarkoittaa sitä tuntimäärää, joka kouluilla on käytössään vii kos sa opetuksen järjestämiseen. Tuntikehys ohjaa seuraavan lukuvuoden suun nit te lua ja lukuvuosisuunnitelmien tekemistä. Muutoksia tuntikehykseen ei voi tehdä kou lujen keskinäisillä päätöksillä, vaan lautakunta päättää tuntikehyksestä. Muhoksen oppilaskohtaiset viikkotunnit jakautuvat eri vuosiluokilla seuraavasti: esiopetus 19h 1. lk 19h 2.lk 19,25h 3.-4.lk 23h 5.lk 24h 6.lk 25h 7.lk 29, lk 30,5-31h Opetushallitus on hyväksynyt perusopetuksen opetussuunnitelman perusteet Perusteiden mukainen paikallinen opetussuunnitelma otetaan käyttöön vuosiluokkien 1-6 osalta Vuosiluokkien 7-9 osalta uuden ope tussuun ni tel man käyttöönotto tapahtuu porrastetusti vuosina 2017, 2018 ja Muhok sen kunnan opetus- ja varhaiskasvatuslautakunta on kokouksessaan hyväksynyt tuntijaon perusopetuksen uudeksi tuntijaoksi al kaen seuraavasti: - 1.lk 19h - 2.lk 19h - 3.lk 22h - 4.lk 24h lk 25h lk 29,6h - 9.lk 30,8h

2 Em. vuosiviikkotuntimäärät tarkoittavat sitä tuntimäärää, joka ko. luokille pitää tar jo ta yhden työviikon aikana. Yhden vuosiviikkotunnin kustannusvaikutus on kes ki mää rin noin 1500 euroa. Kustannusvaikutus on perusopetuksen alaluokilla pie nem pi kuin perusopetuksen yläluokilla tai lukiossa. Lisäksi tulevat luokanvalvontatyö (luokanvalvojan tehtävät hoitamaan määrätylle opet ta jan vi ran hal ti jal le (lehtori/luokanopettaja) maksetaan luokanopettajan vuo siviik ko yli tun ti palk kio ta vastaava korvaus seuraavasti: vuosiluokkien 7-9 luo kanval vo ja 1,4 vuosiviikkotuntia ja vuosiluokan 6 luokanvalvoja 1,0 vuo si viik ko tuntia, koulukohtaiset jakotunnit ja koulukohtaiset erityistehtävät, joiden koh den tu mises ta vastaavat rehtorit koulukohtaisesti. Kerhotoimintaa järjestetään opetushallituksen myöntämän kerhotoimintaan osoi tetun valtionavustuksen puitteissa. Lukuvuodelle on haettu valtin eri tyisavus tus ta koulujen kerhotoiminnan kehittämiseen. Opetushallitukselta haet ta va avustussumma on euroa, jolloin kunnan omarahoitusosuus on 3600 eu roa. Arvio hankkeen kokonaiskustannuksista on euroa. Kunnanvaltuuston hyväksymän Muhoksen kunnan vuoden 2016 ta lous ar vion laadinnan yhteydessä myönnettiin tuntikehykselle rahat. Las ken nal lises ti tämä tarkoittaa, että perusopetuksen tuntikehykseen on talousarviossa käy tettä vis sä 2366,40 tuntia. Kouluittain tämä on seuraava: - Huovila 186,75, Hyrkki 267, Kirkonkylä 703,50, Korivaara 180, Kylmälänkylä 58,50, Laitasaari 105,25 ja yläkoulu 865,40. Lukuvuoden tuntikehys on 2424,40 tuntia, Huovilan 2 tuntia, Hyrkin 6 tun tia, Korivaaran 6 tuntia, Kirkonkylän 20 tuntia ja ylä kou lun 54/15 tuntia on ope tus- ja kulttuuriministeriön lukuvuodelle myön tä mää valtion erityis avus tus ta perusopetuksen ryhmäkoon pienentämiseen. Ryhmäkoon pie nen tämis ra haa ei ole enää käytettävissä lukuvuodelle Koulujen käytössä oleva tuntikehys ja rehtoreiden esitys lukuvuodelle : Koulu tuntikehys valtioneri tyisavus tus ryhmät tuntike hys oppilaita yhteensä (es ka rit) Huovila 202, , (12) 7 Hyrkki 283, , (15) 10 Kirkonkylä 723, , (28) 26 Korivaara 186, (12) 7 Kylmälänkylä 58, ,00 21 (2) 2 ryhmät

3 Laitasaari 105, ,25 71 (9) 4 Yläkoulu 865,40 54/ , yhteensä 2424,40 90/ , (78) 79 Huovilan koulun rehtorin esityksessä yhdistetään luokat 2A ja 2B, jolloin luo kas sa on 26 oppilasta. Tähän ryhmään tarvitaan jakotunteja. 1.luokkaan tulee 21 op pi lasta ja eskariin 14 oppilasta. Lisäksi 5.luokan tuntimäärä nousee ope tus suun ni telmas sa 25:een, joten sinne vielä 1 tunti. Hyrkin koulun tuntikehyksenä on 10 ryhmää 260 tuntia ja uuden opetussuunnitelman vaikutus 2 tuntia. Kirkonkylän koulun perusteluna on mm. uusi opetussuunnitelma, 5.luokan nousee yhdellä tun nil la nykyiseen verrattuna, valinnaiset oppiaineet lisäävät uudessa ope tus suun ni tel massa tuntitarvetta, yhteismäärä lisääntyy Kirkonkylän koulussa 3-6 luokilla ny kyi sestä 5 tunnista/viikossa yhteensä 45 tuntiin viikossa, esiopetukseen ei jää ja ko tun te ja eikä myöskään ruotsin kielen opetukseen. Korivaaran koulun tun ti ke hys toi veen lisäys liittyy 5 tuntia valinnaisaineisiin sekä yksi tunti ET-opintoihin. Kyl mä län kylän koulun tuntikehyksen lisätarve-esitys johtuu valinnaisuuden kas vat ta mi ses ta ja uudet ruotsin kielen 2 tuntia. Laitasaaren koulun esityksessä 1.luokka tarvitsee kaksi vuosiviikkotuntia lisää jakotunteihin ja valinnaisiin kaksi tun tia. Yläkoulun rehtorin tuntikehysesitys sisältää 8 aloittavaa ryhmää 7.luokille. Pe rus ope tuk sen puolella uusien alkavien 7.luokkien tilanne on muuttunut ta lous ar vion laadintavaiheessa siten, että koululla on aloittanut valmistavan opetuksen kak si ryhmää. Oppilaiden integrointi yleisopetukseen vaatii järkevän kokoiset ope tusryh mät. Seitsemän ryhmää tarkoittaa, että luokissa on oppilasta ja yh des sä luokassa 20 oppilasta (11-vuotiset). Luokkien kalusto ja ilmanvaihto on mi toi tet tu 24 oppilaalle, joten uusia oppilaita ei 7.luokille juurikaan mahtuisi. Varhaiskasvatusjohtaja kirjoittaa Laitasaaren kouluun liittyen, että var hais kas va tus voisi järjestää Laitasaaren koulun alueen esiopetuksen. Tämä on var hais kas va tuksen määrärahojen osalta mahdollista. Mikäli varhaiskasvatuksessa olisi koko esiope tus koulun yläkerran tiloissa, niin Orvokkien -ryhmään vapautuisi 4 ko ko päivä hoi don hoitopaikkaa. Koulun näkemys esikoululaisiin on se, että he tar vit se vat yläkerran tilan käyttöönsä, koska ko. tilaa käytetään erityisopetuksen, ter vey denhoi ta jan ja erilaisiin terapiapalveluihin. Jos esiopetus voidaan järjestää Or vok kien omissa tiloissa, niin koulu voi luopua tilapäisesti ensi lukuvuodeksi esi ope tuk ses ta suuren 1.luokan vuoksi. Koulu pystyy järjestämään opetuksen myös esi kou lu lai sille. Päävastuualueen johtajan tuntikehysesityksessä on 11,25 vuosiviikkotuntia enemmän kuin talousarviossa 2016 on määrärahoja varattu syyslukukaudelle Lukion tuntikehysesitys lukuvuodelle on n.13,5 kurssia pienempi kuin talous ar vios sa on varattu syyslukukaudelle, joten tuntikehyksen kasvu voidaan kattaa määrärahasiirrolla lukiosta. Lukion yhden kurssin kustannus 5 kk:n osalta on n. 792, joten määrärahaa voidaan siirtää (13,5 kurssia* 792 ) :a esi- ja pe rus ope tuk sen puolelle.

4 Kirkonkylän koulun tuntikehysesitys on 10 vvh ja Korivaaran koulun tun ti ke hysesi tys 6,5 vvh enemmän kuin talousarviossa on varattu määrärahoja syys lu ku kaudel le Perusopetuksen yhden vvh:n kustannus on 5 kk:n osalta n. 625 :a. Kir kon ky län koululle tarvitaan tuntikehysesityksen mukaan (10 vvh*625 ) :a ja Korivaaran koululle (6,5 vvh*625 ) 4062,50 lisää palkkamäärärahoja. Hyrkin koulun talousarviossa on syyslukukaudelle 2016 varattu palk ka mää rä ra hoja 5 vvh:n verran enemmän kuin tuntikehitysesitys sisältää. To den nä köises ti ko. raha tullaan käyttämään Muhoksen kunnan iltapäivätoimintaan, koska tällä hetkellä (hakuaika päättyy ) näyttää siltä, että nykyisten koulujen li säk si iltapäivätoimintaa tullaan järjestämään myös Laitasaaren koulussa. Kirkonkylän koulun ja Korivaaran koulun osalta tuntikehyksestä aiheutuvat palkka mää rä ra ho jen lisätarpeet voidaan kattaa opetus- ja varhaiskasvatuspalvelujen vuo den 2016 talousarvion sisältä. PÄÄVASTUUALUEEN JOHTAJAN ESITYS: Opetus- ja var hais kas va tus lau takun ta päättää perusopetuksen tuntikehyksestä ja perusopetusryhmien määrästä luku vuo del le seuraavasti: Koulu tuntikehys ryhmät Huovila 186,50 7 Hyrkki 262,00 10 Kirkonkylä 713,50 26 Korivaara 186,50 7 Kylmälänkylä 58,50 2 Laitasaari 105,25 4 Yläkoulu 865,40 23 yhteensä 2377,65 79 Kirkonkylän koulun ja Korivaaran koulun osalta tuntikehyksestä aiheutuvat palkka mää rä ra ho jen lisätarpeet syyslukukaudelle 2016 voidaan kattaa opetus- ja varhais kas va tus pal ve lu jen vuoden 2016 talousarvion sisältä. Opetus- ja var hais kas vatus lau ta kun ta esittää kunnanhallitukselle ja edelleen kun nan val tuus tol le seuraavat ta lous ar vio muu tok set hyväksyttäväksi: 1. Sitovuustasolta lukio kustannuspaikasta 1670 ( lukio) siirretään si tovuus ta sol le Kirkonkylän koulu kustannuspaikkaan 1550 (Kirkonkylän kou lu) ti liryh mäs tä palkat ja palkkiot tiliryhmään palkat ja palkkiot Sitovuustasolta lukio kustannuspaikasta 1670 ( lukio) siirretään si tovuus ta sol le muu perusopetus kustannuspaikkaan 1560 (Korivaaran kou lu) ti li ryhmäs tä palkat ja palkkiot tiliryhmään palkat ja palkkiot

5 Vuoden 2017 osalta kevätlukukauden 2017 kustannusvaikutus on Kirkonkylän kou lul la 8750 ja Korivaaran koululla Kustannusvaikutukset otetaan huo mi oon opetus- ja varhaiskasvatuspalvelujen talousarvion 2017 laadinnan yhtey des sä. KÄSITTELY: Päävastuualueen johtaja selosti asiaa. PÄÄTÖS: Opetus- ja varhaiskasvatuslautakunta hyväksyi yksimielisesti pää vastuu alu een johtajan esityksen.

TALOUSARVION 2015 MUUTOS / HUOVILAN KOULUN ILTAPÄIVÄTOIMINTA / OPETUS- JA VARHAISKASVATUSPALVELUT

TALOUSARVION 2015 MUUTOS / HUOVILAN KOULUN ILTAPÄIVÄTOIMINTA / OPETUS- JA VARHAISKASVATUSPALVELUT Opetus- ja 112 26.08.2015 varhaiskasvatuslautakunta Kunnanhallitus 303 14.09.2015 Valtuusto 64 28.09.2015 TALOUSARVION 2015 MUUTOS / HUOVILAN KOULUN ILTAPÄIVÄTOIMINTA / OPETUS- JA VARHAISKASVATUSPALVELUT

Lisätiedot

Opetussuunnitelman mukaisesti opetuksen järjestäjä päät tää paikallisesti tiettyjä asioita:

Opetussuunnitelman mukaisesti opetuksen järjestäjä päät tää paikallisesti tiettyjä asioita: Koulutuslautakunta 44 10.06.2014 Koulutuslautakunta 58 16.09.2014 Perusopetuksen opetussuunnitelman perusteiden muutos 1.8.2014 alkaen / luku 5.4 Oppilashuolto ja turvallisuuden edistäminen / opiskelijahuollon

Lisätiedot

TÄYTTÖLUPIEN HAKEMINEN KOULUTOIMEN VIRKOIHIN JA TYÖSOPIMUSSUHTEISIIN TEHTÄVIIN

TÄYTTÖLUPIEN HAKEMINEN KOULUTOIMEN VIRKOIHIN JA TYÖSOPIMUSSUHTEISIIN TEHTÄVIIN Koulutuslautakunta 20 29.04.2014 Kunnanhallitus 105 12.05.2014 Kunnanhallitus 124 26.05.2014 TÄYTTÖLUPIEN HAKEMINEN KOULUTOIMEN VIRKOIHIN JA TYÖSOPIMUSSUHTEISIIN TEHTÄVIIN Koulutuslautakunta 29.04.2014

Lisätiedot

KOULULAISTEN AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOMINNAN JÄRJESTÄMINEN LUKUVUONNA

KOULULAISTEN AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOMINNAN JÄRJESTÄMINEN LUKUVUONNA Sivistyslautakunta 21 25.03.2015 Sivistyslautakunta 33 22.04.2015 KOULULAISTEN AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOMINNAN JÄRJESTÄMINEN LUKUVUONNA 2015 2016 SIVLTK 21 Koululaisten aamu- ja iltapäivätoimintaa koskevat

Lisätiedot

Sivistystoimen vuoden 2013 talousarvion käyttösuunnitelman hyväksyminen

Sivistystoimen vuoden 2013 talousarvion käyttösuunnitelman hyväksyminen Sivistyslautakunta 3 14.02.2013 Sivistystoimen vuoden 2013 talousarvion käyttösuunnitelman hyväksyminen Sivistyslautakunta 3 Valmistelija: Sivistysjohtaja Eija Karhu Kauhavan kaupunginvaltuusto on kokouksessaan

Lisätiedot

VIHDIN KUNTA. Pöytäkirja 4/ (6) Lasten ja nuorten lautakunta. Aika klo 17:00-17:30. Kunnanvirasto, edustustila, 4.

VIHDIN KUNTA. Pöytäkirja 4/ (6) Lasten ja nuorten lautakunta. Aika klo 17:00-17:30. Kunnanvirasto, edustustila, 4. Pöytäkirja 4/2019 1 (6) Lasten ja nuorten lautakunta Aika 19.03.2019 klo 17:00-17:30 Paikka Kunnanvirasto, edustustila, 4. krs Käsitellyt asiat Otsikko Sivu 21 Perusopetuksen tuntimäärän jakaminen kouluille

Lisätiedot

Luvan antaminen perusopetuksen ja lukion vakanssien täyttämiseen

Luvan antaminen perusopetuksen ja lukion vakanssien täyttämiseen Kaupunginhallitus 66 04.03.2019 Luvan antaminen perusopetuksen ja lukion vakanssien täyttämiseen 149/01.02.00/2019 Kaupunginhallitus 04.03.2019 66 Sivistystoimenjohtaja Kimmo Kuusimäki: Perusopetus ja

Lisätiedot

Kokonaisuudessaan toimialan nettomenot arvioidaan ylittävän talous ar vion ilman hankkeita

Kokonaisuudessaan toimialan nettomenot arvioidaan ylittävän talous ar vion ilman hankkeita Kasvun ja oppimisen 74 13.10.2016 laukun Kaupunginhallitus 256 31.10.2016 Kasvun ja oppimisen toimialan lisämääräraha KASVOPPI 13.10.2016 74 lousarviomääräysten mukaan laukuna on informoiva siten, et tä

Lisätiedot

Sivistystoimen vuoden 2017 talousarvion käyttösuunnitelman hyväksyminen

Sivistystoimen vuoden 2017 talousarvion käyttösuunnitelman hyväksyminen Kasvatus- ja opetuslautakunta 4 25.01.2017 Sivistystoimen vuoden 2017 talousarvion käyttösuunnitelman hyväksyminen Kasvatus- ja opetuslautakunta 4 Valmistelija: Hallintopäällikkö Raimo Peltola Kauhavan

Lisätiedot

Perusopetuksen talousarvio 2015

Perusopetuksen talousarvio 2015 Sivistyslautakunta 103 15.12.2014 Kunnanhallitus 39 26.01.2015 Perusopetuksen talousarvio 2015 632/13/2014 Sivistyslautakunta 15.12.2014 103 Sivistyslautakunta on hyväksynyt sivistystoimen talousarvion

Lisätiedot

Laki oppilas- ja opiskelijahuollosta 1.8.2014

Laki oppilas- ja opiskelijahuollosta 1.8.2014 Sivistyslautakunta 66 25.06.2014 Sivistyslautakunta 89 21.10.2014 Laki oppilas- ja opiskelijahuollosta 1.8.2014 486/41.411/2014 Sivistyslautakunta 25.06.2014 66 Laki oppilas- ja opiskelijahuollosta (1287/2013)

Lisätiedot

Yksityisteiden hoidon järjestäminen

Yksityisteiden hoidon järjestäminen Tekninen lautakunta 68 04.12.2018 Kaupunginhallitus 8 14.01.2019 Kaupunginvaltuusto 3 04.02.2019 Tekninen lautakunta 16 26.03.2019 Kaupunginhallitus 64 15.04.2019 Kaupunginvaltuusto 22 27.05.2019 Yksityisteiden

Lisätiedot

MUHOKSEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 5/

MUHOKSEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 5/ MUHOKSEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 5/2019 123 Hyvinvointilautakunta AIKA 17.04.2019 klo 17:00-19:37 PAIKKA Muhoksen yläkoulu KÄSITELLYT ASIAT Pykälät: Sivu 59 TYÖJÄRJESTYKSEN HYVÄKSYMINEN 126 60 VALTUUSTOALOITE

Lisätiedot

Täyttöluvat varhaiskasvatus- ja opetuspalveluiden virkoihin ja toimiin

Täyttöluvat varhaiskasvatus- ja opetuspalveluiden virkoihin ja toimiin Koulutuslautakunta 37 27.03.2014 Koulutuslautakunta 46 29.04.2014 Koulutuslautakunta 55 22.05.2014 Täyttöluvat varhaiskasvatus- ja opetuspalveluiden virkoihin ja toimiin Koula 27.03.2014 37 Vuoden 2014

Lisätiedot

Kasvatus- ja opetuslautakunta Perusopetuksen koulun hyvinvointiprofiili

Kasvatus- ja opetuslautakunta Perusopetuksen koulun hyvinvointiprofiili Kasvatus- ja opetuslautakunta 53 11.08.2014 Perusopetuksen koulun hyvinvointiprofiili KOLA 53 Valmistelija / lisätiedot: Perusopetusjohtaja Mari Routti, puh. 040 837 2646 etunimi.sukunimi@lappeenranta.fi

Lisätiedot

Sivistystoimen vuoden 2015 talousarvion käyttösuunnitelman hyväksyminen

Sivistystoimen vuoden 2015 talousarvion käyttösuunnitelman hyväksyminen Kasvatus- ja opetuslautakunta 3 22.01.2015 Sivistystoimen vuoden 2015 talousarvion käyttösuunnitelman hyväksyminen Kasvatus- ja opetuslautakunta 3 Valmistelija: Hallintopäällikkö Raimo Peltola Kauhavan

Lisätiedot

Yhtenäiskoulun rehtorin ja sivistystoimenjohtajan tehtävänkuvat ja tehtäväkohtaisen palkan määräytyminen

Yhtenäiskoulun rehtorin ja sivistystoimenjohtajan tehtävänkuvat ja tehtäväkohtaisen palkan määräytyminen Sivistyslautakunta 70 28.04.2016 Yhtenäiskoulun rehtorin ja sivistystoimenjohtajan tehtävänkuvat ja tehtäväkohtaisen palkan määräytyminen 3356/01.017/2014 SIVLK 70 SIVLK 78 Valmistelija: sivistyslautakunnan

Lisätiedot

Kunnanhallitus Valtuusto Vuoden 2017 talousarvio ja vuosien taloussuunnitelma 162/04.

Kunnanhallitus Valtuusto Vuoden 2017 talousarvio ja vuosien taloussuunnitelma 162/04. Kunnanhallitus 276 28.11.2016 Valtuusto 63 12.12.2016 Vuoden 2017 talousarvio ja vuosien 2018 2020 taloussuunnitelma 162/04.041/2016 Kunnanhallitus 276 Kunnanhallitus esittää valtuuston hyväksyttäväksi

Lisätiedot

Valmistelija talousjohtaja Anne Vuorjoki:

Valmistelija talousjohtaja Anne Vuorjoki: Kaupunginhallitus 243 17.10.2016 Kaupunginhallitus 256 31.10.2016 Kaupunginhallitus 263 07.11.2016 Kaupunginhallitus 272 21.11.2016 Yhteistyötoimikunta 22 23.11.2016 Kaupunginhallitus 283 28.11.2016 Kaupunginhallitus

Lisätiedot

Raahen koulutuskuntayhtymän talousarvio 2016 ja -suunnitelma KH 41 Raahen koulutuskuntayhtymän yhtymävaltuusto

Raahen koulutuskuntayhtymän talousarvio 2016 ja -suunnitelma KH 41 Raahen koulutuskuntayhtymän yhtymävaltuusto KAUPUNGINHALLITUS 41 01.02.2016 KAUPUNGINVALTUUSTO 17 22.02.2016 Raahen koulutuskuntayhtymän talousarvio 2016 ja -suunnitelma 2017-2018 802/02.0202.020200/2016 KH 41 Raahen koulutuskuntayhtymän yhtymävaltuusto

Lisätiedot

Valmistelija talousjohtaja Anne Vuorjoki:

Valmistelija talousjohtaja Anne Vuorjoki: Kaupunginhallitus 247 05.10.2015 Kaupunginhallitus 255 12.10.2015 Kaupunginhallitus 265 26.10.2015 Kaupunginhallitus 282 09.11.2015 Kaupunginhallitus 302 23.11.2015 Kaupunginhallitus 310 30.11.2015 Kaupunginhallitus

Lisätiedot

Sivistystoimen vuoden 2016 talousarvion käyttösuunnitelman hyväksyminen

Sivistystoimen vuoden 2016 talousarvion käyttösuunnitelman hyväksyminen Kasvatus- ja opetuslautakunta 2 28.01.2016 Sivistystoimen vuoden 2016 talousarvion käyttösuunnitelman hyväksyminen Kasvatus- ja opetuslautakunta 2 Valmistelija: Hallintopäällikkö Raimo Peltola Kauhavan

Lisätiedot

Kunnanhallitus Valtuusto Osavuosikatsaus II tammi - elokuulta 2017

Kunnanhallitus Valtuusto Osavuosikatsaus II tammi - elokuulta 2017 Kunnanhallitus 296 09.10.2017 Valtuusto 112 25.10.2017 Osavuosikatsaus II tammi - elokuulta 2017 KH 296 Kunnanhallitus on antanut talousarvion täytäntöönpano-ohjeissa aika tau lut osavuosikatsausten laadinnasta.

Lisätiedot

Selvityksen perusteella esitetään seuraavaa:

Selvityksen perusteella esitetään seuraavaa: Varhaiskasvatus- ja 25 17.03.2016 koulutuslautakunta Henkilöstö- ja työllisyysjaosto 29 19.04.2016 Virkojen perustaminen ja tuntiopettajien siirtäminen virkoihin 89/01.01.00/2013 VARKOLK 17.03.2016 25

Lisätiedot

Perusturvalautakunnan talousarvion toteutuminen

Perusturvalautakunnan talousarvion toteutuminen Perusturvalautakunta 3 20.02.2018 Kaupunginhallitus 3 05.03.2018 Perusturvalautakunnan talousarvion toteutuminen 1.1. - 31.12.2017 388/02.02.00/2016 Perla 20.02.2018 3 Valmistelija: Talouspäällikkö Päivi

Lisätiedot

Asian on valmistellut maaseutuasiamies. PÄÄTÖSEHDOTUS: Maaseutu lautakunta päättää, että

Asian on valmistellut maaseutuasiamies. PÄÄTÖSEHDOTUS: Maaseutu lautakunta päättää, että Maaseutulautakunta 7 25.01.2012 Maaseutulautakunta 25 09.05.2012 Maaseutulautakunta 30 03.10.2012 Maaseutulautakunta 41 14.12.2012 Kylätoimikuntien avustukset vuonna 2012 Maaseutulautakunta 25.01.2012

Lisätiedot

Revontuli-Opisto, luokka nro 1 Valtatie Kittilä. Asia Otsikko Sivu 12 Revontuli-Opiston kevään 2017 alustavan

Revontuli-Opisto, luokka nro 1 Valtatie Kittilä. Asia Otsikko Sivu 12 Revontuli-Opiston kevään 2017 alustavan KITTILÄN KUNTA Kokouskutsu 3/2016 1 Revontuli-Opiston jaosto Aika 28.11.2016 klo 17:00 Paikka Revontuli-Opisto, luokka nro 1 Valtatie 28 99100 Kittilä Käsiteltävät asiat Asia Otsikko Sivu 12 Revontuli-Opiston

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveystoimialan vuoden 2018 talousarvio ja taloussuunnitelma kaupunginhallitus päätti

Sosiaali- ja terveystoimialan vuoden 2018 talousarvio ja taloussuunnitelma kaupunginhallitus päätti Sosiaali- ja terveyslautakunta 109 19.09.2017 Sosiaali- ja terveyslautakunta 118 10.10.2017 Sosiaali- ja terveyslautakunta 124 24.10.2017 Sosiaali- ja terveystoimialan vuoden 2018 talousarvio ja taloussuunnitelma

Lisätiedot

Kunnanhallitus Välitilinpäätös / /2016 KHALL 178

Kunnanhallitus Välitilinpäätös / /2016 KHALL 178 Kunnanhallitus 178 09.08.2017 Välitilinpäätös 30.6.2017 87/030.032/2016 KHALL 178 Selostus: Kunnan hallintosäännön 20 mukaisesti tehtäväalueen sitovat toi min ta- ja tulostavoitteet määritellään valtuuston

Lisätiedot

HALLINTO, SUUNNITTELU JA PAIKKATIETOPALVELUJEN TU- LOS YK SIK KÖ

HALLINTO, SUUNNITTELU JA PAIKKATIETOPALVELUJEN TU- LOS YK SIK KÖ Tekninen lautakunta 89 20.09.2016 Teknisen lautakunnan talousarvio vuodelle 2017 Tekninen lautakunta Valmistelija: tekninen johtaja Janne Laiho, puh. 050 347 5247 ja palve lu koor di naat to ri Hely Harju,

Lisätiedot

TEHTÄVÄKORI Monisteita matikkaan. Riikka Mononen

TEHTÄVÄKORI Monisteita matikkaan. Riikka Mononen ---------------------------------------- TEHTÄVÄKORI Monisteita matikkaan Riikka Mononen ---------------------------------------- Tehtäväkori 2016 TEHTÄVÄKORI Monisteita matikkaan -materiaali on kokoelma

Lisätiedot

TAIPALSAAREN KUNTA ESITYSLISTA 1/2019 1

TAIPALSAAREN KUNTA ESITYSLISTA 1/2019 1 TAIPALSAAREN KUNTA ESITYSLISTA 1/2019 1 Sivistys- ja hyvinvointilautakunta AIKA 07.01.2019 klo 17:00 PAIKKA Messi KÄSITELTÄVÄT ASIAT Asia Otsikko Sivu 1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 3 2 Pöytäkirjantarkastajat

Lisätiedot

Sosterin kanssa on käyty neuvotteluja 30.1.2015 ja 4.3.2015 sääs töjen saamiseksi. Neuvottelujen tuloksia käsitellään kokouksessa.

Sosterin kanssa on käyty neuvotteluja 30.1.2015 ja 4.3.2015 sääs töjen saamiseksi. Neuvottelujen tuloksia käsitellään kokouksessa. Kunnanhallitus 60 30.03.2015 Kunnanhallitus 68 21.04.2015 Kunnanhallitus 82 11.05.2015 Kunnanhallitus 102 11.06.2015 Kunnanhallitus 107 18.06.2015 Kunnanvaltuusto 27 18.06.2015 Talouden tasapainottamistoimenpiteet

Lisätiedot

Alakoulut (esiopetus ja vuosiluokat 1-6)

Alakoulut (esiopetus ja vuosiluokat 1-6) Kasvun ja oppimisen lautakunta 13 21.02.2017 Perusopetuksen avointen virkojen / toimien täyttäminen 267/01.01.00/2017 Kasvun ja oppimisen lautakunta 21.02.2017 13 Asian valmistelija: sivistysjohtaja Juha

Lisätiedot

- Sosiaalipalvelut 0,442 milj. - Terveyspalvelut 0,380 milj. - Toimintakyvyn tukipalvelut 0,982 milj. - Ikäihmisten hyvinvointipalvelut 0,528 milj.

- Sosiaalipalvelut 0,442 milj. - Terveyspalvelut 0,380 milj. - Toimintakyvyn tukipalvelut 0,982 milj. - Ikäihmisten hyvinvointipalvelut 0,528 milj. Perusturvalautakunta 124 27.10.2016 Kunnanhallitus 400 05.12.2016 Perusturvan vuoden 2016 talousarvion määrärahan korotusesitys 909/02.02.02/2015 Perusturvalautakunta 27.10.2016 124 Perusturvan toimintakatteen

Lisätiedot

(Liikunta- ja nuorisopäällikkö) Esitän, että uimahalli pidetään yleisölle auki 35 h viikossa. Ma-ke 13.00-20.00, to 06.00-14.00 ja su 12.00-18.00.

(Liikunta- ja nuorisopäällikkö) Esitän, että uimahalli pidetään yleisölle auki 35 h viikossa. Ma-ke 13.00-20.00, to 06.00-14.00 ja su 12.00-18.00. Sivistyslautakunta 85 21.10.2014 Sivistyslautakunta 90 12.11.2014 Sivistyslautakunta 103 10.12.2014 Kunnanhallitus 41 16.03.2015 Valtuusto 12 30.03.2015 Uimahallin aukioloajat Sivistyslautakunta 21.10.2014

Lisätiedot

Kauniaisten suomenkielisen esiopetuksen, perusopetuksen ja lukion työ- ja loma-ajat lukuvuonna

Kauniaisten suomenkielisen esiopetuksen, perusopetuksen ja lukion työ- ja loma-ajat lukuvuonna Suomenkielinen opetus- ja varhaiskasvatusvaliokunta Suomenkielinen opetus- ja varhaiskasvatusvaliokunta 57 26.10.2017 70 14.12.2017 Kauniaisten suomenkielisen esiopetuksen, perusopetuksen ja lukion työ-

Lisätiedot

Kansalaisopiston Taidekoulun tanssinopettajan viran perustaminen alkaen

Kansalaisopiston Taidekoulun tanssinopettajan viran perustaminen alkaen Sivistyslautakunta 8 14.05.2019 Kansalaisopiston Taidekoulun tanssinopettajan viran perustaminen 1.8.2019 alkaen 63/01.01.00/2019 Sivla 14.05.2019 8 Valmistelija: kansalaisopiston rehtori Mari Takamaa

Lisätiedot

Sivistyslautakunta 15 27.03.2014 Sivistyslautakunta 44 21.10.2014 Sivistyslautakunta 52 02.12.2014

Sivistyslautakunta 15 27.03.2014 Sivistyslautakunta 44 21.10.2014 Sivistyslautakunta 52 02.12.2014 Sivistyslautakunta 15 27.03.2014 Sivistyslautakunta 44 21.10.2014 Sivistyslautakunta 52 02.12.2014 OSIKONMÄEN KOULUN LAKKAUTTAMINEN SIVLTK 27.03.2014 15 Kunnanvaltuuston on hyväksynyt 21.3.2011 11 kouluverkkosuunnitelman

Lisätiedot

Koulutuslautakunnan vuoden 2017 talousarvio- ja vuosien taloussuunnitelmaesitys

Koulutuslautakunnan vuoden 2017 talousarvio- ja vuosien taloussuunnitelmaesitys Koulutuslautakunta 80 14.09.2016 Koulutuslautakunnan vuoden 2017 talousarvio- ja vuosien 2017 2019 taloussuunnitelmaesitys 84/02.02/2016 Koultk 14.09.2016 80 Pöytyän kunnanhallituksen 6.6.2016 145 hyväksymän

Lisätiedot

Valtuustoaloite / Heinolan kaupungin omistamat rakennukset hyvään kuntoon

Valtuustoaloite / Heinolan kaupungin omistamat rakennukset hyvään kuntoon Tekninen lautakunta 70 29.04.2014 Tekninen lautakunta 114 12.08.2014 Kaupunginhallitus 294 18.08.2014 Kaupunginvaltuusto 87 15.09.2014 Valtuustoaloite / Heinolan kaupungin omistamat rakennukset hyvään

Lisätiedot

ALAKOULUN OPPILAIDEN (1-6) ARVIOINTI TORNIOSSA LUKUKAUDESTA ALKAEN. Valmistelija sivistystoimenjohtaja Ilkka Halmkrona:

ALAKOULUN OPPILAIDEN (1-6) ARVIOINTI TORNIOSSA LUKUKAUDESTA ALKAEN. Valmistelija sivistystoimenjohtaja Ilkka Halmkrona: Koulutuslautakunta 88 12.10.2016 Sivistyslautakunta 15 27.06.2017 Sivistyslautakunta 35 13.09.2017 ALAKOULUN OPPILAIDEN (1-6) ARVIOINTI TORNIOSSA LUKUKAUDESTA 2016-2017 ALKAEN 652/12.00.01/2016 KOULUTUS

Lisätiedot

Sivistyslautakunta on kokouksessaan 26.2.2013 28 kä si tel lyt Ruukin yläkoulun ja Siikajoen lukion toiminnan jär jes tä mis tä.

Sivistyslautakunta on kokouksessaan 26.2.2013 28 kä si tel lyt Ruukin yläkoulun ja Siikajoen lukion toiminnan jär jes tä mis tä. Sivistyslautakunta 33 05.03.2013 Kunnanhallitus 94 11.03.2013 Valtuusto 58 27.03.2013 Kunnanhallitus 373 11.11.2013 Valtuusto 143 11.12.2013 Ruukin yläkoulun ja Siikajoen lukion toiminta 1449/45.451/2009

Lisätiedot

Tuloista on kertynyt 115,6%. Tulot sisältävät opetuspalveluiden ja nuo ri so pal ve lui den hankkeiden valtionavustusta yhteensä 761 t.

Tuloista on kertynyt 115,6%. Tulot sisältävät opetuspalveluiden ja nuo ri so pal ve lui den hankkeiden valtionavustusta yhteensä 761 t. Kasvun ja oppimisen 56 25.10.2018 lautakunta Kaupunginhallitus 284 05.11.2018 Kasvun ja oppimisen toimialan lisämäärärahaesitys 927/02.02.00/2017 KASVOPPI 25.10.2018 56 Kokoukseen tuotu esitys: lousarviomääräysten

Lisätiedot

- Sosiaalipalvelut 0,442 milj. - Terveyspalvelut 0,380 milj. - Toimintakyvyn tukipalvelut 0,982 milj. - Ikäihmisten hyvinvointipalvelut 0,528 milj.

- Sosiaalipalvelut 0,442 milj. - Terveyspalvelut 0,380 milj. - Toimintakyvyn tukipalvelut 0,982 milj. - Ikäihmisten hyvinvointipalvelut 0,528 milj. Perusturvalautakunta 124 27.10.2016 Kunnanhallitus 400 05.12.2016 Kunnanvaltuusto 131 19.12.2016 Perusturvan vuoden 2016 talousarvion määrärahan korotusesitys 909/02.02.02/2015 Perusturvalautakunta 27.10.2016

Lisätiedot

Sivistysvaliokunta Hankehakemuksia- ja päätöksiä 36/ /2019. SivVal 33

Sivistysvaliokunta Hankehakemuksia- ja päätöksiä 36/ /2019. SivVal 33 Sivistysvaliokunta 33 23.04.2019 Hankehakemuksia- ja päätöksiä 36/00.01.05/2019 SivVal 33 Valtion erityisavustus varhaiskasvatuksen positiivisen dis kri minaa tion edistämiseksi vuosille 2019 2020 Haettu/

Lisätiedot

Rakennus- ja ympäristölautakunta 252 16.12.2015 655/11.01.00/2014. Rakennus- ja ympäristölautakunta 16.12.2015 252

Rakennus- ja ympäristölautakunta 252 16.12.2015 655/11.01.00/2014. Rakennus- ja ympäristölautakunta 16.12.2015 252 Rakennus- ja ympäristölautakunta 252 16.12.2015 Päätös / ympäristölupahakemus / Syväsatama, jätteiden loppusijoittaminen ja hyödyntäminen satamakentän rakenteissa, Kokkolan Satama / Länsi- ja Sisä-Suomen

Lisätiedot

Oikaisu päätökseen kiinteistöjen Sirola RN:o 28:6 ja RN:o 28:24 myynnistä Vaarankylän kyläyhdistykselle

Oikaisu päätökseen kiinteistöjen Sirola RN:o 28:6 ja RN:o 28:24 myynnistä Vaarankylän kyläyhdistykselle Kunnanhallitus 46 25.02.2014 Kunnanhallitus 76 24.03.2014 Kunnanhallitus 126 13.05.2014 Oikaisu päätökseen kiinteistöjen Sirola RN:o 28:6 ja RN:o 28:24 myynnistä Vaarankylän kyläyhdistykselle 135/1/2013

Lisätiedot

Piirrä kuvioita suureen laatikkoon. Valitse ruutuun oikea merkki > tai < tai =.

Piirrä kuvioita suureen laatikkoon. Valitse ruutuun oikea merkki > tai < tai =. Piirrä kuvioita suureen laatikkoon. Valitse ruutuun oikea merkki tai < tai =. 1 Valitse ruutuun oikea merkki tai < tai =. ------------------------------------------------------------------------------

Lisätiedot

Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto

Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto Kunnanhallitus 155 09.06.2016 Kunnanvaltuusto 37 15.06.2016 Kunnanhallitus 49 22.02.2017 Kunnanvaltuusto 8 09.03.2017 Väliaikaisen rahoituksen myöntäminen yleishyödyllisille Leader-hankkeille 95/02.05.03/2016,

Lisätiedot

Sivistyslautakunta 9 29.01.2015. Perusopetuksen opetussuunnitelma / tuntijako 1.8.2016 alkaen 325/12.00.01/2013

Sivistyslautakunta 9 29.01.2015. Perusopetuksen opetussuunnitelma / tuntijako 1.8.2016 alkaen 325/12.00.01/2013 Sivistyslautakunta 9 29.01.2015 Perusopetuksen opetussuunnitelma / tuntijako 1.8.2016 alkaen 325/12.00.01/2013 Sivla 29.01.2015 9 Valmistelu opetusjohtaja: 040 751 4731 Tuntijako on osa opetussuunnitelmaa.

Lisätiedot

ESI- JA PERUSOPETUKSEN OPETUSSUUNNITELMAT ALKAEN

ESI- JA PERUSOPETUKSEN OPETUSSUUNNITELMAT ALKAEN Kasvatus- ja koulutuslautakunta 16 19.02.2014 Kasvatus- ja koulutuslautakunta 39 15.04.2015 Kasvatus- ja koulutuslautakunta 37 26.04.2016 Kasvatus- ja koulutuslautakunta 68 21.09.2016 ESI- JA PERUSOPETUKSEN

Lisätiedot

Sisäisen valvonnan järjestäminen on kunnanhallituksen teh tä vä. Tarkastussäännön hyväksyy valtuusto.

Sisäisen valvonnan järjestäminen on kunnanhallituksen teh tä vä. Tarkastussäännön hyväksyy valtuusto. Kunnanhallitus 284 09.09.2013 Tarkastuslautakunta 32 11.09.2013 Sisäisen valvonnan ohjeet ja tarkastussääntö 1272/01/010/2008 KHALL 284 1272/01/010/2008 KHALL 607 Johtoryhmän ja tilintarkastajien keskusteluissa

Lisätiedot

Perhehoidon palkkiot ja kulukorvaukset muuttuvat lukien.

Perhehoidon palkkiot ja kulukorvaukset muuttuvat lukien. Liperin sosiaali- ja terveyslautakunta Liperin sosiaali- ja terveyslautakunta 101 15.12.2015 22 22.03.2016 Perhehoidon palkkiot ja korvaukset 1.1.2016 alkaen 444/02.05.00/2015 Soteltk 15.12.2015 101 Perhehoidon

Lisätiedot

PERUSOPETUKSEN ILTAPÄIVÄTOIMINTA LUKUVUONNA

PERUSOPETUKSEN ILTAPÄIVÄTOIMINTA LUKUVUONNA Sivistyslautakunta 21 30.05.2011 Sivistyslautakunta 31 22.06.2011 PERUSOPETUKSEN ILTAPÄIVÄTOIMINTA LUKUVUONNA 2011-2012 Sivltk 21 PERUSOPETUKSEN ILTAPÄIVÄTOIMINTA LUKUVUONNA 2011-2012 Opetushallitus on

Lisätiedot

Kiinteistöveroprosenttien ja kunnan tuloveroprosentin vahvistaminen vuodeksi 2016

Kiinteistöveroprosenttien ja kunnan tuloveroprosentin vahvistaminen vuodeksi 2016 Kunnanhallitus 308 09.11.2015 Valtuusto 71 16.11.2015 Kiinteistöveroprosenttien ja kunnan tuloveroprosentin vahvistaminen vuodeksi 2016 804/02.03.01/2015 KHALL 308 9.11.2015 Kuntalain 66 :n mukaan valtuusto

Lisätiedot

VIHDIN KUNTA. Pöytäkirja 5/ (5) Lasten ja nuorten lautakunta. Aika klo 17:00-18:35. Otalammen koulu ja päiväkoti.

VIHDIN KUNTA. Pöytäkirja 5/ (5) Lasten ja nuorten lautakunta. Aika klo 17:00-18:35. Otalammen koulu ja päiväkoti. Pöytäkirja 5/2019 1 (5) Lasten ja nuorten lautakunta Aika 02.04.2019 klo 17:00-18:35 Paikka Otalammen koulu ja päiväkoti Käsitellyt asiat Otsikko Sivu 22 Ruotsinkielisen opetuksen tuntijako 3 23 Ajankohtaiset

Lisätiedot

Työllistymistä edistävän monialaisen yhteispalvelun (TYP) yhteistyösopimus

Työllistymistä edistävän monialaisen yhteispalvelun (TYP) yhteistyösopimus Kunnanhallitus 305 27.11.2014 Kunnanhallitus 151 10.06.2015 Kunnanhallitus 19 28.01.2016 Työllistymistä edistävän monialaisen yhteispalvelun (TYP) yhteistyösopimus 143/00.04.01/2014 KH 27.11.2014 305 Työ-

Lisätiedot

Taulukko 1. Tulosalueiden käyttöprosentit (30.3.2015 tasainen 25,0 %)

Taulukko 1. Tulosalueiden käyttöprosentit (30.3.2015 tasainen 25,0 %) Sivistyslautakunta 31 23.04.2015 Sivistyslautakunta 36 04.05.2015 Sivistystoimen talousraportti I 175/02.02.02/2015 Sivltk 23.04.2015 31 Kunnanvaltuusto on vahvistanut 8.12.2014 63 sivistystoimen vuoden

Lisätiedot

Suomenkielinen opetus- ja varhaiskasvatuslautakunta Kielikylpyluokanopettajan virka (vakanssi ) 348/01.01.

Suomenkielinen opetus- ja varhaiskasvatuslautakunta Kielikylpyluokanopettajan virka (vakanssi ) 348/01.01. Suomenkielinen opetus- ja varhaiskasvatuslautakunta 29 22.04.2015 Kielikylpyluokanopettajan virka (vakanssi 463314) 348/01.01.01/2014 SOV 29 Lisätiedot: opetuspäällikkö Sari Aarniokoski, puh. 09 5056 265

Lisätiedot

Esiopetuksen järjestämistavoista ja -paikoista päättää si vis tys lau takun ta (hallintosääntö 8 2.1.8).

Esiopetuksen järjestämistavoista ja -paikoista päättää si vis tys lau takun ta (hallintosääntö 8 2.1.8). Sivistyslautakunta 155 22.09.2015 Kunnanhallitus 274 05.10.2015 Esiopetuksen järjestämistavat ja -paikat 1.8.2016 alkaen 911/12.00.01/2015 SIVLTK 22.09.2015 155 Asian valmistelija: sivistysjohtaja Jyrki

Lisätiedot

Lisämäärärahaesitys/tilapalvelun ja yhdyskuntatekniikan investoinnit

Lisämäärärahaesitys/tilapalvelun ja yhdyskuntatekniikan investoinnit Elinvoima- ja tekninen 93 11.06.2019 valiokunta Kaupunginhallitus 232 17.06.2019 Lisämäärärahaesitys/tilapalvelun ja yhdyskuntatekniikan investoinnit 256/02.02.00/2018 Elinvoima- ja tekninen valiokunta

Lisätiedot

Sosterin kanssa on käyty neuvotteluja 30.1.2015 ja 4.3.2015 sääs töjen saamiseksi. Neuvottelujen tuloksia käsitellään kokouksessa.

Sosterin kanssa on käyty neuvotteluja 30.1.2015 ja 4.3.2015 sääs töjen saamiseksi. Neuvottelujen tuloksia käsitellään kokouksessa. Kunnanhallitus 60 30.03.2015 Kunnanhallitus 68 21.04.2015 Kunnanhallitus 82 11.05.2015 Kunnanhallitus 102 11.06.2015 Kunnanhallitus 107 18.06.2015 Talouden tasapainottamistoimenpiteet vuodelle 2015 KHALL

Lisätiedot

Etelä-Savon sosiaali- ja terveyspalveluiden kuntayhtymän keskeisten virkojen valinnat

Etelä-Savon sosiaali- ja terveyspalveluiden kuntayhtymän keskeisten virkojen valinnat Hallitus 25 25.02.2016 Hallitus 64 30.03.2016 Hallitus 73 26.04.2016 Hallitus 89 12.05.2016 Etelä-Savon sosiaali- ja terveyspalveluiden kuntayhtymän keskeisten virkojen valinnat 61/31.312/2016 Hallitus

Lisätiedot

VUODEN 2018 TALOUSARVION JA VUOSIEN TALOUSSUUNNITELMAN HYVÄKSYMINEN

VUODEN 2018 TALOUSARVION JA VUOSIEN TALOUSSUUNNITELMAN HYVÄKSYMINEN Kunnanhallitus 114 23.10.2017 Kunnanhallitus 123 30.10.2017 Kunnanhallitus 135 06.11.2017 Kunnanhallitus 143 20.11.2017 VUODEN 2018 TALOUSARVION JA VUOSIEN 2019-2022 TALOUSSUUNNITELMAN HYVÄKSYMINEN Kunnanhallitus

Lisätiedot

PAPINSILLANTIEN JA NUUTINKULMANTIEN PYÖRÄTIE TAI PIENTAREEN LEVENNYS

PAPINSILLANTIEN JA NUUTINKULMANTIEN PYÖRÄTIE TAI PIENTAREEN LEVENNYS Tekninen lautakunta 24 13.04.2016 Kunnanhallitus 59 13.03.2017 PAPINSILLANTIEN JA NUUTINKULMANTIEN PYÖRÄTIE TAI PIENTAREEN LEVENNYS 143/08.00.00/2015 TEKLA 13.04.2016 24 Sari Kaakinen on tehnyt 15.6.2015

Lisätiedot

Talousarvio vuodelle 2017 ja vuosien taloussuunnitelma / sivistyslautakunta

Talousarvio vuodelle 2017 ja vuosien taloussuunnitelma / sivistyslautakunta Sivistyslautakunta 72 13.09.2016 Sivistyslautakunta 84 11.10.2016 Talousarvio vuodelle 2017 ja vuosien 2017-2019 taloussuunnitelma / sivistyslautakunta 259/05.051/2016 SIVLTK 13.09.2016 72 Sivistysosaston

Lisätiedot

KANKAANPÄÄN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 3/ Otsikko Sivu 1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 3. 2 Pöytäkirjan tarkastaminen 4

KANKAANPÄÄN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 3/ Otsikko Sivu 1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 3. 2 Pöytäkirjan tarkastaminen 4 KANKAANPÄÄN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 3/2017 1 Tarkastuslautakunta 09.03.2017 Aika 09.03.2017 klo 13:00-15:55 Paikka Kaupungintalo, kaupunginhallituksen kokoushuone Käsitellyt asiat Otsikko Sivu 1 Kokouksen

Lisätiedot

Laissa ammatillisesta koulutuksesta (787/ ) todetaan, että kou lutuk sen järjestäjän tulee hyväksyä koulutusta varten opetussuunnitelma.

Laissa ammatillisesta koulutuksesta (787/ ) todetaan, että kou lutuk sen järjestäjän tulee hyväksyä koulutusta varten opetussuunnitelma. Hallitus 30 24.04.2015 Hallitus 42 12.06.2015 Hallitus 50 28.08.2015 Hallitus 88 18.12.2015 Hallitus 47 17.06.2016 Hallitus 58 26.08.2016 Opetussuunnitelmien hyväksyminen 27/40/401/2015 KYH 30 Laissa ammatillisesta

Lisätiedot

102 Kunnan ympäristönsuojeluviranomaisen, leirintäalueviranomaisen ja rakennusvalvontaviranomaisen tehtävien delegoiminen viranhaltijoille

102 Kunnan ympäristönsuojeluviranomaisen, leirintäalueviranomaisen ja rakennusvalvontaviranomaisen tehtävien delegoiminen viranhaltijoille Tekninen lautakunta 66 20.09.2017 Tekninen lautakunta 102 19.12.2017 102 Kunnan ympäristönsuojeluviranomaisen, leirintäalueviranomaisen ja rakennusvalvontaviranomaisen tehtävien delegoiminen viranhaltijoille

Lisätiedot

Karkkilan kaupunki Esityslista 9/ Kasvatus- ja opetuslautakunta klo17:00. Käsiteltävät asiat.

Karkkilan kaupunki Esityslista 9/ Kasvatus- ja opetuslautakunta klo17:00. Käsiteltävät asiat. Karkkilan kaupunki Esityslista 9/2016 1 04.10.2016 Aika Paikka 04.10.2016 klo17:00 Tuorilan koulu Käsiteltävät asiat Asia Otsikko Sivu 78 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 3 79 Pöytäkirjantarkastajien

Lisätiedot

Kaupunginjohtajan ehdotus:

Kaupunginjohtajan ehdotus: Kaupunginhallitus 4 20.11.2018 Kaupunginhallitus 5 03.12.2018 Vuoden 2019 talousarvio ja taloussuunnitelma 2020-2021 295/02.02.00/2018 Kh 20.11.2018 4 Valmistelija: Talousjohtaja Tuula Kuisti, puh. 06

Lisätiedot

Koulutuslautakunta Kunnanhallitus Koulutuspalveluiden lisätalousarvioesitys vuodelle 2017

Koulutuslautakunta Kunnanhallitus Koulutuspalveluiden lisätalousarvioesitys vuodelle 2017 Koulutuslautakunta 28 02.05.2017 Kunnanhallitus 139 15.05.2017 Koulutuspalveluiden lisätalousarvioesitys vuodelle 2017 1072/12/2016, 1123/02.02.00/2016 KOULTK 28 VYK Anianpelto Lukuvuonna 2017-2018 VYK

Lisätiedot

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 3/ Kasvun ja oppimisen lautakunta. AIKA kello 17:00-19:10. PAIKKA Kaupungintalo kokoushuone 115

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 3/ Kasvun ja oppimisen lautakunta. AIKA kello 17:00-19:10. PAIKKA Kaupungintalo kokoushuone 115 ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 3/2017 1 Kasvun ja oppimisen lautakunta AIKA 16.03.2017 kello 17:00-19:10 PAIKKA Kaupungintalo kokoushuone 115 LUETTELO KÄSITELLYISTÄ ASIOISTA Otsikko Sivu 17 Kokouksen laillisuus

Lisätiedot

SOV Lisätiedot: varhaiskasvatuspäällikkö Annika Hiitola, puh

SOV Lisätiedot: varhaiskasvatuspäällikkö Annika Hiitola, puh Suomenkielinen opetus- ja varhaiskasvatuslautakunta 3 28.02.2017 Varhaiskasvatuksesta perittävät asiakasmaksut 1.3.2017 alkaen 597/02.05.00/2014 SOV 28.02.2017 3 Lisätiedot: varhaiskasvatuspäällikkö Annika

Lisätiedot

Perusturvalautakunnan talousarvion toteutuminen

Perusturvalautakunnan talousarvion toteutuminen Perusturvalautakunta 3 21.02.2017 Kaupunginhallitus 4 06.03.2017 Kaupunginvaltuusto 3 27.03.2017 Perusturvalautakunnan talousarvion toteutuminen 1.1. - 31.12.2016 306/02.02.00/2015 Perla 21.02.2017 3 Valmistelija:

Lisätiedot

Kunnanvaltuusto Kunnanhallitus Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto

Kunnanvaltuusto Kunnanhallitus Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto Kunnanvaltuusto 88 19.12.2016 Kunnanhallitus 13 09.01.2017 Kunnanhallitus 322 06.11.2017 Kunnanvaltuusto 89 13.11.2017 VALTUUSTOALOITE / PIENRYHMÄOPETUS 309/12.01.02.03/2016 KVALT 19.12.2016 88 Valtuutetut

Lisätiedot

Rakennustarkastaja Petri Mäki, sähköposti petri.maki@ylojarvi.fi, puh. 050 385 1815

Rakennustarkastaja Petri Mäki, sähköposti petri.maki@ylojarvi.fi, puh. 050 385 1815 Ympäristölautakunta 252 30.10.2012 Ympäristölautakunta 145 29.10.2013 Ympäristölautakunta 158 11.11.2014 Ympäristölautakunta 38 17.02.2015 Ympäristön epäsiisteys Ryömäntiellä 746/53.532/2012 YMPLTK 30.10.2012

Lisätiedot

Ranuan kunnan henkilökuljetustarjousten hyväksyminen

Ranuan kunnan henkilökuljetustarjousten hyväksyminen Kunnanhallitus 144 27.05.2013 Ranuan kunnan henkilökuljetustarjousten hyväksyminen 170/10/2013 Kunnanhallitus 144 Ranuan kunnan henkilökuljetuksista on järjestetty tarjouskilpailu. Ky sees sä on EU-kynnysarvot

Lisätiedot

MUHOKSEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 9/ TYÖJÄRJESTYKSEN HYVÄKSYMINEN KUNNAN TALOUSTILANTEEN SELVITYSTYÖ / HYVINVOINTIPALVELUT

MUHOKSEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 9/ TYÖJÄRJESTYKSEN HYVÄKSYMINEN KUNNAN TALOUSTILANTEEN SELVITYSTYÖ / HYVINVOINTIPALVELUT MUHOKSEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 9/2019 253 Hyvinvointilautakunta AIKA 18.06.2019 klo 17:00-18:39 PAIKKA Muhoksen yläkoulu KÄSITELLYT ASIAT Pykälät: Sivu 121 TYÖJÄRJESTYKSEN HYVÄKSYMINEN 255 122 KUNNAN TALOUSTILANTEEN

Lisätiedot

Lapuan kaupungin perusopetuksen opetussuunnitelma alkaen / Valinnaisaineet

Lapuan kaupungin perusopetuksen opetussuunnitelma alkaen / Valinnaisaineet Sivistyslautakunta 9 16.12.2015 Sivistyslautakunta 12 18.02.2016 Sivistyslautakunta 13 08.02.2017 Sivistyslautakunta 4 30.01.2018 Lapuan kaupungin perusopetuksen opetussuunnitelma 1.8.2016 alkaen / Valinnaisaineet

Lisätiedot

137 10.12.2013 98 06.08.2014

137 10.12.2013 98 06.08.2014 Rakennus- ja ympäristölautakunta Rakennus- ja ympäristölautakunta 137 10.12.2013 98 06.08.2014 Oikaisuvaatimus toimenpidelupapäätöksestä 286-2013-781, kiinteistölle 286-21-6-6, Kaaritie 18, Kuusankoski,

Lisätiedot

- Asikkalasta, Padasjoelta ja Sysmästä yhteisesti kaksi jäsentä - Hämeenkoskelta, Kärkölästä, Myrskylästä ja Pukkilasta yhteisesti yk si jäsen

- Asikkalasta, Padasjoelta ja Sysmästä yhteisesti kaksi jäsentä - Hämeenkoskelta, Kärkölästä, Myrskylästä ja Pukkilasta yhteisesti yk si jäsen Kaupunginhallitus 138 10.04.2017 Kaupunginhallitus 248 19.06.2017 Lausunto Päijät-Hämeen jätelautakuntasopimuksen päivittämisestä/yhteistoimintasopimuksen muuttaminen 97/14.06.00/2017 Kaupunginhallitus

Lisätiedot

Lähikoulun osoittamisen periaatteita:

Lähikoulun osoittamisen periaatteita: Kasvun ja oppimisen lautakunta 71 17.12.2015 Koulujen oppilaaksi ottaminen 2016-2017 KASVOPPI 71 Perusopetuslain 28 :n 2 momentin mukaan oppivelvollinen voi pyrkiä oppilaaksi myös muuhun kuin lähi kouluun.

Lisätiedot

26 05.06.2013 25 16.04.2014 70 28.10.2014 17 19.02.2015 61 30.09.2015 27 20.04.2016 13 22.02.2017 Tarkastuslautakunnan jäsenten ja varajäsenten esteellisyyksien toteaminen TARLTK 05.06.2013 26 Tarkastuslautakunnan

Lisätiedot

LEMPÄÄLÄN KUNNAN ESI- JA PERUSOPETUKSEN SEKÄ LUKIOKOULUTUKSEN TODISTUSPOHJIEN HYVÄKSYMINEN UUDEN OPETUSSUUNNITELMAN MUKAISIKSI 1.11.

LEMPÄÄLÄN KUNNAN ESI- JA PERUSOPETUKSEN SEKÄ LUKIOKOULUTUKSEN TODISTUSPOHJIEN HYVÄKSYMINEN UUDEN OPETUSSUUNNITELMAN MUKAISIKSI 1.11. Kasvatus- ja opetuslautakunta 121 25.10.2016 LEMPÄÄLÄN KUNNAN ESI- JA PERUSOPETUKSEN SEKÄ LUKIOKOULUTUKSEN TODISTUSPOHJIEN HYVÄKSYMINEN UUDEN OPETUSSUUNNITELMAN MUKAISIKSI 1.11.2016 LÄHTIEN KAOPLTK 25.10.2016

Lisätiedot

Impiön koulun lakkauttaminen

Impiön koulun lakkauttaminen Hyvinvointilautakunta 22 25.03.2019 Kunnanhallitus 61 01.04.2019 Impiön koulun lakkauttaminen 1946/41.419/2019 Hyvinvointilautakunta 25.03.2019 22 Impiön koulun lakkauttaminen on ollut kirjattuna vuosien

Lisätiedot

Tekninen palvelukeskus on saanut valmiiksi päivitetyn Pattasten päiväkodin hankesuunnitelman Hankesuunnitelma esitellään kokouksessa.

Tekninen palvelukeskus on saanut valmiiksi päivitetyn Pattasten päiväkodin hankesuunnitelman Hankesuunnitelma esitellään kokouksessa. TULEVAISUUSLAUTAKUNTA 45 10.04.2018 RAKENNETUN 49 17.04.2018 YMPÄRISTÖN LAUTAKUNTA KAUPUNGINHALLITUS 163 07.05.2018 KAUPUNGINHALLITUS 192 14.05.2018 Pattasten päiväkodin hankesuunnitelma 217/10.1003.100302/2018

Lisätiedot

Ehdotus Nellimintien peruskorjauksen rahoittamiseksi / talousarvion muuttaminen / sopimus Lapin ELY-keskuksen kanssa

Ehdotus Nellimintien peruskorjauksen rahoittamiseksi / talousarvion muuttaminen / sopimus Lapin ELY-keskuksen kanssa Kunnanhallitus 451 01.12.2014 Valtuusto 71 11.12.2014 Kunnanhallitus 3 18.01.2016 Valtuusto 4 17.03.2016 Kunnanhallitus 222 22.08.2016 Valtuusto 25 12.09.2016 Kunnanhallitus 312 08.11.2016 Ehdotus Nellimintien

Lisätiedot

Kunnanhallitus Lisätalousarvio: Maahanmuuttajille järjestettävä valmistava opetus 882/ /2016

Kunnanhallitus Lisätalousarvio: Maahanmuuttajille järjestettävä valmistava opetus 882/ /2016 Kunnanhallitus 18 08.02.2016 Lisätalousarvio: Maahanmuuttajille järjestettävä valmistava opetus 882/12.00.01/2016 KOULTK 4 26.1.2016 Perusopetuslain 5 :n mukaan kunta voi järjestää perusopetukseen val

Lisätiedot

K Ä Y T T Ö S U U N N I T E L M A Y H D Y S K U N T A L A U T A K U N T A

K Ä Y T T Ö S U U N N I T E L M A Y H D Y S K U N T A L A U T A K U N T A K Ä Y T T Ö S U U N N I T E L M A 2 0 1 7 Y H D Y S K U N T A L A U T A K U N T A Forssan kaupunki Talousarvio ja -suunnitelma 2017-2019 / T O I M I A L A P A L V E L U 50 YHDYSKUNTAPALVELUT 5 0 0 T E

Lisätiedot

Lapuan kaupungin perusopetuksen opetussuunnitelma alkaen / Valinnaisaineet

Lapuan kaupungin perusopetuksen opetussuunnitelma alkaen / Valinnaisaineet Sivistyslautakunta 9 16.12.2015 Sivistyslautakunta 12 18.02.2016 Sivistyslautakunta 13 08.02.2017 Sivistyslautakunta 4 30.01.2018 Sivistyslautakunta 10 21.02.2018 Lapuan kaupungin perusopetuksen opetussuunnitelma

Lisätiedot

Varhaiskasvatus- ja koulukuljetusohjeet lukuvuodeksi

Varhaiskasvatus- ja koulukuljetusohjeet lukuvuodeksi Varhaiskasvatus- ja koulukuljetusohjeet lukuvuodeksi 2017-2018 105/30.301/2017 Sivistyslautakunta 19.04.2017 57 Sivistyslautakunta antaa vuosittain varhaiskasvatus- ja koulukuljetusohjeet seu raa vak si

Lisätiedot

VALITUSOSOITUS (Poikkeamisluvat 36)

VALITUSOSOITUS (Poikkeamisluvat 36) VALITUSOSOITUS (Poikkeamisluvat 36) Valitusaika Ympäristöteknisen lautakunnan lupajaoston päätökseen saa hakea muu tos ta va littamalla Pohjois-Suomen hallinto-oikeuteen kirjallisella va li tuk sel la.

Lisätiedot

Suomenkielinen opetus- ja varhaiskasvatusvaliokunta Suomenkielinen opetus- ja varhaiskasvatusvaliokunta 38 17.08.2017 49 07.09.2017 Toimivallan siirtäminen 46/00.01.01/2014 SOVV 17.08.2017 38 Lisätiedot:

Lisätiedot

Päätös osuuskunnan vesijohto- ja viemäriverkostoon liittymisestä / RN:o 529-526-4-18, Heino Mauri kuolinpesä

Päätös osuuskunnan vesijohto- ja viemäriverkostoon liittymisestä / RN:o 529-526-4-18, Heino Mauri kuolinpesä Kaavoitus- ja ympäristölautakunta 84 24.09.2015 Päätös osuuskunnan vesijohto- ja viemäriverkostoon liittymisestä / RN:o 529-526-4-18, Heino Mauri kuolinpesä 599/11.04.02/2014 Kaavoitus- ja ympäristölautakunta

Lisätiedot

Kunnanhallitus Kunnanhallitus Tarkennuksia Kirkkonummen kunnan toimielinrakenteeseen (kv) 118/00.00.

Kunnanhallitus Kunnanhallitus Tarkennuksia Kirkkonummen kunnan toimielinrakenteeseen (kv) 118/00.00. Kunnanhallitus 31 13.02.2017 Kunnanhallitus 71 27.02.2017 Tarkennuksia Kirkkonummen kunnan toimielinrakenteeseen (kv) Kunnanhallitus 13.02.2017 31 118/00.00.01/2016 Kunnanvaltuusto hyväksyi 20.6.2016 Kirkkonummen

Lisätiedot

Kunnanhallitus Valtuusto KUUMA-seutu liikelaitoksen tilinpäätös ja toimintakertomus KH 117 KUUMA-komissio 1.3.

Kunnanhallitus Valtuusto KUUMA-seutu liikelaitoksen tilinpäätös ja toimintakertomus KH 117 KUUMA-komissio 1.3. Kunnanhallitus 117 07.05.2018 Valtuusto 55 30.05.2018 KUUMA-seutu liikelaitoksen tilinpäätös ja toimintakertomus 2017 KH 117 KUUMA-komissio 1.3.2018 Kuntalain 87 i :n mukaan liikelaitoksen tilikausi on

Lisätiedot