Kehyssuunnitelma

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Kehyssuunnitelma 2016 2018"

Transkriptio

1 (5) Kehyssuunnitelma Lainsäädännön ja hallinnon muutokset Suomen julkisen sosiaali- ja terveydenhuollon rakenteiden, ohjauksen ja hallinnon uudistus jatkuu tulevalla eduskuntakaudella syksyllä Samanaikaisesti tehdään sosiaali- ja terveydenhuollon rahoitusuudistusta (monikanavarahoituksen purkaminen). Kummatkin hankkeet vaikuttavat n asemaan ja palvelutoimintaan merkittävästi, mutta vielä ei tiedetä miten. tavoitteena on jatkaa palvelujen tuottajana itsenäisenä ja vapaaehtoisena nä myös uudistuneen hallintomallin jälkeen. Uusi kuntalaki, joka astui voimaan , toi kuntayhtymille alijäämän kattamisvelvoitteen ja kunnille mm. vammaisneuvoston asettamisvelvoitteen. pitkän aikavälin talous on ollut kunnossa, joten alijäämän kattamisvelvollisuus ei aiheuta välittömiä toimenpiteitä. Sosiaalihuoltolain kokonaisuudistus eteni loppuun ja laki astuu voimaan portaittain. Sosiaalipalvelujen puitelakina sillä tulee olemaan entistä tärkeämpi rooli palveluja kehitettäessä, erityislakien mukaan palvelut myönnetään tulevaisuudessa entistä harvemmille. Uusi perhehoitolaki astui voimaan Lain tavoitteena oli koota yhteen lakiin perhehoitoa koskevat sosiaalihuoltolain ja perhehoitajalain säännökset, tarkentaa niitä ja erityisesti parantaa vanhusten ja vammaisten perhehoidon asemaa. Laki toi mm. perhehoidon myös perhehoidossa olevan kotiin. Perhekodissa hoidettavien rajaaminen neljään henkilöön voi kuitenkin tuottaa taloudellisia ongelmia. Ammatillisessa perhekodissa hoidettavia voi olla seitsemän. Merkittävä juridinen asia on, että eduskunta hyväksyi maaliskuussa 2015 YK:n vammaisten henkilöiden oikeuksia koskevan yleissopimuksen. Sopimuksen lopullinen ratifiointi siirtyy seuraavan hallituksen ja eduskunnan vastuulle, koska itsemääräämisoikeuslakia ei saatu voimaan. Muilta osin yleissopimus on juridisesti pätevä Suomessa ja sitä on noudatettava. Asiakkaan itsemääräämisoikeuslakiesityksessä nähtiin eduskunnan perustuslakivaliokunnassa perustuslaillisia ongelmia, joiden vuoksi asia vaatii jatkovalmistelua. Tavoitteena on koota potilaan ja asiakkaan itsemääräämisoikeutta edistävät toimet lakiin ja toisaalta tehdä rajoittamistoimenpiteet määrämuotoisiksi. Laki tullee uudistettuna esityksenä eduskunnan käsittelyyn syksyllä Lain ulkopuolelle on jäämässä rikokseen syyllistyneiden, tuomitsematta jätettyjen henkilöiden tahdonvastainen kuntoutus, josta tarvitaan oma lakinsa ennen kuin kehitysvammalaki voidaan kokonaisuudessaan kumota. Vammaisia koskevan lainsäädännön kokonaisuudistus (VALAS), jossa on tarkoitus yhdistää vammaispalvelulaki ja kehitysvammalaki uudeksi erityislaiksi on tarkoitus toteuttaa seuraavalla eduskuntakaudella. Kehitysvammaisten palvelujen uudistaminen jatkuu valtioneuvoston periaatepäätösten viitoittamalla tiellä (KEHAS-ohjelma ).

2 (5) KEHAS-ohjelman keskiössä on ollut kehitysvammaisten laitosasumisen purkaminen. Toteutus on ollut valtakunnallinen asunto-ohjelma kaikille kehitysvammaisille. Asunnoista yli puolet on mennyt lapsuudenkodeistaan ja vanhentuneesta asuntokannasta muuttaville. Ohjelmassa on viime vuosina huomioitu myös muut kehitysvammaisen elämässään tarvitsemat palvelut. Ohjelma saamassa jatkoaikaa vuoteen 2020, jolloin kehitysvammaisten laitosasuminen Suomessa päättyy. Tuorein lainsäädäntöuudistus on nimeltään TEOS. Se on sosiaalihuollon työelämäosallisuutta tukevan lainsäädännön ja palvelujärjestelmän uudistamishanke, joka tähtää uuteen lakiin asiasta. Uudistuksen tarkoituksena on tukea heikossa työmarkkina-asemassa olevien henkilöiden osallisuutta työelämään. Se tulisi mm. lopettamaan perinteisen työtoiminnan ja korvaamaan sen työelämävalmiuksia edistävällä sosiaalisella kuntoutuksella ja osallisuutta edistävällä sosiaalisella kuntoutuksella. Julkisen talouden velkaantuminen ja talousvaikeudet asettavat kaikille uudistuksille tiukat taloudelliset reunaehdot. Tämä tarkoittaa lisää vaatimuksia palvelujärjestelmän tehokkuudelle ja tuottavuudelle. Lainsäädäntöuudistukset olisi toteutettava kustannusneutraalisti. Kuntayhtymän näkökulma lainsäädäntöuudistuksiin on erityistä tukea tarvitsevan ihmisen näkökulma ja pyrimme toiminnallamme turvaamaan heidän palvelunsa. 2 Suomen erityishuollon toiminnalliset tavoitteet Suomen Vammaispoliittinen ohjelma (VAMPO), joka päättyy 2015, määrittelee eri ministeriöiden ja hallintokuntien tavoitteet erityisryhmien asioiden parantamiseksi lähivuosien aikana. Ohjelma tuo selkeästi esiin sen, että vastuu vammaisten oikeuksien toteutumisesta ei kuulu ainoastaan sosiaali- ja terveydenhuollolle. Erityisryhmien palvelujen parantaminen vastuutetaan koko yhteiskunnan ja julkisen hallinnon tehtäväksi. YK:n yleissopimus vammaisten henkilöiden oikeuksista tulee jatkossa määrittämään Suomen linjauksia vammaispolitiikassa. Valtakunnallisena tavoitteena on lisätä kehitysvammaisten asumispalveluja 600 asunnolla vuodessa. Uudet asunnot tulevat vanhempiensa kodeista ja laitoksista muuttavien kehitysvammaisten käyttöön. Asumisohjelman toteuttaminen edellyttää Asumisen rahoitus- ja kehittämiskeskuksen (ARA) määrärahojen säilymistä tarkoitukseen vähintään 120 M tasolla vuoteen 2020 asti. Asumisen ohella tarvitaan vammaisten lähi- ja erityispalvelujen lisäämistä ja monipuolistamista. Lakisääteinen oikeus viisipäiväiseen päivätoimintaan asumisen ulkopuolella ja riittävään henkilökohtaiseen apuun tukevat hyvän elämän toteuttamista. Savossa kehitysvammaisten asumiseen tarvitaan vuosittain yövalvotun palvelukotipaikan lisäys eli 2-3 uuden palvelukodin vuosittainen avaaminen on riittävä palvelujen kysyntään nähden. n osuus on 1-2 palvelukotia vuodessa. Kehitysvammaisten asumisen monipuolistaminen edellyttää myös muun asuntokannan käyttämistä kehitysvammaisten asumiseen. Valvira ja Itä-Suomen aluehallintovirasto huolehtivat, ettei suuria uuslaitoksia pääse syntymään. Savossa on vanhoja sairaalakokonaisuuksia, joiden uusiokäyttö on pohdinnassa.

3 (5) 3 avopalvelut laajenevat Valtakunnallisen linjan mukaisesti kehitysvammaisten asumispalvelujen parantaminen on myös keskeinen tehtävä. Asumisen ja palvelujen järjestäminen on kuntien vastuulla. tuottaa tarvittavia palveluja yhdessä kuntien ja yksityisten toimijoiden kanssa. Vaalijala tuottaa asumisen lisäksi päivä- ja työtoimintaa sekä muita tuki- ja erityispalveluja, joita asiakkaan hyvän elämän toteuttaminen edellyttää. Kuntayhtymä on edelleen valmis lisäämään vammaisten lähi- ja erityispalveluja asiakkaiden ja jäsenkuntien osoittamien tarpeiden perusteella. Vaalijala panostaa aluepoliklinikoiden (Kuopio, Mikkeli ja Pieksämäki) toimintaedellytysten turvaamiseen ja kehittämiseen lääketieteellisen ja psykososiaalisen erityisosaamisen alueilla. Liikkuvien kuntoutuspalvelujen valikoimaa ja määrää lisätään. Jatkossa kuntoutusta toteutetaan entistä enemmän siellä missä asiakkaat asuvat, palvelutapaaminen voi toteutua myös asiakkaan kodissa. Kuntayhtymän asunto-ohjelma jatkuu vuonna 2016 valmistuvilla Pieksämäen Marian ja Kuopion Sipulin palvelukodeilla ja vuonna 2018 aloittavalla Mikkelin palvelukodilla. Kuopion periaatepäätös laitosasumisen purkamiseksi Nenonpellosta Kuopioon edellyttää tiivistä yhteistyötä kaupungin kanssa muuttavien asiakkaiden yksilöllisten palvelutarpeiden selvittämiseksi. Vaativimpien asiakkaiden asumispalvelujen järjestäminen toimesta Kuopiossa varmistaa heidän palvelujensa toteuttamisen. Vaalijalalla on valmiudet hakea ARAn ennakkovarauspäätöstä 1-2 uudelle asumisyksikölle vuosittain. Suunnitelmakauden lopulla ylläpitää 13 ARA-rahoitteista asuntokohdetta, joissa on yhteensä noin 180 asukasta. Aikaisemmat 5 asuntokohdetta ja muut asuntoratkaisut huomioiden asuntoja on noin 270. Perhehoidon edistämiseksi Vaalijala kouluttaa perhehoidon valmennuskursseilla uusia perhehoitajia. perhehoito käsittää myös ammatillisen perhehoidon. Perhehoito on yksi hyvä tapa toteuttaa yksilöllisiä palveluja ja tietyissä tilanteissa sillä voidaan ehkäistä laitosasumisen tarve. Perhehoito on myös taloudellinen palvelumuoto, vaikka edellyttääkin toimeksiantajaltaan aktiivista tukea ja valvontaa. Vaalijala toivoo kunnilta aktiivisuutta erityistä tukea tarvitsevien kuntalaisten tulevien asumistarpeiden tunnistamisessa, jotta uusia asuntohankkeita saadaan liikkeelle suunnitelmakaudella. Vaalijala ylläpitää avopalvelutoimintaa 13 kunnassa ja 16 paikkakunnalla. Poliklinikat, Savoset-keskukset, päivätoiminta- ja asumisyksiköt toimivat kiinteässä yhteistyössä sijaintikuntiensa ja asiakkaidensa kanssa. Suunnitelmakauden lopulla n asumis- ja perhehoitopaikkojen kokonaismäärä saavuttaa 300 paikan rajan. Kun mukaan lasketaan poliklinikoiden sekä päivä- ja työtoiminnan palvelut, avohuollon asiakkaiden kokonaismäärä nousee henkilöön. Kuntayhtymän avopalveluyksiköt tekevät laajaa ja monipuolista yhteistyötä kehitysvammaisten asiakkaiden ja heidän läheistensä kanssa niin perhe- kuin yhdistystasolla. Vanhempainneuvosto toimii tärkeänä yhdyssiteenä asiakaskunnan ja välillä.

4 (5) 4 kuntoutuskeskuksen uudistuminen loppusuoralla Kuntoutuskeskus jatkaa kehittämistyötään Itä-Suomen vammaispalvelujen osaamis- ja tukikeskukseksi, joka pystyy palvelemaan myös valtakunnallisesti. Tällä tavalla voidaan turvata vaativimpienkin kuntoutuspalvelujen säilyminen Savossa. Erityisryhmien psykososiaalinen kuntoutus, autismiosaaminen sekä vaikeimmin kehitysvammaisten opetus- ja kuntoutus tukevat kodeissa ja avoyksiköissä tehtävää työtä. Sateenkaaren erityiskoulun perusopetus sekä toisen asteen oppilaitosten antama valmentava ja kuntouttava opetus ovat olennaisia osia erityisosaamisessa. Vuonna 2015 kuntoutuskeskuksessa on noin 200 asiakaspaikkaa, johon lukuun on laskettu mukaan Pieksämäen kaupungin keskustassa oleva erillisyksikkö ja nuorten oppilaskoti. Vaalijala varautuu laitosasumisen vähentämiseen 20 paikalla vuodessa. Oppilaskodit ja Sateenkaaren erityiskoulu jatkavat toimintaansa nykyisessä laajuudessa. Asiakkaiden ja kuntien tarpeet sekä kysyntä määrittävät kuntoutuskeskuksen laajuuden ja toimintalinjat. Suunnitelmakauden lopussa kuntoutuskeskuksen kooksi arvioidaan noin 150 paikkaa, joista lähes 90 % on määräaikaisia kuntoutusjaksoja varten. Vuoden 2019 loppuun mennessä laitosasuminen on päättynyt. Suunnitelmakauden aikana kuntoutuskeskuksesta kehitetään yksi merkittävimmistä erityisen osaamisen keskuksista, joka on valmis ottamaan lisää vastuuta julkisten erityispalvelujen tuottamisesta valtakunnallisesti. Palvelutoiminnan myynti jäsenkuntien ulkopuolelle on noin 20 % kokonaismyynnistä suunnitelmakauden lopussa. 5 Henkilöstön osaaminen korkealla tasolla Suunnitelmakauden alussa llä on noin 720 virkaa ja tointa. Lisäksi määräaikaisissa tehtävissä ja lomittajina toimii noin 200 työsopimussuhteista työntekijää. Suunnitelmakaudella henkilöstön määrä kasvaa jonkin verran. Kuntoutuskeskuksen työntekijämäärä voi vähentyä, mutta kasvavat avopalvelut tarvitsevat lisää ammattitaitoisia työntekijöitä. Arvion mukaan n palveluksesta siirtyy eläkkeelle vuoden 2018 loppuun mennessä yhteensä yli 60 työntekijää, joista suurin osa työskentelee kuntoutuskeskuksessa. Eläkkeelle siirtyvän henkilöstön korvaamiseen ei riitä kuntoutuskeskuksen toiminnan supistumisesta vapautuvat työntekijät. Uutta henkilöstöä rekrytoidaan ja uutta osaamista rakennetaan täydennyskoulutuksella. Vaativien tehtävien hoitaminen edellyttää jatkossakin henkilöstön aktiivisuutta ja kehittymishalukkuutta. Vaalijala turvaa riittävät mahdollisuudet täydennyskoulutukseen, työnohjaukseen, työterveyshuoltoon ja muihin henkilöstön osaamista ja jaksamista edistäviin toimenpiteisiin.

5 (5) 6 talous pidetään tasapainossa Kuntayhtymän menot ovat suunnitelmakauden alussa noin 45 M. Käyttötalousmenoja lisäävät uudet palvelukodit. Henkilöstömenojen osuus on noin 80 prosenttia käyttötalousmenoista. Tasapainoisen talouden ylläpitäminen edellyttää kustannustehokasta toimintaa ja palvelujen asiallista hinnoittelua. Arvioimme, että ensi vuonna palkkaperusteiset menot nousevat 1 %. Vuodelle 2015 ei yleistä suoritehintojen tarkistusta tehty. Vuoden 2016 kuntoutuksen hinnat säilytetään tämän vuoden tasolla. Tämä merkitsee, että kuntoutuksen hinnat tulevat olemaan kolme vuotta samalla tasolla. Palkkauskustannusten nousu edellyttää vastaavaa tuottavuuden kasvua. Avopalvelujen suoritehinnat ovat yksikkökohtaiset ja niissä tehdään välttämättömät tarkistukset, jotka pohjautuvat toteutuneisiin kustannuksiin. Jäsenkunnat ja ulkopuoliset käyttäjäkunnat maksavat yli 80 prosenttia n menoista. Kuntatalouden tilanne heijastuu toimintoihin. Tavoitteena on pitää palvelujen laatu ja hinnat kilpailukykyisellä tasolla suhteessa muihin toimijoihin. Palvelujen myynti jäsenkuntien ulkopuolelle merkitsee kasvavia verotulovirtoja jäsenkunnille. Asuntojen rakentaminen on lähivuosien merkittävin investointisuunta. Yhden kohteen rakentaminen maksaa noin 2,5 M (alv 0), johon saadaan ARAlta maksimissaan 50 prosentin investointiavustus ja loppuosalle pitkäaikainen korkotukilaina. Muut investoinnit kohdistuvat kuntoutus- ja avoyksikköjen perusparannuksiin ja hankintoihin. Vuosi-investointien määräksi arvioidaan 3,5 4,5 milj. euroa. Kuntoutuskeskuksen rakennuskannan peruskorjaus rahoitetaan pääosin kassavaroin ja markkinaehtoisella vieraalla pääomalla. Valtion avustuksia käytetään kohteisiin silloin, kun ne ovat saatavilla. Peruskorjausinvestointeja tehdään siinä määrin, kun tiloja kuntoutustoimintaan pitkällä aikavälillä tarvitaan. Asumispalvelujen investoinnit toteutetaan pääosin Valtion asumisen rahoitus- ja kehittämiskeskuksen investointiavustuksella ja korkotukilainalla. Pienempiin investointeihin voidaan ottaa markkinaehtoista lainaa. Asumispalveluissa investointien aiheuttamat vuotuiset pääomamenot ja käyttömenot katetaan vuokrilla. Jäsenkunnilta ei kanneta erikseen maksuosuuksia investointeihin. Ilkka Jokinen n johtaja

Kehyssuunnitelma 2017-2019

Kehyssuunnitelma 2017-2019 Kehyssuunnitelma 2017-2019 1 Hallinnon ja lainsäädännön muutokset Julkisen sosiaali- ja terveydenhuollon rakenteiden, ohjauksen ja hallinnon uudistus Suomen julkisen sosiaali- ja terveydenhuollon rakenteiden,

Lisätiedot

Kehyssuunnitelma 2013-2015

Kehyssuunnitelma 2013-2015 Tuotantolautakunta LIITTEET 5.9.2012 2 VAALIJALAN KUNTAYHTYMÄ Kehyssuunnitelma 2013-2015 1 Lainsäädännön ja hallnnon muutokset Suomen sosiaali- ja terveydenhuollon lainsäädäntöä ja hallintomalliauudistetaan.

Lisätiedot

Lausuntopyyntö Vaalijalan kehyssuunnitelmasta

Lausuntopyyntö Vaalijalan kehyssuunnitelmasta 10.6.2016 Hyvä yhteistyökumppani Lausuntopyyntö Vaalijalan kehyssuunnitelmasta 2017-2019 Vaalijalan yhtymäkokous hyväksyi 8.6.2016 liitteenä olevan kehyssuunnitelman, josta pyydetään lausuntoa. Erityisesti

Lisätiedot

Kehyssuunnitelma

Kehyssuunnitelma Kehyssuunnitelma 2018-2020 1 Hallinnon ja lainsäädännön muutokset Julkisen sosiaali- ja terveydenhuollon rakenteiden, ohjauksen ja hallinnon uudistus Suomen julkisen sosiaali- ja terveydenhuollon rakenteiden,

Lisätiedot

LAUSUNTOPYYNTÖ VAALIJALAN KEHYSSUUNNITELMASTA

LAUSUNTOPYYNTÖ VAALIJALAN KEHYSSUUNNITELMASTA Kaupunginhallitus 11.9.2017 Liite 1 61 20.6.2017 Hyvä yhteistyökumppani LAUSUNTOPYYNTÖ VAALIJALAN KEHYSSUUNNITELMASTA 2018-2020 Vaalijalan yhtymäkokous hyväksyi 7.6.2017 liitteenä olevan kehyssuunnitelman,

Lisätiedot

Kehyssuunnitelma

Kehyssuunnitelma Suunnitelma 1 (5) Kehyssuunnitelma 2020-2022 1 Hallinnon ja lainsäädännön muutokset Julkisen sosiaali- ja terveydenhuollon rakenteiden, ohjauksen ja hallinnon uudistus Suomen julkisen sosiaali- ja terveydenhuollon

Lisätiedot

LAUSUNTOPYYNTÖ VAALIJALAN KEHYSSUUNNITELMASTA

LAUSUNTOPYYNTÖ VAALIJALAN KEHYSSUUNNITELMASTA 17.6.2019 1 (2) Hyvä yhteistyökumppani LAUSUNTOPYYNTÖ VAALIJALAN KEHYSSUUNNITELMASTA 2020-2022 Vaalijalan yhtymäkokous hyväksyi 12.6.2019 liitteenä olevan kehyssuunnitelman, josta pyydetään teiltä lausuntoa.

Lisätiedot

Etelä-Savon henkilöstöinfo

Etelä-Savon henkilöstöinfo Etelä-Savon henkilöstöinfo 23.8.2018 kuntayhtymän johtaja Ilkka Jokinen 23.8.2018 ilkka.jokinen@vaalijala.fi 1 Esityksen teemat 1. Vaalijala numeroina 2. Erityistä tukea tarvitsevan henkilön kuntoutus

Lisätiedot

Rautavaaran kunnan lausunto Vaalijalan kuntayhtymän kehyssuunnitelmasta

Rautavaaran kunnan lausunto Vaalijalan kuntayhtymän kehyssuunnitelmasta Perusturvalautakunta 59 05.09.2017 Kunnanhallitus 281 02.10.2017 Rautavaaran kunnan lausunto Vaalijalan kuntayhtymän kehyssuunnitelmasta 2018-2020 Petu 05.09.2017 59 Vaalijalan kuntayhtymä pyytää 15.09.2017

Lisätiedot

\S,-' -\-, Terveisin. VAALIJALAN osoomis- io tukikeskus. VAALIJALAN I(UI'ITAYI-lTYh,lA. Liite

\S,-' -\-, Terveisin. VAALIJALAN osoomis- io tukikeskus. VAALIJALAN I(UI'ITAYI-lTYh,lA. Liite I(UI'ITAYI-lTYh,lA VAALIJALAN osoomis- io tukikeskus 10.6.2016 Hyvd yhteistydkumppani Laus u ntopyynto Vaal ijala n kehyss u u n nitel mas ta 2017-201 9 Vaalijalan yhtymdkokous hyvdksyi 8.6.2016 liitteend

Lisätiedot

MULTISENSORISEN TYÖN VERKOSTOPÄIVÄ

MULTISENSORISEN TYÖN VERKOSTOPÄIVÄ MULTISENSORISEN TYÖN VERKOSTOPÄIVÄ kuntayhtymän johtaja Ilkka Jokinen 14.9.2018 ilkka.jokinen@vaalijala.fi 1 Vaalijala numeroina Nenonpellon yksiköissä 140 kuntoutuspaikkaa ja muualla Pieksämäellä 40,

Lisätiedot

Valtioneuvoston periaatepäätös. asumisen ohjelmasta 2010-2015

Valtioneuvoston periaatepäätös. asumisen ohjelmasta 2010-2015 Valtioneuvoston periaatepäätös kehitysvammaisten asumisen ohjelmasta 2010-2015 Raija Hynynen Ympäristöministeriö Rakennetun ympäristön osasto Raija.Hynynen@ymparisto.fi Tarvitaanko kehitysvammalaitoksia?

Lisätiedot

Vaalijala lyhyesti. Kolmen vaalipiirin kansanedustajaehdokkaille

Vaalijala lyhyesti. Kolmen vaalipiirin kansanedustajaehdokkaille Vaalijala lyhyesti Kolmen vaalipiirin kansanedustajaehdokkaille Vaalijala numeroina Kuntoutuspaikkoja Nenonpellossa 130 ja muualla Pieksämäellä 35 paikkaa, ovat kuntoutusyksikköjä ja oppilaskoteja Sateenkaaren

Lisätiedot

SOSIAALIPALVELUT. Kuntaneuvottelut 16. ja 18.5.2011. M.Paavola

SOSIAALIPALVELUT. Kuntaneuvottelut 16. ja 18.5.2011. M.Paavola SOSIAALIPALVELUT Kuntaneuvottelut 16. ja 18.5.2011 Sosiaalipalvelujen organisaatio 1.5.2011 SOSIAALIPALVELUT Kehitysvammahuolto Merja Paavola Johtoryhmä Laatutyö Jouko Alinen Palvelukodit ja kuntoutuspalvelut

Lisätiedot

Rautavaaran kunnan lausunto Vaalijalan kehyssuunnitelmasta vuosille

Rautavaaran kunnan lausunto Vaalijalan kehyssuunnitelmasta vuosille Perusturvalautakunta 65 23.08.2016 Kunnanhallitus 205 05.09.2016 Rautavaaran kunnan lausunto Vaalijalan kehyssuunnitelmasta vuosille 2017-2019 Petu 23.08.2016 65 Vaalijalan kuntayhtymä pyytää 31.8.2016

Lisätiedot

Kuntoutusta Vaalijalassa AVI-päivä Mikkelissä 3.11.2015

Kuntoutusta Vaalijalassa AVI-päivä Mikkelissä 3.11.2015 Kuntoutusta Vaalijalassa AVI-päivä Mikkelissä 3.11.2015 Kuntayhtymän johtaja Ilkka Jokinen 30.10.2015 Ilkka Jokinen 1 Esityksen teemat 1. Vaalijalan kuntayhtymä lyhyesti 2. Erityistä tukea tarvitsevan

Lisätiedot

On ilo tuoda valtiovallan tervehdys tähän Kankaanpään ryhmäkodin harjannostajaisiin!

On ilo tuoda valtiovallan tervehdys tähän Kankaanpään ryhmäkodin harjannostajaisiin! 30.1.2015 Kankaanpään kehitysvammaisten ryhmäkodin harjannostajaiset Hyvä juhlaväki, On ilo tuoda valtiovallan tervehdys tähän Kankaanpään ryhmäkodin harjannostajaisiin! Tämä hanke on tärkeä monessakin

Lisätiedot

Kehas-ohjelman toteutustilanne. Ympäristöministeriön katsaus. Raija Hynynen Rakennetun ympäristön osasto Raija.Hynynen@ymparisto.

Kehas-ohjelman toteutustilanne. Ympäristöministeriön katsaus. Raija Hynynen Rakennetun ympäristön osasto Raija.Hynynen@ymparisto. Kehas-ohjelman toteutustilanne Ympäristöministeriön katsaus Raija Hynynen Rakennetun ympäristön osasto Raija.Hynynen@ymparisto.fi Vammaisten ihmisten elämistä ja asumista koskevia periaatteita ja linjauksia

Lisätiedot

Kehas-ohjelman toteutustilanne. Ympäristöministeriön katsaus. Raija Hynynen Rakennetun ympäristön osasto Raija.Hynynen@ymparisto.

Kehas-ohjelman toteutustilanne. Ympäristöministeriön katsaus. Raija Hynynen Rakennetun ympäristön osasto Raija.Hynynen@ymparisto. Kehas-ohjelman toteutustilanne Ympäristöministeriön katsaus Raija Hynynen Rakennetun ympäristön osasto Raija.Hynynen@ymparisto.fi Vammaisten ihmisten elämistä ja asumista koskevia periaatteita ja linjauksia

Lisätiedot

Asuntojen hankinta. Vammaispalvelujen neuvottelupäivät 17.1.2013. Raija Hynynen Rakennetun ympäristön osasto Raija.Hynynen@ymparisto.

Asuntojen hankinta. Vammaispalvelujen neuvottelupäivät 17.1.2013. Raija Hynynen Rakennetun ympäristön osasto Raija.Hynynen@ymparisto. Asuntojen hankinta Vammaispalvelujen neuvottelupäivät 17.1.2013 Raija Hynynen Rakennetun ympäristön osasto Raija.Hynynen@ymparisto.fi Asuntojen hankinnasta Näkökulmia: Kunnat asumisen järjestäjinä: asumisyksiköt,

Lisätiedot

Sosiaalihuollon ajankohtaiset uudistukset Laitoshoidon purku ja itsenäinen asuminen

Sosiaalihuollon ajankohtaiset uudistukset Laitoshoidon purku ja itsenäinen asuminen Sosiaalihuollon ajankohtaiset uudistukset Laitoshoidon purku ja itsenäinen asuminen Kuntamarkkinat 11.9.2013 Jaana Viemerö, asiakkuusjohtaja, Järvenpään kaupunki Asukkaita suunnilleen saman verran kuin

Lisätiedot

Talousarvio 2016 ja Taloussuunnitelma 2017-2018

Talousarvio 2016 ja Taloussuunnitelma 2017-2018 Talousarvio 2016 ja Taloussuunnitelma 2017-2018 Yhtymäkokous 4.11.2015 Vaalijalan kuntayhtymä Nenonpellontie 40, 76940 Nenonpelto etunimi.sukunimi@vaalijala.fi Y-tunnus: 0207327-0 Puhelin 015 783 111,

Lisätiedot

Talousarvio 2015 ja Taloussuunnitelma 2016-2017

Talousarvio 2015 ja Taloussuunnitelma 2016-2017 Talousarvio 2015 ja Taloussuunnitelma 2016-2017 Yhtymäkokous 5.11.2014 Vaalijalan kuntayhtymä Nenonpellontie 40, 76940 Nenonpelto etunimi.sukunimi@vaalijala.fi Y-tunnus: 0207327-0 Puhelin 015 783 111,

Lisätiedot

Kehas ohjelma toiminnan ja tekojen tukena

Kehas ohjelma toiminnan ja tekojen tukena Kehas ohjelma toiminnan ja tekojen tukena Kuopio 30.8.2013 Raija Hynynen Rakennetun ympäristön osasto Raija.Hynynen@ymparisto.fi Kehitysvammaisten asumisen ohjelma (Kehas ohjelma) 1. Valtioneuvoston periaatepäätös

Lisätiedot

ANTTOLAN RYHMÄKOTI HANKE 2015 Toimintamalliluonnos

ANTTOLAN RYHMÄKOTI HANKE 2015 Toimintamalliluonnos ANTTOLAN RYHMÄKOTI HANKE 2015 Toimintamalliluonnos SISÄLLYSLUETTELO 1. JOHDANTO... 3 2. OMAAN TOIMINTAAN TILAT... 3 3. HENKILÖSTÖN MÄÄRÄ JA RAKENNE... 4 4. OMAVALVONTAVELVOITE... 5 5. TURVALLISUUS JA TAPATURMIEN

Lisätiedot

Ajankohtaista alalta. Aarne Rajalahti. Tienviittoja tulevaisuuteen, 4.11.2015

Ajankohtaista alalta. Aarne Rajalahti. Tienviittoja tulevaisuuteen, 4.11.2015 Ajankohtaista alalta Aarne Rajalahti Tienviittoja tulevaisuuteen, 4.11.2015 Paljon rakenteellisia muutoksia meneillään Sote-palvelurakenneuudistus Hallituksen kirjaukset, joilla vaikutusta kehitysvammaisiin

Lisätiedot

KEHAS- KESKUSTELUTILAISUUS

KEHAS- KESKUSTELUTILAISUUS KEHAS- KESKUSTELUTILAISUUS Anne-Mari Raassina Neuvotteleva virkamies Sosiaali- ja terveysministeriö Rovaniemi 27.8.2015 Kehitysvammaisten henkilöiden asumisen ohjelmaa (Kehas) koskevat valtioneuvoston

Lisätiedot

Ajankohtaista alalta. Aarne Rajalahti. Askeleita omaan elämään, 2.12.2015

Ajankohtaista alalta. Aarne Rajalahti. Askeleita omaan elämään, 2.12.2015 Ajankohtaista alalta Aarne Rajalahti Askeleita omaan elämään, 2.12.2015 Paljon rakenteellisia muutoksia meneillään Sote-palvelurakenneuudistus Hallituksen kirjaukset, joilla vaikutusta kehitysvammaisiin

Lisätiedot

Vammaislainsäädännön uudistaminen osana sosiaalihuollon lainsäädännön kokonaisuudistusta?

Vammaislainsäädännön uudistaminen osana sosiaalihuollon lainsäädännön kokonaisuudistusta? Vammaislainsäädännön uudistaminen osana sosiaalihuollon lainsäädännön kokonaisuudistusta? Uusi lainsäädäntö ja palvelurakenne tulossa - kuinka toimimme keskisuomalaisissa vammaispalveluissa Keski-Suomen

Lisätiedot

Erityisasumisen toimeenpano-ohjelma 2016-2019 Päivitys 8.10.2015

Erityisasumisen toimeenpano-ohjelma 2016-2019 Päivitys 8.10.2015 Erityisasumisen toimeenpano-ohjelma 2016-2019 Päivitys 8.10.2015 Ikääntyvien asumispalvelut Pitkäaikaisen laitoshoidon vähentäminen aloitettiin, kun Senioripihan tehostetun asumispalvelun yksikkö valmistui.

Lisätiedot

Laki vammaisuuden perusteella järjestettävistä esityispalveluista

Laki vammaisuuden perusteella järjestettävistä esityispalveluista Laki vammaisuuden perusteella järjestettävistä esityispalveluista 1. 1. Vastaajan taustatiedot Etunimi Sukunimi Sähköposti Päivi Lauri paivi.lauri@ppshp.fi Organisaatio, jota vastaus edustaa Pohjois-Pohjanmaan

Lisätiedot

Yhteistyökokous 12.12.2011. Pirjo Poikonen Kehittämiskonsultti Helsingin kaupunki Sosiaalivirasto

Yhteistyökokous 12.12.2011. Pirjo Poikonen Kehittämiskonsultti Helsingin kaupunki Sosiaalivirasto Yhteistyökokous 12.12.2011 Pirjo Poikonen Kehittämiskonsultti Helsingin kaupunki Sosiaalivirasto Kuntatoimijan mahdollisuudet edistää yksilöllisen asumisen kehittämistä ja laitosten purkua Helsingin kaupunki

Lisätiedot

Laki vammaisuuden perusteella järjestettävistä esityispalveluista

Laki vammaisuuden perusteella järjestettävistä esityispalveluista Laki vammaisuuden perusteella järjestettävistä esityispalveluista 1. 1. Vastaajan taustatiedot Etunimi Sukunimi Sähköposti Seija Aaltonen seija.aaltonen@kto-vs.fi Organisaatio, jota vastaus edustaa Varsinais-Suomen

Lisätiedot

Ajankohtaista vammaislainsäädännössä

Ajankohtaista vammaislainsäädännössä Ajankohtaista vammaislainsäädännössä Kuinka lakia luetaan, Omaishoitajat ja läheiset -liitto ry, 6.10.2015 Helsinki. Elina Akaan-Penttilä, lakimies, Invalidiliitto. 1 Vammaisia henkilöitä koskevan sosiaalihuollon

Lisätiedot

Erityisasumisen toimeenpano-ohjelma 2015-2018 PÄIVITYS 17.9.2014

Erityisasumisen toimeenpano-ohjelma 2015-2018 PÄIVITYS 17.9.2014 Erityisasumisen toimeenpano-ohjelma 2015-2018 PÄIVITYS 17.9.2014 Vanhusten tehostettu palveluasuminen Tarve ja perustelut: Pitkäaikaisen laitoshoidon purkaminen, niveltyy Siilaisen peruskorjaukseen, tarve

Lisätiedot

Miten Kehas-ohjelma vaikutti ja miten tästä eteenpäin?

Miten Kehas-ohjelma vaikutti ja miten tästä eteenpäin? Miten Kehas-ohjelma vaikutti ja miten tästä eteenpäin? Susanna Hintsala, Kehitysvammaliitto Kuntaseminaari Eskoossa 28.10.2016 1 11/8/2016 YK-sopimus ja asuminen 9 art. Varmistetaan vammaisten henkilöiden

Lisätiedot

Kehitysvammahuollon ohjaus, valvonta ja luvat

Kehitysvammahuollon ohjaus, valvonta ja luvat Kehitysvammahuollon ohjaus, valvonta ja luvat Kehitysvammahuollon yhteistyökokous Sosiaalihuollon johtava ylitarkastaja Eija Hynninen-Joensivu 12.12.2011 1 Vammaispolitiikan uusi aika 1) YK:n yleissopimus

Lisätiedot

Kehitysvammaisten ihmisten asuminen- ajankohtaista ja yksilöllisen asumisen mahdollisuuksia

Kehitysvammaisten ihmisten asuminen- ajankohtaista ja yksilöllisen asumisen mahdollisuuksia Kehitysvammaisten ihmisten asuminen- ajankohtaista ja yksilöllisen asumisen mahdollisuuksia Kehitysvammaisten ihmisten asuminen. Seminaari 30.8.2013 Kuopio / Markku Virkamäki, toiminnanjohtaja,kehitysvammaisten

Lisätiedot

Matkalla naapuruuteen -uudistuvat erityispalvelut kuntien peruspalveluiden tukena

Matkalla naapuruuteen -uudistuvat erityispalvelut kuntien peruspalveluiden tukena Matkalla naapuruuteen -uudistuvat erityispalvelut kuntien peruspalveluiden tukena Sari Hietala Ylihoitaja, PKSSK sosiaalipalvelut 25.11.2013 PKSSK:n toiminta-alue 2 PKSSK sosiaalipalvelut 2013 Tulevaisuuden

Lisätiedot

Esitys perusturvalautakunnan toimivallan siirtämisestä perusturvan viranhaltijoille

Esitys perusturvalautakunnan toimivallan siirtämisestä perusturvan viranhaltijoille Esitys perusturvalautakunnan toimivallan siirtämisestä perusturvan viranhaltijoille Perusturvalautakunnan tehtäviin liittyvän toimivallan siirrosta tehtyä perusturvalautakunnan tekemää päätökseen 14.2.2013

Lisätiedot

M// / VAkLIJALAN Lausuntopyynto. Vaalijalan kehyssuunnitelma 2011-2013. Jäsenkuntien kunnan-/kaupunginhallituksille

M// / VAkLIJALAN Lausuntopyynto. Vaalijalan kehyssuunnitelma 2011-2013. Jäsenkuntien kunnan-/kaupunginhallituksille Jäsenkuntien kunnan-/kaupunginhallituksille /2 M// / kuntayhtyma Faksi (015) 7831 298 Alv rek. Vaaiija.an Puhelin (015) 783 111, vaihde www.vaalijala.fi Kotipaikka: Pieksämäki Vaalijalan kuntayhtymän kehyssuunnitelman

Lisätiedot

Laki vammaisuuden perusteella järjestettävistä esityispalveluista

Laki vammaisuuden perusteella järjestettävistä esityispalveluista Laki vammaisuuden perusteella järjestettävistä esityispalveluista 1. 1. Vastaajan taustatiedot Etunimi Sukunimi Sähköposti Jouni Nummi jouni.nummi@eskoo.fi Organisaatio, jota vastaus edustaa Eskoon sosiaalipalvelujen

Lisätiedot

Asumista Varsinais-Suomessa, KTO:ssa. Marika Metsähonkala Palvelu- ja kehittämisjohtaja

Asumista Varsinais-Suomessa, KTO:ssa. Marika Metsähonkala Palvelu- ja kehittämisjohtaja Asumista Varsinais-Suomessa, KTO:ssa Marika Metsähonkala Palvelu- ja kehittämisjohtaja Valtioneuvosto teki 2010 ja toisen 2012 periaatepäätöksen kehitysvammaisten asunto-ohjelmaksi, jonka tavoitteena on

Lisätiedot

ASUMISPALVELUJEN KOKONAISUUDEN HALLINTA KUNNASSA, ESIMEKKINÄ JOENSUUN KAUPUNKI

ASUMISPALVELUJEN KOKONAISUUDEN HALLINTA KUNNASSA, ESIMEKKINÄ JOENSUUN KAUPUNKI ASUMISPALVELUJEN OONAISUUDEN HALLINTA UNNASSA, ESIMEINÄ JOENSUUN AUPUNI untamarkkinat 9.9.2015. Asumispalvelujen vaihtoehtoja Annamari Savela kehittämispäällikkö Joensuun kaupunki sosiaali- ja terveyspalvelukeskus

Lisätiedot

Asuminen ja uudistuva vammaispalvelulainsäädäntö. Palvelut yksilöllisen asumisen tukena THL, Helsinki Jaana Huhta, STM

Asuminen ja uudistuva vammaispalvelulainsäädäntö. Palvelut yksilöllisen asumisen tukena THL, Helsinki Jaana Huhta, STM Asuminen ja uudistuva vammaispalvelulainsäädäntö Palvelut yksilöllisen asumisen tukena THL, Helsinki 15.3. 2018 Jaana Huhta, STM Esityksen sisältö Uudistuksen lähtökohdat Keskeinen sisältö Asumisen tuen

Lisätiedot

KEHAS-kuulumiset. Kehitysvammahuollon yhteistyöpäivä Jyväskylä 20.11.2014 Jutta Keski-Korhonen

KEHAS-kuulumiset. Kehitysvammahuollon yhteistyöpäivä Jyväskylä 20.11.2014 Jutta Keski-Korhonen KEHAS-kuulumiset Kehitysvammahuollon yhteistyöpäivä Jyväskylä 20.11.2014 Jutta Keski-Korhonen Yhteiskunta muuttuu muuttuvatko palvelut? Palvelurakenne Sukupolvet vaihtuvat Toimintakulttuuri Tarpeet muuttuvat

Lisätiedot

PERHE LAPSEN KUNTOUTUKSEN VOIMAVARANA perhetyön ja palveluiden kehittäminen Keski-Pohjanmaan erityishuoltopiirin alueella

PERHE LAPSEN KUNTOUTUKSEN VOIMAVARANA perhetyön ja palveluiden kehittäminen Keski-Pohjanmaan erityishuoltopiirin alueella PERHE LAPSEN KUNTOUTUKSEN VOIMAVARANA perhetyön ja palveluiden kehittäminen Keski-Pohjanmaan erityishuoltopiirin alueella Kehitysvammahuolto/ Satu Seppelin-Kivelä Sisältö Sisältö 2 Lähtökohta 3 Projektin

Lisätiedot

Missä mennään Kehas-ohjelman toteutuksessa valtakunnallisesti? Susanna Hintsala Kehitysvammaliitto ry.

Missä mennään Kehas-ohjelman toteutuksessa valtakunnallisesti? Susanna Hintsala Kehitysvammaliitto ry. Missä mennään Kehas-ohjelman toteutuksessa valtakunnallisesti? Susanna Hintsala Kehitysvammaliitto ry. susanna.hintsala@kvl.fi KEHAS-ohjelma Ohjelma perustuu valtioneuvoston 21.1.2010 tekemään periaatepäätökseen

Lisätiedot

KEHAS- KESKUSTELUTILAISUUS

KEHAS- KESKUSTELUTILAISUUS KEHAS- KESKUSTELUTILAISUUS Anne-Mari Raassina Neuvotteleva virkamies Sosiaali- ja terveysministeriö Helsinki, Säätytalo 1.10.2015 Kehitysvammaisten henkilöiden asumisen ohjelmaa (Kehas) koskevat valtioneuvoston

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveydenhuollon rakenneuudistus - miten vammaisten ihmisten palvelut tulevaisuudessa järjestetään

Sosiaali- ja terveydenhuollon rakenneuudistus - miten vammaisten ihmisten palvelut tulevaisuudessa järjestetään Sosiaali- ja terveydenhuollon rakenneuudistus - miten vammaisten ihmisten palvelut tulevaisuudessa järjestetään Vammaispalvelujen neuvottelupäivät Helsinki, Scandic Park, 29.-30.1.2015 Kirsi Varhila, STM

Lisätiedot

Kehitysvammaisten henkilöiden asumisen kehittämisestä. Reetta Mietola, Helsingin yliopisto, Sosiaalitieteiden laitos reetta.mietola@helsinki.

Kehitysvammaisten henkilöiden asumisen kehittämisestä. Reetta Mietola, Helsingin yliopisto, Sosiaalitieteiden laitos reetta.mietola@helsinki. Kehitysvammaisten henkilöiden asumisen kehittämisestä Reetta Mietola, Helsingin yliopisto, Sosiaalitieteiden laitos reetta.mietola@helsinki.fi Kehitysvammaisten asumista koskeva selvitystyö (2011-2012,

Lisätiedot

Vammaispalvelulain uudistuksen tilanne. Vammaispalvelujen neuvottelupäivät Helsinki, Jaana Huhta, STM

Vammaispalvelulain uudistuksen tilanne. Vammaispalvelujen neuvottelupäivät Helsinki, Jaana Huhta, STM Vammaispalvelulain uudistuksen tilanne Vammaispalvelujen neuvottelupäivät Helsinki, 8.2. 2018 Jaana Huhta, STM Esityksen sisältö Uudistuksen tausta ja lähtökohdat Keskeinen sisältö Jatkovalmistelun kärjet

Lisätiedot

Kehitysvammaisten asumisen ohjelman toimeenpano

Kehitysvammaisten asumisen ohjelman toimeenpano Kehitysvammaisten asumisen ohjelman toimeenpano Asumisen lähipalvelujen kehittämisen teemapäivä Yhteistyöseminaari, Kongressihotelli Linnasmäki Turku 16.11.2012 Jaana Huhta, STM Näkökulmia palvelujen kehittämiseen

Lisätiedot

Viranomainen Kokouspäivämäärä Sivu

Viranomainen Kokouspäivämäärä Sivu Kunnanhallitus 2.9.2019 85 kunnanhallituksen kokoushuone klo 16.00 72 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 73 Pöytäkirjan tarkastajien valitseminen 74 Työjärjestyksen hyväksyminen 75 Rantasalmen kunnan

Lisätiedot

Laki vammaisuuden perusteella järjestettävistä esityispalveluista

Laki vammaisuuden perusteella järjestettävistä esityispalveluista Laki vammaisuuden perusteella järjestettävistä esityispalveluista 1. 1. Vastaajan taustatiedot Etunimi Sukunimi Sähköposti Organisaatio, jota vastaus edustaa Mahdollinen tarkennus Raija Hynynen Raija.Hynynen@ym.fi

Lisätiedot

Ajankohtaista vammaispolitiikassa ja lainsäädännössä

Ajankohtaista vammaispolitiikassa ja lainsäädännössä Ajankohtaista vammaispolitiikassa ja lainsäädännössä Vapaus valita miten asun - Kohti kehitysvammaisten yhdenvertaista kansalaisuutta -seminaari FDUV Helsinki, Kuntatalo 14.2.2013 Jaana Huhta, STM Vammaispolitiikan

Lisätiedot

Ajankohtaista vammaispolitiikassa ja lainsäädännössä

Ajankohtaista vammaispolitiikassa ja lainsäädännössä Ajankohtaista vammaispolitiikassa ja lainsäädännössä Vapaus valita miten asun - Kohti kehitysvammaisten yhdenvertaista kansalaisuutta -seminaari FDUV Helsinki, Kuntatalo 14.2.2013 Jaana Huhta, STM Vammaispolitiikan

Lisätiedot

Laki vammaisuuden perusteella järjestettävistä esityispalveluista

Laki vammaisuuden perusteella järjestettävistä esityispalveluista Laki vammaisuuden perusteella järjestettävistä esityispalveluista.. Vastaajan taustatiedot Etunimi Sukunimi Sähköposti Tanja Witick tanja.witick@soite.fi Organisaatio, jota vastaus edustaa Keski-Pohjanmaan

Lisätiedot

ESPOON KAUPUNGIN VAMMAISPALVELUJEN YKSITYISTEN YMPÄRIVUO- ROKAUTISTEN ASUMISPALVELUJEN VALVONTARAPORTTI vuodelta 2013

ESPOON KAUPUNGIN VAMMAISPALVELUJEN YKSITYISTEN YMPÄRIVUO- ROKAUTISTEN ASUMISPALVELUJEN VALVONTARAPORTTI vuodelta 2013 ESPOON KAUPUNGIN VAMMAISPALVELUJEN YKSITYISTEN YMPÄRIVUO- ROKAUTISTEN ASUMISPALVELUJEN VALVONTARAPORTTI vuodelta 2013 Sosiaali- ja terveystoimi Perhe- ja sosiaalipalvelut Vammaispalvelut 2 (8) Johdanto

Lisätiedot

Kehitysvammaisten asumispalveluiden suunnitelma Säkylän kunta

Kehitysvammaisten asumispalveluiden suunnitelma Säkylän kunta Kehitysvammaisten asumispalveluiden suunnitelma 2016 Säkylän kunta Sisällysluettelo 1. Johdanto... 2 2. Asumispalveluiden laatusuositus... 2 3. Asumispalveluiden nykytilanne Säkylässä... 2 4. Suunnitelmissa/rakenteilla

Lisätiedot

Laki vammaisuuden perusteella järjestettävistä esityispalveluista

Laki vammaisuuden perusteella järjestettävistä esityispalveluista Laki vammaisuuden perusteella järjestettävistä esityispalveluista 1. 1. Vastaajan taustatiedot Etunimi Sukunimi Sähköposti Organisaatio, jota vastaus edustaa Mahdollinen tarkennus Anita Lammassaari anita.lammassaari@lshp.f

Lisätiedot

KEHAS-OHJELMA -LAITOKSISTA YKSILÖLLISEEN ASUMISEEN. Heidi Hautala Yksi naapureista hanke KAJAANI

KEHAS-OHJELMA -LAITOKSISTA YKSILÖLLISEEN ASUMISEEN. Heidi Hautala Yksi naapureista hanke KAJAANI KEHAS-OHJELMA -LAITOKSISTA YKSILÖLLISEEN ASUMISEEN KAJAANI 23.8.2012 Heidi Hautala Yksi naapureista hanke Kehitysvammaisten Palvelusäätiö 2 Kehitysvammaisten Palvelusäätiö on omaisjärjestötaustainen valtakunnallinen

Lisätiedot

Henkilökohtainen budjetti mahdollisuutena

Henkilökohtainen budjetti mahdollisuutena Henkilökohtainen budjetti mahdollisuutena Sosiaali- ja terveysturvan päivät, Seinäjoki 14.- 15.8.2013 / Markku Virkamäki, toiminnanjohtaja, Kehitysvammaisten Palvelusäätiö Tiedän mitä tahdon! projekti

Lisätiedot

Kuntakentän haasteet ja mahdollisuudet

Kuntakentän haasteet ja mahdollisuudet Kuntakentän haasteet ja mahdollisuudet Vammaispalvelujen neuvottelupäivät 17.- 18.1.2013 Jaana Viemerö, erityisasiantuntija, Suomen Kuntaliitto Käynnissä edelleen useita samanaikaisia uudistuksia Vammaislainsäädännön

Lisätiedot

Terveyden ja hyvinvoinnin tähden

Terveyden ja hyvinvoinnin tähden Terveyden ja hyvinvoinnin tähden Sosiaalipalvelut Ympäristöpalvelut Terveyspalvelut Suupohjan peruspalvelu- liikelaitoskuntayhtymä Sosiaalipalvelut Tuotamme ja kehitämme lapsiperheiden sosiaalityötä, aikuissosiaalityötä

Lisätiedot

Vammaistyön uusimmat kuulumiset

Vammaistyön uusimmat kuulumiset Vammaistyön uusimmat kuulumiset VS avy 15.9.2015 Vammaisuuden määritelmä Vammaisuus ei ole vain terveysongelma. Se on monimutkainen ilmiö, joka syntyy vuorovaikutuksessa henkilön ja yhteiskunnan piirteiden

Lisätiedot

Henkilökohtainen apu ja erityishuolto osana palvelusuunnittelua. KVTL Salla Pyykkönen 9.11.2012

Henkilökohtainen apu ja erityishuolto osana palvelusuunnittelua. KVTL Salla Pyykkönen 9.11.2012 Henkilökohtainen apu ja erityishuolto osana palvelusuunnittelua KVTL Salla Pyykkönen 9.11.2012 Palvelujen suunnittelun olemassa oleva säädöspohja Perustuslaki yhdenvertaisuus, sosiaaliturva, oikeusturva

Lisätiedot

Ikäihmisten sosiaaliturva. Marja Palmgren, YTM, Vanhustyön lehtori Lapin AMK

Ikäihmisten sosiaaliturva. Marja Palmgren, YTM, Vanhustyön lehtori Lapin AMK Ikäihmisten sosiaaliturva Marja Palmgren, YTM, Vanhustyön lehtori Lapin AMK Yleistä Ikäihmisten sosiaaliturva koostuu sosiaali- ja terveyspalveluista ja toimeentuloturvasta Kunnat järjestävät ikäihmisten

Lisätiedot

Lainsäädännössä tapahtuu. 20.11.2014 Jyväskylä Kehitysvammahuollon yhteistyöpäivä Salla Pyykkönen, Kvtl

Lainsäädännössä tapahtuu. 20.11.2014 Jyväskylä Kehitysvammahuollon yhteistyöpäivä Salla Pyykkönen, Kvtl Lainsäädännössä tapahtuu 20.11.2014 Jyväskylä Kehitysvammahuollon yhteistyöpäivä Salla Pyykkönen, Kvtl Muutosten aika Taustalla mm. Ajattelutavan muutokset dg tarve Arjen moninaistuminen Toimintaympäristön

Lisätiedot

Ajankohtaista STM:n hallinnonalalta. Eveliina Pöyhönen

Ajankohtaista STM:n hallinnonalalta. Eveliina Pöyhönen Ajankohtaista STM:n hallinnonalalta Eveliina Pöyhönen Uusi sosiaalihuoltolaki Lain tarkoitus: Edistää ja ylläpitää hyvinvointia sekä sosiaalista turvallisuutta Vähentää eriarvoisuutta ja edistää osallisuutta

Lisätiedot

Alustusta erityislainsäädäntöön. Vammaispalvelujen raati 15.5.2013 Johtava sosiaalityöntekijä Emmi Hanhikoski

Alustusta erityislainsäädäntöön. Vammaispalvelujen raati 15.5.2013 Johtava sosiaalityöntekijä Emmi Hanhikoski Alustusta erityislainsäädäntöön Vammaispalvelujen raati 15.5.2013 Johtava sosiaalityöntekijä Emmi Hanhikoski 30.5.2013 Elävänä olentona maailmassa Erilaiset roolit Ihminen Perheenjäsen, vanhempi, sisarus,

Lisätiedot

Matkalla naapuruuteen -seminaari Eduskunnan terveiset. Kansanedustaja, TtT Merja Mäkisalo-Ropponen

Matkalla naapuruuteen -seminaari Eduskunnan terveiset. Kansanedustaja, TtT Merja Mäkisalo-Ropponen Matkalla naapuruuteen -seminaari Eduskunnan terveiset Kansanedustaja, TtT Merja Mäkisalo-Ropponen Vammaisten palveluista hallitusohjelmassa Jatketaan vammaispoliittisen ohjelman (VAMPO) toimeenpanoa. Erityisenä

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 12. 12 Toimeentulotuen tilanne ja uudistukset sekä lastensuojelupalvelujen palvelurakennemuutos

Espoon kaupunki Pöytäkirja 12. 12 Toimeentulotuen tilanne ja uudistukset sekä lastensuojelupalvelujen palvelurakennemuutos 17.09.2014 Sivu 1 / 1 3684/05.17.00/2014 12 Toimeentulotuen tilanne ja uudistukset sekä lastensuojelupalvelujen palvelurakennemuutos Valmistelijat / lisätiedot: Marja Dahl, puh. 050 306 2416 Mari Ahlström,

Lisätiedot

Tulevaisuuden vammaispalvelut

Tulevaisuuden vammaispalvelut Tulevaisuuden vammaispalvelut Anu Autio, Juha-Pekka Konttinen ja Stina Sjöblom 13.3.2014 Tulevaisuuden vammaispalvelut 1 Vammaislainsäädännön uudistamistyöryhmän tehtävät 1. Sovittaa yhteen nykyinen vammaispalvelulaki

Lisätiedot

Yhtymäkokous 4.11.2015 Vaalijalan asema sotessa

Yhtymäkokous 4.11.2015 Vaalijalan asema sotessa Yhtymäkokous 4.11.2015 Vaalijalan asema sotessa Kuntayhtymän johtaja Ilkka Jokinen 28.10.2015 Ilkka Jokinen 1 Esityksen teemat 1. Vaalijalan asema palvelujen tuottajana 2. Vaalijalassa sotella on pitkät

Lisätiedot

KEITELEEN KUNTA ESITYSLISTA Nro Sivu Sosiaalilautakunta 4/2014 45

KEITELEEN KUNTA ESITYSLISTA Nro Sivu Sosiaalilautakunta 4/2014 45 KEITELEEN KUNTA ESITYSLISTA Nro Sivu Sosiaalilautakunta 4/2014 45 KOKOUSAIKA Tiistai 27.05.2014 kello 17.00 KOKOUSPAIKKA Kunnanvirasto, Äyräpääntie 2, 72600 Keitele SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET (ja merkintä

Lisätiedot

TEOS Sosiaalihuollon työelämäosallisuutta tukevan lainsäädännön ja palvelujärjestelmän uudistamistarpeita arvioivan työryhmän loppuraportti

TEOS Sosiaalihuollon työelämäosallisuutta tukevan lainsäädännön ja palvelujärjestelmän uudistamistarpeita arvioivan työryhmän loppuraportti TEOS Sosiaalihuollon työelämäosallisuutta tukevan lainsäädännön ja palvelujärjestelmän uudistamistarpeita arvioivan työryhmän loppuraportti STM:n raportteja ja muistioita 2014:32 Ajankohtaista Savon päivätoiminnassa

Lisätiedot

Oulun kaupunki Sosiaali- ja terveysvaliokunta 2.6.2016. Sosiaalijohtaja Arja Heikkinen

Oulun kaupunki Sosiaali- ja terveysvaliokunta 2.6.2016. Sosiaalijohtaja Arja Heikkinen Oulun kaupunki Sosiaali- ja terveysvaliokunta 2.6.2016 Sosiaalijohtaja Arja Heikkinen Yleistä: Oulun kaupungissa on tällä hetkellä noin 250 lastensuojelun, 13 ikäihmisten ja 3 kehitysvammaisten ja vammaisten

Lisätiedot

UUDISTUVA VAMMAISPALVELULAKI

UUDISTUVA VAMMAISPALVELULAKI UUDISTUVA VAMMAISPALVELULAKI Sanna Ahola Erityisasiantuntija Iäkkäät, vammaiset ja toimintakyky -yksikkö 5.11.2018 Uudistuva vammaispalvelulaki / Sanna Ahola 1 VAMMAISPALVELUJA KOSKEVAN LAINSÄÄDÄNNÖN UUDISTAMINEN

Lisätiedot

Helena Vorma lääkintöneuvos

Helena Vorma lääkintöneuvos 12.6.2018 Lotta Hämeen-Anttila hallitusneuvos Helena Vorma lääkintöneuvos MIELENTERVEYS- JA PÄIHDEPALVELULAINSÄÄDÄNNÖN KOKONAISUUDISTUS LAINSÄÄDÄNNÖN RAKENNE Tuetaan sosiaali- ja terveydenhuollon integraatiota

Lisätiedot

Hallitusohjelman mahdollisuudet Kuusikkokuntien työllisyydenhoitoon. Eveliina Pöyhönen

Hallitusohjelman mahdollisuudet Kuusikkokuntien työllisyydenhoitoon. Eveliina Pöyhönen Hallitusohjelman mahdollisuudet Kuusikkokuntien työllisyydenhoitoon Eveliina Pöyhönen Hallituksen painopistealueet Köyhyyden, eriarvoisuuden ja syrjäytymisen vähentäminen Työ on parasta sosiaaliturvaa.

Lisätiedot

Vammaispalveluja koskeva lakiuudistus

Vammaispalveluja koskeva lakiuudistus Vammaispalveluja koskeva lakiuudistus Sanna Ahola, erityisasiantuntija, OTK 8.12.2017 Vammaispalveluja koskeva lakiuudistus / Sanna Ahola 1 Sosiaalihuollon palvelujärjestelmän tavoitteet Sosiaalihuollon

Lisätiedot

Tervetuloa Tienviittoja tulevaisuuteen ikäperheseminaariin 4.11.2014

Tervetuloa Tienviittoja tulevaisuuteen ikäperheseminaariin 4.11.2014 Tervetuloa Tienviittoja tulevaisuuteen ikäperheseminaariin 4.11.2014 Ohjelma 9.30 Avaussanat Riitta Hakoma, vammaispalvelujen johtaja, Etelä-Karjalan Sosiaali- ja terveyspiiri 9.45 Kehitysvammaisten Palvelusäätiön

Lisätiedot

Sosiaalihuollon ja kuntoutuksen uudistukset työllistymistä tukemassa. Kuntamarkkinat: Työllisyysseminaari 9.9.2015 Ellen Vogt

Sosiaalihuollon ja kuntoutuksen uudistukset työllistymistä tukemassa. Kuntamarkkinat: Työllisyysseminaari 9.9.2015 Ellen Vogt Sosiaalihuollon ja kuntoutuksen uudistukset työllistymistä tukemassa Kuntamarkkinat: Työllisyysseminaari 9.9.2015 Ellen Vogt Edellisen hallituskauden satoa - mikä kaikki on muuttumassa? Keskeisimmät meneillään

Lisätiedot

Kuntoutuspalvelujen kehittämishanke LIIKE vuosille

Kuntoutuspalvelujen kehittämishanke LIIKE vuosille Kuntoutuspalvelujen kehittämishanke LIIKE vuosille 2016 2017 Toteutussuunnitelma Johdanto Vaalijalan osaamis- ja tukikeskuksen merkittävä toimintamuoto on liikkuvat kuntoutuspalvelut. Ne muodostavat sisällöllisesti

Lisätiedot

Kehitysvammaisten ihmisten asuminen ja yhdenvertaisuus

Kehitysvammaisten ihmisten asuminen ja yhdenvertaisuus Kehitysvammaisten ihmisten asuminen ja yhdenvertaisuus THL 15.3.2018 Raija Hynynen Rakennetun ympäristön osasto Raija.Hynynen@ymparisto.fi 2 Kehitysvammaisten ihmisten asuminen vs. tavallinen vuokra-asuminen

Lisätiedot

Vammaispalvelulain valmistelun tilanne. Vammaisneuvostopäivä Helsinki, Jaana Huhta, STM

Vammaispalvelulain valmistelun tilanne. Vammaisneuvostopäivä Helsinki, Jaana Huhta, STM Vammaispalvelulain valmistelun tilanne Vammaisneuvostopäivä Helsinki, 14.12.2017 Jaana Huhta, STM Vammaislainsäädännön uudistamisen tausta Pitkäaikainen hanke yhteensovittaa vammaispalvelulaki ja kehitysvammalaki;

Lisätiedot

Vammaispalvelulaki uudistuu

Vammaispalvelulaki uudistuu 1 Uusi vammaispalvelulaki Selkokielinen teksti, 27.9.2018 Vammaispalvelulaki uudistuu Vammaispalvelulaki muuttuu. Vanha vammaispalvelulaki ja kehitysvammalaki yhdistetään yhdeksi laiksi, joka koskee kaikkia

Lisätiedot

Ajankohtaisia asioita ja lakiuudistuksia

Ajankohtaisia asioita ja lakiuudistuksia Ajankohtaisia asioita ja lakiuudistuksia Aarne Rajalahti Ts. kehittämistoiminnan johtaja Tienviittoja tulevaisuuteen, 4.11.2014 Paljon rakenteellisia muutoksia meneillään Sote-palvelurakenneuudistus Sosiaalihuoltolaki

Lisätiedot

Rotia palveluihin, kutia kumppanuuteen - käyttäjäkokemuksen asiantuntemusta vammaispalveluiden hankintaan Rotia-projekti (2011 2013)

Rotia palveluihin, kutia kumppanuuteen - käyttäjäkokemuksen asiantuntemusta vammaispalveluiden hankintaan Rotia-projekti (2011 2013) Rotia palveluihin, kutia kumppanuuteen - käyttäjäkokemuksen asiantuntemusta vammaispalveluiden hankintaan Rotia-projekti (2011 2013) ry toteuttaa, RAY rahoittaa Projektitiimi: Tiina Lappalainen projektipäällikkö,

Lisätiedot

Ajankohtaiskatsaus lainsäädäntöön. 23.9.2014, Seinäjoki Salla Pyykkönen, Kvtl

Ajankohtaiskatsaus lainsäädäntöön. 23.9.2014, Seinäjoki Salla Pyykkönen, Kvtl Ajankohtaiskatsaus lainsäädäntöön 23.9.2014, Seinäjoki Salla Pyykkönen, Kvtl Muutosten aika Taustalla eri lainsäädäntömuutoksien tarpeisiin Ajattelutapa muutos tarve / dg Arjen ongelmien moninaistuminen

Lisätiedot

Palveluasumisen linjaukset, sisältö ja järjestämistavat

Palveluasumisen linjaukset, sisältö ja järjestämistavat Palveluasumisen linjaukset, sisältö ja järjestämistavat Kuntamarkkinat 14.9.2011 Palveluasumisen järjestäminen kunnissa va. sosiaali- ja terveysyksikön johtaja Sami Uotinen Asumispalvelujen järjestäminen

Lisätiedot

Itä-Suomen aluehallintovirasto Peruspalvelut, oikeusturva ja luvat -vastuualue

Itä-Suomen aluehallintovirasto Peruspalvelut, oikeusturva ja luvat -vastuualue Marja Kuhmonen Sosiaalihuollon ylitarkastaja Itä-Suomen aluehallintovirasto Peruspalvelut, oikeusturva ja luvat -vastuualue Itä-Suomen aluehallintovirasto 3.2.2011 1 YKSITYINEN SOSIAALIPALVELU: Laki yksityisten

Lisätiedot

Kehitysvammaisten henkilöiden asumispalvelut nyt ja tulevaisuudessa

Kehitysvammaisten henkilöiden asumispalvelut nyt ja tulevaisuudessa Kehitysvammaisten henkilöiden asumispalvelut nyt ja tulevaisuudessa Mirja Kangas, palvelualuepäällikkö, aikuisten ja työikäisten palvelut Rovaniemen kaupunki AIKUISTEN JA TYÖIKÄISTEN PALVELUALUE Tehtäväalueen

Lisätiedot

Sosiaalihuollon valvonta ja valtakunnalliset valvontaohjelmat Valvirassa

Sosiaalihuollon valvonta ja valtakunnalliset valvontaohjelmat Valvirassa Sosiaalihuollon valvonta ja valtakunnalliset valvontaohjelmat Valvirassa Elina Uusitalo,ylitarkastaja Valvira 2.3.2011 Elina Uusitalo 1 Sosiaalihuolto Valvirassa Sosiaalihuollona valvonta ja ohjaus osaksi

Lisätiedot

Kohti selkeämpää asumispalvelujärjestelmää suunnittelupäällikkö Maritta Närhi 11.10.2011

Kohti selkeämpää asumispalvelujärjestelmää suunnittelupäällikkö Maritta Närhi 11.10.2011 Kohti selkeämpää asumispalvelujärjestelmää suunnittelupäällikkö Maritta Närhi 11.10.2011 T A M P E R E E N K A U P U N K I Ohjaus palvelujen tuottamiseen ja rakentamiseen Mielenterveyskuntoutujien asumispalveluita

Lisätiedot

Laki vammaisuuden perusteella järjestettävistä esityispalveluista

Laki vammaisuuden perusteella järjestettävistä esityispalveluista Laki vammaisuuden perusteella järjestettävistä esityispalveluista 1. 1. Vastaajan taustatiedot Etunimi Sukunimi Sähköposti Organisaatio, jota vastaus edustaa Mahdollinen tarkennus Sari Huusko sari.huusko@turku.fi

Lisätiedot

Laki vammaisuuden perusteella järjestettävistä esityispalveluista

Laki vammaisuuden perusteella järjestettävistä esityispalveluista Laki vammaisuuden perusteella järjestettävistä esityispalveluista 1. 1. Vastaajan taustatiedot Etunimi Sukunimi Sähköposti Organisaatio, jota vastaus edustaa Mahdollinen tarkennus Waltteri Siirala Waltteri.siirala@tyks.fi

Lisätiedot

KEHAS-ohjelman tilannekatsaus Keski-Suomi. Kehitysvammaisten asumisohjelman alueellinen tilaisuus 10.2.2015 Mirva Vesimäki

KEHAS-ohjelman tilannekatsaus Keski-Suomi. Kehitysvammaisten asumisohjelman alueellinen tilaisuus 10.2.2015 Mirva Vesimäki KEHAS-ohjelman tilannekatsaus Keski-Suomi Kehitysvammaisten asumisohjelman alueellinen tilaisuus 10.2.2015 Mirva Vesimäki Keski-Suomen erityispiirteet Kuntarakenne: 23 kuntaa, paljon pieniä kuntia, puolet

Lisätiedot

Laki vammaisuuden perusteella järjestettävistä esityispalveluista

Laki vammaisuuden perusteella järjestettävistä esityispalveluista Laki vammaisuuden perusteella järjestettävistä esityispalveluista 1. 1. Vastaajan taustatiedot Etunimi Sukunimi Sähköposti Organisaatio, jota vastaus edustaa Mahdollinen tarkennus sirkka Myllys sirkka.myllys@hotmail.co

Lisätiedot