EUROOPAN PARLAMENTTI

Transkriptio

1 EUROOPAN PARLAMENTTI Maatalouden ja maaseudun kehittämisen valiokunta 3. huhtikuuta 2001 VÄLIAIKAINEN LAUSUNTOLUONNOS maatalouden ja maaseudun kehittämisen valiokunnalta ympäristöasioiden, kansanterveyden ja kuluttajapolitiikan valiokunnalle Hinnoittelupolitiikan avulla kestävämpään vesivarojen käyttöön (KOM(2000) 477 C5-0634/ /2298(COS)) Valmistelija: Carlos Bautista Ojeda PA\426597FI.doc PE

2 PE /8 PA\426597FI.doc

3 ASIAN KÄSITTELY Maatalouden ja maaseudun kehittämisen valiokunta nimitti 5. joulukuuta 2000 pitämässään kokouksessa valmistelijaksi Carlos Bautista Ojedan. Valiokunta käsitteli lausuntoluonnosta 24. huhtikuuta 2001 ja... pitämissään kokouksissa. Viimeksi mainitussa kokouksessa valiokunta hyväksyi seuraavat johtopäätökset äänin... puolesta,... vastaan ja... tyhjä(ä) / yksimielisesti. Äänestyksessä olivat läsnä seuraavat jäsenet:... (puheenjohtaja/puheenjohtajana),... (varapuheenjohtaja), Carlos Bautista Ojeda (valmistelija),...,... (... puolesta),... (... puolesta työjärjestyksen 153 artiklan 2 kohdan mukaisesti),... ja... PA\426597FI.doc 3/8 PE

4 LYHYET PERUSTELUT 1. Johdanto Euroopan komissio antoi heinäkuussa 2000 tiedonannon 1 hinnoittelupolitiikasta ja vesivarojen kestävästä käytöstä, jotka ovat olennainen osa vesipolitiikan puitteista annettua direktiiviä 2. Direktiivissä edistetään veden hinnoittelun eli ympäristöpolitiikan taloudellisen välineen käyttöä keinona vesivarojen kestävän käytön edistämiseksi ja pyritään siihen, että maksuilla katetaan kunkin talouden alan vesipalveluista aiheutuvat kustannukset, myös ympäristö- ja luonnonvarakustannukset. Direktiivissä säädetään periaatteen soveltamista koskevista poikkeuksista ja jätetään jäsenvaltioille runsaasti liikkumavaraa, sillä ne voivat ottaa huomioon kustannusten kattamisen sosiaaliset, ympäristöön kohdistuvat ja taloudelliset vaikutukset samoin kuin kyseisten alueiden maantieteelliset olot ja ilmasto-olot. Kasteluveden hinnoittelupolitiikka, jolla pyritään kannustamaan vesivarojen järkevään käyttöön, merkitsisi veden hinnan kohoamista, joka edistäisi tarpeisiin perustuvaa vedenkulutusta ja vähentäisi vesivarojen tuhlausta. Tämä voisi kuitenkin johtaa viljelmien ja tekniikoiden muuttamiseen sekä myöhemmin maatalouden tulojen ja varojen vähenemiseen, sillä vettä eniten tarvitsevat viljelmät ovat kustannustehokkaimpia ja synnyttävät eniten työpaikkoja. Vesi on siis välttämätöntä maataloustuotannossa, ja se on luonnonvara, jota on käytettävä järkevästi ja kestävästi. Edellä mainittujen seikkojen yhteensovittaminen tehokkaan hinnoittelupolitiikan avulla ei suinkaan ole helppoa. YMP:ssä on edistettävä uuden vesipolitiikan tavoitteiden saavuttamista, jotta edettäisiin kohti sellaista maataloutta, jossa noudatettaisiin kestävän kehityksen mallia ja joka olisi kansainvälisesti kilpailukykyistä sekä "monitoimista". Tästä syystä on pyrittävä sovittamaan yhteen YMP ja puitedirektiivin periaatteet siten, että eurooppalainen maatalousmalli ja alueiden välinen yhteenkuuluvuus voidaan turvata ja varmistaa. Tällöin vesi ei ole enää vain yksi kastelualueiden tuotantotekijä vaan maaseudun taloudellisen, sosiaalisen ja ekologisen rakenteen säilyttämisen kannalta välttämätön luonnonvara. 2. Vedenhinnoittelupolitiikan soveltaminen maatalousalalla Jäsenvaltioiden ja alueiden väliset erot sekä maatalouden monenlaiset vedenkäyttötavat niin tarjonnan kuin kysynnänkin osalta hankaloittavat suuresti kasteluveden hinnoittelun analysoimista. Maatalous on osaltaan heikentänyt ympäristön tilaa lisäämällä vesivaroihin kohdistuvaa kuormitusta, mikä on johtanut liialliseen vedenkulutukseen erityisesti Etelä- Euroopassa ja saastumisongelmiin etenkin Pohjois-Euroopassa. Vedenhinnoittelupolitiikan soveltamista maatalousalalla on erittäin vaikea analysoida. Vaikeudet johtuvat seuraavista syistä: (i) vedenhinnoittelurakenteet, -tavat ja -tasot, jotka vaihtelevat maataloudessa eri maiden ja alueiden välillä, (ii) tarve verrata hintoja, mekanismeja ja perusteita, joilla määritellään, millaisin ehdoin maatilat saavat käyttöönsä vettä, (iii) erilaiset maatalousalalle annettavat suorat tuet ja ristikkäistuet, (iv) aluesuunnittelupolitiikan sekä maatalouden ja maaseudun kehittämistä koskevan politiikan suuntaviivojen painopisteet sekä (v) vesivarojen käytön sosiaaliset seuraukset. 1 KOM(2000) 477 lopullinen "Hinnoittelupolitiikan avulla kestävämpään vesivarojen käyttöön". 2 Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi 2000/60/EY yhteisön vesipolitiikan puitteista (EYVL L 327, , s. 1). PE /8 PA\426597FI.doc

5 Vaikuttaa siltä, että Euroopan komission mielestä yhteisön sisävesien ympäristöongelmien ja vesivarojen alhaisten käyttömaksujen välillä on syy-yhteys. Useimmilla Euroopan kastelualueilla käytetystä vedestä perittävät maksut ovat vain murto-osa veden kustannuksista, joten tätä syyyhteyttä on täsmennettävä. Veden käyttäjillä ei Euroopassa monissa tapauksissa ole sellaista maksukykyä, että ne pystyisivät rahoittamaan kokonaan uudet kastelualueet tai kattamaan nykyisten kastelualueiden uudenaikaistamisesta ja kunnostamisesta aiheutuvat kustannukset. Puitedirektiiviä todennäköisesti sovelletaan täysimääräisesti nykyisiin kastelualueisiin, sillä niitä kehitettäneen vain vähän vuoden 2010 jälkeen. Kasteluveden hinnoittelua on pidettävä pitkän aikavälin toimenpiteenä eikä välittömästi vaikuttavana toimenpiteenä. Puitedirektiivin mukainen hinnoittelupolitiikka epäilemättä edistää vesivarojen kestävää käyttöä uusilla kastelualueilla. Hinnoittelupolitiikan soveltaminen nykyisillä kastelualueilla aiheuttaa kuitenkin suuria ongelmia. Viranomaiset vastaavat jo nyt pääomakustannuksista. Veden käyttäjien on taas pyrittävä kattamaan juoksevat kulut ja vesi-infrastruktuurien suojelemisesta aiheutuvat kustannukset, sillä tällöin pystytään esimerkiksi estämään kastelualueiden tilan heikkeneminen, välittämään ympäristön kannalta myönteinen viesti, ottamaan käyttöön mittausjärjestelmiä, joilla voidaan selvittää kulutetun veden määrä, sekä vahvistamaan käyttäjien järjestöjä. Kasteluveden hinnan kohoaminen ei kuitenkaan saisi vaarantaa kasteluveden käyttäjien maksukykyä, sillä tästä olisi vakavia sosiaalisia, taloudellisia ja ekologisia seurauksia. Vedenkulutuksen mittausjärjestelmien vähittäinen käyttöönotto sekä hinnoittelun välitön hallinnointi on toteutettava kastelualueiden läheisyydessä. Tästä syystä on tärkeää, että alue- ja paikallishallinnot sekä kasteluveden käyttäjien järjestöt vastaavat valuma- ja kastelualueiden hallinnoinnista. Toimenpiteiden on oltava täydentäviä, jotta nykyiset vesi-infrastruktuurit voidaan maksimoida parantamalla kastelutekniikoita niillä maaseutualueilla, joilla on erityistä vedentarvetta: ainoastaan tällöin voidaan ottaa käyttöön kysyntään perustuvia hallinnointimekanismeja ja pilaantumisen vähentämiseen tähtääviä suunnitelmia. Maatalouden ympäristökustannukset eivät suinkaan ole vähäiset, mutta niitä ei kuitenkaan oteta huomioon kasteluveden käyttäjien nykyisin maksamissa hinnoissa. Kustannuksia on vaikea arvioida, joten ne on sisällytettävä veden kokonaishintaan harkiten ja luotettavaa menetelmää käyttäen. Sitä varten, että kasteluveden käyttäjät ymmärtäisivät veden sosiaalisen arvon tai sen asianmukaisen hinnan, on olemassa tehokkaita vaihtoehtoja, kuten heidän oikeuksiensa tilapäinen luovuttaminen. Tästä syystä on välttämätöntä määritellä kustannukset täsmällisesti. On tärkeää yhdenmukaistaa rakenteita ja perusteita, joilla määritellään niiden oikeudenmukainen arvo. Komissio ei ole käsitellyt seikkaperäisesti kannattamiensa periaatteiden vaikutusta kasteluveden hinnoitteluun, eikä se ole myöskään analysoinut hinnoittelun taloudellisia, agroekonomisia, ekologisia tai sosiaalisia seurauksia. Kasteluveden hinnoittelua voidaan harkita ainoastaan, jos otetaan huomioon maatilojen ja niiden olosuhteiden erot sekä niiden hydrologiset ja fyysiset ominaisuudet. Mahdollisten toimenpiteiden (viljelysuunnitelman muuttaminen, kastelupinta-alan supistaminen, vedenkäyttötapojen parantaminen maatiloilla, kastelutekniikoiden muuttaminen, kastelualueista luominen) laajuus ja tehokkuus määräytyy pikemminkin viimeksi mainittujen parametrien kuin vesivarojen kustannusten mukaan. Tämä merkitsee, että kasteluveden tehokkaassa hinnoittelussa on etsittävä mukautettuja ja joustavia ratkaisuja, jotka riippuvat suuresti kysyntää ja kysyntäjoustoa määräävistä tekijöistä: maatilojen koosta, tuotantosuunnasta, viljelykapasiteetista, kastelujärjestelmistä ja -tekniikoista, organisaatio- ja instituutiotasosta sekä veden saatavuudesta. Veden hinnoissa on perusluonteisia PA\426597FI.doc 5/8 PE

6 eroja Pohjois-Euroopan maissa ja Välimeren alueen maissa, joissa keinokastelu on välttämätön käytäntö. Veden hinnoittelun pohtiminen alueiden vedenkäyttötapojen kannalta vie aikaa ja edellyttää sellaista tilannekohtaista mekanismia, jossa otetaan huomioon, että monipuolinen maataloustuotanto ei olisi mahdollista tietyillä alueilla ilman keinokastelua ja että keinokastelu edistää maanviljelyn ja maaseutuasutuksen jatkumista sekä maaseudun säilymistä. 3. YMP:n ja puitedirektiivin tavoitteiden yhteensovittamisen tarve Nykyisessä YMP:ssä ei edistetä puitedirektiivin tavoitteiden saavuttamista, vaan siinä suositaan veden käyttöä ja keinokasteluun perustuvaa maanviljelyä, mikä voi toisinaan johtaa liikatuotantoon. Politiikkojen epäjohdonmukaisuus voi siis muodostua hinnoittelua rajoittavaksi tekijäksi. Tästä syystä on välttämätöntä edistää ja kehittää uusia maatalouden ympäristöohjelmia, jotka liittyvät keinokasteluun ja maaseudun kehittämiseen. Ohjelmien avulla voidaan vähentää kastelualueiden ympäristövaikutuksia ja veden nettokulutusta sekä edistää virtaamien ja liuenneiden aineiden valvontajärjestelmien käyttöönottoa sekä vesipalveluja. YMP:n tulevien uudistusten suurena haasteena on maatalouden ympäristötoimien tehostaminen, jotta niihin sisällytettäisiin kasteluveden käytön järkeistämistä koskevat tavoitteet. Näitä pyrkimyksiä ei voida erottaa tavoitteesta, joka koskee koko EU:n alueen kattavan monitoimisen maatalousmallin säilyttämistä, kuten joulukuussa 1997 kokoontuneessa Luxemburgin Eurooppaneuvostossa todettiin. Johdonmukaisuus edellyttää ensiksikin sitä, että selvitetään eurooppalaisen maatalousmallin sisältö ja laajuus sekä maatalouden monitoiminen tehtävä, myös sen ympäristönäkökohdat. Se edellyttää myös puitedirektiivin periaatteiden asianmukaista soveltamista. Kestävässä maataloudessa on otettava huomioon vesipolitiikan periaatteet. Tämä edellyttää, että muutetaan tiettyjä tukia, joiden vaikutukset ovat ristiriidassa vesivarojen suojeluun liittyvien ympäristötavoitteiden kanssa. Samalla olisi tunnustettava heikoimmassa asemassa olevien maanviljelijöiden (perhetilojen) tai vedenhinnoittelupolitiikan takia uhattuina olevien alueiden oikeus korvauksiin erityisesti niillä Välimeren alueen maataloudelle hyvin tyypillisillä aloilla, jotka eivät nykyisin saa juuri lainkaan markkinatukia. Lopuksi on tärkeää ulottaa markkinatukien täydentävät ympäristöehdot (cross-compliance) kasteluveden käytön järkeistämiseen tähtäävien ympäristötavoitteiden saavuttamiseen. JOHTOPÄÄTÖKSET Maatalouden ja maaseudun kehittämisen valiokunta pyytää asiasta vastaavaa ympäristöasioiden, kansanterveyden ja kuluttajapolitiikan valiokuntaa sisällyttämään seuraavat osat päätöslauselmaesitykseen, jonka se myöhemmin hyväksyy: 1 kohta suhtautuu myönteisesti komission tiedonantoon "Hinnoittelupolitiikan avulla kestävämpään vesivarojen käyttöön" ja on komission kanssa sitä mieltä, että asianmukainen vedenhinnoittelupolitiikka voi toimia perusluonteisena kannustimena vesivarojen entistä tehokkaampaan ja kestävämpään käyttöön maataloudessa sekä vähentää tätä kautta ympäristöön kohdistuvaa kuormitusta ja vapauttaa vesivaroja muiden alojen käyttöön; PE /8 PA\426597FI.doc

7 2 kohta katsoo kuitenkin, että veden hinnoittelua maatalousalalla on erittäin vaikea analysoida, sillä jäsenvaltioiden vedenkäyttötavat ovat hyvin monenlaisia ja Euroopan alueiden maatalouden vedentarpeissa on eroja; 3 kohta pitää välttämättömänä, että YMP:ssä edistetään puitedirektiivin mukaisen uuden vesipolitiikan tavoitteiden saavuttamista, jotta edettäisiin kohti sellaista maataloutta, jossa noudatetaan kestävän kehityksen mallia ja joka on "monitoimista" sekä turvaa eurooppalaisen maatalousmallin ja alueiden välisen yhteenkuuluvuuden; kiinnittää huomiota siihen, ettei hinnoittelu saisi olla este, joka rajoittaa ja heikentää eurooppalaisten maataloustuotteiden kilpailukykyä kolmansien maiden maataloustuotteisiin verrattuna; 4 kohta pahoittelee, ettei komission kannattamien veden hinnoittelua maatalousalalla koskevien periaatteiden vaikutusta ole käsitelty seikkaperäisesti ja ettei niiden taloudellisia, agroekonomisia, ekologisia tai sosiaalisia seurauksia ole analysoitu yksityiskohtaisesti; pitää välttämättömänä, että maatalousalan kustannusten arviointiperusteita yhdenmukaistetaan; pyytää näin ollen komissiota antamaan asiasta suosituksia tai suuntaviivoja; 5 kohta toteaa, että kasteluveden taloudellisia ja ympäristökustannuksia on käsiteltävä erikseen, jotta kustannusten kattamiseen liittyvät tavoitteet voitaisiin vähitellen saavuttaa; katsoo, että ympäristökustannusten laskeminen on monimutkaista, joten ne on arvioitava kontrastiivisten tieteellisten tutkimusten perusteella ja luotettavaa menetelmää käyttäen; katsoo, että taloudellisissa kustannuksissa on otettava huomioon kaikki mahdolliset poikkeusolot, kuten kuivuus tai muut syyt, jotka estävät kasteluveden tavanomaisen toimituksen; 6 kohta huomauttaa, että Euroopan monien kasteluveden käyttäjien rajallisen maksukyvyn takia on välttämätöntä tinkiä kaikkien kustannusten kattamista koskevista tavoitteista; katsoo, että tällöin on tehtävä kustannuserittäin eriteltyjä tutkimuksia, jotta voitaisiin selvittää ensisijaiset kustannuserät, ja että tästä syystä on välttämätöntä ottaa käyttöön muita politiikkoja, jotka vaikuttavat kasteluveden käyttäjien vedenkäyttötapoihin heikentämättä kuitenkaan maatilojen tuottavuutta; 7 kohta korostaa, että on tärkeää ottaa käyttöön asteittainen, avoin ja paikallisia tarpeita vastaava kasteluveden hinnoittelupolitiikka; pitää välttämättömänä, että tällöin annetaan asianmukaista tietoa kasteluveden käyttäjille ja edistetään heidän aktiivista osallistumistaan, jotta he tietäisivät ja hyväksyisivät taloudelliset ja ekologiset kannustimet asianmukaisesta hinnoittelusta saatavan säästön perusteella; pitää niin ikään välttämättömänä, että näitä toimenpiteitä täydennetään optimoimalla kasteluinfrastruktuurit ja -tekniikat, parantamalla maaseudun PA\426597FI.doc 7/8 PE

8 aluesuunnittelukäytäntöjä sekä luomalla kasteluveden käyttäjien yhteistyötä suosiva ympäristö vesivarojen tehokasta käyttöä varten; 8 kohta pitää välttämättömänä sellaisten mittausjärjestelmien edistämistä ja käyttöönottoa, joilla voidaan selvittää kulutetun kasteluveden määrä, sillä ne ovat vesivarojen suojelun kannalta olennainen väline; on huolestunut ongelmasta, joka liittyy vesivarojen liikakäyttöön Euroopan unionissa, ja katsoo, että on välttämätöntä valvoa kaikkien vedenkäyttöoikeudet saaneiden käyttäjien kuluttaman veden määrää; 9 kohta kiinnittää huomiota vesivarojen kestävää kehitystä koskevan politiikan ja nykyisen YMP:n epäjohdonmukaisuuteen; pitää välttämättömänä, että YMP:n uudistamisessa keskipitkällä aikavälillä vahvistetaan niin sanottua toista pilaria ja että maatalouden ympäristöohjelmissa kehitetään keinokastelua varten erityisiä toimenpiteitä, joilla vähennetään ympäristövaikutuksia ja veden nettokulutusta, edistetään virtaamien ja liuenneiden aineiden valvontajärjestelmien käyttöönottoa sekä helpotetaan siirtymistä kulutetun veden määrään perustuviin hintoihin; pitää erittäin tärkeinä YMP:n välineitä, joissa markkinatukien ehdoksi asetetaan kasteluveden käytön järkeistämiseen tähtäävien ympäristötavoitteiden noudattaminen. PE /8 PA\426597FI.doc