Kuuleminen ja lausuntopyynnöt. Kuulutus, kartta ja lausuntopyyntö Liite 80a / Tekla

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Kuuleminen ja lausuntopyynnöt. Kuulutus, kartta ja lausuntopyyntö Liite 80a / Tekla"

Transkriptio

1 Tekninen lautakunta Kaupunginhallitus Kaupunginvaltuusto Jätevesiviemäröinnin toiminta-alueen muutos, Ojutkangas 208/ /2019 Tekla Valmistelu: Tekninen johtaja Anu Muurimäki, puh , Kuuleminen ja lausuntopyynnöt Vesihuoltolaitos on aloittanut vesihuoltolain (119/2001) 8 :n mu kaisen menettelyn kuulemisineen ja lausuntopyyntöineen toi min ta-alueen uudelleen määrittämiseksi. Toiminta-alueelle suunniteltu muu tos on todettavissa karttaliitteeltä. Kuulutus, kartta ja lausuntopyyntö Liite 80a / Tekla Kiinteistön omistajille on annettu mahdollisuus tulla kuulluksi asiassa. Kuulemismahdollisuudesta on tiedotettu n. 700:lle kiin teis tönomis ta jal le postitetulla kirjeellä ja lisäksi kuulutus on julkais tu Lapuan Sanomat -lehdessä Lausuntopyynnöt on lähetetty Seinäjoen alueen ym pä ristö ter vey den huol toon, Etelä-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympä ris tö kes kuk sen ympäristö ja luonnonvarat-yksikköön ja Lapuan kau pun gin ympäristöosastolle. Aikaa lausuntojen ja muistutusten anta mi seen on annettu saakka. Vesihuoltolaitoksen toiminnan taloudellinen kannattavuus Toiminta-alueiden osilla, jotka sijaitsevat taajama-alueiden (YKR) ulko puo lel la, kiinteistöjen omistajilla ei ole enää velvollisuutta liittyä kun nal li sen viemärilaitoksen asiakkaaksi, vaan heillä on nyt mah dolli suus rakentaa käyttöönsä oma puhdistusvaatimukset täyttävä puhdis ta mo. Viemäriverkoston laajennusten aikataulutuksen yhteydessä on havait tu, että rakentamattomilla toiminta-alueilla tarvittavat investoinnit ovat taloudellisesti kannattamattomia. Alueiden hajanaisesta si jainnis ta johtuen viemäriverkoston rakentamiskustannukset olisivat suuret. Liittyjien määrään suhteutettuna kustannukset nousisivat korkeik si myös siksi, että vedettävät johtolinjat ovat pitkiä ja niiden varsil la on laajoja asumattomia osuuksia.

2 Kannattamattomuuden vuoksi vesihuoltolaitos esittää näiden toi minta-aluei den supistamista ja poistamista. Suoritettu mielipidetiedustelu Kunnallisen viemäriverkoston rakentamisen taloudellisen kan nat tavuu den selvittämiseksi Lapuan kaupungin vesihuoltolaitos ja ym päris tö osas to toteuttivat kyselyn kevättalvella 2019, jolla tiedusteltiin alu een asukkaiden halukkuutta liittyä viemäriverkostoon toi minta-alueil la. Kyselyn tulos oli seuraava: Kyseltävien kiinteistöjen lukumäärä Viemäriliittymistä haluavien lukumäärä Ojutkankaan alue 49 4 Kyselyn tuloksista nähdään, että potentiaalisista liittyjistä vain 8 % ovat halukkaita liittymään Lapuan kaupungin vesihuoltolaitoksen viemä ri verk koon. Kyselyn perusteella potentiaalisia liittyjiä Lapuan kaupungin ve si huolto lai tok sen viemäriverkkoon olisi vain kahdeksan prosenttia (8 %). Kyselyn perusteella enemmistö on valitsemassa oman puh dis tus laitok sen rakentamisen kunnalliseen viemäriverkostoon liittymisen sijaan. Liittymishalukkuuden merkittävä vähentyminen heikentää kunnal li sen viemärilaitoksen taloudellista kannattavuutta. Supistettaviksi esitetyt viemäröinnin toiminta-alueen osat eivät enää ole sellaisia, että vesihuoltolaitoksen voidaan katsoa kykenevän huoleh ti maan vastuullaan olevasta vesihuollosta taloudellisesti ja asianmu kai ses ti. Vesihuoltolain 6, Vesihuollon järjestäminen Pykälän mukaan kiinteistön omistaja tai haltija vastaa kiinteistönsä ve si huol los ta sen mukaan kuin vesihuoltolaissa ja muussa laissa sää de tään. Jos suurehkon asukasjoukon tarve taikka terveydelliset tai ym pä ristön suo je lul li set syyt sitä vaativat, kunnan tulee huolehtia siitä, että ryh dy tään toimenpiteisiin tarvetta vastaavan vesihuoltolaitoksen perus ta mi sek si, vesihuoltolaitoksen toiminta-alueen laajentamiseksi tai muun tarpeellisen vesihuollon palvelun saatavuuden turvaamiseksi.

3 Vesihuoltolain 6 pykälän osalta voidaan todeta, että tehdyn kyselyn pe rus teel la suurehkon asukasjoukon tarvetta ei ole ilmennyt. Ym päris tön suo je lul li set syyt eivät vaadi kunnallista viemäriverkkoa, sillä kiinteistöjen omistajilla on mahdollisuus rakentaa käyttöönsä oma ym pä ris tön suo je lu lain puhdistusvaatimukset täyttävä puhdistamo. Vesihuoltolain 7, Vesihuoltolaitosten toiminta-alueet Pykälän mukaan kunnan alueella vesihuoltolaitosten toi min ta-alueiden tulee kattaa alueet, joilla kiinteistöjen liittäminen ve si huol to lai toksen vesijohtoon tai jätevesiviemäriin on tarpeen toteutuneen tai suun ni tel lun yhdyskuntakehityksen vuoksi. Vesihuoltolain 7 pykälän osalta voidaan todeta, että tehdyn kyselyn pe rus teel la tarvetta toteutuneen tai suunnitellun yh dys kun ta ra kenteen vuoksi ei ilmennyt. Muistutukset Vesihuoltolaitos on saanut kaikkien meneillään olevien jäteveden toimin ta-aluei den muutossuunnitelmasta yhteensä 57 kappaletta muistu tuk sia/mie li pi tei tä. Yksi muistutus/mielipide jätettiin asete tun nähtävillä oloajan jälkeen. Toiminta-alueiden supistamista puoltavia muistutuksia ja mielipiteitä 45 kpl Liite 80b / Tekla Toiminta-alueen supistamista vastustavia muistutuksia ja mielipiteitä 5 kpl (1 kpl kaikki toiminta-alueet, 1 kpl Hirvijoki, 1 kpl Ojutkangas, 1 kpl Rau ta kor pi ja 1 kpl Lakaluoma) Liite 80c / Tekla Toiminta-alueen laajentamista vastustavia muistutuksia ja mie li pi teitä 1 kpl (Haapakoski) Liite 80d / Tekla Suunnitelmia laajempia supistamisia esittävät muistutukset ja mie li piteet 6 kpl, yhteensä 56 kiinteistöä (5 kpl Hellanmaa ja 1 kpl Haa pakos ki) Liite 80e / Tekla Muut muistutukset ja mielipiteet 9 kpl Liite 80f / Tekla Muistutusten ja mielipiteiden perusteella ei ollut tarvetta tehdä muutok sia toiminta-alueiden muuttamista koskeviin suun ni tel miin.

4 Saadut lausunnot Lausunnon antoivat pyydetyssä ajassa Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus, Seinäjoen alueen ympäristöterveydenhuolto ja Lapuan kau pungin ympäristölautakunta. Lausunnot Liite 80g / Tekla Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus puoltaa lausunnossaan Lapuan kaupun gin muutosehdotusta vesihuoltolaitoksen viemäröinnin toi minta-alu een osalta laajennettavaksi ehdotettuja lisäalueita. Välimäen alu eel la Männikkö ja Ämmälänmäki ovat YKR-tietojen perusteella taa ja maa, ja näin ollen toiminta-alueiden laajentaminen näille alueil le on välttämätöntä. ELY-keskus toteaa, että kunnalla on har kin ta val ta koskien toiminta-alueen supistamista osin Hellanmaan alu eel la, kokonaan poistettavaksi esiteltyjen Kauhajärven, Hirvijoen, Mus tanmaan, Ojutkankaan, Lakaluoman, Länsikylän sekä Rautakorven osal ta, koska edellä mainitut alueet sijaitsevat taajama-alueiden (YKR) ulkopuolella. Seinäjoen alueen ympäristöterveydenhuollolla ei ole huo mau tet ta vaa Lapuan kaupungin vesihuoltolaitoksen jätevesiviemäröinnin toi minta-aluei den muutoksista. Terveydensuojelulain nojalla ei voida edellyttää haja-asutusalueelle ylei sen viemäröinnin rakentamista. Kiinteistökohtainen jä te ve si jär jestel mä tulee kuitenkin pitää sellaisessa kunnossa ja sitä tulee käyttää si ten, että siitä ei aiheudu terveyshaittaa. Lapuan kaupungin ympäristölautakunta katsoo, että toiminta-alueita voi daan supistaa esityksen mukaisesti lukuunottamatta Ojutkankaan poh ja ve si aluet ta, koska toiminta-alueilla ei ole enää suurehkoa asukas jouk koa, joka ympäristösuojelullisista syistä tulisi saattaa vie märöin nin piiriin. Vesihuoltolain 8 :n mukaista toiminta-alueen tulee olla myös sellainen, että vesihuoltolaitos kykenee taloudellisesti huoleh ti maan vastuullaan olevasta viemäröinnistä taloudellisesti ja asian mu kai ses ti. Toiminta-alueen supistamista koskevilla alueilla inves toin ti kus tan nuk set on arvioitu olevan noin 3,66 milj ja tällä in vestoin nil la ver kos ton piiriin saataisiin 59 liittyjää, joten nykyisten toi minta-aluei den ei voida katsoa olevan vesihuoltolain 8 :n mukaisia. Vesi huol to lain 8 a :n mukaan tehdessään päätöksen ve si huol to lai toksen toiminta-alueen supistamisesta kunnan on samalla pää tet tä vä, miten vesihuolto turvataan niillä laitoksen verkostoihin liitetyillä kiinteis töil lä, jotka jäävät toiminta-alueen ulkopuolelle.supistamista koske vil la alueilla on voimassa olevia liittymissopimuksia. Lapuan kaupun gin vesihuoltolaitoksen tulee kustannuksellaan huolehtia näis tä vesihuoltolain mukaisesti.

5 Lausuntojen perusteella ei ollut tarvetta tehdä muutoksia toi minta-aluei den muuttamista koskeviin suunnitelmiin. Tekninen johtaja: Tekninen lautakunta esittää kaupunginhallitukselle ja edelleen kaupunginvaltuustolle, että Ojutkankaan jäteveden toimin ta-alue muutetaan liitekartalla (80a) esitettyyn laajuuteen. Ympäristölautakunta lausunnossaan esitti, että Ojutkankaan toi minta-alue jäisi ennalleen. Kevättalvella tehdyn kyselyn perusteella haluk kuut ta liittyä kunnan järjestämään jätevesiviemäriin oli vähäinen ja näin ollen vesihuoltolaitoksen taloudellinen kannattavuus ei tule toteu tu maan. Tämän vuoksi Ojutkankaan toiminta-aluetta esitetään su pis tet ta vak si. Supistettavalla toiminta-alueella on kiinteistöjä, jotka ovat tehneet sopi muk sen liittymisestä Lapuan kaupungin jätevesiviemäröinnin pii riin. Kiinteistöt, joiden ei tarvitse parantaa jätevesijärjestelmäänsä ja ovat ilmaisseet haluttomuutensa kevättalvella 2019 järjestetyssä ky se lyssä, heidän sopimus pu re taan toiminta-alueen supistuessa. So pi muksen yhteydessä maksettu liit ty mä mak su palautetaan so pi muk sen purkamisen jälkeen. Supistettavalla toiminta-alueella olevat kiinteistöt, jotka ovat teh neet so pi muk sen liittymisestä Lapuan kaupungin jä te ve si vie mä röin nin piiriin ja ovat ilmaisseet kevättalvella 2019 jär jes te tys sä kyselyssä edelleen halukkuutensa liittyä kaupungin jä te ve si vie mä röin nin pii riin, toimin ta-alu een supistuessa heillä on mah dol li suus valita seu raa vis ta vaihtoehdoista toinen: 1. Lapuan kaupunki rakentaa kustannuksellaan tarvittavan jä teve si jär jes tel män ja kiinteistönomistaja maksaa jätevesimaksua ja kaupunki ylläpitää kiinteistökohtaista järjestelmää. 2. Lapuan kaupunki rakentaa kustannuksellaan tarvittavan jä teve si jär jes tel män ja kiinteistönomistaja ei maksa jä te ve si maksua ja ylläpitää omalla kustannuksellaan kiinteistökohtaista jär jes tel mää. Lautakunta: Keskustelun kuluessa Esko Yli-Karhu esitti, että Ojutkan kaan jäteveden toiminta-alueita ei muuteta. Rauno Latvala kannat ti esi tys tä. Puheenjohtaja esitti seuraavan äänestystavan: Äänestys suoritetaan ni men huu to ää nes tyk se nä ja ne, jotka kan nat ta vat teknisen johtajan esi tys tä, äänestävät JAA. Ne, jotka kan nat ta vat Esko Yli-Karhun esitys tä, äänestävät EI. Lautakunta hy väk syi äänestysesityksen.

6 Suoritetussa nimenhuutoäänestyksessä annettiin 0 JAA-ääntä ja 7 EI-ään tä (Kat te lus, Välkkilä, Leikkola, Vuori, Panula, Latvala, Yli-Karhu). Puheenjohtaja totesi, että teknisen lautakunnan päätökseksi tuli Esko Yli-Karhun esitys. Tekninen lautakunta esittää kau pun gin hal li tuksel le ja edelleen kaupunginvaltuustolle, että Ojutkankaan toi minta-aluet ta ei muuteta. Pöytäkirjamerkintä: Kutsuttuina paikalla olivat hal lin to joh ta jakaupunginlakimies Juha Post ja ympäristöinsinööri Mirva Korpi. Lisäksi kuultavana pai kal la oli kun nal lis tek nii kan päällikkö Martti Kaunismäki. He pois tui vat ko kous huo nees ta ennen päätöksentekoa. Lisätietoja: Tekninen johtaja Anu Muurimäki, puh Kh Valmistelija: Hallintojohtaja Juha Post, puh , Kuulutus, kartta ja lausuntopyyntö, Liite 3a / Kh Toiminta-alueiden supistamista puoltavia muistutuksia ja mielipiteitä 45 kpl, Liite 3b / Kh Toiminta-alueen supistamista vastustavia muistutuksia ja mielipiteitä 5 kpl (1 kpl kaikki toiminta-alueet, 1 kpl Hirvijoki, 1 kpl Ojutkangas, 1 kpl Rautakorpi ja 1 kpl Lakaluoma), Liite 3c / Kh Toiminta-alueen laajentamista vastustavia muistutuksia ja mie li pi teitä 1 kpl (Haapakoski), Liite 3d / Kh Suunnitelmia laajempia supistamisia esittävät muistutukset ja mie li piteet 6 kpl, yhteensä 56 kiinteistöä (5 kpl Hellanmaa ja 1 kpl Haa pakos ki, Liite 3e / Kh Muut muistutukset ja mielipiteet 9 kpl, Liite 3f / Kh Lausunnot, Liite 3g / Kh Kaupunginjohtajan ehdotus: Kaupunginhallitus esittää kaupunginvaltuustolle, että Ojutkankaan jäte ve den toiminta-alue muutetaan liitekartalla (3a) esitettyyn laa juuteen.

7 Supistettavalla toiminta-alueella on kiinteistöjä, jotka ovat tehneet sopi muk sen liittymisestä Lapuan kaupungin jätevesiviemäröinnin pii riin. Kiinteistöt, joiden ei tarvitse parantaa jätevesijärjestelmäänsä ja ovat ilmaisseet haluttomuutensa kevättalvella 2019 järjestetyssä ky se lyssä, heidän sopimus puretaan toiminta-alueen supistuessa. So pi muksen yhteydessä maksettu liittymämaksu palautetaan so pi muk sen purkamisen jälkeen. Supistettavalla toiminta-alueella olevat kiinteistöt, jotka ovat tehneet so pi muk sen liittymisestä Lapuan kaupungin jätevesiviemäröinnin piiriin ja ovat ilmaisseet kevättalvella 2019 järjestetyssä kyselyssä edelleen halukkuutensa liittyä kaupungin jätevesiviemäröinnin piiriin, toimin ta-alu een supistuessa heillä on mahdollisuus valita seu raa vis ta vaihtoehdoista toinen: 1. Lapuan kaupunki rakentaa kustannuksellaan tarvittavan jä teve si jär jes tel män ja kiinteistönomistaja maksaa jätevesimaksua ja kaupunki ylläpitää kiinteistökohtaista järjestelmää. 2. Lapuan kaupunki rakentaa kustannuksellaan tarvittavan jä teve si jär jes tel män ja kiinteistönomistaja ei maksa jä te ve si maksua ja ylläpitää omalla kustannuksellaan kiinteistökohtaista järjes tel mää. Päätös: Tekninen johtaja Anu Muurimäki oli kokouksessa klo 17:23-17:56 esittelemässä asiaa. Muurimäki poistui kokouksesta ennen päätöksentekoa. Kaupunginjohtaja pyysi hallituksen jäseniä huomioimaan, että hänen ehdotuksensa poikkeaa siitä, mitä tekninen lautakunta on kokouksessaan päättänyt. Riitta Kangasluoma poistui kokouksesta klo 18:07. Kangasluoman henkilökohtainen varajäsen Ritva-Leena Heikkinen saapui kokoukseen klo 18:07. Kaupunginhallitus hyväksyi kaupunginjohtajan ehdotuksen. Lisätietoja: Hallintojohtaja Juha Post, puh , Kv Kuulutus, kartta ja lausuntopyyntö, Liite 6a / Kv

8 Toiminta-alueiden supistamista puoltavia muistutuksia ja mielipiteitä 45 kpl, Liite 6b / Kv Toiminta-alueen supistamista vastustavia muistutuksia ja mielipiteitä 5 kpl (1 kpl kaikki toiminta-alueet, 1 kpl Hirvijoki, 1 kpl Ojutkangas, 1 kpl Rautakorpi ja 1 kpl Lakaluoma), Liite 6c / Kv Toiminta-alueen laajentamista vastustavia muistutuksia ja mie li pi teitä 1 kpl (Haapakoski), Liite 6d / Kv Suunnitelmia laajempia supistamisia esittävät muistutukset ja mie li piteet 6 kpl, yhteensä 56 kiinteistöä (5 kpl Hellanmaa ja 1 kpl Haa pakos ki, Liite 6e / Kv Muut muistutukset ja mielipiteet 9 kpl, Liite 6f / Kv Lausunnot, Liite 6g / Kv Valtuusto: Keskustelun kuluessa puheenjohtaja esitti, että mikäli kau pun gin halli tuk sen esitys tulee valtuuston päätökseksi, päätökseen tehdään seu raa va lisäys: Toiminta-alueen muuttamispäätöksen yhteydessä asetetaan ta voitteel li nen aikataulu toiminta-alueesta poistettavilla liit ty mis so pi mukseen tehneillä kiinteistöillä tehtävien toimenpiteiden valmiiksi saat tami sek si. Päätöksen laivoimaisuuden jälkeen toteutetaan kysely so pimuk sen tehneille toiminta-alueelta poistuville kiinteistöille. Kyselyn pe rus teel la tehdään suunnitelmat toteutuksesta siten, että kyseisillä kiin teis töil lä tehtävät toimenpiteet ovat valmiit mennessä. Toi men pi teet priorisoidaan siten, että ne toteutetaan ensimmäisenä poh ja ve si alueil la ja muilla vesistöalueilla sijaisevilla kiinteistöillä. Kaupunginvaltuusto hyväksyi kaupunginhallituksen esityksen pu heen joh ta jan esittämällä lisäyksellä. Lisätietoja: Hallintojohtaja Juha Post, puh ,

84 Jätevesiviemäröinnin toiminta-alueen muutos, Ojutkangas Jätevesiviemäröinnin toiminta-alueen muutos, Länsikylä ja Rautakorpi

84 Jätevesiviemäröinnin toiminta-alueen muutos, Ojutkangas Jätevesiviemäröinnin toiminta-alueen muutos, Länsikylä ja Rautakorpi Lapuan kaupunki Pöytäkirja 7/2019 1 (61) Tekninen lautakunta Aika 04.06.2019 klo 15:00-16:50 Paikka Tekninen keskus, lautakunnan kokoushuone Käsitellyt asiat 69 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus

Lisätiedot

Lapuan kaupunki Pöytäkirja 14/ (95) Kaupunginhallitus. Aika klo 17:07-18:25. Kaupungintalo, kaupunginhallituksen kokoushuone

Lapuan kaupunki Pöytäkirja 14/ (95) Kaupunginhallitus. Aika klo 17:07-18:25. Kaupungintalo, kaupunginhallituksen kokoushuone Lapuan kaupunki Pöytäkirja 14/2019 1 (95) Kaupunginhallitus Aika 02.09.2019 klo 17:07-18:25 Paikka Kaupungintalo, kaupunginhallituksen kokoushuone Käsitellyt asiat 1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus

Lisätiedot

Kokouksen tarkistettu pöytäkirja pidetään yleisesti nähtävillä Lapuan kaupungin verkkosivuilla alkaen.

Kokouksen tarkistettu pöytäkirja pidetään yleisesti nähtävillä Lapuan kaupungin verkkosivuilla alkaen. Lapuan kaupunki Esityslista 7/2019 1 (88) Kaupunginvaltuusto Aika 17.06.2019 klo 17:00 Paikka Kaupungintalo, kaupunginvaltuuston istuntosali Kokouksen tarkistettu pöytäkirja pidetään yleisesti nähtävillä

Lisätiedot

Valmistelija: Ari Pöllänen, tekninen johtaja/toimialajohtaja, p , s-posti:

Valmistelija: Ari Pöllänen, tekninen johtaja/toimialajohtaja, p , s-posti: Tekninen lautakunta 15 17.02.2016 Vesihuoltoliikelaitoksen 17 15.03.2016 johtokunta Tekninen lautakunta 36 20.04.2016 Tekninen lautakunta 58 22.06.2016 Kunnanhallitus 127 08.08.2016 Kunnanvaltuusto 29

Lisätiedot

Yksityisteiden hoidon järjestäminen

Yksityisteiden hoidon järjestäminen Tekninen lautakunta 68 04.12.2018 Kaupunginhallitus 8 14.01.2019 Kaupunginvaltuusto 3 04.02.2019 Tekninen lautakunta 16 26.03.2019 Kaupunginhallitus 64 15.04.2019 Kaupunginvaltuusto 22 27.05.2019 Yksityisteiden

Lisätiedot

Kaupunginjohtajan ehdotus:

Kaupunginjohtajan ehdotus: Kaupunginhallitus 4 20.11.2018 Kaupunginhallitus 5 03.12.2018 Vuoden 2019 talousarvio ja taloussuunnitelma 2020-2021 295/02.02.00/2018 Kh 20.11.2018 4 Valmistelija: Talousjohtaja Tuula Kuisti, puh. 06

Lisätiedot

ORIVEDEN KAUPUNGIN VESIHUOLTOLAITOKSEN TOIMINTA-ALUEIDEN PÄIVITYS

ORIVEDEN KAUPUNGIN VESIHUOLTOLAITOKSEN TOIMINTA-ALUEIDEN PÄIVITYS Tekninen lautakunta 106 10.12.2014 Ympäristölautakunta 7 03.02.2015 ORIVEDEN KAUPUNGIN VESIHUOLTOLAITOKSEN TOIMINTA-ALUEIDEN PÄIVITYS 188/59/2014 Tekninen lautakunta 10.12.2014 106 Vesihuoltolain mukaan

Lisätiedot

Päätös osuuskunnan vesijohto- ja viemäriverkostoon liittymisestä / RN:o 529-526-4-18, Heino Mauri kuolinpesä

Päätös osuuskunnan vesijohto- ja viemäriverkostoon liittymisestä / RN:o 529-526-4-18, Heino Mauri kuolinpesä Kaavoitus- ja ympäristölautakunta 84 24.09.2015 Päätös osuuskunnan vesijohto- ja viemäriverkostoon liittymisestä / RN:o 529-526-4-18, Heino Mauri kuolinpesä 599/11.04.02/2014 Kaavoitus- ja ympäristölautakunta

Lisätiedot

44 Toimiala ympäristölautakunta. Kohta D ympäristölautakunta lisätään. 46 Ympäristölautakunnan ratkaisuvalta

44 Toimiala ympäristölautakunta. Kohta D ympäristölautakunta lisätään. 46 Ympäristölautakunnan ratkaisuvalta Ympäristölautakunta 222 14.06.2016 Kaupunginhallitus 6 20.06.2016 Johtosääntömuutokset / ympäristölautakunta 361/00.01.01/2016 Ympla 14.06.2016 222 Valmistelija: Rakennustarkastaja Jorma Hankaniemi Maankäyttö-

Lisätiedot

Valmistelija: johtaja Jouko Grön, puh * Ote ympäristölautakunnan pöytäkirjasta / 142.

Valmistelija: johtaja Jouko Grön, puh * Ote ympäristölautakunnan pöytäkirjasta / 142. Loimaan Vesi -liikelaitoksen 13 12.03.2014 Kaupunginhallitus 111 31.03.2014 Loimaan Vesi -liikelaitoksen 39 04.11.2015 Loimaan Vesi -liikelaitoksen 51 26.10.2016 Vesihuoltolaitoksen toiminta-alueiden tarkistaminen

Lisätiedot

VAPAUTUSHAKEMUS POHJOIS HARTOLAN VESIOSUUSKUNNAN VESIHOHTOON LIITTÄMISVELVOLLISUUDESTA KIINTEITÖLLE UUSI-MIKKOLA RN:O 20:0

VAPAUTUSHAKEMUS POHJOIS HARTOLAN VESIOSUUSKUNNAN VESIHOHTOON LIITTÄMISVELVOLLISUUDESTA KIINTEITÖLLE UUSI-MIKKOLA RN:O 20:0 Ympäristölautakunta 72 04.12.2013 VAPAUTUSHAKEMUS POHJOIS HARTOLAN VESIOSUUSKUNNAN VESIHOHTOON LIITTÄMISVELVOLLISUUDESTA KIINTEITÖLLE UUSI-MIKKOLA RN:O 20:0 35/60.602/2013 Ympäristölautakunta 72 Asia Hakija

Lisätiedot

11 Jätevesiviemäröinnin toiminta-alueen muutos, Ojutkangas Jätevesiviemäröinnin toiminta-alueen muutos, Länsikylä ja Rautakorpi

11 Jätevesiviemäröinnin toiminta-alueen muutos, Ojutkangas Jätevesiviemäröinnin toiminta-alueen muutos, Länsikylä ja Rautakorpi Lapuan kaupunki Pöytäkirja 7/2019 1 (96) Kaupunginvaltuusto Aika 17.06.2019 klo 17:02-20:37 Paikka Kaupungintalo, kaupunginvaltuuston istuntosali Käsitellyt asiat 1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus

Lisätiedot

Kaupungintalo, kaupunginhallituksen kokoushuone

Kaupungintalo, kaupunginhallituksen kokoushuone Lapuan kaupunki Pöytäkirja 11/2019 1 (123) Kaupunginhallitus Aika 10.06.2019 klo 17:00-20:28 Paikka Kaupungintalo, kaupunginhallituksen kokoushuone Käsitellyt asiat 1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus

Lisätiedot

Opetussuunnitelman mukaisesti opetuksen järjestäjä päät tää paikallisesti tiettyjä asioita:

Opetussuunnitelman mukaisesti opetuksen järjestäjä päät tää paikallisesti tiettyjä asioita: Koulutuslautakunta 44 10.06.2014 Koulutuslautakunta 58 16.09.2014 Perusopetuksen opetussuunnitelman perusteiden muutos 1.8.2014 alkaen / luku 5.4 Oppilashuolto ja turvallisuuden edistäminen / opiskelijahuollon

Lisätiedot

VAPAUTUSHAKEMUS POHJOIS HARTOLAN VESIOSUUSKUNNAN VESIJOHTOON JA VIEMÄRIIN LIITTÄMISVELVOLLISUUDESTA KIINTEISTÖLLE KOTIKUMPU 172-402-16-31

VAPAUTUSHAKEMUS POHJOIS HARTOLAN VESIOSUUSKUNNAN VESIJOHTOON JA VIEMÄRIIN LIITTÄMISVELVOLLISUUDESTA KIINTEISTÖLLE KOTIKUMPU 172-402-16-31 Ympäristölautakunta 75 04.12.2013 VAPAUTUSHAKEMUS POHJOIS HARTOLAN VESIOSUUSKUNNAN VESIJOHTOON JA VIEMÄRIIN LIITTÄMISVELVOLLISUUDESTA KIINTEISTÖLLE KOTIKUMPU 172-402-16-31 32/60.602/2013 Ympäristölautakunta

Lisätiedot

1) vesihuoltolaitos kykenee huolehtimaan vastuullaan olevasta ve sihuol los ta taloudellisesti ja asianmukaisesti; ja

1) vesihuoltolaitos kykenee huolehtimaan vastuullaan olevasta ve sihuol los ta taloudellisesti ja asianmukaisesti; ja TEKNINEN LAUTAKUNTA 3 19.01.2017 TEKNINEN LAUTAKUNTA 67 18.05.2017 Vesihuollon toiminta-alueen hyväksyminen/raahen Vesi Oy 18/10.1003.100301/2017 TELA 3 Laki vesihuoltolain muuttamisesta (681/2014) tuli

Lisätiedot

Huleveden viemäröinnin järjestäminen

Huleveden viemäröinnin järjestäminen Tekninen lautakunta 69 24.08.2016 Kaupunginhallitus 283 12.09.2016 Kaupunginvaltuusto 77 17.10.2016 Huleveden viemäröinnin järjestäminen 598/10.05.04.00/2016 Tekninen lautakunta 24.08.2016 69 Vesihuoltopäällikkö

Lisätiedot

Päätösehdotus (tekninen johtaja): Hyväksyttiin päätösehdotuksen mukaisesti. Täytäntöönpano: kunnanhallitus

Päätösehdotus (tekninen johtaja): Hyväksyttiin päätösehdotuksen mukaisesti. Täytäntöönpano: kunnanhallitus Tekninen lautakunta 15 08.03.2016 Tekninen lautakunta 43 21.06.2016 Tekninen lautakunta 61 27.09.2016 Tekninen lautakunta 83 30.11.2016 Kunnanhallitus 280 14.12.2016 VESIHUOLLON TOIMINTA-ALUEIDEN LAAJENTAMINEN

Lisätiedot

Hätäkeskuslaitoksen ja Lohjan kaupungin välisen määräaikaisen vuokrasopimuksen päättäminen

Hätäkeskuslaitoksen ja Lohjan kaupungin välisen määräaikaisen vuokrasopimuksen päättäminen Kaupunginhallitus 139 31.03.2014 Kaupunginhallitus 271 16.06.2014 Kaupunginhallitus 511 15.12.2014 Hätäkeskuslaitoksen ja Lohjan kaupungin välisen määräaikaisen vuokrasopimuksen päättäminen 877/10.03.02/2013

Lisätiedot

Valmistelija hallintopäällikkö Marja-Leena Larsson:

Valmistelija hallintopäällikkö Marja-Leena Larsson: Kaupunginhallitus 251 05.10.2015 Kaupunginhallitus 291 09.11.2015 Kaupunginhallitus 305 23.11.2015 Kaupunginhallitus 325 18.12.2015 Kaupunginhallitus 35 01.02.2016 Kaupunginhallitus 53 22.02.2016 Kaupunginhallitus

Lisätiedot

Kiinteistöveroprosenttien ja kunnan tuloveroprosentin vahvistaminen vuodeksi 2016

Kiinteistöveroprosenttien ja kunnan tuloveroprosentin vahvistaminen vuodeksi 2016 Kunnanhallitus 308 09.11.2015 Valtuusto 71 16.11.2015 Kiinteistöveroprosenttien ja kunnan tuloveroprosentin vahvistaminen vuodeksi 2016 804/02.03.01/2015 KHALL 308 9.11.2015 Kuntalain 66 :n mukaan valtuusto

Lisätiedot

Pohjois-Suomen hallinto-oikeuden päätös Torsti Patakankaan valituksesta/khall 5.5.2014 162

Pohjois-Suomen hallinto-oikeuden päätös Torsti Patakankaan valituksesta/khall 5.5.2014 162 Kunnanhallitus 368 10.11.2015 Kunnanhallitus 404 08.12.2015 Kunnanhallitus 414 22.12.2015 Kunnanhallitus 43 09.02.2016 Pohjois-Suomen hallinto-oikeuden päätös Torsti Patakankaan valituksesta/khall 5.5.2014

Lisätiedot

ETELÄ-PORNAISTEN VESIOSUUSKUNNAN VESIHUOLTOLAITOKSEN VESI- JA VIEMÄRIVERKOSTOON LIITTÄMISESTÄ VAPAUTTAMINEN / RINNEPELTO , TIMONEN

ETELÄ-PORNAISTEN VESIOSUUSKUNNAN VESIHUOLTOLAITOKSEN VESI- JA VIEMÄRIVERKOSTOON LIITTÄMISESTÄ VAPAUTTAMINEN / RINNEPELTO , TIMONEN Rakennus- ja ympäristölautakunta 135 01.11.2012 Rakennus- ja ympäristölautakunta 47 22.09.2016 ETELÄ-PORNAISTEN VESIOSUUSKUNNAN VESIHUOLTOLAITOKSEN VESI- JA VIEMÄRIVERKOSTOON LIITTÄMISESTÄ VAPAUTTAMINEN

Lisätiedot

- Asikkalasta, Padasjoelta ja Sysmästä yhteisesti kaksi jäsentä - Hämeenkoskelta, Kärkölästä, Myrskylästä ja Pukkilasta yhteisesti yk si jäsen

- Asikkalasta, Padasjoelta ja Sysmästä yhteisesti kaksi jäsentä - Hämeenkoskelta, Kärkölästä, Myrskylästä ja Pukkilasta yhteisesti yk si jäsen Kaupunginhallitus 138 10.04.2017 Kaupunginhallitus 248 19.06.2017 Lausunto Päijät-Hämeen jätelautakuntasopimuksen päivittämisestä/yhteistoimintasopimuksen muuttaminen 97/14.06.00/2017 Kaupunginhallitus

Lisätiedot

TEHTÄVÄKORI Monisteita matikkaan. Riikka Mononen

TEHTÄVÄKORI Monisteita matikkaan. Riikka Mononen ---------------------------------------- TEHTÄVÄKORI Monisteita matikkaan Riikka Mononen ---------------------------------------- Tehtäväkori 2016 TEHTÄVÄKORI Monisteita matikkaan -materiaali on kokoelma

Lisätiedot

Sotela 158 Valmistelija: talouspäällikkö Paavo Posti, puh. 03-849 4215, etunimi.sukunimi@heinola.fi

Sotela 158 Valmistelija: talouspäällikkö Paavo Posti, puh. 03-849 4215, etunimi.sukunimi@heinola.fi Sosiaali- ja terveyslautakunta 158 17.11.2015 Kaupunginhallitus 315 07.12.2015 Etevan kuntayhtymän perussopimuksen muutokset 1764/00.04.01/2012 Sotela 158 Valmistelija: talouspäällikkö Paavo Posti, puh.

Lisätiedot

Kuntaliiton mukaan kunnan on syytä ryhtyä seuraaviin toi men pi tei siin:

Kuntaliiton mukaan kunnan on syytä ryhtyä seuraaviin toi men pi tei siin: Kaupunginhallitus 90 07.03.2016 Kaupunginvaltuusto 27 14.03.2016 Hallintosääntömuutos 4 luku lautakunnat, aluejohtokunnat ja toimikunnat 6 lautakunnan erityinen ratkaisuvalta, rakennus- ja ympäristölautakunta

Lisätiedot

Työsuojeluvaltuutettujen ajankäyttö ja vapautus työtehtävistä vuosina / Ajankäytön järjestäminen ,

Työsuojeluvaltuutettujen ajankäyttö ja vapautus työtehtävistä vuosina / Ajankäytön järjestäminen , Kaupunginhallitus 5 09.06.2014 Kaupunginhallitus 10 23.02.2015 Kaupunginhallitus 7 04.04.2016 Työsuojeluvaltuutettujen ajankäyttö ja vapautus työtehtävistä vuosina 2014-2017 / Ajankäytön järjestäminen

Lisätiedot

Lausuntopyyntö Kunnallishallinnon rakenne-työryhmän selvityksestä sekä kuntauudistukseen liittyvistä muista uudistuksista 13.4.

Lausuntopyyntö Kunnallishallinnon rakenne-työryhmän selvityksestä sekä kuntauudistukseen liittyvistä muista uudistuksista 13.4. KEURUUN KAUPUNKI OTE PÖYTÄKIRJASTA Kaupunginhallitus 82 05.03.2012 Kaupunginhallitus 96 26.03.2012 Valtuusto 9 02.04.2012 Lausuntopyyntö Kunnallishallinnon rakenne-työryhmän selvityksestä sekä kuntauudistukseen

Lisätiedot

Raahen koulutuskuntayhtymän talousarvio 2016 ja -suunnitelma KH 41 Raahen koulutuskuntayhtymän yhtymävaltuusto

Raahen koulutuskuntayhtymän talousarvio 2016 ja -suunnitelma KH 41 Raahen koulutuskuntayhtymän yhtymävaltuusto KAUPUNGINHALLITUS 41 01.02.2016 KAUPUNGINVALTUUSTO 17 22.02.2016 Raahen koulutuskuntayhtymän talousarvio 2016 ja -suunnitelma 2017-2018 802/02.0202.020200/2016 KH 41 Raahen koulutuskuntayhtymän yhtymävaltuusto

Lisätiedot

Lapuan kaupungin lausunto terveydenhuollon järjestämissuunnitelmasta vuosille

Lapuan kaupungin lausunto terveydenhuollon järjestämissuunnitelmasta vuosille Perusturvalautakunta 4 24.04.2018 Kaupunginhallitus 4 07.05.2018 Perusturvalautakunta 5 16.10.2018 Kaupunginhallitus 11 22.10.2018 Lapuan kaupungin lausunto terveydenhuollon järjestämissuunnitelmasta vuosille

Lisätiedot

VAPAUTUSHAKEMUS POHJOIS HARTOLAN VESIOSUUSKUNNAN VESIJOHTOON LIITTÄMISVELVOLLISUUDESTA KIINTEITÖLLE LANKIA RN:O 10:81

VAPAUTUSHAKEMUS POHJOIS HARTOLAN VESIOSUUSKUNNAN VESIJOHTOON LIITTÄMISVELVOLLISUUDESTA KIINTEITÖLLE LANKIA RN:O 10:81 Ympäristölautakunta 71 04.12.2013 VAPAUTUSHAKEMUS POHJOIS HARTOLAN VESIOSUUSKUNNAN VESIJOHTOON LIITTÄMISVELVOLLISUUDESTA KIINTEITÖLLE LANKIA RN:O 10:81 36/60.602/2013 Ympäristölautakunta 71 Asia Hakija

Lisätiedot

SILLAN RAKENTAMINEN RUOSTEJÄRVEEN KURJENNIEMEN JA LEPPILAMMIN KANNAKSEN VÄLILLE

SILLAN RAKENTAMINEN RUOSTEJÄRVEEN KURJENNIEMEN JA LEPPILAMMIN KANNAKSEN VÄLILLE Ympäristölautakunta 60 15.06.2016 Kunnanhallitus 181 20.06.2016 Ympäristölautakunta 32 22.03.2017 Kunnanhallitus 87 27.03.2017 SILLAN RAKENTAMINEN RUOSTEJÄRVEEN KURJENNIEMEN JA LEPPILAMMIN KANNAKSEN VÄLILLE

Lisätiedot

Veittijärvi-Moision ja Vuorentausta-Soppeenharjun kouluyksiköiden nimien muutokset alkaen

Veittijärvi-Moision ja Vuorentausta-Soppeenharjun kouluyksiköiden nimien muutokset alkaen Sivistyslautakunta 40 16.05.2017 Veittijärvi-Moision ja Vuorentausta-Soppeenharjun kouluyksiköiden nimien muutokset 1.8.2017 alkaen 606/01.017/2016 SIVLTK 16.05.2017 40 Sivistysjohtaja Matti Hursti: Sivistysjohtajan

Lisätiedot

Kaupunginhallitus Kaupunginvaltuusto Periaatepäätös tulevasta päätöksenteko-organisaatiosta 36/00.

Kaupunginhallitus Kaupunginvaltuusto Periaatepäätös tulevasta päätöksenteko-organisaatiosta 36/00. Kaupunginhallitus 312 05.12.2016 Kaupunginvaltuusto 87 12.12.2016 Periaatepäätös tulevasta päätöksenteko-organisaatiosta 36/00.00/2016 Khall 05.12.2016 312 Valmistelija: hallinto- ja kehitysjohtaja Sinikka

Lisätiedot

Tekninen lautakunta Kaupunginhallitus Kaupunginvaltuusto Hulevesitaksa 1099/10.03.

Tekninen lautakunta Kaupunginhallitus Kaupunginvaltuusto Hulevesitaksa 1099/10.03. Tekninen lautakunta 122 22.11.2018 Kaupunginhallitus 253 03.12.2018 Kaupunginvaltuusto 5 18.03.2019 Hulevesitaksa 1099/10.03.01/2018 Tekla 22.11.2018 122 Valmistelija: kaupungininsinööri Katja Rissanen

Lisätiedot

Va. kaupunginjohtajan päätösehdotus: Kaupunginhallitus päättää, että: 1) hallintojohtajan virka täytetään julkisella hakumenettelyllä,

Va. kaupunginjohtajan päätösehdotus: Kaupunginhallitus päättää, että: 1) hallintojohtajan virka täytetään julkisella hakumenettelyllä, Kaupunginhallitus 8 09.01.2017 Kaupunginhallitus 54 13.02.2017 Kaupunginhallitus 95 13.03.2017 Kaupunginhallitus 122 10.04.2017 Kaupunginhallitus 153 08.05.2017 Kaupunginhallitus 189 30.05.2017 Kaupunginvaltuusto

Lisätiedot

Työllistymistä edistävän monialaisen yhteispalvelun (TYP) yhteistyösopimus

Työllistymistä edistävän monialaisen yhteispalvelun (TYP) yhteistyösopimus Kunnanhallitus 305 27.11.2014 Kunnanhallitus 151 10.06.2015 Kunnanhallitus 19 28.01.2016 Työllistymistä edistävän monialaisen yhteispalvelun (TYP) yhteistyösopimus 143/00.04.01/2014 KH 27.11.2014 305 Työ-

Lisätiedot

Valtuustoaloite / taajaman katuvalaistus 473/ /2016. Kh

Valtuustoaloite / taajaman katuvalaistus 473/ /2016. Kh Kaupunginhallitus 10 17.10.2016 Kaupunginvaltuusto 16 07.11.2016 Kaupunginhallitus 12 21.11.2016 Kaupunginhallitus 7 22.11.2016 Kaupunginvaltuusto 8 12.12.2016 Tekninen lautakunta 10 16.01.2017 Tekninen

Lisätiedot

Kurjenrauman ranta-asemakaavan muutos

Kurjenrauman ranta-asemakaavan muutos Kaupunginhallitus 275 13.08.2018 Kaupunginhallitus 346 22.10.2018 Kaupunginvaltuusto 90 12.11.2018 Kurjenrauman ranta-asemakaavan muutos 1059/10.03.06/2017 Kaupunginhallitus 19.02.2018 67 Maanomistaja

Lisätiedot

Kaupungin edustajat eri yksityisoikeudellisiin yhteisöihin vuosiksi 2015-2016

Kaupungin edustajat eri yksityisoikeudellisiin yhteisöihin vuosiksi 2015-2016 Kaupunginhallitus 23 26.01.2015 Kaupungin edustajat eri yksityisoikeudellisiin yhteisöihin vuosiksi 2015-2016 652/01.011/2012 KAUPHALL 26.01.2015 23 Seloste 1. Aino Mattila -säätiö Seloste Kaupunginhallituksen

Lisätiedot

Valmistelija hallintopäällikkö Marja-Leena Larsson:

Valmistelija hallintopäällikkö Marja-Leena Larsson: Kaupunginhallitus 251 05.10.2015 Kaupunginhallitus 291 09.11.2015 Kaupunginhallitus 305 23.11.2015 Kaupunginhallitus 325 18.12.2015 Kaupunginhallitus 35 01.02.2016 SOSIAALITYÖN JOHTAJAN VIRAN TÄYTTÄMINEN

Lisätiedot

- 16 Kokouksen avaaminen Pöytäkirjantarkastajien valinta Työjärjestyksen hyväksyminen. Vt. kaupunginjohtajan päätösehdotus:

- 16 Kokouksen avaaminen Pöytäkirjantarkastajien valinta Työjärjestyksen hyväksyminen. Vt. kaupunginjohtajan päätösehdotus: Kaupunginhallitus 198 12.06.2017 Kaupunginvaltuuston kokouksen 24.4.2017 päätösten täytäntöönpano 1898/00.02.01/2017 KHALL 12.06.2017 198 Kuntalain (410/2015) 39 :n 1 momentin mukaan kunnanhallitus vas

Lisätiedot

Hakemus Paatelantien varressa olevien kiinteistöjen liittämiseksi Äänekosken Energia Oy:n toiminta-alueeksi vesi- ja viemäriverkoston osalta

Hakemus Paatelantien varressa olevien kiinteistöjen liittämiseksi Äänekosken Energia Oy:n toiminta-alueeksi vesi- ja viemäriverkoston osalta Kaupunginhallitus 115 27.04.2015 Ympäristölautakunta 37 13.05.2015 Hakemus Paatelantien varressa olevien kiinteistöjen liittämiseksi Äänekosken Energia Oy:n toiminta-alueeksi vesi- ja viemäriverkoston

Lisätiedot

Vapautushakemus vesijohto- ja viemäriverkostoon liittämisvelvollisuudesta / 560-407-4-102

Vapautushakemus vesijohto- ja viemäriverkostoon liittämisvelvollisuudesta / 560-407-4-102 Ympäristölautakunta 170 03.12.2014 Ympäristölautakunta 23 04.03.2015 Vapautushakemus vesijohto- ja viemäriverkostoon liittämisvelvollisuudesta / 560-407-4-102 318/11.01.05/2014 YMPLTK 03.12.2014 170 Asia

Lisätiedot

Talous- ja palkkahallinnon yhtiön perustaminen/yhtiöön liittyminen 138/00/2016. Yhdistymishallitus

Talous- ja palkkahallinnon yhtiön perustaminen/yhtiöön liittyminen 138/00/2016. Yhdistymishallitus Yhdistymishallitus 4 22.08.2016 Yhdistymishallitus 10 12.09.2016 Yhdistymishallitus 27 19.09.2016 Yhdistetty valtuusto 9 19.09.2016 Kaupunginhallitus 259 10.10.2016 Kaupunginvaltuusto 52 24.10.2016 Talous-

Lisätiedot

Kuntaliiton mukaan kunnan on syytä ryhtyä seuraaviin toi men pi tei siin:

Kuntaliiton mukaan kunnan on syytä ryhtyä seuraaviin toi men pi tei siin: Kaupunginhallitus 90 07.03.2016 Hallintosääntömuutos 4 luku lautakunnat, aluejohtokunnat ja toimikunnat 6 lautakunnan erityinen ratkaisuvalta, rakennus- ja ympäristölautakunta ja tekninen lautakunta sekä

Lisätiedot

Perusturvalautakunta Perusturvalautakunta

Perusturvalautakunta Perusturvalautakunta Perusturvalautakunta 6 30.08.2016 Perusturvalautakunta 4 25.09.2018 Pohjanmaan maakuntien sosiaalialan osaamiskeskus SONet BOTNIAn kuntasopimusten uusiminen ja kuntarhoitus vuosille 2017-2018 / kuntarahoitus

Lisätiedot

MARKO RANTASEN VAPAUTUSHAKEMUS VESIHUOLTOLAITOKSEN VIEMÄRIVERKKOON LIITTÄMISESTÄ / LAUSUNTO MARKO RANTASEN VALITUKSESTA TURUN HALLINTO-OIKEUDELLE

MARKO RANTASEN VAPAUTUSHAKEMUS VESIHUOLTOLAITOKSEN VIEMÄRIVERKKOON LIITTÄMISESTÄ / LAUSUNTO MARKO RANTASEN VALITUKSESTA TURUN HALLINTO-OIKEUDELLE Ympäristölautakunta 161 06.10.2015 Ympäristölautakunta 222 26.11.2015 MARKO RANTASEN VAPAUTUSHAKEMUS VESIHUOLTOLAITOKSEN VIEMÄRIVERKKOON LIITTÄMISESTÄ / LAUSUNTO MARKO RANTASEN VALITUKSESTA TURUN HALLINTO-OIKEUDELLE

Lisätiedot

Naantalin kaupungin äänestysaluejako

Naantalin kaupungin äänestysaluejako Kaupunginhallitus 144 18.04.2017 Kaupunginvaltuusto 38 24.04.2017 Naantalin kaupungin äänestysaluejako 187/00.00.00/2016 Kaupunginhallitus 18.04.2017 144 Kaupunginlakimies Turo Järvinen: Naantalin kaupungin

Lisätiedot

Nro 4 / Osayleiskaavan kaavakartta_10.000_ 26.5.2015 (vain sähköisenä)

Nro 4 / Osayleiskaavan kaavakartta_10.000_ 26.5.2015 (vain sähköisenä) Ympäristölautakunta 54 26.05.2015 Kaupunginhallitus 178 01.06.2015 Ympäristölautakunta 95 24.11.2015 Kaupunginhallitus 361 01.12.2015 Kaupunginvaltuusto 77 07.12.2015 Kankaanpään keskustan ja sitä ympäröivien

Lisätiedot

426/61.612/2013 TL 355

426/61.612/2013 TL 355 Tekninen lautakunta 355 10.11.2015 Kaupunginhallitus 543 23.11.2015 Tekninen lautakunta 374 25.11.2015 Kaupunginhallitus 581 07.12.2015 Kaupunginvaltuusto 134 14.12.2015 Tekninen lautakunta 62 15.03.2016

Lisätiedot

Päätös osuuskunnan vesi- ja viemäriverkostoon liittymisestä / RN:o , Kinttala Esko

Päätös osuuskunnan vesi- ja viemäriverkostoon liittymisestä / RN:o , Kinttala Esko Kaavoitus- ja ympäristölautakunta 88 24.09.2015 Päätös osuuskunnan vesi- ja viemäriverkostoon liittymisestä / RN:o 529-506-2-21, Kinttala Esko 859/11.04.02/2014 Kaavoitus- ja ympäristölautakunta 24.09.2015

Lisätiedot

102 Kunnan ympäristönsuojeluviranomaisen, leirintäalueviranomaisen ja rakennusvalvontaviranomaisen tehtävien delegoiminen viranhaltijoille

102 Kunnan ympäristönsuojeluviranomaisen, leirintäalueviranomaisen ja rakennusvalvontaviranomaisen tehtävien delegoiminen viranhaltijoille Tekninen lautakunta 66 20.09.2017 Tekninen lautakunta 102 19.12.2017 102 Kunnan ympäristönsuojeluviranomaisen, leirintäalueviranomaisen ja rakennusvalvontaviranomaisen tehtävien delegoiminen viranhaltijoille

Lisätiedot

Valtuuston tilapäisen valiokunnan ehdotus sivistyslautakunnan erottamista koskevassa asiassa. Tilapäinen valiokunta on kokoontunut kolme kertaa.

Valtuuston tilapäisen valiokunnan ehdotus sivistyslautakunnan erottamista koskevassa asiassa. Tilapäinen valiokunta on kokoontunut kolme kertaa. Tilapäinen valiokunta 4 13.03.2015 Valtuusto 15 23.03.2015 Valtuuston tilapäisen valiokunnan ehdotus sivistyslautakunnan erottamista koskevassa asiassa 23/00.02.04/2015 TILAPVAL 13.03.2015 4 Valtuusto

Lisätiedot

Sosterin kanssa on käyty neuvotteluja 30.1.2015 ja 4.3.2015 sääs töjen saamiseksi. Neuvottelujen tuloksia käsitellään kokouksessa.

Sosterin kanssa on käyty neuvotteluja 30.1.2015 ja 4.3.2015 sääs töjen saamiseksi. Neuvottelujen tuloksia käsitellään kokouksessa. Kunnanhallitus 60 30.03.2015 Kunnanhallitus 68 21.04.2015 Kunnanhallitus 82 11.05.2015 Kunnanhallitus 102 11.06.2015 Kunnanhallitus 107 18.06.2015 Kunnanvaltuusto 27 18.06.2015 Talouden tasapainottamistoimenpiteet

Lisätiedot

KAUPUNGINJOHTAJA: Kaupunginhallitus päättää antaa aloitteen tek ni sen toimen valmisteltavaksi.

KAUPUNGINJOHTAJA: Kaupunginhallitus päättää antaa aloitteen tek ni sen toimen valmisteltavaksi. Tekninen lautakunta 40 14.03.2017 Valtuustoaloite koskien Pirttiniemen (Pirtinpohjan), Suomäen ja muiden vanhojen asutusalueiden ottamista vesihuoltolaitoksen toiminta-alueeseen/ Matti Seppä ym. 168/10.03.01.03/2017

Lisätiedot

VIRTAIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 21/ Kaupunginhallitus Otsikko Sivu 258 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus,

VIRTAIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 21/ Kaupunginhallitus Otsikko Sivu 258 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus, VIRTAIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 21/2018 590 Aika 17.09.2018 klo 16:00-17:20 Paikka Marttinen, Paunu- sali KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 258 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus, 592 pöytäkirjantarkastajien

Lisätiedot

Lausunto Fimealle apteekkipalvelujen saatavuudesta Naantalissa

Lausunto Fimealle apteekkipalvelujen saatavuudesta Naantalissa Kaupunginhallitus 294 19.09.2016 Kaupunginhallitus 303 26.09.2016 Lausunto Fimealle apteekkipalvelujen saatavuudesta Naantalissa 542/05.11.03/2016 Kaupunginhallitus 19.09.2016 294 Hallintojohtaja Riitta

Lisätiedot

Valtuustoaloite / Heinolan kaupungin omistamat rakennukset hyvään kuntoon

Valtuustoaloite / Heinolan kaupungin omistamat rakennukset hyvään kuntoon Tekninen lautakunta 70 29.04.2014 Tekninen lautakunta 114 12.08.2014 Kaupunginhallitus 294 18.08.2014 Kaupunginvaltuusto 87 15.09.2014 Valtuustoaloite / Heinolan kaupungin omistamat rakennukset hyvään

Lisätiedot

KOULULAISTEN AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOMINNAN JÄRJESTÄMINEN LUKUVUONNA

KOULULAISTEN AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOMINNAN JÄRJESTÄMINEN LUKUVUONNA Sivistyslautakunta 21 25.03.2015 Sivistyslautakunta 33 22.04.2015 KOULULAISTEN AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOMINNAN JÄRJESTÄMINEN LUKUVUONNA 2015 2016 SIVLTK 21 Koululaisten aamu- ja iltapäivätoimintaa koskevat

Lisätiedot

Ympäristölautakunta

Ympäristölautakunta Ympäristölautakunta 73 04.12.2013 VAPAUTUSHAKEMUS POHJOIS HARTOLAN VESIOSUUSKUNNAN VESIJOHTOON LIITTÄMISVELVOLLISUUDESTA KIINTEISTÖILLE HIEKKALA RN:0 9:46, PAAVONMÄKI RN:O 9:33 JA ANTTILA RN:O 9:49 37/60.602/2013

Lisätiedot

Meri-Lapin ympäristölautakunta

Meri-Lapin ympäristölautakunta Meri-Lapin ympäristölautakunta 78 16.08.2016 VAPAUTUSHAKEMUS VIEMÄRILAITOKSEN TOIMINTA-ALUEELLA SIJAITSEVAN KIINTEISTÖN VAPAUTTAMISEKSI VIEMÄRIVERKOSTOON LIITTYMISESTÄ / PEKKA KAARTINEN, 851-424-17-67

Lisätiedot

Hulevesimaksun käyttöönotto

Hulevesimaksun käyttöönotto Hulevesimaksun käyttöönotto KARA 0 Valmistelijat: tekninen johtaja Nina Kujala, p. 044 7809 331, ta louspääl lik kö Hanna Ekholm-Kippo, p. 044 7809 313, suun nit te lu in si nöö ri Minna Väisänen, p. 044

Lisätiedot

Asuntotoimen järjestäminen Lohjan kaupungissa vuonna 2016

Asuntotoimen järjestäminen Lohjan kaupungissa vuonna 2016 Kaupunginhallitus 327 07.09.2015 Kaupunginvaltuusto 100 16.09.2015 Asuntotoimen järjestäminen Lohjan kaupungissa vuonna 2016 297/00.01.02/2015 PERLJ 16.06.2015 59 Lohjan kaupunginvaltuusto hyväksyi marraskuussa

Lisätiedot

Lautakunta on päättänyt vapauttamisen periaatteista 23.4.2015 kokouk

Lautakunta on päättänyt vapauttamisen periaatteista 23.4.2015 kokouk Ympäristölautakunta 193 27.10.2015 Ympäristölautakunta 233 15.12.2015 MIRJA JA RAIMO LIETZÉNIN VAPAUTUSHAKEMUS VESIHUOLTOLAITOKSEN VIEMÄRIVERKKOON LIITTÄMISESTÄ / LAUSUNTO MIRJA JA RAIMO LIETZÉNIN VALITUKSESTA

Lisätiedot

Viranhaltijapäätösten ilmoituskäytäntö tekniselle lautakunnalle

Viranhaltijapäätösten ilmoituskäytäntö tekniselle lautakunnalle Tekninen lautakunta 118 24.10.2018 Viranhaltijapäätösten ilmoituskäytäntö tekniselle lautakunnalle Tekninen lautakunta 24.10.2018 118 Tekninen johtaja Reima Ojala 11.10.2018: Kaupunginhallitus on käsitellyt

Lisätiedot

Valmistelija talousjohtaja Anne Vuorjoki:

Valmistelija talousjohtaja Anne Vuorjoki: Kaupunginhallitus 243 17.10.2016 Kaupunginhallitus 256 31.10.2016 Kaupunginhallitus 263 07.11.2016 Kaupunginhallitus 272 21.11.2016 Yhteistyötoimikunta 22 23.11.2016 Kaupunginhallitus 283 28.11.2016 Kaupunginhallitus

Lisätiedot

(Liikunta- ja nuorisopäällikkö) Esitän, että uimahalli pidetään yleisölle auki 35 h viikossa. Ma-ke 13.00-20.00, to 06.00-14.00 ja su 12.00-18.00.

(Liikunta- ja nuorisopäällikkö) Esitän, että uimahalli pidetään yleisölle auki 35 h viikossa. Ma-ke 13.00-20.00, to 06.00-14.00 ja su 12.00-18.00. Sivistyslautakunta 85 21.10.2014 Sivistyslautakunta 90 12.11.2014 Sivistyslautakunta 103 10.12.2014 Kunnanhallitus 41 16.03.2015 Valtuusto 12 30.03.2015 Uimahallin aukioloajat Sivistyslautakunta 21.10.2014

Lisätiedot

Tekninen palvelukeskus on saanut valmiiksi päivitetyn Pattasten päiväkodin hankesuunnitelman Hankesuunnitelma esitellään kokouksessa.

Tekninen palvelukeskus on saanut valmiiksi päivitetyn Pattasten päiväkodin hankesuunnitelman Hankesuunnitelma esitellään kokouksessa. TULEVAISUUSLAUTAKUNTA 45 10.04.2018 RAKENNETUN 49 17.04.2018 YMPÄRISTÖN LAUTAKUNTA KAUPUNGINHALLITUS 163 07.05.2018 KAUPUNGINHALLITUS 192 14.05.2018 Pattasten päiväkodin hankesuunnitelma 217/10.1003.100302/2018

Lisätiedot

Etelä-Pohjanmaan III vaihemaakuntakaavan luonnos / Kaupungin lausunto / Ehdotusvaiheen lausunto

Etelä-Pohjanmaan III vaihemaakuntakaavan luonnos / Kaupungin lausunto / Ehdotusvaiheen lausunto Puheenjohtajiston työryhmä 5 15.03.2017 Kaupunginhallitus 5 20.03.2017 Kaupunkisuunnittelujaosto 4 04.04.2018 Kaupunginhallitus 6 09.04.2018 Etelä-Pohjanmaan III vaihemaakuntakaavan luonnos / Kaupungin

Lisätiedot

Kunnanhallitus 96 16.03.2015 Kunnanhallitus 106 30.03.2015

Kunnanhallitus 96 16.03.2015 Kunnanhallitus 106 30.03.2015 Kunnanhallitus 96 16.03.2015 Kunnanhallitus 106 30.03.2015 Kunnanvaltuuston puheenjohtaja Inkeri Yrityksen vaatimus oikeudellinen asiantuntija Pertti Eilavaaran laskussa mainittujen asiakirjojen luovuttamisesta

Lisätiedot

Kaikkiaan edellä mainituilla alueilla on 69 omakotitonttia ja 12 ri vi talo tont tia, yhteensä 81 kpl.

Kaikkiaan edellä mainituilla alueilla on 69 omakotitonttia ja 12 ri vi talo tont tia, yhteensä 81 kpl. RAKENNETUN 107 25.09.2018 YMPÄRISTÖN LAUTAKUNTA KAUPUNGINHALLITUS 334 01.10.2018 KAUPUNGINVALTUUSTO 130 29.10.2018 Omakoti- ja rivitalotonttien alemyyntikampanja 631/10.1003.100303/2018 RAKYMP 107 Raahen

Lisätiedot

78 18.08.2015. MELAYMP 18.08.2015 78 Valmistelija ympäristötarkastaja Veera Pikkarainen ja ym pä ris tönsuo je lu sih tee ri Kai Virtanen:

78 18.08.2015. MELAYMP 18.08.2015 78 Valmistelija ympäristötarkastaja Veera Pikkarainen ja ym pä ris tönsuo je lu sih tee ri Kai Virtanen: Meri-Lapin ympäristölautakunta 78 18.08.2015 VAPAUTUSHAKEMUS VIEMÄRILAITOKSEN TOIMINTA-ALUEELLA SIJAITSEVAN KIINTEISTÖN VAPAUTTAMISEKSI VIEMÄRIVERKOSTOON LIITTYMISESTÄ / ESA HARJUTSALO, 851-411-35-49 279/11.01.05/2015

Lisätiedot

Vesihuollon vesi- ja jätevesimaksun muuttaminen ja hulevesimaksun käyttöönottaminen

Vesihuollon vesi- ja jätevesimaksun muuttaminen ja hulevesimaksun käyttöönottaminen Tekninen lautakunta 92 22.11.2016 Vesihuollon vesi- ja jätevesimaksun muuttaminen ja hulevesimaksun käyttöönottaminen Tekninen lautakunta 22.11.2016 92 Tekninen johtaja Kimmo Suonpää 11.11.2016: Johdanto:

Lisätiedot

Meri-Lapin ympäristölautakunta

Meri-Lapin ympäristölautakunta Meri-Lapin ympäristölautakunta 75 18.08.2015 PÄÄTÖS TONI HOTARIN VAPAUTUSHAKEMUKSESTA, JOKA KOSKEE VIEMÄRILAITOKSEN TOIMINTA-ALUEELLA SIJAITSEVAN KIINTEISTÖN 851-411-1-50 VELVOLLISUUTTA LIITTYÄ VIEMÄRIVERKOSTOON

Lisätiedot

Lausunto vesiliikennelain mukaisesta hakemusasiasta / Nopeusrajoitus Airismaan länsikärjen ja Väliluodon väliseen kapeikkoon

Lausunto vesiliikennelain mukaisesta hakemusasiasta / Nopeusrajoitus Airismaan länsikärjen ja Väliluodon väliseen kapeikkoon Kaavoitus- ja ympäristölautakunta 29 12.03.2015 Lausunto vesiliikennelain mukaisesta hakemusasiasta / Nopeusrajoitus Airismaan länsikärjen ja Väliluodon väliseen kapeikkoon 114/10.05.01/2015 Kaavoitus-

Lisätiedot

Ympäristölautakunta Kiinteistön liittäminen järjestettyyn jätehuoltoon / Tontti 2 1: /54.544/2016 YMPLTK

Ympäristölautakunta Kiinteistön liittäminen järjestettyyn jätehuoltoon / Tontti 2 1: /54.544/2016 YMPLTK Ympäristölautakunta 26 21.02.2017 Kiinteistön liittäminen järjestettyyn jätehuoltoon / Tontti 2 1:164 228/54.544/2016 YMPLTK 10.05.2016 74 Asia Alueellinen jätehuoltoviranomainen kehotti 23.2.2016 kiin

Lisätiedot

Vt. kaupunginjohtajan päätösehdotus:

Vt. kaupunginjohtajan päätösehdotus: Kaupunginhallitus 38 12.02.2018 Kaupunginhallitus 65 06.03.2018 Kaupunginhallitus 88 26.03.2018 Kaupunginvaltuusto 24 26.03.2018 Kuntalain 85.2 :n mukaisten selitysten vaatiminen / jatkotoimenpiteet 2089/03.06.00/2018

Lisätiedot

TYÖNUMERO: PORIN VESI VESIHUOLTOLAITOKSEN TOIMINTA-ALUE SWECO YMPÄRISTÖ OY TURKU

TYÖNUMERO: PORIN VESI VESIHUOLTOLAITOKSEN TOIMINTA-ALUE SWECO YMPÄRISTÖ OY TURKU TYÖNUMERO: 20600971 PORIN VESI SWECO YMPÄRISTÖ OY TURKU Muutoslista FIANRY FIANRY FIMKIT VALMIS MUUTOS PÄIVÄYS HYVÄKSYNYT TARKASTANUT LAATINUT HUOMAUTUS Sisältö 1 JOHDANTO... 1 2 LAINSÄÄDÄNTÖ... 1 3 MÄÄRITTELYPERUSTEET...

Lisätiedot

Asuntotoimen järjestäminen Lohjan kaupungissa vuonna 2016

Asuntotoimen järjestäminen Lohjan kaupungissa vuonna 2016 Kaupunginhallitus 327 07.09.2015 Asuntotoimen järjestäminen Lohjan kaupungissa vuonna 2016 297/00.01.02/2015 PERLJ 16.06.2015 59 Lohjan kaupunginvaltuusto hyväksyi marraskuussa 2014 vuoden 2015 talousarvion.

Lisätiedot

Kyseessä on kaavoitusohjelman työ nro 1703.

Kyseessä on kaavoitusohjelman työ nro 1703. Kaupunkirakennelautakunta 9 17.01.2017 Kaupunkirakennelautakunta 68 14.03.2017 Kaupunginhallitus 108 20.03.2017 Kaupunginvaltuusto 16 27.03.2017 Merimiehenkatu 3 asemakaavamuutoksen hyväksyminen 7500/10.02.03/2016

Lisätiedot

Selitys korkeimmalle hallinto-oikeudelle tehtyyn valitukseen koskien Venesjärven osayleiskaavamuutosta

Selitys korkeimmalle hallinto-oikeudelle tehtyyn valitukseen koskien Venesjärven osayleiskaavamuutosta Ympäristölautakunta 105 17.12.2015 Ympäristölautakunta 9 26.01.2016 Kaupunginhallitus 47 01.02.2016 Kaupunginhallitus 109 14.03.2016 Kaupunginvaltuusto 33 21.03.2016 Kaupunginhallitus 184 23.05.2016 Kaupunginvaltuusto

Lisätiedot

Puheenjohtajiston työryhmä Kaupunginhallitus Kaupunginhallitus Kaupunginhallitus

Puheenjohtajiston työryhmä Kaupunginhallitus Kaupunginhallitus Kaupunginhallitus Puheenjohtajiston työryhmä 6 15.02.2017 Kaupunginhallitus 3 20.02.2017 Kaupunginhallitus 3 10.04.2017 Kaupunginhallitus 5 26.06.2017 Vaihto määräalat tiloista 408-404-11-199, 408-404-8-98, 408-404-9-240

Lisätiedot

Kasvatus- ja opetuslautakunta Perusopetuksen koulun hyvinvointiprofiili

Kasvatus- ja opetuslautakunta Perusopetuksen koulun hyvinvointiprofiili Kasvatus- ja opetuslautakunta 53 11.08.2014 Perusopetuksen koulun hyvinvointiprofiili KOLA 53 Valmistelija / lisätiedot: Perusopetusjohtaja Mari Routti, puh. 040 837 2646 etunimi.sukunimi@lappeenranta.fi

Lisätiedot

137 10.12.2013 98 06.08.2014

137 10.12.2013 98 06.08.2014 Rakennus- ja ympäristölautakunta Rakennus- ja ympäristölautakunta 137 10.12.2013 98 06.08.2014 Oikaisuvaatimus toimenpidelupapäätöksestä 286-2013-781, kiinteistölle 286-21-6-6, Kaaritie 18, Kuusankoski,

Lisätiedot

AINO JA ARVO KORPIN VAPAUTUSHAKEMUS VIEMÄRIIN LIITTÄMISESTÄ / LAUSUNTO AINO JA ARVO KORPIN VALITUKSESTA TURUN HALLINTO-OIKEUDELLE

AINO JA ARVO KORPIN VAPAUTUSHAKEMUS VIEMÄRIIN LIITTÄMISESTÄ / LAUSUNTO AINO JA ARVO KORPIN VALITUKSESTA TURUN HALLINTO-OIKEUDELLE Ympäristölautakunta 218 26.11.2015 Ympäristölautakunta 10 21.01.2016 AINO JA ARVO KORPIN VAPAUTUSHAKEMUS VIEMÄRIIN LIITTÄMISESTÄ / LAUSUNTO AINO JA ARVO KORPIN VALITUKSESTA TURUN HALLINTO-OIKEUDELLE YMPLTK

Lisätiedot

ML 25 Valmistelija ja esittelijä: Marina Bergheim-Ahlqvist, 040 521 8128. Lähi- ja virkistysmetsät 1 496 ha

ML 25 Valmistelija ja esittelijä: Marina Bergheim-Ahlqvist, 040 521 8128. Lähi- ja virkistysmetsät 1 496 ha Maaseutulautakunta 25 08.04.2010 Elinkeino- ja kehittämisjaosto 36 27.04.2010 Tekninen lautakunta 76 25.05.2010 Kaupunginhallitus 313 30.08.2010 Strategiaehdotus kaupungin metsille ja maa-alueille 506/14.03.02/2010

Lisätiedot

Vaalilautakunnan ja vaalitoimikunnan asettaminen vuoden 2018 presidentinvaaleja varten

Vaalilautakunnan ja vaalitoimikunnan asettaminen vuoden 2018 presidentinvaaleja varten Kunnanhallitus 279 09.10.2017 Kunnanhallitus 317 06.11.2017 Kunnanhallitus 341 27.11.2017 Kunnanhallitus 362 18.12.2017 Vaalilautakunnan ja vaalitoimikunnan asettaminen vuoden 2018 presidentinvaaleja varten

Lisätiedot

Kokemäen kaupunki on etsinyt vapautuneisiin tiloihin uusia vuokralaisia useiden vuosien ajan.

Kokemäen kaupunki on etsinyt vapautuneisiin tiloihin uusia vuokralaisia useiden vuosien ajan. Kaupunginhallitus 6 19.01.2015 Kaupunginvaltuusto 5 26.01.2015 Kokemäen kaupungin ja Freyja Oy:n välisen vuokrasopimuksen muuttaminen (vuoden 2015 vuokraerien maksulykkäys) sekä vuoden 2015 talousarvion

Lisätiedot

Kunnanhallitus päättää ostoneuvotteluihin osallistumisesta.

Kunnanhallitus päättää ostoneuvotteluihin osallistumisesta. Kunnanhallitus 322 18.09.2017 Kunnanhallitus 336 02.10.2017 Kunnanhallitus 19 08.01.2018 Kunnanhallitus 22 17.01.2018 Valtuusto 10 25.01.2018 Siikajoen vanhustenkotiyhdistyksen ostotarjous 286/44.441/2017

Lisätiedot

Oikaisu päätökseen kiinteistöjen Sirola RN:o 28:6 ja RN:o 28:24 myynnistä Vaarankylän kyläyhdistykselle

Oikaisu päätökseen kiinteistöjen Sirola RN:o 28:6 ja RN:o 28:24 myynnistä Vaarankylän kyläyhdistykselle Kunnanhallitus 46 25.02.2014 Kunnanhallitus 76 24.03.2014 Kunnanhallitus 126 13.05.2014 Oikaisu päätökseen kiinteistöjen Sirola RN:o 28:6 ja RN:o 28:24 myynnistä Vaarankylän kyläyhdistykselle 135/1/2013

Lisätiedot

Sivistystoimen vuoden 2013 talousarvion käyttösuunnitelman hyväksyminen

Sivistystoimen vuoden 2013 talousarvion käyttösuunnitelman hyväksyminen Sivistyslautakunta 3 14.02.2013 Sivistystoimen vuoden 2013 talousarvion käyttösuunnitelman hyväksyminen Sivistyslautakunta 3 Valmistelija: Sivistysjohtaja Eija Karhu Kauhavan kaupunginvaltuusto on kokouksessaan

Lisätiedot

Rakennus- ja ympäristölautakunta 252 16.12.2015 655/11.01.00/2014. Rakennus- ja ympäristölautakunta 16.12.2015 252

Rakennus- ja ympäristölautakunta 252 16.12.2015 655/11.01.00/2014. Rakennus- ja ympäristölautakunta 16.12.2015 252 Rakennus- ja ympäristölautakunta 252 16.12.2015 Päätös / ympäristölupahakemus / Syväsatama, jätteiden loppusijoittaminen ja hyödyntäminen satamakentän rakenteissa, Kokkolan Satama / Länsi- ja Sisä-Suomen

Lisätiedot

OLLI FAGERSTRÖMIN VAPAUTUSHAKEMUS VIEMÄRIIN LIITTÄMISESTÄ / LAUSUNTO OLLI FAGERSTRÖMIN VALITUKSESTA TURUN HALLINTO-OIKEUDELLE

OLLI FAGERSTRÖMIN VAPAUTUSHAKEMUS VIEMÄRIIN LIITTÄMISESTÄ / LAUSUNTO OLLI FAGERSTRÖMIN VALITUKSESTA TURUN HALLINTO-OIKEUDELLE Ympäristölautakunta 221 26.11.2015 Ympäristölautakunta 11 21.01.2016 OLLI FAGERSTRÖMIN VAPAUTUSHAKEMUS VIEMÄRIIN LIITTÄMISESTÄ / LAUSUNTO OLLI FAGERSTRÖMIN VALITUKSESTA TURUN HALLINTO-OIKEUDELLE YMPLTK

Lisätiedot

Sisäisen valvonnan järjestäminen on kunnanhallituksen teh tä vä. Tarkastussäännön hyväksyy valtuusto.

Sisäisen valvonnan järjestäminen on kunnanhallituksen teh tä vä. Tarkastussäännön hyväksyy valtuusto. Kunnanhallitus 284 09.09.2013 Tarkastuslautakunta 32 11.09.2013 Sisäisen valvonnan ohjeet ja tarkastussääntö 1272/01/010/2008 KHALL 284 1272/01/010/2008 KHALL 607 Johtoryhmän ja tilintarkastajien keskusteluissa

Lisätiedot

HARJAVALLAN KAUPUNGIN HENKILÖSTÖ- JA KOULUTUSSUUNNITELMA 2017

HARJAVALLAN KAUPUNGIN HENKILÖSTÖ- JA KOULUTUSSUUNNITELMA 2017 Yhteistoimintaelin 6 26.01.2017 Henkilöstöjaosto 9 30.01.2017 Kaupunginhallitus 37 20.02.2017 Valtuusto 20 29.05.2017 HARJAVALLAN KAUPUNGIN HENKILÖSTÖ- JA KOULUTUSSUUNNITELMA 2017 Yte 26.01.2017 6 1.1.2014

Lisätiedot

Kunnanhallitus 143 20.05.2013 Kunnanhallitus 182 05.08.2013 OULUN AMMATTIKORKEAKOULUN OMISTUS 613/053/2013

Kunnanhallitus 143 20.05.2013 Kunnanhallitus 182 05.08.2013 OULUN AMMATTIKORKEAKOULUN OMISTUS 613/053/2013 Kunnanhallitus 143 20.05.2013 Kunnanhallitus 182 05.08.2013 OULUN AMMATTIKORKEAKOULUN OMISTUS 613/053/2013 KHALL 143 Valmistelu: hallintojohtaja Eeva Vanhanen, p. 050 356 6427 Oulun kaupunki, Oulun seudun

Lisätiedot

Kaavoituspalveluissa on valmisteltu luonnos Pihlajaveden osayleiskaavan tarkistamiseksi.

Kaavoituspalveluissa on valmisteltu luonnos Pihlajaveden osayleiskaavan tarkistamiseksi. Tekninen lautakunta 271 30.09.2014 Tekninen lautakunta 101 26.04.2016 Tekninen lautakunta 107 27.06.2017 Kaupunginhallitus 385 14.08.2017 Kaupunginhallitus 402 28.08.2017 Kaupunginvaltuusto 109 18.09.2017

Lisätiedot