LOHKOKETJUTEKNOLOGIASTA VAUHTIA HYVINVOINTIEKOSYSTEEMILLE JA SOSIAALI- JA TERVEYDENHUOLLON ORGANISAATIOLLE. Kartoittava kirjallisuuskatsaus

Transkriptio

1 LOHKOKETJUTEKNOLOGIASTA VAUHTIA HYVINVOINTIEKOSYSTEEMILLE JA SOSIAALI- JA TERVEYDENHUOLLON ORGANISAATIOLLE Kartoittava kirjallisuuskatsaus Tuomas Laukkanen Pro gradu -tutkielma Sosiaali- ja terveyshallintotiede Itä-Suomen yliopisto Sosiaali- ja terveysjohtamisen laitos Toukokuu 2019

2 ITÄ-SUOMEN YLIOPISTO, yhteiskuntatieteiden ja kauppatieteiden tiedekunta Sosiaali- ja terveysjohtamisen laitos, Sosiaali- ja terveyshallintotiede LAUKKANEN, TUOMAS: Lohkoketjuteknologiasta vauhtia hyvinvointiekosysteemille ja sosiaali- ja terveydenhuollon organisaatioille. Kartoittava kirjallisuuskatsaus Pro gradu -tutkielma, 109 sivua, 2 liitettä (10 sivua) Tutkielman ohjaajat: TtM Juha Rautiainen FT Virpi Jylhä Toukokuu 2019 Avainsanat: Lohkoketjut, omadata, systeemiteoria, ekosysteemit Uudet teknologiat ja innovaatiot muokkaavat yhteiskunnan rakenteita. Digitalisaatio ja datan määrän kasvu asettavat myös sosiaali- ja terveydenhuollon organisaatiot pohtimaan toiminnan rakenteellista kehittämistä. Avoimen innovaation mallissa yritykset ja organisaatiot muodostavat yhteistoiminnallisia ekosysteemejä, jotka perustuvat vastavuoroisuuteen. Tutkielman tarkoituksena oli kuvata teoreettisesti, minkälaisista teemoista lohkoketjuteknologian ympärille rakentuva hyvinvointiekosysteemi voisi koostua. Lisäksi tutkielmassa tarkasteltiin mitä lisäarvoa lohkoketjuteknologia voisi tuottaa sosiaali- ja terveydenhuollon organisaatioille. Myös datan ihmiskeskeinen hallinta- ja hyödyntämismalli oli tarkasteltavana. Lohkoketjuteknologiaa ja hyvinvointiekosysteemiä tarkasteltiin myös systeemiteoreettisesta näkökulmasta. Tutkielma toteutettiin kartoittavana kirjallisuuskatsauksena. Tiedonhaku tehtiin Scopus, IEEE Xplore, Web of Science, Google Scholar, ARTO ja Finna tietokantoihin. Haun tuloksena löytyi 484 aineistotulosta, joista aineiston valintaprosessin seurauksena lopulliseen katsaukseen valikoitui 44 artikkelia. Aineisto analysoitiin teoriaohjaavan sisällönanalyysin keinoin. Teemoittelun avulla aineisto järjestettiin systemaattiseksi kokonaisuudeksi. Tutkielman tuloksissa korostui lohkoketjuteknologian tekniset ominaisuudet. Negatiivisessa valossa näyttäytyi lohkoketjuteknologian epäkypsyys, joka näkyy yhteensopivuuden ongelmina ja sääntelyn vaikeutena. Myös erilaiset henkilödataan liittyvät hallinnointikeinot toistuivat aineistossa. Tulosten perusteella lohkoketju ei sovellu hyvinvointitietojen eikä asiakas- ja potilastietojen säilytyspaikaksi. Sen sijaan digitaalisen identiteetin varmentamiseen lohkoketjuteknologia näyttää tulosten valossa sopivan hyvin. Potentiaalisia jatkotutkimusaiheita ovat älysopimusten hyödyntäminen sosiaalihuollon organisaatioissa sekä palvelusetelin tokenisoiminen. Tietoarkkitehtuurin näkökulmasta hyvinvointiekosysteemiä ei kannata rakentaa pelkästään lohkoketjuteknologian ympärille. Sen sijaan tulisi hyödyntää avoimia ohjelmointirajapintoja ICT-infrastruktuurin luomisessa.

3 UNIVERSITY OF EASTERN FINLAND, Faculty of Social Sciences and Business Studies Department of Health and Social Management, Health and social management sciences LAUKKANEN, TUOMAS: Blockchain technology to boost wellbeing-ecosystem and social- and healthcare organizations. Scoping review Master's thesis, 109 pages, 2 appendices (10 pages) Thesis Supervisors: MHSc Juha Rautiainen PhD Virpi Jylhä May 2019 Keywords: blockchain, mydata, systems theory, ecosystems New technologies and innovations shape the structures of society. Digitalisation and increased amount of data place social and healthcare organizations on the question of structural development. In open innovation model companies and organizations form a collaborative ecosystems which are based on reciprocity. The purpose of this master s thesis was to describe the themes that a theoretical wellbeing ecosystem based on blockchain technology could consist of. In addition, the added value of blockchain technology for social- and healthcare organizations was explored. The human-centered personal data management model was also under observation. Blockchain technology and wellbeing ecosystem were also viewed from a systems theory perspective. The thesis was carried out as a scoping literature review. Data retrieval was performed in Scopus, IEEE Xplore, Web of Science, Google Scholar, ARTO and Finna databases. The search resulted in 484 material results, of which 44 articles were selected for the final review as a result of the material selection process. The material was analyzed by means of theory-driven content analysis. With help of using themes the material was organized into a systematic entity. Results underlines different kind of technical solutions which were based on blockchain. Immaturity of the blockchain technology appeared in negative light. It is reflected in interoperability problems and regulatory difficulty. Also, the different ways of managing data were repeated in the material. Based on the results, the blockchain is not suitable for storing health, customer, or patient data. Instead, for the verification of digital identity, blockchain technology seems to be well suited based on the results. Potential use cases are also exploitation of the smart contracts in socialcare organizations and the tokenization of the service vouchers. However, these require more extensive research and piloting. From the information architecture perspective, it is not wise to build a well-being ecosystem around just the blockchain technology. Instead, open programming interfaces should be used to create ICT infrastructure.

4 SISÄLTÖ 1 JOHDANTO Tutkielman lähtökohtia Tutkielman tarkoitus ja tutkimuskysymykset Tutkielman kulku SYSTEEMITEORIA Yleinen systeemiteoria Luhmannin systeemiteoria Ilmiömäisyys, organisaatiot ja moderni yhteiskunta Koodit, mediumit, ohjelmat ja luottamus HYVINVOINTIEKOSYSTEEMIN TEOREETTISET ELEMENTIT Lohkoketjuteknologia Lohkoketjun tekninen kuvaus ja ominaisuudet Lohkoketjutyypit ja toimijat Älykkäät sopimukset Lohkoketjuihin liittyvät haasteet Ekosysteemimalli Data, omadata ja ihmiskeskeisyys Hyvinvoinnin edistäminen Teoreettisen viitekehyksen yhteenveto TUTKIMUSMENETELMÄ JA AINEISTO Kartoittava kirjallisuuskatsaus Tutkimusprosessi Tutkimusaineiston analyysi TULOKSET Systeemi- ja teknologisen tason ratkaisut Datan asema ja hallinnointi Yksityisyys, turvallisuus ja luottamus Talous ja tokenisointi Laki ja sääntely Eettiset näkemykset Tulosten yhteenveto POHDINTA... 81

5 6.1 Johtopäätökset ja pohdinta Tutkimuksen luotettavuus ja eettisyys LÄHTEET LIITEET KUVIOT KUVIO 1. Lohkoketjuteknologian toimintaperiaate KUVIO 2. Älykkään sopimuksen toimintaperiaate KUVIO 3. API ekosysteemi, organisaatiokeskeinen alusta ja MyData-malli KUVIO 4. Teoriasta nousevat teemat koskien lohkoketjuteknologian mahdollistamaa hyvinvointiekosysteemiä KUVIO 5. Aineiston valintaprosessi...50 TAULUKOT TAULUKKO 1. Aineiston sisäänotto- ja poissulkukriteerit TAULUKKO 2. Tietokannat hakulausekkeet ja tulokset TAULUKKO 3a. Aineiston tulosten yhteenveto TAULUKKO 3b. Aineiston tulosten yhteenveto...80

6 3 1 JOHDANTO 1.1 Tutkielman lähtökohtia Sosiaali- ja terveyspalveluiden tuottamisesta koituu huomattava julkinen kuluerä valtiolle. Kustannuksiksi on arvioitu n. 18,7 mrd. euroa. (Salonen ym. 2018, 40.) Väestön ikääntyessä kulurakenteen ennakoidaan kasvavan entisestään (Tilastokeskus 2018.) Onkin pohdittava uusia palveluiden tuottamis- ja järjestämismalleja. Rakenteiden uudistuessa tarvitaan myös tietojärjestelmien ja teknologian uudistamista. (Salonen ym. 2018, 40.) Valtiollisessa digimuutosohjelmassa on asetettu tavoitteeksi tarjota väestölle nykyistä yhdenvertaisempia palveluja. Tavoitteena on myös vähentää hyvinvointi- ja terveyseroja. Myös kustannusten kasvua tulisi hillitä. Digitaalisia palveluita tulisi hyödyntää nykyistä paremmin ja niiden pitäisi tukea peruspalveluja. (Valtioneuvosto 2015.) Käynnissä oleva teknologinen muutos mahdollistaa myös digitalisoituvien verkostojen rakentamisen. Digitaalinen murros tarjoaa uudenlaisia toiminnan organisointi- ja palvelujen järjestämisen tapoja. Innovaatiotoiminnan on myös havaittu muuttuneen yhä enemmän avoimen innovaation malliin. Sitä hyödyntävät yritykset ja organisaatiot pyrkivät rakentamaan ympärilleen kehitysyhteisöjä. Tällä tavalla pyritään muodostamaan liiketoiminnallisia ekosysteemeitä. Ominaista ekosysteemiajattelulle on kumppaneiden ja käyttäjien yhteistoiminta sekä arvon luominen toisiinsa kytkeytyneiden toimijoiden verkostossa. (Nieminen ym. 2011, 8-10.) Ekosysteemit mahdollistavat myös oman järjestelmän ulkopuolisten tahojen hyödyntämisen sekä paremman mahdollisuuden reagoida ulkoisiin paineisiin. (Nieminen ym. 2011, 30, 54) Yhtenä kiinnostavana skenaariona visioidaan lohkoketjuteknologian mahdollistamaa hyvinvointiekosysteemiä, jossa kansalaiset tuottavat itsestään hyvinvointitietoa järjestelmään esimerkiksi mobiilisovelluksen kautta (Salonen ym. 2018, 40.) Tuomas Pöysti (2017) esittää valtioneuvoston Ennakoivan hyvinvoinnin ekosysteemin rakentaminen ja kehkeyttäminen raportissa digitalisaation olevan tällä hetkellä merkittävä muutosta ajava voima. Julkisen hallinnan kokonaiskuva ja odotukset ovat muuttumassa. Jalansijaa ovat saaneet julkispalvelu palvelualustana, alustatalous, ekosysteemimalli ja siirtyminen keskitetyistä hajautettuihin järjestelmiin. Pöystin mukaan ollaan siirtymässä järjestelmä- ja

7 4 professiokeskeisyydestä kohti ihmiskeskeistä järjestelmää. Pöysti nostaakin esiin lohkoketjut yhtenä potentiaalisena teknologiana, joka mahdollistaisi asiakas- ja ihmiskeskeisen lähestymistavan. (Pöysti 2017.) Kanta palvelussa kehitystyö on jo vireillä. Omakannan omatietovarannossa voidaan jo tallentaa terveystietoja järjestelmään ja tarkoituksena olisi että niitä pystyttäisiin jakamaan myös sosiaali- ja terveydenhuollon ammattilaisille. (Kanta 2018.) Tämä järjestelmä ei kuitenkaan ole lohkoketjuteknologiaan pohjautuva ja sen idea rakentuu datan luovutuksen, ei niinkään vaihdannan ympärille, kuten lohkoketjuteknologian mahdollistamassa hyvinvointiekosysteemissä. Myös tietojärjestelmätieteen professori Tomi Dahlberg (2019) näkee lohkoketjuissa potentiaalia terveyspalveluita silmälläpitäen. Hän korostaa etenkin datan helpompaa ja turvallisempaa liikuttamista sote-ammattilaisten välillä. (Dahlberg 2019.) Yrityksistä ainakin Nokia, OP ja Tieto kehittelevät lohkoketjupohjaisia terveystietoihin liittyviä alustoja. Myös eduskunnan tulevaisuusvaliokunta on käsitellyt aihetta. (Eduskunta 2018, 37.) Uusia teknologioita ei voida kuitenkaan vaan sovittaa vanhaan rakenteeseen, vaan tarvitaan myös rakenteellisia muutoksia. Uusi teknologia voi synnyttää uutta teollisuutta tai uusia toimintatapoja, joka edellyttää uusien organisaatiojärjestelyjen kehittämistä, myös sosiaali- ja terveydenhuollon kentällä. Rakenteeseen sopimaton teknologia voi aiheuttaa organisaatiossa teknisiä sekä sosiaalisia ongelmia. (Arthur 2010, ) Siksi ilmiötä on tarkasteltava yksilön kokeman teknologian soveltuvuuden ja hyötyjen näkökulman lisäksi myös rakenteellisella tasolla. Lohkoketjuteknologia itsessään on suhteellisen uusi innovaatio ja sitä on tarpeellista tutkia sosiaali- ja terveydenhuoltoon peilaten, mahdollinen hyvinvointiekosysteemi huomioiden. 1.2 Tutkielman tarkoitus ja tutkimuskysymykset Tutkielman tarkoituksena on teorian ja kirjallisuuskatsauksen avulla kuvata, minkälaisten teemojen ympärille teoreettinen lohkoketjuteknologian mahdollistama hyvinvointiekosysteemi voisi rakentua. Hyvinvointiekosysteemin tulisi olla ihmiskeskeinen, eli se asettaisi ihmisen keskiöön, jonka ympärille ekosysteemi voisi rakentua (Poikola ym. 2018, 12.) Tällä tavoitellaan yksilön lisääntynyttä hyvinvointia sekä yksityisyyden, turvallisuuden ja luottamuksen tunnetta. Omien tietojen hallittavuus lisää yksilön kokemaa

8 5 hallittavuuden tunnetta omasta elämästään. (Eliasen ym. 2018, 17.) Lähestyn aihetta siis yksilön näkökulmasta, josta laajennan tarkastelun systeemiteorian valossa yhteiskunnan tasolle. Koen että ilmiön kuvaamiselle on sosiaalinen tilaus, joka pyrkii vastaamaan henkilökohtaisen datan sekä terveystietojen turvalliseen käyttöön, jakamiseen ja säilyttämiseen liittyviin kysymyksiin. Ajatus hyvinvointiekosysteemistä pohjautuu VTT:n visioon lohkoketjuteknologian käytöstä (Salonen ym. 2018), digital health revolution hankkeeseen (Eliasen ym. 2018), omadata (mydata) malliin (Poikola 2018 ym.) sekä AuroraAI hankkeeseen (Koppanen & Ruostetsaari 2019.) Nämä tutkimukset ja hankkeet näkevät hyvinvointiekosysteemin rakentuvan sote- ja muista organisaatioista, käyttäjistä, yrityksistä sekä kolmannen sektorin toimijoista. Kyseisissä tutkimuksissa ja hankkeissa hyvinvointiekosysteemin on myös katsottu rakentuvan erilaisten teemojen ympärille. Esiin nousee etenkin ihmiskeskeinen henkilötietojen hallinta- ja hyödyntämismalli. Tutkielmassani pyrin tuomaan yksityiskohtaisesti esiin teemojen sisältöjä aineistosta nousevien esimerkkien kautta. Tarkastelen myös omia löydöksiäni suhteessa aikaisempiin tutkimuksiin hyvinvointiekosysteemistä kansallisessa kontekstissa. Keskustelu ja tutkimus lohkoketjuteknologian ja hyvinvointiekosysteemin osalta leijuu hyvin abstraktilla tasolla. Pyrinkin nostamaan esiin myös konkreettisia asioita aineistosta, jos se vain suinkin on mahdollista. Tarkastelen lohkoketjuteknologian mahdollistamaa hyvinvointiekosysteemiä systeemiteoriaan peilaten. Yleisen systeemiteorian näkökulmasta lohkoketjuteknologiaa ovat tutkineet mm. (Okaka & Comin-Wattiau 2017; Omran ym ) Niklas Luhmannin teoriaan liittyvän luottamuksen valossa lohkoketjuja ovat tarkastelleet mm. (Sadhya ym. 2018; Wessling ym. 2018; Hällström & Uggia 2018; Mehrwald ym ) Kommunikaation näkökulman huomio (Van Lier 2017) tutkiessaan lohkoketjuteknologiaa kyberfyysiisen järjestelmän näkökulmasta. Luhmannin systeemiteorian huomio myös (Paetau 2015, 2016) tutkiessaan rahan sosiaalista funktiota hyväksikäyttäen sosiokyberneettistä- ja sosiaalisten systeemien näkökulmaa. Tutkielmassani peilaan tarkastelemastani ilmiöstä nousevia teemoja Niklas Luhmannin systeemiteoriaan ja päinvastoin. Pyrin löytämään yhtymäkohtia teorian ja ilmiön välillä ja näinollen selittämään ilmiötä myös systeemiteoriaan pohjautuen. Hyvinvointiekosysteemi ilmiönä on suhteellisen tuore, samoin kuin

9 6 lohkoketjut teknologiana. Siksi aikaisempaa tutkimusta aiheesta on vain vähän. Tutkielmani tuloksia pyrin peilaamaan aikaisemmin löydettyihin tuloksiin ja joko vahvistamaan tai kyseenalaistamaan niissä esille nousseita tuloksia. Tutkimuskysymykset ovat seuraavat: 1. Minkälaisten teemojen ympärille lohkoketjuteknologian mahdollistama teoreettinen hyvinvointiekosysteemimalli voisi rakentua teorian ja aineiston mukaan, noudattaen ihmiskeskeistä henkilötietojen hallinta- ja hyödyntämismallia? 2. Mitä lisäarvoa lohkoketjuteknologia voisi tuottaa sosiaali- ja terveydenhuollon organisaatioille? 1.3 Tutkielman kulku Tutkielmani johdanto-osiossa selvitän tutkielmani taustaa sekä esittelen aihepiirin. Pyrin osoittamaan myös aiheen ajankohtausuuden sosiaali- ja terveydenhuollon toimintaympäristö huomioiden. Kuvaan myös aikaisempia tutkimuksia aihepiiriin liittyen. Kerron kuinka tulen vertailemaan aikaisempien tutkimuksien tuloksia omiin tuloksiini. Alaluvussa 1.2 esittelen myös tutkimuskysymykseni. Luvuissa 2 ja 3 kuvaan tutkielman teoreettisen viitekehyksen. Teoreettinen viitekehys rakentuu hyvinvointiekosysteemin elementeistä, joita ovat: lohkoketjuteknologia, ekosysteemimalli, omadata ja hyvinvointi. Teoriaosuudessa kuvaan myös Luhmannin systeemiteoriaa sekä sen linkittyvyyttä hyvinvointiekosysteemin teemoihin. Luvussa 4 kuvaan tutkimusmenetelmääni sekä aineistonkeruuta ja analyysiä. Tutkielmani toteutin kartoittavana kirjallisuuskatsauksena, joka voidaan luokitella kuvailevan kirjallisuuskatsauksen kategoriaan. Kuvaan myös tutkimusprosessin etenemisen vaiheittain mukaan lukien sisäänotto- ja poissulkukriteerit, tietokannat, aineiston hakulausekkeet sekä aineiston valintaprosessin. Tutkimusaineiston analyysin toteutin teoriaohjaavana sisällönanalyysinä, joka on myös kuvattuna luvussa 4.

10 7 Tulokset osiossa kuvaan aineostosta nousseita tuloksia teemoittain. Jokaiselle teemalle on oma alalukunsa, jossa aineistosta nousevia asioita pohditaan suhteessa teoriasta nouseviin teemoihin. Pohdinta ja johtopäätökset osiossa pohdin lohkoketjuteknologian ja hyvinvointiekosysteemin käyttöä ja käytettävyyttä sosiaali- ja terveydenhuollon konteksti huomioiden. Esitän myös uusia avauksia ilmiöön liittyen, mikä johdattelee myös lisätutkimuksen tarpeeseen. Lopuksi pohdin tutkielmani eettisiä näkökulmia tutkielman tekemiseen liittyen. Tutkielmassani käytetään paljon englanninkielisiä termejä sekä lyhennelmiä. Liitteessä 2. on kirjoitettu näitä auki.

11 8 2 SYSTEEMITEORIA 2.1 Yleinen systeemiteoria Systeemiteoria juontaa juurensa Newtonin, Galileon ja Copernikuksen kaltaisten ajattelijoiden tavasta tutkia fyysistä todellisuutta orastavan systeemiteorian käsittein. Heille luonto oli keskeisin järjestelmä, jonka ominaisuudet tulkittiin objektiivisiksi, muuttumattomiksi ja yleisiksi. Yleisen systeemiteorian filosofiset juuret kuvaillaan ulottuneen aina 1770-luvulle saakka, kohdistuen G.W.F. Hegeliin luvulla Ludwig von Bertalanffy asetti kyseenalaiseksi redusoimiseksi kutsutun teorian. Bertalanffyn mukaan järjestelmää ei voi ymmärtää kokonaisuudessaan, jos sen purkaa osiin. Hänen mukaansa järjestelmiä oli analysoitava kokonaisuuksina, jos niitä haluttiin ymmärtää realistisesti. Bertalanffy kehittikin avoimien järjestelmien teorian, jossa järjestelmillä on luontainen kyky oman toimintansa sääntelyyn, voidakseen säilyttää tasapainonsa ja sopeutuakseen uusiin olosuhteisiin luvulla Bertalanffy oli kiinnostunut luomaan eri tieteiden tuloksista yhteisen teoreettisen käsityksen. Yleisen systeemiteorian hän esitteli teoksessaan: General systems theory: foundations, development, applications (1969). (Harisalo 2008, ) William G. Scott oli ensimmäinen sosiologi joka yhdisti yleisen systeemiteorian ja organisaatioteorian toisiinsa vuonna Organisaatio- ja hallinnon tutkimuksessa Chester Barnard käytti systeemiteoriaa jo 1970-luvulla. Systeemiteoria jäsentyi luonnontieteellisistä ja yhteiskunnallisista olosuhteista ja tekijöistä. Systeemiteorian mukaan organisaatio on jatkuvassa vuorovaikutuksessa muiden järjestelmien ja toimintaympäristönsä kanssa. Systeemiteorian vaatimuksena on tutkia rakenteellisia tekijöitä tai koordinaation mahdollisuuksia osana järjestelmien kokonaisuutta. Yleistä systeemiteoriaa on käytetty pääsääntöisesti sosiologien ja biologien toimesta. Sosiologisesta näkökulmasta tarkasteltuna sen avulla pystytään hahmottamaan yhteiskunnan järjestelmiä, sen osajärjestelmiä ja toimintaympäristöä. Järjestelmien sisällä voidaan tarkastella ovatko ne avoimia vai suljettuja järjestelmiä. (Kast & Resenzweig 1981.) Tässä tutkielmassa tarkastelen lohkoketjuteknologian mahdollistamaa hyvinvointiekosysteemiä Niklas Luhmannin systeemiteorian valossa. Luhmannin systeemiteoria

12 9 tarjoaa varteenotettavan näkökulman moderniin- ja postmoderniin yhteiskuntaan huomioiden tasapuolisesti sen kaikki järjestelmät. Sosiaali- ja terveydenhuollon näkökulmasta tarkasteltuna Luhmann on tutkinut ilmiöitä, kuten hoivaamista ja sairaanhoitoa. Lisäksi Luhmann käsittelee aiheita, kuten kommunikaatio, informaatio, luottamus, teknologia ja organisaatiot, jotka sopivat myös lohkoketjuteknologian kuvaukseen. Luhmannin teoriaan kytkeytyy myös toisen asteen-kybernetiikka ja itseensä viittamisen teoria, jotka sopivat tutkielmassa kuvatun ilmiön tarkasteluun. (Luhmann 2013, 26.) Lohkoketjuteknologiaa voidaan tarkastella teknologisen näkökulman lisäksi yhteiskunnallisesta näkökulmasta, jonka puitteissa yritetään ymmärtää, kuinka tämä teknologia voisi vaikuttaa nykyisiin yhteiskunnan järjestelmiimme (Johansson ym. 2019, 261.) 2.2 Luhmannin systeemiteoria Niklas Luhmann oli saksalainen sosiologian teoreetikko ja lakimies. Luhmannin työ keskittyi tarkastelemaan yhteiskunnallisia ilmiöitä kuten, tietoyhteiskunnan murrosta, globalisaatiota ja organisaatioihin liittyvää problematiikka. Luhmann pohti ilmiöitä yhteiskuntateoreettisestä näkökulmasta. Hän tarkasteli ja analysoi myös perusteellisesti monia yhteiskunnan keskeisiä osajärjestelmiä, kuten oikeutta, taloutta, taidetta, hoivaamista, politiikkaa, sairaanhoitoa ja kasvatusta. Luhmannin näkemyksien keskeisenä vaikuttajana voidaan pitää funktionaalisen sosiologian oppi-isänä pidettyä Talcott Parsonsia. Luhmann oli vuoden Parsonsin opissa yhdysvalloissa. Tänä aikana hän imi vaikutteita mm. Parsonsin ajatuksesta yhteiskunnallisista osajärjestelmistä eli differentaatioista. Parsonsin systeemiteoria näyttäytyi Luhmannille kuitenkin liian yksinkertaisena. (Jalava 2013, 7-9.) Luhmannin ajatteluun vaikuttivat keskeisesti chileläiset neurotieteilijät Humberto Maturana ja Francisco Varela. He kehittivät autopoieesin käsitteen. Autopoieettiset järjestelmät ovat sekä avoimia että suljettuja ja ominaista niille on, että ne uudistavat itse itsensä. Maturana ja Varela (1980) soveltivat ajatusta biologian puolella mm. solujen toimintaa tarkastellessaan. Autopoieettisina järjestelminä voidaan pitää sellaisia järjestelmiä, jotka luovat omien elementtiensä ja niiden kommunikaation kautta elementit, joista järjestelmä muotoutuu. (Eräsaari 2013, 44; Raiski 2004, 11.) Luhmann toi ajatuksen myös sosiaalisiin systeemeihin. Hänen mukaansa ajatukset tuottavat lisää ajatuksia ja kommunikaatio

13 10 lisää kommunikaation määrää. Luhmannin ajatelussa autopoieettiset järjestelmät toimivat parhaiten suljetussa systeemissä. Hän yhdisti autopoieesin käsitteen aikaisempaan teoriaansa yhteiskunnasta, klassikoksi muodostuneessa teoksessaan: social systems (1984). Teos voidaan nähdä myös hänen irtautumisenaan Parsonsin varjosta. (Gilgen 2013.) Luhmannin teoriaan vaikutti myös Edmund Husserlin (1900, 1901) fenomenologisen tietoisuuden muodostamisen analyysissa käyttämät pretention ja protention käsitteet. Kyseiset käsitteet sekä autopoieesi painottavat järjestelmän toiminnallista sulkeutuneisuutta. Tällä tarkoitetaan sitä, että järjestelmän muodostavat ja redusoivat elementit spesifioidaan niiden omien rakenteiden prosessien ja elementtien keskinäisissä yhteyksissä. Järjestelmään ei voida tuoda elementtejä ohi niiden keskinäissuhteiden. Luhmannin systeemiteoriaa voidaankin pitää edellä mainittujen kahden eri teorian yleistettynä synteesinä. (Eräsaari 2013, 44.) Luhmannin teoriassa (1970, 1984) funktionaalinen analyysi ei johda kausaaliseen tai teleologiseen selittämiseen, vaan se on pikemminkin eräänlainen vertaileva metodi, jonka pyrkimyksenä on hävittää sosiaalisten ilmiöiden itsestäänselvyys ja avata tätä kautta sosiaalisen järjestyksen konstituutioehtojen tarkastelu. Luhmann siis tarkastelee systeemin ongelmia niiden ratkaisujen kautta. Hän hakee ensin ratkaisuja, joista voidaan johtaa systeemin ongelmat, jotka ratkaisut ratkaisevat. Luhmann pyrkii funktioanalyysissään tähtäämään erilaisten ratkaisujen mahdollisuuden osoittamiseen. Toisin sanoen hän pyrkii tarkastelemaan ratkaisuita kontigenssin kautta. Luhmann kuvailee sosiologisen valistuksen tehtäväksi yhteiskunnan in-formoimisen, eli mahdollisuuksien avaamisen vaihtoehtoisten ratkaisujen tai kontingenssin osoittamisen kautta. (Kangas 2013, ) Luhmannin (1984) perimmäinen ajatus on että yhteiskunta rakentuu funktioista, järjestelmistä, osajärjestelmistä ja niiden kommunikaatiosta. Hänen mukaansa kyse on kommunikaation prosessista ja sen muuntautuvista yhteyksistä. Luhmannin mukaan yhteiskunta ei muodostu ihmisten välisestä kommunikaatiosta, vaan kommunikaatioiden välisestä kommunikaatiosta. (Jalava 2013, 25.) Luhmannille yhteiskunta on kaikista kattavin kommunikaation järjestelmä. Se on hänen mukaansa suljettu järjestelmä, joka havainnoi vain kommunikaation kommunikaatiota. Tietoisuus ja kommunikaatio ovat Luhmannille eri

14 11 ilmiöiden järjestelmiä. (Luhmann 2004, ) Luhmannin mukaan monimutkaiset järjestelmät kuten yhteiskunnat ovat jakautuneet osajärjestelmiin, jotka näkevät muut yhteiskunnan alueet omana ympäristönään (Luhmann 2004, 57.) 2.3 Ilmiömäisyys, organisaatiot ja moderni yhteiskunta Luhmann (1984) kritisoi muiden sosiologien kuvauksia yhteiskunnan toiminnasta. Hänen mukaansa kuvaukset eivät tavoittaneet ilmiömäisyyttä. Ilmiömäisyydellä tarkoitetaan sitä miten asiat ovat, mikä kokoaa niiden merkityksen, mikä aiheuttaa tapahtumisen havaitsemisen ja jatkuvuuden ja miten systeemien dynamiikka on ratkaisu muutoksen ymmärtämiseen. Ilmiömäisyys tekee ilmiöstä totta. Niiden on tapahduttava, jotta niitä voidaan ajatella pidemmälle. Postmodernissa maailmassa ilmiöt ovat usein monimutkaisia. Monimutkaisuutta ei Luhmannin mukaan kuitenkaan pidä pitää haittana tai ongelmana. Monimutkaisuutta ei hänen mukaansa tulisi yksinkertaistaa, koska asiat ja ilmiöt ovat kietoutuneita ja niin niiden kuuluukin olla. Yksinkertaistaminen vain lisää ongelmia, koska silloin ei yritetä ymmärtää ilmiön kompleksisuutta. (Eräsaari 2013, ) Paradoksaalisesti Luhmann (1982) kuitenkin pyrkii erottelemaan systeemeitä osasysteemeistä kompleksisuuden vähentämiseksi ja kontingenssin lisäämiseksi. Luhmannin teoriassa mm. (1972, 1975, 1977) systeemien tulee olla funktionaalisia, jotta ne pystytään koodaamaan binäärikoodien avulla. Systeemit ovat funktionaalisia silloin, kun ne pystyvät järjestäytymään ja jakamaan informaatiota siten, että myös toiset systeemit pystyvät hyötymään siitä. (Jalava & Kangas 2013, ) Hän oli kiinnostunut myös luottamuksesta ilmiönä. Luottamus on ratkaisu kun johonkin asiaan liittyy riski. Luottamus syntyy ihmisten välille, kun tunnemme olomme turvalliseksi toisen seurassa. Postmodernissa yhteiskunnassa elämä kuitenkin muuttuu koko ajan joka vaikuttaa luottamuksen syntymiseen ja ylläpitämiseen. Luottamus on siirtymässä Luhmannin mukaan yhä etenevissä määrin kosmologisesta luottamuksesta teknologiseen luottamukseen. Emme luota enää sokeasti tarinoihin, vaan vaadimme todisteita, jotka teknologia mahdollistaa. Lisääntynyt kompleksisuus yhteiskunnassa voi luoda tarpeen systeemeille jotka lisäävät luottamusta, jotta ihmisten osallistuminen yhteiskunnassa säilyy, esimerkkinä äänestäminen. Luottamusta tarvitaan yhteiskunnan eri systeemeissä, kuten taloudessa, politiikassa ja juridiikassa. Jos luottamusta ei ole, myöskään systeemit

15 12 eivät voi suorittaa niille määrättyä tehtävää. Luottamuksen puute yhteiskunnassa voi muodostaa kierteen, joka vähentää luottamusta yhteiskunnan järjestelmistä kerros kerrokselta ja lopulta muodostaa levottomuutta ja mahdollisesti järjestelmien hajoamisen. (Luhmann 2000.) Luhman (1984) erottelee yksilön tietoisuusjärjestelmän ja systeemireferenssin eli sosiaalisen järjestelmän toisistaan. Ilmiön systeemisyys ei siis rakennu erilaisia subjekteja seuraamalla. Systeemissä tehdään erottelu systeemin ja ympäristön välille. Systeemi havainnoi sisäisesti omaa jakoaan ympäristöönsä suhteutettuna. Luhmannin mukaan ilmiö voidaan tavoittaa organisaatiolla, sillä ne tiedottavat järjestelmän toiminnasta sekä toimijoille että havainnoijille. Ne siis voivat olla jokapäiväiseen elämään vaikuttavia osia. (Eräsaari 2013, 34.) Luhmannin (1964, 2000) systeemiteoriassa organisaatio nähdään kolmantena sosiaalisten systeemien muotona yhteiskunnan ja interaktioiden lisäksi. Postmoderni yhteiskunta muodostuu Luhmannin mukaan useista eri osasysteemeistä. Osasysteemit kuitenkin linkittyvät tavalla tai toisella kommunikaatioon joka tapahtuu erityisesti organisaatioissa. Organisaatiot kommunikoivat Luhmannin mukaan päätöksenteon kautta. Organisaatioiden tekemät päätökset ovat myös sidoksissa niiden aiempiin päätöksiin. Organisaatioissa tehdyt päätökset vaikuttavat myös sen ympäristöön ja muihin ympäristössä toimiviin organisaatioihin. Osasysteemien toimintaa on helpompi hahmottaa organisaatiosta käsin. Organisaatiot ovat tavallaan eri osasysteemien kehityksen oheistuotteita. Esimerkiksi politiikan myötä on syntynyt poliittiset puolueet, talouden myötä ovat kehittyneet erilaiset yhtiöt ja yritykset ja hoivan sekä sairaanhoidon myötä on luotu sairaalat ja sosiaali- ja terveydenhuollon organisaatiot. (Jalava 2013, 100.) Luhmannin systeemiteoriassa organisaatio on suhteellisen laaja käsite. Se kattaa alleen esimerkiksi sairaalat, oppilaitokset, poliittiset puolueet, kaupalliset yhtiöt, oikeuslaitokset, vapaaehtoisorganisaatiot ja kolmannen sektorin toimijat. Erilaiset organisaatiot voidaan nähdä sosiaalisen muodon erilaisina variantteina. Organisaatioiden avulla eri osasysteemeitä pystytään kuitenkin tarkastelemaan empiirisesti. Esimerkiksi talouden systeemin toimintaa voidaan hahmottaa pankkien ja pörssiyhtiöiden avulla. Organisaatiot tekevät osasysteemien toiminnan todelliseksi. Voidaankin todeta että Luhmann pitää

16 13 postmodernia yhteiskuntaa, organisaatioiden yhteiskuntana. Hänen mukaansa organisaatiot kommunikoivat päätöksenteon kautta. (Jalava 2013, 101.) Postmoderni yhteiskunta perustuukin Luhmannin mukaan autopoieettisten toimintojensa tasolla ohjelmointiin, koodaukseen ja funktionaaliseen eriytymiseen (Luhmann 2004, 184.) Systeemiteoreettisessa ajattelussa organisaatiot on nähty suljettuina systeemeinä. Niillä on omat säännöt ja päätöksentekokäytännöt, sekä uniikki historia joka vaikuttaa organisaation toimintaan. Uudistuakseen organisaatiot tarvitsevat kuitenkin toisia organisaatioita. Organisaatiot toimivat toisien organisaatioiden toimintaympäristöissä ja ne kommunikoivat toistensa kanssa rakenteellisen kytkennän kautta. Monimutkaisuuden lisääntyessä organisaatiot eivät aina pysty itse ratkaisemaan kohtaamiaan ongelmia, jolloin ne tarvitsevat toisten organisaatioiden apua ongelmanratkaisuun. Ympäristössä toimivat organisaatiot voivat myös omalla toiminnallaan säädellä toisten organisaatioiden toimintaa. Esimerkiksi sosiaalihuollon lakimuutos vaikuttaa sosiaalihuollon käytäntöihin. (Jalava 2013, ) Luhmann (1995) puhui kuitenkin differentaatiosta, jolla hän tarkoitti systeemin ja sen ympäristön välistä suhdetta. Sen turvin systeemi sulautuu ympäristöönsä luoden omat alajärjestelmänsä. Sulautuessaan ympäristöönsä systeemi muuttuu vaikeammin kontrolloitavaksi. Se myös ikään kuin laajentuu ja avautuu alttiiksi ympäristölleen. Tällaista systeemiä voidaan kutsua Luhmannin mukaan avoimeksi systeemiksi. (Luhmann 1995a, 7-8.) Luhmannin tarkasteli myös modernia yhteiskuntaa teoriansa turvin. Funktionaalinen eriytyminen teki mahdolliseksi uudenlaiset refleksiteoriat, jotka mahdollistivat yksittäisten funktiojärjestelmän autonomian, tehtävän ja itseisarvon. Modernin yhteiskunnan funktiojärjestelmille on ominaista, että epäsopivat moraalit ja instituutiot hajoavat ja niiden tilalle muodostuu tehtävään sopivampia instituutioita sopivine koodeineen. Uusia järjestelmiä ei kuitenkaan synny ilman vastustusta. Luhmannin mukaan uusien järjestelmien kokema vastustus kielii siitä, että se on tavoitettavissa kommunikaatiolla suhteessa ympäristössä oleviin järjestelmiin. Se toimii ikään kuin testinä sille onko muutos todellista. (Luhmann 1995b.) Jokaisella funktiojärjestelmällä on oma erityinen resonointikykynsä. Siksi niitä pitää myös analysoida erikseen. Osajärjestelmät ovat toistensa ympäristöä. Ne

17 14 myös häiritsevät ja ehdollistavat toisiaan vastavuoroisesti. Jos yksi osajärjestelmä reagoi ympäristönsä muutokseen, muuttaa se myös toisten osajärjestelmien yhteiskunnallista ympäristöä. Funktiojärjestelmien yhteistoiminta on kuitenkin välttämätöntä yhteiskunnan toiminnan kannalta. (Luhmann 2004, ) Luhmann (1973) kuvailee myös postmodernin yhteiskunnan piirteitä yksilön näkökulmasta. Yksi keskeinen näkemys on esimerkiksi avun tarve, joka on sidoksissa osasysteemien toimintaan. Osasysteemit voivat toiminnallaan aiheuttaa syrjäytymistä yhteiskunnasta. Esimerkiksi talousjärjestelmä voi aiheuttaa kodittomuutta tai työttömyyttä. Siksi yhteiskunta tarvitsee systeemejä, jotka vahvistavat inkluusiota tai auttamista. Luhmann kutsuu tämän kaltaisia systeemejä sekundäärisiksi systeemeiksi. Sekundäärisysteemit pyrkivät ratkomaan primääristen systeemeiden tuottamia ongelmia. Systeemiteoreettisesti ajatellen hoiva on tästä hyvä esimerkki. Hoivassa kommunikaatio syntyy hoivattavan ja hoivaavan välille. Jos esimerkiksi yksilö ei selviydy talousjärjestelmän tuottamista vaatimuksista, joutuu yhteiskunta hoivaamaan yksilöä. Tähän taas tarvitaan sekundäärisysteemiä, joka tässä tapauksessa voidaan nähdä sosiaalityönä. (Jalava 2013, 148.) 2.4 Koodit, mediumit, ohjelmat ja luottamus Jokainen osasysteemi on erilainen ja niitä voidaan tarkastella kommunikatiivisten koodien ja mediumien kautta. Osasysteemit voidaan koodata binäärikoodien avulla, esimerkiksi oikeudellisen systeemin koodi voi olla laillinen tai laiton ja taloudellinen koodi voi olla maksaa tai ei maksa. Binäärikoodit ovat siis funktionaalisia kaksiarvoisia koodeja, jotka esiintyvät erikoistuneiden funktioiden näkökulmasta vaatimuksiltaan universaaleina poissulkien kolmannet mahdollisuudet. Binäärikoodit ovat siis kaksintamissääntöjä. Todellisuudessa kommunikaation koodauksella päästään siihen, että kaikkea mitä vertaillaan, voidaan käsitellä kontingenttina eli vaihtoehtojen välisenä valintana vastakkaisen arvon suhteen. (Luhmann 2004, ) Mediumi taas on ikään kuin osajärjestelmän osoittaja. Esimerkiksi talouden mediumi on raha, poliittisen järjestelmän mediumi on valta ja oikeusjärjestelmän mediumi on laki. (Jalava & Kangas 2013, )

18 15 Luhmann huomauttaa kuitenkin, ettei postmodernia yhteiskuntaa pysty tarkastelemaan pelkästään koodien avulla. Pelkät koodit eivät tee yhteiskunnan toimintaa ymmärrettäväksi. Yhteiskuntaa voidaan Luhmannin mukaan tarkastella siis kahdella eri tasolla. Koodauksen tason lisäksi voidaan tarkastella tasoa, jossa operaatioiden oikeellisuuden ehdot määritellään ja mahdollisesti muunnellaan. Tätä tasoa Luhmann kutsuu ohjelmoinnin tasoksi. Koodauksen ja ohjelmoinnin tasojen ansiosta järjestelmä voi operoida sekä suljettuna että avoimena järjestelmänä. Hänen mielestään eriytyneiden tasojen avulla voidaan ratkaista ongelmia jotka koskevat yhteiskunnallista resonanssia. (Luhmann 2004, ) Resonanssi kuvaa järjestelmän ja ympäristön välistä suhdetta. Jos yhteiskunta nähdään monimutkaisena ilmiönä, niin ettei sitä pysty kuvaamaan yksikertaisesti, tarvitaan resonanssia. Järjestelmän ja ympäristön välinen yhteys syntyy kun järjestelmä uusintaa itseään ympäristöltään suljetussa tilassa, käyttämällä sisäisesti kehämaisia rakenteita. Tällöin ympäristötekijät voivat tuottaa ärsykkeitä järjestelmään, ja saada sen värähtelemään. Tätä tilannetta Luhmann kutsuu resonoinniksi. (Luhmann 2004, ) Luhmannin (1994) ajattelussa yhteen osajärjestelmään liittyy aina sen mediumin kautta tarkasteltavat koodit. Åkerstrom Andersen (2003) pitää tällaista järjestelmää tai organisaatiota homofonisena. Se toimii joidenkin organisaatioiden kohdalle, kuten esimerkiksi oikeusjärjestelmän. Mutta jos ajatellaan esimerkiksi sosiaali- ja terveydenhuollon organisaatiota, muuttuu koodaus- ja mediumi ajattelu paljon monimutkaisemmaksi. Sote-organisaatiossa vaikuttavat useat eri osajärjestelmät kuten, talous, politiikka ja oikeus sekä niiden koodit ja mediumit. Tällaista organisaatiota, joka operoi monella eri osa-alueella, Åkerstrom Andersen (2003) kutsuukin polyfoniseksi järjestelmäksi. Polyfonisen organisaation voidaan katsoa uusivan itseään monen eri osajärjestelmän ja koodin kautta. Polyfonisen organisaation päätöksenteko ja valinnat linkittyvät myös siihen, millä koodilla kommunikoidaan milloinkin. Polyfonisessa organisaatiossa korostuu toisten organisaatioiden, kumppanuuksien ja sopimusten merkitys. Kun tarpeeseen ei pystytä vastamaan organisaation sisältä, tarvitaan organisaation ulkopuolista apua. Toisin sanoen kyse on Luhmannin (2004) mukaan resonoinnista (Jalava 2013, ) Hän kuitenkin on korostanut organisaation uusivan itseään vain suljetussa tilassa. Ongelmatilanteiden ratkaisuksi Luhmann (1997) kuitenkin esittää sekundäärisiä systeemeitä. (Jalava 2013, 55.)

19 16 Luhmannin teoriassa on paljon ristiriitaisuuksia kun tarkastellaan esimerkiksi modernin ja postmodernin yhteiskunnan organisaatiota. Suurin osa postmoderneista organisaatioista ei operoi enää pelkän yhden osajärjestelmän mediumin ja koodien kautta. Luhmann on todennut itsekin, että hänen teoriansa voi nähdä yhtenä mahdollisena lähestymistapana muiden joukossa. Luhmannin teoria pyrkii kuitenkin pilkkomaan yhteiskuntaa pienempiin osiin, rakentamalla systeemeitä ja osasysteemeitä, joille on omat mediuminsa ja koodinsa. Tällöin yhtä kokonaisuuden osaa on helpompi hahmottaa. Hän myös korostaa organisaatioita systeemien ja osasysteemien ilmentyminä ja kommunikaation tuottajina. Organisaatiota pystytään myös empiirisesti tutkimaan. Se tuo Luhmannin teoriaan lisää konkreettisuutta. (Jalava 2013, 113.)

20 17 3 HYVINVOINTIEKOSYSTEEMIN TEOREETTISET ELEMENTIT 3.1 Lohkoketjuteknologia Lohkoketjuteknologia on teknologiaa. Teknologialla ei ole yhtä oikeaa määritelmää siitä mitä se on. Sillä ei siis ole yksittäistä teoreettista perustaa. Voidaan kuitenkin tarkastella sitä kuinka teknologiat syntyvät ja kehittyvät. W. Brian Arthurin (2010) mukaan kaikki teknologiat muodostuvat alkioidensa kombinaatioista. Alkiot itsessään ovat myös teknologioita. Alkio voi olla esimerkiksi komponentti, transistori tai mikrosiru. Alkiota yhdistelemällä taas syntyy uusia innovaatioita, uutta teknologiaa. Uusien asioiden tarve synnyttää uutta teknologiaa. Ihmisellä onkin ollut tarve vangita ja valjastaa luonnon ilmiöitä omiin käyttötarkoituksiinsa, ja tähän on tarvittu ja tarvitaan edelleen teknologiaa. Arthurin mukaan teknologia luo itse itseään. Hänen mukaansa prosessi on rekursiivinen, jossa uudet teknologiat luovat uusia alaongelmia, joiden ratkaisemiseksi tarvitaan taas uusia teknologioita. Hän kutsuu tätä kehää kombinatoriseksi evoluutioksi. (Arthur 2010, 188.) Teknologian ja varsinkin tietokoneisiin liittyvää kehittymistä on myös selitetty joka vuosi kasvavalla laskentanopeudella. Gordon Moore (1965) huomasi tietokoneen transistoreiden määrän kasvavan joka vuosi, joka paransi niiden laskentatehoa. Moore esitti väitteen, että transistoreiden lukumäärä tuplaantuu n. kahdessa vuodessa. Tätä periaatetta kutsutaan Mooren laiksi. Mooren lain mukaan tietokoneiden suorittimien laskentateho siis tuplaantuu kuukauden välein. (Fortnow 2014, 165.) Mooren laki ei enää yksistään kuitenkaan selitä teknologian kehittymistä. Eric DeBenedictiksen mukaan (2018) pelkkä transistoreiden lisääntyminen ei kuitenkaan pysty enää selittämään jatkuvaa kehitystä. DeBenedictis esittääkin tekoälyn, kvanttikoneiden ja muiden orastavien teknologioiden ja Mooren lain muodostavan hybridin, joka tulee mullistamaan vielä koko teknologian kentän. Itse lohkoketjuteknologian syntyyn vaikuttivat pitkään käydyt keskustelut instituutioiden ja yksilöiden välisistä suhteista, ihmisyhteisöjen spontaanista järjestäytymisestä sekä desentralisaatiosta. Lohkoketjuteknologiassa on kysymys ongelmanratkaisusta, vapaasta luovasta kehittämisestä, itsekorjaavuudesta ja halusta ymmärtää logiikkaa toiminnan ympärillä. (Rantala 2018, 46.)

21 18 Vuonna 2008 investointipankki Lehman Brothers meni konkurssiin ja sysäsi koko maailmantalouden laskusuhdanteeseen. Tällöin ihmisten luottamus rahoitusinstituutioihin koki kovan kolauksen. Ei liene sattumaa että lohkoketjuteknologian ensimmäinen sovellus Bitcoin, synnytettiin vain kaksi kuukautta Lehman Brothersin romahduksen jälkeen. (Venkata 2017.) Lohkoketjuteknologia on siis verrattain uusi innovaatio, mutta se voidaan nähdä myös osana neljännen teollisen vallankumouksen syntyä (Rantala 2018, 46.) Lohkoketjuteknologian synty voidaan kuvata Arthurin (2010) määrittelemän kombinatorisen evoluution mukaan. Tarve syntyi epäluottamuksesta instituutioita kohtaan. Lohkoketjuteknologia itsessään on yhdistelmä aikaisemmin kehitettyjä alkioita. Sen myötä on syntynyt myös uusia alaongelmia, joihin on kehitetty ja kehitetään ratkaisuja uusien innovaatioiden keinoin, synnyttäen taas uutta teknologiaa. (Arthur 2010, 188.) Lohkoketjuteknologiaa voidaan myös tarkastella kybernetiikan näkökulmasta, koska pohjimmiltaan se on ihmisen ja koneen välistä kontrollointia ja kommunikaatiota. Kybernetiikkaa on yksi yleisen systeemiteorian sovellutuksista. (Harisalo 2008, 184.) Se sai tiettävästi alkunsa vuonna 1942 Macy-konferensseista, joihin kokoontuivat fysiologit matemaatikot ja insinöörit. Konferensseissa keskusteltiin teleologisuudesta ja itsesäätelystä. Keskeisiksi keskustelun aiheiksi nousivat biologiset ja koneelliset järjestelmät sekä niiden sosiaaliset prosessit. Myös armeija kiinnostui aihepiiristä ja varsinkin tiedonsiirron turvallisuusnäkökulmasta. Tiedonsiirtoon kehitettiinkin pakettikytkentä (packet switching), jossa data hajotettiin pienemmiksi paketeiksi. Vastaanottaessa tiedostoja paketit yhdistämällä data saatiin taas luettavaan muotoon. (Rantala 2018, 47.) Kybernetiikan yhtenä tärkeimpänä kehittäjänä on pidetty Norbert Wieneriä. Wienerin vuonna 1969 ilmestyneessä teoksessa Ihmisestä, koneista ja kielestä kuvataan tieteitä, jotka käsittelevät organismien ja koneiden kontrollointia palautteen ja kommunikaation avulla. Kyseessä on siis informaation käyttäminen, välittäminen ja manipuloiminen kemiallisten ja fyysisten systeemien kontrollointiin. Kybernetiikassa systeemien toiminta ja lopputulos ovat aina ennalta määriteltyjä tai ennakoitavissa. (Ståhle 2004.) Rantala (2018) kuvailee kybernetiikan liittyvän lohkoketjuteknologiaan, koska siinä ihminen ja ei-ihminen (kone) toimivat yhdessä. Siinä pyritään ymmärtämään ja luomaan hallittuja itsesääteleviä järjestelmiä. Kybernetiikka pyrkii myös tutkimaan ja kehittämään

22 19 informaatiojohtoista sosiaalista hallintaa, joka kohdistuu sekä ihmisiin että ei-ihmisiin eli koneisiin. (Rantala 2018, 47.) Kybernetiikalle ominaista on myös tutkia sellaisia järjestelmiä, joissa valvonnalla on suuri merkitys. Jos järjestelmä ei sisällä valvontaa, siltä ei myöskään voida edellyttää valintojen eikä päätösten tekoa. (Harisalo 2008, 185.) Lohkoketjun tekninen kuvaus ja ominaisuudet Vuonna 2008 pseudonyymi Satoshi Nakamo julkaisi artikkelin Bitcoin: a peer-to-peer electronic cash system. Artikkelissaan Nakamoto esittelee kryptovaluutta bitcoinin toimintaa, joka pohjautuu lohkoketjuteknologiaan. Lohkoketjuteknologian kuvataan edesauttavan arvon siirtämisessä (transactions) kahden toisilleen tuntemattoman toimijan välillä, ilman kolmatta osapuolta, joka normaalisti mielletään pankiksi. Varmentaakseen siirtyvien tietojen oikeellisuuden Nakamoto esittää aikaleimauksen (timestamp) ja työn varmennuksen (proof of work). (Nakamoto 2008.) Kuitenkin jo vuonna 1991 ilmestyneessä Haberin ja Stornettan artikkelissa puhutaan digitaalisesta aikaleimauksesta, joka kuvataan digitaalisessa muodossa olevien dokumenttien varmentamisena aikaleimauksen ja digitaalisen allekirjoituksen avulla. (Haber & Stornetta 1991.) Nakamoto on ottanut vaikutteita myös tietokoneinsinööri Wei Dain (1998) julkaisemasta B-money tekstistä. Tekstissään Dai kuvaa lohkoketjuteknologialle ominaisia piirteitä, kuten digitaalisten omistusten siirtämistä (transactions), hajautettua tietokantaa (distributed ledger), tiedon varmentamista (proof of work), älykkäitä sopimuksia (smart contracts) ja toimijoiden anonymiteettiä. (Dai 1998.) Nick Szabo puolestaan esitteli artikkelissaan smart contracts älykkäiden sopimusten ideaa jo vuonna Szabo jatkoi idean kehittämistä myös vuosina Hän oli myös kiinnostunut digitaalisen valuutan luomisesta ja esittelikin artikkeleissaan mikromaksamista ja siihen liittyviä ongelmia ja hyötyjä. (Szabo, 1999). Szabo esitteli myös oman versionsa kryptovaluutasta nimeltä Bitgold vuonna Nakamoto oli kuitenkin ensimmäinen, joka sai nämä kaikki omainaisuudet yhdistettyä. Näin syntyi Bitcoin, jota voidaan pitää lohkoketjuteknologian ensimmäisenä sovelluksena. (Lauslahti ym ) Teknisesti lohkoketju on hajautettu useille eri tietokoneille. Lohkoketjun yhtä osaa, eli lohkoa, voidaan verrata esimerkiksi kirjanpidon tilikirjaan. Kun kirjanpito saadaan tehtyä tietyltä ajanjaksolta, lohko suljetaan ja tieto siitä kirjataan tilikirjaan (ledger). Jälkikäteen

23 20 lohkoa ei voi enää muuttaa ja järjestelmä tunnistaa sen, jos joku yrittää sitä peukaloida (tamper proof). Useasta lohkosta syntyy ketju lohkoja, eli lohkoketju. Jokaisella lohkoketjun lohkolla on oma tunnisteensa, jota kutsutaan myös tiivisteeksi (hash). Lohkoketjussa lohkot yhdistetään edelliseen algoritmilla, jota nimitetään myös tiivistefunktioksi. Tämä funktio luo datasta sekalaisen merkkijonon. Tiivistefunktio näyttäytyy jokaisella käyttäjällä samoin eli tietystä datasta syntyy aina merkkijono, joka on samanlainen. Koska tieto on hajautettu usealle eri tietokoneelle, tiivistefunktio varmistaa, että data on täysin samanlainen kaikissa koneissa. Järjestelmä huomaa yhdenkin merkin muutoksen datassa. Jokainen lohkoketjun lohko pitää sisällään tiivistefunktiolla edeltävästä lohkosta lasketun merkkijonon. Käytännössä tiivistefunktio tekee peräkkäisistä lohkoista paloja, jotka sopivat toisiinsa täydellisesti. Periaatteessa lohkot ovat kuin kansioita tietokoneen kiintolevyllä, mutta hajautetumpia ja turvallisempia. (Storås 2016.) Lohkojen varmentaminen tapahtuu konsensusmekanismin ja solmujen (node) kautta. Erilaisista konsensusmekanismeista tunnetuimmat ovat proof of work (PoW) eli louhiminen ja proof of stake (PoS), joka perustuu riittäviin panoksiin. PoW-konseptia käytetään esimerkiksi Bitcoinissa ja PoS:ia Ethereum alustan varmentamisessa. PoW-menetelmää toteutetaan jokaisessa lohkossa olevan yksilöllisen Nonce (number used once) -muuttujan haravoinnilla. Siirron varmistajat louhivat, eli etsivät soveltuvaa Nonce-muuttujaa, jonka avulla tiivistefunktion ratkaisu saadaan ennalta määritellyt ehdot täyttäviksi. Noncemuuttujan varmistanut taho saa työstään palkkion. Esimerkiksi Bitcoinin tapauksessa tiedon varmentaja, eli louhija saa palkkioksi Bitcoineja. Lohkot sisältävät myös tiivistearvon (Prev_Hash) edellisestä lohkosta, aikaleiman (timestamp) sekä epäsymmetrisellä avaimella salatut siirrot (Tx_Root). Erilaisilla konsensusmekanismeilla pyritään siis luomaan luottamusta lohkoketjun käyttäjien välille. (Yli-Huumo ym. 2016; Honkanen 2017, 8; Värränkivi ym. 2018, 10.) Lohkoketjuteknologian toimintaperiaate on kuvattuna kuvassa 1. ( Kinnunen ym. 2017, 6.)

24 21 Kuvio 1. Lohkoketjun toimintaperiaate ( Kinnunen ym. 2017, 6) Yksi lohkoketjuteknologian perustavanlaatuinen ominaisuus on siis luottamus. Luottamus on keskeinen elementti yhteiskunnan kaikessa toiminnassa. Ilman luottamusta yhteiskunnan järjestelmät eivät ole vuorovaikutuksissa toisiinsa. Nykyisin luottamuksen luomiseen kehitetyt kolmannen osapuolen varmennusjärjestelmät ovat aikaa vieviä ja työläitä prosesseja. Luottamuksen varmentamisesta joudutaan myös maksamaan. Pankeille pitää maksaa palvelumaksuja, lakimiehille maksetaan sopimusten varmentamisesta ja vakuutusyhtiölle maksetaan vakuutusten laatimisesta. Sama koskee myös kirjanpitoa, kiinteistökauppoja ja osakekauppoja. Myös sote-palveluissa tarvitaan luottamusta. Saadakseen palveluita on varmennettava identiteetti kolmannen osapuolen myöntämällä dokumentilla. Identiteetin varmentamiseen on kuitenkin kehitetty erilaisia keinoja. (Johansson ym. 2019, )

25 22 Digitaalinen identiteetti sisältää tietoa jostain kokonaisuudesta, jonka avulla kuvataan digitaalisessa maailmassa ulkoista toimijaa, kuten henkilöä, yhteisöä, laitetta tai sovellusta. Digitaalisen identiteetin varmentaminen mahdollistaa järjestelmän kanssa toimimisen ilman ihmisen liittymistä varsinaiseen tunnistusprosessiin. Digitaaliset identiteetit mahdollistavat toiminnan automatisoimisen sekä järjestelmien välisen kommunikaation. Kun palvelut muuttuvat digitaalisiksi, digitaalisen identiteetin merkitys kasvaa. World wide web consortium (W3C) on luomassa myös standardia digitaaliselle identiteetille, jonka mukaan jatkossa toimitaan. W3C:n ehdotus on DID-tunniste (decentralized Identifier). DID-standardoinnin avulla yksilöt, yhteisöt ja palveluntarjoajat voivat luoda uniikkeja tunnisteita jotka ovat omistajiensa hallussa. (Johansson ym. 2019, ) Lohkoketjuteknologiassa luottamus toimijoiden kesken syntyy matemaattiseen kryptografiaan perustuen koneellisesti, ilman kolmatta hallinnoivaa osapuolta. Tyypillisimpiä käyttökohteita toimijoiden välillä ovat erilaiset siirrot (transactions). Kuvatun teknologian turvin kolmatta osapuolta ei tarvita, vaan teknologia mahdollistaa luottamuksellisen toiminnan. Suurin osa lohkoketjuteknologian sovellutuksista pohjautuu avoimeen lähdekoodiin. Lohkoketjuteknologialla pyritään myös vastaamaan hajautetun tiedon päätöksenteon ongelmaan. Tätä ongelmaa nimitetään myös bysanttilaisen kenraalin ongelmaksi. Kun tieto varmennetaan eri solmuissa, ei väärää tietoa pääse syntymään. (Värränkivi ym. 2018, 9-10; Rantala 2018, 45.) Lohkoketjuteknologia on siis järjestelmä joka luo luottamusta ilman kolmatta osapuolta (Johansson ym. 2019, 33.) Lohkoketjutyypit ja toimijat Lohkoketjuja on jaoteltu kolmeen eri luokkaan: julkisiin, yksityisiin ja luvanvaraisiin. Julkisissa lohkoketjuissa niihin säilötyt siirtotapahtumat (transactions) ovat löydettävissä julkisesti avoimesta lokista. Avoimen lokin periaatteessa tiedon sisältö on kuitenkin voitu kryptografisesti salata PKI-mekanismilla (public key infrastructure), joten tiedon sisältöön ei ole pääsyä ilman tunnistusavainta. Yksityiset lohkoketjut taas ovat suljettuja, eikä konsensusmekanismin käyttö ole niissä välttämätöntä, koska toimintaympäristö on jo lähtökohtaisesti luottamuksellinen. Yksityisiä lohkoketjuja voidaan käyttää esimerkiksi yri-

26 23 tyksien sisäisissä järjestelmissä. Luvanvaraisiin lohkoketjuihin osallistutaan yleensä kutsun tai luvan kautta. Kutsu voidaan osoittaa esimerkiksi älykkäiden sopimusten luomiseen lohkoketjuverkon sisällä. (Honkanen 2016, 9.) Lohkoketjut voidaan jakaa myös hajautettuihin- (decentralized) sekä keskitettyihin (centralized) järjestelmiin. Keskitetyssä järjestelmässä verkoston elementit noudattavat keskuksen ohjausta. Hajautetussa verkostossa taas ei ole mitään yksittäistä päättävää elintä, joka ohjailisi verkoston toimintaa. Avoimet ja julkiset lohkoketjuratkaisut nähdään siis hajautettuina ja yksityiset ja suljetut keskitettyinä. (Rantala 2018, 46.) Kryptovaluutat ovat yksi tunnetuimpia lohkoketjuteknologiaan pohjautuvia sovelluksia. Kryptovaluutat ovat virtuaalista valuutta, joita voi ostaa, vaihtaa ja myydä kryptovaluuttapörsseistä, kuten esimerkiksi Coinbase, Binance tai Coinmotion. Kryptovaluuttojen arvo vaihtelee niiden kysynnän ja tarjonnan mukaan, ikään kuin osakemarkkinoilla. Coinmarketcap listaa kryptovaluutat ja sen sisältämän pääoman sivustollaan. Sivustolta voi seurata myös arvon kehittymistä. Kryptovaluutat voidaan jakaa kolikkoihin (coins) ja tokeneihin (tokens). Kolikot on suunniteltu käytettäväksi maksuvälineenä, kun taas tokeneilla on muitakin käyttötarkoituksia. Tokenin voidaan määritellä olevan todiste jonkin asian arvosta. Tokenit soveltuvat myös arvon siirtoihin ja vaihtamiseen digitaalisilla alustoilla. (Rennock ym. 2018, 38.) Token on siis digitaalinen rahake tai poletti, joka on todistus tietyn asian omistuksesta. Tokenisointi viittaa prosessiin, jossa jokin asia esimerkiksi kultaerä liitetään lohkoketjuun. Kultaerän kytketään tokeneihin, joista jokainen token edustaa tiettyä osaa kullan määrästä. Hankkimalla tokeneita voi täten ostaa osuuksia kultaerän määrästä, ilman että omistaisi kultaa fyysisesti. (Johansson ym. 2019, ) Seuraavaksi tarkastelussa on Coinmarketcapin (2019) mukaan arvokkaimpia kryptovaluuttoja. Bitcoin on markkina-arvoltaan suurin kryptovaluutta. Sen markkina-arvo on kirjoitushetkellä yli puolet (52, 8 %) koko kryptovaluuttojen yhteenlasketusta arvosta. Bitcoinia voidaan käyttää maksuvälineenä, mutta sillä on myös merkitys arvon säilyttäjänä. Muita tunnettuja maksuvälineenä toimiva kryptovaluuttoja ovat Litecoin, Monero, Dash ja Bitcoin cash, joka on jakautunut haara (fork) bitcoinin lohkoketjusta. Toiseksi suurin markkina-arvo on XRP (ennen Ripple) nimisellä tokenilla. XRP kehittää palveluita kuten, xrapid, xcurrent ja zvia pankkimaailman tarpeita silmällä pitäen.

27 24 Ethreum listataan Coinmarkecapissa markkina-arvoltaan kolmannelle sijalle. Ethereum on lohkoketjuteknologiaa hyödyntävä alusta, jonka ympäristöön voidaan rakentaa ekosysteemi hyödynten älysopimuksia ja dapp (decentralized App)-sovelluksia. Ethereumin ympärille muodostui vuonna 2017 ICO (initial coin offering) buumi, jolloin sen alustalle luotiin satoja uusia Ethereum pohjaisia tokeneita. ICO:lla tarkoitetaan uudelle projektille kerättävää joukkorahoitusmuotoa, jota monet startupit ovatkin käyttäneet. Ethereum on tunnetuin platform tyyppinen kryptovaluutta. Sillä on kuitenkin runsaasti haastajia kuten Cardano, TRON ja EOS, jotka pyrkivät tuomaan markkinoilla paremmin toimivan ekosysteemi-alustan. (Bitcoinkeskus 2018.) Tunnetuimpien kolikoiden ja tokenien ulkopuolelta löytyy myös mielenkiintoisia projekteja. Basic attention token (BAT) liittyy Brave-selaimen käyttöön. Brave selaimen erikoisuus on että se blokkaa kaikki mainokset. Käyttäjä voi kuitenkin säätää asetuksista mainoksia päälle, mutta tällöin mainostajat joutuvat maksamaan selaajalle BAT tokeneita, että mainokset näkyvät. (Bitcoinkeskus 2018.) Chainlink pyrkii yhdistämään lohkoketjun ulkopuolisen tiedon (off chain) ja lohkoketjusta tulevan tiedon (on chain) älysopimusten avulla (Chainlink 2019.) Myös terveydenhuoltoon keskittyviä projekteja, kuten MediBloc, MedRec, MediShares ja Medicalchain on olemassa. Nämä projektit pyrkivät taklaamaan esimerkiksi potilastietojen tallentamiseen ja turvallisuuteen liittyviä ongelmia. (Coinmarketcap 2019.) Myös suuret toimijat kuten IBM ja Microsoft kehittävät omia lohkoketjujaan. Hyperledger projektin tavoitteena on tuoda lohkoketjuteknologia massamarkkinoille. Se on Linuxfoundationin kehittämä projekti, jossa on mukana yli 100 jäsentä, kuten esimerkiksi IBM, Nokia, Cisco, Fujitsu, SWIFT ja Intel. Yhteisöllä on kehitteillä useampiakin lohkoketjuprojekteja, mutta tunnetuin niistä on Hyperledger fabric. Fabric voi olla sekä avoin että suljettu muuttumaton tilikirja. Konsensusmekanismi on säädettävissä kutakin käyttötarkoitusta varten ja tietoturva järjestyy sertifikaateilla. (Salonen ym. 2018, 20.) Microsoft azure lohkoketju taas mahdollistaa esimerkiksi vakuutusten myöntämisen lohkoketjuteknologiaa hyödyntäen. Se voi myös ennaltaehkäistä matkavarausten yhteydessä

28 25 sattuneita virheitä sekä toimia rojaltien maksuvälineenä esimerkiksi peli ja esports ympäristöissä. (Microsoft 2019.) Useilla toimialoilla toimijat ovat kerääntyneet yhteen ja muodostaneet konsortioita pohtien lohkoketjuteknologian hyödyntämistä toimialalla. R3- konsortio tutkii liiketoiminnallisia ratkaisuita ja siinä on mukana viranomaisia, keskuspankkeja ja taloudellisia instituutioita. Vakuutusalalla on B3i-konsortio (blockchain insurance industry) ja oikeudellisen alan konsortio on GLBC (global blockchain consortium). Hyperledger konsortiossa on mukana myös terveydenhuollon toimija Change healthcare, mutta sosiaali- ja terveydenhuollon toimijoilla ei tiettävästi ole omaa konsortiota. (Johansson 2019, ) Älykkäät sopimukset Älykkään sopimuksen -käsitteellä ei ole vielä vakiintunutta kuvausta. Myös niiden sopimusoikeudellinen asema on vielä hieman epäselvä. Lohkoketjuteknologiaan liittyvissä kirjoituksissa älykkäät sopimukset (smart contracts) määritellään liittyviksi lohkoketjuteknologian konsensusarkkitehtuuriin. Älykkäitä sopimuksia voidaan solmia kahden tai useamman osallistujan välille hajautetussa ympäristössä (Yli-Huumo ym. 2016, 18.) Kuvio 2. Älykkään sopimuksen toimintaperiaate

29 26 Ne ovat digitaalisia ohjelmia, jotka toimeenpanevat sopimuksen automaattisesti tiettyjen ehtojen toteutuessa (self-execution). Niiden tarkoituksena on myös estää sopimuksen muuttaminen oikeudettomasti (self-enforcement). Älykäs sopimus perustuu tietokoneella ohjelmoituun koodiin, joka aktivoituu kun tietyt, ennalta koodiin kirjoitetut ehdot täyttyvät. (Lauslahti ym. 2016, 13.) Älykäs sopimus on laskennallisesti toteutettava ja digitaalisesti allekirjoitettu sopimus kahden tai useamman toimijan välillä. Sopimuksen koodiin voidaan sisään rakentaa kolmas osapuoli joka valvoo sopimusta. Sen voi toteuttaa myös pelkkään koodiin perustuen ilman ihmiseltä vaadittavaa toimintaa. Älykäs sopimus on pohjimmiltaan kasa loogisia lauseita (jos X tapahtuu niin Y toteutuu). Se sisältää sopimusehtojen tiedot, jotka toteutuvat automaattisesti. (Johansson ym. 2019, 97.) Älykkään sopimuksen kehittäjä Nick Szabo vertaa älykästä sopimusta juoma-automaatin toimintaan. Kun raha laitetaan juoma-automaattiin, sopimus aktivoituu. Vastineeksi rahan laittaja saa automaatista juoman. Tässä yksinkertaisessa esimerkissä on kolme elementtiä jotka toteutuvat myös lohkoketjuteknologian mahdollistamissa älykkäissä sopimuksissa: varojen hallinnointi, automaatio ja suorituksen varmentaminen ilman kolmatta osapuolta. (Clarke 2018.) Älykkäitä sopimuksia voidaankin hyödyntää esimerkiksi vakuutuksissa tai kiinteistökaupassa. Lohkoketjuteknologia mahdollistaa luottamuksellisen toiminnan hajautetussa ympäristössä ilman kolmatta osapuolta. Älykkäitä sopimuksia voidaankin hyödyntää digitaalisesti hallittavien omaisuuserien siirtymisessä toimialasta riippumatta. (Ridanpää 2018, 16.) Älykkään sopimuksen toimintaperiaate on kuvattu kuviossa Lohkoketjuihin liittyvät haasteet Lohkoketjuteknologiaan liittyy myös paljon haasteita ja ratkaisemattomia ongelmia. Yksi suurimmista haasteista on teknologian käytettävyys. Ensinnäkin lohkoketjuteknologiaa hallitsevia käyttäjiä on vielä verrattain vähän, joten teknologia voi olla käyttäjälle haasteellista. Toisekseen on syytä pohtia mihin lohkoketjuteknologiaa ja hajautettua tietokantaa voi ja kannattaa ylipäätään käyttää. (Meiklejohn 2018.) Yksityisten lohkoketjujen

30 27 osalta kyseenalaista on sen tarjoama hyöty perinteiseen datarakenteisiin nähden (Honkanen 2017, 9.) Lohkoketjuteknologian verkostomainen rakenne on myös ongelma sääntelyn ja lainsäädännön näkökulmasta. Sen käyttöönottoa on viivästyttänyt sovittujen sääntöjen ja lakien vajavaisuus ja tulkintojen puute. Aiheeseen liittyvä standardisointityö on kuitenkin aloitettu keväällä (Ridanpää 2018, 23.) Ongelmallisena lohkoketjuteknologiassa nähdään älysopimukset, referenssiarkkitehtuuri, yksityisyyden suoja ja hallinnointi. Etenkin hallinnointi tai sen puute lohkoketjuteknologiassa nähdään haastavana ongelmana. Globaalissa mittakaavassa ISO on aloittanut standardointityön. Suomessa SFS on perustanut aiheeseen liittyvän seurantaryhmän. Standardoinnilla pyritään luomaan esimerkiksi yhdenmukaista terminologiaa ilmiön ympärille. (Hänninen 2017, 10.) Älykkäiden sopimusten ongelmana on niiden juridisen aseman epäselvyys, joka vaikuttaa niiden laajempaan hyödyntämiseen ja käyttöönottoon. Määriteltävänä on vielä, tuleeko älykästä sopimusta käsitellä normaalina sopimuksena sopimusoikeuden puitteissa? (Ridanpää 2018, 17.) Antonopoulos ja Wood (2018) toteavat teoksessaan mastering ethereum, ettei älykkäillä sopimuksilla ole laillista valtaa, kuvaten niiden olevan vain tietokoneella tehtyjä koodeja. Raskin (2017) taas käy läpi älykkäiden sopimusten asemaa esimerkkien kautta. Hänen tutkimuksensa mukaan älysopimusten juridinen asema alkaa selvitä vasta oikeuden käsittelemien tapausten kautta. Päätöksistä saadaan ennakkotapauksia, jotka määrittelevät älykkäiden sopimusten asemaa. Teknologian skaalautuvuus olemassa olevaan ympäristöön nähdään myös yhtenä mahdollisena kompastuskivenä (Yli- Huumo ym. 2016, 4.) Skaalautuvuuden ohella siirtonopeudet nähdään myös haasteellisina. Esimerkiksi bitcoinin lohkoketju pystyy käsittelemään keskimäärin n transaktiota päivässä, kun esimerkiksi VISA luottokorttiyhtiö pystyy käsittelemään 150 miljoonaa transaktiota päivässä. Tämä voi aiheuttaa lohkoketjussa tapahtuviin siirtoihin viivettä, jos verkko ruuhkautuu. Skaalautuvuus on myös ongelmallista, koska lohkoketju tallentaa jokaisen verkossa tapahtuvan siirron. Mikäli valtavirta alkaisi käyttää lohkoketjuteknologiaa, tulisi laskentatehon ja tallennustilan kasvaa uusiin mittoihin. (De Filippi & Wright 2018, 56.)

31 28 Myös lainsäädäntö määrittää pitkälti lohkoketjuteknologian käyttöönottoa. Tällä hetkellä eri maissa suhtaudutaan eri tavoin lohkoketjuteknologiaan, kryptovaluuttoihin ja älysopimuksiin. Valtio määrittää aina omat lakinsa ja se voi määritellä ne joko lohkoketjuteknologiaa suosivaksi tai hylkiväksi. Jossain vaiheessa lohkoketjuteknologiaa pitää kuitenkin säännellä, mutta liian aikaisessa vaiheessa orastavaan innovaation puuttuminen voi aiheuttaa potentiaalisten hyötyjen menetyksen. (De Filippi & Wright 2018, 57.) Lohkoketjuteknologiaa voidaan hyödyntää esimerkiksi tietojen varastoinnissa ja suojaamisessa. Nykyään esimerkiksi potilastiedot terveydenhuollossa on tallennettu keskistetysti yhteen paikkaan. Yleensä terveydenhuollon tietojärjestelmien ylläpitäminen on myös ulkoistettu kolmannelle osapuolelle. Tietojen tallentaminen ja säilyttäminen yhdessä paikassa, tekee sen haavoittuvaksi erilaisille kyber-, verkko- ja palvelunestohyökkäyksille. Yhdysvalloissa vuonna 2016, 16,6 miljoonan henkilön potilastiedot anastettiin. Vuonna 2017 varastettujen potilastietojen osuus nousi vielä 26 %. Suurin syy potilastietojen vuotoon oli luottaminen yhteen keskitettyyn serveriin. Tuon serverin hakkeroimalla rikolliset pääsivät käsiksi potilastietoihin. Tästä voidaan käyttää myös englanninkielistä ilmausta single point of failure. Ilmaus viittaa yhteen kohtaan, jolla koko järjestelmän voi kaataa tai ottaa sen haltuunsa. Lohkoketjuteknologiassa sen sijaan tietokanta on hajautettu, joten yhtä solmua haavoittamalla vahinkoa ei pääse tapahtumaan. Jos yksi solmu on jostain syystä poissa käytöstä, muut verkon solmut suorittavat tarvittavan konsensus protokollan. Hajautetussa järjestelmässä myös kaikki tietojen siirrot tallentuvat lohkoketjuun. (Li ym ) Suorittaakseen hajautetun verkon kaappauksen tulisi hyökkääjien saada haltuunsa yli puolet verkon solmuista. Yleensä hajautetuissa verkoissa on tuhansia solmuja. Esimerkiksi Ethereumissa on solmua, jotka ovat jakautuneet ympäri maailmaa (ethereumnodes 2019.) Joten kaappaamisurakka tuntuu mahdottomalta. Kuitenkin pienempien verkkojen kaappaustapauksia on ollut muutamia lohkoketjuteknologian historian aikana. Verkon kaappauksia kutsutaan myös 51 % hyökkäyksiksi. (Ridanpää 2018, 19.) Johansson, Eerola, Viitanen ja Innanen (2019) kuvaavat kirjassaan näkemyksiä kuinka sosiaali- ja terveysala voisi hyötyä lohkoketjujen käytöstä. He toteavat sosiaali- ja terveysalan olevan tiukasti säännelty ja sen toimintaa ohjaavat useat eri lait. He löytävät

32 29 useita eri käyttökohteita lohkoketjuteknologialle, kuten: potilastiedot, pääsynhallinta ja pääsynvalvonta tietoihin, mikromaksut, kliiniset kokeet, lääkkeiden kuljetusketjun seuraaminen ja sairausvakuutuspetokset. Näitä teemoja kirjoittajat avaavat hyvin lyhyesti, joten teemojen laajempi tutkiminen on mielestäni tarpeellista. 3.2 Ekosysteemimalli Luonnon ekosysteemi määritellään olosuhteiltaan samantapaisilla alueella elävien, toisiinsa vuorovaikutuksessa olevien eliöiden ja niiden ympäristön muodostamaksi toiminnalliseksi kokonaisuudeksi. Ekosysteemissä voidaan tunnistaa rakenteita, (laji) koostumus ja prosessit, mihin perustuvat ekosysteemissä tapahtuvat toiminnat. (Hiedanpää ym. 2010, 20.) Ekosysteemin käsitettä on alettu käyttämään myös muun tyyppisten verkostojen ja prosessien kuvaamiseen. Yritysten ja organisaatioiden kasvava erikoistuminen ja tietojen hajautuminen ovat seurausta yritysyhteistyön huomattavasta kasvusta viime vuosikymmenten aikana. Yritysten sisäisten ominaisuuksien merkitys on pienentynyt ja ympäröivän verkoston merkitys korostunut. Samantapainen ilmiö on havaittavissa myös organisaatioiden kehityksessä. Ekosysteemin käsitettä on alettu käyttämään organisaatio- ja innovaatiokirjallisuudessa, koska sen avulla pystytään selittämään, miksi ja miten organisaatiot toimivat yhteistyössä jaettujen tavoitteiden saavuttamiseksi. Kuten lajit luonnollisessa ekosysteemissä, myös liiketoimintaekosysteemin jäsenet ovat riippuvaisia toisistaan. Organisaatiokirjallisuudessa kuvatun ekosysteemin käsite määritellään sen tyypin mukaan, jota tarkasteltava aihe kuvaa parhaiten. Se voidaan jakaa kolmeen erilaiseen tyyppiin, jotka ovat alueellinen-, liiketoiminta ja platform-ekosysteemi. Ominaista ekosysteemille on tuotanto- ja käyttäjäpuolen yhdistäminen ja yhteensovittaminen. Ekosysteemi käsittää sekä horisontaaliset että vertikaaliset suhteet toimijoiden välillä. Ekosysteemimallissa arvonluonti on epälineaarista. Sen jäsenet ovat sosiaalisesti ja teknisesti toisistaan riippuvaisia. Ekosysteemin johtaminen perustuu tiedonvaihtoon sen jäsenten välillä. (Pulkka 2016, 4-6.)

33 30 Luhmannin (1989) määritelmä yhteiskunnan ekosysteemistä on monimutkainen. Hänen mukaansa yhteiskunta on suljettu järjestelmä, joka uudistaa itse itseään autopoieesin kautta. Luhmannin mukaan yhteiskunta voi tavoittaa ympäristönsä vain kommunikaation avulla. Yhteiskunnan osajärjestelmät kuitenkin ovat hänen mukaansa yhteydessä toisiinsa. Ne voivat olla joko avoimia tai suljettuja systeemeitä. Jos osajärjestelmän pystyy koodaamaan binäärikoodin avulla, voidaan sitä pitää suljettuna systeeminä. Jos taas osajärjestelmä vaatii binäärikoodausta monimutkaisempaa operationalisointia, voidaan sitä pitää avoimena järjestelmänä. (Peterson 1992.) Näinollen sosiaali- ja terveydenhuollon järjestelmää voidaan pitää avoimena, koska sitä ei pysty koodaamaan yhden binäärikoodin varaan ja sen päälle limittyy muitakin osajärjestelmiä kuten politiikka, oikeus ja talous. Luhmannilla (1989) ei siis ole yksinkertaista selitystä yhteiskunnan ekosysteemille. Kuitenkin hän kuvailee ekosysteemille ominaisia piirteitä kuten kommunikaatio järjestelmän sisällä sekä toimijoiden välillä. Lisäksi hän kuvailee yhteiskunnan tarvitsevan osajärjestelmiä toimiakseen ja tuottaakseen lisää kommunikaatiota. (Peterson 1992.) Tässä tutkimuksessa tarkastellaan ekosysteemiä platform eli alustaekosysteemin sekä API (application programming interface) ekosysteemin näkökulmasta. Platform-ekosysteemi on alusta, jonka tarkoituksena on toimia ekosysteemin jäsenten koordinoimisen välineenä. Platform, eli alusta koostuu teknologioista, työkaluista, palveluista, standardeista ja muista resursseista. Ekosysteemin jäsenet hyödyntävät näitä elementtejä muodostaen toimivan ekosysteemin. Yleensä platform-ekosysteemissä on hallinnoiva organisaatio, joka kontrolloi ja omistaa alustan keskeisiä osia. Hallinnoiva organisaatio ei hallitse kuitenkaan koko alustaa, vaan moduulien ja komponenttien omistus on hajautettu ekosysteemin osallistujille. Platform-ekosysteemi kuvaa hyvin verkostoja, jossa arvonluonti perustuu tuottajat ja käyttäjät liittävään alustaan ja erityyppisten osallistujien synnyttämiin verkostovaikutuksiin. (Pulkka 2016, 5-6.) Multi-sided platform taas on kaksi- tai useampipuolinen verkosto, jonka kautta tapahtuva vaihdanta hyödyttää molempia osapuolia. Alustan tärkeänä tehtävänä on räätälöidä vaihdannan infrastruktuuri ja säännöt. (Beudreau & Hagiu 2008.) Multi-sided alustat voidaan nähdä katalysaattoreina, joiden tarkoitus on mahdollistaa ryhmien välinen vaihdanta ja arvonluonti (Evans 2009.)

34 31 API ekosysteemiä voidaan kuvata ohjelmointirajapinnaksi, jonka avulla ekosysteemin ohjelmistot voivat olla vuorovaikutuksessa keskenään. API ekosysteemissä verkoston kaikki jäsenet voivat olla suoraan yhteydessä toisiinsa ilman keskitettyä toimijaa. Sen käyttö yrityksissä onkin lisääntynyt huomattavasti viime vuosien aikana. API:en käyttö on mahdollistanut mm. monen suuren toimijan, kuten Netflixin, Twitterin ja Ebayn kasvamisen nykyisiin mittaluokkiinsa. Yritykset hyötyvät API:en käytöstä monin eri tavoin, esimerkiksi luoden uusia tulovirtoja yhdistelemällä verkostosta syntyvää dataa. API ekosysteemi mahdollistaa myös kolmansien osapuolien osallistumisen ekosysteemiin. Kolmannet osapuolet voivat kehittää esimerkiksi jonkin aplikaation, ja liittää sen jo olemassa olevaan API ekosysteemiin. API ekosysteemit ovat siis avoimia ohjelmointirajapintoja, joissa datavirrasta koituva tieto voidaan jakaa ekosysteemissä olevien jäsenten kesken. (Evans & Basole 2016.) API:t itsessään eivät välttämättä ole riittäviä, jotta ekosysteemi voisi rakentua pelkästään sen varaan. API:n tarkoituksena on luoda lisäarvoa verkoston toimijoille, joten se edellyttää täydentävien osien olemassaoloa. API:t tuovat siis oman lisäarvonsa laajempaan kokonaisuuteen. API:t ovat kuitenkin keskeinen osa nykyaikaisten digitaalisten ekosysteemien rakentamista ja rakentumista. API:en kautta voidaan luoda mahdollisuuksia joustavampaan ja monipuolisempaan verkoston toimijoiden hyödyntämiseen luoden uudenlaisia tarjoomia verkoston jäsenille. (Moilanen & Seppänen 2018, 41.) Lohkoketjuteknologian ekosysteemiin voidaan nähdä sisältyvän elementtejä kuten tietokanta, tietovaranto, tiedostojen siirto, viestintä, kryptovaluutta, lompakkopalvelut, mikromaksaminen, identiteetin varmentaminen ja maine. Lohkoketjupohjainen ekosysteemi voi toimia machine-to-machine (M2M) järjestelmänä, missä tekniset laitteet muodostavat toisiinsa nitoutuneen verkon internet of things (IoT). Esimerkiksi järjestelmä voisi toimia tietullin maksamisessa, jossa järjestelmä tunnistaa missä älysensorilla varustettu auto on ja maksaa automaattisesti tietullimaksun, kun auto ylittää tullin rajan. (Swan 2015.) Yleisesti katsotaan lohkoketjuteknologian toimivan peer to peer (P2P) vertaisverkossa, mikä mahdollistaa hajautetun tietokannan (Honkanen 2017, 16.) Riasanow ym. (2018) pyrkivät määrittelemään yleistä mallia lohkoketjuteknologian ekosysteemistä. He löysivät siitä kolme keskeistä elementtiä: hallinnon, luottamuksen ja avoimuuden, jotka voidaan nähdä lohkoketjuteknologian ekosysteemin etuina. Hallinnon

35 32 etuina nähdään olevan yhteisön mahdollisuus vaikuttaa suoraan esimerkiksi projektissa tapahtuviin päätöksiin. Luottamus taas mahdollistuu lohkoketjuteknologian kautta, jolloin kolmatta osapuolta ei tarvita luottamuksen määrittelyyn. Avoimuus tässä yhteydessä tarkoittaa läpinäkyvyyttä. Avoimet lohkoketjuratkaisut mahdollistavat läpinäkyvän tietojen seurannan. Monet lohkoketjuprojektit myös pohjautuvat avoimeen lähdekoodiin, joka mahdollistaa ekosysteemiin liittyvien aplikaatioiden avoimen kehittämisen. (Riasanow ym. 2018, 7.) Lohkoketjuihin perustuvan hyvinvointiekosysteemin ideana on asettaa ihminen keskiöön ja ekosysteemi rakentuisi ihmisen ympärille. Yksi tämän mallin hyötyjä voisi olla ennakoiva terveydenhuolto. Tässä mallissa ihminen tuottaa itse itsestään terveystietoa terveydenhuollon organisaatiolle, jolloin organisaatio saa arvokasta tietoa ihmisen terveydentilasta ja pystyy toimimaan ennakoivasti esimerkiksi orastavan sairauden suhteen. VTT:n vision (2018) mukaan hyvinvointiekosysteemin käyttämisen motivointiin voitaisiin yhdistää hyvinvointitoken. Kun asiakas tuottaa itsestään tietoa organisaatiolle, saa hän siitä pienen korvauksen hyvinvointitokenin muodossa, jonka hän voi käyttää erilaisiin hyvinvointia edistäviin käyttötarkoituksiin. Tähän malliin liittyy siis oman datan hallinnointi. Oman datan jakaminen ei rajoitu vain terveydenhuoltoon, vaan sitä voitaisiin jakaa myös kolmansille osapuolille hyvinvointitokeneita vastaan. (Salonen ym. 2018, 42.) 3.3 Data, omadata ja ihmiskeskeisyys Data on digitaalisen ajan resurssi. Sana data (latinakasi datum) tarkoittaa jotain annettua. Ilmaisua käytettiin tiettävästi ensimäistä kertaa vuonna 1620 Francis Baconin toimesta. Se miten nykyaikaisen datan käsitteen ymmärrämme, sai alkunsa vuonna Se kuvataan perustekijäksi, jonka välityksellä ja vaihdannalla koneet voivat lähettää ja tallentaa tietoa. Vaikka datan käsitteellä on pitkälle ulottuvat juuret, on se silti pysynyt pitkään pimennossa. Esimerkiksi vuonna 1983 Raimond Williamsin kulttuurin ja yhteiskunnan sanakirjasta data:n käsitettä ei löydy. Tarkasteltaessa datan käsitettä voidaan olettaa sen toimivan tiedon lähtökohtana, tarjoten perusrakenteen tiedolle ja tietämykselle. (Gutierrez 2017.) Chaim Zins (2007) kuvailee tutkimuksessaan datan (datumin) ominaisuuksia. Sen nähdään mm. olevan yksi pienimmistä keräiltävistä yksiköistä, jonka avulla ilmiöitä

36 33 voidaan selittää. Dataa voidaan pitää perustavanlaatuisena kerroksena symbolisessa maailmassa. Datalla ei itsessään ole merkitystä, mutta se on silti merkityksellisyyden lähde. Teknisesti data on joukko digitaalisesti tallennettuja merkkejä. Data on informaatiota numeraalisessa muodossa, jota voidaan digitaalisesti tallettaa, lähettää ja käsitellä. Ontologia datan olemuksesta on vielä epäselvä. Ongelma on siinä tulisiko data mieltää aineettomaksi vai materiaaliseksi hyveeksi? (Gutierrez 2017.) Data on myös osa tiedon arvoketjua. Tiedon arvoketjulla on useita määritelmiä, mutta yleisesti ottaen sen katsotaan koostuvan neljästä elementistä, jotka ovat: data, tieto, tietämys ja viisaus. Tieto jalostuu hierarkisena jatkumona tiedon arvoketjussa datasta tietoon, tiedosta tietämykseen ja tietämyksestä viisauteen. Tiedon arvoketjun avulla pystytään jäsentämään erilaisia tiedon ilmenemismuotoja ja niiden käyttöä. (Kuusisto-Niemi 2016, ) Nykyajan datataloudessa kuluttaja nähdään markkinoilla aktiivisena osapuolena. Ilman kuluttajan aktiivista osallistumista, dataa ei synny. Suurimmat dataa keräävät ja hyödyntävät yhtiöt kuten Facebook, Google, Alibaba, Apple, Microsoft ja Amazon keksivät alati uusia keinoja saada klikkauksia, jotta ne pääsisivät hyötymään kuluttajien luomasta datavirrasta. Mediajättien palveluistaan keräämien tietojen rinnalle on nousemassa uusi datankeräysmalli, jossa kuluttajat itse tuottavat itsestään henkilökohtaista tietoa. Dataa voidaan tuottaa esimerkiksi liikunnallisista aktiviteeteistä, ruokailutottumuksista ja rahan- ja ajan käytöstä. Henkilödataan liittyvien patenttien määrä, onkin lisääntynyt huomattavasti viimeaikoina. (Pantzar 2017, 419.) Yuval Noah Harari (2018) tutkii massa-dataan kohdistuvia uhkakuvia. Hän kokee uhkakuvien tarkastelun tärkeänä, koska yritykset ja innovaattorit pyrkivät ylistämään uusia luomuksiaan ja uutta teknologiaa, tuomalla esiin vain positiivisia puolia ilmiöstä. Siksi tutkijoiden, filosofien ja historioitsijoiden tehtäväksi jää uusien innovaatioiden ja teknologian kriittinen arviointi. (Harari 2018, 13.) Harari on erityisen kiinnostunut massa-dataa hyödyntävästä algoritmistä. Massa-data algoritmia voidaan käyttää niin hyvään kuin pahaankin. Etenkin terveydenhuollossa algoritmeillä voi olla järisyttäviä vaikutuksia yksilölliseen hyvinvointiin. Biometrisen datan ja informaatioteknologian avulla sairauksia voidaan seuloa ja valvoa reaaliajassa. Täten esimerkiksi syöpä voitaisiin havaita ja hoitaa

37 34 jo sairauden alkuvaiheessa, ennen kuin henkilö alkaa tuntea itsensä sairaaksi. Vastapainona ympärivuorokautisesta terveyden seurannasta henkilö joutuu kuitenkin luopumaan yksityisyydestään. Biometrisen- ja informaatioteknologisen datan avulla tekoäly voi analysoida halujasi, päätöksiäsi ja mielipiteitäsi. Massa-data algoritmia voidaan käyttää myös kansalaisten valvontaan, esimerkiksi Kiina ja Venäjä voisivat olla erittäin kiinnostuneita tällaisesta teknologiasta. (Harari 2018, ) Omadata (myös mydata) tarkoittaa ihmiskeskeistä henkilötietojen hallinta- ja hyödyntämismallia, jossa kansalaisille annetaan oikeus oman datansa hallinnointiin. (Poikola ym. 2018, 4.) Ihmiskeskeisyys määritellään THL:n (2016) mukaan asiakaslähtöisyyttä laajemmaksi kokonaisuudeksi, jossa huomioidaan kaikkien toimijoiden ja vaikuttavien tekijöiden näkökulmat ihmistä auttavana ja helpottavana kokonaisuutena. Ihmiskeskeisessä ajattelussa jokaista ihmistä ajatellaan yksilöllisenä, mutta se kattaa myös yhteisöjen toiminnan ja yhteiskunnallisen toimivuuden ja edun tavoittelun. Ihmiskeskeisyys pyrkii edesauttamaan parempaa elämää kestävän ja jatkuvan kehityksen kautta, yhteiskunnassa, yhteisöissä ja yksilöissä. (THL 2016.) Omadata ajattelu rakentuu ihmiskeskeisyyden ympärille. Siinä kansalainen itse pystyisi hyödyntämään, hallitsemaan ja luvittamaan hänestä kerättyä tietoa, kuten esimerkiksi liikkumis-, terveys- tai taloustietoja. Tavoitteena ihmiskeskeisellä datan hallinnalla on luoda yhteentoimivuutta ja edistää uusien palvelumallien syntymistä dataa hyödyntävien alustojen kehittyessä. Omadata ajattelu sovittaa yhteen korkeat tietosuojavaatimukset, yksilön oikeudet, datan saatavuuden ja toimimisen liiketoimintaympäristössä. Omadata on globaali kehitysvaiheessa oleva ilmiö ja tulevaisuuden malli, jonka ympärille kertyy uutta liiketoimintaa ja teknologiaa. Mallin yleistyminen voi merkittävästi vauhdittaa datatalouden kehitystä ja uusien ekosysteemien syntymistä erityisesti painavan tietosuojan ympäristöissä. (Poikola ym. 2018, 4.) Pohjoismaisessa ajatellussa korostetaan kuluttajaa datatalouden palveluiden käyttäjänä. On kuitenkin syytä tarkastella henkilödatan ympärille kerääntyviä markkinoita. Nähdäänkö palvelut todella kuluttajan palvelemisena vai kenties suurten korporaatioiden järjestelmällisenä hyväksikäyttönä? Palveluiden digitalisoituessa ja omadatamallia käyttöön

38 35 otettaessa valtiolla onkin keskeinen rooli siinä, kuinka se tässä datatalouden yhteiskunnassa asemoituu. Pyrkiikö se korostamaan kansalaisten roolia, oikeuksia ja yksityisyyttä oman datansa tuottajana vai seuraako se kenties datatalouden suuryritysten viitoittamalla tiellä, keräten kansalaisista dataa, voimistaakseen omaa asemaansa. (Pantzar 2017, 420.) Suomessa on vastikään hyväksytty kaksi uutta lakia, siviilitiedustelulaki HE 202/2017 (Eduskunta 2019) sekä toisiolaki HE 159/2017 (Sosiaali- ja terveysministeriö 2019a), jotka periaatteessa antavat valtiolle lisää valtuuksia sekä mahdollisuuksia kerätä dataa kansalaisista. Molempiin lakeihin sisältyy viranomaisohjauksen ja valvonnan mahdollisuus. Periaatteessa valtiollinen tiedonkeräysmekanismi olisi siis mahdollista myös Suomessa. Sosiaali- ja terveydenhuollon palveluista kerättävien asiakas- ja potilastietojen tietosuojaa sääntelee Suomessa EU:n yleinen tietosuoja-asetus, jota on täydennetty ja täsmennetty kansallisella lainsäädännöllä. Kansallisella tasolla asiakkaan tietosuojan huomioivat tietosuojalaki (1050/2018), laki potilaan asemasta ja oikeuksista (785/1992), asetus potilasasiakirjoista (298/2009), arkistolaki (831/1994), laki sosiaalihuollon asiakkaan asemasta ja oikeuksista (812/2000), laki sosiaali- ja terveydenhuollon asiakastietojen sähköisestä käsittelystä (159/2007), laki sosiaalihuollon asiakirjoista (254/2015), laki sähköisestä lääkemääräyksestä (61/2007) sekä terveydenhuoltolaki (1326/2010). (Sosiaalija terveysministeriö 2019b.) Valtiollinen tiedonkeräys voidaan kuitenkin nähdä myös hyvänä asiana. Avainkysymyksenä on kuinka tietoa käytetään. Jos ihmisellä ei ole mahdollisuutta itse hyötyä kerätystä henkilötiedosta, niin se ei noudata omadatan periaatteita. Sen tarkoituksena on tuoda yksilölle datan hyötynäkökulma tasavertaisena yksityisyydensuojan rinnalle. Periaatteessa pyritään maksimoimaan datasta koituvat hyödyt ja minimoimaan yksityisyyden suojan heikkoudet. (Poikola ym. 2018, 5.) Datan omistajuus on esiintynyt myös yhteiskunnallisissa keskusteluissa. Datan omistajuus käsitteenä on kuitenkin hankala ja onkin parempi puhua oikeuksista henkilötietoihin. Omistaminen on helppo ymmärtää esimerkiksi irtaimiston omistamisena. Data taas on tietoa ja tieto luokitellaan taloustieteissä kilpailemattomaksi hyödykkeeksi. Pääsääntöisesti dataan tai tietoon ei siis kohdistu yksinoikeuksia. Myös julkishallinto käsittelee runsaasti lakisääteisiä henkilötietoja. Omadata periaatteiden mukaan ihmisillä on oikeus

39 36 nähdä ja käyttää myös julkishallinnon keräämää dataa lainsäädännön puitteissa. Joihinkin viranomaistehtäviin henkilötietojen käsittely on välttämätöntä. Ihmiset eivät voi esimerkiksi poistaa itseään verottajan rekisteristä nojaten omadatan periaatteisiin, koska verottaja tarvitsee henkilötietoja verotusta varten. (Poikola ym. 2018, 20.) Harari pitää yhtenä suurimpana tulevaisuuden poliittisena kysymyksenä sitä: Kuka datan omistaa? Hän pitää dataa tärkeimpänä omaisuuden muotona tulevaisuudessa. Tällä hetkellä datan keräys tapahtuu pitkälti suurten informaatioteknologia yritysten, kuten Googlen, Facebookin, Baidun ja Amazonin taholta. Nämä yritykset myös omistavat suuret määrät asiakkaidensa henkilökohtaista dataa. Vaihtoehtona on myös valtioiden valtuuttama datan kansallistaminen, jolloin valtiot omistaisivat datan. Molemmissa malleissa on uhka data diktatuureille, jolloin yksi taho valvoo, hallinnoi ja manipuloi massoja. Kolmas vaihtoehto on oman datan yksityinen omistaminen. On kuitenkin vielä hieman epäselvää kuinka tällainen malli voitaisiin toteuttaa. Yksi vaihtoehto on omadatamalli. Poliitikoilla, lakimiehillä ja filosofeilla on kuitenkin mietittävää siinä, miten datan omistusta voitaisiin säännellä. (Harari 2018, ) Kuvio 3. API ekosysteemi, organisaatiokeskeinen alusta ja MyData-malli (Poikola ym. 2018, 38)

40 37 Omadata mallissa oikeus omaan dataan ja tietojen hallinnointiin nähdään digitaalisen ajan ihmisoikeutena (Poikola ym. 2018, 23.) Omadata liikkeessä lohkoketjuteknologiaa tai laajemmin ajateltuna hajautettujen tilikirjojen teknologioita (distributed ledger technologies) pidetään varteenotettavana alustana, etenkin digitaalisen identiteetin turvallisena mahdollistajana. Lohkoketjut nähdään myös liiketoimintaverkostoina datan jakamisen sekä organisaatioiden ja yritysten välillä. (Poikola 2018, 77.) Kuviossa 3. esitellään API ekosysteemimalli, keskitetty organisaatiokeskeinen aggregaattorimalli sekä omadatamalli. (Poikola ym. 2018,38.) 3.4 Hyvinvoinnin edistäminen Hyvinvoinnin edistämisen voidaan nähdä toimintoina, jotka lisäävät terveyttä, hyvinvointia ja toimintakykyä. Sen tarkoituksena on myös minimoida terveysongelmia ja terveyseroja eri väestöryhmien välillä. Lisäksi sen tarkoituksena on vahvistaa osallisuutta ja ehkäistä syrjäytymistä. (Halonen & Kattilakoski 2018, 7.) Hyvinvointi voidaan määritellä tilaksi, jossa ihmisen toivomukset ja preferenssit on huomioitu. Erik Allardtin (1976) määritelmän mukaan hyvinvoinnin käsite voidaan jakaa kolmeen ulottuvuuteen. Ne ovat: elintaso (having), yhteissuhteet (loving) ja itsensä toteuttamisen muodot (being). Ihmiset kokevat yleensä tärkeimmäksi hyvinvoinnin ulottuvuudeksi terveyden, joka liittyy elintasoon. (Allardt 1976, ) Hyvinvoinnin edistämiseen liittyy keskeisesti myös terveyden edistäminen. WHO:n (1986) terveyden edistämisen peruskirja määrittelee terveyden edistämisen toiminnaksi, jonka tarkoituksena on parantaa edellytyksiä ja mahdollisuuksia huolehtia omasta sekä ympäristönsä terveydestä. Asiakirja määrittelee viisi teemaa, jotka rakentuvat terveyden edistämisen ympärille. 1) Yhteiskuntapolitiikan kehittäminen terveysnäkökulma huomioiden, 2) terveellisen ympäristön luominen, 3) yhteisöjen toiminnan parantaminen, 4) yksilöllisten taitojen kehittäminen ja 5) terveyspalvelujen kehittäminen ja uudistaminen. Määrittelyillä pyrittiin edistämään rajat ylittävää, monitoimijaista ja moniammatillista yhteistyötä. (Honkanen 2010, 217.) Sosiologisesta näkökulmasta katsottuna yksilön terveyden edistämistä voidaan tarkastella elämäntyylin kautta. Terveyttä edistävän elämäntyylin voidaan nähdä olevan joukko käyttäytymisen muotoja. Siihen kuuluvat mm. liikunta, ruokailutottumukset, uni, alkoholin käyttö ja tupakointi. Taustalla vaikuttavat elinympäristö, sosiaaliset- ja taloudelliset

41 38 olot, jotka voivat vaihdella elämänkulun eri vaiheissa. Yhteiskunnan rakenteilla voi olla samanaikaisesti kielteisiä että myönteisiä vaikutuksia terveyteen ja hyvinvointiin. Terveyttä edistävä elämäntyyli syntyy yhteiskunnan rakenteiden ja yksilön valinnan vuorovaikutuksesta. Yksilöllä itsellään sekä yhteiskunnalla on vastuu terveyttä edistävän elämäntyylin vaalimisessa. Yhteiskunnan tulisi edistää monin tavoin terveyttä edistävää elämäntyyliä luomalla yksilön valinnoista innostavia, kannustavia ja helppoja. (Mäki-Opas ym. 2017, 56.) Suomessa kuntalaki 410/2015 velvoittaa kuntia edistämään asukkaidensa hyvinvointia. Kuntien tehtävänä on siis asukkaiden terveyden ja hyvinvoinnin edistäminen sekä kunnan elinvoiman kehittäminen. Myös maakunnat ovat mukana hyvinvoinnin ja terveyden (Hyte) edistämisessä mm. ennaltaehkäisevien sosiaali- ja terveyspalveluiden kehittämisen kautta. Hyte-työskentely on kuntien ja maakuntien yhteinen tehtävä. (Halonen & Kattilakoski 2018, 7.) Suomalaisessa yhteiskunnallisissa keskusteluissa hyvinvoinnin- ja terveyden edistäminen esitetään usein sosiaali- ja terveyspalvelujen kuluja hillitsevänä tekijänä (Ståhl 2010, 3.) 3.5 Teoreettisen viitekehyksen yhteenveto Lohkoketjuteknologian mahdollistama hyvinvointiekosysteemi rakentuu teorian näkökulmasta useista teemoista, jotka liittyvät myös ihmiskeskeisen henkilötietojen hallintaja hyödyntämismalliin. Voidaan todeta että lohkoketjuteknologian avulla voidaan siirtää valtaa ja päätöksentekoa enemmän instituutioilta, organisaatioilta ja valtioilta yksityisten ihmisten käsiin, koskien henkilökohtaisia tietoja. Toisin sanoen yksilöt voisivat hallinnoida omia tietojaan turvallisesti, luottamuksellisesti ja yksityisyyden suoja huomioiden. On kuitenkin huomioitava lohkoketjuteknologian vielä kehitysvaiheessa oleva elinkaari teknologisen tason ratkaisuita tehdessä ja arvioidessa. Teknologian ollessa näin uusi, poliittisilla päätöksentekijöillä ja lainsäätäjillä on vaikeuksia säännellä ja säätää lakeja lohkoketjuteknologiaa koskien. Uuden teknologian kohdalla on syytä myös pohtia mitä eettisiä seuraamuksia se voisi aiheuttaa? Miten se vaikuttaa talouteen ja sitä kautta yhteiskuntaan? Lohkoketjujen lisäksi myös tekoäly ja esineiden internet yleistyvät arjessa. On syytä tarkastella kuinka teknologiat voisivat hyötyä toisistaan yhdistymällä, kuten tässä

42 39 tutkielmassa hyvinvointiekosysteemissä. Kuviossa 4 on kuvattuna teemat jotka nousevat teoriasta, tarkasteltaessa lohkoketjuteknologian mahdollistamaa hyvinvointiekosysteemiä. Datan asema ja hallinnointi Yksityisyys, turvallisuus ja luottamus Eettiset näkemykset Lohkoketjuteknologian mahdollistama hyvinvointiekosysteemi Laki ja sääntely Talous, tokenisointi ja arvonsiirrot Teknologiset ratkaisut Kuvio 4. Teoriasta nousevat teemat koskien lohkoketjuteknologian mahdollistamaa hyvinvointiekosysteemiä Hyvinvointiekosysteemi antaa mahdollisuuden siihen että lohkoketjuteknologiaa ja sen ominaisuuksia voidaan tarkastella systeemiteorian näkökulmasta sekä yksilön että yhteiskunnan tasolla, peilaten sitä myös sosiaali- ja terveydenhuoltoon. Hyvinvointiekosysteemi voidaan nähdä yhteiskunnan osa-alueena johon osallistuvat instituutiot, organisaatiot, valtiot, yritykset ja yksilöt ja se rakentuu niiden välisestä kommunikaatiosta. Lohkoketjuteknologia taas mahdollistaa useiden yhteiskunnalle tärkeiden rakenteiden kuten sopimusten, päätösten ja tietojen tallennuksen turvallisen ja luottamuksellisen automatisoinnin älysopimusten, konsensusmekanismin ja kryptografian keinoin. Hyvinvointiekosysteemin visio on teoreettinen. Luhmann näkee tulevaisuuden visiot ongelmallisina. Hän korostaa myös nykyhetken päätösten määrittävän tulevaisuuttamme.