LAUSUNTO VARKAUS-PIEKSÄMÄKI -SEUDUN LIIKENNETURVALLISUUSSUUNNITELMASTA
|
|
- Minna Virtanen
- 9 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 Tekninen lautakunta LAUSUNTO VARKAUS-PIEKSÄMÄKI -SEUDUN LIIKENNETURVALLISUUSSUUNNITELMASTA TELA 41 Valmistelija: tekninen johtaja Jouko Korhonen, puh tai Kermanrannantie 7, Heinävesi Varkaus - Pieksämäki - seudun liikenneturvallisuussuunnitelma on laadittu Varkauden ja Pieksämäen kaupunkien sekä Joroisten, Leppävirran ja Heinäveden kuntien alueelle. Suunnitelmassa on määritetty yhteiset seudulliset liikenneturvallisuuden ja esteettömyyden parantamista koskevat periaatteet sekä niiden ja kuntakohtaisten erityispiiteiden ohjaamina tarkemmin kuntakohtaiset liikenneympäristön parantamissuunnitelmat sekä liikenneturvallisuustyön toimintasuunnitelmat. Lisäksi suunnitelmassa on määritetty kuntakohtaiset kevyen liikenteen laatukäytävät. Kuntakohtaiset liikennenympäristön parantamistoimenpiteet on jaettu pieniin pikatoimenpiteisiin, varsinaisiin liikenneturvallisuustoimenpiteisiin sekä suurempiin ns. erillishankkeisiin. Toimenpiteiden toteuttaminen on vaiheistettu pikatoimenpiteiden ohella kolmeen ohjeelliseen kiireeellisyuysluokkaan; vuosina ja sekä vuoden 2018 jälkeen toteutettavat toimenpiteet. Toimenpiteistä on esitetty raportissa lyhyet yleiskuvaukset sekä tarkemmat, helposti päivitettävissä olevat toimenpidekartat ja -taulukot. Liikenneturvallisuustyön toimintasuunnitelmat on laadittu Varkauteen, Pieksämäelle, Leppävirralle ja Heinävedelle. Joroisten osalta toimintasuun nitelmat on laadittu vuonna 2007 yhdessä Rantasalmen ja Juvan kuntien kanssa eikä niitä uusittu tämän työn yhteydessä. Suunnitelmat laadittiin muutoin kuntakohtaisesti kaikkiin hallintokuntiin. Lisäksi määriteltiin kunta kohtaisten liikenneturvallisuustyöryhmien toimintamallit ja ryhmien tehtä vät. Rapostissa on esitetty myös liikenneturvallisuustyön seurannan toimin tatavat. Raportin lisäksi työstä on laadittu aikaisempaa laajempi sähköinen oheisaineisto. Aineistossa on esitetty raporttia tarkemmin kuntakohtaiset aineistot. Suunnitelma on laadittu edellä mainittujen kuntien sekä Pohjois-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen (ELY) yhteistyönä. Lisäksi työhön ovat osallistuneet mm. poliisin ja Liikenneturvan asiantuntijat. Suunnitelmien laatimista ohjanneeseen ohjausryhmään kuuluivat seuraavat henkilöt: Pohjois-Savon ELY; Esko Tolvanen, Paavo Kosunen ja Matti Oinas, Kaakkois-Suomen ELY; Jussi Pitkälahti, Heinäveden kunta; Jouko Korhonen, Joroisten kunta; Merja Koivula-Laukka, Leppävirran kunta; Juha Laitinen, Pieksämäen kaupunki; Tapani Mähönen, Varkauden kaupunki; Jani Viljakainen, Liikenneturva Mikkeli; Reijo Tarkiainen sekä Pohjois-Savon poliisilaitos; Jyrki Haapala. Suunnitelman on laatinut edellä mainittujen kuntien sekä Pohjois-Savon ELY:n toimeksiannosta Sito-Kuopio Oy Suunnitelmaa laadittaessa on otettu huomioon: 1. Suunnitelman lähtökohdat; suunnittelualue ja suhde liikennejärjestelmään, elinkeinorakenne, työssä käynti ja palvelujen saatavuus, maankäyttö ja kaavoitus, nykyinen tie- ja katuverkko sekä liikenne 2. Liikenneturvallisuuden nykytilanne; liikenneonnettomuudet ja onnetto-
2 muustilastot, liikenneturvallisuuskyselyt 3. Seudun liikenneturvallisuustavoitteet; valtakunnalliset ja entisen Itä-Suomen läänin tavoitteet sekä liikenneturvallisuustavoitteet Varkaus-Pieksämäki -seudulla 4. Liikenneympäristön parantamistavoitteet; suunnittelun lähtökohdat, seudulle yhteiset periaatteet, valtatie 5 ja 23, Varkaus, Pieksämäki, Leppävirta, Joroinen ja Heinävesi sekä toimenpideohjelmat ja vaikutukset 5. Kevyen liikenteen laatukäytävät; laatukäytävien muodostamisperiaatteet, kevyen liikenteen laatukäytävät kunnittain 6. Esteettömyys; nykytilanne ja kehittämistarpeet sekä seudulle yhteiset kehttämisperiaatteet 7. Liikenneturvallisuustyön kehittäminen; yhteistyön kehttäminen, liikenneturvallisuustyöryhmät ja ryhmien toimintamalli, työpaikkahaastattelut, toimintasuunnitelmat, yhteistyökumppanit sekä liikenneturvallisuuden seuranta 8. Jatkotoimenpiteet; suunnitelmien käsittely ja jatkosuunnittelu Liikenneturvallisuustavoitteeksi on sovittu Varkaus-Pieksämäki -seudulla mm. seuraavaa > Kunnissa aloitetaan tai jatketaan nykyisten liikenneturvallisuustyöryhmien toimintaa ja liikenneturvallisuustilanteen seurantaa. Aloitetaan kuusien toimintasuunnitelmien toteuttaminen. > Hillitään ylinopeuksia tukemalla nopeusrajoituksia sekä rakenteellisin että asennekasvatuksen keinoin. > Parannetaan lähiliikkumisympäristöjen turvallisuutta (omatoimisen liikkumisen turvaaminen). > Parannetaan koulureittien ja koulujen lähiympäristöjen turvallisuutta. > Kannustetaan yrityksiä, järjestöjä ja yhteistöjä mukaan liikenneturvallisuustyöhön. > Lisätään turvavälineiden, erityisesti pyöräkypärien, käyttöä. Liikenneympäristön parantamistavoitteista koskien mm. Heinävettä > Kyselyjen ja haastattelujen, onnettomuusanalyysien, aloitteiden, asukkailta saatujen palautteiden sekä maastokäyntien perusteella esiim nousseet ongelmakohteet ovat toimineet lähtökohtana liikenneympäristön parnatamistoimenpiteiden suunnittelussa. > Seudulliset yhteiset periaatteet; nopeusrajoitusjärjestelmä, asuntoalueiden väistämisvelvollisuuskäytännöt, hidasteiden käyttöperiaatteet, nopeusrajoitusten ajoratamaalaukset, suojateiden havaittavuus, yksityisliittymien näkemäraivaukset maanteiden varsilla sekä ratojen tasoristeyksissä, mopoilu kevyenliikenteen väylillä, Lapsia -liikennemerkkien tarkistaminen, moottorikelkkareittien ylityskohdat sekä maankäytön ja liikenteen suunnittelun yhteensovittaminen sekä hajarakentamisen hallinta. > mm. valtatie 23: Valtatie 23 on kaikkien viiden kunnan alueelle. Valtateille esitetyt toimenpiteet on määritelty seudulla kokonaisuutena yli kuntarajojen. Järeämmät valtatiehankkeet etenevät toteutukseen valtakunnallisten rahoituspäätösten kautta. Keskeiset ns. suuret valtatiehankkeet ovat: Valtatie 5 Valtatie 23/ vaikutusalueena mm. Heinävesi - Välin Varkaus-Viinijärvi parantaminen (ohituskaistojen toteuttaminen, tiegeometrian parantaminen, liittymäjärjestelyt ja Karvion kohdan parantaminen). Toimenpiteet kohdistuvat erityisesti välille Varkaus-Karvio. - Valtatien 23 Naiskankaan liittymän parantaminen (kauppakeskus),
3 Pieksämäki - Valtatien 23 muuttaminen pääsuunnaksi Pieksämäen kohdan liittymissä - Valtatien 23 siirtäminen uuteen paikkaan Varkauden keskustan kohdalla (ns. keskustan ohitustie, varauduttu myös maakuntakaavassa) - Valtatien 23 Mustikkatien eritasoliittymä, Varkaus. Lisäksi valtatien 23 yhteysväliselvityksessä oli esitetty väleille Hankasalmi- Pieksämäki ja Pieksämäki-Varkaus suurelta osin pieniä liittymien parantamistoimenpiteitä sekä Pieksämäen itäpuolelle myös valaistus- ja kevyen liikenteen väylähankkeita. Ko. toimenpiteet on esitetty jäljempänä. Suurten valtatiehankkeiden ohella on valtateille määritelty myös pienempiä toimenpiteitä. Toimenpiteet on esitetty kuntakohtaisilla toimenpidekartoilla ja taulukoissa. Pieniksi parantamistoimenpiteiksi esitetään seuraavia: Valtatie 23 Valtatielle 23 esitetyt ns. pienemmät toimenpiteet pohjautuvat valtatien yhteysväliselvityksessä esitettyihin toimenpiteisiin ja käsittävät liittymien parantamisia, valaistuskohteita, kevyen liikenteen väylähankkeita ja alikulkuja sekä Varkauden keskustan kohdalla myös järeämpiä liittymien parantamistoimenpiteitä. Toimenpiteet on esitetty tarkemmin kuntakohtaisissa toimenpidetaulukoissa jaoteltuna yhteysväleittäin. Pienet toimenpiteet kohdistuvat erityisesti Pieksämäen kaupungin alueelle. Kiireellisimpiä em. toimenpiteistä ovat Pieksämäellä kevyen liikenteen väylän toteuttaminen välille Kontiopuisto- Metsäkouluntie ja tievalaistuksen toteuttaminen välille kt 72 läntinen liittymä- Pirttimäentien liittymä, Varkaudessa Harjulantien liittymän liikennevalot sekä Heinävedellä Karvion kohdan järjestelyt. Yhteysväliselvityksessä esitettyjen toimenpiteiden ohella esitetään seuraavien ns. pikatoimenpiteiden toteuttamista: - Nopeusrajoituksen 80 km/h siirto alkamaan vasta Heiskalantien liittymän itäpuolelta (Pieksämäki). - Stop-merkin asentaminen kantatien 72 läntiseen liittymään (Pieksämäki) - Valtatien 23 ja kantatien 72 liittymän (Naiskangas) nopeusrajoituksen laskeminen 60 km/h:iin myös kantatien suunnalla (Pieksämäki) - Nopeusrajoituksen laskeminen 50 km/h:iin Metsäkouluntien liittymän kohdalla (Pieksämäki), ajoratamaalaukset sekä huomion kiinnittäminen liittymään (esim. vaarallinen liittymä-lisäkilpi nykyisiin liittymämerkkeihin). - Seututien 542 liittymän itäpuolella sijaitsevan moottorikelkkareitin ylitys kohdan havaittavuuden parantaminen (Heinävesi, Karvio). Lisäksi valtatielle 23 esitetään tehtäväksi hirvionnettomuuksien vähentämiseksi tienvarsiraivauksia ja hirvivaroalueiden tarkistamisia. Pitkällä tähtäimellä valtatielle 23 esitetään toteutettavaksi myös automaattinen nopeusvalvonta Pieksämäen kohdalle sekä välille Varkaus-Pieksämäki. Heinävedelle esitettävät toimenpiteet kohdistuvat erityisesti keskusta-alueelle, Karvioon, Kermaan sekä Heinävedentielle. Valtatien 23 osalta tulevat toimenpiteet tarkentumaan ja toteutumaan välin Varkaus - Viinijärvi parantamisen yhteydessä. Keskusta-alue Heinävedentielle esitetään Yrittäjäntien liittymän näkemäraivauksia, keskisaarekkeellisen suojatien ja pysäkkijärjestelyjen toteuttamista Veistäjäntien liittymään, keskisaarekkeellisen suojatien toteuttamista tien liittymään sekä Kermanrannantien liittymän näkemäraivauksia ja talvihoidon tehostamista. Kermantien liittymän suojatiejärjestelyjen yhteydessä tulee parantaa myös Kermantieltä tulevaa kevyen liikenteen väylää. Asemantielle esitetään keskisaarekkeellisen suojatien toteuttamista Sairaalantien liittymään sekä valaistuksen jatkamista Aseman suuntaan Vah-
4 valahden liittymään asti. Kermanrannantielle esitetään keskisaarekkeellisten suojateiden toteuttamista kevyen liikenteen väylän ylityskohdalle lähelle Heinävedentien liittymää Kermantien liittymään sekä Koulutien ja Parkintien liittymään. Parkintien liittymän suojatie tulee toteuttaa Kermanrannantien kevyen liikenteen väylähankkeen yhteydessä. Ko. väylä esitetään toteutettavaksi vaiheittain, ensi vaiheessa Kalliokujan liittymään ja myöhemmin Satamaan saakka. Kermantiellä esitetään kevyen liikenteen väylän jatkamista Kermanrannantien liittymästä K-Marketin liittymään, K-Marketin liittymän muotoilua sekä keskisaarekkeellisen suojatien toteuttamista, K-Marketin ja apteekin piha-alueen jäsentelyä ja pysäköintipaikkojen merkitsemistä sekä Kermantien kevyen liikenteen väylän erottelua kauppojen pysäköintialueista maalauksin. Lisäksi esitetään Kermantien varrella olevan huoltoaseman pysäköintialueen ja Vahvalahdentien erottelua maalauksella. Koulun, torin ja S-Marketin alueella esitetään hidastetöyssyn toteuttamista Kenttätielle sekä Kenttätien merkitsemistä pihakaduksi, Suojalantien ja Keskuksenkadun liittymän jäsentelyä sekä tulevan koulun liittymä- ja pihajärjestelyjen liikenneturvallisuuden ja selkeyden varmistamista. Lisäksi esitetään Askeltien, torin ja S-Marketin pysäköinti- ja kevyen liikenteen järjestelyjen selkeyttämistä ajorata- ja pysäköintialuemaalauksin sekä fyysisin rakentein. Keskusta-alueelle esitetään lisäksi Vahvalahdentien valaistuksen jatkamista, Kermanrannantien ja Sairaalantien talvihoidon tehostamista sekä Kermanrannantien ja Kermantien nopeusrajoitusten ajoratamaalauksia. Asuinalueille esitetään 30 km/h-nopeusrajoituksen käyttöönottoa sekä liittymien muuttamista pääosin tasa-arvoisiksi. Karvio Karvion kohdalla on tarpeita sekä valtatien 23 että Lepikkomäentien turvallisuuden parantamiselle. Valtatiellä 23 on tarvetta erityisesti kevyen liikenteen olosuhteiden kehittämiseen, tievalaistuksen täydentämiseen sekä nykyisen moottorikelkkareitin ylityskohdan havaittavuuden parantamiseen. Em. toimenpiteet tarkentuvat vuonna 2010 käynnistettävän valtatien 23 välin Varkaus-Viinijärvi tiesuunnitelman laatimisen yhteydessä ja niissä tulee ottaa huomioon alueen kehittyvä maankäyttö. Lepikkomäentien parantamistarpeita kasvattavat sekä tien varteen tuleva uusi koulu että huoltoaseman kohdan maankäytön kehittyminen. Toimenpiteiksi esitetään kevyen liikenteen väylän jatkamista uudelle koululle saakka, Lepikkomäentien päällysteen jatkamista koulun ohi, kahden loivapiirteisen hidastetöyssyn toteuttamista koulun kohdalle sekä 40 km/h nopeusrajoituksen toteuttamista. Lisäksi esitetään keskisaarekkeellisten suojateiden toteuttamista seurakuntatalon kohdalle sekä huoltoaseman kohdalle. Huoltoaseman kohdalla on tarvetta myös kevyen liikenteen järjestelyille. Haja-asutusalue Haja-asutusalueen toimenpiteet kohdistuvat erityisesti valtatielle 23 sekä seututielle 476. Valtatien 23 osalta tarkentuvat toimenpiteet em. tiesuunnitelman yhteydessä. Ennen järeämpää valtatiehanketta olisi valtatiellä tarvetta erityisesti seututien 476 liittymän sekä maantien 4784 ja maantien liittymien tievalaistukselle.
5 Seututiellä 476, Heinäveden taajaman länsipuolella esitetään Malkkilantien liittymän siirtoa sekä valaistuksen jatkamista keskustan suunnasta ohi em. liittymän. Lisäksi esitetään Pääskyvuoren liittymän näkemäraivauksia. Taajaman itäpuolelle esitetään kevyen liikenteen väylän toteuttamista vaiheittain välille teollisuusalue-kerma (ensi vaiheessa Kerman kohdalle). Kerman kohdalle esitetään myös valaistuksen täydentämistä sekä keskustan suuntaan että Vihtarin suuntaan. Lisäksi Pölläkäntien liittymään esitetään liittymän muotoilua, valaistuksen toteuttamista sekä samalla linja-autopysäkin muuttamista olakkeelliseksi. Savonrannantien liittymään esitetään Stop-merkin asentamista, nopeusrajoituksen 60 km/h jatkamista lännestä päin liittymään saakka sekä sisäkaarteessa olevan kallioleikkauksen ja linja-autopysäkin välin näkemäraivausta. Lisäksi esitetään nopeusrajoituksen laskemista 60 km/h:iin Vihtarin aseman kohdalla sekä kaarteen suuntamerkkien asentamista Liperin rajan kohdalla olevien tiukkojen kaarteiden kohdalle. Valamoon esitetään kevyen liikenteen väyläjärjestelyjä sekä nopeusrajoituksen laskemista 30 km/h luostarin liittymän kohdalla. Haja-asutusalueelle esitetään lisäksi nopeusrajoitusten ajoratamaalausten toteuttamista seututielle 476 Kerman, Vihtarin sekä kirkonkylän kohdilla oleviin nopeusrajoitusten muutoskohtiin sekä järjestelmällisiä yksityistieliittymien ja tasoristeysten näkemäraivauksia. Esityslistan liitteenä 41 /1 Toimenpide kartat taajama- ja haja-astusalueelta sekä toimintasuunnitelmat hallinnon aloittain Liikenneturvallisuussuunnitelmaehdotus kokonaisuudessaan on nähtävänä tek ni ses sä toi mis tossa. Teknjoht: Päätös: Lautakunta toteaa lausuntonaan, ettei sillä ole huomautettavaa liikenneturvallisuussuunnitelman suhteen. Hyväksyttiin.
Taipalsaaren liikenneturvallisuussuunnitelma. 3. Liikenneturvallisuuden, esteettömyyden ja liikkumisen ohjauksen edistämisen yhtenäiset periaatteet
Taipalsaaren liikenneturvallisuussuunnitelma 3. Liikenneturvallisuuden, esteettömyyden ja liikkumisen ohjauksen edistämisen yhtenäiset periaatteet 1.9.2015 Nopeusrajoitusjärjestelmän yhtenäistäminen (asuinalueille
Keski-Savon liikenneturvallisuussuunnitelma LÄHTÖKOHDAT JA SISÄLTÖ 2018
Keski-Savon liikenneturvallisuussuunnitelma LÄHTÖKOHDAT JA SISÄLTÖ 2018 Lähtökohdat ja sisältö 1. Suunnitelman lähtökohdat 2. Tekijät 3. Lopputuotteet Lähtökohdat, tavoite ja pääsisältö Varkaus-Pieksämäki
Otsikko Sivu 39 HAJA-ASUTUSALUEEN OSOITEJÄRJESTELMÄN TÄYDEN- 69 TÄMINEN 40 EHDOTUS HEINÄVEDEN KUNNAN YMPÄRISTÖNSUOJELU-
HEINÄVEDEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 3/2010 67 Tekninen lautakunta 18.05.2010 AIKA 18.05.2010 klo 17:00-19:15 PAIKKA Kunnanvirasto kunnanhallituksen kokoushuone KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 39 HAJA-ASUTUSALUEEN
Keski-Savon liikenneturvallisuussuunnitelma LIIKENNEYMPÄRISTÖN TOIMENPIDEOHJELMA Heinävesi
KeskiSavon liikenneturvallisuussuunnitelma 018 LIIKENNEYMPÄRISTÖN TOIMENPIDEOHJELMA Heinävesi Toimenpideehdotukset liikenneympäristön turvallisuuden parantamiseksi Toimenpideohjelman muodostaminen Kärkikohteiden
Nurmijärven liikenneturvallisuuskysely. Maastokäyntikohteet.
Maastokäynnin 8.4.2010 kohteet: de-ehdotuksen lyhenne: alautteen : K = kevyen liikenteen väylä Asukas- A = U-ELY:n liikenneturvallisuusaloitteet L = kyselyn K = asukaskysely N = nopeusrajoitus palaut-
Puumala. Onnettomuustarkastelun ja kyselyn tulokset sekä liikenneympäristön parantamissuunnitelma
Puumala Onnettomuustarkastelun ja kyselyn tulokset sekä liikenneympäristön parantamissuunnitelma 20.12.2013 Onnettomuusanalyysi Tarkastelussa käytettiin kunnan alueelta vuosina 2008-2012 poliisin tietoon
Hirvensalmi. Onnettomuustarkastelun ja kyselyn tulokset sekä liikenneympäristön parantamissuunnitelma
Hirvensalmi Onnettomuustarkastelun ja kyselyn tulokset sekä liikenneympäristön parantamissuunnitelma 20.12.2013 Onnettomuusanalyysi Tarkastelussa käytettiin kunnan alueelta vuosina 2008-2012 poliisin tietoon
Keski-Savon liikenneturvallisuussuunnitelma 2018 LIIKENNEYMPÄRISTÖN TOIMENPIDEOHJELMA. Joroinen
KeskiSavon liikenneturvallisuussuunnitelma 2018 LIIKENNEYMPÄRISTÖN TOIMENPIDEOHJELMA Joroinen Toimenpideehdotukset liikenneympäristön turvallisuuden parantamiseksi Toimenpideohjelman muodostaminen Kärkikohteiden
Keski-Savon liikenneturvallisuussuunnitelma 2018 LIIKENNEYMPÄRISTÖN TOIMENPIDEOHJELMA. Varkaus
Keski-Savon liikenneturvallisuussuunnitelma 2018 LIIKENNEYMPÄRISTÖN TOIMENPIDEOHJELMA Varkaus Toimenpide-ehdotukset liikenneympäristön turvallisuuden parantamiseksi Toimenpide-ohjelman muodostaminen Kärkikohteiden
Mäntsälän ja Pukkilan liikenneturvallisuussuunnitelmat. Liikenneturvallisuuden, esteettömyyden ja viisaan liikkumisen edistämisen periaatteet.
Mäntsälän ja Pukkilan liikenneturvallisuussuunnitelmat Liikenneturvallisuuden, esteettömyyden ja viisaan liikkumisen edistämisen periaatteet. 24.10.2013 Mäntsälän liikenneturvallisuusvisio Mäntsälä tarjoaa
Kangasniemi. Onnettomuustarkastelun ja kyselyn tulokset sekä liikenneympäristön parantamissuunnitelma
Kangasniemi Onnettomuustarkastelun ja kyselyn tulokset sekä liikenneympäristön parantamissuunnitelma 20.12.2013 Onnettomuusanalyysi Tarkastelussa käytettiin kunnan alueelta vuosina 2008-2012 poliisin tietoon
TOIMENPITEET MÄNTSÄLÄ Liite 1 1 (5) MÄNTSÄLÄN KESKUSTA 1/2. Onn. Väh. (hvjo/v) Liikennevalojen kokonaistarkastelu SV 2 SV 3 SV 2
1 (5) MÄNTSÄLÄN KESKUSTA 1/2 1 Lahdentie, keskustaajaman 2 Lahdentie, keskustaajaman 3 Lahdentie, keskustaajaman 140/12/200 140/13/1000 140/11/4500 140/13/1000 140/11/4500 140/13/1500 Liikennevaloliittymien
1 YLEISTÄ LIIKENNETURVALLISUUSSUUNNITELMASTA
Kangasalan, Lempäälän, Nokian, Pirkkalan, Vesilahden ja Ylöjärven 7 1 YLEISTÄ LIIKENNETURVALLISUUSSUUNNITELMASTA 1.1 Työn tavoitteet Hyvä liikenneturvallisuus syntyy monista tekijöistä. Liikenneonnettomuuksien
Tuusniemen liikenneturvallisuussuunnitelma Pilvi Lesch, Kirsi Översti Ramboll Finland Oy
Tuusniemen liikenneturvallisuussuunnitelma 7.12.2018 Pilvi Lesch, Kirsi Översti Ramboll Finland Oy Sisältö Johdanto Liikenneympäristön toimenpidesuunnitelma Kustannusarvio Suunnitelman toteutumisen seuranta
Suonenjoen liikenneturvallisuussuunnitelma Pilvi Lesch, Kirsi Översti
Suonenjoen liikenneturvallisuussuunnitelma 7.12.2018 Pilvi Lesch, Kirsi Översti Sisältö Johdanto Liikenneympäristön toimenpidesuunnitelma Kustannusarvio Suunnitelman toteutumisen seuranta Johdanto Suonenjoen
Joensuun seudun liikenneturvallisuussuunnitelmat. Liikenneturvallisuuden, esteettömyyden ja liikkumisen ohjauksen periaatteet.
Joensuun seudun liikenneturvallisuussuunnitelmat Liikenneturvallisuuden, esteettömyyden ja liikkumisen ohjauksen periaatteet. Seudullisesti sovittavat yleiset periaatteet Yleisten periaatteiden sopiminen
ELY-keskus Kiireellisimmät 2 Sarpatintie Kevyen liikenteen väylän rakentaminen 250000 0 2 Muut Kunta välille Nokianvaltatie-oleva KLV (1 km)
TOIMENPIDEOHJELMA, NOKIA Nro Kohdekuvaus Toimenpidekuvaus Kust. ( ) HEVAvähpidelk. 1 VT 12 Ramppi X Nokianvaltatie Kevyen liikenteen väylän merkin siirtäminen 300 0 2505/8/4150 1 lähemmäs ramppia 2 Sarpatintie
VALTIMON KESKUSTA LIIKENTEEN YLEISSUUNNITELMA
Vastaanottaja Valtimon kunta Asiakirjatyyppi Raportti Päivämäärä 11.10.2011 VALTIMON KESKUSTA LIIKENTEEN YLEISSUUNNITELMA LIIKENTEEN YLEISSUUNNITELMA Päivämäärä 11/10/2011 Laatija Jouni Mikkonen Tarkastaja
KAS ELY L Seutukuntakierrokset Kaakkois-Suomen ELY - keskuksen maanteiden hallinnollinen luokittelu ja kehittäminen asemakaava-alueilla
KAS ELY L Seutukuntakierrokset 2016 Kaakkois-Suomen ELY - keskuksen maanteiden hallinnollinen luokittelu ja kehittäminen asemakaava-alueilla Lähtökohdat Maankäyttö- ja rakennuslain mukaan liikennealue
Mäntyharju. Onnettomuustarkastelun ja kyselyn tulokset sekä liikenneympäristön parantamissuunnitelma
Mäntyharju Onnettomuustarkastelun ja kyselyn tulokset sekä liikenneympäristön parantamissuunnitelma 20.12.2013 Onnettomuusanalyysi Tarkastelussa käytettiin kunnan alueelta vuosina 2008-2012 poliisin tietoon
ALOITE LIIKENNETURVALLISUUDEN PARANTAMISESTA TIELLÄ NRO 314 VÄLILLÄ KANAVATIEN RISTEYS- KOLAVANTIEN RISTEYS
ALOITE LIIKENNETURVALLISUUDEN PARANTAMISESTA TIELLÄ NRO 314 VÄLILLÄ KANAVATIEN RISTEYS- KOLAVANTIEN RISTEYS ASIKKALAN KUNTA KUNNAN VALTUUSTO Rusthollistie 2 17200 VÄÄKSY 28.9.2015 ALOITE: LIIKENNETURVALLISUUDEN
Joensuun seudun liikenneturvallisuussuunnitelmat
Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Närings-, trafik- och miljöcentralen Centre for Economic Development, Transport and the Environment Joensuun seudun liikenneturvallisuussuunnitelmat Liikenneturvallisuuden,
Poliisin liikenneturvallisuusseminaari 2015
Poliisin liikenneturvallisuusseminaari 2015 Rakenteelliset ratkaisut ja kevyen liikenteen turvallisuus 28.10.2015 Suunnittelupäällikkö Ari Vandell Liikenneturvallisuustilanne Tampereella Liikenneturvallisuustilanne
Juankosken liikenneturvallisuussuunnitelma
Juankosken liikenneturvallisuussuunnitelma Juankosken liikenneturvallisuussuunnitelma Tiehallinto Kuopio 2008 Kannen kuva: Tiehallinto TIEH 1000169-v-08 Kopijyvä Oy Kuopio 2008 Julkaisua saatavana: savo-karjalan.tiepiiri@tiehallinto.fi
Taipalsaaren liikenneturvallisuussuunnitelma. 2. Liikenneturvallisuusvisio ja -tavoitteet
Taipalsaaren liikenneturvallisuussuunnitelma 2. Liikenneturvallisuusvisio ja -tavoitteet 1.9.2015 Valtakunnallinen liikenneturvallisuusvisio ja - tavoitteet Turvallisuusvisio: Kenenkään ei tarvitse kuolla
Taipalsaaren liikenneturvallisuussuunnitelma. 1d. Nykytila NYKYTILAN SELVITYS - MAASTOKÄYNNIT JA ESTEETTÖMYYSKIERROS
Taipalsaaren liikenneturvallisuussuunnitelma 1d. Nykytila NYKYTILAN SELVITYS - MAASTOKÄYNNIT JA ESTEETTÖMYYSKIERROS 1.9.2015 Johdanto - 1 Toimintaympäristön, liikenneonnettomuuksien sekä asukas- ja koululaiskyselyjen
ALUEELLISEN LIIKENNETURVALLISUUSTYÖN TILANNEKATSAUS
ALUEELLISEN LIIKENNETURVALLISUUSTYÖN TILANNEKATSAUS 24.9.2013 Kajaani Timo Mäkikyrö Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus/ Timo Mäkikyrö 18.10.2013 1 Pohjois-Pohjanmaan ELY:n Liikenne -vastuualueen toimialue Rovaniemi
KAS ELY L Seutukuntakierrokset Kaakkois-Suomen ELY - keskuksen maanteiden hallinnollinen luokittelu ja kehittäminen asemakaava-alueilla
KAS ELY L Seutukuntakierrokset 2016 Kaakkois-Suomen ELY - keskuksen maanteiden hallinnollinen luokittelu ja kehittäminen asemakaava-alueilla Lähtökohdat Maankäyttö- ja rakennuslain mukaan liikennealue
SOKLI JA SAVUKOSKI -HANKE SAVUKOSKEN KUNTAKESKUKSEN LIIKENNEJÄRJESTELYJEN TOIMENPIDESUUNNITELMA SAVUKOSKI 2013/08/21
SOKLI JA -HANKE SAVUKOSKEN KUNTAKESKUKSEN LIIKENNEJÄRJESTELYJEN TOIMENPIDESUUNNITELMA TYÖN TAVOITTEET JA TEHTÄVÄN KUVAUS Hankkeen tavoitteena on tuottaa Savukosken kirkonkylän liikennejärjestelyjen toimenpidesuunnitelma
Mikkelin seudun viisaan liikkumisen suunnitelma. Seudun kuntien yhteiset liikenneturvallisuuden, esteettömyyden ja liikkumisen ohjauksen periaatteet.
Mikkelin seudun viisaan liikkumisen suunnitelma Seudun kuntien yhteiset liikenneturvallisuuden, esteettömyyden ja liikkumisen ohjauksen periaatteet. Miksi yhteiset periaatteet kannattaa sopia? Yhteisten
TIENSUUNNITTELU Uudenmaan Maantien 1521 parantaminen ELY-keskus rakentamalla kevyen liikenteen väylä /Sipoon kunta välille Nikinmäki - Nikkilä, Sipoo
TL-Suunnittelu Oy 1 (5) TIENSUUNNITTELU Maantien 1521 parantaminen rakentamalla kevyen liikenteen väylä / välille Nikinmäki - Nikkilä, Sipoo 2014 Tiesuunnitelma Nastolan kunta Villähteen koulun liittymäjärjestelyt
Valtuustoaloite aloitteessa nimettyjen teiden ja siltojen korjaamisesta
Kaupunginhallitus 93 25.03.2013 Tekninen lautakunta 44 14.05.2013 Tekninen lautakunta 79 19.11.2013 Kaupunginhallitus 5 20.01.2014 Kaupunginvaltuusto 3 27.01.2014 Valtuustoaloite aloitteessa nimettyjen
Keski-Savon liikenneturvallisuussuunnitelma 2018 LIIKENNEYMPÄRISTÖN TOIMENPIDEOHJELMA. Leppävirta
Keski-Savon liikenneturvallisuussuunnitelma 2018 LIIKENNEYMPÄRISTÖN TOIMENPIDEOHJELMA Leppävirta Toimenpide-ehdotukset liikenneympäristön turvallisuuden parantamiseksi Toimenpide-ohjelman muodostaminen
Valtatien 12 parantaminen välillä Uusikylä - Mankala -yleissuunnitelma, Iitin kunnan lausunto
Tekninen lautakunta 20 07.03.2017 Kunnanhallitus 54 20.03.2017 Valtatien 12 parantaminen välillä Uusikylä - Mankala -yleissuunnitelma, Iitin kunnan lausunto 797/10.03.01.01/2016 Tekninen lautakunta 07.03.2017
CBRTS-HANKKEEN LOPPUSEMINAARI 25.6.2014 LIIKENTEEN RAUHOITTAMINEN
CBRTS-HANKKEEN LOPPUSEMINAARI 25.6.2014 LIIKENTEEN RAUHOITTAMINEN Anne Vehmas LIIKENNEVÄYLÄ KÄYTTÖTARKOITUKSEN MUKAISEKSI Liikenneväylän nopeustason, leveyden, ympäristön ja muiden ominaisuuksien tulisi
Maankäytön ja liikenteen suunnittelun integrointi Oulun seudulla
Maankäytön ja liikenteen suunnittelun integrointi Oulun seudulla Haukipudas Kiiminki Hailuoto Oulunsalo Oulu seutusuunnittelija Anne Leskinen, 8.12.2010 Kempele Lumijoki Muhos Liminka Tyrnävä Uusi Oulu
Lappeenrannan seudun liikenneturvallisuussuunnitelmat
Lappeenrannan seudun liikenneturvallisuussuunnitelmat Liikenneturvallisuuden, esteettömyyden ja liikkumisen ohjauksen edistämisen yhtenäiset periaatteet Nopeusrajoitusjärjestelmän yhtenäistäminen (asuinalueille
Tervon liikenneturvallisuussuunnitelma Pirkanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus
Tervon liikenneturvallisuussuunnitelma Pirkanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Liikenneturvallisuussuunnitelma Työssä laadittiin Suunnitelman pohjalta eri tahot voivat toteuttaa jatkuvaa suunnitelmallista
Nro Sijainti Kohde Toimenpidekuvaus Kust. ( ) HEVA.väh. Tieosoite Kiireellisyys
TOIMENPIDERAPORTTI 3..20 Someron kaupunki Nro Sijainti Kohde Toimenpidekuvaus Kust. ( ) HEVA.väh. Tieosoite Kiireellisyys Tienpitäjä Turuntie (mt 280) välillä Rankkulantie - Kyttälän th Kevyen liikenteen
Jalankulun ja pyöräilyn turvallisuuden parantaminen liikennejärjestelyjä kehittämällä (KOLKUTA2) Marko Kelkka, Sito Oy
Jalankulun ja pyöräilyn turvallisuuden parantaminen liikennejärjestelyjä kehittämällä (KOLKUTA2) Marko Kelkka, Sito Oy Marko Kelkka 28.4.2010 1 Tutkimuksen organisaatio Työryhmä: Marko Kelkka, Sito Oy,
Yksityinen Kiireellisimmät 6 Pirkkalankylä: Anian rantatie välillä Reipintie-Kierikantie
TOIMENPIDEOHJELMA, PIRKKALA Nro Kohdekuvaus Toimenpidekuvaus Kust. ( ) HEVAvähpidelk. Koivisto: Varuskunnantie Nopeusrajoituksen alentaminen 80 => 60 40 0,02 68 3003//0 - /700 km/h myös Lempäälän suuntaan,
Yhdystien 6304 kevyen liikenteen järjestelyt Lanneveden kohdalla, Saarijärvi ALUEVARAUSSUUNNITELMA
Yhdystien 6304 kevyen liikenteen järjestelyt Lanneveden kohdalla, Saarijärvi ALUEVARAUSSUUNNITELMA ESIPUHE Työn tavoitteena oli laatia aluevaraussuunnitelma kevyen liikenteen väylän ja siihen liittyvien
Yhteistyöllä kohti viisasta liikkumista
Yhteistyöllä kohti viisasta liikkumista Yleisötilaisuus 7.11.2013 Hausjärvi, Hyvinkää, Riihimäki, Loppi Liikennejärjestelmäasiantuntija Sonja Heikkinen, Uudenmaan ELY-keskus 7.11.2013 Liikenneturvallisuustyö
Turvallisen ja kestävän liikkumisen suunnittelua kuntarajat ylittävänä yhteistyönä
Turvallisen ja kestävän liikkumisen suunnittelua kuntarajat ylittävänä yhteistyönä Kestävän kaupunkiliikenteen suunnitelmat Suomessa työpaja Sonja Heikkinen 8.10.2014 Valtakunnallisia liikennepoliittisia
Varkaus - Pieksämäki -seudun liikenneturvallisuussuunnitelma
Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Varkaus - Pieksämäki -seudun liikenneturvallisuussuunnitelma 6/2010 Pohjois-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen julkaisuja Varkaus - Pieksämäki -seudun
Koulun pihan liikennejärjestelyt. Muu toimenpide Mutkan suuntamerkit Kadun parantaminen Nopeusrajoituksen tehostaminen. Liittymän parantaminen
Kevyen liienteen järjestelyt Pysäöintijärjestelyt 18 17 16 19 2 14a 14b 15 9 1 12 13 22a 22b 24 Pohjaartta:Maanmittauslaitos 215 18.6.215, Sito Oy 1 8 11 21 6a 6b 7 6c 23 25 2 5 4 3 5 Metriä 3 1 Kevyen
Kohdekuvaus Toimenpidekuvaus Tienro
Kohdenumero Kohdekuvaus Toimenpidekuvaus Tienro Aura 7 Kohdetta 01 Vt 9 / Kt 41, saavuttaessa Kt 41 suunnasta Optisen ohjauksen tehostaminen lisäämällä kaarteeseen 2 kpl kaarteen än suuntamerkkiä nykyisten
Porin seudun liikenneturvallisuussuunnitelma 2013
Liite 7 Tekninen ltk 21.1.2015 RAPORTTEJA 124 2013 Porin seudun liikenneturvallisuussuunnitelma 2013 JAAKKO KLANG CHRISTEL KAUTIALA EIJA YLI-HALKOLA HANNA PUOLIMATKA Liite 5. Kuntakohtaiset osiot, Ulvila
Kärsämäen liikenneturvallisuussuunnitelma
Kärsämäen liikenneturvallisuussuunnitelma Kärsämäen liikenneturvallisuussuunnitelma Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Kansikuva: Juha Vikiö Kartat: Karttakeskus, L 4356 Painopaikka:
Nurmijärven liikenneturvallisuussuunnitelma. Toimenpide ehdotukset.
Nurmijärven liikenneturvallisuussuunnitelma. Toimenpide ehdotukset. Tienpitäjä: E = Uudenmaan ELY-keskus K = Nurmijärven kunta Nro Kohde Tieosoite Toimenpide-ehdotus Kustannusa Kiireelli Tienpit Nopeusrajoitus
Kuopion kaupunki Pöytäkirja 12/ (1) Kaupunginhallitus Asianro 8759/ /2016
Kuopion kaupunki Pöytäkirja 12/2017 1 (1) Kaupunkirakennelautakunta 79 12.4.2017 144 Asianro 8759/10.03.01.02/2016 Liikennevalot Kellolahdentien ja Sisustajantien risteykseen sekä Kallantien ja Inkilänmäenkadun
Espoon kaupunki Pöytäkirja 107. Tekninen lautakunta Sivu 1 / 1
Tekninen lautakunta 22.10.2014 Sivu 1 / 1 4310/10.00.00/2014 107 Tiedonanto Turuntien aluevaraus- ja maankäyttösuunnitelmasta Valmistelijat / lisätiedot: Pauliina Kuronen, puh. 046 877 3006 etunimi.sukunimi@espoo.fi
Haapaveden alustavat liikenneympäristön parantamistoimenpiteet 23.10.2014. Siikalatvan, Haapaveden ja Pyhännän liikenneturvallisuussuunnitelmat
Haapaveden alustavat liikenneympäristön parantamistoimenpiteet 23.10.2014 Siikalatvan, Haapaveden ja Pyhännän liikenneturvallisuussuunnitelmat 3.10.2014 2 Alustavat liikenneympäristön parantamisesitykset
Vt5 parantaminen parantaminen välillä Hietanen Pitkäjärvi, yleissuunnitelma
Vt5 parantaminen parantaminen välillä Hietanen Pitkäjärvi, yleissuunnitelma Yleisötilaisuus 31.10.2013 Ympäristösi parhaat tekijät 2 Yleisötilaisuuden ohjelma 18:00 Tilaisuuden avaus ja hankkeen esittely
Kuopion seudun liikenneturvallisuussuunnitelma
RAPORTTEJA XXX 201X Kuopion seudun liikenneturvallisuussuunnitelma Kaavi NOORA AIRAKSINEN LAURA PÖLLÄNEN Kuopion seudun liikenneturvallisuussuunnitelma Kaavi LUONNOS 11.6.2013 NOORA AIRAKSINEN LAURA PÖLLÄNEN
TAAJAMAN LIIKENNESELVITYS YLEISKAAVATYÖTÄ VARTEN SEKÄ ERILLISKOHTEET
TAAJAMAN LIIKENNESELVITYS YLEISKAAVATYÖTÄ VARTEN SEKÄ ERILLISKOHTEET 22.5.2013 Leo Jarmala Sysmän rannikkoalueen ja miljöön kehittämisohjelma EAKR-hanke SYSMÄN TAAJAMAN LIIKENNESELVITYS Sysmän rannikkoalueen
Turvallisemmat koulumatkat Pyhtäälle, Loviisaan ja Kotkaan. 18.8.2014 Jaakko Kouvalainen, toimitusjohtaja
Turvallisemmat koulumatkat Pyhtäälle, Loviisaan ja Kotkaan 18.8.2014 Jaakko Kouvalainen, toimitusjohtaja 100 000 euroa koulumatkojen turvallisuuteen Tieyhtiö Valtatie 7 Oy lahjoittaa 100 000 koulumatkojen
Liikenneturvallisuustoimijan vuosikertomus Pyhäjoki
Liikenneturvallisuustoimijan vuosikertomus 2016 Pyhäjoki Pyhäjoki kuuluu Oulun eteläiseen liikenneturvallisuustoimija-alueeseen, jossa on yhteensä 15 kuntaa. Liikenneturvallisuustoimija on kuntien ja ELY-keskuksen
Pyhäjoen liikenneturvallisuussuunnitelma
Pyhäjoen liikenneturvallisuussuunnitelma Plaana Oy Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen julkaisuja 2012 Kansikuva: Vanhatie, Pyhäjoen keskusta, kuva Juha Raappana Valokuvat: Juha
Vihannin liikenneturvallisuussuunnitelma. Plaana Oy
Vihannin liikenneturvallisuussuunnitelma Plaana Oy Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen julkaisuja 2012 Kansikuva: Asematie, Vihannin keskusta, kuva Hilkka Piippo Valokuvat: Juha
Keski-Karjalan viisaan liikkumisen suunnitelma
Keski-Karjalan viisaan liikkumisen suunnitelma Kitee, Rääkkylä ja Tohmajärvi LIIKENNEYMPÄRISTÖN TOIMENPITEET Yleistä Liikenneympäristön parantamiseksi laadittu toimenpidelistaus perustuu: ELY-keskuksessa
Virolahti, liikenneympäristön toimenpidekartta. 1. Kiireellisyysluokka 2. Kiireellisyysluokka 3. Kiireellisyysluokka. Karttakeskus, L4356
Virolahti, liikenneympäristön toimenpidekartta 1. Kiireellisyys. Kiireellisyys 3. Kiireellisyys 5 3 1 4 5 19 9 15 13 17 15 8 4 Karttakeskus, L4356 Virolahti, liikenneympäristön toimenpidekartta 1. Kiireellisyys.
Suojateiden turvallisuus
Suojateiden turvallisuus Etelä-Savo, Pohjois-Savo ja Pohjois-Karjala Esko Tolvanen 2.6.2016 2.6.2016 Työn tavoitteet ja työvaiheet Työn tavoitteena oli tuottaa inventointiaineisto maantieverkon nykyisistä
Valtimon liikenneturvallisuussuunnitelma
Valtimon liikenneturvallisuussuunnitelma Valtimon liikenneturvallisuussuunnitelma Tiehallinto Kuopio 2009 Kannen kuva: Laura Pöllänen TIEH xxxxxxx Kopijyvä Oy Kuopio 2009 Julkaisua saatavana: savo-karjalan.tiepiiri@tiehallinto.fi
Tiesuunnitelmassa esitetyt maantiet ja niihin liittyvät järjestelyt esitetään hyväksyttäväksi seuraavasti:
1 (6) Valtatien 6 parantaminen välillä Tykkimäki-Kuivala, Kouvola Tiesuunnitelma Tiesuunnitelmassa esitetyt maantiet ja niihin liittyvät järjestelyt esitetään hyväksyttäväksi seuraavasti: 1. MAANTIET:
KÄÄRMENIEMENTIE LÄPIAJOLIIKENTEEN RAUHOITTAMINEN
KÄÄRMENIEMENTIE LÄPIAJOLIIKENTEEN RAUHOITTAMINEN 1. Lähtökohdat 2. Liikenteen rauhoittaminen 2 LÄHTÖKOHDAT Vetovoimakeskuksen kaavaluonnoksesta saadussa Liikenneviraston ja asukkaiden palautteessa on tuotu
Jyväskylän seudulla olevien suurten tie- ja liikennehankkeiden priorisointi kaupungin näkökulmasta
13.10.2011 (Timo Vuoriainen, Tapio Koikkalainen) 27.11.2013 päivitetty Jyväskylän seudulla olevien suurten tie- ja liikennehankkeiden priorisointi kaupungin näkökulmasta Jyväskylän seudulla on useita tärkeitä
Kunnanhallitus liite 2. Kantatien 62 ja maantien liittymän liikenteellinen toimenpideselvitys, Puumala
Kunnanhallitus 18.4.2017 72 liite 2 Kantatien 62 ja maantien 15139 liittymän liikenteellinen toimenpideselvitys, Puumala Projektin sisältö ja tekijät Työssä selvitettiin kantatien 62 ja maantien 15139
Kontiolahden liikenneturvallisuussuunnitelma
Kontiolahden liikenneturvallisuussuunnitelma Kontiolahden liikenneturvallisuussuunnitelma Tiehallinto Savo-Karjalan tiepiiri Kuopio 2005 Kannen kuva: Keijo Ahonen TIEH 000094-05 Verkkojulkaisu TIEH 000094-v-05
Keski-Savon liikenneturvallisuussuunnitelma 2018 LIIKENNEYMPÄRISTÖN TOIMENPIDEOHJELMA. Pieksämäki
Keski-Savon liikenneturvallisuussuunnitelma 2018 LIIKENNEYMPÄRISTÖN TOIMENPIDEOHJELMA Pieksämäki Toimenpide-ehdotukset liikenneympäristön turvallisuuden parantamiseksi Toimenpide-ohjelman muodostaminen
Kuopion seudun liikenneturvallisuussuunnitelma
Raportteja 70 2013 Kuopion seudun liikenneturvallisuussuunnitelma Juankoski Kuopion seudun liikenneturvallisuussuunnitelma Juankoski RAPORTTEJA 70 2013 KUOPION SEUDUN LIIKENNETURVALLISUUSSUUNNITELMA JUANKOSKI
PAKATINTIE TURVALLISUUSKÄVELY (HUOMIOT JA KEHITTÄMISEHDOTUKSET) Pakatintien pyörätieyhteydestä on tehty valtuustolle useita aloitteita
PAKATINTIE TURVALLISUUSKÄVELY (HUOMIOT JA KEHITTÄMISEHDOTUKSET) Taustaa: Pakatintien pyörätieyhteydestä on tehty valtuustolle useita aloitteita 6.5.2019 Kysymys lapsiystävälliselle Kittilälle. Esitys Sodankyläntien
Vt 8 ja Pyhäjoen ydinvoimalan edellyttämät tieinvestoinnit
Vt 8 ja Pyhäjoen ydinvoimalan edellyttämät tieinvestoinnit Risto Leppänen 30.10.2013 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Valtakunnalliset kärkihankkeet Pohjois-Pohjanmaalla ja Kainuussa
Toimenpide. Keskuskorttelin kehittämissuunnitelman toteuttaminen
SIILINJÄRVI Taajaman alueelle esitetyt toimenpiteet Nro 700 Keskuskortteli Keskuskorttelin kehittämissuunnitelman toteuttaminen Kunta 701 Räisäläntie, Koppelontien eteläinen liittymä Keskisaareke nykyisen
KUNNALLISTEKNIIKKA SALPAUSSELKÄ KONEHARJUN ASEMAKAAVA LIIKENNESELVITYS
KUNNALLISTEKNIIKKA SALPAUSSELKÄ KONEHARJUN ASEMAKAAVA LIIKENNESELVITYS KUNNALLISTEKNIIKKA 1 SISÄLLYS 1. SUUNNITTELUKOHDE... 2 Taustaa... 2 Kaavatilanne... 2 2. LIIKENNEVERKKO... 3 Autoliikenne... 3 Jalankulku
Kuopion kaupunki Pöytäkirja 4/2016 1 (13) Nilsiä-neuvottelukunta
Kuopion kaupunki Pöytäkirja 4/2016 1 (13) Julkinen Kokoustiedot Aika tiistai klo 15:00-17:45 Paikka Nilsiän virastotalo, kokoushuone 1 Lisätietoja Saapuvilla olleet jäsenet Jukka Savolainen, puheenjohtaja
Utajärven liikenneturvallisuussuunnitelma RAPORTTEJA 35 2013
Utajärven liikenneturvallisuussuunnitelma RAPORTTEJA 35 2013 Utajärven liikenneturvallisuussuunnitelma Raportteja 35 2013 Utajärven liikenneturvallisuussuunnitelma Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne-
Liikennejärjestelmäsuunnitelma
Liikennejärjestelmäsuunnitelma Liikennejärjestelmäsuunnitelma on laadittu Iisalmen ja Kiuruveden kaupunkien sekä Vieremän, Sonkajärven, Varpaisjärven, Lapinlahden, Keiteleen, Pielaveden ja Rautavaaran
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 6/ (6) Kaupunginhallitus Kaj/ Kaupunginhallitus päätti panna asian pöydälle.
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 6/2017 1 (6) 145 V 1.3.2017, Valtuutettu Petra Malinin aloite turvallisemmasta suojatiekaupungista HEL 2016-009631 T 00 00 03 Päätös Käsittely päätti panna asian pöydälle.
VT 12 Hollola-Lahti valtatiestä kaduksi vaikutukset maankäyttöön
VT 12 Hollola-Lahti valtatiestä kaduksi vaikutukset maankäyttöön Liikenne ja maankäyttö 7.10.2015 Juha Mäkinen Sito Oy Sito Parhaan ympäristön tekijät Esityksen sisältö Kohdealue ja nykytilan kuvaus Suunniteltu
LIIKENTEEN RAUHOITTAMINEN
LIIKENTEEN RAUHOITTAMINEN LIIKENNEVÄYLÄ KÄYTTÖTARKOITUKSEN MUKAISEKSI Liikenneväylän nopeustason, leveyden, ympäristön ja muiden ominaisuuksien tulisi vastata väylän käyttötarkoitusta (tontti-, kokooja-
LEMIN KUNTA 4/2010 35 Tekninen lautakunta. Keskiviikko 12.05.2010 klo 18.00 20.45. Kunnanvirasto II, kokoushuone.
4/2010 35 Tekninen lautakunta Keskiviikko 12.05.2010 klo 18.00 20.45 Kunnanvirasto II, kokoushuone Punkka Olavi Vesala Hannu Taipale Heikki Tikka Raija Liisa Penttilä Arto Rämä Maija Niskala Sonja Buuri
Nurmeksen esteettömyyskartoitus kantatie 75 välillä Pitkämäentie-Jaakkolantie
Nurmeksen esteettömyyskartoitus kantatie 75 välillä Pitkämäentie-Jaakkolantie Nurmeksen esteettömyyskartoitus kantatie 75 välillä Pitkämäentie-Jaakkolantie Tiehallinto Savo-Karjalan tiepiiri Kuopio 2006
Pääteiden kehittämisen periaatteet / Aulis Nironen
1 15.12.2003 Aulis Nironen 2 PÄÄTEIDEN KÄSITTEITÄ Pääteillä tarkoitetaan valta- ja kantateitä Valtatiet palvelevat tärkeiden asutus- ja liikennekeskusten välistä kaukoliikennettä ja muodostavat maantieverkon
Perusväylänpidon lisärahoituksen kohdentaminen 2017-2019. Anne Berner Liikenne- ja viestintäministeri 9.6.2016
Perusväylänpidon lisärahoituksen kohdentaminen 2017-2019 Anne Berner Liikenne- ja viestintäministeri 9.6.2016 1 Vastataan elinkeinoelämän ja asiakkaiden tarpeisiin Elinkeinoelämän toimintaedellytysten
Suojateiden turvallisuuden parantaminen
RAPORTTEJA 0 Suojateiden turvallisuuden parantaminen Toimenpideselvitys, Pohjois-Pohjanmaa ja Kainuu Suojateiden turvallisuuden parantaminen Toimenpideselvitys Pohjois-Pohjanmaa ja Kainuu RAPORTTEJA 0
Keiteleen liikenneturvallisuussuunnitelma 2018
kunta liikenneturvallisuussuunnitelma 2018 Pirkanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus kunta Liikenneturvallisuussuunnitelma Työssä laadittiin liikenneturvallisuussuunnitelma Suunnitelman pohjalta
Sähköisen liiteaineiston kuvaus. Toimenpidekartat ja taulukot. Liikenneturvallisuustyön toimintasuunnitelmat. Toimenpidekartat ja taulukot
Varkaus-Pieksämäki -seudun liikenneturvallisuussuunnitelma LIITTEET 109 LIITTEET LIITE 1 LIITE 2 Sähköisen liiteaineiston kuvaus VARKAUS Toimenpidekartat ja taulukot Liikenneturvallisuustyön toimintasuunnitelmat
Tuupovaaran liikenneturvallisuussuunnitelma
Tuupovaaran liikenneturvallisuussuunnitelma Tuupovaaran liikenneturvallisuussuunnitelma TIEHALLINTO Savo-Karjalan tiepiiri Kuopio 2004 Tuupovaaran keskustan liittymä Kopijyvä Kuopio 2004 Julkaisua saatavana:
KEMPELEEN LIIKENNE- TURVALLLISSUUNNITELMA ASUKASKYSELY JA ONNETTOMUUSANALYYSI
KEMPELEEN LIIKENNE- TURVALLLISSUUNNITELMA ASUKASKYSELY JA ONNETTOMUUSANALYYSI ASUKAS- JA KOULULAISKYSELY TOTEUTUS Toteutettiin 19.4-24.5.2013 Asukaskyselyyn vastasi 456 henkilöä ja koululaiskyselyyn 116
Sorkkalan kylän liikenneturvallisuustarkastelu, Pirkkala
Sorkkalan kylän liikenneturvallisuustarkastelu, Pirkkala Maantie 13783 eli Sorkkalantie Ominaisuustiedot Pituus yhteensä 4,2 km (mt 3022 / Anian rantatie - mt 308 / Lentoasemantie) Kevyen liikenteen väylä
Uudenmaan ELY-keskuksen tervehdys
Uudenmaan ELY-keskuksen tervehdys Yleisötilaisuus 23.10.2013 Mäntsälä Liikennejärjestelmäasiantuntija Päivi Ylipaavalniemi, Uudenmaan ELY-keskus 24.10.2013 Uudenmaan ELY-keskus Muodostettiin 1.1.2010 yhdistämällä
Liikenneturvallisuustoimijan vuosikertomus Ylivieska
Liikenneturvallisuustoimijan vuosikertomus 2018 Ylivieska Ylivieska kuuluu Oulun eteläiseen liikenneturvallisuustoimija-alueeseen, jossa on yhteensä 17 kuntaa. Liikenneturvallisuustoimija on kuntien ja
Pirkanmaan tienpidon ja liikenteen suunnitelma 2014 2017
2.4.2014 Pirkanmaan tienpidon ja liikenteen suunnitelma 2014 2017 Toimintaympäristö Pirkanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen (tekstissä jatkossa ELYkeskus) Tienpidon ja liikenteen suunnitelmassa
Lausunto Kaakkois-Suomen ELY-keskukselle Kaakkois-Suomen maanteiden hallinnollisesta asemasta ja kehittämisestä asemakaava-alueilla
Tekninen lautakunta 146 19.04.2017 Lausunto Kaakkois-Suomen ELY-keskukselle Kaakkois-Suomen maanteiden hallinnollisesta asemasta ja kehittämisestä asemakaava-alueilla 247/00.04.00/2017 TEKLA 146 Liite
Tiemerkintäpäivät 2013 Uusi Tiemerkinnät-ohje 8.2.2013
Tiemerkintäpäivät 2013 Uusi Tiemerkinnät-ohje Uusia tiemerkintöjä Pyörätasku Liikennevalo-ohjatussa liittymässä Pyöräkaista edeltää aina Ajokaistanuolta voi käyttää yksisuuntaisella ajoradalla Sovellus
Vesannon liikenneturvallisuussuunnitelma 2018
liikenneturvallisuussuunnitelma 2018 Pirkanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Liikenneturvallisuussuunnitelma Työssä laadittiin liikenneturvallisuussuunnitelma Suunnitelman pohjalta eri tahot
SEUTUKORTTI 52 % (51-53 %) 90 % 26 % (44 %) 91 % (89 %, henkilöautojen etuistuimilla) (88 % takaistuimilla, taajamissa) 55 % (50 %) LIITE 1.
VAKKA-SUOMEN SEUTU SEUTUKORTTI LIIKENNETURVALLISUUSTILANNE 1/2 LIITE 1. Liikenteen henkilövahinko-onnettomuuksien määrän kehitys Vakka-Suomen seudulla Liikenneonnettomuuksissa kuolleiden ja loukkaantuneiden
IKAALISTEN KAUPUNKI, YMPÄRISTÖLAUTAKUNTA KESKEISEN OSAYLEISKAAVAN MUUTOS LUONNOSVAIHEEN KUULEMINEN. MIELIPITEET Ohessa mielipiteet tiivistettynä.
1 IKAALISTEN KAUPUNKI, YMPÄRISTÖLAUTAKUNTA KESKEISEN OSAYLEISKAAVAN MUUTOS LUONNOSVAIHEEN KUULEMINEN MIELIPITEET Ohessa mielipiteet tiivistettynä. Mielipiteen antaja 1. Maria ja Juha Änkö, Tapio Änkö Kuolinpesä,
Ilomantsi. Nopeusrajoitus ja väistämisvelvollisuusjärjestelmän tarkistaminen Sito Parhaan ympäristön tekijät
Ilomantsi Nopeusrajoitus ja väistämisvelvollisuusjärjestelmän tarkistaminen 19.4.2017 Sito Parhaan ympäristön tekijät Nopeusrajoitus- ja väistämisvelvollisuusjärjestelmä Tarkastustyön taustalla on liikenneturvallisuussuunnitelman