Keski-Savon liikenneturvallisuussuunnitelma LÄHTÖKOHDAT JA SISÄLTÖ 2018

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Keski-Savon liikenneturvallisuussuunnitelma LÄHTÖKOHDAT JA SISÄLTÖ 2018"

Transkriptio

1 Keski-Savon liikenneturvallisuussuunnitelma LÄHTÖKOHDAT JA SISÄLTÖ 2018

2 Lähtökohdat ja sisältö 1. Suunnitelman lähtökohdat 2. Tekijät 3. Lopputuotteet

3 Lähtökohdat, tavoite ja pääsisältö Varkaus-Pieksämäki -seudun edellinen liikenneturvallisuussuunnitelma valmistui vuonna 2010 yhteiset seudulliset liikenneturvallisuuden ja esteettömyyden parantamista koskevat periaatteet sekä niiden ohjaamina kuntakohtaiset liikenneympäristön parantamissuunnitelmat ja liikenneturvallisuustyön toimintasuunnitelmat kiireellisimmät liikenneympäristön parantamistoimenpiteistä on pääosin toteutettu ja toisaalta uusia toimenpidetarpeita on syntynyt liikenneturvallisuustyöryhmien toiminta on ollut aktiivista Päivitystyössä tavoitteena on ollut löytää ne painotukset ja keinot, joilla seudun liikenneonnettomuuksien määrä saadaan tavoitteiden mukaiseen laskuun toteutusmahdollisuuksiltaan realistinen ja sopivasti toimintaa ohjaava suunnitelma parantaa liikenneturvallisuustyön koordinointia, edistää liikenneturvallisuustyön osapuolten yhteistyötä ja sitoutumista määrittelee rajallisen määrän vaikuttavia ja toteuttamiskelpoisia toimenpiteitä lähivuosille

4 Vuoden 2010 suunnitelman toteutuneisuus Suunnitelman sisältö Suunnittelun lähtökohdat Liikenneturvallisuuden nykytila Seudun liikenneturvallisuustavoitteet Liikenneympäristön parantamistoimenpiteet Kevyen liikenteen laatukäytävät Esteettömyys Liikenneturvallisuustyön kehittäminen Jatkotoimenpiteet Vuoden 2010 liikenneturvallisuussuunnitelman toimenpideohjelman toteutuneisuus Kyllä 30% Osittain 2% Ei 42% Ei tarvetta 9% Ei tietoa 17% 100 % 90 % 80 % 70 % 60 % 50 % 40 % 30 % 20 % 10 % 0 % Heinävesi Joroinen Leppävirta Pieksämäki Varkaus Kyllä Osittain Ei tarvetta Ei Ei tietoa

5 Keski-Savon liikenneturvallisuussuunnitelman laatimisen ohjausryhmä Kyllikki Komulainen, Pohjois-Savon ELY-keskus Henri Heikura, Pohjois-Savon ELY-keskus Jyrki Tiippana, Heinäveden kunta Petri Miettinen, Joroisten kunta Virve Wright, Leppävirran kunta Tapani Mähönen, Pieksämäen kaupunki Jani Viljakainen Varkauden kaupunki Pekka Makkonen, Varkauden kaupunki Tuula Taskinen, Liikenneturva Eini Karvonen, Liikenneturva Reijo Helaakoski, Linea Konsultit Oy Aleksi Krankka, Linea Konsultit Oy

6 Kuntien liikenneturvallisuusryhmät Heinävesi Jyrki Tiippana, Heinäveden kunta Maarika Kasonen, Heinäveden kunta Markku Venäläinen, Heinäveden kunta Jenni Ylikotila, Heinäveden kunta Aki Tölli, Heinäveden kunta Seppo Kotilainen, Heinäveden kunta Markus Lindroos, Heinäveden kunta Paula Ukkonen, Heinäveden kunta Harri Hyyryläinen, Pohjois-Savon ELY-keskus Eini Karvonen, Liikenneturva Pieksämäki Tapani Mähönen, Pieksämäen kaupunki Kirsti Valkonen, Pieksämäen kaupunki Pasi Haverinen, Pieksämäen kaupunki Kalevi Kaasinen, Pieksämäen kaupunki Tuija Haatainen, Pieksämäen kaupunki Timo Tarkiainen, Pieksämäen kaupunki Esa Maaranen, Pieksämäen kaupunki Timo Keisala, Pieksämäen kaupunki Kalevi Kaasinen, Pieksämäen kaupunki Ville Tuovinen, Etelä-Savon pelastuslaitos Pekka Roponen, Poliisi Keijo Turkki, Pohjois-Savon ELY-keskus Eini Karvonen, Liikenneturva Joroinen Petri Miettinen, Joroisten kunta Jaakko Kuronen, Joroisten kunta Antti Karjula, Joroisten kunta Raimo Salkinoja, Joroisten kunta Sari Paavonsalo, Joroisten kunta Anitta Korhonen, Joroisten kunta Pekka Holopainen, Joroisten kunta Tuija Kautto, Varkauden kaupunki Jani Kasanen, Etelä-Savon Pelastuslaitos Harri Hyyryläinen, Pohjois-Savon ELY-keskus Kyllikki Komulainen, Pohjois-Savon ELY-keskus Esko Tolvanen, Pohjois-Savon ELY-keskus Eini Karvonen, Liikenneturva Varkaus Ari Häkkinen, Varkauden kaupunki Jani Viljakainen, Varkauden kaupunki Pekka Makkonen, Varkauden kaupunki Hannu Ilonen,, Varkauden kaupunki Heikki Alanen, Varkauden kaupunki Marko Kukkonen, Varkauden kaupunki Kirsi Laitinen, Varkauden kaupunki Milja Leinonen, Varkauden kaupunki Terttu Loikkanen, Varkauden kaupunki Petteri Vaalimaa, Varkauden kaupunki Tarja Tomperi, Varkauden kaupunki Irmeli Tsupari, Varkauden kaupunki Teemu Mustonen, Varkauden kaupunki Marjo Koikkalainen, Poliisi Ilpo Hartikainen, Pelastuslaitos Matti Antikainen, Pohjois-Savon ELY-keskus Kyllikki Komulainen, Pohjois-Savon ELY-keskus Tuula Taskinen, Liikenneturva Leppävirta Virve Wright, Leppävirran kunta Aila Paavilainen, Leppävirran kunta Anne Vepsäläinen, Leppävirran kunta Ann-Mari Karvonen, Leppävirran kunta Ari Thitz, Leppävirran kunta Ari-Pekka Isoniemi, Leppävirran kunta Esa Salmiheimo, Leppävirran kunta Sari Ihalainen, Leppävirran kunta Heikki Havukainen, Leppävirran kunta Kimmo Mikkola, Leppävirran kunta Pentti Kervinen, Leppävirran kunta Jaakko Mäkelä, Pohjois-Savon Pelastuslaitos Marjo Koikkalainen, Poliisi Matti Antikainen, Pohjois-Savon ELY-keskus Kyllikki Komulainen, Pohjois-Savon ELY-keskus Tuula Taskinen, Liikenneturva

7 Lopputuotteet Suunnitelman taustat ja sisältö tiedote kalvosarja: lähtökohdat, tekijät (ohjausryhmä + kuntien liikenneturvallisuusryhmät), lopputuotteet Nykytila kalvosarjat kyselyiden tuloksista: asukkaat, koulut ja päättäjät kalvosarja: onnettomuusanalyysi Tavoitteet ja painopisteet kalvosarja: visio, yhteiset periaatteet ja painopisteet Suunnitelma liikenneympäristö kalvosarja: ohjelman muodostamisperiaatteet, keskeiset toimenpidetyypit, kustannukset, vaikutukset kartta ja taulukko toimenpiteistä liikenneturvallisuustyö kalvosarja: painopisteet tavoitealueittain, toimintamalleja hallintokunnittain hyödyllisiä linkkejä

8 Keski-Savon liikenneturvallisuussuunnitelma 2018

ITÄ-SUOMEN MESTARUUSKILPAILUT JOROINEN

ITÄ-SUOMEN MESTARUUSKILPAILUT JOROINEN TULOKSET..009 19:09 SARJA M Kainulainen Olavi PS 95 9 191 1 45 51 Mankinen Mika PS 89 95 184 5 Seppä Timo SS 91 90 181 Eskelinen 4 1 Jukka PS 95 81 17 5 59 Hassinen Ari PK 89 81 170 Kirjavainen 4 Mikko

Lisätiedot

Hj-katsastus, Pohjois-Savo

Hj-katsastus, Pohjois-Savo Hj-katsastus, Pohjois-Savo Heinjoki, Kuopio, 11.06.2017 Yksilökilpailut Hirvikävely Hirvikävely (sarjassa on 4 arviota, ei aikapisteitä) Nimi Nro Seura Arviointi Ammunta Pisteet 1. Lemmetty Teemu 80 Haapamäen

Lisätiedot

Suur-Savon maakuntaviesti Mikkeli, tulokset

Suur-Savon maakuntaviesti Mikkeli, tulokset Suur-Savon maakuntaviesti 22.3.2009 Mikkeli, tulokset 1 Mikkeli I 2:21:34.5 1 Antti Lampinen 24:35.5 2 Esko Hänninen 14:22.1 3 Teemu Pöntinen 8:50.7 4 Netta Tuhkanen 9:30.1 5 Milla Harsia 8:09.7 6 Virpi

Lisätiedot

Linkopallo Ranking 2012 Linkopallo Naiset 0,7 kg 1 Tuija Salonen Ronttoset 47, Joroinen 2 Heidi Korkalainen PieSa 46,

Linkopallo Ranking 2012 Linkopallo Naiset 0,7 kg 1 Tuija Salonen Ronttoset 47, Joroinen 2 Heidi Korkalainen PieSa 46, Linkopallo Ranking 2012 Linkopallo Naiset 0,7 kg 1 Tuija Salonen Ronttoset 47,91 30.6.2012 Joroinen 2 Heidi Korkalainen PieSa 46,67 24.6.2012 Leppävirta 3 Milla Koski-Vähälä Lumijoen Lumiukot 43,94 30.6.2012

Lisätiedot

EKL MIKKELIN PIIRIN PILKKIMESTARUUSKISAT OTAVASSA

EKL MIKKELIN PIIRIN PILKKIMESTARUUSKISAT OTAVASSA EKL MIKKELIN PIIRIN PILKKIMESTARUUSKISAT OTAVASSA 5.3.2019 NAISET Y 80 1. HALINEN HANNA OTAVAN SEUDUN ELÄKKEENS 0,198 2. LAUTANEN TAIMI JOROISTEN ELÄKKEENSAAJAT 0,152 3. VENÄLÄINEN EEDIT HAUKIVUOREN ELÄKKEENSAAJAT

Lisätiedot

Itä-Suomen mestaruuskilpailut Joroinen

Itä-Suomen mestaruuskilpailut Joroinen http://kesa.sporttisaitti.com Itä-Suomen mestaruuskilpailut Joroinen 28.06.2014 Päivitetty Lopputulokset 28.6.2014 20:46 Sarja M 1 54 MARKO HOLOPAINEN M PK 19 22 41 0 2 61 JUHA HEIKKILÄ M PK 20 18 38 1

Lisätiedot

Lypsyjakkara Miehet 1 Kari Markkanen Sorsakoski 22, Kangaslampi 2 Eemi Saukkonen Heinävesi 22, Kangaslampi 3 Seppo Julkunen

Lypsyjakkara Miehet 1 Kari Markkanen Sorsakoski 22, Kangaslampi 2 Eemi Saukkonen Heinävesi 22, Kangaslampi 3 Seppo Julkunen Lypsyjakkara Miehet 1 Kari Markkanen Sorsakoski 22,89 17.7.2010 Kangaslampi 2 Eemi Saukkonen Heinävesi 22,36 17.7.2010 Kangaslampi 3 Seppo Julkunen Leppävirta 22,28 17.7.2010 Kangaslampi 4 Matti Saukkonen

Lisätiedot

Lypsyjakkara Miehet 1 Kari Markkanen LepU 22, Eemi Saukkonen LepU 22, Seppo Julkunen LepU 22,

Lypsyjakkara Miehet 1 Kari Markkanen LepU 22, Eemi Saukkonen LepU 22, Seppo Julkunen LepU 22, Lypsyjakkara Miehet 1 Kari Markkanen LepU 22,89 17.7.2010 2 Eemi Saukkonen LepU 22,36 17.7.2010 3 Seppo Julkunen LepU 22,28 17.7.2010 4 Matti Saukkonen LepU 22,26 17.7.2010 5 Ville Piisilä Vantaa 20,40

Lisätiedot

Kuopion Keilailuliitto Rauhalahti Bowling

Kuopion Keilailuliitto Rauhalahti Bowling Sivu 1 1. Tomas Käyhkö Mainarit 824 (0) + 752 (0) 1576 (0) 2. Kari Hurri Ysisata 734 (0) + 723 (0) 1457 (0) 3. Tommi Oinonen St. Michel Bowlers752 (42) + 696 (42) 1448 (84) 4. Risto Sankilampi Ysisata

Lisätiedot

ITÄ-SUOMEN SOTILASLÄÄNIN RESERVILÄISTEN AMPUMAKILPAILU 6.9.2014 RISSALA. Korjatut tulokset 12.9.2014 HENKILÖKOHTAINEN KILPAILU

ITÄ-SUOMEN SOTILASLÄÄNIN RESERVILÄISTEN AMPUMAKILPAILU 6.9.2014 RISSALA. Korjatut tulokset 12.9.2014 HENKILÖKOHTAINEN KILPAILU ITÄ-SUOMEN SOTILASLÄÄNIN RESERVILÄISTEN AMPUMAKILPAILU 6.9.2014 RISSALA Korjatut tulokset 12.9.2014 HENKILÖKOHTAINEN KILPAILU # Nimi Kerho Tulos 1 Tero Toivanen KUORES 1 184 2 Jari Pihlainen IISRES 1 182

Lisätiedot

ASUNTO-OSAKEYHTIÖIDEN YHTIÖKOKOUSEDUSTAJAT. Asunto Oy Maljapelto (isännöitsijä Jari Heiskanen) Markku Venäläinen Seppo Eskelinen

ASUNTO-OSAKEYHTIÖIDEN YHTIÖKOKOUSEDUSTAJAT. Asunto Oy Maljapelto (isännöitsijä Jari Heiskanen) Markku Venäläinen Seppo Eskelinen KUNNANHALLITUKSEN ESITYSLISTAN 20.6.2017 liite nro 1 LUETTELO YHTEISÖISTÄ, JOIHIN KUNNAN TULEE VALITA EDUSTAJANSA 30.6.2017 SAAKKA JA SUOSITUS ERI YHTIÖIDEN HALLITUKSISTA JA JOHTOKUNNISTA 30.6.2017 SAAKKA

Lisätiedot

Linkopallo 2019 Naiset

Linkopallo 2019 Naiset Linkopallo 2019 Naiset 1 Pirjo Saukkonen LepU 46,27 3.6.2019 Leppävirta 2 Asta Kankaala LepU 43,00 23.6.2019 Leppävirta 3 Kirsi Vuorma Polvijärvi 31,08 23.6.2019 Leppävirta 4 Reija Niemikari KorsKa 28,12

Lisätiedot

Pm-hirvenjuoksut Pohjois-Savo

Pm-hirvenjuoksut Pohjois-Savo Pm-hirvenjuoksut Pohjois-Savo Nilsiä, 22.07.2017 Yksilökilpailut Kävely Hirvikävely (sarjassa on 4 arviota, ei aikapisteitä) Nimi Nro Seura Arviointi Ammunta Pisteet 1. Lemmetty Tuomas 112 Haapamäen hs

Lisätiedot

Linkopallo Naiset 0,7 kg 1 Pirjo Saukkonen LepU 45, Leppävirta 2 Tuija Salonen Ronttoset 44, Leppävirta 3 Heidi Korkalainen

Linkopallo Naiset 0,7 kg 1 Pirjo Saukkonen LepU 45, Leppävirta 2 Tuija Salonen Ronttoset 44, Leppävirta 3 Heidi Korkalainen Linkopallo Naiset 0,7 kg 1 Pirjo Saukkonen LepU 45,37 6.8.2011 Leppävirta 2 Tuija Salonen Ronttoset 44,69 6.8.2011 Leppävirta 3 Heidi Korkalainen PieSa 41,15 26.6.2011 Leppävirta 4 Meri-Tuulia Kouhia LepU

Lisätiedot

Voimakiekko Voimakiekko Naiset 1,9kg

Voimakiekko Voimakiekko Naiset 1,9kg Voimakiekko Voimakiekko Naiset 1,9kg 1 Piia Aaltokoski LepU 24,16 29.8.2016 Leppävirta 2 Pirjo Saukkonen LepU 23,93 1.8.2016 Leppävirta 3 Heidi Korkalainen Savon Saapas 23,21 30.10.2016 Tervo 4 Asta Kankaala

Lisätiedot

JOROISTEN KUNTA. Sidonnaisuusrekisteri. Luottamushenkilön/tilivelvollisen viranhaltijan tiedot. Rekisteri luottamushenkilöiden osalta

JOROISTEN KUNTA. Sidonnaisuusrekisteri. Luottamushenkilön/tilivelvollisen viranhaltijan tiedot. Rekisteri luottamushenkilöiden osalta JOROISTEN KUNTA Sidonnaisuusrekisteri Luottamushenkilön/tilivelvollisen viranhaltijan tiedot Rekisteri luottamushenkilöiden osalta Aholainen Heidi, KESK Kunnanhallituksen heidi.aholainen@joroinen.fi Kunnanvaltuuston,

Lisätiedot

Pm-Hirvenjuoksut. Yksilökilpailut. Kävely. Nilsiä,

Pm-Hirvenjuoksut. Yksilökilpailut. Kävely. Nilsiä, Pm-Hirvenjuoksut Nilsiä, 19.07.2014 Yksilökilpailut Kävely Sarjalle ei lasketa aikapisteitä. Sarjassa on 4 arviomatkaa. Nimi Nro Seura Arviointi Ammunta Pisteet 1. Lemmetty Teemu 94 Haapamäen hs 582 (-1m/+3m/+1m/-4m)

Lisätiedot

Linkopallo Naiset 1 Anne Karvinen Heinävesi 18, Heinävesi 2 Marja-Leena Ukkonen LepU 17, Leväniemi 3 Paula Kaivoselkä Varkaus

Linkopallo Naiset 1 Anne Karvinen Heinävesi 18, Heinävesi 2 Marja-Leena Ukkonen LepU 17, Leväniemi 3 Paula Kaivoselkä Varkaus Linkopallo Naiset 1 Anne Karvinen Heinävesi 18,89 15.5.2013 Heinävesi 2 Marja-Leena Ukkonen LepU 17,15 24.5.2013 Leväniemi 3 Paula Kaivoselkä Varkaus 16,90 7.5.2013 Varkaus 4 Pirjo Venäläinen Varkaus 16,32

Lisätiedot

Pm-Hirvenjuoksut. Single Competitor Competitions. Kävely. Nilsiä,

Pm-Hirvenjuoksut. Single Competitor Competitions. Kävely. Nilsiä, Pm-Hirvenjuoksut Nilsiä, 19.07.2014 Single Competitor Competitions Kävely Sarjalle ei lasketa aikapisteitä. Sarjassa on 4 arviomatkaa. Nimi Nro Seura Arviointi Ammunta Pisteet 1. Lemmetty Teemu 94 Haapamäen

Lisätiedot

Pohjois-Savon pm-hirvenjuoksu

Pohjois-Savon pm-hirvenjuoksu Pohjois-Savon pm-hirvenjuoksu Nilsiä, 23.07.2016 Yksilökilpailut M 1. Lemmetty Timo 2 Haapamäen hs 281 (18:07) 260 (-9m/-11m) 576 (96) 1117 2. Ruuskanen Ari 1 NUMA 273 (19:22) 276 (+5m/+7m) 564 (94) 1113

Lisätiedot

M AK+LK SIJA NIMI PIIRI SARJA

M AK+LK SIJA NIMI PIIRI SARJA ISM 1.7.2017 Juuka LUODIKKO M uusinta 1 Pauli Markkanen PS M 49 42 91 85 176 186 2 Pertti Miettinen PS M 48 41 89 87 176 184 3 Marko Sikanen PS M 47 40 87 86 173 4 Aki Hännikäinen SS M 45 40 85 79 164

Lisätiedot

Liitosaapas Naiset. Liitosaapas Miehet

Liitosaapas Naiset. Liitosaapas Miehet Liitosaapas Naiset pvm 1 Tuija Salonen Speul 40,33 29.3.2013 Kuopio 2 Meri-Tuulia Kouhia LepU 34,40 29.3.2013 Kuopio 3 Heidi Korkalainen Savon Saapas 34,37 5.5.2013 Leppävirta 4 Piia Aaltokoski LepU 31,93

Lisätiedot

Pm-hirvenjuoksut Pohjois-Savo

Pm-hirvenjuoksut Pohjois-Savo Pm-hirvenjuoksut Pohjois-Savo Nilsiä, 16.06.2018 Yksilökilpailut Kävely alle 65 Hirvikävely (sarjassa on 4 arviota pistein -2p/1m, ei aikapisteitä) Nimi Nro Seura Arviointi Ammunta Pisteet 1. Pekkarinen

Lisätiedot

TULOKSET 18:10 SML Itä-Suomen mestaruuskilpailu Kuopio

TULOKSET 18:10 SML Itä-Suomen mestaruuskilpailu Kuopio ILMAHIRVI TULOKSET 8:0 SML Itä-Suomen mestaruuskilpailu 6..0 Kuopio 78 etunimi sukunimi piiri ak. lk. lopputulos ratko M Aki Nyyssönen SS 98 97 95 0 Petri Matikainen PS 9 95 87 0 Mikko Markkanen PS 9 9

Lisätiedot

ISM-hirvenhiihto. Yksilökilpailut. Hiihtely. Nilsiä,

ISM-hirvenhiihto. Yksilökilpailut. Hiihtely. Nilsiä, ISM-hirvenhiihto Nilsiä, 25.02.2017 Yksilökilpailut Hiihtely Sarjalle ei lasketa aikapisteitä. Sarjassa on 4 arviomatkaa. Nimi Nro Piiri Arviointi Ammunta Pisteet 1. Honkanen Leo 134 PK 520 (+4m/-4m/+11m/+21m)

Lisätiedot

Liitosaapas Naiset. Liitosaapas Miehet. pvm

Liitosaapas Naiset. Liitosaapas Miehet. pvm Liitosaapas Naiset pvm 1 Tuija Salonen Speul 40,33 29.3.2013 Kuopio 2 Meri-Tuulia Kouhia LepU 34,40 29.3.2013 Kuopio 3 Heidi Korkalainen Savon Saapas 33,71 29.3.2013 Kuopio 4 Piia Aaltokoski LepU 31,93

Lisätiedot

SM-JAKKARANHEITTOKISAT SARJA:MIEHET YLEINEN+kilpa NRO NIMI 0,00 HEITTOKERRAT KILPA PAIKKAKUNTA PARAS

SM-JAKKARANHEITTOKISAT SARJA:MIEHET YLEINEN+kilpa NRO NIMI 0,00 HEITTOKERRAT KILPA PAIKKAKUNTA PARAS SM-JAKKARANHEITTOKISAT 1.7.2017 SARJA:MIEHET YLEINEN+kilpa NRO NIMI 6 PARASTA, 3 LISÄHEITTOA HEITTOKERRAT KILPA PAIKKAKUNTA 1 2 3 4 5 6 PARAS Timo Nissinen Jämsänkoski 30,35 30,35 1 Jukka Vesterinen Leppävirta

Lisätiedot

Linkopallo Ranking 2012 Linkopallo Naiset 0,7 kg 1 Tuija Salonen Ronttoset 47, Joroinen 2 Heidi Korkalainen PieSa 46,

Linkopallo Ranking 2012 Linkopallo Naiset 0,7 kg 1 Tuija Salonen Ronttoset 47, Joroinen 2 Heidi Korkalainen PieSa 46, Linkopallo Ranking 2012 Linkopallo Naiset 0,7 kg 1 Tuija Salonen Ronttoset 47,91 30.6.2012 Joroinen 2 Heidi Korkalainen PieSa 46,67 24.6.2012 Leppävirta 3 Milla Koski-Vähälä Lumijoen Lumiukot 43,94 30.6.2012

Lisätiedot

Hirvenjuoksun ISM-kisa

Hirvenjuoksun ISM-kisa Hirvenjuoksun ISM-kisa Juuka, 04.07.2015 Yksilökilpailut Kävelijät Sarjalle ei lasketa aikapisteitä. Sarjassa on 4 arviomatkaa. Nimi Nro Piiri Arviointi Ammunta Pisteet 1. Lemmetty Tuomas 164 PS 548 (+9m/+3m/+8m/+6m)

Lisätiedot

Palo- ja pelastushenkilöstön SM-pilkkikilpailut 2017 Vaasa Brand och räddningspersonalens FM-pilktävlingar 2017 Vasa

Palo- ja pelastushenkilöstön SM-pilkkikilpailut 2017 Vaasa Brand och räddningspersonalens FM-pilktävlingar 2017 Vasa Vaasa Brand och räddningspersonalens FM-pilktävlingar 2017 Vasa Mukana myös: Pilk Kings, Vaasa Vaasa, 14.3.2017 Osallistujat: 83 kilpailijaa / 16 joukkuetta Yleinen miessarja 38 kilpailijaa 1. Petri Luoma-Keturi

Lisätiedot

Ennätykset Linkopallo

Ennätykset Linkopallo Ennätykset Linkopallo Miehet yleinen Jukka Vesterinen LepU 78,50 21.6.2015 Leppävirta Naiset yleinen Milla Koski-Vähälä Lumijoki 58,74 20.8.2017 Oravikoski M17 Aku Korhonen HeTa13 64,01 14.10.2018 Tervo

Lisätiedot

1. Hokkanen Jaana URMAS Savolainen Päivi KAMS Niskanen Eeva K-SMAS

1. Hokkanen Jaana URMAS Savolainen Päivi KAMS Niskanen Eeva K-SMAS Suomen Metsästäjäliitto Pohjois-Savon piiri Hirvenjuoksun PM-kilpailut IISALMI 21.7.2013 Sarja M Paras aika 21.00 1. Väätäinen Kari URMAS 287 254 594 1135 2. Lemmetty Timo Haapamäen HS 300 272 534 1106

Lisätiedot

Kuopion Keilailuliitto 06.07.2016 Rauhalahti Bowling

Kuopion Keilailuliitto 06.07.2016 Rauhalahti Bowling Sivu 1 1. Sami Päiväniemi Veljmiehet 742 (3) + 732 (3) 1474 (6) 2. Samuli Haverinen Veljmiehet 750 (54) + 681 (54) 1431 (108) 3. Joonas Jehkinen Mainarit 719 (0) + 702 (0) 1421 (0) 4. Tomas Käyhkö Mainarit

Lisätiedot

Hirvenhiihdon ISM-kilpailut 2016

Hirvenhiihdon ISM-kilpailut 2016 Hirvenhiihdon ISM-kilpailut 2016 Ilomantsi, 14.02.2016 Yksilökilpailut M 1. Lemmetty Timo 6 PS 275 (29:07) 296 (0m/-2m) 528 (88) 1099 2. Varis Jukka 8 PK 266 (30:35) 276 (+7m/+5m) 546 (91) 1088 3. Seppä

Lisätiedot

Linkopallo Ikäsarjat Naiset 0,7 kg

Linkopallo Ikäsarjat Naiset 0,7 kg Linkopallo Ranking 2012 Linkopallo Naiset 0,7 kg 1 Tuija Salonen Ronttoset 47,91 30.6.2012 Joroinen 2 Heidi Korkalainen PieSa 46,67 24.6.2012 Leppävirta 3 Milla Koski-Vähälä Lumijoen Lumiukot 43,94 30.6.2012

Lisätiedot

Hirrensyöksy ranking 2015

Hirrensyöksy ranking 2015 Hirrensyöksy ranking 2015 Hirrensyöksy Naiset 15 kg 1 Piia Aaltokoski LepU 7,28 13.6.2015 Muuruvesi 2 Asta Kankaala LepU 6,66 2.8.2015 Leppävirta 3 Pirjo Saukkonen LepU 6,43 13.6.2015 Muuruvesi 4 Heidi

Lisätiedot

Linkopallo Ikäsarjat Naiset 0,7 kg. 1 N17 Heidi Korkalainen PieSa 41, Leppävirta. 1 N30 Piia Aaltokoski LepU 38,

Linkopallo Ikäsarjat Naiset 0,7 kg. 1 N17 Heidi Korkalainen PieSa 41, Leppävirta. 1 N30 Piia Aaltokoski LepU 38, Linkopallo Naiset 0,7 kg 1 Pirjo Saukkonen LepU 42,49 15.5.2011 Leppävirta 2 Heidi Korkalainen PieSa 41,15 26.6.2011 Leppävirta 3 Piia Aaltokoski LepU 38,22 26.6.2011 Leppävirta 4 Kirsi Heiskanen KiiU

Lisätiedot

Ennätykset Linkopallo

Ennätykset Linkopallo Ennätykset Linkopallo Miehet yleinen Jukka Vesterinen LepU 78,50 21.6.2015 Leppävirta Naiset yleinen Milla Koski-Vähälä Lumijoki 51,98 8.6.2014 Leppävirta M17 Aku Korhonen HeTa13 63,42 10.6.2017 Tervo

Lisätiedot

Pm-hirvenjuoksu. Yksilökilpailut. Kävely. Nilsiä,

Pm-hirvenjuoksu. Yksilökilpailut. Kävely. Nilsiä, Pm-hirvenjuoksu Nilsiä, 18.07.2015 Yksilökilpailut Kävely Sarjalle ei lasketa aikapisteitä. Sarjassa on 4 arviomatkaa. Nimi Nro Seura Arviointi Ammunta Pisteet 1. Lemmetty Tuomas 80 Haapamäen Hs 558 (-1m/+12m/-6m/-2m)

Lisätiedot

Hirvenjuoksu/hirvikävely

Hirvenjuoksu/hirvikävely Hirvenjuoksu/hirvikävely Kuopio, 10.06.2018 Yksilökilpailut Hirvikävely Hirvikävely (sarjassa on 4 arviota, ei aikapisteitä) Nimi Nro Seura Arviointi Ammunta Pisteet 1. Pitkänen Seppo 54 Varpaisjärvi 516

Lisätiedot

Piirinmestaruus hiihdot Joroinen L Ä H T Ö L I S T A 23.1.2008 Joroisten Urheilijat ------------------- 21:12. Lähtö Sarja Nro Lis.

Piirinmestaruus hiihdot Joroinen L Ä H T Ö L I S T A 23.1.2008 Joroisten Urheilijat ------------------- 21:12. Lähtö Sarja Nro Lis. Miehet 12 vuotta 3 km V 11.01.30 4 29769352 Arttu Pajunen Kangasniemen Kalske 11.01.30 16 xxx Aaro Puttonen Ristiinan Urheilijat 11.01.30 32 24202842 Sami Roos Mikkelin Hiihtäjät 11.01.30 33 30134124 Juho

Lisätiedot

Rakennusliitto ry:n liittokokousvaalit 2011 Tulos vertailulukujärjestyksessä vaaliliitoittain

Rakennusliitto ry:n liittokokousvaalit 2011 Tulos vertailulukujärjestyksessä vaaliliitoittain Rakennusliitto ry:n liittokokousvaalit 2011 Koko maa Lähetetty: 85578 Äänestys%: 31,0 Hyväksytty: 26323 Hyväksytty%: 99,1 Hylätty: 228 Hylätty%: 0,9 Valitaan: 222 Hyväksytty: 4152 Hyväksytty%: 99,2 Hylätty:

Lisätiedot

Katsastus. Yksilökilpailut. Nilsiä,

Katsastus. Yksilökilpailut. Nilsiä, Katsastus Nilsiä, 01.02.2015 Yksilökilpailut M 1. Räisänen Heikki 8 PK 300 (30:25) 280 (-7m/+3m) 546 (91) 1126 2. Lemmetty Timo 11 Haapamäen hs 294 (31:24) 248 (-18m/-8m) 546 (91) 1088 3. Kajan Antti 1

Lisätiedot

EL:n PILKKIMESTARUUSKILPAILUT Anttola. TULOS Etelä-Savo

EL:n PILKKIMESTARUUSKILPAILUT Anttola. TULOS Etelä-Savo 1 MIEHET ALLE 70 VUOTTA 1 1786 Neuvonen Mikko Juvan yhd. 2 1154 Kuitunen Heimo Hirvensalmen yhd. 3 1129 Luhanko Mauri Haukivuoren yhd. 4 1120 Liukkonen Aarre Hirvensalmen yhd. 5 1118 Simonen Matti Pieksämäen

Lisätiedot

Hirrensyöksy ranking 2016

Hirrensyöksy ranking 2016 Hirrensyöksy ranking 2016 Hirrensyöksy Naiset 15 kg 1 Asta Kankaala LepU 6,78 11.7.2016 Muuruvesi 2 Piia Aaltokoski LepU 6,71 26.9.2016 Leppävirta 3 Pirjo Saukkonen LepU 5,90 16.7.2016 Muuruvesi 4 Piritta

Lisätiedot

Linkopallo Naiset 1 Anne Karvinen Heinävesi 18, Heinävesi 2 Marja-Leena Ukkonen LepU 17, Raahe 3 Lilli Korhonen LepU 17,25

Linkopallo Naiset 1 Anne Karvinen Heinävesi 18, Heinävesi 2 Marja-Leena Ukkonen LepU 17, Raahe 3 Lilli Korhonen LepU 17,25 Linkopallo Naiset 1 Anne Karvinen Heinävesi 18,89 15.5.2013 Heinävesi 2 Marja-Leena Ukkonen LepU 17,36 25.5.2013 Raahe 3 Lilli Korhonen LepU 17,25 25.5.2013 Raahe 4 Paula Kaivoselkä Varkaus 16,90 7.5.2013

Lisätiedot

Ulkoennätykset Liitosaapas

Ulkoennätykset Liitosaapas Ulkoennätykset Liitosaapas Miehet yleinen Jukka Vesterinen LepU 102,99 2.10.2015 Leppävirta Naiset yleinen Pirjo Saukkonen LepU 59,71 28.8.2016 Suonenjoki M17 Aku Korhonen HeTa13 78,05 14.10.2018 Tervo

Lisätiedot

Linkopallo Miehet 1 Teuvo Kukkonen LepU 33, Varkaus

Linkopallo Miehet 1 Teuvo Kukkonen LepU 33, Varkaus Linkopallo Naiset 1 Anne Karvinen Heinävesi 18,89 15.5.2013 Heinävesi 2 Paula Kaivoselkä Varkaus 16,90 7.5.2013 Varkaus 3 Pirjo Venäläinen Varkaus 16,32 7.5.2013 Varkaus 4 Heini Vänttinen Heinävesi 15,87

Lisätiedot

2.00,2 Ilmo Siitari ,59 Henri Manninen ,0 Väinö Lestelä ,8 Tapio Nykänen ,8 Erkki Oikarinen -70

2.00,2 Ilmo Siitari ,59 Henri Manninen ,0 Väinö Lestelä ,8 Tapio Nykänen ,8 Erkki Oikarinen -70 100 m: 10,93 Tero Heikkinen -94 11,18 Hannu Hokkanen -84 11,1 Tapani Nykänen -80 11,44 Pasi Tervonen -90 11,2 Kalevi Vauhkonen -70 11,54 Jari Pynnönen -87 11,57 Reijo Erkkilä -84 11,4 Seppo Kupila -56

Lisätiedot

ISM Single Competitor Competitions. Nilsiä,

ISM Single Competitor Competitions. Nilsiä, ISM 2014 Nilsiä, 09.02.2014 Single Competitor Competitions M Nimi Nro Piiri Hiihto Arviointi Ammunta Pisteet 1. Savolainen Esa 14 PS 300 (23:29) 256 (-9m/+13m) 558 (93) 1114 2. Tuovinen Janne 5 PS 261

Lisätiedot

Sijoitus Sarja/Nimi/Seura Loppuaika 1 puolimaraton M / Gharbi Sellami / Karsija ja RRR 01:20:48

Sijoitus Sarja/Nimi/Seura Loppuaika 1 puolimaraton M / Gharbi Sellami / Karsija ja RRR 01:20:48 Sarja: Miehet, yleinen Sijoitus Sarja/Nimi/Seura Loppuaika 1 puolimaraton M / Gharbi Sellami / Karsija ja RRR 01:20:48 2 puolimaraton M / Hyttinen Antti / Fenestra Rytky 01:20:54 3 puolimaraton M / Hämäläinen

Lisätiedot

Jäsen M alle 50v. Sijoitus Etunimi Sukunimi Paikkakunta Tulos (kg) 1 Lauri Rautaharkko Tampere 0,850 2 Veli-Pekka Oikarinen Kerava 0,798 3 Jari

Jäsen M alle 50v. Sijoitus Etunimi Sukunimi Paikkakunta Tulos (kg) 1 Lauri Rautaharkko Tampere 0,850 2 Veli-Pekka Oikarinen Kerava 0,798 3 Jari Jäsen M alle 50v. Sijoitus Etunimi Sukunimi Paikkakunta Tulos (kg) 1 Lauri Rautaharkko Tampere 0,850 2 Veli-Pekka Oikarinen Kerava 0,798 3 Jari Heikkinen Mikkeli 0,772 4 Antti Nurminen Jyväskylä 0,716

Lisätiedot

Tervon liikenneturvallisuussuunnitelma Pirkanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus

Tervon liikenneturvallisuussuunnitelma Pirkanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Tervon liikenneturvallisuussuunnitelma Pirkanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Liikenneturvallisuussuunnitelma Työssä laadittiin Suunnitelman pohjalta eri tahot voivat toteuttaa jatkuvaa suunnitelmallista

Lisätiedot

Sija No Kippari Cup kilpailu Os. sij. pist. Cup kilpailu Os. sij. pist. Cup kilpailu Os. sij. pist. Cup kilpailu Os. sij. pist. Yht.

Sija No Kippari Cup kilpailu Os. sij. pist. Cup kilpailu Os. sij. pist. Cup kilpailu Os. sij. pist. Cup kilpailu Os. sij. pist. Yht. OPM-Cup 2013 Lopullinen tulosluettelo OPM cupin lisenssejä lunastettu 169 kpl. Harri Nikula teki kovat pohjat heti alkukaudesta, ja voittaa cupin Tuurin hauki kisassa suurin hauki 10435 g, Sami Aittokallion

Lisätiedot

Autonrengas Naiset 5 kg

Autonrengas Naiset 5 kg Autonrengas Naiset 5 kg pvm 1 Pirjo Saukkonen LepU 15,61 8.10.2011 Heinävesi 2 Riikka Ruuth KivKiv 13,78 22.4.2011 Kuopio 3 Ulvi Jurikivi KU-58 12,62 24.9.2011 Leppävirta 4 Lotta Kirvesmies MikKV 12,40

Lisätiedot

Liitosaapas 2019 Naiset

Liitosaapas 2019 Naiset Liitosaapas 2019 Naiset 1 Jenna Korhonen HeTa-13 52,72 19.5.2019 Tervo 2 Pirjo Saukkonen LepU 51,03 1.5.2019 Leppävirta 3 Heidi Korkalainen Savon Saapas 49,74 19.5.2019 Tervo 4 Satu Lehtonen LS 36,86 22.4.2019

Lisätiedot

Liikenneturvallisuustoimijan vuosikertomus Pyhäjoki

Liikenneturvallisuustoimijan vuosikertomus Pyhäjoki Liikenneturvallisuustoimijan vuosikertomus 2016 Pyhäjoki Pyhäjoki kuuluu Oulun eteläiseen liikenneturvallisuustoimija-alueeseen, jossa on yhteensä 15 kuntaa. Liikenneturvallisuustoimija on kuntien ja ELY-keskuksen

Lisätiedot

6 PARASTA, 3 LISÄHEITTOA HEITTOKERRAT

6 PARASTA, 3 LISÄHEITTOA HEITTOKERRAT 6 PARASTA, 3 LISÄHEITTOA SARJA:MIEHET YLEINEN+kilpa NRO NIMI PAIKKAKUNTA 1 2 3 4 5 6 PARAS KILPA Timo Nissinen Jämsänkoski 30,68 29,96 28,45 29,78 29,20 30,68 1 SE Jukka Vesterinen Sorsakoski 23,54 25,47

Lisätiedot

ISM ja SM-esikisat 2016

ISM ja SM-esikisat 2016 ISM ja SM-esikisat 2016 Vesanto, 10.07.2016 Yksilökilpailut M 1. Seppä Timo 9 SS 300 (20:19) 292 (0m/-4m) 564 (94) 1156 2. Hiltunen Petri 29 PK 283 (23:09) 278 (+5m/+6m) 594 (99) 1155 3. Mikkonen Harri

Lisätiedot

Sijoitus Sarja Y Tulos Napa 1 Siren Markus Salonseudun RT Luomanaho Mika Pohjanmaan RT 10

Sijoitus Sarja Y Tulos Napa 1 Siren Markus Salonseudun RT Luomanaho Mika Pohjanmaan RT 10 Sijoitus Sarja Y Tulos Napa 1 Siren Markus Salonseudun RT 10 10 10 10 10 9 9 9 8 8 10 10 10 10 10 9 9 9 9 9 188 5 2 Luomanaho Mika Pohjanmaan RT 10 10 10 9 9 9 9 9 9 8 10 10 10 10 10 10 9 9 9 9 188 2 2

Lisätiedot

KITEEN PESÄPALLOHISTORIAA 2008

KITEEN PESÄPALLOHISTORIAA 2008 KiU KITEEN PESÄPALLOHISTORIAA 2008 JOUKKUEET: 1920 Luku Kiteenkylän pesäpallojoukkue Hakulinen Heikki Hakulinen Onni Hakulinen Simo Hakulinen Toivo Hakulinen Viljo Hirvonen Arvi Kosonen Juho Lipponen Toivo

Lisätiedot

Ulkoennätykset Liitosaapas

Ulkoennätykset Liitosaapas Ulkoennätykset Liitosaapas Miehet yleinen Jukka Vesterinen LepU 102,99 2.10.2015 Leppävirta Naiset yleinen Pirjo Saukkonen LepU 59,71 28.8.2016 Suonenjoki M17 Aku Korhonen HeTa13 66,38 10.6.2017 Tervo

Lisätiedot

Varpaisjärven kunnasta siirtyvä henkilökunta

Varpaisjärven kunnasta siirtyvä henkilökunta Varpaisjärven kunnasta siirtyvä henkilökunta Työntekijän nimi Nykyinen virka- tai toiminimike 31.12.2010 Palvelussuhteen luonne 31.12.2010 Palvelussuhteen luonne 1.1.2011 Virka- tai toiminimike 1.1.2011

Lisätiedot

Linkopallo Naiset 0,7 kg 1 Pirjo Saukkonen LepU 47, Leppävirta 2 Tuija Salonen Ronttoset 43, Leppävirta 3 Meri-Tuulia Kouhia

Linkopallo Naiset 0,7 kg 1 Pirjo Saukkonen LepU 47, Leppävirta 2 Tuija Salonen Ronttoset 43, Leppävirta 3 Meri-Tuulia Kouhia Linkopallo Naiset 1 Pirjo Saukkonen LepU 47,83 10.7.2010 Leppävirta 2 Tuija Salonen Ronttoset 43,35 10.7.2010 Leppävirta 3 Meri-Tuulia Kouhia LepU 42,34 28.6.2010 Leppävirta 4 Ulvi Jurikivi KU-58 35,96

Lisätiedot

enorssin syysseminaari Joensuussa Didaktiikka, OPS ja TVT koulun keskiössä

enorssin syysseminaari Joensuussa Didaktiikka, OPS ja TVT koulun keskiössä Osallistujaluettelo yksiköittäin (ver. 18.4.2014) 1. Jani Kiviharju Helsingin normaalilyseo yläkoulu ja lukio 2. Tuula Koskimies-Sirén Helsingin normaalilyseo lukio 3. Tiia Karpin Helsingin normaalilyseo

Lisätiedot

Pielaveden liikenneturvallisuussuunnitelma 2018

Pielaveden liikenneturvallisuussuunnitelma 2018 kunta liikenneturvallisuussuunnitelma 2018 Pirkanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus kunta Liikenneturvallisuussuunnitelma Työssä laadittiin liikenneturvallisuussuunnitelma Suunnitelman pohjalta

Lisätiedot

Linkopallo Ranking 2012 Linkopallo Naiset 0,7 kg 1 Tuija Salonen Ronttoset 47, Joroinen 2 Heidi Korkalainen PieSa 46,

Linkopallo Ranking 2012 Linkopallo Naiset 0,7 kg 1 Tuija Salonen Ronttoset 47, Joroinen 2 Heidi Korkalainen PieSa 46, Linkopallo Ranking 2012 Linkopallo Naiset 0,7 kg 1 Tuija Salonen Ronttoset 47,91 30.6.2012 Joroinen 2 Heidi Korkalainen PieSa 46,67 24.6.2012 Leppävirta 3 Milla Koski-Vähälä Lumijoen Lumiukot 43,94 30.6.2012

Lisätiedot

Liitosaapas Naiset. Miehet

Liitosaapas Naiset. Miehet Liitosaapas 2019 Naiset 1 Jenna Korhonen HeTa-13 52,72 19.5.2019 Tervo 2 Pirjo Saukkonen LepU 51,03 1.5.2019 Leppävirta 3 Heidi Korkalainen Savon Saapas 49,74 19.5.2019 Tervo 4 Satu Lehtonen LS 36,86 22.4.2019

Lisätiedot

Henkilökohtainen kilpailu ls Tulokset - Sarja 50

Henkilökohtainen kilpailu ls Tulokset - Sarja 50 Henkilökohtainen kilpailu 10 + 10 ls Tulokset - Sarja 50 Osanottajia yhteensä 49 Sija Nimi Yhdistys Sarja Tulos 1. srj 2. srj Napa 10 9 1 Thure Seppo Suur-Savon SB 50 191 94 97 2 9 9 2 Riihiluoma Tapio

Lisätiedot

LAUSUNTO VARKAUS-PIEKSÄMÄKI -SEUDUN LIIKENNETURVALLISUUSSUUNNITELMASTA

LAUSUNTO VARKAUS-PIEKSÄMÄKI -SEUDUN LIIKENNETURVALLISUUSSUUNNITELMASTA Tekninen lautakunta 41 18.05.2010 LAUSUNTO VARKAUS-PIEKSÄMÄKI -SEUDUN LIIKENNETURVALLISUUSSUUNNITELMASTA TELA 41 Valmistelija: tekninen johtaja Jouko Korhonen, puh. 040-3556 320 tai email: jouko.korhonen@heinavesi.fi,

Lisätiedot

Tulokset morrikisa Ruokonen

Tulokset morrikisa Ruokonen Tulokset morrikisa Ruokonen 20.4.2009 1. Pekka Kesälä 795 2. Juha Mälkiäinen 525 3. Kimmo Hyvärinen 420 4. Varpu Korhonen 155 5. Pekka Turunen 105 6. Onni Mykkänen 100 7. Esko Japola 95 8. Raimo Hakonen

Lisätiedot

OTTELUT Kaukalopallo Poliisien yli 35v. SM SARJATAULUKKO LOHKO 1. Savonlinna/Mikkeli

OTTELUT Kaukalopallo Poliisien yli 35v. SM SARJATAULUKKO LOHKO 1. Savonlinna/Mikkeli 1 OTTELUT Kaukalopallo Poliisien yli 35v. SM Ottelu Päiväys Klo Kotijoukkue Vierasjoukkue LOHKO 1 1 6.2.2008 08:00 Kaarina Pori 2-2 15 6.2.2008 08:45 Vantaa Turku 3-9 9 6.2.2008 09:30 Savonlinna/Mikkeli

Lisätiedot

Etelä-Savon maakuntaliitto ASIALISTA No 7/2017 1

Etelä-Savon maakuntaliitto ASIALISTA No 7/2017 1 Etelä-Savon maakuntaliitto ASIALISTA No 7/2017 1 Kokousaika kello 10:00 Kokouspaikka Asialista: Partalan kuninkaankartano, Juva Sivu 1 Kokouksen avaus 3 2 Maakuntauudistuksen eteneminen Etelä-Savossa 4

Lisätiedot

LAITURIPILKKI v. 2007

LAITURIPILKKI v. 2007 LAITURIPILKKI v. 2007 1.12.2007 LAITURIPILKKI Lappeenrannan satama 1 Vuokko Sirkiä 1685 gr 2 Marketta Huustonen 1370 gr 3 Aili Jäppinen 1240 gr 4 Lahja Salmi 1090 gr 5 Varpu Korhonen 1065 gr 6 Mirja Huotilainen

Lisätiedot

UAY:n KESÄMESTARUUSKILPAILUT 2014

UAY:n KESÄMESTARUUSKILPAILUT 2014 HOLLOLA, HÄLVÄLÄ 17. - 11:37:39 50m Pistooli, sarja Y 1. Lars-Christian Schauman Pirkan 77 81 82 87 91 88 506 2. Joonas Knuuti Pirkan 83 85 76 80 88 93 505 3. Antti Jokinen Oulu 85 90 83 68 43 35 404 50m

Lisätiedot

PERINNEASE SM 2014 SANTAHAMINA Lauantai 24.5.2014 klo 10-12 Pistoolirata Pistoolin kouluammunta

PERINNEASE SM 2014 SANTAHAMINA Lauantai 24.5.2014 klo 10-12 Pistoolirata Pistoolin kouluammunta Lauantai 24.5.2014 klo 10-12 Pistoolirata Pistoolin kouluammunta 20 Smolander Åke 94 Rasku Hannu 22 Toivanen Jouni 95 Rasku Jukka 24 Soini Jukka 98 Fred Christer 25 Partanen Pentti 99 Salo Sakari 27 Ruotsalainen

Lisätiedot

Hirvenjuoksun ISM-kisa

Hirvenjuoksun ISM-kisa Hirvenjuoksun ISM-kisa Juuka, 04.07.2015 Yksilökilpailut Kävelijät Sarjalle ei lasketa aikapisteitä. Sarjassa on 4 arviomatkaa. Nimi Nro Piiri Arviointi Ammunta Pisteet 1. Lemmetty Tuomas 164 PS 548 (+9m/+3m/+8m/+6m)

Lisätiedot

RHY:n hirvenhiihtokisa

RHY:n hirvenhiihtokisa RHY:n hirvenhiihtokisa Juuka, 05.03.2016 Yksilökilpailut Kilpasarja Miehet alle Nimi Nro Seura Hiihto Arviointi Ammunta Pisteet 1. Nousiainen Jarno 102 Petrovaaran Metsästysseura 2. Hirvonen Jarkko 101

Lisätiedot

SM Pystykorva H Sarja Tulokset

SM Pystykorva H Sarja Tulokset Sarja H SM Pystykorva H Sarja Tulokset 5.9.2009 1 Alik. Nylund Jussi E-Häm Res.p. 261 2 Thm Hakomäki Jaakko E-Pohj Res.p. 250 3 Korp. Maijala Simo P-Pohj Res.p. 250 4 Jääk. Kääriäinen Pekka P-Pohj Res.p.

Lisätiedot

SAVO-KARJALA CUP 2013

SAVO-KARJALA CUP 2013 4 Partanen Joona Parikkala 35 24 29 5 35 128 1 3 Muhonen Tuomo Kirjavala 31 27 5 15 44 122 2 5 Timonen Osmo Uukuniemi 23 23 25 5 41 117 3 10 Seppänen Raimo Savonlinna 15 5 31 29 33,5 113,5 4 24 Bäck Kari

Lisätiedot

E-P:n am hisu parisprinttiviesti Jurvassa

E-P:n am hisu parisprinttiviesti Jurvassa Suunta-Jurva 1(5) E-P:n am hisu parisprinttiviesti Jurvassa 17.2.2013 Lopputulokset H21 (2+2+2+2+2+2) 1) Pohjankyrön Rasti 1 52:47 (Saari Petri 8:18/2., Heiska Samu 9:25/1., Saari Petri 8:59/2., Heiska

Lisätiedot

SKAL:n ja STL:n talvipäivät HIIHTOMESTARUUS Kuopio, Puijo TULOKSET

SKAL:n ja STL:n talvipäivät HIIHTOMESTARUUS Kuopio, Puijo TULOKSET Lapset alle 6, SKAL 0,5 km (v) 1. Petra Tuovinen Kuopion Kuorma-autoilijat ry 6.20 Lapset alle 8, SKAL 0,5 km (v) 1. Jukka Rautio Oulun Kuorma-autoilijat ry 3.08 2. Jenni Tuovinen Kuopion Kuorma-autoilijat

Lisätiedot

Liikenneturvallisuustyön perusteet ja toimintamalli Lappeenranta. Lappeenrannan seudun liikenneturvallisuussuunnitelmat

Liikenneturvallisuustyön perusteet ja toimintamalli Lappeenranta. Lappeenrannan seudun liikenneturvallisuussuunnitelmat Liikenneturvallisuustyön perusteet ja toimintamalli Lappeenranta Lappeenrannan seudun liikenneturvallisuussuunnitelmat Liikenneonnettomuuksien taustalla on (lähes) aina (99 %) inhimillinen tekijä! Lähde:

Lisätiedot

Voimakiekko Voimakiekko Naiset 1,9kg

Voimakiekko Voimakiekko Naiset 1,9kg Voimakiekko Voimakiekko Naiset 1,9kg 1 Asta Kankaala LepU 24,76 10.7.2017 Leppävirta 2 Riia Toivanen JuKu 24,30 17.6.2017 Juankoski 3 Saila Konttinen HeiYu 23,24 10.7.2017 Leppävirta 4 Pirjo Saukkonen

Lisätiedot

Liitosaapas 2014 Halli Naiset. Liitosaapas Halli Miehet. pvm

Liitosaapas 2014 Halli Naiset. Liitosaapas Halli Miehet. pvm Liitosaapas 2014 Halli Naiset pvm 1 Pirjo Saukkonen LepU 39,30 18.4.2014 Kuopio 2 Tuija Salonen Speul 37,36 18.4.2014 Kuopio 3 Ulvi Jurikivi KU-58 34,75 18.4.2014 Kuopio 4 Heidi Korkalainen Savon Saapas

Lisätiedot

Liikenneturvallisuustoimijan vuosikertomus Oulainen

Liikenneturvallisuustoimijan vuosikertomus Oulainen Liikenneturvallisuustoimijan vuosikertomus 2018 Oulainen Oulainen kuuluu Oulun eteläiseen liikenneturvallisuustoimija-alueeseen, jossa on yhteensä 17 kuntaa. Liikenneturvallisuustoimija on kuntien ja ELY-keskuksen

Lisätiedot

Linkopallo 2017 Naiset. pvm. Linkopallo 2017 Miehet

Linkopallo 2017 Naiset. pvm. Linkopallo 2017 Miehet Linkopallo 2017 Naiset pvm 1 Pirjo Saukkonen LepU 43,07 5.6.2017 Leppävirta 2 Asta Kankaala LepU 40,20 15.5.2017 Leppävirta 3 Saila Konttinen HeiYU 38,12 15.6.2017 Heinävesi 4 Milla Pesonen Ylämylly 31,33

Lisätiedot

ASUNTO-OSAKEYHTIÖIDEN YHTIÖKOKOUSEDUSTAJAT. Asunto Oy Maljapelto (isännöitsijä Jari Heiskanen) Markku Venäläinen Seppo Eskelinen

ASUNTO-OSAKEYHTIÖIDEN YHTIÖKOKOUSEDUSTAJAT. Asunto Oy Maljapelto (isännöitsijä Jari Heiskanen) Markku Venäläinen Seppo Eskelinen LUETTELO YHTEISÖISTÄ, JOIHIN KUNNAN TULEE VALITA EDUSTAJANSA TOIMIKAUDEKSI 2013-2014 JA SUOSITUS ERI YHTIÖIDEN HALLITUKSISTA JA JOHTOKUNNISTA VUOSINA 2013-2014 - valittu khall 28.1.2013 23 ASUNTO-OSAKEYHTIÖIDEN

Lisätiedot

Liikenneturvallisuustoimijan vuosikertomus Kärsämäki

Liikenneturvallisuustoimijan vuosikertomus Kärsämäki Liikenneturvallisuustoimijan vuosikertomus 208 Kärsämäki Kärsämäki kuuluu Oulun eteläiseen liikenneturvallisuustoimija-alueeseen, jossa on yhteensä 7 kuntaa. Liikenneturvallisuustoimija on kuntien ja ELY-keskuksen

Lisätiedot

Maakuntaviesti Pieksämäki

Maakuntaviesti Pieksämäki Maakuntaviesti 6.1.2018 Pieksämäki 1 Savonlinna 1:39:21.4 1 Harri Jylhä 10:48.1 2 Jari Turtiainen 19:10.7 3 Maija Tiainen 10:19.0 4 Arttu Turtiainen 9:25.8 5 Iida-Emilia Kaiponen 11:14.6 6 Waltteri Huuskonen

Lisätiedot

Henkilökohtainen kilpailu ls Tulokset - Sarja Y

Henkilökohtainen kilpailu ls Tulokset - Sarja Y Henkilökohtainen kilpailu 10 + 10 ls Tulokset - Sarja Y Osanottajia yhteensä 36 Sija Nimi Yhdistys Sarja Tulos 1. srj 2. srj Napa 10 9 1 Tiihonen Tommi Kymenlaakson RT Y 187 94 93 3 6 9 2 Palo Timo Porvoon

Lisätiedot

Savo-Karjalan AM sprintti Liperin Käsämässä tulokset 19.08.2012

Savo-Karjalan AM sprintti Liperin Käsämässä tulokset 19.08.2012 1 Savo-Karjalan AM sprintti Liperin Käsämässä tulokset 19.08.2012 H21 3.0 km (Lähti: 7, Keskeytti: 0, Hylätty: 0) 1. Aaro Asikainen Kalevan Rasti 15.57 2. Santeri Silvennoinen Kalevan Rasti 16.55 +58 3.

Lisätiedot

TULOSLUETTELO Joukkuekilpailu

TULOSLUETTELO Joukkuekilpailu Joukkuekilpailu Sija Nimi Nro Seura Seura lyhen JäsenID HCP PHCP ne Pelaajan 1 Suomen liitto 2 45,2 44-12p 168 2 4 99,5 103-21p 159 HIRVONEN, Jyrki ARPONEN, Jarno 19 23 TURUNEN, Janne 18 KURVI, Erkki 22

Lisätiedot

TULOSLUETTELO Joukkuekilpailu

TULOSLUETTELO Joukkuekilpailu Joukkuekilpailu 1 Suomen liitto 45,2 44-12p 168 2 99,5 103-21p 159 3 Karelia 73,3 74-22p 158 4 Kartanogolf 90,8 88-24p 156 5 Iitti 118,0 124-31p 149 6 Viipurin 89,0 91-34p 146 7 Lampila 130,3 133-35p 145

Lisätiedot

PYSTYKORVAN SM 2014 ERÄ I

PYSTYKORVAN SM 2014 ERÄ I ERÄ I 1 Alik. Laitinen Kari H K-S Res.piirit 2 Ylik. Hänninen Vesa H50 K-S Res.piirit 3 Kers. Piippanen Hannu H50 K-S Res.piirit 4 Korp. Yli-Ketola Jukka H Et-Pohj 5 Ylik. Keskinen Veli-Matti H50 Et-Pohj

Lisätiedot

Varkauden seudun kuntarakenneselvitys

Varkauden seudun kuntarakenneselvitys Varkauden seudun kuntarakenneselvitys Yleisesittely Markku Hämäläinen Esityksen sisältö: 1) Kuntarakenneselvityksen toimeksianto 2) Työryhmät 3) Selvityksen sisältö 4) Hallinto, henkilöstö ja tukipalvelut

Lisätiedot

Y-tunnus 21744500 Siltakatu 4, Joensuu

Y-tunnus 21744500 Siltakatu 4, Joensuu Yrityksen nimi Pohjois-Karjalan Osuuspankki Yhtiömuoto Osuuspankki Y-tunnus 21744500 Osoite Siltakatu 4, Joensuu E-mail joensuu@op.fi Puhelinnumero 0102564201 Perustamisvuosi 2008 Yhtiön kotipaikka Joensuu

Lisätiedot

Tulokset Yleinen Pien-Lamposaari

Tulokset Yleinen Pien-Lamposaari Tulokset 11.5.2011 Yleinen Pien-Lamposaari 1 Ritva Turkki 8505 2 Pirjo Huopainen 5965 3 Seija Mäkirinta 5545 4 Arja Villanen 4931 5 Terttu Huhtiniemi 4319 6 Maritta Pulli 3920 7 Martta Huuskonen 3687 8

Lisätiedot

Liikenneturvallisuustoimijan vuosikertomus Siikajoki

Liikenneturvallisuustoimijan vuosikertomus Siikajoki Liikenneturvallisuustoimijan vuosikertomus 2018 Siikajoki Siikajoki kuuluu Oulun eteläiseen liikenneturvallisuustoimija-alueeseen, jossa on yhteensä 17 kuntaa. Liikenneturvallisuustoimija on kuntien ja

Lisätiedot

Ceder Ulf Elijoki Jani. Finnilä Pauli. Kaltti Teemu

Ceder Ulf Elijoki Jani. Finnilä Pauli. Kaltti Teemu SM B KISASTA ULOS JÄÄVÄT PELAAJAT Rankinglistan perusteella ulos jäävät miehet Kantele Marko Ceder Ulf Pehkonen Tatu Niskala Asko Viinikka Veijo Takkinen Uki Finnilä Pauli Alanentalo Tony Haverinen Teuvo

Lisätiedot