Kun pinta oli mielestäni riittävän tasasävyinen vedin siihen ensimmäisen kerroksen ehtaa teak öljyä ja nyt odotellaan kuivumista.

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Kun pinta oli mielestäni riittävän tasasävyinen vedin siihen ensimmäisen kerroksen ehtaa teak öljyä ja nyt odotellaan kuivumista."

Transkriptio

1 Beomaster 900K - Part I Purin Bang & Olufsen Beomaster 900K pöytäradion. Ensimmäinen työ on teak-kotelon kunnostus. Kannessa oli kulumia ja useita mustia läikkiä. Koneisto oli kiinni muutamalla ruuvilla ja lähti sitten helposti taaksepäin. Kaiuttimet on kytketty 5 piikkisellä DIN-liittimellä vahvistinosaan ja olivat siis helppo irrottaa, jolloin koneiston sai pois ilman kolvia. Kaiutinkotelot eivät ole täysin suljettuja, vaan aukeavat koneistotilaan - välissä on tiivis verkko, jotta lasivillaa, jota kummassakin kaiutinkammiossa oli niin paljon kuin sinne ylipäätään mahtui, ei pursuisi konehuoneeseen. Kaiutinelementit ovat muuten Ruotsalaiset. Kaiuttimien etusuojat sai ruuvattua irti takakautta kotelon sisältä. Mukavana yllätyksenä laitteen sisältä putosi kirjekuori, josta löytyi täydelliset huolto-ohjeet. Nuo samat löytyvät myös PDF-tiedostoina, mutta alkuperäiset ovat hienot. Hankin tänään pienikokoisen Bosch hiomakoneen, johon pisti 180 paperia, jolla hioin kotelon päältä, sivuilta ja edestä - näissä pinnoissa on viilu. Kannen yläpinnan mustat läikät sain hiomalla katoamaan. Tuossa pikku Boschissa on näppärä pölysäiliö, johon laite imee hiontapölyn isompaa pintaa käsiteltäessä. Kapeaa etureunaa hiottaessa imu ei auta, mutta siivotaan sitten pölynimurilla - ei sitä pölyä niin paljoa tule. Laite on myös mukavan hiljainen. Kun pinta oli mielestäni riittävän tasasävyinen vedin siihen ensimmäisen kerroksen ehtaa teak öljyä ja nyt odotellaan kuivumista. Beomaster 900K - Part II Pesin eilen vielä kaiutinritilät lämpimällä vedellä ja pesuaineella. Viimeistelin lopputuloksen Zippo-bensalla, jolla sain pinttymät muovista pois. Tänään oli vuorossa kaiutinritilöiden kiinnitys - helpommin sanottu kuin tehty. Litteäpäiset metalliruuvit syvällä kotelon kulmissa muoviritilöihin...meni tovi, mutta kiinni ovat. Seuraavaksi koneisto työn alle. Hämmästyttävää, mutta kotelo on niin tiivis, ettei laitteessa ollut sisällä yhtään pölyä. Irrotin potikoiden ja virityksen ruuvikiinnitteiset nupit ja pesin ne ultraäänellä ja Fairyllä lämpimässä vedessä kahteen kertaan kuten myös muovisen sisäisen ULA-dipolin antenniliittimen. Laitteen kytkinten nupit eivät irronneet, joten hinkkasin ne kostealla mikrokuituliinalla. Kaikki nupit ovat hieman hapettuneita, mutta nyt puhtaita. Nuppien irrotuksen jälkeen lähti asteikkolevy ja sen takana oleva maski helposti irti ja molemmat puhdistettiin kostealla mikrokuituliinalla. Näissä vanhoissa laitteissa pyrin vaihtamaan verkkojohdot ja niin tein tässäkin. Clas Ohlssonilta löytyi 4 m läpikuultava kaapeli, joka sopii tyyliin siispä kolvaamaan. Vedonpoisto ei ole Tukesin normien mukainen, mutta riittävä. Asteikkovalot olivat palaneet ja vaihdoin uudet 6.3 V polttimot tilalle ja samalla myös stereovalon 18 V polttimon, jotta kaikki ovat uusia. Tässä vaiheessa koeponnistus - valot palaa, eikä missään kipinöi tai savua. Tämän jälkeen pääsin kasaamaan laitetta. Koneisto puoliksi sisään ja kaiuttimien DIN-liitin kiinni, jonka jälkeen koneisto perille. Kaiutinkoteloiden lasivillat hanskat kädessä koteloihin ja puiset takakannet ruuveilla kiinni. Bonuksena sitä lasimurskaa tuli kuienkin hieman käsiin. Puhdistin laitteen takapanelista vanhoja teipin liimajäämiä Zippo bensalla ja hieman reippaammalla Vigon EFM:llä. Tinasin ULA-dipolin johdinten päät ja ruuvasin ne pestyyn tuplabanaaniin ja setti laitteen ULA-antennin liittimeen. Kun laitte on putipuhtoinen, kuoret siistit ja valot palaa taasen, näyttää se aivan eri peliltä, kuin mikä oli lähtökohta. Katsotaan, jos jossain vaiheessa testaan saisinko hieman lisää kiiltoa pintaan kiillotustyynyillä & -koneella. Vahaa en aio pistää. Nyt kelpaa soitella työhuoneessa.

2

3

4

5

6

7

8

9

10

11

12

13

14

15

16

17

Toimittaja. Sijainti Eisenberg, Saksa Perustettu 1897 Työntekijöitä 270. www.oem.fi 6:2

Toimittaja. Sijainti Eisenberg, Saksa Perustettu 1897 Työntekijöitä 270. www.oem.fi 6:2 Toimittaja Sijainti Eisenberg, Saksa Perustettu 1897 Työntekijöitä 270 www.oem.fi 6:2 Sarja B Johdanto sivu 6:4 Tekniset tiedot sivu 6:5 Sarja B6, 6/24-napaiset sivu 6:6 Sarja B10, 10/42-napaiset sivu

Lisätiedot

Asennus. Kiinnitä jalkatuki (93) etujalkoihin (3).

Asennus. Kiinnitä jalkatuki (93) etujalkoihin (3). Asennus Kuntolaite toimitetaan lähes valmiiksi asennettuna. Asennukseen vaaditaan kaksi henkilöä. Mukana toimitettujen työkalujen ja rasvan lisäksi asennuksessa tarvitaan ristipääruuvimeisseliä. 1. Toisen

Lisätiedot

KÄYTTÖOHJE VEITO BLADE BLADE S BLADE MINI. Me emme ole vastuussa laitteen käytöstä, joka johtuu näiden ohjeiden laiminlyönnistä.

KÄYTTÖOHJE VEITO BLADE BLADE S BLADE MINI. Me emme ole vastuussa laitteen käytöstä, joka johtuu näiden ohjeiden laiminlyönnistä. KÄYTTÖOHJE VEITO BLADE BLADE S BLADE MINI NÄMÄ OHJEET TULEE LUKEA HUOLELLA JA SÄILYTTÄÄ MYÖHEMPÄÄ KÄYTTÖÄ VARTEN Me emme ole vastuussa laitteen käytöstä, joka johtuu näiden ohjeiden laiminlyönnistä. TÄRKEÄT

Lisätiedot

Saab 9-3 CV M Asennusohje MONTERINGSANVISNING INSTALLATION INSTRUCTIONS MONTAGEANLEITUNG INSTRUCTIONS DE MONTAGE. SITdefault.

Saab 9-3 CV M Asennusohje MONTERINGSANVISNING INSTALLATION INSTRUCTIONS MONTAGEANLEITUNG INSTRUCTIONS DE MONTAGE. SITdefault. SCdefault 900 Asennusohje SITdefault Takaspoileri MONTERINGSANVISNING INSTALLATION INSTRUCTIONS MONTAGEANLEITUNG INSTRUCTIONS DE MONTAGE Accessories Part No. Group Date Instruction Part No. Replaces 12

Lisätiedot

KARHUKOLON KÄYTTÖOHJEET KÄMPPÄSÄNTÄ ANGELICA PAX 0503738963 KANTOHAKA 4H31 02410 K.NUMMI

KARHUKOLON KÄYTTÖOHJEET KÄMPPÄSÄNTÄ ANGELICA PAX 0503738963 KANTOHAKA 4H31 02410 K.NUMMI KARHUKOLON KÄYTTÖOHJEET KÄMPPÄSÄNTÄ ANGELICA PAX 0503738963 KANTOHAKA 4H31 02410 K.NUMMI KUN SAAVUT KÄMPÄLLE (KARHUKOLO) -Kytke palovaroittimien patterit ja tarkista että ne toimivat -tarkista että sammuttimet

Lisätiedot

Hifitalo 2010. Hifitalo SIMPLE-XXX KOTELOT. Kasausohje YHTEYSTIEDOT

Hifitalo 2010. Hifitalo SIMPLE-XXX KOTELOT. Kasausohje YHTEYSTIEDOT Hifitalo 2010 Hifitalo SIMPLE-XXX KOTELOT Kasausohje YHTEYSTIEDOT Myymälä: info@hifitalo tel.044 055 3595 Asentamo: asentamo@hifitalo.fi tel.040 588 4680 Onnittelut, olette ostaneet itsellenne laatutuotteen

Lisätiedot

BeoLab 7 1. Opaskirja

BeoLab 7 1. Opaskirja BeoLab 7 1 Opaskirja Päivittäinen käyttö 3 Kun kaiutin on asennettu seuraavilla sivuilla kuvatulla tavalla, kytke koko järjestelmä sähköverkkoon. Kaiuttimen suojaus Kaiuttimessa on lämpösuojausjärjestelmä,

Lisätiedot

Helppo hiominen laitetta vaihtamatta

Helppo hiominen laitetta vaihtamatta Uudenveroiseksi...... kädenkäänteessä Helppo hiominen laitetta vaihtamatta Make it your home. Kotisi parhaaksi. Maailmanuutuus Bosch-rullahiomakone PRR 250 ES. Sen helposti vaihdettavat erilaisille materiaaleille

Lisätiedot

18757:302001893 NESTEIDEN KÄSITTELY MÄRKÄ- JA KUIVAIMURIT MÄRKÄ- JA KUIVAIMURIT MÄRKÄ- JA KUIVAIMURIT IVB 5 & 7 ALLROUNDIMURIT PÄIVITTÄISEEN KÄYTTÖÖN

18757:302001893 NESTEIDEN KÄSITTELY MÄRKÄ- JA KUIVAIMURIT MÄRKÄ- JA KUIVAIMURIT MÄRKÄ- JA KUIVAIMURIT IVB 5 & 7 ALLROUNDIMURIT PÄIVITTÄISEEN KÄYTTÖÖN IVB 5 & 7 Imurisarja, joka pystyy useimpiin päivittäisiin märkä- ja kuivaimurointitöihin. Säädettävä kahva parantaa työasentoa ja helpottaa säilytystä. Putki ja suuttimet voidaan säilyttää koneen päällä

Lisätiedot

Door View Cam -ovisilmäkamera

Door View Cam -ovisilmäkamera Door View Cam -ovisilmäkamera Malli: G63R9A Lataa mukana toimitettu akku. Lataa akku ensin täyteen. Akku löytyy Door View Kit -pakkauksesta, jossa on mukana myös sovitin ja kiristysmutteri. Liitä se USB-virtalähteeseen

Lisätiedot

Sarjakuva- www.ransu.info

Sarjakuva- www.ransu.info Sarjakuva- ja puuhakirja Ransun Lue ja pelaa! Heippatirallaa! Tässä kirjassa on Ransun pelastuskoulu -sarjakuvia, joista lukemalla oppii tärkeitä turvallisuuteen liittyviä asioita. Ja sitten on vähän väliä

Lisätiedot

SIISTI JA ÄLYKÄS VALINTA

SIISTI JA ÄLYKÄS VALINTA SARJA[P] 2 Sarja[P] SARJA[P] Skandinaavinen muotoilu on ajatonta ja pohjautuu rakkauteemme valoa ja luontoa kohtaan. Sarjan[P] pöydät perustuvat tähän perinteeseen, johon kuuluvat puhtaat linjat, toimiva

Lisätiedot

Muistin ja valinnaisten lisäkorttien asennus

Muistin ja valinnaisten lisäkorttien asennus Näiden ohjeiden avulla voit poistaa muisti- tai valinnaisia lisäkortteja. Katso alla olevasta kuvasta, missä on poistettavan kortin liitin. Kiintolevyn liitin 1 Lisäkortin liitin Laiteohjelmakortin liitin

Lisätiedot

BeoLab 7-1 BeoLab 7-2. Opaskirja

BeoLab 7-1 BeoLab 7-2. Opaskirja BeoLab 7-1 BeoLab 7-2 Opaskirja Varoituksia Varmista, että kaiutin on sijoitettu ja kytketty tämän opaskirjan ohjeiden mukaisesti. Älä yritä avata kaiutinta. Kaiuttimen saa avata vain pätevä asentaja.

Lisätiedot

Versio 5 FIN 06-2015 ROHS. Sähkönumero 71 660 10. teknisen tukkukaupan asiantuntija

Versio 5 FIN 06-2015 ROHS. Sähkönumero 71 660 10. teknisen tukkukaupan asiantuntija Asennus- ja käyttöohje vuoto- ja kosteushälytin Vahinkovakuutusyhtiöiden hyväksymä 2 ROHS Vakuutusyhtiöt suosittavat sekä voivat antaa maksu- tai muita etuja. Sähkönumero 71 660 10 teknisen tukkukaupan

Lisätiedot

Kun audio- tai videojärjestelmän virta katkaistaan, merkkivalo vaihtuu punaiseksi.

Kun audio- tai videojärjestelmän virta katkaistaan, merkkivalo vaihtuu punaiseksi. BeoLab 4 Opaskirja Päivittäinen käyttö 3 Kun kaiuttimet on asennettu seuraavilla sivuilla kuvatulla tavalla, kytke koko järjestelmä sähköverkkoon. Merkkivalot muuttuvat punaisiksi, mikä ilmoittaa, että

Lisätiedot

250 arkin vakiolokeron täyttäminen

250 arkin vakiolokeron täyttäminen Pikaopas Paperin ja erikoismateriaalin lisääminen Tässä osassa kerrotaan, miten 250 ja 550 arkin lokerot sekä käsinsyöttölokero täytetään.lisäksi siinä on tietoja Paperikoko- ja Paperilaji-asetuksista.

Lisätiedot

Gauss Gun Toni Terrinen Lempäälä 16.4.2008

Gauss Gun Toni Terrinen Lempäälä 16.4.2008 Gauss Gun Toni Terrinen Lempäälä 16.4.2008 SISÄLLYSLUETTELO 1. JOHDANTO...3... 2.SUUNNITTELU...3 2.1 Suurjännitepuoli...3 2.1.1 Kondensaattorit...3 2.1.2 Kelat...3 2.1.3 Kytkeminen....4 2.1.4 Lataaminen...4

Lisätiedot

BeoLab 7-6. Opaskirja

BeoLab 7-6. Opaskirja BeoLab 7-6 Opaskirja CAUTION RISK OF ELECTRIC SHOCK DO NOT OPEN VAROITUS: Välttääksesi sähköiskun vaaran älä irrota laitteen kantta äläkä avaa laitetta takaa. Laitteen sisällä ei ole osia, jotka käyttäjä

Lisätiedot

S-M -koon (n. 5-10kg) vaippapaketti

S-M -koon (n. 5-10kg) vaippapaketti S-M -koon (n. 5-10kg) vaippapaketti 15 kpl erilaisia all in one eli aio vaippoja. 6 kpl erilaisia taskuvaippoja 7 kpl sisävaippoja, joista 4 kpl n. M ja 3kpl n. S -kokoa 6 kpl kuoria sisävaippojen päälle.

Lisätiedot

Installation instructions, accessories. Yhdennetty puhelin. Volvo Car Corporation Gothenburg, Sweden. Sivu 1 / 22

Installation instructions, accessories. Yhdennetty puhelin. Volvo Car Corporation Gothenburg, Sweden. Sivu 1 / 22 Installation instructions, accessories Ohje nro 30664283 Versio 1.0 Osa nro Yhdennetty puhelin Volvo Car Corporation Yhdennetty puhelin- 30664283 - V1.0 Sivu 1 / 22 Varuste A0000162 A0000163 A0000161 A0801178

Lisätiedot

BeoLab Käyttöohje

BeoLab Käyttöohje BeoLab 6000 Käyttöohje K O K O A M I N E N 3 Pylväs ja jalusta Helpointa on liittää alusta ja kaiutinpylväs kun kaiutin on asetettu pöydälle. Suosittelemme vaahtomuovin asettamista ensin pöydälle suojaamaan

Lisätiedot

Passiivista toistinantennia voidaan käyttää myös esimerkiksi WLAN-verkon laajentamiseen toiseen kerrokseen tai kantaman kasvattamiseen ulkona.

Passiivista toistinantennia voidaan käyttää myös esimerkiksi WLAN-verkon laajentamiseen toiseen kerrokseen tai kantaman kasvattamiseen ulkona. 1 (7) Passiivinen toistinantenni Passiivista toistinantennia tarvitaan, jos signaali ei kykene läpäisemään rakennuksen seiniä, ikkunoissa on heijastava metallipinnoite, tukiasema on viereisen rakennuksen

Lisätiedot

Kovalevyn pika asennusopas

Kovalevyn pika asennusopas Kovalevyn pika asennusopas Tärkeimmät ominaisuudet: Tietokoneen massamuisti Laitteistovaatimukset: Vapaa SATA/PATA portti emolevyllä/ohjainkortissa Vapaa SATA/4 pin virtaliitin HUOM! Muista lukea tämä

Lisätiedot

KÄYTTÖOHJEET MDS BT-80 ASENNUSOHJE. Erinlaisia liitäntätapoja ja vinkkejä siistiin asennukseen

KÄYTTÖOHJEET MDS BT-80 ASENNUSOHJE. Erinlaisia liitäntätapoja ja vinkkejä siistiin asennukseen KÄYTTÖOHJEET MDS BT-80 ASENNUSOHJE Erinlaisia liitäntätapoja ja vinkkejä siistiin asennukseen 1 2 1. MDS BT-80. Digitaalinen vahvistin Bluetooth yhteydellä. Voidaan liittää kaikkiin kaiuttimiin ja systeemeihin.

Lisätiedot

Kuva Timo Kuokka, MYS

Kuva Timo Kuokka, MYS /,0,1Ã3$/88ÃNVÃP\ VÃ3889(1(/(+7,Ã Kuva Timo Kuokka, MYS Å0%Ã6DOWNUnNDQÅLQÃYHLVWRNDDUHW. Työ alkoi pohjan oikaisulla. Tuettuna keulakäyrän ja peräpeilin alta pystylankuin hallin välikaton palkeista pohjan

Lisätiedot

ILMO Premium -säädinkupu

ILMO Premium -säädinkupu ILMO Premium -säädinkupu Asennus-, käyttö- ja huolto-ohje ILMO PREMIUM CLASSIC ILMO PREMIUM DESIGN ILMO Premium Classic Asennusohje Kaapisto/seinäkiinnitys Kupu kiinnitetään takaseinään kahdella ruuvilla

Lisätiedot

Lattialautojen irrottaminen kiilan avulla

Lattialautojen irrottaminen kiilan avulla Rossilattian kunnostus Hannu Rinne / 16.1.20220 Vanhat ponttaamattomat lattialankut on alunperin kiinnitetty toisiinsa ainoastaan sivusuunnassa puutapeilla ja myöhempinä aikoina tätä on vahvistettu päältä

Lisätiedot

Suojuspelti, moottorin alle

Suojuspelti, moottorin alle Installation instructions, accessories Ohje nro 31269439 Versio 1.2 Osa nro 31269431, 31269432, 31269433, 31269434 Suojuspelti, moottorin alle IMG-328898 Volvo Car Corporation Suojuspelti, moottorin alle-

Lisätiedot

Asennus- ja käyttöohjeet

Asennus- ja käyttöohjeet SÄHKÖARILA OFTE 40B OFTE 40C OFTE 60B OFTE 60BR Asennus- ja käyttöohjeet SISÄLLYSLUETTELO ASENNUSOHJEET... 1 ASENNUS... 1 KÄYNNISTYS... 1 VIANETSINTÄ... 1 VIALLISTEN OSIEN VAIHTO... 1 KÄYTTÖ JA HOITO...

Lisätiedot

ASENNUS- JA KÄYTTÖOHJE

ASENNUS- JA KÄYTTÖOHJE TT 93500 TT 93600 TT 93500 PL TT 93600 PL ASENNUS- JA KÄYTTÖOHJE 2 TEKNISET TIEDOT Laitteen mitat korkeus 140 mm leveys 498 mm (TT 93500 ) leveys 598 mm (TT 93600 ) syvyys 480 mm Sähköliitäntä 230V/10A,

Lisätiedot

KAIUTTIMET OPINNÄYTETYÖ 2011

KAIUTTIMET OPINNÄYTETYÖ 2011 OPINNÄYTETYÖ 2011 KAIUTTIMET VANTAAN AMMATTIOPISTO VARIA Ojahaantien toimipiste Niklas Aschan Elektroniikka-asentajan perustutkinto, tietokonetekniikka ICT-asentaja Päiväys TIIVISTELMÄ Opetusala Koulutusammatti

Lisätiedot

900 Asennusohje MONTERINGSANVISNING INSTALLATION INSTRUCTIONS MONTAGEANLEITUNG INSTRUCTIONS DE MONTAGE. SITdefault

900 Asennusohje MONTERINGSANVISNING INSTALLATION INSTRUCTIONS MONTAGEANLEITUNG INSTRUCTIONS DE MONTAGE. SITdefault SCdefault 900 Asennusohje SITdefault MONTERINGSANVISNING INSTALLATION INSTRUCTIONS MONTAGEANLEITUNG INSTRUCTIONS DE MONTAGE Ulosvedettävä suksen-/lumilaudanpitimet Accessories Part No. Date Instruction

Lisätiedot

CTS-kotipäätelaitteen asennusohje v

CTS-kotipäätelaitteen asennusohje v Sisällysluettelo Asennuspaketti...1 Asentaminen...2 Ongelmatilanteissa...8 Asennuspaketti Asennuspaketissa tulee mukana seuraavat osat Kotipäätelaite CTS FWRIII-3105, tarkemmat spesifikaatiot ja laitteen

Lisätiedot

Yli 20 vuotta kotimaisia laatutuotteita

Yli 20 vuotta kotimaisia laatutuotteita Yli 20 vuotta kotimaisia laatutuotteita Soft Protector Oy on kotimainen, Espoossa toimiva suoja-, hoito- ja pesuaineiden valmistaja. Olemme keskittyneet sisä- ja ulkokalusteiden ja kodin hoitotuotteisiin.

Lisätiedot

MG Midget I (1962) project Laturin kunnostus ilman kummempaa ennakkoosaamista.

MG Midget I (1962) project Laturin kunnostus ilman kummempaa ennakkoosaamista. MG Midget I (1962) project Laturin kunnostus ilman kummempaa ennakkoosaamista. 1. Ennen Laturi oli päällisin puoline ihan ehjän näköinen ja spraymaalattu mustaksi. Kovin siistiltä se ei näyttänyt eikä

Lisätiedot

Quick Vac Transport Imulaite

Quick Vac Transport Imulaite Quick Vac Transport Imulaite Käyttöohje Megra Oy, Kirkonkyläntie 15, 00700 Helsinki, puh. 010 422 3700, fax 010 422 3701, www.megra.fi 1 Käyttötarkoitus Quick Vac Transport imulaite soveltuu käytettäväksi

Lisätiedot

ISICOMPACT Uusi T- haara yhdellä ruuvilla.

ISICOMPACT Uusi T- haara yhdellä ruuvilla. Komponentit ISICOMPACT Uusi T- haara yhdellä ruuvilla. Nykytilanne. 70- lukuun mennessä PFISTERER COMPACT T-haaroittimesta oli jo tullut standardi saksassa tehdyissä haaroituksissa. Asennettu miljoona

Lisätiedot

www.slojd-detaljer.fi Mikä SnapPap on ja mitä materiaali tarkemmin sisältää? SnapPap on uusi materiaali joka on mullistanut ompelu- ja DIY-projektit täydellisesti. Se on ainutlaatuinen paperi joka näyttää

Lisätiedot

YLEINEN TURVALLISUUS KÄYTTÖTURVALLISUUS

YLEINEN TURVALLISUUS KÄYTTÖTURVALLISUUS KÄYTTÖOHJE PVK-26 TÄRKEÄÄ! Lue tämä käyttöohje ennen asennusta ja käyttöä. Näin vältytään mahdollisilta vahingoilta tai laitteen rikkoutumiselta. Tämän ohjeen asennustyöt saa suorittaa vain ammattitaitoinen

Lisätiedot

Kenguru 2017 Ecolier: Ratkaisut (4. ja 5. luokka)

Kenguru 2017 Ecolier: Ratkaisut (4. ja 5. luokka) sivu 1 / 12 Oikeat vastaukset ovat alla. 3 pistettä TEHTÄVÄ 1 2 3 4 5 6 7 VASTAUS C C E B C E A 4 pistettä TEHTÄVÄ 8 9 10 11 12 13 14 VASTAUS D B E A C A C 5 pistettä TEHTÄVÄ 15 16 17 18 19 20 21 VASTAUS

Lisätiedot

KÄYTTÖOPAS DIGIOHM 40

KÄYTTÖOPAS DIGIOHM 40 KÄYTTÖOPAS DIGIOHM 40 1. JOHDANTO 1.1. Turvallisuus Lue tämä käyttöopas huolellisesti läpi ja noudata sen sisältämiä ohjeita. Muuten mittarin käyttö voi olla vaarallista käyttäjälle ja mittari voi vahingoittua.

Lisätiedot

Tee taulu Ryhdy taiteilijaksi ja tee taulu vanhoista lehdistä ja kuviopapereista. Casco-liimapuikko. Helppo levittää Helppo pestä pois Kiinnittää heti

Tee taulu Ryhdy taiteilijaksi ja tee taulu vanhoista lehdistä ja kuviopapereista. Casco-liimapuikko. Helppo levittää Helppo pestä pois Kiinnittää heti Tee taulu Ryhdy taiteilijaksi ja tee taulu vanhoista lehdistä ja kuviopapereista. Casco-liimapuikko Helppo levittää Helppo pestä pois Kiinnittää heti Tee taulu Nämä tarvitset Aikakauslehtiä tai kuviopaperia,

Lisätiedot

SingStar -mikrofonipaketti Käyttöohje. SCEH-0001 7010524 2010 Sony Computer Entertainment Europe

SingStar -mikrofonipaketti Käyttöohje. SCEH-0001 7010524 2010 Sony Computer Entertainment Europe SingStar -mikrofonipaketti Käyttöohje SCEH-0001 7010524 2010 Sony Computer Entertainment Europe Kiitos siitä, että olet ostanut SingStar -mikrofonipaketin. Lue tämä käyttöohje huolellisesti ennen tuotteen

Lisätiedot

BeoLab 10. Opaskirja

BeoLab 10. Opaskirja BeoLab 10 Opaskirja CAUTION RISK OF ELECTRIC SHOCK DO NOT OPEN VAROITUS: Älä irrota laitteen koteloa (äläkä avaa laitetta takaa) sähköiskuvaaran vuoksi. Laitteessa ei ole mitään osia, jotka käyttäjä voisi

Lisätiedot

Käyttöohje Prusa i3 3D-tulostin. versio 1.0

Käyttöohje Prusa i3 3D-tulostin. versio 1.0 Käyttöohje Prusa i3 3D-tulostin versio 1.0 SISÄLLYSLUETTELO 1. JOHDANTO... 3 1.1 YLEISTÄ... 3 1.2 VAROITUKSIA... 3 1.3 OHJEEN RAKENNE... 3 2. 3D-TULOSTIMEN RAKENNE JA OSAT... 4 2.1 OSAJÄRJESTELMÄT... 4

Lisätiedot

Kotihoito-ohje potilaalle. Päiväys: Sairaanhoitaja: Lääkäri: Muita hyödyllisiä puhelinnumeroita:

Kotihoito-ohje potilaalle. Päiväys: Sairaanhoitaja: Lääkäri: Muita hyödyllisiä puhelinnumeroita: Kotihoito-ohje potilaalle Päiväys: Sairaanhoitaja: Lääkäri: Muita hyödyllisiä puhelinnumeroita: 2 Johdanto Tämä potilaan ohjekirja sisältää tärkeää tietoa Smith & Nephew n valmistaman kertakäyttöisen alipainetta

Lisätiedot

Volvo S80 halogeeniumpioiden päivitys Bi-xenon umpioihin Projekti

Volvo S80 halogeeniumpioiden päivitys Bi-xenon umpioihin Projekti Volvo S80 halogeeniumpioiden päivitys Bi-xenon umpioihin Projekti Tervehdys vaan kaikille foorumilaisille! Ajattelin Tee-Se-Itse hengessä väsätä tämmöisen pienimuotoisen oppaan, kuinka saat sorvattua bi-xenon

Lisätiedot

DYNAPAC CONCRETE EQUIPMENT

DYNAPAC CONCRETE EQUIPMENT DYNAPAC CONCRETE EQUIPMENT AF21/AG21 Sähkömoottorit KÄYTTÖOHJE JA VARAOSALUETTO AF21/AG21 - IS - 10530-3 - FI TURVALLISUUSOHJEET - KONEET : sähkö-, paineilma-, bensiini- tai dieselkäyttöiset. - SYMBOLIT

Lisätiedot

Paremmat valot Volvo S60.

Paremmat valot Volvo S60. 1/5 Paremmat valot Volvo S60. Minulla on ollut lähes uudesta asti Volvo S60 vm. 2002. Siinä on kohtuullisen hyvät valot aivan vakionakin, mutta eihän pienestä parantamisesta yleensä mitään haittaa ole.

Lisätiedot

K 4 PREMIUM K 4 PREMIUM, 1.180-310.0, 2015-03-29

K 4 PREMIUM K 4 PREMIUM, 1.180-310.0, 2015-03-29 K 4 PREMIUM Painepesurissa on kestävä ja taloudellinen vesijäähdytetty moottori. Kätevä varusteiden pikakiinnitys helpottaa käyttöä. Varustukseen kuuluu 6 metrin paineletku, vario power suihkuputki, rotojet-suutin,

Lisätiedot

SCdefault. 900 Asennusohje. Accessories Part No. Group Date Instruction Part No. Replaces :84-30 Aug May 03

SCdefault. 900 Asennusohje. Accessories Part No. Group Date Instruction Part No. Replaces :84-30 Aug May 03 SCdefault 900 Asennusohje SITdefault Etupuskuri MONTERINGSANVISNING INSTALLATION INSTRUCTIONS MONTAGEANLEITUNG INSTRUCTIONS DE MONTAGE Accessories Part No. Group Date Instruction Part No. Replaces 400

Lisätiedot

POLTIX MUOTTISYSTEEMI OHJE

POLTIX MUOTTISYSTEEMI OHJE POLTIX MUOTTISYSTEEMI OHJE Tässä ohjeessa kuvataan muotinvalmistusta De Ijssel Coatingsin valmistamalla Poltix muottisystee- millä. Poltix muottisysteemistä on olemassa Standard- versio ja Premium- versio.

Lisätiedot

Improving your workspace Nederman imurointivarusteet ja teollisuusimurisuodattimet

Improving your workspace Nederman imurointivarusteet ja teollisuusimurisuodattimet Nederman imurointivarusteet ja teollisuusimurisuodattimet Hankasuontie 13 (PL 78), 00390 HELSINKI Puh. (09) 547 701 Fax (09) 547 1779 www.tecalemit.fi www.ammatti-imurit.fi Sisällysluettelo Siivoussarjat

Lisätiedot

HH-JUDOTATAMIN RAKENNUSOHJEET

HH-JUDOTATAMIN RAKENNUSOHJEET HH-JUDOTATAMIN RAKENNUSOHJEET 50 mm50 mm 1 2 3 4 400 mm 200 mm 400 mm 200 mm 400 mm 200 mm 200 mm 45 mm 5 6 50 mm 9 mm 9 mm 95 mm Rakenneselitys Joustotatami / koko esim.. 12 000 * 12 000 mm. Mitta höylätyn

Lisätiedot

ENYSTAR. Tekniset tiedot LES. Suunnittelu. Mukavaa projektisuunnittelua nopeasti ja helposti ENYGUIDE-suunnitteluohjelmistolla.

ENYSTAR. Tekniset tiedot LES. Suunnittelu. Mukavaa projektisuunnittelua nopeasti ja helposti ENYGUIDE-suunnitteluohjelmistolla. Suunnittelu Mukavaa projektisuunnittelua nopeasti ja helposti ENYGUIDE-suunnitteluohjelmistolla. Suunnitteluohjelmisto - internetin kautta on-line - työasemalla off-line www.enyguide.eu Enyguide on ammattimainen

Lisätiedot

GA-2 Rasvanerottimen hälytin kahdella anturilla Käyttö- ja asennusohje

GA-2 Rasvanerottimen hälytin kahdella anturilla Käyttö- ja asennusohje Labkotec Oy Myllyhaantie 6 33960 PIRKKALA Puh: 029 006 260 Fax: 029 006 1260 19.9.2014 Internet: www.labkotec.fi 1/11 GA-2 Rasvanerottimen hälytin kahdella anturilla Copyright 2014 Labkotec Oy Varaamme

Lisätiedot

TANSUN QUARTZHEAT. Käyttöohje. Algarve UK:N & EUROOPAN MALLIT: ALG 513UK & ALG 513EU. Valmistaja: Tansun Limited

TANSUN QUARTZHEAT. Käyttöohje. Algarve UK:N & EUROOPAN MALLIT: ALG 513UK & ALG 513EU. Valmistaja: Tansun Limited TANSUN QUARTZHEAT Käyttöohje Algarve UK:N & EUROOPAN MALLIT: ALG 513UK & ALG 513EU Valmistaja: Tansun Limited Asiakaspalvelukysymyksissä, ota yhteyttä maahantuojaan: Proviter Oy Tullikatu 12 A 4 21100

Lisätiedot

Cu-liittimien merkintä

Cu-liittimien merkintä Cu-liittimet 0,75-1000 ² Cu-liittimet Elpress-kupariliittimet on valmistettu 99,9 %:n puhtaasta kuparista. Valmistae putkikaapelikenkiä tyyppiä KR/ KRF/KRD, jatkoshylsyjä tyyppiä KS/KSF/ KSD harvasäikeisille

Lisätiedot

PV-26 KÄYTTÖOHJEET PV-2606-S 2016 / 05

PV-26 KÄYTTÖOHJEET PV-2606-S 2016 / 05 PV-26 KÄYTTÖOHJEET PV-2605-S PV-2606-S 2016 / 05 YLEISET OHJEET JA SUOSITUKSET Nämä käyttöohjeet koskevat useampaa liesikupumallia. Asennuskuvat ovat ohjeellisia ja näyttävät yksityiskohtia, jotka eivät

Lisätiedot

Skidplate, takapuskuri

Skidplate, takapuskuri Installation instructions, accessories Ohje nro 31265633 Versio 1.3 Osa nro 31265630, 30756290, 31316484, 31316485, 31316074, 31316075 Skidplate, takapuskuri IMG-340000 Volvo Car Corporation Skidplate,

Lisätiedot

ASENNUS- JA KÄYTTÖOHJE

ASENNUS- JA KÄYTTÖOHJE KT 93500 AM KT 93600 AM ASENNUS- JA KÄYTTÖOHJE 22.12.2010 2 TEKNISET TIEDOT Laitteen mitat korkeus 140 mm leveys 498 mm (KT 93500 AM) leveys 598 mm (KT 93600 AM) syvyys 480 mm Sähköliitäntä 230V/10A, 50

Lisätiedot

Käyttöohje. 1/DOC-RS15C Fi A

Käyttöohje. 1/DOC-RS15C Fi A Käyttöohje 1 Yleistä: on 15W:n A-luokan 2-kanavainen combovahvistin, joka on valmistettu Suomessa kokonaan käsityönä. Kaikki kykennät on tehty point-topoint-periaatteella ilman piirilevyä. Puukotelo, 12"

Lisätiedot

Taitaja2011, Kuopio Elektronisen laitteen rakentaminen

Taitaja2011, Kuopio Elektronisen laitteen rakentaminen Taitaja2011, Kuopio Elektronisen laitteen rakentaminen Johdanto Tässä tehtävässä kootaan ohjeiden mukaan täydellinen elektroninen laite. Laitteen kokoonpanoon kuuluu yksittäisten elektronisten komponenttien

Lisätiedot

Savunpoistokattoluukun asennus kattoon

Savunpoistokattoluukun asennus kattoon Käkeläntie 41 FIN-16300 ORIMATTILA Tel. +358 3 544 3100 Fax. +358 3 544 3160 Asennusohje pdfmuodossa Säästä tämä ohje myöhempää koelaukaisua ja huoltoa varten Savunpoistoluukku voidaan asentaa täysin vaakasuoraan

Lisätiedot

Rea Azalea electrical

Rea Azalea electrical Rea zalea electrical fi Manuaalinen pyörätuoli Huoltokäsikirja 1 Yleistä 1.1 Johdanto Tämä käyttöopas kuuluu Invacaren lisävarusteisiin, ja siinä on tärkeää tietoa tuotteen käsittelystä ja kokoonpanosta.

Lisätiedot

FIN MPE 60. - Manikyyri-/Pedikyyri-sarja. Käyttöohje

FIN MPE 60. - Manikyyri-/Pedikyyri-sarja. Käyttöohje MPE 60 FIN - Manikyyri-/Pedikyyri-sarja Käyttöohje BEURER GmbH Söflinger Str. 218 89077 Ulm (Germany) Tel.: +49 (0)731 / 39 89-144 Fax: +49 (0)731 / 39 89-255 www.beurer.de Mail: kd@beurer.de SUOMI Hyvä

Lisätiedot

Kenguru 2010 Ecolier (4. ja 5. luokka) sivu 1 / 6

Kenguru 2010 Ecolier (4. ja 5. luokka) sivu 1 / 6 Kenguru 2010 Ecolier (4. ja 5. luokka) sivu 1 / 6 NIMI LUOKKA/RYHMÄ Pisteet: Kenguruloikan pituus: Irrota tämä vastauslomake tehtävämonisteesta. Merkitse tehtävän numeron alle valitsemasi vastausvaihtoehto.

Lisätiedot

Sensor-Leuchten Typ 400 FIN Käyttöohje

Sensor-Leuchten Typ 400 FIN Käyttöohje 110010759 03/2011 Technische Änderungen vorbehalten. Sensor-Leuchten Typ 400 Käyttöohje normal/ not dimmable dimmable (all dimmers) Tipp! Halogen 15 sec. 30 min. Watt-o-matic 0 50% min. 5 min. Watt-o-matic

Lisätiedot

LOKASET 20 LOKASÄILIÖN TÄYTTYMISHÄLYTIN

LOKASET 20 LOKASÄILIÖN TÄYTTYMISHÄLYTIN Wavin-Labko Oy Labkotie 1 36240 KANGASALA Vaihde 020 1285 200 Fax 020 1285 530 E-mail level@wavin-labko.fi 13.10.2004 LOKASET 20 LOKASÄILIÖN TÄYTTYMISHÄLYTIN WAVIN-LABKO OY S I S Ä L L Y S L U E T T E

Lisätiedot

ASENNUS- JA HOITO-OHJE

ASENNUS- JA HOITO-OHJE 03/2005 ASENNUS- JA HOITO-OHJE TREND- Kylpyhuonekalusteet Sisällysluettelo TREND-kylpyhuonekalusteet Asennuslistan mittatiedot laatikollisille TREND alakaapeille 600/900/1200x500x485 mm 2 Kaapin asennus

Lisätiedot

3M All rights reserved. 3M Deutschland GmbH Carl-Schurz-Straße Neuss

3M All rights reserved. 3M Deutschland GmbH Carl-Schurz-Straße Neuss 3M 2008. All rights reserved. 3M Deutschland GmbH Carl-Schurz-Straße 1 41453 Neuss www.scotchbecreative.de www.scotchprodukte.de Käsillään tekeminen suo mahdollisuuden luomisprosessiin osallistumiseen,

Lisätiedot

Systam DP100+ kostutukseen ja nebulisaatioon

Systam DP100+ kostutukseen ja nebulisaatioon Systam DP100+ kostutukseen ja nebulisaatioon Tuote-esite vol. 9/2017 Monipuolinen laite laadukkaaseen hoitoon DP100+ on monikäyttöinen ultraäänisumutin, joka sopii sekä kostutukseen että nebulisaatioon,

Lisätiedot

LAAVU portfolio 21.4.-25.4.2008. Tekijä: Henna Kangas TEVA 0710 Opettaja: Merja Heikkinen. Saamelaisalueen koulutuskeskus

LAAVU portfolio 21.4.-25.4.2008. Tekijä: Henna Kangas TEVA 0710 Opettaja: Merja Heikkinen. Saamelaisalueen koulutuskeskus LAAVU portfolio 21.4.-25.4.2008 Tekijä: Henna Kangas TEVA 0710 Opettaja: Merja Heikkinen Saamelaisalueen koulutuskeskus Aluksi Halusin alkaa tekemään laavua, koska sen tekemään oppiminen on hyödyllistä

Lisätiedot

Lue nämä Turvallisuusohjeet ensin.

Lue nämä Turvallisuusohjeet ensin. Lue nämä Turvallisuusohjeet ensin. Projektori Käyttäjän ohjekirja - Turvallisuusohjeet Kiitos, että olet ostanut tämän projektorin. Lue projektorin käyttöohjekirjat ennen käyttöä jotta osaisit käyttää

Lisätiedot

Navigointijärjestelmä, RTI

Navigointijärjestelmä, RTI Installation instructions, accessories Ohje nro 30660446 Versio 1.0 Osa nro Navigointijärjestelmä, RTI Volvo Car Corporation Navigointijärjestelmä, RTI- 30660446 - V1.0 Sivu 1 / 28 Varuste A0000162 A0000161

Lisätiedot

Tämä merkki osoittaa, että tämän laitteen mukana tulevissa ohjekirjoissa on tärkeitä käyttöön ja huoltoon liittyviä ohjeita.

Tämä merkki osoittaa, että tämän laitteen mukana tulevissa ohjekirjoissa on tärkeitä käyttöön ja huoltoon liittyviä ohjeita. Beoab 2 Opaskirja DOBY, DOBY DIGITA, PO OGIC ovat tavaramerkkejä, jotka omistaa Dolby aboratories icensing Corporation VAOITUS: Älä avaa laitteen kantta (äläkä avaa laitetta takaa). Sähköiskuvaara. Sisällä

Lisätiedot

VALOKUVIEN KIINNITYSKULMAT JA LIUSKAT SEKÄ KEHYSTYS

VALOKUVIEN KIINNITYSKULMAT JA LIUSKAT SEKÄ KEHYSTYS VALOKUVIEN KIINNITYSKULMAT JA LIUSKAT SEKÄ KEHYSTYS magneettivasara - paino 300 g tuotenumero: 2901 à 44,10 (35,56 ) sinkityt nupinaulat - pakkaus: 500 g 9 mm tuotenumero: 2736 à 15,75 (12,70 ) 13 mm tuotenumero:

Lisätiedot

SolarMagic asennus ja sijoitusopas

SolarMagic asennus ja sijoitusopas SolarMagic asennus ja sijoitusopas Kesäkuu 2010 www.solarmagic.fi Tämä opas esittää erilaisia SolarMagic-aurinkolämmityslaitteen asennusvaihtoehtoja. On tärkeää että laitteesta saatava teho olisi mahdollisimman

Lisätiedot

Matkustamon pistorasia

Matkustamon pistorasia Ohje nro Versio Osa nro 30664329 1.0 Matkustamon pistorasia M3603136 Sivu 1 / 9 Varuste A0000162 A0000163 A0000161 M8703902 Sivu 2 / 9 JOHDANTO Lue läpi koko ohje ennen asennuksen aloittamista. Huomautukset

Lisätiedot

Sekoitinsarja Käyttöohje

Sekoitinsarja Käyttöohje Sekoitinsarja Käyttöohje Lue ohjekirja huolellisesti ennen laitteen käyttöönottoa. Käytä laitetta vain käyttöohjeen mukaisesti. Säilytä ohjekirja lukemiseksi tulevaisuudessa. TURVALLISUUS Laite ei ole

Lisätiedot

Emolevyn kannen poistaminen

Emolevyn kannen poistaminen Aiemmin asennetut muisti- ja liitäntäkortit voidaan helposti poistaa seuraavilla sivuilla olevien ohjeiden mukaisesti. 1 Katkaise tulostimen virta. 2 Irrota virtajohto. 3 Irrota rinnakkais- tai Ethernet-kaapeli

Lisätiedot

Seuraa huolellisesti annettuja ohjeita. Tee taitokset tarkkaan,

Seuraa huolellisesti annettuja ohjeita. Tee taitokset tarkkaan, Origami on perinteinen japanilainen paperitaittelumuoto, joka kuuluu olennaisena osana japanilaiseen kulttuuriin. Länsimaissa origami on kuitenkin suhteellisen uusi asia. Se tuli yleiseen tietoisuuteen

Lisätiedot

,&20,&+7. Modifiointi V0.1. by OH2LFV

,&20,&+7. Modifiointi V0.1. by OH2LFV ,&20,&+7 Modifiointi V0.1 by OH2LFV ,&+702',),2,17, Irrota radiosta akku ja antenni (kuva: ICH16T_iso) Irrota takakannesta viisi (5) ruuvia (kuva: ICH16T_taka) Poista takakansi nostamalla sitä ylöspäin

Lisätiedot

Halton Zen Circle ZCI - syrjäyttävä tuloilmalaite

Halton Zen Circle ZCI - syrjäyttävä tuloilmalaite Halton Zen Circle ZCI - syrjäyttävä tuloilmalaite Laaja ilmavirran säätöalue Tasainen ilmavirran virtauskuvio saadaan aikaan pienillä rei'illä, jotka muodostavat optimaaliset virtausolosuhteet hajottimen

Lisätiedot

Dokumentaatio-09. Fiat Stilo MW 130. Master 7. Kimmo Kolkka

Dokumentaatio-09. Fiat Stilo MW 130. Master 7. Kimmo Kolkka Dokumentaatio-09 Fiat Stilo MW 130 Master 7 Kimmo Kolkka sisällysluettelo: 4.1.1 Laitteisto ja virtakaavio: 2 4.1.2 Piilotetut komponentit: 3 4.1.3 Piilotetut johdotukset: 8 4.2.1 Sulakkeet: 25 4.2.2 Johtoliitokset:

Lisätiedot

Aurinko-C20 asennus ja käyttöohje

Aurinko-C20 asennus ja käyttöohje Aurinko-C20 laitetelineen asennus ja käyttö Laitetelineen osat ja laitteet:. Kääntyvillä pyörillä varustettu laiteteline. Laitteet on kiinnitetty ja johdotettu telineeseen (toimitetaan akut irrallaan).

Lisätiedot

Navigointijärjestelmä, kannettava, Asennussarja TMC

Navigointijärjestelmä, kannettava, Asennussarja TMC Installation instructions, accessories Ohje nro 31285391 Versio 1.2 Osa nro 31285376, 31339014 Navigointijärjestelmä, kannettava, Asennussarja TMC Volvo Car Corporation Navigointijärjestelmä, kannettava,

Lisätiedot

MOOTTORIVENTTIILI. Käsikirja

MOOTTORIVENTTIILI. Käsikirja MOOTTORIVENTTIILI Käsikirja Tutustu käsikirjaan huolella ennen järjestelmän käyttöönottoa. Ainoastaan valtuutettu huoltohenkilökunta on oikeutettu suorittamaan säätöja korjaustoimenpiteitä. Korjauksessa

Lisätiedot

HEINÄVEDEN KUNTA Katuvalaistuksen uusiminen 2016 HEINÄVESI

HEINÄVEDEN KUNTA Katuvalaistuksen uusiminen 2016 HEINÄVESI HEINÄVEDEN KUNTA Katuvalaistuksen uusiminen 2016 HEINÄVESI Muutos Pvm/Tarkastanut Pvm/Hyväksynyt Pvm/Julkaissut Huomautukset 10.02.2016 / HM 1 Katuvalot 2 Piirustukset Heinäveden kunta uusii nykyisiä elohopeahöyrylampuilla

Lisätiedot

Hankintamenettely Pienhankinta Hankinnan arvo ei ylitä julkisista hankinnoista annetussa laissa tarkoitettua kansallista kynnysarvoa.

Hankintamenettely Pienhankinta Hankinnan arvo ei ylitä julkisista hankinnoista annetussa laissa tarkoitettua kansallista kynnysarvoa. 16.2.2012 TARJOUSPYYNTÖ MASTONOSTIMESTA Äänekosken kaupunki pyytää Teiltä tarjouksen käytetystä siististä mastonostimesta tarjouspyyntöliitteen mukaisesti. Tarjous koskee kaupungin kulttuuritalolle (Kalevankatu

Lisätiedot

Revisio 01 2006 ASENNUSOHJEET B192 HEPA PÄIVITYSSETTI G BD UN L. Revisio 01 Marraskuu 2006 ASENNUSOHJEET B192 HEPA-PÄIVITYSSETTI

Revisio 01 2006 ASENNUSOHJEET B192 HEPA PÄIVITYSSETTI G BD UN L. Revisio 01 Marraskuu 2006 ASENNUSOHJEET B192 HEPA-PÄIVITYSSETTI 1 FI ASENNUSOHJEET B192 HEPA PÄIVITYSSETTI G BD UN L Revisio 01 Marraskuu 2006 2 SISÄLLYSLUETTELO 1 Yleistä 2 Valmistaja/maahantuoja 3 Osat 4 Asennusohjeet 5 Varaosat 6 Takuu 7 Räjäytyskuva 3 1 YLEISTÄ

Lisätiedot

Siivous ja desinfektio. Laitoshuoltopäällikkö Tanja Salomaa 16.11.2009

Siivous ja desinfektio. Laitoshuoltopäällikkö Tanja Salomaa 16.11.2009 Siivous ja desinfektio Laitoshuoltopäällikkö Tanja Salomaa 16.11.2009 Sairaalasiivous siivouksen tavoitteena on luoda edellytykset tilan varsinaiselle toiminnalle huomioiden: hygieenisyys viihtyisyys edustettavuus

Lisätiedot

Kiintolevy kuuluu tietokoneen tärkeimpiin TIETOKONEEN PÄIVITYS:

Kiintolevy kuuluu tietokoneen tärkeimpiin TIETOKONEEN PÄIVITYS: TIETOKONEEN PÄIVITYS: Muutto vanhalta Kokonaan uusi tietokone ei ole pakko-ostos, vaikka vanha kiintolevy olisikin uhkaavasti täyttymässä. Vanhan levyn vaihtaminen uuteen ja tietojen siirtäminen ei välttämättä

Lisätiedot

USA football Football Canada VARUSTEET JA TURVALLISUUS

USA football Football Canada VARUSTEET JA TURVALLISUUS USA football Football Canada VARUSTEET JA TURVALLISUUS varusteiden sopivuus ja turvallisuus tuovat varmuuden pelaamiseen ei ole järkevää ostaa liian isoja varusteita ajatuksena, että lapsi kasvaa niihin

Lisätiedot

Rikstone H30W Käyttöohje

Rikstone H30W Käyttöohje H30W Käyttöohje 1 H30W Yleistä: H30W on 30W:n A-luokan 2-kanavainen putkivahvistin, joka on valmistettu Suomessa kokonaan käsityönä. Vahvistin on puhdas putkivahvistin, jossa ei ole käytetty puolijohteita

Lisätiedot

Genie E/B/Bs. Genie. Nero yhdistelmäkoneiden joukossa pesee, kuivaa ja jättää hygienisen tuloksen. affordable cleaning

Genie E/B/Bs. Genie. Nero yhdistelmäkoneiden joukossa pesee, kuivaa ja jättää hygienisen tuloksen. affordable cleaning Genie E/B/Bs Genie. Nero yhdistelmäkoneiden joukossa pesee, kuivaa ja jättää hygienisen tuloksen affordable cleaning Genie E/B/Bs Genie Markkinoiden nero Genie on pieni kävellenohjattava yhdistelmäkone,

Lisätiedot

MINI 240 Pinnakorkeusmittari Käyttö- ja asennusohje

MINI 240 Pinnakorkeusmittari Käyttö- ja asennusohje Labkotec Oy Myllyhaantie 6 33960 PIRKKALA Vaihde: 029 006 260 Fax: 029 006 1260 22.7.2014 Internet: www.labkotec.fi 1/9 MINI 240 Pinnakorkeusmittari Copyright 2014 Labkotec Oy Varaamme oikeuden muutoksiin

Lisätiedot

TV-TASON MAALAUS. Copyright Isto Jokinen

TV-TASON MAALAUS. Copyright Isto Jokinen TV-TASON MAALAUS LÄHTÖTILANNE TV-taso on laadukas, hyväkuntoinen ja aidolla tammiviilulla pinnoitettu. TV-taso ei kuitenkaan sovi väriltään omistajan sisustukseen, joten se halutaan maalata kiiltävän valkoiseksi

Lisätiedot

Nokeval. Pikaohje. Malli 2072 Sarjaviestille RS232 / RS485. No 090417 v1.0

Nokeval. Pikaohje. Malli 2072 Sarjaviestille RS232 / RS485. No 090417 v1.0 No 0907 v.0 Nokeval Pikaohje Malli 07 Sarjaviestille RS / RS8 Johdanto 07 on SCL sarjaliikenneprotokollalla toimiva näyttö, joka hakee mittaustuloksia toisilta sarjaliikennelaitteilta. Laitteessa on 9

Lisätiedot