VAIKUTTAVUUS KRIISINHALLINNASSA JA KONFLIKTINEHKÄISEMISESSÄ SEMINAARI Vanhan Ylioppilastalon Musiikkisali, Helsinki

Transkriptio

1 VAIKUTTAVUUS KRIISINHALLINNASSA JA KONFLIKTINEHKÄISEMISESSÄ SEMINAARI Vanhan Ylioppilastalon Musiikkisali, Helsinki RAPORTTI Seminaarin avauspuheenvuoron piti sisäministeriön neuvotteleva virkamies Antti Häikiö. Hän korosti että kriisinhallintatoimien ja konfliktinehkäisyn onnistuneisuutta on aina arvioitava tavoitteita vasten. Häikiö toi puheenvuorossaan vahvasti esiin erityisesti yhden kriisinhallintatoimien vaikuttavuuden arviointia hankaloittavan tekijän. Vaikuttavuutta on liki mahdoton arvioida jos ei vallitse yksimielisyyttä siitä, minkä politiikkasektorin alle toiminta edes kuuluu. Esimerkkinä Häikiö käytti EUNAVFOR Med operaatiota, jonka voi käsittää esimerkiksi maahanmuutto-, ihmisoikeus- tai turvallisuuspoliittisena toimena. Rauhantutkimuksen tulevaisuus SaferGlobe-tutkimusverkoston tutkimusjohtaja Maria Mekri reflektoi rauhantutkimuksen historiaa, ilmaisten edustavansa konfliktipotentiaalin vähentämiseen tähtäävää käytännöllistä lähestymistapaa. Mekrin mukaan rauhantukemisen haasteena on, että sillä tuetaan tyypillisesti vain yhteiskunnan piirissä olevia. Prosesseihin tarvittaisiin kuitenkin mukaan juuri ne syrjäytyneet, jotka siinä vähiten haluavat olla mukana. Yksilön rooli yhteiskunnan turvallisuuden säilymisen kannalta on korostunut myös terrorismin vaikutuksesta ja rauhantutkimuksessakin pyritään nykyisin tasapainottelemaan turvallisuuden vs. yksilönvapauksien tukemisen ristipaineissa. Rauhaa edistävien toimien vaikuttavuuden arviointia mutkistavat erilaajuiset käsitykset rauhasta ja sen tukemisesta. Hyvin moninaisten toimien voi nähdä tukevan rauhaa, jos rauhan käsittää hyvin laajasti. Toimia tai vaikuttavuutta helpompi on määritellä tavoitetila: täydellisen rauhan utopia, joka tuskin kuitenkaan on realistinen. Mekri eritteli rauhanvälityksessä ja tutkimuksessa pinnalla olevia teemoja. Nyt etsitään aktiivisesti uusia keinoja tukea rauhaa ja vähentää konfliktipotentiaalia. Ei-valtiollisten toimijoiden osuus tässä työssä on noussut runsaasti ja erityisesti yrityksiä pyritään aktivoimaan. Yritykset voivat myös lisätä alueen konfliktipotentiaalia keskittämällä vaurautta toimialueelleen, mutta myös vastakkaisia vaikutuksia on ja niistä tarvitaan lisää tietoa. Aiemmin yrityskriittisen asenteen sijaan nyt tarvitaan sillanrakennusta ja katsantoa, jonka avulla nähdään yritysten mahdollisuudet ja roolit rauhan rakentamisessa. Konflikti-aspekti olisi Mekrin mukaan syytä sisällyttää myös yritysvastuun periaatteisiin. Esimerkkinä rauhanvälitykseen tarjolla olevista välineistä Mekri esitteli SaferGloben Konfliktikompassipalvelun, joka on suunniteltu auttamaan yrityksiä toimimaan järkevästi konfliktiherkillä alueilla. Rauhantutkimuksen uutta aaltoa on mm. myös yhteiskuntatieteitä ja luonnontieteitä yhdistelevä näkökulma, jossa ei kavahdeta esimerkiksi neurobiologian keinoja konfliktikäyttäytymisen selittämisessä. Uusi tutkimus todistaa mielenkiintoisesti, että syntyminen konfliktialueelle vaikuttaa geeniperimään ja aivotoimintaan. Rauhantutkimuksen perinteinen, kirjanluku -tutkimustapa alkaa olla nähty ja uudet, teknologiaan pohjautuvat, esim. pelimaailmaa hyödyntävät tutkimustyylit valtaavat alaa.

2 Mekrin mukaan on tärkeää luoda uusia tutkimustapoja ja olla läsnä kentällä. Rauhanvälityksessä on konfliktisykliä lähestyttävä kokonaisvaltaisemmin. Toimia ei pidä kohdistaa vain konfliktin alkuun ja loppuun, vaan on pyrittävä vaikuttamaan ennaltaehkäisevästi läpi koko konfliktisyklin tai spiraalin. Alan tulevaisuus on Mekrin mukaan valoisa. Rauhaa käsittelevälle tiedolle on kysyntää ja sitä on liian vähän. SaferGlobe on toteuttamassa yhdessä muiden kumppanien kanssa seuraavan kolmen vuoden aikana Horizon 2020 rahoituksella vertailevan tutkimushankkeen kahdeksan EUsiviilikriisinhallintaoperaation vaikuttavuudesta. IECEU-hanke ( "Improving the Effectiveness of Capabilities in EU conflict preventation") on ainutlaatuinen laajuudessaan. Mekri korosti, että vaikka yritysvastuussa ei suoraan ole mainittu konflikteja, yrityksetkin voisivat hyödyntää järjestöjen jo pitkään käyttämiä konfliktisensitiivisyysmetodeja, kuten do no harm -periaatteiden noudattaminen. Käydyssä keskustelussa Mekriltä kysyttiin mm. tutkimukseen valituista siviilikriisinhallintamissioista: miksei mukaan valittu onnistunutta missiota, kuten EU:n ACEHin missio; mitä instrumentteja hankkeessa on mukana ja tutkimuksen painopisteistä. Mekri totesi missiovalintojen olleen tämänhetkisistä EU-missioista kattavasti valittuja. Hanke on alkuvaiheessa ja ensi vuonna siitä tiedetään enemmän, mutta mukana tulee näkymään haasteellinen kunta-, alueellisen-, valtiollisen- ja kansainvälisen tason toimintojen yhdistäminen ja kehitysavussa käytetyn systemaattisen analyysin sisällyttäminen kompleksisien konfliktien käsittelyyn. Mahdollisen taito kokemuksia rauhanrakentamisen arvioinnista CMI:n Oskari Eronen pohti vaikutusten arviointia rauhanrakentamisen näkökulmasta. Erosen mukaan vaikuttavuutta on todella vaikea arvioida onnistuneen konfliktiehkäisyn todentamisen vaikeuden, konfliktitilanteiden laajuuden ja kriisien kompleksisuuden ja pitkäkestoisuuden vuoksi. Käytännössä on mahdotonta yksiselitteisesti todistaa, että tietystä toimenpiteestä ja sen välittömistä tuloksista on seurannut juuri tietty laajempi vaikutus. Toimijoiden väliset ja joskus myös yhden toimijan sisäiset tavoitteet ovat usein ristiriitaisia. Tuloksellisuutta ei voi arvioida ilman selkeitä tavoitteita. Kriisinhallintahankkeiden suunnittelussa ja arvioinnissa lähdetään liian usein liikkeelle konkreettisista numeraalisista tavoitteista ilman, että ensiksi pohdittaisiin toimien laajempaa kontekstia ja tarkoitusta vaikuttavuudesta käsin. Toimien relevanssista käydään hyvin vähän viranomaiskeskustelua, useammin keskitytään pohtimaan vain hankkeiden edellytyksiä ja tekniikkaa, myös EU:ssa. Keskustelua relevanssista vaivaa hymistely ja vaivaantuneisuus. Usein pääkaupunkikeskeisesti päätettyjen toimien relevanssin (sisältäen kriisinhallintaa ohjaavat poliittiset linjaukset) ja toimien kestävyyden välinen suhde on poliittisesti hankala, mutta avoimuutta ja rehellisyyttä vaativa kysymys. Vastaus ei ole staattinen tai yksiselitteinen. Kriisinhallintatoimijan olisi myös aina muistettava olevansa osa systeemiä, johon vaikuttaa - peluri ja joskus myös spoileri. Neutraalit kirurgiset ulkoiset interventiot ovat mahdottomuus. Arvioinnin tulisi pohjata ulkopuoliseen tulosvastuuseen ja tilivelvollisuuteen, mutta sen tulisi kummuta myös toimijoiden omasta halusta ja tarpeesta oppia ja kehittyä. Muutoksenkestokyky sekä muutosten kautta oppiminen ja kehittyminen ovat välttämättömyys. Omatoimisen monitoroinnin ja evaluoinnin ei kuulu olla muusta toiminnasta erillinen välttämätön päänsärky, vaan tiivis osa toimintakokonaisuutta, jota tulee toteuttaa koko hankkeen ajan. Mm. eduskunnan ulkoasianvaliokunta on pitkään valittanut arvioinnin vähäisyyttä. Harvat julkisesti saatavilla olevat paperit käsittelevät lähinnä sotilaallista kriisinhallintaa.

3 Eronen kertoi myös tutkijakollokvion ja kolmen ministeriön yhteistoimintana toteuttamasta KRIHAVA-hankkeesta muutama vuosi sitten. Eronen selvitti heti esityksensä alkuun keskustelussa esille nousseen hankkeen tämänhetkistä tilannetta ja totesi, että hankkeen fokuksessa ovat mm. kriisinhallinnan työtavat, prosessit ja arviointikriteerit Suomen kriisinhallintaosallistumiselle Hanke odottaa yhä päätöstä mahdollisesta jatkosta. Eronen esitteli hankkeessa käytetyn vaikutusten arviointi nelikentän kansallisten ja kansainvälisten, sekä operationaalisten ja poliittis-strategisten tekijöiden välillä. Eronen käytti esimerkkejä CMI:n rauhanrakennushankkeista havainnollistamaan tehokkuuteen, tuloksellisuuteen ja vaikuttavuuteen liittyviä näkökulmia. Osa CMI:n dialogityöpajoista on järjestetty Suomen ja kohdemaan sijaan kolmansissa maissa, jotta ihmisten olisi helpompi keskittyä kohtaamaan toisensa. Jemenin tapauksessa CMI:n tukema epävirallinen poliittinen dialogi oli tuloksellinen siinä, että se onnistui lisäämään useiden ryhmien välisiä kontakteja ja luottamusta. Hanke vahvisti tiettyjen perinteisesti marginaalisten ryhmien ja naisten läsnäoloa kansallisessa dialogissa, mikä on erityisen tärkeää. Eri ryhmien kapasiteettia saatiin kasvatettua. Vaikuttavuuden kannalta hankkeessa oli olennaista inkluusion kasvattaminen eli se, että hankkeen myötä keskusteluun saatiin mukaan ääniä, jotka muuten eivät olisi tulleet kuulluksi. Kuitenkin esimerkiksi Jemenissä tilanne on sittemmin muuttunut yhden dialogin osapuolen lähdettyä hakemaan uutta poliittista ratkaisua voimakeinoin. Tällaisten riskien olemassaolo on niin rauhanrakentamisessa kuin kriisinhallinnassakin päätöksentekijöiden, rahoittajien ja toteuttajienkin hyväksyttävä. Puheenvuoroja seuranneessa keskustelussa käsiteltiin muun muassa kriisinhallinnan harhaanjohtavuutta käsitteenä suomen kielessä. Harvemmin hallitsemme kriisejä missiolla ja että latinan ja englannin kielen kriisinohjaus on lähempänä totuutta. Vaikuttavuuden arvioinnissa tarkastelunäkökulma on olennainen (Suomesta/kansanvälisesti tai mission näkökulmasta tai ruohonjuuritasolta katsottuna). Keskustelussa esitettiin myös kuinka vaikuttavuuden arviointi on potentiaalisesti yksinkertaistavaa, sillä esimerkiksi epäonnistuneeksi usein tuomitussa ISAF-operaatiossa saavutettiin suuria tuloksia tietyissä toimintalohkoissa. Vaikuttavuus on myös erilainen eri tasoilla, kuten hallinnon ja paikallisyhteisöjen tasolla. Keskustelussa nousi esiin myös siviilikriisien ja humanitaaristen kriisien yhteys. Humanitaaristen kriisien nähtiin voivan tulevaisuudessa yhä enemmän vaikuttaa siviilikriisien syntyyn, etenkin ilmastonmuutoksen takia. Erilaisten konfliktialueella puhkeavien samanaikaisten kriisien (esim. ruokaturva-, pakolais- tai terveydenhoitokriisi) käsittelijöiden välille tarvittaisiin enemmän vuorovaikutusta. Todettiin kuitenkin, että kaikki kriisit ovat olennaisesti siviilikriisejä. Paneelikeskustelu * * * Esityksiä seuraavaan paneelikeskusteluun ottivat osaa siviilikriisinhallintatehtävien veteraani VTT Leena Avonius, sisäministeriön neuvotteleva virkamies Antti Häikiö, prikaatikenraali Mauri Koskela, sekä ulkoasiainministeriön neuvonantaja Tanja Viikki. Paneelia moderoi KATUn pääsihteeri Anne Palm. Prikaatikenraali Mauri Koskela ilmaisi kuinka kriisinhallinta liiaksi yhdistetään sotilaalliseen komponenttiin, joka todellisuudessa on yleensä hyvin pieni osa toimijakenttää. Koskela esitteli aluksi YK-kriisinhallintaoperaation organisaatiokaavion, josta sen laajuus ja sotilaskomponentin pienuus ilmenivät selkeästi. Koskela tarkasteli kriisinhallintaa ja vaikuttavuutta Fortnan, Mooren ja Andersonin määritelmän pohjalta ja YK-näkökulmasta. YK:n operaatioissa on tapauskohtaisesti määritellyt mandaatit ja tavoitteet, eikä niitä voi

4 evaluoida samalla muotilla. Esim. kovien (YK:n peruskirjan artikla 7) interventioprikaatien operaatiossa tuottamia tuloksia on helpompi mitata kuin pehmeän kehyksen (artikla 6) operaatioiden, jotka toimivat usein myös pidemmällä aikavälillä. Koskela esitti yleisölle ja kanssapanelisteille joukon haasteita ja kysymyksiä pohdittavaksi. Poliittinen taso on avainasemassa operaatioiden mandaatteja määritettäessä. Koskelan mukaan näin kuuluu ollakin, mutta hän haastoi kuulijat pohtimaan, onko järkevää määrittää operaatioiden mittakaava ja miesmäärä poliittisesti ennen kuin todellista tarvetta on edes arvioitu. Koskela totesi myös konfliktien ideologisen vs. etnisten taustasyiden vaikuttavan ratkaisumahdollisuuksiin, samoin kuin rauhansopimuksen olemassaolon, konfliktien osapuolten epäsymmetrisyyden ja konfliktien pitkäkestoisuuden. Kolmas haaste pohdittavaksi koski eri toimijoiden joukkojen koulutuserot. Esimerkkinä Koskela mainitsi YKoperaatioihin osallistuvien joukkojen missiota edeltävän predeployment -koulutuksen puutteen sekä monilla kenttätoiminnan sujuvuuden vaarantavan huonon kielitaidon. Yksi hankaluus Koskelan mukaan ovat myös turhan idealistiset työntekijät operaatioissa. Myös operaatioiden kokonaisvaltaisuuden kannalta on tehtävää. Kriisinhallintahankkeiden sotilaskomponentin vaikuttavuuden kannalta keskeisintä on konfliktin ja väkivaltaisuuksien estäminen yhteistyössä muiden komponenttien kanssa. Onnistumisen paras mittari on se, ettei käytettävissä olevaa voimaa käytetä lainkaan, vaan se toimii ennaltaehkäisevästi. Ainoa tällä kriteerillä onnistunut YK-operaatio on ollut Makedoniassa. Toinen tärkeä vaikutus sotilaskomponentille on turvan tuottaminen muille alueen kriisinhallintatoimijoille. Makedonian lisäksi mm. Indonesian Acehissa, Itä-Timorissa ja El Salvadorissa on koettu onnistumisia kriisinhallinnassa. Sen sijaan Ruandan, Somalian ja Sudanin kaltaiset inhimilliset katastrofit ovat seurausta siitä, etteivät kansainväliset joukot ole ymmärtäneet tilannetta; joukoilla ei ollut tarvittavaa mandaattia, varustusta eikä kykyä ryhmittäytyä uhrien suojaksi hyökkääjiä vastaan. Puheenvuoronsa lopuksi Koskela esitti viisi väittämää. Ensinnäkin kriisinhallintaoperaation onnistumisen kannalta oleellisia ovat riittävät resurssit ja hyvä päätöslauselma. Toiseksi sotilaskomponenttien vaikuttavuus on kylmän sodan jälkeen ollut aiempaa parempi. Kolmanneksi, konfliktin luonteella on suuri merkitys siihen, käynnistääkö YK kriisinhallintaoperaation. Operaatioita ei käynnistetä alueilla, joissa konfliktissa on yksi selkeä voittaja. Neljänneksi sotilaallisen komponentin läsnäolo luo turvallista toimintaympäristöä kentällä. Viidenneksi sotilaallisen komponentin läsnäolo voi lisätä luottamusta konfliktiosapuolten välillä, ja estää yhteenotot. Leena Avonius käsitteli aihetta operaatiosta käsin, ihmisoikeuksien näkökulmasta. Hänenkin mukaansa operaatioiden vaikutuksia on aina tarkasteltava suhteessa annettuun mandaattiin. Mitä vaikuttavuuteen tulee, alueen ihmisoikeustilanteen ei voida sanoa parantuneen pelkästään ihmisoikeustarkkailua harjoittamalla, vaan olisi järkevämpää puhua laajemmista vaikutuksista tilanteeseen. Avonius käsitteli mandaatin määrittämisen ja muuttamisen problematiikkaa käyttäen esimerkkinään Etyjin Ukrainan monitorointimissiota. Operaatioiden mandaatteja on usein kritisoitu liian laajoiksi ja epämääräisiksi tai vuorostaan liian rajoitetuiksi (esim. EU:n monet tarkkailuoperaatiot, joissa on sanottu EU:n käsien olevan liian sidotut.) Operaatioiden mandaattien tarkentaminen yksityiskohtaisemmiksi taas rajoittaisi mandaatin joustavuutta konfliktin muuntuessa. Mandaatti saatetaan joutua tekemään hyvin nopeassa aikataulussa, kuten Etyj Ukrainassa ja sen muuttaminen on vaivalloista. Siksi seikkaperäisempi ja joustavampi operaatiosuunnitelma, jonka avulla mandaatti muutetaan käytännön toiminnaksi, on erityisen oleellinen instrumentti. Operaatioiden aikaa tuhrautuu usein mandaatista keskusteluun. Operaationaikainen pohdinta, kuuluuko tietty toimi mandaatin piiriin, pitäisi pyrkiä välttämään tehostamalla mandaatin laatimisvaiheen neuvotteluita.

5 Mandaatit ovat ihmisoikeuksien näkökulmasta usein hankalia, sillä niiden laadinnassa on harvoin mukana ihmisoikeuksien asiantuntijaa. Tässä on kehittämistä. Monien maiden edustajilla ei juuri ole ihmisoikeuskoulutusta, eikä esimerkiksi tarvittavia työkaluja ihmisoikeustarkkailun tekemiseen ole. Operaatioilla harvoin on suoranaista resurssipulaa, mutta resurssien oikeassa allokoinnissa on paljon parantamisen varaa. Avonius käsitteli myös operaatioiden raportointia. Esimerkiksi Etyjin Ukrainan monitorointimissio raportoi havainnoistaan edistyksellisesti päivittäin ja tämä toimintatapa on otettu yleisesti hyvin vastaan. Sinänsä positiivisessa julkisessa raportoinnissa piilee se hankaluus, että niihin nähtävän erityisen vaivan takia ne kuluttavat huomattavasti resursseja. Osa ihmisoikeustilannetta koskevasta tiedosta on myös niin sensitiivistä, ettei sitä sellaisenaan voi julkistaa. Tutkimuksen kannalta tämä on harmillista, sillä moneen tietoon on mahdotonta päästä käsiksi. Tiettyjä asioita voidaan kuitenkin nostaa esille, kuten SMM:ssä teemaraportteja maan sisäisistä pakolaisista ja kansalaisjärjestöjen toiminnasta ja näkemyksistä. On jälkikäteen hyvin vaikeaa arvioida, mikä kenttätyöhön osallistunut organisaatio on ollut vaikuttavin. Käytettyjä ratkaisuja ja työkaluja on paljon ja ne ovat usein hyvin monimutkaisia. Hiljainen diplomatia, järjestöjen yhteistyö, luottamukselliset operaatioraportit, monimutkaisuus ja monitoimijuus asettavat kaikki haasteita missioiden vaikuttavuusarvioinnille. Tanja Viikki kertoi esimerkin elävästä elämästä turvallisuus- ja kehityspolitiikkojen toisiaan täydentävyydestä. Viikki koki työnsä ulkoasiainministeriön kehityspoliittisella osastolla avanneen uusia oivalluksia, joita hän ei kentällä siviilikriisinhallintaoperaatiossa (mm. Afganistanissa) ollut ymmärtänyt. Viikin mukaan kehitysavun tuloksellisuus on pitkään ollut UM:n agendalla ja toiminnan lähtökohtana, vaikka parannettavaa yhä paljon onkin. Tulosperustaista lähestymistapaa on pyritty parantamaan. UM on pilotoinut tätä viimeksi Myanmarin maaohjelmointiprosessin yhteydessä. Toiminnan tulosperustainen arviointi on mahdotonta, ellei tavoitteita selkeästi pohdi, ja ellei paikallista tilannetta tunne ja hahmota. Myanmarin tapauksessa UM onkin tehnyt mm. konfliktianalyysia ja ihmisoikeustilanteen analyysia lähtötilannetta kartoittaakseen. Prosessi on tärkeä ja vie aikaa, muttei sen tarvitse olla akateeminen ja objektiiviset kriteerit täyttävä, vaan riittävä kunkin ohjelmointiprosessin tarpeisiin. Myös kriisinhallintaoperaatioille olisi hyötyä tulosperustaisesta lähestymistavasta. Voiko vaikuttavuutta ylipäätään arvioida kompleksisessa toimintaympäristössä? Viikin mukaan kysymys liittyy myös vahvasti keskusteluun YK:n uusista kestävän kehityksen tavoitteista. Myös YK:ssa on käynnissä ns. datarevoluutio. Vuosituhattavoitteiden arviointiakin pidettiin aiemmin mahdottomana, mutta siinä on sittemmin kehitytty. Käynnissä on nyt suuri määrä erilaisia rauhan tematiikkaan liittyviä evaluointeja ja arviointeja, mm prosessin, YK:n rauhanoperaatioiden, YK:n rauhanrakennusarkkitehtuurin sekä hauraiden valtioiden kehitystä sekä rauhan- ja valtionrakennusta edistävän New Dealin. Viikki toivoo näiden prosessien kontribuoivan eri toimijoiden yhteistyön kehittämiseen. Jos rauhanomaiset yhteiskunnat, oikeusvaltiokehitys ja inklusiiviset instituutiot nostetaan omaksi kehitystavoitteekseen uudelle post-2015 agendalle, tämä tulee muuttamaan myös kehitysyhteistyön fokusta: rauhaa ei nähdä vain kehityksen mahdollistajana, vaan se on itsessään yksi kehityksen tavoite. Kehitys ei ole mahdollista ilman turvallisuutta, eikä turvallisuus ole kestävää ilman kehitystä. Viikin mukaan kriisinhallinnan ja kehitysavun toimijoiden pitäisi molemminpuolisesti tiivistää yhteisymmärrystään toistensa luonteesta ja toimintakentästä. Kehitysyhteistyön ei pitäisi olla irrallinen, kriisinhallintaa seuraava kokonaisuus, vaan synergiaetuja tulisi katsoa myös aiemmin. Antti Häikiö aloitti puheenvuoronsa käsittelemällä Viikin esiin nostamaa kehitysyhteistyön New Dealia. New Deal lähti liikkeelle vastaanottajamaiden kritiikistä lännen

6 kehitysyhteistyötä kohtaan. Uudessa mallissa korostuneempia ovat valtionrakennus, poliittinen dialogi ja turvallisuusnäkökohdat. Häikiön mukaan vaikuttavuus on Suomessa hyvällä mallilla verrattuna vaikka Etelä-Eurooppaan, josta käydään Brysselissä oppimassa aiheesta. Häikiö esitteli joukon suomalaisten siviilitoimijoiden hyviä ja kekseliäitä saavutuksia kriisinhallinnassa ja konfliktinehkäisyssä. Esimerkiksi siviilituomarin kustannukset eivät ratkaisevasti eroa yksittäisten sotilashenkilöiden kustannuksista, kun taas jalanjäljen koko voi olla ratkaisevasti erilainen. Häikiö toi esille turvallisuuskehityksen kätevänä käsitteenä turvallisuus- ja kehitysnäkökohtien yhdistämiseksi. Esimerkkinä tähän rajapintaan osuvasta operaatiosta on Suomen ja Viron tukema turvallisuusalojen yhteinen korkeakoulu Kosovossa. Humanitaarisen, sotilaallisen ja kehitysavun yhteensovittamista sietäisi tutkia enemmän eikä se olisi erityisen haastavaakaan. Uuteen hallitusohjelmaan on linjaus tähän yhteensovittamiseen liittyen. Häikiö odotti mielenkiinnolla mitä tämä käytännössä tarkoittaa. Suomessa riittää ymmärrystä näistä aloista, se on meidän aseemme volyymin sijaan. Järjestöjen päätöksentekoon on pyrittävä vaikuttamaan. * * * Tilaisuuden loppupuheenvuoron piti kriisinhallinnan ja rauhanrakentamisen asiantuntija Kalle Liesinen. Hän aloitti korostamalla kuinka salissa oli koolla suuri osa valtakunnan kehitysyhteistyö- ja kriisinhallintaosaamisesta. Liesisen mukaan vaikuttavuus on aina taistelua aikaa vastaan ja sen arviointiin tarvitaan aina hahmottava pohjakartta. Vaikuttavuuden arvioinnista tekee erityisen hankalaa se, että fyysisten numeeristen ja konkreettisten tulosten lisäksi myös toiminnallista vaikutusta on arvioitava, vaikka mielemme ei olekaan virittynyt ymmärtämään tällaisia tuloksia. Emme halua nähdä esimerkiksi konfliktiosapuolia yhteen tuovaa juoksukilpailua vaikutuksena. Mielemme on virittynyt laskemaan ruumiita. Epätoivoiseksi ei kuitenkaan sovi ryhtyä pelkkä läsnäolo on jo vaikuttamista, mukana kannattaa olla, vaikka vaikutukset ei suuria tai varmoja olisikaan. Liesinen nosti esiin suhteellisen köyhtymisen suurena konflikteja synnyttävänä ongelmana. Äärimmäisen köyhyyden vähentäminen on rauhan rakentamisen keskiössä, eritoten Afrikassa. Liesinen käytti konfliktien ratkaisusta analogiaa palavasta öljytynnyristä, jota sammutettaessa silkka veden kaataminen on omiaan lisäämään tuhoa. Toimivampaa on rakentaa tiivis sammutuspeite nivomalla yhteen kaikki toimijat ja teemat. Pöytä nousee vain, jos sitä nostetaan samaan aikaan kaikista kulmista.