Aikuiskasvatus käsitteenä ja toimintana

Transkriptio

1 HY/Avoin yliopisto Pirkko Raudaskoski Aikuiskasvatus käsitteenä ja toimintana Tässä artikkelissa aikuiskasvatustoimintaa ja sitä kuvaavia käsitteitä tarkastellaan suhteessa yhteiskunnan muutosten eri vaiheisiin. Artikkelissa etsitään vastauksia siihen, miten aikuiskasvatusta on toteutettu ja määritelty eri aikoina. Aikuiskasvatuksen traditioiden ja kehityksen keskeisten piirteiden tunteminen auttaa edelleen ymmärtämään ja analysoimaan aikuiskasvatuksen ja -koulutuksen nykytilannetta. Käsite sisältää tietyn merkityksen ollen samalla ajattelun pienin yksikkö (Hirsjärvi 1983.) Aikuiskasvatustiedettä opiskelevana sinun olisi hyvä oppia erottelemaan aikuiskasvatustieteessä vakiintuneet käsitteet ja termit näille käsitteille annetuista merkityssisällöistä. Käsitteet heijastavat aina omaa aikaansa; esimerkiksi aikuiskasvatustoiminnasta käytetyt erilaiset käsitteet ovat samalla kuvanneet toiminnan painopisteitä ja käytännön aikuiskasvatustoimintaa. Aikuiskasvatuksen käsitteestä käyty keskustelu on sisältänyt syvällistä pohdintaa alan perusluonteesta, toiminnan päämäristä ja taustalla piilevistä arvoista. (Tuomisto 1994.) a) Aikuiskasvatuksen esivaihe: lähtökohdat kirkon kansanopetuksessa Suomessa on kautta aikojen opetettu aikuisia esim. mestarit ovat opastaneet työnteon ohessa oppipoikiaan. Ruotsin vallan ajoilta n luvulta lähtien pappeja ja kirkonmiehiä koulutettiin ensin katolisen kirkon sitten luterilaisen kirkon tarpeisiin. Virkamiehiä koulutettiin palvelemaan Ruotsin kuningasta ja myöhemmin autonomian aikana Venäjän suurruhtinaskuntaa. (Heikkinen 1989.) Kaikkina aikoina on harrastettu tavallisiin kansalaisiin kohdistuvaa kansanopetusta ja kansansivistystä. Luterilainen uskonpuhdistus käynnisti kirkon harjoittaman kansanopetuksen Mikael Agricolan suomenkielisen aapisen ja katekismuksen myötä. Julkaisut mahdollistivat koko kansan lukutaidon kehittämisen. (Tuomisto 1994.) Lukemista opetettiin rinnan saman pöydän äärellä niin aikuisille kuin lapsillekin. Lukutaidon katsottiin olevan edellytys ensinnäkin uskonnollisen tiedon levittämiselle ja toiseksi kansallistunnon nostattamiselle. Erilaiset ideologiat ja opit juurrutettiin kansan mieliin vielä pitkään ulkoluvun avulla, koska vain harvat osasivat sisälukua. Monet aikuiset kokivat aakkosten tavaamisen vaikeaksi ja siksipä kansan kieleen levisivät sananparret "nuorina vitsa väännettävä", "ei vanha koira opi uusia konsteja", " minkä nuorena oppii sen vanhana taitaa". Ajateltiin, että oppiminen kuuluu vain lapsille ja nuorille. (Tuomisto 1994.) Seuraavaan kuvioon 1 on kiteytetty se, mitä aikuisten kouluttaminen on ollut ennen esihistoriallisesta ajasta aina autonomian ajalle asti. 1

2 kansanopetusta (oppien juurruttamista) kuuliaisten virkamiesten koulutusta koulutusta kirkon tarpeisiin traditioiden ja taitojen siirtoa mestarilta oppipojalle Ruotsin vallan aika luvulta alkaen Esihistoria 8000 ekr 1100 jkr Keski-aika (Muodollisen koulutuksen historia alkaa) Uskonpuhdistuksen aika Valistuksen aika Hyödyn tavoittelu Ruotsi-Suomen mahtavuuden aika I kouluverkosto syntyy) (Heikkinen 1989) P.Raudaskoski Kuvio1. Aikuiskasvatus ennen autonomian aikaa Seuraavaksi esittelen pääsääntöisesti Tuomiston (1994, 1999) jäsennyksen mukaisesti aikuiskasvatuksen peruskäsitteen kehitysvaiheita ja toiminnassa tapahtuneita muutoksia autonomian ajalta tähän päivään asti historiallisia vaiheita. Alla olevasta kuviosta 2 voi nähdä kuinka aikuiskasvatus käsitteenä on muuttunut aikojen saatossa. Autonomian kansallisen heräämisen aika Itsenäistymisen, eheyttämisen aika Jälleenrakennuksen ja hyvinvointivaltion rakentamisen aika Rakennemuutoksen, laman ja kansainvälistymisen, globalisaation, tietoyhteiskunnan rakentamisen aika Kansan opetus (aikuiskasvatuksen esivaihe) Vapaa kansansivistys *Aikuiskasvatus Elinikäinen kasvatus *Vapaa kansanvalistus *Vapaa sivistys Jatkuva koulutus *Aikuiskoulutus *Elinikäinen oppiminen Kansanvalistuksen kausi P.Raudaskoski sl 2006 Lähteet: Tuomisto1994;1999 Kansansivistystyön vakiintumisen kausi Valtiollisen aikuiskoulutuspolitiikan kausi ( loppu) Markkinasuuntautuneen aikuiskoulutuspolitiikan kausi ( ) *Tähdellä merkityt käsitteet ovat niitä käsitteitä, jotka ovat kunakin aikakautena vakiintuneet joko tieteentekijöiden tai hallintovirkamiesten kielenkäyttöön. Kuvio 2. Aikuiskasvatuksen peruskäsitteen kehittyminen 2

3 b) Kansanvalistuksen kausi suomalais-kansallisen identiteetin luominen alkaa Kansanvalistuksen kaudella ( ) aikuiskasvatus oli luonteeltaan julistuksenomaista ja herätteellistä valistustyötä kohdistuen kansaan, "rahvaaseen" lähinnä maaseudun ja kaupunkien työväestöön. Aikuiskasvatustoiminnan käynnistäjinä ja sen johdossa olivat aluksi sivistyneistön edustajat, lähinnä fennomaanit, jotka näkivät kansan valistamisen edistävän suomalaisuuden asiaa. Seuraavaksi aikuiskasvatustoimintaa alkoivat järjestää erilaiset kansanliikkeet ja kansalaisjärjestöt. Ne taistelivat kuten sivistyneistökin suomalaisen kulttuurin ja itsenäisen valtion puolesta. Ne taistelivat myös siveettömyyttä ja turmelevia harrastuksia vastaan. Kansalle opetettiin ihanteita kuten ahkeruus, säästäväisyys, hyvätapaisuus jne. (Tuomisto 1999, Kasvava aikuinen video- ja tv-sarja 1999 Kansanliikkeestä koulutukseksi jakso.) Työväenliikkeen piirissä aikuiskoulutuksella ja tiedolla ajateltiin olevan merkitystä yhteiskunnallisen vallan välineenä. Ensimmäinen erityisesti aikuisten opetus- ja kulttuuritoimintaan keskittynyt organisaatio Kansanvalistusseura perustettiin Maaseudun nuorison opinahjoksi perustettiin Kangasalalle vuonna 1889 ensimmäinen suomalainen kansanopisto. Kaupunkien työväestön yhteiskunnallis-yleissivistävien opintotarpeiden tyydyttämiseksi perustettiin Tampereelle vuonna 1899 ensimmäinen työväenopisto. Kansanvalistuksen aikakaudella asiantuntijoiden kielenkäyttöön vakiintui käsite vapaa kansanvalistus. Kansanvalistus pinnallisessa merkityksessä voi tarkoittaa pelkästään tiedon levittämistä ihmisille, jolloin ei pohdita välitetyn tiedon perillemenoa ja sen käytön ongelmia lainkaan. Pinnallisesta kansanvalistuksesta käytettiin lisäksi nimitystä ekstensiivinen kansanopetus. Syvällisemmässä kantilaisessa merkityksessä valistus voi tarkoittaa kuitenkin ihmisten kriittisen ajattelun kehittämistä ja ihmisten rohkaisemista käyttämään omaa järkeään. Syvällisemmästä valistustyöstä käytettiin myös käsitettä intensiivinen kansansivistystyö. On siis hyvä huomata, että vapaalla kansansivistyksellä voi olla eri merkityksiä. Liakan (1918) mukaan kansanvalistukselle oli ominaista, että se on ihmisten vapaaehtoista, heidän vapaaaikanaan tapahtuvaa toimintaa ja että opiskelu tapahtui varsinaisen koulutusjärjestelmän ulkopuolella. (Tuomisto 1994.) Vapaa kansanvalistus käsitteenä o Tunnustuksellista ja sitoutunutta perus- ja yleissivistävän tiedon levittämistä maaseudun rahvaan sekä kaupunkien työväestön ja teollisuustyöväestön keskuuteen sivistyneistön ja myöhemmin erilaisten järjestöjen toimesta (Tuomisto 1994.) c) Vapaa kansansivistyksen kausi - eri väestöryhmien intressit huomioon Vapaan kansansivistyksen kaudella ( ) aikuiskasvatus oli luonteeltaan ihmisen kokonaisvaltaiseen kehittämiseen tähtäävää, eri väestöryhmien omista intresseistä nousevaa ja jopa eri kansanryhmiä yhdistämään pyrkivää. Kyseisenä kautena vakiinnuttivat asemansa vapaan sivistystyön organisaatiot kuten kansanopistot, työväenopistot ja kansalaisjärjestöjen sivistystyö. Pääasiallisesti aikuiskasvatus oli yleissivistäviä ja yhteiskunnallisia opintoja sekä 3

4 erilaisia harrastusopintoja tukevaa toimintaa ja se kohdistui koko väestöön. (Tuomisto1994.) Vapaan kansansivistyksen kaudella vakiintui asiantuntijoiden kielenkäyttöön käsite vapaa (kansan)sivistys(työ) luvulle siirryttäessä Suomen yhteiskunnallis-poliittinen tilanne oli täysin muuttunut. Suomi oli itsenäinen valtakunta, mutta sen kansa kuitenkin jakautunut kahteen leiriin valkoisiin ja punaisin. Monet kansansivistäjät katsoivat, että kansalaissota oli osoittanut harjoitetun kansanvalistustyön pinnallisuudesta ja tehottomuudesta. Työväenjärjestöt ryhtyivät kehittämään työväen omaa sivistystyötä, koska työväenliikkeen piirissä luottamus sivistyneistön järjestämään puolueettomaan sivistystyöhön oli kadonnut. Työväenliikkeen arvoista kumpuavan sivistystyön tehtäväksi nähtiin työväen yhteiskunnallisen ja valtiollisen aseman parantaminen. (Tuomisto1994.) Sanan vapaa liittämisestä alan peruskäsitteeseen katsottiin tarpeelliseksi, koska kansalaisten opiskelu on vapaaehtoista toimintaa itsensä kehittämiseksi. Sanaa kansa taas ei välttämättä niin olisi haluttu liittää uuteen peruskäsitteeseen, koska kansansivistys viittaa aikoihin, jolloin sivistyneistön ja kansan katsottiin kuuluvan eri leireihin. Jotkut toki ajattelivat, että kansasanaan ei liity mitään halventavia sivuvivahduksia ja että sillä voidaan tarkoittaa mitä tahansa kansankerrosta. (Tuomisto1994.) Vapaa (kansan)sivistys(työ) käsitteenä o Tunnustuksetonta, tieteenomaisuuteen ja totuuteen pyrkivää koko väestöä koskevaa omaehtoista kokonaisvaltaista persoonallisuuden kehittämistä tukevaa toimintaa erilaisten järjestöjen ja kansansivistys organisaatioiden toimesta. (Tuomisto1994.) Castren määritteli Helsingin työväenopiston johtajana ja Kansanvalistusseuran esimiehenä toimiessaan vapaan kansansivistystyön käsitteen komiteamietinnössä Valtio ja vapaa kansansivistys seuraavasti: Vapaaksi kansansivistystyöksi sanotaan kaikkea sitä moninaista tointa, jonka tarkoituksena on saada hereille ja edistää aikuisten itsekasvatuspyrkimyksiä ts. heidän pyrkimyksiänsä sekä tietojensa syventämiseen ja laajentamiseen että tunne-elämänsä ja käytöstapansa jalostamiseen, jotta he täydellisemmin kehittyisivät sivistyneiksi ihmisiksi ja vastuukykyisiksi yhteiskunnan jäseniksi niissä elämänoloissa ja elämäntehtävissä, jotka he tuntevat omikseen. (Tuomisto 1998.) Castren näki, että sana sivistys on parempi kuin valistus, koska sanalla sivistys on ihmisolemusta syvemmin ja monipuolisemmin koskeva merkitys. Valistus tarkoitti Castrenin mielestä tiedollisten eli älyllisten kykyjen kehittämistä ja taas sivistys sydämen sivistystä eli tunneelämän hienostumista sekä tapojen, käytöksen ja erilaisten pyrkimysten esim. huvittelukulttuurin jalostumista. Kansansivistyksen tuli olla koko kansan etu ja velvollisuus. Puhdas ammattisivistys EI siihen kuulunut. Castrenin ajatteluun vaikutti paljolti englantilaisen aikuiskasvatuksen perinteet ja liberalistiset perusperiaatteet.(tuomisto 1994.) Vapaan sivistystyön arvoperustaksi voidaan määritellä humanistisesta ihmiskäsityksestä nousevat periaatteet: kokonaispersoonallisuuden kehittäminen sisältäen sekä älyllisen että emotionaalisen ja moraalisen puolen kehittämisen, opintojen omaehtoisuus, tieteenomaisuus tai tiedon kriittinen arviointi, opinnollisuus, harrastuneisuus sekä itsesäätelyn vapaus sekä sivistyksellinen tasa-arvo. Viimeksi mainitun periaatteen mukaan on heikoimmassa taloudellisessa ja sosiaalisessa asemassakin olevilla mahdollisuus osallistua itsensä kokonaisvaltaiseen kehittämiseen kaikissa eri elämän yhteyksissä. (Tuomisto 1994, Sihvonen 1996.) 4

5 d) Sotien jälkeisen aikuiskasvatuksen ja -aikuiskoulutuksen sekä valtiollisen aikuiskoulutuspolitiikan kausi Valtiollisen aikuiskoulutuspolitiikan kaudella ( ) aikuisten ammatillinen aikuiskoulutus laajeni merkittävästi ( ), aikuiskasvatus tuli osaksi yleistä koulutuspolitiikkaa (1970 luku) ja ammatillisen aikuiskoulutuksen järjestelmä laajeni ja kehittyi (1980- luku). Heti sotien jälkeen vain 10% :llä työelämässä toimivista oli ammatillista koulutusta. Tarvittiin tehokasta ja lyhytkestoista pikakoulutusta turvaamaan riittävän ammattitaitoisen työvoiman saanti. Suomalainen teollisuus ja jälleenrakennustyö oli saatava vauhdilla käyntiin. Lisäksi käynnistyi hyvinvointivaltion rakentaminen. Laajat väestöryhmät erityisesti sodasta palaavat rintamamiehet koulutettiin yrityksissä valtiovallan tuella täysin uusiin ammatteihin. Työnantajat käynnistivät ammatillista peruskoulutusta työntekijöilleen. Osa hankki ammattitaitonsa erikoisammattikoulussa. Työnjohdolle annettiin erityistä työnjohdollista koulutusta. (Tuomisto 1999.) 50-luvulla perustettiin keskusammattikoulujen verkosto, jonka vaikutuksesta ammatillinen peruskoulutus laajeni nuorison keskuudesta aikuisten keskuuteen. Aikuiskasvatuksen tehtäväkenttä laajeni vapaan kansansivistystyön ulkopuolelle erityisesti ammatillisen aikuiskoulutuksen ja tutkintotavoitteisten opintojen suuntaan. (Tuomisto 1999.) 1970-luvulla aikuiskasvatus otettiin osaksi yleistä koulutuspolitiikkaa ja samalla alkoi intensiivinen ammatillisen aikuiskoulutuksen kehittämiskausi. Aikuiskoulutuspolitiikan viralliseksi perustavoitteeksi määriteltiin koulutuksellisen tasa-arvon lisääminen samaan aikaan, kun alettiin puhua elinikäisestä kasvatuksen periaatteesta.(tuomisto 1994, 1999.) Viimeksi mainittu periaate tarvitsee toteutuakseen sivistyksellisen tasa-arvon tavoitteen rinnalleen. Elinikäisen kasvatuksen periaatteen näkökulmasta on tärkeää ottaa huomioon koulutustarjonnan tasapuolisuuden lisäksi työelämän kehittäminen oppimisyhteisöiksi ja oppiviksi organisaatioksi. (Tuomisto 1994.) Lisäksi on huomioitava opiskelumahdollisuuksien tasa-arvoisuus esim. aikuisten opintotukiasiat sekä oppimisprosessin tasa-arvoistaminen. Tällä tarkoitetaan sitä, että aikuiset voivat esim. osoittaa näyttötutkinnoin osaamistaan. Koulutuksesta saatavat aikuisten tuloksetkin pitäisi olla nuorten kanssa tasa-arvoisia sikäli, että aikuisten tutkintojen tulee vastata nuorten suorittamia tutkintoja. Vaikka tasa-arvo-tavoitteet jäivät 70 - luvulla konkretisoimatta ja toteutumatta ei sen tavoittelusta kannata kuitenkaan Tuomiston mukaan luopua. (Tuomisto 1994.) Suomeen perustettiin sotien jälkeen runsaasti aikuiskoulutusorganisaatiota: erilaisia koulutusinstituutteja sekä koulutus- ja kurssikeskuksia esim. ATK- instituutti ja Valtion koulutuskeskus. Aikuiskoulutuspolitiikassa kehittämisen kohteena oli aikuisten perusopinnot ja ammatillinen aikuiskoulutus. Sodan jälkeisenä kautena peruskäsitteiksi vakiintuivat aikuiskasvatus ja aikuiskoulutus, jotka molemmat elävät yhä rinnan tänä päivänä. Sodan jälkeen otettiin käyttöön käsitteet elinikäinen kasvatus ja jatkuva kasvatus. Ne tosin saivat myöhemmin väistyä elinikäisen oppimisen käsitteen tieltä. Suomessa "aikuisten kasvatuksesta" puhui jo 1929 Castren komiteamietinnössään. Harva käytti käsitteitä vapaa kansansivistys ja aikuiskasvatus toistensa synonyymeina tekemättä eroa niiden välillä. Harvan mukaan vapaa kansansivistystyö on perusluonteeltaan kasvatusta. 5

6 Harvan (1958) mukaan kasvatuksessa voidaan erottaa kolme vaihetta: perustuva yleissivistys, ammattisivistys ja korkeampi yleissivistys. Katsottiin, että yleissivistystä tarvitsivat erityisesti kouluopetuksesta osattomaksi jääneet aikuiset. Ammattisivistystä tarvittiin työelämässä. Harva ei sisällyttänyt ammattisivistystä aikuiskasvatukseen. Hän ei halunnut panna niin paljon painoa sille, jottei se koidu esteeksi yleissivistykselle. Hänen mukaan korkeampi yleissivistys nimenomaan kuului olennaisesti aikuiskasvatukseen.(tuomisto 1994.) Kosti Huuhka väitteli ensimmäisenä Suomessa aikuiskasvatuksesta. Hän rajasi aikuiskasvatuksen tapahtuvaksi koulutoimen ulkopuolella ja painotti, että aikuiskasvatus tarkoittaa kasvatin parasta eikä hänen käyttämistään välineenä jotakin muuta tarkoitusta varten. Aikuiskasvatuksesta muodostui täten laajempi käsite kuin aikuiskoulutuksesta. Aikuiskasvatus - käsite yleistyi vähitellen luvulla. Aikuiskasvatus käsitteenä o Koko väestöön suuntautuvaa yksilön persoonallisuuden kokonaisvaltaista kehittämistä tukevaa niin yleissivistävää, yhteiskunnallista, harrastustavoitteista kuin ammatillistakin aikuiskoulutusta valtiovallan, työnantajien sekä vapaan sivistystyön organisaatioiden toimesta. (Tuomisto 1994) o Organisoitua kasvatustoimintaa, jonka avulla aikuiset voivat normaalimuotoisen kouluopetuksen ulkopuolella toteuttaa tavoitteisesti etenevää oppimista päämääränä sosiaalisten tehtävien hallinta ja persoonallisuuden kehittymisen jatkuminen (Alanen 1991) Sotien jälkeen työnantajat, erilaiset järjestöt ja valtiovalta alkoivat järjestää ammatillista koulutusta runsaasti. Kyseinen koulutus oli luonnollisesti yhteiskunnan ja elinkeinoelämän tarpeista lähtevää, velvoiteluonteista ja tuotantotoiminnan tehostamiseen tähtäävää. Pikkuhiljaa huomattiin, että vapaan sivistystyön ja elinkeinoelämän kouluttajien intressit olivat joiltakin osin yhtenäiset: olihan loppujen lopuksi kysymys samasta asiasta eli aikuisten opettamisesta.(tuomisto 1994.) 1971 aloitettiin suunnitelmallinen aikuiskasvatusjärjestelmän hahmottaminen ja kehittäminen. Aikuiskoulutuskomitea otti aikuiskasvatuksen rinnalle käsitteen aikuiskoulutus. Termin valintaa ohjasi ajatus aikuisopintojen merkityksestä tuotannon kehittämiselle ja aikuiskoulutuksen kokonaisvaltaiselle suunnittelulle ja kehittämiselle osana yhteiskunnan koulutusjärjestelmää. Aikuiskoulutuksen käyttö yleistyi eteenkin julkisen hallinnon ja elinkeinoelämän piirissä. Ajateltiin, että aikuiskoulutus sopisi aikuiskasvatuksen alakäsitteeksi lähinnä kelpoisuus- ja tutkintotavoitteisen aikuiskasvatuksen nimikkeeksi.(tuomisto 1994.) Aikuiskoulutus käsitteenä o Koko väestöön ja erityisesti koko työvoimaan suuntautuvaa kansainvälisen kilpailukyvyn säilyttämiseen, työvoiman ammatillisten pätevyyksien kehittämiseen sekä kansalaisten koulutus- ja opiskelutarpeiden tyydyttämiseen tähtäävää aikuisten ammatillista perus- ja lisäkoulutusta. (Tuomisto 1994) Elinikäinen kasvatus käsitteenä o Kaikki erimuotoinen kasvatus lapsuudesta vanhuuteen asti (Unesco.) Kaikki sellainen yksilön elämänaikana tapahtuva formaalinen, ei-formaalinen ja informaalinen oppimistoiminta, joka tekee mahdolliseksi hänen persoonallisuutensa sekä sosiaalisen että ammatillisen elämänsä mahdollisimman täydellisen kehityksen. (Dave 1976) 6

7 o Kasvatuksellinen periaate ja kokonaisnäkemys, jonka mukaan ihmisen oppiminen ulottuu jatkuvana kasvuprosessina koko elämänaikaan kattaen kaikki elämänkaudet. (Alanen 1981) Jatkuva koulutus käsitteenä o Kouluviranomaisten ja erilaisten kasvatusalan toimikuntien ja suunnitteluryhmien määrittelemä periaate, jonka mukaan jokaisella ihmisellä tulee osana elinikäistä oppimista kaikkina ikäkausina olla mahdollisuus oman persoonallisuutensa jatkuvaan, monipuoliseen kehittämiseen järjestelmällisen ja joustavan opiskelun avulla. (Komiteamietintö 1983) Koiviston ja Sorsan hallituksien aikaan 80-luvulla aikuiskoulutusta haluttiin tehostaa ja käyttää lääkkeeksi työttömyyteen. Sovittiin mm. työmarkkinajärjestöjen kanssa siitä, että lomautukset korvataan koulutuksella. (Rinne ja Vanttaja 1999.) 80-luvulla ammatillisen aikuiskoulutuksen järjestelmä laajeni ja kehittyi entisestään. Perustettiin maamme kaikkiin yliopistoihin täydennyskoulutuskeskukset, jolloin yliopistojen arvosanaopetus, ammatillinen aikuiskoulutus, akateeminen työllisyyskoulutus sekä ikääntyneitten yliopistotoiminta laajeni maamme kaikkiin osiin. Vuonna 1987 annetulla lailla määrättiin kaikkien ammatillisten oppilaitosten tehtäväksi ammatillisen aikuiskoulutuksen järjestäminen. (Tuomisto 1999.) Holkerin hallituskautena elettiin korkeasuhdanteen loppuaikoja. Puhuttiin rakennemuutoksesta ja sen toteuttamiseksi oli aikuiskoulutustarjonnan oltava laajaa ja joustavaa ammatillista koulutusta. Työntekijöiden osaaminen oli saatava vastaamaan työelämän nopeasti muuttuvia tarpeita ja lisäksi oli edistettävä käyttämättömän työvoiman ja avointen työpaikkojen kohtaamista. Holkerin hallituskautena vaadittiin lisäksi, että Ylen yhteyteen oli perustettava aikuiskoulutusta palveleva järjestelmä. ( Rinne ja Vanttaja 1999.) e) Markkinasuuntautuneen aikuiskoulutuspolitiikan kausi ja elinikäinen oppiminen Markkinasuuntautuneen aikuiskoulutuspolitiikan kaudella (1990-luvun alusta lähtien) koulutussektorin katsottiin paisuneen liian suureksi ja kalliiksi valtiojohtoisen aikuiskoulutuspolitiikan ansiosta luvun laman seurauksena koulutusmäärärahoja supistettiin aikuiskasvatuksessa ja erityisesti vapaan sivistystyön sektorilla. Aikuiskoulutusorganisaatioiden oli pakko rationalisoida toimintaansa ja muuttua tulosvastuullisiksi yksiköiksi: koulutusmaksut kohosivat ja koulutusorganisaatioiden välille synnytettiin kilpailua. (Tuomisto 1999.) Ahon hallituskautena ( ) vaadittiin, että ammatillinen aikuiskoulutusjärjestelmä oli yhtenäistettävä. Aikuiskoulutusta ohjailtiin jatkuvan koulutuksen periaatteella. Erityisesti haluttiin tukea työvoiman ammatillista kehitystä, vaikka lama lisäsi työttömyyttä ja työvoimakoulutuksen tarvetta.(rinne ja Vanttaja 1999.) Ammatilliset kurssikeskukset muuttuivat vuonna 1991 aikuiskoulutuskeskuksiksi, joista mm. työvoimaviranomaiset ostivat tai hankkivat tarvitsemaansa koulutusta luvun alussa perustetut ammattikorkeakoulut alkoivat toimia aikuiskoulutusorganisaatioina. Lisäksi perustettiin näyttötutkintojärjestelmä. Ammatillinen aikuiskoulutuksen nähtiin olevan välineenä talouselämän kilpailukyvyn säilyttämisessä kansainvälistyvässä ja yhdentyvässä Euroopassa. Markkinasuuntautuneen aikuiskoulutuspolitiikan kaudella aikuisten kouluttautumisesta tuli 7

8 paitsi ostettava tuote niin myös voimakkaan koulutuspoliittisen ohjauksen kohde. Aikuiskoulutusta ohjataan elinikäisen oppimisen periaatteesta käsin (Tuomisto 1999.) Lipposen hallituskautena aikuiskoulutusta katsottiin tarvittavan massatyöttömyyden ja syrjäytymisen torjumiseksi. Aikuiskoulutus nähtiin osaksi elinikäistä oppimista edistävää toimintaa. Alettiin puhua työvoiman joustoista ja aikuisten erityisesti pitkäaikaistyöttömien kannustamisesta ja aktivoimisesta aikuiskoulutukseen. Työssä olevien taas katsottiin tarvitsevan omaehtoista oppimista. Tavoitteeksi asetettiin koko väestön koulutustason nostaminen. Kuitenkin edellytyksiä osallistua heikennettiin leikkaamalla opintotukia 300 miljoonalla markalla luvun lopussa.(rinne ja Vanttaja 1999.) Tällä hetkellä aikuiskasvatuksen ja koulutuksen halutaan edistävän aikuisväestön aktiivista kansalaisuutta, demokratiaa ja työllistettävyyttä koko Euroopassa. ( Eu- komission valmisteluasiakirja elinikäisestä oppimisesta 2000). Elinikäisen oppimisen käsite yhdessä elämänlaajuisen oppimisen käsitteen kanssa ovat suosittuja käsitteitä talouselämän asiantuntijoiden ja koulutuspoliitikkojen, hallintovirkamiesten ja aikuiskoulutusta suunnittelevien, toteuttavien ja arvioivien asiantuntijoiden kielenkäytössä sekä kasvatustieteilijöiden keskuudessa. Elinikäinen oppiminen käsitteenä o Kaikki se oppimistoiminta, joka jatkuu läpi elämän ja jonka kohde, intensiteetti ja systemaattisuus vaihtelee yksilöstä ja elämäntilanteesta toiseen.(ropo 1994) o o Kaikki ihmisen elinaikainen oppiminen riippumatta siitä, missä tai miten se on tapahtunut. Termi korostaa opiskelijakeskeisyyttä ja oppimisprosessin yksilöllisyyttä elinikäisen kasvatuksen /oppimisen kehittämisen lähtökohtana (Tuomisto 1994) Elinikäinen oppiminen on muutosprosessi, joka tapahtuu ihmisessä kokemuksen tuloksena, kun taas kasvatus liittyy niihin tietoisiin toimenpiteisiin, joilla oppimista pyritään ohjaamaan tai vahvistamaan. (Gropley 1980) Tuomisto (2004) esittelee Rubensonin (1997) tekemän analyysin mukaisesti elinikäisen oppimisen keskustelun tai diskurssin kaksi sukupolvea. Ensimmäinen sukupolvi syntyi luvulla Unescon toimesta pyrkien vastaamaan elinikäisen kasvatuksen avulla yhteiskunnan muutoshaasteisiin tasoittamalla yhteiskunnallisia eroja niin väestöryhmien kuin teollistuneiden ja kehitysmaiden välillä Diskurssin lähtökohtana olivat demokratia ja humanismin ihanteet. Elinikäisellä kasvatuksella ja jatkuvalla koulutuksella oli merkitystä yhteiskunnallisen oikeudenmukaisuuden ja tasa-arvon toteuttamisessa. Toinen sukupolvi syntyi OECD- toimesta 1980-luvulla vaatien työvoiman koulutuksen lisäämistä ja elinikäisen oppimisen toteuttamista tavoitteena työllisyys, talouden tuottavuus ja tehokkuus sekä kansainvälisen kilpailukyvyn parantaminen. Diskurssin lähtökohtana oli talous- ja yrityselämän intressit sekä inhimillisen pääoman, teknologian ja tieteen korostaminen. Eri vuosikymmenten diskursseja voidaan havainnollistaa seuraavasti ks. s. kuvio sivulla 9. 8

9 Kohde: Opettajan rooli: Mielenkiinnon kohde: Oppimistarpeiden Lähtökohta: Elinikäinen kasvatus Jatkuva koulutus oppilas/opiskelija kasvattaja/kouluttaja oppimistulos koulututkinnot Elinikäinen oppiminen asiakas/ihminen /yksilö/ oppija ohjaaja, fasilitaattori, mentori, valmentaja, konsultti, tuutori Oppimisprosessi, oppimisen merkitys käytännön tilanteet, kontekstit Suunnittelu: keskitetty hajautettu koulutus-ja koulukeskeisyys luonnolliset opppimisympäristöt selvä työnjako koulutusorganisaatioiden kesken tarjontamalli oppiaine- ja opetussuunnitelmakeskeisyys kilpailuttaminen, tapauskohtainen yhteistyö kysyntämalli ongelma- ja projektikeskeisyys Kuvio 3. Painopisteet elinikäisessä kasvatuksessa/jatkuvassa koulutuksessa ja elinikäisessä oppimisessa (Tuomisto 2004) Mitä kuuluu aikuiskoulutukselle tänään? Aikuiskoulutusta järjesti Suomessa vuonna 2002 noin 1000 oppilaitosta ja korkeakoulua ja aikuiskoulutukseen osallistui n. 1,8 miljoonaa aikuista eli puolet aikuisväestöstä.(ks. tilastokeskus.) Suomi on pyrkinyt toteuttamaan aikuiskoulutuspolitiikassaan EU:n oppimisyhteiskunta visiota, jonka mukaan oppimisen ilo tulisi saattaa koko kansan huviksi tuomalla omaehtoisen oppimisen mahdollisuuksia kaikkien ulottuvuudelle. Aikuiskasvatustieteen professori Eteläpelto ja Elinikäisen oppimisen professori Heikkinen (2004; 2005) kriittisesti huomauttavat, että oppimisyhteiskunta puhe ja vaatimukset aikuiskoulutukselle nousevat nykyään yhä vahvemmin nimenomaan kansallisen ja ylikansallisen talouden ja työmarkkinoiden suunnalta. Heikkisen (2005) mukaan aikuisuutta aktivoidaan moninaisin elinikäisen oppimisen ohjelmin, jotta saataisiin houkuteltua ylikansallista pääomaa eri toimintakentille. Aikuisten halutaan kehittävän ennen kaikkea tietoyhteiskuntataitojaan ja ammatillista osaamistaan. Heikkinen pohtii, että näinköhän tähän arvokonseptiin sopii enää lainkaan ajatusta aikuisuudesta omaehtoisen kasvun ja oppimisen lähtökohtana. Jyväskylän yliopiston aikuiskasvatustieteen professori Anneli Eteläpelto (2004) totesi virkaanastujaisesitelmässään, että vaikka Suomea pidetään tällä hetkellä monella tapaa aikuiskoulutuksen kärkimaana, on suomalainen aikuiskoulutus kansainvälisesti vertaillen lyhytkestoista eikä jakaudu tasaisi eri väestöryhmien välisiä eroja tasoittavasti. Eniten koulutukseen osallistuivat korkean pohjakoulutuksen omaavat vuotiaat toimihenkilöt ja erityisesti naiset. Osallistujat olivat enimmäkseen kaupunkilaisia. Vähiten koulutukseen osallistuivat ikääntyvät, työelämän ulkopuolella olevat, pitkäaikaistyöttömät ja puutteellisen pohjakoulutuksen ja ammatillisen peruskoulutuksen omaavat. Opetusministeriön sivuilla aikuiskoulutusjärjestelmää esitellään seuraavasti: 9

10 Yleissivistävä ja ammatillinen peruskoulutus aikuisille Peruskoulu Ammatillinen peruskoulutus Lukio koulutus Ammattikorkeakoulu Yliopisto Peruskoulutusta täydentävä lisä- ja täydennyskoulutus Muut täydennyskoulutusohjelmat ja -kurssit Yliopistolliset erikoistumisopinnot Ammattikorkekoulujen erikoistumisopinnot Erikoisammattitutkinnot Ammattitutkinnot Kielitutkinnot Muu lisäkoulutus Peruskoulutusta täydentävä lisä- ja täydennys- Kansalais- ja työelämätaitoihin valmentavat opinnot Yhteiskunnalliset opinnot Harrasteopinnot Tutkintotavoitteisuus Vapaatavoitteisuus Kuvio 4. Suomalainen aikuiskoulutusjärjestelmä Aivan lopuksi yhteenvetona voitaisiin todeta, että aikuiskasvatuksen perinteestä erottuu kaksi suurta kansallista projektia. I kansallinen projekti rakentui sivistyneistön tavoitteelle kasvattaa rahvaasta kansalaisia. II kansallinen projekti eurooppalaisena projektina rakentuu päämäärälle kouluttaa kansalaisista tietoyhteiskunnan globaaleja tuottajia ja kuluttajia. (Suoranta ja Tomperi 2001.) 10

11 Lähteet: Alanen, A Johdatus Aikuiskasvatukseen. Yleisradio / Opetusohjelmat. Helsinki: Yleisradio Alanen, A Elinikäisen kasvatuksen käsite. Teoksessa Alanen ja Sihvonen (toim.), Elinikäinen kasvatus. WSOY: Eteläpelto. A Eteläpelto, A Aikuiskasvatustutkimuksen haasteet ammatillisen identiteetin tukemisessa ja oppimisyhteisöjen rakentamisessa. Virkaanastujaisluento Jyväskylän yliopisto. Heikkinen, A Suomen koulutusjärjestelmän kehitysvaiheet. Teoksessa Antikainen, A ja Nuutinen, P. (toim.). Näkökulmia kasvatuksen ongelmiin ja tutkimukseen. Helsinki: Yliopistopaino. 5. painos. Hirsjärvi, S (toim.) Kasvatustieteen käsitteistö. Hki: Otava Kasvava aikuinen tv- ja videosarja Yleisradio. Komiteamietintö 1983:62. Jatkuvan koulutuksen toimikunnan mietintö. Helsinki. Rinne, R ja Vanttaja, M Suomalaista aikuiskoulutuspolitiikkaa muutoksia ja jännitteitä. Aikuiskoulutusneuvosto ja Turun yliopiston kasvatustieteen laitos. Opetusministeriö. Koulutus- ja tiedepolitiikan osasto. Ropo, E Opetussuunnitelmat ja elinikäinen oppiminen. Teoksessa Kajanto, A. & Tuomisto, J. (toim.) Elinikäinen oppiminen. Vapaan sivistystyön 35. vuosikirja. Kansanvalistusseura ja Aikuiskasvatuksen Tutkimusseura. Helsinki: Kirjastopalvelu. s Sihvonen, Juha Sivistystä kaikille vai valituille? - kansalaisopistotoiminnan kehitys vapaasta kansanvalistustyöstä maksupalveluun. Acta Universitatis Tamperensis. Ser. A ; vol Tampereen yliopisto, Suoranta, J ja Tomperi, T Aikuiskasvatus teknokapitalismin aikakaudella. Teoksessa Sallila, P ja Kalli, P (toim.) Verkot ja Teknologia aikuisopiskelun tukena. Aikuiskasvatuksen 42. vuosikirja. Kansanvalistuseura ja Aikuiskasvatuksen tutkimusseura. Helsinki. BTJ kirjastopalvelu oy. Tuomisto, J Aikuiskasvatuksen perusaineksia. Toinen uudistettu painos. Tampereen yliopiston täydennyskoulutuskeskus. Julkaisusarja B 2 / 92. Tampere: Jäljennepalvelu. Tuomisto, J Suomalaisen aikuiskasvatustieteen perustanlaskijat Zachris Castrén, Urpo Harva, ja Aulis Alanen. Kasvatus 1/1998. Tuomisto, J Kansanliikkeistä koulutukseksi. Teoksessa Grönstrand, R, Vaherva, T (toim.) Kasvava aikuinen. Yleisradio Oy. Tuomisto, J Elinikäisen oppimisen toinen sukupolvi unohtuiko jotain? Teoksessa Sallila, P. (toim.) Elämän laajuinen oppiminen ja aikuiskasvatus. Aikuiskasvatuksen 44.vuosikirja. Kansanvalistuseura. 11