Sorin Sirkus. ainutlaatuinen lasten- ja nuorten sirkuskeskus Suomessa
|
|
- Jorma Heikkilä
- 6 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 Sorin Sirkus ainutlaatuinen lasten- ja nuorten sirkuskeskus Suomessa
2 SORIN SIRKUS ON VUONNA 1985 PERUSTETTU TAMPERELAINEN NUORISOSIRKUS JA PALJON MUUTA SIRKUSKOULU Taiteen perusopetus: varhaisiän sirkuskasvatus, yleinen oppimäärä ja laaja oppimäärä (yli 500 oppilasta) Kurssitoimintaa eri-ikäisille ESIINTYVÄT-RYHMÄ Taiteellisesti korkeatasoinen Joulushow kerää vuosittain yli katsojaa Satoja keikkoja ja esiintymisiä niin kotimaassa kuin ulkomaillakin Nuoria siirtyy sirkusalan ammattikoulutukseen ja -kentälle joka vuosi SOSIAALINEN SIRKUS Mm. haastavassa elämäntilanteessa olevat nuoret: maahanmuuttajat, päihde- ja mielenterveyskuntoutujat, pitkäaikaissairaat, vangit Ainutlaatuinen kansainvälinen ohjaajakoulutus SIRKUS KOULUSSA Suomen ensimmäinen sirkustaiteen painotuslinja Tampereen yliopiston Normaalikoulun yläkoulussa ja lukiossa Katso video
3 VISIO 2020 SORIN SIRKUS ON EUROOPAN JOHTAVA ELÄMÄNKAARINEN SIRKUSTAITEEN KOULUTUSKESKUS Vuosikymmenten sirkusosaaminen, vahva pedagoginen näkemys ja ainutlaatuista kokemusta sosiaalisesta sirkuksesta. Tiivis ja lämminhenkinen, lasten ja nuorten sekä heikommassa asemassa olevien puolella oleva sirkusperhe. Visiona on oppimispolku, jossa sirkustaide toimii oppimisen työkaluna ja apuna päiväkodista lukioon saakka unohtamatta eritysryhmiä. Sorin Sirkus on matkalla kohti visiota haastavassa muutostilanteessa.
4 VALTIONAVUN LEIKKAAMINEN LYHYELLÄ AIKAVÄLILLÄ UHKAA Sirkusalan työpaikkoja Lasten ja nuorten edullista harrastamista Kansainvälistä, aktiivista ja pitkäaikaista kehittämistyötä Työtä erityistä tukea tarvitsevien lasten, nuorten ja lapsiperheiden kanssa Suomi menettää yhden esittävän taiteen erityisen osaajan kansallisessa ja kansainvälisessä verkostossa.
5 TEKEMÄLLÄ OPPII Mahdollisuus oppia uutta oman kokemuksen ja epäonnistumisenkin kautta Kannustaa nuorta ottamaan vastuu oman oppimisensa aktiivisesta edistämisestä Tarjoaa kanavan koulun ulkopuoliseen oppimiseen ja itseymmärryksen lisääntymiseen Aktiivisuus, luovuus ja avoimuus sekä ryhmässä toimiminen. Suvaitsevaisuus, monikulttuurisuus ja kansainvälisyys. Yhteisöllisyys, tasa-arvo ja toisten kunnioittaminen. Taiteellinen, fyysinen ja sosiaalinen osaaminen. Liikunta- ja taidekasvatus, sosiaalinen ja henkinen kehitys sekä taiteidenvälisyys. Sirkusharrastajat kertovat, video.
6 SORIN SIRKUS RY:N PITÄÄ PYÖRIMÄSSÄ Sirkustirehtööri, rehtori, talouspäällikkö, maneesimestari, kaksi tuottajaa, opintosihteeri, pukusuunnittelija, siistijä ja kiinteistönhoitaja/puuseppä. Viisi kuukausipalkkaista opettajaa, seitsemän tuntipalkkaista opettajaa sekä useita vierailevia tuntipalkkaisia opettajia lukuvuoden aikana. Lisäksi vierailevia taiteilijoita ja projektityöntekijöitä, harjoittelijoita, siviilipalvelusmiehiä. Sorin Sirkuksella on oma sirkusrakennus omalla tontilla, osoitteessa Ahlmanintie 63, Tampere m 2 kiinteistö on suunniteltu ja remontoitu kokonaisuudessaan sirkuksen ja sen esiintymisten käyttöön. Tilat ovat monipuolisesti muunneltavissa erilaisiin tilaisuuksiin ja esitysten tarpeisiin.
7 Tutustu meihin lisää Sorin Sirkus -video Sirkusharrastus - harrastajat kertovat -video Sosiaalinen sirkus osallistujat kertovat -video Yhteydenotot TAINA KOPRA, sirkustirehtööri taina.kopra@sorinsirkus.fi p Sorin Sirkus mukana Nenäpäivässä 9.11.Yle TV2 Joulushow Sorin Sirkus ensi-ilta Joulushow n taltiointi ja dokumentti Making Off Joulushow Yle TV2 (2019)
Katsaus nykysirkuksen kulttuuripoliittiseen asemaan Suomessa Lotta Vaulo
Tänään 13.00 13.10 Avaussanat Lotta Vaulo, toiminnanjohtaja, Sirkuksen tiedotuskeskus Leena Marsio, aineettoman kulttuuriperinnön koordinaattori, Museovirasto 13.10 13.30 Katsaus nykysirkuksen kulttuuripoliittiseen
Tanssin yleinen ja laaja. oppimäärä. Eija Kauppinen, Opetushallitus
Tanssin yleinen ja laaja oppimäärä Eija Kauppinen, Opetushallitus Aluehallintovirasto, Pohjois-Suomi Taiteen perusopetus ja uusi OPS Muhos, 20.10.2017 Tanssin laaja ja yleinen oppimäärä Perusteiden taiteenalakohtaisten
Liikkuva koulu tilannekatsaus sekä oppilaan osallisuus. Janne Kulmala, Mittauskoordinaattori
Liikkuva koulu tilannekatsaus sekä oppilaan osallisuus Janne Kulmala, Mittauskoordinaattori Sisällys 1. Liikkuva koulu -ohjelman laajeneminen valtakunnalliseksi 2. Oppilaiden fyysinen aktiivisuus 3. Aktiivisempia
Arviointikulttuuri. Oppimisen ja osaamisen arviointi perusopetuksessa ja lukiokoulutuksessa. Katriina Sulonen
Arviointikulttuuri Oppimisen ja osaamisen arviointi perusopetuksessa ja lukiokoulutuksessa Katriina Sulonen Hyvä arviointikulttuuri keskeisiä piirteitä ovat yhteisesti laaditut selkeät tehtävät ja periaatteet
Koonti huoltajien OPS 2016 arvokeskustelusta 11.1.2014
Koonti huoltajien OPS 2016 arvokeskustelusta 11.1.2014 1 a) Miksi lapsesi opiskelee koulussa? Oppiakseen perustietoja ja -taitoja sekä sosiaalisuutta Oppiakseen erilaisia sosiaalisia taitoja ja sääntöjä
Opetussuunnitelma Taiteen perusopetuksen sirkustaiteen yleinen ja laaja oppimäärä. Sorin Sirkuksen
Sorin Sirkuksen Opetussuunnitelma Taiteen perusopetuksen sirkustaiteen yleinen ja laaja oppimäärä Opetussuunnitelma on hyväksytty Sorin Sirkuksen hallituksessa 22.5.2018 ja Tampereen sivistys- ja kulttuurilautakunnassa
LUOvUUS Pohjois-Pohjanmaan luovan talouden kehittämisohjelma Kansalaisopisto luovan talouden toimintaympäristönä
LUOvUUS Pohjois-Pohjanmaan luovan talouden kehittämisohjelma 2018 Kansalaisopisto luovan talouden toimintaympäristönä YK:n ihmisoikeuksien yleismaailmallinen julistus Jokaisella on oikeus ja tasaarvoinen
Tampere Ote viranhaltijapäätöksestä 1 (5) Pormestari Päätös Taiteen perusopetuksen ohjausryhmään nimetään,
Tampere Ote viranhaltijapäätöksestä 1 (5) Taiteen perusopetuksen ohjausryhmän nimeäminen TRE:6720/00.01.05/2017 Lisätietoja päätöksestä Pormestari Lauri Lyly, p. 050 68293, etunimi.sukunimi@tampere.fi
Taiteen perusopetuksen kyselyjen alustavia tuloksia Oppilaiden ja huoltajien kysely Avoin verkkokysely keväällä 2016
Taiteen perusopetuksen kyselyjen alustavia tuloksia Oppilaiden ja huoltajien kysely Avoin verkkokysely keväällä 2016 Taiteen perusopetuksen seminaari15.4.2016 Minna Harmanen Jan Hellgren Matti Pietilä
PORVOON KAUPUNKI. yleisen oppimäärän
PORVOON KAUPUNKI Taiteen perusopetuksen yleisen oppimäärän opetussuunnitelma Porvoon kaupunki / Sivistyslautakunta 4.9.2007 1. TOIMINTA-AJATUS... 2 2. ARVOT JA OPETUKSEN YLEISET TAVOITTEET, OPPIMISKÄSITYS,
ILMAJOEN TANSSIKOULU
ILMAJOEN TANSSIKOULU Ilmajoen tanssikoulu Taiteen perusopetuksen yleisen oppimäärän opetussuunnitelma, Tanssi 2018 1 SISÄLTÖ 1. Ilmajoen tanssikoulun toiminta, tehtävät ja arvot 2. Opetuksen tavoite, oppimisympäristö
Kalenakolli Repen tanssipaja: Capoeira, to 8.6. klo
VOLTTI 17 Työpajat Paja Ryhmä Seura Yhteensä Kpl Kalenakolli Repen tanssipaja: Capoeira, to 8.6. klo.30-14.30 Kipinät, Ritinät, Vipinät ja TeTe Kerkkoon Nuorisoseura ry Kalenakolli Repen tanssipaja: Capoeira,
Liikkuvan koulun johtaminen -rehtorin näkökulma. Antti Blom, Varkaus,
Liikkuvan koulun johtaminen -rehtorin näkökulma Antti Blom, Varkaus, 11.04.17 Rehtorin rooli opettajien Liikkuva koulu toiminnan mahdollistajana Keskustelua väittämistä Rehtorin tehtävä on luoda edellytyksiä
Keski-Suomen sosiaalialan osaamiskeskus
Keski-Suomen sosiaalialan osaamiskeskus Lapsivaikutusten arviointi kunta- ja palvelumuutoksissa hanke Sirpaleena Toikka 2.4.2008 Aihealueiden toteutus huhtikuussa 2008 Nuorimmat lapset (3-7 vuotiaat) piirtävät/
Kontiolahden koulu
Kontiolahden koulu 18.3.2017 MIKÄ ON JOPO-LUOKKA? Opetus joustaa ei oppilas JOPO (joustava perusopetus) on työelämäpainotteinen ja toiminnallinen tapa suorittaa peruskoulun yhdeksäs vuosiluokka. Tavoitteena
KV-PÄIVÄT OULU Aikuiskoulutuksen kansainvälistyminen
KV-PÄIVÄT OULU Aikuiskoulutuksen kansainvälistyminen Terttu Virtanen Aikuiskoulutusjohtaja Helsingin tekniikan alan oppilaitos Ammatillisen aikuiskoulutuksen kansainvälistyminen oleellinen osa oppilaitosten
PJK / Opettajan osaamiskartoituskysymyksiä. Generated on :44
PJK / Opettajan osaamiskartoituskysymyksiä Generated on 04.09.2013 07:44 Vastaajastatistiikat Name Evals Answering Answered Opettajat 47 39 36 Yhteensä 47 39 36 Vastausprosentti 83% Lopettaneet 76.6% Kesken
Taitajakilpailutoiminta. ammatillisessa koulutuksessa
Taitajakilpailutoiminta ammatillisessa koulutuksessa Skills Finland ry Vuonna 1993 perustettu yleishyödyllinen yhdistys Tavoitteena suomalaisen ammattikoulutuksen ja ammattiosaamisen kehittäminen (vetovoima
Polvijärven kulttuurikasvatussuunnitelma
Polvijärven kulttuurikasvatussuunnitelma Varhaiskasvatus Vierailu, Esitys, Muu, Vierailu, Esitys, Muu Mikä on osallistuva lapsi- tai ryhmämäärä? Tarvitaanko kuljetuksia? Mitkä ovat arvioidut kustannukset?
Normaalikoulun kielivalintailta 20.1. Welcome! Willkommen! Bienvenue!
Normaalikoulun kielivalintailta 20.1. Welcome! Willkommen! Bienvenue! Kielivalinta Tulevaisuuden valinta: pääomaa tulevaa varten. Nykypäivänä englannin osaaminen on lähtökohta mitä kieliä valitaan sen
Limingan seudun musiikkiopisto Opetussuunnitelma 2012
1 Limingan seudun musiikkiopisto Opetussuunnitelma 2012 Taiteen perusopetus, lasten tanssi- ja balettiopetus Yleinen oppimäärä Limingan kunta Sivistyslautakunta Voimassa 1.8.2012 alkaen 2 1. Toiminta-ajatus
TIKKURILAN TEATTERI- JA SIRKUSKOULUN SIRKUSTAITEEN LAAJAN OPPIMÄÄRÄN OPETUSSUUNNITELMA
TIKKURILAN TEATTERI- JA SIRKUSKOULUN SIRKUSTAITEEN LAAJAN OPPIMÄÄRÄN OPETUSSUUNNITELMA SISÄLLYS 1. YLEISTÄ 1.1 Tikkurilan Teatteri- ja Sirkuskoulu 3 1.2 Taiteen perusopetuksen laajan oppimäärän tarkoitus,
Uusi peruskoulu -visiotyöpaja
Uusi peruskoulu -visiotyöpaja Opetus- ja kulttuuriministeri Sanni Grahn-Laasonen Oulu 6.3.2017 #uusiperuskoulu Suomi on koulutuksen, osaamisen ja modernin oppimisen kärkimaa (Hallituksen strateginen ohjelma)
Toimintamme perustuu seuraaviin arvoihin:
Toimintamme perustuu seuraaviin arvoihin: ARVOT SUHTEESSA LAPSIIN - turvallisuus o rajat - rakkaus, lämpö ja välittäminen - oikeus lapsuuteen - mahdollisuus uuden oppimiseen o oikeus esiopetukseen o oikeus
Norssi eli Oulun normaalikoulun lukio. Rehtori Eija Kumpulainen
Norssi eli Oulun normaalikoulun lukio Rehtori Eija Kumpulainen Norssissa on perusaste ja lukio, yhteensä noin 1160 oppilasta ja opiskelijaa Alakoulut Linnamaalla ja Koskelassa, 641 oppilasta Yläkoulu ja
SUOMI-VENÄJÄ SEURAN TURUN PIIRI V. 2016 2020
SUOMI-VENÄJÄ SEURAN TURUN PIIRI V. 2016 2020 * Kokoaa iloiset ihmiset tekemään yhdessä elämyksiä * On tarmokasta kulttuuri-, maahanmuuttaja- ja projektitoimintaa * Järjestää kiinnostavia kohtaamisia, joiden
Sorin Sirkus ry Toimintakertomus 2006
Sorin Sirkus ry Toimintakertomus 2006 2 Sisältö 1. Yleistä...3 2. Sirkuskeskuksen käyttöönotto...3 2.1 Tapahtumia Nekalassa...3 2.2 Tuolianti...3 3. Opetustoiminta...3 3.1 Taiteen perusopetus...3 3.2 Sirkuskoulun
Menestyvä, kansainvälinen, yrittäjähenkinen korkeakoulu. KANSAINVÄLISYYS KANNATTAA! CIMOn korkeakoulukiertue syksyllä 2013 Seinäjoki 8.10.
Menestyvä, kansainvälinen, yrittäjähenkinen korkeakoulu KANSAINVÄLISYYS KANNATTAA! CIMOn korkeakoulukiertue syksyllä 2013 Seinäjoki 8.10.2013 SeAMK Missio Hyvinvoinnin edistäminen Etelä-Pohjanmaalla korkeatasoiseen
Lastenkulttuurin ja taiteen perusopetuksen saatavuuden parantaminen -kärkihankkeen tulokset Niilo Mäki Instituutin arviointi
Lastenkulttuurin ja taiteen perusopetuksen saatavuuden parantaminen -kärkihankkeen tulokset Niilo Mäki Instituutin arviointi Hanna Koskimies ylitarkastaja OKM/ KUPO 15.3.18 Kokonaisrahoitus vuosille 2016-2018
Kansainvälisyys kotona ja kaukana - kansainvälistymisen mahdollisuuksia nuorisotyössä. Elisa Männistö
Kansainvälisyys kotona ja kaukana - kansainvälistymisen mahdollisuuksia nuorisotyössä Elisa Männistö 14.2.2016 Taustaa Nuorisolaki: 1 Tämän lain tarkoituksena on tukea nuorten kasvua ja itsenäistymistä,
Kohti Turun konservatorion strategiaa 2020 RTF Report - luotu Nimi Vastaaja Vastaamassa Vastanneet
Kohti Turun konservatorion strategiaa 2020 RTF Report - luotu 18.11.2014 Nimi Vastaaja Vastaamassa Vastanneet 2014 tpo alaikäiset 374 95 73 2014 uusi opisk kl 17 7 5 2014 uusi opisk mt 3 3 2 2014 uusi
etwinning -Euroopan suurin alusta kouluille ja päiväkodeille
etwinning -Euroopan suurin alusta kouluille ja päiväkodeille Erasmus+ KA299/koulujen väliset hankkeet, tiedotustilaisuus 24.9.2018 klo 12:45-13:15, Riikka Aminoff, OPH:n etwinningtiimi etwinning - yleistä
Teknologiateollisuus = Mahdollisuuksien Maailma! Miten kerromme sen nuorille, heidän opettajilleen ja vanhemmilleen?
Teknologiateollisuus = Mahdollisuuksien Maailma! Miten kerromme sen nuorille, heidän opettajilleen ja vanhemmilleen? 2 2017 BR Teknologiateollisuus 2 Kone- ja tuotantotekniikan opiskelu Miksi teknologia!
Mitä osallisuus voisi olla?
Mitä osallisuus voisi olla? Laki ja osallisuus Lasten ja nuorten osallisuudella on hyvin vahva laillinen perusta. Se ei ole onneksi vain aikuisten hyväntahtoisuuden varassa. perustuslaki perusopetus- ja
POP perusopetus paremmaksi
POP perusopetus paremmaksi Oppilaan ohjauksen hankkeen koordinaattoritapaaminen 19.8.2009 Opetusneuvos Irmeli Halinen Osaamisen ja sivistyksen asialla POP - ohjelman merkitys Perusopetus paremmaksi ohjelmassa
Tuusulan Luistelijat ry / Strategia 2012-2015
Tuusulan Luistelijat ry / Strategia 2012-2015 Strategian tavoitteena on selkeyttää ja fokusoida seuran toimintaa. Se on tulevaisuuden rakentamisen työväline. Strategia on työstetty ryhmässä, jonka jäseniä
Click to edit Master title style. Click to edit Master text styles Second level Third level
Click to edit Master title style Second level Click to edit Master title style Globaalit trendit ja muutostekijät Second level Työn globaali murros Osaaminen, tutkimus ja verkostoituminen keskiössä globaalien
Click to edit Master title style
Click to edit Master title style Second level Click to edit Master title style Globaalit trendit ja muutostekijät Second level Työn globaali murros Osaaminen, tutkimus ja verkostoituminen keskiössä globaalien
Matkalla Liikkuvaksi kouluksi Yhteyspäällikkö Kirsi Räty, Liikkuva koulu-ohjelma, Opetushallitus
Matkalla Liikkuvaksi kouluksi Yhteyspäällikkö Kirsi Räty, Liikkuva koulu-ohjelma, Opetushallitus kirsi.raty@oph.fi, www.liikkuvakoulu.fi Liikkuva koulu -ohjelman vaiheet Valtakunnallinen ohjelma, osa
Lasten- ja nuorten mielenterveys- ja päihdepalvelut koulun näkökulmasta. Arto Willman Hyvinvointipäällikkö Sivistys- ja kulttuuripalvelut
Lasten- ja nuorten mielenterveys- ja päihdepalvelut koulun näkökulmasta Arto Willman Hyvinvointipäällikkö Sivistys- ja kulttuuripalvelut Koulun piirteitä Koulu tavoittaa kaikki 7-15 vuotiaan lapsen ja
OPPILAANOHJAUS VL.7-9
OPPILAANOHJAUS VL.7-9 7.LUOKKA Oppimaan oppimisen taidot T2 kannustaa ja ohjata oppilaita kehittämään opiskelutaitojaan sekä oppimaan oppimisen taitojaan S1,, L7 S1 L1 S1, L1 Oppilaanohjauksen tavoitteisiin
Oppilaan oppimisen etenemisestä selvityksen tehneet opettajat
SUOMUSSALMEN KUNTA Perusopetus Arkistointiohje: SALASSA PIDETTÄVÄ Liite 2 PEDAGOGINEN SELVITYS Perustiedot Oppilas Nimi Osoite syntymäaika puh. Kansalaisuus äidinkieli Vanhemmat / huoltajat Huoltajan nimi
Yrittäjyyskasvatuskonferenssi
Yrittäjyyskasvatuskonferenssi 27.-28.1.2011 Ihmisiä, jotka paahtavat täysillä ja joilla on sisäinen hehku päällä, on paljon. Harmi, että he ovat valtaosin alle 7-vuotiaita. Esa Saarinen Yrittämällä eteenpäin
Yläkouluseminaari. Joni Kuokkanen, Åbo Akademi Helsinki
Yläkouluseminaari Joni Kuokkanen, Åbo Akademi Helsinki 14-15.3.2019 Seurantatutkimuksen kulku Mixed-methods pitkittäistutkimus Seuranta-aika syksy 2017 kevät 2021 Määrällinen: Webropol-kyselylomakkeet
LAADUKKAALLA JOHTAMISELLA HYVINVOINTIA JA KILPAILUKYKYA
LAADUKKAALLA JOHTAMISELLA HYVINVOINTIA JA KILPAILUKYKYA Susanna Rahkamo, TkT #ssusu 17.8.2018 Johtaminen on vaikutusyritys Johtamisen muutos K 3 I 3 Käske Korjaa - Kontrolloi Innostu Innosta - Innovoi
Merellinen Raahe ELÄVÄ KAUPUNKI
Merellinen Raahe ELÄVÄ KAUPUNKI suvaitsevaisuus rohkeus oikeudenmukaisuus vastuullisuus MAAILMANKANSALAINEN aktiivisuus terve itsetunto avoimuus muutosvalmius RAAHEN OPETUSTOIMI Kansainvälisyysstrategia
Kansainvälisyys kilpailuetu! CIMOn tarjonta yrityksille
Kansainvälisyys kilpailuetu! CIMOn tarjonta yrityksille Anni Kallio CIMO 16.4.2015 CIMOn perustehtävä on edistää suomalaisen yhteiskunnan kansainvälistymistä. Kansainvälisen liikkuvuuden ja yhteistyön
Strategia Koululautakunta
Strategia 2016 2020 Koululautakunta Strategiset pääteemat Kasvava, viihtyisä ja vetovoimainen elinympäristö -Houkuttelevat asumisen edellytykset -Monipuoliset, helposti saatavilla olevat ja laadukkaat
Liikkuva koulu -ohjelma, nuoret ja nuoret urheilijat
Liikkuva koulu -ohjelma, nuoret ja nuoret urheilijat Liikkuvan koulun tavoitteet Aktiivisempi ja viihtyisämpi koulupäivä hyvinvoiva koululainen Lisää liikettä vähemmän istumista Oppimisen edistäminen Osallisuuden
Oppiminen taidekasvatuksen kautta Taikalampun monipuoliset työkalut opettajan apuna Saara Vesikansa 11.9.2013 Kuntamarkkinat
Oppiminen taidekasvatuksen kautta Taikalampun monipuoliset työkalut opettajan apuna Saara Vesikansa 11.9.2013 Kuntamarkkinat Mikä on Taikalamppu? Lasten- ja nuortenkulttuurikeskusten verkosto Perustettu
Lasten ja nuorten hyvinvoinnista vastaavan toimielimen ja sen jäsenen oma-arvio Kunta Toimielimen nimi Arvioijan nimi Pvm
tilasta 1. Suunnitelma ohjaa konkreettisesti kunnan toimintaa 1.1. Suunnitelman laadinta on yhteistyöprosessi, johon voivat osallistua kaikki joiden toimin lasten, nuorten ja perheiden hyvinvointiin vaikutetaan.
Nuorisolain uudistaminen koulutoimen näkökulmasta. Oulu
Nuorisolain uudistaminen koulutoimen näkökulmasta Oulu 1.9.2016 1 Nuorisolaki 2 Lain tavoite Tämän lain tavoitteena on: 1) edistää nuorten osallisuutta ja vaikuttamismahdollisuuksia sekä kykyä ja edellytyksiä
Strategisten ohjelmien päivitys ja positiivinen rakennemuutos. Pasi Ahola /
Strategisten ohjelmien päivitys ja positiivinen rakennemuutos Pasi Ahola / 3.10.2017 Turun väestönkehitys 2011-2017 ja Tilastokeskuksen ennuste 2015-2030 220 000 Toteutunut 2011-2016 Ennuste 2015-2030
KIJANA! TAKSVÄRKKI-OPAS OPPILASKUNNILLE
KIJANA! TAKSVÄRKKI-OPAS OPPILASKUNNILLE Taksvärkki-kampanja on paljon enemmän kuin rahankeruupäivä. Se on nuorten omaa yhteisvastuuta, jossa opiskelijat keräävät varoja kehitysyhteistyöhankkeeseen. Taksvärkki-kampanjaan
FUTURE SAVO - Tulevaisuuden Savo yritysten kiinnostavana toimintaympäristönä -Maakunnallinen vetovoimahanke
FUTURE SAVO - Tulevaisuuden Savo yritysten kiinnostavana toimintaympäristönä -Maakunnallinen vetovoimahanke Maakuntavaltuuston seminaari 4.5.2018 Elinkeinojohtaja Terho Savolainen IISALMEN KAUPUNKI PL
Juhannuskylän koulupolku
HARRASTAVA ILTAPÄIVÄ Juhannuskylän koulupolku Juhannuskylä - Tammela lv. 2019-2020 Tampereen kaupungin Harrastava iltapäivä (HIP) - kerhot toimivat syksyllä 9.9. - 13.12.2019 ja keväällä 13.1. - 8.5.2020.
Ideapysäkit ideoita, keskustelua, suunnittelua (4 x 30 min)
8.30 AAMUKAHVIT (SALI) 9.00 Johdatus päivän ohjelmaan Lasse Heiskanen, lasten ja nuorten liikunnan kehittäjä, EKLU ry 9. Kouluyhteisö liikunnallisuuden turvaajana Minna Paajanen, pääsihteeri, Valtion liikuntaneuvosto
Yhteisöllinen oppiminen yksilöa kehittävänä ja kulttuureja yhdistävänä tekijänä
Yhteisöllinen oppiminen yksilöa kehittävänä ja kulttuureja yhdistävänä tekijänä muiden huomioiminen sosiaaliset taidot kansainväisyystaidot vastuun =monikulttuurisessa ja kielisessä ottaminen ryhmässä
Eksperttityön hyödyntäminen ammattiopistossa
Eksperttityön hyödyntäminen ammattiopistossa 9.6.2016 Leena Mäkelä 4/5/13 Stadin ammattiopisto Suomen suurin ammattiopisto Ammattiopistossa toimivat Helsingin kaupungin järjestämä nuorten ja aikuisten
Mediakasvatusseuran strategia
Mediakasvatusseuran strategia 2016-2020 Tausta Mediakasvatusseura ry, Sällskapet för Mediefostran rf, on vuonna 2005 perustettu valtakunnallinen, kaksikielinen mediakasvatuksen asiantuntijajärjestö. Seura
Liikkuva Koulu - koko kaupungin yhteinen asia. Oulu Juho Silvasti
Liikkuva Koulu - koko kaupungin yhteinen asia Oulu 7.9. 2015 Juho Silvasti Liikkuva Kalajoki- Hyvinvointia meille kaikille Kaikki koulut mukana Liikkuva koulu- toiminnassa 7 alakoulua 1 yläkoulu 1 yhtenäiskoulu
KUNNAN KOULUTOIMEN MERKITYS KOULUJEN KANSAINVÄLISTYMISESSÄ - KANSAINVÄLISYYSSTRATEGIA APUNA OPSIN TOTEUTTAMISESSA
KUNNAN KOULUTOIMEN MERKITYS KOULUJEN KANSAINVÄLISTYMISESSÄ - KANSAINVÄLISYYSSTRATEGIA APUNA OPSIN TOTEUTTAMISESSA Rehtori Esa Räty Joensuun Niinivaaran lukio Itä-Suomen rehtori- ja johtajuuspäivät 5.9.2013
Tulevaisuuden näkökulmia tietoyhteiskuntavalmiuksiin
1 Tulevaisuuden näkökulmia tietoyhteiskuntavalmiuksiin Päivi Häkkinen PERUSOPETUS 2020 Tietoyhteiskuntavalmiudet 18.3.2010, Opetushallitus, Helsinki 2 Millaista osaamista tulevaisuudessa tarvitaan ja halutaan
HELSINGIN KULTTUURI- JA KIRJASTOLAUTAKUNNAN AVUSTUKSET 2016 JA 2017
HELSINGIN KULTTUURI- JA KIRJASTOLAUTAKUNNAN AVUSTUKSET 2016 JA 2017 1. Toiminta-avustukset 2017 a. Taide- ja kulttuurilaitosten toiminta-avustukset 1 b. Taide- ja kulttuuriyhteisöjen toiminta-avustukset
AJATUKSIA OSALLISUUDESTA, YHDENVERTAISUUDESTA JA ERITYISESTÄ TUESTA. Minna Haveri 2018
AJATUKSIA OSALLISUUDESTA, YHDENVERTAISUUDESTA JA ERITYISESTÄ TUESTA Minna Haveri 2018 Osallistuminen= toimintaa, joka mahdollistaa osallisuuden, se voi olla passiivista tai aktiivista, se voi olla myös
Iisalmen kaupunkistrategia 2030 Luonnos 1. Strategiaseminaari
Iisalmen kaupunkistrategia 2030 Luonnos 1 Strategiaseminaari 27.6.2017 Visio 2030 Suomen houkuttelevin seutukaupunki Strategiset ohjelmat Vetovoima ja kasvu Osaaminen ja hyvinvointi Toimiva kaupunkiympäristö
Toimintamallit ja kansalliset suunnitelmat koulun arjeksi ja eloon! ITK-workshop , Aulanko
Toimintamallit ja kansalliset suunnitelmat koulun arjeksi ja eloon! ITK-workshop 21.4.2010, Aulanko 14:00 14:10 Workshopin avaus (Hämeenlinna, Aulanko) professori Marja Kankaanranta, OPTEK-hanke, Jyväskylän
HELSINGIN KULTTUURI- JA KIRJASTOLAUTAKUNNAN AVUSTUKSET 2016 JA 2017
HELSINGIN KULTTUURI- JA KIRJASTOLAUTAKUNNAN AVUSTUKSET 2016 JA 2017 1. Toiminta-avustukset 2017 a. Taide- ja kulttuurilaitosten toiminta-avustukset 1 b. Taide- ja kulttuuriyhteisöjen toiminta-avustukset
Viidennen luokan Askelma
Askelmat-ohjelma Tavoitteet Askelmat-ohjelman tavoitteena on mahdollistaa keskustelua koulun, kodin ja muiden nuorten kanssa toimivien tahojen kesken. Keskustelun aiheet nousevat esiin aina sen hetkisen
Työelämäpedagogi. Mitä työelämäpedagogiikka on?
Työelämäpedagogi Mitä työelämäpedagogiikka on? millaisilla menetelmillä ja ratkaisuilla päästään siihen tavoitteeseen joka on asetettu ja tai olemassa toimitaan yhteistyössä koulutuksen järjestäjän ja
Kampus. tulevaisuuden ajatuksia. rehtori Lasse Tiilikka rehtori Arto Sikiö rehtori Minna Rovio
Kampus tulevaisuuden ajatuksia rehtori Lasse Tiilikka rehtori Arto Sikiö rehtori Minna Rovio 1 Uudistuksen aika 2 3 4 Opetussuunnitelma 2016- Laaja-alaiset kokonaisuudet - jatkuva kokonaisuus Monialaiset
Neuropsykiatrinen valmennus osana kolmiportaista tukea
Neuropsykiatrinen valmennus osana kolmiportaista tukea Laki perusopetuslain muuttamisesta 642/2010 Tavoitteena - vahvistaa esi- ja perusopetuksessa oppilaan oikeutta saada tukea riittävän varhain ja joustavasti
OPO-ops T Tavoitealue 7. lk sisältöalueet 8. lk sisältöalueet T1 auttaa oppilasta
OPO-ops 7.11.2015 T Tavoitealue 7. lk sisältöalueet 8. lk sisältöalueet T1 auttaa oppilasta Osallisuus ja S1: Oppiminen ja opiskelu muodostamaan kokonaiskäsitys aktiivinen toiinta vuosiluokkien 7-9 -Nivelvaihe
Kansainvälisten hankkeiden strateginen ohjaus
Kansainvälisten hankkeiden strateginen ohjaus Myötätuulessa-laivaseminaari, 20.3.2012 Mika Saarinen, yksikön päällikkö, Ammatillinen koulutus, CIMO Ammatillisen koulutuksen kansainvälisyys uudessa KESUssa
VARHAISKASVATUKSEN JA PERUSOPETUKSEN TUOTANTOALUEEN TOIMINTA SÄÄNTÖ 1.9.2013 ALKAEN
VARHAISKASVATUKSEN JA PERUSOPETUKSEN TUOTANTOALUEEN TOIMINTA SÄÄNTÖ 1.9.2013 ALKAEN 1 Toiminta alue Tuotantoalueen laadukas varhaiskasvatus ja perusopetus rakentavat lapsen ja nuoren tulevaisuutta. Toimintaperiaatteina
LUPA LIIKKUA JA URHEILLA KOULUSSA - koulupäivään lisää liikettä ja urheilua. Liikuntajärjestöjen yhteiset valinnat 2015-2020
LUPA LIIKKUA JA URHEILLA KOULUSSA - koulupäivään lisää liikettä ja urheilua Liikuntajärjestöjen yhteiset valinnat 2015-2020 VISIO 1 + 2 Jokaisella koululaisella on mahdollisuus liikkua monipuolisesti koulupäivän
HELSINGIN SUOMALAINEN YHTEISKOULU
HELINGIN UOMALAINEN HTEIOULU ILÄI O N H elsingin uomalainen hteiskoulu,, on Etelä-Haagassa sijaitseva perinteikäs, kielipainotteinen koulu, jossa työskentelevät peruskoulun 3. 9.-luokkalaiset, lukiolaiset
Lasten ja nuorten kulttuuriseminaari
Lasten ja nuorten kulttuuriseminaari Power Park 14.4.2010 Valtakunnallinen vapaan sivistystyön kehittämisohjelma 2008 2012 Vapaan sivistystyön tarkoituksena on järjestää elinikäisen oppimisen periaatteen
Click to edit Master title style
Click to edit Master title style Second level Click to edit Master title style Globaalit trendit ja muutostekijät Second level Työn globaali murros Osaaminen, tutkimus ja verkostoituminen keskiössä globaalien
Vaalan kuntastrategia 2030
Vaalan kuntastrategia 2030 Mikä on kuntastrategia? Kuntastrategiassa kunnanvaltuusto päättää kunnan toiminnan ja talouden pitkän aikavälin tavoitteista. Strategisen suunnittelun tarkoituksena on etsiä
Rakennetaan yhdessä verkkokurssi Pulkkilan peruskoulu, modulikoulu, Mäkeläntie 2, Pulkkila
Rakennetaan yhdessä verkkokurssi 14.12.2016 Pulkkilan peruskoulu, modulikoulu, Mäkeläntie 2, 92600 Pulkkila Verkko-opetuksen äärellä TVT-strategia opetuksen kehittämisen tukena Verkko-oppimisen pedagogiset
Aloitusta odotellessasi
Aloitusta odotellessasi Jos sinulla on käytettävissä jokin nettiin menevä laite, mene osoitteeseen m.socrative.com Anna huoneen numeroksi 533877 Vastaa ensimmäiseen kysymykseen. Ohjelmaa tarvitaan myöhemminkin,
SALON MUSIIKKI- OPISTO LÄNSI- RANTA 4B 24100 SALO
SALON MUSIIKKI- OPISTO LÄNSI- RANTA 4B 24100 SALO SALON MUSIIKKIOPISTO Musiikkiopiston Nohterin ja Kärjen talot Musiikkiopiston kirjastotalon tilat Musiikkiopiston toimitilat sijaitsevat Salon keskustassa
Koulutuskeskus Sedun työelämäyhteistyön kehittämisjaksot / työelämäjaksot lukuvuonna
Koulutuskeskus Sedun työelämäyhteistyön kehittämisjaksot / työelämäjaksot lukuvuonna 2014 2015 Koulutuskeskus Sedun henkilöstöllä on mahdollisuus hakea jatkuvalla haulla työelämäyhteistyön kehittämisjaksolle
TOINEN KELPO-AALTO. Hokusain aalto
TOINEN KELPO-AALTO Aalto syntyy, kun tuuli tarttuu vesimolekyyleihin ja ne lähtevät pyörivään liikkeeseen. Rikkoutuneeseen vedenpintaan syntyy lisää kitkaa, jolloin tuuli tarttuu siihen paremmin- - (Wikipedia,
Strategia Koululautakunta
Strategia 2016 2020 Koululautakunta Strategiset pääteemat Kasvava, viihtyisä ja vetovoimainen elinympäristö -Houkuttelevat asumisen edellytykset -Monipuoliset, helposti saatavilla olevat ja laadukkaat
Taiteesta ja kulttuurista hyvinvointia -toimintaohjelma ja toteutuksen vaiheet 2011. 28.1.2011 Ohjelmajohtaja Maija Perho Tekryn seminaari
Taiteesta ja kulttuurista hyvinvointia -toimintaohjelma ja toteutuksen vaiheet 2011 Tekryn seminaari Terveyden edistämisen politiikkaohjelma Istuvan hallituksen ohjelmaan sisällytettiin mm. Terveyden edistämisen
Opetussuunnitelmatyöllä lukiokoulutuksen kehittämiseen Pääjohtaja Aulis Pitkälä
Opetussuunnitelmatyöllä lukiokoulutuksen kehittämiseen 11.11.2015 Pääjohtaja Aulis Pitkälä Lukion opetussuunnitelman perusteiden valmistelun lähtökohtia Valtioneuvoston asetus (942/2014) Tavoitteet 2 Kasvu
Opetussuunnitelma
Opetussuunnitelma 5.6.2018 Sisällys 1 Circus Helsinki Oppilaitoksena... 2 1.1 Toiminta-ajatus... 2 1.2 Arvot... 2 1.3 Oppimiskäsitys... 2 1.4 Oppimisympäristö... 3 1.5 Toimintakulttuuri... 3 1.6 Opetuksen
Monikulttuurinen kouluyhteisö. Satu Kekki Perusopetuksen rehtori Turun normaalikoulu
Monikulttuurinen kouluyhteisö Satu Kekki Perusopetuksen rehtori Turun normaalikoulu Kulttuurinen osaaminen, vuorovaikutus ja ilmaisu (L2) L2 Kulttuuristen merkitysten tunnistaminen, arvostaminen Oman kulttuuri-identiteetin
OPETUSTOIMEN HENKILÖSTÖKOULUTUS 2011
OPETUSTOIMEN HENKILÖSTÖKOULUTUS 2011 Krisse Sulonen ja Minna Taivassalo-Salkosuo Opetustoimen henkilöstön osaamisen kehittäminen -yksikkö Opetushallitus RAHOITUSKEHYKSET 2011 RAHOITUSALUE VASTUUVIRANOMAINEN
SIIKAISTEN KUNNAN LIIKUNNAN SEKÄ NUORISO- JA KULTTUURITYÖN AVUSTUSTEN JALKOPERUSTEET
Liite 3/ Siv.ltk 14.3.2017/ 23 SIIKAISTEN KUNNAN LIIKUNNAN SEKÄ NUORISO- JA KULTTUURITYÖN AVUSTUSTEN JALKOPERUSTEET Liikunnan ja urheilun toiminta-avustus Nuorisotoiminnan avustus Kulttuuritoiminnan avustus
Päätavoitteena on tukea monialaista yhteisöllistä oppimista ja oivaltamisen iloa yli rajojen luoda pysyvä StarT-toimintakulttuuri tiedefestivaaleineen
Päätavoitteena on tukea monialaista yhteisöllistä oppimista ja oivaltamisen iloa yli rajojen luoda pysyvä StarT-toimintakulttuuri tiedefestivaaleineen innostaa oppimisyhteisöjä tieteitä ja taiteita yhdistelevään
Taiteen perusopetus Tampereella - vuosikertomus lv opetussuunnitelma-uudistus
Taiteen perusopetus Tampereella - vuosikertomus lv 2016-2017 -opetussuunnitelma-uudistus 2017-2018 Sivistys- ja kulttuurilautakunnan kokous 12.10.2017 Kuvat: Sara Hildén -akatemia 1 26.9.2017 Taiteen perusopetus
Ohjaamo ja ammatilliset pajat RASEKO
Ohjaamo ja ammatilliset pajat RASEKO Etsivä nuorisotyön viranomainen ja rekisterinpitäjä Naantali, Nousiainen, Masku, Mynämäki, Raisio ja Rusko 9.11.2012 Raision seudun koulutuskuntayhtymä / Maria Taipale
Miksi johtavat ajatukset?
Miksi johtavat ajatukset? Johtavat ajatukset syntyvät aina sisältä päin. Ne ovat tärkeitä ennen kaikkea meille itsellemme. Tarkistamme ne joka vuosi yhdessä. Ne toimivat innostuksemme lähteenä ja niiden
NUORISO- JA LIIKUNTAPALVELUT. Talousarvio 2011 ja taloussuunnitelma
Nuoriso- ja liikuntaltk. 29.9.2010 LIITE 2 NUORISO- JA LIIKUNTAPALVELUT Talousarvio 2011 ja taloussuunnitelma 2011-2013 Nuoriso- ja liikuntalautakunta NUORISO- JA LIIKUNTAPALVELUT Toiminta-ajatus Nuoriso-
Kulttuuri kantaa sivistyskuntaa!
Kulttuuri kantaa sivistyskuntaa! Kuntien kulttuuritoimintalain infotilaisuudet 2019 Johanna Selkee Erityisasiantuntija Suomen Kuntaliitto @JoSelkee Sivistyskunnan haasteet VÄESTÖ - vanhenee - monikulttuuristuu
Kuntaliiton kaksitoista sanaa tulevaisuuden kulttuuripalveluista
Kuntaliiton kaksitoista sanaa tulevaisuuden kulttuuripalveluista Kulttuurituottajien päivä 16.-17.9. Jyväskylä Johanna Selkee Erityisasiantuntija, Suomen Kuntaliitto 1 Suomen Kuntaliitto ry Suomen vaikuttavimpia
Tervetuloa! Arjen tietoyhteiskuntahanke Koulumestarin koulussa
Tervetuloa! Arjen tietoyhteiskuntahanke Koulumestarin koulussa 1 Arjen tietoyhteiskunta hanke Liikenne- ja viestintäministeriön, opetusministeriön ja Opetushallituksen yhteinen hanke vuosina 2008-2010