TYRNÄVÄN KUNTA ARVIOINTIKERTOMUS 2017

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "TYRNÄVÄN KUNTA ARVIOINTIKERTOMUS 2017"

Transkriptio

1 TYRNÄVÄN KUNTA ARVIOINTIKERTOMUS 2017 Valtuuston asettamien taloudellisten ja toiminnallisten tavoitteiden toteutuminen Tarkastuslautakunta

2 TARKASTUSLAUTAKUNNAN TOIMINTA Tehtävät, toiminnan tarkoitus ja tavoitteet Tarkastuslautakunta huolehtii kunnan hallinnon ja talouden tarkastuksen järjestämisestä. Kuntalain 121 :n mukaan tarkastuslautakunnan tehtävänä on: valmistella valtuuston päätettävät hallinnon ja talouden tarkastusta koskevat asiat arvioida, ovatko valtuuston asettamat toiminnalliset ja taloudelliset tavoitteet toteutuneet ja onko toiminta järjestetty tuloksellisella ja tarkoituksenmukaisella tavalla arvioida talouden tasapainotuksen toteutumista tilikaudella sekä voimassa olevan taloussuunnitelman riittävyyttä, jos kunnan taseessa on kattamatonta alijäämää huolehtia kunnan ja sen tytäryhteisöjen tarkastuksen yhteensovittamisesta valvoa 84 :ssä säädetyn sidonnaisuuksien ilmoittamisvelvollisuuden noudattamista ja saattaa ilmoitukset valtuustolle tiedoksi valmistella kunnanhallitukselle esitys tehtäviään koskeviksi hallintosäännön määräyksiksi sekä arvioinnin ja tarkastuksen talousarvioksi Edellä mainitut tarkastuslautakunnan tehtävät voidaan jakaa kolmeen tehtäväkokonaisuuteen: hallinnon ja talouden tarkastuksen järjestäminen, arviointi ja muut tehtävät.

3 Tyrnävän kunnan hallintosäännön 41 :n mukaan tarkastuslautakunnan on: seurattava tilintarkastajan tarkastussuunnitelman toteutumista sekä muutoinkin seurattava tilintarkastajan tehtävien suorittamista ja tehtävä tarpeen mukaan esityksiä tilintarkastuksen kehittämiseksi huolehdittava siitä, että tilintarkastusta varten on tarpeelliset voimavarat, jotka mahdollistavat tilintarkastuksen suorittamisen hyvän tilintarkastustavan edellyttämässä laajuudessa tehtävä aloitteita ja esityksiä lautakunnan, tilintarkastajan ja sisäisen tarkastuksen tehtävien yhteensovittamisesta mahdollisimman tarkoituksenmukaisella tavalla Lisäksi tarkastuslautakunta valmistelee kunnanvaltuustolle tilinpäätöksen hyväksymiseen ja vastuuvapauden myöntämiseen liittyvät asiat. Tarkastuslautakunta antaa valtuustolle kultakin vuodelta arviointikertomuksen, jossa esitetään arvioinnin tulokset. Arviointikertomus käsitellään valtuustossa tilinpäätöksen yhteydessä.

4 TARKASTUSLAUTAKUNNAN KOKOONPANO JÄSENET: Annukka Suotula-Ervasti pj Helena Herrala vpj Lauri Sainio Tapio Nuorala Mirjam Hurskainen ( asti) Jari Partanen ( alk.) VARAJÄSENET: Juha-Matti Risteli Jari Pajala Päivi Suvanne Satu Kylmänen Ritva Lassila Hallintosäännön 5 :n mukaan tarkastuslautakunnassa on viisi jäsentä ja kullakin henkilökohtainen varajäsen. Tarkastuslautakunnan jäsenten tulee olla valtuutettuja ja varajäsenten valtuutettuja tai varavaltuutettuja. Lautakunnan sihteerinä ja pöytäkirjanpitäjänä on toiminut palvelusihteeri Anssi Junttila. Päätökset lautakunnassa on tehty puheenjohtajan esittelystä Tarkastuslautakunnan jäsenten esteellisyydet on huomioitu arviointikertomuksen laadinnassa.

5 TILINTARKASTAJA Valtuusto valitsi /37 valtuustokauden tilintarkastusyhteisöksi PwC Julkistarkastus Oy:n. Vastuullisena tilintarkastajana on toiminut JHT, HT Outi Kirvesoja ja avustavana tilintarkastajana Anna-Riikka Pykäläinen. Kuntalain 123 :n mukaan tilintarkastajan on tarkastettava: onko kunnan hallintoa hoidettu lain ja valtuuston päätösten mukaisesti antavatko kunnan tilinpäätös ja siihen kuuluva konsernitilinpäätös tilinpäätöksen laatimista koskevien säännösten ja määräysten mukaisesti sekä antavatko ne oikeat ja riittävät tiedot kunnan tuloksesta, taloudellisesta asemasta, rahoituksesta ja toiminnasta ovatko valtionosuuksien perusteista annetut tiedot oikeita onko kunnan sisäinen valvonta ja riskienhallinta sekä konsernivalvonta järjestetty asianmukaisesti Vuoden 2017 tilintarkastus on sisältänyt 12 tarkastuspäivää. Tilintarkastaja JHT, HT Outi Kirvesoja on osallistunut vuoden 2017 arviointia koskeviin kokouksiin. Tilintarkastuksesta tehdyn sopimuksen mukaisesti tilintarkastaja on raportoinut lautakunnalle tilintarkastusohjelman toteutumisesta ja keskeisimmistä tarkastushavainnoista.

6 TOIMINTAMUODOT Tarkastuslautakunta kokoontui kahdeksan kertaa käsittelemään vuoden 2017 arviointikertomusta. Lautakunta noudatti työnjakoa, jonka mukaan kukin lautakunnan jäsen seurasi oman vastuualueensa toimintaa. Lautakunnan työnjako on ollut seuraava: Kunnanhallitus: Helena Herrala Hallinto- ja kehittämisosasto: kaikki Sivistysosasto: Tapio Nuorala Sosiaali- ja terveysosasto: Lauri Sainio Ympäristöosasto: Jari Partanen Tarkastuslautakunnan arviointisuunnitelma noudattelee tilintarkastussuunnitelmaa ja sen painopistealueita. Vuonna 2017 painopistealueena on ollut ympäristöosaston tulosalueet. Tarkastuslautakunta tutustui Rantaroustin kouluun rehtori Jani Alakankaan sekä kiinteistöpäällikkö Johanna Vakkurin opastuksella. Lautakunta kuuli arviointikertomusta varten talousjohtaja Tuula Marttista, ympäristöjohtaja Matti Mannosta, kunnanjohtaja Marjukka Mannista, sosiaali- ja terveysjohtaja Teija Eskolaa, sivistys- ja hyvinvointijohtaja Elina Vehkalaa sekä It-päällikkö Henri Leviäkangasta.

7 TAVOITTEIDEN TOTEUTUMISEN ARVIOINTI STRATEGISET TAVOITTEET Hyvinvointia koulutuksella Monipuolinen ja kehittyvä elinkeinoelämä Vastuullinen ja pitkäjänteinen taloudenpito Avoin ja kuuleva vuorovaikutus Terveellinen ja turvallinen lähiruoka Talousarviossa määriteltyjen tavoitteiden ja toimintakertomuksessa esitettyjen tavoitteiden toteutumisen esittäminen vaihtelee osastoittain. Tarkastuslautakunta huomauttaa, että näissä pyrittäisiin mahdollisimman yhdenvertaiseen linjaan. Tarkastuslautakunta toivoo toteutumattomien tavoitteiden laajempaa analysoimista. Osassa toimintakertomusta on tavoitteiden toteutumisen raportointi edelleen hyvin niukkaa.

8 Toimintakertomuksessa on raportoitu strategian toteuttamisen toimenpiteitä. Tarkastuslautakunta kiinnittää huomiota siihen, että toimintaa kehitetään erityisesti hanketoiminnan avulla. Hankkeissa pitää noudattaa sisäisen valvonnan ohjetta: Hankkeesta vastaava toimielin tai viranhaltija tekee päätöksen projektin perustamisesta tai projektiin osallistumisesta. Mikäli projekti edellyttää määrärahoja, on se ennen käynnistämistä vietävä toimielimen käsittelyyn määrärahojen osoittamiseksi projektin käyttöön. Tarkastuslautakunnan huomioita: Tarkastuslautakunta pitää tärkeänä, että hankkeiden kuormittavuutta kunnan perustoimintaan ja henkilöstöön arvioidaan ennen hankkeeseen ryhtymistä. Hankkeen päättymisen jälkeen tulee arvioida hankkeen hyödyllisyyttä ja jatkoedellytyksiä. Hankkeiden menoista ja tuloista tulee saada myös osavuosittain tarkempaa tietoa. Hankkeiden raportointi pitää olla myös laajempaa.

9 TYRNÄVÄN KUNNAN ASUKASLUKU ON EDELLEEN HIEMAN LASKENUT Kunnassa olisi mietittävä toimenpiteitä asukasluvun positiiviseen kasvuun ja kunnan vetovoimaisuuden lisäämiseksi. Kuntalaisia tulisi kuulla järjestämällä mm. avoimia keskustelutilaisuuksia. Kunnan ja kolmannen sektorin yhteistyötä tulisi lisätä. Kunnan tulisi tukea tasapuolisesti eri yhdistystoimijoita ja olla heidän apunaan mm. näkyvyyden lisäämisessä. Kunnan nettisivuilta tulisi olla helposti löydettävänä alueen palvelut ja yhdistystoimijat. Elinkeinoelämässä on näkyvissä pientä positiivista kasvua ja vuonna 2017 Tyrnävälle perustettiin 39 uutta yritystä. Tarkastuslautakunta pitää tärkeänä, että kunnan vetovoimaan panostetaan ja kuntaa markkinoidaan aktiivisesti. Lisäksi yrityksille tarjotaan tasavertaiset yrittämisen mahdollisuudet.

10 TALOUDEN TILA Tilinpäätös oli alijäämäinen jo toisena vuonna peräkkäin. Huolellinen sekä tarkka taloudenpito on nyt ensisijaisen tärkeää. Jokaisen osaston on huolehdittava talouden tasapainottamisesta.

11 TOIMINNALLISET TAVOITTEET OSASTOITTAIN HANKINTAOSAAMINEN Hallinto- ja kehittämisosasto Kunnassa tulisi olla riittävä hankintaosaaminen. Hankintaosaamista on päivitettävä ja tarvittaessa käytettävä asiantuntijaapua. Kilpailutukset tulisi toteuttaa ottaen huomioon niiden vaikutukset kunnan elinvoimaisuuteen. Piirros E.H.

12 TUKI- JA SÄHKÖISET PALVELUT Huomiot: Monet kunnan työtehtävät ovat täysin riippuvaisia tietotekniikan toimivuudesta ja IT-tuen tarpeeseen on vastattava mahdollisimman nopeasti. IT-puolen ammattitaitoa tulee päivittää koulutuksilla sekä tarpeen tullen käyttää myös asiantuntija-apua toiminnan päivittämisessä ja tehostamisessa. IT- osastolla ei ole projektinhallintaa. Se on tärkeää ja auttaa tavoitteiden toteutumisessa. Tarkastuslautakunta pyytää IT-osaston tarkkaa läpikäymistä ja yleistilanteen sekä kehittämistarpeiden kartoittamista.

13 Sosiaali- ja terveysosasto Erikoisaloittain merkittävimmät kustannusten nousut olivat lastentautien, naistentautien ja synnytysten sekä lasten- ja nuorisopsykiatrian alueilla. Tarkastuslautakunta huomauttaa, että ennaltaehkäisevään työhön on panostettava. Asiamiesten selvityksestä käy ilmi, että yhteydenotot sosiaali- ja potilasasiamieheen ovat laskeneet huomattavasti verrattuna vuoteen Suurin vähennys on vammaispuolella, mutta nousua ollut taas lastensuojelun puolella. Tarkastuslautakunta pyytää, että sosiaalipuolella panostetaan osaamiseen, jotta vältyttäisiin muistutuksilta sekä oikeuden käsittelyiltä. Tarvittaessa tulee käyttää ulkopuolista asiantuntija-apua. Tarkastuslautakunta pyytää, että ikäihmisten palveluiden tavoitteiden toteutumiseen kiinnitetään huomiota. Pyydämme tarkempaa raportointia toteutumattomista tavoitteista ja toimenpiteistä, joilla tavoitteisiin päästäisiin.

14 Huomiot: Tarkastuslautakunta pitää positiivisena, että kunnan maksama työmarkkinaosuus on pienentynyt. Nojat-hanke on tehostanut nuorten pajatoimintaa. Tarkastuslautakunta pitää tärkeänä vastaavan toiminnan kehittämistä ja jatkumista Nojat -hankkeen päättymisen jälkeenkin. Tarkastuslautakunta toivoo, että Liikkuen oppimaan -hankkeen hyödyt selvitetään ja otetaan pysyvästi käyttöön. Liikunnan merkitys ennaltaehkäisevänä toimintana on tärkeää joka ikäluokassa. Tarkastuslautakunta pitää tärkeänä, että lapsiperheille taataan riittävä tuki. Yhteistyö sivistys- ja hyvinvointiosaston kanssa on tärkeää.

15 Sivistys- ja hyvinvointiosasto Monimuotolukion käynnistämisneuvottelut päättyivät positiivisesti. Rantaroustin koulu ja liikuntahalli valmistuivat aikataulussa. Koulussa voidaan toteuttaa uuden opetussuunnitelman mukaista opetusta nykyaikaisessa oppimisýmpäristössä. Tarkastuslautakunta toivoo, että uutta opetussuunnitelmaa, sen tavoitteita ja oppimisympäristöjä esiteltäisiin enemmän myös vanhemmille ja koulun ja kodin yhteistyötä vahvistettaisiin. Tarkastuslautakunta kiinnitti huomiota koulukuljetusten reklamaatioihin. Koulukuljetusten toimivuuteen ja sopimustenmukaisuuteen tulee kiinnittää huomiota. Palveluntuottajan tulee ilmoittaa mahdolliset poikkeukset välittömästi myös kuntaan päin. Tarkastuslautakunnan mielestä lasten ja nuorten harrastusmahdollisuuksien monipuolistaminen on osa ennaltaehkäisevää työtä ja tuo pitkällä aikavälillä kustannussäästöjä. Tarjolla tulee olla monipuolisesti liikunta-, musiikki- ja kulttuuriharrastusmahdollisuuksia. Nuoriso- ja vapaa-aikapalveluiden riittävistä henkilökuntaresursseista on huolehdittava.

16 HYVINVOINTI Hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen on yksi kunnan tärkeimmistä tehtävistä Kirjasto- ja kulttuuripuolella vuosi 2017 oli toiminnan vuosi. Kunnassa vietettiin Suomi100- ja Tyrnävä 150-juhlavuotta. Kunnassa on onnistuttu luomaan mukavia tapahtumia kuntalaisten iloksi. Tarkastuslautakunta pitää tärkeänä, että jatkossakin järjestetään erilaisia tapahtumia huomioiden eri ikäryhmät. Tyrnävän upeaa meijerialuetta ja kirjastoa kannattaa hyödyntää yhä enemmän myös tapahtumien järjestämisessä.

17 HUOMIOT: Ympäristöosasto Kiinteistöjen sisäilmaongelmat pitää selvittää. Tehdään riittävän laajat selvitykset ja ryhdytään niiden perusteella jatkotoimenpiteisiin. Tarvittaessa käytetään asiantuntija-apua ongelmien ratkaisemiseksi. Korjaustoimenpiteisiin ryhdyttäessä varmistetaan, että turhia korjauksia ei tehdä, vaan selvitetään tarkasti ongelmat ennen korjaustoimenpiteisiin ryhtymistä. Sisäilmaongelmista tulee raportoida avoimesti myös kuntalaisille. Ympäristöosastolla on ollut myös henkilöstövaihtuvuutta. Toimenkuvien selkeyttäminen olisi nyt tärkeää. Hankintaosaamisen kehittämisestä on huolehdittava. Tarpeen tullen käytetään asiantuntija-apua mm. isoimmissa hankinnoissa. Henkilöstön kehityskeskustelut ovat jääneet osittain pitämättä. Ne tulee hoitaa ja jatkossa käydä keskustelut säännöllisesti.

18 TALOUDELLISET TAVOITTEET Tyrnävän kunnan hyväksytyssä strategiassa on asetettu tavoitteeksi vastuullinen ja pitkäjänteinen taloudenpito, joka pitää sisällään tasapainoisen käyttötalouden, kohtuullisen lainatason, hallitut investoinnit sekä kattavan talousosaamisen. Tyrnävän kunnan vuoden 2017 tilinpäätös muodostui ,16 alijäämäiseksi. Vuosikate ei riittänyt suunnitelmapoistojen kattamiseen. Palkkojen ja palkkioiden määrä on kasvanut edelliseen vuoteen verrattuna (87 t ) kilpailukykysopimuksen lomarahaleikkauksesta huolimatta. Kokonaisuudessaan henkilöstökulut ovat vähentyneet (319 t ), johtuen henkilösivukuluprosenttien alentumisesta. Asiakaspalvelujen ostot kasvoivat 592 t, kasvu johtui pääasiassa erikoissairaanhoidon palvelujen ostoista. Kaikkiaan toimintakulut vähenivät 212 t. Tuotot koostuvat toimintatuotoista, verotuloista ja valtionosuuksista. Toimintatuotot vähenivät, mutta verot ja valtionosuudet kasvoivat, muutos oli yhteensä 211 t.

19 Tyrnävän kunnan tilinpäätös toteutui alijäämäisenä toisena vuonna peräkkäin. Seuraavassa taulukossa on tilikauden yli-/alijäämä kuudelta edellistä vuodelta. Taseen kertynyt ylijäämä on Vuosi Tilikauden yli/alijäämä TYRNÄVÄN KUNNAN YKSI STRATEGINEN TAVOITE ON VASTUULLINEN JA PITKÄJÄNTEINEN TALOUDENPITO. TARKASTUSLAUTAKUNTA HUOMAUTTAA, ETTÄ TARKKA TALOUDENPITO ON TÄRKEÄÄ JOKA OSASTOLLA

20 Seuraavassa taulukossa on esitetty keskeisiä tunnuslukuja kolmelta vuodelta. Vertailulukuina on esitetty Manner-Suomen ja Pohjois-Pohjanmaan kuntien keskimääräisiä lukuja. Tyrnävän kunnan lainamäärä/asukas ja suhteellinen velkaantuneisuus ylittävät Manner-Suomen ja Pohjois-Pohjanmaan kuntien keskimääräiset arvot. Konsernin suhteellinen velkaantuneisuus ylittää kriisikuntakriteeriksi asetetun 50 % Suomi Pohjanmaa Tyrnävä Suomi Pohjanmaa Tyrnävä Suomi Ennakko-tieto Manner- Pohjois- Manner- Pohjois- Manner- Pohjois- Pohjanmaa Ennakko-tieto Tyrnävä Toimintakate /as Vuosikate /as Lainat /as Konsernilainat /as Kertynyt ylijäämä /as Konsernin kertynyt ylijäämä/as Suhteellinen velkaantuneisuus 54,9 62,1 53,3 55,7 63,9 71,4 86,4 Suht. velkaantuneisuus konserni 78,1 66, ,5 65,5 68,4 80,6

21 Seuraavassa taulukossa on esitetty vertailu verotuloista ja valtionosuuksista: Suomi Pohjanmaa Tyrnävä Suomi Pohjanmaa Tyrnävä Manner- Pohjois- Manner- Pohjois- Manner- Suomi Ennakkotieto Pohjois- Pohjanmaa Ennakko-tieto Tyrnävä Verotulot /asukas Valtionosuudet /as Tyrnävän kunnassa verorahoitus on 89,2 % tuotoista. Asukasta kohti laskettuna valtionosuudet ovat suuremmat kuin verotulot, kun vuonna 2015 luvut olivat lähes yhtä suuret. Tyrnävän kunnan taloudelliset haasteet tulevat olemaan siinä, miten käyttömenojen kehitys saadaan vastaamaan tulojen kehitystä. Verotulojen määrään kunta voi aktiivisesti vaikuttaa veroprosenttien kautta ja elinkeinopolitiikan kautta. Valtionosuudet määräytyvät laskennallisesti, jolloin niihin ei suoranaisesti voi vaikuttaa.

22 HENKILÖSTÖ Tarkastuslautakunta toivoo henkilöstöasioiden laajempaa raportointia toimintakertomuksessa/ henkilöstökertomuksessa. Merkittävät muutokset esimerkiksi sairauspoissaoloissa tai työilmapiirissä on syytä esittää toimintakertomuksessa, koska niiden kehityksellä saattaa olla vaikutuksia kunnan toimintaan ja talouteen. Sairaspoissaoloista olisi hyvä raportoida myös valtuustoa osavuosittain. Sairauspoissaolot ovat kasvaneet yli 20% ja henkilöstössä on ollut paljon vaihtuvuutta. Tarkastuslautakunta huomauttaa, että työhyvinvointiin panostetaan ja sairaspoissaolojen määrää sekä syitä seurataan. Henkilökunnalle tulisi tehdä työhyvinvointikysely mahdollisimman pian ja ennaltaehkäisevään toimintaan on panostettava. Tarkastuslautakunta huomauttaa myös, että on huolehdittava riittävistä sijaisuuksista sairaslomien aikana. Tehtäväkuvien selkeyttäminen on tärkeää joka osastolla. Kehityskeskustelut tulee pitää säännöllisesti vuosittain henkilöstön kanssa. Vuonna 2017 jatkui edelleen sosiaali- ja terveyspalveluiden järjestämisen uudistuksen valmistelu valtakunnan ja maakunnan tasolla. Valmistelu on vienyt resursseja kunnan omasta toiminnasta. Tuleva Sotemuutos huolestuttaa myös työntekijöitä. Heille tulisi antaa ajankohtaista tietoa muutoksesta ja varmistaa, että heillä on riittävät resurssit hoitaa perustyötehtäviään eikä aika mene muutosten valmisteluun.

23 KUNTAKONSERNILLE ASETETTUJEN TAVOITTEIDEN TOTEUTUMINEN Tyrnävän kunnan konserniin kuuluu tytäryhteisönä Tyrnävän Vesihuolto Oy (68 %) ja osakkuusyrityksenä Hirsijärven Vesi Oy (suora omistus 40 % ja kertautuva omistus 46,8 %). Lisäksi konsernitilinpäätökseen yhdistellään ne kuntayhtymät, joissa Tyrnävän kunta on jäsenenä. Kuntakonsernia ohjataan konserniohjeiden avulla. Tyrnävän konserniohjeet on hyväksytty valtuustossa / 4. Talousarviossa todetaan, että Tyrnävän Vesihuolto Oy:n tulee informoida kunnanjohtajaa välittömästi poikkeus- tai häiriötilanteista veden jakelussa tai muista vesiyhtiön toiminnan olennaisista muutoksista. Muita tavoitteita ei konserniyhtiölle ole asetettu talousarviossa. Toimintakertomuksessa on esitetty selonteko konsernivalvonnan järjestämisestä. Tytäryhtiön hallituksessa on kunnanhallituksen ja kunnan johdon edustus, jolloin konserniohjaus toimii suoraan. Tyrnävän Vesihuolto Oy:tä tarkastaa konserniohjeen mukaisesti kunnan tilintarkastaja.

24 Tyrnävän kunnan taloudelliset haasteet tulevat olemaan siinä, miten käyttömenojen kehitys saadaan vastaamaan tulojen kehitystä. Verotulojen määrään kunta voi aktiivisesti vaikuttaa veroprosenttien ja elinkeinopolitiikan kautta. Valtionosuudet määräytyvät laskennallisesti, jolloin niihin ei suoranaisesti voi vaikuttaa. Tyrnävällä 25. huhtikuuta 2018 Annukka Suotula-Ervasti Helena Herrala Satu Kylmänen Lauri Sainio Jari Partanen

TYRNÄVÄN KUNTA ARVIOINTIKERTOMUS Valtuuston asettamien taloudellisten ja toiminnallisten tavoitteiden toteutuminen Tarkastuslautakunta 9.5.

TYRNÄVÄN KUNTA ARVIOINTIKERTOMUS Valtuuston asettamien taloudellisten ja toiminnallisten tavoitteiden toteutuminen Tarkastuslautakunta 9.5. TYRNÄVÄN KUNTA ARVIOINTIKERTOMUS 2018 Valtuuston asettamien taloudellisten ja toiminnallisten tavoitteiden toteutuminen Tarkastuslautakunta 9.5.2019 TARKASTUSLAUTAKUNNAN TOIMINTA Tehtävät, toiminnan tarkoitus

Lisätiedot

TYRNÄVÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 5/2015 32

TYRNÄVÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 5/2015 32 TYRNÄVÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 5/2015 32 Tarkastuslautakunta 2013-2016 28.09.2015 AIKA 28.09.2015 18:00-19:35 PAIKKA Lautakuntien huone KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 22 KOKOUKSEN JÄRJESTÄYTYMINEN 34 23 TILINTARKASTAJAN

Lisätiedot

Tarkastusta koskevat säännökset uudessa kuntalaissa

Tarkastusta koskevat säännökset uudessa kuntalaissa Tarkastusta koskevat säännökset uudessa kuntalaissa Kuntamarkkinat 9.-10.9.2015 Sari Korento kehittämispäällikkö Uusi kuntalaki (410/2015) Voimaan 1.5.2015» Taloussäännöksiä sovelletaan vuodesta 2015»

Lisätiedot

Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone. Venla Tuomainen, puheenjohtaja Räsänen Heimo, varapuheenjohtaja Annukka Mustonen, jäsen

Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone. Venla Tuomainen, puheenjohtaja Räsänen Heimo, varapuheenjohtaja Annukka Mustonen, jäsen Viranomainen KOKOUSPÖYTÄKIRJA 3/2016 TUUSNIEMEN KUNTA Tarkastuslautakunta 2013-2016 KOKOUSAIKA Maanantai 23.05.2016 klo 9.00 14.00 KOKOUSPAIKKA SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET (ja merkintä siitä, kuka toimi

Lisätiedot

Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone. Venla Tuomainen, puheenjohtaja Räsänen Heimo, varapuheenjohtaja Annukka Mustonen, jäsen

Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone. Venla Tuomainen, puheenjohtaja Räsänen Heimo, varapuheenjohtaja Annukka Mustonen, jäsen Viranomainen KOKOUSPÖYTÄKIRJA 4/2016 TUUSNIEMEN KUNTA Tarkastuslautakunta 2013-2016 KOKOUSAIKA Maanantai 30.05.2016 klo 16:00 16:40 KOKOUSPAIKKA SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET (ja merkintä siitä, kuka toimi

Lisätiedot

TARKASTUSLAUTAKUNNAN ARVIOINTISUUNNITELMA

TARKASTUSLAUTAKUNNAN ARVIOINTISUUNNITELMA TARKASTUSLAUTAKUNNAN ARVIOINTISUUNNITELMA Valtuustokausi 2013 2016 Työohjelma 2016 TARKASTUSLAUTAKUNNAN TEHTÄVÄT JA TOIMIVALTUUDET Valtuusto asettaa tarkastuslautakunnan toimikauttaan vastaavien vuosien

Lisätiedot

Tilinpäätöksen allekirjoittavat kunnanhallituksen jäsenet sekä kunnanjohtaja tai pormestari.

Tilinpäätöksen allekirjoittavat kunnanhallituksen jäsenet sekä kunnanjohtaja tai pormestari. Kunnanhallitus 47 30.03.2015 Kunnanvaltuusto 20 15.06.2015 Vuoden 2014 tilinpäätöksen hyväksyminen Khall 30.03.2015 47 30.3.2015 Kuntalain 68 :n mukaan kunnanhallituksen on laadittava tilikaudelta tilinpäätös

Lisätiedot

19 Tilinpäätöksen hyväksyminen ja vastuuvapauden myöntäminen vuodelta 2017

19 Tilinpäätöksen hyväksyminen ja vastuuvapauden myöntäminen vuodelta 2017 Kangasniemi Pöytäkirja 3/2018 1 (14) Aika 18.05.2018, klo 12:30-15:00 Paikka Kangasniemen kunnantalo, kunnanhallituksen huone Käsitellyt asiat 15 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 16 Pöytäkirjan

Lisätiedot

Mäntyharju Pöytäkirja 4/ (8) Tarkastuslautakunta Aika , klo 14:08-16:06. Yhtenäiskoulun atk-luokka.

Mäntyharju Pöytäkirja 4/ (8) Tarkastuslautakunta Aika , klo 14:08-16:06. Yhtenäiskoulun atk-luokka. Mäntyharju Pöytäkirja 4/2016 1 (8) Aika 10.05.2016, klo 14:08-16:06 Paikka Yhtenäiskoulun atk-luokka Käsitellyt asiat 18 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 19 Pöytäkirjan tarkastus 20 Arviointikertomus

Lisätiedot

Sastamalan kaupungin uusi hallintosääntö

Sastamalan kaupungin uusi hallintosääntö 1 Sastamalan kaupungin uusi hallintosääntö 2 luku Toimielinorganisaatio 9 Tarkastuslautakunta Tarkastuslautakunnassa on seitsemän jäsentä, joista valtuusto valitsee lautakunnan puheenjohtajan ja varapuheenjohtajan.

Lisätiedot

TARKASTUSLAUTAKUNNAN ARVIOINTISUUNNITELMA

TARKASTUSLAUTAKUNNAN ARVIOINTISUUNNITELMA TARKASTUSLAUTAKUNNAN ARVIOINTISUUNNITELMA Valtuustokausi 2017 2020 Työohjelma 2017 TARKASTUSLAUTAKUNNAN TEHTÄVÄT JA TOIMIVALTUUDET Valtuusto asettaa tarkastuslautakunnan hallinnon ja talouden tarkastuksen

Lisätiedot

HALLINTOSÄÄNTÖ, TARKASTUSLAUTAKUNNAN OSUUDET. 2 luku Toimielinorganisaatio. 9 Tarkastuslautakunta

HALLINTOSÄÄNTÖ, TARKASTUSLAUTAKUNNAN OSUUDET. 2 luku Toimielinorganisaatio. 9 Tarkastuslautakunta HALLINTOSÄÄNTÖ, TARKASTUSLAUTAKUNNAN OSUUDET 2 luku Toimielinorganisaatio 9 Tarkastuslautakunta Tarkastuslautakunnassa on 7 (5?) jäsentä, joista kaupunginvaltuusto valitsee lautakunnan puheenjohtajan ja

Lisätiedot

TARKASTUSSÄÄNTÖ. Hyväksytty yv

TARKASTUSSÄÄNTÖ. Hyväksytty yv TARKASTUSSÄÄNTÖ Hyväksytty yv 25.02.2013 10 SISÄLLYSLUETTELO I LUKU VALVONTAJÄRJESTELMÄ 1 Ulkoinen ja sisäinen valvonta 1 II LUKU TARKASTUSLAUTAKUNTA 2 Lautakunnan kokoonpano 1 3 Lautakunnan kokoukset

Lisätiedot

REISJÄRVEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 4/2017. Reisjärven Kunnantalo, Kokoushuone

REISJÄRVEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 4/2017. Reisjärven Kunnantalo, Kokoushuone 1 KOKOUSAIKA 31.5.2017 klo 9:00 14.00 PAIKKA Reisjärven Kunnantalo, Kokoushuone LÄSNÄ Vedenpää Antti, puheenjohtaja Pauli Niemi, varajäsen Puurula Merja, jäsen Potila Raija, kunnanjohtaja, kohta 23 Hirvinen

Lisätiedot

2 (5) Tarkastussääntö Hyväksytty: yhtymäkokous xx.xx.xxxx xx 17.9.2014. 2.2 Tilintarkastajan tehtävät

2 (5) Tarkastussääntö Hyväksytty: yhtymäkokous xx.xx.xxxx xx 17.9.2014. 2.2 Tilintarkastajan tehtävät 2 (5) 2.2 Tilintarkastajan tehtävät 2.3 Tilintarkastuskertomus Kuntalain 73 75 säädetään tilintarkastajan tehtävistä. Tilintarkastajan on tarkastettava hyvän tilintarkastustavan mukaisesti kunkin tilikauden

Lisätiedot

REISJÄRVEN KUNTA ESITYSLISTA 3/2019

REISJÄRVEN KUNTA ESITYSLISTA 3/2019 1 KOKOUSAIKA 17.5.2019 klo 9:00 15:00 PAIKKA Reisjärven Kunnantalo, Kokoushuone LÄSNÄ Hirvinen Esa, puheenjohtaja Niemi Pauli, varapuheenjohtaja Puurula Merja, jäsen Paasovaara Marko, sihteeri, tilintarkastaja

Lisätiedot

TARKASTUSLAUTAKUNNAN ARVIOINTISUUNNITELMA

TARKASTUSLAUTAKUNNAN ARVIOINTISUUNNITELMA TARKASTUSLAUTAKUNNAN ARVIOINTISUUNNITELMA Valtuustokausi 2017 2021 Työohjelma 2017 TARKASTUSLAUTAKUNNAN TEHTÄVÄT JA TOIMIVALTUUDET Valtuusto asettaa tarkastuslautakunnan hallinnon ja talouden tarkastuksen

Lisätiedot

Seinäjoen koulutuskuntayhtymän. Tarkastussääntö. Hyväksytty yhtymävaltuustossa , 26

Seinäjoen koulutuskuntayhtymän. Tarkastussääntö. Hyväksytty yhtymävaltuustossa , 26 Seinäjoen koulutuskuntayhtymän Tarkastussääntö Hyväksytty yhtymävaltuustossa 16.12.2015, 26 Sisällys Valvontajärjestelmä... 3 1 Ulkoinen ja sisäinen valvonta... 3 Tarkastuslautakunta... 3 2 Lautakunnan

Lisätiedot

Ritva Lill-Smeds, jäsen

Ritva Lill-Smeds, jäsen Tarkastuslautakunta 2009-2012 18.05.2010 1 KOKOUSAIKA Tiistaina 18.05.2010 klo 15.00 19.35 KOKOUSPAIKKA SAAPUVILLA OLLEET Kunnanvirasto Yhteispalvelupisteen kokoustila Lapinjärvi Mats Antas, puheenjohtaja

Lisätiedot

TARKASTUSSÄÄNTÖ JOKIOISTEN KUNTA. Hyväksytty Jokioisten kunnan valtuusto Muutos Jokioisten kunnan valtuusto (muutettu 2 )

TARKASTUSSÄÄNTÖ JOKIOISTEN KUNTA. Hyväksytty Jokioisten kunnan valtuusto Muutos Jokioisten kunnan valtuusto (muutettu 2 ) Tarkastussääntö 1 JOKIOISTEN KUNTA TARKASTUSSÄÄNTÖ 2 VALVONTAJÄRJESTELMÄ 2 1 Ulkoinen ja sisäinen valvonta 2 TARKASTUSLAUTAKUNTA 2 2 Lautakunnan kokoonpano 2 3 Lautakunnan kokoukset 2 4 Lautakunnan tehtävät

Lisätiedot

LOIMAAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 5/2019 1

LOIMAAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 5/2019 1 LOIMAAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 5/2019 1 Tarkastuslautakunta AIKA 04.04.2019 kello 14:01-16:29 PAIKKA Kaupunginhallituksen kokoushuone KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 23 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus

Lisätiedot

Kunnan hallinnon ja talouden valvonta järjestetään niin, että ulkoinen ja sisäinen valvonta yhdessä muodostavat kattavan valvontajärjestelmän.

Kunnan hallinnon ja talouden valvonta järjestetään niin, että ulkoinen ja sisäinen valvonta yhdessä muodostavat kattavan valvontajärjestelmän. TAIVALKOSKEN KUNTA TARKASTUSSÄÄNTÖ Hyväksytty valtuustossa 15.11.1996 57 Voimaantulo 1.1.1997 1 luku Valvontajärjestelmä 1 Ulkoinen ja sisäinen valvonta Kunnan hallinnon ja talouden valvonta järjestetään

Lisätiedot

TARKASTUSLAUTAKUNNAN ARVIOINTISUUNNITELMA

TARKASTUSLAUTAKUNNAN ARVIOINTISUUNNITELMA TARKASTUSLAUTAKUNNAN ARVIOINTISUUNNITELMA Valtuustokausi 2017 2020 TARKASTUSLAUTAKUNNAN TEHTÄVÄT JA TOIMIVALTUUDET Valtuusto asettaa tarkastuslautakunnan hallinnon ja talouden tarkastuksen sekä arvioinnin

Lisätiedot

SUOMUSSALMEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 6/

SUOMUSSALMEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 6/ SUOMUSSALMEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 6/2019 54 Tarkastuslautakunta 05.09.2019 AIKA 12:53-14:38 PAIKKA Kunnanhallituksen kokoushuone KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 37 Laillisuus ja päätösvaltaisuus 56 38 Pöytäkirjan

Lisätiedot

Mäntyharju Pöytäkirja 1/2015 1 (9) Tarkastuslautakunta 14.04.2015. Aika 14.04.2015, klo 14:00-17:04. Kunnantalo, kokoushuone Kalla.

Mäntyharju Pöytäkirja 1/2015 1 (9) Tarkastuslautakunta 14.04.2015. Aika 14.04.2015, klo 14:00-17:04. Kunnantalo, kokoushuone Kalla. Mäntyharju Pöytäkirja 1/2015 1 (9) Aika 14.04.2015, klo 14:00-17:04 Paikka Kunnantalo, kokoushuone Kalla Käsitellyt asiat 1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 2 Pöytäkirjan tarkastus 3 Arviointikertomus

Lisätiedot

ORIVEDEN KAUPUNKI TARKASTUSSÄÄNTÖ. Hyväksytty 21.10.1996

ORIVEDEN KAUPUNKI TARKASTUSSÄÄNTÖ. Hyväksytty 21.10.1996 TARKASTUSSÄÄNTÖ Hyväksytty 21.10.1996 Voimaantulo 1.1.1997 Sisällysluettelo: ORIVEDEN KAUPUNGIN TARKASTUSSÄÄNTÖ...5 1. VALVONTAJÄRJESTELMÄ... 5 1 Ulkoinen ja sisäinen valvonta... 5 2. TARKASTUSLAUTAKUNTA...

Lisätiedot

Pirkkalan kunta Tarkastussääntö 1

Pirkkalan kunta Tarkastussääntö 1 Pirkkalan kunta Tarkastussääntö 1 Sisällysluettelo 1 Ulkoinen ja sisäinen valvonta... 2 2 Lautakunnan kokoonpano... 2 3 Lautakunnan kokoukset... 2 4 Lautakunnan tehtävät... 2 5 Tilintarkastajan valinta...

Lisätiedot

Ulkoinen tarkastus. Tarkastuslautakunta Kaupunginreviisori Erja Viitala. Tampereen kaupunki 19.2.2009

Ulkoinen tarkastus. Tarkastuslautakunta Kaupunginreviisori Erja Viitala. Tampereen kaupunki 19.2.2009 Ulkoinen tarkastus Tarkastuslautakunta Kaupunginreviisori Erja Viitala 1 Kuntaorganisaation valvontajärjestelmä OMAEHTOINEN VALVONTA ULKOINEN VALVONTA valtuuston alainen Tavoitteiden arviointi JHTT tilintarkastus

Lisätiedot

Tarkastussääntö. Yhtymähallitus 15.11.2011 131 Yhtymävaltuusto 29.11.2011 28

Tarkastussääntö. Yhtymähallitus 15.11.2011 131 Yhtymävaltuusto 29.11.2011 28 Tarkastussääntö Yhtymähallitus 15.11.2011 131 Yhtymävaltuusto 29.11.2011 28 Sisällysluettelo Valvontajärjestelmä... 1 1 Ulkoinen ja sisäinen valvonta... 1 Tarkastuslautakunta... 1 2 Lautakunnan kokoonpano...

Lisätiedot

Sonkajärven kunnan tilinpäätös 2016

Sonkajärven kunnan tilinpäätös 2016 Kunnanhallitus 67 27.03.2017 Tarkastuslautakunta 31 12.05.2017 Valtuusto 14 22.05.2017 Sonkajärven kunnan tilinpäätös 2016 Kunnanhallitus 27.03.2017 67 40/02.02.02/2017 Valmistelija: kunnansihteeri Tilinpäätös

Lisätiedot

LOIMAAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 4/ Kaupunginhallituksen kokoushuone, kaupungintalo 2 krs.

LOIMAAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 4/ Kaupunginhallituksen kokoushuone, kaupungintalo 2 krs. LOIMAAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 4/2019 1 Tarkastuslautakunta AIKA 07.03.2019 kello 14:00-16:22 PAIKKA Kaupunginhallituksen kokoushuone, kaupungintalo 2 krs. KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 15 Kokouksen laillisuus

Lisätiedot

1. Luku VALVONTAJÄRJESTELMÄ 1. 1 Ulkoinen ja sisäinen valvonta 1. 2. Luku TARKASTUSLAUTAKUNTA 1

1. Luku VALVONTAJÄRJESTELMÄ 1. 1 Ulkoinen ja sisäinen valvonta 1. 2. Luku TARKASTUSLAUTAKUNTA 1 Tarkastussääntö 1 2 SISÄLLYSLUETTELO 1. Luku VALVONTAJÄRJESTELMÄ 1 1 Ulkoinen ja sisäinen valvonta 1 2. Luku TARKASTUSLAUTAKUNTA 1 2 Lautakunnan kokoonpano 1 3 Lautakunnan kokoukset 1 4 Lautakunnan tehtävät

Lisätiedot

Kaupunkikonsernin valvontajärjestelmä

Kaupunkikonsernin valvontajärjestelmä Kaupunkikonsernin valvontajärjestelmä Tarkastuslautakunnan, tilintarkastuksen ja sisäisen tarkastuksen tehtävät Valtuuston perehdytystilaisuus 18.9.2017 Konsernihallinto Kaupunkikonsernin valvontajärjestelmä

Lisätiedot

keskiviikkona 29.05.2013 klo 15.00 15.45

keskiviikkona 29.05.2013 klo 15.00 15.45 Viranomainen KOKOUSPÖYTÄKIRJA 6/2013 TUUSNIEMEN KUNTA Tarkastuslautakunta 2009-2012 KOKOUSAIKA keskiviikkona 29.05.2013 klo 15.00 15.45 KOKOUSPAIKKA SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET (ja merkintä siitä, kuka toimi

Lisätiedot

3 Tarkastuslautakunnan valmistelijan / pöytäkirjanpitäjän määrääminen. 5 Tarkastuslautakunnan laskujen hyväksyminen ja asiatarkastus

3 Tarkastuslautakunnan valmistelijan / pöytäkirjanpitäjän määrääminen. 5 Tarkastuslautakunnan laskujen hyväksyminen ja asiatarkastus Mäntyharju Pöytäkirja 1/2016 1 (12) Aika 05.04.2016, klo 09:05-11:00 Paikka Terveyskeskuksen kokoushuone Sopukka Käsitellyt asiat 1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 2 Pöytäkirjan tarkastus 3 Tarkastuslautakunnan

Lisätiedot

Kuntalain taloutta ja tarkastusta koskevat muutosehdotukset

Kuntalain taloutta ja tarkastusta koskevat muutosehdotukset Kuntalain taloutta ja tarkastusta koskevat muutosehdotukset Kuntamarkkinat 10.-11.9.2014 Sari Korento kehittämispäällikkö Taloutta koskevat muutosehdotukset Talousarvio ja suunnitelma 111 Talousarviossa

Lisätiedot

ISONKYRÖN KUNTA ESITYSLISTA No 7/2019 Tarkastuslautakunta Sivu 42. Isonkyrön kunnanvirasto, hallituksen kokoushuone

ISONKYRÖN KUNTA ESITYSLISTA No 7/2019 Tarkastuslautakunta Sivu 42. Isonkyrön kunnanvirasto, hallituksen kokoushuone ISONKYRÖN KUNTA ESITYSLISTA No 7/2019 Tarkastuslautakunta 2017-2021 Sivu 42 KOKOUSAIKA KOKOUSPAIKKA SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET (ja merkintä siitä, kuka toimii puheenjohtajana) keskiviikko 8.5.2019 kello

Lisätiedot

ISONKYRÖN KUNTA ESITYSLISTA No 6/2019 Tarkastuslautakunta Sivu 35. Isonkyrön kunnanvirasto, hallituksen kokoushuone

ISONKYRÖN KUNTA ESITYSLISTA No 6/2019 Tarkastuslautakunta Sivu 35. Isonkyrön kunnanvirasto, hallituksen kokoushuone ISONKYRÖN KUNTA ESITYSLISTA No 6/2019 Tarkastuslautakunta 2017-2021 Sivu 35 KOKOUSAIKA KOKOUSPAIKKA SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET (ja merkintä siitä, kuka toimii puheenjohtajana) torstai 2.5.2019 kello 17.00

Lisätiedot

KAJAANIN KAUPUNGIN TARKASTUSSÄÄNTÖ

KAJAANIN KAUPUNGIN TARKASTUSSÄÄNTÖ KAJAANIN KAUPUNGIN TARKASTUSSÄÄNTÖ Hyväksytty kaupunginvaltuustossa 20.1.2009 Muutos 5 :ään, kv 12.12.2012 85 VALVONTAJÄRJESTELMÄ 1 Ulkoinen ja sisäinen valvonta Kaupungin hallinnon ja talouden valvonta

Lisätiedot

Tilikauden ylijäämä oli 4,22 milj. euroa (TA -5,67 milj. euroa). Investointien toteutuminen. Ehdotus tuloksen käsittelystä

Tilikauden ylijäämä oli 4,22 milj. euroa (TA -5,67 milj. euroa). Investointien toteutuminen. Ehdotus tuloksen käsittelystä Kunnanhallitus 112 27.03.2017 Kunnanvaltuusto 51 29.05.2017 Vuoden 2016 tilinpäätöksen hyväksyminen 972/02.02.01/2016 Kunnanhallitus 27.03.2017 112 Kuntalain mukaan kunnanhallituksen on laadittava tilikaudelta

Lisätiedot

Uusi Oulu Oulun kaupungin ulkoinen valvonta. Kaupunginvaltuutettujen koulutus Kaupunginreviisori Annikki Parhankangas

Uusi Oulu Oulun kaupungin ulkoinen valvonta. Kaupunginvaltuutettujen koulutus Kaupunginreviisori Annikki Parhankangas Oulun kaupungin ulkoinen valvonta Kaupunginvaltuutettujen koulutus 15.11.2012 Kaupunginreviisori Annikki Parhankangas Uusi Oulu 1.1.2013 Kunnan valvontajärjestelmä Muu ulkoinen valvonta - valtion valvonta:

Lisätiedot

SIIKAISTEN TARKASTUSLAUTAKUNNAN VUODEN 2017 ARVIOINTIKERTOMUS

SIIKAISTEN TARKASTUSLAUTAKUNNAN VUODEN 2017 ARVIOINTIKERTOMUS SIIKAISTEN TARKASTUSLAUTAKUNNAN VUODEN 2017 ARVIOINTIKERTOMUS 1. LAUTAKUNNAN TOIMINTA 1.1. Kokoonpano Kuntalain 121.1 :n mukaan kunnanvaltuusto asettaa tarkastuslautakunnan hallinnon ja talouden tarkastuksen

Lisätiedot

Hallintosäännön mukaan kokouskutsun antaa puheenjohtaja tai hänen estyneenä ollessaan varapuheenjohtaja.

Hallintosäännön mukaan kokouskutsun antaa puheenjohtaja tai hänen estyneenä ollessaan varapuheenjohtaja. Kihniön kunta Tarkastuslautakunta 2013-2016 Pöytäkirja 3/2017 Kokousaika: 19.4.2017 klo 12.00 15.45 Kokouspaikka: Kihniön kunnanvirasto Läsnä: Jouko Yli-Knuuttila, puheenjohtaja Minna Yli-Kujala, varajäsen

Lisätiedot

Eteva kuntayhtymän tarkastussääntö

Eteva kuntayhtymän tarkastussääntö Eteva kuntayhtymän tarkastussääntö Eteva kuntayhtymä Tarkastuslautakunta 7.4.2016 13 liite 5 Yhtymähallitus 21.4.2016 32 liite 9 Yhtymäkokous 19.5.2016 14 liite 14 Sisältö 1 Valvontajärjestelmä... 3 1

Lisätiedot

TARKASTUSLAUTAKUNNAN ARVIOINTISUUNNITELMA

TARKASTUSLAUTAKUNNAN ARVIOINTISUUNNITELMA TARKASTUSLAUTAKUNNAN ARVIOINTISUUNNITELMA Valtuustokausi 2017 2020 Työohjelma 2017 TARKASTUSLAUTAKUNNAN TEHTÄVÄT JA TOIMIVALTUUDET Valtuusto asettaa tarkastuslautakunnan hallinnon ja talouden tarkastuksen

Lisätiedot

TARKASTUSLAUTAKUNNAN ARVIOINTISUUNNITELMA

TARKASTUSLAUTAKUNNAN ARVIOINTISUUNNITELMA TARKASTUSLAUTAKUNNAN ARVIOINTISUUNNITELMA Valtuustokausi 2017 2021 Työohjelma 2017 TARKASTUSLAUTAKUNNAN TEHTÄVÄT JA TOIMIVALTUUDET Valtuusto asettaa tarkastuslautakunnan hallinnon ja talouden tarkastuksen

Lisätiedot

AKAAN KAUPUNGIN SÄÄNTÖKOKOELMA TARKASTUSSÄÄNTÖ

AKAAN KAUPUNGIN SÄÄNTÖKOKOELMA TARKASTUSSÄÄNTÖ AKAAN KAUPUNGIN SÄÄNTÖKOKOELMA TARKASTUSSÄÄNTÖ Kaupunginvaltuusto hyväksynyt 15.11.2006 SISÄLLYSLUETTELO VALVONTAJÄRJESTELMÄ...3 1 ULKOINEN JA SISÄINEN VALVONTA...3 TARKASTUSLAUTAKUNTA...3 2 TARKASTUSLAUTAKUNNAN

Lisätiedot

Valvontajärjestelmä. Tarkastuslautakunta

Valvontajärjestelmä. Tarkastuslautakunta 1 Keski-Pohjanmaan liiton hallintosääntö 1.1.2011 30 Ulkoinen ja sisäinen valvonta Ulkoinen valvonta järjestetään toimivasta johdosta riippumattomaksi. Ulkoisesta valvonnasta vastaavat tarkastuslautakunta

Lisätiedot

Sonkajärven kunnan tilinpäätös 2015

Sonkajärven kunnan tilinpäätös 2015 Kunnanhallitus 44 21.03.2016 Tarkastuslautakunta 36 02.06.2016 Valtuusto 15 20.06.2016 Sonkajärven kunnan tilinpäätös 2015 38/02.06.01/2016 Kunnanhallitus 21.03.2016 44 Valmistelija: kunnansihteeri Tilinpäätös

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 9/ (10) Tarkastuslautakunta. Kaupungintalo, kaupunginhallituksen kokoushuone, 2. krs

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 9/ (10) Tarkastuslautakunta. Kaupungintalo, kaupunginhallituksen kokoushuone, 2. krs Kuopion kaupunki Pöytäkirja 9/2018 1 (10) Julkinen Kokoustiedot Aika keskiviikko klo 14:00-17:20 Paikka Kaupungintalo, kaupunginhallituksen kokoushuone, 2. krs Lisätietoja Saapuvilla olleet jäsenet Hilkka

Lisätiedot

LAPINJÄRVEN KUNTA Esityslista 4/2015 1 SISÄLLYSLUETTELO

LAPINJÄRVEN KUNTA Esityslista 4/2015 1 SISÄLLYSLUETTELO LAPINJÄRVEN KUNTA Esityslista 4/2015 1 ASIAT SISÄLLYSLUETTELO 18 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS 3 19 EDELLISEN KOKOUKSEN PÖYTÄKIRJAN TARKASTAMINEN 3 20 TILINTARKASTAJAN RAPORTOINTI 3 21 ARVIOINTIKERTOMUKSEN

Lisätiedot

Laaksonen Kyllikki Saarelma Markku. Muut Tuominen Pirjo palvelusihteeri, pöytäkirjanpitäjä. Palvelut Oy, :t 16 Rönnholm Riku kunnanjohtaja, 16

Laaksonen Kyllikki Saarelma Markku. Muut Tuominen Pirjo palvelusihteeri, pöytäkirjanpitäjä. Palvelut Oy, :t 16 Rönnholm Riku kunnanjohtaja, 16 Iitin kunta Pöytäkirja 4/2016 1 Tarkastuslautakunta 21.04.2016 Aika Torstai 21.04.2016 klo 18:00-20:03 Paikka Kunnantalo, kunnanhallituksen kokoushuone Saapuvilla Yli-Kaitala Markku Heinonen Sinikka Savelainen

Lisätiedot

Kuntalaki uudistuu - Kunnan ja kuntakonsernin talous

Kuntalaki uudistuu - Kunnan ja kuntakonsernin talous Kuntalaki uudistuu - Kunnan ja kuntakonsernin talous Kuntamarkkinat Helsinki 12.9.2014 Kirsi Mononen, johtava lakimies Kuntatalousohjelma Kuntataloudelle kokonaisuutena oma tasapainotavoite» Menojen ja

Lisätiedot

JOKILATVOJEN TILAPALVELUIDEN KUNTAYHTYMÄN TARKASTUSSÄÄNTÖ

JOKILATVOJEN TILAPALVELUIDEN KUNTAYHTYMÄN TARKASTUSSÄÄNTÖ JOKILATVOJEN TILAPALVELUIDEN KUNTAYHTYMÄN TARKASTUSSÄÄNTÖ SISÄLLYSLUETTELO VALVONTAJÄRJESTELMÄ...5 1 Ulkoinen ja sisäinen valvonta...5 TARKASTUSLAUTAKUNTA...5 2 Lautakunnan kokoonpano...5 3 Lautakunnan

Lisätiedot

TARKASTUSLAUTAKUNNAN ARVIOINTISUUNNITELMA

TARKASTUSLAUTAKUNNAN ARVIOINTISUUNNITELMA TARKASTUSLAUTAKUNNAN ARVIOINTISUUNNITELMA Valtuustokausi 2017 2020 Työohjelma 2017 TARKASTUSLAUTAKUNNAN TEHTÄVÄT JA TOIMIVALTUUDET Valtuusto asettaa tarkastuslautakunnan hallinnon ja talouden tarkastuksen

Lisätiedot

17.12.2015 PIRKANMAAN SAIRAANHOITOPIIRIN KUNTAYHTYMÄN TARKASTUSSÄÄNTÖ 1.1.2013 LUKIEN

17.12.2015 PIRKANMAAN SAIRAANHOITOPIIRIN KUNTAYHTYMÄN TARKASTUSSÄÄNTÖ 1.1.2013 LUKIEN 1 (5) PIRKANMAAN SAIRAANHOITOPIIRIN KUNTAYHTYMÄN TARKASTUSSÄÄNTÖ 1.1.2013 LUKIEN VALVONTAJÄRJESTELMÄ 1 Ulkoinen ja sisäinen valvonta Kuntayhtymän hallinnon ja talouden valvonta järjestetään niin, että

Lisätiedot

PELKOSENNIEMEN KUNTA ESITYSLISTA 4/2017 1

PELKOSENNIEMEN KUNTA ESITYSLISTA 4/2017 1 PELKOSENNIEMEN KUNTA ESITYSLISTA 4/2017 1 AIKA 15.11.2017 klo 13:00 PAIKKA Sodankyläntie 1 A KÄSITELTÄVÄT ASIAT Asia Otsikko Sivu 16 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS 3 17 KOKOUKSEN JÄRJESTÄYTYMISTOIMET

Lisätiedot

TERVEYDENHUOLON KY. Tarkastuslautakunta

TERVEYDENHUOLON KY. Tarkastuslautakunta TERVEYDENHUOLON KY. 1 Kokousaika Ti 31.5.2016 klo 15.00 18.30 Paikka Muonion kunnanvirasto, valtuustosali Jäsenet: Läsnä Varsinaiset jäsenet Varajäsenet Birgitta Eira. puheenjohtaja Anne-Mari Keimiöniemi,

Lisätiedot

Hämeenkyrö Pöytäkirja 4/ ( 9) Tarkastuslautakunta

Hämeenkyrö Pöytäkirja 4/ ( 9) Tarkastuslautakunta Hämeenkyrö Pöytäkirja 4/2019 1 ( 9) Aika 09.04.2019, klo 12:30-15:40 Paikka Kunnanviraston 1. kerroksen neuvotteluhuone Käsitellyt asiat 16 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 17 Pöytäkirjan tarkastus

Lisätiedot

ARVIOINTIKERTOMUS Valtuuston asettamien taloudellisten ja toiminnallisten. tavoitteiden toteutuminen

ARVIOINTIKERTOMUS Valtuuston asettamien taloudellisten ja toiminnallisten. tavoitteiden toteutuminen LUMIJOEN KUNTA Tarkastuslautakunta 26.4.2018 ARVIOINTIKERTOMUS 2017 Valtuuston asettamien taloudellisten ja toiminnallisten tavoitteiden toteutuminen 1 1 TARKASTUSLAUTAKUNNAN TOIMINTA 1.1 Tehtävät, toiminnan

Lisätiedot

Tilinpäätöksen allekirjoittavat kunnanhallituksen jäsenet sekä kunnanjohtaja tai pormestari.

Tilinpäätöksen allekirjoittavat kunnanhallituksen jäsenet sekä kunnanjohtaja tai pormestari. Kaupunginhallitus 156 03.04.2017 Tarkastuslautakunta 2013-2017 37 02.05.2017 Tarkastuslautakunta 2013-2017 44 15.05.2017 Kaupunginvaltuusto 32 22.05.2017 Tilinpäätös ja toimintakertomus 2016 149/02.06.01.03/2017

Lisätiedot

Tilikauden alijäämä oli - 1,38 milj. euroa (TA -1,35 milj. euroa). Investointien toteutuminen. Ehdotus tuloksen käsittelystä

Tilikauden alijäämä oli - 1,38 milj. euroa (TA -1,35 milj. euroa). Investointien toteutuminen. Ehdotus tuloksen käsittelystä Kunnanhallitus 92 31.03.2016 Kunnanvaltuusto 55 20.06.2016 Vuoden 2015 tilinpäätöksen hyväksyminen 2/02.02.01/2016 Kunnanhallitus 31.03.2016 92 Kuntalain mukaan kunnanhallituksen on laadittava tilikaudelta

Lisätiedot

Kunnanvirasto Kunnanhallituksen kokoushuone Lapinjärvi

Kunnanvirasto Kunnanhallituksen kokoushuone Lapinjärvi Tarkastuslautakunta 2009-2012 15.04.2010 1 KOKOUSAIKA Torstaina 15.04.2010 klo 15.00 19.12 KOKOUSPAIKKA SAAPUVILLA OLLEET Kunnanvirasto Kunnanhallituksen kokoushuone Lapinjärvi Mats Antas, puheenjohtaja

Lisätiedot

1 Tarkastuslautakunta ESITYSLISTA/PÖYTÄKIRJA 2/

1 Tarkastuslautakunta ESITYSLISTA/PÖYTÄKIRJA 2/ 1 KOKOUSAIKA klo 9.00 KOKOUSPAIKKA Saksankatu 27, A-rak. kokoushuone 1014 LÄSNÄ Pauli Marttila puheenjohtaja Tuija Näppinen varapuheenjohtaja Christer Friskof jäsen Nina Schulman jäsen POISSA MUUT Tuula

Lisätiedot

ISONKYRÖN KUNTA ESITYSLISTA No 4/2019 Tarkastuslautakunta Sivu 21. Isonkyrön kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone

ISONKYRÖN KUNTA ESITYSLISTA No 4/2019 Tarkastuslautakunta Sivu 21. Isonkyrön kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone ISONKYRÖN KUNTA ESITYSLISTA No 4/2019 Tarkastuslautakunta 2017-2021 Sivu 21 KOKOUSAIKA KOKOUSPAIKKA SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET (ja merkintä siitä, kuka toimii puheenjohtajana) keskiviikko 3.4.2019 klo 17.00

Lisätiedot

ARVIOINTIKERTOMUS VUODELTA 2017

ARVIOINTIKERTOMUS VUODELTA 2017 1 (5) ARVIOINTIKERTOMUS VUODELTA 2017 Ypäjän kunnanvaltuustolle Sisällysluettelo 1. Tarkastuslautakunnan tehtävä, kokoonpano ja työskentely. 2 2. Edellisten vuosien arviointikertomusten johdosta tehtyjen

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 11/ (11) Tarkastuslautakunta. Kaupungintalo, kaupunginhallituksen kokoushuone, 2. krs

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 11/ (11) Tarkastuslautakunta. Kaupungintalo, kaupunginhallituksen kokoushuone, 2. krs Kuopion kaupunki Pöytäkirja 11/2018 1 (11) Julkinen Kokoustiedot Aika keskiviikko klo 14:00-14:45 Paikka Kaupungintalo, kaupunginhallituksen kokoushuone, 2. krs Lisätietoja Saapuvilla olleet jäsenet Hilkka

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 9/ (12) Tarkastuslautakunta

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 9/ (12) Tarkastuslautakunta Kuopion kaupunki Pöytäkirja 9/2017 1 (12) Julkinen Kokoustiedot Aika keskiviikko klo 14:30-15:50 Paikka KYS, Auditoriorakennus Lisätietoja Saapuvilla olleet jäsenet Anna Olkkonen, puheenjohtaja Marja Berg,

Lisätiedot

KIHNIÖN TARKASTUSLAUTAKUNNAN VUODEN 2017 ARVIOINTIKER- TOMUS SISÄLLYSLUETTELO:

KIHNIÖN TARKASTUSLAUTAKUNNAN VUODEN 2017 ARVIOINTIKER- TOMUS SISÄLLYSLUETTELO: KIHNIÖN TARKASTUSLAUTAKUNNAN VUODEN 2017 ARVIOINTIKER- TOMUS SISÄLLYSLUETTELO: TARKASTUSLAUTAKUNNAN TOIMINTA... 2 Kokoonpano... 2 Tehtävät ja toiminnan tarkoitus... 2 Yhteys tilintarkastajaan... 3 Toimintamuodot...

Lisätiedot

Otsikko Sivu 17 TILINTARKASTAJAN RAPORTOINTI TILIKAUDEN TILINTARKASTUKSESTA

Otsikko Sivu 17 TILINTARKASTAJAN RAPORTOINTI TILIKAUDEN TILINTARKASTUKSESTA AIKA 30.5.2018 klo 9:00 13:04 PAIKKA Kunnanvirasto kunnanhallituksen kokoushuone KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 17 TILINTARKASTAJAN RAPORTOINTI TILIKAUDEN 2017 25 TILINTARKASTUKSESTA 18 HEINÄVEDEN KUNNAN

Lisätiedot

MERIKARVIAN TARKASTUSLAUTAKUNNAN VUODEN 2018 ARVIOINTIKERTOMUS

MERIKARVIAN TARKASTUSLAUTAKUNNAN VUODEN 2018 ARVIOINTIKERTOMUS MERIKARVIAN TARKASTUSLAUTAKUNNAN VUODEN 2018 ARVIOINTIKERTOMUS SISÄLLYSLUETTELO: 1. LAUTAKUNNAN TOIMINTA... 2 1.1. Kokoonpano... 2 1.2. Tehtävät, toiminnan tarkoitus sekä tavoitteet... 2 1.3. Yhteys tilintarkastajaan...

Lisätiedot

LAPINJÄRVEN KUNTA Esityslista 3/ SISÄLLYSLUETTELO

LAPINJÄRVEN KUNTA Esityslista 3/ SISÄLLYSLUETTELO LAPINJÄRVEN KUNTA Esityslista 3/2019 1 ASIAT SISÄLLYSLUETTELO 18 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS 3 19 KOKOUKSEN TYÖJÄRJESTYS 3 20 TILINTARKASTAJAN RAPORTOINTI 3 21 TILINTARKASTUSKERTOMUS JA TILINPÄÄTÖKSEN

Lisätiedot

2016 ALAVIESKAN KUNNAN TARKASTUSLAUTAKUNTA

2016 ALAVIESKAN KUNNAN TARKASTUSLAUTAKUNTA ARVIOINTIKERTOMUS 2016 ALAVIESKAN KUNNAN TARKASTUSLAUTAKUNTA Tarkastuslautakunnan keskeisimpänä tehtävänä on arvioida valtuuston asettamien tavoitteiden toteutumista ja kuntalaisten tarvitsemien palveluiden

Lisätiedot

Uuden kuntalain tuomat muutokset kuntien tilintarkastukseen ja arviointiin Kommenttipuheenvuoro

Uuden kuntalain tuomat muutokset kuntien tilintarkastukseen ja arviointiin Kommenttipuheenvuoro Uuden kuntalain tuomat muutokset kuntien tilintarkastukseen ja arviointiin Kommenttipuheenvuoro Tilintarkastuksen ja arvioinnin symposium 21- Tampere-talo kaupunginreviisori, JHTT Kuntalain muutokset tilintarkastukseen

Lisätiedot

Sonkajärven kunnan tilinpäätös 2011 ja vastuuvapauden myöntäminen

Sonkajärven kunnan tilinpäätös 2011 ja vastuuvapauden myöntäminen Tarkastuslautakunta 22 14.05.2012 Kunnanvaltuusto 23 04.06.2012 Sonkajärven kunnan tilinpäätös 2011 ja vastuuvapauden myöntäminen Tarkastuslautakunta Kunnanhallitus 2.4.2012 68 Kunnan tilinpäätöksen tulee

Lisätiedot

Tilinpäätöstä ohjaava lainsäädäntö ja muu ohjeistus

Tilinpäätöstä ohjaava lainsäädäntö ja muu ohjeistus Kunnanhallitus 64 22.03.2005 Kunnanvaltuusto 46 27.06.2005 VUODEN 2004 TILINPÄÄTÖS 64/04/047/2005 KH 64 Tilinpäätöstä ohjaava lainsäädäntö ja muu ohjeistus Kuntalaissa tilinpäätöksen laatimis- ja käsittelyaikataulu

Lisätiedot

Kokoustiedot. Kuopion kaupunki Pöytäkirja 9/ (10) Tarkastuslautakunta. Aika torstai klo 14:00-16:20. Kaupungintalo, kabinetti 2.

Kokoustiedot. Kuopion kaupunki Pöytäkirja 9/ (10) Tarkastuslautakunta. Aika torstai klo 14:00-16:20. Kaupungintalo, kabinetti 2. Kuopion kaupunki Pöytäkirja 9/2016 1 (10) Julkinen Kokoustiedot Aika torstai klo 14:00-16:20 Paikka Kaupungintalo, kabinetti 2. krs Lisätietoja Saapuvilla olleet jäsenet Anna Olkkonen, puheenjohtaja Marja

Lisätiedot

KUNNANVALTUUSTO No 3/2015

KUNNANVALTUUSTO No 3/2015 KARIJOEN KUNTA KOKOUSKUTSU KUNNANVALTUUSTO No 3/2015 KOKOUSAIKA 30.06.2015 klo 19.00-. KOKOUSPAIKKA Karijoen kunnanvirasto, valtuustosali. KÄSITELTÄVÄT ASIAT Asia no Liite no 19 20 21 1,2 22 3 23 4 24

Lisätiedot

klo ja Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone

klo ja Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone Viranomainen KOKOUSPÖYTÄKIRJA 2 / 2017 TUUSNIEMEN KUNTA Tarkastuslautakunta 2013-2016 KOKOUSAIKA KOKOUSPAIKKA SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET (ja merkintä siitä, kuka toimi puheenjohtajana) 10.4.2017 klo 9.00

Lisätiedot

ALAVIESKAN KUNNAN TARKASTUSLAUTAKUNTA

ALAVIESKAN KUNNAN TARKASTUSLAUTAKUNTA ARVIOINTIKERTOMUS 2015 ALAVIESKAN KUNNAN TARKASTUSLAUTAKUNTA Tarkastuslautakunnan keskeisimpänä tehtävänä on arvioida valtuuston asettamien tavoitteiden toteutumista ja kuntalaisten tarvitsemien palveluiden

Lisätiedot

Vuoden 2015 tilintarkastuskertomus, tilinpäätöksen hyväksyminen ja vastuuvapauden myöntäminen vuodelta 2015

Vuoden 2015 tilintarkastuskertomus, tilinpäätöksen hyväksyminen ja vastuuvapauden myöntäminen vuodelta 2015 Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Kaupunginhallitus 82 29.3.2016 Asianro 404/02.02.01/2016 46 Vuoden 2015 tilintarkastuskertomus, tilinpäätöksen hyväksyminen ja vastuuvapauden myöntäminen vuodelta 2015

Lisätiedot

Tarkastuslautakunnan arviointisuunnitelma

Tarkastuslautakunnan arviointisuunnitelma Tarkastuslautakunnan arviointisuunnitelma 2017-2021 1. Yleistä Kuntayhtymän hallinnon ja talouden valvonta järjestetään niin, että ulkoinen ja sisäinen valvonta yhdessä muodostavat kattavan valvontajärjestelmän.

Lisätiedot

Rautavaaran kunnan vuoden 2014 tilinpäätöksen hyväksyminen ja allekirjoittaminen

Rautavaaran kunnan vuoden 2014 tilinpäätöksen hyväksyminen ja allekirjoittaminen Kunnanhallitus 98 13.04.2015 Rautavaaran kunnan vuoden 2014 tilinpäätöksen hyväksyminen ja allekirjoittaminen Khall 13.04.2015 98 Kuntalain (365/1995) 68 :n mukaan kunnan tilikausi on kalenterivuosi. Kunnanhallituksen

Lisätiedot

Tarkastus- ja arviointitoimijoiden roolit ja tehtävät maakuntakonsernissa sekä sisäisen valvonnan järjestäminen

Tarkastus- ja arviointitoimijoiden roolit ja tehtävät maakuntakonsernissa sekä sisäisen valvonnan järjestäminen 20.2.2018 1 (6) Muistio Kuntatarkastajat ry Sisäiset Tarkastajat ry Suomen Tilintarkastajat ry Valtionhallinnon Tarkastajat ry Valtiontalouden tarkastusvirasto Tarkastus- ja arviointitoimijoiden roolit

Lisätiedot

TARKASTUSLAUTAKUNNAN ARVIOINTISUUNNITELMA

TARKASTUSLAUTAKUNNAN ARVIOINTISUUNNITELMA TARKASTUSLAUTAKUNNAN ARVIOINTISUUNNITELMA Valtuustokausi 2013 2016 Työohjelma 2016 TARKASTUSLAUTAKUNNAN TEHTÄVÄT JA TOIMIVALTUUDET Valtuusto asettaa tarkastuslautakunnan toimikauttaan vastaavien vuosien

Lisätiedot

Siikajoen kunnan vuoden 2011 toimintakertomuksen ja tilinpäätöksen hyväksyminen

Siikajoen kunnan vuoden 2011 toimintakertomuksen ja tilinpäätöksen hyväksyminen Kunnanhallitus 104 26.03.2012 Työyhteisötoimikunta 13 02.05.2012 Valtuusto 30 30.05.2012 Siikajoen kunnan vuoden 2011 toimintakertomuksen ja tilinpäätöksen hyväksyminen 2722/04/041/2012 KHALL 104 Kuntalain

Lisätiedot

LAPINJÄRVEN KUNTA Pöytäkirja 5/2014 1 SISÄLLYSLUETTELO

LAPINJÄRVEN KUNTA Pöytäkirja 5/2014 1 SISÄLLYSLUETTELO LAPINJÄRVEN KUNTA Pöytäkirja 5/2014 1 ASIAT SISÄLLYSLUETTELO 24 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS 3 25 EDELLISEN KOKOUKSEN PÖYTÄKIRJAN TARKASTAMINEN 3 26 TILINTARKASTAJAN RAPORTOINTI 3 27 ARVIOINTIKERTOMUKSEN

Lisätiedot

TERVEYDENHUOLON KY. Tarkastuslautakunta 29.4.2015

TERVEYDENHUOLON KY. Tarkastuslautakunta 29.4.2015 TERVEYDENHUOLON KY. 1 Kokousaika Ke 29.4.2015 klo 14.00 16.54 Paikka Muonion kunnanvirasto, valtuustosali Jäsenet: Läsnä Varsinaiset jäsenet Varajäsenet Birgitta Eira. puheenjohtaja Anne-Mari Keimiöniemi,

Lisätiedot

Muonion kunta Esityslista / 3/

Muonion kunta Esityslista / 3/ Muonion kunta Esityslista / 3/2016 Kokouskutsu 12.5.2016 Tarkastuslautakunnan kokous Aika to klo 16.30 Paikka Valtuustosali Kutsutut Anne-Mari Keimiöniemi puheenjohtaja Juha Särkijärvi varapuheenjohtaja

Lisätiedot

MÄNTTÄ-VILPPULAN KAUPUNGINVALTUUSTOLLE TARKASTUSLAUTAKUNNAN ARVIOINTIKERTOMUS VUODELTA 2015

MÄNTTÄ-VILPPULAN KAUPUNGINVALTUUSTOLLE TARKASTUSLAUTAKUNNAN ARVIOINTIKERTOMUS VUODELTA 2015 MÄNTTÄ-VILPPULAN KAUPUNKI Tarkastuslautakunta MÄNTTÄ-VILPPULAN KAUPUNGINVALTUUSTOLLE TARKASTUSLAUTAKUNNAN ARVIOINTIKERTOMUS VUODELTA 2015 1. Tarkastuslautakunta Tarkastuslautakuntaan kuuluvat puheenjohtajana

Lisätiedot

TARKASTUSLAUTAKUNNAN ARVIOINTISUUNNITELMA

TARKASTUSLAUTAKUNNAN ARVIOINTISUUNNITELMA TARKASTUSLAUTAKUNNAN ARVIOINTISUUNNITELMA Valtuustokausi 2017 2020 Työohjelma 2017 TARKASTUSLAUTAKUNNAN TEHTÄVÄT JA TOIMIVALTUUDET Valtuusto asettaa tarkastuslautakunnan hallinnon ja talouden tarkastuksen

Lisätiedot

Tilinpäätöstä ohjaava lainsäädäntö ja muu ohjeistus

Tilinpäätöstä ohjaava lainsäädäntö ja muu ohjeistus Kunnanhallitus 64 22.03.2005 VUODEN 2004 TILINPÄÄTÖS 64/04/047/2005 KH 64 Tilinpäätöstä ohjaava lainsäädäntö ja muu ohjeistus Kuntalaissa tilinpäätöksen laatimis- ja käsittelyaikataulu on sopeutettu kirjanpitolain

Lisätiedot

Hallintosäännön mukaan kokouskutsun antaa puheenjohtaja tai hänen estyneenä ollessaan varapuheenjohtaja.

Hallintosäännön mukaan kokouskutsun antaa puheenjohtaja tai hänen estyneenä ollessaan varapuheenjohtaja. Kihniön kunta Tarkastuslautakunta 2013 2016 Pöytäkirja 3/2016 Kokousaika: 17.5.2016 klo 13.00 16.10 Kokouspaikka: Kihniön kunnanvirasto Läsnä: Jouko Yli-Knuuttila, puheenjohtaja Tiina Jokioja, varapuheenjohtaja,

Lisätiedot

Uuden kuntalain tuomat muutokset kuntien tilintarkastukseen ja arviointiin

Uuden kuntalain tuomat muutokset kuntien tilintarkastukseen ja arviointiin Uuden kuntalain tuomat muutokset kuntien tilintarkastukseen ja arviointiin Tilintarkastuksen ja arvioinnin symposium 22.5.2015 Yliopisto-opettaja Pasi Leppänen 1 Kuntalain uudistus Uusi kuntalaki pääosin

Lisätiedot

1 Tarkastuslautakunta PÖYTÄKIRJA 2/2018

1 Tarkastuslautakunta PÖYTÄKIRJA 2/2018 1 TARKASTUSLAUTAKUNNAN KOKOUS KOKOUSAIKA Torstai 17.5.2018 klo 09.00 10.45 KOKOUSPAIKKA Kunnantalo, Virastotie 5 A, Kivijärvi LÄSNÄ Teuvo Rekonen puheenjohtaja Airi Sorsamäki jäsen Aira Hakkarainen jäsen

Lisätiedot

Torstai klo

Torstai klo Viranomainen KOKOUSPÖYTÄKIRJA 5/2011 TUUSNIEMEN KUNTA Tarkastuslautakunta 2009-2012 KOKOUSAIKA Torstai 19.05.2011 klo 15.00 18.00 KOKOUSPAIKKA SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET (ja merkintä siitä, kuka toimi puheenjohtajana)

Lisätiedot

Sen lisäksi, mitä laissa on erikseen säädetty, lautakunnan tehtävänä on

Sen lisäksi, mitä laissa on erikseen säädetty, lautakunnan tehtävänä on 1 (5) VANTAAN KAUPUNGIN T A R K A S T U S S Ä Ä N T Ö Kaupunginvaltuuston 28.1.2008 hyväksymä. Voimassa 1.3.2008 alkaen. 1 Tehtäväalue Ulkoinen tarkastus vastaa kaupungin hallinnon ja talouden ulkoisen

Lisätiedot

Kemijärven kaupungin tilinpäätös ja toimintakertomus vuodelta 2018

Kemijärven kaupungin tilinpäätös ja toimintakertomus vuodelta 2018 Kaupunginhallitus 101 28.03.2019 Kemijärven kaupungin tilinpäätös ja toimintakertomus vuodelta 2018 151/04.047/2019 KH 28.03.2019 101 Kuntalain (410/2015) 113 :n mukaan kunnan tilikausi on kalenterivuosi.

Lisätiedot

TARKASTUSVIRASTO. Johtoryhmä TARKASTUSLAUTAKUNNAN JA -VIRASTON TULOSBUDJETTI Tarkastuslautakunnan ja -viraston tavoitteet

TARKASTUSVIRASTO. Johtoryhmä TARKASTUSLAUTAKUNNAN JA -VIRASTON TULOSBUDJETTI Tarkastuslautakunnan ja -viraston tavoitteet TULOSBUDJETTI 217 1(5) Johtoryhmä.1.217 TARKASTUSLAUTAKUNNAN JA -VIRASTON TULOSBUDJETTI 217 Tarkastuslautakunnan ja -viraston tavoitteet Valtuusto on asettanut tarkastuslautakunnan hallinnon ja talouden

Lisätiedot

TILINPÄÄTÖS Kaupunginhallitus

TILINPÄÄTÖS Kaupunginhallitus TILINPÄÄTÖS 2012 Kaupunginhallitus 27.3.2012 TILINPÄÄTÖS 2012 Koko kaupunki TP 2011 TP 2012 Muutos % Toimintatuotot 59 702 062 65 402 858 5 700 796 9,55 Toimintakulut 347 846 795 374 691 312 26 844 517

Lisätiedot