Sociala Oy moniasiakkaan, maakunnan ja järjestöjen palveluksessa

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Sociala Oy moniasiakkaan, maakunnan ja järjestöjen palveluksessa"

Transkriptio

1 Alustapalvelu Sociala Oy moniasiakkaan, maakunnan ja järjestöjen palveluksessa Maarit Hirvonen, toimitusjohtaja Sociala Oy

2 Järjestöjen yhteinen yhtiö palvelualustatoimijaksi Yhteensä seitsemän järjestöä ja keskusliittoa yhtiön perustajina, reksiteröity tammikuussa 2018: Kehitysvammaisten palvelusäätiö Suomen mielenterveysseura ry Sovatek-säätiö, Jyväskylä Mielen ry, Tampere Vanhustyönkeskusliitto Sininauhaliitto ry (valmistelussa) Vanhus- ja lähimmäistyönliitto (valmistelussa) Tavoitteena nopea päätöksenteko palvelutuotantojärjestöjen toiminnan turvaamiseksi sote-uudistuksessa Asiantuntijana on toiminut YTT, dosentti Jorma Niemelä Socialan esittely 2

3 Lyhyesti Socialasta Voittoa tavoittelematon yhtiö joka toimii yhteiskunnallisen yrityksen periaattein. Toiminnan tavoitteena on saavuttaa järjestöjen uudenlaisella yhteistyöllä entistä vaikuttavampia tuloksia. Palvelujen kehittämistä ohjaa alusta- ja jakamistalouden periaatteet sekä ekosysteemiajattelu Missiona on mahdollistaa järjestöjen sote- ja kasvupalvelutuotanto maakunnille ja asiakkaille toimien alustatoimijana palveluiden järjestämisessä Järjestöt toimivat asiakkaan hyväksi. Vaikka asiakas käyttää useampaa palvelua on hoitovastuu hänestä ja tuki toipumiseen yhteinen Socialan esittely 3

4 Kolme syytä, miksi Alustapalvelu Sociala Oy: Uudistus, trendi ja potentiaali Sosiaali- ja terveydenhuollon uudistus Sote-uudistuksen tavoitteiden toteutumisen ja kustannusten hillinnän kannalta avainkysymys on moniasiakkaiden sujuvat palvelut. Siirtyminen alusta- ja jakamistalouteen Kaikilla aloilla lisääntyy alustapalvelu, jonka kautta resurssin omistava palveluntarjoaja ja palvelua etsivä loppukäyttäjä löytävät toisensa. Järjestöjen potentiaali Järjestöjen yli 900 sotepalveluyksikköä (joissa työntekijää) ja mittava kansalaistoiminta tarvitsevat yhdessä ja erikseen integroivaa alustapalvelua Socialan esittely 4

5 Socialan esittely 5

6 Palvelujärjestöjen loukut 1.Kilpailutusten loukut: Hankintalain mukaiset kilpailutukset ovat nostaneet yhden ja pudottaneet muut järjestöt ajettu kilpailemaan keskenään. Skaalaedut saadaan vain yhteistyöllä. 2.Rahoitusloukku: Keskusjärjestöt eivät ole hankkineet muuta rahoitusta palvellakseen palveluidentuottajajäsenistöään. Palveluja ei saa tukea Stearahalla. 3.Osaamisloukku: Osa järjestöistä ei tunne sote-markkinoiden pelisääntöjä eivätkä ne jaa osaamistaan. Kolmannes tehokkaita, toisesta kolmanneksesta sparraamalla hyviä ja kolmas kolmannes no Socialan esittely 6

7 Kymmenen asiakasseteliä vai kokonaisuuksia edistämme eheitä palveluketjuja Palvelutarpeen arvio asiakassuunnitelma (maakunta) Integraattori-alustatoimija Sociala Oy kokoaa tuottajat ja hoitaa osaltaan palveluohjausta Kela Terapia AS,HB Asumispalvelu Päivätoiminta Kasvupalvelut Sosiaalityö Terveydenhuolto Tukityö Muut toimijat ja muu tarvittava Asiakassetelin käyttö sosiaalisessa kuntoutuksessa tuo mahdollisuuksia pienillekin toimijoille, mutta moniasiakkaan palvelut saattavat pirstoutua. Henkilökohtaisen budjetin palveluissa mahdollista tarjota yhdessä laajempia kokonaisuuksia, integroituja palveluketjuja. Lisäksi Sociala Oy voi koota konsortioita perinteiseen hankintamenettelyyn ja toimia kasvupalveluiden yhteistyöalustana. Järjestöjenkin annettava selvitys osallistumisestaan tutkimukseen, koulutukseen ja kehittämistoimintaan ja sitä koskevista toimintaperiaatteista eikö tässäkin tarvita yhteistyötä? Socialan esittely 7

8 Esimerkki vaikkapa päihdeja mielenterveystyöstä Nykymalli (liian usein) Työtoiminta Vertaistuki Päiväkeskus Ryhmä Asuminen Hoito Integroitu palvelukokonaisuus perusta asiakassuunnitelmassa Avopalvelut Kuntoutus /terapia Työtoiminta Vertaistuki Ryhmä Kansalaistoiminta Asuminen Hoito Päiväkeskus Kansalais- Socialan esittelytoiminta Avopalvelut Kuntoutus /terapia

9 Alusta niin että järjestö voi keskittyä oleelliseen Tavoitteena on se, että pyörän perusrakennetta ei tarvitse keksiä jokaisessa maakunnassa uudestaan ja erikseen. Selkeä malli ja suunniteltu perusprosessi joustaa maakuntien tarpeiden mukaan. Juridisten ja taloudellisten vastuiden yksilöinti alkuvaiheessa tärkeää. Moni järjestö tekee nyt vain alleviivatun. Alustapalvelun kautta tuodaan uuden soten edellyttämät toiminnot ja yhteistyön. Emme perusta uutta keskusjärjestöä. Alustamallit ja niihin liittyvät prosessit yksilöidään 8/ /2019. Arviointi ja korjausliikkeet Koulutus, tutkimus, kehitys ja koulutus (innovaatio-alustat) Data-analytiikka Asiakassuunnitelmien laadintaan osallistuminen Palveluohjaus tuottajien osalta Palveluiden tuottaminen ja vapaaehtois- ja vertaistuen liittäminen niihin Palvelujen kokoaminen maakunnittain/ segmenteittäin ja yhteinen sitoutuminen Yhteistyö ja työnjako Puuttuvien palvelujen hankinta Yhteinen markkinointi Yhteistyösopimukset Digitaaliset alustat: Yhteiset asiakas-, laatu- ja toiminnanohjaus-järjestelmät Koulutus uuteen ja talouden sparraus Socialan esittely 9

10 Paikansimme ongelmat nyt luomme yhdessä niihin ratkaisut Integroitujen mutta valinnanvapautta edistävien palveluketjujen alustapalvelu Tietojärjestelmien, laadunvarmistuksen ja toiminnanohjauksen alustapalvelu Erityisasiantuntemuksen alustapalvelu (data-analytiikka, juridiikka, liiketalous jne.) Skaalaetuja tuovien hankintojen alustapalvelu Nopean ja hallintovarman päätöksen varmistaminen Ansaintalogiikka: Pieni %-osuus tämän kautta tapahtuneesta liikevaihdosta ylläpitää tasokkaan yhteisen toiminnan Socialan esittely 10

11 Rakensimme päätöksentekokykyisen organisaation, jonka edut tulevat kaikille Maakunta 1 Etuosakkaat Sociala Oy:n hallitus Kantaosakkaat Maakunta 2 Etuosakkaat Maakunta 3 Etuosakkaat Nopean päätöksenteon varmistamiseksi äänivaltaisia kantaosakkaita on vain puolen tusinaa. Jokainen yhdistys, säätiö, osuuskunta tai yhteiskunnallinen yritys voi ostaa osakkeen ja toimia maakunnallisessa yhteistyössä Socialan esittely 11

12 Etenemissuunnitelma Maakuntaverkon rakentaminen Järjestö Johtohahmo Alustamalli(t) maakuntiin Sociala Oy Osaajaverkon kokoaminen Kumppanuusverkoston luominen Uusi työn tekemisen tapa (aluksi, osaksi o.t.o.) Palvelukumppanit (ict ym.) Strategiset kumppanit Socialan esittely 12

13 Socialan arvoviesti Yhteiskunta kuuluu kaikille. Me toteutamme unelmaa inklusiivisesta yhteiskunnasta. Ihminen on kokonaisuus. Me rakennamme yhdessä moniasiakkaille eheitä palveluketjuja. Ihminen ei elä vain palveluista. Me edistämme palvelutuotannon rinnalla kansalaistoimintaa, vertaistukea, osallisuutta ja yhteisöllisyyttä. Järjestökentän moninaisuus on rikkaus. Me raivaamme alustoillemme tilaa kaikille laadukkaille, yhteistyökykyisille not-for-profit-toimijoille. Uusi syntyy kyvystä ajatella toisin. Me etsimme yhdessä innovatiivisia, kustannustehokkaita ja laadukkaita ratkaisuja kansalaisten, maakuntien ja kansalaisyhteiskunnan parhaaksi Socialan esittely 13

14 Mikä Sociala Oy voisi olla maakunnalle? - Olemme käyneet jo noin puolessa maakuntia toukokuun alkuun mennessä 1. Yhteistyökumppani Yhteiset hankkeet maakuntien kanssa muutosvaiheessa ( ), hakemukset jätetty. 2. Yhteistyöfoorumi Sociala järjestöjen kumppanina maakuntien neuvotteluissa kun järjestöt ovat rekisteröityneet etuosakkaiksi. 3. Integraatioväline Laki tuo mahdollisuuksia edesauttaa integraatiota ja eheitä palveluketjuja ohjeistuksilla Socialan alustat yksi keskeinen väline palvelutuotantojärjestöjen osalta Socialan esittely 14

15 Valmistelu ja liikkeellelähtö 2018 Maakuntien piloteissa mukana ESR-hanke? Viestintää ja markkinointia 2019 Kaikki alustat valmiiksi Järjestäytyminen maakunnittain ja aloittain 2020 Valmiina palvelukseen! Socialan esittely 15

16 Ota yhteyttä Markku Virkamäki hallituksen puheenjohtaja Alustapalvelu Sociala Oy Y-tunnus Åkerlundinkatu 2 A 4. krs Tampere Puhelin Maarit Hirvonen toimitusjohtaja Hanna Hauta-aho Hankkeet ja verkostot

Sociala Oy moniasiakkaan, maakunnan ja järjestöjen palveluksessa

Sociala Oy moniasiakkaan, maakunnan ja järjestöjen palveluksessa Alustapalvelu Sociala Oy moniasiakkaan, maakunnan ja järjestöjen palveluksessa Maarit Hirvonen, toimitusjohtaja Jorma Niemelä, asiantuntija (dotriini.fi) Maakuntien muutosjohtajien verkostotapaaminen Kuntatalo

Lisätiedot

MIKÄ ON ALUSTAPALVELU?

MIKÄ ON ALUSTAPALVELU? ALUSTAPALVELUT MIKÄ ON ALUSTAPALVELU? Suomi.fi, S-ryhmä, Kesko, Google, Microsoft, Airbnb, Über, Amazon, Ebay Alustapalvelu tarkoittaa käytännössä uutta talouden alaa, jossa jokin yritys tarjoaa alustan,

Lisätiedot

Yhteisen hyvän alusta

Yhteisen hyvän alusta Yhteisen hyvän alusta Alustapalvelu Sociala Oy moniasiakkaan, maakunnan ja järjestöjen palveluksessa Maarit Hirvonen, toimitusjohtaja Hanna Hauta-aho, asiantuntija Sociala Oy Socialan perustajaosakkaat

Lisätiedot

Järjestöjen palvelutuotanto uudessa maakunnassa. EPAT-verkostotapaaminen Järjestötalo, Seinäjoki, ma klo 10 Dosentti Jorma Niemelä

Järjestöjen palvelutuotanto uudessa maakunnassa. EPAT-verkostotapaaminen Järjestötalo, Seinäjoki, ma klo 10 Dosentti Jorma Niemelä Järjestöjen palvelutuotanto uudessa maakunnassa EPAT-verkostotapaaminen Järjestötalo, Seinäjoki, ma klo 10 Dosentti Jorma Niemelä Taustastani Maisteriksi valtioopista, tohtoriksi sosiaalipolitiikasta ja

Lisätiedot

Järjestöjen palvelut osana asiakkaan palveluketjua

Järjestöjen palvelut osana asiakkaan palveluketjua Järjestöjen palvelut osana asiakkaan palveluketjua Tulevaisuus -työpaja 19.3.2019 KESKI-UUDENMAAN SOTE -KUNTAYHTYMÄ Uudenmaan alueellinen valinnanvapauskokeilu Maarit Hirvonen Alustapalvelu Sociala Oy

Lisätiedot

#yhteisenhyvänalusta

#yhteisenhyvänalusta #yhteisenhyvänalusta Alustapalvelu Sociala Oy Järjestöjen uudenlaisella yhteistyöllä entistä vaikuttavampia tuloksia. SOTEUTTAMO 2.0 VAASA Hanna Hauta-aho, projektipäällikkö Sociala Oy, 7.11.2018 Socialan

Lisätiedot

konsepti? Hyvinvoinnin uusi Dosentti Jorma Niemelä

konsepti? Hyvinvoinnin uusi Dosentti Jorma Niemelä Hyvinvoinnin uusi konsepti? Dosentti Kunnat, maakunnat ja palvelut ovat muutoksessa. Kuinka käy heikoimmassa asemassa olevien? Sokra-seminaarit Mikkeli ja Tornio Toukokuu 2018 Yksi J.Niemelän työpäivä

Lisätiedot

Sociala Oy. Järjestöjen palveluksessa. POHJANMAAN MUUTTUVA OSALLISUUS Osallisuuden monet kasvot ALERE VAASA

Sociala Oy. Järjestöjen palveluksessa. POHJANMAAN MUUTTUVA OSALLISUUS Osallisuuden monet kasvot ALERE VAASA Alustapalvelu Sociala Oy Järjestöjen palveluksessa POHJANMAAN MUUTTUVA OSALLISUUS Osallisuuden monet kasvot ALERE VAASA 24.4.2019 Maarit Hirvonen & Hanna Hauta-aho www.sociala.fi Socialan perustajaosakkaat

Lisätiedot

Soteuudistuksen. kulmakivet ja eteneminen. Alivaltiosihteeri Tuomas Pöysti Sote -johdolle

Soteuudistuksen. kulmakivet ja eteneminen. Alivaltiosihteeri Tuomas Pöysti Sote -johdolle Soteuudistuksen kulmakivet ja eteneminen Alivaltiosihteeri Tuomas Pöysti 14.2.2017 Sote -johdolle 1 14.2.2017 - Alivaltiosihteeri Tuomas Pöysti Aikataulu 2016 2017 2018 2019 Soteuudistuksen ja maakuntien

Lisätiedot

Sote- ja maakuntauudistus. Missä mennään? Sisäministeri Paula Risikko

Sote- ja maakuntauudistus. Missä mennään? Sisäministeri Paula Risikko Sote ja maakuntauudistus Missä mennään? Sisäministeri Paula Risikko 12.5.2017 1 Uusi soterakenne 1.1.2019 2 Lähde:www.alueuudistus.fi Maakuntien tehtävät ja uusi soterakenne 1.1.2019 Valtakunnallinen lupa

Lisätiedot

Työllisyyspalvelut maakuntauudistuksessa. Vates säätiö Jukka Alasentie Maakuntauudistus projektijohtaja

Työllisyyspalvelut maakuntauudistuksessa. Vates säätiö Jukka Alasentie Maakuntauudistus projektijohtaja Työllisyyspalvelut maakuntauudistuksessa Vates säätiö 18.5.2017 Jukka Alasentie Maakuntauudistus projektijohtaja Miksi uudistus tehdään? 18.5.2017 2 www.pirkanmaa2019.fi Miksi uudistus? Hyvinvointi- ja

Lisätiedot

MAAKUNNALLINEN SELVITYS

MAAKUNNALLINEN SELVITYS MAAKUNNALLINEN SELVITYS JÄRJESTÖJEN PALVELUTUOTANNOSTA TULEVASSA PALVELURAKENTEESSA IDEAESITYS 22.11. 2018 Selvityksen lähtökohdat Taustalla järjestöjen huoli (1) haavoittuvassa asemassa olevien ihmisten

Lisätiedot

Ikäihmisten asiakasohjauksen palvelukokonaisuus

Ikäihmisten asiakasohjauksen palvelukokonaisuus Ikäihmisten asiakasohjauksen palvelukokonaisuus Palvelukokonaisuus ja palveluketjut -verkosto, THL 7.3.2019 www.uusiep.fi Etelä-Pohjanmaa Väkiluku 2018** 189 755 Alle 15-vuotiaiden osuus** 31 691 (17 %)

Lisätiedot

Sote- ja maakuntauudistus. - kuulemistilaisuus valinnanvapauteen liittyen. Outi Antila

Sote- ja maakuntauudistus. - kuulemistilaisuus valinnanvapauteen liittyen. Outi Antila Sote- ja maakuntauudistus - kuulemistilaisuus valinnanvapauteen liittyen Outi Antila 2.11.2016 1 Miksi ja mitä tavoitellaan? Hyvinvointi- ja terveyserojen kaventaminen Toimivammat palvelut Hallinnon sujuvoittaminen

Lisätiedot

Sote ja valinnanvapaus katsaus

Sote ja valinnanvapaus katsaus Sote ja valinnanvapaus katsaus Valinnanvapauslain luonnoksen mukaisesti 31.1.2017 Kirsi Varhila 1 21.3.2017 Julkisten sosiaali ja terveyspalvelujen rakenne Sotekeskustuottajat Maakunta Järjestämisvastuu

Lisätiedot

Mitä sote-uudistukselle kuuluu nyt eli Sote-ajankohtaista. Johtava asiantuntija Anu Muuri, VTT Terveyden ja hyvinvoinnin laitos

Mitä sote-uudistukselle kuuluu nyt eli Sote-ajankohtaista. Johtava asiantuntija Anu Muuri, VTT Terveyden ja hyvinvoinnin laitos Mitä sote-uudistukselle kuuluu nyt eli Sote-ajankohtaista Johtava asiantuntija Anu Muuri, VTT Terveyden ja hyvinvoinnin laitos Mistä Sotessa olikaan kyse? 17.1.20173.1 1.20161 Vammaispa lveluiden neuvottelu

Lisätiedot

Järjestöjen rooli sote-uudistuksessa , Uudenmaan järjestöt ja sote-uudistus -seminaari Erityisasiantuntija Ulla Kiuru, SOSTE

Järjestöjen rooli sote-uudistuksessa , Uudenmaan järjestöt ja sote-uudistus -seminaari Erityisasiantuntija Ulla Kiuru, SOSTE Järjestöjen rooli sote-uudistuksessa 17.4.2018, Uudenmaan järjestöt ja sote-uudistus -seminaari Erityisasiantuntija Ulla Kiuru, SOSTE Esityksen rakenne Sote-järjestöjen toimintaympäristön muutos Järjestöjen

Lisätiedot

Asiakkaan valinnanvapaus laajenee alkaen

Asiakkaan valinnanvapaus laajenee alkaen Asiakkaan valinnanvapaus laajenee 1.1.2019 alkaen Uudet maakunnat alkavat vastata sosiaali ja terveyspalvelujen järjestämisestä alueensa asukkaille 1.1.2019. Asiakas voi valita palvelun julkisen, yksityisen

Lisätiedot

Sote-uudistus ja kolmas sektori Päijät-Hämeessä

Sote-uudistus ja kolmas sektori Päijät-Hämeessä Sote-uudistus ja kolmas sektori Päijät-Hämeessä Yhdistystoiminnan tulevaisuus uudessa Päijät-Hämeessä 24.4.2018 Hankejohtaja, sote-vastuuvalmistelija Ismo Rautiainen Sote-palvelujen rakenne 2 Maakunnan

Lisätiedot

Mitä voisi kansallinen koordinaatio moniammatillisen toiminnan edistämiseksi olla tulevissa sote-rakenteissa?

Mitä voisi kansallinen koordinaatio moniammatillisen toiminnan edistämiseksi olla tulevissa sote-rakenteissa? Mitä voisi kansallinen koordinaatio moniammatillisen toiminnan edistämiseksi olla tulevissa sote-rakenteissa? Ulla Närhi Neuvotteleva virkamies, FaT Sosiaali- ja terveysministeriö Aikataulu 2016 2017 2018

Lisätiedot

Miten hoitoketjut saadaan sujuvaksi uusissa sosiaalija terveydenhuollon rakenteissa?

Miten hoitoketjut saadaan sujuvaksi uusissa sosiaalija terveydenhuollon rakenteissa? Miten hoitoketjut saadaan sujuvaksi uusissa sosiaalija terveydenhuollon rakenteissa? Taina Mäntyranta, pääsihteeri STM ohjausosasto/terveydenhuollon palveluvalikoimaneuvosto 1 Etunimi Sukunimi Ketjut ja

Lisätiedot

Sote-uudistus. Sinikka Salo muutosjohtaja, STM Sinikka Salo

Sote-uudistus. Sinikka Salo muutosjohtaja, STM Sinikka Salo Sote-uudistus muutosjohtaja, STM 16.1.2017 1-20.2.2018 Maakunta 2023 -visio Palvelut sovitetaan asukkaiden tarpeen mukaisiksi kokonaisuuksiksi Asukkaille sujuvia palveluja yhdenvertaisesti järkevin kustannuksin

Lisätiedot

Sote-yrittäjyyden asialla. Susanna Kallama elinkeinoasioiden päällikkö Joensuu

Sote-yrittäjyyden asialla. Susanna Kallama elinkeinoasioiden päällikkö Joensuu Sote-yrittäjyyden asialla Susanna Kallama elinkeinoasioiden päällikkö Joensuu 26.1.2017 Pk-yritykset pyörittävät yhteiskuntaa Yritysrakenne Suomessa 2014 0,2% Keskisuuret yritykset 0,2% Suuryritykset (250

Lisätiedot

Juha Jolkkonen Erikoislääkäri, EMBA Toimialajohtaja, Helsingin sosiaali- ja terveystoimiala Eduskunnan sosiaali- ja terveysvaliokunta 27.4.

Juha Jolkkonen Erikoislääkäri, EMBA Toimialajohtaja, Helsingin sosiaali- ja terveystoimiala Eduskunnan sosiaali- ja terveysvaliokunta 27.4. Asiantuntijakuuleminen hallituksen esityksestä eduskunnalle laiksi asiakkaan valinnanvapaudesta sosiaali- ja terveydenhuollossa ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi Juha Jolkkonen Erikoislääkäri, EMBA

Lisätiedot

FI lausuntopyyntö VaVa syksy 2017

FI lausuntopyyntö VaVa syksy 2017 FI lausuntopyyntö VaVa syksy 2017 1. TAUSTATIEDOT Vastaajien määrä: 1 Vastaajatahon virallinen nimi Vastauksen kirjanneen henkilön nimi Vastauksen vastuuhenkilön yhteystiedot, sähköposti ja puhelinnumero

Lisätiedot

Yhteenveto päivän ohjelmasta

Yhteenveto päivän ohjelmasta Yhteenveto päivän ohjelmasta 13.00-14.00 Sosiaalipalvelujen hankinnat - Palvelujen asiakaslähtöisyys / STM - Palveluhankintojen kipukohdat / Kansalaisaloitteet - Hankintalain mahdollisuudet / TEM - Asiakaslähtöisyyden

Lisätiedot

Kohti uutta tapaa järjestää ja tuottaa sotepalvelut. Erikoissuunnittelija Pasi Oksanen Maailman terveyspäivä 2018

Kohti uutta tapaa järjestää ja tuottaa sotepalvelut. Erikoissuunnittelija Pasi Oksanen Maailman terveyspäivä 2018 Kohti uutta tapaa järjestää ja tuottaa sotepalvelut Erikoissuunnittelija Pasi Oksanen Maailman terveyspäivä 2018 Tuomas Pöysti 09/2016 Miksi sote-uudistus mitä tavoitellaan? Miten uudistus toteutetaan?

Lisätiedot

Kehitysvammaisten Palvelusäätiön lausunto hallituksen esityksestä asiakkaan valinnanvapaudesta sotepalveluissa

Kehitysvammaisten Palvelusäätiön lausunto hallituksen esityksestä asiakkaan valinnanvapaudesta sotepalveluissa Kehitysvammaisten Palvelusäätiön lausunto hallituksen esityksestä asiakkaan valinnanvapaudesta sotepalveluissa Aarne Rajalahti, kiinteistötoimen johtaja 30.5.2017 Kannatamme asiakassetelin ja henkilökohtaisen

Lisätiedot

KOKONAISTAVOITTEET SEKÄ MUUTOSTAVOITTEET

KOKONAISTAVOITTEET SEKÄ MUUTOSTAVOITTEET SOTE- JA MAAKUNTAUUDISTUKSEN KOKONAISTAVOITTEET SEKÄ MUUTOSTAVOITTEET Maakuntahallitus 21.9.2017 Mikael Palola Uudistuksen kansalliset tavoitteet Hyvinvointi- ja terveyserot pienentyvät Palvelujen yhdenvertaisuus

Lisätiedot

Itsehallintoalueet. EPL seminaari Harri Jokiranta Projektinjohtaja Etelä-Pohjanmaan sosiaali- ja terveydenhuollon palvelurakenneuudistus

Itsehallintoalueet. EPL seminaari Harri Jokiranta Projektinjohtaja Etelä-Pohjanmaan sosiaali- ja terveydenhuollon palvelurakenneuudistus Itsehallintoalueet EPL seminaari 22.2.2016 Harri Jokiranta Projektinjohtaja Etelä-Pohjanmaan sosiaali- ja terveydenhuollon palvelurakenneuudistus Soten vaiheet Kehittämisohjelmat Kansallinen terveyshanke

Lisätiedot

Päihde- ja mielenterveysjärjestöjen tutkimusohjelma MIPA

Päihde- ja mielenterveysjärjestöjen tutkimusohjelma MIPA Päihde- ja mielenterveysjärjestöjen tutkimusohjelma MIPA 2015-2018 Päihde- ja mielenterveysjärjestöjen toimintaprofiilit Jurvansuu/EHYT ry 2015 1 Päihde- ja mielenterveysjärjestöjen toimintamuodot miten

Lisätiedot

Kuntoutusjärjestelmän kokonaisuudistus

Kuntoutusjärjestelmän kokonaisuudistus Kuntoutusjärjestelmän kokonaisuudistus SARI M I ET T I NEN PÄÄSIHTEER I, KUNTOUTUKSEN UUDISTA M I SKOMITEA Työn lähtökohdat /komitean asettamispäätös * Kuntoutusjärjestelmä on hajanainen ja kuntoutuksen

Lisätiedot

Maakuntauudistus. Yleisesitys

Maakuntauudistus. Yleisesitys Maakuntauudistus Yleisesitys 1 Maakunta 2023 visio Asukkaille sujuvia palveluja yhdenvertaisesti Järkevin kustannuksin ja vaikuttava julkinen hallinto Palvelut sovitetaan asukkaiden tarpeen mukaisiksi

Lisätiedot

Maakunnan talous- ja henkilöstöhallinnon järjestäminen

Maakunnan talous- ja henkilöstöhallinnon järjestäminen Maakunnan talous- ja henkilöstöhallinnon järjestäminen MAKU TAHE-työryhmä Kari Janhonen, Tarja Miettinen, Janne Niemeläinen, Toni Auvinen ja Soile Lahti Nykytilanne / Toimintaympäristöstä Valtakunnallinen

Lisätiedot

StV Uudistuksen toimeenpano ja voimantulon aikataulutus sekä pilotit

StV Uudistuksen toimeenpano ja voimantulon aikataulutus sekä pilotit StV 20.4.2018 Uudistuksen toimeenpano ja voimantulon aikataulutus sekä pilotit 14.5.2018 Timo Aronkytö, sote-muutosjohtaja Toimeenpanokelpoisuus Uudenmaan maakuntavalmistelun keskeinen tavoite on mahdollistaa

Lisätiedot

Toiveiden tynnyristä: SOTE-uudistus ja kuntoutuksen kokonaisuus

Toiveiden tynnyristä: SOTE-uudistus ja kuntoutuksen kokonaisuus Toiveiden tynnyristä: SOTE-uudistus ja kuntoutuksen kokonaisuus Mats Brommels Medical Management Centre 09.06.2017 Agenda Todellisuus Tulevaisuus Tarkoituksenmukaisuus Markkinat Rajat ylittävä hoito kansallisen

Lisätiedot

Mitä uusi sote tarjoaa palveluntuottajille maakunnassa? Soteuttamo 2.0

Mitä uusi sote tarjoaa palveluntuottajille maakunnassa? Soteuttamo 2.0 Mitä uusi sote tarjoaa palveluntuottajille maakunnassa? Soteuttamo 2.0 Etelä-Pohjanmaan sote- ja maakuntauudistus Eduskunta päättää maakunta- ja sote-uudistuksen etenemisestä syyskaudella 2018. Tarkoitus

Lisätiedot

Kuntoutuksen uudistaminen osana sote -uudistusta

Kuntoutuksen uudistaminen osana sote -uudistusta Kuntoutuksen uudistaminen osana sote -uudistusta Ylitarkastaja Hanna Nyfors STM sosiaali- ja terveyspalveluosasto 19.2.2016 19.2.2016 1 Sote- uudistuksen tavoitteet Sosiaali- ja terveyspalveluiden uudistamisen

Lisätiedot

Sote-muutoksen keskeiset linjat ja etenemisprosessi

Sote-muutoksen keskeiset linjat ja etenemisprosessi Sote-muutoksen keskeiset linjat ja etenemisprosessi Erityisasiantuntija Lasse Ilkka, STM, sosiaali- ja terveyspalveluosasto ja valmiusyksikkö 1 17.5.2017 - Uusi sote-rakenne 1.1.2019 2 17.5.2017 - - Uuden

Lisätiedot

Siun sote tehdään NYT

Siun sote tehdään NYT Siun sote tehdään NYT Ilkka Pirskanen 13.10.2016 Pohjois-Karjalan sosiaali- ja terveyspalvelujen kuntayhtymä Sote-uudistus Pohjois-Karjalassa Siun sote yhdistää Pohjois-Karjalan kaikkien 14 kunnan sosiaali-

Lisätiedot

Sote- ja maakuntauudistus

Sote- ja maakuntauudistus Sote- ja maakuntauudistus Hallituksen esityksen (HE 15/2017 vp.) ja valinnanvapauslain luonnoksen mukaisesti 1 Sote- ja maakuntauudistus etenevät mutta toiminnallinen uudistuminen vaatii vielä työtä hallituksen

Lisätiedot

Valinnanvapaus Mitä on oikeus valita?

Valinnanvapaus Mitä on oikeus valita? Valinnanvapaus Mitä on oikeus valita? Sanna Salmela Hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen asiantuntija (50 %), - ja sote-uudistus Erikoissuunnittelija, perusterveydenhuollon yksikkö (50 %), Pohjois-Pohjanmaan

Lisätiedot

Valinnanvapaus on kuntoutujan mahdollisuus

Valinnanvapaus on kuntoutujan mahdollisuus Valinnanvapaus on kuntoutujan mahdollisuus Kuntoutusverkosto KUVE Sitaatit Kuntoutussäätiön ja SOSTE Suomen sosiaali ja terveys ry:n kyselystä toukokuu 2016 1. Ihmiskeskeinen kuntoutus rakennetaan yhdessä

Lisätiedot

VARSINAIS-SUOMEN SOTE- JA MAAKUNTAUUDISTUKSEN MAHDOLLINEN ORGANISAATIORAKENNE JA TEHTÄVÄT Laura Saurama

VARSINAIS-SUOMEN SOTE- JA MAAKUNTAUUDISTUKSEN MAHDOLLINEN ORGANISAATIORAKENNE JA TEHTÄVÄT Laura Saurama VARSINAIS-SUOMEN SOTE- JA MAAKUNTAUUDISTUKSEN MAHDOLLINEN ORGANISAATIORAKENNE JA TEHTÄVÄT 11.4.2018 Laura Saurama VARSINAIS-SUOMEN MAAKUNTA LUONNOS 11.4.2018 LAUTAKUNNAT VALTUUSTO HALLITUS MUU TOIMIELIN?

Lisätiedot

3/21/2016. Kuka tukee yksilön työuraa tulevaisuudessa?

3/21/2016. Kuka tukee yksilön työuraa tulevaisuudessa? Kuka tukee yksilön työuraa tulevaisuudessa? Alivaltiosihteeri Tuomas Pöysti 17.3.2016 21.3.2016 1 Sote -uudistus on toiminnallinen uudistus, jossa keskiössä ihminen ja tämän mahdollisuus saada asiakaskeskeisiä,

Lisätiedot

Ajankohtaista. Pentti Itkonen ETELÄ-KARJALAN SOSIAALI- JA TERVEYSPIIRI

Ajankohtaista. Pentti Itkonen ETELÄ-KARJALAN SOSIAALI- JA TERVEYSPIIRI Ajankohtaista Pentti Itkonen Sote uudistus Useita keskeisiä toimintaan vaikuttavia asioita on vielä ratkaisematta. Vielä on myös vaikea hahmottaa minkälainen palvelukokonaisuus uudesta järjestelmästä muodostuu.

Lisätiedot

SOTEUTTAMO. Maakunta- ja sote-uudistus palveluntuottajien näkökulmasta Muutosjohtaja Jussi Lehtinen

SOTEUTTAMO. Maakunta- ja sote-uudistus palveluntuottajien näkökulmasta Muutosjohtaja Jussi Lehtinen SOTEUTTAMO Maakunta- ja sote-uudistus palveluntuottajien näkökulmasta 7.11.2018 Muutosjohtaja Jussi Lehtinen Sosiaali- ja terveyspalvelujen tuottajat julkisesti rahoitettuja sosiaali- ja terveyspalveluja

Lisätiedot

Vastauksen vastuuhenkilön yhteystiedot.

Vastauksen vastuuhenkilön yhteystiedot. FI lausuntopyyntö VV 1. TAUSTATIEDOT Vastaajatahon virallinen nimi Vastauksen kirjanneen henkilön nimi Vastauksen vastuuhenkilön yhteystiedot Lausuntopyynnön käsittelypäivämäärä toimielimessä Toimielimen

Lisätiedot

Valinnanvapaus on kuntoutujan mahdollisuus

Valinnanvapaus on kuntoutujan mahdollisuus Valinnanvapaus on kuntoutujan mahdollisuus Kuntoutusverkosto KUVE Sitaatit Kuntoutussäätiön ja SOSTE Suomen sosiaali- ja terveys ry:n kyselystä toukokuu 2016 1. Ihmiskeskeinen kuntoutus rakennetaan yhdessä

Lisätiedot

Mikä maakuntauudistus ja miksi?

Mikä maakuntauudistus ja miksi? Mikä maakuntauudistus ja miksi? 1-27.1.2017 Miksi uudistus tehdään ja mitä sillä tavoitellaan? Tehokkaamman hallinnon avulla edistetään ihmisten ja yritysten toimintaa Uudistus tehdään avoimesti, asiakaslähtöisesti

Lisätiedot

Yhdessä soteen Järjestöt sote-uudistuksessa , Keski-Uudenmaan järjestöseminaari, Hyvinkää Erityisasiantuntija Ulla Kiuru

Yhdessä soteen Järjestöt sote-uudistuksessa , Keski-Uudenmaan järjestöseminaari, Hyvinkää Erityisasiantuntija Ulla Kiuru Yhdessä soteen Järjestöt sote-uudistuksessa 13.9.2016, Keski-Uudenmaan järjestöseminaari, Hyvinkää Erityisasiantuntija Ulla Kiuru Esityksen rakenne Ajankohtaista sosiaali- ja terveydenhuollon uudistuksesta

Lisätiedot

Iäkkäiden palvelujen johtaminen tulevaisuudessa

Iäkkäiden palvelujen johtaminen tulevaisuudessa Iäkkäiden palvelujen johtaminen tulevaisuudessa Satu Karppanen TAVOITTEET Palvelut sovitetaan asukkaiden tarpeen mukaisiksi kokonaisuuksiksi Asukkaille sujuvia palveluja yhdenvertaisesti järkevin kustannuksin

Lisätiedot

Siun sote tehdään NYT. Pohjois-Karjalan sosiaali- ja terveyspalvelujen kuntayhtymä

Siun sote tehdään NYT. Pohjois-Karjalan sosiaali- ja terveyspalvelujen kuntayhtymä Siun sote tehdään NYT Pohjois-Karjalan sosiaali- ja terveyspalvelujen kuntayhtymä Sote-uudistus Pohjois-Karjalassa Siun sote yhdistää Pohjois-Karjalan kaikkien 14 kunnan sosiaali- ja terveyspalvelut sekä

Lisätiedot

Leader ja maakuntauudistus. Uusia mahdollisuuksiako? Elinkeinojohtaja Marko Mäki-Hakola

Leader ja maakuntauudistus. Uusia mahdollisuuksiako? Elinkeinojohtaja Marko Mäki-Hakola Leader ja maakuntauudistus Uusia mahdollisuuksiako? 17.1.2017 Elinkeinojohtaja Marko Mäki-Hakola Maakuntauudistuksella uusia markkinoita SOTE-markkinoista on puhuttu paljon Maaseudun palvelujen rakentaminen

Lisätiedot

Järjestö 2.0 Yhes enemmän! Agentit maakunnan toimintaa kehittämässä- hanke. Henna Hovi, järjestöagentti

Järjestö 2.0 Yhes enemmän! Agentit maakunnan toimintaa kehittämässä- hanke. Henna Hovi, järjestöagentti Järjestö 2.0 Yhes enemmän! Agentit maakunnan toimintaa kehittämässä- hanke Henna Hovi, järjestöagentti Valtakunnallinen Järjestö 2.0- kokonaisuus Järjestö 2.0 kokonaisuus on osa STM:n Suomi 100 - avustusohjelmaa

Lisätiedot

Mitä on SOTE ja miten sosiaali- ja terveyspalvelut järjestyvät 2017 jälkeen Suomessa? Hanketyöntekijä Päivi Koikkalainen Keski-Suomen SOTE 2020 hanke

Mitä on SOTE ja miten sosiaali- ja terveyspalvelut järjestyvät 2017 jälkeen Suomessa? Hanketyöntekijä Päivi Koikkalainen Keski-Suomen SOTE 2020 hanke Mitä on SOTE ja miten sosiaali- ja terveyspalvelut järjestyvät 2017 jälkeen Suomessa? Hanketyöntekijä Päivi Koikkalainen Keski-Suomen SOTE 2020 hanke Luonnos: Laki sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämisestä

Lisätiedot

Palveluntuottajan vaatimukset sotelainsäädännössä

Palveluntuottajan vaatimukset sotelainsäädännössä Palveluntuottajan vaatimukset sotelainsäädännössä 9.5.2017 1 16.5.2017 Kuka voi tuottaa sotepalveluja? Julkisia sotepalveluja voivat tuottaa maakunnan liikelaitos sekä maakunnan yhtiö, yksityinen yritys

Lisätiedot

Maakunta- ja sote-uudistus vaikuttaa erityisesti sosiaali- ja terveysjärjestöjen toimintaympäristöön

Maakunta- ja sote-uudistus vaikuttaa erityisesti sosiaali- ja terveysjärjestöjen toimintaympäristöön Maakunta- ja sote-uudistus vaikuttaa erityisesti sosiaali- ja terveysjärjestöjen toimintaympäristöön Merkittävin muutos on sosiaali- ja terveyspalvelujen järjestämisen ja tuotannon sekä rahoituksen kanavoimisen

Lisätiedot

Maakunta- ja soteuudistus. näe mahdollisuus. Sinikka Salo Sote-muutosjohtaja, STM. Joulukuu Sosiaali- ja terveysministeriö

Maakunta- ja soteuudistus. näe mahdollisuus. Sinikka Salo Sote-muutosjohtaja, STM. Joulukuu Sosiaali- ja terveysministeriö Maakunta- ja soteuudistus tulee - näe mahdollisuus Sinikka Salo Sote-muutosjohtaja, STM Joulukuu 2017 Sosiaali- ja terveysministeriö Innostava elinvoimakunta 2 13.12.2017 Kuvitellen Oy Sosiaali- ja terveysministeriö

Lisätiedot

Kuntoutuksen palveluntuottajien koulutus Kelan päätoimitalo Kari-Pekka Mäki-Lohiluoma

Kuntoutuksen palveluntuottajien koulutus Kelan päätoimitalo Kari-Pekka Mäki-Lohiluoma 1 Mikä Kelan asema on SOTE-uudistuksessa? Kuntoutuksen palveluntuottajien koulutus Kelan päätoimitalo 19.1.2017 Kari-Pekka Mäki-Lohiluoma SOTE-uudistus tavoitteena on kaventaa ihmisten hyvinvointi- ja

Lisätiedot

Kommenttipuheenvuoro Järjestämisen valmistelun esittely Päjät-Hämeessä Maakuntauudistuksen poliittisen ohjausryhmän kokous ma 7.1.

Kommenttipuheenvuoro Järjestämisen valmistelun esittely Päjät-Hämeessä Maakuntauudistuksen poliittisen ohjausryhmän kokous ma 7.1. Kommenttipuheenvuoro Järjestämisen valmistelun esittely Päjät-Hämeessä Maakuntauudistuksen poliittisen ohjausryhmän kokous ma 7.1.2019 Jarmo Paukku, Hämeen ELY-keskus Asiakaslähtöinen palveluintegraatio

Lisätiedot

POHJOIS-SUOMEN NEUVOTTELUKUNTA HKI Hannu Leskinen

POHJOIS-SUOMEN NEUVOTTELUKUNTA HKI Hannu Leskinen POHJOIS-SUOMEN NEUVOTTELUKUNTA HKI 8.12.2016 Hannu Leskinen - Järjestämisvastuu Vastaa asukkaan lailla säädettyjen oikeuksien toteutumisesta (ML 7 ) Pitää huolta monipuolisista ja vaikuttavista osallistumisen

Lisätiedot

Sote: riittävätkö rahat ja kenelle?

Sote: riittävätkö rahat ja kenelle? Sote: riittävätkö rahat ja kenelle? Alivaltiosihteeri, OTT Tuomas Pöysti 26.4.2016 28.4.2016 1 Sote -uudistus on toiminnallinen uudistus, jossa keskiössä ihminen ja tämän mahdollisuus saada asiakaskeskeisiä,

Lisätiedot

FI lausuntopyyntö VaVa syksy 2017

FI lausuntopyyntö VaVa syksy 2017 FI lausuntopyyntö VaVa syksy 2017 1. TAUSTATIEDOT Vastaajatahon virallinen nimi Vastauksen kirjanneen henkilön nimi Vastauksen vastuuhenkilön yhteystiedot, sähköposti ja puhelinnumero Lausunnon käsittelypäivämäärä

Lisätiedot

Siun sote tehdään NYT

Siun sote tehdään NYT Siun sote tehdään NYT Ilkka Pirskanen 25.10.2016 Pohjois-Karjalan sosiaali- ja terveyspalvelujen kuntayhtymä Sote-uudistus Pohjois-Karjalassa Siun sote yhdistää Pohjois-Karjalan kaikkien 14 kunnan sosiaali-

Lisätiedot

Asiakkaan valinnanvapaus

Asiakkaan valinnanvapaus Asiakkaan valinnanvapaus Hallituksen esitysluonnoksen ja valinnanvapauslinjausten mukaisesti 19.10.2017 1 19.10.2017 - 2 19.10.2017 - Sote-keskuksen valinta Sosiaali- ja terveyskeskukset aloittavat toimintansa

Lisätiedot

Sote- ja maakuntauudistus

Sote- ja maakuntauudistus Sote- ja maakuntauudistus Lapsen oikeuksien iltapäivä 8.11.2016 Hallitusneuvos Eeva Mäenpää, VM 9.11.2016 1 Uudistusten tavoitteet Sosiaali- ja terveydenhuollon uudistuksen tavoitteena on: kaventaa ihmisten

Lisätiedot

Asiakkaan valinnanvapaus

Asiakkaan valinnanvapaus Asiakkaan valinnanvapaus Hallituksen esitysluonnoksen mukaisesti 1 - Nykyisin kunnat järjestävät julkiset sosiaali- ja terveyspalvelut. 1.1.2020 vastuu palvelujen järjestämisestä siirtyy 18 uudelle maakunnalle.

Lisätiedot

SOTE-palvelut, tilannekatsaus Johanna Patanen Projektipäällikkö, sote-koordinaattori p

SOTE-palvelut, tilannekatsaus Johanna Patanen Projektipäällikkö, sote-koordinaattori p SOTE-palvelut, tilannekatsaus 11.10.2018 Johanna Patanen Projektipäällikkö, sote-koordinaattori p. 040 685 4035 Johanna.patanen@popmaakunta.fi www.popmaakunta.fi www.facebook.com/popmaakunta Twitter:@POPmaakunta

Lisätiedot

Kuntoutus ja soteuudistus. - kohti vaikuttavampaa ja ihmiskeskeisempää palvelua. Alivaltiosihteeri Tuomas Pöysti 17.3.2016 17.3.

Kuntoutus ja soteuudistus. - kohti vaikuttavampaa ja ihmiskeskeisempää palvelua. Alivaltiosihteeri Tuomas Pöysti 17.3.2016 17.3. Kuntoutus ja soteuudistus - kohti vaikuttavampaa ja ihmiskeskeisempää palvelua Alivaltiosihteeri Tuomas Pöysti 17.3.2016 17.3.2016 1 Sote -uudistus on toiminnallinen uudistus, jossa keskiössä ihminen ja

Lisätiedot

Mitä tarkoittaa, kun vammaispalvelut siirtyvät maakunnan järjestettäviksi? Vammaisilta, Seinäjoki. Muutosjohtaja Harri Jokiranta 5.3.

Mitä tarkoittaa, kun vammaispalvelut siirtyvät maakunnan järjestettäviksi? Vammaisilta, Seinäjoki. Muutosjohtaja Harri Jokiranta 5.3. Mitä tarkoittaa, kun vammaispalvelut siirtyvät maakunnan järjestettäviksi? Vammaisilta, Seinäjoki Muutosjohtaja Harri Jokiranta 5.3.2018 Kokonaisreformi SOTE kaventaa ihmisten hyvinvointi- ja terveyseroja,

Lisätiedot

FI lausuntopyyntö VaVa syksy 2017

FI lausuntopyyntö VaVa syksy 2017 FI lausuntopyyntö VaVa syksy 2017 1. TAUSTATIEDOT Vastaajien määrä: 1 Vastaajatahon virallinen nimi Vastauksen kirjanneen henkilön nimi Vastauksen vastuuhenkilön yhteystiedot, sähköposti ja puhelinnumero

Lisätiedot

Sote- ja maakuntauudistus Keskeiset muutokset lainsäädäntöön sote- ja maakuntauudistuksesta sekä asiakkaan valinnanvapaudesta

Sote- ja maakuntauudistus Keskeiset muutokset lainsäädäntöön sote- ja maakuntauudistuksesta sekä asiakkaan valinnanvapaudesta Sote ja maakuntauudistus Keskeiset muutokset lainsäädäntöön sote ja maakuntauudistuksesta sekä asiakkaan valinnanvapaudesta 17.2.2017 Soteuudistuksen tavoitteet Asukkaille yhdenvertaiset ja nykyaikaiset

Lisätiedot

Valinnanvapauspilotit. Anne Kumpula Hallitusneuvos Sosiaali- ja terveysministeriö

Valinnanvapauspilotit. Anne Kumpula Hallitusneuvos Sosiaali- ja terveysministeriö Valinnanvapauspilotit Anne Kumpula Hallitusneuvos Sosiaali ja terveysministeriö 21.11.2017 1 Valinnanvapauspilottien aloitus Valinnanvapauspilotit toteutetaan uuden valinnanvapausmallin mukaisina ajalla

Lisätiedot

Lakiesitys asiakkaan valinnanvapaudesta sosiaali- ja terveydenhuollossa. Raija Volk, STM

Lakiesitys asiakkaan valinnanvapaudesta sosiaali- ja terveydenhuollossa. Raija Volk, STM Lakiesitys asiakkaan valinnanvapaudesta sosiaali ja terveydenhuollossa Raija Volk, STM 18.5.2017 Uuden soten kulmakivet 1. Vahva järjestäjä 18 maakuntaa, jotka hoitavat myös rahoituksen 2. Palvelujen integraatio

Lisätiedot

Kuntoutuspäivät Määrätietoisesti kehittäen, aktiivisesti ja yhdessä

Kuntoutuspäivät Määrätietoisesti kehittäen, aktiivisesti ja yhdessä Kuntoutuspäivät 2017 Määrätietoisesti kehittäen, aktiivisesti ja yhdessä Yksityiset kuntoutuspalvelut uudistuvassa palvelujärjestelmässä Työryhmä 5 Kuntoutuspäivät 2017 1 Ohjelma 9.00 Avaussanat Mika Pekkonen,

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveyspalvelut uudistuvat, kuka kuulee palvelun käyttäjää Helsinki Marja Tuomi. Lähellä ja tukena

Sosiaali- ja terveyspalvelut uudistuvat, kuka kuulee palvelun käyttäjää Helsinki Marja Tuomi. Lähellä ja tukena Sosiaali- ja terveyspalvelut uudistuvat, kuka kuulee palvelun käyttäjää Helsinki 4.4.2017 Marja Tuomi Kuka kuulee palvelujen käyttäjää? Keskeinen kysymys sotessa ja hyvinvointivaltion kehittämisessä Palvelujen

Lisätiedot

Ika ihmisten kotihoidon kehitta minen - matkalla kohti tulevaa

Ika ihmisten kotihoidon kehitta minen - matkalla kohti tulevaa Ika ihmisten kotihoidon kehitta minen - matkalla kohti tulevaa Työhyvinvointi ja johtaminen kotihoidossa seminaari 7.10.2014 Etelä-Suomen ikäihmisten palvelujen kehittämisohjelma Hankejohtaja Katariina

Lisätiedot

Mikä maakuntauudistus ja miksi?

Mikä maakuntauudistus ja miksi? Mikä maakuntauudistus ja miksi? 1-17.2.2017 Miksi uudistus tehdään ja mitä sillä tavoitellaan? Tehokkaamman hallinnon avulla edistetään ihmisten ja yritysten toimintaa Uudistus tehdään avoimesti, asiakaslähtöisesti

Lisätiedot

Valinnanvapauden välineet: sote-keskus, asiakasseteli ja henkilökohtainen budjetti

Valinnanvapauden välineet: sote-keskus, asiakasseteli ja henkilökohtainen budjetti Valinnanvapauden välineet: sote-keskus, asiakasseteli ja henkilökohtainen budjetti 30.5.2017, Palveluntuottajajärjestöjen keinot hyödyntää valinnanvapautta Erityisasiantuntija Ulla Kiuru Minkälaisia keinoja

Lisätiedot

Järjestö 2.0 eväät vastata sote -haasteeseen. Epilepsialiiton vaikuttajafoorumi Jyväskylä Johtaja, varapääsihteeri Anne Knaapi

Järjestö 2.0 eväät vastata sote -haasteeseen. Epilepsialiiton vaikuttajafoorumi Jyväskylä Johtaja, varapääsihteeri Anne Knaapi Järjestö 2.0 eväät vastata sote -haasteeseen Epilepsialiiton vaikuttajafoorumi 7.10.2017 Jyväskylä Johtaja, varapääsihteeri Anne Knaapi SOSTEn jäsenjärjestöjen jäsenyhdistysten määrä maakunnittain Tavoittaa

Lisätiedot

Järjestö verkostojen verkosto. Helsinki Johtaja, varapääsihteeri Anne Knaapi

Järjestö verkostojen verkosto. Helsinki Johtaja, varapääsihteeri Anne Knaapi Järjestö 2.0 - verkostojen verkosto Helsinki 10.8.2017 Johtaja, varapääsihteeri Anne Knaapi Muutos haastaa myös järjestöt Rakenne- ja rahoitusuudistus Toimiva työnja vastuunjako Asiakkaan valinnanvapaus

Lisätiedot

Kohti tasavertaisempaa kuntoutusta - näkemyksiä tulevaisuudesta

Kohti tasavertaisempaa kuntoutusta - näkemyksiä tulevaisuudesta Kohti tasavertaisempaa kuntoutusta - näkemyksiä tulevaisuudesta Soile Kuitunen Toimitusjohtaja/CEO, Valt.tri. Dr.Sc. Kuntoutussäätiö/Rehabilitation Foundation @KuitunenSoile Kohti tasavertaisempaa kuntoutusta

Lisätiedot

Valinnanvapauspilotin hakeminen Etelä-Pohjanmaalle asiakassetelit ja henkilökohtainen budjetointi Esitys VATElle

Valinnanvapauspilotin hakeminen Etelä-Pohjanmaalle asiakassetelit ja henkilökohtainen budjetointi Esitys VATElle Valinnanvapauspilotin hakeminen Etelä-Pohjanmaalle asiakassetelit ja henkilökohtainen budjetointi Esitys VATElle 6.3.2018 Tanja Penninkangas vastuuvalmistelija, sote-tuotanto Valinnanvapauspilotit Valinnanvapauspilotit

Lisätiedot

Yhteinen Etelä-Pohjanmaa asukkaat mukana uudistuksessa

Yhteinen Etelä-Pohjanmaa asukkaat mukana uudistuksessa Yhteinen Etelä-Pohjanmaa asukkaat mukana uudistuksessa Yhteiskehittämisen työpaja Minna Laitila 26.3.2018 Valmistelujohtaja Asko Peltola Maakunnan päätöksenteko, toiminta ja asukkaiden osallistuminen

Lisätiedot

DIGITAALISUUS MAAKUNTAUUDISTUKSESSA

DIGITAALISUUS MAAKUNTAUUDISTUKSESSA DIGITAALISUUS MAAKUNTAUUDISTUKSESSA - NÄKÖKULMANA JOHTAMINEN Aija Tuimala Muutosjohtaja, Etelä-Karjala Etunimi Sukunimi etunimi.sukunimi@ekarjala.fi www.ekarjala.fi 1 2 3 DIGI- TALI- SAATIO 4 MAAKUNTAUUDISTUS

Lisätiedot

Sote- ja maakuntauudistus ja valinnanvapaus: suomalaisen valinnanvapausmallin rahoitus?

Sote- ja maakuntauudistus ja valinnanvapaus: suomalaisen valinnanvapausmallin rahoitus? Sote ja maakuntauudistus ja valinnanvapaus: suomalaisen valinnanvapausmallin rahoitus? 1 31.1.2017 Sote uudistuksen pilarit I /II 1. Vahva järjestäjä maakunta 18 maakuntaa kuntaorganisaatioiden sijasta

Lisätiedot

Sote pähkinänkuoressa Marjo Katajisto Talentia ry

Sote pähkinänkuoressa Marjo Katajisto Talentia ry Sote pähkinänkuoressa 1.11.2017 Marjo Katajisto Talentia ry Sanastoa Järjestämisvastuu, palvelujen järjestäminen Sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämisvastuulla tarkoitetaan oikeudellista vastuuta siitä,

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveyspalvelut mega-luokan muutoksessa avaimet onnistumiseen luodaan yhdessä

Sosiaali- ja terveyspalvelut mega-luokan muutoksessa avaimet onnistumiseen luodaan yhdessä Sosiaali- ja terveyspalvelut mega-luokan muutoksessa avaimet onnistumiseen luodaan yhdessä Sirkka-Liisa Olli, kehittämisjohtaja, hyvinvointipalvelut, Oulun kaupunki / Popsterhankkeen asiantuntija/ Pohjois-Pohjanmaan

Lisätiedot

Päivi Leikkola vastuuvalmistelija, SOTE-tuotanto. Liikelaitos, alihankinnat ja asiakassetelipalvelut

Päivi Leikkola vastuuvalmistelija, SOTE-tuotanto. Liikelaitos, alihankinnat ja asiakassetelipalvelut Päivi Leikkola vastuuvalmistelija, SOTE-tuotanto Liikelaitos, alihankinnat ja asiakassetelipalvelut Sote-liikelaitos Liikelaitoksen toimipisteessä arvioidaan asiakkaan palvelutarve ja asiakkaalle tehdään

Lisätiedot

Sote- ja maakuntauudistus ja valinnanvapausmalli. Hallituksen info

Sote- ja maakuntauudistus ja valinnanvapausmalli. Hallituksen info Sote ja maakuntauudistus ja valinnanvapausmalli Hallituksen info 9.5.2017 9.5.2017 Uuden soten kulmakivet 1. Vahva järjestäjä 18 maakuntaa, jotka hoitavat myös rahoituksen 2. Palvelujen integraatio palvelut

Lisätiedot

Yhdessä uutta. Etelä-Savon maakunta- ja sote-uudistus

Yhdessä uutta. Etelä-Savon maakunta- ja sote-uudistus Yhdessä uutta. Etelä-Savon maakunta- ja sote-uudistus Kasvupalvelut Etelä-Savossa 14.3.2018 Henkilöasiakkaiden palvelut Rytkönen Sirkka Laki alueiden kehittämisestä ja kasvupalveluista, luonnos Lakiluonnos

Lisätiedot

FI lausuntopyyntö VaVa syksy 2017

FI lausuntopyyntö VaVa syksy 2017 FI lausuntopyyntö VaVa syksy 2017 1. TAUSTATIEDOT Vastaajatahon virallinen nimi Vastauksen kirjanneen henkilön nimi Vastauksen vastuuhenkilön yhteystiedot, sähköposti ja puhelinnumero Lausunnon käsittelypäivämäärä

Lisätiedot

Kasvun ja elinvoiman näkökulma maakuntauudistuksessa. Elinkeinoministeri Olli Rehn Oikeus- ja työministeri Jari Lindström

Kasvun ja elinvoiman näkökulma maakuntauudistuksessa. Elinkeinoministeri Olli Rehn Oikeus- ja työministeri Jari Lindström Kasvun ja elinvoiman näkökulma maakuntauudistuksessa Elinkeinoministeri Olli Rehn Oikeus- ja työministeri Jari Lindström Elinkeinoministeri Olli Rehn Uudistuksen tuettava kasvua Tavoitteenamme on suunnata

Lisätiedot

Henkilökohtaisen budjetin pilotointi osana sote-uudistusta

Henkilökohtaisen budjetin pilotointi osana sote-uudistusta Henkilökohtaisen budjetin pilotointi osana sote-uudistusta Erityisasiantuntija Sosiaali- ja terveysministeriö 1 29.8.2018 Valinnanvapauslain (HE 16/2018) tarkoitus Edistää asiakkaiden mahdollisuuksia valita

Lisätiedot

Elinvoimaa monialaisista maakunnista

Elinvoimaa monialaisista maakunnista Elinvoimaa monialaisista maakunnista Kasvupalvelu-uudistus TE-palvelut ja yrityspalvelut kootaan julkiseksi kasvupalveluksi alvelulla edistetään yritystoimintaa, yritysten kasvua, uudistumista ja kansainvälistymistä

Lisätiedot

Etelä-Pohjanmaan valinnanvapauden pilotointi asiakassetelipalveluiden ja henkilökohtaisen budjetoinnin keinoin. EPAT-verkostotapaaminen 23.4.

Etelä-Pohjanmaan valinnanvapauden pilotointi asiakassetelipalveluiden ja henkilökohtaisen budjetoinnin keinoin. EPAT-verkostotapaaminen 23.4. Etelä-Pohjanmaan valinnanvapauden pilotointi asiakassetelipalveluiden ja henkilökohtaisen budjetoinnin keinoin EPAT-verkostotapaaminen 23.4.2018 Vastuuvalmistelija Minna Laitila Autonomiset toimijat 1.1.2020

Lisätiedot

Kasvupalveluilla työllisyyttä ja hyvinvointia Päijät-Hämeeseen

Kasvupalveluilla työllisyyttä ja hyvinvointia Päijät-Hämeeseen Kasvupalveluilla työllisyyttä ja hyvinvointia Päijät-Hämeeseen Hyvinvoiva maakunta seminaari Lahti 11.12.2018 Yksikön päällikkö Kari Sartamo Yritys- ja työllisyyspalveluista kasvupalveluja ELY-keskusten

Lisätiedot

Neuvottelu Pirkanmaan, Keski-Suomen ja Lapin maakuntien välillä. Rovaniemi , Keuruu

Neuvottelu Pirkanmaan, Keski-Suomen ja Lapin maakuntien välillä. Rovaniemi , Keuruu Neuvottelu Pirkanmaan, Keski-Suomen ja Lapin maakuntien välillä Rovaniemi 24.4.2018, Keuruu 27.4.2018 Lähiruoan aluetaloudellinen hyöty Talous Komponenttien valmistus (Alueellisista raaka-aineista, korvaa

Lisätiedot

#Uusimaa2019 Timo Aronkytö, muutosjohtaja, sosiaali- ja terveyspalvelujen uudistus, Uudenmaan liitto Uudenmaan maakunta

#Uusimaa2019 Timo Aronkytö, muutosjohtaja, sosiaali- ja terveyspalvelujen uudistus, Uudenmaan liitto Uudenmaan maakunta Sosiaali- ja terveydenhuollon atk-päivät 2018 Yhteistyö sosiaali- ja terveydenhuollon sekä yksityisen ja julkisen terveydenhuollon välillä #Uusimaa2019 Timo Aronkytö, muutosjohtaja, sosiaali- ja terveyspalvelujen

Lisätiedot