Parvekkeet. Mitä korjataan ja miksi? Mikä on lähtö tilanne?

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Parvekkeet. Mitä korjataan ja miksi? Mikä on lähtö tilanne?"

Transkriptio

1 Parvekkeet Mitä korjataan ja miksi? -Parvekepieliseinien ja parvekelaattojen korjaus, osana peruskorjausta. Sään rasittamat Betoniparvekkeet ovat alkaneet näyttää kulumisen merkkejä. Pintamaali vaurioita oli paljon ja myös jonkin verran lohkeilua oli havaittavissa. Pahimmissa kohdissa betoni oli haljennut ja teräs oli tullut näkyviin. Mikä on lähtö tilanne? -Parvekkeiden rakennepiirustuksia ei ollut käytettävissä. Kuntotutkimuksessa tehdyt havainnot viittasivat osin betonisiin välipohjarakenteisiin ja osin betonirakenteisiin pieliseiniin kannatettuihin parveketasoihin. -Parvekekaiteet ovat teräsbetonirakenteiset ja osin teräksistä pinnakaidetta. Normaalikorkuisen parvekekaiteen yläreunassa on teräksinen käsijohde. Kuntotutkimuksessa tehdyt havainnot viittasivat betoniin valetuista tartuntateräksistä parveketason ja parvekepieliseinien ulkoreunoihin hitsaamalla kiinnitettyihin betonikaiteisiin ja laastipaikalla peitettyihin kiinnityskohtiin. Teräksiset pinnakaiteet ovat kiinnitetyt betonikaiteiden pystyreunoihin. Teräksiset käsijohteet ovat kiinnitetty betonikaiteiden yläreunaan ja päistä pystyreunoihin. -Parvekkeiden sisäpinnoilla jonkin verran havaittavissa maalipintojen kulumista ja paikallista irtoilua pääosin parvekelattiassa ja pieliseinien ja kaiteiden alaosissa. Viitteitä pitkälle edenneistä rapautumavaurioista ei tehty havaintoa parvekkeiden sisäpinnoilla. Metallisten pinnakaiteiden kohdalla näkyvillä olleissa parvekelaattojen reunapinnoilla oli havaittavissa etenemään päässyttä betonin rapautumisvaurioitumista. Paikoin oli nähtävillä rapautumisesta johtuvaa betonipinnan rikkoontumista ja esiin tuulleita betoniteräksiä. Osalla parvekelaattojen reunoja oli havaittavissa I-teräksen esiin tullut pää, joita on betonin sisällä, parvekelaattojen kannatukseen käytetyissä laatoissa. -Merkittävimmät havainnot parvekkeiden pieliseinien vaurioista tehtiin päätyparvekkeiden ulkopuolelta. Lukuun ottamatta rakentamisajan jälkeen tehtyjä parveketorneja, muiden parvekkeiden pieliseinät sijoittuvat vierekkäisten parvekkeiden väleillä ja molemmat pinnat ovat parvekkeiden sisäpuolella. -Päätyparvekkeiden pieliseinien ulkopuolen maalipintoja oli kulunut ja paikoin irtoillut. Pieliseinissä havaittiin betonin vauriokehitystä varsinkin parveketasojen kohdilla. Pieliseinissä oli havaittavissa vaakahalkeilua parveketasojen kohdalla ja paikoin betonipintoja oli päässyt rapautumaan ja betoniteräksiä oli tullut esiin. -Parvekkeiden betonikaiteissa havaittiin halkeilua ja rapautumisesta johtuvaa palojen irtoilua alareunoissa ja ulkopinnoilla tartuntateräksinä olevien lattarautojen kohdilla. Ulkopinnoilta oli lohkeillut ja osin päässyt tippumaan isoja paloja betonipintaa. Alta oli tullut esiin voimakkaasti ruostumaan päässeitä lattateräksiä.

2 -Parvekekatot ovat verhotut harvalaudoituksella ja parvekkeiden betonitasojen kuntoa päästiin tarkastelemaan vain pistokokeen omaisesti kohdilta, joista lautoja irrotettiin terästyksen skannausta varten. Parvekkeiden betonitasot ovat maalatut alapinnaltaan. Tarkastuksessa havaittiin paikoin maalipintojen kulumista, mutta merkittäviä betonivaurioita nähdyiltä osin ei havaittu. -Silmämääräisesti tehdyt havainnot parvekkeiden betonirakenteiden vaurioista viittasivat ikääntymiseen liittyvään materiaalin ominaisuuksien muuttumiseen varsinkin ulkona olevissa betonirakenteissa. Ikääntymiseen liittyvällä betonin ominaisuuksien muuttumisella tarkoitetaan yleisesti betonin karbonatisoitumista. Karbonatisoitumisreaktiossa ilman sisältämä hiilidioksidi tunkeutuu betoniin, jolloin raudoitteita suojaava vaikutus häviää. Raudoitteita alkaa ruostua ja paisuessaan rikkoo ympärillä olevaa betonia. -Parvekkeiden teräksisten pinnakaiteiden ja käsijohteiden maalipintoja oli kulunut ja havaittavissa oli alkavaa ruostumista. -Parveketasojen alapintojen tasoite, parvekekaiteiden sisäpintojen tasoite ja parvekepieliseinien sisäpintojen tasoite sisälsivät asbestia. (Julkisivujen ja parvekkeiden kuntotutkimus, Raksystems) Mitenkä korjataan (korjaus suunnitelma)? -Korjattavissa betonirakenteissa korjausalueet tasoitetaan betonipintojen nykyisen pinnan tasoon ja korjattavan alueen pinta liitetään kiinteästi vanhaan betonipintaan. -Betonirakenteiden korjattavat alueet korjataan betonipohjaisella materiaalilla valu- / laastikorjauksella. -Kaikki betonipinnat puhdistetaan kokonaan maalista ja sementtiliimasta esim. märkähiekkapuhalluksella. Kiviaineksen pitää olla näkyvissä puhdistetulla pinnalla. Alustan tartuntavetolujuuden tulee olla yli 1,0 MPa. Puutapit, tarpeettomat teräshelat yms. poistetaan. Mikäli pinnoite sisältää asbestia, se on otettava huomioon puhdistuksessa. Suihkupuhdistuksesta syntynyt liete pestään huolellisesti pois. -Lohkeamat ja vauriot avataan piikkaamalla. Lähempänä pintaa kuin 10 mm olevien betoniterästen kunto tarkastetaan. Kaikki ruostuneet teräkset otetaan esiin (taakse tilaa 15 mm ja pituussuunnassa 100 mm puhtaalle teräkselle asti) ja käsitellään. Jos ruostetta esiintyy vain teräksen ulkoreunassa, betonia poistetaan teräksen sivuilta sen puoleen väliin asti. Ainoastaan rakenteellisesti merkityksettömiä betoniteräksiä saa poistaa vain rakennesuunnittelijan luvalla. Betoniterästen päälle tulee saada vähintään 10 mm:n kerros korjauslaastia. Ruostuneet ja esiin otetut teräspinnat puhdistetaan ruosteesta Sa 2,5-tason mukaisesti hiekkapuhaltamalla. Puhdistetut teräspinnat suojataan vuorokauden kuluessa puhdistuksesta korroosiosuojalaastilla esim. Weber, Vetonit REP 05 korroosionestolaastilla tai vastaavalla. Sively tehdään kahtena kerroksena, kerrospaksuus on yhteensä n. 1 mm (harjakset piiloon). Alusbetoniin tarttuneet REP 05-roiskeet poistetaan tai harjataan huolellisesti alustaan kiinni. -Laajemmat vauriot muotitetaan ja valetaan esim. Weber, Vetonit SB 45 SILKOBETONILLA (3 mm tai 8 mm) tai vastaavalla valukohteen paksuudesta riippuen.

3 Vaihtoehtoisesti voidaan oikaisut ja laaja-alueiset paikkaukset tehdä esim. Weber, Vetonit RB 50/5 tai vastaavalla ruiskutettavalla korjausbetonilla. -Paikattavat alueet kostutetaan edellisenä päivänä. Ennen paikkausta alueet kostutetaan sumuttamalla vettä pintaan ja odotetaan pinnan kuivuvan mattakosteaksi. Mattakostealle betonialustalle ja teräspinnoille harjataan tartuntakerros joko käytettävällä korjauslaastilla tai esim. Weber, Vetonit REP 05:llä tai vastaavalla täyttäen massalla huolellisesti alustan reiät ja huokoset ja jättäen tartunta-alusta karkeaksi. Tuoreelle tartuntalaastipinnalle paikkaus tehdään valumattomalla korjauslaastilla esim. Weber, Vetonit REP 25 tai REP 45 tai vastaavalla painaen laasti voimakkaasti ensin kiinni tartuntalaastiin ja sitten kasvattaen paikkaa kerroksittain märkää märälle-menetelmällä. Mikäli kerrospaksuus vaatii paikan kovettumista kerrosten välillä, jätetään pinta karkeaksi tartunta-alustaksi. Tartuntakäsittely uusitaan ennen paikkausta. Valmis paikkauspinta leikataan välittömästi ympäröivän pinnan tasoon joko teräslastalla tai alumiinilinjaarilla. Paikatut alueet jälkihoidetaan aloittamalla kastelu vesisumutuksella heti kun pinta kestää, yleensä muutaman tunnin kuluessa. Pinta ei saa muuttua vaaleaksi jälkihoitojakson aikana. Jälkihoitoaika valitaan kunkin laastin tuotekortin mukaisesti. -Betonipinnat ylitasoitetaan tasoituslaastilla REP 960. Riittävän suorat, vaurioitumattomat, puhdistetut ja karhennetut betonipinnat voidaan käsitellä suoraan REP Tasoituslaastilla. Kerrospaksuuden tulee olla vähintään 2 3 mm, lisäksi on otettava huomioon alustan kunnosta johtuvat yhtenäisen ulkonäön vaatima kerrospaksuus ja käsittelyt. Tasoitettavat pinnat kostutetaan huolellisesti, mielellään jo edellisenä päivänä, runsaalla vedellä ja ennen tasoituksen aloitusta sumuttamalla vettä pinnalle. Tasoituslaasti levitetään mattakostealle alustalle kahtena kerroksena, märkää märälle-menetelmällä. Ensimmäisellä kerroksella suljetaan alustan huokoset ja korjataan alustan poikkeavuudet. Toisella kerroksella saavutetaan vaadittu kerrospaksuus ja saadaan alusta halutulle pintastruktuurille. Pinta viimeistellään hiertämällä esim. Weber, Vetonit REP 975 Tasoituslaastilla. Laasti levitetään pinnalle solukumilastalla, rappauskauhalla tai ruiskuttamalla laastiruiskulla. Levityksen jälkeen liika laasti poistetaan ja pinta tasataan solukumilastalla. Pinnan viimeistely suoritetaan joko puu- tai muovilastalla hiertäen. Pintaa ei saa hiertää liian tiiviiksi. Pinnan ulkonäöstä tehdään mallipinnat, jotka rakennuttaja hyväksyy. -Ylitasoitetut alueet jälkihoidetaan aloittamalla vesisumutuksella kastelu heti kun pinta kestää, yleensä muutaman tunnin kuluessa. Pinta ei saa muuttua vaaleaksi jälkihoitojakson aikana. Jälkihoitoaika valitaan kunkin laastin tuotekortin mukaisesti. -Korjattavien betonipintojen ylitasoituksen pinnan laatu tehdään arkkitehdin rakennusselityksen mukaan. Ylitasoituksen jälkeen betonipinnat käsitellään ja pinnoitetaan rakennus- ja maalausselityksessä esitetyillä menetelmillä ja menetelmistä annettujen ohjeiden mukaan. (Betonirakenteiden korjaustyöseloste, Insinööritoimisto Eero Kellberg OY)

4 Dokumentointi korjauksen aikana, väli vaiheita (Alkutilanne - Purettuna - Uusi rakenne - Valmis). Kuva 1 Näkymä parvekkeelle. (Raksystems) Kuva 2 Maalipinnan hilseilyä päätyparveketornin pieliseinän ulkopuolella. (Raksystems)

5 Kuva 3 Betonikaiteesta lohkeamaan päässyttä betonipintaa ja esiin tullut lattateräs. (Raksystems) Kuva 4 Lohkeilua ja esiin tullut betoniteräs betonikaiteen alareunassa. (Raksystems)

6 Kuva 5 Parveke purettuna. Kaide poistettu, betonilaatta piikattu auki. Valmistunut korjaus, miltä näyttää, oliko ongelmia.

Vetonit-korjauslaastit

Vetonit-korjauslaastit Vetonit-korjauslaastit Työohjeet 6-42 1.10.2005 Korvaa esitteen 3-33.01/1.12.2002 Toimivat, yhteensopivat tuotteet, oikeat työmenetelmät ja -vaiheet ovat ensiarvoisen tärkeitä, jotta betonirakenteiden

Lisätiedot

PiiMat Oy FLEXCRETE Sivu 1 BETONIRAKENTEIDEN KORJAAMINEN 20.1.2006 1 ESITYÖT. 1.1 Pintarakenteet

PiiMat Oy FLEXCRETE Sivu 1 BETONIRAKENTEIDEN KORJAAMINEN 20.1.2006 1 ESITYÖT. 1.1 Pintarakenteet PiiMat Oy FLEXCRETE Sivu 1 1 ESITYÖT 1.1 Pintarakenteet Ennen betonikorjaus- tai pinnoitustöiden aloittamista on tilaajan edustajan kanssa käytävä läpi korjattavalla tai pinnoitettavalla alueella olevat

Lisätiedot

Betonirakenteiden korjaus - 3-osainen järjestelmä 1 / 6. DIN EN :2004 -sertifioitu järjestelmä

Betonirakenteiden korjaus - 3-osainen järjestelmä 1 / 6. DIN EN :2004 -sertifioitu järjestelmä Betonirakenteiden korjaus - 3-osainen järjestelmä 1 / 6 1. K & H Korroosiosuoja- ja tartuntalaasti Korroosiosuojaus ja tartuntalaasti samassa, raekoko < 0,5 mm Soveltuu myös tiesuolan vaikutuksille alttiisiin

Lisätiedot

RENOFIX RT 300 LAATTALAASTI VESIERISTYSTÄ VAATIVIIN KOHTEISIIN TEKNISET TIEDOT

RENOFIX RT 300 LAATTALAASTI VESIERISTYSTÄ VAATIVIIN KOHTEISIIN TEKNISET TIEDOT JOULUKUU 2011 Korvaa T 300-esitteen ENOFIX T 300 LAATTALAASTI VESIEISTYSTÄ VAATIVIIN KOHTEISIIN enofix T 300 on kaksikomponenttinen (T 300 K + T 300 P) laattalaasti, joka kovetuttuaan muodostaa elastisen

Lisätiedot

LAASTIPAIKKAUKSET JA YLITASOITUKSET JULKISIVUTYÖMAILLA BY / BETONIRAKENTEIDEN KORJAUS DI. PETRI SILVENNOINEN CONSTI JULKISIVUT OY

LAASTIPAIKKAUKSET JA YLITASOITUKSET JULKISIVUTYÖMAILLA BY / BETONIRAKENTEIDEN KORJAUS DI. PETRI SILVENNOINEN CONSTI JULKISIVUT OY 1 LAASTIPAIKKAUKSET JA YLITASOITUKSET JULKISIVUTYÖMAILLA BY / BETONIRAKENTEIDEN KORJAUS 6.2.2018 DI. PETRI SILVENNOINEN CONSTI JULKISIVUT OY 2 BETONIPAIKKAUKSET 3 Laastipaikkauksilla ja pienimuotoisilla

Lisätiedot

09. BETONIPINTOJEN KORJAUSTUOTTEET

09. BETONIPINTOJEN KORJAUSTUOTTEET Tulostettu 25.6.2016 1 / 32 09. BETONIPINTOJEN KORJAUSTUOTTEET Tartuntalaasti TL 2 Valumaton täyttölaasti VTL 5 Korjauslaasti KL 1,2 7 Korjauslaasti KL 3,0 10 Korrogard R 3,0 mm 13 Korjauslaasti KL 40

Lisätiedot

Tekninen tietolehti StoCrete GM

Tekninen tietolehti StoCrete GM Korjauslaasti, polymeerimodifioitu, sementtisideaineella, kerrospaksuus 6-30 mm Ominaisuudet Käyttö Ominaisuudet Erikoisominaisuuksia/ huomautuksia Tekniset tiedot muotoiltavana korjauslaastina betonirakenteiden

Lisätiedot

Betonirakenteiden korjaaminen 2019

Betonirakenteiden korjaaminen 2019 Betonirakenteiden korjaaminen 2019 PAIKKAUS ILMAN MUOTTEJA (LAASTIPAKKAUS) JA YLITASOITUS JULKISIVUTYÖMAILLA (BY41 Luku 4) 10.4.2019 DI. PETRI SILVENNOINEN CONSTI JULKISIVUT OY 2 LAASTIPAIKKAUS JA YLITASOITUS

Lisätiedot

11. MINERAALIPOHJAISET JULKISIVUMAALIT

11. MINERAALIPOHJAISET JULKISIVUMAALIT Tulostettu 25.6.2016 1 / 7 11. MINERAALIPOHJAISET JULKISIVUMAALIT Kiviväri KS 2 Kiviväri S 5 Kiviväri KS 2 / 7 KIVIVÄRI KS Tuotekuvaus Fescon Kiviväri KS on kalkkisementtiperusteinen maali, jonka tartuntaominaisuuksia,

Lisätiedot

R a k e n n u s t y ö s e l o s t u s

R a k e n n u s t y ö s e l o s t u s Kiinteistö Oy Sampaankallio Tuomolantie 13 26820 Rauma R a k e n n u s t y ö s e l o s t u s RAKENNUSHANKE JA -KOHDE 2 RAKENNUTTAJA JA SUUNNITTELIJAT 2 VIITATUT YLEISET - JA HANKEKOHTAISET ASIAKIRJAT 3

Lisätiedot

Tekninen tietolehti StoCrete R 40

Tekninen tietolehti StoCrete R 40 Mineraalinen valukorjausbetoni Ominaista Käyttö Ominaisuudet Erikoisominaisuuksia/ huomautuksia ulko- ja sisäkäyttöön mineraalisille alustoille joiden tulee kestää pakkasrasitusta yksikomponenttinen hyvä

Lisätiedot

StoCretec BETONIRAKENTEIDEN KORJAUS- JA PINNOITUSOHJEET

StoCretec BETONIRAKENTEIDEN KORJAUS- JA PINNOITUSOHJEET StoCretec BETONIRAKENTEIDEN KORJAUS- JA PINNOITUSOHJEET TYÖOHJE Sivu 1. TUOTTEET 2 2. ALUSTAN ESIKÄSITTELYT 2 3. BETONITERÄSTEN PUHDISTUS JA KÄSITTELYT 2 4. ALUSTAN ESIKASTELU 3 5. VALUKORJAUKSET 3 6.

Lisätiedot

Asunto Oy Marianlinna Mariankatu 15 15110 Lahti

Asunto Oy Marianlinna Mariankatu 15 15110 Lahti 23.12.2008 Julkisivujen ja parvekkeiden kuntotutkimus Asunto Oy Marianlinna Mariankatu 15 15110 Lahti Tilaaja: Asunto Oy Marianlinna Mariankatu 15 15110 Lahti c/o Isännöitsijä Markku Jussila Päijät-Hämeen

Lisätiedot

Asunto Oy Kalkunkartano

Asunto Oy Kalkunkartano Asunto Oy Kalkunkartano Asunto Oy Kalkunkartano Suunnittelun osapuolet Asunto Oy Kalkunkartano Hallitus Isännöitsijät: Isännöinti Ilkka Saarinen Oy / Kirsi Suonranta & Petri Setälä Rakennuttajakonsultti

Lisätiedot

BETONISANEERAUS. Kivira Oy Juvan teollisuuskatu 21 B Puh. 09 774 2720 info@kivira.fi 02920 ESPOO Fax. 09 774 27211 www.kivira.fi

BETONISANEERAUS. Kivira Oy Juvan teollisuuskatu 21 B Puh. 09 774 2720 info@kivira.fi 02920 ESPOO Fax. 09 774 27211 www.kivira.fi Kivira Oy Puh. 09 774 2720 02920 ESPOO Fax. 09 774 27211 Vaurioiden kuvaus, tyyppi 1 Betoninpinta näyttää vahingoittuneelta. Varoitussignaali, jos suuremmat vahingot halutaan välttää. Suojabetonin paksuus

Lisätiedot

TAPIOLAN UIMAHALLI, ALAKATTO HANKENUMERO 6001

TAPIOLAN UIMAHALLI, ALAKATTO HANKENUMERO 6001 TAPIOLAN UIMAHALLI, ALAKATTO HANKENUMERO 6001 KIRKKOPOLKU 3 02100 ESPOO PURKUTYÖSELOSTUS 2.11.2017 (Rev. A: Lisätty ohje betonikorjauksista ja katkaistavien kiinnikkeiden korroosionestomaalauksesta) Työ

Lisätiedot

WSP TutkimusKORTES Oy Heikkiläntie 7 D 00210 HELSINKI Puh. 0424 9696 1 05.09.2006 Fax 09-7740 7719

WSP TutkimusKORTES Oy Heikkiläntie 7 D 00210 HELSINKI Puh. 0424 9696 1 05.09.2006 Fax 09-7740 7719 6142/06 1 (8) WSP TutkimusKORTES Oy Heikkiläntie 7 D 00210 HELSINKI Puh. 0424 9696 1 05.09.2006 Fax 09-7740 7719 OHUTHIETUTKIMUS Yleistiedot näytteistä Tutkimukset WSP TutkimusKORTES Oy on ottanut kohteesta

Lisätiedot

MAXREST. Yleistä: Käyttöalueet: Käyttöohje: vedeneristyksen yhteydessä uima-altaissa, vedenkäsittelylaitoksilla, kellareissa yms.

MAXREST. Yleistä: Käyttöalueet: Käyttöohje: vedeneristyksen yhteydessä uima-altaissa, vedenkäsittelylaitoksilla, kellareissa yms. MAXREST Kutistumaton, nopeasti kovettuva korjauslaasti rakenteellisiin korjauksiin betonille Tuotekuvaus: Maxrest on yksikomponenttinen korjauslaasti rakenteellisiin korjauksiin, sisältäen erikoissementtejä,

Lisätiedot

BETONIRAKENTEIDEN KORJAUS- JA PINNOITUSOHJEET

BETONIRAKENTEIDEN KORJAUS- JA PINNOITUSOHJEET 1 StoCretec BETONIRAKENTEIDEN KORJAUS- JA PINNOITUSOHJEET 14.01.2019 TYÖOHJE Sivu 1. TUOTTEET 2 2. ALUSTAN ESIKÄSITTELYT 2 3. BETONITERÄSTEN PUHDISTUS JA KÄSITTELYT 2 4. ALUSTAN ESIKASTELU 3 5. VALUKORJAUKSET

Lisätiedot

Kalkkisementtipohjainen polymeerimodifioitu kuituvahvistettu oikaisulaasti, jonka maksimi raekoko on 0,6 mm.

Kalkkisementtipohjainen polymeerimodifioitu kuituvahvistettu oikaisulaasti, jonka maksimi raekoko on 0,6 mm. TIKKURILA TYYPPI KÄYTTÖKOHTEET SOVELTUVUUS Kalkkisementtipohjainen polymeerimodifioitu kuituvahvistettu oikaisulaasti, jonka maksimi raekoko on 0,6 mm. Asuin-, liike-, teollisuus-, varasto- ym. rakennukset.

Lisätiedot

Betonirakenteiden korjaaminen Kaatokorjaukset ja pintavalut

Betonirakenteiden korjaaminen Kaatokorjaukset ja pintavalut 1 Betonirakenteiden korjaaminen Kaatokorjaukset ja pintavalut 2 Kaatokorjaukset ja pintavalut Alustana yleensä Paikalla valettu betonilaatta Ontelolaatat Kuorilaatat +paikallavalubetoni 3 Kaatokorjaus-

Lisätiedot

1. ALOITUSPALAVERI 3. BETONOINTI 4. JÄLKIHOITO

1. ALOITUSPALAVERI 3. BETONOINTI 4. JÄLKIHOITO 1. ALOITUSPALAVERI 2. BETONIMASSAN VALINTA 3. BETONOINTI 4. JÄLKIHOITO 1. Aloituspalaveri Ennen jokaisen lattiatyön aloitusta tulee järjestää kaikkien osapuolten (mm. rakennuttaja, suunnittelija, pääurakoitsija,

Lisätiedot

8-80 / 1.11.2015. Weber Superflex D2. Vedeneristysjärjestelmä. www.e-weber.fi

8-80 / 1.11.2015. Weber Superflex D2. Vedeneristysjärjestelmä. www.e-weber.fi * because välitämme you care 8-80 / 1.11.2015 Weber Superflex D2 Vedeneristysjärjestelmä www.e-weber.fi 1 Hyvällä suunnittelulla ja huolellisella toteut uksella syntyy terve ja kes tävä märkätila Weberin

Lisätiedot

ASUNTO OY HAUKKALINNA HANKKEEN ALOITUSINFO

ASUNTO OY HAUKKALINNA HANKKEEN ALOITUSINFO ASUNTO OY HAUKKALINNA HANKKEEN ALOITUSINFO 15.3.2017 Esa Niemi 28.2.2017 1 PÄÄTÖKSENTEKO JA SUUNNITTELUN ETENEMINEN KORJAUSHANKKEESSA LUPAHAKEMUS SOVITTAESSA 1 2 3 4 5 KUNTOTUTKIMUS TYÖN SISÄLLÖN SOPIMINEN

Lisätiedot

Tekninen tietolehti StoCrete TS 100

Tekninen tietolehti StoCrete TS 100 Kuivaruiskutuslaasti, polymeerimodifioitu, sementtisideaineella, kerrospaksuus 6-50 mm Ominaisuudet Käyttö Ominaisuudet Erikoisominaisuuksia/ huomautuksia Tekniset tiedot betonin korjauslaastina staattisesti

Lisätiedot

METALLIMAALIEN AMMATTILAINEN. Opas täydelliseen metallinsuojaukseen!

METALLIMAALIEN AMMATTILAINEN. Opas täydelliseen metallinsuojaukseen! METALLIMAALIEN AMMATTILAINEN ULOS&SISÄLLE ULOS&SISÄLLE Opas täydelliseen metallinsuojaukseen! Aina oikea maali metallille! Hammerite Hammerite metallimaaleilla voidaan käsitellä kaiken tyyppisiä metallipintoja

Lisätiedot

Yki Rouhepinnoite viimeistelee talon ulkokuoren ja lopullisen ilmeen. Rakennusteknisesti oikein toteutettu sokkeli ja julkisivu on pitkäikäinen ja

Yki Rouhepinnoite viimeistelee talon ulkokuoren ja lopullisen ilmeen. Rakennusteknisesti oikein toteutettu sokkeli ja julkisivu on pitkäikäinen ja Hyvin peittävä, arvokkaan näköinen rouhepinnoite on suunniteltu erityisesti uusille ylitasoitetuille harkkopinnoille sekä betonipinnoille. Soveltuu myös maalatuille betonipinnoille. Markkinoiden laajin

Lisätiedot

08. RAPPAUSLAASTIT. Tulostettu 9.6.2016 1 / 25

08. RAPPAUSLAASTIT. Tulostettu 9.6.2016 1 / 25 Tulostettu 9.6.2016 1 / 25 08. RAPPAUSLAASTIT Rappauslaasti KS 10/90 2 Rappauslaasti KS 35/65 4 Rappauslaasti KS 50/50 6 Rappauslaasti KS 65/35 8 Rappauslaasti KS 35/65 kuitu 10 Pohjanoikaisulaasti 13

Lisätiedot

POLYMENT BETONIRAKENTEIDEN KORJAUS JA SUOJAUS TYÖOHJE. Sivu.

POLYMENT BETONIRAKENTEIDEN KORJAUS JA SUOJAUS TYÖOHJE. Sivu. 15-10-2006 POLYMENT BETONIRAKENTEIDEN KORJAUS JA SUOJAUS TYÖOHJE Sivu 1. TUOTTEET 2 2. ALUSTAN VAATIMUKSET 3 3. TERÄSTEN RUOSTESUOJAUS 3 4. PAIKKAUS 4 5. YLITASOITUS 6 6. PARVEKELATTIOIDEN KALLISTUSTEN

Lisätiedot

Luokkahuoneen 223 ja ulkovälinevaraston 131 kosteus- ja sisäilmatekninen tutkimus

Luokkahuoneen 223 ja ulkovälinevaraston 131 kosteus- ja sisäilmatekninen tutkimus 1 (4) MUISTIO 16.4.2014 KOTTBY LÅGSTADIESKOLA Pohjolankatu 45 00600 Helsinki Luokkahuoneen 223 ja ulkovälinevaraston 131 kosteus- ja sisäilmatekninen tutkimus Tutkimusajankohta 19.2. 27.3.2014 Tilaaja

Lisätiedot

ULKOTILAT. Keramix VEDENERISTYSJÄRJESTELMÄ TYÖOHJEET

ULKOTILAT. Keramix VEDENERISTYSJÄRJESTELMÄ TYÖOHJEET Keramix ULKOTILAT VEDENERISTYSJÄRJESTELMÄ TYÖOHJEET KYLMILLEEN JÄÄVÄT MÄRKÄTILAT 1. Seinäpinnat kostutetaan vedellä ennen tasoitusta. 2. Tasoita seinäpinta tarvittaessa Kiilto SK Märkätilatasoitteella,

Lisätiedot

Tekninen tietolehti StoPox 452 EP

Tekninen tietolehti StoPox 452 EP EP-pohjuste kosteille alustoille Ominaisuudet Käyttö Ominaisuudet Ulkonäkö Erikoisominaisuuksia/ huomautuksia Tekniset tiedot sisä- ja ulkokäyttöön lattiapinnoilla kapillaari- ja huokostäyttöön sementtiperustaisilla

Lisätiedot

Tekninen tietolehti StoPox 452 EP

Tekninen tietolehti StoPox 452 EP EP-pohjuste Ominaista Käyttö Ominaisuudet Ulkonäkö Erikoisominaisuuksia/ huomautuksia sisä- ja ulkokäyttöön lattiapinnoilla kapillaari- ja huokostäyttöön sementtiperustaisilla alustoilla pohjusteena kosteilla

Lisätiedot

BETONISEN JULKISIVUN. KUNTOTUTKIMUS OHUTHIE NÄYTTEILLÄ KATRIINAN SAIRAALA Katriinankuja 4, Vantaa

BETONISEN JULKISIVUN. KUNTOTUTKIMUS OHUTHIE NÄYTTEILLÄ KATRIINAN SAIRAALA Katriinankuja 4, Vantaa BETONISEN JULKISIVUN KUNTOTUTKIMUS OHUTHIE NÄYTTEILLÄ KATRIINAN SAIRAALA Katriinankuja 4, Vantaa ISS PROKO OY KIINTEISTÖJEN KÄYTÖNOHJAUS 21.12.2012 Raportti 2 (5) KATRIINAN SAIRAALA 21.12.2012 Kiinteistöjen

Lisätiedot

Kuntokartoitus. Sivuja:1/24. Vastaanottaja: Länsi-Uudenmaan Ulosottovirasto Gun Adamsson. Tammisaarentie 8, 10300 Karjaa. Tutkimus pvm: 16.10.

Kuntokartoitus. Sivuja:1/24. Vastaanottaja: Länsi-Uudenmaan Ulosottovirasto Gun Adamsson. Tammisaarentie 8, 10300 Karjaa. Tutkimus pvm: 16.10. Sivuja:1/24 Vastaanottaja: Länsi-Uudenmaan Ulosottovirasto Gun Adamsson Kuntokartoitus Kohde: Tammisaarentie 8, 10300 Karjaa Tutkimus pvm: 16.10.15 Raportointi pvm: 25.10.15 Läsnä olleet: Omistajat sekä

Lisätiedot

Betonirakenteisen julkisivun mallityösuunnitelma (versio 5.0 / 26.10.2010)

Betonirakenteisen julkisivun mallityösuunnitelma (versio 5.0 / 26.10.2010) Betonirakenteisen julkisivun mallityösuunnitelma (versio 5.0 / 26.10.2010) Hyvä Suunnittelija, Oheinen korjaustapaehdotus on suunniteltu käytettäväksi leikkaa ja kopioi menetelmää käyttäen. Ehdotuksessa

Lisätiedot

Betonoinnin valmistelu

Betonoinnin valmistelu Betonoinnin valmistelu Betonointisuunnitelma Levitä muottiöljy tasaisesti ja ohuena kerroksena Puhdista muotit magneetin ja veden avulla. Betonointisuunnitelma Poista muoteista roskat. Noudata betonointisuunnitelmaa.

Lisätiedot

MSS KRISTALLOINTI BETONIN VESITIIVISTYS KRISTALLOINTIMENETELMÄLLÄ

MSS KRISTALLOINTI BETONIN VESITIIVISTYS KRISTALLOINTIMENETELMÄLLÄ MSS KRISTALLOINTI BETONIN VESITIIVISTYS KRISTALLOINTIMENETELMÄLLÄ MSS KRISTALLOINTI Pysyvä ratkaisu uusprojekteihin vesitiivistää ja suojaa betonin Monikäyttöinen käsittely vanhoille rakenteille korjaa

Lisätiedot

RAKENNUSSELOSTUS. KOy Kauttuanpuisto Keskitie 6 PARVEKEREMONTTI

RAKENNUSSELOSTUS. KOy Kauttuanpuisto Keskitie 6 PARVEKEREMONTTI RAKENNUSSELOSTUS KOy Kauttuanpuisto Keskitie 6 PARVEKEREMONTTI Rakennusselostus Sivu 2 / 13 SISÄLLYSLUETTELO: RAKENNUSHANKKEEN YLEISTIEDOT... 3 1 RAKENNUSURAKKA... 5 2 TYÖOHJE... 5 3 VALOKUVIA KORJATTAVISTA

Lisätiedot

Tekninen tietolehti StoCrete TH 200

Tekninen tietolehti StoCrete TH 200 Tartuntalaasti, muovimodifioitu, sementtisideaineella Ominaisuudet Käyttö tartuntalaastina varmistamaan betonin korjausjärjestelmän tartunta kestävästi betonialustaan Ominaisuudet polymeerivahvistettu,

Lisätiedot

Tekninen tietolehti StoCrete SM

Tekninen tietolehti StoCrete SM Pikakorjauslaasti, polymeerimodifioitu, sementtisideaineinen, kerrospaksuus 3-40 mm Ominaista Käyttö Ominaisuudet Erikoisominaisuuksia/ huomautuksia Tekniset tiedot Alusta Vaatimukset muotoilulaastina

Lisätiedot

ALUSTANKÄSITTELYOHJEET

ALUSTANKÄSITTELYOHJEET 26.6.2014 ALUSTANKÄSITTELYOHJEET Uudisrakentaminen - Betoni - Levylattiat - Metallilattiat Korjausrakentaminen - Maalattu puulattia - Maalattu betonilattia - Betonilattia, jossa akryylidispersioliimajäänteitä

Lisätiedot

Case: Martinlaakson uimahalli

Case: Martinlaakson uimahalli Case: Martinlaakson uimahalli RIL Rakennusten sortumat miten estetään Kuparisali Pekka Wallenius, tilakeskusjohtaja Turvallisuussyistä Martinlaakson uimahalli on suljettu rakennustutkimuksen ajaksi! www.vantaa.fi

Lisätiedot

Kuntokartoitus. Sivuja:1/17. Vastaanottaja: Gun Adamsson Länsi-Uudenmaan Ulosottovirasto. Von Julinintie 169, Fiskars. Tutkimus pvm: 21.10.

Kuntokartoitus. Sivuja:1/17. Vastaanottaja: Gun Adamsson Länsi-Uudenmaan Ulosottovirasto. Von Julinintie 169, Fiskars. Tutkimus pvm: 21.10. Sivuja:1/17 Vastaanottaja: Gun Adamsson Länsi-Uudenmaan Ulosottovirasto Kuntokartoitus Kohde: Von Julinintie 169, Fiskars Tutkimus pvm: 21.10.15 Raportointi pvm: 8.11.15 Tutkija: Rakennusmestari Mikael

Lisätiedot

Unidrain-lattiakaivon asennusohje: betoni ja siveltävä vedeneriste

Unidrain-lattiakaivon asennusohje: betoni ja siveltävä vedeneriste Unidrain-lattiakaivon asennusohje: betoni ja siveltävä vedeneriste Järjestelmän kuvaus Osat 1. Lattiakaivokaluste 2. Viemärikaivo 3. Kehys 4. Ritilä 5. Nukkasihti (lisävaruste Betoni Rakenne Lattia: Betonia

Lisätiedot

ASENNUSOHJE AMMATTILAISELLE SATINE MICROCEMENT MEDIUM SILEÄLLE, UUDELLE POHJALLE MÄRKÄTILAAN

ASENNUSOHJE AMMATTILAISELLE SATINE MICROCEMENT MEDIUM SILEÄLLE, UUDELLE POHJALLE MÄRKÄTILAAN Suosittelemme aina käyttämään asentajaa, jolla on kokemusta mikrosementti-tuotteista. Tämä on erityisen suositeltavaa, kun kyseessä on märkätila. RAKENNE JA AIKATAULUTUS: 1. Cement primer + verkko, kuivumisaika

Lisätiedot

VESIKATTOSELVITYS. Tammirinteen vastaanottokoti 21.8.2006. Tammirinteentie 2 01760 VANTAA. ASB-YHTIÖT, ASB-Consult Oy Ab, Helsinki

VESIKATTOSELVITYS. Tammirinteen vastaanottokoti 21.8.2006. Tammirinteentie 2 01760 VANTAA. ASB-YHTIÖT, ASB-Consult Oy Ab, Helsinki 21.8.2006 VESIKATTOSELVITYS Tammirinteen vastaanottokoti Tammirinteentie 2 01760 VANTAA ASB-YHTIÖT, ASB-Consult Oy Ab, Helsinki Asko Karvonen (GSM 0400 646 244) Projektipäällikkö, insinööri (AMK) VESIKATTOSELVITYS/

Lisätiedot

Pesu, ruosteenesto- ja maalauskäsittely Itsehuolto-ohjeet

Pesu, ruosteenesto- ja maalauskäsittely Itsehuolto-ohjeet VANHAN PELTIKATON HUOLTOMAALAUS Pesu, ruosteenesto- ja maalauskäsittely Itsehuolto-ohjeet www.restakoti.fi 1 SISÄLLYSLUETTELO JOHDANTO 3 1. PELTIKATON TEE-SE-ITSE -HUOLTOMAALAUS 2. MUOVIPINNOITETU PELTIKATON

Lisätiedot

Maalattujen kiviainespintojen hoito ja huolto Betonipinnat ulkona

Maalattujen kiviainespintojen hoito ja huolto Betonipinnat ulkona Maalattujen kiviainespintojen hoito ja huolto Betonipinnat ulkona Yleistä Ulkotiloissa betonia käytetään mm. kiinteistön julkisivuissa, tukimuureissa, sokkeleissa ja parvekkeissa. Betonijulkisivu Pääsääntöisesti

Lisätiedot

HANKERAPORTTI KARHULAN KOULU, KORJAUKSET

HANKERAPORTTI KARHULAN KOULU, KORJAUKSET HANKERAPORTTI KARHULAN KOULU, KORJAUKSET Kotkan Kaupunki Tekniset Palvelut 16.4.2018 2 Sisällys 1. Taustatiedot, hankkeen tarkoitus ja tavoitteet 2. Hankeosapuolet 3. Hankkeen vaiheet ja aikataulu 4. Hankkeen

Lisätiedot

KESKUSTAN TERVEYSASEMA KUNTOTUTKIMUS LISÄTUTKIMUKSET

KESKUSTAN TERVEYSASEMA KUNTOTUTKIMUS LISÄTUTKIMUKSET KUNTOTUTKIMUS LISÄTUTKIMUKSET KOHTEEN YLEISTIEDOT KOHDE TILAAJA Keskustan terveysasema Saaristonkatu 22 90015 OULU Oulun Kaupunki, Tilakeskus Tekninen isännöitsijä Riikka Vesterinen TUTKIMUKSEN TEKIJÄ

Lisätiedot

Leppäkorven koulu VALOKUVAT

Leppäkorven koulu VALOKUVAT 1 (7) (V)= Vahha osa (U)= Uudempi osa) Kuva 1. Vanha rakennus sisäpihalle (V). Uudempi rakennus pilkistää taka-alalla vasemmalla. Kuva 4. Tyypillinen liittyvän rakennuksen nurkkahalkeama (V). Kuva 2. Vanha

Lisätiedot

Tikkutehtaan savupiippu

Tikkutehtaan savupiippu Ote kuntoselvityksestä / Raksystems Insinööritoimisto Oy Tikkutehtaan savupiippu 1 RAKENNESELVITYS Rakenteet Savupiipun jalustana on näkyviltä osin paikalla betonista valettu sokkeliosuus. Sokkelin alapuolisen

Lisätiedot

Emäkosken silta, katselmus

Emäkosken silta, katselmus 1 (6) Lausunto 31.10.2012 Emäkosken silta, katselmus 11.10.2012 1 Lähtötilanne Tämä lausunto perustuu sillalla 11.10.2012 tehtyyn katselmukseen. Katselmukseen osallistuivat Jouni Saranpää ja Markku Leppänen

Lisätiedot

Työn nro. PL 120 30101 Forssa puh. 03 4243 100 www.foamit.fi. Päiväys

Työn nro. PL 120 30101 Forssa puh. 03 4243 100 www.foamit.fi. Päiväys LOIVA YLÄPOHJA, KATTEEN ALUSTANA KEVYTSORABETONILAATAT puh 03 4243 100 wwwfoamitfi YP 101 Mahdollinen suojakiveys Vedeneristys VE 4080, kaksinkertainen kumibitumikermieristys, pintakermi sirotepintainen,

Lisätiedot

PESUAINEET. Tehokkaat esikäsittely- ja ylläpitopuhdistusaineet sisä- ja ulkokäyttöön!

PESUAINEET. Tehokkaat esikäsittely- ja ylläpitopuhdistusaineet sisä- ja ulkokäyttöön! PESUAINEET Tehokkaat esikäsittely- ja ylläpitopuhdistusaineet sisä- ja ulkokäyttöön! TIKKURILAN PESUAINEET PERUSTEELLISEEN PUHDISTUKSEEN Oikealla esikäsittelypesulla varmistat maalaus systeemin toimivuuden

Lisätiedot

Kenttäkierros irti olevien tiilien ja laastikappaleiden kartoittamiseksi

Kenttäkierros irti olevien tiilien ja laastikappaleiden kartoittamiseksi IdeaStructura www.ideastructura.com Kenttäkierros irti olevien tiilien ja laastikappaleiden kartoittamiseksi 21.10.2014 IdeaStructura www.ideastructura.com Kenttäkierros irti olevien tiilien ja laastikappaleiden

Lisätiedot

ASENNUSOHJE AMMATTILAISELLE SATINE MICROCEMENT MEDIUM VANHAN LAATAN PÄÄLLE MÄRKÄTILAAN

ASENNUSOHJE AMMATTILAISELLE SATINE MICROCEMENT MEDIUM VANHAN LAATAN PÄÄLLE MÄRKÄTILAAN Suosittelemme aina käyttämään asentajaa, jolla on kokemusta mikrosementti-tuotteista. Tämä on erityisen suositeltavaa, kun kyseessä on märkätila. RAKENNE JA AIKATAULUTUS: 1. Cement primer laatta saumoihin,

Lisätiedot

Pinnoitus. Siporex hallit. Maalaus. Ohjeita. www.kivira.fi

Pinnoitus. Siporex hallit. Maalaus. Ohjeita. www.kivira.fi Pinnoitus Siporex hallit Maalaus Ohjeita www.kivira.fi Siporex hallien pinnoitus Ohjeita Toukokuu 2015 Uudelleen pinnoitus tai maalaus Alustavat työt Selvitetään millä tuotteella / tuotteilla halli on

Lisätiedot

Tekninen tietolehti StoCryl RB

Tekninen tietolehti StoCryl RB Halkeamia silloittava pinnoite Ominaisuudet Käyttö Ominaisuudet Erikoisominaisuuksia/ huomautuksia Tekniset tiedot halkeamia silloittavana, värillisenä suojapinnoitteena halkeilulle alttiilla kantavilla

Lisätiedot

KIIKAN UIMAHALLI kuntoarvio- ja kuntotutkimustulosten esittely

KIIKAN UIMAHALLI kuntoarvio- ja kuntotutkimustulosten esittely KIIKAN UIMAHALLI kuntoarvio- ja kuntotutkimustulosten esittely Altaiden betonirakenteet, ympäröivien tilojen rakenteet 05.10.2016 RI (AMK) Kari Lehtola ja Rkm Timo Ekola Esityksen sisältö Kuntoarvio 2012;

Lisätiedot

Rakennusperintöpäivä 8.5.2014. Vanhan kerrostalon korjauksen suunnittelu Jorma Latva / Arkkitehdit Oy Latva ja Vaara

Rakennusperintöpäivä 8.5.2014. Vanhan kerrostalon korjauksen suunnittelu Jorma Latva / Arkkitehdit Oy Latva ja Vaara Rakennusperintöpäivä 8.5.2014 Vanhan kerrostalon korjauksen suunnittelu Jorma Latva / Arkkitehdit Oy Latva ja Vaara Esittely Rakennuskanta Rakennustekniikkaa ja arkkitehtuuria: Toim. Petri Neuvonen: Kerrostalot

Lisätiedot

PERINTEISELLÄ SAVILAASTILLA LUOT NÄYTTÄVIÄ, TERVEELLISTÄ ASUMISTA EDISTÄVIÄ SISÄPINTOJA. NYT MYÖS SÄVYTETTYNÄ.

PERINTEISELLÄ SAVILAASTILLA LUOT NÄYTTÄVIÄ, TERVEELLISTÄ ASUMISTA EDISTÄVIÄ SISÄPINTOJA. NYT MYÖS SÄVYTETTYNÄ. PERINTEISELLÄ SAVILAASTILLA LUOT NÄYTTÄVIÄ, TERVEELLISTÄ ASUMISTA EDISTÄVIÄ SISÄPINTOJA. NYT MYÖS SÄVYTETTYNÄ. Juvan teollisuuskatu 21 B Puh. 09-774 2720 www.kivira.fi 02920 Espoo Fax. 09-774 27211 info@kivira.fi

Lisätiedot

MIKROSEMENTTI KÄYTTÖOHJE

MIKROSEMENTTI KÄYTTÖOHJE MIKROSEMENTTI KÄYTTÖOHJE Kun teet lattia- ja seinäpintoja mikrosementillä, on tärkeää noudattaa näitä käyttöohjeita, jotka sisältävät tarkat ohjeet työvaiheille: 1. Puhdista ja esivalmistele (mm. tasoitus)

Lisätiedot

RENOFIX RT 310 P TARTUNTADISPERSIO

RENOFIX RT 310 P TARTUNTADISPERSIO TAMMIKUU 2011 Korvaa T 310 P-esitteen marraskuu 1996 ENOFIX T 310 P TATUNTADISPESIO enofix T 310 P on polymeeridispersio, jolla voidaan parantaa betonin/betonin tai betonin/laastin välistä tartuntaa. enofix

Lisätiedot

METALLITUOTTEIDEN MAALAUS

METALLITUOTTEIDEN MAALAUS METALLITUOTTEIDEN MAALAUS PINNALLA 2. 27.3.2014 Isto Jokinen 1 MAALAUKSEN TAVOITE Kaikkia tuotteita maalataan haluttaessa muuttaa niiden pinnan sävyä ja kiiltoa ja parannettaessa pinnan pitämistä puhtaana.

Lisätiedot

FA202 A2H ikkunamalli5 yläpuite sisä 1s koukkuhela yläpuite ulko

FA202 A2H ikkunamalli5 yläpuite sisä 1s koukkuhela yläpuite ulko IKKUNAKORTTI ikkuna huone toimenpideehdotus rakenneosa huone muoto puiteprofiili heloitus muuta ikkunamalli5 FA201 A1H T-, FA202 A2H ikkunamalli5 koukkuhela yläpuite ulko koukkuhela alapuite vasen ulko

Lisätiedot

Z COUNTERFORM MIKROSEMENTTI- KÄYTTÖOHJE

Z COUNTERFORM MIKROSEMENTTI- KÄYTTÖOHJE Z COUNTERFORM MIKROSEMENTTI- KÄYTTÖOHJE Sisällysluettelo Pohjatyöt ja vaatimukset Pohjusteaineen (primer) käyttö Mikrosementti Käsittelyaineen käyttö - Liukkaudenestoaine Sivu 2 3 4-5 6 1 Ohjeistukset

Lisätiedot

TERVETULOA. TIKKURILAN UUDET BETONINKORJAUSJÄRJESTELMÄT Suunnittelijat. Mikko Auer, Tikkurila Oyj

TERVETULOA. TIKKURILAN UUDET BETONINKORJAUSJÄRJESTELMÄT Suunnittelijat. Mikko Auer, Tikkurila Oyj TERVETULOA TIKKURILAN UUDET BETONINKORJAUSJÄRJESTELMÄT Suunnittelijat Mikko Auer, Tikkurila Oyj 7.11.2016 Ohjelma 7.11.2016 8.45-9.15 Aamukahvi 9.15-10-15 Betonin vaurioituminen ja korjaussuunnittelu 10.15-10.30

Lisätiedot

Rappaustyypin valinta alustan mukaan

Rappaustyypin valinta alustan mukaan Poltettutiili, kevytsoraherkko, betoniharkko, betoni tai vastaava Rappaus: yleensä Bayosan LL 66, SL 67, RK 39. Rappauslaastin valintaan vaikuttaa tuleva pinnoite, ympäristö jne. Yleisesti rappauspaksuuden

Lisätiedot

YKI AITOKIVI Kivipinnoite sokkeleihin ja seiniin

YKI AITOKIVI Kivipinnoite sokkeleihin ja seiniin OPAS JA VÄRIKARTTA GUIDE AND COLOUR CARD YKI AITOKIVI Kivipinnoite sokkeleihin ja seiniin 1 Ideoi, innostu ja onnistu Tikkurilan kestävällä luonnonkivipinnoitteella Yki Aitokivi on uutuus, jolla ulkopintoihin

Lisätiedot

RAKENNEAVAUSKATSELMUS

RAKENNEAVAUSKATSELMUS RAKENNEAVAUSKATSELMUS PÄIVÄYS PROJEKTI TILAAJA KOHDE KIVIMÄEN KOULU, MARTINLAAKSON NEUVOLA JA KIVIMÄEN HAM- MASHOITOLA VANTAAN KAUPUNKI LINTUKALLIONKUJA 6, 01300 VANTAA Korjausrakentaminen 2(9) SISÄLTÖ

Lisätiedot

Tekninen tietolehti StoCrete TV 304

Tekninen tietolehti StoCrete TV 304 Juotoslaasti, polymeerimodifioitu, sementtisideaineella, kerrospaksuus 20-70 mm Ominaisuudet Käyttö Ominaisuudet Erikoisominaisuuksia/ huomautuksia Tekniset tiedot juotoslaastina esim. konepedeissä, kiinnityspulteissa,

Lisätiedot

Kivimäen koulu Julkisivurakenteiden kuntotutkimus 28.2.2012

Kivimäen koulu Julkisivurakenteiden kuntotutkimus 28.2.2012 TUTKIMUS- JA ANALYYSIPALVELUT Kivimäen koulu Julkisivurakenteiden kuntotutkimus 28.2.2012 Raporttitunnus 1280012 Jaakko Luukkonen, insinööri TUTKIMUS- JA ANALYYSIPALVELUT Kivimäenkoulu, Vantaa TUTKIMUSSELOSTUS

Lisätiedot

KÄYTTÖVALMIS JA SÄVYTETTÄVÄ SOKKELILAASTI

KÄYTTÖVALMIS JA SÄVYTETTÄVÄ SOKKELILAASTI TIKKURILA KÄYTTÖVALMIS JA SÄVYTETTÄVÄ SOKKELILAASTI TYYPPI KÄYTTÖKOHTEET SOVELTUVUUS Vesiohenteinen sementtivapaa sävytettävä valmislaasti. Sokkelit. Betoni-, harkko- ja levypintojen ylitasoitukseen ulkona.

Lisätiedot

Olavinlinnan Paksun bastionin ampuma-aukot

Olavinlinnan Paksun bastionin ampuma-aukot Olavinlinnan Paksun bastionin ampuma-aukot Kunnostustyöt Syksy 2010 Talvi 2011 Mirva Kleemola Rakennuskonservaattori AMK m.m.kleemola@gmail.com 040 963 6566 Tuija Väli-Torala Rakennuskonservaattori AMK

Lisätiedot

Korjattavien pintojen esikäsittelyt

Korjattavien pintojen esikäsittelyt 06.02.2018 1 Betonirakenteiden korjaaminen Esikäsittelyt ja laastipaikkauksen periaatteet 06.02.2018 2 Korjattavien pintojen esikäsittelyt Korjattavien pintojen on oltava puhtaita Lujuudeltaan heikko betoni

Lisätiedot

ALUSTANKÄSITTELYOHJEET

ALUSTANKÄSITTELYOHJEET ALUSTANKÄSITTELYOHJEET Uudisrakennus Alusta: - Betoni - Levylattiat - Metallilattiat Korjausrakentaminen Alusta: - Maalattu puulattia - Maalattu betonilattia - Betonilattia, jossa akryylidispersioliimajäänteitä

Lisätiedot

Betonijulkisivun ja parveketornin korjausesimerkki. Betonin korjaukset, pinnoitukset ja saumaukset

Betonijulkisivun ja parveketornin korjausesimerkki. Betonin korjaukset, pinnoitukset ja saumaukset Sika-menetelmä: C5 Versio: KT 30.6.2010 Betonijulkisivun ja parveketornin korjausesimerkki Betonijulkisivun ja parveketornin korjausesimerkki Betonin korjaukset, pinnoitukset ja saumaukset Construction

Lisätiedot

Keim ipor järjestelmän viitteellinen asennusohje

Keim ipor järjestelmän viitteellinen asennusohje Keim ipor kalsiumsilikaattilevyjärjestelmää käytetään sisätiloissa, joissa on kosteuden läpitunkeumaa ja/tai lisälämmöneristyksen tarvetta. Järjestelmä koostuu silikaattilevyn lisäksi Keim Mycal ja Keim

Lisätiedot

14.9.2007. Rapatut sisäpinnat. työohjeet. www.maxit.fi

14.9.2007. Rapatut sisäpinnat. työohjeet. www.maxit.fi 8 12 14.9.2007 Rapatut sisäpinnat työohjeet www.maxit.fi Lukijalle Tämä ohje on tehty sinulle, joka suunnittelet tai olet jo valinnut asuntosi sisäseinien ja -kattojen pinnoitteeksi rappauksen. Vetonit

Lisätiedot

TEKSTIILILAATTOJEN ASENNUSOHJE

TEKSTIILILAATTOJEN ASENNUSOHJE Sivu 1 / 5 On tärkeää, että tekstiililaatat asennetaan oikein ja huolellisesti. Hyvän lopputuloksen varmistamiseksi noudata näitä ohjeita tarkasti. Yksi tekstiililaatan tärkeimpiä etuja on asennuksen nopeus

Lisätiedot

METALLITUOTTEIDEN MAALAUS MAALATTAVAT METALLIT. Copyright Isto Jokinen. Käyttö opetuksessa tekijän luvalla

METALLITUOTTEIDEN MAALAUS MAALATTAVAT METALLIT. Copyright Isto Jokinen. Käyttö opetuksessa tekijän luvalla METALLITUOTTEIDEN MAALAUS MAALATTAVAT METALLIT 1 YLEISIMMÄT MAALATTAVAT METALLIT 1. Kylmävalssattu teräs 2. Kuumavalssattu teräs 3. Sinkitty teräs 4. Valurauta 5. Alumiini Myös ruostumatonta terästä, anodisoitua

Lisätiedot

KUNTOSELVITYS. Ins.tsto Kimmo Kaitila Oy Keijo Järvi

KUNTOSELVITYS. Ins.tsto Kimmo Kaitila Oy Keijo Järvi KUNTOSELVITYS Ins.tsto Kimmo Kaitila Oy Keijo Järvi Yleistä: Esitän tässä lausunnossa käynnin perusteella tehtyjä havaintoja rakennuksen kunnosta nykytilassa. Rakennus on ollut käyttämättömänä ja kylmänä

Lisätiedot

Esko Karvonen 18.5.2010 B-6820. Sami Koskela, Uudenmaan Projektijohtopalvelut Oy, 30.3.2010

Esko Karvonen 18.5.2010 B-6820. Sami Koskela, Uudenmaan Projektijohtopalvelut Oy, 30.3.2010 Tutkimusselostus 1 (3) Jakelu: As Oy Mäkärä c/o Uudenmaan Projektijohtopalvelut Oy Sami Koskela Tekniikantie 12 02150 ESPOO Tarkastaja, pvm Hyväksyjä, pvm AS OY MÄKÄRÄ SIPOREX-SEINÄTUTKIMUS 1 TILAUS 2

Lisätiedot

Betonirakenteiden korjaaminen Inari Weijo ja Jari Meriläinen. Korjausmenetelmän. valinta

Betonirakenteiden korjaaminen Inari Weijo ja Jari Meriläinen. Korjausmenetelmän. valinta Inari Weijo ja Jari Meriläinen Korjausmenetelmän valinta 9.4.2019 KORJAUSHANKKEEN PROSESSI 9.4.2019 Tilaaja Kuntotutkija/ Tarkastaja Tilaaja ja suunnittelija Suunnittelija /-t Tilaaja urakoitsijoid en

Lisätiedot

KATRIINAN SAIRAALA: JULKISIVUN JA SISÄÄNKÄYNTIKATOKSEN BETONIPINTOJEN KUNNOSTUS

KATRIINAN SAIRAALA: JULKISIVUN JA SISÄÄNKÄYNTIKATOKSEN BETONIPINTOJEN KUNNOSTUS päiv. 13.11.01 KATRIINAN SAIRAALA: JULKISIVUN JA SISÄÄNKÄYNTIKATOKSEN BETONIPINTOJEN KUNNOSTUS (Rajatorpantie 8 A, Vantaa) 1/1 päiv. 13.11.01 KORJAUKSEN TAUSTA Rakennus on julkisivurakenteiltaan pääosin

Lisätiedot

KUITULAASTIRAPPAUS Rappausohje

KUITULAASTIRAPPAUS Rappausohje KUITULAASTIRAPPAUS Rappausohje Simolinintie 1 06100 PORVOO (019) 5244 922 www.laastikulma.fi 2 KUITULAASTIRAPPAUS Rappausohje Rapattava alusta Kevytbetoni (Siporex), kevytsorabetoni (Leca-harkko), betoni,

Lisätiedot

Kaunialan sotavammasairaala

Kaunialan sotavammasairaala 1/12 1. A- ja B-siiven pääsisäänkäynti, julkisivu itään. 2. A-siipi, julkisivu etelään. Maanpinta viettää rakennukseen päin. 3. A- ja B-siiven vesikatto on huonokuntoinen. Ylimmässä kerroksessa on ollut

Lisätiedot

tilaus- tai toimituspäivämäärä: (tilaus) näytteiden muoto ja halkaisija: poralieriö, Ø 46 mm Näyte 1.1 seinä. Ohuthie ulkopinnasta alkaen.

tilaus- tai toimituspäivämäärä: (tilaus) näytteiden muoto ja halkaisija: poralieriö, Ø 46 mm Näyte 1.1 seinä. Ohuthie ulkopinnasta alkaen. 1 (10) 08.02.2013 Puh. 0207 864 12 Fax 0207 864 800 Ramboll Finland Oy Lauri Harle Säterinkatu 6 PL 25 02601 ESPOO analyysi: OHUTHIEANALYYSI kohde: Uimahalli näytetunnukset: 1.1, 1.2, 1.3, 1.4, 2.1, 2.2,

Lisätiedot

Ossinlammen siltakilpailu. Ossin olohuone. Suunnitelmaselostus

Ossinlammen siltakilpailu. Ossin olohuone. Suunnitelmaselostus Ossinlammen siltakilpailu Suunnitelmaselostus 1 Ratkaisun lähtökohdat Ehdotuksen perusideana on jatkaa Ossinlammen ympäristön puistomaista teemaa ja aktivoida aluetta. Silta on yksiaukkoinen palkkisilta,

Lisätiedot

HALSSILAN KOULUN ALIKULKUKÄYTÄVÄN KORJAUS, Jyväskylä

HALSSILAN KOULUN ALIKULKUKÄYTÄVÄN KORJAUS, Jyväskylä JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI Kaupunkirakennepalvelut Yhdyskuntatekniikka HALSSILAN KOULUN ALIKULKUKÄYTÄVÄN KORJAUS, Jyväskylä SILLAN MÄÄRÄLUETTELO (sisältäen kulmatukimuurin raudoitusluettelon) 10.6.2010 Hannikaisenkatu

Lisätiedot

Tekninen tietolehti StoCryl V 100 QS

Tekninen tietolehti StoCryl V 100 QS Pinnoite, himmeä, +1 C lämpötilasta alkaen Ominaisuudet Käyttö Ominaisuudet Ulkonäkö Erikoisominaisuuksia/ huomautuksia Tekniset tiedot ei elastisena, värillisenä suojapinnoitteena kantavilla betonirakenteilla

Lisätiedot

Betonirakenteiden korjaaminen 2019

Betonirakenteiden korjaaminen 2019 Betonirakenteiden korjaaminen 2019 HALKEAMIEN KORJAAMINEN (BY41, LUKU 11) 10.4.2019 DI. PETRI SILVENNOINEN CONSTI JULKISIVUT OY 2 Halkeamien korjaaminen Betonirakenteen halkeilu heikentää rakenteen pitkäaikaiskestävyyttä

Lisätiedot

TARKKAILUSILLAT KOKEMUKSIA 20 VUODEN SEURANNASTA

TARKKAILUSILLAT KOKEMUKSIA 20 VUODEN SEURANNASTA TARKKAILUSILLAT KOKEMUKSIA 20 VUODEN SEURANNASTA 1 TARKKAILUSILLAT KOKEMUKSIA 20 VUODEN SEURANNASTA Sisältö: Johdanto Aineisto Tulokset Päätelmät 2 SILLAT SUOMESSA Liikenneviraston hallinnoimia siltoja

Lisätiedot

1 (4) Keikyän riippusilta YLEISTARKASTUS- RAPORTTI 3.10.2014. Työnro 429262. Ins. (AMK) Jetta Uotila DI Markku Äijälä

1 (4) Keikyän riippusilta YLEISTARKASTUS- RAPORTTI 3.10.2014. Työnro 429262. Ins. (AMK) Jetta Uotila DI Markku Äijälä 1 (4) YLEISTARKASTUS- RAPORTTI 3.10.2014 Työnro 429262 Ins. (AMK) Jetta Uotila DI Markku Äijälä Tarkastuslausunto 2 (5) 3.10.2014 Sastamalan kaupunki Yhdyskuntatekniikka Pasi Lähteenmäki 1 Yleistä Silta

Lisätiedot

TUOTENIMIKE (Hyväksymisvuosi) Pakkassuola- Aineet, jotka eivät muodosta yhtenäistä kalvoa

TUOTENIMIKE (Hyväksymisvuosi) Pakkassuola- Aineet, jotka eivät muodosta yhtenäistä kalvoa Valmistajan imoitettava 1. UHRAUTUVAT TÖHERRYSTENESTOAINEET 15.1. 1. 2. 3. 4. 5. 6. 7. 8. 9. 10. 11. 12. 13. 14. 15. Vedenläpäisevyyläpäisevyykestävyykestävyys Vesihöyryn- Jäädytys-sulatus- Pakkassuola-

Lisätiedot

HAITTA-AINE- / ASBESTIKARTOITUS Työnumero: 4775 Kohde: Terveyskeskussairaala Tammikumpu

HAITTA-AINE- / ASBESTIKARTOITUS Työnumero: 4775 Kohde: Terveyskeskussairaala Tammikumpu Vapaalantie 8A 01650 VANTAA 24H / 050-44 00 415 HAITTA-AINE- / ASBESTIKARTOITUS Työnumero: 4775 Kohde: Terveyskeskussairaala Tammikumpu Osoite: Lippajärventie 1 02700 Espoo Yhteyshenkilö: Alexi Mygänen

Lisätiedot

Urajärven kartanomuseo

Urajärven kartanomuseo Urajärven kartanomuseo Hugon huoneen ikkunan uuden karmin teko ja olemassa olevien pokien kunnostustyö 7-8/2013 Karmi Karmi oli huonokuntoinen ja aiemmissa korjauksissa sitä oli kaltoin kohdeltu. Karmia

Lisätiedot

Varikonkadun silta rautatien yli

Varikonkadun silta rautatien yli Yleistarkastusraportti Yleistarkastusraportti 3.11.2016 2 (10) SISÄLLYSLUETTELO 1 Yleistä...3 2 Alusrakenne...3 2.1 Etumuurit, siipimuurit, otsamuurit ja laakeritasot...3 2.2 Alusrakenteen reunapalkit...3

Lisätiedot