SOPIMUSOIKEUS, pakolliset aineopinnot

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "SOPIMUSOIKEUS, pakolliset aineopinnot 10.2.2012"

Transkriptio

1 SOPIMUSOIKEUS, pakolliset aineopinnot Mallivastaukset Tehtävä 1 Tapauksessa A ja B laativat esisopimuksen, minkä takia B:llä on oikeus vaatia, että A suostuu pääsopimuksen tekemiseen. Esisopimuksen velvoittavuus edellyttää, että siinä on täsmennetty lopullisen kauppasopimuksen sisältö riittävän tarkasti ja että sopimuksen taustalla vallitsevat edellytykset eivät ole rauenneet. Tehtävän tosiseikasto antaa ymmärtää, että kyse on osapuolia sitovasta esisopimuksesta. (Hemmo, Sopimusoikeuden oppikirja, s ) Jos pääsopimusta koskee kuitenkin muotovaatimus, esisopimuksen pätevyys edellyttää, että säädettyjä muotovaatimuksia on noudatettu. Tehtävässä puhutaan kiinteistökaupasta, johon sovelletaan maakaaren (MK) pakottavia säännöksiä. (s. 143) Koska A:n ja B:n välinen esisopimus ei ilmeisestikään täytä näitä vaatimuksia, kyse ei ole pätevästä esisopimuksesta. B kuitenkin huomauttaa, että kyse on vain vähäisestä muotovirheestä. Jos näin todellakin on, tulee harkita, onko tähän muotovirheeseen syytä liittää sitomattomuusvaikutus, kun otetaan huomioon sopimuksen aineellinen sisältö. Tämä kysymys on tärkeä etenkin kiinteistökauppasopimusten kaltaisten sopimusten kohdalla, koska osapuolten sopimuksentekoasemat ovat lähtökohtaisesti tasaarvoiset. (s. 116) (Tässä yhteydessä opiskelijalta ei edellytetty tarkempaa analyysia.) Kiinteistökaupassa käsirahaa käytetään usein sellaisen esisopimuksen vahvikkeena, jota ei ole tehty MK:n mukaisessa määrämuodossa. Esisopimus ei tällöin velvoita pääsopimuksen tekemiseen, mutta lopullisen kaupan tekemisestä kieltäytyvä osapuoli voi joutua korvausvastuuseen ja menettää tältä osin antamansa käsirahan. MK 2:8:n mukaan A on velvollinen korvaamaan B:lle ilmoittelusta, kiinteistöön tutustumisesta ja muista tarpeellisista toimista johtuneet kohtuulliset kustannukset euron käsirahaa voidaan käyttää tämän korvauksen suorittamiseen, mutta B on velvollinen palauttamaan A:lle korvausoikeuden ylittävän käsirahan osuuden. Kiinteistökaupassa ei näet tunneta sellaista menettämisseuraamusta, että sopimuksen päättämisestä kieltäytyvä osapuoli menettäisi automaattisesti antamansa käsirahan. (s. 147) Tehtävä 2 KKO 2009:89 Irtaimen kauppa - Välitön vahinko - Välillinen vahinko Oikeudenkäyntimenettely Diaarinumero: S2008/195 Esittelypäivä: Antopäivä: Taltio: 2333 A oli myynyt B:lle valmistamiaan junanpyöriä, jotka olivat olleet virheellisiä. Kysymys siitä, oliko B:lle aiheutuneita vahinkoja pidettävä kauppalain 67 :n tarkoittamina välittöminä vai välillisinä vahinkoina.

2 Kysymys myös siitä, oliko B vedonnut korvausvaatimuksensa perusteeksi A:n huolimattomuuteen, ja alempien oikeuksien menettelystä. KauppaL 67 OK 24 luku 3 2 mom Asian tausta VR Osakeyhtiö (VR) oli tilannut JOT-Yhtiöt Oy:ltä (sittemmin Componenta Karkkila Oy, jälj. Componenta) päivätyllä tilausasiakirjalla 800 kappaletta VR:n piirustusten mukaisia henkilövaunun pyöriä valmiiksi koneistettuina ja tasapainotettuina. Pyöräaihiot oli ollut määrä valaa Componentan malleilla Kymenite materiaalista. Materiaalin oli tullut olla VR:n teknisten toimitusehtojen Kar 92/412/89, mukaista. Componenta oli patentin haltijana valmistanut yksin Kymenite materiaalia. VR oli testannut Kymenite-materiaalista valmistettuja pyöriä jo vuodesta 1976 lähtien. Vuoden 1988 seurannassa oli ilmennyt, että Kymenite-materiaali oli korjaussorvausten tarpeen ja sorvattavan kerroksen syvyyden osalta 2,5 kertaa terästä parempi. Componenta oli vahvistanut tilauksen Toimitusten oli määrä alkaa viikolla 21 vuonna Pyörien toimitukset olivat alkaneet kesällä 1991 ja jatkuneet vuoteen 1992 saakka. Kokonaiskauppahinta oli ollut markkaa. Kanne Helsingin käräjäoikeudessa VR lausui Componentaan kohdistamassaan kanteessa, että Kymenite materiaalista valmistettujen vaununpyörien oli määrä olla kalliimman hankintahintansa vastapainoksi kokonaiskustannuksiltaan huomattavasti edullisempia kuin tavanomaisten teräspyörien. Tämän väittämän tueksi Componenta oli esittänyt sopimuksesta neuvoteltaessa seikkaperäisen Life Cycle Costs (LCC) - laskelman. VR:llä ei ollut ollut aihetta epäillä Componentan taholta annettuja tietoja pyörien ominaisuuksista, sillä VR oli 1980-luvulla testannut kyseistä materiaalia ja kokemukset olivat silloin olleet lupaavia. Tämä kaupan edellytys osoittautui kuitenkin paikkansapitämättömäksi ja sen vuoksi VR joutui junaturvallisuussyistä poistamaan kaikki Kymenite-pyörät käytöstä pian niiden käyttöön ottamisen jälkeen. Componenta viivästyi heti alkuun siten, että se pystyi toimittamaan pyörät vasta vuosien 1991 ja 1992 aikana. Syynä viivästymiseen oli se, että Componenta ei ollut saanut tuotantoaan hyväksyttävällä tavalla käyntiin. Viivästyssakko oli sovittu suoritettavaksi siten, että Componenta oli toimittanut tilattujen pyörien lisäksi 60 pyörää veloituksetta. Ensimmäiset pyörien virheellisyyteen viittaavat merkit tulivat esille VR:n normaalien huoltotoimenpiteiden yhteydessä pian käyttöönoton jälkeen. Kesästä 1993 alkaen löydettiin huokoskeskittymiä. Sorvatessa havaittiin pyörästä irtoavan kulkukehän suuntaisia ohuita lastuja. Seuraavina vuosina pyörissä todettiin runsaasti pitkälle edenneitä säröjä. Vuonna 1996 todettiin noin 15 prosentissa tarkastetuista pyöristä esiintyvän rakenteen epähomogeenisuutta. Kysymyksessä oli grafiitin palloutumisongelma. Palloutuminen ei ollut tapahtunut valmistuksen yhteydessä läpi materiaalin.

3 VR reklamoi päivätyllä kirjeellä Componentalle Kymenite-pyörien teknisistä ominaisuuksista. Reklamaatio koski pyörien säröytymistä ja pyörämateriaalin epähomogeenisuutta. VR huomautti, että lujuusominaisuudet eivät täytä tilauksen yhteydessä sovittuja teknisiä vaatimuksia. Eräässä junanvaunussa ollut Kymenite-pyörä särkyi liikenteessä aiheuttaen vakavan vaaratilanteen. Pyörän ultraäänitutkimuksessa ilmeni, että pyörän kehäosassa oli säteittäinen kulkukehän suuntainen särö 1400 millimetrin matkalla. Heti tapahtuman jälkeen VR ryhtyi vaihtamaan Kymenite-pyöriä teräspyöriin sekä asetti vielä käytössä olevat Kymenite-pyörät tehostettuun valvontaan. VR teetti Valtion Teknillisellä Tutkimuskeskuksella (VTT) perusteelliset tutkimukset Kymenite-pyöristä. VTT päätyi arvioimaan, että äkillisen laajalle ulottuvan vaurion mahdollisuus oli ollut olemassa myös muiden kuin vakavan vaaratilanteen aiheuttaneen Kymenite-vaununpyörän osalta. VR reklamoi Componentalle ilmoittaen joutuvansa poistamaan Kymenite-pyörät käytöstä syyskuun 1997 loppuun mennessä. VR:lle oli aiheutunut vahinkoa Componentan sopimusrikkomuksesta eli siitä, että sen toimittama tavara oli ollut virheellistä ja tarkoitukseensa kelpaamatonta. Sen vuoksi VR vaati Componentalta 1. korvauksena menetetystä pyörien käyttöiästä ,74 euroa 2. kustannuksina ultraäänitutkimuksista ja työkaluista ,89 euroa 3. kustannuksina laboratoriotutkimuksista ,67 euroa 4. kustannuksina pyörien vaihdosta akseleille ja korvaavien pyörien koneistuksesta ,57 euroa 5. kustannuksina erillistahtiin tehdyistä pyöräkertojen vaihdosta vaunuihin ,68 euroa ja 6. VR:n sisäiset selvityskustannukset. Yhteensä korvausvaatimus oli ,49 euroa, mille määrälle VR vaati myös korkoa. Componentan vastaus Componenta kiisti kanteen perusteeltaan ja määrältään käräjäoikeuden tuomiosta tarkemmin ilmenevillä perusteilla. Korkeimman oikeuden ratkaisu Perustelut Asianosaisten vaatimuksista ja väitteistä Korkeimmassa oikeudessa 1. Componenta Karkkila Oy (Componenta) on vaatinut hovioikeuden tuomion kumoamista sen vuoksi, että hovioikeus on oikeudenkäymiskaaren 24 luvun 3 :n 2 momentin vastaisesti perustanut ratkaisunsa sellaiseen seikkaan, johon VR Osakeyhtiö (VR) ei ollut vedonnut. VR:n välillisiä vahinkoja koskevat vaatimukset perustuivat Componentan mukaan yksinomaan väitteeseen, jonka mukaan Componenta olisi antanut VR:lle kauppalain 40 :n 3 momentissa tarkoitetun erityisen si-

4 toumuksen. Kauppalain 40 :n 3 momentissa tarkoitettu myyjän huolimattomuus ei sen sijaan lainkaan ollut ollut oikeudenkäynnin kohteena käräjäoikeudessa, koska VR ei ollut edes väittänyt Componentan menetelleen myyjänä huolimattomasti kuten käräjäoikeuden tuomion perusteluissa on nimenomaisesti todettu. Componentan mukaan kaikki VR:n kanteessa vaaditut erät koskivat kauppalain tarkoittamaa välillistä vahinkoa. 2. VR on puolestaan vastauksessaan ensinnäkin katsonut, että kaikki sen vaatimat erät olivat kauppalain 67 :n tarkoittamaa välitöntä vahinkoa, joten asiassa ei ollut merkitystä sillä, oliko VR vedonnut kauppalain 40 :n 3 momentin mukaiseen myyjän huolimattomuuteen. VR on joka tapauksessa katsonut vedonneensa Componentan huolimattomuuteen jo käräjäoikeudessa. Onko VR vedonnut Componentan huolimattomuuteen 3. Korkein oikeus toteaa, että VR on haastehakemuksessaan väittäessään Componentan syyllistyneen sopimusrikkomukseen tuonut esille, että Componenta ei ollut valmistuksessa ilmenneiden ongelmien vuoksi onnistunut luovuttamaan pyöriä ajoissa. VR on lisäksi esittänyt, että Componentan hallusta oli kadonnut pyörien valmistamisen edellyttämiä keskeisiä tietoja. Haastehakemuksessa ja myös käräjäoikeuden valmisteluistunnossa VR on lausunut, että pyörien materiaalissa oli ollut virheellisen valmistusprosessin aiheuttamia virheitä. 4. Korkein oikeus toteaa, että kaupan ehtojen mukaan Componentan päävelvoitteena on ollut määrätynlaisten pyörien toimittaminen. Kun VR on siis käräjäoikeudessa vedonnut siihen, että pyörät ovat olleet virheellisiä ja että virheet ovat johtuneet virheellisestä ja puutteellisin tiedoin toteutetusta valmistuksesta, se tarkoittaa, että VR on väittänyt Componentan menetelleen velvoitettaan täyttäessään virheellisesti eli moitittavasti tai huolimattomasti, vaikka se ei ole käyttänyt nimenomaisesti sanaa "huolimattomasti". Tällä perusteella Korkein oikeus katsoo VR:n käräjäoikeudessa kanteensa perusteena vedonneen paitsi kauppalain 40 :n 3 momentissa tarkoitettuun erityiseen sitoumukseen myös samassa lainkohdassa tarkoitettuun myyjän huolimattomuuteen. 5. Näin ollen käräjäoikeuden tuomion perustelu, jonka mukaan Componentan huolimattomuuteen ei ollut vedottu käräjäoikeudessa, on ollut virheellinen. Kun käräjäoikeuden tuomiossa kuitenkin on ollut tällainen kirjaus ja kun Componentan valitus hovioikeuteen on perustunut siihen, ettei huolimattomuuteen ollut asiassa vedottu, hovioikeuden ei olisi tullut perustaa miltään osin ratkaisuaan Componentan huolimattomuuteen ilman, että tähän olisi kiinnitetty asianosaisten huomiota hovioikeudessa. Kun hovioikeuden tuomiosta ei ilmene, että hovioikeus olisi tämän kysymyksen ottanut esille, se on menetellyt virheellisesti. 6. Sillä, voidaanko ratkaisu asiassa perustaa Componentan huolimattomuuteen, ei kuitenkaan ole lopputuloksen kannalta merkitystä, mikäli VR:lle aiheutuneissa vahingoissa on kaikilta osin kysymys VR:n väittämin tavoin kauppalaissa tarkoitetuista välittömistä vahingoista. Ostajalla on kauppalain 40 :n 1 momentin mukainen oikeus korvaukseen tavaran virheen vuoksi kärsimästään välittömästä vahingosta siitä riippumatta, onko vahinko korvattava pykälän 3 momentin mukaan. Millaisista vahingoista kanteessa on kyse

5 7. Kauppalain 67 :n 1 momentin mukaan sopimusrikkomuksen vuoksi suoritettava vahingonkorvaus käsittää korvauksen kuluista, hinnanerosta, saamatta jääneestä voitosta sekä muusta välittömästä tai välillisestä vahingosta, joka sopimusrikkomuksesta on aiheutunut. 8. Pykälän 2 momentin mukaan välillisenä vahinkona pidetään 1) vahinkoa, joka johtuu tuotannon tai liikevaihdon vähentymisestä tai keskeytymisestä; 2) muuta vahinkoa, joka johtuu siitä, ettei tavaraa voida käyttää tarkoitetulla tavalla; 3) voittoa, joka on jäänyt saamatta sen vuoksi, että sopimus sivullisen kanssa on rauennut tai jäänyt täyttämättä oikein; 4) vahinkoa, joka johtuu muun omaisuuden kuin myydyn tavaran vahingoittumisesta; sekä 5) muuta saman kaltaista, vaikeasti ennakoitavaa vahinkoa. 9. Välitöntä vahinkoa ei ole kauppalaissa määritelty, mutta lain järjestelmän mukaan muunlainen kuin välilliseksi määritelty vahinko on välitöntä vahinkoa. Kauppalain esitöissä mainitaan esimerkkeinä tyypillisistä välittömistä vahingoista sopimusrikkomuksesta aiheutuneet selvittelykustannukset sekä tavarassa olevan virheen paikantamisesta aiheutuneet kustannukset. Välitöntä vahinkoa ovat myös muun muassa virheelliseksi osoittautuneen tavaran asentamisesta aiheutuneet, hyödyttömiksi käyneet kustannukset samoin kuin sopimusrikkomuksen vuoksi aiheutuneet ylimääräiset kuljetuskustannukset ja muut vastaavat menot (HE 93/1986 vp s. 125). 10. Korkein oikeus toteaa, että sopijapuolelle syntyy välitöntä vahinkoa esimerkiksi silloin, kun sovittu suoritus jää saamatta tai kun suorituksen arvo on alempi kuin mitä oli tarkoitettu. Tällaisesta suoritusvirheestä saattaa sopijapuolelle seurata myös välillistä vahinkoa. Välittöminä vahinkoina korvataan esimerkiksi kustannuksia, jotka ovat aiheutuneet sen vuoksi, että sopijapuoli on hankkinut korvaavan suorituksen virheelliseksi osoittautuneen suorituksen tilalle. Välittömiä vahinkoja ovat myös muut korvaavan suorituksen hankkimiseen liittyneet kustannukset. Koska välittömät vahingot liittyvät korvaavaan suoritukseen, voidaan vahinkojen määrä ennakoida kauppahinnan pohjalta. Välillisinä vahinkoina korvataan puolestaan muun muassa menetyksiä, jotka johtuvat siitä, ettei sopijapuoli voi käyttää tavaraa tarkoitetulla tavalla. Välillisille vahingoille on ominaista se, että niiden määrää on vaikea ennakoida. 11. VR:n vaatimuskohtien 2-3 sekä 6 osalta on kyse tavaran virheen selvittelykustannuksista ja virheen paikantamisesta aiheutuneista kustannuksista. Vaatimuskohtien 4-5 osalta kyse on kustannuksista, jotka ovat aiheutuneet virheelliseksi osoittautuneiden pyörien poistamisesta ja korvaavien pyörien asentamisesta virheellisten tilalle. Kaikki nämä kustannukset liittyvät virheellisen tavaran korvaamiseen virheettömällä tavaralla ja ovat siten välitöntä vahinkoa. 12. VR:n vaatimuskohdassa 1 on vaadittu korvausta pyörien käyttöiän menetyksestä, siis siitä, ettei pyöriä ole voitu käyttää niin pitkään kuin VR saattoi perustellusti tilaussopimuksen ehtojen mukaan edellyttää. Korvauserä perustuu siihen, että tavara on arvoltaan huonompaa kuin oli sovittu, ja siten virheellisyyden johdosta liikaa maksetun kauppahinnan hyvittämiseen. Kyse on nytkin välittömästä

6 vahingosta eikä sellaisesta välillisestä vahingosta, jota tarkoitetaan kauppalain 67 :n 2 momentin 2 kohdassa. Johtopäätös 13. Edellä lausuttuun nähden VR:n vaatimuksissa on kaikilta osin kyse kauppalaissa tarkoitetuista välittömistä vahingoista. Välittömien vahinkojen osalta kauppalaissa ei ole korvauksen edellytykseksi asetettu sitä, että virhe tai vahinko johtuisi huolimattomuudesta myyjän puolella. 14. Edellä kerrotuilla perusteilla syytä hovioikeuden tuomion lopputuloksen muuttamiseen ei ole. Tuomiolauselma Hovioikeuden tuomion lopputulosta ei muuteta. Asian ovat ratkaisseet oikeusneuvokset Gustaf Möller, Kari Kitunen, Pertti Välimäki, Hannu Rajalahti ja Ilkka Rautio. Esittelijä Reima Jussila. Tehtävä 3 Tapauksessa oli kyse luonnollisen henkilön oikeustoimikelpoisuudesta, oikeustoimen pätemättömyydestä ja sopimuksen sovittelusta. Puoleesi kääntynyt Jussi haluaa tietää, voiko hän vapautua allekirjoittamansa kauppakirjan mukaisesta maksuvelvollisuudesta kokonaan tai osittain. Jussi voi vapautua koko kauppahinnan maksamisesta, jos hän voi osoittaa, että sopimus on pätemätön. Sopimuksen pätevyyden edellytyksenä on ensiksi se, että osapuolet ovat oikeustoimikelpoisia oikeustoimea tehtäessä. Henkilö voi olla oikeustoimikelvoton tilapäisesti esimerkiksi tilapäisen mielenhäiriön tai vahvan humalatilan vuoksi. Tässä tapauksessa Jussilla on vain hämäriä muistikuvia edellisen illan tapahtumista, mikä viittaa siihen, että Jussi on ollut vahvasti alkoholin vaikutuksen alaisena. Tämän vuoksi hän on voinut olla tilapäisesti oikeustoimikelvoton sopimusta tehtäessä. Jos näin on ja Jussi vetoaa tähän, ei hän joudu maksamaan kauppahintaa. Oikeustoimikelvottomuudesta johtuva pätemättömyys ei korjaannu sopimuskumppanin vilpittömän mielen perusteella. Sopimus voi olla pätemätön myös sopimuksen solmimiseen liittyvien väärinkäytösten vuoksi. Tällaisista pätemättömyysperusteista säädetään oikeustoimilain 3 luvussa. OikTL 30 :n mukaan oikeustoimi, joka on saatu aikaan petollisella viettelyllä, ei sido vieteltyä. Petollisella viettelyllä tarkoitetaan vilpillisten tai väärien tietojen antamista tai vaikenemista seikoista, jotka voivat vaikutta vastapuolen sitoutumistahtoon. OikTL 31 :n mukaan kiskonnalla aikaansaadut oikeustoimet ovat myös sitomattomia. Kiskonnalla tarkoitetaan sitä, että toisen heikkoa asemaa hyväksikäyttäen hankitaan ilmeisen epäsuhtaista etua vastikkeeseen nähden. Lisäksi OikTL 33 :ssä säädetään, että kunnianvastaisissa ja arvottomissa olosuhteissa syntyneet oikeustoimet ovat pätemättömiä. Tyypillisiä arvottomien ja kunnianvastaisten olosuhteiden tilanteita ovat erehdystilanteet ja tilanteet, joissa osapuolen tai osapuolen ymmärryskyky on heikentynyt esimerkiksi päihtymyksen vuoksi. Tässä tapauksessa Jussi on ollut humalassa ja muutenkin hieman yksinkertainen. Lisäksi Pekka on ilmeisesti liioitellut myymänsä lomaosakkeen ominaisuuksia, vaikka tapausselostuksesta ei käy ilmi, onko kyse ollut sallitusta mainospuheesta. Tämän vuoksi on epäselvää, onko tapauksessa käsillä petollisen viettelyn tunnusmerkistö. Joka tapauksessa Pekka on käyttänyt hyväkseen Jussin ymmär-

7 tämättömyyttä ja päihtynyttä tilaa, mitä voitaneen pitää kiskontana. Joka tapauksessa sopimuksenteko-olosuhteita lienee pidettävä sellaisina, että niihin vetoaminen on kunnianvastaista ja arvotonta. Sopimuksen toinen osapuoli voi saada heikkojen pätemättömyysperusteiden ollessa kyseessä vilpittömän mielen suojaa, mutta tässä tapauksessa se ei ole mahdollista, koska Pekka on sopimusosapuoli ja siten tietoinen sopimuksen syntyolosuhteista. Koska Pekka on vaatinut kauppahintaa Jussilta, tulee hänen kohtuullisessa ajassa vedota pätemättömyysperusteen olemassaoloon, jotta pätemättömyys ei passiivisuuden perusteella korjaantuisi. Jos Jussi haluaa pysyä sopimuksessa, voi hän vedota myös kauppahinnan kohtuuttomuuteen. OikTL 36 :n mukaan oikeustoimen kohtuutonta voidaan sovitella. Kohtuuttomuutta arvosteltaessa on otettava huomioon oikeustoimen koko sisältö, osapuolten asema oikeustointa tehtäessä ja sen jälkeen vallinneet olosuhteet sekä muut seikat. Tässä tapauksessa Pekka on käyttänyt hyväkseen tiedollista ylivoimaansa kaupan kohteesta. Lisäksi sopimussuoritukset ovat selvästi epätasapainossa. Jos Pekka siis vaatisi kauppasummaa tuomioistuinteitse, voisi Jussi esittää väitteen oikeustoimen kohtuuttomuudesta, jolloin tuomioistuin voisi kohtuullistaa kauppahintaa. Sovitteluun vetoava osapuoli ei ole sidottu määräaikoihin. Jussilla on siis edellä mainitulla tavalla mahdollisuus välttyä maksamasta kauppasummaa kokonaan tai osittain. Järkevintä lienee ilmoittaa Pekalle, että sopimusta on pidettävä pätemättömänä ja pyrittävä neuvottelemaan uusi sopimus ja kohtuullisempi kauppahinta. Jussi voi hyväksyä oikeustoimen, mutta jos hän ei tee tätä, kannattaa hänen tehdä pätemättömyysväite Pekalle. Jos Jussi haluaa pitäytyä sopimuksessa, on vaarana, että kauppahintaa ei kohtuullisteta markkinahintaa vastaavaksi. Huom! Kuluttajansuojalain aikaosuuksia ja pitkäkestoisia lomatuotteita koskeva 10 luku koskee elinkeinonharjoittajan ja kuluttajan välisiä sopimuksia. Tapauksesta ei käy ilmi, että Pekka olisi elinkeinonharjoittaja, minkä vuoksi KSL ei sovellu tilanteeseen.

KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS

KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS 1 KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS Antopäivä 7.6.2011 Taltionumero 1495 Diaarinumero 64/3/11 Asia Valittaja Julkista hankintaa koskeva valitus Hakija Päätös, jota valitus koskee Tarjouspyyntö ja hankintapäätös

Lisätiedot

Tilaaja: Ylioppilastutkintolautakunta (jäljempänä Tilaaja ) Tilaajan yhteyshenkilö sopimusasioissa: XXX

Tilaaja: Ylioppilastutkintolautakunta (jäljempänä Tilaaja ) Tilaajan yhteyshenkilö sopimusasioissa: XXX Hankinta: USB-muistitikut sähköiseen ylioppilaskokeeseen, dnro 1/221/2016 TARJOUSPYYNNÖN LIITE 1, SOPIMUSEHDOT SOPIMUS USB-MUISTITIKKUJEN TOIMITTAMISESTA 1. OSAPUOLET JA YHTEYSHENKILÖT Tilaaja: Ylioppilastutkintolautakunta

Lisätiedot

SOPIMUSOIKEUS, pakolliset aineopinnot

SOPIMUSOIKEUS, pakolliset aineopinnot SOPIMUSOIKEUS, pakolliset aineopinnot 10.2.2012 Vastausohjeet Vastaustilaa on yksi sivu kysymyksissä nro 1 3. Tilaa ylittävää vastausta tai sellaista vastausta, jossa on riviä kohden enemmän kuin yksi

Lisätiedot

SOPIMUSOIKEUS, pakolliset aineopinnot 11.2.2008

SOPIMUSOIKEUS, pakolliset aineopinnot 11.2.2008 SOPIMUSOIKEUS, pakolliset aineopinnot 11.2.2008 Vastausohjeet Vastaustilaa on yksi sivu kysymyksissä nro 1 3. Tilaa ylittävää vastausta tai sellaista vastausta, jossa on riviä kohden enemmän kuin yksi

Lisätiedot

TEKIJÄNOIKEUSNEUVOSTO LAUSUNTO 1987:13. Tiivistelmä A oli seuramatkoja tuottavan matkatoimiston markkinointisihteerinä työskennellessään

TEKIJÄNOIKEUSNEUVOSTO LAUSUNTO 1987:13. Tiivistelmä A oli seuramatkoja tuottavan matkatoimiston markkinointisihteerinä työskennellessään TEKIJÄNOIKEUSNEUVOSTO LAUSUNTO 1987:13 Asia Hakija Oikeus valokuvaan A Annettu 17.11.1987 Tiivistelmä A oli seuramatkoja tuottavan matkatoimiston markkinointisihteerinä työskennellessään kuvannut omalla

Lisätiedot

Y m p ä r i s t ö v a h i n k o v a s t u u s o p i m u k s e n u l k o p u o l e l l a

Y m p ä r i s t ö v a h i n k o v a s t u u s o p i m u k s e n u l k o p u o l e l l a Y m p ä r i s t ö v a h i n k o v a s t u u s o p i m u k s e n u l k o p u o l e l l a 22.11.2011 S Y S : n s y y s k o k o u s K a r i M a r t t i n e n P a r t n e r A s i a n a j o t o i m i s t o

Lisätiedot

Kouvolan hovioikeuden tuomio NREP Finland Log 2 Oy:n ja Lappeenrannan kaupungin sekä Lappeenranta Free Zone Oy Ltd:n välisessä riita-asiassa

Kouvolan hovioikeuden tuomio NREP Finland Log 2 Oy:n ja Lappeenrannan kaupungin sekä Lappeenranta Free Zone Oy Ltd:n välisessä riita-asiassa Kaupunginhallituksen konsernijaosto 28 09.08.2013 Kouvolan hovioikeuden tuomio NREP Finland Log 2 Oy:n ja Lappeenrannan kaupungin sekä Lappeenranta Free Zone Oy Ltd:n välisessä riita-asiassa 530/090/2012

Lisätiedot

TOIMINTAOHJE PALVELUSETELIYRITTÄJÄLLE KOTIIN ANNETTAVA PALVELU

TOIMINTAOHJE PALVELUSETELIYRITTÄJÄLLE KOTIIN ANNETTAVA PALVELU TOIMINTAOHJE PALVELUSETELIYRITTÄJÄLLE KOTIIN ANNETTAVA PALVELU Tuottajaksi hakeutuminen Palvelusetelituottajaksi hakeudutaan hakemuslomakkeella. Hakeminen on mahdollista ympäri vuoden. Kaikki ehdot sekä

Lisätiedot

Lupahakemuksen ja Turun hovioikeuden päätös Nro 3190, Dnro U/09/1250 valituksen kohde 22.12.2009

Lupahakemuksen ja Turun hovioikeuden päätös Nro 3190, Dnro U/09/1250 valituksen kohde 22.12.2009 1 Tapio Yli-Kovero Valituslupahakemus ja valitus Torikatu 27 13130 Hämeenlinna 050-61331 10.02.2010 KORKEIMMALLE OIKEUDELLE Lupahakemuksen ja Turun hovioikeuden päätös Nro 3190, Dnro U/09/1250 valituksen

Lisätiedot

2. Omistus- ja hallintaoikeus Omistus- ja hallintaoikeus kaupan kohteeseen siirtyy lopullisen kauppakirjan allekirjoituksella.

2. Omistus- ja hallintaoikeus Omistus- ja hallintaoikeus kaupan kohteeseen siirtyy lopullisen kauppakirjan allekirjoituksella. Esisopimuksen kohdan "Esisopimuksen perusteella tapahtuvat maksut" perusteella maksettu kauppahinnan osasuoritus 30.000 euroa ja varsinaisen kaupan solmimisen yhteydessa maksettava 280.000 euroa muodostavat

Lisätiedot

12.4.2004. Kantelu Turun hovioikeuden päätöksestä Nro 588, diaarinumero R 04/152 Virka-aseman väärinkäyttö ym. annettu 26.2.2004

12.4.2004. Kantelu Turun hovioikeuden päätöksestä Nro 588, diaarinumero R 04/152 Virka-aseman väärinkäyttö ym. annettu 26.2.2004 12.4.2004 KORKEIN OIKEUS Asia Kantelu Turun hovioikeuden päätöksestä Nro 588, diaarinumero R 04/152 Virka-aseman väärinkäyttö ym. annettu 26.2.2004 Kantelija YLI-KOVERO RISTO TAPIO Torikatu 27 13130 Hämeenlinna

Lisätiedot

Yleinen velvoiteoikeus 28.4.2008

Yleinen velvoiteoikeus 28.4.2008 Yleinen velvoiteoikeus 28.4.2008 Vastaustilaa kysymyksissä nro 1-3 on yksi sivu, ellei kysymyksen kohdalla ole toisin sanottu. Kysymyksen nro. 4 vastaustila on rajoitettu kysymyspapereissa varattuun tilaan.

Lisätiedot

Skanskan vakiosopimusehdot materiaalihankinnassa

Skanskan vakiosopimusehdot materiaalihankinnassa Skanskan vakiosopimusehdot materiaalihankinnassa 1.9.2015 SISÄLLYSLUETTELO 1. SOPIMUSASIAKIRJAT... 2 1.1 Ehtojen tulkinta... 2 1.2 Tarjous... 2 1.3 Sopimusasiakirjojen pätevyysjärjestys... 2 2. MYYJÄN

Lisätiedot

Tämän kiinteistökaupan kaikki ehdot on esitetty tässä kauppakirjassa.

Tämän kiinteistökaupan kaikki ehdot on esitetty tässä kauppakirjassa. KAUPPAKIRJA 1(5) MYYJÄ OSTAJA Ylivieskan kaupunki, 0190557-3 PL 70, 84101 YLIVIESKA nimi, tunnus Osoite: KAUPAN KOHDE KAUPPAHINTA KAUPAN MUUT EHDOT Ylivieskan kaupungin xx kaupunginosan (x.) korttelin

Lisätiedot

Yleiset myyntiehdot. RASI ry YLEISET MYYNTIEHDOT

Yleiset myyntiehdot. RASI ry YLEISET MYYNTIEHDOT Yleiset myyntiehdot RASI ry 1.6.2018 YLEISET MYYNTIEHDOT 1. Soveltamisala Näitä sopimusehtoja sovelletaan rakennus- ja sisustustarvikekaupan (jäljempänä myyjä) ja ostajan välisessä kotimaankaupassa. Sopimusehtoja

Lisätiedot

Oikeusjärjestys Suomessa

Oikeusjärjestys Suomessa Yrittäjien välisten kaupallisten sopimusten ja sopimusoikeuden pääperiaatteita Suomessa on: sopimusvapauden periaate, päätäntävapaus, sopimuskumppanin valitsemisvapaus, muotovapaus, tyyppi- ja sisältövapaus.

Lisätiedot

SOPIMUSOIKEUS, pakolliset aineopinnot 6.5.2013

SOPIMUSOIKEUS, pakolliset aineopinnot 6.5.2013 SOPIMUSOIKEUS, pakolliset aineopinnot 6.5.2013 Mallivastaukset Kysymys 1 Osakeyhtiö X:n (myöhemmin X Oy) edustaja ottaa yhteyttä paikanninlaitteita mittatilaustyönä valmistavan osakeyhtiö Y:n (myöhemmin

Lisätiedot

Lapin Ammattikorkeakoulu Oy:n osakkeiden ostamista ja myymistä koskeva KAUPPAKIRJA

Lapin Ammattikorkeakoulu Oy:n osakkeiden ostamista ja myymistä koskeva KAUPPAKIRJA Lapin Ammattikorkeakoulu Oy:n osakkeiden ostamista ja myymistä koskeva KAUPPAKIRJA 19.6.2017 2 OSAPUOLET Myyjät 1. Rovaniemen kaupunki, Hallituskatu 7, PL 122, 96101 Rovaniemi; Jäljempänä Myyjä Ostaja

Lisätiedot

Hevoskaupan juridiikka

Hevoskaupan juridiikka Hevoskaupan juridiikka Yleistä Hevonen on irtain esine Virhe hevosessa vaikeampi nähdä kuin tavanomaisessa tavarassa (esim. auto) Myyjän tiedonantovelvollisuus Ostajan tiedonottovelvollisuus 1 Sovellettava

Lisätiedot

PÄÄKAUPUNKISEUDUN ESISOPIMUS Sivu 1/7 JUNAKALUSTO OY

PÄÄKAUPUNKISEUDUN ESISOPIMUS Sivu 1/7 JUNAKALUSTO OY PÄÄKAUPUNKISEUDUN ESISOPIMUS Sivu 1/7 VR:N OMISTAMAT PÄÄKAUPUNKISEUDUN JUNAKALUSTO OY:N OSAKKEET / ESISOPIMUS OSAKKEIDEN KAUPASTA 1. Sopijapuolet Sopijapuoli / Ostajat: (1) Helsingin kaupunki Osoite: Pohjoisesplanadi

Lisätiedot

Laki. EDUSKUNNAN VASTAUS 218/2010 vp. Hallituksen esitys laeiksi maanvuokralain muuttamisesta ja perintökaaren 25 luvun

Laki. EDUSKUNNAN VASTAUS 218/2010 vp. Hallituksen esitys laeiksi maanvuokralain muuttamisesta ja perintökaaren 25 luvun EDUSKUNNAN VASTAUS 218/2010 vp Hallituksen esitys laeiksi maanvuokralain muuttamisesta ja perintökaaren 25 luvun 1 b :n 4 momentin kumoamisesta Asia Hallitus on antanut eduskunnalle esityksensä laeiksi

Lisätiedot

Liite verkkopalveluehtoihin koskien sähköntuotannon verkkopalvelua Tvpe 11. Voimassa 1.7.2011 alkaen

Liite verkkopalveluehtoihin koskien sähköntuotannon verkkopalvelua Tvpe 11. Voimassa 1.7.2011 alkaen Liite verkkopalveluehtoihin koskien sähköntuotannon verkkopalvelua Tvpe 11 Voimassa 1.7.2011 alkaen Energiateollisuus ry:n suosittelema LIITE VERKKOPALVELUEHTOIHIN KOSKIEN SÄHKÖNTUOTANNON VERKKOPALVELUA

Lisätiedot

SOPIMUSOIKEUS, pakolliset aineopinnot 9.2.2010

SOPIMUSOIKEUS, pakolliset aineopinnot 9.2.2010 SOPIMUSOIKEUS, pakolliset aineopinnot 9.2.2010 Vastausohjeet Vastaustilaa on yksi sivu kysymyksissä nro 1 3. Tilaa ylittävää vastausta tai sellaista vastausta, jossa on riviä kohden enemmän kuin yksi kirjoitusrivi,

Lisätiedot

MALLIVASTAUKSET Kauppaoikeus 12.5.2004 pakollinen aineopintotentti, täydennystentit

MALLIVASTAUKSET Kauppaoikeus 12.5.2004 pakollinen aineopintotentti, täydennystentit MALLIVASTAUKSET Kauppaoikeus 12.5.2004 pakollinen aineopintotentti, täydennystentit Muita kuin assistentille sähköisesti toimitettuja mallivastauksia ei ole julkaistu tässä. Niitä voi etsiä laitoksen aulasta

Lisätiedot

VIESTINTÄVIRASTON PÄÄTÖS KOSKIEN NUMERON SIIRRETTÄVYYTTÄ MÄÄRÄAIKAISIS- SA SOPIMUKSISSA

VIESTINTÄVIRASTON PÄÄTÖS KOSKIEN NUMERON SIIRRETTÄVYYTTÄ MÄÄRÄAIKAISIS- SA SOPIMUKSISSA Päivämäärä / Datum /Date Nro / Nr / No. 8.9.2004 824/520/2004 Jakelussa mainitut JULKINEN VIESTINTÄVIRASTON PÄÄTÖS KOSKIEN NUMERON SIIRRETTÄVYYTTÄ MÄÄRÄAIKAISIS- SA SOPIMUKSISSA ASIANOSAINEN Finnet Com

Lisätiedot

2.1 Tarjous Myyjän tarjous on voimassa tarjouksessa mainitun ajan. Mikäli voimassaoloaikaa ei ole mainittu, on se 30 päivää tarjouksen päiväyksestä.

2.1 Tarjous Myyjän tarjous on voimassa tarjouksessa mainitun ajan. Mikäli voimassaoloaikaa ei ole mainittu, on se 30 päivää tarjouksen päiväyksestä. 1. Soveltamisala Nämä ehdot koskevat elinkeinonharjoittajien välisiä kauppoja kotimaan kaupassa. Näitä ehtoja sovelletaan, elleivät osapuolet ole toisin sopineet. 1.1 Määritelmiä Tavaralla tarkoitetaan

Lisätiedot

Kunta ei sitoudu osoittamaan asiakkaita palveluntuottajalle.

Kunta ei sitoudu osoittamaan asiakkaita palveluntuottajalle. Hakemus säännöllisen kotihoidon ja tilapäisen kotisairaanhoidon palvelusetelituottajaksi TOIMINTAOHJE PALVELUSETELIYRITTÄJÄLLE Tuottajaksi hakeutuminen Palvelusetelituottajaksi hakeudutaan hakemuslomakkeella.

Lisätiedot

Turre Legal neuvottelee Asiakkaan puolesta sovintosopimuksen oikeudenomistajien kanssa

Turre Legal neuvottelee Asiakkaan puolesta sovintosopimuksen oikeudenomistajien kanssa TOIMEKSIANTOSOPIMUS A. Toimeksisaaja Toimeksiannon toimeksisaaja on. Toimeksiannon vastuulakimies on Jussi Kari. Turre Legal voi käyttää myös muita lakimiehiä palvelun toteuttamiseen. B. Palvelut suorittaa

Lisätiedot

SOPIMUS. Maa- ja metsätalousministeriö (MMM) (jäljempänä Tilaaja) xxosasto PL VALTIONEUVOSTO

SOPIMUS. Maa- ja metsätalousministeriö (MMM) (jäljempänä Tilaaja) xxosasto PL VALTIONEUVOSTO SOPIMUS [x.x.201x] [Drno xx/xx/2015] LIITE 5 SOPIMUS [X-PALVELUN] HANKINNASTA 1. OSAPUOLET JA YHTEYSHENKILÖT Tilaaja: Maa- ja metsätalousministeriö (MMM) (jäljempänä Tilaaja) xxosasto PL 30 00230 VALTIONEUVOSTO

Lisätiedot

Myyjä 1.1 Naantalin kaupunki, y-tunnus 0135457-2 Käsityöläiskatu 2, 21100 Naantali, jäljempänä kaupunki.

Myyjä 1.1 Naantalin kaupunki, y-tunnus 0135457-2 Käsityöläiskatu 2, 21100 Naantali, jäljempänä kaupunki. 1 SOPIJAPUOLET Myyjä 1.1 Naantalin kaupunki, y-tunnus 0135457-2 Käsityöläiskatu 2, 21100 Naantali, jäljempänä kaupunki. Ostaja 1.2 Olli Mäkinen perustettavan yhtiön lukuun. 2 SOPIMUSALUE JA ESISOPIMUKSEN

Lisätiedot

Immateriaalioikeuksien. hyödyntäminen sopimuksin. Aineettomien oikeuksien. hyödyntäminen sopimuksin. Sopimusoikeus. Sopimusvapauden periaate

Immateriaalioikeuksien. hyödyntäminen sopimuksin. Aineettomien oikeuksien. hyödyntäminen sopimuksin. Sopimusoikeus. Sopimusvapauden periaate Immateriaalioikeuksien hyödyntäminen sopimuksin Aineettomien oikeuksien hyödyntäminen sopimuksin 26.2.2004 Teemu Soininen Sopimuksen syntyminen Sopimuksen sitovuus IT-alan sopimukset, erityisesti lisenssisopimukset

Lisätiedot

Hevoskaupan juridiikka

Hevoskaupan juridiikka Hevoskaupan juridiikka Yleistä Hevonen on irtain esine Virhe hevosessa vaikeampi nähdä kuin tavanomaisessa tavarassa (esim. auto) Myyjän tiedonantovelvollisuus Ostajan selonottovelvollisuus Sovellettava

Lisätiedot

KIINTEISTÖKAUPAN ESISOPIMUS

KIINTEISTÖKAUPAN ESISOPIMUS KIINTEISTÖKAUPAN ESISOPIMUS Sopimusosapuolet Myyjä Saarijärven kaupunki (0176975-1) Sivulantie 11 Ostajat Timo Leppäaho ( ), omistusosuus ½ Hanna Leppäaho ( ), omistusosuus ½ Kolsantie 91 Kaupan kohde

Lisätiedot

OSTOLIIKENNESOPIMUS PALVELU- JA ASIOINTILIIKENNE (malli)

OSTOLIIKENNESOPIMUS PALVELU- JA ASIOINTILIIKENNE (malli) LIITE 5 1 KITEEN KAUPUNKI Sivistyskeskus OSTOLIIKENNESOPIMUS PALVELU- JA ASIOINTILIIKENNE (malli) 1. Sopijapuolet Tilaaja: Yhteyshenkilö: Kiteen kaupunki Sivistyskeskus Kiteentie 25 82500 KITEE Perusopetuksen

Lisätiedot

K O R K E I N O I K E U S T U O M I O Diaarinro 1(14) S2015/88. Helsingin hovioikeuden tähän liitetty tuomio 28.11.2014 nro 2308

K O R K E I N O I K E U S T U O M I O Diaarinro 1(14) S2015/88. Helsingin hovioikeuden tähän liitetty tuomio 28.11.2014 nro 2308 K O R K E I N O I K E U S T U O M I O Diaarinro 1(14) S2015/88 Antopäivä Nro 3.5.2016 1011 MUUTOKSENHAKIJA VASTAPUOLI ASIA Valtio Tullin edustamana Jukka Joutsjoki Vahingonkorvaus RATKAISU, JOHON ON HAETTU

Lisätiedot

SOPIMUSOIKEUS MALLIVASTAUKSET

SOPIMUSOIKEUS MALLIVASTAUKSET SOPIMUSOIKEUS 18.9.2006 MALLIVASTAUKSET Tehtävä 1 Tapauksessa on kysymys asennusvalmiin talon toimittamisesta koskevan sopimuksen tulkinnasta. Tulkinnanvaraisuus johtui sopimusasiakirjoissa sisältävästä

Lisätiedot

KYSYMYKSET JA VASTAUKSET 1 (6) HEL 2014-004942 H009-14 Loponen 12.6.2014

KYSYMYKSET JA VASTAUKSET 1 (6) HEL 2014-004942 H009-14 Loponen 12.6.2014 KYSYMYKSET JA VASTAUKSET 1 (6) VASTAUKSET MÄÄRÄAIKAAN 5.6.2014 KLO 12.00 MENNESSÄ SAATUIHIN KYSYMYKSIIN KOSKIEN TARJOUSPYYNTÖÄ LÄÄKKEIDEN ANNOSJAKELUN JA TOIMITUSPALVELUN HANKINTA Huom! Samaa asiaa useammin

Lisätiedot

AUTOMAATTISEN TAAJUUDENHALLINTARESERVIN TUNTIMARKKINASOPIMUS NRO XX/2015 RESERVINHALTIJA OY sekä FINGRID OYJ

AUTOMAATTISEN TAAJUUDENHALLINTARESERVIN TUNTIMARKKINASOPIMUS NRO XX/2015 RESERVINHALTIJA OY sekä FINGRID OYJ AUTOMAATTISEN TAAJUUDENHALLINTARESERVIN TUNTIMARKKINASOPIMUS NRO XX/2015 RESERVINHALTIJA OY sekä FINGRID OYJ 8.1.2014 2 (7) 1 SOPIMUKSEN TARKOITUS XX (Reservinhaltija) ja Fingrid Oyj (Fingrid) ovat tehneet

Lisätiedot

Syrjintäolettama, koulutukseen pääsy, oletettu mielipide, yhdistys YHDENVERTAISUUS- JA TASA-ARVOLAUTAKUNTA/Täysistunto

Syrjintäolettama, koulutukseen pääsy, oletettu mielipide, yhdistys YHDENVERTAISUUS- JA TASA-ARVOLAUTAKUNTA/Täysistunto Syrjintäolettama, koulutukseen pääsy, oletettu mielipide, yhdistys YHDENVERTAISUUS- JA TASA-ARVOLAUTAKUNTA/Täysistunto Diaarinumero: 49/2015 Antopäivä: 31.3.2016 Hakija oli ilmoittautunut M ry:n järjestämään

Lisätiedot

Tarjoudumme ostamaan tässä mainitun kiinteistön ja sillä olevat rakennukset tarjouksessa mainituilla ja muuten sovittavilla kauppaehdoilla.

Tarjoudumme ostamaan tässä mainitun kiinteistön ja sillä olevat rakennukset tarjouksessa mainituilla ja muuten sovittavilla kauppaehdoilla. TARJOUS, kiinteistö Tarjoudumme ostamaan tässä mainitun kiinteistön ja sillä olevat rakennukset tarjouksessa mainituilla ja muuten sovittavilla kauppaehdoilla. 1. Kaupantekopäivä Kauppakirja allekirjoitetaan

Lisätiedot

Yhteyshenkilö: Saila Machere, p ,

Yhteyshenkilö: Saila Machere, p , LIITE 3 SOPIMUSLUONNOS MARKKINOINTISTRATEGIATYÖN HANKINNASTA 1. Osapuolet ja yhteyshenkilöt 1.1. Helsingin kaupunginkanslia Elinkeino-osaston kaupunkimarkkinointiyksikkö (jäljempänä Tilaaja) Y-tunnus 0201256-6

Lisätiedot

Ilmoitusasiat. Sosiaali- ja terveyslautakunta 329 28.09.2011 629/41/411/2010 631/41/411/2010 985/21/211/2011 STLTK 329

Ilmoitusasiat. Sosiaali- ja terveyslautakunta 329 28.09.2011 629/41/411/2010 631/41/411/2010 985/21/211/2011 STLTK 329 Sosiaali- ja terveyslautakunta 329 28.09.2011 Ilmoitusasiat 629/41/411/2010 631/41/411/2010 985/21/211/2011 STLTK 329 1) Julkista hankintaa; asu mis- ja hoivapalveluita koskeva markki naoi keuden päätös

Lisätiedot

Tarjoudumme ostamaan tässä mainitun kiinteistön ja sillä olevat rakennukset tarjouksessa mainituilla ja muuten sovittavilla kauppaehdoilla.

Tarjoudumme ostamaan tässä mainitun kiinteistön ja sillä olevat rakennukset tarjouksessa mainituilla ja muuten sovittavilla kauppaehdoilla. TARJOUS, kiinteistö Tarjoudumme ostamaan tässä mainitun kiinteistön ja sillä olevat rakennukset tarjouksessa mainituilla ja muuten sovittavilla kauppaehdoilla. 1. Kaupantekopäivä Kauppakirja allekirjoitetaan

Lisätiedot

Ytk-yhdistys ry:n oikeudenkäyntikuluvakuutus

Ytk-yhdistys ry:n oikeudenkäyntikuluvakuutus Vakuutusehdot Voimassa 1.1.2016 alkaen Ytk-yhdistys ry:n oikeudenkäyntikuluvakuutus Sisällysluettelo 1 Vakuutuksen tarkoitus 2 2 Vakuutuksen ottajat ja vakuutetut 2 3 Vakuutuskausi 2 4 Tuomioistuimet ja

Lisätiedot

KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS

KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS 1 KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS Antopäivä 13.1.2011 Taltionumero 86 Diaarinumero 2098/2/09 Asia Valittaja Julkista hankintaa koskeva valitus Hakija, Jyväskylä Päätös, jota valitus koske Selostus

Lisätiedot

Vientisaatavatakuun yleiset ehdot

Vientisaatavatakuun yleiset ehdot 1 (6) Vientisaatavatakuun yleiset ehdot Viejän ulkomaiselta ostajalta olevien saatavien kattaminen 15.4.2008 Vientisaatavatakuun perusteella viejällä on oikeus saada korvausta Finnveralta takuusopimuksen

Lisätiedot

TASEPALVELUSOPIMUS (Balance Agreement) NRO XX [TASEVASTAAVA OY] sekä FINGRID OYJ

TASEPALVELUSOPIMUS (Balance Agreement) NRO XX [TASEVASTAAVA OY] sekä FINGRID OYJ TASEPALVELUSOPIMUS (Balance Agreement) NRO XX [TASEVASTAAVA OY] sekä FINGRID OYJ 2 (7) Sisällys 1 SOPIMUSOSAPUOLET JA SOPIMUKSEN TARKOITUS... 3 2 SOPIMUKSEN VOIMASSAOLO... 3 3 AVOIN SÄHKÖNTOIMITUS... 3

Lisätiedot

PÄÄTÖS 15/10275. 65100 Vaasa 15.12.2015 L13/4814 XXXXX XXXXXX

PÄÄTÖS 15/10275. 65100 Vaasa 15.12.2015 L13/4814 XXXXX XXXXXX POHJANMAAN KÄRÄJÄOIKEUS 2. osasto Korsholmanpuistikko 43, PL 251 PÄÄTÖS 15/10275 65100 Vaasa 15.12.2015 L13/4814 Yhteinen käsittely: Dnro:t L13/4814 - L 13/4828 L 13/48/16 L 13/4817 L 13/4818 L 13/4819

Lisätiedot

MAANKÄYTTÖSOPIMUS ASEMAKAAVAN LAATIMISES- TA / KIINTEISTÖKAUPAN ESISOPIMUS

MAANKÄYTTÖSOPIMUS ASEMAKAAVAN LAATIMISES- TA / KIINTEISTÖKAUPAN ESISOPIMUS Luonnos 16.10.2014 MAANKÄYTTÖSOPIMUS ASEMAKAAVAN LAATIMISES- TA / KIINTEISTÖKAUPAN ESISOPIMUS Sopijapuolet Sastamalan kaupunki, 0144411-3 PL 23 38201 Sastamala (kaupunki) Sopimuksen kohde Asemakaavan laatiminen

Lisätiedot

KORVAUKSET. m Korvaukset on käsiteltävä viran puolesta m Täyden korvauksen periaate m Käypä hinta ennen lunastusta olleen tilanteen mukaan

KORVAUKSET. m Korvaukset on käsiteltävä viran puolesta m Täyden korvauksen periaate m Käypä hinta ennen lunastusta olleen tilanteen mukaan KORVAUKSET 33 Maan luovuttamisesta sekä vahingosta, haitasta tai kustannuksista, jotka tähän lakiin perustuvasta toimenpiteestä aiheutuvat kiinteistön omistajalle, tieosakkaalle tai 10 :ssä tarkoitetun

Lisätiedot

Antamispäivä Diaarinumero 20.6.2012 R 11/2887. Helsingin käräjäoikeus 5/10 os. 21.9.2011 nro 8349 (liitteenä) Kihlakunnansyyttäjä Tuomas Soosalu

Antamispäivä Diaarinumero 20.6.2012 R 11/2887. Helsingin käräjäoikeus 5/10 os. 21.9.2011 nro 8349 (liitteenä) Kihlakunnansyyttäjä Tuomas Soosalu Helsingin hovioikeus Tuomio Nro 1697 Antamispäivä Diaarinumero 20.6.2012 R 11/2887 Ratkaisu, johon on haettu muutosta Helsingin käräjäoikeus 5/10 os. 21.9.2011 nro 8349 (liitteenä) Asia Valittaja Vastapuolet

Lisätiedot

Helsingin kaupunki, jota edustaa kiinteistölautakunta Y-tunnus 0201256-6 PL 2200, 00099 HELSINGIN KAUPUNKI

Helsingin kaupunki, jota edustaa kiinteistölautakunta Y-tunnus 0201256-6 PL 2200, 00099 HELSINGIN KAUPUNKI KAUPPAKIRJA LUONNOS MYYJÄ Helsingin kaupunki, jota edustaa kiinteistölautakunta Y-tunnus 0201256-6 PL 2200, 00099 HELSINGIN KAUPUNKI OSTAJA Kiinteistö Oy Kasarmikatu 21 Y-tunnus 2683399-1 Eteläesplanadi

Lisätiedot

Ajankohtaisia oikeustapauksia siviiliasioissa

Ajankohtaisia oikeustapauksia siviiliasioissa Ajankohtaisia oikeustapauksia siviiliasioissa Kuntamarkkinat 1092015 lakimies, OTK, TkL Sampsa Matilainen KKO 2015:58 Kiinteistön kauppa Laatuvirhe Kaupan purkaminen Maakaari A oli vuonna 2011 tehdyllä

Lisätiedot

Kauppa kirja Luonnos 22.5.2015. Naantalin kaupunki, y-tunnus 0135457-2, Käsityöläiskatu 2, 21100 Naantali. Timo Noko Naantali.

Kauppa kirja Luonnos 22.5.2015. Naantalin kaupunki, y-tunnus 0135457-2, Käsityöläiskatu 2, 21100 Naantali. Timo Noko Naantali. Naantalin kaupunki 1 Myyjä Kauppa kirja Naantalin kaupunki, y-tunnus 0135457-2, Käsityöläiskatu 2, 21100 Naantali. 1 2 Ostaja Timo Noko Naantali. 3 Kaupan kohde Naantalin kaupungin 8. kaupunginosan (Luolala)

Lisätiedot

Tamlans Oy:n yleiset myynti- ja toimitusehdot

Tamlans Oy:n yleiset myynti- ja toimitusehdot Tamlans Oy:n yleiset myynti- ja toimitusehdot 1 SOVELTAMISALA Näitä myynti- ja toimitusehtoja sovelletaan Oy Tamlans Ab:n ja ostajan välisessä kaupassa, mikäli osapuolet eivät joltain osin ole nimenomaisesti

Lisätiedot

LAKIPALVELUT HALLITUKSEN VASTUUT JA VELVOLLISUUDET. Markus Talvio Partner, CEO, LL.M 5.2.2016 HELSINKI TAMPERE HÄMEENLINNA KUOPIO VARKAUS VAASA

LAKIPALVELUT HALLITUKSEN VASTUUT JA VELVOLLISUUDET. Markus Talvio Partner, CEO, LL.M 5.2.2016 HELSINKI TAMPERE HÄMEENLINNA KUOPIO VARKAUS VAASA HALLITUKSEN VASTUUT JA VELVOLLISUUDET Markus Talvio Partner, CEO, LL.M ASTA Rakentaja 2016 Tampereen Messu ja Urheilukeskus LAKIPALVELUT HELSINKI TAMPERE HÄMEENLINNA KUOPIO VARKAUS VAASA We are member

Lisätiedot

Lisä- ja muutostyöt 6.5.2014. Talonrakennusteollisuus ry VT, KTM Paavo Mattila

Lisä- ja muutostyöt 6.5.2014. Talonrakennusteollisuus ry VT, KTM Paavo Mattila Lisä- ja muutostyöt Talonrakennusteollisuus ry VT, KTM Lisä- ja muutostyöt Keskeisin riidanaihe rakennusurakassa Suorittamistarve aiheuttavat suunnitelmien muutokset virheelliset, ristiriitaiset tai puutteelliset

Lisätiedot

PÄÄKAUPUNKISEUDUN KAUPPAKIRJA Sivu 1/6 JUNAKALUSTO OY

PÄÄKAUPUNKISEUDUN KAUPPAKIRJA Sivu 1/6 JUNAKALUSTO OY PÄÄKAUPUNKISEUDUN KAUPPAKIRJA Sivu 1/6 KAUPPAKIRJA 1. Sopijapuolet Ostajat: (1) Helsingin kaupunki Osoite: Pohjoisesplanadi 11 13, 00170 Helsinki / PL 1, 00099 Helsingin kaupunki (jäljempänä Helsinki)

Lisätiedot

STT:n yleiset sopimusehdot 1.1.2010

STT:n yleiset sopimusehdot 1.1.2010 YLEISET SOPIMUSEHDOT 1 (5) STT:n yleiset sopimusehdot 1. Käyttöoikeus 2. Käyttöehdot 1 Kappale päivitetty 1.1.2016 alkaen. Asiakkaalla on oikeus käyttää STT:n palvelua ja/tai siihen sisältyviä aineistoja

Lisätiedot

ESISOPIMUS KIINTEISTON KAUPASTA

ESISOPIMUS KIINTEISTON KAUPASTA ESISOPIMUS KIINTEISTON KAUPASTA KAUPAN OSAPUOLET Talla esisopimuksella osapuolet sopivat myohemmin tehtavasta kiinteiston kaupasta seuraavasti: Myyja Ostaja Ferraria Oy Ab Y-tunnus 0107936-3 10470FISKARS

Lisätiedot

TOIMITUSSOPIMUS KIVIKON PÄIVÄKODIN OPPIMISYMPÄRISTÖN KALUSTEISTA

TOIMITUSSOPIMUS KIVIKON PÄIVÄKODIN OPPIMISYMPÄRISTÖN KALUSTEISTA Liite 5 Sopimusmalli (Kalusteet) TOIMITUSSOPIMUS KIVIKON PÄIVÄKODIN OPPIMISYMPÄRISTÖN KALUSTEISTA 1. Osapuolet ja yhteyshenkilöt Tilaaja: Kemin kaupunki Osoite: Tilaajan yhteyshenkilö sopimusasioissa:

Lisätiedot

SOPIMUSOIKEUS, pakolliset aineopinnot 9.2.2009

SOPIMUSOIKEUS, pakolliset aineopinnot 9.2.2009 SOPIMUSOIKEUS, pakolliset aineopinnot 9.2.2009 Vastausohjeet Vastaustilaa on yksi sivu kysymyksissä nro 1 3. Tilaa ylittävää vastausta tai sellaista vastausta, jossa on riviä kohden enemmän kuin yksi kirjoitusrivi,

Lisätiedot

Kiinteistöasiamies..2016 297-

Kiinteistöasiamies..2016 297- Kiinteistöasiamies..2016 297- V U O K R A S O P I M U S (luonnos 7.1.2016) Kuopion kaupunki vuokraa kenelle ( ) maanvuokralain 5. luvun mukaisena vuokrauksena Kuopion kaupungissa sijaitsevan kiinteistön

Lisätiedot

Vuokrakohde vuokrataan vuokralaiselle antennimaston ja siihen liittyvän laitetilan/tilojen sijoittamiseksi ja käyttämiseksi kiinteistöllä.

Vuokrakohde vuokrataan vuokralaiselle antennimaston ja siihen liittyvän laitetilan/tilojen sijoittamiseksi ja käyttämiseksi kiinteistöllä. MAANVUOKRASOPIMUS 1. Vuokranantaja Suonenjoen kaupunki PL 13 Y-tunnus: 0208061-4 77601 Suonenjoki 2. Vuokralainen Elisa Oyj PL 40 Y-tunnus 0116510-6 00061 ELISA 3. Vuokrakohde Sopimuksen liitteenä (liite

Lisätiedot

Kaupan kohde on asemakaavan mukaista sosiaalitointa ja terveydenhuoltoa palvelevien rakennusten korttelialuetta YS sekä lähivirkistysaluetta VL.

Kaupan kohde on asemakaavan mukaista sosiaalitointa ja terveydenhuoltoa palvelevien rakennusten korttelialuetta YS sekä lähivirkistysaluetta VL. KIINTEISTÖKAUPAN ESISOPIMUS alustava luonnos Sopimusosapuolet Myyjä Saarijärven kaupunki (0176975-1) Sivulantie 11 43100 Saarijärvi Ostaja Rakennus Kujala Oy (0843888-3) Soijinmäentie 2 43220 Mahlu Kaupan

Lisätiedot

Kysely rehulain ankarasta vastuusta. Evira Hannu Miettinen MMM/ELO

Kysely rehulain ankarasta vastuusta. Evira Hannu Miettinen MMM/ELO Kysely rehulain ankarasta vastuusta Evira 30.3.2012 Hannu Miettinen MMM/ELO Ankara vastuu? Tuottamuksesta riippumaton vastuu Korvausvastuun syntyminen ilman tahallista tai huolimatonta toimintaa taikka

Lisätiedot

Asia: Lausunto kohtuullista korvausta koskevasta OKM:n selvityksestä 5.2.2014

Asia: Lausunto kohtuullista korvausta koskevasta OKM:n selvityksestä 5.2.2014 Sivu 1 / 6 Suomen tietokirjailijat ry Mariankatu 5, 3. krs. 00170 Helsinki LAUSUNTO Opetus- ja kulttuuriministeriö tuula.maijala@minedu.fi Asia: Lausunto kohtuullista korvausta koskevasta OKM:n selvityksestä

Lisätiedot

Valtavalo Oy:n Toimitusehdot Voimassa 22.12.2011 alkaen

Valtavalo Oy:n Toimitusehdot Voimassa 22.12.2011 alkaen Valtavalo Oy:n Toimitusehdot Voimassa 22.12.2011 alkaen 1. Soveltamisala Näitä toimitusehtoja (jäljempänä Toimitusehdot ) sovelletaan Valtavalo Oy:n (jäljempänä Myyjä ) ja asiakkaan (jäljempänä Ostaja

Lisätiedot

Sopimukset yritystoiminnassa. Perusasiaa yrittäjälle

Sopimukset yritystoiminnassa. Perusasiaa yrittäjälle Sopimukset yritystoiminnassa Perusasiaa yrittäjälle Sopimukset yritystoiminnan selkäranka Lähes kaikki vaihdanta modernissa markkinataloudessa perustuu sopimuksiin: myynnit, ostot, vuokraus. Hyvin tehdyt

Lisätiedot

VÄLIMIESMENETTELYN KESKEYTTÄMINEN...

VÄLIMIESMENETTELYN KESKEYTTÄMINEN... AAVIA OY AAVIA OY:N VÄLIMIESMENETTELYN SÄÄNNÖT 1.1.2016 1 YLEISET... 2 1.1 SÄÄNTÖJEN NOUDATTAMINEN... 2 1.2 TOIMIVALTA... 2 1.3 SOVELLETTAVA LAKI JA MENETTELYN KIELI... 2 1.4 ASIAKIRJOJEN JA VIESTIEN TOIMITTAMINEN...

Lisätiedot

KOKKOLANSEUDUN KEHITYS OY:N OSAKKEIDEN KAUPPAA KOSKEVA KAUPPAKIRJA

KOKKOLANSEUDUN KEHITYS OY:N OSAKKEIDEN KAUPPAA KOSKEVA KAUPPAKIRJA KOKKOLANSEUDUN KEHITYS OY:N OSAKKEIDEN KAUPPAA KOSKEVA KAUPPAKIRJA 2 (5) 1 OSAPUOLET 1.1 Myyjä Kannuksen kaupunki (Y-tunnus: 0178455-6 ) 1.2 Ostaja Kokkolan kaupunki (Y-tunnus 0179377-8 ) 2 SOPIMUKSEN

Lisätiedot

OSASAIRAUSPÄIVÄRAHA JA TAPATURMAVAKUUTUS

OSASAIRAUSPÄIVÄRAHA JA TAPATURMAVAKUUTUS TAPATURMA-ASIAIN KORVAUSLAUTAKUNTA KIERTOKIRJE 4/2008 Bulevardi 28 00120 Helsinki Puhelin (09) 680 401 20.2.2008 Faksi (09) 604 714 Merja Salonen 1(5) OSASAIRAUSPÄIVÄRAHA JA TAPATURMAVAKUUTUS Vuoden 2007

Lisätiedot

KKO 2010:4 Liian myöhään vapaaksi Vahingonkorvaus - Syyttömästi vangitun korvaus

KKO 2010:4 Liian myöhään vapaaksi Vahingonkorvaus - Syyttömästi vangitun korvaus PERUSTAPAUKSET. KKO 2010:4 Liian myöhään vapaaksi Vahingonkorvaus - Syyttömästi vangitun korvaus Diaarinumero: S2008/742 Esittelypäivä: 22.10.2009 Antopäivä: 15.1.2010 Taltio: 23 A oli ollut rikoksesta

Lisätiedot

Valtion varoista maksettava korvaus rikoksen uhrille. Korvaus rikoksen uhrille. Rikoksella aiheutetut vahingot 1.1.2006 alkaen

Valtion varoista maksettava korvaus rikoksen uhrille. Korvaus rikoksen uhrille. Rikoksella aiheutetut vahingot 1.1.2006 alkaen Valtion varoista maksettava korvaus rikoksen uhrille Korvaus rikoksen uhrille Rikoksella aiheutetut vahingot 1.1.2006 alkaen SISÄLLYS Milloin rikoksen uhrille voidaan maksaa korvaus valtion varoista? 3

Lisätiedot

Valtion varoista maksettava korvaus rikoksen uhrille. Korvaus rikoksen uhrille. Rikoksella aiheutetut vahingot 1.1.2006 alkaen

Valtion varoista maksettava korvaus rikoksen uhrille. Korvaus rikoksen uhrille. Rikoksella aiheutetut vahingot 1.1.2006 alkaen Valtion varoista maksettava korvaus rikoksen uhrille Korvaus rikoksen uhrille Rikoksella aiheutetut vahingot 1.1.2006 alkaen SISÄLLYS Milloin rikoksen uhrille voidaan maksaa korvaus valtion varoista? 3

Lisätiedot

Naantalin kaupunki Esisopimus kiinteistökaupasta 2 Luonnos

Naantalin kaupunki Esisopimus kiinteistökaupasta 2 Luonnos Naantalin kaupunki Esisopimus kiinteistökaupasta 2 3.5 Omistus- ja hallintaoikeus sekä kiinteistönmuodostus 3.6 Kiinnitykset ja rasitukset Omistus- ja hallintaoikeus luovutettaviin alueisiin siirtyvät,

Lisätiedot

KANSISTOT HINNASTO 1.5.2007

KANSISTOT HINNASTO 1.5.2007 2 KANSISTOT HINNASTO 1.5.2007 2007 MUOVIKAIVOJEN KANSISTOT LVI-nro Tuotenro Nimitys 33 630 10 F16 D818 Kehys h=100 D400 14 30,30 2 kpl 10 mm kiinnitysreikää Muovisille kaivoputkille Ø 160-200 mm 33 630

Lisätiedot

Lisä- ja muutostyöt 9.10.2015. Talonrakennusteollisuus ry VT, KTM Paavo Mattila

Lisä- ja muutostyöt 9.10.2015. Talonrakennusteollisuus ry VT, KTM Paavo Mattila Lisä- ja muutostyöt Talonrakennusteollisuus ry VT, KTM Tehtävä Tilaajan suunnittelemassa kokonaishintaisessa maanrakennusurakassa urakoitsijan työsuoritukseen kuului mm. louhepenkereen rakentaminen. Käyttäjän

Lisätiedot

Oikaisuvaatimus Liperin kunnan sivistyslautakunnan päätökseen. Asianajotoimisto Lakipalvelu Petri Sallinen Oy Malmikatu 7 A

Oikaisuvaatimus Liperin kunnan sivistyslautakunnan päätökseen. Asianajotoimisto Lakipalvelu Petri Sallinen Oy Malmikatu 7 A LIPERIN KUNTA 10.09.20114 1 Diaantunnus LIPERIN KUNNAN SIVISTYSLAUTAKUNNALLE ASIA Oikaisuvaatimus Liperin kunnan sivistyslautakunnan päätökseen OIKAISUVAATIMUKSEN TEKIJÄ Eila Hyvärinen, Joensuu AVUSTAJA

Lisätiedot

TOIMINNAN KAUPPAKIRJA. Mäntsälän kunta. Uudenmaan Työterveys Oy *** x.x.2017

TOIMINNAN KAUPPAKIRJA. Mäntsälän kunta. Uudenmaan Työterveys Oy *** x.x.2017 TOIMINNAN KAUPPAKIRJA Mäntsälän kunta ja Uudenmaan Työterveys Oy *** x.x.2017 2 (8) 1 OSAPUOLET Mäntsälän kunta Y-tunnus: 0129261-5 Kotipaikka: Mäntsälä Osoite: (jäljempänä Myyjä ) Uudenmaan Työterveys

Lisätiedot

Valkeakosken kaupunki (0157568-2), jäljempänä myyjä. Osoite: PL 20, 37601 Valkeakoski. , jäljempänä ostaja. Y-tunnus: Osoite:

Valkeakosken kaupunki (0157568-2), jäljempänä myyjä. Osoite: PL 20, 37601 Valkeakoski. , jäljempänä ostaja. Y-tunnus: Osoite: 1(5) KAUPPAKIRJA MYYJÄ OSTAJA KAUPAN KOHDE KAUPPAHINTA KAUPAN MUUT EHDOT Valkeakosken kaupunki (0157568-2), jäljempänä myyjä. Osoite: PL 20, 37601 Valkeakoski., jäljempänä ostaja. Y-tunnus: Osoite: Oheisen

Lisätiedot

Lakiasiainpalvelu Hokkanen Huovinen & Rantanen Oy ( )

Lakiasiainpalvelu Hokkanen Huovinen & Rantanen Oy ( ) 1 (6) VAATIMUS JA SOVINTONEUVOTTELUEHDOTUS Kantaja Melers Oy (2531284-4) Telekatu 6 20360 Turku Kantajan asiamies ja prosessiosoite Jan Huovinen, luvan saanut oikeudenkäyntiavustaja Lakiasiainpalvelu Hokkanen

Lisätiedot

Tilaaja: Ylä-Savon koulutuskuntayhtymä (jäljempänä Tilaaja ) Tilaajan yhteyshenkilö sopimusasioissa: koulutuspäällikkö Tuovi Huttunen

Tilaaja: Ylä-Savon koulutuskuntayhtymä (jäljempänä Tilaaja ) Tilaajan yhteyshenkilö sopimusasioissa: koulutuspäällikkö Tuovi Huttunen LIITE 5A SOPIMUSLUONNOS SOPIMUS HEINÄN TOIMITUKSISTA YLÄ-SAVON AMMATTIOPISTON HINGUNNIEMEN TOIMIPAIKKAAN 1. OSAPUOLET JA YHTEYSHENKILÖT Tilaaja: Ylä-Savon koulutuskuntayhtymä (jäljempänä Tilaaja ) Tilaajan

Lisätiedot

KULUTTAJANSUOJA KODIN HANKINNOISSA Erityisesti kotimyynnissä

KULUTTAJANSUOJA KODIN HANKINNOISSA Erityisesti kotimyynnissä KULUTTAJANSUOJA KODIN HANKINNOISSA Erityisesti kotimyynnissä 4.10.2018 Uudenmaan maistraatti / Raija Marttala LUENNON SISÄLTÖ Kuluttajansuojan piiriin kuuluvat asiat Kotimyynti, peruutusoikeus, sen rajoitukset

Lisätiedot

MALLIVASTAUKSET. Kauppaoikeus 1.10.2004 pakollinen aineopintotentti, täydennystentit

MALLIVASTAUKSET. Kauppaoikeus 1.10.2004 pakollinen aineopintotentti, täydennystentit MALLIVASTAUKSET Kauppaoikeus 1.10.2004 pakollinen aineopintotentti, täydennystentit 2 Tehtävä 1 (Toiviainen) Vastausten arvostelussa huomioon otettuja seikkoja: Aatu Avuttoman oikeus saada tietoja kaupasta.

Lisätiedot

Ympäristörikosoikeuden seminaaripäivä 5.11.2014 Itä-Suomen yliopisto, Joensuu Ennallistamiskulut oikeuskäytännössä

Ympäristörikosoikeuden seminaaripäivä 5.11.2014 Itä-Suomen yliopisto, Joensuu Ennallistamiskulut oikeuskäytännössä Ympäristörikosoikeuden seminaaripäivä 5.11.2014 Itä-Suomen yliopisto, Joensuu Ennallistamiskulut oikeuskäytännössä Kihlakunnansyyttäjä Heidi Nummela, Itä-Uudenmaan syyttäjänvirasto oikeuskäytännössä Helsingin

Lisätiedot

HARJOITUS I YLEINEN SOPIMUS- JA VAHINGONKORVAUSOIKEUS, ATK-SOPIMUKSET

HARJOITUS I YLEINEN SOPIMUS- JA VAHINGONKORVAUSOIKEUS, ATK-SOPIMUKSET T-76.632 TIETOTEKNIIKKAOIKEUS, KEVÄT 2005 HARJOITUS I YLEINEN SOPIMUS- JA VAHINGONKORVAUSOIKEUS, ATK-SOPIMUKSET Olet töissä ohjelmistoyritys Softwhere Ky:ssä. Työtehtäviisi kuuluu kaikenlaisten pikku asioiden

Lisätiedot

Viranomaisen vahingonkorvausvastuu 5.11.2012 Anni Tuomela

Viranomaisen vahingonkorvausvastuu 5.11.2012 Anni Tuomela Julkisoikeus Valtiotieteellinen tiedekunta Viranomaisen vahingonkorvausvastuu 5.11.2012 Anni Tuomela Viranomaisen vahingonkorvausvastuu Viranomaisen vahingonkorvausvastuusta on erilliset säännökset vahingonkorvauslaissa

Lisätiedot

Laki. muutetaan 22 päivänä helmikuuta 1991 annetun puutavaranmittauslain (364/91) 3, 5, 10, lisätään lakiin uusi 4 a luku ja uusi 38 a seuraavasti:

Laki. muutetaan 22 päivänä helmikuuta 1991 annetun puutavaranmittauslain (364/91) 3, 5, 10, lisätään lakiin uusi 4 a luku ja uusi 38 a seuraavasti: EV 181/1996 vp- HE 140/1996 vp Eduskunnan vastaus hallituksen esitykseen laiksi puutavaranmittauslain muuttamisesta Eduskunnalle on annettu hallituksen esitys n:o 140/1996 vp laiksi puutavaranmittauslain

Lisätiedot

V U O K R A S O P I M U S (LUONNOS)

V U O K R A S O P I M U S (LUONNOS) Sivu 1 / 6 Kaupunkirakennelautakunta asianro 297- V U O K R A S O P I M U S (LUONNOS) 1. Vuokra-aika 2. Vuokra Kuopion kaupunki vuokraa KENELLE ( ) maanvuokralain 5. luvun mukaisena vuokrauksena Kuopion

Lisätiedot

KIRJASTOAUTON KORITYÖN HANKINTA

KIRJASTOAUTON KORITYÖN HANKINTA KIRJASTOAUTON KORITYÖN HANKINTA Inarin kunta pyytää tarjoustanne kirjastoauton korityöstä tämän tarjouspyynnön ja sen liitteiden mukaisesti. Kirjastoauto hankitaan Inarin kunnankirjaston käyttöön (www.inari.fi/kirjasto).

Lisätiedot

Pellon myynti. Marica Twerin/Maatalouslinja

Pellon myynti. Marica Twerin/Maatalouslinja Pellon myynti Marica Twerin/Maatalouslinja Muotovaatimukset / kauppa Kirjallisesti Osapuolten on allekirjoitettava kauppakirja ja kaupanvahvistajan vahvistettava kauppa kaikkien allekirjoittajien ollessa

Lisätiedot

KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS Antopäivä 1 (8) 10.1.2008 Taltionumero 22 Diaarinumero 1245/3/07

KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS Antopäivä 1 (8) 10.1.2008 Taltionumero 22 Diaarinumero 1245/3/07 KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS Antopäivä 1 (8) 10.1.2008 Taltionumero 22 Diaarinumero 1245/3/07 Asia Valittaja Kansalaisuutta koskeva valitus Somalian kansalainen A Päätös, josta valitetaan Asian

Lisätiedot

Helsingin käräjäoikeus nro 6767

Helsingin käräjäoikeus nro 6767 Helsingin hovioikeus Päätös Antamispäivä 9.1.2018 Nro 14 Diaarinumero S 17/710 Ratkaisu, johon on haettu muutosta Helsingin käräjäoikeus 8.2.2017 nro 6767 Asia Valittaja Vastapuoli Todistelua koskeva käsittelyratkaisu

Lisätiedot

Yrityksen sopimukset käytännössä Valinnainen kurssi

Yrityksen sopimukset käytännössä Valinnainen kurssi Yrityksen sopimukset käytännössä Valinnainen kurssi 1 Yrityksen sopimukset käytännössä, valinnainen kurssi Kuulustelu 22.4.2015 1. Yritys A valmisti lastinkäsittelyjärjestelmiä. Se oli kehittänyt lastinkäsittelyjärjestelmän,

Lisätiedot

OULUN KONTTIVUOKRAUS OY:N VIRALLISET MYYNTIEHDOT

OULUN KONTTIVUOKRAUS OY:N VIRALLISET MYYNTIEHDOT OULUN KONTTIVUOKRAUS OY:N VIRALLISET MYYNTIEHDOT Voimassa 14.6.2018 alkaen. 1. Soveltamisala Näitä sopimusehtoja sovelletaan Oulun Konttivuokraus Oy:n, (jäljempänä myyjän) ja ostajan välisessä kaupassa.

Lisätiedot

Rakennusalan töitä koskeva kuluttajasopimus (laskutyö yli 10 000 )

Rakennusalan töitä koskeva kuluttajasopimus (laskutyö yli 10 000 ) Tätä sopimuslomaketta käytetään urakkasopimuksissa, joiden sisältönä on Rakennusalan töitä koskevissa yleisiissä kuluttajasopimusehdoissa tarkoitettu kuluttujaurakka TILAAJA E-mail URAKOITSIJA E-mail Kaupparekisterinro

Lisätiedot