YHTEISKUNTAOPIN KOE HYVÄN VASTAUKSEN PIIRTEITÄ
|
|
- Mikko Heikkinen
- 6 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 YHTEISKUNTAOPIN KOE HYVÄN VASTAUKSEN PIIRTEITÄ Alla oleva vastausten piirteiden ja sisältöjen luonnehdinta ei sido ylioppilastutkintolautakunnan arvostelua. Lopullisessa arvostelussa käytettävistä kriteereistä päättää tutkintoaineen sensorikunta. Yhteiskuntaopin kokeessa keskeisinä arvioinnin perusteina ovat opetussuunnitelmien mukaisten sisältöjen, ajattelutapojen ja taitojen hallinta sekä yhteiskuntaopin keskeisten käsitteiden asianmukainen ja täsmällinen käyttö. Arvioinnin kohteena on myös kokelaan kyky tulkita ja arvioida kriittisesti yhteiskunnallisia ilmiöitä kuvaavaa informaatiota, tehdä niistä itsenäisiä päätelmiä sekä vertailla yhteiskunnallisia ilmiöitä koskevia tulkintoja ja ottaa niihin perustellusti kantaa. Arvioinnissa kiinnitetään huomiota myös esitystapaan, vastauksen tehtävänannon mukaisuuteen, rajaukseen ja argumentaation selkeyteen. Vastauksista tulee käydä ilmi, että kokelas ymmärtää yhteiskunnan rakenteen ja toiminnan historiallisesti kerrostuneena ja muotoutuneena kokonaisuutena. Hän tuntee suomalaisen yhteiskunnan sosiaalisen, poliittisen, taloudellisen ja oikeudellisen rakenteen sekä näihin rakenteisiin liittyvät keskeiset teoriat ja käsitteet ja osaa liittää tarkasteltavat ilmiöt laajempiin yhteiskunnallisiin yhteyksiinsä. Myös suomalainen yhteiskunta osataan sijoittaa kansainväliseen ja globaaliin yhteyteensä, johon kuuluu osana jäsenyys Euroopan unionissa ja sen vaikutukset. Kokelas osaa operoida yhteiskuntaopin keskeisillä käsitteillä, jotka liittyvät valtaan, vaikuttamiseen, vastuuseen ja oikeudenmukaisuuteen, talouden toiminnan perusmekanismeihin sekä julkiseen vallankäyttöön ja oikeusjärjestelmän toimintaa ohjaaviin periaatteisiin. Aineistotehtävissä kokelas osaa tulkita, hyödyntää ja arvioida erilaisia yhteiskuntaa ja talouden toimintaa koskevia aineistoja, kuten tekstejä, kuvia, videoita, karttoja, diagrammeja, kaavioita ja tilastoja, asianmukaisesti ja kriittisesti. Pohdintatehtävissä ja tiedollisia ristiriitoja sisältävissä tehtävissä hän osoittaa ymmärtävänsä yhteiskuntaa koskevaan tietoon sisältyvän teoreettisuuden ja tulkinnallisuuden sekä syy-yhteyksien monitahoisuuden ja kompleksisuuden. Hän osaa muodostaa itselleen perustellun näkemyksen ristiriitaisista ja arvosidonnaisista yhteiskunnallisista ja taloudellisista kysymyksistä. Arvioinnissa kiinnitetään huomiota kokelaan valmiuteen rakentaa tiedoistaan jäsentyneitä kokonaisuuksia, kykyyn erottaa olennainen ja epäolennainen tieto toisistaan sekä taitoon hyödyntää vastauksessa ajankohtaista tietoa.
2 Alla oleva taulukko on tarkoitettu arvostelutyön avuksi, ja siinä otetaan esiin erityisesti myös vastausten taitotavoitteisiin liittyvät ulottuvuudet. Sarakkeissa esitetyt kuvaukset ovat esimerkinomaisia. Tehtäväkohtaisissa hyvän vastauksen piirteissä arvostelukriteerit on annettu kaksiportaisesti eli hyville ja kiitettäville vastauksille. 20 pisteen tehtävissä hyvästä vastauksesta saa 7 13 pistettä ja kiitettävästä pistettä, 30 pisteen tehtävissä vastaavasti ja pistettä. Tietojen oikeellisuus ja olennaisuus; käsitteellinen täsmällisyys 0 Tyydyttävä Hyvä Kiitettävä Ei lainkaan tehtävässä edellytettyä tietoa. Tehtävä on ymmärretty virheellisesti. Niukkasisältöinen tai sisältää paljolti epäolennaisuuksia. Käsitteiden hallinta kovin puutteellista. Vastaa vain osittain tehtävään. Verraten täsmällistä ja tehtävään hyvin sopivaa tietoa. Käsitteiden hallinta hyvää. Tietojen ja käsitteiden hallinta täsmällistä. Olennaisia ja aiheen kannalta mielekkäästi rajattuja tietoja. Analyyttisyys, loogisuus, perustelevuus Kriittisyys, moniperspektiivisyys, kyky arvioida ja soveltaa tietoja Jäsentymätön, sekava. Väitteet vailla perusteluja. Ei minkäänlaisia (lähde)kriittisiä huomioita eikä järkiperusteista tietojen arviointia tai soveltamista. Ei merkkejä kyvystä pohtia eri tulkintoja tai vaihtoehtoja. Niukasti perusteluja esitetyille väitteille. Aiheen tarkastelu heikosti erittelevää. Luettelomainen tai epäselvä rakenne. Heikkoja merkkejä lähdekriittisyydestä. Joitain satunnaisia heikkoja merkkejä eri näkökulmien ja tulkinnallisuuden pohdinnasta. Vastaus ei juuri sisällä tietojen soveltamista. Verraten hyviä perusteluja väitteille. Aiheen tarkastelu johdonmukaista, vaikka paikoitellen puutteita. Joiltakin osin analyyttinen. Paikoitellen hyvää (lähde)kriittistä pohdintaa ja hyviä tulkintoja. Joitain hyviä esimerkkejä moniperspektiivisestä ajattelusta. Joitain merkkejä kyvystä arvioida ja soveltaa tietoja. Analyyttinen yleisote. Väitteillä hyvät perustelut ja aiheen tarkastelu johdonmukaista ja argumentoivaa. Terävä ja oivaltava (lähde)kriittinen ote. Moniperspektiivistä punnittua pohdintaa. Tietojen arviointia ja soveltamista monin paikoin.
3 1. Puoluekuri (20 p.) Hyvässä vastauksessa kokelas joko määrittelee tai muuten selvittää, mitä puoluekuri tarkoittaa, ja erittelee sen positiivisia ja negatiivisia vaikutuksia. Mahdollisia positiivisia vaikutuksia ovat mm. päätöksenteon nopeutuminen ja helpottuminen, sen ennustettavuuden kasvu sekä päätösten hioutuminen kompromissihakuisempaan muotoon, kun ei äänestetä yksittäisten henkilöiden usein kärkevistäkin ehdotuksista. Negatiivisia vaikutuksia ovat mm. yksittäisen poliittisen päättäjän tai luottamushenkilön vaikutusvallan väheneminen sekä tästä seuraava turhautuminen. Koetaan helposti, ettei itsellä ole mahdollisuuksia vaikuttaa tehtävien päätösten sisältöön ja ettei oma näkemys tule kuulluksi. Kiitettävässä vastauksessa kokelas huomioi, että puoluekuria esiintyy kaikilla poliittisen päätöksenteon tasoilla kunnista eduskuntaan. Hän esittää monipuolisesti ja analyyttisesti näkemyksiä puoluekurin hyvistä ja huonoista puolista. Kokelas voi myös osoittaa laajemmin osaamistaan esimerkiksi mainitsemalla, että toisinaan puolueet vapauttavat edustajansa äänestämään ns. omantunnon mukaan, tai vaikkapa pohtimalla puoluekurin perustuslainmukaisuutta: Kansanedustaja on velvollinen toimissaan noudattamaan oikeutta ja totuutta. Hän on siinä velvollinen noudattamaan perustuslakia, eivätkä häntä sido muut määräykset. (PeL 29 ) 2. Veroratkaisujen vaikutukset (20 p.) Hyvässä vastauksessa käsitellään kaikkia veroratkaisuja, mutta joitain puutteita voi olla siinä, kuinka monta eri tasoa vastauksessa tarkastellaan (valtiontalous, yritys- ja kotitalous). Vastauksessa annetaan yksittäisiä esimerkkejä veroratkaisujen todennäköisistä vaikutuksista. Esimerkiksi elintarvikkeiden alv:n pienentäminen vähentää kotitalouksien ruokamenoja, jos veronkevennys siirtyy täysin kuluttajahintoihin. Alv:n pienentäminen lisää elintarviketuottajien ja kauppojen tuloja, jos elintarvikkeiden kokonaiskulutus kasvaa tai alv:n kevennys ei siirry täysin kuluttajahintoihin. Alv:n pieneneminen vähentää valtion verotuloja, jos elintarvikkeiden tai muun kulutuksen mahdollisesta kasvusta seuraava alv:n tai ansiotuloverojen lisääntynyt tuotto ei kompensoi sitä. Kiitettävässä vastauksessa tarkastellaan kaikkia veroratkaisuja ja kaikkia kolmea eri tasoa. Vastauksessa tulee esiin, että veroratkaisujen vaikutukset riippuvat siitä, mikä on kotitalouden ansiotaso, minkä alan yrityksestä on kyse ja millä aikaperspektiivillä valtiontaloutta tarkastellaan. Esimerkiksi elintarvikkeiden alv:n pieneneminen todennäköisesti hyödyttää enemmän pieni- kuin suurituloisia kotitalouksia, koska niiden kulutuksesta suurempi osuus menee ruokaan. Kotitalousvähennyksen ylärajan nosto taas hyödyttää todennäköisesti enemmän hyvätuloisia kotitalouksia, koska niillä on useammin varaa ostopalveluihin. Kotitalousvähennyksen ylärajan nosto hyödyttää lähinnä korjaus- ja palvelualan yrityksiä, ja se voi lisätä työpaikkoja näillä aloilla. Valtiontaloudessa verotulot taas vähenevät, jos veroratkaisun
4 ansiosta mahdollisesti syntyvät uudet työpaikat eivät lisää valtion verotuloja riittävästi. Vastauksessa tulee esiin kansantalouden dynamiikka eli se, miten eri tekijät vuorovaikuttavat keskenään ja miten vaikutukset saattavat olla myös vastakkaissuuntaisia. 3. Euroopan unionin aluepolitiikka (20 p.) Hyvässä vastauksessa tuodaan esille Euroopan unionin aluepolitiikan tavoite edistää EUalueen taloudellista yhdentymistä ja kestävää kasvua sekä luoda yhteenkuuluvuuden tunnetta vähentämällä eri alueiden välistä taloudellista epätasa-arvoa. Aluepolitiikan kohteena ovat kaikki Euroopan unionin alueet ja kaupungit, ja sen tarkoituksena on edistää työpaikkojen luomista, yritysten kilpailukykyä, talouskasvua ja kestävää kehitystä sekä parantaa kansalaisten elämänlaatua. Vastauksessa käsitellään myös kahta keskeistä aluepolitiikan toiminnan muotoa: rakennerahastoja ja koheesiorahastoja. Niin ikään siinä pohditaan joitakin tulevaisuuden haasteita, esimerkiksi alueellisen eriarvoisuuden pysyvyyttä, taloudellisen tuen mahdollista tehottomuutta (suuntaaminen kannattamattomille aloille), korruptiota tai taloudellisten resurssien siirron legitimiteetin kyseenalaistavaa populismia nettomaksajamaissa. Kiitettävässä vastauksessa aluepolitiikkaa toteuttavien rahastotyyppien eroja on tarkastelu syvällisesti ja laajasti ottamalla tarkasteluun myös Euroopan sosiaalirahasto ja EU:n solidaarisuusrahasto. Kiitettävässä vastauksessa voidaan käsitellä myös läheisyysperiaatteetta (subsidiariteettiperiaate) ja alueiden komiteaa sen toteuttajana. Kiitettävässä vastauksessa myös aluepolitiikan haasteiden käsittelyä syvennetään. Vastauksessa voidaan tarkastella esimerkiksi nykyistä poliittista kehitystä muutamissa EU-maissa, esimerkiksi Puolassa ja Unkarissa, joissa kehitys taloudellisesta tuesta huolimatta ei näytä lisänneen yhteenkuuluvuuden tunnetta ja yhdentymistä muihin EU-maihin. Niissä meneillään olevat pyrkimykset oikeusvaltion murentamiseen ovatkin johtaneet keskusteluun taloudellisen tuen jäädyttämisestä mahdollisena sanktiona kyseisiä prosesseja vastaan. 4. Valtioneuvoston puolustusselonteko (20 p.) 4.1. (8 p.) Vastauksessa kannanotoista nostetaan esille esimerkiksi seuraavanlaisia asioita: Niinistön kannanotossa puolustuspolitiikka tulee esille hyvin suppeasta näkökulmasta. Siinä keskitytään puolustusvoimien resursseihin ja toiminnan sisäiseen organisaatioon sekä sen painopisteiden muutoksiin. Aseistakieltäytyjäliiton kannanotossa selontekoa tarkastellaan osana laajempaa kontekstia ja osittain kyseenalaistetaan puolustuselonteon lähtökohdat sekä ylipäänsä esitettyjen puhtaasti puolustuspoliittisten toimenpiteiden toimivuus ratkaisuna jännityksen kiristymiseen Itämeren alueella. Kiitettävässä vastauksessa kokelas osoittaa ymmärtävänsä, että puolustusministeri Jussi Niinistön puhe edustaa Suomen virallista kantaa ja että Aseistakieltäytyjäliiton kannanotto taas edustaa ulkopuolista näkökulmaa ja on kriittisempi.
5 4.2. (12 p.) Hyvässä vastauksessa tuodaan esille erilaisia Suomen turvallisuuspoliittiseen asemaan vaikuttaneita tekijöitä, esim. Krimin valtaus, Itä-Ukrainan yhä jatkuva sota sekä sotilaallisen toiminnan ja jännityksen lisääntyminen Itämeren alueella. Ratkaisuiksi Suomen turvallisuuden parantamiseen voidaan ehdottaa esimerkiksi NATO-jäsenyyttä, EU:n turvallisuusyhteistyötä, puolustusyhteistyötä Ruotsin kanssa tai puolustusvoimien toimintojen uudelleenjärjestelyjä. Turvallisuutta saatetaan käsitellä myös laajan turvallisuuskäsitteen näkökulmasta, jolloin Suomen haasteita ovat myös muun muassa hybridisodankäynti ja - mielipidevaikuttamien, terrorismi, pandemiat sekä ympäristökatastrofit. Ratkaisumalleiksi voi esittää Suomen osallistumista kansainväliseen terveys-, ympäristö- ja poliisitoimen yhteistyöhön sekä näihin liittyviä varautumisohjelmia omassa maassa. Kiitettävässä vastauksessa turvallisuusongelmia ja niiden ratkaisuehdotuksia tarkastellaan syvällisesti ja monipuolisesti tuoden esille myös ratkaisuihin liittyviä ongelmia ja negatiivisa puolia. 5. Yleinen oikeustaju ja tuomareiden arviot (20 p.) Hyvässä vastauksessa kokelas osoittaa ymmärtävänsä, että rangaistusjärjestelmä on ankaruuden mukaan porrastettu. Vastauksesta käy myös ilmi, että rangaistuksilla on erilaisia tavoitteita, kuten teon sovittaminen ja yleisen lainkunnioittamisen varmistaminen (retributiivinen tavoite), rikollisten tekojen estäminen rangaistuksen ja sen myötä tapahtuvan oppimisen kautta (erityisestävä vaikutus) ja rangaistusten pelotevaikutus (yleisestävä vaikutus). Rangaistuksilla on myös restoratiivisia tavoitteita, eli niillä pyritään vahinkojen korjaamiseen ja sosiaalisten ristiriitojen ratkaisemiseen. Hyvässä vastauksessa kokelas tuo esille, että tuomarit ja kansalaiset asettavat teot pitkälti samanlaiseen vakavuusjärjestykseen, poikkeuksena verojen vilpillinen välttäminen, josta tuomarit tuomitsevat ankarammin. Toisaalta kansalaiset antavat viidessä tapauksessa seitsemästä jonkin verran ankarampia rangaistuksia kuin tuomarit. Vastauksessa pohditaan syitä näihin samankaltaisuuksiin ja eroihin. Esimerkiksi rangaistusten ankaruusjärjestyksen samankaltaisuus viittaa kansalaisten ja lainsäädännössä heijastuvien arvojen ja yhteiskuntakuvan samankaltaisuuteen. Toisaalta kansalaiset suhtautuvat henkilökohtaiseen turvallisuuteen ja koskemattomuuteen liittyviin rikoksiin jonkin verran ankarammin kuin tuomarit. Nämä ovat rikoksia, jotka koskettavat enemmän kansalaisten omaa elämänpiiriä sekä yleisemmin yhteiskunnan moraalista järjestystä ja arvoja. Tällaiset rikokset saavat myös julkisuudessa paljon huomiota, ja tämä saattaa vaikuttaa kansalaisten arvioihin, toisin kuin tuomareiden, joiden toiminta perustuu tiiviisti lakiin ja oikeuskäytäntöihin. Kiitettävässä vastauksessa mainittuja asioita pohditaan laajasti ja syvällisesti. Vastauksessa voidaan kiinnittää huomiota esimerkiksi siihen, että niin kansalaiset kuin tuomaritkin painottavat enemmän tuomioiden muita kuin rikoksen sovittamiseen liittyviä tavoitteita (retributiivinen tavoite), joskin yleisen lainkunnioituksen ja yhteiskunnallisen arvojärjestelmän säilyt-
6 tämistä pidetään tärkeänä. Vastauksessa on mahdollista tarkastella myös esimerkiksi sitä, että kansalaiset käyttäisivät rangaistusmuotona yhdyskuntapalvelua (restotatiivinen tavoite) enemmän kuin tuomarit. Kiitettävässä vastauksessa voidaan myös pohtia sitä, kuinka oikeutettu on julkisuudessa usein esille tuleva mielikuva, jonka mukaan tuomarien ja kansalaisten käsitys rikosten ja rangaistusten suhteesta on erilainen, ja mihin tämä käsitys perustuu. 6. Myymälävarkaus (20 p.) Aleksi ei ole rikosoikeudellisesti vastuussa, koska hän on alle 15-vuotias. Toni ja Emma syyllistyvät mahdollisesti varkauteen sekä yllyttämiseen ja/tai pakottamiseen. Kaikilla kolmella on vahingonkorvausvelvollisuus sekä liikkeen että myymäläetsivän rikkoutuneiden lasien suhteen. Kiitettävässä vastauksessa voidaan pohtia Aleksin joutumista lastensuojeluviranomaisten toimien kohteeksi. Myös Tonin ja Emman iän vaikutusta tuomioihin voi käsitellä: Toni on täysi-ikäinen ja Emma nuori rikoksentekijä. Aleksin vahingonkorvausvastuuta on niin ikään mahdollista pohtia, mikäli tulkitaan, että hänet on pakotettu tekoon. 7. Tuloerot ja työttömien oikeudet (30 p.) 7.1. (14 p.) Hyvässä vastauksessa taulukoista poimitaan olennaisia numerotietoja ja ne esitetään asianmukaisesti joitakin vertailuja tehden. Taulukossa 7.A tuloerojen pienentämistä piti suotavana yli 90 prosenttia vasemmistoliiton, kolme neljäsosaa vihreiden, kaksi kolmasosaa SDP:n ja keskustan sekä vähän alle puolet kokoomuksen kannattajista. Väitettä vastustettiin vähiten vasemmistoliiton ja eniten kokoomuksen kannattajien keskuudessa. Taulukon 7.B työttömien työnvastaanottovelvoitetta koskevan väitteen kanssa samaa mieltä oli vähän yli puolet keskustan ja kokoomuksen ja vähän alle puolet SDP:n ja perussuomalaisten ja noin kahdeskymmenesosa vasemmistoliiton kannattajista. Kiitettävässä vastauksessa puolueiden kannattajien vertailu saa paljon tilaa eikä jää numerotietojen esittelyn varjoon. Vastauksessa yhdistellään molempien taulukoiden tietoja. Kokoomuksen ja vasemmistoliiton kannattajat ovat kauimpana toisistaan, ja lähimpänä vasemmistoliittoa ovat vihreät. Muiden puolueiden kannattajien erot ovat pienemmät. Taulukon 7.B mukaan monien puolueiden kannattajista suuri osa ei ottanut kantaa väitteeseen ja väitteen vastustajia oli vähintään neljäsosa eri puolueiden kannattajista. Siksi muiden puolueiden kuin vihreiden ja vasemmistoliiton kannattajien välillä ei ole niin selviä eroja kuin taulukossa 7.A (16 p.) Hyvässä vastauksessa esitetään yleisellä tasolla jokin selitys eroihin, kuten oikeisto vasemmisto-jako. Vasemmistopuolueet ovat olleet enemmän kattavan työttömyys- ja sosiaaliturvan ja tasaisen tulonjaon kannalla kuin oikeistopuolueet. Vihreitä ja viime vuosina
7 perussuomalaisia on ollut osin vaikea sijoittaa oikeisto vasemmisto-akselille, kuten taulukoistakin voidaan nähdä. Kiitettävässä vastauksessa pohditaan, miten puolueiden kannattajien erot esimerkiksi tulotasossa ja ammattitaustassa voivat heijastua siihen, mitä mieltä he ovat väitteistä. Vasemmistoliiton kannattajat ovat paljolti pienituloisia ja työväestöä. He ovat usein alttiimpia työllisyyden vaihteluille kuin toimihenkilöt, jotka kannattavat tyypillisesti kokoomusta tai SDP:tä. Kokoomuksen ja keskustan kannattajissa on paljon yrittäjiä, ja yritysmaailman näkökulmasta liian vahva työttömyysturva ei kannusta työttömiä työnhakuun. Vihreiden kannattajissa on puolestaan paljon nuoria aikuisia, jotka ovat helpommin alttiita työllisyyden vaihteluille. 8. Kotitalouksien velkaantuneisuus (30 p.) 8.1. (10 p.) Hyvässä vastauksessa tulkitaan asianmukaisesti kuvioiden sisältämää numerotietoa vailla kokoavia huomioita. Kiitettävässä vastauksessa keskitytään olennaisiin kehityspiirteisiin. Kotitalouksien velat suhteessa käytettäviin tuloihin ovat kasvaneet 1970-luvulta. Velkaantuneisuus kasvoi erityisen ripeästi 1980-luvun lopulla ja vuosina Vuosina kotitalouksien velkaantuneisuus väheni tai pysyi lähes ennallaan luvulla velkaantuneisuusaste on kasvanut yli 100 prosentin. Asuntovelkaisten kotitalouksien osuus on 2000-luvulla ollut suurin vuotiaiden talouksissa. Asuntovelkaisten kotitalouksien osuus on vuosina kasvanut muissa kotitalouksissa paitsi alle 35-vuotiailla, joiden parissa velkaisten kotitalouksien osuus pienentyi vuosina (10 p.) Hyvässä vastauksessa tuodaan esiin 1990-luvun alun laman vaikutus kotitalouksien velkaantuneisuuteen ja pohditaan asuntojen hintojen nousun vaikutusta asuntovelkaisten kotitalouksien osuuksiin luvun lama pysäytti paljolti velanottoon perustuneen talouskasvun, eivätkä kotitaloudet työttömyyden kasvaessa ottaneet lainoja entiseen tahtiin. Asuntojen hinnat ovat eräillä alueilla nousseet paljon 2000-luvulla. Siksi monet kotitaloudet ottavat entistä isompia asuntolainoja, ja niiden takaisinmaksu vie aikaa. Kiitettävässä vastauksessa tuodaan esiin, että kotitalouksien velkaantuneisuusaste on kasvanut ripeimmin nopean talouskasvun aikana ja että taantumien aikana velkaantuneisuus on puolestaan kasvanut hitaasti tai vähentynyt. Nousukausina kotitaloudet ottavat helpommin lainoja mm. isompaan asuntoon ja kulutukseen, koska odotukset ovat optimistiset ja ne uskovat selviävänsä lainanhoitokuluista ja lyhennyksistä. Laskukausina epävarmuus taas lisääntyy eikä lainoja oteta helposti. Kuvion 8.B perusteella pohditaan esimerkiksi sitä, että lainojen maksuajat ja enimmäismäärä ovat muuttuneet: kotitaloudet ovat 2000-luvulla saaneet entistä pitkäaikaisempia ja suurempia asuntolainoja, joten asuntovelkaisia kotitalouksia on siksi aiempaa suhteellisesti enemmän. Nuorimmissa kotitalouksissa vuoden 2007 finanssi-
8 kriisin laukaisema hitaan talouskasvun aika on merkinnyt usein epävarmaa työtilannetta, eikä asuntolainaa siksi ole saatu tai haluttu ottaa (10 p.) Hyvässä vastauksessa tuodaan esille, että hallituksen kannalta kotitalouksien suuret velat ovat riski, jos talouteen iskee lama ja velat jäävät hoitamatta, jolloin kotitaloudet joutuvat sosiaalisiin vaikeuksiin ja pankit kärsivät luottotappioita. Niiden hoitaminen käy valtiolle kalliiksi. Hallitus voi vedota kotitalouksiin ja pankkeihin, että ne olisivat varovaisia lainanotossa ja -annossa. Hallitus voi varautua lisäämään tulonsiirtoja ja tukemaan työllisyyttä, jotta kotitaloudet eivät joudu taantuman tullessa taloudellisiin vaikeuksiin ja lainanhoito-ongelmiin. Hallitus voi yrittää edistää lainsäädännöllä sitä, että luotonantajat näkevät lainanottajan kokonaistilanteen eikä ylivelkaantumista pääsisi huomaamatta syntymään. Kiitettävässä vastauksessa tuodaan esiin, että hallituksella on melko rajalliset keinot vaikuttaa suoraan kotitalouksien velkaantuneisuuteen, koska kotitaloudet ja pankit tekevät lainapäätökset itsenäisesti. Hallitus voi yrittää vaikuttaa Euroopan unionissa niin, että keskuspankin viitekorko olisi suhdannetilanteeseen järkevä ja pankit eivät tarjoaisi liian halpoja lainoja. Hallitus voi yrittää vaikuttaa EU:ssa, niin että euroalueen pankeilla on resurssit selvitä luottotappioista, jos kotitalouksien velat jäävät laajasti hoitamatta. Hallitus voi pyrkiä edistämään asuntopolitiikkaa, jossa asuntojen hinnat ja siten kotitalouksien lainanotto pysyy kohtuullisena. Hallitus voi yrittää esimerkiksi asuntolainojen valtiontakauksen ja korkotuen ehtoja muuttamalla ehkäistä ylisuuria asuntolainoja. 9. Euroopan unionin pakolaispolitiikka (30 p.) 9.1. (6 p.) Pilapiirroksessa viitataan Turkin ja EU:n tekemään pakolaissopimukseen. Välimerelle pystytetyt liikennevalot on valjastettu ohjaamaan toisaalta Turkista Kreikan kautta Eurooppaan tulevaa pakolaisvirtaa, toisaalta Afrikasta Libyan kautta Eurooppaan saapuvia pakolaisjoukkoja. Liikennevaloissa punaiset palavat Turkista Kreikkaan tuleville pakolaisaluksille. Vihreää valoa näytetään puolestaan Libyasta Eurooppaan tuleville. EU-johtajat puolustivat keväällä 2016 pakolaissopimusta sillä, että sopimuksen avulla on ollut tarkoitus löytää pakolaisille laillisia reittejä vaarallisten ihmissalakuljetusten sijaan. Kuitenkin, kuten piirroksessakin on esitetty, suuri osa Eurooppaan pyrkijöistä saapuu Libyasta vaarallisten ihmissalakuljetusreittien kautta (10 p.) Hyvässä vastauksessa kokelas tarkastelee kumpaakin tekstikatkelmaa mainiten niiden sisältämät keskeisimmät näkemyserot: 1) EU:n pakolaispolitiikan on oltava yhteistä, ei kansallista, jotta se toimisi 2) EU:n yhteinen pakolaissopimus antaa jäsenmaille mahdollisuuden ulkoistaa pakolaisia koskeva ratkaisu muualle, esimerkiksi Turkin ja EU:n rajalle.
9 Pakolaissopimusta yhtäältä puolustetaan EU:n uskottavuuden ja Turkin kanssa tiivistyneen yhteistyön näkökulmasta. Toisaalta sitä arvostellaan pakolaiskysymyksen ulkoistamisesta Turkille. Kiitettävässä vastauksessa kokelas analysoi tekstikatkelmien eroja muun muassa tuoden esiin, mitä ongelmia Turkin kanssa liittyvään kaupankäyntiin liittyy pakolaiskysymyksen osalta. EU-maiden johtajille on sopinut, että Turkki vastaanottaa Kreikan kautta Eurooppaan pyrkivät pakolaiset, samaan aikaan kun Turkin ihmisoikeustilannetta pidetään kuitenkin huonompana kuin vuosikymmeniin. Turkkia ei ole myöskään voitu pitää turvallisena maana pakolaisille, mutta EU-maiden johtajat eivät ole painostaneet Turkkia parantamaan turvapaikkajärjestelmäänsä. Kreikasta ei enää palauteta ihmisiä Turkkiin, mutta EU ei myöskään ole ottanut pakolaisia Eurooppaan. Turkille luvattiin sopimuksessa rahaa, jäsenyysneuvotteluiden vauhdittamista sekä viisumivapaus, mutta vallankaappausyrityksen jälkeen (2016) kaksi viimeistä lupausta eivät ole juuri edenneet (14 p.) Hyvässä vastauksessa kokelas tuo esiin joitain pakolaisvirran mukanaan tuomia ongelmia, kuten laittomat rajanylitykset, EU-maiden vaikeudet vastaanottaa suuria määriä pakolaisia, pakolaisten sulkeminen määrittelemättömäksi ajaksi pidätyskeskuksiin, vaarallisten merimatkojen jatkuminen Välimeren yli Eurooppaan ja pakolaisten joutuminen ihmiskaupan uhreiksi. Hyvässä vastauksessa tuodaan esiin myös ratkaisuja, kuten Euroopan unionin päätös jakaa turvapaikanhakijoita jäsenmaiden kesken (sisäiset siirrot) ja sopimus Turkin kanssa turvapaikanhakijoiden matkojen estämiseksi Kreikkaan. Kiitettävässä vastauksessa kokelas käsittelee yksityiskohtaisesti vuonna 2015 kasvaneen pakolaisvirran syitä (mm. Syyrian sota, arabikevät, Libyan sekava tilanne Gaddafin kukistumisen jälkeen, Pohjois- ja Itä-Afrikan kuivuus ja nälänhätä) sekä analysoi EU:n ratkaisuja ongelmiin. Näitä ovat edellä mainittujen lisäksi pureutuminen siirtolaisuuden syihin tukemalla Afrikan maiden kehitystä, antamalla kehitysapua (yli puolet maailman kehitysavusta tulee EU:n tai sen yksittäisen jäsenmaan taholta) ja torjumalla köyhyyden syitä itse paikalla sekä EU:n rajaturvallisuusvirasto Frontexin operaatiot Välimerellä vuodesta 2008 alkaen ja tehostettu ulkorajojen valvonta vuodesta Lisäksi EU pyrkii vastaamaan Syyrian pakolaisten humanitaarisiin tarpeisiin Turkissa, Jordaniassa ja Libanonissa ja estämään laittomia muuttovirtoja ja ihmissalakuljetusta.
Tutkintoaineen sensorikokous on hyväksynyt seuraavat hyvän vastauksen piirteet.
YHTEISKUNTAOPIN KOE 14.3.2018 HYVÄN VASTAUKSEN PIIRTEITÄ Tutkintoaineen sensorikokous on hyväksynyt seuraavat hyvän vastauksen piirteet. Yhteiskuntaopin kokeessa keskeisinä arvioinnin perusteina ovat opetussuunnitelmien
TUTKIMUSOSIO Julkaistavissa klo 00:01. Puoluekartta: Oikeistossa kuusi, keskusta-oikeistossa kaksi ja vasemmistossa kolme puoluetta
TUTKIMUSOSIO Julkaistavissa.. klo : Puoluekartta: Oikeistossa kuusi, keskusta-oikeistossa kaksi ja vasemmistossa kolme puoluetta Puolueiden välisiä eroja on perinteisesti havainnollistettu vasemmiston
Tutkintoaineen sensorikokous on hyväksynyt seuraavat hyvän vastauksen piirteet.
YHTEISKUNTAOPIN KOE 21.9.2018 HYVÄN VASTAUKSEN PIIRTEITÄ Tutkintoaineen sensorikokous on hyväksynyt seuraavat hyvän vastauksen piirteet. Yhteiskuntaopin kokeessa keskeisinä arvioinnin perusteina ovat opetussuunnitelmien
YHTEISKUNTAOPIN KOE 16.3.2016 HYVÄN VASTAUKSEN PIIRTEITÄ
YHTEISKUNTAOPIN KOE 16.3.2016 HYVÄN VASTAUKSEN PIIRTEITÄ Alla oleva vastausten piirteiden ja sisältöjen luonnehdinta ei sido ylioppilastutkintolautakunnan arvostelua. Lopullisessa arvostelussa käytettävistä
TUTKIMUSOSIO Julkaistavissa klo 00:01
TUTKIMUSOSIO Julkaistavissa.. klo : Puolet suomalaisista on allekirjoittanut kansalaisaloitteen, joka viides nettiäänestänyt ja ollut osto- tai maksulakossa Yhteiskunnallisten tavoitteiden toteutuminen
YHTEISKUNTAOPIN KOE HYVÄN VASTAUKSEN PIIRTEITÄ
YHTEISKUNTAOPIN KOE 3.10.2019 HYVÄN VASTAUKSEN PIIRTEITÄ Alustavat hyvän vastauksen piirteet on suuntaa-antava kuvaus kokeen tehtäviin odotetuista vastauksista ja tarkoitettu ensisijaisesti tueksi alustavaa
YHTEISKUNTAOPIN KOE HYVÄN VASTAUKSEN PI RTEITÄ
YHTEISKUNTAOPIN KOE 29.9.2017 HYVÄN VASTAUKSEN PIIRTEITÄ Alla oleva vastausten piirteiden ja sisältöjen luonnehdinta ei sido ylioppilastutkintolautakunnan arvostelua. Lopullisessa arvostelussa käytettävistä
Neljännes kansalaisista luottaa hallituksen kykyyn hoitaa maan asioita
TUTKIMUSOSIO Neljännes kansalaisista luottaa hallituksen kykyyn hoitaa maan asioita Suomalaisista vain reilu neljännes ( %) arvioi, että hallituksen kyky hoitaa maamme asioita on erittäin tai melko hyvä,
Arvioi vastaustesi pistemäärät arvosteluohjeiden mukaisesti. Huomaa, että kaikkia asioita ei pidä aina mainita.
Arvioi vastaustesi pistemäärät arvosteluohjeiden mukaisesti. Huomaa, että kaikkia asioita ei pidä aina mainita. 1. Miten laki ja perustuslaki säädetään Suomessa 3 4 p. 5 6 p. Hallitus valmistelee ja antaa
Puolueet vasemmisto oikeisto ja arvoliberaali konservatiivi - janoilla
Julkaistavissa.. klo. Puolueet vasemmisto oikeisto ja arvoliberaali konservatiivi - janoilla Suomalaisista noin neljännes ( %) sijoittaa itsensä enemmän tai vähemmän vasemmistoon ja noin kolmannes ( %)
PUOLET SUOMALAISISTA KANNATTAA PERUSTUSLAKITUOMIOISTUIMEN PERUSTAMISTA PERUSTUSLAKIVALIOKUNTAANKIN OLLAAN TYYTYVÄISIÄ
TIEDOTE PUOLET SUOMALAISISTA KANNATTAA PERUSTUSLAKITUOMIOISTUIMEN PERUSTAMISTA PERUSTUSLAKIVALIOKUNTAANKIN OLLAAN TYYTYVÄISIÄ Enemmistö ( %) kansalaisista pitää nykyistä järjestelmää, jossa kansanedustajista
YHTEISKUNTAOPIN KOE HYVÄN VASTAUKSEN PI RTEITÄ
YHTEISKUNTAOPIN KOE 24.3.2017 HYVÄN VASTAUKSEN PIIRTEITÄ Alla oleva vastausten piirteiden ja sisältöjen luonnehdinta ei sido ylioppilastutkintolautakunnan arvostelua. Lopullisessa arvostelussa käytettävistä
Kansalaiset vastaavat: Millainen on Suomen kehitys vaalikaudella 2015-2019?
Kansalaiset vastaavat: Millainen on Suomen kehitys vaalikaudella -2019? KAKS - Kunnallisalan kehittämissäätiön tuoreimmassa vuoden Ilmapuntari-tutkimuksessa selvitettiin suomalaisten näkemyksiä siitä,
Vajaa viikko ennen hallituskriisiä vain neljännes kansalaisista luotti hallituksen kykyyn hoitaa maan asioita oppositiollekaan ei kehuja
Vajaa viikko ennen hallituskriisiä vain neljännes kansalaisista luotti hallituksen kykyyn hoitaa maan asioita oppositiollekaan ei kehuja Sivu Suomalaisista vain neljännes ( %) ilmoitti, että hallituksen
Yhteiskuntaoppi
Yhteiskuntaoppi 14.3.2018 Koe on kaksiosainen. Osassa I on kuusi 20 pisteen tehtävää ja osassa II kolme 30 pisteen tehtävää. Saat vastata enintään 5 tehtävään. Näistä tehtävistä enintään 2 saa olla osasta
Sosiaalisesti oikeudenmukainen ilmastopolitiikka. Jaakko Kiander
Sosiaalisesti oikeudenmukainen ilmastopolitiikka Jaakko Kiander 28.10.2008 Selvityksen rakenne Ilmastopolitiikan tavoitteet Kuinka paljon kotitalouksien energiankulutusta pitää rajoittaa? Energian hinnan
Kansalaiset: Näillä perusteilla kuntavaaleissa äänestetään: aate, tapa, ehdokasasettelu ja vaihtelunhalu
Kansalaiset: Näillä perusteilla kuntavaaleissa äänestetään: aate, tapa, ehdokasasettelu ja vaihtelunhalu Kansalaisten mielestä tärkein puoluevalintaan vaikuttava tekijä on puolueen aatteellinen linja.
Eurovaalit 2014: CSV-tiedoston numeroarvojen selitykset
Eurovaalit 2014: CSV-tiedoston numeroarvojen selitykset Kysymys: Puolue 170 = Itsenäisyyspuolue 171 = Suomen Kristillisdemokraatit (KD) 172 = Suomen Keskusta 173 = Kansallinen Kokoomus 174 = Köyhien Asialla
Neljä viidestä suomalaisesta uskoo, että poliitikot ymmärtävät tarkoituksella väärin toisiaan
TUTKIMUSOSIO Neljä viidestä suomalaisesta uskoo, että poliitikot ymmärtävät tarkoituksella väärin toisiaan Neljä viidestä (0 %) suomalaisesta on vakuuttunut siitä, että poliitikot ymmärtävät tarkoituksella
23. Yhteisvaluutta-alueet ja Euroopan rahaliitto (Mankiw&Taylor, Ch 38)
23. Yhteisvaluutta-alueet ja Euroopan rahaliitto (Mankiw&Taylor, Ch 38) 1. Euron synty 2. Yhteisvaluutan hyödyt ja kustannukset 3. Onko EU optimaalinen yhteisvaluutta-alue? 4. Yhteisvaluutta-alueet ja
Rahoitusmarkkinoiden vakauttaminen Lauri Holappa Ratkaisuja maailmantalouden kriisiin 10.9. 8.10.2012 Helsingin suomenkielinen työväenopisto
Rahoitusmarkkinoiden vakauttaminen Lauri Holappa Ratkaisuja maailmantalouden kriisiin 10.9. 8.10.2012 Helsingin suomenkielinen työväenopisto 1 Luennon sisältö 1. Spekulaatio ja epävakaisuus rahoitusmarkkinoilla
Turvapaikanhakijat Uhka vai mahdollisuus, vai kumpaakin? OIVA KALTIOKUMPU SUOMALAINEN KLUBI PORI
Turvapaikanhakijat Uhka vai mahdollisuus, vai kumpaakin? OIVA KALTIOKUMPU SUOMALAINEN KLUBI PORI 10.12.2015 Tilanne tänään Euroopan talous lamassa Suomen talous kestämättömällä tiellä Suomen työttömyys
Tiedotusvälineet viestivät ymmärrettävästi - poliitikkojen ja virkamiesten kielestä ei saada selvää
Tutkimusosio Julkaistavissa.. Tiedotusvälineet viestivät ymmärrettävästi - poliitikkojen ja virkamiesten kielestä ei saada selvää Selvä enemmistö ( %) suomalaisista katsoo, että tiedotusvälineet viestivät
EUROOPAN UNIONI. Periaatteita LÄHDE: OTAVAN OPEPALVELU
EUROOPAN UNIONI Periaatteita LÄHDE: OTAVAN OPEPALVELU INTEGRAATIO = Euroopan yhdentyminen ja EU-maiden tiivistyvä yhteistyö o o o taloudellista poliittista sotilaallista YHDENTYMISEN TAUSTALLA TOISEN MAAILMANSODAN
ÄIDINKIELEN TEKSTITAIDON KOE
ÄIDINKIELEN TEKSTITAIDON KOE ERITASOISTEN SUORITUSTEN TUNTOMERKKEJÄ o pistettä vastaus ei täytä tehtävänantoa vastaus osoittaa, että kokelas ei ole ymmärtänyt lukemaansa vastauksessa ei ole tehtävän edellyttämiä
15/07/2009 I. ILMASTONMUUTOKSEN KOKEMINEN. A. Käsitys maailmanlaajuisten ongelmien vakavuudesta
Directorate- General for Communication PUBLIC-OPINION MONITORING UNIT 15/07/2009 Ilmastonmuutos 2009 Standardi Eurobarometri ( EP/Komissio): tammikuu-helmikuu 2009 Ensimmäiset tulokset: tärkeimmät kansalliset
FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI A8-0278/2. Tarkistus. Christel Schaldemose ja muita
6.4.2016 A8-0278/2 2 Johdanto-osan A kappale A. katsoo, että sisämarkkinat ovat keskeinen unionin talouskasvua ja työpaikkojen luomista elvyttävä väline; A. katsoo, että sisämarkkinat ovat keskeinen unionin
TURVALLISUUS JA KOETUT UHKATEKIJÄT (%).
Suomi/Nyt-kysely Osa Demokratian kohtalo -hanketta, jota johtaa ajatushautomo Magma Taloustutkimus Oy kokosi 7.2. 8.3.207 kaksi valtakunnallisesti edustavaa kyselyaineistoa 8 79 -vuotiaista suomalaisista.
EU-Turkki pakolaissopimus
EU-Turkki pakolaissopimus 18.3.2016 sopimuksen pääkohdat & arviointia Toni Alaranta/Ulkopoliittinen instituutti Sopimuksen pääkohdat: 1) Yksi yhdestä periaate: jokainen Kreikkaan saapuva pakolainen (koskee
Eurooppalainen turvallisuuspolitiikka muutoksessa. Teija Tiilikainen Ulkopoliittinen instituutti
Eurooppalainen turvallisuuspolitiikka muutoksessa Teija Tiilikainen Ulkopoliittinen instituutti 28.1.2019 Turvallisuuspoliittinen tilanne kiristynyt Jännitteet Euroopassa kasvaneet Venäjän ja lännen ristiriitojen
Komissio ennustaa taloudelle nollakasvua vuosina
EUROOPAN KOMISSIO LEHDISTÖTIEDOTE Komissio ennustaa taloudelle nollakasvua vuosina 2011 2013 Bryssel 10. marraskuuta 2011 EU:n talouden elpyminen on pysähtynyt. Voimakkaasti heikentynyt luottamus vaikuttaa
Finanssipolitiikkaa harjoitetaan sekä koko maan tasolla että paikallistasolla kunnissa. Mitä perusteita tällaiselle kahden tason politiikalle on?
!" # $ Tehtävä 1 %&'(&)*+,)**, -./&,*0. &1 23435 6/&*.10)1 78&99,,: +800, (&)**,9)1 +8)**, 7;1*)+,)**, (&6,,77. )0; '?@0?(; (, ',)00&(, &1 9&/9.,*0, (, 0&)*,,70, +,0,7,*0, -./&,*0..*0,A
Niukka enemmistö: 100 kansanedustajaa ja kaksi vaalikautta riittää
TUTKIMUSOSIO Niukka enemmistö: 00 kansanedustajaa ja kaksi vaalikautta riittää KAKS Kunnallisalan kehittämissäätiön tuoreimmassa vuoden 0 Ilmapuntaritutkimuksessa selvitettiin suomalaisten näkemyksiä kansanedustajien
EUROBAROMETRI. Haastattelujen määrä: Haastattelujen määrä: Tutkimusmenetelmä: Kasvokkain MAAYHTEENVETO
MAAYHTEENVETO Useampi kuin kahdeksan kymmenestä (85 %) vastaajasta Suomessa on sitä mieltä, että kehitysmaiden ihmisten auttaminen on tärkeää. Tästä mielipiteestä huolimatta, ja verrattaessa vuoteen 2013,
Köyhyys ja huono-osaisuus hyvinvointivaltiossa
Köyhyys ja huono-osaisuus hyvinvointivaltiossa Jouko Karjalainen eapn-fin 29.11.2013 1 Tulkintakehikot Yksilön vastuu Yhteisöjen vastuu Yhteiskunnan vastuu 2 Mitä on köyhyys? vastentahtoinen tilanne, rajoittaa
Tiedotusvälineet viestivät ymmärrettävästi - poliitikkojen ja virkamiesten kielestä ei saada selvää
Tutkimusosio Tiedotusvälineet viestivät ymmärrettävästi - poliitikkojen ja virkamiesten kielestä ei saada selvää Selvä enemmistö ( %) suomalaisista katsoo, että tiedotusvälineet viestivät poliittisista
YHTEISKUNTAOPPI 9. LUOKKA: POLITIIKKA JA PUOLUEET
YHTEISKUNTAOPPI 9. LUOKKA: POLITIIKKA JA PUOLUEET Tapio Manni Saarnilaakson koulu Espoo tapio.manni@gmail.com Euroopan Unionin Kotouttamisrahasto osallistuu hankkeen rahoittamiseen. Politiikka on yhteisten
Rakennetaan älykästä ja avointa Eurooppaa
Rakennetaan älykästä ja avointa Eurooppaa EU:n merkitys Suomen elinkeinoelämälle Ulkomaankaupasta 2/3 EU-sisämarkkinoilla Työntekijöiden liikkuminen vaivatonta Sijoituskannasta 80 % EU-maissa Neuvotteluvoima
EU27-PÄÄMIESTEN TULEVAISUUSPOHDINNAN JA ROOMAN JULISTUKSEN SEURANTA
EU27-PÄÄMIESTEN TULEVAISUUSPOHDINNAN JA ROOMAN JULISTUKSEN SEURANTA TIMO MIETTINEN, FT, YLIOPISTOTUTKIJA EUROOPPA-TUTKIMUKSEN VERKOSTO HELSINGIN YLIOPISTO E 29/2017 vp Valtioneuvoston selvitys: EU27-päämiesten
Kaksi viidestä suomalaisesta on kielteinen maahanmuutolle työntekijät ja opiskelijat toivotetaan tervetulleiksi
TUTKIMUSOSIO Julkaistavissa.. klo : Kaksi viidestä suomalaisesta on kielteinen maahanmuutolle työntekijät ja opiskelijat toivotetaan tervetulleiksi t ja EU-työntekijät toivotetaan tervetulleiksi, pakolaisia
KUNTAVAALIT LISÄSIVÄT LUOTTAMUSTA PÄÄTTÄJIIN
KUNTAVAALIT LISÄSIVÄT LUOTTAMUSTA PÄÄTTÄJIIN Sivu Luottamus päättäjiin lisääntyi kuntavaalien seurauksena. Enemmistö kansalaisista ( %) luottaa erittäin tai melko paljon kotikunnan päättäjiin ja reilu
EUROOPAN PORTEILLA TURVAPAIKKAPOLITIIKAN VAIKEAT VAIHEET
Anna-Kaisa Hiltunen EUROOPAN PORTEILLA TURVAPAIKKAPOLITIIKAN VAIKEAT VAIHEET Teoksen kirjoittamista ovat tukeneet: Tiedonjulkistamisen neuvottelukunta Aikakauslehdentoimittajain Säätiö Copyright 2019 Tekijä
KUNTAVAALEISSA ÄÄNESTETTIIN VELVOLLISUUDEN TUNNOSTA
KUNTAVAALEISSA ÄÄNESTETTIIN VELVOLLISUUDEN TUNNOSTA Tärkein äänestämään ajava tekijä kuntavaaleissa oli velvollisuuden tunne, käy ilmi KAKS Kunnallisalan kehittämissäätiön tutkimuksesta. Enemmän kuin neljä
Kansalaiset: Yle, STT ja MTV3 luotetuimmat uutisoijat - sosiaaliseen mediaan ei luoteta (tutkimusosio)
TIEDOTE Sivu Kansalaiset: Yle, STT ja MTV luotetuimmat uutisoijat - sosiaaliseen mediaan ei luoteta (tutkimusosio) Valtaosa suomalaisista luottaa erittäin tai melko paljon Ylen TV- ja radiouutisiin ( %),
TUTKIMUSOSIO Julkaistavissa
TUTKIMUSOSIO Julkaistavissa.. KANNATTAJAT MÄÄRITTELIVÄT PUOLUEET POLIITTISELLE KARTALLE kokoomus on oikeisto- ja vasemmistoliitto vasemmistopuolue Puolueiden välisiä eroja on perinteisesti havainnollistettu
Luottamus hallituksen kykyyn hoitaa maan asioita on vähentynyt viime vuodesta
12.7.2016 Luottamus hallituksen kykyyn hoitaa maan asioita on vähentynyt viime vuodesta Suomalaisista alle kolmannes (30 %) ilmoittaa, että Juha Sipilän hallituksen (keskusta, perussuomalaiset, kokoomus)
AATE, PERINTEET JA MIELIKUVAT SELITTIVÄT PUOLUEVALINTAA KUNTAVAALEISSA
AATE, PERINTEET JA MIELIKUVAT SELITTIVÄT PUOLUEVALINTAA KUNTAVAALEISSA Aatteellisilla tekijöillä (2 % vaikutti ratkaisevasti tai paljon), perinteillä sekä mielikuvilla puolueen harjoittamasta politiikasta
KUNNALLISEN DEMOKRATIAN TOIMIVUUS JA LUOTTAMUS PÄÄTTÄJIIN
Julkaistavissa.. klo 00.0 KUNNALLISEN DEMOKRATIAN TOIMIVUUS JA LUOTTAMUS PÄÄTTÄJIIN Usko kansanäänestyksen järkevyyteen on vähentynyt Alhaisina pysyvät äänestysprosentit niin kunnallisissa kuin valtakunnallisissakin
HYVÄ ELÄMÄ KAIKILLE! VAIKUTA VALINNOILLASI
VAIKUTA VALINNOILLASI Oletko kyllästynyt nykyiseen yltiökapitalistiseen ja keinotteluun perustuvaan talousjärjestelmäämme, joka perustuu aineellisen ja tarpeettoman kulutuksen kasvattamiseen ja kulutuksen
HYOL:n lukioryhmä on laatinut oheisen ehdotuksen lukion yhteiskuntaopin opetussuunnitelmatyötä varten.
Historian ja yhteiskuntaopin opettajien liitto HYOL ry Lukion opetussuunnitelma / yhteiskuntaoppi Tammikuu 2015 HYOL:n lukioryhmä on laatinut oheisen ehdotuksen lukion yhteiskuntaopin opetussuunnitelmatyötä
MATEMATIIKAN KOE, PITKÄ OPPIMÄÄRÄ HYVÄN VASTAUKSEN PIIRTEITÄ
MATEMATIIKAN KOE, PITKÄ OPPIMÄÄRÄ 26..208 HYVÄN VASTAUKSEN PIIRTEITÄ Alla oleva vastausten piirteiden, sisältöjen ja pisteitysten luonnehdinta ei sido ylioppilastutkintolautakunnan arvostelua. Lopullisessa
Kuvio 1. Suomen rahalaitoksista nostetut kotitalouksien uudet asuntolainat ja uusien nostojen keskikorko
Kuvio. Suomen rahalaitoksista nostetut kotitalouksien uudet asuntolainat ja uusien nostojen keskikorko asuntolainat, m keskikorko, %,,,,,, Lähde: Suomen Pankki Kuvio. Suomen rahalaitoksista nostetut kotitalouksien
NUORISOBAROMETRI 2018: VAIKUTUSVALTAA EUROOPAN LAIDALLA
NUORISOBAROMETRI : VAIKUTUSVALTAA EUROOPAN LAIDALLA Nuoret ovat aiempaa kiinnostuneempia politiikasta, mutta kiinnostus vaihtelee koulutustason mukaan. Nuorten yhteiskunnallinen aktiivisuus on lisääntynyt
Kokoomus kyvykkäin puolue SDP ja Keskusta kolmen kärjessä
TUTKIMUSOSIO kyvykkäin puolue SDP ja kolmen kärjessä 1 Kansalaisten mielestä kyvykkäin puolue valtakunnallisissa asioissa eduskunnassa on kokoomus ( %), käy ilmi KAKS Kunnallisalan kehittämissäätiön tutkimuksesta.
SUOMALAISTEN SUHDE PUOLUEISIIN. Epäusko puolueiden aikaansaannoksiin on lisääntynyt
SUOMALAISTEN SUHDE PUOLUSIIN Epäusko puolueiden aikaansaannoksiin on lisääntynyt Jotta vaaleissa kannattaisi äänestää, puolueilla tulee nähdä jokin rooli yhteiskunnan kehittämisessä ja ylläpitämisessä.
Asuntoyhteisölainat lisäävät kotitalouksien
BLOGI Asuntoyhteisölainat lisäävät kotitalouksien velkaantumista ja nopeasti 11.12.2017 BLOGI Sampo Alhonsuo Kotitalouksien velkaantuminen on Suomessa historiallisella huipputasolla, laskettiinpa asiaa
HYVINVOINTI JA TALOUDEN REUNAEHDOT. 6.11.2013 Jaakko Kiander Keskinäinen Eläkevakuutusyhtiö Ilmarinen
HYVINVOINTI JA TALOUDEN REUNAEHDOT 6.11.2013 Jaakko Kiander Keskinäinen Eläkevakuutusyhtiö Ilmarinen 1 MITÄ HYVINVOINTI ON? Perustarpeet: ravinto, asunto Terveys: toimintakyky, mahdollisuus hyvään hoitoon
Ratkaisuja asuntopulaan: Pieniä asuntoja saatava rakentaa vapaasti ja toimistoista asuntoja
Ratkaisuja asuntopulaan: Pieniä asuntoja saatava rakentaa vapaasti ja toimistoista asuntoja Kaksi kolmesta ( %) yhtyy väittämään pieniä asuntoja tulisi voida rakentaa vapaasti kysynnän mukaan ilman rajoituksia.
MINISTEREITÄ VÄHEMMÄN OHJELMA YLEISPIIRTEISEKSI
MINISTEREITÄ VÄHEMMÄN OHJELMA YLEISPIIRTEISEKSI Eduskuntavaalien jälkeiseen hallitukseen kohdentuvia odotuksia selvitettiin kysymällä, mikä on sopiva ministerien määrä hallitusta muodostettaessa. Kysymys
Syksyn 2018 Eurobarometrin mukaan EU:sta vallitsee myönteinen mielikuva ennen Euroopan parlamentin vaaleja
Euroopan komissio - Lehdistötiedote Syksyn 2018 Eurobarometrin mukaan EU:sta vallitsee myönteinen mielikuva ennen Euroopan parlamentin vaaleja Bryssel 21. joulukuuta 2018 Tänään julkaistun uuden Eurobarometri-kyselyn
Tilastotiedote 2007:1
TAMPEREEN KAUPUNGIN TALOUS- JA STRATEGIARYHMÄ TIETOTUOTANTO JA LAADUNARVIOINTI Tilastotiedote 2007:1 25.1.2007 TULONJAKOINDIKAATTORIT 1995 2004 Tilastokeskus kokosi vuodenvaihteessa kotitalouksien tulonjakoa
Vaalien tärkeysjärjestys: eduskunta-, kunnallis-, maakunta- ja eurovaalit
TUTKIMUSOSIO Vaalien tärkeysjärjestys: eduskunta-, kunnallis-, maakunta- ja eurovaalit Yhdeksän kymmenestä ( %) suomalaisesta pitää eduskuntavaaleissa äänestämistä vähintään melko tärkeänä. Kuusi seitsemästä
Enemmistö suomalaisista ymmärtää mielestään hyvin politiikkaa
Enemmistö suomalaisista ymmärtää mielestään hyvin politiikkaa Enemmistö ( %) suomalaisista arvioi ymmärtävänsä hyvin tärkeitä poliittisia kysymyksiä, käy ilmi KAKS Kunnallisalan kehittämissäätiön tutkimuksesta.
PAKOLAISIA ENEMMÄN KUIN KOSKAAN. Yläkoulu / lukio. Maailman pakolaiset. Tehtävien lisätiedot opettajalle. Taustaksi:
PAKOLAISIA ENEMMÄN KUIN KOSKAAN Yläkoulu / lukio Maailman pakolaiset Ottakaa selvää: Mitä tarkoittavat käsitteet pakolainen ja turvapaikanhakija? Keitä ovat kiintiöpakolaiset? Kuinka monta kiintiöpakolaista
TARKISTUKSET 2-8. FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI 2011/0138(COD) Lausuntoluonnos Andrey Kovatchev (PE v01-00)
EUROOPAN PARLAMENTTI 2009-2014 Ulkoasiainvaliokunta 9.11.2011 2011/0138(COD) TARKISTUKSET 2-8 Lausuntoluonnos Andrey Kovatchev (PE474.076v01-00) ehdotuksesta Euroopan parlamentin ja neuvoston asetukseksi
Kansalaisten suhtautuminen maan hallituksen päätökseen eläkeiän nostamiseksi
Kansalaisten suhtautuminen maan hallituksen päätökseen eläkeiän nostamiseksi TNS Gallup Oy on selvittänyt kolmen palkansaajien keskusjärjestön SAK:n, STTK:n ja Akavan toimeksiannosta kansalaisten suhtautumista
Rikoksiin syyllistyneitä tulee rangaista
JARMO EDUSKUNTAAN! Rikoksiin syyllistyneitä tulee rangaista Valtiollinen ja taloudellinen itsenäisyys Vastustan keskittävää politiikkaa Järkevä maahanmuuttopolitiikka Kohtuullinen elintaso kuuluu kaikille
SDP olisi suosituin puolue maan hallitukseen
TUTKIMUSOSIO Julkaistavissa 6.3.29 klo. SDP olisi suosituin puolue maan hallitukseen KAKS Kunnallisalan kehittämissäätiön tuoreimmassa vuoden 29 Ilmapuntaritutkimuksessa selvitettiin suomalaisten hallituspuoluetoiveita.
YHTEISKUNTAOPPI Opetuksen tavoitteet Aihekokonaisuudet Lukiodiplomi Arviointi Valtakunnalliset pakolliset kurssit YH1 Yhteiskuntatieto Tavoitteet
YHTEISKUNTAOPPI Yhteiskuntaopin opetus syventää opiskelijoiden käsitystä ympäröivästä yhteiskunnasta. Yhteiskunnan rakennetta ja keskeisiä ilmiöitä, valtaa, taloutta ja vaikuttamista tarkastellaan suomalaisen
HISTORIAN KOE HYVÄN VASTAUKSEN PIIRTEITÄ
HISTORIAN KOE 26.9.2019 HYVÄN VASTAUKSEN PIIRTEITÄ Alustavat hyvän vastauksen piirteet on suuntaa antava kuvaus kokeen tehtäviin odotetuista vastauksista ja tarkoitettu ensisijaisesti tueksi alustavaa
KUNTIEN KASVUNÄKYMÄT 2014
KUNTIEN KASVUNÄKYMÄT 2014 Kysely lähti yhteensä 9826 vastaajalle. 8101 kunnanvaltuutetulle 276 kunnasta 1725 johtavalle viranhaltijalle 303 kunnasta Kyselyyn vastasi 2363 vastaajaa 288 kunnasta Vastausprosentti
ZA4982. Flash Eurobarometer 251 (Public attitudes and perceptions in the euro area) Country Specific Questionnaire Finland
ZA4982 Flash Eurobarometer 251 (Public attitudes and perceptions in the euro area) Country Specific Questionnaire Finland Revised questionnaire for euro survey in euro area [KAIKILLE] C1. Yleisesti ottaen,
TE4 terveystiedon abikurssi
TE4 terveystiedon abikurssi Arkadian yhteislyseo Valmistautuminen, tehtävät ja vastaaminen Terveystiedon jäsentelymallit Tärkeää terveystiedon vastauksissa Täsmällinen ja oikea käsitteiden käyttö, terminologia
Perussuomalaisten kannattajien ja vaaleissa nukkuvien luottamus on kateissa
Tiedote KANSALAISET EIVÄT LUOTA PÄÄTTÄJIIN Luottamus päättäjiin on heikko kaikilla tasoilla. Suomalaisista ainoastaan vajaa viidesosa luottaa erittäin tai melko paljon Euroopan unionin päättäjiin ( %).
Provokaatioita ja vastakkainasetteluja kuka innostuu, kuka vetäytyy? Ville Pitkänen & Jussi Westinen
Provokaatioita ja vastakkainasetteluja kuka innostuu, kuka vetäytyy? Ville Pitkänen & Jussi Westinen Tutkitut väittämät Kysymyspatteristossa 39 väittämää, joista 6 tarkasteltiin tässä tutkimuksessa: Tahallinen
Vihreä talous ja TEEB eväitä vihreän talouden kehittämiseen
Vihreä talous ja TEEB eväitä vihreän talouden kehittämiseen Riina Antikainen, Katriina Alhola, Suomen ympäristökeskus Marianne Kettunen, IEEP Eduskunnan ympäristövaliokunnan avoin kokous 4.11. Ekosysteemipalveluiden
Ekonomistin katsaus: suhteellisuutta velkakeskusteluun
Ekonomistin katsaus: suhteellisuutta velkakeskusteluun Velat ja velkaantuminen ovat olleet jatkuvia puheen ja huolen aiheita jo usean vuoden ajan. Danske Bankin johtava neuvonantaja Lauri Uotila muistuttaa
TILASTOKATSAUS 7:2016
Tilastokatsaus 6:2012 TILASTOKATSAUS 7:2016 1 11.4.2016 LAPSETTOMIEN PARIEN TULOT VANTAALLA VUOSINA 2000 2013 Asuntokuntien määrä Vantaalla oli vuoden 2013 lopussa kaikkiaan 95 400 asuntokuntaa, joista
Euroopan parlamentin Eurobarometri (EB/EP 84.1)
Viestinnän pääosasto Yleisen mielipiteen seurantayksikkö Brysselissä 14. lokakuuta 2015 Euroopan parlamentin Eurobarometri (EB/EP 84.1) Parlametri 2015 I osa EU:ta, maahanmuuttoa sekä taloudellista ja
Suomen ulkopolitiikan hoito
Suomen ulkopolitiikan hoito "Miten hyvin tai huonosti Suomen ulkopolitiikkaa on mielestänne viime vuosina hoidettu?" hyvin hyvin huonosti huonosti Koko väestö Nainen Mies Alle vuotta - vuotta - vuotta
SYNNINPÄÄSTÖ KUNNANVOUDILLE
SYNNINPÄÄSTÖ KUNNANVOUDILLE Kunnallisverotuksen taso ei nostata kapinaa; verotaakan kasvattamista vastustetaan Sarianna Toivonen Kunnallisverotuksen taso ei herätä suomalaisissa suuria intohimoja. Kansasta
FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI A8-0392/23. Tarkistus. Tamás Meszerics Verts/ALE-ryhmän puolesta
5.12.2018 A8-0392/23 23 8 kohta 8. kehottaa EUH:ta, komissiota, neuvostoa ja yksittäisiä jäsenvaltioita toimimaan strategisesti soveltamalla yhdennettyä lähestymistapaa ja käyttämällä kaikkia käytettävissään
Mitkä puolueet maan hallitukseen?
Mitkä puolueet maan hallitukseen? Enemmistö haluaa keskustan ja :n maan seuraavaan hallitukseen Näkemyksiä maamme puolueista kartoitettiin tutkimuksessa kysymyksenasettelulla, jossa vastaajien tuli nimetä
SDP suosituin puolue hallitukseen
TUTKIMUSOSIO suosituin puolue hallitukseen 1 olisi suosituin puolue maan hallitukseen. Lähes puolet ( %) suomalaisista on tätä mieltä käy ilmi KAKS Kunnallisalan kehittämissäätiön tutkimuksesta. ( %),
5750/1/17 REV 1 rir/msu/pt 1 DG D 1 A. Euroopan unionin. Neuvosto. Bryssel, 6. helmikuuta 2017 (OR. en) 5750/1/17 REV 1
Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 6. helmikuuta 2017 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2017/0014 (NLE) 5750/1/17 REV 1 SCH-EVAL 35 FRONT 37 COMIX 70 ILMOITUS: A-KOHTA Lähettäjä: Vastaanottaja: Neuvoston
Perusoikeudet toteutuvat jokseenkin riittävästi
TUTKIMUSOSIO Julkaistavissa.. klo : Perusoikeudet toteutuvat jokseenkin riittävästi Perustuslaissa yksilöille taataan oikeuksia ja vapauksia. Perusoikeudet ovat perustavanlaatuisia, kaikille ihmisille
Tutkintoaineen sensorikokous on hyväksynyt seuraavat hyvän vastauksen piirteet.
HISTORIAN KOE 28.9.2018 HYVÄN VASTAUKSEN PIIRTEITÄ Tutkintoaineen sensorikokous on hyväksynyt seuraavat hyvän vastauksen piirteet. Oppimisen arvioinnin perusteina ovat historian oppiaineelle ominaiset
Lehdistötiedote PUOLUEBAROMETRI kevät 2019 Kantar TNS Oy
Lehdistötiedote PUOLUEBAROMETRI kevät 0 Kantar TNS Oy Julkaisuvapaa.. klo Tyytyväisyys sekä hallitukseen että oppositioon aiempaa hieman suurempaa Runsas kolmasosa suomalaisista ( %) ajattelee Juha Sipilän
REAALIAINEIDEN SÄHKÖISTEN KOKEIDEN MÄÄRÄYKSET
REAALIAINEIDEN SÄHKÖISTEN KOKEIDEN MÄÄRÄYKSET 5.6.2015 Näitä määräyksiä täydennetään myöhemmin sähköisen kokeen toteuttamisen yksityiskohtien osalta. Reaaliaineiden sähköisten kokeiden määräykset sisältävät
Puolueiden verolinjaukset palkansaajan kannalta
2 2011 Puolueiden verolinjaukset palkansaajan kannalta Huhtikuu 2011 Lisätiedot: Ilkka Kaukoranta ilkka.kaukoranta@sak.fi puhelin 020 774 0189 Tilaukset: SAK puhelin 020 774 000 Puolueiden verolinjaukset
EU ja Välimeren maahanmuuttopaineet. EMN-seminaari 17.12.2013. Erityisasiantuntija Tuomas Koljonen SM/maahanmuutto-osasto
EU ja Välimeren maahanmuuttopaineet EMN-seminaari 17.12.2013 Erityisasiantuntija Tuomas Koljonen SM/maahanmuutto-osasto 30.1.2014 Korkean tason toimintaryhmä (TFM) Perustettiin OSA-neuvostossa 8.10.2013
Finanssialan sääntely Suomessa
Finanssialan sääntely Suomessa Poliittisten päättäjien näkemyksiä finanssialan sääntelystä 16.12.2014 Tutkimuksen taustaa Aula Research toteutti Finanssialan Keskusliiton toimeksiannosta kyselytutkimuksen
Aasian taloudellinen nousu
Aasian taloudellinen nousu Iikka Korhonen Suomen Pankki 27.4.2011 Maailmantalouden painopiste siirtyy itään Japanin ja myöhemmin Etelä-Korean taloudellinen nousu antoi ensisysäyksen modernin Aasian taloudelliselle
R U K A. ratkaisijana
R U K A ratkaisijana Ruoka globaalien haasteiden ratkaisijana Ruokaturvan ja kestävien ruokajärjestelmien tulee nousta kehitys poliittiseksi paino pisteeksi ja näkyä kehitysyhteistyön rahoituksessa. MAAPALLOLLA
Ääri-ilmiöt ihmisten kokemuksissa. Sakari Nurmela Risto Sinkko. MPKK ÄÄRIKÄYTTÄYTYMINEN - miten kohdataan, miten johdetaan?
RIGHT M Ääri-ilmiöt ihmisten kokemuksissa Sakari Nurmela Risto Sinkko TNS 013 RIGHT M Tutkimuksen toteuttaminen Tutkimusaineisto kerättiin Gallup Forumissa Kyseessä on TNS Gallup Oy:n vastaajapaneeli Panelistit
KUINKA PALJON ERIARVOISUUTTA HYVINVOINTIVALTIO KESTÄÄ?
KUINKA PALJON ERIARVOISUUTTA HYVINVOINTIVALTIO KESTÄÄ? Juho Saari, sosiaali- ja terveyspolitiikan professori (UTA), dekaani (SOC), selvityshenkilö sosiaaliturvan kokonaisuudistuksessa (TOIMI-hanke, VNK)
HALLITUS VASTAAN OPPOSITIO KANSAN KANTA
Julkaistavissa.. klo. jälkeen HALLITUS VASTAAN OPPOSITIO KANSAN KANTA Hallitukseen luotetaan enemmän kuin oppositioon Suomalaisista kaksi viidestä ( %) ilmoittaa, että hallituksen kyky hoitaa maamme asioita
5.15 Yhteiskuntaoppi. Opetuksen tavoitteet
5.15 Yhteiskuntaoppi Yhteiskuntaopin opetus syventää opiskelijoiden käsitystä ympäröivästä yhteiskunnasta. Yhteiskunnan rakennetta ja keskeisiä ilmiöitä, valtaa, taloutta ja vaikuttamista tarkastellaan
Lähes kaikki kuntien palvelut riittäviä huolta vanhusten palveluista
Tutkimusosio Lähes kaikki kuntien palvelut riittäviä huolta vanhusten palveluista Kokoava yleisarvosana kunnan palvelujen riittävyydelle painottuu yksiselitteisen myönteiseksi: kolme neljästä ( %) pitää
Suomalaisten käsityksiä kirjastoista
Suomalaisten käsityksiä kirjastoista Kesäkuu, Public Sakari Nurmela Työnro: Kantar TNS Oy, tentie C, Espoo Johdanto Tässä yhteenvetoraportissa esitetään keskeiset tulokset tutkimuksesta, jossa tarkasteltiin