Eduskunnan puhemiehelle

Transkriptio

1 KIRJALLINEN KYSYMYS 273/2010 vp Jätevesiasetuksen muutostarpeet Eduskunnan puhemiehelle Maaseudun vesiensuojelun tehostamiseksi laadittu jätevesiasetus voi jopa heikentää vesistöjen tilaa. Maaseudulle rakennetaan nyt liian järeitä ja huonosti toimivia jätevesijärjestelmiä. Lisäksi kalliita viemäriputkia vedetään syrjäseuduille ja saariin. Jotta hankkeiden kustannukset pysyisivät kurissa, viemäriverkostoon painostetaan liittymään myös "mummonmökkejä", jotka eivät aiemmin ole kuormittaneet vesistöjä lainkaan. Ravinnekuormitus voi lisääntyä, kun yhä useamman kiinteistön jätevedet johdetaan ylikuormitettuihin, vuotaviin paikallispuhdistamoihin. Lisäksi on tiedossa tapauksia, joissa meren tai järven pohjassa kulkeva rikkoutunut viemäriputki on vuotanut jätevesiä suoraan Itämereen tai järveen. Jätevesiasetus on johtamassa Itämeren kuormituksen kasvuun, järjettömiin ja kustannustehottomiin investointeihin sekä haja-asutusalueen ennestään pienituloisen väestön kohtuuttomaan kohteluun. Maaliskuun lopussa valtiovarainministeriön budjettisihteeri Päivi Valkama tuomitsi jätevesiasetuksen tuhlaukseksi. Vesien kuormituksen rajoittaminen tulee haja-asutusalueilla kalliimmaksi kuin jätevesien puhdistaminen taajamissa. Jätevesijärjestelmien remontit ja syrjäisten seutujen viemäröinti on kallista mutta tehotonta. Vesiensuojeluun kannattaisi etsiä muita keinoja. Jätevesijärjestelmien pakkoremontit tulevat yksityisille kansalaisille äärimmäisen kalliiksi, ja pahimmillaan ne huonontavat vesistöjen tilaa. Vuonna 2003 voimaan tullutta asetusta laadittaessa ympäristöministeriössä tiedettiin, ettei olemassa olevilla tekniikoilla päästä asetuksen vaatimuksiin eikä laitteiden toimintavarmuus ole hyvä. Virkamiehet uskoivat kuitenkin, että tekniikka kehittyisi. Pohtimatta jäi nyt toteutunut vaihtoehto ja se, ettei tekniikka kehittyisikään aiotulla tavalla vuoteen 2014 mennessä. Nyt maaseudulle hankitaan kalliita laitteita, jotka eivät poista ravinteita läheskään suunnitellun mukaisesti. Jätevesijärjestelmäremonttien kustannukset ovat nousseet alkuperäisiin arvioihin verrattuna moninkertaisiksi. Viemäröinti on järjettömän kallista ja jätevesiasetuksen ongelmiin on havahduttu, mutta silti ratkaisuksi ei ole tarjottu aikarajojen lykkäämistä tai lievennettyjä puhdistusvaatimuksia. Sen sijaan suositellaan keskitettyjä ratkaisuja eli maaseudun viemäröintiä. Alkuperäistä asetusta laadittaessa tällaista ei edes arvioitu, koska on selvää, että koko Suomen viemäröinti tulee järjettömän kalliiksi. Mitä kaukaisemmille alueille putkilinjoja ja pumppaamoja joudutaan rakentamaan, sitä kovemmiksi kustannukset nousevat. Viemäröinnistä saattaa koitua jopa haittaa vesistöille. Ravinnekuormitus voi lisääntyä, jos sisämaan mummonmökkejä liitetään vesijohtoon ja viemäriin, josta vedet johdetaan ylikuormitettuihin, ravinteita läpi päästäviin paikallispuhdistamoihin. Suurilla kustannuksilla saadaan siis pahimmillaan aikaan vesistöjen tilan huononnus. Tästä huolimatta yhä useammilla, entistä syrjäisemmillä alueilla harkitaan vakavasti viemäröintiä ongelmia aiheuttavan asetuksen vaatimuksesta. Versio 2.0

2 Edellä olevan perusteella ja eduskunnan työjärjestyksen 27 :ään viitaten esitän asianomaisen ministerin vastattavaksi seuraavan kysymyksen: Onko syytä pidentää jätevesiasetuksen aikarajaa vuodesta 2014 ja todeta, että asian valmistelussa tehtiin 2000-luvun alussa virhe ja onko aihetta keskittyä kustannustehokkaampiin, teknisesti toteutuskelpoisiin ja tulonjaollisesti oikeudenmukaisempiin vesiensuojelutoimiin? Helsingissä 8 päivänä huhtikuuta 2010 Lauri Oinonen /kesk 2

3 Ministerin vastaus Eduskunnan puhemiehelle Eduskunnan työjärjestyksen 27 :ssä mainitussa tarkoituksessa Te, Herra puhemies, olette toimittanut asianomaisen ministerin vastattavaksi kansanedustaja Lauri Oinosen /kesk näin kuuluvan kirjallisen kysymyksen KK 273/2010 vp: Onko syytä pidentää jätevesiasetuksen aikarajaa vuodesta 2014 ja todeta, että asian valmistelussa tehtiin 2000-luvun alussa virhe, ja onko aihetta keskittyä kustannustehokkaampiin, teknisesti toteutuskelpoisiin ja tulonjaollisesti oikeudenmukaisempiin vesiensuojelutoimiin? Vastauksena kysymykseen esitän seuraavaa: Vuonna 2003 ympäristönsuojelulain tavoitteiden ja yleisten periaatteiden mukaisesti hyväksytty valtioneuvoston asetus (542/2003) talousjätevesien käsittelystä vesihuoltolaitosten viemäriverkostojen ulkopuolisilla alueilla eli niin sanottu hajajätevesiasetus on myös nykyisten arvioiden perusteella vaatimuksiltaan asianmukainen ja vesiensuojelun tavoitteiden kannalta perusteltu. Hajajätevesiasetuksen toimeenpanossa on kuitenkin ollut ongelmia. Kiinteistöjen asukkaat ja omistajat eivät aina tiedä, onko kiinteistön jätevesien käsittely lainkaan tarpeen, mitkä jätevesijärjestelmät täyttävät säädetyt vaatimukset tai miten edetä käytännössä jätevesiasioiden hoitamiseksi kuntoon. Voimaperäisen laitteiden myyntityön seurauksena on toimitettu jätevesien käsittelylaitteita, joiden vaihtoehdoksi olisi hyvällä suunnittelulla löydetty kiinteistöille paremmin soveltuvia ja halvempia ratkaisuja. Jätevesijärjestelmien tehostamistöissä hoidon ja huollon tarpeeseen ja niistä aiheutuviin kustannuksiin ei aina ole riittävästi kiinnitetty huomiota. Vuonna 1998 hyväksytyssä valtioneuvoston periaatepäätöksessä "Vesien suojelun tavoitteet vuodelle 2005" todettiin, että viemäriverkostojen ulkopuolisilla alueilla olevien runsaan miljoonan asukkaan jätevesipäästöjen hajakuormitus vesiin oli fosforipäästöjen osalta toiseksi suurinta maatalouden kuormituksen jälkeen. Vaikka vesien tilaa oltiin yhdyskuntien ja teollisuuden onnistuneilla vesiensuojelutoimilla saatu paikallisesti parannettua, hajakuormituksen vaikutuksesta vesien yleinen tila kuitenkin jatkuvasti heikentyi. Hajakuormituksen vähentämiselle asetettiin tavoitteita, mutta keinot kuormituksen vähentämiseksi olivat varsin rajoitetut. Vuodesta 2007 lähtien haja-asutuksen jätevesikuormituksen vähentämistarve on sisältynyt keskeisesti kaikkiin vesiensuojelun kansallisiin ohjelmiin kuten myös valtioneuvoston vuonna 2007 hyväksymään periaatepäätökseen vesien suojelun suuntaviivoista vuoteen Tämän lisäksi on äärimmäisen tärkeä muistaa, että haja-asutuksen jätevesikuormituksen vähentämisen tavoitteena on parantaa lähiympäristön hyvää tilaa sekä turvata hyvälaatuinen talousvesi omalla ja naapurin tontilla. Vuonna 2000 tuli voimaan ympäristönsuojelulaki, jonka tavoitteena on muun ohessa ehkäistä ympäristön pilaantumista ja vähentää pilaantumisen haittoja, turvata terveellinen ja viihtyisä ympäristö, tehostaa ympäristöä pilaavan toiminnan huomioon ottamista kokonaisuutena sekä parantaa kansalaisten mahdollisuuksia vaikuttaa ympäristöä koskevaan päätöksentekoon. Lain mukaan ympäristön pilaantumisen vaaraa aiheuttavassa toiminnassa tulee noudattaa ennaltaehkäisyn ja haittojen minimoinnin periaatetta, va- 3

4 Ministerin vastaus rovaisuus- ja huolellisuusperiaatetta, parhaan käyttökelpoisen tekniikan periaatetta, ympäristönsuojelun kannalta parhaan käytännön periaatetta sekä aiheuttaja maksaa -periaatetta. Ympäristönsuojelulaissa on myös erikseen säädetty jätevesien yleinen puhdistusvelvollisuus tilanteissa, joissa kiinteistöä ei ole liitetty yleiseen viemäriin eikä toimintaan tarvita ympäristölupaa. Velvollisuus edellyttää, että jätevesien käsittelyn on täytettävä sille asetuksella säädetyt käsittelyvaatimukset. Vuonna 2003 annetussa hajajätevesiasetuksessa säädettiin haja-asutusalueiden jätevesihuollon tehostamisesta. Asetetut jätevesien käsittelyvaatimukset perustuvat parhaaseen käyttökelpoiseen tekniikkaan. Tämä edellyttää jo vuoden 1961 annetussa vesilaissa säädettyä saostuskaivokäsittelyä tehokkaampaa jätevesien käsittelyä. Kunnat voivat kuitenkin ympäristönsuojelumääräyksillä asettaa joustavasti paikallisista olosuhteista riippuen säädettyjä vaatimuksia joko lievempiä tai kireämpiä vaatimuksia. Uusien rakennusten osalta säädetyt vaatimukset tuli täyttää vuoden 2004 alusta lähtien ja vahoille kiinteistöille annettiin vuoteen 2014 ulottuva siirtymäaika. Hajajätevesiasetuksessa säädetään kiinteistökohtaiselle jätevedenpuhdistukselle ympäristönsuojelulain periaatteiden mukaisesti yhtenäiset käsittelyvaatimukset kuormitusta koskevina vähennysprosentteina orgaaniselle aineelle, typelle ja fosforille. Nämä käsittelyvaatimukset ovat kaikille kiinteistöille samat ja siten yhdenvertaiset. Hajajätevesiasetusta tiukempia vaatimuksia voidaan esittää myös maankäyttö- ja rakennuslain perusteella esimerkiksi kunnan rakennusjärjestyksessä, kaavamääräyksissä taikka terveydensuojelulain perustein. Tekniset ratkaisut, joilla vaatimukset voidaan täyttää, vaihtelevat riippuen rakennuksen paikan olosuhteista, kuten maanpinnan muodoista, maaperästä, sijainnista suhteessa herkästi pilaantuviin kohteisiin (talousvesikaivot, pohjavesialueet, suojeltavat tai kuormituksella herkät vesistöt), tontin liikennejärjestelyistä, rakennusten käyttömääristä sekä rakennusten vesihuollollisista varustetasoista. Hyvä suunnittelija selvittää yhteistyössä kiinteistön omistajan ja asukkaiden kanssa kiinteistön sijaintiin sekä maasto- ja käyttöolosuhteisiin parhaiten soveltuvan jätevesijärjestelmän, joka täyttää vaatimukset ja on kokonaiskustannuksiltaan taloudellisin. Ympäristöhallinto on hajajätevesiasetuksen toimeenpanossa korostanut hyvän suunnittelun merkitystä. Vesihuoltolain mukaan kunnalla on vastuu huolehtia vesihuollosta, kun suurehkon kuluttajajoukon tarve sitä edellyttää. Kunta myös päättää vesihuoltolaitoksen toiminta-alueesta, jonka sisällä monopoliasemassa toimivan laitoksen on järjestettävä vesihuolto, johon asuinkiinteistöllä on vastavuoroisesti liittymisvelvollisuus. Kunnan vastuulla on suunnitella ja toteuttaa kokonaisuutena vesihuollon järjestelyt kunnassa vesihuoltolain periaatteiden mukaisesti siten, että laitoksen viemäröinti ulotetaan alueille, jossa se on ympäristönsuojelullisesti ja taloudellisesti perusteltua. Tämä tarkoittaa myös sitä, että viemäriä ei uloteta alueille, joissa yhteisviemäröinnin kustannuksia on pidettävä selvästi ympäristönsuojelun vaatimukset täyttävien kiinteistökohtaisten jätevesiratkaisujen kustannuksia korkeampina. Kunnan vastuulla on huolehtia myös siitä, että jätevesihuollon tehostamista suunnittelevien hajaasutusalueiden asukkaiden saatavissa on tieto viemäröitävistä alueista, jotta virheelliset kiinteistökohtaiset investoinnit voidaan välttää. Vaikka kiinteistölle valittaisiinkin sen olosuhteisiin paras ja taloudellisin jätevesijärjestelmä, siitä aiheutuvat kustannukset vaihtelevat. Hajajätevesiasetutusta säädettäessä olemassa olleille kiinteistöille säädettiin pitkä 10 vuoden siirtymäjakso, jotta asukkailla olisi riittävästi aikaa sopeutua tarvittavien tehostamistoimien toteuttamiseen. Jätevesihuollon epätasaisia taloudellisia vaikutuksia vanhoihin käytössä oleviin kiinteistöihin on tasattu useilla eri lakien säännöstarkistuksilla. Näiden seurauksena jätevesihuollon parantamista on avustettu tukemalla yhteisviemäröintiä haja-asutusalueilla, myöntämällä sosiaalisin perustein rakennusten korjaus-, energia- ja terveyshaitta-avustuksiin sisältyviä jätevesiavustuksia sekä kotitalousvähennyksellä, jota saa kiinteistön jätevesijärjestelmän rakennustyön henkilö- ja konetyökustannuksista. Jos vaaditut 4

5 Ministerin vastaus jätevesihuollon tehostamistoimet muodostuisivat kohtuuttomiksi asukkaille, he voivat ympäristönsuojelulain 18 :n nojalla hakea kunnan ympäristönsuojeluviranomaiselta poikkeusta toimenpiteiden suorittamiseen viideksi vuodeksi kerrallaan. Ympäristöministeriön toimeksiannosta selvitysmies Lauri Tarasti jätti joulukuussa 2009 ehdotuksensa hajajätevesiasetuksen toimeenpanon tehostamiseksi. Selvitysmies ehdotti annettavaksi asetuksen hajajätevesiasetuksen täytäntöönpanosta, jota eduskunnan ympäristövaliokunta kannatti johto-päätöksissään ja päätösehdotuksessaan (YmVM 2/2010 vp.) valtioneuvoston Itämeriselonteosta (VNS 6/2009 vp.). Pääosin ehdotuksen linjausten mukaisesti ympäristöministeriössä valmisteltiin asetusehdotus. Asetusehdotuksesta saadun lausuntopalautteen pohjalta on katsottu tarpeelliseksi valmistella eduskunnalle ympäristönsuojelulain 18 :n muutosehdotus, joka mahdollistaisi muun muassa selvitysmiehen esittämät poikkeukset hajajätevesiasetuksen vaatimuksista iäkkäille kiinteistön haltijoille. Helsingissä 6 päivänä toukokuuta 2010 Ympäristöministeri Paula Lehtomäki 5

6 Ministerns svar Till riksdagens talman I det syfte som anges i 27 i riksdagens arbetsordning har Ni, Herr talman, till den minister som saken gäller översänt följande skriftliga spörsmål SS 273/2010 rd undertecknat av riksdagsledamot Lauri Oinonen /cent: Är det skäl att förlänga övergångstiden för förordningen om behandling av avloppsvatten i glesbygden till efter år 2014 och konstatera, att man begick ett fel vid beredningen i början av 2000-talet, och är det skäl att fokusera på mer kostnadseffektiva, tekniskt genomförbara vattenskyddsåtgärder, som är rättvisare med hänsyn till inkomstfördelningen. Som svar på detta spörsmål anför jag följande: Statsrådets förordning om behandling av hushållsavloppsvatten i områden utanför vattenverkens avloppsnät (542/2003), nedan förordningen om behandling av avloppsvatten i glesbygden, som antogs år 2003 i enlighet med målen och de allmänna principerna i miljöskyddslagen, innehåller också utgående från dagens bedömningar ändamålsenliga krav och motiverade mål med tanke på vattenskyddet. Verkställandet av förordningen har dock medfört problem. Invånarna och fastighetsägarna vet inte alltid om avloppsvattnet från fastigheten måste renas eller inte, vilka avloppsvattensystem som uppfyller stadgade krav eller hur man ska gå till väga i praktiken för att åtgärda avloppsvattenfrågorna. Till följd av intensiv marknadsföring av utrustning har det levererats sådana system för avloppsvattenrening som med god planering kunde ha ersatts med billigare lösningar som bättre lämpat sig för fastigheterna. I samband med effektiviseringen av avloppsvattensystemen har man inte alltid fäst tillräckligt stor uppmärksamhet vid underhåll och service och kostnaderna för detta. I det principbeslut av statsrådet om målen för vattenskyddet fram till år 2005 som godkändes år 1998 konstaterades att den näst största utsläppskällan, efter belastningen från jordbruket, i fråga om fosforutsläppen utgörs av den diffusa belastning som förorsakas av avloppsutsläppen från de drygt en miljon invånare som är bosatta i områden utanför avloppsnäten. Trots att vattendragens tillstånd lokalt kunnat förbättras tack vare lyckade vattenskyddsåtgärder från samhället och industrin, fortsatte det allmänna tillståndet i vattendragen att försämras på grund av den diffusa belastningen. Det uppställdes mål för begränsningen av de diffusa utsläppen, men de medel man hade för att minska belastningen var mycket begränsade. Från och med år 2007 har behovet att minska belastningen från avloppsvattnet i glesbygden utgjort en central fråga i alla nationella vattenskyddsprogram, så också i det principbeslut om riktlinjerna för vattenskyddet fram till år 2015 som statsrådet godkände år Dessutom är det synnerligen viktigt att komma ihåg att ett mål för en minskning av belastningen från avloppsvattnet i glesbygden är att förbättra närmiljöns tillstånd och trygga hushållsvatten av god kvalitet på den egna tomten och grannens tomt. År 2000 trädde en miljöskyddslag i kraft med målet att bland annat förhindra förorening av miljön och minska skador orsakade av förorening, bevara en hälsosam och trivsam miljö, effektivisera bedömningen av miljökonsekvenserna i fråga om förorenande verksamhet och beaktandet av dessa konsekvenser som en helhet samt att förbättra medborgarnas möjligheter att påver- 6

7 Ministerns svar ka beslut som gäller miljön. Enligt lagen ska man i verksamhet som medför risk för förorening av miljön tillämpa principen om prevention och minimering av olägenheter, försiktighets- och aktsamhetsprincipen, principen om bästa tillgängliga teknik, principen om bästa praxis från miljösynpunkt samt principen om förorenarens ansvar. I miljöskyddslagen bestäms också särskilt om en allmän skyldighet att rena avloppsvatten i sådana situationer, där en fastighet inte är ansluten till ett allmänt avlopp och där miljötillstånd inte krävs för verksamheten. Skyldigheten förutsätter, att behandlingen av avloppsvatten ska uppfylla de krav på rening som avses i den förordning som utfärdats om detta. I förordningen om behandling av avloppsvatten i glesbygden av år 2003 föreskrivs om effektivisering av behandlingen av avloppsvatten i glesbygdsområden. De fastställda kraven på behandling av avloppsvatten baserar sig på principen om bästa tillgängliga teknik. Detta förutsätter att man använder en effektivare behandling av avloppsvatten än den rening med fällningsbrunnar som föreskrivs redan i vattenlagen av år Kommunerna kan ändå genom miljöskyddsföreskrifter flexibelt, med beaktande av lokala förhållanden, fastställa krav som är antingen strängare eller lindrigare än kraven i förordningen. I fråga om nya byggnader skulle de fastställda kraven uppfyllas från och med år 2004, och för gamla fastigheter gavs en övergångstid fram till år I förordningen om behandling av avloppsvatten i glesbygden fastställs, enligt miljöskyddslagens principer, enhetliga krav på rening av fastigheternas avloppsvatten med angivna procentsatser för minskning av halterna av organiska substanser, kväve och fosfor. Kraven på rening är samma för alla fastigheter och därför likvärdiga. Kraven enligt förordningen om behandling av avloppsvatten i glesbygden kan skärpas också med stöd av markanvändnings- och bygglagen, till exempel genom kommunens byggnadsordning och planbestämmelser eller med stöd av hälsoskyddslagen. Vilka tekniska lösningar som behövs för att uppfylla kraven varierar beroende på förhållandena på den plats där byggnaden ligger, såsom markens formation, jordmån, placering i förhållande till objekt som lätt förorenas (brunnar för hushållsvatten, grundvattenområden, vattendrag som skyddas eller är känsliga för övergödning), trafikarrangemang för tomten, byggnadernas användning samt vattenförsörjningens utrustningsnivå. En bra planerare undersöker tillsammans med fastighetens ägare och invånare vilket avloppssystem som passar bäst med hänsyn till fastighetens placering, terrängen och användningen, och som samtidigt uppfyller kraven och är totalekonomiskt förmånligast. Miljöförvaltningen har betonat vikten av god planering vid verkställandet av förordningen om behandling av avloppsvatten i glesbygden. Enligt lagen om vattentjänster har kommunen ansvaret för att sköta vattentjänsterna, om detta är motiverat med behovet hos en större konsumentgrupp. Kommunen beslutar också om vattenverkets verksamhetsområde. Eftersom vattenverket innehar monopolställning ska det ordna med vattentjänster, som bostadsfastigheterna för sin del är skyldiga att ansluta sig till. Kommunen ansvarar för att planera och som helhet förverkliga vattentjänsterna enligt principerna i lagen om vattentjänster så, att verkets avloppsnät når de områden där detta är motiverat ur miljövårdssynpunkt och ekonomisk synpunkt. Det innebär också att avloppsnätet inte utsträcks till sådana områden där kostnaderna för ett gemensamt avloppsnätverk måste betraktas som betydligt högre än kostnaderna för egna avloppslösningar för fastigheterna som uppfyller miljöskyddskraven. Kommunen har också ansvar för att se till att de invånare i glesbygdsområdena som planerar att effektivisera sin avloppsvattenrening känner till i vilka områden kommunen drar sina avloppsnät, så att fastigheterna kan undvika felinvesteringar. Även om man valde det bästa och mest ekonomiska avloppsvattensystemet för en fastighet varierar de kostnader detta förorsakar. När förordningen om behandling av avloppsvatten i glesbygden gavs fastställdes en övergångsperiod på 10 år för de fastigheter som var i användning, för att invånarna skulle ha tillräckligt med tid att anpassa sig till de effektiviseringsåtgärder som behövs. Avloppsvattenhanteringens ojämna ekono- 7

8 Ministerns svar miska verkningar för gamla fastigheter som är i användning har utjämnats genom flera lagändringar. Till följd av dem har man understött förbättringen av avloppsvattenhanteringen genom att stödja gemensamma avloppssystem i glesbygdsområden, genom att på sociala grunder bevilja vattentjänstunderstöd inom ramen för understöden för reparation av bostäder, energiunderstöden och understöden för sanitära olägenheter samt med hjälp av hushållsavdraget, som beviljas för personarbets- och maskinarbetskostnader för anläggning av fastigheters avloppsvattensystem. Om kostnaderna för den effektivisering av avloppsvattenhanteringen som krävs blir orimligt höga för invånarna kan de med stöd av 18 i miljöskyddslagen hos kommunens miljöskyddsmyndighet ansöka om undantag från kravet på att utföra åtgärderna för fem år åt gången. Utredningsman Lauri Tarasti lade i december 2009 på miljöministeriets uppdrag fram sitt förslag om effektivisering av verkställandet av förordningen om behandling av avloppsvatten i glesbygden. Utredningsmannen föreslog att man skulle utfärda en förordning om verkställande av förordningen om behandling av avloppsvatten i glesbygden. Förslaget understöddes av riksdagens miljöutskott i dess slutledning och beslutsförslag (MiUB2/2010 rd) med anledning av statsrådets redogörelse om Östersjön (SRR 6/2009 rd). Miljöministeriet har, främst enligt linjerna i förslaget, berett ett förslag till förordning. Utgående från de utlåtanden som inkommit om förslaget har man ansett det nödvändigt att för riksdagen bereda ett förslag till ändring av 18 i miljöskyddslagen, som bland annat ska möjliggöra de undantag från kraven i förordningen om behandling av avloppsvatten i glesbygden som utredningsmannen har föreslagit för äldre fastighetsinnehavare. Helsingfors den 6 maj 2010 Miljöminister Paula Lehtomäki 8