Maaseudun Uusi Aika -yhdistys esittää: MUAfoorumi 2009

Transkriptio

1 1 Maaseudun Uusi Aika -yhdistys esittää: MUAfoorumi 2009 Maaseudun tutkijoiden ja kehittäjien vuotuinen MUAfoorumi järjestettiin Tammelan Mustialassa Hämeen ammattikorkeakoulun perinteikkäissä tiloissa. Foorumin teemana oli maaseudun kilpailukyky, johon löytyikin monta erilaista näkökulmaa. Olli Rosenqvist Näkökulmia kilpailukykyisten maaseutujen kehittämiseen Foorumi käynnistyi tutkija Olli Rosenqvistin esitelmällä Näkökulmia kilpailukykyisten maaseutujen kehittämiseen. Hän totesi kohta alkuun, että kilpailukyky on puhetta, ei reaalinen prosessi. Tämä puhe on syntynyt globalisaation myötä ja sitä on erityisesti hallinnollisissa asiakirjoissa ja papereissa. Rosenqvist totesi myös, että suomalaisilla on taipumus pyrkiä yhden totuuden taakse. Tämä johtaa mm. siihen, että käytetään pelaamisesta tuttuja voimakkaita ilmaisuja, joita on pakko toteuttaa voidakseen kehittää omaa kilpailukykyään. Toisaalta kilpailla -terminologian juuret löytyvät latinan sanasta competere: com (yhdessä) + petere (pyrkiä johonkin), siis pyrkiä yhdessä johonkin. Tähän liittyy myös sanan kompetenssi etymologia: pätevyys, sopivuus, kyky toimia yhdessä. Pelejä ja leikkejä yhdistää kilpailussa myös se, että niillä on omat sääntönsä. Leikkikenttiä Rosenqvist nimesi kolme: taloudellinen, sosiaalinen ja kulttuurinen. Hänen mukaansa avoin tila ja vastakkaisuus ovat niitä juuria, jotka tarjoavat suuntaviivat maaseudun kilpailukyvyn kehittämiselle. Avoin tila luo mahdollisuuksia ajattelulle, vastakkaisuus kaupunkiin antaa vaihtoehtoja maaseudulle. Toisaalta kielen avulla luodaan monenlaisia maaseutuja ja silloin syntyy merkitysjärjestyksiä, kuten juuri maaseutu-kaupunki kaksinapaisena vastakohtaisuutena. Rosenqvist tarkastelee maaseutua kolmesta näkökulmasta: kaupunkipoliittinen (aluekehittäminen), maatalous/luonnonvarapoliittinen (maatalous ja maaseudun hyödyntäminen) ja maaseutupoliittinen (maaseudun kehittäminen). Kaupunkipoliittisessa näkökulmassa korostuu globalisaatio ja ajattelu spatiaalisesta rationalisoitumisesta eli työnjaosta ja eriarvoisuudesta eri alueiden välillä siten, että kaupungit toimivat solmukohtina. Siinä näkyy myös postmodernisaatio, se miten teollisuusvaltiosta siirrytään tietoyhteiskuntaa ja kilpailukyvyssä korostuvat aineettomat hyödykkeet. Taloudellista, sosiaalista ja kulttuurista pääomaa kehitetään alueiden sisällä ja vientituotteilla haetaan rahavirtoja ostamiseen. Ovatko maaseudun ihannoinnissa esille tulevat hyödykkeet sitten aitoja vai keinotekoisia? Rosenqvistin mukaan nyky-yhteiskunnassa myydään paljon, tuotteistetaan ja markkinoidaan. Nyt pitäisi päästä investoinneista innovaatioihin ja hyödyntää myös hiljainen tieto. Kaupunkipoliittisen näkökulman suhde maaseutuun on kaupunkikeskeinen. Kaupungissa on riittävästi ihmisiä ja asiantuntijoita, maaseudulta kriittinen massa puuttuu. Ongelmana on myös tarjontalähtöisyys: liikaa katsotaan alueen sisälle. Pitää olla kysyntää, ja maaseudullakin tuottaa aineellisia ja aineettomia hyödykkeitä, mennä enemmän mukaan globaaleihin verkostoihin. 1

2 2 Maatalous/luonnonvarapoliittisessa näkökulmassa luonnonvarojen hyödyntäminen erottaa maaseudun kaupungista ja alueellinen työnjako on spatiaalista taylorismia, jonka mukaan yksinkertaiset työt tehdään maalla ja vaativimmat kaupungissa. Maatalouspoliittinen näkökulma tulee selvästi esille edunvalvonnassa ja EU:ssa. Maatalouspolitiikka luo raamit, varsinkin kun Suomessa toimii vahva kansallinen edunvalvonta, johon kuuluvat puoluepoliittiset kompromissit. Keskustapuolue toimii maaseudulla, sosiaalidemokraatit ja kokoomus kaupungeissa. Maatalous/luonnonvarapoliittinen näkökulma tulee esille monissa kehittämishankkeissa, joissa tavoitteena on monitoiminen maatalous. Jalostusketjun yläpäässä saadaan kuitenkin parhaat taloudelliset tulokset, ei pelkällä raaka-aineen tuottamisella. Rosenqvistin mukaan EU:n politiikka on kaiken kaikkiaan liian maatalouspainottunutta. Hän totesi myös, että erikoistuneet maatilat ovat kilpailukykyisempiä kuin monitoimiset. Maantieteellisen tilan hyödyntämisen Rosenqvist näkee sekä luonnonvarojen että maiseman hyödyntämisenä ja uusina luonnonvaroina, esimerkiksi kaivostoiminnassa. Myös luonnonsuojelu olisi nähtävä mahdollisuutena, osana maaseudulla asumista, josta on valmiutta maksaakin. Maaseudun kilpailukykyyn kuuluu lisäksi elintarvikehuolto ja -turvallisuus. Maaseutupoliittinen näkökulma sisältää ajatuksen maaseudusta monimuotoisten toimintojen mosaiikkina, mikä näkyy maaseutupoliittisissa kokonaisohjelmissa, jotka ovat eräänlaisia monipuolistamisstrategioita. Niiden rinnalle tulisi Rosenqvistin mukaan ottaa maaseudun vahvuuksien hyödyntäminen ja erikoistuminen. Ongelmana on sisäsyntyinen ajattelu eli tarjontalähtöisyys. Lähdetään siitä, mitä on alueella ja mitä siitä voidaan tehdä, ei kysynnästä. Rosenqvistin mukaan kärkiyritykset voivat kuitenkin sijaita muuallakin kuin omalla alueella, sen mahdollistaa yritysten yhteistyö. On myös otettava huomioon mahdollisuutena paikallinen yhteiskulutus, esimerkiksi hyvinvointipalveluja voidaan markkinoida myös paikkakunnalla vieraileville. Hyvä olisi siirtyä ammatillisiin klustereihin sektorikohtaisten sijaan, mikä mahdollistaisi paremmin siirtymisen toimialalta toiselle tarpeen vaatiessa. Maaseudun kilpailukyvyn parantamisessa suuruuden etua ei ole löydettävissä. Maaseudun kulttuurinen hierarkia lisäksi vaikuttaa siihen, että on vaikeampi nousta kehittelemään uusia asioita kuin kaupungissa. Rosenqvist korostaa avointa tilaa, postmodernia leikittelyä ja kysyntälähtöisyyttä. Avoin tila voi olla maantieteellinen, sosiaalinen tai kulttuurinen tila: luonto, luonnonvarat, maisema, maaseutuasuminen, LEADER-toiminta ja kumppanuus. Se voi sisältää aitoja ja keinotekoisia simulaatioita ja mutaatioita, muiden etnisten ryhmien maallemuuttoa, suomalaisuuden merkitystä ja kiinnostusta siihen, mitä muut ajattelevat, omaperäisyyttä. Tarvitaan alueiden välisiä hankkeita, jolloin käytössä ovat isommat resurssit ja päästään kansainvälisyyteen, globaaliin kansalaistoimintaan maaseutujen välillä. Vastakkaisuuden hyödyntäminen tuo vaihtoehtoja massayksilöllisyydelle, elävöittää luomalla kertomuksellisia jännitteitä, kuten kummallisissa suomalaisissa kansanhuveissa, saunomisessa, saappaanheitossa, eukonkannossa jne. Yhteenvedossaan Olli Rosenqvist totesi, että maaseudun kilpailukyvyn parantamisessa on siirryttävä tarjontalähtöisyydestä kysyntälähtöisyyteen ja tuotettava tuotteita, joilla kysyntää sekä paikallisesti että globaalisti. On tarjottava asuinmaaseutua, mutta myös tuotteistettava maaseutukulttuuria ja oltava mukana kansainvälisessä vuorovaikutuksessa sekä hyödynnettävä maaseudun ekologinen maantieteellinen tila ja luonnonvarat. Paikallinen kumppanuus julkisen, 2

3 3 yksityisen ja kolmannen sektorin välillä mahdollistaa varsinkin hyvinvointipalveluiden järjestämisen. Maatalouteen tarvitaan tehotuotantoa eli erikoistumista. Keskustelu Keskustelu lähti heti tutkija Olli Rosenqvistin osuuden jälkeen vilkkaasti liikkeelle. Sen kuluessa pohdittiin mm. suomalaisen kulttuurin kaksijakoisuutta, toteutetaan kummallisia tapahtumia rinta rottingilla, mutta ei suhtauduta samalla tavalla yritystoimintaan. Luonnossa liikkuminen ei toisaalta ehkä ole niin houkuttelevaa kuin kuvitellaan, nyt kaupungitkin kehittävät lähiliikuntaan sopivia alueita, mikä voi hyvin riittää monelle luontokokemukseksi. Suomalaiset ovat kuitenkin mökkikansaa ja tarvitsevat Rosenqvistin mukaan maaseudun tarjoamia itsetouhuamisen ympäristöjä. Heikoimpien alueiden vaikean huoltosuhteen hän sanoi merkitsevän yhdyskuntarakenteen tiivistymistä ja maatilojen monialaisuuden olevan hajottavaa ja siten vaikeampaa. Vieraiden kulttuureiden hyödyntämisen hän näki kyläyhteisöä rikastuttavana tekijänä ja väylänä osaksi globaalia kulttuuria. Tehotuotannosta ja sen määrittelystä käytiin myös keskustelua, koska useimmat liittävät sen bulkkituotantoon eivätkä erikoistumiseen. Rosenqvist suhtautui mm. lähiruokakysymykseen skeptisesti näin pienessä maassa ja hänen mukaansa se toimii vain suurempien kaupunkien lähialueilla, koska niissä on ostovoimaa. Fossiilisten polttoaineiden kallistumiseen ja loppumiseen hän tarjosi ratkaisuksi luonnonvarojen käytön kehittämistä. Kuntien yhdistymisen vaikutuksista palveluiden tarjontaan hän totesi, että entisiä kuntakeskuksia ja taajamia pyritään varmasti kehittämään, muita ehkä ei, vaikka ohjelman kirjoittamisen tasolla kaikki pyritään ottamaan huomioon. Keskustelussa tuotiin esille myös se, että Suomi on mantrojen maa, eikä täällä haluta olla vastavirrassa tai häviäjien puolella. Puhutaan kyläkouluista, lähikaupoista jne., mutta media on mukana korostamassa metropolialueen merkitystä, vaikka muitakin totuuksia pitäisi olla ja ruokkia luovuutta. Maahanmuuttajien mielipide suomalaisuuden parhaista asioista on kiinnostava, kärjessä ovat sauna, joulupukki ja Kalevala. Anja Yli-Viikari Palveluyrittäjyys ja hoiva maaseudun mahdollisuutena Maa- ja elintarviketalouden tutkimuskeskus MTT on käynnistänyt Green care -hankkeen, jonka tarkoituksena on selvittää, mitä mahdollisuuksia maaseutuympäristö tarjoaa hoivayrittäjyydelle. Idea on saatu Euroopasta, jossa moniin maihin on syntynyt pieniä maaseudun hoivayrityksiä, joiden toiminnassa keskeistä on ihmisen ja ympäristön vuorovaikutus, perinteinen elämäntapa, luonnonläheisyys ja riippuvuus luonnosta vastapainona teknistymiselle, elämäntavan irtaantumiselle luonnosta, ympäristöongelmille ja elintasosairauksille, kuten liikuntaelinten sairaudet, sydän- ja verisuonitaudit, mielenterveysongelmat. Ne ovat yleisimmät syyt työkyvyttömyyseläkkeelle siirtymiseen. Mielenterveysongelmia ei ratkota teknisesti. MTT:n tutkija Anja Yli-Viikari kuvaili kahta erilaista yhteiskunnallista suhdetta aikaan, nopeaa ja hidasta. Nopean ajan yhteiskunnan arvot ovat taloudellinen kasvu ja tehokkuus, ihmiskäsitys ylikorostaa järkeä, sosiaalinen ympäristö luo menestymisen pakkoa ja kilpailua, mikä aiheuttaa epävarmuutta ja stressiä. Elinympäristö korostaa suorittamista tukevaa teknisyyttä selkeyttä, tehokkuutta, luokittelua, keskittymistä. Aikakäsitys on lineaarinen: enemmän ja paremmin. Siihen liittyen halutaan muutoksia, tulevaisuussuuntautuneisuutta, kliinistä lääketiedettä ja laitoshoitoa. Tämä kaikki merkitsee myös esimerkiksi vajaakuntoisten syrjäytymistä työmarkkinoilta. 3

4 4 Hitaan ajan malliin sisältyy kestävyys, ihmisen ja luonnon kunnioitus ja talous toimii työvälineenä hyvinvoinnin luomiseen. Kokonaisvaltainen ihmiskäsitys pitää mukana järjen, tunteet, aistit ja toiminnan, suorittamisen ja levon tasapainon, epäonnistumisen henkisen kasvun lähteenä. Tarvitaan aikaa pysähtymiseen ja läsnäoloa ihmisten ja luonnon kohtaamiseen, elpymistä tukevaa ympäristöä, kuten luonnon monimuotoisuutta ja yllätyksellisyyttä. Syklinen aikakäsitys pohjautuu luonnon ja elämän kiertokulkuun, jatkuvuus elää muutoksen rinnalla. Käytännön toiminnassa suositaan avohoitoa, sosiaalista ja psyykkistä kuntoutus sekä välityömarkkinoita. Kuvasarjat nopeasta ja hitaasta ajasta olivat hyvin tunnistettavia. Niiden jälkeen Yli-Viikari esitteli johtopäätöksensä. Hänen mukaansa nykyinen elinympäristömme tukee jatkuvaa kasvua ja suorittamista: enemmän, paremmin, nopeammin. Kuitenkin luontoon ja maaseutuympäristöön sisältyy eheytymistä ja läsnäoloa tukevia elementtejä. Nopeakin aika ja suorittaminen on mahdollista tuoda myös luontoon. Luonto houkuttelee kuntoutumisen alkuun, mutta matkan varrella tarvitaan sen lisäksi myös ammatillista apua ongelmatilanteiden selvittämiseen. Luonto toimii terapeutin työvälineenä. Vastaavasti hidas aika voidaan tuoda kaupunkiympäristöön. Green Care -toiminnan tarkoituksena on edistää maatilan ja maaseudun resurssien käyttöä hyvinvointipalveluiden tuottamiseen. Tällä hetkellä niiden tuottaminen on vielä hajanainen kokonaisuus. Green Care jakautuu seuraavasti: 1. matkailu- ja virkistyspalvelut (elämys- ja hyvinvointipalvelut) 2. opetus (koulun seinien ulkopuolella tapahtuva kokemuksellinen oppiminen, ympäristökasvatus, erityisopetus) 3. sosiaali- ja terveyspalvelut (luonto ja ympäristö tukena) 4. työvoimapalvelut (vajaakuntoisten työllistäminen, välityömarkkinat) Anja Yli-Viikari esitteli joitakin esimerkkejä eri puolilta Eurooppaa ja myös Suomesta. Kärkimaihin kuuluu Norja, jossa toiminta kulkee nimellä Levande Skolen. Siinä oppilaat pääsevät maatilalle töihin, ja toiminnassa on mukana jo 1500 Green Care -yritystä. Vastaavantyyppistä on toiminta MTT:n käynnistämässä Maalle oppimaan -hankkeessa, johon kuuluvat leirikoulut ja lähimaatilatoiminta tavoitteena tekemällä oppiminen ja ruoan alkuperän selvittäminen, elämykset ja tiedon merkityksen ymmärtäminen. Green Chimneys Farm New Yorkin lähellä on eläinavusteisen terapian edelläkävijä, voittoa tuottamaton järjestö, joka on perustettu 1947 ja joka tarjoaa asumispalveluja, hoitoa ja koulutusta. Turussa puolestaan on toiminut Metsäkylän Ratsastuskeskus ry vuodesta 1992 lähtien. Siellä käy noin 250 asiakasta viikossa, käytössä on 20 hevosta ja siellä on tarjolla ratsastusterapiaa ja sosiaalipedagogista hevostoimintaa. Hoivakoti Seppälänpirtti Parolassa on aloittanut toimintansa vuonna Siellä on 10 asukasta, omistaja ja kolme työntekijää ja se toimii maatilan pihapiirissä, asukkaat asuvat omassa erillisessä rakennuksessa. Seppälänpirtti tarjoaa yksilöllistä hoitoa, kodinomaisuutta, vuodenaikojen vaihtelua ja ulkoilua. Mielenterveysjärjestö Mind Englannissa tarjoaa ekoterapiaa mielenterveyspotilaille (Ecotherapy the green agenda for mental health) hyödyntämällä luontoa ja puutarhanhoitoa. Alankomaissa on yli 1000 hoivatilan verkosto, joka tekee yhteistyötä paikallisten hoivalaitosten kanssa yhdistämällä kuntoutusta ja tuettua työllistämistä. Maatilojen tulot tulevat osin tuotteiden myynnistä, osin ohjauksesta. Keskeisiä asioita ovat vuorovaikutteisuus ja toiminnan myönteinen imago. 4

5 5 Yli-Viikari totesi, että toiminta on Suomessa lähdössä liikkeelle, mutta vielä ei ole kovin paljon yrittäjiä. Suomessa on kuitenkin noin 3000 maaseudun hoivayritystä, mutta niillä ei ole vielä käytössä Green Care -käsitteistöä, kuten esimerkiksi Alankomaissa, jossa on olemassa oma tunnus ja määritellyt vaatimukset. Se on ammattimaista viranomaisten sääntelemää toimintaa. Esko Tonteri Innovatiivisuus ja maaseutukunnan kehittäminen, case Humppila Humppilan kunnanjohtaja Esko Tonteri kuvasi prosessin, jonka tuloksena kunnassa asetettiin tulevaisuuden kehittämistavoitteeksi logistiikkakeskuksen rakentaminen. Ensin prosessissa etsittiin kunnan luontaiset vahvuudet, joista keskeisin oli sijainti keskellä isoja kaupunkeja. Sen jälkeen tutkittiin megatrendejä ja pohdittiin, kannattaako niitä seurata vai pitääkö tehdä jotakin muuta. Sitten käytiin läpi yhteiskunnan muutosta, laman vaikutuksia perinteiseen metsäteollisuuteen ja siihen liittyviin aloihin. Suomen kilpailukyvystä todettiin, että ongelmana on syrjäinen asema, ja mietittiin, miten siihen voisi vastata. Perehdyttiin myös logistiikkastrategian laadintaan, joka Suomen aloitteesta on vireillä EU:ssa sekä pääkaupunkiseudun kasvuun ja tarpeisiin ja miten sitä voi hyödyntää, mitä pääkaupunkiseutu tarvitsee täältä. Tonteri totesi, että me emme haasta, vaan tarjoamme. Kaiken edellä luetellun jälkeen tultiin Humppilassa seuraaviin päätelmiin: sijainti on hyvä, valtatiet ja rautatie ovat olemassa, nykyajalle ovat tyypillisiä ekologisuuden vaatimukset ja ne ovat seudulle ominainen piirre ja kasvava ala, tarvitaan uudenlaisia rakenteita ja investointeja on hyödynnettävä paremmin eikä aina pidä rakentaa jotakin uutta, vaan voi hyödyntää olemassa olevaa. Tarvitaan siis uusia logistisia ratkaisuja, superterminaaleja. Näin lähti liikkeelle hanke Humppila Eco Airport Logistic Centre. Se tulee olemaan uudenlainen logistinen kokonaisuus, jossa eri liikennemuodot yhdistyvät samassa kompleksissa. Tehokkuus perustuu sijaintiin, sisäisiin logistiikkaratkaisuihin ja uudenlaiseen ajatteluun, jossa ekologisuus on kantavana ajatuksena. Tavoitteena on alueen yritysten kilpailukyvyn parantaminen yhteisellä logistiikalla noin 150 miljoonaa euron investoinnilla. Toinen hanke on elokuvakylän ja kansanperinteen keskuksen rakentaminen. Ajatus perustuu heikkoihin signaaleihin, joiden mukaan mielihyväteollisuus ja -palvelut ovat nouseva ala. Humppilan vahvuudet ovat mm. Uniikki-viikko, joka tuo esille paikkakunnan monet käsityöläiset ja käsityöläisperinteen sekä valmisteilla oleva Midgårdin taistelu -elokuva. Tavoitteena on saada kaikki valmiiksi parin vuoden päästä. Asko Peltola Maakunnan liitto maaseudun kilpailukyvyn kehittäjänä Etelä-Pohjanmaan liiton maakuntajohtaja Asko Peltola esitti ensin perustiedot maakunnan liitoista, joista totesi mm. niiden olevan pakkokuntaliittoja, koska kunkin kunnan on kuuluttava maakuntansa liittoon. Etelä-Pohjanmaan liitossa on nyt 19 kuntaa entisten 26:n sijaan kuntaliitosten vuoksi. Liittojen tehtäviä ja strategioita luetellessaan hän totesi maakunnan liiton olevan ensisijaisesti ja nimenomaisesti kuntiensa renki. 5

6 6 Maatilataustainen ja edelleen kotitilallaan ja -kylällään asuva Peltola totesi maaseudun muuttuneen viimeisten vuosikymmenien aikana suuresti. Enää ei tiedä, keitä naapurissa asuu, vaikka aikaisemmin se oli itsestään selvää. Myös politiikka on muuttunut, nyt painotetaan suuria keskuksia ja kansainvälistä kilpailukykyä. Maaseudun väestön väheneminen merkitsee syrjäytymisen vaaraa, ja kysymys kuuluu, jäävätkö maaseudulle vain luuserit ja omanarvontunnottomat ja onko muutosvauhti liian nopea. Peltola totesi, että on paljon myös henkisiä haasteita. Maatalous vaikuttaa maaseutuun ja sen ihmisiin, sieltä on löydettävissä talonpoikainen arvomaailma ja tietty hidasliikkeisyys. Nopeassa kehityksessä mukana pitäisi olla mukana, mutta ovatko asenteet ja muutosvalmiudet kohdallaan vai onko menneisyyden painolasti liian raskas. Hyväksytäänkö maaseudulla poikkeavuus ja erilainen elämäntapa? Omaleimaisuus on kuitenkin maaseudun voimavara eikä siellä pitäisi urbanisoitua. Keitä maaseudulla sitten asuu, jyväjemmareita, itsellisiä innovaattoreita vai takapihan taaveja? Tässä tilanteessa maakunnan liitto voi tarjoja mahdollisuuksia, se voi tukea elinvoiman ylläpitämistä ja maaseudun kilpailukykyä. Miettiä voi, onko tyhjeneminen ennalta määrätty ja väistämätön ilmiö. Liitto tuottaa paperia, erilaisia ohjelmia ja suunnitelmia mutta auttaako se maaseutua? Maaseudun asema alueen kehittämisessä vaihtelee hyvin paljon maakunnittain, maaseudun merkitys on hyvin erilainen eri maakunnissa. Myös maaseututoimijoiden oma aktiivisuus vaikuttaa maaseudun näkyvyyteen ja Peltola kehottikin kaikkia olemaan aktiivisia omassa maakunnassaan. Käynnissä oleva ALKU-hanke vahvistaa liittojen asemaa tulevaisuudessa, kun valtion viranomaiset keskitetään kuuteen AVIin ja 15 ELYyn. Maakuntaohjelma eli MAKO puolestaan suuntaa mm. hankerahoitusta. Maaseutuasioille on hankittava painoarvoa alueen kehittämisessä ottamalla yhteyttä luottamushenkilöihin ja muihin päätöksentekijöihin. Eri toimihenkilöille on saatava maaseutuasiantuntemusta ja ainakin yhdelle henkilölle uusissa organisaatioissa maaseudun kehittämisvastuu. Lisäksi on osallistuttava aktiivisesti ohjelmien yms. suunnitteluun. Kunnissa ja kylissä tarvitaan maaseutuajattelua, koska mahdollisuuksia kehittämiseen on. Maaseudun tärkein voimavara ovat ihmiset. Lisäksi tulevat innovaatiot ja hiljainen tieto. Mahdollisuuksia antavat myös globaalit muutokset (ympäristö, väestönkasvu, kriisitilanteet), vaikka niiden aikataulusta ei kukaan tiedä. Oma vaikutuksensa on kansainvälisellä ja EU:n sisäisellä työnjaolla. Euroopassa Suomi on poikkeus väljyydessään. Maaseutu voi toimia hoitajana ja terapeuttina oman elämänsä kadottaneille, tarjota uusiutuvaa energiaa, uusia raaka-aineita, rauhallisuutta, väljyyttä, hiljaisuutta, laatua, turvallisuutta, terveellisyyttä ja elämykseiä. Maaseudulla on edelleen talonpoikainen arvoperinne, maaseudun perusarvot ja se on elintärkeä osa yhteiskuntaa. Hyvä elämä on mahdollinen maaseudulla, jos yhteydet ja peruspalvelut ovat kunnossa. Lopuksi Asko Peltola totesi, että suurimmat virheet on tehty silloin, kun on seisty paikallaan. Hänen mukaansa tulevaisuutta ei ennusteta, se tehdään. Keskustelussa Yli-Viikarin ja Peltolan osuuksien jälkeen pohdittiin mm. sitä, mitä merkitsee se, että maaseudun sanotaan olevan läpäisyperiaatteella mukana maakuntasuunnitelmassa. Maaseutunäkökulma on kuitenkin muutakin kuin mökkialue ja mummojen asuinalue, siellä on elinkeinoja, sen vahvuudet ja mahdollisuudet on nähtävä. Globalisaatiosta todettiin, että mitä reunemmalle mennään, sitä enemmän on ongelmia eivätkä jotkut näe muita vaihtoehtoja kuin saattohoidon, mutta kun saadaan säälliset palvelut, suurimmalla osalla on mahdollisuuksia. 6

7 7 Kuntarakenteen muutoksen todettiin merkitsevän sitä, että kylät tulevat eriarvoistumaan, ja se taas merkitsee, että kylien on itse aktivoiduttava. Ongelmana saattaa olla myös yliälylllinen strateginen ajattelu maakuntatasolla, mikä vie pohjaa pois laaja-alaiselta toiminnalta. Koska maaseutu on mosaiikki, on tarvetta on kärkien etsimiselle, mutta ei se sulje pois muutakaan, voi olla muutama suuri puu ja runsaasti ituja niiden alla. Keskustelussa pohdittiin myös laaja-alaista yritystoimintaa suhteessa erikoistumiseen, esimerkkinä mm. puunjalostusteollisuuden viimeaikaiset muutokset. Tauno Linkoranta Kylien kilpailukyky Varsinais-Suomen kylät ry:n Tauno Linkoranta lähti liikkeelle kysymyksellä, onko kylien kilpailukyky edes relevantti kysymys ja jatkoi sitten kylien ja niiden asukkaiden muuttuneeseen tilanteeseen. Ennen kehitys lähti liikkeelle pienistä alueista, kaiken kaikkiaan ihmisten liikkumisalue oli pieni, siitä selvisi suurin piirtein polkupyörällä. Nyt päivittäisalueet laajenevat koko ajan. Talonpoikaisesta maataloudesta siirrytään tuotantoon ja kulutuksen maaseudulle, jossa on tarjolla asumista ja elämyksiä. Maaseudullekin ovat tulleet sertifikaatit, brändit, pendelöinti, kilpailu asukkaista, elämystuotanto, matkailu ja uudenlainen suhde vapaa-ajanasukkaisiin. Toiminnallinen kyläaluejako määrittelee kyliä, mutta mitä on niiden kilpailukyky, mistä kylät oikein kilpailevat. On olemassa monenlaista kilpailua, sisäinen kilpailu, alueiden välinen kilpailu ja myös kyläpolitikointi, jota voisi Linkorannan mukaan kutsua ylikehittyneeksi edunvalvonnaksi. Lauri Hautamäen perustavaa laatua olevat kylätutkimuksen jo muutaman vuosikymmenen takaa nostivat esiin kylätoiminnan menestystekijät ja niiden mukaan kaikki perustuu ennen kaikkea ihmisten väliseen kanssakäymiseen. Vaikuttava tekijä on myös kylän sijainti. Lähelle on pitkä matka, kuten Linkoranta totesi. Aina ei nähdä sitä, mikä on lähellä on arvokasta, kuten luontopääoma (tila), fyysinen pääoma (palvelut, yhteiset tilat, hankerahat), inhimillinen pääoma (tieto, taito, osaaminen, ikärakenne), sosiaalinen pääoma (syntyy em. pääomien kohtaamisesta). Kylän sisäisten tekijöiden lisäksi vaikutavat myös ulkoiset tekijät, kuten kunta, maakunta ja yleinen kehitys. Mittareina pidetään väestökehitystä ja -rakennetta sekä paikallistaloutta. Kilpailukykyyn on vaikuttanut se, missä kunnassa kylä on eikä niinkään asukasmäärä, menestykseen myös ikärakenne ja vaikuttamisaktiivisuus eli kylätoiminta. Kuntien sloganeitten lisäksi on myös kylien sloganeita. Linkoranta kysyi, onko se kilpailua vai kylätoiminnan osaamista. Tavoitteena on uusien asukkaiden ja yritysten saamisen lisäksi usein kylämatkailun lisääminen. Tässä kylän toimijat eivät vielä ole paljon mukana, vaan matkailun edistäminen on maaseutumatkailuyrittäjien vastuulla. Voidaan pohtia aitojen elämysten ja simuloitujen elämysten merkityksiä, joka tapauksessa tarinat ovat tärkeitä. Kyliin tarvitaan uusia yrityksiä, mutta niiden hankkiminen ei vielä ole kovin systemaattista. Kylien valttikortit ovat muuttoliike kaupungista ympäristökuntiin, asuinympäristö, perheen hyvinvointi, oman elämän hallinta, toimeentulo, kaupungin työntävä vaikutus ja ajatus siitä, että kaupungista löytyy elintasoa, maalta elämäntasoa. 7

8 8 Linkoranta totesi, että tulevat trendit ovat kaupungistuminen, seutuistuminen ja vastakaupungistuminen, joka synnyttää kolmannen Suomen. Asuminen nähdään jo nyt yhtenä kulutuksen muotona. Toisaalta 2000-luvun yhteisöllisyys on arjen määrittämää ja mosaiikkimaista. Lisäksi on jo nähty paikallisuuden paluu, esimerkkeinä Heli Laaksonen, Lauri Tähkä, globaalilokaali -keskustelu. Puhutaan myös hyvän elämän saarekkeista, jotka Mika Mannermaan mukaan ovat ihanneyhdyskuntia. On jo syntynyt ekokyliä. Kuntaliitokset nostavat myös identiteetin merkitystä. Vastuukin otetaan uudelleen, koko kylä kasvattaa -hankkeet ovat tästä hyvänä osoituksena. Lähidemokratian edistäminen toteutuu mm. LEADER-toiminnassa, jossa paikalliset ihmiset päättävät yhdessä asioista. Kestävä kehitys toistuu sekin monissa hankkeissa ja toiminnoissa. Pekka Savolainen Hämäläinen aluepolitiikka ja maaseudun kilpailukyky Hämeen TE-keskuksen johtaja Pekka Savolainen esitti hallinnollisen näkökulman maaseudun kilpailukyvystä. Hän myönsi, ettei maaseudun kehittäminen ei ole erityisen korostunut Hämeen maakuntien maakuntaohjelmissa ja niiden toteuttamissuunnitelmissa. Yhtenä syynä on se, että maaseudun kehittäminen on pääasiassa ajateltu hoituvan Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelman kautta, joka on kuitenkin osa maakunnallista aluekehityksen kokonaisuutta. Tulevaisuus voi olla toisenlainen, sillä ALKU-hankkeen ja nykyisten suunnitelmien mukaan TEkeskuksen ja tulevan ELYn toiminnassa maaseudun kehittäminen on vahvasti mukana, mikä näkyy myös Hämeen ELYn strategisen tulossuunnitelman toimintalinjalla II A4. Hämeen maaseudun vahvuuksina ja mahdollisuuksina Savolainen näki asumisen maaseudulla ja työssäkäynnin taajamissa, markkinoiden ja kuluttajien läheisyyden, edulliset viljelyolosuhteet ja hyvän tilarakenteen, vahvat tutkimus- ja kehitysyksiköt sekä koulutusyksiköt, kuten MTT, Lepaa ja Evo, jalostavan teollisuuden sijainnin lähellä, kasvavat metsät, muuttovoiton sekä luonnon ja kulttuurin. Ongelmana on tavallaan ollut vähäinen pienyritystoiminta, jolle ei kuitenkaan ole ollut selvää tarvetta, koska työssäkäynti taajamissa on ollut helpompi vaihtoehto. Monet vahvuudet ja mahdollisuudet ovat toisaalta Hämeessä aivan samoja kuin muuallakin maassa. Hämeen maaseudun uhkia ja heikkouksia Savolaisen mukaan ovat epäedulliset tukiehdot, sukupolvenvaihdosten vähäisyys, alhainen yrittäjyysaktiivisuus ja palvelujen karkaaminen maaseudulta. Toisaalta hyvät sivuansiomahdollisuudet ovat heikentäneet halukkuutta maatilojen kehittämiseen ja kiinnostus karjatalouteen vähentynyt uhkaavasti. Hämeen maaseudun visiossa Savolainen pitää tärkeänä sitä, että hämäläisellä maaseudulla toimii kilpailukykyisiä maatiloja ja yrityksiä, ja että on monipuolinen yritysverkosto, joka hyödyntää seudun sijainnin ja luonnon vahvuuksia sekä riittävä väestöpohja. Tavoitteiden saavuttamista voi tarkastella tilastojen valossa, joista näkyvät mm. väkiluvun muutokset. Se on Hämeessä ollut nouseva vuosien aikana kuten Suomessa keskimäärin, lähellä Keski-Suomen lukuja, alaspäin ovat menneet Kaakkois-Suomi, Satakunta ja Etelä-Savo. 8

9 9 Hämeen sisällä alaspäin ovat kääntyneet väkiluvut Forssassa ja Heinolassa, ylöspäin Hämeenlinnassa, Lahdessa ja Riihimäellä. Tulevaisuudesta Savolainen totesi, että usein käy niin, että vanha yhteistyö kuntien välillä rakoilee, kun tulee vaikeuksia. Kylien väestöpohjan kehitys tulee jatkossa olemaan muuttovoiton varassa samalla, kun kaupungistuminen jatkuu ja kaupunkien läheisen maaseudun väkimäärä kasvaa. Haasteena on maatilojen kehitys: aktiivisten maatilojen määrä vähenee tasaisesti Hämeessä, mutta sillä ei ole suurta merkitystä tilakokojen kasvaessa. Karjatilojen vähentyminen on nopeinta. Merja Isotalo Maaseudun kilpailukyky ennen ja nyt Kulttuurihistorioitsija ja kulttuurialan yrittäjä Merja Isotalon näkökulma maaseudun kilpailukykyyn rakentui sekä historialle että kulttuurille. Kilpailukyky on ollut selviytymistä erilaisissa tilanteissa suomalaisten historian kaikissa vaiheissa esihistorian Suomesta maatalouden Suomeen ja edelleen teolliseen Suomeen, sitten IT-Suomeen. Nyt puhutaan jo joissakin yhteyksissä Elämys-Suomesta, Dream Finlandista. Selviytyminen on kulttuurisidonnaista. Isotalo jakoi kulttuurin eri osa-alueisiin, ruokakulttuuriin, tapa- ja vaatetuskulttuuri, sisustus- ja rakennuskulttuuriin, kulttuurimaisemaan sekä vuotuis- ja elämänkaarijuhliin ja ajanvietekulttuuriin. Kulttuuri jaotellaan myös korkeakulttuureihin, kansankulttuureihin (talonpoikaiskulttuuri, työväenkulttuuri), massakulttuureihin, vaihtoehto- ja vastakulttuureihin, maakunta- ja paikalliskulttuureihin sekä mm. ammattikunta- ja sukupuolisidonnaisiin kulttuureihin. Kulttuurin arvot ratkaisevat kehityssuunnan. Kulttuurin puitteissa asetetaan tavoitteet, joita voivat olla identiteetin rakentaminen tai vain yksinkertaisesti hyvä elämä. Kulttuurintuntemuksella tarkoitamme yleensä osaamista ja sivistystä ja kulttuurista etsimme paikkakuntien veto- ja pitovoimatekijöitä. Luovasta taloudesta puhuttaessa on nähty kulttuuri ennen kaikkea elinkeinojen uudistusvoimana, toisaalta edelleenkin tarjolla on myös perinteiseen tapaan kulttuuripalveluita. Viime vuosikymmenen aikana kulttuuri ja taide on liitetty myös terveyden ja hyvinvoinnin edistämiseen. Kulttuuri on merkittävä kilpailukykytekijä. Kulttuurin hyödyntämisessä lähdetään liikkeelle tuotteistamisesta, jonka lähtökohdat ovat liikeidea, jonka perustassa ja sisällössä näkyvät yrityksen arvot, yrityskuva jossa arvot ovat näkyvissä, tuotteet jotka syntyvät arvovalintojen tuloksina ja markkinointi jossa arvovalinnat näytetään asiakkaille ja muille kohderyhmille. Kulttuurin tuotteistamisen edellytykset ovat Isotalon mukaan kokonaisuuden hallinta, kulttuurinen ja sosiaalinen herkkyys sekä usko omaan kulttuuriin, tietoon ja taitoon. Kilpailukyky ei ole kulttuurisesti yksiselitteinen asia. Helsingin yliopiston poliittisen historian professori Pauli Kettunen on todennut, että kaikki hyvät asiat eivät edistä kilpailukykyä, eivätkä asiat ole hyviä vain siksi, että ne edistävät kilpailukykyä. Kriittistä suhtautumista edustaa myös tutkimusjohtaja Torsti Hyyryläinen, jonka mukaan kilpailukykypuheen tuominen aluepoliittiseen kontekstiin on pohjimmiltaan vallankäyttöakti ja merkitsee talouden arvojen juurtumista yhä syvemmin politiikan ja elämän eri osa-alueille. 9

10 10 Esimerkkinä kulttuurista kilpailukykytekijänä Isotalo kertoi Tammelan kolmessa kylässä Letkulla, Portaassa ja Torrolla kuusi vuotta toimineesta Härkätien Teatterista. Samalla hän muistutti mieliin suomalaisten historian eri aikakausia ja pohti lyhyesti kilpailukykyä ihmisten elämässä rautakaudesta alkaen aina 1800-luvulle saakka. MUAfoorumin puheenjohtajana toimi tutkija Antti Saartenoja Helsingin yliopiston Ruraliainstituutista ja pääjärjestäjinä Veli-Matti Pura Maaseudun Uusi Aika -yhdistyksen hallituksesta ja Jouko Lindroos HAMKin Mustialan yksiköstä. Tiivistelmän kokosi Merja Isotalo. Tiivistelmä ei edusta Maaseudun uusi aika -yhdistyksen kantaa ja kirjoittaja vastaa sisällöstä yksin. 10