1. OPPILAITOKSEN TOIMINTA-AJATUS

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "1. OPPILAITOKSEN TOIMINTA-AJATUS"

Transkriptio

1 1 1. OPPILAITOKSEN TOIMINTA-AJATUS Tanssistudio Jami on tanssioppilaitos, jonka tehtävänä on järjestää tanssitaiteen yleistä perusopetusta ja edistää eri taiteenalojen välistä yhteistyötä Imatralla ja lähikunnissa. Opetussuunnitelma on laadittu taiteen perusopetuksesta annetun lain (633/1998) ja asetuksen mukaisesti ja pohjautuu taiteen perusopetuksen opetussuunnitelmaperusteiden määräykseen tanssin yleisestä (OPH ) oppimäärästä. Yleisen oppimäärän mukaista opetusta annetaan lapsille, nuorille ja aikuisille. Tanssistudio Jamin toiminnan perustana on tasolta toiselle etenevä, tavoitteellinen ja monipuolinen tanssin perusopetus ammattitaitoisten opettajien johdolla. Toimimme yhteistyössä paikkakunnan muiden taiteen perusopetusta antavien oppilaitosten sekä kulttuurielämän eri alueiden kanssa. Tavoitteena on lisätä kiinnostusta tanssitaiteeseen ja tarjota korkeatasoisia esityksiä ja tapahtumia Imatralla ja lähikunnissa. Koulutusta ja näytöksiä järjestämällä Tanssistudio Jami vahvistaa monipuolista kulttuuritarjontaa ja taidekasvatusta paikkakunnalla. Toiminta perustuu moniarvoiselle ja uudistuvalle kulttuuriperinnölle, vahvistaen oppilaan omaehtoisen ilmaisun, tulkinnan ja arvottamisen taitoja. Tuemme oppilaan luovan ajattelun ja osallisuuden kehittymistä, vahvistaen identiteetin rakentumista ja kulttuurisen lukutaidon kehittymistä. 2. OPPILAITOKSEN ARVOT, OPPIMISKÄSITYS, OPPIMISYMPÄRISTÖ JA TYÖTAVAT 2.1. Arvot Tanssistudio Jamin opetussuunnitelman perusteet pohjautuvat arvoperustaan, joka rakentuu ihmisoikeuksien, tasa-arvon, yhdenvertaisuuden ja kulttuurien moninaisuuden kunnioitukselle. Opetus perustuu käsitykseen oppilaan ainutlaatuisuudesta ja arvokkuudesta yksilönä ja yhteisön jäsenenä. Edistämme ja kunnioitamme sukupuolten tasa-arvoa ja moninaisuutta. Tanssitaiteeseen sisältyvät esteettisyyden, eettisyyden ja ekologisuuden kysymykset ohjaavat pohtimaan, mikä elämässä on merkityksellistä ja arvokasta. Taiteen perusopetuksen tanssin yleinen oppimäärä antaa oppilaalle mahdollisuuden harrastaa tanssia pitkäjänteisesti ja tasolta toiselle etenevästi sekä kehittää tiedollisia ja taidollisia valmiuksia monilla elämän osa-alueilla. Yleinen oppimäärä antaa valmiuksia luovaan ja monipuoliseen tanssin harrastamiseen ja esittämiseen. Päämääränä on luoda oppilaalle elinikäinen, antoisa suhde tanssiin ja avoin asenne sen eri ilmiöihin tukien oppilaan kokonaisvaltaista kehitystä yksilönä ja ryhmän jäsenenä. Opetusta järjestettäessä huomioidaan oppilaiden yksilölliset erot, jolloin harrastusmielessä tanssia harrastavat saavat mahdollisimman hyvät lähtökohdat. Toimimme tiiviissä yhteistyössä oppilaiden perheiden kanssa tukien ja opastaen parhaan kykymme mukaan. Kannamme vastuuta oppilaan arjesta fyysisten ja psyykkisten haasteiden kohtaamisessa, tukien yksilön kokonaisvaltaista kehitystä. Olemme mukana hankkeissa, joissa vähennetään kaikkien väestöryhmien syrjäytymisvaaraa sekä vahvistetaan myönteisiä sosiaalisia- ja kasvatustavoitteita.

2 2 Haluamme: tukea oppilaan henkistä kasvua, lisätä hänen kehollista tietoisuuttaan ja sen avulla vahvistaa oppilaan oman identiteetin muotoutumista kehittää oppilaan itsetuntemusta, ymmärrystä muista ja ympäröivästä maailmasta kehittää oppilaan tanssissa tarvittavia fyysisiä ja psyykkisiä ominaisuuksia ja taitoja tasapainoisesti ja monipuolisesti kannustaa terveelliseen liikkumiseen ja elämäntapaan tukea oppilaan itsetuntoa ottamalla huomioon yksilön keholliset ja psyykkiset lähtökohdat sekä kehitysvaiheet luoda opetustilanteissa myönteinen ilmapiiri ja kehittää oppilaan kykyä toimia vuorovaikutuksessa muiden oppilaiden ja opettajan kanssa ohjata oppilasta pohtimaan ja tekemään eettisiä ratkaisuja ja vastuullisia valintoja tanssin opiskelussaan ja muussa elämässään avartaa oppilaan käsitystä taiteen monimuotoisuudesta ja tukea hänen yksilöllisen näkökulmansa kehittymistä taiteessa 2.2. Oppimiskäsitys Oppilaalla on aktiivinen rooli opiskelussaan ja oppimisessa. Hän kehittää elämyksellisen ja tutkivan sekä luovan oppimistavan avulla omaa tanssi-ilmaisuaan. Oppiminen tapahtuu vuorovaikutuksessa opettajan ja ryhmän kanssa sekä itsenäisesti työskennellen. Opetuksen perustana on käsitys ihmisestä fyysisenä ja psyykkisenä kokonaisuutena, joka haluaa oppia ja kehittää itseään. Opettajalla on keskeinen rooli ohjata eri kehitysvaiheessa olevia oppilaitaan luovuuteen, tietojen ja taitojen karttumiseen sekä avoimuuteen ympäröivän yhteisön sisällä. Monipuolisen, myönteisen ja realistisen palautteen antaminen ja saaminen ovat keskeinen osa oppimista edistävää vuorovaikutusta. Taiteen perusopetus luo pohjaa emotionaaliselle, esteettiselle ja eettiselle kasvulle. Se perustuu ihmiskäsitykseen yksilön ainutkertaisuudesta sekä kykyyn toimia vuorovaikutuksessa muiden kanssa aktiivisesti omaan elämäänsä vaikuttaen. Taiteen tuntemus kehittää ajattelemisen taitoa ja luovuutta elämän kaikilla alueilla. Se vahvistaa aisti- ja tunneherkkyyttä tukien lasten ja nuorten opiskelu- ja vuorovaikutustaitojen kehittymistä. Taiteen oppimisella kehitetään myös kulttuurista lukutaitoa ja innovatiivisuutta Opiskeluympäristö Opiskeluympäristö muodostuu turvallisesta psyykkisestä, fyysisestä ja sosiaalisesta ympäristöstä, jossa oppiminen tapahtuu. Toimiva ympäristö tukee oppilaan monipuolista kasvua sekä antaa virikkeitä ja onnistumisen kokemuksia. Tunneilla vallitseva myönteinen, avoin ja rohkaiseva ilmapiiri kannustaa oppilasta ilmaisemaan itseään.

3 3 Oppilaita kannustetaan pitkäjänteiseen harjoitteluun, itsenäiseen työskentelyyn, sekä vuorovaikutukseen opettajien ja toisten oppilaiden kanssa. Heitä rohkaistaan omatoimisuuteen ja rakentavaan mielipiteiden ilmaisuun samalla muut ryhmän jäsenet huomioiden. Kohtelias ja huomaavainen käytös edesauttavat kaikkien viihtymistä ja kaikenlainen kiusaaminen on ehdottomasti kielletty. Toimimme Imatralla asianmukaisissa, tanssia varten kunnostetuissa, siisteissä ja turvallisissa tiloissa. Opettajilla on käytössään opetukseen tarkoitetut työvälineet ja materiaalit Työtavat Tanssistudio Jamin tanssinopetus on pääsääntöisesti ryhmäopetusta. Opettaja tukee oppimista huomioimalla oppilaiden fyysiset ja psyykkiset yksilölliset erot, oppimistavat ja kehitysvaiheen. Vaikka opetus on pääsääntöisesti ryhmäopetusta, laadimme tarvittaessa yksilöllisen opetussuunnitelman. Erilaiset yhteistyöhankkeet muiden alojen toimijoiden kanssa, luovat sosiaalisen ja yhteiskunnallisen näkökulman ja edistävät taiteiden välistä osaamista osana opintoja. 3. TOIMINTAKULTTUURI Taiteen perusopetuksessa luodaan oppimista ja kestävää hyvinvointia edistävää toimintakulttuuria. Se edellyttää aitoa kohtaamista sekä välittävää ja kunnioittavaa vuorovaikutusta. Yhteisön jäsenet kokevat osallisuutta, yhdessä toimimista ja kaikkien mukaan ottamista. Kannustavassa toimintakulttuurissa opitaan myös epäonnistumisen kautta, huomioidaan kestävä elämäntapa, kulttuurien monimuotoisuus ja kielitietoisuus, sananvapaus, yksityisyyden suoja sekä tekijänoikeuksien tunteminen. Yhteinen ja osallistava toimintakulttuurimme edistää arvoperustan ja oppimiskäsityksen mukaisen opetuksen toteuttamista. Se näkyy kaikessa toiminnassa ja vaikuttaa oppilaan kokemukseen osallisuudesta ja laadukkaasta opetuksesta. Avoin ja rakentava vuorovaikutus on tarpeen oppilaitoksen sisällä ja kuuluu huoltajien ja muiden tahojen kanssa tehtävään yhteistyöhön. 4. OPETUKSEN RAKENNE, OPINTOJEN LAAJUUS JA ETENEMINEN 4.1. Opetuksen rakenne Tanssin perusopetuksen yleinen oppimäärä tarjoaa tanssista innostuneille lapsille ja nuorille tiedollisesti ja taidollisesti haastavaa opetusta. Annamme monipuolista tanssinopetusta, joka tarjoaa laaja-alaisen näkemyksen tanssista taidemuotona. Tanssin yleisen oppimäärän mukaiset opinnot muodostuvat varhaisiän opinnoista, taiteenalan yhteisistä opinnoista ja teema opinnoista. Taiteen perusopetusta järjestetään myös aikuisille. Yleisen oppimäärän yhteisten opintojen tarkoituksena on

4 4 taiteenalan perustaitojen hankkiminen. Teemaopintojen tarkoituksena on yhteisissä opinnoissa hankittujen taitojen laajentaminen. Opetusta annetaan varhaisiän opinnoissa (0-6v.) lastentanssissa. Tanssin yhteisten opintojen aikana oppilas valitsee itselleen baletista, nykytanssista, jazztanssista tai muusta Tanssistudion tarjonnasta itselleen sopivan lajin. Teemaopinnoissa oppilas valitsee itselleen baletista, nykytanssista, jazztanssista tai muusta Tanssistudion tarjonnasta itselleen sopivan lajin tai lajien yhdistelmän. Teemaopintoihin kuuluvia periodimuotoisia kursseja järjestetään vuosittain. Opintokaavion iät ovat suuntaa-antavia. VARHAISIÄN OPINNOT Yhdessä aikuisen kanssa Vauvat 0-1 v Naperot 1-2v Taaperot ja Muksut 2-3 v Itsenäisesti tanssien Lastentanssi 4-6 v 1x 45 min/vko TANSSIN YLEISEN OPPIMÄÄRÄN OPINNOT TANSSIKOULU Tanssikoulu 1 ( 7v ) tanssiopintoja 1 x 60 min/vko Tanssikoulu 2 ( 8v ) tanssiopintoja 1 x 60 min/vko Opintoja yhteensä 100 tuntia JAMI 1 Luokat 3-4 ( 9-10v) tanssiopintoja 1-2 x 60 min/vko Luokat 5-6 (11-12v ) tanssiopintoja 1-2 x min/vko Luokat 7-8 (13-14v) tanssiopintoja 1-2 x min/vko Opintoja yhteensä 200 tuntia Luokilla 3-8 oppilas voi halutessaan valita baletista, nykytanssista, jazztanssista tai muusta Tanssistudion tarjonnasta itselleen sopivan lajin.

5 5 TEEMA JAMI Tanssikoulun omat opintokokonaisuudet, jotka voivat koostua esim. seuraavista opinnoista: baletti, nykytanssi, jazztanssi, koreografia, esiintymistoiminta, projektiluontoiset kokonaisuudet, kehonhuolto, ravitsemus, akrobatia, karakteritanssi, katutanssit, improvisaatio, etniset tanssit sekä tanssi ja musiikki tietous. Opinnot voivat olla vuosittain vaihtuvia kurssi tai projektimuotoisia opintoja. Opintoja yhteensä 200 tuntia Opintoja voi suorittaa Jami 1 opintojen aikana tai niiden jälkeen 4.2. Opintojen laajuus ja eteneminen Yleisen oppimäärän laskennallinen laajuus on ohjeellisesti 500 tuntia ja sen perusteena käytetään 45 minuutin mittaista oppituntia. Opinnot koostuvat yhteisistä Tanssikoulu ja Jami 1 opinnoista joiden laajuus on 300 tuntia sekä Teema Jami opintokokonaisuudesta, jonka laajuus on 200 tuntia. Suorittamisessa huomioidaan yksilöllisesti erilaisten oppijoiden henkilökohtainen opetussuunnitelma ja asetettujen tavoitteiden saavuttaminen. Oppitunnin pituus (45-90 min) määräytyy oppilaiden iän ja oppiaineen vaatimusten mukaisesti. Opetussuunnitelman suoritusajat ja iät ovat ohjeellisia ja jokaisen oppilaan kohdalla huomioidaan yksilölliset lähtökohdat, aikaisemmat opinnot ja omat oppimistavoitteet. Yleisen oppimäärän syyslukukausi on pääsääntöisesti 16 viikon mittainen ja kevätlukukausi 19 viikon mittainen. Lukuvuodessa on vähintään 35 opintoviikkoa ja esiintymisiä sekä tiiviskursseja järjestetään vuosisuunnitelman mukaisesti. Loma-ajat määräytyvät peruskoulujen loma-aikojen mukaan. Yleisestä oppimäärästä on mahdollista siirtyä laajaan oppimäärään ja päinvastoin. Tärkeintä on oppilaan oma motivaatio ja halu oppia. Tanssinopettaja ohjaa oppilasta valinnassa. Varhaisiän opinnot Varhaisiän opinnot suoritetaan 0-6-vuotiaana ja ne edeltävät tanssin perusopintoja. Niitä ei varsinaisesti lasketa mukaan tanssin yleisen oppimäärän opintoihin, mutta ne antavat hyvän pohjan myöhemmille tanssiopinnoille. Opetuksen sisältönä on opettajan tekemä ryhmäkohtainen vuosisuunnitelma sekä Tanssistudio Jamin laatima oppiaine kuvaus, jotka toteuttavat opetushallituksen taiteen perusopetuksen tanssin opetussuunnitelman perusteiden sisältöä.

6 6 Tanssin yleisen oppimäärän opinnot Tanssikoulu Tanssikoulun opinnot suoritetaan 7-8-vuotiaana. Opinnot koostuvat lapsen motoristen valmiuksien ja tanssin taitojen kehittämisestä baletin, nykytanssin ja jazztanssin keinoin. Tanssikoulun tarkoitus on tutustuttaa lapset eri tanssitekniikoihin laaja-alaisesti. Opinnot kestävät 2 vuotta ja niiden laajuus on 100 oppituntia. Opetuksen sisältönä on opettajan tekemä ryhmäkohtainen vuosisuunnitelma sekä Tanssistudio Jamin laatima oppiainekuvaus, jotka toteuttavat opetushallituksen taiteen perusopetuksen tanssin opetussuunnitelman perusteiden sisältöä. Jami 1 Jami 1 opinnot suoritetaan pääsääntöisesti 9-14-vuotiaana. Opinnot koostuvat baletista, nykytanssista, jazztanssista tai muusta Tanssistudion tarjonnasta koostuvista opinnoista. Opinnot suoritetaan 4-5 vuodessa ja niiden laajuus on 200 oppituntia (oppitunnin pituudeksi lasketaan 45 minuuttia). Opetuksen sisältönä on opettajan tekemä ryhmäkohtainen vuosisuunnitelman sekä Tanssistudio Jamin laatima oppiainekuvaus, jotka toteuttavat opetushallituksen taiteen perusopetuksen tanssin opetussuunnitelman perusteiden sisältöä. Teema Jami Teema Jami opintoja voi kerryttää Jami 1 opintojen aikana tai niiden jälkeen. Opinnot koostuvat baletista, nykytanssista tai jazztanssista tai muusta Tanssistudion oman tarjonnan mukaisista vuosittain vaihtuvista omista opintokokonaisuuksista. Teemaopintoja voivat lisäksi olla esim. koreografia, esiintymistoiminta, projektiluontoiset kokonaisuudet, kehonhuolto, ravitsemus, akrobatia, karakteritanssi, katutanssit, improvisaatio, etniset tanssit sekä tanssi ja musiikki tietous. 5. OPETUKSEN TAVOITTEET JA KESKEISET SISÄLLÖT 5.1. Tavoitteet Yleisen oppimäärän opintojen aikana oppilas oppii ymmärtämään pitkäjänteisen työn merkityksen niin tanssinopiskelussa kuin muussakin elämässä. Opinnoissa kannustetaan oppilasta itseohjautuvuuteen ja omatoimisuuteen. Perehdytetään oppilas valitsemansa tanssilajin liikemateriaaliin ja tanssisanastoon sekä ymmärtämään, oman tanssilajinsa monimuotoisuuden ja sen koostumisen useista eri tekijöistä. Oppilaat saavuttavat tavoitteellisen ja määrätietoisen edistymisen opinnoissaan sekä hyvät tanssilliset perusvalmiudet. Oppilasta rohkaistaan seuraamaan tanssia yhtenä taiteen muotona laajassa kulttuurinkentässä myös oman oppilaitoksen ulkopuolella. Tarjotaan mielekäs harrastus taiteen näkökulmasta ja tuetaan terveellistä ja liikunnallista elämäntapaa. Tanssin yleisen oppimäärän opetus tukee oppilaan kokonaisvaltaista kasvua, luovuutta, taiteellista ilmaisukykyä ja kulttuurista osallisuutta. Oppilas saa tukea tanssissa tarvittavien valmiuksien omaksumisessa omista henkilökohtaisista ja kulttuurisista lähtökohdistaan käsin. Opintojen myötä oppilas oppii kiinnittämään huomiota kokonaisvaltaiseen hyvinvointiin ja terveelliseen elämäntapaan. Opetus kannustaa oppilasta osallistumaan erilaisiin tanssin ja muun taiteen

7 7 tapahtumiin ja esityksiin myös kuulijana ja katsojana. Opetus avartaa oppilaan käsitystä tanssin monimuotoisuudesta niin taiteena kuin kulttuurisena ja yhteiskunnallisena ilmiönä sekä tukee hänen kasvuaan sivistyneeksi, suvaitsevaksi ja jokaisen erilaisuutta kunnioittavaksi kansalaiseksi. Yleisen oppimäärän yhteisten opintojen tarkoituksena on tanssin perustaitojen kehittäminen. Opetuksessa huomioidaan jokaisen yksilölliset oppimisvahvuudet ja valmiudet ja lähtökohdat sekä oppilaan kulttuurinen tausta. Opinnot tarjoavat innostavia ja monipuolisia mahdollisuuksia taiteen tekemiseen ja kokemiseen sekä taiteesta nauttimiseen. Tavoitteena on oppimisen ilon, opiskelumotivaation ja luovan ajattelun edistäminen. Oppilasta kannustetaan ja ohjataan valitsemaan itselleen merkityksellisiä tapoja tehdä taidetta. Opetus tukee oppilaiden ajattelun taitojen ja monilukutaidon kehittymistä, taiteen ja tieteiden välisyyttä hyödyntämällä Tanssin varhaisiän opinnot Opetuksen tavoitteet Varhaisiän opintojen tehtävänä on antaa monipuolista ja tavoitteellista tanssin varhaiskasvatusta luovuutta ja ilmaisua kehittäen, motorista kehitystä ja itsenäistä ajattelua tukien. Opetuksen tehtävänä on herättää lapsen kiinnostus tanssia ja liikkumista kohtaan, tukea kokonaisvaltaista kasvua ja minäkuvan kehitystä sekä ilmaisutaitoa. Tanssillisia valmiuksia kartutetaan tutustumalla tanssin elementteihin kehoon, toimintaan, tilaan, dynamiikkaan ja sosiaalisiin suhteisiin monipuolisesti, elämyksiä korostaen Taito ja taide, opetuksen sisältö Lastentanssin opetus painottuu lapsen kokonaisvaltaiseen kehityksen tukemiseen. Perusliikunnan ja leikin avulla oppilaan itsetunto ja myönteinen minäkuva sekä liikunnallisuus ja karkeamotoriset taidot kehittyvät. Työtavoissa korostuvat liikkumisen ilo, omaan kehoon ja sen mahdollisuuksiin tutustuminen, luovuuden ja elämysten kokeminen, perinteen siirtäminen, tapa- ja tanssikasvatus. Eri tanssitekniikoiden aineksien sekä oman mielikuvituksen avulla johdatellaan lasta vähitellen tanssin maailmaan, monipuolisesti ja loogisesti. Erityisesti lapsen oma ilmaisu on tärkeässä asemassa vuotiaana tanssitaan yhdessä aikuisen kanssa, 4-6-vuotiaana tanssitunneilla tanssitaan ilman vanhempia Hyvinvointi ja kehollisuus Tavoitteena on, että oppilas oppii tuntemaan kehon osat ja liikkumisen periaatteet, aistimaan oman tilan, ympäröivän tilan ja tilan suhteessa muihin ryhmäläisiin. Opetus kehittää leikin ja perusliikunnan avulla lapsen kehon tietoisuutta sekä sen toimintamahdollisuuksia, voimaa ja liikkuvuutta sekä keskittymiskykyä Tanssin tuntemus, vuorovaikutus ja kulttuurinen osaaminen Varhaisiän opinnoissa oppilas tutustetaan eri tanssilajeihin korostaen kokemuksellista oppimista tarkkaillen ja kokeillen. Opinnoissa kannustetaan oppilasta seuraamaan esityksiä ja annetaan mahdollisuus tutustua tanssiteoksiin.

8 Esiintyminen Varhaisiän opinnoissa tutustutaan luontevaan esillä oloon ja esiintymiseen erilaisissa esiintymistiloissa ja tilanteissa. Jokainen Tanssistudio Jamin oppilas esiintyy vuosittain järjestettävässä tanssinäytöksessä ja muita esiintymistilanteita pyritään luomaan mahdollisuuksien mukaan. Oppilas oppii kehittämään omaa yksilöllistä luovuuttaan ja ilmaisukykyään sekä harjaannuttaa esiintymisvalmiuttaan. Oppilas oppii toimimaan ryhmässä yksilönä ja ryhmän jäsenenä sekä oppii tanssiteoksen valmistamiseen vaadittavia taitoja ja tietoja Tanssin yhteiset opinnot Opetuksen tavoitteet Yleisen oppimäärän yhteisten opintojen aikana luodaan perusta tanssin opiskelua varten ja opitaan ymmärtämään pitkäjänteisen työn merkitys niin tanssinopiskelussa kuin muussakin elämässä. Pyritään kannustamaan oppilasta itseohjautuvuuteen ja omatoimisuuteen. Tavoitteena on perehdyttää oppilas valitsemansa tanssilajin tai lajien keskeiseen perusliikemateriaaliin ja tanssisanastoon. Opetuksessa korostetaan luovuuden ja oman ilmaisun merkitystä sekä kehon ja tilan tuntemusta. Oppilaan kehonhallinnan kehittymisen myötä liikkeen hienomotoriikan hallinta korostuu. Tehtävänä on tavoitteellinen ja määrätietoinen edistyminen opinnoissa sekä hyvien tanssillisten perusvalmiuksien kehittyminen Taito ja taide, opetuksen sisällöt Tanssin yleisen oppimäärän yhteisten opintojen keskeisenä sisältönä ovat kokonaisvaltaista hyvinvointia ja turvallista harjoittelua tukevat harjoitteet kuten oikeaoppinen lämmittely ja palautuminen, kineettisiin liikeketjuihin ja kehon linjaukseen liittyvät harjoitteet. Fyysis-motorisia taitoja kehitetään monipuolisesti. Opinnot sisältävät tanssilajien liikesanastoa, motorisia taitoja, ilmaisua ja musiikin tulkintaa kehittäviä harjoitteita Hyvinvointi ja kehollisuus Tavoitteena on, että oppilas löytää tanssin ilon ja suhtautuu omaan kehoonsa luontevasti ja myönteisesti. Hän huomio kehonsa rakenteen ja liikkumisen periaatteet omassa tanssi-ilmaisussaan sekä oppii ymmärtämään fyysisten ominaisuuksien ja taitojen tasapuolisen kehittämisen merkitystä harjoittelussa. Opetus ohjaa terveisiin elämäntapoihin ja tietoisesti kehittää oppilaan myönteistä, luontevaa suhdetta kehoonsa. On tärkeä pystyä arvioimaan myös kehon vaatima palautumisaika sekä harjoittelun ja levon oikea suhde. Opetuksessa painotetaan tietoisuutta terveellisen ja riittävän ravinnonsaannin merkityksestä kasvavalle nuorelle. Oppilas oppii kunnioittamaan omaa ja muiden kehollista ilmaisua ja antaa tilaa toisille suhteuttaen oman liikkumisensa tilassa Tanssin tuntemus, vuorovaikutus ja kulttuurinen osaaminen Tavoitteena on, että oppilas oppii toimimaan rakentavasti ryhmän jäsenenä, tuo ryhmätyöskentelyyn oman panoksensa sekä arvostaa ja kunnioittaa toisten yksilöllisyyttä ja näkemyksiä. Tavoitteena on kehittää oppilaan kulttuurista osaamista ja vuorovaikutustaitoja. Oppilas oppii pääpiirteittäin suomalaisen ja länsimaisen taidetanssin kehittymisen keskeiset vaiheet ja avartaa käsitystään tanssista tutustumalla tanssin eri muotoihin ja lajeihin tarkkailemalla ja kokeilemalla niitä. Oppilas harjaantuu antamaan ja vastaanottamaan rakentavaa palautetta ja osaa sanallistaa

9 9 kokemuksiaan tanssista ja taiteesta Esiintyminen Opintoihin kuuluu keskeisesti esiintyminen. Oppilas harjaantuu toimimaan erilaisissa esiintymistilanteissa ja ympäristöissä. Jokainen Tanssistudio Jamin oppilas esiintyy vuosittain järjestettävässä tanssinäytöksessä. Esiintymisen lisäksi rohkaisemme oppilaita seuraamaan tanssia yhtenä taiteen muotona laajassa kulttuurinkentässä, myös oman oppilaitoksen ulkopuolella. Oppilas saa tilaisuuksia oman taiteellisen prosessin toteuttamiseen ja esiintuomiseen vuosittain järjestettävissä Omat Tanssit illoissa Teemaopinnot Opetuksen tavoitteet Tanssin teemaopintojen tarkoituksena on yhteisissä opinnoissa hankittujen taitojen ja valmiuksien laajentaminen. Opetuksessa otetaan huomioon oppilaiden erilaiset vahvuudet ja kiinnostuksen kohteet, paikalliset resurssit, ajankohtaiset ilmiöt sekä alueen väestöllinen ja kulttuurinen kehitys. Tavoitteena on avata ja monipuolistaa tanssin taiteen perusopetuksen sisältöjä siten, että kaikilla esimerkiksi sukupuoleen tai etniseen taustaan katsomatta on mahdollisuus kokea osallisuutta suhteessa opetuksen sisältöihin ja tarjontaan. Tanssistudio Jami tarjoaa oppilaiden valittavaksi keskenään erilaisia tanssin teemaopintojen opintokokonaisuuksia Taito ja taide, opetuksen sisällöt Teemaopintojen keskeisenä sisältönä ovat kokonaisvaltaista hyvinvointia ja turvallista harjoittelua tukevat harjoitteet. Lisätään ja syvennetään tietoutta tanssilajien liikesanastoon, motorisiin taitoihin, ilmaisuun ja musiikin tulkintaan. Teemaopinnot mahdollistavat monipuolisen tutkimusmatkan tanssiin opetuksen tarjonnan kautta. Ne lisäävät oppilaiden luovuutta, taiteellista ja taiteidenvälistä osaamista sekä vuorovaikutusta. Opintojen aikana oppilaat saavat tilaisuuksia harjoitella esiintymistä ja esiintymistilanteiden suunnittelua Hyvinvointi ja kehollisuus Tavoitteena on, että oppilas haasta kehollisuutensa omassa tanssi-ilmaisussaan sekä oppii ymmärtämään fyysisten ominaisuuksien ja taitojen tasapuolisen kehittämisen merkitystä harjoittelussa. Opetus ohjaa terveisiin elämäntapoihin ja tietoisesti kehittää oppilaan myönteistä, luontevaa suhdetta kehoonsa. On tärkeä pystyä arvioimaan myös kehon vaatima palautumisaika sekä harjoittelun ja levon oikea suhde. Opetuksessa painotetaan tietoisuutta terveellisen ja riittävän ravinnonsaannin merkityksestä kasvavalle nuorelle. Oppilas oppii kunnioittamaan omaa ja muiden kehollista ilmaisua ja antaa tilaa toisille suhteuttaen oman liikkumisensa tilassa Tanssin tuntemus, vuorovaikutus ja kulttuurinen osaaminen Tavoitteena on kehittää oppilaan kulttuurista osaamista ja vuorovaikutustaitoja. Oppilas oppii pääpiirteittäin suomalaisen ja länsimaisen taidetanssin kehittymisen keskeiset vaiheet ja avartaa käsitystään tanssista tutustumalla tanssin eri muotoihin ja lajeihin tarkkailemalla ja kokeilemalla niitä. Oppilas harjaantuu antamaan ja vastaanottamaan rakentavaa palautetta ja osaa sanallistaa kokemuksiaan tanssista ja taiteesta. Oppilas harjaantuu tanssimaan yksin ja ryhmässä ja osallistuu

10 10 aktiivisesti ja rakentavasti ryhmän toimintaan Esiintyminen Opintoihin kuuluu keskeisesti esiintyminen. Oppilas harjaantuu toimimaan erilaisissa esiintymistilanteissa ja ympäristöissä. Oppilas osaa ottaa vastuun omasta esiintymisestään ja valmistautuu tilanteisiin itsenäisesti. Jokainen Tanssistudio Jamin oppilas esiintyy vuosittain järjestettävässä tanssinäytöksessä. Teemaopintoihin voi kuulua mahdollisuus olla mukana yhteistyöproduktiossa muiden kulttuuristen tahojen kanssa. Lisäksi muita esiintymistilanteita tarjotaan mahdollisuuksien mukaan. Oppilasta rohkaistaan seuraamaan tanssia yhtenä taiteen muotona laajassa kulttuurinkentässä, myös oman oppilaitoksen ulkopuolella. Oppilas saa tilaisuuksia oman taiteellisen prosessin toteuttamiseen ja esiintuomiseen vuosittain järjestettävissä Omat Tanssit illoissa Aikuisopinnot Aikuisopintojen tehtävänä on tarjota jo aikuisiässä oleville tanssitaiteesta kiinnostuneille mahdollisuus opiskella tanssia perusopetussuunnitelman mukaisesti. Tavoitteena on tarjota aikuiselle mielekäs harrastus taiteen näkökulmasta ja tukea terveellistä ja liikunnallista elämäntapaa. Opetuksen tavoitteet ja keskeiset sisältö-alueet ovat samat kuin lasten ja nuorten opinnoissa. 6. OPPILAAN HENKILÖKOHTAISEN OPETUSSUUNNITELMAN LAATIMINEN Mikäli oppilas ei kykene opiskelemaan oppilaitoksen opetussuunnitelman mukaisesti, oppilaalle voidaan laatia henkilökohtainen opetussuunnitelma, jonka tavoitteet vastaavat oppilaan opiskeluedellytyksiä yksilöllisesti. Henkilökohtaisessa opetussuunnitelmassa määritellään opiskelun tavoitteet, opiskeluaika, opetuksen toteuttamistapa, tarvittavat tukitoimet, mahdolliset suoritukset ja arviointi menettely. 7. OPETUSJÄRJESTELYT 7.1. Oppilaaksi ottaminen Oppilaita otetaan ilmoittautumisjärjestyksessä ja heidät jaetaan iän ja taitotason mukaan opetusryhmiin. Vuosittain vapautuville oppilaspaikoille otetaan uusia oppilaita ja muualla tanssiopintonsa aloittaneita, jotka pyritään sijoittamaan tasonsa mukaisiin ryhmiin. Opetusta järjestetään lapsille ja nuorille ikäryhmissä 0-20 vuotta. Aikuisille on omat opintoryhmänsä Muualla suoritettujen opintojen hyväksilukeminen Oppilaan esittäessä hyväksyttävän todistuksen muualla suoritetuista taiteen perusopetuksen opinnoista, voidaan ne soveltuvin osin lukea hyväksi tanssin oppimäärää suoritettaessa. Rehtorin luvalla voidaan yleisen oppimäärän opetukseen ottaa sellainen oppilas, joka osoittaa lahjakkuutta tai erityistä motivaatiota, vaikka oppilaalla ei olisi aiempia tanssiopintoja.

11 11 Siirtyminen yleisestä oppimäärästä laajaan oppimäärän tai päinvastoin on mahdollinen. Nämä tilanteet arvioidaan tapauskohtaisesti. Tarvittaessa oppilaalle laaditaan henkilökohtainen opetussuunnitelma Vapaa-oppilaaksi ottaminen Vapaa-oppilaspaikkoja voidaan myöntää koulun resurssien mukaan. Vapaa-oppilaaksi hakeminen tapahtuu kirjallisesti ja paikan saamisesta päättää rehtori yhdessä opettajakunnan kanssa. Tanssistudio Jami on yhteistyössä myös paikallisten järjestöjen, kuten Pelastakaa lapset ry:n kanssa sekä Imatra Dance ry:n kanssa. Näiden järjestöjen kautta on oppilailla mahdollista hakea tukea lukukausimaksuun sekä tanssivarusteiden hankintaan. 8. YHTEISTYÖ JA VERKOSTOT 8.1. Yhteistyö kodin kanssa Yhdyssiteenä oppilaiden huoltajien ja Tanssistudio Jamin välillä toimivat oppilaille jaettavat tiedotteet, avoimien ovien tunnit ja vanhempainvartit. Lisäksi tarvittaessa järjestetään keskustelu mahdollisuus opettajan ja vanhempien välille. Vanhempien kiinnostuminen lapsen ja nuoren tanssimisesta vahvistaa oppilaan sitoutumista ja tukee hänen henkistä ja fyysistä kasvuaan. Vanhempia kannustetaan osallistumaan avoimien ovien tuntien ja näytösten seuraamiseen Yhteistyö eri toimialojen kanssa Pyrimme tekemään yhteistyötä muiden taiteen perusopetusta järjestävien koulujen kanssa niin omassa kuin naapurikaupungeissakin. Tanssistudio Jami on mukana toteuttamassa kaupungin peruskoulujen kulttuurikasvatussuunnitelmaa Kulttuuripolkua, sekä tiiviissä yhteistyössä Imatra Dance ry:n kanssa. Tanssistudio Jami on Suomen tanssioppilaitosten liiton sekä DaCi Finland ry:n jäsen. Luontevia yhteistyötahoja ovat mm: Imatran kaupunki, musiikkiopisto, ammattitanssiryhmät, peruskoulujen ala- ja yläasteet sekä lukio, päiväkodit, paikalliset urheiluseurat, nuorisotoimi, seurakunta, nuorisojärjestöt, teatteri ja liikeyritykset. 9. ARVIOINTI 9.1. Arvioinnin tehtävä Arvioinnin tehtävänä on ohjata oppilaan oppimista, tukea hänen edistymistään opinnoissa ja kehittää hänen edellytyksiään itsearviointiin. Palautteella ohjataan oppilasta omien tavoitteiden suuntaiseen opiskeluun sekä oman oppimisprosessin ymmärtämiseen. Oppilaan työskentelyä arvioidaan monipuolisesti. Arviointi on oppimiseen kannustavaa, oikeudenmukaista ja eettisesti kestävää.

12 Arvioinnin tavoitteet Oppilaan oppimista ohjataan ja arvioidaan monipuolisesti oppimisprosessin eri vaiheissa. Arviointi ja sen pohjalta annettava jatkuva palaute on vuorovaikutteista ja edistää oppilaiden osallisuutta. Oppilaita ohjataan oman oppimisen pohdintaan itsearviointi- ja vertaisarviointitaitoja kehittämällä. Oppilaita rohkaistaan havainnoimaan omaa ja yhteistä työskentelyä sekä antamaan rakentavaa palautetta. Arvioinnin tarkoituksena on tukea oppilaan tanssillista kehitystä ja rohkaista häntä pitkäjänteiseen ja suunnitelmalliseen tanssinharrastukseen. Pyrkimyksenä on tukea oppilaan itsetuntoa ja tanssivalmiuksien kehitystä sekä halua kehittää itseään tanssijana. Arviointimenetelmien tulee tukea oppimista ja mitata asetettujen tavoitteiden saavuttamista. Arviointi opintojen aikana perustuu opetussuunnitelmassa kuvattuihin yleisen oppimäärän opintokokonaisuuksien tavoitteisiin. Tärkeää on, että arviointi kohdistuu aina oppilaan toimintaan, ei hänen ominaisuuksiinsa. Arviointia suoritetaan jatkuvasti opetustilanteessa sekä tasaisesti opintojen aikana, se perustuu aina oppilaan ja opettajan väliseen luottamukseen Arvioinnin sisältö Oppilasta perehdytetään taiteenalan arvioinnin periaatteisiin ja käytäntöihin. Oppilaalle ja hänen huoltajalleen annetaan tietoa vuoden aikana suoritetuista opintokokonaisuuksista lukuvuositodistuksella. Yleisen oppimäärän arvioinnin tarkoituksena on tukea oppilasta vuorovaikutustaitojen sekä tanssija ilmaisutaitojen kehittämisessä sekä vahvistaa oppilaan itse- ja vertaisarviointitaitoja. Arvioinnin kohteena ovat esimerkiksi aktiivisuus, ahkeruus, läsnäolo, keskittyminen, oma-aloitteisuus, tanssitekniikka, lajitieto, ilmaisu ja ryhmätyöskentelytaidot sekä hyvinvointi ja kehollisuus, vuorovaikutus ja kulttuurinen osaaminen, taito ja taide ja esiintyminen. Arviointi menetelmiä ovat mm. tunneilla annettava palaute, oppilaan itsearviointi, ryhmän sisäinen arviointi sekä kehittämis- ja palautekeskustelut ryhmässä. Arviointi on säännöllistä ja oppilas saa palautetta oppimisestaan jatkuvasti oppimistilanteissa. Oppilaalle annetaan taiteen perusopetuksen yleisen oppimäärän päättötodistus sen jälkeen, kun hän on suorittanut sekä yleisen oppimäärän yhteiset opinnot että teemaopinnot Oppilaitoksen itsearviointi ja toiminnan kehittäminen Arviointia suoritetaan säännöllisesti asiakastyytyväisyyskyselyillä, opettajien kokouksissa, kehityskeskusteluissa ja suunnitelupalavereissa. Oppilaitoksen arvioinnista tiedotetaan tarvittaessa oppilaille ja huoltajille. Koulutuksen järjestäjä arvioi antamaansa koulutusta ja osallistuu toimintansa ulkopuoliseen arviointiin. Opetussuunnitelman toteutumista seurataan ja sitä edelleen kehitetään osana koulun toimintaa ja tulevaisuutta.

13 TODISTUKSET Päättötodistus on virallinen asiakirja, jonka sisällössä tulee noudattaa opetussuunnitelman perusteita. Oppilas saa päättötodistuksen ja arvioinnin suoritettuaan tanssin yleisen oppimäärän yhteiset opinnot ja teemaopinnot. Opintojen suorittaminen ja siten myös todistuksen saaminen edellyttää oppilaan aktiivista osallistumista opetukseen. Taiteen perusopetuksen yleisen oppimäärän päättötodistus voi sisältää liitteitä. Taiteen perusopetuksen yleisen oppimäärän päättötodistus Taiteen perusopetuksen yleisen oppimäärän päättötodistuksen tulee sisältää seuraavat asiat: todistuksen nimi koulutuksen järjestäjän nimi oppilaitoksen nimi taiteenala oppilaan nimi ja henkilötunnus opiskeluaika vuosina oppilaan suorittamat yleisen oppimäärän yhteiset opinnot kunkin opintokokonaisuuden nimi ja laajuus oppilaan suorittamat yleisen oppimäärän teemaopinnot kunkin opintokokonaisuuden nimi ja laajuus rehtorin allekirjoitus ja oppilaitoksen leima päivämäärä, jolloin kaupunki/kunta on hyväksynyt Tanssistudio Jamin taiteen perusopetuksen järjestäjäksi sekä päivämäärä jolloin kaupunki/kunta on hyväksynyt taiteen perusopetuksen yleisen oppimäärän opetussuunnitelman merkintä, että koulutus on toteutettu Opetushallituksen päättämien taiteen perusopetuksen yleisen oppimäärän opetussuunnitelman perusteiden 2017 mukaisesti. Oppilaalle annetaan pyydettäessä osallistumistodistus suorittamistaan taiteenalan yleisen oppimäärän opinnoista, jos opinnot keskeytyvät tai oppilas tarvitsee niitä muusta syystä. Osallistumistodistus voi sisältää liitteitä.

14 14 TASA-ARVO JA YHDENVERTAISUUS SUUNNITELMA Tämä on Tanssistudio Jamin toiminnan kehittämiseen tähtäävä tasa-arvo- ja yhdenvertaisuussuunnitelma. Tanssikoulu sitoutuu edistämään tasa-arvoa ja yhdenvertaisuutta sekä ehkäisemään syrjintää kaikessa toiminnassaan. 1. Tasa-arvo ja yhdenvertaisuussuunnitelman tarkoitus Tasa-arvo tarkoittaa samanarvoisuutta. Kaikilla työpaikoilla, joissa on vähintään 30 työntekijää, on ollut tasa-arvoa koskeva suunnitteluvelvollisuus vuodesta Tasa-arvolain (1986) kokonaisuudistus vuonna 2005 toi tämän velvoitteen oppilaitoksille. Tasa-arvolain muutos vuonna 2014 toi suunnitteluvelvoitteen kaikille opetuksen ja koulutuksen järjestäjille ja uusi Yhdenvertaisuuslaki (2014) yhdenvertaisuutta koskevan suunnitteluvelvoitteen opetuksen ja koulutuksen järjestäjille. Tasa-arvolain päämäärä on estää sukupuoleen perustuva syrjintä ja edistää naisten ja miesten välistä tasa-arvoa sekä tässä tarkoituksessa parantaa naisten asemaa erityisesti työelämässä. Lain tarkoituksena on myös estää sukupuoli-identiteettiin tai sukupuolen ilmaisuun perustuva syrjintä. (Tasa-arvolaki 1-3 ) Tasa-arvolain mukaan opetusta tai koulutusta järjestävän on huolehdittava siitä, että tytöillä ja pojilla ja naisilla ja miehillä on samat mahdollisuudet koulutukseen ja ammatilliseen kehitykseen ja että opetus, tutkimus ja oppiaineisto tukevat tasa-arvolain tarkoituksen toteutumista. Tasa-arvoa edistetään koulutuksessa ja opetuksessa lasten ikä ja kehitys huomioon ottaen. (Tasa-arvolaki 5 ) 2. Yhdenvertaisuus laajentaa tasa-arvon käsitettä Kun tasa-arvon käsite viittaa arkikielessä useimmin sukupuolten väliseen tasa-arvoon, yhdenvertaisuus laajentaa tasa-arvon käsitettä. Yhdenvertaisuus tarkoittaa perustuslain kuudennessa pykälässä kaikkien kansalaisten tasa-arvoista kohtelua, kaikkien yhdenvertaisuutta lain edessä ja sitä, ettei ketään saa ilman hyväksyttävää perustetta asettaa eriarvoiseen asemaan henkilöön liittyvän syyn perusteella. (Perustuslaki 6 ) Yhdenvertaisuuslain (6 ) mukaan koulutuksen järjestäjän on arvioitava yhdenvertaisuuden toteutumista toiminnassaan, ryhdyttävä tarvittaviin toimenpiteisiin yhdenvertaisuuden toteutumisen edistämiseksi ja huolehdittava siitä, että tanssikoululla on suunnitelma tarvittavista toimenpiteistä yhdenvertaisuuden edistämiseksi. Yhdenvertaisuuslain tarkoitus on edistää yhdenvertaisuutta, ehkäistä syrjintää ja tehostaa syrjinnän kohteeksi joutuneen oikeusturvaa. (Yhdenvertaisuuslaki 1 ) Yhdenvertaisuussuunnittelun päämäärä on syrjinnän tunnistaminen, siihen puuttuminen, toiminnan ja käytäntöjen yhdenvertaisuusvaikutusten arviointi, yhdenvertaisuutta edistävien toimenpiteiden toteuttaminen ja osallisuuden lisääminen. (Yhdenvertaisuussuunnittelun opas. Sisäasiainministeriö 2010, 14.)

15 15 3. Tasa-arvon vastakohta on eriarvoisuus Tasa-arvon vastakohta on eriarvoisuus ja eriarvoinen kohtelu voi olla syrjintää. Syrjintää on se, kun henkilöä tai ryhmää kohdellaan eri tavoin kuin muita jonkin ominaisuuden perusteella ilman, että kohtelulle on hyväksytty oikeutus, kuten ikäraja äänestettäessä. Syrjintä voi olla tahallista tai tahatonta. Se voi olla suunnitelmallista ja harkittua tai se voi johtua tavoista tai käytännöistä, joihin ei ole kiinnitetty huomiota. On esimerkiksi totuttu puhumaan tai toimimaan tavoilla, jotka loukkaavat, vähättelevät tai sulkevat pois toisia. Monenlaiset käytännöt ja rakenteet voivat ylläpitää ja tuottaa eriarvoisuutta. Siksi koulun kaikkia käytäntöjä, toimintatapoja ja oppiaineistoja on arvioitava tasa-arvo- ja yhdenvertaisuusnäkökulmasta. Tasa-arvolaissa mainitut syrjintäperusteet ovat sukupuoli ja sukupuolivähemmistöön kuuluminen. Sen mukaan syrjintää ovat välitön syrjintä, välillinen syrjintä, seksuaalinen ja sukupuoleen perustuva häirintä. (Tasa-arvolaki 7 ) Yhdenvertaisuuslaissa mainitut syrjintäperusteet ovat ikä, alkuperä, kansalaisuus, kieli, uskonto, vakaumus, mielipide, poliittinen toiminta, ammattiyhdistystoiminta, perhesuhteet, terveydentila, vammaisuus, seksuaalinen suuntautuminen ja muu henkilöön liittyvä syy. (Yhdenvertaisuuslaki 8 ) Perustuslaissa syrjintä on kielletty kaikilla henkilöön liittyvillä perusteilla. (Perustuslaki 6 ) 4. Tämä on syrjintää Välitöntä syrjintää on yksilön tai ryhmän kohteleminen eri tavoin kuin muita ilman hyväksyttävää perustetta. Välillistä eli epäsuoraa syrjintää on näennäisesti puolueeton käytäntö, tieto tai toimintatapa, joka asettaa toisen tai toiset muita heikompaan asemaan. Piilosyrjintää ovat vähättely, poissulkeminen, tuen puute ja sivuuttaminen. Rakenteellista syrjintää on ajattelu, ettei syrjiviä käytäntöjä voi muuttaa. Moniperusteisessa syrjinnässä yksilöä tai ryhmää syrjitään monella eri perusteella. Häirintä ja epäasiallinen kohtelu ovat syrjintää. Ohje tai käsky syrjiä on syrjintää. Vastatoimet ovat syrjintää: jokaisella on oikeus vedota syrjinnän vastaiseen säädäntöön ilman, että siitä on hänelle haittaa. Esteettömyys tarkoittaa fyysisen, psyykkisen ja sosiaalisen ympäristön toteutumista niin, että jokainen voi ominaisuuksistaan huolimatta toimia yhdenvertaisesti muiden kanssa.

16 16 5. Toiminta syrjintä- ja häirintätapauksissa Tasa-arvokyselyn ja opettajien kanssa käydyn keskustelun perusteella koulu sitoutuu seuraaviin tavoitteisiin ja toimenpiteisiin: Puhutaan Ensimmäinen tavoite ja toimenpide on puhua enemmän tasa-arvosta ja yhdenvertaisuudesta. Tarvitaan luontevaa, avointa keskustelua tasa-arvosta ja yhdenvertaisuudesta sekä niiden pohtimista yhteisesti. Koulun kaikkia käytäntöjä, toimintatapoja ja oppiaineistoja tulee arvioida tasa-arvo- ja yhdenvertaisuusnäkökulmasta. Edistävätkö tavat, käytännöt ja aineistot samanarvoisuuden toteutumista vai estävätkö ne sitä? Puututaan Toinen tavoite ja toimenpide on puuttua eriarvoiseen kohteluun herkemmin, nimetä se ja saattaa kaikkien tietoon kenelle kertoa, jos tulee kohdelluksi tasa-arvon tai yhdenvertaisuuden vastaisesti: oppilaat kertovat opettajalle tai rehtorille, opettaja ja muu henkilöstön jäsen rehtorille tai johtokunnalle, rehtori johtokunnalle. Opettajan, rehtorin ja johtokunnan tehtävä on lopettaa eriarvoinen kohtelu. Jos eriarvoinen kohtelu jatkuu, tulee asia kertoa johtokunnalle. Erityistä huomiota kiinnitetään seksuaaliseen ja sukupuolen perusteella tapahtuvaan häirintään: Häirintä luo kiusallisen, leimaavan, halventavan, nöyryyttävän tai uhkaavan ilmapiirin. Häirintä voi olla sanallista, sanatonta tai fyysistä. Se loukkaa yksityisyyttä tai koskemattomuutta. Älä hyväksy häirintää. Jos huomaat tai koet häirintää, osoita ettet hyväksy sitä. Sano esimerkiksi, ettei noin voi tai saa sanoa. Älä ole hiljaa tilanteessa, jossa sinuun tai johonkin toiseen kohdistuu häirintää. Jos häirintä ei lopu heti, kerro opettajalle tai rehtorille. Jos he eivät toimi, kerro suoraan johtokunnalle. Älä jää pohtimaan asiaa yksin. Vaikka kiusaaminen ja häirintä ovat usein ryhmäilmiöitä ja niistä tiedetään laajasti, niistä vaietaan. Vaikeneminen voi osoittaa hyväksymistä, välinpitämättömyyttä ja alistumista. Kerro koulu- tai työtovereillesi kokemuksestasi tai havainnoistasi. Puhu niistä. Osoita että välität. Muututaan Kolmas tavoite ja toimenpide on seurata tanssikoulua ja yhteiskunnallista tasa-arvo- ja yhdenvertaisuuskeskustelua ja tiedottaa siitä. Tarvitaan luotettavaa, ajantasaista tietoa tasa-arvosta ja yhdenvertaisuudesta. Tieto lisää tasa-arvoa ja tietämättömyys ylläpitää eriarvoisuutta. Koulun työyhteisö vastaa tasaarvotyön suunnittelusta ja seurannasta ja tiedottaa siitä tarvittaessa. Tasa-arvo- ja yhdenvertaisuussuunnitelman tarkistus ja toteutumisen seuranta on vuosittain tammikuussa.

17 17 Hyväksyminen ja uusiminen Uusi tasa-arvo- ja yhdenvertaisuussuunnitelma tehdään vuonna Imatralla Lapsen oikeuksien sopimus (YK) Seksuaalikasvatuksen standardit Euroopassa (Maailman terveysjärjestö WHO) Tasa-arvolaki Yhdenvertaisuuslaki

18 OPINTOJEN RAKENNE TANSSISTUDIO JAMI VARHAISIÄN OPINNOT 0-6 VUOTIAAT Kaikille yhteiset opinnot 18 TANSSIKOULU 7-8 VUOTIAAT JAMI 1 Kaikille yhteiset opinnot 200 tuntia Laaja oppimäärä 9-12 vuotiaat Yleinen oppimäärä 9-14 vuotiaat JAMI 2 Laaja oppimäärä vuotiaat 500 tuntia JAMI 3 Laaja oppimäärä Syventävät opinnot ja päättötyö 500 tuntia Teema Jami Yleinen oppimäärä 200 tuntia Laaja oppimäärä Kurssimuotoiset lajia syventävät opinnot Yleinen oppimäärä on Tanssikoulu, Jami 1 ja Teema Jami yht.500 h Laaja oppimäärä on Tanssikoulu, Jami 1,2,3 ja Teema Jami yht.

ILMAJOEN TANSSIKOULU

ILMAJOEN TANSSIKOULU ILMAJOEN TANSSIKOULU Ilmajoen tanssikoulu Taiteen perusopetuksen yleisen oppimäärän opetussuunnitelma, Tanssi 2018 1 SISÄLTÖ 1. Ilmajoen tanssikoulun toiminta, tehtävät ja arvot 2. Opetuksen tavoite, oppimisympäristö

Lisätiedot

TASA-ARVO- JA YHDENVERTAISUUSSUUNNITELMA VIEREMÄN KUNNAN PERUSOPETUS JA VIEREMÄN LUKIO

TASA-ARVO- JA YHDENVERTAISUUSSUUNNITELMA VIEREMÄN KUNNAN PERUSOPETUS JA VIEREMÄN LUKIO TASA-ARVO- JA YHDENVERTAISUUSSUUNNITELMA 2017-2019 VIEREMÄN KUNNAN PERUSOPETUS JA VIEREMÄN LUKIO 1 LÄHTÖKOHDAT Tämä suunnitelma on osa Vieremän kunnan tasa-arvo- ja yhdenvertaisuussuunnitelmaa. Tasa-arvoa

Lisätiedot

Yleisten osien valmistelu

Yleisten osien valmistelu Taiteen perusopetuksen opetussuunnitelman perusteet Yleisten osien valmistelu Alustavien luonnosten tarkastelua Taiteen perusopetuksen opetussuunnitelman perusteiden uudistaminen 15.4.2016 Opetushallitus

Lisätiedot

Limingan seudun musiikkiopisto Opetussuunnitelma 2012

Limingan seudun musiikkiopisto Opetussuunnitelma 2012 1 Limingan seudun musiikkiopisto Opetussuunnitelma 2012 Taiteen perusopetus, lasten tanssi- ja balettiopetus Yleinen oppimäärä Limingan kunta Sivistyslautakunta Voimassa 1.8.2012 alkaen 2 1. Toiminta-ajatus

Lisätiedot

Tanssin yleinen ja laaja. oppimäärä. Eija Kauppinen, Opetushallitus

Tanssin yleinen ja laaja. oppimäärä. Eija Kauppinen, Opetushallitus Tanssin yleinen ja laaja oppimäärä Eija Kauppinen, Opetushallitus Aluehallintovirasto, Pohjois-Suomi Taiteen perusopetus ja uusi OPS Muhos, 20.10.2017 Tanssin laaja ja yleinen oppimäärä Perusteiden taiteenalakohtaisten

Lisätiedot

Apollon Yhteiskoulun toiminnallinen tasa-arvo- ja yhdenvertaisuussuunnitelma Hyväksytty Apollon Yhteiskoulun johtokunnassa 20.9.

Apollon Yhteiskoulun toiminnallinen tasa-arvo- ja yhdenvertaisuussuunnitelma Hyväksytty Apollon Yhteiskoulun johtokunnassa 20.9. 1 Apollon Yhteiskoulun toiminnallinen tasa-arvo- ja yhdenvertaisuussuunnitelma 2016 Hyväksytty Apollon Yhteiskoulun johtokunnassa 20.9.2016 2 Sisällys 1. Tasa-arvon käsite ja tasa-arvolaki 2. Yhdenvertaisuuden

Lisätiedot

Keski Uudenmaan kristillisen koulun yhdenvertaisuussuunnitelma

Keski Uudenmaan kristillisen koulun yhdenvertaisuussuunnitelma Keski Uudenmaan kristillisen koulun yhdenvertaisuussuunnitelma 2016 2018 Johdanto: Keski Uudenmaan kristillisen koulun ja päiväkodin kannatusyhdistys ry ylläpitää perusopetusta antavaa koulua sekä kolmea

Lisätiedot

1. OPPILAITOKSEN TOIMINTA-AJATUS

1. OPPILAITOKSEN TOIMINTA-AJATUS 1 1. OPPILAITOKSEN TOIMINTA-AJATUS Tanssistudio Jami on tanssioppilaitos, jonka tehtävänä on järjestää tanssitaiteen laajaa perusopetusta ja edistää eri taiteenalojen välistä yhteistyötä Imatralla ja lähikunnissa.

Lisätiedot

Tasa-arvo- ja yhdenvertaisuussuunnitelma. Rauman musiikkiopisto

Tasa-arvo- ja yhdenvertaisuussuunnitelma. Rauman musiikkiopisto Tasa-arvo- ja yhdenvertaisuussuunnitelma Rauman musiikkiopisto Sivistysvaliokunta, kesäkuu 2018 SISÄLTÖ 1. Tasa-arvo- ja yhdenvertaisuussuunnitelman tarkoitus. 3 2. Tasa-arvoon ja yhdenvertaisuuteen liittyvä

Lisätiedot

PORVOON KAUPUNKI. yleisen oppimäärän

PORVOON KAUPUNKI. yleisen oppimäärän PORVOON KAUPUNKI Taiteen perusopetuksen yleisen oppimäärän opetussuunnitelma Porvoon kaupunki / Sivistyslautakunta 4.9.2007 1. TOIMINTA-AJATUS... 2 2. ARVOT JA OPETUKSEN YLEISET TAVOITTEET, OPPIMISKÄSITYS,

Lisätiedot

Keskustan alakoulu. Keskustan alakoulun tasaarvo- ja yhdenvertaisuussuunnitelma

Keskustan alakoulu. Keskustan alakoulun tasaarvo- ja yhdenvertaisuussuunnitelma Keskustan alakoulu Keskustan alakoulun tasaarvo- ja yhdenvertaisuussuunnitelma 2017 1 Sisällys 1. Johdanto 2 1.1 Tasa-arvolaki velvoittaa suunnitteluun 2 1.2 Yhdenvertaisuus laajentaa tasa-arvon käsitettä

Lisätiedot

Tasa-arvo- ja yhdenvertaisuussuunnitelma Tervon yhtenäiskoulu

Tasa-arvo- ja yhdenvertaisuussuunnitelma Tervon yhtenäiskoulu Tasa-arvo- ja yhdenvertaisuussuunnitelma 2017-2019 Tervon yhtenäiskoulu Sisällys 1. Tasa-arvo- ja yhdenvertaisuussuunnitelman laadintavelvoite... 2 2. Tasa-arvo- ja yhdenvertaisuussuunnitelman tavoite...

Lisätiedot

Tasa-arvo- ja yhdenvertaisuussuunnitelma Puumalan yhtenäiskoulu

Tasa-arvo- ja yhdenvertaisuussuunnitelma Puumalan yhtenäiskoulu Hyvinvointilautakunta 20.3.2017 19 LIITE NRO 1 Tasa-arvo- ja yhdenvertaisuussuunnitelma 2017-2019 Puumalan yhtenäiskoulu Sisällys 1 Tasa-arvo- ja yhdenvertaisuussuunnitelma... 3 1.1 Tasa-arvo- ja yhdenvertaisuussuunnitelman

Lisätiedot

Miksi oppilaitoksen tulee edistää tasa-arvoa ja yhdenvertaisuutta?

Miksi oppilaitoksen tulee edistää tasa-arvoa ja yhdenvertaisuutta? Miksi oppilaitoksen tulee edistää tasa-arvoa ja yhdenvertaisuutta? Mitä on se suunnitelmallinen tasa-arvoa ja yhdenvertaisuutta edistävä työ, jota oppilaitosten odotetaan tekevän? Miko Lempinen, ylitarkastaja

Lisätiedot

Nurmijärven tanssiopisto SYVENTÄVÄT OPINNOT

Nurmijärven tanssiopisto SYVENTÄVÄT OPINNOT Nurmijärven tanssiopisto SYVENTÄVÄT OPINNOT SYVENTÄVÄT OPINNOT Kaikki oppilaat, jotka tällä hetkellä suorittavat syventäviä opintoja NTO:ssa SUORITTAVAT VIELÄ VANHAN OPETUSSUUNNITELMAN TUNTIMÄÄRIÄ: Laaja

Lisätiedot

Kuopion Tanssistudion tasa-arvo- ja yhdenvertaisuussuunnitelma

Kuopion Tanssistudion tasa-arvo- ja yhdenvertaisuussuunnitelma Kuopion Tanssistudion tasa-arvo- ja yhdenvertaisuussuunnitelma Johdanto Laki naisten ja miesten välisestä tasa-arvosta velvoittaa oppilaitoksia laatimaan tasa-arvosuunnitelman. Yhdenvertaisuuslaki edellyttää,

Lisätiedot

Opetussuunnitelmajärjestelmä ja opetussuunnitelman perusteet

Opetussuunnitelmajärjestelmä ja opetussuunnitelman perusteet SISÄLTÖ 1. OPETUSSUUNNITELMA................................. 1 1.1. Opetussuunnitelmajärjestelmä ja opetussuunnitelman perusteet..... 2 1.2. Opetussuunnitelman laatiminen.......................... 2 1.3.

Lisätiedot

OPETUSSUUNNITELMA TANSSIN LAAJA OPPIMÄÄRÄ 2018

OPETUSSUUNNITELMA TANSSIN LAAJA OPPIMÄÄRÄ 2018 OPETUSSUUNNITELMA TANSSIN LAAJA OPPIMÄÄRÄ 2018 Johtokunta 26.9.2018 1 SISÄLLYSLUETTELO 1. TOIMINTA-AJATUS 2 1.1. Tanssin laajan oppimäärän tehtävä ja arvot 2 1.2. Oppimiskäsitys, oppimisympäristö ja työtavat

Lisätiedot

Esi- ja perusopetuksen tasa-arvo- ja yhdenvertaisuussuunnitelma

Esi- ja perusopetuksen tasa-arvo- ja yhdenvertaisuussuunnitelma Esi- ja perusopetuksen tasa-arvo- ja yhdenvertaisuussuunnitelma 2017-2019 Johdanto Esi- ja perusopetuksella on tärkeä tehtävä tasa-arvon ja yhdenvertaisuuden edistämisessä, ja laki velvoittaa kaikki perusopetusta

Lisätiedot

Kommenttipuheenvuoro Musiikinopetuksen oppimisympäristön kehittämishanke

Kommenttipuheenvuoro Musiikinopetuksen oppimisympäristön kehittämishanke Kommenttipuheenvuoro Musiikinopetuksen oppimisympäristön kehittämishanke 2008-2010 TeknoDida 5.2.2010 Eija Kauppinen Opetushallitus Eija.kauppinen@oph.fi Otteita opetussuunnitelmien perusteista 1 Oppimiskäsitys

Lisätiedot

TAITEEN PERUSOPETUKSEN OPETUSSUUNNITELMAN KEHITTÄMINEN. Mikko Hartikainen, Eija Kauppinen Opetushallitus Helsinki, Paasitorni

TAITEEN PERUSOPETUKSEN OPETUSSUUNNITELMAN KEHITTÄMINEN. Mikko Hartikainen, Eija Kauppinen Opetushallitus Helsinki, Paasitorni TAITEEN PERUSOPETUKSEN OPETUSSUUNNITELMAN KEHITTÄMINEN Mikko Hartikainen, Eija Kauppinen Opetushallitus 15.4.2010 Helsinki, Paasitorni Taiteen perusopetuksen kehittäminen Opetustuntikohtaisen taiteen perusopetus:

Lisätiedot

Sisällysluettelo Johdanto ja oppilaitoksen toiminta-ajatus Oppilaitoksen arvot, oppimiskäsitys, oppimisympäristö ja työtavat

Sisällysluettelo Johdanto ja oppilaitoksen toiminta-ajatus Oppilaitoksen arvot, oppimiskäsitys, oppimisympäristö ja työtavat 2 Sisällysluettelo Johdanto ja oppilaitoksen toimintaajatus... 1 1.1 Johdanto... 1 1.2 Toimintaajatus... 1 Oppilaitoksen arvot, oppimiskäsitys, oppimisympäristö ja työtavat... 1 2.1 Oppilaitoksen arvot...

Lisätiedot

MÄÄRÄYS 38/011/2002 TAITEEN PERUSOPETUKSEN TANSSIN LAAJAN OPPIMÄÄRÄN OPETUSSUUNNITELMAN PERUSTEET 2002

MÄÄRÄYS 38/011/2002 TAITEEN PERUSOPETUKSEN TANSSIN LAAJAN OPPIMÄÄRÄN OPETUSSUUNNITELMAN PERUSTEET 2002 MÄÄRÄYS 38/011/2002 TAITEEN PERUSOPETUKSEN TANSSIN LAAJAN OPPIMÄÄRÄN OPETUSSUUNNITELMAN PERUSTEET 2002 Opetushallitus 2002 Opetushallitus Kansi Taitto Viherjuuren Ilme Oy Pirjo Nylund ISBN 952 13 1381

Lisätiedot

KASAKKAMÄEN KOULUN YHDENVERTAISUUS- JA TASA-ARVOSUUNNITELMA. Vuosille

KASAKKAMÄEN KOULUN YHDENVERTAISUUS- JA TASA-ARVOSUUNNITELMA. Vuosille KASAKKAMÄEN KOULUN YHDENVERTAISUUS- JA TASA-ARVOSUUNNITELMA Vuosille 2017-18 1 KASAKKAMÄEN KOULUN YHDENVERTAISUUS- JA TASA-ARVOSUUNNITELMA Sisällysluettelo 1. Johdanto 2. Tasa-arvolaki koulussa 3. Yhdenvertaisuuden

Lisätiedot

Tanssin taiteenperusopetuksen yleisen oppimäärän opetussuunnitelma

Tanssin taiteenperusopetuksen yleisen oppimäärän opetussuunnitelma Tanssintaiteenperusopetuksen yleisenoppimääränopetussuunnitelma Sisältö 1. Toiminta-ajatus...3 1.1Arvotjayleisettavoitteet...3 2.Opetuksentoteuttaminen...3 2.1.Oppimiskäsitys...4 2.2.Opiskeluympäristöjatyötavat...4

Lisätiedot

TAITEEN PERUSOPETUKSEN YLEISEN OPPIMÄÄRÄN OPETUSSUUNNITELMAT. Kuvataide Käsityö Tanssi

TAITEEN PERUSOPETUKSEN YLEISEN OPPIMÄÄRÄN OPETUSSUUNNITELMAT. Kuvataide Käsityö Tanssi TAITEEN PERUSOPETUKSEN YLEISEN OPPIMÄÄRÄN OPETUSSUUNNITELMAT Kuvataide Käsityö Tanssi Ilmajoki-opisto Hyväksytty johtokunnassa 22.5.2018 1 SAATTEEKSI Kädessäsi on Ilmajoki-opiston taiteen perusopetuksen

Lisätiedot

Opetussuunnitelman perusteiden yleinen osa. MAOL OPS-koulutus Naantali Jukka Hatakka

Opetussuunnitelman perusteiden yleinen osa. MAOL OPS-koulutus Naantali Jukka Hatakka Opetussuunnitelman perusteiden yleinen osa MAOL OPS-koulutus Naantali 21.11.2015 Jukka Hatakka Opetussuunnitelman laatiminen Kaikki nuorten lukiokoulutuksen järjestäjät laativat lukion opetussuunnitelman

Lisätiedot

LIIKKUVA KOULU JA OPS 2016

LIIKKUVA KOULU JA OPS 2016 Raahe 3.3.2016 Laura Rahikkala liikunnanopettaja OPS 2016 HAASTE MAHDOLLISUUS HYPPY JOHONKIN UUTEEN OPS UUDISTUKSEN KESKEISIÄ LÄHTÖKOHTIA PEDAGOGINEN UUDISTUS -> Siirtyminen kysymyksestä MITÄ opitaan,

Lisätiedot

Hyväksytty opistolautakunnan kokouksessa 11.6.2003 20. Päivitys hyväksytty opistolautakunnan kokouksessa 20.8.2014 33.

Hyväksytty opistolautakunnan kokouksessa 11.6.2003 20. Päivitys hyväksytty opistolautakunnan kokouksessa 20.8.2014 33. LÄNTISEN KESKI-SUOMEN MUSIIKKIOPISTO TANSSIN PERUSOPETUKSEN OPETUSSUUNNITELMA Hyväksytty opistolautakunnan kokouksessa 11.6.2003 20. Päivitys hyväksytty opistolautakunnan kokouksessa 20.8.2014 33. 1. OPPILAITOKSEN

Lisätiedot

LEMPÄÄLÄN KUNNAN ESI- JA PERUSOPETUKSEN TASA-ARVO- JA YHDENVERTAISUUSSUUNNITELMA

LEMPÄÄLÄN KUNNAN ESI- JA PERUSOPETUKSEN TASA-ARVO- JA YHDENVERTAISUUSSUUNNITELMA LEMPÄÄLÄN KUNNAN ESI- JA PERUSOPETUKSEN TASA-ARVO- JA YHDENVERTAISUUSSUUNNITELMA 2016-2019 SISÄLTÖ 1. Tasa-arvo- ja yhdenvertaisuussuunnitelma ja sen tarkoitus 2. Tasa-arvoinen ja yhdenvertainen koulu

Lisätiedot

1. Tasa-arvo- ja yhdenvertaisuussuunnitelman tarkoitus

1. Tasa-arvo- ja yhdenvertaisuussuunnitelman tarkoitus Sisällysluettelo 1. Tasa-arvo- ja yhdenvertaisuussuunnitelman tarkoitus... 3 2. Tasa-arvoon ja yhdenvertaisuuteen liittyvä lainsäädäntö... 4 2.1 Laki naisten ja miesten välisestä tasa-arvosta (609/1986)

Lisätiedot

OPPIMISEN ARVIOINTI kuvataiteen, arkkitehtuurin ja mediataiteiden opetuksessa

OPPIMISEN ARVIOINTI kuvataiteen, arkkitehtuurin ja mediataiteiden opetuksessa OPPIMISEN ARVIOINTI kuvataiteen, arkkitehtuurin ja mediataiteiden opetuksessa Mikko Hartikainen, opetusneuvos, Opetushallitus Kuvataiteen, arkkitehtuurin ja mediataiteiden koulutus Taiteen perusopetuksen

Lisätiedot

LAITILAN LUKION TOIMINNALLINEN TASA- ARVOSUUNNITELMA JA YHDENVERTAISUUDEN EDISTÄMISSUUNNITELMA

LAITILAN LUKION TOIMINNALLINEN TASA- ARVOSUUNNITELMA JA YHDENVERTAISUUDEN EDISTÄMISSUUNNITELMA LIITE 7 LAITILAN LUKION OPETUSSUUNNITELMA LAITILAN LUKION TOIMINNALLINEN TASA- ARVOSUUNNITELMA JA YHDENVERTAISUUDEN EDISTÄMISSUUNNITELMA 2016-2018 Laadittu 26112015/mnh Hyväksytty 18042016 sivistyslautakunta

Lisätiedot

TAITEEN PERUSOPETUKSEN YLEISEN OPPIMÄÄRÄN OPETUSSUUNNITELMA TANSSIKOULU STUDIO DANCE PITISSÄ

TAITEEN PERUSOPETUKSEN YLEISEN OPPIMÄÄRÄN OPETUSSUUNNITELMA TANSSIKOULU STUDIO DANCE PITISSÄ TAITEEN PERUSOPETUKSEN YLEISEN OPPIMÄÄRÄN OPETUSSUUNNITELMA TANSSIKOULU STUDIO DANCE PITISSÄ 1 Sisällys Taiteen perusopetus... 3 Taiteen perusopetuksen yleisen oppimäärän tehtävä... 3 Toiminta-ajatus...

Lisätiedot

TAITEEN PERUSOPETUKSEN YLEISEN OPPIMÄÄRÄN OPETUSSUUNNITELMA TORNION KANSALAISOPISTOSSA

TAITEEN PERUSOPETUKSEN YLEISEN OPPIMÄÄRÄN OPETUSSUUNNITELMA TORNION KANSALAISOPISTOSSA TAITEEN PERUSOPETUKSEN YLEISEN OPPIMÄÄRÄN OPETUSSUUNNITELMA TORNION KANSALAISOPISTOSSA LIITE ------- Musiikki: Piano, musiikinteoria ja säveltapailu Tanssi Esittävät taiteet: Teatteritaide Visuaaliset

Lisätiedot

2. Tanssikoulu La Carmencitan arvot, oppimiskäsitys, oppimisympäristö ja työtavat

2. Tanssikoulu La Carmencitan arvot, oppimiskäsitys, oppimisympäristö ja työtavat Hyvinvoinnin ja osallisuuden lautakunta 29.8.2018 Liite 1 79 LA CARMENCITA (Y-tunnus 1911202-9) Koulun osoite: Lähemäenkatu 11 50170 Mikkeli carmencitalacarmencita@protonmail.com Facebook: La Carmencita

Lisätiedot

TAITEEN PERUSOPETUKSEN LAAJAN OPPIMÄÄRÄN OPETUSSUUNNITELMA - TANSSIN PERUSOPINNOT

TAITEEN PERUSOPETUKSEN LAAJAN OPPIMÄÄRÄN OPETUSSUUNNITELMA - TANSSIN PERUSOPINNOT TAITEEN PERUSOPETUS VAASASSA Vaasan työväenopisto Vasa Arbis Vaasan kulttuurivirasto TAITEEN PERUSOPETUKSEN LAAJAN OPPIMÄÄRÄN OPETUSSUUNNITELMA - TANSSIN PERUSOPINNOT Taiteen perusopetuksen toiminta Vaasassa

Lisätiedot

Opetussuunnitelmauudistus opettajan näkökulmasta. Uudistuva esiopetus Helsinki Lastentarhanopettajaliitto puheenjohtaja Anitta Pakanen

Opetussuunnitelmauudistus opettajan näkökulmasta. Uudistuva esiopetus Helsinki Lastentarhanopettajaliitto puheenjohtaja Anitta Pakanen Opetussuunnitelmauudistus opettajan näkökulmasta Uudistuva esiopetus Helsinki 4.12.2014 Lastentarhanopettajaliitto puheenjohtaja Anitta Pakanen Uudistus luo mahdollisuuksia Pohtia omaa opettajuutta Pohtia

Lisätiedot

Luku 6 Oppimisen arviointi

Luku 6 Oppimisen arviointi Luku 6 Oppimisen arviointi Koulu vaikuttaa merkittävästi siihen, millaisen käsityksen oppilaat muodostavat itsestään oppijana ja ihmisenä. Arviointi ohjaa ja kannustaa oppilasta opiskelussa sekä kehittää

Lisätiedot

OPETUSSUUNNITELMA 2018 TANSSIN TAITEEN YLEINEN OOPIMÄÄRÄ. Nurmijärven tanssiopisto

OPETUSSUUNNITELMA 2018 TANSSIN TAITEEN YLEINEN OOPIMÄÄRÄ. Nurmijärven tanssiopisto OPETUSSUUNNITELMA 2018 TANSSIN TAITEEN YLEINEN OOPIMÄÄRÄ Nurmijärven tanssiopisto 1 Sisällys 1. Nurmijärven tanssiopiston perustehtävä ja tarkoitus... 2 2. Arvot ja oppimiskäsitys... 2 3. Työtavat Toimintakulttuuri...

Lisätiedot

1. Oppimisen arviointi

1. Oppimisen arviointi 1. Oppimisen arviointi Koulu vaikuttaa merkittävästi siihen, millaisen käsityksen oppilaat muodostavat itsestään oppijana ja ihmisenä. Arviointi ohjaa ja kannustaa oppilasta opiskelussa sekä kehittää oppilaan

Lisätiedot

TIEDOTE 16/2008 18.3.2008 1 (6) Taiteen perusopetuksen järjestäjille TAITEEN PERUSOPETUKSEN KÄSITE, RAKENNE JA LAAJUUS

TIEDOTE 16/2008 18.3.2008 1 (6) Taiteen perusopetuksen järjestäjille TAITEEN PERUSOPETUKSEN KÄSITE, RAKENNE JA LAAJUUS TIEDOTE 16/2008 18.3.2008 1 (6) Taiteen perusopetuksen järjestäjille TAITEEN PERUSOPETUKSEN KÄSITE, RAKENNE JA LAAJUUS Mitä taiteen perusopetus on? Koulutuksen järjestäminen Taiteen perusopetuksen lainsäädäntö

Lisätiedot

Hyvinvointi ja liikkuminen

Hyvinvointi ja liikkuminen Hyvinvointi ja liikkuminen varhaiskasvatussuunnitelman perusteissa Varhaiskasvatuslaissa määritellyt tavoitteet 1) edistää jokaisen lapsen iän ja kehityksen mukaista kokonaisvaltaista kasvua, terveyttä

Lisätiedot

OPS Minna Lintonen OPS

OPS Minna Lintonen OPS 26.4.2016 Uuden opetussuunnitelman on tarkoitus muuttaa koulu vastaamaan muun yhteiskunnan jatkuvasti muuttuviin tarpeisiin. MINNA LINTONEN Oppilaat kasvavat maailmaan, jossa nykyistä suuremmassa määrin

Lisätiedot

VARHAISKASVATUKSEN YHDENVERTAI- SUUS JA TASA-ARVOSUUNNITELMA

VARHAISKASVATUKSEN YHDENVERTAI- SUUS JA TASA-ARVOSUUNNITELMA VARHAISKASVATUKSEN YHDENVERTAI- SUUS JA TASA-ARVOSUUNNITELMA 1.1.2017 Sisältö JOHDANTO... 2 1 PERUSTEET... 3 2 KÄSITTEITÄ... 3 3 YHDENVERTAISUUS- JA TASA-ARVOSUUNNITELMAN PERIAATTEET VARHAISKASVATUKSESSA...

Lisätiedot

TAITEEN PERUSOPETUKSEN TANSSIN YLEISEN OPPIMÄÄRÄN Liite OPETUSSUUNNITELMA avustushakemukseen ALKAEN

TAITEEN PERUSOPETUKSEN TANSSIN YLEISEN OPPIMÄÄRÄN Liite OPETUSSUUNNITELMA avustushakemukseen ALKAEN TAITEEN PERUSOPETUKSEN TANSSIN YLEISEN OPPIMÄÄRÄN Liite OPETUSSUUNNITELMA avustushakemukseen 1.8.2018 ALKAEN Hakija: Pohjois-Espoon musiikkiyhdistys ry/ Espoon musiikki- ja tanssikoulu Estrada ESTRADA

Lisätiedot

Raahen lukion tasa-arvoja. yhdenvertaisuussuunnitelma

Raahen lukion tasa-arvoja. yhdenvertaisuussuunnitelma Raahen lukion tasa-arvoja yhdenvertaisuussuunnitelma 2017-2020 Raahen lukion tasa-arvo- ja yhdenvertaisuussuunnitelma Johdanto Raahen lukion tasa-arvo- ja yhdenvertaisuussuunnitelma on laadittu yhteistyössä

Lisätiedot

Sanoista tekoihin! Kielen, kulttuurin ja katsomusten moninaisuus varhaiskasvatussuunnitelman perusteissa. Kirsi Tarkka

Sanoista tekoihin! Kielen, kulttuurin ja katsomusten moninaisuus varhaiskasvatussuunnitelman perusteissa. Kirsi Tarkka Sanoista tekoihin! Kielen, kulttuurin ja katsomusten moninaisuus varhaiskasvatussuunnitelman perusteissa Kirsi Tarkka 12.11.2018 Rovaniemi Varhaiskasvatus otsikoissa! Päiväkodit sulkevat ovensa seurakunnalta

Lisätiedot

TANSSIKOULU DCA TAITEEN PERUSOPETUKSEN TANSSIN YLEISEN OPPIMÄÄRÄN OPETUSSUUNNITELMA

TANSSIKOULU DCA TAITEEN PERUSOPETUKSEN TANSSIN YLEISEN OPPIMÄÄRÄN OPETUSSUUNNITELMA TANSSIKOULU DCA TAITEEN PERUSOPETUKSEN TANSSIN YLEISEN OPPIMÄÄRÄN OPETUSSUUNNITELMA SISÄLTÖ 1 Tanssikoulu DCA:n toiminta-ajatus 2 2 Tanssin yleisen oppimäärän opetuksen arvot ja yleistavoitteet 2 2.1 Tehtävä

Lisätiedot

Tanssinopetuksen tavoitteita ja sisältöjä syvennetään vuosiluokalta toiselle siirryttäessä.

Tanssinopetuksen tavoitteita ja sisältöjä syvennetään vuosiluokalta toiselle siirryttäessä. TANSSIN PAINOTUSOPETUS 7.-9. LUOKAT Oppiaineen tehtävä Tanssinopetuksen tehtävänä on tukea oppilaan kokonaisvaltaista kasvua. Yleisenä tavoitteena on, että oppilas oppii kuuntelemaan ja havainnoimaan omaa

Lisätiedot

KÄSITYÖN TAITEEN PERUSOPETUKSEN YLEISEN OPPIMÄÄRÄN OPETUSSUUNNITELMA LAPSILLE JA NUORILLE

KÄSITYÖN TAITEEN PERUSOPETUKSEN YLEISEN OPPIMÄÄRÄN OPETUSSUUNNITELMA LAPSILLE JA NUORILLE KÄSITYÖN TAITEEN PERUSOPETUKSEN YLEISEN OPPIMÄÄRÄN OPETUSSUUNNITELMA LAPSILLE JA NUORILLE Hiiden Opisto 2006 Perustuu lakiin taiteen perusopetuksesta 633/1998, 5 sekä sitä täydentävään asetukseen 813/1998,

Lisätiedot

Lappeenrannan lukiokoulutuksen strateginen kehittämissuunnitelma Suomen paras lukiokoulutus 2022

Lappeenrannan lukiokoulutuksen strateginen kehittämissuunnitelma Suomen paras lukiokoulutus 2022 Lappeenrannan lukiokoulutuksen strateginen kehittämissuunnitelma Suomen paras lukiokoulutus 2022 Painopistealueet Kivijalka: Turvallinen oppisympäristö Yhteisöllisyys ja yhdessä tekeminen Kannustava ilmapiiri

Lisätiedot

Käsitys oppimisesta koulun käytännöissä

Käsitys oppimisesta koulun käytännöissä Käsitys oppimisesta koulun käytännöissä Aktiivisuus, vuorovaikutus ja myönteiset kokemukset oppimiskäsityksen kuvauksessa Tampere 28.1.2015 Eija Kauppinen Oppimiskäsitys perusopetuksen opetussuunnitelman

Lisätiedot

LUKU 2 PERUSOPETUS YLEISSIVISTYKSEN PERUSTANA

LUKU 2 PERUSOPETUS YLEISSIVISTYKSEN PERUSTANA LUKU 2 PERUSOPETUS YLEISSIVISTYKSEN PERUSTANA 2.1 Opetuksen järjestämistä ohjaavat velvoitteet (1/2) Opetus järjestetään oppilaiden ikäkauden ja edellytysten mukaisesti ja siten, että se edistää oppilaiden

Lisätiedot

Perusopetuksen opetussuunnitelma Turussa

Perusopetuksen opetussuunnitelma Turussa Perusopetuksen opetussuunnitelma Turussa OPS 2016 koordinaattori Tuija Vänni 8.9.2016 Vänni 2016 1 Ytimenä on, että oppiminen syntyy kannustavassa vuorovaikutuksessa se, mitä opiskellaan, auttaa ymmärtämään

Lisätiedot

OPS 2016 Keskustelupohja vanhempainiltoihin VESILAHDEN KOULUTOIMI

OPS 2016 Keskustelupohja vanhempainiltoihin VESILAHDEN KOULUTOIMI OPS 2016 Keskustelupohja vanhempainiltoihin VESILAHDEN KOULUTOIMI Valtioneuvoston vuonna 2012 antaman asetuksen pohjalta käynnistynyt koulun opetussuunnitelman uudistamistyö jatkuu. 15.4.-15.5.2014 on

Lisätiedot

Tanssin perusopetuksen yleisen oppimäärän opetussuunnitelma

Tanssin perusopetuksen yleisen oppimäärän opetussuunnitelma Tanssin perusopetuksen yleisen oppimäärän opetussuunnitelma Tanssikoulu 1st Step Tanssin perusopetuksen yleisen oppimäärän opetussuunnitelma Tanssikoulu 1st Step Tanssikoulu 1st Step on tanssin perusopetusta

Lisätiedot

Tanssikoulu DCA:n taiteen perusopetuksen tanssin yleinen opetussuunnitelma

Tanssikoulu DCA:n taiteen perusopetuksen tanssin yleinen opetussuunnitelma Tanssikoulu DCA:n taiteen perusopetuksen tanssin yleinen opetussuunnitelma SISÄLTÖ 1. Tanssikoulu DCA:n toiminta-ajatus 2. Tanssikoulu DCA:n arvot 3. Oppimiskäsitys 4. Oppimisympäristöt ja työtavat 5.

Lisätiedot

Baletti- ja liikuntakoulu Pia Hakovirta. Taiteen perusopetus. Tanssi: yleinen oppimäärä

Baletti- ja liikuntakoulu Pia Hakovirta. Taiteen perusopetus. Tanssi: yleinen oppimäärä Baletti- ja liikuntakoulu Pia Hakovirta Taiteen perusopetus Tanssi: yleinen oppimäärä 4.6.2006 1 1.1 Toiminta-ajatus Baletti- ja liikuntakoulu Pia Hakovirran taiteen perusopetuksen yleisen oppimäärän tanssinopetuksen

Lisätiedot

RAUMAN KÄSITYÖKOULU TAITAVA

RAUMAN KÄSITYÖKOULU TAITAVA RAUMAN KÄSITYÖKOULU TAITAVA OPETUSSUUNNITELMA 2018 2 Sisällysluettelo Rauman käsityökoulu Taitava Toiminta-ajatus. 4 Arvot.... 4 Oppimiskäsitys.. 5 Oppimisympäristö ja työtavat. 5 Toimintakulttuuri.....

Lisätiedot

RAUMAN KÄSITYÖKOULU TAITAVA

RAUMAN KÄSITYÖKOULU TAITAVA RAUMAN KÄSITYÖKOULU TAITAVA OPETUSSUUNNITELMA 2018 2 Sisällysluettelo Rauman käsityökoulu Taitava Toiminta-ajatus. 4 Arvot.... 4 Oppimiskäsitys.. 5 Oppimisympäristö ja työtavat. 5 Toimintakulttuuri.....

Lisätiedot

Opetussuunnitelmat. uudistuvat Tarja Ruohonen

Opetussuunnitelmat. uudistuvat Tarja Ruohonen Opetussuunnitelmat uudistuvat 2016 Tarja Ruohonen OPS-uudistuksen tavoitteita: Kasvun ja oppimisen jatkumon vahvistaminen Rakennetaan olemassaoleville vahvuuksille Määritellään kasvatustyötä ja toimintakulttuurin

Lisätiedot

MUSIIKKI. Sari Muhonen Helsingin yliopiston Viikin normaalikoulu sari.muhonen@helsinki.fi. Sari Muhonen

MUSIIKKI. Sari Muhonen Helsingin yliopiston Viikin normaalikoulu sari.muhonen@helsinki.fi. Sari Muhonen MUSIIKKI Helsingin yliopiston Viikin normaalikoulu sari.muhonen@helsinki.fi OPPIAINEEN TEHTÄVÄ luoda edellytykset monipuoliseen musiikilliseen toimintaan ja aktiiviseen kulttuuriseen osallisuuteen ohjata

Lisätiedot

Toimintakulttuuri. Arviointikulttuuri

Toimintakulttuuri. Arviointikulttuuri Koulutuksen tavoitteet Säädökset ja perusta Lait ja määräykset Opintojenaikainen arviointi Usko Itseen oppijana Oman oppimisprosessin ymmärtäminen Työpaja 1 tavoitteet Toimintakulttuuri Arvostelusta oppimisen

Lisätiedot

KURIKAN KAUPUNGIN LUKIOIDEN TASA-ARVO- JA YHDENVERTAISUUS- SUUNNITELMA

KURIKAN KAUPUNGIN LUKIOIDEN TASA-ARVO- JA YHDENVERTAISUUS- SUUNNITELMA KURIKAN KAUPUNGIN LUKIOIDEN TASA-ARVO- JA YHDENVERTAISUUS- SUUNNITELMA 2017-2020 Naisten ja miesten välisestä tasa-arvosta annetun lain 5 a :n mukaan (609/1986, muutettu lailla 1329/2014) koulutuksen järjestäjä

Lisätiedot

Osaavat luovat MAAILMOJA

Osaavat luovat MAAILMOJA Osaavat luovat MAAILMOJA SASKY koulutuskuntayhtymä YLÄ-SATAKUNNAN MUSIIKKIOPISTON OPETUSSUUNNITELMA (tiivistelmä) 1 Sisällysluettelo 1. Ylä-Satakunnan musiikkiopisto... 2 1.1. Oppilaitoksen toiminta-ajatus,

Lisätiedot

UUSI YHDENVERTAISUUSLAKI SOSIAALI- JA TERVEYDENHUOLLON ASIAKKAAN NÄKÖKULMASTA

UUSI YHDENVERTAISUUSLAKI SOSIAALI- JA TERVEYDENHUOLLON ASIAKKAAN NÄKÖKULMASTA UUSI YHDENVERTAISUUSLAKI SOSIAALI- JA TERVEYDENHUOLLON ASIAKKAAN NÄKÖKULMASTA ASIAKAS YTIMESSÄ, AMMATTILAISET YHTEISTYÖSSÄ AJANKOHTAISSEMINAARI 27.5.2015 27/05/2015 Pirjo Kruskopf, ylitarkastaja 2 Yhdenvertaisuusvaltuutettu

Lisätiedot

(TOIMINTAYKSIKÖN NIMI) vuosisuunnitelma sekä toimintakertomus

(TOIMINTAYKSIKÖN NIMI) vuosisuunnitelma sekä toimintakertomus (TOIMINTAYKSIKÖN NIMI) vuosisuunnitelma sekä toimintakertomus 2017 2018 Sisällys 1 Toimintayksikön esiopetuksen ja varhaiskasvatuksen vuosisuunnitelma 1.1 Esiopetuksen ja varhaiskasvatuksen vuosisuunnitelman

Lisätiedot

Hollolan yläasteen tasa-arvo- ja yhdenvertaisuus- suunnitelma

Hollolan yläasteen tasa-arvo- ja yhdenvertaisuus- suunnitelma Hollolan yläasteen tasa-arvo- ja yhdenvertaisuus- suunnitelma Hollolan yläasteen tasa-arvo- ja yhdenvertaisuussuunnitelma sivu 1 Sisällys 1. Johdanto... 2 2. Tasa-arvosuunnitelman tavoitteet... 3 3. Tasa-arvoselvitys

Lisätiedot

Aikuisten perusopetus

Aikuisten perusopetus Aikuisten perusopetus Laaja-alainen osaaminen ja sen integrointi oppiaineiden opetukseen ja koulun muuhun toimintaan 23.1.2015 Irmeli Halinen Opetussuunnitelmatyön päällikkö OPETUSHALLITUS Uudet opetussuunnitelman

Lisätiedot

Viitasaaren alueen musiikkiopiston opetussuunnitelma

Viitasaaren alueen musiikkiopiston opetussuunnitelma Viitasaaren alueen musiikkiopiston opetussuunnitelma 1.8.2018 Nimi Kunta Koulu Viitasaaren alueen musiikkiopiston opetussuunnitelma 1.8.2018 Viitasaari Hyväksymispäivämäärä 15.5.2018 Viitasaaren alueen

Lisätiedot

KUVATAITEEN PAINOTUSOPETUS LUOKAT. Oppiaineen tehtävä

KUVATAITEEN PAINOTUSOPETUS LUOKAT. Oppiaineen tehtävä KUVATAITEEN PAINOTUSOPETUS 7. -9. LUOKAT Oppiaineen tehtävä Kuvataiteen opetuksen tehtävä on ohjata oppilaita tutkimaan ja ilmaisemaan kulttuurisesti moninaista todellisuutta taiteen keinoin. Oppilaiden

Lisätiedot

Opetuksen tavoitteet

Opetuksen tavoitteet 5.20 Kuvataide Kuvataideopetuksen lähtökohtana on kulttuurisesti monimuotoinen todellisuus, jota tutkitaan kuvia tuottamalla ja tulkitsemalla. Opiskelijoiden kokemukset, mielikuvitus, luova ajattelu ja

Lisätiedot

Porvoon kaupungin koulutuspalveluiden ja koulujen yhdenvertaisuus- ja tasa-arvosuunnitelma Tähän koulun nimi

Porvoon kaupungin koulutuspalveluiden ja koulujen yhdenvertaisuus- ja tasa-arvosuunnitelma Tähän koulun nimi Porvoon kaupungin koulutuspalveluiden ja koulujen yhdenvertaisuus- ja tasa-arvosuunnitelma Tähän koulun nimi Sisältö 1 Perusteet 2 2 Käsitteitä 2 2.1 Yhdenvertaisuus laajentaa tasa-arvon käsitettä 2 2.2

Lisätiedot

VANTAAN TANSSIOPISTON OPETUSSUUNNITELMA LAAJA OPPIMÄÄRÄ TAIDOKASTA TANSSIA MEILLE KAIKILLE

VANTAAN TANSSIOPISTON OPETUSSUUNNITELMA LAAJA OPPIMÄÄRÄ TAIDOKASTA TANSSIA MEILLE KAIKILLE 5.6.2018 VANTAAN TANSSIOPISTON OPETUSSUUNNITELMA LAAJA OPPIMÄÄRÄ TAIDOKASTA TANSSIA MEILLE KAIKILLE SISÄLLYSLUETTELO Taiteen perusopetus Vantaalla..... 1 Opetuksen järjestäjä.... 1 Vantaan Tanssiopiston

Lisätiedot

Käsitys oppimisesta koulun käytännöissä

Käsitys oppimisesta koulun käytännöissä Käsitys oppimisesta koulun käytännöissä Oppimiskäsityksen kuvaus Helsinki 6.3.2015 1 Oppimiskäsitys perusopetuksen opetussuunnitelman perusteissa Perusteissa kuvataan oppimiskäsitys, jonka pohjalta opetussuunnitelman

Lisätiedot

Taiteen perusopetuksen valmentavia opintoja antava musiikkileikkikoulu

Taiteen perusopetuksen valmentavia opintoja antava musiikkileikkikoulu Taiteen perusopetuksen valmentavia opintoja antava musiikkileikkikoulu Pähkinätie 6 01710 Vantaa Puh. (09) 530 1100 muskari.musike@kolumbus.fi www.kolumbus.fi/muskari.musike Hämeenkylän musiikkileikkikoulun

Lisätiedot

KOILLIS-LAPIN MUSIIKKIOPISTO TANSSIN LAAJAN OPPIMÄÄRÄN OPETUSSUUNNITELMA Hyväksytty: hyvinvointilautakunta

KOILLIS-LAPIN MUSIIKKIOPISTO TANSSIN LAAJAN OPPIMÄÄRÄN OPETUSSUUNNITELMA Hyväksytty: hyvinvointilautakunta KOILLIS-LAPIN MUSIIKKIOPISTO TANSSIN LAAJAN OPPIMÄÄRÄN OPETUSSUUNNITELMA 1.8.2018 Hyväksytty: hyvinvointilautakunta SISÄLTÖ I OPETUSSUUNNITELMAN PERUSTA 4 1 TOIMINTA-AJATUKSEMME 4 2 TAVOITTEEMME JA ARVOMME

Lisätiedot

Etelä-Pohjanmaan peruskoulujen opetussuunnitelma 2016

Etelä-Pohjanmaan peruskoulujen opetussuunnitelma 2016 Luonnos 11.11.2015 Etelä-Pohjanmaan peruskoulujen opetussuunnitelma 2016 Arviointi perusopetuksessa Arviointikulttuurin keskeiset piirteet Rohkaisu ja kannustus Oppilaiden osallisuus arvioinnissa Tuetaan

Lisätiedot

Cross Move Company Tanssin opetussuunnitelma

Cross Move Company Tanssin opetussuunnitelma Cross Move Company Tanssin opetussuunnitelma 1 SISÄLTÖ 1 CMC Tanssinopetus 1.1 Toiminta-ajatus 1.2 Opetussuunnitelman laadinta 1.3 Opetuksen tehtävät ja yleistavoitteet 1.4 Arvot 2 Opetuksen toteuttaminen

Lisätiedot

KASVUA JA OPPIMISTA TUKEVA TOIMINTAKULTTUURI

KASVUA JA OPPIMISTA TUKEVA TOIMINTAKULTTUURI KASVUA JA OPPIMISTA TUKEVA TOIMINTAKULTTUURI L U O N N O S P E R U S O P E T U K S E N O P E T U S S U U N N I T E L M A N P E R U S T E I K S I 2 0 1 4 ( 1 4. 1 1. 2 0 1 2 ) KOULUN TOIMINTAKULTTUURI Historiallisesti

Lisätiedot

Keravan Opiston TASA-ARVO- JA YHDENVERTAISUUSSUUNNITELMA

Keravan Opiston TASA-ARVO- JA YHDENVERTAISUUSSUUNNITELMA Keravan Opiston TASA-ARVO- JA YHDENVERTAISUUSSUUNNITELMA Päivitetty 14.12.2018 1 2 SISÄLLYSLUETTELO 1. Taustaa 4 2. Yhdenvertaisuus- ja tasa-arvosuunnitelman yhdistäminen 4 3. Yhdenvertaisuus- ja tasa-arvotilanteen

Lisätiedot

Etusijalla oppiminen ideoita lukion pedagogiseen kehittämiseen

Etusijalla oppiminen ideoita lukion pedagogiseen kehittämiseen Etusijalla oppiminen ideoita lukion pedagogiseen kehittämiseen Lukiopäivät 11.-12.11.2015 Eija Kauppinen, Kimmo Koskinen, Anu Halvari & Leo Pahkin Perusteiden oppimiskäsitys (1) Oppiminen on seurausta

Lisätiedot

Taiteenalakohtaiset opetussuunnitelmatyöpajat Musiikki ja tanssi. Eija Kauppinen

Taiteenalakohtaiset opetussuunnitelmatyöpajat Musiikki ja tanssi. Eija Kauppinen Taiteenalakohtaiset opetussuunnitelmatyöpajat 15.4.2010 Musiikki ja tanssi Eija Kauppinen Musiikin ja tanssin työpaja - klo 13.30-14.45 yhteinen osuus - klo 14.45-15.00 kahvi - klo 15.00-15.45 musiikin

Lisätiedot

Savonlinnan musiikkiopisto Tanssi Hyrrä

Savonlinnan musiikkiopisto Tanssi Hyrrä Savonlinnan musiikkiopisto Tanssi Hyrrä Taiteen perusopetuksen tanssin laajan oppimäärän opetussuunnitelma Voimassa 1.8.2011 alkaen SISÄLTÖ 1 Savonlinnan musiikkiopiston toiminta-ajatus... 3 2 Tehtävä

Lisätiedot

1. Johdanto. 1.1 Tasa-arvolaki velvoittaa suunnitteluun

1. Johdanto. 1.1 Tasa-arvolaki velvoittaa suunnitteluun Lasten ja nuorten lautakunta 16.6.2016 1 2 Sisällys 1. Johdanto... 4 1.1 Tasa-arvolaki velvoittaa suunnitteluun... 4 1.2 Yhdenvertaisuus laajentaa tasa-arvon käsitettä... 5 2. Tasa-arvo ja yhdenvertaisuus

Lisätiedot

VANTAAN TANSSIOPISTON OPETUSSUUNNITELMA YLEINEN OPPIMÄÄRÄ TAIDOKASTA TANSSIA MEILLE KAIKILLE

VANTAAN TANSSIOPISTON OPETUSSUUNNITELMA YLEINEN OPPIMÄÄRÄ TAIDOKASTA TANSSIA MEILLE KAIKILLE 6.6.2018 VANTAAN TANSSIOPISTON OPETUSSUUNNITELMA YLEINEN OPPIMÄÄRÄ TAIDOKASTA TANSSIA MEILLE KAIKILLE SISÄLLYSLUETTELO Taiteen perusopetus Vantaalla.... 1 Opetuksen järjestäjä. 1 Vantaan Tanssiopiston

Lisätiedot

OPETUSSUUNNITELMA 2004 Tutkintokohtainen osa Päivitetty 01.2013 OPETUSSUUNNITELMA TAITEEN PERUSOPETUS TANSSIN LAAJA OPPIMÄÄRÄ

OPETUSSUUNNITELMA 2004 Tutkintokohtainen osa Päivitetty 01.2013 OPETUSSUUNNITELMA TAITEEN PERUSOPETUS TANSSIN LAAJA OPPIMÄÄRÄ OPETUSSUUNNITELMA TAITEEN PERUSOPETUS TANSSIN LAAJA OPPIMÄÄRÄ Vahvistettu 19.3.2013 Rehtorin päätös 25/10/2013 SISÄLTÖ 1 JYVÄSKYLÄN AMMATTIOPISTON MUSIIKIN JA TANSSIN TOIMINTA- AJATUS... 3 2 TANSSIN LAAJAN

Lisätiedot

OPPILAAN ARVIOINNISTA OPPIMISEN ARVIOINTIIN alkaen

OPPILAAN ARVIOINNISTA OPPIMISEN ARVIOINTIIN alkaen OPPILAAN ARVIOINNISTA OPPIMISEN ARVIOINTIIN 1.8.2016 alkaen Uusi opetussuunnitelma astuu voimaan 1.8.2016 ja se otetaan käyttöön portaittain. Lukuvuonna 2016 2017 uuden opetussuunnitelman mukaan opiskelevat

Lisätiedot

Tanssinopetuksen tavoitteita ja sisältöjä syvennetään vuosiluokalta toiselle siirryttäessä.

Tanssinopetuksen tavoitteita ja sisältöjä syvennetään vuosiluokalta toiselle siirryttäessä. TANSSIN PAINOTUSOPETUS Oppiaineen tehtävä Tanssinopetuksen tehtävänä on tukea oppilaan kokonaisvaltaista kasvua. Yleisenä tavoitteena on, että oppilas oppii kuuntelemaan ja havainnoimaan omaa kehoaan ja

Lisätiedot

OULUNSALON KIRKONKYLÄN KOULUN valinnaiset aineet lv

OULUNSALON KIRKONKYLÄN KOULUN valinnaiset aineet lv OULUNSALON KIRKONKYLÄN KOULUN valinnaiset aineet lv. 2016-17 Valinnaisaineet oppilas valitsee yhdessä huoltajan kanssa kaksi valinnaisainetta mikäli 5. luokan oppilaan valinta kohdistuu A2-kieleen muuta

Lisätiedot

Valtakunnalliset linjaukset ja painotukset

Valtakunnalliset linjaukset ja painotukset Valtakunnalliset linjaukset ja painotukset Mikä muuttuu? Mikko Hartikainen, Opetushallitus Eija Kauppinen, Opetushallitus Aluehallintovirasto, Pohjois-Suomi Taiteen perusopetus ja uusi OPS Muhos, 20.10.2017

Lisätiedot

KAUHAJOEN LUKION TASA-ARVO- JA YHDENVERTAISUUS- SUUNNITELMA

KAUHAJOEN LUKION TASA-ARVO- JA YHDENVERTAISUUS- SUUNNITELMA KAUHAJOEN LUKION TASA-ARVO- JA YHDENVERTAISUUS- SUUNNITELMA 2016 2019 Naisten ja miesten välisestä tasa-arvosta annetun lain 5 a :n mukaan (609/1986, muutettu lailla 1329/2014) koulutuksen järjestäjä vastaa

Lisätiedot

HURJA PIRUETTI Länsi-Uudenmaan tanssiopisto TANSSITAITEEN PERUSOPETUSSUUNNITELMA LAAJA OPPIMÄÄRÄ

HURJA PIRUETTI Länsi-Uudenmaan tanssiopisto TANSSITAITEEN PERUSOPETUSSUUNNITELMA LAAJA OPPIMÄÄRÄ HURJA PIRUETTI Länsi-Uudenmaan tanssiopisto TANSSITAITEEN PERUSOPETUSSUUNNITELMA LAAJA OPPIMÄÄRÄ Sisältö ALUKSI... 3 TAUSTAA... 3 Länsi-Uudenmaan Tanssiopiston Hurja Piruetin toiminta-ajatus... 3 Hurja

Lisätiedot

Opetussuunnitelmauudistus Suomessa Tiina Tähkä, Opetushallitus

Opetussuunnitelmauudistus Suomessa Tiina Tähkä, Opetushallitus Opetussuunnitelmauudistus Suomessa 2.6.2015 Tiina Tähkä, Opetushallitus MAHDOLLINEN KOULUKOHTAINEN OPS ja sen varaan rakentuva vuosisuunnitelma PAIKALLINEN OPETUSSUUNNITELMA Paikalliset tarpeet ja linjaukset

Lisätiedot

Lisäopetuksen. opetussuunnitelma

Lisäopetuksen. opetussuunnitelma Lisäopetuksen opetussuunnitelma Sivistyslautakunta 14.10.2010 88 www.nurmijarvi.fi 2 SISÄLLYSLUETTELO 1. Lisäopetuksen järjestämisen lähtökohdat ja opetuksen laajuus... 3 2. Lisäopetuksen tavoitteet...

Lisätiedot

Uusiin opetussuunnitelman perusteisiin ja muutostarpeisiin tutustuminen

Uusiin opetussuunnitelman perusteisiin ja muutostarpeisiin tutustuminen Uusiin opetussuunnitelman perusteisiin ja muutostarpeisiin tutustuminen Tanssioppilaitosten paikallisen opetussuunnitelmatyön haasteita ja mahdollisuuksia Eija Kauppinen, Opetushallitus Taiteen perusopetuksen

Lisätiedot

Kohti varhaiskasvatuksen ammattilaisuutta HYVINKÄÄN VASU2017

Kohti varhaiskasvatuksen ammattilaisuutta HYVINKÄÄN VASU2017 Kohti varhaiskasvatuksen ammattilaisuutta HYVINKÄÄN VASU2017 kohtaa lapsen Välittää lapsista aidosti ja on töissä heitä varten Suhtautuu lapsiin ja heidän tunteisiinsa ja tarpeisiinsa empaattisesti On

Lisätiedot

Iisalmen kaupunki Sivistyspalvelukeskus Varhaiskasvatus ESIOPETUKSEN LUKUVUOSISUUNNITELMA. Lukuvuosi - Yksikkö. Esiopetusryhmän nimi

Iisalmen kaupunki Sivistyspalvelukeskus Varhaiskasvatus ESIOPETUKSEN LUKUVUOSISUUNNITELMA. Lukuvuosi - Yksikkö. Esiopetusryhmän nimi Lukuvuosi - Yksikkö Esiopetusryhmän nimi Esiopetusryhmän henkilöstö Lukuvuoden painotusalueet Esioppilaiden määrä Tyttöjä Poikia LUKUVUODEN TYÖAJAT Syyslukukausi / 20 - / 20 Syysloma / 20 - / 20 Joululoma

Lisätiedot

Tanssikoulu DCA:n taiteen perusopetuksen tanssin laaja opetussuunnitelma

Tanssikoulu DCA:n taiteen perusopetuksen tanssin laaja opetussuunnitelma Tanssikoulu DCA:n taiteen perusopetuksen tanssin laaja opetussuunnitelma SISÄLTÖ 1. Tanssikoulu DCA:n toiminta-ajatus 2. Tanssikoulu DCA:n arvot 3. Oppimiskäsitys. 4. Oppimisympäristöt ja työtavat 5. Tanssikoulu

Lisätiedot