Kuopion kaupunki Pöytäkirja 17/ (1) Kaupunkirakennelautakunta Asianro 2722/ /2013

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Kuopion kaupunki Pöytäkirja 17/2013 1 (1) Kaupunkirakennelautakunta 241 11.12.2013. 241 Asianro 2722/10.03.01/2013"

Transkriptio

1 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 17/ (1) 241 Asianro 2722/ /2013 Tahkon virkistys- ja lähiliikunta-alueen rakennussuunnitelmien hyväksyminen Suunnittelujohtaja Tapio Räsänen Kaupunkiympäristön suunnittelupalvelut Yleistä Kuopion Tahkon alue on merkittävä matkailukeskus sekä Suomen neljänneksi suurin hiihtokeskus. Hiihto- ja laskettelumahdollisuuksien lisäksi alueen toimintoina ovat mm. kylpylä, keilahalli ja kaksi täysimittaista golfkenttää. Alueella on nykyisellään noin vuodepaikkaa ja tavoitteena on kasvattaa vuodepaikkamäärä vuoteen 2030 mennessä noin :een. Tahkon kaupallisten yöpymisvuorokausien määrä oli v noin kpl, joista suomalaisten osuus oli noin 78 %. Tahkon alueella työskentelee ympärivuotisesti noin 200 henkilöä ja sesonkiaikaan lukumäärä nousee noin 600 työpaikkaan. Matkailukeskuksen monipuolisuudesta huolimatta Tahkon keskusta-alueelta puuttuvat yleiset, kaikkien käytössä olevat virkistykseen ja erilaisiin vapaaajan toimintoihin soveltuvat alueet, kuten esimerkiksi erilaiset pallokentät, leikkialueet sekä puisto- ja oleskelualueet. Myös ulkoilureitistön kattavuudessa on puutteita. Nämä puutteet ovat selkeästi nousseet esille neuvotteluissa matkailualueen potentiaalisten investoreiden taholta. Investorit edellyttävät, että kaupunki huolehtii yleisten alueiden kehittämisestä siten, että ne omalta osaltaan lisäävät asiakkaiden viihtymistä ja viipymää. Suurimmiksi puutteiksi yrittäjä- ja asiakaspalautteessa on koettu erityisesti lapsiperheille, nuorille sekä seniori-ikäisille tarkoitettujen kesäaikaisten ulkoliikuntapaikkojen puuttuminen. Tahkon matkailualueen yleisten, ympärivuotisten palvelujen ja samalla sen vetovoimaisuuden parantamiseksi kaupunki on käynnistänyt hankkeen virkistys- ja lähiliikunta-alueen rakentamiseksi Tahkon matkailualueen keskustaan. Sille on kaupungin omaan talousarvioon vuodelle 2014 esitetyn rahoituksen lisäksi haettu Pohjois-Savon liitolta lisärahoitusta (liite), johon liitto on suhtautunut myönteisesti. Tahkon virkistys- ja lähiliikunta-alueen yleissuunnitelman on laatinut Destia Oy, Infrasuunnittelu, Kuopio. Kuopion kaupungilta on tehtävää valvonut ylihallinnollisesti koottu ohjausryhmä, jonka puheenjohtajana on toiminut Kaupunkiympäristön palvelualueen viher- ja virkistysaluesuunnitteluyksikön vastaava kaupunginpuutarhuri Erkki Oinonen. Työ käsitti virkistys- ja lähiliikunta-alueen yleissuunnitelman laatimisen Tahkon keskustaan välillä Ahola - Turusenharjuntie. Suunnittelualue on yleiskaavassa määritelty urheilu- ja lähivirkistysalueeksi. Koko yleissuunnitteluhankkeen ajan on Tahkon alueen yrittäjät pidetty ajan tasalla ja heidän toiveensa ja näkemyksensä ovat olleet käytettävissä. Yleissuunnitelma oli Hyvinvoinnin edistämisen lautakunnassa

2 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 17/ (2) Rakennussuunnitelman esittely Se hyväksyi palvelupäällikön esityksen, joka on Pohjois-Savon liitolta haetun EAKR rahoituksen saamisen edellytys. Tahkon keskustan virkistys- ja lähiliikunta-alueesta on laadittu yleissuunnitelma vuonna 2013, suunnitelman päiväys Rakennussuunnitelman laadinta on jatkoa yleissuunnitelman laadinnalle. Rakennussuunnitelmat laadittiin myöhään syksyllä alueelle, joka rajautuu yleissuunnitelmasta poiketen välille Ahola - Kiljusenkalliontie. Suunnittelualueen koilliskulmauksessa sijaitsevalle ranta-alueelle suunnitellaan vain ulkoilureitti ja huoltotie. Varsinainen ranta-alue on rajattu suunnittelualueen ulkopuolelle. Lisäksi Kiljusenkalliontien läheisyydessä sijaitseva yksityisomistuksessa oleva määräala sekä varalämpökeskuksen aluevaraus Kalliolantien ja Kiljusenkallion tienristeyksen itäpuolella jätettiin suunnittelun ulkopuolelle. Suunnittelualueen kokonaispinta-ala on noin 7,5 hehtaaria. Suunnittelualue rajautuu metsäisten rinteiden ja rakennetun loma-asutuksen rajaamaan laaksopainanteeseen. Alueen länsipuolella sijaitsee Kalliolantie ja etelä- ja itäpuolella Kiljusenkalliontie. Pohjoispuolella alue rajautuu golfkenttään. Alue on pääosiltaan vanhaa peltoa, jonka halkaisee peltokuivatuksen takia kaivettu valtaoja. Peltoalue on nykyisin kasvamassa umpeen reunoiltaan. Alueen eteläosassa Kiljusenkalliontien läheisyydessä on kaksi mudanottopaikkaa, jotka nykyisin ovat voimakkaasti rehevöityneitä lampareita. Suunnittelualueen nykytila ja historia on esitetty rakennussuunnitelman asiakirjassa Suunnittelualue rajautuu länsi- ja itäosiltaan liito-orava-alueisiin. Kuivatus Alueen pintakuivatuksen rungon muodostaa nykyinen valtaoja, joka muutetaan maisemaan luonnollisemmin sopivaksi ympäristöaiheeksi. Rakennettavat kulkureitit ovat pääosin sivuojattomia. Osalla kulkureittejä pintakuivatus hoidetaan sivu- ja avo-ojin. Kenttäalueella kuivatus hoidetaan hulevesiviemäreillä, jotka purkavat hulevetensä maisemoitavaan valtaojana. Maisemoidun valtaojan pituus on noin 0,5 km. Uusia hulevesiviemäreitä kohteeseen rakennetaan noin 443 metriä ja vesijohtoja 264 metriä. Kuivatuksessa on huomioitu Tahkon keskusta-alueelta ja myöhemmin muodostettavien uusien tonttien hulevedet. Liikunta- ja leikkikentät Virkistys- ja lähiliikunta-alueen aktiivisin ja rakennetuin alue, liikunta- ja leikkikentät, sijoittuvat suunnittelualueen luoteiskulmaukseen. Alueelle toteutetaan liikuntakenttäalue ja leikkikenttäalue. Liikuntakenttäalue sisältää hiekkatekonurmikentän ja minitoimiareenan. Pinta-alaltaan liikuntakentät ja leikkikenttä ovat lähes samansuuruiset, noin m2. Kenttien väliin jäävät käytäväalueet ovat pinta-alaltaan noin 600 m2. Tämän lisäksi alueelle tulee noin 250 m2 parkour-alue ja kenttien itäpuolelle väljempi noin m2 suuruinen osa, jonne sijoitetaan vaijeri- ja rinneliukualue. Urheilukenttien pintamateriaalina ovat hiekkatekonurmi ja asfaltti, leikkikentällä ja parkour-alueella hiekkatekonurmi eri värivariaationa ja vaijeriliukualueella pääosin niitty.

3 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 17/ (3) Kalusteet Kalusteiden valinnassa on yhtenä merkittävänä valintakriteerinä ollut kalusteiden kestävyys ja helppohoitoisuus. Tämän takia esimerkiksi leikkialueen välineet ovat suurelta osin metallisia, samoin alueella käytettävät istuimet. Liikunta- ja leikkikenttien värimaailma on haettu Tahkon värien mukaan, sininen-punainen-valkoinen. Värikirjon vastapainona on harmaansininen. Ulkoilualueella kalusteiden väri on harmaanruskea (penkit). Väylät Hankkeen yhteydessä toteutetaan erilaisia kulkuyhteyksiä, jotka suunnitelmassa on nimetty ulkoilureiteiksi, huoltoteiksi, yhdysreiteiksi ja poluiksi. Luiskat ja välialueet nurmetetaan kenttien läheisyydessä nurmi A3- tasoisesti, muualla tason niitty mukaisina. Suunnittelualueen niityiksi osoitetut alueet tasoitetaan karkeasti, vesakot poistetaan ja alueet kylvetään niityksi. Suunnittelualueen eteläosassa sijaitsevista entisistä mudanottopaikoista (nykyiset rehevöityneet lampareet) toinen sijaitsee osittain suunnittelualueeseen kuulumattomalla määräalalla ja se jätetään kokonaisuudessaan nykyiselleen. Lampareista eteläisempi ruopataan lähinnä kuivatuksen kannalta oleellisimmalta osaltaan. Samalla kevyesti poistetaan lähintä pintakasvillisuutta. Lampareen reunoja avataan käsityönä poistamalla nykyistä pensaskasvillisuutta, osa alueesta jätetään nykytilanteeseensa. Frisbeegolf-rata Alueelle tulevasta frisbeegolf-radasta on erillinen suunnitelma, jonka on laatinut Erno Väyrynen / Innova Champion Europe. Suunnitelma on laadittu yhteistyössä ja samanaikaisesti rakennussuunnitelman laadinnan kanssa. Kuntoilu Kuntoilupaikkoja tulee kaksi, jotka sijoitetaan ulkoilureittien varrelle. Lähiliikunta-alueen pohjoisosaan ulkoilureitin 2 varrelle tulee pienimuotoinen seniorien kuntoilupiste. Istutukset ja ympäristö Suunnittelualueen nykyistä puustoa säilytetään mahdollisimman paljon. Liito-oravien takia harmaaleppien säilyttäminen on tärkeätä. Uusia istutuksia on esitetty harkiten ja ne ovat suurelta osin runkopuuryhmiä, joiden lajistona on käytetty ympäristössä esiintyviä puulajeja. Pensaita tulee jonkin verran leikkikentän läheisyyteen ja perennoja käytetään valtaojan maisemoinnissa. Hankkeen kustannusennuste on euroa (alv 0 %), joka sisältää työmaatehtävät 20 % ja tilaajatehtävät 7 %. Alueen perusrakenteen kustannuksiksi arvioidaan ensi vaiheessa 1,0 miljoonaa euroa, johon on haettu EAKR-rahoitusta euroa. Kuopion kaupunki Hyvinvoinnin edistämisen palvelualue käyttää tämän lisäksi alueen varusteisiin ja viimeistelyyn vuoden 2014 aikana noin euroa. Vuodelle 2015 on alueelle suunniteltu vielä noin euron investoinnit. Aluetta ylläpidetään ja jatko kehitetään tulevina vuosina yhdessä alueen yrittäjien kanssa. Vaikutusten arviointi Ilmastopoliittisen ohjelman näkökulmasta päätösehdotus on neutraali ja elinkeinopoliittisesti positiivinen. Hanke tukee vahvasti Tahkon matkailupalveluiden kehittämistä. Tahkon keskustan alueelta puuttuvat yleiset kaikkien

4 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 17/ (4) käytössä olevat virkistykseen ja erilaisiin vapaa-ajantoimintoihin soveltuvat alueet, jotka omalta osaltaan lisäävät asiakkaiden viihtymistä ja viipymää. Esitys Esitän, että kaupunkirakennelautakunta hyväksyy Tahkon keskustan virkistys- ja lähiliikunta-alueen rakennussuunnitelmat. Hankkeen toteuttaminen edellyttää Pohjois-Savon liitolta haetun EAKR-rahoituksen saamista. Liitteet /2013 Tahkon virkistys ja lähiliikunta-alueen yhteenvetoliite /2013 Tahkoalueen yleissuunnittelu Asiakirjoissa: - yleiskartta - rakennussuunnitelma - viherasemapiirustukset 3 kpl - ympäristön historia ja nykytila Valmistelija Erkki Oinonen puh etunimi.sukunimi(at)kuopio.fi Päätösehdotus Palvelualuejohtaja Jarmo Pirhonen Lautakunta hyväksyy suunnittelujohtajan esityksen. Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.

5 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 17/ (5)

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 16/2014 1 (1) Kaupunkirakennelautakunta 196 29.10.2014. 196 Asianro 5773/10.03.01.00/2014

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 16/2014 1 (1) Kaupunkirakennelautakunta 196 29.10.2014. 196 Asianro 5773/10.03.01.00/2014 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 16/2014 1 (1) 196 Asianro 5773/10.03.01.00/2014 Varstakadun, Luhtikujan, Lyhdekujan, Suvitien, Sormulanraitin ja Puutossalmentien kevyen liikenteen väylän katusuunnitelmaluonnoksien

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 15/2013 1 (1) Kaupunkirakennelautakunta 218 20.11.2013. 218 Asianro 6530/10.03.01/2013

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 15/2013 1 (1) Kaupunkirakennelautakunta 218 20.11.2013. 218 Asianro 6530/10.03.01/2013 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 15/2013 1 (1) 218 Asianro 6530/10.03.01/2013 Sammonkadun katusuunnitelman välillä Aallonmurtajankatu - Hyrräkatu ja Hyrräkadun katusuunnitelman hyväksyminen Suunnittelujohtaja

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 11/2015 1 (1) Kaupunginhallitus 148 11.05.2015. 148 Asianro 1341/10.02.03/2015

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 11/2015 1 (1) Kaupunginhallitus 148 11.05.2015. 148 Asianro 1341/10.02.03/2015 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 11/2015 1 (1) Kaupunkirakennelautakunta 78 29.4.2015 148 Asianro 1341/10.02.03/2015 Asemakaavaehdotus / Keilanrinne Päätöshistoria Kaupunkirakennelautakunta 25.2.2015 40 Suunnittelujohtaja

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 15/ (1) Kaupunkirakennelautakunta Asianro 6645/ /2016

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 15/ (1) Kaupunkirakennelautakunta Asianro 6645/ /2016 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 15/2016 1 (1) 201 Asianro 6645/10.03.01.00/2016 Kaunismäenkatu, Kaunismäenrinne, Nuolimäenrinne, Kalliokaarre ja Kalliokielo sekä teräsritilärappuset välillä Kalliokielo - Kaunismäenkatu,

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 13/2013 1 (1) Kaupunkirakennelautakunta 173 09.10.2013. 173 Asianro 6689/10.00.02.01/2013

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 13/2013 1 (1) Kaupunkirakennelautakunta 173 09.10.2013. 173 Asianro 6689/10.00.02.01/2013 Kuopion kaupunki Pöytäkirja /0 () 7 Asianro 89/0.00.0.0/0 Alueen varaaminen Männistön kaupunginosan korttelista 0 (Untamonkatu) / Kuopion Vanhustenkotiyhdistys ry Kiinteistöjohtaja Jari Kyllönen Maaomaisuuden

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 03/ (1) Kaupunginvaltuusto Asianro 7954/ /2013. Kaupunkirakennelautakunta

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 03/ (1) Kaupunginvaltuusto Asianro 7954/ /2013. Kaupunkirakennelautakunta Kuopion kaupunki Pöytäkirja 03/2017 1 (1) Kaupunginhallitus 307 8.9.2014 49 Asianro 7954/10.02.03/2013 Asemakaavan muutos / Tahkovuori, kortteli 215 (osa) tontti 11 historia Kaupunginhallitus 8.9.2014

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 9/2013 1 (1) Kaupunkirakennelautakunta 115 26.06.2013. 115 Asianro 5027/10.02.05/2013

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 9/2013 1 (1) Kaupunkirakennelautakunta 115 26.06.2013. 115 Asianro 5027/10.02.05/2013 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 9/2013 1 (1) 115 Asianro 5027/10.02.05/2013 Rakennuskiellon määrääminen Vehmersalmi Ritoniemi Suunnittelujohtaja Tapio Räsänen Kaupunkiympäristön suunnittelupalvelut Tiivistelmä:

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 8/2015 1 (1) Kaupunkirakennelautakunta 105 10.06.2015. 105 Asianro 3847/10.00.02.00/2015

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 8/2015 1 (1) Kaupunkirakennelautakunta 105 10.06.2015. 105 Asianro 3847/10.00.02.00/2015 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 8/2015 1 (1) 105 Asianro 3847/10.00.02.00/2015 Tarjousten perusteella myytävät Saaristokaupungin Pirttiniemen ja Savolanniemen omakotitontit Kiinteistöjohtaja Jari Kyllönen

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 14/ (1) Kaupunkirakennelautakunta Asianro 7093/ /2015

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 14/ (1) Kaupunkirakennelautakunta Asianro 7093/ /2015 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 14/2015 1 (1) 180 Asianro 7093/10.00.02.00/2015 Tarjousten perusteella myytävät omakotitontit Julkulassa sekä Saaristokaupungin Lehtoniemessä ja Rautaniemessä Kiinteistöjohtaja

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 10/2014 1 (1) Kaupunkirakennelautakunta 143 25.06.2014. 143 Asianro 3804/10.03.00.01/2014

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 10/2014 1 (1) Kaupunkirakennelautakunta 143 25.06.2014. 143 Asianro 3804/10.03.00.01/2014 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 10/2014 1 (1) 143 Asianro 3804/10.03.00.01/2014 Poikkeaminen (LTK) / Lamperila, 419-3-117 (Suovunniementie 131) Suunnittelujohtaja Tapio Räsänen Kaupunkiympäristön suunnittelupalvelut

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 21/2013 1 (1) Kaupunginhallitus 256 15.7.2013. 256 Asianro 5027/10.02.05/2013. Kaupunkirakennelautakunta 26.6.

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 21/2013 1 (1) Kaupunginhallitus 256 15.7.2013. 256 Asianro 5027/10.02.05/2013. Kaupunkirakennelautakunta 26.6. Kuopion kaupunki Pöytäkirja 21/2013 1 (1) 256 Asianro 5027/10.02.05/2013 Rakennuskiellon määrääminen Vehmersalmi Ritoniemi Kaupunkirakennelautakunta 26.6.2013 115 Suunnittelujohtaja Tapio Räsänen Kaupunkiympäristön

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 3/2014 1 (1) Kaupunkirakennelautakunta 55 26.02.2014. 55 Asianro 535/10.02.04/2014

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 3/2014 1 (1) Kaupunkirakennelautakunta 55 26.02.2014. 55 Asianro 535/10.02.04/2014 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 3/2014 1 (1) 55 Asianro 535/10.02.04/2014 Poikkeaminen (LTK) / Ryönä, 451-2-26 (Kaarinniementie 150) Suunnittelujohtaja Tapio Räsänen Kaupunkiympäristön suunnittelupalvelut

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 18/2015 1 (1) Kaupunkirakennelautakunta 224 16.12.2015. 224 Asianro 8457/10.00.02.01/2015

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 18/2015 1 (1) Kaupunkirakennelautakunta 224 16.12.2015. 224 Asianro 8457/10.00.02.01/2015 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 18/2015 1 (1) 224 Asianro 8457/10.00.02.01/2015 Tonttien 297-25-80-1 (Jynkän koulu) ja 297-43-17-1 (Karttulan koulu) vuokraaminen / Kiinteistö Oy Kuopion Koulutilat Kiinteistöjohtaja

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 15/ (1) Kaupunkirakennelautakunta Asianro 6341/ /2014

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 15/ (1) Kaupunkirakennelautakunta Asianro 6341/ /2014 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 15/2014 1 (1) 184 Asianro 6341/10.00.02.01/2014 Asuntotontin 297-20-16-2 maanvuokrasopimuksen esisopimuksen laatiminen ja tontin vuokraaminen / Niiralan Kulma Oy Kiinteistöjohtaja

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 14/2014 1 (1) Kaupunkirakennelautakunta 176 24.09.2014. 176 Asianro 5990/10.00.02.00/2014

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 14/2014 1 (1) Kaupunkirakennelautakunta 176 24.09.2014. 176 Asianro 5990/10.00.02.00/2014 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 14/2014 1 (1) 176 Asianro 5990/10.00.02.00/2014 Asuntotontin 297-33-5-1 (Kärängänkatu 2) myynti / Rakennusliike Lapti Oy Kiinteistöjohtaja Jari Kyllönen Maaomaisuuden hallintapalvelut

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 10/ (6) Kaupunginhallitus Ryj/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 10/ (6) Kaupunginhallitus Ryj/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 10/2017 1 (6) 261 puistosuunnitelman hyväksyminen (nro VIO 5835/1) HEL 2016-011912 T 10 05 02 Päätös päätti hyväksyä Pukinmäen rantapuiston ja Bockinpuiston luoteisosan puistokäytävän

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 17/2013 1 (1) Kaupunkirakennelautakunta 236 11.12.2013. 236 Asianro 2479/10.02.03/2012

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 17/2013 1 (1) Kaupunkirakennelautakunta 236 11.12.2013. 236 Asianro 2479/10.02.03/2012 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 17/2013 1 (1) 236 Asianro 2479/10.02.03/2012 Asemakaavan muutosehdotus / Puijonlaakson etelärinne / Puijonlaakso 12-73 tontit 1...9 Suunnittelujohtaja Tapio Räsänen Kaupunkiympäristön

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 1/ (1) Kaupunginvaltuusto Asianro 1621/ /2012

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 1/ (1) Kaupunginvaltuusto Asianro 1621/ /2012 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 1/2014 1 (1) 9 Asianro 1621/10.02.03/2012 Asemakaava ja asemakaavan muutosehdotus / Siikalahden liikennealueet ja korttelin 8-66 osa Kaupunginhallitus 7.10.2013 328: Kaupunkirakennelautakunta

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 4/2013 1 (1) Kaupunkirakennelautakunta 50 20.03.2013. 50 Asianro 1905/10.00.02.04/2013

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 4/2013 1 (1) Kaupunkirakennelautakunta 50 20.03.2013. 50 Asianro 1905/10.00.02.04/2013 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 4/2013 1 (1) 50 Asianro 1905/10.00.02.04/2013 Nilsiässä sijaitsevien rakennuspaikkojen luovutusehdot Kiinteistöjohtaja Jari Kyllönen Maaomaisuuden hallintapalvelut Kuopion kaupungin

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 9/2015 1 (1) Kaupunginhallitus 117 13.04.2015. 117 Asianro 3041/10.02.03/2012

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 9/2015 1 (1) Kaupunginhallitus 117 13.04.2015. 117 Asianro 3041/10.02.03/2012 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 9/2015 1 (1) Kaupunkirakennelautakunta 70 8.4.2015 117 Asianro 3041/10.02.03/2012 Asemakaavan muutosehdotus / Talo Oy Kuopion Tulliportinkatu 27 / Multimäki 4-8 tontti 3, 5

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 5/2013 1 (1) Kaupunkirakennelautakunta 67 10.04.2013. 67 Asianro 2516/10.00.02.00/2013

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 5/2013 1 (1) Kaupunkirakennelautakunta 67 10.04.2013. 67 Asianro 2516/10.00.02.00/2013 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 5/2013 1 (1) 67 Asianro 2516/10.00.02.00/2013 Tarjousten perusteella myytävät Saaristokaupungin Pirttiniemen omakotitontit Kiinteistöjohtaja Jari Kyllönen Maaomaisuuden hallintapalvelut

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 14/ (1) Kaupunkirakennelautakunta Asianro 7091/ /2015

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 14/ (1) Kaupunkirakennelautakunta Asianro 7091/ /2015 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 14/2015 1 (1) 178 Asianro 7091/10.00.02.01/2015 Julkulan omakotitonttien luovuttaminen Kiinteistöjohtaja Jari Kyllönen Maaomaisuuden hallintapalvelujen tukipalvelut Kaupungilla

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 4/2015 1 (1) Kaupunkirakennelautakunta 46 18.03.2015. 46 Asianro 1735/10.00.02.01/2015

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 4/2015 1 (1) Kaupunkirakennelautakunta 46 18.03.2015. 46 Asianro 1735/10.00.02.01/2015 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 4/2015 1 (1) 46 Asianro 1735/10.00.02.01/2015 Asuntotontin 297-10-10-7 vuokraaminen / Kuopion Vanhustenkotiyhdistys ry Kiinteistöjohtaja Jari Kyllönen Maaomaisuuden hallintapalvelujen

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 9/2013 1 (1) Kaupunginhallitus 124 25.03.2013. 124 Asianro 1519/10.00.02/2013

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 9/2013 1 (1) Kaupunginhallitus 124 25.03.2013. 124 Asianro 1519/10.00.02/2013 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 9/2013 1 (1) 124 Asianro 1519/10.00.02/2013 Maljalahden rantakerrostalotonttien tarjousten hyväksyminen ja esisopimusten tekeminen Kaupunkirakennelautakunta 20.3.2013 49: Kiinteistöjohtaja

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 10/2013 1 (1) Kaupunkirakennelautakunta 137 07.08.2013. 137 Asianro 3753/10.03.00/2012

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 10/2013 1 (1) Kaupunkirakennelautakunta 137 07.08.2013. 137 Asianro 3753/10.03.00/2012 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 10/2013 1 (1) 137 Asianro 3753/10.03.00/2012 Poikkeaminen (LTK) / Kiinteistö Oy Kuopion Asemakatu 30-32 (Hotelli Cumulus) / Maljalahti 3-15-7 (Puijonkatu 32) Vs. suunnittelujohtaja

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 15/ (1) Kaupunkirakennelautakunta Asianro 9289/ /2017

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 15/ (1) Kaupunkirakennelautakunta Asianro 9289/ /2017 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 15/2017 1 (1) 113 Asianro 9289/02.08.00.01/2017 Kuopion kuntatekniikkaliikelaitoksen kunnossapitourakkasopimus ajalle 1.10.2017 1.10.2022 Kaupungininsinööri Ismo Heikkinen Rakentamisen

Lisätiedot

IITIN KUNTA RADANSUUN ULKOILU- ALUE

IITIN KUNTA RADANSUUN ULKOILU- ALUE Vastaanottaja Iitin kunta Asiakirjatyyppi Yleissuunnitelma Päivämäärä 27.11.2013 Viite 82144450 IITIN KUNTA RADANSUUN ULKOILU- ALUE IITIN KUNTA RADANSUUN ULKOILUALUE Päivämäärä 27.11.2013 Laatija Hyväksyjä

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 9/ (1) Kaupunkirakennelautakunta Asianro 3640/ /2018

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 9/ (1) Kaupunkirakennelautakunta Asianro 3640/ /2018 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 9/2018 1 (1) 123 Asianro 3640/10.03.01.00/2018 Lehtoniementie (välillä Kotilokatu - Susisalmenkatu), Kuikkakuja ja Kaivannonlahdenkatu katusuunnitelmaluonnoksien hyväksyminen

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 10/2014 1 (1) Kaupunkirakennelautakunta 136 25.06.2014. 136 Asianro 3923/10.00.02.01/2014

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 10/2014 1 (1) Kaupunkirakennelautakunta 136 25.06.2014. 136 Asianro 3923/10.00.02.01/2014 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 10/2014 1 (1) 136 Asianro 3923/10.00.02.01/2014 Omakotitonttien luovuttaminen vuoden 2015 rakentamiseen Kiinteistöjohtaja Jari Kyllönen Maaomaisuuden hallintapalvelut Kaupungilla

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 6/ (1) Kaupunginvaltuusto Asianro 2160/ /2017

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 6/ (1) Kaupunginvaltuusto Asianro 2160/ /2017 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 6/2017 1 (1) Kaupunginhallitus 209 4.12.2017 81 Asianro 2160/02.02.02/2017 Talousarviomuutokset Päätöshistoria Kaupunginhallitus 4.12.2017 209 Va. talousjohtaja Jaana Kuuva

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 2/2015 1 (1) Kaupunkirakennelautakunta 21 11.02.2015. 21 Asianro 589/10.00.02.01/2015

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 2/2015 1 (1) Kaupunkirakennelautakunta 21 11.02.2015. 21 Asianro 589/10.00.02.01/2015 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 2/2015 1 (1) 21 Asianro 589/10.00.02.01/2015 Maaningalla sijaitsevien rakennuspaikkojen luovutusehdot Kiinteistöjohtaja Jari Kyllönen Tonttipalveluyksikkö Kuopion kaupungin

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja Liikunta- ja nuorisolautakunnan esitys kaavoituksessa huomioitavista liikunta-alueista

Espoon kaupunki Pöytäkirja Liikunta- ja nuorisolautakunnan esitys kaavoituksessa huomioitavista liikunta-alueista 20.04.2017 Sivu 1 / 1 1608/2017 10.00.00 14 nuorisolautakunnan esitys kaavoituksessa huomioitavista liikunta-alueista Valmistelijat / lisätiedot: Kaisa Peltonen, puh. 050 363 3661 Jarmo Ikävalko, puh.

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 19/ (1) Kaupunginhallitus Asianro 5025/ /2016

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 19/ (1) Kaupunginhallitus Asianro 5025/ /2016 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 19/2016 1 (1) 223 Asianro 5025/10.00.01.04/2016 Kiinteistöä Ekosorsa 297-430-1-277 koskeva maankäyttösopimus ja sopimus yhteistoiminnasta Vs. kiinteistöjohtaja Lauri Lytsy Maaomaisuuden

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 4/2013 1 (1) Kaupunkirakennelautakunta 52 20.03.2013. 52 Asianro 1373/10.00.02/2013

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 4/2013 1 (1) Kaupunkirakennelautakunta 52 20.03.2013. 52 Asianro 1373/10.00.02/2013 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 4/2013 1 (1) 52 Asianro 1373/10.00.02/2013 Asuntotontin 297-33-33-2 (Lehtoniementie 114) vuokraaminen / Lakea Kiinteistöt Oy Kiinteistöjohtaja Jari Kyllönen Maaomaisuuden hallintapalvelut

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 9/2013 1 (1) Kaupunkirakennelautakunta 117 26.06.2013. 117 Asianro 4839/10.00.02.09/2013

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 9/2013 1 (1) Kaupunkirakennelautakunta 117 26.06.2013. 117 Asianro 4839/10.00.02.09/2013 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 9/2013 1 (1) 117 Asianro 4839/10.00.02.09/2013 Omakotitonttien luovuttaminen vuoden 2014 rakentamiseen Kiinteistöjohtaja Jari Kyllönen Maaomaisuuden hallintapalvelut Kaupungilla

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 12/ (1) Kaupunginhallitus Asianro 8759/ /2016

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 12/ (1) Kaupunginhallitus Asianro 8759/ /2016 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 12/2017 1 (1) Kaupunkirakennelautakunta 79 12.4.2017 144 Asianro 8759/10.03.01.02/2016 Liikennevalot Kellolahdentien ja Sisustajantien risteykseen sekä Kallantien ja Inkilänmäenkadun

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 15/ (1) Kaupunkirakennelautakunta Asianro 2699/ /2017

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 15/ (1) Kaupunkirakennelautakunta Asianro 2699/ /2017 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 15/2017 1 (1) 111 Asianro 2699/10.00.02.01/2017 Suunnitteluvaraus osasta kiinteistöä 297-407-2-0 (Koljolanniemi) kelluvaa rakentamista ja palveluja tarjoavalle hankkeelle /

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 2/ (1) Kaupunkirakennelautakunta Asianro 733/ /2015

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 2/ (1) Kaupunkirakennelautakunta Asianro 733/ /2015 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 2/2015 1 (1) 26 Asianro 733/10.03.01.00/2015 Katusuunnitelmien hyväksyminen nähtävilläoloa varten Hiltulanlahdenkatu, Oravanmarja ja Vitostien kiertoliittymä Suunnittelujohtaja

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 10/2014 1 (1) Kaupunkirakennelautakunta 135 25.06.2014. 135 Asianro 4468/10.00.01.00/2014

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 10/2014 1 (1) Kaupunkirakennelautakunta 135 25.06.2014. 135 Asianro 4468/10.00.01.00/2014 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 0/04 () 5 5.06.04 5 Asianro 4468/0.00.0.00/04 Kiinteistöjärjestelyt Tahkon alueen kortteleissa 5 ja 60 Kiinteistöjohtaja Jari Kyllönen Maaomaisuuden hallintapalvelut 8..004

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 7/ (1) Kaupunkirakennelautakunta Asianro 3972/ /2017

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 7/ (1) Kaupunkirakennelautakunta Asianro 3972/ /2017 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 7/2017 1 (1) 102 Asianro 3972/10.00.02.01/2017 Kallioaineksen otto-oikeuksien luovuttaminen sekä alueen vuokraaminen kallioaineksen varastointi- ja toiminta-alueeksi kiinteistöstä

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 13/ (1) Kaupunkirakennelautakunta Asianro 3343/ /2017

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 13/ (1) Kaupunkirakennelautakunta Asianro 3343/ /2017 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 13/2017 1 (1) 70 Asianro 3343/10.00.02.00/2017 Tontin 297-2-1-3 varaaminen / Lujatalo Oy Vs. kiinteistöjohtaja Lauri Lytsy Maaomaisuuden hallintapalvelujen tukipalvelut Lujatalo

Lisätiedot

1 (12) 24.10.20144. Nilsiän. Kuopion. Alueella. käyttäjille, vahvistaa. liimapuusilta), oleskelualueet,

1 (12) 24.10.20144. Nilsiän. Kuopion. Alueella. käyttäjille, vahvistaa. liimapuusilta), oleskelualueet, 1 (12) Puistojen, viheralueiden ja asemakaavahankkeiden ympäristösuunnittelureferenssejä Nilsiän Tahkon keskustan virkistys- ja lähiliikunta-alueen (Tahkoalueen) yleis- ja rakennussuunnittelu, Kuopion

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 17/2015 1 (1) Kaupunkirakennelautakunta 210 02.12.2015. 210 Asianro 8005/02.05.00.00/2015

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 17/2015 1 (1) Kaupunkirakennelautakunta 210 02.12.2015. 210 Asianro 8005/02.05.00.00/2015 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 17/2015 1 (1) 210 Asianro 8005/02.05.00.00/2015 Pysäköinnin taksatarkistukset 2016 alkaen Kaupungininsinööri Ismo Heikkinen Rakentamisen ja kunnossapidon tukipalvelut Pysäköintitaksojen

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 10/ (1) Kaupunkirakennelautakunta Asianro 6503/ /2017

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 10/ (1) Kaupunkirakennelautakunta Asianro 6503/ /2017 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 10/2017 1 (1) 32 Asianro 6503/10.00.02.01/2017 Omakotitonttien hinnoittelu Hiltulanlahdessa Vs. kiinteistöjohtaja Lauri Lytsy Maaomaisuuden hallintapalvelujen tukipalvelut Hiltulanlahti

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 19/ (1) Kaupunginhallitus Asianro 5398/ /2016

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 19/ (1) Kaupunginhallitus Asianro 5398/ /2016 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 19/2016 1 (1) 220 Asianro 5398/10.03.00.01/2016 Poikkeaminen (KH) / Kuopio 297-510-10-33 Va. yleiskaavajohtaja Matti Asikainen Strateginen maankäytön suunnittelu Selostus Rakennuspaikka

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 8/2013 1 (1) Kaupunkirakennelautakunta 102 05.06.2013. 102 Asianro 4064/10.00.02.08/2013

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 8/2013 1 (1) Kaupunkirakennelautakunta 102 05.06.2013. 102 Asianro 4064/10.00.02.08/2013 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 8/2013 1 (1) 102 Asianro 4064/10.00.02.08/2013 Pihlajalaakson 2. vaiheen kerros- ja rivitalotonttien vuokrausehdot Kiinteistöjohtaja Jari Kyllönen Maaomaisuuden hallintapalvelut

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 9/ (1) Kaupunkirakennelautakunta Asianro 4890/ /2016

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 9/ (1) Kaupunkirakennelautakunta Asianro 4890/ /2016 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 9/2016 1 (1) 105 Asianro 4890/10.00.02.01/2016 Saaristokaupungin Rautaniemessä sijaitsevien omakotitonttien luovutusehtojen muuttaminen Vs. kiinteistöjohtaja Lauri Lytsy Maaomaisuuden

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 4/ (1) Kaupunkirakennelautakunta Asianro 1473/ /2014

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 4/ (1) Kaupunkirakennelautakunta Asianro 1473/ /2014 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 4/2014 1 (1) 68 Asianro 1473/10.03.00/2014 Poikkeaminen (LTK) / Neulalampi 31-22- 2 3, 31-26-1 3 sekä katu- ja virkistysalueen osat (Asevarikontien siirto) Suunnittelujohtaja

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 10/2015 1 (1) Hyvinvoinnin edistämisen lautakunta 83 10.11.2015. 83 Asianro 6407/12.04.01/2015

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 10/2015 1 (1) Hyvinvoinnin edistämisen lautakunta 83 10.11.2015. 83 Asianro 6407/12.04.01/2015 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 10/2015 1 (1) 67 15.9.2015 83 Asianro 6407/12.04.01/2015 Keskuskentän vaihdettavan tekonurmikentän sijoittaminen ja kuplahallin suunnittelu Päätöshistoria 15.9.2015 67 Hyvinvoinnin

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 8/2015 1 (1) Kaupunkirakennelautakunta 104 10.06.2015. 104 Asianro 4028/10.00.02.00/2015

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 8/2015 1 (1) Kaupunkirakennelautakunta 104 10.06.2015. 104 Asianro 4028/10.00.02.00/2015 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 8/2015 1 (1) 104 Asianro 4028/10.00.02.00/2015 Maljalahden rantakerrostalotonttien tarjouskilpailu 2015 Kiinteistöjohtaja Jari Kyllönen Maaomaisuuden hallintapalvelujen tukipalvelut

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 9/2015 1 (1) Kaupunkirakennelautakunta 122 24.06.2015. 122 Asianro 8060/08.00.00/2013

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 9/2015 1 (1) Kaupunkirakennelautakunta 122 24.06.2015. 122 Asianro 8060/08.00.00/2013 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 9/ 1 (1) 122 Asianro 8060/08.00.00/2013 Lehtoniemi ja Peikkometsän alue, vuoropysäköintikysely Suunnittelujohtaja Tapio Räsänen Kaupunkiympäristön suunnittelun tukipalvelut

Lisätiedot

ASEMAKAAVAN MUUTOS 23:9 KUULOJA FORTUM WASTE SOLUTIONS OY

ASEMAKAAVAN MUUTOS 23:9 KUULOJA FORTUM WASTE SOLUTIONS OY Vastaanottaja Riihimäen kaupunki Asiakirjatyyppi Asemakaavan taustaselvitys Päivämäärä 8.3.2018 ASEMAKAAVAN MUUTOS 23:9 KUULOJA FORTUM WASTE SOLUTIONS OY KAUPUNKIKUVALLINEN SELVITYS Ramboll Finland Oy

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 8/2016 1 (1) Kaupunkirakennelautakunta 94 08.06.2016. 94 Asianro 4183/10.03.01.01/2016

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 8/2016 1 (1) Kaupunkirakennelautakunta 94 08.06.2016. 94 Asianro 4183/10.03.01.01/2016 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 8/2016 1 (1) 94 Asianro 4183/10.03.01.01/2016 Savilahti - Keskusta (Niiralankatu - Tulliportinkatu) yleissuunnitelmaperiaatteiden hyväksyminen nähtävillä oloa varten Va. suunnittelujohtaja

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 6/2014 1 (1) Kaupunginhallitus 90 24.02.2014. 90 Asianro 530/10.00.01/2014. Kaupunkirakennelautakunta 5.2.

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 6/2014 1 (1) Kaupunginhallitus 90 24.02.2014. 90 Asianro 530/10.00.01/2014. Kaupunkirakennelautakunta 5.2. Kuopion kaupunki Pöytäkirja 6/2014 1 (1) 90 Asianro 530/10.00.01/2014 Maanvaihto Kuopion seurakuntayhtymän kanssa Kaupunkirakennelautakunta 5.2.2014 21: Kiinteistöjohtaja Jari Kyllönen Maaomaisuuden hallintapalvelut

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 6/2013 1 (1) Kaupunkirakennelautakunta 81 24.04.2013. 81 Asianro 99/00.02.03/2013

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 6/2013 1 (1) Kaupunkirakennelautakunta 81 24.04.2013. 81 Asianro 99/00.02.03/2013 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 6/2013 1 (1) 81 Asianro 99/00.02.03/2013 Kymp tiedonannot 2013 895/2013 Kaupunkiympäristön palvelualueen toimintasäännön muuttaminen / ympäristö- ja rakennusvalvontapalvelut

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 2/ (1) Kaupunkirakennelautakunta Asianro 778/ /2017

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 2/ (1) Kaupunkirakennelautakunta Asianro 778/ /2017 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 2/2017 1 (1) 18 Asianro 778/10.00.02.01/2017 Tontin 297-33-46-3 (Kaivannonlahdenkatu 15) vuokraaminen / TA-Asumisoikeus Oy Kiinteistöjohtaja Jari Kyllönen Maaomaisuuden hallintapalvelujen

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 1/2013 1 (1) Kaupunginvaltuusto. 15 Asianro 1130/14.07.00/2012

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 1/2013 1 (1) Kaupunginvaltuusto. 15 Asianro 1130/14.07.00/2012 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 1/2013 1 (1) 15 Asianro 1130/14.07.00/2012 Valtuustoaloite nuorten yhteiskuntatakuun toteuttamista edistävän työryhmän perustamisesta Kuopioon Kaupunginhallitus 14.1.2013 27:

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 15/2014 1 (1) Kaupunkirakennelautakunta 183 08.10.2014. 183 Asianro 6431/10.00.02.00/2014

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 15/2014 1 (1) Kaupunkirakennelautakunta 183 08.10.2014. 183 Asianro 6431/10.00.02.00/2014 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 15/20 1 (1) 183 Asianro 6431/10.00.02.00/20 Asuntotontin 297-12-73-9 (Kelkkailijantie 4) myynti / Asunto Oy Kuopion Kelkkailijantie 4 Kiinteistöjohtaja Jari Kyllönen Maaomaisuuden

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 5/ (1) Kaupunginvaltuusto Asianro 7543/ /2013

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 5/ (1) Kaupunginvaltuusto Asianro 7543/ /2013 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 5/2015 1 (1) Kaupunkirakennelautakunta 98 20.5.2015 Kaupunginhallitus 188 1.6.2015 59 Asianro 7543/10.02.03/2013 Asemakaavan muutosehdotus / Kuopas / Puijonlaakso 12-6-1 (Samoilijantie)

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 13/ (1) Kaupunkirakennelautakunta Asianro 6145/ /2015

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 13/ (1) Kaupunkirakennelautakunta Asianro 6145/ /2015 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 13/2015 1 (1) 168 Asianro 6145/10.00.02.01/2015 Oikaisuvaatimus / tontin 297-34-95-4 (Muikkukatu 17) vuokraaminen Kiinteistöjohtaja Jari Kyllönen Maaomaisuuden hallintapalvelujen

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 1/2015 1 (1) Kaupunginhallitus, suunnitteluasiat 8 26.01.2015. 8 Asianro 408/10.03.01/2013

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 1/2015 1 (1) Kaupunginhallitus, suunnitteluasiat 8 26.01.2015. 8 Asianro 408/10.03.01/2013 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 1/2015 1 (1) Kaupunkirakennelautakunta 234 17.12.2014 8 Asianro 408/10.03.01/2013 Kuopion kaupungin lausunto tiesuunnitelmasta vt 5 Palokangas-Humalajoki Päätöshistoria Kaupunkirakennelautakunta

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 14/2015 1 (1) Kaupunkirakennelautakunta 179 21.10.2015. 179 Asianro 7089/10.00.02.00/2015

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 14/2015 1 (1) Kaupunkirakennelautakunta 179 21.10.2015. 179 Asianro 7089/10.00.02.00/2015 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 14/2015 1 (1) 179 Asianro 7089/10.00.02.00/2015 Saaristokaupungin Pirttiniemen rantatonttien jatkuva myynti tarjousten perusteella Kiinteistöjohtaja Jari Kyllönen Maaomaisuuden

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 9/ (1) Kaupunkirakennelautakunta Asianro 4291/ /2017

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 9/ (1) Kaupunkirakennelautakunta Asianro 4291/ /2017 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 9/2017 1 (1) 22 Asianro 4291/14.05.00.01/2017 Karttulan vesiosuuskunnan vesi- ja jätevesiviemäriverkoston toiminta-alueen tarkistaminen Kaupunkisuunnittelujohtaja Juha Romppanen

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 7/ (1) Kaupunkirakennelautakunta Asianro 3521/ /2013

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 7/ (1) Kaupunkirakennelautakunta Asianro 3521/ /2013 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 7/2013 1 (1) 87 Asianro 3521/10.03.07/2013 Taksa Kuopion kaupungin katujen ja muiden yleisten alueiden vuokrauksesta perittävistä maksuista, muutokset tapahtumilta perittäviin

Lisätiedot

Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Kaupunginhallitus Tekninen lautakunta Tekninen lautakunta

Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Kaupunginhallitus Tekninen lautakunta Tekninen lautakunta Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Tekninen lautakunta 51 14.4.2015 Tekninen lautakunta 97 7.6.2016 Asianro 957/10.02.03/2014 253 Raision kaupungin 5. kaupunginosan (Kuninkoja) kortteleita 502 (osa), 517

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 2/ (1) Kaupunginhallitus Asianro 8562/ /2015

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 2/ (1) Kaupunginhallitus Asianro 8562/ /2015 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 2/2016 1 (1) Kaupunkirakennelautakunta 223 16.12.2015 19 Asianro 8562/10.00.02.01/2015 Maa-alueen varaaminen Hatsalasta ja yhteistoimintasopimuksen tekeminen / Health City Finland

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja Kokoustiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja Kokoustiedot Kuopion kaupunki Pöytäkirja 1/2015 1 (16) Julkinen Kokoustiedot Aika tiistai klo 15:00-17:05 Paikka Nilsiän virastotalo, kokoushuone 1 Lisätietoja Saapuvilla olleet jäsenet Jukka Savolainen, puheenjohtaja

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 9/ (1) Hyvinvoinnin edistämisen lautakunta Asianro 8529/ /2013

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 9/ (1) Hyvinvoinnin edistämisen lautakunta Asianro 8529/ /2013 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 9/2013 1 (1) 92 Asianro 8529/10.03.01/2013 Kuopion kuntatekniikkaliikelaitoksen kunnossapitosopimus ajalle 1.1. - 31.12.2014 Hyvinvoinnin edistämisen johtaja Janne Hentunen

Lisätiedot

VALTTERINTIEN KORTTELIPUISTON VIHERRAKENNUSSUUNNITELMA SUUNNITELMASELOSTUS

VALTTERINTIEN KORTTELIPUISTON VIHERRAKENNUSSUUNNITELMA SUUNNITELMASELOSTUS VALTTERINTIEN KORTTELIPUISTON VIHERRAKENNUSSUUNNITELMA SUUNNITELMASELOSTUS 3.12.2009 Jyväskylän kaupunki Kaupunkirakennepalvelut Yhdyskuntatekniikka Sivu 2 / 5 1 Yleistä...3 2 Alueen nykytila...3 3 Suunnitelmaratkaisut...4

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 9/ (1) Kaupunginhallitus Asianro 1744/ /2014. Kaupunkirakennelautakunta 19.3.

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 9/ (1) Kaupunginhallitus Asianro 1744/ /2014. Kaupunkirakennelautakunta 19.3. Kuopion kaupunki Pöytäkirja 9/2014 1 (1) 125 Asianro 1744/10.00.00/2014 Maanhankinnan määrärahat 2014 Kaupunkirakennelautakunta 19.3.2014 62: Kiinteistöjohtaja Jari Kyllönen Maaomaisuuden hallintapalvelut

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Kokouskutsu 3/ (1) Kaupunginvaltuusto. 12 Asianro 7198/ /2017

Kuopion kaupunki Kokouskutsu 3/ (1) Kaupunginvaltuusto. 12 Asianro 7198/ /2017 Kuopion kaupunki Kokouskutsu 3/2017 1 (1) Hyvinvoinnin edistämisen lautakunta 22 27.9.2017 Kaupunginhallitus 134 9.10.2017 12 Asianro 7198/02.05.01.00/2017 Yhteistyösopimus Tahkovuoren koulutus- ja valmennuskeskusyhdistys

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 5/2015 1 (1) Kaupunkirakennelautakunta 64 08.04.2015. 64 Asianro 2307/10.00.02.01/2015

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 5/2015 1 (1) Kaupunkirakennelautakunta 64 08.04.2015. 64 Asianro 2307/10.00.02.01/2015 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 5/2015 1 (1) 64 Asianro 2307/10.00.02.01/2015 Asuntotontin 297-27-7-3 (Ruutikellarinkatu 24) vuokraaminen / Kuopion Seudun Nuorisoasunnot ry Vs. kiinteistöjohtaja Jarkko Meriläinen

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 2/2014 1 (1) Kaupunkirakennelautakunta 27 05.02.2014. 27 Asianro 8963/10.03.00/2013

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 2/2014 1 (1) Kaupunkirakennelautakunta 27 05.02.2014. 27 Asianro 8963/10.03.00/2013 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 2/2014 1 (1) 27 Asianro 8963/10.03.00/2013 Poikkeaminen (LTK) / Stockpos Oy / Väinölänniemi 1-17-1 (Vuorikatu 11) Suunnittelujohtaja Tapio Räsänen Kaupunkiympäristön suunnittelupalvelut

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 30/ (1) Kaupunginhallitus Asianro 5469/ /2015

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 30/ (1) Kaupunginhallitus Asianro 5469/ /2015 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 30/2015 1 (1) 357 Asianro 5469/02.02.02/2015 Talousarviomuutokset vuodelle 2015 Talousarviopäällikkö Pirjo Salmelainen Talous- ja strategiapalvelu Talousarviomuutoksia vuodelle

Lisätiedot

Asianro 4539/10.00.01/2014. Kiinteistöjohtaja Jari Kyllönen Maaomaisuuden hallintapalvelut

Asianro 4539/10.00.01/2014. Kiinteistöjohtaja Jari Kyllönen Maaomaisuuden hallintapalvelut Kuopion kaupunki Pöytäkirja 11/2014 1 (1) 150 Asianro 4539/10.00.01/2014 Maa-alueiden ostaminen Savilahdesta Kiinteistöjohtaja Jari Kyllönen Maaomaisuuden hallintapalvelut Suomen valtio omistaa Savilahdessa

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 3/ (8) Kaupunkirakennelautakunta (S)

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 3/ (8) Kaupunkirakennelautakunta (S) Kuopion kaupunki Pöytäkirja 3/2014 1 (8) Kokoustiedot Aika keskiviikko klo 16:20-16:30 Paikka Valtuusto-virastotalo, lautakuntien kokoushuone Lisätietoja Saapuvilla olleet jäsenet Iris Asikainen, puheenjohtaja

Lisätiedot

UIMARANNAN SANEERAUS JA LÄHILIIKUNTAPAIKAN RAKENTAMINEN

UIMARANNAN SANEERAUS JA LÄHILIIKUNTAPAIKAN RAKENTAMINEN FCG Finnish Consulting Group Oy Kaavin kunta UIMARANNAN SANEERAUS JA LÄHILIIKUNTAPAIKAN RAKENTAMINEN Suunnitelmaselostus 9.12.2010 FCG Finnish Consulting Group Oy Suunnitelmaselostus I SISÄLLYSLUETTELO

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 15/2015 1 (1) Kaupunginhallitus 201 15.06.2015. 201 Asianro 4028/10.00.02.00/2015

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 15/2015 1 (1) Kaupunginhallitus 201 15.06.2015. 201 Asianro 4028/10.00.02.00/2015 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 15/2015 1 (1) Kaupunkirakennelautakunta 104 10.6.2015 201 Asianro 4028/10.00.02.00/2015 Maljalahden rantakerrostalotonttien tarjouskilpailu 2015 Päätöshistoria Kaupunkirakennelautakunta

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 18/2014 1 (1) Kaupunkirakennelautakunta 213 03.12.2014. 213 Asianro 7576/10.00.02.01/2014

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 18/2014 1 (1) Kaupunkirakennelautakunta 213 03.12.2014. 213 Asianro 7576/10.00.02.01/2014 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 18/2014 1 (1) 213 Asianro 7576/10.00.02.01/2014 Asuntotontin 297-27-6-3 ja LPA-tontin 297-27-6-10 vuokraaminen / Lakea Oy Kiinteistöjohtaja Jari Kyllönen Maaomaisuuden hallintapalvelut

Lisätiedot

Raision kaupunki Esityslista 1 (1) Kaupunginvaltuusto Asianro 449/ / Päätöshistoria. Tekninen lautakunta 9.6.

Raision kaupunki Esityslista 1 (1) Kaupunginvaltuusto Asianro 449/ / Päätöshistoria. Tekninen lautakunta 9.6. Raision kaupunki Esityslista 1 (1) Asianro 449/10.02.03/2014 8 Raision kaupungin 5. kaupunginosan (Kuninkoja) asemakaavan ja siihen liittyvän tonttijaon sekä Korinpunojankadun katualueen osaa ja suojaviheraluetta

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Kokouskutsu 5/ (1) Kaupunkirakennelautakunta. 3 Asianro 2718/ /2017

Kuopion kaupunki Kokouskutsu 5/ (1) Kaupunkirakennelautakunta. 3 Asianro 2718/ /2017 Kuopion kaupunki Kokouskutsu 5/2017 1 (1) 3 Asianro 2718/10.00.02.00/2017 Tarjousten perusteella myytävät Saaristokaupungin Lehtoniemen omakotitontit Kiinteistöjohtaja Jari Kyllönen Maaomaisuuden hallintapalvelujen

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 18/ (1) Kaupunkirakennelautakunta Asianro 8060/ /2015

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 18/ (1) Kaupunkirakennelautakunta Asianro 8060/ /2015 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 18/2015 1 (1) 234 Asianro 8060/10.03.00.01/2015 Poikkeaminen (LTK) / Kiinteistö Oy Kuopion Isabella / Särkiniemi 15-53-5 (Leväsentie 1) Va. suunnittelujohtaja Martti Lätti Asemakaavoitus

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 2/ (1) Ympäristö- ja rakennuslautakunta Asianro 8411/ /2014

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 2/ (1) Ympäristö- ja rakennuslautakunta Asianro 8411/ /2014 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 2/2015 1 (1) 13 Asianro 8411/10.03.00.00/2014 Oikaisuvaatimus / Vs. tarkastusarkkitehti Saara Revon päätös 24.11.2014 946 / 19-17-2 / Mustikkatie 21 / Jäte-pyöräkatos, entisen

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 10/ (1) Kaupunginvaltuusto Asianro 1761/00.01/2013

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 10/ (1) Kaupunginvaltuusto Asianro 1761/00.01/2013 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 10/2013 1 (1) 133 Asianro 1761/00.01/2013 Ylimääräinen asia / Kuopio-Tahko Markkinointi Oy:n perustaminen Kaupunginhallitus / suunnitteluasiat 9.12.2013 50: Palvelualuejohtaja

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 3/ (1) Kaupunginvaltuusto Asianro 2584/ /2012

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 3/ (1) Kaupunginvaltuusto Asianro 2584/ /2012 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 3/2015 1 (1) Kaupunkirakennelautakunta 39 25.2.2015 Kaupunginhallitus 81 16.3.2015 31 Asianro 2584/10.02.03/2012 Asemakaavan muutosehdotus / Rönön muutokset Päätöshistoria Kaupunkirakennelautakunta

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 107. Tekninen lautakunta Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 107. Tekninen lautakunta Sivu 1 / 1 Tekninen lautakunta 22.10.2014 Sivu 1 / 1 4310/10.00.00/2014 107 Tiedonanto Turuntien aluevaraus- ja maankäyttösuunnitelmasta Valmistelijat / lisätiedot: Pauliina Kuronen, puh. 046 877 3006 etunimi.sukunimi@espoo.fi

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 15/ (1) Kaupunkirakennelautakunta Asianro 6664/ /2015

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 15/ (1) Kaupunkirakennelautakunta Asianro 6664/ /2015 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 15/2016 1 (1) 193 Asianro 6664/10.00.02.01/2015 Asuntotontin 297-20-20-4 (Keski-Kaari 33) vuokraaminen / TA-Asumisoikeus Oy Kiinteistöjohtaja Jari Kyllönen Maaomaisuuden hallintapalvelujen

Lisätiedot

KATUSUUNNITELMASELOSTUS 2018 MÄNTYHARJUN KUNTA

KATUSUUNNITELMASELOSTUS 2018 MÄNTYHARJUN KUNTA 2018 MÄNTYHARJUN KUNTA Sisällysluettelo... 1 Suunnittelukohde:...3 Lähtökohdat ja tavoitteet:...3 Liikenteellinen ratkaisu:...3 Päällysrakenne:... 6 Valaistus:... 6 Vihertyöt:... 6 Kustannusarvio:...7

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 15/2014 1 (1) Kaupunginhallitus 189 19.05.2014. 189 Asianro 3029/10.02.03/2012

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 15/2014 1 (1) Kaupunginhallitus 189 19.05.2014. 189 Asianro 3029/10.02.03/2012 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 15/2014 1 (1) 189 Asianro 3029/10.02.03/2012 Asemakaavan muutosehdotus / As Oy Kuopion Vuorikatu 14 / Kuopionlahti 5-8 tontti 2 (Vuorikatu 14) Kaupunkirakennelautakunta 26.2.2014

Lisätiedot

PUIJON GOLFKENTÄN LAAJENNUS

PUIJON GOLFKENTÄN LAAJENNUS 1 Kuopion kaupunki Strateginen maankäytön suunnittelu Juha Romppanen UIJON GOLFKENTÄN LAAJENNUS VAIKUTUKSET YLEISKAAVAAN 25.9.2012 2 uijon alueella on voimassa uijo-uijonsarvi -osayleiskaava, joka on vuodelta

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Valmistelu 1 (6) Kaupunkirakennelautakunta Asemakaavoituksen ja strategisen maankäytön suunnittelun perimät maksut

Kuopion kaupunki Valmistelu 1 (6) Kaupunkirakennelautakunta Asemakaavoituksen ja strategisen maankäytön suunnittelun perimät maksut Kuopion kaupunki Valmistelu 1 (6) 231 16.12.2015 Kaupunginhallitus 10 Asianro 8405/02.05.00.00/2015 Asemakaavoituksen ja strategisen maankäytön suunnittelun perimät maksut Päätöshistoria 16.12.2015 231

Lisätiedot

MÄNTSÄLÄN KUNTA. 1(5) Maankäyttöpalvelut KAPULI IIe-VAIHEEN ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA, OAS ASEMAKAAVA-ALUE

MÄNTSÄLÄN KUNTA. 1(5) Maankäyttöpalvelut KAPULI IIe-VAIHEEN ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA, OAS ASEMAKAAVA-ALUE 1(5) Maankäyttöpalvelut 28.4.2017 KAPULI IIe-VAIHEEN ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA, OAS PROJ. NRO 223e Sijainti on osoitettu oheisessa karttaliitteessä. ASEMAKAAVA-ALUE ALOITE TAI HAKIJA

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 11/ (1) Kaupunkirakennelautakunta Asianro 2285/ /2018

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 11/ (1) Kaupunkirakennelautakunta Asianro 2285/ /2018 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 11/2018 1 (1) 149 Asianro 2285/10.00.02.00/2018 Kiinteistön 297-1-1-2 ostotarjouksen hyväksyminen ja esisopimuksen tekeminen Vs. kiinteistöjohtaja Lauri Lytsy Maaomaisuuden

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 19/ (1) Kaupunginhallitus Asianro 5403/ /2016

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 19/ (1) Kaupunginhallitus Asianro 5403/ /2016 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 19/2016 1 (1) 221 Asianro 5403/10.03.00.01/2016 Poikkeaminen (KH) / Kuopio 297-419-3-104-M606 Va. yleiskaavajohtaja Matti Asikainen Strateginen maankäytön suunnittelu Selostus

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 8/2014 1 (1) Kaupunginvaltuusto 114 10.11.2014. 114 Asianro 3029/10.02.03/2012

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 8/2014 1 (1) Kaupunginvaltuusto 114 10.11.2014. 114 Asianro 3029/10.02.03/2012 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 8/2014 1 (1) 114 Asianro 3029/10.02.03/2012 Asemakaavan muutosehdotus / As Oy Kuopion Vuorikatu 14 / Kuopionlahti 5-8-2 Kaupunginhallitus 19.5.2014 189: Kaupunkirakennelautakunta

Lisätiedot

Lakkitehtaantien itäpuoli, Renkomäki

Lakkitehtaantien itäpuoli, Renkomäki Lakkitehtaantien itäpuoli, Renkomäki Asemakaava ja asemakaavan muutos A-2677 3.11.2016 Carita Uronen Suunnittelualue Asemakaava koskee Lahden kaupungin Renkomäen kaupunginosan (22.) osaa kaupungin omistamasta

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 13/ (1) Kaupunkirakennelautakunta Asianro 8046/ /2016

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 13/ (1) Kaupunkirakennelautakunta Asianro 8046/ /2016 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 13/2017 1 (1) 81 Asianro 8046/10.03.01.01/2016 Kuntalaisaloite / alikulkutunnelin rakentaminen Suurmäentien väestönsuojan eteen Kaupunkisuunnittelujohtaja Juha Romppanen Kaupunkisuunnittelun

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 8/ (1) Kasvun ja oppimisen lautakunta Asianro 7550/ /2015

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 8/ (1) Kasvun ja oppimisen lautakunta Asianro 7550/ /2015 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 8/2016 1 (1) 59 Asianro 7550/00.01.02.00/2015 Palvelualueorganisaation jatkokehittäminen / Kasvun ja oppimisen palvelualue Henkilöstö- ja hallintopäällikkö Pekka Savolainen

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 6/2016 1 (1) Kaupunkirakennelautakunta 64 27.04.2016. 64 Asianro 6034/10.03.01.00/2015

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 6/2016 1 (1) Kaupunkirakennelautakunta 64 27.04.2016. 64 Asianro 6034/10.03.01.00/2015 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 6/2016 1 (1) 149 2.9.2015 64 Asianro 6034/10.03.01.00/2015 Snellmaninpuiston puistosuunnitelman luonnoksen hyväksyminen nähtävillä oloa varten Päätöshistoria 2.9.2015 149 Va.

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA OTE AJANTASA-ASEMAKAAVASTA JA KAAVA-ALUEEN RAJAUS ALUEEN ORTOKUVA 2011 1 Kohde Hakija/ Aloite Asemakaavan muutos: Nummi I B: Lamminrannan kaupunginosan kortteli 355

Lisätiedot