Erityistavoite 4.1. Tutkimus-, osaamis- ja innovaatiokeskittymien kehittäminen alueellisten vahvuuksien pohjalta. Päättymispäivämäärä 31.3.

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Erityistavoite 4.1. Tutkimus-, osaamis- ja innovaatiokeskittymien kehittäminen alueellisten vahvuuksien pohjalta. Päättymispäivämäärä 31.3."

Transkriptio

1 1 (5) Valintaesitys Kestävää kasvua ja työtä Suomen rakennerahasto-ohjelma Hankkeen julkinen nimi Kuopio Water Cluster -kehittämishanke Hakemusnumero Saapumispäivämäärä Käsittelijä Kari Tarkiainen Kokouksen päivämäärä Diaarinumero EURA 2014/7213/ /2018/PSL Viranomainen Pohjois-Savon liitto Hakijan virallinen nimi Savonia-ammattikorkeakoulu oy Osatoteuttajat Itä-Suomen yliopisto, Terveyden ja hyvinvoinnin laitos, Geologian tutkimuskeskus, Luonnonvarakeskus Toimintalinja 2. Uusimman tiedon ja osaamisen tuottaminen ja hyödyntäminen Erityistavoite 4.1. Tutkimus-, osaamis- ja innovaatiokeskittymien kehittäminen alueellisten vahvuuksien pohjalta Tukimuoto Opetus- ja kulttuuriministeriön toimialan kehittämishanke Alkamispäivämäärä Päättymispäivämäärä Hankkeen sisältö Vesivarojen riittävyys ja puhtaus ovat globaalisti uhattuna lähitulevaisuudessa. Ilmastonmuutos aiheuttaa toisaalta vesivarojen niukkuutta laajoille alueille maapalloa, sekä toisaalta äkillisiä, hyvin runsaitten vesimassojen hallintatarpeita. Samanaikaisesti väestön kasvu ja kaupungistuminen, sekä teollisen tuotannon ja resurssitarpeitten jatkuva kasvu aiheuttavat suuria haasteita vesien puhtaudelle. Nämä globaalit ajurit luovat tarpeen kehittää uusia entistä tehokkaampia teknologioita sekä vesien puhdistukseen, että vesivarojen entistä kokonaisvaltaisempaan hallintaan ja kierrätykseen. Saman aikaisesti koko vesisektorin tulee kehittyä kohti resurssiviisautta muuntaen vedenpuhdistusprosesseja osaksi kiertotalouden tuotantoprosesseja ja ns. nollakiertoja. Nämä tarpeet avaavat kasvavia markkinoita uusille innovaatioille ja teknologioille, jotka kykenevät entistä tehokkaammin ratkomaan edellä kuvattuja haasteita. Vesialan keskeisten haasteitten ratkaiseminen edellyttää uusia innovaatioita sekä kyvykkyyttä yhdistää monialaista osaamista toimiviksi käytännön ratkaisuiksi. Käytännön ratkaisut tulee lisäksi pystyä testaamaan ja todentamaan niissä olosuhteissa, joissa ko. teknologioiden odotetaan toimivan. Tämän kaltainen proof of concept tyyppinen testaus- ja tuotekehitystoiminta on välttämätön osa uusien teknologioiden tuotekehitysprosessia ja markkinoille pääsyä. Lisäksi vesialan haasteitten ratkaiseminen edellyttää monialaista yhteistyötä eri teollisuusalojen sekä teknologiatoimittajien ja palvelun tuottajien välillä. Uusimman tieteellisen tiedon jalkauttaminen ja muokkaaminen käytännössä toimiviksi sovelluksiksi edellyttää myös kiinteää ja entistä tavoitteellisempaa yhteistyötä tiedemaailman, tuotekehitystä ja testauspalveluita tuottavien tahojen, sekä yritysmaailman edustajien välillä. Tämä vaativa yhteistoiminta on monen pk-yrityksen kehittymisen pullonkaulana resurssien vähäisyydestä johtuen. Lisäksi eri teollisuusalojen riittävän syvällinen tuntemus ja verkostojen puute on usein esteenä erityisesi pk-yritysten pääsylle teollisuuden teknologiatoimittajiksi.

2 2 (5) Kuopio Water Cluster -kehittämishankkeessa Pohjois-Savon alueelle muodostetaan laaja-alainen vesialan teollisen mittakaavan TKI-ympäristökokonaisuus (Kuopio Water Cluster R&D Factory), jolla on valmiudet ja kyvykkyys testata ja kehittää uusia innovaatioita vesien puhdistukseen, kierrätykseen, monitorointiin ja mallinnukseen, sekä vesivarojen hallintaan liittyen. Klusterista muodostetaan yksi tiivis toiminnallinen kokonaisuus, joka kykenee vastaamaan yhden luukun periaatteella vesialan yritysten tuotekehitys- ja testauspalvelutarpeisiin. Klusterin toiminnassa tähdätään tavoitteelliseen, yritysten tuotekehitystä ja uusia innovaatioita suoraan ja tehokkaasti palvelevaan toteutusmalliin. Tämän kehittämishankkeen toteutusta tukee rinnalla haettava Kuopio Water Cluster -investointihanke ja sen puitteissa tehtävät strategiset laiteinvestoinnit. Kuopion vesiklusterin keskeisiä toimijoita ovat: Savonia-ammattikorkeakoulu oy (Savonia), Itä-Suomen yliopisto (UEF), Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL), Geologian tutkimuskeskus (GTK), sekä Luonnonvarakeskus (Luke), jotka kaikki liittyvät oman osaamisprofiilinsa mukaisesti tähän kokonaisuuteen. ý Hankkeen toiminta kohdistuu yhden maakunnan alueelle Maakunnat Pohjois-Savo Seutukunnat Kuopion Kunnat Kuopio Hankkeen toiminta kohdistuu usean maakunnan alueelle Hankkeen toiminta on valtakunnallista Lisätietoja hakemuksesta Kuopion Water Cluster -kehittämishankkeella vahvistetaan Kuopion tiedepuiston vesiklusterin yhteistoimintaa, toimintaedellytyksiä ja kykyä auttaa vesialan yritysten tutkimus- ja tuotekehitystoimintoja valikoitujen kärkiosaamisalueiden osalta. Hanke tukee uuden yritystoiminnan muodostumista Pohjois-Savon alueelle perustuen Kuopion laaja-alaiseen vesialan osaamiseen ja TKI-infraan. Kuopion vesiklusterin toimijoita ovat: Savoniaammattikorkeakoulu Oy, Itä-Suomen yliopisto, Terveyden ja hyvinvoinnin laitos, Geologian tutkimuskeskus, sekä Luonnonvarakeskus. Nämä osallistuvat osaamisprofiilinsa mukaisesti hankeparin toteutukseen. Kehittämishankkeen rinnalla konsortio hakee Kuopio Water Cluster -investointihanketta, millä vahvistetaan Kuopion vesiklusterin TKI-infraa. Kokonaisuutta käsitellään rahoitusteknisesti kehittämis- ja investointihankeparina. Hankeaikana vesiklusterin toiminta organisoidaan perustamalla erillinen koordinointielin (Cluster Engine), joka koostuu vesiklusterin muodostavien organisaatioitten johdon sekä elinkeinoelämän edustajista. Näistä edustajista kootaan klusterin johtoryhmä. Organisoitumista ja sitoutumista klusterin toimintaan vahvistetaan lisäksi erillisellä yhteistyösopimuksella, jossa määritellään eri osapuolten vastuut ja velvollisuudet klusterin toimintaan liittyen. On huomattava, että nimen omaan organisaatioiden johdon tuki ja sitoutuminen ja sitova sopimus organisoitumiseksi on tärkeä osa hankkeen onnistumista ja hankkeen jälkeistä aikaa ns. pysyvän rakenteen muodostumisen kannalta. Lisäksi em. Cluster Enginen rinnalle muodostetaan ns. Business Engine toiminto koordinoimaan klusterin operatiivista tasoa sekä erityisesti klusterin yritysyhteistyötä ja yhteistoimintaa muitten Kuopion tiedepuistoon muodostettavien osaamiskeskusten, kuten Digi Centerin ja Business Centerin kanssa. Business Enginen tueksi perustetaan myös eri tutkimusalojen vastuututkijoista muodostettava TKI-ryhmä. Hankkeen aikana perustettava laaja-alainen vesialan TKI-ympäristökokonaisuus (Kuopio Water Cluster R&D Factory) jatkaa TKI-toimintojen toteuttamista ja edelleen kehittämistä hankkeen jälkeen organisaatioitten muodostamana yhteenliittymänä. Tarkempi organisoitumismuoto päätetään mukana olevien organisaatioitten kesken kehittämishankkeen aikana. Vesiklusterin puitteissa muodostettavia valikoituja tuotekehitysryhmittymiä ovat, Veden käsittelyn mikrobiologisten sovellusten tki-ryhmä, Veden käsittelyn fysikaalis-kemiallisten sovellusten tki-ryhmä, Vesiympäristöt, monitorointi ja mallinnus tki-ryhmä sekä Smart Solutions for Water Safety tki-ryhmä.

3 3 (5) Hankkeen kanssa yhteistyötä tekee n. 80 yrityksen ja organisaation joukko, joita ei tässä erikseen nimetä. Hankkeeseen liittyviä muita hankkeita ovat mm: Kaivosvesiosaamisen verkosto (KaivosVV) A70094, Rae - ravinteet euroiksi (13737), Iisalmen reitin kunnostushanke, Pohjois-Savon nurmituotanto muuttuvassa ilmastossa (POSAILMU S12401), Alueellisen ympäristöosaamisen kehittäminem, olosuhdesäädeltävä pintavaluntasimulaattori (SIMU A32349), Pohjois-Savon pohjavesien suojelusuunnitelma hanke, Haja-asutuksen jätevesien niukkaresurssiset käsittelykonseptit hanke, RavinneRenki - (10348), Lantalogistiikka - (10347), Pohjois-Savon vesistöalan osaamisen ja infrastruktuurin kehittämissuunnitelma (Vesi-Infra), iformine-hanke (EAKR). Lisäksi: WaterPro NPA-ohjelmahanke, DeepCleanTech-hanke (Business Finland), MoreCover (EIT Rawmaterial), SO4Recovery (EIT Rawmaterial), Sisävesien ravinnekuormitus (FOKUS I), Sisävesien ravinnekuormitus (FOKUS II), TehoToimi - Tilatason toimien ympäristö- ja kustannustehokkuus nautakarjatiloilla (MAKERA ), Valio Oy:n SIMU:un kohdistuva tilaustutkimusrahoitus, KiertoVesi, DVDSome (Suomen Akatemia ) ja Kryptosporidioosi nouseva zoonoosiuhka nautakarjoissa (MMM, Makera 1473/2018). Kustannusarvio ja rahoitussuunnitelma Kustannukset Yhteensä 1 Palkkakustannukset Ostopalvelut Kone- ja laiteinvestoinnit 0 4 Rakennukset ja maa-alueet 0 5 Muut kustannukset Flat rate Kustannukset yhteensä Tulot 0 Nettokustannukset yhteensä Kustannusarvio yhteensä Rahoitus Yhteensä Osuus nettokustannuksista (%) 1 Haettava EAKR- ja valtion rahoitus ,17 2 Kuntien rahoitus 0 0,00 3 Muu julkinen rahoitus ,83 4 Yksityinen rahoitus 0 0,00 Rahoitus yhteensä ,00 Rahoitussuunnitelma yhteensä Rahoittajan arvio hankkeesta Hankekokonaisuus on suuri ja merkittävä koko Pohjois-Savon maakunnan vesiosaamisen kehittymisen kannalta ja sillä tulee olemaan vaikuttavuutta myös kansallisesti ja kansainvälisesti. Hanketoimijakonsortio osallistuu kansallisiin ja kansainvälisiin vesiosaamisverkostoihin mittavasti, bencmarkkaa muiden klustereiden toimintoja, osallistuu kv. seminaareihin, jne. Esimerkiksi Euroopassa on useita vesialan tutkimuskeskittymiä. Näistä parhaimmistoon arvioidaan Kuopion tiedepuiston näkökulmasta Hollannissa ja Norjassa sijaitsevat keskittymät, joita olivat: Leeuwarden Water Campus (Wetsus, CEW, Water Alliance) ja Deltares Hollannista, sekä NTNU ja SINTEF Norjasta. Näiden tkikeskittymien kautta Kuopion malliin on hahmotettu oma paikallinen sovellutus pysyvälle organisoitumismallille, niiden ansaintalogiikkaan sekä yhteistyön toteutusmalliin yritysten ja muiden tutkimuslaitosten kanssa. Pysyvästä organisoitumisesta on laadittu hanketoimijoiden kesken aiesopimus, joka työstetään lopulliseksi pysyvän organisaation sopimukseksi hankkeen alkupuolella, n. 1-1,5 vuoden kuluessa, jonka juridinen muoto on osakeyhtiö, yhdistys, sopimuksellinen konsortio tai vastaava. Wetsus-allianssin ansaintalogiikkaa on käytetty Kuopion Water Clusterin hankkeen jälkeisen ansaintamallin esikuvana. Ko. vesialan tki-klusteri käyttää toimintaansa vuosittain n. 15 miljoonaa euroa, joka koostuu kv. hankerahoituksesta, kuntien ja kaupunkien sekä yritysten tuesta, aluekehitysviranomaisten ja ministeriöiden hankerahoituksista sekä

4 4 (5) suorista tuista, mutta myös tulorahoituksesta joka syntyy mm. tki-palveluiden myynnistä. Suurin piirtein samankaltaisesta joukosta piirtyy Water Clusterin toiminnan jatko ja pysyvämpi ansainta. Jo nyt on suunnitteilla osallistua mm. kansainvälisiin konsortiohankkeisiin (esim. HORIZON2020, Interreg, EITRawmaterials, NPA, jne.), joista toiminnan kehittämisrahoitusta voidaan jatkossa myös saada. Karkeasti arvioitu pysyvän toiminnan ansainta muodostuu alustavasti seuraavalla jaolla: - Myytävänä palveluna toteutettava TKI-liiketoiminta (50 %) - Julkisrahoitteiset TKI-hankkeet (35 %) - Jäsenmaksut ja avustukset (5 %) - Osakasorganisaatioitten rahoitus: - Omarahoitusosuudet (5 %) - Strateginen kehittämisraha (5 %) Kuopioon perustettavan yksikön toiminnassa pyritään keskittymään suoraviivaiseen testaus- ja pilotointipalvelutoimintaan sekä tilaustutkimustoimintaan vesiklusterin keskeisille asiakasryhmille. Kuopion vesiklusterin keskeisiä asiakasryhmiä ovat mm.: - Vesialalle pyrkivät Startup-yritykset - Vesialalla jo toimivat PK-yritykset - Isot teknologiatoimittajat (ns. veturiyritykset) - Vesi-intensiivinen teollisuus - Maatalous ja vesihuoltosektori Työnjaon osalta Vesiklusteri keskittyy yrityslähtöisten palvelututkimusten sekä testaus- ja tuotekehitystoimeksiantojen toteutukseen. Mentäessä innovaatioiden kaupallistamisvaiheeseen, tukeutuu perustettava TKI-yksikkö Kuopion tiedepuistoon perustettavaan Business Centeriin ja sen yrityspalveluihin. Tällä toimintamallilla Pohjois-Savoon muodostetaan vesialan TKI-kokonaisuus, joka sisältää kolme keskeistä osa-aluetta: perustutkimuksellisen osan (taustaorganisaatioitten olemassa olevat perustehtävät), tehokkaasti toimivan tuotekehitys- ja testauspalveluyksikön (Kuopio Water Cluster), sekä syntyvien tuotteitten ja palveluitten kaupallistamista edesauttavan Business Centerin yrityspalvelutoimintoineen. Kaiken kaikkiaan nyt perustettava Water cluster nostaa osaamisen ja tutkimuksen tasoa ja sen kehittämistoimintojen sekä laitekannan vahvistaminen merkitsee täysin uusia kehittämisavauksia antaen entistä paremmat mahdollisuudet osallistua kansallisiin ja kansainvälisiin hankkeisiin sekä vesialan kehittämistoimenpiteisiin. Hankkeen myötä tavoitellaan myös uuden yritystoiminnan syntymistä maakuntaan sekä uusien innovaatioiden kaupallistamista ja markkinoille pääsyä. Hankeparin kokonaiskustannukset ovat suuret - tai vaikuttavat siltä -, hieman yli 4,5 Meuroa (tukiosuuden kokonaisuuden ollessa n. 2,8 Meuroa, josta kehittämiselle n. 1 Meuroa ja laitteistoihin n. 1,8 Meuroa), mutta kustannukset ja tuki ovat hyvin perusteltuja ja sitä myöten välttämättömiä hankkeen kokonaisuuden kannalta. Pohjois-Savon maakuntaohjelman toimeenpanosuunnitelmassa yleisinä painopisteinä korostetaan juuri sitä, että tkiympäristöjä tulee koota laajemmiksi kokonaisuuksiksi, verkostoitua kansallisesti ja kansainvälisesti ja tavoite on hyödyntää näitä ympäristöjä tehokkaasti tuotekehityksessä ja liiketoiminnassa. Kuopio Water Cluster -hankepari vastaa tähän näiltä osin hyvin. Rahoittajan esitys Rahoittajan esitys ý Hakemus esitetään hyväksyttäväksi Hakemus esitetään hylättäväksi Ratkaisun mahdolliset perustelut ja jatkotoimenpiteet Hanke (kehittäminen) sopii hyvin kestävää kasvua ja työtä, Suomen rakennerahasto-ohjelman toimintalinjaan 2, erityistavoitteesta 4.1. rahoitettavaksi. Hankkeen tuloksena tavoitellaan alueelliseen vahvuuteen ja älykkääseen

5 5 (5) erikoistumiseen perustuvaa innovaatiokeskittymään, joka tosin aikaisemminkin on ollut jo olemassa, mutta joka saa hankkeen kautta täysin uuden ja vahvemman merkityksen. Hanke täyttää erittäin hyvin Pohjois-Savon maakuntaohjelman kriteerit ja vastaa maakuntaohjelman toimeenpanosuunnitelman tavoitteisiin, jonka mukaan tki-ympäristöjä tulee koota laajemmiksi kokonaisuuksiksi, verkostoitua kansallisesti ja kansainvälisesti ja tavoite on hyödyntää näitä ympäristöjä tehokkaasti tuotekehityksessä ja liiketoiminnassa. Hankkeen tavoitteitten toteutumista tukee rinnakkaishankkeena toteutettava Kuopio Water Cluster -investointihanke, jonka puitteissa tehdään tarvittavat strategiset investoinnit uusimpaan TKI-laitekantaan kunkin toimijan osaamisprofiilin mukaisesti. Hankevalintapisteet 41/65. Edellä mainituin perusteluin hanketta esitetään rahoitettavaksi kestävää kasvua ja työtä Suomen rakennerahasto-ohjelmasta.

Erityistavoite 4.1. Tutkimus-, osaamis- ja innovaatiokeskittymien kehittäminen alueellisten vahvuuksien pohjalta 31.3.

Erityistavoite 4.1. Tutkimus-, osaamis- ja innovaatiokeskittymien kehittäminen alueellisten vahvuuksien pohjalta 31.3. LIITE 5 1 (5) Valintaesitys Kestävää kasvua ja työtä 2014 2020 Suomen rakennerahasto-ohjelma Hankkeen julkinen nimi Kuopio Water Cluster -kehittämishanke Hakemusnumero Kokouksen päivämäärä 306016 9.5.2019

Lisätiedot

Erityistavoite 4.1. Tutkimus-, osaamis- ja innovaatiokeskittymien kehittäminen alueellisten vahvuuksien pohjalta. Päättymispäivämäärä 31.3.

Erityistavoite 4.1. Tutkimus-, osaamis- ja innovaatiokeskittymien kehittäminen alueellisten vahvuuksien pohjalta. Päättymispäivämäärä 31.3. 1 (5) Valintaesitys Kestävää kasvua ja työtä 2014 2020 Suomen rakennerahasto-ohjelma Hankkeen julkinen nimi Kuopio Water Cluster -investointihanke Hakemusnumero 305986 Saapumispäivämäärä 26.2.2019 Käsittelijä

Lisätiedot

Kuopio Water Cluster

Kuopio Water Cluster Kuopio Water Cluster Osaamisesta kansainväliseksi liiketoiminnaksi Eero Antikainen Savonia ammattikorkeakoulu oy 4.9.2019 www.kuopiowatercluster.com KUOPIO WATER CLUSTER HANKEKOKONAISUUDEN TAVOITTEET Muodostaa

Lisätiedot

Päätös EAKR-projektin "MINT - Etelä-Karjalan pienten kuntien innovaatio- ja kokeiluekosysteemin kehittäminen" rahoittamisesta

Päätös EAKR-projektin MINT - Etelä-Karjalan pienten kuntien innovaatio- ja kokeiluekosysteemin kehittäminen rahoittamisesta Maakunnan yhteistyöryhmä 14 06.05.2019 Päätös EAKR-projektin "MINT - Etelä-Karjalan pienten kuntien innovaatio- ja kokeiluekosysteemin kehittäminen" 306656 rahoittamisesta Maakunnan yhteistyöryhmä 14 Hankkeen

Lisätiedot

Viranomainen Lapin liitto. Erityistavoite 4.1. Tutkimus-, osaamis- ja innovaatiokeskittymien kehittäminen alueellisten vahvuuksien pohjalta

Viranomainen Lapin liitto. Erityistavoite 4.1. Tutkimus-, osaamis- ja innovaatiokeskittymien kehittäminen alueellisten vahvuuksien pohjalta Hakemusnumero: 300847 Hankkeen nimi: Arktisen muotoilun osaamiskeskus infrahanke 1 (3) Valintaesitys Kestävää kasvua ja työtä 2014 2020 Suomen rakennerahasto-ohjelma Hankkeen julkinen nimi Arktisen muotoilun

Lisätiedot

Arktisissa olosuhteissa tapahtuvan erikoisterästen hitsauksen tuottavuuden ja laadun kehittäminen

Arktisissa olosuhteissa tapahtuvan erikoisterästen hitsauksen tuottavuuden ja laadun kehittäminen EAKR VALINTAESITYS Hankkeen perustiedot Kysymys Vastaus Hankkeen diaarinumero 4314/31/14 Hakemuksen saapumispvm 31.10.2014 Hakijan virallinen nimi Lapin ammattikorkeakoulu Oy Hankkeen julkinen nimi Alkamispäivämäärä

Lisätiedot

EAKR VALINTAESITYS. Hankkeen perustiedot Kysymys. Vastaus Hankkeen diaarinumero 6526/31/2017 Hakemuksen saapumispvm

EAKR VALINTAESITYS. Hankkeen perustiedot Kysymys. Vastaus Hankkeen diaarinumero 6526/31/2017 Hakemuksen saapumispvm EAKR VALINTAESITYS Hankkeen perustiedot Kysymys Vastaus Hankkeen diaarinumero 6526/31/2017 Hakemuksen saapumispvm 14.9.2017 Hakijan virallinen nimi Lapin yliopisto Hankkeen julkinen nimi Design in Smart

Lisätiedot

Päätös EAKR-hankkeen "Ekotehokkaat kiinteistöratkaisut - alueellinen energiatietopalvelu", rahoitukseen osallistumisesta

Päätös EAKR-hankkeen Ekotehokkaat kiinteistöratkaisut - alueellinen energiatietopalvelu, rahoitukseen osallistumisesta Maakuntahallitus 189 15.12.2014 Päätös EAKR-hankkeen "Ekotehokkaat kiinteistöratkaisut - alueellinen energiatietopalvelu", 300311 rahoitukseen osallistumisesta Maakuntahallitus 15.12.2014 189 Hankkeen

Lisätiedot

EAKR VALINTAESITYS Hankkeen perustiedot Kysymys Vastaus Toimintalinja: Erityistavoite : Maantieteellinen kohdealue

EAKR VALINTAESITYS Hankkeen perustiedot Kysymys Vastaus Toimintalinja: Erityistavoite : Maantieteellinen kohdealue EAKR VALINTAESITYS Hankkeen perustiedot Kysymys Vastaus Hankkeen diaarinumero 2631/31/15 Hakemuksen saapumispvm 17.9.2015 Hakijan virallinen nimi Geologian tutkimuskeskus Hankkeen julkinen nimi Mineral

Lisätiedot

EAKR VALINTAESITYS. Hankkeen perustiedot Kysymys. Vastaus Hankkeen diaarinumero 3532/31/14 Hakemuksen saapumispvm 30.10.2014

EAKR VALINTAESITYS. Hankkeen perustiedot Kysymys. Vastaus Hankkeen diaarinumero 3532/31/14 Hakemuksen saapumispvm 30.10.2014 EAKR VALINTAESITYS Hankkeen perustiedot Kysymys Vastaus Hankkeen diaarinumero 3532/31/14 Hakemuksen saapumispvm 30.10.2014 Hakijan virallinen nimi Lapin ammattikorkeakoulu oy Hankkeen julkinen nimi 3D

Lisätiedot

Pirkanmaan liiton EAKR haku mennessä

Pirkanmaan liiton EAKR haku mennessä Pirkanmaan liiton EAKR haku 4.3.2019 mennessä Pirkanmaan liiton hakuinfo Tiina Harala Yleistä Pirkanmaan liiton EAKR-hausta Haku päättyy 4.3.2019 Auki molemmat toimintalinjat ja kaikki EAKR:n erityistavoitteet

Lisätiedot

Hankehakemus. Kestävää kasvua ja työtä 2014-2020 Suomen rakennerahasto-ohjelma

Hankehakemus. Kestävää kasvua ja työtä 2014-2020 Suomen rakennerahasto-ohjelma Hankehakemus Kestävää kasvua ja työtä 2014-2020 Suomen rakennerahasto-ohjelma Viranomaisen logo Hankehakemuksia voi jättää pelkästään sähköisesti EURA 2014 -järjestelmässä, joka avautuu hakijoille toukokuun

Lisätiedot

Pirkanmaan liitolta haettava EAKR-rahoitus

Pirkanmaan liitolta haettava EAKR-rahoitus Pirkanmaan liitolta haettava EAKR-rahoitus 14.2.2017 Pirkanmaan liiton EAKR-rahoitus - Pirkanmaan liitolla on vuosittain myönnettävissä noin 2 miljoonaa euroa Euroopan aluekehitysrahaston (EAKR) rahoitusta

Lisätiedot

Pohjois-Karjalan maakuntaliiton EAKR-rahoitus

Pohjois-Karjalan maakuntaliiton EAKR-rahoitus Pohjois-Karjalan maakuntaliiton EAKR-rahoitus Ulla-Riitta Pölönen Pohjois-Karjalan maakuntaliitto 25.1.2018 Kestävää kasvua ja työtä -rakennerahaston toimintalinjat ja erityistavoitteet Kestävää kasvua

Lisätiedot

Päätös EAKR-hankkeen "Yrittäjäksi ammatillisesta koulutuksesta", 300350 rahoitukseen osallistumisesta

Päätös EAKR-hankkeen Yrittäjäksi ammatillisesta koulutuksesta, 300350 rahoitukseen osallistumisesta Maakuntahallitus 181 15.12.2014 Päätös EAKR-hankkeen "Yrittäjäksi ammatillisesta koulutuksesta", 300350 rahoitukseen osallistumisesta Maakuntahallitus 15.12.2014 181 Hankkeen julkinen nimi Yrittäjäksi

Lisätiedot

Pirkanmaan liitolta haettava EAKR-rahoitus

Pirkanmaan liitolta haettava EAKR-rahoitus Pirkanmaan liitolta haettava EAKR-rahoitus Pirkanmaan liiton EAKR-rahoitus - Pirkanmaan liitolla on vuosittain myönnettävissä noin 2 miljoonaa euroa Euroopan aluekehitysrahaston (EAKR) rahoitusta Suomen

Lisätiedot

Rahoitettavan toiminnan painopisteet: EAKR kehittämisrahoitus

Rahoitettavan toiminnan painopisteet: EAKR kehittämisrahoitus Kestävää kasvua ja työtä 2014-2020 Suomen rakennerahasto-ohjelma Rahoitettavan toiminnan painopisteet: EAKR kehittämisrahoitus Ohjelmapäällikkö Soile Juuti Pohjois-Savon liitto Maaliskuu 2014 EAKR-rahoituksen

Lisätiedot

Pirkanmaan liitolta haettava EAKR-rahoitus

Pirkanmaan liitolta haettava EAKR-rahoitus Pirkanmaan liitolta haettava EAKR-rahoitus Pirkanmaan liiton EAKR-rahoitus - Pirkanmaan liitolla on vuosittain myönnettävissä noin 2 miljoonaa euroa Euroopan aluekehitysrahaston (EAKR) rahoitusta Suomen

Lisätiedot

NewPro New high reactivity in-line process knowhow for the Finnish fiberproduct business ecosystem

NewPro New high reactivity in-line process knowhow for the Finnish fiberproduct business ecosystem EAKR VALINTAESITYS Hankkeen perustiedot Kysymys Vastaus Hankkeen diaarinumero 773/31/16 Hakemuksen saapumispvm 29.2.2016 Hakijan virallinen nimi Mikkelin Ammattikorkeakoulu Oy Hankkeen julkinen nimi NewPro

Lisätiedot

Pirkanmaan liitolta haettava EAKR-rahoitus

Pirkanmaan liitolta haettava EAKR-rahoitus Pirkanmaan liitolta haettava EAKR-rahoitus 9.5.2018 Rakennerahasto-ohjelma Kestävää kasvua ja työtä 2014 2020 (EAKR, ESR) Euroopan aluekehitysrahasto (EAKR) - Tavoitteena: - Parantaa työllisyyttä, lisätä

Lisätiedot

Kymenlaakson rahoitushakuinfo Merikeskus Vellamo

Kymenlaakson rahoitushakuinfo Merikeskus Vellamo Kymenlaakson rahoitushakuinfo Merikeskus Vellamo 29.8.2019 Etelä-Suomen EAKR-haku 9.9.-17.10. Aikataulu Haku toteutetaan yksivaiheisena 6 vkoa Hakemusten käsittelyaikaa ennen koord.työryhmää reilu 3 vkoa

Lisätiedot

Erityistavoite 4.1. Tutkimus-, osaamis- ja innovaatiokeskittymien kehittäminen alueellisten vahvuuksien pohjalta. Päättymispäivämäärä

Erityistavoite 4.1. Tutkimus-, osaamis- ja innovaatiokeskittymien kehittäminen alueellisten vahvuuksien pohjalta. Päättymispäivämäärä Hakemusnumero: 304536 Hankkeen nimi: Asiakaslähtöinen tuotteen tekninen määrittely, CusTech 1 (3) Valintaesitys Kestävää kasvua ja työtä 2014 2020 Suomen rakennerahasto-ohjelma Hankkeen julkinen nimi Asiakaslähtöinen

Lisätiedot

ELY-keskuksen avustukset yritystoiminnan kehittämiseen

ELY-keskuksen avustukset yritystoiminnan kehittämiseen ELY-keskuksen avustukset yritystoiminnan kehittämiseen Yritysten toimintaympäristön kehittämisavustus Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus, Jarmo Jokinen 28.11.2017 Kestävää kasvua ja työtä 2014-2020 - Suomen

Lisätiedot

Erityistavoite 9.2. Kasvu- ja rakennemuutosalojen koulutuksen tarjonnan ja laadun parantaminen

Erityistavoite 9.2. Kasvu- ja rakennemuutosalojen koulutuksen tarjonnan ja laadun parantaminen 1 (5) Valintaesitys Kestävää kasvua ja työtä 2014 2020 Suomen rakennerahasto-ohjelma Hankkeen julkinen nimi Sähköasema- ja kiinteistötekniikan TKIO (SähKis) Hakemusnumero 104358 Saapumispäivämäärä 28.9.2018

Lisätiedot

TKI -toiminnan ja yhteistyön rahoittaminen Satakunnassa. Uuden tiedon ja osaamisen tuottaminen ja hyödyntäminen (EAKR TL 2)

TKI -toiminnan ja yhteistyön rahoittaminen Satakunnassa. Uuden tiedon ja osaamisen tuottaminen ja hyödyntäminen (EAKR TL 2) TKI -toiminnan ja yhteistyön rahoittaminen Satakunnassa. Uuden tiedon ja osaamisen tuottaminen ja hyödyntäminen (EAKR TL 2) Satakunnan rahoitusinfo EU:n ohjelmakausi 2014-2020 5.6.2014 EAKR TL 2 Uuden

Lisätiedot

Kaivosvesiverkosto Kohti kokonaisvaltaisempia kaivosvesiratkaisuja

Kaivosvesiverkosto Kohti kokonaisvaltaisempia kaivosvesiratkaisuja Kaivosvesiverkosto Kohti kokonaisvaltaisempia kaivosvesiratkaisuja 18.12.2017 Kaivosvesiverkosto, tarve Kaivosvedet ovat laaja kokonaisuus, joiden hallintaan liittyvä osaaminen ja tieto on hajautunutta

Lisätiedot

Erityistavoite 4.1. Tutkimus-, osaamis- ja innovaatiokeskittymien kehittäminen alueellisten vahvuuksien pohjalta. Päättymispäivämäärä 31.8.

Erityistavoite 4.1. Tutkimus-, osaamis- ja innovaatiokeskittymien kehittäminen alueellisten vahvuuksien pohjalta. Päättymispäivämäärä 31.8. 1 (5) Valintaesitys Kestävää kasvua ja työtä 2014 2020 Suomen rakennerahasto-ohjelma Hankkeen julkinen nimi Digiteknologian TKI-ympäristö (Digikeskus) Hakemusnumero 305606 Saapumispäivämäärä 4.1.2019 Käsittelijä

Lisätiedot

Etelä-Pohjanmaan hakuinfo EAKR

Etelä-Pohjanmaan hakuinfo EAKR Etelä-Pohjanmaan hakuinfo EAKR Päivi Mäntymäki Aamupäivän ohjelmasta Klo 9.00 Klo 10.00 Klo 10.30 Klo 12.00 EAKR Kahvitauko ESR Tilaisuus päättyy 2 EAKR-haku Hakemuksia vain toimintalinjaan 2 Uuden tiedon

Lisätiedot

Pirkanmaan liiton EAKR haku mennessä

Pirkanmaan liiton EAKR haku mennessä Pirkanmaan liiton EAKR haku 16.2.2015 mennessä EU-rahoitteisen hanketoiminnan hakuinfo Tiina Harala Yleistä Pirkanmaan liiton EAKR-hausta Haku päättyy 16.2.2015 Auki molemmat toimintalinjat ja periaatteessa

Lisätiedot

Toimintalinja 2: Uusimman tiedon ja osaamisen tuottaminen ja hyödyntäminen (EAKR)

Toimintalinja 2: Uusimman tiedon ja osaamisen tuottaminen ja hyödyntäminen (EAKR) Toimintalinja 2: Uusimman tiedon ja osaamisen tuottaminen ja hyödyntäminen (EAKR) Yleistä Osaamiskeskittymien ja kaupunkien merkitys korostuu Harvaan asutun alueen kilpailukyvyn kehittämisessä hyödynnetään

Lisätiedot

Tulevat haasteet ja tarpeet T&K&I- näkökulmasta. Tuomas Lehtinen 11.9.2013

Tulevat haasteet ja tarpeet T&K&I- näkökulmasta. Tuomas Lehtinen 11.9.2013 Tulevat haasteet ja tarpeet T&K&I- näkökulmasta Tuomas Lehtinen 11.9.2013 Sisältönäkökulma Tutkimus Yritysten tuotekehitys Innovatiiviset julkiset hankinnat Kansainväliset T&K&I- alustat DM Luonnonvarat

Lisätiedot

15.12.2014. Päättymispäivämäärä 31.12.2016

15.12.2014. Päättymispäivämäärä 31.12.2016 1 (5) Valintaesitys Kestävää kasvua ja työtä 2014 2020 Suomen rakennerahasto-ohjelma Hankkeen julkinen nimi Asiakasymmärryksen ja palveluinnovaatioiden äärellä Etelä-Savossa Hakemusnumero Kokouksen päivämäärä

Lisätiedot

sihteeristö Maakunnan yhteistyöryhmä Etelä-Suomen seuraava EAKR-hankehaku MYRS

sihteeristö Maakunnan yhteistyöryhmä Etelä-Suomen seuraava EAKR-hankehaku MYRS Maakunnan yhteistyöryhmän 43 05.10.2016 sihteeristö Maakunnan yhteistyöryhmä 42 17.10.2016 Etelä-Suomen seuraava EAKR-hankehaku MYRS 05.10.2016 43 Etelä-Suomen maakunnan liittojen vuoden 2017 EAKR-haku

Lisätiedot

Kestävää kasvua ja työtä 2014 2020. EAKR-rahoitus Etelä-Suomessa. Mari Kuparinen

Kestävää kasvua ja työtä 2014 2020. EAKR-rahoitus Etelä-Suomessa. Mari Kuparinen Kestävää kasvua ja työtä 2014 2020 EAKR-rahoitus Etelä-Suomessa Mari Kuparinen Uudenmaan liitto Ohjelmarakenne Toimintalinja Temaattinen tavoite Investointiprioriteetti Erityistavoite EAKR:n toimintalinjat

Lisätiedot

KESTÄVÄÄ KASVUA JA TYÖTÄ YRITYSRAHOITUKSELLA

KESTÄVÄÄ KASVUA JA TYÖTÄ YRITYSRAHOITUKSELLA KESTÄVÄÄ KASVUA JA TYÖTÄ 2014-2020 YRITYSRAHOITUKSELLA Eija Pihlaja Pohjois-Savon ELY-Keskus Haasteita ohjelman ratkaistavaksi Yksipuolinen elinkeinorakenne, yritysten heikentynyt kansainvälinen kilpailukyky

Lisätiedot

Kestävää kasvua ja työtä 2014-2020 Suomen rakennerahasto-ohjelma luonnonvarastrategian tukena

Kestävää kasvua ja työtä 2014-2020 Suomen rakennerahasto-ohjelma luonnonvarastrategian tukena Kestävää kasvua ja työtä 2014-2020 Suomen rakennerahasto-ohjelma luonnonvarastrategian tukena Rakennerahastoasiantuntija Jaana Tuhkalainen, ELY-keskus 11.11.2014 Vähähiilinen talous ohjelmakaudella 2014-2020

Lisätiedot

ESR-rahoitus OKM:n valtakunnallisten toimenpidekokonaisuuksien toteutuksessa. Henri Helander

ESR-rahoitus OKM:n valtakunnallisten toimenpidekokonaisuuksien toteutuksessa. Henri Helander ESR-rahoitus OKM:n valtakunnallisten toimenpidekokonaisuuksien toteutuksessa Henri Helander 18.6.2014 1 29.8.2014 Ohjelmakauden 2014 2020 käynnistyminen Valtakunnallisten toimenpidekokonaisuuksien hankehaut

Lisätiedot

sihteeristö Maakunnan yhteistyöryhmä Etelä-Suomen seuraava EAKR-hankehaku MYRS

sihteeristö Maakunnan yhteistyöryhmä Etelä-Suomen seuraava EAKR-hankehaku MYRS Maakunnan yhteistyöryhmän 57 07.10.2015 sihteeristö Maakunnan yhteistyöryhmä 50 19.10.2015 Etelä-Suomen seuraava EAKR-hankehaku MYRS 07.10.2015 57 Etelä-Suomen maakunnan liittojen vuoden 2016 EAKR-haku

Lisätiedot

KESTÄVÄÄ KASVUA JA TYÖTÄ aikataulua

KESTÄVÄÄ KASVUA JA TYÖTÄ aikataulua KESTÄVÄÄ KASVUA JA TYÖTÄ 2014 2020 INFOTILAISUUS KESTÄVÄÄ KASVUA JA TYÖTÄ 2014 20230 aikataulua 23.1 Suomen rakennerahasto-ohjelma hyväksytty valtioneuvostossa ja toimitettu loppukeväästä komission käsittelyyn,

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 27/ (1) Kaupunginhallitus Asianro 8330/ /2018

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 27/ (1) Kaupunginhallitus Asianro 8330/ /2018 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 27/2018 1 (1) 289 Asianro 8330/14.01.00.03/2018 Yrityspalvelun esitys BUSINESS CENTER-BC (Pohjois-Savon kasvun ja elinvoimaisuuden varmistaminen yrittäjyys- ja innovaatioympäristöä

Lisätiedot

Projektin ID 5911 Hankkeen nimi: Parempaa palvelua verkossa - Business- Projektin nimi Net

Projektin ID 5911 Hankkeen nimi: Parempaa palvelua verkossa - Business- Projektin nimi Net Projektin ID 5911 Hankkeen nimi: Parempaa palvelua verkossa - Business- Projektin nimi Net Projektin kuvaus ja tavoite 1. Pk-yritystoiminnan kilpailukyky Erityistavoite 2.1 PKyritysten kasvun ja kansainvälistymisen

Lisätiedot

Savilahden alueella tekee päivittäin on töitä n henkilöä.

Savilahden alueella tekee päivittäin on töitä n henkilöä. Savilahden alueella tekee päivittäin on töitä n. 20.000 henkilöä. Alueella toimii muun muassa: Itä-Suomen yliopisto (UEF) Savonia-ammattikorkeakoulu Geologian tutkimuskeskus THL Terveyden ja hyvinvoinnin

Lisätiedot

Hämeen liiton rahoitus

Hämeen liiton rahoitus Kanta-Hämeen rahoitus- ja ohjelmapäivä Osmo Väistö 3.4.2014 Hämeen liiton rahoitus Kestävää kasvua ja työtä 2014-2020, Suomen rakennerahasto-ohjelma Maakunnan kehittämisraha Kanta-Hämeen osuus Suomen rakennerahastoohjelmasta

Lisätiedot

Erityistavoite 4.1. Tutkimus-, osaamis- ja innovaatiokeskittymien kehittäminen alueellisten vahvuuksien pohjalta. Päättymispäivämäärä 30.4.

Erityistavoite 4.1. Tutkimus-, osaamis- ja innovaatiokeskittymien kehittäminen alueellisten vahvuuksien pohjalta. Päättymispäivämäärä 30.4. 1 (5) Valintaesitys Kestävää kasvua ja työtä 2014 2020 Suomen rakennerahasto-ohjelma Hankkeen julkinen nimi Älykäs hyvinvointilaboratorio Hakemusnumero 303854 Saapumispäivämäärä 21.4.2017 Käsittelijä Eveliina

Lisätiedot

EAKR-RAHOITUKSEN HAKU 12.2.2016 MENNESSÄ

EAKR-RAHOITUKSEN HAKU 12.2.2016 MENNESSÄ EAKR-RAHOITUKSEN HAKU 12.2.2016 MENNESSÄ Pirkanmaan liitossa on haettavana tukea Kestävää kasvua ja työtä 2014-2020 Suomen rakennerahasto-ohjelman toimintalinjojen 1 ja 2 mukaisille hankkeille. Rahoitettavaksi

Lisätiedot

EAKR seurantatietojen taustalomake EURA

EAKR seurantatietojen taustalomake EURA Organisaation Y-tunnus Organisaatiotyyppi Toimintalinja 1 PK-yritystoiminnan kilpailukyky Erityistavoite 1.1. Uuden liiketoiminnan luominen CO05 Uusi tuella aikaansaatu yritys naisen perustama CO08 Uudet

Lisätiedot

Julkinen TKI-rahoitus, (viimeisin tilastoitu vuosi) TKI-rahoitus (eur) SOTE-alojen TKI (eur) Koulutus (eur)

Julkinen TKI-rahoitus, (viimeisin tilastoitu vuosi) TKI-rahoitus (eur) SOTE-alojen TKI (eur) Koulutus (eur) Julkinen TKI-rahoitus, (viimeisin tilastoitu vuosi) TKI-rahoitus (eur) SOTE-alojen TKI (eur) Koulutus (eur) HUSin tutkimusrahoitus - osana potilaskohtaista kuntalaskutusta 28 000 000 70 000 000 TKI-rahoitus

Lisätiedot

Viranomainen Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Hakijan virallinen nimi Kemin kaupunki

Viranomainen Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Hakijan virallinen nimi Kemin kaupunki 1 (6) Valintaesitys Kestävää kasvua ja työtä 2014 2020 Suomen rakennerahasto-ohjelma Hankkeen julkinen nimi Kemin osaava verkosto Hakemusnumero 104152 Saapumispäivämäärä 28.9.2018 Käsittelijä Liisa Irri

Lisätiedot

Päättymispäivämäärä

Päättymispäivämäärä Hakemusnumero: 304467 Hankkeen nimi: Invest and Grow in Kuopio Region (INGROW) 1 (4) Valintaesitys Kestävää kasvua ja työtä 2014 2020 Suomen rakennerahasto-ohjelma Hankkeen julkinen nimi Invest and Grow

Lisätiedot

EAKR rahaston tilannekatsaus

EAKR rahaston tilannekatsaus EAKR rahaston tilannekatsaus Riitta Kallström 7.10.2016 Hankehaku 2014 Etelä-Suomen yhteiset teemat: 1. Pohjoinen kasvuvyöhyke innovaatioalustana 2. Biotalouden uudet liiketoimintamahdollisuudet Maakunnalliset

Lisätiedot

Innovatiiviset julkiset hankinnat yritysten mahdollisuudet uuteen liiketoimintaan. Tuomas Lehtinen HSY Älykäs Vesi 12.5.2015

Innovatiiviset julkiset hankinnat yritysten mahdollisuudet uuteen liiketoimintaan. Tuomas Lehtinen HSY Älykäs Vesi 12.5.2015 Innovatiiviset julkiset hankinnat yritysten mahdollisuudet uuteen liiketoimintaan Tuomas Lehtinen HSY Älykäs Vesi 12.5.2015 Haasteet vesialalla Monet yritykset pieniä kansainvälisen kasvun kynnyksellä

Lisätiedot

KESTÄVÄÄ KASVUA JA TYÖTÄ INFOTILAISUUS

KESTÄVÄÄ KASVUA JA TYÖTÄ INFOTILAISUUS KESTÄVÄÄ KASVUA JA TYÖTÄ 2014 2020 INFOTILAISUUS KESTÄVÄÄ KASVUA JA TYÖTÄ 2014 2020 aikataulua 23.1 Suomen rakennerahasto-ohjelma hyväksytty valtioneuvostossa ja toimitettu loppukeväästä komission käsittelyyn,

Lisätiedot

Ympäristötekniikan opetus- ja tutkimusyksikkö - Soveltavaa tutkimusta ja tuotekehityspalveluita -

Ympäristötekniikan opetus- ja tutkimusyksikkö - Soveltavaa tutkimusta ja tuotekehityspalveluita - Ympäristötekniikan opetus- ja tutkimusyksikkö - Soveltavaa tutkimusta ja tuotekehityspalveluita - 24.1.2014 Eero Antikainen Tutkimuspäällikkö Ympäristötekniikka Savonia-ammattikorkeakoulu Vesiturvallisuus

Lisätiedot

KESTÄVÄÄ KASVUA JA TYÖTÄ , PK- YRITYSTOIMINNAN KILPAILUKYKY (EAKR)

KESTÄVÄÄ KASVUA JA TYÖTÄ , PK- YRITYSTOIMINNAN KILPAILUKYKY (EAKR) KESTÄVÄÄ KASVUA JA TYÖTÄ 2014-2020, PK- YRITYSTOIMINNAN KILPAILUKYKY (EAKR) Tavoitteena luoda yritystoiminnalle paras mahdollinen toimintaympäristö Tuetaan yritysten kasvua, kilpailukykyä ja uusiutumista

Lisätiedot

Ohjelmakausi 2014-2020

Ohjelmakausi 2014-2020 Hämeen liiton EAKR-info 11.6.2014 Osmo Väistö, Hämeen liitto Ohjelmakausi 2014-2020 Kestävää kasvua ja työtä 2014-2020, Suomen rakennerahasto-ohjelma Rakennerahasto-ohjelman rahoitus vuonna 2014 Kanta-Hämeessä

Lisätiedot

Lapin liiton myöntämä tuki 2018 Olli Pohjonen

Lapin liiton myöntämä tuki 2018 Olli Pohjonen Kestävää kasvua ja työtä 2014-2020 Suomen rakennerahasto-ohjelma Lapin liiton myöntämä tuki 2018 Olli Pohjonen Pk-yritysten energiatehokkuuden edistäminen 1 Tuettava toiminta: tuetaan uusien vähähiilisyyttä

Lisätiedot

LUT JA SAIMIA RAKENNERAHASTO- JA MAASEUTUOHJELMAN TOTEUTTAJINA

LUT JA SAIMIA RAKENNERAHASTO- JA MAASEUTUOHJELMAN TOTEUTTAJINA LUT JA SAIMIA RAKENNERAHASTO- JA MAASEUTUOHJELMAN TOTEUTTAJINA 2014-2017 MYR teemakokous 12.3.2018 Satu Sikanen Aluekehitysjohtaja Etelä-Karjalan liitto Kauppakatu 40 D, 53100 Lappeenranta etunimi.sukunimi@ekarjala.fi

Lisätiedot

Päättymispäivämäärä

Päättymispäivämäärä Hakemusnumero: 305415 Hankkeen nimi: Tuottavuuden työkalupakki 1 (3) Valintaesitys Kestävää kasvua ja työtä 2014 2020 Suomen rakennerahasto-ohjelma Hankkeen julkinen nimi Tuottavuuden työkalupakki Hakemusnumero

Lisätiedot

Viranomainen Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Hakijan virallinen nimi Rovaniemen kaupunki

Viranomainen Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Hakijan virallinen nimi Rovaniemen kaupunki 1 (5) Valintaesitys Kestävää kasvua ja työtä 2014 2020 Suomen rakennerahasto-ohjelma Hankkeen julkinen nimi Monimuotoiset työmarkkinat ja verkostot työllistymisen mahdollistajana Hakemusnumero Kokouksen

Lisätiedot

EAKR -yritystuet 2014-2020

EAKR -yritystuet 2014-2020 EAKR -yritystuet 2014-2020 Infotilaisuus 14.1.2015 Timo Mäkelä / Varsinais-Suomen ELY-keskus 16.1.2015 Ohjelma-asiakirja: yritys- ja innovaatiotoiminta haasteena yksipuolinen elinkeinorakenne, yritysten

Lisätiedot

Kehittämisen tavoitteet, painopisteet ja arviointikriteerit Euroopan aluekehitysrahaston (EAKR) hankkeissa. Hakuinfo 12.6.

Kehittämisen tavoitteet, painopisteet ja arviointikriteerit Euroopan aluekehitysrahaston (EAKR) hankkeissa. Hakuinfo 12.6. Kehittämisen tavoitteet, painopisteet ja arviointikriteerit Euroopan aluekehitysrahaston (EAKR) hankkeissa Hakuinfo Hilkka Laine Hankkeilla tuetaan Keski-Suomen strategian toteutumista Etusijalla ovat

Lisätiedot

ESR YHTEENSÄ 2, , ,432 0 EU 1, , ,208 0 Valtio 0, , ,916 0 Kunta 0, , ,308 0

ESR YHTEENSÄ 2, , ,432 0 EU 1, , ,208 0 Valtio 0, , ,916 0 Kunta 0, , ,308 0 Maakuntaohjelman toimeenpanosuunnitelma Taulukko täytetään soveltuvin osin erikseen vuosille 2018 ja 2019 19.10.2017 VAIN VALKOISELLA POHJALLA 0:LLA MERKITTYIHIN SOLUIHIN VOI TÄYTTÄÄ LUKUJA LIITE 2 Vuosi:

Lisätiedot

Joensuu Risto Poutiainen Kehittämisjohtaja Pohjois-Karjalan maakuntaliitto

Joensuu Risto Poutiainen Kehittämisjohtaja Pohjois-Karjalan maakuntaliitto Kestävää kasvua ja työtä EU 2014-2020 Tilannekatsaus Joensuu Risto Poutiainen Kehittämisjohtaja Pohjois-Karjalan maakuntaliitto 1 Kestävää kasvua ja työtä EU 2014-2020 Tilannekatsaus Sisältörunko Ohjelman

Lisätiedot

Yritysrahoitus ohjelmakaudella Uuden rakennerahastokauden infotilaisuus Jouko Lankinen Kaakkois-Suomen ELY-keskus

Yritysrahoitus ohjelmakaudella Uuden rakennerahastokauden infotilaisuus Jouko Lankinen Kaakkois-Suomen ELY-keskus Yritysrahoitus ohjelmakaudella 2014-2020 Uuden rakennerahastokauden infotilaisuus 11.3.2014 Jouko Lankinen Kaakkois-Suomen ELY-keskus Yritysrahoituksen suuntaamisen perusteet Uusiutuva yritystukilainsäädäntö

Lisätiedot

Valintaesitys. Kestävää kasvua ja työtä Suomen rakennerahasto-ohjelma

Valintaesitys. Kestävää kasvua ja työtä Suomen rakennerahasto-ohjelma 1 (5) Valintaesitys Kestävää kasvua ja työtä 2014 2020 Suomen rakennerahasto-ohjelma Hankkeen julkinen nimi Maatila 2030 Hakemusnumero 105145 Saapumispäivämäärä 25.9.2019 Käsittelijä Jaana Tuhkalainen

Lisätiedot

TechnoGrowth Teknologia- ja energia-alan yritysten yhteistyön, uudistumisen ja kilpailukyvyn vahvistamisen kehittämishanke, TG 2.

TechnoGrowth Teknologia- ja energia-alan yritysten yhteistyön, uudistumisen ja kilpailukyvyn vahvistamisen kehittämishanke, TG 2. TechnoGrowth 2020 - Teknologia- ja energia-alan yritysten yhteistyön, uudistumisen ja kilpailukyvyn vahvistamisen kehittämishanke, TG 2.0 Hanketiedot Toteuttajat Navitas Kehitys Oy Iisalmen Teollisuuskylä

Lisätiedot

Rahoitushakemus. Maakunnan kehittämisraha

Rahoitushakemus. Maakunnan kehittämisraha Rahoitushakemus Alueellisten innovaatioiden ja kokeilujen käynnistämisen määräraha (AIKO) Maakunnan kehittämisraha Haettava rahoitus on Alueellisten innovaatioiden ja kokeilujen käynnistämisen määräraha

Lisätiedot

TechnoGrowth Teknologia- ja energia-alan yritysten yhteistyön, uudistumisen ja kilpailukyvyn vahvistamisen kehittämishanke, TG 2.

TechnoGrowth Teknologia- ja energia-alan yritysten yhteistyön, uudistumisen ja kilpailukyvyn vahvistamisen kehittämishanke, TG 2. TechnoGrowth 2020 - Teknologia- ja energia-alan yritysten yhteistyön, uudistumisen ja kilpailukyvyn vahvistamisen kehittämishanke, TG 2.0 Hanketiedot Toteuttajat Navitas Kehitys Oy Iisalmen Teollisuuskylä

Lisätiedot

TechnoGrowth Teknologia- ja energia-alan yritysten yhteistyön, uudistumisen ja kilpailukyvyn vahvistamisen kehittämishanke, TG 2.

TechnoGrowth Teknologia- ja energia-alan yritysten yhteistyön, uudistumisen ja kilpailukyvyn vahvistamisen kehittämishanke, TG 2. TechnoGrowth 2020 - Teknologia- ja energia-alan yritysten yhteistyön, uudistumisen ja kilpailukyvyn vahvistamisen kehittämishanke, TG 2.0 Hanketiedot Toteuttajat Navitas Kehitys Oy Iisalmen Teollisuuskylä

Lisätiedot

ELY-keskuksen avustukset yritystoiminnan kehittämiseen

ELY-keskuksen avustukset yritystoiminnan kehittämiseen ELY-keskuksen avustukset yritystoiminnan kehittämiseen Yrityksen kehittämisavustus Yritysten toimintaympäristön kehittämisavustus Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus, Jarmo Jokinen 26.11.2018 Kestävää kasvua

Lisätiedot

Maakunnallisten osaamistarvekartoitusten esittelytilaisuus. Mikko Väisänen

Maakunnallisten osaamistarvekartoitusten esittelytilaisuus. Mikko Väisänen Maakunnallisten osaamistarvekartoitusten esittelytilaisuus Mikko Väisänen 11.9.2013 Tulevaisuus hanke, kesto: 1.1.2012-30.6.2014 Hankkeella organisoidaan Pohjois-Pohjanmaan ennakointityötä entistä tiiviimmäksi.

Lisätiedot

ETELÄ-SUOMEN EAKR-OHJELMA www.etela-suomeneakr.fi

ETELÄ-SUOMEN EAKR-OHJELMA www.etela-suomeneakr.fi ETELÄ-SUOMEN EAKR-OHJELMA www.etela-suomeneakr.fi Teemahankkeiden avoin haku 15.9. 31.10.2011 MILLAISIA HANKKEITA? Eteläsuomalaisten osaamiskeskittymien kehittäminen ja verkostoituminen Laajoja hankekokonaisuuksia

Lisätiedot

Viranomainen Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Hakijan virallinen nimi Oulun Ammattikorkeakoulu Oy

Viranomainen Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Hakijan virallinen nimi Oulun Ammattikorkeakoulu Oy 1 (5) Valintaesitys Kestävää kasvua ja työtä 2014 2020 Suomen rakennerahasto-ohjelma Hankkeen julkinen nimi KAHVI- Koulutusviennin alueellisen osaamisen vahvistaminen Hakemusnumero Kokouksen päivämäärä

Lisätiedot

ESR-rahoitus OKM:n valtakunnallisten toimenpidekokonaisuuksien toteutuksessa. Henri Helander

ESR-rahoitus OKM:n valtakunnallisten toimenpidekokonaisuuksien toteutuksessa. Henri Helander ESR-rahoitus OKM:n valtakunnallisten toimenpidekokonaisuuksien toteutuksessa Henri Helander 26.8.2014 1 27.8.2014 Rakennerahasto-ohjelman valtakunnallinen toiminta Tavoitteena erityinen lisäarvo sektoripolitiikoiden

Lisätiedot

Maksatushakemus. Kestävää kasvua ja työtä Suomen rakennerahasto-ohjelma. Viranomaisen merkintöjä. 1 Käsittelevä viranomainen

Maksatushakemus. Kestävää kasvua ja työtä Suomen rakennerahasto-ohjelma. Viranomaisen merkintöjä. 1 Käsittelevä viranomainen 1 (3) Maksatushakemus Kestävää kasvua ja työtä 2014 2020 Suomen rakennerahasto-ohjelma Viranomaisen merkintöjä Saapumispäivämäärä Käsittelijä Hankekoodi Tila Keskeneräinen Diaarinumero EURA 2014/3384/09

Lisätiedot

Tornionjokilaakson kuntaseminaari

Tornionjokilaakson kuntaseminaari Tornionjokilaakson kuntaseminaari 28.-29. syyskuuta 2016 Muonion Oloksella Kai Kaatra Maa- ja metsätalousministeriö Rajajokisopimuksen tarkoitus 1. Sopimuksen tarkoituksena on a) turvata vesienhoitoalueella

Lisätiedot

TKI-työpaja & Vauhdittamo Pohjois-Savon liitto Yrittäjyys ja innovaatiot - case terveys Kaija Sääski, Savonia & Kirsimarja Metsävainio, KYS

TKI-työpaja & Vauhdittamo Pohjois-Savon liitto Yrittäjyys ja innovaatiot - case terveys Kaija Sääski, Savonia & Kirsimarja Metsävainio, KYS TKI-työpaja & Vauhdittamo Pohjois-Savon liitto 27.2.2018 Yrittäjyys ja innovaatiot - case terveys Kaija Sääski, Savonia & Kirsimarja Metsävainio, KYS Taustaa Miten Savilahden korkea osaaminen saadaan tehokkaammin

Lisätiedot

UAV Memo projekti Tekesin näkökulmasta

UAV Memo projekti Tekesin näkökulmasta UAV Memo projekti Tekesin näkökulmasta Projektin loppuseminaari 18.11.2016 Lapin yliopisto Risto Mäkikyrö Haemme visionäärejä Tekesin strategia Toimintatapa- ja sisältöpainotukset ovat Luonnonvarat ja

Lisätiedot

Päätös projektin "Saimaan alueen digitaalinen ja verkostoitunut luontomatkailu", 301570 rahoittamisesta

Päätös projektin Saimaan alueen digitaalinen ja verkostoitunut luontomatkailu, 301570 rahoittamisesta Maakuntahallitus 95 16.07.2015 Päätös projektin "Saimaan alueen digitaalinen ja verkostoitunut luontomatkailu", 301570 rahoittamisesta Maakuntahallitus 16.07.2015 95 Hankkeen julkinen nimi Saimaan alueen

Lisätiedot

Business as (un)usual rahoittajan näkökulma Ilmi Tikkanen

Business as (un)usual rahoittajan näkökulma Ilmi Tikkanen Business as (un)usual rahoittajan näkökulma 13.8.2013 Ilmi Tikkanen EU hankkeiden vaikuttavuudesta Havaintoja EU:n ohjelmakaudelta 2007 2013 Tuleva EU:n ohjelmakausi 2014 2020 (valmistelu) Etelä-Suomen

Lisätiedot

ESR YHTEENSÄ 2, , ,421 0 EU 1, , ,211 0 Valtio 0, , ,908 0 Kunta 0, , ,303 0

ESR YHTEENSÄ 2, , ,421 0 EU 1, , ,211 0 Valtio 0, , ,908 0 Kunta 0, , ,303 0 Maakuntaohjelman toimeenpanosuunnitelma Taulukko täytetään soveltuvin osin erikseen vuosille 2017 ja 2018 9.6.2016 VAIN VALKOISELLA POHJALLA 0:LLA MERKITTYIHIN SOLUIHIN VOI TÄYTTÄÄ LUKUJA LIITE 2 Vuosi:

Lisätiedot

Viranomainen Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Hakijan virallinen nimi Oulun Ammattikorkeakoulu Oy

Viranomainen Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Hakijan virallinen nimi Oulun Ammattikorkeakoulu Oy 1 (5) Valintaesitys Kestävää kasvua ja työtä 2014 2020 Suomen rakennerahasto-ohjelma Hankkeen julkinen nimi Maahanmuuttajien integrointimalli korkeakouluun Hakemusnumero 104116 Saapumispäivämäärä 1.3.2018

Lisätiedot

CREMA- rahoitushaku 2018 ( ) Kaupunkien palvelut ja vetovoimaisuus luovan yritystoiminnan alustana

CREMA- rahoitushaku 2018 ( ) Kaupunkien palvelut ja vetovoimaisuus luovan yritystoiminnan alustana CreMA on joustava määräraha, joka on tarkoitettu luovien alojen ja muiden toimialojen osaamisen yhdistämiseen sekä yhteistyön ja liiketoimintamallien kehittämiseen. AVEK jakaa CreMA-avustuksia opetus-

Lisätiedot

Tekes ja PIMA kokeiluhankepalvelut. BIOCONNECT- seminaari Tuomas Lehtinen

Tekes ja PIMA kokeiluhankepalvelut. BIOCONNECT- seminaari Tuomas Lehtinen Tekes ja PIMA kokeiluhankepalvelut BIOCONNECT- seminaari 22.11.17 Tuomas Lehtinen Verkosto, jolla tähdätään vientimarkkinoille Suunnittelu ja konsultointi Kaukokartoitus, satelliitti Viranomainen Kunnostusmenetelmä

Lisätiedot

EAKR-RAHOITUKSEN HAKU 1.9.2014 MENNESSÄ

EAKR-RAHOITUKSEN HAKU 1.9.2014 MENNESSÄ EAKR-RAHOITUKSEN HAKU 1.9.2014 MENNESSÄ Pirkanmaan liitossa on haettavana Pohjanmaan liiton rahoituskehyksestä 880 000 euroa EU-tukea toimintalinjan 2 uusimman tiedon ja osaamisen tuottaminen ja hyödyntäminen

Lisätiedot

Etelä-Suomen EAKR. Kestävää kasvua ja työtä

Etelä-Suomen EAKR. Kestävää kasvua ja työtä Etelä-Suomen EAKR Kestävää kasvua ja työtä 2014-2020 EAKR-toiminta Etelä-Suomessa Euroopan aluekehitysrahaston (EAKR) tavoite on parantaa työllisyyttä sekä lisätä alueiden kilpailukykyä ja elinvoimaisuutta.

Lisätiedot

Yrityspalvelun esitys (Kiihdyttämö Health Accelerator -mentorointi)- hankkeen rahoituksesta (Alueelliset innovaatiot ja kokeilut, AIKO, Pohjois-Savon

Yrityspalvelun esitys (Kiihdyttämö Health Accelerator -mentorointi)- hankkeen rahoituksesta (Alueelliset innovaatiot ja kokeilut, AIKO, Pohjois-Savon Kuopion kaupunki Päätöspöytäkirja 1 (5) Kasve Oy Suokatu 36 A 32 70110 Kuopio Elinkeinoasiat 3 / 2017 Yrityspalvelun esitys (Kiihdyttämö Health Accelerator -mentorointi)- hankkeen rahoituksesta (Alueelliset

Lisätiedot

Kestävää kasvua ja työtä Rahoituksen hakeminen mikä muuttuu

Kestävää kasvua ja työtä Rahoituksen hakeminen mikä muuttuu Kestävää kasvua ja työtä 2014-2020 Rahoituksen hakeminen mikä muuttuu Iisalmi 18.3.2014 Varkaus 19.3.2014 Kuopio 27.3.2014 Sisältö: Sähköinen asiointi Hakuprosessi EURA 2014 Ennakko, luontoissuoritukset

Lisätiedot

ODINE Open data Incubator for Europe

ODINE Open data Incubator for Europe ODINE Open data Incubator for Europe Rahoitus tarkoitettu eurooppalaisille pk-yrityksille, tavoitteena luoda avoimesta datasta liiketoimintaa jopa 100 000 rahoitustuki / yritys asiantuntija-apua bisnesmentoreilta

Lisätiedot

TechnoGrowth 2020. Teknologia- ja energia-alan yritysten yhteistyön, uudistumisen ja kilpailukyvyn vahvistamisen kehittämishanke

TechnoGrowth 2020. Teknologia- ja energia-alan yritysten yhteistyön, uudistumisen ja kilpailukyvyn vahvistamisen kehittämishanke TechnoGrowth 2020 Teknologia- ja energia-alan yritysten yhteistyön, uudistumisen ja kilpailukyvyn vahvistamisen kehittämishanke Hanketiedot Hankkeen nimi: TechnoGrowth 2020 teknologia- ja energia-alan

Lisätiedot

ALUEELLISET INNOVAATIOT JA KOKEILUT (AIKO) Rahoitushakemus

ALUEELLISET INNOVAATIOT JA KOKEILUT (AIKO) Rahoitushakemus ALUEELLISET INNOVAATIOT JA KOKEILUT (AIKO) Rahoitushakemus Kymenlaakson liitto täyttää Saapumispvm Hakemusnumero Valmistelija Diaari-/muu tunnus 1. HANKE Kyseessä on Uusi hakemus Jatkorahoitushakemus Korjaus/täydennys

Lisätiedot

ALUEELLISET INNOVAATIOT JA KOKEILUT (AIKO) Rahoitushakemus

ALUEELLISET INNOVAATIOT JA KOKEILUT (AIKO) Rahoitushakemus ALUEELLISET INNOVAATIOT JA KOKEILUT (AIKO) Rahoitushakemus Hakemus on Uusi Muutoshakemus, mihin Korjaus/täydennys edelliseen hakemukseen Etelä-Savon maakuntaliitto täyttää Saapunut Dnro 1. HANKE Hankkeen

Lisätiedot

Erityistavoite 9.2. Kasvu- ja rakennemuutosalojen koulutuksen tarjonnan ja laadun parantaminen. Päättymispäivämäärä

Erityistavoite 9.2. Kasvu- ja rakennemuutosalojen koulutuksen tarjonnan ja laadun parantaminen. Päättymispäivämäärä 1 (5) Valintaesitys Kestävää kasvua ja työtä 2014 2020 Suomen rakennerahasto-ohjelma Hankkeen julkinen nimi Future Technologies in Education (FutureEdu) Hakemusnumero 104295 Saapumispäivämäärä 14.12.2018

Lisätiedot

RAHOITUSHAKEMUS. HUOM! Hakemus tulee täyttää suomeksi tai ruotsiksi. Lue täyttöohjeet ennen lomakkeen täyttämistä! Maakunta

RAHOITUSHAKEMUS. HUOM! Hakemus tulee täyttää suomeksi tai ruotsiksi. Lue täyttöohjeet ennen lomakkeen täyttämistä! Maakunta 1(6) RAHOITUSHAKEMUS Kansallinen maakunnan kehittämisraha Alueellinen koheesio- ja kilpailukykyohjelma (KOKO) Osaamiskeskusohjelma HUOM! Hakemus tulee täyttää suomeksi tai ruotsiksi. Lue täyttöohjeet ennen

Lisätiedot

Oma Häme. Tehtävä: Elinkeinoelämän ja innovaatioympäristöjen kehittäminen ja rahoittaminen. Minna Takala / / versio 0.9

Oma Häme. Tehtävä: Elinkeinoelämän ja innovaatioympäristöjen kehittäminen ja rahoittaminen. Minna Takala / / versio 0.9 Oma Häme Aluekehitys ja kasvupalvelut Nykytilan kartoitus Tehtävä: Elinkeinoelämän ja innovaatioympäristöjen kehittäminen ja rahoittaminen Minna Takala / 20.2.2017 / versio 0.9 Analyysityökaluna Trello

Lisätiedot

Kestävää kasvua ja työtä Infotilaisuus hankehakijoille. Kalevi Pölönen ELY-keskus

Kestävää kasvua ja työtä Infotilaisuus hankehakijoille. Kalevi Pölönen ELY-keskus Kestävää kasvua ja työtä 2014 2020 Infotilaisuus hankehakijoille ELY-keskus 22.1.2015 Komission näkemys Suomen kilpailukyvystä Nurkkakuntaisuus uhkaa Merkittävimmät ongelmat jalostusasteessa ja innovaatiotoiminnassa

Lisätiedot

Rakennerahastotoiminnalla kestävää kasvua ja työtä

Rakennerahastotoiminnalla kestävää kasvua ja työtä Rakennerahastotoiminnalla kestävää kasvua ja työtä Alue- ja rakennepolitiikan ajankohtaispäivä 13.11.2013 Congress Paasitorni, Helsinki Aluekehitysjohtaja Kaisa-Leena Lintilä 13.11.2013 2 Etunimi Sukunimi

Lisätiedot

EAKR-rahoituksen ja haun painopisteet, rahoituksen hakeminen

EAKR-rahoituksen ja haun painopisteet, rahoituksen hakeminen EAKR-rahoituksen ja haun painopisteet, rahoituksen hakeminen Maarit Siitonen Pohjois-Karjalan maakuntaliitto 22.1.2015 Pohjois-Karjalan maakuntaliitolle jätetyt hakemukset ja rahoitustilanne 1/2015 Hakukierros

Lisätiedot

Tuen hakemiseksi. Postitoimipaikka. Pankkiyhteys. Yhteyshenkilön puhelin. EI KYLLÄ (Täytä kohta 4.2)

Tuen hakemiseksi. Postitoimipaikka. Pankkiyhteys. Yhteyshenkilön puhelin. EI KYLLÄ (Täytä kohta 4.2) Tuen hakemiseksi RAHOITUSHAKEMUS UUSI HAKEMUS JATKOHAKEMUS ALUEELLISET INNOVAATIOT JA KOKEILUT (AIKO) -RAHASTA: Ennakoitu rakennemuutos Lappeenranta - Imatra -kasvusopimus ETELÄ-KARJALAN KEHITTÄMISRAHASTOSTA

Lisätiedot

Rahoitushakemus. Maakunnan kehittämisraha

Rahoitushakemus. Maakunnan kehittämisraha Rahoitushakemus Alueellisten innovaatioiden ja kokeilujen käynnistämisen määräraha (AIKO) Maakunnan kehittämisraha Haettava rahoitus on Alueellisten innovaatioiden ja kokeilujen käynnistämisen määräraha

Lisätiedot