Krooninen keskushermoston laskimovirtauksen vajaavuus (CCSVI)

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Krooninen keskushermoston laskimovirtauksen vajaavuus (CCSVI)"

Transkriptio

1 MSIF:n (Multiple Sclerosis International Federation) lausunto 24. toukokuuta 2010 Krooninen keskushermoston laskimovirtauksen vajaavuus (CCSVI) Johdanto Uusissa alustavissa tutkimuksissa on esitetty, että krooniseksi keskushermoston laskimovirtauksen vajaavuudeksi (CCSVI) kutsuttu häiriö, jossa verenkiertojärjestelmä ei kykene normaalisti poistamaan verta aivoista ja selkäytimestä, saattaa pahentaa hermostovaurioita MS taudissa. Tämän hypoteesin on esittänyt tohtori Paolo Zamboni Ferreran yliopistosta Italiasta. Kesäkuussa 2009 julkaistuihin, noin 65 potilasta käsittävän tutkimuksen alustaviin tuloksiin perustuen tohtori Zamboni ja hänen kollegansa toteavat, että tällä pilottitutkimuksella taataan mahdollisuus laajempaan ja paremmin kontrolloituun tutkimukseen, jossa tarkemmin pystytään arvioimaan CCSVI:n mahdollista vaikutusta MS taudin etenemiseen. MSIF:n elämänlaadun edistämisen periaatteissa todetaan, että MS tautia sairastaville henkilöille on tehtävä mahdolliseksi heidän omaan elämäänsä vaikuttavien päätösten hallitseminen ja sairauden kanssa pärjääminen mahdollisimman pitkälle. Tullakseen toimeen sairautensa kanssa mahdollisimman hyvin, tulee potilailla olla mahdollisuus käyttää laajalti hyväkseen MS tautiin, sen hoitoon ja elämänlaadun edistämiseen liittyvää tietoa, neuvoja ja koulutusta. CCSVI:n hoitoon käytettyjen menetelmien riskejä ja hyötyä ei ole osoitettu asianmukaisesti kontrolloiduin kliinisin tutkimuksin. Ellei menetelmille saada vahvaa, niitä tukevaa näyttöä ja siihen asti kun tällaista näyttöä on saatu ja riskit on arvioitu perusteellisesti, ei ongelman korjaamiseksi mekaanisesti tarkoitettuja menetelmiä kliinisten tutkimusten ulkopuolella voida suositella. MSIF jatkaa työtään mahdollistaakseen avoimen tiedonvaihdon jäsentensä välillä vireillä olevaan tutkimustyöhön liittyen. Useat MS järjestöt tukevat jatkotutkimusta kiireellisenä CCSVI:n ja MStaudin välillä olevan yhteyden arvioimiseksi ja hoidon lyhyt ja pitkäaikaisen hyödyn ja riskien selvittämiseksi. Kysymys 1: Mikä CCSVI on? Vastaus: Krooninen keskushermoston laskimovirtauksen vajaavuus on häiriö, joka johtuu vähähappista verta aivoista ja selkäytimestä poistavien verisuonten ahtaumista. On esitetty, että veren hidastunut poistuminen aiheuttaa takaisinvirtauksen aivoihin ja selkärankaan, mikä puolestaan johtaa happivajaukseen aivoissa ja raudan kasautumiseen kudoksessa. Kysymys 2: Mikä on CCSVI:n ja MS taudin välinen yhteys? Vastaus: Zambonin ym. uudessa, n. 65 MS taudin eri muotoja sairastavaa henkilöä käsittävässä

2 tutkimuksessa (julkaistu Journal of Neurology, Neurosurgery & Psychiatry lehdessä. 4/2009; 80 (4): Epub ), jossa verrokkeina oli 235 tervettä tai muista neurologisista häiriöistä kärsivää henkilöä, raportoitiin epänormaalista laskimovirtauksesta 100 prosentilla MS tapauksista, mutta ei yhdelläkään MS tautia sairastamattomalla. Vähähappisen veren poistumista aivoista ja selkäytimestä tutkittiin ultraäänitekniikalla (Doppler). Tutkijat havaitsivat myös, että laskimotukosten tyypit erosivat toisistaan MS taudin eri vaiheissa olevilla ja taudin eri muotoja sairastavilla henkilöillä, vaikkakaan MS taudin vakavuudella ja laskimotukosten laajuudella ei ollut selkeää yhteyttä. MS tautia sairastavien henkilöiden hoitostatus ei näyttänyt vaikuttavan CCSVI:n merkkien esiintymiseen. Saman italialaisen ryhmän jatkotutkimuksessa (Journal of Vascular Surgery, joulukuu : ) perehdyttiin siihen, millainen vaikutus pallolaajennuksen avulla tapahtuvalla laskimovirtauksen parantamisella on MS tautiin. Tässä avoimessa tutkimuksessa (tutkimus ei ollut sokkotutkimus eikä kontrolloitu tutkimus ks. kysymys 3 alla) arvioitiin laskimoleikkauksen turvallisuutta ja alustavia tuloksia 65 MS potilaalla, joilla oli aiempi CCSVI diagnoosi (35 potilaalla oli relapsoiva remittoiva MS tauti, 20 potilaalla sekundaarisesti progressiivinen MS tauti ja 10 potilaalla primaarisesti progressiivinen MS tauti). Joitakin positiivisia vaikutuksia havaittiin, mm. uusien aivovaurioiden väheneminen MRI kuvauksissa ja joidenkin tutkimukseen osallistuneiden kokema pahenemisvaiheiden väheneminen. Tuloksia haittasivat kuitenkin mm. seuraavat tekijät: restenoosi (sisäisen kaulasuonen uudelleen ahtautuminen) 47 prosentissa tapauksista, MRI kuvausten ajoituksen ja tyypin epäjohdonmukaisuus ja se, että tutkimukseen osallistuneilla jatkettiin taudin etenemiseen vaikuttavaa lääkitystä tutkimusaikana. Nämä ovat kaikki merkittäviä tekijöitä, jotka tulee huomioida tutkimustietoa tulkittaessa. Tutkijoiden mukaan tarvitaan jatkotutkimuksia MS potilaille tehtävien pallolaajennusten hyödyn ja riskien selvittämiseksi. Kysymys 3: Miksi kontrolloidut sokkotutkimukset ovat tärkeitä? Vastaus: Kontrolloiduissa tutkimuksissa osallistujien ja tutkijoiden sokkoutusta sekä vertailuryhmän käyttöä pidetään välttämättömänä sen varmistamiseksí, että osallistujien ja tutkijoiden toiveet ja odotukset eivät vaikuta tutkimustulosten arviointiin tai tulkintaan. Tähän mennessä CCSVI:n hoitamiseen tähtääviä menetelmiä ei ole tehty kontrolloidun tutkimuksen puitteissa. Kysymys 4: Mitä viimeisimmät CCSVI tutkimukset osoittavat? Vastaus: Buffalon yliopistossa meneillään olevan, CCSVI:n ja MS taudin yhteyttä tutkivan laajan yhdistetyn transkraniaalisen ja extrakraniaaliseen doppler arviointitutkimuksen alustavat tulokset julkistettiin 10. helmikuuta Doppler tuloksia arvioitiin viidellä eri laskimovirtaukseen vaikuttavalla kriteerillä. Potilailla, joilla täyttyi vähintään kaksi kriteeriä, katsottiin olevan CCSVI.

3 500:sta tutkimukseen osallistuneista 289 oli MS potilaita. Näistä ainakin 56 prosentilla MSkohortista täyttyi CCSVI kriteeri. Sama päti ainakin 22 prosenttiin 163 terveestä verrokista ja ainakin 42 prosenttiin muista neurologisista häiriöistä kärsivillä. Tulokset erosivat olennaisesti Zambonin raportoimista tuloksista ja viittaavat siihen, että laskimovirtauksen vajaavuus ei liity erityisesti MS tautiin. Tutkijoiden mukaan tarvitaan lisää sokkotutkimuksia sen selvittämiseksi, miten yleinen ja merkittävä CCSVI on MS tautia sairastavilla. Tutkimuksen toisessa vaiheessa mukaan otetaan 500 uutta osallistujaa, jotka tutkitaan kehittyneemmän kuvaustekniikan avulla. Kysymys 5: Miten CCSVI:tä tutkitaan jatkossa? Vastaus: MS tutkimusta rahoittavat MS järjestöt ovat kiinnostuneita kaikista lupaavista MStutkimuksen poluista. Joulukuussa 2009 Kanadan ja Yhdysvaltojen MS järjestöt etsivät kiireellisesti uusia ehdotuksia CCSVI ja MS tutkimukseen. Ehdotuksia tuli seitsemästä maasta. Lopulliset päätökset tutkimuksista julkistetaan 14. kesäkuuta ja tutkimushankkeiden odotetaan pääsevän käyntiin 1. heinäkuuta Kansainvälinen MS ja verisuoniasiantuntijoista koostuva arviointineuvosto on kokoontunut yhteistyössä ko. MS järjestöjen kanssa toiminnan kiirehtimiseksi ja koordinoimiseksi. Useat MS järjestöt, mukaan lukien Kanadan, Italian, Alankomaiden, Britannian ja Yhdysvaltojen järjestöt harkitsevat myös CCSVI tutkimushankkeiden rahoittamista normaalin rahoituskäytäntönsä puitteissa. Italian MS säätiön ohjauskomitea (FISM) arvioi maaliskuussa vuosittaisen hanke etsinnän kautta tulleet CCSVI tutkimusehdotukset. Lisäksi FISM edistää epidemiologista tutkimusta, jonka tavoitteena on Zambonin löydösten vahvistaminen ja laajentaminen arvioimalla CCSVI:n esiintymistä terveissä verrokeissa, MS taudissa ja muissa neurodegeneratiivisissa sairauksissa, muissa keskushermoston tulehduksellisissa sairauksissa sekä muissa autoimmuunisairauksissa. Tähän tutkimukseen suunnitellaan otettavaksi mukaan 1690 tutkittavaa ja siihen osallistuisi 15 tutkimuskeskusta. FISM osallistuu myös satunnaistutkimukseen, jonka tavoitteena on arvioida pallolaajennushoidon lyhyt ja pitkäaikaisen tehokkuuden ja toisaalta riskien vaikutusta sairauden etenemiseen ja oireisiin. Molempien tutkimusten on määrä käynnistyä vuoden 2010 toisella puoliskolla. Kanadan MS liitto on myös vedonnut maansa hallitukseen, jotta saataisiin varoja CCSVItutkimuksen kiirehtimiseksi. Kysymys 6: Aiheuttaako CCSVI MS tautia? Vastaus: Tällä hetkellä ei ole tarpeeksi näyttöä CCSVI:n ja MS taudin yhteyden osoittamiseksi. Tähän mennessä tehtyjen tutkimusten perusteella voidaan vain todeta, että joillakin ihmisillä MStautia saattaa esiintyä keskushermoston laskimovirtauksen vajaavuuden yhteydessä. Tämä ilmiö on kuitenkin myös havaittu henkilöillä, jotka eivät sairasta MS tautia. Ei siis ole tarpeeksi näyttöä siitä, että suonien ahtautuminen aiheuttaisi MS tautia tai että ahtautuminen johtuisi MS taudista. Näyttöä ei myöskään ole tarpeeksi, jotta tiedettäisiin milloin

4 tällaista ahtautumista esiintyy sairauden edetessä. Kysymys 7: Miten CCSVI:tä on hoidettu? Vastaus: CCSVI ja MS potilaille on tehty pallolaajennusleikkauksia tukkeutuneiden suonien avaamiseksi tai asennettu suonen sisälle stentti pitämään sitä auki (endovaskulaarinen hoito). Näitä toimenpiteitä on tehty vain pienelle osalle MS potilaita. Kysymys 8: Mitä hoidon riskeistä tiedetään? Vastaus: Tähän mennessä tehdyissä, CCSVI hoitojen turvallisuuteen ja tehokkuuteen liittyvissä tutkimuksissa ei ole otettu selvää yksityiskohtaisista turvallisuusseikoista. Siten meillä ei ole tietoa kaulasuoneen tai rintakehän oikeaan pitkittäislaskimoon CCSVI:n hoitamiseksi tehtävän stentin asentamisen tai pallolaajennuksen turvallisuudesta. Tiedetään kuitenkin, että endovaskulaarisissa eli suonensisäisissä toimenpiteissä, kuten missä tahansa toimenpiteissä, on riskejä. Pallolaajennuksessa ja stentin asentamisessa on kummassakin pieni suonen kokoon painumisen, suonen repeytymisen ja veritulpan riski. Myös restenoosi eli suonen uudelleen ahtautuminen on tavallista. Stentin asentamisessa on lisäksi omat riskinsä, sillä potilaalle annetaan veren hyytymistä estävä lääkitys, joka voi johtaa vuotoihin ja lisäksi stentti saattaa irrota ja kulkeutua kohti sydäntä. Tämä ei kuitenkaan tarkoita, että näitä toimenpiteitä ei harkittaisi mahdollisena hoitomuotona tulevaisuudessa, jos lisätutkimukset osoittavat ne turvallisiksi ja tehokkaiksi MS taudin hoidossa. Tällä hetkellä CCSVI:n hoitomuotoja ei ole tutkittu riittävästi ja on järkevää, että kyseisiä menetelmiä käytetään ainoastaan osana asianmukaisesti säänneltyjä kliinisiä tutkimuksia, erityisesti ottaen huomioon menetelmien raportoidut haitalliset vaikutukset. CCSVI:n hoitoon käytettyihin stentinasennuksiin liittyvistä haitallisista vaikutuksista MS potilailla on raportoitu yksi kuolemantapaus. Annals of Neurologyn mukaan ko. henkilö menehtyi aivoverenvuotoon käyttäessään verenohennuslääkitystä, jota tavanomaisesti määrätään stentin asennuksen yhteydessä. Toisella henkilöllä stentti irtosi ja kulkeutui sydämeen, minkä seurauksena jouduttiin tekemään hätätoimenpiteenä avoin sydänleikkaus stentin poistamiseksi. Suonensisäiset toimenpiteet MS taudin hoidossa keskeytettiin Stanfordin yliopistossa näiden kahden tapauksen jälkeen. Kysymys 9: Onko CCSVI:n hoitomenetelmästä apua MS:n eri muotojen hoidossa? Vastaus: Koska tutkimus tämän kysymyksen tiimoilta on erittäin varhaisessa vaiheessa, ei vielä tiedetä, onko tämänkaltaisesta hoidosta apua minkään MS taudin muodon hoidossa. Tutkimuksissa tulee selvittää CCSVI:n ja MS taudin mahdolliset yhteydet ja/tai CCSVI:n vaikutukset MS:n oireisiin. Tarvitaan myös kliinisiä tutkimuksia CCSVI:n hoidon vaikutuksista MS tautiin ennen kuin menetelmiä voidaan harkita hyväksyttäviksi MS potilaiden hoidossa.

5 Tohtori Zamboni on esittänyt, että jos tutkimukset tuovat lisänäyttöä MS taudin ja CCSVI:n välisestä yhteydestä, CCSVI:n hoitomenetelmiä voidaan lopulta käyttää osana MS taudin hoitomuotoja. Zamboni painotti kuitenkin lisätutkimuksen tarvetta ja totesi, ettei vielä ole osoitettu toteen, että CCSVI aiheuttaisi MS tautia tai että CCSVI olisi jotenkin yhteydessä MStautiin. Zamboni totesi myös, että MS potilaiden tulisi jatkaa immunomodulatorista hoitoaan. Kysymys 10: Hyötyisinkö itse hoidosta? Vastaus: CCSVI:n hoitoon käytettyjen menetelmien riskejä ja hyötyä ei ole osoitettu asianmukaisesti kontrolloiduin kliinisin tutkimuksin. Ellei menetelmille saada vahvaa, niitä tukevaa näyttöä ja siihen asti kun tällaista näyttöä on saatu ja riskit on arvioitu perusteellisesti, ei ongelman korjaamiseksi mekaanisesti tarkoitettuja menetelmiä kliinisten tutkimusten ulkopuolella voida suositella.

Valtimotaudin ABC 2016

Valtimotaudin ABC 2016 Valtimotaudin ABC 2016 Sisältö Mikä on valtimotauti? Valtimotaudin taustatekijät Valtimon ahtautuminen Valtimotauti kehittyy vähitellen Missä ahtaumia esiintyy? Valtimotauti voi yllättää äkillisesti Diabeteksen

Lisätiedot

Eettisen toimikunnan ja TUKIJA:n vuorovaikutuksesta. Tapani Keränen Kuopion yliopisto

Eettisen toimikunnan ja TUKIJA:n vuorovaikutuksesta. Tapani Keränen Kuopion yliopisto Eettisen toimikunnan ja TUKIJA:n vuorovaikutuksesta Tapani Keränen Kuopion yliopisto Helsingin julistus Ennen kuin ihmiseen kohdistuvaan lääketieteelliseen tutkimustyöhön ryhdytään, on huolellisesti arvioitava

Lisätiedot

LIITE EMEAN TIETEELLISET JOHTOPÄÄTÖKSET JA HYLKÄYSPERUSTEET

LIITE EMEAN TIETEELLISET JOHTOPÄÄTÖKSET JA HYLKÄYSPERUSTEET LIITE EMEAN TIETEELLISET JOHTOPÄÄTÖKSET JA HYLKÄYSPERUSTEET LÄÄKEVALMISTEKOMITEAN () 19. HEINÄKUUTA 2007 ANTAMAN VALMISTETTA NIMELTÄ NATALIZUMAB ELAN PHARMA KOSKEVAN LAUSUNNON UUDELLEENARVIOINTI Heinäkuussa

Lisätiedot

Entyvio 300 mg kuiva aine välikonsentraatiksi infuusionestettä varten, liuos (vedolitsumabi)

Entyvio 300 mg kuiva aine välikonsentraatiksi infuusionestettä varten, liuos (vedolitsumabi) Entyvio 300 mg kuiva aine välikonsentraatiksi infuusionestettä varten, liuos (vedolitsumabi) RISKIENHALLINTASUUNNITELMAN JULKINEN YHTEENVETO 27.6.2014, versio 1.0 VI.2 Julkisen yhteenvedon osiot VI.2.1

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON DIREKTIIVI

Ehdotus NEUVOSTON DIREKTIIVI EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 5.2.2013 COM(2013) 46 final 2013/0026 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON DIREKTIIVI Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 98/8/EY muuttamisesta jauhetun maissintähkän lisäämiseksi

Lisätiedot

Positiivisten asioiden korostaminen. Hilla Levo, dosentti, KNK-erikoislääkäri

Positiivisten asioiden korostaminen. Hilla Levo, dosentti, KNK-erikoislääkäri Positiivisten asioiden korostaminen Hilla Levo, dosentti, KNK-erikoislääkäri Krooninen sairaus - Pitkäaikainen sairaus = muuttunut terveydentila, mikä ei korjaannu yksinkertaisella kirurgisella toimenpiteellä

Lisätiedot

Innovative Therapies Through Research And Technology. CCSVI:n HOITO LÄÄKÄRINLAUSUNTO. Copyright All rights reserved 2011 AMEDS Centrum

Innovative Therapies Through Research And Technology. CCSVI:n HOITO LÄÄKÄRINLAUSUNTO. Copyright All rights reserved 2011 AMEDS Centrum CCSVI:n HOITO LÄÄKÄRINLAUSUNTO Copyright All rights reserved 2011 AMEDS Centrum 2 KESKUKSEN POTILAAT AMEDS-keskus on diagnosoinut ja hoitanut ammatillisesti kroonista aivo-selkäytimen laskimoiden vajaatoimintaa

Lisätiedot

RISKIENHALLINTASUUNNITELMAN JULKINEN YHTEENVETO

RISKIENHALLINTASUUNNITELMAN JULKINEN YHTEENVETO TicoVac ja TicoVac Junior 29.12.2015, Versio 2.0 RISKIENHALLINTASUUNNITELMAN JULKINEN YHTEENVETO VI.2 Julkisen yhteenvedon osiot VI.2.1 Tietoa sairauden esiintyvyydestä Puutiaisaivotulehdus (TBE) on keskushermostoon

Lisätiedot

Euroopan lääkeviraston esittämät muutokset valmisteyhteenvedon ja pakkausselosteen muuttamiseksi

Euroopan lääkeviraston esittämät muutokset valmisteyhteenvedon ja pakkausselosteen muuttamiseksi Liite II Euroopan lääkeviraston esittämät muutokset valmisteyhteenvedon ja pakkausselosteen muuttamiseksi Tämä valmisteyhteenveto ja pakkausseloste on laadittu viitemaamenettelyssä. Jäsenvaltioiden toimivaltaiset

Lisätiedot

EuropASI-ohjelman edut ja ominaisuudet

EuropASI-ohjelman edut ja ominaisuudet EuropASI-ohjelman edut ja ominaisuudet Edut paperiversioon nähden: Paperin poistuminen, koska tiedot kerätään sähköisesti. Kaikki instrumentit on sisällytetty ohjelmaan kokonaisuudessaan. Myös paperille

Lisätiedot

Immuunijärjestelmän toimintamekanismit

Immuunijärjestelmän toimintamekanismit Ravinto & Terveys Immuunijärjestelmän toimintamekanismit Immuunipuolustus rakentuu kahden toisiaan täydentävän immuunijärjestelmän varaan. Nämä ovat adaptiivinen eli hankittu immuunijärjestelmä ja luontainen

Lisätiedot

TÄRKEITÄ TURVALLISUUSTIETOJA RIXATHON (RITUKSIMABI) -HOITOA SAAVILLE POTILAILLE

TÄRKEITÄ TURVALLISUUSTIETOJA RIXATHON (RITUKSIMABI) -HOITOA SAAVILLE POTILAILLE RIXATHON (RITUKSIMABI) -HOITOA SAAVILLE POTILAILLE POTILASESITE MUIHIN KUIN ONKOLOGISIIN KÄYTTÖAIHEISIIN Tähän lääkkeeseen kohdistuu lisäseuranta. rituksimabi Fimean hyväksymä, heinäkuu/2018 2 3 TÄRKEÄÄ

Lisätiedot

Fimea kehittää, arvioi ja informoi

Fimea kehittää, arvioi ja informoi Fimea kehittää, arvioi ja informoi SELKOTIIVISTELMÄ JULKAISUSARJA 4/2012 Eteisvärinän hoito Verenohennuslääke dabigatraanin ja varfariinin vertailu Eteisvärinä on sydämen rytmihäiriö, joka voi aiheuttaa

Lisätiedot

LIITE III MUUTOKSET VALMISTEYHTEENVETOON JA PAKKAUSSELOSTEESEEN

LIITE III MUUTOKSET VALMISTEYHTEENVETOON JA PAKKAUSSELOSTEESEEN LIITE III MUUTOKSET VALMISTEYHTEENVETOON JA PAKKAUSSELOSTEESEEN 41 KABERGOLIINIA SISÄLTÄVIEN LÄÄKEVALMISTEIDEN VALMISTEYHTEENVEDON 4.2 Annostus ja antotapa: Seuraava tieto tulee lisätä sopivalla tavalla:

Lisätiedot

Liite I. Tieteelliset päätelmät ja perusteet myyntiluvan (-lupien) ehtojen muuttamiselle

Liite I. Tieteelliset päätelmät ja perusteet myyntiluvan (-lupien) ehtojen muuttamiselle Liite I Tieteelliset päätelmät ja perusteet myyntiluvan (-lupien) ehtojen muuttamiselle 1 Tieteelliset päätelmät ja perusteet myyntiluvan (-lupien) ehtojen muuttamiselle 1. Pneumokefalus: Karmustiini-implantteihin

Lisätiedot

Viekirax-valmisteen (ombitasviiri/paritapreviiri/ritonaviiri) riskienhallintasuunnitelman yhteenveto

Viekirax-valmisteen (ombitasviiri/paritapreviiri/ritonaviiri) riskienhallintasuunnitelman yhteenveto EMA/775985/2014 Viekirax-valmisteen (ombitasviiri/paritapreviiri/ritonaviiri) enhallintasuunnitelman yhteenveto Tämä on Viekirax-valmisteen enhallintasuunnitelman yhteenveto, jossa esitetään toimenpiteet,

Lisätiedot

Mikä on valtimotauti?

Mikä on valtimotauti? Valtimotaudin ABC Sisältö Mikä on valtimotauti? Valtimotaudin taustatekijät Valtimon ahtautuminen Valtimotauti kehittyy vähitellen Missä ahtaumia esiintyy? Valtimotauti voi yllättää äkillisesti Diabeteksen

Lisätiedot

LIITE III MUUTOKSET VALMISTEYHTEENVETOON JA PAKKAUSSELOSTEESEEN

LIITE III MUUTOKSET VALMISTEYHTEENVETOON JA PAKKAUSSELOSTEESEEN LIITE III MUUTOKSET VALMISTEYHTEENVETOON JA PAKKAUSSELOSTEESEEN 25 BROMOKRIPTIINIA SISÄLTÄVIEN LÄÄKEVALMISTEIDEN VALMISTEYHTEENVEDON MERKITYKSELLISIIN KOHTIIN TEHTÄVÄT MUUTOKSET 4.2 Annostus ja antotapa

Lisätiedot

Paksusuolisyövän seulontatulokset Suomessa. Nea Malila Suomen Syöpärekisteri

Paksusuolisyövän seulontatulokset Suomessa. Nea Malila Suomen Syöpärekisteri Paksusuolisyövän seulontatulokset Suomessa Suomen Syöpärekisteri Sidonnaisuudet kahden viimeisen vuoden ajalta LT, dosentti Päätoimi Suomen Syöpärekisterin johtaja, Suomen Syöpäyhdistys ry Sivutoimet syöpäepidemiologian

Lisätiedot

LIITE. Tieteelliset osat

LIITE. Tieteelliset osat LIITE Tieteelliset osat 3 LIITE Tieteelliset osat A) JOHDANTO Sparfloksasiini on kinoloneihin kuuluva antibiootti, joka on indikoitu seuraavien tilojen hoitoon: - avohoitopneumonia annostuksella 400/200

Lisätiedot

Selkärangan natiivikuvausindikaatiot VSKKssa alkaen 1.9.2015 1,2 tekijä: Roberto Blanco

Selkärangan natiivikuvausindikaatiot VSKKssa alkaen 1.9.2015 1,2 tekijä: Roberto Blanco tiedottaa 20/2015 17.8.2015 Selkärangan natiivikuvausindikaatiot VSKKssa alkaen 1.9.2015 1,2 tekijä: Roberto Blanco hyväksyjä: Roberto Blanco pvm: 17.8.2015 Ohje tilaajille ja kuvausyksiköille Selkärangan

Lisätiedot

Työkyky, terveys ja hyvinvointi

Työkyky, terveys ja hyvinvointi Työkyky, terveys ja hyvinvointi Miia Wikström, tutkija, hankejohtaja miia.wikstrom@ttl.fi www.kykyviisari.fi kykyviisari@ttl.fi Mitä työkyky on? Työkyky voidaan määritellä yhdistelmäksi terveyttä, toimintakykyä,

Lisätiedot

CORTIMENT (budesonidi) 26.11.2013, versio 1.0 RISKIENHALLINTASUUNNITELMAN JULKINEN YHTEENVETO

CORTIMENT (budesonidi) 26.11.2013, versio 1.0 RISKIENHALLINTASUUNNITELMAN JULKINEN YHTEENVETO CORTIMENT (budesonidi) 26.11.2013, versio 1.0 RISKIENHALLINTASUUNNITELMAN JULKINEN YHTEENVETO VI.2 Julkisen yhteenvedon osiot VI.2.1 Tietoa sairauden esiintyvyydestä Haavainen paksusuolentulehdus (UC)

Lisätiedot

Suomalainen IPF-rekisteri FinnishIPF

Suomalainen IPF-rekisteri FinnishIPF POTILAAN TIEDOTE Suomalainen IPF-rekisteri FinnishIPF Arvoisa potilas, Tiedustelemme halukkuuttanne osallistua seuraavassa esitettävään tutkimukseen. Tutkimuksen tausta Idiopaattiset keuhkoparenkyymisairaudet

Lisätiedot

MIKÄ ON SYRINGOMYELIA

MIKÄ ON SYRINGOMYELIA MIKÄ ON SYRINGOMYELIA Syringomyelia on sairaus, jossa selkäytimeen kehittyy onteloita, jotka voivat aiheuttaa erilaisia neurologisia oireita. Syringomyelian aiheuttaa yleensä takaraivonluun epämuodostuma

Lisätiedot

Jaksokirja - oppimistavoi/eet

Jaksokirja - oppimistavoi/eet Jaksokirja - oppimistavoi/eet Osaa epäillä MS-tautia kliinisen oireiston perusteella Tietää MS-taudin pahenemisvaiheen hoitoperiaatteet Tietää MS-potilaan yleishoidon periaatteet Tietää MS-taudin diagnoosin

Lisätiedot

1. Potilashaastattelut ja videot 2. Flash-esitelmä taudista, hoidosta ja selviämisestä 3. Yksityiskohtaiset tiedot aistista, haitoista ja oireista 4.

1. Potilashaastattelut ja videot 2. Flash-esitelmä taudista, hoidosta ja selviämisestä 3. Yksityiskohtaiset tiedot aistista, haitoista ja oireista 4. 1. Potilashaastattelut ja videot 2. Flash-esitelmä taudista, hoidosta ja selviämisestä 3. Yksityiskohtaiset tiedot aistista, haitoista ja oireista 4. Kuvaus lähimmäisen suhtautumisesta POTILASHAASTATTELUT

Lisätiedot

Keuhkoahtaumatauti 2007

Keuhkoahtaumatauti 2007 Keuhkoahtaumatauti 2007 Maailmanlaajuisesti jopa 16 miljoonaa ihmistä sairastaa keuhkoahtaumatautia. Kansainvälisten tutkimusten mukaan 56 85 prosenttia tautitapauksista saattaa olla diagnosoimatta (Kinnula,

Lisätiedot

Teoriat MS-taudin syntymekanismeista ovat

Teoriat MS-taudin syntymekanismeista ovat Tutkimus Pienten verisuonten toimintahäiriöllä ehkä yhteys MS-taudin syntyyn Tutkijoiden mukaan MS-taudin aiheuttaman etenevän haitan ja ikätekijöiden osoitettu yhteys voisi viitata myös muihin kuin pelkästään

Lisätiedot

Proscar. 7.8.2015, versio 3.0 RISKIENHALLINTASUUNNITELMAN JULKINEN YHTEENVETO

Proscar. 7.8.2015, versio 3.0 RISKIENHALLINTASUUNNITELMAN JULKINEN YHTEENVETO Proscar 7.8.2015, versio 3.0 RISKIENHALLINTASUUNNITELMAN JULKINEN YHTEENVETO VI.2 JULKISEN YHTEENVEDON OSIOT VI.2.1 Tietoa sairauden esiintyvyydestä Eturauhanen on ainoastaan miehillä oleva rauhanen. Eturauhanen

Lisätiedot

Propecia (finasteridi 0,2 ja 1 mg) tabletti , versio 4.1 RISKIENHALLINTASUUNNITELMAN JULKINEN YHTEENVETO

Propecia (finasteridi 0,2 ja 1 mg) tabletti , versio 4.1 RISKIENHALLINTASUUNNITELMAN JULKINEN YHTEENVETO Propecia (finasteridi 0,2 ja 1 mg) tabletti 25.4.2017, versio 4.1 RISKIENHALLINTASUUNNITELMAN JULKINEN YHTEENVETO VI.2 Julkisen yhteenvedon osiot VI.2.1 Tietoa sairauden esiintyvyydestä Miestyyppinen hiustenlähtö

Lisätiedot

Euroopan lääkeviraston rooli rokotteen turvallisuuden arvioinnissa - tapaus Pandemrix. Sosiaali- ja Terveysministeriö

Euroopan lääkeviraston rooli rokotteen turvallisuuden arvioinnissa - tapaus Pandemrix. Sosiaali- ja Terveysministeriö Euroopan lääkeviraston rooli rokotteen turvallisuuden arvioinnissa - tapaus Pandemrix Sosiaali- ja Terveysministeriö 13.12. 2010 Pekka Kurki Rokote tarvitsee myyntiluvan Kansalliset myyntiluvat Fimea arvioi

Lisätiedot

Tutkimuksesta vastaavan henkilön eettinen arvio tutkimussuunnitelmasta. Tapani Keränen TAYS

Tutkimuksesta vastaavan henkilön eettinen arvio tutkimussuunnitelmasta. Tapani Keränen TAYS eettinen arvio tutkimussuunnitelmasta Tapani Keränen TAYS eettinen arvio tutkimussuunnitelmasta: perusteet Tutkimuksesta vastaavan henkilön (TVH) tulee havaita ja arvioida tutkimukseen liittyvät eettiset

Lisätiedot

Pramipexol Stada. 18.10.2013, Versio V01 RISKIENHALLINTASUUNNITELMAN JULKINEN YHTEENVETO

Pramipexol Stada. 18.10.2013, Versio V01 RISKIENHALLINTASUUNNITELMAN JULKINEN YHTEENVETO Pramipexol Stada 18.10.2013, Versio V01 RISKIENHALLINTASUUNNITELMAN JULKINEN YHTEENVETO VI.2 Julkisen yhteenvedon osiot Pramipexol STADA 0,088 mg tabletti Pramipexol STADA 0,18 mg tabletti Pramipexol STADA

Lisätiedot

Tietoa sairauden epidemiologiasta (Enintään 150 sanaa per indikaatio)

Tietoa sairauden epidemiologiasta (Enintään 150 sanaa per indikaatio) 28 VI.2 Julkisen yhteenvedon osiot VI.2.1 Tietoa sairauden epidemiologiasta (Enintään 150 sanaa per indikaatio) Parenteraalinen ravitsemus voi olla indikoitu suurelle määrälle sairauksia, kuten syöpä ja

Lisätiedot

Lataa Kliininen neuroimmunologia. Lataa

Lataa Kliininen neuroimmunologia. Lataa Lataa Kliininen neuroimmunologia Lataa ISBN: 9789515706881 Sivumäärä: 317 Formaatti: PDF Tiedoston koko: 32.67 Mb Kliininen neuroimmunologia on maamme johtavien asiantuntijoiden tuottama oppikirja hermoston

Lisätiedot

Kokemusasiantuntijuuden ABC

Kokemusasiantuntijuuden ABC Kokemusasiantuntijuuden ABC 1. Terminologiaa Kokemusasiantuntija on henkilö, jolla on omakohtaista kokemusta sairauksista tietää, millaista on elää näiden ongelmien kanssa, millaista sairastaa, olla hoidossa

Lisätiedot

Liite III Valmisteyhteenvetoon ja pakkausselosteeseen tehtävät muutokset

Liite III Valmisteyhteenvetoon ja pakkausselosteeseen tehtävät muutokset Liite III Valmisteyhteenvetoon ja pakkausselosteeseen Huomautus: Nämä valmisteyhteenvedon ja pakkausselosteen muutokset ovat voimassa komission päätöksen ajankohtana. Komission päätöksen jälkeen jäsenvaltioiden

Lisätiedot

Kiistattomia välittömiä ja pitkäaikaisia vaikutuksia.

Kiistattomia välittömiä ja pitkäaikaisia vaikutuksia. 1 Kiistattomia välittömiä ja pitkäaikaisia vaikutuksia. 2 Näytöastekatsauksia liikkumisen terveyshyödyistä. Viimeisin, johon suomalaiset terveysliikuntasuosituksetkin perustuvat, on vuodelta 2008. 3 Visuaalinen

Lisätiedot

Lataa MS-tauti. Lataa. Lataa kirja ilmaiseksi suomalainen MS-tauti Lataa Luettu Kuunnella E-kirja Suomi epub, Pdf, ibook, Kindle, Txt, Doc, Mobi

Lataa MS-tauti. Lataa. Lataa kirja ilmaiseksi suomalainen MS-tauti Lataa Luettu Kuunnella E-kirja Suomi epub, Pdf, ibook, Kindle, Txt, Doc, Mobi Lataa MS-tauti Lataa ISBN: 9789529797806 Sivumäärä: 31 Formaatti: PDF Tiedoston koko: 26.10 Mb MS-tauti on etenevä neurologinen sairaus. Vastasairastunut kysyykin usein: "Miten ja kuinka nopeasti tämä

Lisätiedot

Sydänpurjehdus 8.10.2013. Sepelvaltimotauti todettu - Milloin varjoainekuvaus, pallolaajennus tai ohitusleikkaus? Juhani Airaksinen TYKS, Sydänkeskus

Sydänpurjehdus 8.10.2013. Sepelvaltimotauti todettu - Milloin varjoainekuvaus, pallolaajennus tai ohitusleikkaus? Juhani Airaksinen TYKS, Sydänkeskus Sydänpurjehdus 8.10.2013 Sepelvaltimotauti todettu - Milloin varjoainekuvaus, pallolaajennus tai ohitusleikkaus? Juhani Airaksinen TYKS, Sydänkeskus Oireet RasitusEKG - CT Sepelvaltimoiden varjoainekuvaukset

Lisätiedot

TUULIVOIMAN TERVEYS- JA YMPÄRISTÖVAIKUTUKSIIN LIITTYVÄ TUTKIMUS

TUULIVOIMAN TERVEYS- JA YMPÄRISTÖVAIKUTUKSIIN LIITTYVÄ TUTKIMUS TUULIVOIMAN TERVEYS- JA YMPÄRISTÖVAIKUTUKSIIN LIITTYVÄ TUTKIMUS VALTIONEUVOSTON SELVITYS- JA TUTKIMUSTOIMINNAN SISÄLLÖN YHTEISKEHITTÄMINEN 1 5.10.2017 Tilaisuuden ohjelma: klo 9:00 9:15 Valtioneuvoston

Lisätiedot

Angitensiiniä konvertoivan entsyymin (ACE:n) estäjät ja angiotensiini II -reseptorin salpaajat: Käyttö raskauden ja imetyksen aikana

Angitensiiniä konvertoivan entsyymin (ACE:n) estäjät ja angiotensiini II -reseptorin salpaajat: Käyttö raskauden ja imetyksen aikana Angitensiiniä konvertoivan entsyymin (ACE:n) estäjät ja angiotensiini II -reseptorin salpaajat: Käyttö raskauden ja imetyksen aikana Valmisteyhteenvedon ja pakkausselosteen hyväksytyt sanoitukset, PhVWP

Lisätiedot

Perusseikkoja julkista yhteenvetoa varten

Perusseikkoja julkista yhteenvetoa varten Perusseikkoja julkista yhteenvetoa varten Yleiskatsaus taudin epidemiologiaan Elinajanodotteen kasvamisen ja väestön ikääntymisen oletetaan tekevän nivelrikosta neljänneksi suurimman työkyvyttömyyden syyn

Lisätiedot

Suomen Artroplastiayhdistys r.y. Artroplastikföreningen i Finland r.f.

Suomen Artroplastiayhdistys r.y. Artroplastikföreningen i Finland r.f. Suomen Artroplastiayhdistys r.y. Artroplastikföreningen i Finland r.f. Tekonivelkirurgian asiantuntijalääkärin koulutusohjelma Tekonivelkirurgia on nivelten kivuliaiden ja asentovirheitä aiheuttavien degeneratiivisten

Lisätiedot

Suomen Lihastautirekisteri osana kansainvälistä yhteistyötä. Jaana Lähdetie Erikoislääkäri, Suomen Lihastautirekisterin vastuuhenkilö TYKS

Suomen Lihastautirekisteri osana kansainvälistä yhteistyötä. Jaana Lähdetie Erikoislääkäri, Suomen Lihastautirekisterin vastuuhenkilö TYKS Suomen Lihastautirekisteri osana kansainvälistä yhteistyötä Jaana Lähdetie Erikoislääkäri, Suomen Lihastautirekisterin vastuuhenkilö TYKS Taustaa Miksi uudet tutkimustulokset lihastautien perimmäisistä

Lisätiedot

Valtakunnallinen lääketieteellinen tutkimuseettinen toimikunta (TUKIJA)

Valtakunnallinen lääketieteellinen tutkimuseettinen toimikunta (TUKIJA) N:o 841 2787 Liitteet Liite 1 Valtakunnallinen lääketieteellinen tutkimuseettinen toimikunta (TUKIJA) ENNAKKOILMOITUS KLIINISESTÄ LÄÄKETUTKIMUKSESTA 1. Viranomainen täyttää Saapunut Diaari-/rekisterinumero

Lisätiedot

Kansaneläkelaitoksen päätös

Kansaneläkelaitoksen päätös Kansaneläkelaitoksen päätös tarvittavista selvityksistä ja lääketieteellisistä edellytyksistä, joiden tulee rajoitetusti erityiskorvattavan lääkkeen korvaamiseksi täyttyä Annettu Helsingissä 29. päivänä

Lisätiedot

Clostridium difficile diagnostiikan nykyvaihe ja pulmat. Janne Aittoniemi, LT, dos, oyl Fimlab Laboratoriot Oy

Clostridium difficile diagnostiikan nykyvaihe ja pulmat. Janne Aittoniemi, LT, dos, oyl Fimlab Laboratoriot Oy Clostridium difficile diagnostiikan nykyvaihe ja pulmat Janne Aittoniemi, LT, dos, oyl Fimlab Laboratoriot Oy 1.10.2013 Cd-laboratoriodiagnostiikan pulmat - Kuinka Cd-infektio pitäisi diagnostisoida laboratoriossa?

Lisätiedot

LIITE III VALMISTEYHTEENVEDON JA PAKKAUSSELOSTEEN MUUTOS

LIITE III VALMISTEYHTEENVEDON JA PAKKAUSSELOSTEEN MUUTOS LIITE III VALMISTEYHTEENVEDON JA PAKKAUSSELOSTEEN MUUTOS Nämä muutokset valmisteyhteenvetoon ja pakkausselosteeseen ovat voimassa Komission päätöksestä. Jäsenvaltioiden viranomaiset päivittävät valmistetiedot

Lisätiedot

Kliiniset lääketutkimukset yliopistosairaalan näkökulma. Lasse Viinikka 18.3.2014 Etiikan päivä 2014

Kliiniset lääketutkimukset yliopistosairaalan näkökulma. Lasse Viinikka 18.3.2014 Etiikan päivä 2014 Kliiniset lääketutkimukset yliopistosairaalan näkökulma Lasse Viinikka 18.3.2014 Etiikan päivä 2014 Tutkimustyön merkitys potilashoidon kannalta parantaa asiantuntijuutta korkeatasoinen tutkija on alansa

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Esityslista 8/2015 1 (5) Sosiaali- ja terveyslautakunta Sotep/16 28.04.2015

Helsingin kaupunki Esityslista 8/2015 1 (5) Sosiaali- ja terveyslautakunta Sotep/16 28.04.2015 Helsingin kaupunki Esityslista 8/2015 1 (5) 16 Sosiaali- ja terveyslautakunnan lausunto kaupunginhallitukselle valtuutettu Pia Pakarisen ym. valtuustoaloitteesta mm. mahasyövän riskin seulonnan pilotin

Lisätiedot

Harvinaisten sairauksien tutkimisen eettiset pulmat

Harvinaisten sairauksien tutkimisen eettiset pulmat Harvinaisten sairauksien tutkimisen eettiset pulmat Helena Kääriäinen Tutkimusprofessori, THL Varapj, TUKIJA Harvinaiset sairaudet Ovat nimensä mukaan harvinaisia EU:ssa tauti lasketaan harvinaiseksi,

Lisätiedot

203 Krooninen keuhkoastma ja sitä läheisesti muistuttavat krooniset obstruktiiviset keuhkosairaudet

203 Krooninen keuhkoastma ja sitä läheisesti muistuttavat krooniset obstruktiiviset keuhkosairaudet 1 / 5 27.11.2015 13:07 Yhteistyökumppanit / Lääkärit ja terveydenhuolto / Lääkkeet ja lääkekorvaukset / Lääkkeiden korvausoikeudet / Erityiskorvaus / 203 Krooninen keuhkoastma ja sitä läheisesti muistuttavat

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 3/2013 1 (7) Sosiaali- ja terveyslautakunta Sotep/20 26.02.2013

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 3/2013 1 (7) Sosiaali- ja terveyslautakunta Sotep/20 26.02.2013 Helsingin kaupunki Pöytäkirja 3/2013 1 (7) 44 Sosiaali- ja terveyslautakunnan lausunto paperittomien siirtolaisten terveyspalveluja koskevasta ponnesta HEL 2012-013915 T 00 00 03 Päätös päätti antaa kaupunginhallitukselle

Lisätiedot

Selkäkipupotilaan diagnostinen selvittely. Jaro Karppinen, professori, OY

Selkäkipupotilaan diagnostinen selvittely. Jaro Karppinen, professori, OY Selkäkipupotilaan diagnostinen selvittely Jaro Karppinen, professori, OY Mistä selkäkipu johtuu? Vakava tai spesifi Vakava tauti Spesifinen tauti välilevytyrä spondylartropatiat traumat ym. Epäspesifi

Lisätiedot

ANNEX I LUETTELO LÄÄKEVALMISTEEN NIMESTÄ, LÄÄKEMUODOSTA, VAHVUUDESTA, ANTOREITISTÄ, HAKIJASTA JA MYYNTILUVAN HALTIJASTA JÄSENVALTIOISSA

ANNEX I LUETTELO LÄÄKEVALMISTEEN NIMESTÄ, LÄÄKEMUODOSTA, VAHVUUDESTA, ANTOREITISTÄ, HAKIJASTA JA MYYNTILUVAN HALTIJASTA JÄSENVALTIOISSA ANNEX I LUETTELO LÄÄKEVALMISTEEN NIMESTÄ, LÄÄKEMUODOSTA, VAHVUUDESTA, ANTOREITISTÄ, HAKIJASTA JA MYYNTILUVAN HALTIJASTA JÄSENVALTIOISSA 1 JODOKASEIINIA/TIAMIINIA SISÄLTÄVÄT LÄÄKEVALMISTEET, JOILLA ON MYYNTILUPA

Lisätiedot

INFLECTRA SEULONTAKORTTI

INFLECTRA SEULONTAKORTTI Demyelinoiva sairaus Jos potilaalla on aiempi tai äskettäin puhjennut demyelinioiva sairaus, anti-tnf-hoidon hyödyt ja haitat on arvioitava huolellisesti ennen INFLECTRA -hoidon aloitusta. INFLECTRA -hoidon

Lisätiedot

TerveysInfo. Ataksiaoireyhtymät : tietoa etenevistä ataksiasairauksista Perustietoa ataksiasairaudesta sekä sairauden hoidosta ja kuntoutuksesta.

TerveysInfo. Ataksiaoireyhtymät : tietoa etenevistä ataksiasairauksista Perustietoa ataksiasairaudesta sekä sairauden hoidosta ja kuntoutuksesta. TerveysInfo MS tauti Ataksiaoireyhtymät : tietoa etenevistä ataksiasairauksista Perustietoa ataksiasairaudesta sekä sairauden hoidosta ja kuntoutuksesta. 1996 5, A5 : 46 s. : piirr. : 2 väri Hakusanat:

Lisätiedot

Ari Rosenvall Yleislääketieteen erikoislääkäri 10.11.2015

Ari Rosenvall Yleislääketieteen erikoislääkäri 10.11.2015 Ari Rosenvall Yleislääketieteen erikoislääkäri 10.11.2015 Muistisairauksista Muistisairauksien lääkehoidon periaatteet Muistisairauden hoidon kokonaisuus Lääkkeettömät hoidot Etenevät muistisairaudet ovat

Lisätiedot

Vastauksena sosiaali- ja terveysministeriön esittämään lausuntopyyntöön tutkimuseettinen neuvottelukunta esittää seuraavaa:

Vastauksena sosiaali- ja terveysministeriön esittämään lausuntopyyntöön tutkimuseettinen neuvottelukunta esittää seuraavaa: Sosiaali- ja terveysministeriö Terveyspalveluosasto Terveyspalveluryhmä PL 33 00023 VALTIONEUVOSTO 19.12.2003 LAUSUNTO 1 (5) Sosiaali- ja terveysministeriölle ASIA Lausunto luonnoksesta hallituksen esitykseksi

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 13. kesäkuuta 2016 (OR. en)

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 13. kesäkuuta 2016 (OR. en) Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 13. kesäkuuta 2016 (OR. en) 9328/16 ECON 488 UEM 230 SÄÄDÖKSET JA MUUT VÄLINEET Asia: NEUVOSTON PÄÄTÖS liiallisen alijäämän olemassaolosta Sloveniassa annetun päätöksen

Lisätiedot

Mitä on näyttö vaikuttavuudesta. Matti Rautalahti Suomalainen Lääkäriseura Duodecim

Mitä on näyttö vaikuttavuudesta. Matti Rautalahti Suomalainen Lääkäriseura Duodecim Mitä on näyttö vaikuttavuudesta Matti Rautalahti Suomalainen Lääkäriseura Duodecim Sidonnaisuudet Päätoimi Suomalaisessa Lääkäriseurassa Duodecimissa Suomen ASH ry hallitus Tieteellinen näyttö Perustana

Lisätiedot

Autoimmuunitaudit: osa 1

Autoimmuunitaudit: osa 1 Autoimmuunitaudit: osa 1 Autoimmuunitaute tunnetaan yli 80. Ne ovat kroonisia sairauksia, joiden syntymekanismia eli patogeneesiä ei useimmissa tapauksissa ymmärretä. Tautien esiintyvyys vaihtelee maanosien,

Lisätiedot

19.2.2014, versio 1.0 RISKIENHALLINTASUUNNITELMAN JULKINEN YHTEENVETO

19.2.2014, versio 1.0 RISKIENHALLINTASUUNNITELMAN JULKINEN YHTEENVETO Femoston 1/10 tabletti, kalvopäällysteinen Femoston 2/10 tabletti, kalvopäällysteinen Femoston Conti 1/5 tabletti, kalvopäällysteinen Femoston Conti 0,5/2,5 tabletti, kalvopäällysteinen 19.2.2014, versio

Lisätiedot

Liite I. Tieteelliset päätelmät ja perusteet myyntiluvan (-lupien) ehtojen muuttamiselle

Liite I. Tieteelliset päätelmät ja perusteet myyntiluvan (-lupien) ehtojen muuttamiselle Liite I Tieteelliset päätelmät ja perusteet myyntiluvan (-lupien) ehtojen muuttamiselle 1 Tieteelliset päätelmät Ottaen huomioon arviointiraportin, jonka lääketurvallisuuden riskinarviointikomitea (PRAC)

Lisätiedot

Ohje Xarelto -lääkkeen käyttäjälle

Ohje Xarelto -lääkkeen käyttäjälle Ohje Xarelto -lääkkeen käyttäjälle 2 Ohje Xarelto -lääkkeen käyttäjälle Lääkärisi on määrännyt Sinulle Xarelto - lääkevalmistetta. Tekonivelleikkauksen jälkeen laskimotukoksen eli veritulpan riski on tavallista

Lisätiedot

2 tutkittu alue n. 3 km

2 tutkittu alue n. 3 km Outokumpu Oy Malminetsintä Radiometrinen haravointi Korsnäs Heikki Wennervirta 10.1 e-14e201962 Työn tarkoitus Työstä sovittiin käyntini yhteydessa Korsnäsin kaivoksella 17.10,-19,10.1961 liitteenä olevan

Lisätiedot

Valtuuskunnille toimitetaan oheisena asiakirja D043528/02.

Valtuuskunnille toimitetaan oheisena asiakirja D043528/02. Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 8. maaliskuuta 2016 (OR. en) 6937/16 TRANS 72 SAATE Lähettäjä: Euroopan komissio Saapunut: 7. maaliskuuta 2016 Vastaanottaja: Kom:n asiak. nro: D043528/02 Asia: Neuvoston

Lisätiedot

Liite I. Tieteelliset johtopäätökset ja perusteet myyntilupien ehtojen muuttamiselle

Liite I. Tieteelliset johtopäätökset ja perusteet myyntilupien ehtojen muuttamiselle Liite I Tieteelliset johtopäätökset ja perusteet myyntilupien ehtojen muuttamiselle Tieteelliset johtopäätökset Kun otetaan huomioon lääketurvallisuuden riskinarviointikomitean (PRACin) arviointiraportti

Lisätiedot

RISKIENHALLINTASUUNNITELMAN JULKINEN YHTEENVETO

RISKIENHALLINTASUUNNITELMAN JULKINEN YHTEENVETO Pregabalin Krka 17.2.2015, Versio 1.0 RISKIENHALLINTASUUNNITELMAN JULKINEN YHTEENVETO VI.2 Julkisen yhteenvedon osiot Täydellisyyden vuoksi, viitaten Direktiivin 2001/83 artiklaan 11, hakija varaa mahdollisuuden

Lisätiedot

Cosentyx-valmisteen (sekukinumabi) riskienhallintasuunnitelman yhteenveto

Cosentyx-valmisteen (sekukinumabi) riskienhallintasuunnitelman yhteenveto EMA/775515/2014 Cosentyx-valmisteen (sekukinumabi) riskienhallintasuunnitelman yhteenveto Tämä on Cosentyx-valmisteen riskienhallintasuunnitelman yhteenveto, jossa esitetään toimenpiteet, joilla varmistetaan,

Lisätiedot

Kansaneläkelaitoksen päätös

Kansaneläkelaitoksen päätös Liite 4 Kansaneläkelaitoksen päätös tarvittavista selvityksistä ja lääketieteellisistä edellytyksistä, joiden tulee rajoitetusti erityiskorvattavan lääkkeen korvaamiseksi täyttyä Annettu Helsingissä 4.

Lisätiedot

Tieteelliset johtopäätökset

Tieteelliset johtopäätökset LIITE II EUROOPAN LÄÄKEVIRASTON TIETEELLISET JOHTOPÄÄTÖKSET JA PERUSTEET VALMISTEYHTEENVEDON, MYYNTIPÄÄLLYSMERKINTÖJEN JA PAKKAUSSELOSTEEN ASIANMUKAISTEN KOHTIEN PERUUTTAMISELLE TAI MUUTTAMISELLE SOVELTUVIN

Lisätiedot

Työvoima Palvelussuhdelajeittain %-jakautumat

Työvoima Palvelussuhdelajeittain %-jakautumat Hallinto 2510 Hyvinvointitoimiala tammikuu 134,9 121,3-13,6 82,8 84,4 3,2 5,4 11,8 7,3 2,3 2,9 3,9 5,8 55,6 38,6 123,1 107,6 91,3 % 88,7 % helmikuu 133,9 118,8-15,1 82,3 83,4 3,9 5,5 11,1 7,6 2,6 3,6 8,1

Lisätiedot

Kansaneläkelaitoksen päätös

Kansaneläkelaitoksen päätös Kansaneläkelaitoksen päätös lääketieteellisistä edellytyksistä, jotka sairauden tulee rajoitetusti erityiskorvattavan lääkkeen erityiskorvaamiseksi täyttää. Annettu Helsingissä 31.12.2004 Kansaneläkelaitos

Lisätiedot

INPULSIS -ON: Nintedanibin pitkäaikainen turvallisuus idiopaattista keuhkofibroosia (IPF) sairastavilla potilailla

INPULSIS -ON: Nintedanibin pitkäaikainen turvallisuus idiopaattista keuhkofibroosia (IPF) sairastavilla potilailla INPULSIS -ON: Nintedanibin pitkäaikainen turvallisuus idiopaattista keuhkofibroosia (IPF) sairastavilla potilailla Tämä on yhteenveto kliinisestä tutkimuksesta IPF:ää sairastavilla potilailla. Se on kirjoitettu

Lisätiedot

Riskiryhmien pneumokokkirokotukset

Riskiryhmien pneumokokkirokotukset Riskiryhmien pneumokokkirokotukset Hanna Nohynek Sairaanhoitopiirien tartuntatautipäivät 30.9.2013 Rokotusten ja Immuunipuolustuksen osasto 2013-09-30 Riskiryhmien Pnc rokotukset / HNohynek 1 Pneumokokkirokotteet

Lisätiedot

Oppilaiden sisäilmakysely - Tutkimusseloste

Oppilaiden sisäilmakysely - Tutkimusseloste Tutkimusseloste 1(10) Oppilaiden sisäilmakysely - Tutkimusseloste Kohde: Ivalon yläaste ja Ivalon lukio sekä vertailukouluna toiminut Inarin koulu Kuopio 29.01.2016 Jussi Lampi Asiantuntijalääkäri jussi.lampi@thl.fi

Lisätiedot

- MIKSI TUTKIMUSNÄYTTÖÖN PERUSTUVAA TIETOA? - MISTÄ ETSIÄ?

- MIKSI TUTKIMUSNÄYTTÖÖN PERUSTUVAA TIETOA? - MISTÄ ETSIÄ? THM M Mustajoki Sairaanhoitajan käsikirjan päätoimittaja - MIKSI TUTKIMUSNÄYTTÖÖN PERUSTUVAA TIETOA? - MISTÄ ETSIÄ? M Mustajoki 290506 1 Miksi? Kaikilla potilas(!) ja sairaanhoitaja - sama tieto Perustelut

Lisätiedot

Euroopan parlamentin päätöslauselma 14. maaliskuuta 2012 EU:n diabetesepidemian torjumisesta (2011/2911(RSP))

Euroopan parlamentin päätöslauselma 14. maaliskuuta 2012 EU:n diabetesepidemian torjumisesta (2011/2911(RSP)) P7_TA(0)008 EU:n diabetesepidemian torjuminen Euroopan parlamentin päätöslauselma. maaliskuuta 0 EU:n diabetesepidemian torjumisesta (0/9(RSP)) Euroopan parlamentti, joka ottaa huomioon Euroopan unionin

Lisätiedot

Läpimurto ms-taudin hoidossa?

Läpimurto ms-taudin hoidossa? Läpimurto ms-taudin hoidossa? Läpimurto ms-taudin hoidossa? Kansainvälisen tutkijaryhmän kliiniset kokeet uudella lääkkeellä antoivat lupaavia tuloksia sekä aaltoilevan- että ensisijaisesti etenevän ms-taudin

Lisätiedot

Insert Firstname Lastname via > Home > FCG > Header/Footer > Footer Page 1

Insert Firstname Lastname via > Home > FCG > Header/Footer > Footer Page 1 Insert Firstname Lastname via > Home > FCG > Header/Footer > Footer 16.2.2017 Page 1 Miksi ryhmittelyn pitää olla kliinisesti mielekäs, jotta se antaa kuvan potilaiden terveysongelmista? Esimerkkinä Diabetes

Lisätiedot

Mini-HTA Petra Falkenbach, TtM erikoissuunnittelija

Mini-HTA Petra Falkenbach, TtM erikoissuunnittelija Mini-HTA 19.9.2018 Petra Falkenbach, TtM erikoissuunnittelija Mini-HTA tausta Mini-HTA on tanskalaisten kehittämä menetelmä, jolla voidaan arvioida systemaattisesti terveydenhuollon menetelmän soveltuvuutta

Lisätiedot

Kipupotilas psykiatrin vastaanotolla. Ulla Saxén Ylilääkäri Satshp, yleissairaalapsykiatrian yksikkö 26.05.2016

Kipupotilas psykiatrin vastaanotolla. Ulla Saxén Ylilääkäri Satshp, yleissairaalapsykiatrian yksikkö 26.05.2016 Kipupotilas psykiatrin vastaanotolla Ulla Saxén Ylilääkäri Satshp, yleissairaalapsykiatrian yksikkö 26.05.2016 ICD-10 tautiluokituksessa kipuoire esiintyy vain muutaman psykiatrisen diagnoosin kuvauksessa

Lisätiedot

Paremman elämän puolesta

Paremman elämän puolesta Paremman elämän puolesta MSD toimii paremman elämän puolesta, suomalaisen potilaan parhaaksi. Meille on tärkeää, että jokainen lääkehoitoa tarvitseva saa juuri hänelle parhaiten sopivan hoidon. Me MSD:llä

Lisätiedot

KANSAINVÄLINEN KATSAUS AJANKOHTAISEEN YMPÄRISTÖSAIRAUSTUTKIMUKSEEN

KANSAINVÄLINEN KATSAUS AJANKOHTAISEEN YMPÄRISTÖSAIRAUSTUTKIMUKSEEN KANSAINVÄLINEN KATSAUS AJANKOHTAISEEN YMPÄRISTÖSAIRAUSTUTKIMUKSEEN Suomen Ympäristösairauskeskus perustettiin viime vuonna ajantasaisen ympäristösairaustiedon asiantuntijakeskukseksi. Tavoitteena on ajantasaisen,

Lisätiedot

Uusi lähestymistapa varhaisen Alzheimerin taudin ravitsemushoitoon. Potilasopas

Uusi lähestymistapa varhaisen Alzheimerin taudin ravitsemushoitoon. Potilasopas Uusi lähestymistapa varhaisen Alzheimerin taudin ravitsemushoitoon Potilasopas Alzheimerin taudin oireet Alzheimerin taudin ensimmäinen oire on yleensä päivittäisten tapahtumien unohtuminen. Usein muistetaan

Lisätiedot

POTILAAN OPAS MAVENCLAD. Potilaan opas. Kladribiini (MAVENCLAD) RMP, versio 1.0 Fimean hyväksymä

POTILAAN OPAS MAVENCLAD. Potilaan opas. Kladribiini (MAVENCLAD) RMP, versio 1.0 Fimean hyväksymä MAVENCLAD Potilaan opas POTILAAN OPAS RISKIENHALLINNAN KOULUTUSMATERIAALI FI/CLA/1117/0050 Tärkeää tietoa MAVENCLAD-hoidon aloittaville potilaille Sisällys MAVENCLAD-valmisteen esittely Kuinka MAVENCLAD-hoito

Lisätiedot

MS-tauti: Auttaisiko lipoiinihappo?

MS-tauti: Auttaisiko lipoiinihappo? MS-tauti: Auttaisiko lipoiinihappo? Medical News Today julkaisi 3.7.2017 Honor Whitemanin raportin tutkimuksesta, jonka mukaan lipoiinihappo (lipoic acid / LA) helpottaa MS-taudin oireita tehokkaammin,

Lisätiedot

Myyntiluvan haltija Valmisteen nimi Vaikuttava aine + vahvuus Lääkemuoto

Myyntiluvan haltija Valmisteen nimi Vaikuttava aine + vahvuus Lääkemuoto ETA:n jäsenvaltio Myyntiluvan haltija Valmisteen nimi Vaikuttava aine + vahvuus Lääkemuoto Chiesi Limited Formodual beklometasonidipropionaatti 100 µg/annos, formoterolifumaraattidihydraatti 6 µg/annos

Lisätiedot

Onko eturauhassyövän PSAseulonta miehelle siunaus vai. Harri Juusela Urologian erikoislääkäri 28.3.2012 Luokite-esitelmä Kluuvin rotaryklubissa

Onko eturauhassyövän PSAseulonta miehelle siunaus vai. Harri Juusela Urologian erikoislääkäri 28.3.2012 Luokite-esitelmä Kluuvin rotaryklubissa Onko eturauhassyövän PSAseulonta miehelle siunaus vai kirous? Harri Juusela Urologian erikoislääkäri 28.3.2012 Luokite-esitelmä Kluuvin rotaryklubissa Miten minusta tuli urologian erikoislääkäri Eturauhassyöpäseulonta

Lisätiedot

Kognitiivisiin toimintoihin luetaan muun muassa

Kognitiivisiin toimintoihin luetaan muun muassa Tutkimus Aivoihin kertyvä natrium saattaa liittyä MS-taudin kognitiivisiin ongelmiin Keskushermostossa ja solutasolla vallitseva tulehdusreaktio ja siihen liittyvä myeliinikato aiheuttaa natriumin kertymistä

Lisätiedot

Olysio (simepreviiri) RISKIENHALLINTASUUNNITELMAN JULKINEN YHTEENVETO

Olysio (simepreviiri) RISKIENHALLINTASUUNNITELMAN JULKINEN YHTEENVETO Olysio (simepreviiri) RISKIENHALLINTASUUNNITELMAN JULKINEN YHTEENVETO Tämä on yhteenveto Olysio-valmisteen riskienhallintasuunnitelmasta (risk management plan, RMP), jossa esitetään yksityiskohtaisesti

Lisätiedot

Lataa Kohti terveempää ikääntymistä - Ilkka Vuori. Lataa

Lataa Kohti terveempää ikääntymistä - Ilkka Vuori. Lataa Lataa Kohti terveempää ikääntymistä - Ilkka Vuori Lataa Kirjailija: Ilkka Vuori ISBN: 9789522912794 Sivumäärä: 351 Formaatti: PDF Tiedoston koko: 37.15 Mb Ikä tuo ja vie edellytyksiä laadukkaaseen elämään.

Lisätiedot

ELATUSSOPIMUKSEN ONGELMAKOHTIA

ELATUSSOPIMUKSEN ONGELMAKOHTIA ELATUSSOPIMUKSEN ONGELMAKOHTIA Henna Harju Lakimies Helsingin sosiaali- ja terveysvirasto 9.10.2014 Tasa-arvo tarkoittaa sitä, että isä ja äiti tuottavat lapsia yhdessä. Ennen vanhaan vain äiti ruokki

Lisätiedot

Lataa Hankala potilas vai hankala sairaus - Maija Haavisto. Lataa

Lataa Hankala potilas vai hankala sairaus - Maija Haavisto. Lataa Lataa Hankala potilas vai hankala sairaus - Maija Haavisto Lataa Kirjailija: Maija Haavisto ISBN: 9789517925068 Sivumäärä: 305 Formaatti: PDF Tiedoston koko: 25.87 Mb Homesairaudet, fibromyalgia, histamiini-intoleranssi,

Lisätiedot

Lataa Kliinisen fysiologian perusteet. Lataa

Lataa Kliinisen fysiologian perusteet. Lataa Lataa Kliinisen fysiologian perusteet Lataa ISBN: 9789516564190 Sivumäärä: 347 Formaatti: PDF Tiedoston koko: 32.05 Mb Kliinisen fysiologian perusteet käsittelee eri elinryhmien fysiologisia ja patofysiologisia

Lisätiedot

Aikuisopiskelijan viikko - Viitekehys alueellisten verkostojen yhteistyöhön

Aikuisopiskelijan viikko - Viitekehys alueellisten verkostojen yhteistyöhön Aikuisopiskelijan viikko - Viitekehys alueellisten verkostojen yhteistyöhön Aikuisopiskelijan viikko tarjoaa mainion tilaisuuden toteuttaa tapahtumia yhteistyössä oman alueen eri organisaatioiden kanssa.

Lisätiedot

Kansaneläkelaitoksen päätös

Kansaneläkelaitoksen päätös Kansaneläkelaitoksen päätös tarvittavista selvityksistä ja lääketieteellisistä edellytyksistä, joiden tulee rajoitetusti erityiskorvattavan lääkkeen korvaamiseksi täyttyä Annettu Helsingissä 18. päivänä

Lisätiedot