Eheyttävää kyläkaavoitusta totta vai tarua?
|
|
- Maija Saaristo
- 9 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 Eheyttävää kyläkaavoitusta totta vai tarua? Maaseutututkijatapaaminen Karstulassa yliarkkitehti Anne Jarva, ympäristöministeriö 1
2 Mitä eheyttäminen on? MRL 44 kyläyleiskaavoituksesta Kyläkaavoituksen kehittämishanke Kyläkaavoitus eheän yhdyskuntarakenteen uhkana? Erilaista ohjausta erilaisiin tarpeisiin Eheyden teesit Anne Jarva / ympäristöministeriö / kyläyleiskaavoitus
3 Mitä eheyttäminen on? Rakentaminen sijoitetaan, mitoitetaan ja hahmotellaan siten, että se käyttää hyväksi ja tukee olevaa yhdyskuntarakennetta sekä poistaa siinä havaittuja toiminnallisia puutteita tai epäkohtia HSKL 1976 Ekologisen, taloudellisen ja poliittisen yhteen nivomista fyysiseen suunnitteluun, täydennys- ja muuhun rakentamiseen, korjaamiseen ja kunnostamiseen Eheyttävän suunnittelun seminaari 1997 Yhdyskuntien voimavarojen ja elinolojen laaja-alaista kehittämistä paikallisten lähtökohtien ja laajan yhteistyön pohjalta YTV Anne Jarva / ympäristöministeriö / kyläyleiskaavoitus
4 MRL 44 kyläyleiskaavoituksesta Yleiskaavaan voidaan liittää erityinen määräys, joka oikeuttaa rakennusluvan myöntämiseen Voi koskea kyläaluetta, johon ei kohdistu merkittäviä rakentamispaineita Rakennuslupa voidaan myöntää enintään kaksiasuntoista asuinrakentamista varten Yleiskaavan tulee ohjata riittävästi rakentamista ja muuta maankäyttöä alueella Määräys voi olla voimassa enintään 10 vuotta Ympäristöministeriö /
5 Kyläkaavoituksen kehittämishanke Ympäristöministeriön ja maaseutupolitiikan yhteistyöryhmän maaseutuasumisen teemaryhmän yhteishanke Mukana myös: Suomen kuntaliitto, ELYkeskuksia ja seitsemän pilottikuntaa sekä konsulttina AIRIX-ympäristö Oy Hankkeen käynnistämiseen vaikuttivat Maankäyttö- ja rakennuslain uusi 44 yleiskaavan käytöstä maaseudun kylien rakennuslupien perusteena Asuinmaaseutu-ohjelman toimenpide kyläsuunnittelun kehittämisestä siten, että sitä voitaisiin entistä tehokkaammin hyödyntää yleiskaavoituksen ja esimerkiksi kylien maisemanhoitosuunnitelmien perusteena 5
6 Kyläkaavoitus Yleiskaava maaseuturakentamisen ohjaajana 1. Maaseudun maankäytön suunnittelun välineet 2. Yleiskaavan sisältö 3. Yleiskaava rakennuslupien perusteena 4. Yleiskaavan laajuus 5. Rakennuspaikkojen määrän ja sijainnin osoittaminen 6. Kyläyleiskaavan mitoitusperiaatteet 7. Maanomistajien tasapuolinen kohtelu 8. Osallistuminen 9. Selvitykset ja vaikutusten arviointi 10. Kyläsuunnittelu kaavoituksen tukena YM:n esite julkaistu
7 Oppaan painotuksia Taustatietoa kaavoitusta harkitsevalle Erilaiset kylät ja suunnittelun välineet Suunnittelua ohjaavaa lainsäädäntöä Millaista suunnittelua kylä tarvitsee Ohjaustarve Oikeusvaikutteiset ja vapaamuotoiset suunnitelmat Suunnitteluperiaatteet Kylä kunnan ja seudun kokonaisuudessa Mitoitusperiaatteet Alueiden käyttö ja rakentamisen ohjaus Suunnitteluprosessi Osallistuminen ja vuorovaikutus Selvitykset ja vaikutusten arviointi Yleiskaavan toteuttaminen Anne Jarva / ympäristöministeriö / kyläyleiskaavoitus
8 Kommenttikierroksen satoa Kattava tietopaketti, tarpeellinen Olennainen ei löydy, tiivistettävä Eri välineiden käytön periaatteita selkeytettävä Maaseudun kehittämistä tukeva Hajauttaa kaupunkiseutuja Milloin 44 :n mukaista kaavaa voi käyttää? Esimerkit hyviä, lisää ja perusteellisempia Selkeytettävä eri kohderyhmien kannalta Kulttuuriympäristö ja alkutuotanto enemmän esiin 8
9 Kylät osana yhdyskuntarakennetta Arpela Jukojärvi Pohjaslahti Vuonislahti Urajärvi Tikkala Koskenkylä 9 Lähde: SYKE
10 Helsingin seudun yhdyskuntarakenne 10 Lähde: Uudenmaan ELY-keskus
11 Miten kylien maankäyttöä ja rakentamista ohjataan erilaisilla alueilla? Merkittävä rakentamisen paine Maaseudun maankäytön periaatteet osoitetaan kunnan kehityskuvassa tai strategisessa yleiskaavassa Maaseutualueiden maankäyttö suunnitellaan oikeusvaikutteisella yleiskaavalla, joka ei kuitenkaan oikeuta suoriin rakennuslupiin Asemakaava-alueiden ulkopuolella rakentamista ohjataan rakennusjärjestyksellä ja suunnittelutarveratkaisuilla Ei-merkittävä rakentamisen paine Kehitettävät kyläalueet osoitetaan kunnan kehityskuvassa tai strategisessa yleiskaavassa Kyliin laaditaan suoraan rakennuslupaan oikeuttavat yleiskaavat Muualla rakennusjärjestys ja tarvittaessa suunnittelutarveratkaisut Vähäinen rakentamisen paine Kehitettävät kyläalueet osoitetaan kunnan kehityskuvassa Kyliä kehitetään kyläsuunnitelmien perusteella Rakentamista ohjataan rakennusjärjestyksellä ja yksittäisellä lupaharkinnalla 11
12 Erilaisia yleiskaavoja Oikeusvaikutteinen yleiskaavaei ohjaa suoraan rakentamista Suoraan rakennuslupaan oikeuttava yleiskaava Lähde: Jarmo Lokio / Tornioin kaupunki Lähde: Julia Virtanen / Jyväskylän kaupunki 12
13 Yleiskaava kunnan tai sen osan maankäytön ja rakentamisen pääpiirteiden osoittajana 13 Lähde: Valkeakosken kaupunki
14 Eheyttävä kyläkaavoitus Tukee kylän kehittämistä osana kunnan kokonaisuutta Perustuu realistisiin kehitysnäkymiin Hyödyntää kyläsuunnitelmia ja luo edellytyksiä niiden toteuttamiselle, kuten maltillisille asukashankinnalle Lisää kunnan ja kylän vuorovaikutusta ja yhteistyötä Kannustaa kyläläisiä huolehtimaan ympäristöstä Vaalii kylän arvoja: maisemaa, perinteistä rakennustapaa ja kyläyhteisön identiteettiä Edistää järkevää yhdyskuntarakentamista Helpottaa palvelujen järjestämistä Anne Jarva / ympäristöministeriö / kyläyleiskaavoitus
15 Pirkanmaan kolminopeuksinen rakennemalli Hidas maisemaverkosto -tuotanto -vesireitit infrastruktuurina -hidas & hiljainen elämäntapa Keskinopea pikkukaupunkiverkosto -työpaikkoja ja palveluja -välittää hitaita ja nopeita virtoja -pikkukaupunkilainen elämäntyyli Nopea metropoliverkosto -Helsinki-Hämeenlinna-Tampere kehityskäytävä -hyvä saavutettavuus: Pendolino, katuratikka(?), kehäväylät jne. -urbaani elämäntyyli Talous maisema elämäntyyli saavutettavuus nopeus EDGE Urban Research Laboratory
16 Pohjaslahti, Mänttä-Vilppula 16 Lähde: Sirkka Sortti, Mänttä-Vilppulan kaupunki
17 Eheyden teesit Uudenmaan ympäristökeskus 2008 Tee yhteistyötä Ole avoin Hyödynnä olevaa Käytä työkaluja Ajattele laajasti Suunnittele ihmiselle 17
Kyläkaavoitus: yleiskaava maaseuturakentamisen ohjaajana
Kyläkaavoitus: yleiskaava maaseuturakentamisen ohjaajana MAL-verkoston kaupunki-maaseutu teematapaaminen Techonopolis Yliopistonrinne, Tampere Yliarkkitehti Anne Jarva, ympäristöministeriö 1 Mikä on kyläkaava?
Miten kyläkaavoitus liitetään kyläsuunnitteluun? - kyläkaavoituksen kehittämishanke
Miten kyläkaavoitus liitetään kyläsuunnitteluun? - kyläkaavoituksen kehittämishanke Kokonaisvaltainen kyläsuunnittelu Peiposjärven seurantalo, Pieksämäki 3.6.2009 Yliarkkitehti Anne Jarva 3.6.2009 1 Kyläkaavoituksen
- Hyvän suunnittelun avulla voidaan lisäksi vaalia maaseutuympäristön vetovoimatekijöitä: maisemaa, luontoa ja perinteistä rakentamistapaa.
Lapin 25. kylätoimintapäivät 12. 13.10.2013 Levi, Hotelli Hullu Poro - Rakentamalla jo olemassa oleviin kyliin ja niiden yhteyteen helpotetaan palvelujen ja teknisten järjestelmien tehokasta ja edullista
Kyläyleiskaavoituksen koulutuspäivät Vuonislahti Anne Jarva, kaavoituspäällikkö, Hyvinkää
Kyläyleiskaavoituksen koulutuspäivät Vuonislahti 6.-7.9.2012 Anne Jarva, kaavoituspäällikkö, Hyvinkää Kyläyleiskaavoituksen lähtökohdat, tavoitteet ja tarpeellisuus Kunnan kokonaisuuden tarkastelu Erilaisten
Kyläyleiskaavoitus - lähtökohdat, tavoitteet ja tarpeellisuus. Matti Laitio Ympäristöministeriö
Kyläyleiskaavoitus - lähtökohdat, tavoitteet ja tarpeellisuus Matti Laitio Ympäristöministeriö Lieksa, Vuonislahti 6.-7.9.2012 Opas kylä- yleiskaavoista julkaistiin alkuvuodesta www.ymparisto.fi > ympäristöministeriö
Paikallisista ratkaisuista hyvinvointia harvaan asutulle maaseudulle - seminaari 11.9.2012
Paikallisista ratkaisuista hyvinvointia harvaan asutulle maaseudulle - seminaari 11.9.2012 Onko kaava aina tarpeen maaseudulla? Kunnan ja kylän yhteistyö Korpilahden alueen suunnittelussa Aluearkkitehti
KARHUOJAN ALUEELLINEN SUUNNITTELUTARVE- RATKAISU
KARHUOJAN ALUEELLINEN SUUNNITTELUTARVE- RATKAISU Päätös, raportti 12.3.2018 Nähtävillä 20.3.-18.4.2018 Hyväksytty 8.5.2018 Oulun kaupunki Yhdyskunta- ja ympäristöpalvelu Kaavoitus 1. Johdanto Karhuojan
STORMIN KYLÄOSAYLEISKAAVA
STORMIN KYLÄOSAYLEISKAAVA Ryhmätyöskentely: Kyläosayleiskaavan tavoitteet ja periaatteet 1. Asuminen 2. Palvelut ja elinkeinot, muut aluevaraukset 3. Toimintojen yhteensovittaminen 4. Mitoitusperiaatteet
Maankäyttö- ja rakennuslaki pähkinänkuoressa
Maankäyttö- ja rakennuslaki pähkinänkuoressa Alueidenkäytön ajankohtaispäivä 19.4.2017 27.3.2017 Maankäyttö- ja rakennuslaki lyhyesti Maankäyttö- ja rakennuslaki (MRL) on alueiden käyttöä ja suunnittelua
Kaavoitus ja maaseudun kehittäminen
Kaavoitus ja maaseudun kehittäminen Kaavoitusjärjestelmä Kaavat maaseudun maankäytön ohjaajana Itäsuomalainen kylä suunnittelualustana Janne Nulpponen Maakuntasuunnittelija Etelä-Savon maakuntaliitto Maankäytönsuunnittelujärjestelmä
Kyläyleiskaavoituksen koulutustilaisuus. 6. - 7.9.2012 Lieksan Vuonislahdessa
Kyläyleiskaavoituksen koulutustilaisuus 6. - 7.9.2012 Lieksan Vuonislahdessa Yleistä Maaseudun maankäytön suunnittelu on tullut ajankohtaiseksi maaseudun alueellisen eriytymisen vuoksi. Kaupunkiseutujen
Kylien maankäytön suunnittelu ja kylähelmien kehittäminen. Case Jyväskylä
Kylien maankäytön suunnittelu ja kylähelmien kehittäminen 3.9.2015 Iisalmi Case Jyväskylä Julia Virtanen Muuramen kunta Jyväskylä 2009 JYVÄSKYLÄ - Kaupunkikeskusta - 86 500 JKYLÄN MLK - Taajamia - 36 400
Yleiskaavat ja rakentaminen asemakaava-alueiden ulkopuolella
Yleiskaavat ja rakentaminen asemakaava-alueiden ulkopuolella Valmisteilla olevat MRL:n muutokset Seminaari, sipoo 13.5.2016 Matti Laitio, ympäristöministeriö Hallitusohjelman kirjauksia Helpotetaan haja-asutusalueiden
Yleiskaavan käyttö rakennusluvan perusteena ja hajarakentamisen helpottaminen -osahankkeet. Matti Laitio ympäristöministeriö
Yleiskaavan käyttö rakennusluvan perusteena ja hajarakentamisen helpottaminen -osahankkeet Matti Laitio ympäristöministeriö Lähtökohta: Asemakaava-alueen ulkopuolella on erilaisia alueita X Z Z Y A X A
ERVASTINKYLÄN, PAJUNIEMEN JA PEHERRYKSEN ALUEELLINEN SUUNNITTELUTARVERATKAISU. Päätösehdotus, raportti
ERVASTINKYLÄN, PAJUNIEMEN JA PEHERRYKSEN ALUEELLINEN SUUNNITTELUTARVERATKAISU Päätösehdotus, raportti 13.11.2017 Nähtävillä 24.11. - 21.12.2017 Oulun kaupunki Yhdyskunta- ja ympäristöpalvelu Kaavoitus
Vyöhykesuunnittelu hajarakentamisen hallinnassa
Vyöhykesuunnittelu hajarakentamisen hallinnassa 13.11.2012 Vyöhykkeisyys ja kyläsuunnittelu yhdistyneen kaupungin suunnittelussa Aluearkkitehti Julia Virtanen Jyväskylän kaupunki Jyväskylä 2009 JYVÄSKYLÄ
KAAVOITUSOHJELMA
KAAVOITUSOHJELMA 2017-2018 KAUPUNGINARKKITEHTI MAARIT PIMIÄ 17.2.2017 Tekla30.11.2016 Tekninen toimi / kaavoitus KAAVOITUSOHJELMA M A A N K ÄY T TÖ - JA 2017-2018 R A K E N N U S L A K I M u u t o s e
Kyläyleiskaavoituksen koulutustilaisuus
Kyläyleiskaavoituksen koulutustilaisuus 6.-7.9 Lieksan Vuonislahti Kokemuksia Jyväskylästä Aluearkkitehti Julia Virtanen Jyväskylän kaupunki Kaavojen laadinnasta Kaavoituksen tarve? Mitä kaavoituksella
MRL:N TOIMIVUUS JA SUUNNITTELUTARVERATKAISUJEN MYÖNTÄMISEDELLYTYKSET LIEVEALUEILLA
MRL:N TOIMIVUUS JA SUUNNITTELUTARVERATKAISUJEN MYÖNTÄMISEDELLYTYKSET LIEVEALUEILLA TYÖPAJA MAANKÄYTÖN OHJAAMISESTA LIEVEALUEILLA Helsinki, Kuntatalo 6.6.2013 Ritva Schiestl, ympäristölakimies 6.6.2013
voimaan tulleen maankäyttö- ja rakennuslain uudistuksen sisältö ja vaikutukset rakentamiseen
1.5.2017 voimaan tulleen maankäyttö- ja rakennuslain uudistuksen sisältö ja vaikutukset rakentamiseen Liisa Härmä 20.6.2017 MRL 44 Yleiskaavan käyttö rakennusluvan perusteena Rakennuslupa rakennuksen rakentamiseen
VITAL-hanke
VITAL-hanke 1.1.2013-31.12.2014 Kyläpäällikkötapaaminen Vihtijärvi 19.11.2016 Kaarina Pullinen, Vihtijärven kyläyhdistys ry VITAL-hankkeen tarve ja tarkoitus Tarve kylien omaehtoiseen kehittämiseen kyläsuunnitelmien
Ranta-alueella käytettävät mitoitusperusteet poikkeamispäätösten valmistelussa.
Ranta-alueella käytettävät mitoitusperusteet poikkeamispäätösten valmistelussa. - Taustalla 1.4.2016 voimaan tulleenmaankäyttö- ja rakennuslain muutos, jossa poikkeamistoimivalta on siirtynyt kunnille.
Siuruanjoen alaosan rantaosayleiskaava
Siuruanjoen alaosan rantaosayleiskaava Valtuuston tekemät päätökset ohjaavat toimintaa Kaavoitus sisältyy kaupunkistrategiaan Kaavoitus on rakennusjärjestyksen mukainen toimenpide Kaavoitukseen on varattu
Yleiskaavan käyttö rakennusluvan perusteena ja hajarakentamisen helpottaminen
1 Yleiskaavan käyttö rakennusluvan perusteena ja hajarakentamisen helpottaminen -osahankkeet Muistio 05.01.2016 Matti Laitio Tarkastelussa oli aluksi kaksi vaihtoehtoa, joista ensimmäinen perustui nykyjärjestelmään
Lausunto rakennusjärjestysehdotuksesta, Sipoo
Lausunto UUDELY/6956/2016 13.11.2017 Julkinen Sipoon kunta PL 7 04131 Sipoo Lausuntopyyntö 6.10.2017 Lausunto rakennusjärjestysehdotuksesta, Sipoo Uudenmaan ELY-keskus viittaa luonnosvaiheen lausuntoonsa
Kyläkaavoitus. Yleiskaava maaseuturakentamisen ohjaamisessa
Kyläkaavoitus Yleiskaava maaseuturakentamisen ohjaamisessa Sisältö 3 Kohti kestävää maaseutuasumista 5 Maaseudun maankäytön suunnittelun välineet 6 Yleiskaavan sisältö 8 Yleiskaava rakennuslupien perusteena
Hallituksen esitys maankäyttöja rakennuslain muuttamisesta (HE 251/2016 vp) Ympäristövaliokunta Matti Vatilo Mirkka Saarela
Hallituksen esitys maankäyttöja rakennuslain muuttamisesta (HE 251/2016 vp) Ympäristövaliokunta 9.12.2016 Matti Vatilo Mirkka Saarela Hallituksen esityksen tavoitteet Muutoksilla toteutetaan hallitusohjelman
Digitaalisen maankäytön suunnittelun kehityksen tilanne. Missä mennään, digikaava? -seminaari Juha Nurmi, ympäristöministeriö
Digitaalisen maankäytön suunnittelun kehityksen tilanne Missä mennään, digikaava? -seminaari 5.6.2019 Juha Nurmi, ympäristöministeriö MRL-uudistuksen organisointi Parlamentaarinen seurantaryhmä Lakia valmisteleva
Kuikan ja Nyrölän alueen kyläselvitys. Kyläilta 3.6.2015 klo 18-19:30 Kaavoitusarkkitehti Reijo Teivaistenaho
Kuikan ja Nyrölän alueen kyläselvitys Kyläilta 3.6.2015 klo 18-19:30 Kaavoitusarkkitehti Reijo Teivaistenaho Kyläselvitysten tausta ja tavoitteet Jyväskylän kaupungin yleiskaavan merkittäviin kyliin osoitettiin
Asemakaava-alueiden ulkopuolinen rakentaminen Uudellamaalla, maakuntakaavoituksen näkökulma. Maija Stenvall, Uudenmaan liitto
Asemakaava-alueiden ulkopuolinen rakentaminen Uudellamaalla, maakuntakaavoituksen näkökulma Maija Stenvall, Uudenmaan liitto MAL verkosto Oulu 13.11.2012 Uudenmaan 2. vaihemaakuntakaava 2 Suunnittelualueena
Ajankohtaista maankäyttö- ja rakennuslain muutoksista
Ajankohtaista maankäyttö- ja rakennuslain muutoksista Turun seudun kuntien kehittämiskeskustelu MRL 8 5.4.2016 Risto Rauhala, ELY-keskus (voimaan 1.4.2016) ( KARALUSU ) 2 Kaavoituksen ja rakentamisen lupien
Putkilahden kyläselvitys
Putkilahden kyläselvitys Kyläilta 2.6.2015 Arto Sipinen Jyväskylän kaupunki / yleiskaavoitus LÄHTÖKOHTIA Korpilahden maankäytön esiselvitys ESSU vuonna 2008 Olemassa olevan tiedon kerääminen maankäytön
Maankäyttö- ja rakennuslain muutokset. ELY-keskuksen muuttunut rooli
Maankäyttö- ja rakennuslain muutokset ELY-keskuksen muuttunut rooli Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus, 25.9.2017 1 ELY-keskusten rooli ja tehtävät 18 Elinkeino-,
Posio HIMMERKIN RANTA-ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS)
Seitap Oy Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1 Posio HIMMERKIN RANTA-ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 05.04.2018 Seitap Oy 2018 Seitap Oy Osallistumis- ja arviointisuunnitelma
Kuntaliiton alustavia näkemyksiä MRL-uudistukseen
Kuntaliiton alustavia näkemyksiä MRL-uudistukseen 26.1.2018 Maankäyttöä ja rakentamista on tarkasteltava kokonaisuutena Maankäyttöä ja rakentamista on tarkasteltava uudistuksessa kokonaisuutena, johon
MÄNTTÄ-VILPPULAN KAUPUNKI ASEMAKAAVAN MUUTOS: VILPPULAN KORTTELI 18/OSA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) TARKISTETTU
MÄNTTÄ-VILPPULAN KAUPUNKI ASEMAKAAVAN MUUTOS: VILPPULAN KORTTELI 18/OSA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) TARKISTETTU 17.11.2014 17.11.2014 2/8 1 Osallistumis- ja arviointisuunnitelman tarkoitus...
rakennusluvan myöntäminen 16 :ssä tarkoitetulla suunnittelutarvealueella, jolle ei ole hyväksytty asemakaavaa, edellyttää, että rakentaminen:
Kh 12.7.2018 181, liite nro 4 Kunnanhallitus 12.7.2018/ Salosen muutosesitys perusteluineen 181 Esitys: Kunnanhallitus ei tee valitusta Nurmijärven elinvoimalautakunnan 14.6.2018 56 tekemästä päätöksestä.
Salon seudun kyläsuunnitteluhanke kokemuksia käytetystä suunnittelumallista
Salon seudun kyläsuunnitteluhanke kokemuksia käytetystä suunnittelumallista Kyläsuunnittelija Sarita Humppi Kyläsuunnitteluhankkeen taustaa Kyläsuunnittelua on käytetty paikallisen kehittämisen välineenä
Kärsämäen kunta Kaavoituskatsaus 2018
1 Kärsämäen kunta Kaavoituskatsaus 2018 Tekninen lautakunta 25.10.2018 Kunnanhallitus 12.11.2018 Valtuusto 18.12.2018 2 1. Yleistä kaavoituskatsauksesta Maankäyttö- ja rakennuslaki (MRL) sekä maankäyttö-
Kulennoisten osayleiskaava Kyläkaava kulttuuriympäristössä. Pöyry Finland Oy
Kulennoisten osayleiskaava Kyläkaava kulttuuriympäristössä Pöyry Finland Oy Matti Veijovuori 1 Kulennoinen http://.maps.google.fi Matti Veijovuori 2 Lähtötilanne Vanha kyläalue, tiivis Jukolan alue Itäosassa
Rakennusjärjestykset Etelä- Pohjanmaan ELY-keskuksen alueella
Rakennusjärjestykset Etelä- Pohjanmaan ELY-keskuksen alueella Rakennetun ympäristön neuvottelupäivä Seppo Hakala, Insinööri 1 MRL 14 Rakennusjärjestys Kunnassa tulee olla rakennusjärjestys. Rakennusjärjestyksen
ELY-keskusten konsultoiva rooli ja valitusoikeuden rajoittaminen. Karalusu-työryhmä Anu Kerkkänen
ELY-keskusten konsultoiva rooli ja valitusoikeuden rajoittaminen Karalusu-työryhmä 8.3.2016 Anu Kerkkänen Uudet pykäläluonnokset: MRL 18 Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen tehtävät Elinkeino-,
Ekologiset yhteydet, MRL ja valtakunnalliset alueidenkäyttötavoitteet. Nunu Pesu ympäristöministeriö
Ekologiset yhteydet, MRL ja valtakunnalliset alueidenkäyttötavoitteet Nunu Pesu ympäristöministeriö 27.3.2013 Maankäyttö- ja rakennuslaki MRL 1 Lain yleinen tavoite Tämän lain tavoitteena on järjestää
Maankäyttö- ja rakennuslain toimivuuden arviointi 2013
Maankäyttö- ja rakennuslain toimivuuden arviointi 2013 Maanmittauspäivät 20. 21.3.2013 Seinäjoki Lainsäädäntöneuvos Jyrki Hurmeranta Maankäyttö- ja rakennuslain (MRL) toimivuutta on seurattu jatkuvasti
Kuopion kaupunki Pöytäkirja 3/ (1) Kaupunginhallitus Asianro 7033/ /2014
Kuopion kaupunki Pöytäkirja 3/2015 1 (1) 34 Asianro 7033/10.03.00.01/2014 Vastine oikaisuvaatimukseen koskien poikkeamista ja suunnittelutarveratkaisua tilalla 410-7-95 Kotikumpare, Haminanlahti Yleiskaavajohtaja
MRL-arvioinnin raportti viimeistelyvaiheessa. Raportti julkistetaan 13.2.2014. Eri luvuissa päätelmiä kyseisestä aihepiiristä
MRL-arvioinnin raportti viimeistelyvaiheessa Raportti julkistetaan 13.2.2014 Eri luvuissa päätelmiä kyseisestä aihepiiristä Loppuun (luku 14) tiivistelmä, jossa keskeisimmät asiat Raporttiin tulossa n.
Yleiskaavapäällikkö Anita Pihala. Maaseutualueiden kaavoituksen periaatteet Nurmijärvellä
Yleiskaavapäällikkö Anita Pihala Maaseutualueiden kaavoituksen periaatteet Nurmijärvellä , sijainti Helsingin seudulla 2 Pihala Anita 10.12.2015 1 Nurmijärvellä 4 asemakaavoitettua taajamaa ja useita kyliä
Putkilahden kyläselvitys
Putkilahden kyläselvitys Kyläilta 22.10.2015 Arto Sipinen Jyväskylän kaupunki / yleiskaavoitus Rakentaminen KUIVALLA MAALLA Suunnittelu- Yleiskaava Asemakaava tarvealue Suunnittelu- tarveharkinta tai/ja
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA MRL 63
1 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA MRL 63 KANKAANPÄÄN KAUPUNKI VENESJÄRVEN OSAYLEISKAAVAN MUUTOS 17.12.2015 OSAYLEISKAAVAN MUUTOS koskee Kankaanpään Venesjärven kylän tiloja 214-423-1-176 Hohkaranta,
Maankäyttö- ja rakennuslain toimivuusarviointi, maaseudun ja kylien suunnittelu. MAL-seminaari, Salo 22.5.2014 Matti Laitio, ympäristöministeriö
Maankäyttö- ja rakennuslain toimivuusarviointi, maaseudun ja kylien suunnittelu MAL-seminaari, Salo 22.5.2014 Matti Laitio, ympäristöministeriö Maankäyttö- ja rakennuslain (MRL) toimivuutta on seurattu
Uudenmaan liitto. Riitta Murto-Laitinen Aluesuunnittelusta vastaava johtaja. Uudenmaan liitto Nylands förbund
1 Uudenmaan liitto Riitta Murto-Laitinen Aluesuunnittelusta vastaava johtaja Ampumaradat ja kaavoitusprosessi CASE-metropolialue Ampumaratojen tulevaisuus seminaari, 5.3.2010 Johtaja Riitta Murto-Laitinen,
KaKe-pohdintaa 6.3.2013
KaKe-pohdintaa 6.3.2013 Helsingin yleiskaavan lukemista: - Kasvu (-> 2050) - Maahanmuutto, vieraskielisten määrä, ennuste 2030 - Kaavoitettu maa loppuu n. 2020 - Mistä maata? -> luonto, moottoritiet, ylöspäin,
LAUSUNTO LUONNOKSESTA HALLITUKSEN ESITYKSEKSI MAANKÄYTTÖ- JA RAKENNUSLAIN MUUTTAMISESTA
LAUSUNTO KEHA/1749/2016 Pohjois-Pohjanmaa 29.8.2016 Ympäristöministeriö Kirjaamo sähköisesti Lausuntopyyntönne 22.6.2016 (YM19:00/2015) LAUSUNTO LUONNOKSESTA HALLITUKSEN ESITYKSEKSI MAANKÄYTTÖ- JA RAKENNUSLAIN
Kärsämäen kunta Kaavoituskatsaus 2016
1 Kärsämäen kunta Kaavoituskatsaus 2016 Hyväksytty: Valtuusto 29.11.2016 97 2 1. Yleistä kaavoituskatsauksesta Maankäyttö- ja rakennuslaki (MRL) sekä maankäyttö- ja rakennusasetus (MRA) säätelevät kaavoitusta
ELY yleiskaavoituksen ohjaajana ja metsät ELYkeskuksen. Aimo Huhdanmäki Uudenmaan ELY-keskus Elinympäristöyksikön päällikkö
ELY yleiskaavoituksen ohjaajana ja metsät ELYkeskuksen näkökulmasta Aimo Huhdanmäki Uudenmaan ELY-keskus Elinympäristöyksikön päällikkö 30.8.2013 ELY:n tehtäviä (kytkös metsiin) Alueidenkäyttö, yhdyskuntarakenne
Tuulivoimakaavoitus Kymenlaaksossa. 3.10.2013 Lotta Vuorinen
Tuulivoimakaavoitus Kymenlaaksossa 3.10.2013 Lotta Vuorinen Tuulivoiman maakuntakaavoitus 11.10.2013 Mitä maakuntakaavoitus on? Maakuntakaava on yleispiirteinen suunnitelma alueiden käytöstä maakunnassa
HOLLOLAN STRATEGINEN YLEISKAAVA RAKENNEMALLIT YLEISÖTILAISUUS TEEMARYHMIEN TYÖPAJA MARKUS HYTÖNEN
HOLLOLAN STRATEGINEN YLEISKAAVA RAKENNEMALLIT YLEISÖTILAISUUS TEEMARYHMIEN TYÖPAJA OHJELMA 16:00 Avaus ja esittely Prosessi, Strateginen yleiskaava? Lähtökohtia ja tavoitteita Rakennemallit ja vertailu
OSALLISTUMINEN MAANKÄYTÖN
OSALLISTUMINEN MAANKÄYTÖN SUUNNITTELUUN KEURUU 18.4.2012 Ritva Schiestl Ympäristölakimies Ritva Schiestl 19.4.2012 Osallistuminen ja vaikuttaminen perustuslain mukaan Kansanvaltaisuus Kansanvaltaan sisältyy
PUULAN RANTAOSAYLEISKAAVAN MUUTOS, TILA 10:136 KIVENKOLO
HIRVENSALMEN KUNTA PUULAN RANTAOSAYLEISKAAVAN MUUTOS, TILA 10:136 KIVENKOLO Kaavaselostus 5.9.2012 Kaavan vireilletulo: Tekninen lautakunta 28.2.2012 31 Kaavan hyväksyminen: Tekninen lautakunta 18.9.2012
Rantaosayleiskaavamuutoksen selostus
Nurmeksen kaupungin Pielisen - Kuokkastenjärven rantaosayleiskaavan osittainen muutos (Siimes) Kuva 1: Sijainti LUONNOS Rantaosayleiskaavamuutoksen selostus NURMEKSEN KAUPUNKI Lieksan ja Nurmeksen tekninen
MUUTOKSET KAAVOITUS- JA VUOROVAIKUTUSMENETTELYISSÄ
MUUTOKSET KAAVOITUS- JA VUOROVAIKUTUSMENETTELYISSÄ Ajankohtaista maankäyttö- ja rakennuslaista - koulutustilaisuus 21.9.2017 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus, Markku Siira, alueidenkäyttöryhmä
Metsätalous ja kaavoitus Suomen metsäkeskus
Metsätalous ja kaavoitus Suomen metsäkeskus Mika Salmi, Projektipäällikkö 10.10.2017 Metsätalous ja kaavoitus hanke Suomen metsäkeskus Hankeaika on 1.3.2017 31.12.2018 Hanke tukee Kansallisessa metsästrategiassa
Ehdotus alueidenkäytön suunnittelujärjestelmän jatkovalmistelulle
Ehdotus alueidenkäytön suunnittelujärjestelmän jatkovalmistelulle Ympäristöministeriö MRL-uudistus Alueidenkäytön jaosto Paula Qvick, pysyvä asiantuntija, maakunnat Haasteita LÄHTÖKOHTIA 2 Valituksia tulee
Kärsämäen kunta Kaavoituskatsaus 2015
1 Kärsämäen kunta Kaavoituskatsaus 2015 Sisällysluettelo 1. Yleistä 2. Maakuntakaava 3. Yleiskaava 4. Asemakaava 5. Rakennusjärjestys 6. Ohjelmoimattomat kaavoitustyöt 7. Kaavoitusohjelma 8. Liitekartat
Lähtökohdat ja tarpeet täydennysrakentamisen kehittämiselle. Ympäristöneuvos Antti Irjala Ympäristöministeriö Rakennetun ympäristön osasto
Lähtökohdat ja tarpeet täydennysrakentamisen kehittämiselle Ympäristöneuvos Antti Irjala Ympäristöministeriö Rakennetun ympäristön osasto Tarpeet täydennysrakentaminen kehittämiselle? Rakennetun ympäristön
Ylitarkastaja Jukka Timperi Kaakkois-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus
Ylitarkastaja Jukka Timperi Kaakkois-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Kaakkois-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus 28.11.2013 1 Maankäyttö- ja rakennuslaki (MRL) Laki ympäristövaikutusten
tilaa, valoa ja pohjoista voimaa HAUKIPUDAS, KIIMINKI, OULU, OULUNSALO, YLI- II
tilaa, valoa ja pohjoista voimaa Pohjois- Pohjanmaan maakuntakaava - tarkistaminen aloitettu 2011 Uuden Oulun yleiskaava - laatiminen aloitettu 2011 Oulun seudun kuntien yhteinen yleiskaava - lainvoima
1 MIKÄ ON OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNI- TELMA (OAS)
FCG Suunnittelu ja tekniikka Oy Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1 ( 6 ) RAUTALAMMIN KUNTA SONKARI-KIESIMÄ RANTAOSAYLEISKAAVAN MUUTOS, OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1 MIKÄ ON OSALLISTUMIS-
Maankäyttö- ja rakennuslain kokonaisuudistus ja luontopohjaiset ratkaisut. Ympäristöministeriö Rakennetun ympäristön osasto
Maankäyttö- ja rakennuslain kokonaisuudistus ja luontopohjaiset ratkaisut Ympäristöministeriö Rakennetun ympäristön osasto MRL-uudistuksen organisointi Parlamentaarinen seurantaryhmä Lakia valmisteleva
Sallatunturin matkailukeskuksen korttelin 32. LPA, VL ja VP-alueiden asemakaavan muutos, Karhulammen hotelli
1 Sallatunturin matkailukeskuksen korttelin 32. LPA, VL ja VP-alueiden asemakaavan muutos, Karhulammen hotelli Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Kuva 1. Ilmakuva suunnittelualueelta ja suunnittelualueen
ITU-kylät. Kyläsuunnittelu. Itä-Uudenmaan Kylät ry Östra Nylands Byar rf
Kyläsuunnittelu Itä-Uudenmaan Kylät ry Östra Nylands Byar rf 1 Itä-Uudenmaan Kylät ry Östra Nylands Byar rf Perustettu vuonna 2000 Itäisen Uudenmaan alueen kylien edunvalvoja sekä kyläyhdistysten etujärjestö
Suunnittelualue sijaitsee Keuruun länsiosassa Jyrkeejärven etelärannalla Hakemaniemessä.
1 PERUS- JA TUNNISTETIEDOT 1.1 Tunnistetiedot Kunta Kylä Tilat Kaavan nimi Kaavan laatu Keuruu Pihlajavesi 249-407-2-59 Hakemaniemi 249-407-2-97 Eemelinranta Pihlajaveden osayleiskaava Osayleiskaavan muutos
Mikä on paras väline aiesopimusten toteuttamiseen? Matti Vatilo, ympäristöministeriö MAL-verkosto
Mikä on paras väline aiesopimusten toteuttamiseen? Matti Vatilo, ympäristöministeriö MAL-verkosto 24.10.2012 MAL-aiesopimusmenettelyn poliittinen viitekehys Hallitusohjelmassa mm.: Jatketaan valtion ja
MIKSI KYLÄSUUNNITELMA? Kyläsuunnitelman avulla luodaan tulevaisuutta, koordinoidaan ja toteutetaan asioita.
KYLÄSUUNNITELMA MIKSI KYLÄSUUNNITELMA? Kyläsuunnitelman avulla luodaan tulevaisuutta, koordinoidaan ja toteutetaan asioita. Se on kylän, kyläyhteisön tai useamman kylän yhteinen ja tehdään oman kylän tarpeesta
KAAVOITUSKATSAUS VUODELTA 2014 SAVITAIPALEEN KUNTA
KAAVOITUSKATSAUS VUODELTA 2014 SAVITAIPALEEN KUNTA YLEISTÄ "Kunnan tulee vähintään kerran vuodessa laatia katsaus kunnassa ja maakunnan liitossa vireillä olevista ja lähiaikoina vireille tulevista kaava-asioista,
Näkökulmia maankäyttö- ja rakennuslain muuttamiseen
Näkökulmia maankäyttö- ja rakennuslain muuttamiseen 12.9.2016 Uudistuksen aikataulu Lakimuutos tulisi voimaan vuonna 2017 ELY-keskuksia koskeva lainsäädäntö ja viranomaistoiminta muuttuvat vuoden 2019
tark Leivonmäen kunta Niinniemen alueen asemakaava. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma
8.8.2007 tark. 11.1.2010 Leivonmäen kunta Niinniemen alueen asemakaava Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 11.1.2010 1 TEHTÄVÄN KUVAUS ESIPUHE Niinniemen alueen asemakaavoitus käynnistyi virallisesti
Liite 3 MÄNTTÄ-VILPPULAN KAUPUNKI KAAVAMUUTOS: 1. KAUPUNGINOSAN KORTTELI 118/OSA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) TARKISTETTU
Liite 3 MÄNTTÄ-VILPPULAN KAUPUNKI KAAVAMUUTOS: 1. KAUPUNGINOSAN KORTTELI 118/OSA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) TARKISTETTU 17.11.2014 17.11.2014 2/8 1 Osallistumis- ja arviointisuunnitelman
Maankäyttö- ja rakennuslain toimivuuden arviointi valmistumassa
Maankäyttö- ja rakennuslain toimivuuden arviointi valmistumassa P-Savon ELY-keskus 4.12.2013 Timo Saarinen, ympäristöministeriö MRL:n toimivuus arvioidaan vuoden 2013 loppuun mennessä, hallitusohjelman
Lapinjärven kunnan rakennusjärjestyksen uusiminen
Lapinjärven kunnan rakennusjärjestyksen uusiminen Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1. Mikä rakennusjärjestys on? Jokaisessa kunnassa tulee olla rakennusjärjestys, mutta sen määräykset voivat olla
LAPPARI2018, ASEMAKAAVAMUUTOS
TORNION KAUPUNKI Tekniset palvelut Kaavoitus ja mittaus 07.11.2018 1(5) LAPPARI2018, ASEMAKAAVAMUUTOS 07.11.2018 Kuva 1: Kaavamuutosalueen sijainti ilmakuvassa 2 Suunnittelualue Maankäyttö- ja rakennuslain
SAVITAIPALEEN KUNTA SAIMAAN ALUEEN YLEISKAAVAMUUTOKSET Osallistumis- ja arviointisuunnitelma
SAVITAIPALEEN KUNTA SAIMAAN ALUEEN YLEISKAAVAMUUTOKSET 2018 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 19.12.2017 Savitaipaleen kunta Osallistumis- ja arviointisuunnitelma I SISÄLLYSLUETTELO 1 JOHDANTO... 1
Kuntien vesihuollon kehittämissuunnitelmien uusi ohjeistus
Kuntien vesihuollon kehittämissuunnitelmien uusi ohjeistus Vesihuolto 2015-2040 seminaari Pirkanmaan ELY-keskus 22.10.2015 Projekti-insinööri Henna Luukkonen Vesihuollon kehittämisvelvollisuus Kunnan on
Maankäyttö- ja rakennuslain muuttaminen Talousvaliokunta Uudenmaan liitto Johtaja Merja Vikman-Kanerva
Maankäyttö- ja rakennuslain muuttaminen Talousvaliokunta 14.2.2017 Uudenmaan liitto Johtaja Merja Vikman-Kanerva Hajarakentamisen helpottaminen 44 Yleiskaavan käyttö rakennusluvan perusteena Muutos on
Näkemyksiä maankäytön ja liikenteen vuorovaikutuksen kehittämiseksi Oulun seudulla. Kaisa Mäkelä Ympäristöministeriö
Näkemyksiä maankäytön ja liikenteen vuorovaikutuksen kehittämiseksi Oulun seudulla Kaisa Mäkelä Ympäristöministeriö 14.11.2012 + ELY-keskus mukana mm. seuturakennetiimissä + ELY-keskuksen hyvä sisäinen
Maankäyttö- ja rakennuslain muutos Kommenttipuheenvuoro / Leila Kantonen. Pohjois-Savon ELY-keskus
Maankäyttö- ja rakennuslain muutos 1.5.2017 Kommenttipuheenvuoro / Leila Kantonen. Pohjois-Savon ELY-keskus ELY-keskusten rooli 2019 asti? ELY:llä riittää tehtäviä MRL:n mukaisesti kaavoituksen ja poikkareiden
Arpelan kyläkaava analyysiä ja ajatuksia 080609 / J.Lokio
analyysiä ja ajatuksia 080609 / J.Lokio Palvelut; julkiset Kirjasto Koulu Neuvola Ryhmäpäiväkoti Esikoulu Asiamiesposti Kauppa Seurakuntatalo Kaksi pankkia Elinkeino; yrittäjät Arpelan parturikampaamo
HIRVENSALMEN KUNTA KIRKONKYLÄN SEUDUN JA VILKONHARJU-LIUKONNIEMEN OSAYLEISKAAVAN MUUTOS Kaavaselostus luonnos
HIRVENSALMEN KUNTA KIRKONKYLÄN SEUDUN JA VILKONHARJU-LIUKONNIEMEN OSAYLEISKAAVAN MUUTOS Kaavaselostus 21.6.2017 luonnos Tullut vireille: 15.6.2017 Luonnosaineisto nähtävillä MRA 30 : Ehdotusaineisto nähtävillä
OHKOLAN OSAYLEISKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
OHKOLAN OSAYLEISKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Päivitetty 27.10.2017 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Maankäyttö- ja rakennuslain 63 :ssä säädetään osallistumis- ja arviointisuunnitelman
LAKIEHDOTUS. Laki maankäyttö- ja rakennuslain muuttamisesta
Liite Rinnakkaistekstit LAKIEHDOTUS Laki maankäyttö- ja rakennuslain muuttamisesta Eduskunnan päätöksen mukaisesti kumotaan maankäyttö- ja rakennuslain (132/1999) 64, 71 e, 77 ja 179, sellaisina kuin niistä
Suunnittelualue on Sulkavan seurakunnan, Sulkavan kunnan ja Sulkavan vanhustentukiyhdistys ry:n omistuksessa.
SULKAVAN KUNTA SULKAVAN KYLÄ OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1. MIKÄ ON OSALLITUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Maankäyttö- ja rakennuslain 63 edellyttää, että kaavatyön yhteydessä riittävän varhaisessa
LEMIN KUNTA ASEMAKAAVAN KUMOAMINEN REMUSENTIEN ALUEELLA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUNNITELMA
LEMIN KUNTA ASEMAKAAVAN KUMOAMINEN REMUSENTIEN ALUEELLA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUNNITELMA 4.4.2016 LEMIN KUNTA Osallistumis- ja arviointisuunnitelma I SISÄLLYSLUETTELO 1 YLEISTÄ... 1 2 SUUNNITTELUALUEEN
ASEMAKAAVOJEN ULKOPUOLISEN RAKENTAMISEN SEUDULLISET PERIAATTEET
ASEMAKAAVOJEN ULKOPUOLISEN RAKENTAMISEN SEUDULLISET PERIAATTEET 30.03.2012 EHDOTUS/SEUTUHALLITUS 24.4.2012 SISÄLLYS 1. LÄHTÖKOHDAT... 3 1.1 Kaupunkiseudun yhdyskuntasuunnittelukokonaisuus 2030... 3 1.2
Ajankohtaista tuulivoimarakentamisesta. Tuulivoimaseminaari, Pori Katri Nuuja, YM
Ajankohtaista tuulivoimarakentamisesta Tuulivoimaseminaari, Pori Katri Nuuja, YM 2 HE laiksi uusiutuvilla energialähteillä tuotetun sähkön tuotantotuesta (VN 16.9.2010) Tuulivoimatuotannolle syöttötariffi
RISTIJÄRVEN KUNNAN KAAVOITUSKATSAUS 2004, MRL 7
LIITE 5 / Khall 11.1.2005 Erillisliite Kvalt 26.1.2005 RISTIJÄRVEN KUNNAN KAAVOITUSKATSAUS 2004, MRL 7 Kunnan tulee vähintään kerran vuodessa laatia katsaus kunnassa ja maakunnan liitossa vireillä olevista
KROMITIE, ASEMAKAAVAMUUTOS
TORNION KAUPUNKI Tekniset palvelut Kaavoitus ja mittaus 26.1.2016 1(7) KROMITIE, ASEMAKAAVAMUUTOS 26.1.2016 Kuva 1: Kaavamuutosalueen sijainti ilmakuvassa TORNION KAUPUNKI Tekniset palvelut Kaavoitus ja
LÄNSIOSAN RANTAYLEISKAAVAN MUUTOS, TILA 1:104 NOUKKALA
HIRVENSALMEN KUNTA LÄNSIOSAN RANTAYLEISKAAVAN MUUTOS, TILA 1:104 NOUKKALA Kaavaselostus, ehdotus 4.9.2017 Kaavan hyväksyminen: Tekninen lautakunta Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto 1. Sisällysluettelo 1.
SULKAVAN KUNTA, ALA-VEKARAISEN JA LÄHIALUEIDEN RANTA-ASEMAKAAVAN 1. MIKÄ ON OSALLITUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
1 SULKAVAN KUNTA, ALA-VEKARAISEN JA LÄHIALUEIDEN RANTA-ASEMAKAAVAN OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1. MIKÄ ON OSALLITUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Maankäyttö- ja rakennuslain 63 edellyttää, että
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) KOIVURANNAN RANTA-ASEMAKAAVA. ENO, KALTIMOJÄRVI Tila Koivuranta
Liite 2 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) KOIVURANNAN RANTA-ASEMAKAAVA ENO, KALTIMOJÄRVI Tila Koivuranta 41-56 13.1.2019 Suunnittelualueen sijainti (kartta MML) Kaavan laatija SUUNNITTELU HALTILAHTI
1 MIKÄ ON OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNI- TELMA (OAS)
FCG Suunnittelu ja tekniikka Oy Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1 ( 6 ) RAUTALAMMIN KUNTA SONKARI-KIESIMÄ RANTAOSAYLEISKAAVAN MUUTOS, OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1 MIKÄ ON OSALLISTUMIS-