PK-YRITYSTOIMINNAN ELVYTTÄMINEN EDELLYTTÄÄ PIKAISIA TOIMENPITEITÄ!
|
|
- Teuvo Väänänen
- 6 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 1 PK-YRITYSTOIMINNAN ELVYTTÄMINEN EDELLYTTÄÄ PIKAISIA TOIMENPITEITÄ! Johdanto Suomessa on Pohjois-Euroopan ylivoimaisesti heiveröisin pk-yrityssektori 1990-luvulta pieniin yrityksiin kohdistuneiden verotarkastusten, perusteettomien tulos- ja tavoitepalkkiopohjaisesti tehtyjen jälkiverotuspäätösten sekä alihintaisten yrityksen ja omistajayrittäjän omaisuuserien pakkomyyntien ja jopa vuosikymmeniä kestäneiden ulosottoprosessien seurauksena. Maaliskuussa 2000 aloitetun VIRKE-viranomaisyhteistyön seurauksena tuhottiin venäjänkauppaan erikoistuneita pk-yrityksiä Verohallinnosta vakavien ylilyöntien vuoksi erotetun virkamiehen johdolla. Hän rakensi omaan mielikuvitukseensa perustuvan utopian Mrd euron harmaan talouden aarrearkusta, johon poliitikot sokeasti uskoivat. Valtiontalouden tarkastusvirastolla on kansantaloustieteen professori Matti Virenin faktalaskelmat, että lopullisiin jälkiverotuksiin perustuvat tuotot valtiolle ovat olleet noin 6 M euroa vuodessa ja keskimääräiset vuosikulut noin 1,2 Mrd euroa! Verotarkastusprosessit tulisi lopettaa ja käyttää vapautunut 1,2 Mrd euroa pk-yrityssektorin elvyttämiseen. Nykyjärjestelmä vaurioittaa ja tuhoaa entisestään heiveröistä pk-yrityssektoria. Kansantaloudellisesti tuottamattomista verotarkastusprosesseista tulisi kokonaan luopua tai ainakin siirtää verotarkastusprosessien toteutus Verohallinnon ulkopuolelle puolueettoman tahon esim. Valtiontalouden tarkastusviraston toimesta tehtäväksi. Tiivistelmä Ulosottoviraston, Verohallinnon, Oikeuslaitoksen, Pankkien ja Suomen Yrittäjät ry:n toiminnassa pk-yrittäjiä kohtaan tulisi tehdä pikaisia parannustoimenpiteitä. Muualla maailmassa pk-yritykset muodostavat yhteiskunnan selkärangan. Suomessa pk-yrittäjiä ei arvosteta. Suomi on halvaantunut, kuten Björn Wahlroos toteaa. Pk-yritysministerin virka ja Norjan mallin mukainen totuuskomissio tai vastaava luotettavista, ei-poliittisista asiantuntijoista koostuva neuvosto tulisi perustaa maasta 1990-luvun laman jälkeen hävinneen oikeusvaltion takaisinsaamiseksi. Verohallinnon toimintaan pitäisi palauttaa ennakoitavuus. Verotarkastajien lainvastainen mielipideverotus ei lopu, ellei lakeja rikkoneita virkamiehiä panna vastuuseen ja viralta. Hyssyttely ei enää auta. Järeät toimet on otettava käyttöön. Venäjänvastainen mediakampanjointi on heti lopetettava ja Pk-ministerin johdolla avattava uudelleen Venäjän markkinoita suomalaisille yrityksille. Suomi on EU:n nettomaksaja ja tulee sellainen aina olemaan. Suurvaltapolitiikka pitäisi erottaa pk-yritystoiminnasta, kuten muissakin länsimaissa tehdään. Pk-yrityssektori ei saa jatkossa olla poliitikkojen pelinappula, vaan isänmaan hyväksi toimivien poliitikkojen on tehtävä töitä pk-sektorin hyvinvoinnin parantamiseksi. Suomen Yrittäjät ry ei toimi pk-yrittäjän aseman parantamiseksi. Pk-yrittäjät tarvitsevat tukiorganisaation, joka aidosti puolustaa yksityisyrittäjän asemaa Suomessa. Seuraavassa tarkemmin tehtävistä toimenpiteistä maan hyvinvoinnin parantamiseksi. A. Jatkuvia menettelyvirheitä suoltava ulosottoviraston ja perintäyhtiöiden perintäjärjestelmä purettava Lähes 5 Mrd euroa ulosotossa ja yli ulosottovelallista (10 % koko väestöstä ja ¼ työssäkäyvistä henkilöistä) on kestämätön yhdistelmä. Työ- ja elinkeinoministeriön neuvotteleva virkamies, VTT (kansantaloustiede) Pekka Tiainen on pitkään tutkinut
2 2 kansantaloudellisesti merkittävintä ongelmaa, jota Valtakunnanvoudinvirasto, Helsingin ulosottoviraston erikoisperintäyksikkö (osasto 7) ja Verohallinto yhdessä hallinnoivat. Ongelma koskettaa koko työikäistä väestöä ja näivettää maan ostovoimaa kiihtyvällä vauhdilla. Ensisijaisesti sen suorassa vaikutuspiirissä on lähes puolet työikäisestä väestöstä. Jos pk-toimenpiteitä priorisoidaan, on työ ehdottomasti aloitettava täysin kontrolloimattoman ulosottojärjestelmän puhdistuksesta. Samalla on saatettava tietoisesti ja systemaattisen lainvastaisesti toimivat ulosottomiehet virkavastuuseen ja välittömästi pois virkatehtävistä. Suomen harmaan talous ei sijaitse pk-yritystoiminnassa, vaan pakkoperintäliiketoiminnassa. Valtakunnanvoudinvirasto johtaa tätä yhteiskunnan rakentavia ydinrakenteita ilmeisen heikentävää, yhteiskunnalle pääosin tuottamatonta liiketoimintaa kontrolloimattomalla alueella. Ulosottolakiuudistus huononsi ulosottovelallisten asiaa merkittävästi, vaikka väitettiin päinvastaista. Lakiäänestyksen puolesta äänestäneet kansanedustajat eivät ymmärtäneet, mistä oikeastaan äänestivät. Lainvastaisesti jopa johdonmukaisesti toimivia ulosottoviranomaisia ja menettelyvirheitä valvovia esimiehiä, jotka ääritapauksessa ulosmittaavat jopa ulosottovelallisen ainoan säännöllisen kk-tulonlähteen suojaosuudesta välittämättä, on rangaistava viraltapanolla ja henkilökohtaisilla taloudellisilla sanktioilla. Esimerkkejä löytyy, vaikka ei Suomessa uskoisi. Ääriesimerkkinä ulosottomiehet ovat toteuttaneet pk-yrityksen kirjanpidon takavarikon ja ulkopuolisen kirjanpitäjän pelottelun sekä vaatineet em. kirjanpitäjää salaamaan tapahtuneen kirjanpidon takavarikon. Minulta vaadittiin pakon edessä allekirjoitusta pakkosopimukseen Uudenmaan veroviraston sekä viiden ruotsalaisomistuksessa silloin olleen pk-yrityksen ryppään ja sen toimitusjohtajan väliseen pakkosopimukseen, jossa yhden yhtiön talomyynnistä sovittiin sopimuksen pääasiana, että talomyynnistä saatava euron nettokauppahinta käytetään ex-toimitusjohtajan myöhemmin kumottujen verovelkojen maksuun. Perheeni pakotettiin kovalla kiireellä kuukauden kuluttua muuttamaan 5- ja 2- vuotiaiden lasten kanssa perheen saarimökkiin, kun provisiopalkkaisilla ulosottomiehillä oli kiire myydä yli euron talo euron alihinnalla tietoisesti tosiasioiden vastaisesti kirjoitetun verotarkastuskertomuksen euron VML 29 peitellyn osingon perusteella. Uudenmaan verovirasto teki ulosottokiellon ja oikaisulautakunta kumosi fiktiojälkiverotuksen veronkorotuksineen, mutta viiden pk-yrityksen yritysryhmä tuhoutui VIRKE-valtuutuksin toimineiden viranomaisten menettelyvirheitten seurauksena. Ulosottoviraston erikoisperintäyksikkö (osasto 7) valvoi talokaupan ja rahojen siirron sen jälkeen, kun verovirasto teki ulosottokieltopäätöksen, mutta ei tilittänyt rahoja yhtiöiden ex-toimitusjohtajan verovelkoihin, eikä pankkitilille. Kaupanteon valvonut ulosottomies salasi ulosottokiellon yhtiöiden uudelta toimitusjohtajalta ja kiinteistövälittäjältä sekä valvoi, kun kauppakirjan päivämäärä väärennettiin :ksi käsirahan maksupäivän perusteella, jotta ulosottokiellon 17.3-päivämäärä saatiin kierrettyä.
3 3 Pakkosopimuksen menettelyvirheen seurauksena 20 kokopäivätoimista ja 44 osapäivätoimista toimihenkilöä työllistäneet Suomen käteisrahahuollon huoltoon ja palveluun erikoistuneet yhtiöt tuhottiin ja yhtiöiden ex-toimitusjohtajasta tehtiin pitkäaikaisulosottovelallinen. Kauppakirjan väärennys paljastui keväällä 2017 ja Helsingin ulosottoviraston erikoisperintäyksikön (osasto 7) ulosottomiehen toimesta ilmeisen tietoisesti tehty vilpillinen viranomaistoimenpide paljastui samanaikaisesti. Tarvittaisiin ulkopuolinen viranomaisrikosepäilyjä tutkiva, ei poliittisesti hallinnoitu totuuskomissio tms. Norjan mallin mukaan, joka ottaisi vastaavantyyppiset selvät viranomaisrikokset tutkittavaksi. B. Verotarkastusprosessien uudistaminen 1. Tosiasioiden vastaisista verotarkastuskertomuksista rangaistukset ja viraltapano verotarkastajille ja verotarkastajien esimiehille Ääriesimerkkinä Helsingin ulosottoviraston erikoisperintäyksikön (osasto 7) ulosottomiehet ovat tehneet ennen aloitettua verotarkastusprosessia VML 29 peitellyn osingon tulkinnan elinkeinotulon vähennyskelvottomuudesta pk-yrityksen lakiasiainpalveluiden osalta esittämättä yhtään kysymystä Yhtiön hallinnon edustajalle. Myöhemmin noin 2 kk:n kuluttua aloitetussa verotarkastusprosessissa yhtään kysymystä ei esitetty verotarkastajien toimesta yhtiön hallinnon edustajalle em. lakiasiainpalvelukustannusten perusteista edes videoidussa loppukeskustelussa, jossa paikalla oli ulkopuolinen todistaja. Tästä huolimatta Itä-Suomen verotarkastusyksikkö tutkimatta miltään osin ko. lakiasiainpalveluita teki VML 29 peitellyn osingon tulkinnan, josta määrätyt tilikauden alv-verot pantiin välittömästi maksuun. (Lappeenrantalaisen pk-yrityksen 2016 tilikauden verotarkastusprosessi). Kysymys on organisoidusta ja lainvastaisesta vero- ja ulosottoviranomaistoiminnasta. Vastaavantyyppisiä esimerkkejä virheellisistä verotarkastusprosesseista löytyy 500 kappaletta veroasiantuntija, KTM Liisa Mariaporin kirjasta Yrittäjien oikeusturva ja harkintavallan ulottuvuus verotarkastuskertomuksissa, jonka sivulla 366 lähdetiedoissa on mainittu mm. em. ex-toimitusjohtajan johdolla toimineisiin pk-yrityksiin 2000-luvun alussa kohdistettu verotarkastusprosessi, jossa yhtiöt tuhottiin perusteettoman samankaltaisen VML 29 jälkiverotusesityksen seurannaisvaikutuksiin. Myöhemmin kaikki em. esitykset kumottiin. Lukuisat asiantuntijat (mm. kiistaton veroasiantuntija, OTT Janne Juusela) ovat selvillä tietoisesti tosiasioiden vastaisesti kirjoitettujen verotarkastusten suurista mittasuhteista. Ilmeisesti tarvittaisiin ulkopuolinen viranomaisrikosepäilyjä tutkiva, ei poliittisesti hallinnoitu totuuskomissio tms. Norjan mallin mukaan, joka ottaisi vastaavantyyppiset selvät viranomaisrikokset tutkittavaksi. 2. Oikaisulautakuntamenettely siirrettävä hallinto-oikeuteen Nykyisellään samat verotarkastusesityksen tehneet verotarkastajat toimivat oikaisulautakunnassa esittelijöinä, joten pukki on kaalimaan vartijana. Tämä on aivan turha ja kansantalousresursseja tuhoava harmaan talouden järjestelmä pitäisi välittömästi lakkauttaa.
4 4 3. Maksuunpantujen verojen ulosmittaus kiellettävä, kunnes on lainvoimainen verotuspäätös Tällä hetkellä maassa vallitsee mielipideverotus, joka tuhoaa pk-yritysten toimintaedellytyksiä, kun verotarkastajien tavoite/tulospalkkiojärjestelmään (tulos tai ulos) perustuvat virkanimitykset ohjaavat pk-yritysverotusta. Kysymys on mielivallasta, kun verotarkastajat voivat käytännössä esittää mitä tahansa veroesityksiä, jotka käytännössä tuhoavat rajoitetuilla likvidiresursseilla toimivan pk-yrityksen toimintaedellytykset. C. Oikeuslaitoksen uudistaminen 1992 pankkikonklaavin mallin mukainen oikeuslaitoksen toiminta hallitsee oikeuslaitosta, eikä siihen puututa, tuomioistuimet toimivat vastuuttomalla Kyllä se siitä mentaliteetilla. Yli 90 % syytteistä hyväksytään, joten käytännössä olisi edullisempaa lopettaa tuomiolaitos, kun ajaa näytösoikeuskäyntejä varsinkin talousrikosprosesseissa. Tuomiot käytännössä päätetään etukäteen riippumatta näytöstä ja vankeus- ja pakkovelkomistuomioita suolletaan liukuhihnalta asiakokonaisuutta tutkimatta, ilman todellisia perusteita ennakkoasenteellisesti. Asianajajaliitto ja Yrittäjät-järjestö sekä poliisi ns. uivat samassa akvaariossa, jossa tarvitaan pk-yrittäjiksi erehtyneitä saalistuksen kohteita, ettei akvaarion tasapaino häiriydy. Käräjä- ja hovioikeusprosessit ovat rulettipeliä, jossa pk-yrittäjä on poikkeuksetta maksajan roolissa, kun armoa ei tunneta. 1. Poliittisesti riippumaton Norjan mallin mukainen totuuskomissio on otettava käyttöön, koska 1992 ns. pankkikonklaavin ja pankkitukijärjestelmän seuraamukset ovat edelleenkin käräjä- ja hovioikeuksien toimintatapa, kun vastakkain ovat julkinen (valtio/kunta) ja yksityinen intressi. Tuomioistuinten asiakäsittelyjen työmäärästä lähes puolet on ulosottoviraston ja perintäyhtiöitten velkomistuomioita, joita käytännössä ei tutkita lainkaan. Kysymys on kumileimasinorganisaatiosta, joka oikeuspalvelujen tuottamisen sijaan suoltaa epäoikeudenmukaisia päätöksiä liukuhihnalta. Hallinto- ja yleistuomioistuimet tekevät päällekkäistä työtä. Menettely on selvästi EIT- ja PL säädösten vastaista, kansantaloudelle järjetöntä ja yrittäjälle täysin ennakoimatonta. Oikeusvoimasäädöksiä ei noudateta, vaan työstetään jopa 25 vuotta vanhoja asioita sekaisin hallinto- ja yleistuomioistuimissa. Esimerkkinä tunnetun Venäjän projektivientiin erikoistuneen pk-yrityksen jälkiverotusprosessi, jossa Helsingin hallinto-oikeus vahvisti , ettei peiteltyä VML 29 peiteltyä osinkoa ole kenellekään maksettu. Prosessi jatkunee Korkeimmassa hallinto-oikeudessa ja uusi KKO-purkuhakemus on valmisteluvaiheessa hankitun uuden näytön perusteella. 2. Väärät talousrikostuomiot purettava Korkein oikeus on Suomessa ottanut kannan, että selvästi virheellisiäkään talousrikostuomioita ei pureta. Pk-yrittäjyys koetaan Suomessa erittäin vaaralliseksi, eikä syyttä. Suomi on vaarallinen maa yksityisyrittäjälle, mikä on Wahlroosin toteaman maan halvaantumisen todellinen syy.
5 5 3. EIT-ihmisoikeustuomioistuimeen on Suomesta nykyisin turha tehdä valituksia, kun ilmeisen asenteellinen Ex-KKO-presidentti Pauliine Koskelo on käsittelemässä EU-valituksia. Oikeuslaitoksen tilanne maassa pahenee tai korkeintaan pysyy yhtä huonona vuosi toisensa jälkeen. PK-yrittäjien asema on muuttunut samaa vauhtia entistä ongelmallisemmaksi, kun valitusmahdollisuutta EIT:een ei käytännössä ole alkaen tapahtunut oikeusjärjestelmän politisoituminen on tosiasia. Pk-yrittäjille tilanne on kestämätön, kun oikeuslaitosta ei ole. D. Pankkijärjestelmä toimii yhteistyössä ulosottoviraston ja oikeuslaitoksen kanssa Kansainväliset pankit vetäytyvät Suomesta siksi, että köyhtyvän kansan varaan rakennettu pankkitoiminta ei kiinnosta. US-ohjautuva Suomen pankkijärjestelmä toimii konemaisesti. Ulosottovelallisilla tai maksuhäiriöistä kärsivillä pk-yrittäjillä alkaa olla vaikeuksia jopa pankkitilien avaamisessa. Venäjänkauppaa harjoittavien yrityksien toimintamahdollisuuksia rajoitetaan kiihtyvällä vauhdilla. Pankeilla ja Valtakunnanvoudinvirastolla on lähestulkoon sama kohderyhmä, köyhtyvä suomalainen valtaväestö. Suomessa kiinteistöt ovat selvästi ylihinnoiteltuja ja lisäksi entistä enemmän velkarahoitteisia. Jäykistyneet pankkijärjestelmät eivät tarjoa pk-yrittäjille rahoitusvaihtoehtoja, vaan ainoastaan lisääntyviä rahoitusongelmia. Kasvavat rahoitusongelmat vaikeuttavat toiminnan suunnittelua. F. Suomen Yrittäjät ry on osa A-D-kohdissa ruodittuja pk-yritystoiminnan ongelmatekijöitä Yrittäjäjärjestö keskittyy verohallinnon, ulosottoviraston ja pankkien myötäilemiseen. Se on kokonaan unohtanut, miksi järjestö ylipäätään on perustettu. Tämä on harmillista, mutta totta. Ehkä pitäisi perustaa kokonaan uusi yrittäjäjärjestö, kun nykyinen keskittyy lähinnä merkkipäivien ja erilaisten kerhotyyppisten tilaisuuksien järjestämiseen? Järjestössä pitkään mukana olleet pitävät Suomen Yrittäjät-järjestöä erään puolueen etäpesäkkeenä, joka myötäilee kritiikittömästi hallituspolitiikkaa pk-yrittäjien edun vastaisesti. G. Euroliitto rajoittaa ei-automaatiojärjestelmillä tuotteita tai koneita valmistavien yritysten toimintaa, kun vientikauppa ei vedä. Suomessa on yksinkertaisesti erittäin vaikea valmistaa mitään, mikä käy kaupaksi maan rajojen ulkopuolella, kun tuotteen loppuhinta muodostuu liian kalliiksi. Edesmenneen Einari Vidgrenin lasten Ponsse on harvinaislaatuinen poikkeus. Muitakin on, mutta keskimäärin välimatka maailman johtaviin high tech- valmistajiin kasvaa päivä päivältä, kun jarrumieshenkinen pk-toimintaympäristö Suomessa ei suosi kasvuhakuisuutta. Maahan kaivattaisiin lisää Ponssen kaltaisia yrityksiä, mikä ei valitettavasti onnistu tällä menolla. Kasvuhakuiset ulkomaankauppaan erikoistuneet pk-yrittäjät lasketaan viranomaishallinnossa lähtökohtaisesti hämärämiehiksi etenkin, jos yrittäjällä on konkursseja työhistoriassaan. Muissa länsimaissa konkurssi tiedetään elämänkokemukseksi. H. TE-Keskus-järjestelmä, jossa usein jopa ylimieliset virkamiehet ohjeistavat pk-yrittäjiä, pitäisi lopettaa tai muuttaa, koska se usein vain vaikeuttaa paikallista pk-yritystoimintaa.
6 6 TE-Keskusten asiantuntijoilla vain harvoin on pk-yritysymmärrystä. Usein syntyy kommunikaatio-ongelmia pk-yrittäjien kanssa. Kommunikaatiosta ei tule symbioosia, vaan molemminpuolisia väärinymmärryksiä. Tästä syntyy usein vain tarpeettomia kustannuksia. I. Suomeen pitäisi välittömästi perustaa Pk-yritysministerin virka Pk-yritysministeriön päätehtäväksi pitäisi asettaa kohdissa A-H esitettyjen epäkohtien purkaminen. J. Suomessa on nykyisellään kyvytön Eduskunta, joka ei ohjaa virkamiehiä, vaan virkamiehet ohjaavat Eduskuntaa. Kansanedustajilla vain harvoin on tietoa talousasioista tai pkyritystoiminnan tuntemusta. Ideologioiden aika on ohi. Nyt tarvitaan tekijämiehiä ja naisia taivastelijoiden sijaan. Oikeusvaltion aikaansaaminen pitäisi olla Eduskunnan lähiajan tavoite. Kansanedustajat ovat ensisijaisesti huolissaan vain omasta jatkopestistään. He eivät halua laittaa peliin omaa asemaansa kansanedustajien valtavirtaa vastaan. Pk-yrittäjät eivät yleensä ole erityisen kiinnostava kohderyhmä verrattuna palkansaajiin tai eläkeläisäänestäjiin. K. Venäläisten asema ja venäjänkauppaa harjoittavien pk-yrittäjien tilanne Suomessa Yhteenveto Venäläisperäisten ihmisten asema Suomessa on ongelmallinen ja seuraus pitkään jatkuneesta Venäjän mustamaalauskampanjoinnista. Nato-henkisten vastakkaisasettelu ei sitä paranna. Samaan ongelmalliseen asemaan joutuvat kaikki muutkin Suomessa Venäjän tai venäläisten kanssa yritystoimintaa harjoittavat tai muuten itänaapuriin myönteisesti suhtautuvat pkyrittäjät. Valtioneuvoston ja presidentin pitäisi ohjeistaa kansaa ymmärtämään talouden tosiasiat, mikä ei näytä onnistuvan, kun jopa kritiikitön federaatiohenkisyys voittaa maalaisjärjenkäytön. Edellä on esitetty pk-yritystoiminnan kipupisteitä, joihin kohdistuvia parannuksia ei voi tehdä, ellei ensin ymmärrä tunnustaa vallitsevia tosiasioita. Nykytilanne on erittäin vakava. Esitetyt olosuhteita parantavat toimenpiteet ovat välttämättömiä, jos pk-yritystoimintaa halutaan kehittää Suomessa. Konkurssilain muutos on tärkeä askel oikeaan suuntaan, mutta se ei vielä auta, kun vero-, ulosotto-, poliisi-, ja pankkiviranomaisten kanssa veljeilevät pesänhoitajat eivät noudata mitään lakeja, kuten edellä esitetystä ja omakohtaisista kokemuksista viisastuneena on havaittu. Harmaan talouden pian lähes 5 Mrd euron perittävämarkkinoiden ydinpesäkkeenä toimivan ulosottoviraston erikoisperintäyksikön ja kansainvälisten perintäyhtiöiden jatkuviin menettelyvirheisiin on puututtava. Läpinäkyvä perittävien velkojen tilitysvelvollisuus on saatettava pakolliseksi ja velkojien väärinkäytöksistä on rangaistava viraltapanoilla ja muilla ankarilla rangaistuksilla. Toimenpiteet on välittömästi aloitettava, kun se vielä on mahdollista. Helsingissä 27. päivänä huhtikuuta alkaen pk-yritystoimintaa Suomessa harjoittanut kv. kaupan asiantuntija
Mitä tehdä, kun viranomaiset ja oikeuslaitos eivät noudata Perustuslain ja EIS:n säädöksiä?
Mitä tehdä, kun viranomaiset ja oikeuslaitos eivät noudata Perustuslain ja EIS:n säädöksiä? Rikosprosessissa on lukuisia tuomion purkuperusteisia menettelyvirheitä Suomen oikeuslaitos ei kunnioita yksityisen
VEROVELVOLLISTEN OIKEUSTURVASSA ON PALJON PARANNETTAVAA LIIKE NYT EDUSKUNNAN PIKKUPARLAMENTTI
VEROVELVOLLISTEN OIKEUSTURVASSA ON PALJON PARANNETTAVAA LIIKE NYT EDUSKUNNAN PIKKUPARLAMENTTI #12399925v2 oikeustieteen tohtori, asianajaja 1 VEROHALLINTO LIPSUU LAKISIDONNAISUUDEN PERIAATTEESTA Perustuslain
TYÖNANTAJAT VEROHALLINNON REKISTERISSÄ JA SOSIAALIVAKUUTTAMISESSA
TYÖNANTAJAT VEROHALLINNON REKISTERISSÄ JA SOSIAALIVAKUUTTAMISESSA HTSY Verohallinto 4.11.2014 2 (6) TYÖNANTAJAT VEROHALLINNON REKISTERISSÄ JA SOSIAALIVAKUUTTAMISESSA Harmaan talouden selvitysyksikkö on
Todellinen yksilön ja valtiovallan suhde 100- vuotisessa Suomessa
Todellinen yksilön ja valtiovallan suhde 100- vuotisessa Suomessa Vapaat Suomen kansalaiset ovat luovuttaneet valtiolle oikeuksia ja valtio on vastineeksi luvannut taata kansalaisille tiettyjä perusoikeuksia.
1.1 Ehdotettua pakkokeinolain 4 luvun 4 a :n 3 momenttia ei tule hyväksyä
TIETOVERKKORIKOSTYÖRYHMÄN MIETINTÖ Asianajaja Satu Tiirikan eriävä mielipide 16.6.2003 1 Myös datan kopioinnin tulee olla takavarikko 1.1 Ehdotettua pakkokeinolain 4 luvun 4 a :n 3 momenttia ei tule hyväksyä
HE 97/2017 vp. Valtiovarainvaliokunnan verojaosto
HE 97/2017 vp Valtiovarainvaliokunnan verojaosto 10.11.2017 Rikosilmoitusharkinta Verohallinnossa rikosilmoitusharkinnan suorittavat verorikoksiin perehtyneet asianvalvojat Verorikokset ovat rangaistavia
PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
PUHEMIESNEUVOSTON EHDOTUS 1/2010 vp Puhemiesneuvoston ehdotus laiksi eduskunnan virkamiehistä annetun lain 10 ja 71 :n, eduskunnan työjärjestyksen 73 :n ja eduskunnan kanslian ohjesäännön muuttamisesta
HE 97/2017 vp. Valtiovarainvaliokunnan verojaosto
HE 97/2017 vp Valtiovarainvaliokunnan verojaosto 7.11.2017 Veronkorotuksen perustaso - 2 % lisätystä tulosta tai 10 % lisääntyneestä verosta - vastaisi tuloverotuksen keskimääräistä veronkorotustasoa nykytilassa
ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi Ahvenanmaan maakunnan maakunnanvoudinvirastosta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan säädettäväksi uusi laki Ahvenanmaan maakunnan maakunnanvoudinvirastosta
Valtiovalta Suomessa kuuluu kansalle
Valtiovalta Suomessa kuuluu kansalle Mikä perustuslaki on? Perustuslaki on kaiken lainsäädännön ja julkisen vallan käytön perusta. Perustuslaista löytyvät suomalaisen kansanvallan keskeisimmät pelisäännöt,
O 21/2016 vp Eduskunnan budjetti- ja valvontavalta
O 21/2016 vp Eduskunnan budjetti- ja valvontavalta 1990-2020 Leena Juvonen 19.4.2017 Valtiontalouden tarkastusvirasto Eduskunnan tulee omaksua aiempaa merkittävästi aktiivisempi rooli budjetti- ja valvontavallan
VIRKAMIESLAUTAKUNNAN PÄÄTÖS
VIRKAMIESLAUTAKUNTA ASIA 32/2010 VIRKAMIESLAUTAKUNNAN PÄÄTÖS Asia Korvausvaatimus Päätös nro 69/2011 21.10.2011 Korvausvaatimuksen tekijä A, verovalmistelija Virasto Verotoimisto Korvausvaatimus Verotoimisto
NORMINPURKU - OM:N LAKIHANKKEET Päivitetty:
NORMINPURKU - OM:N LAKIHANKKEET Päivitetty: 9.6.2017 Sarakkeiden selitykset Säädös = säädöksen nimi, tarvittaessa voi eritellä pykäläkohtaisesti L/K /S= ehdotettavan muutoksen luonne (luovutaan kokonaan,
4-16 jäsentä. Verohallitus määrää veroviraston. Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi verohallintolakia.
HE 204/2000 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi verohallintolain 3 ja 4 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi verohallintolakia. Verotuksen oikaisulautakunnan
Ympäristö- ja jätevastuiden vaikutuksesta panttiin ja pantin hoitoon konkurssissa
Ympäristö- ja jätevastuiden vaikutuksesta panttiin ja pantin hoitoon konkurssissa Hannu Ylönen Helsinki 19.11.2014 Panttiomaisuudesta aiheutuvat kustannukset Konkurssilain 17:7 :n mukaan: Konkurssipesällä
Laki. ulosottokaaren muuttamisesta
Laki ulosottokaaren muuttamisesta Eduskunnan päätöksen mukaisesti kumotaan ulosottokaaren (705/2007) 1 luvun 34 :n 2 momentti, muutetaan 1 luvun 31 :n 4 momentti, 3 luvun 1 :n 1 momentti, 5 :n 1 momentti,
Tavaraliikenneluvanhaltijat
Tavaraliikenneluvanhaltijat HTSY Verohallinto 20.8.2012 Verohallinto 2 (5) TAVARALIIKENNELUVANHALTIJAT Yleistä Verovelat Ammattimainen tavarankuljetus tieliikenteessä on pääsääntöisesti luvanvaraista toimintaa.
Perustuslakivaliokunnan kokous n:o 39 keskiviikkona
Perustuslakivaliokunnan kokous n:o 39 keskiviikkona 26.5.1993 1 ) 2 kello 10.00 Nimenhuuto Päätösvaltaisuus HE 63 laiksi rangaistusmääräysmenettelystä 1a eräiksi siihen liittyviksi laeiksi - Ilmoitetaan
Ulosottotoimi tänään
Ulosottotoimi tänään Ulosotto valtion toimintona Lainkäyttöä, oikeussuojan antamista asianosaissuhteessa Ulosottoviranomaiset itsenäisiä ja riippumattomia, ratkaisevat asiat ja käyttävät pakkokeinojaan
Oikaisuvaatimus Liperin kunnan sivistyslautakunnan päätökseen. Asianajotoimisto Lakipalvelu Petri Sallinen Oy Malmikatu 7 A
LIPERIN KUNTA 10.09.20114 1 Diaantunnus LIPERIN KUNNAN SIVISTYSLAUTAKUNNALLE ASIA Oikaisuvaatimus Liperin kunnan sivistyslautakunnan päätökseen OIKAISUVAATIMUKSEN TEKIJÄ Eila Hyvärinen, Joensuu AVUSTAJA
Laki on tarkoitettu tulemaan voimaan mahdollisimman pian.
1 LUONNOS Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi pakkohuutokaupalla myytävien kiinteistöjen lunastamisesta valtiolle annetun lain kumoamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ PERUSTELUT Esityksessä ehdotetaan
Laki. EDUSKUNNAN VASTAUS 72/2009 vp
EDUSKUNNAN VASTAUS 72/2009 vp Hallituksen esitys laeiksi Valtakunnanvoudinvirastosta, ulosottokaaren eräiden säännösten voimaantulosta ja ulosottokaaren muuttamisesta Asia Hallitus on antanut eduskunnalle
Y:n poliisilaitos on antanut asiasta selvityksen ja Poliisihallitus lausunnon.
ANONYMISOITU PÄÄTÖS 02.06.2016 Dnro OKV/459/1/2016 1/5 ASIA Poliisin ja syyttäjän menettely tuomarin virkarikosasiassa KANTELU Kantelija on kannellut X:n syyttäjänviraston kihlakunnansyyttäjän A:n 4.5.2015
PÄIJÄT-HÄMEEN. 4.2.2009 Heinola 5.2.2009 Lahti
PÄIJÄT-HÄMEEN KUNTAPÄÄTTÄJÄSEMINAARI 4.2.2009 Heinola 5.2.2009 Lahti VALTUUTETUN ESTEELLISYYS On rajoitetumpaa kuin muun luottamushenkilön esteellisyys Koskee vain valtuuston kokousta (kuntalaki 52 ) Jos
ULOSOTTOMENETTELYSSÄ VARATTOMAKSI TODETUT YRITYKSET
ULOSOTTOMENETTELYSSÄ VARATTOMAKSI TODETUT YRITYKSET HTSY Verohallinto 2.9.2014 2 (5) ULOSOTTOMENETTELYSSÄ VARATTOMAKSI TODETUT YRITYKSET Harmaan talouden selvitysyksikkö on tarkastellut ulosotossa vuosina
Kommenttipuheenvuoro PK-yrittäjä ja osinkoverotus. VATT PÄIVÄ 8.10.2014 Jouko Karttunen
Kommenttipuheenvuoro PK-yrittäjä ja osinkoverotus VATT PÄIVÄ 8.10.2014 Jouko Karttunen 1 PK yrittäjän näkökulma Suomen osinkoverotuksesta Vuosina 1969 1989 voimassa osinkovähennysjärjestelmä eri muodoissaan
MISSÄ ASUN? Katu? Kaupunginosa? Kunta? Kaupunki? Maakunta? Maa?
MISSÄ ASUN? Katu? Kaupunginosa? Kunta? Kaupunki? Maakunta? Maa? MAAKUNNAT YHTEISKUNTA ENNEN JA NYT Ennen ELÄMÄ SAMASSA PAIKASSA turvallisuus, varmuus identiteetti ja mahdollisuudet määrätty auktoriteettien
Ulkoasiainhallintolaki 25.2.2000/204
Finlex» Lainsäädäntö» Ajantasainen lainsäädäntö» 2000» 25.2.2000/204 Seurattu SDK 456/2010 saakka. Katso tekijänoikeudellinen huomautus käyttöehdoissa. Ulkoasiainhallintolaki 25.2.2000/204 Eduskunnan päätöksen
Pekka Lund 24.2.2015. Ikääntyneiden peliriippuvuus
Ikääntyneiden peliriippuvuus Ketä sinä ajattelet, kun alamme puhua ikäihmisten peliongelmista? Milloin pelaaminen on ongelmallista? Milloin pelaaminen on ongelmallista? Pelaamista ei tule ylipatologisoida:
Niin sanottu kestävyysvaje. Olli Savela, yliaktuaari 26.4.2014
Niin sanottu kestävyysvaje Olli Savela, yliaktuaari 26.4.214 1 Mikä kestävyysvaje on? Kestävyysvaje kertoo, paljonko julkista taloutta olisi tasapainotettava keskipitkällä aikavälillä, jotta velkaantuminen
Finnveran kv-kasvun ja vientikaupan rahoitus Kv-kasvun ja rahoituksen aamupäivä. Seija Pelkonen Turun aluekonttori 12.3.2014
Finnveran kv-kasvun ja vientikaupan rahoitus Kv-kasvun ja rahoituksen aamupäivä Seija Pelkonen Turun aluekonttori 12.3.2014 Agenda Finnvera Oyj ja avainluvut Finnveran rooli kv-kasvun rahoituksessa Vientikaupan
YRITYKSEN ARVONMÄÄRITYS
YRITYKSEN ARVONMÄÄRITYS ARVONMÄÄRITYSTILANTEITA 1. Luovutushinnan määrittäminen kauppa ulkopuolisen kanssa kauppa läheisten kanssa lahjan luonteiset kaupan lahjoitukset omien osakkeiden lunastus avioero-ositukset
UUTTA ITÄRINTAMALLA!
SILVENNOISEN MERIALUE 1 Kuva 1: Kari Silvennoinen tutkii merikarttaa. Kuva 2: On syytä tarkistaa tarkka sijainti! 2 UUTTA ITÄRINTAMALLA! Teksti: VEIKKO SAKSI 14 VARATUOMARI, OIKEUSTIETEEN LISENSIAATTI
Laki. valtakunnanoikeudesta [1 2 3 ]
Laki valtakunnanoikeudesta --------------------------------------------------------------------------- [1 2 3 ] Annettu Helsingissä 25 päivänä marraskuuta 1922/273. Eduskunnan päätöksen mukaisesti, joka
Brysselin ja Luganon yleissopimusten tarkistamista käsittelevä työryhmä. Brysselin ja Luganon yleissopimusten tarkistaminen
EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO Bryssel, 10. maaliskuuta 1999 (17.03) 6488/99 LIMITE JUSTCIV 37 ILMOITUS Lähettäjä: Vastaanottaja: Asia: Tanskan valtuuskunta Brysselin ja Luganon yleissopimusten tarkistamista
SUBSTANTIIVIT 1/6. juttu. joukkue. vaali. kaupunki. syy. alku. kokous. asukas. tapaus. kysymys. lapsi. kauppa. pankki. miljoona. keskiviikko.
SUBSTANTIIVIT 1/6 juttu joukkue vaali kaupunki syy alku kokous asukas tapaus kysymys lapsi kauppa pankki miljoona keskiviikko käsi loppu pelaaja voitto pääministeri päivä tutkimus äiti kirja SUBSTANTIIVIT
Päätös. Laki. hovioikeuslain muuttamisesta
EDUSKUNNAN VASTAUS 28/2013 vp Hallituksen esitys eduskunnalle laeiksi hovioikeuslain ja hallinto-oikeuslain 1 ja 2 :n sekä eräiden niihin liittyvien lakien muuttamisesta Asia Hallitus on vuoden 2012 valtiopäivillä
Hyvinvointivaltio = ihmisten hyvinvoinnista huolehditaan elämän joka tilanteessa. Suomalainen hyvinvointivaltiomalli on muiden Pohjoismaiden kanssa
Hyvinvointivaltio = ihmisten hyvinvoinnista huolehditaan elämän joka tilanteessa. Suomalainen hyvinvointivaltiomalli on muiden Pohjoismaiden kanssa yksi maailman laajimpia Kunnat ja valtio kantavat suurimman
YHTEISKUNNALLINEN YRITTÄJYYS MAASEUDULLA UUSIA TUULIA PALVELUTUOTANTOON?
YHTEISKUNNALLINEN YRITTÄJYYS MAASEUDULLA UUSIA TUULIA PALVELUTUOTANTOON? Kysely Etelä-Pohjanmaan kyläyhdistyksille Ruralia-instituutti 2018 1 OSA 4B: KYLÄYHDISTYS JA YRITTÄJYYS MIELIPIDEVÄITTÄMÄT Ruralia-instituutti
Elinkeinoelämän Keskusliitto EK Muistio 1(8) Työmarkkinat Antti Kondelin 23.1.2008
Elinkeinoelämän Keskusliitto EK Muistio 1(8) ULOSOTTOPIDÄTYS PALKKAHALLINNOSSA Palkan ulosmittausmenettelyä koskeva ulosottolain muutos (469/2006) tuli voimaan 1.1.2007. Yleinen ulosmittauksen määrä on
RAKENNUSAUTOMAATION KILPAILUTTAMINEN. Kristian Stenmark Hepacon Oy
RAKENNUSAUTOMAATION KILPAILUTTAMINEN Kristian Stenmark Hepacon Oy kristian.stenmark@hepacon.fi 050 5909571 TALOTEKNIIKAN KOKO ELINKAAREN ASIANTUNTIJAT www.hepacon.fi YRITYS Perustettu 1978 Toimialat LVIASK
Uudistettu kuulemismenettely ja verotarkastushavainnot TOP-10. Veroinfo taloushallinnon ammattilaisille
Uudistettu kuulemismenettely ja verotarkastushavainnot TOP-10 Veroinfo taloushallinnon ammattilaisille Sisältö 1. Uudistettu kuulemismenettely 2. Luopuminen alustavasta verotarkastuskertomuksesta 3. TOP-10
EK:n kilpailuselvitys
EK:n kilpailuselvitys 18.2.2016 Taustaa EK edellyttää yksityisen ja julkisen elinkeinotoiminnan tasavertaista asemaa Silloin kun julkisen sektorin on perusteltua kilpailla markkinoilla, sen on toimittava
Työ- ja elinkeinoministeriön neuvotteleva virkamies, VTT (Kansantaloustiede) Pekka Tiainen
Työ- ja elinkeinoministeriön neuvotteleva virkamies, VTT (Kansantaloustiede) Pekka Tiainen Tiainen, Pekka 3.4.2019 Oheisissa dioista on ulosottomiehen palkkauksesta asioita, joista on tietoa. Oikeusministeriön
NEUVOA-ANTAVA KYSELY 2010
NEUVOA-ANTAVA KYSELY 2010 PALTAMON YRITTÄJIEN JA YRITTÄJÄJÄRJESTÖN YHTEISTYÖ TYÖVOIMATALON KANSSA Kysely postitettu 27.10.2010 Kyselyn saanut n. 111 yritystä (n=111) Yhteistyössä Kainuun Yrittäjien kanssa
ULOSOTTOSHOW 28.11.2015. Kihlakunnanulosottomies Matti Aalto Kihlakunnanulosottomies Jesse Hohka Helsingin ulosottovirasto
ULOSOTTOSHOW 28.11.2015 Kihlakunnanulosottomies Matti Aalto Kihlakunnanulosottomies Jesse Hohka Helsingin ulosottovirasto Esityksen sisältö - Ulosoton tehtävät ja periaatteet - Tilastoja - Ulosoton organisaatio
Aasian taloudellinen nousu
Aasian taloudellinen nousu Iikka Korhonen Suomen Pankki 27.4.2011 Maailmantalouden painopiste siirtyy itään Japanin ja myöhemmin Etelä-Korean taloudellinen nousu antoi ensisysäyksen modernin Aasian taloudelliselle
HOVIOIKEUS- MENETTELY. Antti Jokela
HOVIOIKEUS- MENETTELY Antti Jokela TALENTUM Helsinki 2010 2., uudistettu painos 2010 Antti Jokela ja Talentum Media Oy Kustantaja: Talentum Media Oy Kansi: Outi Pallari Taitto: NotePad ISBN 978-952-14-1408-4
YH1 kurssin kertaus. Vallan kolmijakoteoria ja sen toteuttajat Suomessa. Kansalaisen oikeudet ja velvollisuudet. Tasavallan presidentin valinta
YH1 kurssin kertaus Vallan kolmijakoteoria ja sen toteuttajat Suomessa Kansalaisen oikeudet ja velvollisuudet Tasavallan presidentin valinta Tasavallan presidentin tehtävät ja toimenkuva Tasa-arvoinen
Valtiovarainministeriön vero-osastolle
Valtiovarainministeriön vero-osastolle Kiitän mahdollisuudesta saada lausua luonnoksesta hallituksen esitykseksi elinkeinotulon verottamisesta annetun lain muuttamisesta 17.7.2015. Koska lausunnon alaa
VEROVALITUSLUPA-ASIOIDEN KÄSITTELYN LAINVASTAINEN VIIVÄSTYMINEN KOR- KEIMMASSA HALLINTO-OIKEUDESSA
20.6.2011 Dnro 704/4/10 Ratkaisija: Apulaisoikeusasiamies Maija Sakslin Esittelijä: Oikeusasiamiehensihteeri Ulla-Maija Lindström VEROVALITUSLUPA-ASIOIDEN KÄSITTELYN LAINVASTAINEN VIIVÄSTYMINEN KOR- KEIMMASSA
POSIVIRE OY:N OSAKASSOPIMUS
Luonnos 26.10.2011, muutokset 0 POSIVIRE OY:N OSAKASSOPIMUS Luonnos 26.10.2011, muutokset 1 SISÄLLYSLUETTELO 1. Sopijapuolet 2. Sopimuksen taustaa 3. Sopimuksen tarkoitus 4. Yhtiön osakepääoma, osakkeiden
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 22/ (6) Kiinteistölautakunta Tila/
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 22/2012 1 (6) 602 Oikaisuvaatimukset osoitteessa Hämeentie 125 A sijaitsevan rakennuksen (Bokvillan) myyntiä koskevasta kiinteistölautakunnan päätöksestä HEL 2012-011159 T
Laki. eurooppalaisesta tilivarojen turvaamismääräysmenettelystä. Soveltamisala
Laki eurooppalaisesta tilivarojen turvaamismääräysmenettelystä Eduskunnan päätöksen mukaisesti säädetään: 1 Soveltamisala Tässä laissa annetaan eurooppalaisen tilivarojen turvaamismääräysmenettelyn käyttöön
1. Puheeni valtuustossa 20.10.2014 koskien Hallintosääntöuudistusta ja tulevaa Rovaniemen kaupungin organisaationmuutosta ja hallinnon uudistamista.
1. Puheeni valtuustossa 20.10.2014 koskien Hallintosääntöuudistusta ja tulevaa Rovaniemen kaupungin organisaationmuutosta ja hallinnon uudistamista. Käsittelemme tänään Rovaniemen hallintosääntöä ja kaupungin
Osuuskunnan sulautuminen ja. Vesihuoltolaitosten yhdistyminen VT Anne Kontkanen Pellervo-Seura ry
Osuuskunnan sulautuminen ja osuuskunnan purkaminen Vesihuoltolaitosten yhdistyminen VT Anne Kontkanen Pellervo-Seura ry Osuuskunnan sulautuminen Osuuskunta voi sulautua toiseen osuuskuntaan siten, että
FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI B8-0230/1. Tarkistus. Sophia in t Veld ALDE-ryhmän puolesta
27.3.2019 B8-0230/1 1 Johdanto-osan 19 viite ottaa huomioon kuulemiset ja näkemystenvaihdot työryhmässä (oikeusvaltioperiaatteen seurantaryhmä), jonka yleisenä tehtävänä on tarkkailla oikeusvaltioperiaatteen
Ulosoton velalliskartoitus
Ulosoton velalliskartoitus HTSY Verohallinto 25.9.2012 Verohallinto 2 (5) ULOSOTON VELALLISKARTOITUS Ulosoton velallisista on laadittu ilmiöselvitys. Ulosottovelallisia on tarkastelu ja luokiteltu Verohallinnosta
Instituutiot, rakenteet ja korruptio Venäjällä
13.10.2017 1 Instituutiot, rakenteet ja korruptio Ilmari Larjavaara, VTT, Itä-Suomen Yliopisto 13.10.2017 2 Siellä on vain ihmisiä Yhteiskuntajärjestykset romahtaneet Yksilö muun edellä Henkilövaltio,
Kuopion kaupunki Pöytäkirja 2/ (1) Kaupunginhallitus Asianro 4217/ /2016
Kuopion kaupunki Pöytäkirja 2/2017 1 (1) 25 Asianro 4217/10.03.01.02/2016 Kuopion kaupungin kävelykeskustan keskitetyn puhtaanapidon jatkaminen / Kuopion Yrittäjät ry:n valitus / kaupunginhallituksen lausunto
VAIKUTTAVA YMPÄRISTÖTUTKIMUS
VAIKUTTAVA YMPÄRISTÖTUTKIMUS Outi Silfverberg Ympäristötiedon foorumi Julkinen ja vaikuttava tiede YHYS Politiikkadialogi 2018 6.6.2018 MITÄ ON VAIKUTTAVA TIEDE? 1. Innovaatiotiede Tiedettä markkinoille
Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen tilintarkastuskertomus
111/53/2012 Työ- ja elinkeinoministeriö Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus 13.5.2013 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen tilintarkastuskertomus vuodelta 2012 Valtiontalouden
Julkisen hallinnon ICT-toiminto Aleksi Kopponen
Hallitusohjelman toimeenpano Kärkihanke: Digitalisoidaan julkiset palvelut Toimenpide 1: Luodaan kaikkia julkisia palveluita koskevat digitalisoinnin periaatteet 23.10.2015 Aleksi Kopponen Julkisen hallinnon
EDUSKUNNAN OIKEUSASIAMIES
1.6.2011 Helsinki EDUSKUNNAN OIKEUSASIAMIES Mitä oikeusasiamies tekee? Oikeusasiamies valvoo, että viranomaiset ja virkamiehet tehtävissään noudattavat lakia ja täyttävät velvollisuutensa. Viranomaisten
SÄÄDÖSKOKOELMA. 2009 Julkaistu Helsingissä 8 päivänä kesäkuuta 2009 N:o 391 396. Laki. N:o 391
SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA 2009 Julkaistu Helsingissä 8 päivänä kesäkuuta 2009 N:o 391 396 SISÄLLYS N:o Sivu 391 Laki rekisteröidystä parisuhteesta annetun lain 9 :n muuttamisesta... 3429 392 Valtioneuvoston
EK on valmis talkoisiin
EK on valmis talkoisiin Ajankohtaisseminaari harmaan talouden torjunnasta 10.1.2011 Toimitusjohtaja Mikko Pukkinen Elinkeinoelämän keskusliitto Harmaa talous Harmaan talouden ongelmiin suhtauduttava vakavasti
KANTELU JA SELOSTUS ASIAN VAIHEISTA
ANONYMISOITU PÄÄTÖS 10.06.2016 Dnro OKV/572/1/2015 1/5 KANTELU JA SELOSTUS ASIAN VAIHEISTA Kirjoituksessaan 10.4.2015 oikeuskanslerille kantelija arvostelee peruspalvelukuntayhtymän (jatkossa kuntayhtymä)
Verotuksen perusteet Verotusmenettelyn perusteet. Apulaisprofessori Tomi Viitala
Verotuksen perusteet Verotusmenettelyn perusteet Apulaisprofessori Tomi Viitala Keskeisiä käsitteitä VML = Verotusmenettelylaki Huom! VML:ään tullut ja tulossa merkittäviä muutoksia v. 2017-2019 Verovuosi
Parkkisakko vai sopimus vai?
Minä ja tiede Parkkisakko vai sopimus vai? Vesa Annola Professori 2016 2 2016 3 2016 4 Korkein oikeus 2010:23 (16.3.2010) 9. Kiinteistön omistajalla ja haltijalla on oikeus määrätä omistamansa tai hallitsemansa
Luonnos hallituksen esitykseksi eduskunnalle laiksi julkisen hallinnon tiedonhallinnasta sekä eräiksi siihen liittyviksi laeiksi
Korkein oikeus Lausunto 26.09.2018 OH2018/203 Asia: VM183:00/2017 ja VM/1631/03.01.00/2018 Luonnos hallituksen esitykseksi eduskunnalle laiksi julkisen hallinnon tiedonhallinnasta sekä eräiksi siihen liittyviksi
Lupahakemuksen ja Turun hovioikeuden päätös Nro 3190, Dnro U/09/1250 valituksen kohde 22.12.2009
1 Tapio Yli-Kovero Valituslupahakemus ja valitus Torikatu 27 13130 Hämeenlinna 050-61331 10.02.2010 KORKEIMMALLE OIKEUDELLE Lupahakemuksen ja Turun hovioikeuden päätös Nro 3190, Dnro U/09/1250 valituksen
Osakehuoneistorekisteri
Osakehuoneistorekisteri Saannon, panttauksen ja rajoituksen kirjaaminen Pankkien Infotilaisuus 27.8.2018 Seija Paavilainen Esitys sisältää tämän hetken käsityksen käyttöön tulevista toimintamalleista.
Verohallinnon tosiasioiden vastaiset väitteet ja väitteiden muuttuminen sekä syyllistämistoimenpiteet kronologisesti esitettyinä
1 Verohallinnon tosiasioiden vastaiset väitteet ja väitteiden muuttuminen sekä syyllistämistoimenpiteet kronologisesti esitettyinä Ensimmäiseksi (1.) piti keksiä VIRKE-viranomaistyöryhmän yrittäjän velan
Tampereen kaupungin eettiset toimintaperiaatteet. Tampereen kaupunki
Tampereen kaupungin eettiset toimintaperiaatteet 1 Taustaa Kaupungin toimintamallin arvioinnin ja henkilöstön kanssa käsiteltyjen Kunta10 - työhyvinvointikyselyn tulosten pohjalta kaupungissa on havaittu
ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ PERUSTELUT
HE 89/1995 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi sähkölain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi sähkölain markkinavalvontaa koskevia säännöksiä. Esityksen
Viranomaisyhteistyön kehittämisprojekti VIRKE. Toimintasuunnitelma 2010
Viranomaisyhteistyön kehittämisprojekti Hanke VM0151:00/07/02/2000 Viranomaisyhteistyön kehittämisprojekti VIRKE Toimintasuunnitelma 2010 2 1. VIRKE-LAIN VALMISTELU JA TULEVAN VIRKEN TOIMINNAN SUUNNITTELU...
HYVINVOINTIVALTION RAHOITUS
HYVINVOINTIVALTION RAHOITUS Riittävätkö rahat, kuka maksaa? Sixten Korkman Jukka Lassila Niku Määttänen Tarmo Valkonen Julkaisija: Elinkeinoelämän Tutkimuslaitos ETLA Kustantaja: Taloustieto Oy Kannen valokuva:
EUROOPAN PARLAMENTTI
EUROOPAN PARLAMENTTI 2004 2009 Maatalouden ja maaseudun kehittämisen valiokunta 2007/0094(COD) 18.3.2008 LAUSUNTOLUONNOS maatalouden ja maaseudun kehittämisen valiokunnalta kansalaisvapauksien sekä oikeus-
Ulkomaille muuttavan eläkkeensaajan verotus. 27.8.2014 Carola Bäckström veroasiantuntija Verohallinto
Ulkomaille muuttavan eläkkeensaajan verotus 27.8.2014 Carola Bäckström veroasiantuntija Verohallinto Ulkomaille muuttava eläkkeensaaja 1. Ulkomaille muutosta huolimatta Suomesta saatu eläke verotetaan
EDUSKUNNAN OIKEUSASIAMIES VOIKO OIKEUSASIAMIES AUTTAA?
EDUSKUNNAN OIKEUSASIAMIES VOIKO OIKEUSASIAMIES AUTTAA? EDUSKUNNAN OIKEUSASIAMIES MITÄ OIKEUSASIAMIES TEKEE? Oikeusasiamies valvoo, että viranomaiset ja virkamiehet tehtävissään noudattavat lakia ja täyttävät
Stagflaatio venäläinen kirosana. Sanna Kurronen Maaliskuu 2014
Stagflaatio venäläinen kirosana Sanna Kurronen Maaliskuu 2014 Putin ei välitä talouden alamäestä Ukrainan kriisi ajaa Venäjän talouden ahtaalle, mutta se ei Putinin menoa hidasta Venäjän talous on painumassa
2. TUETTAVA TOIMENPIDE 2.1 Nimi 2.2 Diaarinumero 2.3 Numero
Työ- ja elinkeinokeskus 1(6) MAKSUHAKEMUS YRITYKSEN INVESTOINTITUKI Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelma 2007-2013 ROOPAN YHTEISÖ Euroopan maaseudun kehittämisen maatalousrahasto: Eurooppa investoi
Suomen sota päättyy. Vaaran vuodet
Suomen sota päättyy Vaaran vuodet Vaaran vuodet nimitystä on käytetty Suomessa toisen maailmansodan jälkeisestä epävarmasta ajanjaksosta, jolloin Suomen pelättiin muuttuvan kommunistiseksi valtioksi joko
Reinboth ja Vuortama antoivat 20.5.1996 Oikeustoimittajat ry:n puolesta vastineen lausunnon ja selvitysten johdosta.
5.9.1996 487/4/96 Oikeustoimittajat ry Journalistiliitto Hietalahdenkatu 2 B 22 00180 HELSINKI P Ä Ä T Ö S 1 KIRJOITUSOikeustoimittajat ry:n puheenjohtaja Susanna Reinboth ja sihteeri Timo Vuortama arvostelevat
Palkanoikaisuvaatimus, Aro Jenni
Kunnanhallitus 102 08.04.2013 Kunnanhallitus 73 03.03.2014 Palkanoikaisuvaatimus, Jenni Aro 116/01.02.01/2013 Kunnanhallitus 08.04.2013 102 Palkanoikaisuvaatimus, Aro Jenni Erityisluokanopettaja Jenni
HE 26/2019 vp. Esitys liittyy valtion vuoden 2020 talousarvioesitykseen ja on tarkoitettu käsiteltäväksi sen yhteydessä.
Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi öljyjätemaksusta annetun lain kumoamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan kumottavaksi öljyjätemaksusta annettu laki. Esitys liittyy valtion
Espoon kaupunki Pöytäkirja 66. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1
Kaupunginhallitus 06.03.2017 Sivu 1 / 1 949/2017 01.02.01 66 Oikaisuvaatimus aiheettomasti maksetun palkan takaisinperinnästä Valmistelijat / lisätiedot: Sanni Kotilainen, puh. 046 877 2870 etunimi.sukunimi@espoo.fi
HE 233/2014 vp. HALLITUKSEN ESITYS EDUSKUNNALLE VUODEN 2014 KOLMANNEN LISÄTALOUSARVIOESITYKSEN (HE 207/2014 vp) TÄYDENTÄMISESTÄ
HE 233/2014 vp HALLITUKSEN ESITYS EDUSKUNNALLE VUODEN 2014 KOLMANNEN LISÄTALOUSARVIOESITYKSEN (HE 207/2014 vp) TÄYDENTÄMISESTÄ Viitaten yleisperusteluihin ja yksityiskohtaisten perustelujen selvitysosiin
29. Pos. 3. Sisä-Suomen lääninverovirasto asianvalvoja Erja Ristola valittaa päätöksestä Turun Hovioikeuteen
29. Pos. 3. Sisä-Suomen lääninverovirasto asianvalvoja Erja Ristola valittaa päätöksestä Turun Hovioikeuteen Sisä-Suomen veroviraston asianvalvoja Erja Ristola valitti päätöksestä. Hän vaati syyttäjältä
Yritysten kehittämispalvelut Haaga-Helia Arto Salmela, Uudenmaan ELY-keskus
Yritysten kehittämispalvelut www.yritystenkehittamispalvelut.fi Haaga-Helia 28.3.2017 Arto Salmela, Uudenmaan ELY-keskus 1 Kenelle tuki on tarkoitettu Toimiville ja kehittämishaluisille PK yrityksille
Hartolan kunta. Ympäristönsuojeluviranomaisen. taksa. Voimaantulo:
Hartolan kunta Ympäristönsuojeluviranomaisen taksa Voimaantulo: Ympäristölautakunta 9.10.2014 54 Kunnanhallitus 3.11.2014 243 Kunnanvaltuusto 12.11.2014 43 Voimaantulo 1.1.2015 Hartolan kunta Ympäristönsuojeluviranomaisen
Säästämmekö itsemme hengiltä?
Säästämmekö itsemme hengiltä? Jaakko Kiander TSL 29.2.2012 Säästämmekö itsemme hengiltä? Julkinen velka meillä ja muualla Syyt julkisen talouden velkaantumiseen Miten talouspolitiikka reagoi velkaan? Säästötoimien
Seksuaalinen häirintä työelämässä
TUTKIMUSRAPORTTI Seksuaalinen häirintä työelämässä Helmikuu 2018 Tutkimuksen toteutus Tämän tutkimuksen on tehnyt EK:n toimeksiannosta Taloustutkimus Oy. Kysely kohdistettiin työikäiseen väestöön (18 64-vuotiaat),
Kokemuksia viranomaisyhteistyöstä konkurssipesien ja yrityssaneerausmenettelyjen
Kokemuksia viranomaisyhteistyöstä konkurssipesien ja yrityssaneerausmenettelyjen yhteydessä Pekka Jaatinen Insolvenssioikeudellinen yhdistys Insolvenssiristeily Tallinnaan 25.-26.8.2015 1 Listayhtiön konkurssi
Immateriaalioikeuksien. hyödyntäminen sopimuksin. Aineettomien oikeuksien. hyödyntäminen sopimuksin. Sopimusoikeus. Sopimusvapauden periaate
Immateriaalioikeuksien hyödyntäminen sopimuksin Aineettomien oikeuksien hyödyntäminen sopimuksin 26.2.2004 Teemu Soininen Sopimuksen syntyminen Sopimuksen sitovuus IT-alan sopimukset, erityisesti lisenssisopimukset
SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMAN SOPIMUSSARJA ULKOVALTAIN KANSSA TEHDYT SOPIMUKSET
SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMAN SOPIMUSSARJA ULKOVALTAIN KANSSA TEHDYT SOPIMUKSET 2002 Julkaistu Helsingissä 17 päivänä heinäkuuta 2002 N:o 70 72 SISÄLLYS N:o Sivu 70 Laki Pohjoismaiden välillä elatusavun perimisestä
Y-tunnus 0196833-9 Kotipaikka Helsinki Osoite Tammasaarenlaituri 3, 00180 Helsinki
Epävirallinen käännös SULAUTUMISSUUNNITELMA 1. SULAUTUMISEEN OSALLISTUVAT YHTIÖT 2. SULAUTUMINEN Veritas keskinäinen vahinkovakuutusyhtiö (jäljempänä Veritas Vahinkovakuutus ) Y-tunnus 0196833-9 Kotipaikka
Sisäinen turvallisuus Oiva Kaltiokumpu, Kansallisena Veteraanipäivänä
SUOMEN SISÄINEN TURVALLISUUS UHATTUNA! TARUA VAI TOTTA? Sisäisen turvallisuuden merkitys eduskunnan lainsäädäntö- ja budjettityössä Sisäinen turvallisuus nostaa enemmän kysymyksiä, kuin on anta vastauksia
Esityksessä ehdotetaan, että yhtiöveron hyvityksestä annettuun lakiin tehdään muutokset, jotka johtuvat siitä, että yhteisöjen tuloveroprosentti
1991 vp - HE 64 Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi yhtiöveron hyvityksestä annetun lain sekä elinkeinotulon verottamisesta annetun lain muuttamisesta annetun lain voimaantulosäännöksen muuttamisesta
Miten estää nuuskan laiton kauppa?
Miten estää nuuskan laiton kauppa? Seuraamukset nuuskan laittomasta maahantuonnista ja myynnistä Seppo Raitolahti Tulliylitarkastaja Valmisteverotus Ulkomaankauppa- ja verotusosasto 1 Veroseuraamukset