Todellinen yksilön ja valtiovallan suhde 100- vuotisessa Suomessa

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Todellinen yksilön ja valtiovallan suhde 100- vuotisessa Suomessa"

Transkriptio

1 Todellinen yksilön ja valtiovallan suhde 100- vuotisessa Suomessa Vapaat Suomen kansalaiset ovat luovuttaneet valtiolle oikeuksia ja valtio on vastineeksi luvannut taata kansalaisille tiettyjä perusoikeuksia. "Avoimet ovet" -tilaisuus Helsingin keskuskirjastossa klo 16:00-18:00

2 Vähimmäisoikeudet vahvistettiin 1989 Euroopan ihmisoikeussopimuksessa Suomi ratifioi Euroopan ihmisoikeussopimuksen 1991 jo ennen, kun Suomesta tuli Euroopan yhteisön jäsenvaltio. Perustuslain 21 : Jokaisella on oikeus saada asiansa käsitellyksi asianmukaisesti ja ilman aiheetonta viivytystä lain mukaan toimivaltaisessa tuomioistuimessa tai muussa viranomaisessa sekä oikeus saada oikeuksiaan ja velvollisuuksiaan koskeva päätös tuomioistuimen tai muun riippumattoman lainkäyttöelimen käsiteltäväksi. Käsittelyn julkisuus sekä oikeus tulla kuulluksi, saada perusteltu päätös ja hakea muutosta samoin kuin muut oikeudenmukaisen oikeudenkäynnin ja hyvän hallinnon takeet turvataan lailla. "Avoimet ovet" -tilaisuus Helsingin keskuskirjastossa klo 16:00-18:00

3 Perustuslain 22 Perusoikeuksien turvaaminen Julkisen vallan on turvattava perusoikeuksien ja ihmisoikeuksien toteutuminen. "Avoimet ovet" -tilaisuus Helsingin keskuskirjastossa klo 16:00-18:00

4 Perustuslaki määrää tuomioistuinten toimivallan Perustuslain mukaan yleisia tuomioistuimia ovat korkein oikeus, hovioikeudet ja ka ra jaöikeudet, ja yleisiä hallintotuomioistuimia ovat korkein hallinto-oikeus ja alueelliset hallinto-oikeudet. Ylinta tuomiovaltaa riita- ja rikosasioissa käÿttää korkein oikeus seka hallintolainkaÿttoäsioissa korkein hallinto-oikeus. Miksi Jouko Raidan tapauksessa ei noudatettu perustuslain määräämää tuomioistuinten toimivaltajakoa? "Avoimet ovet" -tilaisuus Helsingin keskuskirjastossa klo 16:00-18:00

5 Oikaisulautakunta kumosi jo UVV:n jälkiverotuspäätöksen Oikaisulautakunta, hallinto-oikeus ja Korkein hallinto-oikeus, jotka päättävät veroasioista, kumosivat johdonmukaisesti ja lainvoimaisesti , ja Uudenmaan veroviraston Jouko Raidan henkilökohtaisen 1996 jälkiverotuspäätöksen. Oy East Export Ltd:n ja 1997 verovuosien ja jälkiverotuspäätösten olisi pitänyt kumoutua ns. seurannaissäädöksen perusteella. Miksi seurannaissäädöstä ei huomioitu HHAO:n päätöksessä? "Avoimet ovet" -tilaisuus Helsingin keskuskirjastossa klo 16:00-18:00

6 Res Judicata - Oikeusvoimavaikutus Lainvoimaisella ratkaisulla on oikeusvoimavaikutus. Oikeusvoima (res judicata) merkitsee, ettei lainvoimaisella tuomiolla ratkaistua asiaa voida enää saattaa uudelleen tuomioistuimen tutkittavaksi. Hallinto-oikeudellisessa tarkastelussa oikeusvoima tarkoittaa hallintopäätöksen pysyvyytta ja sitovuutta. Oikeusvoima eroaa lainvoimasta. Oikeusvoiman ja lainvoiman va lista suhdetta on kirjallisuudessa kuvattu sanomalla, etta oikeusvoima estää kysymyksessa olevaa asiaa koskevan uuden oikeudenkaÿnnin aloittamisen, lainvoima puolestaan estää muutoksenhaun. Oikeusvoimaopin taustalla on idea, jonka mukaan oikeusriidat tulisi ka sitellä aina vain yhteen kertaan. Oikeusvoimainen ratkaisu on pysyvä. Oikeusvoimaopilla on tarkoitus hallita viranomaisratkaisujen pysyvyytta. Miksi Jouko Raidan tapauksessa ei noudatettu Res Judicata säädöksiä? "Avoimet ovet" -tilaisuus Helsingin keskuskirjastossa klo 16:00-18:00

7 Vero-, talous- ja rikosoikeusasiantuntijat ovat vahvistaneet prosessivirheet Edward Andersson, emeritusprofessori, vero- ja hallinto-oikeuden asiantuntija Janne Juusela, OTT, Helsingin yliopiston vero-oikeuden dosentti Asko Lehtonen, oikeustieteen professori rikosoikeuden dosentti oikeustieteen tohtori, varatuomari Zacharias Sundström, hallinto- ja oikeustieteiden tohtori Matti Tolvanen, OTT, Itä-Suomen hallinto-oikeuden professori Liisa Mariapori, KTM, vero-oikeuden asiantuntija Tarmo Haapasaari, Clausen-yhtiöitten KHT-tilintarkastaja, ekonomi, KLT Jyrki Seipäjärvi, oik.kand., entinen Clausen-yhtiöitten verotarkastaja, Keskokonsernin välillisen ja välittömän verotuksen asiantuntija "Avoimet ovet" -tilaisuus Helsingin keskuskirjastossa klo 16:00-18:00

8 Emeritusprofessori Edward Andersson "Avoimet ovet" -tilaisuus Helsingin keskuskirjastossa klo 16:00-18:00

9 OTT, vero-oikeuden dosentti Janne Juusela: Rikosprosessissa tuomiovirhe! "Avoimet ovet" -tilaisuus Helsingin keskuskirjastossa klo 16:00-18:00

10 Asko Lehtonen, oikeustieteen professori rikosoikeuden dosentti oikeustieteen tohtori, varatuomari Tuomiovalta kuuluu veroasioiden osalta hallintotuomioistuimille, jotka päättävät siitä, voidaanko asiassa soveltaa verotusmenettelylain kompetenssinormeja, kuten veron kiertämistä koskevaa VML 28 säännöstä tai peiteltyä osinkoa koskevaa VML 29 säännöstä. Nämä kompetenssinormit antavat veroviranomaiselle tavanomaista suuremman toimivallan puuttua siviilioikeudellisesti päteviin oikeustoimiin. Tätä toimivaltaa ei ole annettu yleisille tuomioistuimille, joten niiden soveltaminen ei tule siten kysymykseen verorikosoikeudenkäynnissä vastoin hallintoprosessissa omaksuttua kantaa. Tästä näkökulmasta rikosoikeudenkäynnissä ei voida perustaa syyksilukemista peitellyn osingon verotusta koskevaan VML 29 säännökseen, vaan sen soveltamisen tulisi sitoutua hallintotuomioistuimen omaksumaan lopputulokseen, jos kysymys on siitä, että hallintotuomioistuin on katsonut, VML 29 säännös ei ole sovellettavissa. "Avoimet ovet" -tilaisuus Helsingin keskuskirjastossa klo 16:00-18:00

11 Z. Sundström: Oikeudenmukainen tuomio - Tuomarin harkinta rikosasiassa "Avoimet ovet" -tilaisuus Helsingin keskuskirjastossa klo 16:00-18:00

12 Liisa Mariapori: Yrittäjien oikeusturva ja harkitavallan ulottuvuus verotarkastuskertomuksissa "Avoimet ovet" -tilaisuus Helsingin keskuskirjastossa klo 16:00-18:00

13 Clausen-yhtiöitten KHT-tilintarkastaja Tarmo Haapasaaren Audit trail-lausunto "Avoimet ovet" -tilaisuus Helsingin keskuskirjastossa klo 16:00-18:00

14 Clausen-verotarkastaja, oik.kand. Jyrki Seipäjärvi, nyk. Keskon veroasiantuntija "Avoimet ovet" -tilaisuus Helsingin keskuskirjastossa klo 16:00-18:00

15 KHO purki Oy East Export Ltd:n ja veropäätökset Helsingin käräjäoikeus teki langettavan 3 vuoden 4 kuukauden vankeustuomion Verohallinnon, Helsingin hallinto-oikeuden ja Helsingin ulosottoviraston toimesta manipuloidun aineiston perusteella Syyttäjä Kari Penttinen sai syyttäjänä revanssin Jouko Raitaa kohtaan ensimmäisen (1.) kerran Penttinen toimi kaupunginviskaalina riitaisan taloyhtiön asiamiehenä Helsingin käräjäoikeudessa rikosasiassa, kun rikossyytteet kumottiin perusteettomina. Suomessa ei ole todellista syyttäjän menettelyvalvontajärjestelmää, mikä on suuri ongelma. Syyttäjä Kari Penttinen on ainoa ihminen, joka on syyttänyt Jouko Raitaa oikeudessa. Menettely ei liene PL ja EIS -säädösten mukaista, kun sama syyttäjä saa revanssina syytemahdollisuuden, kuten tapahtui? KHO purki HKÄO-näytön perusteella Yhtiön jälkiverotuspäätökset. "Avoimet ovet" -tilaisuus Helsingin keskuskirjastossa klo 16:00-18:00

16 KHO perusteli purkupäätöstään esteellisellä verotarkastusprosessilla Korkein hallinto-hallinto-oikeus havaitsi, että verotarkastusprosessi ei kestä päivänvaloa, mikä selvisi käräjäoikeuden tuomion jälkeen. Korkein hallinto-oikeus arvioi mm. emeritusprofessori Edward Anderssonin perusteella, että HHAO päätöksessä tapahtui erittäin vakavia menettelyvirheitä. Veroprosessi jatkuu Helsingin hallinto-oikeudessa. "Avoimet ovet" -tilaisuus Helsingin keskuskirjastossa klo 16:00-18:00

17 OTT, rikos- ja prosessioikeuden professori Matti Tolvanen (syytekohta 1) On aivan päivänselvää, että velallisen epärehellisyys on tunnusmerkistön riidattoman sananmuodon perusteella rikos, joka täyttyy teolla mutta ei laiminlyönnillä. Tähän kysymykseen ei ole aihetta ottaa enempää kantaa, koska vastaus kysymykseen on aivan riidaton eikä kukaan asiaa tunteva juristi voi päätyä toiselle kannalle. Nyt puheena olevan kaltaisessa tilanteessa (velkajärjestelyhakemuksessa väitetään jätetyn ilmoittamatta velallisen varallisuusasemaan vaikuttavia varallisuusjärjestelyjä) teko on ollut osiaan vaarantamaan velkojien etuja (velallisen petos) tai oleellisesti pahentamaan maksukyvyttömyyttä (velallisen epärehellisyys) tapahtuu sillä hetkellä, kun velallinen on jättänyt käräjäoikeudelle velkajärjestelyhakemuksen, jota syyttäjä väittää vääräksi. Velallinen on siinä vaiheessa tehnyt kaiken sen, mikä on säädetty rikosvastuun edellytykseksi kyseisissä rikostunnusmerkistöissä. Miksi käräjä- ja hovioikeus tuomitsivat virheellisesti velkajärjestelyrikoksen laiminlyöntirikokseksi, kun se todellisuudessa oli viimeistään vanhentunut tekorikos, jossa syyte annettiin Jouko Raidalle tiedoksi? "Avoimet ovet" -tilaisuus Helsingin keskuskirjastossa klo 16:00-18:00

18 Syytekohta 10 Allekirjoittamaton uo-ptk:n ensimmäinen sivu "Avoimet ovet" -tilaisuus Helsingin keskuskirjastossa klo 16:00-18:00

19 Helsingin ulosottoviraston johtava kihlakunnanvouti Visa Kallio "Avoimet ovet" -tilaisuus Helsingin keskuskirjastossa klo 16:00-18:00

20 Helsingin käräjäoikeuden tulkkaussotku hovioikeuden tulkin reklamointi pj:lle "Avoimet ovet" -tilaisuus Helsingin keskuskirjastossa klo 16:00-18:00

21 DI, auktorisoitu kielenkääntäjä Pavel Kuntu lausunto-ote "Avoimet ovet" -tilaisuus Helsingin keskuskirjastossa klo 16:00-18:00

22 Tekniikan tohtori, Suomen ympäristökeskus, dosentti Jouko Saarelan tulkkausarviointi "Avoimet ovet" -tilaisuus Helsingin keskuskirjastossa klo 16:00-18:00

23 Tutkinnanjohtaja salasi syyttömyystodisteet alarivin hyllymetriin, jotka löytyivät "Avoimet ovet" -tilaisuus Helsingin keskuskirjastossa klo 16:00-18:00

24 Suomen Rahahuolto Oy:n turha verokonkurssi aiheutti miljoonien vahingot "Avoimet ovet" -tilaisuus Helsingin keskuskirjastossa klo 16:00-18:00

25 Clausen-yhtiöitten KHT-tilintarkastaja tutki konkurssipesän aineiston 3/2017 "Avoimet ovet" -tilaisuus Helsingin keskuskirjastossa klo 16:00-18:00

26 Rikosprosessissa on lukuisia tuomion purkuperusteisia menettelyvirheitä Suomen oikeuslaitos ei kunnioita yksityisen henkilön vähimmäisoikeuksia, jotka vahvistettiin 1989 Euroopan ihmisoikeussopimuksessa, joka ratifioitiin vuonna oikeusjärjestelmä ei noudata PL säädöksiä. Hyväveli -järjestelmä ja Korppi ei korpin silmää noki periaate ohjaavat oikeuslaitoksen toimintaa silloin, kun on kyse vakavista viranomaisvirheistä. Verohallinto ja Ulosottoviraston erikoisperintä aiheuttivat Clausen yhtiöiden tuhoutumisen, valtavat taloudelliset vahingot ja jo 15 vuoden prosessin. Yrittäjällä ei ole minkäänlaista oikeusturvaa Suomessa, kun vero- ja ulosottoviranomaiset eivät noudata voimassaolevaa lainsäädäntöä. Suurin osa verotarkastuskertomuksista tehdään edelleen tosiasioiden vastaisiksi, kun veroviranomaisia ei rangaista tietoisista menettelyvirheistä. "Avoimet ovet" -tilaisuus Helsingin keskuskirjastossa klo 16:00-18:00

Mitä tehdä, kun viranomaiset ja oikeuslaitos eivät noudata Perustuslain ja EIS:n säädöksiä?

Mitä tehdä, kun viranomaiset ja oikeuslaitos eivät noudata Perustuslain ja EIS:n säädöksiä? Mitä tehdä, kun viranomaiset ja oikeuslaitos eivät noudata Perustuslain ja EIS:n säädöksiä? Rikosprosessissa on lukuisia tuomion purkuperusteisia menettelyvirheitä Suomen oikeuslaitos ei kunnioita yksityisen

Lisätiedot

VEROVELVOLLISTEN OIKEUSTURVASSA ON PALJON PARANNETTAVAA LIIKE NYT EDUSKUNNAN PIKKUPARLAMENTTI

VEROVELVOLLISTEN OIKEUSTURVASSA ON PALJON PARANNETTAVAA LIIKE NYT EDUSKUNNAN PIKKUPARLAMENTTI VEROVELVOLLISTEN OIKEUSTURVASSA ON PALJON PARANNETTAVAA LIIKE NYT EDUSKUNNAN PIKKUPARLAMENTTI #12399925v2 oikeustieteen tohtori, asianajaja 1 VEROHALLINTO LIPSUU LAKISIDONNAISUUDEN PERIAATTEESTA Perustuslain

Lisätiedot

Korkein hallinto-oikeus

Korkein hallinto-oikeus Korkein hallinto-oikeus Korkeimman hallinto-oikeuden toimiala on erittäin laaja. Korkeimman hallinto-oikeuden ja yleisesti hallintotuomioistuinten yhteiskunnallinen tehtävä ulottuu kaikille yhteiskuntaelämän

Lisätiedot

Verohallinnon tosiasioiden vastaiset väitteet ja väitteiden muuttuminen sekä syyllistämistoimenpiteet kronologisesti esitettyinä

Verohallinnon tosiasioiden vastaiset väitteet ja väitteiden muuttuminen sekä syyllistämistoimenpiteet kronologisesti esitettyinä 1 Verohallinnon tosiasioiden vastaiset väitteet ja väitteiden muuttuminen sekä syyllistämistoimenpiteet kronologisesti esitettyinä Ensimmäiseksi (1.) piti keksiä VIRKE-viranomaistyöryhmän yrittäjän velan

Lisätiedot

Tiemaksut ja maksajan oikeusturva. Mirva Lohiniva-Kerkelä Dosentti, yliopistonlehtori Lapin Yliopisto

Tiemaksut ja maksajan oikeusturva. Mirva Lohiniva-Kerkelä Dosentti, yliopistonlehtori Lapin Yliopisto Tiemaksut ja maksajan oikeusturva Mirva Lohiniva-Kerkelä Dosentti, yliopistonlehtori Lapin Yliopisto Muutamia oikeusturvan kannalta olennaisia kysymyksiä Paikannus ja henkilötietojen käyttö Tietojen kerääminen

Lisätiedot

Hallituksen esitys laiksi tulotietojärjestelmästä ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi (HE 134/2017 vp)

Hallituksen esitys laiksi tulotietojärjestelmästä ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi (HE 134/2017 vp) Olli Mäenpää 8.11.2017 Perustuslakivaliokunnalle Hallituksen esitys laiksi tulotietojärjestelmästä ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi (HE 134/2017 vp) Henkilötietojen suoja Sääntelyn kohteena on henkilötietoja

Lisätiedot

EV 37/2009 vp HE 233/2008 vp

EV 37/2009 vp HE 233/2008 vp EDUSKUNNAN VASTAUS 37/2009 vp Hallituksen esitys laiksi oikeudenkäynnin viivästymisen hyvittämisestä ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi Asia Hallitus on vuoden 2008 valtiopäivillä antanut eduskunnalle

Lisätiedot

Sosiaalihuollon asiakkaan kohtelusta, osallisuudesta ja oikeusturvasta. OTM, VT Kaisa Post

Sosiaalihuollon asiakkaan kohtelusta, osallisuudesta ja oikeusturvasta. OTM, VT Kaisa Post Sosiaalihuollon asiakkaan kohtelusta, osallisuudesta ja oikeusturvasta OTM, VT Kaisa Post 8.2.2016 Hyvä hallinto Perusteet PL 21 :ssä: Jokaisella on oikeus saada asiansa käsitellyksi asianmukaisesti ja

Lisätiedot

Sakkomenettelyn laajentaminen (HE 103/2017 vp)

Sakkomenettelyn laajentaminen (HE 103/2017 vp) MUISTIO 1 (5) Lainvalmisteluosasto OM 4/41/2016 Lainsäädäntöneuvos Ville Hinkkanen 9.10.2017 Eduskunnan perustuslakivaliokunnalle Viite: Asiantuntijapyyntö 28.9.2017 (PeV 10.10.2017 klo 10.00) Sakkomenettelyn

Lisätiedot

VEROVALITUSLUPA-ASIOIDEN KÄSITTELYN LAINVASTAINEN VIIVÄSTYMINEN KOR- KEIMMASSA HALLINTO-OIKEUDESSA

VEROVALITUSLUPA-ASIOIDEN KÄSITTELYN LAINVASTAINEN VIIVÄSTYMINEN KOR- KEIMMASSA HALLINTO-OIKEUDESSA 20.6.2011 Dnro 704/4/10 Ratkaisija: Apulaisoikeusasiamies Maija Sakslin Esittelijä: Oikeusasiamiehensihteeri Ulla-Maija Lindström VEROVALITUSLUPA-ASIOIDEN KÄSITTELYN LAINVASTAINEN VIIVÄSTYMINEN KOR- KEIMMASSA

Lisätiedot

Oikaisuvaatimusohjeen liittäminen työsopimussuhteisen lomautusilmoitukseen

Oikaisuvaatimusohjeen liittäminen työsopimussuhteisen lomautusilmoitukseen ANONYMISOITU PÄÄTÖS 14.10.2014 Dnro OKV/595/1/2013 1/5 ASIA Oikaisuvaatimusohjeen liittäminen työsopimussuhteisen lomautusilmoitukseen KANTELU A on kantelussaan 8.4.2013 arvostellut aikuisopiston rehtorin

Lisätiedot

Suvianna Hakalehto 8.9.2015

Suvianna Hakalehto 8.9.2015 1 Suvianna Hakalehto 8.9.2015 Lausunto eduskunnan perustuslakivaliokunnalle hallituksen esityksestä eduskunnalle lapsen oikeuksia koskevan yleissopimuksen valitusmenettelyä koskevan valinnaisen pöytäkirjan

Lisätiedot

Lausunto a) Lausuntonne käräjäoikeuden kokoonpanosäännöksiä koskevista muutosehdotuksista

Lausunto a) Lausuntonne käräjäoikeuden kokoonpanosäännöksiä koskevista muutosehdotuksista Vantaan käräjäoikeus Lausunto 06.09.2017 Asia: OM 8/41/2015 Oikeusprosessien keventäminen 1. Yleistä Onko teillä yleistä lausuttavaa työryhmän ehdotuksesta? Työryhmän ehdotukset ovat lähtökohtaisesti kannatettavia.

Lisätiedot

ASIA. Muutoksenhakuviranomaisen päätöstä on noudatettava KANTELU

ASIA. Muutoksenhakuviranomaisen päätöstä on noudatettava KANTELU ANONYMISOITU PÄÄTÖS 26.07.2016 Dnro OKV/1348/1/2015 1/5 ASIA Muutoksenhakuviranomaisen päätöstä on noudatettava KANTELU Kantelijat pyytävät kantelussaan 24.9.2015 oikeuskansleria tutkimaan kaupungin sivistysjohtajan

Lisätiedot

Sisällys. 1. Johdanto 1. 2. Verovelvollisen oikeusturvavaatimusten perusta 27. Esipuhe v Sisällys vii Lyhenteet xv

Sisällys. 1. Johdanto 1. 2. Verovelvollisen oikeusturvavaatimusten perusta 27. Esipuhe v Sisällys vii Lyhenteet xv Sisällys Esipuhe v Sisällys vii Lyhenteet xv 1. Johdanto 1 1.1. Tutkimuskohde 1 1.1.1. Johdanto 1 1.1.2. Perusoikeudet 3 1.1.3. Euroopan neuvoston oikeus 4 1.1.4. EU-oikeus 7 1.2. Rajaukset 10 1.3. Metodi

Lisätiedot

Käräjätuomarin menettely

Käräjätuomarin menettely ANONYMISOITU PÄÄTÖS 02.11.2015 Dnro OKV/330/1/2015 OKV/1372/1/2015 1/5 ASIA Käräjätuomarin menettely KANTELU Kantelija arvostelee oikeuskanslerille 3.3.2015 osoittamassaan kantelussa ja siihen liittyvissä

Lisätiedot

Valmennuskurssi oikeustieteellisen alan valintakokeisiin 2019

Valmennuskurssi oikeustieteellisen alan valintakokeisiin 2019 Oikeusteoria Valmennuskurssi oikeustieteellisen alan valintakokeisiin 2019 Luento käsittelee valintakoekirjallisuuden Tapio Määttä & Mirjami Paso: Johdatus oikeudellisen ratkaisun teoriaan 1 lukua. Oikeudellinen

Lisätiedot

Itsemääräämisoikeus perus- ja ihmisoikeutena. Pentti Arajärvi Vammaispalvelujen neuvottelupäivät 17-18.1.2013

Itsemääräämisoikeus perus- ja ihmisoikeutena. Pentti Arajärvi Vammaispalvelujen neuvottelupäivät 17-18.1.2013 Itsemääräämisoikeus perus- ja ihmisoikeutena Pentti Arajärvi Vammaispalvelujen neuvottelupäivät 17-18.1.2013 IHMISOIKEUS kansainvälisessä ihmisoikeussopimuksessa taattu oikeus (Suomi sitoutunut n. 40 sopimukseen)

Lisätiedot

Veronsaajien oikeudenvalvontayksikön tehtävät ja organisaatio

Veronsaajien oikeudenvalvontayksikön tehtävät ja organisaatio Veronsaajien oikeudenvalvontayksikön tehtävät ja organisaatio Taloustorstai 22.8.2019 Kuntaliitto Veroyliasiamies Sulevi Rauhala, Veronsaajien oikeudenvalvontayksikkö Veronsaajien oikeudenvalvonnan toimijat

Lisätiedot

Hallitus on vuoden 2000 valtiopäivillä antanut eduskunnalle esityksensä tuomarin esteellisyyttä koskevaksi lainsäädännöksi (HE 78/2000 vp).

Hallitus on vuoden 2000 valtiopäivillä antanut eduskunnalle esityksensä tuomarin esteellisyyttä koskevaksi lainsäädännöksi (HE 78/2000 vp). Hallitus on vuoden 2000 valtiopäivillä antanut eduskunnalle esityksensä tuomarin esteellisyyttä koskevaksi lainsäädännöksi (HE 78/2000 vp). Lakivaliokunta on antanut asiasta mietinnön (LaVM 6/2001 vp).

Lisätiedot

Valtiovarainvaliokunnalle

Valtiovarainvaliokunnalle PERUSTUSLAKIVALIOKUNNAN LAUSUNTO 30/2012 vp Hallituksen esitys eduskunnalle verotusta koskevaa ennakkopäätösvalitusta, verotusmenettelyä ja muutoksenhakua verotuksessa koskeviksi säännöksiksi Valtiovarainvaliokunnalle

Lisätiedot

Yksityisen varhaiskasvatuksen valvonta

Yksityisen varhaiskasvatuksen valvonta Yksityisen varhaiskasvatuksen valvonta Ulla Peltola Lounais-Suomen aluehallintovirasto Helsinki 29.3.2017 29.3.2017 1 Varhaiskasvatus Suomessa Lapset ja huoltajat Yksityiset varhaiskasvatuspalvelujen tuottajat

Lisätiedot

Laki. EDUSKUNNAN VASTAUS 91/2012 vp

Laki. EDUSKUNNAN VASTAUS 91/2012 vp EDUSKUNNAN VASTAUS 91/2012 vp Hallituksen esitys eduskunnalle tutkintavankeuden vaihtoehtona määrättyjä valvontatoimia koskevan puitepäätöksen kansallista täytäntöönpanoa ja soveltamista koskevaksi lainsäädännöksi

Lisätiedot

LAUSUNTO LUONNOKSESTA HALLITUKSEN ESITYKSEKSI KANSAINVÄLISTEN VERORIITOJEN RATKAISUMENETTELYISTÄ

LAUSUNTO LUONNOKSESTA HALLITUKSEN ESITYKSEKSI KANSAINVÄLISTEN VERORIITOJEN RATKAISUMENETTELYISTÄ LAUSUNTO Lainvalmisteluosasto Julkisoikeuden yksikkö 5.10.2018 VN/4498/2018 OM Valtiovarainministeriö Vero-osasto VM009:00/2018 LAUSUNTO LUONNOKSESTA HALLITUKSEN ESITYKSEKSI KANSAINVÄLISTEN VERORIITOJEN

Lisätiedot

FINLEX - Ajantasainen lainsäädäntö: /295

FINLEX - Ajantasainen lainsäädäntö: /295 Page 1 of 6 Finlex Finlex Lainsäädäntö Ajantasainen lainsäädäntö Vuosi 2012 15.6.2012/295 Seurattu SDK 184/2013 saakka. 15.6.2012/295 Laki rikosoikeudellisia menettelyjä koskevien toimivaltaristiriitojen

Lisätiedot

KANTELU JA SELOSTUS ASIAN VAIHEISTA

KANTELU JA SELOSTUS ASIAN VAIHEISTA ANONYMISOITU PÄÄTÖS 10.06.2016 Dnro OKV/572/1/2015 1/5 KANTELU JA SELOSTUS ASIAN VAIHEISTA Kirjoituksessaan 10.4.2015 oikeuskanslerille kantelija arvostelee peruspalvelukuntayhtymän (jatkossa kuntayhtymä)

Lisätiedot

ZA5899. Flash Eurobarometer 385 (Justice in the EU) Country Questionnaire Finland (Finnish)

ZA5899. Flash Eurobarometer 385 (Justice in the EU) Country Questionnaire Finland (Finnish) ZA899 Flash Eurobarometer 8 (Justice in the EU) Country Questionnaire Finland (Finnish) FL 8 - Justice in the EU - FIF D Minkä ikäinen olette? (KIRJOITA IKÄ JOS KIELTÄYTYI, KOODI ON '99') D Vastaajan sukupuoli

Lisätiedot

Pyydetään kunnioittavasti, että Korkein oikeus myöntää valitusluvan kysymyksessä olevaan Turun hovioikeuden päätökseen.

Pyydetään kunnioittavasti, että Korkein oikeus myöntää valitusluvan kysymyksessä olevaan Turun hovioikeuden päätökseen. KORKEIMMALLE OIKEUDELLE Lupahakemuksen ja valituksen kohde Turun hovioikeuden päätös Nro 588 Dnro R 04/152/26.2.2004 Anna- Liisa Yli-Kovero Asia Hakija ja valittaja Virkasuhteen purkaminen Anna-Liisa Yli-Kovero

Lisätiedot

Valtiollisten tehtävien jaosta ja ylimpien laillisuusvalvojien rooleista

Valtiollisten tehtävien jaosta ja ylimpien laillisuusvalvojien rooleista LAUSUNTO 25.04.2018 Dnro OKV/12/21/2018 Eduskunnan perustuslakivaliokunta 1/5 Viite: Perustuslakivaliokunnan asiantuntijalausuntopyyntö 12.4.2018 Asia: Hallituksen esitys EU:n yleistä tietosuoja-asetusta

Lisätiedot

SOSIAALIOIKEUS: YLEINEN OSA. Itä-Suomen yliopisto, oikeustieteiden laitos sl 2014

SOSIAALIOIKEUS: YLEINEN OSA. Itä-Suomen yliopisto, oikeustieteiden laitos sl 2014 SOSIAALIOIKEUS: YLEINEN OSA Itä-Suomen yliopisto, oikeustieteiden laitos sl 2014 III Luento: Sosiaalioikeuden normijärjestelmä Sosiaalioikeuden lähteet Kansainväliset ihmisoikeussopimukset EU-oikeus Perustuslaki

Lisätiedot

Postipankin 24 vuotta salatun summaarisen velkomistuomion ankarat seuraamukset

Postipankin 24 vuotta salatun summaarisen velkomistuomion ankarat seuraamukset 1 Postipankin 24 vuotta salatun summaarisen velkomistuomion ankarat seuraamukset LIIKE NYT Eduskuntaryhmän Ystävänpäivän Eduskunnan esitelmä Lisääntyvä köyhyys velallisten oikeusturva ja lainsäädännön

Lisätiedot

VALTIONEUVOSTON OIKEUSKANSLERI PÄÄTÖS Snellmaninkatu 1 A PL VALTIONEUVOSTO Dnro 34/31/06

VALTIONEUVOSTON OIKEUSKANSLERI PÄÄTÖS Snellmaninkatu 1 A PL VALTIONEUVOSTO Dnro 34/31/06 VALTIONEUVOSTON OIKEUSKANSLERI PÄÄTÖS Snellmaninkatu 1 A PL 20 00023 VALTIONEUVOSTO 22.10.2008 Dnro 34/31/06 ASIA Hovioikeuden tuomion antaminen määräajassa ASIAN VIREILLETULO Keskusrikospoliisin rikosylikomisario

Lisätiedot

Laki. EDUSKUNNAN VASTAUS 114/2013 vp. Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi erillisellä. määrättävästä veron- ja tullinkorotuksesta.

Laki. EDUSKUNNAN VASTAUS 114/2013 vp. Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi erillisellä. määrättävästä veron- ja tullinkorotuksesta. EDUSKUNNAN VASTAUS 114/2013 vp Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi erillisellä päätöksellä määrättävästä veron- ja tullinkorotuksesta sekä eräiksi siihen liittyviksi laeiksi Asia Hallitus on vuoden

Lisätiedot

LISÄSELVITYS - JOHDANTO KANTELU JA TÄYTÄNTÖÖNPANON KIELTOHAKEMUKSEEN. Diaarinumero H2011/273 J. Raita

LISÄSELVITYS - JOHDANTO KANTELU JA TÄYTÄNTÖÖNPANON KIELTOHAKEMUKSEEN. Diaarinumero H2011/273 J. Raita Korkein Oikeus Esittelijäneuvos Timo Ojala Pohjoisesplanadi 3 00171 Helsinki LISÄSELVITYS 2.2.2012 JOHDANTO-OSIOON Lisäselvityksenä 2.2.2012 Johdanto-osioon pyydän kohteliaimmin Korkeinta oikeutta huomioimaan

Lisätiedot

PÄÄTÖS KANTELUUN OIKEUDENKÄYNTIAINEISTON SALASSAPITOA KOSKEVASSA ASIASSA

PÄÄTÖS KANTELUUN OIKEUDENKÄYNTIAINEISTON SALASSAPITOA KOSKEVASSA ASIASSA 27.8.2002 2032/4/00 Ratkaisija: Apulaisoikeusasiamies Petri Jääskeläinen Esittelijä: Esittelijä Terhi Mattila PÄÄTÖS KANTELUUN OIKEUDENKÄYNTIAINEISTON SALASSAPITOA KOSKEVASSA ASIASSA 1 KANTELU Toimittaja

Lisätiedot

MUUTOKSENHAUSTA YLIOPPILASKUNNAN OMAISUUDEN SÄÄTIÖITTÄMISTÄ KOSKEVASTA PÄÄTÖKSESTÄ

MUUTOKSENHAUSTA YLIOPPILASKUNNAN OMAISUUDEN SÄÄTIÖITTÄMISTÄ KOSKEVASTA PÄÄTÖKSESTÄ 1/6 Pääsihteeri Kimmo Kääriä KY MUUTOKSENHAUSTA YLIOPPILASKUNNAN OMAISUUDEN SÄÄTIÖITTÄMISTÄ KOSKEVASTA PÄÄTÖKSESTÄ Taustaa Helsingin kauppakorkeakoulun ylioppilaskunta on valmistelemassa mahdollista omaisuutensa

Lisätiedot

Lausunto Oikeusturvaa vaarantamatta olisi ollut mahdollista tehdä myös laajempia ja pidemmälle meneviä muutoksia prosessisäännöksiin:

Lausunto Oikeusturvaa vaarantamatta olisi ollut mahdollista tehdä myös laajempia ja pidemmälle meneviä muutoksia prosessisäännöksiin: Suomen syyttäjäyhdistys Lausunto 03.09.2017 Asia: OM 8/41/2015 Oikeusprosessien keventäminen 1. Yleistä Onko teillä yleistä lausuttavaa työryhmän ehdotuksesta? Suomen syyttäjäyhdistys ry. pääosin kannattaa

Lisätiedot

Kantelija on antanut valtioneuvoston kanslian selvityksen johdosta vastineen

Kantelija on antanut valtioneuvoston kanslian selvityksen johdosta vastineen ANONYMISOITU PÄÄTÖS 26.04.2016 Dnro OKV/2177/1/2014 1/5 ASIA Asiakirjan osittainen salassapito KANTELU Kantelija on kantelussaan 19.12.2014 pyytänyt oikeuskansleria tutkimaan valtioneuvoston kanslian menettelyä

Lisätiedot

Julkaistu Helsingissä 18 päivänä kesäkuuta /2012 Laki

Julkaistu Helsingissä 18 päivänä kesäkuuta /2012 Laki SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaistu Helsingissä 18 päivänä kesäkuuta 2012 295/2012 Laki rikosoikeudellisia menettelyjä koskevien toimivaltaristiriitojen ehkäisemisestä ja ratkaisemisesta sekä esitutkinnan

Lisätiedot

TUOMION PERUSTELUT JA ISTUNTOTALLENTEIDEN TOIMITTAMINEN KÄRÄJÄOIKEU- DESTA

TUOMION PERUSTELUT JA ISTUNTOTALLENTEIDEN TOIMITTAMINEN KÄRÄJÄOIKEU- DESTA 11.12.2018 1 / 6 EOAK/4945/2018 Ratkaisija: Apulaisoikeusasiamies Pasi Pölönen Esittelijä: Esittelijäneuvos Jarmo Hirvonen TUOMION PERUSTELUT JA ISTUNTOTALLENTEIDEN TOIMITTAMINEN KÄRÄJÄOIKEU- DESTA 1 KANTELU

Lisätiedot

HE 250/2016 vp Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi kuntalain muuttamisesta

HE 250/2016 vp Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi kuntalain muuttamisesta HE 250/2016 vp Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi kuntalain muuttamisesta Perustuslakivaliokunta 30.11.2016 Valtiovarainministeriö Valli-Lintu, Kuittinen Ehdotuksen tavoitteet ja lähtökohdat Ehdotusten

Lisätiedot

Oikeusprosessien keventäminen

Oikeusprosessien keventäminen Lausuntopyyntö 04.07.2017 OM 8/41/2015 Oikeusprosessien keventäminen Johdanto Oikeusministeriö asetti 14 päivänä syyskuuta 2016 työryhmän kehittämään keinoja oike-usprosessien keventämiseksi. Työryhmän

Lisätiedot

12.4.2004. Kantelu Turun hovioikeuden päätöksestä Nro 588, diaarinumero R 04/152 Virka-aseman väärinkäyttö ym. annettu 26.2.2004

12.4.2004. Kantelu Turun hovioikeuden päätöksestä Nro 588, diaarinumero R 04/152 Virka-aseman väärinkäyttö ym. annettu 26.2.2004 12.4.2004 KORKEIN OIKEUS Asia Kantelu Turun hovioikeuden päätöksestä Nro 588, diaarinumero R 04/152 Virka-aseman väärinkäyttö ym. annettu 26.2.2004 Kantelija YLI-KOVERO RISTO TAPIO Torikatu 27 13130 Hämeenlinna

Lisätiedot

Esittelijä: Vanhempi oikeusasiamiehensihteeri Piatta Skottman-Kivelä SIVISTYSTOIMI VIIVYTTELI OIKAISUVAATIMUKSEN KÄSITTELYSSÄ

Esittelijä: Vanhempi oikeusasiamiehensihteeri Piatta Skottman-Kivelä SIVISTYSTOIMI VIIVYTTELI OIKAISUVAATIMUKSEN KÄSITTELYSSÄ 1 / 5 2.10.2019 EOAK/3197/2019 Ratkaisija: Apulaisoikeusasiamies Pasi Pölönen Esittelijä: Vanhempi oikeusasiamiehensihteeri Piatta Skottman-Kivelä SIVISTYSTOIMI VIIVYTTELI OIKAISUVAATIMUKSEN KÄSITTELYSSÄ

Lisätiedot

1. Rikosasian käsittely poliisi- ja syyttäjäviranomaisissa sekä tuomioistuimissa

1. Rikosasian käsittely poliisi- ja syyttäjäviranomaisissa sekä tuomioistuimissa ANONYMISOITU PÄÄTÖS 15.11.2011 Dnro OKV/1606/1/2009 1/7 ASIA Esitutkinnan viipyminen ja rikosasian käsittelyn kokonaiskesto KANTELU Kantelija on oikeuskanslerille 15.11.2009 osoittamassaan kantelussa arvostellut

Lisätiedot

1.1 Ehdotettua pakkokeinolain 4 luvun 4 a :n 3 momenttia ei tule hyväksyä

1.1 Ehdotettua pakkokeinolain 4 luvun 4 a :n 3 momenttia ei tule hyväksyä TIETOVERKKORIKOSTYÖRYHMÄN MIETINTÖ Asianajaja Satu Tiirikan eriävä mielipide 16.6.2003 1 Myös datan kopioinnin tulee olla takavarikko 1.1 Ehdotettua pakkokeinolain 4 luvun 4 a :n 3 momenttia ei tule hyväksyä

Lisätiedot

ASIA KANTELU SELVITYS

ASIA KANTELU SELVITYS ANONYMISOITU PÄÄTÖS 26.01.2015 Dnro OKV/4/1/2014 1/5 ASIA Maa- ja metsätalousministeriön, ympäristöministeriön, Kainuun elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen ja Oulun poliisilaitoksen menettely Oulujärven

Lisätiedot

LISÄSELVITYS - JOHDANTO KANTELU JA TÄYTÄNTÖÖNPANON KIELTOHAKEMUKSEEN. Diaarinumero H2011/273 J. Raita

LISÄSELVITYS - JOHDANTO KANTELU JA TÄYTÄNTÖÖNPANON KIELTOHAKEMUKSEEN. Diaarinumero H2011/273 J. Raita Korkein Oikeus Esittelijäneuvos Timo Ojala Pohjoisesplanadi 3 00171 Helsinki LISÄSELVITYS 2.2.2012 JOHDANTO-OSIOON Lisäselvityksenä 2.2.2012 Johdanto-osioon pyydän kohteliaimmin Korkeinta oikeutta huomioimaan

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (6) Kaupunginkanslia 19/2014 Oikeuspalvelut Kaupunginlakimies

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (6) Kaupunginkanslia 19/2014 Oikeuspalvelut Kaupunginlakimies Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (6) 42 Oikeudenkäynnit maanvuokraa ym. koskevissa asioissa HEL 2013-004568 T 03 01 01 Päätös Tuomioistuin Kantaja Vastaajat Tuomioistuimen diaarinro:t Päätöksen perustelut

Lisätiedot

Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi oikeudenkäynnistä hallintoasioissa ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi

Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi oikeudenkäynnistä hallintoasioissa ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi Suomen Kiinteistöliitto ry Lausunto 31.05.2017 Asia: OM 17/41/2015 Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi oikeudenkäynnistä hallintoasioissa ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi Yleisiä huomioita Pääministeri

Lisätiedot

Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi oikeudenkäynnistä hallintoasioissa ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi

Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi oikeudenkäynnistä hallintoasioissa ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi Veronmaksajain Keskusliitto ry Lausunto 12.06.2017 Asia: OM 17/41/2015 Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi oikeudenkäynnistä hallintoasioissa ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi Yleisiä huomioita

Lisätiedot

Perustuslakivaliokunnan kokous n:o 39 keskiviikkona

Perustuslakivaliokunnan kokous n:o 39 keskiviikkona Perustuslakivaliokunnan kokous n:o 39 keskiviikkona 26.5.1993 1 ) 2 kello 10.00 Nimenhuuto Päätösvaltaisuus HE 63 laiksi rangaistusmääräysmenettelystä 1a eräiksi siihen liittyviksi laeiksi - Ilmoitetaan

Lisätiedot

Talous- ja raha-asioiden valiokunta. eurooppalaisesta tilivarojen turvaamismääräyksestä

Talous- ja raha-asioiden valiokunta. eurooppalaisesta tilivarojen turvaamismääräyksestä EUROOPAN PARLAMENTTI 2009-2014 Talous- ja raha-asioiden valiokunta 12.1.2012 2011/0204(COD) TARKISTUKSET 28-38 Lausuntoluonnos Elena Băsescu (PE475.906v01-00) eurooppalaisesta tilivarojen turvaamismääräyksestä

Lisätiedot

Itsekriminointisuojan malleista insolvenssioikeudessa

Itsekriminointisuojan malleista insolvenssioikeudessa Itsekriminointisuojan malleista insolvenssioikeudessa Tuula Linna, LY Insolvenssioikeudellinen yhdistys 13.4.2015 Rikosprosessin ja muiden prosessien kytkentä Ne bis in idem: rikosprosessi, esim. veropetos

Lisätiedot

APULAISOIKEUSKANSLERI Snellmaninkatu 1 A PL VALTIONEUVOSTO Dnro 386/1/02

APULAISOIKEUSKANSLERI Snellmaninkatu 1 A PL VALTIONEUVOSTO Dnro 386/1/02 APULAISOIKEUSKANSLERI PÄÄTÖS Snellmaninkatu 1 A PL 20 00023 VALTIONEUVOSTO 16.9.2003 Dnro 386/1/02 Oikeustoimittajat ry Jarkko Sipilä MTV3 Uutiset 00033 MTV3 DIAARIIN MERKITTÄVÄT TIEDOT JA YLEISÖN LÄSNÄ

Lisätiedot

HE 97/2017 vp. Valtiovarainvaliokunnan verojaosto

HE 97/2017 vp. Valtiovarainvaliokunnan verojaosto HE 97/2017 vp Valtiovarainvaliokunnan verojaosto 10.11.2017 Rikosilmoitusharkinta Verohallinnossa rikosilmoitusharkinnan suorittavat verorikoksiin perehtyneet asianvalvojat Verorikokset ovat rangaistavia

Lisätiedot

Lakivaliokunnalle. PERUSTUSLAKIVALIOKUNNAN LAUSUNTO 35/2002 vp

Lakivaliokunnalle. PERUSTUSLAKIVALIOKUNNAN LAUSUNTO 35/2002 vp PERUSTUSLAKIVALIOKUNNAN LAUSUNTO 35/2002 vp Hallituksen esitys valitusta hovioikeuteen ja valitusasian käsittelyä hovioikeudessa koskevien oikeudenkäymiskaaren säännösten muuttamiseksi Lakivaliokunnalle

Lisätiedot

Kommenttipuheenvuoro. - Perus- ja ihmisoikeuksien turvaaminen -

Kommenttipuheenvuoro. - Perus- ja ihmisoikeuksien turvaaminen - Kommenttipuheenvuoro - Perus- ja ihmisoikeuksien turvaaminen - Juha-Pekka Konttinen oikeusasiamiehensihteeri 4.11.2015 Helsinki 9-Nov-15 1 Sosiaalisten perusoikeuksien turvaaminen Perustuslain 19 :n 1

Lisätiedot

Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi oikeudenkäynnistä hallintoasioissa ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi

Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi oikeudenkäynnistä hallintoasioissa ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi PohjoisSavon oikeusaputoimisto Lausunto 13.06.2017 Asia: OM 17/41/2015 Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi oikeudenkäynnistä hallintoasioissa ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi Yleisiä huomioita

Lisätiedot

Dnro 976/4/15. Ratkaisija: Apulaisoikeusasiamies Maija Sakslin. Esittelijä: Esittelijäneuvos Ulla-Maija Lindström

Dnro 976/4/15. Ratkaisija: Apulaisoikeusasiamies Maija Sakslin. Esittelijä: Esittelijäneuvos Ulla-Maija Lindström 31.12.2015 Dnro 976/4/15 Ratkaisija: Apulaisoikeusasiamies Maija Sakslin Esittelijä: Esittelijäneuvos Ulla-Maija Lindström AOA SAKSLINILTA HUOMAUTUS JA HYVITYSESITYS VEROHALLINNOLLE / SKATTEFÖRVALTNINGEN

Lisätiedot

Oikeudenkäynnin perusteet, periaatteet ja instituutiot

Oikeudenkäynnin perusteet, periaatteet ja instituutiot Oikeudenkäynnin perusteet, periaatteet ja instituutiot Oikeudenkäynti I Antti Jokela ALMA TALENT 2016 Helsinki 3., uudistettu painos Copyright 2016 Talentum Media Oy ja Antti Jokela Yhteistyössä Lakimiesliiton

Lisätiedot

SYYTTEESTÄ VAPAUTETUN OIKEUDENKÄYNTIKULUJEN MAKSATUS VALTION VAROISTA

SYYTTEESTÄ VAPAUTETUN OIKEUDENKÄYNTIKULUJEN MAKSATUS VALTION VAROISTA 21.4.2004 1728/4/02 Ratkaisija: Apulaisoikeusasiamies Petri Jääskeläinen Esittelijä: Oikeusasiamiehensihteeri Terhi Arjola SYYTTEESTÄ VAPAUTETUN OIKEUDENKÄYNTIKULUJEN MAKSATUS VALTION VAROISTA 1 KANTELU

Lisätiedot

PÄÄTÖS. HT tilintarkastajan toiminta. PÄÄTÖS 1 (5) Tilintarkastuslautakunta PRH 1/2016. Tuomio

PÄÄTÖS. HT tilintarkastajan toiminta. PÄÄTÖS 1 (5) Tilintarkastuslautakunta PRH 1/2016. Tuomio PÄÄTÖS 1 (5) PÄÄTÖS HT tilintarkastajan toiminta Tuomio Selvitys Käräjäoikeus on antamallaan tuomiolla tuominnut HT-tilintarkastajan luottamusaseman väärinkäytöstä ja törkeän kavalluksen yrityksestä 6

Lisätiedot

KKO:N RATKAISUT KOMMENTEIN II 2014. Toimittanut Pekka Timonen

KKO:N RATKAISUT KOMMENTEIN II 2014. Toimittanut Pekka Timonen KKO:N RATKAISUT KOMMENTEIN II 2014 Toimittanut Pekka Timonen TALENTUM Helsinki 2015 KKO:n ratkaisuja on seurattu numerosta 2014:47 (antopäivä 2.7.2014) numeroon 2014:104 (antopäivä 30.12.2014) saakka.

Lisätiedot

Lisääntyvä köyhyys velallisten oikeusturva ja lainsäädännön muutostarpeet

Lisääntyvä köyhyys velallisten oikeusturva ja lainsäädännön muutostarpeet 1 Lisääntyvä köyhyys velallisten oikeusturva ja lainsäädännön muutostarpeet LIIKE NYT Eduskuntaryhmän Ystävänpäivän Eduskunnan esitelmä Velallisten Tuki ry / Liisa Mariapori, Puheenjohtaja, Veroasiantuntija,

Lisätiedot

Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi oikeudenkäynnistä hallintoasioissa ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi

Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi oikeudenkäynnistä hallintoasioissa ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi Verohallinto Lausunto 15.06.2017 Asia: OM 17/41/2015 Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi oikeudenkäynnistä hallintoasioissa ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi Yleisiä huomioita Itsekriminointisuoja

Lisätiedot

Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi oikeudenkäynnistä hallintoasioissa ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi

Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi oikeudenkäynnistä hallintoasioissa ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi Suomen Lakimiesliitto Finlands Juristförbund ry Lausunto 19.06.2017 Asia: OM 17/41/2015 Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi oikeudenkäynnistä hallintoasioissa ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi Yleisiä

Lisätiedot

HALLITUKSEN ESITYS EDUSKUNNALLE LAIKSI OIKEUDENKÄYNNISTÄ HALLINTOASIOISSA JA ERÄIKSI SIIHEN LIITTYVIKSI LAEIKSI

HALLITUKSEN ESITYS EDUSKUNNALLE LAIKSI OIKEUDENKÄYNNISTÄ HALLINTOASIOISSA JA ERÄIKSI SIIHEN LIITTYVIKSI LAEIKSI Lausunto 1 (5) Oikeusministeriö Lainvalmisteluosasto HALLITUKSEN ESITYS EDUSKUNNALLE LAIKSI OIKEUDENKÄYNNISTÄ HALLINTOASIOISSA JA ERÄIKSI SIIHEN LIITTYVIKSI LAEIKSI Suomen Kiinteistöliitosta (Kiinteistöliitto/Suomen

Lisätiedot

SOSIAALIHUOLTOLAIN MUKAINEN PÄÄTÖKSENTEKO JA SIIHEN LIITTYVÄT PROSESSIT

SOSIAALIHUOLTOLAIN MUKAINEN PÄÄTÖKSENTEKO JA SIIHEN LIITTYVÄT PROSESSIT SOSIAALIHUOLTOLAIN MUKAINEN PÄÄTÖKSENTEKO JA SIIHEN LIITTYVÄT PROSESSIT 11.10.2018 AA JANI VUOTI ASIANAJOTOIMISTO LAPSIASIAIN LAKITALO OY TAUSTALLA VAIKUTTAVA LAINSÄÄDÄNTÖ Perustuslaki 21 Jokaisella on

Lisätiedot

/4/02. Ratkaisija: Oikeusasiamies Riitta-Leena Paunio. Esittelijä: Oikeusasiamiehensihteeri Juha Niemelä

/4/02. Ratkaisija: Oikeusasiamies Riitta-Leena Paunio. Esittelijä: Oikeusasiamiehensihteeri Juha Niemelä 19.4.2004 839/4/02 Ratkaisija: Oikeusasiamies Riitta-Leena Paunio Esittelijä: Oikeusasiamiehensihteeri Juha Niemelä PÄÄTÖKSEN ANTAMINEN OPINTOSOSIAALISISTA ETUUKSISTA 1 KANTELU A arvosteli 24.3.2002 päivätyssä

Lisätiedot

Siirtohinnoittelukuulumisia korkeimmasta hallinto-oikeudesta

Siirtohinnoittelukuulumisia korkeimmasta hallinto-oikeudesta Siirtohinnoittelukuulumisia korkeimmasta hallinto-oikeudesta Vesa-Pekka Nuotio, oikeusneuvos, OTT Verohallinnon siirtohinnoittelun asiakasinfo 8.5.2019 Johdantoa KHO:ssa on viime vuosina ollut esillä useita

Lisätiedot

X Oy arvosteli kirjeessään Nurmijärven kunnan viranhaltijoiden, kunnanhallituksen ja sosiaalilautakunnan menettelyä.

X Oy arvosteli kirjeessään Nurmijärven kunnan viranhaltijoiden, kunnanhallituksen ja sosiaalilautakunnan menettelyä. 18.5.2006 871/4/04 Ratkaisija: Oikeusasiamies Riitta-Leena Paunio Esittelijä: Oikeusasiamiehensihteeri Minna Verronen KIRJEESEEN VASTAAMINEN 1 KANTELU X Oy arvosteli kirjeessään Nurmijärven kunnan viranhaltijoiden,

Lisätiedot

OIKEUDENKÄYNTIKULURATKAISUN PERUSTELEMINEN LÄHESTYMISKIELTOASIAS- SA

OIKEUDENKÄYNTIKULURATKAISUN PERUSTELEMINEN LÄHESTYMISKIELTOASIAS- SA 26.4.2013 Dnro 3304/4/12 Ratkaisija: Oikeusasiamies Petri Jääskeläinen Esittelijä: Oikeusasiamiehensihteeri Terhi Arjola-Sarja OIKEUDENKÄYNTIKULURATKAISUN PERUSTELEMINEN LÄHESTYMISKIELTOASIAS- SA 1 KANTELU

Lisätiedot

Hovioikeudenneuvos Timo Ojala Helsingin hovioikeus Salmisaarenranta 7 I 00181 Helsinki sähköp. timo.j.ojala(@)oikeus.fi 5.10.2015

Hovioikeudenneuvos Timo Ojala Helsingin hovioikeus Salmisaarenranta 7 I 00181 Helsinki sähköp. timo.j.ojala(@)oikeus.fi 5.10.2015 1 Hovioikeudenneuvos Timo Ojala Helsingin hovioikeus Salmisaarenranta 7 I 00181 Helsinki sähköp. timo.j.ojala(@)oikeus.fi 5.10.2015 EDUSKUNNAN LAKIVALIOKUNNALLE Viite: HE 29/2015 vp Lausunto hallituksen

Lisätiedot

Kantelun johdosta hankittiin verotoimiston selvitys, johon kantelija antoi vastineen.

Kantelun johdosta hankittiin verotoimiston selvitys, johon kantelija antoi vastineen. 31.5.2011 Dnro 424/4/10 Ratkaisija: Apulaisoikeusasiamies Maija Sakslin Esittelijä: Oikeusasiamiehensihteeri Ulla-Maija Lindström VEROTOIMISTO LAIMINLÖI OMAN VIRHEENSÄ KORJAAMISEN 1 KANTELU Kantelija pyysi

Lisätiedot

Esittelijä: Vanhempi oikeusasiamiehensihteeri Riitta Länsisyrjä

Esittelijä: Vanhempi oikeusasiamiehensihteeri Riitta Länsisyrjä 9.10.2001 1203/4/00 Ratkaisija: Apulaisoikeusasiamies Ilkka Rautio Esittelijä: Vanhempi oikeusasiamiehensihteeri Riitta Länsisyrjä ULOSOTTOVIRANOMAISEN MENETTELYSTÄ TEHDYN HALLINTOKANTELUN KÄSITTELY LÄÄNINHALLITUKSESSA

Lisätiedot

Eurooppalaistuva rikosoikeus OTT, VT, dosentti Sakari Melander Nuorten akatemiaklubi, ma 21.11.2011

Eurooppalaistuva rikosoikeus OTT, VT, dosentti Sakari Melander Nuorten akatemiaklubi, ma 21.11.2011 Eurooppalaistuva rikosoikeus OTT, VT, dosentti Sakari Melander Nuorten akatemiaklubi, ma 21.11.2011 21.11.2011 1 Rikosoikeus kansallista vai jotakin muuta? 21.11.2011 2 Rikosoikeuden eurooppalaistuminen

Lisätiedot

Suhtaudun vieläkin hieman varauksellisesti kokoonpanojen keventämiseen käräjäoikeudessa, vaikka sillä saadaan kiistatta rahallisia säästöjä.

Suhtaudun vieläkin hieman varauksellisesti kokoonpanojen keventämiseen käräjäoikeudessa, vaikka sillä saadaan kiistatta rahallisia säästöjä. 1 EDUSKUNNAN PERUSTUSLAKIVALIOKUNNALLE LAUSUNTO HE 200/2017 vp OIKEUSPROSESSIEN KEVENTÄMINEN Valiokunnan kuuleminen 2.3.2018 1. Yleisiä huomioita hallituksen esityksestä Hallituksen esityksessä on punnittu

Lisätiedot

HENKILÖKOHTAISTA AVUSTAJAA KOSKEVAAN HAKEMUKSEEN EI ANNETTU PÄÄTÖSTÄ

HENKILÖKOHTAISTA AVUSTAJAA KOSKEVAAN HAKEMUKSEEN EI ANNETTU PÄÄTÖSTÄ 20.1.2014 Dnro 219/4/13 Ratkaisija: Apulaisoikeusasiamies Jussi Pajuoja Esittelijä: Oikeusasiamiehensihteeri Piatta Skottman-Kivelä HENKILÖKOHTAISTA AVUSTAJAA KOSKEVAAN HAKEMUKSEEN EI ANNETTU PÄÄTÖSTÄ

Lisätiedot

Mietintö Tiedustelutoiminnan valvonta. Lausunnonantajan lausunto. Helsingin käräjäoikeus. Lausunto K. Asia: OM 15/41/2016

Mietintö Tiedustelutoiminnan valvonta. Lausunnonantajan lausunto. Helsingin käräjäoikeus. Lausunto K. Asia: OM 15/41/2016 Helsingin käräjäoikeus Lausunto 08.06.2017 94 K Asia: OM 15/41/2016 Mietintö Tiedustelutoiminnan valvonta Lausunnonantajan lausunto Lausuntonne mietinnöstä Tiedustelutoiminnan valvonta Oikeusministeriölle

Lisätiedot

Oikeuskanslerinvirastoon on lisäksi lainattu käräjäoikeudesta asiakirjavihko.

Oikeuskanslerinvirastoon on lisäksi lainattu käräjäoikeudesta asiakirjavihko. ANONYMISOITU PÄÄTÖS 10.03.2014 Dnro OKV/541/1/2012 1/7 Päätöksen suluissa olevat ja katkoviivoilla merkityt kohdat sisältävät viranomaisen toiminnan julkisuudesta annetun lain 24 :n 1 momentin 25 kohdan

Lisätiedot

HELSINGIN KÄRÄOIKEUS Laamanni Tuomas Nurmi 9.10.2015. Eduskunnan lakivaliokunnalle

HELSINGIN KÄRÄOIKEUS Laamanni Tuomas Nurmi 9.10.2015. Eduskunnan lakivaliokunnalle HELSINGIN KÄRÄOIKEUS Laamanni Tuomas Nurmi 9.10.2015 Eduskunnan lakivaliokunnalle Helsingin käräjäoikeuden lausunto hallituksen esityksestä eduskunnalle valtion talousarvioksi vuodelle 2016 Yleistä Nykytilanteesta

Lisätiedot

Laki. EDUSKUNNAN VASTAUS 289/2006 vp. Hallituksen esitys laeiksi vastavuoroisen tunnustamisen. tunnustamisen periaatteen soveltamisesta

Laki. EDUSKUNNAN VASTAUS 289/2006 vp. Hallituksen esitys laeiksi vastavuoroisen tunnustamisen. tunnustamisen periaatteen soveltamisesta EDUSKUNNAN VASTAUS 289/2006 vp Hallituksen esitys laeiksi vastavuoroisen tunnustamisen periaatteen soveltamisesta taloudellisiin seuraamuksiin tehdyn puitepäätöksen lainsäädännön alaan kuuluvien määräysten

Lisätiedot

Sisällys. 1 Velallisen rikosten sääntelyn kehityksestä ja tunnusmerkistöjen systematisoinnista 3. 2 Velallisen rikosten tulkinta 17

Sisällys. 1 Velallisen rikosten sääntelyn kehityksestä ja tunnusmerkistöjen systematisoinnista 3. 2 Velallisen rikosten tulkinta 17 Sisällys Lyhenteet... XIII Johdanto... 1 1 Velallisen rikosten sääntelyn kehityksestä ja tunnusmerkistöjen systematisoinnista 3 1.1 Yleistä velallisen rikosten historiasta... 3 1.2 Velallisen rikosten

Lisätiedot

VT Mirjam Araneva Lastensuojelun perhehoidon päivät Lastensuojelun perhehoito julkisena hallintotehtävänä

VT Mirjam Araneva Lastensuojelun perhehoidon päivät Lastensuojelun perhehoito julkisena hallintotehtävänä VT Mirjam Araneva Lastensuojelun perhehoidon päivät 8.11.2018 Lastensuojelun perhehoito julkisena hallintotehtävänä Mikä on julkinen hallintotehtävä ja mitä vaatimuksia sen hoitamiseen liittyy? Julkinen

Lisätiedot

Laki. eurooppalaisesta tilivarojen turvaamismääräysmenettelystä. Soveltamisala

Laki. eurooppalaisesta tilivarojen turvaamismääräysmenettelystä. Soveltamisala Laki eurooppalaisesta tilivarojen turvaamismääräysmenettelystä Eduskunnan päätöksen mukaisesti säädetään: 1 Soveltamisala Tässä laissa annetaan eurooppalaisen tilivarojen turvaamismääräysmenettelyn käyttöön

Lisätiedot

SALASSA PIDÄTTÄVIEN TIETOJEN KÄSITTELY OIKEUDEN- KÄYNNISSÄ JA TUOMIOSSA

SALASSA PIDÄTTÄVIEN TIETOJEN KÄSITTELY OIKEUDEN- KÄYNNISSÄ JA TUOMIOSSA VALTIONEUVOSTON OIKEUSKANSLERI PÄÄTÖS Snellmaninkatu 1 A PL 20 00023 VALTIONEUVOSTO 27.9.2004 Dnro 1056/1/03 Oikeustoimittajat ry c/o Jarkko Sipilä MTV3 Uutiset 00033 MTV3 ASIA SALASSA PIDÄTTÄVIEN TIETOJEN

Lisätiedot

Hallituksen esitys laiksi oikeudenkäymiskaaren muuttamisesta ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi (HE 200/2017 vp)

Hallituksen esitys laiksi oikeudenkäymiskaaren muuttamisesta ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi (HE 200/2017 vp) MUISTIO Lainvalmisteluosasto Lainsäädäntöneuvos Kirsi Pulkkinen 1.3.2018 Eduskunnan perustuslakivaliokunnalle Hallituksen esitys laiksi oikeudenkäymiskaaren muuttamisesta ja eräiksi siihen liittyviksi

Lisätiedot

Korkeimman oikeuden ratkaisut 2008

Korkeimman oikeuden ratkaisut 2008 Oikeus 2009 Korkeimman oikeuden ratkaisut 2008 Korkeimmassa oikeudessa ratkaistiin 2 900 asiaa vuonna 2008 Korkein oikeus ratkaisi Tilastokeskuksen mukaan vuonna 2008 kaikkiaan 2 857 asiaa, mikä on 36

Lisätiedot

Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi oikeudenkäynnistä hallintoasioissa ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi

Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi oikeudenkäynnistä hallintoasioissa ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi Joensuun kaupunki Lausunto 06.06.2017 Asia: OM 17/41/2015 Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi oikeudenkäynnistä hallintoasioissa ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi Yleisiä huomioita Oikeusministeriö

Lisätiedot

Tuomionjälkeisen sovittelun tarpeet ja hyödyt syyttäjän näkökulmasta

Tuomionjälkeisen sovittelun tarpeet ja hyödyt syyttäjän näkökulmasta Tuomionjälkeisen sovittelun tarpeet ja hyödyt syyttäjän näkökulmasta Jälkisovitteluhankkeen loppuseminaari Tampereella 19.10.2016 Leena Metsäpelto Valtionsyyttäjä Valtakunnansyyttäjänvirasto Sovittelulain

Lisätiedot

Arvosteluperusteet 2003

Arvosteluperusteet 2003 Arvosteluperusteet 2003 ARVOSTELUPERUSTEET: Oheisia arvosteluperusteita ei ole tarkoitettu mallivastauksiksi. Arvosteluperusteet osoittavat, miten valintakoevastaukset on pisteytetty. Arvosteluperusteissa

Lisätiedot

Helsingin käräjäoikeus nro 6767

Helsingin käräjäoikeus nro 6767 Helsingin hovioikeus Päätös Antamispäivä 9.1.2018 Nro 14 Diaarinumero S 17/710 Ratkaisu, johon on haettu muutosta Helsingin käräjäoikeus 8.2.2017 nro 6767 Asia Valittaja Vastapuoli Todistelua koskeva käsittelyratkaisu

Lisätiedot

Asianajajan ammatti Päivämäärä Koulun nimi

Asianajajan ammatti Päivämäärä Koulun nimi Asianajajan ammatti Päivämäärä Koulun nimi Luennoitsijan nimi Mikä on asianajaja? Kaikki asianajajat ovat lakimiehiä Mutta kaikki lakimiehet eivät ole asianajajia Siis mitä? Sekava nimikkeistö (1/2) Lakimies

Lisätiedot

ASIA Velvollisuus tehdä virantäyttöpäätös ja noudattaa tarkoitussidonnaisuusperiaatetta

ASIA Velvollisuus tehdä virantäyttöpäätös ja noudattaa tarkoitussidonnaisuusperiaatetta ANONYMISOITU PÄÄTÖS 13.02.2018 Dnro OKV/2153/1/2017 1/5 ASIA Velvollisuus tehdä virantäyttöpäätös ja noudattaa tarkoitussidonnaisuusperiaatetta KANTELU Kirjoituksessaan 21.11.2017 oikeuskanslerille kantelija

Lisätiedot

ASIA. Kaupunginhallituksen, kaupunginjohtajan ja hallintojohtajan menettely KANTELU

ASIA. Kaupunginhallituksen, kaupunginjohtajan ja hallintojohtajan menettely KANTELU ANONYMISOITU PÄÄTÖS 21.09.2015 Dnro OKV/1735/1/2014 1/5 ASIA Kaupunginhallituksen, kaupunginjohtajan ja hallintojohtajan menettely KANTELU Kantelija arvostelee oikeuskanslerille 7.10.2014 osoittamassaan

Lisätiedot

Saunasampo Oy:n toimitusjohtaja Tapio Yli-Kovero puh fax

Saunasampo Oy:n toimitusjohtaja Tapio Yli-Kovero puh fax 1 KORKEIN OIKEUS Asia Kantelija Asiamies Vaatimus Kantelu Turun hovioikeuden tuomiosta Nro 1047, diaarinumero S 03/1096 takaisinsaanti konkurssipesään annettu 7.9.2004, joka on saanut lainvoiman 27.1.2005

Lisätiedot

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Hallituksen esitys Eduskunnalle oikeudenkäynnistä rikosasioissa annetun lain 1 luvun :n ja 7 luvun :n muuttamisesta ja väliaikaisesta muuttamisesta Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi oikeudenkäynnissä

Lisätiedot

SUOMI ON OIKEUSVALTIO

SUOMI ON OIKEUSVALTIO SUOMI ON OIKEUSVALTIO - Johtosäännöt ja järjestyssäännöt pohjaavat yllä oleviin säädöksiin = MUODOSTAVAT OIKEUSJÄRJESTYKSEN, JOKA MÄÄRÄÄ IHMISTEN OIKEUDET JA VELVOLLISUUDET KIRJOITETUT KIRJOITTAMATTOMAT

Lisätiedot

- valtion virastot ja laitokset - kuntien virastot ja laitokset sekä luottamuselimet - tuomioistuimet.

- valtion virastot ja laitokset - kuntien virastot ja laitokset sekä luottamuselimet - tuomioistuimet. VOIKO OIKEUSASIAMIES AUTTAA? 1) Mitä eduskunnan oikeusasiamies tekee? Oikeusasiamies valvoo, että viranomaiset ja virkamiehet noudattavat lakia ja täyttävät velvollisuutensa. Lisäksi hän valvoo muita julkista

Lisätiedot