Ylemmät Toimihenkilöt YTN. Johtajasopimusopas
|
|
- Heikki Pakarinen
- 6 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 Ylemmät Toimihenkilöt YTN
2
3 toimitusjohtajasopimus ja muun johdon työsopimukset 1. Johdanto 4 2. Yleistä yhtiömuodoista ja vastuista 5 3. Toimitusjohtajan oikeudellinen asema 8 4. Toimitusjohtajasopimusmalli 12 Toimitusjohtajasopimusmalli ja soveltamisohjeet 5. Muun ylimmän johdon oikeudellinen asema Johtajasopimusmalli 26 Johtajasopimusmalli ja soveltamisohjeet 7. Toimitusjohtajan oikeus työttömyys turvaan Palkkaturva Huomioita konkurssista ja saneerausmenettelystä Kirjallisuutta aiheesta 39 3
4 1. Johdanto OSAKEYHTIÖN TOIMITUSJOHTAJAN asema on suomalaisessa työlainsäädännössä jäänyt huomioimatta. Korkeimman oikeuden oikeuskäytännössä toimitusjohtajaa on jo pitkään pidetty yhtiön toimielimenä, minkä osakeyhtiölaki myös nykyään vahvistaa. Näin ollen muun muassa osakeyhtiön toimitusjohtaja on työsopimuslain soveltamisalan ulkopuolella. Toimitusjohtaja on merkittävästi heikommassa asemassa verrattuna esimerkiksi muihin yrityksessä työskenteleviin ylempiin toimihenkilöihin, toisin sanoen esimiehiin ja asiantuntijoihin. Useissa yksittäistapauksissa erityisesti pienen tai keskisuuren yhtiön toimitusjohtajaksi ryhtynyt toimihenkilö ei ole ollut tietoinen siitä, ettei hänellä ole työoikeudellista suojaa. Osakeyhtiön toimitusjohtajan palvelussuhde voidaan päättää perusteetta välittömin vaikutuksin eli toimitusjohtaja voi jäädä täysin ilman minkäänlaista taloudellista turvaa yllättävässäkin palvelussuhteen päättymistilanteessa. Toimitusjohtajan työsuhdeturvaan liittyvänä suurimpana ongelmana on tehtävän jatkuvuuteen liittyvä epävarmuus ja tietynlainen mielivaltaisuus. Huolimatta hyvästä työskentelystä ja yrityksen menestyksestä, voivat hallituksen ja toimitusjohtajan välit huonontua niin, että toimitusjohtaja erotetaan. Ongelma saattaa kärjistyä myös erilaisissa yritysjärjestelyissä, joissa toimitusjohtaja joutuu usein lähtemään. Toimitusjohtajan sopimuksellisen aseman haastavuuden takia YTN on pitänyt tarpeellisena ylläpitää toimitusjohtajille tarkoitettua opasta. Käsillä oleva johtajasopimusopas on kuitenkin aiemmasta täysin uusittu teos, joka on tarkoitettu sekä toimitusjohtajille ja että toimitusjohtajan suorille johtoryhmätasoisille työaikalain ulkopuolisille alaisille. Näitä eri ryhmiä koskee oleellisesti eri lainsäädäntö, minkä takia nämä kaksi eri ryhmää on oppaassa käsitelty erikseen. Toimitusjohtajaosuus on tarkoitettu osakeyhtiön, osuuskunnan ja säätiön toimitusjohtajille, koska oikeuskäytännön mukaan he yleensä jäävät työntekijöitä koskevan työsuhdeturvan ulkopuolelle eli heihin ei lähtökohtaisesti sovelleta esimerkiksi työsopimuslakia, vuosilomalakia eikä työaikalakia. Vaikka yhdistysten toiminnanjohtajat kuuluvat työsopimuslain piiriin, oppaasta on hyötyä myös heille. Johtoryhmätasoisiin yhtiön ylimpään johtoon kuuluviin toimitusjohtajan suoriin alaisiin sovelletaan työsopimuslakia ja vuosilomalakia, mutta lähtökohtaisesti ei työaikalakia. Näitä johtajia koskevat oppaan luvut 5 ja 6. Tähän ryhmään kuuluvat myös yhdistyksen ja säätiöiden toimitusjohtajat sekä epäitsenäisessä asemassa olevat liikelaitosten ja osakeyhtiöiden isompien erillisten yksiköiden itsenäiset johtajat. Aiheiden laajuuden vuoksi asioita on oppaassa jouduttu useassa kohdassa käsittelemään yleisellä tasolla eikä niistä siten kaikilta osin voi suoraan tehdä yksittäistapauksiin soveltuvia johtopäätöksiä. Näin ollen jokaisen kannattaa omassa asiassaan ottaa aina yhteyttä oman liittonsa työsuhdeneuvontaan. TÄMÄN OPPAAN laatimisessa ovat olleet mukana YTN-liittojen lakimiehet Heikki Meskanen (Yksityisalojen Esimiehet ja Asiantuntijat YTY ry), Taru Turunen (Suomen Lakimiesliitto ry), Petteri Kivelä (Suomen Ekonomit ry/suomen Lakimiesliitto ry), Katri Vainio (Tekniikan Akateemisten Liitto TEK ry) ja Niina Riipinen (Tradenomiliitto ry). 4
5 2. Yleistä yhtiömuodoista ja vastuista 2.1. Yhtiömuodoista Yksityinen toiminimi YKSITYISESSÄ TOIMINIMESSÄ yrittäjän oma työpanos on ratkaiseva. Yksityisen toiminimen etuna on se, että päätöksenteko on joustavaa ja nopeaa. Yksityinen toiminimi (Tmi) soveltuu yritystoimintaan, jossa yksi henkilö vastaa toiminnasta koko henkilökohtaisella omaisuudellaan. Avoin yhtiö AVOIMESSA YHTIÖSSÄ yhtiömiehet vastaavat yhtiön velvoitteista niiden täyteen määrään niin kuin omasta velastaan. Yhtiömuotona avoin yhtiö edellyttää yhtiömiehiltä erittäin hyvää yhteistyökykyä ja luottamusta. Avoin yhtiö soveltuu yleensä perhepiirissä harjoitettavan pienen ja keskisuuren yrityksen yhtiömuodoksi. Jokainen avoimen yhtiön yhtiömies, jolla on oikeus hoitaa yhtiön asioita, voi milloin tahansa vapauttaa ulkopuolisen toimitusjohtajan tästä tehtävästä. Toimitusjohtajana toimiva yhtiömies voidaan sen sijaan vapauttaa toimitusjohtajan tehtävästä vain toisten yhtiömiesten yksimielisellä päätöksellä painavasta syystä. Kommandiittiyhtiö KOMMANDIITTIYHTIÖSSÄ VASTUUNALAISET yhtiömiehet vastaavat yhtiön velvoitteista niiden täyteen määrään saakka niin kuin omasta velastaan. Äänettömät yhtiömiehet vastaavat vain yhtiösopimuksen mukaisen omaisuuspanoksen määrään saakka. Kommandiittiyhtiö edellyttää yhtiömiehiltä hyvää luottamusta ja yhteistyökykyä ja se soveltuu pienen ja keskisuuren yrityksen yhtiömuodoksi. Sekä avoimessa yhtiössä yhtiömies että kommandiittiyhtiössä vastuunalainen yhtiömies ja toimitusjohtaja ovat velvollisia korvaamaan vahingon, jonka he tahallaan tai tuottamuksesta aiheuttavat yhtiölle. Vahinkotilanteissa vastuuta voidaan sovitella ja jakaa vahingonkorvauslain mahdollistamissa puitteissa. Kommandiittiyhtiön toimitusjohtajan vapauttamiseen tehtävästään sovelletaan mitä avoimesta yhtiöstä ja sen yhtiömiehistä on säädetty. Toimitusjohtajaksi valittu äänetön yhtiömies voidaan vapauttaa tehtävästään kuten ulkopuolinen, ja vastuunalaisen yhtiömiehen vapauttaminen toimitusjohtajan tehtävästä ei edellytä äänettömän yhtiömiehen suostumusta. Osuuskunta OSUUSKUNNAN TARKOITUKSENA on jäsentensä taloudenpidon tai elinkeinon tukemiseksi harjoittaa taloudellista toimintaa siten, että jäsenet osallistuvat siihen käyttämällä hyväkseen yhteisön palveluksia. Liikkeelle pääsee jo pienellä pääomalla ja tulonjaossa vallitsee tasavertaisuuden periaate. Osuuskunnan jäsenet kantavat riskin osuuskunnan omasta pääomasta ja riski rajoittuu heidän maksamiinsa osuusmaksuihin. Jäsenet eivät ole henkilökohtaisesti vastuussa osuuskunnan velasta, ellei lisämaksuvelvollisuutta ole määrätty. Osakeyhtiö OSAKEYHTIÖ EDELLYTTÄÄ yhtiömuotona laajempaa perehtymistä lainsäädäntöön ja se on hallinnollisesti raskaampi kuin muut yritysmuodot. Riskin rajoittuminen pääomasijoitukseen on pienissä yrityksissä usein teoreettista, sillä osakas, toimitusjohtaja ja/tai hallituksen jäsen joutuvat pienyrityksissä usein takaamaan yhtiön lainoja omalla omaisuudellaan Osakeyhtiön hallintoelimet OSAKEYHTIÖSSÄ YLIN päätäntävalta kuuluu yhtiökokoukselle, toimeenpanovaltaa käyttävät hallintoneuvosto, hallitus ja toimitusjohtaja. Valvontavaltaa käyttävät tilintarkastajat. Yhtiön varsinaisen liiketaloudellisen johdon muodostavat yleensä toimitusjohtaja ja yhtiön hallitus. Toimitusjohtaja katsotaan yhtiön hallintoon kuuluvaksi toimielimeksi riippumatta siitä, onko hän omistajajohtaja vai ainoastaan palkkajohtaja. 5
6 Yhtiökokous YHTIÖKOKOUKSESSA PÄÄTETÄÄN yhtiön muutoksista, valitaan hallituksen jäsenet ja vahvistetaan muun muassa tilinpäätös ja päätetään hallituksen jäsenten ja toimitusjohtajan vastuuvapaudesta. Hallintoneuvosto OSAKEYHTIÖN HALLINTONEUVOSTO on toimielin, joka valvoo yhtiön hallituksen ja toimitusjohtajan vastuulla olevaa yhtiön hallintoa. Hallintoneuvostosta määrätään yhtiön yhtiöjärjestyksessä, eikä se ole yhtiön pakollinen toimielin. Hallintoneuvosto on tavanomainen toimielin lähinnä suuremmissa osakeyhtiöissä. Hallitus OSAKEYHTIÖN HALLITUKSESSA tulee osakeyhtiölain mukaan olla yhdestä viiteen varsinaista jäsentä, ellei asiasta ole yhtiöjärjestyksessä toisin määrätty. Jos hallitukseen kuuluu vähemmän kuin kolme jäsentä, on lisäksi oltava vähintään yksi varajäsen. Hallitus on osakeyhtiön tärkein ja ainoa lain mukaan pakollinen elin. Hallitus huolehtii yhtiön hallinnosta ja vastaa siitä, että yhtiö toimii osakeyhtiölain säännösten mukaan. Toimitusjohtaja YHTIÖLLÄ VOI olla toimitusjohtaja, jos yhtiöjärjestyksessä niin määrätään tai hallitus niin päättää. Toimitusjohtajalta ja hänen sijaiseltaan on ennen nimitystä saatava suostumus tehtävään Hallintoelinten vastuut osakeyhtiössä Hallitus OSAKEYHTIÖLAIN MUKAAN hallituksen on huolehdittava yhtiön hallinnosta ja toiminnan asianmukaisesta järjestämisestä. Hallitus voi joutua vastuuseen, jos se on laiminlyönyt valvontavelvollisuutensa sen alaisia toimielimiä kohtaan. Hallituksen jäsen voi joutua korvausvastuuseen yhtiötä, osakkeenomistajaa ja/tai muuta henkilöä kohtaan, esimerkiksi yhtiön velkojaa tai sopimuskumppania kohtaan. Toimitusjohtaja TOIMITUSJOHTAJA VASTAA ensisijaisesti operatiivisesta johtamisesta ja juoksevaan hallintoon kuuluvan palkanmaksun ja ennakonpidätyksen sekä työnantajan sosiaaliturvamaksun suorittamisen hoitamisesta ja valvonnasta. Vahingonkorvauskanteen nostamisesta yhtiön lukuun toimitusjohtajaa vastaan päätetään yhtiökokouksessa. Yhtiökokouksen päätös vastuuvapauden myöntämisestä tai kanteen nostamatta jättämisestä ei estä yhtiötä nostamasta kannetta, milloin yhtiökokoukselle ei tilinpäätöksessä tai tilintarkastuskertomuksessa taikka muutoin ole annettu olennaisesti oikeita ja täydellisiä tietoja kanteen perusteena olevasta päätöksestä tai toimenpiteestä. Yleissäännös yritysjohdon vastuusta on osakeyhtiölaissa. Hallituksen jäsenen, hallintoneuvoston jäsenen ja toimitusjohtajan on korvattava vahinko, jonka hän on tehtävässään huolellisuusvelvoitteensa vastaisesti tahallaan tai huolimattomuudesta aiheuttanut yhtiölle. Sama koskee vahinkoa, joka on muuten osakeyhtiölakia tai yhtiöjärjestystä rikkomalla tahallaan tai huolimattomuudesta aiheutettu yhtiölle, osakkeenomistajalle tai muulle henkilölle. Vastaavanlaiset säännökset on myös osuuskuntalaissa ja kommandiittiyhtiöistä ja avoimista yhtiöistä annetussa laissa. Esimerkkitapaus KKO 1990:177 OY:N TOIMITUSJOHTAJA oli yhtiön oman pääoman vähennyttyä pienemmäksi kuin yhdeksi kolmasosaksi osakepääomasta jatkanut yhtiön toimintaa tietoisena osakepääoman vajauksesta ja hallituksen laiminlyönnistä kutsua yhtiökokous koolle käsittelemään kysymystä yhtiön asettamisesta selvitystilaan. Yhtiö oli sittemmin asetettu konkurssiin, joka varojen puutteessa oli rauennut. Toimitusjohtaja velvoitettiin yhdessä hallituksen ainoan jäsenen kanssa korvaamaan yhtiön velkojalle, joka oli toimittanut yhtiöön tavaroita luotolla, luottotappiona syntynyt vahinko. Johtoryhmällä ei ole hallitukseen rinnastettavaa valvontaoikeutta tai velvollisuutta eikä sen tehtävistä ole lainsäädännössä erillistä mainintaa. Toimitusjohtaja tai varatoimitusjohtaja toimii edellä mainittujen yhtiöoikeudellisten säännösten mukaisesti myös johtoryhmätyöskentelyssä. 6
7 7
8 3. Toimitusjohtajan oikeudellinen asema Yleistä OSAKEYHTIÖLAIN MUKAAN toimitusjohtaja hoitaa yhtiön juoksevaa hallintoa hallituksen antamien ohjeiden ja määräysten mukaisesti (yleistoimivalta). Se, mitä juoksevaan hallintoon kuuluu, on riippuvainen yhtiön toiminnan laadusta ja laajuudesta. Juoksevaan hallintoon kuuluu lähtökohtaisesti yhtiön liiketoiminnan johtaminen ja valvominen, sopimusten solmiminen alihankkijoiden ja asiakkaiden kanssa sekä ainakin toimitusjohtajan suorana alaisena toimivan henkilökunnan työhönotto ja erottaminen sekä yhtiön ylempien toimielinten päätösten täytäntöönpanosta huolehtiminen. Toimitusjohtaja myös vastaa siitä, että yhtiön kirjanpito on lainmukainen ja varainhoito luotettavalla tavalla järjestetty. Tämä tarkoittaa sekä juoksevan kirjanpidon että tilinpäätöksen laatimisesta huolehtimista. Lisäksi tähän velvollisuuteen sisältyy yhtiön kirjanpitoaineiston ja tarpeellisen hallintoaineiston säilyttäminen lainmukaisesti. Toimitusjohtaja edustaa yhtiötä yleistoimivaltaansa kuuluvissa asioissa. Toimitusjohtajan on annettava hallitukselle ja sen jäsenelle tiedot, jotka ovat tarpeen hallituksen tehtävien hoitamiseksi. Toimitusjohtajan on siis pidettävä oma-aloitteisesti yhtiön hallitus tietoisena yhtiön asioista ja kehityksestä. Toimitusjohtajan on myös valvottava henkilökuntaa ja ennen kaikkea lähimpiä alaisiaan. Valvonnan laatu ja laajuus riippuu luonnollisesti henkilökunnan määrästä. Toimitusjohtajalla on oikeus saada hallitus koolle kutsutuksi, vaikka hän ei olisi hallituksen jäsen. Lisäksi toimitusjohtajalla on oikeus olla hallituksen kokouksissa läsnä ja käyttää niissä puhevaltaa, jos hallitus ei toisin päätä. Toimitusjohtajalla on myös oikeus saada eriävä mielipiteensä merkityksi hallituksen kokouksen pöytäkirjaan. Toimitusjohtaja saa ryhtyä yhtiön toiminnan laajuus ja laatu huomioon ottaen epätavallisiin tai laajakantoisiin toimiin vain, jos hallitus on hänet siihen valtuuttanut tai hallituksen päätöstä ei voida odottaa aiheuttamatta yhtiön toiminnalle olennaista haittaa. Viimeksi mainitussa tapauksessa hallitukselle on mahdollisimman pian annettava tieto toimista. Toimitusjohtajalla on yleistoimivalta edustaa yhtiötä ulospäin. Toimitusjohtajalla on myös nimenkirjoitusoikeus, ellei sitä ole rajoitettu yhtiöjärjestyksessä. Toimitusjohtaja vastaa toimistaan yhtiön hallitukselle ja toimitusjohtajan raportointivelvollisuudesta sovitaan tavanomaisesti toimitusjohtajasopimuksessa. Toimitusjohtajan toimivallan rajoitukset on asianmukaista kirjata sopimukseen, joskin toimitusjohtajasopimuksessa sovitut toimivallan rajoitukset eivät ole sitovia kolmansiin nähden. Tämän vuoksi toimivallan rajoittaminen on mahdollista myös kaupparekisterimerkinnällä, jolloin se sitoo myös ulkopuolisia osapuolia. Toimitusjohtajalla on vahingonkorvausvastuu sopimuksen tai lain mukaisen toimivallan ylittämisestä aiheutuneista vahingoista. Jos yhtiöllä on toimitusjohtajan sijainen (aikaisempi nimitys varatoimitusjohtaja), hän hoitaa toimitusjohtajan tehtäviä sen jälkeen, kun yhtiön toimitusjohtajan toimi on päättynyt, hallitus ei ole valinnut uutta toimitusjohtajaa. Myös jos yhtiön toimitusjohtaja on vain hetkellisesti estynyt hoitamasta tehtäviään, hänen tilallaan toimii toimitusjohtajan sijainen, mikäli sellainen on valittu yhtiölle. Toimitusjohtajan sijaiseen sovelletaan samoja säännöksiä kuin toimitusjohtajaan silloin, kun toimitusjohtajan sijainen väliaikaisesti tai pysyvästi toimii toimitusjohtajana. Osakeyhtiön toimitusjohtaja ja hänen sijaisensa on ilmoitettava tällä nimityksellä kaupparekisteriin. Toimitusjohtaja tai toimitusjohtajan sijainen -nimityksiä ei saa käyttää muista kuin kyseisessä asemassa olevasta henkilöstä. Toimitusjohtajan työ oikeudellinen asema TYÖSOPIMUSLAIN 1 :n mukaan työsopimuksella tarkoitetaan sopimusta, jossa toinen osapuoli tekee toiselle työtä tämän johdon ja valvonnan alla vastiketta vastaan. Henkilön työoikeudellista asemaa arvioitaessa on ratkaiseva merkitys sillä, tehdäänkö 8
9 työtä toiselle työnantajan johdon ja valvonnan alla. Toimitusjohtajan aseman kannalta ratkaisevaa on se, onko valvonta ollut yhtiö- vai työsopimusoikeudellista kontrollia. Toimitusjohtaja on osakeyhtiölain (ja osuuskuntalain) mukaan yhtiön johtoon kuuluva elin, jonka tehtävänä on hoitaa yhtiön juoksevaa hallintoa hallituksen antamien ohjeiden ja määräysten mukaisesti. Kun tarkastellaan yhtiön toimitusjohtajan työoikeudellista asemaa, niin korkeimman oikeuden yksiselitteisen ratkaisukäytännön tulkinta on ollut, että yhtiön toimitusjohtajaan ei osakeyhtiön itsenäisenä toimielimenä tule soveltaa työsopimuslakia, koska toimitusjohtaja ei ole sellaisen johdon ja valvonnan alainen, jota tarkoitetaan työsopimuslaissa eikä hän sen vuoksi ole työsuhteessa yhtiöön. Korkein oikeus on vakiintuneesti jo ainakin vuodesta 1986 (muun muassa. KKO 1986 II 40, KKO 1992:172 ja KKO 2002:73) katsonut, että osakeyhtiön toimitusjohtaja on yhtiön toimielin eikä hän ole työsuhteessa yhtiöön. Oikeuskäytännöstä ilmenee, että ratkaisevaa on lähinnä se, että toimitusjohtaja on osakeyhtiön (ja osuuskunnan) itsenäinen toimielin. On kuitenkin mahdollista, että toimitusjohtajalta on sopimuksella viety niin paljon juoksevaan hallintoon liittyvää toimivaltaa pois, ettei hänellä käytännössä ole lain tarkoittamaa päätäntävaltaa. Tällöin henkilön voidaan katsoa olevan työsuhteessa eikä enää aito toimitusjohtaja (vrt. KKO 1982 II 192). Koska osakeyhtiön (ja osuuskunnan) toimitusjohtaja on yhtiön johtoon kuuluva elin eikä hän ole työsopimussuhteessa yhtiöön, hänet voidaan myös erottaa toimestaan koska tahansa ilmoittamatta yksilöityä syytä. Käytännössä tällöin usein vedotaan vain luottamuspulaan, riittämättömään tulokseen tai näkemyseroihin liikkeen johtamistavoissa. Koska toimitusjohtajaan ei sovelleta työsopimuslakia, ei hänen irtisanomisensa myöskään edellytä työsopimuslain mukaista perustetta. Näin ollen toimitusjohtajan on oleellista varmistaa sopimussuhteensa ehdot ja työsuhdeturvansa henkilökohtaisella kirjallisella toimitusjohtajasopimuksella. Hyvällä sopimuksella voidaan sekä turvata yrityksen ja toimitusjohtajan edut että välttää tarpeettomia erimielisyys- ja riitatilanteita. Osakeyhtiölain mukaan hallitus valitsee toimitusjohtajan ja hallitus voi myös erottaa toimitusjohtajan tehtävästään siten, että erottaminen tulee voimaan välittömästi, jollei hallitus päätä myöhemmästä ajankohdasta. Toimitusjohtajasopimuksella voidaan turvata toimitusjohtajalle palkallinen irtisanomisaika ja sen lisäksi mahdollinen eroraha vahingonkorvauksena, mutta erotetulla toimitusjohtajalla ei ole oikeutta jatkaa toimitusjohtajan tehtävässä vastoin hallituksen päätöstä. Toimitusjohtajalla ei ole myöskään velvollisuutta tehdä irtisanomisaikana muuta työtä kuin sitä, mitä toimitusjohtajasopimuksessa on hänen työtehtävikseen määrätty. Kuten edellä on todettu, myös osuuskunnalla voi olla toimitusjohtaja. Toimitusjohtajan asema osuuskunnassa on verrattavissa osakeyhtiön toimitusjohtajan asemaan (KKO 1989:136). Sen sijaan yhdistysten toimitusjohtajat/toiminnanjohtajat ovat oikeuskäytännössä katsottu työsuhteisiksi eli työsopimuslain piirissä oleviksi, siitä huolimatta, että yhdistyksen toimitusjohtaja on voinut toimia hyvinkin itsenäisesti tehtävässään (KKO 1996:49). Edellä todettu johtuu siitä, että osuuskuntalaissa on (vastaavasti kuin osakeyhtiölaissa) määrätty toimitusjohtajan tehtävistä ja valtuuksista. Sen sijaan yhdistyslaissa ei ole säännelty toimitusjohtajan (/toiminnanjohtajan) oikeuksista tai velvollisuuksista mitään. Valtion teollisuuslaitosta itsenäisesti johtaneen toimitusjohtajan on katsottu olleen työsuhteessa laitokseen, koska kyseessä ei ollut itsellinen yhtiö eikä toimitusjohtajan asemasta ollut säädetty eikä toimitusjohtaja näin ollen ollut laitoksen hallintoelin (KKO 1991:168). Myös osakeyhtiön palveluksessa olleen yhtiön perustajaosakkaan (omistaen 10 prosenttia osakkeista), joka oli samalla yhtiön hallituksen jäsen, katsottiin tästä huolimatta olleen työsuhteessa yhtiöön (KKO 1991:60). Sen sijaan ison liikepankin johtokunnan jäsenen ja samaan aikaan sen hallintojohtajana toimineen henkilön ei katsottu olleen työsuhteessa pankkiin (KKO 1999:97), koska johtokunnan tehtävistä ja vastuista oli säädetty liikepankkilaissa eivätkä johtokunnan jäsenet siten olleet työsopimuslaissa tarkoitetun johdon ja valvonnan alaisia. Aiemman oikeuskäytännön mukaan säätiön mahdollinen toimitusjohtaja oli yleensä työsopimussuhteinen (VHO S 09/1544). Uuden, vuoden 2015 lopussa voimaan tulleen säätiölain mukaan säätiön toimitusjohtaja huolehtii säätiön tarkoituksen toteuttamisesta ja hoitaa säätiön muuta päivittäistä hallintoa hallituksen antamien ohjeiden ja määräysten mukaisesti (yleistoimivalta) sekä vastaa, että säätiön kirjanpito on lain mukainen ja varainhoito on luotettavalla tavalla järjestetty. Näin ollen säätiölain toimitusjohtajan tehtävää ja toimivaltaa koskeva säännös on osakeyhtiön toimitusjohtajan tehtävästä ja toimivallasta annetun säännöksen kanssa sinällään saman sisältöinen. Tämä merkitsee sitä, että säätiön toimitusjohtajan asema on samankaltainen kuin osakeyhtiössä. Myöskään säätiölain mukainen toimitusjohtaja 9
10 ei siten ole työsuhteessa säätiöön, vaan hänen tehtävistään määrätään säätiölaissa ja säätiön säännöissä. Näin ollen myös säätiölain mukaisen toimitusjohtajan on aina syytä tehdä erillinen toimitusjohtajasopimus. Toimitusjohtajansopimus TOIMITUSJOHTAJASOPIMUKSEN TÄRKEIMPÄNÄ tarkoituksena on antaa toimitusjohtajalle sopimusteitse työsuhdeturva, koska lainsäädäntö ei turvaa toimitusjohtajan asemaa. Toimitusjohtajalla ei siis lain mukaan ole oikeutta edes irtisanomisaikaan tai irtisanomisajan palkkaan, jos hänen sopimuksensa päätetään, vaan toimitusjohtajuus ja palkanmaksu voidaan päättää päättymään välittömin vaikutuksin eli heti. Toimitusjohtajasopimuksessa sovitaan irtisanomisajan lisäksi yleensä myös erorahasta, joka voi olla hyvinkin merkittävä. Toimitusjohtajan työoikeudellisen aseman arvioinnin kannalta on merkityksetöntä, onko toimitusjohtaja palkattu tehtäväänsä toimisopimuksella, johtajasopimuksella vai työsopimuksella. Itse työsopimussuhteen olemassaolosta ei nimittäin voi lähtökohtaisesti sopimuksella sopia. Vaikka siis käytettäisiin sanontaa työsopimus, ei tämä toimitusjohtajan kyseessä ollessa merkitse työsuhteen olemassaoloa eikä toisaalta sanonta johtajasopimus poista työsuhteen olemassaoloa, jos sellainen todellisuudessa esim. johtoryhmäjohtajan osalta on olemassa. Sen sijaan toimitusjohtajan sopimussuhteeseen sovellettavista ehdoista ja eduista voidaan osakeyhtiölain asettamissa rajoissa hyvinkin vapaasti toimitusjohtajasopimuksella sopia. Toimitusjohtajan tuleekin aina ennen toimitusjohtajan tehtävään ryhtymistä neuvotella ja sopia kirjallisesta toimitusjohtajasopimuksesta kaikkine siihen sovittuine ja haluttuine ehtoineen. On kuitenkin poikkeuksellisesti myös mahdollista, että toimitusjohtajan ja hänen toimeksiantajansa väliseen sopimukseen sisältyy sellaisia toimitusjohtajan toimivaltaa rajoittavia ehtoja, jotka määrittelevät työn johdon ja valvonnan tosiasiallisesti siten, että sopimuksesta syntyy työsopimus (vrt. KKO 1982 II 192). Korkein oikeus on käsitellyt myös toimitusjohtajasuhteen päättymiseen liittyvää vahingonkorvausasiaa ja todennut, että luottamuspulasta johtuva toimitusjohtajasopimuksen päättäminen sopimuksen mukaisella irtisanomisajalla ei ollut aiheuttanut sellaista vahinkoa, josta toimitusjohtajalla olisi ollut oikeus saada vahingonkorvausta toimitusjohtajasopimuksessa sovitun erorahan lisäksi (KKO 1998:136). Kun yhtiö ei kuitenkaan voinut näyttää purkuperusteen olemassaoloa, niin yhtiöllä ei ollut oikeutta jättää irtisanomisajan palkkaa ja erokorvausta maksamatta. Hovioikeustasolla on myös käsitelty johtajasopimuksen purkamista muun muassa toimitusjohtajan epälojaalisuuden, ohjeiden vastaisen menettelyn, vahingon aiheuttamisen ja/tai sopimusrikkomusten takia. Pääsääntönä on, että yleisten sopimusoikeudellisten periaatteiden mukaan sopimuksen purkaminen edellyttää aina vähintään olennaisen ja merkityksellisen sopimusrikkomisen toteen näyttämistä. Mikäli toimitusjohtajasopimuksessa on sovittu purkamisen edellyttävän työsopimuslain 8 luvun 1 :n purkuperusteiden täyttymistä, on purkukynnys tällöin aina vielä hieman yleisiä sopimusoikeudellisia purkuperusteita korkeammalla. Purkuperusteeseen tulee myös vedota kohtuullisessa ajassa sen tiedoksi saamisesta. Hovioikeuskäytännön mukaan toimitusjohtajasopimuksen purkuperusteen täyttymiselle asetettava kynnys ei kuitenkaan ole niin korkealla kuin tavallisella työntekijällä. Mikäli toimitusjohtaja ei ole sopinut irtisanomisajasta ja erokorvauksesta, ei hänellä ole näihin kumpaakaan oikeutta toimitusjohtajasuhteen päättyessä. Mahdollinen vahingonkorvaus toimitusjohtajasopimuksen päättämisen takia edellyttäisi nimenomaisen epäasiallisen päättämissyyn toteennäyttämistä (esim. syrjivin tai olemattomin perustein). Luottamuspula ja muun muassa hallituksen ohjeiden vastainen menettely on oikeuskäytännössä todettu asialliseksi ja riittäväksi perusteeksi toimitusjohtajasopimuksen päättämiseen, ja hovioikeuskäytännön mukaan toimitusjohtajalla on asemansa vuoksi korostunut lojaliteettivelvoite. VAIKKA TOIMITUSJOHTAJA ei olekaan työsuhteessa yhtiöön, on asioita, joissa hänet kuitenkin rinnastetaan yhtiön työntekijöihin: Tapaturmavakuutuslain mukaan työntekijöiden tapaturmavakuutuslaki koskee myös johtavassa asemassa olevaa osakeyhtiön toimihenkilöä (siis myös toimitusjohtajaa), jos johtavassa asemassa oleva osakeyhtiön toimihenkilö joko yksin tai yhdessä perheenjäsentensä kanssa omistaa korkeintaan puolet yhtiön osakepääomasta tai johtavassa asemassa olevalla henkilöllä on katsottava olevan yrityksessä korkeintaan edellä todettua vastaava määräämisvalta. Myös työneuvosto on antanut yksittäisiä ratkaisuja, joissa todetaan, että vuosilomalakia on sovellettava toimitusjohtajaankin. Käytännössä 10
11 on kuitenkin aina syytä todeta toimitusjohtajasopimuksessa, että toimitusjohtajaan sovelletaan vuosilomalakia Työntekijöiden eläkelain mukaan osakeyhtiön toimitusjohtaja rinnastetaan työntekijään, vaikka hän ei ole työsuhteessa, jos hän omistaa yksin yhtiön osakkeista enintään 30 prosenttia tai hän ja hänen perheenjäsenensä yhdessä omistavat enintään 50 prosenttia yhtiön osakkeista, josta hänen oma omistusosuutensa on enintään 30 prosenttia. KORKEIN OIKEUS on myös katsonut (KKO 1997:36), että toimitusjohtaja ei ole Tasa-arvolain syrjintää työelämässä koskevien työntekijää tarkoittavien säännösten piirissä, mutta kylläkin tasa-arvolain yleisen syrjintäkiellon piirissä. Toimitusjohtajan sijainen UUSI OSAKEYHTIÖLAKI käyttää vara toimitusjohtajasta nimitystä toimitusjohtajan sijainen. Toimitusjohtajan sijaisen toimiessa väliaikaisesti toimitusjohtajana jää sijaisen työsuhde sijaisuuden ajaksi lepotilaan ja sijainen palaa työsopimuksensa piiriin varsinaisen toimitusjohtajan sijaistamisen päättyessä sijaistamisen päättymissyystä riippumatta. Toimitusjohtajan sijaisen työsopimukseen onkin syytä laatia erityisehdot tai erillinen toimitusjohtajasopimus sille ajalle, jona hän mahdollisesti toimii toimitusjohtajan sijaisena. Tällainen tilanne voi tulla usein yllättäen eikä tarpeellisia muutoksia ja lisäyksiä välttämättä kyetä silloin laatimaan. 11
12 4. Toimitusjohtajasopimusmalli 1. Sopimusosapuolet Yhtiö Oy (y-tunnus) Osoite (jäljempänä Yhtiö ) sekä 6. Työaika Toimitusjohtaja ei kuulu hänen tehtävänsä ja asemansa perusteella työaikalain soveltamisalan piiriin. Toimitusjohtajan nimi (henkilötunnus) (jäljempänä Toimitusjohtaja ) Toimitusjohtajan työaika on keskimäärin 8 tuntia vuorokaudessa ja 40 tuntia viikossa. 2. Sopimuksen tausta ja tarkoitus Tällä sopimuksella sovitaan Toimitusjohtajan velvoitteista toimia Yhtiön hyväksi, Toimitusjohtajalle suoritettavasta vastikkeesta sekä muista Yhtiön ja Toimitusjohtajan välisistä keskinäisistä oikeuksista ja velvollisuuksista. 3. Toimenkuvaus Toimitusjohtaja johtaa ja valvoo Yhtiön liiketoimintaa sekä hoitaa Yhtiön juoksevan hallinnon osakeyhtiölain määräysten ja yhdensuuntaisesti Yhtiön hallituksen antamien ohjeiden mukaisesti. Toimiin, jotka ovat Yhtiön toiminnan laajuus ja laatu huomioon ottaen epätavallisen laajakantoisia, Toimitusjohtaja saa ryhtyä vain Yhtiön hallituksen tekemän päätöksen perusteella. Yhtiön hallituksen ja Toimitusjohtajan välisestä tehtävänjaosta on tarkemmin sovittu erillisellä liitteellä [liite]. 4. Sopimuksen kesto Tämän sopimuksen mukainen toimi alkaa. Sopimussuhde on voimassa toistaiseksi. [Vaihtoehtoisesti: Sopimussuhde on voimassa määräajan saakka. ] 5. Työntekopaikka Toimitusjohtajan pääasiallinen työntekopaikka on. 7. Palkkaus Palkka on euroa kuukaudessa ja se maksetaan kuukausittain kunkin kuukauden päivään mennessä Toimitusjohtajan ilmoittamalle pankkitilille. Toimitusjohtajan palkkaa tarkistetaan vuosittain tilinpäätöksen yhteydessä vähintään samalla yleiskorotusprosentilla, jota noudatetaan Yhtiön ylempien toimihenkilöiden palkantarkistuksissa. Edellä mainitun rahapalkan lisäksi Toimitusjohtajalla on oikeus seuraaviin luontoisetuihin: Vapaa autoetu, hankintahinta max. Auton käyttöetu, hankintahinta max. Puhelinetu Lounasetu Asuntoetu Muu 8. Bonukset, tulospalkkiot yms. Toimitusjohtajalle maksetaan vuosibonus/tulospalkkio kuukauden kuluessa siitä, kun Yhtiön tilinpäätös on vahvistettu yhtiökokouksessa. Bonus/tulospalkkio määräytyy seuraavasti: [Vaihtoehtoisesti: Bonuksen/tulospalkkion määräytymisestä on sovittu erillisellä tämän sopimuksen liitteenä olevalla sopimuksella. ] 12
13 Toimitusjohtajalle maksetaan tämän sopimuksen päätyttyä sopimuksen päättymissyystä riippumatta edellä mainitusta vuosibonuksesta/tulospalkkiosta se osuus, joka vastaa Toimitusjohtajan työskentelyaikaa täysinä kuukausina kyseessä olevan tilivuoden aikana. Vuosibonus/tulospalkkio maksetaan välittömästi tämän sopimuksen päättymisen jälkeisen tilinpäätöksen vahvistamisen jälkeen. Muiden voittopalkkioiden suhteen noudatetaan Yhtiössä voimassaolevia sääntöjä. 9. Optiot Yhtiön ja Toimitusjohtajan kesken on sovittu optioista seuraavaa: [Vaihtoehtoisesti: Optioiden määräytymisestä on sovittu erillisellä tämän sopimuksen liitteenä olevalla sopimuksella. ] 10. Eläke-etuudet Yhtiö kustantaa Toimitusjohtajalle työntekijän eläkelain mukaisen eläkkeen lisäksi yksilöllisen lisäeläkevakuutuksen yhtiöstä. Lisäeläkkeen ehdoista sovitaan erikseen kirjallisesti eläkevakuutusyhtiön, Yhtiön ja Toimitusjohtajan välillä. Johtajasopimussuhteen päättyessä Toimitusjohtaja saa eläkkeestään ns. vapaakirjan. Yhtiöllä ei ole oikeutta peruuttaa eikä lunastaa lisäeläkettä ilman Toimitusjohtajan suostumusta. Toimisuhteen alkaessa työnantajan suorittama lisäeläkevakuutusmaksu on euroa. 11. Vakuutukset Normaalin tapaturmavakuutuksen ohella Yhtiö kustantaa Toimitusjohtajalle vapaa-ajan tapaturmavakuutuksen sekä lisäksi matkavakuutuksen. Yhtiö kustantaa Toimitusjohtajalle euron suuruisen henkivakuutuksen vakuutuskirjassa mainittujen ehtojen mukaisesti. Yhtiö sitoutuu ottamaan ja pitämään voimassa Toimitusjohtajan vastuuvakuutuksen. Vastuuvakuutus kattaa myös Toimitusjohtajan toimimisen Yhtiön määräysvallassa olevien yhtiöiden hallituksissa. Edellä mainittujen vakuutusten ehdoista sovitaan erikseen kirjallisesti vakuutusyhtiön, Yhtiön ja Toimitusjohtajan välillä. 12. Lomaoikeus Toimitusjohtajaan sovelletaan vuosilomalakia, kuitenkin siten, että Toimitusjohtajalla on lomanmääräytymisvuosittain lain mukaisen loman ohella oikeus viikon ylimääräiseen palkalliseen lomaan. Toimitusjohtajan käytettäväksi myönnetään toimisuhteen ensimmäisenä vuotena arkipäivää palkallista kesälomaa ja arkipäivää palkallista talvilomaa. Toimitusjohtajalle maksetaan lomapalkan yhteydessä lomaraha, jonka suuruus on 50 prosenttia loma-ajan rahapalkasta. Lomapalkka ja lomaraha maksetaan kaiken Toimitusjohtajalle kertyneen sekä tässä sopimuksessa erikseen sovitun loman osalta siinäkin tapauksessa, ettei lomaa voida pitää tämän sopimuksen kestäessä. Toimitusjohtajalla on oikeus määrätä vuosiloman ajankohta sekä jakaa vuosiloma osiin haluamallaan tavalla sillä edellytyksellä, että se ei aiheuta tuntuvaa haittaa Yhtiön toiminnalle. 13. Sairausajan palkka Jos Toimitusjohtaja on sairauden tai tapaturman vuoksi työkyvytön, on hänellä oikeus saada työkyvyttömyysajalta palkkansa luontoisetuineen sen suuruisena kuin hän työssä ollessaan olisi säännöllisenä työaikana ansainnut. Työkyvyttömyysajalta maksetaan palkkaa sairaus-/tapaturmakohtaisesti enintään kolmen kuukauden ajan. Toimitusjohtajalla on oikeus Yhtiön käytännön mukaiseen työterveyshuoltoon. Lisäksi Toimitusjohtajalla on oikeus: 14. Perhevapaa Toimitusjohtajalla on oikeus työsopimuslain 4 luvun mukaisiin perhevapaisiin. Toimitusjohtajalle maksetaan äitiysvapaan ajalta täysi palkka kolmelta kuukaudelta tai vaihtoehtoisesti isyysvapaan ajalta täysi palkka yhdeltä kuukaudelta. 13
14 Toimitusjohtajan alle 10-vuotiaan lapsen tai muun samassa taloudessa pysyvästi asuvan alle 10-vuotiaan lapsen äkillisesti sairastuessa, annetaan Toimitusjohtajalle lapsen hoitamiseksi tai lapsen hoidon järjestämiseksi tilapäistä palkallista vapaata enintään neljä työpäivää. 15. Matkustaminen Toimitusjohtajalle suoritetaan matka- ja majoituskustannukset laskun mukaan. Toimitusjohtajalla on oikeus saada sekä kotiettä ulkomaanmatkoilta päivärahat ja kilometrikorvaukset, jotka vastaavat verohallituksen päätöksessä vahvistettuja verovapaita enimmäismääriä. 16. Edustaminen Toimitusjohtajalla on oikeus saada edustuskuluista täysimääräinen korvaus. Edustuskulujen osalta on sovittu seuraavaa: 17. Salassapitovelvollisuus Toimitusjohtaja ei saa työssä ollessaan käyttää hyväkseen tai ilmaista muille liike- tai ammattisalaisuuksia, jotka Yhtiö tai sen tytäryhtiöt ovat hänelle uskoneet tai jotka hän muutoin on saanut tietoonsa. Tietoja, jotka Yhtiö on itse julkistanut tai jotka muutoin ovat yleisesti tunnettuja, ei pidetä liikeja ammattisalaisuuksina. Selvennykseksi todetaan, ettei edellä mainittu salassapitovelvollisuus estä Toimitusjohtajaa hyödyntämästä omaa koulutustaan, kokemustaan tai ammattitaitoaan jatkossa eikä menemästä tämän sopimuksen päätyttyä toisen työnantajan palvelukseen. Salassapitovelvollisuus jatkuu kuukautta tämän sopimuksen päättymisen jälkeen. Tämän kilpailunrajoituksen tarkoittamana toimialana pidetään: Kilpailunrajoitusta ei sovelleta mikäli sopimus päättyy Yhtiön suorittamaan irtisanomiseen. Toimitusjohtajan rikkoessa tässä sopimuksessa sovittua kilpailunrajoitusta on Toimitusjohtaja velvollinen korvaamaan kilpailunrajoituksen rikkomisella Yhtiölle aiheuttamansa vahingon, enintään kuitenkin Toimitusjohtajan 6 kuukauden palkkaa vastaavan määrän. 19. Sivutoimet Toimitusjohtaja voi jatkaa nykyisissä sivutoimissaan/luottamustehtävissään. [Luettelo tehtävistä]. Uusien sivutoimien/luottamustehtävien pitämiseen Yhtiön ulkopuolella on saatava Yhtiön hallituksen tai hallituksen puheenjohtajan suostumus. 20. Koulutus Toimitusjohtajalla on oikeus Yhtiön kustannuksella hankkia itselleen tarpeellista täydennys-, jatko- ja uudelleenkoulutusta. 21. Keksinnöt/tekijänoikeus Toimitusjohtajan tekemiin keksintöihin noudatetaan lakia oikeudesta työntekijän tekemiin keksintöihin. Keksinnöstä maksettavasta korvauksesta sovitaan kulloinkin erikseen. Tekijänoikeus Toimitusjohtajan työn tuloksena syntyneisiin tekijänoikeudellisiin teoksiin säilyy Toimitusjohtajalla. Yhtiöllä on käyttöoikeus mainittuihin teoksiin tämän sopimuksen voimassaolon ajan. Tekijänoikeuden käyttöoikeuden luovuttamisesta sopimussuhteen jälkeen sovitaan osapuolten kesken erikseen. 18. Kilpailunrajoitus Toimitusjohtaja sitoutuu tämän sopimuksen päättymisestä kuukauden ajan pidättäytymään menemästä kilpailijalle töihin, perustamasta kilpailevaa yritystä tai hankkimasta osakkuutta yrityksestä, jota tehtäviensä luonteen ja toimialansa vuoksi voidaan pitää Yhtiön kilpailijana. 22. Toimitusjohtajasopimuksen päättyminen Molemmat sopimusosapuolet (Yhtiö ja Toimitusjohtaja) ovat oikeutettuja irtisanomaan tämän sopimuksen ilman erityistä perustetta. Irtisanomisaika on tällöin Yhtiön puolelta kuukautta ja Toimitusjohtajan puolelta kuukautta. 14
15 Toimitusjohtajalla ei ole työntekovelvollisuutta irtisanomisaikana Yhtiön päättäessä tämän sopimuksen. Tämä sopimus voidaan purkaa vain työsopimuslain 8 luvun 1 :n mukaisella purkuperusteella. 23. Erokorvaus Yhtiön päättäessä tämän sopimuksen maksetaan Toimitusjohtajalle irtisanomisajan palkan lisäksi kuukauden kokonaispalkkaa vastaava erokorvaus. Tämä rahasumma maksetaan Toimitusjohtajalle viimeistään sopimussuhteen päättyessä, ellei muusta ole osapuolten kesken sovittu. Tämä sopimus kumoaa kaikki osapuolten välillä aikaisemmin mahdollisesti tehdyt sopimukset, jotka koskevat Toimitusjohtajan palvelussuhdetta tai sen ehtoja. Tätä sopimusta voidaan muuttaa vain kirjallisesti molempien osapuolten allekirjoituksin. 26. Sopimuskappaleet Tämä sopimus on laadittu kahtena samanlaisena kappaleena, yksi kummallekin osapuolelle. Päiväys ja allekirjoitukset Toimitusjohtajan kuolemantapauksen yhteydessä maksetaan irtisanomisajan palkka ja/tai erokorvaus Toimitusjohtajan oikeudenomistajalle. Päiväys ja paikkakunta Toimitusjohtajalla on oikeus siirtää maksupäivää ilmoittamalla erokorvauksen maksupäivän muutoksesta Yhtiölle viimeistään päivää ennen sopimuksen päättymistä. 24. Erimielisyyksien ratkaiseminen Tästä sopimuksesta, siihen liittyvistä määräyksistä tai sen päättymistä koskevista erimielisyyksistä neuvotellaan osapuolien kesken. Viime kädessä erimielisyydet ratkaistaan yleisessä tuomioistuimessa. Yhtiö Oy Toimitusjohtaja 25. Muut määräykset Tämän sopimuksen lakatessa olemasta voimassa on Toimitusjohtajan palautettava Yhtiölle kaikki siltä saamansa omaisuus kuittausta vastaan. Toimitusjohtajalla on tämän sopimuksen päättymisen yhteydessä oikeus saada Työsopimuslain 6 luvun 7 :n mukainen työtodistus. Lisäksi Toimitusjohtajalla on tämän sopimuksen päättymisen yhteydessä oikeus saada asianmukaisesti täytetty Työttömyyskassojen yhteisjärjestön hyväksymä palkkatodistus. Siltä osin kuin tässä sopimuksessa ei ole sovittu paremmista ehdoista, noudatetaan työehtosopimusta. 15
16 Soveltamisohjeet 1. Sopimusosapuolet TOIMITUSJOHTAJA/TOIMITUSJOHTAJAN SIJAINENSOPI- MUSMALLISSA ovat osapuolina yritys ja toimitusjohtaja. Toimitusjohtajan toimiessa tehtävässään on oman toimensa ohella toimitusjohtajan sijaisen tehtäviä hoitava muu johtava toimihenkilö normaalin työsopimuslain mukaisen työsuhdeturvan suojaama. Tilanne saattaa muuttua, kun toimitusjohtajan sijainen toimii varsinaisen toimitusjohtajan tilalla ja tehtävissä. Toimitusjohtajan sijainen toimii toimi tusjohtajan tilalla toimitusjoht ajan ollessa estynyt hoitamaan toimitusjohtajan tehtäviä. Suositeltavaa onkin, että toimitusjohtajan sijaisen voimassaolevaan työ-/johtajasopimukseen laaditaan erillinen kirjallinen liite. Liitteessä sovitaan toimitusjohtajan sijaisen oikeuksista ja velvollisuuksista, joita sovelletaan silloin, kun ko. henkilö hoitaa toimitusjohtajan tehtäviä. Muut johtajat MUUT JOHTAJANIMIKKEELLÄ työskentelevät ovat normaalissa työsuhteessa, joten heihin sovelletaan työsopimuslakia ja muita työlainsäädännön määräyksiä. Heidän työsopimuksiinsa ei voida tehokkaasti sisällyttää työlainsäädännön pakottavien määräyksien vastaisia pykäliä. (Ks. tämän oppaan kohta Johtajasopimukset) 2. Sopimuksen tausta ja tarkoitus TOIMITUSJOHTAJASOPIMUS, JONKA osakeyhtiön hallitus on kokouksessaan hyväksynyt, sitoo hallitusta jo tästä hyväksymisestä lähtien. Toimitusjohtajasopimusmallin päällimmäisenä tarkoituksena on antaa toimitusjohtajalle sopimusteitse lainsäädännöllisesti puuttuva työsuhdeturva. Hyvällä sopimuksella voidaan turvata yrityksen ja johtajan edut, sekä välttää riitatilanteita. Toimitusjohtajasopimus on hyvä kirjata hallituksen pöytäkirjan liitteeksi ja vastaavasti on suositeltavaa ottaa hallituksen kokouksen pöytäkirja toimitusjohtajasopimuksen liitteeksi. 3. Toimenkuvaus ENNEN TOIMITUSJOHTAJASOPIMUKSEN tekemistä osapuolten on syytä keskenään selvittää, mitkä ovat toimitusjohtajan vastuut, velvollisuudet ja oikeudet. Lähtökohtana toimitusjohtajan tehtävien osalta on, että toimitusjohtaja johtaa ja valvoo yhtiön liiketoimintaa sekä hoitaa yhtiön juoksevan hallinnon osakeyhtiölain määräysten mukaisesti ja yhdensuuntaisesti yrityksen hallituksen antamien päälinjojen kanssa. Sopimukseen tulisi ottaa liitteeksi tarkempi hallituksen ja toimitusjohtajan välinen kirjallinen tehtäväkuvaus, josta käy ilmi muun muassa toimitusjohtajan toimivallan rajat. On järkevää määritellä esimerkiksi millaisissa tapauksissa toimitusjohtajan on hankittava päätöksilleen hallituksen vahvistus. Toimitusjohtajan vastuun osalta on muistettava, että osakeyhtiölain 6:17 mukaan toimitusjohtajan on annettava hallitukselle ja sen jäsenelle tiedot, jotka ovat tarpeen hallituksen tehtävien hoitamiseksi. Osakeyhtiölain mukaisen vahingonkorvausvastuun välttämiseksi on huolehdittava hallituksen päätösten pöytäkirjaamisesta tai muusta dokumentoimisesta päätöksenteon yhteydessä (ns. Business Judgement Rule). 4. Sopimuksen kesto PÄÄSÄÄNTÖNÄ TOIMITUSJOHTAJASOPIMUKSISSA samoin kuin työsopimuksissakin on, että sopimus tehdään toistaiseksi voimassaolevaksi. Määräaikaisuudelta ei kuitenkaan vaadita toimitusjohtajan osalta vastaavia edellytyksiä kuin työsuhteisten osalta. Määräaikainen sopimus sitoo kumpaakin sopimusosapuolta. Ellei irtisanomismahdollisuudesta ole sovittu, määräaikaista sopimusta ei voida yksipuolisesti irtisanoa. Hallituksella on tässäkin tilanteessa osakeyhtiölain nojalla oikeus vapauttaa toimitusjohtaja tehtävästään palkanmaksuvelvollisuuden kuitenkin jatkuessa määräaikaisuuden loppuun. Lisäksi sopimuksessa on hyvä mainita, milloin toimitusjoht ja ryhtyy toimea hoitamaan. 5. Työntekopaikka ERITYISESTI VEROTUKSELLISISTA syistä on hyvä määritellä toimitusjohtajan työntekopaikka. 6. Työaika UUDEN TYÖAIKALAIN valmistelun ja vallitsevan oikeuskäytännön mukaan työaikalain ulkopuolelle jäävät toimitusjohtajat ja muut tosiasialliset yrityksen ylimpään johtoon kuuluvat. Vaikka toimitusjohtajaan ei sovelleta työaikalakia, on asianmukaista sopia toimitusjohtajan keskimääräinen työaika. Tällöin pystytään määrittämään toimitusjohtajan sopimuksen mukaiset velvoitteet ja se, milloin toimitusjohtaja on tavoitettavissa. Määrittämällä keskimääräinen työaika voidaan myös arvioida käytettävän työajan ja toimitusjohtajan kuukausittaisen palkan suhdetta. 16
17 7. Palkkaus HENKILÖKOHTAISEEN PALKKAAN vaikuttavia tekijöitä kokemuksen lisäksi ovat muun muassa yrityksen koko, toimialan kannattavuus, kilpailuasema ja toimitusjohtajan tehtävän vastuullisuus. 8. Bonukset, tulospalkkiot yms. TOIMITUSJOHTAJAN PALKITSEMINEN voi perustua yrityksen tulokseen, toimitusjohtajan henkilökohtaiseen suoriutumiseen tai kumpaankin. Toimitusjohtajalle usein sovittavaa bonusta, tantieemia tai muuta vastaavaa tulospalkkiolisää ei pidä sekoittaa koko henkilöstölle tai esimerkiksi toimihenkilöille maksettaviin tuotantopalkkioihin ja voitto-osuuksiin, vaan kyseessä voi olla puhdas edellämainittujen palkkioiden lisäksi maksettava henkilökohtainen lisä. Yleensä toimitusjohtajan bonus pyritään sitomaan kirjanpidolliseen voittoon tai käyttökatteeseen. Oleellista toimitusjohtajan itsensä kannalta on kuitenkin sitoa palkkio helposti määriteltävään ja helposti laskettavissa olevaan suureeseen, jotta vältytään mahdollisilta tulkintaerimielisyyksiltä. Tärkeää on myös riittävällä täsmällisyydellä määrittää palkkion maksamisajankohta ja erityisesti palkkion maksaminen tilanteessa, jossa toimisuhde päättyy kesken tilikauden. 9. Optiot TYÖSUHDEOPTIOLLA TARKOITETAAN toimitusjohtajasuhteeseen perustuvaa oikeutta saada tai hankkia yhteisön osakkeita tai osuuksia ennaltamääriteltyyn, käypää arvoa alempaan hintaan (vaihtovelkakirjalaina, optiolaina, optio-oikeus tai muu näihin rinnastettava sopimus tai sitoumus). Arvioitaessa optioiden verotuksellista luonnetta edun arvoksi katsotaan osakkeen tai osuuden käypä arvo sillä hetkellä, kun työsuhdeoptiota käytetään vähennettynä verovelvollisen osakkeesta tai osuudesta ja työsuhdeoptiosta yhteensä maksamalla hinnalla. Etu katsotaan sen verovuoden ansiotuloksi, jona työsuhdeoptiota käytetään. Yleensä optio-oikeus on sidottu työsuhteen (toimisuhteen) jatkumiseen ja toimitusjohtajasuhteen päättyessä toteutumattomat optio-oikeudet menetetään. Päättämissopimuksissa sovitaan joskus optioedun säilymisestä myös toimi- tai työsuhteen päättymisen jälkeen. 10. Eläke-etuudet TOIMITUSJOHTAJASOPIMUKSEEN KYTKETÄÄN varsin usein lakisääteisen eläkkeen lisäksi ylimääräisiä lisäeläkkeitä, joilla pyritään joko eläkeiän alentamiseen tai eläkkeen määrän korottamiseen. Lisäeläkkeen kustannukset maksaa työnantaja. Lisäeläke räätälöidään yrityksen ja toimitusjohtajan tarpeita vastaavaksi vakuutusyhtiön, toimitusjohtajan ja yrityksen välisellä sopimuksella. Toimitusjohtajan tulee lisäksi huolehtia siitä, ettei työnantaja voi peruuttaa lisäeläkettä (ns. takaisinoston kielto). Tämä voidaan toteuttaa laatimalla tästä peruuttamattomuussopimus työnantajan kanssa. Yksilöllinen vanhuuseläkevakuutus tarjoaa monia vaihtoehtoja eläkkeelle siirtymisen joustavaksi järjestämiseksi: työstä voi luopua kokonaan tai osittain aikaisemmin tai suurentaa eläkettä. Lisäeläke voidaan sopia maksettavaksi koko eliniäksi tai vain määrätyksi ajaksi. Vakuutus on sidottu vakuutettuun henkilöön, ja eläke maksetaan vain hänelle. Mikäli vakuutettu kuolee ennen kuin eläkettä aletaan maksaa, ei vakuutuksen perusteella suoriteta eläkettä. Vakuutetun kuoleman varalta lisäeläkevakuutukseen kannattaa aina liittää henkivakuutusturva tai perhe-eläketurva. On tärkeätä muistaa, että veroteknisistä syistä vakuutuksen ottajaksi kirjataan yritys, mikä käytännössä tarkoittaa myös sitä, että yritys varsin pitkälle päättää vakuutuksen käytöstä. Toimitusjohtajasopimuksessa tai muulla sopimuksella on syytä nimenomaisesti varmistaa toimitusjohtajan oikeus vapaakirjaan tapauksissa, joissa palvelussuhde päättyy ennen eläkeiän täyttymistä. Vapaakirjalla tarkoitetaan sitä, että toimitusjohtajalla on oikeus saada hyväkseen jo maksetut eläkemaksut jäädessään aikanaan eläkkeelle, vaikka toimitusjohtajasuhde olisikin jo päättynyt ennen eläkeikää. Jos lisäeläkkeen on ottanut yritys, toimitusjohtajan saama eläketulo vähennetään hänelle tulevasta työttömyyspäivärahasta. Jos lisäeläkkeen on ottanut toimitusjohtaja itse, eläketulo ei vähennä työttömyyskorvausta. Lisäeläkkeen alkamista voi usein kuitenkin siirtää esim. alkamaan työttömyyskauden jälkeen. Lait ja niiden tulkinnat voivat muuttua, joten eläkettä otettaessa ja eläkkeelle jäämistä suunniteltaessa on syytä huomioida myös muu lainsäädäntö, erityisesti työttömyysturvalaki. 11. Vakuutukset TOIMITUSJOHTAJASOPIMUKSISSA SOVITAAN yleensä vapaa-ajan tapaturmavakuutuksesta ja matkavakuutuksesta. Usein yksilöllisen eläkevakuutuksen lisäksi sovitaan myös yksilöllisestä henkivakuutuksesta. Toimitusjohtaja on yrityksessä avainhenkilö. Yritykselle saattaa aiheutua huomattavia taloudellisia vahinkoja, jos avainhenkilö sairastumisen tai jonkin muun syyn vuoksi ei pysty työtään tekemään. Osana 17
18 yritysten riskienhallintaa yritykset voivat ottaa erilaisia vakuutuksia. Sekä toimitusjohtajan että myös yhtiön vahingonkorvausvastuun kannalta on oleellista, että yhtiöllä on toimitusjohtajan toiminnan kattava vastuuvakuutus. Tällä turvataan toimitusjohtajan henkilökohtaisen aseman lisäksi yhtiön toiminnan jatkuminen. 12. Lomaoikeus VALLITSEVAN KÄYTÄNNÖN mukaan vuosilomalakia ei sovelleta toimitusjohtajaan. Sopimukseen on siten syytä kirjata maininta vuosilomalain noudattamisesta. Pelkkä vuosiloman määrän sopiminen ei turvaa toimitusjohtajan oikeutta esimerkiksi lomakorvaukseen pitämättömistä lomapäivistä toimisuhteen päättyessä. Mikäli sopimukseen kirjataan vuosiloma määräytyy vuosilomalain mukaan, ei sopimus vielä välttämättä turvaa esimerkiksi oikeutta lomakorvaukseen. Vuosilomalain soveltamisen lisäksi on mainittava vuosilomalain ylittävät lomaetuudet. Usein sovitaan esimerkiksi, että toimitusjohtajalla on vuosittain oikeus viikon ylimääräiseen lomaan. Tämä perustuu yleensä toimitusjohtajan suureen työmäärään ja työn sitovuuteen. Vuosilomalakia sovellettaessa on lain mukainen pisin vuosiloma 30 arkipäivää, joista 24 arkipäivän pituinen loma annetaan kesälomakautena välisenä aikana. Loput 6 arkipäivää annetaan lomana välisenä aikana ns. talvilomana. Tavallisimmin sovitaan täydestä palkallisesta lomasta jo ensimmäisenä vuonna, eli toimitusjohtajalle annetaan vuosilomalaissa määriteltyä paremmat lomaedut. Lomaraha SOPIMUKSEEN ON myös kirjattava määräys lomarahan maksamisesta. Lomaraha ja lomaltapaluuraha eivät ole lakisääteisiä, vaan ne perustuvat tavallisimmin työehtosopimusten määräyksiin. Sopimusmallissa käytetään käsitettä lomaraha, mikä merkitsee sitä, että se maksetaan vuosiloma-ajan palkan yhteydessä ennen loman tai sen osan alkamista. Lomarahaa ei yleensä makseta toimisuhteen päättyessä suoritettavasta lomakorvauksesta, joten lomarahasta lomakorvauksen yhteydessä on sovittava erikseen. 13. Sairausajan palkka TOIMITUSJOHTAJALLA EI ole oikeutta työsopimuslain mukaiseen päivän mittaiseen sairausajan palkkaan tai työehtosopimuksessa sovittuun pidempään sairausajan palkkaan, joten sairausajan palkallisuudesta on sovittava erikseen. Toimitusjohtajan osalta voidaan sopia esimerkiksi kiinteästä 3 6 kuukauden sairausajan palkkaoikeudesta. Mikäli toimitusjohtajasopimuksessa ei ole sovittu mitään sairausajan palkallisuudesta, ei toimitusjohtajalla ole edellä mainittua etuutta. Kun yritys maksaa sairausajalta sairauspäivärahaa suuremman palkan, yritys saa sairausvakuutuslain mukaiset päivärahat, ellei toisin sovita. 14. Perhevapaa TOIMITUSJOHTAJALLA EI ole ilman erillistä sopimista oikeutta työsopimuslain mukaisiin perhevapaisiin, kuten äitiys- tai isyysvapaisiin tai tilapäisiin hoitovapaisiin. Sopimusmalliin on kirjattu määräys työsopimuslain 4 luvun soveltamisesta. Työsopimuslain 4 luvussa säädetään äitiys-, erityisäitiys-, isyys- ja vanhempainvapaasta, hoitovapaasta, osittaisesta hoitovapaasta, tilapäisestä hoitovapaasta, poissaolosta pakottavista perhesyistä ja poissaolosta perheenjäsenen tai muun läheisen hoitamiseksi. Laissa ei säädetä vain mahdollisuudesta tällaisten vapaiden pitämiseen vaan myös menettelystä tämän luvun poissaolojen yhteydessä. Myös nämä määräykset sitovat sopimuskirjauksen mukaan toimitusjohtajaa. Esimerkiksi äitiys-, isyys-, vanhempain- ja hoitovapaasta on ilmoitettava työnantajalle viimeistään kaksi kuukautta ennen vapaan aiottua alkamista. Mikäli halutaan, että toimitusjohtajalla on oikeus palkkaan perhevapaan tai sen osan ajalta, tulee tämä kirjata sopimukseen. 15. Matkustaminen KILOMETRIKORVAUKSET JA päivärahat ovat toimitusjohtajan ja yhtiön välisiä sopimuksenvaraisia asioita eikä niiden maksaminen perustu lakiin. Verohallituksen päätöksessä määritellään vuosittain vain päivärahojen ja kilometrikorvausten verovapaat enimmäismäärät. Käytännössä sovitaan lähes poikkeuksetta, että yritys maksaa kilometrikorvaukset ja päivärahat verohallituksen ohjeissa mainittujen verottomien enimmäismäärien mukaisina. Jos toimitusjohtajan tehtävä edellyttää normaalia laajempaa matkustamista, toimitusjohtajan on syytä harkita, miten vapaa-aikana tapahtuva matkustaminen tulee sopimuksessa huomioitua ja miten asiasta itselle aiheutuva ylimääräinen rasitus on mahdollista tasapainottaa. 16. Edustaminen SOPIMUSMALLIN MUKAAN toimitusjohtajalla on oikeus korvaukseen maksamistaan edustuskuluista. Epäselvyyksien välttämiseksi on suositeltavaa sopia yhdessä hallituksen kanssa esimerkiksi tietyn suuruinen edustusbudjetti. 18
19 17. Salassapitovelvollisuus SALASSAPITOVELVOITTEEN ALAINEN tieto on määriteltävä mahdollisimman tarkasti tai ainakin on määriteltävä, mikä ei kuulu salassapitovelvoitteen piiriin. Salassapitovelvollisuutta ei voida ulottaa koskemaan toimitusjohtajan ammattitaitoa tai kokemusta. Salassapitovelvollisuuden kesto tulee myös määrittää, suositeltava aika on maksimissaan kaksi vuotta toimisuhteen päättymisen jälkeen. Vertailun vuoksi voidaan todeta, että työsopimuslain 3 luvun 4 :n mukainen salassapitovelvollisuus koskee vain työsuhteen voimassaoloaikaa. Työsopimuslain mukaan työntekijä ei saa työsopimuksen voimassaolon aikana ilmaista muille eikä itse käyttää hyödykseen työnantajan liike- tai ammattisalaisuuksia. Liike- tai ammattisalaisuuden ilmaisemisesta ja väärinkäyttämisestä on säädetty rangaistus rikoslaissa. Toimitusjohtajasopimuksella halutaan usein varmistaa liikesalaisuuksien salassapito myös toimitusjohtajan osalta, vaikka työsopimuslaki ei tätä sidokkaan. Liikesalaisuuskielto on kuitenkin syytä myös toimitusjohtajasopimuksen osalta rajoittaa sopimussuhteen kestoon eikä siten ole suositeltavaa tarpeettomasti sitouttaa tai sitoutua salassapitovelvoitteeseen ainakaan pitkäksi aikaa sopimussuhteen päättymisen jälkeen. Kohtuullinen aika voi vaihdella 6 24 kuukauden välillä. Salassapitovelvollisuus voidaan kirjata toimitusjohtajasopimukseen esimerkiksi työsopimuslain 3 luvun 4 :n mukaisesti. Salassapitovelvollisuuden rikkomisen seuraamuksena voi olla vahingonkorvaus tai erikseen sovittu sopimussakko. Sopimussakkoon tulee suhtautua äärimmäisen varauksellisesti, sillä sopimussakko ei edellytä aiheutunutta vahinkoa, vaan maksuvelvoite syntyy jo pelkästä sopimusrikkomuksesta. Korvausvastuun osalta on tärkeää sopia kohtuullisesta korvauksen/sakon enimmäismäärästä. Eräitä erityiskysymyksiä LIIKESALAISUUDEN ILMAISEMINEN voi olla rangaistava teko sopimattomasta menettelystä elinkeinotoiminnassa annetun lain mukaan. Menettely voi tulla rangaistavaksi myös rikoslain mukaan. Yrityssalaisuuden rikkominen RIKOSLAIN 30 luvussa säännellään yrityssalaisuuden rikkomisesta toimisuhteen aikana. Sen mukaan toimitusjohtaja voidaan tuomita sakkoon tai enintään kahdeksi vuodeksi vankeuteen, jos hän hankkiakseen itselleen tai toiselle taloudellista hyötyä tai toista vahingoittaakseen oikeudettomasti ilmaisee toiselle kuuluvan yrityssalaisuuden tai käyttää hyväkseen sitä. Vaikka nämä säädökset koskevat lähtökohtaisesti toimisuhteen voimassaoloaikaa, toimitusjohtajan on syytä olla varovainen perustaessaan kilpailevaa yritystä tai siirtyessään kilpailijan palvelukseen. Toimitusjohtajan on syytä varoa, että hän ei tee kilpailevia tekoja, kuten markkinointia, asiakkaiden hankintaa tai muuta työtä ollessaan vielä toimitusjohtajasopimussuhteessa. Rikoslain 30 luvun 5 :n mukaan yrityssalaisuuden rikkomisen kriminalisointi on voimassa kaksi vuotta toimisuhteen päättymisestä. Yrityssalaisuuden rikkomisen yritys on rangaistavaa. 18. Kilpailunrajoitus YHTIÖLLÄ VOI olla intressiä kieltää kilpaileva toiminta myös toimitusjohtajasopimuksen päätyttyä. Kiellon ei tule kuitenkaan kohtuuttomasti (ajallisesti/ sisällöllisesti tai alueellisesti) rajoittaa toimitusjohtajan toimintavapautta. Kilpailukiellon sisältö tulee aina määritellä mahdollisimman yksityiskohtaisesti. Siitä on syytä selvitä mitä kilpailevalla toiminnalla tarkoitetaan, kuka on kilpailija, maantieteelliset rajaukset. Kilpailukieltolauseketta voitaneen pitää kohtuullisena kun sopimus täyttää seuraavat edellytykset: kilpaileva toiminta/ kilpailijat on tarkasti määritelty se ei ole voimassa jos toimitusjohtajuus päättyy yhtiöstä johtuvasta syystä voimassaoloajalta maksetaan toimitusjohtajalle riittävä korvaus (korvaussummana voidaan ajatella esim. sidottuisuuden kestoaika kerrottuna kuukausipalkalla); voimassaoloaika ei ole kohtuuttoman pitkä, suositellaan, että enimmäispituus on työsopimuslain mukaisesti 6 12 kuukautta työnteon päättymisen jälkeen. KILPAILU- JA rekrytointikiellon sekä salassapitoehdon yhteydessä sovitaan usein sopimussakosta, mikäli toimitusjohtaja rikkoo kilpailu- tai rekrytointikieltoa tai salassapitoehtoa. Sopimussakon vaatiminen ei edellytä, että yhtiö pystyy osoittamaan vahingon määrän. Suositeltavampaa onkin, että osapuolet sopivat vahingonkorvausvelvollisuudesta vahingonkorvauslain mukaan, jolloin vahinko tulee korvattavaksi aiheutetun vahingon mukaan ja yhtiö joutuu osoittamaan ensin vahingon aiheutumisen. Vahingonkorvausvastuun osalta on suositeltavaa sopia vahingonkorvausvastuun ylärajasta. 19
20 Mikäli osapuolet sopivat sopimussakosta, tulee sopimuksessa sopia, että tämä sopimussakon määrä on korvauksen yläraja eikä yhtiö näin ollen voi enää vaatia lisäksi korvausta vahingonkorvauslain nojalla. Mikäli sopimussakosta ei ole sovittu, sovelletaan vahingonkorvauslakia (VahL). Mikäli toimitusjohtajan palkka koostuu myös muuttuvasta palkanosasta (esimerkiksi bonuksista tai muista tulospalkkioista), on sopimussakko suositeltavaa sitoa kiinteään kuukausipalkkaan. On syytä muistaa, että sopimussuhde yhtiöön on voimassa vielä irtisanomisaikana, vaikka jostain syystä työntekovelvoitetta ei enää olisikaan. Samoin vuosiloman aikana sopimussuhde ja sen myötä edellä mainittua kilpailua rajoittavat säännöt ovat lähtökohtaisesti voimassa. Kilpailukiellon ja salassapitoehdon osalta on suositeltavaa tutustua YTN:n lakiryhmän laatimaan oppaaseen Työsuhteeseen liittyvät kilpailunrajoitukset ja salassapito. 19. Sivutoimet SIVUTOIMEN PITÄMISEEN saatu lupa tai lupa nykyisiin sivu- tai luottamustoimiin on syytä kirjata toimitusjohtajasopimukseen ja hallituksen pöytäkirjaan. 20. Koulutus TOIMITUSJOHTAJASOPIMUKSESSA VOIDAAN sopia yhtiön järjestämästä koulutuksesta sekä siitä, missä määrin toimitusjohtajalla on oikeus osallistua yrityksen ulkopuoliseen koulutukseen yhtiön kustannuksella ja täydellä palkalla. Mikäli toimitusjohtaja haluaa osallistua tavanomaista laajempaan koulutukseen, on asiasta hyvä sopia kirjallisesti hallituksen kanssa ennen koulutusta. 21. Työsuhdekeksinnöt/tekijänoikeus TOIMITUSJOHTAJAN ON oikeuskirjallisuudessa ja työsuhdekeksintölautakunnan lausunnoissa katsottu lähtökohtaisesti kuuluvan työsuhdekeksintölain piiriin (muun muassa työsuhdekeksintölautakunnan lausunnot 1/2001 ja 5/1996). Koska työsuhdekeksintölautakunnan lausunnoissa on todettu lain soveltamisalan laajuuden määräytyvän muun muassa toimitusjohtajan tehtävien, valtuuksien, omistuksen määrän ja määräysvallan perusteella, on ongelmien välttämiseksi toimitusjohtajasopimuksessa syytä mainita työsuhdekeksintölain soveltamisesta. (Ks. myös lausunnot 5/1998 ja 2/2007.) Mikäli toimitusjohtaja luo yhtiön palveluksessa ollessaan keksinnön, joka on patentoitavissa, syntyy yhtiölle useimmissa tapauksissa oikeus keksintöön. Laki oikeudesta työntekijän tekemiin keksintöihin määrittelee, mitkä oikeudet yhtiö voi kulloinkin ottaa keksintöön. Toimitusjohtajan tulee ilmoittaa työsuhdekeksinnöstä kirjallisesti yhtiölle ja samalla antaa sen sisällöstä sellainen tieto, että yhtiö voi ymmärtää keksinnön. Mikäli yhtiö haluaa oikeudet keksintöön, sen tulee ilmoittaa asiasta toimitusjohtajalle neljän kuukauden kuluessa siitä, kun keksijä on tehnyt ilmoituksen keksinnöstä. Mikäli yhtiö ottaa oikeuden toimitusjohtajan laatimaan keksintöön, on toimitusjohtajalla oikeus saada yhtiöltä kohtuullinen korvaus tekemästään keksinnöstä. Mikäli syntyy erimielisyyttä siitä, kuuluuko keksintö työsuhdekeksintöjen piiriin tai mikä on keksinnön arvo, voivat osapuolet pyytää lausunnon työsuhdekeksintölautakunnalta tai saattaa asian tuomioistuimen ratkaistavaksi. Toimitusjohtajasopimuksessa voidaan täsmentää myös keksinnöstä maksettavan korvauksen perusteet. Kun työsuhdekeksintö on tehty tai sitä ollaan tekemässä, on syytä tarkoin laista selvittää, miten ja koska yrityksen on ilmoitettava keksijälle keksinnön käyttöönottamisesta, kuinka korvauksen maksaminen on syytä järjestää ja kuinka patenttiasiat hoidetaan. Jos yhtiössä on keksintöohjesääntö, sopimuksessa on syytä sopia työsuhdekeksintölain lisäksi yhtiön ohjesäännön soveltamisesta. Tekijänoikeus TEKIJÄNOIKEUS SYNTYY aina alunperin sille, joka luo teoksen. Työnantaja saa lähtökohtaisesti työntekijänsä luomaan teokseen normaalin toimintansa edellyttämän käyttöoikeuden. Tapauskohtaisesti joudutaan arvioimaan, voidaanko tekijänoikeuksien laajemmin katsoa siirtyneen työnantajalle. Arvioinnissa kiinnitetään huomiota työsuhteen tarkoitukseen ja työtehtävien sisältöön, teoksen tavanomaiseen käyttötapaan työnantajan toimialalla ja alan yleiseen käytäntöön. Työsuhdetekijänoikeudellisten säännösten ja oikeusperiaatteiden soveltamisedellytyksenä on, että teokset on tehty työsuhteessa. Säännöksiä ei lähtökohtaisesti sovelleta toimitusjohtajaan, joka ei ole työsuhteessa. Silloin toimitusjohtajalle jää tekemiinsä teoksiin kaikki tekijänoikeudet ja myös teoksen käyttöoikeudet. Tältä osin käytäntö poikkeaa esimerkiksi työsuhdekeksintölaissa olevasta työsuhteen määrittelystä. Mikäli tietyn teoksen tekeminen nimenomaisesti kuuluu toimitusjohtajan toimenkuvaan, voi työsuhdetekijänoikeuksia koskevien säännösten soveltaminen tulla kyseeseen (ks. KKO 1996:43). 20
21 22. Toimitusjohtajasopimuksen päättyminen Toimitusjohtajasopimuksen irtisanominen KOSKA TYÖSOPIMUSLAKIA (TSL) ei sovelleta osakeyhtiön toimitusjohtajaan, yritys ei tarvitse työsopimuslain mukaisia perusteita toimitusjohtajan irtisanomiseen. Sopimukseen voidaan kuitenkin kirjata myös yhtiötä sitova irtisanomisperuste, esimerkiksi Sopimuksen irtisanomiseen tulee olla työsopimuslain tarkoittama erityisen painava syy tai Yrityksen toimintaolosuhteissa tai omistuspohjassa tapahtuva olennainen muutos tai Yrityksen toiminnan olennainen väheneminen tai loppuminen kokonaan. Irtisanomisajan pituudesta on mahdollista sopia vapaasti. Sopimusmallissa on irtisanomisajat jätetty osapuolten sovittaviksi. Yleistä on, että irtisanomisajat poikkeavat toisistaan sen mukaan, toteuttaako irtisanomisen yritys vai toimitusjohtaja. Tavallista on, että yrityksen irtisanoessa toimitusjohtajan kanssa solmitun sopimuksen, irtisanomisaika on kuusi kuukautta, kun taas toimitusjohtajan irtisanoutuessa irtisanomisaika on kolme kuukautta. Toimitusjohtajasopimuksen purkaminen SOPIMUSRIKKOMUS VOI joissain tilanteissa synnyttää sopimuksen purkuoikeuden (vrt. TSL 8:1 ). Näitä tilanteita arvioidaan normaalien sopimusoikeudellisten periaatteiden mukaan ja ne ovat poikkeustilanteita. On kuitenkin mahdollista sopia, että jos yritys syyllistyy olennaiseen sopimusrikkomukseen, tulee suorittaa erokorvaus silti suorittaa toimitusjohtajalle. Muut tilanteet TOIMITUSJOHTAJASOPIMUS VOIDAAN tehdä myös määräaikaisena. Määräaikainen toimitusjohtajasopimus on irtisanottavissa kesken sopimuskauden vain, jos irtisanomismahdollisuudesta on erikseen sovittu. Jos toinen osapuoli oleellisesti rikkoo toimitusjohtajasopimusta, myös määräaikainen toimitusjohtajasopimus on purettavissa normaalien sopimusoikeudellisten periaatteiden mukaisesti. Jos yritys asetetaan konkurssiin, konkurssin aikana sopijapuoleksi tulee yrityksen sijaan konkurssipesä, jonka tehtävänä on mm. maksaa palkat konkurssin ajalta. Tällöin toimitusjohtajan yhtiöoikeudellinen asema lakkaa ja myös hänen sopimussuhteensa päättyy automaattisesti ilman irtisanomisaikaa. Vakuutusoikeus on kuitenkin omassa ratkaisukäytännössään katsonut, että toimitusjohtajalla ei ole oikeutta työttömyysetuuksiin johtajasopimuksessa sovitulta irtisanomisajalta, vaikka hän ei saisikaan palkka tai vastaavaa korvausta kyseiseltä ajalta. Kun toimitusjohtaja siirtyy eläkkeelle, lakkaa sopimus olemasta voimassa. Jos toimitusjohtaja kuolee, päättyy sopimus samalla hetkellä. Toimitusjohtajasopimuksessa on kuitenkin voitu sopia yhtiön velvoitteista toimitusjohtajan kuolemantapauksessa, kuten irtisanomisajan palkan maksamisesta toimitusjohtajan oikeudenomistajille. 23. Erokorvaus PÄÄSÄÄNTÖISESTI TOIMITUSJOHTAJASOPIMUKSISSA sovitaan, että yritys sitoutuu maksamaan toimitusjohtajalle tietyn rahamäärän suuruisen erokorvauksen irtisanomisajan palkan lisäksi siitä, että se saa sopimuksen päättymään. Erokorvauksen suuruudesta on mahdollista sopia vapaasti. Käytännössä se on vaihdellut kuuden kuukauden palkasta kolmen vuoden palkkaa vastaavaan korvaukseen. Mikäli toimitusjohtajan palkka sisältää muuttuvia palkanosia ja erokorvauksen osalta viitataan toimitusjohtajan sopimussuhteen aikana saamaan palkkaan, on syytä sopia, että muuttuvat palkanosat huomioidaan erokorvausta määriteltäessä. On suositeltavaa tutustua myös korkeimman oikeuden ratkaisuun KKO 2006:42, jossa työsuhdeoptioista saatu tulo huomioitiin palkkana määrättäessä korvausta työsopimuksen työsuhteen perusteettomasta päättämisestä. Sopimukseen voidaan kirjata, että toimitusjohtajan kuollessa yritys maksaa oikeudenomistajille irtisanomisajan palkkaa vastaavan määrän, jolloin on myös otettava huomioon mahdolliset luontoisedut, tantieemit jne. Jos lisäksi toimitusjohtajalta jää leski ja/tai alaikäisiä lapsia, voi yritys sopimuksella sitoutua maksamaan näille irtisanomisajan palkan lisäksi esimerkiksi erokorvausta vastaavan määrän. Verotussyistä toimitusjohtajalle saattaa olla tarpeellista / edullista siirtää korvauksen maksaminen seuraavalle verovuodelle, joten tähän on hyvä varautua sopimuksessa. Vaikutukset työttömyysturvaan ENNEN TOIMITUSJOHTAJASOPIMUKSEN irtisanomista on syytä selvittää työttömyysturva. Mikäli toimitusjohtaja itse irtisanoo sopimuksen ilman pätevää syytä tai on menettelyllään aiheuttanut toimitusjohtajasopimuksen päättymisen, voidaan toimitusjohtajalle asettaa kolmen kuukauden karenssi ennen kuin hän on päivärahaan oikeutettu. Edellä mainitun takia toimitusjohtajasopimuksessa tulee aina sopia vähintään kolmen kuukauden erokorvauksesta. Tulkinnat voivat vaihdella riippuen työ- ja elinkeinotoimistosta ja jokaisen tapauksen yksityiskohdista. Työttömyysturvalain mukaan toimitusjohtajalla ei 21
22 ole oikeutta työttömyyspäivärahaan siltä ajalta, jolta hän saa erokorvausta. On kuitenkin tärkeää ilmoittautua työ- ja elinkeinotoimistoon heti toimisuhteen päättyessä (ensimmäisenä työttömyyspäivänä) työttömyyspäivärahan varmistamiseksi. 24. Erimielisyyksien ratkaiseminen ERIMIELISYYDET ON pyrittävä ensisijaisesti ratkaisemaan toimitusjohtajan ja yrityksen välisin neuvotteluin. Oman liittosi lakimiehet auttavat neuvotteluissa. Jos riita ei ratkea neuvotteluissa, toimitusjohtaja voi saattaa asian tuomioistuimen käsiteltäväksi. Tällöin jäsenen käytettävissä on useimmiten liiton oikeusturvavakuutus. Oikeudenkäyntiprosessia ei kuitenkaan tule käynnistää ennen liiton lakimiehen kanssa käytyjä neuvotteluja. Toimitusjohtajan kannalta järkevintä on sopia, että mahdolliset erimielisyydet toimitusjohtajasopimuksen tulkinnasta tai päättämisestä ratkaistaan normaalissa alioikeusmenettelyssä eli käräjäoikeudessa. Jos kuitenkin päädytään siihen, että erimielisyydet ratkaistaan välimiesmenettelyssä, tulee sopia yksimiehisestä välimiesmenettelystä sekä siitä, että yhtiö maksaa välimiesmenettelystä aiheutuvat kulut. Liittojen oikeusturvavakuutukset eivät pääsääntöisesti kata välimiehen kuluja, jotka voivat olla merkittävät. Välimiesmenettelystä sopimisen yhteydessä on syytä muistaa se, että välitystuomiosta ei ole valitusoikeutta. 25. Muut määräykset SOPIMUKSEN MUUT määräykset kohdassa on käytännön menettelynormeja, joita ei lähtökohtaisesti suositella muutettaviksi. Mikäli toimitusjohtajaan sovelletaan jonkin työehtosopimuksen ehtoja, tulee työehtosopimuksen nimi kirjata toimitusjohtajasopimukseen. 26. Sopimuskappaleet TOIMITUSJOHTAJASOPIMUKSESSA TULISI olla maininta sen tekopaikasta ja päivämäärästä sekä osapuolten allekirjoitukset. Molemmille osapuolille on syytä tehdä omat kappaleet. 22
23 5. Muun ylimmän johdon oikeudellinen asema KUTEN EDELLÄ on esitetty, ei toimitusjohtajaan sovelleta työsopimuslakia. Toimitusjohtajasta poiketen kaikki hänen alaisuudessaan toimivat ylimmät johtajat johtoryhmän jäsenet mukaan lukien ovat työsopimuslain soveltamispiirissä, joten heidän työsuhteidensa oikeudet ja velvollisuudet perustuvat työsopimuslakiin. Täten muun muassa työsopimuslaissa säädettyjä työsuhteen päättämisperusteita on noudatettava myös ylimmän johdon työsuhteiden päättämisessä. Työaikalakia ei sitä vastoin sovelleta työhön, jota siihen kuuluvien tehtävien tai aseman perusteella on muutoin pidettävä yrityksen tai sen itsenäisen osan johtamisena tai sellaiseen rinnastettavana itsenäisenä tehtävänä. Kyseinen säännös tarkoittaa ns. tosiasiallisia johtajia, joilla on muun muassa budjettivaltaa, oikeus palkata ja irtisanoa suorat alaiset ilman esimiehen tai muun tahon hyväksyntää, ja joiden työsuhteen ehdot ovat kokonaisuudessaan ensimmäistä suoraa alaista paremmat ja vastaavasti työsuhteen ehdot ovat samalla tasolla muiden vastaavassa asemassa olevien johtajien kanssa. Työaikalain soveltamispiirin ulkopuolelle jäävät johtajat ovat usein yrityksen johtoryhmän jäseniä suoraan asemansa perusteella, kuten talousjohtaja, hallintojohtaja ja markkinointijohtaja. Heidän tehtävänään on johtaa yrityksen itsenäisen osaston tai yksikön toimintaa toimitusjohtajan alaisuudessa. Johtoryhmän jäsenyys ei kuitenkaan yksinään ratkaise työaikalain soveltamisalaa. Mitä pienemmästä yrityksestä on kyse ja/ tai mitä enemmän toimitusjohtaja, hallitus tai omistajataho käyttää viimekädessä määräysvaltaa johtoryhmän jäsenelle kuuluvassa asiassa, sitä todennäköisemmin myös johtoryhmään kuuluvat johtajat ovat työaikalain soveltamispiirissä. Ratkaisu siitä, sovelletaanko työaikalakia johtoryhmän jäseneen vai ei, tulee tehdä tapauskohtaisesti kokonaisharkintaa käyttäen. Työneuvosto on ratkaisussaan (TN ) katsonut, että myyntijohtaja ei ollut johtoryhmän jäsenyydestä huolimatta työaikalain soveltamispiirin ulkopuolella, sillä hänen ei katsottu osallistuneen melko itsenäisestä asemastaan huolimatta yhtiön johtamiseen. Lisäksi jäi selvittämättä, mikä oli se yhtiön itsenäinen osa, jonka johtajana myyntijohtaja voisi jäädä työaikalain ulkopuolelle. Koska työaikalakia ei useinkaan sovelleta johtoryhmän jäsenten työsuhteissa, ei heillä ole myöskään laissa säädettyä työaikaa. Työaikalain soveltamispiirin ulkopuolelle jäämisen merkitys korostuu erityisesti palkkaehdoissa. Sopiessaan palkastaan johtoryhmään kuuluvan johtajan tulee ottaa huomioon, että sovittu palkka on kokonaispalkka, joka sisältää myös sopimuksessa sovitun säännöllisen työajan ylittävän työn korvauksen. Samoin johtoryhmän jäsenen palkka sisältää pääsääntöisesti korvauksen myös työhön sidoksissa olevan ajan käyttämisestä, kuten vapaa-aikana tapahtuvasta matkustamisesta. Työaikalain ulkopuoliset johtajat eivät ole myöskään työehtosopimusten piirissä. Jotta johtoryhmään kuuluvalla johtajalla olisi kiistaton oikeus nauttia työehtosopimuksen tuomista eduista, tulee johtajasopimuksessa nimenomaisesti sopia työehtosopimuksen soveltamisesta johtajan työsuhteeseen. Pelkkä viittaus siihen, että johtajan edut määräytyvät samalla tavalla kuin ylempien toimihenkilöiden edut, on usein epäselvä, mikäli ylemmillä toimihenkilöillä ei ole kyseessä olevalla toimialalla sitovaa työehtosopimusta. Mikäli työnantajan ei tule noudattaa työehtosopimusta ylempien toimihenkilöiden työsuhteissa, on työsopimuksessa hyvä viitata työnantajan yleiseen työehtosopimuskäytäntöön. Johtoryhmän jäsenen kanssa voidaan myös sopia, että työehtosopimusta noudatetaan vain tiettyjen ehtojen osalta. Koska johtoryhmän jäseniltä voidaan asemansa perusteella edellyttää ja olettaa suurempaa lojaliteettia työnantajaansa kohtaan kuin työntekijän asemassa olevalta, on henkilöön liittyvien irtisanomisperusteiden arviointi haastavaa. Menettely, joka ei oikeuta työnantajaa irtisanomaan työntekijää edellä mainitulla irtisanomisperusteella, saattaa täyttää henkilöön liittyvän irtisanomisperusteen, mikäli 23
24 menettelyyn on syyllistynyt johtoryhmän jäsen. Usein toimitusjohtajan vaihtuessa uusi toimitusjohtaja haluaa vaihtaa johtoryhmän joko kokonaan tai ainakin osittain omiin luottohenkilöihinsä. Tällöin käsillä oleva tilanne johtaa usein erimielisyyksiin siitä, onko työnantajalla työsopimuslain mukaista irtisanomisperustetta johtoryhmän jäsenen työsopimuksen päättämiselle. Pelkästään toimitusjohtajan liikkeenjohdollisesti perusteltavissa oleva näkemys ei missään nimessä tarkoita sitä, että myös työsopimuslain mukainen irtisanomisperuste täyttyisi. Vaikka työsopimuslain mukaan työsopimussuhteessa oleva johtaja ei voi etukäteen pätevästi sopia työsuhteensa perusteettomasta päättämisestä maksettavasta korvauksesta, voi tällaisesta erokorvauksesta olla perusteltuakin sopia johtoryhmän jäsenten kohdalla. Mikäli sovittu erokorvaus on riittävän suuri, ei johtoryhmän jäsenellä ole erokorvauksen saamisen jälkeen välttämättä taloudellista tarvetta irtisanomisperusteen riitauttamiseen vahingonkorvauksen saamiseksi. Johtajasopimuksessa sovittu erokorvaus ei kuitenkaan estä johtajaa vaatimasta vahingonkorvausta tuomioistuimessa, mikäli hän katsoo työsuhteen päättämisen olleen työsopimuslain vastainen. Maksettu erokorvaus voidaan ottaa huomioon mitattaessa työsuhteen perusteettomasta päättämisestä tuomittavaa vahingonkorvausta. Helsingin käräjäoikeuden antama tuomio koski muun muassa johtajasopimuksessa sovitun erokorvauksen merkitystä työsuhteen perusteettomasta päättämisestä tuomittavassa vahingonkorvauksessa. Johtajasopimus oli työnantajan laatima eikä 12 kuukauden palkkaa koskevassa erokorvausehdossa ollut mainintaa siitä, tuliko erokorvaus vähentää työsopimuslain mukaisesta korvauksesta. Koska johtajasopimus oli työnantajan laatima eikä sopimusehdoissa ollut mainintaa siitä, tuliko erokorvaus vähentää vahingonkorvauksesta, sopimusehtoa tuli työntekijän suojeluperiaatteen nojalla tulkita laatijansa vahingoksi eikä erokorvausta tullut vähentää työsopimuslain perusteella maksettavasta vahingonkorvauksesta. Helsingin hovioikeus (HelHo , Dnro S 10/1414) hyväksyi käräjäoikeuden perustelut erokorvauksen huomioimisen osalta, joskin hovioikeus huomioi korvausta vähentävänä seikkana sen, että irtisanomiseen olivat vaikuttaneet myös tuotannolliset syyt. Melkein aina johtajasopimuksessa on sovittu myös kilpailukieltoehdosta, joka rajoittaa tietyn ajan johtajan oikeutta siirtyä kilpailevan työnantajan palvelukseen tai perustamasta omaa kilpailevaa yritystä työsuhteen päätyttyä. Kilpailukiellon edellytyksenä on aina, että työnantajalla on ollut erityisen painava syy kilpailukieltoehdolle. Lähtökohtana voitaneen pitää, että työnantajalla on ollut erityisen painava syy tehdä kilpailukieltosopimus johtoryhmän jäsenen kanssa jo hänen asemansa perusteella. Johtoryhmän jäsenyys ei kuitenkaan yksinään ole laissa tarkoitettu erityisen painava syy. Kilpailukiellon erityisen painavan syyn edellytys arvioidaan aina tapauskohtaisesti, mutta usein johtoryhmän jäsen saa asemansa perusteella tietoonsa muun muassa työnantajan kilpailullisesti tärkeää ja suojattavaa liikesalaisuuden piirissä olevaa tietoa. Työsopimuslaissa on säädetty rajoituksia liittyen kilpailukiellon pituuteen ja sopimussakon määrään. Rajoitukset eivät kuitenkaan koske työaikalain soveltamispiirin ulkopuolisia johtajia. Johtoryhmän jäsenten kanssa voidaan pätevästi sopia pitkistäkin kilpailukielloista ja kilpailukiellon rikkomiseen liittyvistä ankaristakin sopimussakoista. Vaikka johtoryhmän jäsenen kanssa tehdyt pitkät kilpailukieltosopimukset ja niihin liittyvät ankarat sopimussakkoehdot ovat sinänsä päteviä, voidaan tällaisia ehtoja kohtuullistaa, mikäli ehdot johtaisivat yksittäistapauksessa kohtuuttomuuteen. Johtajasopimusta tehtäessä ei voida tietää, onko työ oikeasti sellaista, millaiseksi sen on työhaastattelussa ymmärtänyt. Ja vaikka työ vastaisikin sitä, mitä johtajasopimuksessa on sovittu, ei työ siitä huolimatta ole välttämättä sitä, mitä haluaa tehdä. Mikäli johtajasopimuksessa on sovittu pitkästä kilpailukieltosopimuksesta mahdollisesti ankarine sopimussakkoineen, voi työpaikan vaihtaminen olla käytännössä mahdotonta. Se, että on tehnyt virhearvion rekrytoinnissa, ei johda kilpailukieltosopimuksen pätemättömyyteen. 24
25
26 6. Johtajasopimusmalli 1. Sopimusosapuolet Yhtiö Oy (y-tunnus) Osoite (jäljempänä Työnantaja ) sekä Johtajan nimi (henkilötunnus) (jäljempänä Johtaja ) 2. Sopimuksen tausta ja tarkoitus Tällä sopimuksella sovitaan Johtajan velvoitteista toimia Työnantajan hyväksi, Johtajalle suoritettavasta palkasta sekä muista keskinäisistä oikeuksista ja velvollisuuksista. 3. Toimenkuvaus Tämän sopimuksen mukainen, työsopimuslain alainen tehtävä on yrityksen johtaja, jonka pääasiallinen vastuualue on. Johtajan pääasiallisia työtehtäviä ovat: yhteisön tai säätiön taikka sen itsenäisen osan johtamisena tai tällaiseen johtamistehtävään välittömästi rinnastettavana itsenäisenä tehtävänä, eikä Johtaja siten kuulu työaikalain soveltamisalan piiriin. Johtajan työaika on keskimäärin 8 tuntia vuorokaudessa ja 40 tuntia viikossa. Edellä mainitun normaalin työajan ylityttyä Johtajalla on oikeus saada työajan ylitystä vastaava vapaa siten, että vapaasta työajasta ei aiheudu haittaa Työnantajan toiminnalle. [Vaihtoehtoisesti Työajasta on sovittu seuraavasti: ] 7. Palkkaus Palkka on euroa kuukaudessa ja se maksetaan kuukausittain kunkin kuukauden päivään mennessä Johtajan ilmoittamalle pankkitilille. Edellä mainittu palkka on sovittu korvaukseksi edellä Työaika -kohdassa mainitusta säännöllisestä viikoittaisesta työajasta. 4. Sopimuksen kesto Tämän sopimuksen mukainen työsuhde alkaa. Työsuhde on voimassa toistaiseksi. [Vaihtoehtoisesti: Sopimussuhde on voimassa määräajan saakka 5. Työntekopaikka Johtajan pääasiallinen työntekopaikka on. 6. Työaika Johtaja toimii työaikalain 2 :n 1 momentin 1 kohdan tarkoittamalla tavalla tehtävässä, jota siihen kuuluvien tehtävien ja muutoin työntekijän aseman perusteella on pidettävä yrityksen, Johtajan palkkaa tarkistetaan vuosittain tilinpäätöksen yhteydessä ja korotetaan vähintään samalla yleiskorotusprosentilla, jota noudatetaan Työnantajan ylempien toimihenkilöiden palkantarkistuksissa. Edellä mainitun rahapalkan lisäksi Toimitusjohtajalla on oikeus seuraaviin luontoisetuihin: Vapaa autoetu, hankintahinta max. Auton käyttöetu, hankintahinta max. Puhelinetu Lounasetu Asuntoetu Muu 26
27 8. Bonukset, tulospalkkiot yms. Johtajalle maksetaan vuosibonus/tulospalkkio kuukauden kuluessa siitä, kun Yhtiön tilinpäätös on vahvistettu yhtiökokouksessa. Bonus/tulospalkkio määräytyy seuraavasti: [Vaihtoehtoisesti: Bonuksen/tulospalkkion määräytymisestä on sovittu erillisellä tämän sopimuksen liitteenä olevalla sopimuksella ] Johtajalle maksetaan tämän sopimuksen päätyttyä sopimuksen päättymissyystä riippumatta edellä mainitusta vuosibonuksesta/tulospalkkiosta se osuus, joka vastaa Johtajan työskentelyaikaa täysinä kuukausina kyseessä olevan tilivuoden aikana. Vuosibonus/tulospalkkio maksetaan välittömästi tämän sopimuksen päättymisen jälkeisen tilinpäätöksen vahvistamisen jälkeen. Työnantaja kustantaa Johtajalle euron suuruisen henkivakuutuksen vakuutuskirjassa mainittujen ehtojen mukaisesti. Yhtiö sitoutuu ottamaan ja pitämään voimassa Johtajan vastuuvakuutuksen. Vastuuvakuutus kattaa myös Johtajan toimimisen Työnantajan määräysvallassa olevien yhtiöiden hallituksissa. Edellä mainittujen vakuutusten ehdoista sovitaan erikseen kirjallisesti vakuutusyhtiön, Työnantajan ja Johtajan välillä. 12. Lomaoikeus Johtajan loma määräytyy vuosilomalain mukaan, kuitenkin siten, että Johtajalla on lomanmääräytymisvuosittain lain mukaisen loman ohella oikeus viikon ylimääräiseen palkalliseen lomaan. Muiden voittopalkkioiden suhteen noudatetaan Työnantajan voimassaolevia sääntöjä. 9. Optiot Työnantajan ja Johtajan kesken on sovittu optioista seuraavaa: [Vaihtoehtoisesti: Optioiden määräytymisestä on sovittu erillisellä tämän sopimuksen liitteenä olevalla sopimuksella. ] 10. Eläke-etuudet Työnantaja kustantaa Johtajalle työntekijän eläkelain mukaisen eläkkeen lisäksi yksilöllisen lisäeläkevakuutuksen yhtiöstä. Lisäeläkkeen ehdoista sovitaan erikseen kirjallisesti eläkevakuutusyhtiön, Työnantajan ja Johtajan välillä. Työsuhteen päättyessä Johtaja saa eläkkeestään ns. vapaakirjan. Yhtiöllä ei ole oikeutta peruuttaa eikä lunastaa lisäeläkettä ilman Johtajan suostumusta. Työsuhteen alkaessa Työnantajan suorittama lisäeläkevakuutusmaksu on euroa/ vuosi. Johtajan käytettäväksi myönnetään työsuhteen ensimmäisenä vuotena käytettäväksi arkipäivää palkallista kesälomaa ja arkipäivää palkallista talvilomaa. Johtajalle maksetaan lomapalkan yhteydessä lomaraha, jonka suuruus on 50 prosenttia loma-ajan rahapalkasta. Lomapalkka ja lomaraha maksetaan kaiken Johtajalle kertyneen sekä tässä sopimuksessa erikseen sovitun loman osalta siinäkin tapauksessa, ettei lomaa voida pitää tämän sopimuksen kestäessä. Johtajalla on oikeus määrätä vuosiloman ajankohta sekä jakaa vuosiloma osiin haluamallaan tavalla sillä edellytyksellä, että se ei aiheuta tuntuvaa haittaa Työnantajan toiminnalle. 13. Sairausajan palkka Jos Johtaja on sairauden tai tapaturman vuoksi työkyvytön, on hänellä oikeus saada työkyvyttömyysajalta palkkansa luontoisetuineen sen suuruisena kuin hän työssä ollessaan olisi säännöllisenä työaikana ansainnut. Työkyvyttömyysajalta maksetaan palkkaa sairaus-/tapaturmakohtaisesti enintään kolmen (3) kuukauden ajan. 11. Vakuutukset Normaalin tapaturmavakuutuksen ohella Työnantaja kustantaa Johtajalle vapaa-ajan tapaturmavakuutuksen sekä lisäksi matkavakuutuksen. Johtajalla on oikeus Työnantajan käytännön mukaiseen työterveyshuoltoon. 27
28 14. Perhevapaa Johtajalla on oikeus työsopimuslain 4 luvun mukaisiin perhevapaisiin. jan palvelukseen. Salassapitovelvollisuus jatkuu kuukautta tämän sopimuksen päättymisen jälkeen. Johtajalle maksetaan äitiysvapaan ajalta täysi palkka kolmelta kuukaudelta tai vaihtoehtoisesti isyysvapaan ajalta täysi palkka yhdeltä kuukaudelta. Johtajan alle 10-vuotiaan lapsen tai muun samassa taloudessa pysyvästi asuvan alle 10-vuotiaan lapsen äkillisesti sairastuessa, annetaan Johtajalle lapsen hoitamiseksi tai lapsen hoidon järjestämiseksi tilapäistä palkallista vapaata enintään neljä työpäivää. 18. Kilpailunrajoitus Johtaja sitoutuu tämän sopimuksen päättymisestä kuukauden ajan pidättäytymään menemästä kilpailijalle töihin, perustamasta kilpailevaa yritystä tai hankkimasta osakkuutta yrityksestä, jota tehtäviensä luonteen ja toimialansa vuoksi voidaan pitää Työnantajan kilpailijana. Tämän kilpailunrajoituksen tarkoittamana toimialana pidetään: 15. Matkustaminen Johtajalle suoritetaan matka- ja majoituskustannukset laskun mukaan. Johtajalla on oikeus saada sekä koti- että ulkomaanmatkoilta päivärahat ja kilometrikorvaukset, jotka vastaavat verohallituksen päätöksessä vahvistettuja verovapaita enimmäismääriä. Johtajan matkustaessa normaalin työaikansa ulkopuolella on Johtajalla oikeus saada matka-aikaa vastaava vapaa siten, että vapaasta ei aiheudu haittaa Työnantajan toiminnalle. 16. Edustaminen Johtajalla on oikeus saada edustuskuluista täysimääräinen korvaus. Edustuskulujen osalta on sovittu seuraavaa: 17. Salassapitovelvollisuus Johtaja ei saa työssä ollessaan käyttää hyväkseen tai ilmaista muille liike- tai ammattisalaisuuksia, jotka Työnantaja tai sen tytäryhtiöt ovat hänelle uskoneet tai jotka hän muutoin on saanut tietoonsa. Tietoja, jotka Yhtiö on itse julkistanut tai jotka muutoin ovat yleisesti tunnettuja, ei pidetä liikeja ammattisalaisuuksina. Selvennykseksi todetaan, ettei edellä mainittu salassapitovelvollisuus estä Johtajaa hyödyntämästä omaa koulutustaan, kokemustaan tai ammattitaitoaan jatkossa eikä menemästä tämän sopimuksen päätyttyä toisen työnanta- Selvyyden vuoksi todetaan, että työsopimuslain mukaisesti kilpailukieltoa ei sovelleta, mikäli työsopimus päättyy Työnantajasta johtuvasta syystä. Johtajan rikkoessa tässä sopimuksessa sovittua kilpailunrajoitusta on Johtaja velvollinen korvaamaan kilpailunrajoituksen rikkomisella Työnantajalle aiheuttamansa vahingon, enintään kuitenkin Johtajan kuuden (6) kuukauden palkkaa vastaavan määrän. 19. Sivutoimet Työnantaja on tietoinen seuraavista Johtajan sivutoimista/ luottamustehtävistä eikä Työnantaja aseta estettä niiden hoitamiselle tulevaisuudessa työsuhteen voimassaollessa. Uusien sivutoimien/luottamustehtävien pitämiseen on saatava Työnantajan suostumus. 20. Koulutus Johtajalla on oikeus Työnantajan kustannuksella hankkia itselleen tarpeellista täydennys-, jatko- ja uudelleenkoulutusta. Työsopimuslain tarkoittaman tavanomaisen koulutuksen ylittävästä koulutuksesta sovitaan tapauskohtaisesti erikseen. 21. Keksinnöt/tekijänoikeus Johtajan tekemiin keksintöihin noudatetaan lakia oikeudesta työntekijän tekemiin keksintöihin. Keksinnöstä maksettavasta korvauksesta sovitaan kulloinkin erikseen. 28
29 Tekijänoikeus Johtajan työn tuloksena syntyneisiin tekijänoikeudellisiin teoksiin säilyy Johtajalla. Työnantajalla on käyttöoikeus mainittuihin teoksiin tämän sopimuksen voimassaolon ajan. Tekijänoikeuden käyttöoikeuden luovuttamisesta sopimussuhteen jälkeen sovitaan osapuolten kesken erikseen. 22. Johtajasopimuksen päättyminen Tämä sopimus voidaan irtisanoa tai purkaa työsopimuslain mukaisilla irtisanomis- tai purkuperusteilla. Työnantajan irtisanoessa tämän sopimuksen on irtisanomisaika työsopimuslain mukainen, kuitenkin vähintään kuukautta. Johtajan irtisanoessa tämän sopimuksen on irtisanomisaika kuukautta. Tämän sopimuksen lakatessa olemasta voimassa on Johtajan palautettava Työnantajalle kaikki käyttöönsä saama omaisuus kuittausta vastaan. Tämä sopimus kumoaa kaikki osapuolten välillä aikaisemmin mahdollisesti tehdyt sopimukset, jotka koskevat Johtajan työsuhdetta tai sen ehtoja. Tätä sopimusta voidaan muuttaa vain kirjallisesti molempien osapuolten allekirjoituksin. 26. Sopimuskappaleet Tämä sopimus on laadittu kahtena samanlaisena kappaleena, yksi kummallekin osapuolelle. Johtajalla ei ole työntekovelvollisuutta irtisanomisaikana Työnantajan päättäessä tämän sopimuksen. Päiväys ja allekirjoitukset 23. Erokorvaus Työnantajan päättäessä tämän sopimuksen maksetaan Johtajalle irtisanomisajan palkan lisäksi kuukauden kokonaispalkkaa vastaava erokorvaus. Tämä rahasumma maksetaan Johtajalle viimeistään työsuhteen päättyessä, ellei muusta ole osapuolten kesken sovittu. Johtajan kuolemantapauksen yhteydessä maksetaan irtisanomisajan palkka ja/tai erokorvaus Johtajan oikeudenomistajalle. Päiväys ja paikkakunta Yhtiö Oy Johtaja Johtajalla on oikeus siirtää erokorvauksen maksupäivää ilmoittamalla maksupäivän muutoksesta Työnantajalle viimeistään päivää ennen sopimuksen päättymistä. 24. Erimielisyyksien ratkaiseminen Tästä sopimuksesta, siihen liittyvistä määräyksistä tai sen päättymistä koskevista erimielisyyksistä neuvotellaan osapuolien kesken. Viime kädessä erimielisyydet ratkaistaan yleisessä tuomioistuimessa. 25. Muut määräykset Siltä osin kuin tässä sopimuksessa ei ole sovittu paremmista ehdoista, Johtajan työsuhteeseen noudatetaan työehtosopimusta. 29
30 Soveltamisohjeet 1. Sopimusosapuolet SOPIMUSMALLISSA OVAT osapuolina työnantaja ja johtaja työntekijänä. Johtajan toimiessa toimitusjohtajan sijaisena tilapäisesti oman toimensa ohella, on johtaja normaalin työsopimuslain mukaisen työsuhdeturvan suojaama. Tilanne saattaa muuttua, kun johtaja varatoimitusjohtajana toimii varsinaisen toimitusjohtajan tilalla ja tehtävissä. Suositeltavaa onkin, että toimitusjohtajan sijaisen voimassaolevaan johtajasopimukseen laaditaan erillinen kirjallinen liite. Liitteessä sovitaan toimitusjohtajan sijaisen oikeuksista ja velvollisuuksista, joita sovelletaan silloin, kun ko. henkilö hoitaa toimitusjohtajan tehtäviä. 2. Sopimuksen tausta ja tarkoitus JOHTAJASOPIMUKSEKSI OTSIKOITU sopimus on työsopimus. 3. Toimenkuvaus JOHTAJAN TOIMENKUVAUS on syytä kirjata mahdollisimman yksiselitteisesti ja tarkasti. 4. Sopimuksen kesto PÄÄSÄÄNTÖNÄ JOHTAJASOPIMUKSISSA on, että sopimus tehdään toistaiseksi voimassaolevaksi. Mikäli johtajasopimus tehdään määräajaksi, tulee työnantajalla olla työsopimuslain tarkoittama perusteltu syy määräaikaisen työsopimuksen tekemiselle. Määräaikainen sopimus sitoo kumpaakin sopimusosapuolta. Ellei irtisanomismahdollisuudesta ole sovittu, määräaikaista sopimusta ei voida yksipuolisesti irtisanoa. 5. Työntekopaikka JOHTAJAN TYÖNTEKOPAIKKA on syytä määritellä tarkasti, sillä mikäli johtajalle sovitaan useita työntekopaikkoja, voi työnantaja työnjohtovaltansa perusteella määrätä johtajan työntekopaikan sovittujen työntekopaikkojen väliltä. Työnantaja voi yksipuolisesti määrätä, milloin johtajan on oltava milläkin työntekopaikalla. Koska matka kodin ja työpaikan välillä ei ole kilometrikorvauksiin ja päivärahoihin oikeuttava työmatka, sopimus useasta yksilöidystä työntekopaikasta johtaa siihen, että johtaja saattaa joutua kulkemaan pitkiäkin matkoja omalla kustannuksellaan siirtyessään toiselle sovitulle työntekopaikalle. 6. Työaika TYÖAIKALAIN ESITÖIDEN ja vallitsevan oikeuskäytännön mukaan työaikalain ulkopuolelle jäävät toimitusjohtajat ja muut tosiasialliset yrityksen ylimpään johtoon kuuluvat. Vaikka johtajaan ei sovelleta työaikalakia, on asianmukaista sopia johtajan keskimääräinen työaika. Tällöin pystytään määrittämään johtajan sopimuksen mukaiset velvoitteet ja se, milloin johtaja on varsinaisesti tavoitettavissa. Määrittämällä keskimääräinen työaika voidaan myös arvioida käytettävän työajan ja johtajan kuukausittaisen palkan suhdetta. 7. Palkkaus HENKILÖKOHTAISEEN PALKKAAN vaikuttavia tekijöitä kokemuksen lisäksi ovat mm. yrityksen koko, toimialan kannattavuus, kilpailuasema ja johtajan tehtävän vastuullisuus. 8. Bonukset, tulospalkkiot yms. JOHTAJAN PALKITSEMINEN voi perustua yrityksen tai sen osan tulokseen, johtajan henkilökohtaiseen suoriutumiseen tai kumpaankin. Johtajalle usein sovittavaa bonusta, tantieemia tai muuta vastaavaa tulospalkkiolisää ei pidä sekoittaa koko henkilöstölle tai esimerkiksi toimihenkilöille maksettaviin tuotantopalkkioihin ja voitto-osuuksiin, vaan kyseessä voi olla puhdas em. palkkioiden lisäksi maksettava henkilökohtainen lisä. Yleensä johtajan bonus pyritään sitomaan kirjanpidolliseen voittoon tai käyttökatteeseen. Oleellista johtajan itsensä kannalta on kuitenkin sitoa palkkio helposti määriteltävään ja helposti laskettavissa olevaan suureeseen, jotta vältytään mahdollisilta tulkintaerimielisyyksiltä. Tärkeää on myös riittävän täsmällisesti määrittää palkkion maksamisajankohta ja erityisesti palkkion maksaminen tilanteessa, jossa toimisuhde päättyy kesken tilikauden tai ennen palkkion maksuajankohtaa. 9. Optiot TYÖSUHDEOPTIOLLA TARKOITETAAN johtajasuhteeseen perustuvaa oikeutta saada tai hankkia yhteisön osakkeita tai osuuksia ennalta määriteltyyn, käypää arvoa alempaan hintaan. Kyseeseen voivat tulla vaihtovelkakirjalaina, optiolaina, optio-oikeus tai muu näihin rinnastettava sopimus tai sitoumus. Arvioitaessa optioiden verotuksellista luonnetta, edun arvoksi katsotaan osakkeen tai osuuden käypä arvo sillä hetkellä, kun työsuhdeoptiota käytetään, vähennettynä verovelvollisen osakkeesta tai osuudesta ja työsuhdeoptiosta yhteensä maksamalla hinnalla. Etu katsotaan sen verovuoden ansiotuloksi, jona työsuhdeoptiota käytetään. Yleensä optio-oikeus on sidottu työsuhteen jatkumiseen, joten johtajasuhteen päättyessä toteutumatto- 30
31 mat optio-oikeudet menetetään. Päättämissopimuksissa sovitaan joskus optioedun säilymisestä myös toimi- tai työsuhteen päättymisen jälkeen. 10. Eläke-etuudet JOHTAJASOPIMUKSEEN KYTKETÄÄN usein lakisääteisen eläkkeen lisäksi ylimääräisiä lisäeläkkeitä, joilla pyritään joko eläkeiän alentamiseen tai eläkkeen määrän korottamiseen. Lisäeläkkeen kustannukset maksaa työnantaja. Lisäeläke räätälöidään työnantajan ja johtajan tarpeita vastaavaksi vakuutusyhtiön, johtajan ja yrityksen välisellä sopimuksella. Johtajan tulee lisäksi huolehtia siitä, ettei työnantaja voi peruuttaa lisäeläkettä (ns. takaisinoston kielto). Tämä voidaan toteuttaa laatimalla tästä peruuttamattomuussopimus työnantajan kanssa. Yksilöllinen vanhuuseläkevakuutus tarjoaa monia vaihtoehtoja eläkkeelle siirtymisen joustavaksi järjestämiseksi: työstä voi luopua kokonaan tai osittain aikaisemmin tai suurentaa eläkettä. Lisäeläke voidaan sopia maksettavaksi koko eliniäksi tai vain määrätyksi ajaksi. Vakuutus on sidottu vakuutettuun henkilöön, ja eläke maksetaan vain hänelle. Mikäli vakuutettu kuolee ennen kuin eläkettä aletaan maksaa, ei vakuutuksen perusteella suoriteta eläkettä. Vakuutetun kuoleman varalta lisäeläkevakuutukseen kannattaa aina liittää henkivakuutusturva tai perhe-eläketurva. On tärkeätä muistaa, että veroteknisistä syistä vakuutuksen ottajaksi kirjataan työnantaja, mikä käytännössä tarkoittaa myös sitä, että työnantaja varsin pitkälle päättää vakuutuksen käytöstä. Johtajasopimuksessa tai muulla sopimuksella on syytä nimenomaisesti varmistaa johtajan oikeus vapaakirjaan tapauksissa, joissa työsuhde päättyy ennen eläkeiän täyttymistä. Vapaakirjalla tarkoitetaan sitä, että johtajalla on oikeus saada hyväkseen jo maksetut eläkemaksut jäädessään aikanaan eläkkeelle, vaikka työsuhde olisikin jo päättynyt ennen eläkeikää. Jos lisäeläkkeen on ottanut yhtiö, johtajan saama eläketulo vähennetään hänelle tulevasta työttömyyspäivärahasta. Jos lisäeläkkeen on ottanut johtaja itse, eläketulo ei työttömyysturvalain mukaan vähennä työttömyyskorvausta. Lisäeläkkeen alkamista voi usein kuitenkin siirtää esimerkiksi alkamaan työttömyyskauden jälkeen. Lait ja niiden tulkinnat voivat muuttua, joten eläkettä otettaessa ja eläkkeelle jäämistä suunniteltaessa on syytä huomioida myös muu lainsäädäntö, erityisesti työttömyysturvalaki. 11. Vakuutukset JOHTAJASOPIMUKSISSA SOVITAAN yleensä vapaa-ajan tapaturmavakuutuksesta ja matkavakuutuksesta. Usein yksilöllisen eläkevakuutuksen lisäksi sovitaan myös yksilöllisestä henkivakuutuksesta. Johtaja on työnantajan avainhenkilö. Työnantajalle saattaa aiheutua huomattavia taloudellisia vahinkoja, jos avainhenkilö sairastumisen tai jonkin muun syyn vuoksi ei pysty työtään tekemään. Osana työnantajan riskienhallintaa yritykset voivat ottaa erilaisia vakuutuksia. 12. Lomaoikeus VUOSILOMALAKIA SOVELLETAAN johtajan työsuhteessa. Usein sovitaan, että johtajalla on oikeus viikon ylimääräiseen palkalliseen lomaan. Tämä perustuu yleensä johtajan suureen työmäärään ja työn sitovuuteen. Lomaraha SOPIMUKSEEN ON myös kirjattava määräys lomarahan maksamisesta. Lomaraha ja lomaltapaluuraha eivät ole lakisääteisiä, vaan ne perustuvat tavallisimmin työehtosopimusten määräyksiin. Sopimusmallissa käytetään käsitettä lomaraha, mikä merkitsee sitä, että se maksetaan vuosiloma-ajan palkan yhteydessä ennen loman tai sen osan alkamista. Lomarahaa ei yleensä makseta työsuhteen päättyessä suoritettavasta lomakorvauksesta, joten lomarahasta lomakorvauksen yhteydessä on sovittava erikseen. 13. Sairausajan palkka JOHTAJALLA ON oikeus työsopimuslain mukaiseen päivän mittaiseen sairausajan palkkaan. Johtajan osalta on kuitenkin syytä sopia esimerkiksi kiinteästä kolmen kuukauden sairausajan palkkaoikeudesta. 14. Perhevapaa JOHTAJAN OIKEUS perhevapaisiin määräytyy työsopimuslaista. Työsopimuslaki ei aseta työnantajalle velvollisuutta maksaa johtajalle palkkaa perhevapaiden ajalta. Johtajan kanssa onkin syytä sopia mahdollisten perhevapaidensa palkallisuudesta. 15. Matkustaminen KILOMETRIKORVAUKSET JA päivärahat ovat johtajan ja työnantajan välisiä sopimuksenvaraisia asioita eikä niiden maksaminen perustu lakiin. Verohallituksen päätöksessä määritellään vuosittain vain päivärahojen ja kilometrikorvausten verovapaat enimmäismäärät. Käytännössä johtajasopimuksissa lähes poikkeuksetta sovitaan, että työnantaja maksaa kilometrikorvaukset ja päivärahat verohallituksen ohjeissa mainittujen verottomien enimmäismäärien mukaisina. Jos johtajan tehtävä edellyttää normaalia laajempaa matkustamista, johtajan on syytä harkita, miten va- 31
32 paa-aikana tapahtuva matkustaminen tulee sopimuksessa huomioitua ja miten asiasta itselle aiheutuva ylimääräinen rasitus on mahdollista tasapainottaa. 16. Edustaminen SOPIMUSMALLIN MUKAAN johtajalla on oikeus korvaukseen maksamistaan edustuskuluista. Epäselvyyksien välttämiseksi on suositeltavaa sopia työnantajan kanssa esimerkiksi tietyn suuruinen edustusbudjetti. 17. Salassapitovelvollisuus SALASSAPITOVELVOITTEEN ALAINEN tieto on määriteltävä mahdollisimman tarkasti tai ainakin on määriteltävä, mitkä asiat eivät kuulu salassapitovelvoitteen piiriin. Salassapitovelvollisuutta ei voida ulottaa koskemaan johtajan ammattitaitoa tai kokemusta. Salassapitovelvollisuuden kesto tulee myös määrittää, suositeltava aika on maksimissaan kaksi vuotta työsuhteen päättymisestä lukien. Työsopimuslain 3 luvun 4 :n mukainen salassapitovelvollisuus koskee vain työsuhteen voimassaoloaikaa. Työsopimuslain mukaan työntekijä ei saa työsopimuksen voimassaolon aikana ilmaista muille eikä itse käyttää hyödykseen työnantajan liike- tai ammattisalaisuuksia. Liike- tai ammattisalaisuuden ilmaisemisesta ja väärinkäyttämisestä on säädetty rangaistus rikoslaissa. Johtajasopimuksella halutaan usein varmistaa liikesalaisuuksien salassapito johtajan osalta. Liikesalaisuuskielto on kuitenkin syytä myös johtajasopimuksen osalta rajoittaa sopimussuhteen kestoon eikä siten ole suositeltavaa tarpeettomasti sitouttaa tai sitoutua salassapitovelvoitteeseen ainakaan pitkäksi aikaa sopimussuhteen päättymisen jälkeen. Kohtuullinen aika voi vaihdella 6 24 kuukauden välillä. Salassapitovelvollisuuden rikkomisen seuraamuksena voi olla vahingonkorvaus tai erikseen sovittu sopimussakko. Sopimussakkoon tulee suhtautua äärimmäisen varauksellisesti, sillä sopimussakko ei edellytä aiheutunutta vahinkoa, vaan maksuvelvoite syntyy jo pelkästä sopimusrikkomuksesta. Korvausvastuun osalta on tärkeää sopia kohtuullisesta korvauksen/sakon enimmäismäärästä. Eräitä erityiskysymyksiä LIIKESALAISUUDEN ILMAISEMINEN voi olla rangaistava teko sopimattomasta menettelystä elinkeinotoiminnassa annetun lain mukaan. Menettely voi tulla rangaistavaksi myös rikoslain mukaan. Yrityssalaisuuden rikkominen RIKOSLAIN 30 luvussa säännellään yrityssalaisuuden rikkomisesta työsuhteen aikana. Sen mukaan johtaja voidaan tuomita sakkoon tai enintään kahdeksi vuodeksi vankeuteen, jos hän hankkiakseen itselleen tai toiselle taloudellista hyötyä tai toista vahingoittaakseen oikeudettomasti ilmaisee toiselle kuuluvan yrityssalaisuuden tai käyttää hyväkseen sitä. Vaikka nämä säädökset koskevat lähtökohtaisesti työsuhteen voimassaoloaikaa, johtajan on syytä olla varovainen perustaessaan kilpailevaa yritystä tai siirtyessään kilpailijan palvelukseen. Johtajan on syytä varoa, että hän ei tee kilpailevia tekoja, kuten markkinointia, asiakkaiden hankintaa tai muuta työtä vielä ollessaan työsuhteessa. Rikoslain 30 luvun 5 :n mukaan yrityssalaisuuden rikkomisen kriminalisointi on voimassa kaksi vuotta toimisuhteen päättymisestä. Yrityssalaisuuden rikkomisen yritys on rangaistavaa. 18. Kilpailunrajoitus TYÖSOPIMUSLAIN 3 luvun 5 :n mukaan työnantaja ja johtaja voivat tehdä kilpailukieltosopimuksen, joka rajoittaa tietyn ajan johtajan oikeutta siirtyä kilpailevan työnantajan palvelukseen tai perustamasta omaa kilpailevaa yritystä työsuhteen päätyttyä. Kilpailukiellon edellytyksenä on aina, että työnantajalla on ollut erityisen painava syy kilpailukiellon tekemiselle. Työsopimuslaissa säädetty rajoitus liittyen kilpailukiellon pituuteen (6 kk ilman erillistä korvausta ja 12 kk, jos sovittu erillinen korvaus) ja sopimusrikkomuksista sovittuun sopimussakon (max. 6 kk:n palkkaa vastaava määrä) määrään eivät kuitenkaan koske työaikalain soveltamispiirin ulkopuolisia johtajia. Työnantajalla voi olla intressi kieltää kilpaileva toiminta myös työsuhteen päätyttyä. Kiellon ei tule kuitenkaan kohtuuttomasti, ajallisesti tai sisällöllisesti tai alueellisesti rajoittaa johtajan toimintavapautta. Kilpailukiellon sisältö tulee aina määritellä mahdollisimman yksityiskohtaisesti: mitä kilpailevalla toiminnalla tarkoitetaan, kuka on kilpailija, mitkä ovat maantieteelliset rajaukset jne. Kilpailu- ja rekrytointikiellon sekä salassapitoehdon yhteydessä sovitaan usein sopimussakosta. Sopimussakon vaatiminen ei edellytä, että yhtiö pystyy osoittamaan vahingon määrän. Suositeltavampaa onkin, että osapuolet sopivat vahingonkorvausvelvollisuudesta vahingonkorvauslain mukaan, jolloin vahinko tulee korvattavaksi aiheutetun vahingon mukaan. Vahingonkorvausvastuun osalta on suositeltavaa sopia vahingonkorvausvastuun ylärajasta. Mikäli osapuolet sopivat sopimussakosta, ei yhtiö voi enää vaatia lisäksi korvausta vahingonkorvauslain (VahL) nojalla. Mikäli sopimussakosta ei ole sovittu, sovelletaan vahingonkorvauslakia. Mikäli johtajan palkka koostuu myös muuttuvasta palkanosasta esimerkiksi bonus tai muu tulospalk- 32
33 kio, on sopimussakko suositeltavaa sitoa kiinteään kuukausipalkkaan. On syytä muistaa, että sopimussuhde yhtiöön on voimassa vielä irtisanomisaikana, vaikka jostain syystä työntekovelvoitetta ei enää olisikaan. Samoin vuosiloman aikana työsuhde ja sen myötä edellä mainittu kilpailua rajoittavat säännöt ja lojaliteettivelvoite ovat voimassa. Kilpailukiellon ja salassapitoehdon osalta on suositeltavaa tutustua YTN:n lakiryhmän laatimaan oppaaseen Työsuhteeseen liittyvät kilpailunrajoitukset ja salassapito. 19. Sivutoimet SIVUTOIMEN PITÄMISEEN saatu lupa tai lupa nykyisiin sivu- tai luottamustoimiin on syytä kirjata johtajasopimukseen. 20. Koulutus JOHTAJASOPIMUKSESSA VOIDAAN sopia työnantajan järjestämästä koulutuksesta sekä siitä, missä määrin johtajalla on oikeus osallistua työnantajan ulkopuoliseen koulutukseen työnantajan kustannuksella ja täydellä palkalla. Mikäli johtaja haluaa osallistua tavanomaista laajempaan koulutukseen, on asiasta hyvä sopia kirjallisesti työnantajan kanssa ennen koulutusta. 21. Työsuhdekeksinnöt/tekijänoikeus MIKÄLI JOHTAJA luo työnantajan palveluksessa ollessaan keksinnön, joka on patentoitavissa, syntyy yhtiölle useimmissa tapauksissa oikeus keksintöön. Laki oikeudesta työntekijän tekemiin keksintöihin määrittelee, mitkä oikeudet yhtiö voi kulloinkin ottaa keksintöön. Johtajasopimuksessa voidaan täsmentää myös keksinnöstä maksettavan korvauksen perusteet. Kun työsuhdekeksintö on tehty tai sitä ollaan tekemässä, on syytä tarkoin laista selvittää, miten ja koska yrityksen on ilmoitettava keksijälle keksinnön käyttöönottamisesta, kuinka korvauksen maksaminen on syytä järjestää ja kuinka patenttiasiat hoidetaan. Tekijänoikeus TEKIJÄNOIKEUS SYNTYY aina alun perin sille, joka luo teoksen. Työnantaja saa lähtökohtaisesti työntekijänsä luomaan teokseen normaalin toimintansa edellyttämän käyttöoikeuden. Tapauskohtaisesti joudutaan arvioimaan, voidaanko tekijänoikeuksien laajemmin katsoa siirtyneen työnantajalle. Arvioinnissa kiinnitetään huomiota työsuhteen tarkoitukseen ja työtehtävien sisältöön, teoksen tavanomaiseen käyttötapaan työnantajan toimialalla ja alan yleiseen käytäntöön. Työsuhdetekijänoikeudellisten säännösten ja oikeusperiaatteiden soveltamisedellytyksenä on, että teokset on tehty työsuhteessa. 22. Johtajasopimuksen päättyminen IRTISANOMISAJAN PITUUDESTA on mahdollista sopia vapaasti työsopimuslain määrittämissä rajoissa. Sopimusmallissa on irtisanomisajat jätetty osapuolten sovittaviksi. Toisinaan irtisanomisajat poikkeavat toisistaan sen mukaan, toteuttaako irtisanomisen yritys vai toimitusjohtaja. Tavallista on, että työnantajan irtisanoessa johtajan kanssa solmitun sopimuksen irtisanomisaika on kuusi kuukautta, kun johtajan irtisanoutuessa irtisanomisaika on enintään kolme kuukautta. Johtajasopimuksen purkaminen TYÖNANTAJA JA johtaja voivat purkaa johtajasopimuksen työsopimuslaissa säädetyillä purkuperusteilla. Muut tilanteet JOHTAJASOPIMUS VOIDAAN tehdä perustellusta syystä myös määräaikaisena. Määräaikainen johtajasopimus on irtisanottavissa kesken sopimuskauden vain, jos irtisanomismahdollisuudesta on erikseen sovittu. Jos toinen osapuoli oleellisesti rikkoo johtajasopimusta, myös määräaikainen johtajasopimus on purettavissa työsopimuslain mukaisilla perusteilla. 23. Erokorvaus PÄÄSÄÄNTÖISESTI JOHTAJASOPIMUKSISSA sovitaan, että työnantaja sitoutuu maksamaan johtajalle tietyn rahamäärän suuruisen erokorvauksen irtisanomisajan palkan lisäksi. Erokorvauksen suuruudesta on mahdollista sopia vapaasti. Käytännössä se on vaihdellut kolmen kuukauden palkasta yhden vuoden palkkaa vastaavaan korvaukseen. Mikäli johtajan palkka sisältää muuttuvia palkanosia ja erokorvauksen osalta viitataan johtajan sopimussuhteen aikana saamaan palkkaan, on syytä sopia, että muuttuvat palkanosat huomioidaan erokorvausta määriteltäessä. On suositeltavaa tutustua myös Korkeimman oikeuden ratkaisuun KKO 2006:42, jossa työsuhdeoptioista saatu tulo huomioitiin palkkana määrättäessä korvausta työsopimuksen työsuhteen perusteettomasta päättämisestä. Sopimukseen voidaan kirjata, että johtajan kuollessa työnantaja maksaa oikeudenomistajille irtisanomisajan palkkaa vastaavan määrän, jolloin on myös otettava huomioon mahdolliset luontoisedut, tantieemit jne. Jos lisäksi johtajalta jää leski ja/tai alaikäisiä lapsia, voi yritys sopimuksella sitoutua 33
34 maksamaan näille irtisanomisajan palkan lisäksi esimerkiksi erokorvausta vastaavan määrän. Verotussyistä johtajalle saattaa olla tarpeellista/ edullista siirtää erokorvauksen maksaminen seuraavalle verovuodelle, joten tähän on hyvä varautua sopimuksessa. Vaikutukset työttömyysturvaan ENNEN JOHTAJASOPIMUKSEN irtisanomista on syytä selvittää työttömyysturva. Mikäli johtaja itse irtisanoo sopimuksen ilman pätevää syytä tai on menettelyllään aiheuttanut johtajasopimuksen päättymisen, voidaan johtajalle asettaa kolmen kuukauden karenssi ennen kuin hän on päivärahaan oikeutettu. Tulkinnat voivat vaihdella riippuen työ- ja elinkeinotoimistosta ja jokaisen tapauksen yksityiskohdista. Työttömyysturvalain mukaan johtajalla ei ole oikeutta työttömyyspäivärahaan siltä ajalta, jolta hän saa erokorvausta. On kuitenkin tärkeää ilmoittautua työ- ja elinkeinotoimistoon heti toimisuhteen päättyessä, ensimmäisenä työttömyyspäivänä työttömyyspäivärahan varmistamiseksi. 24. Erimielisyyksien ratkaiseminen ERIMIELISYYDET ON pyrittävä ensisijaisesti ratkaisemaan johtajan ja työnantajan välisin neuvotteluin. Oman liittosi lakimiehet auttavat neuvotteluissa. Jos riita ei ratkea neuvotteluissa, johtaja voi saattaa asian tuomioistuimen käsiteltäväksi. Tällöin jäsenen käytettävissä on useimmiten liiton oikeusturvavakuutus. Oikeudenkäyntiprosessia ei kuitenkaan tule käynnistää ennen liiton lakimiehen kanssa käytyjä neuvotteluja. Johtajan kannalta järkevintä on sopia, että mahdolliset erimielisyydet johtajasopimuksen tulkinnasta tai päättämisestä ratkaistaan normaalissa alioikeusmenettelyssä eli käräjäoikeudessa. Jos kuitenkin päädytään siihen, että erimielisyydet ratkaistaan välimiesmenettelyssä, tulee sopia yksimiehisestä välimiesmenettelystä sekä siitä, että yhtiö maksaa välimiesmenettelystä aiheutuvat kulut. Liittojen oikeusturvavakuutukset eivät pääsääntöisesti kata välimiehen kuluja, jotka voivat olla merkittävät. Välimiesmenettelystä sopimisen yhteydessä on syytä muistaa se, että välitystuomiosta ei ole valitusoikeutta. 25. Muut määräykset SOPIMUKSEN MUUT määräykset -kohdassa on käytännön menettelynormeja, joita ei lähtökohtaisesti suositella muutettaviksi. Mikäli johtajaan sovelletaan jonkin työehtosopimuksen ehtoja, tulee työehtosopimuksen nimi kirjata johtajasopimukseen. 26. Sopimuskappaleet JOHTAJASOPIMUKSESSA TULISI olla maininta sen tekopaikasta ja päivämäärästä sekä osapuolten allekirjoitukset. Molemmille osapuolille on syytä tehdä omat kappaleensa. 34
35 7. Toimitusjohtajan oikeus työttömyys turvaan Yleistä TYÖTTÖMYYDEN AIKANA turvataan työnhakijan perustoimeentulo työttömyyspäivärahalla ja työmarkkinatuella. Työttömyyspäivärahaan ovat oikeutettuja työnhakijat, jotka ovat olleet vakiintuneesti työmarkkinoilla ja joiden toimeentulo on perustunut palkkatyöhön. Työttömyyspäiväraha maksetaan työttömyyskassassa vakuutetuille henkilöille ansiopäivärahana ja muille peruspäivärahana, jonka toteuttamisesta huolehtii Kansaneläkelaitos. Työttömyyspäivärahaa voidaan maksaa enintään joko 300, 400 tai 500 päivältä. Toimitusjohtaja voi olla ns. palkkajohtaja eli toimitusjohtaja -nimikkeellä työskentelevä henkilö tai yrittäjäasemassa toimiva toimitusjohtaja, joka samalla omistaa yritystä. Kun toimitusjohtaja omistaa osan yrityksestä, TE-toimisto ratkaisee sen, katsotaanko toimitusjohtaja päätoimiseksi vai sivutoimiseksi yrittäjäksi. Ansiopäivärahan saamisen edellytyksenä on palkansaajan tai yrittäjän työssäoloehdon täyttyminen sekä riittävän pitkä jäsenyys työttömyyskassassa. Mainitun etuuden voi myöntää ja maksaa se työttömyyskassa, jonka jäsenenä hakija on. Tarkempia tietoja niin palkansaaja- kuin yrittäjätyöttömyyskassoista löytyy osoitteesta Yrittäjä voi vakuuttaa itsensä työttömyyden varalta yrittäjäkassassa, esim. Ammatinharjoittajien ja yrittäjien AYT -työttömyyskassassa palkansaajakassan jäseneksi voi jäädä enintään 18 kuukauden ajaksi yritystoiminnan aloittamisesta lukien. Ansiopäiväraha muodostuu peruspäivärahan suuruisesta perusosasta ja ansio-osasta, joka määräytyy henkilön palkkatulojen perusteella. Kansaneläkelaitos maksaa peruspäivärahaa henkilölle, joka on täyttänyt palkansaajan tai yrittäjän työssäoloehdon, mutta ei ole minkään työttömyyskassan jäsen tai ei ole työttömyyskassan jäsenyysaikanaan täyttänyt työssäoloehtoa. PALKANSAAJAN ANSIOPÄIVÄRAHAAN on oikeus sellaisella palkansaajakassan jäsenellä, joka on ollut kassan jäsenenä vähintään 26 työttömyyttä edeltävää viikkoa ja joka jäsenyysaikanaan on täyttänyt työssäoloehdon. Työssäoloehto täyttyy silloin, kun henkilö on 28 työttömyyttä lähinnä edellisen kuukauden eli ns. tarkastelujakson aikana ollut 26 kalenteriviikkoa vakuutuksenalaisessa ja tietyt työaikaa sekä palkkaa koskevat edellytykset täyttävässä työssä. Vaikka osakeyhtiön ja osuuskunnan toimitusjohtajiin ei sovelleta työsopimuslakia, vaan heitä pidetään yhtiön toimieliminä, toimitusjohtaja-asemassa olevien henkilöiden oikeudesta työttömyysturvaan on kuitenkin olemassa Vakuutusoikeuden ja työttömyysturvan muutoksenhakulautakunnan ratkaisuja. Oikeuskäytännössä on todettu, että toimitusjohtajan asemassa työskentelevät henkilöt voidaan katsoa työttömyysturvalaissa tarkoitetuiksi palkansaajiksi, mikäli toimitusjohtaja ei ole työttömyysturvalaissa tarkoitettu yrittäjä ja toimitusjohtajana tehty työ voidaan lukea työssäoloehtoon. Työssäoloehtoon luettavan työn edellytyksiä ovat: työ on vakuutuksenalaista eli palkasta on suoritettu sosiaaliturvamaksut (=eläkemaksut ja työttömyysvakuutusmaksut) sekä toimitettu ennakonpidätys työtä tehdään vähintään 18 tuntia kalenteriviikossa kokoaikatyön palkka on vähintään työehtosopimuksen mukainen tai vähintään 1187 euroa kuukaudessa (v. 2017). TYÖTTÖMYYSTURVASSA (TYÖTTÖMYYSTURVALAKI 1 luku 6 ) yrittäjäksi katsotaan henkilö, joka on joko YELtai MYEL-vakuutusvelvollinen. Mutta yrittäjänä pidetään myös TyEL-vakuutuksen piiriin kuuluvaa henkilöä, jos hän Oikeus työttömyyspäivärahaan omistaa yksin vähintään 15 % tai jos hänen perheensä taikka hän yhdessä perheensä kanssa 35
36 omistaa vähintään 30 % yhtiöstä, jossa hän työskentelee johtavassa asemassa omistaa yksin tai jos hänen perheensä taikka hän yhdessä perheensä kanssa omistaa vähintään 50 % yhtiöstä, jossa hän työskentelee. PERHEENJÄSENIÄ OVAT edellä mainitulla yrittäjän kanssa samassa taloudessa asuva aviopuoliso tai avopuoliso, lapset ja vanhemmat. Johtavassa asemassa työskenteleväksi katsotaan yrityksen toimitusjohtaja, hallituksen jäsen sekä tasaomisteisen yhtiön yhtiömiehet, joiden omistusosuus on yli 15 %. Omistusosuutta laskettaessa huomioidaan myös välillinen toisten yritysten ja yhteisöjen kautta tapahtuva omistaminen, jos henkilö tai hänen perheenjäsenensä tai henkilö yhdessä perheenjäsentensä kanssa omistaa väliyhteisöstä vähintään puolet tai heillä on vastaava määräämisvalta. Yrittäjällä on oikeus päivärahaan, kun hän on täyttänyt yrittäjän työssäoloehdon ja on lopettanut yritystoiminnan. Yrittäjän työssäoloehto täyttyy, kun yrittäjä on ollut yrittäjäkassan jäsenenä vähintään 15 kuukautta ja yrittäjyys on ollut laajuudeltaan olennaista. Toiminnan laajuus on olennaista, kun yrittäjän lakisääteisen eläkevakuutuksen perusteena oleva työtulo on vähintään valtioneuvoston asetuksella vahvistettu määrä ( euroa/vuosi 2017). Eläkevakuutustulolla tarkoitetaan yrittäjän YEL- tai MYEL-vakuutuksen vahvistettua työtuloa sekä osaomistajan tai perheenjäsenyrittäjän Ty- EL-palkkaa. Työssäoloehto voi kertyä työttömyyttä edeltäneen neljän vuoden aikana vähintään neljän kuukauden jaksoissa. Lomauttaminen KORKEIN OIKEUS on useissa ratkaisuissaan todennut, että osakeyhtiöiden ja osuuskuntien toimitusjohtajat eivät toimi työoikeudellisessa työsuhteessa, vaan ovat yhtiöoikeudellisia toimielimiä. Näin ollen oikeuskäytännössä on katsottu, että edellä mainituilla toimitusjohtajien lomauttaminen ei ole työttömyysturvalaissa tarkoitettu työsopimuslain mukainen lomautus eli kyseessä olevalla toimitusjohtajalla ei ole oikeutta työttömyysetuuteen lomautuksen ajalta. Eli lomautusajalta em. toimitusjohtajille ei voida maksaa työttömyyspäivärahaa. Sen sijaan työsuhteisille johtajille voidaan lomautusajalta maksaa työttömyyspäivärahaa samalla on syytä huomioida, että omavastuuaika voi kertyä enintään kahdeksan viikon aikana. Taloudellinen etuus TYÖ/TOIMISUHTEEN PÄÄTTYMISEEN liittyvä, työnantajalta saatu taloudellinen etuus eli ns. kultainen kädenpuristus, tukipaketti, eroraha tai muuta sellaista estää ansiopäivärahan maksamisen ajalta, jolle etuus voidaan jaksottaa viimeisimmästä työ/toimisuhteesta saadun palkan perusteella. Sillä, minkä nimisenä etuus on maksettu, ei ole merkitystä ratkaisevaa on etuuden todellisella luonteella. Jos työntekijä/ toimitusjohtaja olisi saanut etuuden, vaikka työ/ toimisuhde olisi jatkunut, ei yleensä kyseessä ole jaksotettava etuus. Ansiopäivärahan saaminen edellyttää ilmoittautumista työ- ja elinkeinotoimistoon, TE-toimistoon. Ilmoittautuminen työttömäksi työnhakijaksi on tehtävä heti työ/toimisuhteen päätyttyä eikä ilmoittautumista voi tehdä takautuvasti. Vaikka työnantaja olisi maksanut työ/toimisuhteen päättyessä taloudellista etuutta, on työttömäksi työnhakijaksi ilmoittauduttava heti työttömäksi jäätyä. Työnhaku on pidettävä voimassa myös taloudellisen etuuden jaksotusaikana, sillä henkilö ei voi olla yli kuutta kuukautta poissa työmarkkinoilta ilman hyväksyttävää syytä menettämättä oikeuttaan ansiopäivärahaan. Taloudellisen etuuden (ns. kultaisen kädenpuristuksen) saaminen ei siis ole hyväksyttävä syy olla pois työmarkkinoilta. Konkurssitilanne. LAINSÄÄDÄNNÖN PERUSTEELLA selvitystilaan ja konkurssiin asettamisen lakkauttaa toimitusjohtajasopimuksen. Vakuutusoikeus on kuitenkin omassa ratkaisukäytännössään katsonut, että toimitusjohtajalla ei ole oikeutta työttömyysetuuksiin johtajasopimuksessa sovitulta irtisanomisajalta, vaikka hän ei saisikaan palkka tai vastaavaa korvausta kyseiseltä ajalta. Luottamuspula, yhteistyökyvyttömyys JOS TYÖ/TOIMISUHDE päättyy työntekijästä johtuvasta syystä, voi TE-toimisto asettaa korvauksettoman määräajan eli karenssin, jolta ajalta ko. henkilöllä ei ole oikeutta työttömyysetuuteen. Työ/toimisuhteen päättymisen syyn selvittäminen ja mahdollisen korvauksettoman määräajan eli karenssin asettaminen kuuluu TE-toimiston toimivaltaan. Toimitusjohtajan toimisuhteen päättyessä hallituksen esittämään luottamuspulaan TE-toimisto päättää luottamuspulan perusteiden laadun ja vakavuuden nojalla mahdollisen karenssin asettamisesta. Toimitusjohtajan erokorvaus kattaa toimitusjohtajan toimeentulon myös mahdollisen karenssin aikana. 36
37 37
(jäljempänä toimitusjohtaja)
JOHTAJASOPIMUSMALLI Sopimusosapuolet (jäljempänä yritys) (jäljempänä toimitusjohtaja) Toimen aloittaminen ja tehtäväkuvaus Toimitusjohtaja johtaa ja valvoo yrityksen liiketoimintaa sekä hoitaa yrityksen
Toimitusjohtajasopimus (malli) Tämä johtajasopimus ei ole työsopimuslain mukainen työsopimus.
Toimitusjohtajasopimus (malli) Tämä johtajasopimus ei ole työsopimuslain mukainen työsopimus. 1. Sopijapuolet 1. xxxxxx Oy (Y-tunnus xxxxxx-x), jäljempänä myös yhtiö. 2. xxxxxx (henkilötunnus), jäljempänä
Toimitusjohtajasopimukset 4.11.2008
Toimitusjohtajasopimukset 4.11.2008 Toimitusjohtaja Toimitusjohtajan yleiset tehtävät Toimitusjohtaja hoitaa yhtiön juoksevaa hallintoa hallituksen antamien ohjeiden ja määräysten mukaisesti (yleistoimivalta).
Omistajaohjaus ja kuntien yhtiöt 10.04.2013 PIETARSAARI. Pasi Pönkä lakimies, varatuomari pasi.ponka@kuntaliitto.fi
Omistajaohjaus ja kuntien yhtiöt 10.04.2013 PIETARSAARI Pasi Pönkä lakimies, varatuomari pasi.ponka@kuntaliitto.fi tilintarkastajat yhtiön johto yhtiökokous hallintoneuvosto hallitus toimitusjohtaja yhtiöoikeudellinen
Työsopimusmalli 1 / 4. Työsopimusmalli
Työsopimusmalli 1 / 4 Työsopimusmalli Ylemmät toimihenkilöt YTN ry Alla mainittu työnantaja ja ylempi toimihenkilö (jäljempänä toimihenkilö) ovat sopineet seuraavista työsuhteen ehdoista. Lisäksi on otettava
Nimi: Osoite: Puhelin/sp: Y- tunnus/kaupparekisteri nro:
VASTAANOTTOTILOJA KOSKEVA VUOKRASOPIMUS VUOKRANANTAJA Nimi: Osoite: Puhelin/sp: Y- tunnus/kaupparekisteri nro: VUOKRALAINEN Nimi: Osoite: Puhelin/sp: Y-tunnus/kaupparekisteri nro: VUOKRAUKSEN KOHDE VUOKRASOPIMUKSEN
30.11.2014. Oppimistaidot ja työelämätietous IC130201. Työsopimuslaki. Työsopimuslaki. Petri Nuutinen
Oppimistaidot ja työelämätietous IC130201 5 opintopistettä Petri Nuutinen Petri Nuutinen Lakia sovelletaan sopimukseen (työsopimus), jolla työntekijä tai työntekijät yhdessä työkuntana sitoutuvat henkilökohtaisesti
TOIMITUSJOHTAJA JA JOHTAJA Asemienerotja sitouttaminen huhtikuu2018
TOIMITUSJOHTAJA JA JOHTAJA Asemienerotja sitouttaminen huhtikuu2018 Markku Lindblad Asianajaja, osakas Asianajotoimisto Lindblad & CoOy:n yhtiöoikeus-ja yritysjärjestelytiimin vetäjä. Avustanut yrittäjiä
Yhteisöt ja sopimukset RYM-C1002 Yhdyskuntajärjestelmien ja suunnittelun oikeudelliset perusteet Ida Bergmann, Tohtorikoulutettava
Yhteisöt ja sopimukset RYM-C1002 Yhdyskuntajärjestelmien ja suunnittelun oikeudelliset perusteet Ida Bergmann, Tohtorikoulutettava Sisällys 1. Yhteisöoikeus 2. Asunto-osakeyhtiö 3. Kiinteistöosakeyhtiö
Päätös. Laki. työsopimuslain 4 luvun muuttamisesta
EDUSKUNNAN VASTAUS 59/2006 vp Hallituksen esitys laeiksi työsopimuslain 4 luvun ja merimieslain muuttamisesta Asia Hallitus on antanut eduskunnalle esityksensä laeiksi työsopimuslain 4 luvun ja merimieslain
4.8. Toimitusjohtajan valta ja asema. 1. Yleistä. 2. Valta ja oikeus edustaa yhtiötä
4.8. Toimitusjohtajan valta ja asema Antti Hannula Asianajaja, MBA, Senior Partner Asianajotoimisto Aldea Oy antti.hannula@aldea.fi 1. Yleistä Usein yhtiöissä pohditaan missä asioissa toimitusjohtajalla
Työelämän juridiset pelisäännöt
Työelämän juridiset pelisäännöt 7.11.2017 Heidi Tupamäki lakimies Työsuhde Työsuhde on sopimussuhde jossa työntekijä sitoutuu sopimuksella - tekemään henkilökohtaisesti työtä - työnantajan lukuun - tämän
Hallitus osakeyhtiössä
Hallitus osakeyhtiössä Jokaisella osakeyhtiöllä on Osakeyhtiölain (OYL) mukaan oltava hallitus, johon kuuluu yhdestä viiteen varsinaista jäsentä, ellei yhtiön omassa yhtiöjärjestyksessä määrätä toisin.
HYVÄ HALLINTOTAPA ASUNTO- OSAKEYHTIÖSSÄ. Asianajaja Timo A. Järvinen
HYVÄ HALLINTOTAPA ASUNTO- OSAKEYHTIÖSSÄ Asianajaja Timo A. Järvinen YRJÖNKATU 27 A, 00100 HELSINKI, PUH. (09) 608 822 e-mail: timo.jarvinen@palsalalex.fi Asunto-osakeyhtiön johdon tehtävistä AOYL 54.1
YRITYSMUODOT JA YRITTÄJÄN VASTUU
YRITYSMUODOT JA YRITTÄJÄN VASTUU YHTIÖMUODOT Yleisimmät yhtiömuodot ovat: Yksityisliike (Tmi) Avoin yhtiö (Ay) Kommandiittiyhtiö (Ky) Osakeyhtiö (Oy) Osakeyhtiö eroaa muista yhtiömuodoista siinä, että
SOPIMUS ROVANIEMEN KAUPUNGIN HALLINTOPALVELUKESKUKSEN TALOUS- JA HENKILÖSTÖHALLINTOPALVELUJA KOSKEVASTA LIIKKEENLUOVUTUKSESTA POLARMON OY:LLE
SOPIMUS ROVANIEMEN KAUPUNGIN HALLINTOPALVELUKESKUKSEN TALOUS- JA HENKILÖSTÖHALLINTOPALVELUJA KOSKEVASTA LIIKKEENLUOVUTUKSESTA POLARMON OY:LLE SOPIMUS ROVANIEMEN KAUPUNGIN HALLINTOPALVELUKESKUKSEN TALOUS-
LIITTOJEN YHTEINEN OHJE KOSKIEN ÄITIYSVAPAAN PALKKAA
TEKNOLOGIATEOLLISUUS RY YLEMMÄT TOIMIHENKILÖT YTN RY AMMATTILIITTO PRO RY JRu, RJ, HH 17.9.2014 LIITTOJEN YHTEINEN OHJE KOSKIEN ÄITIYSVAPAAN PALKKAA Työtuomioistuimen tuomio TT2014:116 koskien Teknologiateollisuuden
Hallituksen toiminta, tehtävät ja vastuut 1.4.2014. Mia Pujals Johtava lakimies, varatuomari Kiinteistöliitto Uusimaa
Hallituksen toiminta, tehtävät ja vastuut 1.4.2014 Mia Pujals Johtava lakimies, varatuomari Kiinteistöliitto Uusimaa Sisältö Asunto-osakeyhtiön toimielimet Hallituksen toiminta Kokoontuminen ja päätöksenteko
Salon kaupungin luottamushenkilöiden kokouspalkkiosääntö. Salon kaupunginvaltuusto,
Salon kaupungin luottamushenkilöiden kokouspalkkiosääntö Salon kaupunginvaltuusto, 20.5.2013 83 698/01.02.01/2013 2(6) Sisällysluettelo: 1 Soveltamisala 3 2 Kokouspalkkiot 3 3 Samana päivänä pidetyt kokoukset
YLEMMÄT TOIMIHENKILÖT YTN RY
TYÖSOPIMUSMALLI YLEMMÄT TOIMIHENKILÖT YTN RY Alla mainittu työnantaja ja ylempi toimihenkilö (jäljempänä toimihenkilö) ovat sopineet seuraavista työsuhteen ehdoista. Lisäksi on otettava huomioon mahdollisen
Yrittäjäkoulutus. Yritysmuodon merkitys ja yrityksen perustaminen
1 Yrittäjäkoulutus Yritysmuodon merkitys ja yrityksen perustaminen 2 YRITYSMUODOT Ammatti- tai elinkeinotoimintaa voi harjoittaa: yksityisenä elinkeinonharjoittajana (= toiminimi, Tmi) - liikkeenharjoittaja
PATENTTI- JA REKISTERIHALLITUS Kaupparekisteri
YHTIÖJÄRJESTYS: Oy Apotti Ab 24.03.2017 10:00:52 1(5) PATENTTI- JA REKISTERIHALLITUS Kaupparekisteri Yhtiöjärjestys päivältä 24.03.2017 Toiminimi: Oy Apotti Ab Yritys- ja yhteisötunnus: 2699989-5 Voimassaoloaika,
MITÄ TYÖNTEKIJÄN PALKKAAMINEN KÄYTÄNNÖSSÄ TARKOITTAA?
MITÄ TYÖNTEKIJÄN PALKKAAMINEN KÄYTÄNNÖSSÄ TARKOITTAA? Palkan maksamisesta aiheutuvat velvoitteet, kustannukset ja niiden maksaminen Tilitoimisto Suomalainen Oy, Sari Suomalainen, KLT Ensimmäinen työntekijä
ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi kunnallisen eläkelain muuttamisesta Kunnallista eläkelakia esitetään muutettavaksi siten, että kunnallisen eläkelaitoksen Kevan toimitusjohtaja voitaisiin irtisanoa
Ennakkoverolippumiehet
Ennakkoverolippumiehet Pääsäännön yhteenveto 1. Infra-alalla ei tule käyttää ennakkoverolippumiehiä konekuskeina. 2. Jos otat tai olet ottanut henkilön ajamaan yrityksesi omistamaa työkonetta (esim. kaivukone,
PALKKA- JA PALKKIOSELVITYS 2018 SUOMEN HOIVATILAT OYJ
PALKKA- JA PALKKIOSELVITYS 2018 SUOMEN HOIVATILAT OYJ 20.2.2019 SISÄLLYSLUETTELO 1 JOHDANTO... 3 2 PALKITSEMISEN PÄÄTÖKSENTEKOJÄRJESTYS... 3 3 HALLITUKSEN PALKITSEMINEN... 3 3.1 Hallituksen jäsenten palkitsemisen
Käsiteltävät asiat. Työsopimuksen päättyminen. Takaisinottovelvollisuus. Perhevapaat. Raskaana tai perhevapaalla olevan työntekijän irtisanominen
Käsiteltävät asiat Työsopimuksen päättyminen Takaisinottovelvollisuus Perhevapaat Raskaana tai perhevapaalla olevan työntekijän irtisanominen Henkilöstön edustajien irtisanomissuoja Työsopimuksen päättyminen
Fysioterapeuttien opintopäivät. Mari Aspelund lakimies 16.4.2016
Fysioterapeuttien opintopäivät Mari Aspelund lakimies 16.4.2016 Luennon aiheet Työsuhteen ehdot Mikä on työsopimus Työsopimuksen vähimmäisehdot Työsopimuksen voimassaolo Työaika Vuosiloma Muut työsuhteen
ilmoittautuminen rekistereihin
Yrityksen perustaminen ja ilmoittautuminen rekistereihin Verohallinto Sisältö Perustamisilmoitus Mikä on Y-tunnus? Yksityinen elinkeinonharjoittaja perustaminen Avoimen yhtiön ja kommandiittiyhtiön perustaminen
PALKKA- JA PALKKIOSELVITYS 2012
1 PALKKA- JA PALKKIOSELVITYS 2012 HALLITUKSEN JA VALIOKUNNAN JÄSENTEN PALKKIOT JA MUUT TALOUDELLISET ETUUDET Periaatteet ja päätöksentekojärjestys Aspo Oyj:n varsinainen yhtiökokous päättää hallituksen
kukin edellä mainituista erikseen Osakas ja kaikki yhdessä Osakkaat, sekä kukin edellä mainituista erikseen Osapuoli ja kaikki yhdessä Osapuolet.
1 / 5 OSAKASSOPIMUS Tämä osakassopimus ( Sopimus ) koskien [LOPULLINEN NIMI? (Nurmijärvi-Tuusulan Työterveys)] Oy:n (ytunnus 2791263-2, Yhtiö ) toimintaa, hallintoa ja rahoitusta on XX.XX.2017 allekirjoitettu
Vähittäiskaupan esimiesten työehtosopimus
Vähittäiskaupan esimiesten työehtosopimus 1.5.2014 31.1.2017 Vähittäiskaupan esimiesten työehtosopimus 1.5.2014 31.1.2017 1 VÄHITTÄISKAUPAN ESIMIESTEN TYÖEHTOSOPIMUS SISÄLLYS 1 Sopimuksen ulottuvuus...
yleensä olevan työsuhteessa, jos hän ei itse omista tai riippumattoman
1 INFRA RY:N JÄSENTIEDOTE: VEROHALLINNON PÄIVITYS OHJEESEEN PALKKA JA TYÖKOR- VAUS VEROTUKSESSA Verohallinto on päivittänyt ohjetta, jossa käsitellään palkan ja työkorvauksen välistä rajanvetoa. Päivitetyssä
KAUPUNGIN LUOTTAMUSHENKILÖIDEN JA VIRANHALTIJOIDEN PALKKIOSÄÄNTÖ
PAIMION KAUPUNKI KAUPUNGIN LUOTTAMUSHENKILÖIDEN JA VIRANHALTIJOIDEN PALKKIOSÄÄNTÖ Valtuuston hyväksymä: 13.12.2012 94 Voimaantulopäivämäärä: 1.1.2013 Valtuuston muuttama 25.4.2013 56 1 Soveltamisala Kaupungin
Liite 2: ICON Real Estate Fund V - Ilves Ky:n liittymissopimukseen ICON REAL ESTATE FUND V - ILVES KY:N YHTIÖSOPIMUS
Liite 2: ICON Real Estate Fund V - Ilves Ky:n liittymissopimukseen ICON REAL ESTATE FUND V - ILVES KY:N YHTIÖSOPIMUS ICON REAL ESTATE FUND V - ILVES KY:N YHTIÖSOPIMUS 1. OSAPUOLET 1.1 Vastuunalainen yhtiömies
Taloyhtiön puheenjohtajan ja hallituksen tehtävät sekä vastuut. Asianajaja VT Erkki Pusa
Taloyhtiön puheenjohtajan ja hallituksen tehtävät sekä vastuut Asianajaja VT Erkki Pusa Hallituksen tehtävät Yhtiön hallinnon ja toiminnan asianmukainen järjestäminen kirjanpidon ja varainhoidon valvonta
Helsingin Uusyrityskeskus ry, y-tunnus , Ensi linja 1, Helsinki / PL 4500, Helsingin kaupunki
OSAKASSOPIMUS 1. Osapuolet Tämän osakassopimuksen Osapuolia ovat: 2. 1. Helsingin kaupunki, y-tunnus 0215438-8 Pohjoisesplanadi 11-13, 00170 Helsinki / PL 1, 00099 Helsingin kaupunki (jäljempänä Helsinki)
JOHTAJASOPIMUSMALLI. Sivutoimien pitämiseen yrityksen ulkopuolella on saatava hallituksen tai hallituksen puheenjohtajan suostumus.
1 JOHTAJASOPIMUSMALLI 1 Sopimusosapuolet (jäljempänä yritys) (jäljempänä toimitusjohtaja) Toimen aloittaminen ja tehtäväkuvaus Toimitusjohtaja johtaa ja valvoo yrityksen liiketoimintaa sekä hoitaa yrityksen
HALLINNOINTIKOODI (CORPORATE GOVERNANCE)
HALLINNOINTIKOODI (CORPORATE GOVERNANCE) 20.5.2010 1 / 5 Suomen Yliopistokiinteistöt Oy Finlands Universitetsfastigheter Ab:n (jäljempänä yhtiö ) päätöksenteossa ja hallinnossa noudatetaan osakeyhtiölakia
VAPO OY:N YHTIÖJÄRJESTYS
1 VAPO OY:N YHTIÖJÄRJESTYS 1 Yhtiön nimi on Vapo Oy ja kotipaikka Jyväskylän kaupunki. 2 Yhtiön toimialana on harjoittaa turveteollisuutta, mekaanista metsäteollisuutta, energian, kasvualustojen ja turvejalosteiden
Hallituksen tehtävät ja vastuut
Hallituksen tehtävät ja vastuut Taloyhtiötapahtuma 2016 Mia Pujals Johtava lakimies, varatuomari Kiinteistöliitto Uusimaa Sisältö Hallituksen rooli ja tehtävät taloyhtiössä Hallituksen päätöksenteko Hallituksen
ILOMANTSIN KUNNAN PALKKIOSÄÄNTÖ VALTUUSTOKAUDELLE
ILOMANTSIN KUNNAN PALKKIOSÄÄNTÖ VALTUUSTOKAUDELLE 2017-2021 1 Soveltamisala 2 Kokouspalkkiot Kunnan luottamushenkilöille suoritetaan palkkiota luottamustoimen hoitamisesta ja korvausta ansionmenetyksestä
16.12.2013. I.1 Hallituksen työjärjestys ja toimitusjohtajan tehtävät. 1. Raskone Oy:n hallintoelimet. 1.1. Yhtiökokous
16.12.2013 I.1 Hallituksen työjärjestys ja toimitusjohtajan tehtävät 1. Raskone Oy:n hallintoelimet 1.1. Yhtiökokous Osakeyhtiölain mukaan ylintä päätäntävaltaa osakeyhtiössä käyttää yhtiökokous, joka
LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIOSÄÄNTÖ 1
LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIOSÄÄNTÖ 1 YLIVIESKAN KAUPUNKI Voimaantulopäivä Kaupunginvaltuusto on hyväksynyt 29.5.2017 53 1.6.2017 1 Soveltamisala Kaupungin luottamushenkilöille maksetaan palkkiota luottamustoimen
LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIOSÄÄNTÖ
LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIOSÄÄNTÖ Seutuhallitus 3.12.2009 205 Seutuvaltuusto 11.12.2009 31 1 Soveltamisala 1) Tätä sääntöä sovelletaan a) yhtymävaltuuston jäseniin b) yhtymähallituksen jäseniin c) tarkastuslautakuntaan
TOHMAJÄRVEN KUNTA KUNNAN LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIOSÄÄNTÖ. Hyväksytty: Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto Voimaantulo 1.6.
1 TOHMAJÄRVEN KUNTA KUNNAN LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIOSÄÄNTÖ Hyväksytty: Kunnanhallitus 20.03.2017 Kunnanvaltuusto 29.05.2017 37 Voimaantulo 1.6.2017 2 Sisällysluettelo 1 Soveltamisala... 3 2 Kokouspalkkiot...
Juupajoen kunta PALKKIO- JA MATKUSTUSSÄÄNTÖ. Hyväksytty
Juupajoen kunta PALKKIO- JA MATKUSTUSSÄÄNTÖ Hyväksytty 29.10.2012 Voimaantulo 1.1.2013 Sisällysluettelo: 1 Soveltamisala... 3 2 Kokouspalkkiot... 3 3 Samana päivänä pidetyt kokoukset... 4 4 Vuosipalkkiot...
ULVILAN KAUPUNGIN PALKKIOSÄÄNTÖ
ULVILAN KAUPUNGIN PALKKIOSÄÄNTÖ Hyväksytty: Valtuusto 29.5.2017 Voimaantulo: 1.6.2017 SISÄLLYSLUETTELO 1 Soveltamisala... 1 2 Kokouspalkkiot... 1 3 Samana päivänä pidetyt kokoukset... 1 4 Vuosipalkkiot...
YHTIÖJÄRJESTYS. (ei muutosta) 2 Toimiala
Nykyinen OMNIA KOULUTUS OY:N YHTIÖJÄRJESTYS Muutosehdotukset OMNIA KOULUTUS OY:N YHTIÖJÄRJESTYS 1 Toiminimi ja kotipaikka Yhtiön toiminimi on Omnia koulutus Oy ja kotipaikka Espoo. 1 Toiminimi ja kotipaikka
P A L K K I O S Ä Ä N T Ö
1 SUONENJOEN KAUPUNKI P A L K K I O S Ä Ä N T Ö Hyväksytty: Kaupunginvaltuusto 12.06.2017 67 Voimaantulo: 1.6.2017 1 Soveltamisala Tätä sääntöä sovelletaan kaupungin luottamustehtävissä toimiviin henkilöihin
KANNUKSEN KAUPUNGIN LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIOSÄÄNTÖ
1 KANNUKSEN KAUPUNGIN LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIOSÄÄNTÖ Hyväksytty: Kaupunginvaltuusto 12.12.2012 Voimaantulopäivä: 1.1.2013 1 SOVELTAMISALA Kaupungin luottamushenkilöille suoritetaan palkkiota luottamustoimen
YRITYKSEN PERUSTAMINEN JA YHTIÖMUODOT. Yritystoiminta Pia Niuta
YRITYKSEN PERUSTAMINEN JA YHTIÖMUODOT Yrityksen perustaminen Yrityksen perustamisen vaiheet Oma tahto ja halu Liiketoimintasuunnitelman laatiminen Yritysmuodon valinta Yritystoiminnan luvanvaraisuuden
Työntekijän palkkaaminen ja työsuhteen päättäminen Eroja Suomen ja Viron sääntelyn välillä
Työntekijän palkkaaminen ja työsuhteen päättäminen Eroja Suomen ja Viron sääntelyn välillä 3.5.2017 Markus Sädevirta Specialist Counsel, OTT Työnhakijasta kerättävät tiedot Tarpeellisuusvaatimus: Työnantaja
PALKKA- JA PALKKIOSELVITYS 2017 SUOMEN HOIVATILAT OYJ
PALKKA- JA PALKKIOSELVITYS 2017 SUOMEN HOIVATILAT OYJ 27.2.2018 SISÄLLYSLUETTELO 1 JOHDANTO... 3 2 PALKITSEMISEN PÄÄTÖKSENTEKOJÄRJESTYS... 3 3 HALLITUKSEN PALKITSEMINEN... 3 3.1 Hallituksen jäsenten palkitsemisen
JOUTSAN KUNNAN LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIOSÄÄNTÖ
Palkkiosääntö 1 Liite JOUTSAN KUNNAN LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIOSÄÄNTÖ Hyväksytty valtuustossa 2017 Voimaantulo 1.6.2017 alkaen 1 Soveltamisala Kunnan luottamushenkilöille suoritetaan palkkiota luottamustoimen
Luottamushenkilöiden palkkiosääntö
Luottamushenkilöiden palkkiosääntö Kaupunginvaltuusto 11.12.2017 102 1 Soveltamisala Kaupungin luottamushenkilöille maksetaan palkkiota luottamustoimen hoitamisesta sekä korvausta ansionmenetyksestä ja
VINCIT GROUP OYJ KANNUSTINJÄRJESTELMÄ 2017
VINCIT GROUP OYJ KANNUSTINJÄRJESTELMÄ 2017 I (I) SISÄLLYSLUETTELO 1 VINCIT GROUP -KONSERNIN KANNUSTINJÄRJESTELMÄ 2017... 1 2 KANNUSTINJÄRJESTELMÄN PERUSTEET JA LAAJUUS... 1 3 OSAKKEIDEN ILMOITTAMINEN KANNUSTINJÄRJESTELMÄN
KAUPUNGIN LUOTTAMUSHENKILÖIDEN JA VIRANHALTIJOIDEN PALKKIOSÄÄNTÖ
KAUPUNGIN LUOTTAMUSHENKILÖIDEN JA VIRANHALTIJOIDEN PALKKIOSÄÄNTÖ Hyväksytty kaupunginvaltuustossa 19.3.2012 21 Voimaantulo 1.1.2013 1 Soveltamisala 2 Kokouspalkkiot Kaupungin luottamushenkilöille suoritetaan
ULVILAN KAUPUNGIN PALKKIOSÄÄNTÖ
ULVILAN KAUPUNGIN PALKKIOSÄÄNTÖ Hyväksytty:..2017 Voimaantulo: 1.6.2017 SISÄLLYSLUETTELO 1 Soveltamisala... 1 2 Kokouspalkkiot... 1 3 Samana päivänä pidetyt kokoukset... 1 4 Vuosipalkkiot... 2 5 Sihteerin
1. Työaikapankkia koskevia määritelmiä
OHJE TYÖAIKAPANKKIJÄRJESTELMÄN KÄYTTÖÖNOTTOON SUUNNITTELU- JA KONSULTTIALALLA Suunnittelu- ja konsulttitoimistojen liitto SKOL ry, Arkkitehtitoimistojen liitto ATL ry, Toimihenkilöunioni TU ry ja Ylemmät
Palkka- ja palkkioselvitys tilikaudelta 2016
Palkka- ja palkkioselvitys tilikaudelta 2016 Selvitys 6.3.2017 Sami Ensio Toimitusjohtaja puh. +358 50 584 2029 sami.ensio@innofactor.com Tietoturvaluokka: Julkinen Keilaranta 9 Selvitys Sisältö 1 Palkitsemisen
PALKKA- JA PALKKIOSELVITYS 2017 REVENIO GROUP OYJ
PALKKA- JA PALKKIOSELVITYS 2017 REVENIO GROUP OYJ 27.2.2018 1 JOHDANTO Revenio Group Oyj:n ("Yhtiö", "Revenio") hallinto perustuu voimassaolevaan lainsäädäntöön ja Yhtiön yhtiöjärjestykseen. Revenio noudattaa
1 (5) PIRKANMAAN SAIRAANHOITOPIIRIN KUNTAYHTYMÄN LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIOSÄÄNTÖ. Valtuuston hyväksymä
1 (5) PIRKANMAAN SAIRAANHOITOPIIRIN KUNTAYHTYMÄN LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIOSÄÄNTÖ PIRKANMAAN SAIRAANHOITOPIIRIN KUNTAYHTYMÄN LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIOSÄÄNTÖ Valtuuston 14.9.1990 hyväksymä 1 Palkkiot
KUNNANJOHTAJAN JOHTAJASOPIMUS
Sivu 1/5 KUNNANJOHTAJAN JOHTAJASOPIMUS Pyhäjoen kunta ja kunnanjohtaja Matti Soronen sopivat johtajasopimuksella kunnanjohtajan avaintehtävistä, työn painopistealueista, niiden arvioinnista ja tarkastamisesta,
MERIKARVIAN KUNNAN LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIO- SÄÄNTÖ
MERIKARVIAN KUNNAN LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIO- SÄÄNTÖ Valtuuston 17.12.2012 76 Voimaantulo 1.1.2013 1 Soveltamisala Kunnan luottamushenkilöille suoritetaan palkkiota luottamustoimen hoitamisesta ja korvausta
SOPIMUS PALMIA-LIIKELAITOKSEN TIETTYJEN LIIKETOIMINTOJEN LUOVUTUK- SESTA HELSINGIN KAUPUNGIN [X] OY:N. välillä. [. päivänä kuuta 2014]
SOPIMUS PALMIA-LIIKELAITOKSEN TIETTYJEN LIIKETOIMINTOJEN LUOVUTUK- SESTA HELSINGIN KAUPUNGIN JA [X] OY:N välillä [. päivänä kuuta 2014] 1. OSAPUOLET 1.1 Luovuttaja Helsingin kaupunki (Palmia liikelaitos)
Johtajasopimusopas. 2005 Kirjoittajat ISBN 951-8968-33-0 Kansikuva: SuperStock/Lehtikuva
Johtajasopimusopas Julkaisijat Insinööriliitto IL ry Tekniikan Akateemisten Liitto TEK ry YTY & Valmentajat ry Akavan Erityisalojen Keskusliitto AEK Suomen Lakimiesliitto Finlands Juristförbund ry Suomen
TYÖSOPIMUS. Työsuhteen alkamispäivämäärä Työsuhteen alkaessa on. kuukauden koeaika Työsopimus on voimassa Toistaiseksi
Työnantaja TYÖSOPIMUS Työsuhteen osapuolet Työsopimuksen voimassaolo Työntekijä Henkilötunnus Yllä mainittu työntekijä sitoutuu korvausta vastaan tekemään yllä mainitun työnantajan hänelle osoittamaa työtä
ITÄ-SAVON KOULUTUSKUNTAYHTYMÄ LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIO-JA MATKUSTUSSÄÄNTÖ
56 ITÄ-SAVON KOULUTUSKUNTAYHTYMÄ LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIO-JA MATKUSTUSSÄÄNTÖ Yhtymävaltuusto hyväksynyt 1.6.2017 Voimaantulo 1.6.2017 57 1 Soveltamisala 2 Kokouspalkkiot Itä-Savon koulutuskuntayhtymän
PALKKA- JA PALKKIOSELVITYS 2014
1 PALKKA- JA PALKKIOSELVITYS 2014 HALLITUKSEN JA VALIOKUNNAN JÄSENTEN PALKKIOT JA MUUT TALOUDELLISET ETUUDET Periaatteet ja päätöksentekojärjestys Aspo Oyj:n varsinainen yhtiökokous päättää hallituksen
SALON SEUDUN KOULUTUSKUNTAYHTYMÄN LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIOSÄÄNTÖ
SALON SEUDUN KOULUTUSKUNTAYHTYMÄN LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIOSÄÄNTÖ Hall. 15.11.2016 Valt. 23.11.2016 Voimassaolo: valtuustokausi 2017-2021 1 1 Soveltamisala Kuntayhtymän luottamushenkilöille suoritetaan
LAIHIAN KUNNAN LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIOSÄÄNTÖ 1 (4)
LAIHIAN KUNNAN LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIOSÄÄNTÖ 1 (4) Kunnanvaltuuston hyväksymä 15.12.2008 125 Voimaantulopäivämäärä 01.01.2009 Muutos vuodeksi 2014 Kv 16.12.2013 102 Muutos vuodeksi 2015 Kv 10.11.2014
92 euroa. 2 Lauta- ja johtokunnat, jaostot ja toimikunnat 73 euroa (63 euroa) RAISION KAUPUNGIN LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIO- JA MATKUSTUSSÄÄNTÖ
1 RAISION KAUPUNGIN LUOTTAMUSHENKI 1 SOVELTAMISALA Kaupunginvaltuuston 26.11.2001 hyväksymä, voimaantulo 1.1.2002, kaupunginvaltuuston 17.1.2005 muuttama, voimaantulo 21.1.2005, kaupunginvaltuuston 14.1.2013
Työsopimus kannattaa aina tehdä huolella ja tarvittaessa tarkistuttaa sen sisältö YTYn työsuhdelakimiehillä.
Työsopimus Työsopimus on sopimus, jossa työntekijä sitoutuu tekemään työtä työnantajalle tämän johdon ja valvonnan alaisena palkkaa tai muuta vastiketta vastaan. Työ voi olla kokoaikaista tai osaaikaista,
PALKKA- JA PALKKIOSELVITYS 2018
1 PALKKA- JA PALKKIOSELVITYS 2018 HALLITUKSEN JA VALIOKUNNAN JÄSENTEN PALKKIOT JA MUUT TALOUDELLISET ETUUDET Periaatteet ja päätöksentekojärjestys Aspo Oyj:n varsinainen yhtiökokous päättää hallituksen
REISJÄRVEN KUNTA PALKKIOSÄÄNTÖ
REISJÄRVEN KUNTA PALKKIOSÄÄNTÖ KHALL 12.3.2001 VALT 20.3.2001 SISÄLLYSLUETTELO 1 Soveltamisala 2 Kokouspalkkiot 3 Vuosipalkkiot 4 Erityistehtävät 5 Ansionmenetysten korvaus 6 Matkakustannusten korvaus
OSAKASSOPIMUS. Kuopion kaupunki (jäljempänä Kuopio ) Pohjois-Savon sairaanhoitopiirin kuntayhtymä (jäljempänä PSSHP )
1 / 5 OSAKASSOPIMUS 1 SOPIMUKSEN OSAPUOLET Kuopion kaupunki (jäljempänä Kuopio ) Pohjois-Savon sairaanhoitopiirin kuntayhtymä (jäljempänä PSSHP ) Osapuolet yhdessä Osapuolet tai yksin Osapuoli Sansia Oy,
Osuuskunnan toiminimi on Suomen Luotto-osuuskunta, ruotsiksi Finlands Kreditandelslaget ja sen kotipaikka on Helsinki.
SUOMEN LUOTTO-OSUUSKUNTA 1 (5) 16.4.2013 SUOMEN LUOTTO-OSUUSKUNNAN SÄÄNNÖT 1 TOIMINIMI JA KOTIPAIKKA Osuuskunnan toiminimi on Suomen Luotto-osuuskunta, ruotsiksi Finlands Kreditandelslaget ja sen kotipaikka
Taloyhtiö 2006 korjausrakentaminen 27.4.2006. Ben Grass Rakennusneuvos, Varatuomari ben.grass@kolumbus.fi puh. 0400 601501
Taloyhtiö 2006 korjausrakentaminen 27.4.2006 Ben Grass Rakennusneuvos, Varatuomari ben.grass@kolumbus.fi puh. 0400 601501 Käsite Corporate Governance = Yrityksen hallinnan kehittäminen, siten että omistajuutta
QPR Software Oyj Palkka- ja palkkioselvitys 1.1.-31.12.2010
Selvitys 1 (7) QPR Software Oyj Palkka- ja palkkioselvitys 1.1.-31.12.2010 Selvitys 2 (7) Sisällys: 1 Palkitsemisen hallinnointi... 3 2 Hallitus... 3 3 Toimitusjohtaja... 4 4 Hallintoneuvosto... 4 5 Johtoryhmä...
Luottamushenkilöiden palkkiosääntö
Muonion kunta Sääntö 1 (6) Luottamushenkilöiden palkkiosääntö Hyväksytty x) Voimaantulo 1.1.2013 x) Hyväksytty 20.9.1993 ja tarkistettu 29.1.1999, 25.2.2002, 12.12.2005, 26.1.2009 ja Muonion kunta Sääntö
Kunnanhallitus Voimaantulopäivä
Kunnanhallitus 12.12.2017 Voimaantulopäivä 1.6.2017 UTAJÄRVEN KUNTA LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIOSÄÄNTÖ UTAJÄRVEN KUNNAN LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIOSÄÄNTÖ Valtuusto hyväksynyt 21.11.2017 Voimaantulopäivä
QPR Software Oyj Palkka- ja palkkioselvitys 1.1.-31.12.2011
Selvitys QPR Software Oyj Palkka- ja palkkioselvitys 1.1.-31.12.2011 Selvitys Sisällys: 1 Palkitsemisen hallinnointi... 1 2 Hallitus... 1 3 Toimitusjohtaja... 2 4 Hallintoneuvosto... 2 5 Johtoryhmä...
Käsitteitä yrittäjyydestä
1 Käsitteitä yrittäjyydestä Käsitteitä Liikeidea: yrityksen perusajatus Vastaa kysymyksiin mitä, kenelle, miten ja millä imagolla. Liiketoimintasuunnitelma: liikeidea käytäntöön Sisältää esim. yritysmuodon
MÄNTYHARJUN KUNTA Kh Kv liite 3. Palkkiosääntö. Kvalt hyväksynyt Voimaantulo
MÄNTYHARJUN KUNTA Kh 10.12.2012 Kv 30.1.2013 liite 3 Palkkiosääntö Kvalt hyväksynyt 30.1.2013 25 Voimaantulo 1.2.2013 1 Soveltamisala Kunnan luottamushenkilöille, viranhaltijoille ja työntekijöille suoritetaan
FINANSSIALAN KESKUSLIITON JA VAKUUTUSVÄEN LIITON YHTEINEN OHJEISTUS TYÖAIKAPANKIN KÄYTTÖÖNOTOSTA VAKUUTUSALALLA
14.11.2016 FINANSSIALAN KESKUSLIITON JA VAKUUTUSVÄEN LIITON YHTEINEN OHJEISTUS TYÖAIKAPANKIN KÄYTTÖÖNOTOSTA VAKUUTUSALALLA 1. Työaikapankin käsite ja tarkoitus Työaikapankilla tarkoitetaan työ- ja vapaa-ajan
LEASEGREEN GROUP PALKKA- JA PALKKIOSELVITYS 2017 SISÄLTÖ
LEASEGREEN GROUP PALKKA- JA PALKKIOSELVITYS 2017 SISÄLTÖ 1 YLEISTÄ... 2 2 PALKITSEMISTA KOSKEVA PÄÄTÖKSENTEKOJÄRJESTYS... 2 2.1 HALLITUKSEN JÄSENTEN PALKITSEMINEN JA PALKITSEMISEN VALMISTELU... 2 2.2 TOIMITUSJOHTAJAN
1. Konserttisali 2. Konserttisalin lämpiö- ja aputilat 3. Taiteilijakahvio
Salassa pidettävä kohtien 5, 6, 7 ja 8 osalta, JulkL 24 1 mom. 17 ja 20 kohta OSAKASSOPIMUS 1 Osapuolet 1.1 Helsingin kaupunki PL 1, 00099 Helsingin kaupunki Y-tunnus 0201256-6 1.2 Yleisradio Oy Radiokatu
Yhtiön toiminimi on Nurmijärven Työterveys Oy ja ruotsiksi Arbetshälsan i Nurmijärvi Ab.
YHTIÖJÄRJESTYS 1 Toiminimi Yhtiön toiminimi on Nurmijärven Työterveys Oy ja ruotsiksi Arbetshälsan i Nurmijärvi Ab. 2 Kotipaikka Yhtiön kotipaikka on Nurmijärven kunta. 3 Toimiala Yhtiön toimialana on
Siten seuraavia kohtia muutetaan: - kohta I.1 optio-oikeuksien määrä ja - kohta II.3 osakkeiden merkintähinta.
Ylimääräinen yhtiökokous päätti 21.11.2018 Yhtiön osakemäärän vähentämisestä hallituksen kokouksessaan 9/2018 tekemän ehdotuksen mukaisesti siten, että jokaista 30:tä Yhtiön tämänhetkistä osaketta vastaa
Haapajärven kaupunki. Luottamushenkilöiden palkkiosääntö
Haapajärven kaupunki Luottamushenkilöiden palkkiosääntö Kaupunginhallitus, Kaupunginvaltuusto 14.11.2011 66 1.11.2011 LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIOSÄÄNTÖ 1 Soveltamisala Luottamushenkilölle suoritetaan
Ylioppilaiden terveydenhoitosäätiö, jäljempänä YTHS. Yhteyshenkilön nimi ja virka-asema (tai muu yksilöinti)
1 (5) 1. SOPIJAOSAPUOLET OSTAJA: Ylioppilaiden terveydenhoitosäätiö, jäljempänä YTHS Yhteystiedot: OSTAJAN YHTEYSHENKILÖ: Yhteyshenkilön nimi ja virka-asema (tai muu yksilöinti) (Yhteystiedot, jos poikkeavat
Savitaipaleen kunnan luottamushenkilöiden palkkiosääntö
1 Savitaipaleen kunnan luottamushenkilöiden palkkiosääntö Hyväksytty kunnanvaltuustossa 4.3.2019 5 Voimaantulo 1.4.2019 2 Sisällysluettelo 1 Soveltamisala...3 2 Kokouspalkkiot...3 3 Samana päivänä pidetyt
LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIOSÄÄNTÖ
1 LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIOSÄÄNTÖ Hyväksytty kunnanvaltuustossa 19.6.2017 45 Voimaantulo 1.7.2017 Sisällysluettelo 2 KUNNAN LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIOSÄÄNTÖ... 3 1 Soveltamisala... 3 2 Kokouspalkkiot...
1) Savonlinnan kaupunki, y-tunnus: (jäljempänä Kaupunki),
OSAKASSOPIMUS Sopijapuolet 1) Savonlinnan kaupunki, y-tunnus: (jäljempänä Kaupunki), 2) Savonlinnan Seudun Nuorisotoiminnan Tuki ry, y-tunnus: 1446495-7 (jäljempänä NT) Määritelmät Tässä sopimuksessa tarkoitetaan
Kesätoimittajan ABC. Tampereen yliopisto
Kesätoimittajan ABC Tampereen yliopisto 8.4.2011 sari.uusi-rauva@journalistiliitto.fi 1 Työsuhde Työlainsäädäntöä ja työehtosopimuksia sovelletaan työsuhteessa oleviin Työsuhde määräytyy suoraan lain nojalla.
LAPIN AMMATTIKORKEAKOULU OY:N OSAKASSOPIMUS
Sivu 1 / 4 LAPIN AMMATTIKORKEAKOULU OY:N OSAKASSOPIMUS 1. Osapuolet Tämän osakassopimuksen osapuolia ovat: 1) Lapin yliopisto, osoite PL 122, 96101 ROVANIEMI 2) Rovaniemen kaupunki, osoite PL 8216, 96101
REKISTERIOTTEEN TIEDOT
Patentti- ja rekisterihallitus Kaupparekisteri Arkadiankatu 6 A 00100 Helsinki puh. 029 509 5000 kirjaamo@prh.fi Sivu: 1 (4) Luontiajankohta: 28.07.2017 08:48:20 REKISTERIOTTEEN TIEDOT Toiminimi: Huhtanen
PALKKAUS. 37 Palkanmaksu --- 3 mom. Palkan maksaminen. Palkka maksetaan työntekijän osoittaman rahalaitoksen pankkitilille.
PALKKAUS 37 Palkanmaksu 3 mom. Palkan maksaminen VUOSILOMA Palkka maksetaan työntekijän osoittaman rahalaitoksen pankkitilille. Maksu- tai siirtomääräys on tällöin lähetettävä niin ajoissa, että palkan
Yhtiöllä on peruspääomana takuupääoma ja pohjarahasto.
YHTIÖJÄRJESTYS 2015 YHTIÖJÄRJESTYS 2 (7) 1 Yhtiön toiminimi ja kotipaikka 2 Yhtiön toimiala Yhtiön toiminimi on Valion Keskinäinen Vakuutusyhtiö, ja sen kotipaikka Helsinki. Yhtiön toiminta käsittää Euroopan