HARAKKA. Kulkuyhteydet ja rajoitukset
|
|
- Maija-Leena Alanen
- 9 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 SIIRTOOHKARE Kulkuyhteydet ja rajoitukset P ERRATIC BOUDER C d UOTOTAO ATURE HOUSE m Harakkaan mentäessä kuljetaan Kaivopuiston läpi. Harakkaan pääsee sulan veden aikana yhteysaluksella Ullanlinnan laiturista, hienostuneen rantakahvilan vierestä. Yhteyslautan aikatauluja voi tiedustella tai sekä Sydäntalvella saareen pääsee omalla vastuulla jäätä pitkin. Kannattaa olla kuitenkin varovainen ja seurata muiden liikkumista jäällä. Etenkin rannassa jää on heikompaa. SUOJETU RATAIITTY JA SIOKAIOT PROTECTED MEADOW AD SIPPED BEDROCKS h IUSTOSUOJEUAUE BIRD PROTECTIO AREA Keskustasta on kohtuullisen lyhyt kävelymatka Harakan laiturille (esimerkiksi Rautatieasemalta 2 km). Julkisilla kulkuvälineillä lähimmäksi pääsee raitiovaunuilla 3B ja 3T tai bussilla 17 Merikadun ja eitsytpolun risteykseen (päätepysäkki). Ehrenströmintien varrella on ilmaisia pysäköintimahdollisuuksia (ilman aikarajoitusta). HARAKKA Harakka on kantakaupungin välittömässä tuntumassa oleva entinen sotilassaari, jossa on harvinaisen monipuolinen saaristoluonto. Saaressa näkyy niin venäläisten sotilaiden kuin luonnonvoimienkin vaikutus. Saaressa on suojeltu kolme kasvillisuuskohdetta sekä lintujen pesimäalue ( ) eteläkärjessä. Kulku Harakassa on ohjattu poluille, jotta herkkä saaristoluonto ei kuluisi. Kallioalueilla polun merkkeinä ovat kallioihin maalatut valkoiset kolmiot. Koiria ei saa tuoda saareen. Saaren laella oleva päärakennus on taiteilijoiden käytössä. Se on avoinna yleisölle vain näyttelyjen aikana, muutaman kerran vuodessa. Palvelut Helsingin kaupungin ympäristökeskus on kunnostanut venäläisten vanhan kasarmin Harakan luontotaloksi. Talossa toimii luontokoulu ja siellä on näyttely saaristoluonnosta. Itämeren kaloja ja vedenalaista luontoa esitellään myös uusissa näyttelytiloissa kasemattiluolissa ja laiturin viereisen rantavajan akvaarioissa. uontotalon pihapiirissä on pienten lasten luonnontutkimustalo Vellamon valtakunta. Harakan saaristoluontokeskus on auki toukokuusta lokakuulle. Avulias henkilökunta auttaa saaristoluontoon liittyvissä kysymyksissä. 12 R E T K I K O H T E E T - RETKIOPAS HESIGI UOTOO 13
2 Päivittäiset luonto-opastukset lähtevät kesä-elokuussa klo 12 Harakan saaren laiturilta. uonto-oppaan johdolla tehtävä tunnin retki tutustuttaa saaren luontoon ja näyttelyihin. Retki on ilmainen. Saaressa kiertää luontopolku, joka on erilainen kesällä ja talvella. Venelaiturin tyvellä on opastuskatos, jonka suojiin voi myös hakeutua huonolla säällä yhteysalusta odottaessa. Katoksessa on tietoa ja kuvia luonnosta sekä saaren historian vaiheista. isätietoja mm. opastetuista retkistä: uontotalo , fax ( ), ympäristökeskus ( ) sekä uonto Harakka sijaitsee Helsingin edustalla kohdassa, jossa Helsingin niemi ulottuu kauas avomeren syleilyyn. Kooltaan Harakka on vain 9 ha, mutta suhteessa pintaalaansa siellä on Helsingin saarista runsain eliölajisto. Vaikka kaupunki kohoaa kivenheiton päässä, on Harakassa aivan oma kiireetön tunnelmansa. Saaren länsireunalla vastaan tulee aava meri. Siellä on myös saaren komeimmat rantakalliot. ämä jääkauden hiomat silokalliot ovat ehdottomasti näkemisen arvoisia. Sekoittuneet kivilajit näkyvät meriveden paljaina pitämissä kalliopinnoissa kauniina kuvioina. Harakka on yksi kasvien ystävän toivekohteita Helsingissä. Harakassa on tavattu kaikkiaan 360 putkilokasvilajia, nykyisen lajimäärän ollessa 312. ajirikkauden salaisuus on erilaisten kasvupaikkojen runsaus. Kasvitieteilijät seuraavat näytealoin kasviston kehittymistä. Saaren kasveista mainittakoon erityisesti kallioketojen upeat ruohosipulien (Allium shoenoprasum) ja keto-orvokkien (Viola triolor) kasvustot sekä venäläisten mukana tullut ukonpalko (Bunias orientalis). Harvinaisuuksia ovat tahma-ailakki (Silene visosa) ja erityisesti kenttäorakko (Ononis arvensis), joka esiintyy Suomessa alle kymmenessä paikassa. Se kasvaa suojellulla rantaniityllä länsirannalla ja kukkii heinäkuussa. isäkkäistä runsaslukuisin on peltomyyrä, joita vilahtelee etenkin syksyisin heinikossa. Minkki ja kärppä tekevät säännöllisesti vierailuja saarelle. Harakassa pesii vuosittain noin 40 lintulajia. Kiinnostavin osa Harakan linnustoa on eteläosaan keskittynyt saaristolinnusto. Hyvä havainnointipaikka on pesimäaikaan itärannalla suojelualueen reunassa oleva piilokoju. Täältä voi jopa paljain silmin seurata tiirojen ja peräti viiden pesivän lokkilajin touhuja ja tunnistaa hetkittäin esiin piipertäviä kahlaajalintuja. Valkoposkihanhet pesivät. Eteläosassa on myös komea tervalepikko. Saaren ainoana varsinaisena metsikkönä se vetää etenkin pikkulintuja puoleensa. Jos saaressa vierailee vaikkapa pikkusieppo, lehtokurppa, käki tai jokin viidestä havaitusta tikkalajista, ne löytää yleensä täältä. Satakieli pesii metsikössä. Harakka on uhanalaisen selkälokin tärkeä pesimäpaikka. Harakassa pesii myös pääkaupunkiseudun suurin kalalokkiyhdyskunta. Kalalokit ovat Harakassa aivan kesyjä ja pesivät jopa alle metrin päässä luontopolusta. Varo pesimäaikaan joidenkin emojen äkäisiä varoitussyöksyjä! Tilanne helpottuu, kun poistut pesän lähettyviltä. Useiden muuttolintujen reitit seuraavat Helsingin rannikkoa ja ylittävät Harakan. Syksyllä osa linnuista seuraa Helsingin niemeä etelään ja päätyy Harakkaan. oppusyksystä saareen saapuu myös pöllöjä; huuhkaja, helmipöllö ja suopöllö ovat säännöllisiä vieraita. Talvi on hiljaista aikaa Harakassa. apinharakka tarkkailee vuosittain puiden latvuksista hyistä maisemaa ja kanahaukka partioi. Saariston arktiset olosuhteet voivat tehdä käynnistä kuitenkin ikimuistoisen. oppukesällä saapuvat saareen vaeltavat päiväperhoset. Ennätyspäivänä kukilta laskettiin 280 perhosyksilöä. Komeimpia lajeja ovat neitoperhonen ja amiraali, yleisin lienee nokkosperhonen. Harakassa havaittiin 1990-luvulla 415 perhoslajia, joista noin puolet on vakituisia. 14 RETKIOPAS HESIGI UOTOO - R E T K I K O H T E E T 15
3 Historia Harakka on noussut esiin meren alta noin 3000 vuotta sitten. Se on ollut aikanaan kalastajien tukikohtana ja kaupunkilaisten karjahakana. Vuonna 1748 Ruotsi- Suomi alkoi rakentaa Suomenlinnan merilinnoitusta. Harakka on sen läntisin saari. innoitustyöt pääsivät Harakassa kuitenkin toden teolla käyntiin venäläisten ottaessa vallan. Venäjän keisarikunta teki Harakassa 1800-luvun alusta alkaen tykkiensä suojiksi korkeat hiekkavallit ja kasemattiluolat, jotka luonnehtivat nyt saaren pohjoisosaa. Tykkejä on saaresta enää turha etsiä: venäläiset veivät ne mennessään. Vallitkin ovat vuosien saatossa osittain valuneet kallioille. äin on muodostunut kasvistollisesti kiinnostavia kallioketoja. Rantakallioissa on venäläisten hakkaamia kirjoituksia esimerkiksi lintupiilon vieressä. Venäläisten rakentamat puurakennukset ovat viime vuosisadan vaihteesta. Vuonna 1918 sotilaat vaihtuivat suomalaisiin sotilaisiin. Saaren laelle rakennettiin vuonna 1928 päärakennus, joka on toiminut puolustusvoimien kemian laboratoriona. Talossa työskenteli yksi Suomen puolustussodan ihmeen tekijöistä: tykistökenraali enonen teki laboratoriossa tärkeiksi osoittautuneita ballistiikan kokeitaan, räjäyttäen mm. työhuoneensa. Saari siirtyi vuonna 1988 puolustusvoimilta Helsingin kaupungille ja päärakennus annettiin vuokralle taiteilijoiden työtilaksi. Säännöllisiä pesimälintuja: (sulkeissa parimääriä v ) valkoposkihanhi (60), tukkasotka (4), telkkä (2) haahka (17), meriharakka (3), kalalokki (n.250), selkälokki (9), merilokki (1), kala- ja lapintiira (5), satakieli (1), kivitasku (4), pensaskerttu (5). Satunnaisia pesimälintuja: ristisorsa, tylli, pikkutylli, punajalkaviklo, luhtakerttunen, viitakerttunen, pikkulepinkäinen, nokkavarpunen. Muita kasveja: merisaunio (Tripleurospermum maritimum), rantakukka (ythrum saliaria), purtojuuri (Suisa pratensis), harmio (Berteroa inana), keväthanhikki (Potentilla rantzii). 16 R E T K I K O H T E E T - RETKIOPAS HESIGI UOTOO 17
4 mutta jylhä Suomenlinna korvaa näitä puutteita. Vuonna 1991 Suomenlinna liitettiin Uneson maailmanperintöluetteloon sotilasarkkitehtuurin ainutlaatuisena muistomerkkinä. innoituksen vanhasta sotilashistoriasta kertovat myös lukuisat kasvit, venäläistulokaskasvit kaukaa aroilta. intuharrastajalle tarjoavat silmäniloa merilinnut ja satunnaiset talvehtijat. Kulkuyhteydet SUOMEIA J a r i k o s t e t Suomenlinnaan pääsee bussilipun hinnalla Kauppatorilta kerran tai kaksi kertaa tunnissa ympäri vuoden kulkevilla lautoilla. Päivällä suurin osa lautoista lähtee tasatunnein. Matka kestää n. 15 min. auttarannan länsipuolella oleva saari Pikku-Musta on puolustusvoimien käytössä ja yleisöltä suljettu lukuunottamatta läpikulkutietä. Suomenlinna eli Viapori on Helsingin edustan saariryhmälle rakennettu suuri merilinnoitus. Helsingissä ei ole vanhasta kaupungista jäänteitäkään, eikä linnaa, Kauppatorille To Marketplae AUTTAAITURI FERRY M CHURCH uonto Jo lauttamatkalla retkeilijä kiikaroi reitin varren lintuluotoja, jotka ovat siis lautan menosuunnan oikealla puolella. uodot ovat valkoposkihanhien ja selkälokkien ydinaluetta Helsingissä. Selkälokkeja pesii kymmeniä pareja. Mustaselkäistä nimirotua (arus fusus fusus) on sanottu kaikkein suomalaisimmaksi linnuksi sen pesiessä etupäässä Suomen alueella. ajin kannat ovat vähentyneet romahdusmaisesti. äillä luodoilla selkälokki tulee kuitenkin hyvin toimeen. isäksi luodoilla pesii runsaasti haahkoja, viime vuosina siinä on pesinyt myös jättiläistiira räyskä m EHRESVÄRDI HAUTA EHRESVÄRD S GRAVE d P Kesäkahvila Summer afe C RETKIOPAS HESIGI UOTOO - R E T K I K O H T E E T SUOMEIA MUSEET SUOMEIA MUSEUM d UKKE- JA EUMUSEO DO AD TOY MUSEUM Se puolisko Suomenlinnaa, johon lautta saapuu, on kaupunkimaisen tiiviisti rakennettu Iso Mustasaari, jossa nykyisin asuu pääosa saaren noin tuhannesta asukkaista. Asukkaat ovat tottuneita turisteihin, mutta asuintalojen pihapiireihin ei ole kohteliasta mennä. uonnonystävän kannattaa suunnistaa kirkon (joka toimii myös majakkana) ohi, kääntyen oikealle kapean salmen ylittävälle sillalle ja siitä eteläiselle Susisaarelle. Kustaanmiekka on Suomenlinnan komea huippu. Tätä eteläkärkeä ympäröivät vanhat puolustusvallit, jotka ovat avoimia rinneniittyjä. Monet linnoitusvallit, joilla kiertää polkuja, ovat erittäin jyrkkäreunaisia ja ilman kaiteita. Kulkija kulkee niillä omalla vastuulla, kunnon kengistä on täällä hyötyä.vallien keskellä laaksossa on saaren sisäosa ja muutama aikoinaan vesivarastoksi kaivettu lampi. Alhaalla rannassa on ennen Suomen itsenäisyyttä venäläisten silokallioon hakkaamia kirjoituksia. uonnonsuojelijat pitivät kalliokirjoituksia aikoinaan vandalismina, nyt kalliopiirrokset on suojeltu! R E T K I K O H T E E T - RETKIOPAS HESIGI UOTOO 19
5 Valleilta voi talvi- ja muuttoaikaan löytyä vuorihemppoja tai jopa joinain talvina tunturikiuruja. Hyvinä myyrävuosina myös vaeltavia pöllöjä - joskus jopa tunturipöllö - ja muita petolintuja, kuten piekanoja, voi viivytellä paikalla. Keväällä meren yli saapuvat linnut suunnistavat usein juuri Kustaanmiekan yli. Syysmuuton rannikkoa seuraava reitti kulkee sen edestä. Korkeilta valleilta on komea näkymä ulos merelle, ja siten erinomainen mahdollisuus muutontarkkailuun ja vesilintujen tähyilyyn. Meren jäätyessä jäät tekevät rantaan myrskyjen kasaamina alati muuttuvia taideteoksia. Meri pysyy auki täällä pidempään kuin sisempänä kaupungin edustalla ja leutoina talvina se ei jäädy ollenkaan. Allit, isokoskelot ja joskus allihaahkat kuuluvat talvilinnustoon. Jäätalvina kevätsulia avautuu läheisen laivareitin varteen. Varhaisia muuttolintuja houkuttelevat tänne myös puolustuslinnoituksen jyrkät vallit, joihin aurinko sulattaa ensimmäiset pälvet. Pesintäaikaan kaukoputkella voi erottaa riskilöitä, joita pesii Harmajan majakkasaaren aallonmurtajassa pieni yhdyskunta. Suomenlinnan kivimuureissa pesiviä tervapääskyjä, räystäspääskyjä ja varpusia löytyy muun muassa Susisaaren kesäteatterin lähistöltä. Kesäisin nämä linnoitusmuurien eloisat linnut keventävät paikan kivenharmaata sotilaallista tunnelmaa. Taskulampulla varustautuneena voi tutustua maanalaiseen Suomenlinnaan ja kulkea lukuisissa pimeissä ja pitkissä maanalaisissa linnoitusvallien holvikaarikäytävissä. Jännitystä etsivä nuoriso on perinteisesti harrastanut tätä. ykyään etenkin koulujen lukukausien päätyttyä, lämpiminä kevät- ja kesäpäivinä kaupungin nuorisoa parveilee saarella. Kasvit Suomenlinnan historia näkyy sen kasvistossa. Sotajoukot ovat tahallaan ja tahattomasti tuoneet sinne erikoisia kasveja. äyttävimpiä näistä on alkukesällä linnoitusvallit helakankeltaisiksi kukinnallaan värjäävä isokokoinen ukonpalko (Bunias orientalis). aji kasvaa Helsingissä muuallakin juuri vanhoilla venäläissotilaiden alueilla. Samanlainen historia ja levinneisyys on pienemmällä, valkokukkaisella harmiolla (Berteroa inana) sekä maassa retkottavalla, köynnösmäisellä valko- tai vaaleanpunakukkaisella peltokierrolla (Convolvulus arvensis). Heinä- ja elokuussa kallioden valuvetisillä juoteilla loistaa punakukkainen karvahorsma (Epilobium hirsutum). Sekin on venäläistulokas, joka on levinnyt muuallekin Helsinkiin juuri Suomenlinnan kautta. Jopa länsieurooppalaiset kasvitieteilijät tekevät pyhiinvaellusmatkoja Suomenlinnaan nähdäkseen venäläistulokkaat idänhierakan (Rumex onfertus) ja idänsaran (Carex praeox). Edellisen voi nähdä matkalla Ison Mustasaaren ukkemuseoon ja jälkimmäisen Kustaanmiekan lammikoiden luona. Hyvin myrkyllistä, mutta lääke- ja taikakäytössä jo muinaisina aikoina tunnettua komeaa hullukaalia (Hyosyamus niger) tupsahtaa näkyviin vuosittain Suomenlinnan rakennustyömailla, joissa myllätään maata. Kasvin siemenet ovat säilyneet itämiskyisinä vuosisatoja siemenpankeissa myös muualla Helsingin maaperäkerrostumissa, mutta Suomenlinna on ainoa paikka, jossa kasvia nykyään säännöllisesti tapaa. J a r i k o s t e t Historia Suomenlinnan rakentaminen alkoi vuonna 1748 Ruotsi- Suomen menetettyä Venäjälle itäosiaan, kun Ruotsi halusi varmistaa Suomen hallinnan. Päätös Suomenlinnan rakentamisesta tarkoitti Helsingin kasvua suureksi kaupungiksi. Puolustuslinnakkeen rakentamisen alkuunpanija oli ruotsalainen upseeri Augustin Ehrensvärd. Hän toi Suomeen sotateknologian lisäksi uutta rakennus- ja puutarhakulttuuria. Suomenlinnassa komennuksella olleet sotilaat oppivat räjäyttämään kalliota ruudilla ja levittivät kivinavettojen rakennustaitoa maaseudulle. 20 R E T K I K O H T E E T - RETKIOPAS HESIGI UOTOO 21
6 Osaltaan Suomenlinnan kautta Suomeen levisi puutarhataidetta ja syreenipensaita. Ehrensvärd myös suojeli suuria puita, joita 1800-luvun alussa löytyi juuri Suomenlinnasta. Toisaalta Suomenlinnan rakentaminen kulutti metsiä. Tämä puolustuslinnake säteili vaikutustaan Helsingin ympäristössä myös monina kartanoina ja kartanonpuistoina. Kartanopuistoista löytyvät edelleen monet Helsingin komeimmat puuyksilöt. Palvelut Isossa Mustasaaressa Susisaareen vievän sillan juuressa on Suomenlinna-museo, joka on avoinna ma-su 10-16, ma-su 10-18, ma-su Pääsymaksut: aikuiset 5, lapset 2,5, opiskelijat ja eläkeläiset 4. Suomenlinna-museo (09) isätietoja muista museoista ja turistopastuksista: Suomenlinnan merilinnoituksesta ei ollut apua, kun venäläiset valloittivat Helsingin yllättäen maalta käsin kevättalvella Mereltä päin tapahtuvaa hyökkäystä varten suunniteltu linnoitus joutui venäläisten piirittämäksi kaupungista päin. Muutaman kuukauden pääasiassa neuvotteluin tapahtuneen painostuksen jälkeen Suomenlinna antautui. Suomenlinnan komentaja Cronstedt sai antautumisen jälkeen Venäjän keisarilta eläkkeen ja suomalaisilta petturin leiman. Suomenlinnan menettämistä heti sodan alussa pidettiin alkuna tappiolle koko sodassa. Ruotsi menettikin Suomen perääntymistaisteluiden jälkeen seuraavana vuonna. Venäläisten hallussa Viapori ei kyennyt puolustautumaan sen paremmin. Krimin sodassa vuonna 1855 ranskalaiset ja englantilaiset pommittivat sitä sotalaivoillaan kaikessa rauhassa Suomenlinnan tykistön kantaman ulkopuolelta. Tämän jälkeen linnake toimi ensin venäläisten ja itsenäisyyden jälkeen suomalaisten varuskuntana ilman puolustustarkoitusta vuoteen 1973 asti. Suomen vuoden 1918 sisällissodan jälkeen saaressa oli vankileiri, jossa virui tuhansia punaisia. Punavangeista kuoli noin kymmenesosa, vajaa tuhat, pääasiassa nälkään ja sairauksiin. Muita venäläistulokaskasveja: Valkoailakki (Silene latifolia, valliniityillä), idänkattara (Bromus inermis, änsi-mustan länsivalleilla), kenttätyräkki (Euphorbia esula, Kustaanmiekan lounaisrannan jyrkällä valliniityllä). Muita lintuja: meriharakka, kalatiira, lapintiira, niittykirvinen, kivitasku, pensaskerttu, vuorihemppo (talvella). Muita eläimiä: pohjanlepakko, vesisiippa, viiksisiippa, rupikonna. 22 R E T K I K O H T E E T - RETKIOPAS HESIGI UOTOO 23
7 PIHAJASAARI Helsingin läntisessä saaristossa sijaitseva Pihlajasaari (26 ha) on kaikkein suosituin helsinkiläisten kesäkohde. Paikka on 1930-luvulta lähtien ollut auringonpalvontakäytössä ja siellä on laajat hiekkarannat. Saaria on kaksi, äntinen ja Itäinen Pihlajasaari. iiden välissä on kävelysilta ja viehättäviä laguuneita. Kummallakin metsäisellä saarella on lehtoalueita ja saarien keskiosissa on laajat kalliomäet. uonnonystävä arvostaa erityisesti luonnontilaisia kalliorantoja ja ulkosaariston tunnelmaa. Korukivenäkin tunnettua granaattia esiintyy ainakin asiantuntijan mielestä näyttävinä kidekasaumina läntisellä saarella. e löytää kulkemalla laiturilta länteen lähtevää ja uimarannan kiertävää polkua vajaat 200 metriä. oin viiden senttimetrin kokoisia kidesy-keröitä on kalliokumpareissa aivan polun varrella kosketusetäisyydellä ja ne erottuvat punertavina muuten harmaasta kalliosta. Itäisessä Pihlajasaaressa on naturistiuimaranta, jossa aurinkoa otetaan ilman rihman kiertämää. Viikonloppuisin saarella voi telttailla ilmaiseksi ja käytössä on kaksi maksutonta keittokatosta sekä kahvila-ravintola m P M uonnonsuojelualue ature protetion area Pihlajasaari Merisatamasta lähdöt alkaen kerran tunnissa asti. Pihlajasaaresta takaisin alkaen kerran tunnissa, iltaan klo asti. Sateella tai huonolla säällä liikenne lopetetaan klo (viimeinen vuoro Pihlajasaaresta).Hyvällä säällä ajetaan lisävuoroja 2, 4 tai 6 kertaa tunnissa. ähdöt Ruoholahdesta, Ruoholahden torilta: Vesiliikenne Kaivopuiston Merisatamasta: joka päivä, lisäksi seuraavat viikonloput ajetaan hyvällä ilmalla klo (viimeinen vuoro Pihlajasaaresta klo 18.00): , ja Joka päivä ja viikonloput , , ja seuraavasti: Ruoholahdesta alkaen joka tunti klo asti, ja Pihlajasaaresta takaisin alkaen joka tunti asti sateen tai epäedullisen sään vallitessa ajetaan vain 10.00, ja Ruoholahdesta ja 11.40, ja Pihlajasaaresta: Kertaliput: Aikuiset 5. apset 7-16 v. ja eläkeläiset 3. apset alle 7 v. aikuisen seurassa ilmaiseksi
8 KAUISSAARI Elintarvikkeita voi hankkia saaren venelaiturin vieressä olevasta kioskista. Helsingin itäpuolella Sipoon saaristossa sijaitsee ulkomeren tuntumassa oleva Kaunissaari. Se on Helsingin kaupungin virkistysaluetta. Saaren 100 hehtaarin alueen monipuolinen luonto tarjoaa mahdollisuuksia kalastukseen, telttailuun ja retkeilyyn. Saaressa on makea vesi, keittokatoksia, käymälöitä sekä varattavissa oleva suurellekin ryhmälle sopiva sauna. Vierasvenesatama toimii saaren itäpäässä, venapaikan hinta on 5 /vrk. Telttailusta peritään myös 5 /vrk. Kaunissaari on alava, saaren sisäosat ovat enimmäkseen aarnimaisia kuusikkoja, joissa lymyilee pikkusieppo ja näätä. Etelärannalla on kauniita silokallioita. Pohjoisrannalla on metsittyneitä niittyjä ja vanhoja huviloiden pihapiirejä. Vanhassa kalastustilassa toimii ravintola. Syksyllä sienestysmahdollisuudet ovat hyvät; harvoissa paikoissa on samalla tavalla kuusen ja tapion herkkusientä. Kalavedet ovat todella mainiot! Kaunissaaren kasvierikoisuus on kenttäorakko, vaikka komein osa sen kasvustosta tuhoutuikin laguunin satamarakennusta tehtäessä. Kulkuyhteydet Yhteysalus liikennöi Vuosaaresta Hiekkajaalanrannan laiturista toukokuun puolivälistä syyskuun puoliväliin. Merimatkan pituus on 22 km. iikennöinti vuonna ja Vuosaaresta, Kalkkihiekantorilta lähdöt pe ja la-su ja Paluu saaresta pe ja la-su ja Sydänkesällä liikennöinti : lähdöt Vuosaaresta ti-su ja Paluu , ja isätietoja liikennöitsijältä R E T K I K O H T E E T - RETKIOPAS HESIGI UOTOO 27
Koivusaaren luontopolku
KARTTAESITE Koivusaaren luontopolku 100 m Koivusaaren luontopolku sijaitsee Ounasjoen suistosaaressa, 2,3 km Rovaniemen keskustasta pohjoiseen. Pitkos tetun ja helppokulkuisen polun pituus on 2,5 km. Opasteet
Hetkiä meren äärellä. Stunder vid havet. Moments by the sea. Sujahda saaristoon
Saaristo Kesä 2018 Julia Kivelä Yksin, kaksin tai porukassa. Luonto ottaa vastaan kenet tahansa. Askel polulla tai soutu merellä, voi saada olemaan uudella tavalla hereillä. Hengitä ulos, hengitä sisään.
Tuusulan Rantamo-Seittelin linnusto
Tuusulan Rantamo-Seittelin linnusto Markku Mikkola-Roos Suomen ympäristökeskus Kuva: Tero Taponen Kosteikkoluontotyyppien jakautuminen uhanalaisuusluokkiin (koko maa) 100 % 10 12 21 17 70 14 n 90 % 80
Vesijärvi on yksi eteläisen Suomen hienoimmista lintujärvistä.
Vesijärvi on yksi eteläisen Suomen hienoimmista lintujärvistä. Vesijärven tilan muutokset ovat heijastuneet järven pesimälinnustoon. Järvelle pesimään kotiutuneet linnut kertovat siitä, millaista ravintoa
Ikimuistoinen päivämatka Hankoon! Varmasti viihtyy.
Ikimuistoinen päivämatka Hankoon! Varmasti viihtyy. 1 1874 perustettu Hangon kaupunki on pikkukaupunki sanan kaikkein parhaimmassa merkityksessä. Rennosti ylellinen Suomen Etelä tarjoaa kiehtovan historian,
Väritystehtävä VESILINTUJA Kesä tulee muuttolinnun siivin
Väritystehtävä VESILINTUJA Kesä tulee muuttolinnun siivin Suurin osa Lapin linnuista on muuttolintuja. Kaukaisimmat muuttolinnut viettävät talvensa tuhansien kilometrien päässä, Afrikassa tai Intiassa
Matalan ranta-asemakaava Luontoselvitys 2014, täydennys 2015 Antti Karlin Yleistä Luontoselvitys on tehty käymällä Matalan ranta-asemakaavassa oleva venevalkaman alue maastossa läpi kesällä syksyllä 2014
Kytäjä-Usmi Ulkoilualue
Kytäjä-Usmi Ulkoilualue 1 Tervetuloa Kytäjä-Usmi ulkoilualueelle Kytäjä-Usmi ulkoilualueen luonto ja alueella sijaitsevat retki kohteet tarjovata loistavat mahdollisuudet lenkkeilyyn, pyöräilyyn, grillaukseen,
HELSINGIN SEURAKUNTAYHTYMÄ
HELSINGIN SEURAKUNTAYHTYMÄ Yhteinen seurakuntatyö NÄKÖVAMMAISTYÖ Kesäohjelma 2016 Helsingin Seurakuntayhtymä Näkövammaistyö Seurakuntien talo, 4 krs. Kolmas linja 22, 00530 Helsinki Toimisto 09-2340 2538
LIITE 10. 5.5.2014, lisätty 18.11.2015. Uudet/Muuttuneet luonnonsuojelualueet:
LIITE 10 Kemiönsaaren kunta Dragsfjärdin itäisen saariston rantaosayleiskaavan muutos Luonnonsuojelukohteet Aineiston alkuperä: http://wwwp3.ymparisto.fi/lapio/lapio_flex.html# Lataus pvm. 5.5.2014, lisätty
Päivä Lintulaji Merkki Havaintopaikka Järjestysnumero
LINTUHAVAINNOT 1999 ALKAEN 1999 Päivä Lintulaji Merkki Havaintopaikka Järjestysnumero 30.3. Varis Salon keskusta 1 5.4. Käpytikka Halikonlahti/Salo 2 5.4. Peippo Halikonlahti/Salo 3 5.4. Fasaani Halikonlahti/Salo
PUIJO. Kuopion kaupunki 2009
uijon näkötornista voi ihailla Kallaveden saariston kauniita maisemia. Noin kilometrin päässä näkötornista on Konttilan vanha torppa, jossa on uijon luonnosta kertova näyttely ja kahvila. uijon laen palveluista
Tiivistelmä vuoden 2012 saaristolintulaskentojen tuloksista
RAUMAN ETELÄISEN SAARISTON PESIMÄLINNUSTO Tiivistelmä vuoden 2012 saaristolintulaskentojen tuloksista Tarja Pajari 6.10.2012 Rauman eteläisen saariston linnuston pesimäkannoissa on havaittavissa joitakin
LEMPÄÄLÄN ARVOKKAAT LUONTOKOHTEET. Harjut ja kalliot
Harjut ja kalliot 52. Sotavallan harju Pinta-ala: Kylä: Omistaja: Status Metso soveltuvuus: 10,7 ha Sotavalta Yksityinen Arvokas harjualue, Pohjavesialue, Opetuskohde, Arvokas luontokohde Kyllä Merkittävä
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 12/ (5) Kaupunginhallitus Asia/
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 12/2019 1 (5) 197 Hakemus Uudenmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskukselle Korkeasaarenluodon luonnonsuojelualueen perustamiseksi HEL 2018-013288 T 11 01 04 Päätös
Ylöjärvi Kyrönlahti Ranta-asemakaava-alueen muinaisjäännösinventointi 2011
1 Ylöjärvi Kyrönlahti Ranta-asemakaava-alueen muinaisjäännösinventointi 2011 Timo Jussila Kustantaja: INSINÖÖRITOIMISTO POUTANEN OY 2 Sisältö: Kansikuva: Perustiedot... 2 Inventointi... 3 Kuvia... 4 Kartat...
Siuntio Klobben -saaren muinaisjäännösinventointi 2010
1 Siuntio Klobben -saaren muinaisjäännösinventointi 2010 Timo Jussila Kustantaja: Nokia Asset Management Oy 2 Sisältö: Kansikuva: Perustiedot... 2 Inventointi... 2 Yleiskartta... 5 Muinaisjäännös... 6
++Luontop 2.5.2002 15:04 Page 1
++Luontop 2.5.2002 15:04 Page 1 C M Y CM MY CY CMY K ++Luontop 2.5.2002 15:04 Page 2 PL 32, 90015 OULUN KAUPUNKI www.ouka.fi/tekninen PL 124, 90101 OULU, puh. (08) 315 8300 www.vyh.fi/ppo/ppo.htm OULUN
Liite 2. Toimenpidealueiden kuvaukset
Liite 2. Toimenpidealueiden kuvaukset Toimenpidealue 1 kuuluu salmi/kannas-tyyppisiin tutkimusalueisiin ja alueen vesipinta-ala on 13,0 ha. Alue on osa isompaa merenlahtea (kuva 1). Suolapitoisuus oli
Merilintujen lentokonelaskennat Selkämeren rannikkoalueella
Merilintujen lentokonelaskennat Selkämeren rannikkoalueella 2012-2013 Turun yliopisto, Brahea-keskus Merenkulkualan koulutus- ja tutkimuskeskus Asko Ijäs, Kimmo Nuotio, Juha Sjöholm 26.3.2014 1. Johdanto
Lataa Lähde linturetkelle! Lataa
Lataa Lähde linturetkelle! Lataa ISBN: 9789522403179 Sivumäärä: 372 Formaatti: PDF Tiedoston koko: 28.58 Mb Helsingin ja lähialueiden linnusto on monipuolinen. Jo Helsingin kantakaupungista löytyy erilaisia
Kaj Karlsson 30.08.2004 TUUSULAN JOKIPELLONPUISTON-KOSKENMÄEN VÄLISEN ALUEEN LINNUSTO KEVÄÄLLÄ 2004
Kaj Karlsson 30.08.2004 TUUSULAN JOKIPELLONPUISTON-KOSKENMÄEN VÄLISEN ALUEEN LINNUSTO KEVÄÄLLÄ 2004 Koskenmäensillalta etelään Kaj Karlsson 30.08.2004 Sisällysluettelo..2 Johdanto 3 Tarkasteltavan kohteen
Kytäjä-Usmi Ulkoilualue
Kytäjä-Usmi Ulkoilualue Tervetuloa Kytäjä-Usmi ulkoilualueelle Hyvinkäällä sijaitsevan Kytäjä-Usmi ulkoilualueen luonto ja alueella sijaitsevat retki kohteet. Tarjoavat loistavat mahdollisuudet lenkkeilyyn,
Järvilinnut matkailun myötätuulessa
Järvilinnut matkailun myötätuulessa Linnustoraportti Puruvesi Järvilinnut matkailun myötätuulessa, jatkohanke Pohjois-Karjalan luonnonsuojelupiiri ry LINNUSTORAPORTTI, PURUVESI JOHDANTO Pohjois-Karjalan
Toppelundinpuiston lähiympäristösuunnitelma
13.5.2015 Toppelundinpuiston lähiympäristösuunnitelma Tarkastelualue Tarkastelualue sijaitsee Espoon Haukilahdessa. Alue on pääosaltaan asemakaavan Toppelundinpuistoa, ranta-alueen nimi on Toppelundinranta.
UNELMIESI KOTI PICKALAAN
UNELMIESI KOTI PICKALAAN Parasta aikaa kotona ja vapaalla Pickalan asuntoalue sijaitsee luonnon keskellä meren rannassa, pääkaupunkiseudun tuntumassa vain reilun puolen tunnin ajomatkan päässä Helsingistä.
Retinranta Nallikarissa
KAUPUNKILUONNON HAVAINNOINTIPISTE Retinranta Nallikarissa Sijainti: Retinrannan luontopiste on Nallikarista Toppilansaareen merenrannan tuntumassa johtavan pyörätien varressa. Sinne löytää helpoiten Nallikarinranta-nimisen
KUUSKAJASKARIN LINNAKESAARI
KUUSKAJASKARIN LINNAKESAARI Saaren ympäristö on kulttuurivaikutteista Kuuskajaskari on metsäinen, yli kahdenkymmenen hehtaarin kokoinen saari Rauman keskisessä saaristossa. Entinen linnakesaari sijaitsee
LINNUSTORAPORTTI, ORIVESI
Järvilinnut matkailun myötätuulessa Pohjois-Karjalan luonnonsuojelupiiri ry LINNUSTORAPORTTI, ORIVESI JOHDANTO Luonnon arvojen huomioon ottaminen on monin tavoin tullut velvoitteeksi meille kaikille. Lainsäädäntömme
Hirviniemi HIRVINIEMI
Hirviniemi HIRVINIEMI 62 09,3' N 29 09,5' E Kaunis niemenkärki pitkän ja kapean järvenselän etelärannalla. Kallioiden vieressä pieni ja viihtyisä lahden poukama. Lisäksi kalliossa on kiinnityslenkit. Satamaan
Hernesaaren osayleiskaava-alueen aallokkotarkastelu TIIVISTELMÄLUONNOS 31.10.2011
1 Hernesaaren osayleiskaava-alueen aallokkotarkastelu TIIVISTELMÄLUONNOS 31.10.2011 Laskelmat aallonkorkeuksista alueella Hernesaaren alue on aallonkon laskennan kannalta hankala alue, koska sinne pääsee
LUONTO- JA YMPÄRISTÖKOULUT HELSINGISSÄ
LUONTO- JA YMPÄRISTÖKOULUT HELSINGISSÄ ARKKI HARAKKA MERIHARJU POLKU TÖYHTÖHYYPPÄ HELSINGISTÄ LÖYTYY VIISI AINUTLAATUISTA JA TOISISTAAN POIKKEAVAA LUONTO- JA YMPÄRISTÖKOULUA, JOTKA KASVATTAVAT KESTÄVÄN
Kristiinankaupungin Dagsmarkin alueen linnustoselvitys 2009
Kristiinankaupungin Dagsmarkin alueen linnustoselvitys 2009 Maarit Naakka LuK Marika Vahekoski Luk 0 Kuva1. Lapväärtin joki virtaa Dagsmarkin halki. Kannen kuvassa on joen eteläpuolista vanhaa asutusta.
Norrkullalandet Västerskog Saarikohteen esittely ja pohdintaa Suojaisa ja monipuolinen saaripaikka n. 20nm etäisyydellä KoPusta Sipoon sisäisessä
Norrkullalandet Västerskog Saarikohteen esittely ja pohdintaa Suojaisa ja monipuolinen saaripaikka n. 20nm etäisyydellä KoPusta Sipoon sisäisessä saaristossa. NORRKULLALANDETIN KOHTEEN ESITTELY JA SELVITYSRYHMÄN
Ikimuistoinen leirikoulumatka Hangossa! Varmasti viihtyy.
Ikimuistoinen leirikoulumatka Hangossa! Varmasti viihtyy. Ikimuistoinen leirikoulumatka Hangossa! 1 Majoittuminen Hangosta löytyy monta majoituskohdetta, jotka sopivat leirikoulu ryhmälle. Valitsetko motellin
TLY:n retki Rönnskärin lintuasemalle
TLY:n retki Rönnskärin lintuasemalle 3.-5.10.2014 Roland Vösa Perjantai 3.10. Sää: +12, 3 m/s S, 8/8 Matkalla ulkosaaristoon. Roland Vösa Turun lintutieteellisen yhdistyksen retkue rantautui kuuden jälkeen
Täydennyksen liite 1.1 Utön osayleiskaava on kokonaisuudessaan täydennyksen liitteenä.
Täydennyksen liite 1.1 Utön osayleiskaava on kokonaisuudessaan täydennyksen liitteenä. Ote Korppoon eteläisen saariston osayleiskaavan osista 4 ja 5 (Paraisen kunta). Punaisella hankealueen likimääräinen
Pelkosenniemi, Pyhätunturi. Uhriharju ja Pyhänkasteenlampi
Pelkosenniemi, Pyhätunturi Uhriharju ja Pyhänkasteenlampi Kohteen tarkastus Pirjo Rautiainen Metsähallitus Lapin Luontopalvelut PL 8016 96101 Rovaniemi pirj o.rautiainen@metsa.fi 040 5081673 JOHDANTO Pyhä-Luoston
Lataa Luonnon poluilla. Lataa
Lataa Luonnon poluilla Lataa ISBN: 9789187841057 Sivumäärä: 192 Formaatti: PDF Tiedoston koko: 29.42 Mb Aineellinen elintasomme perustuu luonnon antimien varaan, mutta luonto tarjoaa meille monia muitakin
LAPPEENRANTA Ruohosaaren muinaisjäännösinventointi 2005
1 LAPPEENRANTA Ruohosaaren muinaisjäännösinventointi 2005 Timo Jussila Kustantaja: Lappeenrannan kaupunki 2 Sisältö: Perustiedot... 2 Inventointi... 3 Maastokartta 1: 20 000... 5 Kansikuva: Ruohosaaren
Kairankutsun luonto- ja linturetket
Kairankutsun luonto- ja linturetket Luonnon ja lintujen tarkkailu retkeilymuodossa on yksi parhaista rentoutumiskeinoista kiireisen maailmanmenon keskellä. Tähän Pyhä-Luoston kansallispuisto ja Itä-Lapin
UUDISTUVA KIVINOKKA KESÄLLÄ
UUDISTUVA KIVINOKKA KESÄLLÄ PIENVENESATAMA Huoltorakennus Vuokrattava sauna NÄKÖALATORNI Yleinen grillipaikka URHEILUKENTTÄ Liikuntaleirejä ja muuta aktiivista toimintaa AARNIMETSÄ Luontopolun kehittäminen
Kalkkikallion luonnonsuojelualue
Kalkkikallion luonnonsuojelualue Vantaa 2013 Komeaa geologiaa, vaihtelevia elinympäristöjä Kuninkaalassa sijaitseva Kalkkikallio on saanut nimensä alueen kallioperästä löytyvän kalkkikiven mukaan. Kalkkikallion
Koodi FI 130 0908. Kunta. Sodankylä. Pelkosenniemi, Kemijärvi. Pinta-ala. 14 325 ha. Aluetyyppi. SPA (sisältää SCI:n)
Pyhä-Luosto Koodi FI 130 0908 Kunta Sodankylä. Pelkosenniemi, Kemijärvi Pinta-ala 14 325 ha Aluetyyppi SPA (sisältää SCI:n) Pelkosenniemen Natura 2000 -kohteet 3 / Pyhätunturin kansallispuisto 9 / Pyhä-Luosto
Suomen Natura 2000 kohteet / Uudenmaan ympäristökeskus
Alueen nimi: Kirkkonummen saaristo (SPA) Alueen koodi: FI0100105 Pinta ala (ha): 14234 Hallinnoll.alue: Kunta: Aluetyyppi: SPA (sisältää SCI:n) Vastuutaho: Alueen kuvaus: Uudenmaan ympäristökeskus Natura
LUONTO. Vesistö. Kuvia joista. Kuvaaja Pasi Lehtonen. Sanasto:
LUONTO Vesistö Suomen luonto on rikas. Suomessa on noin 60 000 järveä. Suomessa on myös paljon lampia, jokia ja koskia. Suurin järvi on Saimaa, jossa elää Saimaan norppa. Se on eläin, joka elää vain Suomessa.
Raportti Turun Seudun Luonnonvalokuvaajien toiminnasta Itämeri haasteessa:
Turun Seudun Luonnonvalokuvaajat r.y. Raportti Turun Seudun Luonnonvalokuvaajien toiminnasta Itämeri haasteessa: Helsingin ja Turun kaupunkien esittämä haaste toimiin Itämeren tilan parantamiseksi: Tietoisuuden
Luonto- ja linnustoselvitys 2016 Lieksan Pitkäjärven laajennusosat
Luonto- ja linnustoselvitys 2016 Lieksan Pitkäjärven laajennusosat Ari Parviainen Johdanto Tämän linnustoselvityksen kohteina oli kaksi pientä, erillistä aluetta Pitkäjärvellä, noin 20 km Lieksan kaupungista
Pihtipudas Niemenharju Kunnalliskoti kivik. asuinpaikan ympäristön kartoitus 2006
1 Pihtipudas Niemenharju Kunnalliskoti kivik. asuinpaikan ympäristön kartoitus 2006 Timo Jussila Kustantaja: Pihtiputaan kunta 2 Sisältö: Perustiedot... 2 Maastokarttaote... 3 Kartoitus... 3 Maasto...
Pirkkalan Kotolahden ranta- ja vesilinnusto sekä huomioita rantametsälinnustosta 2016
Pirkkalan Kotolahden ranta- ja vesilinnusto sekä huomioita rantametsälinnustosta 2016 Kotolahti kuvattuna lahden koillisrannalta. Kuva Pekka Rintamäki Pirkkalan kunta Ympäristönsuojelu Pirkanmaan Lintutieteellinen
Kemiönsaaren Nordanån merikotkatarkkailu kesällä 2017
Kemiönsaaren Nordanån merikotkatarkkailu kesällä 2017 Tmi Vespertilio 11.8.2017 Tiivistelmä Kemiönsaaren Nordanå-Lövbölen alueelle suunnitellaan tuulivoimapuistoa. Varsinais-Suomen ELYkeskus on vuonna
Kauppi-Niihaman polkuverkosto Kehittämissuunnitelma
Kauppi-Niihaman vertaissuunnittelu, kevät 2019 Kauppi-Niihaman polkuverkosto Kehittämissuunnitelma Pirkanmaan polkujuoksu ry / Tampere Trail Running Jarkko Bamberg & Manu Humppi Kauppi-Niihaman polkuverkosto
Keski-Suomen luontomuseo
Keski-Suomen luontomuseo Tehtävät 0-1 lk. Tässä näet museon pohjapiirroksen. Se on meidän karttamme tällä kierroksella. Hei! Olen oppaasi Kalle. Kun teet ristikon saat tietää, mikä eläin minä olen. 1.
Kenguru 2015 Mini-Ecolier (2. ja 3. luokka) RATKAISUT
sivu 1 / 10 3 pistettä 1. Kuinka monta pilkkua kuvan leppäkertuilla on yhteensä? (A) 17 (B) 18 (C) 19 (D) 20 (E) 21 Ratkaisu: Pilkkuja on 1 + 1 + 1 + 2 + 2 + 1 + 3 + 2 + 3 + 3 = 19. 2. Miltä kuvan pyöreä
KymiSun. Tervetuloa retkillemme luontoon, kulttuuriin, historiaan ja ihmiseen.
tarjoaa unohtumattomia elämyksiä veneretkillä yrityksille, ryhmille ja yhteisöille. Kymijoen historiaretkillä, Verlan kirkkailla vesillä ja Unescon Maailmanperintökohteessa, sekä Repoveden erämaiden siimeksessä.
Syysmatka Montenegroon 3-11.10.2014
Syysmatka Montenegroon 3-11.10.2014 Vaasan Retkeilijät ry:n 30 hengen iloinen joukko Tuomo Perkiön johdolla teki ikimuistoisen matkan Montenegroon (Crna Gora) jota voidaan kutsua Välimeren helmeksi. Montenegro
Kasnäsin kesä 2015. Leena Halonen Åse Hensbo Tiina Hölli Taina Kurtze Raija Marttinen Jaana Tuomisto
N ä y t t e l y t i e d o t e J u l k a i s u v a p a a 1-6 Kasnäsin kesä 2015 Leena Halonen: Itää, kasvaa, kukkii 2014, tempera, öljy kankaalle, 80 x 90 Leena Halonen Åse Hensbo Tiina Hölli Taina Kurtze
Koivusaaren luontotiedot
Koivusaaren luontotiedot Rauno Yrjölä & Sirkka Helminen, Ympäristötutkimus Yrjölä Oy Johdanto Tähän yhteenvetoon olemme koonneet tietoa Koivusaaren maanpäällisestä luonnosta tällä hetkellä. Tärkein lähde
Malmin lentokenttä luontoharrastajan näkökulmasta
Malmin lentokenttä luontoharrastajan Ilkka Lyytikäinen 20.10.2007 Kentän luontoarvot 2 3 Siipiparatiisi Luonnonomainen niitty, joka niitetään säännöllisesti Niitty - pensaisto - metsä muodostavat kokonaisuuden,
Keski-Suomen luontomuseo
Keski-Suomen luontomuseo Tehtävät 1-2 lk. Tässä näet museon pohjapiirroksen. Se on meidän karttamme tällä kierroksella. Hei! Olen oppaasi Kalle. Kun teet ristikon saat tietää, mikä eläin minä olen. 1.
REITTITARKASTELU - KESKUSTASTA ITÄÄN 1
REITTITARKASTELU - KESKUSTASTA ITÄÄN 1 KEVYEN LIIKENTEEN REITTITARKASTELUT KESKUSTASTA ITÄÄN - ESISELVITYS 1. Työn sisältö ja tarkoitus Keskustasta itään suuntautuva reitti kulkee Lapinniemestä Rauhaniementien
Ulkoilua Kuolimon äärellä!
Ulkoilua Kuolimon äärellä! Kuolimon ympäristö tarjoaa loistavat mahdollisuudet ulkoiluun ja luonnosta nauttimiseen. Rantametsissä on kilometreittäin merkittyjä retkipolkuja ja monin paikoin myös laavuja
MÄTÄOJAN LUONNONSUOJELUALUE
MÄTÄOJAN LUONNONSUOJELUALUE VANTAAN LUON- NONHELMEKSI Vielä ajanlaskun alun aikoihin Vantaanjoki laski mereen nykyisen Mätäojan kautta. Sitä perua ovat esihistoriallisen ajan merkit asutuksesta Mätäojanlaaksossa
Tampereen Vähäjärven ranta- ja vesilinnusto sekä viitasammakot v. 2012
Tampereen Vähäjärven ranta- ja vesilinnusto sekä viitasammakot v. 2012 Osa Vähäjärven länsipään pienestä naurulokkikoloniasta. Samalla kohdalla osmankäämikössä esiintyy myös viitasammakko. Kuva Pekka Rintamäki.
TORNION RÖYTÄN TUULIVOIMALAT. Lähisaarten pesimälinnuston kartoitus 2011. Kemi-Tornion lintuharrastajat Xenus ry. Johdanto
TORNION RÖYTÄN TUULIVOIMALAT Lähisaarten pesimälinnuston kartoitus 2011 Kemi-Tornion lintuharrastajat Xenus ry Johdanto Tutkimuksen tilaaja oli Ramboll Oy. Kartoituksen kohteena olivat nykyisellä ja suunnitellulla
CARBO III. Hankeraportti Jouni Kannonlahti
CARBO III Hankeraportti 29.05.2019 Jouni Kannonlahti Hankkeen toteutus: Jouni Kannonlahti projektipäällikkö Levón-instituutti Vaasan Yliopisto jouni.kannonlahti@uva.fi puh. 0294498365 Piirroskuvat: Kuvittaja
OULU JOULUNAJAN VIIKKO-OHJELMA
Joulunajan viikko-ohjelma on voimassa 23.12.2011 8.1.2012 PERJANTAI 23.12. / 30.12. / 6.1. 12:00 MOOTTORIKELKKASAFARI ERÄMAAHAN Nauti ulkoilmaelämästä moottorikelkkasafarilla luonnon sydämeen. Reittimme
Paraisten Ånsörenin saunarakennushanketta koskeva Natura-arvioinnin tarveharkinta
1(11) 17.8.2012 Paraisten Ånsörenin saunarakennushanketta koskeva Natura-arvioinnin tarveharkinta Aapo Ahola & Pertti Koskimies 1. Johdanto Tämä Natura-arvioinnin tarveharkinta koskee Paraisissa Nauvon
Keurusseudun selkälokit erityisseurannassa
Keurusseudun selkälokit erityisseurannassa Matti Aalto 2010 (kuva Ari Aalto) Selkälokkeja on tutkittu Keuruun ja Mänttä-Vilppulan järvillä yhtäjaksoisesti kymmenkunta vuotta. Ensimmäinen hyvä parimäärälaskenta
Hankasalmi Olkkolan asemakaava-alueen muinaisjäännösinventointi 2006
1 Hankasalmi Olkkolan asemakaava-alueen muinaisjäännösinventointi 2006 Timo Jussila 2 Sisältö: Perustiedot... 2 Kaavakartta... 2 Maastokartta 1:10 000, muinaisjäännös ja tutkimusalue... 3 HANKASALMI 27
Kairankutsun lintubongausretket
Kairankutsun lintubongausretket Luonnon ja lintujen tarkkailu retkeilymuodossa on yksi parhaista rentoutumiskeinoista kiireisen maailmanmenon keskellä. Tähän Pyhä-Luoston kansallispuisto ja Itä-Lapin lumoava
Lintujen lentokonelaskennat merilintuseurannassa ja merialueiden käytön suunnittelussa
Lintujen lentokonelaskennat merilintuseurannassa ja merialueiden käytön suunnittelussa Turun yliopisto Merenkulkualan koulutus- ja tutkimuskeskus Asko Ijäs 26.3.2013 1. Johdanto Ulkomeren puolelle sijoittuvat
Örö yleiskatsaus
Örö yleiskatsaus 17.12.2018 Örön vierasvenesatama-alue Kolme vierasvenelaituria, 1910-luvulla valmistunut myymälä ja kahviorakennus, sekä käymälä- ja tiskausrakennus. Satamaalue on kivetty terassiksi.
SALMENKYLÄN POHJOISOSAN ASEMAKAAVAN LIITO- ORAVASELVITYS 2016
SALMENKYLÄN POHJOISOSAN ASEMAKAAVAN LIITO- ORAVASELVITYS 2016 Markku Nironen 19.04.2016 SISÄLLYS 1 JOHDANTO... 2 2 AINEISTO JA MENETELMÄT... 2 3 ASEMAKAAVA-ALUEEN LIITO-ORAVAT... 2 3.1 LIITO-ORAVAT 2009...
Spittelhof Estate. Biel-Benken, Sveitsi, 1996 Peter Zumthor. 50m
Spittelhof Estate Biel-Benken, Sveitsi, 1996 Peter Zumthor Spittelhof Estate on Peter Zumthorin suunnittelema maaston mukaan porrastuva kolmen eri rakennuksen muodostama kokonaisuus Biel-Benkenissä, Sveitsissä.
Heippa. Jari Vanhakylä
1 2 Heippa Kevät on tullut taas siihen pisteeseen, että on aika aloitella kalastuskausi. Kohta jäät sulavat ja mm. siikaonginta kevätauringossa kutsuu. Kun kahden kilon siika on saatu vuorossa on yli kolmen
PERUSTIETOJA KUNNASTA
PERUSTIETOJA KUNNASTA Nimi Maaninka on saamenkieltä ja tarkoittaa siikaa. Suomenkielinen asutus on omaksunut nimen, vaikkakin alkuperäinen merkitys on unohtunut. Ensimmäistä kertaa nimi esiintyy jo 1500-luvun
Rahjan saaristoluonto
Rahjan saaristoluonto KALVOSARJA 4 Ulkosaaristo Ulkosaaristossa maata ja vettä on jokseenkin yhtä paljon ja merenkäynti on täällä heikompaa kuin merivyöhykkeellä. Lohkare-, kivikko- ja kalliorannoilla
JOKAMIEHEN- OIKEUDET MITÄ LUONNOSSA SAA TEHDÄ?
JOKAMIEHEN- OIKEUDET MITÄ LUONNOSSA SAA TEHDÄ? MITÄ OVAT JOKAMIEHENOIKEUDET? Suomessa jokainen lapsi ja aikuinen saa nauttia luonnosta riippumatta siitä, kuka maan omistaa. Jokamiehenoikeudet eivät katso
1. Saaren luontopolku
1. Saaren luontopolku Ulvilan Saarenluoto on vanhaa Kokemäenjoen suistoa, joka sijaitsi tällä seudulla 1300-luvulla. Maankohoamisen jatkuessa jääkauden jälkeen suisto on siirtynyt edemmäs, Porin edustalle.
Tönkinniemi (Pateniemessä)
KAUPUNKILUONNON HAVAINNOINTIPISTE Tönkinniemi (Pateniemessä) Sijainti: Tönkinniemi on välittömästi Pateniemen venesataman pohjoispuolella sijaitseva rantaalue, jossa risteilee muutamia polkuja. Sopivia
Turun Ruissalon öljyvahinkoalueen Iinnoston seurantalaskennat vuonna 2002 ja 2003
Turun Ruissalon öljyvahinkoalueen Iinnoston seurantalaskennat j 1 Tur~~ kaupunki YMPARISTONSUOJELUTOIMISTO 2003 Tur~!l kaupunki YMPARISTONSUOJELUTOIMISTO 2003 Turun Ruissalon öljyvahinkoalueen linnuston
https://www.kulttuuriymparisto.fi/netsovellus/kk/kk_alue_raportti.aspx?alue_id=10...
Page 1 of 2 alueraportti Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus Purmojärven rantayleiskaavaan liittyvä inventointi KAUHAVA PURMOJÄRVI (KORTESJÄRVI) PURMOJÄRVEN KYLÄNRAITTI pohjakartta Maanmittauslaitos lupanro 001/HTA/08
TERVEISIÄ TARVAALASTA
TERVEISIÄ TARVAALASTA TIESITKÖ, ETTÄ TARVAALA ON MAAKUNNALLISESTI ARVOKASTA MAISEMA- ALUETTA. TARVAALASSA ON MYÖS VALTAKUNNALLISESTI ARVOKASTA RAKENNUSPERINNETTÄ. NO NIIN, ASIAAN! eli hieman taustaa Sotilasvirkata-losta
ESPOONJOKILAAKSON ESISELVITYS
ESPOONJOKILAAKSON ESISELVITYS ANALYYSI JA KEHITTÄMISSUUNNITELMA 20.10.2011 Suunnittelualueen sijainti / maiseman historia Jokilaakso oli pitkään metsäselänteiden reunustamaa avointa maisemaa, peltoja ja
Lintujen uhanalaisuus. Aleksi Lehikoinen Luonnontieteellinen
Lintujen uhanalaisuus Aleksi Lehikoinen Luonnontieteellinen keskusmuseo aleksi.lehikoinen@helsinki.fi @AksuLehikoinen Seuranta-aineisto mm. Maalinnusto 1975- Sisävesien linnusto 1986- Saaristolinnusto
Tampere Teisko Isosaari muinaisjäännösinventointi 2009
1 Tampere Teisko Isosaari muinaisjäännösinventointi 2009 Timo Jussila Kustantaja: Plus arkkitehdit 2 Sisältö: Perustiedot... 2 Inventointi... 3 Kartat... 4 Kuvia... 5 Kansikuva: rakennettavaa tonttialuetta,
Pelkosenniemen kylät ja luonto
Pelkosenniemen kylät ja luonto Pelkosenniemen kirkonkylä ja kunta Sijaitsee Lapin maakunnan itäosassa Kunnan asukasluku on 963 (31.8.2012) Pinta-ala on 1 881,73 km2, josta 45,39 km2 on vesistöjä Väestötiheys
5. Kurittula-Parikka-Jäppilänlahti
5. Kurittula-Parikka-Jäppilänlahti Korkeakoskenhaaran ja Koivukoskenhaaran haarautumiskohdassa on laaja kulttuurikeskittymä vanhoilla kylätonteilla sijaitsevine kylineen ja vanhoine peltoineen. Joen niemekkeet
Lintukankaan liito-oravaselvitys 2015
Lintukankaan liito-oravaselvitys 2015 29.6.2015 Kaupunkirakennepalvelut Johdanto Liito-orava kuuluu EU:n luontodirektiivin liitteen IV (a) lajeihin, joiden suojelu on toteutettu luonnonsuojelulain 49.1
Tiedon ja ideoiden hakumatka Pariisin SIAL-messuille Vierailu maailman suurimmalla tuoretukkutorilla Rungismarketissa.
Tiedon ja ideoiden hakumatka Pariisin SIAL-messuille 16.-20.10.2016 Vierailu maailman suurimmalla tuoretukkutorilla Rungismarketissa. osallistujat: Timo Väänänen, Porokylän Leipomo Oy Ari Kukkonen, Porokylän
Helsingin itäisen saariston alustava asemakaavaluonnos
Helsingin itäisen saariston alustava asemakaavaluonnos Asukastilaisuus 8.3.2012 Pikku-Niinisaari, Kajuuttaluodot, Itäinen Neitsytsaari, Kallioluoto, Kalliosaarenluoto, Haapasaari, Santinen, Läntinen ja
Aulanko. Matkailija rautatieasemalta Aulankoon. Tuukka Virtanen
Aulanko Matkailija rautatieasemalta Aulankoon Tuukka Virtanen Hämeenlinnan rautatieasema Hämeenlinnan rautatieasemalla pysähtyy päivittäin noin parisenkymmentä Helsingin ja Tampereen välillä kulkevaa lähi-
Visbyn risteily Silja Europalla. Lähdöt 17.-19.7 ja 24.-26.7.2016
Visbyn risteily Silja Europalla Lähdöt 17.-19.7 ja 24.-26.7.2016 Visby on kaupunki ja maineensa veroinen. Täällä kävijän hurmaavat sen matalat, ruusuihin peittyvät talot, sen korkeat tornit, varjoisat
Liito-orava kartoitus Nouvanlahden ulkoilualueelle sekä eteläisen Kilpijärven länsirannalle.
Liito-orava kartoitus Nouvanlahden ulkoilualueelle sekä eteläisen Kilpijärven länsirannalle. Tarmo Saastamoinen 2010. Kuva.1 Kaatunut kuusenrunko Nouvanlahdesta. LIITO-ORAVA: Liito-orava (pteromys volans)on
PÄLKÄNE, LUOPIOISTEN KIRKONKYLÄ RAJALANNIEMI ETELÄOSAN ASEMAKAAVAN MUUTOS LUONNOS 2.4.2007 MA-ARKKITEHDIT
PÄLKÄNE, LUOPIOISTEN KIRKONKYLÄ RAJALANNIEMI ETELÄOSAN ASEMAKAAVAN MUUTOS LUONNOS 2.4.2007 MA-ARKKITEHDIT Rajalanniemen eteläosan asemakaavan muutos 1 LÄHTÖKOHTIA Kaavahankkeen perustiedot on esitetty
Ohjeistus julkiseen liikenteeseen ja pysäköintiin Arena Centerin hallien läheisyydessä
Ohjeistus julkiseen liikenteeseen ja pysäköintiin Arena Centerin hallien läheisyydessä Ohessa ovat yksinkertaiset ohjeet julkisten kulkuvälineiden käyttöön ja pysäköintiin Arena Centerin hallien läheisyydessä.
Naurulokki. Valkoinen lintu, jolla on harmaa selkä ja tummanruskea huppu päässä Jalat ja nokka punaiset. Elää lähes koko Suomessa
Naurulokin pesintä Naurulokki Valkoinen lintu, jolla on harmaa selkä ja tummanruskea huppu päässä Jalat ja nokka punaiset Elää lähes koko Suomessa Missä naurulokit ovat talvella? Ulkomailta löydetyt suomalaiset
Kuinka kaukana Länsirannasta asut?
Porvoon kaupunki 22.9.2014 LÄNSIRANNAN KAAVATYÖN ALOITUSVAIHEEN INTERNETKYSELYN TULOKSET Länsirannan ranta-alueen asemakaavan tavoitteiden asettamista varten tarvitaan tietoa alueen käyttäjien toiveista.