Rainer Mäkelä. Kuva Hannu Siitonen. Pirkanmaan luonnonsuojelupiiri

Transkriptio

1 Rainer Mäkelä Pirkanmaan luonnonsuojelupiiri

2 Pakina Hei Suomen valtio! Olen ikivanha, tavallaan yksinäinen, höperö kuukkeli Ruovedeltä Helvetinjärven kansallispuiston liepeiltä. Syntyjäni olen kylläkin kurulainen. Usein pölisen itsekseni kaikenlaista sekavaa ja tämän tuosta ajaudun jutuissani vieläpä sivuraiteille. Siksi minua välillä luullaan paskanärheksikin, mistä kyllä otan nokkiini. Kuva Marko Nieminen Mutta asiaan. Kuulin, että iso joukko luontojärjestöjen edustajia on joutunut jopa oikeuden eteen puolustaessaan hengenheimolaisiani heidän kotikonnuillaan Virroilla.Eli niitä perhekuntia,jotka viimeisinä ylläpitävät lajini elinvoimaisuuden rippeitä Pirkanmaalla.Näin kertoi yksi hassu, mutta lempeä kaveri, joka minun nilkkaani aikoinaan renkaankin laittoi. Tuo tieto sai minut vielä kerran aktivoitumaan. Koska en itse voi saapua oikeuteen luonnonystävien tekosia puolustamaan, välitän omien kokemuksieni kautta muutaman sanasen.ymmärrätte heitä sitten paremmin. Vielä 1940-luvulla ollessani poikanen, meitä kuukkeleita oli Kurun metsissä niin paljon, että päät yhteen kolisi. Silloin meitä tavattiin kutsua onnenlinnuiksi. Sitten metsissä alkoi hirveä ryske ja pauke ja puita kaatui aivan suunnattomia määriä. Se tiesi epäonnea. Läheltä ja kaukaa kuuluneen metelin säestämänä naapurini alkoivat kadota yksi toisensa perään. Olin ihmeissäni, sillä puita metsästä hakivat ne kaksilahkeiset ihmiset, joita me herkullisilla marja- ja sieniapajilla aina suurella ystävyydellä kotimetsässämme kestitsimme. Tokihan minä myönnän, että herkulliset ne olivat eväät vieraillakin ja että minusta tuli - osin hyväntahtoisuuttani - perso teidän sapuskoille. Eräänä päivänä minun ja perheeni metsään asteli myös kaveri, jolla oli tuollainen meteliä aiheuttava värkki. Sillä hän alkoi kaataa puita. Monta tuntia hän touhusi, kunnes asettui nuotiolle eväille. Menin häntä heti tapaamaan ja yritin siinä sopertaa, että voisitko jättää metsämme rauhaan, sillä emme osaa elää muualla kuin täällä metsän siimeksessä. Muutto poiskin on näissä oloissa aivan liian vaarallista. Kaveri kuitenkin ymmärsi sanomani väärin ja tarjosi minulle makkaraa, juustoa, leipää Siinä minulla sitten pasmat taas sekosivat ja ahmin itseni aivan ähkyksi. Näin kävi kumppanillenikin ja poikasillemme. Sama toistui päivä toisensa perään, vaikka kuinka yritimme viestiä hätäämme. Kun metsämme oli enää murto-osa alkuperäisestä, kohtasin suuren surun.aina vain kiihtyneemmäksi käyneen hätäilymme myötä kumppanini joutui haukan raadeltavaksi. Viimeisinä sanoinaan hän kehotti minua nopeasti etsimään uuden, turvallisen pesämetsän. Lähdin poikasteni kanssa evakkoon. Matkustimme ristiin rastiin, mutta ulospääsyä emme aukkoisessa ympäristössä tahtoneet löytää.yksi toisensa perään varomattomat penskani katosivat surman suuhun ja lopulta olin yksin. Pitkän seikkailun jälkeen löysin kuin löysinkin uuden kotimetsän. Sain sinne houkuteltua myös ihastuttavan kumppanin, jonka kanssa elin varsin onnellista elämää vielä useamman vuoden.tosin olihan meillä murheemmekin. Lähinnä ne johtuivat siitä, että jouduimme totuttua ahtaammassa metsässä entistä useammin tekemisiin rosvolaisten kanssa ja että myös eväsvarantomme olivat aiempaa niukemmat.mutta onnistuminen pesinnässä edes välillä oli sitäkin suuremman juhlan hetki. Sitten metsäämme saapui pyörillä kulkeva kone, jollaista en ikinä olisi kuvitellut näkeväni. Hetken se vain touhusi, hytissään iso lihava kaveri, joka ei edes nuotiolle vaivautunut. Metsä oli poissa ja kamalan paniikin myötä jouduimme jälleen pakosalle.tulos oli sama kuin edellisellä kerralla, paitsi että en enää koskaan löytänyt uutta kotimetsää enkä kumppania, vaikka matkani varrella kolusin myös Helvetinjärven kansallispuiston. Päädyin lopulta Vuorijärven talolle, missä olen nyt asustellut viitisen vuotta. Seuranani minulla on hauskoja ja piristäviä tiaisia. Tietysti myös useampi närhi, joiden kanssa tosin pärjäsin paremmin silloin kun elimme laajoissa yhtenäisissä metsissä. Siitä huolimatta olen iloinen, että tämäkin kiusanhenki kuuluu luontoomme.vietän täällä viimeiset päiväni ja muistelen vuosikymmenien takaisia kultaisia aikoja. Pakosta olen joutunut myös miettimään, miksi näin on käynyt ja miksi meidät kuukkelit halutaan pois viimeistä yksilöä myöten. Miksi meistä toivotaan epäonnea tuovia pahan ilman lintuja? Viimeistään viime vuosien aikana olen kuitenkin vakuuttunut siitä, että te ihmiset vain voitte kaiken kiireen, materialismin ja tulostavotteidenne keskellä pahoin ja siksi teette mitä teette. Olette unohtaneet, että onni rakentuu loppujen lopuksi kovin yksinkertaisista, aidoista asioista, kuten puhtaasta monimuotoisesta luonnosta, rauhallisesta yhteiselosta ja kunnioituksesta toisia kohtaan. Silti uskon lempeyden ja oikeudenmukaisuuden lopulta voittavan. Yhä edelleen ystävällisin terveisin Vuorijärven vuokralainen 2

3 Yksi Riponevan uhatuista kuukkeleista laulaa rupattelee helmikuussa Kuva Marko Nieminen Rauhallinen metsässä liikkuja saattaa kuulla myös kuukkelin laulua, merkillistä rupattelua, joka koostuu erilaisista kitinöistä, rätinöistä ja kirskahduksista, viserryksistä ja kurahtelusta. Laulu on hiljaista ja kantautuu vain aivan likelle sattuvan kuulijan korviin, sen esittäjä istuu usein tiheikön kätkössä. Laulu saa kulkijan kummastelemaan. Menninkäisetkö siellä pitävät pitojaan, keskustelevat pienillä äänillä innostuen välillä ilakoimaan ja viheltelemään. (Kuukkeli Sielunlintu. Siitonen & Willamo 2003) SISÄLLYSLUETTELO 1. Johdanto Kuukkeli, Perisoreus infaustus Taigametsävyöhykkeen peruslaji ja metsiemme sielunlintu 2.1. Alkuperäinen tulokas idästä Mosaiikkimaiset metsäkokonaisuudet elinvoimaisuuden perusta Taantuman syyt ja seuraamukset Talouskasvun myötä alkoi kuukkelin raju alamäki...11 Karttaliite Kuukkelin kohtalonhetket eteläisimmässä Suomessa Valtavat metsänhakkuut taannuttivat kuukkelikannan 30 vuodessa kolmasosaan Oulun eteläpuolella kuukkeli on hätää kärsimässä Viime hetket Pirkanmaalla Julisteliite Valtio ja metsäyhtiöt suurmaanomistajina Pirkanmaan kuukkelien lopullinen tuho 4. Kuukkeli julkisuudessa vuosina Tehokartoitukset vahvistivat kuukkelin äärimmäisen uhanalaisuuden 4.1. Neuvotteluja Virtain kuukkelialue keskipisteenä Mielenosoitukset johtivat raastupaan Ryhtiä ympäristöministeriöön Lopuksi Kirjallisuus Kuukkelihavainnot Pirkanmaalla ja reuna-alueilla vuosina Kiitokset...42 Pakina: Muistoissani alkuperäinen luonto...43 Hätähuuto kuukkelin ja kuukkelimetsien puolesta...44 Tämä kuukkelijulkaisu on Rainer Mäkelän omakustanne, jonka tuotantokuluihin on osallistunut seuraavat järjestöt: Pirkanmaan Lintutieteellinen Yhdistys, Pirkanmaan luonnonsuojelupiiri, Suomen luonnonsuojeluliitto, Luonto-Liitto, Greenpeace, BirdLife Suomi. Julkaisun teksti: Rainer Mäkelä Kartta-aineistot: Maanmittauslaitos, lupa nro PISA/037/2006 Ulkoasu ja taitto: Visionice Oy/Harri Sulonen Painopaikka: ESA PRINT, Tampere Kuva Harri Sulonen 3

4 1. Johdanto Virroilla, Ähtärissä ja Keuruulla sijaitsee yhtenäinen hehtaarin Suomen valtion omistama maaalue. Tätä kolmeen maakuntaan ulottuvaa aluetta hallinnoi Metsähallitus ja sitä kutsutaan Riihilammen suunnittelualueeksi (Korhonen & Vesterinen 1999). Noin puolet suunnittelualueesta on Virtain puolella. Teiden 349 ja 3499 välimaastossa sijaitsevat muun muassa Riponeva, Riponevanvuori, Jatkonkangas sekä Lakeisneva. Nimenomaan Riponevan alue laajempana kokonaisuutena on vuodesta 1999 tullut yleisesti tietoon koko Etelä- Suomessa uhanalaisen kuukkelin Pirkanmaan maakunnan viimeisenä elinvoimaisuutta henkivänä pesimäalueena, jota täydentävät lähistöllä ainakin muutamat lisäparit naapurimaakunnan puolella Keuruulla. Vuoden tietojen perusteella Riponevan-Lakeisnevan ympäristössä asustelevien kolmen parin lisäksi ei Pirkanmaalla näyttäisi olevan pesiviä ja poikasia tuottavia pareja muualla kuin mahdollisesti yksi Juupajoella. Viime vuosien tutkimukset ovat samalla osoittaneet, että Riponevan alueen kuukkelit ovat hyvin merkittävässä roolissa ylläpitämässä elinvoimaisuuden rippeitä myös pitkälle pohjoiseen Pirkanmaan maakunta-alueen ulkopuolelle. Metsiemme lintulajeista kuukkeli on hävinnyt laajemmalta alueelta kuin yksikään toinen laji ja on katoamassa yhä laajemmalta alueelta.tämä kertoo paljon Etelä-Suomen metsien nykytilasta ja suojelutarpeesta. Siksikin Riponevan kuukkelit ovat päätyneet kiistakapulaksi. Luontojärjestöt ja Metsähallitus ovat jo useamman vuoden ajan vääntäneet kättä kuukkelin suojelusta. Nyt tämä on johtanut myös raastupaan. Siksi katson tärkeäksi kertoa kuukkelista, sen esiintymisestä, elinvaatimuksista, taantuman syistä kuin myös tapahtumista vuosien välillä. Tampereella Rainer Mäkelä Kuva Luontoliiton metsäryhmä Kuukkeli on kärsinyt enemmän kuin mikään muu lintulaji vanhojen havumetsien hakkuista. Oulun eteläpuoleisista metsistä on suojeltu alle kaksi prosenttia. Nykyiset metsä ovat eliömaailmaltaan köyhiä talousmetsiä. Kuukkelin lisäksi on vaarassa kadota kokonainen metsäekosysteemi, jollei Etelä- Suomen metsien suojeluun panosteta. 4 Riponevan kuukkelit Pirkanmaan viimeiset elinvoimaiset elinvoimaisuutta henkivät kuukkelien pesimäalueet Riponevalla ja sen lähialueilla ovat uhattuna. Nämä metsät ylläpitävät toivoa kuukkelin säilymisestä Pirkanmaalla ja Etelä-Suomessa, siksi ne tulee suojella. Kuvassa Riponevan kuukkeleita helmikuussa Linnut kisailivat kuusta kiertämällä täysin tietämättöminä elintilastaan käytävistä kiistoista. Kuva Marko Nieminen

5 Kuukkeli on metsänsä hyvin tunteva, kaikkiruokainen varastoija, joka halutessaan sulautuu täydellisesti ympäristöönsä. Kuukkelista (Perisoreus infaustus), varisten (Corvidae) heimon pienimmästä lajista, tunnetaan Suomesta jopa yli neljäkymmentä kutsumanimeä. Sukulaislajeihin sen yhdistää nimitys korpinärhi, värityksestä ja elinympäristöstä antavat osviittaa kuuseen liittyvät nimet kuusikka, kuusanka ja kuusinkainen. Hiljaiseen ja salaperäiseen olemukseen taaseen viittaavat kuuskilainen ja kuuhkilainen. Muita nimiä ovat mm. leppäkuuhinkainen, ryssänpyy ja ehkä viimeisimpänä keksintönä ja ilman perusteita kuu-ukkeli. Eteläisessä Suomessa sitä on ehkä harvemmin tavattuna - kutsuttu myös pahan ilman linnuksi, Pohjois-Suomessa päinvastoin onnen tuojaksi. Taigametsävyöhykkeellä eläville, suomensukuisille kansoille kuukkeli on ollut sielunlintu, jonka hahmoon metsästäjät tapasivat kuolemansa jälkeen asettua. Sielunlintu oli tietenkin pyhä, eikä sitä saanut missään oloissa tappaa (Siitonen & Willamo 2003). 2. KUUKKELI Perisoreus infaustus Taigametsävyöhykkeen peruslaji ja metsiemme sielunlintu Kuukkeli on hieman isoa rastasta suurempi ja lähisukulaistaan närheä aavistuksen pienempi, noin 30 senttimetriä pitkä lintu. Paksun höyhenpukunsa ansiosta se näyttää varsin tukevalta, mutta painaa silti vain grammaa, koiraan painaessa keskimäärin hieman naarasta enemmän. Kuukkeli on kohtalaisen pitkäikäinen, sillä todistettavasti vanhimmat ovat eläneet jopa yli 15-vuotiaaksi. Värit metsän puista Kuukkelilla on selkäpuolelta ja rinnasta ruskea ja harmaa höyhenys, tumma päälaki ja hyvin silmiinpistävä, pääosin ruosteenpunainen pyrstö ja yläperä. Ilme on sympaattinen; pään tummasta kalotista pilkistävät mustat silmät ja lyhyttä mustaa nokkaa ympäröi vaalea höyhenys. Väritys sulautuu hyvin naavaisten mäntyjen ja kuusten sävyihin, valoihin ja varjoihin. Pyrstön leppälintumaisen ruosteenpunan ehtii yleensä huomata,vaikka lintu vilahtaisi näkyvissä vain hetken. Tarkemmassa tarkastelussa ruosteenpunaa paljastuu vielä siiventaipeestakin ja onpa sitä hillitysti vatsapuolellakin. Taitava matkija Äänikavalkadi kuukkelilla on moninainen, tosin kovinkaan äänekäs se ei ole. Yleensä se vain hiljaisesti rupattelee, kitisee, visertelee ja kirskahtelee itsekseen tai kumppanilleen kaikenlaista, jota ei vähänkään kauempaa edes kuule. Se on myös taitava matkija. Monasti kuukkelia saattaa rääkäisyn perusteella luulla närheksi, joka kyllä sekin osaa matkia, vaikkapa sitten taas kuukkelia. Kuukkelin päästellessä koko äänikirjoaan metsän siimeksessä voi mennä aivan sekaisin äänistä, kun korviin kantautuu vielä hiirihaukkamaisia naukaisuja tai kanahaukan hakkaamisääniä. Yhtä kaikki, jos kyse on kuukkelista, se paljastuu tavallisesti silloin, kun sille viheltelee takaisin. Ketterä ja utelias tutkija Kuukkeli on metsän sisällä hallitusti ja ketterästi liikuskeleva touhukas lintu. Pohjolan linnut värikuvin kuvaakin osuvasti kuukkelin elämää: Ruokailutavoiltaan kuukkeli muistuttaa tiaisia. Se kieppuu ketterästi oksistossa, usein selkä alaspäin, pudottautuu välillä äänetöntä liukulentoa maahan lahokantoa tarkastelemaan, hyppelee pitkin loikin sammalikossa ja lehahtaa seuraavaan puuhun; näin se etenee kaiken tutkien, puu puulta metsänsä läpi. Lintu on hyvin utelias ja kesykin: se sukeltaa puiden lomasta hiljaa kulkijan eteen, tarkkailee tätä miltei käden ulottuvilta ja saattaa siepata lähelle heitetyn ruokapalan. (PLV 1967). Kuukkeli on Kainuun maakuntalintu. Kuukkelia on Kainuussa nimitetty myös metsänemännäksi, koska sitä pidettiin metsän linnuista vanhimpana. 5

6 Kuukkeli hyödyntää metsän antimia hyvin monipuolisesti. Sille kelpaavat kaikenlaiset metsämarjat mustikoista katajanmarjoihin (kuva alla). Sienistä kuukkeli kelpuuttaa ihmistenkin keräämien sienien lisäksi mm. kärpässienet. Pehmeä punakääpäkin maistuu kuukkelille (kuva). Reviirinsä sisällä, leiripaikoilla, metsäkämpillä ja tulisijoilla sekä laajempien metsäalueiden reuna-asumuksien tunkioilla se käy mielellään evästähteitä norkoilemassa. Kuukkelin herkkuja ovat etenkin juustot, makkarat, ranskanleipä, maksalaatikko ja rasvat. Kaikkiruokainen varastoija Luonnostaan kuukkelin ravinto koostuu hyvin monipuolisesta tarjonnasta, joskin pääravintona voidaan pitää hyönteisiä ja niiden koteloita, marjoja ja sieniä sekä etanoita. Erilaiset haaskat, kuten hirvenruhot, tuovat nekin välistä helpotusta ravinnonsaantiin. Muiden varislintujen tapaan kuukkelillakin on pesärosvon maine ja yleensä se käyttääkin tilaisuuden hyväkseen löytäessään pikkulinnun pesän. Se ei myöskään vierasta sammakoita, sisiliskoja eikä pikkujyrsijöitäkään. Kuukkelin levinneisyys lintukirjojen mukaan. HUOM! Oulun eteläpuolella kuukkeliesiintymät ovat keskisen Suomen osalta pirstoutuneet ja monin paikoin on jäljellä enää rippeitä, mutta Ruotsissa kuukkelia esiintynee paljon yhtenäisemmin kartaan merkityllä alueella. Lisätietoa Ruotsin kuukkelialueista: 6 Kuukkeli keräämässä katajanmarjoja. Kaikkiruokaisuuden lisäksi kuukkelin selviytymisen elinehto on ravintovarastojen kerääminen talven varalle, sillä tuolloin ravinnonsaanti pohjolan ankarissa ja lumisissa oloissa on hyvin niukkaa ja satunnaista ja eläminen ilman varastoja mahdotonta. Kuukkeli varastoi ympärivuotisesti, mutta etenkin syyspuolella, jolloin se käyttää reviiriään sen koko laajuudessa paljolti tästäkin syystä. Lähes kaiken ravinnoksi kelpaavan se varastoi tuolloin ympäri reviiriä puiden eri osiin: oksistoon, naavoihin, kaarnankoloihin. Talveksi lintujen liikehdintä vähenee ja erityisesti kovien pakkasten aikaan ne vain kyhjöttävät säästöliekillä. Tyyninä ja kirkkaina päivinä kuukkelit oleilevat pitkiä jaksoja puiden latvuksissa ja imevät auringosta vähäistä lisälämpöä. Varhainen pesijä Kuukkeli on varhainen pesijä. Eteläisessä Suomessa se alkaa virittäytyä soidinpuuhiin helmikuun puolella ja aina Kuusamon korkeudellakin pesä saattaa olla tekeillä jo maaliskuun puolivälissä (Matero 1996). Pesä on taitavasti rakennettu ja monikerroksinen eli eristykseltään kylmiin oloihin erinomainen. Perusta on kuivissa kuusenoksissa ja pesä on vuorattu paksulti naavalla ja metsäkanalintujen höyhenillä.varsinkin eteläisessä Suomessa pesä sijaitsee lähes poikkeuksetta sateilta ja vihollisilta suojaavan kuusikon ja kuusen turvissa, mutta Pohjois-Suomessa ja Ruotsissa pesiä on löydetty yleisesti myös mäntykankailta ja männyistä. Muninta alkaa yleensä huhtikuun alkupuolella, jolloin olosuhteet saattavat olla toisinaan hyvin ankarat jopa asteen pakkasineen. Pahimpia ovat kuitenkin pitkäkestoiset räntätai vesisateet, jotka voivat haudonnasta huolimatta kylmettää munat ja näin tuhota pesinnän. Pesässä on yleensä 3-5 munaa, joita naaras hautoo 19 vuorokautta. Pesässä kuukkelin poikaset viipyvät kolme viikkoa, mutta sieltä lähtiessään - toukokuun puolivälin jälkeen ne ovat vielä lentokyvyttömiä ja kiipeilevät alkuun puiden oksistoissa. Elinikäinen parisuhde ja sama reviiri koko eliniän Kuukkeli on pari- ja paikkauskollinen lintu, joka elää puolisonsa kanssa tiukasti kerran valitsemallaan reviirillä. Linnut elävät läpi vuoden pieninä perheryhminä. Koko poikue on kuitenkin yhdessä vain noin juhannuksen tienoil- Kuukkeli tuntee metsänsä sienet, syö ja varastoi niitä.ravinnoksi kelpaamattomista sienistä se kerää niissä olevia toukkia.

7 le, jolloin osa nuorukaisista hakeutuu pois kotireviiriltä. Osa niistä pariutuu omalle reviirilleen, osa asettuu toisen, jälkikasvuttoman pariskunnan reviiriin, ei-toivotun ottolapsen asemaan. Keväisestä poikueesta vain yksi tai kaksi nuorukaista jää vanhempiensa reviirille talveksi ns oppipojaksi. Valinta on seuraus sisarusparven sisäisestä kilpailusta, joten kotireviiriin jäävät poikueen vahvimmat yksilöt. Jos poikasia jää kaksi, ne ovat useimmiten eri sukupuolta (Lillandt suull.). 2.1 Metsän keskellä oleva pihlaja marjoineen jää usein muilta linnuilta huomaamatta. Suomen nykyinen kasvisto ja eläimistö on saapunut tänne vasta viimeisen niin sanotun Wurm-jääkauden jälkeen ja lajien leviäminen jatkuu yhä. Ennen viimeistä jääkautta lajistomme oli luultavasti yleisleimaltaan vastaavanlainen, mutta nykyistä paljon runsaampi. Siitepölyanalyyseistä on nähtävissä, että jääkauden jälkeen muun muassa kuusen leviämisestä on ensi kertaa merkkejä noin eaa. Tuolloin mannerjäätikkö vielä peitti varsinaisen Suomenniemen. Sittemmin, vaihtelevan, myös pitkän lehtipuuvaltaisen ajan jälkeen, alkoivat mänty ja nimenomaan idässä kuusi vallata alueita noin eaa. (Kalliola 1973). Euroopassa pohjoisen lintu Kuukkeli on hyötynyt havupuuston levittäytymisestä ja levinnyt Suomeen idästä kuusen tulon myötä. Kuukkelin nykyisen levinneisyyden keskipiste on valtaisan taigametsävyöhykkeen Kuukkeli on talviaikaan riippuvainen varastoistaan. Kaiken ylimäärisen syötäväksi kelpaavan se säilöö syljestään muokkaamiinsa palloihin, joita se kätkee mm. puiden naavoihin. Kuukkelin ruotsinkielinen nimi onkin lavskrika (naavahuutaja). Kuukkeli tuli kuusen mukana Suomeen Alkuperäinen tulokas idästä sydämessä. Esiintymisalue ulottuu havumetsävyöhykkeellä yli Euraasian, lännessä Fennoskandiaan ja idässä Tyynellemerelle asti. Laajan levinneisyytensä eri osissa kuukkeli jakaantuu joukoksi alalajeja. Lisäksi tunnetaan omina lajeinaan harmaakuukkeli Perisoreus canadensis Kanadassa ja voimakkaasti uhanalaistunut nokikuukkeli Perisoreus internigrans Kiinassa. Valtaosa maailman kuukkeleista pesii Venäjällä, eteläisimmät tätä nykyä Sahalinin saarella. Euroopan puolella kuukkelin levinneisyys painottuu selvästi pohjoisemmaksi. Pohjoismaissa sitä esiintyy molemmin puolin Kölivuoristoa Norjassa ja Ruotsissa, joiden lisäksi Euroopassa vain täällä Suomessa. Siten Euroopan Unionin alueella kuukkeleita tavataan vain Ruotsissa ja Suomessa luvulla Etelä-Suomen metsien peruslintu Vaikka kuukkeli nykyisin mielletäänkin pohjoisimman Suomen asukiksi, on se alkuperäisesti, eli ennen ihmisen massavaikutusta, kuulunut hallitsevilla rintamaiden metsäseuduilla ja karuilla takamailla koko maamme peruslinnustoon Ahvenanmaata ja saaristoa lukuunottamatta. Siitä kertoo kirjaimellisesti lähinnä Pohjolan linnut värikuvin -kirjassa (PLV 1968) julkaistu aineisto erityisesti 1800-luvun lopulta ja viime vuosisadan alkuvuosikymmeniltä. Useampia julkaistuja havaintoja on muiden Kuukkeli sienestää, marjastaa, metsästää ja varastoi kesän sadon talven varalle. 7

8 Perisoreus infaustus on ainakin useina syksyinä Tyrväällä näyttäytynyt sydänmailla retkeillessäni. Väinö Heikinheimo - Luonnon Ystävä 1925, 29: Kuukkeli vuoraa hyvin kätketyn risupesänsä lämpimäksi karvoilla, höyhenillä ja naavalla. Pesän rakentaminen alkaa jo helmi-maaliskuussa ja poikaset kuoriutuvat huhti-toukokuussa. Kuukkelin pesän löytämisen on uskottu ennustavan onnettomuutta. muassa Varsinais-Suomesta, Satakunnasta, Päijät- ja Kanta-Hämeestä, Lounais-Hämeestä ja Uudeltamaaltakin. Varsinais-Suomi; Masku 1800-luvulla pesä, Salo 1800-luvun puolivälissä, Yläne pesivänä 1800-luvulla, Muurla 1890-luvun alussa, Korppoo , Lieto 1885, 1887 ja 1901, Pöytyä 1905, 1907 ja 1908 ja kesäisin ainakin vielä 1932, Mynämäki , Laitila lokakuussa 1929, Koski 1910 ja vielä 1936 (Lehikoinen, E. & Gustafsson, E. ym. 2003). Satakunta; Säkylä , Huittinen-Kokemäki-Köyliö (osin alue 11.) useita kesälöytöjä , Pori ja ympäristöpitäjät, etenkin Luvia, paljon havaintoja vuoteen Kanta- ja Päijät-Häme; Hauho pesivänä 1872,Vanaja 1888, Hauho ja Tyrväntö luvuilla. Lammin Evon saloilla 1930-luvulla kuusi havaintopaikkaa, Padasjoki muutamia, Hollola Lounais-Häme; Tammela luvun vaihteessa säännöllisesti pikku parvia syksyisin (Pousar), mutta 1930-luvuilla poissa. Päijät- ja Kanta-Häme; Lammin Evon saloilla 1930-luvulla kuusi havaintopaikkaa, Padasjoki muutamia, Hollola Uusimaa; Helsinki marraskuussa 1847, Siuntio tavattu, Orimattila tavattu Nykyisen Pirkanmaan alueelta mainintoja noilta ajoilta 1930-luvulle asti on edelleen mukavasti ja varsin kattavasti eri kulmista, erityisen kiitettävästi eteläosista. Näistä tiedoista voi hyvin pitkälti nähdä ja päätellä kuukkelikannan olleen suurin piirtein 1800-luvun jälkipuoliskolle asti verraten yhtenäinen kauttaaltaan ja lajin esiintyneen vielä tuolloin mahdollisesti jokaisessa maakunnan nykykunnassa. Kuukkelin esiintymisestä maakunnan eteläja keskiosissa saa tuntumaa ensinnäkin Valkeakosken-Kangasalan-Lempäälän-Tampereen välisen metsäalueen havainnoista (alue 12). Siellä kuukkeli on ilmoitettu nähdyn joulukuussa 1892 ja 1894 (PLV: Ka-Le, Schulman) sekä kaksi yksilöä Tampereen Messukylän sydänmailla Hervantajärven ympäristössä (Aatinen 1925). Täältä eteläkaakkoon on jo mainittujen Kanta-Hämeen rajahavaintojen lisäksi (muun muassa Tyrväntö), nykyisen Valkeakosken alueelta lisäksi maininta Sääksmäeltä 1887 löydetystä pesyeestä (PLV: Collin). Useampia julkaistuja havaintoja on heti itäisen naapurikunnan puolelta Pälkäneeltä, missä kuukkeleita on ainakin vielä 1800-luvun lopulla asustellut yleisesti eri puolilla pitäjää (Jalkanen & Tornikoski 1996: Zidbäck). Sen lisäksi, että Zidbäck tiesi useita muiden havaintoja, hänen havaintonsa valaisevat paljon: Tommola 2-3 yksilöä lokakuussa 1861, Laitikkala 5-6 yks. heinä-elokuun vaihteessa 1871, Aivujärvi 1 yks. ja Äimälä 2 yks Erityisesti Sääksmäen, Tyrvännön ja Pälkäneen havainnot antavat loistavasti käsityksen siitä, kuinka vielä 1800-luvun jälkipuolella kuukkeliesiintymät ovat ulottuneet suurten selkävesien väliin jääville pienemmillekin metsäalueille ja alkaneet heti pian sen aikaisten kuntakeskuksienkin kyljestä. Erityisen yhtenäisesti kuukkeleita on luonnollisesti ollut laajoilla selkosilla. Näin esimerkiksi Kanta- ja Lounais-Hämeen sekä nykyisen Pirkanmaan rajoilla, Kalvolan, Rengon, Lopen,Tammelan ja osin Kylmäkosken, Toijalan, Valkeakosken, Urjalan rajaseuduilla, mitä todistaa parhaiten tiedot Lounais-Hämeen puolelta Tammelasta. Edellä mainituilta seuduiltakin kuukkeleita 8 Kartassa kuvataan ensinnäkin tummanvihreällä sitä kokonaisuutta, joka havaintotietoihin perustuen vastaa varmuudella 1800-luvun esiintymistilannetta.taasen haaleanvihreällä niitä alueita, mistä ei havaintoja ole tiedossa, mutta missä biotooppitietoihin perustuen voidaan olettaa kuukkeleita tuolloin esiintyneen.

9 Kesäaikaan kuukkeli viettää melko piilottelevaa elämää.syksyllä käyttäytyminen muuttuu ja kuukkeli tulee mielellään nuotiolle hakemaan oman osansa retkieväistä. Kuva Harri Sulonen Kuukkelinpojat kasvavat nopeasti kesän yltäkylläisyydessä, ja juhannukseen tultaessa ne ovat jo aivan vanhempiensa näköisiä. on oletettavasti esiintynyt tasaisesti yhtenäisiä metsäseutuja eri suuntiin ja luontaisesti vain laajemmat vesialueet ja alavat seudut ovat pirstoneet esiintymiä. Niin myöskin nykyisen Turuntien länsipuolelle (alue 11), vaikka Kylmäkosken,Toijalan ja Urjalan lisäksi ei myöskään Viialasta ja Vesilahdelta Punkalaitumelle olekaan varmoiksi tulkittavia havaintoja päätynyt julkaisuihin. Näihin johtopäätöksiin on silti helppo tulla ensinnäkin naapurimaakuntien, kuten Satakunnan (esimerkiksi Huittinen) havaintotiedoista, joita täydentävät 1900-luvun ensivuosikymmenten huomiot nykyisen Vammalan seudultakin (alueet 10 ja myös 11): Karkku kesällä harvinainen, mutta syksyllä jopa närheä hieman yleisempi (A. ja K. Hilden), Tyrvää useina syksyinä (Heikinheimo 1925). Yksityiskohtaiset havaintotiedot valitettavasti puuttuvat Vammalastakin ja niitä olisin kaivannut erityisesti juuri Kokemäenjoen eteläpuoliselta alueelta 11. Pohjois-Pirkanmaalta vanhat tiedot kertovat seuraavaa (PLV): Parkanossa , ei lukuisa, mutta kaikkialla syrjäseuduilla (C. Brander), Ruoveden-Juupajoen vedenjakajaalueella 1800-luvulla yleinen, Längelmäellä luvuilla usein (Kontuniemi/ MA). Liitekartassa Parkano on pääosin alue 9, Ruoveden-Juupajoen vedenjakaja-alue 6 ja Längelmäki alueet 3 ja 5. Nykyisin Kuruun kuuluvassa Länsi-Teiskossa (osin aluetta 8) mainitsee Otto Vesa (1976) tavanneensa luvuilla kuukkeleita metsästysretkillään silloin tällöin loppusyksystä ja alkutalvesta. Epäilemättä vielä noihin aikoihin kuukkeleita on esiintynyt varsin pitkälle myös Viljakkalan suuntaan ja varmasti tätä varhemmin 1800-luvulla muun muassa aina Ylöjärvelle ja Nokian pohjoismetsiin saakka. Itäpuolelta Teiskoa (alue 6) on sieltäkin mainintoja kuukkelista: (PLV: Grönblom) ja 2 yksilöä (A.O.Salosen arkisto: E.Wisa). Ilman epäilyksiä voidaan todeta sekin, että 1800-luvulla ja ehkäpä aina 1900-luvun ensivuosikymmenille asti on kuukkelikanta Teiskosta käsin ulottunut Aitolahden ja Kangasalan Suinulan tasalle asti. Tarkasteltaessa nykyisen Pirkanmaan alueen tai laajemmaltikin Etelä-Suomen metsien luontaista rakennetta, voidaan havaita, että ne ovat alkuperäisen rakenteensa puolesta pääpiirteittäin kuukkelille ihanteellisia kauttaaltaan. Tästäkin voidaan päätellä kuukkelin esiintyneen yhtenäisenä verkostona, mitä käsitystä erinomaisesti tukevat edellä mainitut, äärimmäisen arvokkaat arkistoidut tiedot. Kun vain katsotaan riittävän kauaksi aikaan ennen ihmisen vaikutuksia, on pääteltävissä, että monet nykyiset taajama-alueetkin ovat kuuluneet kuukkeliasutuksen piiriin. Esimerkiksi iso osa Tampe- reen rakennetusta ydinalueesta on ollut soveliasta kuukkelille. Tietoja vanhoilta ajoilta ei ole rekisteröity kattavasti kautta Etelä-Suomen, mikä johtunee lähinnä sellaisten havainnoitsijoiden puutteesta, jotka olisivat liikkuneet laajemmalti ja myös välittäneet tietoja eteenpäin. Tästäkin huolimatta nykyisen Pirkanmaan alueella on vain yhdeksän kuntaa, joista ei edes 1800-luvulta ole julkaistu pesintään vihjaavia havaintoja. Nämä kunnat ovat Kylmäkosken, Punkalaitumen, Toijalan, Urjalan ja Viialan lisäksi Nokia, Pirkkala,Ylöjärvi sekä Mouhijärvi. Havainto- ja biotooppitietojen pohjalta olen karttoihin havainnollistanut pohjatiedoksi kuukkelin osin oletetun esiintymisalueen 1800-luvulla. Lähes vastaavanlaiseksi kuukkelin esiintymiskartta voitaisiin piirtää enintään 1920-luvulle asti. Tuohon mennessä kanta on kuitenkin eteläosissa jo määrällisesti huomattavasti heikentynyt ja pirstoutunut ja kuukkeli epäilemättä viimeistään kadonnut ainakin joistakin em. kunnista. Kuukkeli (Perisoreus infaustus). 2 kpl näyttäytyi minulle Messukylässä , jolloin merkitsin havaintokirjaan seuraavaa:tänään kierrellessäni korpia Hervantajärven läheisyydessä, huomasin eräässä kuusessa närhen kokoisen linnun, jonka ruskeasta väristä tunnistin kuukkeliksi. Huomattuaan minut lennähti lintu viereiseen kuuseen, hyppeli oksalla alaspäin, joten se oli enää metrin päässä minusta. Kovin oli rohkea, tuntui melkein kesyltä. Samassa kuulin läheltä omituisen äänen: siellä oli toinen kuukkeli. Molemmat lensivät sitten viereiseen kuusikkoon, jossa ääntelivät haukanpoikasten tapaan. Läheltä kuusesta löytyi muuan pesä, joka oli tehty pienistä oksista, naavasta ja sisässä oli kuivaa turvetta, joka koskettaessa rupesi pöllyämään.en tiedä kuuluiko pesä tälle lajille. On kuitenkin syytä otaksua linnun täällä tänä keväänä pesineen, sillä tuskin sitä muutoin juhannuksen aikaan tapaa Etelä- Suomessa, jossa se talvellakin on harvinainen Yrjö H. Aatinen.- Luonnon Ystävä Perisoreus infaustus. Karkussa kesällä harvinainen. Syysmyöhällä kuten närhi, jos kohta ehkä jonkun verran yleisempänä. E. Bergroth. 9

10 Parhaiten kuukkeli menestyy luonnontilaisessa metsässä jossa on kaikenikäisiä puita. 2.2 Mosaiikkimaiset metsäkokonaisuudet ovat kuukkelin elinvoimaisuuden perusta 10 Kuukkeli on laajojen, yhtenäisten, sydän- tai erämaiksi kutsuttujen seutujen lintu, jolle vähäisetkin viljelykseen ja asutukseen otetut saarekkeet edustavat vierasta seutua. Perinteisesti se tunnetaan alkuperäisten vanhojen metsien peruslajina. Kuukkeli karttaa lehtometsäalueita, suosii karuja ja soistuneita havumetsiä sekä havupuuvaltaisia sekametsiä. Oleellisia ovat metsien ja soiden vaihettumisvyöhykkeiden, naavaisten vedenvaivaamien korpikuusikoiden ja marjaisten kankaiden muodostamat mosaiikkimaiset kokonaisuudet. Verraten laajan reviirin pitääkin olla vaihteleva, jotta ympärivuotinen elämä siellä onnistuisi. Juuri monimuotoisissa, lahopuustoisissa luonnonmetsissä niin hyönteistarjonta kuin marjojen ja sienten määrä ovat omaa luokkaansa.yhdessä suojaa antavien puiden kera ne luovat ihanteellisen pesimäympäristön, jota pienimuotoinen, luontainen aukkoisuus vielä täydentää. Tällaisissa metsissä kuukkelin ravintokätköjen sijoituspaikkoina ja pesän rakennusaineina käytettyjä naavoja ja luppoja on runsaasti. Kuukkeli on kulttuuripakoinen senkin takia, koska sitä ei vähänkään runsaampi aukkoisuus Kartta 2 Kartta 1 miellytä. Hakkuuaukkojen lisäksi se karsastaa luonnostaankin laajojen aukeiden keskellä olevia lajille sinänsä soveliaita, metsäisiäkin alueita, kuten vesialueiden saaria tai suurempien avosoiden saarekkeita. Näin siksi, että hiemankin suurempien aukeiden ylittäminen on tälle metsän ulkopuolella varsin kömpelölle lentäjälle sekä vierasta että vaarallista. Todellinen paikkalintu, joka ei juuri muuta, eikä vaella Kuukkeli on käytännössä vain metsän sisällä liikkuva ja todellakin hyvin paikkauskollinen Kartta 1. Luonnontilainen, vain 18 km 2 laajuinen metsäalue Kuusamossa, jolla on arvioitu peräti 22 kuukkelireviiriä.alueesta on vanhaa metsää 63 %. (Matero 1996). Kartta 2. Pirstottu talousmetsäalue Kuusamosta, jossa 60 km 2 alueella pesii vain 20 kuukkeliparia. laji, joka ei omaa muutto- tai käytännössä edes vaelluslinnun taipumuksia, vaikka yli sadan kilometrin siirtymiäkin on todettu.tämän vuoksi kannan elinvoimaisuus edellyttää laajoja ja yhtenäisiä tai toisiinsa kytköksissä olevia metsäalueita, joiden sisällä on tasaisesti edellä mainitun kaltaisia reviirin mahdollistavia metsäkokonaisuuksia ja suojaista, metsäpeitteistä liikkumatilaa.tällaisillä ehjillä metsäalueilla kuukkelit pesivät vieri vieressä kuin konsanaan löyhässä yhdyskunnassa, tosin tiukasti omilla reviireillään. Näin on luonnostaan ollut lähes kaikkialla maassamme. Esimerkiksi Kuusamossa eräällä täysin luonnontilassa olevalla 18 km 2 laajuisella metsäalueella on arvioitu olleen peräti 22 kuukkelireviiriä. Alueesta on vanhaa metsää 63 % (kartta Matero 1996). Kuukkeli viihtyy koskemattomassa metsässä Kuukkelireviirin kokoa säätelee populaatiotiheys, johon vaikuttavat metsän laatu ja rakenne ja ravinnon saatavuus. Luonnostaan kanta on tiheintä hedelmällisemmässä mustikkatyypin metsäkokonaisuudessa ja harvinta karussa puolukkatyypin ja laajojen avosoiden pirstomissa metsissä. Aikansa kuukkeli sinnittelee myös hakkuiden pirstomissa niin kutsutuisssa talousmetsissä.vertailuaineistot eri puolilta kuitenkin kertovat, että talousmetsäkokonaisuuksissa ei päästä alkuunkaan samanlaisiin tiheyksiin kuin esimerkiksi Kuusamon edellä mainitulla luonnontilaisella metsäalueella ja että minimissäänkin reviiri koostuu voittopuolisesti vanhemmasta havumetsästä ja puustoisesta, varttuneesta kasvatusmetsästä. Vertailukohteena on toinen, jo verraten pirstottu alue Kuusamosta, jossa yli kolme kertaa suuremmalla (60 km 2 ) alueella pesii enää 20 paria.tällä alueella vanhoja metsiä, eli lähinnä puuntuotannon kannalta uudistamiskypsiä tai yli-ikäisiä kangasmetsiä sekä puustoisimpia korpisoita, on enää 13% ja lisäksi varttuneita kasvatusmetsiä (60-80 vuotiaita) noin 14 %. Kuukkelireviiriä kohden alueella on siis keskimäärin noin 39 ha vanhaa metsää ja kaikkinensa noin 81 ha varttunutta metsää (kartta, Matero 1996).

11 Metsien pirstoutuessa monet tekijät vaarantavat kuukkelin elämän 3. Taantuman syyt ja seuraamukset Nykymetsissä kuukkelit joutuvat ahtaalle eri syistä ja eri tekijöiden yhteisvaikutuksesta. Metsien pirstoutumisen seurauksena kuukkelin mahdollisuudet heikkenevät monestakin syystä. Reviiri autioituu kertaheitolla silloin, kun reviirin ydin käsitellään hakkuin vähänkin rankemmin, riippumatta ajankohdasta. Erityisen pahasti käy silloin, kun kuukkeli menettää ravintovarastonsa loppusyksystä ja talvella. Tällöin linnut jäävät ravinnotta usein hyvin ankarissakin oloissa sananmukaisesti puille paljaille. Talviaikaan kuukkeli on täysin riippuvainen keräämistään varastoista. Naavaa roikkuva kuusenoksa voi olla täynnä kuukkelin talvivarastoja. Elinympäristön heikentyessä riskit kasvavat Vaikka hakkuut vain pikku hiljaakin heikentävät kuukkelin reviiriä, se alkaa näkyä pesimätuloksissa. Elinympäristön ravintotarjonta heikkenee, jolloin erityisesti luonnostaan heikot ravintovuodet saattavat vaikuttaa pesintätuloksiin ratkaisevasti. Samaten eri lajien väliset konfliktit pirstoutuneessa ja ahtaammaksi käyneessä metsäluonnossa lisääntyvät. Tällöin kuukkeli yhä herkemmin myös altistuu paremmin puolensa pitäville pesärosvoille, kuten närhelle, näädälle tai oravalle. Lisäksi pirstotussa ympäristössä kuukkelin, erityisesti hölmöilevien poikas- ja nuorten lintujen ruokailu- ja varastoimisretket katkeavat todennäköisemmin aukkojen laidalla kyttäävien saalistajien, varpus- ja kanahaukkojen kynsiin. Ilman kelvollisia metsiä erityisesti nuoriin lintuihin kohdistuu sitäkin kautta enemmän riskejä, koska ne joutuvat aukkoisessa ympäristössä etsimään elintilaa yhä kauempaa. Eristyneissä populaatioissa vaarana myös sisäsiittoisuus Pirstoutumisen seurauksena populaatiot eristyvät. Silloin myös yksilöiden todennäköisyys tavata toisensa heikkenee ja populaatioiden yksilöiden eristäytymisestä voi olla seurauksena sisäsiittoisuus. Lajin vaikeudet lisääntyvät entisestään. Jo tämänhetkiset tiedot viittaavat selvästi siihen, että sukusiitos vaikuttaa kielteisesti kuukkeliparien lisääntymiskykyyn ja tätä kautta populaation kehitykseen. Näin toteaa kuukkelitutkija Bo-Göran Lillandt (2000) Etelä- Pohjanmaalla Suupohjan tutkimusalueella tehdyistä havainnoista. Säännöllisemmin poikasia tuottavat parit näyttäisivätkin olevan perimäainekseltaan niitä rikkaimpia, ja samalla useimmiten niitä, jotka vahvimpina asuttavat alueen parhaita metsiä. Kun sitten erityisesti nämä ratkaisevassa roolissa olevat ydinparit kokevat hakkuiden seurauksena kuoliniskun, se vaikuttaa luonnollisesti hyvin nopeasti ja dramaattisesti laajan, pirstoutuneen alueen kuukkelikantaan. 3.1 Talouskasvun myötä alkoi kuukkelin raju alamäki Vanhimmat muinaislöydöt osoittavat, että ihmisen historia Suomessa on miltei yhtä pitkä kuin jääkauden jälkeisen kasvi- ja eläinmaailmankin. Jo kivikaudella metsästys ja kalastus alkoivat maamme eläimistöä muovaavan vaikutuksensa. Pikku hiljaa Litorina-kauden lopulla noin vuotta sitten maahan saapuneen niin sanotun vasarakirveskulttuurin aikaan tunnettiin luultavasti jo maanviljelyn ja karjanhoidon alkeet luvulle asti ihmisen toiminta rikastutti ympäristöä Pysyvästi ihmisen toiminta viljelyraivauksineen alkoi muuttaa luontoa ja maisemia ajanlaskumme ensi vuosisatoina, rautakaudella. Esihistoriallinen kehitysprosessi oli kuitenkin kauan, tuhannen vuotta, sangen hidasta ja paikallista keskittyen maan eteläosiin. Tässä vaiheessa se ennemminkin rikastutti luontoa. Vielä 1600-luvulla ja 1700-luvun alkupuolella, jolloin maata jo asutti tasaisesti, mutta harvassa noin henkeä, peltopinta-ala oli vielä vähäinen ja metsänraivaus pientä. Sen sijaan siinä ohessa harjoitetun kaskiviljelyn ja ihmisen toiminnan tuloksena yleistyneiden metsäpalojen vaikutus ulottui varsin laajalle (Kalliola 1973) luvun lopussa talouskasvu kiihtyy, luonto köyhtyy Ratkaisevasti maamme alkuperäinen luonto, etenkin Etelä-Suomessa, alkoi köyhtyä ja pirstoutua 1800-luvun jälkipuoliskolta alkaen, jolloin koettiin uudenaikaisen metsäteollisuuden läpimurto ja sen turvin maatalouskin kohentui. Samalla kehittyi muukin talouselämä. Muutoksista kertoo paljon sekin, että 1800-luvun loppuun mennessä oli asukasluku kohonnut jo 1,8 miljoonaan henkeen, minkä seurauksena myös asutuskeskukset olivat eteläisessä Suomessa alkaneet paisua.viime vuosisadan alkupuolen kehitystä ensin jarruttivat mutta sitten kiihdyttivät vielä sota-ajat. Viime sotien jälkeiset vuosikymmenet merkitsivätkin sitten kumouksellista muutosta yhteiskunnan ja elinkeinoelämän rakenteissa. Huikean talouskasvun ja koneellistumisen seurauksena kiihtyi moninainen alkuperäisluonnon pirstominen, joka oli pitkään suunnatonta luonnonraiskausta ilman pienintäkään kunnioitusta luontoa kohtaan. Samalla sai kuukkeli lopullisesti siipeensä ja hävisi muutamien vuosikymmenten aikana viimeisiä yksilöitä myöten laajoilta alueilta Etelä-Suomesta. 11

12 KARTTALIITE Kuukkelin esiintymisalueet ja tutkimuksen havaintoalueet Aluejako 1. Kuhmalahden-Sahalahden-Luopioisten-Pälkäneen raja-alueet, nk. Laipan metsäalue 2. Luopioisten-Kuhmoisten-Padasjoen-Lammin raja-alueet, Evo ympäristöineen 3. Längelmäen-Jämsän-Kuhmoisten metsäalue, Isojärvi ympäristöineen 4. Mäntän-Kuoreveden-Jämsänkosken-Petäjäveden-Keuruun keskustojen välinen metsäalue 5. Kuoreveden-Längelmäen-Juupajoen-Oriveden välinen metsäalue, Ristijärvi ympäristöineen 6. Oriveden-Juupajoen-Ruoveden-Tampereen raja-alueet, nk. Juupajoen vedenjakaja-alue 7. Vilppulan-Virtain-Ähtärin-Keuruun keskustojen välinen alue 8. Ikaalisten koillisosat-viljakkala-kuru-ruoveden länsipuoli-virtain lounaisosat 9. Virtain luoteisosat-kihniö-parkano-karvian raja-alueet 10. Vammalan pohjoisosien-suodenniemen-kiikoisten-lavian-noormarkun raja-alueet 11. Vammalan lounaisosien-huittisten-punkalaitumen-urjalan-vesilahden-viialan raja-alueet 12. Tampereen-Kangasalan-Lempäälän-Valkeakosken välinen metsäalue 13. Muut alueet = varma esiintymisalue = todennäköinen -esiintymisalue = Pirkanmaan maakuntaraja 12 Kartta-aineistot: Pohjakartta Maanmittauslaitos lupanro PISA/037/2006

13 Havaintojaksot Kuukkelin esiintymistä nykyisen Pirkanmaan alueella ja reuna-alueilla sekä myös muun Etelä-Suomen osalta kuvataan tekstiosuudessa kolmessa ja kartoilla neljässä eri havaintojaksossa. 1. havaintojakso: 1800-luvulta luvuille Ensimmäinen jakso ajoittuu 1800-luvulta luvuille (2.3.). Tämän ajanjakson havaintoaineistolla lähinnä todistan kuukkelin esiintyneen alkuperäisesti kauttaaltaan Etelä-Suomessakin. Kartassa kuvataan sitä kokonaisuutta tummanvihreällä, joka havaintotietoihin perustuen vastaa varmuudella 1800-luvun esiintymistilannetta. Vaaleamman vihreällä on esitetty ne alueet, mistä ei ole julkaistuja havaintoja, mutta missä biotooppitietoihin perustuen voidaan myös olettaa kuukkeleita tuolloin pesineen. 2. havaintojakso: Seuraava jakso käsittää viime sodan jälkeisen ajan 1940-luvulta 1960-luvulle (3.3), mihin ajanjaksoon jako 12 alueeseen ensinnäkin liittyy. Muista aluerajauksiin vaikuttaneista perusteista on kerrottu havaintokatsauksen yhteydessä sivulla 37. Tämän ajan esiintymistä kuvataan kartalla varman esiintymisalueen osalta pelkällä vihreällä ja viivoituksin + kysymysmerkein niiltä osin, missä jossakin on saattanut joku pari vielä tuolloin pesiä. Arvailut kohdistuvat lähinnä vain alueisiin 10-12, sillä muilla rajatuilla alueilla esiintymät ovat vielä tuolloin olleet verraten yhtenäisiä ja niillä tavattu Pirkanmaan sisälläkin kuukkeleita joku pari pesivänä tai pesintään vihjaavasti vähintään 1990-luvulle asti. 3. havaintojakso: Kolmas ajanjakso käsittelee tekstiosuudessa aikaa 1970-luvulta vuoteen 2005 (3.5 ja 3.6). Kartalle havainnot on viety kahdessa jaksossa: ja Näiden vuosien havaintopaikkoja on kuvattu erilaisin symbolein: Ympyrä = 1 yksilö, neliö = 2 yksilöä, kolmio = 3-6 yksilöä (poikue). Havainnoista yksityiskohtaisesti ja alueittain sivuilla Kuukkelihavainnot Kuukkelihavainnot KARTTALIITE Karttojen kertomaa Vielä 1800-luvulla kuukkelia esiintyi varsin tasaisesti ympäri eteläistä Suomea. Pelkästään käytettävissä olleen havaintoaineiston perusteella on nähtävissä, että näin on ollut nykyisen Pirkanmaankin alueella ja lähiympäristössä (kartta sivu 8). Tilanne on ollut verraten lohdullinen vielä 1920-luvulla, vaikka esiintymät eteläosissa ovatkin jo tuohon mennessä voimakkaasti heikentyneet. Viime sotien jälkeen kannat romahtivat nopeasti. Viimeistään luvuilla kuukkeli on jo hävinnyt eteläosista laajemmalti. Kuitenkin tuolloin kanta oli varsin yhtenäinen maakunnan pohjoisosissa ja itäosissakin, mutta näilläkin alueilla laji koki liian kovia viimeistään 1960-luvulta alkaen. Viimeisten 25 vuoden aikana kuukkeleiden arkkuun on sitten lyöty ne vihoviimeisetkin naulat, kuten lopulta vuosien yksityiskohtainen havaintoaineisto kahdessa jaksossa esitettynä osoittaa. Esimerkiksi kun vuosina kuukkeleita sinnitteli Laipanmaalla vielä 5-6 paria, tehoseurannasta huolimatta tuo määrä on tiedossa enää koko maakunnasta. Nyt pientä toivonkipinää pitää yllä käytännössä vain Virtain Riponevan aluekokonaisuus, jossa vieri vieressä pesivät ja poikasia tuottavat kolme paria muistuttavat tämän paikkalinnun elinvaatimuksista ja tarpeista. Karttojen symbolit: = 1 yksilö = 2 yksilöä = 3-6 yksilöä (poikue) 13

14 Kirkkaina ja tyyninä pakkaspäivinä kuukkeleilla on tapana istuskella kuusten latvuksissa. Ne kyyröttävät pyöreinä kuin pallot, jalat tiukasti höyhenten sisään vedettyinä ja imevät itseensä matalalla paistavan auringon lämpöä. (Kuukkeli Sielunlintu. Siitonen & Willamo 2003) 3.2 Kuukkelin kohtalonhetket eteläisimmässä Suomessa Kuukkelikannat olivat 1940-luvulle tultaessa taantuneet havaittavasti vuosisadan alusta. Vähäiset havaintoaineistot (PLV 1967) talvi- ja jatkosodan vuosilta sekä heti sotien jälkeiseltä ajalta luvulta 1960-luvulle osoittavat kuitenkin, että kuukkelia esiintyi vielä jokseenkin elinvoimaisina paikalliskantoina tai ainakin sellaisten rippeinä eri puolilla eteläistä Suomea, 1940-luvulla myös Uudellamaalla (Kerava yksilöä) ja Varsinais-Suomessa (Laitila yksilöä). 14 Hajanainen kanta lähes koko Etelä-Suomessa S elvästi myöhempään kuukkeleita on sinnitellyt heti pohjoisempana Satakunnan eteläosissa sekä Hämeen laajimmilla, yhtenäisillä metsäalueilla. Lounais-Hämeen Tammelassa tehtiin pesälöytö 1958, mutta paremmin kuukkeli tunnetaan Kanta- ja Päijät-Hämeen rajoilla Lammin Evon alueella (PLV 1967 ja Kemppainen & Kemppainen 1991), missä havaintoja on tehty yleisemmin 1960-luvulle asti (alue 2). Kaakkois-Suomessa kuukkeleita asusteli vielä pitkälle 1950-luvun puolelle ja 1960-luvulle yllättävän hyvin niin Etelä-Savossa, Etelä-Karjalassa (mm. Ruokolahti 1957 useita poikueita, Savitaipale 1961 jopa 8-10 yksilön parvessa) kuin myös Kymenlaaksossa (mm.vehkalahti, Miehikkälä ). Laipanmaa eteläisen Pirkanmaan tunnetuin kuukkeliesiintymä Nykyisen Pirkanmaan alueella, sen eteläosissa, tunnetuin sotien jälkeisen ajan kuukkeliesiintymä on ollut Sydän-Hämeessä, Pälkäneen, Luopioisten, Sahalahden, Kuhmalahden noin 150 km 2 :n laajuisella Laipan takamaalla (alue 1), missä vuosina muutaman parin pysyvä kanta (PLV: P.Linkola, T. Nieminen). Satunnaishavainnointiin perustuvaa kannanarviota voidaan tuolta ajalta pitää kuitenkin selvästi liian pienenä, sillä systemaattisemman seurannan perusteella Laipanmaalla on myöhemminkin asustanut kuukkeleita enemmän kuin muutama pari. Oletan, että parhaimmillaan, ihanteellisissa, alkuperäissä oloissa Laipanmaan alueella lienee pesinyt muutamia kymmeniä pareja kuukkeleita. Havainnot Luopioisista myös Kyynärön takamailta (alue 2) 1940-luvulla (Hämäläinen, ilm. R. Mäkelä) sekä edelleen Luopioisten-Padasjoen rajoilta 1950-luvulla pesimäaikaan (PLV: P. & T. Miettinen) kertovat selvästi, että Laipanmaalta esiintymä on heti Luopioisten- Kuhmalahden taajamavyön jälkeen ainakin 1940-luvulla ja ehkä 1960-luvulle asti jatkunut edelleen verraten yhtenäisenä itäkaakkoon Evon suuntaan.näin on epäilemättä ollut myös Kuhmoisten-Längelmäen suuntaan (alue 3). Muualla Etelä-Pirkanmaalla jäljellä enintään rippeitä Erityisen mielenkiintoinen on havainto kahdesta yksilöstä Pälkäneen kaakkoispuolen metsäalueelta Lampissuolta(Jalkanen & Tornikoski 1996: Jaakko K. Kangas).Tämä havainto kertoo siitä, että vielä tuolloin laji on paikoin sinnitellyt pienemmilläkin, vesistöjen väliin jäävillä metsäalueilla, jotka ennen kaikkea ovat edeltävien 50 vuoden aikana jääneet eristykseen moninaisen pirstoutumisen seurauksena. Noihin aikoihin lajista on pari havaintoa yhdestä yksilöstä kerrallaan myös Äimälän takametsistä, missä pesiviäkin pareja oli ainakin vielä 1800-luvun jälkipuoliskolla (Jalkanen & Tornikoski 1996): Tykölä lokakuussa 1957 (O. Liukkonen) ja Kaitamon Kemmossa huhtikuussa 1959 (H. Hakanen). Aatisen (1925) havainnon lisäksi Pälkäneen läntisimmät havainnot 1950-luvulta antavat vahvasti olettaa, että myös Valkeakosken, Kangasalan ja Lempäälän rajoilla (alue 12) olisi

15 saattanut joku kuukkeli vielä luvuilla tämän seudun perinteitä ylläpitää. Aivan tarkkoja havaintoja ei tuolta ajalta ole tosin esittää, mutta haastattelun kautta on 1960-luvulta yksi ilmeisen luotettava havainto yhdestä linnusta piharuokinnalta Lempäälän Kylälammilta (A. Järvenpää, ilm.t. Itkonen). Vaikka julkaistut havainnot 1940-luvulta 1960-luvun puolelle ovat Tampereen linjan eteläpuolelta muutoinkin varsin vähissä, pidän mahdollisena, että yhä tuolloin on jonkinlaisia rippeitä kuukkelikannasta saattanut olla jäljellä vielä nykyisen Pirkanmaan lounaisosissakin: Viialan, Kylmäkosken, Urjalan, Vammalan, Vesilahden, Punkalaitumen sekä Huittisten rajaseuduilla (alue 11.). Näihin olettamuksiin antaa perusteita oma kokemus kuukkelin elinympäristövalinnasta, paikallistuntemus ja muutamat haastatteluin saadut varmentamattomat vihjeet (R. Mäkelä) sekä myöhäisemmätkin havainnot, erityisesti Huittisten länsipuolelta, Köyliön-Säkylän raja-alueilta. Havaintoaineistojen perusteella elinvoimaisuutta on kuitenkin ollut jonkin verran pitempään Vammalan pohjoispuolisilla sydänmailla, varsinkin Kiikoisten, Suodenniemen ja Hämeenkyrön rajoilla (alue 10). Täältä kuukkeliesiintymä on epäilemättä jatkunut vahvistuen Kullaan, Noormarkun ja Lavian kautta pohjoiseen, mutta jo 1960-luvulla havainnot Satakunnassakin ovat kaikkialla huvenneet hyvin vähiin, kuten Kemppaisten (1991) keräämä havaintoaineisto valaisee. Pohjoisella Pirkanmaalla kanta vielä tasainen kato alkaa Parkanosta Pohjoisella Pirkanmaalla kuukkelia esiintyi verraten tasaisesti ilmeisesti aina 1960-luvulle asti. Pohjolan linnut värikuvin-kirjassa muun muassa mainitaan (PLV 1967), että Ikaalisten, Parkanon ja Karvian metsäseuduilla laji on edelleen tuttu metsätyömiehille (lähinnä alue 9). Erityisesti juuri alueella 9 taantuman on kuitenkin täytynyt olla hyvin dramaattinen, sillä ainakin Parkanon ydinalueilta havainnot näyttäisivät Kemppaisten (1991) keräämän aineiston mukaan päättyvän likimain kokonaan jo saman vuosikymmenen puolella vuoteen Parkanon itäpuolella Kurussa ja sen reunoilla Ikaalisissa, Ruovedellä ja Virroilla (alue 8) kuukkeleita nähtiin selvästi pitempään. Lähinnä havaintoja tekivät paikalliset metsästäjät ja metsätyömiehet yleisesti 1960-luvulle asti ja enemmälti vielä seuraavanakin vuosikymmenenä. Näistä on saatu tietoja haastattelujen kautta (P. Lehmusvuori, R. Mäkelä).Yksityiskohtaisia merkintöjä on 1960-luvulta kuitenkin vähän, mutta Kalle Lammin linnustoraportista (1966; suull. 2000) niitä löytyy. Hän toteaa kuukkelin olleen tuttu näky Kurun pohjoisosissa kotitalonsa ympäristössä aina vuoteen 1968 asti, kunnes ne katosivat lähimetsien suurten avohakkuiden myötä. Havainnot ovat pääsääntöisin syksyltä ja koskevat poikueita. Lisäksi vuodelta 1960 on pesälöytö Kurun Soljosilta (N. Silander). Kuinka etelään tällä alueelle (8) kuukkeliesiintymä sitten vielä sotaa seuranneina parina vuosikymmenenä ulottui, on epäselvää. Myöhempienkin havaintojen perusteella se on ulottunut ainakin Ikaalisten Luhalahden pohjoismetsiin, mutta ehkäpä Viljakkalankin puolelle.viimeisin ja oikeastaan ainoa julkaistu havainto Viljakkalasta on vuodelta 1969 ja koskee yhtä harhailevaa yksilöä (Savolainen 1980). Otto Vesa (1976) toteaa kuitenkin, ettei hän ollut Viljakkalan länsinaapurissa Kurun Länsi-Teiskossa tavannut kuukkeleita enää kymmeniin vuosiin. Pohjoisessa Ähtärin, Pihlajaveden, Multian, Keuruun ja Virtojen alueella (alue 7) oli samaten vielä 1960-luvulla usean parin pesimäkan- Kuukkelilla on äärimmäisen tarkka näkö. Se syöksyy saalistamaan kymmenien metrien päästä keväthangelle ilmestyviä ensimmäisiä hyönteisiä. 15

16 ta (PLV: Pihlainen) ja hyvänä alueena tunnettiin tuolloin myös Vilppulan luoteisosat. Niin ikään Juupajoen vedenjakaja-alueella (alue 6) ja erityisesti Siikanevan ympäristössä kuukkeli tunnettiin edelleen verraten tavanomaisena metsän lintuna (mm. H. Kalkku suull).tunnettuja havaintopaikkoja oli toki muuallakin, kuten Hyytiälässä.Täältä esiintymä on epäilemättä vielä tuona ajanjaksona jatkunut jossain määrin yhtenäisenä itäkoilliseen alueille 4, 5 ja 3, joskin viimeistään 1960-luvulle tultaessa on kuukkeli kaikkialla täälläkin ja erityisesti Juupajoen-Kuoreveden-Längelmäen kalliomännikköseuduilla (alue 4) taantunut hyvin nopeasti. Vanhoilta metsämiehiltä havainnot talteen Havaintoaineistot 1940-luvulta 1960-luvulle kertovat toki paljon, mutta jättävät silti sijaa arvailuille. Monilta ennen perinteisiltä kuukkelialueilta havaintoja ei Pohjolan linnut värikuvin -teoksesta (1967) löydy laisinkaan, mikä tuskin silti vastaa täysin todellisuutta.lintuharrastajat ovat edelleen olleet harvassa ja retkeilleet sydänmailla ilmeisen niukasti. Ennen kaikkea tiedonkulku ja havaintojen keruu on ollut vähäistä. Erityisesti kuukkelihavaintojen vähyys näkyy siinä, ettei metsästäjiltä, metsureilta tai marjastajilta ole juurikaan kerätty haastatteluin tietoja, sillä juuri nämä ovat kuukkeleita valtaosin nähneet. Yhä edelleen on kuitenkin mahdollista hankkia arvokkaita tietoja kuukkelin esiintymisestä haastattelemalla vanhemman polven metsämiehiä. Tiedetään myös, että ilman säännöllisempää ja huolellisempaa retkeilyä voi eteläsuomalainen kuusikoiden kähmy, pohjoisen Suomen yksilöitä piilottelevampi kuukkeli, jäädä helposti havaitsematta, vaikka niitä metsässä pesisi enemmältikin.tästäkin syystä saatetaan lajin esiintymisestä vetää jossain määrin vääriä johtopäätöksiä. Kestää kauan ennen kuin tässä taas metsä kasvaa? Kuva Juho Kytömäki 3.3 Valtavat metsänhakkuut taannuttivat kuukkelikannan 30 vuodessa alle kolmasosaan Taantuman syyt ovat siis moninaisessa ihmistoiminnassa, joka on sitten viime vuosikymmeninä ulottunut käytännössä maamme joka kolkkaan. Yksistään metsätalouden syyksi vähenemistä ei voi panna, vaikka se aivan ratkaisevasti pääsyy onkin. Eteläisessä Suomessa, erityisesti Tampereen eteläpuolisilla alueilla, ovat myös metsien kustannuksella tapahtuneet valtavat peltopinta-alojen raivaukset, räikeimpänä esimerkkinä Varsinais-Suomi, sekä asutuksen ja tiestön levittäytyminen, esimerkiksi Uudellamaalla, merkittävästi vaikuttaneet kuukkelikantojen taantumiseen ja eristymiseen. Niin sanotun kehityksen myötä metsäalueet ovat jo 1800-luvun lopulta alkaen ja edelleen sitä seuranneiden vuosikymmenten aikana suunnasta jos toisesta lyhyessä ajassa kaventuneet ja jääneet kasvaneiden, betonitaajama- ja viljelyaukkojen ja tiestön väliin ilman selviä kytköksiä toisiinsa. Jo tämä kehitys on luonnollisesti ollut myrkkyä metsien sisällä liikkuvalle paikkalinnulle. 16 Avohakkuut, metsätiet ja soiden ojitukset pirstovat metsäluontoa Kun sitten suomalainen metsäteollisuus kehittyi tehokkuudessaan vertaansa vaille ja alkoi jyllätä täydellä raivollaan, eivät perimmäiset kolkatkaan ole olleet enää pyhiä metsän sielu häväistiin lopullisesti.1950-luvulta alkaen metsäteiden lonkerot alkoivat nopeasti risteillä kaikkialle, syvimpienkin sydänmaiden sisuksiin, keskeisimpiin kuukkelien asuttamiin metsiin. Toiminta oli laajamittaista kautta Suomenmaan. Eri puolelle ilmaantui valtavia, etenkin Pohjois-Suomen valtion maille jopa useiden neliökilometrien laajuisia, yhtenäisiä aukkohakkuita, niin kutsuttuja Osaran aukeita. Esimerkkinä näistä kauheuksista mainittakoon, että pelkästään Pudasjärven ja Posion väliin hakattiin hehtaarin eli 180km 2 :n laajuinen yhtenäinen aukko, mikä vastaa reilua puolta koko Vesilahden kunnan kokonaispinta-alasta. Toiminta vielä helpottui, kun ensimmäiset monitoimikoneet astuivat kuvaan 1970-luvun alusta.tuho alkuperäiselle metsäluontomosaiikille täydentyi, kun suotkin ojitettiin. Ja tämä kaikki vain muutamien vuosikymmenten aikana. Kuukkelikannat romahtavat Metsänhakkuiden ja myös metsärakenteen yksipuolistumisen vaikutus oli kuukkelikantoihin monin paikoin kuolettava. Siitä kertovat suuntaa antavasti vertailevat, linjalaskenta-aineistoon perustuvat arviot. Näiden arvioiden perusteella maamme kuukkelikanta laski 1940-luvulta 1970-luvulle jopa alle kolmasosaan (Väisänen ym. 1998). Heti sotien jäl-

17 keen Merikallio (1958) arvioi kannan vähintään tai jopa pariksi, mutta näitä arvioita pidetään liian suurina. Todennäköisempi tutkimussarka-arvio 1900-luvun puolivälin kannaksi on Väisäsen ym. (1998) mukaan noin paria, jolloin kolmannekseen taantuminen olisi silloin tarkoittanut kannan romahtamista 1970-luvulle tultaessa noin pariin. Tosin parin arvioitakin on esitetty (Väisänen ym. 1998). Pahimmillaan taantuma olisi siten ollut vain 30 vuodessa noin paria ja edennyt noin kuuden parin päivävauhdilla. Väheneminen on tämänkin jälkeen ainakin alueellisesti jatkunut ilmeisen rajuna, joskin Väisäsen ym. (1998) teoksesta ei tästä saa kovinkaan selvää kokonaiskuvaa, sillä kannan on väitetty myös pysyneen ennallaan. Kirjassa esitetyt luvut antavat silti ymmärtää, että vuosien ja välillä muutos alaspäin olisi linjalaskentojen mukaan ollut paria. Väisäsen ym. (1998) linjalaskenta-aineistoihin perustuvat arviot valaisevat tärkeällä tavalla kuukkelin sotien jälkeisen ajan kannanmuutoksia, erityisesti 1940-luvulta 1970-luvulle.Tässä onkin vertailevien linjalaskenta-aineistojen paras sanoma, eikä sitä toki pidä vähätellä. Muuttuva pesimälinnusto -kirjan arviot ja päätelmät ovat kuitenkin sekavia, joka johtunee monista epävarmuustekijöistä. Varsinkin esitettyihin kannanarvioihin pitää suhtautua varauksella, sillä näin puuttellisella havaintoaineistolla ja käytetyillä metodeilla ei etenkään kuukkelin kaltaisen, laskenta-aikaan vieläpä helposti piilottelevankin linnun pesimäkantaa voi kovinkaan tarkkaan ja luotettavasti arvioida. Ilman huolellisia, alueellisia ja lajikohtaisia kartoituksia parimääräarvioinneissa saatetaankin mennä suuntaan tai toiseen jopa täysin harakoille. Lisäksi luotettavimpien arviointien tekoon tarvitaan huolellisia maastoselvityksiä ja muuttuneen metsämaan nykytuntemusta eri alueilla, ei vain pintapuolisia yleisraapaisuja. Pohjoisessa kuukkeli vielä pärjää Vuosien kannanarviot perustuvat edelleen samaan kaavaan. Ilahduttavasti ne näyttävät osoittavan, että Suomen kuukkelikannan väheneminen on Pohjois-Suomessa pysähtynyt ja kanta jopa lähtenyt nousuun. Kun vuonna 1998 kuukkelien parimääräksi arvioitiin paria, vuonna 2002 lukemaksi on ilmoitettu paria (Väisänen ym ja 2002).Vaan mikä mahtaa olla totuus ylipäätään, osuvatko parimääräarviot oikeasti näihin vaihteluväleihin? Koska en tunne tarkemmin Pohjois-Suomen kuukkelitilannetta, muistutan vain seuraavaa: Vaikka kuukkelia ihanteellisessa metsäbiotoopissa esiintyy parhaimmillaan todella tiheässä, jo vähänkin pirstotussa, etenkin karussa luonnossa kanta harvenee nopeasti (kartat). Pohjois-Suomessa kuukkeleita on tiheimmillään idässä, mutta muualla Lapissa laji myös puuttuu monilta hyvin tutkituilta ruuduilta ja sitä esiintyy vain satunnaisesti käsivarressa ja esimerkiksi Utsjoen tunturiylängöillä. Kanta on lisäksi varsin harva Länsi- ja erityisesti Lounais-Lapissa (Väisänen ym. 1998). Esitetty parimäärä on pienimmilläänkin edelleen varsin korkea, ja korostan, että sen pitäisi todellakin löytyä Oulun pohjoispuoliselta alueelta, sillä tästä etelään kannan koko voidaan lukea enää sadoissa pareissa 3.4 Oulun eteläpuolisella alueella kuukkeli on hätää kärsimässä Määrällisesti kanta taantui 1940-luvulta 1970-luvulle hurjimmin Pohjois-Suomessa, missä myös yhtenäistä metsäluontoa on eniten. Metsäluonnon laajuus tällä alueella yhdistettynä laajimpien suojelualueiden tuomaan turvaan on ollut pitkälti myös lajin pelastus koko maan mittakaavassa. Eteläisessä Suomessa, jolla tarkoitan Oulun eteläpuolista aluetta, muutos metsäluonnossa on puolestaan ollut niin ratkaiseva, että metsänhakkuiden jatkuessa yhä edelleen vilkkaana, kuukkeli on monin paikoin hävinnyt kokonaan laajoilta alueilta ja kanta muutoinkin pirstaloitunut, usein vain yksittäisiin lintuihin tai pareihin. Kuukkelin paikallinen sukupuutto etenee Nykyisellään linjan Kristiinankaupunki Jyväskylä Pohjois-Karjala (Kitee) eteläpuolella havainnot ja niiden puute todistavat kauttaaltaan kuukkelin katoamista. Jopa viimeisiä rekisteröityjä yksilöitä myöten kuukkeli on hävinnyt useasta maakunnasta, ensin Uudeltamaalta ja sitten Varsinais-Suomesta 1969 (Lehikoinen & Gustafsson ym. 2003). Satakunnan eteläosista viimeiset havainnot ovat vuosilta 1993 (1 yks. Säkylä), 1994 (1 yks. Eurajoki) sekä 1997, jolloin Köyliön Sikosuolla tavattiin vielä 2 yksilöä. Lounais-Hämeestä tunnetaan 1970-luvulta vuoteen 2000 kolme erillishavaintoa (Tammela 1970-luvulla, Somero 1987 ja Ypäjä ) ja lisäksi kaksi havaintoa samaiseen metsäaluekokonaisuuteen liittyen Kanta- Hämeen länsipuolelta Lopelta (1986) ja Riihimäeltä (1997), mutta aina vain yhdestä yksilöstä kerrallaan (Kemppaiset 1990 ja 2002). Ennen kaikkea Köyliön havainnosta on nähtävissä, että Satakunnan eteläosissa - Lounais-Hämeen alueella sekä mahdollisesti muuallakin naapurimaakuntien puolella on vielä Kuukkelia tapasin Länsi-Teiskossa vuotta sitten loppusyksyisin ja alkutalvesta metsästysretkilläni silloin tällöin. Niitä esiintyi kiertelevinä muutaman yksilön pikkuparvina. Teerenkuvilla ollessani ne joskus tulivat vahtikojussa vilusta värisevää metsästäjää tirkistelemään. Tätä lintua en enää ole tavannut vuosikymmeniin. (Vesa 1976). Kuva Marko Nieminen Riponevan kuukkelit keskustelemassa kotimetsiensä nykytilasta. 17

18 1990-luvuilla ollut joku pesivä pari, mistä nämä havainnot yksittäisistäkin linnuista muistuttavat. Edelleen Kemppaisen (2002) keräämien tuoreimpien havaintoaineistojen perusteella on nähtävissä, että viimeisetkin yksilöt ovat 1990-luvun lopun ja 2000-luvun alkuvuosien aikana kadonneet tai katoamassa Kanta- ja Päijät-Hämeestä. Näiden maakuntien raja-alueilta viimeiset pesimishavainnot ovat Lammin pohjoispuoliselta Evon metsäalueelta (alue 2), josta on raportoitu jopa poikuehavaintoja aina vuoteen 2002 asti. Havainnoista ei kuitenkaan ole saatu yksityiskohtaisia tietoja. Syksyllä 1988 Evon alueelle tuotiin Kuusamosta kahdeksan kuukkelia, mutta näiden myöhemmistä vaiheista ei ilmeisesti ole tietoa. Muutoin Päijät- ja Kanta-Hämeestä ei pesimishavaintoja ole rekisteröity kuin sitten vuoden Janakkalasta, missä samalla alueella jälleen vuonna 1982 nähtiin yksi lintu. Muutkin viimeiset yksittäishavainnot Päijät-Hämeen länsi- ja Kanta-Hämeen itäosista aina 1990-luvun puolelta (Hauho , Hattula 1996, Lahti Linnaistensuo 2 yks. joulukuussa 1994) kuitenkin vihjaavat, että näissä maakunnissa on Evon metsäalueen ulkopuolellakin ollut joku yksittäispesintä luultua pitempään, eivätkä irtolinnut välttämättä ole juuri Evolta. Päijät-Hämeen itäosista tuorein havainto on Heinolan maalaiskunnan Kalliojärveltä ( ), jossa kyseessä oli Kymenlaaksossa Anjalankoskella vuonna 1987 syntynyt ja rengastettu lintu (siirtymä noin 70 km NW). Kyseinen havainto yhdessä kuluvan vuosituhannen puolellakin tehtyjen havaintojen kanssa osoittaa, että aivan eteläisimmässä Suomessa kuukkeli säilytti asemansa pisimpään juuri Kymenlaakson laajimmalla metsäaluekokonaisuudella (Anjalankoski, Vehkalahti, Miehikkälä ja Luumäki).Viimeisin poikuehavainto Valtakunnallisessa uhanalaisluokituksessa (2000 IUCN) kuukkeli on luokiteltu silmälläpidettäväksi (NT) ja alueellisesti uhanalaiseksi lajiksi. Kymenlaaksosta on kuitenkin jo vuodelta 1995 ja vastaavan huono tilanne lienee pääosiltaan jo Etelä-Savossakin. Aivan viime vuosien havaintojen perusteella maamme eteläisimmät poikasia tuottavat parit asustavat tätä nykyä Etelä-Karjalassa Parikkalan luoteisosissa, mutta tilanne on sielläkin kriittinen. Kuukkeli uhattuna keskisessä Suomessakin Myöskään Jyväskylän linjan pohjoispuolisella, Ouluun saakka ulottuvalla alueella kuukkeli ei voi enää missään erityisen hyvin,vaikka metsäpinta-ala onkin hyvin hallitseva.tilanne lienee paras Venäjän rajan pinnassa Pohjois-Karjalan pohjoisosissa ja Kainuussa, minne yhtenäisempi kanta Lapin itäosista ja Venäjältä ulottuu.toisaalta kanta on kohtalainen ja elinvoimainen vielä läntisellä rannikkoseudulla noin 40 kilometrin kaistaleella sisämaahan Etelä-Pohjanmaalla Suupohjassa, Kristiinankaupungin ja Vaasan välimaastoissa sekä Keski-Pohjanmaan rannikkoseudulla. (Tuomisto 2002). Suomenselällä vähän parempia paikallisesiintymiä on lähinnä luoteisosissa Lappajärven, Vimpelin, Alajärven sekä Ilmajoen ja Ylistaron seuduilla (Tuomisto 2002, Kemppainen 2002, Sulkava 2005), Näitä taitaa jossain määrin ylläpitää rannikkovyön yhtenäisempi kanta. Keski-Suomes- Kivilaakasammalkasvustosta kuukkeli löytää kesällä hyönteisiä. Talvella sammalpoimut suojaavat kuukkelin ruokakätköjä. sa esiintymät keskittyvät Äänekosken pohjoispuolelle ja länsipuolelle maakuntaa. Hyvinkin laajoja kuukkelityhjiöitä on jo erityisesti karuimmilla, laajalti suovaltaisilla alueilla sekä suurmaanomistajien (valtiot, yhtiöt) mailla, esimerkiksi Suomenselän ja Keski- Suomen rajoilla Soinista Kyyjärven ja Kivijärven kautta Kinnulaan (Sulkava 2005). Suupohjan kuukkeliesiintymä on sekin jatkuvasti kaventumassa, sillä heti Kristiinankaupungista Satakuntaan päin kuukkelia ei juurikaan enää esiinny, kuten ei kovin elinvoimaisena myöskään alueen itäreunalla. Myös Järvi-Suomessa, eli Keski-Suomen itäosissa, Savossa ja Pohjois- Karjalan länsipuolella, missä laajat selkävedet jo luonnostaan pirstovat ympäristöä, ovat kuukkeliesiintymät käyneet hyvin laikuttaisiksi. Seuranta alueella on kuitenkin ollut vähäistä, ja ainakin havainnot Pohjois-Karjalan Liperista sekä Savon puolelta Heinävedeltä kertovat hieman elinvoimaisemmasta paikalliskannasta (Kemppainen 2002). Kuukkelimetsiä hakataan koko ajan Tulevaisuudennäkymätkään eivät näytä hyvältä, sillä jatkuvat hakkuut hävittävät kuukkelireviireitä monin verroin nopeammassa aikataulussa kuin niitä voisi uusien, kasvavien metsien muodossa syntyä.tässä suhteessa tilanne näyttäisi kuukkelikantojen osalta olevan tuoreimpien arvioiden mukaan kehittymässä parempaan suuntaan Pohjois-Suomessa, mutta ei edelleenkään juuri muualla Suomessa. Esimerkiksi vuonna 2000 avohakattiin Oulun eteläpuolella vuoden jokaista vuorokauden tuntia kohden 10 ha metsää.tämä tarkoittaisi päivää kohden 240 ha ja vuodessa liki ha ja edelleen sitä, että kymmenessä vuodessa (Kansallisen metsäohjelman aikana ja suojeluksessa) olisi tuolla tahdilla kolmannes koko Etelä- Suomen hakkuukypsistä metsistä hakattu. Huolestuttavia ovat myös pyrkimykset alentaa eteläsuomalaisten kuusikoiden uudistusikää, mikä merkitsisi entistä nuorempien metsien avohakkuita. Laskennallista ja teoreettista todistelua hakkuiden vaikutuksesta kuukkeliin voidaan jatkaa edelleen sillä, että yhden kuukkeliparin ydinreviirin kooksi sovitaan tässä yhteydessä keskimäärin 100 ha. Ydinreviirin koosta eri metsänkäyttötyypeissä antavat viitteitä kartat Kuusamosta (Matero). Vuoden 2000 hakkuutahti tarkoittaisi silloin sitä, että joka päivä 2000-luvun alkupuolella häviäisi metsää noin kahden kuukkeliparin tarpeiden verran. Tämän hakkuubuumin taantumaputkessa on nyt myös Suupohjan esiintymä, joka on kolmena viime vuotena heikentynyt 21 %:n vuosivauhtia (Lillandt 2003, 2004, Uppstu 2005). Lapsuuden mato-onkiretkistä lähtien muistan nähneeni kuukkeleita kesäisin ja syksyisin kotitaloni lähimetsissä Virroilla. Vielä luvullakin niitä näkyi lähes jokaisella metsästys- ja marjastusretkellä. Kuukkeli hävisi, kun Koiramäen metsät hakattiin. Mauno Haapanen 18

19 3.5 Viime hetket Pirkanmaalla Suuresta osasta maakuntaa kuukkeli hävinnyt Nykyisen Pirkanmaan alueella kuukkelikannat romahtivat sotia seuranneina kolmena, neljänä vuosikymmenenä totaalisesti. Sen lisäksi että perinteet hävisivät kokonaan laajoilta alueilta, viimeistään 1970-luvulla kuukkelista oli tullut äärimmäisen uhanalainen kaikkialla pohjoisosissakin. Maakunnan etelä- ja keskiosien tasalla ja sen reunoilla, suunnilleen Tampereen linjalla laji säilytti ainakin Pirkanmaan sisällä perinteensä pitempään itäpuolella. Länsi-Pirkanmaalla viimeiset pesinnät 1980-luvun lopulla Länsi- ja lounaispuolelta viimeiset luotettavat, vanhoista perinteistä kertovat havainnot nykyisen tai entisen (Kiikoinen) Pirkanmaan alueelta, lähinnä yksittäisistä yksilöistä, on kirjattu Hämeenkyröstä 1981, Suodenniemeltä 1988 (poikue!), Kiikoisista 1993 (2004?) sekä Vammalasta kahdelta suunnalta vuonna 1993 (alueet 10, 11). Havainnot Noormarkun Lassilasta (liitetty alueeseen 10), vain 24 km Pirkanmaan eli Suodenniemen rajoilta länteen, antavat kuitenkin olettaa, että lähinnä tästä luoteeseen laajenevilla metsäalueilla Merikarvialle asti saattaisi yhä edelleen piileskellä joku pesiväkin kuukkeli Satakunnan puolella. Tätä ei sinänsä tue se, että kuukkeli on tiettävästi kadonnut heti Suupohjan eteläosistakin, eikä sekään, että Pirkanmaan ulkopuolisesta Satakunnasta ei ole pohjoisosistakaan enää vuosikymmeniin (1960-luvulta alkaen) raportoitu kuin joku harva satunnaishavainto. Mitä silti tulee esimerkiksi lukuihin, niin vähäiset havainnot selittynevät myös puutteellisella retkeilyllä ja havaintojen keruulla. Vammalan eteläpuoliselta alueelta (11) on vuoden 1993 havaintoa edeltävä havainto vuodelta 1988, silloinkin yhdestä yksilöstä ja liki Tapiolanjärveä.Kyseessä voisi olla sama yksilö. Savolainen (1993) epäili vuonna 1988 tavatun yksilön olleen kotoisin jostain muualta, mahdollisesti pohjoisempaa Kiikoisten suunnasta. Tuoreimpien havaintojen perusteella pidän to- Kuukkeli tutkii ja tuntee reviirinsä jokaisen yksityiskohdan. dennäköisempänä sitä, että havainnot ovat perua Kokemäenjoen reittivesistön eteläpuolisista perinteistä, joista mene ja tiedä olisi tehokartoituksin saattanut nykyisen Pirkanmaan puoleltakin saada jotain irti jopa luvuilla. Lähinnä tähän viittaa alueeseen (11) kytkettävissä oleva edellä mainittu Satakunnan puoleinen havainto kahdesta yksilöstä heti Huittisten taajaman länsipuoliselta metsäalueelta Köyliön Sikosuolta, minne on Tapiolanjärveltä länsilounaaseen matkaa noin 28 kilometriä. Itä-Pirkanmaalla toivon kipinä sammuu 1990-luvun alussa Maakunnan itä- ja kaakkoispuolella kuukkelin sinnittelystä kertovat muun muassa Luopioisten Kyynäröstä vuonna 1998 raportoitu poikue, jota täydentävät noin 25 km kaakkoon Evon alueen havainnot (alue 2.). Samaten aivan viime vuosiin saakka tehdyt havainnot Pirkanmaan parhaiten tunnetulta ja seuratulta Laipan metsäalueelta (1.), missä vielä vuonna 1980 arvioitiin kuukkeleita pesineen lähemmäksi 10 paria (Savolainen 1984). Tästä kanta kuitenkin pikku hiljaa jatkoi hiipumistaan, mutta vielä vuosina tavattiin lintuja 5-6 reviirillä.vuonna 1992 jopa kolme poikuettakin. Nämä vuodet olivatkin sitten lopullinen taitekohta Laipanmaan kuukkeleille, sillä myöhemmin on tehty vain useimmiten samoista yksilöistä kertovia yksittäisiä havaintoja. Lopullinen häviäminen on kuitenkin pitkittynyt liittyen lähinnä onnistuneeseen pesintään vuonna 1998, minkä perua lienee myös viimeisin havainto kahdesta yksilöstä samalta alueelta syksyllä Satunnaishavaintoja entisaikojen kuukkelialueilta Muut poikkeukselliset ja yllättävätkin yksittäishavainnot 1970-luvulta lähtien ko. linjalta kertovat sitten jo suuremmalla varmuudella jostain muualta vaeltaneista tai siirtyneistä satunnaisyksilöistä, eivätkä enää aivan lähimetsien ja sen lähiaikojen viimeisistä rippeistä. Näin on vuoden 1996 Nokian havainnossa. Pinsiön Mettisiin lintu lienee löytänyt pohjoisen suunnalta varsin yhtenäistä metsäkannasta pitkin, sillä lähimpänä Nokian pohjoismetsiä kuukkelirippeitä on vielä noihin aikoihin ollut noin 40 km:n päässä Kurun-Ikaalisten Seitsemisissä (alue 8). Vastaavaan viittaavat havainnot lähiseudulta tunnetaan Ylöjärveltä 1970-luvulta (Savolainen 1980): Vasamaniemi 1 yks. suuressa närhiparvessa (P. Peltonen) ja Siivikkala 1 yks.(m. Sulko). Mistään muusta ei myöskään ole kyse alueen 12 havainnoissa Kangasalla, missä kuukkeli ei liene pesinyt ainakaan vuoteen. Mistä sitten nämä linnut olisivat alueelle 12 voineet eksyä, niin todennäköisesti idästä käsin eli Laipan metsäalueelta, lähimmillään noin 30 km:n päästä. Matkalla on kuitenkin täytynyt ylittää niin suurempia taajamia kuin laajempi vesialuekin,mutta karttatarkastelun perusteella todennäköisin reitti on käynyt Sahalahden taajaman eteläpuolitse Pälkäneen Isokankaalle ja edelleen Hirvon-Hausalon kautta Kangasalan puolelle. Kuukkeli väistymässä myös Pohjois-Pirkanmaalta Maakunnan pohjoisosan vielä luvuilla kohtalaisen yhtenäinen kanta oli sekin luvuille tultaessa pahoin pirstoutunut erillisiksi, pieniksi populaatioiksi ja yhä enemmälti siellä täällä liikkuviin, vailla kotimetsää oleviin yksittäisiin ja pesimättömiin tai pesinnässä säännöllisemmin epäonnistuviin lintuihin. Maakunnan luoteisosa tyhjeni ensin Maakunnan luoteisosan karuimmilta seuduilta (alue 9) kuukkeli näyttää kadonneen lähes viimeisiä yksilöitä myöten jo 1970-luvun puolella, sillä luvuilta ei alueelta ole lintutieteellisten yhdistysten arkistoihin päätynyt ilmeisesti ainuttakaan havaintoa. Tämä ei silti täysin vastaa todellista tilannetta maastossa, ainakaan koko alueella. Muutamat havainnot 1990-luvun puolelta lähinnä alueen koillisosista nimittäin osoittavat, että vielä 1990-luvun alussa on kuukkeli pesinyt Kihniössä onnistuneesti. Viimeisin havainto tältä suunnalta onkin sitten lähes kymmenen vuoden takaa. Kato kansallispuistoista Kurussa ja reuna-alueilla Kurussa ja reuna-alueilla (alue 8) kuukkeli on säilynyt koko alueen mittakaavassa keskimäärin noin vuotta pitempään. Poikuepar- 19

20 Kuukkelin parimääräarvio Pirkanmaalla ja reuna-alueilla 2005 /R.Mäkelä Varmoiksi tai potentiaalisiksi, pysyviksi pesimäreviireiksi on tulkittu pääsääntöisesti ne havaintopaikat, joilla on havaittu poikue ja/tai säännöllisesti vähintään kaksi, pariskunnaksi todettua lintua. Huomioitava on nimittäin sekin mahdollisuus, että parissa voi olla kyse saman sukupuolen linnuista, kuten sekin, että linnut voivat olla kulkureita ilman ydinreviiriä ja siten ehkä pesimättömiä. Näin ollen Laipan sekä Virtain (alue 8) vuoden 2005 kahden yksilön havaintopaikkoja ei yhden havainnon perusteella ja ilman lisätietoja tulkita automaattisesti pysyviksi pesimäreviireiksi siksi nämä parit suluissa. Samaten esimerkiksi Juupajoen monivuotinen havaintopaikka ei enää edellä mainittuja kriteerejä täytä, vaikka yksi lintu paikalla sinänsä reviiriä edelleen pitääkin. Niille alueille, joille olen antanut vaihteluvälin parimääräarviolle, pidän tuoreimpien havaintojen perusteella tai mututuntuman kautta mahdollisena, että siellä asustaa edelleen joku löytymätön vakipari. Ilmeiseltä kuitenkin näyttää, että koko Pirkanmaan ja reuna-alueiden todellinen parimäärä vastaa likimain/on lähellä tiedossa olevien parien määrää. Parimäärät alueittain Alue Pirkan- Reuna- Yht. maa alueet (1) (1) (1-2) (1-2) yht. 3 (5) (9)-25 viinkin viittaavia havaintoja on lähinnä kuulopuheissa (haastattelut P. Lehmusvuori, R. Mäkelä) tehty 1970-luvullakin vielä useammalla paikalla ja alueen eri kolkissa. Kuitenkin tuon vuosikymmenen aikana tälläkin alueella ratkaistiin lopullisesti kuukkelin kohtalo, sillä viimeiset tilastoidut varmat poikuehavainnot ovat peräisin jo 1980-luvun alkuvuosilta. Silti on selvää, että jokusia onnistuneita pesintöjä alueella on vielä myöhemmin 1980-luvulla ja 1990-luvun alkupuolellakin ollut. Siitä kielivät melko monet, tosin paljon samoja yksilöitä koskevat, yhden ja jopa muutamat kahden yksilön havainnot 1990-luvun jälkipuoliskolta aina uuden vuosituhannen vaihteeseen asti lähinnä kolmelta suunnalta:virtain puolelta sekä Seitsemisen ja Helvetinjärven kansallispuistojen liepeiltä. Vielä 1990-luvun alkuun asti kuukkeli näyttäytyi säännöllisesti myös Luhalahden pohjoismetsien perinteisellä reviirialueella Ikaalisissa. Sitten viimeisen neljän vuoden ajalta havaintoja ei ole tullut tietoon enää kuin kolmelta paikalta koskien ilmeisesti yhteensä neljää eri yksilöä. Tuorein tieto Virtain puolelta ilmeisen pysyvästä reviiristä silti kertoo, että pesintöjenkin mahdollisuus alueen pohjoisreunalla vielä on, mutta kaikesta päätellen ei enää muulla alueella. Elinvoimaisen kuukkelikannan rippeitä enää Virroilla Aivan pohjoisimmalla Pirkanmaalla Virtain itäosista Vilppulaan ja Ruoveden rajoille asti on maakunnassa pienellä alueella Virroilla säilynyt pisimpään elinvoimaisen kannan rippeitä, jota täydentävät muutamat lähellä pesivät parit naapurimaakunnassa Suomenselällä (alue 7). Virtain kolme säännöllisesti poikasia tuottavaa paria yhdessä kolmen Keuruun puolella tiedossa olevan poikasia usein tuottavan parin kera ovat ratkaisevassa roolissa ja antavat toivoa siitä, että joku muukin pari etenkin pohjoisen puolella lähistöllä asustaa. Länsipuolella aluetta kuukkeleita ei enää ole, eikä eteläkaakon puoleltakaan ihmeitä voi enää odottaa, vaikka Vilppulan vielä 1970-luvun hyvinkin perinteisiltä Pohjaslahden-Ylä- Kolkin kuukkelialueilta havaintoja onkin tippunut aina viime vuosiin asti. Paljon kuitenkin kertoo se, että viimeisin Vilppulasta löydetty kuukkeli oli sekin Virtain ydinalueella syntynyt,25 km etelään matkannut lintu ja että kaksi edellistä vuoden välein tullutta ilmoitusta kuukkelista samalta suunnalta koskivat samaa yksilöä. Virtain arvoa joka suuntaan lisää vielä sekin rengastuksen todentama tieto, että Riponevalta lähtöisin ollut nuorukainen varmistettiin toisen linnun seurassa 44 km pohjoiseen Lehtimäellä. Jatkuu sivulla 23 Kuukkelin tulisi kuulua jokaisen kansallispuiston peruslajistoon. Tämä kuukkeli ilahduttaa kulkijoita retkeilyreitillä. Parikkalassa. 20