Kulttuuriympäristöselvitys Iisalmen Rantapappilan alue

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Kulttuuriympäristöselvitys Iisalmen Rantapappilan alue"

Transkriptio

1 1 Kulttuuriympäristöselvitys Iisalmen Rantapappilan alue Tässä työssä on tutkittu Iisalmen Rantapappilan aluetta maiseman kehittymisen kannalta. Karttavertailun avulla on tutkittu alueen vaiheittaista muutosta ja kehittymistä noin sadan vuoden aikajaksolla 1900-luvun alusta 2000-luvun alkuun. Maiseman kehittymisen muutokset ovat sidoksissa yhteiskunnassa tapahtuneisiin muutoksiin ja tässä selvityksessä nämä kaksi muutosta tuodaan havainnollisesti kartta- ja valokuvilla esille yhtenä elinympäristön muutostapahtumana. Yhteiskunnan ja ihmisen toiminta ei pysähdy paikoilleen, mutta hyvä ja arvokas kulttuuriympäristö sisältää elämän merkkejä ja kerrostumia eri aikakausilta. Alueen historia: Saamiemme alueen kehittymisen historiaa kuvaavien dokumenttien (valokuvien ja karttojen) perusteella muodostuu kuva, missä Rantapappilan ympäristön kehittäminen ei missään vaiheessa ole ollut erityisen johdonmukaista tai tiettyyn maisemalliseen tai kaupunkikuvalliseen lopputulokseen määrätietoisesti tähtäävää. Kuitenkin, 1928-luvulla valmistunut pappilarakennus on syntyajoistaan lähtien toiminut oman ympäristönsä kiintopisteenä, jonka ympärille muu alueellinen kehitys uudisrakennuksineen ja väylineen on asettunut luku: Varhaisimmista karttakuvista (kuva 1) 1920-luvulta nähdään, että Pänninsaaren itäpuolen ranta on avointa niittyä ja peltoa. Rakennuspaikkoja ei ole osoitettu rannoille. Tilat (Kettula, Putkola jne.) rakennuksineen ovat asettuneet lähemmäs keskustasta pohjoisen suuntaan johtavaa maantietä. Uusi pappilarakennus on asettunut tähän avoimeen peltomaisemaan ja sen asukkaat ovat alkaneet muokata ympäristöään mieleisekseen: aittoineen, saunoineen, maakellareineen, talousrakennuksineen ja puutarhoineen. Kuva 1.

2 luku: Vuonna 1928 rakennetun pappilan eteläpuolella sijainneille pelloille rakennetut jälleenrakennuskauden pientalot muuttivat aikanaan radikaalisti ympäristöään. Pappilan ympärillä olleet avoimet niityt jakautuivat kahtia uuden väylän varteen nousseista noppamaisista puurakennuksista, joiden ympärillä olevia puutarhamaisia piha-alueita reunustivat tontteja toisitaan erottavat pensasaidat. Lähes sarjatuotantona rakennetut puolitoistakerroksiset puurakenteiset pientalot, joiden koko ja muoto (harjakulma noudattaa pääsääntöisesti kaltevuutta 1:2) saivat aikaan maaseudulla täysin uutta ja samalla vierasta, selkeää sekä yhtenäistä kaupunkikuvaa ja katumaisemaa. Vuonna 1957 vanha pappila sai vierelleen lähiympäristön muuta rakennuskantaa selvästi kookkaamman kivirakenteisen naapurin ns. apupappilan. Tuon ajan valokuvasta (kuva 2) nähdään, ettei vanha pappila valmistumisensa jälkeen ole aina ollut avoimessa rantamaisemassa. Kuvan perusteella sitä hädin tuskin voidaan huomata tiheän puuston takaa Koljonvirralta päin katsottuna. Pappila ja sen eteen koillispuolelle symmetrisesti asemoidut matalat talousrakennukset rajaavat pappilan etupihaa lähestymissuuntaan nähden edustavalla ja arvovaltaisen rakennuksen luonnetta henkivällä tavalla. Kuva luku...: Meidän päiviemme Rantapappilan ympäristö on tiivistynyt entisestään, eikä mikään viittaa siihen, että kehityksen tarvitsisi pysähtyä tähän hetkeenkään. Jälleenrakennuskauden pientalojen rivistöt saivat rinnalleen 1900-luvun jälkipuolella rakennettuja, tyyliltään, muodoiltaan ja materiaaleiltaan keskenäänkin hyvin erilaisia pientaloja. Pientalojen koko on myös merkittävästi kasvanut vuosikymmenten kuluessa luvulta meidän päiviimme jatkunut kaupungistumiskehitys on tuonut pappilan pelloille lisää pientalotontteja, jolloin alueen maaseutukulttuurin aikaisesta alkuperäisestä rantaniittymaisemasta ei ole jäljellä enää mitään lukuun ottamatta kapeaa avointa kaistaletta pappila- ja apupappilarakennusten lounaispuolella. Näille pappilan ympärillä oleville pelloille kaavoitetuille uusille tonteille rakennetut talot ja autotallit ovat monesti yksikerroksisia loivaharjaisia tai aumakattoisia ja laajalle pohja-alalle omalla tontillaan levittäytyviä (kuva 3). Voidaan siis hyvinkin sanoa, ettei alueen alkuperäisestä ja nyt historiallisesta ja arvossa pidetystä maaseutumaisesta tai pappilamaisesta rakennustavasta ole piitattu uusia rakennuksia naapurustoon tehtäessä. Lisäksi vanha pappila on menettänyt ykkössijansa alueen hierarkisesti merkittävimpänä rakennuksena, sillä sen lähinaapuriin on sittemmin rakennettu pappilaa merkittävästi kookkaammat Kirkonsalmen palvelukoti ja Kirkonsalmen koulu. Koljonvirrantien itäpuolen

3 3 kehitys on tuottanut uusiksi alueellisiksi merkityskeskittymiksi hypermarket Prisman, ja arkkitehtonisesti kiinnostavan Päiväkoti Simpukan. Kuva 3. Maankäyttösuunnitelma: Mitä Rantapappilan paikallisesta ja kaupunkikuvallisesta merkittävyydestä on vielä jäljellä? Miten sitä voidaan vaalia? Miksi pappila on merkityksellinen ja sen miljöö suojelun arvoinen? Voiko tähän paikkaan ja tilanteeseen suunniteltu täydennysrakentaminen jopa korjata ja parantaa nykyisiä olosuhteita? Suunnitelmamme perustuu Rantapappilan päärakennuksen kaupunkikuvallisen arvon korostamiseen vahvistamalla sen keskeistä asemaa sekä rantamaisemassa, että lähestymissuunnasta tarkasteltuna. Tämän tavoitteen saavuttamiseksi on suunnitelmissa esitetty kaksi polkua: A) apupappilan purkava ja B) apupappilan säilyttävä suunnitteluratkaisu. Molemmissa vaihtoehdoissa täydennysrakentaminen on esitetty omatonttisten puolitoistakerroksisten erillispientalojen avulla. Uusien tonttien koko on n. 600 m 2. Suunnitelmassamme emme ota kantaa kysymykseen, tuleeko vuonna 1957 valmistunut apupappilan rakennus säilyttää. Rakennuksesta on tehty kuntoarvio ja oma historiaselvitys. Rakennus on mahdollista kunnostaa ja sen käyttöä asuntoina ja harrastetiloina edelleen jatkaa. Täydennysrakentaminen voidaan toteuttaa apupappila säilyttäen (B) tai siten, että se puretaan (A). Vaihtoehdoissa on etsitty täydennysrakentamiselle sopivin ja luontevin paikka ja uudet rakennukset on sovitettu paikoilleen siten, että yhtäällä rantamaisema säilyy ja sitä voidaan edelleen kehittää avoimena symmetrisesti sektorimaisena nurmialueena, jolloin pappilarakennus näyttäytyy selkeästi alueensa merkkirakennuksena Koljonvirran suuntaan ja toisaalla idän suunnasta lähetyttäessä pappilarakennuksen edessä oleva piha- / puistoalue säilyy ja sitä voidaan edelleen kehittää symmetrisenä, vehreänä ja rakentamattomana puskurivyöhykkeenä. Rantamaiseman avoin sektori erottuu sitä reunustavien puiden avulla. Pappilan itäpuolen nurmialuetta voidaan käyttää leikkikenttänä tai puistona. Uudisrakentaminen muutamia erillisiä, nykyisten pientalojen

4 4 lomassa olevia täydennysrakentamispaikkoja (TÄRA) lukuun ottamatta on esitetty symmetrisesti tai symmetriavaikutelmaa korostavasti pappilarakennuksen molemmille puolille. VEA (ERILLISPIENTALOT): Kuva 4. Tässä vaihtoehdossa (kuvat 4 ja 5) apupappila on purettu ja sen paikalle sekä sen koillispuolelle on esitetty kahdeksan kompaktia puolitoistakerroksista puutaloa. Talot voidaan rakentaa erillisinä omille tonteilleen, sillä jokaiselle tontille on järjestetty joko suora katuyhteys tai ajoyhteys rasitteena toisen tontin läpi. On myös mahdollista, että kahdeksan erillispientaloa muodostavat yhden tai kaksi taloyhtiötä, jolloin talojen väliselle vyöhykkeelle saadaan rakennettua yhteinen piha-alue. Pappilan eteen, sen koillispuolelle on esitetty leikkipuisto ja muutamia pysäköintipaikkoja. Myös vanha talousrakennus on saanut pappilan keskiakselin suhteen symmetrisesti peilatun uuden vastinparin. Pappilan kaakkoispuolella olevalle viheralueelle on esitetty pappilan keskiakseliin nähden symmetrisesti peilattuna kolme ed. kuvattua erillispientalotonttia rakennuksineen. Uudet rakennukset jäävät sektorimaisen avoimen viheralueen rajalinjan katveeseen. Näillä em. toimenpiteillä tavoitellaan vanhan pappilarakennuksen ympäristön klassista ja tasapainoista symmetriaa sekä harmonisia ja levollisia näkymiä molemmista tarkastelusuunnista katsottuna. Rannalle on esitetty kaksi kulkuyhteyttä molemmin puolin pappilaa. Ne voidaan liittää julkisiin ulkoilureitteihin kuuluviksi väyliksi, jolloin pappilan merkitys maisemassa saadaan entistä paremmin esille kaikille kaupunkilaisille ja ulkoilijoiden pääsy Koljonvirran rannan virkistysalueelle turvataan.

5 5 Kuva 5. VEB (ERILLISPIENTALOT + APUPAPPILA): Kuva 6. ARKKITYYPIT

6 6 Tässä vaihtoehdossa (kuvat 6 ja 7) apupappila on säilytetty. Sen koillispuolelle on esitetty neljä kompaktia puolitoistakerroksista puutaloa. Talot voidaan rakentaa erillisinä omille tonteilleen, sillä jokaiselle tontille on järjestetty joko suora katuyhteys tai ajoyhteys rasitteena toisen tontin läpi. On myös mahdollista, että neljä erillispientaloa muodostavat taloyhtiön esim. yhdessä apupappilan kanssa, jolloin talojen väliselle vyöhykkeelle saadaan rakennettua yhteinen piha-alue. Pappilan eteen, sen koillispuolelle on esitetty leikkipuisto ja muutamia pysäköintipaikkoja. Myös vanha talousrakennus on saanut pappilan keskiakselin suhteen symmetrisesti peilatun uuden vastinparin. Pappilan kaakkoispuolella olevalle viheralueelle on esitetty pappilan keskiakseliin nähden symmetrisesti peilattuna kolme ed. kuvattua erillispientalotonttia rakennuksineen. Uudet rakennukset jäävät sektorimaisen avoimen viheralueen rajalinjan katveeseen. Näillä em. toimenpiteillä tavoitellaan vanhan pappilarakennuksen ympäristön klassista ja tasapainoista symmetriaa sekä harmonisia ja levollisia näkymiä molemmista tarkastelusuunnista katsottuna. Rannalle on esitetty kaksi kulkuyhteyttä molemmin puolin pappilaa. Ne voidaan liittää julkisiin ulkoilureitteihin kuuluviksi väyliksi, jolloin pappilan merkitys maisemassa saadaan entistä paremmin esille kaikille kaupunkilaisille ja ulkoilijoiden pääsy Koljonvirran rannan virkistysalueelle turvataan. Kuva 7. Kuopiossa Saara ja Janne Repo, Arkkityypit Oy

AK 374 Rantalan pappila ASEMAKAAVAN SELOSTUS

AK 374 Rantalan pappila ASEMAKAAVAN SELOSTUS Iisalmen kaupunki Kaavoitus AK 374 Rantalan pappila ASEMAKAAVAN SELOSTUS Kaavaselostus 1 (19) Pvm muutettu Asianumero 3.4.2019 10.4.2019 IIS/340/10.02.03.00/2018 LUONNOS Asemakaavan muutos, joka koskee

Lisätiedot

Mansikkaniemen asemakaava

Mansikkaniemen asemakaava Mansikkaniemen asemakaava 26.6.2018 IISALMEN KAUPUNKI PL 10, 74101 Iisalmi Puh. (017) 272 31 WWW.IISALMI.FI Hankkeen eteneminen Alueen kaavoitus on käynnistynyt seurakuntayhtymän aloitteesta 2017. KV päätös

Lisätiedot

SELVITYS RANTALAN PAPPILAN ALUEEN MAANKÄYTÖN EDELLYTYKSISTÄ

SELVITYS RANTALAN PAPPILAN ALUEEN MAANKÄYTÖN EDELLYTYKSISTÄ RANTALAN PAPPILAN ALUE SELVITYS RANTALAN PAPPILAN ALUEEN MAANKÄYTÖN EDELLYTYKSISTÄ 1 1. Kaavatilanne 1.1 Maakuntakaava Pohjois-Savon maakuntakaava 2030 on vahvistettu YM:ssä 7.12.2011. Terveyskampuksen

Lisätiedot

Muistutukset ja lausunnot sekä kaupungin vastineet niihin

Muistutukset ja lausunnot sekä kaupungin vastineet niihin Kaleva, Pellervon koulun ja Tredun tontit, Pellervonkatu 20 ja Sammonkatu 45, katu- ja virkistysaluetta. Asemakaava nro 8297 Diaarinumero: TRE: 4152/10.02.01/2017 Muistutukset ja lausunnot sekä kaupungin

Lisätiedot

L48 Kullervonkatu, 1. kaupunginosa Anttila, korttelin 63 asemakaavan ja tonttijaon muutos

L48 Kullervonkatu, 1. kaupunginosa Anttila, korttelin 63 asemakaavan ja tonttijaon muutos L48 Kullervonkatu, 1. kaupunginosa Anttila, korttelin 63 asemakaavan ja tonttijaon muutos 27.11.2015 Lohjan 1. kaupunginosa Anttila, korttelin 63 tonttien 7, 8, ja 9 maanomistajat edustajanaan Mikko Uusitalo

Lisätiedot

5. Kurittula-Parikka-Jäppilänlahti

5. Kurittula-Parikka-Jäppilänlahti 5. Kurittula-Parikka-Jäppilänlahti Korkeakoskenhaaran ja Koivukoskenhaaran haarautumiskohdassa on laaja kulttuurikeskittymä vanhoilla kylätonteilla sijaitsevine kylineen ja vanhoine peltoineen. Joen niemekkeet

Lisätiedot

Kirkkonummi Överkurk Kurkgårdin ranta-asemakaavan muutosalueen muinaisjäännösinventointi 2011

Kirkkonummi Överkurk Kurkgårdin ranta-asemakaavan muutosalueen muinaisjäännösinventointi 2011 1 Kirkkonummi Överkurk Kurkgårdin ranta-asemakaavan muutosalueen muinaisjäännösinventointi 2011 Timo Jussila Kustantaja: Seppo Lamppu tmi 2 Sisältö: Kansikuva: Perustiedot... 2 Yleiskartta... 3 Inventointi...

Lisätiedot

LÖYDÖN KARTANON RANTA-ASEMAKAAVA

LÖYDÖN KARTANON RANTA-ASEMAKAAVA LÖYDÖN KARTANON RANTA-ASEMAKAAVA Mikkelin kaupunki (491) Vitsiälän kylä (564) Heikintila 1:114 Loma-Löytö 1:133 (osa) Löytö 1:145 (osa) Kartanonranta 1:177 Kaavaluonnos 22.3.2013 1: 2000 MRL 63 ja 62 :

Lisätiedot

Suunnittelijoiden kelpoisuus Kaupunkikuva

Suunnittelijoiden kelpoisuus Kaupunkikuva Suunnittelijoiden kelpoisuus Kaupunkikuva 19.11.2014 Henna Helander Yliarkkitehti RAKENNUSSUUNNITTELIJA Lähtökohta on, että rakennussuunnittelijalla tulee olla sellainen rakennusalan tutkinto, mihin sisältyy

Lisätiedot

https://www.kulttuuriymparisto.fi/netsovellus/sa/sa_alue_inventointiraportti.aspx?alu...

https://www.kulttuuriymparisto.fi/netsovellus/sa/sa_alue_inventointiraportti.aspx?alu... Sivu 1/7 PAKKI - SATAKUNNAN MUSEO / ALUEEN INVENTOINTIRAPORTTI Kreulanrannan inventointialue Merjalan rakennushistoriallisesti, maisemallisesti ja elinkeinohistoriallisesti merkittävä tontti jokirannassa

Lisätiedot

Hakija vastaa asemakaavoituksen esittämiin perusteluihin ja selvittää punaisen tukkitien sijaintia sekä leveyttä korttelissa 1088.

Hakija vastaa asemakaavoituksen esittämiin perusteluihin ja selvittää punaisen tukkitien sijaintia sekä leveyttä korttelissa 1088. YHDEN ASUNNON TALON JA TALOUSRAKENNUKSEN RAKENTAMINEN PULKKASAARENKATU 14, ALA-PISPALA 837-218-1088-0014 POIKKEAMISPÄÄTÖSHAKEMUKSEN PERUSTELUT ASUINRAKENNUKSEN JA TALOUSRAKENNUKSEN SIJOITTELUUN TONTILLA

Lisätiedot

0.9 ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA -MÄÄRÄYKSET: Asuinkerrostalojen ja rivitalojen korttelialue Erillispientalojen korttelialue.

0.9 ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA -MÄÄRÄYKSET: Asuinkerrostalojen ja rivitalojen korttelialue Erillispientalojen korttelialue. Määräysnumero Ulkoasu selitys 0.9 ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA -MÄÄRÄYKSET: 1.011 Asuinkerrostalojen ja rivitalojen korttelialue. 1.021 Asuinpientalojen, rivitalojen ja kytkettyjen pientalojen korttelialue,

Lisätiedot

Täydennysrakentaminen ja asemakaavoitus. Lokakuu 2017 Linda Wiksten Asemakaavoitus Asemakaavakoordinointi

Täydennysrakentaminen ja asemakaavoitus. Lokakuu 2017 Linda Wiksten Asemakaavoitus Asemakaavakoordinointi Täydennysrakentaminen ja asemakaavoitus Lokakuu 2017 Linda Wiksten Asemakaavoitus Asemakaavakoordinointi Helsinki kasvaa ja tiivistyy Uuden strategian tavoitteet: Kaupunkiin rakennetaan vuosittain 6 000

Lisätiedot

Lohiniemenranta sijaitsee Meri-Rastilan eteläisella rannalla Vuosaaressa. Lohiniemenranta Asemakaavan muutos Valmisteluaineisto

Lohiniemenranta sijaitsee Meri-Rastilan eteläisella rannalla Vuosaaressa. Lohiniemenranta Asemakaavan muutos Valmisteluaineisto Lohiniemenranta sijaitsee Meri-Rastilan eteläisella rannalla Vuosaaressa. Sijainti Yleiskaava 2002:ssa alue on merkitty virkistysalueeksi ja pientalovaltaiseksi alueeksi. Alueen poikki kulkee Rantareitti,

Lisätiedot

ASEMAKAAVA NO 7546 HOLVASTI RAKENTAMISTAPAOHJEET

ASEMAKAAVA NO 7546 HOLVASTI RAKENTAMISTAPAOHJEET ASEMAKAAVA NO 7546 HOLVASTI RAKENTAMISTAPAOHJEET ro-7546-1, tontit 5741-1 4 Talotyyppi: Tontit ovat erillispientalojen korttelialuetta (AO). Kerrosluku: Kerrosluku on kaksi. Asuinrakennukseen on rakennettava

Lisätiedot

AK 374 Rantalan pappilan alueen kaavamuutoksen alustavien luonnosten esittelytilaisuus. Paikka Rantalan pappilan kerhotilat, Kirkonsalmentie 69

AK 374 Rantalan pappilan alueen kaavamuutoksen alustavien luonnosten esittelytilaisuus. Paikka Rantalan pappilan kerhotilat, Kirkonsalmentie 69 Muistio 1 (5) AK 374 Rantalan pappilan alueen kaavamuutoksen alustavien luonnosten esittelytilaisuus Aika 10.12.2018 klo 18.00 19.40 Paikka Rantalan pappilan kerhotilat, Kirkonsalmentie 69 Läsnä Osallistujat

Lisätiedot

KAUPUNGINPUUTARHAN ALUEEN KASVILLISUUSINVENTOINTI

KAUPUNGINPUUTARHAN ALUEEN KASVILLISUUSINVENTOINTI KAUPUNGINPUUTARHAN ALUEEN KASVILLISUUSINVENTOINTI Tuuli Vesanto 24.8.2018 Huom. Inventointi tehty lähinnä maisemallisesta sekä puutarhataiteen ja virkistyskäytön näkökulmista. Luontoselvitys antaa tarkempaa

Lisätiedot

http://sr512201/webmap/content/result.htm

http://sr512201/webmap/content/result.htm Määräysnumero Ulkoasu selitys 1.02 ASUINPIENTALOJEN KORTTELIALUE 1.04 ERILLISPIENTALOJEN KORTTELIALUE. 3.01 LIIKERAKENNUSTEN KORTTELIALUE, JOLLE SAADAAN RAKENTAA KASVIHUONERAKENNUKSIA SEKÄ TÄHÄN TARKOITUKSEEN

Lisätiedot

MURHEISTENRANTA 1/7 RAKENTAMISTAPAOHJE 11.10.2006

MURHEISTENRANTA 1/7 RAKENTAMISTAPAOHJE 11.10.2006 MURHEISTENRANTA 1/7 RAKENTAMISTAPAOHJE 11.10.2006 TÄMÄ RAKENTAMISTAPAOHJE KOSKEE MURHEISTENRANNAN ASEMAKAAVA- ALUETTA TÄYDENNYSRAKENNETTAVAN ALUEEN OSALTA. SISÄLLYSLUETTELO 1. YLEISTÄ 2. PIENTALOTONTIT

Lisätiedot

Ylöjärventie (LAMMINPÄÄ)-2020-(7) (HYHKY)-4:485 ja 4:486 Alueen kehityshistoriallinen tarkastelu AK 8574

Ylöjärventie (LAMMINPÄÄ)-2020-(7) (HYHKY)-4:485 ja 4:486 Alueen kehityshistoriallinen tarkastelu AK 8574 Ylöjärventie 27 837-225(LAMMINPÄÄ)-2020-(7) 837-601(HYHKY)-4:485 ja 4:486 Alueen kehityshistoriallinen tarkastelu AK 8574 Elmar Baderman 1988: Lamminpään yhdyskunta syntyi 1900-luvun alussa Lamminkankaalle

Lisätiedot

HAAPAJÄRVEN KESKUSTAN OSAYLEISKAAVA 2035 HAJA ASUTUSALUEIDEN RAKENNUSTAPAOHJE

HAAPAJÄRVEN KESKUSTAN OSAYLEISKAAVA 2035 HAJA ASUTUSALUEIDEN RAKENNUSTAPAOHJE Haapajärven kaupunki HAAPAJÄRVEN KESKUSTAN OSAYLEISKAAVA 2035 HAJA ASUTUSALUEIDEN RAKENNUSTAPAOHJE 1. JOHDANTO Tämän rakennustapaohjeen tarkoituksena on toimia Haapajärven kaupungin rakennusvalvontaviranomaisten

Lisätiedot

PIEN-SAIMAAN OSAYLEISKAAVAN MUUTOS. Savitaipaleen kunta (739) Saksan tila (osa) Kaavaehdotus

PIEN-SAIMAAN OSAYLEISKAAVAN MUUTOS. Savitaipaleen kunta (739) Saksan tila (osa) Kaavaehdotus PIEN-SAIMAAN OSAYLEISKAAVAN MUUTOS Savitaipaleen kunta (739) Saksan tila 739-421-7-414 (osa) Kaavaehdotus 10.8.2016 1 Osayleiskaavan muutoksen selostus, joka koskee Pien-Saimaan osayleiskaavaa. 1 PERUSTIEDOT

Lisätiedot

Tykköön kylän ympäristökatselmus. Jämijärvi

Tykköön kylän ympäristökatselmus. Jämijärvi Tykköön kylän ympäristökatselmus Jämijärvi 6.2.2014 Kankaanpään kaupunki Ympäristökeskus Tykköön kylän ympäristökatselmus Katselmus suoritettiin 6.2.2014. Kartasta yksi nähdään tuulivoimapuiston sijoittuminen

Lisätiedot

KIVISILLAN ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS

KIVISILLAN ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA Kemiönsaaren kunta KIVISILLAN ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY P16107 1 (10) Perttula Sampo Sisällysluettelo 1 Yleistä... 2 2 Kaavaratkaisu... 2

Lisätiedot

PLASSINPUISTO YLEISSUUNNITELMA

PLASSINPUISTO YLEISSUUNNITELMA LIITE 1 1/1 K alajoen k aupunki K alajoen keskustan osayleisk aava PLASSINPUISTO YLEISSUUNNITELMA TUTKIELMA YLEISKAAVAA VARTEN 17.10.01 SERUM ARKKITEHDIT OY NILSIÄNK ATU 11-1 F 6 FIN-0010 HELSINKI FINLAND

Lisätiedot

Ojoisten terveysasema

Ojoisten terveysasema Ojoisten terveysasema Rakennusoikeutta on jäljellä 328 k-m2 Voidaan muuttaa moneen muuhun käyttöön rakennus on arvokas, mutta kunnosta riippuu purkamismahdollisuus muu kuin julkinen tai palvelukäyttö vaatii

Lisätiedot

KORTTELIN 24 (OSA) ASEMAKAAVAN MUUTOS

KORTTELIN 24 (OSA) ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELIN 24 (OSA) ASEMAKAAVAN MUUTOS KAAVASELOSTUS LUONNOS 28.2.2017 KAUPUNGINVALTUUSTO HYVÄKSYNYT:.. 2017 ASEMAKAAVAN MUUTOKSEN SELOSTUS, JOKA KOSKEE 28. PÄIVÄNÄ HELMIKUUTA 2017 PÄIVÄTTYÄ KARTTAA 1 PERUS-

Lisätiedot

RAKENTAMIS- JA KORJAUSTAPAOHJEET

RAKENTAMIS- JA KORJAUSTAPAOHJEET AK 359 KUSTAA AADOLFIN KIRKON YMPÄRISTÖ RAKENTAMIS- JA KORJAUSTAPAOHJEET koskien Iisalmen kaupungin 7. kaupunginosan kortteleita 19, 451, 453-457 ja 459 Rakentamistapaohjeet liittyvät asemakaavaan AK 359

Lisätiedot

Säilyneisyys ja arvottaminen

Säilyneisyys ja arvottaminen RAAHE 5. kaupunginosan korttelin 17 rakennushistoriallinen selvitys ja arvottaminen 20.11.2007 FG Suunnittelukeskus Oy Raahen 5. kaupunginosan korttelin 17 rakennushistoriallinen selvitys 1 Säilyneisyyden

Lisätiedot

Suunnitelmavaihtoehto 1 sovitettuna kaupunkimalliin. Suunnitelmavaihtoehto 2 sovitettuna kaupunkimalliin

Suunnitelmavaihtoehto 1 sovitettuna kaupunkimalliin. Suunnitelmavaihtoehto 2 sovitettuna kaupunkimalliin Suunnitelmavaihtoehto 1 sovitettuna kaupunkimalliin Suunnitelmavaihtoehto 2 sovitettuna kaupunkimalliin Taimiston ja Tuomarinkadun alue, asemakaava 8539 Valmisteluvaiheen suunnitteluaineisto, tiivistelmä

Lisätiedot

Asemanseudun arvoalue=punainen rasteri. Punaiset renkaat viittaavat alueen kiinteistöinventoihin.

Asemanseudun arvoalue=punainen rasteri. Punaiset renkaat viittaavat alueen kiinteistöinventoihin. ARVOALUE: ASEMAN SEUTU Asemanseudun arvoalue=punainen rasteri. Punaiset renkaat viittaavat alueen kiinteistöinventoihin. Kuvaus Arvoalueeksi on rajattu aseman seudulta alue, johon kuuluu Vammalan rautatieaseman

Lisätiedot

Devecon Group Oy TAKA-LYÖTYN AUKION JA LEEVI MADETOJAN KADUN YMPÄRISTÖSELVITYS 1/5

Devecon Group Oy TAKA-LYÖTYN AUKION JA LEEVI MADETOJAN KADUN YMPÄRISTÖSELVITYS 1/5 Devecon Group Oy TAKA-LYÖTYN AUKION JA LEEVI MADETOJAN KADUN YMPÄRISTÖSELVITYS 1/5 LUONNOS 24.2.2016 TAKA-LYÖTYN AUKION JA LEEVI MADETOJAN KADUN YMPÄRISTÖTARKASTELU Höyhtyän suuralueen viheralueiden tarkastelussa

Lisätiedot

Kaupunkirakenteelliset periaatteet

Kaupunkirakenteelliset periaatteet Kaupunkirakenteelliset periaatteet 25.11.2016 - Kaupunkisuunnitteluvirasto - Täydennysrakentamisprojekti - Linda Wiksten Kaupunkirakenteelliset periaatteet Meri-Rastilan täydennysrakentaminen pyrkii tiivistämään

Lisätiedot

Kaavin koulukeskuksen liikennesuunnitelma OLLI MÄKELÄ PILVI LESCH

Kaavin koulukeskuksen liikennesuunnitelma OLLI MÄKELÄ PILVI LESCH Kaavin koulukeskuksen liikennesuunnitelma OLLI MÄKELÄ PILVI LESCH 10.10.2013 Sisältö 1 Lähtökohdat... 7 2 Nykytila... 9 3 Suunnitelman sisältö... 14 3.1 Toimenpiteet... 14 3.2 Liikennejärjestelyt: nykyiset

Lisätiedot

https://www.kulttuuriymparisto.fi/netsovellus/kk/kk_alue_raportti.aspx?alue_id=10...

https://www.kulttuuriymparisto.fi/netsovellus/kk/kk_alue_raportti.aspx?alue_id=10... Page 1 of 2 alueraportti Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus Purmojärven rantayleiskaavaan liittyvä inventointi KAUHAVA PURMOJÄRVI (KORTESJÄRVI) PURMOJÄRVEN KYLÄNRAITTI pohjakartta Maanmittauslaitos lupanro 001/HTA/08

Lisätiedot

Vesilahti Koskenkylän ympäristön osayleiskaava-alueen muinaisjäännösinventoinnin v. 2011 osuus: vanha tielinja Timo Jussila

Vesilahti Koskenkylän ympäristön osayleiskaava-alueen muinaisjäännösinventoinnin v. 2011 osuus: vanha tielinja Timo Jussila 1 Vesilahti Koskenkylän ympäristön osayleiskaava-alueen muinaisjäännösinventoinnin v. 2011 osuus: vanha tielinja Timo Jussila Kustantaja: Vesilahden kunta 2 Sisältö: Perustiedot... 2 Vanha tielinja...

Lisätiedot

1(3) A-2482 ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA -MÄÄRÄYKSET 1 ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA -MÄÄRÄYKSET 2 ASUINKERROSTALOJEN KORTTELIALUE.

1(3) A-2482 ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA -MÄÄRÄYKSET 1 ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA -MÄÄRÄYKSET 2 ASUINKERROSTALOJEN KORTTELIALUE. A-2482 ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA -MÄÄRÄYKSET 1(3) 1 ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA -MÄÄRÄYKSET 2 ASUINKERROSTALOJEN KORTTELIALUE. 3 KULTTUURI JA OPETUSTOIMINTAA PALVELEVIEN RAKENNUSTEN KORTTELIALUE, JOLLA YMPÄRISTÖKUVA

Lisätiedot

KULTTUURI JA RAKENNUSHISTORIALLINEN SELVITYS

KULTTUURI JA RAKENNUSHISTORIALLINEN SELVITYS 1 KULTTUURI JA RAKENNUSHISTORIALLINEN SELVITYS (LYHENNELMÄ) SELVITYKSEN RAKENNUS JA MILJÖÖKOHTEET Pekka Piiparinen 2011 SISÄLLYSLUETTELO: Valtakunnallisesti ja maakunnallisesti arvokkaat rakennuskohteet

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA OTE AJANTASA-ASEMAKAAVASTA (KAAVA-ALUEEN RAJAUS) JA ILMAKUVA 1 UUSIKYKÄ III A ASEMAKAAVAN MUUTOS Kohde Asemakaavamuutok-sen tarkoitus Kaavoitus tilanne Asemakaava ja asemakaavan muutos: Uusikylä III A:

Lisätiedot

NUMMELAN HAAKKOINMAAN TAAJAMANOSAN ASEMAKAAVAN MUUTOS KAAVA 110 (HIIDENRANNAN KOULUKORTTELI)

NUMMELAN HAAKKOINMAAN TAAJAMANOSAN ASEMAKAAVAN MUUTOS KAAVA 110 (HIIDENRANNAN KOULUKORTTELI) Ympa 31.10.2002 Ympa liite VIHDIN KUNTA NUMMELAN HAAKKOINMAAN TAAJAMANOSAN ASEMAKAAVAN MUUTOS KAAVA 110 (HIIDENRANNAN KOULUKORTTELI) RAKENTAMISOHJE KORTTELEILLE 417 JA 457 TEKNINEN JA YMPÄRISTÖKESKUS 31.10.2002

Lisätiedot

Ikaalinen Sarkkilan kylätontti. Täydennyksiä ja tarkennuksia v koekaivausraporttiin

Ikaalinen Sarkkilan kylätontti. Täydennyksiä ja tarkennuksia v koekaivausraporttiin 1 Ikaalinen Sarkkilan kylätontti Täydennyksiä ja tarkennuksia v. 2011 koekaivausraporttiin Viite: mjrek 1000019274. Raportti: Poutiainen, Laakso & Bilund: Ikaalinen Sarkkila koekuopitus 2011 Viestissään

Lisätiedot

HAUKIPUTAAN KUNTA JOKIKYLÄN YLEISKAAVA MAISEMASELVITYS

HAUKIPUTAAN KUNTA JOKIKYLÄN YLEISKAAVA MAISEMASELVITYS HAUKIPUTAAN KUNTA JOKIKYLÄN YLEISKAAVA MAISEMASELVITYS 18.11.011 YLEISTÄ Kuva 1. Kaava-alue ilmakuvassa. Ilmakuvaan on yhdistetty maastomalli maaston korostamiseksi. Jokikylän yleiskaavan kaava-alue on

Lisätiedot

KAAVAMÄÄRÄYKSET. A-3 Asuinrakennusten korttelialue.

KAAVAMÄÄRÄYKSET. A-3 Asuinrakennusten korttelialue. KAAVAMÄÄRÄYKSET A-3 Asuinrakennusten korttelialue. Kortteleissa nro 16, 118, 120, 136-139, 145a, 146a, 166-169, 182, 192, 195 ja 197 oleville tonteille rakennettaessa on, mikäli tonteille ei ole vahvistettu

Lisätiedot

kansi Luku 19 Kaavoituksella ohjataan kaikkea rakentamista KM Suomi Luku 19

kansi Luku 19 Kaavoituksella ohjataan kaikkea rakentamista KM Suomi Luku 19 kansi Luku 19 Kaavoituksella ohjataan kaikkea rakentamista Ennakkokäsityksiä 1. Miksi on tärkeää, että rakentamista suunnitellaan tarkoin? 2. Mitä seikkoja pitää ottaa huomioon uuden koulun sijoittamisessa?

Lisätiedot

Toppelundinpuiston lähiympäristösuunnitelma

Toppelundinpuiston lähiympäristösuunnitelma 13.5.2015 Toppelundinpuiston lähiympäristösuunnitelma Tarkastelualue Tarkastelualue sijaitsee Espoon Haukilahdessa. Alue on pääosaltaan asemakaavan Toppelundinpuistoa, ranta-alueen nimi on Toppelundinranta.

Lisätiedot

http://tkuwebmap/webmap/content/result.htm

http://tkuwebmap/webmap/content/result.htm Sivu 1/5 Määräysnumero Ulkoasu selitys 1.0 ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA -MÄÄRÄYKSET:@@ 1.04 1.040 Erillispientalojen korttelialue. Alueella saa rakentaa korkeintaan yhden asunnon erillispientaloja. Asuinrakennuksissa

Lisätiedot

KARTANONTIE 22, ASEMAKAAVAN MUUTOKSEN SELOSTUSLUONNOS

KARTANONTIE 22, ASEMAKAAVAN MUUTOKSEN SELOSTUSLUONNOS HELSINGIN KAUPUNKISUUNNITTELUVIRASTO ASEMAKAAVAOSASTO KARTANONTIE 22, ASEMAKAAVAN MUUTOKSEN SELOSTUSLUONNOS LUONNOS NÄHTÄVILLÄ 4. 22.2.2013 ASEMAKAAVAN MUUTOKSEN SELOSTUSLUONNOS Asemakaavan muutos koskee:

Lisätiedot

Asemakaavamuutos A-2619 Keski-Lahti, Rautatienkatu 18 (Rajasen kulma, Piironki, Oskarin piha)

Asemakaavamuutos A-2619 Keski-Lahti, Rautatienkatu 18 (Rajasen kulma, Piironki, Oskarin piha) Asemakaavamuutos A-2619 Keski-Lahti, Rautatienkatu 18 (Rajasen kulma, Piironki, Oskarin piha) Luonnosvaihtoehtojen havainnollistava aineisto 19.11.2014 Tekninen ja ympäristötoimiala/ Maankäyttö/ Kaupunkisuunnittelu/

Lisätiedot

Lohjan kaupunki Kaupunkikehitys Kaavoitus IJ Kaavaselostus L67 IMMULA, KORTTELI KAUPUNGINOSA IMMULA KORTTELIN 14 ASEMAKAAVAMUUTOS

Lohjan kaupunki Kaupunkikehitys Kaavoitus IJ Kaavaselostus L67 IMMULA, KORTTELI KAUPUNGINOSA IMMULA KORTTELIN 14 ASEMAKAAVAMUUTOS Lohjan kaupunki Kaupunkikehitys Kaavoitus IJ 19.4.2017 Kaavaselostus L67 IMMULA, KORTTELI 14 29. KAUPUNGINOSA IMMULA KORTTELIN 14 ASEMAKAAVAMUUTOS YHTEYSTIEDOT KAAVOITUKSEN YHTEYSTIEDOT Lohjan kaupunki

Lisätiedot

Päivölänlaakso. Ahjon asemaseudun kehittämisalue. 1: /

Päivölänlaakso. Ahjon asemaseudun kehittämisalue. 1: / RAKENTAMINEN Uusi alakoulu äivölänlaakso ni suuri kaupunki Ahjon asemaseudun kehittämisalue. t voon or Talman uusi asema Ahjon uusi asema Ahjont Terästn varsi kerrostaloalueena kehitettävää aluetta. Teräst

Lisätiedot

Kaavahankkeen yleiskuvaus:

Kaavahankkeen yleiskuvaus: Kaavahankkeen yleiskuvaus: Rakennushanke käsittää 2 kadunvarteen sijoittuvaa, 6-kerroksista asuinrakennusta. Hippoksenkadun ja Kissanmaankadun kulmaan sijoittuvan rakennuksen 1.kerrokseen on varattu liiketilaa

Lisätiedot

LINNAINMAA korttelikortit

LINNAINMAA korttelikortit LINNAINMAA korttelikortit 13.8.2010 Tampereen kaupunki Kaupunkiympäristön kehittäminen Maankäytön suunnittelu LINNAINMAA korttelikortit SISÄLTÖ Lukijalle Linnainmaa 1970-luvun asemakaavat Asemakaavatilanne

Lisätiedot

KYLPYLÄRAKENNUKSEN JA -LAIVAN ASEMAKAAVAN MUUTOS (303)

KYLPYLÄRAKENNUKSEN JA -LAIVAN ASEMAKAAVAN MUUTOS (303) 21.01.2009 Naantalin kaupunki Ympäristövirasto / kaavoitus sivu OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA KYLPYLÄRAKENNUKSEN JA -LAIVAN ASEMAKAAVAN MUUTOS (303) SUUNNITTELUALUE JA -TILANNE Kylpylärakennuksen

Lisätiedot

Tornio. Asemakaavan muutos Pirkkiön kaupunginosa Kortteli 58, tontit 1, 2 ja 3 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS)

Tornio. Asemakaavan muutos Pirkkiön kaupunginosa Kortteli 58, tontit 1, 2 ja 3 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) Seitap Oy Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1 Tornio Asemakaavan muutos Pirkkiön kaupunginosa Kortteli 58, tontit 1, 2 ja 3 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 19.09.2017 Tornion kaupunki Seitap

Lisätiedot

KIHINTÖYRÄÄN ASEMAKAAVA-ALUE

KIHINTÖYRÄÄN ASEMAKAAVA-ALUE KIHINTÖYRÄÄN ASEMAKAAVA-ALUE Rakentamistapaohje 14.02.2012 Kihintöyrään asemakaava-alue Yleistä Alueen luonne Rakennustapaohjeiden tarkoitus on ohjata rakentamista Kihintöyrään alueelle niin että syntyy

Lisätiedot

Rakentamistapaohjeet KAANAANMAANTIEN ITÄPUOLI, III VAIHE: HUNAJATIE, VIIKUNATIE JA TAATELITIE. 109. kaupunginosan korttelit 16, 18-20

Rakentamistapaohjeet KAANAANMAANTIEN ITÄPUOLI, III VAIHE: HUNAJATIE, VIIKUNATIE JA TAATELITIE. 109. kaupunginosan korttelit 16, 18-20 Rakentamistapaohjeet KAANAANMAANTIEN ITÄPUOLI, III VAIHE: HUNAJATIE, VIIKUNATIE JA TAATELITIE 109. kaupunginosan korttelit 16, 18-20 SISÄLTÖ 1. TARKOITUS... 2 2. YLEISTÄ... 2 3. KORTTELIT... 3 1. TARKOITUS

Lisätiedot

Pyhännän kirkonkylän yleiskaavan kulttuuriympäristöselvitys

Pyhännän kirkonkylän yleiskaavan kulttuuriympäristöselvitys 30.10.2017 Pyhännän kirkonkylän yleiskaavan kulttuuriympäristöselvitys Kulttuuriympäristöselvitys on laadittu yleiskaavatasoisena selvityksenä alueen paikallisesti arvokkaiden rakennuskohteiden ja kulttuuriympäristöjen

Lisätiedot

RISTIJÄRVEN KUNTA KIRKONKYLÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS PAPPILANRANTA JA KANSALA KAAVALUONNOKSEN NÄHTÄVILLÄOLO

RISTIJÄRVEN KUNTA KIRKONKYLÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS PAPPILANRANTA JA KANSALA KAAVALUONNOKSEN NÄHTÄVILLÄOLO RISTIJÄRVEN KUNTA KIRKONKYLÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS PAPPILANRANTA JA KANSALA KAAVALUONNOKSEN NÄHTÄVILLÄOLO 17.1.2013 16.2.2013. Kaavaluonnoksesta saatu palaute vastineineen 28.2.2013 FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA

Lisätiedot

Lausuntopyyntö asemakaavoituksen edellytyksistä korttelissa 8093

Lausuntopyyntö asemakaavoituksen edellytyksistä korttelissa 8093 YMPÄRISTÖPALVELUT Kaavoitus Lausuntopyyntö 7.11.2016 Pohjois-Pohjanmaan museo Pohjois-Pohjanmaan liitto Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus Lausuntopyyntö asemakaavoituksen edellytyksistä korttelissa 8093 Kempeleen

Lisätiedot

SILIKALLIO 11.10.2006 RAKENTAMISTAPAOHJEET

SILIKALLIO 11.10.2006 RAKENTAMISTAPAOHJEET 1 / 12 Ohjeet koskevat tontteja: 1562-1 1562-2 1562-3 1562-5 1562-6 1563-1 1563-2 1563-3 1564-1 1564-2 Näille tonteille saa rakentaa 1-1½ -kerroksisia rakennuksia, joissa on puiset, tiiliset tai rapatut

Lisätiedot

LOIMIJOEN MAISEMA JA TEOLLISUUS HISTORIASTA TULEVAAN

LOIMIJOEN MAISEMA JA TEOLLISUUS HISTORIASTA TULEVAAN MAISEMALLINEN SELVITYS LINIKKALAN OSAYLEISKAAVA FORSSAN KAUPUNKI MAANKÄYTÖN SUUNNITTELU LOIMIJOEN MAISEMA JA TEOLLISUUS HISTORIASTA TULEVAAN MAAKIRJAKARTAT 1660-70-LUKU Linikkalan osayleiskaava-alueen

Lisätiedot

POHJOISKATU 15 KAAVAMUUTOS LUONNOSVAIHEESSA

POHJOISKATU 15 KAAVAMUUTOS LUONNOSVAIHEESSA POHJOISKATU 15 KAAVAMUUTOS LUONNOSVAIHEESSA Natalia Musikka Maankäytön suunnittelija 26.6.2019 KAAVAHANKKEEN LÄHTÖTIETOJA Tontti sijaitsee Koulukadun ja Pohjoiskadun risteyksessä Kaavamuutoksen hakijana

Lisätiedot

Kylämaiseman ja kulttuuriympäristön hoito. Auli Hirvonen Maisemasuunnittelija ProAgria Häme/ Maa- ja kotitalousnaiset

Kylämaiseman ja kulttuuriympäristön hoito. Auli Hirvonen Maisemasuunnittelija ProAgria Häme/ Maa- ja kotitalousnaiset Kylämaiseman ja kulttuuriympäristön hoito Auli Hirvonen Maisemasuunnittelija ProAgria Häme/ Maa- ja kotitalousnaiset Kulttuuriympäristö on ihmisen muokkaamaa luonnonympäristöä ja ihmisten jokapäiväinen

Lisätiedot

STANSVIKINNUMMEN ALUSTAVAT SUUNNITTELUPERIAATTEET Nähtävillä Kaupunkisuunnitteluvirasto

STANSVIKINNUMMEN ALUSTAVAT SUUNNITTELUPERIAATTEET Nähtävillä Kaupunkisuunnitteluvirasto STANSVIKINNUMMEN ALUSTAVAT SUUNNITTELUPERIAATTEET Nähtävillä 18.5. - 5.6.2015 Kaupunkisuunnitteluvirasto 18.5.2015 Stansvikinnummen alustavat suunnitteluperiaatteet Nähtävillä 18.5. - 5.6.2015 Kaupunkisuunnitteluvirasto

Lisätiedot

Renkomäen monitoimitalo

Renkomäen monitoimitalo Renkomäen monitoimitalo Orimattilankatu 93 Asemakaava ja asemakaavan muutos A-2759 Renkomäen monitoimitalon kaavailta 12.3.2019 Suunnitteluinsinööri Carita Uronen Suunnittelualue Asemakaava ja asemakaavan

Lisätiedot

Hulkkionkaaren asemakaavan II-alueen rakentamistapaohjeet, korttelit ja 6625

Hulkkionkaaren asemakaavan II-alueen rakentamistapaohjeet, korttelit ja 6625 Hulkkionkaaren asemakaavan II-alueen rakentamistapaohjeet, korttelit 6618-6621 ja 6625 Hulkkionkaaren II-alue sijaitsee Voivalan kaupunginosassa, Hulkkiontien ja Rajakaaren koillispuolella. Alue on pääasiassa

Lisätiedot

Spittelhof Estate. Biel-Benken, Sveitsi, 1996 Peter Zumthor. 50m

Spittelhof Estate. Biel-Benken, Sveitsi, 1996 Peter Zumthor. 50m Spittelhof Estate Biel-Benken, Sveitsi, 1996 Peter Zumthor Spittelhof Estate on Peter Zumthorin suunnittelema maaston mukaan porrastuva kolmen eri rakennuksen muodostama kokonaisuus Biel-Benkenissä, Sveitsissä.

Lisätiedot

RAKENNUSTAPAOHJEET. Muutoksen kuvaus:

RAKENNUSTAPAOHJEET. Muutoksen kuvaus: 1 RAKENNUSTAPAOHJEET Muutoksen kuvaus: Asemakaavamuutoksessa on poistettu kaksi rivitalotonttia ja osoitettu niiden tilalle kolme pientalotonttia sekä virkistysaluetta. Alueen pohjoisosaan Pihakadun varrelle

Lisätiedot

NOSTE SISÄÄNTULO JYVÄSKYLÄÄN HÄMEENKADUN ALUEEN KUTSUKILPAILU SISÄÄNTULONÄKYMÄ ETELÄSTÄ

NOSTE SISÄÄNTULO JYVÄSKYLÄÄN HÄMEENKADUN ALUEEN KUTSUKILPAILU SISÄÄNTULONÄKYMÄ ETELÄSTÄ SISÄÄNTULONÄKYMÄ ETELÄSTÄ MAANALAINEN PYSÄKÖINTI (ALUE B) 1:1000 N HAVAINNEKUVA 1:1000 Suunnitelma muodostaa Jyväskylän ruutukaavakaupungin lounaiskulmaan selkeän päätteen ja uuden vetovoimaisen saapumisnäkymän

Lisätiedot

Jokelan puutarhakaupungin ideasuunnitelma Arkkitehtitoimisto A-KONSULTIT Oy

Jokelan puutarhakaupungin ideasuunnitelma Arkkitehtitoimisto A-KONSULTIT Oy ASUINRAKENNUS JOKELASSA periaatekaavioita Tiivis katutila 2-kerroksinen rakennusmassa erottaa katutilan piha-alueesta. Lähimpänä kävelytietä on 1-kerroksinen työhuoneiden rivistö, joka rytmittää pitkää

Lisätiedot

AHLMANIN KOULUN SÄÄTIÖN PIENTEOLLISUUSALUEEN JA PUISTOALUEIDEN OSIEN MUUTTAMINEN PIENTALOALUEEKSI ASEMAKAAVA 8153

AHLMANIN KOULUN SÄÄTIÖN PIENTEOLLISUUSALUEEN JA PUISTOALUEIDEN OSIEN MUUTTAMINEN PIENTALOALUEEKSI ASEMAKAAVA 8153 AHLMANIN KOULUN SÄÄTIÖN PIENTEOLLISUUSALUEEN JA PUISTOALUEIDEN OSIEN MUUTTAMINEN PIENTALOALUEEKSI ASEMAKAAVA 8153 LIIKENTEELLISET VAIKUTUKSET EHDOTUSVAIHEEN TARKASTELU (päivitetty 23.3.2007) 1. NYKYINEN

Lisätiedot

Kuhilaspellon asemakaavan muutoksen rakentamistapaohjeet, korttelit ja kortteleiden 6406, 6421 ja 6453 osat

Kuhilaspellon asemakaavan muutoksen rakentamistapaohjeet, korttelit ja kortteleiden 6406, 6421 ja 6453 osat Kuhilaspellon asemakaavan muutoksen rakentamistapaohjeet, korttelit 6441-6443 ja kortteleiden 6406, 6421 ja 6453 osat Kuhilaspellon alue sijaitsee Voivalan kaupunginosassa, pääasiassa Koronniityntien länsipuolella.

Lisätiedot

LOMA-ASUNTOJEN RAKENNUSPAIKAT

LOMA-ASUNTOJEN RAKENNUSPAIKAT LOMA-ASUNTOJEN RAKENNUSPAIKAT Ruovedellä myynnissä olevat kunnan omistamat lomarakennuspaikat sijaitsevat pienempien järvien rannoilla, joita ovat mm. Luomajärvi ja Kankijärvi Helvetinjärven kansallispuiston

Lisätiedot

Vantaan pientaloalueiden täydennysrakentaminen

Vantaan pientaloalueiden täydennysrakentaminen Vantaan pientaloalueiden täydennysrakentaminen Hirsitaloteollisuus 6.4.2017 Rakennusvalvontajohtaja Pekka Virkamäki, Vantaan kaupunki Nykytilanne Pientaloalueita eri puolilla Vantaata Vanhoilla rintamamies

Lisätiedot

VIREILLETULO- JA VALMISTELUVAIHEESTA SAADUT MIELIPITEET JA LAUSUN- NOT VASTINEINEEN

VIREILLETULO- JA VALMISTELUVAIHEESTA SAADUT MIELIPITEET JA LAUSUN- NOT VASTINEINEEN 25.1.2018 LIITE 7 SÄRKINIEMEN SRK-TALO JA SAMMALLAHDEN KENTTÄ VIREILLETULO- JA VALMISTELUVAIHEESTA SAADUT MIELIPITEET JA LAUSUN- NOT VASTINEINEEN Vireilletulovaiheen aineisto annettiin tiedoksi kaupunkirakennelautakunnalle

Lisätiedot

KORTTELI 70. Ote asemakaavasta RAKENNUKSET SIJAINTI

KORTTELI 70. Ote asemakaavasta RAKENNUKSET SIJAINTI KORTTELI 70 Ote asemakaavasta RAKENNUKSET SIJAINTI Rakennukset tulee rakentaa niille asemakaavassa osoitetun rakennusalan sisään. Rakennusalalle merkittyä kerrosalaneliömetrimäärää ei saa ylittää. 38 MUOTO

Lisätiedot

Liite A: Valokuvasovitteet

Liite A: Valokuvasovitteet Liite A: Valokuvasovitteet Kuvasovite on koostettu valokuva, johon suunniteltujen tuulivoimaloiden kuvat on sijoitettu tietokoneohjelman avulla hyödyntämällä tiettyjä koordinaatteja ja korkeusarvoja. Kyseessä

Lisätiedot

Uusmäki Nybacka. Miljöön osa-alueet ja keskeisen osan rakentamisohjeet.

Uusmäki Nybacka. Miljöön osa-alueet ja keskeisen osan rakentamisohjeet. Uusmäki Nybacka Miljöön osa-alueet ja keskeisen osan rakentamisohjeet. 2 UUSMÄKI NYMACKA - alueen historia ja osa-aleet Uusmäen alue on rakentunut Vanhan Hämeenkyläntien varteen pitkän ajan kuluessa. Vanhimmat

Lisätiedot

YLEISSUUNNITELMA 1:2000 " apila"

YLEISSUUNNITELMA 1:2000  apila KANSIPIHA TORI LPA II KL XII I MELUAITA HOTELLI LIIKE- JA PELUKESKUS ASUNTOJA LIIKE- JA LÄHIPELUTILOJA YLEISSUUNNITELMA 1:2000 OSA-UE 2 / ASUNTOKORTTELI aukio OSA-UE 3 / ASUNTOKORTTELI 88,5 89.0 LIIKE-

Lisätiedot

PALONIEMEN MAISEMAHISTORIALLINEN SELVITYS

PALONIEMEN MAISEMAHISTORIALLINEN SELVITYS PALONIEMEN MAISEMAHISTORIALLINEN SELVITYS Tmi Hilla Tarjanne Pihlajatie 48 A 18 00270 Helsinki 050-3586408 hilla.tarjanne@welho.com www.kulttuuriymparisto.fi PALONIEMEN MAISEMAHISTORIALLINEN SELVITYS Tilaus

Lisätiedot

Kortteli tontti Osoite Pinta-ala Rak.oik. Rakentamis- Vuosivuokra m² k-m² valmius (ind. 8/2015) Aurinkokuja 1 a valmis 2 935

Kortteli tontti Osoite Pinta-ala Rak.oik. Rakentamis- Vuosivuokra m² k-m² valmius (ind. 8/2015) Aurinkokuja 1 a valmis 2 935 95 Kortteli tontti Osoite Pinta-ala Rak.oik. Rakentamis- Vuosivuokra m² k-m² valmius (ind. 8/2015) 41041 11 Aurinkokuja 1 a 453 120 valmis 2 935 Kaavan mukaisesta rakentamisesta mm: Rakennuksen kerrosluku:

Lisätiedot

A-26/s-2 ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA -MÄÄRÄYKSET

A-26/s-2 ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA -MÄÄRÄYKSET ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA -MÄÄRÄYKSET A-26/s-2 Asuinrakennusten korttelialue. varasto-, huolto-, kerho-, sauna- yms. tiloja asuinrakennuksen kaikkiin kerroksiin, ullakolle tai piha-alueelle niille osoitetuille

Lisätiedot

m kaava-alueen rajan ulkopuolella oleva viiva.

m kaava-alueen rajan ulkopuolella oleva viiva. Määräysnumero Ulkoasu 0.9 selitys ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA - MÄÄRÄYKSET: 1.011 1.021 1.041 1.0411 1.042 1.0421 2.07 Asuinkerrostalojen ja rivitalojen korttelialue. Mikäli rakennuksen pituus on yli 12 metriä,

Lisätiedot

Alue sijaitsee n. 1 km kaupungin keskustasta itään. Osoite: Itsenäisyydenkatu 6 ja 8. Liite 1.

Alue sijaitsee n. 1 km kaupungin keskustasta itään. Osoite: Itsenäisyydenkatu 6 ja 8. Liite 1. XVII KAUPUNGINOSAN KORTTELIN 314 TONTTIEN 1 JA 2 ASEMAKAAVAN MUUTOS- EHDOTUS. KARTTA NO 6680. (ITSENÄISWDENKATU 6 JA 8 ) Asemakaavan muutoksen selostus, joka koskee 28. päivänä maaliskuuta 1988 päivättyä

Lisätiedot

MAISEMAAN SOVELTUVUUDEN ARVIOINTI KAUTTUAN LOHILUOMAN asemakaavan muutos

MAISEMAAN SOVELTUVUUDEN ARVIOINTI KAUTTUAN LOHILUOMAN asemakaavan muutos LIITE 7 Kuva: Rejlers Oy MAISEMAAN SOVELTUVUUDEN ARVIOINTI KAUTTUAN LOHILUOMAN asemakaavan muutos 17.6.2014 2 1. JOHDANTO... 3 2. SUUNNITTELUALUE... 3 2.2 Kuvakooste suunnittelualueesta ja rakennetusta

Lisätiedot

NIEMI 8250 VASTINELUETTELO / MIELIPITEET

NIEMI 8250 VASTINELUETTELO / MIELIPITEET NIEMI 8250 VASTINELUETTELO / MIELIPITEET Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 15.11.2007 Nähtävillä oloaika: 16.11.-7.12.2007 Mielipide 1, 2 7.12.2007, dnro: YPA: 9937/611/2007 Lahtinen Nora, 2 kpl Mielipide

Lisätiedot

Tapanila-Seura ry:n kannanotto Tapanilan Kanervatien alueen kaavamuutosasiaan

Tapanila-Seura ry:n kannanotto Tapanilan Kanervatien alueen kaavamuutosasiaan Tapanila-Seura ry:n kannanotto Tapanilan Kanervatien alueen kaavamuutosasiaan Tapanila-Seura ry suhtautuu myönteisesti Kanervatien asemakaavaan aiottuihin muutoksiin. Muutokset parantavat kaavaa ja entisestään

Lisätiedot

SEPÄNKATU 9 70100 KUOPIO

SEPÄNKATU 9 70100 KUOPIO SEPÄNKATU 9 70100 KUOPIO MYYDÄÄN Tarjousten perusteella ARVOKIINTEISTÖ KIINTEISTÖN PERUSTIEDOT KIINTEISTÖTUNNUS 297-1-21-4 TONTIN PINTA-ALA 1206m² PÄÄRAKENNUS 1027m² SAUNA 160m² RAKENNUSTEN PERUSTIEDOT

Lisätiedot

12:37 12:36 10:65 10:66 12: :59 5:53 1:666 13

12:37 12:36 10:65 10:66 12: :59 5:53 1:666 13 0 0 0 0 0 0 0 9 0 7 :7 90 0 7 9 0 : 8 7 0 9 0 0 9 8 8 0 0: 7 0: 8 0 0 :7 0 0:9 9 : 8 09 09 0 09 09 08 07 0 0 0 0 0 9 0 0 0 : 07 9 99 0 8 8 00 0 KAAVAAN A-9 LIITTYVÄT ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA MÄÄRÄYKSET Merkintä

Lisätiedot

ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA -MÄÄRÄYKSET

ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA -MÄÄRÄYKSET ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA -MÄÄRÄYKSET AP AO P KL VL VL-5 VK VV LT ET EV /sy-2 W 0030000 Asuinpientalojen korttelialue. 0050000 Erillispientalojen korttelialue. 0090000 Palvelurakennusten korttelialue. 0230000

Lisätiedot

Merkinnällä on osoitettu kyläalueen uusien asuinrakennuspaikkojen alueet.

Merkinnällä on osoitettu kyläalueen uusien asuinrakennuspaikkojen alueet. ORIVESI ORIVEDEN KAUPUNGIN OIKEUSVAIKUTTEINEN RANTAOSALEISKAAVA (ERÄJÄRVEN OSA-ALUE) Eräjärven kyläalueen osayleiskaava M K 1 : 5 0 0 0 KAAVAEHDOTUS 30.3.2016 ALUEVARAUSMERKINNÄT: AP PIENTALOVALTAINEN

Lisätiedot

Sisällys: Negatiiviluettelo 9 Dialuettelo 9

Sisällys: Negatiiviluettelo 9 Dialuettelo 9 1 Sisällys: Sisällysluettelo 1 Arkistotiedot 2 1. Johdanto 3 Kartta inventoitavasta alueesta 4 2. Kaava-alueen topografia ja tutkimukset 5 Kartta alueelle tehdyistä koekuopista 6 Valokuvat 7 Negatiiviluettelo

Lisätiedot

Kyläkävelyraportti ALASTARO 31.8.2011. Katri Salminen ProAgria Farma / Maa- ja kotitalousnaiset TAUSTAA

Kyläkävelyraportti ALASTARO 31.8.2011. Katri Salminen ProAgria Farma / Maa- ja kotitalousnaiset TAUSTAA Kyläkävelyraportti ALASTARO 31.8.2011 Katri Salminen ProAgria Farma / Maa- ja kotitalousnaiset TAUSTAA Kyläkävelyt kuuluvat yhtenä osana Varsinais-Suomen Maa- ja kotitalousnaisten Kylämaisema kuntoon hankkeen

Lisätiedot

1 ASEMAKAAVAN MUUTOKSEN SELOSTUS, JOKA KOSKEE 22. PÄIVÄNÄ MARRASKUUTA 2012 PÄIVÄTTYÄ KARTTAA

1 ASEMAKAAVAN MUUTOKSEN SELOSTUS, JOKA KOSKEE 22. PÄIVÄNÄ MARRASKUUTA 2012 PÄIVÄTTYÄ KARTTAA 1 ASEMAKAAVAN MUUTOKSEN SELOSTUS, JOKA KOSKEE 22. PÄIVÄNÄ MARRASKUUTA 2012 PÄIVÄTTYÄ KARTTAA 1. PERUS- JA TUNNISTETIEDOT Asemakaavan muutos koskee Konginkankaan asemakaavan korttelia 3 (osa), lähivirkistys-

Lisätiedot

TOIVOLA-MYNTTILÄ-PERUVESI RANTAOSAYLEISKAAVAN MUUTOS

TOIVOLA-MYNTTILÄ-PERUVESI RANTAOSAYLEISKAAVAN MUUTOS TOIVOLA-MYNTTILÄ-PERUVESI RANTAOSAYLEISKAAVAN MUUTOS Osayleiskaavan muutos Mäntyharjun kunnan (507) Niinimäen kylän (419) tilan Antinmäki 1:66 osa-alueella. Suunnittelualueen likimääräinen sijainti jarmo.makela@karttaako.fi

Lisätiedot

Alppikylä. Laukkukuja 6

Alppikylä. Laukkukuja 6 Alppikylä Laukkukuja 6 Tervetuloa aurinkoiseen Alppikylään Alppikylä sijaitsee Tattarisuon teollisuusalueen sekä Puistolan, Heikinlaakson ja Jakomäen asuinalueiden välissä. Sen pinta-ala on reilut 50 hehtaaria.

Lisätiedot

Rakennuslupa. Lisätietoja rakentamisesta ja luvista: www.valkeakoski.fi Tekniset palvelut Rakentaminen

Rakennuslupa. Lisätietoja rakentamisesta ja luvista: www.valkeakoski.fi Tekniset palvelut Rakentaminen 8.5.2007 RAKENNUSTAPAOHJEET VALKEAKOSKEN KAUPUNGIN TONTEILLE Tontti nro 3-22-6 Kauppilankatu 14 Tontti nro 3-32-5 Maijaniitynkatu 25 Tontti nro 4-51-3 Jyräänkatu 5 Tontti nro 4-26-8 Hakakatu 10 Tontti

Lisätiedot

Rakennus on viimeksi ollut päiväkotikäytössä ja sen käyttötarkoitus on v. 2007 muutettu päiväkodiksi.

Rakennus on viimeksi ollut päiväkotikäytössä ja sen käyttötarkoitus on v. 2007 muutettu päiväkodiksi. Kiinteistö 1025/5, Olantie 3, 05200 Rajamäki Tontti Tontti sijaitsee Rajamäen Tykkitorninmäen asemakaava-alueella. Asemakaavamerkintä on AO-15, erillispientalojen korttelialue. Tontille saa rakentaa yhden

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS)

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) VIRRANPUISTON YMPÄRISTÖ ASEMAKAAVAN MUUTOS, joka koskee Iisalmen kaupungin 5. kaupunginosan korttelia 80 (osa) ja puistoaluetta. Kaava-alue sijaitsee Iisalmen

Lisätiedot

TAMPEREEN KAUPUNKI Ympäristölautakunta

TAMPEREEN KAUPUNKI Ympäristölautakunta IX KAUPUNGINOSAN KORTTELIN NO 144 TONTIN NO 66 ASEMAKAAVAN MUU TOSEHDOTUS. KARTTA NO 7264, JOTA EI TARVITSE ALISTAA YMPÄRISTÖMI NISTERIÖN VAHVISTETTAVAKSI. (SILTAKATU 17) Asemakaavan muutoksen selostus,

Lisätiedot