Uusmäki Nybacka. Miljöön osa-alueet ja keskeisen osan rakentamisohjeet.

Save this PDF as:
 WORD  PNG  TXT  JPG

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Uusmäki Nybacka. Miljöön osa-alueet ja keskeisen osan rakentamisohjeet."

Transkriptio

1 Uusmäki Nybacka Miljöön osa-alueet ja keskeisen osan rakentamisohjeet.

2 2 UUSMÄKI NYMACKA - alueen historia ja osa-aleet Uusmäen alue on rakentunut Vanhan Hämeenkyläntien varteen pitkän ajan kuluessa. Vanhimmat maantien varren rakennukset rakennettiin 1900-luvun alkuvuosina. Samalta ajalta on säilynyt Veteraanitien ja Veteraanikujan tiet ja Varaväentie sekä Varaväenkuja ympäröivine palstoituksineen. Näiden alueiden rakennuskanta on sen sijaan hyvin kirjava ja noussut lähes sadan vuoden aikana rakentamisen painopisteen kuitenkin ollessa viime vuosikymmenissä. Näiden alueiden miljööarvo perustuu teiden kapeuteen ja tienvarsipensaisiin ja -puihin, jotka yhdessä muodostavat Espoossa jo harvinaisen kylämäisen ympäristön. Nybackan rakennuskaava 1950-luvulta muodostaa nykyisen Uusmäen alueen keskeisen osan. Keskiakselina toimii Muskettitie, jonka molemmin puolin on alun perin rakennettu ns. rintamamiestaloja ja kadun varret on istutettu pensasaidoin. Täälläkin on rakennuskanta jonkin verran vaihtunut. Alueen miljööltään arvokkain osa on Muskettitie molemminpuolisine kortteleineen. Rakennuskaavan muissa kortteleissa ei ole samanlaisia yhtenäisiä tyylipiirteitä. Uusin Uusmäen osa käsittää eteläisimmät korttelit, joihin rakennettiin pari- ja rivitaloja luvuilla. Korttelit ovat nyt täysin valmiiksi rakennettuja eivätkä ainakaan vielä toistaiseksi suojelun tarpeessa. Uusmäen alueella on tapahtunut suhteellisen runsasta poikkeusluvin rakentamista 1980-luvulta näihin päiviin. Toteutuneet tonttitehokkuudet ovat lähennelleet jopa tehokkuutta e=0.40. Asemakaavassa voidaan erottaa seuraavat osa-alueet: Rakennuskaavan keskeinen osa, jolla on vielä suhteellisen yhtenäinen ilme Rakennuskaavan osa, jossa on rakennuskaavaa vanhempi tieverkko Rakennuskaavan osa, joka on valmiiksi toteutunut rivi- ja paritaloalueena Palstoitettu osa, jossa ei ole koskaan ollut kaavaa Asemakaavan uudisosa Rakennuskaavan osa, jonka luonne on muulla tavoin ratkaisevasti muuttunut. Osalle 1 laaditaan tarkemmat kaavamääräykset, jotka suojelevat miljöötä, lähinnä Muskettitien katunäkymiä. Niistä tarkemmin tuonnempana. Osalle 2 ja 4 varmistetaan kaavassa mahdollisuuksien mukaan vanhojen kujien säilyminen rajapuineen ja pensaineen. Uudisrakentamiselle asetetaan rakennuksen hahmoa ohjaavia määräyksiä. Osa 3 saa nykytilanteen toteavan asemakaavan, joka ei salli enää lisärakentamista. Osa 5 saa asemakaavan, joka tehokkuudeltaan ja määräyksiltään noudattelee osien 2 ja 4 määräyksiä. Osassa 5 ei kuitenkaan ole vanhaa suojeltavaa rakennettua miljöötä. Osa 6 saa toteavan asemakaavan, joka antaa anteeksi jo tapahtuneet ylisuuret rakennushankkeet, mutta ohjaa tulevaa rakentamista kuten osissa 2 ja 4.

3 3 UUSMÄKI NYBACKA - ykkösalueen ohjeet Tämä korttelisuunnitelma koskee vanhaa Nybackan rakennuskaavan ydinosaa, joka on karttakuvassa osoitettu merkinnällä 1. Korttelisuunnitelman tarkoituksena on estää alueelle sopimattomien rakennusten sijoittaminen sekä suojella alueen katunäkymiä istutuksineen, rakennuksineen ja aitoineen. Korttelisuunnitelma ei kuitenkaan ehdottomasti kiellä kadun varren rakennuksen korvaamista uudella, mutta Muskettitiellä uuden rakennuksen tulee muistuttaa perushahmoltaan entistä rakennusta. Muskettitien pensasaitoja ei myöskään saa hävittää tai korvata muilla aidoilla. Aitoihin ei myöskään saa avata uusia portteja, vaan mahdollisiin uusiin pihan perän tontteihin järjestetään ajoyhteys rasitetien kautta olemassa olevan portin kautta. Aluetta koskevat asemakaavamääräykset Autopaikkoja on rakennettava 2 autopaikkaa asuntoa kohti. 1/1,5 kerroksisten asuinrakennusten räystään korkeus saa olla enintään 5,2m. Tontin saa aidata pensasaidalla tai korkeintaan 1,2m korkealla harvahkolla puisella pystysäleaidalla. Muskettitien varren pensasaitoja ei saa korvata puuaidoin. Rakennusten värisävyjen tulee olla joko määvärejä (punamulta, okrankeltainen) tai vaaleita pastellisävyjä (vaaleansininen, vaaleankeltainen, vaaleanruskea jne). Autokatosten, varastojen ja muiden yksikerroksisten rakennusten räystään korkeus saa olla enintään 3,2m. Rakennuksilla on oltava vähintään 40cm leveät räystäät, joiden ilme ei saa olla raskas eikä paksu. Vesikaton kaltevuuden vaihteluväli on 1/3-1/1,5. Kadun varren rakennusten on oltava harjakattoisia, koskee myös autokatoksia ja varastoja. Asuntoja saa rakentaa yhden jokaista täyttä 650 tonttineliötä kohti. Tonttitehokkuusluku on e=0,22. Tämän lisäksi saa rakentaa varasto-, autotalli- tai viherhuonekerrosalaa 15% tehokkuusluvun määräämästä kerrosalasta. Pihan perän rakennus voi olla pulpettikattoinen mikäli on kapearunkoinen (max. 5m) Pihan perän erotettavalle tontille oltava rasiteyhteys, jolloin tonttiliittymät eivät lisäänny nykyisestä.

4 4

5 5

6 Uusmäki Nybacka Miljöön osa-alueet ja keskeisen osan rakentamisohjeet.

RYKMENTINMÄKI KORTTELI- JA LÄHIYMPÄRISTÖSUUNNITELMA

RYKMENTINMÄKI KORTTELI- JA LÄHIYMPÄRISTÖSUUNNITELMA Kaupunkisuunnittelukeskus Stadsplaneringscentralen informerar RYKMENTINMÄKI KORTTELI- JA LÄHIYMPÄRISTÖSUUNNITELMA ESPOON KAUPUNKI KAUPUNKISUUNNITTELUKESKUS KIRKKOJÄRVENTIE 6 B PL 43 02070 ESPOON PUH. (09)

Lisätiedot

1.01 Asuinkerrostalojen korttelialue Erillispientalojen korttelialue Yleisten rakennusten korttelialue.

1.01 Asuinkerrostalojen korttelialue Erillispientalojen korttelialue Yleisten rakennusten korttelialue. Määräysnumero Ulkoasu 0.9 selitys ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA - MÄÄRÄYKSET: 1.01 Asuinkerrostalojen korttelialue. 1.011 Asuinkerrostalojen korttelialue. Alueelle sallitaan palveluasuminen. 1.04 Erillispientalojen

Lisätiedot

ILOLA / T A I K A P U I S T O 3 Rakentamisohjeet kaupungin omistamille ao-tonteille Taikurintiellä ja Loitsukujalla kortteleissa 71200-71202

ILOLA / T A I K A P U I S T O 3 Rakentamisohjeet kaupungin omistamille ao-tonteille Taikurintiellä ja Loitsukujalla kortteleissa 71200-71202 ILOLA / T A I K A P U I S T O 3 Rakentamisohjeet kaupungin omistamille ao-tonteille Taikurintiellä ja Loitsukujalla kortteleissa 71200-71202 Taikapuisto 3 käsittää 19 omakotitonttia, joille kullekin saa

Lisätiedot

Palojoen varsi Asemakaava ja rakennustapaohjeet. Tontti-info Hyvinkään kaupunki, kaavoitus Anitta Ojanen

Palojoen varsi Asemakaava ja rakennustapaohjeet. Tontti-info Hyvinkään kaupunki, kaavoitus Anitta Ojanen Palojoen varsi Asemakaava ja rakennustapaohjeet Tontti-info 20.4.2017 Hyvinkään kaupunki, kaavoitus Anitta Ojanen Palojoen varren alue on osa laajempaa Metsäkaltevan yli 6000 asukkaan tulevaa asuntoaluetta

Lisätiedot

NUMMELAN HAAKKOINMAAN TAAJAMANOSAN ASEMAKAAVAN MUUTOS KAAVA 110 (HIIDENRANNAN KOULUKORTTELI)

NUMMELAN HAAKKOINMAAN TAAJAMANOSAN ASEMAKAAVAN MUUTOS KAAVA 110 (HIIDENRANNAN KOULUKORTTELI) Ympa 31.10.2002 Ympa liite VIHDIN KUNTA NUMMELAN HAAKKOINMAAN TAAJAMANOSAN ASEMAKAAVAN MUUTOS KAAVA 110 (HIIDENRANNAN KOULUKORTTELI) RAKENTAMISOHJE KORTTELEILLE 417 JA 457 TEKNINEN JA YMPÄRISTÖKESKUS 31.10.2002

Lisätiedot

m kaava-alueen rajan ulkopuolella oleva viiva.

m kaava-alueen rajan ulkopuolella oleva viiva. Määräysnumero Ulkoasu 0.9 selitys ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA - MÄÄRÄYKSET: 1.011 1.021 1.041 1.0411 1.042 1.0421 2.07 Asuinkerrostalojen ja rivitalojen korttelialue. Mikäli rakennuksen pituus on yli 12 metriä,

Lisätiedot

0.9 ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA -MÄÄRÄYKSET: 1.011 Asuinkerrostalojen ja rivitalojen korttelialue. 1.04 Erillispientalojen korttelialue.

0.9 ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA -MÄÄRÄYKSET: 1.011 Asuinkerrostalojen ja rivitalojen korttelialue. 1.04 Erillispientalojen korttelialue. Määräysnumero Ulkoasu selitys 0.9 ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA -MÄÄRÄYKSET: 1.011 Asuinkerrostalojen ja rivitalojen korttelialue. 1.04 Erillispientalojen korttelialue. 5.01 Puisto. 5.02 Lähivirkistysalue. 7.09

Lisätiedot

Rakentamistapaohjeet MUSTIKKAMÄKI, 1 VAIHE: OSA MUSTIKKAMÄENTIESTÄ JA KETUNLEIVÄNTIE kaupunginosan korttelit 14, 15, OSA 16 JA OSA 17

Rakentamistapaohjeet MUSTIKKAMÄKI, 1 VAIHE: OSA MUSTIKKAMÄENTIESTÄ JA KETUNLEIVÄNTIE kaupunginosan korttelit 14, 15, OSA 16 JA OSA 17 Rakentamistapaohjeet MUSTIKKAMÄKI, 1 VAIHE: OSA MUSTIKKAMÄENTIESTÄ JA KETUNLEIVÄNTIE 251. kaupunginosan korttelit 14, 15, OSA 16 JA OSA 17 SISÄLTÖ 1. TARKOITUS... 2 2. YLEISTÄ... 2 3. KORTTELIT... 3 1.

Lisätiedot

Rakentamistapaohjeet koskevat ek-merkinnällä osoitettuja tontteja: 405-1, 406-1, 406-24, 485-2 5, 490-1 4 sekä Avainkimpunmäen palstaviljelyaluetta.

Rakentamistapaohjeet koskevat ek-merkinnällä osoitettuja tontteja: 405-1, 406-1, 406-24, 485-2 5, 490-1 4 sekä Avainkimpunmäen palstaviljelyaluetta. Rakentamistapaohjeet Rakentamistapaohjeet koskevat ek-merkinnällä osoitettuja tontteja: 405-1, 406-1, 406-24, 485-2 5, 490-1 4 sekä Avainkimpunmäen palstaviljelyaluetta. Korttelien ja tonttien numerot

Lisätiedot

Suunnittelijoiden kelpoisuus Kaupunkikuva

Suunnittelijoiden kelpoisuus Kaupunkikuva Suunnittelijoiden kelpoisuus Kaupunkikuva 19.11.2014 Henna Helander Yliarkkitehti RAKENNUSSUUNNITTELIJA Lähtökohta on, että rakennussuunnittelijalla tulee olla sellainen rakennusalan tutkinto, mihin sisältyy

Lisätiedot

1(3) A-2482 ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA -MÄÄRÄYKSET 1 ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA -MÄÄRÄYKSET 2 ASUINKERROSTALOJEN KORTTELIALUE.

1(3) A-2482 ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA -MÄÄRÄYKSET 1 ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA -MÄÄRÄYKSET 2 ASUINKERROSTALOJEN KORTTELIALUE. A-2482 ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA -MÄÄRÄYKSET 1(3) 1 ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA -MÄÄRÄYKSET 2 ASUINKERROSTALOJEN KORTTELIALUE. 3 KULTTUURI JA OPETUSTOIMINTAA PALVELEVIEN RAKENNUSTEN KORTTELIALUE, JOLLA YMPÄRISTÖKUVA

Lisätiedot

KARTANONTIE 22, ASEMAKAAVAN MUUTOKSEN SELOSTUSLUONNOS

KARTANONTIE 22, ASEMAKAAVAN MUUTOKSEN SELOSTUSLUONNOS HELSINGIN KAUPUNKISUUNNITTELUVIRASTO ASEMAKAAVAOSASTO KARTANONTIE 22, ASEMAKAAVAN MUUTOKSEN SELOSTUSLUONNOS LUONNOS NÄHTÄVILLÄ 4. 22.2.2013 ASEMAKAAVAN MUUTOKSEN SELOSTUSLUONNOS Asemakaavan muutos koskee:

Lisätiedot

Rakentamistapaohjeet KAANAANMAANTIEN ITÄPUOLI, III VAIHE: HUNAJATIE, VIIKUNATIE JA TAATELITIE. 109. kaupunginosan korttelit 16, 18-20

Rakentamistapaohjeet KAANAANMAANTIEN ITÄPUOLI, III VAIHE: HUNAJATIE, VIIKUNATIE JA TAATELITIE. 109. kaupunginosan korttelit 16, 18-20 Rakentamistapaohjeet KAANAANMAANTIEN ITÄPUOLI, III VAIHE: HUNAJATIE, VIIKUNATIE JA TAATELITIE 109. kaupunginosan korttelit 16, 18-20 SISÄLTÖ 1. TARKOITUS... 2 2. YLEISTÄ... 2 3. KORTTELIT... 3 1. TARKOITUS

Lisätiedot

KOTKA 35. KAUPUNGINOSA SUULISNIEMI RAKENTAMISTAPAOHJEET KORTTELILLE 63, 64 JA OSALLE KORTTELIA 58.

KOTKA 35. KAUPUNGINOSA SUULISNIEMI RAKENTAMISTAPAOHJEET KORTTELILLE 63, 64 JA OSALLE KORTTELIA 58. KOTKA 35. KAUPUNGINOSA SUULISNIEMI RAKENTAMISTAPAOHJEET KORTTELILLE 63, 64 JA OSALLE KORTTELIA 58. 1 ASEMAKAAVAMÄÄRÄYKSET: AO-korttelialueen tonteilla talousrakennus saa olla enintään 50 m2. AP-korttelialueella

Lisätiedot

KAANAANMAAN PIENTALOALUEEN POHJOISOSA, II VAIHE, VIINITARHANTIE

KAANAANMAAN PIENTALOALUEEN POHJOISOSA, II VAIHE, VIINITARHANTIE Korttelisuunnitelman liite Rakentamistapaohjeet KAANAANMAAN PIENTALOALUEEN POHJOISOSA, II VAIHE, VIINITARHANTIE 110. KAUPUNGINOSAN KORTTELIT 1-12. 5.10.2015 SISÄLTÖ 1. TARKOITUS... 2 2. YLEISTÄ... 2 3.

Lisätiedot

0.9 ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA -MÄÄRÄYKSET: Asuinkerrostalojen ja rivitalojen korttelialue Erillispientalojen korttelialue.

0.9 ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA -MÄÄRÄYKSET: Asuinkerrostalojen ja rivitalojen korttelialue Erillispientalojen korttelialue. Määräysnumero Ulkoasu selitys 0.9 ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA -MÄÄRÄYKSET: 1.011 Asuinkerrostalojen ja rivitalojen korttelialue. 1.021 Asuinpientalojen, rivitalojen ja kytkettyjen pientalojen korttelialue,

Lisätiedot

Rakentamistapaohjeet MUSTIKKAMÄKI, 2 VAIHE: OSA MUSTIKKAMÄENTIESTÄ JA KALLIOIMARTEENTIE

Rakentamistapaohjeet MUSTIKKAMÄKI, 2 VAIHE: OSA MUSTIKKAMÄENTIESTÄ JA KALLIOIMARTEENTIE Rakentamistapaohjeet MUSTIKKAMÄKI, 2 VAIHE: OSA MUSTIKKAMÄENTIESTÄ JA KALLIOIMARTEENTIE 251. kaupunginosan osat kortteleista 16 ja 17 sekä korttelit 18,19 ja 20. SISÄLTÖ 1. TARKOITUS... 2 2. YLEISTÄ...

Lisätiedot

ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA -MÄÄRÄYKSET Yhdyskuntateknistä huoltoa palvelevien rakennusten ja laitosten alue.

ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA -MÄÄRÄYKSET Yhdyskuntateknistä huoltoa palvelevien rakennusten ja laitosten alue. ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA -MÄÄRÄYKSET AKR AP AO AO-33 YL VL VL-7 ET W 0020500 Asuinkerros- ja rivitalojen korttelialue. 0030000 Asuinpientalojen korttelialue. 0050000 Erillispientalojen korttelialue. 0050033

Lisätiedot

http://tkuwebmap/webmap/content/result.htm

http://tkuwebmap/webmap/content/result.htm Sivu 1/5 Määräysnumero Ulkoasu selitys 1.0 ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA -MÄÄRÄYKSET:@@ 1.04 1.040 Erillispientalojen korttelialue. Alueella saa rakentaa korkeintaan yhden asunnon erillispientaloja. Asuinrakennuksissa

Lisätiedot

HÄMEENKOSKI VALKINRANTA

HÄMEENKOSKI VALKINRANTA HÄMEENKOSKI VALKINRANTA RAKENTAMISTAPAOHJE Pertti Hartikainen Kellosilta 10, 00520 Helsinki p. 09-1481943 1. RAKENTAMISOHJEEN TARKOITUS Valkinrannan asemakaava on joustava toteuttamisen turvaamiseksi laadittu

Lisätiedot

Kortteli tontti Osoite Pinta-ala Rak.oik. Rakentamis- Vuosivuokra m² k-m² valmius (ind. 8/2015) Aurinkokuja 1 a valmis 2 935

Kortteli tontti Osoite Pinta-ala Rak.oik. Rakentamis- Vuosivuokra m² k-m² valmius (ind. 8/2015) Aurinkokuja 1 a valmis 2 935 95 Kortteli tontti Osoite Pinta-ala Rak.oik. Rakentamis- Vuosivuokra m² k-m² valmius (ind. 8/2015) 41041 11 Aurinkokuja 1 a 453 120 valmis 2 935 Kaavan mukaisesta rakentamisesta mm: Rakennuksen kerrosluku:

Lisätiedot

SIPOON KUNTA HANSAS II RAKENNUSTAPAOHJEET

SIPOON KUNTA HANSAS II RAKENNUSTAPAOHJEET SIPOON KUNTA HANSAS II RAKENNUSTAPAOHJEET SIPOON KUNTA HANSAS II RAKENNUSTAPAOHJEET Nämä rakennustapaohjeet ohjaavat Hansas II asemakaavan aluetta Massbyn kylässä Etelä-Sipoossa. Rakennustapaohjeet koostuvat

Lisätiedot

0.9 ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA -MÄÄRÄYKSET: Asuinkerrostalojen ja rivitalojen korttelialue Erillispientalojen korttelialue.

0.9 ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA -MÄÄRÄYKSET: Asuinkerrostalojen ja rivitalojen korttelialue Erillispientalojen korttelialue. Määräysnumero Ulkoasu selitys 0.9 ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA -MÄÄRÄYKSET: 1.011 Asuinkerrostalojen ja rivitalojen korttelialue. 1.03 Rivitalojen ja muiden kytkettyjen asuinrakennusten korttelialue. 1.04 Erillispientalojen

Lisätiedot

1.02 Asuinpientalojen ja rivitalojen korttelialue. 1.04 Erillispientalojen korttelialue.

1.02 Asuinpientalojen ja rivitalojen korttelialue. 1.04 Erillispientalojen korttelialue. Määräysnumero Ulkoasu 0.9 selitys ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA - MÄÄRÄYKSET: 1.02 Asuinpientalojen ja rivitalojen korttelialue. 1.04 Erillispientalojen korttelialue. 5.02 Lähivirkistysalue. 5.03 6.011 Lähivirkistysalue,

Lisätiedot

1:1000 1596. 2443 m2. 2514 m2. 2678 m2 MITTAKAAVA ASEMAKAAVA MUODOSTUMINEN

1:1000 1596. 2443 m2. 2514 m2. 2678 m2 MITTAKAAVA ASEMAKAAVA MUODOSTUMINEN ntie Kettuvaa Tiluskaari Pihaportintie Lypsytarha Lohkotie Palstatie Ahorannantie Aholaidantie Pikkutilantie Saviahonkatu Peltotilkuntie AKR AKR W 7 8 9 0 as s as as as as as as as as e=0. e=0. TONTTIJAKOLASKELMA

Lisätiedot

ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA -MÄÄRÄYKSET

ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA -MÄÄRÄYKSET ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA -MÄÄRÄYKSET AP AO P KL VL VL-5 VK VV LT ET EV /sy-2 W 0030000 Asuinpientalojen korttelialue. 0050000 Erillispientalojen korttelialue. 0090000 Palvelurakennusten korttelialue. 0230000

Lisätiedot

Palomääräykset Rakentamisessa noudatetaan Suomen rakentamismääräyskokoelman osaa E1 Rakennusten paloturvallisuus, määräykset ja ohjeet ( ).

Palomääräykset Rakentamisessa noudatetaan Suomen rakentamismääräyskokoelman osaa E1 Rakennusten paloturvallisuus, määräykset ja ohjeet ( ). ESPOO / ÅMINNE KORTTELISUUNNITELMA JA RAKENNUSTAPAOHJEET Korttelit 45085, 45087, 45088 ja 45089 Yleistä Korttelisuunnitelma käsittää rakentamistapaohjeet ja korttelisuunnitelmakartan. Korttelisuunnitelmalla

Lisätiedot

0.9 ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA -MÄÄRÄYKSET: Asuinkerrostalojen ja rivitalojen korttelialue Erillispientalojen korttelialue.

0.9 ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA -MÄÄRÄYKSET: Asuinkerrostalojen ja rivitalojen korttelialue Erillispientalojen korttelialue. Määräysnumero Ulkoasu selitys 0.9 ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA -MÄÄRÄYKSET: 1.011 Asuinkerrostalojen ja rivitalojen korttelialue. 1.021 Asuinpientalojen, rivitalojen ja kytkettyjen pientalojen korttelialue,

Lisätiedot

RAKENTAMISOHJEET Hyväksytty rakennuslupajaostossa

RAKENTAMISOHJEET Hyväksytty rakennuslupajaostossa RAKENTAMISOHJEET Hyväksytty rakennuslupajaostossa 6.5.2013 71 Asemakaavamääräykset Asemakaava nro 001781 1. Erillispientalojen korttelialue AO. 2. Suurin sallittu kerrosluku Iu½. 3. Asuinrakennus tulee

Lisätiedot

Rovaniemen kaupunki Osviitta palvelupiste :36:28 1 (7) ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA -MÄÄRÄYKSET

Rovaniemen kaupunki Osviitta palvelupiste :36:28 1 (7) ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA -MÄÄRÄYKSET 14:36:28 1 (7) Kaavamääräykset Kuva Selitys ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA -MÄÄRÄYKSET KIRKKOJEN JA MUIDEN SEURAKUNNALLISTEN RAKENNUSTEN KORTTELIALUE. LIIKE- JA TOIMISTORAKENNUSTEN KORTTELIALUE. LIIKE- JA TOIMISTORAKENNUSTEN

Lisätiedot

KORTTELI 66. Ote asemakaavasta RAKENNUKSET SIJAINTI

KORTTELI 66. Ote asemakaavasta RAKENNUKSET SIJAINTI 26 KORTTELI 66 Ote asemakaavasta RAKENNUKSET SIJAINTI MUOTO Rakennukset tulee rakentaa niille asemakaavassa osoitetun rakennusalan sisään. Rakennusalalle merkittyä kerrosalaneliömetrimäärää ei saa ylittää.

Lisätiedot

ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA -MÄÄRÄYKSET Rivitalojen ja muiden kytkettyjen asuinrakennusten korttelialue.

ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA -MÄÄRÄYKSET Rivitalojen ja muiden kytkettyjen asuinrakennusten korttelialue. ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA -MÄÄRÄYKSET AR AO VL VL-7 VV LV ET /s W 0040000 Rivitalojen ja muiden kytkettyjen asuinrakennusten korttelialue. 0050000 Erillispientalojen korttelialue. 0340000 Lähivirkistysalue.

Lisätiedot

1.04 Erillispientalojen korttelialue.

1.04 Erillispientalojen korttelialue. Määräysnumero Ulkoasu 0.9 selitys ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA - MÄÄRÄYKSET: 1.04 Erillispientalojen korttelialue. 5.02 Lähivirkistysalue. 5.021 Lähivirkistysalue, jolla puusto tulee säilyttää tai hoitaa siten,

Lisätiedot

Rakentamistapaohjeet KAANAANMAANTIEN ITÄPUOLI, II VAIHE: ULKOMETSÄNTIE JA ULKOMETSÄNPOLKU kaupunginosan KORTTELIT 11-16

Rakentamistapaohjeet KAANAANMAANTIEN ITÄPUOLI, II VAIHE: ULKOMETSÄNTIE JA ULKOMETSÄNPOLKU kaupunginosan KORTTELIT 11-16 Rakentamistapaohjeet KAANAANMAANTIEN ITÄPUOLI, II VAIHE: ULKOMETSÄNTIE JA ULKOMETSÄNPOLKU 111. kaupunginosan KORTTELIT 11-16 SISÄLTÖ 1. TARKOITUS... 2 2. YLEISTÄ... 2 3. KORTTELIT... 4 1. TARKOITUS Näillä

Lisätiedot

Karisto Aurinkorinne 3 Rakennustapaohje / tekstiosa Lahden kaupungin Maankäyttö / Päivi Airas / päivitetty

Karisto Aurinkorinne 3 Rakennustapaohje / tekstiosa Lahden kaupungin Maankäyttö / Päivi Airas / päivitetty Karisto Aurinkorinne 3 Rakennustapaohje / tekstiosa Lahden kaupungin Maankäyttö / Päivi Airas 4.5.2007 / päivitetty 21.1.2008 Asemakaavamääräys Osa alueen raja Ohjeellinen alueen tai osa alueen raja Rakennustapaohje

Lisätiedot

Kuokkakuja MULTIMÄKI MULTIMÄKI 19 AO-33 AO-33 AO-33 AO-33 AO-33 AKR AKR AKR. Kaukoniitynpuisto

Kuokkakuja MULTIMÄKI MULTIMÄKI 19 AO-33 AO-33 AO-33 AO-33 AO-33 AKR AKR AKR. Kaukoniitynpuisto : : : Kuokkakuja 0: AO- e=0. AO- -0-00 e=0. as e=0. -0- e=0. ET e=0. -0 e=0. Pihaportintie Tiluskaari as e=0. 0-K/ : as 0: e=0. 0: e=0. AO- e=0. Varstakuja 0-K/ ET 0: AO- e=0. as AO- e=0. 0: Piikuja Karhikuja

Lisätiedot

SILIKALLIO 11.10.2006 RAKENTAMISTAPAOHJEET

SILIKALLIO 11.10.2006 RAKENTAMISTAPAOHJEET 1 / 12 Ohjeet koskevat tontteja: 1562-1 1562-2 1562-3 1562-5 1562-6 1563-1 1563-2 1563-3 1564-1 1564-2 Näille tonteille saa rakentaa 1-1½ -kerroksisia rakennuksia, joissa on puiset, tiiliset tai rapatut

Lisätiedot

http://nurxcity/webmap/content/result.htm

http://nurxcity/webmap/content/result.htm Sivu 1/6 KIRKONKYLÄ, Krannila Määräysnumero Ulkoasu 2.000 2.001 3.000 5.001 8.000 10.000 selitys Asuinkerrostalojen korttelialue. Rakennusten ensimmäiseen kerrokseen saa sijoittaa liiketiloja ja julkisia

Lisätiedot

ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA -MÄÄRÄYKSET

ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA -MÄÄRÄYKSET ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA -MÄÄRÄYKSET AP AO AO-24 AL VP VL VK ET E-3 Asuinpientalojen korttelialue. Erillispientalojen korttelialue. Erillispientalojen korttelialue. Kullekin tontille saa rakentaa enintään

Lisätiedot

KAUKAJÄRVI, ASEMAKAAVA NO 7830 RAKENTAMISTAPAOHJEET RO , 2, 3, 4 JA 5

KAUKAJÄRVI, ASEMAKAAVA NO 7830 RAKENTAMISTAPAOHJEET RO , 2, 3, 4 JA 5 KAUKAJÄRVI, ASEMAKAAVA NO 7830 RAKENTAMISTAPAOHJEET RO-7830-1, 2, 3, 4 JA 5 Ohjeen laatija: Tampereen kaupungin suunnittelupalvelut, asemakaavoitus, arkkitehti Ilkka Kotilainen Ohjeiden tarkoitus: Rakentamistapaohjeiden

Lisätiedot

SILIKALLIO ITÄ - AK: 15-010 11.3.2008 RAKENTAMISTAPAOHJEET

SILIKALLIO ITÄ - AK: 15-010 11.3.2008 RAKENTAMISTAPAOHJEET Ohjeet koskevat tonttia: 1558-15 Tälle tontille voi rakentaa 1-1½kerroksisen asuin- tai asuntolaraken- nuksen, jossa on puujulkisivut. 2- kerroksinen osuus rakennuksen alasta saa olla enintään 50%. Ullakon

Lisätiedot

Liike- ja toimistorakennusten korttelialue.

Liike- ja toimistorakennusten korttelialue. Ulkoasu selitys ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA -MÄÄRÄYKSET: Asuinkerrostalojen korttelialue, jolle saa sijoittaa liike- ja toimistotiloja enintään 10 prosenttia kerrosalasta. Asuin-, liike- hotelli- ja toimistorakennusten

Lisätiedot

1.011 Asuinkerrostalojen ja rivitalojen korttelialue.

1.011 Asuinkerrostalojen ja rivitalojen korttelialue. Määräysnumero Ulkoasu 0.9 selitys ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA - MÄÄRÄYKSET: 1.011 Asuinkerrostalojen ja rivitalojen korttelialue. 1.0111 1.0112 1.0113 1.022 1.023 Asuinkerrostalojen ja rivitalojen korttelialue.

Lisätiedot

BOSTONIN ALUE. RAKENTAMISOHJEET korttelit 5503-5506, 5508 ja yleiset alueet

BOSTONIN ALUE. RAKENTAMISOHJEET korttelit 5503-5506, 5508 ja yleiset alueet Kuntakehityslautakunta 14.3.2012 BOSTONIN ALUE RAKENTAMISOHJEET korttelit 5503-5506, 5508 ja yleiset alueet yhteystiedot Asko Honkanen kaava-arkkitehti puh. 040 314 2012 asko.honkanen@tuusula.fi kortteli

Lisätiedot

GERBY V RAKENTAMISTAPAOHJE

GERBY V RAKENTAMISTAPAOHJE GERBY V RAKENTAMISTAPAOHJE Janina Lepistö Kaavoitus Vaasan kaupunki 2012 RAKENTAMISTAPAOHJE VAASAN GERBY V ALUEELLE LAATIJA Kaavoitusarkkitehti Janina Lepistö MAANKÄYTTÖJA RAKENNUSLAIN MUKAAN RAKENNUSHANKKEESEEN

Lisätiedot

II, TIKKASENHARJU RAKENNUSTAPAOHJE KORTTELIT 237-265

II, TIKKASENHARJU RAKENNUSTAPAOHJE KORTTELIT 237-265 II, TIKKASENHARJU RAKENNUSTAPAOHJE KORTTELIT 237-265 Arkkitehtitoimisto Pekka Lukkaroinen Oy Iin kunta, Tekniset palvelut: Markku Vitikka Rakennusvalvonta: Eino Tihinen Tontin haltijan tulee toimittaa

Lisätiedot

KORTTELI 70. Ote asemakaavasta RAKENNUKSET SIJAINTI

KORTTELI 70. Ote asemakaavasta RAKENNUKSET SIJAINTI KORTTELI 70 Ote asemakaavasta RAKENNUKSET SIJAINTI Rakennukset tulee rakentaa niille asemakaavassa osoitetun rakennusalan sisään. Rakennusalalle merkittyä kerrosalaneliömetrimäärää ei saa ylittää. 38 MUOTO

Lisätiedot

0.9 ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA -MÄÄRÄYKSET: 1.01 Asuinkerrostalojen korttelialue. 2.00 Yleisten rakennusten korttelialue.

0.9 ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA -MÄÄRÄYKSET: 1.01 Asuinkerrostalojen korttelialue. 2.00 Yleisten rakennusten korttelialue. Määräysnumero Ulkoasu selitys 0.9 ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA -MÄÄRÄYKSET: 1.01 Asuinkerrostalojen korttelialue. 1.05 Asuin-, liike- ja toimistorakennusten korttelialue. Liike- ja toimistotilaa saa olla 10

Lisätiedot

UTRA. Lasitehtaantie. (vain myynti)

UTRA. Lasitehtaantie. (vain myynti) UTRA Lasitehtaantie (vain myynti) 0-K/ 0-0 -0- - -0- : Lasikuja Lasitehtaantie 0 0 0 0 pp pp p p VL VL- VV 0 0 0 0 e=0. e=0. e=0. e=0. +.00 +.00 e=0. kt 0 0 0 0 0 0 Lasikuja Lasimest. Putelikuja Sahamyllynkatu

Lisätiedot

0.9 ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA -MÄÄRÄYKSET: 3.00 Liike- ja toimistorakennusten korttelialue.

0.9 ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA -MÄÄRÄYKSET: 3.00 Liike- ja toimistorakennusten korttelialue. Määräysnumero Ulkoasu selitys 0.9 ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA -MÄÄRÄYKSET: 1.05 Asuin-, liike- ja toimistorakennusten korttelialue. Prosenttiluku ilmaisee kuinka suuren osan rakennusoikeudesta saa rakentaa

Lisätiedot

Asemakaavan muutos 62. kaupunginosa, Lippajärvi Osa korttelia ja katualue. Mielipiteiden lyhennelmät ja vastineet

Asemakaavan muutos 62. kaupunginosa, Lippajärvi Osa korttelia ja katualue. Mielipiteiden lyhennelmät ja vastineet 1 (1) Asianumero 4737/10.02.03/2015 Aluenumero 150713 Lippajärvi Asemakaavan muutos 62. kaupunginosa, Lippajärvi Osa korttelia 62028 ja katualue Mielipiteiden lyhennelmät ja vastineet Liittyy kaupunkisuunnittelujohtajan

Lisätiedot

127 Soukansalmi, asemakaavan muutoksen hyväksyminen, alue , 33. kaupunginosa Soukka

127 Soukansalmi, asemakaavan muutoksen hyväksyminen, alue , 33. kaupunginosa Soukka 4331/10.02.03/2013 127 Soukansalmi, asemakaavan muutoksen hyväksyminen, alue 412008, 33. kaupunginosa Soukka Valmistelijat / lisätiedot: Tiina Aalto, puh. 050 553 2886 etunimi.o.sukunimi@espoo.fi Päätösehdotus

Lisätiedot

RAKENTAMISTAPAOHJE RIESKALAN (37.) KAUPUNGINOSAN HEIKKILÄNMÄEN ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS

RAKENTAMISTAPAOHJE RIESKALAN (37.) KAUPUNGINOSAN HEIKKILÄNMÄEN ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS RIESKALAN (37.) KAUPUNGINOSAN HEIKKILÄNMÄEN ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS Koskee Rieskalan (37.) kaupunginosan kortteleita: 26-30, 34-39, 5 Liittyy asemakaavaan n:o 609 1562 Rakentamistapaohjeet koskevat

Lisätiedot

TALOYHTIÖKORTIT Raportin liite 3 03/2016. Korttelisuunnitelma Tammela, korttelit 273 (osa), 281 ja 282 "PINNIN PIHAT"

TALOYHTIÖKORTIT Raportin liite 3 03/2016. Korttelisuunnitelma Tammela, korttelit 273 (osa), 281 ja 282 PINNIN PIHAT TALOYHTIÖKORTIT Raportin liite 3 03/2016 Korttelisuunnitelma Tammela, korttelit 273 (osa), 281 ja 282 "PINNIN PIHAT" As.oy 273-6 Rakennusoikeus: 3024 m2 Toteutunut kerrosala: 2524 m2 Jäljellä:500m2 Kerrosluku:

Lisätiedot

VÄINÖLÄNNIEMI AL-39 III VI IV III III III. saa-2. p sr sr dB p saa-2. 35dB. ap (1-35-1) 35dB. sr-30. saa-2 saa-2.

VÄINÖLÄNNIEMI AL-39 III VI IV III III III. saa-2. p sr sr dB p saa-2. 35dB. ap (1-35-1) 35dB. sr-30. saa-2 saa-2. 990:0M50 S 4 S4 6 3 9 S0 3 4 5 7 36 5 83.4 84.3 84.3 84.8 87.9 88.5 83.5 Satamakatu Koljonniemenkatu Minna Canthin katu 50 0 0 40 30 0 500 76500 yap/50 ap/00pm rto- ap/sr- saa- (--) (--) p sr-5 4500 ap

Lisätiedot

18 NOLJAKKA. VL-sy2 PL-1 18-9903-13 18-9903-14. Mujusenpiha 18:189 17:131 17:132 18:190 148:0 112:0 WALLENKATU. sv-8 NOLJAKANKAARI. ajo. s-9.

18 NOLJAKKA. VL-sy2 PL-1 18-9903-13 18-9903-14. Mujusenpiha 18:189 17:131 17:132 18:190 148:0 112:0 WALLENKATU. sv-8 NOLJAKANKAARI. ajo. s-9. : : :0 : :9 :0-9- -9- Mujuseniha 9 9 9 9 9 9 9 9 9 9 9 9 9 9 9 9 9 9 9 9 9 0 9 0 o 9 0 9 0 9 9 0 0 0 9 0 9 0 0 0 9 9 00 0 0 0 0 0 0 e=0. LAITILANPUISTO NOLJAKANKAARI WALLENKATU sv- sr- sr- sr- 0 00 900

Lisätiedot

1.01 Asuinkerrostalojen korttelialue Asuinkerrostalojen ja rivitalojen korttelialue.

1.01 Asuinkerrostalojen korttelialue Asuinkerrostalojen ja rivitalojen korttelialue. Määräysnumero Ulkoasu 0.9 selitys ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA - MÄÄRÄYKSET: 1.01 Asuinkerrostalojen korttelialue. 1.011 Asuinkerrostalojen ja rivitalojen korttelialue. 2.03 5.01 Opetustoimintaa palvelevien

Lisätiedot

Kaavahankkeen yleiskuvaus:

Kaavahankkeen yleiskuvaus: Kaavahankkeen yleiskuvaus: Rakennushanke käsittää 2 kadunvarteen sijoittuvaa, 6-kerroksista asuinrakennusta. Hippoksenkadun ja Kissanmaankadun kulmaan sijoittuvan rakennuksen 1.kerrokseen on varattu liiketilaa

Lisätiedot

RAKENTAMISTAPAOHJE KÄPYLÄ

RAKENTAMISTAPAOHJE KÄPYLÄ RAKENTAMISTAPAOHJE KÄPYLÄ KORTTELIT 158, 159, 161, 162, 169,170 JA OSA KORTTELISTA 160 KANKAANPÄÄN KAUPUNKI / SUUNNITTELUTOIMISTO 28.1.2013 - 1 - RAKENTAMISOHJE KÄPYLÄ KORTTELIT 158, 159, 161, 162, 169,170

Lisätiedot

Asemakaavan muutos nro 12228, korttelin tontti 16

Asemakaavan muutos nro 12228, korttelin tontti 16 Asemakaavan muutos nro 12228, korttelin 49076 tontti 16 KAAVAKARTAN MÄÄRÄYKSIÄ Tontti on asuinkerrostalojen korttelialuetta. Kerrosluku V 8600 kerros-m 2. 32 dba us-linjoja Reiherintien ja Gunillantien

Lisätiedot

RAKENNUSTAPAOHJEET. Muutoksen kuvaus:

RAKENNUSTAPAOHJEET. Muutoksen kuvaus: 1 RAKENNUSTAPAOHJEET Muutoksen kuvaus: Asemakaavamuutoksessa on poistettu kaksi rivitalotonttia ja osoitettu niiden tilalle kolme pientalotonttia sekä virkistysaluetta. Alueen pohjoisosaan Pihakadun varrelle

Lisätiedot

Asemakaavan muutos koskee: koko Luolalan teollisuusaluetta sekä katu-, erityis- ja virkistysalueita, lukuun ottamatta korttelia 7 ja osakorttelia 8.

Asemakaavan muutos koskee: koko Luolalan teollisuusaluetta sekä katu-, erityis- ja virkistysalueita, lukuun ottamatta korttelia 7 ja osakorttelia 8. NAANTALIN KAUPUNKI LUOLALAN TEOLLISUUSALUEEN ASEMAKAAVAN MUUTOS 1:2000 Asemakaavan muutos koskee: koko Luolalan teollisuusaluetta sekä katu-, erityis- ja virkistysalueita, lukuun ottamatta korttelia 7

Lisätiedot

KAUPPATIE II KAUPPATIE II LIITE B1

KAUPPATIE II KAUPPATIE II LIITE B1 LIITE B1 LUONNOSVAIHEEN VAIHTOEHTOJEN VERTAILU Lähtökohdat Asemakaavan muutosalue sijaitsee Hyrylän keskustassa Kauppatien varrella. Korttelin uudistaminen liittyy tiiviisti kunnan tavoitteeseen kehittää

Lisätiedot

A-26/s-2 ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA -MÄÄRÄYKSET

A-26/s-2 ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA -MÄÄRÄYKSET ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA -MÄÄRÄYKSET A-26/s-2 Asuinrakennusten korttelialue. varasto-, huolto-, kerho-, sauna- yms. tiloja asuinrakennuksen kaikkiin kerroksiin, ullakolle tai piha-alueelle niille osoitetuille

Lisätiedot

Asemakaavamääräykset Sääksvuori, korttelit 61 ja 62, kaavatunnus 28:010 ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA -MÄÄRÄYKSET:

Asemakaavamääräykset Sääksvuori, korttelit 61 ja 62, kaavatunnus 28:010 ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA -MÄÄRÄYKSET: Asemakaavamääräykset Sääksvuori, korttelit 61 ja 62, kaavatunnus 28:010 ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA -MÄÄRÄYKSET: Asuinkerrostalojen ja rivitalojen korttelialue. Erillispientalojen korttelialue. Lähivirkistysalue.

Lisätiedot

0.9 ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA -MÄÄRÄYKSET: 1.011 Asuinkerrostalojen ja rivitalojen korttelialue. 1.02 Asuinpientalojen korttelialue.

0.9 ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA -MÄÄRÄYKSET: 1.011 Asuinkerrostalojen ja rivitalojen korttelialue. 1.02 Asuinpientalojen korttelialue. Määräysnumero Ulkoasu selitys 0.9 ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA -MÄÄRÄYKSET: 1.011 Asuinkerrostalojen ja rivitalojen korttelialue. 1.02 Asuinpientalojen korttelialue. 1.03 Rivitalojen ja muiden kytkettyjen asuinrakennusten

Lisätiedot

KIHINTÖYRÄÄN ASEMAKAAVA-ALUE

KIHINTÖYRÄÄN ASEMAKAAVA-ALUE KIHINTÖYRÄÄN ASEMAKAAVA-ALUE Rakentamistapaohje 14.02.2012 Kihintöyrään asemakaava-alue Yleistä Alueen luonne Rakennustapaohjeiden tarkoitus on ohjata rakentamista Kihintöyrään alueelle niin että syntyy

Lisätiedot

TEMMES KESKUSTA 1:2000 RAKENNUSKAAVAMERKINNÄT JA MÄÄRÄYKSET:

TEMMES KESKUSTA 1:2000 RAKENNUSKAAVAMERKINNÄT JA MÄÄRÄYKSET: KAAVA 02 SIVU 1/4 TEMMES KESKUSTA 1:2000 RAKENNUSKAAVAN MUUTOS KOSKEE KORTTELEITA 1-19, 21 JA 31 SEKÄ NIIHIN LIITTYVIÄ RAKENNUSKAAVATIE-, LIIKENNE-, VIRKISTYS-, ERITYIS-, MAA- JA METSÄTALOUS- SEKÄ VESIALUEITA.

Lisätiedot

Hämeenlinnan kaupunki Kaavarekisteri :43:52 1 (5) A S E M A K A A V A M E R K I N N Ä T J A - M Ä Ä R Ä Y K S E T :

Hämeenlinnan kaupunki Kaavarekisteri :43:52 1 (5) A S E M A K A A V A M E R K I N N Ä T J A - M Ä Ä R Ä Y K S E T : 12:43:52 1 (5) A S E M A K A A V A M E R K I N N Ä T J A - M Ä Ä R Ä Y K S E T : Kuva Selitys A S E M A K A A V A M E R K I N N Ä T J A - M Ä Ä R Ä Y K S E T : Yleisten rakennusten korttelialue, jolla

Lisätiedot

VIHDIN KUNTA RAKENTAMISTAPAOHJE. NUMMELA RAJANUMMI-KALKKIMÄKI, kaava 67B. AO KORTTELIT 67, 69 ja 159-161

VIHDIN KUNTA RAKENTAMISTAPAOHJE. NUMMELA RAJANUMMI-KALKKIMÄKI, kaava 67B. AO KORTTELIT 67, 69 ja 159-161 1 VIHDIN KUNTA Ympa 26.09.2006 NUMMELA RAJANUMMI-KALKKIMÄKI, kaava 67B RAKENTAMISTAPAOHJE AO KORTTELIT 67, 69 ja 159-161 TEKNINEN JA YMPÄRISTÖKESKUS, YMPÄRISTÖASIAT/KAAVOITUS MKa YLEISTÄ 2 PÄÄPIIRTEITÄ

Lisätiedot

Rakennuksen päätilat ja piha- alueet tulee suunnata etelään tai länteen.

Rakennuksen päätilat ja piha- alueet tulee suunnata etelään tai länteen. YLEISTÄ Nämä rakentamistapaohjeet on laadittu täydentämään Kärjen asuntoalueen pohjoisosan asemakaavaa. Rakentamistapaohjeiden tarkoituksena on auttaa rakentajaa paitsi oman rakennuksensa suunnittelussa

Lisätiedot

SUOMUSSALMEN KUNTA ÄMMÄNSAAREN ASEMAKAAVAN MUUTOS, KORTTELI 201

SUOMUSSALMEN KUNTA ÄMMÄNSAAREN ASEMAKAAVAN MUUTOS, KORTTELI 201 Kristiina Strömmer 25.1.2013 VASTINEET 1 (8) SUOMUSSALMEN KUNTA ÄMMÄNSAAREN ASEMAKAAVAN MUUTOS, KORTTELI 201 LUONNOSVAIHEEN VASTINEET Asemakaavamuutosluonnos ja siihen liittyvä osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Lisätiedot

1.011 Asuinkerrostalojen ja rivitalojen korttelialue Erillispientalojen korttelialue m kaava-alueen rajan ulkopuolella oleva viiva.

1.011 Asuinkerrostalojen ja rivitalojen korttelialue Erillispientalojen korttelialue m kaava-alueen rajan ulkopuolella oleva viiva. Määräysnumero Ulkoasu 0.9 selitys ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA - MÄÄRÄYKSET: 1.011 Asuinkerrostalojen ja rivitalojen korttelialue. 1.04 Erillispientalojen korttelialue. 5.02 Lähivirkistysalue. 12.01 3 m kaava-alueen

Lisätiedot

1.04 Erillispientalojen korttelialue.

1.04 Erillispientalojen korttelialue. Määräysnumero Ulkoasu 0.9 selitys ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA - MÄÄRÄYKSET: 1.01 Asuinkerrostalojen korttelialue. Alueella tulee ottaa huomioon ympäristön kulttuurihistorialliset tekijät niin uudisrakentamisessa

Lisätiedot

KANKAANPÄÄN KAUPUNKI. Asellinkatu / Pajunen & Sere asemakaavan muutoksen selostus

KANKAANPÄÄN KAUPUNKI. Asellinkatu / Pajunen & Sere asemakaavan muutoksen selostus Ak 5157 KANKAANPÄÄN KAUPUNKI Asellinkatu / Pajunen & Sere asemakaavan muutoksen selostus 1. kaupunginosa (Keskus) korttelin 53 osa ja kortteli 50 sekä katualueet YMPÄRISTÖKESKUS / SUUNNITTELUTOIMISTO 14.12.2010

Lisätiedot

12 AO 704:1:60 704:1:71 PELTONIEMENRAITTI / e= % e=0.20 LUUKONTIE 704:1:70 704:1:76. e= :1:72 704:1:66. e= :1:67 .

12 AO 704:1:60 704:1:71 PELTONIEMENRAITTI / e= % e=0.20 LUUKONTIE 704:1:70 704:1:76. e= :1:72 704:1:66. e= :1:67 . 4::7 4::60 4::66 4::67 4::68 4:: 4::69 4::7 4::76 :: 4:6:44 Luuko Peltoniemenraitti0 k 4 LUUKONTE AO AR e=00 e=00 YK PELTONEMENRATT / 009 AR e=00 0% 9 k 6 VP e=00 vk VP 7 74 7 7 7 7 69 0 4 89 48 8 8 76

Lisätiedot

Kaupunkisuunnittelulautakunta Muutoksenhakuohje Sivu 1 / 1. 8 Matinmetsä, asemakaavan muutoksen hyväksyminen, alue 310218, 23. kaupunginosa Matinkylä

Kaupunkisuunnittelulautakunta Muutoksenhakuohje Sivu 1 / 1. 8 Matinmetsä, asemakaavan muutoksen hyväksyminen, alue 310218, 23. kaupunginosa Matinkylä Kaupunkisuunnittelulautakunta Muutoksenhakuohje Sivu 1 / 1 3425/10.02.03/2012 Kaupunkisuunnittelulautakunta 116 2.10.2014 8 Matinmetsä, asemakaavan muutoksen hyväksyminen, alue 310218, 23. kaupunginosa

Lisätiedot

VÄÄKILÄN OMAKOTIALUEEN RAKENTAMISTAPAOHJE,

VÄÄKILÄN OMAKOTIALUEEN RAKENTAMISTAPAOHJE, 1 VIHDIN KUNTA Ympa 29.01.2004 VÄÄKILÄN OMAKOTIALUEEN RAKENTAMISTAPAOHJE, kaava 29 AO - KORTTELIT ALUE A KORTTELIT 151-156 ALUE B KORTTELIT 157-160 JA 170 ALUE C KORTTELIT 165-168 TEKNINEN JA YMPÄRISTÖKESKUS,

Lisätiedot

FORSSAN KAUPUNKI. Maankäytön suunnittelu

FORSSAN KAUPUNKI. Maankäytön suunnittelu FORSSAN KAUPUNKI Maankäytön suunnittelu LAMMINRANTA III C - INVENTOINTI Sirkka Köykkä 2011 LAMMINRANNAN ALUEEN 1. KERROSTUMA: La 1900-LUVUN ALKU - PERINTEINEN RAKENTAMINEN i nk mm at u No tko kat u 331

Lisätiedot

IMATRAN KAUPUNKI RAKENTAMISOHJE 3/2011 TEKNINEN TOIMI Kaavoitus ja yleissuunnittelu

IMATRAN KAUPUNKI RAKENTAMISOHJE 3/2011 TEKNINEN TOIMI Kaavoitus ja yleissuunnittelu IMATRAN KAUPUNKI RAKENTAMISOHJE 3/2011 TEKNINEN TOIMI Kaavoitus ja yleissuunnittelu Tontin osoite: Suokukonkatu 1 Korvaa ko. tontin rakentamisohjeen 26/1984 RAKENTAMISOHJE Hyväksytty Muutos RAKJA 69 20.9.2011

Lisätiedot

Alueella on kaukolämpö. Asuinrakennuksessa on oltava vähintäänkin varaus tulisijalle.

Alueella on kaukolämpö. Asuinrakennuksessa on oltava vähintäänkin varaus tulisijalle. ILOLA / S A T U P U I S T O 2 ( R 00108 ) 14.2.2012 Rakentamistapaohjeet kaupungin omistamille ao-tonteille Runotiellä, Riimikujalla ja Säekujalla Satupuisto 2-rakentamisohjealue käsittää 33 omakotitonttia,

Lisätiedot

AINOLANVAINIO II RAKENNUSTAPAOHJEET

AINOLANVAINIO II RAKENNUSTAPAOHJEET Kaavoitus ja mittaus 15.4.2015 1(7) AINOLANVAINIO II RAKENNUSTAPAOHJEET YLEISTÄ Asemakaavalla on pyritty luomaan omaleimainen väljä pientaloalue, jossa on tarjolla sekä omakotitontteja että yhtiömuotoiseen

Lisätiedot

RAKENTAMISTAPAOHJE LINNAKANGAS

RAKENTAMISTAPAOHJE LINNAKANGAS RAKENTAMISTAPAOHJE LINNAKANGAS (päivitetty 17.11.2014) Linnakankaan osa-alue 112 026 Korttelit 26274-26285 Tontin varaajan/ haltijan tulee toimittaa tämä ohje pääsuunnittelijalle. Ennen suunnitteluun ryhtymistä

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA UUSIKYLÄ II L ASEMAKAAVAN MUUTOS

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA UUSIKYLÄ II L ASEMAKAAVAN MUUTOS KAAVA-ALUEEN RAJAUS JA VOIMASSA OLEV KAAV 1 J07 UUSIKYLÄ II G E78 UUSIKYLÄ II A 2 Kohde Asemakaavan muutos: Uusikylä II L: korttelit 41 osa 42, 43, 44 ja 53 sekä katu- ja puistoalueita. Hakija/ Aloite

Lisätiedot

ASEMAKAAVA NO 7546 HOLVASTI RAKENTAMISTAPAOHJEET

ASEMAKAAVA NO 7546 HOLVASTI RAKENTAMISTAPAOHJEET ASEMAKAAVA NO 7546 HOLVASTI RAKENTAMISTAPAOHJEET ro-7546-1, tontit 5741-1 4 Talotyyppi: Tontit ovat erillispientalojen korttelialuetta (AO). Kerrosluku: Kerrosluku on kaksi. Asuinrakennukseen on rakennettava

Lisätiedot

0.9 ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA -MÄÄRÄYKSET: 1.01 Asuinkerrostalojen korttelialue Asuinkerrostalojen ja rivitalojen korttelialue.

0.9 ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA -MÄÄRÄYKSET: 1.01 Asuinkerrostalojen korttelialue Asuinkerrostalojen ja rivitalojen korttelialue. Määräysnumero Ulkoasu selitys 0.9 ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA -MÄÄRÄYKSET: 1.01 Asuinkerrostalojen korttelialue. 1.010 Asuinkerrostalojen ja yleistenrakennusten korttelialue, jolle saa sijoittaa palveluasuinrakentamista.

Lisätiedot

Vastineet koskien Taipalsaaren kirkonkylän asemakaavan muutosta tila Ahjo 831-417-5-137 (Kirkonkylän koulun tontin asemakaavan muutos)

Vastineet koskien Taipalsaaren kirkonkylän asemakaavan muutosta tila Ahjo 831-417-5-137 (Kirkonkylän koulun tontin asemakaavan muutos) Vastineet koskien Taipalsaaren kirkonkylän asemakaavan muutosta tila Ahjo 831-417-5-137 (Kirkonkylän koulun tontin asemakaavan muutos) Kaavaluonnoksesta saadut huomautukset ja niihin laaditut vastineet

Lisätiedot

RAKENTAMISTAPAOHJE KANKAANPÄÄN KAUPUNKI KAIVOLA, OSA-ALUE 3 KORTTELIT 1400-1407

RAKENTAMISTAPAOHJE KANKAANPÄÄN KAUPUNKI KAIVOLA, OSA-ALUE 3 KORTTELIT 1400-1407 RAKENTAMISTAPAOHJE KANKAANPÄÄN KAUPUNKI KAIVOLA, OSA-ALUE 3 KORTTELIT 1400-1407 KANKAANPÄÄN KAUPUNKI / SUUNNITTELUTOIMISTO 4.8.2014 2 RAKENTAMISOHJE KAIVOLA OSA-ALUE 3 KORTTELIT 1400-1407 Sisällys SIJAINTIKARTTA...

Lisätiedot

SANTALANTIEN RAKENNUSTAPAOHJEET 14.04.2015

SANTALANTIEN RAKENNUSTAPAOHJEET 14.04.2015 SANTALANTIEN RAKENNUSTAPAOHJEET 14.04.2015 2015-04-14.doc P:\1500-1599\1565\Santalantie\Selostus\1565-Santalantie rakennustapaohjeet 2 SANTALANTIEN ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS RAKENNUSTAPAOHJEET:

Lisätiedot

RAKENTAMISTAPAOHJEET KYTÖHALMEEN ASUNTOALUE. Nro Kaavatunnus 306 Ak3111

RAKENTAMISTAPAOHJEET KYTÖHALMEEN ASUNTOALUE. Nro Kaavatunnus 306 Ak3111 Nro 0230002 Kaavatunnus 306 Ak3111 KYTÖHALMEEN ASUNTOALUE RAKENTAMISTAPAOHJEET AO-39 KORTTELIT 409-412 JA 414-415 AO-40 KORTTELI 413 JA KORTTELIN 407 OSA KUUSANKOSKEN KAUPUNKI TEKNINEN VIRASTO KAAVOITUS

Lisätiedot

IITTI Kirkonkylä RAKENTAMISTAPAOHJE SORRONNIEMI. Pertti Hartikainen Pakkamestarinkatu 3, Helsinki p ,

IITTI Kirkonkylä RAKENTAMISTAPAOHJE SORRONNIEMI. Pertti Hartikainen Pakkamestarinkatu 3, Helsinki p , IITTI Kirkonkylä SORRONNIEMI RAKENTAMISTAPAOHJE 12.9.2011. K 35 korjattu 3.11.2011 Pertti Hartikainen Pakkamestarinkatu 3, 00520 Helsinki p. 09-1481943, 0400-425390 1. RAKENTAMISOHJEEN TARKOITUS Sorronniemen

Lisätiedot

Pallomäenkuja. Kortteli tontti Osoite Pinta-ala Rak.oik. Rakentamis- Vuosivuokra / v m² k-m² valmius (ind. 8/2015)

Pallomäenkuja. Kortteli tontti Osoite Pinta-ala Rak.oik. Rakentamis- Vuosivuokra / v m² k-m² valmius (ind. 8/2015) 69 Pallomäenkuja Kortteli tontti Osoite Pinta-ala Rak.oik. Rakentamis- Vuosivuokra / v m² k-m² valmius (ind. 8/2015) 40094 30 Pallomäenkuja 10 506 180 valmis 4 117 Kaavan mukaisesta rakentamisesta mm:

Lisätiedot

TARMONPOLKU 6 ASEMAKAAVAN MUUTOS

TARMONPOLKU 6 ASEMAKAAVAN MUUTOS TARMONPOLKU 6 ASEMAKAAVAN MUUTOS Ote osoitekartasta. KOHDEALUE Asemakaavan muutosalue sijaitsee Pumminmäen kaupunginosassa Tarmonpolun varressa. Muutosalueeseen kuuluu kortteli 4. Korttelin pinta-ala on

Lisätiedot

1.011 Asuinkerrostalojen ja rivitalojen korttelialue Erillispientalojen korttelialue Asumista palveleva yhteiskäyttöinen korttelialue.

1.011 Asuinkerrostalojen ja rivitalojen korttelialue Erillispientalojen korttelialue Asumista palveleva yhteiskäyttöinen korttelialue. Määräysnumero Ulkoasu 0.9 selitys ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA - MÄÄRÄYKSET: 1.011 Asuinkerrostalojen ja rivitalojen korttelialue. 1.04 Erillispientalojen korttelialue. 1.06 Asumista palveleva yhteiskäyttöinen

Lisätiedot

Kerrostalotontit KELJONKANKAAN KESKUSTA

Kerrostalotontit KELJONKANKAAN KESKUSTA Kerrostalotontit KELJONKANKAAN KESKUSTA AK - Asuinkerrostalojen korttelialue. Julkisivut ja katot: AK-kortteleissa asuinrakennusten pääasiallisena julkisivumateriaalina tulee olla punatiili. Kattokaltevuus

Lisätiedot

KAAVA- JA LUPA-ASIAT CASE LOPINKULMA

KAAVA- JA LUPA-ASIAT CASE LOPINKULMA KAAVA- JA LUPA-ASIAT CASE LOPINKULMA 1.11.2017 Rainer Linderborg Vuokratalokohde Helsingin Munkkiniemessä Rakennuttaja Kaatuneiden muistosäätiö Perinteinen Munkkiniemeläiskortteli osin umpikorttelia, osin

Lisätiedot

TAMPEREEN KAUPUNKI Ympäristölautakunta

TAMPEREEN KAUPUNKI Ympäristölautakunta IX KAUPUNGINOSAN KORTTELIN NO 144 TONTIN NO 66 ASEMAKAAVAN MUU TOSEHDOTUS. KARTTA NO 7264, JOTA EI TARVITSE ALISTAA YMPÄRISTÖMI NISTERIÖN VAHVISTETTAVAKSI. (SILTAKATU 17) Asemakaavan muutoksen selostus,

Lisätiedot

PÄÄLLISTÖNMÄEN RAKENTAMISTAPAOHJEET

PÄÄLLISTÖNMÄEN RAKENTAMISTAPAOHJEET RUSKO PÄÄLLISTÖNMÄEN ASEMAKAAVA, RAKENTAMIS- TAPAOHJEET 26.01.2010 Korttelit 500-542. PÄÄLLISTÖNMÄEN RAKENTAMISTAPAOHJEET RUSKON KUNTA 1(11) Rusko Päällistönmäki RAKENTAMISTAPAOHJEET 26.01.2010 1. Yleistä

Lisätiedot

ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA MÄÄRÄYKSET KOULURANTA

ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA MÄÄRÄYKSET KOULURANTA ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA MÄÄRÄYKSET KOULURANTA Asuin-, liike-, palvelu- ja lähipalvelurakennusten korttelialue. Asuinpientalojen ja rivitalojen korttelialue. Erillispientalojen korttelialue. AO-1-korttelialueelle

Lisätiedot

KAAVAMÄÄRÄYKSET. A-3 Asuinrakennusten korttelialue.

KAAVAMÄÄRÄYKSET. A-3 Asuinrakennusten korttelialue. KAAVAMÄÄRÄYKSET A-3 Asuinrakennusten korttelialue. Kortteleissa nro 16, 118, 120, 136-139, 145a, 146a, 166-169, 182, 192, 195 ja 197 oleville tonteille rakennettaessa on, mikäli tonteille ei ole vahvistettu

Lisätiedot