Degerby KYLÄMATKAILURAPORTTI
|
|
- Tyyne Lehtilä
- 9 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 Degerby KYLÄMATKAILURAPORTTI 2014
2 Teemapohjainen kylämatkailun kehittäminen valtakunnallinen koordinaatiohanke on Lomalaidun Ry:n hallinnoima, ja Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelman rahoittama kehittämishanke, joka päättyy Hankkeen pääasiallinen tavoite on yhdistää kylien kehittämisen ja matkailun kehittämisen osaaminen tuottoisaksi liiketoiminnaksi. Hankkeen loppuraportointia varten kylät on haastateltu syksyllä 2014 ja kylille on laadittu omat raportit kylän matkailullisesta kehitysvaiheesta ja tulevaisuuden näkymistä. Raportin tiedot perustuvat aikaisempiin kyläsuunnitelmiin, internetissä oleviin matkailutietoihin sekä teemahaastatteluun. Teemahaastatteluissa on kylillä ollut mukana 1-13 henkeä. Paikalla olivat: Gun-May Kata, yrittäjä kangasliike Kataska, torimyyjä (pehmolelut) Senja Martikainen, yrittäjä, ateljee-ompelimo Degerbyssä Terese Norrvik, yrittäjä, Nappitiikerit-liike Cecilia Montén, Fiskars Forumin kokouspäällikkö Maria Lindén, Siuntio, Porkkalan opas, monessa mukana alueen matkailuun liittyen, miehellä Degerbyssä tila ja vuokramökki Maira Lindeberg, Tiibetin-buddhalaisen retriitin ja meditointikeskuksen pitäjä Robert Lemström, teräsalan yrittäjä, koulutusta matkailualalla, Inkoon kunnanhallituksessa Berit Mariani-Cerati, Visit Southpoint Finland, matkailumarkkinointia Mikko Auri, yrittäjä, Lomamäen lemmikkipuisto Caj Degerholm, hotelliyrittäjä Helsingissä ja Vantaalla, Igormuseon hallituksen jäsen Lena Selén, Degerbyn kyläyhdistyksen sihteeri, opas Berndt Gottberg, Degerby Igor museon osaston hallituksen jäsen, opas Sonja Bäckman, Degerbyn kyläyhdistyksen Leader+ projektin projektisihteeri, opas Tiina Perämäki Soila Palviainen Simo Palviainen Raportin toteutus: Matkailu- ja ympäristövalmennus Entra Ky Soila Palviainen, puh , Simo Palviainen, puh , - 2 -
3 SISÄLLYSLUETTELO 1.Perustietoja ja historiaa Kylän matkailun kehityksen taustat Kylän matkailuteemat ja kohderyhmät Kylämatkailun kehittäminen Visio ja tavoitteet Toimenpiteet ja toiminta Kylän matkailutoimijoiden yhteistyöverkosto Riskit ja haasteet Seuranta Kylän resurssit kylämatkailun kehittämisessä Kylän hanketoiminta Kehitystyön näkymät Kylän matkailun kehittyminen Kylämatkailutuotteet Matkailuyritykset ja matkailua tukevat yritykset ja toimijat
4 1. Perustietoja ja historiaa Degerby sijaitsee Inkoossa, valtatie 51:n varrella, n. 15 km Kirkkonummelta Karjaan suuntaan. Lohjalta Degerbyhyn tulee matkaa vajaat 30 km. Degerbyssä on tällä hetkellä asukkaita n Degerbyn kunta Kun Inkoon pitäjänmakasiini, tuohon aikaan keskeinen sosiaalipalvelu, kävi ahtaaksi, degerbyläiset ehdottivat 1849 että he voisivat rakentaa oman viljamakasiinin. Paikaksi valittiin Ollasin Västerkrokbybacken. Kun kunnallishallinnosta säädettiin 1867, käytettiin tilaisuus hyväksi ja Degerbystä muodostettiin oma kunta. Siihen liitettiin 24 kylää, joista läntisimmät olivat Flyt, Västersolberg ja Rådkila. Ensimmäinen koulu avattiin 1874 kirkonkylässä. Hallinnon perusperiaate oli yksinkertainen: jos toimenpiteestä oli kuluja, oli aina parempi jos nämä saatiin siirrettyä seuraavalle vuodelle, mutta jos toimenpiteestä seurasi säästöjä, oli siihen heti ryhdyttävä. Tällä talousopilla Degerbystä tuli hyvin hoidettu pieni kunta, jossa oli lopulta seitsemän koulutaloa, kunnantupa, kirjasto, lastenhoitola, terveyssisar ja palopäällikkö. Byrokratiasta ei juuri voinut puhua: kerrotaan, että taksoituslautakunnan puheenjohtaja maksoi veron omasta pussistaan, mikäli joku ei kyennyt siitä selviämään. Kirkonkylässä oli kirkon lisäksi kunnankanslia, Rosenberg, joka nykyään toimii kyläkonttorina, sekä 1891 perustettu posti. Kunnan toinen keskus Solberg (Päivölä) oli vilkas pieni taajama. Siellä sijaitsi rautatieasema. Solberg muistuttikin hieman kauppalaa, vaikutteille avointa ja ennakkoluulotonta. Jatkosodan päättyessä Degerbystä tuli osa Porkkalan neuvostoliittolaista sotilastukikohtaa. Degerbyn kunta lakkasi olemasta 1. tammikuuta 1946, se liitettiin Inkooseen. Degerbystä ei enää tullut itsenäistä
5 Porkkalan vuokrakausi Vuokrakautena Porkkala oli osa Leningradin piiriä, ja alueen venäjänkielinen nimi oli Porkkala- Udd. Jatkosodan päätyttyä Suomi joutui muiden muassa luopumaan Porkkalasta 50 vuodeksi - eli vuoteen Kaksi kolmasosaa Kirkkonummesta, kolmasosa Siuntiosta ja melkein koko Degerbyn kunta kuului vuokrattavaan alueeseen. Porkkalaan sijoitettiin ainakin neuvostoliittolaista, todennäköisesti vielä enemmän. Noin kolmasosa oli siviilejä, upseerien perheenjäseniä, sairaanhoitajia, opettajia jne. Heinäkuussa 1955 Neuvostoliitto kuitenkin päätti paluttaa Porkkalan alueen Suomelle bunkkeria räjäytettiin, jälkiä peitettiin ja neuvostoliittolaisten evakuointi toimitettiin kiireessä. Raja avattiin virallisesti 26. tammikuuta Porkkalalaiset saivat ensimmäistä kertaa käydä alueella 4. helmikuuta. Seurakunta liitettiin Inkoon seurakuntaan 1. tammikuuta Degerbyläiset ovat inkoolaisia. Mutta todella vahvasti myös degerbyläisiä. Torbackassa on lentokenttä pienille koneille. Ympäröiville pelloille kokoontuu paljon muuttolintuja, paikka onkin erinomainen näköalapaikka lintuharrastajille. Kesällä mansikkakauden huomaa myös Degerbyssä, mansikoita voi joko ostaa tai poimia itse. 2. Kylän matkailun kehityksen taustat Porkkalan vuokra-aika muodostaa tärkeän osan Degerbyn historiaa. Historia on ainutlaatuista, joten se on nykyäänkin matkailun taustalla vahvasti. Vuokra-ajan historia kiinnostaa niin kotimaassa kuin ulkomaillakin. Esimerkiksi Porkkalassa olleiden venäläisten jälkeläiset ovat kiinnostuneita alueesta ja siten potentiaalinen matkailijaryhmä. Myös historiantutkijat ovat alueesta kiinnostuneita sen ainutlaatuisuuden vuoksi. Vuokra aikaa kutsutaan Porkkalan Parenteesiksi, minkä nimen on myös matkailyrittäjien yhdistys ottanut itselleen. Parenteesin matkailutarjonnassa on Degerbystä mukana Igor-museo, Camp Degerö, Lomamäen Lemmikkipuisto, Uudenmaan virkistysalueyhdistys ja sitä kautta Kopparnäsin virkistysalue ja Kestikievari Kopparnäs ja Degerby Deli Oy. Yrittäjät tarjoavat näiden lisäksi mm. kiertoajeluja ja mahdollisuuksia osallistua erilaisiin tapahtumiin. Vuokra-ajasta kertova, jo v avattu Igor-museo onkin kylässä suosittu käyntikohde. Toinen merkittävä matkailun taustaelementti on Kopparnäsin virkistysalue, minkä hyödyntämistä voi kehittää vielä huomattavasti. Myös matkanjärjestäjäoikeudet omaava bussiyhtiö Lundström on tehnyt jo pitkään yhteistyötä kylän kanssa
6 Matkailussa kävijämäärät eivät ole lisääntyneet viime vuosina, mutta kiinnostus on maantieteellisesti entistä laajempaa. 3. Kylän matkailuteemat ja kohderyhmät Degerbyn ykkösteema on selvästi sotahistoriallinen Porkkalan alueen vuokraaika. Eri kohderyhmille suunnattujen sotahistoriakierrosten kehittäminen entisestään on hyvä tavoite. Siihen liittyy museokierrokset Länsi-Uudellamaalla. Kierrokseen kuuluu itseoikeutettuna Igormuseo. Matkailijoille on kehitetty mm. war-time-cake eli pula-ajan kakku, jota on kokeellisesti tarjoiltu ryhmille viime kesänä. Toinen selkeä teema on luontomatkailu. Vain muutaman kilometrin päässä Degerbystä sijaitseva Kopparnäsin merellinen virkistysalue muodostuu laajasta manneralueesta sekä meri- ja saaristoalueesta. Pinta-ala on yhteensä yli 700 ha. Kopparnäs vaalii saariston kulttuuri-, maisema- ja luontoarvoja. Alueen vieressä on myös Långvassofjärdenin linnustonsuojelualue. Alueen palvelut ovat vielä hieman kehittymättömät mutta siellä on kuitenkin jo yöpymismahdollisuuksia, ravintola ja mm. lintutorni. Suurimmassa saaressa, Stora Halsössä on myös pieni itsepalveluperiaatteella toimiva sauna. Nykyään aluetta käyttävät lähinnä yksittäismatkailijat, erityisesti lintubongarit. Alueelle on järjestetty opastettuja kierroksia, mutta niitä voisi kehittää. Lintujen muutot ovat alueella hyvin nähtävissä sekä syksyisin että keväisin. Kopparnäsin kievariin on tullut uusi yrittäjä, joten siinäkin mielessä monenlainen matkailullinen kehittäminen saattaa olla ajankohtaista. Edellä mainitut kaksi teemaa kiinnostavat varmasti seuraavia kohderyhmiä: Venäläiset, erityisesti Porkkalan alueella syntyneet ja mahdollisesti asuneet sekä heidän jälkeläisensä, ovat alueesta kiinnostuneita. Muutkin ulkomaalaiset ovat potentiaalinen matkailijaryhmä. Markkinointia ei ole vielä tehty, vaikka mm. kielitaitoa kylässä olisi käytettävissä. Historiasta ovat lisäksi aina kiinnostuneita kolmannen iän ryhmät ja uutena ideana ovat myös nuoret (koululaiset) joille sekä historia että luonto ovat opetuksellisestikin kiinnostavia tutustumisaiheita. Ongelmana on koulujen kohdalla raha, joten tuon kohderyhmän saaminen liikkeelle on toistaiseksi vaikeata. Kylä on tehnyt markkinointityötä käymällä kouluissa kertomassa oppilaille alueen lähihistoriasta
7 Porkkalanniemi on myös moottoripyöräilijöiden mieleen ja polkupyöräilijöitä liikkuu niin ikään. Pyöräilyreittikartta on olemassa. Lintubongarit ja yleisemmin retkeilijät ovat Kopparnäsin ja Lånvassofjärdenin itsestään selviä kohderyhmiä. Myös aivan kylän liepeillä, kantatien varrella on lintujen muuttoaikoina paljon bongareita. Luonnosta ja saaristokulttuurista on kuitenkin kiinnostuneita paljon laajemminkin. Sellaisia ryhmiä voivat olla mm. kolmannen iän ryhmät. Degerbyn sijainti kantatie 51:n välittömässä läheisyydessä tekee myös läpiajoliikenteestä sopivan kohderyhmän. Kylästä on matkaa Helsinkiin suunnilleen puolisen tuntia ja Turusta menee aikaa yli 1,5 tuntia ja Hangosta noin tunti. Sijainti on siis myös tässä mielessä kohtalaisen hyvä. Lisäksi kylän maisema avautuu juuri Degerbyn kohdalla Helsingistä päin tultaessa ikään kuin ensimmäistä kertaa selvästi maalaismaisena ja kylän keskusta näkyy selvästi muuta aluetta korkeammalla. 4. Kylämatkailun kehittäminen Suunnitteilla on uusi projekti jonka avulla on tarkoitus uusia Igor-museon näyttelyitä. Lisäksi koetetaan saada uutta teknologiaa käyttöön museon modernisoimiseksi ja herättää ehkä silläkin tavalla nuorempien sukupolvien mielenkiintoa historiaa kohtaan. Museoyhteistyöhön on myös tarkoitus panostaa Länsi-Uudellamaalla (museokierrokset) Visio ja tavoitteet Tuotekehitystä ja tuotteistamista tarvitaan seuraavaksi. Olisi löydettävä markkinointitoimijoita ja välitys- ja myyntiorganisaatioita. Yksi mahdollisuus on lanseerata takuulähtötyyppinen, sesonkiaikaan muutaman kerran toistuva tuote. Sitä pitäisi markkinoida hyvin etukäteen ja aloittaa vain muutamilla lähdöillä, vaikka takuulähtöihin kätkeytyykin aina pieni riski. On mahdollista että paikalle ei tule niin paljoa osallistujia ensimmäisillä kerroilla, että se kattaisi kustannukset. Tällöin kohteena ovat yksittäismatkailijat. Porkkalan alue kiinnostaa venäläisiä ja vaikka he eivät olekaan suurin ryhmä, silti kiinnostuneita on aika paljon. Kohderyhmälle pitäisi saada entistä enemmän matkailutuotteita myyntiin. Majoitustilaa kaivataan lisää, joten investointeja pitäisi saada kylään. Yksi paikka on pankkitalo joka on nyt vajaakäytössä, mutta jossa on potentiaalia. Siihen voisi laittaa vaikka ravintolan. Eräs kokki on jo etsinytkin kylästä paikkaa huippuravintolalle. Hänen mielestään Helsingistä tulisi riittävästi asiakkaita pelkästään ravintolaan, mikäli se olisi tarpeeksi hyvä. Esim. Torbackan (aivan kylän vieressä) lentokenttä parantaa helsinkiläisten asiakkaiden tulomahdollisuuksia
8 Vuosina rakennettua Degerbyn kirkkoa voisi hyödyntää lisää. Kirkkokahvit järjestetään aina kirkon jälkeen. Joulukuusivarkaat-filmi on tehty Degerbyssä ja Inkoossa. Filmi tulee jouluisin tv-stä ja se on youtubessa ainakin. Visioita on paljon, toteutus ei vielä ole edennyt. Leena Lehtolaisen kiertoajelut eivät ole vetäneet väkeä. Syy voi olla markkinoinnissa. Kylä kaipaa ylipäätään enemmän matkailijoille tarkoitettuja palveluita Toimenpiteet ja toiminta Tuotteistamista tarvitaan lisää. Kuuluisuuksien käyttöä voisi lisätä, mikäli he vain suostuvat. Degerbyssä asuvia kuuluisuuksia ovat mm. Kisu Jernström, Leena Lehtolainen ja Marcus Grönholm. Kylän hahmona on esiintynytkin jo mm. kirkkoherra Vigge. Joskus hahmoina on esiintynyt myös neuvostosotilaita. Hahmoa kannattaa ehkä kehitellä ja tuottaa sen avulla ja sen ympärille näytelmällisiä elementtejä kuten draamaopastuksia tms. Eräs idea voisi olla järjestää tutustumisia paikalliseen väestöön ja elämäntapaan; ihmisten arkeen. Asiakas voi esimerkiksi valita jonkun kodin ja mennä sinne ja siellä on vaikkapa illallinen lisäksi. Kesto n. 3 tuntia ja ohjeistukset annetaan etukäteen myös kutsujille. Mm. Cosy Finland on jo tuotteistanut vierailuisäntä -konseptin. Kunnan mahdollisuudet matkailun kehittämisessä ovat tällä hetkellä erittäin rajalliset. Inkoossa ei ehkä ole myöskään vaadittavaa osaamista uusien yritysten ja yrittäjien houkuttelemiseksi kuntaan. Toisenlaisena esimerkkinä esiin nousee Mäntsälä, joka toimii sillä periaatteella että kun joku ottaa yhteyttä yritysasioissa, saadaan yhteydenottajaa askarruttaviin kysymyksiin hyvin nopeasti vastauksia. Tällaisen toiminnan on myös todettu tuottavan tulosta. Degerbyn kylässä ei ole jätevesitekniikkaa ja infrastruktuuri vanhenee, koska kylässä on ollut jo monta vuotta rakennuskielto. Nämä asiat tulisi saada paremmalle tolalle. Toiminnan koordinointia matkailussakin tarvitaan eli sitä on syytä kehittää. Toimijoita tarvitaan vaikkapa projektien valmisteluun ja ideointiin. Markkinointitapoja tulee pohtia ja kehittää. Matkamessuilla eivät useat isot näytteilleasettajat enää tule, koska messujen toimintapa ja merkitys on muuttunut. Inkoo on mukana LUMO:ssa (Länsi-Uudenmaan matkailun myynti- ja markkinointi Oy) ja Porkkala-Travel on myös edelleen toimiva matkatoimisto. Markkinointi tapahtuu tällä hetkellä paikallislehtien, paikallisen radion, kotisivujen, Facebookin, Twitterin, Instagramin ja mainoslehtisten avulla. Verkostoa pitää kehittää ja jopa laajentaa yrityksiä lisää mukaan kehitystyöhön Kylän matkailutoimijoiden yhteistyöverkosto o Porkkalan Parenteesi ry jonka kautta Porkkala Travel (alueen matkanjärjestäjä) ja monia yrityksiä alueella - laaja verkosto - 8 -
9 o o Porkkalan Parenteesin kautta mukana LUMOssa Degerbyssä yhteistyötä tekevät Igor-museo, Degerby Deli, Kopparnäsin kestikievari, Nappitiikerit, Lundström, Lomamäen lemmikkipuisto esim. yhteisiä esitteitä ja tapahtumia o Lomalaidun kylämatkailuesite Riskit ja haasteet Degerbyssä ei ole tavanomaisinta pienten kylien riskiä eli vanhentuvaan väestöön liittyvää. Kylän väestö on nuorempaa kuin matkailukylissä keskimäärin ja lisäksi väestön vaihtuvuus on jatkuvaa eikä väestökato vaivaa. Nuorten saaminen mukaan toimintaan koetaan kuitenkin haasteelliseksi Seuranta Ei ole ollut resursseja tilastoja on kerätty museon kävijämäärästä. 5. Kylän resurssit kylämatkailun kehittämisessä Taloudelliset resurssit koetaan niukoiksi ja siten myös henkilöstöresurssit, koska kokopäivätyön tekeminen edellyttää että siitä saa korvauksen. Käytännössä on kuitenkin niin, että talousresurssit koetaan lähes missä tahansa niukoiksi, koska se kuuluu rahan luonteeseen. Degerbyn taloudelliset toiveet liittyvät palkallisen työn mahdollistamiseen ja suurehkoihin investointeihin. Markkinointiresursseja tarvitaan lisää. Investointeja ja työtä vaatisi myös pieni infokeskus, jossa voisi myydä paikallisia tuotteita. Hyvä sivut netissä ovat tärkeitä. Degerbyssä on poikkeuksellisenkin hyvä nettisivut ja kylän yleisen informoinnin kannalta niitä pidetään myös hyvin ajan tasalla. Porkkalan parenteesin sivuilta saa monta elementtiä jo ja sieltä voi suunnitella kokonaisuudenkin matkailutuotteelle. 6. Kylän hanketoiminta Tavoitteena on hakea Leader-hanketta matkailuasioihin kunhan rahoitusasiat siellä selkiintyvät. Hakijana Degerbyn kyläyhdistys. Suurin ongelma on, että suurin rahoittaja Svenska kulturfonden ei tue matkailuhankkeita. Aikaisempia hankkeita on ollut runsaasti: Leader-hanke jonka avulla Igor-museo avattiin - 9 -
10 Degrebyssä sijaitseva bunkkeri kaivettiin esiin ja avattiin yleisölle kirjaprojekteja Hanke, jonka avulla avattiin kyläkonttori, infopiste, kauppa ja saatiin perennaistutukset museon takapihalle Kaksi vuorokautta -hanke jossa parannettiin yhteistyötä Igor-museon, Torpin tykkien ja Lappohjan rintamamuseon kesken tällä hetkellä menossa: Interaktiivinen Degerby: kotisivujen uusiminen, lähihistorian välittäminen kouluihin mm. seminaarien, kylätapaamisien ja kiertoajeluiden avulla. Lisäksi kyläsuunnitelman laatiminen kuuuluu hankkeeseen. 7. Kehitystyön näkymät Kehittäminen näyttää kiinnostavan kovasti, koska konsultointiin tarkoitetussa tilaisuudessa oli kaikista eniten väkeä. Tilaisuutta oli markkinoitu tosin ideointitilaisuutena, millaiseksi se muodostuikin. Yhteistyökumppanit ovat hyviä, mutta uusia yrityksiä, verkostoja, keinoja ja ideoita kaivataan
11 8. Kylän matkailun kehittyminen Kehittymisaste muodostuu viidestä elementistä (Verkostoituminen/yhteistyö, Tuotekehitys, Laatu, Liiketoiminnallisuus sekä Markkinointi ja myynti) ja niiden osatekijöistä. Etenemistilanne kunkin osatekijän kohdalla on arvioitu painotetusti erikseen. Osatekijän paino- ja etenemisarvojen avulla saadaan osatekijän tulos. Kaikki yhdessä muodostavat kehittymistä kuvaavat lopulliset arvot (ks. seuraavan sivun kuva). Kukin elementti on 1/5 kokonaisuudesta. Eteneminen on arvioitu seuraavasti: 0 = ei vielä, 1 = alkumetreillä, 2 = hyvässä vauhdissa, 3 = tehty / toimii
12 Degerby on vireä ja nuori kylä ja se sijaitsee otollisesti liikenneyhteyksiin ja suuriin kaupunkeihin nähden. Kylä sijoittuu luokittelussa tällä hetkellä tasolle 1. Suurimmat haasteet liittyvät laatuun sekä markkinointiin ja myyntiin. Laatu- ja palautejärjestelmien käyttööoton jälkeen kylä on valmis panostamaan jopa laadukkaaseen kansainväliseen matkailuun. Kriteerien täyttyminen siellä tosin vaatii vielä melko paljon työtä ja panostuksia
13 9. Kylämatkailutuotteet Kylämatkailuotteita ei toistaiseksi ole. 10. Matkailuyritykset ja matkailua tukevat yritykset ja toimijat Grefvaksen torppa Karl-Göran Karlsson Halvdelsintie 48, Degerby +358 (0) / +358 (0) /+358 (0) kg.grefvas@elisanet.fi Torskrog Tonttukaari 1, Degerby Puh: +358 (0) Lounastarjoilua Valkoinen Veranta Degerbyntie 3, Degerby Katariina Rautakoski puh (0) valkoinenveranta@gmail.com Hindersin mansikat ja vadelmat Bo-Erik ja Benita Björkroth Degerbyntie 194, Degerby +358 (0) Kopparnäsin kestikievari Råbergintie 23, Degerby +358 (0) kestikievari@kolumbus.fi Porkkala bus (9-hengen minibussi) Berndt Gottberg Torbackantie 244, Degerby Opastusta Porkkalan alueella ja Helsingissä. Kielet: suomi, ruotsi, englanti ja saksa (0) b.gottberg@kolumbus.fi
14 Nappitiikerit Degerbyntie 11 B (vanhassa pankkitalossa) Degerby Käsityökursseja järjestetään jatkuvasti! Myymälä: +358 (0) Terese: +358 (0) info@nappitiikerit.fi Mangsin tila Vuodepaikkoja n. 30:lle hengelle Solbergintie 662, Solberg mangs.gard@kolumbus.fi Porkkalan Marja Elina Kontti Degerbyntie 408 Puh elina.kontti@luukku.com Camp Degerö Elämystapahtumat, elokuvarekvisiitta, promootiot, häät, panssarivaunuajelut jne. Sten Johansson sten.johansson@ideste.inet.fi Lomamäen lemmikkipuisto Torbackantie Degerby Igor-museo Furuborgintie Degerby igor@degerby.fi Buddhabacken - Rangjung Ösel Buddhalainen retriittipaikka meditaatiolle, mietiskelylle ja joogalle. Kocksby. Yhteys: +358 (0) / Lindeberg info@rangjungosel.org Degerby Deli Degerbyntie 6, Degerby +358 (0) (0) kisu@kisun.fi
15 Flythin tila, mansikoita Kalle Åberg Puh Granåsan hevostila Talli, hevosten koulutus, opetus ja valmennus Kvisintie Degerby Åsa Grönlund Puh: Kyläkonttori Rosenberg Kyläkonttori Rosenberg sijaitsee museopihalla. Furuborgintie Degerby igor@degerby.fi Kopparnäsin virkistysalue Vuodesta 2003 Kopparnäs on toiminut virkistysalueena, johon kuuluu 450 hehtaaria mannermaata, 67 hehtaaria saaria ja 195 hehtaarin vesialue. Alueen omistaa Uudenmaan virkistysalueyhdistys, mikä käytännössä tarkoittaa sitä, että omistajia ovat kaikki Uudenmaan kuntien asukkaat, heillä on sekä omistajien oikeus että vastuu. Kopparnäsin lahden länsipuolella sijaitsee Långvassofjärdenin linnunsuojelualue, jonka itäosaa hoitaa Metsähallitus. Suosittu Rävbergetin näköalapaikka sijaitsee korkealla merenpinnan yläpuolella, ja juuri tämä paikka selittää, miksi Porkkalan sijainti on ollut historian monessa vaiheessa tärkeässä roolissa. Berguddenin erikoinen kalliomuodostelma houkuttelee myös ulkomaalaisia vieraita. Tie sinne on tasainen ja sopii hyvin myös liikuntaesteisille. Kopparnäsissä on myös lintutorni ja entisessä kurssikeskuksessa toimii myös Kopparnäsin kestikievari. puh , Råbergintie 23. Huolto ja valvonta: Kari Sontag p Degerbyn kyläyhdistys pj: Seija Westerholm siht: Lena Selén igor@degerby.fi
Valtakunnallinen kylämatkailuhanke - esimerkkejä ja onnistumisia pilottikylistä.
Valtakunnallinen kylämatkailuhanke - esimerkkejä ja onnistumisia pilottikylistä. Tiina Perämäki Projektipäällikkö Kylämatkailu Kylämatkailulla tarkoitetaan kylän, kylän matkailuyritysten ja kylän matkailua
Faktaa. 7.6.2010 Kylämatkailun Koordinaatiohanke susanna.kulmala@lomalaidun.fi
Faktaa Peräseinäjoki on entinen kunta, nykyään osa Seinäjoen Kaupunkia Asukkaita kokoa kylällä on n 3500 Matkailu keskittynyt kirkonkylälle, jossa Kalajärven virkistysalue eri toimijoineen ja mm Siirtolaisuus
Local Strengths and Networks as Resources of Cultural Tourism
2nd International Conference on Urban Marketing Cities by the Water: Images Real and Virtual Local Strengths and Networks as Resources of Cultural Tourism Soila Palviainen Esityksen sisältö: määrittelyjä
Syvänniemi KYLÄMATKAILURAPORTTI
Syvänniemi KYLÄMATKAILURAPORTTI Marraskuu 2014 Teemapohjainen kylämatkailun kehittäminen valtakunnallinen koordinaatiohanke on Lomalaidun Ry:n hallinnoima, ja Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelman
KYLÄPÄÄLLIKKÖKOULUTUSPÄIVÄ. Korttian Monitoimitalolla ASKOLA
KYLÄPÄÄLLIKKÖKOULUTUSPÄIVÄ Korttian Monitoimitalolla 14.4.2018 ASKOLA PÄIVÄN OHJELMA 10.00 Päivän avaus 10.15 Paikallinen kehittäminen (SILMU ja SYTY) kylätoiminta + Korttian kyläyhdistys esittäytyy 11.00
VALTAKUNNALLISET KEHITTÄMISHANKKEET OHJELMAKAUDELLA KOKEMUKSIA JA HYVIÄ KÄYTÄNTÖJÄ
VALTAKUNNALLISET KEHITTÄMISHANKKEET OHJELMAKAUDELLA 2007-2013 KOKEMUKSIA JA HYVIÄ KÄYTÄNTÖJÄ Lassi Hurskainen Hämeen ELY-keskus 15.1.2014 Sivu 1 Kaksi lähestymistapaa matkailuhankkeen koordinaatioon Kylämatkailuhanke
Kalkkinen KYLÄMATKAILURAPORTTI
Kalkkinen KYLÄMATKAILURAPORTTI 2014 Teemapohjainen kylämatkailun kehittäminen valtakunnallinen koordinaatiohanke on Lomalaidun Ry:n hallinnoima, ja Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelman rahoittama
Muuttuva Museo Seminaari 2014 YLEISÖTYÖ JA VAPAAEHTOISTYÖ 1.10.2014, Savilahtitalo, Vähäkyrö. Paikallismuseo matkailun kehittäjänä?
Muuttuva Museo Seminaari 2014 YLEISÖTYÖ JA VAPAAEHTOISTYÖ 1..2014, Savilahtitalo, Vähäkyrö Paikallismuseo matkailun kehittäjänä? Matkailu ja kotiseututyö & museot alueen kulttuuri kiinnostaa aina matkailijoita
POHJANLAHDEN RANTATIE -TAVARAMERKIN HAKEMUSLOMAKE
POHJANLAHDEN RANTATIE -TAVARAMERKIN HAKEMUSLOMAKE Tällä lomakkeella yrittäjä voi Pohjanlahden Rantatien tavaramerkin käyttöoikeutta. Hakemuslomake sisältää kysymyksiä tuotteen, palvelun tai kohteen laadusta,
Kylämatkailu Ylä-Karjalan matkailukylät
Kylämatkailu Ylä-Karjalan matkailukylät 29.10.2018 MATKAILU- JA YMPÄRISTÖVALMENNUS ENTRA OY Matkailun valmennus-, asiantuntija- ja kehittämispalvelut yli 30 vuoden kokemuksella. Markkinointipalvelut mm.
Killinkoski KYLÄMATKAILURAPORTTI
Killinkoski KYLÄMATKAILURAPORTTI 2014 Teemapohjainen kylämatkailun kehittäminen valtakunnallinen koordinaatiohanke on Lomalaidun Ry:n hallinnoima, ja Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelman rahoittama
Maaseudun parhaat hankkeet tulevat Hämeestä! Ke Hämeenlinna
Matkalla kasvuun yhteistyöhanke 1.9.2016 31.12.2018 Maaseudun parhaat hankkeet tulevat Hämeestä! Ke 22.3.2017 Hämeenlinna Hankerahoitus Hankkeen kokonaisbudjetti 450 000 Hämeen ELY-keskus, 70 %, 315 000
Kylämatkailu ja Kylään.fi. Porvoo
Kylämatkailu ja Kylään.fi Porvoo 9.10.2018 MATKAILU- JA YMPÄRISTÖVALMENNUS ENTRA OY Matkailun valmennus-, asiantuntija- ja kehittämispalvelut yli 30 vuoden kokemuksella. Monipuoliset markkinointipalvelut
Lohjan Järvikeskus liiketaloudellinen tarkastelu 21.1.2010 www.kaukoviisas.fi Jukka Kauko Tehtävän tarkoitus Selvitystyö keskittyy alueen liiketoiminta- mahdollisuuksien selvittämiseen ja alueen toimintojen
Tervetuloa Raaseporiin!
Tervetuloa Raaseporiin! 2 Yleistä Raaseporin kaupunki perustettiin 1.1.2009, jolloin Tammisaari, Karjaa ja Pohja yhdistivät voimavaransa. Kaupunki on saanut nimensä keskiaikaisen Raasepori-linnan mukaan,
MATKA 2010 tilastotietoa
MATKA 2011 MATKA 2010 tilastotietoa 11,249 m² näyttelypinta-alaa 1,202 näytteilleasettajayritystä 366 päänäytteilleasettajayritystä 836 alanäytteilleasettajayritystä 72 maata edustettuna lisäksi messuilla
Teemapohjainen kylämatkailun kehittäminen - Valtakunnallinen koordinaatiohanke 2009-2011. Susanna Kulmala Lomalaidun ry
Teemapohjainen kylämatkailun kehittäminen - Valtakunnallinen koordinaatiohanke 2009-2011 Susanna Kulmala Lomalaidun ry Taustaa Hanketta on ollut suunnittelemassa maaseutumatkailun ja kylätoiminnan kehittäjiä
SATAKUNNAN LUONTOMATKAILUOHJELMA
SATAKUNNALLE OMA SATAKUNNAN LUONTOMATKAILUOHJELMA LUONTOMATKAILUOHJELMA Luontomatkailun mahdollisuudet Satakunnassa -tilaisuus Sanna-Mari Renfors, 31.3.2016 Hanna-Maria Marttila Ohjelman laadinnasta Laadinta
Ruka-Kuusamo Matkailuyhdistys ry
11/9/2012 1 Ruka-Kuusamo Matkailuyhdistys ry Perustettu syksyllä 2002 10 vuotisjuhlat lokakuussa Jäsenyrityksiä lähes 170 (matkailuyrityksiä, kauppaliikkeitä, kiinteistönvälittäjiä, huoltofirmoja, liikennöitsijöitä)
Visit Finlandin kehittämispalvelut yrityksille
Visit Finlandin kehittämispalvelut yrityksille Matkailun toimialaraportin julkistamisseminaari Rovaniemi 10.12.2014 Heli Mende, Visit Finland / Finpro Matkailuyrityksen systemaattinen kansainvälistyminen
Valtakunnallinen matkailun koordinaatiohanke Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelma Raija Ruusunen
Valtakunnallinen matkailun koordinaatiohanke 1.8.2015 31.12.2017 Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelma Raija Ruusunen Matkailun kehittämisen tapa vaihtelee Suomessa alueelta toiselle Suurimalla osalla
KULTTUURIN KETJU Kulttuurin matkailullinen tuotteistaminen
KULTTUURIN KETJU Kulttuurin matkailullinen tuotteistaminen 17.5.2011 Kulttuurimatkailufoorumi Anne Karsikas-Järvinen Kulttuurin Ketju -hanke Kansallinen hanke, jonka tavoitteena on edesauttaa kulttuurimatkailun
Iivantiira KYLÄMATKAILURAPORTTI
Iivantiira KYLÄMATKAILURAPORTTI 2014 Teemapohjainen kylämatkailun kehittäminen valtakunnallinen koordinaatiohanke on Lomalaidun Ry:n hallinnoima, ja Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelman rahoittama
Keski-Suomen maaseutu- matkailun suuntaviivat 2007-2013
Keski-Suomen maaseutu- matkailun suuntaviivat 2007-2013 2013 Keski-Suomen Matkailuparlamentti 29.11.2006 Merja Ahonen Kehittämisohjelman kokoaminen Kehittämisohjelma tehdään yhteistyössä kehitys- ja kasvuhaluisten
Ajankohtaista maaseutuverkostosta
Ajankohtaista maaseutuverkostosta Maaseutututkijatapaaminen Säkylä, 27. 28.8.2015 Joel Karlsson Sivu 1 30.8.2015 Maaseutuverkosto Maaseutuverkoston tehtävänä on edistää yhteistyötä ja tiedon vaihtoa verkoston
Matkailun merkitys ja edistäminen Kirkkonummella
Matkailun merkitys ja edistäminen Kirkkonummella Kimmo Hyrsky vs. elinkeinotoimenjohtaja Kirkkonummi 29.11.2013 4.12.2013 Kimmo Hyrsky 1 Matkailuelinkeinot Kirkkonummella (1) Profiloiduttu entistä enemmän
Kukkian seutu KYLÄMATKAILURAPORTTI
Kukkian seutu KYLÄMATKAILURAPORTTI 2014 Teemapohjainen kylämatkailun kehittäminen valtakunnallinen koordinaatiohanke on Lomalaidun Ry:n hallinnoima, ja Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelman rahoittama
Alueorganisaation rooli kansainvälisessä matkailumarkkinoinnissa
Alueorganisaation rooli kansainvälisessä matkailumarkkinoinnissa Matkailun alueorganisaatiot Suomessa Matkailun alueorganisaatioiden tärkein tehtävä on koota alueen yritykset yhteistyöhön Alueorganisaatio
Satakunnan maaseutumatkailun koordinointihanke Saavutettava Satakunta
Sata matkaa maalle! Satakunnan maaseutumatkailun koordinointihanke Saavutettava Satakunta 1.9.2013 31.12.2014 Projektipäällikkö Soile Vahela Sata matkaa maalle! Miksi? Maaseutumatkailun kehittäminen on
Etelä-Karjalan matkailun yhteismarkkinointi
Etelä-Karjalan matkailun yhteismarkkinointi Missio & visio Missio Johtaa ja toteuttaa maakunnan matkailumarkkinointia yhteismarkkinoinnin perusperiaatteiden mukaisesti (kotimaa ja kv) Visio Suomen suosituin
Ruhtinansalmi KYLÄMATKAILURAPORTTI
Ruhtinansalmi KYLÄMATKAILURAPORTTI 2014 Teemapohjainen kylämatkailun kehittäminen valtakunnallinen koordinaatiohanke on Lomalaidun Ry:n hallinnoima, ja Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelman rahoittama
Kaupunkistrategia
Elinkeinot Alueiden käytön strategia 2006 Alueiden käytön strategian päivitys 2012 Elinkeinojen kehittämisohjelma 2011-2016 Matkailun kehittämisohjelma 2012 2016 Kaupunkistrategia 2013 2016 Palveluhankintastrategia
Lyhennelmä esityksestä Jaa joku teollisuusmuseo jossakin Mäntässä - ei vois vähempää kiinnostaa
Lyhennelmä esityksestä Jaa joku teollisuusmuseo jossakin Mäntässä - ei vois vähempää kiinnostaa erikoissuunnittelija Päivi Viherkoski, G.A.Serlachius -museo, 3.4.2008 Mitä museo myy -seminaari Markkinoinnin
Vesi - saaristo, meri, järvet, vesireitit
Teemat Vesi - saaristo, meri, järvet, vesireitit Hyvinvointi, liikunta ja rauha Elävät ruukkimiljööt Tarinat ja kulttuuri Ruoka Vesi - saaristo, meri, järvet, vesireitit Monipuolinen Monipuolinen Markkinointi
KICK ASS! FACEBOOK-MARKKINOINNILLA MATKAILULIIKETOIMINTA KASVUUN
KICK ASS! FACEBOOK-MARKKINOINNILLA MATKAILULIIKETOIMINTA KASVUUN Marko Pyhäjärvi PUHEENVUORON TAVOITE On olemassa miljoonia eri keinoja vauhdittaa matkailuyrityksen myyntiä, ja Facebookmarkkinointi on
Outdoors Finland II. Aktiviteettien kehittämisohjelman kansallinen koordinointi hanke. Satakunta 14.11.2013
Outdoors Finland II Aktiviteettien kehittämisohjelman kansallinen koordinointi hanke Satakunta 14.11.2013 Heli Saari heli.saari@visitfinland.com www.mek.fi/outdoorsfinland Matkailun edistämiskeskus Tehtävänä
Palvelut ja viihtyminen kuntaliitoskylissä - Salo
Palvelut ja viihtyminen kuntaliitoskylissä - Salo Hankekoordinaattori, kyläasiamies Henrik Hausen, Kylien Salo kehittämishanke, Salon kaupunki Etunimi Sukunimi 29.8.2014 Kylien Salo -kehittämishanke Kylätoimijoiden
Porkkalan suojelualueet. Kirkkonummi 25.2.15
Porkkalan suojelualueet Kirkkonummi 25.2.15 Metsähallituksen tekninen selvitys Toimeksianto ympäristöministeriöltä Metsähallitukselle: selvittää Porkkalanniemen ja sen edustan valtion maa- ja vesialueiden
Case: Peräseinäjoen kylämatkailun kehittäminen. Johanna Hietanen 29.10.2009
Case: Peräseinäjoen kylämatkailun kehittäminen Johanna Hietanen 29.10.2009 Kylämatkailuhanke Peräseinäjoella Seinäjoen Matkailuyrittäjät ry hallinnoi Osa valtakunnallista kylämatkailun kehittämishanketta
Näkökulmia kiinalaisten matkailun merkitykseen Suomessa nyt ja lähitulevaisuudessa
Näkökulmia kiinalaisten matkailun merkitykseen Suomessa nyt ja lähitulevaisuudessa Kurki-matkailuaamupäivä, Kouvola Projektipäällikkö Olli Hakala Technical Visits China Matkailun ja elämystuotannon Osaamiskeskus
Vapaaehtoistyön johtaminen ja sitouttaminen rekrytoinnin ja sitouttamisen hyvät käytännöt
IDEAKAHVILA: Vapaaehtoistyön johtaminen ja sitouttaminen rekrytoinnin ja sitouttamisen hyvät käytännöt Rekrytointi Henkilökohtainen kontakti/kutsu Pakottaminen/suostuttelu Järjestöjen välinen yhteistyö
KEHITTÄMISYHDISTYS SEPRA RY KOORDINAATIOHANKKEET 2013-2014. www.seprat.net
KEHITTÄMISYHDISTYS SEPRA RY KOORDINAATIOHANKKEET 2013-2014 Sepra on käynnistämässä kaksi uutta koordinaatiohanketta: KAAKON KEHITTYVÄT KYLÄT ja KAAKON KYLÄKUNNOSTUKSET MIHIN TUKEA SAA? 1) Kaakon kehittyvät
Rural Finland Matkailun kehittäjien tapaaminen Suvi Ahonen
Rural Finland Matkailun kehittäjien tapaaminen 29.11.2017 Suvi Ahonen 1 Koko maassa yöpymiset lisääntyivät tammi-syyskuussa 5,1 %. Kasvua tuli kotimaasta 1,4 % ja ulkomailta 14,8 %. Keski-Suomen majoitusliikkeiden
Angelniemen. Esittely Paula Achrén, kyläyhdistyksen pj. Angelniemen Seurojentalo
Angelniemen Esittely 27.11.2018 Paula Achrén, kyläyhdistyksen pj. Angelniemen Seurojentalo www.angelniemi.fi Angelniemen historia 1659 - Angelniemen kappeliseurakunta perustettiin 1870 1. kunnallislautakunnan
Virtuaalipoluilla edistämään nuorten informaatio- ja medialukutaitoja
Virtuaalipoluilla edistämään nuorten informaatio- ja medialukutaitoja Maija Saraste Suomalais-venäläisen kulttuurifoorumin kirjastotapaaminen Saransk 7.10.2011 1 Hämeenlinnan kaupunginkirjasto Hämeenlinna
Ikimuistoinen leirikoulumatka Hangossa! Varmasti viihtyy.
Ikimuistoinen leirikoulumatka Hangossa! Varmasti viihtyy. Ikimuistoinen leirikoulumatka Hangossa! 1 Majoittuminen Hangosta löytyy monta majoituskohdetta, jotka sopivat leirikoulu ryhmälle. Valitsetko motellin
KEHITTÄMISOHJELMA Kylä: Enon kirkonkylä
Teema: Pienet investoinnit Uiminen: uimapaikkojen kartoittaminen KESÄ: Niskan rantaan satamaalueen lähelle kunnostaminen (historia) Kotirannan uimarannan kunnostaminen TALVI: Kotirannan uima-allas käyttöön
Luova Matka Culture Creators go Tourism
Luova Matka Culture Creators go Tourism Toteutusaika 1.10.2015 30.9.2018 Euroopan sosiaalirahaston rahoittama valtakunnallinen hanke (ESR) Budjetti 600 000 euroa Hankkeen hallinnoija Visit Finland/Finpro
Sustainability in Tourism -osahanke
25.3.2013 Päivi Lappalainen Matkailun ja elämystuotannon osaamiskeskus Osaprojektin tavoitteet Osaprojektin tavoitteena oli työpajojen ja tilaisuuksien kautta koota yritysten näkemyksiä ja tarvetta vastuullisen
Lohjan saaristo KYLÄMATKAILURAPORTTI
Lohjan saaristo KYLÄMATKAILURAPORTTI 2014 Teemapohjainen kylämatkailun kehittäminen valtakunnallinen koordinaatiohanke on Lomalaidun Ry:n hallinnoima, ja Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelman rahoittama
Valmistu töihin! Opiskelijakyselyn tulokset 8.11.2012 Lahti
Valmistu töihin! Opiskelijakyselyn tulokset 8.11.2012 Lahti 1 Kyselyn toteuttaminen Valmistu töihin! Lahden alueen kyselyn kohderyhmänä olivat Lahdessa opiskelevat nuoret. Vastaajat opiskelevat ammattikorkeakoulussa
RAJUPUSU KEHITTÄJÄ- KOORDINAATIOHANKE. on suunnattu toiminta-alueen kustannuksiltaan pienille yleishyödyllisille kehittämishankkeille
RAJUPUSU KEHITTÄJÄ- KOORDINAATIOHANKE on suunnattu toiminta-alueen kustannuksiltaan pienille yleishyödyllisille kehittämishankkeille Tällaisia kehittämishankkeita ovat mm. maisemahoitosuunnitelmien laatiminen
Mahdollisuuksien kirkko Annmari Salmela / Vapaaehtoistyo.fi Facebook:
Mahdollisuuksien kirkko Annmari Salmela / Vapaaehtoistyo.fi annmari.salmela@vapaaehtoistyo.fi Twitter: @AnnmariSa / @Vapaaehtoistyo Facebook: Vapaaehtoistyofi.fi Trendit uutta yhteisyyttä kohti Seurakunnat
Ajankohtaista markkinoilta Marraskuu 2014. Markkinointiedustaja Jukka-Paco Halonen
Ajankohtaista markkinoilta Marraskuu 2014 Markkinointiedustaja Jukka-Paco Halonen 3.11.2014 Sisältö Mitkä seikat ovat vaikuttaneet kuluneen kauden tuloksiin, erityisesti Suomen kannalta? Mitkä ovat näkymät
Hallitus on päättänyt 19.2.2013 kokouksessa, että tämä liite julkaistaan myös hallituksen kokouksen tiedotteen liitteenä.
TÄSSÄ TOIMINNAN SEURANNAN RAPORTISSA SEURATAAN KUUKAUSITTAIN ENONTEKIÖN KEHITYS OY TÄRKEIMPIÄ TOIMIA, SEKÄ KATSOTAAN SEURAAVAN KUUKAUDEN JO SOVITTUJA TEEMOJA. RAPORTTI LAADITAAN KUUKAUSITTAIN JA ESITETÄÄN
Kongressijäerjestäjäkysely 2013
Kongressijäerjestäjäkysely 23 kuviot Finland Convention Bureau Taloustutkimus Oy, 8.3.2 Christel Nummela T-65, FCB, Delegaattitutkimus 23, Kuviot, CN 2..22 2 Sisällysluettelo dia Kongressivieraiden määrän
Vuonislahti KYLÄMATKAILURAPORTTI
Vuonislahti KYLÄMATKAILURAPORTTI 2014 Teemapohjainen kylämatkailun kehittäminen valtakunnallinen koordinaatiohanke on Lomalaidun Ry:n hallinnoima, ja Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelman rahoittama
Outdoors Finland Aktiviteettien kehittämisohjelman kansallinen koordinointi 2009-2011 hanke
Outdoors Finland Aktiviteettien kehittämisohjelman kansallinen koordinointi 2009-2011 hanke Hämeenlinna 15.4.2011 projektipäällikkö Terhi Hook Matkailun edistämiskeskus MEK terhi.hook@visitfinland.com
Vastuullisen maaseutumatkailun kehittämishanke 2018 Sanna Hiltunen
Helmi- Vastuullisen maaseutumatkailun kehittämishanke 2018 Kehittämistyöpaja 16.8.2018 Helmi - Vastuullisen maaseutumatkailun kehittämishanke 100 % rahoitus Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelmasta
Työpaja potkaisi koordinaatiohankkeen käyntiin
Työpaja potkaisi koordinaatiohankkeen käyntiin Luomun koordinaatiohanke käynnistyi 20.8.2015 Helsingissä järjestetyllä kick off -työpajalla, johon osallistui noin 40 henkilöä. Työpajan rahoitti Manner-Suomen
Strategia Päivitetty
Strategia 2020 Päivitetty 25.8.16 Visio Matkailun identiteettimme rakentuu luontaisista elementeistä, joita alueesta viestitään muutenkin Luonto, Aurinko, Onnellisuus, Energia, Kansainvälisyys Visio muodostuu
Kulttuurimatka suomalaiseen kotiin
Kulttuurimatka suomalaiseen kotiin Case: Cosy Finland Hele Kaunismäki / Kulttuurin ketju -hanke, Turku Touring, 8.4.2011 Mistä kaikki alkoi? Kirsti Sergejeff pääsi Gambian matkallaan vuonna 2002 tutustumaan
Kirjasto mediakasvattajana Rebekka Pilppula, kirjastotoimen johtaja, Joensuun kaupunki
Kirjasto mediakasvattajana Rebekka Pilppula, kirjastotoimen johtaja, Joensuun kaupunki Dia 1 Yleensä ajatellaan, että kirjastojen mediakasvatuksen kohteena ovat lapset ja nuoret ja heidän opettajansa.
Elämysmatkalle bangladeshilaiseen bambumajaan
Elämysmatkalle bangladeshilaiseen bambumajaan Lähetysyhdistys Kylväjän työ Bangladeshissa Kylväjän työ Bangladeshissa aloitettiin vuonna 1976 yhden vähemmistökansan, oraonien, keskuudessa maan luoteisosassa.
SALPALINJA-MUSEO BUNKKERIMUSEO SALPAPOLKU
SALPALINJA-MUSEO BUNKKERIMUSEO SALPAPOLKU SALPALINJA Salpalinja rakennettiin uuden itärajan turvaksi talvisotaa seuranneen välirauhan aikana v. 1940-41. Keskeneräisen puolustusaseman linnoittamista jatkettiin
The Baltic Guide -julkaisut
The Baltic Guide julkaisut The Baltic Guide matkailulehti on ilmestynyt jo 23 vuotta. Tavoita ostovoimaiset Viron matkailijat suomen, englannin, venäjän ja vironkielisten julkaisujemme kautta. Lehtien
Jaana Ruoho Satakunnan ammattikorkeakoulu
Jaana Ruoho Satakunnan ammattikorkeakoulu Kartoitetaan olemassa oleva Green Care -toiminta Levitetään tietoa Green Care toiminnasta Lisäksi: Kartoitetaan tutkimus- ja koulutustarjonta Selvitään tutkimus-
TOIMINTASUUNNITELMA 2014
1 Uudenmaan virkistysalueyhdistys ry Liite 2 / 45 Föreningen Nylands friluftsområden rf TOIMINTASUUNNITELMA 2014 1.YLEISTÄ Uudenmaan virkistysalueyhdistyksen tarkoituksena on turvata ja kehittää uusmaalaisten
Kansainvälinen työssäoppiminen 8.11. - 20.12.2013 AlftaQuren, Alfta, Ruotsi Mirella Ohvo Ma13
Kansainvälinen työssäoppiminen 8.11. - 20.12.2013 AlftaQuren, Alfta, Ruotsi Mirella Ohvo Ma13 Halusin lähteä ulkomaille työssäoppimaan sekä tutustumaan pieneksi aikaa toiseen maahan ja kulttuuriin. Kuusi
VENÄJÄ-TYÖPAJA TUOTTEISTAMINEN ANTTI ISOKANGAS 26.4.2013
VENÄJÄ-TYÖPAJA TUOTTEISTAMINEN ANTTI ISOKANGAS 26.4.2013 PÄIVÄN TAVOITE ON RAKENTAA VENÄLÄISILLE MATKAILIJOILLE SUUNNATTU TUOTTEISTETTU PALVELU. TUOTTEISTAMISEN LÄHTÖKOHTA UUDENMAAN MATKAILUUN Suomi on
UUDENMAAN VIRKISTYSALUEYHDISTYS RY PÖYTÄKIRJA 3/13 FÖRENINGEN NYLANDS FRILUFTSOMRÅDEN RF. Läsnä: Mauri Johansson puheenjohtaja.
UUDENMAAN VIRKISTYSALUEYHDISTYS RY PÖYTÄKIRJA 3/13 FÖRENINGEN NYLANDS FRILUFTSOMRÅDEN RF Hallitus Aika: Keskiviikko 05.06.2013 klo. 17.05-18.20 Paikka: Uudenmaan liitto, maakuntasali Esterinportti 2B,
Voimaa Pirkanmaan matkailuun 2016 2017 (18 kk)
Voimaa Pirkanmaan matkailuun 2016 2017 (18 kk) Lähtökohta Suomen matkailustrategia, Visit Finlandin katto ohjelmat, Pirkanmaan elämystalouden strategia ja Pirkanmaan matkailuyritysten toiveet (kysely tehty
Ypäjä KYLÄMATKAILURAPORTTI
Ypäjä KYLÄMATKAILURAPORTTI 2014 Teemapohjainen kylämatkailun kehittäminen valtakunnallinen koordinaatiohanke on Lomalaidun Ry:n hallinnoima, ja Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelman rahoittama kehittämishanke,
Kiikalan pitäjäkyselyn tuloksia
Kiikalan pitäjäkyselyn tuloksia ti Kylien Salo, FM Tanja Ahola VASTAAJAT (194 vast.) muut 1 % yksi aikuinen 27 % lapsiperhe 15 % kaksi aikuista 57 % Lähetettiin 1040 kpl julkinen tiedote postinumeroalueille:
Kymmenen vuotta Valtio Expoa viestintä valtionhallinnon suurimmassa tapahtumassa
Kymmenen vuotta Valtio Expoa viestintä valtionhallinnon suurimmassa tapahtumassa - Apulaisjohtaja Sami Moksunen @SamiMoksunen - Tiedottaja Maija Viitala Valtio Expo 10 vuotta! Valtiokonttori järjesti Valtio
HELSINGIN SEURAKUNTAYHTYMÄ
HELSINGIN SEURAKUNTAYHTYMÄ Yhteinen seurakuntatyö NÄKÖVAMMAISTYÖ Kesäohjelma 2016 Helsingin Seurakuntayhtymä Näkövammaistyö Seurakuntien talo, 4 krs. Kolmas linja 22, 00530 Helsinki Toimisto 09-2340 2538
FinRelax Akatemia
FinRelax Akatemia 8.1.2016 Suomen luontokeskus Haltia Riikka Laatikainen Visit Espoo Visit Espoo Leisure Events Incentives Conferences Meetings Espoo Marketing Oy Visit Espoo Espoo Innovation Garden Omistajuus:
JUJUPRIX 2015. Kalle Tuominen & Timo Mäkeläinen Markkinointiviestinnän suunnittelutoimisto Mainio Oy. kalle@mainiota.fi timo.makelainen@mainiota.
JUJUPRIX 2015 Kalle Tuominen & Timo Mäkeläinen Markkinointiviestinnän suunnittelutoimisto Mainio Oy kalle@mainiota.fi timo.makelainen@mainiota.fi Tampere matkailukohteena. Tampere on Pohjoismaiden suurin
Merellisen Espoon mahdollisuudet. Lennart Pettersson Espoon kaupunki
Merellisen Espoon mahdollisuudet Lennart Pettersson Espoon kaupunki Sisältö Tilastoja Veneilykulttuurin muuttuminen Palveluiden parantaminen Saaristokohteiden kehittäminen 2 Tilastoja Asukasmäärä nyt 260291
Myös alueen kunnossapito tapahtuu yhdessä opiskelijoiden kanssa.
Näyttelykenttä Mustialaan Hämeen ammatti-instituutti Mustiala luonnonvara-alan opetusta Mustiala sijaitsee Tammelassa - Lounais-Hämeessä, hyvien yhteyksin varrella. Etäisyydet Mustialasta lähinnä oleviin
Ruhtinansalmen kyläsuunnitelma
Ruhtinansalmen kyläsuunnitelma Ruhtinansalmen kyläsuunnitelman tavoite on elämän laadun parantaminen kylällä palveluja kehittämällä sekä kylän ympäristöä hoitamalla. Kylällä säilytetään nykyinen asukasluku
Tytyrin Elämyskaivos
Tytyrin Elämyskaivos Mikä on Tytyrin Elämyskaivos? Tytyrin Elämyskaivos Lohjalla on ainutlaatuinen ja kansainvälisesti kiinnostava matkailukohde. Toimivassa kalkkikivikaivoksessa, syvällä maan uumenissa,
Kylien Salo, Terveyspalvelujen palveluverkko
Kylien Salo, Terveyspalvelujen palveluverkko Työpaja 16.4.2015 Hankekoordinaattori, kyläasiamies Henrik Hausen, Salon kaupunki Kylien Salo -kehittämishanke Kylätoimijoiden aktivointi ja neuvonta Tiedotus:
gosaimaan yhteismarkkinointi - alueen matkailutoimijoiden ja yrityksien asialla
gosaimaan yhteismarkkinointi - alueen matkailutoimijoiden ja yrityksien asialla Yhteismarkkinointi Joukkueajattelu Paras matkailualue (joukkue) voittaa Resurssit Yhdessä enemmän kuin yksin Yhteinen suunta
Kylien Salo Kyläsuunnittelu Tuohittu 10.12.2013
Kylien Salo Kyläsuunnittelu Tuohittu Hankekoordinaattori, kyläasiamies Henrik Hausen, Kylien Salo kehittämishanke, Salon kaupunki Kylien Salo -kehittämishanke Kylätoimijoiden aktivointi ja järjestöosaaminen
Valmistu töihin! Opiskelijakyselyn tulokset 13.9.2012 Seinäjoki
Valmistu töihin! Opiskelijakyselyn tulokset 13.9.2012 Seinäjoki 1 Kyselyn toteuttaminen Valmistu töihin! -Seinäjoen raportissa käsitellään sekä Tamperelaisten että Seinäjokelaisten nuorten vastauksia.
Kävijäkysely 6.-7.9.2007. Helsingin Messukeskus
Kävijäkysely 6.-7.9.2007 Liikelahjat-messut t Helsingin Messukeskus Business to Business Mediat Oy Kävijäkysely Liikelahjat-messut 6.-7.9.2007, Helsingin Messukeskus Vastaajia 242 Tutkimus toteutettiin
OPAS TUTORTUNTIEN PITÄMISEEN
OPAS TUTORTUNTIEN PITÄMISEEN Opiskelijakunta Lamko 2014 SISÄLTÖ JOHDANTO... 2 Tutortuntien suunnittelu... 2 Tutortuntien sisältö... 3 Jokaisella kerralla:... 3 Ensimmäiset tutortunnit... 3 Teemat... 3
PIÄLLYSMIES. Toimintasuunnitelma 2015. PIÄLLYSMIES RY Paikallinen Leader-toimintaryhmä
PIÄLLYSMIES Toimintasuunnitelma 2015 PIÄLLYSMIES RY Paikallinen Leader-toimintaryhmä Hyväksytty syyskokouksessa xx.xx.2014 1 Sisältö Yleistä... 2 Tehtävä ja painopistealueet... 2 Hanketoiminta... 3 Hallinto...
Turistseminarium Matkailuseminaari 2.11.2011
Turistseminarium Matkailuseminaari 2.11.2011 Esityksen rakenne Hakkaraisen Esittäytyminen Raaseporin Må-bra (voi hyvin) matkailuteema Matkailutoimen kehittämisen haasteet Kuntatataso KOKO ohjelma ja matkailu
Verkkokaupan kasvuohjelma tavoitteena globaali pk-yrittäjyys
Verkkokaupan kasvuohjelma tavoitteena globaali pk-yrittäjyys Kari Pokkinen, Finpro 16.4.2015 2 Finpro Export Finland yritysten kansainvälistäjä Export Finland on suomalaisten yritysten kansainvälistäjä,
Mitä kansallispuisto merkitsee lähialueen yrittäjille ja asukkaille
Mitä kansallispuisto merkitsee lähialueen yrittäjille ja asukkaille Ashley Selby, Leena Petäjistö, Tuija Sievänen & Marjo Neuvonen Metsäntutkimuslaitos, Vantaa Metla/TUK seminaari 3.9.2010 1 Suojelualueet
Suomussalmen kunta. Perustettu vuonna 1867. Pinta-ala km 2 5 879. josta vesialuetta km 2 602 Väestö 31.12.13 8 661 Veroprosentti 20,5 %
Suomussalmen kunta Perustettu vuonna 1867 Pinta-ala km 2 5 879 josta vesialuetta km 2 602 Väestö 31.12.13 8 661 Veroprosentti 20,5 % Historiaa Yli 9500 vuotta vanhoja kivikautisia asuinsijoja Kalliomaalaukset
Kyllä maalla on mukavaa!
Kyllä maalla on mukavaa! Kotimaan vapaa-ajan markkinat Kotimaan matkailun nykytrendit ja tulevaisuuden näkymät Jyväskylä 1.9.2016 Kimmo Aalto Toiminnanjohtaja Lomalaidun Ry 15.12.2016 kimmo.aalto@lomalaidun.fi
Matkailualan aamu 11.02.2015
Matkailualan aamu 11.02.2015 Ohjelma Haukkalan juhlatiloissa klo 8.15 11 klo 8.15 klo 8.30 klo 8.45 aamukahvia ja suolaista Tervetuloa Haukkalan juhlatiloihin yrittäjät Mikko ja Eija Halkilahti Ajankohtaisia
Nuorisoalan ehkäisevän päihdetyön kehittämisfoorumin satoa 18.11.2014
HYPPÄÄ KYYTIIN! Nuorisoalan ehkäisevän päihdetyön kehittämisfoorumin satoa 18.11.2014 Tulevaisuus? Ehkäisevä päihdetyö? Yhdessä kehittäminen? Kuka ja mitä? Foorumin iltapäivässä työskenneltiin fasilitointimenetelmin
Kansallispuistoissa on vetovoimaa!
Kansallispuistoissa on vetovoimaa! Kansallispuistot - Alkuperäisen luonnon suojelua ja virkistyskäyttöä - Säilyttävät kulttuuriarvoja - Ovat tärkein työkalu luonnon monimuotoisuuden turvaamiseksi Suomessa
Paikkakunnan vetovoima ja yhteiskuntavastuu. Minna Kurttila FCG, aluepäällikkö/oulu
Paikkakunnan vetovoima ja yhteiskuntavastuu Minna Kurttila FCG, aluepäällikkö/oulu FCG Finnish Consulting Group Oy Monialainen konsulttiyritys infra-, ympäristö- ja yhdyskuntasuunnittelu, koulutus, julkisten
Työpajan 1 (laatu) yhteenveto. RUOKA JA MATKAILU -seminaari
Työpajan 1 (laatu) yhteenveto 1. Alkuperä esiin ja sille arvostus 2. Ammattitaito ja osaaminen 3. Luokitus ja kriteerit 4. Palvelu 5. Tietologistiikka KOKONAISUUDEN MERKITYS = ELÄMYS Työpaja 2, jakelutiet
Suomi luonnollisen hyvinvoinnin lähde
Suomi luonnollisen hyvinvoinnin lähde Hyvinvointimatkailun kehittämisstrategia 2014-2018 Otteita tutkimuksesta Suomi hyvinvointimatkailun kohdemaana (Itä-Suomen yliopisto) Liisa Renfors 04.12.2014 Haikon