Puheista tekoihinvauhtia kaupunkiseudun kehittämiseen Jukka Terhonen

Save this PDF as:

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Puheista tekoihinvauhtia kaupunkiseudun kehittämiseen. 7.6.2011 Jukka Terhonen"

Transkriptio

1 Puheista tekoihinvauhtia kaupunkiseudun kehittämiseen

2 Esityksen sisältö Kauppakamarin esittely ja rooli yleisesti Tampereen seutukunnan yhteisesti sopima rakennemalli kasvun mahdollistajana Näkökulmia, tavoitteita

3 Kauppakamari lyhyesti Elinkeinoelämän toimintaedellytyksiä edistävä alueellinen järjestö: Suomessa yhteensä 19 alueellista kauppakamaria ja Keskuskauppakamari. Edustaa kaiken kokoisia yrityksiä ja kaikkia toimialoja. Tampereen kauppakamari toimii Pirkanmaalla. Toiminta perustuu kauppakamarilakiin: Tehtävänä edistää elinkeinoelämän toimintaedellytyksiä, yrittäjyyttä, tervettä kilpailua, kansainvälistymistä ja markkinataloutta. Viranomaistehtävät: tilintarkastajien hyväksyminen ja valvonta, ulkomaankaupan asiakirjojen myöntäminen ja vahvistaminen, ammattipätevyystodistusten myöntäminen (vuodesta 2008).

4 Liikevaihto päätoimialoittain Pirkanmaalla 2009 Liikevaihto yhteensä M (arvio) Lähde: Tilastokeskus, asiakaskohtainen suhdannepalvelu 4

5 Tampereen kauppakamari: Vaikuttavaa edunvalvontaa elinkeinoelämän hyväksi VISIO: Tampereen kauppakamari on vaikutusvaltaisin ja näkyvin elinkeinoelämän edunvalvoja Pirkanmaalla jäsenen ääni Julkinen sektori, valtion hallinto Kaupungit ja kunnat Koulut ja oppilaitokset Maakuntien liitot Edunvalvontaa ohjaavat kauppakamarilaki ja vaikuttamissuunnitelma. Ei maksullisia toimeksiantoja. Vaikuttamisen kohteet ja teemat kysytään vuosittain jäsenistöltä.

6 Tampereen kauppakamarin visio Tampereen kauppakamari on vaikutusvaltaisin ja näkyvin elinkeinoelämän edunvalvoja Pirkanmaalla. Edustaa jäsentensä kautta kattavasti alueen elinkeinoelämää. Tuottaa palveluja jäsenten tarpeiden mukaan. Hoitaa kauppakamarilain edellyttämät tehtävät tinkimättömästi. Sitoutunut jäsenistö on kauppakamarin menestyksen edellytys. (Tampereen kauppakamarin hallitus hyväksynyt )

7 KEVÄT- JA SYYS- KOKOUKSET kevätkokous VALTUUSKUNTA HALLITUS Kauppakamarin toimisto KAUPPAKAMARIN ORGANISAATIO 10 VALIOKUNTAA Aluesuunnittelu- ja liikennevaliokunta Finanssivaliokunta ICT-valiokunta Koulutusvaliokunta Laki- ja verovaliokunta Matkailu- ja kongressivaliokunta Palveluvaliokunta Teollisuusvaliokunta Tilintarkastusvaliokunta Uuden liiketoiminnan valiokunta ~ 300 LUOTTAMUS- HENKILÖÄ VAHVA EDUNVALVONTA

8 13 Jäsenet kunnittain Kuntajäsenet Akaa Hämeenkyrö Lempäälä Mänttä-Vilppula Nokia Orivesi Pirkkala Tampere Valkeakoski Virrat Jäsenet Pirkanmaan ulkopuolella:

9 Tehokasta edunvalvontaa yhteistyössä Pirkanmaan liitto Pirkanmaan kunnat -Keskustojen kehittäminen Tampereen kauppakamari Aluekaava liikenne toimitilat asuminen Valtion alueviranomaiset ELY, AVI Pirkanmaan Yrittäjät Elinkeinoelämän keskusliitto Yliopistot Ammattikorkeakoulut Muut oppilaitokset - Vuorovaikutuksen aktivointi

10 Pirkanmaan kasvumahdollisuudet Yhteistyö kuntien välillä toimimaan tai kunnat yhteen Yhteinen tahto kasvaa isoksi. Kasvuasennetta! Teollisuus ja palvelut turvattava Yhteistyö pääkaupunkiseudun kanssa hedelmälliseksi Liikennehankkeet fokuksessa. Aikataulut realistisiksi, kokonaisuus jaettava käsiteltäviin osiin Seuraavassa tarkastelen kaupunkiseudun ns. rakennemallia kasvun mahdollistajana

11 Pirkanmaan tulo- ja lähtömuuton suunnat maakunnittain 2008 Pohjois-Pohjanmaa tulo 684 lähtö 569 Keski-Suomi tulo 1407 lähtö 1062 Etelä-Pohjanmaa tulo 845 lähtö 636 Pohjois-Savo tulo 632 lähtö 398 Satakunta tulo 1279 lähtö 1068 Päijät-Häme tulo 533 lähtö 456 Varsinais-Suomi tulo 1069 lähtö 991 Uusimaa tulo 2984 lähtö 3372 Kanta-Häme tulo 999 lähtö 1030 Lähde: Pirkanmaan liitto

12 Päivittäinen työmatkaliikenne Pirkanmaan ja muiden maakuntien välillä 2005 Lähde: Tilastokeskus

13 Seudullisesti ratkaistavia kaupunkiseudun haasteita 1. Voimakas mutta epäsuhtainen muuttoliike 2. Yhdyskuntarakenteen leviäminen 3. Liikkumisen ja liikenteen lisääntyminen 4. Asuntojen ja asumisen kohoavat kustannukset 5. Raja-alueiden maankäytön epäjatkuvuus 6. Suljetut kunnalliset palvelut ja kirjavat palvelukäytännöt 7. Kaupallisten palvelujen hajautuminen 8. Kilpailu yritysten sijoittumisesta 9. Alueen kansainvälistyminen 10. Suuret infrahankkeet kuten lähijunaliikenne, logistiikkakeskus, jätevedenpuhdistamo, tekopohjavesi, tiehankkeet, lentoliikenne.

14 TAMPEREEN KAUPUNKISEUDUN SEUTUSTRATEGIAN 2005 PAINOPISTEET Tehokas ja tasapainoinen yhdyskuntarakenne Monimuotoiset, seudullisesti käytettävät hyvinvointipalvelut Kilpailukykyinen toimintaympäristö yrityksille ja osaajille Vetovoimainen kasvukeskus!

15 Seutufoorumi Seutuasioiden valmistelu- ja päätöksentekorakenne Yhtymäkokous Seutuhallitus Kuntajohtajakokous Kunnallishallitukset Valtuustot Seutuyksikkö Maankäyttö- ja rakennemallityöryhmä Hyvinvointipalvelujen tr Teknisten palvelujen tr Elinkeinojen ja osaamisen tr Seudun tietohallinnon johtoryhmä

16 Pirkanmaa on valoisa, älykäs, nokkela

17 Suunnitteluhankkeet toteutetaan yhteen sovittaen Seudun palveluverkko -suunnitelma Seudun asuntopoliittinen ohjelma Seudun toimitilastrategia Kaupunkiseudun rakennemalli Seudun elinkeinostrategia Seudun liikennejärjestelmäsuunnitelma Seudun ilmastostrategia

18 Miten käytetään palveluverkkoa tehokkaasti koko seudun alueella? Miten lisätään kuntalaisten valinnanvapautta? Peruskysymykset - Kuinka suureen kasvuun varaudutaan? - Mihin kasvu suunnataan? - Miten tiivistetään rakennetta? - Millä aikataululla ja mitoituksella alueet toteutetaan? Millaiset asuinympäristöt ovat houkuttelevia? Mitkä ovat asumisen tuotantotavoitteet? Millainen on seudullisesti kilpailukykyinen yritysaluekokonaisuus? Miten liikutaan sujuvasti? Miten varmistetaan seudun hyvä saavutettavuus? Millainen on energiataloudellinen yhdyskuntarakenne?

19 Näkökulmia Kasvu ja hyvinvointi kertyy ainoastaan yritysten kautta; verot, työ, investoinnit, palveluiden käyttö. Selvä asia tahtoo usein unohtua! Monet rakennemallinkin esiin tuomat haasteet liittyvät kuntarakenteisiin! Tekosyitä! Pirkanmaan yritykset eivät kasva yksinään Pirkanmaalla, tarvitaan yhteyksiä! Logistiikkaa, lentoja, junayhteydet, moottoritie. Yhteys pääkaupunkiin ylläpidettävä positiivisessa hengessä

20 Näkökulmia Tampereen keskustan elinvoimaisuus tärkeää koko Pirkanmaalle; pysäköinti, kevyt liikenne, joukkoliikenne, palvelut, kulttuuri, erikoiskauppa. Aktiivista yhdessä kehittämistä, vähemmän kieltoja ja kyttäämistä Koko seudulle tärkeät yliopistot ja opiskelijat pidettävä virkeinä (säätiökeräykset, TOAS)

21 Näkökulmia Asiat tuntuvat luistavan Tampereella, mutta eivät sitten kuitenkaan luista Ranta-Tampella tunneli ja uusi kaupunginosa Monitoimihalli ja Kansi Pikaratikka Lakalaiva Lahdesjärvi Ratinan kauppakeskus Tornihotelli Ratapihankatu, keskustan kehä Hämpin Parkkia louhitaan jo, 14 vuoden kehittelyn jälkeen

22 Näkökulmia Ei tehdä tästä nyt numeroo Nyt olisi oikeasti tehtävä iso numero, jos aiomme jatkossakin pärjätä maailman parhaan maan parhaana maakuntana!!

23

24 Kiitos

Pirkanmaa. Maakunnan yleisesittely Pirkanmaan liitto 2013

Pirkanmaa. Maakunnan yleisesittely Pirkanmaan liitto 2013 Pirkanmaa Maakunnan yleisesittely Pirkanmaan liitto 2013 Toiseksi suurin Suomessa on 19 maakuntaa, joista Pirkanmaa on asukasluvultaan toiseksi suurin. Yli 9 prosenttia Suomen väestöstä asuu Pirkanmaalla,

Lisätiedot

Pirkanmaa. Maakunnan yleisesittely Pirkanmaan liitto 2014

Pirkanmaa. Maakunnan yleisesittely Pirkanmaan liitto 2014 Pirkanmaa Maakunnan yleisesittely Pirkanmaan liitto 2014 Toiseksi suurin Suomessa on 19 maakuntaa, joista Pirkanmaa on asukasluvultaan toiseksi suurin. Puolen miljoonan asukkaan raja ylittyi marraskuussa

Lisätiedot

Seutuyhteistyön abc Pirkkalan valtuusto

Seutuyhteistyön abc Pirkkalan valtuusto Seutuyhteistyön abc Pirkkalan valtuusto 26.8.2017 NYT 380 000 as TULEVAISUUDESSA 480 000 Tampere, 228 173 Nokia, 33 206 Ylöjärvi, 32 806 Väestö 31.12.2016 Kangasala, 31 177 Lempäälä, 22 747 Pirkkala, 19

Lisätiedot

Pirkanmaan maakuntatilaisuus

Pirkanmaan maakuntatilaisuus Pirkanmaan maakuntatilaisuus 26.4.216 Pirkanmaan maakuntatalous Kuntien sosiaali- ja terveystoimen nettokustannukset Tulevaisuuden kunta -verkkoaivoriihen välitulokset Aineistot: www.kunnat.net/maakuntatilaisuudet

Lisätiedot

Tulevaisuuden kaupunkiseutu -strategia. Kaupunkiseudun tonttipäivä

Tulevaisuuden kaupunkiseutu -strategia. Kaupunkiseudun tonttipäivä Tulevaisuuden kaupunkiseutu -strategia Kaupunkiseudun tonttipäivä 27.4.2017 Seutuyhteistyö Seutuyhteistyö on kuntien päätöksiin perustuvaa yhteistyötä alueen kehittämiseksi Valtuustot ovat hyväksyneet

Lisätiedot

MAL-verkoston pilotointi TEMin KOKO-ohjelmassa

MAL-verkoston pilotointi TEMin KOKO-ohjelmassa MAL-verkoston pilotointi TEMin KOKO-ohjelmassa Seutujohtaja Päivi Nurminen 11.11.2009 Verkostoidea Verkostoisäntä Kaupunkiseutujen MAL-rooli MAL = maankäyttö + asuminen + liikenne Kaupunkiseutujen vastuulla

Lisätiedot

Tulevaisuuden kaupunkiseutu -strategia Ehdotus. Seutuhallitus

Tulevaisuuden kaupunkiseutu -strategia Ehdotus. Seutuhallitus Tulevaisuuden kaupunkiseutu -strategia Ehdotus Seutuhallitus Strategian elementit STRATEGIA (hyväksytään valtuustoissa) Missio ja visio Strategian pääviestit ja tavoitteet Lisää kilpailukykyä Kasvulle

Lisätiedot

YHDESSÄ YRITYSTEN PUOLESTA

YHDESSÄ YRITYSTEN PUOLESTA 1 YHDESSÄ YRITYSTEN PUOLESTA KAUPPAKAMARI Työskentelemme elinvoimaisen Suomen puolesta. Suomi ilman hyvinvoivia yrityksiä on Suomi ilman hyvinvointia. Keskuskauppakamari ja 19 alueellista kauppakamaria,

Lisätiedot

VAIKUTTAMIS- SUUNNITELMA 2019

VAIKUTTAMIS- SUUNNITELMA 2019 VAIKUTTAMIS- SUUNNITELMA 2019 Eduskuntavaalit 2019 Liikenneinvestoinnit ja saavutettavuus Kaavoitus ja maankäyttö Koulutus ja työvoiman saatavuus Vaikuttamissuunnitelma Vaikuttamissuunnitelmaan on koottu

Lisätiedot

Rauman kauppakamarin strategia. Strategia on johtava ajatus pitkäjänteisestä tavasta saavuttaa asetetut päämäärät.

Rauman kauppakamarin strategia. Strategia on johtava ajatus pitkäjänteisestä tavasta saavuttaa asetetut päämäärät. Rauman kauppakamarin strategia Strategia on johtava ajatus pitkäjänteisestä tavasta saavuttaa asetetut päämäärät. Rauman kauppakamarin visio, missio eli toiminta-ajatus ja arvot Kauppakamarin päämäärät

Lisätiedot

MAL-sopimuksen seurannasta

MAL-sopimuksen seurannasta MAL-sopimuksen seurannasta MAL-aiesopimustyöpaja 11.9.2012 14.9.2012 Tampereen seudun MAL-sopimus Lähtökohtana Tampereen seudun hankekokonaisuuden 2030 toteuttaminen Tavoitteena tukea kaupunkiseudun elinvoimaisuuden,

Lisätiedot

Voiko kuntarajoja sivuuttaa? MAL-suunnittelu 8 kunnan alueella

Voiko kuntarajoja sivuuttaa? MAL-suunnittelu 8 kunnan alueella Voiko kuntarajoja sivuuttaa? MAL-suunnittelu 8 kunnan alueella Kotkan-Haminan seutufoorumi 4.5.2016 Kimmo Kurunmäki Tampereen kaupunkiseudun kuntayhtymä www.tampereenseutu.fi www.tampereenseutu2040.fi

Lisätiedot

MAAKUNTAKAAVATILANNE. viranomaisneuvottelut

MAAKUNTAKAAVATILANNE. viranomaisneuvottelut 31.10.2016 RATKAISTUT MAAKUNTAKAAVAT Lapin liitto Rovaniemen seudun maakuntakaava 14.4.2000 19.5.2000 26.6.2000-2.11.2001 - - (m19001) 1/5222/2000 Uudenmaan liitto Itä-Uudenmaan vaihemaakuntakaava KUMOTTU

Lisätiedot

Häme asumisen, elinkeinojen ja vapaa-ajan maakuntana. Kiinteistöliiton tilaisuus 22.3.2013 Timo Reina

Häme asumisen, elinkeinojen ja vapaa-ajan maakuntana. Kiinteistöliiton tilaisuus 22.3.2013 Timo Reina Häme asumisen, elinkeinojen ja vapaa-ajan maakuntana Kiinteistöliiton tilaisuus 22.3.2013 Timo Reina Häme on yksi Suomen historiallisista maakunnista. Hämeen maakunta sijaitsee keskeisellä paikalla Suomen

Lisätiedot

Messututkimus. ASTA Rakentaja, Tampereen Messu- ja Urheilukeskus 14.-16.2.2014

Messututkimus. ASTA Rakentaja, Tampereen Messu- ja Urheilukeskus 14.-16.2.2014 Messututkimus ASTA Rakentaja, Tampereen Messu- ja Urheilukeskus 14.-16.2. ASTA Rakentaja, Tampereen Messu- ja Urheilukeskus 14.-16.2. Yhteenveto ASTA Rakentaja, Tampereen Messu- ja Urheilukeskus 14.-16.2.

Lisätiedot

Vaikuttamissuunnitelma 2014

Vaikuttamissuunnitelma 2014 Vaikuttamissuunnitelma 2014 Koulutus yritysten tarpeita vastaavaksi sivut 2 3 Menestys ratkaistaan maankäytöllä ja suunnittelulla sivut 4 5 Tulevaisuuden elinkeinojen kehittäminen sivut 6 7 2 3 Koulutus

Lisätiedot

Yhdyskuntarakenne ja elinvoimapolitiikka

Yhdyskuntarakenne ja elinvoimapolitiikka Yhdyskuntarakenne ja elinvoimapolitiikka MALPE 1 Tehtäväalueen kuvaus ja määrittelyt Ryhmän selvitysalueeseen kuuluivat seuraavat: kaavoitus, maapolitiikka ja maaomaisuus, maankäyttö, liikenneverkko ja

Lisätiedot

Vaikuttamissuunnitelma

Vaikuttamissuunnitelma Vaikuttamissuunnitelma 2015 Elinkeinopolitiikka Tampereen seutukunnassa Koko Suomen kasvukäytävä HHT Toimiva, turvallinen ja kaupallinen keskusta Osaavaa työvoimaa tiiviimmällä yhteistyöllä sivu 3 sivu

Lisätiedot

Tervetuloa Tampereen kauppakamariin!

Tervetuloa Tampereen kauppakamariin! Tervetuloa Tampereen kauppakamariin! Sisältö: Tampereen kauppakamarista palvelut, visiot, arvot, organisaatio Kauppakamarijärjestöstä ja verkostosta historiasta, lainsäädännöstä, tehtävistä Pirkanmaan

Lisätiedot

Tampereen kaupunkiseudun lähijunaliikenteen kehittämissuunnitelma. Tiedotus- ja keskustelutilaisuus 8.2.2011

Tampereen kaupunkiseudun lähijunaliikenteen kehittämissuunnitelma. Tiedotus- ja keskustelutilaisuus 8.2.2011 Tampereen kaupunkiseudun lähijunaliikenteen kehittämissuunnitelma Tiedotus- ja keskustelutilaisuus 8.2.2011 Tampereen kaupunkiseudun alue 8 kuntaa 355 749 asukasta Kasvu 1 % Kasvun kärki kehyksellä Väestö

Lisätiedot

Vanhusneuvostojen seminaari

Vanhusneuvostojen seminaari Vanhusneuvostojen seminaari 25.9.2015, Hämeenlinna Maakuntajohtaja Timo Reina Hämäläisten hyväksi Hämeen parasta kehittämistä! Strategiaperusta Missio 2020 Hämeen liitto toimii siten, että ihmiset tahtovat

Lisätiedot

Rakennesuunnitelman 2030 toteuttaminen kunnissa. Aulikki Graf 7.6.2011

Rakennesuunnitelman 2030 toteuttaminen kunnissa. Aulikki Graf 7.6.2011 Rakennesuunnitelman 2030 toteuttaminen kunnissa Aulikki Graf 7.6.2011 Rakennesuunnitelma Rakennesuunnitelman tavoitekokonaisuus: Väestön kasvuun varaudutaan Yhdyskuntarakennetta tiivistetään Keskustoja

Lisätiedot

MAL2-aiesopimuksen toteuttaminen ja seuranta. Seutujohtaja Päivi Nurminen

MAL2-aiesopimuksen toteuttaminen ja seuranta. Seutujohtaja Päivi Nurminen MAL2-aiesopimuksen toteuttaminen ja seuranta Seutujohtaja Päivi Nurminen Tampereen kaupunkiseudun alue 8 kuntaa 365 000 asukasta Tampereen kaupunkiseudun lähtökohdat Toinen sopimuskausi MAL1 sopimuksen

Lisätiedot

Alue- ja rakennepolitiikan ajankohtaispäivä 13.11.2013 Hallituksen rakennepoliittisen ohjelman aluevaikutukset kommenttipuheenvuoro

Alue- ja rakennepolitiikan ajankohtaispäivä 13.11.2013 Hallituksen rakennepoliittisen ohjelman aluevaikutukset kommenttipuheenvuoro Alue- ja rakennepolitiikan ajankohtaispäivä 13.11.2013 Hallituksen rakennepoliittisen ohjelman aluevaikutukset kommenttipuheenvuoro Timo Kietäväinen varatoimitusjohtaja Rakennepoliittinen ohjelma/budjettiriihi

Lisätiedot

Toimintaympäristö. Muuttoliike. 6.5.2014 Jukka Tapio

Toimintaympäristö. Muuttoliike. 6.5.2014 Jukka Tapio Toimintaympäristö Muuttoliike Muuttoliike 2013 Muuttovoitto kasvanut, mutta muuttaminen vähentynyt Tampere sai vuonna 2013 muuttovoittoa yhteensä 2 366 henkilöä. Muuttovoitto kasvoi selvästi vuodesta 2012,

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA 2014

TOIMINTASUUNNITELMA 2014 TOIMINTASUUNNITELMA 2014 Kauppakamari kehittää toiminta-alueensa elinkeinoelämän toimintaedellytyksiä sekä hoitaa huolellisesti ja moitteettomasti sille annetut julkiset tehtävät: tilintarkastuslaissa

Lisätiedot

Toimintaympäristö. Koulutus ja tutkimus. 27.5.2013 Jukka Tapio

Toimintaympäristö. Koulutus ja tutkimus. 27.5.2013 Jukka Tapio Toimintaympäristö Koulutus ja tutkimus Koulutus ja tutkimus Koulutusaste muuta maata selvästi korkeampi 2011 Diat 4 6 Tamperelaisista 15 vuotta täyttäneistä 73,6 % oli suorittanut jonkin asteisen tutkinnon,

Lisätiedot

Iisalmen kaupunkistrategia Kaupunginhallitus Kaupunginvaltuusto

Iisalmen kaupunkistrategia Kaupunginhallitus Kaupunginvaltuusto Iisalmen kaupunkistrategia 2030 Kaupunginhallitus 27.11.2017 Kaupunginvaltuusto 4.12.2017 Visio 2030 Suomen houkuttelevin seutukaupunki VETOVOIMA JA KASVU TOIMIVA KAUPUNKIYMPÄRISTÖ JA RAKENTAMINEN Strategiset

Lisätiedot

Messututkimus. ASTA Rakentaja, Tampereen messu- ja urheilukeskus 12.-14.2.2010. Suorakanava Oy

Messututkimus. ASTA Rakentaja, Tampereen messu- ja urheilukeskus 12.-14.2.2010. Suorakanava Oy Messututkimus ASTA Rakentaja, Tampereen messu- ja urheilukeskus 12.-14.2.2010 Suorakanava Oy Yhteenveto ASTA Rakentaja, Tampereen messu- ja urheilukeskus 12.-14.2.2010 Messututkimus sisältö Kokonaiskävijämäärä

Lisätiedot

Etelä-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus uudistus. Maaseuturakentamisen ajankohtaispäivä 16.2.2010

Etelä-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus uudistus. Maaseuturakentamisen ajankohtaispäivä 16.2.2010 Etelä-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus uudistus Maaseuturakentamisen ajankohtaispäivä 16.2.2010 1 Aluehallinto uudistui 1.1.2010 Valtion aluehallinnon viranomaisten rooleja, tehtäviä,

Lisätiedot

Messututkimus. ASTA Rakentaja, Tampereen Messu- ja Urheilukeskus 13.-15.2.2015

Messututkimus. ASTA Rakentaja, Tampereen Messu- ja Urheilukeskus 13.-15.2.2015 Messututkimus ASTA Rakentaja, Tampereen Messu- ja Urheilukeskus 13.-15.2. ASTA Rakentaja, Tampereen Messu- ja Urheilukeskus 13.-15.2. Yhteenveto ASTA Rakentaja, Tampereen Messu- ja Urheilukeskus 13.-15.2.

Lisätiedot

Kaasua Satakunta LNG, alue ja uusi liiketoiminta. Janne Vartia 11.12.2012

Kaasua Satakunta LNG, alue ja uusi liiketoiminta. Janne Vartia 11.12.2012 Kaasua Satakunta LNG, alue ja uusi liiketoiminta Janne Vartia 11.12.2012 Alue TEOLLISUUTTA TAPAHTUMIA HYVINVOINTIA 2 Työllistävyys Suurin merkitys Satakunnassa Jalostuksen työllistävyys maakunnittain 2009

Lisätiedot

Suhdanteet vaihtelevat - Miten pärjäävät pienet yritykset

Suhdanteet vaihtelevat - Miten pärjäävät pienet yritykset Suhdanteet vaihtelevat - Miten pärjäävät pienet yritykset Hanna Heikinheimo (09) 1734 2978 palvelut.suhdanne@tilastokeskus.fi Lahti 11.5.2011 11.5.2011 A 1 Suhdannetilastoista Suhdannetilastot kuvaavat

Lisätiedot

Iisalmen kaupunkistrategia 2030 Luonnos 1. Strategiaseminaari

Iisalmen kaupunkistrategia 2030 Luonnos 1. Strategiaseminaari Iisalmen kaupunkistrategia 2030 Luonnos 1 Strategiaseminaari 27.6.2017 Visio 2030 Suomen houkuttelevin seutukaupunki Strategiset ohjelmat Vetovoima ja kasvu Osaaminen ja hyvinvointi Toimiva kaupunkiympäristö

Lisätiedot

Tulevaisuuden kaupunkiseutu -strategia Luonnos lausuntoja varten. Seutuhallitus

Tulevaisuuden kaupunkiseutu -strategia Luonnos lausuntoja varten. Seutuhallitus Tulevaisuuden kaupunkiseutu -strategia Luonnos lausuntoja varten Seutuhallitus 26.10.2016 Strategian elementit STRATEGIA (hyväksytään valtuustoissa) Missio ja visio Strategian pääviestit ja tavoitteet

Lisätiedot

Suhdanteet vaihtelevat - Miten pärjäävät pienet yritykset

Suhdanteet vaihtelevat - Miten pärjäävät pienet yritykset Suhdanteet vaihtelevat - Miten pärjäävät pienet yritykset Hanna Heikinheimo (09) 1734 2978 palvelut.suhdanne@tilastokeskus.fi Lohja 12.10.2011 12.10.2011 A 1 Suhdannetilastoista Suhdannetilastot kuvaavat

Lisätiedot

Elinkeino-ohjelman yrityskysely. Niina Immonen, Johtaja, yrittäjyysympäristö

Elinkeino-ohjelman yrityskysely. Niina Immonen, Johtaja, yrittäjyysympäristö Elinkeino-ohjelman yrityskysely Niina Immonen, Johtaja, yrittäjyysympäristö 4.11.2016 Avaustyöseminaari 23.8.2016 60 osallistujaa Kansainvälistymistyöpaja 8.9.2016 n. 40 osallistujaa Jatkotyöseminaari

Lisätiedot

Työttömät* työnhakijat ELY-keskuksittain

Työttömät* työnhakijat ELY-keskuksittain Työttömät* työnhakijat ELY-keskuksittain Yleisimmät akavalaistutkinnot 2014/9 ja 2015/9 Ekonomisti Heikki Taulu Koko maa -1000 0 1000 2000 3000 4000 5000 6000 7000 8000 6271 678 6949 3597 798 4395 2848

Lisätiedot

Työttömät* työnhakijat ELY-keskuksittain

Työttömät* työnhakijat ELY-keskuksittain Työttömät* työnhakijat ELY-keskuksittain Yleisimmät akavalaistutkinnot 2014/6 ja 2015/6 Ekonomisti Heikki Taulu Koko maa 6255 696 6951 3602 860 4462 3621 482 4103 2632 340 2972 2289 306 2595 2103 460 2563

Lisätiedot

ELY -keskusten yritysrahoitus ja yritysten kehittämispalvelut v TEM Yritys- ja alueosasto Yrityspalvelut -ryhmä

ELY -keskusten yritysrahoitus ja yritysten kehittämispalvelut v TEM Yritys- ja alueosasto Yrityspalvelut -ryhmä ELY -keskusten yritysrahoitus ja yritysten kehittämispalvelut v. 2015 TEM Yritys- ja alueosasto Yrityspalvelut -ryhmä Vuonna 2015 myönnetty ELY keskusten yritysrahoitus Rahoitusmuoto Milj. euroa Myönnetty

Lisätiedot

KANTA-HÄMEEN VÄESTÖSUUNNITE Hämeen liitto

KANTA-HÄMEEN VÄESTÖSUUNNITE Hämeen liitto KANTA-HÄMEEN VÄESTÖSUUNNITE 2016-2040 Hämeen liitto 9.2.2016 Väestösuunnite 2016-2040 9.2.2016 Tilastokeskuksen 2012 ja 2015 trendiennusteiden lukujen keskiarvot vuonna 2040. Forssan seudulla keskiarvosta

Lisätiedot

Pirkanmaa. Yleisesittely, Pirkanmaan liitto 2017

Pirkanmaa. Yleisesittely, Pirkanmaan liitto 2017 Pirkanmaa Yleisesittely, Pirkanmaan liitto 2017 Toiseksi suurin Suomessa on 19 maakuntaa, joista Pirkanmaa on asukasluvultaan toiseksi suurin. Puolen miljoonan asukkaan raja ylittyi vuonna 2013. Yli yhdeksän

Lisätiedot

Suunittelujärjestelmän tulevaisuus kommenttipuheenvuoro kaupunkiseutujen roolista

Suunittelujärjestelmän tulevaisuus kommenttipuheenvuoro kaupunkiseutujen roolista Suunittelujärjestelmän tulevaisuus kommenttipuheenvuoro kaupunkiseutujen roolista Suomi kaupungistuu kaupungistuuko Suomi Kalasataman Kellohalli, Helsinki Anne Jarva Tulevaisuuden kuntaan kohdistuu monia

Lisätiedot

Kaupunkiseudun maankäytön, asumisen ja liikenteen aiesopimus (MAL3) Lähetekeskustelu Sh ja Kjk 27.5.2015, työpajan yhteenveto

Kaupunkiseudun maankäytön, asumisen ja liikenteen aiesopimus (MAL3) Lähetekeskustelu Sh ja Kjk 27.5.2015, työpajan yhteenveto Kaupunkiseudun maankäytön, asumisen ja liikenteen aiesopimus (MAL3) Lähetekeskustelu Sh ja Kjk 27.5.2015, työpajan yhteenveto Työpajan 27.5 teemat 1. Sopimusmenettelyn tavoitteet 2. Sopimuksen teemat ja

Lisätiedot

Pirkanmaa. Yleisesittely, Pirkanmaan liitto 2016

Pirkanmaa. Yleisesittely, Pirkanmaan liitto 2016 Pirkanmaa Yleisesittely, Pirkanmaan liitto 2016 Toiseksi suurin Suomessa on 19 maakuntaa, joista Pirkanmaa on asukasluvultaan toiseksi suurin. Puolen miljoonan asukkaan raja ylittyi vuonna 2013. Yli yhdeksän

Lisätiedot

Etelä-Pohjanmaan Yrittäjyyskatsaus 2007

Etelä-Pohjanmaan Yrittäjyyskatsaus 2007 Etelä-Pohjanmaan Yrittäjyyskatsaus 2007 Yrittäjyysohjelma Etelä-Pohjanmaa Yrittäjyyskatsauksen tavoitteet Tarkastella poikkileikkauksena keväällä 2007, miltä Etelä-Pohjanmaan maakunta yrittäjyyden näkökulmasta

Lisätiedot

Seutuyhteistyön strategia, toimintamalli ja tuloksellisuus. Kunnanhallitusten seminaari Seutujohtaja Päivi Nurminen

Seutuyhteistyön strategia, toimintamalli ja tuloksellisuus. Kunnanhallitusten seminaari Seutujohtaja Päivi Nurminen Seutuyhteistyön strategia, toimintamalli ja tuloksellisuus Kunnanhallitusten seminaari 4.9.2017 Seutujohtaja Päivi Nurminen ALUE NYT 380 000 as TULEVAISUUDESSA 480 000 Tampere, 228 173 Nokia, 33 206 Ylöjärvi,

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA 2018

TOIMINTASUUNNITELMA 2018 TOIMINTASUUNNITELMA 2018 Satakunnan kauppakamari PERUSASIOITA Toiminta perustuu kauppakamarilakiin Suomessa 19 alueellista, itsenäistä kauppakamaria 535 jäsentä Toimii 14 kunnan alueella Satakunnassa HENKILÖSTÖ

Lisätiedot

Pohjanmaan talouden tila ja lähivuosien näkymät

Pohjanmaan talouden tila ja lähivuosien näkymät Pohjanmaan talouden tila ja lähivuosien näkymät Lähteet: Tilastokeskus (TK) Elinkeinoelämän tutkimuslaitos (ETLA) Elinkeinoelämän keskusliitto (EK) Yritysharavahaastattelut Pohjanmaan työllisten päätoimialarakenne

Lisätiedot

Onnistumisia seutuyhteistyössä. Tampereen kaupunkiseudulla. Oulu Kimmo Kurunmäki Tampereen kaupunkiseudun kuntayhtymä

Onnistumisia seutuyhteistyössä. Tampereen kaupunkiseudulla. Oulu Kimmo Kurunmäki Tampereen kaupunkiseudun kuntayhtymä Onnistumisia seutuyhteistyössä Tampereen kaupunkiseudulla Oulu 2.3.2016 Kimmo Kurunmäki Tampereen kaupunkiseudun kuntayhtymä Aiheita 1. Yhteistyön rakenne 2. Aikaansaannoksia 3. Kaupunkiseutujen yhteistyön

Lisätiedot

Suhdanteet vaihtelevat - Miten pärjäävät pienet yritykset

Suhdanteet vaihtelevat - Miten pärjäävät pienet yritykset Suhdanteet vaihtelevat - Miten pärjäävät pienet yritykset Tiina Herttuainen 09 1734 3619 palvelut.suhdanne@tilastokeskus.fi Joensuu 24.11.2011 24.11.2011 A 1 Suhdannetilastoista Suhdannetilastot kuvaavat

Lisätiedot

Ilmoittautuneet eri henkilöt maakunnittain 2012-2016 1. Opetuskieli. Tutkintokerta kevät 2016

Ilmoittautuneet eri henkilöt maakunnittain 2012-2016 1. Opetuskieli. Tutkintokerta kevät 2016 Ilmoittautuneet eri henkilöt maakunnittain 2012-2016 1 kevät 2016 Miehet Naiset Miehet Naiset Miehet Naiset Uusimaa 4968 6690 11658 593 753 1346 5561 7443 13004 Varsinais- 1333 1974 3307 104 104 208 1437

Lisätiedot

Elinkeinoelämän keskusliitto Finlands Näringsliv Confederation of Finnish Industries

Elinkeinoelämän keskusliitto Finlands Näringsliv Confederation of Finnish Industries Elinkeinoelämän keskusliitto Finlands Näringsliv Confederation of Finnish Industries 1 Menestyvien yritysten Suomi 2 Ketä EK edustaa? EK edustaa kattavasti kaikkia yksityisiä toimialoja ja kaikenkokoisia

Lisätiedot

SUUNNITTELUPERIAATTEET

SUUNNITTELUPERIAATTEET Uudenmaan liitto 10/2017 SUUNNITTELUPERIAATTEET Uusimaa-kaava 2050 Kaavan tärkeä raami: Tavoitteiden, suunnitteluperiaatteiden ja seutujen erityiskysymysten paketti Taustaselvitysten pohjalta Uusimaa-kaavalle

Lisätiedot

TIETOISKU 7.5.2014 VALTAOSA VARSINAIS-SUOMEN MAAHANMUUTOSTA PERÄISIN EUROOPASTA

TIETOISKU 7.5.2014 VALTAOSA VARSINAIS-SUOMEN MAAHANMUUTOSTA PERÄISIN EUROOPASTA VALTAOSA VARSINAIS-SUOMEN MAAHANMUUTOSTA PERÄISIN EUROOPASTA Yli kaksi kolmasosaa Varsinais-Suomen vuonna 2013 saamasta muuttovoitosta oli peräisin maahanmuutosta. Maakuntaan ulkomailta muuttaneista puolestaan

Lisätiedot

Kaupunkiseudun maankäytön tavoitteet Rakennesuunnitelma 2040

Kaupunkiseudun maankäytön tavoitteet Rakennesuunnitelma 2040 Kaupunkiseudun maankäytön tavoitteet Rakennesuunnitelma 2040 Seutufoorumi 27.11.2013 Kimmo Kurunmäki seutusuunnittelupäällikkö Lähtökohtia Rakennesuunnitelmalle 2040 Seutustrategia 2020 Vetovoimainen Tampereen

Lisätiedot

Rakennesuunnitelma 2040

Rakennesuunnitelma 2040 Rakennesuunnitelma 2040 Seutuhallituksen työpaja 28.5.2014 TYÖ- SUUNNITELMA TAVOIT- TEET VAIHTO- EHDOT LINJA- RATKAISU LUONNOS EHDOTUS Linjaratkaisu, sh. 23.4.2014 Linjaratkaisuehdotus perustuu tarkasteluun,

Lisätiedot

Korkeakoulutuksen ja osaamisen kehittäminen on tulevaisuuden kilpailukyvyn keskeisin tekijä Tausta-aineisto

Korkeakoulutuksen ja osaamisen kehittäminen on tulevaisuuden kilpailukyvyn keskeisin tekijä Tausta-aineisto Korkeakoulutuksen ja osaamisen kehittäminen on tulevaisuuden kilpailukyvyn keskeisin tekijä Tausta-aineisto Työllisten insinöörien ja arkkitehtien määrä Turussa ja muissa suurimmissa kaupungeissa Suomessa

Lisätiedot

HYMY Hyvinvointiympäristön tietopohjan mallintaminen ja ymmärryksen laajentaminen kaupunkiseuduilla hanke HYMY-workshop Tampereella 31.8.

HYMY Hyvinvointiympäristön tietopohjan mallintaminen ja ymmärryksen laajentaminen kaupunkiseuduilla hanke HYMY-workshop Tampereella 31.8. HYMY Hyvinvointiympäristön tietopohjan mallintaminen ja ymmärryksen laajentaminen kaupunkiseuduilla hanke HYMY-workshop Tampereella 31.8.2018 Tero Piippo HYVINVOINNIN SEURAAVA ERÄ - Ihanteet, visio ja

Lisätiedot

Messututkimus. ASTA Rakentaja, Tampereen Messu- ja Urheilukeskus 11.-13.2.2011. Suorakanava Oy

Messututkimus. ASTA Rakentaja, Tampereen Messu- ja Urheilukeskus 11.-13.2.2011. Suorakanava Oy Messututkimus Suorakanava Oy Yhteenveto Messututkimus sisältö Kokonaiskävijämäärä 15 382 1 Kansi Kävijäperheen koko 2,37 2 Sisällysluettelo Kävijäperheet 6 499 3 Hankkeet Messututkimukseen vastanneet 590

Lisätiedot

haasteita ja mahdollisuuksia Terveempi Pohjois-Suomi 2 (TerPS2) - hanke

haasteita ja mahdollisuuksia Terveempi Pohjois-Suomi 2 (TerPS2) - hanke haasteita ja mahdollisuuksia Terveempi Pohjois-Suomi 2 (TerPS2) - hanke www.terps.fi 1 Terveempi Pohjois-Suomi2 Koordinaatio Pohjois-Pohjanmaan sairaanhoitopiiri Hankeaika 1.3.2012-31.10.2014 Kokonaisbudjetti

Lisätiedot

Hallitusohjelma 22.6.2011. Liikenneratkaisut talouden, yritystoiminnan ja ilmaston yhteinen nimittäjä

Hallitusohjelma 22.6.2011. Liikenneratkaisut talouden, yritystoiminnan ja ilmaston yhteinen nimittäjä Liikenneratkaisut talouden, yritystoiminnan ja ilmaston yhteinen nimittäjä Kuntien 6. ilmastokonferenssi, Tampere 3.5.2012 Yksikön päällikkö Silja Ruokola Hallitusohjelma 22.6.2011 Liikennepolitiikalla

Lisätiedot

Sonkajärven kunnan elinkeinostrategia

Sonkajärven kunnan elinkeinostrategia Sonkajärven kunnan elinkeinostrategia Sonkajärven kunta ottaa kaikessa toiminnassaan huomioon vaikutukset elinkeinoelämään ja yritystoimintaan. Tavoitteena on, että kunta osaltaan edesauttaa tervettä kilpailua,

Lisätiedot

Tampereen kaupunkiseudun ilmastoriskityöpaja Tervetuloa, Päivi Nurminen

Tampereen kaupunkiseudun ilmastoriskityöpaja Tervetuloa, Päivi Nurminen Tampereen kaupunkiseudun ilmastoriskityöpaja Tervetuloa, Päivi Nurminen Seudullinen ilmastostrategia hyväksytty kunnissa 2010 seutu Suomen kärkitasoa päästöjen vähentämisessä vähennys vuosina 1990 2030

Lisätiedot

Rakennesuunnitelma 2040

Rakennesuunnitelma 2040 Rakennesuunnitelma 2040 Väliraportista saadut lausunnot Jatkosuunnittelu Masto+ LJ -työryhmä 27.3.2014 TYÖ- SUUNNI- TELMA TAVOIT- TEET VAIHTO- EHDOT LUONNOS EHDOTUS Väliraportista saadut lausunnot JATKOSUUNNITTELU

Lisätiedot

Yhdyskuntarakenne ja infra kilpailukykytekijänä tulevaisuuden kunnassa - linjaukset

Yhdyskuntarakenne ja infra kilpailukykytekijänä tulevaisuuden kunnassa - linjaukset Yhdyskuntarakenne ja infra kilpailukykytekijänä tulevaisuuden kunnassa - linjaukset 28.4.2016 Muutostekijöitä on runsaasti Ilmastonmuutos Niukkeneva julkinen talous Väestön ikääntyminen Elinkeinoelämän

Lisätiedot

SEUDULLINEN ASUNTOPOLITIIKKA LAHDEN SEUDULLA

SEUDULLINEN ASUNTOPOLITIIKKA LAHDEN SEUDULLA SEUDULLINEN ASUNTOPOLITIIKKA LAHDEN SEUDULLA ASUNTOPOLIITTINEN SEMINAARI 21.10.2015 Ari Juhanila Asuntoasiainpäällikkö Lahden kaupunki Lahden seudun MAL-asuntotyöryhmän kuntien seudullinen asuntostrategia

Lisätiedot

Seutuhallituksen kokous Seutusihteeri Pohjonen Vuoden 2016 toiminnan toteutuminen

Seutuhallituksen kokous Seutusihteeri Pohjonen Vuoden 2016 toiminnan toteutuminen 71 TALOUSARVIORAAMI VUODELLE 2017, EHDOTUS Seutusihteeri Pohjonen 28.4.2016 Seutuyhteistyön vuosisuunnittelua ohjaavat seutustrategia, rakennesuunnitelma 2040 ja MAL3-sopimus. Vuonna 2010 hyväksytty seutustrategia

Lisätiedot

Messututkimus. ASTA Rakentaja, Tampereen Messu- ja Urheilukeskus

Messututkimus. ASTA Rakentaja, Tampereen Messu- ja Urheilukeskus Messututkimus ASTA Rakentaja, Tampereen Messu- ja Urheilukeskus 8.-10.2.2013 Yhteenveto ASTA Rakentaja, Tampereen Messu- ja Urheilukeskus 8.-10.2.2013 Messututkimus sisältö Kokonaiskävijämäärä 18 826 1

Lisätiedot

Kasvukäytävän pohjoinen keskus. Suomen kasvukäytävän elinvoimakartasto 2014.

Kasvukäytävän pohjoinen keskus. Suomen kasvukäytävän elinvoimakartasto 2014. MAL-sidosryhmäfoorumi 2.10.2015 Kasvukäytävän pohjoinen keskus Suomen kasvukäytävän elinvoimakartasto 2014. 1. Varaudumme väestön kasvuun 2. Tiivistämme yhdyskuntarakennetta 3. Kehitämme keskustoja ja

Lisätiedot

Muuttoliike 2007. 29.5.2008 Janne Vainikainen

Muuttoliike 2007. 29.5.2008 Janne Vainikainen Muuttoliike 27 29.5.28 Janne Vainikainen Muuttoliike 27 Tampereen saama muuttovoitto pieneni. Muuttovoittoa kertyi 927 henkilöä, kun edeltävänä vuonna voitto oli 1 331 henkilöä. Taustalla oli kotimaan

Lisätiedot

RDSP-projektin. karttojen ja analyysien koostaminen 26.5.2014

RDSP-projektin. karttojen ja analyysien koostaminen 26.5.2014 RDSP-projektin karttojen ja analyysien koostaminen 26.5.2014 Alkusanat Tehtävänä oli koota Etelä-Karjalan, Kymenlaakson, Päijät-Hämeen ja Uudenmaan liittojen aluerakenteen ja aluesuunnittelun kehittämistavoitteet

Lisätiedot

Rakennamme menestystä - onnistumme yhdessä

Rakennamme menestystä - onnistumme yhdessä Rakennamme menestystä - onnistumme yhdessä Turun kauppakamarin strategia 18.11.2016, Minna Arve Varsinais-Suomi 2030 Paras paikka menestyä. Paras paikka onnistua. Paikka olla onnellinen. MENESTYS ONNISTUMINEN

Lisätiedot

Väestönlisäystä saaneet kaupunkiseudut (19/70) vuosina 2010-2017 + 31 949 + 23 591 + 141 361 + 7 090 + 4 305 + 19 087 + 12 293 + 3 340 + 2 165 + 2 009 + 1 631 + 1 393 + 1549 Lähde: Tilastokeskus, väestö;

Lisätiedot

Työllisyys Investoinnit Tuotannontekijät työ ja pääoma

Työllisyys Investoinnit Tuotannontekijät työ ja pääoma Erkki Niemi RAKENNEMUUTOS 1988..2007 Nousuja, laskuja ja tasaisia taipaleita Yleinen kehitys Tuotanto Klusterit tuotantorakenne ja sen muutos Työllisyys Investoinnit Tuotannontekijät työ ja pääoma 1 Alueiden

Lisätiedot

Seutustrategia-asiakirjan valmistelu, alustavia tulkintoja sh:n keskustelun 28.9 pohjaksi

Seutustrategia-asiakirjan valmistelu, alustavia tulkintoja sh:n keskustelun 28.9 pohjaksi Seutustrategia-asiakirjan valmistelu, alustavia tulkintoja sh:n keskustelun 28.9 pohjaksi 21.9.2016 21.9.2016 Strategiaprosessi Seutuyhteistyön strategiset ohjausvälineet, Sh.25.5 Strategia +10 v Kasvulle

Lisätiedot

Pohjanmaa. Keski-Pohjanmaa Etelä-Pohjanmaa Uusimaa. Kanta-Häme Varsinais-Suomi

Pohjanmaa. Keski-Pohjanmaa Etelä-Pohjanmaa Uusimaa. Kanta-Häme Varsinais-Suomi TYÖLLISYYSKEHITYS VAROVAISEN POSITIIVISTA Varsinais-Suomen työllisyystilanne on kuluvan syksyn aikana kehittynyt hiljalleen positiivisempaan suuntaan. Maakunnan työttömyysaste laski lokakuussa koko maan

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma 2017

Toimintasuunnitelma 2017 Arvaamaton toimintaympäristö 2017 (lähde: The Ecomomist, The Moscow Times) Toimintasuunnitelma 2017 2 Tausta-aineistoa lähde ICC Toimintaympäristö Kasvava poliittinen ja taloudellinen epävarmuus Suomalaisten

Lisätiedot

VÄESTÖKATSAUS syyskuu 2016

VÄESTÖKATSAUS syyskuu 2016 VÄESTÖKATSAUS syyskuu 2016 Ennakkoväkiluku 173 922 Muutos 9 kk -788 Hämeen parasta kehittämistä! Henkilöä Kanta-Hämeen ennakkoväkiluku syyskuun lopussa oli 173 922. Yhdeksän kuukauden aikana eli vuoden

Lisätiedot

Kaupunkiseutujen rooli kunta- ja maakuntauudistuksessa. Konsernijohtaja Juha Metsälä

Kaupunkiseutujen rooli kunta- ja maakuntauudistuksessa. Konsernijohtaja Juha Metsälä Kaupunkiseutujen rooli kunta- ja maakuntauudistuksessa Konsernijohtaja Juha Metsälä 4.11.2016 Suomen väestö ikääntyy, yli 65-vuotiaat suurin ikäryhmä vuodesta 2032 eteenpäin Pohjola Rakennus Oy, konserninjohtaja

Lisätiedot

Lausuntopyyntökysely. Khall. 18.01.2016 13 liite nro 2. TAUSTATIEDOT. Vastaajatahon virallinen nimi. Padasjoen kunta

Lausuntopyyntökysely. Khall. 18.01.2016 13 liite nro 2. TAUSTATIEDOT. Vastaajatahon virallinen nimi. Padasjoen kunta Lausuntopyyntökysely TAUSTATIEDOT Vastaajatahon virallinen nimi Padasjoen kunta Vastauksen kirjanneen henkilön nimi Kristiina Laakso Vastauksen vastuuhenkilön yhteystiedot kristiina.laakso@padasjoki.fi

Lisätiedot

Toimiala- ja tilastokatsaus toukokuu 2011

Toimiala- ja tilastokatsaus toukokuu 2011 Toimiala- ja tilastokatsaus toukokuu 2011 Tilastoaineiston lähteet: Graafit perustuvat Tilastokeskuksen, Työ- ja elinkeinoministeriön ja ETLAn sekä Pohjanmaan kauppakamarin omaan aineistoon. Toimialarakenne

Lisätiedot

tavoitteet Kaavoitusarkkitehti Mika Uolamo

tavoitteet Kaavoitusarkkitehti Mika Uolamo KAUPUNKISUUNNITTELUN SEMINAARI VI 2012 - UUDEN OULUN TULEVAISUUDET? tavoitteet Kaavoitusarkkitehti Mika Uolamo PÄÄTAVOITTEET Hyvinvoivat ihmiset Elinvoimainen kaupunki Kestävä ja ekotehokas yhdyskuntarakenne

Lisätiedot

Pohjanmaan kauppakamari. Toimiala- ja tilastokatsaus Elokuu 2013

Pohjanmaan kauppakamari. Toimiala- ja tilastokatsaus Elokuu 2013 Pohjanmaan kauppakamari Toimiala- ja tilastokatsaus Elokuu 2013 Tilastoaineiston lähteet: Graafit perustuvat Tilastokeskuksen, Työ- ja elinkeinoministeriön ja ETLAn sekä Pohjanmaan kauppakamarin omaan

Lisätiedot

- Miten pärjäävät pienet yritykset? Turussa Tilastopäällikkö Reetta Moilanen

- Miten pärjäävät pienet yritykset? Turussa Tilastopäällikkö Reetta Moilanen Suhdanteet t vaihtelevat t - Miten pärjäävät pienet yritykset? Turussa 23.11.2010 Tilastopäällikkö Reetta Moilanen Yleisesti Suhdannetilastoista Suhdannetilastot kuvaavat talouden eri osatekijöiden tai

Lisätiedot

VAIKUTTAMIS- SUUNNITELMA 2018

VAIKUTTAMIS- SUUNNITELMA 2018 VAIKUTTAMIS- SUUNNITELMA 2018 Liikenneinvestoinnit s. 2 Hyvä kansainvälinen saavutettavuus s. 3 Osaajia ja osaamista s. 4 Vaikuttavaa kansainvälistymistä edistävää elinvoimapolitiikkaa s. 5 VAIKUTTAMISSUUNNITELMA

Lisätiedot

Keski-Suomen Osuuspankkiliiton tulevaisuus seminaari Ikaalisten Kylpylä 7.- 8.11.2008

Keski-Suomen Osuuspankkiliiton tulevaisuus seminaari Ikaalisten Kylpylä 7.- 8.11.2008 KESKI-SUOMEN SUOMEN TULEVAISUUDEN NÄKYMÄT Keski-Suomen Osuuspankkiliiton tulevaisuus seminaari Ikaalisten Kylpylä 7.- 8.11.2008 maakuntajohtaja Anita Mikkonen Keski-Suomen liitto Visio Keski-Suomi tilastojen

Lisätiedot

Kuntajohdon seminaari Mikkelissä

Kuntajohdon seminaari Mikkelissä Kuntajohdon seminaari Mikkelissä 8.6.2016 Elli Aaltonen ylijohtaja Itä-Suomen aluehallintovirasto Itä-Suomen aluehallintovirasto 2.6.2016 1 Strategiset painopisteet ja yhteiset toimintatavat 2 Itä-Suomen

Lisätiedot

TAHTOTILA 2020 LUPA PALVELLA

TAHTOTILA 2020 LUPA PALVELLA LEMPÄÄLÄN KUNNAN ELINKEINOSTRATEGIA TAHTOTILA 2020 LUPA PALVELLA Johdanto Lempäälä on vetovoimainen ja tasaisesti kasvava yli 22 000 asukkaan kunta, jolla on erinomainen sijainti Tampereen kaupunkiseudulla.

Lisätiedot

Tampereen kaupunkiseudun maapolitiikan yhteistyö

Tampereen kaupunkiseudun maapolitiikan yhteistyö Tampereen kaupunkiseudun maapolitiikan yhteistyö Kuntamarkkinat 14.9.2011 Seutujohtaja Päivi Nurminen Lähtökohdat Tampereen kaupunkiseudun alue 8 kuntaa 357 044 asukasta Kasvu 1,2 % Kasvun kärki kehyksellä

Lisätiedot

Tampere Grow. Smart. Together.

Tampere Grow. Smart. Together. Tampere Grow. Smart. Together. Grow. Smart. Together. Visio Kansainvälisesti tunnustettu, vetovoimainen, kestävän kehityksen älykaupunki Missio Menestymisen ja elämänlaadun parantaminen yhteistyön ja kilpailun

Lisätiedot

MAAKUNTAVALTUUSTON SEMINAARI 6.6.2011

MAAKUNTAVALTUUSTON SEMINAARI 6.6.2011 MAAKUNTAVALTUUSTON SEMINAARI 6.6.2011 Aluesuunnittelupäällikkö Riitta Väänänen SEMINAARIN OHJELMA 9.00 Maakuntakaavatyön tilanne, Riitta Väänänen Maakuntakaavatyön tilanne Kaupan suunnittelukysymykset

Lisätiedot

ELINKEINOELÄMÄN MAANKÄYTÖN TARPEET -RYHMÄ

ELINKEINOELÄMÄN MAANKÄYTÖN TARPEET -RYHMÄ ELINKEINOELÄMÄN MAANKÄYTÖN TARPEET -RYHMÄ 11.1.2012 Aluesuunnittelupäällikkö Riitta Väänänen Maakuntakaavan yleisesittely Keskeiset vaikuttimet: Ilmaston muutos ja siihen varautuminen Liikenneverkon ja

Lisätiedot

ALUENÄKÖKULMA SATAKUNNAN ASEMAAN JA OSAAMISPERUSTAAN 2000-LUVULLA

ALUENÄKÖKULMA SATAKUNNAN ASEMAAN JA OSAAMISPERUSTAAN 2000-LUVULLA ALUENÄKÖKULMA SATAKUNNAN ASEMAAN JA OSAAMISPERUSTAAN 2000-LUVULLA Kehittämispäällikkö Timo Aro Porin kaupunki 14.10.2014 Ei riitä, että osaa nousta hevosen selkään, on osattava myös pudota - Argentiinalainen

Lisätiedot

LÄNSI-SUOMEN EAKR-OHJELMA

LÄNSI-SUOMEN EAKR-OHJELMA LÄNSI-SUOMEN EAKR-OHJELMA Vipuvoimaa EU:lta 2007-2013 Koulutustilaisuudet 23.11. ja 4.12.2007 www.keskisuomi.fi/lehti Pirjo Peräaho Hilkka Laine Keski-Suomen liitto LÄNSI-SUOMEN EAKR-OHJELMA Yritysten

Lisätiedot

JUURET LAAJALLA METROPOLIALUEELLA...YHDESSÄ TEEMME TULEVAISUUDELLE SIIVET. Siivet ja juuret LAAJAN METROPOLIALUEEN TULEVAISUUSTARKASTELU

JUURET LAAJALLA METROPOLIALUEELLA...YHDESSÄ TEEMME TULEVAISUUDELLE SIIVET. Siivet ja juuret LAAJAN METROPOLIALUEEN TULEVAISUUSTARKASTELU JUURET LAAJALLA METROPOLIALUEELLA....YHDESSÄ TEEMME TULEVAISUUDELLE SIIVET. Siivet ja juuret LAAJAN METROPOLIALUEEN TULEVAISUUSTARKASTELU TEKSTI: Lauri Kuukasjärvi, Ilona Mansikka, Maija Toukola, Tarja

Lisätiedot

Pohjois-Pohjanmaan ELY keskuksen ESR ja EAKR hankkeet ja niiden suuntaaminen

Pohjois-Pohjanmaan ELY keskuksen ESR ja EAKR hankkeet ja niiden suuntaaminen Pohjois-Pohjanmaan ELY keskuksen ESR ja EAKR hankkeet ja niiden suuntaaminen 1.9.2011 Riitta Ilola Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus, Strategiayksikkö, Riitta Ilola 6.9.2011 1

Lisätiedot

Teknologiateollisuuden talousnäkymät alueittain Teknologiateollisuus

Teknologiateollisuuden talousnäkymät alueittain Teknologiateollisuus Teknologiateollisuuden talousnäkymät alueittain 8.11.2016 Teknologiateollisuus 1 Teknologiateollisuus ELYalueittain 2015e Alueiden osuudet alan koko liikevaihdosta ja henkilöstöstä Suomessa Uusimaa Pirkanmaa

Lisätiedot

Pyydämme sinua jakamaan ajatuksesi ja kokemuksesi. Laita ruksi sopivimpaan vaihtoehtoon tai täytä puuttuva tieto.

Pyydämme sinua jakamaan ajatuksesi ja kokemuksesi. Laita ruksi sopivimpaan vaihtoehtoon tai täytä puuttuva tieto. Kyselylomakkeen palautus 2.6.2003 mennessä osoitteeseen: OAMK/ Hoitotyön osasto/ Salla Seppänen Kuntotie 2 86300 Oulainen TIETOA KOHTI AKTIIVISTA VANHUUTTA KYSELYLOMAKKEESTA Kohti aktiivista vanhuutta

Lisätiedot

Häme-ohjelma Maakuntasuunnitelma ja maakuntaohjelma. Järjestöfoorum Riihimäki. Hämäläisten hyväksi Hämeen parasta kehittämistä!

Häme-ohjelma Maakuntasuunnitelma ja maakuntaohjelma. Järjestöfoorum Riihimäki. Hämäläisten hyväksi Hämeen parasta kehittämistä! Maakuntasuunnitelma ja maakuntaohjelma Hämeen parasta kehittämistä! Järjestöfoorum 4.9.2017 Riihimäki Maakunnan suunnittelujärjestelmään kuuluvat -maakuntasuunnitelma, -alueiden käytön suunnittelua ohjaava

Lisätiedot