1. Mihin on kirjoitettu lyhimmillään 1. Milloin ja missä laadittiin kirkon käyttämä ortodoksisen kirkon opetus? uskontunnustus?
|
|
- Sakari Majanlahti
- 9 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 1. Mihin on kirjoitettu lyhimmillään ortodoksisen kirkon opetus? - Uskontunnustukseen. 2. Vaikka olisi toisella puolella maailmaa, niin kuinka voi silti auttaa toista? - Esirukoilemalla tämän puolesta. 3. Voidaanko tajuttomalle tai kuolleelle antaa ehtoollinen? - Ei. 1. Milloin ja missä laadittiin kirkon käyttämä uskontunnustus? - Nikean ja Konstantinopolin yleisissä kirkolliskokouksissa 300-luvulla. 2. Miten määrittelisit termin rukoilla? - Jumalalle puhumista, rukous on Jumalan kohtaamista. 3. Milloin vainaja tulisi haudata? - Kolmantena päivänä. 1. Mitä sakramenttia kutsutaan myös nimellä eukaristia? - Ehtoollisen sakramenttia. 2. Kuinka menee ns. Jeesuksen rukous? - Herra, Jeesus Kristus, Jumalan poika, armahda minua syntistä. 3. Milloin panihida tulisi toimittaa? - Kuolinpäivänä, 3 päivää, 9 päivää ja 40 päivää kuolemasta ja puolen vuoden päästä sekä aina kuoleman vuosipäivänä. 1. Mitä Jumala loi Raamatun mukaan neljäntenä päivänä? - Auringon, kuun ja tähdet. 2. Mitä tarkoitetaan esirukouksella? - Toisten ihmisten (myös vihamiesten) puolesta rukoilemista. 3. Milloin toimitetaan ennenpyhitettyjen lahjain liturgia? - Suuren paaston arkipäivinä, yleensä keskiviikkoisin ja perjantaisin.. 1. Keitä tarkoitetaan ruumiittomilla ja persoonallisilla voimilla? - Enkeleitä (mm. ylienkelit, serafit ja kerubit). 2. Mitä sana munkki tarkoittaa? - Yksineläjää. 3. Millä pöydällä pappi valmistaa ehtoollislahjat? - Uhripöydällä. 1. Mikä sakramentti on anteeksipyyntöä varten? - Katumuksen sakramentti (synnintunnustus, synninpäästö). 2. Mihin kolmeen asiaan munkiksi vihittävä sitoutuu? - Kuuliaisuuteen, köyhyyteen ja naimattomuuteen. 3. Kenelle Neitsyt Maria oli kihlattu? - Joosefille. 1. Millä toisella sanalla sakramenttia kutsutaan? - Mysteerioksi. 2. Selitä sana arkkimandriitta. - Ansioituneen pappismunkin arvonimi. [Vrt. rovasti (papit)]. 3. Millä kirjaimilla Neitsyt Marian nimi lyhennetään ikoneissa? - ΜΡ θυ 1. Mainitse jokin kirkon pyhä toimitus, jota ei kutsuta sakramentiksi? - Esim. vedenpyhitys, hautaus, ja munkiksi vihkiminen. 2. Kuka johtaa hiippakuntaa? - Piispa. 3. Ketä kohtaan munkin tulee olla kuuliainen? - Luostarin johtajaa. 1. Onko papilla vaitiolovelvollisuus kuulemistaan synneistä? - Kyllä. 2. Mikä on piispa? - Pappeuden korkeimman asteen saavuttanut henkilö. 3. Mitä skeemamunkiksi vihkiminen tarkoittaa? - Munkki vapautetaan pelkkään rukouselämään. 1. Mitä syntiä ei voi saada anteeksi? - Syntiä Pyhää Henkeä vastaan. 2. Milloin kirkko syntyi? - Helluntaina. (Toisena ajankohtana pidetään sitä, kun Jeesus opetti Filippoksen Kesarean seudulla.) 3. Kuinka Pyhä Henki kuvataan ikoneihin? - Kyyhkysenä tai tulenliekkinä.
2 1. Mikä on kristillisen maailmankuvan keskus? - Maailman luonnut Jumala. 2. Kuka on kirkon pää? - Kristus. 3. Millä nimellä Johannes Kastajaa kutsuttiin? - Herran Edelläkävijä. 1. Millaisen toimimisen käskyn Kristus antoi meille? - Rakkauden kaksoiskäskyn. 2. Millaiseksi uskontunnustus määrittää kirkon? - Yhdeksi, pyhäksi, katoliseksi ja apostoliseksi ( Uskon yhteen, pyhään, katoliseen ja apostoliseen kirkkoon ). 3. Mitä voidaan pitää rakkauden vastakohtana? - Itserakkautta, välinpitämättömyyttä. 1. Ketä kohtaan 10. käskyn neljä ensimmäistä käskyä on osoitettu? - Jumalaa kohtaan. 2. Mitä sana katolinen tarkoittaa uskontunnustuksessa? - Yleismaailmallista ja täydellistä. 3. Kuka huolehtii yhdessä vanhempien kanssa lapsen hengellisestä kasvatuksesta? - Kummi. 1. Ketä kohtaan 10. käskyn kuusi viimeistä käskyä on osoitettu? - Käskyjä toisia ihmisiä/kanssaihmisiä kohtaan. 2. Mitä sana apostolinen merkitsee uskontunnustuksessa? - 1. Lähetetty (tekemään lähetys- ja opetustyötä), 2. apostolit perustivat kirkon. 3. Mitä muita nimiä Kristuksesta käytetään? - Esim. Messias, Voideltu ja Vapahtaja. 1. Mistä kohtaa Raamattua löytyy Kristuksen opetuspuheet? - Vuorisaarnasta Matt Mitä patriotismi tarkoittaa? - Isänmaallisuutta. 3. Millaiseksi Jumala loi ihmisen? - Kuvakseen ja kaltaisekseen. 1. Luettele Jumalan kolme persoonaa eli esiintymismuotoa. - Isä, Poika ja Pyhä Henki. 2. Mitä nationalismi tarkoittaa? - Kiihkoisänmaallisuutta. 3. Täydennä: "Pyhä Jumala, Pyhä Väkevä, Pyhä ---, armahda meitä". - Kuolematon. 1. Mikä ohjaa ihmistä oikean ja väärän erottamisessa? - Omatunto. 2. Kuinka kristityn tulisi suhtautua omaisuuteen? - Hänen tulisi pyrkiä omaisuudellaan auttamaan huonompiosaisia. 3. Millä nimellä kutsutaan tekniikkaa, jossa ikoni tehdään värillisistä kivien ja lasin palasista? - Mosaiikiksi. 1. Mitä muita ilmaisuja käytetään ortodoksisessa ajattelussa paratiisista ja helvetistä? - Pelastus ja kadotus. 2. Mistä teoksesta voimme lukea varhaisista jumalanpalveluksista? - Raamatusta (apostolit). 3. Millä nimellä kutsutaan tekniikkaa, jossa ikonimaalaus maalataan kostealle laastipinnalle? - Freskoksi. 1. Keissä ortodoksisen opetuksen mukaan näemme Kristuksen? - Jokaisessa lähimmäisessämme. 2. Mitä tietoa jumalanpalvelustekstit sisältävät? - Kirkon opetusta. 3. Millä nimellä kutsutaan Kristus-ikonia, johon kuvataan Kristuksen kasvot kankaalle painautuneina? - Käsittätehty Kristus -ikoniksi. 1. Mitä tarkoitetaan nimenantotoimituksella? - Nimi annetaan lapselle 8 päivän iässä erillisessä toimituksessa. 2. Milloin alkaa kirkollinen vuorokausi? - Auringon laskettua (vrt. luomiskertomus). Nykyisen kirkollisen käytännön mukaan klo edellisenä iltana. 3. Missä jumalanpalveluksia pidettiin vainojen aikana katakombien lisäksi? - Yksityiskodeissa.
3 1. Miksi ihminen kastetaan? - Ihminen otetaan näin seurakunnan jäseneksi. 2. Mikä on vuorokauden ensimmäinen palvelus, joka aloitetaan auringon laskettua? - Ehtoopalvelus. 3. Mitä sana "ikonostaasi" tarkoittaa? - Kuvaseinää 1. Mihin kahteen sakramenttiin ihminen osallistuu tullakseen seurakunnan jäseneksi? - Kasteeseen ja mirhavoiteluun. 2. Monellako eri sävelmällä lauletaan jumalanpalvelusveisuja? - Kahdeksalla (oktoehos). 3. Kuka kirkon käsityksen mukaan ohjaa yleisiä kirkolliskokouksia? - Pyhä Henki. 1. Millä pyhällä toimituksella kastetoimitus aloitetaan? - Vedenpyhityksellä. 2. Mikä on ortodoksisen kirkon suurin juhla? - Pääsiäinen. 3. Mikä on papin opetuspuhe toiselta nimeltään? - Saarna. 1. Mitkä kastetun kehonosat pappi sivelee mirhalla ristinmerkillä? - Otsan, silmät, sieraimet, suun, korvat, rinnan ja jalat. 2. Kuinka monta suurta juhlaa on ortodoksisessa kirkossa? Mikä "ilmiö" on tehnyt maailmasta yhden talouden? - Globalisaatio. 1. Kuinka monta kertaa kastepöytä kierretään kastetoimituksen aikana? - Kolmesti. 2. Kerro esimerkkejä siitä, mitä voidaan siunata pyhitetyllä vedellä. - Risti, ikoni, koti, jokin esine jne. 3. Mikä/kuka on kristillisen ihmiskuvan keskus? - Jumala. 1. Mistä Suomen ortodoksinen kirkko saa mirhavoiteensa? - Konstantinopolista. 2. Millä toisella nimellä vainajien muistelupalvelusta kutsutaan? - Panihidaksi. 3. Mihin puutarhaan Jumala asetti ensimmäiset ihmiset? - Eedeniin. 1. Millä nimellä kutsutaan Jumalan tulemista lihaksi? - Inkarnaatioksi. 2. Kuka kirjoitti ensimmäisen evankeliumin? - Markus (n. v.70). 3. Mikä evankeliumi on? - Ilosanoma Kristuksesta. 1. Mitkä ovat Kristuksen kaksi luontoa? - Jumallinen ja inhimillinen. 2. Mitkä kaksi osaa muodostavat Raamatun? - Vanha ja Uusi testamentti. 3. Millä nimellä kutsuttiin opetuksia, jotka eivät myötäilleet oikeaa kirkon opetusta, joka oli muotoutunut kirkolliskokouksissa? - Harhaopeiksi. 1. Millä nimellä kutsutaan päivää, jolloin Kristus astui takaisin taivaaseen pääsiäisen jälkeen? - Helatorstaiksi. 2. Millä kielellä VT ja UT on kirjoitettu? - VT on kirjoitettu hepreaksi ja UT kreikaksi. 3. Täydennä iltarukouksen alku: "Kristuksen enkeli, pyhä ---, sieluni ja ruumiini suojelija". - Varjelijani. 1. Mikä on ihmisen päämäärä ortodoksisen kirkon opetuksen mukaan? - Tulla Jumalan kaltaiseksi. 2. Milloin ja missä pidettiin viimeinen yleinen kirkolliskokous? - Vuonna 787 Nikeassa. 3. Ketä pidetään ortodoksisessa kirkossa kaikkein kunnioitettavampana ja jalompana kuin ketään ruumiittomista voimista? - Neitsyt Mariaa.
4 1. Kasvuprosessia Jumalan yhteyteen käytetään nimitystä jumaloituminen, mitä se on kreikaksi? - Theosis. 2. Kuka vastaa kirkon opetuksesta seurakunnan tasolla? - Pappi (kirkon opetuksen puitteissa). 3. Kuka Raamatussa nimeltä mainittu enkeli kuvataan ikonostaasin sivuoveen? - Mikael, Gabriel. 1. Milloin Kristus asetti ehtoollisen? - Suurena torstaina. 2. Mitä ovat kanonit? - Sääntöjä (kirkollisesta elämästä). 3. Raamatussa kerrotaan Pyhän Kolminaisuuden ilmestyneen eräälle pariskunnalle Mamren tammistossa. Mikä oli miehen nimi? - Abraham. 1. Millä toisella nimellä kutsutaan ehtoollisen sakramenttia? - Eukaristiaksi. 2. Miten kuuluu Kristuksen lähetyskäskyn alku? - Menkää siis ja tehkää kaikki kansat minun opetuslapsikseni. 3. Missä kohtaa Vanhaa testamenttia Pyhä Kolminaisuus on esillä ensimmäistä kertaa? - Luomiskertomuksessa. 1. Mitä agapé tarkoittaa? - Rakkauden ateriaa. 2. Mitkä ovat pappeuden kolme eri astetta? - Diakoni, pappi ja piispa. 3. Ketä luomiskertomuksen "Sanalla" tarkoitetaan? - Kristusta. 1. Kuinka ehtoolliselle valmistaudutaan? - Rukoillen ja paastoten. 2. Mitä tarkoittaa sana aksios? - Otollinen, kelvollinen. 3. Missä kohtaa Uudessa testamentissa Pyhä Kolminaisuus on esillä? - Kristuksen kasteessa. 1. Millä nimellä kutsutaan ehtoollista valmistavaa osaa? - Proskomidiksi. 2. Mikä on piispan tunnusmerkki, jota hän pitää kädessään? - Paimensauva. 3. Millä nimellä kutsutaan kahdessa ensimmäisessä kirkolliskokouksessa laadittua uskontunnustustamme? - Nikealais-konstantinopolilainen uskontunnustus. 1. Mitä eri nimityksiä Neitsyt Mariasta käytetään? - Jumalanäiti ja Jumalansynnyttäjä. 2. Mitä diakonit tekevät? - Auttavat piispaa ja pappeja jumalanpalveluksissa ja tekevät muuta heille osoitettua kirkollista työtä. 3. Millä nimellä voidaan kutsua rukousta, jossa aito tunne on mukana? - Sydämen rukoukseksi. 1. Mikä on reliikki? - (Marttyyrin) Pyhäinjäännös. 2. Mitä sana ikoni tarkoittaa? - Kuvaa. 3. Mikä on se ajanjakso ortodoksien elämässä ja kirkkovuodessa, jolloin tulisi kehittyä hengellisesti? - Paasto. 1. Kuka tai mikä on marttyyri? - Uskonsa vuoksi surmattu kristitty. 2. Keitä ja mitä kirkollisissa ikoneissa esiintyy? - Kristus, Neitsyt Maria, pyhä ihminen, enkeli tai pyhä tapahtuma. 3. Milloin ortodoksit viettävät nimipäiväänsä? - Suojeluspyhänsä muistopäivänä. 1. Mitä tarkoitetaan kanonisoinnilla? - Pyhäksi julistamista/toteamista. 2. Mitä Neitsyt Marian puvussa olevat kolme tähteä kuvaavat? - Hänen ainaista neitsyyttään (ennen synnyttämistä, sen aikana ja sen jälkeen). 3. Montaako viivaa käyttämällä ortodoksit piirtävät ristin? - Neljää.
5 1. Millaisia esteitä avioliitolle voi olla? - Alle 18 vuoden ikä, lähisukulaisuus, jo voimassa oleva avioliitto tai rekisteröity parisuhde, ottolapsiottovanhempi suhde tai kummisuhde. 2. Missä vainojen aikaan jumalanpalvelukset pidettiin? - Yksityiskodeissa ja katakombeissa. 3. Kuinka ikoneille osoitetaan kunnioitusta? - Tekemällä niiden edessä ristinmerkin ja suutelemalla niitä. 1. Kuka voi myöntää poikkeusluvan avioliitolle? - Oikeusministeriö. 2. Luettele kirkkorakennuksen osat. - Eteinen, kirkkosali ja alttari. 3. Milloin ortodoksit voivat alkaa osallistua ehtoollisen sakramenttiin? - Heti kun heidät on kastettu ja mirhavoideltu. 1. Kuinka monta kertaa kirkko vihkii ihmisen avioliittoon? - Kolme kertaa, kaava tosin on hieman erilainen. 2. Mihin suuntaan ortodoksiset kirkot rakennetaan? - Alttari itään päin. 3. Milloin kirkkovuoden suurimman juhlan eli pääsiäisen juhliminen aloitetaan? - Pääsiäisyönä. 1. Mikä asia tulee selvittää ensin naimisiin aiottaessa? - Avioliiton mahdolliset esteet. 2. Millä nimellä kutsutaan pienempiä rukoushuoneita? - Tsasounaksi. 3. Miten pyhän ihmisen tunnistaa ikoneista? - Pään ympärillä olevasta sädekehästä. 1. Mitkä ovat avioliiton sakramentin kaksi osaa? - Kihlaus ja vihkiminen (kihlaus voidaan suorittaa myös erikseen). 2. Missä sairaanvoitelun sakramentti voidaan toimittaa? - Kirkossa, sairaalassa tai kotona. 3. Millä nimellä kutsutaan jumalanpalvelusta, jossa jaetaan ehtoollista? - Liturgiaksi. 1. Mihin sormeen tulee ortodoksisen tavan mukaan kihlasormus? - Oikean käden nimettömään. 2. Kuinka monta pappia sairaanvoitelun sakramenttiin tarvitaan? - Seitsemän, mutta yksikin riittää. 3. Kenelle ortodoksiset kirkkorakennukset pyhitetään? - Jonkun pyhän ihmisen, enkelin tai pyhän tapahtuman muistolle. 1. Onko kirkollinen kihlaus sitova sopimus avioliitosta? - Kyllä, erotessa tulee hakea kihlauksen mitätöintiä. 2. Onko sairaanvoitelu sama asia kuin viimeinen voitelu? - Ei, tarkoituksena on parantaa eikä valmistella kuolemaan. 3. Kuinka ortodoksisen kirkon pappia tai piispaa tervehditään? - Pyytämällä siunausta. 1. Läntisessä kirkossa vastataan tahdon, entä ortodoksisessa? - On, arvoisa isä 2. Mitä tarkoittaa latinankielinen sana abortti? - Raskauden keskeytystä. 3. Mitä esim. syntymäpäivillä lauletaan ortodoksisessa perinteessä? - Monia vuosia, armorikkaita vuosia Millä toimituksella voidaan aloittaa yhteinen taival yhteisessä kodissa? - Kodinpyhityksellä. 2. Mitä tarkoitetaan termillä eutanasia? - Armokuolemaa. 3. Mitä toista nimeä käytetään pyhäksi julistamisesta/toteamisesta? - Kanonisointi. 1. Mitä tarkoitetaan rakkauden kaksoiskäskyllä? - Meidän tulisi rakastaa Jumalaa ja lähimmäistä kuten itseämme. 2. Mikä on ortodoksisen kirkon kanta eutanasiaan ja aborttiin? - Kirkko on elämän puolella. 3. Kuinka monta sakramenttia kirkossamme on? - Seitsemän.
Kpl 3.Hyvä ja paha. Kpl 4. Paluu eheyteen
9. Lk. kirjasta: Kirkon jäsenenä Kpl 1. Kirkon opetus, seurakunnan elämä ja ihmisen toiminta 1. Mihin on kirjoitettu lyhimmillään ortodoksisen kirkon opetus? V: Uskontunnustukseen 2. Milloin ja missä laadittiin
1. Missä toimituksessa (yleensä) vauvasta tulee seurakunnan jäsen? 1. Minkä toimituksen pappi toimittaa vedelle ennen kuin hän vihmoo sillä kodin?
1. Mitä pappi jakaa lusikalla ainoastaan ortodoksisen kirkon jäsenille? - Ehtoollinen. 2. Minkä "merkin" pappi maalaa siveltimellä kastettavan otsalle, silmille, sieraimille, suulle, korville, rinnalle,
Kirkkovuosi. Kuva: Seppo Sirkka
Kirkkovuosi Adventti aloittaa kirkkovuoden. Ensimmäisenä adventtina lauletaan Hoosianna ja sytytetään ensimmäinen kynttilä, toisena toinen, kolmantena kolmas ja neljäntenä neljäs kynttilä. Adventti, Adventus
1. Mitä sana ortodoksi tarkoittaa? 1. Mihin ristinmerkkiä tehdessä kosketetaan ensin? 2. Kuinka alkaa rukous Pyhälle Hengelle?
1. Mitä sana ortodoksi tarkoittaa? Oikein ylistävää. 2. Kuinka alkaa rukous Pyhälle Hengelle? Taivaallinen kuningas, Lohduttaja, totuuden Henki --- 3. Mistä pappi tarkistaa päivän jumalanpalvelustekstit?
1. Millä nimellä kutsutaan pyhiä ihmisiä ja 1. Millä värillä ikoneissa olevat sädekehät tapahtumia esittäviä kuvia? maalataan?
1. Millä nimellä kutsutaan pyhiä ihmisiä ja tapahtumia esittäviä kuvia? Ikoneiksi. 2. Mitä sädekehä pyhien pään ympärillä kuvaa? Ikuisuutta ja taivaallista valoa. käytetään tavallisena sunnuntaipäivänä?
1. OMA USKONTONI PERHEESSÄ JA KOULUSSA
1. OMA USKONTONI PERHEESSÄ JA KOULUSSA Kun olet koulussa oman uskonnon oppitunnilla, opit ortodoksiseen uskontoon kuuluvia asioita. Tässä jaksossa tutustut ortodoksisuuteen kodeissa ja lähiympäristössäsi.
Palat esitellään kinkeritilanteessa, tämän voi tehdä opettaja tai etukäteen valittu oppilas. Kullekin palalle on aikaa muutama minuutti.
JOHDANTO - sopisi 2. luokkalaisille 1) JOHDANTO pala aiheena anteeksi pyytäminen Liturgisena lauluna alkusiunaus: Pappi: Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen Seurakunta: Aamen, aamen, aamen Pappi: Herra,
ORTODOKSISET KIRKOT. Uskonto on täynnä mysteerejä
ORTODOKSISET KIRKOT Historia Uskonto on täynnä mysteerejä Ortodoksinen kirkko alkoi kehittyä Kreikassa ja Bysantissa omaksi suuntauksekseen. Syynä tähän olivat eri kieli eli kreikka ja kulttuuri, joka
6. Ortodoksinen kirkko
6. Ortodoksinen kirkko Ortodoksinen kirkko syntyi kristinuskon jakautuessa vuonna 1054. Johtaja on patriarkka. Siihen kuuluu noin 270 miljoonaa kannattajaa. Suurin osa maailman ortodoksisista paikalliskirkoista
Kolminaisuusoppi. Jumala: Isä - Poika - Pyhä Henki
Kolminaisuusoppi Jumala: Isä - Poika - Pyhä Henki KOLMINAISUUSOPPI - KIRKON TÄRKEIN OPPI Kolminaisuusoppia pidetään yhtenä kristinuskon tärkeimmistä opeista. Se erottaa kirkon uskon muista uskonnoista.
E. Kaste seurakunnan jumalanpalveluksessa
E. Kaste seurakunnan jumalanpalveluksessa Kasteesta ja siihen valmistautumisesta ks. Lapsen kasteen kaava (1. A). Kun kaste toimitetaan seurakunnan jumalanpalveluksessa (messu, sanajumalanpalvelus, viikkomessu,
DOGMATIIKKA. Dogmatiikassa tarkastellaan kristinuskon oppia eli... Mitä kirkko opettaa? Mihin kristityt uskovat? Mikä on uskon sisältö ja kohde?
DOGMATIIKKA Dogmatiikassa tarkastellaan kristinuskon oppia eli... Mitä kirkko opettaa? Mihin kristityt uskovat? Mikä on uskon sisältö ja kohde? JUMALA RAKKAUS EHTOOLLINEN KIRKKO PELASTUS USKONTUNNUSTUKSET
1900-luvulla ortodoksinen kirkko koki suuria muutoksia: kirkko hävisi lähes tyystin Vähästä-Aasiasta, Balkanin alueen kirkot organisoituivat uudella
Ortodoksi kirkko AM Ortodoksinen kirkko (kreik. ορθός+δόξα, orthos+doksa, oikea ja katsomus ) on kristillinen kirkko, johon kuuluu noin 270 miljoonaa kannattajaa Suurin osa maailman ortodoksisista paikalliskirkoista
Kirkko vuosi alkaa ensimmäisestä adventista Adventin väri on valkoinen. Se kuvaa iloa ja puhtautta
Kirkkovuoden juhlat Kirkko vuosi alkaa ensimmäisestä adventista Adventin väri on valkoinen. Se kuvaa iloa ja puhtautta Adventin jälkeen seuraava juhla on Suomen itsenäisyyspäivä 6.12$ Kirkossa rukoillaan
Risto Aikonen Sirpa Okulov PYHÄT PERINTEET. Ortodoksinen uskontokirja OPETUSHALLITUS
Risto Aikonen Sirpa Okulov PYHÄT PERINTEET Ortodoksinen uskontokirja OPETUSHALLITUS SISÄLLYS 1. USKONNOT SUOMESSA Suomessa on kaksi kansankirkkoa 10 Luterilainen kirkko Suomessa 12 Katolinen kirkko Suomessa
Kaste jumalanpalveluksen yhteydessä
Kaste jumalanpalveluksen yhteydessä Kun kaste toimitetaan seurakunnan yhteisessä jumalanpalveluksessa, siihen liitetään tässä esitetyt kohdat. Saarnan jälkeen vanhemmat ja kummit siirtyvät kastettavan
MESSU SELKOMUKAUTUS virikemateriaalia messuun mukautetut osat sinisellä, voidaan muokata käyttötilanteen mukaan. I Johdanto. 1.
MEU ELKOMUKAUTU virikemateriaalia messuun mukautetut osat sinisellä, voidaan muokata käyttötilanteen mukaan I Johdanto 1. Alkuvirsi 2. Alkusiunaus L Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen. Aamen, aamen,
7/ 12.10.07 Euhologion / Kaste Rukoukset neljäntenäkymmenentenä päivänä lapsen syntymän jälkeen
7/ 12.10.07 Euhologion / Kaste Rukoukset neljäntenäkymmenentenä päivänä lapsen syntymän jälkeen www.ortodoksi.net Euhologion / Kaste Rukoukset neljäntenäkymmenentenä päivänä lapsen syntymän jälkeen 40.
Liturgiset värit. Vihreä on kesän ja kasvun väri. Valkoinen merkitsee iloa ja puhtautta. Punainen kuvaa tulta ja verta. Violetti kuvaa katumusta.
Kirkkovuosi Vihreä on kesän ja kasvun väri Liturgiset värit Valkoinen merkitsee iloa ja puhtautta. Punainen kuvaa tulta ja verta. Violetti kuvaa katumusta. Musta on surun ja murheen väri. Talvi Ensimmäinen
KONFIRMAATIOMESSU B SELKOMUKAUTUS virikemateriaalia konfirmaatiomessuun mukautetut osat sinisellä, voidaan muokata käyttötilanteen mukaan
KONFIRMAATIOMEU B EKOMUKAUTU virikemateriaalia konfirmaatiomessuun mukautetut osat sinisellä, voidaan muokata käyttötilanteen mukaan I Johdanto 1. Alkuvirsi 2. Alkusiunaus Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen
LUTERILAISUUS TÄNÄÄN SCHMALKALDENIN OPINKOHTIEN VALOSSA
STI, 25.9.2013 DANIEL NUMMELA LUTERILAISUUS TÄNÄÄN OPINKOHTIEN VALOSSA TUNNUSTUSKIRJAT TUTUIKSI JOHDANTO - 1517 Lutherin 95 teesiä - 1530 Augsburgin tunnustus - 1537 Schmalkaldenin opinkohdat 1 JOHDANTO
SUUREN PAASTON HETKET ja ENNEN PYHITETTYJEN LAHJOJEN LITURGIA III, VI JA IX HETKI
Päivitetty 26.12.2014 SUUREN PAASTON HETKET ja ENNEN PYHITETTYJEN LAHJOJEN LITURGIA III, VI JA IX HETKI P: Alkusiunaus L: Amen. Kunnia olkoon sinulle... Taivaallinen Kuningas... Pyhä Jumala... Isä meidän...
Viidensadan keljarukoussääntö
Viidensadan keljarukoussääntö www.ortodoksi.net Optinan luostarin Viidensadan keljarukoussääntö Rukoussäännön nimi tulee siitä, että se on kehitetty Optinan luostarissa ja siihen kuuluu muiden tekstien
Tämän leirivihon omistaa:
Tämän leirivihon omistaa: 1 Tervetuloa kesäleirille! Raamiksilla tutustumme Evankeliumin väreihin. o Keltainen kertoo Jumalasta ja taivaasta, johon pääsen uskomalla Jeesukseen. o Musta kertoo, että olen
KATOLINEN KIRKKO. Kirkon kautta pelastut
Historia KATOLINEN KIRKKO Kirkon kautta pelastut Kristinusko on aina sisältänyt valtavasti erilaisia lahkoja. Niistä suuriksi kehittyivät varhain lännen ja idän kirkko. Nämä kirkot kehittyivät Rooman valtakunnassa
Kristuksen kaksiluonto-oppi
Kristuksen kaksiluonto-oppi Katolinen kirkko muotoili kolminaisuusopin 300- ja 400-luvuilla ja täydensi sitä Kristuksen kaksiluonto-opilla Khalkedonin kirkolliskokouksessa vuonna 451. Kirkolla on ollut
tahdotteko yhdessä seurakunnan kanssa huolehtia siitä, että NN saa kristillisen kasvatuksen? Vastaus: Tahdon.
LAEN KATE ELKOMUKAUTU virikemateriaalia lapsen kasteeseen mukautetut osat sinisellä, voidaan muokata käyttötilanteen mukaan I Johdanto 1. Virsi 2. Alkusiunaus Isän ja ojan ja yhän Hengen nimeen. Herra
Kristinusko (AR) Kristinuskon historia. Kristinuskon syntymä
Kristinusko (AR) Kristinuskon historia Kristinuskon syntymä Juutalaisuudessa oli kauan jo odotettu, että maan päälle syntyy Messias, joka pelastaa maailman. Neitsyt Maria synnytti pojan Jeesus Nasaretilaisen,
Katolinen rukousnauha eli ruusukko muodostuu krusifiksista, helmen johdannosta ja viidestä kymmenen helmen kymmeniköstä eli dekadista, joita
Katolinen kirkko Katolinen kirkko eli roomalaiskatolinen kirkko on kristikunnan suurin kirkko, jonka jäsenmäärä on maailmanlaajuisesti suurin piirtein 1,25 miljardia. Puolet katolisen kirkon jäsenistä
Jakkara ja neljä jalkaa
Jakkara ja neljä jalkaa Sanna Piirainen 1 Tunti 1 Jakkaran rakentamisen perusteet Eli mitä ihmettä varten pitäisi tulla uskoon 2 Mitähän se Jumala oikein hommaa? Jakkaran rakentamisen perusteet voi löytää
Tunnista esine: Tunnista esine: Tunnista esine: Tunnista esine:
V: Äänirauta V: Ehtoolliskalkki /-malja V: Ehtoollispeite V: Ikoni V: Jälkiviinikauha V: Käspaikka V:Kasteastia V: Keihäs V: Kastepuku/-mekko V: Kirkkoleipä/ prosfora V: Kirkkolippu V: Kirkonkellot V:
Usko ja elämä Kristinuskon pääkohdat selkokielellä
1 Usko ja elämä Kristinuskon pääkohdat selkokielellä SUOMEN EV.LUT. KIRKKO Usko ja elämä Kristinuskon pääkohdat selkokielellä Suomen ev.lut. kirkon kirkkohallituksen julkaisuja 2013 Työryhmä: kehitysvammatyön
Messu. Hollolan seurakunta Hämeenkosken kappeliseurakunta
Messu Hollolan seurakunta Hämeenkosken kappeliseurakunta Messun sisältö on osuvasti kuvattu Martti Lutherin saarnassa:... rakas Herramme itse puhuu meille Pyhän Sanansa kautta ja me vastaamme Hänelle rukoillen
Naantalin seurakunnan Laaja oppimäärä kirkolliseen vihkimiseen
Naantalin seurakunnan Laaja oppimäärä kirkolliseen vihkimiseen Avioliiton merkitys Avioliiton esteiden tutkinta Vihkimisen varaaminen Tapaaminen papin kanssa Avioliittoon vihkiminen vai morsiusmessu? Häämusiikki
Uskonto. Ylöjärven opetussuunnitelma 2004 KAIKKI USKONTOSIDONNAISET RYHMÄT ORTODOKSINEN USKONTO
Ylöjärven opetussuunnitelma 2004 Uskonto KAIKKI USKONTOSIDONNAISET RYHMÄT Uskonnon opetuksessa tarkastellaan elämän uskonnollista ja eettistä ulottuvuutta oppilaan oman kasvun näkökulmasta sekä laajempana
ORTODOKSINEN USKONTO LUOKAT 1-2
ORTODOKSINEN USKONTO 176 LUOKAT 1-2 : oppilaan ortodoksinen identiteetin vahvistaminen ja ylläpitäminen; ortodoksiseen kirkkovuoteen, sakramentteihin, kristillisiin peruskäsitteisiin ja oman seurakunnan
+ SEURAKUNTAAN TUTUSTUMISTEHTÄVÄT JA ULKOA OPETELTAVAT ASIAT + PERUSOHJEET:
1 + SEURAKUNTAAN TUTUSTUMISTEHTÄVÄT JA ULKOA OPETELTAVAT ASIAT + Nimesi: Osoitteesi: Puhelinnumerosi: PERUSOHJEET: Seurakunnan toimintaan tutustumista varten käyt 3-4 kertaa itsenäisesti jumalanpalveluksessa
Ristiäiset. Lapsen kaste
Ristiäiset Lapsen kaste Ilo palvella! Loimaan seurakunta OHJELMA Alkuvirsi Ristinmerkki Raamatunluku Mark. 10: 13 16 Puhe Uskontunnustus Kaste Virsi Yhteinen esirukous ja Isä Meidän rukous Siunaus Päätösvirsi
Kristinuskon opillisia rakenteita, elintapoja ja pyhät teokset
Kristinuskon opillisia rakenteita, elintapoja ja pyhät teokset Kolminaisuusoppi on yksi kristinuskon teologian suurimmista haasteista. Hippon kaupungin piispa Aurelius Augustinus (354-430) kehitti läntiselle
JEESUS RUKOILEE GETSEMANESSA
Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) JEESUS RUKOILEE GETSEMANESSA 1. Kertomuksen taustatietoja a) Missä kertomus tapahtui Getsemane-niminen puutarha, yrttitarha Öljymäellä. b) Ajallinen yhteys
Kirkkotila ja kirkolliset toimitukset Liedon kirkossa keskiajalta nykypäivään
Kirkkotila ja kirkolliset toimitukset Liedon kirkossa keskiajalta nykypäivään Kirkkotila avautuu -seminaari 20.5.2019 Liedon kirkko 10.40 11.00 Teologinen tiedekunta / Jyrki Knuutila www.helsinki.fi/yliopisto
Opetussuunnitelma vuosiluokille 1-9
Ortodoksinen uskonto HUOM!! Vantaan eri koulujen käytäntö koulujen/ alueiden opetussuunnitelmia laadittaessa on riemunkirjavaa Joillakin kouluilla opetussuunnitelmaa laadittaessa ja kirjoitettaessa toistetaan
Opetuksen tavoite: T2 ohjata oppilasta tutustumaan opiskeltavan uskonnon keskeisiin käsitteisiin, kertomuksiin ja symboleihin
T1 herättää oppilaassa mielenkiinto uskonnon opiskelua kohtaan ja opastaa tuntemaan oman perheen uskonnollista ja katsomuksellista taustaa Oppilas herää mielenkiinto uskonnon opiskelua kohtaan. Oppilas
AAMUPALVELUKSEN KANONIN LIITELAUSELMAT
AAMUPALVELUKSEN KANONIN LIITELAUSELMAT (Lähde: Богослужебные указания на 2006 год. Москва 2005. Kääntänyt diakoni Jorma Häkkinen) Herran juhlina, Paastotriodionin 1 ja Pentekostarionin ajan kanonit: Kunnia
Hyvä Sisärengaslainen,
Hyvä Sisärengaslainen, Tervetuloa SLEY:n nuorisotyön sisärenkaan raamattukouluun! Tämän kevään kuluessa käymme läpi Johanneksen evankeliumin lyhyissä jaksoissa. Voit lähettää kysymyksiä, palautetta, esirukousaiheita
94 3. sunnuntai ennen paastonaikaa (Septuagesim a)
S isä lly slu e tte lo : 7 1. adventtisunnuntai Kristuksesta, oikeasta kuninkaasta Matt. 21:1-9 14 2. adventtisunnuntai Varoitus, lohdutus ja kehotus Luuk. 21:25-36 21 3. adventtisunnuntai Kristuksen ylistyspuhe
LITURGISTEN TEKSTIEN KIRJAT RAAMATTU
Ortodoksinen seminaari, lokakuu 2014 LITURGISTEN TEKSTIEN KIRJAT Tekstit: www.ortodoksi.net Liturgiset tekstit Ohjeet: www.ort.fi/seminaari Seminaarin jumalanpalvelusten ohjeita ja tekstejä RAAMATTU Raamattu
SISÄLLYSLUETTELO 1. PYHÄ RAAMATTU 2. PYHÄ KASTE 3. HERRAN PYHÄ EHTOOLLINEN 4. RIPPI ELI AVAINTEN VALTA 5. APOSTOLINEN PAIMENVIRKA
SISÄLLYSLUETTELO 1. PYHÄ RAAMATTU 2. PYHÄ KASTE 3. HERRAN PYHÄ EHTOOLLINEN 4. RIPPI ELI AVAINTEN VALTA 5. APOSTOLINEN PAIMENVIRKA 6. JULKINEN RUKOUS ELI JUMALANPALVELUS 7. PYHÄ RISTI 1 / 5 Luterilaisen
Tuhkakeskiviikon messu
Tuhkakeskiviikon messu Tuhkakeskiviikon jumalanpalvelus voidaan viettää myös sanajumalanpalveluksena. Tällöin voidaan jättää tuhkakeskiviikon messun kohta 5 (Herra, armahda) pois. Ehtoollisosa jätetään
Nettiraamattu. lapsille. Jumalan. mies
Nettiraamattu lapsille Jumalan lähettämä mies Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Byron Unger; Lazarus Sovittaja: E. Frischbutter; Sarah S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org
Helatorstai Joh.17:24-26, Apt.1:6-9 lähtöjuhlan saarna
Helatorstai Joh.17:24-26, Apt.1:6-9 lähtöjuhlan saarna Me juhlimme tänään Jeesuksen taivaaseen astumista. Miksi Jeesus meni pois? Eikö olisi ollut parempi, että hän olisi jäänyt tänne. Helposti ajattelemme,
Jumalanpalveluksen. Käsiohjelma. Loimaan seurakunta
Jumalanpalveluksen Käsiohjelma Loimaan seurakunta Tästä ohjelmassa on Loimaan seurakunnassa toteuttavan normaalin messun ja sanajumalanpalveluksen kulku. Käytössä 3. sävelmäsarja Sanajumalanpalveluksessa
Tuomasmessun kulku. Messun aloitus. Alkusiunaus. Ennen messun alkua on mahdollisuus yksityiseen rippiin.
Tuomasmessun kulku Ennen messun alkua on mahdollisuus yksityiseen rippiin. Messun aloitus Kirkossa vallitsee hiljaisuus. Messun alkua odoteltaessa lauletaan rukoushymnejä. Rukousalttareilla voi hiljentyä
USKONTO EVANKELISLUTERILAINEN USKONTO
USKONTO Uskonnon opetuksen tehtävänä on tarjota oppilaille tietoja, taitoja ja kokemuksia, joista hän saa aineksia identiteetin ja maailmankatsomuksen rakentamiseen. Uskontoa käsitellään yhtenä inhimillisen
EHTOO- JA AAMUPALVELUS JUHLA- JA ARKIPÄIVINÄ LIITTEET LOPPUSIUNAUKSET
8.2.2007 EHTOO- JA AAMUPALVELUS JUHLA- JA ARKIPÄIVINÄ LIITTEET LOPPUSIUNAUKSET Tämä ohje löytyy myös netistä osoitteesta: www.ortodoksi.net EHTOO- JA AAMUPALVELUS JUHLA- JA ARKIPÄIVINÄ LIITTEET LOPPUSIUNAUKSET
KASTEKOTIIN PARKANON SEURAKUNTA
KASTEKOTIIN PARKANON SEURAKUNTA Onnittelut uuden perheenjäsenen vanhemmille! Odotus on päättynyt, ja hän lepää sylissänne. Toivottavasti kaikki on mennyt hyvin. Ja vaikka ei menisikään, Jeesus lupaa olla
Ehtoopalvelus lauantai ja aattoiltana maallikon laulamana
Ehtoopalvelus lauantai ja aattoiltana maallikon laulamana Pyhien isiemme esirukouksien tähden Herra Jeesus Kristus, meidän Jumalamme, armahda meitä. Aamen. Kunnia olkoon Sinulle, meidän Jumalamme, kunnia
Messu Viitasaaren kirkossa
Messu Viitasaaren kirkossa 1 Pappilantie 6 44500 Viitasaari Puh. 014 333 4900 Tästä vihkosesta voit seurata jumalanpalveluksen kulkua. Keskellä näkyvät eri osien sisällöt, marginaalissa kerrotaan, mitä
MARKKU ANTTI SAKARI SUMIALAN VIRKAAN ASETTAMINEN Porissa (Su 30.09.2007)
Ryttylä 29. 09.2007 Matti Väisänen 1/6 MARKKU ANTTI SAKARI SUMIALAN VIRKAAN ASETTAMINEN Porissa (Su 30.09.2007) Kristuksessa rakas veljemme, Markku Sumiala ja läsnä oleva seurakunta, tervehdin teitä tämän
ORTODOKSISEN USKON PÄÄPIIRTEITÄ JA IHMISKUVA
ORTODOKSISEN USKON PÄÄPIIRTEITÄ JA IHMISKUVA Ortodoksisen uskon pääpiirteet 1. Usko Usko on - Jumalan olemassaolo, Jeesuksen ylösnousemuksen ym. totena pitämistä - elämäntapa: ohjenuoraksi kymmenen käskyä
MIES JA NAINEN JUMALAN LUOMUKSINA. Matin ja Maijan eväät Pekka Tuovinen, 15.11.2015
MIES JA NAINEN JUMALAN LUOMUKSINA Matin ja Maijan eväät Pekka Tuovinen, 15.11.2015 LUOMINEN 1) Raamattu kertoo kaiken olevaisen synnystä yksinkertaisen (entisajan) maailmankuvan puitteissa. 2) Raamatun
USKOONTULON ABC. almondy.suntuubi.com
1 USKOONTULON ABC 2 1. Tunnusta, että olet tehnyt syntiä ja tee parannus. Me olemme tehneet väärin, me olemme tehneet syntiä, olemme rikkoneet SINUA vastaan, kapinoineet ja poikenneet SINUN Käskyistäsi
Lutherista luuranko. Onko luterilainen tunnustus muisto menneestä vai tuki tulevaan?
Lutherista luuranko. Onko luterilainen tunnustus muisto menneestä vai tuki tulevaan? Esittäjän nimi 16.2.2017 1 Tunnustus on hengellinen ja opillinen Tunnustus ei ole yhdistyksen säännöstö, vaan kirkon
Kastekodin opas Perhon seurakunta
Kastekodin opas Perhon seurakunta Kasteen merkitys KASTEEN KAUTTA KRISTITYKSI Kirkon jäseneksi tullaan kasteen kautta. Kasteessa ihminen liittyy kotipaikkansa paikallisseurakuntaan ja maailmanlaajuiseen
Saarna Evankeliumi Johannes Kastaja Elia Jeremia
Saarna 16.7.2017 Evankeliumi Matt. 16: 13-19 Kun Jeesus oli tullut Filippoksen Kesarean seudulle, hän kysyi opetuslapsiltaan: Kuka Ihmisen Poika on? Mitä ihmiset hänestä sanovat? He vastasivat: Toisten
Poikkeukset 2017 TAMMIKUU HERRAN YMPÄRILEIKKAUS, UUSI VUOSI JA PYHÄN BASILEIOKSEN MUISTO
TAMMIKUU HERRAN YMPÄRILEIKKAUS, UUSI VUOSI JA PYHÄN BASILEIOKSEN MUISTO LA 31.12.2016 klo 22.00 Kokoöinen palvelus Suuri ehtoopalvelus, aamupalvelus sekä pyhän Basileios Suuren liturgia SU 1.1.2017 klo
ODOTUS JA RAUHA Ortodoksinen näkökulma
ODOTUS JA RAUHA Ortodoksinen näkökulma Kirkon suuria juhlia edeltää aika jota kutsutaan ortodoksisessa kirkossa paastoksi. Paasto on valmistautumista juhlaan eli odotusta. Ortodoksisessa kirkkovuodessa
RAKKAUS, ANTEEKSIANTAMINEN JA RUKOUS (1. Joh. 4:8) Hääjuhlan puhe Juha Muukkonen. Rinnetie 10. 95420 Tornio. puh. 050 359 6939
RAKKAUS, ANTEEKSIANTAMINEN JA RUKOUS (:8) Hääjuhlan puhe Juha Muukkonen Rinnetie 10 95420 Tornio puh. 050 359 6939 s-posti: juha.muukkonen@gen.fi kotisivu: www.gen.fi Raamatunkäännös: KR 1933/38 JÄSENNYS
LASKIAISVIIKKO. MAANANTAIN AAMUPALVELUS Kaava samanlainen kuin arkipäivän aamupalveluksessa. Jumala on Herra + pyhän tropari (Minea) jne.
LASKIAISVIIKKO SUNNUNTAIN EHTOOPALVELUS Kaava samanlainen kuin arkipäivän ehtoopalveluksessa. Kunnia... Minea (jos on) MAANANTAIN AAMUPALVELUS Kaava samanlainen kuin arkipäivän aamupalveluksessa. Jumala
Omatoiminen tehtävävihko
Rippikoulu 2014 Ilomantsin ev.lut. seurakunta Omatoiminen tehtävävihko Nimi Rippikouluryhmä palautettava viimeistään 30.4.2014 Rippikoulusi alkaa nyt eikä vasta kesällä leirijaksolle tullessasi. Omatoimiset
Tervetuloa rippikouluun Hakunilan seurakunnassa! Hyvät vanhemmat,
Tervetuloa rippikouluun Hakunilan seurakunnassa! Hyvät vanhemmat, Rippikoulun käyminen on merkittävä asia niin rippikoulalaisen kuin hänen vanhempiensakin elämässä. Lapsenne ottaa ison askeleen kohti aikuisuutta.
JUMALANPALVELUKSET VAINAJIEN MUISTOKSI LAUANTAISIN
Päivitetty 21.12.2014 JUMALANPALVELUKSET VAINAJIEN MUISTOKSI LAUANTAISIN EHTOOPALVELUS perjantai- iltana P: Alkusiunaus L: Amen. Kunnia olkoon sinulle... Taivaallinen Kuningas... Pyhä Jumala... Isä meidän...
Sergei Radonezilainen -keppinukke
Sergei Radonezilainen -keppinukke - Leikkaa hahmot ja lavasteet irti - Liimaa hahmon peilikuvat yhteen pohjapaloistaan (katso mallia ruhtinashahmosta). - Taita hahmot pystyyn siten, että valkoinen pala
Sisällys. 6. VANHAN TESTAMENTIN KERTOMUKSIA 114 Joosef ja veljet 116
Sisällys 1. OMA USKONTONI PERHEESSÄ JA KOULUSSA 6 Onni ja Anni oman uskonnon tunnilla 8 Hei, me olemme ortodokseja 11 Ristinmerkki 16 Ortodoksinen koti 22 Suomessa on erilaisia uskontoja 26 2. TUTUSTUN
Mikä solu on? Ylistaron Helluntaiseurakunta
Mikä solu on? Ylistaron Helluntaiseurakunta!1 LUENTO 1 MIKÄ SOLU ON?!2 Näky Tavoite, jota kohti ponnistelemme Toiminnan tulos Kaikille yhteinen Kuka näkymme määrittelee? Pastori tai vanhimmat? Jokainen
Nettiraamattu lapsille. Pietari ja rukouksen voima
Nettiraamattu lapsille Pietari ja rukouksen voima Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2013 Bible
ORTODOKSINEN KIRKKOVUOSI
ORTODOKSINEN KIRKKOVUOSI 1 ORTODOKSINEN KIRKKOVUOSI isä Arto Leskinen Ortodoksinen kirkkovuosi Kirkkovuosi ortodoksisessa kirkossa alkaa syyskuun 1. päivänä ja kestää aina seuraavan kalenterivuoden elokuun
Usko. Elämä. Yhteys.
Usko. Elämä. Yhteys. Aina kun kokoonnumme yhteen seurakuntana, haluamme, että usko, elämä ja yhteys näkyvät keskellämme. Me uskomme Jumalan yliluonnolliseen voimaan. Jumalalle ei ole mikään mahdotonta!
Majakka-ilta 21.11.2015. antti.ronkainen@majakka.net
Majakka-ilta 21.11.2015 antti.ronkainen@majakka.net Majakka-seurakunta Majakan missio: Majakka-seurakunta kutsuu, opettaa, palvelee, varustaa, lähtee ja lähettää! Majakan arvolauseke: Yhdessä olemme aivan
TYÖ JA LEPO NÄKÖKULMA LUOMISKERTOMUKSEEN. raamattutunti 24.11.2014 kirkkoherra Pekka Tuovinen, Rautalammin seurakunta
TYÖ JA LEPO NÄKÖKULMA LUOMISKERTOMUKSEEN raamattutunti 24.11.2014 kirkkoherra Pekka Tuovinen, Rautalammin seurakunta LUOMINEN / MAAILMANKAIKKEUDEN SYNTY RAAMATUN LUOMISKERTOMUKSEN (1.Moos.1.-2.) MUKAAN
Kouluun lähtevien siunaaminen
Kouluun lähtevien siunaaminen Tätä aineistoa käytetään rukoushetkessä (ks. sen rakenne s. 9), jossa siunataan kouluun lähtevät. Siunaaminen toimitetaan keväällä tai juuri ennen koulun alkamista. Siunaamisen
SUUREN PAASTON ARKIPÄIVÄN EHTOO- JA AAMUPALVELUS
SUUREN PAASTON ARKIPÄIVÄN EHTOO- JA AAMUPALVELUS EHTOOPALVELUS P: Alkusiunaus L: Amen. Kunnia olkoon sinulle... Taivaallinen Kuningas... Pyhä Jumala... Isä meidän... Tulkaa kumartukaamme... ja psalmi 103
ARKIPÄIVÄN PALVELUKSET Kalenterissa ei erityismerkkejä, Mineassa on pyhän muistolle 3 stikiiraa
Päivitetty 10.6.2014 ARKIPÄIVÄN PALVELUKSET Kalenterissa ei erityismerkkejä, Mineassa on pyhän muistolle 3 stikiiraa EHTOOPALVELUS P: Alkusiunaus L: Amen. Kunnia olkoon sinulle... Taivaallinen Kuningas...
KIITOSRUKOUKSET PYHÄN EHTOOLLISEN JÄLKEEN
KIITOSRUKOUKSET PYHÄN EHTOOLLISEN JÄLKEEN Pappi: Kunnia olkoon sinulle, Jumala. (kolmesti) Lukija: 1. Basileios Suuren rukous Kiitän sinua, Herra, minun Jumalani, ettet ole hylännyt minua syntistä, vaan
PÄÄMESSU KÄSIKIRJAEHDOTUS 2012
PÄÄMESSU KÄSIKIRJAEHDOTUS 2012 KOKOONTUMINEN - Kellojensoitto - Virsi - Johdantosanat - Anteeksipyyntö, anteeksianto tai armonvakuutus, (Nämä voidaan liittää myös kirkon esirukouksen yhteyteen.) -Kiitosrukous
TERVETULOA SEURAKUNTAAN KIRKKO ELÄMÄN ARJESSA JA JUHLASSA
TERVETULOA SEURAKUNTAAN KIRKKO ELÄMÄN ARJESSA JA JUHLASSA KRISTILLINEN SEURAKUNTA Seurakunta on kristittyjen yhteisö. Se toimii paikallisesti ja osana suurempaa kokonaisuutta, maailmanlaajuista kristillistä
Outi Rossi JIPPII. Matkaan Jeesuksen kanssa. Kuvittanut Susanna Sinivirta. Fida International ry
Outi Rossi JIPPII Matkaan Jeesuksen kanssa Kuvittanut Susanna Sinivirta Fida International ry JIPPII Matkaan Jeesuksen kanssa, 4. painos C Outi Rossi Kuvitus Susanna Sinivirta Fida International ry Kirjapaino
Perhejumalanpalvelukset
Perhejumalanpalvelukset 269 Johdantosanat Johdantosanojen alussa puhuttelun jälkeen kerrotaan päivän ja sen jumalanpalveluksen erityisluonteesta. Tämän vapaan osan merkkinä on käytetty seuraavassa kahta
Ensimmäinen Johanneksen kirje 4. osa
Ensimmäinen Johanneksen kirje 4. osa 1 opettaja- Isak Penzev 21.0.3.2013 Jatkamme Johanneksen kirjeen tutkimista. Tämä oppitunti kuuluu opetussarjaan, jossa me tutkimme Uutta testamenttia. Kun me tutkimme
7.11 USKONTO KAIKKI USKONTOSIDONNAISET RYHMÄT
7.11 USKONTO KAIKKI USKONTOSIDONNAISET RYHMÄT Uskonnon opetuksessa tarkastellaan elämän uskonnollista ja eettistä ulottuvuutta oppilaan oman kasvun näkökulmasta sekä laajempana yhteiskunnallisena ilmiönä.
Kaste kantaa. tietoa kastettavan vanhemmille. Porin ev.lut. seurakuntayhtymä
Kaste kantaa tietoa kastettavan vanhemmille Porin ev.lut. seurakuntayhtymä 1 Esipuhe Hyvät vanhemmat, Perheeseenne on syntynyt pieni vauva. Kotiseurakuntanne toivottaa Teille onnea ja Jumalan siunausta.
Matka Raamatun kastetilanteisiin. Niko Huttunen Dos., Helsingin yliopisto
Matka Raamatun kastetilanteisiin Niko Huttunen Dos., Helsingin yliopisto I Kristillinen kaste ja muut puhdistautumisrituaalit Puhdistautumisriitit tavallisia uskonnoissa Puhdistautumisriitti Ganges- virrassa
Alusta loppuun vaiko olemassaolon pyörässä?
Ilmestys (kr. Αποκαλυψις) tarkoittaa verhon pois ottamista. Emme näe verhottuja asioita ennen niiden paljastumista, ilmoittamista. Jumala on aina paljastanut omilleen sen, mikä on tarpeen tietää tulevaisuudesta.
TEMPPELIJUHLA TAI PALVELUKSET SUUREN PYHÄN MUISTONA VIGILIA- tason juhla
Päivitetty 21.9.2014 TEMPPELIJUHLA TAI PALVELUKSET SUUREN PYHÄN MUISTONA VIGILIA- tason juhla Vigiliaa ennen toimitetaan pieni (vähäinen) ehtoopalvelus. Mikäli temppelin pyhälle ei ole omia pienen ehtoopalveluksen
K/L: Oi Jeesus Kristus (Ehtooveisu) P/D, K: Illan prokimeni (kyseisen päivän mukaan, ei siis liturgisen vuorokauden mukaan)
Päivitetty 11.10.2014 ARKIPÄIVÄN PALVELUKSET, KUN SUURI YLISTYSVEISU ON MÄÄRÄTTY LAULETTAVAKSI EHTOOPALVELUS P: Alkusiunaus L: Amen. Kunnia olkoon sinulle... Taivaallinen Kuningas... Pyhä Jumala... Isä
Katekismus rukouksen apuvälineenä
Katekismus rukouksen apuvälineenä On sanottu, että kaikista maailman katekismuksista Lutherin Vähä Katekismus on ainoa, jota voi rukoilla. Rukouksen näkökulma on katekismuksessa aivan keskeinen. Keskiajalla
Omatoiminen tehtävävihko
Rippikoulu 2012 Ilomantsin ev.lut. seurakunta Omatoiminen tehtävävihko Nimi Rippikouluryhmä palautettava viimeistään 29.4.2012 Rippikoulusi alkaa nyt eikä vasta kesällä leirijaksolle tullessasi. Omatoimiset
Lanula 14.6.2007. Roomalaiskatolinen uskonto
1 Lanula 14.6.2007 Roomalaiskatolinen uskonto Katolisen uskonnon lähtökohta on tukea oppilaan kasvamista eheäksi persoonaksi sekä vahvistaa hänen katolista identiteettiään. Opetuksessa pyritään siihen,
JUMALAN VALTAKUNTA ALKAA MURTAUTUA ESIIN Jeesus voitti kiusaukset erämaassa. Saarna 12.10.2008 Ari Puonti
JUMALAN VALTAKUNTA ALKAA MURTAUTUA ESIIN Jeesus voitti kiusaukset erämaassa Saarna 12.10.2008 Ari Puonti Herra Jumala asetti ihmisen Eedenin puutarhaan viljelemään (abad) ja varjelemaan (shamar) sitä.
Raamatun lainaukset vuoden 1992 raamatunkäännöksestä.
elämä alkaa tästä 2008 Evangelism Explosion International Kaikki oikeudet pidätetään. Ei saa kopioida missään muodossa ilman kirjallista lupaa. Raamatun lainaukset vuoden 1992 raamatunkäännöksestä. Asteikolla