Opas itseluottamuksen kasvattamiseen koulussa.
|
|
- Mari Hukkanen
- 9 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 Opas itseluottamuksen kasvattamiseen koulussa. Jenni Kallio palomacorento Materiaalin Copyright 2014 Palomacorento Oy. Kaikki oikeuden pidätetään. Materiaalissa esitettyjä ajatuksia saa levittää eteenpäin ja se on toivottavaa
2 Jos et näe oppilaan ihanuutta ja onnistumisia, katso tarkemmin.
3 Luottamus omiin kykyihin on paras yksittäinen tekijä onnistumisten selittäjänä. Ihmiset, joilla on itseluottamusta asettavat korkeita tavoitteita, valikoivat itse vaikeita tehtäviä, osaavat virtaa haasteista, ovat itseohjautuvia ja kestävät vastoinkäymisiä. Itseluottamus vaikuttaa merkittävästi siihen, minkälaisia tavoitteita hän itselleen asettaa, kuinka aktiivisesti hän toimii ja kuinka paljon hän panostaa työskentelyynsä ja miten hän liittyy ympärillä olevaan yhteisöön Itseluottamuksen puute on yksi suurimmista oppimisen esteistä.
4 Itseluottamus ei ole pysyvä olotila, vaan sitä voi jatkuvasti kehittää. Se rakentuu vuorovaikutuksessa toisten kanssa, ja opettajalla on tärkeä rooli sen kasvattajana. Opettaja on auktoriteetti jonka mielipiteillä on merkitystä. Opettaja joka uskoo oppilaan kykyihin, voi toiminnallaan edesauttaa oppilaan huikeisiin suorituksiin, ja toisaalta itseluottamusta lyttäävä opettaja voi ajaa oppilaan pahaan alisuoriutumisen kierteeseen. Jokaisen opettajan tulisikin jatkuvasti etsiä kaikista oppilasta ihanuuden siementä, kuten Esa Saarinen kertoo tekevänsä. Jos opettaja ei näe oppilaassa onnistumisia tai ihanuutta, täytyy yksinkertaisesti katsoa tarkemmin.
5 Keskity onnistumisiin.
6 Arvosta ja innosta ihmisiä. Tue yritteliäisyyttä ja oikeaa tekemisen asennetta. Salli virheiden tekeminen. Palkitse rohkeudesta, jos joku on uskaltanut yrittää vaikka virheitä tulisikin. Kun uskaltaa yrittää, virheitä tulee väistämättä. Yrittämällä tulee väistämättä myös onnistumisia pidemmällä aikavälillä. Kannusta, kehu ja ihaile ääneen aina kun voit, mieluummin liikaa kuin liian vähän. Kehumisesta ei koskaan ole mitään haittaa. Muista että positiivisen ja negatiivisen palautteen suhteen pitäisi olla 3:1.
7 Varmista onnistumiskokemukset asettamalla pilkkomalla iso tavoite pieniksi osatavoitteiksi. Tee tavoitteista konkreettisia, innostavia ja helposti lähestyttäviä. Jokaisen osatavoitteen saavuttaminen on juhlimisen aihe. Huomaa ja auta oppilasta huomaamaan omat onnistumiset. Käytä aikaa onnistumisten jakamiseen ryhmässä, niistä puhumiseen ja johdonmukaiseen onnistumisista palautteen antamiseen. Ota kuvia onnistumistilanteista, kirjoituta onnistumispäiväkirjaa. Mallinna onnistumista: Pohtikaa yhdessä mikä johti onnistumiseen. Juhlikaa yhdessä pieniäkin onnistumisia
8 On ylimielisyyttä olla huomioimatta toisten pieniä onnistumisia. Se tarkoittaa, etteivät ne ole sinun arvoasteikollasi riittävän merkityksellisiä.
9 Luo Miten tulen paremmaksi -asennetta olen hyvä/huono -asenteen sijaan.
10 Kun oppija uskoo että toiminnan tarkoitus on tulla paremmaksi mieluummin kuin olla hyvä, ihmeellisiä asioita tapahtuu (Heidi Grant Halvorson). Olen hyvä asenteen omaavat ihmiset tuntevat itsenä huonoiksi ja luovuttavat helposti epäonnistumisen kohdatessa. Haluan tulla paremmaksi asenteen omaavat ihmiset ajattelevat epäonnistuessaan, että ensi kerralla minun täytyy tehdä jotain eri tavalla.
11 Suomalaisen Supercellin menestystarina perustuu juuri Miten tulen paremmaksi asenteeseen. Yritys uskalsi alkuvaiheen epäonnistumisen jälkeen heittää epäonnistuneen tuotoksen romukoppaan ja lähteä kehittelemään uutta, toimivampaa konseptia jolla myöhemmin saavutettiin huikea menestys. He halusivat tulla paremmiksi ja näkivät epäonnistumisensa mahdollisuutena tehdä jotain toisin.
12 Palkitse yrittämisestä. Tue oppimisen vaatiman ponnistelun sietämistä ja siitä nauttimista. Käytä palautetta antaessasi oppimisprosessia tukevia sanoja kuten edistää, kasvaa, kehittää, tulla joksikin ja parantaa. Palautteen tulee aina keskittyä prosessiin, ei henkilöön. Luo kulttuuria, jossa virheet ja epäonnistumiset hyväksytään ja niistä opitaan. Epäonnistumisetkin käydään läpi onnistumiskeskeisesti, keskittyen siihen mikä meni hyvin ja mitä on opittu.
13 Kysy: Mikä meni hyvin? Mitä voisi vielä kehittää? Mitä opin? Miten toimin ensi kerralla?
14 Näe potentiaali ja maksimoi se.
15 Auta oppilaita kukoistamaan. Kukoistava ihminen voi hyvin ja asiat sujuvat. Kukoistava ihminen ei ajattele vain itseään vaan liittyy vahvasti muihin ihmisiin. Kielteiset asiat ovat olemassa, mutta ne eivät rajoita elämää. Kukoistusta voi tukea lisäämällä myönteisiä tunnekokemuksia ja kutsumalla esiin vahvuuksia. Vahvuuksien käyttämiseen liittyy elinvoima, energia ja tahto käyttää ja kehittää niitä. Kun ihminen käyttää omia vahvuuksiaan, oppimistulokset ovat huimasti parempia ja nopeampia kuin omien heikkouksien kanssa ponnistellen.
16 Uita oppilaita positiivisuuden liemessä.
17 Käytä omia vahvuuksiasi, auta oppilaita toimimaan vahvuuksistaan käsin. Hyödynnä oppilaan harrastuneisuus tai koulun ulkopuolella hankitut taidot. Uskalla näyttää myös itsestäsi muitakin puolia kuin välttämätön opettajan rooli. Mallinna rohkeutta olla oma itsensä ja näyttää omat vahvuutensa ja intohimonsa. Älä pidä kynttilää vakan alla.
18 Harjoita systemaattisesti ystävällisyyttä ja kiitollisuutta. Vältä kyynisyyttä ja sarkasmia, murra märehtimisen kulttuuri. Pyri näkemään kaikissa oleva hyvä. Ota etäisyyttä negatiivisuuteen, haasta negatiivinen sisäinen puhe. Jos et pysty puhumaan oppilaasta positiivisesti muille, älä puhu ollenkaan. Harjoita ja lisää tietoista läsnäoloa ja meditaatiota.
19 Onnistumisen asenteen ja itsetuntemuksen kasvattaminen Pelikenttä muuttuu, olemmeko valmiita koulujen muutokseen? Erilaisten oppilaiden kohtaaminen ja ohjaaminen Tulevaisuuden koulu, millaisen jäljen haluamme jättää? Konsultointi ja valmennus.
20 Jenni Kallio Erityisluokanopettaja, joka on erikoistunut koulujen psykologisen pääoman kehittämiseen ja opettajien valmentamiseen. Yhteystiedot: Mob CV:
21
OPITAAN YHDESSÄ! OPAS MEILLE KAIKILLE OPPIMISESTA TYÖELÄMÄSSÄ. Päivitetty 2017
70-20-10 - OPITAAN YHDESSÄ! OPAS MEILLE KAIKILLE OPPIMISESTA TYÖELÄMÄSSÄ Päivitetty 2017 O. Ala-Nissilä, T. Kauma, J. Kröger, T. Leppänen, M. Nissén-Feldt, E. Penttilä, S. Raatikainen, I. Sankkila, L.
Huippu-urheilijaa hyödyttävät ominaisuudet
Henkinen valmennus -luento Annen Akatemia 27.7.2007 Eerikkilä Huippu-urheilijaa hyödyttävät ominaisuudet ITSE- TUNTEMUS ITSE- LUOTTAMUS INTOHIMO & PÄÄTTÄVÄISYYS KORKEAT TAVOITTEET KESKITTYMIS- KYKY SOPIVA
OPITAAN YHDESSÄ! OPAS MEILLE KAIKILLE OPPIMISESTA TYÖELÄMÄSSÄ. Päivitetty 2017
70-20-10 - OPITAAN YHDESSÄ! OPAS MEILLE KAIKILLE OPPIMISESTA TYÖELÄMÄSSÄ Päivitetty 2017 O. Ala-Nissilä, T. Kauma, J. Kröger, T. Leppänen, M. Nissén-Feldt, E. Penttilä, S. Raatikainen, I. Sankkila, L.
MUUTOS ON MAHDOLLISUUS
MUUTOS ON MAHDOLLISUUS Miten autan itseäni onnistumaan muutosten keskellä Varkaus, syksy 2016 Ilona Rauhala psykologiaa johtajille @IlonaRauhala ilonarauhala.fi Materiaalin Copyright 2016 Palomacorento
ADHD oireinen aikuinen asiakkaana. Suvi Lehto
ADHD oireinen aikuinen asiakkaana Suvi Lehto 13.10.2016 Kohtaamisen lähtökohta Asiakkaalla on usein taustalla useita epäonnistumisia ja negatiivisia kokemuksia Näiden seurauksena asiakas Ei usko onnistumisiin
PSYKOLOGINEN PÄÄOMA. ja miten sitä johdetaan. Ammattikeittiöosaajat ry, Ilona Rauhala psykologiaa ilonarauhala.
PSYKOLOGINEN PÄÄOMA ja miten sitä johdetaan. Ammattikeittiöosaajat ry, 11.10.2016 Ilona Rauhala psykologiaa johtajille @IlonaRauhala ilonarauhala.fi Materiaalin Copyright 2016 Ilona Rauhala Oy. Kaikki
Ihmisten johtaminen, itsensä johtaminen ja organisaatiokulttuurin muutos
Ihmisten johtaminen, itsensä johtaminen ja organisaatiokulttuurin muutos Johtamisen suurimpia haasteita Jatkuva uudistuminen ja nopea muutos Lisääntyvä monimutkaisuus Innovatiivisuuden ja luovuuden vaatimukset
Psyykkinen valmennus lapsikiekkovaiheessa
Psyykkinen valmennus lapsikiekkovaiheessa 9.10.2017 Psyykkinen valmennus Millaisia ajatuksia herättää? Psyykkinen valmennus Monesti vieläkin ajatellaan, että psyykkinen valmennus on kuin mentäisiin lääkäriin
Lappeenrannan lukiokoulutuksen strateginen kehittämissuunnitelma Suomen paras lukiokoulutus 2022
Lappeenrannan lukiokoulutuksen strateginen kehittämissuunnitelma Suomen paras lukiokoulutus 2022 Painopistealueet Kivijalka: Turvallinen oppisympäristö Yhteisöllisyys ja yhdessä tekeminen Kannustava ilmapiiri
TUL:n Seurapäivät 26.-27.11.2011 Turku
TUL:n Seurapäivät 26.-27.11.2011 Turku Riitta Hämäläinen-Bister Dirikka Oy Gsm. 050 336 4056 riitta.hamalainen-bister@dirikka.fi Dirikka Oy 1 Ryhmätöiden pelisäännöt: Lennokkaat ja villit näkemykset ovat
OHJEITA VALMENTAVALLE JOHTAJALLE
OHJEITA VALMENTAVALLE JOHTAJALLE Maria Ruokonen 10.3.2013 Tunne itsesi ja tunnista unelmasi. Ymmärrä missä olet kaikkein vahvin. Miksi teet sitä mitä teet? Löydä oma intohimosi. Menestymme sellaisissa
Vuorovaikutusta arjessa näkökulmana palaute
Vuorovaikutusta arjessa näkökulmana palaute 28.5.2013 Minna Lappalainen, TtM, TRO, työnohjaaja minna.lappalainen@apropoo.fi Tavoitteena: Erilaisten näkökulmien ja työvälineiden löytäminen arjen vuorovaikutustilanteisiin:
Urheilijan henkinen kasvu kohti menestystä
Urheilijan henkinen kasvu kohti menestystä Talvilajien nuorten olympialeiri 25.4.2016 Urheilupsykologi (sert.) Hannaleena Ronkainen Miten ajattelemme asioiden etenevän miten asiat tosi elämässä menee.
Lapsen ylivilkkaus haastaa vanhemman. Annette Kortman Suunnittelija, VTM Sosiaalityöntekijä
Lapsen ylivilkkaus haastaa vanhemman Suunnittelija, VTM Sosiaalityöntekijä Esityksen sisältö Mitä ylivilkkaus on? Lapsen käyttäytymisen ymmärtäminen Aikalisän käyttö Kodin ulkopuoliset tilanteet Vuorovaikutus
Elämän kartat -3. koulutustapaaminen-
Elämän kartat -3. koulutustapaaminen- Käydään läpi kotitehtävä Mieti lomakkeen avulla asioita jotka toimivat hyvin elämässäsi joihin toivoisit muutosta. Asioita, joita haluaisit muuttaa elämässäsi voidaan
Alkukartoitus Opiskeluvalmiudet
Alkukartoitus Opiskeluvalmiudet Päivämäärä.. Oppilaitos.. Nimi.. Tehtävä 1 Millainen kielenoppija sinä olet? Merkitse rastilla (x) lauseet, jotka kertovat sinun tyylistäsi oppia ja käyttää kieltä. 1. Muistan
Oman energian johtaminen muutosten keskellä
Oman energian johtaminen muutosten keskellä Salo 6.3.2015 Ilona Rauhala Palomacorento Oy @IlonaRauhala palomacorento.fi Materiaalin Copyright 2015 Palomacorento Oy. Kaikki oikeuden pidätetään. Materiaalissa
Nuorten Akatemia. Työpaja, Nuorten Suomi
Nuorten Akatemia Työpaja, Nuorten Suomi 2.11.2018 1 Nuorten Akatemia Nuorten Akatemian nuorten osallisuutta edistävä yhteistyöorganisaatio, joka törmäyttää nuoria ja nuorten näkemyksistä kiinnostuneita
Lapsen vahvuuksien ja terveen kehoitsetunnon tukeminen
Lapsen vahvuuksien ja terveen kehoitsetunnon tukeminen Erityisopettaja Anne Kuusisto Neuvokas perhe Syömisen ja liikkumisen tavat lapsiperheen arjessa Tämän hetken lapset kuulevat paljon ruoka- ja liikkumiskeskustelua
KIELENOPPIJOITA TIEDONHANKINTA KESKIÖSSÄ KUUNTELEMALLA OPPIJA (AUDITIIVINEN) KIELEN KÄYTTÖ, VUOROVAIKUTUS NÄKEMÄLLÄ
KIELENOPPIJOITA KIELEN KÄYTTÖ, VUOROVAIKUTUS TIEDONHANKINTA KESKIÖSSÄ KUUNTELEMALLA OPPIJA (AUDITIIVINEN) TEKEMÄLLÄ OPPIJA (KINESTEETTINEN) LUOVA KIELENKÄYTTÄJÄ HOLISTINEN OPPIJA (KOKONAISUUDET TÄRKEITÄ)
Juttutuokio Toimintatapa opettajan ja lapsen välisen vuorovaikutuksen tueksi
JUTTUTUOKIO Juttutuokio Toimintatapa opettajan ja lapsen välisen vuorovaikutuksen tueksi Opettajan ja oppilaan välinen suhde on oppimisen ja opettamisen perusta. Hyvin toimiva vuorovaikutussuhde kannustaa,
Suuntana ajatteleva koulu. Liperin vanhempainilta
Suuntana ajatteleva koulu Liperin vanhempainilta 20.11.2017 OPH:n rahoittama hanke Akaan perusasteen koulut (8) Lappeenrannasta kolme koulua Viinijärven alakoulu, Liperi Helsingin yliopiston koulutuksen
Hyvinvointia positiivisesta ilmapiiristä ja tekemisen. meiningistä
Hyvinvointia positiivisesta ilmapiiristä ja tekemisen meiningistä Vapaaehtoisten seminaariristeily 16.-18.10.2015 Hyvinvointiväylän II lähtöselvitys Mistä syntyy tekemisen meininki? Sisäinen motivaatio
PAIKALLISUUS ON ILMIÖ
PAIKALLISUUS ON ILMIÖ Paikallisuudesta avaimet uudenlaiseen menestykseen Evästyksiä ilmiön kasvattamiseen Jaana Paavilainen Joensuu 10.6.2011 Mistä löytyy tulevaisuuden elinvoimaa? 1 Paikkakunnan ainutlaatuisuus
OPAS OHJAAJALLE ohjaajana toimiminen
OPAS OHJAAJALLE ohjaajana toimiminen 2 JOHDANTO Tämä opas on tarkoitettu työpaikkaohjaajille, jotka ohjaavat opiskelijoita työelämässä. Opas sisältää tietoa ohjaajana toimimisesta. Oppaassa käsitellään
Arviointikeskustelut Arviointi Elisa Puoskari
Arviointikeskustelut 29.10.2016 Arviointi Elisa Puoskari Arviointikeskustelu Oppilas on oman oppimisensa, opettaja opettamisen ja huoltaja vanhemmuuden asiantuntija, ja keskustelutilanteessa he jakavat
Nuoren itsetunnon vahvistaminen
Nuoren itsetunnon vahvistaminen Eväitä vanhemmuuteen 24.10.2013 Tuulevi Larri Psyk.sh, työnohjaaja Kriisi-ja perhetyöntekijä SPR, Nuorten Turvatalo Mitä itsetunto oikein onkaan Pieni katsaus tunnetaitoihin
J e n n i K a l l i o / h y p e d. f i
Sivistys on sitä, että ihminen löytää omat voimavaransa ja ulottuvuutensa ja ryhtyy miettimään, millä tavalla hänen koko ihmisyytensä pääsee esiin tässä elämässä ja mitä hän voi antaa toisille. - R e i
Itsensä johtaminen uudessa työympäristössä uusin työtavoin
Itsensä johtaminen uudessa työympäristössä uusin työtavoin Luento 17.5.2017 VR - Matkakumppanit Jaana Ahtonen-Huuskonen / DIALOGO www.dialogo.fi Luennon aiheita: Itsensä johtaminen Vahvuuksien tunnistaminen
Kaikille avoin hiihtokoulu
Kaikille avoin hiihtokoulu Kaikille avoimessa hiihtokoulussa kaikki oppilaat ovat yhtä arvokkaita ja tervetulleita, hiihtokoulu ei rajaa ketään pois vamman tai toimintakyvyn vuoksi. Kaikilla on oikeus
MUUTOS JA MUUTOKSESSA ELÄMISEN TAIDOT EIJA HIMANEN 12.4.2015
MUUTOS JA MUUTOKSESSA ELÄMISEN TAIDOT EIJA HIMANEN 12.4.2015 Käsiteltäviä näkökulmia Mitä muutos on? Mitä ihmiselle muutoksessa tapahtuu? Työkaluja muutoksessa kipuilevan tukemiseen. Muutos Tilanteen tai
Rohkeus. Olet uskaltanut tehdä asioita, vaikka jännittäisi. Olet uskaltanut puolustaa muita ja vastustaa vääryyttä, sekä olla eri mieltä kuin muut.
Rohkeus Olet uskaltanut tehdä asioita, vaikka jännittäisi. Olet uskaltanut puolustaa muita ja vastustaa vääryyttä, sekä olla eri mieltä kuin muut. Innostus Olet suhtautunut innokkaasti ja energisesti uusiin
2. JAKSO - MYÖNTEINEN MINÄKUVA Itsenäisyys, turvallisuus, itseluottamus, itseilmaisu
2. JAKSO - MYÖNTEINEN MINÄKUVA Itsenäisyys, turvallisuus, itseluottamus, itseilmaisu Jokaisella lapsella tulisi olla itsestään kuva yksilönä joka ei tarvitse ulkopuolista hyväksyntää ympäristöstään. Heillä
Miten tukea nuorta alkavalla uralla?
Miten tukea nuorta alkavalla uralla? Nuorta asennetta työelämään Vanhustyön Trainee hanke 23.10.2017 Erja Sandberg KT, erityispedagogi Taustalla Paljon epäonnistumisenkokemuksia, jotka aiheuttavat: 1.
Urheilijan henkisen toimintakyvyn tukeminen
Urheilijan henkisen toimintakyvyn tukeminen ELÄMÄN HALLINTA & HYVÄ ARKI ITSEVARMA URHEILIJA MYÖNTEINEN ASENNE MOTIVAATIO & TAVOITTEEN ASETTAMINEN Myönteinen asenne Pidä hyvää huolta sisäisestä lapsestasi,
TYÖPAJAPÄIVÄT. Erkka Westerlund.
TYÖPAJAPÄIVÄT Erkka Westerlund erkka.westerlund@lepoaika.fi HUIPPU-URHEILUSTA (TYÖ)ELÄMÄÄN URHEILUN SISÄLTÄ KUMPUAVAT ARVOT: 1. PYRKIMYS ERINOMAISUUTEEN PYRKIMYS ITSENSÄ JATKUVAAN KEHITTÄMISEEN 2. ILO,
Lapsi tarvitsee ympärilleen luotettavia, sanansa pitäviä ja vastuunsa kantavia aikuisia. Silloin lapsi saa olla lapsi. Tämä vahvistaa lapsen uskoa
Luottamus SISÄLTÖ Perusluottamus syntyy Vastavuoroinen kiintymyssuhde Pieni on suurta Lapsi luottaa luonnostaan Lapsen luottamuksen peruspilarit arjessa Lapsen itseluottamus vahvistuu Luottamuksen huoneentaulu
Helka Pirinen. Esimies muutoksen johtajana
Helka Pirinen Esimies muutoksen johtajana Talentum Helsinki 2014 Copyright 2014 Talentum Media Oy ja Helka Pirinen Kansi: Ea Söderberg, Hapate Design Sisuksen ulkoasu: Sami Piskonen, Suunnittelutoimisto
Mitä ajattelit tässä kohtaa? Haluaisitko kertoa omin sanoin, millä perusteella laitoit ruksin juuri tuohon?
ELÄMÄN JANAT Tehtävän tarkoituksena on tunnistaa nuoren elämästä riskitekijöitä, jotka voivat altistaa lyhyellä tai pitkällä aikavälillä itsetuhoiselle käyttäytymiselle. Samalla sen avulla voidaan kartoittaa
ERTO / YSTEA Työhyvinvointi osana toimivaa työyhteisöä Vaativat asiakaspalvelutilanteet
ERTO / YSTEA Työhyvinvointi osana toimivaa työyhteisöä Vaativat asiakaspalvelutilanteet.0.0 JS Partners Oy Toimiva työyhteisö selkeät tavoitteet ja yhteiset pelisäännöt tarkoituksenmukaiset työvälineet
Palaute oppimisessa ja ohjaamisessa
Palaute oppimisessa ja ohjaamisessa Kirsi Viitanen Palautteen merkitys oppijalle Oppimisen edistäminen Osaamisen tunnistaminen Ongelmanratkaisun kehittäminen Ryhmässä toimiminen vuorovaikutustaidot Itsetuntemuksen
Oppiminen, osaaminen, kestävä hyvinvointi ja johtaminen. Anneli Rautiainen 1.11.2013 Esi- ja perusopetuksen yksikön päällikkö
Oppiminen, osaaminen, kestävä hyvinvointi ja johtaminen Anneli Rautiainen 1.11.2013 Esi- ja perusopetuksen yksikön päällikkö TAVOITTEENA MAAILMAN OSAAVIN KANSA 2020 OPPIMINEN OSAAMINEN KESTÄVÄ HYVINVOINTI
1. JAKSO - SÄÄNNÖT Tavat, käytös, toisen kunnioittava kohtaaminen, huomaavaisuus, kohteliaisuus.
1. JAKSO - SÄÄNNÖT Tavat, käytös, toisen kunnioittava kohtaaminen, huomaavaisuus, kohteliaisuus. 1. Ympäristö a. Tässä jaksossa ympäristö rakennetaan pedagogiikkaa tukevien periaatteiden mukaisesti ja
Onnellisen kohtaaminen millainen hän on? Outi Reinola-Kuusisto Emäntä Kitinojalta (Psykologi, teologi, toimittaja)
Onnellisen kohtaaminen millainen hän on? Outi Reinola-Kuusisto Emäntä Kitinojalta (Psykologi, teologi, toimittaja) HARJOITUS: MIKÄ SINULLE ON ONNEA? Johtopäätös: Onnen hetket ovat hyvin henkilökohtainen
MATEMATIIKKA. Elina Mantere Helsingin normaalilyseo elina.mantere@helsinki.fi. Elina Mantere
MATEMATIIKKA Helsingin normaalilyseo elina.mantere@helsinki.fi OPPIAINEEN TEHTÄVÄ Kehittää loogista, täsmällistä ja luovaa matemaattista ajattelua. Luoda pohja matemaattisten käsitteiden ja rakenteiden
8.3.2011. Hannu Tonteri Työpsykologi www.jalava-tonteri.fi. jalava & tonteri. Pro Labor
8.3.2011 Työpsykologi www.jalava-tonteri.fi Tavoite Työhyvinvoinnin näkökulmia Positiivinen työpsykologia Voimavara lähestymistapa Esimerkki Työhyvinvoinnin näkökulmia Yksilönäkökulma Työhyvinvointi on
Yrittäjyyskasvatuskonferenssi
Yrittäjyyskasvatuskonferenssi 27.-28.1.2011 Ihmisiä, jotka paahtavat täysillä ja joilla on sisäinen hehku päällä, on paljon. Harmi, että he ovat valtaosin alle 7-vuotiaita. Esa Saarinen Yrittämällä eteenpäin
Harjoitteiden lyhyet kuvaukset. Osa 1: Kilpailemisen taidon perusta. Harjoite 1: Kysymyksiä valmentajalle kilpailemisesta
Tässä on kuvattuna jokainen harjoitemateriaalin sisältyvä harjoite. Harjoituksesta kuvataan sen tavoite ja toteutustapa lyhyesti. Voit tutustua harjoitteisiin alustavasti kuvausten avulla. Voit myös hakea
Minäpätevyyden tunnetta kohottamaan!
Minäpätevyyden tunnetta kohottamaan! Miten tarkastelemme oppimisvaikeutta? 1. Medikaalinen tarkastelukulma Esim. luki vaikeuden lääketieteelliset piirteet: hahmotus, muisti, silmänliikkeet, aivopuoliskojen
Kuinka vammaisen henkilön päätöksentekoa voidaan tukea?
Kuinka vammaisen henkilön päätöksentekoa voidaan tukea? Maarit Mykkänen, Savon Vammaisasuntosäätiö Kehitysvammaliiton opintopäivät 2015 Tuetusti päätöksentekoon -projekti Projektin toiminta-aika: 2011-31.7.2015
Mahtispalautteen antaminen
Opettajan vinkit Tekniset asiat 1. Luo luokkasi oman ope-tilisi kautta, täyttämällä luokan tiedot ja lisäämällä oppilaat yksitellen. Paina save and lock settings. Huomaathan, että sen ja tulosta QR-koodit.
Kuraattorityön helmet ja helvetit
Kuraattorityön helmet ja helvetit Vuokatti 8.10.2010 Katariina Ylä-Rautio-Vaittinen katariina.yla-rautio@sci.fi Nykyajan nuoret rakastavat ylellisyyttä. Heillä on huonot tavat, he pilkkaavat auktoriteetteja
Ohjaaminen. http://www.roihu2016.fi/ Ohjaajan tärkein tehtävä on antaa ohjattavalle. Aikaa Huomiota Kunnioitusta
Ohjaaminen Ohjaajan tärkein tehtävä on antaa ohjattavalle Aikaa Huomiota Kunnioitusta Ohjaajan rooli riippuu ohjattavista (lähde: Nuorten akatemia) Auktoriteetti Antaa tarkkoja ohjeita, valvoo, opastaa,
OIVALLUS. arviointi- ja väittämäkortit.
OIVALLUS arviointi- ja väittämäkortit ARVIOINTIASTEIKKOKORTIT EN KOSKAAN 0 SATUNNAISESTI 1 MELKO USEIN 2 PÄÄSÄÄNTÖISESTI/AINA 3 PERUSTAIDOT A 1.1 Käytöstavat Vastaan kun tervehditään. A 1.2 Käytöstavat
URHEILUN JA VALMENNUKSEN ARVOSTUS. Erkka Westerlund lepoaika.fi
URHEILUN JA VALMENNUKSEN ARVOSTUS Erkka Westerlund erkka.westerlund@ lepoaika.fi YKSI ELÄMÄ 5 v 60 v ---------- ---------------------- ------------- ---------------------------------- ------------? 4 +
Itseohjautuvuus. haasteita ja päämääriä, joiden kautta elämämme on rikkaampaa, merkityksellisempää ja kukoistavampaa.
Itseohjautuvuus Sami.jalonen@mlp.fi Itseohjautuvuusteoria Myös: itsemääräämisteoria ja itsemääräytymisteoria Me haemme itsellemme itseohjautuvasti haasteita ja päämääriä, joiden kautta elämämme on rikkaampaa,
Mitä voin itse tehdä? Muutostyöpaja Anne Rantala
Mitä voin itse tehdä? Muutostyöpaja 13.6. Anne Rantala 13.6.2016 1 1. Jäsennä itseäsi ja suhdetta työhösi Miten työ asettuu suhteessa muuhun elämään ja arvoihisi? Millaisia tavoitteita sinulla on työn
Saloilan päiväkodin toimintasuunnitelma
Saloilan päiväkodin toimintasuunnitelma 2018-2019 Toimintakulttuuri Puhallamme yhteen hiileen ajatuksella; kaveria ei jätetä. Huolehdimme kannustavasta, innostavasta ja positiivisesta vuorovaikutuksesta.
OPS 2016 Keskustelupohja vanhempainiltoihin VESILAHDEN KOULUTOIMI
OPS 2016 Keskustelupohja vanhempainiltoihin VESILAHDEN KOULUTOIMI Valtioneuvoston vuonna 2012 antaman asetuksen pohjalta käynnistynyt koulun opetussuunnitelman uudistamistyö jatkuu. 15.4.-15.5.2014 on
Elämä on 10 % sitä mitä sinulle tapahtuu ja 90 % sitä miten siihen reagoit
MINÄKUVA JA ASENNE Johdanto Elämä on 10 % sitä mitä sinulle tapahtuu ja 90 % sitä miten siihen reagoit O losuhteet vaihtelevat mutta kytkeytyvät meihin siinä, miten me niihin asennoidumme. Tässä jaksossa
MATKALLA TÖIHIN TYÖELÄMÄVALMIUDET. & iida. saara
MATKALLA TÖIHIN MITEN RAKENNAN OMAN POLKUNI? MISTÄ MOTIVAATIOTA? OSAANKO MINÄ? SUOMEN KIELEN TAITO JA VIESTINTÄ? VERKOSTOITUMINEN? MIHIN VOIN VAIKUTTAA? MIHIN KAIKKEEN KANNATTAA OSALLISTUA? OLENKO MINÄ
AINA KANNATTAA YRITTÄÄ
AINA KANNATTAA YRITTÄÄ www.yrittajat.fi futureimagebank.com futureimagebank.com futureimagebank.com AINA KANNATTAA YRITTÄÄ ohjeita esityksen pitäjälle futureimagebank.com futureimagebank.com futureimagebank.com
Työpaikkaohjaajan tehtävät. momutoko. monimuotoinen työpaikkaohjaajien koulutus
Työpaikkaohjaajan tehtävät momutoko monimuotoinen työpaikkaohjaajien koulutus Työpaikkaohjaaja voi monin tavoin auttaa opiskelijan oppimista työssäoppimisjaksoilla. Ohjaaja voi ottaa huomioon oppimisen
Tuetun päätöksenteon hyviä käytäntöjä ja tuloksia. Maarit Mykkänen ja Virpi Puikkonen Sujuvat palvelut täysivaltainen elämä seminaari 29.10.
Tuetun päätöksenteon hyviä käytäntöjä ja tuloksia Maarit Mykkänen ja Virpi Puikkonen Sujuvat palvelut täysivaltainen elämä seminaari 29.10.2014 Tuetusti päätöksentekoon- projekti Projektin toiminta-aika:
Helsingin kasvatus ja koulutus. Toimialan esittely
Helsingin kasvatus ja koulutus Toimialan esittely 30.5.2017 Helsingin kasvatus ja koulutus 1 2 3 Helsingin kasvatuksen ja koulutuksen toimiala pähkinänkuoressa Tavoitteemme: mistä haluamme olla tunnettuja?
Leikki interventiona. Aikuisen kannustava puuttuminen vuorovaikutustaitojen harjaannuttamisessa. Eira Suhonen 6.6.06
Leikki interventiona Aikuisen kannustava puuttuminen vuorovaikutustaitojen harjaannuttamisessa Eira Suhonen 6.6.06 Erityispedagogiikka Käyttäytymistieteellinen tiedekunta Interventio laaja-alainen systemaattinen
Itä-Suomen yliopiston ylioppilaskunta
Itä-Suomen yliopiston ylioppilaskunta Työkaluja puheenjohtajuuteen Muokannut Roosa Hänninen Ohjelma 1. Puheenjohtajuudesta ja ryhmätyöskentelystä 2. Johtaja ja alainen? 3. Vastuunjako, ajankäyttö ja jaksaminen
Poimintoja mietittäväksi. Juha Ristilä
Poimintoja mietittäväksi Juha Ristilä 16.4.2013 1. poiminta: Y-sukupolvi 2. poiminta: Työelämä odottaa koulutukselta 3. poiminta: Uusi opettaja 4. poiminta: Ammatillisen opettajan osaaminen 5. poiminta:
ONNELLISUUS TYÖSSÄ? HENRY Foorumi 2012. Anne Hyvén Työpsykologi
ONNELLISUUS TYÖSSÄ? HENRY Foorumi 2012 Anne Hyvén Työpsykologi Esityksen kysymyksiä Mitä on onnellisuus? Onko työllä yhteyttä onnellisuuteen? Miksi emme usko aistejamme työn onnellisuudesta? Miksi vaivautua
Loikkien ketteräksi. Motoriikan kehittämisestä tukea tulevaisuuteen
Loikkien ketteräksi Motoriikan kehittämisestä tukea tulevaisuuteen Helena Viholainen, Tutkijatohtori, KT, elto Jyväskylän yliopisto, Erityispedagogiikka MIKSI TUKEA MOTORISTA KEHITYSTÄ? 26.10.2011 Tampere
Kohtaamisen taito lastensuojelussa/ Lasse-koulutukset : Kokemusasiantuntijoiden viestit
Kohtaamisen taito lastensuojelussa/ Lasse-koulutukset 2014-2015: Kokemusasiantuntijoiden viestit Kohtaamisessa tärkeää: Katse, ääni, kehon kieli Älä pelkää ottaa vaikeita asioita puheeksi: puhu suoraan,
HYVINVOIVA SIHTEERI. Haasta itsesi huipulle seminaari Tapio Koskimaa Työhyvinvointipäällikkö
HYVINVOIVA SIHTEERI Haasta itsesi huipulle seminaari 23.9.2016 Tapio Koskimaa Työhyvinvointipäällikkö SIHTEERI 2 26.9.2016 SIHTEERI ENNEN Kun esimies tuli aamulla töihin, hänen sihteerinsä oli ovella vastassa
TEIJA RANTALA. Pieni kirja JOHTAMISESTA. Alma Talent 2019 Helsinki
TEIJA RANTALA Pieni kirja JOHTAMISESTA Alma Talent 2019 Helsinki Copyright 2019 Alma Talent Oy ja Teija Rantala ISBN: 978-952-14-3676-5 ISBN: 978-952-14-3677-2 (sähkökirja) ISBN: 978-952-14-3678-9 Kansi:
Habits of Mind16 taitavan ajattelijan. toimintatapaa (COSTA & KALLICK, 2000) Ajatella! valmennus Päivi Nilivaara
Habits of Mind16 taitavan ajattelijan toimintatapaa (COSTA & KALLICK, 2000) Ajatella! valmennus Päivi Nilivaara Habits of Mind Tapoja, miten taitavat ajattelijat toimivat uusissa tilanteissa ja kohdatessaan
OMAN HYVINVOINNIN JOHTAMINEN.
OMAN HYVINVOINNIN JOHTAMINEN erkka.westerlund@lepoaika.fi YKSI ELÄMÄ -------------------------------------------------------------------------------- YKSI ELÄMÄ? 50 v 60 v ------------------------------------
Tiedot, taidot ja osaaminen oppivassa yhteiskunnassa
Tiedot, taidot ja osaaminen oppivassa yhteiskunnassa Prof. Sanna Järvelä Oulun yliopisto Oppijan taidot & oppivan yhteiskunnan haasteet Tarvitaan ehjät ja pidemmät työurat. Pään sisällä tehtävän työn osuus
AJATUKSIA TYÖPAIKKAOHJAAJALLE PARTURI- KAMPAAJA OPISKELIJAN OHJAAMISESTA JA MOTIVOINNISTA TYÖPAIKALLA
AJATUKSIA TYÖPAIKKAOHJAAJALLE PARTURI- KAMPAAJA OPISKELIJAN OHJAAMISESTA JA MOTIVOINNISTA TYÖPAIKALLA OPISKELIJAN OHJAAMINEN - Työssäoppijalle määritellään henkilökohtainen työpaikkaohjaaja, joka on vastuussa
Ankeat opetusmenetelmät, karut oppimisympäristöt, luutuneet käsitykset Oppiminen kuntoon!
Ankeat opetusmenetelmät, karut oppimisympäristöt, luutuneet käsitykset Oppiminen kuntoon! Pirkanmaan ympäristökasvatuspäivä 2.6.2015 Päivi Ikola Aluejohtaja Uutta vai vanhaa? 2.6.2015 Päivi Ikola Perusopetuksen
Etusijalla oppiminen ideoita lukion pedagogiseen kehittämiseen
Etusijalla oppiminen ideoita lukion pedagogiseen kehittämiseen Lukiopäivät 11.-12.11.2015 Eija Kauppinen, Kimmo Koskinen, Anu Halvari & Leo Pahkin Perusteiden oppimiskäsitys (1) Oppiminen on seurausta
Vuorovaikutus koulun työyhteisössä ja oppilaiden vanhempien kanssa. Hannele Cantell ja Ria Kataja Educa Helsinki 27.1.2012
Vuorovaikutus koulun työyhteisössä ja oppilaiden vanhempien kanssa Hannele Cantell ja Ria Kataja Educa Helsinki 27.1.2012 Mihin työaika hupenee? Mikä opettajan työssä stressaa? Miten ratkoa hankalia tilanteita?
Märsky 29.10.2012. Heikki Pajunen Novetos Oy. Luomme menestystarinoita yhdessä
Märsky 29.10.2012 Heikki Pajunen Novetos Oy Luomme menestystarinoita yhdessä Aamun ajatus By Positiivarit: Maanantai 29.10.2012 AAMUN AJATUS Elämä on 10-prosenttisesti sitä miten elää ja 90-prosenttisesti
Lean Leadership -valmennusohjelma
Lean Leadership -valmennusohjelma Näkökulmia johtajuuteen Tule kehittämään ja kehittymään! Valmennuksen tavoitteet Arjen kehittäminen: yksinkertaisilla kehitystoimenpiteillä merkittäviä parannuksia Henkilöstö
KEHITYSKESKUSTELUTAITOJEN ITSEARVIO
Karl-Magnus Spiik Ky KK-itsearvio 1 KEHITYSKESKUSTELUTAITOJEN ITSEARVIO KYSYMYKSET Lomakkeessa on 35 kohtaa. Rengasta se vaihtoehto, joka kuvaa toimintatapaasi parhaiten. 1. Tuen avainhenkilöitteni ammatillista
Susanna Anglé. PsT, psykoterapeutti Psykologikeskus ProMente, Turku 20.1.2011
Susanna Anglé PsT, psykoterapeutti Psykologikeskus ProMente, Turku 20.1.2011 I Toiveikkuuden määritelmästä ja merkityksestä Mitä toiveikkuus, toivo, on? Miksi toivo on tärkeää? II Toiveikkuuden ylläpitämisestä
Yhteisön itseluottamus - Miten sitä valmennetaan?
Yhteisön itseluottamus - Miten sitä valmennetaan? 6.11.2012 Ilona Rauhala Marjo-Riitta Ristikangas Organisaation pääoman lajit Psykologinen pääoma Sosiaalinen pääoma Inhimillinen pääoma Taloudellinen pääoma
Akateemiset taidot. 2. tapaaminen
Akateemiset taidot 2. tapaaminen kurssin vastuuopettaja on Lauri Ylinen sähköposti on muotoa etunimi.sukunimi@helsinki.fi huone C435 seuratkaa kurssin verkkosivua (courses.helsinki.fi/fi/mat20005/125180298)
KANNUSTAVA PALAUTTEENANTO
KANNUSTAVA PALAUTTEENANTO AAVALLA MERELLÄ AVOIMIN PURJEIN Purjevene keskellä merta, ilman kompassia Joka suuntaan pääsee ja jossain vaiheessa osuu rannalle - mutta minne ja koska PALAUTTEEN ANTAMINEN JA
Reflektoiva oppiminen harjoittelussa Insinööritieteiden korkeakoulu
Reflektoiva oppiminen harjoittelussa 15.9.2016 Insinööritieteiden korkeakoulu Minna Nevala, psykologi Materiaalit: psykologi, uraohjaaja Seija Leppänen Mitä hyötyä on itsetuntemuksesta? Reflektointiprosessi
Ajatukset - avain onnellisuuteen?
Ajatukset - avain onnellisuuteen? Minna Immonen / Suomen CP-liiton syyspäivät 26.10.2013, Kajaani Mistä hyvinvointi syntyy? Fyysinen hyvinvointi Henkinen hyvinvointi ja henkisyys Emotionaalinen hyvinvointi
Oppimista tukeva, yhteisöllinen arviointi
Oppimista tukeva, yhteisöllinen arviointi Nokia 16.9.2015 Päivi Nilivaara 1 17.9.2015 Mikä edistää oppimista? Resurssit Opiskeluun käytetty aika Palautteen anto Tvt opetusvälineenä Kotitausta Luokalle
TYÖPAIKKAHAASTATTELUUN VALMISTAUTUMINEN, HAKEMUS JA CV
TYÖPAIKKAHAASTATTELUUN VALMISTAUTUMINEN, HAKEMUS JA CV TAVOITTEET Annetaan tietoa ja valmiuksia työnhakuun liittyvistä taidoista ja menetelmistä, mukaan lukien simuloitu työhaastattelu. Työnhakuun liittyvien
päiväkoti Taikapolku toimintasuunnitelma
päiväkoti Taikapolku toimintasuunnitelma 2017-2018 Toimintakulttuuri Lapsen aito ja sensitiivinen kohtaaminen on toimintamme keskiössä. Vuorovaikutuksemme lasten kanssa on lämmintä ja lasta arvostavaa.
Opetuksen tavoite: T1 tukea oppilaan innostusta ja kiinnostusta matematiikkaa kohtaan sekä myönteisen minäkuvan ja itseluottamuksen kehittymistä
MATEMATIIKKA JOENSUUN SEUDUN OPETUSSUUNNITELMASSA Merkitys, arvot ja asenteet Opetuksen tavoite: T1 tukea oppilaan innostusta ja kiinnostusta matematiikkaa kohtaan sekä myönteisen minäkuvan ja itseluottamuksen
OPPIVA YHTEISÖ - YHTEISÖLLINEN KOULU
OPPIVA YHTEISÖ - YHTEISÖLLINEN KOULU 12.11.2015 Leena Nousiainen Rondo Training Oy Puh. 044-2913621 www.rondotraining.fi E-mail: leena.nousiainen@rondotraining.fi OPPIVA YHTEISÖ YHTEISÖLLINEN KOUL Mitä
Habits of Mind- 16 taitavan ajattelijan toimintatapaa
Habits of Mind- 16 taitavan ajattelijan toimintatapaa (Costa & Kallick, 2000) Päivi Nilivaara 2018 Habits of Mind Tapoja, miten taitavat ajattelijat toimivat uusissa tilanteissa ja kohdatessaan ongelmia,
Toiminnallinen oppiminen -Sari Koskenkari
Toiminnallinen oppiminen -Sari Koskenkari Toiminnallinen oppiminen Perusopetuksen opetussuunnitelmassa painotetaan työtapojen toiminnallisuutta. Toiminnallisuudella tarkoitetaan oppilaan toiminnan ja ajatuksen
JATKUVA JA MONIPUOLINEN ARVIOINTI LUKIOSSA
JATKUVA JA MONIPUOLINEN ARVIOINTI LUKIOSSA MITEN SELVITÄ HENGISSÄ? HYOL:n kesäkurssi 6.6.2017 Hanna Toikkanen ARVIOINTI YHTEYDESSÄ OPPIMISKÄSITYKSEEN (LOPS) Opetussuunnitelman perusteet pohjautuvat oppimiskäsitykseen,
Virpi Louhela-Risteelä & Sari Koskenkari. Copyright 2009.
Virpi Louhela-Risteelä & Sari Koskenkari Copyright 2009. Pedagoginen kehittämistyö (Kuulluksi tulemisen pedagogiikka, Louhela 2012) Opetusmetodinen kehittämistyö (NeliMaaliopetusmetodi 2009) Opettaja-oppilassuhteiden
Työpajatoiminnan ja etsivän nuorisotyön vaikuttavuus
Työpajatoiminnan ja etsivän nuorisotyön vaikuttavuus Työkaluna sosiaalisen vahvistumisen Sovari-mittari ESITE TYÖPAJOJEN JA ETSIVÄN NUORISOTYÖN TOIMIJOILLE JA SIDOSRYHMILLE 1 Millaisia vaikutuksia työpajatoiminnalla