TOIMINTAKERTOMUS v. 2014

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "TOIMINTAKERTOMUS v. 2014"

Transkriptio

1 TOIMINTAKERTOMUS v toimintavuosi Niemisen kyläyhdistys Niemiskyläntie KUHMO puh SISÄLTÖ Yleistä, jäsenistö, johtokunta Kylätalo Tervakeskus Tietokeskus Kylällä järjestetyt tapahtumat Tervalomat -majoitustoiminta Tiedotus Kudontapiiri Harrastusmahdollisuudet Kirpputori, Kioski, Laitevuokraus, Työllistäminen

2 Niemisen Kyläyhdistys ry Yleistä Kohtuullisen vireä 36. toimintavuosi. Edellinen Toimiva Tervakylä 2 -hanke 2013 päättyi ja maksatushakemus jätettiin toimintaryhmään maaliskuussa. Rahat tulivat tilille toukokuussa. Talkootyötä tehtiin noin 207 tuntia pääosin kiinteistön huoltoon liittyvisssä töissä. Kansalaisopiston toimintapiirejä oli kaksi: kudonta, ja tietotekniikka. Kesällä pidettiin perinteiset, ohjelmalliset keskikesän kyläjuhlat. Tervahauta poltettiin viikolla 30. Tervaksien latominen haudaksi tehtiin myös talkoilla samoin kuin juhlien järjestelyt. Otettiin vastaan kaksi kertaa tutustujaryhmiä, yhteensä 49 henkilöä. Pidettiin kaksi kertaa yleisiä kylätoiminnan suunnittelukokouksia kylätalolla. Jäsenet v kyläyhdistyksellä oli 37 maksanutta henkilöjäsentä. Kyläyhdistyksen johtokunta Tomi Piirainen (pj.) Helena Huotari L inda Huotari Tuula Kilpeläinen (sihteeri) Pirkko Pulkkinen Teijo Tampio Tuomo Pulkkinen Voitto Huotari Emma Huotari Liisa Tampio Liisa Pääkkönen Heino Piirainen Kauko Huotari (varapj.) Johtokunta piti 6 kokousta kertomusvuoden aikana. Sihteeri toimi taloudenhoitajana ja hankevastaavana, Linda Huotari huolehti kioskiasioista, Tuula Kilpeläinen hoiti tiedotuksen ja Paula Tampio laati kirjanpidon. Pekka Määttä hoiti myös klapikoneen vuokrausta ja huoltoa. Tomi Piirainen oli caravaanari -toimintavastaava ja Voitto Huotari toimi puutyöverstaan vastaavana. Kylätoiminnoista tiedotettiin verkkosivuilla (niemiskyla.fi ja kainuu.fi/kylat>kuhmo>niemiskylä), neljällä tiedotteella laatikkojakeluna, kirjeillä ja s-postilla muualla asuville jäsenille. Yleiset kokoukset ilmoitettu paikallislehti Kuhmolaisessa sääntöjen mukaisesti.

3 Kylätalo/toimintatilat Niemisen Kyläyhdistys on hankkinut omistukseensa entisen Niemisen koulun 1931 valmistuneen kiinteistön, joka sijaitsee osoitteessa Niemiskyläntie Varsinaiset toimintatilat ovat entisessä asuntolarakennuksessa, jossa kaksi luokan kokoista huonetilaa, eteinen, keittiö ja kaksi huonetta. Lisäksi avoullakko ja kellari. Kiinteistöä remontoitu vv kolmessa eri hankkeessa. Keittiössä on varaava takka ja peruslämpö tuotetaan kiinteillä termostaattipattereilla kylmänä vuodenaikana. Lisäksi kokonaisuuteen kuuluvat lomamajoitustalo, caravan -pihaleirintäalue, rantasauna, varasto ja puuliiteri. Lomatalosta tarkemmin kohdassa "lomamajoitustoiminta". Tervakeskus /Tervakylä Kyläyhdistys hankki omistukseensa v noin kuuden hehtaarin tontin Rnro 7:3, jolla sijaitsee mm. tervanpolttoon liittyviä rakennelmia: Tervanpolttohauta, jonka tarkoituksena on olla mm. tervahaudanpolttajien käytettävissä, samoin laavu ja infotaulut tervaperinteestä. Lähellä on kyläranta, jossa kota, nuotiopaikka, pukukopit, ulkovessat ja laiturit hiekkarantoineen Niemisen sekä kyläyhdistyksen venesatama. toiminta-alueella Infotaululle sijaitsevia on merkitty tervahautoja. Tervahaudanpoltosta kertova infotaulu on tervanpolttopaikan lähellä ja tervaveneestä kertova infotaulu tervaveneen läheisyydessä. Tervavenekatos täysimittaisine veneineen ja tervatynnyreineen kuluu myös tervakyläkonaisuuteen. Alueopastustaulu on kylätalon päätyseinällä, josta se näkyy maantielle asti. Poltettu tervahauta viikolla 30. Kyläjuhla pidetty lauantaina Kylätalolta lainattavissa erilaista kalustoa, joista luettelo vuokraushintoineen j jokaisessa kylätiedotteessa. Lisäksi kylätalolla käytettävissä kopiokone ja skanneri. PC ja dataprojektori olivat hallinnon ja tervanäyttelyn käytössä. Kaikki kylätoimintatilaisuudet järjestetty pääasiassa kylätalolla.

4 Kylällä järjestetyt tapahtumat 2014 Johtokunnan kokouksia 6 kertaa osall.54 henk Kyläsuunnittelu- ja yleiskokouksia 2 kertaa osall.18 henk Tervahaudan latjuutalkoot 1 krt osall. 12 henk Juhlien laittotalkoot 1 krt osall.12 henk Kyläjuhla 1 krt noin 250 henk Opastuspäivystys tervanäyttelyssä 23 krt noin 112henk. Talkoot (siivous, polttopuu-, kiinteistönhuolto) 9 krt osall. 69 henk Joululaulutilaisuus 1 krt osall. 20 henk. maaliskuu Tietotekniikkakurssi 2 krt osall. 7 henk. Kansalaisopiston kudontapiiri 24 krt osall.120 henk. Henkilökäynnit kylätalolla 681 henk. tutustujaryhmien käynnit 3 krt osall. 49 henk. Lomamajoitustoiminta "TERVALOMAT" Entiseen keittäjän asuntoon sisutettua asuntoa vuokrattiin 106 vuorokautta. Vuokraus alkoi viikolla 24. Rantasauna palveli sekä kyläläisiä että lomalaisia entiseen tapaan. Rantasaunalle piti hankkia uusi kiuas ja lomatalon puolelle uusi lattialiesi. Lomamajoitusmarkkinointi verkossa nimellä "Tervalomat" tori.fi -sivustolla, kotisivuillamme sekä lappuilmoituksilla taajama-alueella. Caravan -lomat Karavaanarit -leirintäoppaassa ja Tiedotus Toimintatiedotteet kylällä laatikkojakeluna noin 40 kpl / kerta ja postitse 17 kpl/kerta. Tiedotteet,toimintasuunnitelmat verkkosivuilla niemiskyla.fi-kotisivuilla. Juttuja lehdissä 2 kertaa liittyen tervanäyttelyyn ja kyläjuhlaan.

5 Maalikuussa lähetty postitse kylätiedote 1/2014 ja jäsenmaksupankkisiirto niille, jotka eivät asu kylällä. Tekstiviestejä käytetty tilaisuuksien ja tapahtumien ilmoittamiseen 352 viestiä. Lähettyjä postilähetyksiä 82 kpl. Harrastusmahdollisuudet /Kansalaisopistopiirit Kylätalolla toimi Kansalaisopiston kudontapiiri kevät- ja syyskaudella viikottain 25 kertaa,osallistujia 5,5 henkilöä/viikko. Lisäksi piiriläiset kävivät kutomassa ilman ohjausta. Kansalaisopistopiston kudontapiirin aikana oli kuudet kangaspuut ompelukone ja saumuri. Tietotekniikkapiirissä perehdyttiin nettiasointiin kaksi kertaa. Lomatalon puolella kuntotila, jonka laitteilla voi harjoitella lihaskuntoa syksyisin ja keväällä. Keskitalvella tila on lämpöpumppulämmityksellä. Laitetietoa kotisivuillamme niemiskylä.fi Kirpputori Kylätalolla toimi kirpputori itsepalveluperiaatteella. Kyläläiset saivat tuoda ilman korvausta myytäväksi, vaate- ym. tavaraa. Lisäksi oli myynnissä kyläläisten tuotteita, mm. hautatervaa. Kioskitoiminta Kylätalolta sai käydä ostamassa karkkia ja limsaa itsepalveluperiaatteella, lisäksi oli myynnissä kesän aikana jäätelöä -ja kyläläisten leivonnaisia pakasteessa. Kioskivastaavana toimi Linda Huotari. Laitevuokraus Kyläläiset on voineet vuokrata kylätalolta klapikonetta, sähkökoneita ja -laitteita pientä välineistä korvausta vastaan. laatikkojakelutiedotteissa Tarkemmat sekä tiedot lainattavista kyläsivuillamme yhdyshenkilönä toimi Pekka Määttä. Työllistävyys Ammattityöt hankittiin ostopalveluina alan yrityksiltä. Suurin osa kylätoiminnan vaatimista töistä tehtiin vapaaehtoistyönä ilman palkkaa. Kuhmossa Kertomuksen laati: Tuula Kilpeläinen, sihteeri

6

TOIMINTAKERTOMUS v. 2013

TOIMINTAKERTOMUS v. 2013 TOIMINTAKERTOMUS v. 2013 33.toimintavuosi Niemisen kyläyhdistys Niemiskyläntie 1096 88900 KUHMO puh. 050-554 5873 SISÄLTÖ Yleistä, jäsenistö, johtokunta Kylätalo Tervakeskus Tietokeskus Kylällä järjestetyt

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS v toimintavuosi

TOIMINTAKERTOMUS v toimintavuosi TOIMINTAKERTOMUS v. 2017 37.toimintavuosi Niemisen kyläyhdistys Niemiskyläntie 1096 88900 KUHMO SISÄLTÖ pj. Tomi Piirainen Yleistä, jäsenistö, hallinto 040 724 5879 Kylätalo Tervakylä tietokeskus siht.

Lisätiedot

38.toimintavuosi. Niemisen kyläyhdistys Niemiskyläntie KUHMO

38.toimintavuosi. Niemisen kyläyhdistys Niemiskyläntie KUHMO 1. TOIMINTAKERTOMUS v. 2018 38.toimintavuosi Kudontapiiri Niemisen kyläyhdistys Niemiskyläntie 1096 88900 KUHMO Kuva 1: SISÄLTÖ pj. Tomi Piirainen Yleistä, jäsenistö, hallinto 040 724 5879 Kylätalo Tervakylä

Lisätiedot

KOUTANIEMI-VUORESLAHTI KYLÄYHDISTYKSEN TOIMINTA SUUNNITELMA 2018

KOUTANIEMI-VUORESLAHTI KYLÄYHDISTYKSEN TOIMINTA SUUNNITELMA 2018 KOUTANIEMI-VUORESLAHTI KYLÄYHDISTYKSEN TOIMINTA SUUNNITELMA 2018 Käsiteltäväksi kyläyhdistyksen kokoukselle 9.5.2018 TOIMINTA 2018 TALOUS Kyläyhdistyksen talouden ollessa tasapainossa sen osalta ei ole

Lisätiedot

Viuruniemen kyläyhdistys ry Toimintakertomus vuodelta 2014

Viuruniemen kyläyhdistys ry Toimintakertomus vuodelta 2014 Viuruniemen kyläyhdistys ry Toimintakertomus vuodelta 2014 Viuruniemen kyläyhdistyksessä oli 181 jäsentä (v.2014 jäseniä oli 215). Viuruniemen kyläyhdistyksen hallitukseen kuuluivat Saila Keronen puheenjohtaja,

Lisätiedot

Kiskon Kihakka kyläyhdistys ry. Kirkonkylä Haapaniemi Kajala

Kiskon Kihakka kyläyhdistys ry. Kirkonkylä Haapaniemi Kajala Kirkonkylä Haapaniemi Kajala Toiminta. on vuodesta 1982 toiminut yhdistys, jonka tavoitteena on edistää kylän asukkaiden yhteistyötä, omatoimisuutta, kylän elinkelpoisuutta ja toimia sen edunvalvojana.

Lisätiedot

OIKARISTEN. sukuseura ry:n. Toimintakertomus vuodelta. Näkymä Halmevaaralta Kontiomäelle kuvat Sirpa Heikkinen

OIKARISTEN. sukuseura ry:n. Toimintakertomus vuodelta. Näkymä Halmevaaralta Kontiomäelle kuvat Sirpa Heikkinen OIKARISTEN sukuseura ry:n Toimintakertomus vuodelta Näkymä Halmevaaralta Kontiomäelle kuvat Sirpa Heikkinen 2011 OIKARISTEN SUKUSEURA RY TOIMINTAKERTOMUS 30.11.2011 Oikaristen 11-vuotias sukuseura toimii

Lisätiedot

Eriksnäsin asukasyhdistyksen toimintakertomus 2009 syksy -2010 kesä

Eriksnäsin asukasyhdistyksen toimintakertomus 2009 syksy -2010 kesä 1 Eriksnäsin asukasyhdistyksen toimintakertomus 2009 syksy -2010 kesä 2 Sisällysluettelo 1. YLEISTÄ 3 2. HALLITUS 4 3. JÄSENET 4 4. TALOUS 4 5. TOIMINTA 5 5.1 SYYSJUHLA 5 5.2 LASKIAISRIEHA 5 5.3 KEVÄTKIRPPIS

Lisätiedot

ESKOLAN KYLÄN PALVELUIDEN MONITUOTTAJA MALLI

ESKOLAN KYLÄN PALVELUIDEN MONITUOTTAJA MALLI ESKOLAN KYLÄN PALVELUIDEN MONITUOTTAJA MALLI Yhteisö Eskolan kylä on yli 400 asukkaan teollisuuspainotteinen taajama Kannuksen kaupungissa. Kylällä on kaksi kauppaa, ala-aste, päiväkoti ja n. 160 teollista

Lisätiedot

Viuruniemen kyläyhdistys ry Toimintakertomus vuodelta 2015

Viuruniemen kyläyhdistys ry Toimintakertomus vuodelta 2015 Viuruniemen kyläyhdistys ry Toimintakertomus vuodelta 2015 Viuruniemen kyläyhdistyksessä oli 200 jäsentä (v.2014 jäseniä oli 181). Viuruniemen kyläyhdistyksen hallitukseen kuuluivat Saila Keronen puheenjohtaja,

Lisätiedot

KOUTANIEMI-VUORESLAHTI KYLÄYHDISTYKSEN TOIMINTASUUNNITELMA 2017

KOUTANIEMI-VUORESLAHTI KYLÄYHDISTYKSEN TOIMINTASUUNNITELMA 2017 KOUTANIEMI-VUORESLAHTI KYLÄYHDISTYKSEN TOIMINTASUUNNITELMA 2017 Hyväksytty kyläyhdistyksen kokouksessa 27.3.2017 TOIMINNAN KEHITTÄMISEN PAINOPISTEET TALOUS Kyläyhdistyksen talouden tasapainottaminen on

Lisätiedot

Oikaristen Sukuseura Ry:n. toimintakertomus 2013

Oikaristen Sukuseura Ry:n. toimintakertomus 2013 Oikaristen Sukuseura Ry:n toimintakertomus 2013 Kuva: Sirpa Heikkinen 2013 OIKARISTEN SUKUSEURA RY TOIMINTAKERTOMUS 30.11.2013 Oikaristen 13-vuotiaan sukuseuran toiminta jatkui edelleen aktiivisena. Seuran

Lisätiedot

Koskuen kyläyhdistys ry. Y-tunnus: 1708824-8 PJ. JORMA LAITAMÄKI PUH. 0400-891872 E-MAIL: KOSKUEN.KYLAYHDISTYS@GMAIL.COM

Koskuen kyläyhdistys ry. Y-tunnus: 1708824-8 PJ. JORMA LAITAMÄKI PUH. 0400-891872 E-MAIL: KOSKUEN.KYLAYHDISTYS@GMAIL.COM Koskuen kyläyhdistys ry Y-tunnus: 1708824-8 PJ. JORMA LAITAMÄKI PUH. 0400-891872 E-MAIL: KOSKUEN.KYLAYHDISTYS@GMAIL.COM Koskue Länsi-Suomessa oleva Etelä-Pohjalainen, maatalous-valtainen kylä Jalasjärven

Lisätiedot

Kylätaloista liiketoimintaa. Joroinen 10.3. 2012 Juha Kuisma Kylien liiketoiminta-asiamies Kylien Bisneskeissit hanke, SYTY ry

Kylätaloista liiketoimintaa. Joroinen 10.3. 2012 Juha Kuisma Kylien liiketoiminta-asiamies Kylien Bisneskeissit hanke, SYTY ry Kylätaloista liiketoimintaa Joroinen 10.3. 2012 Juha Kuisma Kylien liiketoiminta-asiamies Kylien Bisneskeissit hanke, SYTY ry Millaisia kylätaloja? seurantaloja entisiä kyläkouluja kunnostettuja kauppa-

Lisätiedot

KOUTANIEMI-VUORESLAHTI KYLÄYHDISTYKSEN TOIMINTA KERTOMUS 2017

KOUTANIEMI-VUORESLAHTI KYLÄYHDISTYKSEN TOIMINTA KERTOMUS 2017 KOUTANIEMI-VUORESLAHTI KYLÄYHDISTYKSEN TOIMINTA KERTOMUS 2017 Käsiteltäväksi kyläyhdistyksen sääntömääräiselle kokoukselle 9.5.2018 TOIMINNAN KEHITTÄMISEN PAINOPISTEET TALOUS Kyläyhdistyksen talouden tasapainottaminen

Lisätiedot

Pohjois-Pohjanmaan Kylät ry:n kysely kylätoimijoille

Pohjois-Pohjanmaan Kylät ry:n kysely kylätoimijoille Pohjois-Pohjanmaan Kylät ry:n kysely kylätoimijoille Tämän kyselyn tarkoitus oli löytää Pohjois-Pohjanmaan kylätoiminnan tärkeimmät kehityskohteet sekä saada tietoa maakunnallisen kyläyhdistyksen, Pohjois-Pohjanmaan

Lisätiedot

Aika Tiistai 31.3.2015 klo 18: Toimitupa Murtsikka, Murtomäentie 1003 B

Aika Tiistai 31.3.2015 klo 18: Toimitupa Murtsikka, Murtomäentie 1003 B ETELÄ KAJAANIN KYLÄT RY PÖYTÄKIRJA 1(5) VUOSIKOKOUS 31.3.2015 Aika Tiistai 31.3.2015 klo 18: Paikka Toimitupa Murtsikka, Murtomäentie 1003 B Osallistujat Fordell Pertti Juntunen Raija Kauppinen Esko Kallio

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA 2014

TOIMINTASUUNNITELMA 2014 TOIMINTASUUNNITELMA 2014 Pohjois-Savon Kylät ry on maakunnallinen kyläyhdistys, joka on perustettu v. 1993 toimimaan pohjoissavolaisten kylien yhteenliittymänä, kylätoiminnan edistäjänä ja edunvalvojana.

Lisätiedot

PIÄLLYSMIES. Toimintasuunnitelma 2015. PIÄLLYSMIES RY Paikallinen Leader-toimintaryhmä

PIÄLLYSMIES. Toimintasuunnitelma 2015. PIÄLLYSMIES RY Paikallinen Leader-toimintaryhmä PIÄLLYSMIES Toimintasuunnitelma 2015 PIÄLLYSMIES RY Paikallinen Leader-toimintaryhmä Hyväksytty syyskokouksessa xx.xx.2014 1 Sisältö Yleistä... 2 Tehtävä ja painopistealueet... 2 Hanketoiminta... 3 Hallinto...

Lisätiedot

Konginkankaan IDEAILTA

Konginkankaan IDEAILTA Konginkankaan IDEAILTA Konginkankaan kyläsuunnitelma 2010-2015 2009 Vihreän väylän kehittämishanke Mt 637 matkailulliseksi maisematieksi - 2013 Leader-hanke käynnistetty 12/2010 hakijana ja hallinnoijana

Lisätiedot

Oravasaaren uutislehti #5 12.4.2005

Oravasaaren uutislehti #5 12.4.2005 Oravasaaren uutislehti #5 12.4.2005 Hyvä oravasaarelainen, v Talvi on taittumassa vähitellen kesäksi ja sukset joutuvat vajaan. Julkaisemme ohessa talvikauden hiihtokuntoilun tulokset. v Liity kyläyhdistyksen

Lisätiedot

Oikaristen sukuseura ry:n

Oikaristen sukuseura ry:n Oikaristen sukuseura ry:n toimintakertomus 2015 Kuva: Sirpa Heikkinen 2015 OIKARISTEN SUKUSEURA RY TOIMINTAKERTOMUS 24.11.2015 Oikaristen 16-vuotias sukuseura toimi aktiivisesti. Seuran tavoitteena on

Lisätiedot

Kyläyhdistykset palvelukumppaneina

Kyläyhdistykset palvelukumppaneina Kyläyhdistykset palvelukumppaneina Kotipalvelujen kasvava markkina uudet ratkaisut 15.6.17 Kehittyvät Kylät palveluita tuottamassa kyläkoordinaattori Tuula Palojärvi Pohjois-Savon Kylät ry Pohjoissavolaisten

Lisätiedot

Kymenlaakson Rakennusperinneyhdistys Iisakki ry. Toimintakertomus

Kymenlaakson Rakennusperinneyhdistys Iisakki ry. Toimintakertomus Kymenlaakson Rakennusperinneyhdistys Iisakki ry Toimintakertomus 2015 Sisällys 1. Yhdistyksen tarkoitus 1 2. Hallitus 1 3. Yhdistyksen kokoukset 1 4. Toiminta 2 5. Tiedottaminen 2 6. Talous 3 1 1. YHDISTYKSEN

Lisätiedot

Temmeksen kyläyhdistys ry. Toimintakertomus 2013

Temmeksen kyläyhdistys ry. Toimintakertomus 2013 Temmeksen kyläyhdistys ry Toimintakertomus 2013 Toimintakertomus 2013 Sivu 2(8) Yleistä Temmeksen kyläyhdistyksen tarkoituksena on toiminta-alueensa asukkaiden asumisolosuhteisiin, - ympäristöön, -viihtyvyyteen

Lisätiedot

Joensuun Jääkarhut Syyskokous torstaina klo (kahvitarjoilu alkaa klo 18.00) Karhu-sali

Joensuun Jääkarhut Syyskokous torstaina klo (kahvitarjoilu alkaa klo 18.00) Karhu-sali Joensuun Jääkarhut Syyskokous torstaina 19.11.2015 klo 18.30 (kahvitarjoilu alkaa klo 18.00) Karhu-sali Esityslista 1. Kokouksen avaus 2. Todetaan kokouksen läsnäolijat ja äänioikeutetut jäsenet 3. Todetaan

Lisätiedot

JyväsRiihen Leader-rahoitus 2014-2020

JyväsRiihen Leader-rahoitus 2014-2020 TOIMINTAA, NEUVONTAA JA RAHOITUSTA PAIKKAKUNNAN PARHAAKSI JyväsRiihen Leader-rahoitus 2014-2020 Pirjo Ikäheimonen, JyväsRiihi ry JyväsRiihi ry Kaikille avoin maaseudun kehittämisyhdistys o Liittymisjäsenmaksu

Lisätiedot

Keravan Reserviläiset ry Toimintakertomus 2009

Keravan Reserviläiset ry Toimintakertomus 2009 Keravan Reserviläiset ry Toimintakertomus 2009 Tuloslaskelma ja Tase Yleistä Vuosi 2009 oli yhdistyksemme 51. toimintavuosi. Kuluneena vuonna yhdistyksen puheenjohtajana toimi Heikki Jäntti. Yhdistyksen

Lisätiedot

Menestyvän kylän resepti ennen, nyt ja tulevaisuudessa. kaisu.kumpulainen@jyu.fi

Menestyvän kylän resepti ennen, nyt ja tulevaisuudessa. kaisu.kumpulainen@jyu.fi Menestyvän kylän resepti ennen, nyt ja tulevaisuudessa kaisu.kumpulainen@jyu.fi Kylän muutos/ Kylän määrittelyä Kylien luonteen muutos: Perinteisistä maatalousyhteisöistä kehittämisyhteisöiksi Ihmisten

Lisätiedot

Asia / idea Tavoite Toimenpiteet Resurssit / tekijät / Aikataulu

Asia / idea Tavoite Toimenpiteet Resurssit / tekijät / Aikataulu PUPONMÄEN KYLÄSUUNNITELMA 2010-2013 PUPONMÄEN VISIO - Puponmäen entinen koulu kylän keskuspaikka kokootumisille ja harrastustoiminnalle - Entisen koulun ylläpidosta huolehtiminen ja tilojen vuokraus -

Lisätiedot

Vuosikokous pidettiin 16.4.2015 Metsäkansan Ainolassa.

Vuosikokous pidettiin 16.4.2015 Metsäkansan Ainolassa. TOIMINTAKERTOMUS 2015 YLEISTÄ Metsäkansan kyläyhdistyksen toiminta vuonna 2015 oli aktiivista. Vuotta värittivät erityisesti hyvin onnistuneet tapahtumat ja kyläyhdistyksen saama positiivinen huomio. Yhdistys

Lisätiedot

Omakotitalo. Kangasala, Saarikylät Kohdenumero h,k,2xet,wc,vintti, 240,0 m²/272,0 m² Kov Energialuokka Ei e-tod. Mh.

Omakotitalo. Kangasala, Saarikylät Kohdenumero h,k,2xet,wc,vintti, 240,0 m²/272,0 m² Kov Energialuokka Ei e-tod. Mh. Omakotitalo Kangasala, Saarikylät Kohdenumero 563253 5h,k,2xet,wc,vintti, 240,0 m²/272,0 m² Kov. 1912 Energialuokka Ei e-tod. Mh. 390 000,00 Saarikylientie 893. Hirsirakenteinen v. 1912 valmistunut Saarikylien

Lisätiedot

VISUVEDEN KYLÄKYSELY SYKSY 2017

VISUVEDEN KYLÄKYSELY SYKSY 2017 VISUVEDEN KYLÄKYSELY SYKSY 2017 Tämä on Visuveden kylän asukkaille - vakituisille ja vapaa-ajan asukkaille - tarkoitettu kysely kyläyhteisömme kehittämisen pohjaksi. Kyselyn järjestää Visuveden Kyläyhdistys

Lisätiedot

Ruhtinansalmen kyläsuunnitelma

Ruhtinansalmen kyläsuunnitelma Ruhtinansalmen kyläsuunnitelma Ruhtinansalmen kyläsuunnitelman tavoite on elämän laadun parantaminen kylällä palveluja kehittämällä sekä kylän ympäristöä hoitamalla. Kylällä säilytetään nykyinen asukasluku

Lisätiedot

Talolla toimitaan - vai talo taakkana? Lempäälä 2.2. 2013 Juha Kuisma Kylien liiketoiminta-asiamies SYTY ry

Talolla toimitaan - vai talo taakkana? Lempäälä 2.2. 2013 Juha Kuisma Kylien liiketoiminta-asiamies SYTY ry Talolla toimitaan - vai talo taakkana? Lempäälä 2.2. 2013 Juha Kuisma Kylien liiketoiminta-asiamies SYTY ry Millaisia kylätaloja? seurantaloja entisiä kyläkouluja kunnostettuja kauppa- ym kiinteistöjä

Lisätiedot

Kädessäsi on Vaarankylän viides tiedotuslehtinen, Sen tarkoituksena on tuoda kyläläisten tietoon kyläyhdistyksen ja kylätalon kuulumisia kuluvalta

Kädessäsi on Vaarankylän viides tiedotuslehtinen, Sen tarkoituksena on tuoda kyläläisten tietoon kyläyhdistyksen ja kylätalon kuulumisia kuluvalta Kädessäsi on Vaarankylän viides tiedotuslehtinen, Sen tarkoituksena on tuoda kyläläisten tietoon kyläyhdistyksen ja kylätalon kuulumisia kuluvalta vuodelta. Vaarankylän kyläyhdistyksen tiedotuslehti 2010

Lisätiedot

Ruhtinansalmen kyläsuunnitelma

Ruhtinansalmen kyläsuunnitelma Ruhtinansalmen kyläsuunnitelma Ruhtinansalmen kyläsuunnitelman tavoite on elämän laadun parantaminen kylällä palveluja kehittämällä sekä kylän ympäristöä hoitamalla. Kylällä säilytetään nykyinen asukasluku

Lisätiedot

Markkuun koulu. Tärkeä sekä Tyrnävän kunnalle että Markkuun kyläläisille

Markkuun koulu. Tärkeä sekä Tyrnävän kunnalle että Markkuun kyläläisille Markkuun koulu Tärkeä sekä Tyrnävän kunnalle että Markkuun kyläläisille MAHDOLLISUUKSIEN MARKKUU V. 2025 VISIO SIITÄ MITÄ VOISI OLLA TYRNÄVÄN KALTAISESSA KUNNASSA, MARKKUUN KALTAISELLA KYLÄLLÄ, JOS LÖYTYY

Lisätiedot

TUOHITUN KYLÄYHDISTYKSEN VUOSIKOKOUS 2016

TUOHITUN KYLÄYHDISTYKSEN VUOSIKOKOUS 2016 TUOHITUN KYLÄYHDISTYKSEN VUOSIKOKOUS 2016 Vuosikokouksen jälkeen kyläasiamies Henrik Hausen kertoo uudesta hankkeesta ja vastaa kysymyksiin. 28.2.2016 klo 18.00. Paikka Tuohikoto Käsiteltävät asiat: 1.

Lisätiedot

1 Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen sekä kokouksen avaus.

1 Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen sekä kokouksen avaus. JOENSUUN JÄÄKARHUT RY Mäntyniementie 1, 80220 Joensuu SEURAN SYYSKOKOUS 2007 PÖYTÄKIRJA AIKA Keskiviikko 21.11.2007 klo 18.30 PAIKKA Mäntyniementie 1, Karhu-Sali 1 Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS 01.06.2014 31.05.2015 1(4) TURUN SULKA R.Y.

TOIMINTAKERTOMUS 01.06.2014 31.05.2015 1(4) TURUN SULKA R.Y. TOIMINTAKERTOMUS 01.06.2014 31.05.2015 1(4) TURUN SULKA R.Y. 1. JOHDANTO HALLINTO Johtokunnan jäsenet kaudella 2014 2015: Puheenjohtaja Joona Knuuti (Petri Hannula osan kautta) Ulkoiset yhteydet, yleinen

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS 2015. Lievestuoreen palvelukeskusyhdistys ry

TOIMINTAKERTOMUS 2015. Lievestuoreen palvelukeskusyhdistys ry TOIMINTAKERTOMUS 2015 Lievestuoreen palvelukeskusyhdistys ry YLEISKATSAUS VUOTEEN 2015 vuosi 2015 oli yhdistyksen 51. toimintavuosi Palvelutalossa tehtiin muutostöitä, joiden avulla Männikössä voidaan

Lisätiedot

MONIPALVELUKESKUS Jokuset kyläyhdistys ry / Kehittyvä Kuusaa kehittämishanke: opintomatka Ilomantsi Eija Liimatta

MONIPALVELUKESKUS Jokuset kyläyhdistys ry / Kehittyvä Kuusaa kehittämishanke: opintomatka Ilomantsi Eija Liimatta MONIPALVELUKESKUS Jokuset kyläyhdistys ry / Kehittyvä Kuusaa kehittämishanke: opintomatka 22.4.2017 Ilomantsi Eija Liimatta Ilomantsi Väkiluku 2016 = 5 236 Ikäryhmittäin 0 to 14 10.1% 15 to 64 56.1% 65

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA 2016

TOIMINTASUUNNITELMA 2016 Maakunnallinen kyläyhdistys TOIMINTASUUNNITELMA 2016 Lappilaiset Kylät ry toimii Lapin kylien kattojärjestönä. Yhdistys toimii kylien asukkaiden, kylätoimikuntien, kylä- ja asukasyhdistysten sekä Lapin

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA 2015

TOIMINTASUUNNITELMA 2015 Maakunnallinen kyläyhdistys TOIMINTASUUNNITELMA 2015 Lappilaiset Kylät ry toimii Lapin kylien kattojärjestönä. Yhdistys toimii kylien asukkaiden, kylätoimikuntien, kylä- ja asukasyhdistysten sekä Lapin

Lisätiedot

2016 TOIMINTAKERTOMUS

2016 TOIMINTAKERTOMUS TOIMINTAKERTOMUS 2016 TOIMINTAKERTOMUS 2016 Ylimattilantie 86110 PARHALAHTI http://www.parha.net Toimintakertomus 1.1. 31.12.2016 YLEISTÄ Yhdistys perustettiin 16.10.2010. Yhdistyksen virallinen rekisteröintipäivämäärä

Lisätiedot

Paloturvallisuuden kehittämisohjelma päivitettiin.

Paloturvallisuuden kehittämisohjelma päivitettiin. 1 PALOTUTKIMUSRAATI - 22.3.2012 BRANDFORSKNINGSRÅDET RY TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2011 1. YLEISTÄ Vuosi 2011 oli Palotutkimusraati ry:n kahdeskymmenes toimintavuosi rekisteröitynä yhdistyksenä. Yhdistys

Lisätiedot

4 Yhdistyksen jäsenen on suoritettava vuosittain yhdistyksen syyskokouksen määräämä jäsenmaksu.

4 Yhdistyksen jäsenen on suoritettava vuosittain yhdistyksen syyskokouksen määräämä jäsenmaksu. Ehdotus sääntömuutoksiksi Suomen Internet-yhdistyksen kevätkokoukselle 2006. Alla on ehdotus uusiksi säännöiksi, jotka toimitetaan yhdistysrekisteriin hyväksyttäviksi, mikäli yhdistyksen kevätkokous päättää

Lisätiedot

Palvelut ja viihtyminen kuntaliitoskylissä - Salo

Palvelut ja viihtyminen kuntaliitoskylissä - Salo Palvelut ja viihtyminen kuntaliitoskylissä - Salo Hankekoordinaattori, kyläasiamies Henrik Hausen, Kylien Salo kehittämishanke, Salon kaupunki Etunimi Sukunimi 29.8.2014 Kylien Salo -kehittämishanke Kylätoimijoiden

Lisätiedot

LIIKKALAN-RUOTILAN KYLÄYHDISTYS RY 1 (5) YHDISTYKSEN SÄÄNNÖT

LIIKKALAN-RUOTILAN KYLÄYHDISTYS RY 1 (5) YHDISTYKSEN SÄÄNNÖT LIIKKALAN-RUOTILAN KYLÄYHDISTYS RY 1 (5) 1 Yhdistyksen nimi on Liikkalan-Ruotilan kyläyhdistys ry ja sen kotipaikka on Anjalankoski. 2 Yhdistyksen tarkoituksena on edistää Liikkalan ja Ruotilan alueiden

Lisätiedot

PUUMALAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 2/ Kirkkovaltuusto

PUUMALAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 2/ Kirkkovaltuusto PUUMALAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 2/2019 1 KIRKKOVALTUUSTON KOKOUS Aika: Keskiviikko klo 18.00 18.58 Paikka: Seurakuntatalo Läsnä: Valtuutetut: läsnä poissa Auvinen Marketta Huhtinen Kaija Immonen Paavo Keijonen

Lisätiedot

KYSELYTULOKSET 19.3. - 1.4.2015. EK-Kylät

KYSELYTULOKSET 19.3. - 1.4.2015. EK-Kylät KYSELYTULOKSET 19.3. - 1.4.2015 EK-Kylät Jotta ohjelman sisältö vastaisi myös kylien/asuinalueiden ajatuksia ja toiveita, haluaisimme sinunkin mielipiteesi maakuntamme kylätoiminnan kehittämisestä. Mitkä

Lisätiedot

Vaarankylän kyläyhdistyksen tiedotuslehti 1/2006

Vaarankylän kyläyhdistyksen tiedotuslehti 1/2006 Vaarankylän kyläyhdistyksen tiedotuslehti 1/2006 Kädessäsi on Vaarankylän ensimmäinen tiedotuslehtinen. Se on syntynyt Kainuun Nuotta ry:n Tietonuotta hankkeen opinnäytetyönä. Tietonuotta on kouluttanut

Lisätiedot

Pohjois-Savon Kylät ry

Pohjois-Savon Kylät ry Pohjois-Savon Kylät ry Pohjois-Savon Kylät ry Pohjois-Savon Kylät ry on maakunnallinen kyläyhdistys, joka on perustettu v. 1993 toimimaan pohjoissavolaisten kylien yhteenliittymänä, kylätoiminnan edistäjänä

Lisätiedot

Torstai klo

Torstai klo Viranomainen KOKOUSPÖYTÄKIRJA 7/2013 TUUSNIEMEN KUNTA Tarkastuslautakunta 2013-2016 KOKOUSAIKA Torstai 13.06.2013 klo 9.00 15.00 KOKOUSPAIKKA SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET (ja merkintä siitä, kuka toimi puheenjohtajana)

Lisätiedot

OIKARISTEN. sukuseura ry:n. Toimintakertomus vuodelta 30.11.2012

OIKARISTEN. sukuseura ry:n. Toimintakertomus vuodelta 30.11.2012 OIKARISTEN sukuseura ry:n Toimintakertomus vuodelta 2012 Kuva Sirpa Heikkinen 2012 OIKARISTEN SUKUSEURA RY TOIMINTAKERTOMUS 30.11.2012 Oikaristen 12-vuotiaan sukuseuran toiminta jatkui edelleen aktiivisena.

Lisätiedot

POHJOIS-SAVON KYLÄT RY TOIMINTASUUNNITELMA 2015

POHJOIS-SAVON KYLÄT RY TOIMINTASUUNNITELMA 2015 POHJOIS-SAVON KYLÄT RY TOIMINTASUUNNITELMA 2015 Pohjois-Savon Kylät ry Pohjois-Savon Kylät ry on maakunnallinen kyläyhdistys, joka on perustettu v. 1993 toimimaan pohjoissavolaisten kylien yhteenliittymänä,

Lisätiedot

LEMPÄÄLÄN SEURAKUNNAN ARVOT JA PAINOPISTEET 2013 LEMPÄÄLÄN SEURAKUNNAN HALLINTOMALLI PÄÄTÖKSENTEON VUODENKIERTO

LEMPÄÄLÄN SEURAKUNNAN ARVOT JA PAINOPISTEET 2013 LEMPÄÄLÄN SEURAKUNNAN HALLINTOMALLI PÄÄTÖKSENTEON VUODENKIERTO Kokousaika Keskiviikko 24.4. klo 17 Kokouspaikka Lempoisten srk-talo, pieni sali 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 12 13 14 15 16 KOKOUKSEN AVAUS VARAPUHEENJOHTAJAN VALINTA LEMPÄÄLÄN SEURAKUNNAN ARVOT JA PAINOPISTEET

Lisätiedot

Laatikainen Sinikka Murtomäki. Niininen Kristian Kyntölä Piipponen Reijo Hatulanmäki Romppainen Juha Koivukylä Romppainen Raija Koivukylä

Laatikainen Sinikka Murtomäki. Niininen Kristian Kyntölä Piipponen Reijo Hatulanmäki Romppainen Juha Koivukylä Romppainen Raija Koivukylä ETELÄ KAJAANIN KYLÄT RY PÖYTÄKIRJA 1(5) VUOSIKOKOUS 28.2.2016 Aika Sunnuntai 28.2.2016 klo 15:01 16:59 Paikka Lehtovaaran erätalo, Piiralantie 145 A Osallistujat Fordell Pertti Murtomäki Heikkinen Maire

Lisätiedot

1(5) SF- CARAVAN YDIN-HÄME RY TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA YLEISTÄ

1(5) SF- CARAVAN YDIN-HÄME RY TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA YLEISTÄ 1(5) SF- CARAVAN YDIN-HÄME RY TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2012 1. YLEISTÄ SF-Caravan Ydin-Häme ry on perustettu Tuusulassa 19.11.2011 Kantele Caravan nimellä. Patentti- ja rekisterihallituksen yhdistysrekisteriin

Lisätiedot

KYLÄKYSELY HANHIKOSKELAISILLE

KYLÄKYSELY HANHIKOSKELAISILLE KYLÄKYSELY HANHIKOSKELAISILLE Tällä kyselyllä kartoitetaan Teidän mielipiteitänne omasta kylästänne. Mitkä asiat kylällä ovat hyvin ja mitkä asiat kaipaisivat muutosta? VASTAAJAN TAUSTATIEDOT: Ikä: 18-44

Lisätiedot

1.1.2014 1.1.2013 Rahayksikkö EURO - 30.9.2014-31.12.2013. Vuokrat 1 874 250,38 2 434 565,63 Käyttökorvaukset 55 997,71 76 803,93

1.1.2014 1.1.2013 Rahayksikkö EURO - 30.9.2014-31.12.2013. Vuokrat 1 874 250,38 2 434 565,63 Käyttökorvaukset 55 997,71 76 803,93 Kiint.Oy Peiponaho T U L O S L A S K E L M A Sivu 1 Y-tunnus 9017024-8 1.1.2014 1.1.2013 Rahayksikkö EURO - 30.9.2014-31.12.2013 Vuokrat 1 874 250,38 2 434 565,63 Käyttökorvaukset 55 997,71 76 803,93 LIIKEVAIHTO

Lisätiedot

ESKOLAN KYLÄPALVELU OY

ESKOLAN KYLÄPALVELU OY ESKOLAN KYLÄ Eskolan kylä sijaitsee 13km:n päässä kuntakeskuksesta. Kylässä on n. 450 asukasta. Kylän elinkeinorakenne on teollisuuspainotteinen. Kylällä on pitkä perinne omatoimisesta kehittämisestä.

Lisätiedot

OIKARAINEN SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN SYYSKOKOUS. AIKA klo LÄSNÄ 9 jäsentä, liite 4

OIKARAINEN SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN SYYSKOKOUS. AIKA klo LÄSNÄ 9 jäsentä, liite 4 PÖYTÄKIRJA OIKARAINEN 16.11.2014 SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN SYYSKOKOUS AIKA 16.11.2014 klo 18.00 18.40. PAIKKA Jokkapirtti LÄSNÄ 9 jäsentä, liite 4 1 Avaus Puheenjohtaja avaa kokouksen. 2 Kokouksen henkilövalinnat

Lisätiedot

Tontti ja talomarkkinointi

Tontti ja talomarkkinointi Asukas-, kotiseutu- ja kyläyhdistysten ja kaupungin johdon tapaaminen 15.1.2015 Tontti ja talomarkkinointi Kommenttipuheenvuoro Marja Tast Särkisalo Kaupungin alue Koko kaupunki Asukasluku : 54 260 Pinta-ala:

Lisätiedot

PALAUTE KYLÄAVUSTAJA- TOIMINNASTA. KYSELY 18. 31.5.2015 Vastauksia 27/67 kpl

PALAUTE KYLÄAVUSTAJA- TOIMINNASTA. KYSELY 18. 31.5.2015 Vastauksia 27/67 kpl PALAUTE KYLÄAVUSTAJA- TOIMINNASTA KYSELY 18. 31.5.2015 Vastauksia 27/67 kpl Oletteko kokeneet Kyläavustajatoiminnan tarpeelliseksi omalla alueellanne Kyllä 27 100 % Ei 0 0 % Kyläavustajatoiminnan onnistuminen

Lisätiedot

haetaan kustannusarv io Songan seurat ja yhdistykse t,lapin Maakunta museo, Rovaniem en kaupungin kulttuurito imi, Roi teatteri ja Roi srk

haetaan kustannusarv io Songan seurat ja yhdistykse t,lapin Maakunta museo, Rovaniem en kaupungin kulttuurito imi, Roi teatteri ja Roi srk Suomi100 -tapahtumatuen hakemukset Alaounasjoen aluelautakunta Hakijan Tapahtuman tiedot: tiedot: Hakijayhdis tys Sonka Songan Eurooppak erho ry Tapahtuman nimi ja ajankohta Ikä-ihmisten virkistyspäivä

Lisätiedot

Muutokset tai lisäykset alleviivattu. Poistot yliviivattu. Yhdistyksen säännöt. 1 Yhdistyksen nimi ja kotipaikka

Muutokset tai lisäykset alleviivattu. Poistot yliviivattu. Yhdistyksen säännöt. 1 Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Muutokset tai lisäykset alleviivattu. Poistot yliviivattu. Yhdistyksen säännöt 1 Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Helsingin yliopiston jatko-opiskelijat ry, ruotsiksi Doktorander vid

Lisätiedot

POHJOIS-SAVON LIITTO PÖYTÄKIRJA 1/2016 67/00.02.02/2013. Maakuntatalo, Tarja Miettisen työhuone, Sepänkatu 1, Kuopio

POHJOIS-SAVON LIITTO PÖYTÄKIRJA 1/2016 67/00.02.02/2013. Maakuntatalo, Tarja Miettisen työhuone, Sepänkatu 1, Kuopio POHJOIS-SAVON LIITTO PÖYTÄKIRJA 1/2016 67/00.02.02/2013 Tarkastuslautakunta Aika 18.2.2016 klo 9.00 10.25 Paikka Maakuntatalo, Tarja Miettisen työhuone, Sepänkatu 1, Kuopio Jäsenet ( x ) Pulkkinen Veli

Lisätiedot

RAJUPUSU KOORDINAATIO III -HANKE

RAJUPUSU KOORDINAATIO III -HANKE RAJUPUSU KOORDINAATIO III -HANKE Mihin tukea voi saada? Kylien kokoontumisja harrastustilojen kunnostus sekä varustaminen Yhteisessä käytössä olevien alueiden kunnostus (esim. yhteiset uimarannat) Yhteisessä

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS 2006

TOIMINTAKERTOMUS 2006 TOIMINTAKERTOMUS 2006 YLEISTÄ Vuosi 2006 oli OuLVI:n 44. toimintavuosi. Vuoden aikana järjestetty toiminta oli edellisten vuosien mukaista.tapahtumissa keskityttiin laatuun ja panostettiin tapahtumaympäristöön

Lisätiedot

Kyläyhdistyksen terveiset 3. Jäsenmaksu 3. Kyläyhdistys vuokraa 4. 100 -vuotias koulumme 5. 30 -vuotias kyläyhdistys 6. Nettisivut 7.

Kyläyhdistyksen terveiset 3. Jäsenmaksu 3. Kyläyhdistys vuokraa 4. 100 -vuotias koulumme 5. 30 -vuotias kyläyhdistys 6. Nettisivut 7. VUOSITIEDOTE 2009 Levikki 400 kpl 1 Sisältö: Kyläyhdistyksen terveiset 3 Jäsenmaksu 3 Kyläyhdistys vuokraa 4 100 -vuotias koulumme 5 30 -vuotias kyläyhdistys 6 Nettisivut 7 Tapahtumat 7-9 Hallituksen jäsenet

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA

TOIMINTASUUNNITELMA TOIMINTASUUNNITELMA 2019-2020 Teijon Alueen Kyläyhdistys ry Hyväksytty Kyläkokouksessa 14.2.2019 Isot linjat kuten ennenkin Sääntöjen puitteissa tehdään ja ollaan/jätetään tekemättä Viisi tiimiä hoitaa

Lisätiedot

SIEVIN KYLÄT 2010 HANKE. Dr 5435/3524-2006 Hankenumero 44320

SIEVIN KYLÄT 2010 HANKE. Dr 5435/3524-2006 Hankenumero 44320 SIEVIN KYLÄT 200 HANKE Päivämäärä to 0.5.2007 Dr 5435/3524-2006 Hankenumero 44320 Aika: 9.00-2.00 Paikka: Kortesjärven säästöpankki Sievin konttori alakerran kokoushuone Kokouksen tyyppi Sievin kylät 200

Lisätiedot

Angelniemen kyläyhdistys ry. Jari P. Laiho Pj.

Angelniemen kyläyhdistys ry. Jari P. Laiho Pj. Angelniemen kyläyhdistys ry. Jari P. Laiho Pj. Historia Angelniemen kappeliseurakunta perustettiin 1659 Ensimmäinen Angelniemen kunnallislautakunnan kokous helmikuun 13. päivänä 1870 Kunta itsenäistyi

Lisätiedot

Kyläkysely. Valitse kunta. Vastaajien määrä: 95 0% 5% 10% 15% 20% 25% Iisalmi. Juankoski. Kaavi. Keitele. Kiuruvesi. Kuopio. Lapinlahti.

Kyläkysely. Valitse kunta. Vastaajien määrä: 95 0% 5% 10% 15% 20% 25% Iisalmi. Juankoski. Kaavi. Keitele. Kiuruvesi. Kuopio. Lapinlahti. Kyläkysely Valitse kunta Vastaajien määrä: 95 5% 1 15% 2 25% Iisalmi 6,32% Juankoski Kaavi Keitele Kiuruvesi Kuopio 23,16% Lapinlahti 5,26% Leppävirta 8,42% Maaninka Nilsiä 6,32% Pielavesi Rautalampi Rautavaara

Lisätiedot

KEVÄTKAUDEN TANSSIKURSSIOHJELMA

KEVÄTKAUDEN TANSSIKURSSIOHJELMA JÄSENLEHTI 1/2013 KEVÄTKAUDEN TANSSIKURSSIOHJELMA Keski-Suomen Tanssin Ystävät KESTÄVÄT ry 1 KESKI-SUOMEN TANSSIN YSTÄVÄT KESTÄVÄT RY:N HALLITUS YLÄRIVI: Markku Kärkkäinen, jäsen, äänentoistolaitteet,

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma PIÄLLYSMIES RY Paikallinen Leader-toimintaryhmä

Toimintasuunnitelma PIÄLLYSMIES RY Paikallinen Leader-toimintaryhmä Toimintasuunnitelma 2014 PIÄLLYSMIES RY Paikallinen Leader-toimintaryhmä Hyväksytty syyskokouksessa 28.11.2013 1 Sisältö Yleistä... 2 Tehtävä ja painopistealueet... 2 Hanketoiminta... 3 Hallinto... 3 Henkilökunta

Lisätiedot

KYLÄTALO NOUSULA RY KOKOUSPÄÄTÖKSET heinäkuu 2012 -

KYLÄTALO NOUSULA RY KOKOUSPÄÄTÖKSET heinäkuu 2012 - KYLÄTALO NOUSULA RY KOKOUSPÄÄTÖKSET heinäkuu 2012 - HALLITUKSEN KOKOUS 24.7.2012 Kokouspäätösten ja korjaussuunnitelmien julkistaminen verkkosivuilla Päätettiin liittää verkkosivuille kokouspäätökset tästä

Lisätiedot

Salon kylähankkeet. Lähidemokratiatapaaminen

Salon kylähankkeet. Lähidemokratiatapaaminen Salon kylähankkeet Lähidemokratiatapaaminen 27.11.2018 Hankekoordinaattori, kyläasiamies Henrik Hausen Kylien Salo -hanke 2013-2014 Paikallisella yhteistyöllä vahvempi Salo 2016-2018 Kylien Salo -hanke

Lisätiedot

Hämeenlinnan Palomiesten yhdistys JHL Ry 136

Hämeenlinnan Palomiesten yhdistys JHL Ry 136 1 Hämeenlinnan Palomiesten yhdistys JHL Ry 136 www.palomies.fi Pöytäkirja Yhdistyksen kevätkokous 28.4.17 Yhdistyksen kevätkokous Aika: 28.4.17 klo 18 alkaen Paikka: Café Pannu, Hallituskatu, 13130 Hämeenlinna

Lisätiedot

MANNERHEIMIN LASTENSUOJELULIITTO, LEMIN PAIKALLISYHDISTYS RY

MANNERHEIMIN LASTENSUOJELULIITTO, LEMIN PAIKALLISYHDISTYS RY MANNERHEIMIN LASTENSUOJELULIITTO, LEMIN PAIKALLISYHDISTYS RY Toimintakertomus 2010 Sisältö 1. Toiminnan ydinalueet 1 2. Toiminta 1 2.1 Säännöllinen toiminta 1 2.2 Tapahtumat 1 2.3 Tapahtumia, joihin osallistuimme

Lisätiedot

ESITYSLISTA JA PÖYTÄKIRJA

ESITYSLISTA JA PÖYTÄKIRJA sivu 1 Kokouksen paikka ja aika: ESITYSLISTA JA PÖYTÄKIRJA Kokoukseen osallistui henkilöä. 1 Kokouksen avaus Kokouksen avasi klo. 2 Kokouksen järjestäytyminen Kokouksen puheenjohtajaksi valittiin Kokouksen

Lisätiedot

OIKARISTEN SUKUSEURA RY:N TOIMINTAKERTOMUS 2016

OIKARISTEN SUKUSEURA RY:N TOIMINTAKERTOMUS 2016 OIKARISTEN SUKUSEURA RY:N TOIMINTAKERTOMUS 2016 Kuva Sirpa Heikkinen 2009 OIKARISTEN SUKUSEURA RY TOIMINTAKERTOMUS 5.12.2016 Oikaristen 16-vuotias sukuseura toimi aktiivisesti. Seuran tavoitteena on ollut

Lisätiedot

1. Yhdistyksen nimi on Tampereen seudun Omaishoitajat ry ja kotipaikka Tampere. Yhdistyksen toiminta-alueena on koko Pirkanmaa.

1. Yhdistyksen nimi on Tampereen seudun Omaishoitajat ry ja kotipaikka Tampere. Yhdistyksen toiminta-alueena on koko Pirkanmaa. 1(3) YHDISTYKSEN SÄÄNNÖT 1. Yhdistyksen nimi on Tampereen seudun Omaishoitajat ry ja kotipaikka Tampere. Yhdistyksen toiminta-alueena on koko Pirkanmaa. 2. Yhdistyksen tarkoituksen on toimia omaishoitajien

Lisätiedot

HUITTISTEN SEUDUN INVALIDIT RY VUODEN 2015 VUOSIKERTOMUS

HUITTISTEN SEUDUN INVALIDIT RY VUODEN 2015 VUOSIKERTOMUS HUITTISTEN SEUDUN INVALIDIT RY VUODEN 2015 VUOSIKERTOMUS YLEISTÄ Yhdistyksen tarkoitus on edistää fyysisesti vammaisten ihmisten mahdollisuuksia toimia yhteiskunnan tasa-arvoisina ja täysivaltaisina jäseninä

Lisätiedot

VUOSITIEDOTE 2011. Levikki 400 kpl

VUOSITIEDOTE 2011. Levikki 400 kpl VUOSITIEDOTE 2011 Levikki 400 kpl 1 Sisältö: Kyläyhdistyksen terveiset 3-4 Lentopalloilijat 5 Juhannusjuhlat 6 Jäsenmaksu 7 Kyläyhdistys vuokraa 7 Nettisivut 8 Tapahtumat 8-9 Hallituksen jäsenet 10 Kiitos

Lisätiedot

UUDENKAUPUNGIN KAUPUNKI MYY VOHDENSAAREN KOULUKIINTEISTÖN

UUDENKAUPUNGIN KAUPUNKI MYY VOHDENSAAREN KOULUKIINTEISTÖN sivu 1 / 7 UUDENKAUPUNGIN KAUPUNKI MYY VOHDENSAAREN KOULUKIINTEISTÖN Osoite: Vohdensaarentie 90 Kiinteistötunnus: 895 472 5 6 895 472 5 9 895 472 5 162 (määräala) Tontin pinta-ala: yhteensä n. 1.2 ha Rakennukset:

Lisätiedot

Kainuun jätehuollon kuntayhtymä 1(103) Viestitie 2 87700 KAJAANI Hallituksen kokous 19.11.2010 nro 7/2010

Kainuun jätehuollon kuntayhtymä 1(103) Viestitie 2 87700 KAJAANI Hallituksen kokous 19.11.2010 nro 7/2010 Kainuun jätehuollon kuntayhtymä 1(103) KOKOUSAIKA Perjantai 19.11.2010 kello 13.00 13.50 KOKOUSPAIKKA Kainuun jätehuollon kuntayhtymä 87700 KAJAANI SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET (ja merkintä siitä kuka toimi

Lisätiedot

Toimintaohjeita Nettisivujen käyttö

Toimintaohjeita Nettisivujen käyttö Toimintaohjeita Nettisivujen käyttö Seura Johtokunta Toiminnanjohtaja Tomi Reinikainen Kaksi/kolme jaosta Jääkiekko= Limingan kiekko Jalkapallo= Pallokarhut Pesäpallo (ei aktiivinen) Jääkiekko Luistelukoulu

Lisätiedot

KIRKKONEUVOSTO KUULUTUS

KIRKKONEUVOSTO KUULUTUS 1 KUULUTUS Rautalammin seurakunnan kirkkoneuvoston 18.07.2017 pidetyn kokouksen tarkastettu pöytäkirja pidetään yleisesti nähtävänä 24.7.2017 25.8.2017 Rautalammin seurakunnan kirkkoherranvirastossa viraston

Lisätiedot

Pirkanmaan CP-yhdistys ry

Pirkanmaan CP-yhdistys ry Pirkanmaan CP-yhdistys ry SÄÄNNOT 1 NIMI, KOTIPAIKKA JA TOIMIALUE 1. Yhdistyksen nimi on Pirkanmaan CP-yhdistys ry 2. Yhdistyksen kotipaikka on Tampere ja sen toimialueena on Pirkanmaa. 2 TARKOITUS, TOIMINTAMUODOT

Lisätiedot

Sirkka. KYLÄTIEDOTE nro 2/2014. Mäntyranta-Honkalan kyläyhdistys ry:n. Puheenjohtajan palsta

Sirkka. KYLÄTIEDOTE nro 2/2014. Mäntyranta-Honkalan kyläyhdistys ry:n. Puheenjohtajan palsta Mäntyranta-Honkalan kyläyhdistys ry:n KYLÄTIEDOTE nro 2/2014 Puheenjohtajan palsta Jo joutui armas aika ja suvi suloinen... Kevätkauden juhlat on pidetty: lakkiaiset ja ammattiin valmistuneet huomioitu

Lisätiedot

Fiskarsin kyläseura ry - Fiskars byförening rf TOIMINTASUUNNITELMA 2014. Yleistä. Hallitus. Jäsenistö. Toimikunnat ja työryhmät

Fiskarsin kyläseura ry - Fiskars byförening rf TOIMINTASUUNNITELMA 2014. Yleistä. Hallitus. Jäsenistö. Toimikunnat ja työryhmät Fiskarsin kyläseura ry - Fiskars byförening rf TOIMINTASUUNNITELMA 2014 Yleistä Fiskars kyläseuran toiminta tukeutuu yhdistyksen sääntöihin ja vuosittain vahvistettavaan toimintasuunnitelmaan. Toimintasuunnitelma

Lisätiedot

1(4) VUOSIKOKOUS 3.3.2013. Aika Sunnuntai 3.3.2013 klo 14.20 16.05 Lehtovaaran erätalo, Piiralantie 145A

1(4) VUOSIKOKOUS 3.3.2013. Aika Sunnuntai 3.3.2013 klo 14.20 16.05 Lehtovaaran erätalo, Piiralantie 145A ETELÄ KAJAANIN KYLÄT RY PÖYTÄKIRJA 1(4) VUOSIKOKOUS 3.3.2013 Aika Sunnuntai 3.3.2013 klo 14.20 16.05 Paikka Lehtovaaran erätalo, Piiralantie 145A Osallistujat Käsitellyt asiat: Laatikainen Sinikka Fordell

Lisätiedot

Toimintakertomus 2016

Toimintakertomus 2016 Toimintakertomus 2016 Naivistien Ystävät ry Puh. 050 3132207 (pj.) c/o Naivistit Iittalassa Hollajantie 2 14500 Iittala www.naivistienystavat.fi naivistienystavat@gmail.com rek 14.5.2012. No: 207.968.

Lisätiedot

PELLON SEURAKUNTA ESITYSLISTA N:o Kirkkoneuvosto Pvm 28.04.2014 3/2014. Lakkapää Tarja Pakisjärvi Maija-Liisa jäsen

PELLON SEURAKUNTA ESITYSLISTA N:o Kirkkoneuvosto Pvm 28.04.2014 3/2014. Lakkapää Tarja Pakisjärvi Maija-Liisa jäsen LISTA N:o Kirkkoneuvosto Pvm 28.04.2014 3/2014 PÖYTÄKIRJA Sivu Pvm 28.04.2014 1 Aika Maanantaina 28.04.2014 klo 16.00 16.45 Jäsenet Pelkonen Mikko puheenjohtaja Kitkiöjoki Erkki kn varapuheenjohtaja Lakkapää

Lisätiedot

MYYDÄÄN. Monien mahdollisuuksien kiinteistöt Metsäkouluntiellä Sanginsuussa Oulujoen varrella

MYYDÄÄN. Monien mahdollisuuksien kiinteistöt Metsäkouluntiellä Sanginsuussa Oulujoen varrella MYYDÄÄN Monien mahdollisuuksien kiinteistöt Metsäkouluntiellä Sanginsuussa Oulujoen varrella - Kolme oppilaitosrakennusta - Viisi oppilasasuntolarakennusta - Yksi kurssiasuntolarakennus - Yksi neljäasuntoinen

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS TILIKAUSI

TOIMINTAKERTOMUS TILIKAUSI TOIMINTAKERTOMUS TILIKAUSI 1.1.2013-31.12.2013 Yleistä yhtiöstä Yhtiö on 18.12.1998 allekirjoittanut maanvuokrasopimuksen, jolla yhtiö vuokraa Suomen valtiolta Inarin kunnan Laanilan valtionmaasta Kaunispään

Lisätiedot