Julkinen kuuleminen: Vastavuoroista tunnustamista koskevan asetuksen (EY) N:o 764/2008 mahdollinen tarkistaminen

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Julkinen kuuleminen: Vastavuoroista tunnustamista koskevan asetuksen (EY) N:o 764/2008 mahdollinen tarkistaminen"

Transkriptio

1 Julkinen kuuleminen: Vastavuoroista tunnustamista koskevan asetuksen (EY) N:o 764/2008 mahdollinen tarkistaminen Tähdellä () merkityt kentät ovat pakollisia. Nimi Sähköpostiosoite Johdanto 1

2 Jossakin EU- tai ETA-maassa laillisesti myytävän tuotteen pitäisi päästä myös muiden jäsenmaiden markkinoille ilman että se mukautetaan kohdemaan teknisten määräysten mukaiseksi. Tätä periaatetta sovelletaan myös tuotteisiin, joiden osalta ei ole annettu yhteisiä eurooppalaisia valmistussääntöjä (eli määräyksiä tuotteen ominaisuuksista, koosta, koostumuksesta yms.). Kyseessä on ns. vastavuoroisen tunnustamisen periaate. Jäsenmaa voi estää toisessa maassa laillisesti myytävän tuotteen pääsyn markkinoilleen vain, jos se soveltaa tuotteeseen poikkeavia vaatimuksia, jotka ovat pakollisia, yleisen edun kannalta perusteltuja ja oikeassa suhteessa tavoiteltuun yleisen edun suojaan. Vastavuoroiseen tunnustamiseen liittyvät käytännön menettelyt määritellään asetuksessa (EY) N: o 764/2008 (asetus vastavuoroisesta tunnustamisesta). Asetuksella luotiin muun muassa tuoteyhteyspisteet, joista yritykset saavat apua viedessään jo laillisesti joissakin jäsenmaissa myytäviä tuotteita uusiin jäsenmaihin. Asetus myös velvoittaa kansalliset viranomaiset perustelemaan päätökset, joilla estetään vastavuoroinen tunnustaminen ja tuotteiden pääsy markkinoille kansallisten määräysten vuoksi, ja ilmoittamaan niistä asianosaisille. Ulkopuolisen tahon vuonna 2015 tekemä arviointi osoitti, että yritykset ja kansalliset viranomaiset eivät aina käytä vastavuoroista tunnustamista hyväkseen, ja yritykset menettävät sen vuoksi markkinamahdollisuuksia. Jotta sisämarkkinoiden potentiaalia hyödynnettäisiin kunnolla, komission sisämarkkinastrategiassa on otettu tavoitteeksi vastavuoroisen tunnustamisen tehostaminen. Tämä edellyttää asiaa koskevan asetuksen uudistamista. Lisätietoa on tausta-asiakirjassa. Tämän verkkokuulemisen avulla komissio kartoittaa eri osapuolten näkemyksiä vastavuoroisen tunnustamisen periaatteesta ja sen mahdollisista puutteista, vastavuoroista tunnustamista koskevan asetuksen toimivuudesta, asetukseen tehtävistä mahdollisista muutoksista. Kuulemisen vastausaika päättyy Toivomme, että kuulemiseen vastaavat yritykset ja organisaatiot rekisteröityvät EU:n avoimuusrekisteriin ja sitoutuvat noudattamaan rekisterissä määriteltyä hyvää edunvalvontatapaa. Jos vastaat rekisteröityneen yrityksen tai organisaation puolesta, mainitse kyselylomakkeessa sen nimi ja osoite sekä sen tunnistenumero avoimuusrekisterissä. Vastaajan tiedot 1. Mitä seuraavista edustat: Yksittäinen yritys Yritysjärjestö Kauppakamari 2

3 Yrityksen/yritysjärjestön/kauppakamarin nimi: 1a. Yrityksen koko: Mikroyritys (henkilöstömäärä < 10) Pienyritys (henkilöstömäärä < 50) Keskisuuri yritys (henkilöstömäärä < 250) Suuryritys (henkilöstömäärä 250) 2. Yrityksen/organisaation tunnistenumero avoimuusrekisterissä (jos se on rekisteröitynyt avoimuusrekisteriin) 3

4 3. Yrityksen/organisaation tai sen jäsenten sijoittautumismaa(t): Itävalta Belgia Bulgaria Kroatia Kypros Tšekki Tanska Viro Suomi Ranska Saksa Kreikka Unkari Irlanti Italia Latvia Liettua Luxemburg Malta Alankomaat Puola Portugali Romania Slovakia Slovenia Espanja Ruotsi Yhdistynyt kuningaskunta Muu Täsmennä: 4

5 4. Ilmoita kaikki EU- ja ETA-maat, joissa edustamasi yritys myy tai on myynyt tuotteitaan: Itävalta Belgia Bulgaria Kroatia Kypros Tšekki Tanska Viro Suomi Ranska Saksa Kreikka Unkari Islanti Irlanti Italia Latvia Liechtenstein Liettua Luxemburg Malta Alankomaat Norja Puola Portugali Romania Slovakia Slovenia Espanja Ruotsi Yhdistynyt kuningaskunta Muu Täsmennä: 5

6 5. Yrityksen/organisaation toimiala: Maa-, metsä- ja kalatalous Kaivostoiminta ja louhinta Teollisuus Sähkö-, kaasu-, lämpö- ja ilmastointihuolto Vesihuolto; Viemäri- ja jätevesihuolto, jätehuolto ja muu ympäristön puhtaanapito Rakentaminen Tukku- ja vähittäiskauppa; Moottoriajoneuvojen ja moottoripyörien korjaus Kuljetus ja varastointi Majoitus- ja ravitsemistoiminta Tiedotus ja viestintä Rahoitus- ja vakuutustoiminta Kiinteistöalan toiminta Ammatillinen, tieteellinen ja tekninen toiminta Hallinto- ja tukipalvelutoiminta Julkinen hallinto ja maanpuolustus; Pakollinen sosiaalivakuutus Koulutus Terveys- ja sosiaalipalvelut Taiteet, viihde ja virkistystoiminta Muu palvelutoiminta Kotitalouksien toiminta työnantajina; Kotitalouksien eriyttämätön tavaran- ja palveluntuotanto omaan käyttöön Kansainvälisten organisaatioiden ja toimielinten toiminta 6. Saako kaikki vastauksiin sisältyvät tiedot julkaista? Kyllä (Suostun siihen, että kaikki vastauksissani olevat tiedot julkaistaan, ja vakuutan, että ne eivät ole miltään osin julkaisemisen estävien tekijänoikeusrajoitusten alaisia.) Vain nimettöminä (Mitään henkilö- tai tunnistetietoja ei julkaista, vaan ainoastaan seuraaviin osioihin annetut vastaukset julkaistaan. Jos valitset tämän vaihtoehdon, varmista, että vastauksiin ei sisälly tietoja, joiden perusteella vastaajan voi tunnistaa.) (Vastauksia ei julkaista, mutta niitä voidaan käyttää komission sisällä. Vastauksiin sovelletaan joka tapauksessa sääntöjä, jotka koskevat yleisön oikeutta tutustua EU:n toimielinten asiakirjoihin (asetus (EY) N:o 1049/2001). Kokemukset vastavuoroisesta tunnustamisesta ja sen mahdolliset puutteet 6

7 7. Selvittääkö edustamasi yritys ennen tuotteiden myyntiä toiseen jäsenmaahan, sovelletaanko niihin kohdemaassa joitakin kansallisia määräyksiä? Kyllä 8. Jos tällaiset määräykset estävät tuotteiden myynnin sellaisenaan, tehdäänkö tuotteisiin muutoksia? Kyllä 9. Tiedätkö, että jossakin jäsenmaassa laillisesti myynnissä oleva tuote on vastavuoroisen tunnustamisen periaatteen perusteella periaatteessa päästettävä markkinoille kaikissa muissa jäsenmaissa? Olen täysin tietoinen asiasta Olen osittain tietoinen asiasta Sain tietää asiasta vasta tämän kuulemisen yhteydessä 10. Pitäisikö mielestäsi vastavuoroisesta tunnustamisesta tiedottaa enemmän? Kyllä En tiedä 11. Onko edustamasi yritys koskaan yrittänyt hyödyntää vastavuoroista tunnustamista viedessään tuotteitaan uusille markkinoille EU:n sisällä? Kyllä Miksi ei? Koska meillä ei ole tietoa asiasta Koska emme luota vastavuoroiseen tunnustamiseen Muusta syystä Täsmennä: 7

8 Onko yrityksesi tuotteen pääsy uusille markkinoille joskus evätty viranomaisten päätöksellä? Kyllä Ilmoita syy, tuotteen tyyppi ja kielteisten päätösten määrä: Valittiko yrityksesi päätöksestä? Kyllä, ja päätöstä muutettiin Kyllä, mutta tuloksetta Kyllä, mutta tuloksetta, minkä jälkeen tuote muutettiin kansallisten määräysten mukaiseksi Kyllä, mutta tuloksetta, minkä jälkeen yritykseni päätti luopua tuotteen viennistä kyseisille markkinoille Kyllä, tuloksia odotetaan parhaillaan, koska katsoimme paremmaksi muuttaa tuote kansallisten määräysten mukaiseksi, koska katsoimme paremmaksi luopua tuotteen viennistä kyseisille markkinoille 12. Missä määrin seuraavat tekijät kokemustesi perusteella vaikeuttavat vastavuoroisen tunnustamisen soveltamista? Arvioi tekijöiden merkitys asteikolla 1 5 (1 = vähäinen merkitys, 5 = suuri merkitys) En osaa sanoa Vastavuoroisen tunnustamisen periaatetta ei tunneta. On vaikeaa saada tietoa siitä, mihin tuotteisiin vastavuoroista tunnustamista sovelletaan, ja arvioida, onko tunnustaminen mahdollista oman tuotteen osalta. 8

9 On vaikeaa osoittaa toisen maan viranomaisille, että tuotetta myydään laillisesti jossakin toisessa jäsenmaassa. Kansallisten viranomaisten välinen tiedonvaihto jäsenmaiden sisällä on riittämätöntä. Eri jäsenmaiden kansallisten viranomaisten välinen tiedonvaihto on riittämätöntä. Yritysten ja kansallisten viranomaisten välinen tiedonvaihto on hidasta tai tehotonta. Yritysten on vaikeaa hakea muutosta kansallisiin päätöksiin, joilla evätään pääsy markkinoille. Muu Täsmennä: 13. Onko sinulla omakohtaista kokemusta tästä esteestä? Selosta lyhyesti. Vastavuoroista tunnustamista koskevan asetuksen toimivuus 9

10 Asetuksessa (EY) N:o 764/2008 määritellään, milloin vastavuoroisen tunnustamisen periaatetta voidaan soveltaa, ja säädetään menettelyistä, joilla suojataan yrityksiä silloin, kun ne haluavat hyödyntää periaatetta tuotteidensa viennissä. Asetuksella luotiin tuoteyhteyspisteet, joista yritykset saavat tietoa eri maiden vaatimuksista. Se myös velvoittaa kansalliset viranomaiset perustelemaan päätökset, joilla estetään vastavuoroinen tunnustaminen ja tuotteiden pääsy markkinoille kansallisten määräysten vuoksi, ja ilmoittamaan niistä asianosaisille. 14. Kuinka paljon tiedät vastavuoroista tunnustamista koskevasta asetuksesta? Tunnen sen hyvin. Tunnen sen osittain. Tiedän, että asetus on olemassa, mutta en tiedä, vaikuttaako se yritykseni toimintaan käytännössä tai miten yritykseni voisi hyödyntää sitä. Tiedän, että asetus on olemassa, mutta yritykseni ei hyödynnä sitä, koska se tulisi liian kalliiksi. Tiedän, että asetus on olemassa, mutta yritykseni ei hyödynnä sitä, koska se olisi liian vaivalloista. Sain tietää asetuksesta vasta tämän kuulemisen yhteydessä 15. Seuraavassa luetellaan vastavuoroista tunnustamista koskevan asetuksen tavoitteet. Onko nämä tavoitteet kokemustesi perusteella saavutettu? Kyllä, täysin Kyllä, osittain En tiedä Yritysten ja kansallisten viranomaisten oikeusvarmuuden parantaminen Kansallisten viranomaisten hallinnollisen yhteistyön parantaminen ja viranomaisten ja yritysten välisen viestinnän tehostaminen Tuotteiden markkinoillepääsyn epäämisriskin pienentäminen, kun yritykset vievät tuotteitaan muihin jäsenmaihin 10

11 16. Seuraavassa luetellaan tärkeimmät vastavuoroista tunnustamista koskevan asetuksen tarjoamat keinot, joilla on pyritty helpottamaan tunnustamista ja tuotteiden vientiä. Arvioi, kuinka hyödyllisiä ne ovat. Hyödyllinen ja edelleen tarpeen Hyödyllinen, mutta ei enää tarpeen hyödyllinen En tiedä Tuoteyhteyspisteet, joista yritykset voivat pyytää tietoa kansallisista määräyksistä Kansallisten viranomaisten velvoittaminen perustelemaan päätökset, joilla estetään vastavuoroinen tunnustaminen ja tuotteiden pääsy markkinoille kansallisten määräysten vuoksi, ja ilmoittamaan niistä asianosaisille Luettelo tuotteista, joihin vastavuoroista tunnustamista voidaan soveltaa (vrt. asetuksen 12 artiklan 4 kohta) Ohjeet kansallisille viranomaisille ja yrityksille vastavuoroisen tunnustamisen periaatteen soveltamisesta 17. Onko yrityksesi koskaan pyytänyt tuoteyhteyspisteestä tietoa johonkin tuotteeseensa sovellettavista kansallisista määräyksistä? Kyllä 11

12 Miksi ei? Emme ole tienneet, että tuoteyhteyspisteitä on olemassa Kieliongelmien vuoksi Muusta syystä Täsmennä: Oliko kokemus tyydyttävä? Kyllä Miksi ei? Vastauksen saaminen kesti pitkään Kieliongelmien vuoksi Vastaus oli puutteellinen Muusta syystä Täsmennä: 18. Onko tuotteiden myynti toisessa jäsenmaassa helpottunut sen jälkeen, kun asetus vastavuoroisesta tunnustamisesta tuli voimaan? Kyllä En tiedä, koska yrityksemme ei ole hyödyntänyt tätä periaatetta tuotteiden myynnissä ulkomaille En tiedä, koska emme ole yrittäneet myydä tuotteita ulkomaille Muusta syystä Täsmennä: 12

13 19. Arvioiko yrityksesi itse, voidaanko vastavuoroista tunnustamista hyödyntää vietäessä tuotteita toiseen jäsenmaahan, vai käyttääkö se arviointiin ulkopuolista tahoa? Arvioimme itse Käytämme ulkopuolista tahoa Riippuu tuotteesta ja/tai markkinoista Emme arvioi, voidaanko vastavuoroista tunnustamista hyödyntää Kuinka monta tuntia yhdeltä työntekijältä tai ulkopuoliselta taholta kestää arvioida, voidaanko vastavuoroista tunnustamista hyödyntää, jotta tuote saadaan toisen jäsenmaan markkinoille? tunti(a) Mitkä ovat arvioinnin keskimääräiset kustannukset tuntia kohden? euroa/tunti Mitkä ovat arvioinnin keskimääräiset kustannukset tuotetta/pyyntöä kohden (suunnilleen)? euroa 20. Kuinka monta tuntia yhdeltä yrityksesi työntekijältä tai ulkopuoliselta taholta kestää osoittaa, että tuotetta myydään laillisesti yrityksen sijoittautumismaassa? tunti(a) 21. Mitkä ovat keskimääräiset tuntikohtaiset kustannukset (suunnilleen)? euroa/tunti 13

14 22. Jos yrityksesi tuotteen pääsy toisen maan markkinoille evättiin kansallisiin määräyksiin vedoten (ts. vastasit edellä asiaa koskevaan kysymykseen "Kyllä") tai jos yrityksesi ei tuon kokemuksen valossa halunnut soveltaa vastavuoroisen tunnustamisen periaatetta, kuinka paljon yrityksellesi aiheutui erilaisia kustannuksia, jotka liittyvät tuotteen saattamiseen uuden maan markkinoille? (Arvioi maa- ja tuotekohtaiset kustannukset, ja vain ne, jotka aiheutuivat tuotteen saattamisesta uusille markkinoille niin, että se täytti kohdemaan lainsäädännön vaatimukset älä laske mukaan yleisiä markkinointikustannuksia.) Erittäin Melko Vain En paljon paljon vähän tiedä Kustannukset tuotteen muuttamisesta kansallisten määräysten mukaiseksi, esim. tuotteen testaus-, merkintä- ja sertifiointikulut (ns. sääntöjen noudattamisesta aiheutuvat kustannukset) Kustannukset markkinoille pääsyn viivästymisestä Jos päätös riitautettiin, kustannukset viranomais- ja tuomioistuinkäsittelystä Jos pääsy markkinoille evättiin ja yritys luopui kokonaan tuotteen myynnistä kyseisessä maassa, menetettyihin vientimahdollisuuksiin liittyvät kustannukset 14

15 23. Jos kustannuksia aiheutui paljon, ilmoita kustannusten määrä tuotetta/maata kohden: Euroa Kustannukset tuotteen muuttamisesta kansallisten määräysten mukaiseksi, esim. tuotteen testaus-, merkintä- ja sertifiointikulut (ns. sääntöjen noudattamisesta aiheutuvat kustannukset) Kustannukset markkinoille pääsyn viivästymisestä Jos päätös riitautettiin, kustannukset viranomais- ja tuomioistuinkäsittelystä Jos pääsy markkinoille evättiin ja yritys luopui kokonaan tuotteen myynnistä kyseisillä markkinoilla, menetettyihin vientimahdollisuuksiin liittyvät kustannukset 15

16 24. Kuinka usein tällaisia kustannuksia aiheutuu vuosittain? Täsmennä: 25. Seuraavassa luetellaan tärkeimmät myönteiset vaikutukset, joita vastavuoroista tunnustamista koskevalla asetuksella tavoiteltiin. Missä määrin ne ovat kokemustesi perusteella toteutuneet? Toteutunut täysin Toteutunut osittain ole toteutunut lainkaan En tiedä Yritykset saavat tuoteyhteyspisteiden kautta helpommin tietoa tuotteita koskevista kansallisista määräyksistä Hallinnolliset päätökset, joilla evätään tuotteen pääsy markkinoille kansallisten määräysten perusteella, perustellaan ja niistä ilmoitetaan asianomaisille yrityksille ja komissiolle Tuotteiden markkinoillepääsyn epäämisriski kansallisten määräysten perusteella pienenee Vastavuoroinen tunnustaminen tunnetaan paremmin 26. Yhdytkö kokemustesi perusteella seuraavaan väittämään: "Kysymyksessä 23 mainitut kustannukset ovat hyväksyttäviä ja oikeassa suhteessa siihen, missä määrin asetus vastavuoroisesta tunnustamisesta helpottaa ulkomaanmarkkinoille pääsyä"? Samaa mieltä Eri mieltä En tiedä 16

17 27. Onko kokemustesi perusteella vastavuoroista tunnustamista koskevan asetuksen ja muiden EU-aloitteiden välillä mahdollisia päällekkäisyyksiä tai synergiavaikutuksia? Kyllä Täsmennä: 28. Mitä lisäarvoa saadaan vastavuoroista tunnustamista koskevista yhteisistä EU-säännöistä? Yhdytkö seuraaviin väittämiin: Samaa mieltä Eri mieltä En tiedä Niillä varmistetaan, että yrityksiä kohdellaan tasapuolisesti riippumatta siitä, missä ne haluavat myydä tuotteitaan. Niillä varmistetaan, että eri maiden viranomaiset soveltavat periaatetta samalla tavalla. Jos niitä ei olisi, käytössä olisi 28 erilaista menettelyä, jotka voisivat olla keskenään ristiriitaisia. Tämä heikentäisi vastavuoroisen tunnustamisen periaatetta ja vaarantaisi sisämarkkinoiden toiminnan. 17

18 29. Mitä komission pitäisi ensisijaisesti tehdä vastavuoroisen tunnustamisen osalta tulevaisuudessa? Arvioi vaihtoehtojen tärkeys asteikolla 1 5 (1 = vähiten tärkeä, 5 = tärkein) Tehdä vastavuoroisen tunnustamisen periaatetta tunnetummaksi Tehostaa vastavuoroista tunnustamista, jotta pääsy toisten jäsenmaiden markkinoille helpottuu Parantaa yritysten oikeusvarmuutta, kun ne hyödyntävät vastavuoroista tunnustamista saadakseen tuotteitaan ulkomaanmarkkinoille Helpottaa viestintää vastavuoroisen tunnustamisen menettelyissä mukana olevien osapuolten välillä (yritykset, kansalliset viranomaiset, Euroopan komissio) Varmistaa, että kansalliset viranomaiset noudattavat menettelyjä asianmukaisesti tehdessään päätöksiä, joilla evätään pääsy markkinoille Varmistaa, että yrityksillä on tarvittaessa käytettävissään tehokkaat muutoksenhakukeinot, jos vastavuoroinen tunnustaminen evätään Vastavuoroista tunnustamista koskevan asetuksen tarkistusvaihtoehdot 18

19 30. Mitkä seuraavista toimenpiteistä tekisivät vastavuoroisesta tunnustamisesta helpommin sovellettavan ja parantaisivat luottamusta siihen? (Voit valita useita vaihtoehtoja.) Samaa mieltä Eri mieltä En tiedä Selvennetään asetuksen soveltamisalaa: täsmennetään, missä olosuhteissa vastavuoroista tunnustamista voidaan soveltaa Varmistetaan, että yritykset saavat helpommin selville, mihin tuotteisiin vastavuoroista tunnustamista sovelletaan: päivitetään asetuksen 12 artiklan 4 kohdassa edellytetty tuoteluettelo ja tehdään siitä helppokäyttöisempi (luettelo sisältää tuotteet, jotka eivät kuulu yhdenmukaistamislainsäädännön soveltamisalaan ja joihin voidaan soveltaa vastavuoroista tunnustamista) Varmistetaan, että yritykset voivat helpommin osoittaa, että tuotetta myydään laillisesti jossakin jäsenmaassa: otetaan käyttöön ilmoitus teknisistä määräyksistä, joiden mukainen tuote on Varmistetaan ehkäisevillä toimenpiteillä, että kansalliset viranomaiset ilmoittavat velvoitteensa mukaisesti hallinnollisista päätöksistä, joilla evätään vastavuoroinen tunnustaminen tai rajoitetaan sitä Varmistetaan, että yritysten käytettävissä on tehokkaat oikeussuojakeinot, jos ne haluavat riitauttaa päätöksen, jolla vastavuoroinen tunnustaminen on evätty Vahvistetaan tuoteyhteyspisteiden roolia Asetetaan tiukat määräajat, joiden kuluessa viranomaisten on vastattava toisten viranomaisten tiedusteluihin 19

20 Muu, täsmennä: 31. Mikä seuraavista olisi paras vaihtoehto vastavuoroiselle tunnustamiselle? (Voit valita useita vaihtoehtoja.) Samaa mieltä Eri mieltä En tiedä Yhdenmukaistetaan tekniset määräykset sellaisilla aloilla, joilla vastavuoroinen tunnustaminen ei näytä varmistavan tuotteiden vapaata liikkuvuutta riittävän hyvin Yhdenmukaistetaan perusvaatimukset, jotka tuotteiden on täytettävä Helpotetaan sellaisten tuotteiden pääsyä markkinoille, joita myydään laillisesti jossakin jäsenmaassa ja jotka ovat eurooppalaisten standardien mukaisia Muu, täsmennä: Kiitos vastauksista! 20

Julkinen kuuleminen: Vastavuoroista tunnustamista koskevan asetuksen (EY) N:o 764/2008 mahdollinen tarkistaminen

Julkinen kuuleminen: Vastavuoroista tunnustamista koskevan asetuksen (EY) N:o 764/2008 mahdollinen tarkistaminen Julkinen kuuleminen: Vastavuoroista tunnustamista koskevan asetuksen (EY) N:o 764/2008 mahdollinen tarkistaminen Tähdellä () merkityt kentät ovat pakollisia. Nimi Sähköpostiosoite Johdanto 1 Jossakin EU-

Lisätiedot

Julkinen kuuleminen: Vastavuoroista tunnustamista koskevan asetuksen (EY) N:o 764/2008 mahdollinen tarkistaminen

Julkinen kuuleminen: Vastavuoroista tunnustamista koskevan asetuksen (EY) N:o 764/2008 mahdollinen tarkistaminen Julkinen kuuleminen: Vastavuoroista tunnustamista koskevan asetuksen (EY) N:o 764/2008 mahdollinen tarkistaminen Tähdellä () merkityt kentät ovat pakollisia. Nimi Sähköpostiosoite Johdanto 1 Jossakin EU-

Lisätiedot

Tulevaisuuden megatrendit ja yrittäjyys

Tulevaisuuden megatrendit ja yrittäjyys Tulevaisuuden megatrendit ja yrittäjyys Yrittäjyyden trendit petri.malinen@yrittajat.fi Yritysrakenne Suomessa 2016 0,2% Suuryritykset (250 hlöä) 591 1,0% Keskisuuret yritykset (50 249 hlöä) 2 728 5,5%

Lisätiedot

TYÖOLOJEN KEHITYS. Näin työmarkkinat toimivat 9.11.2015 EVA. Hanna Sutela Erikoistutkija, YTT hanna.sutela@tilastokeskus.fi

TYÖOLOJEN KEHITYS. Näin työmarkkinat toimivat 9.11.2015 EVA. Hanna Sutela Erikoistutkija, YTT hanna.sutela@tilastokeskus.fi TYÖOLOJEN KEHITYS Näin työmarkkinat toimivat 9.11.2015 EVA Hanna Sutela Erikoistutkija, YTT hanna.sutela@tilastokeskus.fi % Palkansaajien koulutusrakenne Työolotutkimukset 1977-2013 100 90 10 13 14 20

Lisätiedot

Yritysten kokemuksia palvelujen sisämarkkinoista

Yritysten kokemuksia palvelujen sisämarkkinoista Yritysten kokemuksia palvelujen sisämarkkinoista Fields marked with are mandatory. Johdanto Lue seuraava tietosuojaseloste ennen kuin täytät kyselylomakkeen: specific-privacy-statement_en.pdf Tämän kyselyn

Lisätiedot

Ruututietokanta 2018: 250m x 250m

Ruututietokanta 2018: 250m x 250m Ruututietokanta 2018: 250m x 250m ja asukkaiden 2017. 250m x 250m. 1 asukas 56 368 56 368 2-10 asukasta 754 827 201 533 11-99 asukasta 1 784 762 54 611 100-499 asukasta 2 120 381 11 203 500-999 asukasta

Lisätiedot

KOMISSION DELEGOITU ASETUS (EU) N:o /, annettu ,

KOMISSION DELEGOITU ASETUS (EU) N:o /, annettu , EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 25.1.2012 K(2012) 430 lopullinen KOMISSION DELEGOITU ASETUS (EU) N:o /, annettu 25.1.2012, kansalaisaloitteesta annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EU) N:o 211/2011

Lisätiedot

Ruututietokanta 2016: 250m x 250m

Ruututietokanta 2016: 250m x 250m Ruututietokanta 2016: 250m x 250m ja asukkaiden 2015. 250m x 250m. 1 asukas 55 472 55 472 2-10 asukasta 769 806 204 286 11-99 asukasta 1 791 725 55 063 100-499 asukasta 2 119 843 11 227 500-999 asukasta

Lisätiedot

Ruututietokanta 2017: 250m x 250m

Ruututietokanta 2017: 250m x 250m Ruututietokanta 2017: 250m x 250m ja asukkaiden 2016. 250m x 250m. 1 asukas 55 802 55 802 2-10 asukasta 762 404 202 859 11-99 asukasta 1 787 031 54 910 100-499 asukasta 2 124 278 11 232 500-999 asukasta

Lisätiedot

Ruututietokanta 2015: 250m x 250m

Ruututietokanta 2015: 250m x 250m Ruututietokanta 2015: 250m x 250m ja asukkaiden 2014. 250m x 250m. 1 asukas 54 927 54 927 2-10 asukasta 776 859 205 555 11-99 asukasta 1 791 875 55 215 100-499 asukasta 2 110 651 11 202 500-999 asukasta

Lisätiedot

Työttömät työnhakijat, työttömyysasteet ja työpaikat Hämeessä maaliskuussa TEM/Työnvälitystilastot

Työttömät työnhakijat, työttömyysasteet ja työpaikat Hämeessä maaliskuussa TEM/Työnvälitystilastot Työttömät työnhakijat, työttömyysasteet ja työpaikat Hämeessä maaliskuussa 2014 Työttömät työnhakijat kuukauden lopussa Hämeen ELY-keskuksen alueella vuosina 2009 2014 30 000 Työttömät työnhakijat (ml.

Lisätiedot

Ruututietokanta 2014: 250m x 250m

Ruututietokanta 2014: 250m x 250m Ruututietokanta 2014: 250m x 250m ja asukkaiden 2013. 250m x 250m. 1 asukas 54 503 54 503 2-10 asukasta 782 991 206 376 11-99 asukasta 1 785 241 55 073 100-499 asukasta 2 112 513 11 224 500-999 asukasta

Lisätiedot

Kuopion työpaikat 2017

Kuopion työpaikat 2017 Kuopion työpaikat 2017 Tilastokeskuksen julkistus 10/2019 Tilastotiedote 18/2019, 18.10.2019 Kuopion kaupunki, talous- ja omistajaohjaus KUOPION TYÖPAIKAT 2017 Kuopiossa oli vuoden 2017 lopussa noin 51

Lisätiedot

Tilastonäkymä: Yksityinen eurooppayhtiö

Tilastonäkymä: Yksityinen eurooppayhtiö Tilastonäkymä: Yksityinen eurooppayhtiö 09/10/2007-19/11/2007 Kriteereitä vastaavia vastauksia: 517/517 OSALLISTUMINEN Maa DE - Saksa 80 (15.5%) PL - Puola 51 (9.9%) DA - Tanska 48 (9.3%) NL - Alankomaat

Lisätiedot

OPEN DAY - YHTEISTYÖ TYÖELÄMÄN KANSSA

OPEN DAY - YHTEISTYÖ TYÖELÄMÄN KANSSA OPEN DAY - YHTEISTYÖ TYÖELÄMÄN KANSSA Laadukas ammatillinen koulutus syntyy monipuolisessa yhteistyössä työelämän kanssa, ja yhteistyön merkitys kasvaa ammatillisen koulutuksen uudistumisen myötä. Tiiviillä

Lisätiedot

15.6.2010. Ulkopaikkakuntalaisille ja ulkomaalaisille annettavasta hoidosta perittävät maksut 1.1.2010 alkaen

15.6.2010. Ulkopaikkakuntalaisille ja ulkomaalaisille annettavasta hoidosta perittävät maksut 1.1.2010 alkaen Keski-Karjalan sosiaali- ja terveyslautakunta 22.6.2010 98, liite Ulkopaikkakuntalaisille ja ulkomaalaisille annettavasta hoidosta perittävät maksut 1.1.2010 alkaen Kansanterveyslaki 22 127,63 Kiireellinen

Lisätiedot

Lomake 2. Työpaikkaohjaajien koulutus kysely syksy 2015

Lomake 2. Työpaikkaohjaajien koulutus kysely syksy 2015 Nuorten työssäoppimis- ja oppisopimusuudistuksen valtionavustusten käytön määrällinen ja laadullinen seuranta - KYSELY IV Vastausaika 30.9.2015 17:56:03 Lomake 2. Työpaikkaohjaajien koulutus kysely syksy

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 18. toukokuuta 2017 (OR. en) Jeppe TRANHOLM-MIKKELSEN, Euroopan unionin neuvoston pääsihteeri

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 18. toukokuuta 2017 (OR. en) Jeppe TRANHOLM-MIKKELSEN, Euroopan unionin neuvoston pääsihteeri Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 18. toukokuuta 2017 (OR. en) 9438/17 ADD 1 MAP 12 SAATE Lähettäjä: Saapunut: 17. toukokuuta 2017 Vastaanottaja: Kom:n asiak. nro: Asia: Euroopan komission pääsihteerin

Lisätiedot

LIITE. asiakirjaan KOMISSION TIEDONANTO EUROOPAN PARLAMENTILLE, EUROOPPA- NEUVOSTOLLE JA NEUVOSTOLLE

LIITE. asiakirjaan KOMISSION TIEDONANTO EUROOPAN PARLAMENTILLE, EUROOPPA- NEUVOSTOLLE JA NEUVOSTOLLE EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 23.9.2015 COM(2015) 490 final ANNEX 7 LIITE asiakirjaan KOMISSION TIEDONANTO EUROOPAN PARLAMENTILLE, EUROOPPA- NEUVOSTOLLE JA NEUVOSTOLLE Pakolaiskriisin hallinta: Euroopan muuttoliikeagendaan

Lisätiedot

Yt-tilastot Tytti Naukkarinen

Yt-tilastot Tytti Naukkarinen Yt-tilastot 2017 Tytti Naukkarinen 8.1.2018 Vuosivertailu 2007 2017 Alkaneiden yt-neuvottelujen alaiset henkilöt 250000 200000 150000 100000 50000 0 2007 2008 2009 2010 2011 2012 2013 2014 2015 2016 2017

Lisätiedot

Kansainvälisen tilausliikenteen matkustajat 2018

Kansainvälisen tilausliikenteen matkustajat 2018 01/18 02/18 03/18 04/18 määrän määrän määrän EU Espanja 50 236 1,6 44 468-1,6 50 271-1,7 30 500 Kreikka 17 306 Iso-Britannia 11 204-7,5 10 037 21,7 2 940 44,3 866 Alankomaat 9 736 23,3 11 472 30,4 7 444

Lisätiedot

Julkinen kuuleminen: EU:n ympäristömerkki kalastus- ja vesiviljelytuotteille

Julkinen kuuleminen: EU:n ympäristömerkki kalastus- ja vesiviljelytuotteille Case Id: 0de07826-cc4c-4173-b6d8-234da2c827b3 Date: 31/07/2015 11:53:18 Julkinen kuuleminen: EU:n ympäristömerkki kalastus- ja vesiviljelytuotteille Tähdellä (*) merkityt kentät ovat pakollisia. Perustiedot

Lisätiedot

KUULEMISMENETTELY TYÖPAIKAN MONIARVOISUUDESTA JA SYRJINNÄN TORJUNNASTA

KUULEMISMENETTELY TYÖPAIKAN MONIARVOISUUDESTA JA SYRJINNÄN TORJUNNASTA KUULEMISMENETTELY TYÖPAIKAN MONIARVOISUUDESTA JA SYRJINNÄN TORJUNNASTA 14.06.2005-15.07.2005 Kriteereitä vastaavia vastauksia: 803/803. Yrityksen toimiala D - Teollisuus 225 28,0% K - Kiinteistöalan toiminta,

Lisätiedot

ANNEX LIITE. asiakirjaan KOMISSION KERTOMUS EUROOPAN PARLAMENTILLE JA NEUVOSTOLLE

ANNEX LIITE. asiakirjaan KOMISSION KERTOMUS EUROOPAN PARLAMENTILLE JA NEUVOSTOLLE EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 21.9.2018 COM(2018) 651 final ANNEX LIITE asiakirjaan KOMISSION KERTOMUS EUROOPAN PARLAMENTILLE JA NEUVOSTOLLE potilaan oikeuksien soveltamisesta rajatylittävässä terveydenhuollossa

Lisätiedot

Vs.elinkeinopäällikkö Pirjo Leino 8.2.2011. Elinkeinotoimi Nurmijärven kunta-elinkeinorakenteesta

Vs.elinkeinopäällikkö Pirjo Leino 8.2.2011. Elinkeinotoimi Nurmijärven kunta-elinkeinorakenteesta Vs.elinkeinopäällikkö Pirjo Leino 8.2.2011 Nurmijärven kunta-elinkeinorakenteesta Elinkeinopoliittinen ohjelma vuosille 2006-2010 Niiden toimenpiteiden kokonaisuus joilla kunta vaikuttaa omalta osaltaan

Lisätiedot

Hämeen ELY-keskuksen katsaus aloittaneista yrityksistä, I/2013

Hämeen ELY-keskuksen katsaus aloittaneista yrityksistä, I/2013 NÄKYMIÄ HUHTIKUU 2013 HÄMEEN ELY-KESKUS Hämeen ELY-keskuksen katsaus aloittaneista yrityksistä, I/2013 Julkaisuvapaa 26.4.2013 Aloittaneiden yritysten ja starttirahalla aloittaneiden määrä laskusuuntainen

Lisätiedot

A8-0321/78

A8-0321/78 17.10.2018 A8-0321/78 Tarkistus 78 Keith Taylor Verts/ALE-ryhmän puolesta Mietintö A8-0321/2018 Andrzej Grzyb Puhtaiden ja energiatehokkaiden tieliikenteen moottoriajoneuvojen edistäminen (COM(2017)0653

Lisätiedot

YT-TILASTOT Tytti Naukkarinen

YT-TILASTOT Tytti Naukkarinen YT-TILASTOT 2016 9.1.2017 Tytti Naukkarinen VUOSIVERTAILU 2006 2016 ALKANEIDEN YT-NEUVOTTELUJEN ALAISET HENKILÖT 250000 200000 150000 100000 50000 0 2006 2007 2008 2009 2010 2011 2012 2013 2014 2015 2016

Lisätiedot

SOVELLETTAVAT KORVAUSMÄÄRÄT

SOVELLETTAVAT KORVAUSMÄÄRÄT SOVELLETTAVAT KORVAUSMÄÄRÄT A. VAPAAEHTOISTOIMINTA, HARJOITTELU JA TYÖ 1. Matkatuki Matkaetäisyydellä tarkoitetaan yhdensuuntaista etäisyyttä lähtöpaikan ja kohdepaikan välillä, kun taas korvaus kattaa

Lisätiedot

ƒ) ± ± ± )± ã ƒ) ; ; ã Ò ƒ) ;;± ƒ; ; ;± ƒ) ƒ ;± ± ) ä ƒ)

ƒ) ± ± ± )± ã ƒ) ; ; ã Ò ƒ) ;;± ƒ; ; ;± ƒ) ƒ ;± ± ) ä ƒ) ƒ) ± ± ± )± ã ƒ) ; ; ã Ò ƒ) ;;± ƒ; ; ;± ƒ) ƒ ;± ± ) ä ƒ) ƒ) ± ± ± )± Ò ƒ) ;;± ƒ; ; ;± ƒ) ƒ ;± ± ) ä ƒ) ƒ) ± ± ± ) ± ƒ) ± ± ± ) ± ± ± ƒ ) ± ± ƒ) ± ± ± ) ± ± ± ± ± Ò ± ± ƒ) ;;± ƒ; ; ;± ƒ) ƒ ;± ± ) ä ƒ) ƒ)

Lisätiedot

Kuopion työpaikat 2016

Kuopion työpaikat 2016 Kuopion työpaikat 2016 Tilastokeskuksen julkistus 09/2018 Tilastotiedote 13/2018, 26.9.2018 Kuopion työpaikat vuonna 2016 - Kuopiossa oli vuoden 2016 lopussa noin 51 000 työpaikkaa. - Vuonna 2016 Kuopion

Lisätiedot

Kansainvälisen reittiliikenteen matkustajat 2018

Kansainvälisen reittiliikenteen matkustajat 2018 01/18 02/18 03/18 04/18 määrän määrän määrän EU Ruotsi 141 968 4,1 139 575 2,8 158 746 2,8 170 449 Saksa 123 102-6,1 126 281-4,5 161 558 6,9 159 303 Espanja 104 817 10,5 103 791 16,2 126 347 21,1 114 954

Lisätiedot

Kansainvälisen reittiliikenteen matkustajat 2018

Kansainvälisen reittiliikenteen matkustajat 2018 01/18 02/18 03/18 04/18 määrän määrän määrän EU Ruotsi 141 968 4,1 139 575 2,8 158 746 2,8 170 449 Saksa 123 102-6,1 126 281-4,5 161 558 6,9 159 303 Espanja 104 817 10,5 103 791 16,2 126 347 21,1 114 954

Lisätiedot

EUROOPPA-NEUVOSTO Bryssel, 31. toukokuuta 2013 (OR. en)

EUROOPPA-NEUVOSTO Bryssel, 31. toukokuuta 2013 (OR. en) EUROOPPA-NEUVOSTO Bryssel, 31. toukokuuta 2013 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2013/0900 (NLE) EUCO 110/13 INST 234 POLGEN 69 OC 295 SÄÄDÖKSET Asia: LUONNOS EUROOPPA-NEUVOSTON PÄÄTÖKSEKSI Euroopan

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 26. kesäkuuta 2015 (OR. en)

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 26. kesäkuuta 2015 (OR. en) Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 26. kesäkuuta 2015 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2015/0132 (NLE) 10257/15 ACP 96 N 455 PTOM 13 SÄÄDÖKSET JA MUUT VÄLINEET Asia: Neuvoston päätös Euroopan kehitysrahaston

Lisätiedot

Nuorten työssäoppimis- ja oppisopimusuudistuksen valtionavustusten käytön määrällinen ja laadullinen seuranta - KYSELY V

Nuorten työssäoppimis- ja oppisopimusuudistuksen valtionavustusten käytön määrällinen ja laadullinen seuranta - KYSELY V Nuorten työssäoppimis- ja oppisopimusuudistuksen valtionavustusten käytön määrällinen ja laadullinen seuranta - KYSELY V KYSELYLOMAKE. NUORTEN TYÖPAIKALLA TAPAHTUVAN OPPIMISEN EDISTÄMINEN JA TYÖN JA KOULUTUKSEN

Lisätiedot

Alue-ennuste Juha Honkatukia, VATT. Toimiala Online syysseminaari 21.11.2014

Alue-ennuste Juha Honkatukia, VATT. Toimiala Online syysseminaari 21.11.2014 Alue-ennuste Juha Honkatukia, VATT Toimiala Online syysseminaari.. Kotitalouksien reaalitulot (Household income, constant prices) 7 6 5 3 - - -3 Y Y5 3 Y6 PohjSavo Julkisen sektorin investoinnit, perushintaan

Lisätiedot

Hämeen ELY-keskuksen katsaus aloittaneista ja lopettaneista yrityksistä, II/2013

Hämeen ELY-keskuksen katsaus aloittaneista ja lopettaneista yrityksistä, II/2013 NÄKYMIÄ MARRASKUU 2013 HÄMEEN ELY-KESKUS Hämeen ELY-keskuksen katsaus aloittaneista ja lopettaneista yrityksistä, II/2013 Julkaisuvapaa 26.11.2013 Aloittaneiden yritysten määrä jatkaa laskuaan Tilastokeskuksen

Lisätiedot

KOMISSION DELEGOITU ASETUS (EU) N:o /, annettu ,

KOMISSION DELEGOITU ASETUS (EU) N:o /, annettu , EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 17.10.2014 C(2014) 7461 final KOMISSION DELEGOITU ASETUS (EU) N:o /, annettu 17.10.2014, Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EU) N:o 1305/2013 liitteen I sekä Euroopan

Lisätiedot

Yleiset tiedot vastaajasta

Yleiset tiedot vastaajasta Julkinen kuuleminen: kasvinsuojeluaineita ja torjunta-ainejäämiä koskevan EU:n lainsäädännön REFIT-arviointi Tähdellä (*) merkityt kentät ovat pakollisia. Yleiset tiedot vastaajasta Huomautus: Tämä kysely

Lisätiedot

Komissio toimitti 13. toukokuuta 2015 eurooppalaisen ohjausjakson puitteissa neuvostolle

Komissio toimitti 13. toukokuuta 2015 eurooppalaisen ohjausjakson puitteissa neuvostolle Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 26. toukokuuta 2015 (OR. en) 9224/15 ECON 376 UEM 171 SOC 339 EMPL 213 COMPET 250 ENV 332 EDUC 158 RECH 149 ENER 190 JAI 354 ILMOITUS Lähettäjä: Vastaanottaja: Asia:

Lisätiedot

SOVELLETTAVAT KORVAUSMÄÄRÄT

SOVELLETTAVAT KORVAUSMÄÄRÄT SOVELLETTAVAT KORVAUSMÄÄRÄT A. VAPAAEHTOISTOIMINTA, HARJOITTELU JA TYÖ 1. Matkatuki Seuraavat korvausmäärät koskevat vapaaehtoistoimintaa, harjoittelua ja työtä: Taulukko 1 - matkatuki Matkaetäisyys Korvaus

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 23. syyskuuta 2015 (OR. en) Euroopan komission pääsihteerin puolesta Jordi AYET PUIGARNAU, johtaja

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 23. syyskuuta 2015 (OR. en) Euroopan komission pääsihteerin puolesta Jordi AYET PUIGARNAU, johtaja Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 23. syyskuuta 2015 (OR. en) 12313/15 ADD 7 SAATE Lähettäjä: Saapunut: 23. syyskuuta 2015 Vastaanottaja: JAI 685 ASIM 93 FRONT 196 RELEX 741 CADREFIN 58 ENFOPOL 261 PROCIV

Lisätiedot

Me-säätiö tavoite Suomessa ei ole yhtään syrjäytynyttä lasta eikä nuorta.

Me-säätiö tavoite Suomessa ei ole yhtään syrjäytynyttä lasta eikä nuorta. Me-säätiö Me-säätiö tavoite. 2050 Suomessa ei ole yhtään syrjäytynyttä lasta eikä nuorta. Strategiamme kärjet. 1. Koulutus kukaan ei syrjäydy peruskoulussa. 2. Uudenlainen työ nuorille 20 000 työkokemusta

Lisätiedot

I. TIEDONSAANTIPYYNTÖ. joka koskee valtiosta toiseen tapahtuvaa työntekijöiden käyttöön asettamista palvelujen tarjoamisen yhteydessä

I. TIEDONSAANTIPYYNTÖ. joka koskee valtiosta toiseen tapahtuvaa työntekijöiden käyttöön asettamista palvelujen tarjoamisen yhteydessä PYYTÄVÄN VIRANOMAISEN KÄYTTÖÖN TARKOITETTU (VAPAAEHTOINEN) LOMAKE I. TIEDONSAANTIPYYNTÖ joka koskee valtiosta toiseen tapahtuvaa työntekijöiden käyttöön asettamista palvelujen tarjoamisen yhteydessä Palvelujen

Lisätiedot

Uusi toimialaluokitus TOL 2008

Uusi toimialaluokitus TOL 2008 Uusi toimialaluokitus TOL 2008 - Uudistuksen lähtökohdat - Käyttöönotto - Mikä muuttuu - Tilastokeskuksen palvelut Luokitusuudistuksen yleiset lähtökohdat Kv-toimialaluokituksen (ISIC) rakenne tarkistetaan

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 28. huhtikuuta 2016 (OR. en)

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 28. huhtikuuta 2016 (OR. en) Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 28. huhtikuuta 2016 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2016/0061 (NLE) 8112/16 JUSTCIV 69 SÄÄDÖKSET JA MUUT VÄLINEET Asia: NEUVOSTON PÄÄTÖS luvan antamisesta tiiviimpään

Lisätiedot

LIITE. Euroopan parlamentin vaaleja koskevien komission suositusten täytäntöönpanoon liittyvät jäsenvaltioiden vastaukset.

LIITE. Euroopan parlamentin vaaleja koskevien komission suositusten täytäntöönpanoon liittyvät jäsenvaltioiden vastaukset. EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 27.3.2014 COM(2014) 196 ANNEX 1 LIITE parlamentin vaaleja koskevien komission suositusten täytäntöönpanoon liittyvät jäsenvaltioiden vastaukset asiakirjaan KOMISSION KERTOMUS

Lisätiedot

Tietoja kuntaomisteisista yrityksistä vuonna Mikko Mehtonen

Tietoja kuntaomisteisista yrityksistä vuonna Mikko Mehtonen Tietoja kuntaomisteisista yrityksistä vuonna 2017 Mikko Mehtonen 19.2.2019 Mitä yrityksiä aineistoon on sisällytetty? Yritykset joissa kuntien tai kuntayhtymien yhteenlaskettu omistusosuus on vähintään

Lisätiedot

Yhdenmiehen rajavastuu-/osakeyhtiöt

Yhdenmiehen rajavastuu-/osakeyhtiöt Yhdenmiehen rajavastuu-/osakeyhtiöt Euroopan komission sisämarkkinoiden ja palvelujen pääosaston järjestämä kuuleminen Alkuhuomautus: Sisämarkkinoiden ja palvelujen pääosasto on laatinut tämän kyselyn

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 3. maaliskuuta 2017 (OR. en)

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 3. maaliskuuta 2017 (OR. en) Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 3. maaliskuuta 2017 (OR. en) 6936/17 ADD 4 JAI 189 ASIM 22 CO EUR-PREP 14 SAATE Lähettäjä: Saapunut: 2. maaliskuuta 2017 Vastaanottaja: Euroopan komission pääsihteerin

Lisätiedot

Eurooppalainen ohjausjakso: yhdennetyt maakohtaiset suositukset Hyväksyminen ja toimittaminen Eurooppa-neuvostolle

Eurooppalainen ohjausjakso: yhdennetyt maakohtaiset suositukset Hyväksyminen ja toimittaminen Eurooppa-neuvostolle Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 19. kesäkuuta 2017 (OR. en) 10200/17 CO EUR-PREP 29 POLGEN 92 AG 21 ECON 528 UEM 198 SOC 477 COMPET 492 ENV 604 EDUC 293 RECH 231 ENER 284 JAI 596 EMPL 366 ILMOITUS Lähettäjä:

Lisätiedot

KUULEMINEN YRITYSTEN SÄÄNTÖMÄÄRÄISEN KOTIPAIKAN SIIRTÄMISESTÄ TOISEEN EU-VALTIOON Euroopan komissio, sisämarkkinoiden ja palvelujen pääosasto

KUULEMINEN YRITYSTEN SÄÄNTÖMÄÄRÄISEN KOTIPAIKAN SIIRTÄMISESTÄ TOISEEN EU-VALTIOON Euroopan komissio, sisämarkkinoiden ja palvelujen pääosasto KUULEMINEN YRITYSTEN SÄÄNTÖMÄÄRÄISEN KOTIPAIKAN SIIRTÄMISESTÄ TOISEEN EU-VALTIOON Euroopan komissio, sisämarkkinoiden ja palvelujen pääosasto Johdanto Taustaa: Euroopan komission sisämarkkinoiden ja palvelujen

Lisätiedot

LIITE 2. Tilastoliite: Kuva Kainuusta ja sen kunnista

LIITE 2. Tilastoliite: Kuva Kainuusta ja sen kunnista LIITE 2. Tilastoliite: Kuva Kainuusta ja sen kunnista Sisältö 1. Kehitys 2000-luvulla... 1 1.1. 1.2. 1.3. 1.4. 1.5. 1.6. Väestön kehitys 2000-2014 (2000=100).... 1 Ikärakenne 2000 ja 2014... 1 Työpaikkojen

Lisätiedot

L 90/106 Euroopan unionin virallinen lehti

L 90/106 Euroopan unionin virallinen lehti L 90/106 Euroopan unionin virallinen lehti 28.3.2013 KOMISSION PÄÄTÖS, annettu 26 päivänä maaliskuuta 2013, jäsenvaltioiden vuosittaisten päästökiintiöiden määrittämisestä kaudeksi 2013 2020 Euroopan parlamentin

Lisätiedot

Pyydämme yritystänne täyttämään oheisen vuotta 2009 koskevan lomakkeen 15.3.2010 mennessä.

Pyydämme yritystänne täyttämään oheisen vuotta 2009 koskevan lomakkeen 15.3.2010 mennessä. VUOSIRAPORTIN KYSYMYKSET 1 (5) SE LAITTEIDEN VUOSIRAPORTTI 2009 SE laitteiden vuosiraportointi kuuluu kaikille sähkö ja elektroniikkalaitetuottajille Suomessa toimiva yritys, joka: valmistaa ja myy sähkö

Lisätiedot

YT-TILASTOT 2015 7.1.2016 ILKKA KAUKORANTA

YT-TILASTOT 2015 7.1.2016 ILKKA KAUKORANTA YT-TILASTOT 2015 7.1.2016 ILKKA KAUKORANTA 45 000 40 000 35 000 30 000 25 000 20 000 15 000 10 000 5 000 0 Alkaneiden yt-neuvotteluiden alaiset henkilöt 2011Q1 2011Q2 2011Q3 2011Q4 2012Q1 2012Q2 2012Q3

Lisätiedot

Töihin Eurooppaan EURES

Töihin Eurooppaan EURES Töihin Eurooppaan EURES Työskentely ulkomailla Työskentely ulkomailla houkuttelee yhä useampaa suomalaista työnhakijaa. Erityisesti nuoret ja korkeakoulutetut ovat halukkaita muuttamaan ulkomaille töihin.

Lisätiedot

Työhön ja työnhakuun ulkomaille. Leena Ikonen, Kela 27.8.2013

Työhön ja työnhakuun ulkomaille. Leena Ikonen, Kela 27.8.2013 Työhön ja työnhakuun ulkomaille Leena Ikonen, Kela 27.8.2013 Vakuuttaminen Suomessa asuvat ovat vakuutettuja Kelan hoitaman sosiaaliturvan osalta, jos Henkilöllä on täällä varsinainen asunto ja koti ja

Lisätiedot

Ulkomaankauppa ja sitä harjoittavat yritykset - näkökulmia

Ulkomaankauppa ja sitä harjoittavat yritykset - näkökulmia Ulkomaankauppa ja sitä harjoittavat yritykset - näkökulmia Globalisaatioseminaari 17.4.2103, Tilastokeskus Timo Koskimäki Tilastojohtaja, Tulli Sisällys Tavara- ja yritysnäkökulmat ulkomaankauppaan Yritysnäkökulmaa

Lisätiedot

Tilastotiedon hyödyntäminen käytännön suunnittelussa ja päätöksenteossa. Jukka Ollila 12.10.2011

Tilastotiedon hyödyntäminen käytännön suunnittelussa ja päätöksenteossa. Jukka Ollila 12.10.2011 Tilastotiedon hyödyntäminen käytännön suunnittelussa ja päätöksenteossa yritysneuvonta yritysten eri elinkaaren vaiheissa seudullinen elinkeinojen kehittäminen hallinnoimalla Koheesio- ja kilpailukykyohjelma

Lisätiedot

EUROOPAN PARLAMENTTI

EUROOPAN PARLAMENTTI EUROOPAN PARLAMENTTI 1999 Istuntoasiakirja 2004 C6-0161/2004 2003/0274(COD) FI 28/10/2004 YHTEINEN KANTA Neuvoston 21. lokakuuta 2004 vahvistama yhteinen kanta Euroopan parlamentin ja neuvoston päätöksen

Lisätiedot

KOMISSION KERTOMUS EUROOPAN PARLAMENTILLE JA NEUVOSTOLLE

KOMISSION KERTOMUS EUROOPAN PARLAMENTILLE JA NEUVOSTOLLE EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 11.3.2015 COM(2015) 117 final KOMISSION KERTOMUS EUROOPAN PARLAMENTILLE JA NEUVOSTOLLE Jäsenvaltioiden myöntämät rautatieliikenteen matkustajien oikeuksista ja velvollisuuksista

Lisätiedot

Lomakausi lähestyy joko sinulla on eurooppalainen sairaanhoitokortti?

Lomakausi lähestyy joko sinulla on eurooppalainen sairaanhoitokortti? MEMO/11/406 Bryssel 16. kesäkuuta 2011 Lomakausi lähestyy joko sinulla on eurooppalainen sairaanhoitokortti? Kun olet lomalla varaudu yllättäviin tilanteisiin! Oletko aikeissa matkustaa toiseen EU-maahan,

Lisätiedot

Ehdotus neuvoston päätökseksi alueiden komitean kokoonpanon vahvistamisesta

Ehdotus neuvoston päätökseksi alueiden komitean kokoonpanon vahvistamisesta Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 17. lokakuuta 2014 (OR. en) 14333/14 ILMOITUS Lähettäjä: Vastaanottaja: Puheenjohtajavaltio Neuvosto Ed. asiak. nro: 13884/14 Asia: CDR 109 INST 511 AG 17 Ehdotus neuvoston

Lisätiedot

Työpaikka- ja elinkeinorakenne. Päivitetty

Työpaikka- ja elinkeinorakenne. Päivitetty Työpaikka- ja elinkeinorakenne Päivitetty 23.9.2013 Työpaikat Helsingin seudun kunnissa v 2000-2010 2000 2001 2002 2003 2004 2005 2006 2007 2008 2009 2010 Helsinki 372 352 372 101 370 342 364 981 365 597

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 22. heinäkuuta 2015 (OR. en)

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 22. heinäkuuta 2015 (OR. en) Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 22. heinäkuuta 2015 (OR. en) 11130/15 ASIM 62 RELEX 633 ILMOITUS Lähettäjä: Vastaanottaja: Neuvoston pääsihteeristö Valtuuskunnat Ed. asiak. nro: 10830/2/15 REV 2 ASIM

Lisätiedot

Kymenlaakson kauppakamarin osaamistarvekysely 2012 Yhteenvetoraportti, N=80, Julkaistu: 10.1.2012. Vertailuryhmä: Kaikki vastaajat

Kymenlaakson kauppakamarin osaamistarvekysely 2012 Yhteenvetoraportti, N=80, Julkaistu: 10.1.2012. Vertailuryhmä: Kaikki vastaajat Kymenlaakson kauppakamarin osaamistarvekysely 2012 Yhteenvetoraportti, N=80, Julkaistu: 10.2012 Vertailuryhmä: Kaikki vastaajat Yrityksenne henkilömäärä: 2-4 16 20,00% 5-9 17 21,25% 10-49 21 26,25% 4.

Lisätiedot

Euroopan parlamentin kokoonpano vuoden 2014 vaalien jälkeen

Euroopan parlamentin kokoonpano vuoden 2014 vaalien jälkeen P7_TA(2013)0082 Euroopan parlamentin kokoonpano vuoden 2014 vaalien jälkeen Euroopan parlamentin päätöslauselma 13. maaliskuuta 2013 Euroopan parlamentin kokoonpanosta vuoden 2014 vaalien jälkeen (2012/2309(INL))

Lisätiedot

Voidaanko vastavuoroisen tunnustamisen toimintaa parantaa?

Voidaanko vastavuoroisen tunnustamisen toimintaa parantaa? Voidaanko vastavuoroisen tunnustamisen toimintaa parantaa? Vastaaja on: % Kuluttaja 41 ( 31.1%) Edustava järjestö/organisaatio 30 ( 22.7%) Yritys 26 ( 19.7%) Kansallinen/alueellinen viranomainen 18 ( 13.6%)

Lisätiedot

ZA6284. Flash Eurobarometer 413 (Companies Engaged in Online Activities) Country Questionnaire Finland (Finnish)

ZA6284. Flash Eurobarometer 413 (Companies Engaged in Online Activities) Country Questionnaire Finland (Finnish) ZA8 Flash Eurobarometer (Companies Engaged in Online Activities) Country Questionnaire Finland (Finnish) FL - Companies engaged in online activities FIF A Myykö yrityksenne verkon kautta ja/tai käyttääkö

Lisätiedot

KOMISSION TIEDONANTO

KOMISSION TIEDONANTO EUROOPAN KOMISSIO Bryssel XXX [ ](2013) XXX draft KOMISSION TIEDONANTO Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen 260 artiklan soveltaminen - komission unionin tuomioistuimelle rikkomusmenettelyn yhteydessä

Lisätiedot

Julkinen kuuleminen: Terveys- ja hoitoalan kehitys digitaalisilla sisämarkkinoilla

Julkinen kuuleminen: Terveys- ja hoitoalan kehitys digitaalisilla sisämarkkinoilla Julkinen kuuleminen: Terveys- ja hoitoalan kehitys digitaalisilla sisämarkkinoilla Tähdellä (*) merkityt kentät ovat pakollisia. Johdanto Tämän kuulemisen tarkoituksena on määritellä, millaisia ja miten

Lisätiedot

1 28.8.2014 Lapin TE-toimisto/EURES/P Tikkala

1 28.8.2014 Lapin TE-toimisto/EURES/P Tikkala 1 European Employment Services EUROOPPALAINEN TYÖNVÄLITYSPALVELU 2 neuvoo työnhakijoita, jotka haluavat työskennellä ulkomailla ja työnantajia, jotka haluavat rekrytoida ulkomaisen työntekijän 3 EU/ETA-maat

Lisätiedot

Toimintaympäristön muutoksia

Toimintaympäristön muutoksia Jämsä Kuhmoinen Toimintaympäristön muutoksia Jämsä ja Kuhmoinen 24.11.2014 Heikki Miettinen Pohjakartta MML, 2012 Kunnan elinvoimaisuuden indikaattorit Pidemmän aikavälin väestökehitys väestö 1980 2013

Lisätiedot

Työpaikat, työlliset ja pendelöinti vuonna 2013

Työpaikat, työlliset ja pendelöinti vuonna 2013 Tekninen ja ympäristötoimiala I Irja Henriksson 11.12.2015 Työpaikat, työlliset ja pendelöinti vuonna 2013 Vuoden 2013 lopussa Lahdessa oli 46 337 työpaikkaa ja työllisiä 41 049. Vuodessa työpaikkojen

Lisätiedot

Sopimuksen 3 kohdassa tarkoitettu luettelo I OSA

Sopimuksen 3 kohdassa tarkoitettu luettelo I OSA 404 der Beilagen XXII. GP - Beschluss NR - Anhänge Finnisch (Normativer Teil) 1 von 89 LIITE A Sopimuksen 3 kohdassa tarkoitettu luettelo I OSA 16 PÄIVÄNÄ HUHTIKUUTA 2003 HYVÄKSYTYLLÄ LIITTYMISASIAKIRJALLA

Lisätiedot

Sisämarkkinoiden tulostaulu

Sisämarkkinoiden tulostaulu Sisämarkkinoiden tulostaulu Jäsenvaltion tulos Suomi (Raportointijakso: 2014 2015) EU-lainsäädännön saattaminen osaksi kansallista lainsäädäntöä On huomattava, että edellisen tulostaulun jälkeen on kumottu

Lisätiedot

TARKISTUKSET FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI. Euroopan parlamentti 2016/0231(COD)

TARKISTUKSET FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI. Euroopan parlamentti 2016/0231(COD) Euroopan parlamentti 2014-2019 Ympäristön, kansanterveyden ja elintarvikkeiden turvallisuuden valiokunta 07.2.2017 2016/0231(COD) TARKISTUKSET 269-283 Mietintöluonnos Gerben-Jan Gerbrandy (PE592.423v02-00)

Lisätiedot

Omien varojen määrä. Ilmoitusraja. Erityinen asiakasriskiraja (samaan konserniin kuuluville asiakkaille) Normaali asiakasriskiraja

Omien varojen määrä. Ilmoitusraja. Erityinen asiakasriskiraja (samaan konserniin kuuluville asiakkaille) Normaali asiakasriskiraja Omien varojen määrä Määräykset: RA4.1 (Suurten asiakasriskien ja riskikeskittymien ilmoittaminen) U01 Tiedonantajatasot: 201, 205, 208, 210, 214, 217, 240, 244, 260, 262 Vastaustarkkuus: EUR 1000 ajankohta

Lisätiedot

ESITYSLISTAEHDOTUS PYSYVIEN EDUSTAJIEN KOMITEA (Coreper II) Europa-rakennus, Bryssel 3. ja 4. heinäkuuta 2019 (klo 10.00, klo 9.

ESITYSLISTAEHDOTUS PYSYVIEN EDUSTAJIEN KOMITEA (Coreper II) Europa-rakennus, Bryssel 3. ja 4. heinäkuuta 2019 (klo 10.00, klo 9. Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 1. heinäkuuta 2019 (OR. en) 10824/19 OJ CRP2 25 ESITYSLISTAEHDOTUS PYSYVIEN EDUSTAJIEN KOMITEA (Coreper II) Europa-rakennus, Bryssel 3. ja 4. heinäkuuta 2019 (klo 10.00,

Lisätiedot

Työpaikat, työlliset ja pendelöinti 2011

Työpaikat, työlliset ja pendelöinti 2011 Tekninen ja ympäristötoimiala I Irja Henriksson 18.3.2014 Työpaikat, työlliset ja pendelöinti 2011 Vuoden 2011 lopussa Lahdessa oli 47 210 työpaikkaa ja työllisiä 42 548. Vuodessa työpaikkalisäys oli 748,

Lisätiedot

Alue-ennuste, työllisyys VATT. Toimiala Online syysseminaari 21.11.2014

Alue-ennuste, työllisyys VATT. Toimiala Online syysseminaari 21.11.2014 Alue-ennuste, työllisyys VATT Toimiala Online syysseminaari 21.11. Kasvinviljely ja kotieläintalous, riistatalous ja niihin liittyvät palvelut 1, työllisyyden kumulatiivinen %-muutos -4-6 -8-1 -12-14 Metsätalous

Lisätiedot

22.7.2010 Euroopan unionin virallinen lehti L 189/19

22.7.2010 Euroopan unionin virallinen lehti L 189/19 22.7.2010 Euroopan unionin virallinen lehti L 189/19 KOMISSION PÄÄTÖS, annettu 19 päivänä heinäkuuta 2010, Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2004/49/EY 7 artiklassa tarkoitetuista yhteisistä

Lisätiedot

Sidosryhmien kuuleminen pienyrityksiä koskevan politiikan muotoilussa kansallisella ja alueellisella tasolla

Sidosryhmien kuuleminen pienyrityksiä koskevan politiikan muotoilussa kansallisella ja alueellisella tasolla Sidosryhmien kuuleminen pienyrityksiä koskevan politiikan muotoilussa kansallisella ja alueellisella tasolla 01/06/2004-30/09/2004 Osa I. Taustatiedot Valtio AT - Itävalta 9 (4.5) BE - Belgia 13 (6.5)

Lisätiedot

Henkilökorttilaki ja Perusmaksutili vaikutukset alkaen

Henkilökorttilaki ja Perusmaksutili vaikutukset alkaen Henkilökorttilaki ja Perusmaksutili vaikutukset 1.1.2017 alkaen Kaksi 1.1.2017 voimaan astuvaa lakimuutosta helpottaa pankkipalvelujen tarjoamista oleskeluluvan saaneille. Henkilökorttilaki Ulkomaalaisen

Lisätiedot

Opintovierailut. Euroopan unionin. poikittaisohjelma. opintovierailut koulutuksen asiantuntijoille

Opintovierailut. Euroopan unionin. poikittaisohjelma. opintovierailut koulutuksen asiantuntijoille Opintovierailut Euroopan unionin poikittaisohjelma opintovierailut koulutuksen asiantuntijoille Opintovierailut-ohjelma Opintovierailut on osa Elinikäisen oppimisen ohjelman poikittaisohjelmaa. Ohjelman

Lisätiedot

Talous tutuksi - Tampere 9.9.2014 Seppo Honkapohja Johtokunnan jäsen / Suomen Pankki

Talous tutuksi - Tampere 9.9.2014 Seppo Honkapohja Johtokunnan jäsen / Suomen Pankki Talous tutuksi - Tampere Johtokunnan jäsen / Suomen Pankki Maailmantalouden kehitys 2 Bruttokansantuotteen kasvussa suuria eroja maailmalla Yhdysvallat Euroalue Japani Suomi Kiina (oikea asteikko) 125

Lisätiedot

Erasmus+ eurooppalainen korkeakoululiikkuvuus Suomesta

Erasmus+ eurooppalainen korkeakoululiikkuvuus Suomesta Erasmus+ eurooppalainen korkeakoululiikkuvuus Suomesta 2014-2017 Erasmus+ lähtevän liikkuvuuden kehitys 2014-2017 2014-2015 2015-2016 2016-2017 4239 4580 4772 1360 1322 1442 1052 1027 985 925 977 970 Opiskelijaliikkuvuus

Lisätiedot

Työpaikat, työlliset ja pendelöinti 2015

Työpaikat, työlliset ja pendelöinti 2015 Työpaikkoja Irja Henriksson 20.11.2017 Työpaikat, työlliset ja pendelöinti 2015 Vuoden 2015 lopussa Lahdessa oli 49 761 työpaikkaa ja työllisiä 46 047. Vuodessa työpaikkojen määrä laski 0,8 % ja työllisten

Lisätiedot

Työpaikat ja työlliset 2014

Työpaikat ja työlliset 2014 Irja Henriksson 14.10.2016 Työpaikat ja työlliset 2014 Vuoden 2014 lopussa Lahdessa oli 50 138 työpaikkaa ja työllisiä 46 238. Vuodessa työpaikkojen määrä laski 2,5 % ja työllisten 2,1 %. Luvut ovat vuoden

Lisätiedot

PISA 2012 MITEN PERUSKOULUN KEHITYSSUUNTA TAKAISIN NOUSUUN?

PISA 2012 MITEN PERUSKOULUN KEHITYSSUUNTA TAKAISIN NOUSUUN? PISA 2012 MITEN PERUSKOULUN KEHITYSSUUNTA TAKAISIN NOUSUUN? Jouni Välijärvi, professori Koulutuksen tutkimuslaitos Jyväskylän yliopisto EDUCA 2014 Helsinki 25.1.2014 30.1.2014 Suomalaisnuorten osaaminen

Lisätiedot

Julkinen kuuleminen TV UHF taajuuksien käytöstä tulevaisuudessa: Lamyn raportti

Julkinen kuuleminen TV UHF taajuuksien käytöstä tulevaisuudessa: Lamyn raportti Julkinen kuuleminen TV UHF taajuuksien käytöstä tulevaisuudessa: Lamyn raportti Fields marked with are mandatory. Tähdellä () merkityt kentät ovat pakollisia. 1 Vastaajan profiili Vastaan: Yksityishenkilönä

Lisätiedot

Toimintaympäristön muutokset

Toimintaympäristön muutokset Toimintaympäristön muutokset Kyyjärvi Kinnula Kivijärvi Pihtipudas Viitasaari Kannonkoski Karstula Saarijärven-Viitasaaren seutukunta 21.10.2014 Heikki Miettinen Saarijärvi Pohjakartta MML, 2012 Selvitysalue

Lisätiedot

1 Pohjois-Pohjanmaan TE-toimisto/EURES-palvelut/TS

1 Pohjois-Pohjanmaan TE-toimisto/EURES-palvelut/TS 1 Pohjois-Pohjanmaan TE-toimisto/EURES-palvelut/TS European Employment Services EUROOPPALAINEN TYÖNVÄLITYSPALVELU neuvoo työnhakijoita, jotka haluavat työskennellä ulkomailla ja työnantajia, jotka haluavat

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS. talous- ja sosiaalikomitean kokoonpanon vahvistamisesta

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS. talous- ja sosiaalikomitean kokoonpanon vahvistamisesta EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 11.6.2014 COM(2014) 227 final 2014/0129 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS talous- ja sosiaalikomitean kokoonpanon vahvistamisesta FI FI PERUSTELUT 1. EHDOTUKSEN TAUSTA Euroopan unionin

Lisätiedot

Finanssipolitiikka EU:ssa. Finanssineuvos Marketta Henriksson

Finanssipolitiikka EU:ssa. Finanssineuvos Marketta Henriksson Finanssipolitiikka EU:ssa Finanssineuvos Marketta Henriksson Perussopimus asettaa rajat Julkisen talouden alijäämä suhteessa bruttokansantuotteeseen ei saa ylittää kolmea prosenttia Julkisen velan suhde

Lisätiedot

TILANNEKATSAUS Työllisyyskatsaus/perustetut yritykset. huhtikuu Salon seutukunta / Salo

TILANNEKATSAUS Työllisyyskatsaus/perustetut yritykset. huhtikuu Salon seutukunta / Salo TILANNEKATSAUS Työllisyyskatsaus/perustetut yritykset huhtikuu 2017 Salon seutukunta / Salo Tommi Virtanen TYÖMARKKINAT VÄKILUKU 53 483-306 TYÖTTÖMYYS- PROSENTTI 13,9-1,8 ALLE 25 VUOTIAAT 348-64 TYÖVOIMA

Lisätiedot

Töihin ulkomaille - lähetetyt työntekijät

Töihin ulkomaille - lähetetyt työntekijät Töihin ulkomaille - lähetetyt työntekijät Marika Peltoniemi 31.8.2010 Eläketurvakeskus KOULUTTAA EU/ETA-maat ja Sveitsi 2 EU:n sosiaaliturva-asetukset 883/2004 ja 987/2009: EU: Belgia, Bulgaria, Espanja,

Lisätiedot

KOMISSION TIEDONANTO NEUVOSTOLLE

KOMISSION TIEDONANTO NEUVOSTOLLE EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 23.10.2015 COM(2015) 523 final KOMISSION TIEDONANTO NEUVOSTOLLE Euroopan kehitysrahasto (EKR): maksusitoumuksia, maksuja ja jäsenvaltioiden rahoitusosuuksia koskevat ennusteet

Lisätiedot