Tavoitteena pysyvä. rauha KUINKA EHKÄISTÄ KONFLIKTI OHJEET RASTIN SUORITTAMISEKSI:
|
|
- Antero Lahti
- 9 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 KUINKA EHKÄISTÄ KONFLIKTI Konfliktinehkäisyllä tarkoitetaan toimintaa, jonka tavoitteena on estää kiistojen ja erimielisyyksien kehittyminen aseellisiksi yhteenotoiksi ja torjua konfliktien uusiutuminen. Konfliktinehkäisyn keinoja ovat pääasiassa ehkäisevä diplomatia (neuvottelut, sovittelu ja luottamusta rakentavat toimet), nturvatoiminta, aseidenriisunta ja pakotteiden käyttö. Kriisien aikana käytettäviä keinoja kutsutaan operatiiviseksi konfliktinehkäisyksi. Tällöin tavoitteena on etupäässä konfliktin laajenemisen, syvenemisen ja pitkittymisen estäminen. YK:n peruskirjassa todetaan, että maailmanjärjestön on toimittava a vaarantavan uhan syntymisen ehkäisemiseksi. Konfliktien ehkäisy onkin ollut yksi YK:n keskeisimmistä tavoitteista sen perustamisesta lähtien. YK:n konfliktinehkäisytoiminnassa keskeistä on kansalaisten hyvinvoinnin, ihmisoikeuksien, kestävän ja oikeudenmukaisen kehityksen sekä hyvän hallintotavan edistäminen, sillä nämä tekijät koetaan pitkällä aikavälillä n ja turvallisuuden tärkeimmiksi rakennuspuiksi. Muovitaskusta löytyy lappuja, joista jokaiseen on kirjattu jokin ristiriitojen ja konfliktien ehkäisyn kannalta tärkeä asia (esimerkki: luottamus ). Kukin ryhmäläinen nostaa vuorotellen yhden lapun ja yrittää selittää lapusta löytyvän sanan muulle ryhmälle käyttämättä itse sanaa tai sen johdannaisia selityksessään (esimerkki: jos sana on luottamus, selityksessä ei saa käyttää verbiä luottaa ). Muut arvaavat, mikä sana on kyseessä. Jos jokin sana tuntuu vaikealta selittää, sanan selittäjä voi pyytää koko ryhmää miettimään sanan merkitystä kanssaan. Pohtikaa lopuksi yhdessä, mikä esille tulleista asioista on ryhmänne mielestä tärkein konflikteja ehkäisevä tekijä ja miksi. Voitte valita myös useampia tekijöitä. KIRJATKAA POHDINTANNE TULOS PASSIN SIVULLE 1. Laittakaa nostamanne lappu/laput takaisin muovitaskuun vasta rastin lopuksi, jotta kaikki ryhmäläiset pääsevät selittämään eri sanoja.
2 RIISU RASTI ASEISTA Laajasti ymmärrettynä aseidenriisunnalla tarkoitetaan aseiden leviämisen estämistä, aseiden tuhoamista ja purkamista, valtioiden aseidenvalmistuskyvyn rajoittamista sekä asevoimien ja asevarustelumenojen pienentämistä. Kansainväliset sopimukset ovat tärkeä osa aseidenriisuntaa. Osa sopimuksista kieltää tietyn aseryhmän aseiden valmistuksen ja käytön kokonaan, osa puolestaan asettaa vain rajoituksia. Aseidenriisunta on keskeinen edellytys lle lle. Se on tärkeää myös rahavarojen järkevän kohdentamisen vuoksi: asevarusteluun käytetään maailmassa yhteensä noin 1200 miljardia Yhdysvaltain dollaria vuosittain, kun YK:n vuosituhattavoitteiden saavuttamiseen, kuten köyhyyden puolittamiseen ja peruskoulutuksen ulottamiseen kaikille, riittäisi arvioiden mukaan vain reilu kymmenesosa tästä summasta. Aseiden leviämisen estäminen ja joukkotuhoaseiden synnyttämien vaarojen poistaminen on ollut yksi YK:n tärkeimmistä päämääristä järjestön perustamisesta lähtien. Muovitaskussa on eri aseryhmiä kuvailevia lappuja (keltaiset laput) sekä aseidenriisuntasopimuslappuja (pinkit laput). Teidän tulee riisua rastipaikka aseista tunnistamalla kyseessä olevat aseryhmät ja yhdistämällä ne oikeisiin sopimuslappuihin. Aseryhmälappuja on yksi enemmän kuin sopimuslappuja, sillä yksi kuvatuista aseryhmistä on vielä kansainvälisten sopimusten ulkopuolella. ASERYHMIEN NIMET LÖYTYVÄT PASSIN SIVULTA 2. YMPYRÖIKÄÄ ASERYHMISTÄ SE, JOLLE ETTE LÖYTÄNYT SOPIMUSTA. KIRJOITTAKAA MUIDEN ASERYHMIEN VIEREEN NIITÄ SÄÄNTELEVÄN ASEIDENRIISUNTASOPIMUKSEN NIMI. Mikäli aikaa jää, lukekaa uudestaan aseidenriisuntasopimuslappujen (pinkit laput) tekstit. Mistä sopimuksista olette kuulleet? Mihin sopimukseen on liittynyt eniten valtioita, mihin vähiten? Mistä tämä voisi johtua? Sekoittakaa lopuksi laput seuraava ryhmää varten ja laittakaa ne takaisin muovitaskuun.
3 SOVITELLEN Kansainvälisten konfliktien osapuolten välinen neuvottelu ja erimielisyyksien sovittelu tapahtuu usein YK:n pääsihteerin johdolla tai YK:n turvallisuusneuvoston, yleiskokouksen tai pääsihteerin nimittämän, kansainvälisesti kokeneen ja arvostetun nsovittelijan välityksellä. YK:n lisäksi myös monet muut kansainväliset, valtiolliset ja kansalaisyhteiskunnan toimijat harjoittavat sovittelua. Vuoden 2008 nnobelisti Martti Ahtisaari tunnetaan kansainvälisesti taitavana nsovittelijana. Hänen perustamansa nvälitysjärjestön CMI:n kotisivuilla ( on paljon mielenkiintoista tietoa kansainvälisten konfliktien nsovitteluprosessista. Suomessa sovitellaan erilaisia konflikteja ja ristiriitoja muuan muassa rikossovittelutoimistoissa, tuomioistuimissa, työpaikoilla ja kouluissa. Sovittelu on toimintaa, jossa puolueeton ulkopuolinen sovittelija auttaa konfliktin osapuolia pääsemään kaikkia tyydyttävään ratkaisuun. Sovittelija ei ratkaise osapuolten ongelmaa, vaan toimii sovinnon mahdollistajana sovittelua ohjaamalla. Sovittelun tuloksena konfliktin osapuolet löytävät itse ratkaisun, johon voivat sitoutua. Pohtikaa koko ryhmän voimin, millainen on hyvä sovittelija. Mitä ominaisuuksia hänellä tulisi olla? KIRJATKAA POHDINTANNE TULOKSET PASSIN SIVULLE 3. Voitte lisäksi miettiä, olisiko teistä nsovittelijoiksi. Miksi/miksi ei?
4 SOVINNON AVAIMET Rauhantekemisellä tarkoitetaan diplomaattisia ponnisteluja, joiden tavoitteena on neuvotteluteitse taivuttaa konfliktin osapuolet lopettamaan vihollisuudet ja ratkaisemaan keskinäiset kiistansa. YK:lla on useiden vuosikymmenten kokemus ntekemisestä diplomatian keinoin, ja se on ollut ratkaisevassa roolissa monien nsopimusten syntymisessä eri puolilla maailmaa. Arjen ristiriitatilanteilla ja laajemmilla yhteiskunnallisilla ja kansainvälisillä konfliktitilanteilla on monia yhteisiä piirteitä, kuten se, että perimmäiset syyt kiistaan ovat yleensä monimutkaiset ja pitkittyessään kiista yleensä vain pahenee. Syyllisten etsimistä tärkeämpää on määrätietoinen pyrkiminen ntilaan, joka on kaikkien osapuolten näkökulmasta hyväksyttävä. Pysyvä on mahdollinen vain, jos kaikki osapuolet voivat sitoutua saavutettuun ratkaisuun. Muovitaskussa on neljä lappua, joista kussakin on kuvattu yksi konfliktitilanne. Kaksi lapuista (A1 ja A2) käsittelee arjen riitatilanteita ja kaksi muuta lappua (B1 ja B2) laajempia yhteiskunnallisia konflikteja. Käykää läpi yksi arjen konfliktitilanne (A1 tai A2) ja yksi laajempi konfliktitilanne (B1 tai B2) ja pohtikaa yhdessä, minkälaisia ristiriitoja kuhunkin tapaukseen liittyy ja miten tulehtuneesta tilanteesta voitaisiin päästä nomaiseen tulevaisuuteen. KIRJATKAA YHTEENVETO POHDINNASTANNE PASSIN SIVULLE 4. Palauttakaa lopuksi konfliktitilannelaput muovitaskuun.
5 SOPIMUKSELLA UUTEEN ALKUUN YK avasi vuonna 2006 nsovittelijoiden ja -välittäjien tueksi ja työvälineeksi UN Peacemaker -internetsivuston, joka tarjoaa monipuolista tietoa menneistä nprosesseista. Sivuston mukaan useimmat nsopimukset sisältävät ainakin toimintatapoja koskevan osion, sisällöllisen osion sekä institutionaalisia järjestelyjä koskevan osion. Toimintatapoja koskevassa osiossa sovitaan n toteuttamisen ja ylläpitämisen menetelmistä eli pyritään vastaamaan nprosessin KUINKA-kysymykseen. Käytännössä tämä voi tarkoittaa esimerkiksi vaalien tai aseistariisunnan aikataulusta ja vastuutahoista sopimista. Sisällöllisessä osiossa sovitaan siitä, mikä tulee muuttumaan nsopimuksen solmimisen jälkeen eli pyritään vastaamaan nprosessin MITÄ-kysymykseen. Käytännössä kyse on poliittisista, taloudellisista ja yhteiskunnallisista uudistuksista, joiden tarkoituksena on korjata menneet epäkohdat ja taata oikeudenmukaisempi tulevaisuus. Sisällöllisessä osiossa voidaan käsitellä esimerkiksi tasa-arvoisemman vallanjaon tai luonnonvarojen käytön kysymyksiä. Institutionaalisia järjestelyjä koskevassa osiossa sovitaan nsopimuksen toimeenpanosta ja valvonnasta vastaavista tahoista (hallintorakenteista) eli pyritään vastaamaan nprosessin KUKA-kysymykseen. Institutionaaliset järjestelyt voidaan jakaa nsopimuksen toimeenpanomekanismeihin ja nrakennusmekanismeihin, joista ensimmäiset tähtäävät ntilan vakiinnuttamiseen heti nsopimuksen solmimisen jälkeen ja jälkimmäiset keskittyvät luomaan pidemmän aikavälin edellytyksiä kestävälle lle. KIRJOITTAKAA OMAA KOULUANNE KOSKEVA KOULURAUHASOPIMUS PASSIN SIVULLE 5. Sopimuksessa teidän tulisi vastata seuraaviin kysymyksiin: * Kuinka koulussa saadaan ylläpidettyä hyvä oppimisympäristö ja koulu? (esimerkki: Koulussa kunnioitetaan kaikkia.) * Mitä konkreettisia toimenpiteitä koulun ja hyvän ilmapiirin luomiseksi tulisi tehdä? (esimerkki: Nimittely on kielletty.) Kuka on vastuussa sopimuksen toimeenpanosta ja toteutumisesta? *
6 RAUHAA TURVAAMASSA Rauhanturvaaminen tarkoittaa kevyesti aseistettujen nturvajoukkojen lähettämistä konfliktialueelle rauhoittamaan tilannetta kentällä ja valvomaan tulitaukoa tai nsopimuksen noudattamista. Rauhanturvaamisen tavoitteena on estää ihmishenkien menetyksiä ja lievittää uhkaa kansainväliselle turvallisuudelle. Joukkojen lähettäminen edellyttää konfliktin osapuolten suostumusta, ja joukkojen voimankäyttö rajoittuu itsepuolustukseen. Jos joukot lähetetään ilman osapuolten suostumusta ja/tai niille annetaan laajemmat oikeudet käyttää asevoimaa, puhutaan nturvaamisen sijaan anpakottamisesta. Rauhanturvatoiminta on yksi YK:n näkyvimmistä toimintamuodoista kansainvälisen n ja turvallisuuden edistämiseksi. YK käynnisti ensimmäisen nturvaoperaationsa vuonna 1948, ja on sen jälkeen toteuttanut yhteensä yli 60 nturvaoperaatiota. Kylmän sodan päättymisen jälkeen nturvaamisen painopiste on vähitellen siirtynyt sotilaallista toimista siviilitoimiin, yhteiskunnallisen vakauden valvontaan ja yhteiskunnallisten instituutioiden rakentamiseen ja ylläpitämiseen. Vuoden 2009 alussa YK:lla oli käynnissä 16 nturvaoperaatioita, joissa työskenteli yhteensä yli nturvaajaa sotilaallisissa tai siviilitehtävissä. Muovitaskun kääntöpuolella on maailmankartta, johon on merkattu kaikki nturvaoperaatiot, jotka YK:lla oli käynnissä helmikuussa PASSIN SIVUILLA 6 7 ON RIISUTTU VERSIO SAMASTA KARTASTA. TEIDÄN TULEE KIRJOITTAA PASSISSA OLEVAN KARTAN TYHJIIN LAATIKOIHIN OIKEA MAA MUOVITASKUSSA OLEVAN KARTAN TIETOJEN AVULLA. Jos haluatte, voitte ensin yrittää tunnistaa maita ilman muovitaskun kartan apua. Tehtävää tehdessänne pohtikaa myös, mistä nturvaoperaatioista olette ehkä kuulleet aiemmin. Entä onko maiden joukossa yllätyksiä?
7 RAKENNETAAN RAUHA Rauhanrakentamisella tarkoitetaan konfliktin jälkeistä toimintaa, jolla pyritään vakauttamaan konfliktista kärsinyttä yhteiskuntaa, palauttamaan sen yhteiskunnalliset rakenteet ja estämään vihollisuuksien uudelleenpuhkeaminen. Konfliktin perimmäisiin syihin kohdistuvalla toiminnalla pyritään luomaan kestävä perusta lle, turvallisuudelle ja ihmisoikeuksien kunnioitukselle. Samalla maata autetaan jälleenrakennuksessa. Esimerkkejä mahdollisista nrakennustoimista ovat vaalitarkkailu, terveydenhuolto- ja koulutuspalvelujen uudelleen käynnistäminen ja sotatoimien tuhoaman infrastruktuurin (esimerkiksi tiet, sillat) jälleenrakentaminen. YK on keskeinen toimija kansainvälisessä nrakennustyössä. Se on harjoittanut nrakennusta yhdessä erityis- ja alajärjestöjensä sekä kansallisten hallitusten ja kansalaisjärjestöjen kanssa 1990-luvulta lähtien. Viimeisten vajaan kahden vuosikymmenen aikana YK on ollut mukana rakentamassa kestävää a eteläisessä Afrikassa, Väli-Amerikassa ja Kambodzhassa. YK on edistänyt a myös esimerkiksi Balkanilla, Itä-Timorissa, Afganistanissa, Irakissa, Sudanissa ja Haitissa. Vuonna 2005 YK perusti erityisen nrakennuskomission, jonka tehtävänä on tukea konfliktista toipuvia maita. Yrittäkää ratkaista alla olevat piilosanat. Passin sivulta 8 löytyy vihje piilosanojen ratkaisuun yleisesti. Piilosana 1: Piilosana 2: Piilosana 3: Valkoinen lintu tätä edustaa, ja tämän vuoksi myös Ahtisaari aikaansa uhraa. (5 kirjainta) Auttaisiko riidassa suojelupoliisi vai tarvitaanko ratkaisuksi opus? (4 kirjainta) Alussa on pieni ovi, keskellä typpeä ja lopussa torstai. Ns. toivo alkaa yhteisymmärryksestä. (7 kirjainta) KIRJATKAA YHDEN TAI USEAMMAN SELVITTÄMÄNNE PIILOSANAN RATKAISU PASSIN SIVULLE 8. RAKENTAKAA TÄMÄN JÄLKEEN RYHMÄLÄISISTÄNNE PATSAS, joka kuvaa jonkin piilo-sanan ratkaisun määrittämää teemaa haluamallanne tavalla. Kaikkien ryhmän jäsenten tulee olla jollain lailla mukana muodostetussa patsaassa. Mielikuvitusta saa käyttää! Valmistautukaa esittämään patsaanne muille polun lopuksi.
Tavoitteena pysyvä. rauha
Tavoitteena pysyvä rauha Vuonna 2009 vietetään YK:n kansainvälistä sovittelun vuotta. Teemavuoden kunniaksi Suomen YK-liitto on suunnitellut yhdessä Suomen sovittelufoorumin kanssa yläkouluille ja lukioille
Paremmin puhumalla TYÖYHTEISÖSOVITTELU. - ymmärryksen kautta rakentaviin ratkaisuihin
Paremmin puhumalla TYÖYHTEISÖSOVITTELU - ymmärryksen kautta rakentaviin ratkaisuihin TYÖYHTEISÖSOVITTELU Kun työyhteisössä on konflikti, se tarjoaa mahdollisuuden oppimiseen. Ristiriitatilanteessa ulkopuolisen
14098/15 team/rir/akv 1 DG C 1
Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 17. marraskuuta 2015 (OR. fr) 14098/15 YHTEENVETO ASIAN KÄSITTELYSTÄ Lähettäjä: Neuvoston pääsihteeristö Päivämäärä: 17. marraskuuta 2015 Vastaanottaja: Valtuuskunnat
REILUN YHDISTYSTOIMINNAN PELISÄÄNNÖT
REILUN YHDISTYSTOIMINNAN PELISÄÄNNÖT REILUN YHDISTYSTOIMINNAN PELISÄÄNNÖT Mielekäs/reilu yhdistystoiminta Reilu kohtaaminen Vinkkejä ristiriitatilanteiden ratkomiseen - Yhdistyssovittelu ALKUVERYTTELYÄ
Tavoitteena pysyvä. rauha
Tavoitteena pysyvä rauha Hei, Vuonna 2009 vietetään YK:n kansainvälistä sovittelun teemavuotta (International Year of Reconciliation). Teemavuoden kunniaksi Suomen YK-liitto on yhteistyössä Suomen sovittelufoorumin
Ympäristöasioiden sovittelu
Ympäristöasioiden sovittelu Suomen sovittelufoorumin päämääränä on saattaa sovittelu ratkaisumenetelmäksi konfliktien ja ihmissuhdeongelmien käsittelyssä. SSF / T. Brunila / 2008 1 Sovittelijan rooli Sovittelija
FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI A8-0392/23. Tarkistus. Tamás Meszerics Verts/ALE-ryhmän puolesta
5.12.2018 A8-0392/23 23 8 kohta 8. kehottaa EUH:ta, komissiota, neuvostoa ja yksittäisiä jäsenvaltioita toimimaan strategisesti soveltamalla yhdennettyä lähestymistapaa ja käyttämällä kaikkia käytettävissään
KANSAINVÄLISEN OIKEUDEN KÄSIKIRJA
KANSAINVÄLISEN OIKEUDEN KÄSIKIRJA KANSAINVÄLISEN OIKEUDEN KÄSIKIRJA LAURI HANNIKAINEN TIMO KOIVUROVA TIETOSANOMA Tietosanoma ja Lauri Hannikainen 2014 ISBN 978-951-885-375-9 KL 33.1 Tietosanoma Bulevardi
TERVETULOA TYÖYHTEISÖSOVITTELUUN. Ei ole olemassa ongelmaa, josta puhumatta jättäminen auttaisi sen ratkaisemisessa. Timo Pehrman
TERVETULOA TYÖYHTEISÖSOVITTELUUN Ei ole olemassa ongelmaa, josta puhumatta jättäminen auttaisi sen ratkaisemisessa. Timo Pehrman Konflikti työyhteisössä kuuluu työelämään kertoo, mistä kaikesta meidän
NAISET, RAUHA JA TURVALLISUUS MYYTINMURTAJAT
NAISET, RAUHA JA TURVALLISUUS MYYTINMURTAJAT YK:n turvallisuusneuvosto on tehnyt runsaasti päätöslauselmia, jotka käsittelevät naisten osallistumista rauhan ja turvallisuuden kysymyksiin, mutta jäsenmaiden
Säväytä sovittelemalla
Säväytä sovittelemalla YK:n teemapäivät koulussa Julkaisija: Suomen YK-liitto Töölöntorinkatu 2 B, 4. krs 00260 Helsinki www.ykliitto.fi Päivänavausten tekstit: Paula Havu ja Tuija Sarvi Taitto: Again
Sovittelu. Suomen sovittelufoorumin päämääränä on saattaa sovittelu ratkaisumenetelmäksi ihmissuhdeongelmien ja konfliktien käsittelyssä.
Sovittelu Suomen sovittelufoorumin päämääränä on saattaa sovittelu ratkaisumenetelmäksi ihmissuhdeongelmien ja konfliktien käsittelyssä. SSF / T. Brunila / 2008 1 Kaksi erilaista näkökulmaa Rikosoikeus
EUROOPAN TASA-ARVOINSTITUUTTI EUROOPAN UNIONIN PERUSOIKEUSVIRASTO. Yhteistyösopimus
EUROOPAN TASA-ARVOINSTITUUTTI JA EUROOPAN UNIONIN PERUSOIKEUSVIRASTO Yhteistyösopimus Johdanto Euroopan unionin perusoikeusvirasto (FRA) ja Euroopan tasa-arvoinstituutti (EIGE), joihin viitataan jäljempänä
1. TUTUSTUKAA YK:N UUSIIN KESTÄVÄN KEHITYKSEN TAVOITTEISIIN. 2. VALITKAA KARTALTA YKSI SUOMEN KEHITYSYHTEISTYÖN PITKÄAIKAINEN KUMPPANIMAA.
pari pari 1. TUTUSTUKAA YK:N UUSIIN KESTÄVÄN KEHITYKSEN TAVOITTEISIIN. POHTIKAA...miten niiden toteutuminen vaikuttaa Naomin/Dain elämään....mitä tapahtuu, jos tavoitteet eivät toteudukaan....miten tavoitteiden
Sovittelu. Suomen sovittelufoorumin päämääränä on saattaa sovittelu ratkaisumenetelmäksi ihmissuhdeongelmien ja konfliktien käsittelyssä.
Sovittelu Suomen sovittelufoorumin päämääränä on saattaa sovittelu ratkaisumenetelmäksi ihmissuhdeongelmien ja konfliktien käsittelyssä. SSF / T. Brunila / 2009 1 Restoratiivinen oikeus Restoratiivinen
Riitojen hallinta ja riidanratkaisutavan valinta. Tavoitteet riidanratkaisussa
3 Riitojen hallinta ja riidanratkaisutavan valinta Tavoitteet riidanratkaisussa Yleensä kun puhutaan riidanratkaisusta, tarkoitetaan lähinnä osapuolten väliseen riitaan liittyvien juridisten kysymysten
Tie sotaan on kestopäällysteinen valtatie, mutta tie rauhaan vie erämaan kautta.
Tie sotaan on kestopäällysteinen valtatie, mutta tie rauhaan vie erämaan kautta. Paul Harris 2018 LOF Rauha on mahdollinen 1 Rotary International Convention 1921 Vuoden 1921 RI konventiossa Edinburghissa,
APUA SINUN AVULLASI. Suomen Punainen Risti ja puoluepolitiikka. Periaatteet ja poliittinen vaikuttaminen
APUA SINUN AVULLASI Suomen Punainen Risti ja puoluepolitiikka Periaatteet ja poliittinen vaikuttaminen Suomen Punainen Risti 2013 1 Hyväksytty laajennetussa johtoryhmässä 5.3.2013 9.5.2016 2 Sisältö Suomen
RISTIRIIDAT ON MAHDOLLISUUS UUTEEN- Jos ymmärtää mistä. ristiriidat syntyvät, on niitä. helpompi ratkaista
RISTIRIIDAT ON MAHDOLLISUUS UUTEEN- Jos ymmärtää mistä ristiriidat syntyvät, on niitä helpompi ratkaista Vapaaehtoisten seminaariristeily 16.-18.10.2015 VUOROVAIKUTUS: SELÄN TAKANA PUHUMINEN ARVOSTELU
ENNEN PELIN ALKUA. Osa A ALOITA 20 min
ENNEN PELIN ALKUA Laittakaa pelin violetit ohjekortit A E pinoon pelilaudan viereen. Laittakaa pelilaudalla siniset toimintakortit ja pinkit näkökulmakortit niille osoitettuihin paikkoihin. Osiot suoritetaan
EUROOPAN UNIONIN PAINOPISTEET YHDISTYNEIDEN KANSAKUNTIEN YLEISKOKOUKSEN 60. ISTUNNOSSA
EUROOPAN UNIONIN PAINOPISTEET YHDISTYNEIDEN KANSAKUNTIEN YLEISKOKOUKSEN 60. ISTUNNOSSA Johdanto 1. Euroopan unioni on vahvasti sitoutunut Yhdistyneisiin Kansakuntiin, vaalimaan ja kehittämään kansainvälistä
Sovitteluparadigma ohimenevä ilmiö vaiko oikeustieteen maaliskuun idus?
Sovitteluparadigma ohimenevä ilmiö vaiko oikeustieteen maaliskuun idus? Oikeuspoliittisen tutkimuslaitoksen ja oikeustieteellisen tiedekunnan yhteinen tutkijaseminaari 26.2.2007 Teija Suonpää ja Juuli
PAKOLAISIA ENEMMÄN KUIN KOSKAAN. Yläkoulu / lukio. Maailman pakolaiset. Tehtävien lisätiedot opettajalle. Taustaksi:
PAKOLAISIA ENEMMÄN KUIN KOSKAAN Yläkoulu / lukio Maailman pakolaiset Ottakaa selvää: Mitä tarkoittavat käsitteet pakolainen ja turvapaikanhakija? Keitä ovat kiintiöpakolaiset? Kuinka monta kiintiöpakolaista
SUOMEN ASIANAJAJALIITON SOVINTOMENETTELYN SOVELTAMINEN PERHEASIOISSA. 1. Lainsäädäntö ja asianajaja perheasioiden sovittelijana
SUOMEN ASIANAJAJALIITON SOVINTOMENETTELYN SOVELTAMINEN PERHEASIOISSA 1. Lainsäädäntö ja asianajaja perheasioiden sovittelijana Avioliittolain I osan 5 luvussa säädetään perheasioiden sovittelusta. AL 20
Asiantuntijalausunto Professori Seppo Koskinen Lapin yliopisto
1 Asiantuntijalausunto Professori Seppo Koskinen Lapin yliopisto Minulta on pyydetty asiantuntijalausuntoa koskien osapuolten velvollisuuksia soviteltaessa ulkopuolisen sovittelijan toimesta työelämän
MAAILMAN HUONOIN VITSI -VARAINHANKINTAKAMPANJA
Q: Miksi CMI kampanjoi naisten osuuden nostamiseksi rauhanneuvotteluissa? A: Rauhanprosessit tarjoavat mahdollisuuden muuttaa yhteiskunnan suuntaa. Naisten ottaminen mukaan rauhanprosesseihin on tasa-arvokysymys,
LAUSUNTOLUONNOS. FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI. aeuroopan parlamentti 2016/0207(COD) kehitysvaliokunnalta. ulkoasiainvaliokunnalle
aeuroopan parlamentti 2014-2019 Kehitysvaliokunta 2016/0207(COD) 4.4.2017 LAUSUNTOLUONNOS kehitysvaliokunnalta ulkoasiainvaliokunnalle ehdotuksesta Euroopan parlamentin ja neuvoston asetukseksi vakautta
ovat toistaiseksi siitä pidättyneet. Jokainen uusi ydinasevalta lisää vahingosta tai väärästä tilannearviosta johtuvan ydinsodan syttymisen
Hallituksen esitys Eduskunnalle ydinaseiden leviämisen estäm istä koskevan sopimuksen eräiden määräysten hyväksymisestä. Syksyllä 1961 hyväksy mällään päätöslauselmalla Yhdistyneiden Kansakuntien yleiskokous
Kyselylomaketta hyödyntävien tulee viitata siihen asianmukaisesti lähdeviitteellä. Lisätiedot: http://www.fsd.uta.fi/
KYSELYLOMAKE Tämä kyselylomake on osa Yhteiskuntatieteelliseen tietoarkistoon arkistoitua tutkimusaineistoa FSD2020 Kehitysyhteistyötutkimus 2000 Kyselylomaketta hyödyntävien tulee viitata siihen asianmukaisesti
Turvallista matkaa? Kampanja pakolaisten ja siirtolaisten oikeuksien puolesta.
Päivätyökeräys 2016 2017 Turvallista matkaa? Kampanja pakolaisten ja siirtolaisten oikeuksien puolesta. Tällä hetkellä Maailmassa on yli 60 miljoonaa ihmistä, jotka ovat joutuneet jättämään kotinsa hakeakseen
8. LAPSEN OIKEUDET JA KESTÄVÄ KEHITYS
87 8. LAPSEN OIKEUDET JA KESTÄVÄ KEHITYS Lapsella on oikeus hänen ruumiillisen, henkisen, hengellisen, moraalisen ja sosiaalisen kehityksensä kannalta riittävään elintasoon. Artikla 27 Ihmisen erilaiset
Ulos poteroista! Lahti 24.9.2014 Tarja Mankkinen
Ulos poteroista! Lahti 24.9.2014 Tarja Mankkinen Mistä puhun Miltä poterot näyttävät arjen turvan näkökulmasta Ilkeät ongelmat ja niiden ratkaisuja Miten muuttaa tulevaisuutta? 23.9.2014 2 Miltä poterot
ERIMIELISYYKSIEN HOITAMINEN. Prof. Jouko Kankainen JoKa-konsultit Oy
ERIMIELISYYKSIEN HOITAMINEN Prof. Jouko Kankainen JoKa-konsultit Oy PROJEKTIN HALLINNAN EDELLYTYKSET Selkeät sopimukset ja sopimusasiakirjat Poikkeaminen alan yleisistä käytännöistä tapahtuu vain perustellusta
FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI B7-0254/1. Tarkistus. Cristian Dan Preda, Arnaud Danjean PPE-ryhmän puolesta
11.6.2013 B7-0254/1 1 Johdanto-osan 7 viite ottaa huomioon 31. tammikuuta 2013 ja 18. helmikuuta 2013 annetut Euroopan unionin neuvoston päätelmät Malista, ottaa huomioon 31. tammikuuta 2013, 18. helmikuuta
Yritysyhteistyön sopimusjuridiikka. Sopimusjuridiikan perusteet Maarit Päivike, lakimies
Yritysyhteistyön sopimusjuridiikka Sopimusjuridiikan perusteet 8.11.2016 Maarit Päivike, lakimies Miksi kirjallinen sopimus Yhteistyön väline Sopimusten merkitys korostuu usein silloin, kun asiat eivät
Columbus- palkkausjärjestelmä. Suoriutuvuuden arvioinnin käsikirja
Columbus- palkkausjärjestelmä Suoriutuvuuden arvioinnin käsikirja Suomen ympäristökeskus 11.1.2008 2 1. JOHDANTO Henkilökohtainen palkka muodostuu Columbus- palkkausjärjestelmässä tehtävän vaativuuteen
Kriisitilanteen eettiset periaatteet
Kriisitilanteen eettiset periaatteet Kristiina Kumpula pääsihteeri Kirkot kriisien kohtajana Kriisien auttajat auttavat eriarvoisesti Köyhyys ja eriarvoisuus heikentävät ihmisten mahdollisuutta selviytyä
FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI A8-0350/1. Tarkistus. Tamás Meszerics Verts/ALE-ryhmän puolesta
6.12.2017 A8-0350/1 1 42 kohta 42. katsoo, että vahvan puolustusteollisuuden kehittäminen vahvistaa EU:n teknologista riippumattomuutta; pyytää kehittämään teollisia ja teknologisia resursseja, joita tarvitaan
Resurssisodat ja Kriisinhallinnan Tulevaisuus
Resurssisodat ja Kriisinhallinnan Tulevaisuus Resurssisodista Resurssisota-diskurssi 1990-luvulla kietoutunut sisällissotiin ja Afrikan konflikteihin 2000-luvulla myös terrorismin rahoittamiseen Suurvallat
Yllättävän, keskustelun aikana puhkeavan ristiriidan käsittely
Yllättävän, keskustelun aikana puhkeavan ristiriidan käsittely TOIMI NÄIN Pysäytä keskustelu hetkeksi ja sanoita havaitsemasi ristiriita. Kysy osallistujilta, mitä he ajattelevat havainnostasi. Sopikaa
Turvallisempaan huomiseen Lounais-Suomessa
Valtakunnallinen sisäisen turvallisuuden alueellisen yhteistyön seminaari Mikkeli 5.-6.9.2013 Kehittämispäällikkö Raija Hurskainen, LSAVI Turvallisempaan huomiseen Lounais-Suomessa Sisäisen turvallisuuden
Esikoulunopettajan ja huoltajan välinen
Esikoulunopettajan ja huoltajan välinen LAPSET PUHEEKSI keskustelu Muokattu työversio 19.8.2015 LAPSET PUHEEKSI KESKUSTELU 1. Esittely, tutustuminen, menetelmän tarkoituksen ja keskustelun kulun selvittäminen
PUBLIC LIMITE FI EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO. Bryssel, 14. maaliskuuta 2014 (17.03) (OR. fr) 7250/14 LIMITE
Conseil UE EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO Bryssel, 14. maaliskuuta 2014 (17.03) (OR. fr) 7250/14 PUBLIC LIMITE COAFR 74 CSDP/PSDC 136 POLMIL 25 PESC 229 COHAFA 28 DEVGEN 59 ACP 41 COPS 60 ILMOITUS: I/A-KOHTA
Arvojen tunnistaminen
Arvojen tunnistaminen Viikko 2 Arvojen tunnistamisen neljä ilmansuuntaa ovat työ, ihmissuhteet, vapaa-aika, terveys. Näiden isojen otsakkeiden alle alat jäsentää tarkentavia huomioita. Arvoja ei voi tunnistaa
Suomen Lähetysseuran rauhan ja sovinnon linjaus. 1. Johdanto. 2. Toimintaympäristö. Linjauksen tarkoitus ja tavoitteet. Haasteet ja mahdollisuudet
Suomen Lähetysseuran rauhan ja sovinnon linjaus Rauhan ja sovinnon aikaansaamiseksi kirkon tehtävä on saada näkemään jokainen ihminen Jumalan kuvana. Rauhantyömme perusta on kirkon sanoma sovituksesta,
Työpaikan pelisäännöt. PÄIJÄT-HÄMEEN HYVINVOINTIYHTYMÄ Strategia ja tukipalvelut
Työpaikan pelisäännöt Perusteet pelisäännöille Lainsäädännössä on määritelty yleisluontoisesti työnantajan ja työntekijöiden oikeudet ja velvollisuudet työsuhteessa sekä annettu yleisiä ohjeita käyttäytymisestä
Työyhteisösovittelun toimintaohje opetushenkilöstön ja opiskelijoiden tarpeisiin
Työyhteisösovittelun toimintaohje opetushenkilöstön ja opiskelijoiden tarpeisiin Anne Petroff 1.4.2015 Aallon työyhteisösovittelu Aallon työyhteisösovittelun laajentaminen 1) henkilöstön ja opiskelijoiden
Palveluintegraation muotoilu ohjeet yhteistyöprosessin toteutukseen
Palveluintegraation muotoilu ohjeet yhteistyöprosessin toteutukseen Näissä ohjeissa kerrotaan lyhyesti, miten yhteistyöprosessi hyvinvointipalveluiden alueelliseksi yhteensovittamiseksi toteutetaan. Palveluintegraation
Kuntaliiton kysely hallitusohjelmasta kuntajohtajille
Kuntaliiton kysely hallitusohjelmasta kuntajohtajille Tulokset 26.8.2015 Kyselyyn vastasi 131 kuntajohtajaa, vastausprosentti 43,5 %. Kysely toteutettiin elokuussa 2015 sähköisenä kyselynä. Hallitusohjelmakyselyyn
YOYO-hankkeen väliarviointiseminaari 30.11.2011 Opinto-ohjaajat Laura Juuti ja Kaija Kumpukallio Itäkeskuksen lukio
Pienryhmäohjauksen mahdollisuuksia lukiossa - kokemuksia Itäkeskuksen lukiosta YOYO-hankkeen väliarviointiseminaari 30.11.2011 Opinto-ohjaajat Laura Juuti ja Kaija Kumpukallio Itäkeskuksen lukio Lukion
VÄESTÖNSUOJELUN UHKAMALLIT
Maanpuolustuskorkeakoulu VÄESTÖNSUOJELUN UHKAMALLIT Kapteeni Olli Teirilä/Strategian laitos 0 Väestönsuojelun uhkamallit Yleistä Uhkamalli, -kuva ja arvio Valtioneuvoston selonteko lähteenä Sodankuvan
Euroopan unionin tilanne ja toimintaympäristö 2017
Euroopan unionin tilanne ja toimintaympäristö 2017 Eduskunnan tulevaisuusvaliokunta 1.3.2017 Juhana Aunesluoma Tutkimusjohtaja, Eurooppa-tutkimuksen verkosto Helsingin yliopisto 28.2.2017 1 Teemat EU:n
Testaajan eettiset periaatteet
Testaajan eettiset periaatteet Eettiset periaatteet ovat nousseet esille monien ammattiryhmien toiminnan yhteydessä. Tämä kalvosarja esittelee 2010-luvun testaajan työssä sovellettavia eettisiä periaatteita.
Valtuuskunnille toimitetaan liitteessä neuvoston istunnossaan 23. toukokuuta 2016 hyväksymät päätelmät Etelä-Sudanista.
Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 23. toukokuuta 2016 (OR. en) 9110/16 YHTEENVETO ASIAN KÄSITTELYSTÄ Lähettäjä: Neuvoston pääsihteeristö Päivämäärä: 23. toukokuuta 2016 Vastaanottaja: Valtuuskunnat Ed.
Maailma muuttuu - millaista tulevaisuutta Tukiliitto haluaa olla luomassa? Tukipiirien syyskokoukset 2015
Maailma muuttuu - millaista tulevaisuutta Tukiliitto haluaa olla luomassa? Tukipiirien syyskokoukset 2015 Tukiliiton toimintaan vaikuttavia muutoksia 1. Valtion ja kuntien talous kiristyy. Taloudellisuus
OSAKASSOPIMUS KOSKIEN GREATER HELSINKI PROMOTION LTD OY - NIMISEN YHTIÖN HALLINTOA
OSAKASSOPIMUS KOSKIEN GREATER HELSINKI PROMOTION LTD OY - NIMISEN YHTIÖN HALLINTOA Tämä osakassopimus (jäljempänä Sopimus) on solmittu seuraavien osapuolten välillä: 1. Helsingin kaupunki (Y-tunnus 0201256-6),
Huomisen tiennäyttäjä
Huomisen tiennäyttäjä 75 huomisen tiennäyttäjä HUOMISEN TIENNÄYTTÄJÄ SKAL on jäsentensä näköinen ja arvostat niitä. Järjestömme valvoo kokoinen, maanteiden tavaraliikenteessä toimivien yritysten ja kuljetusyrittäminen
Riidan sovittelu tuomioistuimessa
Riidan sovittelu tuomioistuimessa Mitä tuomioistuinsovittelu on? Käräjäoikeuksissa voidaan ottaa riita-asioita soviteltavaksi. Sovittelun tarkoituksena on auttaa osapuolia löytämään riitaansa ratkaisu,
Muutoksesta voimaa Jari Stenvall Professori Johtamiskorkeakoulu Tampereen yliopisto
Presentaation nimi Muutoksesta voimaa Jari Stenvall Professori Johtamiskorkeakoulu Tampereen yliopisto Presentaation nimi 2 Haaste - Muuttumattomuudesta voimaa? - Ihmisten taipumus puolustaa olemassa olevaa
PARLAMENTTIEN VÄLINEN KOKOUS EUROOPAN UNIONI VAKAUSSOPIMUSMAAT TEEMA I. Parlamenttien rooli Kaakkois-Euroopan vakaudessa
PARLAMENTTIEN VÄLINEN KOKOUS EUROOPAN UNIONI VAKAUSSOPIMUSMAAT TEEMA I Parlamenttien rooli Kaakkois-Euroopan vakaudessa Brysselissä 17 18. syyskuuta 2001 DT\441996.doc PE 302.062 PE 302.062 2/6 DT\441996.doc
Kestävän kehityksen peruskirja (engl. Earth Charter)
Kestävän kehityksen peruskirja (engl. Earth Charter) on julistus, johon on koottu oikeudenmukaisen, kestävän ja rauhanomaisen yhteiskunnan rakentamiseen tähtäävät eettiset perusperiaatteet. Elämme maapallon
Haastattelu- ja tutkimuspalvelut SUOMI EUROOPASSA 2008
Haastattelu- ja tutkimuspalvelut A SUOMI EUROOPASSA 2008 ITSETÄYTETTÄVÄ LOMAKE GS1. Alla kuvaillaan lyhyesti ihmisten ominaisuuksia. Lukekaa jokainen kuvaus ja rengastakaa, kuinka paljon tai vähän kuvaus
Riskien arviointi on laaja-alaista ja järjestelmällistä vaarojen tunnistamista ja niiden aiheuttamien riskien suuruuden määrittämistä
BETONITEOLLISUUDEN RISKIENARVIOINTI- TYÖKALU Betoniteollisuuden työpaikoilla esiintyy erilaisia vaaroja ja ongelmakohtia, joissa voi esiintyä tapaturman/ sairastumisen mahdollisuus: SUUNNITTELE, TUNNISTA,
Vaihtoehtoinen riidanratkaisu. OKM:n keskustelutilaisuus 10.10.2014 Katri Olmo
Vaihtoehtoinen riidanratkaisu OKM:n keskustelutilaisuus 10.10.2014 Katri Olmo Muuttuva tuomioistuinkulttuuri Taustaa: - Siviilijuttujen määrä käräjäoikeuksisissa ja ylemmissä tuomioistuimissa laskee -
Miten perustamme Naapuruuspiirin?
Miten perustamme Naapuruuspiirin? Naapuruuspiiri-idea Pyritään luomaan Verkosto, jossa olisi eri toimijoita asuinalueilta esim. asukasyhdistykset, koulut, seurakunnat, sosiaali- ja terveystoimi, yksityiset
Kivistön koulun hyvä fiilis
Kivistön koulun hyvä fiilis Suunnitelma oppilaiden suojaamiseksi väkivallalta, kiusaamiselta ja häirinnältä. Yhdessä yhteistyöllä-toimintamalli Välittävä toimintakulttuuri - hyvinvoiva kasvuyhteisö Suunnitelma
Eurooppalainen turvallisuuspolitiikka muutoksessa. Teija Tiilikainen Ulkopoliittinen instituutti
Eurooppalainen turvallisuuspolitiikka muutoksessa Teija Tiilikainen Ulkopoliittinen instituutti 28.1.2019 Turvallisuuspoliittinen tilanne kiristynyt Jännitteet Euroopassa kasvaneet Venäjän ja lännen ristiriitojen
Metsähallitus Luontopalvelut
Metsähallitus Luontopalvelut Luonnon monimuotoisuuden suojelu Suomessa ja kansainväliset sitoumukset 18.03. KARI LAHTI Mitkä ihmeen kansainväliset sitoumukset? Kansallisen oikeuden mukaan sitovia valtioiden
LIMITE FI. Bryssel, 30. tammikuuta 2008 (31.01) (OR. en) EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO 5922/08 COSDP 89 COAFR 44 CHAD 13 PESC 130
EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO Bryssel, 30. tammikuuta 2008 (31.01) (OR. en) 5922/08 COSDP 89 COAFR 44 CHAD 13 PESC 130 YHTEENVETO ASIAN KÄSITTELYSTÄ Asia: Neuvoston päätelmät Sudanista/Tšadista ja Keski-Afrikasta
Innostunut oppilaskunta. Koulutus peruskoulun oppilaskuntatoiminnan ohjaajille
Innostunut oppilaskunta Koulutus peruskoulun oppilaskuntatoiminnan ohjaajille Tervetuloa! 2,5 tuntia Kaksi osiota Vaikuttavat oppilaat Kannustavat aikuiset Teemaan johdattavat videot sekä keskustelu- ja
Hyvän johtamisen kriteerit julkiselle sektorille: Hyvällä johtamisella hyvään työelämään
Hyvän johtamisen kriteerit julkiselle sektorille: Hyvällä johtamisella hyvään työelämään 8.5.2014 MARJUKKA LAINE, TYÖTERVEYSLAITOS 0 Verkoston lähtökohta ja tehtävät Hallitusohjelma 2011: Perustetaan Työterveyslaitoksen
Hyvinvointia työstä. Työterveyslaitos www.ttl.fi
Hyvinvointia työstä Työterveyslaitos www.ttl.fi Ihmisten innostava johtaminen Jalmari Heikkonen, johtava asiantuntija 3.6.2014 Jalmari Heikkonen Työterveyslaitos www.ttl.fi Oikeudenmukaisuus Jaon oikeudenmukaisuus
Valtiosihteeri Risto Volanen, Valtioneuvosto.
Valtiosihteeri Risto Volanen, Valtioneuvosto. Viitaten parhaillaan laadittavaan Suomen turvallisuuspoliittista asemaa koskevan selonteon valmisteluun allaolevat rauhan. ja ammattialakohtaiset sosiaalisen
Euroopan unionin neuvosto EUROOPPA-NEUVOSTO
Euroopan unionin neuvosto EUROOPPA-NEUVOSTO EU:N STRATEGIAELIN Eurooppa-neuvosto on se EU:n toimielin, joka määrittelee Euroopan unionin yleisen suunnan ja prioriteetit. Sen jäseninä ovat EU:n jäsenmaiden
Kyselylomaketta hyödyntävien tulee viitata siihen asianmukaisesti lähdeviitteellä. Lisätiedot: http://www.fsd.uta.fi/
KYSELYLOMAKE Tämä kyselylomake on osa Yhteiskuntatieteelliseen tietoarkistoon arkistoitua tutkimusaineistoa FSD2019 Kehitysyhteistyötutkimus 1999 Kyselylomaketta hyödyntävien tulee viitata siihen asianmukaisesti
Tulevaisuuden suunnittelu ja innovatiivinen oppiminen tulevaisuudessa 24. -25.4.2012 Pepe Nummi
Tulevaisuuden suunnittelu ja innovatiivinen oppiminen tulevaisuudessa 24. -25.4.2012 Pepe Nummi Työpaja Palaa omaan mukavaan aamupäivän ryhmään! 2 Tulevaisuutta esiin - trendinanalyysejä fasilitoiden Fasilitaattori
Esimies työkyvyn ja työhyvinvoinnin tukijana. Projektisuunnittelija Kimmo Terävä, VTM Punk-hanke, 17.3.2011
Esimies työkyvyn ja työhyvinvoinnin tukijana Projektisuunnittelija Kimmo Terävä, VTM Punk-hanke, 17.3.2011 Esimies työhyvinvointia rakentamassa - opas Kenelle, miksi ja miten? Lähtökohtaisesti pk-yritysten
TAUSTAPAPERI II. Suomen rauhanvälitysvalmiuden rakentaminen. Ari Kerkkänen
TAUSTAPAPERI II Suomen rauhanvälitysvalmiuden rakentaminen Ari Kerkkänen Sisältö Johdanto 1. Rauhanvälittämisestä 2. Rauhanvälitys perusta rauhanturvaamiselle 3. Suomi rauhanvälittäjänä Viiteluettelo Suomen
STRATEGIA 2016-2021 Puolueiden kansainvälinen demokratiayhteistyö - Demo ry
STRATEGIA 2016-2021 Puolueiden kansainvälinen demokratiayhteistyö - Demo ry TAUSTA: DEMOKRATIATUESTA Demokratian tukeminen on rauhan, kehityksen, tasa-arvon ja ihmisoikeuksien tukemista. Ne toteutuvat
13.1.2015. Järjestöt rakenteiden murroksessa. Esitykseni rakenne. Mikä muuttuu? Yhden päivän uutiset
Järjestöt rakenteiden murroksessa Rehtori, dos. Jorma Niemelä KYT-juhla, Jyväskylä Esitykseni rakenne 1. Maailman muutos: Muutoksen ennakointia terveydenhuollossa, sosiaalipalveluissa ja koulutuksessa
Helsingin Uusyrityskeskus ry, y-tunnus , Ensi linja 1, Helsinki / PL 4500, Helsingin kaupunki
OSAKASSOPIMUS 1. Osapuolet Tämän osakassopimuksen Osapuolia ovat: 2. 1. Helsingin kaupunki, y-tunnus 0215438-8 Pohjoisesplanadi 11-13, 00170 Helsinki / PL 1, 00099 Helsingin kaupunki (jäljempänä Helsinki)
SOPIMUS KAUPPAHINTOJEN TARKISTAMISESTA
1/5 SOPIMUS KAUPPAHINTOJEN TARKISTAMISESTA 1. OSAPUOLET 1.1. Helsingin kaupunki, jota edustaa kiinteistölautakunta Y-tunnus 0201256-6 PL 2200, 00099 HELSINGIN KAUPUNKI (jäljempänä: Kaupunki ) 1.2. SRV
FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI A8-0234/26. Tarkistus. Mario Borghezio, Edouard Ferrand, Marcel de Graaff ENF-ryhmän puolesta
28.6.2017 A8-0234/26 26 8 kohta 8. kehottaa komissiota ja jäsenvaltioita neuvottelukehyksen puitteissa keskeyttämään viipymättä liittymisneuvottelut Turkin kanssa, jos perustuslakipaketti pannaan täytäntöön
Asianajajille tehty kyselytutkimus sovintoneuvotteluista ja sovittelusta
Asianajajille tehty kyselytutkimus sovintoneuvotteluista ja sovittelusta Asianajajapäivä 13.1.2017 Antti Pulkkinen 1. Olen Vastaajien määrä: 201 2. Minkä ikäinen olet? 29 39-vuotiaita yht. 43 40 49-vuotiaita
Osaava henkilöstö kotouttaa kulttuurien välisen osaamisen arviointi. Työpaja 8.5.2014 Hämeenlinna
Osaava henkilöstö kotouttaa kulttuurien välisen osaamisen arviointi Työpaja 8.5.2014 Hämeenlinna Osaamisen arviointi Osaamisen arvioinnin tavoitteena oli LEVEL5:n avulla tunnistaa osaamisen taso, oppiminen
CxO Academy. Johtaja riitojen sovittelijana. CxO Mentor Oy. Toni Hinkka
CxO Academy CxO Mentor Oy Johtaja riitojen sovittelijana Toni Hinkka 26.3.2014 Pahin yksittäinen aikasyöppö? Kalle Siiran väitöskirjan mukaan peräti 40 prosenttia esimiesten ajasta kuluu konfliktien ja
Hyvän johtamisen kriteerit Arviointityökalu
Hyvän johtamisen kriteerit Arviointityökalu Oheinen lomake on Hyvän johtamisen kriteereihin perustuva Arvioinnin tueksi työkalu. Voit arvioida sen avulla johtamista omassa organisaatiossasi/työpaikassasi.
Helsingin hengessä - sopua ja sovittelua työyhteisön arkeen
Helsingin hengessä - sopua ja sovittelua työyhteisön arkeen 1 Tarve yhteiselle toimintaohjeelle Kaupungin työyhteisöt ovat hyvin toimivia. Kaikilla työpaikoilla esiintyy kuitenkin näkemyseroja ja ristiriitoja.
LÄHISUHDEVÄKIVALTA JA ERO; VAIKUTUS LAPSIIN JA VANHEMMUUTEEN Koulutustilaisuus sosiaalialan ammattilaisille
LÄHISUHDEVÄKIVALTA JA ERO; VAIKUTUS LAPSIIN JA VANHEMMUUTEEN Koulutustilaisuus sosiaalialan ammattilaisille ROVANIEMI 22.5. 2014 Marjatta Karhuvaara / Sanna Kaitue Koulutuksen pohjana on käytetty opasta
neuvottelukunta (RONK) Esitteitä 2002:7
Romaniasiain neuvottelukunta (RONK) Esitteitä 2002:7 Romaniasiain neuvottelukunta Romaniasian neuvottelukunnan tehtävänä on edistää romaniväestön tasavertaisia yhteiskunnallisia osallistumismahdollisuuksia
Tervetuloa Teinilän Lastenkotiin
Tervetuloa Teinilän Lastenkotiin Lapsen nimi: LASTEN OIKEUKSIEN JULISTUS Lapsella on oikeus Erityiseen suojeluun ja hoivaan Riittävään osuuteen yhteiskunnan voimavaroista Osallistua ikänsä ja kehitystasonsa
Jäsenrekisteri Kuksa toiminnan tueksi
Jäsenrekisteri Kuksa toiminnan tueksi Lounais-Suomen Partiopiiri 20.1.2015 Jyri-Petteri Paloposki ja Leena Hongell jyri-petteri.paloposki@partio.fi leena.hongell@partio.fi Tänään Aloitamme lyhyellä alustuksella,
TAVOITE 1: Tavoitteena on poistaa köyhyys kaikissa muodoissa kaikkialta.
TAVOITE 1: Tavoitteena on poistaa köyhyys kaikissa muodoissa kaikkialta. Ei köyhyyttä! Tarkoittaa esimerkiksi: Äärimmäinen köyhyys poistuu ja köyhyydessä elävien määrä vähenee ainakin puolella joka maassa.
Osapuolet 1.2 ja 1.3 ovat yhdessä myös Rahoittajat ja erikseen Rahoittaja. Osapuolet ovat yhdessä myös Osapuolet ja erikseen Osapuoli
RAHOITUSSOPIMUS LUONNOS 1. Osapuolet 1.1 Visit Joroinen ry [VE1] jäljempänä myös Yhdistys 1.2 Joroisten Oma osuuskunta Y-tunnus: 0164436-9 Mutalantie 1 79600 Joroinen 1.3 Joroisten kunta Y-tunnus 0207112-8
1. Ulkoasiainneuvosto hyväksyi istunnossaan liitteenä olevat neuvoston päätelmät Lähi-idän rauhanprosessista.
EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO Bryssel, 8. joulukuuta 2009 (09.12) (OR. en) 17281/09 COMEP 38 PESC 1706 ILMOITUS Asia : Ulkoasiainneuvosto, Bryssel, 8. joulukuuta 2009 Neuvoston päätelmät Lähi-idän rauhanprosessista
Kurjenpesän päiväkodin TOISTA KUNNIOITTAVAN KÄYTÖKSEN SUUNNITELMA toimintakaudeksi
Kurjenpesän päiväkodin TOISTA KUNNIOITTAVAN KÄYTÖKSEN SUUNNITELMA toimintakaudeksi 2016-2017 12.10.2016 Kiusaaminen on Kielteisten tekojen kohdistamista toiseen Loukkaavaa käytöstä kiusattua kohtaan Ratkaisevaa
Vastuullinen korkeakoulu Laurean opetussuunnitelma vapaaehtoistyön mahdollistajana Seminaari 8.9.2015 Vararehtori Susanna Niinistö-Sivuranta
Vastuullinen korkeakoulu Laurean opetussuunnitelma vapaaehtoistyön mahdollistajana Seminaari 8.9.2015 Vararehtori Susanna Niinistö-Sivuranta www.laurea.fi 2 Strateginen ulottuvuus Eettisyys ja vastuullisuus
Arviointikortti 1: Pölykenttä
Arviointikortti 1: Pölykenttä Minne ratkaisut kohdistuvat? Tämä kortti auttaa arvioimaan yhdessä kehitettyjen ratkaisujen vaikutusta työntekijöiden jauhopölyaltistumiseen. Jauhopölyn torjunta tehostuu,
Ketkä ovat täällä tänään? Olen. 13 1. Nainen. 16 2. Mies
Ketkä ovat täällä tänään? Olen 13 1. Nainen 16 2. Mies 1 Taustatiedot Ketkä ovat täällä tänään? Ikä 5 1. < 25 1 6 8 6 3 2. < 35 3. < 45 4. < 55 5. < 65 6. 65 tai yli 2 7 3 5 1 9 Olen Ammatti 4 1. opiskelemassa
MUINAISJÄÄNNÖSKOHTEEN NIMI ADOPTOINTISOPIMUS. Maanomistaja Pirkanmaan maakuntamuseo. 1. Sopimuksen tarkoitus. 2. Sopimuksen osapuolet
Tampereen museot, Pirkanmaan maakuntamuseo Adoptoi monumentti toiminta 12.11.2015 / MH Maanomistaja Pirkanmaan maakuntamuseo 1. Sopimuksen tarkoitus Tällä sopimuksella sovitaan ehdoista ja yksityiskohdista,