Tämän sopimuksen osapuolina ovat seuraavat kunnat (jäljempänä sopijakunnat):

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Tämän sopimuksen osapuolina ovat seuraavat kunnat (jäljempänä sopijakunnat):"

Transkriptio

1 SOPIMUS YHTEISESTÄ JÄTELAUTAKUNNASTA Sopijapuolet Tämän sopimuksen osapuolina ovat seuraavat kunnat (jäljempänä sopijakunnat): 1.1. Hattulan kunta 1.2. Hausjärven kunta 1.3. Hyvinkään kaupunki 1.4. Hämeenlinnan kaupunki 1.5. Janakkalan kunta 1.6. Järvenpään kaupunki 1.7. Keravan kaupunki 1.8. Lopen kunta 1.9. Mäntsälän kunta Riihimäen kaupunki Tuusulan kunta Valkeakosken kaupunki Sopijakunnat ovat Kiertokapula Oy:n osakaskuntia. Kiertokapula Oy:n osak kaiksi myöhemmin tulevat kunnat liittyvät tämän sopimuksen osapuoliksi hy väksymällä tämän sopimuksen sitä sitovaksi eikä liittyminen edellytä muiden sopij akuntien hyväksyntää. 2 Sopimuksen tarkoitus Tällä sopimuksella sovitaan kuntalain (365/1995) 76 :n mukaisesti kunnille kulloinkin kuuluvien jätelain mukaisten jätehuollon viranomaistehtävien hoita misesta yhteisessä jätelautakunnassa. Tämä sopimus on laadittu voi maan tulevan jätelain (646/2011) mukaisten kunnan viranomaistehtävien hoita miseksi. 3 Lautakunnan toimialue Jätelautakunnan toimialue kattaa sopijakuntien alueen. Lautakunnan toimialue muuttuu, jos Kiertokapula Oy:hyn liittyy uusia osakaskuntia tai siitä eroaa osa-

2 2 kaskuntia. Jätelautakunnan toimialue kattaa mahdollisen kuntaliitoksen seurauk sena muodostettavan kunnan alueen, mikäli kuntaliitoksen perusteella muodos tuva kunta on Kiertokapula Oy:n osakas. 4 Lautakunnan isäntäkunta Lautakunta toimii Hämeenlinnan kaupungin (jäljempänä isäntäkunta) lautakun tana kuntalain 77 :n tarkoittamalla tavalla. 5 Lautakunnan toimikausi ja jäsenyys 5.1 Lautakunnan valinta ja toimikausi Isäntäkunnan valtuusto valitsee lautakunnan sopijakuntien nimeämistä jäsenistä kunnallisvaalien vaalikauden pituisiksi toimikausiksi. Valinnan suorittaa jokais ten kunnallisvaalien jälkeen isäntäkunnan uusi valtuusto. Vanhan lautakunnan toimikausi jatkuu kunnes uusi lautakunta on valittu. Lautakuntaa ensimmäistä kertaa valittaessa sen toimikausi alkaa ja päättyy, kun uusi lautakunta on valittu syksyllä 2012 pidettävien kunnallisvaali en jälkeen. 5.2 Lautakunnan jäsenyys Isäntäkunnalla on oikeus nimetä yhteiseen lautakuntaan 2 (kaksi) varsinaista jä sentä ja heille henkilökohtaiset varajäsenet ja muilla sopijakunnilla on oikeus nimetä yhteiseen lautakuntaan 1 (yksi) varsinainen jäsen ja tämän henkilökoh tainen varajäsen. Lautakunnan jäsenmäärä lautakuntaa perustettaessa on siten 13 (kolmetoista) varsinaista jäsentä ja varaj äsentä, mikäli kaikki sopijakunnat ni meävät lautakunnan jäsenen edellä todetun mukaisesti. Nimetessään lautakunnan jäseniä ja varajäseniä sopijakunnan on ilmoitettava isäntäkunnalle jäsenen ja varajäsenen osalta sekä nais- että miesehdokas ja kum paa ehdokasta ehdotetaan tehtävään ensisijaisesti. Mikäli naisten ja miesten tasaarvosta annetun lain 4a :n vaatimukset eivät täyty kuntien ilmoittamien ensisi jaisten jäsenten ja varajäsenten nimeämisellä, isäntäkunnalla on oikeus valita lautakunnan jäsenet ja varajäsenet sopijakuntien ehdokkaiden joukosta siten, että tasa-arvolain säännökset täyttyvät. Sopijakuntien tulee tehdä ehdokkaitaan koskeva ilmoitus isäntäkunnalle viimeis tään kunnallisvaaleja seuraavan tammikuun 31. päivään mennessä. Mikäli lautakunnan jäsen on vaalikelpoisuuden menettämisen, paikkakunnalta muuton vuoksi tai muun pysyvän esteen vuoksi estynyt osallistumaan lautakun nan työskentelyyn, jäsen voidaan vapauttaa lautakunnasta jäsenen nimenneen sopijakunnan ilmoituksen perusteella. Jäsenen nimenneen kunnan tulee nimetä uusi jäsen jäljellä olevaksi toimikaudeksi ottaen huomioon naisten ja miesten ta sa-arvosta annetun lain 4a :n vaatimukset.

3 3 5.3 Lautakunnan puheenjohtaja ja varapuheenjohtaja Isäntäkunnan valtuusto valitsee lautakunnan puheenjohtajaksi isäntäkunnan tä hän tehtävään nimeämän lautakunnan varsinaisen jäsenen. Varapuheenjohtajuus kiertää isäntäkuntaa huomioon ottamatta asukasluvultaan kolmen suurimman sopijakunnan välillä näiden suuruusjärjestyksessä siten, että varapuheenjohtajak si valitaan ensin näistä suurimman kunnan edustaja. Puheenjohtajan ja varapuheenjohtajan toimikaudet noudattavat lautakunnan toi mikausia. 6 Lautakunnan toiminta ja asioiden käsittely lautakunnassa Lautakunta toimii voimassa olevan lainsäädännön, isäntäkunnan hyväksymän lautakunnan johtosäännön sekä isäntäkunnan hallintosäännön mukaisesti. Isän täkunta hyväksyy johtosäännön ja sen muutokset muiden sopijakuntien kuulemi sen jälkeen. Lautakunnan johtosääntö ei saa ristiriidassa tämän sopimuksen kanssa. Lautakunnassa asiat käsitellään ja päätetään isäntäkunnan tehtävään määräämän viranhaltijan esittelystä. Lautakunta voi erityisestä syystä päättää, että asia käsi tellään puheenjohtajan selostuksen pohjalta ilman viranhaltijan esittelyä. 7 Lautakunnan tehtävät Lautakunta huolehtii sopii akunnille kuuluvista j ätehuollon viranomaistehtävistä jätelain (646/20 1 1) 23 :n mukaisesti. Näitä tehtäviä ovat mm.: 1. yleisten jätehuoltomääräysten hyväksyminen ja kunnan keräys- ja käsittelypaikoista päättäminen tässä yhteydessä (91, 35.3 ) 2. jätehuoltomääräyksistä poikkeaminen yksittäisissä tapauksissa (9 1.3 ) 3. j ätteenkuljetukseen liittyvistä asioista päättäminen (35-38 ) 4. jätteenkuljetusrekisterin pitäminen (143 ) 5. kunnalliseen j ätehuoltoon kuulumisesta poikkeaminen yksittäisissä tapauksis sa palvelujen ja hallinnon jätteen osalta (42 ) 6. jätetaksan hyväksyminen (79.3 ), 7. jätemaksujen määrääminen, kohtuullistamisesta päättäminen ja muistutusten käsittely (81 ), 8. jätemaksujen ulosottoon laittaminen (145 ) sekä 9. muut kunnallisen jätehuollon järjestämiseen liittyvät viranomaispäätökset. 1., 3. ja 6. kohdissa mainituissa asioissa päätöksenteossa tulee ottaa huomioon paikalliset olosuhteet. Jätehuoltomääräyksiin pyritään ottamaan kuntakohtaisesti erilaisia määräyksiä siltä osin, kun kunnat näitä jätelain mukaisilla perusteilla esittävät. Ottaen huomioon jätelautakunnan toimialueen laajuuden ja kuntien parhaan tietämyksen oman alueensa olosuhteista, jätteenkuljetusjärjestelmä to teutetaan kunkin sopijakunnan oman näkemyksen mukaisena ottaen huomioon

4 4 jätelain määräykset. Tällöin kuljetusjärjestelmä voi vaihdella toimialueen eri osissa. Myös jätetaksaa koskevissa päätöksissä otetaan huomioon tarve kunta /aluekohtaisesti poikkeaviin määräyksiin. Mikäli jätelainsäädäntö muuttuu, hoitaa j ätelautakunta kunnalle säädetyt tässä mainittuja tehtäviä vastaavat tehtävät uusien säännösten mukaisesti. Lautakunta huolehtii tehtäviensä edellyttämästä yhteistyöstä alueen kuntien, ympäristönsuoj eluviranomaisten ja Kiertokapula Oy:n kanssa. Lautakunnalla on oikeus saada sopijakunnilta ja muilta viranomaisilta jätelaissa tarkoitettuja tieto ja. Lautakunta huolehtii myös sopijakuntien valtuustoissa hyväksyttävän jätepoliit tisen ohjelman valmistelustaja seuraa ko. ohjelman toteutumista. Lautakunnan tehtävänä on hallinnoida toimialueensa jätehuollon asiakasrekiste riä. Lautakunta seuraa jätelainsäädännön sekä kunnallisten jätehuoltomääräysten to teutumista toimialueellaan, ja huolehtii tarpeellisesta tiedottamisesta säännöksis tä yhteistyössä muiden viranomaisten ja Kiertokapula Oy:n kanssa. Lautakunta huolehtii toimintansa edellyttämän asiakaspalvelun järjestämisestä. 8 Otto-oikeuden käyttäminen Isäntäkunta voi käyttää kuntalain tarkoittamaa otto-oikeutta muissa kuin lauta kunnalle jätelain nojalla kuuluvissa viranomaisasioissa. 9 Toimivallan siirtäminen Lautakunta voi siirtää sille kuuluvaa ratkaisuvaltaa alaiselleen viranhaltijalle. 10 Henkilöstö Lautakunnalla on oltava riittävä määrä henkilöstöä hoitamassa sille kuuluvia teh täviä. Jätehuollon viranomaistehtäviä hoitava henkilöstö toimii lautakunnan alai suudessa ja on isäntäkunnan palveluksessa. Isäntäkunta osoittaa lautakunnan esittelijän sekä tehtävien edellyttämät muut tarpeelliset henkilöstöresurssit. 11 Talous ja taloudenhoito Lautakunnan tehtävien hoidon kaikki kustannukset ja lautakunnan toimintaan liittyvät korvaus- ym. vastuut katetaan julkisoikeudellisilla jätemaksuilla. Kus tannuksiin sisällytetään kustannus isäntäkunnan yleisistä hallintopalveluista.

5 5 Mikäli erikseen sovitaan, että Kiertokapula Oy veloittaa ja perii jätetaksan mu kaisen maksun, jolla kerätään varoja lautakunnan toiminnan rahoittamiseksi, Kiertokapula Oy tilittää isäntäkunnalle jätemaksuun sisältyvän jätelautakunnan kustannusosuuden isäntäkurman kanssa erikseen sovitun mukaisesti. Kiertokapu la Oy:n tulee tällöin suorittaa isäntäkunnalle edellisen vuoden tilinpäätöksen valmistuttua lautakunnan toteutuneiden kulujen ja isäntäkunnalle jo maksettujen erien mahdollinen alijäämä. Mikäli maksettuja eriä on toteutuneita kuluja enemmän, isäntäkunta palauttaa ylijäämän Kiertokapula Oy:lle. Isäntäkunta laatu vuosittain jätelautakunnan talousarvion ja sen seurantaraportit sekä hoitaa lautakunnan kirjanpidon. Jokaisen sopijakunnan tilintarkastajalla on oikeus nähdä lautakunnan kirjanpito. Jätelautakunnan on isäntäkunnan päättämässä määräajassa tehtävä esitys lauta kunnan seuraavan kalenterivuoden talousarvioksi ja käyttösuunnitelmaksi. Lau takunnan tulee pyytää Kiertokapula Oy:n lausunto talousarviosta ennen sen hy väksymistä, mikäli Kiertokapula Oy perii jätetaksan mukaisia maksuja lautakun nan toiminnan rahoittamiseksi. Talousarvioon otetaan yhteistoiminnan tavoitteet ja tehtävien hoidon edellyttämät määrärahat. Lautakunnan talousarviosta ja sii hen tehtävistä muutoksista päättää isäntäkunnan valtuusto. 12 Toimitilat ja toimistopalvelut Isäntäkunta osoittaa lautakunnan toimintaa varten tarvitsemat tilat, kaluston ja muut tarvikkeet sekä huolehtii, että lautakunnalla on sen tarvitsemat hallinto-, toimisto- ja tukipalvelut. 13 Arkistot Isäntäkunta huolehtii lautakunnan asiakirjojen arkistoimisesta voimassa olevan lainsäädännön ja erikseen laadittavan arkistointisuunnitelman mukaisesti. Jäte huollon järjestämistä koskevat asiakirjat, jotka on laadittu sopijakunnissa ennen tämän sopimuksen voimaantuloa, säilytetään näissä kunnissa. Lautakunnalla on pyynnöstä oikeus saada mainitut asiakirjat käyttöönsä korvauksetta. Sopijakun nat sitoutuvat toimittamaan asiakirjat viipymättä lautakunnalle. 14 Erimielisyydet Tästä sopimuksesta mahdollisesti johtuvat erimielisyydet pyritään ratkaisemaan sopijakuntien välisin neuvotteluin. Jos yhteisymmärrykseen ei päästä, erimieli syydet ratkaistaan hallintoriita-asiana Hämeenlinnan hallinto-oikeudessa. 15 Sopimuksen voimaantulo Tämä sopimus tulee voimaan Mikäli joku kohdissa maini tuista sopijakunnista hyväksyy tämän sopimuksen jälkeen, sitoo tämä sopimus ko. sopijakuntaa takautuvasti lukien. Muiden kuin kohdissa mainittujen sopimukseen liittyvien kuntien osalta sopimus astuu voi-

6 6 maan, kun liittyvä kunta on sitovasti hyväksynyt liittymisensä tähän sopimuk seen. Sopijakunnat voivat ryhtyä tämän sopimuksen täytäntöönpanon edellyttämiin toimenpiteisiin ennen tämän sopimuksen voimaantuloa. Sopimus on voimassa toistaiseksi. 16 Sopimuksen muuttaminen Sopimuksen muuttaminen edellyttää kaikkien sopijakuntien hyväksymistä. Sopijakunnat sitoutuvat tarkastamaan tämän sopimuksen muutostarpeen sopija kunnan erotessa tästä sopimuksesta ja uuden sopijakunnan liittyessä tähän sopi mukseen. Isäntäkunta on velvollinen pitämään muutetun sopimuksen ajan tasalla ja kaikki en sopijakuntien saatavilla päätösten edellyttämällä tavalla päätösten tultua lain voimaiseksi. 17 Sopimuksen irtisanominen ja päättyminen Sopijakunnan, joka luopuu Kiertokapula Oy:n osakkuudesta, katsotaan irtisano neen tämän sopimuksen päättymään samanaikaisesti, kun luopuminen Kiertoka pula Oy:n osakkuudesta astuu voimaan. Irtisanominen ei edellytä tällöin sopija kunnan toimittamaa nimenomaista irtisanomista. Hattulassa~L~~ paivana i~lo kuuta 2012 HATTULAN KUNTA Martti Pura Kunnanjohtaja Harri Toivonen I-iallintojohtaja Hausjärvellä päivänä kuuta 2012 HAUSJÄRVEN KUNTA ~jja ALEKS1 HEIKKILÄ HaIn~o~ohtaja

7 7 Hyvinkäällä päivänä kuuta 2012 HYVINKÄÄN KAUPUNKI ~2~i~o ~ Vr~k~c~ ~ / Hämeenlinnassa // päivänä ~ kuuta 2012 HÄMEENLINNAN KAUPUNKI Tapani ~t~p K~UpLin9mJOh~Ja Kari Suokas kaupt~ngin1akim1es / ~ / r1 Janakkalassa päivänä ~ kuuta 2012 JANAKKALAN KUNTA.1 A.nna Mar~ Ahonen Anna4ÄarPA~fö~len Kunnanjohtaja IIIO~!P Järvenpäässä Z päivänä kuuta 2012 JÄRVENPÄ~ KAUPUNKI ~ ~~R&7 ~

8 8 Keravalla 3 päivänä ~ kuuta 2012 KERAVAN KAUPUNKI / 1 ~ t~ ~ Lopella päivänä kuuta 2012 LOPEN KUNTA Krv» ~PekaLeppänefl 1 Mäntsälässä ~ päivänä L~ kuuta 2012 MÄNTSÄLÄN KUNTA [,Cj Riihimäellä päivänä kuuta 2012 RIIHIMÄEN KAUPUNKI - v~ &L~-L)?L3 ~ - ~Q

9 <]~L~ ~ ~C-H~~ 9 Tuusulassa 1 päivänä kuuta 2012 TUUSULAN KUNTA Va1keakoskellaC~O päivänä ~L7) kuuta 2012 VALKEAKOSKEN KAUPUNKI / L~) ~4~$. ~4- v

Kunnat nimeävät yhteiseen jaostoon jäseniä seuraavasti:

Kunnat nimeävät yhteiseen jaostoon jäseniä seuraavasti: YHTEISTOIMINTASOPIMUS JÄTEHUOLLON VIRANOMAISTEHTÄVIEN JÄRJESTÄMISESTÄ 1. Sopimuksen osapuolet Tämän sopimuksen osapuolina ovat Porin, Harjavallan, Kokemäen ja Ulvilan kaupungit sekä Eurajoen, Merikarvian,

Lisätiedot

SOPIMUS SAVO-PIELISEN JÄTELAUTAKUNNASTA

SOPIMUS SAVO-PIELISEN JÄTELAUTAKUNNASTA SOPIMUS SAVO-PIELISEN JÄTELAUTAKUNNASTA Tällä sopimuksella sovitaan siitä, että Jätekukko Oy:n (jäljempänä jäteyhtiö) osakaskuntien yhteisenä jätehuoltoviranomaisena toimii Savo-Pielisen jätelautakunta

Lisätiedot

Sopimuksen osapuoliksi voi liittyä myös muita kuntia, jotka ovat ensin hyväksyneet tämän sopimuksen sekä liittyneet Rosk n Roll Oy Ab:n osakkaiksi.

Sopimuksen osapuoliksi voi liittyä myös muita kuntia, jotka ovat ensin hyväksyneet tämän sopimuksen sekä liittyneet Rosk n Roll Oy Ab:n osakkaiksi. SOPIMUS YHTEISESTÄ JÄTELAUTAKUNNASTA LUONNOS 19.5.2015 1. Sopimuksen tarkoitus Allekirjoittaneet kunnat sopivat tällä sopimuksella siitä, että Raaseporin kaupungin lautakunta, jota nimitetään Uudenmaan

Lisätiedot

Tämän sopimuksen sopijaosapuolina ovat seuraavat Pirkanmaan Jätehuolto Oy:n omistajakunnat (jäljempänä sopijakunnat):

Tämän sopimuksen sopijaosapuolina ovat seuraavat Pirkanmaan Jätehuolto Oy:n omistajakunnat (jäljempänä sopijakunnat): Luonnos 16.03.2012 Yhteistoimintasopimus jätehuoltoviranomaisena toimimisesta 1. Sopimuksen osapuolet Tämän sopimuksen sopijaosapuolina ovat seuraavat Pirkanmaan Jätehuolto Oy:n omistajakunnat (jäljempänä

Lisätiedot

SOPIMUS YHTEISESTÄ TOIMIELIMESTÄ JÄTEHUOLLON VIRANOMAISTEHTÄVIEN HOITAMISESSA

SOPIMUS YHTEISESTÄ TOIMIELIMESTÄ JÄTEHUOLLON VIRANOMAISTEHTÄVIEN HOITAMISESSA SOPIMUS YHTEISESTÄ TOIMIELIMESTÄ JÄTEHUOLLON VIRANOMAISTEHTÄVIEN HOITAMISESSA 1. Sopimuksen osapuolet 1. Tampere Tampereen kaupunkiseudun kunnat: 2. Kangasala 3. Lempäälä 4. Nokia 5. Orivesi 6. Pirkkala

Lisätiedot

y, / Loimi-Hämeen Jätehuolto Oy:n osakaskuntien yhteistoiminta -alueen kuntien yhteistä jätelautakuntaa koskeva sopimus

y, / Loimi-Hämeen Jätehuolto Oy:n osakaskuntien yhteistoiminta -alueen kuntien yhteistä jätelautakuntaa koskeva sopimus ( ' '» i. y, / 1 Loimi-Hämeen Jätehuolto Oy:n osakaskuntien yhteistoiminta -alueen kuntien yhteistä jätelautakuntaa koskeva sopimus Allekirjoittaneet kunnat sopivat tällä sopimuksella siitä, että Loimi-Hämeen

Lisätiedot

Kaupunginhallitus liite nro 7 (1/5) Kaupunginvaltuusto liite nro 8 (1/5)

Kaupunginhallitus liite nro 7 (1/5) Kaupunginvaltuusto liite nro 8 (1/5) Kaupunginhallitus 3.12.2018 liite nro 7 (1/5) Kaupunginvaltuusto 10.12.2018 liite nro 8 (1/5) SOPIMUS YMPÄRISTÖNSUOJELUN JA RAKENNUSVALVONNAN YHTEISTOIMINTA-ALUEESTA Luonnos 2. Aleksi Heikkilä, 1 Sopimuksen

Lisätiedot

Yhteistoimintasopimus jätehuoltoviranomaisena toimimisesta

Yhteistoimintasopimus jätehuoltoviranomaisena toimimisesta Khall. 02.10.2017 151 liite nro. 2 Sopimus D/1117/00.04.01.02.00/2017 Yhteistoimintasopimus jätehuoltoviranomaisena toimimisesta 1. Sopimuksen osapuolet Tämän sopimuksen sopijaosapuolina ovat seuraavat

Lisätiedot

3. lsäntäkunta. 4. Lautakunnan kokoonpano. 2. Sopimuksentarkoitus YHTEISTYÖSOPIMUS YHTEISEN JATELAUTAKUNNAN PERUSTAMISEKSI. 1, Sopimuksen osapuolet

3. lsäntäkunta. 4. Lautakunnan kokoonpano. 2. Sopimuksentarkoitus YHTEISTYÖSOPIMUS YHTEISEN JATELAUTAKUNNAN PERUSTAMISEKSI. 1, Sopimuksen osapuolet Þ/1 - Yhteistyösopimus yhteisestä jätelautakunnasta YHTEISTYÖSOPIMUS YHTEISEN JATELAUTAKUNNAN PERUSTAMISEKSI Allekirjoittaneet kunnat sopivat tällä sopimuksella yhteisen jätelautakunnan perustamisesta,

Lisätiedot

Kokemuksia jätelautakunnan toiminnasta

Kokemuksia jätelautakunnan toiminnasta Kokemuksia jätelautakunnan toiminnasta Hattula, Hausjärvi, Hyvinkää, Hämeenlinna, Janakkala, Järvenpää, Kerava, Loppi, Mäntsälä, Riihimäki, Tuusula ja Valkeakoski Ympäristönsuojeluviranhaltijat 2.10.2013,

Lisätiedot

SOPIMUS YHTEISESTÄ JÄTEHUOLTOLAUTAKUNNASTA. 1. Sopijapuolet. Ehdotus 22.4.2015. Tämän sopimuksen osapuolina ovat seuraavat kunnat

SOPIMUS YHTEISESTÄ JÄTEHUOLTOLAUTAKUNNASTA. 1. Sopijapuolet. Ehdotus 22.4.2015. Tämän sopimuksen osapuolina ovat seuraavat kunnat Ehdotus 22.4.2015 Salon kaupunki Saapunut 11.5.2015 1043/00.04.01/2015 1044/00.00.01.01/2015 1 SOPIMUS YHTEISESTÄ JÄTEHUOLTOLAUTAKUNNASTA 1. Sopijapuolet Tämän sopimuksen osapuolina ovat seuraavat kunnat

Lisätiedot

Jätehuollon järjestäminen

Jätehuollon järjestäminen Jätehuollon järjestäminen Kunnanhallituksen ja teknisen lautakunnan Jäteseminaari 2.5.2016 Jätehuoltoseminaari Aika: maanantaina 2.5.2016 Kello 13.00 14.00 Paikka: Kutsut: Kuntala, KH -sali kunnanhallitus,

Lisätiedot

Kuntien yhteinen jätelautakunta, 13.3.2013

Kuntien yhteinen jätelautakunta, 13.3.2013 Kuntien yhteinen jätelautakunta, 13.3.2013 Hattula, Hausjärvi, Hyvinkää, Hämeenlinna, Janakkala, Järvenpää, Kerava, Loppi, Mäntsälä, Riihimäki, Tuusula ja Valkeakoski jätehuoltokoordinaattori Heli Virtanen

Lisätiedot

Kuopion alueellisen rakennuslautakunnan johtosääntö

Kuopion alueellisen rakennuslautakunnan johtosääntö Kuopion alueellinen rakennuslautakunta Johtosääntö Kuopion kaupunginvaltuusto 25.10.2010 112 Suonenjoen kaupunginvaltuusto 25.10.2010 59 Voimaantulo 1.1.2011 Kuopion alueellisen rakennuslautakunnan johtosääntö

Lisätiedot

SOPIMUS YHTEISESTÄ JÄTEHUOLTOLAUTAKUNNASTA päivitys 2018

SOPIMUS YHTEISESTÄ JÄTEHUOLTOLAUTAKUNNASTA päivitys 2018 4074-2015 SOPIMUS YHTEISESTÄ JÄTEHUOLTOLAUTAKUNNASTA päivitys 2018 1. Sopijapuolet Tämän sopimuksen osapuolina ovat seuraavat kunnat: 1. Auran kunta 2. Kaarinan kaupunki 3. Kemiönsaaren kunta 4. Liedon

Lisätiedot

YHTEISTOIMINTASOPIMUS YMPÄRISTÖTERVEYDENHUOLLON PALVELUISTA

YHTEISTOIMINTASOPIMUS YMPÄRISTÖTERVEYDENHUOLLON PALVELUISTA YHTEISTOIMINTASOPIMUS YMPÄRISTÖTERVEYDENHUOLLON PALVELUISTA 1 1. SOPIJAOSAPUOLET Pirkkalan kunta (vastuukunta) Hämeenkyrön kunta (sopijakunta) Lempäälän kunta (sopijakunta) Nokian kaupunki (sopijakunta)

Lisätiedot

Jätelautakuntasopimuksen tarkoitus

Jätelautakuntasopimuksen tarkoitus Jätelautakuntasopimuksen päivittäminen KUNTIEN NEUVOTTELU SAIJA PÖNTINEN 10.5.2016 Jätelautakuntasopimuksen tarkoitus Jätelaki edellyttää, että alueilla, joilla kunnat hoitavat jätehuollon palvelutehtävät

Lisätiedot

SOPIMUS YHTEISESTÄ JÄTELAUTAKUNNASTA

SOPIMUS YHTEISESTÄ JÄTELAUTAKUNNASTA Luonnos 11.11.2011 SOPIMUS YHTEISESTÄ JÄTELAUTAKUNNASTA Tämä sopimus pohjautuu Hangon, Tammisaaren ja Karjaan kaupunkien sekä Pohjan, Inkoon, Siuntion, Sammatin, Nummi-Pusulan ja Vihdin kuntien sopimukseen

Lisätiedot

Oulun kaupunki. Sivistys- ja kulttuuripalvelujen johtosääntö

Oulun kaupunki. Sivistys- ja kulttuuripalvelujen johtosääntö Oulun kaupunki Sivistys- ja kulttuuripalvelujen johtosääntö päätöspäivä voimaantulo Johtamisjärjestelmätoimikunta 5.10.2012 22 Yhdistymishallitus 7.11.2012 117 Kaupunginvaltuusto 12.11.2012 14 1.1.2013

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 22/ (1) Kaupunginhallitus Asianro 5922/ /2016

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 22/ (1) Kaupunginhallitus Asianro 5922/ /2016 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 22/2016 1 (1) 250 Asianro 5922/00.01.01/2016 Ylimääräinen asia / Savo-Pielisen jätelautakunnan johtosäännön muuttaminen historia (asianumerolta 2388/2016) Kaupunginvaltuusto

Lisätiedot

SOPIMUS YHTEISESTÄ JÄTEHUOLTOLAUTAKUNNASTA päivitys 2018

SOPIMUS YHTEISESTÄ JÄTEHUOLTOLAUTAKUNNASTA päivitys 2018 4074-2015 SOPIMUS YHTEISESTÄ JÄTEHUOLTOLAUTAKUNNASTA päivitys 2018 1. Sopijapuolet Tämän sopimuksen osapuolina ovat seuraavat kunnat: 1. Auran kunta 2. Kaarinan kaupunki 3. Kemiönsaaren kunta 4. Liedon

Lisätiedot

Oulun kaupunki. Ulkoisen tarkastuksen johtosääntö. Voimaantulo

Oulun kaupunki. Ulkoisen tarkastuksen johtosääntö. Voimaantulo Oulun kaupunki Ulkoisen tarkastuksen johtosääntö Voimaantulo 1.1.2013 päätöspäivä voimaantulo Johtamisjärjestelmätoimikunta 5.10.2012 22 Yhdistymishallitus 7.11.2012 110 Kaupunginvaltuusto 12.11.2012 10

Lisätiedot

Jätelain täytäntöönpanosta kuntien kannalta. Leena Eränkö 13.9.2012

Jätelain täytäntöönpanosta kuntien kannalta. Leena Eränkö 13.9.2012 Jätelain täytäntöönpanosta kuntien kannalta Leena Eränkö 13.9.2012 23 Kunnan jätehuoltoviranomainen Kunnalle kuuluvista tämän lain mukaisista jätehuollon viranomaistehtävistä huolehtii kunnan määräämä

Lisätiedot

Kunnallinen Asetuskokoelma

Kunnallinen Asetuskokoelma N:o 490/2012 Pietarsaaren kaupungin Kunnallinen Asetuskokoelma TALOUS JA TILINTARKASTUSSÄÄNTÖ Kaupunginvaltuuston hyväksymä 16.12.1996 9 muutettu kaupunginvaltuuston kokouksessa 30.1.2001 12 muutettu kaupunginvaltuuston

Lisätiedot

KAINUUN ALUEELLISEN PELASTUSTOIMEN YHTEISTOIMINTASOPIMUS

KAINUUN ALUEELLISEN PELASTUSTOIMEN YHTEISTOIMINTASOPIMUS KAINUUN ALUEELLISEN PELASTUSTOIMEN YHTEISTOIMINTASOPIMUS SOPIJAOSAPUOLET Kajaanin ja Kuhmon kaupungit sekä Hyrynsalmen, Paltamon, Puolangan, Ristijärven, Sotkamon, Suomussalmen ja Vaalan kunnat. SOPIMUKSEN

Lisätiedot

- Asikkalasta, Padasjoelta ja Sysmästä yhteisesti kaksi jäsentä - Hämeenkoskelta, Kärkölästä, Myrskylästä ja Pukkilasta yhteisesti yk si jäsen

- Asikkalasta, Padasjoelta ja Sysmästä yhteisesti kaksi jäsentä - Hämeenkoskelta, Kärkölästä, Myrskylästä ja Pukkilasta yhteisesti yk si jäsen Kaupunginhallitus 138 10.04.2017 Kaupunginhallitus 248 19.06.2017 Lausunto Päijät-Hämeen jätelautakuntasopimuksen päivittämisestä/yhteistoimintasopimuksen muuttaminen 97/14.06.00/2017 Kaupunginhallitus

Lisätiedot

TARKASTUSSÄÄNTÖ JOKIOISTEN KUNTA. Hyväksytty Jokioisten kunnan valtuusto Muutos Jokioisten kunnan valtuusto (muutettu 2 )

TARKASTUSSÄÄNTÖ JOKIOISTEN KUNTA. Hyväksytty Jokioisten kunnan valtuusto Muutos Jokioisten kunnan valtuusto (muutettu 2 ) Tarkastussääntö 1 JOKIOISTEN KUNTA TARKASTUSSÄÄNTÖ 2 VALVONTAJÄRJESTELMÄ 2 1 Ulkoinen ja sisäinen valvonta 2 TARKASTUSLAUTAKUNTA 2 2 Lautakunnan kokoonpano 2 3 Lautakunnan kokoukset 2 4 Lautakunnan tehtävät

Lisätiedot

Tämän sopimuksen osapuolina ovat Hirvensalmen, Kangasniemen, Mikkelin, Mäntyharjun ja Pertunmaan kunnat.

Tämän sopimuksen osapuolina ovat Hirvensalmen, Kangasniemen, Mikkelin, Mäntyharjun ja Pertunmaan kunnat. SOPIMUS MIKKELIN SEUDUN YMPÄRISTÖPALVELUISTA (LUONNOS 11.11.2016) Hirvensalmen, Kangasniemen, Mikkelin, Mäntyharjun ja Pertunmaan kuntien valtuustot ovat hyväksyneet sopimuksen eläinlääkintähuollon, ympäristöterveydenhuollon

Lisätiedot

Kunnan hallinnon ja talouden valvonta järjestetään niin, että ulkoinen ja sisäinen valvonta yhdessä muodostavat kattavan valvontajärjestelmän.

Kunnan hallinnon ja talouden valvonta järjestetään niin, että ulkoinen ja sisäinen valvonta yhdessä muodostavat kattavan valvontajärjestelmän. TAIVALKOSKEN KUNTA TARKASTUSSÄÄNTÖ Hyväksytty valtuustossa 15.11.1996 57 Voimaantulo 1.1.1997 1 luku Valvontajärjestelmä 1 Ulkoinen ja sisäinen valvonta Kunnan hallinnon ja talouden valvonta järjestetään

Lisätiedot

LOVIISAN KAUPUNGIN JA LAPINJÄRVEN KUNNAN SOPIMUS SOSIAALI- JA TERVEYDENHUOLLON PALVELUIDEN YHTEISTOIMINTA-ALUEESTA

LOVIISAN KAUPUNGIN JA LAPINJÄRVEN KUNNAN SOPIMUS SOSIAALI- JA TERVEYDENHUOLLON PALVELUIDEN YHTEISTOIMINTA-ALUEESTA LOVIISAN KAUPUNGIN JA LAPINJÄRVEN KUNNAN SOPIMUS SOSIAALI- JA TERVEYDENHUOLLON PALVELUIDEN YHTEISTOIMINTA-ALUEESTA Loviisan kaupunginvaltuusto xx.xx.2014 xx Lapinjärven kunnanvaltuusto xx.xx.2014 xx 2

Lisätiedot

1 Ympäristöterveyslautakunnan johtosäännön soveltaminen ja kunnan muut säännöt ja toimintaohjeet

1 Ympäristöterveyslautakunnan johtosäännön soveltaminen ja kunnan muut säännöt ja toimintaohjeet Ympäristöterveyslautakunnan johtosääntö 1 (5) Siilinjärven ympäristöterveyslautakunnan johtosääntö 1 LUKU Yleiset määräykset 1 Ympäristöterveyslautakunnan johtosäännön soveltaminen ja kunnan muut säännöt

Lisätiedot

HAMINAN VESI LIIKELAITOKSEN JOHTOSÄÄNTÖ

HAMINAN VESI LIIKELAITOKSEN JOHTOSÄÄNTÖ HAMINAN VESI LIIKELAITOKSEN JOHTOSÄÄNTÖ Kaupunginvaltuusto hyväksynyt 11.11.2008 84 Noudatetaan 1.1.2009 alkaen 1 Toimiala Tässä johtosäännössä määritellään vesihuoltolaitoksen, sen johtokunnan ja toimitusjohtajan

Lisätiedot

YHTEISTOIMINTASOPIMUS (LUONNOS LSJLmalli) LAHDEN SEUDUN JOUKKOLIIKENTEEN TOIMIVALTAINEN LUPAVIRANOMAINEN

YHTEISTOIMINTASOPIMUS (LUONNOS LSJLmalli) LAHDEN SEUDUN JOUKKOLIIKENTEEN TOIMIVALTAINEN LUPAVIRANOMAINEN 1 28.11.2016 YHTEISTOIMINTASOPIMUS (LUONNOS LSJLmalli) LAHDEN SEUDUN JOUKKOLIIKENTEEN TOIMIVALTAINEN LUPAVIRANOMAINEN 1 SOPIMUKSEN SOPIJAOSAPUOLET JA TARKOITUS Tämän sopimuksen sopijaosapuolia ovat Asikkalan,

Lisätiedot

YHTEISTOIMINTASOPIMUS MAASEUTUHALLINNON TEHTÄVI- EN JÄRJESTELYSTÄ

YHTEISTOIMINTASOPIMUS MAASEUTUHALLINNON TEHTÄVI- EN JÄRJESTELYSTÄ YHTEISTOIMINTASOPIMUS MAASEUTUHALLINNON TEHTÄVI- EN JÄRJESTELYSTÄ Yhteistoimintasopimuksen sopijapuolet: Säkylän kunta Punkalaitumen kunta Huittisten kaupunki 1 Sopimuksen kohde ja sisältö Tämä sopimus

Lisätiedot

Härkätien sosiaali- ja terveyspalvelut

Härkätien sosiaali- ja terveyspalvelut YHTEISTOIMINTASOPIMUS SOSIAALI- JA TERVEYSPALVELUIDEN JÄRJESTÄMISESTÄ HÄRKÄTIEN SOSIAALI- JA TERVEYDENHUOLLON YHTEISTOIMINTA-ALUEELLA 1.1.2015 31.12.2016 1. Sopimuksen osapuolet Tämän yhteistoimintasopimuksen

Lisätiedot

TARKASTUSSÄÄNTÖ. Hyväksytty yv

TARKASTUSSÄÄNTÖ. Hyväksytty yv TARKASTUSSÄÄNTÖ Hyväksytty yv 25.02.2013 10 SISÄLLYSLUETTELO I LUKU VALVONTAJÄRJESTELMÄ 1 Ulkoinen ja sisäinen valvonta 1 II LUKU TARKASTUSLAUTAKUNTA 2 Lautakunnan kokoonpano 1 3 Lautakunnan kokoukset

Lisätiedot

KERAVAN KAUPUNKI SÄÄDÖSKOKOELMA SOSIAALI- JA TERVEYSTOIMEN JOHTOSÄÄNTÖ

KERAVAN KAUPUNKI SÄÄDÖSKOKOELMA SOSIAALI- JA TERVEYSTOIMEN JOHTOSÄÄNTÖ KERAVAN KAUPUNKI SÄÄDÖSKOKOELMA SOSIAALI- JA TERVEYSTOIMEN JOHTOSÄÄNTÖ Hyväksytty: 13.12.2004 Voimaantulo: 1.1.2005 Muutettu: 22.1.2007 Muutettu:8.12.2008 (jäsenmäärä), voimaantulo 1.1.2009 Muutettu: 12.3.2012

Lisätiedot

1. Luku VALVONTAJÄRJESTELMÄ 1. 1 Ulkoinen ja sisäinen valvonta 1. 2. Luku TARKASTUSLAUTAKUNTA 1

1. Luku VALVONTAJÄRJESTELMÄ 1. 1 Ulkoinen ja sisäinen valvonta 1. 2. Luku TARKASTUSLAUTAKUNTA 1 Tarkastussääntö 1 2 SISÄLLYSLUETTELO 1. Luku VALVONTAJÄRJESTELMÄ 1 1 Ulkoinen ja sisäinen valvonta 1 2. Luku TARKASTUSLAUTAKUNTA 1 2 Lautakunnan kokoonpano 1 3 Lautakunnan kokoukset 1 4 Lautakunnan tehtävät

Lisätiedot

KAINUUN ALUEELLISEN PELASTUSTOIMEN YHTEISTOIMINTASOPIMUS (LUONNOS )

KAINUUN ALUEELLISEN PELASTUSTOIMEN YHTEISTOIMINTASOPIMUS (LUONNOS ) KAINUUN ALUEELLISEN PELASTUSTOIMEN YHTEISTOIMINTASOPIMUS (LUONNOS 080808) SOPIJAOSAPUOLET Kajaanin ja Kuhmon kaupungit sekä Hyrynsalmen, Kuhmon, Paltamon, Puolangan, Ristijärven, Sotkamon, Suomussalmen

Lisätiedot

Oulun kaupunki. Hyvinvointipalvelujen johtosääntö

Oulun kaupunki. Hyvinvointipalvelujen johtosääntö Oulun kaupunki Hyvinvointipalvelujen johtosääntö päätöspäivä voimaantulo Johtamisjärjestelmätoimikunta 5.10.2012 22 Yhdistymishallitus 7.11.2012 116 Kaupunginvaltuusto 12.11.2012 13 1.1.2013 Kaupunginvaltuusto

Lisätiedot

JANAKKALAN VESI LIIKELAITOS

JANAKKALAN VESI LIIKELAITOS JANAKKALAN VESI LIIKELAITOS JOHTOSÄÄNTÖ Voimassa 13.2.2018 alkaen Janakkalan Veden johtokunta 13.12.2017 36 Kunnanhallitus 18.12.2017 365 Valtuusto 5.2.2018 7 2 JANAKKALAN VESI LIIKELAITOKSEN JOHTOSÄÄNTÖ

Lisätiedot

KERAVAN KAUPUNKI SÄÄDÖSKOKOELMA SOSIAALI- JA TERVEYSTOIMEN JOHTOSÄÄNTÖ

KERAVAN KAUPUNKI SÄÄDÖSKOKOELMA SOSIAALI- JA TERVEYSTOIMEN JOHTOSÄÄNTÖ KERAVAN KAUPUNKI SÄÄDÖSKOKOELMA SOSIAALI- JA TERVEYSTOIMEN JOHTOSÄÄNTÖ Hyväksytty: 13.12.2004 Voimaantulo: 1.1.2005 Muutettu: 22.1.2007 Muutettu: 8.12.2008 (jäsenmäärä), voimaantulo 1.1.2009 Muutettu:

Lisätiedot

Tarkastusta koskevat säännökset uudessa kuntalaissa

Tarkastusta koskevat säännökset uudessa kuntalaissa Tarkastusta koskevat säännökset uudessa kuntalaissa Kuntamarkkinat 9.-10.9.2015 Sari Korento kehittämispäällikkö Uusi kuntalaki (410/2015) Voimaan 1.5.2015» Taloussäännöksiä sovelletaan vuodesta 2015»

Lisätiedot

TUUSULAN KUNNAN SÄÄDÖSKOKOELMA TEKNISEN LAUTAKUNNAN JOHTOSÄÄNTÖ

TUUSULAN KUNNAN SÄÄDÖSKOKOELMA TEKNISEN LAUTAKUNNAN JOHTOSÄÄNTÖ TUUSULAN KUNNAN SÄÄDÖSKOKOELMA TEKNISEN LAUTAKUNNAN JOHTOSÄÄNTÖ Valtuusto 20.12.1999 190 Voimaan 1.1.2000 Valtuusto 21.3.2011 26 Voimaan 25.3.2011 Valtuusto 3.9.2012 81 Voimaan 7.9.2012 Valtuusto 7.12.2015

Lisätiedot

SOPIMUS YMPÄRISTÖNSUOJELUN JA YMPÄRISTÖTERVEYS- VALVONNAN ALUEELLISESTA YHTEISTYÖSTÄ NIVALA- HAAPAJÄRVEN SEUTUKUNNAN ALUEELLA

SOPIMUS YMPÄRISTÖNSUOJELUN JA YMPÄRISTÖTERVEYS- VALVONNAN ALUEELLISESTA YHTEISTYÖSTÄ NIVALA- HAAPAJÄRVEN SEUTUKUNNAN ALUEELLA 1 SOPIMUS YMPÄRISTÖNSUOJELUN JA YMPÄRISTÖTERVEYS- VALVONNAN ALUEELLISESTA YHTEISTYÖSTÄ NIVALA- HAAPAJÄRVEN SEUTUKUNNAN ALUEELLA 1 SOPIJAOSAPUOLET Tämän sopimuksen allekirjoittajat. 2 SOPIMUKSEN SISÄLTÖ

Lisätiedot

PERUSTURVAN TOIMIALAN JOHTOSÄÄNTÖ

PERUSTURVAN TOIMIALAN JOHTOSÄÄNTÖ KIRKKONUMMEN KUNTA PERUSTURVAN TOIMIALAN JOHTOSÄÄNTÖ Voimaan 1.2.2013 1 Sisällys 1 LUKU... 3 PERUSTURVAN TOIMIALA... 3 1 Lautakunnan tehtävät... 3 2 LUKU... 3 PERUSTURVALAUTAKUNTA JA JAOSTOT... 3 2 Lautakunnan

Lisätiedot

KAJAANIN AMMATTIKORKEAKOULU -LIIKELAITOKSEN JOHTOSÄÄNTÖ

KAJAANIN AMMATTIKORKEAKOULU -LIIKELAITOKSEN JOHTOSÄÄNTÖ KAJAANIN AMMATTIKORKEAKOULU -LIIKELAITOKSEN JOHTOSÄÄNTÖ Hyväksytty kaupunginvaltuustossa 1.12.2003 1. luku YLEISTÄ 1 Soveltamisala Tätä johtosääntöä sovelletaan Kajaanin kaupungin ylläpitämän, kunnallisena

Lisätiedot

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi kunnallisen eläkelain muuttamisesta Kunnallista eläkelakia esitetään muutettavaksi siten, että kunnallisen eläkelaitoksen Kevan toimitusjohtaja voitaisiin irtisanoa

Lisätiedot

ORIVEDEN KAUPUNKI TARKASTUSSÄÄNTÖ. Hyväksytty 21.10.1996

ORIVEDEN KAUPUNKI TARKASTUSSÄÄNTÖ. Hyväksytty 21.10.1996 TARKASTUSSÄÄNTÖ Hyväksytty 21.10.1996 Voimaantulo 1.1.1997 Sisällysluettelo: ORIVEDEN KAUPUNGIN TARKASTUSSÄÄNTÖ...5 1. VALVONTAJÄRJESTELMÄ... 5 1 Ulkoinen ja sisäinen valvonta... 5 2. TARKASTUSLAUTAKUNTA...

Lisätiedot

Salminen Sirpa. Tämä diarissa 13/2015 -M-

Salminen Sirpa. Tämä diarissa 13/2015 -M- Salminen Sirpa Lähettäjä: Palvelupiste Lähetetty: 24. syyskuuta 2015 10:31 Vastaanottaja: Salminen Sirpa Aihe: VL: Pöytäkirja jätela 17.9.2015 Liitteet: JÄTELA_PK_2015_5_.pdf Tämä diarissa 13/2015 -M-

Lisätiedot

LUKIOLIIKELAITOS TAVASTIAN JOHTOSÄÄNTÖ

LUKIOLIIKELAITOS TAVASTIAN JOHTOSÄÄNTÖ LUKIOLIIKELAITOS TAVASTIAN JOHTOSÄÄNTÖ 1. SOVELTAMISALA Hämeenlinnan seudun koulutuskuntayhtymän ylläpitämästä lukioliikelaitos Tavastiasta ovat voimassa laissa säädetyn lisäksi tämän johtosäännön määräykset.

Lisätiedot

KESKI-POHJANMAAN JA PIETARSAAREN ALUEEN PELASTUSLAITOKSEN JOHTOSÄÄNTÖ

KESKI-POHJANMAAN JA PIETARSAAREN ALUEEN PELASTUSLAITOKSEN JOHTOSÄÄNTÖ KOKKOLAN KAUPUNKI I KUNNALLINEN ASETUSKOKOELMA Nro 1 - Esitys 9.5.2014 KESKI-POHJANMAAN JA PIETARSAAREN ALUEEN PELASTUSLAITOKSEN JOHTOSÄÄNTÖ Kokkolan kaupunginvaltuuston hyväksymä X.X.2014 Voimaantulopäivä

Lisätiedot

KUNNALLINEN ASETUSKOKOELMA Nro 1 KESKI-POHJANMAAN JA PIETARSAAREN ALUEEN PELASTUSLAITOKSEN JOHTOSÄÄNTÖ

KUNNALLINEN ASETUSKOKOELMA Nro 1 KESKI-POHJANMAAN JA PIETARSAAREN ALUEEN PELASTUSLAITOKSEN JOHTOSÄÄNTÖ KOKKOLAN KAUPUNKI I KUNNALLINEN ASETUSKOKOELMA Nro 1 KESKI-POHJANMAAN JA PIETARSAAREN ALUEEN PELASTUSLAITOKSEN JOHTOSÄÄNTÖ Kokkolan kaupunginvaltuuston hyväksymä 12.5.2003, vsto muuttanut 25.10.2010 77.

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1/ (5) Kaupunginvaltuusto Kj/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1/ (5) Kaupunginvaltuusto Kj/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1/2015 1 (5) 7 Kaupunginhallituksen johtamisen jaoston jäsenten valinta toimikaudeksi 2015 2016 HEL 2014-013179 T 00 00 02 Päätös päätti valita kaupunginhallituksen toimikaudeksi

Lisätiedot

(KV hyväksynyt tulevaksi voimaan , jolloin ympäristöhallinnon hyväksytyn johtosäännön voimassaolo lakkaa.

(KV hyväksynyt tulevaksi voimaan , jolloin ympäristöhallinnon hyväksytyn johtosäännön voimassaolo lakkaa. PORIN KAUPUNGIN YMPÄRISTÖHALLINNON J O H T O S Ä Ä N T Ö (KV hyväksynyt 22.11.2010 tulevaksi voimaan 1.1.2011, jolloin ympäristöhallinnon 27.10.2008 hyväksytyn johtosäännön voimassaolo lakkaa. Myöhemmin

Lisätiedot

Seinäjoen koulutuskuntayhtymän. Tarkastussääntö. Hyväksytty yhtymävaltuustossa , 26

Seinäjoen koulutuskuntayhtymän. Tarkastussääntö. Hyväksytty yhtymävaltuustossa , 26 Seinäjoen koulutuskuntayhtymän Tarkastussääntö Hyväksytty yhtymävaltuustossa 16.12.2015, 26 Sisällys Valvontajärjestelmä... 3 1 Ulkoinen ja sisäinen valvonta... 3 Tarkastuslautakunta... 3 2 Lautakunnan

Lisätiedot

OULUN SEUDUN YMPÄRISTÖTOIMI LIIKELAITOKSEN TOIMINTAA KOSKEVA KUNTIEN VÄLINEN YHTEISTOIMINTASOPIMUS VUOSILLE

OULUN SEUDUN YMPÄRISTÖTOIMI LIIKELAITOKSEN TOIMINTAA KOSKEVA KUNTIEN VÄLINEN YHTEISTOIMINTASOPIMUS VUOSILLE OULUN SEUDUN YMPÄRISTÖTOIMI LIIKELAITOKSEN TOIMINTAA KOSKEVA KUNTIEN VÄLINEN YHTEISTOIMINTASOPIMUS VUOSILLE 2017 2020 SOPIMUS 1. SOPIJAOSAPUOLET Sopijaosapuolina ovat seuraavat kunnat: Hailuoto, Kempele,

Lisätiedot

Tarkastussääntö. Yhtymähallitus 15.11.2011 131 Yhtymävaltuusto 29.11.2011 28

Tarkastussääntö. Yhtymähallitus 15.11.2011 131 Yhtymävaltuusto 29.11.2011 28 Tarkastussääntö Yhtymähallitus 15.11.2011 131 Yhtymävaltuusto 29.11.2011 28 Sisällysluettelo Valvontajärjestelmä... 1 1 Ulkoinen ja sisäinen valvonta... 1 Tarkastuslautakunta... 1 2 Lautakunnan kokoonpano...

Lisätiedot

Toiminnan suunnittelu ja talousarvion 2019 valmistelutilanne

Toiminnan suunnittelu ja talousarvion 2019 valmistelutilanne Savo-Pielisen jätelautakunta Pöytäkirja 3/2018 1 (1) 19 Asianro 7662/02.02.00/2018 Toiminnan suunnittelu ja talousarvion 2019 valmistelutilanne Yleistä toiminnan ja talouden suunnittelusta Palvelupäällikkö

Lisätiedot

PELKOSENNIEMEN KUNTA ESITYSLISTA 4/2017 1

PELKOSENNIEMEN KUNTA ESITYSLISTA 4/2017 1 PELKOSENNIEMEN KUNTA ESITYSLISTA 4/2017 1 AIKA 15.11.2017 klo 13:00 PAIKKA Sodankyläntie 1 A KÄSITELTÄVÄT ASIAT Asia Otsikko Sivu 16 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS 3 17 KOKOUKSEN JÄRJESTÄYTYMISTOIMET

Lisätiedot

JOKILAAKSOJEN PELASTUSTOIMEN JOHTOSÄÄNTÖ 1

JOKILAAKSOJEN PELASTUSTOIMEN JOHTOSÄÄNTÖ 1 JOKILAAKSOJEN PELASTUSTOIMEN JOHTOSÄÄNTÖ 1 YLIVIESKAN KAUPUNKI Ylivieskan kaupunginvaltuusto on hyväksynyt 25.9.2012 64 Voimaantulopäivä 1.11.2012 I LUKU JOKILAAKSOJEN PELASTUSLAITOKSEN YLEISET PERUSTEET

Lisätiedot

POHJOIS-LAPIN SEURAKUNTAYHTYMÄN YHTEISEN KIRKKONEUVOSTON OHJESÄÄNTÖ

POHJOIS-LAPIN SEURAKUNTAYHTYMÄN YHTEISEN KIRKKONEUVOSTON OHJESÄÄNTÖ POHJOIS-LAPIN SEURAKUNTAYHTYMÄN YHTEISEN KIRKKONEUVOSTON OHJESÄÄNTÖ Hyväksytty Pohjois-Lapin seurakuntayhtymän yhteisessä kirkkovaltuustossa kuuta 2018 päivänä Vahvistettu Oulun hiippakunnan tuomiokapitulissa

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 15/ (1) Kaupunginhallitus Asianro 3131/ /2017

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 15/ (1) Kaupunginhallitus Asianro 3131/ /2017 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 15/2017 1 (1) 190 Asianro 3131/00.00.01.00/2017 Jäsenten valinta ylikunnallisiin luottamustoimiin Yleistä Kuntalain (410/2015) 32 :n mukaan toimielinten jäsenet valitaan valtuuston

Lisätiedot

KUUMA -liikelaitoksen johtokunnan tehtävänä on johtaa ja kehittää kuntayhteistyötä.

KUUMA -liikelaitoksen johtokunnan tehtävänä on johtaa ja kehittää kuntayhteistyötä. SISÄLLYSLUETTELO 1. LUKU, LIIKELAITOKSEN JOHTOKUNTA... 2 1 Toimiala... 2 2 Johtokunnan kokoonpano ja toimikausi... 2 3 Johtokunnan tehtävät ja ratkaisuvalta... 3 4 Päätöksenteko johtokunnassa... 3 2. LUKU,

Lisätiedot

TAMPEREEN KAUPUNKISEUTU Yhtymäkokous kokouskutsu 2/

TAMPEREEN KAUPUNKISEUTU Yhtymäkokous kokouskutsu 2/ Yhtymäkokous kokouskutsu 2/2017 22.6.2017 Tampereen kaupunkiseudun kuntayhtymän yhtymäkokous pidetään 22.6.2017 klo 12.00 alkaen, Tampereen kaupunkiseutu, kokoushuone Tammer, Kelloportinkatu 1 B. Tampereella

Lisätiedot

FINLEX - Säädökset alkuperäisinä: 578/2006. Annettu Naantalissa 29 päivänä kesäkuuta 2006. Laki kuntalain muuttamisesta

FINLEX - Säädökset alkuperäisinä: 578/2006. Annettu Naantalissa 29 päivänä kesäkuuta 2006. Laki kuntalain muuttamisesta Sivu 1/5 Finlex» Lainsäädäntö» Säädökset alkuperäisinä» 2006» 578/2006 578/2006 Eduskunnan päätöksen mukaisesti Annettu Naantalissa 29 päivänä kesäkuuta 2006 Laki kuntalain muuttamisesta kumotaan 17 päivänä

Lisätiedot

Tämä sopimus perustuu seuraaviin päätöksiin:

Tämä sopimus perustuu seuraaviin päätöksiin: SOPIMUS YHTEISEN EDUNVALVONNAN JÄRJESTÄMISESTÄ KERAVAN, HYVINKÄÄN JA JÄRVENPÄÄN KAUPUNKIEN SEKÄ KIRKKONUMMEN, MÄNTSÄLÄN, NURMIJÄRVEN, PORNAISTEN, SIPOON, TUUSULAN JA VIHDIN KUNTIEN YHTEISTYÖNÄ 1. Sopimuksen

Lisätiedot

AKAAN KAUPUNGIN SÄÄNTÖKOKOELMA TARKASTUSSÄÄNTÖ

AKAAN KAUPUNGIN SÄÄNTÖKOKOELMA TARKASTUSSÄÄNTÖ AKAAN KAUPUNGIN SÄÄNTÖKOKOELMA TARKASTUSSÄÄNTÖ Kaupunginvaltuusto hyväksynyt 15.11.2006 SISÄLLYSLUETTELO VALVONTAJÄRJESTELMÄ...3 1 ULKOINEN JA SISÄINEN VALVONTA...3 TARKASTUSLAUTAKUNTA...3 2 TARKASTUSLAUTAKUNNAN

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 29. Valtuusto Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 29. Valtuusto Sivu 1 / 1 Valtuusto 24.03.2014 Sivu 1 / 1 5446/00.00.01/2012 Kaupunginhallitus 69 10.3.2014 29 Kaupunkisuunnittelulautakunnan vaali Valmistelijat / lisätiedot: Katja Rytilahti, puh. 050 382 6951 Jouni Majuri, puh.

Lisätiedot

Uuden kunnan järjestelytoimikunta (1) Yhdistymissopimus

Uuden kunnan järjestelytoimikunta (1) Yhdistymissopimus Uuden kunnan järjestelytoimikunta (1) Yhdistymissopimus Valtioneuvoston päätöksen jälkeen lääninhallitus asettaa järjestelytoimikunnan, joka asettamisensa jälkeen vastaa uuden kunnan hallinnon järjestämisen

Lisätiedot

KERAVAN KAUPUNKI SÄÄDÖSKOKOELMA VAPAA-AIKAPALVELUIDEN JOHTOSÄÄNTÖ. Hyväksytty: Voimaantulo: Muutettu ,voimaantulo 1.1.

KERAVAN KAUPUNKI SÄÄDÖSKOKOELMA VAPAA-AIKAPALVELUIDEN JOHTOSÄÄNTÖ. Hyväksytty: Voimaantulo: Muutettu ,voimaantulo 1.1. KERAVAN KAUPUNKI SÄÄDÖSKOKOELMA VAPAA-AIKAPALVELUIDEN JOHTOSÄÄNTÖ Hyväksytty: 12.3.2012 Voimaantulo:1.1.2013 Muutettu 10.12.2012,voimaantulo 1.1.2013 2 Sisällysluettelo 1. LUKU VAPAA-AIKALAUTAKUNTA...

Lisätiedot

SIPOON VESIHUOLTOLIIKELAITOS

SIPOON VESIHUOLTOLIIKELAITOS SIPOON VESIHUOLTOLIIKELAITOS Johtosääntö Sipoon kunta Sisällys 1 Liikelaitoksen nimi... 2 2 Liikelaitoksen toimiala... 2 3 Johtokunnan kokoonpano... 2 4 Johtokunnan tehtävät ja ratkaisuvalta... 2 5 Esittely...

Lisätiedot

SOPIMUS SOSIAALI- JA TERVEYSTOIMEN YHTEISTOIMINTA-ALUEEN MUODOSTAMISESTA

SOPIMUS SOSIAALI- JA TERVEYSTOIMEN YHTEISTOIMINTA-ALUEEN MUODOSTAMISESTA Sopimusluonnos 2.2.2015 1 SOPIMUS SOSIAALI- JA TERVEYSTOIMEN YHTEISTOIMINTA-ALUEEN MUODOSTAMISESTA 1. Sopimuksen osapuolet: Parkanon kaupunki Juupajoen kunta Kihniön kunta Mänttä-Vilppulan kaupunki Sopimusosapuolista

Lisätiedot

HELSINGIN KAUPUNGIN HALLINNON JA TALOUDEN TARKASTUSSÄÄNTÖ Kaupunginvaltuuston hyväksymä maaliskuun 28 p:nä 2007

HELSINGIN KAUPUNGIN HALLINNON JA TALOUDEN TARKASTUSSÄÄNTÖ Kaupunginvaltuuston hyväksymä maaliskuun 28 p:nä 2007 0 02 01.1 HELSINGIN KAUPUNGIN HALLINNON JA TALOUDEN TARKASTUSSÄÄNTÖ Kaupunginvaltuuston hyväksymä maaliskuun 28 p:nä 2007 Tarkastustoimi 1 Tarkastusjärjestelmä 2 Toimiala Helsingin kaupungin ulkoisessa

Lisätiedot

I VARHAISKASVATUS- JA KOULUTUS- 1 LAUTAKUNTA

I VARHAISKASVATUS- JA KOULUTUS- 1 LAUTAKUNTA SISÄLTÖ Sivu I VARHAISKASVATUS- JA KOULUTUS- 1 LAUTAKUNTA 1 Tehtävä 1 2 Toimiala 1 3 Toimivalta 1 4 Toimivallan siirtäminen 3 5 Lautakunnan kokoonpano 3 6 Esittely lautakunnassa 3 II PERUSKOULUJEN, LUKIOIDEN

Lisätiedot

Nurmijärven kunnan keskushallinnon toimialan liikelaitosten johtosääntö

Nurmijärven kunnan keskushallinnon toimialan liikelaitosten johtosääntö Nurmijärven kunnan keskushallinnon toimialan liikelaitosten johtosääntö www.nurmijarvi.fi Nurmijärven kunnan keskushallinnon toimialan liikelaitosten johtosääntö Sisällysluettelo Liikelaitosten organisaatio

Lisätiedot

Tampereen Seudun Keskuspuhdistamo Oy Osakassopimus ver

Tampereen Seudun Keskuspuhdistamo Oy Osakassopimus ver 1 Tampereen Seudun Keskuspuhdistamo Oy Osakassopimus ver 25.4.2016 1. Osapuolet 1. Tampereen kaupunki, joka omistaa 71,20 % osakkeista ja äänivallasta 2. Ylöjärven kaupunki, joka omistaa 8,53 % osakkeista

Lisätiedot

Alueellisen pelastustoimen yhteistoimintasopimus

Alueellisen pelastustoimen yhteistoimintasopimus Keski-Pohjanmaan pelastusalue Yhteistoimintasopimus 12.12.2008 22.10.2009 xx.xx.2018 (muutos) Alueellisen pelastustoimen yhteistoimintasopimus Sopijapuolet Kannuksen, Kokkolan ja Pietarsaaren kaupungit

Lisätiedot

YHTEISTOIMINTASOPIMUS LAHDEN SEUDUN JOUKKOLIIKENTEEN TOIMIVALTAINEN LUPAVIRANOMAINEN

YHTEISTOIMINTASOPIMUS LAHDEN SEUDUN JOUKKOLIIKENTEEN TOIMIVALTAINEN LUPAVIRANOMAINEN 1 21.6.2017 YHTEISTOIMINTASOPIMUS LAHDEN SEUDUN JOUKKOLIIKENTEEN TOIMIVALTAINEN LUPAVIRANOMAINEN 1 SOPIMUKSEN SOPIJAOSAPUOLET JA TARKOITUS Tämän sopimuksen sopijaosapuolia ovat Asikkalan, Hartolan, Hollolan,

Lisätiedot

1) hallinnon ja toiminnan järjestämiseen liittyvistä seuraavista asioista:

1) hallinnon ja toiminnan järjestämiseen liittyvistä seuraavista asioista: Kaupunginhallitus 23 30.01.2017 Kaupunginhallitus 38 27.02.2017 Kaupunginhallitus 94 27.03.2017 Kaupunginhallitus 117 24.04.2017 Kaupunginhallitus 137 15.05.2017 Hallintosääntö Hangon kaupunki / Kvo-asia

Lisätiedot

LIEKSAN KAUPUNGIN, NURMEKSEN KAUPUNGIN, JUUAN KUNNAN JA VALTIMON KUNNAN YHTEISTYÖSOPIMUS LUONNOS KESKUSTELUN POHJAKSI 24.4.

LIEKSAN KAUPUNGIN, NURMEKSEN KAUPUNGIN, JUUAN KUNNAN JA VALTIMON KUNNAN YHTEISTYÖSOPIMUS LUONNOS KESKUSTELUN POHJAKSI 24.4. LIEKSAN KAUPUNGIN, NURMEKSEN KAUPUNGIN, JUUAN KUNNAN JA VALTIMON KUNNAN YHTEISTYÖSOPIMUS LUONNOS KESKUSTELUN POHJAKSI 24.4. JULKINEN 28.4.2014 seminaarin jälkeen 2 SOPIMUKSEN TARKOITUS Tämän sopimuksen

Lisätiedot

Helsingin seudun liikenne - kuntayhtymä (HSL)

Helsingin seudun liikenne - kuntayhtymä (HSL) Helsingin seudun liikenne - kuntayhtymä (HSL) Perussopimus 1.1.2012 Helsingin seudun liikenne -kuntayhtymä HSL:n perussopimuksen sisältö 1 luku Yleistä 1 Kuntayhtymän perustaminen ja jäsenkunnat 2 Toimialue

Lisätiedot

JOHTOSÄÄNTÖ 26.11.2013. 1 Meri-Lapin kehittämiskeskus ry

JOHTOSÄÄNTÖ 26.11.2013. 1 Meri-Lapin kehittämiskeskus ry MERI-LAPIN KEHITTÄMISKESKUS RY 1 (4) JOHTOSÄÄNTÖ 26.11.2013 1 Meri-Lapin kehittämiskeskus ry Meri-Lapin kehittämiskeskus ry (jäljempänä kehittämiskeskus) on Kemin ja Tornion kaupunkien sekä Keminmaan,

Lisätiedot

TAMPEREEN EV.LUT. SEURAKUNTIEN IT-YHTEISTYÖALUEEN JOHTOKUNNAN JOHTOSÄÄNTÖ

TAMPEREEN EV.LUT. SEURAKUNTIEN IT-YHTEISTYÖALUEEN JOHTOKUNNAN JOHTOSÄÄNTÖ TAMPEREEN EV.LUT. SEURAKUNTIEN IT-YHTEISTYÖALUEEN JOHTOKUNNAN JOHTOSÄÄNTÖ Hyväksytty yhteisessä kirkkovaltuustossa 15.1.2015 1 A. Yleissäännökset 1 Tällä johtosäännöllä täydennetään IT-yhteistyöalueen

Lisätiedot

TERVOLA Myönteisiä mahdollisuuksia HALLINTOPALVELUJEN JA KEHITTÄMISTOIMEN PÄÄVASTUUALUEEN JOHTOSÄÄNTÖ

TERVOLA Myönteisiä mahdollisuuksia HALLINTOPALVELUJEN JA KEHITTÄMISTOIMEN PÄÄVASTUUALUEEN JOHTOSÄÄNTÖ TERVOLA Myönteisiä mahdollisuuksia HALLINTOPALVELUJEN JA KEHITTÄMISTOIMEN PÄÄVASTUUALUEEN JOHTOSÄÄNTÖ Voimaantulo 1.3.2011 2 SISÄLTÖ 1 ' TOIMINTA-AJATUS... 3 2 ' PÄÄVASTUUALUEEN LAUTAKUNNAT JA JÄSENMÄÄRÄ

Lisätiedot

TUUSULAN KUNNAN SÄÄDÖSKOKOELMA TUUSULAN VESIHUOLTOLIIKELAITOKSEN JOHTOSÄÄNTÖ

TUUSULAN KUNNAN SÄÄDÖSKOKOELMA TUUSULAN VESIHUOLTOLIIKELAITOKSEN JOHTOSÄÄNTÖ TUUSULAN KUNNAN SÄÄDÖSKOKOELMA TUUSULAN VESIHUOLTOLIIKELAITOKSEN JOHTOSÄÄNTÖ Valtuusto 14.10.2013 118 Voimaan 1.1.2014 Sisällysluettelo I LUKU... 2 1 Toimiala... 2 II LUKU... 2 2 Johtokunta... 2 III LUKU...

Lisätiedot

Muonion kunta Esityslista 7/ Sosiaalilautakunta

Muonion kunta Esityslista 7/ Sosiaalilautakunta Muonion kunta Esityslista 7/2019 1 Sosiaalilautakunnan kokous Aika ke 26.6.2019 klo 16.00 Paikka Valtuustosali Läsnä Sakari Silén puheenjohtaja Petteri Hirsikangas varapuheenjohtaja Elina Niemelä-Muotka

Lisätiedot

Valvontajärjestelmä. Tarkastuslautakunta

Valvontajärjestelmä. Tarkastuslautakunta 1 Keski-Pohjanmaan liiton hallintosääntö 1.1.2011 30 Ulkoinen ja sisäinen valvonta Ulkoinen valvonta järjestetään toimivasta johdosta riippumattomaksi. Ulkoisesta valvonnasta vastaavat tarkastuslautakunta

Lisätiedot

Muonion kunta Esityslista 6/ Sosiaalilautakunta

Muonion kunta Esityslista 6/ Sosiaalilautakunta Muonion kunta Esityslista 6/2019 1 Sosiaalilautakunnan kokous Aika ti 28.5.2019 klo 16.00 Paikka Valtuustosali Läsnä Sakari Silén puheenjohtaja Petteri Hirsikangas varapuheenjohtaja Elina Niemelä-Muotka

Lisätiedot

YHTEISTOIMINTASOPIMUS

YHTEISTOIMINTASOPIMUS YHTEISTOIMINTASOPIMUS KUNTA- JA PALVELURAKENNEUUDISTUKSESTA ANNETUN LAIN (169/2007, SEURAAVASSA PUITELAKI) MUKAISEN YHTEISTOIMINTA- ALUEEN MUODOSTAMISTA VARTEN 1 SOPIJAPUOLET Pietarsaaren kaupunki Pedersören

Lisätiedot

Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin kuntayhtymä, Porvoon sairaanhoitoalue (jäljempänä sha)

Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin kuntayhtymä, Porvoon sairaanhoitoalue (jäljempänä sha) HELSINGIN JA UUDENMAAN SAIRAANHOITOPIIRIN PORVOON SAIRAANHOITOALUEEN JA ITÄ-UUDENMAAN PELASTUSLAITOKSEN AIESOPIMUS ENSIHOIDON PALVELUTUOTANNOSTA JA ENSIVASTEPALVELUISTA 1. Sopijaosapuolet Itä-Uudenmaan

Lisätiedot

1 Tarkastuslautakunta ESITYSLISTA/PÖYTÄKIRJA 2/

1 Tarkastuslautakunta ESITYSLISTA/PÖYTÄKIRJA 2/ 1 KOKOUSAIKA klo 9.00 KOKOUSPAIKKA Saksankatu 27, A-rak. kokoushuone 1014 LÄSNÄ Pauli Marttila puheenjohtaja Tuija Näppinen varapuheenjohtaja Christer Friskof jäsen Nina Schulman jäsen POISSA MUUT Tuula

Lisätiedot

Sopimus koskee seuraavia Lempäälän kunnassa sijaitsevaa kiinteistöä: Tila Tuomisto

Sopimus koskee seuraavia Lempäälän kunnassa sijaitsevaa kiinteistöä: Tila Tuomisto MAANKÄYTTÖSOPIMUS SOPIJAPUOLET Lempäälän kunta (0150783 1) PL 36, 37501 LEMPÄÄLÄ jäljempänä tässä sopimuksessa Kunta Tilan Tuomisto 418 425 3 159 omistaja: Kaarina Kyllikki Salonen (xxxxxx xxxx) Lindforsinkatu

Lisätiedot

POHJOIS-KARJALAN KOULUTUSKUNTAYHTYMÄN PERUSSOPIMUS 1.1.2009

POHJOIS-KARJALAN KOULUTUSKUNTAYHTYMÄN PERUSSOPIMUS 1.1.2009 1(9) POHJOIS-KARJALAN KOULUTUSKUNTAYHTYMÄN PERUSSOPIMUS 1.1.2009 1. LUKU KUNTAYHTYMÄ 1 Nimi ja kotipaikka Kuntayhtymän nimi on Pohjois-Karjalan koulutuskuntayhtymä ja sen kotipaikka on Joensuun kaupunki.

Lisätiedot

Kuntayhtymän hallitus Kuntayhtymän hallitus

Kuntayhtymän hallitus Kuntayhtymän hallitus Pohjois-Savon sairaanhoitopiiri Pöytäkirja 3/2017 1 (1) Kuntayhtymän hallitus 131 11.9.2017 Kuntayhtymän hallitus 9 13.11.2017 22 334/00.00.01.00.00/2017 Perusterveydenhuollon ja vanhusten laitoshoidon

Lisätiedot

Parkojan Koulu, Alkutaival 16, Pornainen. Läsnä Kokouksessa oli läsnä 40 osuuskunnan jäsentä, liite 1.

Parkojan Koulu, Alkutaival 16, Pornainen. Läsnä Kokouksessa oli läsnä 40 osuuskunnan jäsentä, liite 1. PÖYTÄKIRJA 1(6) VARSINAINEN KOKOUS V. 2011 Aika 24.5.2011 klo 18.30 19.40 Paikka Parkojan Koulu, Alkutaival 16, Pornainen Läsnä Kokouksessa oli läsnä 40 osuuskunnan jäsentä, liite 1. 1. Kokouksen avaus

Lisätiedot

Esittelijä: kaupunginjohtaja Juha Majalahti

Esittelijä: kaupunginjohtaja Juha Majalahti Kaupunginhallitus 41 21.01.2013 Kaupunginvaltuusto 23 28.01.2013 Kaupunginhallitus 151 22.04.2013 Kaupunginvaltuuston päätöksen 28.1.2013 23 Jäsenten valitseminen Perusturvakuntayhtymä Karviaisen yhtymähallitukseen

Lisätiedot

Liittokokous, liittovaltuusto ja liittohallitus

Liittokokous, liittovaltuusto ja liittohallitus Liittokokous, liittovaltuusto ja liittohallitus 8.9.2014 Järjestöpäivät 5.-6.9.2014 Liittokokous joka 3. vuosi - valitsee liittovaltuustoedustajat Liittovaltuusto 34 yhdistysten edustajaa 10 muuta edustajaa

Lisätiedot

SOPIMUS ALAVIESKAN, SIEVIN JA YLIVIESKAN KUNTIEN YHTEISESTÄ RAKENNUSVALVONNASTA JA YMPÄRISTÖNSUOJELUSTA

SOPIMUS ALAVIESKAN, SIEVIN JA YLIVIESKAN KUNTIEN YHTEISESTÄ RAKENNUSVALVONNASTA JA YMPÄRISTÖNSUOJELUSTA SOPIMUS ALAVIESKAN, SIEVIN JA YLIVIESKAN KUNTIEN YHTEISESTÄ RAKENNUSVALVONNASTA JA YMPÄRISTÖNSUOJELUSTA 1 Sopijapuolet Tämän sopimuksen sopijapuolina ovat Alavieskan ja Sievin kunnat sekä Ylivieskan kaupunki

Lisätiedot