Korjausvelan vähentämiseksi on nostettu sisäisiä vuokria, mutta vaikutukset eivät näy no peasti.

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Korjausvelan vähentämiseksi on nostettu sisäisiä vuokria, mutta vaikutukset eivät näy no peasti."

Transkriptio

1 Vastineet vuoden 2016 arviointikertomukseen Lappeenranta 2028 strategian toteutuminen Tarkastuslautakunta toteaa strategiaa koskevan raportoinnin kehittyneen parempaan suuntaan valtuustokaudella Kolmannen tason tavoitteiden määrä (n. 400} on kuitenkin varsin suuri ja tavoitteiden määrän tarkoituksenmukaisuutta tulisi tarkastella kriittisesti. Kuntalain mukaan kunnan toimintaa ohjaa strategia, jonka toteuttamiseksi laaditaan vuosittain talousarvio. Lappeenrannassa strategia ja talousarvio on vuonna 2017 esitetty ensimmäistä kertaa samassa dokumentissa, minkä toivotaan parantavan myös raportointia. Myös strategian rakennetta, tavoiteasetantaa ja mittareita on pyritty kehittämään Lappeenranta 2033 strategiassa. Uudelle strategia/le on asetettu kahdeksan supermittaria, jotka ohjaavat valtuustokaudella koko kaupunkikonsernin toimintaa. Strategian jalkautumisen ja toiminnanohjauksen näkökulmasta on kuitenkin nähty tarkoituksenmukaisena asettaa myös ohjelma- ja toimenpidekohtaisia tavoitteita. Se miten ja mille taholle eri tavoitetasoista raportoidaan, tarkentuu vuoden 2018 aikana. Kaupungin taloudellinen asema Tarkastuslautakunta toistaa näkemyksensä, että olennaiset poikkeamat (alitukset ja yli tykset) on tarpeen perustella tarkemmin tilinpäätöksessä. Tarkastuslautakunta toistaa esityksensä, että tilinpäätöksessä ja talousarviossa kerrottai siin perusparannusinvestointien ja uudisrakennushankkeiden välinen suhde. Kiinteistöihin kohdistuva korjausvelka on edelleen suuri ja kiinteistöissä esiintyy sisäilma ongelmia. Kaupungin korjausvelan absoluuttinen rahamäärä vuoden 2015 lopussa oli rei lut 63,5 miljoonaa euroa. Tarkasteluperiodilla omaisuuden korjausvelka nousi 5,4 % ja perusparannustarve 6,1 %. Korjausvelan vähentämiseksi on nostettu sisäisiä vuokria, mutta vaikutukset eivät näy no peasti. Investointihankkeiden toteutus jakautuu tyypillisesti vähintään kahdelle eri tilikaudelle. Etenkin rakennushankkeissa budjetti on perinteisesti jaettu melko tasan kahdelle vuodelle. Hankkeen käynnistämisvuonna ei usein toteudu menoja samassa suhteessa. Kyseessä on ollut varovaisuutta korostava käytäntö, mikä on johtanut siihen, että niin sanottuja siirtyviä investointimäärärahoja on ollut kohtalaisen runsaasti. Rakennusinvestointien toteutus on siirtynyt Lappeenrannan Kuntakiinteistöt Oy:1/e. Kaupungille jäävät investoinnit ovat lähinnä infrastruktuuriin tehtäviä melko vakiintuneella tasolla toteutettavia kohteita, jolloin budjetin jaksottaminenkin on paremmin ennakoitavissa. Rakennushankkeiden osalta Kuntakiinteistöt Oy:n valmistelemaan budjetin jaksottamiseen on vuodesta 2018 alkaen kiinnitetty aiempaa enemmän huomiota. Perusparannusinvestointien ja uudisrakennusinvestointien välinen suhde raportoidaan vuoden 2017 tilinpäätöksessä. Korjausvelan hallitsemiseksi valmistellaan pitkän tähtäimen investointiohjelma, joka ulottuu vuoteen 2032.

2 Toiminnallisten ja taloudellisten tavoitteiden toteutuminen toimialoilla Sosiaali- ja terveyspalvelut Kokonaisarviona tarkastuslautakunta toteaa, että sosiaali- ja terveyspalvelujen toiminnan ja talouden tavoitteet saavutettiin talousarvion mukaisena. Eksote-kuntayhtymä saavutti ylijäämäisen tuloksen ja onnistui siten kattamaan kokonaisuudessaan taseeseen kertyneet alijäämänsä. Lasten ja nuorten palveluissa on onnistuttu matalan kynnyksen palvelujen kehittämisessä ja saatavuudessa. Näiden palvelujen järjestäminen on selkiytynyt Lasten ja nuorten talon käynnistymisen myötä. Tarkastuslautakunta on huolestunut mm. kotiin tarjottavien palvelujen riittävyydestä, koska ympärivuorokautisen hoivan paikkoja on vähennetty merkittävästi. Eksoten strategisena tavoitteena on tukea toimintakykyä ja mahdollistaa kodinomainen asuminen. Laitoshoitoa on purettu palveluverkkosuunnitelman mukaisesti ja siirretty painospistettä kevyemmin tuettuun asumiseen. Kotiin vietäviä palveluja on tehostettu ja vuoden 2017 aikana on suunnattu lisäresurssia kotihoitoon. Kotiin vietävien palvelujen valikkoa on myös laajennettu; muun muassa yhden hengen päivystysyksikkö tukee kotihoitoa. Kasvatus- ja opetustoimi Kasvatus- ja opetustoimi onnistui hyvin vuoden 2016 tavoitteissaan. Erityisesti on onnistuttu perusopetuksen päättäneiden oppilaiden jatko-opintoihin hakeutumisessa. Tarkastuslautakunta on huolissaan siitä, vaikuttaako tavoiteltu päivähoidon käyttöasteiden nostaminen päivähoidon laatuun ja henkilöstön jaksamiseen. Päivähoidon tarpeen kasvu on ollut nopeaa useana vuonna, mikä on asettanut haasteita palvelujen tarjonnalle. Tarkastuslautakunta edellyttää, että kasvatus- ja opetustoimen tilojen toimivuuteen ja terveellisyyteen kiinnitetään huomiota. Toimialan pitää saada vaikuttaa tilojen suunnitteluun aikaisempaa enemmän. Kaupunginvaltuusto/le on annettu selvitys varhaiskasvatukseen kohdistuneiden päätösten vaikutuksista. Vuonna 2016 päiväkotien käyttöaste oli 66,9 prosenttia ja helmikuussa 2017 käyttöaste oli 76,2 prosenttia. Vuodelle 2017 käyttöastetavoitteeksi on asetettu 82 prosenttia ja vuodelle 2018 tavoite on 85 prosenttia. Päiväkodeissa on 350 lasta, jotka ovat varhaiskasvatuksessa vain 20 tuntia viikossa. Puolet heistä käyttää samaa varhaiskasvatuspaikkaa, eivätkä lapset ole paikalla yhtä aikaa. Henkilöstön työtyytyväisyys oli vuoden 2016 alussa 3,61; muutos vuodesta ,01 (asteikolla 1-5). Vuoden 2017 alussa tehdyssä kyselyssä keskiarvo oli 3,60-0,1. Koska erityistä tukea tarvitsevien lasten sekä eri kieli -ja kulttuuritaustaisten lasten kasvatus ja hoito koettiin kuormittavaksi, palkattiin varhaiskasvatukseen viisi uutta varhaiserityisopettajaa. He mallintavat toimintaa lapsiryhmissä. Työskentelytapa on todettu tehokkaaksi myös valtakunnallisesti.

3 Varhaiskasvatuksen laatua on mitattu asiakastyytyväisyyskyselyllä ja päiväkotien itsearvioinneilla. Asiakkaat ovat olleet palveluun edelleen tyytyväisiä. Huoltajien vastausten keskiarvo asteikolla 1-5 oli 4,24 (muutos vuodesta 2015 oli +0,6). Vuonna ,31 {+0,7}. Varhaiskasvatushenkilöstön arvio toiminnan laadusta oli 4,2 (asteikolla 1-5). Laadussa ei vastausten mukaan ollut eroa vuoteen Vuoden 2016 jälkeen on laadittu mm. Hovinpellon päiväkodin hankesuunnitelma, Kesämäen koulun (Kesämäenrinteen rakennuksen) peruskorjaussuunnitelma sekä valmisteltu Sammontalon hankesuunnitelmaa. Lisäksi Joutsenon koulun yhteyteen on hankittu tilaelementit. Toimialan edustajat ovat voineet osallistua hankesuunnitteluun ja toimialan näkemyksiä on kuultu siltä osin, kuin se on ollut mahdollista määrärahojen puitteissa. Kulttuuritoimi Kulttuuritoimi saavutti suurimman osan tavoitteistaan. Museon kokoelmatilakysymys on parantunut uusien tilojen myötä, mutta pysyvää ratkaisua ei ole löytynyt. Teatterin tilakustannukset ovat kasvaneet suunnitellusti verrattuna vanhaan teatteriin. Teatterin vuokriin saatu määräraha ei kuitenkaan ole kattanut kasvaneita tilakustannuksia. Teatterin täyttöaste jäi alhaiseksi vuonna 2016, ja se on jatkossa saatava nousemaan, jotta koko kulttuuritoimen budjetti pysyy tasapainossa. Pysyvää ratkaisua museon kokoelmatilakysymykseen haetaan, ja Kaakkois-Suomen yhteisen kokoelmakeskuksen toteuttamismahdollisuudet ovat selvitystyön alla. Teatteri tekee töitä täyttöasteen parantamiseksi yleisöä kiinnostavin ohjelmistovalinnoin, ja markkinointiin ja myyntiin panostetaan. Vuonna 2017 teatterin täyttöaste on saatu noususuuntaiseksi. Nuoriso- ja liikuntatoimi Nuoriso- ja liikuntatoimi onnistui toiminnallisissa tavoitteissaan hyvin. Erityisesti liikuntatoimen BMl-kortista on saatu hyviä kokemuksia. Ohjaama-toiminta on vakiintumassa, ja se tulisi saada osaksi pysyvää toimintaa. Kaupungin avustamien nuorisojärjestöjen toimintaedellytykset ovat heikentyneet kaupungin yleisavustusten pienentymisen ja tilavuokrien hintojen nousun myötä. Kuitenkin nuorisolle avointen kaupungin tilojen käyttöaste on parantunut. Liikuntapalvelut ovat kaupungissa hyvällä tasolla. Tarkastuslautakunta kuitenkin kiinnittää huomiota liikuntatoimen henkilöstön määrän vähentymiseen ja eläköitymiseen, mikä voi tulevaisuudessa näkyä liikuntapaikkojen ylläpidossa. Nuorisotoimen tavoitteena on juurruttaa ohjaamotoiminta pysyväksi toiminnaksi. Työ- ja elinkeinoministeriö osoitti TE- hallinnolle määrärahaa toiminnan vakiinnuttamiseksi. Samalla TEM velvoitti nykyisiä toimijoita säilyttämään nykyiset resurssit ohjaamoiden monialaisessa toimintamallissaan. Ohjaamon vakinaistaminen edellyttää 1 htv työpanoksen lisäämistä ohjaamoon. Nuorisotoimen yleisavustusmäärärahaa jouduttiin leikkaamaan 5000 vuoden 2013 koko valtuustokautta koskevan säästöpäätöksen vuoksi. Samalla tarkastettiin myös nuoriso- ja lii-

4 kuntatoimen hinnastoa. Nuorisotoimen hinnasto on laadittu siten, että paikalliset nuorisojärjestöt ja urheiluseurojen junioritoiminta on hinnoiteltu huokeimpaan maksuluokkaan. Tällä tavalla olemme halunneet tukea toimijoita yhtenä avustusmuotona. Konserniyhtiöiden tavoitteiden toteutuminen Tarkastuslautakunta kiinnitti huomioita siihen, että kaikista yhteisöistä ei ole tilinpäätöksessä esitetty valtuuston asettamia tavoitteita ja niiden toteutumista vaan yhteisön toiminnasta on kerrottu yleisemmin. Tarkastuslautakunta suosittelee, että myös konserniyhteisöistä esitetään yhdenmukaisesti valtuuston asettamat tavoitteet ja annetaan selvitys niiden toteutumisesta. Tarkastuslautakunnan näkemyksen mukaan kuntakonsernin merkitys on huomioitu hyvin kaupungin johtamisessa. Konserniyhteisöjen tavoiteasetantanaan ja siihen liittyvään raportointiin kiinnitetään entistä paremmin huomiota seuraavan strategiakauden toiminnallisten tavoitteiden jalkauttamisen yhteydessä. On syytä huomioida, että kaupunginvaltuusto voi asettaa tavoitteita tytäryhtiöilleen ja mikäli näissä on muita osakkaita, täytyy vähemmistöosakkaat huomioida.. Osakkuusyhtiöiden ja kuntayhtymien tavoiteasetantaan kaupungilla on rajallisempi mahdollisuus. Eksoten tavoitteet näkyvät osana sosiaali- ja terveystoimen raportointia. Muut arviot Henkilöstöhallinto Kaupungin henkilöstöhallintoa on tarkastuslautakunnan näkemyksen mukaan hoidettu hyvin. Henkilöstökyselyn tulokset säilyivät positiivisina. Sairauspoissaolojen määrä säilyi edelleen alhaisena. Tarkastuslautakunta pitää tärkeänä, että henkilöstön jaksamiseen kiinnitetään huomiota työn henkisen kuormittavuuden lisääntyessä ja henkilöstömäärän vähentyessä. Uuden strategian toimeenpanon yhteydessä on myös työhyvinvointitoimintaan tulossa uusia elementtejä. Muilta osin ei ole lisättävää tai kommentoitavaa tarkastuslautakunnan havaintoihin.

5 Työllisyyden hoito Tarkastuslautakunta toistaa käsityksenään, että työllistämistä tukevien toimenpiteiden ja uusien toimintamuotojen hakeminen on syytä asettaa yhdeksi kaupungin avaintavoitteeksi. Työllisyydenhoidon palvelujen toteutumisen kannalta on tärkeää, että yhteistyö Eksoten, TE-toimiston ja Kelan kanssa on saumatonta. Työllistämistoimenpiteillä on mahdollisuus saavuttaa merkittäviä kustannussäästöjä. Työllisyyden hoito on koko maakunnan yhteinen ongelma ja edellyttääkin saumatonta ja tehokasta yhteistyötä eri toimijoiden kesken. Uuden valtuustokauden strategiassa työllisyyden edistäminen on nostettu vahvasti esille. Yhteistyötä eri toimijoiden kesken on tiivistetty ja muun muassa maakunta- ja sate-uudistuksen valmistelussa on nostettu esille yhteisen työllisyysstrategian valmistelu. Muilta osin ei ole lisättävää tai kommentoitavaa tarkastuslautakunnan havaintoihin. Sisäinen valvonta ja riskienhallinta Tilikauden aikana kaupungin sopimustenhallinnassa on havaittu puutteita, joihin myös tilintarkastaja on kiinnittänyt huomiota tilintarkastuskertomuksessa ja -pöytäkirjassa. Sopimustenhallinnan puutteista on aiheutunut kaupungille riskejä, joista osa on realisoitunut (mahdollisten asfalttikartellikorvausten saamatta jääminen ja toteutuneet korkomenot). Kaupunginhallitus on kokouksessaan käsitellyt tilintarkastuspöytäkirjassa esiin nostettuja sopimustenhallintaa koskevia puutteita. Uusi asiakirjahallintajärjestelmä on parhaillaan käyttöönottovaiheessa ja täysin käytössä alkuvuodesta 2018.

KEMIJÄRVEN KAUPUNGIN JA KAUPUNKIKONSERNIN SISÄISEN VALVONNAN JA RISKIENHALLINNAN PERUSTEET

KEMIJÄRVEN KAUPUNGIN JA KAUPUNKIKONSERNIN SISÄISEN VALVONNAN JA RISKIENHALLINNAN PERUSTEET KEMIJÄRVEN KAUPUNGIN JA KAUPUNKIKONSERNIN SISÄISEN VALVONNAN JA RISKIENHALLINNAN PERUSTEET Kaupunginvaltuusto 4.3.2014 16 Voimaantulo 1.4.2014 2 1. LAINSÄÄDÄNTÖPERUSTA JA SOVELTAMISALA Kuntalain 13 :n

Lisätiedot

Inarin kunta SISÄISEN VALVONNAN JA RISKIENHALLINNAN PERUSTEET

Inarin kunta SISÄISEN VALVONNAN JA RISKIENHALLINNAN PERUSTEET 0 Inarin kunta SISÄISEN VALVONNAN JA RISKIENHALLINNAN PERUSTEET Valtuusto / /2017 1 Sisällysluettelo 1. Lainsäädäntöperusta ja soveltamisala...2 2. Sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan tavoite ja tarkoitus;

Lisätiedot

SISÄISEN VALVONNAN PERUSTEET

SISÄISEN VALVONNAN PERUSTEET P A I M I O N K A U P U N K I SISÄISEN VALVONNAN PERUSTEET Hyväksytty kaupunginvaltuustossa 12.2.2015 11 Voimaan 1.3.2015 alkaen 1 Sisällysluettelo Lainsäädäntöperusta ja soveltamisala... 3 Sisäisen valvonnan

Lisätiedot

Kaupunkikonsernin valvontajärjestelmä

Kaupunkikonsernin valvontajärjestelmä Kaupunkikonsernin valvontajärjestelmä Tarkastuslautakunnan, tilintarkastuksen ja sisäisen tarkastuksen tehtävät Valtuuston perehdytystilaisuus 18.9.2017 Konsernihallinto Kaupunkikonsernin valvontajärjestelmä

Lisätiedot

Vieremän kunnan Sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan perusteet

Vieremän kunnan Sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan perusteet 1 Vieremän kunnan Sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan perusteet Valtuusto 23.3.2015 16 2 Vieremän kunnan sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan perusteet Lainsäädäntöperusta ja soveltamisala Kuntalain

Lisätiedot

SAARIJÄRVEN KAUPUNGIN JA KAUPUNKIKONSERNIN SISÄISEN VAL- VONNAN JA RISKIENHALLINNAN PERUSTEET

SAARIJÄRVEN KAUPUNGIN JA KAUPUNKIKONSERNIN SISÄISEN VAL- VONNAN JA RISKIENHALLINNAN PERUSTEET 1 SAARIJÄRVEN KAUPUNGIN JA KAUPUNKIKONSERNIN SISÄISEN VAL- VONNAN JA RISKIENHALLINNAN PERUSTEET Sisällys Johdanto... 2 Sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan lainsäädännöllinen perusta ja soveltamisala...

Lisätiedot

Selvitys varhaiskasvatukseen kohdistuneiden päätösten vaikutuksista

Selvitys varhaiskasvatukseen kohdistuneiden päätösten vaikutuksista Kasvatus- ja opetuslautakunta 33 03.04.2017 Kaupunginhallitus 204 18.04.2017 Kaupunginvaltuusto 48 24.04.2017 Selvitys varhaiskasvatukseen kohdistuneiden päätösten vaikutuksista 953/00.04.00/2015 KOLA

Lisätiedot

Liite/Kvalt , 29 ISONKYRÖN KUNNAN JA KUNTAKONSERNIN SISÄISEN VALVONNAN JA RISKIENHALLINNAN PERUSTEET. Isonkyrön kunta

Liite/Kvalt , 29 ISONKYRÖN KUNNAN JA KUNTAKONSERNIN SISÄISEN VALVONNAN JA RISKIENHALLINNAN PERUSTEET. Isonkyrön kunta Öo Liite/Kvalt 13.10.2014, 29 ISONKYRÖN KUNNAN JA KUNTAKONSERNIN SISÄISEN VALVONNAN JA RISKIENHALLINNAN PERUSTEET Isonkyrön kunta Isonkyrön kunnan ja kuntakonsernin 1 (5) Sisällys 1 Lainsäädäntöperusta

Lisätiedot

Sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan perusteet Hyväksytty: kaupunginvaltuusto xx.xx.2014 xx

Sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan perusteet Hyväksytty: kaupunginvaltuusto xx.xx.2014 xx Sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan perusteet Hyväksytty: kaupunginvaltuusto xx.xx.2014 xx 2 1. Lainsäädäntöperusta ja soveltamisala Kuntalain 13 :n mukaan valtuuston tulee päättää kunnan ja kuntakonsernin

Lisätiedot

Luumäen kunta Loppuraportti 2013

Luumäen kunta Loppuraportti 2013 Luumäen kunta Loppuraportti 2013 Tarkastuslautakunta 10.4.2014 BDO Audiator Oy JHTT, KHT Ulla-Maija Tuomela Hallinnon tarkastus Valtuuston ja hallituksen pöytäkirjat 2013 Tarkastuksessa on käyty läpi pöytäkirjat

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 9/ (10) Tarkastuslautakunta. Kaupungintalo, kaupunginhallituksen kokoushuone, 2. krs

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 9/ (10) Tarkastuslautakunta. Kaupungintalo, kaupunginhallituksen kokoushuone, 2. krs Kuopion kaupunki Pöytäkirja 9/2018 1 (10) Julkinen Kokoustiedot Aika keskiviikko klo 14:00-17:20 Paikka Kaupungintalo, kaupunginhallituksen kokoushuone, 2. krs Lisätietoja Saapuvilla olleet jäsenet Hilkka

Lisätiedot

HARJAVALLAN KAUPUNGIN KUNNALLINEN SÄÄDÖSKOKOELMA

HARJAVALLAN KAUPUNGIN KUNNALLINEN SÄÄDÖSKOKOELMA HARJAVALLAN KAUPUNGIN KUNNALLINEN SÄÄDÖSKOKOELMA 0 YLEISHALLINTO 04 TALOUSASIAT HARJAVALLAN KAUPUNGIN JA KAUPUNKIKONSERNIN 2018 SISÄISEN VALVONNAN JA RISKIENHALLINNAN PERUSTEET Hyväksytty valtuusto 11.6.2018

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 9/ (12) Tarkastuslautakunta

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 9/ (12) Tarkastuslautakunta Kuopion kaupunki Pöytäkirja 9/2017 1 (12) Julkinen Kokoustiedot Aika keskiviikko klo 14:30-15:50 Paikka KYS, Auditoriorakennus Lisätietoja Saapuvilla olleet jäsenet Anna Olkkonen, puheenjohtaja Marja Berg,

Lisätiedot

Kokoustiedot. Kuopion kaupunki Pöytäkirja 9/ (10) Tarkastuslautakunta. Aika torstai klo 14:00-16:20. Kaupungintalo, kabinetti 2.

Kokoustiedot. Kuopion kaupunki Pöytäkirja 9/ (10) Tarkastuslautakunta. Aika torstai klo 14:00-16:20. Kaupungintalo, kabinetti 2. Kuopion kaupunki Pöytäkirja 9/2016 1 (10) Julkinen Kokoustiedot Aika torstai klo 14:00-16:20 Paikka Kaupungintalo, kabinetti 2. krs Lisätietoja Saapuvilla olleet jäsenet Anna Olkkonen, puheenjohtaja Marja

Lisätiedot

ROVANIEMEN KAUPUNGIN TILALIIKELAITOKSEN RISKIENHALLINTASUUNNITELMA 2017

ROVANIEMEN KAUPUNGIN TILALIIKELAITOKSEN RISKIENHALLINTASUUNNITELMA 2017 ROVANIEMEN KAUPUNGIN TILALIIKELAITOKSEN RISKIENHALLINTASUUNNITELMA 2017 Sisältö 1. Riskienhallintasuunnitelman perusteet... 3 2. Tilaliikelaitoksen merkittävimmät riskit... 3 2.1 Riskit... 3 2.1.1 Infrastruktuurin

Lisätiedot

Arviointikertomus vuoden 2016 toiminnallisten ja taloudellisten tavoitteiden toteutumisesta

Arviointikertomus vuoden 2016 toiminnallisten ja taloudellisten tavoitteiden toteutumisesta Kaupunginvaltuusto 65 19.06.2017 Tekninen lautakunta 79 31.08.2017 Arviointikertomus vuoden 2016 toiminnallisten ja taloudellisten tavoitteiden toteutumisesta Kaupunginvaltuusto 19.06.2017 65 TARK.LTK

Lisätiedot

Tilinpäätöksen allekirjoittavat kunnanhallituksen jäsenet sekä kunnanjohtaja tai pormestari.

Tilinpäätöksen allekirjoittavat kunnanhallituksen jäsenet sekä kunnanjohtaja tai pormestari. Kunnanhallitus 47 30.03.2015 Kunnanvaltuusto 20 15.06.2015 Vuoden 2014 tilinpäätöksen hyväksyminen Khall 30.03.2015 47 30.3.2015 Kuntalain 68 :n mukaan kunnanhallituksen on laadittava tilikaudelta tilinpäätös

Lisätiedot

SISÄISEN VALVONNAN JA RISKIENHALLINNAN PERUSTEET 1.1.2014

SISÄISEN VALVONNAN JA RISKIENHALLINNAN PERUSTEET 1.1.2014 1 Parikkalan kunta SISÄISEN VALVONNAN JA RISKIENHALLINNAN PERUSTEET 1.1.2014 1. Lainsäädäntöperusta ja soveltamisala Kuntalain 13 :n mukaan valtuuston tulee päättää kunnan ja kuntakonsernin sisäisen valvonnan

Lisätiedot

Valmistelija/lisätiedot: Kasvatus- ja opetustoimenjohtaja Tuija Willberg, Puh

Valmistelija/lisätiedot: Kasvatus- ja opetustoimenjohtaja Tuija Willberg, Puh LAPPEENRANNAN KAUPUNKI OTE PÖYTÄKIRJASTA 1 Lausunto investointiohjelmasta vuosille 2015 2016 1283/02.02.00.00/2013 KOLA 77 Valmistelija/lisätiedot: Kasvatus- ja opetustoimenjohtaja Tuija Willberg, Puh.

Lisätiedot

Vuoden 2012 tilintarkastuskertomus, tilinpäätöksen hyväksyminen ja vastuuvapauden

Vuoden 2012 tilintarkastuskertomus, tilinpäätöksen hyväksyminen ja vastuuvapauden Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Kaupunginhallitus 130 25.3.2013 Asianro 313/02.02.01/2013 93 Vuoden 2012 tilintarkastuskertomus, tilinpäätöksen hyväksyminen ja vastuuvapauden myöntäminen Päätöshistoria

Lisätiedot

SISÄISEN VALVONNAN JA RISKIENHALLINNAN PERUSTEET PKSSK:SSA

SISÄISEN VALVONNAN JA RISKIENHALLINNAN PERUSTEET PKSSK:SSA POHJOIS-KARJALAN SAIRAANHOITO- JA SOSIAALIPALVELUJEN KUNTAYHTYMÄ Johtoryhmä 7.4.2015 Yhtymähallitus 27.4.2015 SISÄISEN VALVONNAN JA RISKIENHALLINNAN PERUSTEET PKSSK:SSA Sisällys 1. Lainsäädäntö 3 2. Soveltamisala

Lisätiedot

Vuoden 2015 tilintarkastuskertomus, tilinpäätöksen hyväksyminen ja vastuuvapauden myöntäminen vuodelta 2015

Vuoden 2015 tilintarkastuskertomus, tilinpäätöksen hyväksyminen ja vastuuvapauden myöntäminen vuodelta 2015 Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Kaupunginhallitus 82 29.3.2016 Asianro 404/02.02.01/2016 46 Vuoden 2015 tilintarkastuskertomus, tilinpäätöksen hyväksyminen ja vastuuvapauden myöntäminen vuodelta 2015

Lisätiedot

TARKASTUSLAUTAKUNNAN ARVIOINTISUUNNITELMA

TARKASTUSLAUTAKUNNAN ARVIOINTISUUNNITELMA TARKASTUSLAUTAKUNNAN ARVIOINTISUUNNITELMA Valtuustokausi 2017 2021 Työohjelma 2017 TARKASTUSLAUTAKUNNAN TEHTÄVÄT JA TOIMIVALTUUDET Valtuusto asettaa tarkastuslautakunnan hallinnon ja talouden tarkastuksen

Lisätiedot

SISÄISEN TARKASTUKSEN YKSIKÖN TOIMINNAN TOTEUTUMISEN VUOSIYHTEENVETO 2015

SISÄISEN TARKASTUKSEN YKSIKÖN TOIMINNAN TOTEUTUMISEN VUOSIYHTEENVETO 2015 Sivu 1/5 JOENSUUN KAUPUNKI SISÄISEN TARKASTUKSEN YKSIKKÖ TARKASTUSPÄÄLLIKKÖ TIMO MANNINEN TARKASTUSSIHTEERI SEIJA KUNNASLUOTO SISÄISEN TARKASTUKSEN YKSIKÖN TOIMINNAN TOTEUTUMISEN VUOSIYHTEENVETO 2015 Jakelu:

Lisätiedot

Sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan perusteet

Sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan perusteet Sipoon kunta Sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan perusteet Voimaantulo xx.xx.2017 Kunnanvaltuusto xx.x.2017 Sisällysluettelo 1 Lainsäädäntöperusta ja soveltamisala... 2 2 Sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan

Lisätiedot

Porvoon kaupungin sisäisen tarkastuksen toiminta- ja arviointisuunnitelma vuodelle 2015

Porvoon kaupungin sisäisen tarkastuksen toiminta- ja arviointisuunnitelma vuodelle 2015 1 (6) Porvoon kaupungin sisäisen tarkastuksen toiminta- ja arviointisuunnitelma vuodelle 2015 1. Toimintasuunnitelman tausta Kaupunkikonsernin sisäisen valvonnan tavoitteena on varmistaa strategisten tavoitteiden

Lisätiedot

TARKASTUSLAUTAKUNNAN ARVIOINTISUUNNITELMA

TARKASTUSLAUTAKUNNAN ARVIOINTISUUNNITELMA TARKASTUSLAUTAKUNNAN ARVIOINTISUUNNITELMA Valtuustokausi 2013 2016 Työohjelma 2016 TARKASTUSLAUTAKUNNAN TEHTÄVÄT JA TOIMIVALTUUDET Valtuusto asettaa tarkastuslautakunnan toimikauttaan vastaavien vuosien

Lisätiedot

Kaarinan kaupunkikonsernin sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan periaatteet. Luonnos 0 (6) 12.3.2014

Kaarinan kaupunkikonsernin sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan periaatteet. Luonnos 0 (6) 12.3.2014 Luonnos 0 (6) 12.3.2014 Kaarinan kaupunkikonsernin sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan periaatteet Hyväksytty kaupunginvaltuustossa 8.12.2014 123. Voimaantulo 8.12.2014. 1 (6) Sisällys 1 Lainsäädäntöperusta

Lisätiedot

Sonkajärven kunnan tilinpäätös 2016

Sonkajärven kunnan tilinpäätös 2016 Kunnanhallitus 67 27.03.2017 Tarkastuslautakunta 31 12.05.2017 Valtuusto 14 22.05.2017 Sonkajärven kunnan tilinpäätös 2016 Kunnanhallitus 27.03.2017 67 40/02.02.02/2017 Valmistelija: kunnansihteeri Tilinpäätös

Lisätiedot

VAASAN KAUPUNGIN JA KAUPUNKIKONSERNIN SISÄISEN VALVONNAN JA RISKIENHALLINNAN PERUSTEET. Vaasan kaupunginvaltuuston hyväksymät 16.12.

VAASAN KAUPUNGIN JA KAUPUNKIKONSERNIN SISÄISEN VALVONNAN JA RISKIENHALLINNAN PERUSTEET. Vaasan kaupunginvaltuuston hyväksymät 16.12. VAASAN KAUPUNGIN JA KAUPUNKIKONSERNIN SISÄISEN VALVONNAN JA RISKIENHALLINNAN PERUSTEET Vaasan kaupunginvaltuuston hyväksymät 16.12.2013 153 VAASAN KAUPUNGIN JA KAUPUNKIKONSERNIN SISÄISEN VALVONNAN JA RISKIENHALLINNAN

Lisätiedot

SALON SEUDUN KOULUTUSKUNTAYHTYMÄN SISÄISEN VALVONNAN JA RISKIENHALLINNAN PERUSTEET

SALON SEUDUN KOULUTUSKUNTAYHTYMÄN SISÄISEN VALVONNAN JA RISKIENHALLINNAN PERUSTEET SALON SEUDUN KOULUTUSKUNTAYHTYMÄN SISÄISEN VALVONNAN JA RISKIENHALLINNAN PERUSTEET Hall. 01.04.2014 Valt. 29.04.2014 1 Voimaantulo 01.07.2014 1 Lainsäädännöllinen perusta ja soveltamisala Kuntalain 13

Lisätiedot

Oheismateriaali Toimialojen analyysi oman toimintaympäristönsä muuttumisesta Strategian raportointi (taso 3: lautakunta) Tavoitteiden toteutuminen

Oheismateriaali Toimialojen analyysi oman toimintaympäristönsä muuttumisesta Strategian raportointi (taso 3: lautakunta) Tavoitteiden toteutuminen Kaupunginhallitus 229 02.05.2017 Lappeenranta 2028 strategian toteutuminen 2016 74/00.01.03.00/2013 KH 229 Valmistelija/lisätiedot: Strategia- ja rahoitusjohtaja Olli Naukkarinen, puh. 040 512 1580 Hyvinvointipalvelujen

Lisätiedot

Sonkajärven kunnan tilinpäätös 2015

Sonkajärven kunnan tilinpäätös 2015 Kunnanhallitus 44 21.03.2016 Tarkastuslautakunta 36 02.06.2016 Valtuusto 15 20.06.2016 Sonkajärven kunnan tilinpäätös 2015 38/02.06.01/2016 Kunnanhallitus 21.03.2016 44 Valmistelija: kunnansihteeri Tilinpäätös

Lisätiedot

TARKASTUSLAUTAKUNNAN ARVIOINTISUUNNITELMA

TARKASTUSLAUTAKUNNAN ARVIOINTISUUNNITELMA TARKASTUSLAUTAKUNNAN ARVIOINTISUUNNITELMA Valtuustokausi 2017 2020 TARKASTUSLAUTAKUNNAN TEHTÄVÄT JA TOIMIVALTUUDET Valtuusto asettaa tarkastuslautakunnan hallinnon ja talouden tarkastuksen sekä arvioinnin

Lisätiedot

Kankaanpään kaupunki SISÄISEN VALVONNAN JA RISKIENHALLINNAN PERUSTEET

Kankaanpään kaupunki SISÄISEN VALVONNAN JA RISKIENHALLINNAN PERUSTEET Kankaanpään kaupunki SISÄISEN VALVONNAN JA RISKIENHALLINNAN PERUSTEET 2 Sisällys SISÄISEN VALVONNAN JA RISKIENHALLINNAN PERUSTEET... 3 Sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan tavoite ja tarkoitus... 3 Vastuut

Lisätiedot

OSAVUOSIKATSAUS 2/2018 Sivistystoimiala

OSAVUOSIKATSAUS 2/2018 Sivistystoimiala KASVATUS- JA OPETUSLAUTAKUNTA Tilivelvollinen viranhaltija: toimialajohtaja Timo Jalonen Tilivelvollisen viranhaltijan arvio talousarvion toiminnallisten ja taloudellisten tavoitteiden toteutumisesta Keskeiset

Lisätiedot

Ritva Lill-Smeds, jäsen

Ritva Lill-Smeds, jäsen Tarkastuslautakunta 2009-2012 18.05.2010 1 KOKOUSAIKA Tiistaina 18.05.2010 klo 15.00 19.35 KOKOUSPAIKKA SAAPUVILLA OLLEET Kunnanvirasto Yhteispalvelupisteen kokoustila Lapinjärvi Mats Antas, puheenjohtaja

Lisätiedot

Yhtymähallitus Yhtymävaltuusto Siun sote - kuntayhtymän sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan perusteet

Yhtymähallitus Yhtymävaltuusto Siun sote - kuntayhtymän sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan perusteet Yhtymähallitus 23.11.2017 Yhtymävaltuusto 1.12.2017 Siun sote - kuntayhtymän sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan perusteet 2(5) Sisällysluettelo Sisällysluettelo... 2 1. Lainsäädäntöperusta ja soveltamisala...

Lisätiedot

TARKASTUSLAUTAKUNNAN ARVIOINTISUUNNITELMA

TARKASTUSLAUTAKUNNAN ARVIOINTISUUNNITELMA TARKASTUSLAUTAKUNNAN ARVIOINTISUUNNITELMA Valtuustokausi 2017 2020 Työohjelma 2017 TARKASTUSLAUTAKUNNAN TEHTÄVÄT JA TOIMIVALTUUDET Valtuusto asettaa tarkastuslautakunnan hallinnon ja talouden tarkastuksen

Lisätiedot

LAPPEENRANNAN KAUPUNKI OTE PÖYTÄKIRJASTA 1

LAPPEENRANNAN KAUPUNKI OTE PÖYTÄKIRJASTA 1 LAPPEENRANNAN UPUNKI OTE PÖYTÄKIRJASTA 1 Kaupunginhallitus 114 14.03.2016 Kaupunginvaltuusto 25 29.03.2016 Talousarviomuutokset 286/02.02.00.01/2016 KH 114 Valmistelija/lisätiedot: Laskentapäällikkö Risto

Lisätiedot

JUUPAJOEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2018 TARKASTUSLAUTAKUNTA SISÄLLYSLUETTELO

JUUPAJOEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2018 TARKASTUSLAUTAKUNTA SISÄLLYSLUETTELO JUUPAJOEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2018 27.-28.3.2018 SISÄLLYSLUETTELO 1 TALOYHTIÖIDEN TILANNE... 2 2 VUODEN 2017 TILINPÄÄTÖKSEN ESITTELY... 3 3 TILINTARKASTUSKERTOMUKSEN KÄSITTELY... 5 4 TARKASTUSLAUTAKUNNAN

Lisätiedot

MAALLA - MELKEIN KAUPUNGISSA KÄRKÖLÄN KUNNAN STRATEGIA

MAALLA - MELKEIN KAUPUNGISSA KÄRKÖLÄN KUNNAN STRATEGIA MAALLA - MELKEIN KAUPUNGISSA KÄRKÖLÄN KUNNAN STRATEGIA 2011-2024 KÄRKÖLÄN KUNTA STRATEGIA 2011 2024 1 (4) JOHDANTO Strategia kattaa kuluvan valtuustokauden lopun ja kolme seuraavaa valtuustokautta. Tavoitteena

Lisätiedot

SISÄISEN TARKASTUKSEN YKSIKÖN TOIMINNAN TOTEUTUMISEN VUOSIYHTEENVETO 2016

SISÄISEN TARKASTUKSEN YKSIKÖN TOIMINNAN TOTEUTUMISEN VUOSIYHTEENVETO 2016 Sivu 1/5 JOENSUUN KAUPUNKI SISÄISEN TARKASTUKSEN YKSIKKÖ TARKASTUSPÄÄLLIKKÖ TIMO MANNINEN TARKASTUSSIHTEERI SEIJA KUNNASLUOTO SISÄISEN TARKASTUKSEN YKSIKÖN TOIMINNAN TOTEUTUMISEN VUOSIYHTEENVETO 2016 Jakelu:

Lisätiedot

JUUPAJOEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 3/2017 TARKASTUSLAUTAKUNTA SISÄLLYSLUETTELO

JUUPAJOEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 3/2017 TARKASTUSLAUTAKUNTA SISÄLLYSLUETTELO JUUPAJOEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 3/2017 SISÄLLYSLUETTELO 18 ARVIOINNIN KÄYTÄNNÖN SUORITTAMINEN... 28 19 TARKASTUSLAUTAKUNNAN TALOUSARVIO JA MENOJEN HYVÄKSYMINEN... 29 20 VIRANHALTIJOIDEN KUULEMINEN... 30 21

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 11/ (11) Tarkastuslautakunta. Kaupungintalo, kaupunginhallituksen kokoushuone, 2. krs

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 11/ (11) Tarkastuslautakunta. Kaupungintalo, kaupunginhallituksen kokoushuone, 2. krs Kuopion kaupunki Pöytäkirja 11/2018 1 (11) Julkinen Kokoustiedot Aika keskiviikko klo 14:00-14:45 Paikka Kaupungintalo, kaupunginhallituksen kokoushuone, 2. krs Lisätietoja Saapuvilla olleet jäsenet Hilkka

Lisätiedot

Vuoden 2011 tavoitteiden toteutumisen arviointi / tarkastuslautakunnan arviointikertomus vuodelta 2011

Vuoden 2011 tavoitteiden toteutumisen arviointi / tarkastuslautakunnan arviointikertomus vuodelta 2011 Tarkastuslautakunta 22 24.04.2012 Tarkastuslautakunta 27 21.05.2012 Tarkastuslautakunta 32 29.05.2012 Kaupunginhallitus 14 11.06.2012 Kaupunginvaltuusto 3 25.06.2012 Vapaa-ajan lautakunta 7 04.09.2012

Lisätiedot

TARKASTUSVIRASTO. Johtoryhmä TARKASTUSLAUTAKUNNAN JA -VIRASTON TULOSBUDJETTI Tarkastuslautakunnan ja -viraston tavoitteet

TARKASTUSVIRASTO. Johtoryhmä TARKASTUSLAUTAKUNNAN JA -VIRASTON TULOSBUDJETTI Tarkastuslautakunnan ja -viraston tavoitteet TULOSBUDJETTI 217 1(5) Johtoryhmä.1.217 TARKASTUSLAUTAKUNNAN JA -VIRASTON TULOSBUDJETTI 217 Tarkastuslautakunnan ja -viraston tavoitteet Valtuusto on asettanut tarkastuslautakunnan hallinnon ja talouden

Lisätiedot

MÄNTTÄ-VILPPULAN KAUPUNGINVALTUUSTOLLE TARKASTUSLAUTAKUNNAN ARVIOINTIKERTOMUS VUODELTA 2015

MÄNTTÄ-VILPPULAN KAUPUNGINVALTUUSTOLLE TARKASTUSLAUTAKUNNAN ARVIOINTIKERTOMUS VUODELTA 2015 MÄNTTÄ-VILPPULAN KAUPUNKI Tarkastuslautakunta MÄNTTÄ-VILPPULAN KAUPUNGINVALTUUSTOLLE TARKASTUSLAUTAKUNNAN ARVIOINTIKERTOMUS VUODELTA 2015 1. Tarkastuslautakunta Tarkastuslautakuntaan kuuluvat puheenjohtajana

Lisätiedot

Kuntayhtymän hallitus Tarkastuslautakunta

Kuntayhtymän hallitus Tarkastuslautakunta Pohjois-Savon sairaanhoitopiiri Pöytäkirja 1 1 (1) Kuntayhtymän hallitus 31 25.3.2019 Tarkastuslautakunta 41 23.4.2019 4 1360/02.06.01.06/2018 Pohjois-Savon sairaanhoitopiirin tilinpäätös ja toimintakertomus

Lisätiedot

Konserniyhteisöjen tavoitteet 2015. 2.5 Tavoitteiden asettaminen konsernijohdolle ja kaupungin edustajille tytäryhteisöissä

Konserniyhteisöjen tavoitteet 2015. 2.5 Tavoitteiden asettaminen konsernijohdolle ja kaupungin edustajille tytäryhteisöissä Konserniyhteisöjen tavoitteet 2015 2.5 Tavoitteiden asettaminen konsernijohdolle ja kaupungin edustajille tytäryhteisöissä Valtuuston tulee päättää kunnan ja kuntakonsernin toiminnan ja talouden keskeisistä

Lisätiedot

REISJÄRVEN KUNTA ESITYSLISTA 3/2019

REISJÄRVEN KUNTA ESITYSLISTA 3/2019 1 KOKOUSAIKA 17.5.2019 klo 9:00 15:00 PAIKKA Reisjärven Kunnantalo, Kokoushuone LÄSNÄ Hirvinen Esa, puheenjohtaja Niemi Pauli, varapuheenjohtaja Puurula Merja, jäsen Paasovaara Marko, sihteeri, tilintarkastaja

Lisätiedot

Dnro:375/ /2013 Ehdotus kunanhallitukselle

Dnro:375/ /2013 Ehdotus kunanhallitukselle Dnro:375/02.02.01/2013 Ehdotus kunanhallitukselle 27.6.2016 Perusturvan sisäisen valvonnan suunnitelma vuodelle 2016 Sisällys 1. JOHDANTO 2 1.1. Sisäisen valvonnan, ulkoisen valvonnan ja riskienhallinnan

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 8/2013 1 (11) Tarkastuslautakunta 2 28.05.2013

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 8/2013 1 (11) Tarkastuslautakunta 2 28.05.2013 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 8/2013 1 (11) Kokoustiedot Aika tiistai klo 12:00-13:25 Paikka Saunakabinetti, Kaupungintalo 3. krs. Lisätietoja Saapuvilla olleet jäsenet Tapio Lankia, puheenjohtaja Raimo

Lisätiedot

Kertomuksen teksti saattaa sisältää myös muita sellaisia kannanottoja ja havaintoja, joihin voidaan antaa vastineita.

Kertomuksen teksti saattaa sisältää myös muita sellaisia kannanottoja ja havaintoja, joihin voidaan antaa vastineita. ARVIOINTIKERTOMUS 2015 -HAVAINNOT Taulukko on merkinnyt kertomukseensa numeroituihin kehyksiin sellaiset havainnot, joista lautakunta odottaa saavansa vastineet ja/tai selvitykset. Ohessa havainnot taulukko.

Lisätiedot

REISJÄRVEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 4/2017. Reisjärven Kunnantalo, Kokoushuone

REISJÄRVEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 4/2017. Reisjärven Kunnantalo, Kokoushuone 1 KOKOUSAIKA 31.5.2017 klo 9:00 14.00 PAIKKA Reisjärven Kunnantalo, Kokoushuone LÄSNÄ Vedenpää Antti, puheenjohtaja Pauli Niemi, varajäsen Puurula Merja, jäsen Potila Raija, kunnanjohtaja, kohta 23 Hirvinen

Lisätiedot

MAALLA MELKEIN KAUPUNGISSA KÄRKÖLÄN KUNNAN STRATEGIA

MAALLA MELKEIN KAUPUNGISSA KÄRKÖLÄN KUNNAN STRATEGIA MAALLA MELKEIN KAUPUNGISSA KÄRKÖLÄN KUNNAN STRATEGIA 2007 2020 KÄRKÖLÄN KUNTA STRATEGIA 2007 2020 1 (4) JOHDANTO Kunnanvaltuusto hyväksyi Kärkölän kunnan strategian 2001 2010 22.10.2001. Kunnallinen toimintaympäristö

Lisätiedot

SISÄLLYSLUETTELO. Ote: Kuntayhtymähallitus Hallituksen vastaus tarkastuslautakunnan arviointikertomuksessa 2015 esitettyyn yhteenvetoon

SISÄLLYSLUETTELO. Ote: Kuntayhtymähallitus Hallituksen vastaus tarkastuslautakunnan arviointikertomuksessa 2015 esitettyyn yhteenvetoon LIITE 1 Tarkastuslautakunta 8.11.2016 56 SISÄLLYSLUETTELO Ote: Kuntayhtymähallitus 13.10.2016 103 Hallituksen vastaus tarkastuslautakunnan arviointikertomuksessa 2015 esitettyyn yhteenvetoon 103 Hallituksen

Lisätiedot

Ulkoinen tarkastus. Tarkastuslautakunta Kaupunginreviisori Erja Viitala. Tampereen kaupunki 19.2.2009

Ulkoinen tarkastus. Tarkastuslautakunta Kaupunginreviisori Erja Viitala. Tampereen kaupunki 19.2.2009 Ulkoinen tarkastus Tarkastuslautakunta Kaupunginreviisori Erja Viitala 1 Kuntaorganisaation valvontajärjestelmä OMAEHTOINEN VALVONTA ULKOINEN VALVONTA valtuuston alainen Tavoitteiden arviointi JHTT tilintarkastus

Lisätiedot

SISÄISEN VALVONNAN JA RISKIENHALLINNAN PERUSTEET

SISÄISEN VALVONNAN JA RISKIENHALLINNAN PERUSTEET KOKKOLAN KAUPUNKI Syyskuu 2014 Keskushallinto SISÄISEN VALVONNAN JA RISKIENHALLINNAN PERUSTEET SISÄLLYSLUETTELO 1. YLEISTÄ 2. SISÄISEN VALVONNAN JA RISKIENHALLINNAN TAVOITE JA TARKOITUS; KÄSITTEET 3. SISÄISEN

Lisätiedot

Mäntyharju Pöytäkirja 4/ (8) Tarkastuslautakunta Aika , klo 14:08-16:06. Yhtenäiskoulun atk-luokka.

Mäntyharju Pöytäkirja 4/ (8) Tarkastuslautakunta Aika , klo 14:08-16:06. Yhtenäiskoulun atk-luokka. Mäntyharju Pöytäkirja 4/2016 1 (8) Aika 10.05.2016, klo 14:08-16:06 Paikka Yhtenäiskoulun atk-luokka Käsitellyt asiat 18 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 19 Pöytäkirjan tarkastus 20 Arviointikertomus

Lisätiedot

TARKASTUSLAUTAKUNNAN ARVIOINTISUUNNITELMA

TARKASTUSLAUTAKUNNAN ARVIOINTISUUNNITELMA TARKASTUSLAUTAKUNNAN ARVIOINTISUUNNITELMA Valtuustokausi 2017 2020 Työohjelma 2017 TARKASTUSLAUTAKUNNAN TEHTÄVÄT JA TOIMIVALTUUDET Valtuusto asettaa tarkastuslautakunnan hallinnon ja talouden tarkastuksen

Lisätiedot

Uudenkaupungin kaupungin sisäisen valvonnan ja riskien hallinnan perusteet

Uudenkaupungin kaupungin sisäisen valvonnan ja riskien hallinnan perusteet Uudenkaupungin kaupungin sisäisen valvonnan ja riskien hallinnan perusteet Kh 12.8.2019 1 Sisällys 1. LAINSÄÄDÄNTÖ... 2 2. SOVELTAMISALA... 2 3. KÄSITEMÄÄRITTELYÄ... 3 4. SISÄISEN VALVONNAN TAVOITTEET...

Lisätiedot

Vuoden 2017 talousarvion ja vuosien taloussuunnitelman suunnittelukehykset ja ohjeet liikelaitoksille

Vuoden 2017 talousarvion ja vuosien taloussuunnitelman suunnittelukehykset ja ohjeet liikelaitoksille Kaupunginhallitus 241 20.06.2016 Vuoden 2017 talousarvion ja vuosien 2017-2019 taloussuunnitelman suunnittelukehykset ja ohjeet liikelaitoksille 2247/02.02.00/2016 KHALL 20.06.2016 241 Talouden tasapaino

Lisätiedot

Sonkajärven kunnan tilinpäätös 2011 ja vastuuvapauden myöntäminen

Sonkajärven kunnan tilinpäätös 2011 ja vastuuvapauden myöntäminen Tarkastuslautakunta 22 14.05.2012 Kunnanvaltuusto 23 04.06.2012 Sonkajärven kunnan tilinpäätös 2011 ja vastuuvapauden myöntäminen Tarkastuslautakunta Kunnanhallitus 2.4.2012 68 Kunnan tilinpäätöksen tulee

Lisätiedot

TALOUS- JA TOIMITILASEMINAARI Tilaomaisuuden määrä, salkutus, kunto ja korjausvelka

TALOUS- JA TOIMITILASEMINAARI Tilaomaisuuden määrä, salkutus, kunto ja korjausvelka TALOUS- JA TOIMITILASEMINAARI 2015 Tilaomaisuuden määrä, salkutus, kunto ja korjausvelka Lähtötilanne 2008 Kiinteistökanta suurelta osin rakennettu 70- luvulla, jota vaivaavat ajalle tyypilliset virheelliset

Lisätiedot

ITÄ-UUDENMAAN KOULUTUSKUNTAYHTYMÄN YHTYMÄVALTUUSTON KOKOUS 3.6.2015. koulutusjohtaja Jari Kettunen, 040-5141133, jari.kettunen@porvoo.

ITÄ-UUDENMAAN KOULUTUSKUNTAYHTYMÄN YHTYMÄVALTUUSTON KOKOUS 3.6.2015. koulutusjohtaja Jari Kettunen, 040-5141133, jari.kettunen@porvoo. Kaupunginhallitus 182 01.06.2015 ITÄ-UUDENMAAN KOULUTUSKUNTAYHTYMÄN YHTYMÄVALTUUSTON KOKOUS 3.6.2015 597/11.110/2015 KH 01.06.2015 182 Valmistelu ja lisätiedot: koulutusjohtaja Jari Kettunen, 040-5141133,

Lisätiedot

KARKKILAN KAUPUNKI KÄYTTÖTALOUSOSA KAUPUNGINHALLITUS TALOUSARVIO 2017 TALOUSSUUNNITELMA

KARKKILAN KAUPUNKI KÄYTTÖTALOUSOSA KAUPUNGINHALLITUS TALOUSARVIO 2017 TALOUSSUUNNITELMA KARKKILAN KAUPUNKI KÄYTTÖTALOUSOSA KAUPUNGINHALLITUS TALOUSARVIO 2017 TALOUSSUUNNITELMA 2018-2019 KH 26.9.2016 1..1 Keskusvaalilautakunta Keskusvaalilautakunta Toimintatuotot 14 490 0 0 Toimintakulut -18

Lisätiedot

2016 ALAVIESKAN KUNNAN TARKASTUSLAUTAKUNTA

2016 ALAVIESKAN KUNNAN TARKASTUSLAUTAKUNTA ARVIOINTIKERTOMUS 2016 ALAVIESKAN KUNNAN TARKASTUSLAUTAKUNTA Tarkastuslautakunnan keskeisimpänä tehtävänä on arvioida valtuuston asettamien tavoitteiden toteutumista ja kuntalaisten tarvitsemien palveluiden

Lisätiedot

Sisäisen valvonnan ja Riskienhallinnan perusteet

Sisäisen valvonnan ja Riskienhallinnan perusteet Sisäisen valvonnan ja Riskienhallinnan perusteet 9.5.2018 Sisällys 1. Lainsäädäntöperusta ja soveltamisala... 2 2. Sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan tavoite ja tarkoitus... 2 3. Sisäisen valvonnan

Lisätiedot

2 (5) Tarkastussääntö Hyväksytty: yhtymäkokous xx.xx.xxxx xx 17.9.2014. 2.2 Tilintarkastajan tehtävät

2 (5) Tarkastussääntö Hyväksytty: yhtymäkokous xx.xx.xxxx xx 17.9.2014. 2.2 Tilintarkastajan tehtävät 2 (5) 2.2 Tilintarkastajan tehtävät 2.3 Tilintarkastuskertomus Kuntalain 73 75 säädetään tilintarkastajan tehtävistä. Tilintarkastajan on tarkastettava hyvän tilintarkastustavan mukaisesti kunkin tilikauden

Lisätiedot

Elinvoima- ja osaamislautakunnan palvelu- ja vuosisuunnitelma Esittely, elinvoima- ja osaamislautakunta

Elinvoima- ja osaamislautakunnan palvelu- ja vuosisuunnitelma Esittely, elinvoima- ja osaamislautakunta Elinvoima- ja osaamislautakunnan palvelu- ja vuosisuunnitelma 2018 Esittely, elinvoima- ja osaamislautakunta 20.12.2017 Strateginen johtamisjärjestelmä TAMPEREEN STRATEGIA VISIO JA TAVOITELTAVAT TULOKSET

Lisätiedot

Sisäinen valvonta - mitä merkitsee luottamushenkilölle ja viranhaltijalle Rahoitusriskien hallinnan seminaari

Sisäinen valvonta - mitä merkitsee luottamushenkilölle ja viranhaltijalle Rahoitusriskien hallinnan seminaari Sisäinen valvonta - mitä merkitsee luottamushenkilölle ja viranhaltijalle Rahoitusriskien hallinnan seminaari 8.5.2013 Kuntatalo, Helsinki 8.5.2013 Sari Korento kehittämispäällikkö Sisäinen valvonta Kuntalaki

Lisätiedot

VUODEN 2009 TALOUSARVION TÄYTÄNTÖÖNPANO-OHJEET

VUODEN 2009 TALOUSARVION TÄYTÄNTÖÖNPANO-OHJEET VUODEN 2009 TALOUSARVION TÄYTÄNTÖÖNPANO-OHJEET 1. TALOUTTA JA TOIMINTAA KOSKEVAT OHJEET JA SÄÄNNÖT Kaupungin taloudenhoitoa ja sen järjestämistä ohjaavat kuntalain 8. luku, kirjanpitolaki ja asetus, kirjanpitolautakunnan

Lisätiedot

Strateginen sopimus 2018, aluepelastuslaitos

Strateginen sopimus 2018, aluepelastuslaitos Strateginen sopimus 2018, aluepelastuslaitos 1. LÄHTÖKOHDAT 1.1 Lyhyt kuvaus toiminnasta (kh) Laadukkaat pelastustoiminta-, turvallisuus- ja ensihoitopalvelut tuotetaan Varsinais-Suomessa ammattitaitoisesti,

Lisätiedot

TARKASTUSLAUTAKUNNAN ARVIOINTISUUNNITELMA

TARKASTUSLAUTAKUNNAN ARVIOINTISUUNNITELMA TARKASTUSLAUTAKUNNAN ARVIOINTISUUNNITELMA Valtuustokausi 2017 2020 Työohjelma 2017 TARKASTUSLAUTAKUNNAN TEHTÄVÄT JA TOIMIVALTUUDET Valtuusto asettaa tarkastuslautakunnan hallinnon ja talouden tarkastuksen

Lisätiedot

Suunnittelukehysten perusteet

Suunnittelukehysten perusteet Kaupunginhallitus 344 19.06.2017 Vuoden 2018 talousarvion ja vuosien 2018-2020 taloussuunnitelman suunnittelukehykset ja ohjeet liikelaitoksille 2875/02.02.00/2017 KHALL 19.06.2017 344 Talouden tasapaino

Lisätiedot

Sisäinen tarkastus, sisäinen valvonta ja riskienhallinta. Valtuustoseminaari

Sisäinen tarkastus, sisäinen valvonta ja riskienhallinta. Valtuustoseminaari Sisäinen tarkastus, sisäinen valvonta ja riskienhallinta Valtuustoseminaari 23.5.2017 Miksi? Asetettujen tavoitteiden saavuttaminen Toiminnan kehittäminen ja parantaminen Toiminnan taloudellisuus ja tuloksellisuus

Lisätiedot

Tarkastettu pöytäkirja on nähtävänä kaupungin verkkosivulla klo 9:00 lähtien

Tarkastettu pöytäkirja on nähtävänä kaupungin verkkosivulla klo 9:00 lähtien Jämsän kaupunki Pöytäkirja 9/2018 1 Tarkastuslautakunta Aika 22.11.2018 klo 15:30-18:40 Paikka Talouspalvelujen kokoushuone, Talvialantie 2, 2 krs Läsnäolleet Kokko Jyrki puheenjohtaja Niivee Esa varapuheenjohtaja

Lisätiedot

Uusi Oulu Oulun kaupungin ulkoinen valvonta. Kaupunginvaltuutettujen koulutus Kaupunginreviisori Annikki Parhankangas

Uusi Oulu Oulun kaupungin ulkoinen valvonta. Kaupunginvaltuutettujen koulutus Kaupunginreviisori Annikki Parhankangas Oulun kaupungin ulkoinen valvonta Kaupunginvaltuutettujen koulutus 15.11.2012 Kaupunginreviisori Annikki Parhankangas Uusi Oulu 1.1.2013 Kunnan valvontajärjestelmä Muu ulkoinen valvonta - valtion valvonta:

Lisätiedot

SISÄISEN TARKASTUKSEN YKSIKÖN TOIMINNAN TOTEUTUMISEN VUOSIYHTEENVETO 2018

SISÄISEN TARKASTUKSEN YKSIKÖN TOIMINNAN TOTEUTUMISEN VUOSIYHTEENVETO 2018 Sivu 1/5 JOENSUUN KAUPUNKI SISÄISEN TARKASTUKSEN YKSIKKÖ TARKASTUSPÄÄLLIKKÖ TIMO MANNINEN TARKASTUSSIHTEERI SEIJA KUNNASLUOTO SISÄISEN TARKASTUKSEN YKSIKÖN TOIMINNAN TOTEUTUMISEN VUOSIYHTEENVETO 2018 Jakelu:

Lisätiedot

PUDASJÄRVEN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 9/

PUDASJÄRVEN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 9/ PUDASJÄRVEN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 9/2017 93 Tarkastuslautakunta 17.05.2017 AIKA 17.05.2017 klo 14:00-17:42 PAIKKA Kaupungintalo, kokoushuone Kotka KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 48 Kokouksen laillisuus ja

Lisätiedot

KAUPUNGINJOHTAJA JUKKA-PEKKA UJULA. Kaikkien aikojen Porvoo Alla tiders Borgå

KAUPUNGINJOHTAJA JUKKA-PEKKA UJULA. Kaikkien aikojen Porvoo Alla tiders Borgå KAUPUNGINJOHTAJA JUKKA-PEKKA UJULA Kaikkien aikojen Porvoo Alla tiders Borgå PORVOON KAUPUNGIN ELINKEINOPOLIITTINEN SELVITYS TIEDOTUSTILAISUUS 29.8.2013 Selvityksen avulla halutaan arvioida Porvoon kaupungin

Lisätiedot

Ulkoinen tarkastus ja arviointi

Ulkoinen tarkastus ja arviointi Ulkoinen tarkastus ja arviointi Luottamushenkilöiden koulutus 28.1.2013 Tarkastuspäällikkö Tarja Saarelainen Ulkoinen tarkastus ja arviointi kuntakonsernissa Kuntalain 9. luku. Hallinnon ja talouden tarkastus

Lisätiedot

ARVIOINTIKERTOMUS VUODELTA 2017

ARVIOINTIKERTOMUS VUODELTA 2017 1 (5) ARVIOINTIKERTOMUS VUODELTA 2017 Ypäjän kunnanvaltuustolle Sisällysluettelo 1. Tarkastuslautakunnan tehtävä, kokoonpano ja työskentely. 2 2. Edellisten vuosien arviointikertomusten johdosta tehtyjen

Lisätiedot

1 Tarkastuslautakunta PÖYTÄKIRJA 6/2017

1 Tarkastuslautakunta PÖYTÄKIRJA 6/2017 1 TARKASTUSLAUTAKUNNAN KOKOUS KOKOUSAIKA Torstai 14.12.2017 klo 09.00 11.41 KOKOUSPAIKKA Kunnantalo, Virastotie 5 A, Kivijärvi LÄSNÄ Teuvo Rekonen puheenjohtaja Risto Oinonen varapuheenjohtaja Aira Hakkarainen

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 6/ (5) Liikuntalautakunta LJ/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 6/ (5) Liikuntalautakunta LJ/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 6/2013 1 (5) 91 Lausuntopyyntö liikuntalautakunnalle arviointikertomuksesta 2012 HEL 2013-003863 T 00 03 00 Päätös päätti antaa tarkastuslautakunnalle seuraavan lausunnon:

Lisätiedot

Toteutuma-arviossa on varauduttu euron palautukseen perusterveydenhuollon yhteistoiminta-alueen kunnille.

Toteutuma-arviossa on varauduttu euron palautukseen perusterveydenhuollon yhteistoiminta-alueen kunnille. Kaupunginhallitus 71 06.02.2017 Kaupunginvaltuusto 10 06.03.2017 Kaupungin talouden toteutuminen 2016, kaupunki ja liikelaitokset 2072/02.02.02/2016 KHALL 06.02.2017 71 Talous vuonna 2016 Uudenkaupungin

Lisätiedot

PÄLKÄNEEN KUNNAN SISÄISEN VALVONNAN JA RISKIENHALLINNAN PERUSTEET

PÄLKÄNEEN KUNNAN SISÄISEN VALVONNAN JA RISKIENHALLINNAN PERUSTEET PÄLKÄNEEN KUNNAN SISÄISEN VALVONNAN JA RISKIENHALLINNAN PERUSTEET Käsittely : Kunnanvaltuuston hyväksymä xx.xx.2014 xx Kunnanhallitus xx.xx.xxxx xx Sisällysluettelo 1. JOHDANTO... 3 2. SISÄISEN VALVONNAN

Lisätiedot

ROVANIEMEN KAUPUNGIN TILALIIKELAITOKSEN RISKIENHALLINTARAPORTTI 2016

ROVANIEMEN KAUPUNGIN TILALIIKELAITOKSEN RISKIENHALLINTARAPORTTI 2016 ROVANIEMEN KAUPUNGIN TILALIIKELAITOKSEN RISKIENHALLINTARAPORTTI 2016 Sisältö 1. Riskienhallintasuunnitelman perusteet... 3 2. Tilaliikelaitoksen merkittävimmät riskit... 3 2.1 Riskien toteutuminen 2016...

Lisätiedot

NAKKILAN TARKASTUSLAUTAKUNNAN VUODEN 2018 ARVIOINTIKERTOMUS

NAKKILAN TARKASTUSLAUTAKUNNAN VUODEN 2018 ARVIOINTIKERTOMUS nakkila. NAKKILAN TARKASTUSLAUTAKUNNAN VUODEN 2018 ARVIOINTIKERTOMUS 1. Tarkastuslautakunnan tehtävät, kokoonpano ja toimintamuodot Kuntalain 121 :n mukaan tarkastuslautakunnan on valmisieltava valtuuston

Lisätiedot

TARKASTUSLAUTAKUNNAN ARVIOINTISUUNNITELMA

TARKASTUSLAUTAKUNNAN ARVIOINTISUUNNITELMA TARKASTUSLAUTAKUNNAN ARVIOINTISUUNNITELMA Valtuustokausi 2017 2021 Työohjelma 2017 TARKASTUSLAUTAKUNNAN TEHTÄVÄT JA TOIMIVALTUUDET Valtuusto asettaa tarkastuslautakunnan hallinnon ja talouden tarkastuksen

Lisätiedot

Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone. Venla Tuomainen, puheenjohtaja Räsänen Heimo, varapuheenjohtaja Annukka Mustonen, jäsen

Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone. Venla Tuomainen, puheenjohtaja Räsänen Heimo, varapuheenjohtaja Annukka Mustonen, jäsen Viranomainen KOKOUSPÖYTÄKIRJA 3/2016 TUUSNIEMEN KUNTA Tarkastuslautakunta 2013-2016 KOKOUSAIKA Maanantai 23.05.2016 klo 9.00 14.00 KOKOUSPAIKKA SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET (ja merkintä siitä, kuka toimi

Lisätiedot

Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone. Venla Tuomainen, puheenjohtaja Räsänen Heimo, varapuheenjohtaja Annukka Mustonen, jäsen

Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone. Venla Tuomainen, puheenjohtaja Räsänen Heimo, varapuheenjohtaja Annukka Mustonen, jäsen Viranomainen KOKOUSPÖYTÄKIRJA 4/2016 TUUSNIEMEN KUNTA Tarkastuslautakunta 2013-2016 KOKOUSAIKA Maanantai 30.05.2016 klo 16:00 16:40 KOKOUSPAIKKA SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET (ja merkintä siitä, kuka toimi

Lisätiedot

Valmistelu: kaupunginlakimies Santeri Lindholm p

Valmistelu: kaupunginlakimies Santeri Lindholm p Tarkastuslautakunta 36 26.04.2016 Tarkastuslautakunta 41 17.05.2016 Tarkastuslautakunta 46 31.05.2016 Kaupunginvaltuusto 71 13.06.2016 Kulttuurilautakunta 85 19.10.2016 Tarkastuslautakunta 76 08.11.2016

Lisätiedot

Kaupunginhallituksen arvio tavoitteiden ja strategian toteutumisesta 2016

Kaupunginhallituksen arvio tavoitteiden ja strategian toteutumisesta 2016 Kaupunginhallitus 233 08.05.2017 Kaupunginhallituksen arvio tavoitteiden ja strategian toteutumisesta 2016 2763/00.01.02/2017 KHALL 08.05.2017 233 Yleistä Vuonna 2016 Uudenkaupungin yrityssektorin positiivinen

Lisätiedot

4 Tarkastuslautakunnan arviointikertomus vuodelta Vesiliikelaitoksen vakituisen ja määräaikaisen henkilöstön määrä

4 Tarkastuslautakunnan arviointikertomus vuodelta Vesiliikelaitoksen vakituisen ja määräaikaisen henkilöstön määrä Mikkeli Pöytäkirja 1/2016 1 (10) Aika 18.02.2016, klo 16:30-18:35 Paikka Sokos Hotel Vaakuna -neuvottelutila, Mikkeli Käsitellyt asiat 1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 2 Pöytäkirjan tarkastus

Lisätiedot

HALLINTOSÄÄNTÖ, TARKASTUSLAUTAKUNNAN OSUUDET. 2 luku Toimielinorganisaatio. 9 Tarkastuslautakunta

HALLINTOSÄÄNTÖ, TARKASTUSLAUTAKUNNAN OSUUDET. 2 luku Toimielinorganisaatio. 9 Tarkastuslautakunta HALLINTOSÄÄNTÖ, TARKASTUSLAUTAKUNNAN OSUUDET 2 luku Toimielinorganisaatio 9 Tarkastuslautakunta Tarkastuslautakunnassa on 7 (5?) jäsentä, joista kaupunginvaltuusto valitsee lautakunnan puheenjohtajan ja

Lisätiedot

Päivämäärä Julkisuus Otsikko Virasto

Päivämäärä Julkisuus Otsikko Virasto 1(5) 7.11.2014 Julkinen tarkastuslautakunnan TALOUSARVION SITOVIEN TOIMINNALLISTEN TAVOITTEIDEN LUONNE, PYSYVYYS JA YHTEYS STRATEGIAOHJELMAAN 2.12.2014 Julkinen tarkastuslautakunnan YLEISEN, TEHOSTETUN

Lisätiedot

Hämeenkyrö Pöytäkirja 4/ ( 9) Tarkastuslautakunta

Hämeenkyrö Pöytäkirja 4/ ( 9) Tarkastuslautakunta Hämeenkyrö Pöytäkirja 4/2019 1 ( 9) Aika 09.04.2019, klo 12:30-15:40 Paikka Kunnanviraston 1. kerroksen neuvotteluhuone Käsitellyt asiat 16 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 17 Pöytäkirjan tarkastus

Lisätiedot

Hailuodon kunta PÖYTÄKIRJA 4/2015 1

Hailuodon kunta PÖYTÄKIRJA 4/2015 1 Hailuodon kunta PÖYTÄKIRJA 4/2015 1 Tarkastuslautakunta 24.05.2015 AIKA 24.05.2015 klo 00:00-20:00 PAIKKA Kaitalankuja, Hailuoto KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 19 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus

Lisätiedot