Kokousmatkailun kehitys jatkuvan uudistumisen väylällä

Transkriptio

1 Sente SENTE työraportteja 24/2008 Kokousmatkailun kehitys jatkuvan uudistumisen väylällä Kanta-Hämeen kokous- ja kongressimatkailun kehittämisen prosessit itse-uudistumisen näkökulmasta Kati-Jasmin Kosonen Alueellisen kehittämisen tutkimusyksikkö Tampereen yliopisto Alueellisen kehittämisen tutkimusyksikkö ISSN ISBN

2 Kokousmatkailun kehitys jatkuvan uudistumisen väylällä Kanta-Hämeen kokous- ja kongressimatkailun kehittämisen prosessit itse-uudistumisen näkökulmasta Kati-Jasmin Kosonen Jo h d a n t o 1 Julkisessa keskustelussa Suomen menestyksen avaimiksi on nostettu koulutus, tutkimus, teknologia ja innovatiivisuus. Valtion ja aluehallinnon toimijat korostavat huippuosaamista, globaalia kilpailukykyä ja kansainvälistymistä. Innovatiivisuuden ja innovaatioiden keskeinen rooli globaalissa taloudessa on tunnustettu yleisesti ja innovaatio-, teknologia ja koulutuspolitiikka on noussut korkealle yhteiskunnallisen kehittämisen agendalle. Benneworthia (2004) mukaillen voidaan todeta, että keskustelijat, niin tutkijat, liike-elämän edustajat kuin päättäjätkin, ovat erimielisiä lähinnä siitä, miten tieto ja innovaatioiden tuottaminen tuovat lisäarvoa ja kilpailuetua aluekehityksessä. Innovaatioiden ja uuden tiedon ja tietämyksen luonnissa kehittäjäverkostot muodostavat keskeisen osan alueen innovaatiojärjestelmää. Erityisen keskeisenä tutkimus-, kehittämis- ja innovaatioyhteistyö on nähty korkeaa teknologiaa hyödyntävillä aloilla. Nämä kehittäjäverkostot linkittyvät verkoiksi, ketjuiksi tai ryhmittyvät saarekkeiksi erilaisten kehittämisteemojen ympärille. Teknologiakehityksessä taas puhutaan teknologiaalustoista, teknologiaan keskittyvistä monialaisista ja monitoiminaisista kehitysalustoista. Kehitysalustojen määritelmää on mutkatonta laajentaa muihin toimialoihin ja kehittämisteemoihin siten, että yhteisen kehittämisteeman tai ongelman ympärille ryhmittyvä laaja-alainen ryhmä muodostaa alueelle erityisen kehittämisalustan. Alueellisen kehityksen näkökulmasta innovaatioita painottava kehittämislinjaus on joka tapauksessa haastava. Usein keskusteluissa ja jopa tutkimuksen piirissä alueellisista 1 Tämä tutkimusraportti liittyy Tekesin, Helsingin kaupungin, Oulun kaupungin ja Hämeenlinnan seudun rahoittamaan projektiin Self-Renewal Capacity of Clusters: Three Level Analysis on Resilience and Innovation Policy [Sere] 1

3 innovaatiojärjestelmistä saa käsityksen, että olisi olemassa jonkinlainen innovaatiojärjestelmän ihannemalli, joka toimisi kaikkialla. Kansalliset innovaatiojärjestelmät muokkaavat merkittävällä tavalla alueellisia kehityskulkuja, mutta saman maan eri alueiden välillä voi olla hyvinkin suuria eroja innovaatiotoiminnan laadussa ja määrässä. Innovaatiojärjestelmä-tutkimus on keskittynyt enimmäkseen näiden maiden keskusseutuihin, urbaaneihin metropoleihin tai tieto- ja teknologia-intensiivisiin globaaleihin solmukohtiin (hubeihin). Myös suomalainen tutkimus- ja kehittämistoiminta on erityisesti 1990-luvun laman jälkeen keskittynyt muutamalle harvalle tutkimus- ja kehittämisintensiiviselle sekä monialaiselle kaupunkiseudulle (Tilastokeskus, tutkimus- ja kehittämistoiminta 2007, Kosonen 2007a, Kosonen & Vilhula 2006, Lievonen & Lemola 2004, OECD 2005a ja 2005b, Rantanen 2004). Suomessa institutionaalisesti ohuilla alueilla resurssien puutetta on paikattu sekä alueen sisäisten että sieltä ulospäin suuntautuvien verkostojen avulla (Kosonen 2008, Kosonen 2007 a ja b). Institutionaalisesti ohuina alueina voidaan pitää sellaisia alueita, joilla ei ole tietämystalouden edellyttämiä uutta tietoa luovia ja soveltavia organisaatioita ja toimintatapoja. Tampereen yliopiston Alueellisen kehittämisen tutkimusyksikön SERE-projektin Hämeenlinnan osiossa innovaatiotoimintaa ja kokousmatkailun kehittämisalustaa tarkasteltiin pienen mutta kehittyvän kaupunkiseudun kehittämistoiminnan näkökulmasta 2. Tutkimus ja artikkeli perustuvat sille paljon esillä olleelle ajatukselle, että keskeisten toimijoiden vuorovaikutus on innovaatioympäristöjen ja niitä muokkaavien instituutioiden luomisen ja uudistamisen ytimessä. Huomio kohdistetaan erityisesti niihin kehittämisalustoihin, jotka kokoavat ja suuntaavat Hämeenlinnan seudun ja Kanta-Hämeen kokousmatkailun kehittämiseen tähtääviä vuorovaikutteisia kehittämistoimintoja. Vuorovaikutteisilla kehittämisalustoilla tarkoitetaan monia toimijoita ja kompetensseja yhdistäviä, yhteiseltä osaamis-, teknologia- ja/tai tietämyspohjalta ponnistavia ja alueellisesti kohdennettuja yhteistyön areenoita. Innovaatiotoimintaa ja kehittämisalustoja tarkastellaan pienen kaupunkiseudun kehittämistoiminnan näkökulmasta. Tutkimuskysymykset SERE-projektin Hämeenlinnan kokous- ja kongressimatkailun osalta ovat: Selvittää miten uuden tiedon hakemista, etsimistä ja soveltamista sekä tutkimusmatkailua on mahdollista kokousmatkailun alalla Hämeenlinnan seudulla tietoisesti edistää useiden organisaation yhteistyönä, Selvittää miten uudistumista on mahdollista edistää kaikissa verkoston toiminnoissa, Selvittää miten kokousmatkailun verkostossa on mahdollista linkittää uudet oivallukset ja uusi tieto osaksi jokapäiväistä toimintaa. Tutkimus pohjautuu kirjalliseen materiaaliin ja haastatteluaineistoon, jotka molemmat kerättiin lähinnä vuoden 2007 aikana. Tutkimuksen tuloksia havainnollistetaan Hämeenlinnan seudun Kokous- ja kongressimatkailun kehittämisverkoston keskeisten toimijoiden haastattelujen avulla. Suurin osa haastatteluista (yhteensä 21 kpl) ajoittui kevätkesään Lisäksi Tampereen yliopiston Yhdyskuntatieteiden laitoksen perustutkin- 2 Englanninkielisessä kirjallisuudessa tällaisesta alueesta voi käyttää nimitystä less favoured region, (ks. esim. Kosonen 2007a ja 2007b, Landabaso ym. 1999) 2

4 toharjoittelija Antti Mikkola koosti harjoittelussaan Kehittämiskeskus Oy Hämeessä strategia-analyysin kokousmatkailun kehittämisen strategialinjauksista Kanta-Hämeen alueella 2000-luvulla. Kapasiteetin vahvistaminen osaksi innovaatioympäristöjen vuor o va i k u t u s j ä r j e s t e l m ä ä Parin viime vuosikymmenen kehityskulut ovat pelkän tiedon ja puhtaan informaation lisäksi korostaneet paikallisten tuotanto- ja yrityskeskittymien ja samalla paikallisen tietämys(toiminta)ympäristön merkitystä. (Asheim 2006.) Innovaatiojärjestelmien tutkimus on kohdistanut huomion useimmiten kansallisiin rakenteellisiin instituutioihin, joiden avulla on mahdollista ymmärtää eri maiden teknologisessa ja taloudellisessa suorituskyvyssä olevia eroja (Braczyk yms. 1998, Saarivirta 2008, Tödtling & Trippl 2005). Sotaraudan (2007, myös Turok 2004) mukaan paikallinen innovaatioympäristö tukee erityisesti avoimia innovaatioprosesseja eli 1) jatkuvaa ideoiden keräämistä ja suodattamista, 2) uusien ideoiden pitämistä hengissä, 3) ideoiden sovelluskohteiden ja niiden käytännön merkitysten etsimistä sekä 4) uusien ideoiden ja asioiden kokeilemista ja testaamista käytännössä. (Saarivirta 2008, Sotarauta 2007). Yleisesti innovaatiojärjestelmän käsitteellä voidaan ymmärtää taloudellisesti käyttökelpoisen tietämyksen tuottamiseen, levittämiseen ja hyödyntämiseen osallistuvien toimijoiden järjestäytynyttä rakennetta tai verkostoa, systeemiä, ja näiden toimijoiden välistä vuorovaikutusta. Näkemys innovaatiosta on laajentunut kattamaan teknologisten tulkintojen lisäksi myös innovaatioiden sosiaalisen puolen. Näin ollen innovaation voidaan katsoa olevan jonkin uuden idean tai radikaaleimmillaan keksinnön taloudellisesti tai sosiaalisesti hyödynnettävä seuraamus. Avoimen innovaation ja erityisesti virtuaaliverkoston käsitteet ovat nostaneet esille aiempaa vahvemmin myös ajasta ja paikasta riippumattoman yhdessä tekemisen, sekä sen mukana yksilöt ja yksilöiden oppimisen (mm. Grabher & Ibert 2006, Healey 2004 ja 2006). Erityisesti yhteiskunnallisesti tai alueellisesti uudella tavalla hyödynnetty tieto ja osaaminen vaativat yhdessä toimimista ja kanssakäymistä, vuorovaikutuksessa kehittämistä ja yhdessä oppimista. Samalla toimijoiden välistä yhteistyötä ja tiedon hyödyntämistä edistävän innovaatioympäristön merkitys on korostunut (ks. Cooke & Morgan 1998, Cooke 2004, Asheim 2006). Innovaatioympäristöjen ja kehittämisalustojen rakentaminen ja vahvistaminen on siis vuorovaikutteinen prosessi. Healey, de Magalhaes ja Madanipour (1999, ks. myös Healey 2004 ja 2006) korostavat erityisesti institutionaalisen kapasiteetin merkitystä. Institutionaalisella kapasiteetilla he tarkoittivat lähinnä alueen kehittäjäorganisaatioita, niiden varassa rakentuvaa ja muuttuvaa kehittämiskulttuuria sekä toimijoiden kykyä verkostoitua ja aktivoida yksilöt taustayhteisöineen mukaan kehittämistoimintaan. Runsaskaan organisaatioiden ja toimijoiden määrä tai läsnäolo alueella ei kuitenkaan riitä alueen tai jonkin toimialan menestymiseen. Toimiva vuorovaikutus merkitsee verkostomaisia suhteita kehittäjäorganisaatioiden, paikallisen elinkeinoelämän ja korkeakoulujen välillä (Healey ym. 1999, Smedlund ym. 2005). Perusoletuksena kuitenkin on, että toimijat 3

5 ovat jollain tavalla (keskinäis)riippuvaisia muiden verkostoon kuuluvien toimijoiden resursseista, osaamisesta ja yhteyksistä erityisesti kansallis-kansainvälisiin verkostoihin (Scott 2006, Scott & Storper 2003, Storper 1995, Sotarauta ym. 2007). Cooken ym. (1998, Cooke 2004) mukaan menestyksellinen alueellinen innovaatiojärjestelmä kannustaa toimijoita oppimiseen kaikilla taloudellisen toiminnan tasoilla. Lambooyn (2004) mukaan alueellisen innovaatiojärjestelmän tehtävänä on mahdollistaa alueelliset toimijat hyödyntämään ja kehittämään omia kompetenssejaan niin hyvin kuin mahdollista. Usein jokin alue nähdään innovaatioympäristönä, vaikka oikeampaa olisi puhua erilaisten toimijoiden monista erilaisista innovaatioympäristöistä (Kautonen 2006). Lambooy (2004) korostaa myös loppukäyttäjien roolia, mutta lähinnä tarpeiden esille nostajina. Käytännössä tämä tarkoittaa monipuolisia henkilökohtaisia kontakteja moneen eri suuntaan yhteisillä areenoilla tai kehitysalustoilla. Intensiivinen vuorovaikutus ja uuden toimintamallin etsintä voivat itsessään toimia toimijoita yhteen liittävänä liimana sekä muille toimijoille houkuttimena liittyä uuden etsintään. Woolthuis, Lankhuizen ja Gilsing (2005) kuvaavat instituutioita pelin säännöiksi ja toimijoita, yksilöitä ja organisaatioita pelaajiksi. Tämä tutkimuslinja on laajentunut tuomaan yksittäisten perinteisten instituutioiden ja rakenteellisten tekijöiden rinnalle sosiaaliseen vuorovaikutukseen liittyviä elementtejä. Kovat instituutiot vaikuttavat pelaamisen puitteisiin, mutta pehmeät instituutiot puolestaan vaikuttavat pelin sujuvuuteen ja menestykseen (Woolthuis et al. 2005). Innovaatioympäristöjen tapauksessa pehmeät instituutiot vaikuttavat innovaatiopelin tuloksellisuuteen. Kehittäjäverkostojen toimivuudella onkin todettu Suomessa olevan keskeinen merkitys niukkojen resurssien hyödyntämisessä ja uusien luomisessa (Linnamaa 2004, Sotarauta ym. 2003, Sotarauta, Kosonen ja Viljamaa 2007). Kehittämisalustan toimijat yrittävät vaikuttaa alueensa kehitykseen muuttamalla yhtäältä kovia instituutioita ja toisaalta muokkaamalla pehmeitä instituutioita. Pehmeiden instituutioiden kehitys- tai muutosagentteina toimivat nimenomaan yksilöt, osana paikallista organisaationaalista kenttää. Näiden yksilötason kehitysmoottoreiden eli sovinnaisten toimintatapojen murtajien ja toimintatapojen välillä sukkuloivien aktiivisten yksilöiden toiminnassa korostuu erityisesti epäsuora kehittäminen ja muihin toimijoihin vaikuttaminen (vertaa Sotarauta ym. 2007, Smedlund ym. 2005, myös Healey ym. 1999). Kaikilla alueilla ei voi kaikissa niille tärkeissä asioissa olla vahvaa uuden etsinnän kapasiteettia. Näin ollen yhä tärkeämpään asemaan on nousemassa vahvojen yhteyksien luominen oman kehityksen kannalta tärkeisiin osaamiskeskittymiin. Suomen tapaisissa avoimissa talouksissa pienen, kasvavankin, kaupunkiseudun osaamis-, teknologia- ja instituutiopohja voi olla ohut verrattuna suureen ja monialaiseen kehittyvään kaupunkiseutuun, mutta alueen toimintaympäristöön kohdistuvat vaatimukset ovat aivan samalla tasolla kuin suuremmilla kaupunkiseuduilla. Tässä erityisesti pienillä kaupunkiseuduilla on monenlaisia haasteita, koska institutionaalinen T&K- ympäristö saattaa olla ohut. Lisäksi kehittämistä luotaava tarkasteluhorisontti voi olla kapea tai rajoittunut eikä omia vahvuuksia ja avautumassa olevia mahdollisuuksia välttämättä havaita ajoissa. (Kosonen 2007a ja 2007 b, Landabaso ym. 1999, Rosenfeld 4

6 2002 ja 2003, Tödtling ja Trippl 2005). Stuart Rosenfeld (2003) mukaan pienillä ja syrjäisillä alueilla klusterikehitys voi olla ponnetonta, koska alueella ei havaita olemassa olevia mahdollisuuksia, tulevaisuuden mahdollisuuksista puhumattakaan. Syitä tähän hän löytää julkisen palvelutarjonnan hajanaisuudesta, tutkimustiedon ja tietämyksen puutteista tai kyvyttömyydestä hyödyntää niitä, tukeutumisesta liian erikoistuneisiin niche-aloihin tai vanhoihin muutoskyvyttömiin teollisuudenaloihin sekä poliittisesta lukkiumista, jotka estävät hedelmällisen toimialojen välisen yhteistyön (ema, 2003, 363.) Pienten kaupunkiseutujen innovaatioympäristöjen kehityksessä kaikki innovaatioympäristön osatekijät voivat olla olemassa, mutta tietyllä tapaa pienoiskoossa. Myös kansalliset kehittämisinstrumentit ovat hyvin samankaltaisia riippumatta kaupunkiseudun koosta. Rosenfeld (2002) on edelleen listannut joukon mahdollisia puutteita pienten ja syrjäisten seutujen T&K- ympäristössä, mitkä saattavat vaikeuttaa innovaatioympäristöjen ja toimivien klustereiden syntyä. Näitä ovat mm. puutteelliset T&K perus- ja palvelurakenteet, pääoman saannin vaikeudet, heikko teknologinen osaamispohja, alueellinen sisäänpäin kääntyneisyys ja erilaiset lukkiumat, osaavan työvoiman vähäisyys sekä hankaluudet koulutuksen tai rekrytointien kautta houkutella sitä, sekä paikallisten tai alueellisten yrityskeskittymien sijoittuminen lähinnä alihankinta- tai satelliittiklustereiksi kansallisessa klusterien hierarkiassa (2002 ja 2003). Jos paikkakunnan toimijoiden oma kapasiteettipohja ei ole riittävä taloudellisiin investointeihin, olisi innovaatioympäristön toimijoiden kyettävä ulottamaan verkostonsa laajempiin rahoittajatahoihin ja kansallisiin tai kansainvälisiin yhteistyökumppaneihin. Näin ollen yksittäisten verkostojen solmukohtien muuttuminen vuorovaikutukselliseksi monia rajoja rikkovaksi ja kompetensseja yhdistäväksi kehittämisalustaksi voi olla yksi keskeisimmistä innovaatiotoiminnan keinoista. Itse-uudistumiskapasiteetin keskeiset prosessit ja elementit Perinteisesti innovaatiojärjestelmien tutkimuksessa on keskitytty analysoimaan innovaatioiden tuottamiseen vaikuttavia organisaatioita, niiden muodostamia alajärjestelmiä sekä toisinaan niiden välistä vuorovaikutusta. Myös institutionaalisen kokonaisuuden on katsottu olevan merkittävä tekijä innovaatiojärjestelmän muotoutumisessa jollekin alueelle. Innovaatioympäristöissä paikallisia tekemisen ja vuorovaikutuksen tapoja voidaan myös tietoisesti kehittää siten, että ne kannustavat yhteistoimintaan, uuden luomiseen verkostojen avulla ja kehittämisyhteisöjen uudistumiseen. Tutkijoista muun muassa Patsy Healey (2006) on korostanut yksittäisten kehittäjien - niin luovien kokeilijoiden, brokereiden kuin mobilisoijienkin - merkitystä kehittämisilmapiirin luomisessa (esim. Healey 2004; 2006, myös Kosonen 2006, 2007a, 2007b). Nämä toimijat kohtaavat toisensa useimmiten jollakin yhteisellä kehittämistoimintaan liittyvällä alustalla ; foorumilla tai areenalla, joita tässä tutkimuksessa nimitetään kehittämisalustoiksi. Itse-uudistumisen kapasiteetin tutkimuksessa analyysiyksiköksi valitaan useimmiten jokin toimija tai toimijaryhmä tai mikro- ja makrotason prosessien välinen suhde (Saarivirta 2008). Karkeasti muotoillen itse-uudistumisen kapasiteetilla tarkoitetaan kykyä valmistautua toimintaympäristön muutoksiin, kykyä sopeutua niihin ja edelleen kykyä 5

7 kehittää omaa toimintaansa muuttuvassa toimintaympäristössä. Pirjo Ståhle (1998, myös Ståhle yms. 2004) on todennut, että itse-uudistumisen kapasiteetti tarkoittaa organisaation (sisäistä) kykyä hallita muutoksia omissa strategioissaan, toiminnoissaan ja tietoperustassaan. Itse-uudistumisen kapasiteetti jossakin kehittämisteemassa, toimialalla tai kehittämisalustalla viittaa puolestaan kaikkien niiden kykyjen ja prosessien muodostamaan kokonaisuuteen, joka mahdollistaa jatkuvan uudistumisen (Sotarauta 2005 ja 2007, Saarivirta 2008). Alueellisiin kehittämisteemoihin pureutuva itse-uudistumisen kapasiteetti nivoo yhteen useampia sektoreita, toimijoita, organisaatioita, intressinäkemyksiä sekä puhtaasti yksilöitäkin. Alueiden uusiutumiskyvyn kannalta on oleellista, että alueella (tai toimialalla) on riittävästi sellaista toimintaa, jossa etsitään uusia pelisääntöjä, uutta tietoa, uusia kompetensseja ja uusia resursseja, eikä vain keskitytä hyödyntämään olemassa olevia resursseja ja kompetensseja (exploitation, mm. Holmqvist 2004). Tällaista jatkuvan uuden etsintää kutsutaan tutkimusmatkailuksi (exploration; mm. Holmqvist 2004) ja sen keskeisimpänä tehtävänä on luoda uutta tietoa ja uusia ideoita ja siten rakentaa perustaa myös ajattelutapojen uudistumiselle. Tutkimusmatkailussa aikajänne ulottuu joko tietoisesti tai tiedostamattomasti pitkälle tulevaisuuteen. Tutkimusmatkailussa on hyvin olennaista etsiä sellaisia kysymyksiä, joiden olemassaolosta ei edes tiedetä ja joita ei näin ollen ole ennen edes osattu kysyä eikä etsiä, myös erilaisten osaamisalueiden ja verkostojen rajapinnoilta. Lisäksi monet alan kirjoittajat painottavat variaation merkitystä. Tällöin olisi hyvä huolehtia toimialojen, osaamisalojen, yritystoiminnan ja muun yrittäjämäisen toiminnan vaihtelusta, heterogeenisuudesta ja mahdollisuuksien kirjosta, mikä mahdollistaa vaikutteiden ja tiedon tihkumisen toimijoiden ja toimialojen välillä (Asheim 2006, Asheim & Coenen 2005, Boschma & Sotarauta 2007, Gilsing & Nooteboom 2006, Sotarauta & Srinivas 2006, Woolthuis ym. 2005). Tutkimusmatkailuun kuuluvat muun muassa yliopistojen tutkimus, suurten osaamisintensiivisten yritysten tutkimus- ja kehittämistoiminta sekä muut sellaiset toiminnot, joissa etsitään ja luodaan tulevaisuutta ilman selkeitä kysymyksiä. Hyödyntämisessä puolestaan aikajänne voi olla hyvinkin lyhyt ja toiminta voi keskittyä hyvinkin suoraviivaiseen ongelmanratkaisuun (Lester ja Sotarauta, toim. 2007). Seuraava kuva (kuva 1) selventää näiden prosessien välistä suhdetta. 6

8 Uuden tiedon ja tietämyksen luominen Haasteiden ja mahdollisten ratkaisujen tunnistaminen Tutkimusmatkailu ja merkitysten etsintä Uuden tiedon ja tietämyksen soveltaminen Integraatio Strategisuus Johtaminen Uuden tiedon ja toiminnan kautta instituutioiden uudistaminen Hyödyntäminen & ongelmanratkaisu Juurruttaminen ja rakenteiden uudistaminen Uuden tiedon ja kompetenssien kautta uusien toimintatapojen luonti Kati-Jasmin Kosonen University of Tampere Research Unit for Urban and Regional Development Studies KUVA 1. Itse-uudistumisen kapasiteetti ja uuden tiedon luominen SERE-tutkimuksen näkökulmasta. (Modifioitu mm. Sotarauta 2007, Kosonen 2008a). Itse-uudistumisen kapasiteetin mallin ytimessä voi lisäksi olettaa olevan sopeutumisen muuttuviin toimintaedellytyksiin (Sotarauta, 2005 ja 2008, Ståhle, 1998, Saarivirta, 2007 ja, 2008, Kostiainen, 2007). Tämä johtuu itse-uudistumisen kapasiteetin mallissa siitä, että yksikään alue ei voi täysin muokata omaa toimintaansa tai toimintaympäristöään haluamansa kaltaiseksi, vaan ne ovat aina enemmän tai vähemmän pakotettuja sopeutumaan toimintaympäristön muutokseen. Sen sijaan siihen voi ennakolta pyrkiä varautumaan ja muokkaamaan toimintaympäristöä niin, että se on joustava ja kestää erilaisia suunnanmuutoksia ja rakenteiden muutoksia. Sopeutumisen voi katsoa koostuvan linkittävästä integraatiosta, (tulkinnasta, yhdistämisestä, verkottumisesta), toimintaan sulauttavasta ja juurruttavasta integraatiosta. Johtajuudella ja strategialla puolestaan pyritään pitämään kokonaisuutta hallittuna ja samalla sitä voidaan yrittää ohjata haluttuun suuntaan. Näin ollen innovaatioympäristöjen itse-uudistumisen kapasiteettiin liitettävinä keskeisinä kehitettävinä prosessinomaisina elementteinä voidaan pitää: Tutkimusmatkailu: sellaisten kysymysten tietoinen etsintä (skannaus), joiden olemassaolosta ei vielä tiedetä ja joita ei näin ollen ole ennen edes osattu kysyä eikä etsiä, Hyödyntäminen ja suora ongelmanratkaisu: sellaisten olemassa olevien kysymysten esittäminen ja niihin ratkaisujen etsiminen, joiden tuottamisessa ratkaisuiksi voidaan hyödyntää pääosin jo olemassa olevia tai verkoston ulottuvissa olevia resursseja ja kompetensseja, Linkittävä integraatio: sellaisten vuorovaikutteisten mekanismien kehittäminen, joiden avulla erilaiset osaamisalat, kompetenssit, tietämys ja verkostot on mahdollista linkittää yhteen ja niistä voidaan tehdä yhteisiä tulkintoja, Juurruttava integraatio: sellaisten toimijoille yhteisten mekanismien kehittäminen, joiden avulla uusi, kehitetty tai uudella tavalla sovellettu tieto ja ajatukset ovat otettavissa käyttöön jokapäiväisessä toiminnassa, 7

9 Strategisuus: strategioiden luominen ja visiointi antamaan alustalle ja sen kehittämistoiminnoille riittävän kunnianhimoinen tavoite ja suunta sekä strategioiden uudelleensuuntaaminen keskustelun ja toiminnan kuluessa, Johtaminen: verkoston hajautettu johtaminen sen varmistamiseksi, että alusta/verkosto korjaa suuntaansa ja toimintaansa, jos se ei ole strategian mukainen tai jos markkinat/ muut ulkoiset olosuhteet muuttuvat niin paljon, että tarvitaan joustavuuteen perustuvaa suunnan muutosta. Kehittämisalustat itse-uudistumiskapasiteetin integraation areenoina Euroopan Unionissa ja sen jäsenmaissa kehittämistoiminta nojaa varsin pitkälle teknologia- ja innovaatiopolitiikkaan. Yksi vahvasti esille noussut lähestymistapa on innovaatiotoiminnan organisoiminen erityisille teknologiapohjaisille alustoille eli kehitysalustoille (platformit). Eräänlaisena kapeana, hyvin erikoistuneena muotona voidaan pitää pienille tai syrjäisille kaupunkiseuduille syntyviä erityisiä satelliittialustoja (Glückler 2007, myös Ståhle ym. 2004). Tuotannollisia satelliitteja yhdistää useimmiten hyvin dominoiva monikansallinen tuotannollinen yritys, jolla itsellään on laajat globaalit verkostot, pääsy toimialaan nähden tärkeisiin tietämys- ja resurssivarantoihin ja muun muassa paljon kansainvälistä henkilövaihtoa (Glückler 2007). Satelliittialustoilla globaalit suuryritykset muodostavat eräänlaisen linnoituksen tai leirin, jolloin yhteen liittävinä tekijöinä ovat lähinnä sellaiset tuotannolliset, aluetukiin tai verotukseen perustuvat edut, joita sijainti tuo mukanaan. Vaikka tutkijat ovat kirjoittaneet lähinnä yrityksistä, myös joidenkin suomalaisten ja eurooppalaisten korkeakoulujen kehityksessä on nähtävissä samanlaisia piirteitä. Henkilöstön ja sitä kautta koko satelliittialustan vuorovaikutus toisiinsa ja erityisesti ympäröivään alueeseen voi jäädä olemattomaksi, jolloin niistä voi myös muodostua ympäristöstään irrallisia, mutta mitä suuremmissä määrin globaalisti toimivia katedraaleja erämaassa (Morgan 1997, myös Srinivas, Kosonen, Viljamaa & Nummi, tulossa). Harmaakorpi kollegoineen on määritellyt kehittämisalustat organisaatioista ja verkostoista koostuvaksi institutionaalisiksi ja polkuriippuviksi perustoiksi (Harmaakorpi 2004, Harmaakorpi & Melkas 2005). Tästä perustasta erityisen kehitysalustametodin avulla hersytetään, tutkitaan ja selvitetään olemassa olevien resurssien ja niiden yhdistelmien rajapinnoilla ja taustalla piilevät potentiaalit. Tavoitteena on uudenlaisen kilpailukyvyn tuottaminen ja mahdollisten uusien klustereiden kehittäminen (ks. lisää mm. Harmaakorpi 2004, 28 ja , Harmaakorpi & Melkas 2005). Harmaakorpi painottaa alueen resurssipohjan pohjautuvan aikaisempaan kehittämispolkuun mutta olevan samalla tulevaisuuteen katsova (Harmaakorpi 2004, 28). Kehittämisalusta voi tämän määritelmän mukaan pohjautua toimialaan, osaamisalueeseen tai tulevaisuuden megatrendeihin, joista klusterikehityksen avulla on tarkoitus kehittää uusia kilpailukykyisiä osaamis- ja yrityskeskittymiä 3 alueelle. 3 Klusterin voi sinänsä määritellä Richardsonin 1972 (myös Maskell & Malmberg 2007, Maskell 2001) mukaisesti sellaiseksi maantieteelliseksi tai tilalliseksi yhteenliittymäksi, mikä muodostuu toisiaan täydentävästä liiketoiminta-, teknologia-, tutkimus- tai muusta vastaavasta osaamisesta, useimmiten yritysten kesken. Rosenfeld (2003) puolestaan määrittelee klusterin systeemisiksi vuorovaikutussuhteiden verkostoksi alueen yritysten ja muiden organisaatioiden kesken, mikä varmistaa tietämyksen, palvelujen ja tuotteiden vaihdon alueella (ema, 360.). 8

10 Kehittämisalustoille voidaan näin ollen antaa erilaisia tulkintoja. Kaiken kaikkiaan kehittämisalustan käsite kokoaa alleen useampia osittain samoja, osittain kehittämistoiminnan eri puolia kuvaavia ilmiöitä tai osatekijöitä. Englanninkielinen alkutermi policy platform sisältää myös ajatuksen politiikkaan keskeisesti liittyvästä keskustelufoorumista, eräänlaisesta diskurssi-alustasta (Merriam-Webster OnLine Dictionary). Tällainen politiikkaalusta on yleensä puolueen, ehdokkaan tai poliittisen ryhmän useimmiten kirjallisessa muodossa oleva intentio, joka alistetaan myöhemmälle poliittiselle keskustelulle. Suomessa tätä vastaavat parhaiten kansalliset politiikka-ohjelmat. Politiikka-ohjelmat sisältävät ajatuksen keskustelun ja interaktion kautta tapahtuvasta kehityksestä, siis evoluutiosta. Sen sijaan politiikka-ohjelmat (ja siis policy platformit) eivät sinänsä sisällä ajatusta monitoimijuudesta, ohjelma voi olla koottu pelkästään samanhenkisten toimijoiden keskuudessa ja osoitettu samalle viiteryhmälle. Innovaatioympäristöjen kehitykseen liittyvät kehittämisalustat sen sijaan jo lähtökohtaisesti muodostuvat monen eri toimijan ja osallistujan väliseksi toiminta-alustaksi, jatkuvakestoiseksi foorumiksi, missä kehittämisen keskeisiä teemoja käsitellään, jaetaan ja tulkitaan. Erilaisia tulkintoja innovaatioympäristöihin tai klusterikehitykseen liittyvistä kehittämisalustoista voi kirjallisuuden ja niin suomalaisten kuin eurooppalaistenkin innovaatio- ja teknologiapolitiikan käytäntöjen kautta hahmottaa ainakin seuraavaa kolmea tyyppiä: Klusterikehityksen esivaihe - kehittämisalustaa voidaan tässä tulkinnassa pitää klusteri- tai toimialatarkastelun ensimmäisenä vaiheena, joka ei vielä ole yhtä järjestelmällinen ja virallisesti organi soitu toiminnan areena kuin vakiintuneemman klusterikehityksen vaiheessa. Ke hit tä mis alus ta on tällöin eräänlainen ruohonjuuritason potentiaalinen ponnistusalusta, mistä oikeaan osuvilla ja oikea-aikaisilla toimenpiteillä voi kehittää kasvualoja ja uusia toimialakeskittymiä. Klusterikehityksen esivaiheen kehittämisalusta koostuu samanaikaisista sattumalta esille ponnahtavista pienistä ilmiöistä ja varsinkin visionaaristen pioneeritoimijoiden paikallisesta pörinästä. Varsinainen toiminta voi olla työryhmä-, työseminaari-, aamukahvi- ja virtuaalifoorumityyppistä. Toimijoilla voi olla kehitteillä ja meneillään myös pienimuotoisia esiselvityshankkeita. Usein osallistujien määrä kasvaa ajan kuluessa. (Calia ym. 2007, Harmaakorpi 2004, Harmaakorpi & Melkas 2005.) Toisiaan täydentävien teknologioiden sulauttaja on teknologiapohjainen kehittämisalusta, missä kohtaavat monenlaiset teknologiat ja teknologiapohjaiset kompetenssit useimmiten yhden geneerisen teknologian yhteydessä tai ympärillä. Kehittämisalustalla teknologiaintensiiviset toimijat vastaavat teknologioiden sulauttamisesta lisäarvoa tuottavalla tavalla. Teknologia-alustoilla kehitetään erityisiä geneerisiä teknologioita sovellettavaksi monen eri toimialan käyttöön (mm. sulautetut järjestelmät Euroopan Komission ArtEmIs teknologia-alustalla). Tämän tyyppinen kehittämisalusta on vakiintunut 2000-luvulla osaksi eurooppalaista teknologia- ja innovaatiopolitiikkaa. Euroopan Unionin komission käytäntöjen lisäksi se on yleinen mm. Alankomaissa (Gilsing & Nooteboom 2006). Teknologia-alustoilla osallistujien määrä on useimmiten rajattu ja itse alustat voivat perustua jäsenmaksukykyyn. Resurssien ja kompetenssien yhteinen pooli - kompetenssipohjainen kehittämisalusta yhdistää monenlaista osaamista erilaisista institutionaalisista, organisationaalisista, toimiala- ja mm. tieteenalakohtaisesta osaamistaustoista yhteiselle keskustelu- ja strategia-alustalle. Kompetenssien yhdistäminen laajentaa oletettavasti myös kehittämisalustan toimijoiden pääsyä kansainvälisiin tietämysverkostoihin. (Grabher 2006, Woolthuis ym ) Näin 9

11 ollen kompetenssipohjainen kehittämisalusta lisää kompetenssien variaatioita yhdistämällä erilaiset toimijat vaikkapa teollisuudesta, korkeakouluista ja tutkimusinstituutioista, kunnista ja kehittäjäorganisaatioista samalle yhteistyöareenalle jonkin yhteisen teeman tai teknologisen ongelman ympärille. Osallistujien määrä ja tausta on heterogeenisempi kuin teknologia-alustoilla. Ollakseen aidosti vaikuttava kehittämisalustan tulisi olla sekä kansallisten ja kansainvälisten että paikallisten kehittämisverkostojen paikallinen solmukohta. Tiukasti teknologia- ja toimialasidonnaiset kehittäjäverkostot ovat useimmiten vähemmän kyvykkäitä monitoroimaan ja havaitsemaan sellaista vierasta osaamista ja uutta tietämystä, jonka yhdistäminen omaan toimintaan voisi olla innovaation lähde (Maskell & Kebir 2005, Maskell & Malmberg 2007, ks. myös Gertler & Wolfe 2004). Varsinkin jos uusi tietämys on eri tavalla järjestetty, yhdistelty, julkituotu ja sosiaalisesti välitetty kuin totuttu (teknologinen) tieto ja tietämys, se jää usein havaitsematta ja hyödyntämättä. Satelliittialustoja monipuolisempien kehittämisalustojen organisoimisen uskotaan poistavan tämän ongelman. Monenlaisen osaamisen yhdistäminen yhteiselle perustalle uskotaan tuovan aiempaa paremmat mahdollisuudet murtaa totuttuja tuotantotapoja ja tuoda teknologioiden sovellukseen laaja-alaisempaa ulottuvuutta (mm. Maskell & Malmberg 2007, Maskell & Kebir 2005). Hämeenlinnan seutu matkailuyritysten toimintaympäristönä Hämeenlinnan seudun T&K toiminnan kehittämispiirteet Hämeenlinnan kaupunkiseutu koostuu Hämeenlinnan kaupungista (perustettu 1639) ja sitä ympäröivästä tiiviimmästä työssäkäyntialueesta 4. Hämeenlinnan kaupunki on yhdistelmä perinteistä teollisuus- ja hallintokaupunkia; se on Kanta-Hämeen maakunnan keskuskaupunki, Etelä-Suomen läänin päätoimipaikka, Hämeen sotilasläänin esikuntapaikka ja muun muassa hallinto-oikeuden istuntopaikka. Hämeenlinna on kuitenkin asukasmäärältään Suomen pienimpiä maakuntakeskuksia. Hämeenlinnan seudun asukasmäärä oli vuonna 2006 noin asukasta, mistä Hämeenlinnan kaupungin alueella oli hieman yli puolet. Seudun työpaikkaomavaraisuus on hyvä, työttömyysaste on ollut noin 10% vuosina 2005 ja Hämeenlinnan seudun julkispainotteista tutkimus-, koulutus ja kehittämistoimintaa voi luonnehtia ohueksi ja pirstaleiseksi (Hämeenlinnan korkeakouluohjelma 2002). Tällä viitataan sekä fyysiseen läsnäoloon, selkeän kampuksen puutteeseen että opetettavien ja kehitettävien alojen hajanaisuuteen. Itsenäistä tiedekorkeakoulua alueella ei ole. Korkeakoulutoiminnot keskittyvät lähinnä Hämeen ammattikorkeakoulun ja Tampereen yliopiston Hämeenlinnan toimintojen ympärille 5. Myöskään tutkimus- ja tuotekehitystoiminnan volyymeissä Hämeenlinnan seudun korkeakouluyksiköt eivät nouse erityisen korkealle. Koko Kanta-Hämeen korkeakoulusektorin T&K-investoinnit ovat noin 1,5 4 Viralliseen seutukuntaan kuuluvat vuonna 2007 seuraavat kunnat: Hämeenlinnan kaupunki, Hattula, Hauho, Janakkala, Kalvola, Lammi, Renko ja Tuulos. 5 Muutama muu yksittäinen toimipiste alueelta löytyy, mm. Helsingin yliopiston Lammin biologinen tutkimusasema, jolla taas on ohuet sidokset seudun muuhun korkeakoulutoimintaan. 10

12 % koko maan T&K-investoinneista eli vajaat 82 miljoonaa euroa (Tilastokeskus, tutkimus- ja kehittämistoiminta, tilastot 2007). Hämeenlinnan seudun vahvoilla yrityksillä metalli-, koneenrakennus-, ajoneuvo-, elintarvike- jne. aloilla on merkittäviäkin talon sisäisiä T&K-yksiköitä; parhaimmillaan niissä työskentelee useamman kymmenen henkilön tutkimus- ja kehittämisryhmiä. Tästä huolimatta Kanta-Hämeen yritysten T&K-toiminta on vain noin prosentti koko maan yritysten T&K-investoinneista (Tekes esittelyaineistot 2005; 2006, Tilastokeskus 2007, Teknologiateollisuus ry 2007, Tilastokeskuksen tilastotietokannat 2007). 0,9 0,5 0,2 1,6 0,5 4,1 1,5 13,3 0,4 16,4 1,0 10,3 1,4 41 0,5 1,2 2,3 1,1 0,5 1,4 15,1 0,3 0,2 1,9 1,1 0,5 3,4 0,4 1,9 18,7 1,2 1,1 10,9 1,1 0,7 39,5 1,2 0,4 KUVA 2. Kanta-Hämeen T&K menot. Vasemmalla kokonais-tutkimus- ja kehittämismenot (%) maakunnittain vuonna 2006 (yhteensä 5,76 miljardia euroa). Oikealla yritysten tutkimus- ja kehittämismenot (%) maakunnittain vuonna Kanta-Hämeen yritysten osuus noin 1 % koko maan yritysten panostuksista (Tilastokeskus 2007, Tilastokeskuksen tilastotietokannat 2007, ks. myös Tekes esittelyaineisto 2006.) Hämeenlinnan seudun kehittämisstrategia uusittiin vuosituhannen vaihteessa. Niin seudun innovaatioympäristöä kuin tietämysinfrastruktuuria pidettiin heikohkona eikä niiden kykyyn vastata erilaisten toimijoiden innovaatiotarpeisiin uskottu. Alueen toimijoiden vähäiset innovaatio- ja T&K-panostukset vahvistivat sekä yritysedustajien että kunnallisten toimijoiden havaitsemaa uudenlaisten ratkaisujen tarvetta. Yrityselämä lähestyi haastetta niin verkostoitumalla keskenään kuin julkisten kehittämistoimijoiden kanssa kuin panostamalla asiakas- ja käyttäjälähtöiseen kehittämistapaan. Viesti on kaiken aikaa se että yrityksen on erittäin tärkeä pitää markkinoinnin ja myynnin ja oman tuotteistuksen langat ihan omissa käsissä. Mutta se että näitten kautta hakee sitte sitä, lisää ja semmosta vipuvartta ja, seurata sitte tilannetta että minkälaisia, kanavia olis käytettävissä ja minkälaista, myyntiä sitä kautta sitte tulis, ja uusia asiakkaita. Kokousmatkailu- haastattelu, kehittäjä 11

13 Julkituoduksi tavoitteeksi asetettiin nostaa Hämeenlinnan seutu kasvukeskusten joukkoon. Lisäksi yritysten kehittämiseksi, kasvun tukemiseksi ja uuden liiketoiminnan synnyttämiseksi tarvittiin uusia organisaatioita (mm. HAMK 2000, Teknologiakeskus Innopark 2005). Vuosina seudulla oli käynnissä useita selvitystöitä samanaikaisesti ja niiden lisäksi joitakin valtakunnallisia hakuja, jotka osoittivat muun muassa sen, että alueelle tarvitaan operatiivinen teknologiayritysten kehitysyksikkö (tai useampi), toimitilapalveluja tarjoava yksikkö sekä innovaatio-, koulutus- ja kehitystoimintaan erikoistuneita yksiköitä sekä tietyille toimialoille keskittyviä kehittämishankkeita. Selvitystyön alla olivat mm. yrityshautomoselvitys, seudullisen elinkeinoyhtiön perustaminen ja HAMK:n yhteydessä toimivan teknologiakeskuksen käynnistäminen. Näistä seudullinen elinkeinoyhtiö Kehittämiskeskus Oy Häme perustettiin vuonna 2000 ja Innopark Oy heti seuraavana vuonna, tosin ensin Hämeenlinnan seudun teknologiakeskus Oy:n nimellä. Tärkeimpiä tuon ajanjakson kansallisia hakuja puolestaan olivat osaamiskeskusohjelma ja kaupunkiohjelma, sittemmin aluekeskusohjelma (Teknologiakeskus Innopark 2005). Kokous- ja kongressimatkailu Hämeenlinnan seudun erityisenä kehittämiskohteena Matkailu kokonaisuudessaan, ja erityisesti kokous- ja kongressimatkailu kuuluvat Hämeenlinnan seudun kehittämistoiminnan keskiöön. Matkailu on myös koko Kanta-Hämeen maakunnalle tärkeä kehitettävä toimiala ja kehittämisen painopiste. Maakunnan yksityisestä yritystoiminnasta matkailu- ja ravitsemusala työllistää toiseksi eniten, alueella on paljon aktiivisia pk-yrityksiä ja suuri tarve yritys- ja alakohtaiseen kehittämistoimintaan. Vuonna 2001 tehdyssä Matkailuala (Hämeen liitto V:56, 2001) kartoituksessa selvitettiin Hämeen matkailuhankkeiden tila sekä maakunnan matkailutulo ja työllisyys. Matkailuhankkeet jaettiin kolmeen osakokonaisuuteen: 1) Kokous- ja business-virkistystuotteet, 2) Lyhytloma ja maaseutumatkailu, sekä 3) osaamisen kehittäminen. Kartoitus vahvisti näkemystä matkailualan merkityksestä maakunnassa, sekä liikevaihdon, yritysten ja toimijoiden määrän että työpaikkojen suhteen. Majoitus-, matkailu- ja ravitsemustoiminta osoittautui erääksi maakunnan tärkeimmistä yksityisistä toimialoista. Ja pohjalla on se, että ei tiedosteta, kuinka vakavasta asiasta matkailussa on tulonhankintana ja yritysmuotona, et se on ihan vakavaa bisnestoimintaa. Ja siinä olis potentiaalisii mahollisuuksii viiä tän Hämeenki kehitystä eteenpäin vahvasti, toimimalla oikeitten kanssa ja hyödyntämällä osaamista ja vahvuuksia. Sitteki sit tehtäs täälä oma osuutemme, niin hyvä. Kokousmatkailu- haastattelu, kulttuuritoimija Vuoden 2001 kartoituksen sekä sitä seuranneen strategian päivityksen (Maakunnallisen matkailustrategian täsmennys , 2003) mukaan toimialan haasteet kumuloituvat muutamaan seikkaan: a) toimijoiden kesken on tarvetta pidemmälle menevälle verkostoitumiselle ja riittävän massan saavuttamiselle, b) palvelukonseptien tason on noustava, c) kiinnostavaan brändiin on satsattava ja resursseja on yhdisteltävä, d) tuotekehityksen ja palvelutason noston kautta alueen yrityksiin olisi saatava lisää asiakaskuntaa syksyä, talvea ja alkukevättä varten, e) markkinointifokusta on tiukennettava ja löydettävä oikeat kohderyhmät sekä kansallisesti että kansainvälisesti. 12

14 No mun mielestä puhtaalla luonnolla tulee olemaan tulevaisuudessa äärimmäisen suuri merkitys. Niin ja juuri tää turvallisuus yhdistettynä tämmöseen puhtaaseen luontoon, niin sen kautta saatavat elämykset. Ne on semmosia asioita mitä ei voi sitten taas oikein Euroopasta enää löytää niin paljoo, että kuitenkin Suomi on kuitenkin niin harvaan asuttu maa, että täällä sitten kyllä löytyy. Et kyl mä näen siinä mielessä tulevaisuuden aika turvallisena juuri esimerkiks näillä kahdella tekijällä, kun ruvetaan niihin panostaan enemmän, niin varmaan saadaan isompia joukkoja liikenteeseen. Kokousmatkailu- haastattelu, matkailu- / majoitusyrittäjä Yhteinen näkemys panostettavista alateemoista ja alueen matkailun vahvuuksista löydettiin melko kivuttomasti. Vuoden 2003 strategialinjauksen mukaan koko Hämeen alueella oli vuosituhannen alussa meneillään useampia merkittäviä alueellisia matkailun kehittämisinvestointeja, joiden avulla matkailun vetovoimaisuutta kyettäisiin huomattavasti parantamaan ja siten vastaamaan sekä kuluttajapuolelta että maailmalta tuleviin kysyntä- ja uudistumishaasteisiin. Hämeenlinnaan painottuvia suurinvestointeja on mainittu muun muassa Vanajanlinnan alueen elinkeinorakenteen kehittämiseen tähtäävät investoinnit, Aulangon ja Hämeenlinnan Kaupunkipuiston monipuolistaminen ja Verkatehtaan alueen rakentaminen mittavaksi kokous-, kulttuuri- ja kongressikeskukseksi. Täsmennetty strategia painottui nimenomaan kokousmatkailu-klusterin luomiseen ja vahvistamiseen Kanta-Hämeeessä, ja varsinkin Hämeenlinnan kaupunkiseudulle. Matkailuhankkeiden strategisten linjausten ja matkailun kehittämisen uudelleen organisoimisen tuloksena maakunnan matkailutoimijoiden ja päättäjien kesken jaettiin matkailun kehittämisvastuut seutukunnittain siten, että kokous- ja business-matkailun kehittäminen on erityisesti Hämeenlinnan seudun kehittämisteema. Lapset ja perhelomat- teema sekä erämatkailu puolestaan olivat lähinnä kahden muun seutukunnan vahvassa intressissä. Mun mielestä me enemmän pohjataan siihen luontaiseen, mikä meil täällä on olemassa. Et ei kannata väkisin keksii mitään mikä on muodissa. Mut totta kai joku hyvinvointi, niin se on ihan kansainvälisestikin varmaan yks semmonen teema mikä kiinnostaa, mut sitten meillähän on (luonto- ja erä-) tämmönen luontomatkailu. Siihen liittyen hevosmatkailu ja tämmötteet asiat, niin mun mielestä niitä kannattaa ja just ryhmäretkiin liittyen joku suomalainen design, täällä on Iittalat ja näin poispäin, niin se mitä meil on täällä, niin nostettais sitä enemmän esille. Kokousmatkailu- haastattelu, kehittäjä Pk-yrityksissä kehittämisfokus painottui osaamisen tason nostoon ja toiminnan vakiinnuttamiseen tai laajentamiseen. Isommissa yrityksissä ja kulttuurilaitoksissa kehittämisfokus painottui laadun kohottamiseen ja korkean profiilin palvelujen tuotteistamiseen, toiminnan tunnettuuden lisäämiseen kansallisella tasolla sekä kansainvälisiin avauksiin. Yksittäisen toimijan profiilin noston lisäksi koko alueen houkuttelevuuden ja tunnettuuden lisääminen on maakunnan matkailun kehittämisen painopiste. Hämeessäkin on elämää - ajattelu konkretisoitui Häme-brändin ja kokousmatkailuteeman kehittelyssä. Ja sieltä lähettiin konseptoimaan sitte että, et missään muualla Suomessa ei oo kartanoita eikä linnoja niinku täällä Kanta-Hämeen alueella on, ja me konseptoitiin Kokous-Häme, ensinnäki otettiin se brändi käyttöön, et mentiin, mentiin yks taso alaspäin, konseptoitiin linnakokoukset, kartanot, hotellit ja maaseutuelämyskokoukset elikkä tehtiin tämmönen kategorisointi tän alueen kokousmatkailulle, joka on helpompi viestiä, joka on helpompi ymmärtää. Ollaan saatu äärettömän paljon palautetta, et se on ollu hyvä tapa, et se on osottautunu sitäkin kautta järkeväks tämmöseks toimintamalliks. Kokousmatkailu- haastattelu, kehittäjä 13

15 Osittain haparoivankin ja hajanaisen alun jälkeen maakunnan ja seutukunnan toimijat saivat kokousmatkailun toimintaympäristöön tarpeellisia rakenteita pystytettyä sekä vahvistettua. Erityisen tärkeänä tässä ovat olleet Häme-Brändiin satsaus, uusien organisaatioiden perustaminen (Häme Convention Bureau, samoin Kulttuuri- ja kongressikeskus Verkatehdas) ja vanhojen organisaatioiden keskinäinen roolitus. Hämeenlinnan kaupunkiseudun sisäisessä työnjaossa Matkailun kehittämishankkeiden hallinnointi ja koordinointi keskitettiin Hämeenlinnan seudun elinkeinotoiminnasta vastaavalle julkisomisteille kehittämisyhtiölle, Kehittämiskeskus Oy Hämeelle. Matkailuneuvonta puolestaan jätettiin kuntien elinkeino- ja matkailuneuvonnan piiriin. Markkinointi, imagotyöskentely, konseptointi ja Häme-brändin rakentaminen vastuutettiin maakunnallisille toimijoille, Hämeen liitolle ja Hämeen Matkailu Oy:lle, mutta siten, että kaikki nämä kehittämisorganisaatiot veivät kokousmatkailun painopistettä eteenpäin omista lähtökohdistaan. Täällä oli 2000 vuoden alussa otettu Häme-brändi, brändihän on ihan ihana asia, mut toisaalta sehän ei oo mitään, jos et sä pysty sitä jalkauttaan sitäkään, jos et sä pysty jalkauttaan strategiaa, jos et sä pysty jalkauttaan brändiä, ja siinä tuli sit ehkä tää kaikkein meiän, puhutaan semmosista asioista ku konseptointi, konseptointi, brändäys ja me lähettiin purkamaan näitä tavotteita asiakaslähtöseen muotoon, et me ruvettiin miettiin et miks Kanta-Häme olis työmatkailussa, Suomes on työmatkailussa aivan loistavia alueita, mut miks tää olis erilainen jollain tavalla matkailullisesti muista. Kokousmatkailu- haastattelu, kehittäjä Ko k o u s- ja k o n g r e s s i m at k a i l u n k e s k e i s e t k e h i t t ä m i s p r o s e s s i t Hämeenlinnan seudulla Toni Saarivirta (2008) on omissa SERE- tutkimusraporteissaan pohtinut, minkälainen toimintaympäristö vaaditaan, jotta innovaatioympäristön uudistumisprosessit systeemitasolla voivat onnistua. Tässä Saarivirta viittaa Doryn (2002) tutkimuksiin EU-vetoisista innovaatiostrategioista. Doryn (2002, ema.) mukaan menestynyt innovaatioympäristön uudistumisprosessi (strategia) vaatii menestyäkseen seuraavat tekijät: 1) Paikallisen tai alueellisen kehityspolitiikan pitää olla innovaatiosuuntautunutta ja siihen on panostettava rahallisesti. 2) Paikallisen institutionaalisen rakenteen pitää olla oppivaa, kyetä teknologian siirtoon ja vaatia toiminnalta laadukkuutta. 3) Paikallisten ja alueellisten verkostojen on toimittava vuorovaikutuksessa ja niiden on edistettävä paikallisten toimijoiden kanssa sekä kansallisten että kansainvälisten linkkien syntymistä. Tiedon siirto ja yhteisöllinen oppiminen ovat verkostojen sisällä niin ikään tärkeitä. 4) Lisäksi paikallisen toimintakulttuurin osatekijänä on luova ja yrittäjyysorientoitunut toimintamuoto, inhimillisen pääoma, joka edelleen johtaa uudistuvaan ja yrittäjämäiseen toimintaan. Samankaltaisiin päätelmiin on päätynyt myös Stuart Rosenfeld omissa raporteissaan (2002 ja 2003). Edellä mainittujen seikkojen lisäksi Rosenfeld katsoo asiaa pienten ja syrjäisten alueiden näkökulmasta. Tällöin sellaiset perusasiat kuin osaavan työvoiman koulutus ja houkuttelu alueelle, alueen toimintaedellytysten ymmärtäminen ja benchmarkaus vastaaviin alueisiin sekä jonkinlaisen palvelurakenteen organisoiminen joko paikan päällä tai linkittymällä kansallisiin ja kansainvälisiin osaamispalveluja tuottaviin solmuihin nousevat esille (ema, 2002). 14

16 Vastaavat tekijät ovat ajankohtaisia myös Hämeenlinnan kaupunkiseudulla. Seuraavissa alaluvuissa tarkastelun kohteena on, miten Kanta-Hämeen kokousmatkailun kehittämisverkoston toimijat ovat rakentaneet itse-uudistumiskapasiteettiaan. Kokous- ja kongressimatkailun kehittämisverkoston tiivistyminen Innovaatioympäristön ja kehitysalustojen rakentamiseen, vahvistamiseen ja uudistamiseen tähtääviä alueen sisäisiä verkostoja voi kutsua kehittämis- tai kehittäjäverkostoiksi. Toimialakehittämisessä ja innovaatiojärjestelmäkehittämisessä on totuttu puhumaan klusteroitumisesta ja klusterimuodostuksesta (Benneworth 2004, Cooke 2004, Maskell 2001, Maskell ja Kebir 2005, Maskell ja Malmberg 2007). Yhteisen kehittämisteeman tai ongelman ympärille ryhmittyvä laaja-alainen ryhmä muodostaa alueelle erityisen kehittämisalustan. Hämeenlinnan seudun kehittämistoimijoiden määrä on voimakkaasti lisääntynyt 2000-luvun vaihteen jälkeen, niin yleiskehittäjienkin kuin matkailuun liittyvien erityiskehittäjien osalta. Nykyinen kokous- ja kongressimatkailun kehittämisjärjestelmä koostuu Kanta-Hämeessä ja Hämeenlinnan seudulla useasta itsenäisesti toimivasta toimijasta. Vielä 1990-luvulla matkailutoimijoiden verkosto oli vielä hyvin hajanainen, mihin kiinnitettiin huomiota jo 90-luvun lopun maakunnallisissa strategioissa. Matkailun kehittämisverkoston tiivistäminen nousi esille mm. vuoden 1997 maakunnallisissa aluekehittämisohjelmissa. Kehittämispanostusten, strategioiden kohdentamisen ja verkottamiseen erikoistuneiden projektien ja uusien organisaatioiden avulla kehittämisverkosto on todella tiivistynyt. Myös julkiset matkailutoimijat ovat pystyneet kääntämään omaa toimintaansa markkinaehtoiseen suuntaan, esimerkkinä mm. Metsähallitus ja kulttuurilaitokset. Et tavotteena on kuitenkin sitten parantaa sitten yksittäisten kohteiden ja miksei seutukunnan kokonaisuutena houkuttelevuutta siinä markkinassa, että jos ei nyt kokonaiskysyntä juurikaan kasva, niin sit täytyy ottaa Helsingiltä tai Tampereelta tai joltain muulta sitten pois. Lähinnä, et se on konkreettisesti määritelty tavotteena, että mitä siinä tavotellaan, et se ei oo mitään yleistä hyvää vaan oikeesti ihan konkreettista, ja miksei sitten niin, et, onks se kehittäminen sitten houkuttelevuuden lisäämistä vai sitten et oikeesti tehdään uusia tuotteita myytäväks. Kokousmatkailu- haastattelu, matkailu/ majoitusyrittäjä Kolme toimijaryhmää nousee verkostosta esille (ks. kuva 3): aktiiviset matkailu- ja majoitusyrittäjät, kulttuuritoimijat (museot, kulttuurikeskustoimijat, teatteri, taiteilijat) sekä julkiset kehittämisorganisaatiot ja niiden matkailuun erikoistuneet aktiiviset henkilöt. Matkailun kehittämisverkoston keskeisiä vaikuttajia ovat siis yksityiset matkailuyrittäjät, erityisjoukkona alueen majoitus- ja pitopalveluyrittäjät sekä kartanoyrittäjät. Muina toimijaryhminä korostuvat matkailun kehittämisyhtiöt; Kehittämiskeskus Oy Häme (matkailuprojektit), Hämeen Matkailu Oy, Häme Convention Bureau ja vuodesta 2007 lähtien Verkatehdas Oy. 15

17 Kuva 3 Strategiatyö ja roolitus Projektit ja kokeilut Aktiiviset yrittäjät Kehittäjät & kunnalliset toimijat Kulttuuritoimijat Verkottamistoimet Kati-Jasmin Kosonen University of Tampere Research Unit for Urban and Regional Development Studies KUVA 3. Kokous- ja kongressimatkailun kehittämisalustan keskeiset toimijat ja toiminnot. Vaikka Matkailun kehittämisstrategioiden mukaisesti kokousmatkailun kehittäminen on jalkautettu matkailuyrittäjien itsensä lisäksi kehittämisorganisaatioille ja erikoistuneille kehittämisyhtiöille, Hämeenlinnan kaupunkikonsernille ja sen uudistushenkiselle johdolle annettiin myös tunnustusta. Ilman kaupungin ja muiden kuntien sitoutumista suoraan tai välillisesti mittavat uudistushankkeet rahoituspanostuksineen, kaavoitusratkaisuineen ja toimintojen uudistamisineen jäisivät tekemättä tai ainakin hidastuisivat. Ja sitten totta kai kaupungin johto on kans hyvin merkittävässä roolissa, vielä vois sanoo sen, että täältäkin näkökulmasta, että ihan kaupungin johtajat omalla esimerkillään tai sillä työskentelyllään ja uskollaan matkailun kehittymiseen ja vaikutuksiin, niin luo sitä hyvää uskoa kanssa. Että jos johto ois ollu toisenlainen viime vuosina, niin voipi olla, ettei näin mahtavia, suuria asioita ois tapahtumassa kun nyt on. Kyllä heillä on varmasti tosi suuri merkitys. Kokousmatkailu- haastattelu, kehittäjä Kokous- ja kongressimatkailun kehittämisverkoston uudistumisen prosessit Uudistumisen ja aluekehittämisen suhde lähtee itse-uudistumisen kapasiteetin mallissa siitä, että yhdenkään alueen ei katsota voivan täysin riippumattomasti muokkaavan omaa toimintaansa tai toimintaympäristöään haluamansa kaltaiseksi. Alueen, toimintaympäristön tai klusterin itse-uudistumisen kapasiteetti lähtökohtaisesti sisältää kyvyn valmistautua toimintaympäristön muutoksiin, kykyä sopeutua niihin sekä edelleen kykyä kehittää omaa toimintaansa, myös pienemmillä paikkakunnilla. Itse-uudistumisen kapasiteettiin liitettäviä keskeisiä elementtejä Hämeenlinnan tapaisissa institutionaalisesti ohuissa toimintaympäristöissä voivat SERE-tutkimuksen mukaan olla: Tutkimusmatkailu, Kokeileva klusterikehitys ja projektitoiminta, Toiminnan juurruttaminen ja ohuiden rakenteiden vahvistaminen, Olemassa olevan tiedon hyödyntäminen verkostossa, Integraation syventäminen ja vuorovaikutteisuus, Strategisuus ja johtaminen. 16

18 Näitä itse-uudistumisen kapasiteettiin liittyviä pienen kaupunkiseudun Kokousmatkailun kehittämisalustaan liittyviä elementtejä ja prosesseja haastatteluaineiston valossa on tarkasteltu seuraavien otsikoiden alla. Tutkimusmatkailu ideoiden ennakkoluulotonta hakemista verkostossa Tutkimusmatkailun avulla etsitään ideoita, uusia avauksia ja aivan uusia kysymyksiä. Kehittämistoiminnassa etsitään useimmiten vastauksia ja ratkaisumalleja jo esitettyihin kysymyksiin, mutta tutkimusmatkailussa haetaan aivan uusia uria. Olennaista on siis etsiä sellaisia kysymyksiä, joiden olemassaolosta ei edes tiedetä ja joita ei näin ollen ole ennen edes osattu kysyä eikä etsiä (Saarivirta 2007 ja 2008, Sotarauta 2007). Tutkimusmatkailu on jo lähtökohtaisesti luonteeltaan avointa mahdollisuuksien ja ennakkoluulotonta mahdollisten rajoitteiden suhteen. Uusia mahdollisuuksia etsitään toisilta toimialoilta, toisilta sektoreilta, toisilta markkina-alueilta ja toisilta maantieteellisiltä alueilta sekä erilaisten osaamisalueiden ja verkostojen rajapinnoilta. Tutkimusmatkailua harrastavan kehittämisverkoston yhtenä tehtävänä on rakentaa perustaa myös ajatteluja toimintatapojen uudistumiselle (nk. pehmeät instituutiot; ks. lisää Gertler ja Wolfe 2004). Uusien toimintamallien heijastuminen alueen kehittämistoimintaan voi tapahtua yksinkertaisestikin: Jos aatellaan nyt tätä kaiken kaikkiaan tämän seutukunnan innovatiivisuutta ja eteenpäin menoa, niin joskus on ihan hyvä just tehdä näit opintomatkoja ja käydä katsomassa miten muualla menee ja nähdä niit omia vahvuuksia vähän pidemmältä ja katsoa niitä ja sit myöskin ne omat heikkoudet. Kokousmatkailu- haastattelu, kulttuuritoimija Käytännössä tutkimusmatkailu näyttäytyy Hämeenlinnassa mahdollisuuksien skannauksena ja benchmarkauksen kautta tulevina täysin uusina ideoina. Benchmarkauksen kohdalla toki ero matkimiseen ja imitointiin on hienohko. Kehittämisalustan tai verkoston näkökulmasta uudistumista tapahtuu, jos benchmarkaus tuo koko alustalle aivan uutta näkökulmaa ja herättää kysymään täysin uusia kysymyksiä, joita ei muutoin kysyttäisi. Tällöin tutkimusmatkailu on saanut tuulta alleen. Niin oppi kyllä ruotimaan oikein kunnolla että vähän julmastikin, mitä ei ehkä sillai oo ennen tehnyt, mut mikä on varmasti ihan hyvä. Niin, että ihminen voi kattoo näin kriittisesti, et kannattaa ihan tehdä huolella ja hyvin ja miettiä just asiakkaan kannalta näitä asioita. Kokousmatkailu- haastattelu, kulttuuritoimija Myös pienistä oivalluksista syntyy iso puro: Ku antennit on niin sanotusti vastaanottavaisii, niin kyllähän jokainen kontaktipäivä, mitä täs on Hämeen matkailuasioissa tehny, niin tavallaan antaa tämmöstä, tällasta lisää tietoutta. Lisää tietoo ja ku sen huomioi, niin pienetkin asiat saattaa olla aika isoja asioita sitte, ku ne oikein oivaltaa. Näinhän se tietysti pitäs olla, nopee oppiminen, oppia pienistä kontakteita ja havainnoista, niin löytää isoja asioita. Kokousmatkailu- haastattelu, kulttuuritoimija 17

19 Kokeileva klusterikehitys ja projektitoiminta Hämeenlinnan seudulla kokousmatkailun toimintaympäristön institutionaalisen perustan ohuutta on kierretty yhtäältä verkostoitumalla ja toisaalta muodostamalla erityisiä kokeilu-instrumentteja. Kehittämistoiminta on organisoitu enimmäkseen projekti- ja ohjelmamuotoisesti. Juurruttavat ja vakiinnuttavat kehittäjät ja toimijat ovat tärkeä linkki projektien ja organisaatioiden välillä. Yksittäisetkin aktiiviset pioneerit ja kehitysprosessien moottorit voivat toimia tärkeinä verkostonsa mobilisaattoreina ja murtaa totuttuja toimintatapoja, tuoda aivan uusia toimintamalleja kokeiltavaksi tai sovellettavaksi alueen kehittämistoimintaan sekä innostaa ja kannustaa ympäröivää toimijajoukkoa uuden kokeiluun. Nämä voivat olla niin julkisen puolen toimijoita kuin aktiivisia ja kansainvälisiä yrittäjiäkin. Seuraava sitaatti kuvaa kehittäjän näkemystä asiasta: Et kyllähän se on, sitä silmät ja korvat auki kulkemista. Ja se, että sitte jos miettii tota yritysten kanssa yleistä kanssakäymistä, niin siellähän koko ajan tavallaan peilaa sitä asiaa niin, että ku tulee esille jotain potentiaalisia ongelmia, niin sitte miettii voisiko tähän ratkasukeinona olla. Sehän on kuitenki nää, nää kaikki keissithän on jollain tavalla soveltavia eli aina niissä jokaisessa jää jotain uutta ajatusta siitä, että miten asioita voidaan ajatella, miten niitä voi hyödyntää. Eli kyllä mä näkisin yhdeks tärkeeks uudistumiskeinoks nimenomaan niitten hankkeitten tekeminen, koska nää on kuitenkin, nää ei oo ihan, nää ei oo semmosia rutiinihankkeita sitte tämmöset, että niissä aina on kuitenki sitä, aika pitkällistäki miettimistä, miten jotain asioita tehdään. Kokousmatkailu- haastattelu, kehittäjä Kanta-Hämeessä ja Hämeenlinnan seudun kokous- ja kongressimatkailun kehittämisjärjestelmä koostuu useasta itsenäisesti toimivasta toimijasta. Näitä toimijoita on pyritty kokoamaan ja aktivoimaan yhteiselle klusterialustalle monenmoisten projektien voimin. Kehittämiskeskus Oy Hämeen Kokousmatkailu-hankkeet (I, II, ja III) ovat olleet tällainen keskeinen keino verkottaa erityyppisiä yksittäisiä toimijoita, mutta myös eri sektoreiden toimijoita keskenään. Useimmiten uudet kokeilut ovat alkaneet näistä projekteista. Projektien avulla on pyritty suhteellisin pienin resurssein tai resursseja ennakkoluulottomasti yhdistelemällä muokkaamaan toimintaympäristöä. Tavoitteena on, että se on aiempaa joustavampi, vaikuttavampi ja myös kykenee samaan kuin isompien kasvukeskusten kehittämisyhtiöt ja verkostot. Toki muitakin projekteja on ollut käynnissä, muun muassa loma-matkailuun, golf- ja perhelomailuun liittyvänä. Myös Häme Convention Bureau-, Aulanko- ja Verkatehdashankkeet ovat alkaneet pienimuotoisina kehittämishankkeina ja laajentuneet jopa mittavina rakennusprojekteina, samalla voimakkaasti eriytyen matkailun kehittämisverkostosta omaksi erilliseksi toimenpiteekseen. Projektit auttoivat osallisia arvioimaan omaa toimintaansa osana laajempaa toimialaa tai klusteria. Että kyllähän nää projektit on, niin kokousmatkailu kun Aulanko ja kaikki mitä tässä on ollu meneillään, niin on valtavasti kyllä, tuntuu siltä, et kehittäneet tätä matkailuu täällä, että verkostot on vahvistuneet ja. Se että täällä vielä 90-luvulla oli joukko irrallisii toimijoita, siltä se näytti, mutta nykyään... Hämeenlinnan seudun erityisesti, niin vois sanoo, niin tämmönen matkailuyhteistyö on tosi vahvan oloista ja aina, mehän paljon käydään eri tilanteissa erilaisii keskusteluja elinkeinoedustajien kanssa, niin kyl sieltä aina henkii semmonen vahva Hämehenki ja sitä on ollu kyllä ilo seurata, että aina todistavat toinen toisen perään kuinka tehään hyvää yhteistyötä. Kokousmatkailu- haastattelu, kehittäjä 18

20 Antti Mikkolan mukaan (analyysi Kokousmatkailun kehittämisen strategialinjauksista vuosilta , julkaisematon kooste kesältä 2007) strategia-asiakirjoja ja maakunnan kehittämishankkeiden hankelistoja tarkasteltaessa vaikuttaa siltä, että erilaisia uusia nousevia teemoja onkin ensin nostettu esille kehittämishankkeiden kautta ja vasta myöhemmin ne on otettu strategialinjausten kohteeksi. Varsinkin maakunnallisille toimijoille 90-luvun lopulta lähtien matkailu kokonaisuudessaan ja erityisesti 2001 lähtien business- ja kokousmatkailu (kokous- ja business-virkistystuotteet) ovat olleet tärkeimpien kehitettävien alojen tai teemojen joukossa, yhdessä lyhytlomien ja maaseutumatkailun kanssa. Hankkeiden avulla seudun keskeisten matkailutoimijoiden kesken on luotu verkosto, jonka keskiössä ja toiminnallisina solmukohtina ovat yhtäältä vahvat ja aktiiviset yritykset, niiden vetäjät ja muu henkilöstö sekä aktiiviset yksilöt kehittämisyhtiöistä ja kulttuuriorganisaatioista. Toiminnan vakiinnuttaminen ja hyvien käytäntöjen juurruttaminen Alueen kehittämistoimintaa leimaavien projektisyklien puitteissa on pystytty luomaan vakiintuneempia rakenteita ja vuorovaikutussuhteita. Tällöin uudet ideat on saatu kohtuullisessa ajassa koekäyttöön ja kehittämisputkeen edes pienemmänkin projektirahoituksen turvin. Yleisesti voidaan sanoa, että kun uutta yhteistyökuviota, toimintamallia tai ajatusta projektissa testataan, samanaikaisesti voidaan uudistaa aiempia käytäntöjä tai luoda aivan uusia (ks mm. Grabher ja Ibert 2006, Grabher 2006). Eräänä tärkeimmistä kehittämisprosesseista on ollut jalkauttaa projekteissa testattu ja koeteltu kehittämistoiminta Hämeen Matkailu Oy:n myynti- ja markkinointitoiminnan alle. Vastaavia uudempia organisaatioita tai rakenteita ovat Verkatehdas Oy kulttuuritapahtumien puolella sekä Häme Convention Bureau kongressimatkailussa. Meijän toimenpiteet niinkun markkinoinnillisesti suunnattiin niin että, että Hämeen Matkailu on aina yks jakelukanava. Et yrittäjät on toki ne pääjakelijat aina, omasta tuotteestaan. Mutta kaikki tuo tuotekehitys tähtäs siihen, että saatiin sellaset materiaalit aikasiks joissa, joissa sitten Hämeen Matkailu on yhtenä yhteisenä myyntikanavana. Jolloinka sitten ne tuotteet jää elämään, vaikka projekti päättyis. Kokousmatkailu- haastattelu, kehittäjä Kehittämiskeskus Oy Hämeen Kokousmatkailu- hankkeiden toimijat ovat olleet pääsääntöisesti tyytyväisiä projektien antiin ja mahdollisuuksiin linkittää oma toiminta alan toimijoiden verkostoon. Kysyttäessä projektien vaikutusarvioita 6 kesällä 2007, projektien osanottajien palaute oli muun muassa seuraavanlaista: Yhteistyö yrittäjien, kulttuurikohteiden toimijoiden sekä muiden sidosryhmien välillä on projektien myötä lisääntynyt, Tieto toisista yrityksistä ja palveluntarjonnasta on parantunut, näin ollen jos yhdellä toimijalla on täyttä, on voitu ohjata asiakas/ryhmä sopivalle yhteistyökumppanille, Tietoisuus toisten toimijoiden toimintatavoista on parantanut myös aiemmin irrallaan toimivien yrittäjien tai kulttuuritoimijoiden toiminnan laatua, 6 Lähde: Leena Pitkänen, Kehittämiskeskus Oy Häme, Kokousmatkailu I - III projektit , vaikutusarviot. 19