TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2015 KIRKON ELÄKERAHASTON JOHTOKUNTA
|
|
- Esa-Pekka Kapulainen
- 6 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 1 (6) Sijoitustoiminnan tuotto 2015: 6,2 % Sijoitustoiminnan tuotto : + 8,1 % p.a. Rahaston koko : TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2015 KIRKON ELÄKERAHASTON JOHTOKUNTA 1 Johtokunnan kokoonpano ja tehtävät Kirkkojärjestyksen 22 luvun 3a :n mukaan kirkon keskusrahaston eläkerahaston varojen sijoittamista varten on kirkkohallituksen toimikaudekseen asettama kirkon keskusrahaston eläkerahaston johtokunta. Kirkon eläkerahaston johtokunta valittiin kirkkohallituksen täysistunnon kokouksessa Samassa kokouksessa kirkkohallitus valitsi johtokunnan puheenjohtajaksi toimitusjohtaja Pasi Strömbergin (varajäsen sijoitusjohtaja Tomi Viia). Johtokunnan muut jäsenet ovat; toiminnanjohtaja Jussi Junni (varajäsen neuvottelija Anne Kaitainen), seurakuntayhtymän johtaja Juha Tuohimäki (varajäsen hallintojohtaja Risto Hämäläinen), toiminnanjohtaja Ritva Rasila (varajäsen lakimies Anna-Maria Numminen), kiinteistöjohtaja Seppo Kosola (varajäsen työmarkkinaasiamies Pauliina Hirsimäki), johtaja Hanna Hiidenpalo (varajäsen toimitusjohtaja Hannu Hokka), professori Eva Liljeblom (varajäsen lakimiesasessori Ritva Saario), sosionomi Veikko Väisänen (varamies käräjätuomari Outi Nokso-Koivisto) ja lakimies Keijo Karhumaa (varajäsen johtava työmarkkinalakimies Jonna Voima). Johtokunnan varapuheenjohtajana toimii toiminnanjohtaja Ritva Rasila ja sihteerinä sijoitusjohtaja Ira van der Pals. Johtokunnan toimikausi päättyy Johtokunnan tehtävät on määritelty kirkkojärjestyksen 22 luvun 3a :ssä. Tämän lisäksi kirkon keskusrahaston eläkerahaston johtokunnan johtosäännössä, jonka Kirkkohallitus on vahvistanut , on säännös siitä, mistä yksittäisistä sijoituksista johtokunta päättää. Muista kuin johtosäännössä tarkoitetuista yksittäisistä sijoituksista päättää kirkon keskusrahaston johtaja. Johtokunnan tehtävänä on 1) päättää sijoitustoiminnassa käytettävistä sijoitusmuodoista ja niissä sovellettavista periaatteista. 2) päättää sijoitusten jakautumisesta eri sijoitusmuotoihin ja niiden tuottotavoitteista. 3) päättää sijoitusten riskienhallinnassa noudatettavista periaatteista. 4) hyväksyä vuosittain kirkon eläkerahaston varojen sijoitussuunnitelma. 5) päättää omaisuudenhoitajista ja näiden kanssa laadittavista sopimuksista. 6) päättää niistä sijoitussuunnitelmassa määritellyistä yksittäisistä sijoituksista, jotka on määrätty johtokunnan tehtäväksi. 7) huolehtia sijoitustoiminnan kokonaisuuden valvonnasta. Eläkerahaston sijoitustoimintaa valvovat Finanssivalvonta, keskusrahaston tilintarkastajat sekä keskusrahaston sisäiset tarkastajat. Lisäksi Suomen Sijoitustutkimukselle on ulkoistettu limiittivalvontatehtäviä. Vuoden 2015 aikana pidettiin kahdeksan johtokunnan kokousta. Johtokunnan kokousten varsinaisten jäsenten läsnäoloprosentti oli 79 % (83 % vuonna 2014).
2 2 (6) 2 Sijoitustoiminta vuonna Sijoitustoiminnan järjestäminen Eläkerahaston sijoitustoimintaa hoidetaan suorien rahastosijoituksien ja täyden valtakirjan omaisuudenhoitosopimusten kautta. Eläkerahasto on hajauttanut sijoitusriskejään toimialoittain, maantieteellisesti, yrityskoon, sijoitustyylien ja omaisuudenhoitajien mukaan. 2.2 Kirkon eläkerahaston tilikauden tulos ja sijoitusvuosi 2015 Kirkon eläkerahastolle vuosi 2015 oli tuotoltaan hyvä. Vuoden 2015 sijoitustoiminnan nettotulos käyvin arvoin oli 6,2 %. Tuotto ylittää sijoitussuunnitelmassa asetetun kuuden prosentin tuottotavoitteen. Lisäksi salkun volatiliteetti alitti asetetun 9,5 % riskitason ollen 7,2 %. Paras kuukausituotto oli 4,2 % ja heikoin -3,7 %. Eläkerahaston pitkän aikavälin nettotuotto ( ) pysyi edelleen hyvänä, ollen vuoden lopussa 8,1 % p.a. Vuosi 2015 jää historiaan mielenkiintoisena sijoitusvuotena. Alkuvuonna EKP:n rahapoliittinen elvytysohjelma sai aikaan euforian Euroopan osakemarkkinoilla ja ensimmäisen kvartaalin aikana kurssit nousivat jyrkästi. Toisen kvartaalin merkittävin ja ehkäpä myös koko vuoden odottamattomin tapahtuma oli valtionlainojen korkotason raju nousu, joka pyyhki pois valtionlainoista alkuvuoden aikana saadut tuotot. Kesällä markkinahermoilu jatkui ensin Kreikan tilanteen jälleen kärjistyttyä ja myöhemmin Kiinan kasvun hidastumista sulatellessa. Lopulta elokuussa saatu Kiinan ilmoitus valuutan devalvoinnista johti siihen, että osakekurssit olivat kolmannen kvartaalin lopussa lähes samalla tasoilla kuin vuoteen lähdettäessä. Loppuvuosi alkoi kurssinousulla loka- ja marraskuussa, mutta pettymys EKP:n lisäelvytystoimiin painoi kursseja vuodenvaihdetta kohti mentäessä. Joulukuussa teemana olivat myös USA:n keskuspankin koronnosto sekä öljyn hinnan lasku, mikä johti heikkouteen energiasektorilla, niin korko- kuin osakemarkkinoillakin. Viime vuosi oli poikkeuksellisen tapahtumarikas markkinavuosi, jonka keskeisiksi teemoiksi nousivat keskuspankkien näkyvä rooli, raaka-aineiden poikkeuksellisen raju hintojen lasku sekä huolet kehittyvien talouksien kasvun jatkumisesta. USA:n koronnostojen alkaminen ja vastaavasti Euroopan keskuspankin edelleen voimakkaana jatkuva elvytys painoivat euron kurssin vuoden päätteeksi 11 prosenttia heikommaksi suhteessa dollariin. Osakemarkkinoilla nähtiin hyvin suuria alueellisia tuottoeroja. Raaka-aineiden hinnoille herkät kehittyvät markkinat kärsivät öljyn hinnan voimakkaasta laskusta, sen sijaan länsimarkkinoilla ja erityisesti pohjoismaissa vuosi päättyi hyviin tuottolukuihin. Suurista kehittyvistä markkinoista heikoiten menestyi Brasilia -35 prosentin vuosituotolla, Kiina ja Intia puolestaan sinnittelivät muutaman prosentin plussan puolella. Länsimarkkinoilla suhteellisesti parhaiten pärjäsivät ne markkinat, joilla raaka-ainesektorin paino on suhteellisesti pieni ja joiden vientisektorit hyötyivät valuutan heikkenemisestä (OMX Helsinki Cap 15,9 %, OMX Tukholma 12,5 % ja OMX Kööpenhamina +39,9 %). Euroopassa osakekurssit nousivat koko vuoden tarkastelussa 8,3 %. Yhdysvalloissa kokonaistuotto nousi vuositasolla 10,5 %:iin euroissa mitattuna, euron heikkeneminen selittääkin lähes kokonaan tuon positiivisen tuoton. Kehittyvien maiden osakekurssit laskivat vuoden aikana 5,1 prosenttia. Korkomarkkinoiden tuotot jäivät heikoksi vuonna Euroalueen valtionobligaatiot olivat suurin yllättäjä ja voittaja 1,7 %:n tuotolla. Kehittyvien maiden lainat kovissa valuutoissa pärjäsivät niiden osakemarkkinoihin nähden hyvin ja tuottivat euroissa 0,7 %. Euroalueen Investment Grade- ja High Yield -yrityslainat jäivät hiukan miinukselle.
3 3 (6) Eläkerahaston tuottolukuja vuosille 2014 ja 2015 on esitetty seuraavassa taulukossa 1 : Eläkerahaston tuottoluvut Eläkerahaston tuotto 8,1 % 6,2 % Eläkerahaston vertailuindeksi 10,5 % 5,7 % Osakesijoitukset yhteensä 12,1 % 10,2 % Osakesijoitusten vertailuindeksi 14,7 % 7,7 % Korkosijoitukset yhteensä 5,9 % - 0,8 % Korkosijoitusten vertailuindeksi 8,7 % 0,4 % Kiinteistösijoitukset 6,0 % 7,5 % Pääomasijoitukset 17,2 % Muut sijoitukset yhteensä 10,0 % Yksittäisten vertailuindeksien tuottoja Rahamarkkina (3kk) 0,3 % 0,0 % EMU valtionobligaatiot 13,6 % 1,7 % Yrityslainat - Investment Grade 8,3 % - 0,4 % Yrityslainat - High Yield 3,8 % -1,8 % Kehittyvät korkomarkkinat (EMD) 7,1 % 0,7 % Osakkeet maailma 19,2 % 10,5 % Osakkeet Eurooppa 6,8 % 8,3 % Osakkeet kehittyvät markkinat 11,1 % -5,1 % Osakkeet Pohjois-Amerikka 27,1 % 10,5 % Osakkeet Suomi 10,6 % 15,9 % 2.3 Eläkerahaston allokaatio ja koko Omaisuuslaji 2015 osuus Osakkeet ,2 % Suomi ,4 % Eurooppa ,1 % Pohjois-Amerikka ,7 % Kehittyvät markkina ,1 % Aasia ,3 % Globaali ,6 % Korkosijoitukset ,6 % Euroalueen valtio-obligaatiot ,9 % Yrityslainat (IG + HY) ,6 % Kehittyvät markkinat ,5 % Vaihtovelkakirjalainat ,1 % Rahamarkkinasijoitukset ,5 % Muut sijoitukset ,1 % Yhteensä ,00 % 1 Tuotot on ilmoitettu euroissa
4 4 (6) 3 Vuoden 2015 aikana johtokunnassa käsitellyt asiat 3.1 Sijoitussuunnitelma Johtokunta hyväksyi joulukuussa 2015 sijoitussuunnitelman vuodelle Johtokunta päätti laskea korkosijoitusten peruspainoa 2 % -yksikköä ja nostaa muiden sijoitusten osuutta korkosijoitusten alhaisen tuottopotentiaalin vuoksi. Seuraavassa taulukossa on esitetty eläkerahaston omaisuusluokkakohtainen perusallokaatio vuodelle Omaisuusluokan muodostavat sijoitukset, jotka reagoivat yhdenmukaisesti talouden muutoksiin. Yhteisvaihtelu eri omaisuusluokkien välillä on vähäisempää kuin omaisuuslajin sijoitusten keskinäinen yhteisvaihtelu. Hajauttamalla sijoitukset eri omaisuusluokkiin rahaston kokonaisriski pienenee. Eläkerahaston käyttämät omaisuusluokat ovat korko-, osake- ja muut sijoitukset. Eläkerahaston perusallokaatio vuodelle 2016 Omaisuusluokka peruspaino min max Korkosijoitukset 36 % 30 % 60 % Osakesijoitukset 40 % 30 % 50 % Muut sijoitukset 24 % 5 % 40 % Yhteensä 100 % Eläkerahaston pitkän aikavälin tuottotavoite on 6 % riskitasolla 9,5 %. Tuotto-odotus perustuu omaisuusluokkien pidemmän aikavälin tulevaisuuden tuotto-odotuksiin. Esimerkiksi osakkeet ovat historiallisesti tuottaneet pitkiä korkosijoituksia enemmän, mutta samalla tuottojen vaihtelut ovat olleet suurempia kuin korkosijoituksilla. Pitkän aikavälin tuotto-odotusta on siksi syytä verrata kumulatiivisiin vuosituottoihin eikä yksittäisiin vuosihavaintoihin. Sijoitussuunnitelma sisältää myös suunnitelman vastuullisen sijoittamisen osalta. Suunnitelmassa kerrotaan, kuinka vastuullista sijoittamista toteutetaan käytännössä eläkerahastossa. Suunnitelma on jäsennetty YK:n vastuullisen sijoittamisen periaatteiden mukaisesti. Vastuullisen sijoitustoiminnan kehittämisessä, reagoivassa toiminnassa sekä vaikuttamisessa on käytetty vastuullisen sijoittamisen konsulttia, ISS-Ethix. Vastuullisesta sijoittamisesta on kerrottu enemmän erillisessä vastuullisen sijoittamisen toimintakertomuksessa. 3.2 Riskienhallintasuunnitelma Johtokunta hyväksyi joulukuussa 2015 eläkerahastoa koskevan riskienhallintasuunnitelman vuodelle Riskienhallintasuunnitelman tarkoituksena on ohjata eläkerahaston sijoitustoiminnan riskienhallintaa. Riskienhallintasuunnitelmassa on lisäksi kuvattu sijoitustoiminnan organisaatio ja toimintatavat. 3.3 Muut johtokunnan käsittelemät asiat Kertomusvuonna johtokunta käsitteli mm. seuraavia asioita: Salkunhallintajärjestelmän käyttöönottoprojekti toteutettiin vuoden 2015 aikana. Suomen Sijoitustutkimus valittiin salkunhallintajärjestelmän ja raportointipalvelun toimittajaksi Järjestelmän käyttöönottoprojekti aloitettiin vuoden 2015 tammikuussa ja järjestelmä oli täysimääräisesti käytössä elokuussa Vanhaa raportointijärjestelmää ylläpidettiin uuden järjestelmän rinnalla syyskuuhun asti, jotta voitiin varmistautua raportoinnin oikeellisuudesta siirtymävaiheessa. Käyttöönottoprojektiin kuuluivat sekä historiatietojen siirto että räätälöidyn palvelumallin rakentaminen eläkerahaston tarpeisiin.
5 5 (6) Salkkurakenteen muutokset. Korkosalkussa vuoden 2015 teemana oli yrityslainasijoitusten tarkastelu. Korkeasti luokiteltujen yrityslainojen kohdalla luovuttiin yhdestä rahastosta. Poistuneen rahaston tilalle valittiin kaksi uutta rahastoa, joiden tavoitteena on parantaa salkun hajautusta sekä ottaa aiempaa enemmän huomioon ESG-asioita. Matalammin luottoluokiteltujen yrityslainojen kohdalla luovuttiin yhdestä Yhdysvaltoihin sijoittavasta rahastosta heikon performanssin sekä korkean energiasektorinpainon vuoksi. Tilalle valittiin kaksi uutta rahastoa, joissa energiasektoripaino on selkeästi matalampi. Tämän lisäksi salkkuun valittiin yksi uusi eurooppalaisiin matalamman luottoluokituksen luottoluokiteltuihin yrityslainoihin sijoittava rahasto. Kehittyvien korkomarkkinoiden salkussa puolestaan luovuttiin yrityslainoihin sijoittavasta rahastosta. Osakesalkussa indeksirahastojen osuutta pienennettiin vuoden aikana aktiivirahastojen vahvemman tuottokehityksen myötä. Eurooppalaiseen osakesalkkuun lisättiin keväällä uusi rahasto hajauttamaan salkun manageririskiä. Samassa yhteydessä vaihdettiin eurooppalaisiin pienyhtiöihin sijoittava rahasto heikon tuottokehityksen takia. Pohjoisamerikkalaisessa osakesalkussa vaihdettiin myös rahastomanageri huonon performanssin takia. Vuoden aikana käynnistettiin laajempi kehittyvien osakemarkkinoiden strategian kehityshanke. Nordea ilmoitti joulukuussa Suomi-osakemandaatin salkunhoitajavaihdoksesta. Yhteistyö Nordean kanssa jatkuu henkilömuutoksesta huolimatta. Finanssivalvonnan vuosivalvontaraportti merkittiin johtokunnassa tiedoksi. Riskienhallintasuunnitelma. Johtokunta hyväksyi riskienhallintasuunnitelman päivityksen Finanssivalvonnan antaman suosituksen mukaisesti elokuussa. Kiinteistösijoitus- ja pääomasijoitusstrategia. Johtokunta hyväksyi syyskuussa kiinteistösijoitusstrategian ja pääomasijoitusstrategian päivitykset vuosille Pääoma- ja kiinteistösijoituksien raportoinnin ja hallinnon ulkoistaminen. Vuoden 2015 alkupuolella toteutettiin pääoma- ja kiinteistösijoitusten raportoinnin ja hallinnoinnin ulkoistamisprojekti. Tavoitteena oli parantaa raportoinnin laatua ja vapauttaa eläkerahaston resursseja manuaalisista työprosesseista. Projektin päätöspalaveri pidettiin kesäkuussa, kun historiatiedon siirto oli tarkastettu ja kaikki uudet prosessit testattu. Pääomasijoitukset ja muut vaihtoehtoiset sijoitukset. Johtokunta päätti tehdä 10 miljoonan euron sijoituksen AIM Credit Strategies rahastoon. Uutena omaisuusluokkana salkkuun tuli Private Credit sijoitukset ja johtokunta päätti kapitalisaatiosopimuksen solmimisesta Mandatum Lifen kanssa. Sopimuksen alle tullaan tekemään yksittäisiä Private Credit sijoituksia. CCF I ja II pääomasijoitusohjelmiin tehtiin vuoden aikana neljä uutta sijoitusta. Lisäksi johtokunta päätti CCF I rakenteen jatkokaudesta ja yhteistyön jatkosta eq Private Equityn kanssa. Kiinteistösijoitukset. Vuonna 2015 tehtiin viisi uutta kiinteistörahastosijoitusta CCF II kiinteistösijoitusohjelmaan. Kesällä 2015 myytiin Seinäjoella sijaitsevan toimistotalon Kiinteistöyhtiö Kirkonkrannin osakkeet 7,9 milj. kauppahinnalla. Lisäksi loppuvuodesta myytiin logistiikkasektorilta Certeum Oy:n osakkeet 6,7 milj. kauppahinnalla. Vaikuttamistapaukset. Eläkerahasto osallistui vaikuttamiskeskusteluihin kaikkien hälyttävien normirikkomustapauksien kanssa vastuullisen sijoittamisen konsultin ISS-Ethixin palvelun kautta. Keskeisiä vaikuttamisteemoja ovat olleet ihmisoikeusasiat, ympäristöasiat ja yritysten vastuullinen toiminta kehitysmaissa. Lisäksi eläkerahasto osallistui aktiivisesti omistamiensa kotimaisten yhtiöiden yhtiökokouksiin ja yrityskeskusteluihin. Vastuullisen sijoittamisen asioita on käsitelty säännöllisesti johtokunnassa vuonna 2015.
6 6 (6) Vastuullisen sijoittamisen työryhmän toiminta. Työryhmä kokoontui vuoden 2015 aikana kolme kertaa. Ryhmän tehtävänä on tukea kirkon eläkerahaston vastuullisen sijoittamisen kehittämistä. Työryhmään kuuluvat: Leena Rantanen (puheenjohtaja), Pasi Strömberg, Ira van der Pals, Ilkka Sipiläinen, Tiina Landau, Mika Kuisma, Antti Savilaakso, Magdalena Lönnroth sekä Tuija Helenelund. Eläkejärjestelmän rahoitusryhmän toiminta. Työryhmän kokoontui vuoden 2015 aikana kaksi kertaa. Työryhmän tehtävänä on seurata kirkon eläkerahaston riittävyyttä ja valmistella vuosittain esitys johtokunnalle seuraavana vuonna perittävän työnantajan eläkemaksun ja eläkerahastomaksun suuruudesta. Työryhmään kuuluvat: Leena Rantanen (puheenjohtaja), Pasi Strömberg, Ira van der Pals, Juha Tuohimäki, Heikki Hiilamo, Roman Goebel ja Eveliina Nyandoto. Pasi Strömberg Johtokunnan puheenjohtaja Ira van der Pals Johtokunnan sihteeri
TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2014 KIRKON ELÄKERAHASTON JOHTOKUNTA
1 (6) Sijoitustoiminnan tuotto 2014: 8,09 % Sijoitustoiminnan tuotto 1991 2014: + 8,23 % p.a. (reaalituotto + 6,39 % p.a.) Rahaston koko 31.12.2014: 1 243 070 896 TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2014 KIRKON
Eläkerahaston johtokunnan toimintaa valvovat Vakuutusvalvontavirasto sekä keskusrahaston tilintarkastajat.
Sijoitustoiminnan tuotto 2006: 11,7 % Sijoitustoiminnan tuotto 1991 2006: 10,1 % Rahaston koko: 746,8 m TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2006 KIRKON KESKUSRAHASTON ELÄKERAHASTON JOHTOKUNTA 1 Johtokunnan kokoonpano
TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2018 KIRKON ELÄKERAHASTON JOHTOKUNTA
1 (6) Sijoitustoiminnan tuotto 2018: -2,6 % Sijoitustoiminnan tuotto 1991 2018: + 7,8 % p.a. Kirkon eläkerahaston koko 31.12.2018: 1 479 937 797 TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2018 KIRKON ELÄKERAHASTON JOHTOKUNTA
Tampereen sijoitustoiminnan vuosiraportti Konsernipankki Konsernihallinto
Tampereen sijoitustoiminnan vuosiraportti 2016 Konsernipankki Konsernihallinto SISÄLLYS Sijoitusmarkkinat Kaupungin sijoitusomaisuus Rahamarkkinasijoitukset Korkosijoitukset Osakesijoitukset Muut sijoitukset
HEINOLAN KAUPUNKI ENERGIARAHASTON SIJOITUSPERIAATTEET KH 3.9.2007, KH 25.11.2013 (esitys muutoksin)
1 HEINOLAN KAUPUNKI ENERGIARAHASTON SIJOITUSPERIAATTEET KH 3.9.2007, KH 25.11.2013 (esitys muutoksin) SIJOITTAMISEN PERIAATTEITA Sijoittaminen tapahtuu rahastojen kautta käyttäen vähintään kahta varainhoitajaa.
ILMARINEN TAMMI SYYSKUU 2015. Lehdistötilaisuus 23.10.2015 / toimitusjohtaja Timo Ritakallio
ILMARINEN TAMMI SYYSKUU 2015 Lehdistötilaisuus 23.10.2015 / toimitusjohtaja Timo Ritakallio 1 OSAKEKURSSIEN LASKU HEIJASTUI SIJOITUSTUOTTOON Tammi syyskuu 2015 Sijoitustuotto 3,1 % Osakesijoitusten tuotto
OSAVUOSIKATSAUS Keskinäinen Työeläkevakuutusyhtiö Elo
OSAVUOSIKATSAUS 1.1. 31.3.2017 Keskinäinen Työeläkevakuutusyhtiö Elo VAHVA ENSIMMÄINEN KVARTAALI Sijoitusten markkina-arvo oli 22,4 miljardia euroa kasvua vuoden alusta lähes miljardi. Sijoitukset tuottivat
Kannuksen kaupunki SIJOITUSTOIMINNAN PERUSTEET
Kannuksen kaupunki SIJOITUSTOIMINNAN PERUSTEET 2 Sisältö 1. SIJOITUSTOIMINNAN MÄÄRITELMÄT... 3 2. SIJOITUSTOIMINNAN YLEISET PERIAATTEET... 3 3. TOIMIALASIJOITTAMISEN PERUSTEET... 3 4. KASSAVAROJEN SIJOITTAMISEN
TILINPÄÄTÖS 2013: ENNAKKOTIETOJA. Lehdistötilaisuus Toimitusjohtaja Harri Sailas
TILINPÄÄTÖS 2013: ENNAKKOTIETOJA Lehdistötilaisuus 23.1.2014 Toimitusjohtaja Harri Sailas 1 ILMARISEN AVAINLUKUJA VUODELTA 2013 (Ennakkotietoja) Sijoitustuotto: 9,8 prosenttia Sijoitusomaisuuden arvo:
INSTITUUTIO RAHASTO MALTILLINEN Salkkukatsaus
9/2015 12/2015 3/2016 6/2016 9/2016 12/2016 3/2017 6/2017 9/2017 12/2017 3/2018 6/2018 9/2018 12/2018 3/2019 OMAISUUSLAJIJAKAUMA Peruspaino Osakesijoitukset 30,5 % 25 % Korkosijoitukset 69,5 % Joukkolainat
Kirkkohallituksen yleiskirje nro 5/
Kirkkohallituksen yleiskirje nro 5/2013 5.3.2013 AJANKOHTAISTA KIRKON ELÄKELAITOKSESTA Eläketoiminta vuonna 2012 Vuoden 2012 alussa kirkon oman eläketoiminnan lopullinen siirto Kevaan (ent. Kuntien eläkevakuutus)
Markkinakatsaus. Toukokuu 2016
Markkinakatsaus Toukokuu 2016 Talouskehitys Maailmantalouden kasvunäkymät edelleen heikkoja, IMF laski ennusteensa maailmantalouden vuoden 2016 ja 2017 kasvulle Euroalueen ensimmäisen neljänneksen BKT:n
ILMARISEN OSAVUOSITULOS Q3 / 2013. Lehdistötilaisuus 23.10.2013 Varatoimitusjohtaja Timo Ritakallio
ILMARISEN OSAVUOSITULOS Q3 / 2013 Lehdistötilaisuus 23.10.2013 Varatoimitusjohtaja Timo Ritakallio 1 KESKEISIÄ HAVAINTOJA TAMMI- SYYSKUU 2013 Sijoitustuotto 6,5 prosenttia Pitkän aikavälin reaalituotto
PROFIILI KASVU Salkkukatsaus
3/2005 12/2005 9/2006 6/2007 3/2008 12/2008 9/2009 6/2010 3/2011 12/2011 9/2012 6/2013 3/2014 12/2014 9/2015 6/2016 3/2017 12/2017 9/2018 OMAISUUSLAJIJAKAUMA Peruspaino Osakesijoitukset 80,0 % 75 % Korkosijoitukset
KIRKKOHALLITUKSEN YLEISKIRJE Nro 10/
KIRKKOHALLITUKSEN YLEISKIRJE Nro 10/2009 9.3.2009 KIRKON ELÄKELAITOKSEN TOIMINTA VUONNA 2008 Tärkeä tietää Kirkon keskusrahaston eläkepalvelusivuilta (www.evl.fi/kiela) on nyt mahdollista saada tietoja
MARKKINATILANNE ELÄKESIJOITTAJAN NÄKÖKULMASTA. Mikko Mursula, sijoitusjohtaja Insolvenssioikeudellinen Yhdistys ry,
MARKKINATILANNE ELÄKESIJOITTAJAN NÄKÖKULMASTA Mikko Mursula, sijoitusjohtaja Insolvenssioikeudellinen Yhdistys ry, 25.8.2015 1 ILMARINEN YLEISTÄ 2 HUOLEHDIMME LÄHES 900 000 SUOMALAISEN ELÄKETURVASTA 479
RAHASTO KASVU Salkkukatsaus
8/2010 2/2011 8/2011 2/2012 8/2012 2/2013 8/2013 2/2014 8/2014 2/2015 8/2015 2/2016 8/2016 2/2017 8/2017 2/2018 8/2018 2/2019 OMAISUUSLAJIJAKAUMA Peruspaino Osakesijoitukset 80,1 % 75 % Korkosijoitukset
RAHASTO TASAPAINOINEN Salkkukatsaus
8/2010 2/2011 8/2011 2/2012 8/2012 2/2013 8/2013 2/2014 8/2014 2/2015 8/2015 2/2016 8/2016 2/2017 8/2017 2/2018 8/2018 2/2019 OMAISUUSLAJIJAKAUMA Peruspaino Osakesijoitukset 49,3 % 50 % Korkosijoitukset
RAHASTO MALTILLINEN Salkkukatsaus
7/2010 1/2011 7/2011 1/2012 7/2012 1/2013 7/2013 1/2014 7/2014 1/2015 7/2015 1/2016 7/2016 1/2017 7/2017 1/2018 7/2018 1/2019 OMAISUUSLAJIJAKAUMA Peruspaino Osakesijoitukset 24,5 % 25 % Korkosijoitukset
PROFIILI TASAPAINOINEN Salkkukatsaus
9/2005 6/2006 3/2007 12/2007 9/2008 6/2009 3/2010 12/2010 9/2011 6/2012 3/2013 12/2013 9/2014 6/2015 3/2016 12/2016 9/2017 6/2018 PROFIILI TASAPAINOINEN OMAISUUSLAJIJAKAUMA Peruspaino Osakesijoitukset
ILMARISEN OSAVUOSITULOS Q1 / Lehdistötilaisuus Varatoimitusjohtaja Timo Ritakallio
ILMARISEN OSAVUOSITULOS Q1 / 2014 Lehdistötilaisuus 25.4.2014 Varatoimitusjohtaja Timo Ritakallio 1 KESKEISIÄ HAVAINTOJA ALKUVUODESTA 2014 Tammi-maaliskuun sijoitustuotto 1,3 % Osakesijoitusten tuotto
ILMARINEN TAMMI SYYSKUU 2014 24.10.2014
ILMARINEN TAMMI SYYSKUU 2014 24.10.2014 1 SIJOITUSTUOTTO HYVÄLLÄ TASOLLA Tammi syyskuu 2014 Sijoitustuotto 5,7 % Osakesijoitusten tuotto 8,8 % Korkosijoitusten tuotto 3,1 % Kiinteistösijoitusten tuotto
ILMARINEN TAMMI-KESÄKUU 2014. Lehdistötilaisuus 12.8.2014 / Toimitusjohtaja Harri Sailas
ILMARINEN TAMMI-KESÄKUU 2014 Lehdistötilaisuus 12.8.2014 / Toimitusjohtaja Harri Sailas 1 1. VUOSIPUOLISKO VASTASI ODOTUKSIA Tammi kesäkuu 2014 Sijoitustuotto 3,4 % Osakesijoitusten tuotto 5,5 % Korkosijoitusten
Markkinakatsaus. Huhtikuu 2016
Markkinakatsaus Huhtikuu 2016 Talouskehitys Maailmantalouden kasvunäkymät edelleen heikkoja mutta Euroopassa pieniä positiivisia signaaleja, kun ostopäällikköindeksit nousivat ja Saksan IFO -indeksi ylitti
INSTITUUTIO RAHASTO KASVU ILMAN SUOMI-PAINOTUSTA Salkkukatsaus
9/2015 12/2015 3/2016 6/2016 9/2016 12/2016 3/2017 6/2017 9/2017 12/2017 3/2018 6/2018 9/2018 12/2018 OMAISUUSLAJIJAKAUMA Peruspaino Osakesijoitukset 75,8 % 75 % Korkosijoitukset 24,2 % Joukkolainat 19,0
Markkinakatsaus. Helmikuu 2016
Markkinakatsaus Helmikuu 2016 Talouskehitys Kansainvälinen valuuttarahasto (IMF) alensi maailmantalouden kasvuennustetta kuluvalle vuodelle 0,2 prosenttiyksiköllä tasolle 3,4 prosenttia Euroalueen tammikuun
Markkinakatsaus. Elokuu 2016
Markkinakatsaus Elokuu 2016 Talouskehitys Brexit -tulos yllätti finanssimarkkinat, mutta sen aiheuttama volatiliteetti markkinoilla jäi suhteellisen lyhytaikaiseksi IMF laski kuitenkin globaalia kasvuennustettaan
RAHASTO KASVU ILMAN SUOMI-PAINOTUSTA Salkkukatsaus
12/2014 3/2015 6/2015 9/2015 12/2015 3/2016 6/2016 9/2016 12/2016 3/2017 6/2017 9/2017 12/2017 3/2018 6/2018 9/2018 RAHASTO KASVU ILMAN SUOMI-PAINOTUSTA OMAISUUSLAJIJAKAUMA Peruspaino Osakesijoitukset
Markkinakatsaus. Maaliskuu 2016
Markkinakatsaus Maaliskuu 2016 Talouskehitys Maailmantalouden kasvunäkymät heikentyneet, IMF varoitti kasvaneista riskeistä Suomen BKT kasvoi viime vuonna ennakkotietojen mukaan 0,4 prosenttia Euroalue
PROFIILI TASAPAINOINEN Salkkukatsaus
9/2005 6/2006 3/2007 12/2007 9/2008 6/2009 3/2010 12/2010 9/2011 6/2012 3/2013 12/2013 9/2014 6/2015 3/2016 12/2016 9/2017 OMAISUUSLAJIJAKAUMA Peruspaino Osakesijoitukset 54,8 % 50 % Korkosijoitukset 45,2
Markkinakatsaus. tammikuu 2017
Markkinakatsaus tammikuu 2017 Talouskehitys IMF:n odotukset Maailman BKT-kasvun suhteen ennallaan (3,4 prosenttia 2017 ja 3,6 prosenttia 2018). Talousennusteisiin liittyy kuitenkin tällä hetkellä tavallista
RAHASTO MALTILLINEN Salkkukatsaus
7/2010 1/2011 7/2011 1/2012 7/2012 1/2013 7/2013 1/2014 7/2014 1/2015 7/2015 1/2016 7/2016 1/2017 7/2017 RAHASTO MALTILLINEN OMAISUUSLAJIJAKAUMA Peruspaino Osakesijoitukset 29,2 % 25 % Korkosijoitukset
OP-Local Emerging Market Debt -erikoissijoitusrahasto
OP-Local Emerging Market Debt -erikoissijoitusrahasto Kehittyvien maiden talouskasvu jatkuu vahvana 10 % 9 % 8 % 2007 2008 Lähde: Consensus Economics 10/2007 7 % 6 % 5 % 4 % 3 % 2 % 1 % 0 % Turkki Brasilia
RAHASTO TASAPAINOINEN ILMAN SUOMI-PAINOTUSTA Salkkukatsaus
12/2014 3/2015 6/2015 9/2015 12/2015 3/2016 6/2016 9/2016 12/2016 3/2017 6/2017 9/2017 12/2017 3/2018 6/2018 9/2018 12/2018 3/2019 OMAISUUSLAJIJAKAUMA Peruspaino Osakesijoitukset 55,8 % 50 % Korkosijoitukset
ALLOKAATIO MALTTI MAAILMA Salkkukatsaus
10/2014 1/2015 4/2015 7/2015 10/2015 1/2016 4/2016 7/2016 10/2016 1/2017 4/2017 7/2017 10/2017 1/2018 ALLOKAATIO MALTTI MAAILMA OMAISUUSLAJIJAKAUMA Peruspaino Osakesijoitukset 29,4 % 25 % Korkosijoitukset
RAHASTO KASVU ILMAN SUOMI-PAINOTUSTA Salkkukatsaus
12/2014 3/2015 6/2015 9/2015 12/2015 3/2016 6/2016 9/2016 12/2016 3/2017 6/2017 9/2017 RAHASTO KASVU ILMAN SUOMI-PAINOTUSTA OMAISUUSLAJIJAKAUMA Peruspaino Osakesijoitukset 79,6 % 75 % Korkosijoitukset
ILMARISEN VUOSI Ennakkotiedot / lehdistötilaisuus klo 9.30 Toimitusjohtaja Harri Sailas
ILMARISEN VUOSI 2012 Ennakkotiedot / lehdistötilaisuus 23.1.2013 klo 9.30 Toimitusjohtaja Harri Sailas 1 ILMARISEN AVAINLUKUJA VUODELTA 2012 (Ennakkotietoja) Sijoitustuotto: 7,4 prosenttia Sijoitusomaisuuden
Markkinakatsaus. Elokuu 2015
Markkinakatsaus Elokuu 2015 Talouskehitys EK:n heinäkuussa julkaisemien luottamusindikaattoreiden mukaan Suomen teollisuuden näkymät ovat edelleen vaimeat Saksan teollisuuden näkymiä kuvaava Ifo-indeksi
ALLOKAATIOPALVELU KASVU SUOMI-PAINOTUKSELLA Salkkukatsaus
9/2008 3/2009 9/2009 3/2010 9/2010 3/2011 9/2011 3/2012 9/2012 3/2013 9/2013 3/2014 9/2014 3/2015 9/2015 3/2016 9/2016 3/2017 9/2017 ALLOKAATIOPALVELU KASVU SUOMI-PAINOTUKSELLA OMAISUUSLAJIJAKAUMA Peruspaino
OSAVUOSIKATSAUS
OSAVUOSIKATSAUS 1.1. 30.6.2019 Keskinäinen Työeläkevakuutusyhtiö Elo Pro forma -luvut ovat Eläke-Fennian ja LähiTapiola Eläkeyhtiön yhteenlaskettuja lukuja. ELOLLA HYVÄ ALKUVUOSI Sijoitustoiminnan tuotto
ALLOKAATIOPALVELU KASVU ILMAN SUOMI-PAINOTUSTA Salkkukatsaus
10/2014 1/2015 4/2015 7/2015 10/2015 1/2016 4/2016 7/2016 10/2016 1/2017 4/2017 7/2017 10/2017 ALLOKAATIOPALVELU KASVU ILMAN SUOMI-PAINOTUSTA OMAISUUSLAJIJAKAUMA Peruspaino Osakesijoitukset 75,4 % 75 %
TYÖELÄKERAHASTOJEN SIJOITUSRAKENNE. 19.3.2012 Veikko Savela. I Sijoitusten kokonaismäärän kehitys
1 TYÖELÄKERAHASTOJEN SIJOITUSRAKENNE 19.3.2012 Veikko Savela I Sijoitusten kokonaismäärän kehitys Työeläkevakuuttajat TELAn jäsenyhteisöjen työeläkerahastojen sijoituskanta 31.12.2011 oli 136,3 mrd. euroa,
Markkinakatsaus Helmikuu 2018
Markkinakatsaus Helmikuu 2018 Talouskehitys Kansainvälinen valuuttarahasto (IMF) nosti tammikuun katsauksessaan maailman talouskasvuennustetta vuosille 2018 ja 2019 tasolle 3,9 prosenttia (ennen 3,7 prosenttia).
ALLOKAATIO MALTTI Salkkukatsaus
11/2017 12/2017 1/2018 2/2018 3/2018 4/2018 5/2018 6/2018 7/2018 8/2018 9/2018 10/2018 11/2018 12/2018 ALLOKAATIO MALTTI OMAISUUSLAJIJAKAUMA Peruspaino Osakesijoitukset 26,7 % 25 % Korkosijoitukset 73,3
OSAVUOSIKATSAUS
OSAVUOSIKATSAUS 1.1. 30.9.2016 21.10.2016 AJANKOHTAISTA ILMARISESSA Asiakashankinta sujunut alkuvuonna suunnitellusti, toimintakulut pysyneet kurissa Eläkepäätöksiä 13% enemmän kuin vuosi sitten Uusi eläkekäsittelyjärjestelmä
Iisalmen kaupungin sijoittamisen puitteet ja sijoitussuunnitelma vuosille 2014-2016
1 (10) Iisalmen kaupungin sijoittamisen puitteet ja sijoitussuunnitelma vuosille 2014-2016 Sijoitustyöryhmä 27.5.2014 Kaupunginhallitus 9.6.2014 Kaupunginvaltuusto x.x.2014 2 (10) Sisällysluettelo 1 Tausta
Osavuosiraportti
Osavuosiraportti 1.1. 31.3.2016 26.4.2016 Vahva vakavaraisuus suojasi markkinoiden heilunnalta 9,1 mrd. Vakavaraisuuspääoma, 41,1 mrd. Sijoitusten markkina-arvo, -1,4 % Sijoitusten tuotto 860 000 Suomalaisen
Allokaatiomuutos Alexandria
Allokaatiomuutos 3.6.2014 Alexandria Alexandria Cautious Manager Fund Alexandria Cautious 28.5.2014 OSAKKEET Salkunhoitaja 24,12 Suomi 5,87 SEB Finlandia SEB 4,39 SEB Finland Small Cap SEB 1,48 Eurooppa
OSAVUOSIRAPORTTI Pro forma luvut ennen vuotta 2014 ovat Eläke-Fennian ja LähiTapiola Eläkeyhtiön yhteenlaskettuja lukuja.
OSAVUOSIRAPORTTI 1.1. 30.9.2018 Pro forma luvut ennen vuotta 2014 ovat Eläke-Fennian ja LähiTapiola Eläkeyhtiön yhteenlaskettuja lukuja. POSITIIVISET TUOTOT ONNISTUNEELLA HAJAUTUKSELLA Raportointikaudella
TALOUDEN- JA OMAISUUDENHOITOPOLITIIKKA 2010 SIJOITUSPOLITIIKKA
AALTO-YLIOPISTON YLIOPPILASKUNTA 27.8.2010. hyväksyttäväksi 1 (11) TALOUDEN- JA OMAISUUDENHOITOPOLITIIKKA 2010 SIJOITUSPOLITIIKKA 1. SIJOITUSPOLITIIKKA 1.1. Sijoitusomaisuus 1.1.2010 1.2. Tuottotavoitteet
Markkinakatsaus. Syyskuu 2016
Markkinakatsaus Syyskuu 2016 Talouskehitys Talouden makroluvut vaihtelevia viime kuukauden aikana, kuitenkin enemmän negatiivisia kuin positiivisia yllätyksiä kehittyneiden talouksien osalta Euroopan keskuspankki
Korkosalkun rakentaminen matalan koron aikaan. lokakuu 2012
Korkosalkun rakentaminen matalan koron aikaan lokakuu 2012 Miltä maailma näyttää 12 kk:n horisontilla? Globaali kasvu jatkuu ja elpyy 2013 Kiina ja Yhdysvallat elvyttävät Euroopan velkakriisi laimenee
ALLOKAATIOPALVELU MALTILLINEN ILMAN SUOMI-PAINOTUSTA Salkkukatsaus
10/2014 1/2015 4/2015 7/2015 10/2015 1/2016 4/2016 7/2016 10/2016 1/2017 4/2017 7/2017 10/2017 ALLOKAATIOPALVELU MALTILLINEN ILMAN SUOMI-PAINOTUSTA OMAISUUSLAJIJAKAUMA Peruspaino Osakesijoitukset 30,5
Mitä metsänomistajan on hyvä tietää hajauttamisesta. Risto Kuoppamäki, Nordea Varallisuudenhoito
Mitä metsänomistajan on hyvä tietää hajauttamisesta Risto Kuoppamäki, Nordea Varallisuudenhoito 3.9.2016 Sisältö Metsä sijoituskohteena: hyvät puolet ja riskit Eri sijoitusvaihtoehdot ja niiden pääpiirteet
KATSAUS ILMARISEN SIJOITUSTOIMINTAAN JA SIJOITUSMARKKINOIDEN NÄKYMIIN. Johdon työeläkepäivä 26.11.2014 Varatoimitusjohtaja Timo Ritakallio
KATSAUS ILMARISEN SIJOITUSTOIMINTAAN JA SIJOITUSMARKKINOIDEN NÄKYMIIN Johdon työeläkepäivä 26.11.2014 Varatoimitusjohtaja Timo Ritakallio 1 2 Ilmarisen sijoitustoiminnan kehitys tammi- syyskuussa 2014
ALLOKAATIOPALVELU KASVU ILMAN SUOMI-PAINOTUSTA Salkkukatsaus
10/2014 1/2015 4/2015 7/2015 10/2015 1/2016 4/2016 7/2016 10/2016 1/2017 4/2017 7/2017 ALLOKAATIOPALVELU KASVU ILMAN SUOMI-PAINOTUSTA OMAISUUSLAJIJAKAUMA Peruspaino Osakesijoitukset 79,2 % 75 % Korkosijoitukset
Allokaatiomuutos 26.1.2015. Alexandria
Allokaatiomuutos 26.1.2015 Alexandria Alexandria Cautious Manager Fund Alexandria Cautious 23.1.2015 OSAKKEET Salkunhoitaja 24,22 Suomi 5,23 SEB Finlandia SEB 5,23 Eurooppa 8,43 BGF European Fund Blackrock
ALLOKAATIO TASAPAINO Salkkukatsaus
11/2017 12/2017 1/2018 2/2018 3/2018 4/2018 5/2018 6/2018 7/2018 8/2018 9/2018 10/2018 11/2018 12/2018 1/2019 2/2019 OMAISUUSLAJIJAKAUMA Peruspaino Osakesijoitukset 52,3 % 50 % Korkosijoitukset 47,7 %
ALLOKAATIO MALTTI Salkkukatsaus
11/2017 12/2017 1/2018 2/2018 3/2018 4/2018 5/2018 6/2018 7/2018 8/2018 9/2018 10/2018 11/2018 12/2018 1/2019 2/2019 3/2019 OMAISUUSLAJIJAKAUMA Peruspaino Osakesijoitukset 30,1 % 25 % Korkosijoitukset
ALLOKAATIOPALVELU TASAPAINOINEN ILMAN SUOMI-PAINOTUSTA Salkkukatsaus
10/2014 1/2015 4/2015 7/2015 10/2015 1/2016 4/2016 7/2016 10/2016 1/2017 4/2017 7/2017 ALLOKAATIOPALVELU TASAPAINOINEN ILMAN SUOMI-PAINOTUSTA OMAISUUSLAJIJAKAUMA Peruspaino Osakesijoitukset 54,5 % 50 %
Markkinakatsaus Syyskuu 2017
Markkinakatsaus Syyskuu 2017 Talouskehitys Yhdysvalloissa velkakattoneuvotteluihin otettiin myrskytuhojen takia 3 kuukauden aikalisä. Trumpin verouudistuksen uskottavuus horjuu, kun Valkoisen talon sisälläkin
TALOUDEN- JA OMAISUUDENHOITOPOLITIIKKA 2012
AALTO-YLIOPISTON YLIOPPILASKUNTA Hyväksytty 29.8.2010 1 (10) TALOUDEN- JA OMAISUUDENHOITOPOLITIIKKA 2012 SIJOITUSPOLITIIKKA 1. AYY SIJOITUSOMAISUUS 1.1. Sijoitusomaisuuden rakenne 1.2. Lähtökohta sijoituspolitiikalle
OSAVUOSIRAPORTTI
OSAVUOSIRAPORTTI 1.1. 31.3.2019 Keskinäinen Työeläkevakuutusyhtiö Elo Pro forma -luvut ovat Eläke-Fennian ja LähiTapiola Eläkeyhtiön yhteenlaskettuja lukuja. SUOTUISA ENSIMMÄINEN NELJÄNNES Sijoitustoiminnan
Makrokatsaus. Huhtikuu 2016
Makrokatsaus Huhtikuu 2016 Positiiviset markkinat huhtikuussa Huhtikuu oli heikosti positiivinen kuukausi kansainvälisillä rahoitusmarkkinoilla. Euroopassa ja USA:ssa pörssit olivat tasaisesti plussan
ILMARINEN TAMMI KESÄKUU 2015. Timo Ritakallio, toimitusjohtaja Lehdistötilaisuus 11.8.2015
ILMARINEN TAMMI KESÄKUU 2015 Timo Ritakallio, toimitusjohtaja Lehdistötilaisuus 11.8.2015 1 KESKEISIÄ HAVAINTOJA TOIMINTAYMPÄRISTÖSTÄ Tammi kesäkuu 2015 Sijoitusympäristö muuttui hyvin haastavaksi osakekurssien
Markkinakatsaus. Huhtikuu 2017
Markkinakatsaus Huhtikuu 2017 Talouskehitys Vuoden ensimmäiset isommat poliittiset Eurooppavaalit Hollannissa menivät markkinoiden kannalta hyvin Vapauspuolueen kannatuksen jäädessä selvästi odotuksia
Markkinakatsaus. Huhtikuu 2015
Markkinakatsaus Huhtikuu 2015 Talouskehitys Suomen viennin arvo oli helmikuussa ennakkotietojen mukaan noin 4,2 mrd euroa eli neljä prosenttia alhaisempi kuin vuotta aikaisemmin Euroalueella ostopäällikköindeksit
Markkinakatsaus Kesäkuu 2017
Markkinakatsaus Kesäkuu 2017 Talouskehitys Ranskan parlamenttivaalien ensimmäisellä kierroksella Macronin puolue otti selvän voiton. Macronille tullee enemmistö parlamentissa, mikä on talouden kannalta
ILMARINEN TAMMI MAALISKUU 2015. Lehdistötilaisuus / 24.4.2015
ILMARINEN TAMMI MAALISKUU 2015 Lehdistötilaisuus / 24.4.2015 1 SIJOITUSTUOTTO ERINOMAINEN Tammi maaliskuu 2015 Sijoitustuotto 7,1 % Osakesijoitusten tuotto 14,9 % Korkosijoitusten tuotto 1,2 % Kiinteistösijoitusten
Sijoituspolitiikka. Lahden Seudun Ekonomit ry Hyväksytty vaalikokouksessa
Sijoituspolitiikka Lahden Seudun Ekonomit ry Hyväksytty vaalikokouksessa 8.11.2017 Sijoitustoiminnan perusperiaatteet 1/4 Lahden Seudun ekonomit ryn sijoitustoiminnan perusperiaatteet ovat yhdistyksen
Markkinakatsaus. helmikuu 2017
Markkinakatsaus helmikuu 2017 Talouskehitys Trumpin ajamien veronkevennysten uskotaan siivittävän USA:n talouskasvua selvästi lähivuosina, mikä vauhdittaisi maailmankaupan kasvua. Talouspoliittisista uudistuksista
MARKKINAKATSAUS TO U K O K U U
MARKKINAKATSAUS TO U K O K U U 2 0 1 9 OSAKEMARKKINAT ELPYIVÄT VAHVASTI ALKUVUODEN AIKANA Osakemarkkinoiden alkuvuoden tuotot ovat olleet vahvoja Yhdysvalloista parhaimmat tuotot, Eurooppa on pysynyt mukana
Markkinakatsaus. Kesäkuu 2016
Markkinakatsaus Kesäkuu 2016 Talouskehitys Maailmantalous on OECD:n mukaan hitaan kasvun ansassa, tarvetta on kokonaisvaltaisille vero- ja rahapoliittisille sekä rakeenteellisille toimenpiteille Suomen
Kvalt liite 2 Kv 9.12.2014. Sijoitustoiminnan perusteet SUOMUSSALMEN KUNTA
2015 Kvalt liite 2 Kv 9.12.2014 Sijoitustoiminnan perusteet SUOMUSSALMEN KUNTA 2 SIJOITUSTOIMINNAN PERUSTEET Kuntalain 13 mukaan kunnanvaltuuston tulee päättää kunnan sijoitustoiminnan yleisistä perusteista.
Sijoitustyöryhmä Kaupunginhallitus Kaupunginvaltuusto PL 10, IISALMI Puh. (017)
Sijoitustyöryhmä 24.4.2017 Kaupunginhallitus 21.8.2017 Kaupunginvaltuusto 28.8.2017 PL 10, 74101 IISALMI Puh. (017) 272 31 2 (9) Sisällysluettelo 1 Tausta ja tavoitteet... 3 2 Sijoitusorganisaatio ja valtuudet...
ILMARISEN OSAVUOSITULOS Q3 / Lehdistötilaisuus Varatoimitusjohtaja Timo Ritakallio
ILMARISEN OSAVUOSITULOS Q3 / 2012 Lehdistötilaisuus 17.10.2012 Varatoimitusjohtaja Timo Ritakallio 1 KESKEISIÄ HAVAINTOJA TAMMI- SYYSKUUSTA 2012 Sijoitustuotto 5,3 prosenttia Pitkän aikavälin reaalituotto
OSAVUOSIKATSAUS
OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-31.3.2017 AJANKOHTAISTA ILMARISESSA Asiakashankinta alkuvuonna vahvassa kasvussa Eläkekäsittelyn ruuhkat purettu, päätöksiä selvästi enemmän kuin vuosi sitten Eläkeuudistus sujuvasti
ALLOKAATIO KASVU MAAILMA Salkkukatsaus
11/2017 12/2017 1/2018 2/2018 3/2018 4/2018 5/2018 6/2018 7/2018 8/2018 9/2018 10/2018 11/2018 ALLOKAATIO KASVU MAAILMA OMAISUUSLAJIJAKAUMA Peruspaino Osakesijoitukset 80,3 % 75 % Korkosijoitukset 19,7
ALLOKAATIO TASAPAINO MAAILMA Salkkukatsaus
11/2017 12/2017 1/2018 2/2018 3/2018 4/2018 5/2018 6/2018 7/2018 8/2018 9/2018 10/2018 11/2018 12/2018 ALLOKAATIO TASAPAINO MAAILMA OMAISUUSLAJIJAKAUMA Peruspaino Osakesijoitukset 51,4 % 50 % Korkosijoitukset
Vakuutusosakeyhtiö Mandatum Life (Varainhoitosalkku)
100066821 866 Vakuutusosakeyhtiö Mandatum Life (Varainhoitosalkku) 01.03.2019-31.03.2019 Vak.os.yht.Mandatum Life PL 627 00101 HELSINKI SALKKURAPORTTI Yhteyshenkilö: eq Varainhoito Oy Asiakaspalvelu Aleksanterinkatu
Markkinakatsaus. Maaliskuu 2017
Markkinakatsaus Maaliskuu 2017 Talouskehitys Talousluvut ovat viime aikoina olleet hyvin vahvoja sekä Euroopassa että Yhdysvalloissa. Euroalueella inflaatio nousi kahteen prosenttiin, hälventäen deflaatiopelkoja
Valtion Eläkerahasto sijoittajana
Valtion Eläkerahasto sijoittajana Toimitusjohtaja Timo Löyttyniemi Valtion Eläkerahasto (VER) 13.11.2007 Valtion omistajapolitiikka -seminaari Valtion Eläkerahasto (VER) Väestön ikääntyminen Suomen osittain
Markkinakatsaus Tammikuu 2018
Markkinakatsaus Tammikuu 2018 Talouskehitys Vuosi 2017 maailmantaloudessa osoittautui yllättävän vahvaksi etenkin kehittyneissä talouksissa, mikä näkyi myös keskuspankkien talouskasvuennustemuutoksissa
Markkinakatsaus. Marraskuu 2015
Markkinakatsaus Marraskuu 2015 Talouskehitys EK:n suhdannebarometrin mukaan Suomessa teollisuuden tilauksiin odotetaan hienoista piristymistä loppuvuonna Saksan talouden luottamusta kuvaava IFO-indeksi
JAM kuukausikatsaus - joulukuu
Pvm: 31.12.2017 JAM kuukausikatsaus - joulukuu Joulukuu oli markkinoilla muutamaa viime vuotta rauhallisempi, eikä yhtä päivänsisäistä eur/usd -kurssipiikkiä lukuunottamatta merkittävissä indekseissä tai
TILINPÄÄTÖS 2014: ENNAKKOTIETOJA. Lehdistötilaisuus 30.1.2015 Toimitusjohtaja Harri Sailas
TILINPÄÄTÖS 2014: ENNAKKOTIETOJA Lehdistötilaisuus 30.1.2015 Toimitusjohtaja Harri Sailas ILMARISEN AVAINLUKUJA VUODELTA 2014 (Ennakkotietoja) Sijoitustuotto: 6,8 prosenttia Sijoitusomaisuuden arvo: 34,2
Syksyn 2007 sijoitusnäkymät Arvopaperilehti. 27.9.2007 Vesa Ollikainen
Syksyn 2007 sijoitusnäkymät Arvopaperilehti 27.9.2007 Vesa Ollikainen Osakkeissa jälleen parhaat tuotot 124 120 Euroopan osakkeet 116 112 108 Maailman osakkeet 104 Euro-rahamarkkina 100 Euro-valtionobligaatiot
Markkinakatsaus. Kesäkuu 2015
Markkinakatsaus Kesäkuu 2015 Talouskehitys EK:n luottamusindikaattorit edelleen toukokuussa pitkäaikaisen keskiarvon alapuolella, rakentamisessa ja kaupan alalla kuitenkin merkkejä paremmasta Euroalueen
ILMARISEN OSAVUOSITULOS Q2 / 2012. Lehdistötilaisuus 23.8.2012 Toimitusjohtaja Harri Sailas
ILMARISEN OSAVUOSITULOS Q2 / 2012 Lehdistötilaisuus 23.8.2012 Toimitusjohtaja Harri Sailas KESKEISIÄ HAVAINTOJA ALKUVUODESTA 2012 Sijoitustuotto kohtuullinen, 3,3 prosenttia Pitkän aikavälin reaalituotto
OSAVUOSIKATSAUS TAMMI-MAALISKUU 2018
OSAVUOSIKATSAUS TAMMI-MAALISKUU 2018 PÄHKINÄNKUORESSA Tammi maaliskuu 2018 Integraatio etenee suunnitellusti, uusi organisaatio aloitti 1.3. Sijoitustuotto epävakaassa markkinassa -0,1 % Vakavaraisuus
Markkinakatsaus Marraskuu 2017
Markkinakatsaus Marraskuu 2017 Talouskehitys Trump nimitti Yhdysvaltojen keskuspankin (FED) tulevaksi pääjohtajaksi Jerome H. Powellin, joka jatkanee FEDin nykyistä rahapoliittista linjaa. Valinta nostaa
Markkinakatsaus. Lokakuu 2016
Markkinakatsaus Lokakuu 2016 Talouskehitys IMF nosti euroalueen kasvuennustettaan 1,7 prosenttiin kuluvalle vuodelle, ensi vuoden kasvun kuitenkin ennustetaan hidastuvan 1,5 prosenttiin. Euroalueella Brexit
Varman osavuosiraportti 1.1. 30.6.2015. 13.8.2015 Osavuosiraportti 1.1.-30.6.2015
Varman osavuosiraportti 1.1. 30.6.2015 Hyvä tulos epävakailla sijoitusmarkkinoilla 4,3 Sijoitusten tuotto, % 41,9 mrd. Sijoitusten markkina-arvo, 11,0 mrd. Vakavaraisuuspääoma, 860 000 Suomalaisen työeläketurva
Markkinakatsaus. joulukuu 2016
Markkinakatsaus joulukuu 2016 Talouskehitys Maailman BKT kasvun odotetaan olevan 3,1 prosenttia 2016, vuosille 2017-2018 kasvun odotetaan olevan vähän kovempi. Taloudellisiin ennusteisiin liittyy kuitenkin
Markkinakatsaus. Joulukuu 2015
Markkinakatsaus Joulukuu 2015 Talouskehitys Suomen viennin arvo laski lokakuussa 11 prosenttia viime vuoden vastaavaan ajankohtaan verrattuna Saksan talouden luottamusta kuvaava IFO-indeksi oli marraskuussa
SIJOITUSTOIMINNAN PERIAATTEET Savon koulutuskuntayhtymä
HA LLINTO PALV ELU T SIJOITUSTOIMINNAN PERIAATTEET Savon koulutuskuntayhtymä Käsitelty: yhtymähallitus 27.5.2016 xx Hyväksytty: yhtymävaltuusto 14.06.2016 xx Tämä ohje on voimassa 1.8.2016 alkaen toistaiseksi.
ILMARISEN TILINPÄÄTÖS 2015. Tulosinfo 19.2.2016 / Toimitusjohtaja Timo Ritakallio
ILMARISEN TILINPÄÄTÖS 2015 Tulosinfo 19.2.2016 / Toimitusjohtaja Timo Ritakallio 1 KESKEISTÄ VUONNA 2015 Hyvä sijoitustuotto Hyvä vakavaraisuus Kustannustehokas toiminta Hyvitykset ennätystasolla TyEL-vakuutettujen
Espoon kaupunki Pöytäkirja 115. Kaupunginhallitus 30.03.2015 Sivu 1 / 1
Kaupunginhallitus 30.03.2015 Sivu 1 / 1 1313/02.05.05/2015 115 Investointirahaston sijoitusperiaatteet Valmistelijat / lisätiedot: Maarit Vierunen, puh. 046 877 3296 etunimi.sukunimi@espoo.fi Päätösehdotus
Markkinakatsaus. Toukokuu 2017
Markkinakatsaus Toukokuu 2017 Talouskehitys Vuoden toiset ja ehkä tärkeimmät poliittiset Eurooppavaalit Ranskassa menivät markkinoiden kannalta erinomaisesti, Macronin valinta presidentiksi nosti euroa
TALOUDEN- JA OMAISUUDENHOITOPOLITIIKKA 2013
AALTO-YLIOPISTON YLIOPPILASKUNTA Edustajisto hyväks. 29112012 1 (11) TALOUDEN- JA OMAISUUDENHOITOPOLITIIKKA 2013 SIJOITUSPOLITIIKKA 1. AYY SIJOITUSOMAISUUS 1.1. Sijoitusomaisuuden rakenne 1.2. Lähtökohta